Meikäläisiä on
vaikka millä mitalla mitattuna niin 107 kaupungissamme
kuin erityisesti pienissä maalaiskylissä.
Sähköpostiosoitteet:
toimitus@shl.fi
ilmoitukset@shl.fi
tilaukset@shl.fi
Yritysasiakkaat:
Anssi Kukkonen
044 3477 402
anssi.kukkonen@shl.fi
Opiksi ja ojennukseksi
Uusi hallituksemme tarvitsee kipeästi sairaanhyviä neuvoja saadakseen paremman
arvosanan kuin edeltäjänsä.
Tässä niitä on tarjolla edulliseen hintaan.
Tämä uusi hallitus on sopinut siitä, ettei pientä ihmistä
jätetä pulaan. Kädentaiturit ja leipurit ovat päivittäneet
tuotteensa, jotka lähiviikkojen
aikana vyöryvät kesänäyttelyihin,
-myymälöihin ja -kahviloihin.
Kesälehteen koottu tapahtumatulva on entistä häkellyttävämpi
kokonaisuus. Pienet
autot ovat kalliimpia kuin
isot lukuun ottamatta Ferraria, johon sopii kilparadalla
vain yksi ja liikenteessä vain
kaksi henkeä.
Pieni ihminen syö vähemmän kuin suuri. Kesällä peruslähtijöiden joukko
täydentyy aktiivisilla mökkiläisillä,
jotka haluavat nauttia seudun annista laituria ja kotirantaa laajemmalla alueella.
Kesäasukkaat tuovat seudulle väriä. 2
Keskiviikko 27.5.2015
Pääkirjoitus
Perustettu 14.9.1929
Päätoimittaja Tommi Liljedahl . Eero Heinä-
. Hän olisi ollut hyvä
neuvonantaja Juha Sipilälle
aina silloin kun pienille ihmisille jaetaan etuisuuksia,
kuten veron alennuksia ja
vapaalippuja uimahalleihin.
Pienille ihmisille riittävät
sellaiset autot, joihin isot ihmiset eivät edes sovi. Kesälehden
teossa kesä eletään jo etukäteen, ja
siksi moni muu asia joutuu odottamaan.
luoma ja Antti Lindtman
pitäisivät kokoisistaan ja itseään suuremmista kansalaisista huolen heti hallituksen
alkutaipaleella.
Pienet ihmiset pääsevät
elämässä paljon halvemmalla
kuin isot. mukaan)
Päätoimittaja:
Tommi Liljedahl
050 3010 291
tommi.liljedahl@shl.fi
Toimittajat:
Jani Oksanen
044 7557 213
jani.oksanen@shl.fi
Krista Kaitasuo
044 7557 214
krista.kaitasuo@shl.fi
Tuottaja:
Päivi Martikainen
044 7557 215
paivi.martikainen@shl.fi
Kirjoittaja on
lehtimies,
Aitoo Helsinki.
sa vaalipuheissa ja esitteissä.
Nyt on totuuden hetki. Oikein suuret ihmiset ovat niin
suuria, että lentokoneeseenkin heille on varattava turistiluokassa kaksi paikkaa.
Timo Soini on ollut tähän
asti rajatapaus, mutta ei ole
enää saadessaan valtiovarainministerinä matkustaa ensimmäisessä luokassa. Emmekä
ole ainoita. Liikkeelle lähtemisen kitka on pieni ja mielenkiinnosta kaikkeen uuteen innostuva
ydinjoukko poikkeuksellisen suuri. Kesäksi kukoistukseen heräävät kylät tuottavat sekä
määrältään että laadultaan täysin
ainutlaatuisen runsaudensarven.
Tapahtumien runsaus ei ole
missään suhteessa kylän kokoon.
Muutaman talon Haltia tai Vuolijoki voi tarjota kesällä yhtä paljon
ja yhtä omaleimaisia karkeloita ja
kohteita kuin tuhansien asukkaiden
kuntakeskus.
uurta osaa seudun kesätapahtumista leimaa se, että ne tehdään enemmänkin omaksi
S
Pälkäneellä
27.5.2015
Kesälehteä
tehdessä kesä
eletään jo
etukäteen.
iloksi kuin satojen tai tuhansien
kävijöiden houkuttelemiseksi.
Maaseudulla voi harrastaa mitä
vaan, kun tekee itse. Sydän-Hämeen Lehti
Lapset, vanhukset, työttömät, opiskelijat ja työssä
käyvät voivat odottaa hallitukselta pelkkää hyvää. Kyläkahvilalla ei kukaan
rikastu. Siitä pitäisi
hyvittää suuria ihmisiä. En
kuitenkaan usko, että tässä
asiassa äänestäjiä petetään.
Niin vankasti kaikki olivat tavallisten suomalaisten asialla.
Vaan vähäiset taitavat olla
odotukset epätavallisten
suomalaisten, kuten minun,
Kimi Räikkösen ja Kaisa Mäkäräisen kohdalla. Kesälehdestä löytyvät sekä vetonaulat että
paikalliset erikoisuudet.
Aviisista on pyritty tekemään entistä palvelevampi. Nähtävää
K
Sydän-Hämeen Lehti
Pälkäneen ja Kangasalan
paikallislehti.
Ilmestyy keskiviikkoisin.
ja koettavaa on enemmän kuin kesään tai sivuille mahtuu. ja ymmärtäkää, jos lehden tekijöitä ei lähipäivinä tahdo tavoittaa. Heitä varten on syntynyt monenlaisia kesäpalveluita Kukkialla
nenäänsä valkaisseen Eino Leinon
ajoista alkaen.
Kesäpalveluissa on kyse enemmän ilahduttamisesta kuin rahankeruusta. Mutta on hienoa jos väkeä
käy sen verran, että leipurit ja kahvinkeittäjät saavat iloisen mielen
lisäksi pientä vaivanpalkkaa urakastaan.
esälehdessä kiteytyy Sydän-Hämeen kesän myönteinen ongelma. Sama totuus
pätee tapahtumiin: pikkupaikkakunnalla pääsee vaikka mihin rien-
toihin, kun ne järjestää itse.
Puuhamiehen osa on Sydän-Hämeessä kiitollinen. Heitä ei myöskään valtion velka
hetkauta niin kauan kuin sitä
on lisää saatavissa.
Ei kuitenkaan pidä tuomita hallitusta etukäteen jos
se vaikka kuuntelisi meidän
asiantuntijoiden neuvoja
eikä jotain tarpeetonta Ulkopoliittista instituuttia tai
television tiistaiaamuista taloushöpinää.
shl Martti Huhtamäki
ILMOITUSHINNAT
etusivu...............1,54 ?/pmm
takasivu.............1,18 ?/pmm
ennen tekstiä..1,07 ?/pmm
tekstissä............1,07 ?/pmm
tekstin jälk........1,07 ?/pmm
kuolinilm..........1,12 ?/pmm
värilisä................0,29 ?/pmm
Pienin ilmoituskoko
1 x 30 mm
Hintoihin lisätään
alv. Heidän s-kokoiset
vaatteensa ovat usein vain
puolihintaisia XXL -kansalaisten vaatteisiin verrattuna.
Ennen norjalaisen XXL -kaupan rantautumista Suomeen
riittävän suuria varusteita ei
Suomesta edes saanut.
Harmi ettei Juha Mieto
päässyt palaamaan eduskuntaan. Pieniksi ihmisiksi voidaan luetteloida
alle 140-senttiset naiset ja
alle 150-senttiset miehet.
He ovat kaiken sen lisätuen
tarpeessa, mistä hallituksen
esineuvotteluissa sovittiin.
Keskimittaiset suomalaiset
ja suomalaistuvat maahanmuuttajat eivät tarvitse muutosta nykytilaan, mutta mihin
unohtuivat isot ihmiset?
Luulisi ainakin Kokoomuksen olleen jo tässä vaiheessa
myös isojen ihmisten asialla.
Jos demarit olisivat päässeet hallituksen, pulma olisi
jo ratkaistu. Siellä
on väljempää ja hyvä tarjoilu.
Pieniä ihmisiä voisi sijoittaa neljä kolmen hengen
paikoille, jos turvavöitä olisi
riittävästi.
Pienten ihmisten lisäksi
toinenkin ihmisryhmä on
saamassa erityiskohtelun.
Siitä mainittiin miltei kaikis-
Kotisivu: www.shl.fi
Puhelin: 03 539 9800
Tilaukset ja osoitteen
muutokset: 03 539 9800
Postiosoite:
PL 16, 36601 PÄLKÄNE
Käyntiosoite:
Onkkaalantie 58
Avoinna: ma?ke klo 9?16
(to?pe sop. Sen olennainen
osa on seudun täydellinen tapahtumakalenteri.
Nettiaika ei ole helpottanut kalenterin tekemistä, vaan moninkertaistanut vaivan, koska nykyisin tieto tapahtumista hajaantuu omille,
kylän, kunnan ja monien muiden
toimijoiden nettisivuille ja kalentereihin.
Moni iso tapahtuma ei edes yritä olla mukana niissä kaikissa, vaan
luottaa omaan vetovoimaansa.
Kesän menolistan lisäksi Kesälehti on myös viihdyttävä lukemisto, jonka sivuilla kesästään kertoo
moni mielenkiintoinen hahmo.
Malttakaa siis viikko . tommi.liljedahl@shl.fi
Kylistä kajahtaa
V
iikon päästä ilmestyvä
Sydän-Hämeen Kesälehti paljastaa, mitä seudun
kylissä on talven aikana puuhattu.
Kyläaktiivit ovat ideoineet uusia
tapahtumia ja varmistaneet että
vanhoille löytyy tekijänsä. 24 %
TILAUSHINNAT (kotimaa)
Täystilaus 12 kk........85,00 ?
Täystilaus 6 kk...........45,50 ?
Täystilaus 3 kk...........24,50 ?
Hinnat sisältävät 10 % alv.
Lehden vastuu ilmoituksen
virheestä, väärästä julkaisu
päivästä tai poisjäännistä
on kaikissa tapauksissa
enintään ilmoituksen hinta.
Välitämme ilmoituksia
maamme kaikkiin sanoma
lehtiin niiden omilla
ilmoitushinnoilla.
Levikki:
4 950 kpl (LT 2014)
shl.fi:
8000 kävijää viikossa
Toimitusjohtaja:
Olli Sirén, 050 5169 145
olli.siren@shl.fi
Alma Manu Oy, 2015
palk. Keskiviikko 27.5.2015
. HUOLTAA
Erittäin laadukkaat kevyet,
kestävät merialumiinirungot
sekä auringonvaloa,
kuumuutta ja pakkasta
kestävät materiaalit,
kankaat käsitelty vettä ja likaa
hylkiviksi.
Tule ja tutustu myös akaasia- ja
komposiittilaatta valikoimiin.
Helppo asentaa ilman työkaluja
mihin tahansa
käyttökohteeseen.
asiakaspalvelu@owasdesign.fi
Teollisuustie 1,
REGOhalli
Fin 36760 Luopioinen
Kesäaikana kauppakeskus
Tuulosessa ma-la 10-18,
su 12-18
Katso: www.owasdesign.fi Luopioisissa Regohalli:
toukokuussa to 10-18 ja
tai soita 040-5847155,
la 10-14, kesäkuusta alkaen
Teijo Kuiri
ti-pe 10-18, la 10-14
Avoinna myös helatorstaina 10-18
DES
UO TA
Monipuolista palvelua
valtakunnallisesti
1973
HELSINKI, ESPOO, JÄRVENPÄÄ, HYVINKÄÄ, TAMPERE, JYVÄSKYLÄ
Korentinkatu 2, Valkeakoski, 040 350 6349
Kesälehti 3.6.
ONNEA
VALMISTUVILLE!
Koko kesän lukupaketti
Pälkäneeltä ja Kangasalta
Sydän-Hämeen Lehti
Liikennetapahtuma
koko perheelle
ALIANOOR OY
Finland 045-130 2937
Su 7.6. alv:n)
tai sopimuksen mukaan.
Kukkian Kädentaitajien
koko
a
a
k
s
u
Ha lle!
perhee
Puh. klo 11-14 pankin edessä
Lasten liikennekaupunki on hauska
koko perheen kesätapahtuma,
jossa liikennekulttuuri tulee
tutuksi mukavalla tavalla.
Lasten liikennekaupunkitapahtuma on suunniteltu
3 . 0400 486 386
www.sartesuo.?
Jukka Sartesuo
LKV kiinteistönvälittäjä
julkinen kaupanvahvistaja
Kiinteistönvälitystoimisto
Wibit-vesihuvipuistorata on jälleen
Kuohussa 30.?31.5. VUOKRAA . KAIVAA . NOSTAA . www.op.?. 12 ?vuotiaille lapsille.
Tapahtumassa lapset
pääsevät itse ohjaamaan
moottorikäyttöistä pienoisautoa, tarvittaessa vanhemmat tai liikennekaupungin
ohjaajat ovat kuljettajien apuna.
.
3-12 v
Kahvia, keksejä, karkkia, ilmapalloja, arvontaa
Itsenäinen - Palveleva
LUOPIOISTEN
Osuuspankki
Puh. 03-4699100
etunimi.sukunimi@op.. . kello 10?18
Oy
WANHA MAKASIINI
(Pereentie 7, Luopioinen)
2.6. 4,92 % (sis. lähtien avoinna ma-la klo 10-15.
Uudistuneesta myymälästä löydät monenmoiset
lahjat ja tuliaiset sekä ihanuudet itsellekin.
TERVETULOA!
www.kukkiankadentaitajat.fi
16 metrin radalla kuusi erilaista haastetta: tasapainoilua,
kiipeilyä, esteitä... MYY . Uimataitoisille lapsille ja nuorille.
Normaalin sisäänpääsymaksun hinnalla!
Sisäänpääsy klo 16:45 saakka. Myös Kahvio on avoinna.
Maisterinkatu 14, Riihimäki
Kesälehti
Kirkkojärventie 4, Kangasala
ltä ja Kangasalta
Koko kesän lukupaketti Pälkäneepuhelin 03 3640 501
ZZZ NDQJDVDODQXLPDKDOOL ¿
Owas Design Oy tuo maahan
hienoja polyrottinki-ja
vesihyasinttikalusteita.
KALLIOINEN YHTIÖT
019 426 6000
V
Hanki kunnon kalusteet
koulun päättäjäisiin ja
valmistujaisjuhliin
. Sydän-Hämeen Lehti
Koulu loppuu!
Wibbaa riemukkaasti kohti kesää
KOVA KYSYNTÄ
PÄÄKAUPUNKISEUDULLA
Myyn mökit, talot, tilat, tontit,
pihapiirit ammattitaidolla.
Väl
Vääränkalliontiellä poliisi kiinnitti
huomiota moposkootteriin,
jonka kuljettaja yritti keulia
eli kaasutella pelkän takapyörän varassa yleisellä tiellä
hemmin ammuskella omalla tontillaan pahvilaatikoita
kuula-aseella, mikä säikäytti
saunaporukan.
He hälyttivät paikalle poliisin, joka saapui paikalle järeästi
varustautuneena ja vei kuulaaseeseen tarttuneen naapurin
mukanaan.
ajaessaan.
Poliisi pysäytti kuskin, joka
oli 15-vuotias poika. 4
Keskiviikko 27.5.2015
uutiset
. Lisäksi Aitoon,
Pakkalan ja Harhalan suunnan
asukkaat ovat hankkineet omia
jäteastioita.
Pakkalan ja Harhalan suunnan muutokset ovat poikineet
jonkin verran kyselyitä jätehuoltoon. Lahdentielle nä- Puutikkalan jätepisteet kuulukyvä piste on kuulunut ongel- vat roskisautojen lauantailenkKotitalousjätteiden lisäksi muutakin roskaa keräävä Kulmatien
makohteisiin: se kerää paljon keihin.
shl Tommi Liljedahl aluejätepiste lakkaa pian olemasta.
rojua, joka ei jätepisteeseen
Kuula-ase toi poliisit
Mopolla keulittiin kännissä
Poliisi puuttui naapurusten
väliseen eripuraan perjantaina
Pälkäneellä.
Naapuritontilla saunoneen
seurueen melu häiritsi asukasta, joka kävi huomauttamassa
saunojia asiasta.
Saunomiseen hermostunut
naapuri alkoi hieman myö-
Vuorokausi oli jo kääntynyt
sunnuntain puolelle, kun
poliisipartio liikuskeli Kangasalan Suoramalla. Siellä Kul- tyhjennetty kolmesti viikossa.
matien jätepiste poistuu tämän Muun muassa Luopioisten ja
viikon aikana. Heistä parannetaan entistä tiheämsuurin osa asustaa Luopioisten millä tyhjennysväleillä. Seulonta-alkometri näytti kokeen tulokseksi 0,83 milligrammaa litrassa eli runsaat 1,6 promillea.
Lisäksi kuskille suoritetun
huumepikatestin tulos oli positiivinen.. Luopioisten viiden jätepisteen lisäksi
Sydän-Hämeessä poistuvat kuulu.
. Esitystä viilattiin
sen verran, että lakkautusten ja
investointien kohdalla puhutaan koulujen sijaan yksiköistä.
Aiemmin kunnan kouluverkon tulevaisuutta koskevaa
suunnitelmaa käsitellyt Kan-
gasalan kasvatus- ja opetuslautakunta päätti esittää, että Kautialan koulua ei lakkautettaisi.
Hallituksessa Kautiala kuitenkin liitettiin lakkauttamista
odottavien Lahdenkulman,
Raikun ja Pohjan koulujen
jatkoksi.
Kunnanhallitus palautteli
ruotuun myös kulttuuri- ja
vapaa-aikalautakuntaa sekä
sosiaali- ja terveyslautakuntaa.
Lautakuntien näkemyksistä
poiketen hallitus esittää valtuustolle Suoraman lähikirjaston lakkauttamista juhannuksesta alkaen ja Kuhmalahden
terveysaseman lakkauttamista
elokuun alusta.
Kunnanhallitus haluaa
ter veysaseman myyntiin
välittömästi. sähköpostilla: toimitus@shl.fi . Kunnan
läntisellä puolella Kyötikkälän
Jätehuolto: Kiinteistökohtaisen keräyksen raja kummastuttaa Harhalassa ja Pakkalassa
Aluejätepisteitä puretaan tällä viikolla
harhala, pakkala
Pirkanmaan Jätehuolto kerää
lakkautettavien aluejätepisteiden astioita tällä viikolla
pois. Poliisin mukaan kuskia
epäillään nuorena henkilönä
rattijuopumuksesta ja hänet
määrättiin ajokieltoon.
Lauantaina puoliltapäivin
poliisi oli pysäyttänyt rattijuopumusvalvonnan yhteydessä
Vatialantiellä naisautoilijan,
joka mittautti tarkkuusalkometriin tuloksen 0,57 milligrammaa litrassa.
Maanantai-iltana Kangasa-
lantiellä ulkopaikkakuntalaisen autoilijan hieman ennen
kello kahdeksaa. Johonkin raja aina osuu.
Me olemme olleet enemmän
yllättyneitä siitä, kun jotkut
keräysalueen ulkopuolelle jääneet kiinteistöt ovat kyselleet,
voivatko hekin hankkia oman
astian, vaikkeivät ole saaneet
kirjettä, Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n aluepäällikkö Tero
Haapala kertoo.
Jäteyhtiö ilmoitti keväällä
kirjeitse noin 3000 pirkanmaalaiselle kiinteistökohtaisen
keräysalueen laajentumisesta.
Näillä alueilla asukkaiden
oli hankittava omat jäteastiat
toukokuun alkuun mennessä.
Kuun lopussa alueilta puretaan
aluejätepisteitä pois. Pohjan 1.?4.-luokkien
oppilaat siirtyisivät Kuhmalahden kirkonkylään rakennettavaan uuteen kouluun ja
viides- ja kuudesluokkalaiset
Sariolan kouluun. Hallitus päätti esittää
valtuustolle paljon puhutun
suunnitelman hyväksymistä
sellaisenaan. Puhalluskoe antoi tulokseksi 0,30
milligrammaa litrassa eli noin
0,6 promillea vastaavat lukemat. Mökkiläisille ja hajaAitoon, Pakkalan ja Harhalan
asutusalueiden asukkaille jää
aluejätepisteet.
edelleen jätepisteet muun
muassa Arajärventien varteen.
Kulmatien roskikset
Äimäläntien varressa on kaklähtevät tällä viikolla sikin pistettä ja Laitikkalassa
Pälkäneellä muutaman sadan useampi, Tero Haapala kertoo.
asukkaan on hankittava kiinMökkikaudella jätehuoltoa
teistökohtainen astia. Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi . Ihmisiä on kummastuttanut, kun naapuri voi jatkaa
aluejätepisteen käyttöä, vaikka
toinen joutuu hankkimaan
kiinteistökohtaisen astian.
. Suunnitelman
Niin Kautialan kuin
muidenkin Kangasalan
kyläkoulujen väki on
ollut viime aikoina varsin
mietteliästä.
avulla tilakustannusten kasvu
voidaan kuitenkin suunnitella
hallitusti, vaikka lisärakentamiselta ei vältytäkään. Puhelimitse (03) 539 9800
Edestakaisin: Kunnanhallitus palautti lautakuntien
soveltamat säästöpäätökset alkuperäiseen muottiin
Lautakunnat
armahtivat,
hallitus ei
kangasala
Kangasalan pikkukouluilla on
eletty viime viikkoina melkoista tunteiden vuoristorataa, kun
kunnan päiväkoti- ja kouluverkkosuunnitelmaa on tuotu
käsittelyyn. Samalla Sahalahden terveysaseman laboratoriotoimipisteen lakkauttamissuunnitelmasta luovutaan
ja selvitellään mahdollisuutta
palvelubussien aikataulumuutoksiin.
?Hajanainen ja paljon
pieniä yksiköitä?
Kouluverkkouunnitelman mukaan Kangasalan päiväkoti- ja
kouluverkko on hajanainen, sisältää paljon pieniä yksikköjä ja
käyttää tuntuvasti tilapäistiloja.
Asiakirjan laatinut työryhmä
katsoo, että päiväkoti- ja kouluverkko on jo nykyisellään tehokas eikä tilankäyttöä voida mittavasti tehostaa. Tousuunnalla, jossa aluejätepisteitä kokuun alusta alkaen mökon runsaasti.
kiläisten paljon käyttämien
Keräysaluetta laajennettiin aluejätepisteiden roskikset on
myös Harhalassa. Tuoreimman näkemyksen tarjoili maanantaina
kunnanhallitus, joka otti ohjat
kasvatus- ja opetuslautakunnalta. Sydän-Hämeessä isoin
harvennus tapahtuu Luopioisissa, jonka poistuu viisi aluekeräyspistettä. Työryhmä
on hakenut toiminnallisesti ja
taloudellisesti edullisia tilaratkaisuja.
Kouluverkkosuunnitelman
mukaan Lahdenkulman ja
Raikun koulujen lakkautusten
lisäksi Pohjan koulu lakkautettaisiin 2021 ja Vilpeilä vaihtoehtoisesti joko remontoitaisiin
tai lakkautettaisiin 2020-luvun
alussa
Vuoroilla on
ollut jonkin verran käyttäjiä,
mutta Pirkanmaan Ely-keskuksen mukaan määrärahojen
niukkuuden vuoksi vuoroja ei
enää voida hankkia.
Maanantaista perjantaihin
ajettava kello 16.15 Tampereelta lähtevä ja Pälkäneen,
Aitoon ja Luopioisten kautta
Puutikkalaan kello 18.00 kulkeva vuoro jatkaa liikennöintiä.
Kesäkuun alussa linja-auto-
seitsemään taksavyöhykkeeseen ja tietyn vyöhykemäärän
ylittäminen olisi aina samanhintaista matkan suunnasta
riippumatta.
Vatiala ja Lentola sijaitsisivat
B-vyöhykkeellä ja Suorama,
Pikkola, Kangasalan keskusta,
Huutijärvi, Kaivanto, Keso,
Ruutana ja Suinula C-vyöhykkeellä. Keskiviikko 27.5.2015
. Raikku ja Sahalahti olisivat D-vyöhykkeellä, Kuhmalahti E-vyöhykkeellä ja Pohja
F-vyöhykkeellä. Minun kantani on, että jos tilaa on, Huutijärven koulu
voisi ottaa vastaan oppilaita kirkonkylän suunnasta.
Liuksialan, Kirkkoharjun ja Huutijärven koulua kun ollaan
nyt tarkastelemassa yhtenä oppilaaksiottoalueena,
lautakunnan puheenjohtaja Jorma Urkko (kok)
kommentoi.
Lautakunta keskusteli päiväkoti- ja kouluverkkosuunnitelmasta kolmisen tuntia.
Se päätti pyytää suunnitelman liitteeksi vielä laskelmia
siitä, minkä verran kasvatuksen ja opetuksen saralle
kertyy investointeja eri vuosina. esimerkiksi sunnuntaivuoroilla Valkeakosken
ja Akaan välillä on ollut keskimäärin kaksi matkustajaa ja
tulot vain noin 0,5 euroa kilometriä kohden.
enintään tavalliseksi huolimattomuudeksi luokiteltavasta asiasta.
Tutkinnassa kävi ilmi,
että Kangasalan kunta oli
antanut käytännön toimenpiteet Metsänhoitoyhdistys Roineen tehtäväksi.
Metsänhoitoyhdistys oli
antanut harvennuksen
edelleen yrittäjälle, jonka
nimissä työtä olivat lopulta
tekemässä ulkomaalaistaustaiset työntekijät. Hän
puukotti noin 30-vuotiasta
useita kertoja hyökättyään
naisen autoon viime lauantaina iltapäivällä.
Poliisin mukaan miesepäilty oli odottanut uhria
ja hyökännyt autoon välittömästi uhrin pysäköityä
autonsa.
Uhri sai lukuisia vammoja veitsen iskuista käsiin ja
jalkoihin mutta pystyi soittamaan auton äänitorvea,
jolloin paikalle tulleiden
ulkopuolisten todistajien
myötä tilanne keskeytyi.
Puukotuksen uhrin vammat eivät olleet hengenvaarallisia ja hän on päässyt jo
sairaalasta.
Teosta epäilty mies on pidätetty ja esitutkinta jatkuu
kuulusteluilla. Lautakuntaa
askarruttaneet kouluverkkosuunnitelman vaikutukset vielä keskeneräisiin maaseudun
kehittämisohjelmaan ja palvelukylien kyläkaavoihin noussevat esiin myös valtuustossa 8.
kesäkuuta.
Kesäkuisesta valtuustokokouksesta on muutenkin tulossa
asialistaltaan poikkeuksellisen tulossa paitsi Kuhmalahden Kangasalan, Pälkäneen ja Kuhraskas; kouluverkkokysymys- terveysaseman ja Suoraman moisten kuntarakenneselvitys.
shl Jani Oksanen
ten lisäksi ratkaistavaksi on kirjaston tulevaisuus myös
DNA kohensi
4G-verkkoaan
Mobiilioperaattori DNA
on parantanut 4G-verkkoaan mökkipaikkakunnilla,
muun muassa Pälkäneellä.
4G-liittymällä varustettu
4G-puhelin mahdollistaa
etätyön ja viihdekäytön.
Kymmenien megabittien
sekuntinopeudella toimivat
sujuvasti netin viihdepalvelut, kuten videot ja mobiilitelevisio.
4G LTE -verkon raken-
Bussiliikenteessä muutoksia ilmassa
pälkäne, kangasala
Padasjoelta Luopioisten,
Aitoon ja Pälkäneen kautta
Tampereelle maanantaista
torstaihin kello 16.45 kulkeva
bussivuoro loppuu toukokuun
lopussa. Syyttäjä
katsoo kyseessä olevan
Suunnitelman hyväksymisestä ja Lahdenkulman koulun
mahdollisesta lakkauttamisesta
päättää viime kädessä Kangasalan valtuusto. Pitkäjärven nykyiselle yläkoululle
sijoitettaisiin Vatialan koulun
Tavallinen
huolimattomuus
kaatoi puut
Lautakunta äänesti Kautialan puolesta
Hietalahden jalopuumetsikön hakkuiden esitutkinta
on päätetty lopettaa. LippuhintoUudistus tulossa
jen arvioidaan pääsääntöisesti
Tampereen kaupunkiseudulla alenevan, mutta pitkiä matkoja
bussiliikenteeseen puuhataan kulkevilla kallistuvan.
lippu- ja hinnoittelu-uudistusta, jonka vaikutukset ulot- Valitus ei läpi
tuisivat myös Kangasalle aina Joukkoliikenteen järjestämistä
Tampereen kaupunkiseudulla
Pohjaa myöten.
Suunnitteilla on malli, jos- on puitu oikeudessa asti. Lisäksi bussimatkustajien on syytä varautua
kesäaikatauluihin siirtymiseen.
Monia vuorojen loppumisia
perustellaan vähäisillä matkustajamäärillä . Saman kohtalon kokee Tampereelta kello 20 Kyynärölle maanantaista torstaihin
ajettava vuoro. Väinö
sa kaupunkiseutu jaettaisiin Paunu Oy teki valituksen kauliikenteen vuorot harvenevat
muutenkin jonkin verran Pirkanmaalla. Poliisin mukaan mies ja uhri ovat olleet
avioliitossa, mutta suhde oli
päättymässä.
Epäilty on kertonut käyttäneensä teräasetta ja aiheuttaneensa uhrin vammat.
Syyksi hän on ilmoittanut
uhrin ja hänen väliset riidat.
Poliisi jatkaa edelleen asian
esitutkintaa.
Sää
Torstaina
+15
Sahalahti
+15
Kangasala
Perjantaina
Kuhmalahti
+15
+15
Pälkäne
Luopioinen
+13
Sahalahti
+14
Kangasala
Lauantaina
Kuhmalahti
+12
+13
Pälkäne
Luopioinen
+17
Sahalahti
+18
Kangasala
Sunnuntaina
Kuhmalahti
+17
+18
Pälkäne
Luopioinen
+16
Sahalahti
+16
Kangasala
+15
+16
Pälkäne
Selkeää
Puolipilvistä
Vesikuuroja
Pilvistä
Ukkosta
Lumisadetta
Kuhmalahti
Luopioinen
Palveleva meteorologi puh. Palvelusopimusasetuksen mukaisesti
järjestettävän liikenteen oli perustellusti voitu arvioida tuottavan markkinaehtoista mallia
kattavammat vuoromäärät ja
asiakkaiden kannalta paremman eli yhteneväisemmän lippujärjestelmän.
Pirkanmaan käräjäoikeus
on vanginnut noin 25-vuotiaan kangasalalaismiehen
todennäköisin syin tapon
yrityksestä epäiltynä. Kasvatus- ja
opetuslautakunta päätyi säilyttämisratkaisuunsa
äänestyksen jälkeen äänin 4?3. Kunnassa on laskeskeltu
vuosittaisen kokonaisinvestointitason voivan olla
enintään noin 15 miljoonaa euroa, ja lautakuntaa
kiinnosti, kuinka suuri osa tästä summasta kuluisi
suunnitelmassa esitettyihin investointeihin.
Valtuusto paljon
päättäjänä
yhtenäiskoulun suunnittelusta
luovuttaisiin ja sen sijaan laajennettaisiin niin Pitkäjärven,
Vatialan kuin vasta laajennetun
Suoramankin kouluja. Noin
1,1 hehtaarin kokoiselta
alueelta harvennettiin noin
0,2 hehtaaria puita toukokuussa 2014, ja Pirkanmaan
Ely-keskus näki raivauksen
olleen luonnonsuojelulain
vastaista.
Sisä-Suomen syyttäjänviraston mukaan luonnonsuojelurikos edellyttäisi
tahallisuutta tai törkeää
huolimattomuutta, mutta
selvitysten perusteella kyse
on ollut puutteellisuuksista tiedonkulussa. samoin
kuin Raikun koulun lopettamista. Sen sijaan Raikun
koulun kohdalla äänestys päättyi äänin 4?3 työryhmän
näkemyksen hyväksi eli lakkauttamisen puolesta.
Lautakunta hyväksyi myös esityksen Lahdenkulman
koulun lakkauttamisesta tämän lukuvuoden jälkeen.
Puheenjohtajana pykälän kohdalla toiminut Sakari
Eerola (kesk) esitti koulun toiminnan jatkamista mutta
jäi vaille muiden kannatusta.
Kautialan ja Raikun kohtalon mietintään äänestyksen
kautta saattoi lautakunnassa osaltaan vaikuttaa
valtuuston taannoinen toive siitä, ettei Huutijärven
koulun laajentamista käytetä perusteena kahden
pikkukoulun lakkauttamiselle.
. Sydän-Hämeen Lehti
5
5.?6.-luokkalaiset ja kenties
osa samojen luokka-asteiden
suoramalaisista. 0600 1 0600
(3,98 e/min + pvm). Hämeenlinnan hallintooikeus on kuitenkin hylännyt
valituksen, jonka Korkein hallinto-oikeus palautti hallintooikeuden käsiteltäväksi.
Hallinto-oikeus katsoi, että
päätös ei ollut palvelusopimusasetuksen tai joukkoliikennelain vastainen. Ykkös?nelosluokkalaisten kouluksi jäävän
Vatialan ja Pitkäjärven koulujen oppilaita ohjattaisiin Lamminrahkan yhtenäiskouluun,
jonka arvioidaan valmistuvan
2020-luvun alussa.
Suunnitelman laatineen
työryhmän muodostivat sivistystoimenjohtaja Leena Pajukoski, kehitysjohtaja Jarmo
Kivineva, varhaiskasvatuksen
johtaja Anni Aalto-Ropo, vs.
rakennuspäällikkö Marko Sallinen, yleiskaavasuunnittelija
Jenni Joensuu-Partanen ja
sihteerinä toiminut Noorit
Tiitola.
Kautialan koulun lakkautusta esitettiin päiväkoti- ja
kouluverkkosuunnitelmassa ensi vuodelle . Maanlaajuinen 99 prosentin väestöpeitto saavutetaan vuoden
2016 loppuun mennessä.
Oikeus vangitsi
naista puukottaneen
punkiseudun joukkoliikennelautakunnan päätöksestä, jolla
joukkoliikenne oli päätetty
järjestää Kangasalan kunnan
alueella niin sanotun EU:n palvelusopimusasetuksen mukaisesti. Heillä ei
ollut täysin tiedossa, että
alueella sijaitseva suojeltu luontotyyppi oli määrä
jättää harvennuksen ulkopuolelle.
tamisen yhteydessä DNA
päivittää myös paikalliset
3G- ja GSM-verkot, joten
yhteyksien laatu paranee
myös 3G-liittymiä ja -puhelimia käyttävillä asiakkailla.
Nykyisin noin 4,5 miljoonaa suomalaista asuu
DNA:n 4G-verkon saatavuusalueella
Talous
Hyvät nuoret aikuiset,
ja työttömyys ovat kuitenkin onnittelut valmistumisenne
hyviä esimerkkejä asioista, johdosta! Se on hieno saavujoihin pystymme vaikutta- tus . 6
Keskiviikko 27.5.2015
lukijalta
. Onneksi sentään näin. Kuulososalta juuri sellainen, mil- taa pelottavalta, eikö vain?
laisen siitä olemme tehneet. Töitä ei ole tarjolla, ei
varsinkaan kokemattomille
nuorille. Totean vaan, että
silloin olivat tiet aika huonossa kunnossa.
Tähän verrattuna nykypäivän tiet ovat hienossa kunnossa, mutta tarpeet muuttuvat, ja toki tämän päivän tiet
päällysteremonttia kaipaavat.. oliko se sama kevät vai joku
muu, nimittäin näitä kelejähän
oli joka vuosi siihen aikaan
- mutta kuitenkin, Luopioisten linja-auto juuttui Aitoon
Pikku-Tuotannon tykö, auton
helmat olivat kurassa kiinni.
Kyllä sekin siitä aikanaan lähti,
oli kyllä jonkin verran myöhässä Tampereella.
Mainittakoon että bussi oli
Kuhmoinen-Tampere -linjalla,
mutta kun Sahalahden kautta
ei päässyt ollenkaan läpi, liikennöivät Rautajärven ja Aitoon kautta. Aikuisuus on esitelty teille
Ihminen luo omalta osaltaan jokseenkin ahdistavana asianiin sosiaalista kuin materiaa- na. saavutus, joka avaa teille
maan. Itse pi- Puhelimettomasta illasdän kyllä mieluummin työni ta selvittiin lopulta varsin
hyvin. Niemisen Neeri tempoi
sen sitten Dodgella ylös.
Toinen esimerkki kohdallani
. Yllätyin kovin,
kun naapurustosta nuorehko
nainen tuli sanomaan, että hänelle tekee pahaa nähdä heiniä
seipäillä.
Viime keväänä Kangasalla,
kun olin autojen parkkialueen
rinnetörmään luvan saatuani
laittamassa viittä nurmipotaattia kokeeksi ja ihmisten iloksi
kasvamaan, siihen hyökkäsi
varttunut leidi huutamaan, ettei hän voi sietää perunoita
silmissään.
Ovatko tuollaiset suhtautumiset kuinkakin yleisiä?
Mistä moinen johtuu. Turun yliopiston tutkimuksen
mukaan matkapuhelin on
suomalaisille jo tärkeämpi
kuin esimerkiksi työ. Hetken aikaa kun siinä hierrettiin,
olivat auton takapyörät kokonaan siellä maantien sisässä,
auton lava oli tien pinnan tasalla. Kerronpa pari esimerkkiä.
Olin 1950-luvun puolen välin paikkeilla Saksalan Uskon
autossa apumiehenä, ajettiin
muun muassa maitoa Aitoon
meijeriin Puutikkalan, Luopioisten ja Haltian kautta.
Yhtenä kevätaamuna se mersu juuttui Kulmalan tienhaaran
(Sappeen risteys) kuraan. Näiden
nuorien on tehtävä päätös
omasta tulevaisuudestaan.
Alistuvatko he ympäristön
painostamana sopeutumaan
nykyiseen tilanteeseen, vai
pelastavatko he omansa sekä
valtionsa tulevaisuuden uu-
kin, koska he ovat siihen kyseisellä tavalla suhtautuneet.
Mutta minulla on teille hyviä
uutisia: se on teidän oma valintanne. Maailma on suurelta oven aikuisuuteen. osoite: Sydän-Hämeen Lehti/ Lukijalta, PL 16, 36601 Pälkäne . Sydän-Hämeen Lehti
sähköposti: toimitus@shl.fi . Sitä se on monelle ollutlistakin todellisuutta.
Miksi nuorien pitäisi siis sopeutua ja alistua nykyiseen
tilanteeseen. Teidän vuoronumeronne tulee seuraavana, mitä
saisi olla. Tällaiseen tulevaisuuteen heitä pessimistisesti valmistetaan. Laitoin heinät
seipäille naapureidenkin nautinnoksi sekä pupujusseille ja
metsäkauriille talven eväiksi
kuivumaan. Ovatko
lausunnonantajat lapsuudessaan, nuoruudessaan, maalaiskodeissaan olleet liian kovan komennon alla. Ongelmansa kuitenkin siinäkin,
sillä yhtä lailla työttömänä
istuvat tällä hetkellä korkeasti
koulutetutkin kansalaiset. puhelin: (03) 539 9800
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Kolumni
Mitä saisi olla?
Koulunsa tähän viikkoon
päättävät nuoret tipahtavat
valmistumisen jälkeen yhteiskunnassamme varsin
mielenkiintoiseen tilanteeseen. Edukseen somistunut lähimaisema näytti ihan
viehättävältä. Kätenikin
tuntui puolialastomalta, kun
kännykkä ei ollutkaan käden
ulottuvilla.
kuin puhelimeni, vaikka
toimittajan työssä puhelin
melkoinen välttämättömyys
onkin.
Tutkimus tiesi myös kertoa, että ihmissuhteet sekä
perhe ovat suomalaisten
mielestä edelleen tärkeämpiä kuin matkapuhelin. Kun sain kännykän
taas seuraavana päivänä
auki, vastassa ei ollut tekstiviestien tulvaa eikä korviini
ole kantautunut ihmettelyjä
puhelimeni yhtäkkisestä mykistymisestäkään.
En silti tiedä, otanko puhelimettomat illat tavaksi.
Kirjoittaja on
Sydän-Hämeen
Lehden toimittaja.
Sen verran ahdisti, kun en
tiennyt, onko sähköpostiini saapunut jotain elämää
suurempaa tai mitä on meneillään esimerkiksi niissä
WhatsApp-ryhmissä, joihin
kuulun.
shl Kristiina Helminen
Nurmijärven Klaukkalassa
päätin kerran elävöittää yksitoikkoista maisemaa.
Kyläteiden risteyksen liepeellä, joutomaalla kasvoi
sankkaa, kenenkään hyödyntämätöntä heinää.
Parista puuriu?usta tein
kolme heinäseivästä kaksine
tappeineen. Eikö kliseisesti
juuri nuorissa ole tulevaisuus,
jolloin edeltävien sukupolvien tapaan he pääsevät itse
määrittelemään miltä heidän
todellisuutensa näyttää?
Valmistumisen jälkeen
nuorien päälle tipahtaa saavutuksesta kertovan päähineen lisäksi myös vastuu.
Vastuu siitä, millaisen maailman he rakentavat. Vaikka eipä tämä
pilalle hemmoteltu sukupolvi työntekoon sovellukaan.
Voivathan he tietysti jatkaa
opiskeluakin ja lähteä korkeakouluun, mikäli siis sellaiseen
sattuvat pääsemään. Tilannetta voi tietysti kotiinkin
jäädä pohtimaan, mutta tässä
vaihtoehdossa riskinä on masentuminen ja syrjäytyminen
yhteiskunnasta.
Valmistumista edeltävänä
iltana uutisia katsellessaan
nuoret tulevat törmäämään
lähinnä negatiivisiin uutisiin.
Edellä mainittujen ongelmien lisäksi nuoria pelotellaan
myös Euroopan huonontuneella taloustilanteella, vihaisella itänaapurilla sekä tietysti sulavilla napajäätiköillä.
Tämä on se todellisuus, johon nuoret koulusta jatkavat
matkaansa. Ovatko
maatalouteen, maaseutuun ja
omavaraisuuteenkin liittyvät
asiat heille, muillekin jotenkin
hävettäviä?
Mikko Kiio
Maanteiden hyvä
Tässä eduskuntavaalien alla
kuulin useammaltakin taholta
kuinka huonossa tai hirveässä
kunnossa alueen tiet suurelta
osin ovat.
Nyt vaalien jälkeen en ole
kuullut mitään mainintaa,
mutta tokkopa niiden kunto
miksikään on muuttunut.
Mikä on huono kunto. Olisihan
se melkoista, jos Lasset ja
Liisat saisivat väistyä Lumioiden tieltä, ja lasten yleisin
nimi olisi Samsung Galaxy.
Yleisradion teettämä Suomalaiset verkossa -tutkimus
parin vuoden takaa puolestaan paljasti, että paitsi että
matkapuhelimen merkitys
suomalaisten median käytössä on kasvussa, sen käyttö myös monipuolistuu koko
ajan.
Puhelimilla lähetetään yhä
enemmän kuvaviestejä tai videoita, luetaan sähköposteja
ja käytetään Facebookia tai
muita sosiaalisen median
palveluja.
En haluaisi myöntää, että
kännykkä on kasvanut käteeni kiinni, mutta tämä ei
valitettavasti ole kaukana
totuudesta.
Onneksi en ole yksin. Sotaa vai rauhaa,
työllisyyttä vai työttömyyttä,
rahaa vai rakkautta?
Oikea kysymys kuuluu:
Haluatteko olla uhka vai
mahdollisuus?
shl Tuomas Raatikainen
Mitä vikaa heinissä
ja perunoissa?
Kirjoittaja on
yhteiskunta
politiikan
opintoihin
pyrkivä
optimistinen
ylioppilas
Puhelimetonta iltaa
Jouduinpa tuossa elämään
yhden illan ilman puhelinta,
kun puhelimeni laturi unohtui työpaikalle.
Unohdus osoitti karulla
tavalla, kuinka tottunut olen
älykännykän läsnäoloon.
Juuri tuon illan aikana olisi
pitänyt sopia tulevia harrastuskuskauksia muiden
vanhempien kanssa sekä
seuraavien päivien lastenhoitokuvioita.
On huomattavasti helpompaa hoitaa nämä puhelimella kuin avata läppäri
ja lähetellä sitä kautta Messenger-viestejä. Niitin heinikon
viikatteella. Esimerkkejä olisi
vaikka kuinka, mutta palstatila
on rajattu. Näiden
ongelmien täyttämään elä- silla innovaatioilla?
mään on vain sopeuduttava.
Tuleva pääministerimme
Vai onko?
Juha Sipilä on todennut toisMaailmassa on toki monia tuvasti että pessimisti ei pety,
asioita, joita ihminen ei pysty ehkä niin, mutta optimisti voi
hallitsemaan, joihin todella- puolestaan onnistua.
kin on sopeuduttava
Keskiviikko 27.5.2015
. Kangasalan Huutijärvi
-välinen tie päätetty rakentaa
moottoritieksi sen vuoksi, että
siinä on työpäivinä hetken
aikaa aamuin illoin ruuhkaa
(miljoonahanke). Bändimme hoiteli
artistien säestyksen hyvinkin
kelvollisesti. Yhtyeeseemme
kuuluu Kultaisen Harmonikan 1990-luvun lopulla voittanut mestari Juha Könönen,
joka sipaisi kansalle tunnetut
haitarikappaleet Säkkijärven
polkka sekä Ilta Välimerellä.
Jäävään itseni loppuillan musiikillisesta onnistumisesta,
mutta vaikka sukulaislisä
otettaisiin pois, palautteen
koimme kovin positiiviseksi.
Tutun pitopalvelun eväät
kelpasivat kaikille ja niitä kehuttiin kosolti.
Lahjatoiveemme kuultiin.
Moni oli nähnyt suuren vaivan rakentelemalla muiston
itse. Se pitäisi pikimmiten saada päällystettyä.
Hyvää tahtoa tietyltä taholta
osoittaa se, että sillä tievälillä
suoritettiin joku vuosi sitten
jonkinlainen tien pintamateriaalien kokeilu, mutta kyllä
se tien käyttäjän kannalta oli
kosmeettista. Maaseudun hyvä tieverkosto palvelee
koko Suomea.
Näitä asioita pitäisi koettaa
hoitaa sekä valtakunnan että
maakunnan tasolla. Vain
yksi heistä näki päivänkoiton
ensimmäisen kerran minua
myöhemmin.
Kirjoittajan mielestä aluejätepisteeltä
löytyy jotakin sinne kuulumatonta.
Kyllä saisi hävettää
Onkitien aluejätepiste on sii- ovat palastelleet asuntovau- edes vähän häpeissään.
vottomassa kunnossa.
nunsa tai kärränneet vanhat
Järkyttyneenä paikalle
Toivottavasti se tai ne, jotka tuolinsa sinne, ovat tekosistaan
tai huono kunto
Julkisuudessa on ollut Luopioinen?Rautajärvi-väli, ei se sen
kummempaa ole Rautajärvi?
Kyynärö -väli puhumattakaan
Kyynärö?Padankoski?Kuohijoki -välistä, joka on edelleen
sorapintainen. Virkaani
hoidan edelleen omasta mielestäni kohtuullisen tunnollisesti suhteellisen terveenä
miehenä tavoitteena päästä
kolmen vuoden päästä eläkkeelle.
Niinpä pyörsimme pyhän
päätöksemme virittäen väen
iloiseen tapaamiseen, sentään
yhteensä 120 vuotta. Valitettavasti minulle on muodostunut
käsitys, että demokratialla ei
saada mitään aikaan eikä oikeudenmukaisuus toimi.
Kaikessa mennään vahvemman ehdoilla, onhan se nähty
lähialueiden kuntaliitoksissa.
Pentti Tuominen
Aitoosta
Edellä kerrotuista lähtökohdista asiaa tarkastellen päätin
juhlia jo nelikymppisiä, tosin
maltillisesti pienessä ystäväpiirissä. Tällaiset
miljoonahankkeet pitäisi haudata, ja rahat käyttää valtakunnan pienten teiden verkostoon.
Rakennetaan näitä moottoriteitä sitten joskus, kun on ylimääräistä rahaa.
Tai onko kyseistä moottoritietä koskaan tarvetta rakentaa?
Mikä onkaan oivempi kohde
joukkoliikenteen kannalta
kuin Kangasala?Tampere-väli?
Välille lisää joukkoliikennettä.
Työmatkaliikenne hoituu busseilla, ruuhkat loppuvat saman
tien.
Juhlan paikka
En tunne asiaa, mutta todennäköisesti tällaisia uusien väylien rakennushankkeita on tuolla eteläisimmässä Suomessa.
Niistä pitää pidättäytyä
jatkossa samoin kuin Helsingin kirjastotalon tyyppisistä
hankkeista, vaikka päättäjät
sanovatkin, että muun muassa
kirjastotalo palvelee koko Suomea. Kolmas meistä
pojista, Erkki, sai kohtalokkaimman sydänkohtauksensa 1980 38-vuotiaana.
Isämme kuoli 1962, hän
täytti 51 muutama kuukausi aiemmin. Kaikki
virallinen kiellettiin, pukeutua sai vapaasti ja lahjoille
asetettiin tietyt kriteerit, kun
kaikki kuitenkin halusivat jotenkin muistaa.
Pä ä s i ä i ss u n n u n ta i n a
5.4.2015 meitä kokoontui
Poliisien Kesäkodille Lauttasaareen runsaat sata ystävää
ja sukulaista. Naurettava väite. Ystävämme
Joona Jalkanen tuli synttäreille äitinsä Pian kanssa.
Pia nautti silminnähden
rennosta menosta. Jokainen otos harkittiin
tarkkaan, eikä nopeakäänteinen mies tahtonut poseeraamista kestää. Hän
ystävystyi pöytäkuntansa
ennestään tuntemattomien
ihmisten kanssa. Kesäkotiyhdistys
veloittaa tiloista henkilökunnalta puolet vähemmän kuin
siviileiltä. Uskon meidän
onnistuneen hankkeessamme mainiosti jälkipuheista
päätellen.
Ohjelma rakennettiin ruuan, juoman, musiikin ja yhdessäolon varaan. Kuvassa istuu
valtaisan kukkameren keskellä turhaantuneen oloinen
vanha mies.
Kuten sanottua, meille jäi
tavattoman hyvä mieli palkkioksi juhlista. Ihmiset elävät yhä
vanhemmiksi.
Muistan suurimmaksi
osaksi toisten kertomana
isäni 50-vuotispäivät 1961.
Reino Lämsä toimi Rautalammin Osuuskaupan toimitusjohtajana ja hänet laskettiin kunnan merkkimiehiin.
Niinpä järjestettiin isot juhlat. Pienet lapset tuovat
eloa jokaiseen tapahtumaan,
heidät nimesimme jo etukäteen kunniavieraiksi.
Totesimme vaimoni kanssa
jälleen oman perheemme ihanaksi voimavaraksi. Alkaa näyttää
jo kesältä!
Kirjoittaja on Aitoon
pitkäaikainen
vapaa-ajanasukas
ja Helsingin
poliisilaitoksen
operaatiopäällikkö.
Martti
Tästä ei enää paljon
kesäisemmäksi voi maisema
muuttua.
Saavutin Lämsän ydinperheen miesten elinikäennätyksen pari kuukautta sitten.
Toiseksi vanhimmaksi pinnisteli 2008 kuollut veljeni
Veli-Heikki, jonka aika tuli
täyteen viikko ennen kuusikymppisiä. Kymmenen
vuotta sitten meitä seisoi kuvassa viisi, nyt jo kolmetoista.
Yksi pojistamme piti nasakan
puheen kehuen vanhempiaan. Kävimme poi-
kani kanssa hankintamatkalla Tallinnassa. Tuolloin vannoimme näiden kekkereiden
loppuvan tähän, vaikka tavattoman mukavasti kaikki sujui.
Ihmeitä tapahtuu. Sisältyipä ohjelmaan
virkani puolesta myös virallista pönötystä ja viirien vastaanottamista. Omantunnon
soimaus piipahti olemattomaksi reissulta palattuamme.
Posti näet kantoi samana päivänä veroehdotuksen, jossa
jälkiverokseni määrättiin täsmälleen sama summa, mitä
Viroon kaupan kassalle jäi.
Alkossa samat liemet maksaisivat vähintäänkin tuplaten
kovasta verotuksesta johtuen.
Pitopalvelun saimme hyvin asialliseen hintaan tarjottavien laatuun ja määrään
nähden. Tuolloin ei kuvia niin
vaan räpsitty kymmeniä kerralla. Luettavaa, kuunneltavaa,
katsottavaa, koettavaa, nautittavaa sekä päälle pantavaa
piisaa pitkälle tulevaisuuteen.
Merkittävin tavoite saavutettiin saattamalla yhteen
pitkästä aikaa monet ystävät
ja sukulaiset, joukossa sellaisia, joita ei aiemmin ollut
tavattu. Laadukkaat esiintyjät kuuluivat kaikki kutsuttuina ystäviimme.
Juhliminen muuttaa muotoaan. Täysin turha
hanke: kuinka liikennevirta voi
vetää neljällä kaistalla maan alla
paremmin kuin maan päällä?
Jos olen oikein ymmärtänyt, on Tampereen Alasenjärvi . Vaimoni syntyi
33 päivää jälkeeni, joten satavuotisbileet pidimme yhdessä. Mutta hyvä että
edes yritettiin.
Näiden yhteiskunnan ylläpitämien haja-asutusalueiden
tieverkostojen tienpintojen
kuntoon saattamiseksi minulla
olisi ajatus.
Tätä nyt on enää turha porata, mutta Tampereen tunnelityömaan valtionosuus olisi
pitänyt käyttää näihin haja-asutusalueen teihin. Kannatti jättää
yksi pitkä reissu ulkomaille
tekemättä, sillä saimme voimia ja uskoa tulevaan pitkäksi
aikaa eteenpäin samalla rahalla muutamassa tunnissa.
Luultavasti moni muukin
koki samoin.
shl jussi-pekka lämsä. Yksi Joonan lahjoista sisälsi musiikkiesitykset, joita tarjoilivat
mehevien juttujen ryydittäminä Ilkka Vainio ja Jani
Jalkanen. Lahjoina tuli jalkalamppuja, puolenkymmentä emäpitäjän historiikkia ja muuta
tähdellistä sekä tietenkin hopeapäinen kävelykeppi.
Valokuvaaja Kaarina Pyykösen urakkaa ei isäni käyttäytyminen juuri helpottanut. Sanoi tosin sivulauseessa, ettei heitä voi itse valita.
Lopputulokseen nähden
kustannukset muodostuivat
kohtuullisiksi. Kaikille lähtö
tuli nätisti hertan hirttäessä
kiinni.
Neljä siskoani toki elävät
täysillä ja voivat hyvin. Yhteiskuvaa katsellessa tietää, miksi kannattaa elää. Sydän-Hämeen Lehti
7
Kolumni
Kesäinen
näky
pellolla
Kolmisenkymmentä joutsenta
on jo joitakin päiviä viettänyt
tiiviisti aikaa Vedentakana
Kuhmalahdella
lut, Pelastuspartio ja JoulukaLisäksi todetaan, että Holma lenteri vuodelle 2001.
Seija Holma vastaanotti
on etsinyt ja löytänyt aina yhtä
innokkaasti teatterille uusia Olavi Veistäjä -palkinnon
näytelmiä, sovittanut itse kir- vuonna 2011.
joista tekstejä näyttämölle sekä
kirjoittanut omia näytelmiä.
Holman viime aikojen suu- Palkintoja
ria ja kiitettyjä dramatisointeja yli 50 vuotta
ovat esimerkiksi Tampereen Eino Salmelaisen säätiön
Työväenteatterin Hiljaiset tunnuspalkinnot jaettiin 13.
sillat, Mielensäpahoittaja ja toukokuuta Tampereen RaaAulis Aarnio aikoo jatkaa edelleen eteläamerikkalaisten tuomarien kouluttamista
henkilökohtaisesti eikä vain teostensa välityksellä. . Onneksi tarvitsee matkustaa sitä varten vain
Espanjaan asti, hän toteaa.
Oikeusfilosofia: Huutijärveläisprofessorin klassikko
teos juurruttaa oikeusvaltioajattelua Etelä-Amerikkaan
Oikeusajattelua järjen
ja kohtuuden puolesta
Kangasala
Professori emeritus Aulis Aarnion oikeustieteelliset tutkimuk-
set kuuluvat pohjoismaisen
oikeusajattelun klassikkoteoksiin.
New Yorkissa vuonna 1987
julkaistu tutkimus The Rational
as Reasonable (Järki ja Kohtuus) on yksi hänen pääteoksistaan, ja pian ilmestyttyään
se saavutti merkittävän aseman
Euroopassa.
Tutkimuksen ilmestymisen
aikoihin tekijä työskenteli paljon ulkomailla, muun muassa
Saksassa sekä Ruotsissa Lundin yliopistossa.
Teos käännettiin sekä ranskaksi että espanjaksi ja se on
muodostunut klassikoksi erityisesti espanjaa puhuvissa
maissa. Olen työskennellyt paljon yhdessä sikäläisen
oikeusfilosofi Manuel Atienzan
kanssa, jonka arvelen olevan
tämänkin uusintapainoshankkeen alkuunpanija, Aarnio
kertoo.
Seuraava koulutusmatka Alicanteen on tulossa ilmeisesti
ensi vuonna.
. 8
Keskiviikko 27.5.2015
. Kangasalan Huutijärvellä
asustava 78-vuotias professori
käy edelleen Espanjassa kouluttamassa etenkin nuoria eteläamerikkalaisia juristeja.
. Minulle eräänlainen opettamisen tukikohta Espanjan
Alicantessa. Nuoren tuomaripolven
kouluttaminen on hidas mutta
samalla ainoa tapa juurruttaa
oikeusvaltioajattelua maihin,
joista se on vielä kaukana, Aarnio toteaa.
shl Ulla Siren
Eino
Salmelaisen
palkinnon
saanut
Seija Holma
on yksi
Tampereen
Työväen
teatterin
voima
naisista,
joka ei
kaihda kovia
haasteita.
tihuoneella järjestetyssä tilaisuudessa, jossa jaettiin myös
Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnot ja tiedeapurahat sekä stipendit ammattitaiteilijoille.
Professori ja teatterineuvos
Eino Salmelaisen nimeä kantava tamperelaista teatterielämään tukemaan perustettu
säätiö on myöntänyt palkintoja teatterin tekijöille ja teattereille vuodesta 1963 asti.
Eino Salmelainen aloitti teatterinjohtajan uransa Tampereen Teatterissa vuonna 1923.
Sen jälkeen hän toimi Kansallisteatterin ja lopuksi Tampereen Työväen Teatterin johtajana vuoteen 1966 asti.
Tänä vuonna Eino Salmelaisen palkinnot saivat Seija
Holman lisäksi näyttelijä Teija
Auvinen, apulaistuottaja Elise
Richt, pääkirjanpitäjä Paula
Laakin sekä Mukamas-nukketeatterifestivaali.
shl Ulla Siren. Sydän-Hämeen Lehti
tekijät
Palkittu: Dramaturgi Seija Holmalle myönnettiin
suuri tamperelainen teatteripalkinto
Teatterin yleis
sivistyksen mestari
pälkäne
poika ja Eeva-Liisa Mannerin
kirjekokoelman pohjalta luotu
Manner sekä Pyynikin kesäteatteriin tehty Rauta-aika vuodelta 2011.
Tänä vuonna valmistuvia
dramatisointeja ovat syksyllä
Työväenteatterissa ja Oulun
kaupunginteatterissa ensiiltansa saava Taivaslaulu sekä
Pyynikin kesäteatterin produktio Avioliittosimulaattori.
Holman omaa tuotantoa
ovat muun muassa näytelmät
Onnellisten maa ja Rakkauden
lähde sekä käsikirjoitukset
televisiosarjoihin Meidän isä,
Dramaturgi Seija Holma on
saanut yhden tämänvuotisista Eino Salmelaisen palkinnoista.
Holma aloitti uransa Tampereen Työväen Teatterin
dramaturgina vuonna 1988
työskenneltyään aikaisemmin Suomen Teatteriliitossa.
Vuonna 1993 hänet kiinnitettiin Suomen Kansallisteatteriin, mistä hän palasi vuonna
1998 jälleen Työväenteatteriin.
Palkinnon myöntämisperusteissa häntä kiitetään teatte- Kummipojan mummo oli kuulrin yleissivistyksen mestariksi. Latinalaisessa Amerikassa se kuuluu parin muun
Aarnion tutkimuksen tavoin
uuden tuomaripolven koulutuksen avainteoksiin.
Tänä vuonna siitä otetaan
Perussa uusintapainos, joka
varustetaan Aulis Aarnion
kirjoittamalla johdannolla ja
hänen pohjoismaista ajattelua
ja oikeusvaltiokäsitystä valaisevalla laajalla haastattelullaan.
Teos ilmestyy syksyllä ja tulee
levitykseen koko espanjaa puhuvassa maailmassa.
The Rational as Reasonable
-teosta ei ole olemassa suomeksi, mutta vuonna 2009
ilmestynyt Tulkinnan taito sisältää paljolti samoja aineksia.
?Koulutustukikohta?
Alicantessa
Espanjankielinen maailma
on hyvin tuttu Aarniolle, joka
aikanaan työskenteli paljon
muun muassa Argentiinassa
0400-404 425
. päästömittaus
Määräaikaiskatsastukset henkilö- ja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9-17
Merkillisen hyvät
osat- ja huollot!
Kaikkea juhlaan!
Pitopalvelu
Irma Mäkimaa
avoinna ark. Traktori- ja pienkonehuollot
. 8-17, p. 03-377 3530
ma-pe 9-17, la 10-14
Heikki
Pekkarinen
Kuhmalahti
Pohja
Kiinteistönvälitystä
Traktorin varaosat
Markus Huttunen
PURETTUJA VARAOSIA
0400 833822
Sydän-Hämeen Lehti
Kiinteistönvälittäjä, LKV
Julkinen kaupanvahvistaja
p. Juhlatilan vuokraus
KANGASALAN
KANGASALAN
www.morilea.fi
l
Morilea Oy
040 733 5332
Ellintie 2, Kangasala
Tv- ja digilaiteelektroniikkaa,
huoltoa
s.fi
fixu
Asianajotoimistot
Antenniasennukset
Kankaita ja
ompelutarvikkeita
KIRJANPITOTOIMISTO
MATTILA KY
PARHAAT
ANTENNIRATKAISUT
Myllystenpohjantie 2, Kangasala
PUH. päästömittaus + OBD 69 ?
MAK + dieselpäästömittaus
69 ?
MAK + bens. Pienet tehoantennit
. 03 377 1140
. 03-377 0050
www.neidonruusu.fi
avoinna ark. korjaukset
Kaivinkone- ja
traktorityöt
Myös rakennusten purkutyöt,
jätevesijärjestelmät ja
maakaapeloinnit.
Jari Ahola, 040 5013240
tmijariahola@gmail.com
Petri Täyrönen 0500 846 709 / 24 h
Juhlapalvelu
Pitopalvelut
KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY
Puh. pohjaukset . 010-239 0880, FAX. Hydrauliikkaletkut ja liittimet 24 h
. Asiakaslähtöisesti jo 30 v.
Toimitan myös taulutelevisiot edullisesti
asennettuna, kotiin tuotuna ja
käyttöopastettuna
Kuohunharjuntie 31, Kangasala
P. Teräväpiirtotekniikat . Uusin tekniikka . (03) 379 2940 . 040-5876139
. Sydän-Hämeen Lehti
Parhaat paikallispalvelut - valtakunnallisesti!
AINA SIELLÄ MISSÄ SINÄKIN
Parhaat paikalliset
tarjoukset!
palkane.
ALAN AMMATTILAISET
Autoilu
Hammasteknikot
. Autohuollot Bosch vikadiagnoosi
. 03 3773 177
Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä
Puun kaato
Puunkaadot
www.puukaato.?
Puh. Lentolantie 12, 36220 Kangasala.
Määräaikaiskatsastus
Jälkitarkastus
laaja
Jälkitarkastus
suppea
40 ?
20 ?
14 ?
57 ?
MAK + bens. www.tv-hugg.com
Yli 200:aan eri traktorimalliin,
myös nuorempia 4-vetotraktoreita
PURKUPOJAT OY
AA Timo Portaanpää 0400 - 499752
36600 Pälkäne. 8-18, la 9-14, p. Keskiviikko 27.5.2015
. 8-17, la 9-14, p. Pitopalvelu
Puh. P. 4G/LTE
-häiriösuotimet . 044 304 0414
Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala
mingalsuo@yahoo.com, www.mkingalsuo.fi
kokoproteesit . 03 379 0333
Rengasasennus ja myynti
PITOPALVELU
Hannele Haataja, p. 050-360 6401
Neidonruusu
(03) 377 1140
avoinna ark. 03-3790 008, www.kangasalanautokatsastus.fi. 03-377 1068
www.kirjanpitomattila.com
TV-DIGIHUOLTO
plasmat,
lcd:t, tv:t
-- TV:t
+ digiboxit
audio- ja
digilaitteet
--- Audio
+
videolaitteet
antenniasennukset
-- Antenniasennukset
+
tarvikemyynti
- tarvikkeet
käytetyt laitteet
. Kukkakauppa
. Renkaat ja rengastyöt
. 045-1331 221, 045-1331 222
VT Juho Juusela 040-4517899
OTM Henri Portaanpää 040 -7766639
Kirjanpitotoimistot
www.aleksinlkv.net
Va raa i lmo it us ti la s i 0 4 0 3 4 7 7 4 0 2
Paikallista palvelua Lentolassa. Taloushallinnon palvelut ?
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
Ellintie 6, Kangasala
P. Alueen hyvä tuntemus
. Hautaustoimisto
toiimis
mist
sstto
KANGASALAN
(03) 379 0333
hannele.haataja@morilea.fi
. Ilmastointihuollot ja
pakokaasutestit
Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Työtilaukset
Korjaamo 0440 684 521
Maanrakennus/
muut konetyöt
MK Ingalsuo Ay
p
Perinteinen, paperinen, ihmisläheinen
paikallislehti edustaa näitä arvoja.
Koulunsa päättänyt
ja ammattiin valmistunut
arvostaa käytännöllisiä lahjoja!
Moni suureen maailmaan sukeltanut kertoo, miten
juuri keskiviikko on merkityksellinen päivä, kun
kotiin saapuessaan näkee postiluukussa synnyinpaikkakunnan paikallislehden. 10
Keskiviikko 27.5.2015
. Lehden palstoilta löytää
tuttuja kasvoja ja läheisiä paikkoja.
Voit halutess
asi
tulo
Sydän-Hämstaa
e
lahjakortin en Lehden
lehte
nettisivuilta mme
:
Tieto on valttia.
shl.fi/lahja
kortti
Sellaista sisältöä, joka vakavasti toimitetussa
paikallislehdessä on, ei löydy muualta.
Anna siis nuorellesi tilaisuus ammentaa juuriltaan,
vaikka toinen jalka onkin jo maailmalla.
Sydän-Hämeen Lehti on aina mainio lahjaidea.
Näin tilaat: Postita kuponki, lähetä sähköpostia: tilaukset@shl.fi tai soita puh. Aviisi tuo odotetut
terveiset kotiseudulta. Voit osallistua arvontaan
myös ilman tilausta lähettämällä alla olevan
kupongin postimerkillä varustettuna tai
postikortin osoitteella Sydän-Hämeen Lehti,
PL 16, 36601 Pälkäne.
Sukunimi
Lähiosoite
LAHJATILAUKSEN SAAJA:
Etunimi
Lähiosoite
Postinumero ja -toimipaikka
Puh.
Sydän-Hämeen
Lehti
maksaa
tilauksen
postimaksun.
Syntymävuosi
Postinumero ja -toimipaikka
Sähköpostiosoite
Puhelinnumero *)
Allekirjoitus
Sähköpostiosoite *)
Tarjous on voimassa 26.8.2015 mennessä alkaviin kotimaan tilauksiin.
Nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin.
*) Näköislehden tilaaja:Pyydämme antamaan GSM / sähköpostin lukutunnuksen
lähettämistä varten.
Sydän-Hämeen Lehti
Info: 37500
Tunnus: 5008700
00003 VASTAUSLÄHETYS. 9-15)
Kyllä kiitos!
Tilaan Sydän-Hämeen Lehden edulliseen tarjoushintaan
ja olen myös mukana Adirondac -aurinkotuolin arvonnassa.
Tuotetiedot: www.canamtrade.fi
12+2 kk 85 ?
TÄYSTILAUS:
paperilehti+näköislehti+verkkolehti.
Jatkuva tilaus.
3 kk 30 ?
Paperilehti,
määräaikainen tilaus.
3 kk 15 ?
Näköislehti,
määräaikainen tilaus.
Tahdon tilauksen alkavan:
/
2015
Viimeinen mahdollinen
alkamispäivä 26.8.2015.
En tilaa tällä kertaa, mutta
osallistun arvontaan.
(Muista laittaa postimerkki)
Sukunimi
TILAAJA / MAKSAJA:
Etunimi
Arvomme kaikkien tilaajien kesken laadukkaan ja upean Adirondack -aurinkotuolin,
väri valkoinen. 03 539 9800 (ark. Sydän-Hämeen Lehti
Hyvät isovanhemmat, vanhemmat ja kummit!
Haluatte varmasti, että lapsenne, lastenlapsenne
ja kummilapsenne säilyttää vahvan siteen kotipaikkakuntaansa, kun tämä muuttaa pois synnyinseuduiltaan, lähtee omaan elämäänsä maailmalle
tai siirtyy armeijan harmaisiin.
Tänä aikana kodin, läheisten ja ystävien merkitys
korostuu
Siltä osin Pälkäne antaa tukea enemmän kuin moni muu
kunta. Sydän-Hämeen Lehti
11
tekijät
Auttaja: Eila Rautakoskelle myönnettiin 5000 euron palkinto eettisestä vapaaehtoistyöstä
Kiitos, hiljainen huolenpitäjä
Rautajärvi
Rautajärveläinen Eila Rautakoski on saanut Pirkanmaan
tämänvuotisen etiikan edistämispalkinnon.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin 5000 euron suuruinen
palkinto myönnettiin Rautakoskelle hänen 20 vuotta kestäneestä aktiivisesta vapaaehtoistoiminnastaan Luopioisissa ja
Pälkäneellä.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus ja hoitoeettinen
neuvottelukunta pitivät Rautakosken vapaaehtoistoimintaa
mielenterveyskuntoutujien
hyväksi esimerkillisenä ja eettisesti korkealle arvostettavana.
Palkinnon luovutti piispa
Juha Pihkala sairaanhoitopiirin valtuuston kokouksen yhteydessä 25. Rahastosta palkitaan
vuosittain henkilöitä ja hankkeita, jotka edistävät eettisten
näkökumien esilletuomista
väestön terveydenhuollossa
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella. Toivon, että saisimme uusia tekijöitä . että
ihmiset jaksaisivat sitoutua,
sillä sitä tämä vaatii. Kahta samanlaista päivää ei ole, ja kun esimerkiksi retki tai tapahtuma on
onnistunut ja ryhmäläiset ovat
tyytyväisiä, hän on itsekin onnellinen.
Yhteiskunta ei syystä tai
toisesta rahoita mielenter-
veyspuolen vapaaehtoistyötä
kovinkaan runsaskätisesti. Keskiviikko 27.5.2015
. Jos lähtee
mukaan, täytyy pysyä mukana,
Rautakoski pohtii.
Eila Rautakoski tarjoaa
palkintokahvit mielenterveysyhdistyksen sekä Vierellä
kulkijoiden väelle ja muille tukijoukoilleen Luopioisten Yhdistysnurkalla keskiviikkona 3.
kesäkuuta kello 13?15.. Palkinnon
saajiksi ehdotettiin yhdeksää
Palkintoa ehdotettiin eri henkilöä tai tahoa. toukokuuta.
Yllätys
pysäytti päiväksi
. Palkinto
yhdeksälle
on myönnetty aikaisemmin 11
Sairaanhoitopiirin valtuusto kertaa.
shl Ulla Siren
perusti etiikan edistämisra-
tarvitaan koko ajan enemmän vapaaehtoistyötä, nythän suuntaus yhteiskunnassa
menee niin. Koko sen
päivän kuljin ja ihmettelin, että
voiko tämmöistä tapahtua, Eila
Rautakoski kertoi tuoreeltaan
juhlallisuuksien jälkeen.
Hän on tottunut tekemään
työtään hiljaisesti ja huomaamatta, ei esiintymään ventovieraiden edessä.
Siksi palkinnon vastaanottaminen jännitti etukäteen,
vaikka piispa lievittikin pahinta
kihelmöintiä tulemalla juttelemaan ennen tilaisuuden virallista alkua.
Palkinnostaan Rautakoski
on hämmentyneen kiitollinen.
Kun ei osannut odottaa yhtään
mitään, 5000 euroa tuntuu käsittämättömältä summalta.
. Siinä sai valita järjestön,
jossa halusi toimia, ja minä
tunsin mielenterveyspuolen
omimmaksi itselleni. Emme me tilavuokria
pystyisi maksamaan emmekä
toisaalta tekemään mitään ilman tiloja, hän toteaa.
Eila Rautakoski muistuttaa,
että vertaistuki mille tahansa
sitä tarvitsevalle ryhmälle on
selvää säästöä yhteiskunnalle. Aluksi
olin henkilökohtaisena tukihenkilönä, ja mielestäni opin
paljon siinä tehtävässä.
Työ on hänestä jatkuvasti
yhtä antoisaa. Mielenterveystyössä pätee
sama kuin esimerkiksi perhetyössä: kaikki mitä voidaan ennaltaehkäistä ja hoitaa kevyin
keinoin vähentää hoitokustannuksia.
. Nähtävästi tälläkin alalla
haston Taysin täyttäessä 40
vuotta. Palkintoa ei voi
hakea itselleen, joten se ei ole
apuraha.
Ehdotukset palkinnon
saajaksi tehdään sairaanhoitopiirin hoitoeettiselle neuvottelukunnalle, joka sai tämänvuotisen avoimen haun
kautta yhteensä 14 ehdotusta
palkinnon saajaksi. Minulle tuli täysin yllätyksenä, kun neuvottelukunnan
sihteeri muutama viikko sitten
soitti ja kertoi, että tällainen
palkinto on myönnetty. Totta kai tuntuu hirveän
hyvältä nähdä, että vapaaehtoista mielenterveystyötä arvostetaan sairaanhoitopiirissä,
hän sanoo.
Palkinnon myöntämisperusteissa todetaan, että Eila Rautakoski on tehnyt merkittävän
vapaaehtoisen työuran mielen-
Eila Rautakoski on hyvillään siitä,
että sairaanhoitopiiri huomioi
vapaaehtoistyön merkityksen.
terveyskuntoutujien parissa
Luopioisissa ja Pälkäneellä.
Hän on toiminut sekä mielenterveyskuntoutujien tukihenkilönä että vertaistukiryhmien ohjaajana.
Hän on ollut perustamassa
ja organisoinut Pälkäneen mielenterveysyhdistys Tuikkeen,
joka itsenäistyi tämän vuoden
helmikuussa, ja on jäsenmäärältään jo 80 henkeä.
Eila Rautakoski ohjaa tällä
hetkellä Tuikkeen kahta vertaistukiryhmää sekä jumpparyhmää Luopioisissa ja LujaLukon vesijumpparyhmää.
Hän toimii myös seurakunnan
Vierellä kulkijat -ryhmässä,
joka käy muun muassa vanhainkodilla virkistämässä ja
ulkoiluttamassa asukkaita.
Vertaistuki säästää
kaikkia
Eila Rautakosken kipinä auttamistyöhön syttyi yli kaksikymmentä vuotta sitten kunnan tukihenkilökoulutuksesta.
. Eila
Rautakoski kiittää Pälkäneen
kuntaa siitä, että vertaistukiryhmille on järjestynyt hyvät tilat.
. Minulla ei ollut mitään tietoa, että
sitä olisi edes haettu
liittääksesi saittiisi sosiaalisen
median syötteet, ja lisätäksesi ensimmäisen tapahtuman tai tarinan.. Mene osoitteeseen menyt.?
2. Sydän-Hämeen Lehti
Kirsi
0400 788 444
Tulemme myös
luoksenne
tarkistusmittaamaan!
Timppa
040 352 7203
Meillä ammattitaitoiset ja ystävälliset myyjät
auttavat Sinua ilmaiseksi suunnitelmiesi toteutuksessa.
Saat mieleisesi kokonaisuuden haluamillasi materiaaleilla
omilta tehtailtamme nopeasti erikoisempienkin mittojen mukaan.
Muista myös edulliset vakiomittamme.
Tule ihastumaan valikoimaamme ja rajattomiin mahdollisuuksiin.
Ota mitat mukaan ja tule asiantuntijoiden palveltavaksi!
?MeNyt auttaa meitä löytämään
uusia kiinnostavia jutun aiheita.?
Samalla se nopeuttaa tapahtumien
julkaisuprosessia ja varmistaa, että
yhteisön viesti tavoittaa lukijat.?
Löydät meidät Ylöjärveltä Maskun vierestä, Teollisuustie 4:stä.
Meiltä kaikki kalusteet kotiin ja mökille!
KEITTIÖT, KOMEROT, WC-KALUSTEET, VAIHTO-OVET,
KHH-KALUSTEET , LIUKUOVET, TILANJAKO-OVET
Tommi Liljedahl, Päätoimittaja, Sydän-Hämeen Lehti
myös erikoismitoilla
ZZZ NHLWWLRNDOXVWHWXNXW À ZZZ YLVLRQOLXNXRYHW À
Pirkanmaan
DUN OD
KEITTIÖKALUSTETUKKU
Teollisuustie 4, 33470 YLÖJÄRVI, p. 9.30-17, la 10-14
Eino Leinon katu 17, p. Avaa valikko oikean ylänurkan napista ja luo itsellesi käyttäjätunnus
3. sen ei tarvitse olla välttämättä
mestariresepti, kunhan se on vinkki tai niksi
onnistuneeseen grillaamiseen!
Lähetä vinkkisi Sydän-Hämeen Lehden toimitukselle sähköpostitse
toimitus@shl.fi, Facebookin kautta tai vanhan ajan malliin paperilla
osoitteeseen Sydän-Hämeen Lehti, Onkkaalantie 58, 36600 Pälkäne.
Siiri
040 352 7208
040 352 7204
Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan
kahden lipun paketteja Sappeen kesäteatterin
Kesäkissat-näytelmän ensi-iltaan.
Eija
Mika
040 352 7202
040 351 5558
Lisäksi vinkkejä julkaistaan kesän aikana
Sydän-Hämeen Lehdessä.
V I S I ON
Kilpailuaika päättyy 7.6.
KEITTIÖT
V I S I ON
Marika
040 352 7207
LIUKUOVET
Kysy myös
a!
kuljetuspalvelu
. Miten pukeutua?
Millä ohjeella parass herkk
herkku
herkku?
ku?
Ke r r o m e i l l e
GRILLIVINKKI
Jaana
040 352 7206
040 352 7205
Nina
. 8,35 snt/min+17,17 snt/min (alv24%)
Muista myös
Forssa
Hämeenlinna
Sortohaanraitti, p. 8,35 snt/min+7,02 snt/min (alv24%), Matkap. 03 433 4280
ark. 12
Keskiviikko 27.5.2015
$VLDQWXQWLMDW
DSXQDVL
WXOH VXXQQLWWHOHPDDQ
XXVL LOPH NRWLLVL
Minna
Kuka seuraksi. Täydennä saitin tiedot, lisää kuvat ja klikkaa ?Hyväksy ja tallenna?
5. 020 720 9240
Oy
\ORMDUYL#NHLWWLRNDOXVWHWXNXW ¿
Lankap. Valmis!
Avaa valikko ja klikkaa ?Muokkaa sivua. 03 616 4004 ma 9.30-17, ti-to 9-18, la 10-14
Puu-alumiini-
ikkunat ja
ulko-ovet
IKKUNAT
asennettuna
LNNXQDVWR ¿
Ongelmia ikkunoissa tai ulko-ovissa?
Ota yhteyttä, tulen katsomaan ja
tarjoan uudet asennettuna!
Urjalantie 101, 31760 Urjala
DVLDNDVSDOYHOX#LNNXQDVWR ¿
Daniel
0400 332 333
SHL
Sydän-Hämeen
Lehti
Näin luot yhteisöllesi oman saitin:
1. Avaa valikko ja klikkaa ?Uusi saitti?
4
Ilman
vahvaa tasetta ja korkeaa vakavaraisuutta meillä ei olisi mahdollisuutta jatkaa itsenäisenä
pikku pankkina, Jaana Jokinen
muistutti.
Hän kertoi, että osuuspankkiryhmä aivan pääjohtajaa
myöten oppi tuntemaan Esa
Jokisen periksi antamattomana
pienten pankkien puolustajana
ja äänitorvena.
shl Tommi Liljedahl
Taimikoitten, polttopuitten ja kuminaviljelmien pariin siirtynyt toimitusjohtaja Esa Jokinen sai pankin nykyhallitukselta moottorisahan siltä varalta, että vastaan tulee puita, joiden kanssa tarvitaan
vesuria vahvempia välineitä. On turvallista tietää, että
valvot jatkossakin pilke silmässä työskentelyämme kokoushuoneen seinällä, hallituksen
vaa varten kuusi reissua Riikka Lenkkerin työhuoneelle
Mänttään. tuli puolueettomalta
taholta, kun Jokisen jälkikasvua seisahtui taulun äärellä.
. Sydän-Hämeen Lehti
13
tekijät
Esa Jokinen: Pitkäaikaisen toimitusjohtajan kuva
päätyi Luopioisten Osuuspankin seinälle
Silmien pilke
tallentui muotokuvaan
Riikka Lenkkeri, Esa Jokisen
muotokuva ja sen malli.
luopioinen
. Pilke silmissä
kertoo siitä hyväntahtoisesta
välittämisestä, jolla hän aina
huolehti sekä asiakkaistaan
että perheestään, poika kuvasi.
ihmisläheiseksi ja leppoisaksi
johtajaksi, jonka huoneeseen ei
tarvinnut astua hattu kourassa.
? Minut otti vastaan pilkesilmäinen, talonrakennushankkeestamme aidosti kiinnostunut pankinjohtaja, jonka
suhtautuminen oli nykyajan
muoti-ilmaisua käyttääkseni
äärimmäisen asiakaslähtöinen,
Jaana Jokinen muisteli ensikohtaamistaan Esa Jokisen kanssa.
Hallituksen puheenjohtaja kehui, että toimitusjohtaja
osasi yli 25-vuotisella urallaan
vaalia sekä asiakkaan että panJokinen ajoi pankin
kin etua. Sellaista ei täällä tapahdu
joka vuosi eikä edes joka vuosiEi yksin mitään
kymmen, vaan enintään muuaikaan saa
taman kerran vuosisadassa.
Esa Jokinen teki muotokuPuhuja vakuutti, että Esa Jopuheenjohtaja Jaana Jokinen
kiitteli pidettyä johtajaa.
Lenkkeriä jännitti, oliko tuo
pilke katsojien mielestä tallentunut pian paljastettavaan
muotokuvaan. Onnistuneilla sijoitusratkaisuillaan Esa on pystynyt
turvaamaan pankkimme tuloksen ja vakavaraisuuden. Vaimo Leena Muukka-Jokinen ja lapset kehuivat muotokuvaa mallinsa näköiseksi.. Sekä muotokuvan
malli että maalari kehuivat
monituntisten sessioiden
keskustelutuokioita hienoiksi
ja antoisiksi. Vuosiin mahtui niin
ja asiakkaan etua
1990-luvun alun pankkikriisi
Jaana Jokinen kehui eläkkeel- kuin viime vuosien ennätykle siirtynyttä toimitusjohtajaa sellinen alhaisen korkokatteen
kinen on taulunsa ansainnut.
Taulun malli sen sijaan olisi
mielellään ikuistanut seinälle
koko pankin henkilöstön ja
hallinnon.
. Ei sitten mitään pönöttävää,
vaan sellainen persoonallinen,
Esa Jokinen evästi muotokuvamaalari Riikka Lenkkeriä, kun
Luopioisten Osuuspankin hallitus halusi ikuistaa eläkkeelle
jäävän toimitusjohtajan pankin
seinälle.
Lenkkeri kuunteli muotokuvan paljastustilaisuudessa
kainalot kosteana, kun juhlavieraat kuvailivat, miten epämuodollisella toimitusjohtajalla oli aina pilkettä silmissään.
. Ihan puistatti, sillä siinä on
aivan isän ilme. Eikö osuustoiminta-aatteen isä Hannes Gebhardkin
ole sanonut, ettei yksin mitään
saa mitään aikaan, vaan yhdessä. Kaikki työntekijät ovat
olleet minua pidempään ja hallinnossakin on vielä mukana
sellaisia, jotka olivat aikanaan
minua valitsemassa.
aikakin.
. Vapauttava
?tuomio. Sahan ojensi Leena Koivuniemi ja puheen piti Jaana Jokinen (kuva vasemmalla). Se on
nyt tasolla, jota voimme ylpeinä esitellä OP-ryhmän muihin
pankkeihin verrattuna. Esa Jokinen oli
vakuuttunut siitä, että keskusteluiden ansiosta tauluun
tallentui muutakin kuin pelkät
kasvonpiirteet.
Pankilla puhunut Jaana Jokinen korosti, ettei muotokuvan
paljastustilaisuus ole jokapäiväinen juttu maalaiskylässä.
. Keskiviikko 27.5.2015
Regohalli (av. 14
Keskiviikko 27.5.2015
. to ja la)
Tuulos Tuulonen
Evita Style, Kangasala 033771196
JUHLAMEKOT VENLA SHOPISTA !
ERÄ HOPEISIA
MUOTIKORVAKORUJA
ERÄ AURINKOLASEJA -40%
PRIMADONNA
ns. 03 536 1119, www.soukkio.fi
Surffaa www.shl.fi
Tuominen vie mennessään ja tuo tullessaan!
Myynnissä Viking ruohonleikkurit, Stihl tuotteita metsä ja
pihatöihin
Mönkijälanoista urakointilanoihin.
3?
Yrittäjä, ilmoita kesän kuumimmassa julkaisussa!. Kaikki
tämä toimii myös mobiilissa: Tässä.fi. Oman seudun tarjoukset löydät osoitteesta palkane.mainoksia.fi
KESÄTÖIHIN AITO SÄÄSTÖPANKKIIN?
Lähetä hakemus ja CV 28.2. 0405900309 Anne
Puh. 050-559 6654
Onkkaalantie 48, Pälkäne
Lemmikkitarvike Vietti & Vaisto (045-6016221) Pälkäne
APUA TIETOKONEPULMIIN
LAADUKKAAT KESÄKALUSTEET
KOTIISI!
LAADUKKAAT KESÄKALUSTEET
KOTIISI!
Hieno valikoima kesäkalusteita suoraan maahantuojalta!
MEKOT JUHLAAN
EVITASTA!
Kuvan puuvillamekko Brandtexilta
Newision Oy Kangasalla, Ellintie 6.www.newision.fi
Owas Design, Luop. 1973
Tervetuloa koiraterassille nauttimaan seurasta ja
tarjoiluista!
p. Lehdestä löydät paljon hyviä tuotteita ja palveluja; verkkosivulta mainoksia.fi vielä paljon
lisää. Katso verkosta lisätietoja yrityksistä: muun muassa aukioloajat, laajat yhteystiedot, karttalinkki, tapahtumatietoja jne. 03-377 3333
Kangasalan Optiikka Synsamista, torin laidalta.
Fiina,Takojantie 2 Pälkäne puh.0400 202229
Parvekkeelle esim; lamelli- tai screenkaihtimet
Tilaa ilmainen esittely.
Mahtava valikoima, paljon hienoja uutuuksia suoraan
maahantuojalta!
Venla Shop Outlet, Takojantie 8, Pälkäne www.venlashop.fi
alk, 19 ?
ERIKOISKAHVIT
alkaen 79,00 ?
Nyt Fiinassa myös PrimaDonna liivit.
KAIKEN MAAILMAN KULJETUKSET
RAUTAJÄRVEN KONELAINAUS
TIELANAT
KESÄLEHTI TULEE; OLETKO VALMIS?
Kuljetusliike Timo Tuominen
Puh. 050-348 7561
Soukkio Oy
Puh. 0503480138 Marja
p. mennessä osoitteeseen
aitosp.hakemukset@saastopankki.fi
Pälkäne puh. 0400-622648
kaihdinpalvelu@saunalahti.fi
p. 0400-234 005
Rautajärven KonelainausPuh. Rihanna-korvikset nyt meillä!
Nyt saa paistaa!
Häikäisty loistavasta aurinkolasivalikoimastamme ja
valitse suosikkisi.
Tuomaskulta, Kangasala
Puh. 03 4584 0220
Luopioinen puh. to ja la)
Tuulos Tuulonen
Owas Design, Luop. Regohalli (av. Sydän-Hämeen Lehti
Mainoksia.fi on lehden ja verkon yhdistelmä. 03 4584 0250
JALAT KESÄKUNTOON!
Jalkahoidot kesän tarjoushinnoin myös kotikäynteinä!
SÄLE- JA RULLAKAIHTIMET
EDULLISESTI !
KATSO KUVAGALLERIA!
KOSTIANTAIDE.COM
kuvassa Orvo Raatikainen sign
(7,50 ?)
Pizza & Kebab Saranda
Pälkäne puh. Kaikki
tämä toimii myös mobiilissa: Tässä.fi. Lehdestä löydät paljon hyviä tuotteita ja palveluja; verkkosivulta mainoksia.fi vielä paljon
lisää. lapsille liikennepuisto, kahvila ja museokauppa.
Mobilia, Kangasala
www.mobilia.fi
AapisKukko. 03-5332020
30 (32,50) ?
Grammy-palkittu huippukitaristi to 4.6. Sydän-Hämeen Lehti
Mainoksia.fi on lehden ja verkon yhdistelmä. Keskiviikko 27.5.2015
. Tule maistamaan!
Annokseen sisältyy 0,50 l juoma!
Perinteiset herkut 1920-luvun reseptillä! Tule
maistamaan!
1,70 ?
VALIO 1 KG MAUSTETUT
JOGURTIT
Vehoniemen Automuseo
www.automuseo.com/
Kuohunharjuntie 6, Kangasala
kangasala-talo.fi, 040 773 014
Meiltä kylän parhaat pizzat ja kebabit!
6 . klo 19
Vehoniemen Automuseo
www.automuseo.com/
KINKKU-ANANASPIZZA
12.6.15 LIIKKEELLE,SANOI
KEKKONEN
11,00 ?
4-12 v. 960,
Kangasala
Kahvila-Ravintola Elotähkä, Rautajärvi
Rautajärven Kyläkauppa, Rautajärvi
HERKULLISET LUSIKKAMUNKIT!
TAMPERE GUITAR
FESTIVAL: DAVID
RUSSELL
Luontaisesti gluteenittomia leivonnaisia, erikoiskahveja,
irtoteet, ruokaisat salaatit..
MINETTI JÄÄTELÖ, 1 MAKU
3,80 ?
Maistuvaa, suussa sulavaa Minetti jäätelöä saa nyt
meiltä. Oman seudun tarjoukset löydät osoitteesta palkane.mainoksia.fi
9,90 ?
SUOLAISET PIIRAAT JA MAKEAT
KAKUT TILAUK
JUUSTOMAXERI-ATERIA
KAHDELLA PIHVILLÄ
Kaffila Pikonpuoti p.044-3002929Kangasalant. Katso verkosta lisätietoja yrityksistä: muun muassa aukioloajat, laajat yhteystiedot, karttalinkki, tapahtumatietoja jne
Ei mei
dän pidä polttaa sellaista, mis
tä saataisiin vientituloja, Sauli. Sieltä
tie vei metsäpalvelupäälliköksi
Valkeakoskelle ja metsätalous
päälliköksi Raumalle.
. Uuden määräyksen
mukaan lasten huonekalut on
valmistettava puusta. Pitkää kuitua tarvi
taan myös pahvipakkauksissa,
joiden kulutus on kasvussa
nettikaupan ansiosta.
Kiina on tällä hetkellä
UPM:lle tärkeä markkina-alue.
Sellun lisäksi sinne viedään
paljon sahatavaraa.
. Nyt
kangasalalainen johtaa koko
metsäjätin puunhankintaa ja
metsätaloutta.
loppuisin ja silloin tällöin
myös viikolla.
. Pälkäne on ollut aina hy
vää ja tärkeää aluetta UPM:n
puunhankinnassa. Mat
kalla on upeat maisemat, ja
ajellessa on mukava katsella
paikkoja, joissa aikanaan
hommani aloittelin. Tämä toimi erinomaisena
korkeakouluna myöhemmälle
uralle.
. Kovimman rysäyksen ai
kaan elokuussa väkeä on kol
misen tuhatta, kun mukaan
lasketaan kaikki yrittäjät, kul
jettajat ja metsänhoitajat.
Puolet puusta
yksityismetsistä
Puunhankinnan perusta tuli
Sauli Branderille tutuksi Päl
käneellä.
. Meidän pitää osata lähes
tyä nykymetsänomistajaa. Saatavuutta voitaisiin
vauhdittaa esimerkiksi suku
polvenvaihdosten avulla.
. Perjantaista sunnuntai
yöhän meni kylvöhommissa.
Esimerkiksi Elovenan kaura
hiutaleita ostaessaan saattaa
syödä meidän tilan tuotteita,
Sauli Brander kertoo.
Mies ajelee kotiin viikon
samoissa konteissa, joilla Kii
nassa valmistettavaa tavaraa
rahdataan Eurooppaan.
Uusien entistä isompien
tehtaiden rakentaminen kertoo
uskosta suomalaiseen selluun.
UPM ei ole rakentamassa uusia
sellutehtaita, vaan se kehittää
nykyisiä Pietarsaaren, Lap
peenrannan ja Kuusankosken
yksiköitään. Ar
vokkaista tukeista ei kannata
keittää sellua, eikä kuitupuuta
hakettaa energiaksi.
. Kahdessa
vuodessa opin tuntemaan it
selliset isännät, jotka pitävät
hyvää huolta metsistään. Kiinassa arvostetaan suo
malaisen puun laatua ja vaale
aa väriä. Nopeasti
kasvavasta eukalyptuspuusta
saadaan kuitua pehmeään pa
periin, mutta repäisylujuus sii
hen tulee pitkästä havupuun
kuidusta. Nykyisin sitä verotetaan
ankarammin kuin esimerkiksi
maatilojen sukupolvenvaih
doksia.
Metsäalan kehitys on olen
naista talouden elpymisen
kannalta.
. Sauli Branderin tehtävä
nä on huolehtia, ettei puun saa
tavuudesta muodostu kasvun
estettä. 16
Keskiviikko 27.5.2015
kyliltä
. Koivua ei kui
tenkaan saada kotimaasta riit
tävästi.
Kiina nielee
puuta ja sellua
Metsäala leimattiin teknologia
huuman aikaan menneisyyden
jäänteeksi. Kilpailijoi
den Suomeen suunnittelemat
kolme tehdasta ovat vastaavan
kokoisia.
. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Sauli Brander: Kotitila Kangasalla pitää UPM:n puunhankinnan johtajan kosketuksissa juuriin
Puuta riittää, mutta saadaanko se
kangasala
Metsätalousinsinööriksi Evolla
opiskellut maatilan poika Kan
gasalan Palon kylästä aloitti
uransa metsäjätti UPM:n pal
veluksessa 17 vuotta sitten.
. Suo
Pälkäneellä UPM:lle puuta
ostava Jarmo Kallio sai
vieraakseen Sauli Branderin,
joka aloitti vastaavissa
tehtävissä 17 vuotta sitten. Nyt maahan ollaan
rakentamassa uusia selluteh
taita.
Suomalaisen kuidun ominai
suuksia havainnollistaakseen
Sauli Brander kaivaa taskus
taan nenäliinan.
. Puu
ta Suomessa kyllä riittää, mutta
kysymys onkin sitä, miten se
saadaan markkinoille.
Kuitupuuta
ei pidä polttaa
Vastoin yleistä suhdannetta
metsäala purjehtii myötätuu
lessa. Olin ollut kaksi kesää har
joittelijana Pälkäneellä. Yhtiön on pyrittävä
tarjoamaan sitä, mitä he tar
vitsevat.
Parin Pälkäneen vuoden jäl
keen Brander jatkoi Kangas
alle vastaaviin tehtäviin. Vuon
na 1998 minut palkattiin tänne
puunostajaksi. Toimisto sijaitsi
silloin Fiinan talossa hautaus
päätä vastapäätä, Sauli Brander
muistelee.
Hän osti kahden vuoden
ajan puuta pälkäneläisisännil
tä. Joku
ei ehdi hoitaa asioita päiväsai
kaan ja joku kaipaa videoneu
votteluita, Brander sanoo.
30 prosenttia UPM:n käyt
tämästä puusta saadaan vaih
tokaupassa muiden metsäalan
toimijoiden kanssa. Usein tulen Hämeenlin
nasta Pälkäneen kautta. Lisäksi yhtiöllä
on Uruguayssa tehdas, joka
tuottaa yli miljoona tonnia
sellua vuodessa. Pälkäneellä puuta os
taa Jarmo Kallio.
. Tuet toimivat väärin, jos ne
johtavat siihen, että kuitupuuta
päätyy polttokattilaan. Tuonti on pienimmil
lään pitkiin aikoihin, sillä puu
kauppa on käynyt Suomessa
tasaisesti viimeiset kaksi ja
puoli vuotta. Venäjältä ostetaan lähinnä
koivua. Jos uudet tehtaat käyttäisi
vät suomalaista puuta, kotimai
sen puumarkkinan pitäisi kas
vaa parikymmentä prosenttia.
Minä en usko, että saisimme
suomalaismetsistä nopeasti
kymmenen miljoonaa kuutiota
nykyistä enemmän puuta. Minulla on etuna se, että
olen päässyt näkemään met
säorganisaation kaikki tasot,
helmikuussa UPM:n puunhan
kinnan ja metsätalouden joh
tajaksi nimetty Brander sanoo.
Miehen vastuualueena on
puunhankinta metsäjätin sa
hoille sekä paperi- ja selluteh
taille Suomessa, Venäjällä ja
Baltian maissa. Runkoja
ei kärrätä toiselle puolelle
Suomea, vaan ne pyritään
ajamaan lähimmälle sahalle ja
sellutehtaalle.
Brander johtaa myös yhtiön
omien metsien hoitoa. He
päättävät itse, mitä metsältään
haluavat. Mikään ei korvaa sitä, että
olemme paikallisesti läsnä ja
suoraan tekemisissä metsän
omistajien kanssa, Brander
sanoo.
Nykyajan kaupunkilaismet
sänomistaja saattaa hoitaa
metsiä vesurin sijaan hiirellä.
Hänen ei tarvitse opiskella
raivaussahan käyttöä tai lähteä
metsänistutukseen, sillä met
säyhtiöillä on tarjolla avaimet
käteen -paketteja.
. Se antaa
perspektiiviä työhön.
Sauli Brander aloitti UPMuransa metsänostajana
Pälkäneellä.
malainen metsänomistaja on
keskimäärin 62-vuotias. UPM
on valtion jälkeen maan toi
seksi suurin metsänomistaja.
Yhtiön 765 000 hehtaarin
metsistä 2509 hehtaaria sijait
see Pälkäneellä.
Omat metsät tuottavat noin
kymmenesosan yhtiön tarvit
semasta puusta. Kiinalaisetkin haluavat
pyyhkiä paperiin. Se on tutkimuksissakin
todistettu, että mitä nuorempi
metsänomistaja, sitä enem
män metsää käytetään. Siinä
iässä lainat alkaa olla maksettu,
eikä puuta myydä enää niin ak
tiivisesti.
Brander toivoo, että uusi hal
litus helpottaisi metsätilojen
siirtämistä seuraavalle sukupol
velle. Loput kym
menen prosenttia tuodaan
Venäjältä ja Baltian maista.
. Myrk
kykohujen vuoksi kiinalaiset
eivät luota omaan ruokaan ja
puuhun, vaan ostavat mielel
lään Euroopasta, Sauli Brander
kertoo.
Kuljetuskustannuksia laskee
se, että suomalaiset puutuot
teet kulkevat paluukyydissä
Kotitilan pellot
kasvavat kauraa
Vaikka työ on vienyt UPM:n
puunhankintaa ja metsätalo
utta johtavan Sauli Branderin
Helsinkiin, koti on pysynyt
synnyinpitäjässä Kangasalla.
Palon kylässä lähellä Orive
den rajaa sijaitsevan kotitilan
pellot kasvavat kauraa.
. Vuodessa ne
nielevät noin 18 miljoonaa
puukuutiota.
Branderin alaisuudessa työs
kentelee 735 vakituista työnte
kijää.
. Kymmenen suurimman
vientituotteen joukossa on nel
jä metsätuotetta, Sauli Brander
muistuttaa.
Metsänomistaja saa suuren
osan tuloistaan tukkipuusta,
josta tehdään sahatavaraa. Puolet puustamme tulee
tavallisilta suomalaisilta perhe
metsänomistajilta, hän sanoo.
Metsäkauppaa tehdään toi
mistoissa, joita sijaitsee 120
paikkakunnalla tasaisesti kaut
ta maan
Parhaillaan
tehtaissa on tapahtumassa
vastaavanlainen vallankumous. Nyt kun sellu on
muuttumassa bulkkitavaraksi,
sen jatkeeksi syntyi biopolttoaine.
Vielä takavuosikymmeninä
sellutehdas käytti valtavasti
energiaa. Patrikin
Koulu päättyvät. Sellun tähteista saadaan
biopolttoaineita, -kemikaaleja
ja -komposiitteja.
. Toisesta päästä tulee sisään
puuta ja toisesta päästä lähtee
ulos sahatavaraa, paperia, sellua ja biodieseliä, Sauli Brander
kuvaa tammikuussa käynnistynyttä Lappeenrannan laitosta.
Uusista tuotteista kovimmat
odotukset kohdistuvat biodieseliin. Uusien tuotteiden ja
markkinoiden avulla UPM on
pystynyt paikkaamaan digitalisoitumisen myötä pienentynyttä paperimenekkiä.
Sauli Brander pitää uusia
tuotteita esimerkkinä metsäalan uusiutumiskyvystä.
. Keskiviikko 27.5.2015
. Rehtori Orkesterin kanssa
Mirva Hirmukallio on melko Unkarin matkalle
tyytyväinen siihen, miten yli- Lauantain ylioppilasjuhlien
oppilaskirjoitukset Pälkäneen jälkeen kesälle on tiedossa
lukiossa tänä keväänä sujuivat. Joukossa ei ollut huippu- musiikkia.
. Oppilaskunta järjesti kolmen lukiovuoden aikana paljon kaikenlaisia tapahtumia ja
aktiviteettia, Aksel miettii.
. Tällaisilla
määrillä alkaa olla jo merkitystä, Brander sanoo.
Parasta on se, ettei biopolttoainetta varten kasvateta öljykasveja, vaan kyse on tähteen
hyödyntämisestä.
shl Tommi Liljedahl
Ikä: 41-vuotta
Ammatti: UPM:n
puunhankinnan ja
metsätalouden johtaja
Kotipaikka: Palon kylä,
Kangasala
Perhe: puoliso Heli ja
5-vuotias tytär Sanni
Harrastukset: metsästys, lentopallo, lenkkeily,
maastopyöräily, hiihto ja
laskettelu
Koulutus: Metsätalousinsinööri, eMBA opinnot
loppusuoralla Tampereen teknillisessä
yliopistossa
Työura UPM:llä:
kesät 1996 ja 1997
harjoittelijana Pälkäneellä
1998?2004 puunostaja,
Pälkäne/Kangasala
2004?2005 metsäpalvelupäällikkö Valkeakoski
2005?2006 metsätalouspäällikkö Rauma
2006?2010 metsätalouden suunnittelupäällikkö
2010?2012 metsätalousjohtaja
2012?2014 metsäliiketoiminnan johtaja
2015. Silloin
Tampereen ammattikorkeavietetään lakkiaisten
kouluun musiikkipedagogin
lisäksi myös peruskoulun
linjalle ja Aksel Sibelius-Akapäättäjäisiä.
temiaan Helsinkiin.
. Nykyisin
selluntuotannon sivutuotteena syntyy sähköä. Lukiovuosista jää todella
hyvät muistot, Patrik lisää.
Aksel ja Patrik kirjoittivat
ylioppilaskirjoituksissa samat
aineet eli yhteiskuntaopin,
maantiedon, äidinkielen, englannin ja lyhyen matematiikan.
Kirjoitukset sujuivat molemmilta odotuksien mukaan.
pääinstrumentit ovat lyömäsoittimet ja piano, ja Akselin
puolestaan pasuuna ja bari Suvivirsi raikuu kouluilla
tonitorvi. Tampereella koulupäivään olisi
kulunut helposti koko päivä,
ylioppilaslakit lauantaina käsiinsä saavat kaksoset tuumivat yhdessä.
Lukioaika yllätti nuoret
miehet siinäkin mielessä, että
se oli paljon muutakin kuin
pelkkää opiskelua ja arkista
aherrusta.
. puunhankinnan
ja metsätalouden
johtaja
Pälkäneen lukiosta valmistuu tänä keväänä kaikkiaan 18 uutta ylioppilasta, heidän joukossaan
myös Aksel ja Patrik Kiviniemi. Tämän
ansiosta maahan rahdataan
100 000 tonnia vähemmän
polttoainetta.
. Suuntaamme puhallinortuloksia, mutta kokonaisuutena kevään kirjoitukset sujuivat kesterilla matkalle Unkariin
suurin piirtein samantasoisesti kesäloman alussa ja juhankuin yleensäkin, Hirmukallio nuksen jälkeen musiikkileirille Teiskoon. Sydän-Hämeen Lehti
17
Sauli Brander
liikkeelle
Brander sanoo.
Hän vakuuttaa, että paikallisiin lämpölaitoksiin riittää
kyllä risuja, oksia ja latvuksia,
joiden korjaaminen siistii samalla maisemaa.
Sivutuotteena
biodieseliä
Paperin kulutus vähenee, kun
kirjeet, laskut ja lehdet siirtyvät
nettiin. Pälkäneen lukio oli lopulta meille loistoratkaisu. mitäpä muutakaan kuin ?
. Mutta tilalle löytyi
kartonki. . Puusta saadaan jo monta
prosenttia Suomessa käytettävästä dieselistä. Öljykriisi pakotti insinöörit hommiin, ja asetelma
kääntyi päälaelleen. Patrik on hakenut
lauantaina 30.5.. Keskitasoisesti siis, Patrik rusmiespalvelus alkaa tammikuussa, Aksel mainitsee.
tarkentaa.
Pälkäneen lukiosta valmistuu lauantaina yhteensä 18
uutta ylioppilasta. Va. Kuulumme myös
kertoo.
nelihenkiseen Pohjalahti Boys
-nimiseen orkesteriin, ja tällä
Edessä armeija ja
kokoonpanolla konsertoimsotilassoittokunta
me muutaman kerran kesän
Kiviniemet toivovat pääse- loppupuolella, Kiviniemen
vänsä opiskelemaan musiik- veljekset kertovat.
shl Kristiina Helminen
kia lukion jälkeen. Mäntyöljystä jalostettava polttoaine sopii kaikkiin
dieselautoihin ja vähentää hiilidioksidipäästöjä 80 prosentilla.
Uusiutuva diesel, UPM Bioverno sekoitetaan perinteisen
polttoaineen sekaan. Joka tapauksessa lähitule Lukuvuosi 2015?2016
vaisuus on musiikkipainotteialkaa 12.8.
nen, sillä meidät hyväksyttiin
sotilassoittajiksi Parolaan. Se oli aikanaan maailmanloppu, kun tervamarkkinat katosivat alta. Kaksoset juhlivat lakkiaisiaan lauantaina perinteisin menoin
sukulaisten ja kavereidensa kanssa.
Kiviniemen kaksoset: Lukion
jälkeen toiveissa ura musiikin parissa
Oman kylän lukio
oli loistovalinta
pälkäne
Aksel ja Patrik Kiviniemi eivät
ole katuneet päivääkään, että
jäivät oman kotikylän lukioon.
Musiikillisesti lahjakkaat nuoret miehet pohtivat yläkoulun
jälkeen opiskelua myös Tampereella.
Me asukkaat ha-
Aitous-hahmokilpailun Teija Mirri Matikainen, Ellu Laardi Looli ja
Sanna Sissi Moni-Hiilari olivat Matti Kettusen paimennuksessa
sillä aikaa, kun Mirja Tiitola-Suokko täytti kilpailukuponkiaan.
luamme olla yrittäjien puolel- sa ja Kalastuksessa.
la, niin että yritykset pysyivät
Ulkoilmakahvilat käyntäällä, hän selitti.
nistyivät myös sään mukaan.
Rautian lätty- ja kahvitelttaan
jonotettiin tosin innokkaasti
Vaikka
jo aamulla, mutta esimerkikmitä tekemistä
si lemmikkieläintarvikeliike
Monet yrittäjistä huokasivat Vietti&Vaiston koirakahvila
helpotuksesta, kun sää oli pysyi aamupäivällä hiljaisena,
sentään kohtuullinen. Aamulla kun satoi, jänni- Jenna Munukka ja Linda Mustin, että mitähän tästä tulee. Meillä päivä on sujunut hyvä tuoksu, hymyilevät nuooikein mukavasti, kertoi Birgit ret naiset perustelivat.
Salminen Pälkäneen UrheilusKesänavauksessa oli tarjol-
Kalle Äijälä opetteli perhonsidontaa Urheilussa ja Kalastuksessa Fantasy Fishingin Otto Blomqvistin
opastamana. Mutta
minä yritän aina ostaa täältä
kaikkea, mitä vain voin, sen
sijaan, että lähtisin muualle
kauppoihin. Sillä sai puhallettua komeampia kuplia kuin
kaupan pikkupurkeista.. tonen perustivat paistopisteen
Onneksi ihmiset näyttävät kaupan ulkorapulle.
. Lastenohjelmille omistetulla Kostian koululla voi ratsastaa sekä
keppi- että oikeilla hevosilla,
nikkaroida, touhuta temppuradalla, katsella koira-agilitya
ja ihmetellä Riesa-Pellen ilmapallotemppuja.
Vaatetusliike Fiinassa asiakkaat saivat ihailla muotinäytöksiä ja Aito Säästöpankilla
nauttia Putous-muunnelmasta, jossa yleisö sai valita äänestämällä mieleisensä kolmesta
Aitous-hahmosta. Vaikka ja asiakkaat viihtyivät mieKeski-Suomea ja rannikko- luummin sisätiloissa.
seutua riepotelleen LyyliPuolen päivän aikaan almyrskyn helmat pyyhkivät kanut auringonpaiste sai noPälkäneenkin yli, aurinkoisia peasti aikaan pieniä ihmeitä.
tunteja taisi sentään olla ke- Iloisen Puutarhurin kahvitarsänavauksessa enemmän tai joilu Pälkäneen Kukkakauainakin yhtä paljon kuin pil- passa kasvoi yhtäkkiä vohvevisiä.
likahvilaksi, kun kesäapulaiset
. Ja vielä ainakin
muutamassa paikassa aiomme
käydä, hän luetteli.
Tiitola-Suokko pitää hyvin
tärkeänä, että paikallisia yrittäjiä tuetaan eikä pelkästään
tapahtumapäivinä.
. 18
Keskiviikko 27.5.2015
. Tänään on mukava henki, peteilla päällystettyjä rasioita
sillä vaikka asiakkaita on käy- ja tapettipalapelejä.
nyt paljon, kellään ei tunnu
. ?Aika innokkaksi?
kalamieheksi ilmoittautunut Kalle osaa tästä lähtien tehdä perhotkin itse.
Riesa-Pelle polki yksipyöräisellä, muotoili ilmapallohahmoja, taikoi ja temppuili Kostian koulun
la sekä tekemistä että kaunista
tai hauskaa katseltavaa. Sydän-Hämeen Lehti
kyliltä
Kesänavaus: Pälkäneen yrittäjät näyttivät
jälleen, että omalla paikkakunnalla osataan
Onneksi
tuli aurinko
Pälkäne
Pälkäneen yrittäjien lauantainen kesänavaustapahtuma
houkutteli kävijöitä paikallisiin liikkeisiin kymmenillä
tapahtumilla ja tarjouksilla,
eikä suotta.
Silmäilytuntumalla ennätyksen teki ehkä Rautia, jonka
Puutarhapäiville rynnännyt
väki täytti kaikki parkkipaikat
ja tienvarret jo aamun tunteina, mutta muuallekin riitti pitkiä asiakasvirtoja. Tapahtumat kertovat kyllä
hyvin siitä, mitä kaikkea omalta paikkakunnalta saa. Vohveleista tulee niin
innostuneen ja lähteneen liikkeelle. Kallen mielestä puuha oli vähän vaikeaa mutta silti kivaa. Asiakkaita on käynyt pal-
Henni ja Severi Penttinen oppivat Noora Rosbergin avulla Spirraalissa, miten rautalangasta
tehdään lasihelmin koristettu saippuakuplavekotin. Osa valitsi
vain yhden kohteen tai tapahtuman, mutta monet kiertelivät yrityksiä pitkään.
Aito Säästöpankilla pallonheittokisassa täydet pisteet
heittänyt Mirja Tiitola-Suokko
kiitteli tapahtumaa vankoin
perustein, sillä hän aloitti miehensä kanssa Kesänavauksen
kiertelyn jo aamulla.
. Kävimme aamulla ostamassa Rautiasta kukkia, ja
sen jälkeen Keltaisessa Talossa kahvilla. Matin terveyspalvelun Matti Kettunen
opasti kahvakuulailussa ja
hahmot näyttivät ohikulkijoille mallia, miten kuulaa
nostetaan kädellä tai tassulla.
Urheilussa ja Kalastuksessa
opeteltiin perhojen sidontaa
ja Spirraalissa saippuakuplien
puhaltamiseen tarkoitetun
rautalankavekottimen valmistusta.
olevan kiirettä, ja kaikki ovat
hyväntuulisia, kuvaili Nuijantalolla toimivan Keltaisen
Talon emäntä Heli Rapatti
kesänavauspäivän tunnelmaa.
Koruja ja sisustustuotteita
valmistavan kangasalalaisen
Maheka Design -liikkeen
omistaja Marja Köppä oli samaa mieltä.
Hänen hallussaan oli yksi
kesänavauspäivänä avautuKiire oli
neista artesaanipöydistä, josvain myyjillä
sa hän myi muun muassa ta. Sieltä ostimme
artesaanipöydästä lapsenlapselle madon kodin, jonka saa
itse koristella
jo
ennalta muiden Euroopan
maiden mielipiteitä saadakseen varmasti valittua
mahdollisimman hyvin
menestyvän edustajan.
Joka vuosi epävarman oloisesti matkan varrella omaa
karsintajärjestelmäänsä
hieman rukkaava Suomi perusti valintansa tänä vuonna
suomalaisyleisöön ja erilaisiin asiantuntijaraateihin,
kuten ?sateenkaariväkeen?
ja taksikuskeihin.
Ruotsi keskittyy vain pitämään viihteen viihteenä
ja voittamaan Euroviisut
kaikin mahdollisin keinoin
jättäen politiikan teon laulukilpailun sääntöjen mukaisesti sivummalle; Suomessa
yritetään ujuttaa mukaan
syvällisempää sanomaa ?
kuten vaikkapa Krista Sieg-
frieds i n
esitykseen ilmestyneestä
naisten
välisestä suukosta tai Pertti
Kurikan Nimipäivien valinnasta voisi tulkita.
Tämänvuotisella valinnallaan suomalaiset paitsi
antoivat viisumenestyksen
kannalta riskialttiisti tukensa yhdelle erityisryhmälle
myös pelasivat äärimmäisen varman päälle. Kärjistäen
vertaillen: pyörätuolissa
istunut Puolan edustaja
Monika Kuszy?ska ei saanut
Suomelta yhtään pistettä ?
suomalaisäänestäjät pitivät
mahdollisesta sympatiastaan huolimatta esitystä
finaalin kolmanneksi huonoimpana ja musiikkialan
ihmisistä koottu raati tuottaja Jukka Immosen johdolla
rankkasi Puolan sijalle 16.
PKN:n jäsenet voivat silti
luokitella itsensä Euroviisujen sankareiksi. Keskiviikko 27.5.2015
. Pertti Kurikan Nimipäivien punk-rokkikappale
ei tiukasta asenteesta huolimatta valitettavasti ollut
samalla tasolla edellä mainittujen kanssa.
Ruotsin ja Suomen valintajärjestelmässäkin on
toki eroa. ?Like a hero?, lauloi
toista Euroviisuvoittoaan
metsästänyt Charlotte Perelli (omaa sukua Nilsson)
muutama vuosi sitten laulunsa kertosäkeessä. He antoivat
kasvot kehitysvammaisten
asemasta käytävälle keskustelulle hetkellisesti
koko maanosassa, laittoivat itsensä likoon ja ennen
kaikkea uskalsivat hypätä
mukaan . Iltapäivällä avautui Kostian
Kievarin pizzapuffet, mutta muuten kesänavauksen valikoima pysytteli tällä kertaa makean puolella.
Nälkäiseksi kukaan tuskin sentään jäi, sillä paikalliset
ravintolat ja kahvilat palvelivat kaiken päivää.
perhetapahtumassa.
jon, ja tuntuu että ihmiset ovat
kiinnostuneita varsinkin uusista tuotteista. Itse asiassa
yhdestä finaalipaikan karkaamisesta on dramatiikka
kaukana, kun miettii vaikkapa Itävaltaa, joka jäi tänä
keväänä finaalissa jumboksi nollalla pisteellä. jonkun mielestä jopa
hieman kyseenalaisesti . Tavalliseen päivään verrattuna meillä on käynyt monikymmenkertainen määrä
väkeä. Ruotsi on luonut
kaavan, jolla se rullaa itsevarmasti eteenpäin vuodesta toiseen. Maa kyselee
omien karsintojensa finaalissa . Ei, tällä kertaa kukaan ei todellakaan ollut laittanut
grillauspaikkaa.
Tässä voidaan puhua jo suorastaan ennätyksestä. Kaava oli
sinänsä toimivaksi todettu: Lordi rokkasi ykköseksi
vuonna 2006 ja Softengine
vuosituhannen toiseksi
parhaan sijoituksen viime
vuonna. ?We
are the heroes of our time?,
kajautti Euroviisuissa viime
viikonloppuna viisujen sankariksi kohonnut Måns Zelmerlöw . Ensi vuonna on uudet kisat, eikä tämän vuoden menestystä
tai menestymättömyyttä
enää muistella. Zelmerlöwin tuoreempi ?Hero. Suomessa löytää harvoin tapahtumapäiviä, joissa ei myydä
jonkinlaisia grillituotteita. Kukaan ei olisi
saanut kuitenkaan odottaa kehitysvammaisuuden
tuovan Suomelle menestystä musiikkikisassa, jossa
puolet pisteistä tulee asiantuntijaraadeilta. ,
sankari. Pertti
Kurikan Nimipäivät olisi
saattanut kasvaa Euroopan laajuiseksi ilmiöksi ja
viedä koko kisan; tappion
voi puolestaan aina kuitata
sillä, ettei ?suvaitsematon
Eurooppa vain ollut vielä valmis suvaitsevaiselle
Suomelle?. Tämä nähtiin
tänäkin keväänä. Sydän-Hämeen Lehti
19
Yleisön kysymys:
missä makkarat?
Oliko niin, että lähes 20 yrittäjän kesätapahtumaan ei mahtunut ainuttakaan makkaragrilliä?
Kahvia, leivonnaisia, lättyjä, jäätelöä, makeisia ja muita
makupaloja sai melkein mistä tahansa, mutta muutamat
lounasaikaan tapahtumaa kierrelleet asiakkaat etsiskelivät suolaista syötävää ja kyselivät grillin perään, joka
yleensä kuuluu suomalaisten kesä- ja talvitapahtumien
vakiovarustukseen.
Pälkäneen kesänavauksen tapahtumakoordinaattori
Anssi Kukkonen, oliko Pälkäneen kesänavauksessa yhtään makkara- tai muuta grilliä?
. Kaiken päivää
on ollut kiva tunnelma, Köppä
kertoi.
Keltaisen Talon asiakkaiden
aistima leppoisa ja kahvintuoksuinen alkukesän tunnelma vaihtui myyntitiskien
toisella puolella kiireeksi ja
hulinaksi.
. Harvinaista
presa canario -rotua edustava Chupa esitteli emäntänsä
Marjaana Kallion ja Jonna Nurmen kanssa punkkipihtejä, joita
jaettiin kesänavauspäivän asiakkaille kaupanpäällisinä.
Osuuspankin
temppuradalla pääsi
riekkumaan, ryömimään,
kiipeilemään ja
pomppimaan.
Kolumni
Euroviisujen
sankareita
Juontuuko sitten maailmansotien ajasta vai mistä,
mutta ruotsalaisilla vaikuttaa olevan joku pakkomielle sankaruuteen ja sankareihin. samaan ei kyennyt esimerkiksi Saksan alkuperäinen edustaja, joka
jättäytyi valintansa jälkeen
sivuun rohkeuden petettyä.
Päät pystyyn. Näin
kehnoon suoritukseen
ei isäntämaana ole juuri
kukaan kyennyt, ei edes
synkistelyyn taipuvainen
Suomi.
shl Jani Oksanen. joka tuli länsinaapurissa tunnetuksi Ruotsin
Idolsista laulettuaan siellä
vuonna 2005 Enrique Iglesiasin kappaleen ?Hero. toi Ruotsille
kuudennen viisuvoiton,
vaikka kopioksikin leimattu
ja esityksen varaan nojaava
kappale sinänsä ei edes ole
Ruotsin viisuhistorian parhaita.
Ruotsi voi voittaa keskinkertaisella biisillä, mutta Suomi ei. Kello 11 alkoi ruuhka
ja sitten on ollutkin tasainen
asiakasvirta koko päivän, Heli
Rapatti huokasi.
Uusi ruuhka- ja kahvinmyyntipiikki kohosi vielä iltapäivällä, kun Olavi Virta &
Tapio Rautavaara -konsertin
aika läheni.
Duo Pekka ja Pitkä sekä
ohjelmapalvelu Huwituksen
orkesteri viihdyttivät yleisöä
nostalgisten muistojen klassikoilla, kuten Punatukkaiselle
tytölle, Sokeripala, Isoisän olkihattu, Reissumies ja kissa ja
Poika varjoiselta kujalta.
Keltaisen Talon Heli Rapatilla oli kiireinen päivä, sillä asiakkaita
kävi monikymmenkertainen määrä tavalliseen lauantaihin
verrattuna.
SHL Ulla Siren
Pälkäneen kukkakaupan vohvelinpaistajatytöt Jenna Munukka ja
Linda Mustonen päättivät paistaa ulkona, koska aurinkokin teki
niin.
Vietti & Vaistossa vietettiin viileää aamupäivää sisällä
eikä ihme.
Harvalla löytyy moista
vehjettä kotoa.
Pälkäneen kesän avauksesta puuttunut elementti oli läsnä Kuhmalahdella: paistettu makkara.
Puukkopaja Mummonhampaan pisteellä näki käsityön tekoa käytännössä.
Uusi skei
kangasala
Kangasalan skeittipuisto otettiin virallisesti käyttöön torstaina 21. toukokuuta Vatialan
Pitkäjärvellä. Iltaa kohti
Skeittipuiston
avajaistapahtumaa järjesti
Kangasalan vapaa-aikapalvelut
ja tapahtumassa jammailtiin
DJ:n tuottaman musiikin
tahtiin ja syötiin ilmaiset,
Jommun grillaamat makkarat.
Lisäksi nuorisovaltuuston
kioskista sai virvokkeita.. Tapahtuma sai alkunsa
Puutarhaliiton järjestämästä
valtakunnallisesta päivästä,
mutta tempauksen ajankohdan
vaihdellessa vuosittain Kultapellon puutarhalla päätettiin
lyödä oman tapahtuman päivä
selkeästi kalenteriin.
Sopiva ajankohta löytyi toukokuun lopulta, viikkoa ennen
koulujen päättäjäisiä. Viime
vuonna päivää vietettiin liki 30
plusasteen helteessä, kun tänä
vuonna saatiin tyytyä tästä
puoleen ja päivän aluksi vesisateen kosteuttamaan kovaan
tuuleen.
Kävijämäärässä viileämpi sää
ei kuitenkaan näkynyt, vaan
paikalle kurvasi väkeä viimevuotiseen malliin.
Vailla katosta paikalle saapuneille näytteilleasettajillekin
järjestyi suojaisaa tilaa vanhan
kanalan siistitystä yläkerrasta.
Puutarhapäivällä alkaa olla
jo pitkät, monivuotiset perinteet. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Puutarhapäivä sai
väen taas liikkeelle
Säällä ei väliä: Kävijät eivät kavahtaneet,
vaikka viime vuoden helteen vastapainoksi
tänä keväänä nautittiin viileästä säästä
kuhmalahti
Vuodet eivät ole veljiä keskenään, todettiin Kuhmalahdella
Kultapellon puutarhalla pidetyssä Puutarhapäivässä. 20
Keskiviikko 27.5.2015
kyliltä
. Skeittipuiston
avajaisissa oli mukana kuutisenkymmentä nuorta temppuilemassa skeittilaudoilla,
scooteilla ja pyörillä. Linjakkuus on kasvattanut Puutarhapäivästä hiljalleen yhden
Kuhmalahden väkimäärältään
vetävimmistä tapahtumista.
Uutta haetaan kuitenkin
edelleen. Näytteilleasettajiksi pyritään saamaan
tulevaisuudessa esimerkiksi
lihatuotteiden ja leivonnaisten
taitajia.
Kalle Helmisen järeä
saha herätti etenkin
miesten keskuudessa
kiinnostusta . Esimerkiksi lähiruoan toivotaan nousevan
tapahtumassa jatkossa entistä
suurempaan rooliin
ja leimataan, Petri Tallila ker- ta, niin sillä pärjäisi, Petri TalliHän tuo Pälkäneelle tuoreita too.
la kuvaa hinnanmuodostusta.
munia Petri Tallilan kotitilalta
Kun tuottajahinnat on lasMaassa on puolen tusinaa
Vaskivedeltä.
pakkaamoa. Muut käyttäjät on
myös huomioitava, eli tilaa on
järjestyttävä kaiken ikäisille.
Skeittipuiston käyttö tapahtuu omalla vastuulla. Täytyy avulla säilyy kosketus maaseu- Byrokratiassa yksinkertaistettavaa
myöntää, että vielä on pitkä dun arkeen.
. Sydän-Hämeen Lehti
21
Minna Tallila tuurasi
perjantaina ?munamiestä?
Pälkäneen torilla.
Minna Tallila tuo miehensä
kotitilan munia myös
pälkäneläisille.
Petri Tallila:
Munien
suoramyynti
pitää ELYkeskuksen
virkamiehen
kosketuksissa
maaseudun
arkeen
?Munamiehen. Jos vielä kymmenen vuotta
jaksaa päivätyössä, niin ehkä
sitten voisi heittäytyä munakauppiaaksi, Tallila sanoo
puolivakavissaan.
Toistaiseksi suoramyynti on
ELY-keskuksen virkamiehen ja
tämän opettajavaimon henkireikä . Lisäksi eri
puolilla Suomea tuntuu olevan
erilaisia rajoituksia.
Petri Tallilan mielestä kuluttajat osaavat arvostaa puhdasta,
kotimaista elintarviketuotantoa.
. Ulkomailla voi syödä salmonellavaaran vuoksi vain
hyvin keitettyjä tai paistettuja
munia. Tämä puoli on kehittymässä. Voimme myydä tietyn ki- . Skeittipuisto on tarkoitettu harrastajille, ja asiaton
oleskelu betonoidulla alueella
on kielletty. taas saapuu.
. Ko
keilla käytännössä, miten titilan munien suoramyynnin
suoramyynti toimii. ja palvelu seudulle, jossa
ei enää ole kanaloita, joista hakea tuoreita munia.
shl Tommi Liljedahl. Munan kuori on maailman
Tallila käsittelee päivätyönään paras tuotepakkaus, Petri Tallines ?munamies. pikalinja
kanalasta kuluttajalle
pälkäne
Vaikka kesä on lähestynyt hitaasti, moni puutarhahommiin
mielivä tutkiskeli kukkia ?sillä silmällä. Jos tätä alkaisi tehdä ilmoittaa tasaisin väliajoin
teensa itse ja elämään sillä, Petri enemmän, niin se katsottaisiin tuottajalle, että joudumme vaTallila sanoo.
torikaupaksi, ja silloin munat litettavasti alentamaan hintaa.
Tällä kertaa liikkeellä ei kui- pitäisi kierrättää pakkaamon Jos tuottaja saisi edes saman
tenkaan ole ?munamies?, vaan kautta. akkaille
kautta huoneen lämmössä.
Niillä pärjää pari viikkoa, kun- Valkeakoskella asustava Petri
. Perheviljelmällä teh- mon kautta.
kratia voisi yksinkertaistaa.
dään kaikki itse. Siitä tulee muniin eri- kuin ne päätyvät kuluttajalle,
lainen maku kuin teollisesta Tallila sanoo.
Pakettiauto kurvaa Pälkäneen rehusta, Petri Tallila uskoo.
Toisaalta tuoreus ei ole iso
torille perjantaina illansuussa.
myyntivaltti munien kohdalla,
Paikalliset perheenäidit käyvät
sillä auringonvalolta suojattuyksi toisensa jälkeen hakemas- Suoraan tilalta asina ne säilyvät pari, kolme kuusa kennollisen tai pari munia. .
ittipuisto avattiin
aurinko kuivatti skeittialueen
loistavaan ?ajokuntoon?.
Avajaistapahtuman alkuun
avajaissanat lausui kehitysjohtaja Jarmo Kivineva ja nauhanleikkauksen suoritti kunnanjohtaja Oskari Auvinen
yhdessä Kivinevan kanssa.
Mukana hankkeen toteuttajatahoista olivat myös kunnan
tekniseltä keskukselta Antti
Nikkinen ja vapaa-aikakoordinaattori Asko Koskinen.
Skeittipuisto-hankkeen tavoite on saada nuorille uusi
harrastuspaikka ja piristää näin
nuorisokulttuuria Kangasalla.
Skeittipuisto on suunniteltu
hyvien bussiyhteyksien varrelle ja näin sen toivotaan palvelevan laajemmankin alueen
nuoria.
Puistolle on laadittu yleisohjeet, joita käyttäjät noudattavat. Vilja ostetaan
. Tallilan
nan kanala on serkun perheen Laitilassa sijaitsevan pakkaa- mielestä siihen liittyvää byrohoidossa. Suomessa salmonella
ei ole.
Ilman välikäsiä myytävistä
maalaistuotteista on entistä
helpompi levittää sanaa netin
ruokapiirien ja facebook-ryhmien kautta.
. Vaskivedellä sijait- kettu kipurajoille, suoramyynti
. Tällaisen valtion virka- maaseudun rahoituksen kysy- la sanoo.
miehen on hyödyllistä ko- myksiä ELY-keskuksessa. Vapaa-aikaohjaaja
Tytti Eromäki-Heinon mukaan turvavarusteiden käyttöä
skeittausalueella suositellaan
kaikille. Siellä ne läpivalaistaan verran kuin kauppa ottaa katethänen vaimonsa Minna Tallila. Pakkaamokierroksen
lähitiloilta, jauhetaan itse ja vuoksi munat olisivat vähin- jos alkaisimme välittää muiden
sekoitetaan omalla reseptillä tään viikon vanhempia ennen tuottajien tavaraa. Keskiviikko 27.5.2015
. Muutaman tuhannen ka- sevan kanalan munat kiertävät alkaa kiinnostaa tiloja. Alueella
on valaistus ja penkkejä ja roskiksia käyttäjiä varten. Kauppa sanelee hinnan
matka siihen, että merkittävää
kotieläintuotantoa harjoittava lomäärän munia suoraan asi- pakkaamolle, joka puolestaan
tila pystyisi myymään tuot- akkaille. Homma mutkistuisi heti,
. Aluetta
toivotaan käytettävän taajamaalueiden hiljaisuuden rajoissa
eli aamukuuden ja iltakymmenen välisenä aikana.
rehuksi
perin-. Jokainen saa
tulkita itse, Rakan saksofonisti
Masa Orpana vastasi fanin kysymykseen väliajalla.
Rakka avasi Kukkia soi -festarit perjantaina ja täytti Mikkolan Navetan faneillaan ja uusilla
kuulijoilla.
Soolot saivat aplodit joka
kerta. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Tanssija Reetta-Kaisa Ilesin
ja haitarinsoittaja Anne-Mari
Kivimäen esitys oli ikimuistoinen.
Rakan jäsenet Kusti Vuorinen (haitari ja sähköurut),
Tommi Kolunen (trumpetti), Janne Tuomi (rummut)
ja Masa Orpana (saksofoni ja klarinetti). Välillä joku innostui
lyömään jalalla tahtia niin, että
Portti
Pytinkiin
Luopioinen
Pytinki sai uuden komean
portin. Puuhamiehinä olivat Erkki Eskolin ja Pertti
Ventoniemi.
Muun muassa kunnan
infopiste ja käsityömyymälä
löytyvät nyt aiempaa
helpommin.
lattia tömähteli.
Kukkia soi neljättä kertaa ja
Rakka esiintyi festareilla toista kertaa. Salin somistuksesta
vastasivat toista kertaa Aitoon
koulutuskeskuksen oppilaat.
Karjalainen haitari ?
entisajan teknoa
Lauantaina festarit jatkuivat.
Sibelius-Akatemian tohtoriopiskelija Anne-Mari Kivimäki
piti soivan luennon taiteellisesta tutkimuksestaan, jonka
otsikko on Suistamo . Basisti Ville
Rauhalaa tuurasi Ville Vallila.
Kukkia soi: Mikkolan Navetta
Rakkaa, hip
Luopioinen
. Rakka on monimerkityksinen sana. 22
Keskiviikko 27.5.2015
kyliltä
. Se on rakkaus-sanan
kantasana ja vaikeakulkuinen
maasto Lapissa. Maamerkki on nimetty
osuvasti Portiksi
Saimme sellaisen kirjan
jonka ääressä tulemme viettä
mään monen monta juttutuo
kiota muistellen sukulaisia,
tuttujamme ja rakasta isän
maatamme, päiväkeskuksen
väki Eija Kankaanpään ja Heli
Harhalan johdolla kiittelee.
Päiväkeskuksen ohjaaja Heli
Harhala (takana vasemmalla),
SPR:n Luopioisten osaston
puheenjohtaja Raija Vaaleri,
Jouko Kokkonen, Veikko
Savula, Tapani Hietala
(edessä vasemmalla) , Matti
Rantti ja Kaarlo Lempinen
kävivät yhteiskuvaan
kirjanluovutuksen yhteydessä.
vät esimerkiksi hiphop-version
Karjalaisesta kansanlaulusta
Ruskie neitsyt, valkie neitsyt.
Yleisö hytkyi naurusta.
Puhti loi myös äänimaisemia
Suomen maaseudulta 1800- ja
1900-luvuilta. Vaalerin
auton perävalot vielä näkyivät,
kun kirjaa jo alettiin tutkia in
nokkaasti. Kuuntelen Iljan juttuja ja
soittoa. Hypnoottisen mi
nimalistista, entisajan teknoa,
Kivimäki sanoi.
Kivimäki
luo uutta
Suomalaisen kirjallisuuden
seuran arkistoista Kivimäki
löysi 25 tuntia Ilja Kotikallion
(1894?1961) puhetta. toukokuuta on hyvässä
vauhdissa. Hän opettelee ensin
soittamaan täsmälleen samalla
tavalla kuin pelimanni ja ottaa
siitä sitten vaikutteita omaan
tyyliinsä.
. Aina on puhuttu karja
laisesta kanteleesta, ei karja
laisesta haitarista. Viimeisiä
kanteleensoittajia, ?Kalevalan
jäänteitä?, käytiin haastattele
massa toisin kuin haitarinsoit
tajia, Kivimäki kertoi.
Hän valitsi tutkimuksensa
kohteeksi Karjalan Suistamon
haitariperinteen, koska sitä ei
ole tutkittu lähes lainkaan.
. Yleisö sulki sil
mät ja pääsi kuulemaan muun
muassa peltotöitä, kuppausta ja
lapsenpäästön.
Kaksikko otti yleisön ihail
tavan hyvin haltuunsa. Kaikki aikatasot
ja oma mielikuvitus suloisesti
sekaisin, hän kertoi.
Kivimäen mukaan palkitse
vinta tutkimuksessa ovat tä
mänkaltaiset tilaisuudet.
. Monelle miehelle
löytyi sukulaisia ja tuttuja kir
jasta, jota tutkailtiin jopa kyy
nelsilmin.
. Se on musiikkia, joka veto
aa minuun. Puhti
tarttui ja yleisö intoutui leikki
mään mukana.
shl Aada Järvinen. Päivään on jo mah
tunut aamupalan ja lounaan
nauttimista, saunomista sekä
tietysti ajatustenvaihtoa. Koti
kallio oli Suistamosta evak
koon lähtenyt tunnettu haita
rinsoittaja.
Kansanmusiikin nuotin
taminen on vaikeaa, joten
Kivimäki opettelee kuunte
lemalla. Ihmisten tapaaminen on
parasta tutkimusta, sillä voin
saada uutta tietoa. Kun vastaan
heille, selitän samalla itselleni,
hän sanoi.
Luennon lopuksi katsoja
pyysi Kivimäkeä improvisoi
maan muutaman minuutin
kappaleen, jossa olisi vähän
Kotikalliota ja vähän omaa.
Kivimäki improvisoi haitaril
laan vaiheikkaan ja kauniin
kappaleen.
Kuppausta ja
lapsenpäästö
Illalla Kukkia soi -festarit hui
pentuivat Puhdin esitykseen.
Anne-Mari Kivimäen ja
Reetta-Kaisa Ilesin humoristi
nen ja omintakeinen esitysko
konaisuus oli kuin musikaalin
ja stand-up -keikan risteytys.
Esityksessä oli teatteria, standup -komiikkaa, kansanmusiik
kia ja -tanssia.
Iles ja Kivimäki pirstovat pe
rinteet ja rakentavat niistä sit
ten oman versionsa. En lähde jäljentämään
vaan yritän ammentaa niistä.
Tämä on tapani tehdä taiteellis
ta tutkimusta. Sydän-Hämeen Lehti
23
Ilja Kotikallion perilliset
eivät soita haitaria, joten
hänen musiikillinen
perintönsä siirtyy
seuraaville sukupolville
Anne-Mari Kivimäen kautta.
täyttyi monipuolisesta musiikista
phopia ja perinnelaboratorio
nelaboratorio.
Musiikin maisterin pääinst
rumentti on haitari, jolla hän
soitti muutaman kappaleen
luennon aikana.
. Asiak
kaina on tyytyväinen miespo
rukka, jolle tämä päiväkeskus
päivä on viikon kohokohta.
Kyseinen miesporukka on
hyvin isänmaallista väkeä.
Heidän suosituin toivelaulun
sakin on Veteraanin Iltahuuto.
Tämänviikkoinen torstainen
päiväkeskuspäivä on hyvin
merkityksellinen, koska vie
raaksi saapuu Luopiosten
SPR:n osaston puheenjohtaja
Raija Vaaleri.
SPR:n Luopioisten osasto
oli nimittäin päättänyt lah
joittaa päiväkeskukseen Luo
piosten Veteraanimatrikkelin
1939?1945, ja puheenjohtaja
saapui sitä tuomaan. Keskiviikko 27.5.2015
. Ihmiset ovat
kiinnostuneita. He esitti
Veteraanimatrikkeli nostatti tunteet pintaan
Luopioinen
Torstainen päiväkeskuspäivä
21
Päivystäjiä tarvitaan.Vuoroja viikoille 27-30 voi
varata virastosta, puh. 200 . klo 19 Sanan ja rukouksen ilta.
Eväät Elämään -keräys Nepalin kärsivien hyväksi
tuotti 2.093 ?
Lämmin kiitos lahjoittajille ja kerääjille.
www.kuhmalahtihelluntai.omasivu.fi
Ke 27.5. Kirkkoherra Jari
Kemppainen, pastori Seppo Aapa,
evankelista Arvo Silventoinen, jakelukoordinaattori Lauri Holopainen,
Musiikissa Arto Ovaska ja lauluryhmä. klo 16 Lähetystilaisuus, Pertti
Lehmuskoski
Lähetystori pe klo 13-17, la klo 10-14, leivonnaisia
PALKANEENKATUKAPPELI.NETTISIVU.ORG
Pastori Christopher Bukit
Pälkäneen katukappelilla keskiviikkona 27.5. TV7 ilta klo 18.30 Pälkäneen srk-talo. Messu klo 10 kirkossa, Vesto,
Lemmetyinen, Giren, 1-rippikoulu.
MUUT TILAISUUDET
Ke 27.5. klo 11 JUMALANPALVELUS Seppo Virtanen, Anita Salo ym.
Ti 2.6. Leirimaksu: 23 . vuonna 2005?
2002 -syntyneille. .
VIP 2: 1.-3.-luokkalaiset ti?ke 21.22.7. mennessä
kirkkoherranvirastoon p. Ota yhteyttä Jari
Kemppaiseen puh. Keskustelua Raamatun ääressä ?piirin retki Katriina Roikolan kotiin Ämmätsään. p. Ala-koulujen kevätjumalanpalvelus klo 11.40 kirkossa, Vesto, Huomo.
Pe 29.5. kemppainen@evl.?.
Su 31.5. Leirimaksu: 20
?. klo 13 Kylvön siunaus
Rautajärvellä, Kemppainen, Lemmetyinen. ja alle 6 v. klo 12-12.30
Kangasalan kirkossa.
Marianne Järvinen, huilu.
Keskustie 5, 36600 Pälkäne
PERUNKIRJOITUKSET
Luopioisten Hautaustoimisto
KESKIPÄIVÄN
MUSIIKKITUOKIO
Rautajärventie 21. Kulku omin kyydein, seurakunta
ei järjestä kuljetusta.
SAHALAHDELLA
Holmansaari siistiksi! Ti 2.6. Kolminaisuudenpäivän
messu klo 10 kirkossa, Kemppainen,
Huomo.
Ke 3.6. 28:16-20
KUHMALAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA
Retki Pilistveren ystävyysseurakuntaan Viroon 21.8.-24.8.2015.
Hinta aikuiset 300 ?, lapset ja nuo-
Kastettu: Matilda Kristiina MäkiMantila, Kukkolasta. Kokoontuminen Rautahovin pihassa. Messu klo 10 kirkossa,
Kemppainen, Huomo.
klo 10 Sanajumalanpalvelus Kangasalan kirkossa. Seppo Kouhia 050-512 5554
Ke 27.5. klo 18
Seurahuoneella
Kari Mikkonen; Matt. Messu kirkossa klo 10, Kankaristo, Lemmetyinen, kirkkokuoro.
Jumalanpalvelukset
Kangasalla
Jukka Partanen 0400 470 844
jukka.partanen@aina.net
Bukit on Indonesian kansalainen Sumatran saarelta mutta hänellä
on pysyvä oleskelulupa Malesiassa. www.kangasalanseurakunta.?
Su 31.5. Seppo Kouhia 050-512 5554
Ke 3.6. 24
Keskiviikko 27.5.2015
. Sydän-Hämeen Lehti
sana
.
PÄLKÄNEEN SEURAKUNTA ¤
JUMALANPALVELUKSET
Pe 29.5. siivousja kunnostustalkoot klo 10 alkaen Holmansaaressa, Holmansaarentie 52.
TIEDOKSI: Seurakunnan virastot
(Myllystenpohjantie 2) palvelevat
ma-ke, pe klo 9-14, to klo 10-17. 040 712
0560 (vain puhelut) tai Senni Nissilälle 040 712 0570.
MUU TOIMINTA:
To 28.5. Marja Hyssy, Janne Kyrönlahti.
Kolehti: Luterilaisten kirkkojen viestintään Aasiassa, Intiassa ja Afrikassa, Medialähetys Sanansaattajat ry.
Seurakunnan olohuone ja kahvila
avoinna ti-pe klo 10-14
(kesä-elokuussa ke-to 10-14)
Myllystenpohjantie 2
LUOPIOISTEN KAPPELISEURAKUNTA¤
JUMALANPALVELUKSET:
Su 31.5. Nepalin maanjäristyskatastro?n uhrien
auttamiseen Suomen Lähetysseuran
kautta.
SAARIKYLIEN
KESÄKIRKKO
Ke 3.6. 100 ?.
Hinta sisältää matkat, majoituksen,
ruokailun perillä, aamupalan laivalla
ja kaupunkiretken. Edullisesti.
Keskitie 15
Erkki Toivari 040-361 4304 . klo 18
pastori Christopher Bukit Malesiasta
Avoinna arkisin klo 9-12
Myös avioehtosopimukset, ositukset,
perinnönjaot, testamentit.
Myös viikonloppuisin ja iltaisin. Rukouspalvelua, iltakahvit.
Kesäkuussa diakoniatoimisto on
avoinna vain KESKIVIIKKOISIN
klo 10-12.
Sunnuntai 31.5.2015
Pyhän aihe: ?Salattu Jumala?
Pyhän
Kolminaisuudenpäivä.
Salattu Jumala
Voisitko järjestää seurat, lauluillan, pihakirkon kotonasi, mökilläsi, kylälläsi. 04071 20
62 tai jari. klo 18.30
Kumpulassa, Saarikylientie 321.
Kastettu: Hilma Marjatta Kutila, Vilma Sofia Niemi, Veeti Valtteri Urkko, Matias Jaakko Tapio Vaarala, Milena Maria Mikaela Virtanen
Vihitty: Kari Ilmari Virtanen ja Liisa Marja Irmeli Lahtinen
Kuollut: Inkeri Tuulikki Uusirasi 90 v (Kuhmalahti), Jaakko Jalmari Rekola 89 v,
Reetta Annikki Saikku 78 v
Ajankohtaista verkossa . 040 7120560
Kolehti: 24.5.Pälkäne: Nuorten ja
lasten koulutuksen kehittämiseen
kehitysmaissa, Kirkon Ulkomaanavun
ret 6-17 v. Kemppainen, Huomo, kahvit.
Su 31.5. 31.5. Lähtö kimppakyydein srk-keskuksen pihalta klo
11. Lähetyksen torikahvio
srk-talossa klo 10-13.
To 28.5 Hartaudet klo 13 Harjutuulessa ja klo 14 Kostiakodissa.
Ke 3.6. Kylvön siunaus klo
18.30 Tuomaalassa, Tuomaalantie
11. Yhteys puh. Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon puh. Vilma Vilhelmiina Salomaa, Paavolanharjusta
Kuollut: Veijo Ilari Hilden 80 v., Rautajärveltä.
SAARNAKAHVILA
Kahvila Seurahuone
NUORTEN KESÄ
Kesäraamis keskiviikkoisin klo 18
Parkissa.
Reinola-illat perjantaisin klo 18.30
Ranta-Einolassa (Ranta-Einolantie
20). 040 71 20
560 tai pälkäne.srk@evl.?
Su 7.6. 040
7120560 tai palkane.srk@evl.?.
Säätiö 200,45?. Diakonian torikahvio srktalossa klo 10-13.
To 11.6. Luopioinen: Opiskelijoiden ja maahanmuuttajien parissa
Englannin Leedsissä tehtävään lähetystyöhön Seija Frearsin ja Kansanlähetyksen kautta 136,20?. Kesäelokuussa ti ja pe suljettu.
Haluaisitko järjestää kirkkokahvit messun jälkeen diakonian,
lähetyksen tai muun kohteen
hyväksi. Puh. Hän tekee kristillistä auttamistyötä pääasiassa Malesiassa olevien Indonesialaisten siirtotyöläisten parissa. 0400-975277
Pälkäneen Hautaustoimisto
Onkkaalantie 63
Erkki Toivari 040-361 4304 . 0500 933509.
Lähetyskirppis avoinna srk-keskuk-
Rajalansaaren telttaleiri:
ma?ke 22.-24.6. Rukoushetken
jälkeen kahvit Rautahovissa, järj.
MTK ja kyläläiset.
YHTEINEN TOIMINTA
Koululaisten kerhot ovat jääneet kesätauolle.
VIP-leirit
VIP 1: 4.-6.-luokkalaiset su?ti 19.21.7. Indonesiassa lähes kaikki puhuvat indonesian
kieltä mutta siellä on myös valtava määrä erilaisia heimokieliä.
Christopher Bukit kuuluu Batak-heimoon.
Tervetuloa kuuntelemaan hyvää musiikkia sekä Bukitin ainutlaatuinen elämäntarina katukappelille.
Tilaisuuden jälkeen on kahvitarjoilu!
Kuvassa Pälkäneen katukappelin seurakuntatyöntekijä Seppo Aapa yhdessä
pastori Christopher Bukitin kanssa
Sumatran saarella Indonesiassa.
Katukappeli
Keskustie 5, 36600 Pälkäne. Kyydeistä voi sopia Kirsti Savolan
kanssa. Rukoushetki klo 12 kirkossa, Kemppainen, Huomo.
Su 7.6. Leirimaksu: 18 ?.
Ilmoittautumiset to 9.7. klo 18 Elämä voittaa tilaisuus.
Pastori Christopher Bukit Malesiasta,
musiikki: Laura Keskimaa, tarjoilu
Su 31.5. Ilmoittautumiset seurakunnan
diakonille Päivi Girenille puhelimitse (040 712 0568) tai sähköpostilla paivi.giren@evl.?
sen alakerrassa lauantaisin klo 10-13,
kahvi tarjolla.
Tiekirkko 15.6-2.8
Myöhemmin hän kävi 12
kertaa kotiseutumatkoilla Kivennavalla.
Sirkka eli pitkän ja vaiherikkaan elämän 93-vuotiaaksi saakka. Talo oli nimeltään Anttila, jonka
omistivat Antti ja Anna Susi. Elämän
syvimmät tunnot ovat kuitenkin samankaltaisia. Sirkka toimi
pitkään Pälkäneen Karjalaseuran aktiivina, kotiseutujen ja historian muistelijana
ja tallettajana. Nuori paimen oli saanut matkakumppanikseen Suuren Paimenen.
Elämän polkua kulkiessaan Patrick
jätti itsensä Suuren Paimenen läsnäolon
varaan ja rukoili:
Kristus kanssani, Kristus takanani,
Kristus edessäni, Kristus allani ja ylläni.
Kristus vasemmalla puolellani ja Kristus oikealla puolellani
Kristus kanssani kun herään aamulla
, Kristus kanssani kun nukahdan illalla.
Nykypäivän elämää eletään ulkoisesti
hyvin erilaisessa maastossa kuin mitä
pyhä Patrick omana aikanaan. Ikä ja sairaus veivät
voiton 2. vuonna 390 jkr. Ei ollut mitään päämäärää, ei mitään tietoa paikasta
minne mennä.
Evakkomatka kesti kaksi viikkoa. Heidän lapsensa olivat
Yrjö ja Pentti.
Perheen pojista Matti oli solminut
avioliiton Helena Antintytär Martikaisen kanssa ja he saivat ainoan lapsensa
9.10.1921 Helmi Sirkan. Hän oli taitava kirjoittaja ja käsitöiden tekijä, hän oli ahkera kirjojen lukija.
Hän oli mukana monessa kyläkirjan teossa, muun muassa Kotikylät Kokkomäen
kupeessa. Matti lähti Kanadaan vuonna 1927 ja Helena muutti
myöhemmin Kannaksen Ammattikoulun
tyttöjen asuntolanhoitajaksi, mutta Sirkka
jäi asumaan isänsä kotitaloon. Vain muutama työvelvollinen nuori
jäi kylään, 17vuotias Sirkka Susi heidän
joukossaan. Sirkka oli lämmin, vaatimaton,
rakastava, huolehtiva, huumorintajuinen,
nykyaikainen, välittävä, reipas, rohkea,
vahva, sitkeä, sisukas, voimakas, periksiantamaton, oikeudenmukainen, tasapuolinen, uskollinen, ystävällinen, isän-
Sirkka Lemmetty 9.10.1921 . Mies Emil kuoli
jouluaattona vuonna 2002.
Sirkka oli erittäin tunnettu ja pidetty ihminen. Elämän polulla Hän
kulkee meidänkin kanssamme, edessämme, takanamme. Meille kaikille
rakas Sirkkamummo saatettiin haudan
lepoon Pälkäneen hautausmaalle sukulaisten ja ystävien saattamana lauantaina
2.5.2015. Itse hän kuvasi
elämäänsä aineellisesti köyhäksi, mutta
henkisesti rikkaaksi. Hänen läsnäolonsa täyttää meidät altamme ja yltämme.
Suomen kauniin luonnon kesäiset
polut kutsuvat kulkijaa. Lampaiden
paimentaminen oli yksinäistä ja pelottavaa työtä nuorelle pojalle, joka oli vasta
varttumassa mieheksi. Sirkalla ja Sirkan äidillä
oli nuorena kioski Tampereen Mustassa
lahdessa. Kiitos Kostiakodin
henkilökunnalle äidin ja mummun hyvästä hoidosta.
Lämmin kiitos Teille kaikille,
jotka kunnioititte
rakkaamme
Inkeri Uusi-Rasin
muistoa ja otitte osaa
suruumme.
Omaiset
Tuoretta
talonnakertajaa
onnittelee
kotiväki, mummu ja pappa,
kummitäti ja miäs,
Neliöjuuret sekä Kreetan täti
Välitämme
kuolinilmoituksia ja
surukiitoksia myös muihin
Suomessa ilmestyviin
sanomalehtiin.
Kristus kanssasi
Kuhmalahden kirkossa vietettiin huhtikuussa kelttiläinen messu. Myöhemmin hän teki työtä Pälkäneellä Läärän
kaupassa sekä Kostiakodilla keittiöllä.
Sirkan ja Emilin lapset syntyivät sodan
aikana Tampereella, 21.3.1943 Raimo ja
27.12.1944 Pirkko. 2.5.2015 Pälkäne
Vieriessä vuosien vanhuus saapuu
ja selkä suora painuu kumaraan.
Kun jalka heikko astuessa uupuu,
niin hyvä uinahtaa on syliin maan.
Syvästi kaivaten
Petri ja Kati
Markus ja Tommi
Muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta. Sydän-Hämeen Lehti
sana
25
Voimaksi viikolle
Rakkaamme
Pertti Pellervo
BÄRLING
* 24.9.1929 Luopioinen
. Messun
myötä löysin Pyhän Patrickin, hänen
elämäntarinansa ja rukouksensa. Lähtö
tapahtui pakokauhun vallassa. Tästä
vaikuttuneena haluan jakaa pienen
välähdyksen Patrickin elämästä sinun
kanssasi.
Pyhä Patrick on Irlannin suojeluspyhimys ja yksi kelttiläisen kristillisyyden
suurimmista edustajista. Suurin osa kyläläisistä
lähti. Lokakuun puolivälin jälkeen
määrättiin, että kylässä ei saanut olla ketään, ja Sirkka muutti Alliserkkunsa luo
Tirttulaan.
Marraskuun viimeisen päivän aamuna
kello seitsemän tuli lopullinen lähtö. Sudet vaanivat
lampaita, talvella palelsi ja vettä satoi
ympäri vuoden. Evakkotien ensimmäinen jakso päättyi lopulta Mikkeliin, josta myös
osa perheestä löytyi. Jumala jäi hänelle kuitenkin
hänen myöhempien omien sanojensa
mukaan varsin etäiseksi.
Kun Patrick oli 16-vuotias, turvallinen elämä katosi hetkessä. Seitsemän tykinkuulaa lensi talon yli ja räjähti
jonnekin puolen kilometrin päähän. Silloin he muuttivat takaisin Pälkäneelle. Olkoon Kristus kanssasi, läsnä elämäsi jokaisessa
hetkessä!
Markku Viitala
pastori
Kuhmalahden
kappeliseurakunta
Muistokirjoitus
Sirkka Lemmetyn muistolle
Sirkka Susi asui Kivennavan Ronnun
kylässä. Nykykielellä
sanoisimme, että poika varttui uskovaisessa kodissa ja vietti varsin turvallista
elämää. Yrjö Antinpoika Suden kuoltua vuonna 1930 taloa
jäi isännöimään nuorin poika Antti, joka
haki Terijoen Puhtalasta vaimokseen
Anna Himmasen. pääsiäispäivänä 6.4.2015 Kangasalan terveyskeskuksessa. Hänet kidnapattiin ja kuljetettiin laivalla orjaksi
Irlantiin, jossa hän joutui lammaspaimeneksi Irlannin sisäosiin. Alkoi ankea ja
orpo elämä kaukana kotoa. Lopulta Sirkka päätyi Juvalle.
Koko kaksiviikkoisen pakomatkan ai-
kana Sirkka ei tiennyt mitään perheensä
kohtalosta. 19.5.2015 Luopioinen
Kaivaten
Martti
Eino ja lapset perheineen
Veljien lapset perheineen
Muut sukulaiset ja ystävät
Yhdessä kuljettiin,
aina ilot ja surut jaettiin.
Sinä lähdit ensin pois
kuitenkaan en antanut ois.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitan, että Pertti siunataan
7.6.2015 klo 13 Luopioisten kirkossa,
jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntakeskuksessa.
Rakkaamme
Sirkka Orvokki
HILDÉN
* 15.6.1929 Luopioinen
. Nämä
kantavat minua oman elämäni poluilla
taas hetken matkaa eteenpäin. Ronnunkylä poltettiin omien toimesta heti talvisodan alussa.
Sirkka ei enää koskaan palannut asumaan
kotikyläänsä.
Talvisodan jälkeen hän oli päätynyt
Tampereelle töihin, kihlautunut Emil
Lemmetyn kanssa ja tullut sitä tietä Pälkäneelle.
Sirkka Susi meni kesällä 1941 naimisiin.
Vuonna 1949 he saivat asutustilan Lammin Tanttilassa. Kaipaamme turvaa ja toivoa,
etsimme elämän mieltä ja merkitystä.
Toivomme elämämme poluille kanssakulkijoita, kaipaamme matkakumppaniksi ihmistä suurempaa. Keskiviikko 27.5.2015
. jossakin Englannin
läntisellä rannikolla. Sirkka ja Emil joutuivat saattamaan molemmat lapsensa haudan lepoon aivan liian varhain, Raimon
kuoltua Ivalossa vuonna 1985 ja Pirkon
Espanjassa vuonna 2002. Heidän luonaan
asunut Emilin äiti oli kuollut pari vuotta
aikaisemmin. Vähitellen lohduton
yksinäisyys alkoi kuitenkin täyttyä ihmistä suuremman läsnäololla. Nuori
lammaspaimen sai matkaoppaakseen
Suuren Paimenen. 6.4.2015
maallinen, vieraanvarainen. Helena avioitui uudelleen Kekrolasta kotoisin olevan
Paavo Pirisen kanssa vuonna 1937.
Lopun uhka alkoi häämöttää syksyllä
1939, kun sota Euroopassa oli syttynyt.
Lokakuun kuudentena päivänä annettiin
yleinen liikekannallepanomääräys. Ronnunkylä sijaitsi niin lähellä Neuvostoliiton
rajaa, että se määrättiin ensimmäisten joukossa tyhjennettäväksi.
Karja ja kaikki irtain omaisuus mitä voitiin, siirrettiin pois. Isä hoiti diakonin
tehtäviä ja isoisä oli pappi. Välillä
löytyi yösija jonkun mökin lattialla. Sirkkaa jäivät suremaan lapsenlapset perheineen, muut sukulaiset sekä
suuri joukko tuttavia ja ystäviä.
Risto Wallenius. Avioiduttuaan Sirkka toimi pitkään maatalon emäntänä Lammilla. Jumalasta, joka oli aiemmin ollut etäinen, alkoi
vähitellen tulla läheinen kumppani ja
ystävä. Siellä he asuivat vuoteen
1970 asti, jolloin Pälkäneellä asuva Sirkan äiti Helena ei enää selvinnyt yksin
vaan tarvitsi hoivaajia. Patrick syntyi
n
Aurinko valaisee
juhlahetken kunniaksi huoneet, ja ikkunalaudalla korissa
nukkuu yksi kissa, syrjäisessä
sohvannurkassa toinen. Tällä hetkellä koko valtakunnan vanhustyössä on isoja
haasteita. Ja sitä paitsi:
. erityisesti nyt,
jos talous kiristyy kovasti. Viihdyn hirveän hyvin
ikäihmisten parissa. Harmonikka
soi ja kahvi tuoksuu, asukkaat
juttelevat. Täällä on leppoinen ja
lämmin ilmapiiri, vaikka välillä
onkin kiirettä. Palvelukodissa tulee heille tärkeä yhteisöllisyyden ja turvallisuuden
tunne, Marjaana Pennanen
muistuttaa.
Viihtyvyys takaa
työn laadun
Suomessa eletään juuri tällä
hetkellä jännittäviä aikoja, kun
odotetaan sitä, miten paljon
mitäkin hyvinvointivaltion
palvelua supistetaan. Henkilökunta on hyvän
hoitotyön laadun takaaja, joten työntekijät täytyy ottaa
huomioon . Kaikki
vaikuttavat tyytyväisiltä.
Huhtikuussa Kostiakodin
johtajan paikalle Arja KokkolaAhavan seuraajaksi astunut
Marjaana Pennanen hymyilee.
Kostiakoti näyttää ja tuntuu
juuri siltä kuin hän toivoisikin,
kodilta.
. Vaikeaa siitä tulee, mutta
luotan silti suomalaiseen järkeen. Aloitin urani sairaanhoitajana Taysissa. Kaikkialla Suomessa
tilanne ei ole samanlainen.
. En usko, että vanhuksiakaan ajetaan ahdinkoon.
Muutoksia tulee varmasti,
mutta kaikki ei ole välttämättä
huonoa, Marjaana Pennanen
uskoo.
?Pidän
tärkeimpänä
tavoitteenani
kodinomaisuutta
ja yksilöllisyyttä ?
asukaslähtöisyys
on kaikessa
suunnittelussa
ensiarvoisen
tärkeää. Samoin
kuntouttava hoito
ja asukkaiden
rohkaisu omatoimisuuteen.?
Hän arvelee, että Kostiakotia auttaa henkilökunnan
yhteistyökyky ja kiinnostus
toiminnan kehittämiseen.
Talon käytäntöihin kuuluu
esimerkiksi se, että jokainen
asukas, joka haluaa, pääsee
päivittäin ulos, vaikka ei kykenisi ulkoilemaan omin voimin.
Apuna ovat vapaaehtoiset ulkoiluttajat, mutta myös henkilökunnalta kysytään sitoutumista. Tehostetun
palvelun yksiköksi remontoitu
siipi on hyvässä kunnossa, ja
jossain vaiheessa tulee eteen
toisten siipien peruskorjaus,
joskaan siitä ei ole vielä päätöksiä.
. Jos
henkilökunta laitetaan liian
tiukalle eikä työviihtyvyydestä välitetä, käy niin, että alalle
ei enää tule väkeä, Pennanen
pohtii.
Kaikesta huolimatta hän
näkee Kostiakodin tulevaisuuden valoisana. 26
Keskiviikko 27.5.2015
. Tärkeintä on muistaa,
että tämä on asukkaiden koti.
Me työntekijät olemme täällä ikään kuin vieraina toisten
ihmisten kodissa ja toimimme
sen mukaisesti, hän linjaa.
SHL Ulla Siren. Eivätkä kaikki vanhukset
halua asua kotona. Pennanen huomasi haluavansa paneutua siihen yhä
perusteellisemmin.
. Sitä ylläpitää
Pälkäneen seudun Vanhustenkotiyhdistys ry. Tärkeä tavoitteeni on,
että oikeanlaisia asukkaat pitää saada oikeanlaisiin paikkoihin . asukaslähtöisyys on kaikessa suunnittelussa ensiarvoisen tärkeää.
Samoin kuntouttava hoito ja
asukkaiden rohkaisu omatoimisuuteen, hän sanoo.
Pennanen kiittää sitä, että
Kostiakodissa on tähänkin asti
tehty hyvää työtä kaiken sen
eteen, mitä hän itse haluaa kehittää. Täällä näkee, että kaikki
tekevät työtä sydämellään,
hän toteaa.
Koko valtakunnassa vanhustenhoitoa keskitetään yhä
enemmän koteihin, ja laitospaikkoja muutetaan asumisyksiköiksi.
. Nykyisessä
Kostiakodissa on sekä tehostetun palveluasumisen että
palveluasumisen yksiköt.
Marjaana Pennaselle Kostiakoti on ensimmäinen yksityisen puolen työpaikka.
Se tarjoaa hyvät lähtökohdat
vanhustyön kehittämiseen.
. Väestö ikääntyy ja
palvelujen tarve kasvaa, mutta samaan aikaan kasvavat kustannus- ja tehokkuuspaineet,
Pennanen pohtii.
Kahvipöydässä istuvat Kostiakodin asukkaat Ellen Mattila,
Kaarina Aspila, Maija Tupakka ja Hely Hallikainen pitivät
Marjaana Pennasta oikein hyvänä valintana uudeksi johtajaksi.
Yhtälö on vaikea mutta mielenkiintoinen. Tunsin sen heti
kun tulin tänne ja olin oikeassa.
Asukkaat ja henkilökunta ovat
mukavia, ja tunnen, että minut
on otettu hyvin vastaan, hän
sanoo.
Uralla on
vanhusten vuoro
Marjaana Pennanen on koulutukseltaan sairaanhoitaja,
merkonomi, terveystieteiden
maisteri ja filosofian tohtori.
Hän on asunut pitkään Uudellamaalla, mutta veri alkoi vetää
Pirkanmaan suuntaan.
. Suunta on sinänsä hyvä,
mutta jotta se toimisi, siihen
pitää olla riittävästi resursseja. olen palannut juurilleni,
hän selittää.
Ennen Kostiakotiin töihin
tuloaan hän toimi Askolassa
terveyskeskuksen johtajana.
Aikaisemmin hän on työskennellyt muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ja Helsingin yliopistossa
asiantuntija- ja tutkimustehtävissä.
Pennasen koulutus ja tausta
avaisi mahdollisuuksia monelle muullekin alalle kuin työskentelylle vanhainkodissa,
mutta hän kertoo tuntevansa,
että uralla on nyt vanhustyön
Marjaana Pennanen pitää kodinomaisuuden säilyttämistä yhtenä tärkeimmistä tehtävistään. Olen kotoisin
Tampereelta, ja nyt asun siellä
taas . Sydän-Hämeen Lehti
26
tulossa ja menossa
Johtajan vaihdos: Marjaana Pennanen aloitti Kostiakodin johtajana huhtikuun puolivälissä
Tärkeintä on säilyttää koti kotina
Pälkäne
Kostiakodissa on meneillään
helluntaitanssit. Heidän
kanssaan on mukava tehdä
työtä, hän selittää.
Yksin kotona
ei sovi kaikille
Kostiakoti on yksityinen palvelukoti, joka on valmistunut
vuonna 1968. Perusta on siis hyvä, ja
henkilökunta on sitoutuneesti
mukana kaikessa.
. Karvinen (korissa) on samaa mieltä: kunnon kodissa kissa saa valita
itselleen parhaat nukkumapaikat.
aika.
Kipinä siihen syttyi varsinaisesti Hyvää elämää Askolassa ?yhteishankkeesta, jossa
vanhustyön kehittäminen oli
yksi merkittävä painopistealue. jatkossa mietimme
muun muassa, tarvitaanko
tehostetun palvelun paikkoja
lisää. 6 miljardin säästöpakko tarkoittaa,
että leikkaustalkoisiin osallistuvat kaikki.
. Asukkaita on
tällä hetkellä 30. Pidän tärkeimpänä tavoitteenani kodinomaisuutta
ja yksilöllisyyttä
Professori Aulis Aarnio palautteli
puheenvuorossaan kuulijoiden
mieleen sen, miten tienoon
vesistöt muutamia vuosisatoja
sitten muodostuivat uusiksi,
osin ihmisen toimien ansiosta, osin ihmisestä riippumatta.
Otto Hölli Suomen Riistakeskuksesta taas kertoi kosteikkojen perustamisesta eri puolilla
Suomea, ja Sääksisäätiön puheenjohtaja Ilmari Häkkinen
painotti, että uuden kosteikon
avulla Pohtiolammen miljööseen saadaan lisää vesi- ja kahlaajalintuja.
Biologi, professori Heikki
Toivonen puolestaan kertoi
Kangasalan alueen erityispiireistä luontopaikkana.
Kunta kuuluu niin sanottuun
vuokkovyöhykkeeseen, ja sen
laitamilla kulkee myös pähkinäpensaslehtojen pohjoisraja.
Harjut ovat osa maisemaa, samoin vesistöt.
Esteettömän lintutornin rakennustöistä vastannut Sääk-
Luontovalokuvaus on Pertti Salolaisen (vas.) lempiharrastuksia. Uuden kosteikon ja sen
laitaan nousseen tornin piiriin
toivon runsaasti lintuja. Tästä pitävät huolen
loivat luiskat, jotka korvaavat
yleensä lintutorneissa olevat
suhteellisen jyrkät rappuset.
Entistä useamman luonnonystävän on nyt vaivatonta päästä
havainnoimaan alueen lintuja.
Vastaavanlaiset tornit ovat
Suomessa erittäin harvinaisia.
Saattaa olla, että Pohtiolammelle nousi jopa uniikkikappale.
Viime perjantaina vehreässä miljöössä vietettiin sekä
uuden tornin että sen vieressä
komeilevan vastaperustetun
kosteikon vihkiäisiä. Soisin
myös, että esimerkiksi Tampereelta ja Hämeenlinnasta asti
tuotaisiin tänne koululaisia tutustumaan luontoon. Sydän-Hämeen Lehti
27
tulossa ja menossa
Lintukosteikko: Sääksien ystävä Salolainen mukana vihkiäistilaisuudessa
Esteetön kulku Pohtiolammen uuteen torniin
Kangasala
Pohtiolammen alueen uusimpaan näköalatorniin on esteetön kulku niin pyörätuolilla
kuin vaikkapa lastenrattaiden
kanssa. Tärkeää on myös,
että tämä uusi torni on esteetön. Koko maassahan on noin
250 000 ihmistä, joiden liikkumista vaikeuttaa jonkinlainen
vamma, Alhainen mainitsi.
Uudessa tornissa on sellainenkin mielenkiintoinen ominaisuus, että se on rakennettu
suurimmaksi osaksi kierrätysmateriaalista.
Kari Saarinen
Pohtiolammen uuden kosteikkoalueen sekä esteettömän näköalatornin vihkiäisiin kerääntyi
runsaan parinkymmenen kuulijan joukko.
Säätiölle sääksikuva Salolaiselta
Viime perjantaina Pohtiolammen Sääksikeskuksessa
vieraillut Pertti Salolainen
luovutti Sääksisäätiön haltuun komean valokuvasuurennoksen.
Kyseessä on konkaripoliitikon itsensä nappaama otos
läheiselle kala-altaalle ruuanhankintasyöksyn tehneestä
petolinnusta.
. Ja kerran sain viiden
metrin etäisyydeltä otettua
selkälokista kuvia, joissa veden heijastus pääsi mukavasti
oikeuksiinsa.. Suomen ja
Pertti Salolainen ja säätiölle luovutettu suurennos.
Pohjoismaiden osalta ehdottomasti paras.
Luonto- ja etenkin lintukuvauksesta kiinnostunut Salolainen sanoi kuvanneensa alueella myös esimerkiksi tiklejä.
. Keskiviikko 27.5.2015
. Tuolta sääksitornin viereisiltä kuvauspaikoilta olen
käynyt ikuistamassa hienoja
lintuja pari kertaa kesässä jo
pitkän aikaa, Salolainen kertoi.
. Hienoa, että tällaista aktiivisuutta on näillä miehillä
riittänyt. Olen valokuvannut sääksiä täällä Pohtiolammella
monena kesänä, ja arvostan
kovasti kaikkea sitä työtä,
jota täällä linnuston hyväksi
tehdään, luontoharrastajaksi
tiedetty Salolainen totesi.
. Pohtiolampihan on
maailman parhaita sääksenkuvauspaikkoja. Runsaan parinkymmenen hengen
yleisön koonneessa tilaisuudessa yhtenä alustajana toimi
valtakunnan politiikassa vuosikymmenten varrella pitkän
päivätyön tehnyt Pertti Salolainen.
. Ehkä tämä suurennos
löytää paikkansa säätiön tiloista. Kartanon edustajana paikalla oli Sonja Leskinen,
joka samaan syssyyn lupasi,
että kartanon maille lintumiehet saavat perustaa tulevaisuudessa vieläkin yhden uuden
kosteikon.
. Tässä hän selittää sääksiguru Juhani Koivulle, miten eräällä
kuvauskeikalla sääksi syöksyi suoraan sorsien keskelle ja nämä luulivat olevansa vaarassa, vaikka sääksi saalistaa vain kaloja.
sikeskuksen yrittäjä Jouko
Alhainen luki europarlamentaarikko Sirpa Pietikäiseltä tulleen onnitteluviestin ja totesi
esteettömyyden tuovan hyötyä
suurelle ihmisjoukolle.
. Itsekin
aikoinani innostuin aiheesta
juuri siten, että opettaja vei
meidät Viikiin luontoretkelle.
Kiitos kaikille, jotka ovat tehneet kosteikon perustamisen
ja tornin rakentamisen mahdolliseksi.
Luvassa vieläkin
uusi kosteikko
Wääksyn kartanon omistajat
kuuluvat kiitoksen ansaitsevien
ryhmään. Se on omiaan entisestään
lisäämään Pohtiolammen alueen arvoa yhtenä Kangasalan
merkittävänä matkailukohteena, Leskinen sanoi.
Vihkiäisiin oli saatu useita
asiantuntijoita alustajiksi
Reitti 52
km kiertää Pälkäneveden
ympäri, lyhyempi reitti
noin 20 km, jonka leimauspiste Kukkolan kyläkeinulla. 040 7733522 tai
minna.liljedahl(at)kolumbus.fi
Pälkäneen
seniorit ry
Avioliittosimulaattori ja risteilylounas Ke
17.6.2015 Pyynikin kesäteatteri ja m/s Silver Sky. Ohjaajana Kimmo
Ketola.Haanloukkaan tenniskentän vakiovuorot varattavissa liikuntatoimesta
petri.ketola@palkane.fi.. Koulujen päättäjäisdisco Pälkäneen keskustassa
4.-6.lk:lle! Buffetti. 2 B, p. ja lisätiedot
viim. Liikuntatoimen futiskerhot alkavat
yhteiskoulun nurmikentällä: 2008-2009 syntyneet
tiistaisin klo 16.30-17.30
ja 2005-2006 syntyneet
tiistaisin klo 19-20. Ohjaus Tommi Auvinen, dramatisointi Tommi Auvinen
ja Seija Holma. Koti&Koulu ry sekä Pälkäneen kunta/nuorisotoimi.
Eläkeliiton
Sydänhämeen
yhdistys ry
Perinteinen Toukosiunaus Pe 29.5.2015 Tuomaala, Tuomaalantie, Pälkäne. klo
14-15 urheilukentän nurmella. klo 18
Katariinalla.
? Sotainvalidien Kangasalan osasto. Avajaiset ti 2.6 klo 18.
Pälkäneen mielenterveysyhdistys
Tuike
Kakkukahvit
Ke
3.6.2015 13:00 - 15:00 Yhdistysnurkka.
Eila tarjoaa kakkukahvit jäsenistölle.
Tervetuloa!
Huvit
Pälkäneen LujaLukko Yleisurheilu
Eläkeliiton
Sydänhämeen
yhdistys ry
Aikataulu Prahan ja
Puolan kiertomatkalle Ti 9.6.2015 - Ti 16.6.2015 Helsinki.
Prahan ja Puolan kiertomatkalle lähdetään Helsingistä lentäen 9.6. ja seuraavat kerrat
tiistaisin ajalla 9.-30.6.Ohjaajana Susanna Salonen.
Liikuntatoimen kanootti
ja kajakit (3 kpl) vuokrattavissa kesä-elokuun ajan
Pälkäneen urheilu ja kalastuksesta.Varaukset suoraan
paikan päältä liikkeestä.
Luopioisten Rajalansaaren
mökki ja savusauna varattavissa Luopioisten kuntainfosta ti ja to klo 10-14.
Aitoon palloilukerho 1.-6.
luokkalaisille 1.-12.6. Lähdöt reitille klo 8-11
välisenä aikana kunnantoimistolta, Luikalan työväentalolta tai reitin varrelta.
Luikalan ja kunnanviraston
huoltopisteet avoinna klo
8-14, joissa mehutarjoilua,
puffetti ja myynnissä arpoja (Luikala). Kasvihuoneen kevättyöt
siivouksesta kasvien istutukseen. 2,5 km kirkolta mutkan kohdalla Tuomaalantie kääntyy
vasemmalle. Ruokailu omatoimisesti. Saunavarustus.
? LuPoSa. Toukosiunaus
Tuomaalassa Pälkäneellä. Aikataulu kohti Helsinkiä on seuraava:
Kuhmalahti 5.05, Pohja 5.10, Luopioinen 5.30, Aitoo 5.40 ja Pälkäne linjaautoasema 6.00 Tiedustelut Erkki
Kolu 050 521 1605
SAPPEEN KESÄTEATTERI ESITTÄÄ 10.6.-29.8.
ENSI-ILTA 10.6.
Kesän hulvattomin
musiikkikomedia!
MLL Pälkäne
KESÄLOMARETKI SERENAAN Pe 12.6.2015
9:30 - 18:00. Yu-viikkokilpailut klo 18. Omaa evästä ja juotavaa
mukaan. Mukana on akryylimaalauksia
pälkäneläisiltä Marjut Heiniöltä. Sisäänpääsy 2?. Linjaautoasemalta 10.45-Kangasalantietä Vatialaan ja
edelleen Ikaalisiin. Marjatta Tiitola 040
8221057.
? Yleisurheilu-Team
Sahalahti. 29.5. 050 515 1232
myynti@sappeenkesateatteri.fi
Katso näytöspäivät ja -ajat >> sappeenkesateatteri.fi
Kukka- ja lahjapuoti
Valmistuneille
komeat ruusut
Keittiö suosittelee
HOT WINGS
8 kpl 6,50
12 kpl 7,50
18 kpl 9,50
Kastikevaihtoehdot:
mild, medium, hot porkkanatikut & auradippi
Lisukkeeksi ristikkoperunat ja remudippi 3 ?
Pitopalvelustamme
voit tilata tarjottavat
juhliisi, saunailtoihin,
muistotilaisuuksiin tai
muuten vaan.
Saat tuotteita noudettuna,
toimitettuna tai tarjoiltuna.
Kivoja sisustus- ja lahjaideoita
Leikkokukat, kukkaasetelmat, surusidonnat ym.
- Kesäkukat Kekkilän mullat,
lannoitteet ym.
Puutarhamulta 50 l
4 säkkiä
1395
Avoinna joka päivä 9-17
La 30.5.
Karaoke
klo 20 alk.
Kysy tarjousta!
Aukioloajat: Ma-To 8.30-18.
Pe 8.30-23. Linja-autokyyti.
Ilm. Illan
hinta tarjoiluineen 5 ?. Toritoimikunta
kokoontuu to 4.6. Tervetuloa!
Mikkolan Navetta
Luopioisten Taidekesä 2015 - MYYTIT Ke
3.6.2015 - Ti 30.6.2015
Mikkolan Navetta . Myytit - Johanna Vilen, Emmi Vuorinen,
Kusti Vuorinen ja Inka Ylihärsilä. Bussikuljetus
Nattari-Suorama-linja-as.,
aikataulu ilm. Gymnaestrada-harj. Kaarina Rikala
040-566 4722. klo
18.15-19. Esitys alkaa
klo 19. menn. 18.00. Sarjakilpailut
ke 27.5. alkaen koulujen alkuun
asti ma-la klo 10-15
MLL Pälkäne
NAISTEN KESÄSAUNA
Ti 2.6.2015 18:00 Seitsyen leirikeskus. Säröilyä -näyttely on esillä Navettakalleriassa toukokuun ajan to 7.5 alkaen.
Kangasalan
Naisvoimistelijat ry
Rantajumppaa
ja
Gy mnae st rada - harjoituksia Ke 27.5.2015
Kangasala. 0500636241.
? Kaukkalan Ratsastajat.
Ponitalutusta to 28.5. Kaikille avoin.
Pälkäneen LujaLukko suunnistus
Sydän-Hämeen
rastit Syrjänharjussa Ke
3.6.2015 17:00 - 19:00 Ampumarata.
Käsikirjoitus ja ohjaus: Heikki Vihinen
Ryhmävaraukset: puh. www.kangasalanmaaseutuseura.fi
? Sahakalat. Avioliittosimulaattori klo 14 Pyynikin kesäteatterissa ja risteilylounas m/s Silver
Skylla klo 12:30. Lähtö torilta Espooseen klo 9.30
ja paluu n. Kimppakyydit.
? Ollin Atleetit. Ilm. Kauppilantie 118,
Sahalahti)
Tervetuloa!
Hallitus
KOKOUS!
Ilmoita
Sydän-Hämeen
Lehdessä!
Keskitie 14, LUOPIOINEN p. Sotainvalidien Pirkka-Hämeen
piirin kesäjuhla Ikaalisissa
11.6. mennessä.
Kuljetus Ikaalisiin Mäntylän tallilta 10.30. alkaen:
Ma-To 8.30-21
Pe 8.30-24
La 8.30-02 . Ilm. viim. toukokuuta. Rantajumppa
Vesaniemen uimarannalla
alkaa ke 27.5. 15.6.
sihteerille 29.5. 03-5365400 . Sydän-Hämeen Lehti
tulossa ja menossa
TULEVAT
Mikkolan Navetta
SÄRÖILYÄ Navetalla To
7.5.2015 - La 30.5.2015
Mikkolan Navetta. mennessä Minna
Uusitalo p. maanantaisin klo 1921, Kutojank. ja ke 3.6. Gymnaestrada-harjoituksia kesällä torstaisin Pikkolan
liikuntahallissa. Hinta: jäsenet yli
4v. Lisäksi Raimo soittaa rammaria ja näyttää
vanhoja filmejä klo 10 alkaen.
Yu-viikkokilpailut To
4.6.2015 18:00 Onkkaalan urheilukenttä, Koulutie, Pälkäne.
Ilmoittautuminen klo 17.30. klo 14: ?Pätkä
pääroolissa?. Marjatta Tiitola 040
8221057.
Pälkäneen
Martat ry
Kasvihuoneen kevättyöt Ke 27.5.2015 18:00
Mäki-Mantilassa, Seitsyentie 98. www.palkane.fi
Pälkäneen kunta, liikuntatoimi. 0400896 606 ryhmäaikana.
? Kangasalan sotiemme
veteraanit, puolisot,
lesket ja tukihenkilöt.
Valkeakosken kesäteatteriin to 16.7. Ei ennakkoilm.
Hevosilta to 28.5. klo 12?15
Kuhmalahden Pentosalissa.
Osaston jäsenet mukaan
keskustelemaan omista ja
osaston asioista. 12) Kankaanmaan risteyksestä..
Pelimannit
Navetalla La 30.5.2015 13:00 14:00 Mikkolan Navetta.
Elävää pelimannimusiikkia Navetalla La 30.5 klo 13-14. Su 10-21
Heinäkuussa ke karaoke klo 20.00 alk.
Lautakunnat
parasta aikaa . Kukkian Kädentaitajien 1.6. 040 596 1171.
? Kangasalan Naisvoimistelijat. kesällä torst.
Pikkolan liik.hallissa.
Ajat ilmoitetaan lehdessä.
Tied. klo 18
Pakkalan urheilukentällä.
Cooperin testi ke 3.6. Ajetaan
ensin kirkon ja Nuijan talon ohi kohti
Kangasalaa. kello 18.30.
Tie erkanee Onkkaalantiestä. Tied. klo
18.
? Kangasalan Sitoutumattomat Eläkeläiset ry.
Jäsenistön kesäpäivä Vahderpään Vaparissa ti 2.6.
Rantaongintakilpailut alk.
klo 9.30. Aloitus 2.6. klo 12.30?15. Sisustus . Opastus Lahdentieltä (vt. Aiheena: mitä kesä
merkitsee hevosille.
? Kangasalan Maaseutuseura ry:n retki
Pohjanmaalle 6.6. myöhemmin.
Paikkoja vapaana, varaa
viim. Kokoontuminen
klo 8 K-Sahramin eteen.
Opistopalsta
Lasten ja varhaisnuorten kuvataideleiri 7-14 vuotiaille 8.
-11.6.2015 Aitoon koulutuskeskuksessa. klo
18-20. Soiniselle 31.5. Siunauksen toimittaa
rovasti Jari Kemppainen.
Radat 5, 3, 1,5 km ja rastireitti. N. 28
Keskiviikko 27.5.2015
. Ajat ilmoitetaan
lehdessä. Saunamaksu 3?/kerta. Onkikilpailut
la 30.5. A-oikeudet
? Pälkäneen AA-ryhmä.
Kok. 0400 168
725 / Nisula.
? Tampereen Seudun
Omaishoitajat ry.
Omaishoitajaryhmä kokoontuu ti 2.6. Tampereen
komediateatteriin: "Tankki
täyteen"- esitys. Kevätkauden päättäjäiskaronkka
Erkki Murrolla tänään 27.5.
klo 18 alkaen. Hinta 50 ?, sis. Ilm. Tervetuloa.
Mikkolan Navetta
Kukkian
Kädentaitajat
Kesämyymälä
auki
koko kesän Ma 1.6.2015
10:00 - La 8.8.2015 15:00
Vanha viljamakasiini. Paulalle
0400 631898. ma-
teriaalin ja opetuksen
Ilmoittautumiset p. Pitopalvelu . ei-jäsenet 30?, alle 4-vuotiaat
5?. Sitovat
ilmoittautumiset viimeistään pe 5.6.
Minna Liljedahl p. Illan ohjaajana puutarhaneuvoja Heidi
Ovaska Pirkanmaan Martoista. Osallistumismaksu 2 euroa, joka sisältää
kunniakirjan, osallistujien
kesken arvontapalkintoja
ja mitali viidestä osallistumiskerrasta. Kaikki aiheesta kiinnostuneet mukaan, erityisesti
toivotamme Aitoon ja Luopioisten
martat tervetulleeksi.
Koti & Koulu ry
KevätDISCO
To
28.5.2015 18:00 - 20:00
Nuakkari, Keskustie 1,
Pälkäne. Näytelmä on hurjaa
komediaa aiheesta saako maajussi pitää morsiamensa. Lounas . Esimakua Luopioisten taidekesään 2015 saadaan toukokuun
näyttelyssä, jonka otsikkona on Säröilyä. Ohjelmaa. ( Jokipiin
pellava-Strömsö-Juustoportti), ilm. pe 12.6. Ilmoita
ehdottomasti mahdollisesta ilmoittautumisajan
jälkeisestä peruutuksesta.
Tied. Järj. Kummatkin ryhmät aloittavat ti
2.6.Näihin ryhmiin Ilmoittautuminenpaikan päällä.
Pälkäneveden
pyöräily
sunnuntaina 7.6. mp. Puistojumppa
Vilpolan tanssilavan alueella tiistaisin klo 19-20. 03-5691
7100 tai valkeakoski.?/valkeakoski-opisto
Kokoukset
Pakkalanjärven
suojeluyhdistys ry:n
vuosikokous 5.6.2015 klo
19.00 Mustanposken navetassa (os. www.ravintolaliekki.fi
Aukioloajat 1.6. Johtokunnan kesäkok. klo 12.3014.30 Pirtillä, Keskustie 1.
? Vehkajärven Martat.
Kaikille avoin teatteriretki la 25.7. Rantajumppa Vesaniemen
uimarannalla alkaa keskiviikkona
27. La 8.30-23 . Su 10-18
Tapahtumailtoina -02:n
Järjestöt
...ja ainoa!
a!
. 2.6. 3.6. 25. Kahvila . p. Seitsyen
leirikeskuksen
rantasauna on saunapäivinä lämmin klo
18 alkaen
Miehellä on taskut
ja hihat täynnä ideoita, joita
voisi toteuttaa tulevina kesinä.
. Kesä maistuu mansikalta ja
jäätelöltä.
Mistä tiedät kesän tulleen?
. 12.9.
Teemailtoja perjantaisin
26.6. Sen lisäksi, että
Witsiälässä pääsevät halukkaat kokemaan, miltä tuntuu
istua putkassa tai jalkapuussa,
on kesän mittaan monenlaisia
teemailtoja perjantaisin.
. Sydän-Hämeen Lehti
tulossa ja menossa
Witsiälän lava
Asko Ylöstalo tuo
hämäläiseen kesään
tarjontaa kaikille tanssijoista
punkkareihin.
Perinteikäs tanssipaikka
Hauholla (Vitsiälänraitti
124).
Mutkaisen, viehättävän
kylätien päässä, Valtatie
12:n tuntumassa ennen
Hauhon kirkonkylää.
Hauhonselän rannalla,
pääsee myös veneellä.
700 hengen tanssilava,
150 hengen ravintola
A-oikeuksin.
Vieressä Witsiälä-sali 200
hengelle yksityistilaisuuksiin, ei anniskeluoikeuksia.
Lavatanssit lauantaisin
30.5. Juhannuksen jälkeisenä
perjantaina jytisee WitsiäläRock ilmaisena, usean bändin
iltana. Lavakausi starttaa 30. Hän lupautui tulemaan, vaikka tekee enää hyvin
harvoin lavakeikkoja, Ylöstalo
hehkuttaa.
Eino Grön vaivuttaa Witsiä-
län tangon hurmioon viikkoa
ennen juhannusta. Myöhemmin tulevat
blues-, rautalanka- ja jopa
punk-teemaillat, luettelee Ylöstalo, joka itse tunnetaan parhaiten vanhan rock´n´rollin
ystävänä.
Osansa hauholaisesta kylähulluudesta saavat myös kulinaristit Herkkujen yön ja Sikajuhlien muodossa. Lehdet ovat puissa.
Lotta Seppänen
Mikä on paras
kesänviettotapa?
. Nähtäväksi
jää, löytyykö lavan puffetista
vielä Witsiälän vanhaa bravuuria, keitettyjä kananmunia.
shl Jarmo Salonen
Gallup
Mistä tiedät
kesän tulleen?
Inka Järvinen
Mikä on paras
kesänviettotapa?
. Olisi hienoa
nähdä täällä sen ajan hengen
mukaisia asuja, autoja, prätkiä
ja traktoreita. Lomailu, mökkeily,
rentoutuminen ja muutekin
arjesta poikkeava tekeminen.
Miltä maistuu kesä?
. Nyt kun edellinen järjestäjä on eläköitymässä, päätin
ottaa riskin. Äitini muisteli Grönin
esiintyneen Witsiälässä jo
vuonna 1959. Tansseja
on pidetty näihin päiviin asti,
mutta Ylöstalon mielestä paikasta löytyy potentiaalia enempäänkin.
. Olen hyvin nostalgiaan
kallellaan oleva tyyppi ja haluaisin herättää henkiin tukkilaiskisat, joita täällä aikanaan
pidettiin. Pakanrannalla oleilu, eväiden
syöminen ja lentopallon
pelaaminen.
Miltä maistuu kesä?
. 14.8.
Kylähulluus
maustaa
nostalgian
Witsiälässä
hauho
Kun hauholainen Asko Ylöstalo
pikkupoikana notkui Witsiälän
lavan nurkilla tanssi-iltoina,
häntä harmitti vietävästi, kun
ikä ja rahavarat eivät riittäneet
sisäänpääsyyn. Jatsareista ja pussihousuista saa vielä jotain ekstraa, hän vakuuttaa.
Grönin ohella kesäkansaa
tanssittavat muiden muassa A.
Aallon Rytmiorkesteri, hauholainen Ari Tarri ja pälkäneläi-
sen Heikki Rönnin luotsaama
Rytmiorkesteri Huwitus.
Ideoita Irwinistä
punk-rockiin
Ylöstalo lupaa tuoda Witsiälään lavatanssien lisäksi aimo
tujauksen hauholaista kylähulluutta. Lupaan ilmaisen
sisäänpääsyn kaikille, jotka
saapuvat paikalle 60-lukua
vanhemmalla, hytittömällä
traktorilla. Ihmiset alkavat herätä
talvihorroksesta ja olla
paremmalla tuulella.
ELISA MATTILA
HENRIIKKA HINTIKKA. . Tapahtumien järjestämistä olen harjoitellut kotona Tuittulan kylässä pitämällä navetan vintillä Rock-parvea
harrastusmielessä. Helmikuussa
tilanne koheni huomattavasti,
kun hän osti itselleen lavan liiketoiminnot ja vuokrasi paikan
Witsiälän VPK:lta.
Vain muutaman kilometrin
päässä Pälkäneen rajalta, Hauhonselän kauniissa, hiekkarantaisessa niemessä sijaitseva
Witsiälä oli sotien jälkeisinä
vuosikymmeninä seudun suosituimpia tanssipaikkoja, jossa
käytiin paljon Pälkäneen ja
Luopioistenkin puolelta pistämässä jalalla koreasti.
Väen vähetessä vilske Witsiälässä väheni monen muun
tanssilavan tavoin, mutta ei
hiipunut kokonaan. Pehmissekoitukselta.
Mistä tiedät kesän tulleen?
. Mopoista ja koiran kakasta.
Matti Saarinen
Mikä on paras
kesänviettotapa?
. toukokuuta
Norolan Poikien tahdittamana
ja jatkuu aina syyskuun puoliväliin saakka.
. Kesä on hienoa aikaa.
Mistä tiedät kesän tulleen?
. 30
Keskiviikko 27.5.2015
. . Pikkupojasta lähtien olen
haaveillut järjestäväni kunnon vanhan ajan tangotanssit.
Mietin, ketkä vanhoista tangotähdistä ovat vielä hengissä, ja
soitin Eino Grönille palmun alle
Floridaan. Vanhan ajan maatalousnäyttely kiinnostaisi, samoin Irwin-festivaalit, joissa
hänen tyyliinsä taksi kiertäisi
pihassa ympyrää ja Ryysyranta
huutokaupattaisiin uudestaan.
Läheskään kaikkea en ehtinyt
saada täksi kesäksi, kun aikaa
paloi tuhottomasti lupabyrokratian kanssa.
Paljon on kuitenkin jo toteutumassa. Siitä on
ollut lähinnä vaivaa ja kuluja.
Syksyllä nähdään, miten tämän
kanssa käy, Ylöstalo tuumii.
Facebook: Witsiälän
Tanssilava ja WitsiäläSali,
www.witsialanlava.fi
Tangotähtenä
Eino Grön
Lauantai-iltojen lavatanssit
ovat Witsiälän ohjelmiston kivijalka tulevana kesänä. Järvellä olo.
Miltä maistuu kesä?
. Tuosta illasta Ylöstalo toivoo tulevan
erityisen nostalgisen.
Se on paikka luovuudelle
ja unelmille. osakilpailu 23.4.
T7 0,8 km 1) Joanna Tukiainen
4.17, 2) Emma Syrjänen 5.03, 3)
Kerttu Huhtala 5.39, 4) Vieno
Martikainen 7.36
P7 0,8 km 1) Onni Kinnunen
4.24, 2) Kasper Ketola 4.27, 3)
Toivo Martikainen 4.40, 4) Ato
Mattila 4.44, 5) Atte Lehtelä
5.23, 6) Joona Kotanen 5.49,
7) Roni Helenius 5.57, 8) Veli
Kinnunen 11.40
T9 1,0 km 1) Matilda Saltbacka
5.00, 2) Amanda Saltbacka 5.08,
3) Mila Ketola 5.32, 4) Ilona
Sivenius 6.47, 5) Alisa Lehtelä
7.46
P9 1,0 km 1) Kalle Äijälä
5.19, 2) Joona Taipale 5.31, 3)
Hermanni Syrjänen 8.30, 4) Leo
Pelto 9.23
T11 1,4 km 1) Silja Tukiainen
7.25, 2) Siiri Kotanen 7.37, 3)
Viivi Taipale 8.57, 4) Annukka
Linnainmaa 9.00, 5) Iida Rautanen 11.03, 6) Sallamari Knuutinen 11.18
P11 1,4 km 1) Topi Rönni
6.57, 2) Tuomas Huuho 7.00,
3) Oskari Ketola 7.08, 4) Scott
Luck 7.09
T13 2,0 km 1) Hanna Hirvonen
10.16, 2) Siina Kanerva 10.41, 3)
Saara Makkonen 11.19
P13 2,0 km 1) Ilari Hurskainen
10.12, 2) Venni Nikkanen 12.58,
3) Severi Huhtala 13.36
T15 3,0 km 1) Senna Kanerva
23.37
P15 3,0 km 1) Ilmari Aho 13.24
P17 3,0 km 1) Joonas Huuho 15.31
N 1) Hannele Kinnunen 15.49,
2) Jaana Ketola 17.37, 3) Oili
Viilo-Pohja 17.54, 4) Anna-Maija Aho 18.17, 5) Katja Tillanen
18.23, 6) Katja Linnaimaa 18.57,
7) Suvi Pitkänen 19.05, 8) Päivi
Rönni 19.46, 9) Tiina Knuutinen 22.05, 10) Irmeli Haapsaari
23.03
M 1) Ivan Luck 11.15, 2)
Petri Ketola 13.34, 3) Jarmo Aho
13.48, 4) Antero Kortetjärvi
15.00, 5) Veli-Matti Syrjänen
16.00.
Juoksucup 2. Ei
aikaa: Hannu Kortetjärvi.
3 km 1) Aki Salminen 51.55,
2) Janne Kallio 1.01.49, 3)
Mirva Nikkanen 1.02.47,
4) Pentti Ahola 1.04.02, 5)
Pekka Lahdenniemi 1.06.36,
6) Anne Laine 1.13.18, 7)
Seija Hurskainen 1.20.00, 8)
Susanna Aittokumpu 1.21.18,
9) Taina Ahmala 1.59.34, 10)
Terhi Isosuo 1.59.43, 11) Outi
Härkälä 1.59.46. kello 18?19.
31
31
Suunnistus
Sydän-Hämeen rastit 6.5.
5 km 1) Aaro Aho 35.42, 2)
Petri Ketola 41.55, 3) Pekka
Jokinen 46.52, 4) Tuomas Tikka
47.44, 5) Marko Martikainen
49.09, 6) Juha Jokela 49.47, 7)
Kalle Vaismaa 52.40, 8) Ilmari
Aho 53.09, 9) Ville Mattila
53.37, 10) Sami Sipilä 1.00.19,
11) Maija Kerkola 1.04.16, 12)
Pekka Kerkola 1.04.21, 13)
Tiina Keino 1.04.55, 14) Jenni
Kortetjärvi 1.05.05, 15) Tero
Vähä-Söyrinki 1.12.01, 16)
Suvi Pitkänen 1.15.00, 17) Piia
Rauhalahti 1.18.00, 18) Juho
Höysniemi 1.18.13, 19) Anne
Laine 1.36.23.
3 km 1) Aki Salminen 37.09,
2) Liisa Rajalampi 37.20, 3)
Hannele Kinnunen 37.29, 4)
Pentti Ahola 37.31, 5) Pekka
Lahdenniemi 43.27, 6) Matti
Tiiva 43.49, 7) Eeva-Kaisa Höysniemi 47.30, 8) Olli Enkvist
49.33, 9) Tero Mäkinen 49.38,
10) Esko Mattila 52.49, 11)
Aune Mattila 53.03, 12) Saara
Korhonen 54.42, 13) Kati Pinola
56.50, 14) Outi Härkälä 1.00.15,
15) Terhi Isosuo 1.00.27, 16)
Taina Ahmala 1.00.29, 17)
Aimo Kokkola 1.05.50, 18)
Kaija Aittokumpu 1.09.02, 19)
Susanna Aittokumpu 1.12.39,
20) Petri Packalen 1.30.48, 20)
Eemil Packalen 1.30.48. Ei aikaa: Anna-Maija
Aho.
3 km 1) Tuuli Turunen 36.31,
2) Aki Salminen 36.49, 3) Matti
Tiiva 43.45, 4) Matti Juusela
44.09, 5) Pentti Ahola 45.15,
6) Jaana Lahdenniemi 47.25,
7) Rauli Aho 47.48, 8) Pauliina
Seppälä 47.59, 9) Riku Tapani
49.02, 10) Mirja-Liisa Sulander
53.54, 11) Tauno Aalto 55.33,
12) Heikki Kyttälä 56.28, 13)
Kimmo Tiitola 57.30, 14)
Eeva-Kaisa Höysniemi 57.49,
15) Pekka Heikkilä 59.19,
16) Tuuli Tiitola 1.01.11, 17)
Terhi Isosuo 1.05.33, 18) Outi
Härkälä 1.05.44, 19) Taina
Ahmala 1.05.52, 20) Esko Mattila 1.06.25, 21) Aune Mattila
1.07.04, 22) Marjatta Lahdenniemi 1.11.15, 23) Kari Rovio
1.19.43, 24) Matti Rantanen
1.21.08. Syrjänharjun ampumaradalla.
Kalastus
Karinkiertäjien Uistelu Kukkialla (max. Taiteellisen
ilmaisun välineenä hän käyttää
valokuvaa ja tekstiä.
. osakilpailu ja seuran
mestaruusmaastot 12.5.
T7 0,8 km 1) Joanna Tukiainen
Mattila 6.34, 8) Elvi Rustill 7.14,
9) Vieno Martikainen 8.33
P7 0,8 km 1) Onni Kinnunen
4.02, 2) Martta Mattila 5.43, 3)
4.10, 2) Ato Mattila 4.12, 3)
Elsa Niemi 6.09, 4) Vieno Marti- Marko Pohja 4.17, 4) Toivo
kainen 7.20, 5) Elvi Rustill 7.35
Martikainen 4.18, 5) Kasper
P7 0,8 km 1) Toivo MartikaiKetola 4.29, 6) Atte Lehtelä 5.08,
nen 4.05, 2) Onni Kinnunen
7) Eetu Taipale 5.11, 8) Niko
4.08, 3) Ato Mattila 4.13, 4)
Rustill 6.15, 9) Joona Kotanen
Kasper Ketola 4.22, 5) Roni
6.16, 10) Ville Äijälä 6.50, 11)
Helenius 4.53, 6) Eetu Taipale
Veli Kinnunen 7.13, 12) Elmeri
5.02, 7) Niko Rustill 6.53, 8)
Huhtala 7.35
Ville Äijälä 6.55, 9) Veli KinnuT9 1,0 km 1) Amanda Saltnen 7.24
backa 4.56, 2) Mila Ketola
T9 1,0 km 1) Sini Hirvonen
5.31, 3) Seela Kanerva 5.51, 4)
5.42, 2) Mila Ketola 5.55, 3)
Aada-Maria Koivisto 6.06, 5)
Ilona Sivenius 6.05, 4) AadaIlona Sivenius 6.18, 6) Katariina
Maria Koivisto 6.08, 5) Katariina Siukola 6.39, 7) Alisa Lehtelä
Siukola 7.00, 6) Enni Niemi 8.44 8.32, 8) Enni Niemi 8.53
P9 1,0 km 1) Kalle Äijälä 5.17,
P9 1,0 km 1) Kalle Äijälä 5.10,
2) Joona Taipale 5.29, 3) Topi
2) Topi Mattila 5.32, 3) Joona
Mattila 5.30, 4) Juho Kilpinen
Taipale 5.33, 4) Juho Kilpinen
6.25, 5) Leo Peltola 9.16
6.33, 5) Hermanni Syrjänen 8.27
T11 1,4 km 1) Silja Tukiainen
T11 1,4 km 1) Silja Tukiainen
7.13, 2) Siiri Kotanen 7.30, 3)
6.55, 2) Jade Hermunen 7.12,
Viivi Taipale 8.47
3) Siiri Kotanen 7.15, 4) Viivi
P11 1,4 km 1) Rauli Aho 6.32,
Taipale 8.46, 5) Annukka Lin2) Tuomas Huuho 6.52, 3) Scott nainmaa 8.57
Luck 7.04, 4) Toivo Saarinen
P11 1,4 km 1) Scott Luck 7.07
8.21 T13 2,0 km 1) Hanna HirT13 2,0 km 1) Anna-Sofia
vonen 11.06, 2) Siina Kanerva
Koivisto 11.09, 2) Viola Mattila
11.11
11.10, 3) Venla Hast 11.25, 4)
P13 2,0 km 1) Ilari Hurskainen
Katja Linnainmaa 14.14
10.09
P13 2,0 km 1) Ilari Hurskainen
P15 3,0 km 1) Ilmari Aho 14.32 10.52
P17 3,0 km 1) Joonas Huuho
T15 3,0 km 1) Senna Kanerva
13.27 N 1) Jaana Ketola 16.49,
20.35
2) Minna Peltola 17.15, 3) Oili
P15 3,0 km 1) Ilmari Aho 12.53
Vilo-Pohja 17.35, 4) Paula Syrjä
P17 3,0 km 1) Joonas Huuho
18.08, 5) Irmeli Haapsaari 22.08, 12.50
6) Liisa Tyllinen 22.55
N 1) Hannele Kinnunen 14.55,
M 1) Ivan Luck 11.19, 2) Petri
2) Heta Kuosmanen 16.02, 3)
Ketola 13.13, 3) Antero KorMinna Peltola 16.54, 4) Oili
tetjärvi 14.35, 4) Ville Mattila
Vilo-Pohja 17.21, 5) Anna-Maija
15.38.
Aho 17.25, 6) Tiina Knuutinen
20.50, 7) Irmeli Haapsaari 21.12,
Juoksucup 5. osakilpailu 29.4.
T7 0,8 km 1) Joanna Tukiainen
4.20, 2) Emma Syrjänen 4.49,
3) Iita Pukkila 5.42, 4) Kerttu
Huhtala 6.45
P7 0,8 km 1) Onni Kinnunen
4.28, 2) Kasper Ketola 4.31, 3)
Ato Mattila 4.33, 4) Niko Rustill
6.03, 5) Elmeri Huhtala 6.43, 6)
Veli Kinnunen 8.42
T9 1,0 km 1) Sini Hirvonen
5.40, 2) Mila Ketola 5.44, 3)
Seela Kanerva 5.49, 4) AadaMaria Koivisto 6.44, 5) Katariina
Siukola 6.54, 6) Ilona Sivenius
7.03
P9 1,0 km 1) Kalle Äijälä
5.20, 2) Joona Taipale 5.38, 3)
Hermanni Syrjänen 7.57, 4) Leo
Peltola 9.02
T11 1,4 km 1) Silja Tukiainen
7.26, 2) Siiri Kotanen 7.37, 3)
Viivi Taipale 8.40, 4) Annukka
Linnainmaa 9.10
P11 1,4 km 1) Tuomas Huuho
7.12
T13 2,0 km 1) Hanna Hirvonen 10.18, 2) Siina Kanerva
10.39, 3) Saara Makkonen 11.07,
4) Anna-Sofia Koivisto 11.52, 5)
Katja Linnaimaa 13.28
P13 2,0 km 1) Oskari Makkonen 11.00
T15 3,0 km 1) Senna Kanerva
20.32
P17 3,0 km 1) Joonas Huuho
14.14
N 1) Varpu Aho 16.50, 2) Jaana Ketola 17.21, 3) Anna-Maija
Aho 18.17, 4) Katja Tillanen
18.26, 5) Irmeli Haapsaari 22.38,
6) Liisa Tyllinen 23.34
M 1) Pasi Sivenius 16.14, 2)
Veli-Matti Syrjänen 16.27.
Juoksucup 3. Ei aikaa: Pirkko Virtanen, Kaija Tiilikainen, Paula
Lepistö, ja Seppo Rajala.
1,5 km 1) Aino Aarnio 39.01,
2) Ada Aarnio 39.25, 3) Henri
Saarinen 1.02.49. Ei
aikaa: Paula Lepistö, Annastiina
Forsberg, Marja Aho ja Janita
Koivisto.
Sydän-Hämeen rastit 20.5.
5 km 1) Hannu Kortetjärvi
49.55, 2) Ville Pietilä 51.03, 3)
Tatu Piiparinen 53.05, 4) Pekka
Jokinen 54.34, 5) Jussi Rosenström 55.11, 6) Ilmari Aho
1.01.31, 7) Marko Martikainen
1.04.25, 8) Sami Sipilä 1.05.51,
9) Juho Höysniemi 1.07.14,
10) Artur Haavisto 1.11.16, 11)
Pekka Lahdenniemi 1.14.34,
12) Maija Kerkola 1.16.22, 13)
Pekka Kerkola 1.16.27, 14) Jaana
Aanio 1.17.50, 15) Tiina Keino
1.19.10, 16) Hannu Huikkola
1.20.17, 17) Varpu Aho 1.22.28,
18) Suvi Pitkänen 1.23.49, 19)
Jaakko Härkälä 1.26.02, 20)
Aimo Jussila 1.26.18, 21) Pertti
Salminen 1.28.39, 22) Jouko Järvinen 1.29.13, 23) Olli Alanissi
1.30.43, 24) Piia Rauhalahti
1.54.29, 25) Mirva Nikkanen
1.56.59, 26) Petri Mantere
2.12.00. Näyttelyssä pidetään avoimet avajaiset
tiistaina 2.6. osakilpailu ja kun8) Liisa Tyllinen 22.22
nanmestaruusmaastot 21.5.
M 1) Ivan Luck 11.27, 2)
T7 0,8 km 1) Joanna Tukiainen
Antero
Kortetjärvi 14.16, 3)
4.07, 2) Emma Syrjänen 4.37, 3)
Ella Kilpinen 5.29, 4) Elsa Niemi Marko Martikainen 14.19, 4)
5.34, 5) Kerttu Huhtala 5.35,
Veli-Matti Syrjänen 14.58, 5)
6) Iita Pukkila 6.14, 7) Martta
Pekka Linnainmaa 16.40.. Ei aikaa: Vilma
Suominen, Ida Ylönen ja Eeli
Nikkanen.
RR 1) Ada Aarnio 08.29,
2) Aino Aarnio 09.04, 3) Ato
Mattila 11.09, 4) Niko Itkonen
19.03, 5) Milla Suojoki 20.16, 6)
Hanna Suojoki 20.57, 7) Miisa
Mäklin 29.27.
Sydän-Hämeen rastit 13.5.
5 km 1) Petri Ketola 42.55,
2) Pekka Linnainmaa 45.01, 3)
Pekka Jokinen 45.29, 4) Kalle
Vaismaa 46.11, 5) Tuomas Tikka
51.48, 6) Marko Martikainen
58.24, 7) Mari Schutskoff
1.11.43, 8) Harri Pajula 1.11.44,
9) Juho Höysniemi 1.19.48. Keskiviikko 27.5.2015
. Palsta on lääke jokaiseen
vaivaan; kiireiselle se tuo levon,
yksinäiselle sosiaalisen verkoston, syrjäytyneelle merkityksen. osakilpailu 7.5.
T7 0,8 km 1) Emma Syrjänen
4.39, 2) Ella Kilpinen 5.24, 3)
Elvi Rustill 6.42, 4) Vieno Marti-
kainen 6.53, 5) Minttu Heikkonen 6.54, 6) Kerttu Huhtala 6.55
P7 0,8 km 1) Onni Kinnunen
4.09, 2) Toivo Martikainen 4.11,
3) Ato Mattila 4.21, 4) Kasper
Ketola 4.30, 5) Elmeri Huhtala
5.43, 6) Niko Rustill 5.44, 7) Ville Äijälä 5.49, 8) Roni Helenius
6.39, 9) Joona Kotanen 6.43, 10)
Veli Kinnunen 8.05
T9 1,0 km 1) Matilda Saltbacka
5.00, 2) Amanda Saltbacka 5.01,
3) Mila Ketola 5.28, 4) Seela
Kanerva 5.30, 5) Sini Hirvonen
5.54, 6) Aada-Maria Koivisto
6.15, 7) Ilona Sivenius 6.25, 8)
Katariina Siukola 6.45
P9 1,0 km 1) Kalle Äijälä 5.13,
2) Joona Taipale 5.27, 3) Topi
Mattila 5.29, 4) Juho Kilpinen
6.28, 5) Valtteri Heikkonen 7.04,
6) Hermanni Syrjänen 8.16, 7)
Leo Peltola 8.33
T11 1,4 km 1) Viivi Taipale
8.53, 2) Annukka Linnainmaa
9.04, 3) Iida Rautanen 11.03
P11 1,4 km 1) Rauli Aho 6.16,
2) Topi Rönni 7.04, 3) Scott
Luck 7.23
T13 2,0 km 1) Siina Kanerva
10.41, 2) Hanna Hirvonen
11.30, 3) Anna-Sofia Koivisto
11.39, 4) Katja Linnaimaa 15.20
P13 2,0 km 1) Henri Hast
10.35, 2) Henri Tikka 10.45,
3) Oskari Makkonen 16.55, 4)
Severi Huhtala 17.01
T15 3,0 km 1) Iina Hurskainen
22.18
P15 3,0 km 1) Ilmari Aho 13.27
P17 3,0 km 1) Aaro Aho 11.10
N 1) Jaana Ketola 16.56, 2)
Oili Vilo-Pohja 16.58, 3) AnnaMaija Aho 17.36, 4) Minna
Peltola 17.37, 5) Päivi Taiviola
20.01, 6) Paula Syrjä 20.02, 7)
Irmeli Haapsaari 22.27, 8) Liisa
Tyllinen 22.52
M 1) Ivan Luck 11.19, 2)
Petri Ketola 13.17, 3) Antero
Kortetjärvi 14.13, 4) Veli-Matti
Syrjänen 15.10, 5) Ville Mattila
16.50.
Juoksucup 4. Siellä on läsnä syntymä, kasvu ja kuolema, koko
luonnon kiertokulun moninaisuus ja ihme. Ei aikaa: Eino
Hytönen, Kati Pinola ja Hannele
Kinnunen.
1,5 km 1) Niko Itkonen 41.26,
2) Kerli Kyttälä 48.21, 3) Sami
Arpiainen 56.37, 4) Onni Kinnunen 1.12.54, 5) Tuula Jokinen
1.13.36, 6) Katri Sandberg
1.15.11, 7) Liisa Vuotari 1.15.20,
8) Hannele Kinnunen 1.15.27,
9) Kirsi Lampinen 1.38.42,
10) Minna Peltola 1.38.45. Ei aikaa: Jenna
Paaso, Helena Laurila, Väinö
Rapatti, Aino Peltonen, Mikko
Joenranta, Hanna Suikki, Akseli
Kontti, Iida Lehtinen, Sanni Kirvesoja, Annastina Forsberg, Ella
Helen, Rasmus Keskinen, Emma
Kuusinen, Anni Suikki, Matias
Pohjanmäki, Senna Heliö, Pinja
Sairiala ja Kati Kuusinen.
Seuraavat rastit ke 27.5. Russell konsertoi
Kangasala-talossa.
Palsta
viljelijät
päättävät
kuvien
kevään
Sanni Sepon ihmisläheiset ku-
vat palstaviljelijöistä päättävät
Kangasala-talon galleriassa
Valokuvan kevään, jonka on
tuottanut Valokuvakeskus Nykyaika.
Sepon valokuvauksen ydin
on yhteiskunnallisuudessa ja
dokumentaarisuudessa. Palsta on pieni
paratiisi maan päällä, Seppo
kuvailee.
Näyttely on esillä 27.6.asti
Kangasala-talon galleriassa,
jonne on vapaa pääsy. 5 kalaa/laji): 1) Urkko/
Haataja 9040 p., 2) Jaukkari/
Heinonen 5380p., 3) Turunen/
Toivari 4840p., 4) Ahola/Tammisalo 4400p., 5) Sievola/Tuokko 3760p., 6) Nurmi P 3660p.,
7) Aronen/Ristiharju 2440p ja
8) Haataja/Ristiharju 1380p.
Suurin kala: Turunen/Toivari
3700g hauki.
Maastojuoksu
Juoksucup 1. Pitkään Espanjassa
asunut klassisen kitaransoiton
erikoismies on voittanut Grammy-palkinnon vuonna 2005,
kahminut lukuisia arvonimiä
musiikkiyliopistoista ja hänen
mukaansa on jopa nimetty katu
Espanjassa. Ei aikaa:
Mirva Nikkanen.
1,5 km 1) Aino Aarnio
17.34, 2) Ada Aarnio 19.45,
3) Onni Nikkanen 40.49, 3)
Venni Nikkanen 40.49, 5) Tuula
Jokinen 41.38, 6) Kasper Ketola
48.58, 6) Mila Ketola 48.58,
8) Matias Suvanto 56.38, 8)
Matias Virtanen 56.38, 10) Jyri
Nousiainen 58.14, 11) Katri
Sandberg 58.17, 12) Hannele
Kinnunen 58.19, 13) Liisa Vuotari 58.33, 14) -Saarela Leena
Tuominen 1.23.33, 15) Markku
Saarela 1.23.37, 16) Lilja Metsäranta 1.23.53. Hän
nostaa töissään esiin yksilöitä,
jotka elävät omaan tapaansa erilaisten sosiaalisten tilanteiden
puristuksessa.
Teoksissaan hän on kertonut
muun muassa eri maissa ja kulttuureissa asuvista ihmisistä, jotka elämäntavallaan ja toiminnallaan pyrkivät vaikuttamaan
yhteiskuntaan, sen arvoihin,
onnenkuviin ja muutokseen.
Muita teemoja hänen tuotannossaan ovat vieraan kulttuurin kohtaaminen sekä ihmisen
ja luonnon suhde. Sydän-Hämeen Lehti
urheilu
Kitara
festivaali
käy myös
Kangasalla
Skotlantilainen kitaramestari
David Russell esiintyy Kangasalla osana Tampere Guitar Festival -tapahtumaa torstaina 4.
kesäkuuta. klo
17?19 Vimmun Pakovuoressa
ja ke 3.6. Suomeen hän tuo
mukanaan kitaramusiikin klassikoita barokista romantiikkaan
sekä varta vasten hänelle sävellettyjä teoksia, kuten Suomen
kantaesityksen saava Stephen
Gossin kappale Cantigas De
Santiago
Välillä sitten äiti
hakee kotiin, Iltanen luettelee
peruskuvion.
Jos parhaimmillaan istuu
päivän aikana seitsemän eri
bussin kyydissä ja viettää
koulupäivän jälkeen pari tuntia salibandya pelaten, ei ylimääräisellä vapaa-ajalla juuri
mässäillä. Toistuvat tappiot pudottivat menestykseen tottuneen seuran juniorit sarjan
häntäpäähän. 32
Keskiviikko 27.5.2015
urheilu
. Vapautuvan lisäajan käytölle on jo
olemassa suunnitelmia.
. Illat menevät
pitkälti treeneissä, mutta se on
vain hyvä asia, Kangasalan lukioon syksyksi tähtäävä Iltanen
miettii.
shl Jani Oksanen. Ainahan venyttely
olisi paikallaan, mutta välillä
se meinaa unohtua, Iltanen
tunnustaa.
Nousujohteinen
kausi toi kullan
Kuhmalahtelaisnuorukaisen
ehdottomia vahvuuksia on
pallollinen peli. Bussimatkalla juttelimme,
että viimeiseen peliin mennään
vierasedulla. On sitä aikaa silti ihan
hyvin. Nyt on tullut hyvällä tavalla
lisää itsekkyyttä, ja viime kausi
olikin omien pisteiden valossa
paras tähän mennessä, Iltanen
hymähtää.
Kultajuhliin päättynyt kausi
sujui hyvin koko joukkueelta,
vaikka alku antoi ymmärtää
muuta. Jo
silloin salibandyharjoituksia
oli kolmesta neljään viikossa
. Omatoiminen liikunta
jää kyllä vähemmälle, kun aika
menee matkustamiseen.
Tämän viikon jälkeen koulu
putoaa pois yhtälöstä. Varmaan sitä pyrkii näkemään kavereita mahdollisimman paljon, koska osa lähtee
nyt ysiluokan jälkeen muualle
opiskelemaan. puhelimeen (03) 539 9800
Aapo Iltanen tutustui
työelämään uimahalli
Kuohussa viime viikolla. Pelkkää
tutustumista ja taktiikkaa leirit eivät kuitenkaan ole, vaan
niihin kuuluvat harjoitusten
ja pelaamisen ohessa mittavat
kuntotestit. Voitimmekin sen,
mutta tällä kertaa kahden maalin erolla.
Soittaminen vaihtui
kuunteluun
Arki on rakentunut tiettyjen
kiintopisteiden ympärille,
kun harjoitukset ovat Tampereella, koti Kuhmalahdella ja
koulu Sariolassa Sahalahdella. jo aiempien vuosien tapaan . Vaikka
osittain eri vuodenaikaan osuvat lajit eivät suoranaisesti kilpailekaan keskenään, jalkapallo
on tehnyt tilaa salibandylle ?
mutta toimii edelleen mainiona kesäisenä ajanviettotapana
kavereiden kesken.
. Pelasin pitkään jalkapalloa.
Tykkäsin kyllä pelata sählyä
kavereiden kanssa, mutta ei
siinä mitään pysyvää vaihdosta
suunniteltu.
Tämä tapahtui nelisen vuotta sitten. Onneksi venyttely ja verryttely
auttavat. Suosikki
löytyy Espanjan liigasta ja tarkemmin ottaen Barcelonasta.
Puolustajan
vikaa
C-junioreissa pelipaikkoja ei
vaihdella pelistä toiseen ?fiilispohjalta?, vaan sopiva pääasiallinen pelipaikka katsotaan
pelaajien vahvuuksien ja heikkouksien pohjalta. Sen sijaan kylmän rauhalliseen viimeistelyyn
hän on hakenut viisastenkiveä
jo jonkin aikaa. ensi kesänä B-junioreissa on
kuudet harjoitukset viikossa.
Jalkapalloa Iltanen seuraa
yhä jonkin verran. Kaiken kruunu oli toisen sarjakierroksen
avauspelin tappio paikallisvastustajalle ja silloiselle sarjajumbolle KooVee:lle.
. Välissä hän
ehti pelata keskushyökkääjänä,
mutta valmennusjohto ehdotti
puolustajan tontin kokeilemista huomattuaan puolustavan
sentterin roolin sujuvan Iltaselta kuin luonnostaan.
Puolustajana vaikeimpia
hetkiä ovat nopeasti eteen
tulevat tilanteet, joissa ylireagoinnilla voi tehdä itsensä
turhan helposti ohitettavaksi.
Nykyisin Iltanen tietää, että
tilanteen oikea lukeminen on
kaiken a ja o.
. Silloin asetettiin tavoite,
että kymmenestä viimeisestä
pelistä pitää voittaa seitsemän.
Voitimme yhdeksän ottelua
ja pelasimme yhden tasan, ja
nousimme runkosarjan päätteeksi kolmanneksi.
Pudotuspeleissä Classic kaatoi ensin SSV:n voitoin 2?1 ja
sitten välierissä Steelersin 2?0.
Finaalivastustaja Lappeenrannan NST oli mielenkiintoinen
vastus.
. nuorten pelaajalupausten Pohjola-leirille. Edellytykset
ovat olleet kunnossa, sillä laukaus viuhuu harjoituksissa hy-
vännäköisesti.
. Hän kertoi
ilmoittaneensa minut Classicin
try-out-tilaisuuteen, Iltanen
muistelee alkukäännettä.
Hän oli käynyt pelailemassa
salibandya kavereiden kanssa
suunnilleen kerran viikossa,
mutta joukkuetoiminnassa hän
ei ollut mukana.
. Iltanen pelaa enimmäkseen puolustajana
. Kahden päivän
huhkiminen ottaa koville hyväkuntoisellakin.
. sähköpostiin toimitus@shl.fi . Niinpä
ratkaiseva peli oli edessä Lappeenrannassa.
. Oli kesä, ja kun yhtenä
aamuna heräsin, äiti oli puhelimessa puhumassa jotakin
sählyyn liittyvää. Jos tuntee vastustajan pelaajia, tietää vähän, mitä kaveri
saattaa yrittää tai mitä hän osaa.
Muiden joukkueiden pelaajiin Iltanen on saanut tutustua
Pohjola-leireillä, joilla on keskitytty myös pelipaikkakohtaiseen valmennukseen. Keskinäiset pelit runkosarjassa päättyivät vierasvoittoihin yhden maalin erolla.
Juuri NST:tä vastaan myös
käynnistyi tappioton putki sen
KooVee-häviön jälkeen. Koulusta Kangasalle,
mummolle syömään ja bussilla
Tampereelle. Onhan se rankka viikonloppu, ja jalat olivat kotiin
päästyä aivan tukossa. Siinä olisi tullut muuten
niin paljon harjoituksia. Neljäs tärkeä paikka on eri
kiintopisteiden kannalta sijainniltaan keskeinen isoäidin koti
Kangasalan keskustassa lähellä
linja-autoasemaa.
Kulkeminen Kuhmalahdelta Tampereelle harjoituksiin
ei ole ollut täysin mutkatonta.
Alkuun matka taittui kotiväen
kyydillä, mutta sittemmin Iltanen on alkanut istua paljon
linja-auton kyydissä.
. Illat
kuluivat vanhaan malliin
salibandykaukalossa.
Ajankäyttöä: Jalkapallosta salibandyyn vaihtanut kuhmalahtelainen Aapo Iltanen ehtii
kuunnella treenimatkoilla kappaleen jos toisenkin
Pallo pieneni, vauhti kasvoi
salibandy
Aapo Iltasen lajinvaihdos jalkapallosta salibandyyn kävi
varsin yllättäen.
. Silloin
tasoitimme pelin pari sekuntia
ennen loppua ja voitimme jatkoajalla.
Sama kuvio jatkui finaaleissa: Classic haki jatkoaikavoiton
Lappeenrannasta ja hävisi kotikentällään jatkoajalla. Ongelma on ollut enemmän tuolla henkisellä puolella. Tänä keväänä Iltanen
juhli Classicin C-juniorijoukkueen mukana SM-kultaa ja
osallistui . samalla pelipaikalla, jolla hän
aloitti Classicissa. Niinpä Iltanen ehtii
paukuttamaan rumpuja nykyään suhteellisen harvoin, mutta
musiikin kuuntelulle aikaa jää
bussissa istuessa enemmän
kuin hyvin.
. Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä kuulumisia kisakentiltä!
Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi
Keskiviikko 27.5.2015
. kuten ?Ei palloa
omalle maalille, vaan aina ylösMyös Vilpeilän
päin!. ja loistavat maalivahdit
tenniskenttä valjastettiin
vaikuttivat osaltaan siihen, että
jalkapallokäyttöön. Kannustuskulttuuri vaikutti olevan jo hyvin
hallussa ja terveellä pohjalla;
tuki oli äänekästä mutta asiallista. Edellisvuonna mies oli 9,5 kilometrin kuninkuusmatkalla
kakkonen.
Nyt toisena Sappeenvuoren huipulle kipusi Tomi
Halme reilu puoli minuuttia
voittajan perässä. Pienpelit
loisteliaasta hyökkäyspelistä
ja pallonhallintaharjoitukset
huolimatta maalimäärät pyonnistuivat hyvin.
syivät otteluissa kohtuullisina.
Jännitystä ottelut tarjosivat
väkeä haitannutkaan.
siinä määrin, että paikalla ollut pulssiaan keksimällä mahdol- rirakennukset.
Vaikka voitto ei ollutkaan
koulujen henkilökunta yrit- lisimman tylsiä puheenaiheita,
shl Jani Oksanen
ti rauhoittaa kentän laidalla kuten kunnan talous ja kulttuu- pääasia, ei se Vilpeilän koulun
Henri Ansio paransi edellisvuotista aikaansa lähes kolme
minuuttia ja nousi Sappee
uphill runin voittoon. Kaikkiaan
tuplamatkan selvitti seitsemän miesjuoksijaa ja kaksi
naista.
Lyhemmällä normaalimatkalla nopein oli Aki Niemi. Aitoolainen uusi toissavuotisen
voittonsa 14 sekuntia vuoden
2013 voittoaikaa paremmalla
ajalla.
Naisissa Laura Markovaara
jätti muut kauas taakseen;
toiseksi ehtinyt Hanne Venäläinen ylitti maaliviivan yli 14
minuuttia hänen jälkeensä.
Ylämäkijuoksun epävirallinen SM-kisa kilpailtiin lauantaina Sappeenvuoressa.
Sappee UpHill Run 23.5.
MYL 9,5 km 1) Henri Ansio
FMR 35.26, 2) Tomi Halme
FMR 36.07, 3) Janne Klasila
FMR 39.22, 4) Jaakko Ranta YU-team 41.39, 5) Erno
Koveluhta 46.56, 6) Martin
Moisio 52.29.
M45 9,5 km 1) Kari Karhula Asikkalan Raikas 54.00.
NYL 9,5 km 1) Eeva Nurmi
Lempäälän Kisa 48.09.
N45 9,5 km 1) Katja Koivulahti 53.09.
MYL 5 km 1) Aki Niemi
Teivo Stayers 20.25, 2) Tero
Halme FMR 21.51, 3) Janne
Saarnilehto FMR 22.38, 4)
Jussi Sjöberg FMR 22.56,
5) Joonas Huuho 25.18, 6)
Tommi Hakkarainen Citysali
Tampere 27.53, 7) Petri Seppälä 30.58, 8) Antti Koskinen
Espoo 31.07, 9) Turo Virta
31.10, 10) Mikko Anttila
33.10, 11) Mikko Salonen
Team Citysorsat Tampere
34.12, 12) Toni Konga 40.03.
M45 5 km 1) Kari Virtanen
Hämeenlinnan Tarmo 21.50,
2) Mikko Kärkkäinen Fysiorasti 22.58, 3) Simo-pekka
Aarnisalo Hierontaklinikka Hattula 23.25, 4) Jyrki
Kukko FMR 24.23, 5) Matti
Manninen 28.19, 6) Viitanen
Jukka FMR 31.33.
M55 5 km 1) Keijo Lamminpää Nousiaisten Susi
31.11, 2) Kari Virtanen
35.22, 3) Simo Klasila FMR
35.58, 4) Seppo Ojaluoma
Mannerheimintien erä ry
37.38, 5) Kauko Harteva
Turku 37.53.
NYL 5 km 1) Laura Markovaara KU-58 21.08, 2)
Hanne Venäläinen 35.18,
3) Merja Kukkola 36.27, 4)
Kati Koukku Team Citysorsat Tampere 37.18, 5) Siiri
Tammisto Team Citysorsat
Tampere 40.08.
N45 5 km 1) Selter Kaja
25.47, 2) Satu Soivanen Mikkelin Kilpa-Veikot 25.53, 3)
Tutu Wegelius-lehtonen Espoo 32.29, 4) Jaana Wallden
Helsinki 40.02.
N55 5 km 1) Merja Laihonen 36.33.
SB LUJAN F2-joukkueen upeaa
taivalta Särkänniemi-turnauksessa
tukivat
ANSSI & PAULI ROMU,
PRINTSCORPIO OY,
KULJETUS KEIJO HELENIUS OY,
JAAKKO POHJOLA OY ja
ANONYYMINA PYSYVÄ TAHO
SBLUJA F2 KIITTÄÄ. Pohjan, Raikun, Kautialan, Vilpeilän ja
Lahdenkulman koulujen oppilaat hajautuivat pienissä ryhmissä opettelemaan kuningaslajin saloja . Tiivis
puolustus, valmentajavelhojen
nopea reagointikyky taktiikkamuutoksiin . . pallonkäsittelyä,
syöttötekniikkaa ja kaikki huikeat suoritukset mahdolliseksi
Tossuturnauksessa
tekevää koordinaatiota.
nähtyjen maalivahtien
Taustialan stadionin vehreältasoisia torjujia ei
lä nurmella pelattiin koulujen
kaukolaukauksilla juuri
välisiä vauhdikkaita otteluita
yllätetä.
pitkin päivää, joten nesteytyksen ja lihashuollon merkityskin
tulivat tutuiksi. Sydän-Hämeen Lehti
33
urheilu
Henri Ansio
nousi kukkulan
kuninkaaksi
Ylämäkeen: Aki Niemi oli
normaalimatkan vikkelin
Sappeenvuoren valloituksessa
Pelaajat jättivät kentälle
kaikkensa,
jopa kenkänsä!
Jalkapallo lämmitti
Taustialan stadionilla
jalkapallo
. Tänään on tarkoitus tutustua vähän jalkapalloon, evästi
vapaa-aikaohjaaja Jouko Henttonen Vilpeilän koulun pihamaalla.
Ja niin tehtiin. Nöyryys ja peliin keskittyminen eivät tuottaneet nekään
ongelmia, sillä tuomareita ei
arvosteltu ja valmentajiakaan
ei tappioiden jälkeen oltu erottamassa.
Edelliskertaan verrattuna
viileästä säästä huolimatta
kentällä virtasi hiki