7 Aitoossa nostettiin kylän yhteishenkeä s. 19 Joulun aikaa, joulun taikaa Minna Liljedahlin vetämä muskarihetki oli yksi torin juhlaosuuden ohjelmanumeroista. vuosikerta | Numero 48 | Irtonumero 3 € sis. alv. 18 Kyliltä: Lintujen talviruokinnasta s. | www.shl.fi Pälkäneellä katsellaan kiinteistöjä s. 11 Luopioisten Joulunavaus la 30.11.. Areenalla juhlittiin pieniä reikäpalloihmeitä Tunnustus tuli yllätyksenä. Ilta huipentui Vuoden pälkäneläisen valintaan ja kauneimpiin joululauluihin. s. 10 Keskiviikko 27.11.2019 s. s. VUODEN PÄLKÄNELÄINEN ARTO TYRNI s. Luopioisissa ja Kangasalla seurataan samoissa merkeissä ensi viikonloppuna. <DDD> <D>.<M>.<YYYY> • Sydän-Hämeen Lehti PÄLKÄNE & KANGASALA | 91. 4 Onkkaalassa juhlistettiin joulukauden alkua viime perjantaina. 22 Lukijalta: Tarvitaanko kylille tontti-ale
Tehdyissä kyselyissä nimittäin yritysten ylin johto ja kaupan alan esimiehet vastasivat poikkeuksetta jokaiseen kysymykseen myöntävästi. Suomessa on perinteisesti käytetty sananlaskuja, voisin todeta sen mukaisesti ”Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee”. Suomessa menee niin hyvin, että ruuan kanssa voi myös pelata ja kronklata. Syytteitä firmoja vastaan ei ole taidettu nostaa, vaikka melkoisen petollista toimintaa näyttäisi olevan. Kirjoittaja on pälkäneläistynyt evp rikoskomisario, nykyisin kantofilosofi. Valitettavan usein ne eväät on roudattu kaukaa lennättämällä tai laivarahtina. Siksipä pitäisi ainakin osittain palata aikaan entiseen. M itä tulokset kertovat tämänhetkisestä suomalaisesta työelämästä – tai se, jos noita samoja tuntemuksia työpaikoilla käy läpi moni muukin kuin vain esimies. Eilen se pilasi ilmaston, mutta tänään ei. Mikäli menee tutkintaan, niin olisihan se mukava istua silläkin puolella pöytää. Mikäli joku sattuu syömään vääränlaista ruokaa, niin sitä pitää moittia. Onko kuitenkin syynä, että ruoka tehdään tehtaissa jo valmiiksi pureskelluksi, joten se ei säily. Kaiken lisäksi itseoppineet terveysgurut keksivät erilaisia dieettejä, joilla elää varmaan kaksisataavuotiaaksi. 24 % TILAUSHINNAT (kotimaa) Jatkuva täystilaus (sis. Sähköpostiosoitteet: toimitus@shl.fi ilmoitukset@shl.fi tilaukset@shl.fi etunimi.sukunimi@shl.fi Kotisivu: www.shl.fi Puhelin: 010 5844 470 Tilaajapalvelu shl.fi/asiakaspalvelu tilaukset@shl.fi 010 5844 470 (ark. Nyt nämä sanelevat, että paljonko voi maksaa. Mitäpä jos tutkittaisiin, minkälaisia kupruja tekevät monikansalliset hoivayhtiöt. Oletko osa sitä kolmannesta, joka ei pääse töistään irti vuosilomallaankaan. Tällä voisi olla vaikutusta alentavasti myös maataloustukiin, joita tietämättömät vihaavat. Eilen se oli myrkkyä ja tänään terveellistä. Joka viikko joku kauppa tai valmistusfirma ilmoittaa, että nyt pitää vetää ruokaa takaisin tai sitä ei saa käyttää. Ei tarvittu satoja paperisia tarkastuspöytäkirjoja, eikä hygieniapasseja. Tyytyväisiä asiakkaita varmaan riittäisi, kun saisi tuoretta ruokaa. Suomessa on kaikki hyvin vuonna 2019. Postiosoite: PL 16, 36601 PÄLKÄNE Käyntiosoite: Onkkaalantie 58 Avoinna: ma–ke klo 9–15 (to–pe sop. Tutkimuksia on niin paljon, että pieni ihminen menee ihan sekaisin. Oletko huomannut, että saat nukuttua liian vähän ja siksi terveydentilasi ja jaksamisesi eivät ole erinomaisella tai edes hyvällä tasolla. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanomalehtiin niiden omilla ilmoitus hinnoilla. No, nollatutkimusta on turha tehdä. Sydän-Hämeen Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Mitä lienee ovatkaan. Keksitään kaikenlaisia trendejä, jotka ovat ainoita oikeita. Vain arkeologit ja historioitsijat tutkikoot vanhoja asioita. Julkaisija Pirkanmaan Lehtitalo Sydän-Hämeen Kustannus Oy Levikki: 4 950 kpl (LT 2014) shl.fi: 19 500 kävijää viikossa Toimitusjohtaja: Olli Sirén Sydän-Hämeen Lehti Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti. Osoittaahan tämä, että valvonta toimii. 9–12.30 ja 13–15) Soitto 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa kotimaassa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/min. 2 KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti PÄÄKIRJOITUS Perustettu 14.9.1929 Päätoimittaja Jani Oksanen • jani.oksanen@shl.fi 11 kertaa kyllä. .........1,20 €/pmm Pienin ilmoituskoko 1 x 30 mm Hintoihin lisätään alv. O letko miettinyt, voisiko työhön käytettyä aikaa vähentää vaikkapa puolellatoista tunnilla vuorokaudessa. Nyt on jo esille tullut haamuhoitajia, joiden nimet ovat suoraan sarjakuvista. Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa shl.fi/ jakelupalaute TAI • Alma Manun varhais jakelu alueella soita 0800 9 6675 (klo 6–11). Maaseutukin elävöityisi. Ei säily, vaikka siihen on pumpattu kaikki sallitut lisäaineet, joita on jokaisessa valmiissa ruuassa. Viljelijän pitäisi saada myydä suoraan ilman byrokraattiarmeijan väliintuloa. Oletko miettinyt, voisiko työhön käytettyä aikaa vähentää vaikkapa puolellatoista tunnilla vuorokaudessa. Valtakunnansyyttäjälle vinkki. Jollakin kuluttajalla se eines on saattanut jo syöksyä takaisin suun kautta. ILKKA IIVARI. Koetko saavasi vietettyä silti kotona suurin piirtein riittävästi aikaa. mukaan) Päätoimittaja: Jani Oksanen 044 7557 213 Toimittaja: Kristiina Helminen 044 7557 252 Yritysasiakkaat: Ulla Tikka 044 3477 402 Tuottaja: Päivi Martikainen 044 7557 215 ILMOITUSHINNAT etusivu ..............1,55 €/pmm takasivu ............1,25 €/pmm ennen tekstiä ..1,20 €/pmm tekstissä ............1,20 €/pmm tekstin jälk........1,20 €/pmm kuolinilm. PÄLKÄNEELLÄ 27.11.2019 Suomessa menee niin hyvin, että ruuan kanssa voi myös pelata ja kronklata. K oetko lievää tai selkeää ylikuormitusta työssäsi. Hän on keksinyt tai hänelle on annettu idea, että vanhoja sketsejä tai kirjoituksia pitää poliisin alkaa tutkia. Ei tarvittu happamuudensäätöaineita, eikä emulgointiaineita. K uulutko siihen puolikkaaseen porukasta, joka vähintään viikoittain tekee palkatta töitään myös työajan jälkeen, koska työaika ei tahdo riittää. Oletko mennyt usein sairaana töihin. Ei ole koskaan nälkä. Oletko huolissasi siitä, että työn ylikuormittavuuden aiheuttama epätasapaino jatkuu. Lisäaineina oli vain suola ja pippuri. Sydän-Hämeen Lehdessä valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Ei ainakaan suomalaisilla viljelijöillä. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 € / kk 3 kk laskutusvälillä -5 % 6 kk laskutusvälillä -10 % 12 kk laskutusvälillä -20 % Alma Manu Oy, 2019 Lehden vastuu ilmoituksen virheestä, väärästä julkaisu päivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta. Julkaistu aineisto tulee osaksi sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. On löytynyt jokin basilisko, joka saa suolentoiminnan tosi vilkkaaksi tai jopa sairasvuode kutsuu. Tämä vanhojen tutkiminen pitää myös ulottaa ruokaan. Suomessa ei ole kaikki hyvin vuonna 2019. Ei mitään muoviin pakattua suojakaasussa maustettua ja kemikaaleilla pumpattua mössöä. Olisiko syytä tutkia, kuinka paljon tämä aiheutti hirveitä tauteja. Heijastuuko se omasta terveydestä huolehtimiseen tai sosiaalisten suhteiden ylläpitoon, niin että jommastakummasta – kenties molemmista – on jouduttu tinkimään. Ilmestyy keskiviikkoisin. Taudit ja pöpöt eivät iskeneet, eikä jokaisella ollut jokin allergia. • Postin päiväjakelualueella soita 010 5844 470 klo 9–15. Laiminlyönnit ovat aiheuttaneet jopa kuolemia. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/min. Tikulla silmään Syötiin sitä mitä tuotettiin, ilman suuria prosessointeja. Luulevat, että se menee viljelijälle, mutta tosiasiassa menee ruuan halvempaan hintaan. Hypätään tähän päivään. Eihän sitä voi muuten tulkita, kun valtakunnansyyttäjä ei löydä tästä ajasta mitään tutkittavaa. Viljelijä saisi suoraan tuoton itselleen eikä olisi teollisuuden ja kaupan armollisuuden varassa. Minä ja moni muu ikäiseni on ollut siinä asiassa koehenkilönä. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 28 € • 6 kk 52 € • 12 kk 95 € Jatkuva digitilaus (sis. Ei ole koskaan nälkä. Tuntuuko, ettet välttämättä pysty irtaantumaan työstä ja palautumaan, kuten haluaisit. Jos moinen onnistuisi, käyttäisitkö ”säästyneen” ajan pääsääntöisesti sosiaalisten suhteiden ylläpitoon, omasta terveydestä huolehtimiseen ja yöuniin. He saavat palstatilaa, vaikka heidän oppinsa ovat täyttä humpuukia. Väärin syövän eväistä keksitään monenlaista haittaa, jotka yritetään selittää tilatuilla tutkimuksilla. Usko tai älä: jos vastasit kaikkiin edellä lueteltuihin kysymyksiin ”kyllä”, sinulla on MPS-Tutkimuksen ja Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestön tekemien kyselyiden mukaan esimiestason ongelmat. Tietysti nyt pitäisi kirjoittaa "alkaa tutkimaan", kun sekin muoto on sallittu oikein kielitieteilijöiden vahvistuksella. Pitää heti pyytää anteeksi, tämä ei ollut uhkaus. Suomessa menisi hyvin vuonna 2019, jos tutkittaisiin sketsien ja vanhojen kirjoitusten sijasta tämän päivän tosi ongelmia. Ennen sai viljelijä myydä tilaltaan mitä tahansa ilman, että legioona valvojia oli kimpussa
SU: PANEROITU SEITIFILEE / POSSUA PIPPURIKASTIKKEESSA 2.12. (03) 376 7795 • 050 365 7023 Vehoniemen Automuseo ja kahvio ovat avoinna päivittäin klo 10-17 15.12. klo 10 Ylikypsä TUPPIKINKKU PALVELEMME: Pe 10-18, La 10-15, Su 12-17, Ma-To sulj. 0400 202 229 Takojantie 2, Pälkäne, www.fiina.fi Tervetuloa! Vehoniemenharjuntie 92, KANGASALA Puh. KE: KASVISPIHVIT/ GULASSI / KANAKEITTO Maaseutumyymälä Kesänmaku KATAJAN LIHA Unnaanmäentie 2, LAITIKKALA P. Unohtuiko salasana. JOULUN ALLA AVOINNA: Pe-La 20.-21.12. TO: PARMESAN BROILERI / KASVISMUNAKASRULLA/ HERNEKEITTO 29.11. TERVETULOA! VEHONIEMEN JOULUPUOTI VEHONIEMEN JOULUPUOTI 30.11.-15.12. Mene osoitteeseen shl.fi/salasana Muista kirjautua sisään! Mustana perjantaina 29.11. P. Mene osoitteeseen shl.fi/tunnukset 2. Lue uutisia ja digilehtiä Raittisovelluksella (iOS ja Android) 3. Ilmoitamme siitä mm. 03-5381 014 myymälä, 0405657920Kataja www.katajanlihaoy.fi • katajanlihaoy@pp.inet.fi Tervetuloa! Tauon jälkeen avaamme pe 29.11. klo 16 alk.. 035342491 Lounas joka päivä klo 11-15 Keittolounaan hinta 6,90€ sis. Lue paperilehden näköisversiota netissä shl.fi/digilehti. Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perhe asetukset” Lue lehteä diginä 1. 10-17 Su 22.12. 03 377 1172 Kalevala Korun perinteinen joulukoriste 2019 Suden laulu 25e ovh. TI: KAALILAATIKKO/ KERMAINEN POSSUKASTIKE/ MAKKARAKEITO 4.12. Fiina T:mi Annikki Westman Ma-to 10-17, pe 10-18, la 9-14. klo 10-13 Tervetuloa! LOUNASLISTA: Onkkaalantie 74, 36600 Pälkäne Puh. salaattipöydän 27.11. Paljon poistoja PUOLEEN HINTAAN! JOULUNAVAUS As Oy Korpolan pihapiirissä la 30.11. klo 12-17 13 16 25 75 Kotoista leipää ja pullaa! Heikkilän ja Herkkujuustolan juustot! Joulukinkut ja -kalkkunat tilauksesta meiltä! VARAA HETI OMASI! Ylikypsä rasvaton KINKKU Puolikas possua paloiteltuna til. KE: SIIDERIKANA / JAUHELIHAKREPIT/ TOMAATTISOSEKEITTO 28.11. Lue yksittäisiä uutisia shl.fi:ssä 2. KLO 10-17 • Riisipuuroa ja väskynäsoppaa päivittäin klo 10-16 • Imellettyä perunalaatikkoa • Lanttu-, porkkana-, bataatti,maksaja punajuuriaurajuustolaatikkoa • Sinappia • Piparkakkutaloja, traktoreita, kuusia ja -pipareita • Lusikkaleipiä ja muita pikkuleipiä • Valkosuklaaja rommikakkuja • Kaalipiirakkaa ja lihapiirakoita • Leikkokakkuja montaa sorttia • Erikoisruokavalioleivonnaisia VEHONIEMEN JOULUMYYJÄISET 7.-8.12. • Kaleva-koruja • POP POP-höyryhinaajan rakennussarjoja • Vehoniemen villasukkia • Motoristien joulupuuro 7.12. kg kg 4 80 kg TILAAJAN OHJEET DIGILEHTEEN Lisäohjeita: shl.fi/digi Aktivoi omat digitunnukset 1. Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. asti. KLO 10-15 • Kahvion oman joulupuodin tuotteita • Marjamehuja • Grafon koristelemaa posliinia • Leilan lelukaupan valikoimat laajimmillaan • Pienoismalleja isoille ja pienille pojille • Paikallisten kädentaitajien tuotteita, esimerkiksi joulukoristeita, lasitöitä, neuleita, liinoja, poppanaa, mattoja, joulukortteja, lasi-, huovutusja tilkkutöitä, kaurahaudetyynyjä ym. PE: JAUHELIHAKASTIKE / PEKONIBROILERI/ SELJANKAKEITTO 30.11. www.automuseo.com ja facebook-sivuillamme. LA: MANGOKANAA / SINAPPIPOSSU 1.12. Museo ja kahvio avautuvat yleisölle keväällä. MA: KEBABKIUSAUS/ KOOKOSBROILERI/ HERKKUSIENIKEITTO 3.12. Rekillinen tuotteita -70% Normaalihinnasta tunikoita, puseroita, mekkoja, housuja ym.. Kirjaudu sisään shl.fi:ssä 2. KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti KORPOLA KELLOSEPÄNLIIKE Avoinna ma-pe 9-17, la 9-13 Liisantie 2, Kangasala p
Kartta-aineiston ja käytössä olevien rekistereiden välisessä vertailussa arvioitiin olevan jopa tuhansien rakennusten ero. Pälkäneen neuvosto on lyhyen toimintakautensa aikana vaikuttanut muun muassa siihen, että Pälkäneen terveysasemalla toimii nykyisin sähköovi. Katselmuksia tehdään yksityisillä kiinteistöillä ulkopuolelta, taloihin ei tarvitse päästä sisään eikä kiinteistön omistajankaan ole välttämätöntä olla paikalla. Poliisi piti puhallusratsiaa Pälkänevedentiellä sunnuntaina iltapäivällä. JANI OKSANEN keskuksen aloittaminen ensi vuoden alussa. – Asiakkaan tulee saada kokemus, että häntä kuullaan häntä itseään koskevassa päätöksenteossa. Meillä on ollut selvityksessä vajaan neljän vuoden aikana varmaan nelisenkymmentä kuntaa. Toisaalta taas purettuja rakennuksia saattaa roikkua edelleen rekistereissä. – Yhdessä voi olla jokin tieto oikein ja toisessa toinen, tai molemmissa väärin, sanoo selvitystä tekevän FCG suunnittelu ja tekniikka Oy:n johtava asiantuntija Teijo Salmi . Kärnän mukaan keskus tulee tehostamaan välineiden kiertoa sekä parantamaan kilpailutusmahdollisuuksia. – Kuntien rakentamismääräykset ovat muuttuneet vuosien saatossa, ja joskus on voinut rakentaa isojakin rakennuksia ilman rakennuslupaa. Tarkoitus on myös perustaa apuvälineja asunnonmuutostyökeskus. Pitkään valmisteilla ollut vammaispalvelulain uudistus raukesi sote-uudistuksen kariuduttua edellisen hallituksen erotessa. Yksi pysäytetyistä oli 24-vuotias mies, joka puhalsi kello kolmen jäljestä alkometriin tulokseksi 0.33 milligrammaa litrassa eli vajaat 0,7 promillea. Selvityksen tekijöiden saapumiseen ei tarvitse erikseen varautua. Vastaava on tulossa myös Luopioisten terveysasemalle. Jos kiinteistöllä ei olla paikalla, jätetään paikalle lappu tiedoksi siitä, että kävijät ovat olleet luvallisilla asioilla. Salmi itse on tehnyt ensimmäiset selvityksensä jo 1990-luvun puolivälissä. Työt tehdään valoisaan aikaan – ne aloitetaan arkisin noin puoli yhdeksältä ja kestävät arviolta kolmeen. Luvatontakin rakentamista on, ja myös viranomaisten tiedonsiirrossa on ollut ongelmia. Sen jälkeen kolmen hengen tiimi käy vielä läpi päivän tuloksia. Käytännössä asiakasta kuullaan jatkossa paremmin muun muassa osallistavan kirjaamisen kautta esimerkiksi asiakkaan kotona tehtävän kotikäynnin yhteydessä. Kangasala maakaupoilla Saarenmaan alueella Kangasalan kaupunki valmistautuu Saarenmaan alueella tehtävillä maakaupoilla uuden yritysalueen ja kehätien rakentumiseen. Yhteensä noin puolentoista kuukauden selvitysjakson maastotyöt alkavat Puutikkalasta ensi maanantaina. Loppuvuodesta alkavan kiinteistöselvityksen tarkoituksena on päivittää ja yhtenäistää Verohallinnon ja kunnan omaa rakennusrekisteriä. Maakauppojen arvo on yhteensä hieman alle 240 000 euroa.. Maakunnallinen keskus vahvistaa Alueellisella tasolla merkittävin uudistus on maakunnallisen henkilökohtaisen avun Vuonna 2017 toimintansa aloittaneessa Pälkäneen vammaisneuvostossa on edustajat Kangasalan Seudun Kehitysvammaisten tuki ry:stä, Pälkäneen Hengitysyhdistyksestä, Tampereen Diabetesyhdistyksestä, Tampereen Seudun Invalidit ry:stä sekä kaksi jäsentä Pälkäneen kunnanhallituksesta. – Ne ovat yleistyneet 2000-luvulla, kun kunnat ovat tulleet paremmin tietoisiksi, millä tasolla rekisterit nykyisin oikein ovat. Syitä rekistereiden puutteellisuudelle on monenlaisia. Tämä yhdistyy jo olemassa olevan perhehoidon keskuksen kanssa ja vuoden 2022 alusta keskukseen tulee mukaan myös omaishoidon tukiasiat. Kärnä saapui Pälkäneen vammaisneuvoston kokoukseen kertomaan vammaisia koskevista ajankohtaisista, valmisteilla olevista asioista niin valtakunnallisella kuin alueellisellakin tasolla. 4 KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti UUTISET Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi • sähköpostilla: toimitus@shl.fi • Puhelimitse 010 5844 470 Kuski jäi kiinni rattijuopumuksesta Kiinteistöselvitys voi tuoda vieraita pihapiiriin lähiviikkoina Vammaisten ääntä halutaan vahvistaa Vammaispalvelujen johtaja: ’’Asiakkaan tulee saada kokemus, että häntä kuullaan häntä itseään koskevassa päätöksenteossa’’ PÄLKÄNE – Tavoitteena on vammaisten henkilöiden asiakasosallisuuden ja vuorovaikutuksen vahvistaminen, Kangasalan vammaispalvelun johtaja Tea Kärnä linjasi. – Jos omistaja kuitenkin on paikalla, on se tietysti sikäli ihan hyvä, että voimme tarkistaa joitakin asioita esimerkiksi rakennusvuoteen tai rakennusten lämmitysjärjestelmään liittyen. Liikeelämän edustajiin ollaan etukäteen yhteydessä, koska kerättäviä tietoja tarvitaan usein enemmän. Kuski vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, määrättiin tämän jälkeen ajokieltoon ja käteen iskettiin sakkovaatimus. Pälkäneellä päätettiin kesällä teettää selvitys, jossa kartoitetaan kunnan alueen kiinteistöjä. Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina kolme kauppaa, joilla kaupunki hankkii itselleen vajaat 14 hehtaaria maata Pitkäjärven eteläpuolelta ja Saarenmaantien tuntumasta. Kunnallisten vammaisneuvostojen tehtävänä on vaikuttaa suunnitteluun, päätöksentekoon sekä toiminnan seurantaan kaikilla hallinnonaloilla niin, että vammaisten yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua yhteiskuntaan muiden kanssa paranisivat. Salmen mukaan rekistereistä puuttuu usein paljon rakennuksia ja toisaalta niissä on rakennuksia virheellisin tiedoin. Selvitykset yleistyvät Vaikka kiinteistökartoitusta tehdään kunnan ja Verohallinnon tietojen päivittämiseksi ja yhtenäistämiseksi, vaikuttaa taustalla myös raha. Lain uudistaminen jää nyt istuvan hallituksen tehtäväksi. Tämän on nähty paitsi voivan tehdä hallaa kunnan kiinteistöverotuloille myös asettavan kiinteistön omistajia eriarvoiseen asemaan verotuksen osalta. Uuden lain on tarkoitus yhdistää vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki. – Alueen kartoittamisen kesto riippuu vähän rakennuskannasta, mutta tarkoituksena on siirtyä toiselle alueelle, jos tämä saadaan valmiiksi, Salmi kertoo. Ajokortti jäi poliisin haltuun. Pälkäne ei ole suinkaan ainoa kiinteistöselvityksiä puuhaava kunta. Vammaisneuvoston tärkeä rooli Kuuden viikon maastotyöt: Taloihin ei tarvitse päästä sisään, vierailluille kohteille jätetään lappu PUUTIKKALA Pälkäneelle jalkautuu joulukuun alussa kolmen hengen ryhmä tutkimaan täkäläisiä kiinteistöjä
TEA KÄRNÄ Pälkäneen vammaisneuvoston puheenjohtaja Eija Rantanen ja varapuheenjohtaja Outi Viitanen. Taisto19-harjoitus toteutettiin osana Väestörekisterikeskuksen julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden kehittämishanketta. Vajaan 16 hehtaarin alueelle lähelle kuntakeskusta on kaavoitettu omakotitaloasuntoja, mutta kaava jättää mahdollisuuden myös rivitaloille ja kytketyille pientaloille. Lahdessa troijalaishyökkäys sekoitti Lahden kaupungin järjestelmät, ja haittaohjelman putsaaminen sekä tietoturvan parantaminen maksavat kaupungille satoja tuhansia euroja. Keskusten toiminta ei vaikuta palvelun sisältöön, mutta isossa organisaatiossa erityisosaaminen vahvistuu. Palvelupäätökset tehdään edelleen kunnissa. Pälkänekin varautuu mahdollisten tietoturvahyökkäysten varalta Pälkäne aloittaa yt-neuvottelut PÄLKÄNE Pälkäneen kunta oli yhtenä toimijana mukana, kun Taisto -harjoituksessa julkisen hallinnon organisaatiot sekä yritykset harjoittelivat tietoturvaloukkausten hallintaa ja testaavat omaa digiturvakyvykkyyttään. joulukuuta. Osa-aikaistamiset tai irtisanomiset voisivat kohdistua sellaisiin toimintoihin, joissa palvelutuotantoa voidaan vähentää, organisoida uudelleen tai lopettaa toiminto kokonaan. Harjoitukseen osallistui Pälkäneeltä neljä henkilöä, ja sen lisäksi varautuneena tilanteisiin on ollut kunnan koko johtoryhmä. Kokemäellä tietoturvahyökkäys kaupungin sisäiseen järjestelmään puolestaan sulki kaupungin sähköiset palvelut. Näin on tarkoitus pystyä varautumaan tuleviin palvelutarpeiden muutoksiin ja välttämättömiin investointeihin. Tonteille on mahdollista rakentaa asuintaloja enintään kahteen kerrokseen. Niiden koko vaihtelee pääsääntöisesti vajaasta 600 neliömetristä noin 1200 neliömetriin, mutta tätä suurempiakin tontteja on tarjolla. Syksyn aikana Pälkäneellä on kehitetty omia ohjeistuksia, joista osa ulottuu jokaisen kunnan työntekijän työhön asti. Pälkäneen kunta on kutsunut henkilöstönsä edustajat yhteistoimintaneuvotteluun. – Lahden ja Kokemäen tapaukset ovat osoittaneet, että kunnan toiminnat voivat vakavasti vaarantua monenlaisilla digiturvan aukkoja hyväksikäyttävillä hyökkäyksillä. Harjoituksen avulla kunnalla on mahdollisuus testata omia käytäntöjään ja ohjeistuksiaan sekä tehdä ajattelutyötä esimerkiksi jatkuvuuteen ja varautumiseen liittyvissä asioissa. Kunta käynnistää koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut siltä varalta, että työnantaja joutuu ensi vuodesta alkaen käyttämään henkilöstömenojen vähentämisessä osa-aikaistamisia tai irtisanomisia. Viereisen Lomakodin alueen tontit on yhtä lukuun ottamatta myyty. Tärkeää onkin, että korjaamme tiedostamamme ongelmat ja olemme tietoisia niistä, joita emme voi korjata. Tilaisuudessa asiantuntijana ja puhujana on vammaisten oikeuksiin erikoistunut Jukka Kumpuvuori Lakitoimisto Kumpuvuori Oy:stä. Kunnanhallitus on toivonut, että vielä ennen alueen markkinoinnin aloittamista selvitetään, onko tonteille mahdollista saada järvinäkymää ranta-alueen puustoa poistamalla. Paitsi tietoturvallisuutta ja digiturvallisuutta, Taisto-harjoituksessa testataan myös tietoturvaloukkauksissa käyntiin lähteviä lainsäädännöllisesti määräajallisia prosesseja sekä kunnan viestintää ja johtamista tietoturvakysymyksissä, Pälkäneen hallintojohtaja Anitta Hietaniemi kertoo. Tonttien neliöhinta on sijainnista – ja Mallasveden läheisyydestä riippuen – 16 euroa tai 18 euroa. Marraskuun kokouksessa käytiin keskustelua lapsille suunnatusta toiminnasta, joka tapahtuisi kesällä integroidussa ryhmässä. Harjoitus on toteutettu erilaisin väestörekisterikeskuksen kuntaan lähettämin syöttein. Taisto on koko syksyn jatkunut harjoitusten sarja, jonka h-hetki ajoittui viime viikon tiistaille. Vammaisneuvosto suunnittelee toimintaa myös tukea tarvitseville lapsille ja perheille. Sopeuttamisessa tullaan kunnan mukaan käyttämään erilaisia keinoja, joilla haetaan pysyviä talousvaikutuksia. Pälkäneen kunnan mukaan taloudellisen tilanteen saamiseksi pitkällä aikavälillä kestävälle tasolle joudutaan tekemään jo ensi vuoden talousarvioon vaikuttavia merkittäviä sopeutustoimia. Tätä tavoitellaan muun muassa luonnollista poistumaa hyödyntämällä ja ulkopuolisten sijaisten käyttöä vähentämällä. Lisäksi meillä on suunnitelmia, joiden avulla työnteko ja luotettavan tiedon antaminen kuntalaisille voi mahdollisesta häiriötilanteesta huolimatta jatkua mahdollisimman nopeasti, Hietaniemi toteaa. Mukana ovat kaikki Pälkäneen kunnan toiminnat ja henkilöt, jotka ovat työtai virkasuhteessa kuntaan. Vuosien 2020–22 talousarvion sopeutustarve on kaksi miljoonaa euroa. Kunnan henkilöstömenoja joudutaan myös vähentämään. KRISTIINA HELMINEN Tommolan tontit saivat hinnat Toimintaa myös ruohonjuuritasolle – Palvelupäätökset tehdään edelleen kunnissa. Neuvotteluissa käsitellään toiminnan muutoksia ja niihin liittyvää henkilöstön vähentämistarvetta. Kangasalan kaupunki järjestää vammaispalvelut Kangasalan ja Pälkäneen alueella. Tällaisiksi keinoiksi arvioidaan ainakin palveluverkon tarkastelu, uudet tuotantoja toimintatavat sekä teknologian parempi hyödyntäminen, kiinteistöjen käytön tehostaminen ja organisaation hierarkiatasojen vähentäminen. KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti 5 Sää Tommolan alueen tonttien myynti Pälkäneellä aloitetaan tammikuussa, mikäli kunnallistekniikan valmistumisen katsotaan etenevän riittävästi. MARJA-LIISA SUOMALAINEN Pälkäneen vammaisneuvosto järjestää keskustelutilaisuuden vammaisten oikeuksista Pälkäneen Pirtillä 29.1.2020 kello 17. Tommolassa on noin 30 asuintonttia. Viimeiseenkin tonttiin on kunnan mukaan kuitenkin varauksen lisäksi ostajaehdokas jonottamassa. – Käytännön realismia on, että emme välttämättä pysty selättämään kaikkia tietoturvaan liittyviä uhkia, jos joudumme kohteeksi. – Tilaisuus on kaikille avoin, Kumpuvuoren paikalle järjestänyt vammaisneuvoston jäsen Esa Hakala kertoi. Kehitysvammapalveluista yli puolet järjestetään kaupungin omana palvelutuotantona, kun taas vammaispalvelut kaupunki ostaa eri palveluntuottajilta. Tietoturvahyökkäyksiä on tämän vuoden aikana tehty esimerkiksi Lahdessa ja Kokemäellä. 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm) Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +2 +1 +2 +2 +7 +7 +5 +7 -3 -3 -3 -2 -5 -4 -5 -4. – Meillä on kaiken kaikkiaan 1000 asiakasta, joista 800 tulee Kangasalan ja 200 Pälkäneen puolelta, Tea Kärnä kertoi. – Kangasalle on tulossa uusia palveluasumisyksiköitä. Sahalahti Kangasala Pälkäne Sahalahti Kangasala Pälkäne Sahalahti Kangasala Pälkäne Sahalahti Kangasala Pälkäne Kuhmalahti Kuhmalahti Kuhmalahti Kuhmalahti Luopioinen Luopioinen Luopioinen Luopioinen Selkeää Puolipilvistä Pilvistä Vesikuuroja Lumisadetta Ukkosta Palvelevan meteorologin puh. Muutokset johtavat alustavien arvioiden mukaan enintään kymmenen työsuhteen päättymiseen. Neuvottelut päättyvät aikaisintaan 10
Ortodoksinen kirkko on aistien kirkko, hän kuvailee. Kansa kuunteli Raamatun lukemista. Kirkkorakennus on täynnä koko keholla vastaanotettavaa teologiaa. – Tämä yhteys on todellisuudessa se jatkuva rukous, joka kirkon on rakentanut ja joka pitää sen pystyssä. Näin kirkkohanke lähti alulle. Lauantai-iltaisin vietettäviin vigilioihin pääsee hyvin, Toivonen kertoo. 6 KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti 33 kunnan alueella toimivan Tampereen ortodoksisen seurakunnan kirkko, pyhän Aleksanteri Nevskin ja pyhän Nikolauksen kirkko, on 120-vuotias. – Kirkkorakennus on minulle äärimmäisen rakas. Myös ehtoollinen, eukaristia, kuului asiaan. (Kuva: Sami Reivinen) – Kirkon perusviesti, evankeliumi, on itsessään tarpeeksi väkevä viesti, mutta kyseessä ei ole vain informaatio, vaan elävää vettä, jota juova ei tunne enää janoa. Jumalanpalvelus kiehtoo ja vetää puoleensa, hän sanoo. lokakuuta vuonna 1899. Kirkon suunnitteli venäläinen insinöörieversti T. Historia slaavilaisessa perinteessä Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo korosti lauantaisessa juhlapuheessaan, ettei ortodoksinen kirkkorakennus ole suinkaan täynnä tyhjää tilaa, vaan täynnä tilaa kohtaamiselle Jumalan kanssa, jota tämänkin kirkon kauniit ikonit kuvastavat. Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo korosti, ettei ortodoksinen kirkkorakennus ole täynnä tyhjää tilaa, vaan täynnä tilaa kohtaamiselle Jumalan kanssa. Hän kehotti seurakuntaa kutsumaan ihmisiä luokseen ja antamaan tilaa ihmisten yhteydelle, kysymiselle ja vastausten saamiselle elämän polttaviin kysymyksiin. Jazukov . "Tehtävä ei ole helppo" Arkkipiispa Leo kiitti 3 200-jäsenistä Tampereen seurakuntaa siitä, että se on onnistunut hyvin yhteyksien luomisessa. Tuon ystäviäni ja eri Arkkipiispa Leo Tampereen kirkon 120-vuotisjuhlassa: ”Kirkkorakennus on täynnä teologiaa, koko keholla vastaanotettavaa teologiaa” Akaalainen Raija Toivonen taittaa tavallisesti kirkkomatkansa junalla. Juna lähtee silloin 9.25. He lauloivat psalmeja ja uskontunnustusta, valittivat Kristuksen kärsimyksiä ja kuolemaa sekä riemuitsivat hänen ylösnousemuksestaan ja taivaaseenastumisestaan. Siinä on vahva akaalaisedustus, Toivonen iloitsee. (Kuva: Matti Pulkkinen) sidosryhmien edustajia tutustumaan kirkkoomme. marraskuuta Pyhän Aleksanteri Nevskin ja 6. Vapaus tarkoittaa juuri tilaa, väljyyttä lähestyä Jumalaa sellaisena kuin ihminen on, omana itsenään, arkkipiispa Leo sanoi. – Ilokseni ihmiset ovat kiinnostuneita uskontokunnastamme, kirkkorakennuksestamme ja uskonnostani. Hänen mielestään hyväksi esimerkiksi sopii virkeä katekumeenitoiminta, ortodoksiseen perinteeseen kuuluva kirkkoon liittymistä edeltävä tutustuminen kirkon oppiin ja liturgiseen elämään. Tuolloin kirkko pyhitettiin suuriruhtinas Aleksanteri Nevskin, pyhäksi korotetun Aleksanteri Nevalaisen muistolle. Kirkko valmistui vuonna 1898. MATTI PULKKINEN. Kirkko vihittiin juhlavasti käyttöönsä 24. Se on paikka hiljentymiselle, rukoukselle ja palvelemiselle, Toivonen sanoo. Kaiken kruunaa osallistuminen ehtoolliseen. Vuoden 1961 toukokuussa Helsingin piispa Aleksanteri toimitti Tampereen kirkon uudelleen vihkimisen. Rakennustyö alkoi toukokuun 19. Toivonen kiittelee akaalaisia, jotka ovat kiinnostuneita hänen uskonnostaan ja jopa siitä, missä hän käy kirkossa. Noin 3 200 ortodoksin kotipyhäkköä juhlittiin viime lauantaina. – Erityisesti pyhässä liturgiassamme koemme, että kirkon tila ei ole vain meitä ympäröivä arkkitehtoninen kokonaisuus, vaan luomansa yhteyden kautta enemmän kuin osiensa summa. Akaalainen Raija Toivonen oli yksi sadoista juhlavieraista, jotka saapuivat 120-vuotisjuhlaansa viettävän kirkon praasniekkaan pitkän matkan päästä. Kristillisen opetuksen tarve on tässä ajassa valtava. U. Tässä yhteydessä kirkko pyhitettiin myös Nikolaoksen muistolle. (Kuva: Sami Reivinen) Kirkon katolla on seitsemän liekkikupolia, ja sen pääkupoli on 17 metrin korkeudessa. – Kirkkoon lähtemiselle muodostaa monesti esteen se, ettei etenkään sunnuntaiaamuisin ole kovin sopivia junavuoroja. Tehtävä ei ole helppo. Lauantaisin, kuten tällä kertaa, tilanne on suotuisampi. Kirkko oli ihmisille ainutlaatuinen harjoituskenttä, joka valisti heidän sydämensä ja mielensä johdatti heidät jumalallisen lunastuksen mysteerioon." Arkkipiispa Leon mukaan kirkkotila yhdistää kristityt ajallisesti, yli kuolemankin, sillä rukouksen ja eukaristian kautta olemme yhtä Jumalassa niin apostoleista ja ensimmäisistä marttyyreistä alkaen kuin täällä Tampereen kirkossa aiemmin rukoilleiden sukupolvien kanssa. – Meidän on kristittyinä ja seurakuntina oltava valmiita vastaamaan siihen, mihin toivomme perustuu. Akaasta Tampereelle kirkkoon saapuva Toivonen taittaa useasti matkansa junalla. Sunnuntaisin ja juhlapäivinä koko väestö kokoontui viettämään sinne pyhää. Silloin hän esitti ortodoksisen kirkon rakentamista Tampereelle. – Eräs venäläinen emigranttiteologi on sanonut osuvasti: "Kirkko oli venäläiselle yliopisto, teatteri, konserttisali ja taidegalleria. Rakentamisesta vastasi tamperelainen Nopan rakennusliike. Hänen mukaansa kirkko ei ole liian kaukana. Tullakseen kristityksi ihminen tarvitsee sekä opetusta että vapautta. Minulla on usein tilaisuus kertoa niistä. Ehdotus kirkosta vuonna 1892 Tampereen ortodoksisen kirkon helmassa varttunut pälkäneläinen rovasti Mikael Punnala korostaa, ettei Tampereen ortodoksista kirkkoa ole rakennettu sotilaskirkoksi, kuten monesti virheellisesti kuullaan kerrottavan. Hiljan 120-vuotiaasta pyhäköstämme valmistettiin video " Hilda 4 vuotta ja kirkko 120 vuotta ". joulukuuta Pyhän Nikolaoksen kunniaksi. päivänä vuonna 1896. lokakuuta vuonna 1893 piispantarkastusta venäläisessä koulussa. Kirkon temppelijuhlia vietetään 23. – Viipurin ja koko Suomen ensimmäinen arkkipiispa Antoni oli toimittamassa 23. Arkkipiispa Leo muistutti 120-vuotiaan pyhille Aleksanteri Nevskille ja Nikolaokselle omistetun kirkon historian ulottuvan slaavilaiseen perinteeseen ja sitä mukaa venäjänkielisiin emigrantteihin, joista Tampereen seudulla on aina pidetty hyvää hengellistä huolta. Yksi juna lähtee kello 8.35. – Kuoron laulu, pyhät ikonit, suitsutuksen tuoksu ja tuohusten loiste antavat sielulleni rauhan
Rautajärvi on toinen pieni niin sanottu ”kuoleva” kylä. Nuoret eivät enää sitoudu Suomeen vanhempiensa tavalla, sotilaat rintamalle matkustivat junalla ja kuorma-auton lavalla. Sodassa poikansa menettäneitä äitejä muisteltiin, juhlahetken jälkeen pöytäliinoja muruista puisteltiin. Ohessa yksi ilmainen kunnan päättäjille. Työnantaja ei maksuja korvaa, vaikka kuitenkin määrittää potilaskohteiden määrän tiettyyn aikayksikköön nähden. Aikataulussa pysyminen on luonnollisesti hoitohenkilöitä stressaavaa. Tarvitaan järjestelmä, jossa arvokasta hoitotyötä tekevät henkilöt voisivat stressittömästi ajaa kotiovelle ja laittaa virallisen pysäköintilupalapun tuulilasiin. Kuvagalleria yhdistyksen toiminnasta nähtiin, Lottien työn arvostus noussut on tähtiin. Kylien vakiovarustuksiin kuului lähes poikkeuksetta koulun lisäksi kaupat, posti, pankki, huoltamo, baari/ravintola, mylly, saha, meijeri ja kirjastot. Rintaman kokeneita joukossamme on enää harvoja, nuoremmilla maanpuolustuksella ei aina ole arvoja. Hoitajilla on kotikäynneillä usein painavat reput ja kantamukset. Lotalta isänmaan puolustaminen ei unohdu koskaan, vaikka pian syksyn harmaudesta siirrytään loskaan. Ymmärtämystä vaaditaan myös tavallisilta, terveiltä asukkailta. Tätä varten on luotu kotisairaalaja vanhusten kotipalvelujärjestelmät. Taskulaskin hyvä vempele, ettehän pahastu, kun sanon ääneen pentele. Marja Mäkinen Pälkäne Lotta-juhlahetken tapahtumapaikka on Nuijantalo, Pälkäneen kulttuuritapahtumien valo. Rautajärvelle tarvitaan uutta rakennus/ajatusmallia. Ihmisiä on pitkiä ja pätkiä, välillä kylälle tulee Sukevan jätkiä. Paikasta toiseen kulkeminen tapahtuu henkilöautolla. Urheilulle saatiin aikaiseksi kuitenkin melkoinen temppeli. Ken elää, se näkee ja kokee. Näistä kaikista osatekijöistä muodostuu mielekäs työsuorite. Tuloksena oli pakkoavioliitto toisen pa-kunnan, Pälkäneen kanssa. Kyllä kunnan pitää kantaa vastuu tekosistaan. Asiakkaille, joita käydään lääkitsemässä, kokeita ottamassa ja muutoin auttamassa on tiedossa noin ajankohta, milloin hoitohenkilö saapuu. Millainen on maanpuolustuksen tulevaisuus. Pysäköintiajat ovat kuitenkin varsin lyhyitä, eikä niistä aiheudu haittaa yleiselle turvallisuudelle, edes pelastusteillä. Monta päivää Lotta järjestön lakkauttamista itkimme, sota-ajan korvikekahvia litkimme. Mitä jatkossa tapahtuukaan, kun soten rattaat taas alkavat pyöriä uudelleen rasvattuine pyörineen (uusi hallitus) uusin maakuntamallein ja kuntaliitosajatuksin. Laskuja kun postiluukusta tipahtaa, se sisuksissa kihahtaa. Kuka on se vastuuhenkilö, joka ottaa asian omakseen ja ryhtyy korjaamaan nykyisen ongelmatilan. Liitäntämaksut, kuten sähkö-, vesija viemärimaksut, peritään vasta sitten, kun kiinteistön velat on maksettu eli yli vuosikymmen myöhemmin. Asiakkaan luona viivytään toimenpiteistä riippuen eripituisia aikoja. Rautajärvellä on vuosia ollut vapaata valmiiksi kaavoitettua kunnallistekniikalla varustettua tonttimaata vaikka myyntiin asti, mutta miksi ei mene kaupaksi. Tässä kohdin pysäköinninvalvontajärjestelmä astuu kuvaan mukaan. Lotilla ei saanut olla koruja eikä meikkiä, sota ei ole mitään leikkiä. Pälkäneen Lotta Svärd oli suurin järjestö suhteessa asukaslukuun, pitkät housut eivät kuuluneet Lotta pukuun. Jukka Ollikkala Tässä sitä taas ollaan Nuijantalon Lotta-juhlahetki Siirretään kirkon katto Pälkäneelle Valkeakoskelta Älkää maksako vajoavan talon purkukustannuksia. Älkää hyvät ihmiset tehkö tätä! Kuntalaisten ei tarvitse tällaiseen lähteä kunnan puolesta. Päätöksissä tuntui puuttuvan realiteetit ja niin sanottu talonpoikaisjärki. Asevelvollisuus usein nähdään pakkona, kriisitilanteessa maanpuolustuksen laiminlyöminen kostautuu sakkona. On huolestuttavaa havaita, kun nyt jo monia asioita joudutaan hoitamaan Kangasalla. Otetaan mallia valtakunnan viimeiseltä Patruunalta J.W.W.:ltä. Musiikkiesityksistä äiti ja tytär vastasivat, Lotat rintamalle ruokaa ja vaatteita lastasivat. Onhan kunta myynyt ennenkin alehintaan tontteja esimerkiksi Aitoossa, jossa viereiset tontin omistajat maksoivat aikanaan täyden hinnan. Sotavuosina Lotilla oma kokoushuone oli siellä, suojeluskuntatalossa Onkkaalan tiellä. Markku Lehtinen Kaukkala ja Rautajärvi – kaksi pientä (kuihtuvaa) kylää Sydän-Hämeessä. Nostaisin hänelle hattua. Koulun lakkautus ei olisi tapetilla, jos ja kun edellä mainituilla tonteilla savut nousisivat pirteistä eikä juhannuskokoista. Monelle meistä sairastaminen kotona tuntuu mukavammalta kuin laitosten kaavamaisessa ympäristössä, hälinän keskellä. Tansseissa Lottapuku oli vaihdettava omiin vaatteisiin, mikä kuului Lottajärjestön periaatteisiin. Tästä syystä heille pitäisi antaa oikeus pysäköidä autonsa mahdollisimman lähelle potilaan kotiovea. Äidille raskasta oli seistä vieressä ruumiin poikansa kuolleen, taistelussa kaatuneen, asemasodassa puhdetöitä vuolleen. Luopioisissa useita vuosikymmeniä asuneena on ollut pakko ihmetellä kunnan politikkojen ja virkamiesten (-naisten) päätöksiä eli ei uskottu totaaliseen väestön / veronmaksajien vähenemiseen. Mikko Niskanen ohjasi kahdeksan surmanluotia, onpa täällä monta kauppaa ja puotia, kahviloita ei sovi ruotia. Kierrätyshän on päivän sana ja tässä olisi oiva kohde sekä saataisiin purettavan kirkon osille käyttöä. Näky voisi olla veret pysäyttävä tai henkeä salpaava, kun satoja vuosia vanha katolilainen katoton kirkko saisi kauan kaipaamansa katon päänsä päälle. Luopioisissa oli tällöin kahdeksan kyläkoulua ja kaksi kiertokoulua sekä lisäksi muutama muu ylempi opinahjo. Sairaanhoitajat ja lähihoitajat tekevät arvokasta ja vaativaa työtä apua tarvitsevien parissa. Heidän työnsä onnistuminen edellyttää keskittymistä ja ulkopuolisista stressitekijöistä vapaata ilmapiiriä. Lotta Svärd perustettiin tukemaan suojeluskuntia, Lotat maanpuolustustyötä tekivät monta tuntia. Potilaat pyritään hoitamaan ja lääkitsemään kotona, koska sairaalan sänkypaikat maksavat liiaksi. Nyt kun on leveämmät hartiat, niin on myös (velka-) taakka paljon leveämpi asukasta kohti, eli uusi kuntaliitos koputtaa jo ovella, mutta nyt ei saada enää porkkanarahoja, valitettavasti! Vanhat on syöty ja juotu moninkertaisesti. Yhteis-, emäntä-, puutarhaja kotitalouskoulut. Puretaan Valkeakosken kirkon kate siten, että se voidaan siirtää Pälkäneen rauniokirkon katteeksi. Työnantajan tulisi ryhtyä aktiivisesti toimenpiteisiin ja neuvotella lainsäätäjän sekä pysäköinnistä vastaavien tahojen kanssa uudistuksesta. Nyky-yhteiskunnassa pyritään keinoja kaihtamatta säästämään ihmisten henkisten ja fyysisten ongelmien, terveydenhoidon kustannuksissa. Kyllä Pälkäneen kunnan tulisi hoitaa purkukustannukset, se on sen velvollisuus. Rautajärven nykytilaan olisi voitu vaikuttaa jo yli vuosikymmen sitten, mutta kaikkien kylien tarpeet keskitettiin kuntataajamaan, joka tiesi edellä mainittujen palvelujen katoamista, kuten posti, pankki, koulut ja niin edelleen. Myydään tontit euron kappale hintaan. Niiden raijaaminen on raskasta ja aikaa vievää. Mannerheimin päätöksellä Lotat liitettiin puolustusvoimiin, Lotat miehiä vapauttivat taistelutoimiin. KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti LUKIJALTA 7 Ammattityön pitäisi olla mielekästä ja palkitsevaa. Lotat näkivät kuolemaa ja vaikeita tilanteita, kaatuneita sotilaita ja autojen vääntyneitä vanteita. Osuuspankissa on käyttötilini, tätä mieltä oli Vesterisen Vili. Ostakaa aina leivän päälle juustoo, Myttäälässä kasvaa komeeta puustoo. Ehdottelee Matti Pälkäneeltä Minä Onkkaalan raittia kuljen ja asiat mitä kuulen, ne sisimpääni suljen. Minulla Lapinkoira Mosku, ihan oma niin mahdottoman soma. Mitä menneisyys kertoo meille niin sanotuista hyvistä ajoista Luopioisista. Nuijantalossa Lotat ompelivat sotilaille lumipukuja, Syrjänharjussa laskivat viholliskoneiden lukuja. Lääkkeet ja apu tuodaan suoraan sinne missä apua tarvitaan, kotiin. Iso kolehtihaavi kiertämään ja sen jälkeen töihin. Kaukkalasta hiljan ilmestyi kyläkirja, joka antoi vastauksia moniin mielenkiintoisiin kysymyksiin ja luonnollisesti aiheutti uusia. Onko tämä oikein. Ainoastaan käyttömaksut lisättynä mahdillisine korkoineen maksuun. Järkyttynyt lukija Koska Valkeakosken katollisen kirkon purkutuomio on jo kirkossa kuulutettu, ehdotukseni on seuraavanlainen. Ilkeät huomautuksen asukkaiden taholta eivät paranna työilmapiiriä, eivätkä auta työn motivoinnissa. Hei nyt meillä leivotaan jouluksi leipiä ja kakkuja, kun herrat tulee tiellä vastaan nostaa ne kiltisti hattuja.Usein teen riisipuuroo ja väskynäsoppaa, syksyisin kerään metsästä marjoja, talven varalle, enkä sottaa. Juhlahetkessä puhutaan sodan tuomasta surusta, sankarihautajaisissa virsien säestys tuli urusta. Toiveet rauhan säilymisestä haihtui, Syrjänharjun Lotta kahvila ilmavalvontaan vaihtui. On tärkeää, että hoitajat pääsevät mahdollisimman lähelle hoitokohteita, kulkiessaan päivän aikana kymmenissä eri asunnoissa ympäri kylää. Noin sata vuotta siten kunnan asukasluku oli paljon suurempi ja kylien palvelu oli paljon parempaa. Esimerkiksi Rautajärvellä toimi Tiusasen kauppa, josta sai mitä ihmiset tarvitsivat, jollei heti niin huomenna. Korkea maanpuolustushenki vai innon vaisuus. Jos joku näistä osatekijä pännii, siitä kärsii myös työn laatu ja me siinä mukana. Potilaiden kotihoitojärjestelmät ovat kannatettavia ja niitä pitää edelleen kehittää. Kansakoulun lakkauttaminen olisi merkittävä suonenisku ajatellen kylän tulevaisuutta. Kehotan lukutaitoisia ihmisiä tutustumaan pienen kylän ja kyläläisten historiaan. M. Vaikka vakituisten savujen määrä on puolittunut, elämä on jatkunut tavalla ja toisella näihin päiviin asti ja varmasti tulevaisuuteenkin uskoen. Mitä sen huoltoynnä muut kustannukset tulevat maksamaan vuosikymmenien kuluttua. Nykykäytännön mukaan hoitajat joutuvat maksamaan pysäköintivirhemaksut omasta pussistaan. Lotilla tärkeä tehtävä oli ilmavalvonta, venäläisillä taistelulentäjillä ylipäällikkö Stalinin palvonta. Tämä vaatisi monien tahojen yhteisiä järjestelyjä, mutta uskon tonttien kysynnän näillä toimenpiteillä kasvavan. Monet Lotat ja veteraanit ovat ehtineet poistua, ilmastonmuutoksen vuoksi Suomi lisää soistua. Työsuoritukseemme vaikuttavat ulkoiset tekijät, työkaverit, työnantajat, asiakkaat, työvälineet, jotka kuuluvat työn kuvaan sekä luonnollisesti käteen jäävä rahallinen korvaus. Laatikainen Yli 75-vuotias eläkeläinen Lukijan runo Nyt tonttiale kehiin kylissä Kotisairaanhoitotyötä on kannustettava Järkyttyneenä luin SydänHämeen Lehdestä (SHL 20.11.2019), kuinka yksityinen kuntalainen olisi valmis maksamaan Pälkäneen vajoavan rivitalon purkukustannuksia. Toinen supertavaratalokauppa, joka toimii vieläkin, on Hippeläisten ylläpitämä jo ties kuinka kauan
Kysy lisää! Huollamme mm. autoasi.fi Tällaista autohuollon olisi aina pitänyt olla Autoasi Pälkäne Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. 040 838 8816 motormasterjp@hotmail.com www.motormaster.fi Ma–pe klo 8.00–17.00 Katsastus pälkäne Puh. Varaa aika huoltoon! • Määräaikaishuollot • Jarruhuolto • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot • Rengastyöt • Rengashotelli • Nelipyöräsuuntaus • Katsastuspalvelut • Autonvuokraus • Tuulilasin vaihdot Myös vakuutusyhtiön myötämät Palvelemme ammattitaidolla korjaamo@motormaster.fi KATSASTUS PÄLKÄNE PALVELUKSESSASI AUTOASI.FI TÄLLAISTA AUTOHUOLLON OLISI AINA PITÄNYT OLLA ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI Vastaanotto Pälkäneellä os. I P. Kankaanmaantie 1 A P. Paikallista palvelua Lentolassa! MAANANTAI-PERJANTAI 9-17 KANGASALAN AUTOKATSASTUS (03)5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo Korjaamme henkilöja pakettiautot! • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO ELÄINLÄÄKÄRI Netta Tammisalo Pieneläinvastaanotto, Lentolantie 2, Kangasala, p. 0400-566 937 Av. Lentolan teollisuusalueella, Lentolantie 12, 36220 Kangasala Puh. 8 KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti Haluatko ilmoittaa Alan ammattilaisissa. Tervetuloa palveltavaksi. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. ma-to 8-20, pe 9-17 muuten sopimuksen mukaan Edunvalvontavaltuutus Kauppakirjat kaupanvahvistukset Avioehdot Testamentit, perukirjat ja perinnönjaot . Sydän-Hämeen Lehti AUTOHUOLLON ASIANTUNTIJASI PÄLKÄNEELLÄ ONKKAALANTIE 50 • 36600 PÄLKÄNE • 0400 281 999 info@autopalvelupalkane.fi • autopalvelupalkane.fi Määräaikaiskatsastukset aikaa varaamatta henkilöja pakettiautoille. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-17 | P. VÄLKE 18.12. Meillä huollatat ja korjautat sekä katsastat autosi. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti . Autoasi Pälkäne on nyt täyden palvelun korjaamo. 03 377 1140 arkisin 8-16, la sulj. Varaa aika huoltoon! • Määräaikaishuollot • Jarruhuolto • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot • Rengastyöt • Rengashotelli • Nelipyöräsuuntaus • Katsastuspalvelut • Autonvuokraus • Tuulilasin vaihdot Myös vakuutusyhtiön myötämät Palvelemme ammattitaidolla autoasi.fi Tällaista autohuollon olisi aina pitänyt olla Autoasi Pälkäne Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. Tervetuloa palveltavaksi. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. 03-379 1488 www.pienelainvastaanotto.net Eläinpalvelut PARHAAT BETONIT . 050 414 7100 Ma–pe klo 9.00–17.00 Katsastus Pälkäne Palveluksessasi. Joululehti Sydän-Hämeen Lehti VARAA OMA ILMOITUSTILASI ALAN AMMATTILAISISTA 2020 Betonin sahaukset ja poraukset www.mansentimanttisaha.fi Betonin sahaukset ja poraukset www.mansentimanttisaha.fi Mansen Timanttisaha Oy 03-2365200 Betonin sahaukset ja poraukset. Ota yhteyttä 044 347 7402 | ilmoitukset@shl.fi Alan ammattilaiset Autopalvelut Autopalvelut Betonia Asiointipalvelut Elektroniikkahuollot Ellintie 6, Kangasala P. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI FI Autoasi Pälkäne on nyt täyden palvelun korjaamo. Meillä huollatat ja korjautat sekä katsastat autosi. Autoasi Pälkäne on nyt täyden palvelun korjaamo. 03 3773 177 SYDÄN-HÄMEEN LEHDEN VUODEN 2019 TEEMAT: 4.12. Tervetuloa palveltavaksi. Ilmainen puhelinneuvonta! Kohtuuhintaista palvelua! PERUNKIRJOITUKSET • Kauppakirjat • Testamentit • Edunvalvontavaltuutukset ym. (03) 379 2940 • www.tv-hugg.com • TV:t + digiboxit • Audio + videolaitteet • Antenniasennukset + tarvikkeet TV-DIGIHUOLTO Autopalvelut Asiointipalvelut Tuulilasit, sivuja takalasit! Aakkulantie 38, Kangasala 0400 854 860 ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen, p. 040 7286962 Sanna’s Life T:mi Käpytie 6, 36600 Pälkäne ELÄMÄSI TÄRKEÄT PAPERIT Pälkäne 050 326 6556 www.hameenlahiautopalvelu.fi Vuokraamo Liikkuva auto/konekorjaamo • henkilöauto-, • pakettiauto-, • peräkärryja konevuokraus • Järeä venetraileri noin 8m pitkälle ja reilu 2,5 m leveälle veneelle. Meillä huollatat ja korjautat sekä katsastat autosi. Ota yhteyttä: Sanna Hämäläinen puh. 050 414 7100 Ma–pe klo 9.00–17.00 Katsastus Pälkäne Palveluksessasi. 040 838 8816 motormasterjp@hotmail.com www.motormaster.fi Ma–pe klo 8.00–17.00 Katsastus pälkäne Puh. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. 03 3773 177 RENGASMYYNTI arkisin 8-17, la 9-14 I P. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. 03 379 0333 arkisin 8-17, la 9-14 I P. Autot, puutarhakoneet, perämoottorit, mönkijät ja maatalouskoneet. (03) 379 0008 • www.kangasalanautokatsastus.fi Kotimainen, yksityinen ja edullinen katsastusasema Kangasalan Lentolassa. Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä fixu s.fi fixu ska nga sal a.fi arkisin 8-18, la 9-14 | P
Ota yhteyttä: Ilmoituksen koko Hinta 1 lehti 1 + 1. lehti 1 x 30 mm 14?€?/?vko 24?€?/?vko 2 x 30 mm 25?€?/?vko 44?€?/?vko 2 x 50 mm 47?€?/?vko 87?€?/?vko Hinnasto 2019 Asiakasvastaava Ulla Tikka 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi Ota yhteyttä: Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi Ulla Tikka / 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi www.aleksinlkv.fi Markus Huttunen Kiinteistönvälittäjä, LKV Julkinen kaupanvahvistaja p. Mitä teette ja mitä palveluja / tuotteita teiltä saa. 03 22 33 323, 040 777 6606 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO MK Ingalsuo Ay p. Keitä olette. AT, vyöh.terapeutti RASKAAN KALUSTON HUOLTOTYÖT 040-96 35 066 Tehdastie 2, Pälkäne KARIN TAKSIT 0400 237 239 040 4848 933 / Pälkäne 0400 812 101 / Luopioinen 0440 237 239 / Rautajärvi Yrityskuvaukset: henkilö-, mainosja tuotekuvaukset. 0400 234 005 kuljetusliike.timotuominen@ luukku.com Nuohooja Mika Veija Vanha Pälkäne ja lähialueet puh. Peltilistat, pellitykset. 2. 040 6545135 OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ JA PYYDÄ TARJOUS Rakennustyöt perustuksista vesikattoon. Kertokaa yrityksestänne. 044 242 80 33 Pitopalvelua perheja yritysjuhliin koivistonkestikievari.fi 044 520 7077 Koiviston Kestikievari Sinun ilmoitustilasi. 3. • Ikkunoiden/ovien vaihdot jsremonttiapu@gmail.com Nuohous ja ilmastointi 0400 636 648 Ponsantie 580, Kangasala • Hydrauliletkut + osat • Teräsrakenteet • Traktoriyms. Ajanvaraus: p. 044 304 0414 Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala mingalsuo@yahoo.com • www.mkingalsuo.fi kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Terveyspalvelut Taksit KÄYTETTYJÄ JA UUSIA VARAOSIA YLI 300 ERI TRAKTORIMALLIIN www.purkupojat.com Yrittäjäntie 8 36600 Pälkäne p. 1. KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti Haluatko ilmoittaa Alan ammattilaisissa. Ota yhteyttä 044 347 7402 | ilmoitukset@shl.fi Sinun ilmoitustilasi. 040 4153547. 045 1331 222 Varaosapalvelut Palvelut yrityksille • Jalkahoitoja • Vyöhyketerapiaa • Vauvavyöhyketerapiaa Apukikka Kirsi Urkko Puh. Säilytysratkaisut Mekanismit . Ota yhteyttä! • Sisäremontit: Lattiat, seinät, paneloinnit, maalaukset, tapetoinnit, yms... Ota yhteyttä 044 347 7402 ilmoitukset@shl.fi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Raija Savolainen Kangasalantie 1067, Kangasala Hämeenkatu 5 A, Tampere p. 040–5855 834 Kiinteistövälitys Sisustussuunnittelu HIEROJA VESA TUOMINEN 040 9324 866 KOULUTETTU HIEROJA URHEILUHIEROJA Koulutie 3, Pälkäne www.tarkkapalvelu.fi 044-2450 390 SIIVOUS & kotiapu Tarkka kodinhoitopalvelu Palveluhakemisto takaa jatkuvan näkyvyyden yrityksellesi Haluatko mukaan palveluhakemistoon. 0400 615464 Valokuvaaja Timo Ahola www.timoahola.fi *PASSIKUVAT* Teurontie 109 Tuuloksesta, UUDISTAMME Keittiöt . PÄLLI Metallirakenteet/ hydrauliletkut Raskas kalusto Pitopalvelua Rakennuspalvelut Siivouspalvelut Tilitoimistot Kiinteistövälitys Metsäja puupalvelut Metsäja puupalvelut Kurkistus oven taakse Alan ammattilaiset hakemiston yrittäjät esittäytyvät. 045 197 71 57 Nuohooja Antti Murtomäki Luopioinen ja lähialueet puh. Ota yhteyttä 044 347 7402 ilmoitukset@shl.fi www.puujapihapalvelutikka.fi Soita ja varaa ilmainen katselmus! 044-300 61 99 • Vaativat puunkaadot, myös kiipeillen tai nostokoneilla • Puiden ja pensaiden hoitoleikkaukset • Risujen poisvienti • Klapitus ja kantojyrsintä • Pihojen hoito Keittiökalusteet • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut Ilomäen Puukauppa Ky 0400 413 331 Kuljetuspalvelut Kuvapalvelut Ilmastointikanavien puhdistukset, mittaukset, säädöt ja iv-valvontatyöt NYT MYÖS LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET juri.lehtinen@kolumbus.fi JS ra JS remonttiapu Jussi Suoniemi 040 8357304 ym... 0400-404 425 • Kirjanpito• Palkanlaskenta • Tilinpäätökset ja veroilmoitukset Tilitoimisto Tuominen Tmi Ota yhteyttä: Asta Tuominen Lomatie 2 A, 36600 Pälkäne tilitoimisto.tuominen@gmail.com puh. Terveiset lukijoillemme Pirkanmaan Energiakartoitus Oy • Asuntokaupan kuntokartoitukset • Energiatodistukset Markku Peltola 050 340 2802 www.energiakartoitus.fi Puh. tarvikkeet • IKH -tuotteet • Teboil -voiteluaineet TERÄSHUOLTO T. Huolto p. 050-401 5132 Pälkäne ja Luopioinen sh, th, jalkojenhoit
Vähintään minä ja Aslak olemme esiintymässä, eiköhän joku muukin, Arto Tyrni lupailee. August Rock. Nuorena Tyrni asui useita vuosia Tampereella, mutta kirjat pysyivät tuolloinkin tiiviisti Kuohijoella. Kun yksi lupa tarkoittaa yhtä aikuista hirveä tai kahta vasaa, tavoiteltu kaatomäärä on 14–16 eläintä. Paistit ja jauhelihat ovat valmiissa 1–2 kilon pakastepusseissa. joulukuuta kello rikeskukseen. Hän on hyvillään myös siitä, että valinta ajoittui viime viikolla vietetylle mielenterveysviikolle. – Olemme antaneet lastenpsykiatrian väelle vapaat kädet hankkia juuri sitä, mille kulloinkin on eniten tarvetta. Soittopaikaksi valikoitui Vepari, paikallisen VPK:n talo. 20 vuoteen on mahtunut vain muutama peruutus, ja nekin on aina tehty hyvästä syystä, Tyrni kertoo. Vanhan kokemustiedon mukaan hirviä näillä main löytyy hyvin, kunhan ”pohjatuulet tulevat”, ja niiden myötä lunta. – Vaimon kanssa on levänneiden lehmien kanssa tullut painittua, Arto Tyrni nauraa. – Mikäs sen sopivampaa, kun August Rockista kertyvät varat on aina lahjoitettu lasten psykiatrian hyväksi, Kuohijoella asuva Tyrni sanoo. Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat eivät 20 vuotta sitten olleet juurikaan julkisuudessa pinnalla, joten ajatus lahjoittaa lipputulot Tampereen yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrian poliklinikalle tuntui heti hyvältä. – Yllätyksenä tällainen tunnustus tietenkin tuli, mutta toki se tuntui mukavalta. Hirvenlihaa on myynnissä huutokaupalla Suojan joulumyyjäisten yhteydessä lauantaina 7. Passion -bändin aktiivikeikkailu loppui vuonna 1987, ja kun Ipsa Syrjänen pyyteli ”Kuohijoen kyläbändiä” soittamaan vielä kerran kotikylässä yhtyeen 30-vuotisjuhlan merkeissä, ehdotukseen oli ilman muuta suostuttava, Passion-bändin jäsen ja Kuohijoen hyväntekeväisyysfestari August Rockin voimahahmo Arto Tyrni muistelee. Järjestelyihin lähti Tyrnin ja muiden paikallisten soittajien mukaan Kuohijoen kylätoimikunta. KRISTIINA HELMINEN Arto Tyrni on iloinen valinnastaan Vuoden Pälkäneläiseksi. – Vain kerran on ambulanssi käynyt paikalla. August Rockia on ollut vuosien varrella tekemässä iso porukka, muutama tuon 20 vuottakin, Tyrni muistuttaa. Vuonna 2006 maalaiskylän hyväntekeväisyysfestari muutti Veparilta Aslak Christianssonin isännöimään Kylä-Mukkulan kulttuuVuoden Pälkäneläinen Arto Tyrni: ”Ei tämä kuitenkaan mikään yhden miehen orkesteri ole” Rokkarit rokkaavat, yleisö viihtyy ja lapset ja nuoret kiittävät Vuoden Pälkäneläinen 2019–2005 2019 August Rockin voimahahmo Arto Tyrni 2018 Sydän-Hämeen Lehden päätoimittaja Tommi Liljedahl 2017 Aitooseen kyläkaupan palauttanut Anssi Kukkonen 2016 Kukkian kylien kehittäjä Seppo Kääriäinen 2015 Kotiseutuaktiivi Paula Syväsalmi 2014 Kunnan liikuntasihteeri Petri Ketola 2013 Opettaja ja eläinsuojeluvaltuutettu Hanna Heino 2012 Kyläkauppias Pia Uusitalo 2011 Onkkaalan ilopilleri Jaakko Päivinen 2010 Mikkolan Navetan kulttuurituottaja Outi Nummi 2009 Tavase-kriitikko Kalle Hakalehto 2008 Maatalousmuseo Varstan rakentanut Jouko Suoniemi 2007 Maan suurimman navetan rakentanut Sami Mattila 2006 Kotiseutumies Rauno Koskinen 2005 Pälkäneläisopiskelija Otto Hylli KUHMALAHTI Hirvikannan kurissa pitämiseksi Kuhmalahden hirviseurueilla on kullakin 11 kaatolupaa. Varat on perinteisesti lahjoitettu vuosittain aina suurin piirtein joulukuussa, vähän niin kuin joululahjarahana, Tyrni kertaa. Vuodesta 1992 Tyrni on työskennellyt projektiluonteisesti myös Suomen ympäristökeskuksen kenttätyöntekijänä, tällä hetkellä yöperhosseuranHirvimiehet toivovat maahan lunta Saalista joudutaan usein vetämään tien varteen jopa satoja metrejä. 10 KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse 010 5844 470. Tyrni on paljasjalkainen kuohijokelainen. Urakkaa helpottaisi, jos saataisiin lunta. Nähdäänkö ensi elokuussa 21. Esiintyjätkin ovat tulleet sovitusti paikalle lähes aina. Rokkarit ovat vuosien varrella keränneet muhkean potin lastenpsykiatrian hyväksi, yhteensä lähes 51 400 euroa. Elantonsa mies on hankkinut maaja metsätaloudesta. Passionin jäsenet eivät halunneet tulevana kesänä esiintyä yksin, joten mukaan pyydettiin muitakin. Vähän sattumankin kaupalla tapahtuman ajankohdaksi valikoitui elokuun ensimmäinen viikonloppu, mistä juontaa juurensa myös tapahtuman elokuuhun viittaava nimi. Varoilla on hankittu lapsille ja nuorille monenlaista: leikkikaluja, soittimia, pelejä ja muuta viihdykettä sairaala-arkeen. Juha Tyrni on hoitanut mainosja tekniikkapuolta, ja veljensä Anssi on nähty lavalla myös oman Distained-bändinsä kanssa tekniikkahommien lisäksi. Ei tämä kuitenkaan mikään yhden miehen orkesteri ole. Syntyi ajatus lahjoittaa lipputulot hyväntekeväisyyteen, Tyrni kertoo. Elettiin alkukesää 2000. Kuohijoelle rokkaamaan lupautuivat Endymion, nyttemmin Distained sekä Lentomies Usva . MARKKU RAUHALAHTI. – Anssin yhdet August Rockit päättyivät sairauslomaan, kun hän satutti selkänsä tavaraa roudatessa, Arto Tyrni muistelee. Palkittavan valitsivat viime vuoden tapaan Pälkäneen Yrittäjät. Kotijoukot tukena VaimoNitan ohella myös perheen lapset ovat olleet tiiviisti auttamassa August Rockin järjestelyissä vuosien varrella. Kuhmalahden hirviseurueilla oli tänä syksynä myös yksi yhteislupa Kuhmalahden Suojan remonttirahaston hyväksi. Näin syntyi siis August Rock, joka järjestettiin viime kesänä jo 20. Kalusteitakin hyväntekeväisyysrahalla on hankittu. Tyrni otti tunnustuksen vastaan Pälkäneen torilla joulunavaustapahtuman yhteydessä. PÄLKÄNE – Emme me osanneet lopettaa soittamista. Eletään sitä aikaa vuodesta, kun seuraavan kesän August Rockia aletaan yleensä suunnitella. 11 alkaen. nassa. kerran. Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. Palkinnon perusteena oli erityisesti pitkään jatkunut hyväntekeväisyystyö lasten ja nuorten hyväksi. Vaikka vauhtia maalaismaisemissa onkin vuosien varrella riittänyt, rokit on Kuohijoella saatu juhlia pääosin onnellisten tähtien alla. – Ainakin jotain pientä on viritteillä. – Tuumimme, että joku pieni pääsymaksu olisi hyvä, mutta laskimme, että jos paikalle tulee muutama kymmenen ihmistä, ei lipputuloista kerry kovin paljon yhtä soittajaa kohden. Palkinto yllätti Tyrnin ja muiden August Rockin aktiivien työ palkittiin tänään perjantaina, kun Arto Tyrni valittiin Vuoden Pälkäneläiseksi. Näyttää siltä, että tähän ainakin likimain päästään
Tänäkin syksynä on Pirkanmaallakin tavattu lintuja ainakin Lempäälässä ja Nokialla. Ruokintapaikka tulisi sijoittaa sellaiseen kohtaan, missä linnuilla olisi tarvittaessa vähän suojaa. Laitoin Kyöstille viestin ja pyysin häneltä tekstiä. Nykytrendin vastaisesti ne julkaistiin myös fyysisessä formaatissa pienenä cd-singlepainoksena. Tämä olisi tietysti parasta tehdä jo keväällä ruokintakauden loputtua, mutta jos se jäi silloin tekemättä, tehdään se nyt. Pienteurastamoista tai hirvimiehiltä voi kysellä ylimääräisiä rasvapaloja. Kauppakin on sen huomannut ja tekee hyvää tiliä. Ikkunoihin olisi hyvä olla etäisyyttä ainakin viisi metriä tai jopa enemmän. Kaikki linnut eivät tule tietoon ja lintujen määrä on nyt Pirkanmaallakin selvästi suurempi. Studiokokoonpanon rungon muodostivat Varjokuva-yhtyeestä tutut miehet. Ensimmäiseltä levyltä jäi paljon hyviä ideoita käyttämättä ja niitä on nyt hyödynnetty uusissa kappaleissa, kertoo Koivisto. Helppoahan se on, mutta kuitenkin vaihtoehtoja on olemassa. –Kappaleen piti tulla Topi Sorsakosken viimeiseksi jääneelle levylle laulettuna, mutta Topi ehti kuolla ennen lauluosuuden taltiointia. Se vaikuttaa heti myös käpytikkojen ja pikkukäpylintujen liikkumiseen. Nakkeli tuntuu tykkäävän kuorellisista auringonkukista, joita se ahkerasti kiikuttelee piiloihinsa. Nyt niitä tapaa kuusikoissa ja muuallakin ylilentävinä päivittäin. Singlen toisenkin kappaleen taustalta löytyy Sorsakoski, sillä se on Topin & Agentsin aikoinaan Half and Half -levylleen tekemä suomennos Renegadesin kappaleesta Tell Me If It´s Over , joka sai Jukka Itkosen käännöksenä nimekseen Yksi sana riittää . Valkoselkätikoilla on vaellusta käynnissä. Isompia vaelluksia on ollut talvella 2008-09 sekä syksyllä 2015. Musiikkivideo Särjettyjen maasta on pian tulollaan ja uuden albuminkin valmistelut ovat jo pitkällä. Yleensä ruokinnan voi aloittaa ensimmäisten pakkasten tullessa. Lintujen on siis lähdettävä liikkeelle. Myöskään kovin lähelle rakennuksia ja ikkunoita ei ruokintapaikkaa pitäisi sijoittaa. –Kaikki omat odotukseni ylittyivät ja ajattelin, että nykymaailmassa pitää laittaa vikkelästi uutta tavaraa tarjolle. Toivottavaa olisikin, että lintuja nähneet ilmoittaisivat tietonsa Tiira –havaintojärjestelmään www.tiira.fi. Valkoselkätikkaa on lokakuun ja marraskuun alun aikana tavattu Pirkanmaalla noin 3540 yksilöä. Julkaisu tuli valituksi tuoreeltaan myös paikallisradioien kuukauden levyksi. Keväällä osa linnuista palailee takaisin synnyinpaikkansa lähettyville. Syksyn erikoisuutena voi pitää tikkalajien liikehtimistä. päivänä. Pientä vaivaahan tämä kaikki teettää. Paljon pyydeltyä live-esiinKeikoille: Aukusti Koivistoa on pian kuultavissa myös livenä Ahkera pälkäneläiskitaristi julkaisi jälleen uutta musiikkia tymistä on sitäkin pitkälle valmisteltu. Ruokintapaikkaa on hyvä myös vähän muuttaa, etteivät entisen paikan pöpöt heti hyökkää. Lintujen ruokinnassa on nykyisin ”valitettavasti” menty siihen, että niille kannetaan marketin hyllyltä kalliita herkkuja. Vastauksena tuli valmis sanoitus vielä samana päivänä, ihmettelee Koivisto vieläkin Mäkimattilan nopeaa runosuonta. Kesän jälkeen kannat ovat kasvaneet ja talven tulleen ravintovarat käyvät vähiin. Kaura sopii oikein hyvin sekoituksena pähkinöiden ja auringonkukan kanssa. Kuusen siemensato on nyt runsaampi kuin muutamaan vuoteen. Vaeltajia ja talviruokintaa Pähkinänakkeli on yllätys ruokintapaikalla. Käpytikkakanta on onnistuneen pesintäkauden jälkeen hyvin vahva ja osa linnuista on myös lähtenyt liikkeelle. Lopulta se päätyi levylle Esa Pulliaisen kitaroimana instrumentaalina, Koivisto muistelee. (Kuva: Pekka Mikkola). Lähellä voisi olla vaikka tiheä pensasaita tai pieni kuusiryhmä, jotta linnut pääsevät tarvittaessa pakoon saalistajia. Valkoselkätikalle on tyypillistä ajoittain toistuvat vaellukset. Oma kantamme on nykyisin noin 150 pesivää paria, mutta vaellukset tuovat meille lintuja Venäjän metsistä. Vaeltajista on yleensä valtaosa, jopa 90 prosenttia nuoria samana kesänä syntyneitä yksilöitä. Viime vuosina erityisesti viherpeippo on kärsinyt taudeista, jotka leviävät helposti ruokintapaikoilta toiselle. Ruokintapaikan alustan voi myös kevyesti sorastaa, mikä vähän estää taudinaiheuttajia. –Ollaan kaikki innoissamme, ja hinku treenaamaan ja lavalle on itselläkin pitkästä aikaa kova, intoilee Koivisto ensi vuodelle suunnitelluista keikoista. Vaeltavien tiaisten suuntana on usein Ruotsi, Latvia, Liettua ja Venäjä. Sama kappale on myös Koiviston albumilla englanninkielisenä versiona. Samoin pohjantikat ovat keränneet voimia ja lähtevät merta ylittämään. Nelihenkinen bändi on ensimmäiset treeninsä pitänyt. Niille on tyypillistä, että ne siirtyvät pesimään sinne missä ravintovarat ovat parhaat. Linnuille kelpaa myös vanhat leivänmurut, rastaille ja tiaisille omenat ovat kelpaavaa ravintoa. Pikkukäpylinnut ovat olleet joitakin vuosia aika vähissä. Turhan moni lintulautavieras taittaa niskansa ikkunaan törmättyään. Alkusyksystä kerrottiin lintuasemilta, että palokärjet ovat liikkeellä tavallista runsaammin. Bändin ensiesiintyminen nähdään Aitoon Honkalassa helmikuun 8. Myös hömötiainen kuuluu vaeltajiin, mutta sen siirtymät ovat lyhyempiä, eikä hömötiainen hevillä uskaltaudu merien yli vaan liikkuu rannikoita pitkin Ruotsin puolelle. Kauran käyttö linturuokinnassa on romahtanut. KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ 11 PÄLKÄNE Talven alkaessa voi taas viritellä pihoille ruokintapaikkoja linnuille. Liettuaan tulee matkaa rengastuspaikalta 500-600 kilometriä. Ennen ruokintaa vanhat ruokintalaitteet on hyvä puhdistaa ihan vaikka harjaamalla ja pesemällä. Sitä kannattaa kysellä suoraan viljelijältä, siitäkin kauppa vie muutoin huomattavan osan hinnasta. Tänä syksynä on ollut selvää tiaisten vaellusta. Uuden singlen ”ykköspuolena” Koivisto versioi ruotsalaisen Weeping Willows yhtyeen parinkymmenen vuoden takaisen hitin Broken Promise Land , jonka on suomentanut hänen pitkäaikainen yhteistyökumppaninsa ja esikuvansa Kyösti Mäkimattila otsikolla Särjettyjen maa . Joinakin päivinä nähtiin merelle suunnistavan useita lintuja. Syksy ja talven tulo tekee sen, että osa linnuista lähtee liikkeelle. Pälkäneen VK-studiolla tehdyissä äänityksissä oli lähestulkoon samat soittajat kuin albumilla. Lähinnä on kyseessä sinitiainen ja talitiainen. SAULI SARKANEN PÄLKÄNE Keväällä albumillisen musiikkia julkaissut pälkäneläismuusikko Aukusti Koivisto ei jäänyt lepäämään laakereillaan vaan pukkasi hieman yllättäen jo nyt uutta kuunneltavaa eetteriin. Pähkinänakkeli on hieman tiaista isompi vilkasliikkeinen lintu, joka ajoittain liikehtii Siperian suunnalta meille asti. Tänä syksynä oli kohtalainen pihlajanmarjasato, marjoja voi kerätä talteen ennen rastasparvien tuloa, kunhan saa ne säilymään. Koko Suomessa lintuja on tavattu varmaankin toistasataa ja se voi siten ilmaantua lintulaudalle koska tahansa. Lintuasemilla on tavattu päivässä tuhansia vaeltavia tiaisia. JARMO SALONEN Aukusti Koivisto ilahdutti fanejaan Pälkäneellä ja kauempana tekemällä tuoretta musikkia. Etenkin radiosoittoa on tullut reippaasti esimerkiksi Ylen Radio Suomen aalloilla eikä Spotifyn 300 000 kuuntelukertaa voi pitää muuna kuin hienona saavutuksena. –Suomenkielistä tekstiä ei löytynyt mistään, joten pyysin ja sain Ruotsista sille uuden käännösluvan. Töyhtötiainen on tiaisistamme paikkauskollisin eikä juurikaan vaella vaan viettää koko ikänsä hyvinkin pienellä alueella, jos vain elinpiiri säilyy. Koivisto yllättyi positiivisesti albuminsa vastaanotosta. Perjantaista alkaen on Spotifyssa ja muissa suoratoistopalveluissa ollut kuultavana kaksi tuoretta kappaletta
Korkeuden säätö. Murskattua kiviainesta. Polvisuojataskut ovat vahvaa CORDURA®-materiaalia. Kaksi 5,0 Ah:n akkua. Kokonaisteho 9,6 kW. Raekoko 3-6 mm. Kivien koko alle 10 cm, n. Akun latausaika 1 tunti. Nopea työskentely tehokkaan 220 W:n moottorin ansiosta. TARJOUKSET VOIMASSA VAIN PE 29.LA 30.11. Kuulalaakeroidut pyörät. Riipputaskuhousut ovat miellyttävää ja kestävää puuvillakangasta. (8695,-) PANOSPUHDISTAMO UPONOR CLEAN I 6990 00 1 KPL AKKUADAPTERI MAKITA ADP05 2 KPL USB Kätevä adapteri, jolla voit ladata matkapuhelimen tai esim. 199 00 RUOHONLEIKKURI MAKITA PLM5120N2 51CM READY START (399,-) Kahden hiiliharjattoman koneen 18 V:n akkukonesarja kovaan käyttöön. 36 min. Kannessa lämpömittari. Esim. Pääpolttimet ja lämmöntasauslevyt ruostumattomasta teräksestä. Varustettu säädettävällä öljypumpulla ja ketjun pikakiristyksellä. TUOTTEITA RAJOITETUT ERÄT. P. Vetoketjulliset reisitaskut ja sisään asetettava ID-henkilökorttitasku. 399 00 (499,-) AKKUKONESARJA MAKITA DLX2189TJ 18V Akkukonesetti kodin perustar peisiin. Keskitetty leikkuukorkeuden säätö, 5 korkeutta. Ei huolehdittavia pumppuja eikä vaihdettavia lietepusseja. Kansiventtiilimoottori 150 cm³, ReadyStart. Pikalatauslaite DC18RC lataa akun täyteen noin 45 minuutissa. Sisältää akkuporakoneen DDF484 ja puukko sahan DJR187. k-rauta.fi Kankaanmaantie 6, PÄLKÄNE. Kuulalaakeroidut pyörät. Samassa setissä akkuisk uporakone sekä ruohotrimmeri, molemmat osa lajaa Makita -akkukoneperhettä. Mukana pikalatauslaite DC18RC, jonka latausaika 45 minuuttia. BLACK FRIDA Y Polttomoottorikäyttöinen ruohonleik kuri. Toimitetaan pehmeässä laukussa 399 00 AKKUKONESARJA MAKITA DLX2212TX1 (599,-) Pieni mutta pippurinen kolmipolttiminen FXA Silver 3 -kaasugrilli tarjoaa järkevän vaihtoehdon grillausta aloittelevalle. tabletin. Makita DUH602Z on akkukäyttöinen pensasleikkuri 18 V:n tekniikalla Tämä on runkoversio, joka on yhteensopiva Makitan 18 V:n Li-ion-akkujen kanssa. Tehokas akkupensasleikkuri voimanlähteenään 2x18V akut sarjaan kytkettynä. Sivukahvoilla varustettu ruohoraivuri alhaisella melulla ja tärinällä. Terän pituus 650mm. 20 kg/laatikko. Kaksi 5,0 Ah:n akkua ja latauslaite, joka lataa kahta akkua yhtä aikaa. Runkoversio ilman akkua ja laturia. iPhone 6 lataus jopa 8 kertaa Makita 5,0Ah akulla.. Sisältää akkuporakoneen DDF484 ja iskevän ruuvinvääntimen DTD153. 0207 630 840 • k-rauta.fi (Matkap. 69 00 (119,-) SÄHKÖSAHA MAKITA UC3041A 1800W 12’’ 10 00 KIUASKIVI PARHAAT LÖYLYT OLIVIINIDIABAASI ALLE 10CM 20KG Virallisesti tutkittua, pestyä ja käsin valikoitua parasta Satakunnan oliviinidiabaasia. (92,90) Kevyt ja näppärä säh kösaha polttopuutöihin. 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min, lankap. Muista edullisista grilleistä poiketen grillipesä on pitkäikäistä emaloitua terästä Ympäristöystävällinen ja kevyt akkuruohonleikkuri, voimanlähteenä kaksi 18 V:n akkua sarjaan kytkettynä. Pakkaus sisältää akun ja laturin. Huippulaadukas kaksipolttimoinen kaasugrilli alastaittuvilla sivupöydillä. 3-portainen kierrosluvunsäätö ja suunnanvaihto. Bioleikkaava ja sivulle heittävä, leikkuuleveys 51 cm. Korkea 36 V:n jännite saadaan aikaiseksi kahdella 18 V:n akulla sarjaan kytkettynä. Pieni sähkönkulutus. Saatavilla monipuolinen valikoima Starlock-tar vikkeita. sahaukseen, leikkaukseen, hiomiseen ja kaavintaan. Toimii Makitan 18V Li-ion akuilla. Portaaton nopeuden säätö. Erittäin monipuolinen työkalu soveltuu mm. Paino 25,5 kg. 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.) PÄLKÄNE ma–pe 7.30–17, la 8.30–14 TARJOUKSET VOIMASSA PE 29.-LA 30.11. Leikkuuleveys 43 cm. Toimitetaan ilman akkua ja laturia. 12 KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti k-rauta.fi k-rauta.fi KULJETUSPALVELU Kuljetus hoituu – isoimmatkin ostokset perille. 99 90 249 00 199 00 149 00 199 00 39 00 29 00 10 00 39 00 449 00 39 00 (199,-) (549,-) (249,-) (299,-) (349,-) (99,90) (79,90) (29,95) (649,-) (69-) KAASUGRILLI FXA SILVER 3 AKKURUOHONLEIKKURI MAKITA DLM431PT2 2X5AH AKUT JA LATURI AKKUTRIMMERI MAKITA DUR365UZ 2X18V, PELKKÄ RUNKO PENSASLEIKKURI MAKITA DUH502Z 18V RUNKO AKKUPENSASLEIKKURI MAKITA DUH651Z 18V BOSCH GREEN PORAVASARA PBH 2100 AKKU MAKITA BL1840B 18V 4,0AH KAPASITEETTINÄYTTÖ 632F07-0 MONITOIMITYÖKALU BOSCH PMF 2000 CE KAASUGRILLI NAPOLEON ROGUE R365PK HOUSUT PROF HARMAA PUUVILLA Päältä täytettävä Täyttömäärä 6 kg Linkous 1200k/min Ajastus 299 00 (399,-) PESUKONE ROSENLEW RTT6120K PT 6KG 49 90 JOKER RETRO 9L A PERUSMAALI HIMMEÄ Joker sopii allergiaperheelle! Turvallinen, vähäpäästöinen ja hajuton sisustusmaalien hillityn himmeä klassikko. EI ENNAKKOVARAUKSIA. Vaihda kiuaskivet vuosittain. 3 PSS 10 00 (5,95/pss) 40 KPL ERÄ! Helppokäyttöinen panospuhdistamo. 169 00 AKKUKONESARJA MAKITA DLX2114S DHP453 DUR181 1X3,0AH (349,-) Kahden hiiliharjattoman koneen akkukonesarja kovaan käyttöön kolmella 18 V:n / 5,0 Ah:n akulla. Vara-akku BL1840B 18V 4,0 Ah Li-ion, akun varaustilan ilmaisin. Kätevä ja kevyt työkalu kaikkiin yleisimpiin vasaraporaus-, poraus ja piikkaustöihin. Kaksi USB-liitäntää, joista molemmista saat enintään 5V / 2,1A latausvirtaa. Teho 1800 W ja laipan pituus 30 cm. (7,90/kpl) 2 PKT 149 00 (299-) KAASULIESI+UUNI 50X55CM PELTIKANSI 2 KPL ERÄ HIEKOITUSSEPELI KEKKILÄ 3-6MM 20KG Kekkilän hiekoitussepeli on riittoisa tuote pihojen ja kulkuväylien liukkauden torjumiseen. DC18RC-laturilla latausaika n. Valurautainen grillausritilä. Takakahva käännettävissä molemmille sivuille. Sopii kaikkiin Makitan 18V Li-ion -akkukoneisiin, joissa akun kiinnitysosa on keltainen tai jossa on tähtimerkintä. Helppo asentaa pieneenkin tilaan
Kätevä ja kevyt työkalu kaikkiin yleisimpiin vasaraporaus-, poraus ja piikkaustöihin. Akun latausaika 1 tunti. 99 90 249 00 199 00 149 00 199 00 39 00 29 00 10 00 39 00 449 00 39 00 (199,-) (549,-) (249,-) (299,-) (349,-) (99,90) (79,90) (29,95) (649,-) (69-) KAASUGRILLI FXA SILVER 3 AKKURUOHONLEIKKURI MAKITA DLM431PT2 2X5AH AKUT JA LATURI AKKUTRIMMERI MAKITA DUR365UZ 2X18V, PELKKÄ RUNKO PENSASLEIKKURI MAKITA DUH502Z 18V RUNKO AKKUPENSASLEIKKURI MAKITA DUH651Z 18V BOSCH GREEN PORAVASARA PBH 2100 AKKU MAKITA BL1840B 18V 4,0AH KAPASITEETTINÄYTTÖ 632F07-0 MONITOIMITYÖKALU BOSCH PMF 2000 CE KAASUGRILLI NAPOLEON ROGUE R365PK HOUSUT PROF HARMAA PUUVILLA Päältä täytettävä Täyttömäärä 6 kg Linkous 1200k/min Ajastus 299 00 (399,-) PESUKONE ROSENLEW RTT6120K PT 6KG 49 90 JOKER RETRO 9L A PERUSMAALI HIMMEÄ Joker sopii allergiaperheelle! Turvallinen, vähäpäästöinen ja hajuton sisustusmaalien hillityn himmeä klassikko. Toimii Makitan 18V Li-ion akuilla. Bioleikkaava ja sivulle heittävä, leikkuuleveys 51 cm. Vetoketjulliset reisitaskut ja sisään asetettava ID-henkilökorttitasku. 3 PSS 10 00 (5,95/pss) 40 KPL ERÄ! Helppokäyttöinen panospuhdistamo. Paino 25,5 kg. Polvisuojataskut ovat vahvaa CORDURA®-materiaalia. 36 min. Tehokas akkupensasleikkuri voimanlähteenään 2x18V akut sarjaan kytkettynä. 399 00 (499,-) AKKUKONESARJA MAKITA DLX2189TJ 18V Akkukonesetti kodin perustar peisiin. Esim. k-rauta.fi Kankaanmaantie 6, PÄLKÄNE. Kannessa lämpömittari. iPhone 6 lataus jopa 8 kertaa Makita 5,0Ah akulla.. Pikalatauslaite DC18RC lataa akun täyteen noin 45 minuutissa. Murskattua kiviainesta. Helppo asentaa pieneenkin tilaan. 199 00 RUOHONLEIKKURI MAKITA PLM5120N2 51CM READY START (399,-) Kahden hiiliharjattoman koneen 18 V:n akkukonesarja kovaan käyttöön. Samassa setissä akkuisk uporakone sekä ruohotrimmeri, molemmat osa lajaa Makita -akkukoneperhettä. Kansiventtiilimoottori 150 cm³, ReadyStart. Raekoko 3-6 mm. Korkeuden säätö. Leikkuuleveys 43 cm. Kaksi 5,0 Ah:n akkua. Saatavilla monipuolinen valikoima Starlock-tar vikkeita. P. 69 00 (119,-) SÄHKÖSAHA MAKITA UC3041A 1800W 12’’ 10 00 KIUASKIVI PARHAAT LÖYLYT OLIVIINIDIABAASI ALLE 10CM 20KG Virallisesti tutkittua, pestyä ja käsin valikoitua parasta Satakunnan oliviinidiabaasia. Kivien koko alle 10 cm, n. Kokonaisteho 9,6 kW. (92,90) Kevyt ja näppärä säh kösaha polttopuutöihin. Sisältää akkuporakoneen DDF484 ja iskevän ruuvinvääntimen DTD153. Takakahva käännettävissä molemmille sivuille. Terän pituus 650mm. Huippulaadukas kaksipolttimoinen kaasugrilli alastaittuvilla sivupöydillä. Muista edullisista grilleistä poiketen grillipesä on pitkäikäistä emaloitua terästä Ympäristöystävällinen ja kevyt akkuruohonleikkuri, voimanlähteenä kaksi 18 V:n akkua sarjaan kytkettynä. Kuulalaakeroidut pyörät. 20 kg/laatikko. Portaaton nopeuden säätö. 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min, lankap. Riipputaskuhousut ovat miellyttävää ja kestävää puuvillakangasta. Valurautainen grillausritilä. Kuulalaakeroidut pyörät. Toimitetaan pehmeässä laukussa 399 00 AKKUKONESARJA MAKITA DLX2212TX1 (599,-) Pieni mutta pippurinen kolmipolttiminen FXA Silver 3 -kaasugrilli tarjoaa järkevän vaihtoehdon grillausta aloittelevalle. Pääpolttimet ja lämmöntasauslevyt ruostumattomasta teräksestä. KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti k-rauta.fi k-rauta.fi KULJETUSPALVELU Kuljetus hoituu – isoimmatkin ostokset perille. Sivukahvoilla varustettu ruohoraivuri alhaisella melulla ja tärinällä. DC18RC-laturilla latausaika n. Keskitetty leikkuukorkeuden säätö, 5 korkeutta. Korkea 36 V:n jännite saadaan aikaiseksi kahdella 18 V:n akulla sarjaan kytkettynä. 3-portainen kierrosluvunsäätö ja suunnanvaihto. Sopii kaikkiin Makitan 18V Li-ion -akkukoneisiin, joissa akun kiinnitysosa on keltainen tai jossa on tähtimerkintä. tabletin. 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.) PÄLKÄNE ma–pe 7.30–17, la 8.30–14 TARJOUKSET VOIMASSA PE 29.-LA 30.11. sahaukseen, leikkaukseen, hiomiseen ja kaavintaan. Kaksi 5,0 Ah:n akkua ja latauslaite, joka lataa kahta akkua yhtä aikaa. (7,90/kpl) 2 PKT 149 00 (299-) KAASULIESI+UUNI 50X55CM PELTIKANSI 2 KPL ERÄ HIEKOITUSSEPELI KEKKILÄ 3-6MM 20KG Kekkilän hiekoitussepeli on riittoisa tuote pihojen ja kulkuväylien liukkauden torjumiseen. TUOTTEITA RAJOITETUT ERÄT. Varustettu säädettävällä öljypumpulla ja ketjun pikakiristyksellä. Kaksi USB-liitäntää, joista molemmista saat enintään 5V / 2,1A latausvirtaa. Mukana pikalatauslaite DC18RC, jonka latausaika 45 minuuttia. 0207 630 840 • k-rauta.fi (Matkap. Ei huolehdittavia pumppuja eikä vaihdettavia lietepusseja. Runkoversio ilman akkua ja laturia. Nopea työskentely tehokkaan 220 W:n moottorin ansiosta. (8695,-) PANOSPUHDISTAMO UPONOR CLEAN I 6990 00 1 KPL AKKUADAPTERI MAKITA ADP05 2 KPL USB Kätevä adapteri, jolla voit ladata matkapuhelimen tai esim. 169 00 AKKUKONESARJA MAKITA DLX2114S DHP453 DUR181 1X3,0AH (349,-) Kahden hiiliharjattoman koneen akkukonesarja kovaan käyttöön kolmella 18 V:n / 5,0 Ah:n akulla. BLACK FRIDA Y Polttomoottorikäyttöinen ruohonleik kuri. Sisältää akkuporakoneen DDF484 ja puukko sahan DJR187. Pakkaus sisältää akun ja laturin. Teho 1800 W ja laipan pituus 30 cm. Erittäin monipuolinen työkalu soveltuu mm. Pieni sähkönkulutus. TARJOUKSET VOIMASSA VAIN PE 29.LA 30.11. Vara-akku BL1840B 18V 4,0 Ah Li-ion, akun varaustilan ilmaisin. EI ENNAKKOVARAUKSIA. Makita DUH602Z on akkukäyttöinen pensasleikkuri 18 V:n tekniikalla Tämä on runkoversio, joka on yhteensopiva Makitan 18 V:n Li-ion-akkujen kanssa. Vaihda kiuaskivet vuosittain. Toimitetaan ilman akkua ja laturia
ei ole diakoniapäivystystä Kostiakeskuksessa To 28.11. Lähetyskirppis avoinna. Rippikouluun ilmoittautuminen messun jälkeen. 1. 11 Kuhmalahden ja Sahalahden kirkonkotojen joulujuhla Pentosalissa Kuhmalahdella. Kolehti 24.11. (Vehkajärvi), Pirkko Anna Tellervo Terho 88v., Tapio Juhani Hampaala 81v. ELÄMÄ ON -ILTA Pe 29.11. 1. Perhekerho seurakuntakeskuksen alakerrassa klo 10-12. JOULUN ODOTUKSEN AVAUS La 30.11. perinteiset adventtimyyjäiset klo 10-13 srk-talossa , joululeivonnaiset, käsityöt, joulukoristeet, arpajaiset, kahvio Ti 3. Kastetut: Aava Adessa Eklund, Eevi Aurora Eklund, Aukusti Jerome Johannes Muotio, Mikael Vilpas Olavi Pirttikoski, Alisa Aini Kaarina Ruismäki, Leevi Arvo Kalevi Suokas Kuolleet: Anna Marjatta Lehtiö 89v. 14 KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti SANA KANGASALAN SEURAKUNTA JUMALANPALVELUKSET Sunnuntai 1.12. Su 15.12. Seppeleen lasku sankarihautausmaalla. Tarjolla joulupuuroa, kahvit, torttuja. 1. myyjäistalkoot srk-talossa klo 9 -16. YHTEINEN TOIMINTA: Hoosianna Su 1.12. Ke 4.12. (Sahalahti), Paula Helena Lintula 76v., Tuula Orvokki Tamminen 73v., Risto Antero Mäkinen 65v. 040 309 8000 KEIDASMESSU Su 1.12. Seurakunnan virastot avoinna ma, ti ja pe klo 9-14, to klo 10-17. klo 18 Ranta-Einolan takkahuoneella. Adventtisunnuntain messu klo 10 Pälkäneen kirkossa. MUUTA: To 28.11. Kukkiakodon adventtihartaus klo 14, Vesto. Keskiviikko 27.11. klo 9 Kehitysvammaisten Hoosiannakirkko Kangasalan kirkossa. 10-14 Jouluglögit Ukinrannan kirppiksellä Maanantai 2.12. Keskiviikko 4.12. Pikkuleipurikerho 7-12-vuotiaille klo 16-18 Pälkäneen srk-talossa. Joulumyyjäiset srk-keskuksessa klo 11-13. Rippikoulu ilmoittautumiset Pälkäneen ja Luopioisten kirkoissa messun yhteydessä klo 10-12.. klo 14 Kuohenmaan koululla, mukana Päiväkuoro. 11 Kuhmalahden ja Sahalahden kirkonkotojen joulujuhla Pentosalissa Kuhmalahdella. Yli 5-vuotiaille lapsille ja heidän kummeilleen. Pappi tavattavissa klo 9.15 kirkon lastenhuoneessa. 9 Ohjelmallinen olohuone Perhetalossa. LÄHETYKSEN JOULUMYYJÄISET To 28.11. klo 11 Ehtoollisjuhla, Seppo Aapa, pyhäkoulu Lähetystori pe 13-17, la 10-14 PÄLKÄNEEN SEURAKUNTA ¤ LUOPIOISTEN KAPPELISEURAKUNTA ¤ Kastettu: Oona Lyydia Kydén, Kankahaisista. Adventin messu kirkossa klo 10. Janne Vesto, musiikki: kanttori Aaro Alaspää ja Luopioisten kirkkokuoro. Kokkikerho klo 14.3016 Pälkäneen srk-talossa. Seppelpartioiden lähettäminen. Su 8.12. Ti 10.12. Pysäkkikahvio klo 14-16. Olopäivien joulujuhla 10-14 srk-keskuksessa. Messu klo 10 Kuhmalahden kirkossa. 18 Rukousja ylistystanssiryhmä Suoraman srkkeskuksessa. KUHMALAHDELLA Keskiviikko 4.12. Adventtisunnuntain perhejumalanpalvelus klo 16 Pälkäneen kirkossa. RIPARIKIRKKO Su 1.12. Adventtisunnuntai JUMALANPALVELUKSET: Su 1.12. Laulamme yhdessä tuttuja joululauluja. 1. Alakoululaisten kokkikerho seurakuntakeskuksessa klo 15.30-17. To 12.12. Tervetuloa! Seurakuntalaisten toteuttama messu. 14.30 Kirkonkylän lähetyspiiri Seurahuoneella. Ma 2.12. Sovinnon ja rauhan työhön maailmalla Suomen Lähetysseuran kautta. La 14.12. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta Su 1.12. Kostiakodin kerho klo 13.30. Järj. Kunnan itsenäisyyspäivän juhla Sappeen koululla klo 14. Antti Hauhtonen bassobaritoni, Meri Kalanti sopraano, Minna Kallasvaara piano. 1.12. To 28.11. Torstai 28.11. 12. Muu toiminta To 28.11. Hanna –eli Toivoa Naisille piiri klo 14 srk-talossa. 17.30 – 19 Puuhakerho Suoraman srk-keskuksessa. To 5.12. Ohjelma 10 € Luopioisten kirkon hyväksi. Irakin ja Syyrian konflikteissa traumatisoituneiden lasten ja nuorten kuntoutukseen Irakissa, Syyriassa ja Jordaniassa yhteistyössä paikallisten seurakuntien ja järjestöjen kanssa. klo 18 Kangasalan kirkossa. Open Doors Finland ry. klo 16 Suoraman srk-keskuksessa. Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus klo 10 Pälkäneen kirkossa, Juha Kankaristo, saarna rovasti Jukka Lehto, Ritva Huomo, Kostian Kahlaajat, partiolaisten lupauksen anto. Ti 3.12. 9 Rukouspiiri Seurahuoneella. 14 Käsityöpiiri Näppituntuma Seurahuoneella. Kauneimmat Joululaulut klo 13 Kanervassa. klo 18.Puhuja: kirkkoherra Seppo Jarva aiheesta minun Jumalani. Elina Oksanen, Janne Kyrönlahti, Kirkkokuoro, Seppo Heikkilä, trumpetti. 18 Avoin raamattupiiri Seurahuoneella. Keittolounas 3€/perhe. Kyynärö-Ämmätsä-Vahdermetsän kyläyhdistys ja kappelisrk. Su 8.12. ”Iltatunnelmia kohti joulua”. Puheet Jorma Rämö, Turkka Aaltonen. KAUNEIMMAT JOULULAULUT Ti 3.12. La 30.11. Tytöt ja pojat: Ke 27.11. Pe 6.12. 308, 35€. Konsertti Luopioisten kirkossa klo 18. Antti Hauhtonen, bassobaritoni Meri Kalanti, sopraano Minna Kallasvaara, piano Hengellisten ja joululaulujen konsertti Luopioisten kirkko 29.11.2019 klo 18.00 Käsiohjelma 10€ Luopioisten kirkon hyväksi Kyynärö-Ämmätsä-Vahdermetsän Kyläyhdistys ry • Luopioisten kappeliseurakunta Iltatunnelmia kohti joulua Keskustie 5, 36600 Pälkäne PALKANEENKATUKAPPELI.FI Ke 27.11. Keskiviikko 4.12. Pe 29.11. p. klo 11-16.30 Seurahuoneella. Kolehti SLS:n kautta köyhyydessä elävien ihmisten auttamiseen eri maissa. Messu klo 12 Sahalahden kirkossa. Petra Harju. Vuoden 2020 rippikouluihin ilmoittautuminen. klo 18 Suoraman srkkeskuksessa. 10 Lähetyksen kirpputori ja käsityöpuoti Rekolassa. Perhekerho klo 10-12 Pälkäneen srk-talossa. Ilmoittautumiset Heidi Lindholm-Nuuttilalle p. Kolehti: Sovinnon ja rauhan työhön maailmalla Suomen Lähetysseuran kautta. Saarna teologian opiskelija Terhi Hölsä, lit. Vanhustentalojen, Mikkolakodin ja Vierelläkulkijoiden pikkujoulut Vohlisaarentien kerhohuoneessa klo 13. 8.30 Aamurukous Kangasalan kirkossa. SANAN LÄHTEELLÄ -ILTOJEN JOULUJUHLA Ke 4.12. Markku Viitala, Tarja Sillanpää Kolehti: Sovinnon ja rauhan työhön maailmalla Suomen Lähetysseuran kautta. Adventtisunnuntai ”Kuninkaasi tulee nöyränä”. klo 18 Vatialan srk-kodin takkahuoneella. 18 Sana Sanasta -raamattuluento Parkissa. KAUNEIMMAT JOULULAULUT Su 1.12. Tarjolla jouluista purtavaa. Juha Kankaristo, Jari Kemppainen, Ritva Huomo, Caritas. Lapsille pyhäkoulu. Tule, kun kaipaat kuuntelijaa, haluat keskustella papin kanssa tai haluat ripittäytyä. Kolehti: Sovinnon ja rauhan työhön maailmalla Suomen Lähetysseuran kautta. Kauneimmat joululaulut kirkossa klo 18.30, Aaro Alaspää urut ja piano, Kirkkokuoro, Soilat, Vesto. Lauantai 30.11. Pe 29.11. klo 12-16 perhetapahtuma Suoraman srk-keskuksessa. Ajankohtaista verkossa – kangasalanseurakunta.fi HOOSIANNAKIRKKO Pe 29.11. Luopioisten reserviläiset, mukana Vesto. 9 Omatoimi-olohuone Perhetalolla. Lauantai 30.11. www.palkaneenseurakunta.fi • P. Mukana srkpastori Markku Mustajärvi. Lauantaina 30.11. 18 Mwika-Familyompelutalkoot Perhetalolla. Vierellä kulkijoiden joululaulut Kukkiakodossa klo 14. Musiikki Ylistysryhmä & Jouko Neulanen. Tiistai 3.12. Uusien työntekijöiden tehtävään siunaaminen. klo 18 Perhetalolla. Kuollut: Tarmo Juhani Helkavuori 68v, Kuulialasta. Kolehti Suomen Lähetysseuralle. Messu klo 10 Kangasalan kirkossa. Tervetuloa! PYYSALON JOULUSAUNA MIEHILLE To 12.12. 040 7120 560 JUMALANPALVELUKSET Su 1.12. Lähetyskirppisja kahvio avoinna lauantaisin klo 10-13. KIITOS. Raamatun Ääressä klo 10.30 srk-keskuksessa. Seppo Jarva, Jukka Heroja, Kangasalan kirkkokuoro. Pe 29.11. Pe 6.12. To 28.11. Perheet: Ti 3.12. 1. 17 Lähetyksen käsityöpiiri Rekolassa. Tiistai 3.12. Iltaperhekerho srk-keskuksessa klo 18. Maanpuolustusjuhla Aitoon Honkalassa klo 12, järj. Aikuisuuden aiheisiin keskittyvä teemailta. 13 Diakonian kyläkerho AlaPartalankujan kerhohuoneella. SAHALAHDELLA Torstai 28.11. 2. Su 1.12. 18 Apostolin kyyti Havisevan rukoushuoneella. Rukousja raamattupiiri klo 18 seurakuntatalossa. Keskiviikkoisin suljettu , Myllystenpohjantie 2. ADVENTIN SEURAKUNTAILTA To 28.11. 0458518373. 8.30 Aamurukous Kangasalan kirkossa. ja pe 29.11. Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus kirkossa klo 10, Vesto, Maria Aaltonen. Tyttökerho klo 15-16 Pälkäneen srk-talossa. Adventtisunnuntain messu. 19 Miesten raamis Huutijärven srk-kodissa. Kerhojen ja perheiden joulujuhla
Nykyisessä kirkolliskokouksessa edustajina ovat Kemppainen ja Simojoki, edellisissä Matti Huomo. Siunaus toimitettu omaisten ja ystävien läsnä ollessa. Kun on se hetki ja hän saapuu kunniassaan, tapaako hän meidät valvovina. Se oli varsinainen juhlasaatto. Valvojakin voi nukahtaa, niin kävi opetuslapsille Getsemanessa ja vertauksen morsiusneidoille. Hän maksoi lunastushinnan kaikkien puolesta. EI LÄHETYSKIRPPUTORIA Su 1.12. Ulkomailla yhteisvastuuvaroin autetaan katastrofien ja konfliktien aiheuttamissa hätätilanteissa kärsineitä ihmisiä. (Laula iloiten Jehovalle nro. On kaipuuta, jota mitkään teot eivät voi täyttää, ja on rakkautta, joka ei vaadi muuta kuin sydämen hiljaisuutta. Papiston ehdokkaana on kirkkoherra, rovasti Jari Kemppainen Pälkäneeltä. Kiitämme lämpimästi kaikkia jotka kulkivat Ernestin rinnalla ja tekivät mahdolliseksi hänen asumisensa kotona loppuun saakka. Muistotilaisuus lähiomaisten kesken. Kukkien ja adressien sijaan Erkkiä voi muistaa Kukkiaseura ry:n tilille: Luopioisten Osuuspankki, FI48 5002 2040 0033 55. 0400-975 277 kuhmalahtihelluntai.omasivu.fi To 28.11. klo 11 Ehtoollisjuhla Seppo Virtanen ja Matti Virtanen Ti 3.12. Hiippakuntavaltuustolla on muun muassa oikeus tehdä esityksiä kirkolliskokoukselle. klo 12-13 Soppalounas ja lähetyskirppis Klo 18 Nurkan lauluilta La 30.11. SIRPA MARTTINENHUHDANPÄÄ seurakuntalainen Kuninkaan paluu Yhteisvastuukeräys tuotti jälleen Pälkäneellä hyvin Kirkolliskokousvaalien ehdokkaiden joukossa Jari Kemppainen ja Matti Huomo. Sitä Kristuksen seurakunta odottaa. Herran päivä tulee. Ylösnousemuksensa jälkeen kirkkauteen palatessaan hän lupasi olla kanssamme joka päivä ja tulla takaisin hakemaan omansa, että aina saisimme olla yhdessä hänen ja kaikkien pyhien kanssa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokousvaalit ja hiippakuntavaltuustojen vaalit järjestetään 11.2. Hänen syntymäpäiväänsä saamme taas ihan lähiaikoina juhlia. Aasilla ratsasti kerran Jeesus Jerusalemiin ja kansa tervehti hoosianna-huudoin ja levitti tielle lehviä ja vaatteita. Vain muistot ja rakkaus jäljellä on, ja kaipaus suuri ja sammumaton. 4.11.2019 Pälkäne Ei lähtöäs todeksi uskoa vois, niin äkisti lähdit sä luotamme pois. Uskothan – on aivan varmaa – kuolleet saa hän nousemaan! Ja niin me ikuisesti elää saamme lapsinaan. PÄLKÄNE, KANGASALA Helmikuussa 2020 järjestettävien kirkolliskokousedustajien ja hiippakuntavaltuuston jäsenten vaalien ehdokasasettelu päättyi perjantaina 15.11. Tampereen hiippakunnasta valitaan 4 pappia ja 8 maallikkoa eli seurakuntalaista. Saatoimme Ernestin haudan lepoon hiljaisesti 18.11.2019. Jeesus itse lohdutti: Nostakaa päänne, teidän vapautuksenne on lähellä. Laulamme Hoosianna kiitollisina siitä, että Jeesus tuli ihmiseksi syntymällä vauvana tallin seimeen. Paavali neuvoo: olkaa toivossa iloiset, rukouksessa kestävät, ahdistuksessa kärsivälliset. klo 19 Sanan ja rukouksen -ilta Meille niin Rakas Erkki Olavi TOIVARI s. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita. Kun Jeesus tulee takaisin, hänen saapumisensa tapahtuu yllättäen; yllätettyinä havahtuivat myös morsiusneidot kun sydänyöllä kuului huuto: Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan. 08.11.2019 Luopioinen On ikävää, jota ei voi ilmaista. Ja ovet suljetaan. Kirkolliskokous on kirkon ylin toimielin. 11.11.2019 Voimaksi viikolle PÄLKÄNE Yhteisvastuukeräyksen tuotto Pälkäneellä oli jälleen hyvä, 10 029,41 euroa eli 1,98 euroa yhtä seurakunnan jäsentä kohden. Pappisjäsenten ja -edustajien vaaleissa ovat äänioikeutettuja hiippakunnan papit. Kirkolliskokoukseen valitaan hiippakunnista 96 edustajaa, joista 32 on pappeja ja 64 maallikoita. Kotimainen osuus keräystuotosta ohjataan Kirkon diakoniarahaston ja seurakuntien kautta muun muassa välttämättömien opiskeluvälineiden hankintaavustuksiin. Kutsuu hän, ja kuolleet vastaa. Rakkaamme Tarmo Juhani HELKAVUORI s. Maallikkojäsenten ja -edustajien vaaleissa ovat äänioikeutettuja kirkkovaltuuston tai seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkovaltuuston maallikkojäsenet. Hän tuli elämään kanssamme ihmisen elämän ja Isän tahtoa noudattaen suorittamaan saamansa tehtävän seimestä Golgatalle. KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti SANA 15 Rakkaamme Paula Armi Elina HEIKKILÄ s. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu. Rautajärventie 21, p. 29.5.1956 Luopioinen k. Sinne Karitsan häihin meitäkin kutsutaan. Kangasalla tuotto oli 12 731,72 euroa eli 0,54 euroa yhtä seurakunnan jäsentä kohden. Sulhaspojiksi ja morsiusneidoiksi kutsutaan aina vain läheisiä ja rakkaita ystäviä. Se käsittelee kirkon oppia ja työtä sekä kirkon lainsäädäntöä, hallintoa ja taloutta. Sinua rakastaen ja kaivaten Tuija Tuomas perheineen Juho Pertti perheineen Ari perheineen Marja perheineen Aimo-eno Muut sukulaiset ja ystävät Tervetuloa saattamaan Erkki hänen viimeiselle matkalleen. Palaako uskon liekki, vaalinko sitä kuin nuotion tulta, joka päivä syömällä sanan leipää, juomalla Hengen elävää vettä, hengittämällä rukouksen raikasta ilmaa. klo 11.00 Luopioisten kirkossa. Kangasalta on ehdolla useampi pappi; seurakuntapastori Heidi Pitkänen , pastori Heikki Repo , kenttärovasti Timo Waris ja pastori, everstiluutnantti evp Hannu Uusmies . 19.3.1925 k. Muistaen Riitta perheineen Tuomo Timo perheineen Ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. Rakkaamme siunataan lauantaina 7.12. 30.10.1950 k.27.10.2019 Kiittäen ja kaivaten Leena Pertti Toni perheineen Sukulaiset ja ystävät Kera syksyn lehtien, luotamme lähdit yllättäen. Se on luottamustehtävä, kunnia ja armokutsu. ”Rakkaani, sua en hylkää kuolemaan – saat kohta elää jälleen!” Enää milloinkaan rakkaat toisistaan eivät joudu luopumaan. Nyt polvillemme! Jumala, Luoja saakoon kiitoksemme.” Kristuksen omat menevät hänen kanssaan sisälle Karitsan häihin. Sydänhämäläisiä ehdokkaita ovat muun muassa musiikin maisteri, musiikin johtaja Matti Huomo Pälkäneeltä ja muusikko Pekka Simojoki Kangasalta. Taas tulevana sunnuntaina kristikansa laulaa: Hoosianna, siunattu olkoon hän joka tulee Herran nimeen. Siksi laulamme Hoosianna, Herra, auta ja pelasta! Myös kristityn tie tässä ajassa kulkee juhlasta arkeen. ”Muistissani sä turvapaikan saat”, hän lupaa ystävälleen. Kerätyillä varoilla avustetaan vähävaraisten lasten ja nuorten kouluttautumista Suomessa ja hauraissa maissa. Hiippakuntavaltuusto tukee ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa ja sen seurakunnissa. Niin hän kättensä töitä kaipaa nähdä uudestaan. 03.02.1951 Luopioinen k. Virren 160 sanoin: ”Kun luova tahto kaikkeuden Herran turmellun maailmamme kohtaa kerran, on päivä tuomion. Lämmin kiitos osanotosta. Pimeästä laaksosta voi päästä kokemaan kirkastusvuorihetken, erämaan kuivan kauden jälkeen elävän veden lähteelle, hetken Jeesuksen seurassa. Myös tätä hänen toista tulemistaan odottaen laulamme ylistäen ja rukoillen: Hoosianna, siunattu olkoon hän joka tulee Herran nimeen, hoosianna korkeuksissa. 151, Jobin kirja 14:13-15) Ikävöiden perhe ja lukuisa joukko ystäviä Muistopuhe ja kahvitarjoilu pidetään Jehovan todistajien valtakunnansalilla Luopioistentie 11, 36760 Luopioinen 14.12.2019 klo 15. Rakkaamme Uskollinen Jehovan todistaja Ernest RANTANEN s. Heräävät he haudoistaan. Suomalaiset lahjoittivat Yhteisvastuukeräykselle tänä vuonna yhteensä 3 069 473,52 euroa
Kakkossarjan syyskausi huipentuu Luja-Lukon ja vahvan Keimolan Kaikun kohtaamiseen. 12.00 17.00 Silmukellari Toivontie 1 C. 12.00 paloasemalle. Aamupalatarjoilu 2e/perhe. klo 19. Lahdenkulman kyläyhdistys ry Pikkuiset Pikkujoulut. Kangasalan Seudun Hengitysyhdistys ry Puuhakerho. Pälkäneen Eläkeläisten Kerho ry kerho kokoontuu PIKKUJOULUN viettoon. Jos olet valmis tekemään jonkun ruuan juhliin, ota yhteyttä Johannaan 0407546737. La 30.11. Pikkupaketti mukaan. Tervetuloa koko perheen voimin perinteisiin lahdenkulman pikkujouluihin. Koko Pälkäneen itsenäisyyspäivää vietetään tänä vuonna Sappeen koululla Medelplanin ja Sappeen koulun merkeissä. Kokoonnumme tiistaina klo.15.00.Aiheena Joulurunnot. Vauvamahankin kanssa voi tulla. mennessä maksaneille alennus 10 e (huomaa myös alennettu jäsenmaksu nyt loppuvuonna lliittyville). Museotie 1, Luopioinen. La 30.11. Käsitellään yhdistyksen sääntöjen kokoukselle määräämät asiat. Kahvitarjoilu. Ke 27.11. kello 19.00. Pälkäneen Reserviupseerit ja Aliupseerit kokousja tupailta. Tervetuloa! Sydän-Hämeen Sukututkijat Sukututkijoiden kerhoilta. La 14.12. Jo perinteinen Naisten virkistysilta järjestetään Lyylin Tuvalla Aitoon Koulutuskeskuksella 5.12. Tervetuloa viettämään mukavaa iltaa yhdessä! Kaikille avoin tapahtuma, tervetuloa! Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry Isänmaan ja äidinkielen päivä. Ti 31.12. klo 12 14. Ma 25.11. 16 KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti MLL Pälkäne Tervetuloa Perhekahvila. Vapaan taidemaalauksen ryhmä aloittaa jälleen vuoden tauon jälkeen maalauspuuhat 6.11. Ke 6.11. 11.00 13.00 Kontulan Juhlatalo, Pakkalantie 311, Sahalahti. 14.00 Sappeen koulu, Sappeentie 701. Rakennusta kutsutaan Pytingiksi. Pääasiassa alle kouluikäisille. Illalla klo 19-21 on koululla mahdollisuus katsella presidentin linnan vastaanottoa isolta screeniltä. Pikkupaketti mukaan. ja vikellyksellä 14.12. Korvaus kuittia vastaan. Sytytetään valot kylän kuuseen ja otetaan joulukausi vastaan laulaen. Tervetuloa maaja kotitalousseuran ja kyläyhdistyksen yhteisiin pikkujouluihin. Eläkeliiton Kangasalan yhdistys Tietotekniikaopastusta ja bocciaa. Pälkäneen jouluinen lukupaketti on ilmestynytI Kotiseutulehti Pälkäneen Joulu on myynnissä eri myyntipisteissä ympäri kuntaa viikosta 48 alkaen. To 28.11. Aitoon VPK ry Aitoon VPK Ry:n sääntöjen määräämä syyskokous. Luentosalissa joulumyyjäiset. Tiedustelut pikkujoulusta ja jäseneksi liittymisestä Helille myös puh. PR-88 juniorijäsenien junnutapaamiset jatkuvat discoilun merkeissä 7.12. Pohjois-Pälkäneen maaja kotitalousseura ry Pikkujoulut. 18.00 Salmentaan VPK. Pikkujoulu palokunnan talolla, Koulutie 3, torstaina 5.12. Anssin kauppa ja AiKa ry tarjoaa glögit, pullat ja piparit. Tervetuloa! Luikala-Pohjalahti-Salmentaka Kyläyhdistys ry Pikkujoulu. arpajaiset, joululauluja, joulupuuro ja joulukahvi. Kahvitellaan, leikitään ja jutellaan. Ke 4.12. Perinteinen Erkin KinkkuBingo Luopioisissa Seuratalossa klo 12 alkaen. Seurakunnan jouluhartaus, Pikkupelimannien ryhmä. Tarjolla kahvia ja kakkua. Pytinki. Lisätietoja ja ilmoittautumiset junnuvastaaville Cristalle tai Anni-Kaisalle. Lisäksi keskustelua kesän Kirkastusjuhlista. Tervetuloa kyläyhdistyksen ja maaja kotitalousseuran yhteisiin pikkujouluihin! Tarjolla pientä purtavaa, lämmintä tunnelmaa ja tietysti Joulupukki. Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry KinkkuBingo. To 5.12. klo 12 alkaen. To 5.12. käsitöitä, leivonnaisia, jouluaskarteluita/-koristeita, vaatteita. Ilmoittautuminen Heli Merimaalle 4.12. Tarveaineet ovat valmiina, voit ottaa myös omia mukaan. Jaossa on myös kiekkotähti Patrik Laineen pelipaita ja pöydän täydeltä muita kiehtovia palkintoja. Su 1.12. 040 509 7926.. Hinta Martoilta 10 e, ei Martoilta 20 e. Mikkolan Navetta. Äidit, isät, mummut vaarit, hoitajat lasten kanssa. Su 1.12. Terveydenhoitaja paikalla klo 12.30, influenssa-ym. 18.00 Hilma & Olga, Mikkolan Navetta. Ohjelmassa on runsaasti yhdessä laulettavia isänmaallisia, kotiseutuja koululauluja. Vapaa pääsy. Tästä alkaa Joulu! Käsitöitä, leivonnaisia, lahjatavaraa..Rautajärven koulun tiernapojat klo12. Kaikille kiinostuneille avoin tilaisuus. Tervetuloa. Kaiku on pälkäneläisyleisölle uusi tuttavuus. Lopuksi Joulukahvit. 18.00 Rautajärven paloasemalla.. Su 8.12. Jos teet jonkin tarjottavan juhliin, ota yhteyttä Johannaan 040 7546737 (korvaus kuittia vastaan). La 14.12. Samalla voit selaita ja lainata sukututkimusta ja paikallishistoriaa käsitteleviä kirjoja. Lämpimästi tervetuloa niin uudet kuin vanhatkin jäsenet mukaan! Erillistä ilmoittautumista tai marttajäsenyyttä ei tarvita, kaikille avoin harrastus! Pälkäne-Seura ry Pälkäneen Joulu 2019 on ilmestynyt!. Tervetuloa! Ratsastusseura PR-88 ry Junnutapaamiset: discoilu 7.12, vikellys 14.12. Kahvion puolella joulupuuroa, jouluisia torttuja ja suolaisia herkkuja, kahvia, mehua ja pipareita. Ke 4.12. 13.00 Aapiskukko/Kokoustila. Mll Luopioinen Naisten virkistysilta. Tule tekemään jouluisia askarteluja Benita Vaskelaisen johdolla. TALVIUINTI VOHLISAAREN RANTASAUNALLA. Pälkäneen Joulussa muistellaan nyt talvisotatalvea 1939-40, tutustutaan Pälkäneen kylien historiaan, kurkistetaan kuluneen vuoden tapahtumiin ja kerrotaan kiinnostavia henkilötarinoita. Ke 4.12. kahvittelun jälkeen Mikko Niemi kertoo droneista:lelu vaiko nerokas teknologinen keksintö, joulukuun tehtävät, syyskokousasiat sääntöjen mukaan, tervetuloa! Pälkäneen Keskusta Syyskokous. Siellä on myös Kahvila Pytinki, joka on avoinna to ja la klo 10 14. Ti 3.12. 18.00 Ravintola Panama. klo 17 alkaen. Osallistumismaksu 10 e, kerätään paikan päällä. Erkki Kolu 050 521 1605 Rautajärvi JOULUMYYJÄISET RAUTAJÄRVI. La 14.12. mukaan PAKETTI ja jouluinen mieli!! Pälkäneen seniorit ry Kuukausitapaaminen. Uudet hallituksen jäsenet esittäytyvät ja tuleva puheenjohtaja Eija Ollikainen kertoo näkemyksiään tulevasta puheenjohtajan tehtävästään. Matka Estonia Medical Spa-kylpylään. Erkki Kolu 050 521 1605 Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Yhdistyksen Puurojuhla. Pälkäneen AA-ryhmä kokoontuu maanantaisin klo 19.00 Teletalolla Kutojantie 2. Pe 13.12. Katso myös www.aa.fi. Tied. 17.00 19.00 Yhdistysnurkka, Keskitie 5, Luopioinen. Maanantaisin klo 16-20 ja torstaisin klo 16-20. Lämpimästi tervetuloa viettämään iltaa hyvän ruuan ja seuran merkeissä. Ke 27.11. 9-12. Jouluisin askelin kohti pikkujouluja. Tervetuloa tutustumaan, myös muut kuin jäsenet! Hilma & Olga Joulukukkakurssi. 12.00 16.00 Silmukellari Toivontie 1 C. La 7.12. Pälkäne. klo 18 alkaen. Käynti päätyovesta. 17.00 Kylän keskusta, Miemolantie 8. Ilmoittautuminen 2.12. 9.00 14.00 Mikkolan Navetta, keskitie 5, Luopioinen . Suurimpana kiihokkeena on Katajan Lihan joulukinkku. rokotukset, verenpaineen mittaaminen mm. Pikkupaketti mukaan. Aluksi tervetulosanat ja puuropuhe; sitten puurotarjoilu, musiikkipitoista ohjelmaa, seurakunnan tervehdys. Myynnissä kahvia + pullaa. Ti 3.12. Emäntänä ja isäntänä Terttu ja Markku Meurman. 11.00 14.00 Rautahovi, Rautajärvi. klo 17-19. Tervetuloa Pälkäneen Keskustapuolueen kunnallisjärjestön syyskokoukseen tiistaina 10.12.2019. Maanantaina 2.12. Tule ostamaan joulua kotiisi tai koruja joulujuhliin. Kokoonnumme Aitoon koulun ruokalan kabinetissa joka toinen viikko, kulku välituntiovista. Tervetuloa kaikki mukaan ! Aitoon Martat ry Vapaa taidemaalaus. Tied.. 040 584 8404. Aitoossa 15.11.2019 AVPK Hallitus Kukkian Koukku ry SYYSKOKOUS. 19.00 Paloaseman koulutustila, Taidetie 2. Hinta 30 e sis kaiken materiaalin. MTK-Luopioinen Vuosikokous. Poikkea juttelemaan sukututkimuksesta ja muista kiinnostavista aiheista ja kuulumisista. Kangasalan sotiemme veteraanit, puolisot, lesket, tukihenkilöt Tukikohta avoinna. Tervetuloa! Punaisen Ristin Kuhmalahden osasto Syyskokous. Varaa myyntipaikkasi Eijalta 0407268044 ( laita viesti jos ei vastaa) Järj. 18.00 Salmentaan vpk. Esillä sääntöjen määräämät asiat. 18.00 20.00 Lahdenkulman Rantasaunalla. Tervetuloa! KulmaHuone on Kukkian Kädentaitajien ylläpitämä käsityömyymälä, jossa on yhdistyksen jäsenten tekemiä laadukkaita käsitöitä. Su 1.12. Sukututkijoiden kerhoilta Luopioisten Yhdistysnurkassa tiistaina 3.12. mennessä (merimaaheli@gmail.com). Arpajaiset. Tukikohta avoinna tiistaina 3.12. Rauhallisen tunnelman lisäksi tarjolla glögiä, jouluisia torttuja ja suklaisia herkkuja! Joulupukkikin saattaa piipahtaa. klo 14 Irma Mäkimaan ravintolassa Ellintiellä. Su 8.12. Ti 3.12. Myynnissä mm. Vohlisaaren rantasauna TALVIUINTI VOHLISAARESSA. Kokouksen jälkeen Jaakko Ahola MTK-Pirkanmaasta kertoo maatalouden ajankohtaisista asioista. Tule siihen aikaan kun perheellesi sopii. 18.00 20.00 Aitoon Honkala. mennessä 040-8277211/Mirva. La 14.12. Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Pärnun kylpyläja ostosmatkan aikataulu. MLL:n Perhekahvila aina maanantaisin Pirtillä (Keskustie 1) klo. 18.30 Rautahovi. Ke 11.12. Pelaajat saivat esimakua tulevasta muutama viikko sitten hakiessaan maukkaan vierasvoiton pääkaupunkiseudun kirkkaista valoista. Tervetuloa mukaan kaikki Punaisen Ristin toiminnnasta kiinnostuneet! Kahvitarjoilu! Kukkian Kädentaitajat Ry Kukkian Kädentaitajien käsityömyymälä. Rautajärven kyläyhdistys ja koulu Pälkäneen Luja-Lukko, lentopallo Huippukamppailu ja kiehtova kinkkuarvonta. 12.00 14.00. Tervetuloa ! Sotaveteraanien, puolisoiden, leskien ja tukihenkilöiden JOULUJUHLA keskiviikkona 11.12. Jouluisia tarjouksia. Tule yhdessä tunnelmoimaan ja hakemaan oma joulukorttisi! Kukkia-Seura ry Runo Kukkia. 18.00 Kostiakodin Päämaja. Saunomista, hyvää ruokaa ja yhdessäoloa tarjolla. 16.00 Kostia Areena. MTKLuopioisten yhdistys ry:n vuosikokous Rautahovissa keskiviikkona 27.11. Kahviakin voi olla tarjolla. Ei ennakkoilmoittautumista. AIKATAULU: Kyynärö 5.45, Rautajärvi 5.50, Pohja 6.00, Kuhmalahti 6.10, Sahalahti 6.25, Luopioinen 6.50, Aitoo 7.00, Pälkäne 7.20 linja-autoasema. Marttojen virkkausnäyttelyn avajaiset Pälkäneen kirjastolla kello 16. 11. Jouluherkkujen reseptit, suloinen askarteluohje, runot ja joulupakina tuovat iloa jouluaikaan. Ilmoittautumiset pikkujouluihin seuran nettisivujen kautta viimeistään pe 6.12. Kirsi Saksala pu. Ti 10.12. Luopioinen Seuratalo, Seuratie. Ke 27.11. Myymälä sijaitsee vanhassa kunnantalossa entisessä kunnanjohtajan huoneessa. Ratsastusseura PR-88:n pikkujouluja vietetään la 14.12 klo 18 alkaen. Ostamalla Pälkäneen Joulu -lehden tuet paikallista kotiseututyötä. Su 15.12. Lämpimästi tervetuloa joulun odotukseen! Myyntipaikkatied. Pelataan kaksi erää, joissa kummassakin pääpalkintona 30 e lahjakortti kinkun ostoon. Avoinna klo 10 14. Tilaisuuden aluksi on kahvitarjoilu. Valitaan puheenjohtaja, sekä hallitus vuodelle 2020. Ratsastusseura PR-88 ry PR-88 Pikkujoulut. 18.00 Ravintola Panama, Onkkaalantie 74, Pälkäne. Tarjolla runsas herkkupöytä. Su 1.12. Tervetuloa! Hilma & Olga Joulunavaus. Lukko tarjoaa huippukamppailun ohella runsaasti palkintoja tarjoavan jouluarvonnan. Pälkäneen Vihreiden pikkujoulut pidetään ravintola Panamassa, Onkkaalantie 74, lauantaina 7.12. Pälkäneen Vihreät Pikkujoulu. Omat eväät. alkaen. Pärnu, Viro. Ruoat tarjoaa Mll Luopioinen. Lisäksi on yksinlaulua ja puhe, jossa kerrotaan Sappeen koulun suunnittelijasta, Heikki Tiitolasta. 10.30 Sentterissä. TULEVAT Vilpeilän Valpas ry Kontulan perinteiset joulumyyjäiset. Kontula, Sahalahti. Klo 10. MLL Pälkäne Touhutunti. Kahvio ja arpajaiset. Aitoon Vpk ry:n sääntöjen määrämä syyskokous Honkalassa 4.12.2019 klo 18. klo 18.30. Runsasta osanottoa toivotaan. Tervetuloa. Touhutunti Kostian koulun liikuntasalissa joka tiistai klo.17-18. Puhelin palaveriaikana 0400896 606.Jos juominen aiheuttaa ongelmia, huomaat tulleesi oikeaan paikkaan. Tarjolla vihreä menu hintaan 20 e, Pälkäneen Vihreät ry:n jäsenmaksun 29.11. 18.00 Osuuspankin kokoushuoneessa Onkkaalassa. Kahvitarjoilu. Tule juttelemaan ja tapaamaan vanhoja ja uusia tuttuja kahvin merkeissä. AiKa ry Joulun avaus Aitoossa. Tarjolla pientä purtavaa, lämmintä tunnelmaa ja tietysti joulupukki. 17.30 Aitoon koulu Vakkomäentie 3. Perinteinen Puurojuhla Kontulassa Sahalahdella, Pakkalantie 311 perjantaina 13.12. Tämän vuoden viimeinen kuukausitapaaminen. Pe 6.12. 17.00 22.00 Tulikalliontie 54, Aitoo. Kädentaitajien JOULUMAA TULEE TAASEN PYTINKIIN la 30. Ilmottautumiset suoraan Miialle tekstiviestillä 0405694503 Tervetuloa! Kangasalan Seudun Hengitysyhdistys ry Joulukahvit. Lisäksi hierontaa ja jalkahoitoja tarjolla pientä maksua vastaan (25 e). Pälkäneen AA-ryhmä AA Pälkäne. To 28.11. Kokouksessa käsitellään osaston sääntöjen syyskokoukselle määräämät asiat. To 5.12. To 28.11. Ti 3.12. Pälkäneen Martat ry. Omatoimista liikunnallista toimintaa vanhempien kanssa johon MLL antaa välineitä käyttöön liikuntasaliin. SPR-Kuhmalahden osaston syyskokous pidetään Paloaseman koulutustilassa keskiviikkona 27.11
Lyhyt matka Viru-keskukseen ja Vanhaankaupunkiinkin. Teoksen esittelee Mari Laesterä Pälkäneen vanhankirkon suojeluyhdistyksestä. Hän on investoimassa vastaavat huippukalustot myös Satakuntaan, Päijät-Hämeeseen, Keski-Suomeen sekä Pohjois-Savoon. Kysele Erkiltä matkan ohjelmaa. Pasi Vainionperä 26.12. klo 11-14 Rautahovilla Käsitöitä, leivonnaisia, lahjatavaraa… RAUTAJÄRVEN KOULUN TIERNAPOJAT KLO 12. Kitaraja laulukurssilaisten lisäksi esiintymään tulee ukuleleryhmä, joka on syksyn ajan treenannut hyväntuulisen soittimen taitoja Minna Liljedahlin opissa. Ohjelmassa jouluiloa: Yhteislaulua, joulurunoja, maittavaa ruokaa ja torttukahvit sekä joulupukin vierailu. Ostamalla Pälkäneen Joulu -lehden tuet paikallista kotiseututyötä. Heleena 040 7448028 tai heleena.toikka@gmail.com https://palkane.senioriyhdistys.fi/ Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Matka Tallinnaan Europa hotelliin. sahalahtelaisjärjestöt Pälkäneen seniorit ry Yhdistyksen joulujuhla. Europa on hyvätasoinen hotelli kaupungin sydämessä: lähellä D-terminaalia, Nauticaostoskeskuksen vieressä. Tervetuloa! 30.11. MAKSU (merk.EUROPA) ja ilmoittautuminen 10.1.2020 mennessä Erkki Kolu 050 521 1605 Pälkäneen seniorit ry Suurmusikaali Notre Damen kellonsoittaja. ilm. Avaussanat Arja Liutta, puhe kirjailija Tuula Kallioniemi. Pälkäneen Joulu 2019 on ilmestynyt Pälkäne-Seura ry Sammon Kulma Sammontie 3, Pälkäne www.lounaskahvilasammonkulma.fi TERVETULOA! A-oikeudet Tulossa: 3.12. ja eräpäivä 11.12. Ei-jäseniltä 5 e lisämaksu. Muista ottaa pikkupaketti mukaan. Hinta 118 e sisältää lipun, väliaikakahvit ja kuljetukset. Opiston musiikkiillassa kuullaan ”Soivia tarinoita minulta sinulle”. Tällä kertaa ryhmä laulaa tarinan Tonttuvaarista, ja kahdessa muussa kappaleessa saavat ukulelistit säestäjäkseen. TEFLON BROTHERS 18€|22€ 7.12. Nyt reilusti aikaa ostoksiin ja kaupungin katseluun! Matka Tallinnaan 2 yöksi Europa hotelliin. Koululaisten kahvio ja arpajaiset Tervetuloa! palkane.fi Pälkäneen kunta, kirjasto: Arkissa Medelplanin matkassa –kirjan julkaisutilaisuus ja Arkin lehtisalin nimeäminen ti 3.12. To 13.2.2020 14.30 Tampereen Teatteri. Huvit PÄLKÄNE Valkeakoski-opiston kansalaisopistokursseilla Pälkäneellä on musisoitu ja harjoiteltu syyskauden ajan ahkerasti. Jouluherkkujen reseptit, suloinen askarteluohje, runot ja joulupakina tuovat iloa jouluaikaan. Tässä juttutuokiossa selviää, millainen varustelun ja tilan ihme on; keitä ovat hahmot Emma, Ruuskanen, Janatuinen sekä Kolehmainen. ilm. Hinta 120 e, sis. Torstaina 28. Ota yhteyttä Maakunnan Mattiin: 050 597 9303 matti.pulkkinen@pirkanmaanlehtitalo.fi TIISTAINA 3.12.2019 15.30-16.00 Yrittäjä, toimitusjohtaja HEIKKI RANTALAIHO Maakunnan Matti jututtaa Pirkanmaalle ”autojen ambulanssin” eli huippuunsa varustetun tiepalveluauton tuonutta hinausalan yrittäjää Heikki Rantalaihoa. Pälkäneen Joulussa muistellaan nyt talvisotatalvea 1939-40, tutustutaan Pälkäneen kylien historiaan, kurkistetaan kuluneen vuoden tapahtumiin ja kerrotaan kiinnostavia henkilötarinoita. Vankkaa pälkäneläistä musiikkiperinnettä edustaa matineassa Enni Kyttäsen johdolla esiintyvä Pälkäneen laulumiehet ryhdikkäässä rivistössään. UNIKLUBI 14€ | 18€ kaikki tapahtumat >> www.sappee.fi Oikeudet muutoksiin pidätetään Bändi-iltoina narikkamaksu 2,50 € 30.11. Ti 17.12. klo 18.00. ja eräpäivä 14.1.2020 Heleena 040 7448028 / heleena.toikka@gmail.com TUOREIMMAT Pälkäneen jouluinen lukupaketti on ilmestynytI Kotiseutulehti Pälkäneen Joulu on myynnissä eri myyntipisteissä ympäri kuntaa viikosta 48 alkaen. 15.00 Nuijantalo. Viim. Ennakkoarvostelut ovat olleet loistavia ja lavastukset ovat mahtavia. Matka vain jäsenille. Mukaansatempaava tarina rohkeudesta ja sorrosta, vihasta ja rakkaudesta. Viim. Paikalla ovat myös tekijät Susanne Müller-Baji ja Anja Mattila-Tolvanen. Ohjelmassa on lisäksi viuluesityksiä. KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti TULOSSA JA MENOSSA 17 Huvit Lautakunnat Rautajärven Joulumyyjäiset Su 1.12. Luvassa on myös muutama jouluinen yhteislaulu yhdessä yleisön kanssa. HESAÄIJÄ 14€|18€ ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLA Sahalahdella juhlatalo Kontulassa 6.12.2019 klo 12 jumalanpalvelus kirkossa klo 10, kahvitarjoilu Kontulassa klo 11Juhlapuhe: kouluneuvos Antero Lahtinen Musiikkia: Iida Saarinen ja Elina Mäkelä, Sariolan koulun 3.-4.lk. matkat, hotelliyöpymisen aamiaisineen. Hinta 45 euroa. Tapahtumat sijoittuvat 1400-luvun lopun Pariisiin. Ikaalisten Matkatoimisto. Vastuull. Laitikkalan lauluryhmä Laila ilahduttaa vivahteikkaalla esityksellään myös seurakuntatalolla. ANTTI KETONEN 18€|22€ 31.12. marraskuuta kello 19 luvassa on yhteinen musiikki-ilta Pälkäneen seurakuntatalolla, jonne kuulijatkin ovat lämpimästi tervetulleita. UNIKLUBI 14€|18€ 5.12. Rantalaiho pitää palvelunsa tärkeimpänä pointtina sitä, että pulaan joutunut autoilija tulee autetuksi tien päällä, että hän voi jatkaa turvallisesti matkaansa eteenpäin. Illan aikana kuullaan sooloesityksinä pianomusiikkia, muun muassa Meksikon pikajuna sekä Rosvolaulu . Tapaninpäivän tanssit klo 17 Pispalansällit ja Sini-Rytmi 7.2. Ma 10.2.2020 Ke 12.2.2020 Tallinna. HauliBross UUDET AUKIOLOAJAT: MA-PE 9 16 • LA-SU SULJETTU Maakunnan Matti ja Pirkanmaan Mainiot Ole kuulolla SUN Radion taajuudella tiistaisin kello 15.30 – silloin on luvassa mielenkiintoisen pirkanmaalaisen osaajan haastattelu. matkanjärj. Laila toimii niin ikään Minna Liljedahlin johdolla
Nimittäin niin myrskyisät taputukset sai Aitoo-Kaukkala kyläyhdistys AiKa ry:n puheenjohtaja Paula Syväniemi kutsuessaan kyläläisiä mukaan yhteiseen rintamaan. Juuri Aitoon kyläkoulu oli se ratkaiseva tekijä, mikä sai heidät muuttamaan Kukkolaan kymmenen vuotta sitten. Suunnitelman mukaan vahvistetaan yhteistyötä ja viestintää kylän yhdistysten ja yritysten kanssa. Postimerkit korviin Puodissa poikkeavien asiakkaiden valintaa helpottaa se, että tuotteet on ryhmitelty kauniisti ja selkeästi esille. –Kangasalta käy ihmisiä, Tampereelta ja Pälkäneeltä. Suunnitelma toteuttaa visiot Kyläyhdistys tekee töitä toteuttaakseen vision, unelman, jossa Aitoo on elinvoimainen ja viihtyisä kylä lapsille ja aikuisille. –Ja meillä on aika hyvä maine, naiset lisäävät. – Nyt tarvitaan taas meitä kaikkia yhteistyöhön. Mikä sitten saa asiakkaita tulemaan puotiin omaa kylää pidemmältä. Aina hyvin kauppansa tekeviä sukkia, lasten pikkusukista miesten reiluihin saapassukkiin, on tänä vuonna myynnissä tavallistakin näyttävämpi valikoima. Mitä. – Vaikka kuntatalouden yllä leijuu tummia pilviä, niin nyt on ansaittu juhlahetki, Teittinen sanoi. Puheiden jälkeen päästiin kahvipöytään.. Kun suklaat on niiden sisältä syöty, tuutin voi ripustaa siinä olevasta lenkistä vaikka eteisen naulakkoon harjan säilytystilaksi. Ensimmäisen kerran omia töitään, kauniita postimerkkikorvakoruja, on tuonut myyntiin vuoden verran Sahalahdella asunut Henriikka Vuorma . Kyläkoulu vetää muuttajia Lauantaina Honkalassa pidetty kyläjuhla veti runsaasti kaikenikäisiä osallistujia. Yhteisestä juhlasta lisää intoa Aitoon kehittämiseen Karoliina ja Markku Santala juhlivat yhdessä lastensa Hildan, Hilman ja Elman kanssa. – Profiloidaan Aitoota entistä vahvemmin lasten ja perheiden kylänä sekä vahvistetaan yhteistyötä koulujen kanssa, Paula Syväniemi korosti suunnitelmaa avatessaan. Toimintaa ohjaa vuodelle 2020 laadittu markkinointisuunnitelma. MAIJA NIEMINEN-PESSI Henriikka Vuorma tekee postimerkeistä korvakoruja. Myös se, että työt ovat ehdottoman laadukkaita, Humpas ja Ylinen tietävät. Sukkia on tänä vuonna mynnissä erityisen paljon. Myymälä on avoinna maanantaista lauantaihin huipentuen sunnuntaiseen ja samalla viimeiseen palvelupäivään 22.12. Sähköposti toimitus@shl.fi • puhelin 010 5844 470 AITOO Pirkanmaalla Vuoden kyläksi valitun Aitoon väki on hyvin valmis jatkamaan taistelua kylän elinvoimaisuuden ja alakoulun säilymisen puolesta. Samalla koko puoti tarjoaa myös runsaasti silmänruokaa. Tulevan joulun alle tuo yhteinen tila järjestyi apteekin muuton jäljiltä tyhjäksi jääneeseen huoneistoon. 18 KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti TULOSSA JA MENOSSA Kuka. Milloin. Joulupuodin emännät tietävät, että pukinkonttien täyttäjiä tulee ostoksille niin läheltä kuin kaukaakin. Käyttötavaraa tarpeeseen Joulupuoti avautui viime torstaina jo kuudennen kerran elävöittämään joulunalusaikaa Sahalahden keskustassa. –Näiltä päällystetyiltä henkareilta paidat eivät pääse valumaan pois, Tuija Ylinen esittelee toista uutuustuotetta. Missä. –Edulliset hinnat, persoonalliset tuotteet. Kyläkoulun olemassaolo on perheelle niin ratkaiseva asia kodin sijainnin kannalta, että kyläkoulun mahdollinen lakkauttaminen voi saada heidät muuttamaan uuteen osoitteeseen. – Ympäripyöreitä vastauksia on saatu, Karoliina Santala huokaa. Ostettavaa on tarjolla kaikkiaan 26 sahalahtelaiselta kädentaitajalta, joiden joukkoon lukeutuu nyt myös hunajatuottaja. Nelilapsisen perheen kaksi vanhinta tytärtä käy Aitoon alakoulua, jota lasten äiti kehuu sisäilmaltaan puhtaaksi ja mukavan pieneksi kouluksi. Joulupuodista pukinkonttiin sahalahtelaisten kädentaitajien töitä Huovutetut konvehtituutit ovat yksi tämän vuoden uutuuksista. Myymälässä on mattohuone ja puutöiden huone, kortteja joka tilanteeseen, pöytäliinoja, kynttilöitä ja kasseja, lähituotteita lahjaksi ja omaan käyttöön. Myös kunnanjohtaja Jussi Teittinen kävi onnittelemassa yhdistyksiä ja kehottamassa väkeä nauttimaan juhlasta alakoulua uhkaavasta lakkautuksesta huolimatta. Sahalahtelaiset kädentaitajat tuovat tuotteitaan myyntiin saman katon alle, saavat varastojaan pienemmiksi ja pääsevät taas työstämään uutta. Yksittäisten ihmisten panostus ei riitä, vaan nyt näytetään koko Aitoon voimin, Syväniemi innosti tilaisuudessa, jossa juhlittiin kylän saamaa tunnustusta ja kymmenen vuotta kylällä toiminutta Martta-yhdistystä. – Koko ajan pitää olla hereillä, että kylä säilyy elinvoimaisena, Syväniemi muistutti. Idea postimerkkien käyttämisestä muutoin kuin kirjeen tai kortin päällä juontaa juurensa Budapestin matkaan. Sinikka Kyösti (vasemmalla) ja Hanna Keino palkittiin pronssisella ansiomerkillä. Yhdistysten ja yritysten keskinäinen yhteydenpito ja yhteistyö ovat myös tärkeitä kehittämisen kohtia. Perheen vanhemmat ovat kumpikin keskustelleet kunnanvaltuutettujen kanssa koulun lakkauttamisasiasta. MAIJA NIEMINEN-PESSI SAHALAHTI – Minä kun noita kortteja teen, niin mihin minä niiden kanssa joutuisin, jos en välillä saisi kortteja myytyä. Aitoon naapurikylästä Kukkolasta mukana juhlimassa oli Karoliina ja Markku Santalan perhe. –Tykkään luontoaiheisista korvakoruista, mutta niitä ei saa Suomesta, kertoo Vuorma, joka keksi tehdä itse mieleisiään korviksia ostamistaan postimerkeistä. – Tärkeätä on, ettei ajatella vain oman kylän näkökulmasta, vaan ajatellaan aluetta kokonaisuutena. Uuden taidon opetteluun hän etsi tietoa netistä. Sitten voin taas tehdä uusia, kuvailee tuottoisaa harrastustaan Pirjo Humpas , joka on avannut joulupuodin Sahalahden keskustaan yhdessä Tuija Ylisen kanssa. Kiinteistönvälitystyötäkin on luvassa, kun kyläyhdistys markkinoi tontteja sekä vapaita taloja ja asuntoja. Samalle idealle pohjautuu koko joulupuodin toiminta. Yhdistys pyrkii kohti unelman toteutumista yhteistyön, profiloinnin ja markkinoinnin avulla. Hannu Järvisen uutuustuote vetää tekijän tietämän mukaan kuusi kaljaa ja makkarapaketin. –Ostin sieltä kauniita postimerkkejä ja ajattelin, että niitä ehkä voisi hyödyntää jotenkin. – On mietitty vahvasti, että laitetaanko talo myyntiin, Karoliina Santala kertoi. Kolme vuotta sitten kyläyhdistyksen johtoon valittu Aitoon kesäasukas painotti myös yhteistyön tiivistämistä Kukkian kylien kanssa. Kostian koulussa Karoliina Santalaa huolettaa lasten joutuminen isoihin opetusryhmiin
asti uusiin kotimaan tilauksiin. fi/ l a h j a 3 kk määräaikainen täystilaus 29 € (norm. 75?€) Tallenna Tallenna Anna lahjaksi joko PIMEYS PYSY KUULOLLA! PAIKALLISET SUOSIKKIKANAVAT VALTAA black friday 29.11. 20 KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti Paperilehti kotiin kannettuna joka keskiviikko Digilehti aina tiistaisin – siis jo ennen paperilehteä Sydän-Hämeen Lehden Raitti-sovellus (iOS ja Android) shl.fi:n jatkuvasti päivittyvä uutisvirta ja lehden kaikki digitaaliset sisällöt Sydän-Hämeen Lehti on lahja, joka ilahduttaa läheistäsi pitkään Kaikki tämä sisältyy täystilaukseen: tai Tarjous on voimassa 24.12. T i l a a l e h ti l a hj ak si o s oit tees s a s hl . PIMEYS PYSY KUULOLLA! PAIKALLISEN LEHDEN VALTAA black friday 29.11.. 49?€) 6 kk määräaikainen täystilaus 55 € (norm
Minitytöt voittivat kahdesti Kangasalla, lauantaina pelit jatkuvat Alastarossa. divisioonassa. Sarjaa puhtaalla pelillä johtava RaLu lähti kuitenkin otteluun ennakkosuosikkina. Miten kävi : PäLuLu – BC Sisu 46-25. KORIPALLO Pälkäneen Luja-Lukon 2008-syntyneet koripallotytöt ottivat viikonloppuna kaksi selvää voittoa. Mikä ottelu: PäLuLu – BC Sisu 2008-syntyneiden minityttöjen ll-div. Kuva: Terhi Pfäffli.. LoKoKon isännöimällä sarjaturnauksella. ark. Onkkaalantie 102, p. 9-18, la 9-14. KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti YLLÄTTÄVÄN HELPPOA! Kankaanmaantie 6, 36600 Pälkäne Av. Onnistuja : Josefiina Rinnevuori pelasi ehjän ottelun onnistuen hyvin puolustuspäässä ja viimeistelemällä hyvillä heittoprosenteilla 24 pistettä. Olemme vähän liian kilttejä.” RaLun valmentaja Tomi Ingman Entä nyt . Pälkäneen tytöillä oli aikaa valmistautua seuraavaan peliin 45 minuuttia. P. Sunnuntai 1.12. klo 10 Tampere UKK-Instituutti, Pirkanmaan Keskustan syyskokous, kansanedustajat Jouni Ovaska ja Arto Pirttilahti, klo 11paikalla puheenjohtaja Katri Kulmuni, klo 13 Ylöjärvi kauppakeskus Elo, Katri Kulmuni, Jouni Ovaska ja Arto Pirttilahti klo 14.30 Tampere Pala Café Finlayson, Katri Kulmuni, Jouni Ovaska ja Arto Pirttilahti Minitytöille täydet pisteet Kangasalla RaLu otti nihkeän voiton URHEILU Raholan Pyrkivän ja Pälkäneen Luja-Lukon alle 19-vuotiaiden koripallonaisten yhteisjoukkue RaLu jatkaa edelleen puhtaalla pelillä valtakunnallisessa 1. Av. Perjantai 29.11. P. 0400-202229 SAARIS-SÄHKÖ OY Ylijännitesuoja Takojantie 1, p. Onnistuja: Kerttu Huhtala heitti 8 pistettä hienoilla kaukoheitoilla. Kysymysmerkki Pyrintö Mikä ottelu : Pyrintö – PäLuLu Ennakkoasetelma : Pyrintö on iso kysymysmerkki: minkälaisella joukkueella tulee tällä kertaa vastaan. VUODEN 2020 RAKENNUSOHJELMA ON SUUNNITTELUSSA. 9,90 M ak sa ja : Ke sk us ta n ed us ku nt ar yh m ä Järkivihreyden aikaan. Miten kävi : RaLu – PuHu 80–73 (22–23, 21–17, 19–15, 18–18) Ratkaisu : PuHu aloitti pelin juoksemalla hyvin kenttää ja käyttämällä tehokkaasti siirtymähyökkäyksensä. klo 15 Orivesi K-market, glögitarjoilu, Jouni Ovaska ja Arto Pirttilahti klo 17 Lempäälä Kotokampus, takkahuone, keittoja kahvitarjoilu klo 16-, Arto Pirttilahti klo 18.30 Toijala ABC, vt 3, Arto Pirttilahti Tule kertomaan ja keskustelemaan arkijärkisistä ratkaisuista luonnon ja ilmaston suojelemiseksi. Entä nyt : Sarja jatkuu Alastarohallilla 30.11. 0400 547 492 KAHVILA-RAVINTOLA ELOTÄHKÄ HERKULLINEN KEITTOLOUNAS Maukas keittolounas ma-pe alkaen klo 11 KAIKKI OHUTLEVYTYÖT TILAUKSESTA! Meiltä mm. Toisella puoliskolla näytti hetken, että RaLu menee menojaan, kun joukkue karkasi 13 pisteen karkumatkalle. Muutenkin pelin ensimmäisellä puoliskolla RaLun puolustus oli näennäistä, ja vastustajan annettiin ottaa ne ratkaisut, mitä he halusivat. Ensimmäinen puolisko merkattiin kuitenkin hyvän viimeistelyn turvin Ralulle 43–40. RaLun sarjapelit jatkuvat ensi lauantaina Äänekosken Huimaa vastaan vieraspelillä. Miten kävi : Pyrintö – PäLuLu 34-54 Ratkaisu : Luja-Lukon upea syöttöpeli sai Pyrinnön joukkueen sekaisin ja Taimi Raivion sekä Sonja Tuholan heitot upposivat hienosti. Kangasalla Ennakkoasetelma : LujaLukko hoitaa BC Sisun, koska edellisestä kohtaamisesta voitto ilman joukkueen ykköstakamiestä Taimi Raiviota, joka oli nyt kokoonpanossa. 50€ Takojantie 2, p. PuHu pääsi kuitenkin vielä kolmen pisteen päähän, kunnes Jaana Järvisen ja Sanni Tuomelan peräkkäiset onnistuneet kolmen pisteen heitot neljännellä jaksolla katkaisivat vastustajan selkärangan. 020 7630840 FIINA/ TMI ANNIKKI WESTMAN LIIVIT! Hyvä valikoima kaarettomia ja kaarellisia liivejä alk. Kommentti: ”Ennakkosuosikin asemassa pelaaminen ja pelin ”tappaminen” tuottaa tuskaa. Mikä ottelu : Tesoman palloiluhallissa Tampereella pelattiin lauantaina 23.11. alle 19-vuotiaiden naisten valtakunnallinen 1-divisioonaottelu RaLu – Pussihukat (Vantaa) Ennakkoasetelma : Sarjassa kolmantena ollut PuHu oli avannut kautensa hyvin, häviten kauden viidestä ensimmäisestä pelistä ainoastaan yhden. 020 7579191 PÄLKÄNEEN APTEEKKI APOBASE CREME TAI OILY CREME, 250 g Keskirasvainen kuivalle ja herkälle sekä rasvainen erittäin kuivalle iholle. 050 434 7858 7,00 Rautajärventie 5, 36910 Rautajärvi, 040 7268044 Peltikuja 9, 36120 Suinula, 040 5096368 KS-PELTI OY PÄLKÄNEEN VALOKUITU OY Valokuituliittymä Keskustie 5, Pälkäne. Ratkaisu : BC Sisun screenpelaaminen ei tuottanut toivottua tulosta ja Pälkäneen kova puolustus hoiti homman kotiin. Onnistuja : Anni Haimi jatkaa kovassa kunnossa, saldona 14 pistettä. ark. Ota yhteyttä! NYT ON OIKEA HETKI LIITTYMÄSOPIMUKSELLE. uunineduspellit, liesikuvut, kaikki listat ja piipunpellit. 7.30-17, la 8.30-14. Oho : Eini Hietalan kolmannen jakson viime sekunnilla heittämää koria ei hyväksytty, vaikka pallo selkeästi lähti käsistä ennen summeria. klo 18 Kangasala Osuuspankki, Kangasalan Keskustan syyskokous, kansanedustaja Jouni Ovaska Lauantai 30.11
Kysymys SB Lujan syntymisestä saa kuitenkin pienen pohdinnan jälkeen vastauksen. JANI OKSANEN Pasi Nurmen pelinumero jäädytettiin Kostia-areenalla. Kulut olisivat nousseet roimasti, kun turnaukset olisivat vaihtuneet yksittäisiin peleihin – joita liitto ei olisi antanut pelata Luopioisissa. – Nousu kolmosdivisioonaan oli huikeimpia saavutuksia – jatkoajalla voitto ja nousu, jota oli haettu monta vuotta. Kakkosdivisioonassa Luja ei lopulta pelannut otteluakaan. Sitten tapahtui jotakin. Pahnanpohjimmaisten joukossa aloittanut Lujan ”kokemusjoukkue” XO kyykytti alkuun muita joukkueita mennen tullen, mutta pikku hiljaa erot tasoittuivat. ”Ketään ei jätetty yksin kaukalossa tai sen ulkopuolella” SB Luja: Kunniapaikalle paitansa saanut Pasi Nurmi uskoo pienenkin voivan menestyä joukkueena SB Lujan ihmenousu loksautti leuat auki SALIBANDY – En minä enää muista, Pasi Nurmi hymähtää. Eikä kukaan hullu kai liigaan asti haluaisi lähteä viheltämään, jos se homma olisi ihan pelkkää kuraa. Pääsimme Lujan jaostoksi, ja taisi olla vuosi 2001, kun pelasimme ensimmäisen kauden miesten sarjassa, Nurmi muistelee. Nurmi sanoo, että veri ei vedä pelaamaan ainakaan tällä hetkellä. Kolmosdivisioonaa johtava Vincemus karkasi avauserässä 1–3-johtoon ja kahden erän jälkeen tilanne oli pälkäneläisittäin lohduttoman oloinen 1–6. Tunnelma niin kentällä kuin katsomossakin oli juhlapelin arvoinen. Samoihin aikoihin erotuomaritoiminta oli alkanut vetää Nurmea puoleensa; hän oli ehtinyt viheltää joitakin pelejä kakkosdivisioonassa. Tuomari kuitenkin tekee oman päätöksensä alle sekunnissa. – Kaikki olivat tasa-arvoisia eikä ketään jätetty yksin kaukalossa tai sen ulkopuolella. – Sakki rupesi kyselemään pelaamaan alasarjoihin, joissa touhu oli yksinkertaista. Ensimmäinen oli tiedossa jo etukäteen, mutta toinen yllätti lopulta SB Lujan pelaajatkin. Kuva: Hannu Söderholm. Nurmi uskoo menestyksen taustalla olleen hyvien puitteiden lisäksi se, että Luja pelasi aina joukkueena vailla suuria tähtiä. – Yhtään peliä ei pelata, jos ei ole tuomareita. – Vuosituhannen vaihteessa pelasimme Seuratalolla ja Luopioisten liikuntahallilla höntsää, ja silloin heräsi ajatus oman joukkueen perustamisesta. Hyvä tuomari on äärettömän hyvä pelinjohtaja, mikä on vaikeaa. Osasyy sille on tuomareita kohtaan yleistynyt asenne, joka on levittäytynyt eri lajien korkeilta sarjatasoilta aina alasarjoihin ja junioripelaajien yleisöön asti – tuomaria voi aina haukkua. Uuden areenan myötä edustusjoukkueenkaan ei enää tarvinnut antaa muille tasoitusta harjoittelussa – yksilöharjoitusten sijaan tila antoi myöten myös joukkueen yhteisten kuvioiden sekä ylivoimaalivoimapelin hiomiseen. Lisäksi hän osaa tulkita peliä ja on tasapuolinen ja reilu, Nurmi summaa. Päätavoitteena oli nauttia pelaamisesta yhdessä porukalla, joka oli jo treenannut ja pelannut yhdessä liki 20 vuotta. – Kun tähdet ovat kohdillaan ja tehdään töitä, voidaan nyt sanoa, että kaikki meni kuten pitikin. Ja olisihan se hienoa, jos Kostia-areenalla vielä pelattaisiin kakkosdivisioonaa. Toivottavasti se ihmeellisyys jatkuu. Yhdestä joukkueesta touhu paisui mittasuhteiltaan yllättävän suureksi, kun seura sai käyttöönsä Regon vanhan teollisuushallin tilat. – Puolivaloilla ei lähdetä minnekään. Harjoituksia ei ollut, eikä niitä sinänsä tarvittukaan. – Tilanteita katsotaan aina oman joukkueen lasien kautta. Pelaajat olivat lojaaleja toisilleen ja uhrautuivat toistensa puolesta. 22 KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti URHEILU Lähetä kuulumisia kisakentiltä! Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi • sähköpostiin toimitus@shl.fi • puhelimeen 010 5844 470 SALIBANDY Lauantaina Kostia-areenalle saapuneet saivat todistaa kahta ikimuistoista tapausta. Mahdollisiin vieroitusoireisiin on toki auttanut erotuomareiden valmennustoiminta, jossa hän on ollut yhä tiiviisti mukana ja pysynyt siten lajin parissa. SB Luja latoi päätöserässä kahdeksan maalia, joista voittomaaliksi jääneen 9–8-osuman reilu minuutti ennen ottelun loppua. Nurmi muistelee, että vuosituhannen alussa oli ilmassa arveluja siitä, että salibandy hiipuu pois muutaman vuoden alkuinnostuksen jälkeen. – Siinä alkoi huomata, että paikat rupeavat hajoamaan ja nuorta pelaajaa painaa ohi vasemmalta ja oikealta. Snipersia vastaan peli oli 1–1 vielä avauserän jälkeen, mutta Luja vei toisen erän maalein 2–6. Meillä oli kuitenkin jo sillä kaudella ollut joukkueen kokoamisessa ongelmia ja itselläni oli jo kauden alkaessa päätös tehtynä siitä, että tämä oli nyt tässä. Kauden ensimmäisen kotiturnauksen avauspelissäkin Luja ratkaisi pelin yhden erän hurmoksella. – Harmittihan se – nousu oli koko joukkueen yhteinen unelma. – Lujassa oli suurimmillaan yli 150 harrastajaa ja 140 lisenssipelaajaa, parhaimmillaan miehillä oli kolme joukkuetta ja naisilla kaksi. Viime kauden jälkeen Nurmi päätti antaa pelaamisen olla. Luja-pioneeri Pasi Nurmen ennalta sovittu paidanjäädytysseremonia näytti aiheuttavan usein nähdyn ilmiön, jossa kotijoukkue jää juhlahetken jälkeen niin sanottuun pukumoodiin ja vierasjoukkue vie pisteet mennessään täyden katsomon harmiksi. Tuomarin onkin usein ammennettava motivaationsa jostakin muusta kuin kiitollisesta palautteesta – vaikka sitten korvaamattomasta asemasta. Tässä on ollut mukana paljon ihmisiä – kahvionpitäjistä pallonkerääjiin – tekemässä jotain ihmeellistä. Luja-Lukko Areena pyhitettiin ainoastaan salibandyn käyttöön. Se alkoi näkyä tuloksissa: Lujasta tuli varteenotettava vastus ylempien sarjatasojen joukkueille Suomen cupissa ja Luopioisten salibandy-ylpeys hiipi hiljalleen sarjaportaita ylemmäs. Nurmi ei osaa sanoa syytä sille, miksi ”pienen paikkakunnan” joukkue eteni pitkälti omavaraisesti hyvinkin korkealle salibandyhierarkiassa ja loi ympärilleen kovan salibandybuumin. Peli onkin muuttunut vuosien varrella fyysisemmäksi, kontrolloidummaksi ja nopeammaksi, ja joukkueet ovat enemmän ja enemmän valmennettuja yhä nuoremmista alkaen. Ei tarvinnut kuin ilmoittaa joukkue sarjaan ja olla paikalla peleissä. Myös kakkosdivisioonaan nousu oli mahtavaa, Lujaa valmentanut Nurmi innostuu. Niinpä joukkueen kotikenttä sarjapeleille olisi käytännössä pitänyt löytää Tampereelta. Pisteet irtosivat lopulta 7–10-voitolla. Tuomareiden auttaminen urallaan eteenpäin on Nurmelle nykyisin palkitsevampaa kuin otteluiden tuomitseminen. Monitoimimies ehti toimia seuran perustajan roolin jälkeen ainakin maalivahtina, puolustajana, hyökkääjänä, joukkueenjohtajana, valmentajana ja jaoston puheenjohtajana. – Kai se oli jotakin luopioislais-rautajärveläis-aitoolaista hulluutta, hän nauraa. Sarjakärki Vincemus taipui huikean pelin jälkeen tavalla, joka toi salibandyasiantuntijoille mieleen KU-68:n kakkosjoukkueen taannoisen ”Keikyän ihmeen” – joskin kuutosdivisioonassa ihmeitä tunnetusti sattuukin useammin kuin korkeammilla sarjatasoilla.. SB Lujan ensimmäinen kotiturnaus tällä kaudella tarjosi kotiyleisölle kaiken mahdollisen ja vähän ylikin. Sivurooli ja päärooli Kun Lujan edustusjoukkueen pelaajarunko koki nuorennusleikkauksen, myös Nurmi jätti pelaamisen – hetkeksi. Nurmi uskoi, että sarjan asettamat vaatimukset joukkueen johtamiselle ja samanaikaiselle salibandyjaoston pyörittämiselle olisivat olleet liikaa miehelle, joka ei ole tottunut tekemään asioita puolivillaisesti. Pieni ihme. Luja päätti jäädä kolmosdivisioonaan
Polvivaivoista kärsinyt Jere Puolakka passasi pari erää lupaavasti. KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti ILMOITUKSIA 23 Vedenkulutus m 3 /v Perusmaksu Talousvesi e /kk alv 0% Jätevesi e /kk alv 0% Talousvesi e /kk sis. Lukko kaappasi täyden pistepotin vaikeuksien jälkeen. Valtuuston kokousta voi seurata valtuustosalissa tai verkossa: kangasalansanomat.fi/boksi. kärkisijoista yhtä lailla kamppaileva LP Viesti. päivänä joulukuuta 2019 kello 18.00. Kangasalalaisjoukkue jatkaa kärkisijojen havittelua viikonloppuna Orivedellä kahdeksantena majailevaa OrPoa vastaan. Ohjaajana on Pia Krutsin. Akseli Viitala koppasi neljä torjuntaa. Pälkäneläiset eivät mahtaneet takavuosien maajoukkuetähdelle mitään vieraillessaan isänpäivänä Vilppulassa. Valkeakoskelaisjoukkue oli jäänyt syksyn mittaan ilman erävoittoa vain Lukkoa vastaan. Pälkäneläiset heräsivät pelaamaan toisen erän pahan mahalaskun jälkeen ja saivat pysäytettyä Isku-Veikkojen hurmoksen. 2.12. Pääkaupunkiseudun ylpeys on hävinnyt toistaiseksi vain pälkäneläisille. 032 55 66 77 www.askosaari.fi Varastossa runsas valikoima turvallisia ja laadukkaita nasta/kirkarenkaita! Hyviä tarjouksia, tule kaupoille! Nokian, Bridgestone, Goodyear, Michelin, Sava, ym... Isku-Veikot himoitsi tavallista kiihkeämmin paikallisvastustajan päänahkaa. alv 24% 0-300 m 3 5,70 7,07 8,55 10,60 300-1000 m 3 11,40 14,14 17,10 21,20 1000-2000 m 3 22,30 27,65 33,45 41,48 2000-5000 m 3 43,60 54,06 65,40 81,10 > 5000 m 3 84,90 105,28 127,35 157,91 21.11.2019 KANGASALAN VESI -LIIKELAITOS Vesimaksut 1.1.2020 alkaen alv % sis.alv 24 % Puhdas vesi 1,47 €/m 3 1,82 €/m 3 Jätevesi 2,55 ” 3,16 ” Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 www.kangasala.fi Valtuusto kokoontuu valtuustosalissa, Kangasala-talo, Kuohunharjuntie 6, maanantaina 9. 27.11.2019 Hanna Laine, valtuuston puheenjohtaja Kaupunginjohtaja tavattavissa kaupunki-infossa Tule keskustelemaan ajankohtaisista asioista kaupunginjohtaja Oskari Auvisen kanssa keskiviikkona 4.12.2019 klo 16.30 18 kaupunki-infoon Lentolan Prismaan. Ennakkoasetelma: Viime kaudesta tuntuvasti vahvistuneen Isku-Veikkojen vaarallisuus oli tasan ja tarkkaan Lukon tiedossa. Miten kävi: Lukon piti hakea 3–1 (25–20, 16–25, 25–16, 25–21) -vierasvoitto poikkeuksellisen syvältä. Sen pääpalkintona on tutusti Katajan Lihan lahjoittama joulukinkku. LP on pisteen päässä sarjan kakkossijaa hallussaan pitävästä Kuusamon Pölkystä. Poistoaineiston myyntiä Arkin aukioloaikoina. Sarjakärki Ploki on neljän pisteen päässä kangasalalaisista, mutta sillä on myös yksi ottelu enemmän pelattuna. Kirja on myytävänä julkaisutilaisuuden lisäksi mm. Yleisölle tarjotaan hienon kamppailun ohella mehevä arvonta. Kolmannen ja neljännen erän hyökkäysprosentit nousivat ”lukkomaisiksi” – paljon pisteitä, vähän virheitä. Myös vanhemmat sisarukset ovat tervetulleita mukaan. Kirjaston puhelin 040 356 3661. Entä nyt. Kaikkein pienimmille mukaan oma alusta. Kokouskutsu, esityslista ja pöytäkirja tulevat nähtäville kangasala.fi-verkkosivuille. SISÄMAALAUS YKSIÖ 1000€ KAKSIO 2000€ KOLMIO 3000€ NELIÖ 4000€ www.sorcolor.fi 029-1700469 TALVIRENKAAT Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma Tampere P. Lauantaina 30.11. kirjastossa, Aapiskukossa ja Nuijalla. Seuraa meitä somessa: Facebookissa: facebook.com/ sydanhameenlehti Instagramissa @shlehti#sydis Vehjemies Twitterissä @SHLehti #Vehjemies #sydis. Pitkäjärvellä LP pelaa ennen joulutaukoa vielä kahdesti: 7.12. Tähän oli varauduttu. Isku-Veikot pani meidät ahtaalle hyvällä ja suhteellisen vähävirheisellä pelillä.” (Lukon valmentaja Heikki Kosonen) Oho! Lukko on hävinnyt toistaiseksi vain Matti Hietaselle. klo 18.00 Medelplanin matkassa –kirjan julkaisutilaisuus ja Arkin lehtisalin nimeäminen Tilaisuuden ohjelmassa: Tervetulotoivotus Seija Heikkilä Avaussanat Arja Liutta Juhlapuhe Tuula Kallioniemi Kirjan tekijöiden puheenvuorot Susanne Müller-Baji Anja Mattila-Tolvanen Teoksen esittely Mari Laesterä Musiikkiohjelmaa Valkeakosken musiikkiopiston opettaja Kati Pylkkönen ja viulistioppilaat Nea Granroth, Eevi Lehtinen, Miina Lehtonen ja Viola Raatikainen. Kuljetukset: Pälkäneen torilta klo 13.15, Aitoo Honkala klo 13.30 Rautajärven Elotähkän edestä 13.20, Luopioisten K-Market 13.25 Ilmoittautuminen kuljetuksiin 2.12. Joni Sokka tuli liberoksi kolmanteen erään ja rauhoitti joukkueen peliä. klo 9.30 Lorukylpy Pääkirjasto Arkissa loruttelua ensisijaisesti – 3 –vuotiaille ja heidän vanhemmilleen. mennessä, sähköpostilla elina.heinonen@palkane.fi tai puhelimitse 050 3060 438 palkane.fi Kunnat Luja-Lukko haki vierasvoiton syvältä LENTOPALLO Valkeakosken Isku-Veikot metsästi ahnaasti Luja-Lukon päänahkaa lentopallon kakkossarjassa, mutta pälkäneläisvieras ei taipunut synkästä toisesta erästä huolimatta. joulukuuta. vieraaksi saapuu juuri OrPo ja perjantaina 13.12. Myös erikoisvanteet ja asennukset! Kangasalan kaupunki tiedottaa Kunnat Työsuorituksia Myydään palkane.fi Pälkäneen kirjaston tapahtumia: Tiistaina 3.12. 10 ensimmäistä ilmoittautujaa mahtuu mukaan. Rohkeasti pelannut PuijoWolley kaatui tiukahkon väännön jälkeen lukemin 1–3 (17–25, 21–25, 25–20, 22–25). Vakuuttavasti: Päätöspelin panoksena kärkipaikka LP hiipi voitolla jo kolmanneksi LENTOPALLO LP Kangasala nousi Mestaruusliigassa kolmanneksi haettuaan kolme pistettä Kuopiosta. Tervetuloa! Tilaisuudessa kahvitarjoilu. Tervetuloa Arkin tapahtumiin! Itsenäisyyspäivän juhla Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry sekä Pälkäneen kunta toivottavat tervetulleeksi itsenäisyyspäivän juhlaan Sappeen koululle 6.12 klo 14 alkaen. Kommentti: ”Voiton eteen piti vääntää kovaa. Lukon syyskausi huipentuu perinteiseen kinkkupeliin 1. Lorukylvyssä tutustutaan sanataideopettajan johdolla sekä perinteisiin että uusiin loruleikkeihin taputellen ja tömistellen, kuiskutellen ja keinutellen. Lentopallon kakkossarjaottelu Apian liikuntahallissa. alv 24% Jätevesi e /kk sis. Ratkaisu: Pälkäneläisjoukkue sai oman lyöntipelinsä rullaamaan synkän alun jälkeen. Kesto 30 – 45 min. Torjunta ja puolustus toimivat koko ottelun hyvin. Medelplanin matkassa –kirjan julkaisija on Pälkäneen vanhankirkon suojeluyhdistys. – 23.12. Toinen laituri Tomi Perkiö hoiti vastaanoton tarkasti, mutta lyöntipeli tuotti välillä vaikeuksia. Onnistujat: Kapteeni Ville Järnvall petrasi tuntuvasti kahden vaisun erän jälkeen ja nousi kentän pistekuninkaaksi. Mikä ottelu: Valkeakosken Isku-Veikot-Pälkäneen LujaLukko. Vastustajaksi saapuu tulikuuma Keimolan Kaiku
ERÄ ! -40 % Kirkas Aino Aalto JUOMALASI 22cl 2kpl/pkt (9,95) NYT 5,97! PAISTINPANNUSETTI Sis. Paloaika n. 24 KESKIVIIKKO 27.11.2019 • Sydän-Hämeen Lehti Onkkaalantie 69, PÄLKÄNE Ark. 9–20, la 9–18, SU 11–18 www.loytotex.fi Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 HUOM! JOULUN AUKIOLOAJAT Tarjoukset voimassa 27.11.-3.12.2019 välisenä aikana tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. 9 95 Säästä 22% (2,26/ kg) ER Ä! (12,90) Basic tai/maxi ALUSHOUSUT ERÄ ! 3 95 (5,80) TUIKKU 50kpl/pkt Paloaika n.4h (á 2,95) ERÄ ! Säästä 32% 2,0,04/kpl Erilaisia tyttöjen YÖPAITOJA JA PAITULEITA 6 95 Säästä jopa 53% (9,95 -14,95). 10–18, la 9–16 AVOINNA MYÖS SU 11-16! Alasenkuja 1 Suorama, KANGASALA Ark. 9h 5,Säästä 28% (6,95) Color Mask Ink SUORAVÄRI Kotimainen, hajusteeton, ammoniakiton. Black Weekend! Soft Embo WC-PAPERI 16rll 5,0,31/rll Säästä 23% (6,50) NÄMÄ TARJOUKSET VAIN PE 29.11. Ei jälleenmyyjille. 175ml 4kpl/pkt Led LÄMPÖKYNTTILÄ Ajastinto iminto! 5 ,Säästä 14% 3pkt (á 1,95) PALJETTILAUKKU metallihihnalla 10,(15,90) Säästä 37% LEMMIKIT VARUSTEINEEN 5kpl/pkt -20 % (22,90) NYT 18,32! ORIGINAL DOUBLE MINT 154-157g (á 1,59) (10,1310,32/kg) ERÄ ! 2,3 KPL 4,25-4,33/kg Säästä 58% 89 Säästä 40% 3,56/ kg AITO LAKUPALA 250g (1,49) ERÄ ! 1,(5,00) Säästä 80% Lasten heijastavat TOPPASORMIKKAAT tai -RUKKASET (9,95/13,95/14,95) 9 95 Säästä jopa 33% Naisten STRASSISORMIKKAAT One size 5,2 PR (á4,95) Säästä 49% JOULUTABLETTI 45x33cm 1,(1,95) Säästä 48% ERÄ! (69,95) Säästä 28% 49 95 Peter PUKU (14,95 -19,95) Säästä jopa 65% 6 95 Erä! Naisten PUSEROITA Valikoima vaihtelee myymälöittäin Latz ATERIALAJITELMAT 44x100g Sensations extras tai suosikkilajitelma. ø24+ø28cm pannut + paistinlastan ERÄ ! -40 % (34,90) NYT 20,94! Alkali SORMIPARISTOT 10 kpl/pkt AA ja AAA 2 50 Säästä 28% (3,50) Present KONVEHDIT 260g (á 3,90) (15,00/kg) 10,12,82/kg Säästä 14% 3 RS JUHLATULI (Paloaika n.8-10h) ULKOTULI 15,7x5cm (Paloaika n.8-10h) Säästä 20% 2 ,(2,50) Säästä 16% 1 ,(1,20) ANTIIKKIKYNTTILÄ 28,5cm Paloaika n.8,5h (á 0,80) 1 50 2 KPL PÖYTÄKYNTTILÄ 6x10cm Paloaika n.35h ER Ä! 1 ,Säästä 23% (à 1,30) KRUUNUKYNTTILÄ 24cm 18kpl/pkt 100% steariini