3 .8.-20.8. 11–25 Menossa: Veteraanijuhla herkisti s. vuosikerta | Numero 18 | Irtonumero 5 € sis. 5 Teema: Puutarhaa ja lähiruokaa .s. www.musiik kiteatteri.fi www.musiik kiteatteri.fi LIPPUPISTE / R-Kioski LIPPUPISTE / R-Kioski 3 .8.-20.8. 29 HETKI LYÖ HETKI LYÖ KIRKA-MUSIKAALI KIRKA-MUSIKAALI 3 .8.-2 0.8. 3 .8.-2 0.8. 4 Omassa käytössä olevan taukotilan kautta Pälkäneen lukion oppilaat saavat harjoitella vastuunottoa ja yhteisen tilan kunnossapitämistä. 10 Olkkari uudistui lukiolaisten käsissä Veeti Karhu hengailee koulupäivien aikana usein Olkkarissa. ANGASALAN i. 30 Keskiviikko 3.5.2023 s. alv. <DDD> <D>.<M>.<YYYY> • Sydän-Hämeen Lehti PÄLKÄNE & KANGASALA | 95. s. | www.shl.fi Lahdentien kupeeseen silmänruokaa s. Vanhalla ammattikoululla taisteltiin tulta vastaan Puolustajana pelin näkee eri tavalla. ARTTU HAIMI s
Viime aikoina lähiruoan merkitys on noussut uudelle tasolle, kun keskustelua on käyty niin huoltovarmuuden kuin maatalousyrittäjien jaksamisenkin ympärillä. Puolitoista tuntia saunassa ja kolme pistäytymistä avannossa pehmittävät jäykistyneen kropan otolliseksi maitokaupan edulliselle keskioluelle. Sähköpostiosoitteet: toimitus@shl.fi ilmoitukset@shl.fi tilaukset@shl.fi etunimi.sukunimi@shl.fi Kotisivu: www.shl.fi Tilaajapalvelu shl.fi/asiakaspalvelu tilaukset@shl.fi 010 5844 470 (ark. 2 KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti PÄÄKIRJOITUS Perustettu 14.9.1929 Päätoimittaja Jani Oksanen • • jani.oksanen@shl.fi Pitkät juuret L ähiruoka sekä pihat ja puutarhat ovat ansaitusti pääosassa tämänviikkoisessa Sydän-Hämeen Lehdessä – kevään korvalla, vaikka vielä tiistaina olosuhteet olivatkin lähiseudulla paikoin lähes talviset. Lisäksi paljon potentiaalia odottaa vielä jalostumistaan. Siellä taas muunlaista virikettä neljä päivää ja tänne takaisin lyömään loput pöllit haloiksi. Eläketulot riittäisivät kasvaneen sähkölaskun maksamiseen. Palataanpa ulkohuussiin. Jouttijärvi tönöttää tanakassa jäässä, laiturin päässä 40 senttiä, rannassa jo iltapäivällä lievää neulaantumista. 13 vuotta sitten mökillemme tehtiin iso remontti. 15.4.2023 vanhan miehen sisäinen kello herättää, kuten aina, kuudelta riippumatta viikonpäivästä tai kesätai talviajasta. Sydän-Hämeen Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Laitettiin porakaivo, pesuhuone suihkuineen ja sisävessoineen. Puolet niistä on vielä teurastamatta haloiksi. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanoma lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Ehkäpä tänä vuonna päästään lähes vanhojen talvien tasolle ja vesi vapautuu lopullisesti vasta vapun tietämillä. alv 10 %. Sydän-Hämeen alueella toimii valtava määrä lähiruoan tuottajia isossa ja pienessä mittakaavassa – toimijoita, joita on palkittu niin juhlavin tunnustuksin kuin asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden luottamuksella arkisten valintojen kautta. Tiedän päivän päättyvän onnen tunteeseen. TIEDÄN , että helpommalla selviäisi. Tiedän, ettei uhkasakkoa voi muuntaa vankeudeksi. Päätoimittaja: Jani Oksanen 044 7557 213 Toimittajat: Kristiina Helminen 044 7557 252 Kati Pääkkönen 050 5321 821 Yritysasiakkaat: Ulla Tikka 044 3477 402 Tuottaja: Päivi Martikainen 044 7557 215 Mainoshinnat Tekstissä 1,45 €/pmm + alv 24 % Lisätiedot: shl.fi/mediakortti Aineistot Toimitus osoitteeseen ilmoitukset@shl.fi Valmistettavat aineistot edellisen viikon to klo 12. Tosin vihjailen miespuolisille vieraille asiasta sen verran kärjekkäästi, että hädän hetkellä he useimmiten suuntaavat pusikkoon tai ulkohuoneeseen. 5. Kysyttäessä, miksi minä siellä olen, vastaisin, että tilasin paskakaivon tyhjennyksen Aitoosta seitsemän kilometrin päästä. Painopaikka: Sanoma Manu, Tampere Uutismedian liiton jäsen TÄHÄN tarinaan on pakko tarttua vuosittain. Julkaisija Pirmediat Oy Toimitusjohtaja: Olli Sirén Sydän-Hämeen Lehti Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti. 2023 Palataanpa ulkohuussiin. Sydän-Hämeen Lehdessä valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Jarmo kävi taas leikkelemässä ja karsimassa tontiltamme kymmenkunta mottia metrin pölleiksi. Arkistolöytö vuodelta 2006!. Lähiruokaa ei kannata ottaa itsestäänselvyytenä Sydän-Hämeessäkään: tuotteet eivät synny tai päädy vaikkapa erilaisille kesätoreille itsestään, vaan ne vaativat jatkuvaa tinkimätöntä ja pitkäjänteistä työtä. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 44 € • 6 kk 74 € • 12 kk 129 € Jatkuva digitilaus (sis. Minulla kun on huussi yksinoikeudella. Julkaistu aineisto tulee osaksi sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. PÄLKÄNEELLÄ 3. Valmiita polttopuita saisi läheltä. Lauluääntä ei parhaalla tahdollakaan voi kauniiksi luokitella. Ne sitten pinoon odottamaan talvea 2024-2025. Imeytyskaivon tuntumassa kasvavat valtavat kuuset höristävät iloisina korviaan kuullessaan sitkeää löylynheiton ääntä. Silti leikittelin pari vuotta sitten ajatuksella. digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € • 3 kk 22 € 6 kk 42 € • 12 kk 75 € Lehden vastuu ilmoituksen virheestä, väärästä julkaisu päivästä tai pois jäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta. Paha ei ole kuitenkaan ollut milloinkaan ja tavallista kotiruokaa on riittänyt mahan täydeltä kodin lämmön ohella. Olen aina tykännyt yksinkertaisista asioista, lapsuudessa ja varhaisessa nuoruudessa vähän pakon edessä. Aurinko pyrkii näkösälle idän suunnalta. Jätevedet ja vessan tyhjennys ohjautuvat kahteen viiden kuution umpinaiseen lietesäiliöön muualta kuin saunasta. Teen työn edelleen fiskarsin kirveillä, joita joudun pahimmillaan käyttämään kolmea samaan sitkeään tyvipölliin. Pälkäneen ja Kangasalan seutua on moni kutsunut maakunnan lähiruoka-aitaksi, eikä suinkaan syyttä. Lämmitän itselleni pesuveden kiukaan kupeen boilerissa. Tiedän valon taittuvan kolmen tunnin päästä pienen pitkulaisen metsäjärven päälle. Pakkasta on kolme astetta, lumilämpäreitä vielä siellä täällä. Keskikoulun laulukokeissa ei armollisinkaan opettaja antaisi viitosta enempää. Ensi yönä ei unta tarvitse narrata ja pyhäaamusta huolimatta aion Yksinoikeudella kopistella puita halki vielä pari tuntia ennen lähtöä kaupunkiin. Tuntuu jotakuinkin typerältä, että minä mökin kovimpana saunojana ja pariskunnan pystyvämpänä vessan käyttäjänä täyttäisin näitä jo nytkin kerran vuodessa tyhjennettäviä umpikaivoja. EDESSÄ on mieluinen työpäivä. Aamuvuoroon tullut tikka takoo päätään kipeäksi rantaan keloutumaan jättämääni honkaan. Seitsemältä istun jo kolmatta kertaa tänä keväänä terassilla ilta-auringossa. Nythän lainkuuliaisella kansalaisella ei ole muuta mahdollisuutta kuin tilata tankkiauto hakemaan tavara yhdestä paikasta loitommalta. Laitan kahvin tippumaan ja menen ulos aamutoimille suunnaten kulkuni mökin etuterassin kautta kohti metsän siimeksessä sijaitsevaa ulkohuussia. Joutsenet lentelevät järven yli joko pareittain tai hiukan isommissa laivueissa. Sitkeä vaimoni uurastaa oksat ja risut pois näkösältä. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/min. Kaksi niitäkin, joten muutakin lienee mielessä kuin ruoka. Kuitenkin vuosi toisensa perästä hiukan hitaampaa ja vaivalloisempaa. Jatkuva täystilaus (sis. Sieltä viemäri vie imeytyskaivoon. Tietävät kohta tulevan melko puhdasta juotavaa. Valmiit aineistot ma klo 10 TILAUSHINNAT (kotimaa) Hinnat sis. Istuisin tuomiota murhamiesten kanssa samassa vankilassa. Ikävuosien karttuessa puut tuntuvat sitkistyvän, vaikka edelleen suurin osa niistä humahtaa halki kerralla, kun isoimman kirveen terä losahtaa sopivasti oksien väliin. Yhtä lailla on tärkeää, että lähiruoan puolesta puhuvat muistavat huomioida lähiruoan mahdollisuuksien mukaan omissa käytännön ratkaisuissaan. Edellä mainituista on Pälkäneellä ja Kangasalla ilahduttavan paljon esimerkkejä. Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa shl.fi/ jakelupalaute TAI • Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) • Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 470 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Postiosoite: PL 16, 36601 PÄLKÄNE Käyntiosoite: Onkkaalantie 58 Ma–ke klo 9–13 ja sopimuksen mukaan. 9–12.30 ja 13–15) Soitto 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa kotimaassa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/min. Lietekaivojen tyhjentäminen maksaa vuosi toisensa jälkeen aina enemmän. JUSSI-PEKKA LÄMSÄ Kolumni Kirjoittaja on Aitoon pitkäaikainen vapaaajanasukas. M yös pihaja puutarhaalalta Pälkäneellä ja Kangasalla löytyy tunnetusti vankkaa ja asiantuntevaa osaamista. Ilmestyy keskiviikkoisin. Kurjet kurkottavat kaulojaan pellon kulmalla. Minä en vielä ole suihkua tai sisävessaa käyttänyt
Hoitoja hoivapalvelun sydämelliset hoitajamme ovat apunasi vuoden jokaisena päivänä. JA THX-VERISUONIKIR.EL LT LT RAINER ZEITLIN RAINER ZEITLIN P. 020 757 9191. Löydätte meidät ko. 9-18, la 9-14 www.palkaneenapteekki.fi PÄLKÄNEEN APTEEKKI Ystävälliset ja asiantuntevat apteekkipalvelut. 3500kg. ilmoitukset@shl.fi. 534 2771, 050-339 2582 YKSITYISLÄÄKÄRI hatilanhammas-kyltti.ai 1 19.6.2013 12:35:35 hatilanhammas-kyltti.ai 1 19.6.2013 12:35:35 TERVETULOA! Hammaslääkäripalvelut Suuhygienistipalvelut Proteettinenhoito Nukutushammashoito PALVELEMME MYÖS HÄMEENLINNASSA 050 555 4959 050 555 4959 Päivystysaikoja! Verenpainemittausta apteekilla ti 9.5. Meiltä myös laboratoriopalvelut toimipisteessämme sekä kotinäytteenottona. Vetramil-sarja -15% -15% (1.5.-7.5.) koko viikon Ei koske lääkkeitä Lemmikkipäivä Pe 5.5.2023 Eevantie 4, 36200 Kangasala, puh. 8.5.2023 Maanantai Karkku kyläkauppa 10-11 Siuron lähikauppa 11:30-12:30 Nokia tori 13-15 Ylöjärvi K-Citymarket 16-17:30 Tampere K-Citymarket Turtola 18-19:30 9.5.2023 Tiistai Pälkäne Löytötex 10-11 Sahalahti K -Market Sahrami 11:30-12:30 Kangasala tori 13-14 Tampere K-Citymarket Linnainmaa 15-17 Pirkkala Tokmanni 17:30-19 10.5.2023 Keskiviikko Tampere Tammelantori 10-11:30 Tampere K-Citymarket Lielahti 12-13:30 Kulju K-Supermarket Kuljun Kartano 14-15 Vesilahti K-Market 15:30-16:30 Valkeakoski tori 17-18:30 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 0800 150 150 www.kultahopea.fi – todennäköisesti aina paras hinta Kaikki listalla olevat lähtökohtaisesti kelpaa! (Pöytähopea, rikkinäiset korut, taskukellot, rannekellot myös rihkamakoruja voi tuoda) Tervetuloa paikalle ilman ajanvarausta! 11.5.2023 Torstai Lempäälä Tokmanni Real Park 10-11 Lempäälä tori 12-13 Viiala tori 14-15 Akaa K-Supermarket 15:30-16:30 Toijala tori 17-18 12.5.2023 Perjantai Lammi tori 10-11 Tuulos Neste 11:30-12:30 Hauho tori 13-14 Hattula K-Market 14:30-15:30 Renko tori 16-17 13.5.2023 Lauantai Hämeenlinna Tiiriö Tokmanni 10-11:30 Neste Express Hämeenlinna Hämeensaari 12-13:30 Turenki tori 14-15 Tervakoski tori 15:30-16:30 Riihimäki K-Citymarket 17-18 7.5.2023 Sunnuntai Kihniö K-Market Maurintori 10-11 Parkano Tokmanni 11:30-12:30 Ikaalinen K-Supermarket Komppi 13-14:30 Hämeenkyrö K-Supermarket 15-16:30 Kyröskoski tori 17-18 Ostamme KULTAA, HOPEAA, vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militariaa, kelloja yms. 040 826 3924, 03-5370095 Palvelemme: ma-ti ja to-pe 10-16.30 Osallistu teemapäivänä apteekilla eläinaiheisten tuotepakettien arvontaan (palkintoja 2kpl) Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh. Palveluistamme saat kotitalousvähennyksen. Rapea kalaleike/ pytipannu sahalahdenapteekki.fi Tervetuloa oman kylän apteekkiin Tervetuloa oman kylän apteekkiin Isoniementie 1, Sahalahti. Ota yhteyttä asiakaspalveluumme, niin katsotaan juuri sinulle sopiva apu arkeesi. Maksakastike/ kaalipata Ke 26.4. 050 4753913 Silmälääkäri Irene Niemeläinen Optikko Hanna Saikku-Salo Kopinkulman Optiikka TERVETULOA TUTULLE PAIKALLISELLE JA PALVELEVALLE KATSASTUSASEMALLEMME! Katsastus Lentolantie 12 | Avoinna arkisin 9.00 17.00 KANGASALA Meidät löydät tutusta paikasta Lentolasta! 34 34 * alkaen Säästä 11€ (45€) * Katsastuksen hintaan lisätään viranomaismaksu 2,70€, katsastuksen kokonaishinta 36,70€ + päästömittaus. 010 322 2811 www.kangasalanapteekki.fi (Puhelun hinta 0,088 €/min) Palvelem me vuoden jokaisen a päivänä ! Tuote-esittely klo 12-15 Faunapharman eläintuotteet esim. EI LOUNASTA Lounasta noutopöydästä ma-ke Lounaan hinta 10,90€ sis. Ma 24.4. TILAUKSESTA JUHLIIN täyteja voileipäkakut ja cateringpalvelut HUOM! KE 19.-PE 21.4. KATSASTUS KATSASTUS Ennakkomaksulla osoitteesta www.plus.. Ark. Puh. Puhelun hinta 0,0835 e /puhelu+0,1669 e /min Kangasala, Tampereentie 1 P. KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI. Puh. 050 339 4394/asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hoitojahoivapalvelu.fi Oletko sinä tai onko läheisesi vailla hoivaa ja huolenpitoa. Luopioisten Apteekki Avoinna: ma-pe 9-17, la 9-13 Keskitie 17, puh. salaattipöytä, ruokajuoma (maito, vesi, kotikalja), leipä ja jälkiruoka. kauppojen parkkipaikoilta. klo 10-14 Puh. Stroganoffi/ hapanimelä broileri Ti 25.4. 040 191 9982 Palvelemme: ma-pe 8.30-17, la 9-13 SAHALAHDEN APTEEKKI SAHALAHDEN APTEEKKI KUHMALAHDEN SIVUAPTEEKKI KUHMALAHDEN SIVUAPTEEKKI Rautajärventie 14, Pohja. Henkilöja pakettiautoille, maks. KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti Onkkaalantie 74, 36600 Pälkäne Àla carte listamme on käytössä myös lounasaikaan. 14.5.2023 Sunnuntai Hämeenlinna Tiiriö Loppi tori 10-11 Oitti S-Market 11:30-12:30 Riihimäki tori 13-14:30 Hyvä Olo! Hyvä Olo! Joka kuukauden ensimmäinen lehti. Toimimme kiireettömästi omahoitaja periaatteella ja yksilöllisesti juuri sinun toiveidesi mukaan. 03-524 2200 www.luopioistenapteekki.fi KIR
Jos yksittäinen tehtävä kiinnostaa useampaa henkilöä, on ratkaisu tehtävä äänestämällä. Ulkoalueohjaaja Niemelän mukaan mahdollisia uusia kukkaniittyjä harkitaan sen jälkeen, kun nähdään miten nyt käynnissä oleva avausprojekti lopulta onnistuu. Syynä on heidän mukaansa näkemysero kokoomusryhmän sisäisestä toiminnasta prosessissa, jossa Haavisto äänestettiin sivuun kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikalta. – Haavisto teki edellisissä kuntavaaleissa ison työn hankkiakseen ryhmälle ehdokkaita. Hän kertoo pahoitelleensa puheitaan kaupunginhallituksen jäsenille. Juuri käydyissä eduskuntavaaleissa Haavisto sai Kangasalla 971 ääntä. – Sinne tulee perhosniitty ja aurinkoinen kesäniitty, joissa kasvaa monta kymmentä eri kasvia sekä yksiettä monivuotisia lajeja. Haavisto sanoo nyt tietävänsä menettäneensä ryhmän luottamuksen enimmäkseen hänen persoonaansa liittyvien syiden takia. Hackspik-Tuomisto jatkaa, että valintaprosessin yhteydessä ja Saana Vahvelaisen tullessa valituksi kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävään Haavistolle oli tarjolla mahdollisuus jatkaa kaupunginhallituksen jäsenenä, mutta hän ei halunnut tätä. Jälkipyykkiä: Haaviston ja Uotilan mielestä kaupunginhallituksen puheenjohtajan vaihto pohjustettiin vailla avoimuutta, kokoomuksesta muistutetaan valintojen demokraattisuudesta ja vakavasta suhtautumisesta epäasialliseen käytökseen. Tämä menettely on aivan normaali toimintatapa ja tilaisuudessa olivat läsnä kaikki ryhmämme valtuutetut. Haaviston mukaan on ”hölynpölyä”, että hänen siirtämisensä syrjään kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikalta liittyisi paikkojen kaksivuotiskiertoon. Paikalle on määrä nousta kukkaketo ohikulkijoiden silmäniloksi ja kääntämään osaltaan Lahdentiellä kulkevien huomiota Pälkäneen keskustan suuntaan. Alue on iso ja sen kastelu on hankalaa. Yhteisesti sovitulla tavalla olemme asioista päättäneet demokratian meille suomin mahdollisuuksin ja velvoittein. – Päätöksentekoprosessi tapahtui sekä valtuustokauden alussa, että nyt kauden puolivälissä samalla tavoin, eli esityksestä esittelyyn ja päätöksentekoon Kokoomuksen valtuustoryhmän sisällä. – Kokoomus suhtautuu vakavasti epäasialliseen käytökseen, eikä sellaista tule pitää huumorina tai leikinlaskuna, kuten Haavisto omassa tiedotteessaan antaa ymmärtää. Hänellä oli Kangasalla vahva kannatus myös juuri käydyissä eduskuntavaaleissa. – Ryhmässä toimi sisäpiiri, joka valmisteli syrjäyttämiseni eikä mahdollisesta kaupunginhallituksen puheenjohtajan vaihdoksesta keskusteltu avoimesti kaikkien ryhmän jäsenten kesken. Tässä yhteydessä valtuutettu Saana Vahvelainen asettui ehdolle kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävään seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. – Kyllähän niitty kestää ja kasvaa luonnossakin, mutta hirvittävän kuivaa kesää ei saisi tulla niityn onnistumisen kannalta. Jos se onnistuu, niitty kukkii koko kesän, kertoo kunnan ulkoalueohjaaja Mika Niemelä . Riku-Sippo Uotila teki oman johtopäätöksensä pitkälti samoista syistä kuin Haavisto. Mielestäni ryhmän toiminta häntä kohtaan oli loukkaava ja epäreilu enkä voi seisoa sen takana, Uotila summaa. Haavisto ja Uotila saivat edellisissä kuntavaaleissa yhteensä 543 ääntä. Kaupunkilaisten ja kaupungin asioiden hoitaminen on vakavasti otettava tehtävä, jota me Kokoomuksen valtuustoryhmän jäsenet haluamme pitää yllä ja edistää yhdessä muiden ryhmien kanssa, Hackspik-Tuomisto sanoo. Siellä se seulotaan, kalkitaan ja jatkossa kuljetetaan käytettäväksi kunnan erilaisiin kohteisiin. Tässä tilaisuudessa oli sekä puheenjohtajaehdokkailla että ryhmän jäsenillä mahdollisuus jakaa ajatuksiaan ja keskustella. Itse ajattelen, että kyse on ollut huumorista ja leikinlaskusta, mutta nyt ymmärrän, että asiat on tulkittu toisin, Haavisto toteaa. Kevät toi mylläykset katukuvaan Suunnitelmissa oli viritellä kukkaniittyä myös kunnantalon kupeeseen poistettujen vuorimäntyjen paikalle, mutta sen sijaan alue nurmetetaan. Määrä oli toiseksi suurin Kangasalan ehdokkaista. Se on tasa-arvoista. Jussi Haavisto on kertonut käyttäneensä muutamissa tilanteissa ilmaisuja, jotka on käsitetty loukkaaviksi. ONKKAALA Teboilin kylmäaseman vieressä on hetken aikaa käynnissä mutainen mylläys, mutta näkymä Lahdentien ja Pälkäneentien välisellä kaistaleella pitäisi olla tyystin erilainen loppukesästä. Pohjatöitä tehdään nyt ripeästi, jotta siemenet saadaan kylvettyä pian – Niemelän mukaan kylvöön ryhdytään heti, kun työkoneet poistuvat paikalta. Asia oli hänen mukaansa viety jo hyvin pitkälle siinä vaiheessa, kun hän sai tiedon siitä valtuustoryhmän keskustelukanavan kautta. En koe, että voisin jatkaa poliittista toimintaani tällaisessa toimintakulttuurissa. – Minulle on kerrottu, että olen käyttänyt muutamissa tilanteissa ilmaisuja, jotka on käsitetty loukkaaviksi. Jos kaikki sujuu hyvin, ensi vuonna niityn loisto on kukkeimmillaan ja nähtävää riittää heti alkukesästä lähtien. Siementen kylvö noin isolle alueelle on tarkka homma. On harmillista, etteivät ne tuoneet muutosta. Myös Haaviston Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Merja Hackspik-Tuomisto muistuttaa, että Kokoomuksen valtuustoryhmä on vaalikauden alussa tehnyt valinnat ensimmäiselle kaksivuotiskaudelle ja nyt kauden puolivälissä jäsenillä oli mahdollisuus esittää toiveitaan seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi annettuun määräaikaan mennessä. Niemelän mukaan niityn täyttä loistoa ei välttämättä nähdä vielä tulevana kesänä, vaikka loppukesästä katseltavaa pitäisikin olla jo paljon. Kuorittu maamassa läjitetään Kostianvirran kylän alueelle. Häntä itseään surettaa kokoomuksen valtuustoryhmän toimintatapa, joka ei mahdollistanut avointa keskustelua eikä toimintatapojen muuttamista. – Valtuustoryhmämme ei ole tekemällään päätöksellä syrjäyttänyt nykyistä kaupunginhallituksen puheenjohtajaa vaan demokraattisesti valintaprosessin kautta valinnut tehtävään uuden henkilön edellisen kauden päättyessä. 4 KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti UUTISET Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi • sähköpostilla: toimitus@shl.fi • Puhelimitse 010 5844 470 Kaupunginvaltuuston jäsenet Jussi Haavisto ja Riku-Sippo Uotila ovat päättäneet erota kokoomuksen valtuustoryhmästä Kangasalla. Haaviston ja Uotilan muodostaman valtuustoryhmän nimi on Rehti Kangasala. Hallintosääntö mahdollistaa nykyisin tämän muutoksen, mutta hän näkee, että puheenjohtajan kohdalla se on harvinaista tehtävän vaativuuden vuoksi. Aiheesta on käyty hänen kanssaan keskusteluja useampaan kertaan kahden vuoden aikana. Pälkäneen teknisen johtajan Harri Apellin mukaan kyseessä on maisemointityömaa. – Maaperää köyhdytetään ajamalla sinne vähän hiekkaa, koska niittykasvit ovat tottuneet vähän heikompiin olosuhteisiin. HackspikTuomiston mukaan tämä tieto tuli kaikille ryhmän jäsenille. Kaukolämmölläkin työmaita Pälkäneentien ja Anttilantien varrella tehtävien kaukolämpötöiden kerrottiin aiheuttavan arviolta kolmen tunnin Kaivuutöitä: Kaukolämpötyömailla pitäisi saada valmista ennen kuin uusi kukkaketo loistaa Jussi Haavisto ja Riku-Sippo Uotila lähtevät kokoomuksen valtuustoryhmästä Kangasalla ”Kokoomus on tehnyt valinnat demokraattisesti”, Merja Hackspik-Tuomisto muistuttaa kanssa olisi pitänyt puhua tilanteessa asiasta suoremmin ja antaa hänelle puolustautumismahdollisuus syytteitä vastaan. – En halua toimia ryhmässä, jossa asioista ei keskustella avoimesti kaikkien ryhmän jäsenten kanssa
Urakka toteutetaan kulttuurihistorialliset arvot huomioiden. Aivan valmista ei Lahdentien viereisellä maisemointityömaalla vielä huhtikuun lopussa ollut. Kaukolämpöön ollaan liittämässä Aapiskukon lisäksi sen läheisyyteen suunnitteilla oleva uusi liikerakennus. Vuonna 1896 valmistunut Sariolan puukoulu on asemakaavassa suojeltu. Tyhjillään olleen entisen ammattikoulun kiinteistön tulipaloa sammutettiin perjantai-iltana Kangasalla. Sariolan puukoulua kunnostetaan Työllisyys kelpo tasolla Sydän-Hämeessä. Onnettomuudessa oli osallisena kaikkiaan kolme henkilöä. Paikalla oli 16 pelastusyksikköä ja nelisenkymmentä pelastajaa. – On kuitenkin perusteltua syytä epäillä, että palo on tahallaan sytytetty, sanoo rikoskomisario Tuomas Luhtaniemi Sisä-Suomen poliisista Kangasalan poliisiasemalta. Työt näkyvät etenkin talon päädyssä ja haittaavat liikkumista Nuijankujalle, jolloin kulku kiinteistöille järjestyy Apellin mukaan Kankilantien kautta. Hake toteutetaan Apellin mukaan pääasiassa Pälkäneellä tuotetusta hakkeesta, ja energian tuottaa metsänhoitoyhdistys. JANI OKSANEN Poliisi tutkii vanhan ammattikoulun perjantaista tulipaloa Loukkaantumisia Lahdentien kolarissa Onnettomuus sattui Lahdentien ja Hämeenlinnantien risteyksessä. Pirkanmaalla työllisyystilanne oli verrattain hyvä: työttömyysaste – 8,6 prosenttia – oli Pohjanmaan 6,2 prosentin ja Etelä-Pohjanmaan 6,7 prosentin jälkeen maan kolmanneksi matalin. Pelastuslaitos arvioi paikan päällä, että henkilövahinkoja ei palossa syntynyt. Kaukolämpötöiden on määrä valmistua alueella kesällä. Kunnostuksesta vastaa Rakentajat Saarikko oy, jonka Kangasalan elinympäristölautakunta valitsi urakoitsijaksi halvimman tarjouksen perusteella. Luhtaniemi myöntää, että aiempien Itä-Tampereella sytytettyjen palojen yhteyttä tutkitaan tähän tapaukseen. Sariolan puukoulun julkisivu kunnostetaan ja peltikatto uusitaan. Pälkäneen kunnan teknisen johtajan Harri Apellin mukaan uusien kohteiden liittämisellä kaukolämpöverkostoon on erityistä merkitystä kunnan niin sanotun vihreän siirtymän kannalta. Kahden auton välinen kolari sattui Lahdentien ja Hämeenlinnantien risteyksessä. Poliisi tutkii Kangasalan vanhan ammattikoulun perjantaiiltaista tulipaloa tuhotyönä. Pelastuslaitokselta kerrottiin hieman puoli yhden jälkeen iltapäivällä, että tilanne on ohi ja onnettomuuspaikka on saatu raivattua. lämpökatkon alueen kerrostaloissa ja K-Supermarketin kiinteistössä perjantaina Onkkaalassa. Kuorittua maamassaa hyödynnetään myöhemmin esimerkiksi läheisellä kaukolämpötyömaalla. Koko maan keskimääräinen työttömyysaste oli puolestaan 9,6 prosenttia. Projektilla arvioidaan voivan olla kokoaan mittavampia vaikutuksia. Palokunta sai hälytyksen pitkään tyhjillään olleelle kiinteistölle perjantai-iltana ennen kuutta. Pirkanmaan ely-keskuksen tietojen mukaan keskimääräinen työttömyysaste Pirkanmaalla oli maaliskuussa 8,6 prosenttia. Nimike voi poliisin mukaan tarkentua esitutkinnan aikana. Pälkäneellä työttömyysprosentti oli maaliskuussa 6,3 ja Kangasalla vastaava luku oli 6,7. Jo ennen sitä Onkkaalassa polkaistaan liikkeelle toinen kaukolämpöprojekti, kun Nuijantaloa lähdetään liittämään kaukolämpöön toukokuussa. Näin on myös poliisin tietojen perusteella. Tredun vanha kiinteistö: Suuren pelastusryhmän voimin talttumaan saadun palon yhteyttä itäisen Tampereen tuhopolttoihin tutkitaan Pelastuslaitos tiedotti hieman seitsemän jälkeen saaneensa sisätilan palon sammutettua ja päässeensä raivaamaan ja sammuttamaan yläpohjan rakenteita. Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen liikenneonnettomuudesta kello 11.22. Aapiskukon suuntaan rakennetaan uutta kaukolämmön runkolinjaa. Julkisivun puukoristeet ennallistetaan ja vesikatolle toteutetaan rakennusajalle tyypilliset jalkarännit. Remontissa rakennuksen väritys muuttuu nykyisestä vaaleasta lähemmäs alkuperäistä väritystä. Aiemmin kesällä on jouduttu käyttämään öljyä, kun kysyntää ei ole ollut tarpeeksi, hän kertoo. Tutkinnallisista syistä poliisi ei tiedota esitutkinnan tilasta tässä vaiheessa enempää. Samalla lautakunta päätti siirtää Sariolan projektiin 100 000 euroa Pikkolan pienten lasten yksikön rahoituksesta. Asian esitutkinta jatkuu muun muassa puhutuksilla ja muilla esitutkintatoimenpiteillä. Sammutustyöt vaikuttivat myös alueen liikennejärjestelyihin, ja paikalla oli poliisi ohjaamassa liikennettä. Tie oli hetken aikaa poikki liikenteeltä. Alle kuuden prosentin työttömyysaste oli Vesilahdessa (5,1), Lempäälässä (5,8) ja Ylöjärvellä (5,5). Tekninen johtaja ennakoi, että pitkällä aikavälillä öljyn vähentäminen ja hakkeen käytön lisääminen näkyvät myös kaukolämmön hinnassa energiakustannusten pienenemisen kautta. KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti 5 PÄLKÄNE Lahdentiellä sattuneessa liikenneonnettomuudessa selvittiin lievillä vammoilla Pälkäneellä perjantaina. – Kun kysyntä kasvaa, pystymme tuottamaan jatkossa kaukolämpöä suurimman osan vuodesta hakkeella. Sydän-Hämeen alueen työllisyystilanne on pysynyt verrattain hyvänä
Se on jokakeväinen näytelmä monta kertaa päivässä. Varmistelijat ovat jo päättäneet puolueen, mutta ehdokkaan osalta päätös on vielä varmistusta vaille valmis. Ajatusleikkinä sen kyllä voi toteuttaa satuna tai vaikka unena! Sydän-Hämeen Lehdessä ja muissakin medioissa on usein keskusteltu Pälkäneellä olevasta raunioituneesta kirkosta ja sen kunnossapitämisestä. Kirkon sisustus olisi nykytekniikka hyväksi käyttäen erikoinen. mitä sitten tekisin. He haluavat tavata ehdokkaan henkilökohtaisesti ja päättävät sen jälkeen lopullisesti kantansa. Mies ajoi lujaa. Nykyisin ladutkin ovat kuin lentokentän kiitorata. Eilen Tallinnasta tullessani Helsingin satamassa päädyin tupakalle. Yksinäisiä on keskuudessamme paljon. Kannattaja voi muuttua seuraavalla vaalikopilla provosoijaksi. Hänellä tahtoi olla vaikeuksia vieraskielisten nimien lausumisessa. Se olisi muunneltavissa kulloisenkin kirkollisen tapahtuman mukaan. Kone lähtee Helsinkiin, noin kolme tuntia. Omissa kansallisissa kisoissa suomalainen sentään aina voittaa. He voivat olla toiseen puolueen kannattajia tai sitten nukkuvien puolueen edustajia, joille politiikka näyttäytyy kielteisenä ilmiönä. Jos joku on pulassa, ehkä muistat tämän. Siinä betonipossun päällä istui synkänoloinen mies. Pääsiäisenä olisi Biblian mukaan ristillä Jeesus ja kumppanit. Oli mielenkiintoista havainnoida vaalitoreilla poikkeavien kansalaisten toimintaa ja motiiveja. Siitä on jo vuosikymmeniä, kun meikäläiset mäkimiehet ja hiihtäjät voittivat kultamitaleja lähes kisasta kuin kisasta, vaan eipä enää. Varis on jo viritellyt kosimalauluja armaalleen, ja harakka viereisessä puussa nauraa räkättää pilkallisesti ikään kuin itse olisi parempi laulaja. Lunta tuli hetkessä lähes puoli metriä ja samalla lähes ainoat pakkaset, mutta ainakin kovimmat. On jopa kilpailutettu suojakatteen eri mahdollisuuksista, vaikkakaan sitä ei ole vielä toteutettu voittaneen ehdotuksen mukaan. Silloin kun tapaat ihmisen, kuka tarvitsee apua. Minä sanoin, että minulla on. Annoin hänelle kymmenen minuuttia ennen laivan lähtöä 15 euroa ja hän juoksi laivan lipunmyyntiin. Ja silloin tuo ihminen sanoi sen lauseen jotenkin näin: en minä siitä rahasta. He ovat ehdokasvalinnastaan varmoja. Tuossa on lentoon lähtösi paikka. Jos ja kun kirkko olisi toimiva, niin se vaatisi valot, jotka voisivat olla esimerkiksi led-kynttilät. Rastaat tulevat ja aloittavat pesintänsä ja orava suoraan pesälle. Vaalitapahtumat tarjoavat sosiaalisille kontakteille luonnikkaan tilaisuuden. Sopivat keskenään, että vaimo hotelliin, ja mies kuskaa minua. Käyttäytymisellään he kuitenkin osoittavat, että yhteiset asiat kiinnostavat. Tällainen toiminta vaatisi omat erikoiset laiteensa niitä ihmisiä varten, jotka eivät tykästy edellä mainittuihin ratkaisuihin. Heille on tärkeää, että he saavat kertoa asiansa suoraan ehdokkaalle. Puolueiden yhteisillä toritapahtumilla on ehdokkaiden ja ryhmien välillä pääsääntöisesti toisia arvostava ilmapiiri. Mämmit syötiin, nyt on vappusiman aika. Miten monta kertaa minua on autettu, monta. Hyvää ja kaunista kevättä kaikille. Provosoijat pitävät väittelystä tai suoranaisesta ärsyttämisestä. Kysyin, mikä miehen mieltä painaa. Hän vastasi, että pitäisi mennä kotiin Viroon, mutta raha, palkka ei ole tullut tilille. Satunnaiset tervehtijät käyvät tapaamassa tuttua tai puolituttua ehdokasta. Rakennuksen lämmitys toteutettaisiin lattialämmityksellä maalämpöä hyväksikäyttäen. Taksijono oli noin satakuusikymmentä ja puoli metriä. Siinä sitä on luonnon omaa teatteria eläkeläiselle katsottavaksi, halusin tai en. Tätä ette usko, mutta niin kävi. Ennen kaikki hiihtivät samaa latua, ja ohitukseen sai latua pyytämällä. Kirkosta tehtäisiin pienoismalli mittakaavassa, joka olisi niin alkuperäinen kuin on mahdollisuus tehdä lähdetietojen mukaan. Ja saksalainen pariskunta on menossa autoon, kerroin heille huoleni. Keräilijät ovat henkilöitä, jotka kiertävät mahdollisimman monta ehdokasta ja kojua. Niin, jos olisin se rikas nainen, niin tekisin kyseisestä raunioituneesta kirkosta toimivan Herran huoneen! Miten. Tällaiset talvet rapistavat myös Suomen maineen talviurheilumaana. Suomessa demokratialla on vahvat perinteet. Alttaritaulu olisi sitten se erittäin (radikaalisti) poikkeava verrattuna nykyisiin vastaaviin, joita Suomen eri kirkoissa on. Motiivit tapaamisille vaihtelevat, mutta pidän kaikkia kohtaamisia tärkeinä demokraattisen yhteiskunnan toimivuudelle. Pauli Kiuru (kok) Kansanedustaja Vaalitoreilla käy kannattajia, varmistelijoita, tarkkailijoita ja provosoijia Korkoa maksan hieman. 6 KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti LUKIJALTA sähköposti: toimitus@shl.fi • osoite: Sydän-Hämeen Lehti/ Lukijalta, PL 16, 36601 Pälkäne • puhelin: 010 5844 470 Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. Yhteys voi olla varuspalvelusajalta, koulutai opiskeluvuosilta tai jonkun yhteisen tutun kautta. Hänellä perhe odottaa, auto on tuossa parkissa, kaveri ei vastaa puhelimeen, ja toisellakaan, työkaverilla ei ole tili tilillä. Demokratian kannalta on hienoa, että vaalitapahtumia voidaan järjestää toreilla matalalla kynnyksellä. Lisäksi siitä olisi 3Dversio netissä katsottavissa ja kuunneltavissa. SeKo "Kevät keikkuen tulevi" on vanhan kansan hokema jokavuotisesta kevään etenemisestä ja toden totta. Lopputalven kisoissa Inarissa oli mukana myös eturivin suksijamme Kari Varis, joka pärjäsikin melko hyvin ja radioselostajakin totesi innoissaan hänen suorastaan lentävän maalisuoralla. Tänä vuonna se on todella keikkunut tavallistakin enemmän. Näin mennään vuodesta toiseen, eikä mikään siinä muutu. Taustalla saattaa olla esimerkiksi viranomaispäätös, joka on koettu vääryydeksi ja henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. He kokevat olevansa samaa ryhmää ja arvoyhteisöä. Yksinäiset pitävät tärkeänä henkilökohtaista keskustelua ja kuuntelua. Hän ei tiedä mitä tehdä. Olen tyypitellyt henkilöitä seuraavasti. Kaikella on taustansa, taulullakin. Luulisi että sentään ruokaa olisi, ettei tarvitsisi nälissään urheilla. Ja mehän menimme. Yhden asian toimittajat käyvät kertomassa oman mielipiteensä jostakin tietystä asiasta. Luonnollisesti kirkkokansa kuulisi kirkonkellojen kutsuvan sanan kuulemiseen tai muuhun tapahtumaan. Heillä on joku tietty asia, joka ylittää tärkeysjärjestyksessä kaiken muun. Heidän motiivejaan on kuitenkin vaikeampi arvioida, koska he eivät halua kommunikoida suullisesti. itsekantavia ristikkorakenteita (remona). Parikin, ehkä useammin hän, sen muistan, hän kysyi bussipysäkin ihmisiltä, että missä on lentokenttä ja taas ajoimme kohti lentokenttää. Uteliaat tarkkailijat ovat lähellä varmistelijoita. Tällä rakennusmallilla tulisi suojattua myös eteläinen seinä paremmin kuin mitä lasikateratkaisulla saavutetaan. He tarkkailevat tilannetta sivulta osallistumatta keskusteluun. Ja viimenään. Luokittelut perustuvat kokemuksiini. Aurinko kuitenkin teki päivä päivältä yhä korkeampaa kaarta ja niin kevät eteni. Huumori on yleensä vahvasti mukana. He aloittavat asiansa yhä uudestaan ja uudestaan alusta ja tulevat mielellään myös seuraavaan toritapahtumaan puhumaan samasta asiasta. Melkein kuin kotona keskellä hiljaisuutta, mutta päässä soi Finlandia. Kruununa tälle ajatusleikille olisi se, että kyseinen kirkko toimisi tiekirkkona läpi vuoden ja vuorokauden. Näinkö vain unta. Jankkaajat ovat läheistä sukua provosoijille. He saattavat myös tiedustella ehdokkaan näkemystä asiasta, mutta kaikki eivät sitä tee. Hän mainitsi kaatuneensa kerran matkan aikana, mutta lisäsi että Kuzin kaksi kertaa. Samalla henkilöllä on usein myös eri piirteitä, jotka voivat vaihdella voimakkuudeltaan eri tilanteissa. Kuulin keskustelun, jossa eräs mies päivitteli, että kyllä ne ulkomaalaiset vaan jaksaa voittaa, vaikka tulevat niin köyhistä oloista, että housun lahkeetkin ovat eri paria ja muita väritilkkuja on eri puolilla asua niin, että ne varmaan on kerätty mistä lie kirpparilta ja miksi niiden varsinkin joukkuepelaajien urheilijat ovat kuulemma niin kovin nälkäisiä. Halusin maksaa, viisikymmentä markkaa. Ei ole hakulisia, mäntyrantoja, siirirantasia eikä nykäsiä. Nyt ihastellaan, kun katuojat juoksevat, räystäät tippuvat ja ruoho kasvaa ihan silmissä. Heistä on mukava käydä sanomassa moro ja kertoa, mitä kautta yhteys on olemassa. Muuttolinnut alkavat palailla taas kesälomilleen, vaikka aika puuhakasta se taitaa olla koska kesä on tunnetusti täällä lyhyt ja vähäluminen ja puuhaa on paljon. Kun olisi virsien tai muiden vuoro, niin ”alttaritaulussa” olisi virsien sanat tai muu teksti. Kaikki tämä olisi toteutettu nykytekniikkaa käyttäen – myös äänen toisto, sekä päivän tekstin kuuntelu muilla kielillä. Lieneekö rahoituksen puute eli jokin muu este. Hyvä esimerkki toimivasta demokratiasta on, että vaalitapahtumien järjestäminen on lähes poikkeuksetta turvallista. Heidän suurin mielenkiintonsa kohdistuu jaossa oleviin veloituksettomiin karkkeihin, esineisiin ja ilmaisiin makkaroihin. Talvi oli mitä milloinkin, tuli räntää, vettä ja joskus vähän luntakin ja kaikenlaista epämääräistä ilmanalaa, mutta kun Suomessa kalentereihin merkittiin kesäaika alkaneeksi, niin johan alkoi talvi painaa päälle. Puiden välissä kierreltiin mutkitellen ja kaatuiltiin vähän väliä, vaikkei vauhti mitään mopovauhtia ollutkaan kuin nykyisin. Kosti Tuominen Menneen talven lumia Rikas nainen, jos olisin… niin... Äkkilähtö tulee ja hirmuisen rähinän saattelemana painetaan pakoon henkensä edestä. Kotoiset vakiasukkaat ovat jo heränneet. LVIS-tekniikka olisi piilotettu kirkon ulkopuoleiseen kellotapulia muistuttavaan rakennukseen, jossa olisi tietysti kello! Urut olisivat kuten Valkeakosken kappelikirkon uudet ”digi-urut”. Kirkon ikkunoissa olisi esimerkiksi niiden pyhien miesten kuvat, jotka ovat Kansallismuseossa ”lainassa” Pälkäneen kirkolta. Kerron yhden jos sopii. Hakulinen kertoi hiihtäneensä usein venäläisen Kuzinin kanssa, joka oli sen aikaisia huippuja. Tämän talven hiihdot on ainakin etelässä jo suksittu ja kesää kohti mennään. Esimerkiksi ennen joulua siinä olisi tyhjä seimi, mutta joulun pyhinä seimessä oli pieni ääntelevä vastasyntynyt lapsi. Katteena käyttäisin puisia liimapalkkeja, jotka eivät ”lepäisi” kirkon seinien päällä vaan olisivat ns. Tulin ulos messuhulinasta järkyttävässä humalassa Frankfurtissa. Oikeastaan radikaalisti ristiriitainen, kun verrataan alkuperäiseen kirkkoon ja sen olemukseen satoja vuosia sitten. Toisin kuin provosoijat, jankkaajat eivät tietoisesti halua ärsyttää. Minä juoksin lentokoneeseen ja vieläkin muistan, että kyllä elämä olisi halvempaa, jos rahalla voisi kaiken tavuttaa. Kattaisin sen kuten taannoin eräs ”sarkofagin” saanut atomivoimala. Eduskuntavaalien järjestelyt sujuivat moitteettomasti. Kannattajat käyvät ilmaisemassa tukensa ja kannustavat vaalikamppailussa eteenpäin. Kysyn itseltäni tällaisen kysymyksen, johon vastaus on se, että se on mahdoton, epärealistinen, utopistinen. Ratikka oli niin täynnä, että ajattelin rauhassa odottaa seuraavaa. Musta leski Sarkofagi. Lisäksi kirkko olisi avoin myös kaikille ekumeenisille tahoille ja yhteisöille sekä tapahtumille, joilla olisi mahdollisuus tai tarvetta käyttää rauniokirkkoa
Kangasala-talo on ensimmäinen toimija Kangasalla, joka saa STFmerkin. Kampanjan rahoittaa Palosuojelurahasto. Kuva: Kaija Turunen. – Kun Aitoon auton hälytinääni kuului hyvin, aivan kuin järven vastarannalta – se vasta oli hieno ääni siinä tilanteessa! Pitkään kesti ruiskuttaminen, ennen kuin voitiin uskoa maanalaisen kytemisen sammuneen, Hartman muisteli. Muut oman postimerkin saavat museot ovat Hiihtomuseo, Musiikkimuseo Fame, Museo Leikki, Museokeskus Vapriikki, Poliisimuseo, Turun museokeskus, Suomen lasimuseo, Saamelaismuseo Siida ja Kansallismuseo. Tapahtuneen julkistamisella yhdistys haluaa myös muistuttaa, miten suuri vaara aina liittyy roskientai vaikkapa juhannuskokon polttamiseen turpeisessa maastossa, jossa piilokyteminen voi jatkua päiväkausia. Hartmanin saapuessa Virtasen tontille sen päällä leijui sininen savu. – Juhani Hartmanin ansiosta voimme edelleen viettää vapaa-aikaamme ja virkistäytyä rantakiinteistöillämme, kunnostusyhdistyksestä todetaan. Voiton vei Keuruun yhteiskoulun yläkoulu Keski-Suomesta. STF-merkin myöntää Visit Finland. päivänä koettiin yhdellä Pitkäjärven rantatontilla vähältä piti -tilanne, jolla olisi saattanut olla arvaamattoman vakavat seuraukset ilman erään vuolijokelaisen neuvokasta toimintaa – ja sitä onnellista sattumaa, että hän osui paikalle juuri oikealla hetkellä. Pälkäneen Pitkäjärven kunnostusyhdistys ry:n puheenjohtaja Pekka Puhakka luovutti Juhani Hartmanille aiheeseen istuvan ”sankarin viitan” – sammutuspeitteen. Tämän pitää olla johdatusta, hän tuumasi. Kaikkien aikojen suurin määrä kahdeksasluokkalaisia mittelöi ensin digitaalisessa alkukarsinnassa ja jatkoon päässeet joukkueet perinteisissä aluekilpailuissa. Pirkanmaan alueella merkki on yhteensä 12 toimijalla. Anna Tapion koulu oli Pirkanmaan pelastuslaitoksen alueen ykkönen. Kunnostusyhdistyksen puheenjohtaja Pekka Puhakka luovutti ”sankarin viitaksi” nimeämänsä sammutuspeitteen Jussille kiitoksena ansiokkaasta toiminnastaan. Perille päästyään hän havaitsi juuri avotuleksi muuttuneen maastopalon. Uusien kuskien nopeusrajoitus kesti yli 20 vuotta, vuodesta 1972 vuoteen 1996. Autotuonnin vapauduttua 1962 Kuplat yleistyivät vauhdilla Suomen maanteillä. Pesuvadilla rannasta vettä kannettuaan hän sai rajattua paloa, joka jo oli leviämässä varvikossa kohti metsää. Aluekisassa oli sekä teoriatehtäviä että käytännön rasteja. Kohtalokkaalla hetkellä yhdelläkään niistä ei sattunut olla ketään paikalla, joten Juhani Hartmanin osuus vahingon torjunnassa oli ratkaiseva. huhtikuuta pidettävään finaaliin edettiin alueellisten kilpailujen kautta. Vasemmalta Aune Mattila, Juhani Hartman, Pekka Puhakka, Esko Mattila ja Veikko Hoppula. Finaalissa annatapiolaiset sijoittuivat hienosti kuudensiksi. Kaikkiaan noin 900 000 nuorta on oppinut turvallisuustaitoja ja -asenteita pelastusalan ja koulutoimen toteuttamassa kampanjassa sen 27-vuotisen historian aikana. Kuumat kivenlohkareet sihisivät kuin saunan kiukaassa Aitoon VPK:n sammutusyksikön tyhjentäessä palopesäkkeen päälle autonsa säiliön ja jatkoi vielä pitkään järvestä pumpatulla vedellä. Kampanjan pelastustaitoopetukseen osallistui tänä vuonna lähes 50 000 koululaista 544 koulusta. Turvallisuustaidoista on tänä vuonna kisannut ennätyksellinen määrä nuoria; yli 10 500 oppilasta 3556 joukkueessa eri puolilla Suomea. Nuotion jälkisammutukseen ja -valvontaan on paneuduttava – otetaan siis opiksemme tästä kokemuksesta. Juhani Hartman saapui rantatontille juuri oikeaan aikaan taan. Koko Suomessa merkkejä on reilut 200. syyskuuta ilmestyy postimerkkiarkki, jossa esitellään 10 museota ja esineitä niiden kokoelmista. Kuluvana lukuvuonna nuoret ovat saaneet aiempaa enemmän opetusta myös häiriötilanteita – kuten veden ja sähkön jakeluhäiriöissä toimimista – varten. Mobilia on yksi postimerkkiin päässeistä museoista. Kampanjaan kuuluu sekä opetusta että vapaaehtoinen kilpailuosuus. Hän ei kuitenkaan muka juuri silloin ehtinyt, koska ”piti ensin käydä Virtasen mökillä hoitamassa eräs pikku homma”. Kuplan maahantuonti aloitettiin 1950-luvulla. Yhteensä Volkkareita myytiin vuosina 1950–1978 peräti 127 074 kappaletta. Kuopion pelastusopistolla 27. Anna Tapion koulu oli turvallisuustaitokisan osaavin Pirkanmaalla Nou hätä!: Valtakunnallisessa kilpailussa oli ennätyksellisen paljon osallistujia Mobilia on mukana Museoliiton juhlapostimerkeissä Kangasala-talolle vastuullisen matkailun merkki. Posti julkisti syksyllä ilmestyvät postimerkkinsä. Merkkien graafisesta suunnittelusta vastaa Anssi Kähärä . Nou hätä -kampanjan järjestävät pelastuslaitokset ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö yhteistyössä sisäministeriön, Opetushallituksen, Pelastusopiston, pelastusliittojen ja Suomen Palopäällystöliiton kanssa. – Merkki on osoitus siitä, että Kangasala-talo on sitoutunut vastuulliseen toimintaan ja tekee konkreettisia kestävän kehityksen mukaisia toimenpiteitä, Business Finlandiin kuuluvan Visit Finlandin vastuullisen matkailun asiantuntija Virpi Aittokoski sanoo. Nou hätä -kampanjassa kahdeksasluokkalaiset saavat turvallisuusopetusta, jotta he oppisivat ennakoimaan vaaratilanteita ja toimimaan niissä fiksusti. KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ 7 PÄLKÄNE Viime syyskuun 27. Museoliiton 100-vuotispäivän kunniaksi 6. Mobilian postimerkissä on Volkswagen Kupla, 80-lätkä ja bensiinikupongit. Pälkäneen Pitkäjärven kunnostusyhdistys ry on jäsenistönsä, ”pitkäjärveläisten", yhteisenä foorumina päättänyt vuosikokouksensa yhteydessä huomioida ja kiittää julkisesti Juhani Hartmania toiminnasAITOO Anna Tapion koulu oli yksi 22 suomalaiskoulusta, jolla on joukkue kisaamassa turvallisuustaitoja mittaavan Nou hätä -kilpailun valtakunnallisessa finaalissa. 80-lätkästä auton takaikkunalla tunnistettiin aikanaan tuore ajokortin omistaja. Kangasala-talolle on myönnetty Sustainable Travel Finland -merkin käyttöoikeus osoituksena pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen. – Miksihän juuri silloin, eihän työllä ollut mitään kiirettä. Aloitettuaan kiireisen alkusammutuksen käsiinsä sattuneella pesuvadilla hän hälytti paikalle palokunnan, jonka tehokkaallekin kalustolle koitui vielä täysi työ ennen kuin pari vuorokautta maan sisällä kytenyt palo saatiin hallintaan. Polttoaineiden myyntiä säännösteltiin ja bensiiniä sai myydä tietyn määrän vain ostokuponkeja vastaan. Metsäisellä alueella sijaitsee vakinainen asunto sekä useita mökkejä, jotka kaikki olisivat olleet vaarassa, mikäli palo olisi ehtinyt levitä. Juhani Hartmanilla sattui työtehtäväänsä, Etelä-Pälkäneen vesiosuuskunnan kulutusmittareiden uusimiseen, liittyvä käyntitarve kyseisellä vapaa-ajan kiinteistöllä, jonne saavuttuaan hän havaitsi turpeiden sisältä nousevan savua ja joka saman tien leimahti jo avotuleksi. Piilokyteminen voi yllättää Juhani Hartman muistelee, miten tuona kohtalokkaana päivänä Jaakko -veli pyysi häntä apuun veneen kääntöön. Ajokortin juuri saanut kuljettaja joutui odottamaan vuoden, ennen kuin sai huristella autollaan yli kahdeksaakymppiä. Sotien aikana ja niiden jälkeenkin oli pulaa vähän kaikesta, myös bensiinistä
Meillä huollatat ja korjautat sekä katsastat autosi. Varaa aika huoltoon! • Määräaikaishuollot • Jarruhuolto • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot • Rengastyöt • Rengashotelli • Nelipyöräsuuntaus • Katsastuspalvelut • Autonvuokraus • Tuulilasin vaihdot Myös vakuutusyhtiön myötämät Palvelemme ammattitaidolla Tehdastie 2, Pälkäne • Määräaikaishuollot • Jarruhuollot • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot • Rengastyöt • Rengashotelli • Nelipyöräsuuntaus • Katsastus • Huollon sijaisauto • Tuulilasin vaihdot Myös vakuutusyhtiön myöntämät Palvelemme ammattitaidolla KORJAAMO: Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI FI Betonin sahaukset ja poraukset www.mansentimanttisaha.fi Betonin sahaukset ja poraukset www.mansentimanttisaha.fi www.aleksinlkv.fi Markus Huttunen Kiinteistönvälittäjä, LKV Julkinen kaupanvahvistaja p. 0400-404 425 etunimi.sukunimi@spkoti.fi info@designpohjola.fi Haluatko mukaan Alan ammattilaisiin. I P. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti . 040 728 6962 sanna@sannaslife.fi Lomakodinkuja 1, Pälkäne sannaslife.fi Kysy lisää! PARHAAT BETONIT . 03 379 0333 arkisin 8-17, la 9-14 I P. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. 040 838 8816 korjaamo@motormaster.fi www.motormaster.fi Ma-pe klo 8.00-16.00 KATSASTUS: Puh. 03 377 1140 arkisin 8-16, la sulj. Ota yhteyttä 044 347 7402 | ilmoitukset@shl.fi Alan ammattilaiset Autopalvelut Autopalvelut Betonia Asiointipalvelut Asiointipalvelut Betonin sahaukset ja poraukset Kiinteistövälitys www.shl.fi Kiinteistövälitys • Sisustussuunnittelu Pälkäne 050 326 6556 www.hameenlahiautopalvelu.fi Vuokraamo Liikkuva auto/konekorjaamo • pakettiauto • peräkärry ja konevuokraus • henkilöauto Kysy lisää! Huollamme: Autot, traktorit, mönkijät, perämoottorit, sähkömopot, mopoautot, ruohonleikkurit, Avantit jne. 0405091822 • HUOLLOT • KORJAUKSET • RENGASMYYNTI • HINAUSPALVELUT Autoapu Nordica Tämän kokoinen ilmoitus vain 14e / viikko + alv. Ota yhteyttä 044 347 7402 ilmoitukset@shl.fi. 040 838 8816 motormasterjp@hotmail.com www.motormaster.fi Ma–pe klo 8.00–17.00 Katsastus pälkäne Puh. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. Tervetuloa palveltavaksi. Elämäsi tärkeät paperit edunvalvontavaltuutukset kauppakirjat, kaupanvahvistukset perukirjat, perinnönjaot testamentit avioehdot, ositukset jne. 03 379 0319, 040 572 8379 Motormaster JP Oy autoasi.fi Tällaista autohuollon olisi aina pitänyt olla Autoasi Pälkäne Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. Nyt sijaisauto huollon ajaksi ilmaiseksi! (03)5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo • varaosakauppa • autosähkötyöt • vaihteistokorjaamo • vikadiagnostiikka Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen (03) 5356 100 www.kolari-special.fi AUTOKORJAAMO SE-VI autokorjaamosevi.com Karkaisijankuja 7, 36200 Kangasala ma-pe 8–16, la suljettu P. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-17 | P. 050 414 7100 Ma-pe klo 8.00-16.00 KATSASTUS JA KORJAAMO • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO Autopalvelu Pälkäne Oy Onkkaalantie 50, 36600 Pälkäne 0400 281 999 info@autopalvelupalkane.fi Palveleva autokorjaamo lähelläsi! Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä fixu s.fi fixu ska nga sal a.fi arkisin 8-18, la 9-14 | P. 8 KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti Haluatko ilmoittaa Alan ammattilaisissa. Ota yhteyttä: Alan ammattilaiset takaa jatkuvan näkyvyyden yrityksellesi Ulla Tikka / 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi Keskitie 33, LUOPIOINEN P. Luottamuksella ja joustavalla aikataululla, toimistollani tai asiakkaan luona! Asiointipalvelua juuri Sinulle! Sanna Hämäläinen puh. Ilmainen puhelinneuvonta! Kohtuuhintaista palvelua! PERUNKIRJOITUKSET PERUNKIRJOITUKSET • Kauppakirjat • Testamentit • Edunvalvontavaltuutukset ym. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Ota yhteyttä 044 347 7402 Sinun ilmoitustilasi. Autoasi Pälkäne on nyt täyden palvelun korjaamo. 03 3773 177 Tuulilasit, sivuja takalasit! Aakkulantie 38, Kangasala 0400 854 860 ASIOINTIPALVELU ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen, p. 050 414 7100 Ma–pe klo 9.00–17.00 Katsastus Pälkäne Palveluksessasi. 03 3773 177 RENGASMYYNTI arkisin 8-17, la 9-14 I P
045 1331 222 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B 37600 VALKEAKOSKI 045 1877 441 www.koskinhammas.fi/reijo-saraniemi Ilmastointikanavien puhdistukset, mittaukset, säädöt ja iv-valvontatyöt LAKISÄÄTEISET HORMIEN JA TULISIJOJEN NUOHOUKSET juri.lehtinen@kolumbus.fi Alueellasi myy ja huoltaa Myös kaikki kylmäalan työt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. Ota yhteyttä 044 347 7402 ilmoitukset@shl.fi N O R D I C Videoja valokuvauspalvelut Jesse Kallioinen 0409675751 www.nordicartmedia.com Metsä & Urakointi Kallioinen Soita 040 757 7469 • Pihapuiden kaadot • Kantojyrsintä • Metsänhoitopalvelut rusettisiivous@gmail.com rusettisiivous@gmail.com p. Ota yhteyttä 044 347 7402 | ilmoitukset@shl.fi Alan ammattilaiset Kylmälaitehuollot Terveyspalvelut Metsäja puupalvelut Rakennuspalvelut Varaosapalvelut Videoja kuvauspalvelut Metsäja puupalvelut Nuohouspalvelut Siivouspalvelut Alan ammattilaiset hakemiston yrittäjät esittäytyvät. Kurkistus oven taakse 1. 2. KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti Haluatko ilmoittaa Alan ammattilaisissa. Ota yhteyttä! • Sisäremontit: Lattiat, seinät, paneloinnit, maalaukset, tapetoinnit, yms... Mitä teette ja mitä palveluja / tuotteita teiltä saa. Kertokaa yrityksestänne. Terveiset lukijoillemme Ilmoituksen koko Hinta 1 lehti 1 + 1. 044 242 80 33 www.nokihaltia.fi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Raija Savolainen Kangasalantie 1067, Kangasala p. 040 220 5675 soile.honkasaari@pp.inet.fi ark. 0449648841 p. 045 197 71 57 www.nuohoojamikaveija.fi Nuohooja Antti Murtomäki Luopioinen ja lähialueet puh. • Ikkunoiden/ovien vaihdot jsremonttiapu@gmail.com Nuohooja Mika Veija Vanha Pälkäne ja lähialueet puh. Keitä olette. 8-16, la 8-16, su suljettu Täytekakut, voileipäkakut ja muut herkut juhliisi.. 03 22 33 323, 040 777 6606 Koulutie 3, Pälkäne Fysioterapeutti 050 517 3759 • Fysioterapiaja ohjauspalvelut • Manuaalinen terapia • Akupunktio ja hieronta Pekka Pelkkala KÄYTETTYJÄ JA UUSIA VARAOSIA YLI 300 ERI TRAKTORIMALLIIN www.purkupojat.com Yrittäjäntie 8 36600 Pälkäne p. 0449648841 Siivous Siivous 20 €/h 20 €/h +24% alv +24% alv Ikkunanpesu Ikkunanpesu Kotisiivoukset Kotisiivoukset Puutavaraa ja Puutavaraa ja rakennusrakennustarvikkeita tarvikkeita Rautajärven Puu Pohjantie 295, Rautajärvi, 041 310 9545 Onkkaalantie 68, p. 040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com ALAN AMMATTILAISET NYT MYÖS NETISSÄ! www.shl.fi Palveluhakemisto Sinun ilmoitustilasi. 3. lehti 1 x 30 mm 14?€?/?vko 24?€?/?vko 2 x 30 mm 25?€?/?vko 44?€?/?vko 2 x 50 mm 47?€?/?vko 87?€?/?vko Hinnasto 2019 Asiakasvastaava Ulla Tikka 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi Ota yhteyttä: VARAA OMA ILMOITUSTILASI ALAN AMMATTILAISISTA Konditoriat Puupalvelut ja viherrakentaminen www.puujapihapalvelutikka.fi 044-300 61 99 • Polttopuut, • Polttopuut, polttopuiden teko polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut • Metsänhoitopalvelut Ilomäen Puukauppa Ky Ilomäen Puukauppa Ky 0400 413 331 0400 413 331 www.ilomaenpuukauppa.com www.ilomaenpuukauppa.com www.rakennustarvike.fi 0400 737 546 Pohjantie 295, Pälkäne RAKENNUSTARVIKKEET JS ra JS remonttiapu Jussi Suoniemi 040 8357304 ym..
Yhdistys tekee läheistä yhteistyötä koulun kanssa, apulaisjohtaja Riitta Tiitola Kostianvirran yhtenäiskoulusta kertoo. – On tosi hienoa, että olemme vihdoin saaneet vanhempainyhdistyksen. Olkkarin siisteys on lukiolaisten itsensä vastuulla. KRISTIINA HELMINEN Kostianvirran yhtenäiskoulun vanhempainyhdistyksestä kuvassa ovat Heidi Lindholm-Nuuttila (vasemmalla), Kati Valkonen, Mirva Nikkanen (edessä), Susanna Vallioniemi-Koponen, Aki Pehu ja Olli Nuuttila. Marraskuussa perustettu vanhempainyhdistys pääsi tositoimiin heti joulukuussa, jolloin se keitteli puurot ja glögit alakoulun joulujuhlassa. Tämän jälkeen ohjelmassa oli – kuten asiaan kuuluu – kunnon kakkukahvit. Olkkari sai remontissa uudistuneen ilmeen. Pintoihin valittiin vaaleita sävyjä.. Siistijät eivät siivoa tilassa lainkaan. Lukion kakkosluokkalainen Veeti Karhu kertoo, että Olkkari tarjoaa mukavan ja Kostianvirran yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys: Mukana on vanhempia sekä alaettä yläkoulun puolelta Yhtenäiskoulu sai vanhempainyhdistyksen maan lapsia, nuoria ja perheitä koskevaan päätöksentekoon. PÄLKÄNE Pälkäneläiselle Kostianvirran yhtenäiskoululle on perustettu vanhempainyhdistys. Lukiolaisista on muodostettu parit, joista kukin huolehtii lukuvuoden aikana viikon ajan taukotilan siisteydestä. Toistaiseksi toiminnassa on yläkoulun puolelta mukana vain yksi vanhempi, vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Mirva Nikkanen kertoo. Aikaisemmin koululla on toiminut erilaisia luokkatoimikuntia. Vanhempainyhdistys tukee omalta osaltaan koulua kasvatustehtävässä ja pyrkii vaikuttaPÄLKÄNE Pälkäneen lukion uudistetussa taukotila Olkkarissa päästiin viettämään avajaisia perjantaina. Nyt keväällä on esimerkiksi noussut esiin toive uusista maalivahdin hanskoista ja pienistä pehmeistä palloista välituntikäyttöön, yhdistyksessä mukana oleva Aki Pehu kertoo. Olkkari sai uudistuksen yhteydessä myös omat järjestyssääntönsä – kymmenen käskyä – jotka on asetettu esille taukotilan oveen. Uudistetussa Olkkarissa vietettiin avajaisia rauhallisen tilan lukiolaisten käyttöön. – Seuraavaksi kehittelemme varmasti jotain sitten yläkoulun puolelle, Nikkanen sanoo. Lisäksi koulu auttoi kustannuksissa. Vanhempainyhdistyksellä on edustaja mukana koulun oppilashuoltoryhmässä. Opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja Joonatan Packalén pääsi leikkaamaan avajaisnauhan opettaja Annemari Kalliorannan avaussanojen jälkeen. Koulun puolelta yhdysopettajana toimii Kati Kaivonen . – Tarkoitus on saada lasten ja perheiden ääntä kuuluviin ja kehittää niitä asioita, joissa näemme kehittämisen tarvetta, Nikkanen toteaa. – Näin lukiolaiset oppivat vastuunottoa ja yhteisen tilan kunnossapitämistä, Kallioranta lisää. – Kuuntelemme oppilaiden toiveita ja ajatuksia herkällä korvalla. Opiskelijat itse osallistuivat tilan remontoimiseen, Kallioranta kertoo. Olkkari rakennettiin lukion opiskelijoiden taukotilaksi entisten naulakkojen paikalle 12 vuotta sitten. – Opiskelijakunta käytti remonttiin pääasiassa omia rahojaan. KRISTIINA HELMINEN Joonatan Packalén leikkaa Olkkarin avajaisnauhan. Kevään ponnistus oli vuorossa vappua edeltävänä perjantaina, kun vanhempainyhdistys järjesti 1–4-luokan oppilaille vappudiscon. 10 KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse 010 5844 470. Remontoidun taukotilan avajaisissa juotiin – totta kai – kakkukahvit. Kovassa käytössä oleva tila on vuosien saatossa kulunut, ja nyt oli sopiva aika sen uudistamiseen. Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. Pälkäneellä on toiminut pitkään myös Koti ja koulu -yhdistys, mutta siihen on kuulunut vanhempia koko kunnasta. Yhdistys on koulun ensimmäinen yhteinen, sekä alaettä yläkoulun luokkien vanhempainyhdistys. – Erityisesti yläkoululaisten vanhempia toivottaisiin vielä mukaan. Lasten ja perheiden ääntä kuuluviin Kostianvirran vanhempainyhdistyksen tärkeimpänä tavoitteena on lisätä yhteistyötä koulun ja kodin välillä. Työtä tehdään lapsen etu edellä. Lukiolaiset maalasivat seinät valkoisella maalilla ja tilaan hankittiin uusi sohva, nojatuolit ja rahi. Kerran kuukaudessa kokoontuvassa Kostianvirran vanhempainyhdistyksessä on tusinan verran aktiivijäseniä. Osa toiveista on melko pieniä ja helppo toteuttaa. – Siellä tulee oltua välitunneilla ja hyppytunneilla: voi tehdä läksyjä, katsella televisiota, kuunnella musiikkia ja hengailla kavereiden kanssa, Karhu listaa
KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti KAUPPAPUUTARHASSA KIIREISET AJAT KÄSILLÄ S. 14 MITEN SAAT KAUPAN RUUKKUYRTIT KUKOISTAMAAN. 23 PUUTARHA PUUTARHA JA LÄHIRUOKA -TEEMASIVUT KESKIVIIKKO 3.5.2023. S. 12 AUTOMUSEO PAIKALLISIIN JÄÄTELÖVALMISTAJIIN S
Jos tuotteessa on ruukku, se pitää poistaa ensin. Lisäksi tykkään kasvattaa hyötykasveja pihalla kasvatuslaatikoissa. Hyvä paikka niille löytyy kodin keittiön ikkunan ääreltä, jossa on tarpeeksi valoa, mutta johon ei kuitenkaan tule vetoa. Laatikoissa meillä kasvaa kesäisin myös salaatteja, porkkanaa ja kesäkurpitsaa. Ruukun suojamuovi ehkäisee yrttien kuivumista, joten sitä ei kannata poistaa. Näin istutat kaupan yrtin kotona: Jos yrttejä ei istuta, tuoreyrtit säilyvät parhaiten viileässä, joten kotona ne kannattaa laittaa jääkaappiin. Leikatessa kannattaa jättää jäljelle vähintään kolmasosa kasvista ja myös muutamia lehtiä, ei pelkkää vartta. – Ei kannata napsia yksittäisiä lehtiä pois, vaan leikata pituutta kasvavan yrtin latva pois. Näin Taipalekin usein tekee. – Ne ihan villiintyvät kasvihuoneessa. Vuosien varrella olen sitten opetellut kasvattamaan siellä hyötykasveja. Mullan on hyvä olla hiekkapitoista. Kesällä yrtin voi istuttaa toki myös ulos kasvimaan multaan. Itse olen katsellut hoitovinkkejä netistä ja Facebookin erilaisista ryhmistä. Kesällä yrtit pääsevät kasvihuoneeseen Kesäkaudella Taipale kasvattaa yrttejä ja muita hyötykasveja – esimerkiksi kurkkua, tomaattia ja amppelimansikkaa – kodin pihamaalla sijaitsevassa kasvihuoneessa. Jos juuret ovat vaaleat, ne imevät edelleen vettä. Jos mielii kasvattaa ruukkuyrttiä kotona, kannattaa sen juuria katsoa tavallista tarkemmin jo kaupassa. Pesto onnistuu myös ilman sitruunamehua. Timjami on Taipaleen mieliyrtti, jota hän käyttää esimerkiksi risottoon ja pizzaan. Näin säilytät tuoreyrttiä kotioloissa: Riikka Taipale kasvattaa yrttejä ja paljon muutakin kotioloissa. Kun yrtin kasvuvoimaa ei mene pituuteen, se alkaa tehdä sivuversoja, jolloin koko kasvi tuuheutuu. Kaikki yrtit – varsinkin suurilehtiset lajit – kuivuvat helposti, ellei niitä kastele kunnolla. Kai tuo jonkin sortin vesiviljelyä on, vaikka nimitys kuulostaakin aika juhlavalta, innokas puutarhaharrastaja Riikka Taipale kertoo . – Itse istutan yrteistä laatikoihin pihalle esimerkiksi tilliä. Kuvassa basilika on laitettu lasiseen ruukkuun, ja pohjalle on laitettu hieman huoneenlämpöistä vettä. Poikkeuksia ovat helposti paleltuvat basilika ja sitruunamelissa, jotka säilytetään huoneenlämmössä. Istutan usein kaksi Basilikat viihtyvät kesäkaudella erinomaisen hyvin kasvihuoneessa. Vaikka yrtti alkaisi näyttää vähän nuupahtaneelta, se yleensä virkistyy, kun saa vettä. – Basilikaa olen jatkokäyttänyt kotona monesti niin, että laitan kaupasta ostetun basilikan lasiseen ruukkuun ja sen pohjalle jonkin verran huoneenlämpöistä vettä. Kasvihuoneessa voi olla kesällä välillä turhankin lämmin ja aurinkoista, jolloin Taipale virittelee varjostuskankaat kasvihuoneen etelänpuoleiselle seinustalle, jotta kasveilla ei ole liian tukalat oltavat. Tällä hetkellä ikkunan äärellä kasvaa sitruunatimjami. Kuvassa on ruukkuun istutettu sitruunatimjami. Kuva: Riikka Taipale. KRISTIINA HELMINEN Tu o r e t t a b a s i l i k a a noin ruukullinen ½ dl auringonkukansiemeniä tai pinjansiemeniä ½ dl raastettua parmesaania ¾ oliiviöljyä 2 rkl sitruunamehua ½ valkosipulinkynsi suolaa ja pippuria Jos ei pidä valkosipulista, sen voi jättää pestosta pois. Pesto (1 annos):. – Muutimme nykyiseen kotiimme Kangasalle kymmenen vuotta sitten, ja kasvihuone tuli meille talokaupan mukana. 12 KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti PUUTARHA JA LÄHIRUOKA Kaupasta ostetun ruukkuyrtin saa melko pienellä vaivalla kasvamaan kotona, kunhan muistaa muutaman perusasian. Taipale suosittelee leikkaamaan yrttejä tarpeeksi usein. Laatikot ovat kasvualustana näppärät, sillä ne eivät ole niin suuritöisiä kuin kasvimaa. Keinovalaisimenkin avulla yrteille saattaa taata talviaikaan riittävän valomäärän, vaikka varmin ratkaisu on toki erillinen kasvivalaisin. Kaupan ruukkuyrtit voi hyvin istuttaa myös multaan. Kastele tasaisesti, sumuttele ja pidä vedolta suojassa. Hoito-ohjeet antoi Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Minna Rantala. Vinkit antoi Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Minna Rantala. Jos taas juuret ovat ruskeat, ne eivät enää toimi. Ruukun pohjalle voi laittaa salaojaksi muutaman kiven, jotta kasteluvesi ei jää seisomaan ja kasvin juuristo ei mätäne. Toista mieliyrttiään basilikaa Taipale laittaa muun muassa pastaan, leivän päälle ja pestoon. Leikkaaminen kannattaa basilikan kohdalla tehdä lehtiparin yläpuolelta, Taipale vinkkaa. Kotona istutettuja yrttejä kannattaa kastella aluksi hieman tiuhemmin. Basilika pärjää tällä tavalla hyvin parikin kuukautta ja tuottaa uutta satoa. Erityisesti basilika viihtyy sen lämmössä erittäin hyvin. Jos yrtissä on paperinen ruukku, sen voi istuttaa sellaisenaan. Satoa kaupan yrteistä: Avainsanat ovat vesi, valo ja lämpö Kaupan ruukkuyrtit saa kukoistamaan kotioloissakin ilman suurta vaivannäköä Ruukkuyrtit voi istuttaa multaan erilliseen ruukkuun. Aseta istutettu yrtti puolivarjoon, jossa ei ole liikaa paahdetta. – Yrtit pärjäävät tosi pitkään, kunhan niitä hoitaa kunnolla. Ja itse tekemällä toki oppii koko ajan lisää. tai kolme basilikaa isompaan ruukkuun. Yksinkertaisimmillaan homma käy tosi helposti. – Itse kastelen niitä aina silloin kun ne näyttävät siltä, että ne vettä tarvitsevat
Uusi-Epaalantie 7, Pälkäne / Johanna, puh. 0400 380 882 Muista Äitiä sunnuntaina 14.5.. 03 3125 2200 Avoinna: ma–pe 7–17, la 9–13 Briossisämpylät. www.viialanleipomo.fi Ne aidot käsintehdyt tuotteet. www.viialanleipomo.fi Puh. 040 844 2328 Liekin Äitienpäivälounas 14.5 klo 12-16 Lohta valkoviinikastikkeessa Paistia kasvispedillä Juustoiset pannupihvit Kasvisgratiini Runsas salaattipöytä Täytekakku ja kahvi 21,50 € Pöytävaraukset p.03-536 5400 Keskitie 14, 36760 Luopioinen Lapset alle 12 v 1€/ikävuosi Lämpimästi tervetuloa! 25€/hlö Lapset alle 13v 1€/ikävuosi 25€/hlö Lapset alle 13v 1€/ikävuosi Ä I T I E N P Ä I V Ä L O U N A S E L O T Ä H K Ä S S Ä K L O 1 2 1 6 U U N I L O H T A K E R M A P E R U N O I T A P A I S T E T T U J A K A S V I K S I A T O M A A T T I K E I T T O A M A U K A S S A L A A T T I P Ö Y T Ä L E I V Ä T , J U O M A T , L E V I T T E E T K A H V I A / T E E T Ä J A T Ä Y T E K A K K U A OLEMME OLEMME AVOINNA! AVOINNA! Nokkosen Nokkosen Puutarha Puutarha klo 9-18 joka päivä. Pälkäneen Kukkakauppa Verkkokauppa: palkaneenkukkakauppa.ekukka.fi Ilahduta lähimmäistäsi kukkalahjalla! Hautaustoimisto Murtoniemen palvelut. 0500 862 423 ÄITIENPÄIVÄKAKUT alk. • Äideille kauniit ruukkuruusut ja kimput • Meiltä löydät myös ihania hopeajalosteen magic silver -koruja • Kauttamme Interfloran ja Datafloran välityspalvelu Suomen joka kolkkaan. P. Maista niin muistat! Kukat jokaiseen päivään Kukat jokaiseen päivään PÄLKÄNEEN KUKKAKAUPALTA! PÄLKÄNEEN KUKKAKAUPALTA! Ammattitaitoiset kukkasidontatyöt kaikkiin elämäsi hetkiin • Paikallisesti tuotetut kesäkukat ja vihannesten taimet. Kukkien kotiinkuljetuspalvelu Tilaa paikanpäältä, puhelimitse tai verkossa: palkaneenkukkakauppa@gmail.com Onkkaalantie 71. 14 00 AUTO KIERTÄÄ NORMAALISTI TORSTAINA LUOPIOISTEN LENKIN Pälkäneen torilla keskiviikkona ja lauantaina Kangasalan torilla perjantaina Vanha Vaasantie 6, Ylöjärvi Puh. Pöytävaraukset 12.5.2023 mennessä ravintola@sappee.fi Huipussa klo 12.00-14.00 alle 12 v. 19,90 € € /hlö 32 90 • RUNSAS BUFFET JA KAKKUKAHVIT • Ne aidot käsintehdyt tuotteet. KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti HÄMEENLINNAN TAVASTILASSA DESIGN VAATTEIDEN POP UP OUTLET 11.-13.5.2023 to-pe 9–19, la 9–15 Kauppapaikka Tavastila Eteläkatu Eteläkatu 14, 13100 Hämeenlinna TERVETULOA! Kukat äidille! Äitienpäiväviikolla palvelemme joka päivä 9-19 Kotiinkuljetus! 03 364 6666 Kangasalantie 616 ilkonkukka@gmail.com ILKON KUKKA ÄITIENPÄIVÄN LOUNAS 14.5. Mehevä ja maistuva uutuus! Loistava sämpylä hampuri laisiin tms
Tilausten tekoa silmällä pitäen Kartsep kuuntelee myyntikaudella asiakkaiden toiveita ja seuraa eri tuotteiden menekkiä. Ostosopimuksia yritysasiakkaiden kanssa on, mutta niitä olisi hyvä olla vielä enemmän. Vallitsevaa ja tulevien päivien säätä seurataan puutarhalla tarkoin silmin. Viime vuonna todella moni asiakas kysyi dianaa, amppelikukkaa, joka lukeutuu Suomessa harvinaisempien koristekasvien joukkoon. Aurinko on paras myyjä, hän vahvistaa. – Ei olisi korona auttanut, jos olisi ollut huonoja kelejä. Erika Kartsep tietää, että ne tuotteet, mitkä ovat lähinnä ovea, myyvät yleensä varmemmin, kun taas peremmällä olevat jäävät helpommin huomaamatta. TKT-Urakointi Oy 040 4176120 Pirkanmaa, Kanta-Häme alueella. Yrttikasvien taimista muiden muassa basilika, minttu, timjami, sitruunamelissa ja chili ovat kysyttyjä, kun kesän grillija juhlakausi alkavat. – Tänne tuli ostosreissulle ryhmä naisia. – Kaikkea ei kuitenkaan voi nostaa esille ja tuoda lähelle, yrittäjä sanoo kasvihuoneistaan, joissa on isoihin puutarhoihin verrattuna määrällisesti vähän, mutta monipuolisesti tuotteita. PUUTARHA JA LÄHIRUOKA. Kelloköynnöksen kanssa kävi viime vuonna päinvastoin. Laitoimme puutarhan kiinni jo kesäkuussa, kun myytävää ei enää ollut. Tänne voi tulla suunnittelemaan kokonaisuuksia istutuksiin ja noutaa kasvit myöhemmin itselle sopivampana ajankohtana. Dianan yhtäkkinen suosio, josta myös monet yrittäjäkollegat Puutarhaliiton syyspäivillä kertoivat, on ainakin vielä jäänyt mysteeriksi. Ihmiset istuttavat kukkia ulos ruukkuihin tai laittavat parvekkeille, terasseille ja pihaan. Vuonna 1999 kauppapuutarhan pidon aloittanut ja edelleen Petri Täyrösen yhtiökumppanina jatkava Kartsep tietää pitkän kokemuksensa ansiosta, että kukkaistutuksia ei osteta, eikä ole edes järkevää ostaa keväällä, kun maa on vielä routainen. – Kauden aikana jo merkkaan tietoja muistiin. • Hankintakaupat. Kevät oli aikainen, hyviä ilmoja riitti kesäkuulle saakka. Viime vuonna Kartsepilla oli myydä hurmaavan kauniita vaaleanpunaisia dianoja, joiden rinnalla nyt on tarjolla myös kasvin oranssikukkaisia versioita. – Kun olen tuonut tuotteita takaosasta paremmin esille, niin asiakkaat ovat ihmetelleet, että tällaisiakin sinulla on. 03-3390 0401 | vesivek.fi ULKOJA KATTOMAALAUKSET 30 v. • Pystykaupat. Ne ovat nyt parhaimmillaan, puutarhayrittäjä Erika Kartsep sanoo kylmään totuttelun jälkeen miltei kymmenen pakkasastetta sietävistä orvokeista. ammattitaidolla! Kysy ilmainen tarjous. Oven lähellä paras menekki Tuotteiden sijainnilla kasvihuoneissa on iso vaikutus siihen, mitä kukkia ja hyötykasveja asiakas valitsee ostettaviksi. Tomaatti, kurkku, kurpitsa ja mansikka maistuvat aina parhaalta tuoreena. Kartsepin mukaan puutarhalle voi kuitenkin lähteä huonommallakin säällä, sillä silloin voi katsella rauhassa. Kukkia ostetaan paljon myös lahjaksi ja tuliaisiksi ystäville ja tutuille. • Myös metsämaan muokkaukset, ojitukset ja muut kaivinkonetyöt kauttamme. – Uskomme, että asiakkaat ihastuvat niihinkin. Kuvassa olevan amppeliruukun säiliöön mahtuu kaksi litraa vettä. – Tärkeää on, että tarjoamme asiakkaillemme kattavan valikoiman kauniita ja kestäviä kukkia sekä perusmakuja kesäiseen ruokapöytään. Puutarhuri suositteleekin varaamaan käynneille runsaasti aikaa ja rohkeasti kulkemaan ja tutkimaan valikoimaa kasvihuoneilla takapäätyihin saakka ja menemään edestakaisin, sillä kukkaloiston häikäisemänä asiakas helposti unohtaa, mitä on jo aiemmin ehtinyt nähdä. Jos tilaan sitä seuraavaksi kevääksi, niin voi käydä niin, että silloin sitä myydäänkin vain vähän. Puutarhalle tilattavien pikkutaimien rungon muodostavat vuodesta Aurinkoinen sää tuo asiakkaat kauppapuutarhaan toiseen suosikkiasemansa pitäneet samettikukka, pelargonia, miljoonakello, orvokki ja ruusubegonia. Mitä teidän katolle kuuluu. – Asiakas on saattanut keksiä sisustuslehdestä, että joku kukka on hieno. – Yhtenä vuonna tuli lehtikaali. Teen tilaukset elo-syyskuussa, viimeistään lokakuussa. MAIJA NIEMINEN-PESSI Erika Katrsep tietää altakasteluruukun käytön vaivattomaksi. Yrittäjällä luottamusta riittää. Lehtikaalin ja dianan suosio yllätti Pitkästä alan kokemuksestaan huolimatta yrittäjä myöntää, ettei ihmisten ostokäyttäytymisen ennakointi ole helppoa. Kartsep ei laske ennätyskevättä yksinomaan koronan ansioksi, vaikka ihmiset lähtivätkin ajamaan Kuhmalahdelle pitkienkin matkojen takaa ihan vain siksi, että pääsivät vähän tuulettumaan, kun käytännössä kaikki paikat olivat kiinni. Keltaisia, oransseja, violetteja, liki kaikenvärisiä eri kukkalajikkeiden taimia ja hyötykasvien taimia on yksittäin ja ryhminä amppeleissa arviolta nelisentuhatta kappaletta. • Nuoren metsän kunnostukset ja pellonreunat. Aurinkoinen ja lämmin ilma tietää vilkasta kauppapäivää, kolean sateisilla keleillä ostajat lähtevät nihkeämmin liikkeelle. Muistathan helppohoitoiset toimivat KS-KERROSKOMPOSTORIT KS-KERROSKUIVAKÄYMÄLÄT mallisuojattu tuote Meiltä mm: uunineduspellit, liesikuvut, kaikki listat, piipunpellit, tilaustyöt Ostetaan Energiapuuta Tarjoamme kilpailukykyisen hinnan. – Viime vuonna kevät tuli myöhään, lunta oli vielä vappuna, hän kertaa nyt vapun alla vuoden takaista säätilaa. Aikaisin, vaikka toisaalta en tammikuussa sen paremmin tiedä, millainen kevät on tai minkä muotoisia tai minkä värisiä kukkia halutaan. 14 KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti KEVÄÄN KUIVIN KUMPPANI. Sitä kysyttiin kovasti, koska lehtikaalin kehuttiin olevan hyvin terveellistä. Toimitamme toki myös tilauksia asiakkaille, jotka eivät pääse tulemaan puutarhalle. – Orvokit ovat kevään ensimmäisiä kukkia, joita ostetaan. Rautajärven Puu Pohjantie 295, Rautajärvi, 041 310 9545 • Puutavaraa ja • Puutavaraa ja rakennustarvikkeita rakennustarvikkeita • P • Pienkaivurin vuokraus ienkaivurin vuokraus • P • Peltilistoja eltilistoja Kultapellon puutarhalla ovi on raollaan orvokkeja täynnä olevaan kasvihuoneeseen. Kukka kestää huonotkin ajat Kultapellon puutarhalla on lähdetty tähänkin myyntikauteen siltä tosiasiapohjalta, että jokainen tuote on myytävä erikseen, satoi tai paistoi. Kartsep muistaa toissavuodelta esimerkin, joka valaisee, miten huomion kiinnittyminen tiettyyn tuotteeseen suuren lajikirjon keskellä vaikuttaa ostokäyttäytymiseen. • Ranka • Kokopuu • Risut • Kannot. Jos kylvän sitä keväällä, niin siinä menee 3–4 viikkoa, että taimia voi myydä ja silloin myyntikausi on jo vähän ohi, hän valottaa kysyntään vastaamisen haasteellisuutta jo alkaneella kasvukaudella. – Ehdimme silloin myös paremmin palvella asiakkaitamme, koska monet haluavat lisätietoja ja neuvoja kasveista ja niiden hoitamisesta. Sitä haluttiin ostaa tavallista vähemmän, minkä vuoksi osa kukista jäi myymättä. Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 rakennusliikemirantik.fi Katto-ulkomaalaukset vuosien ammattitaidolla! Kysy ilmainen tarjous! Saku Siurola I Kangasala 0400 908 082 KATTOJA ULKOMAALAUKSET MYÖS SANEERAUKSET Peltikuja 9, Suinula, Kangasala puh 040-509 6368, kspelti@ks-pelti.fi kupari, messinki, ruostumaton teräs, sinkitty ja värillinen pelti, alumiini myös jyvälevy, turkkilevy KAIKKI OHUTLEVYTYÖT TILAUKSESTA! KYSY TARJOUS kattoturvatuotteis ta, peltiprofiileista ym. – Sanotaan, että kukka pitää pintansa, kukkia ostetaan, oli ajat millaiset tahansa. Varaa maksuton katon kuntotarkastus. – Vuoden -20 kevät oli paras kevät ikinä. Omat tuotteet, tekijät ja toimitukset takaavat sujuvan remontin ja jokainen työvaihe on priimaa kuin itselle tekisi. Trendit ovat niin nopeita, tietää Kartsep, joka ei juuri trendien nopeuden takia niitä isommin seuraa. Kun yksi heistä nosti esille kauniin isokukkaisen petunian ja halusi ostaa sen, niin kaikki muutkin siinä ryhmässä ostivat samanlaisen. Vesivek käy yhtenä rintamana kesyttämään kevään sulamisvesiä
Se kyllä vaikutti myönteisesti Sotkamon Taimiston ja perhospuutarhurin palveluiden ja tuotteiden kysyntään. Ärväs kiittelee etenkin lapsiasiakkaiden aitoa mielenkiintoa perhosia ja niiden toukkia kohtaan. – Päiväperhoset ovat auringon valon ja lämmön suurkuluttajia. Minulla on hyvä mieli, kun olen tehnyt uraauurtavaa työtä. Kultasiivet saavat erityisesti perhospuutarhurin sydämen pompottamaan. Ärväs oli liikkeellä perhoskärjellään merkittävästi varhaisemmin kuin esimerkiksi Yleisradio käynnisti kansan suursuosikiksi kohonneen Pelasta pörriäinen -kampanjan. – Kaiken a ja o on mettä tuottavat kasvit. KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti Parru ja Putki V-P Virtanen Puh. Sateisena ja koleana aikana perhoset eivät ole liikkeellä. – Talvehtivat perhoset tarvitsevat omat suojapaikkansa. TEIDEN SORASTUKSET (käytössä alusterä) MAANSIIRTOTYÖT 040 567 1611 • joonas.paloranta@gmail.com • MAANRAKENNUSTYÖT • SORAT JA MURSKEET • JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT KULJETUSLIIKE J. Perhoset ja niiden toukat ovat avanneet perhospuutarhurille kiinnostavan ja kiehtovan maailman. Niiden seuraaminen on yhtä palkitsevaa kuin muuttolintujen saapumisen odottaminen tai niiden lähteminen paluumatkalle. Toukkien ravintokasveja ovat raita, koivut, tuomi, pihlaja, tammi, vadelma, kuusama, pensasangervot, pajut, paatsama, mustikka, puolukka, juolukka, kanerva, nokkonen, huopaohdake, väinönputki, kultapiisku, heinät sekä humala. 0400-620 972 • Putkityöt • Remontit KOVA KYSYNTÄ PÄÄKAUPUNKISEUDULLA Myyn mökit, talot, tilat, tontit, pihapiirit AMMATTITAIDOLLA. 040-547 2862 KALLIOLOUHINNAT KALLIOLOUHINNAT JA KIVIEN RÄJÄYTYSTYÖT JA KIVIEN RÄJÄYTYSTYÖT • Tartuntaporaukset • Tartuntaporaukset & piikkaukset & piikkaukset • Kaivinkonetyöt • Kaivinkonetyöt NYT MYÖS NYT MYÖS LOUHINTAA LOUHINTAA KIILAAMALLA! KIILAAMALLA! Bobcat -työt Bobcat -työt PUUTARHA JA LÄHIRUOKA Kuusi vuotta sitten perhospuutarhuriksi heittäytynyt sotkamolainen hortonomi ja yrittäjä Maarit Ärväs tunnetaan valtakunnallisesti perhosten puolesta puhujana ja perhosten suosimien kasvien asiantuntijana. Jutulleni naureskeltiinkin. Ne ovat kertakaikkisen sympaattisia olentoja. Myös perhosbaarit ovat toimivia ratkaisuja. Hän suosittelee nostamaan niiden määrää. Niitä pihanja puutarhanlaittajat voivat rakentaa perhosten iloksi. Ärväs muistuttaa, että luontoja sääolot vaikuttavat siihen, millainen perhospäivä kulloinkin on. Hän sanoo, että pointtina ei ole kaikkien latinankielisten nimien taitaminen, vaan luonnollinen lajien tunnistaminen. Kultasiivet lemppareina Maarit Ärväs hehkuttaa perhosmaailman runsautta. alv:n) tai sopimuksen mukaan. 040-547 2862 Puh. Yöperhosia houkuttavat hietaja sulkaneilikka, valkoailakki, lääkärinkukka, valkotupakka, tarhakohokki, kaarisarvileukoija, kuusamat, syyssyrikät, tuoksuköynnöskuusama sekä nurmikihokki ja nuokkukohokki. Sotkamon Taimiston yrittäjä Maarit Ärväs kannustaa kotipuutarhureita valitsemaan pihamaille kasveja, jotka houkuttelevat perhosia. Ponnistelut tuottavat tulosta Maarit Ärväs sanoo, että perhosia suosivat toimenpiteet ovat erittäin palkitsevia. Ärväs vaikuttuu myös ritariperhosista. Ihminen voi tehdä asioille varsin paljon esimerkiksi suosimalla pihapiirissään ja puutarhassaan perhosille tärkeitä kasveja. Perhoset ja perhoskasvit tarjoavat ainutlaatuisen oman maailmansa. Ärväs on malliesimerkki ideanikkarista, joka on luottanut oivallukseensa ja vaistoonsa yrittämisen saralla. Ärväs sanoo, että perhoset tuovat paljon iloa. – Päiväperhoset pitävät sinisistä, liloista, purppuroista, keltaisista ja valkoisista kukista. Vuodet ovat tehneet tehtävänsä. – Perhoset tuottavat iloa. 0400 486 386 www.sartesuo.fi Jukka Sartesuo LKV kiinteistönvälittäjä, julkinen kaupanvahvistaja Orioninkatu 5, Riihimäki Kiinteistönvälitystoimisto Oy Luotettavaa kiinteistönvälitystä Sydän-Hämeen alueella vuodesta 1992 MURSKEITA, SEPELIÄ, SORAA, HIEKKAA, MULTAA. Mesi houkuttaa aikuiset perhoset esiin. Hän antaa sähköpostin laulaa, kun asiakkaat kyselevät perhosista ja niitä houkuttavista kasveista. Myös perhosiin vihkiytynyt Sotkamon Taimisto on kiintoisa kohde. Ärväs korostaa, että perhoset ovat myös pölyttäjiä kuten kukkakärpäset ja mesipistiäiset. Sotkamon Taimiston perhosmaailma tarjoaa ainutkertaisen elämyksen ja kokemuksen. Päiväperhosia puoleensa vetäviä kasveja ovat muun muassa kaunopunahattu, punatähkä, mäkimeirami, tarhaillakko, harmaakäenkukka, kesäpäivähattu, jättiverbena, tsinniat, syyssyrikkä, ruusunätkelmä ja päivänkakkara. Heitä on kaikkialla Suomessa, iloisen paljon myös Pirkanmaalla. Aurinkoinen, lämmin ja tyyni saavat perhoset mitä ihmeellisimpiin suorituksiin. – Ne ovat valloittavan kauniita, oransseja väritykseltään. Värit vetävät puoleensa Kotipuutarhurin on huolehdittava siitä, että perhosille on koko kesän ajan mielenkiintoisia ja kutsuvia kasveja. – Kun ryhdyin perhospuutarhuriksi, kohtasin hymähdyksiä. Ihminen näkee työnsä tulokset varsin nopeasti. Maarit Ärväs muistuttaa luonnonkasvien tärkeydestä. Sotkamon Taimiston yrittäjän päivät ovat työntäyteiset, joten Ärväs ei ehdi puhua erikoisalastaan puhelimitse. Etenkin vakioasiakkaista tulee aktiivisia keskustelijoita ja kokemusten vaihtajia. Pääsääntö on, että oikea kasvi on oikeassa paikassa. Ärväs kiittelee vuolaasti uuden oppimisen ja myös opettamisen runsautta. Välityspalkkio 4,96 % (sis. Sotkamo tunnetaan Vuokatista ja erinomaisista urheilumahdollisuuksista. Perhoset eivät viihdy katvepaikoissa. Esimerkiksi kiviaidat ovat käytännöllisiä, koska ne keräävät lämpöä. Perhospuutarhurin nikseillä saat pihaasi ilontuojia – Lisääntymisen onnistumiseksi pihassa on hyvä olla perhostoukille sopivia ravintokasveja. Kuva: Sotkamon Taimisto.. Ärväs kiteyttää, että perhoset ovat kuin lentäviä jalokiviä. Ärväs huomauttaa kemiallisten rikkakasvien ja ötököiden torjunta-aineiden vaaroista. Ärväs muistuttaa, että perhoset tarvitsevat tuulensuojaa. – Perhoslajistoissa tapahtuu koko ajan muutoksia. Aurinko saa ne liikkeelle. Suuri yleisö on nähnyt, että toiminta-ajatus kantaa. 044-3051991 timo.tiensivu327@gmail.com APUA REMONTOINTIIN! • Siivouspalvelut • Kattotyöt • Tartunta• Tartuntaporaukset poraukset & piikkaukset & piikkaukset • Tartunta• Tartuntaporaukset poraukset & piikkaukset & piikkaukset • Tartunta• Tartuntaporaukset poraukset & piikkaukset & piikkaukset • Tartunta• Tartuntaporaukset poraukset & piikkaukset & piikkaukset • Tartunta• Tartuntaporaukset poraukset & piikkaukset & piikkaukset • Tartunta• Tartuntaporaukset poraukset & piikkaukset & piikkaukset Ville Vierikka Ville Vierikka Puh. Taimisto on sanan todellisessa merkityksessä perhosten paratiisi. Kun aloitan päiväni katselemalla perhosten liikkeitä, päivästä ei todellakaan voi tulla huono. Ärväs vastaa tuon tuostakin kysymykseen, mitä perhoset antavat ihmisille ja mitä ne tuovat elämänpiiriimme. AMMATTITAIDOLLA. Yöperhosia houkuttelevat kukat, jotka alkavat tuoksua illalla. Perhospuutarhuri Maarit Ärväs sanoo, että verkkokauppa mahdollistaa perhosilosanoman kertomisen kaikille asiasta kiinnostuneille. Muun muassa ritariperhosen toukka on yksityiskohta, jonka kaikki haluavat nähdä. Kotipuutarhurien, jotka tekevät pihoistaan perhosten paratiiseja, joukko kasvaa koko ajan. P. Perhoset tuovat iloa! Maarit Ärväs on ennättänyt harrastaa aktiivisesti lintuja, mutta nykyään perhoset ovat hänen suuren innostuksensa ja kiinnostuksensa kohteita. Kainuun sydämessä olevan Sotkamon Taimiston pyörittäjä on aktiivisessa vuorovaikutuksessa sähköpostitse perhoskasveista kiinnostuneiden ihmisten kanssa. – Yöperhosia houkuttelevat puolestaan valkoiset ja vaaleanpunaiset kukat. – Samanhenkiset ihmiset ovat työni suola. – Perhosten esiintyminen on kiinni niille sopivista elinympäristöistä, niissä olevasta kasvillisuudesta. Hyvinvoiva kasvi tuottaa mettä. Niiden seuraaminen toukasta perhoseksi on elämän täyttymyksen suuri ihme. MATTI PULKKINEN Pirkanmaalaisetkin ovat löytäneet hyvin perhospuutarhurin palvelut ja tuotteet. Valkama 0400 231 606 KAIVUUTYÖT Me autamme rakentamaan, remontoimaan, muuraamaan ja saneeraamaan! Rautajärven Apu Pohjantie 327, Rautajärvi p
huhtikuuta aloittanut Veteraanimoottoripyöräklubi ry:n ”Suomimopot” -näyttely ja sokerina pohjalla: Tampereen Seudun Mobilistit jakavat klo 18.00 automuseon perustajan Olavi Sallisen nimeä kantavan Pirkanmaan parhaan museoajoneuvon entisöintipalkinnon vuodelta 2022. 16 KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti MONIPUOLISET NOSTOJA KULJETUSPALVELUT RAKENTAJALLE • Nosturityöt 48tm/60tm • Erikoiskuljetukset 0400 120 446 info@teraskuljetus.fi www.teraskuljetus.fi Nyt meiltä myös PYÖRÄKONEPALVELUT! VAIHTOLAVAT Kevään kivoimmat messut! pihajaluonto.fi kotimaanmatkailumessut.fi Liikunnallinen lapsi parkki yhteistyössä Varalan kanssa! (Maksuton) Parhaat pihaideat ja kiinnostavimmat kesälomakohteet – samalla lipulla! Juontajina Ella Kanninen & Mikko ”Peltsi” Peltola! Meillä Vehoniemenharjulla on monta syytä juhlia. Puolueet eivät intoilleet perinteisellä elinkeinolla eikä ruokateemalla. Moottoripyöräosastollamme on 1. Aktiivisten tilojen määrässä ollaan paikoitellen riskirajoilla Wallin teroittaa, että kansalaisten tuki kotimaiselle ruoalle on historiallisen laaja ja vahva. Sen sijaan raha ei vielä jakaannu oikeudenmukaisesti ruokaketjussa. Wallin odottaa, että maamme uuden hallituksen ohjelmaan kirjataan kyseisestä raportista tiekartta, jossa kuvataan kestävän tuotannon ja kannattavuuden kehittämistavoitteita. Jyrki Wallin ei ole maatalouden niukasta esilläolosta huolissaan. Omavalintaiset tukisuoritukset Vehoniemen Automuseon tilille Aito Säästöpankki Kangasalan konttori FI94 4503 0010 4952 02 Tule noutamaan suoritustasi vastaan ainutlaatuinen posliininen Vehoniemen Ystävät keräilymuki Automuseolta. Lähes 4/5 suosittelisi meitä muille yrityksille markkinoinnin kumppanina* *Pirmedioiden mainostajakysely 1/2023. – Myös politiikassa vallitsee ainutlaatuinen yksituumaisuus kotimaisesta ruoasta. Ruokamarkkinat on saatava nopeasti toimimaan nykyistä tasapainoisemmin maatalouden kannattavuuden parantamiseksi. Faktat ovat muun muassa kaikilla puolueilla tiedossa. Hänen mukaansa Maaja metsätaloustuottajain Keskusliittoa ei syytetä enää oman jäsenkuntansa edun ajamisesta, vaan suomalaisen ruoan turvaaminen on yhteiskunnallisesti kaikkien yhteinen etu ja tehtävä. – Kukaan ei enää kyseenalaista elintarvikkeiden huoltovarmuutta. Wallin sanoo, että valtiojohto ja politiikka paneutuivat ruokakysymyksiin, kun pandemia sulki maiden rajat. Tasapainoinen ja oikeudenmukainen kuluttajan ruoasta maksaman hinnan jakautuminen ruokaketjun osapuolten kesken takaisi kotimaisen tuotannon. Hiljaisuus on yhteisymmärrystä Monet suomalaiset äimistelivät huhtikuisten eduskuntavaalien alla, miten vähän eri puolueiden kansanedustajaehdokkaat taittoivat peistä suomalaisesta maataloudesta. Niitä ovat muun muassa elintarvikeketjun toimintaedellytyksien vahvistaminen, ruoantuottajien aseman parantaminen elintarvikeketjussa sekä huoltovarmuuden ja pitkän aikavälin toimintaedellytysten varmistaminen. Wallin kiittää suotuisaa asenneilmapiiriä, joka vallitsee kotimaisen ruoan ympärillä. Hänen mukaansa kohennusta tarvitaan nopeasti maamme ruokamarkkinoiden toiminnan tasapainottamiseen. – Hiljaisuus tai aiheen vähäinen käsittely ei johtunut siitä, etteivätkö teemat olisi ajankohtaisia tai kansakunnan kannalta elintärkeitä. Tarvitaan parlamentaarisen ryhmän esityksen mukaisesti arvio ja tarvittavat lainsäädäntömuutokset ruokamarkkinoiden tasapainottamiseksi. Tuore Maatalouden tulosja kehitysnäkymien parlamentaarisen arviointiryhmän loppuraportti todistaa, että kaikki puolueet ovat tiiviissä rintamassa kotimaisen ruoan takana. – Odotan, että tähän vinoumaan saadaan vihdoinkin käänne. Ruuasta voi tehdä kasvutarinan Jyrki Wallin korostaa, että suomalaisella ruoalla olisi. Voimme juhlia myös juuri entisöinniltään valmistunutta ”jätskifarmariamme”, jonka kanssa innolla odotamme tulevaa jäätelökesää. Ruokaketjussa raha jakautuu epäterveellä tavalla. Vehoniemen Automuseo on avattu 40 vuotta sitten. Asiasta ei saa millään opilla kiistakysymystä. – Maassamme vallitsee varsin selkeä yksimielisyys kotimaisen ruoan asemasta ja merkityksestä. Tervetuloa! Vehoniemen naiset Leila ja Pauliina Suutarinen ****** Mahdollisten muistamisten sijasta toivomme, että tuet meitä aurinkovoimalahankkeessamme, joka pienentää hiilijalanjälkeämme ja siirtymistä siten yhä vastuullisempaan kuluttamiseen. On hyvä, että myös Kilpailuja kuluttajavirasto on ryhtynyt tekemään erillistä selvitystä hintamuutosten siirtymistä ruokaketjun eri osiin. Aktiivisten tilojen määrässä ollaan paikoitellen riskirajoilla. Jyrki Wallin näkee, että koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ovat avanneet suomalaisten silmät näkemään kotimaisen ruoan arvon ja ruokaomavaraisuuden välttämättömyyden. Museonjohtajallakin on syntymäpäivä joka vuosi 10.5. Halutessanne voimme toimittaa kirjanpitoa varten alvillisen laskun. Euro on jaettava oikeudenmukaisesti tuottajien, teollisuuden ja kaupan kesken. PUUTARHA JA LÄHIRUOKA MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin sanoo, että kuluttajat ja poliitikot ovat ymmärtäneet kotimaisen ruoan ja ruokaomavaraisuuden tärkeyden. Ukrainan sota avasi ruokatodellisuuden uudenlaisen näkymän
– Alkutuotannolla on yhteiskunnallisesti laaja merkitys. Ruoka toisi työtä ja toimeentuloa. – Voimme katsoa esimerkkiä vaikkapa Irlannista. Sen sijaan raha ei vielä jakaannu oikeudenmukaisesti ruokaketjussa. – Metsäala on maamme yksi peruskivi. (Kuva: MTK). Wallin ounastelee, että maatilat saavat yrittäjiä, maanviljelijöitä tulevaisuudessa perheiden ja sukujen ulkopuolelta. Nyt metsäalan taloudellisen menestyksen ansiosta opiskelupaikat ja metsäala kiinnostavat. Wallin kannustaa suomalaisia kehittämään myös matkailua. Ruokamarkkinat on saatava nopeasti toimimaan nykyistä tasapainoisemmin maatalouden kannattavuuden parantamiseksi. Syntyy myös uudenlaisia maatilojen omistusmuotoja. Myyntivaltit ovat vahvat. Aktiivisten tilojen määrässä ollaan paikoitellen riskirajoilla. Hänen mukaansa Maaja metsätaloustuottajain Keskusliittoa ei syytetä enää oman jäsenkuntansa edun ajamisesta, vaan suomalaisen ruoan turvaaminen on yhteiskunnallisesti kaikkien yhteinen etu ja tehtävä. KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti liki rajattomat vientimahdollisuudet. Metsät ja puusta jalostettavat tuotteet ovat vientimme ydintä. Yhteiskuntaa ei saa vahingoittaa Euroopan unionin ennallistamistavoitteet ja maamme metsät ovat olleet repivästikin esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Hän sanoo, että aktiivisten tilojen määrässä ollaan paikoitellen riskirajoilla. Tilojen määrä väheni liki 1 100 tilalla vuodesta 2021 vuoteen 2022 verrattuna. Jyrki Wallin nostaa kissan pöydälle ja muistuttaa, ettei Suomi voi sallia oman yhteiskuntamme vahingoittamista. MATTI PULKKINEN MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin sanoo, että kuluttajat ja poliitikot ovat ymmärtäneet kotimaisen ruoan ja ruokaomavaraisuuden tärkeyden. Jyrki Wallin kannustaa puhumaan myönteisesti maataloudesta, jotta nuoret rohkaistuisivat kouluttautumaan alalle ja sijoittumaan sinne työhön. Siellä ruoantuotanto on merkittävässä asemassa kasvavissa vientituloissa. Hänen mukaansa elinvoimainen maaseutu ja matkailu kulkevat käsi kädessä. Wallin sanoo, että suomalaisella ruoalla on samanlaiset edellytykset menestyä maailmanlaajuisesti. Maa on pidettävä kokonaan asuttuna ja elävänä jo turvallisuusnäkökulmasta käsin. Jos ihmiset häviävät, myös palvelut katoavat. Metsäalalla tapahtuneet asiat antavat osviittaa. Tärkeää työtä ja valoisa tulevaisuus Suomessa on tällä hetkellä vajaat 44 000 toimivaa maatalousja puutarhayritystä. Kysymys ei ole vain maataloudesta. Ruokaviennin arvo on noussut moninkertaiseksi tuontiin verrattuna. Wallin painottaa, että Suomi on metsänhoidon mallimaa, jossa vihreästä kullasta pidetään hyvää huolta. – Pohjoisissa otollisissa olosuhteissamme kasvatetut, tuotetut ja valmistetut elintarvikkeet ovat korkeatasoisia. Esimerkiksi Itäja PohjoisSuomessa on alueita, jotka ovat hiljentyneet, autioituneet. Vielä vuosikymmen sitten metsäalan vetovoima oli varsin heikko. Jo oman maanosamme Euroopan ruokamarkkinat tarjoaisivat merkittävät apajat mutta myös maailmanlaajuisesti. Lukumäärän sijaan tärkeämpää on aktiiviviljelyssä olevan maatalousmaan ja esimerkiksi eri tuotantosuuntien tuotantomäärät. Pointti on koko yhteiskuntamme elinvoimaisuus. Alan tulevaisuudesta on tehtävissä positiivinen ja valoisa. Suomessa ruokatuonti on selkeästi suurempaa kuin ruokavienti. Maatalous on tärkeää työtä. Suomi on aidosti kiinnostava maa ulkomaalaisten keskuudessa. – Suositukset ovat keskeisessä roolissa. Irlantilaiset ovat pystyneet luomaan mahtavan kasvuja kehitystarinan ruoan avulla. Wallin muistuttaa, ettei tilojen lukumäärä kerro koko maatalouden totuutta. Niiden määrä on laskenut varsin tuntuvasti viime vuosien aikana. – Kun koko maassa on aktiivinen elämä, eri maakuntiin on mukavaa mennä lomailemaan. Ongelma koskettaa koko Suomea
Muutti vuonna 2012 miehensä kanssa kotitilalleen, jonne he perustivat luomupuutarhaviljelmän, Räsälän Luomutilan. 18 KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti Toteutamme alueella vesikaivojen kuntotutkimuksia viikolla 19-20 veloituksetta! Suomen Kaivohuolto Oy 044 709 7116 KIERRÄTYSKESKUS KIERRÄTYSKESKUS Lentola Lentola Mäkirinteentie 4 Mäkirinteentie 4 Ma-Pe 9-18 • La 10-16 Meiltä löydät kaikki kodin huonekalut ja tarvikkeet. Myös ihminen on osa luontoa ja puutarhan ekosysteemiä. Luomutarhuri näkee pihan tai puutarhan elävänä kokonaisuutena, joka muodostuu paitsi kasveista myös sienistä ja erikokoisista eläimistä. Pitää tarttua riuskasti lapioon, haraan ja oksasaksiin ja luottaa siihen, että tekemällä oppii. Jokaiselle toimenpiteelle tulee kuitenkin löytyä perustelu. 4 opetuspäivää. Luomupuutarha onkin mahdollisimman runsaslajinen niin maan pinnan yläpuolella kuin sen alapuolellakin: maanpäällinen lajirunsaus ruokkii monilajista maanalaista eliöstöä. Samoin ”leikkaan pensaan, koska siitä on kasvanut hölmön muotoinen”. Luomutarhurin tärkein tehtävä onkin hoitaa maanalaista ”karjaa”: pieneliöitä, jotka muokkaavat maata, tuottavat humusta ja huolehtivat maan ravinnetasapainosta. Tilaa nouto numerosta 045 882 4066 TEEMAPÄIVÄT Tampereentie 294, 37630 VALKEAKOSKI Puh. Matero muistuttaa, että luonto suosii monimuotoisuutta: sillä ei ole milloinkaan niin sanotusti kaikki munat samassa korissa. klo 9-18 La 3.6. Jätteiden – eli ravinteiden – käsittely niiden syntypaikalla on luonnonmukaista kiertokulkua, Matero sanoo. Luonnonmukaisesta kotipuutarhanhoidosta kiinnostuneen tulee olla sopivasti rohkea. klo 10-14 KAHVITARJOILU TARJOUKSIA TERVETULOA AVOINNA 2.5. klo 10-14 PERENNAT Pe 2.6. klo 9-18 La 13.5. – Luonnonmukaisessa viljelyssä tarhuri viljelee maata ja maa viljelee kasvia. KRISTIINA HELMINEN Luonnonmukainen puutarhanhoito ei sovi hätähousuille Puutarhuri Iita Matero luennoi luonnonmukaisesta puutarhanhoidosta Pälkäneellä huhtikuussa. Tai voisiko haravoida silmäniloksi pelkät porraspielet ja jättää loput kuivat lehdet luonnolliseksi katteeksi ja lannoitukseksi maahan. Hätähousulle luomutarhurointi sen sijaan sopii huonosti, sillä luonnonmukainen rytmi on hitaampi kuin reaaliaikaisuuteen tottuneen ihmisen, puutarhuri Iita Matero kertoo. (03) 58 84 840, barkholtin.taimisto@co.inet.fi www.barkholtintaimisto.com OMENAPUUT Pe 12.5. Se on sitä, että miettii, mitä voisi jättää tekemättä: Voisiko tänä kesänä pihistää osan nurmikosta niityksi pölyttäjille – ja päästä samalla itse ruohonleikkuussa vähemmällä. Se sopii tarhurille, joka ilolla myöntää pienuutensa luonnon edessä. PUUTARHA JA LÄHIRUOKA Iita Matero. Monimuotoinen puutarha on itsessään vastustuskykyisempi muun muassa tauteja ja tuholaisia vastaan. Asuu lapsuudenkodissaan Sääksmäellä. Sen sijaan sellaiset perustelut kuin”niin kuuluu tehdä” tai ”naapurikin tekee niin” eivät kelpaa, Räsälän Luomutilaa Sääksmäellä viljelevä Matero muistuttaa. Perheeseen kuuluvat aviomies sekä 9-vuotias tytär ja 5-vuotias poika. klo 10-14 Pe 19.5. Räsälän Luomutilalla viljellään pensasmarjoja itsepoimijoille. Ilmoittautuminen on jo käynnissä. Mehiläishoidon aloittamisesta voi myös kysyä Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajien koulutusvastaavalta Riitta Salo / 040-840 2658 Luonnonmukainen puutarhanhoito on ennen kaikkea puutarhan silmälläpitoa. klo 10-14 ALPPIRUUSUT To 18.5. Mitä kasvien kasvatukseen tulee, luonto on edelleen paras kokemusasiantuntija. alkaen Ma-Pe 9-18, La 10-14 Su ja pyhät suljettu www.puujapihapalvelutikka.fi • Puiden kaadot • Puiden hoito • Risujen poisvienti, klapitus, kantojyrsintä • Pihasuunnittelu • Viherrakentaminen • Kiviasennukset 044 300 6199 045 346 8070 Päivi Shnoro Päivi Laurikainen www.mesi.fi Tarvikkeet ja oppikirjat MEHILÄISENHOIDON PERUSKURSSI Valkeakoski-opisto 11.-26.11.2023 Viikonloppukurssi yht. – Luonnonmukainen viljely sopii tarhurille, joka haluaa häkeltyä luonnon ihmeellisyyden edessä yhä uudelleen, ja joka on avoin ja nöyrä jatkuvalle uuden oppimiselle. Koulutukseltaan filosofian maisteri ja puutarhuri. Keskellä marjatarhaa on myös kasvimaa. Karjaa maan alla Materon mukaan luonnonmukainen viljely ei suhtaudu luontoon kuten vastustajaan vaan pikemminkin kuin yliopettajaan. Toimiva komposti ei haise vaan on puutarhan ja -tarhurin ylpeys. Voisiko unohtaa syksyllä pihan perälle yhden oksakasan siilien talvehtimista ajatellen. – ”Jaan perennoiden juurakot, koska niiden kukinta on heikentynyt”, on käypä perustelu. Elinvoimainen maa tuottaa vastustuskykyisiä taimia ja selviytyy paremmin muun muassa äärimmäisistä sääilmiöistä. klo 9-18 La 20.5. – Kompostointi on erottamaton osa luomutarhaa
Monissa kunnissa ja kaupungeissa on viime vuosina tehty erityisiä maisemapeltoja ja niittyjä, joista ihmisten lisäksi kiittävät myös pörriäiset. Niityn perustaminen on kasvun ihmeen tarkkailua, että mitä sieltä maasta nousee ja mikä tehtävä milläkin luonnonkasvilla on, hän toteaa. – Liikkeelle voi lähteä kokeillen. – Porkkana ja palsternakka kukkivat, kun niiden antaa kasvaa riittävän pitkälle, Kaisa Koskelin muistuttaa. PUUTARHA JA LÄHIRUOKA. Erika 0400846709 Kultapellonkuja 120, 36810 Kuhmalahti Maksuvälineenä käy käteinen, pankkikortti /lähimaksu, MobilePay(0400846709). KATARIINA RANNASTE ”Kukkaniitty on parempi kuin nurmikko” Mitäpä jos maisemapellon tai niityn perustaisi omaan kotipihaan. – Jos siemenseos on Hollannissa tuotettu, siitä versovat kukat voivat olla toki näyttävä, mutta ne eivät välttämättä kelpaa pölyttäjille, Kaisa Koskelin muistuttaa. yli 50 vuotta maata muokaten Nellin Nurmimulta sopii hyvin kotinurmikoiden tekoon sekä tavallisten puutarhakasvien kasvualustaksi. Vähempi parempi Maisematai niittykukkapellon perustaminen ei tarvitse erityisiä toimenpiteitä. Jos haluat niittykukkia kotipihaan, Kaisa Koskelinin mukaan ensin pitää erottaa, haluatko maisemakukkapellon vai perinteisemmän suomalaisen niityn. Tällaisista paikoista on itse asiassa biodiversiteetin kannalta pulaa, Koskelin sanoo. Hiekkaa voi myös hieman lisätä, hän sanoo. Mitäpä jos sellaisen perustaisi omaan kotipihaan. Koulutukseltaan hän on maisemasuunnittelija. Mitä lähempänä niittysiemenet on tuotettu, sitä paremmin kukat kelpaavat pörriäisten ravinnoksi. Pihan oma siemenpankki hoitaa loput. Tämän jälkeen täytyy määrittää, onko piha paahteinen vai puiden varjostama ja kostea. – Maan ei tarvitse olla multava tai ravinteikas niityn perustamiseen, vaan kuivan kedon eli paahdeniityn voi perustaa kuivaan paikkaan, aurinkoiselle kalliolle tai kivikkopihaan, missä nurmi ei kasva tai se palaa joka kesä. Helpoin tapa niityttää nurmikko on jättää se leikkaamatta. Maata ei tarvitse erityisemmin muokata tai jyrsiä. KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti Kysy lisää tarjouspyynnot@thaavisto.fi tai 010 323 3390 Laskemme sinulle nopeasti hyvän tarjouksen. – Esimerkiksi mäkitervakko on yksi tällainen kasvi, jolla on samalta näyttäviä sisaruslajeja, mutta joita hyönteinen ei voi hyödyntää, sillä niiden geneettinen rakenne on erilainen, hän sanoo. Sujauta porkkanoita Kaisa Koskelin suosittelee jättämään maisemapellolle tai niitylle myös luonnonkasveja, kuten nokkosta. Tervetuloa, nähdään Kultapellossa! Kevät, mikä ihana aika varustaa myös puutarhaa Ensimmäiset orvokit odottavat jo malttamattomina pääsyä parvekkeille ja terasseille sekä pihoihin ja puutarhoihin. Siitä voi olla Koskelinin mukaan jopa haittaa, sillä maassa kulkee esimerkiksi hyödyllisiä sienirihmastoja. – Jos piha on kostea tai rehevä, maata voi hieman köyhdyttää niittämällä ja poistamalla pintamaata, jotta kylvetty siemen ei joudu kilpailemaan muiden kasvien kanssa. – Tekemällä vähemmän tekee enemmän. Omaan pihaan kukkaniityn perustanut Koskelin tietää niistä myös työnsä puolesta: hän toimii Tampereella AhlmanEduoppilaitoksessa projektipäällikkönä urbaania lähivihreää koskevassa hankkeessa. Kasveja tai siemeniä ei saa Koskelinin mukaan tuoda ainakaan Euroopan ulkopuolelta, sillä silloin riskit esimerkiksi kasvitauteihin kasvavat. Nokkonen on tärkeä monelle perhoslajille. Kuva: Soile Virtanen. Meiltä saa monenlaisia kesäkukkia, amppeleita, yrttienja vihannesten taimia. Juureksilla voi olla arvoa myös hyönteisille, ei vain meille ihmisille ravintokasveina. – Suosimalla kotimaista tekee suuremman palveluksen luonnon monimuotoisuudelle, Koskelin sanoo. Persiljaa voi kylvää väylien reunuskasviksi kuin matalaksi aidaksi, Koskelin vinkkaa, ja tillikin on kukkana kaunis. Puutarhaliikkeen henkilökunta voi kertoa, missä seos on valmistettu, ja kasvien tuontiin liittyviä riskejä voi selvittää Ruokaviraston tai Viherympäristöliiton sivuilta. 0440684521 AVOINNA joka päivä 10.00 16.00 Palvelumme yksityisille ja taloyhtiöille: • Pihasuunnittelu • Piharakentaminen ja maanrakentaminen • Viheralueiden hoito / kausihoito yksityisasiakkaat | taloyhtiöt | rakennusliikkeet 044 529 6618 www.tampereenviherrakennus.fi Maisemaja niittykukkapellot ovat ilo silmälle. Toimitusaika on 2-3 päivää. Ja mitäpä jos kokeilisit istuttaa niityn sekaan syötäviä kasveja, kuten juureksia. – Kannattaa rohkeasti kokeilla, sillä kukkaniitty on parempi kuin nurmikko, kannustaa lempääläinen Kaisa Koskelin . Kaisa Koskelin kannustaa rohkeasti kokeilemaan. Millainen piha. Jättää vaikka erikokoisia länttejä nurmikosta leikkaamatta, Kaisa Koskelin vinkkaa. Maisemapelto on koristeellinen ja runsas, kun taas perinteisemmällä niityllä ei ole kukkivia kasveja paljon kerralla
20 KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti Pirkanmaalaisen GreenHeatin ainutlaatuisesta Mökkiporakaivosta on tullut valtakunnallinen hittituote. Asiakasystävällinen hinnoittelu: kiinteä hinta, joka sisältää käyttövalmiin Mökkiporakaivon. MÖKKIPORAKAIVOT. Purakasmäki korostaa, että kaivo onnistuu, kun sen paikka valitaan oikein ja pintavesieristys tehdään suurella huolellisuudella. Ei kaivutöitä. Mies on porannut kaivoja jo 34 vuoden ajan, vuodesta 1989 lähtien. Kiinteähintaisen Mökkiporakaivon hankinta on helppoa ja turvallista! Toimitus koostuu seuraavista vaiheista: 1) Maksuton suunnittelukäynti 2) Porausajankohdan sopiminen 3) Mökkiporakaivon poraus ja vedentulon varmistus 4) Pumpun asennus 5) Porakaivosi on nyt valmis, nautinnollista mökkeilyä ja kotoilua MÖKKIPORAKAIVO KIVI – VELLAMO KOOSTUU: – Porakaivosta jossa vesitakuu – Porakaivopumpusta (Grundfos) – Porakaivon päälle asennettavasta laitesuojasta Mökkiporakaivot Ahti ja Vellamo ovat helppokäyttöisiä myös pakkaskaudella kunhan käyttöohjeita noudatetaan huolellisesti. Kaivontekijän on oltava myös luotettava. Näiden arvojen pohjalta GreenHeatissa käynnistettiin kehitystyö, jonka tuloksena syntyi uudenlainen Mökkiporakaivo-vaihtoehto, silmälle kaunis Kivi, sulavamuotoinen Vellamo. Purakasmäki sanoo, että kaivojen tekeminen on tarjonnut hänelle erittäin mielenkiintoisen leipätyön ja avannut ikkunat moni-ilmeiseen veden etsimisen maailmaan. Nyt arvostettu kaivontekijä tuo markkinoille Mökkiporakaivo Kiven, Vellamon. Toimii myös aggregaatilla. Kaivontekijäkonkari Vesa Purakasmäki on porannut kaivoja vuodesta 1989 lähtien GREENHEAT / Pirkanmaan Porakaivo Oy:ssä työskentelevä Vesa Purakasmäki on alansa vankka ammattilainen. – Valitse ammattilainen, jolla on asiantuntemus, kokemus sekä osaaminen. Jukka Stenberg asentaa Mökkiporakaivoa satavuotiaan torpan pihaan. – Poraaja on paljon vartijana, kun hän tekee päätöksiä työn edetessä pintavesieristyksen pituudesta sekä reiän syvyydestä veden tuoton ja veden tarpeen mukaan, hän kertoo. TILAA ILMAINEN SUUNNITTELUKÄY NTI! Porakaivot ja huollot Raikasta vettä porakaivosta. GreenHeatilaiset ovat kokeneet, miten suurella intohimolla niin kesämökkiläiset kuin omakotitaloasujat suhtautuvat pihapiiriinsä, sen kauneuteen ja viihtyisyyteen. Purakasmäki nostaa kaivon poraamisesta erityisesti yhden tärkeän vaiheen esille. MÖKKIPORAKAIVO TOLPPA – AHTI KOOSTUU: – Porakaivosta jossa vesitakuu – Porakaivopumpusta (Grundfos) – Porakaivon päälle asennettavasta vesipostitolpasta +358 50 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi Mainoksen toteutti MAAKUNNAN MATTI Menestyksellisen Mökkiporakaivon kehittäjä tuo nyt markkinoille Kivi-uutuuden Kaivontekijäkonkari Vesa Purakasmäki on porannut kaivoja vuodesta 1989 lähtien eli huikeat 34 vuotta. Mikä parasta, myös Mökkiporakaivo Kivi eli Vellamo on pirkanmaalaista laatutyötä, joka on valmistettu korkeatasoisesta, maamme sääolosuhteet kestävästä EPP-materiaalista. Sellaisen hankkineet asiakkaat ovat huipputyytyväisiä ratkaisuunsa ja he suosittelevat Mökkiporakaivoa kaikille vesija kaivo-ongelmista kärsiville kiinteistönomistajille. Tutustu laajaan ja monipuoliseen valikoimaamme: www.greenheat.fi Mökkeile huolettomasti ympäri vuoden juoksevan veden kera. Sähköt hoituvat pistokeliitännällä. • Ilmainen suunnittelukäynti • Useita vaihtoehtoja vesitarpeesi mukaisesti • Porakaivopumput asennettuina Mökkikaivot, Omakotikaivot, XL-Porakaivot sekä kaivojen huollot Energiakaivot Maalämpökaivot pientaloihin sekä energiakentät suuriin kohteisiin • Ilmainen suunnittelukäynti • Poraus • Asennus • TRT mittaukset ja mallinnukset suurkohteissa Infra & ympäristöporaukset Ammattilaisemme totetuttavat myös vaativammat kohteet ja poraukset, kuten • Siiviläputkikaivot • Pohjaveden tarkkailuputket • Porapaalut • Ankkurointiporaukset • Tarkkuusporaukset MAINOS GreenHeat on kehittänyt kesämökin, kakkoskodin elämän mullistavan Mökkiporakaivon. Purakasmäellä on arvokas ohje kaivonhankkijoille. Perinteinen pystymallinen Mökkiporakaivo on saanut nimekseen Ahti. Nyt Sinä voit valita mökkisi tai omakotitalosi pihan kaunistukseksi silmiäsi miellyttävän vaihtoehdon. Tämän GreenHeat kaivoperheen uutuuden avulla saat paineveden mökkikeittiöön, saunalle, painepesurille ja puutarhaan. – Maisemat vaihtuvat, ja joka päivä edessäni ovat uudet haasteet, hän iloitsee
Tutustu laajaan ja monipuoliseen valikoimaamme: www.greenheat.fi Mökkeile huolettomasti ympäri vuoden juoksevan veden kera. Asiakasystävällinen hinnoittelu: kiinteä hinta, joka sisältää käyttövalmiin Mökkiporakaivon. GreenHeatilaiset ovat kokeneet, miten suurella intohimolla niin kesämökkiläiset kuin omakotitaloasujat suhtautuvat pihapiiriinsä, sen kauneuteen ja viihtyisyyteen. Sähköt hoituvat pistokeliitännällä. Sellaisen hankkineet asiakkaat ovat huipputyytyväisiä ratkaisuunsa ja he suosittelevat Mökkiporakaivoa kaikille vesija kaivo-ongelmista kärsiville kiinteistönomistajille. Toimii myös aggregaatilla. – Poraaja on paljon vartijana, kun hän tekee päätöksiä työn edetessä pintavesieristyksen pituudesta sekä reiän syvyydestä veden tuoton ja veden tarpeen mukaan, hän kertoo. Purakasmäki sanoo, että kaivojen tekeminen on tarjonnut hänelle erittäin mielenkiintoisen leipätyön ja avannut ikkunat moni-ilmeiseen veden etsimisen maailmaan. MÖKKIPORAKAIVO TOLPPA – AHTI KOOSTUU: – Porakaivosta jossa vesitakuu – Porakaivopumpusta (Grundfos) – Porakaivon päälle asennettavasta vesipostitolpasta +358 50 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi Mainoksen toteutti MAAKUNNAN MATTI Menestyksellisen Mökkiporakaivon kehittäjä tuo nyt markkinoille Kivi-uutuuden Kaivontekijäkonkari Vesa Purakasmäki on porannut kaivoja vuodesta 1989 lähtien eli huikeat 34 vuotta. – Valitse ammattilainen, jolla on asiantuntemus, kokemus sekä osaaminen. • Ilmainen suunnittelukäynti • Useita vaihtoehtoja vesitarpeesi mukaisesti • Porakaivopumput asennettuina Mökkikaivot, Omakotikaivot, XL-Porakaivot sekä kaivojen huollot Energiakaivot Maalämpökaivot pientaloihin sekä energiakentät suuriin kohteisiin • Ilmainen suunnittelukäynti • Poraus • Asennus • TRT mittaukset ja mallinnukset suurkohteissa Infra & ympäristöporaukset Ammattilaisemme totetuttavat myös vaativammat kohteet ja poraukset, kuten • Siiviläputkikaivot • Pohjaveden tarkkailuputket • Porapaalut • Ankkurointiporaukset • Tarkkuusporaukset MAINOS GreenHeat on kehittänyt kesämökin, kakkoskodin elämän mullistavan Mökkiporakaivon. Purakasmäki nostaa kaivon poraamisesta erityisesti yhden tärkeän vaiheen esille. TILAA ILMAINEN SUUNNITTELUKÄY NTI! Porakaivot ja huollot Raikasta vettä porakaivosta. Nyt Sinä voit valita mökkisi tai omakotitalosi pihan kaunistukseksi silmiäsi miellyttävän vaihtoehdon. Jukka Stenberg asentaa Mökkiporakaivoa satavuotiaan torpan pihaan. Mies on porannut kaivoja jo 34 vuoden ajan, vuodesta 1989 lähtien. Tämän GreenHeat kaivoperheen uutuuden avulla saat paineveden mökkikeittiöön, saunalle, painepesurille ja puutarhaan. Mikä parasta, myös Mökkiporakaivo Kivi eli Vellamo on pirkanmaalaista laatutyötä, joka on valmistettu korkeatasoisesta, maamme sääolosuhteet kestävästä EPP-materiaalista. Kiinteähintaisen Mökkiporakaivon hankinta on helppoa ja turvallista! Toimitus koostuu seuraavista vaiheista: 1) Maksuton suunnittelukäynti 2) Porausajankohdan sopiminen 3) Mökkiporakaivon poraus ja vedentulon varmistus 4) Pumpun asennus 5) Porakaivosi on nyt valmis, nautinnollista mökkeilyä ja kotoilua MÖKKIPORAKAIVO KIVI – VELLAMO KOOSTUU: – Porakaivosta jossa vesitakuu – Porakaivopumpusta (Grundfos) – Porakaivon päälle asennettavasta laitesuojasta Mökkiporakaivot Ahti ja Vellamo ovat helppokäyttöisiä myös pakkaskaudella kunhan käyttöohjeita noudatetaan huolellisesti. Nyt arvostettu kaivontekijä tuo markkinoille Mökkiporakaivo Kiven, Vellamon. MÖKKIPORAKAIVOT. Kaivontekijän on oltava myös luotettava. Ei kaivutöitä. Perinteinen pystymallinen Mökkiporakaivo on saanut nimekseen Ahti. KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti Pirkanmaalaisen GreenHeatin ainutlaatuisesta Mökkiporakaivosta on tullut valtakunnallinen hittituote. – Maisemat vaihtuvat, ja joka päivä edessäni ovat uudet haasteet, hän iloitsee. Purakasmäellä on arvokas ohje kaivonhankkijoille. Purakasmäki korostaa, että kaivo onnistuu, kun sen paikka valitaan oikein ja pintavesieristys tehdään suurella huolellisuudella. Näiden arvojen pohjalta GreenHeatissa käynnistettiin kehitystyö, jonka tuloksena syntyi uudenlainen Mökkiporakaivo-vaihtoehto, silmälle kaunis Kivi, sulavamuotoinen Vellamo. Kaivontekijäkonkari Vesa Purakasmäki on porannut kaivoja vuodesta 1989 lähtien GREENHEAT / Pirkanmaan Porakaivo Oy:ssä työskentelevä Vesa Purakasmäki on alansa vankka ammattilainen
Kiinteä aita voi vaatia toimenpideluvan ja maavallin tekeminen maisematyöluvan, hän lisää. 0400-622 648 Markiisin merkki on TM kaihdinpalvelu@saunalahti.fi TILAA ILMAINEN ESITTELY Säleja rullakaihtimet Markiisit Kaihdinpalvelu Timo Käenniemi Pälkäne kaihdinpalvelu@saunalahti.fi Kaihdinpalvelu Timo Käenniemi Pälkäne Kaihtimet, markiisit P. 22 KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti Kysy lisää Arto Karioja 050 370 1288 Uusi muotoilu Powered by Rajoitettu erä QX-820 pienpyöräkuormaaja, hydrostaatti 4-veto • vahva iso kone 2,5 tn, pienellä hinnalla Tarjoushintaan 39900 € alv 24% (ovh. Perussääntönä meluaidan sijoittamiselle on, että näköyhteys suojattavalta paikalta melun aiheuttajaan katkeaa. Riittävä korkeus ja leveys ovat tavoiteltavan melun hiljennyksen saavuttamiseksi yleensä tärkeämpiä tekijöitä kuin rakenteen ääneneristävyys. – Lisäksi joissakin asemakaavoissa voi olla puita ja pensaita koskevia määräyksiä, joita pitää tietenkin noudattaa. Kasvillisuus voi myös eri tavoin vaikuttaa äänen kokemiseen. Puiden ja pensaiden istuttamiseen ei pääsääntöisesti tarvitse lupaa. Kasvillisuudella voidaan esimerkiksi peittää melun aiheuttaja näkymästä, jolloin hälyääntä ei ehkä koeta niin häiritsevänä. ????????????????a???????????????????????. – Meluesteen absorboivia ominaisuuksia voi lisätä tekemällä esteestä onttorakenteisen. PUUTARHA JA LÄHIRUOKA. Kuva: Anna Haapavaara Lauta-aita torjuu huonosti etenkin matalia ääniä lähelle suojattavaa kohdetta, esimerkiksi ihan terassin reunalle. – Aita on yleinen melun torppaamisen rakenne, mutta se, miten huonosti se torjuukaan liikenteen pauhua, etenkin matalia ääniä, tulee monille omakotitontin lauta-aidan rakentajalle yllätyksenä, ympäristöpäällikkö Vesa Vanninen – Tämä johtuu siitä, että matalat taajuudet taittuvat helpommin esteen toiselle puolelle kuin korkeat taajuudet ja näin vaimenevat korkeita taajuuksia vähemmän. Esimerkiksi asemakaavassa voi olla määräyksiä tontille rakennettavasta aidasta. Rakennusmassa on tehokkaampi äänien torjuntatapa kuin melueste. Vanninen työskentelee Pirkkalan kunnassa. Toinen peukalosääntö kuuluu, että mitä korkeampi ja pidempi meluaita on, sitä paremmin se tehtävänsä täyttää. – Kasvillisuudella on toki muitakin hyödyllisiä ominaisuuksia. i???????. – Esimerkiksi autokatokset voivat suojata hyvin pihaa liikennemelulta. Kasvillisuudella on kuitenkin jonkin verran ääntä heikentäviä ominaisuuksia. 43276 € ) Perusvarustukseen kuuluu lämmin hytti, nurmirenkaat, trukkipiikit, kauha, radio, peruutuskamera, led-työvalot, moottorinlämmitin, rekisteröitynä tieliikenteeseen jne. Kaihdinpalvelu Timo Käenniemi Pälkäne Kaihtimet, markiisit P. HUIKEA VALIKOIMA KUKKASIPULEITA, SIEMENIÄ, HATTUJA JA KODINTARVIKKEITA JOS ET PÄÄSE PAIKAN PÄÄLLE, TULE VERKKOON: 0400974177 kauppahuonekoskela.fi ARK 8.30-17 LA 9-14 ????????a????????????????????????????????????????ä???????????????. Lisäksi arvomme toukokuun aikana koeajolla käyneiden kesken upean Yadea sähköskootterin, klikkaa tästä sivuillamme olevaan arvontaan >>> www.quattrox.fi >>> Tieliikenne on suurin ympäristömelun lähde asuinalueilla. Hyvin ääntä absorboivat materiaalit ovat huokoisia. Vannisen mukaan nykysuuntaus uusien alueiden suunnittelussa onkin entistä enemmän se, että ainakin asuinrakennusten piha-alue pyritään suojaamaan ääniltä rakennusten avulla. t????????????????r????????????????l????????????????s????????! VALIKOIMISSA MM. – Paikallisesta rakennusvalvonnasta kannattaa selvittää, minkälainen aita kyseiselle paikalle on mahdollista rakentaa ja tarvitseeko aidan rakentaminen toimenpidelupaa. Se luo monimuotoisuutta, tuo pihaan viihtyisyyttä ja vähentää pölyn kulkeutumista. 0400-622 648 Markiisin merkki on TM kaihdinpalvelu@saunalahti.fi TILAA ILMAINEN ESITTELY Digitaaliseen bannerimainontaan investoitu euro tuottaa jopa 12,1 €* *Omnicom Media Groupin tutkimus 2023 SYDÄN-HÄMEEN LEHDEN ilmoitukset@shl.fi 044 3477 402 / Ulla Kesälehti Kesälehti Keskiviikkona 7.6. Esimerkiksi puu imee ääntä itseensä huomattavan paljon paremmin kuin pelti, josta ääni lähinnä heijastuu pois. ????????????????l????????????????y????????????????ä???????. Kasvillisuudella vaikutusta ääneen Puista tai pensaista istutettava aita on huonompi ratkaisu meluntorjuntaan kuin esimerkiksi tiiviisti laudoista tehty aita. t????????????????d????????????????s???????. Vanninen muistuttaa kuitenkin, että täysikasvuisen aidankin oksiston ja juuriston on pysyttäväomalla tontilla. Voi tehdä esteeseen melun tulosuuntaan reikiä, joista ääni pääsee esteen sisällä olevaan äänieristemateriaaliin, joka voi olla esimerkiksi lasitai vuorivillaa, Vanninen vinkkaa. Siksi aita kannattaa usein rakentaa Kasvillisuuskin vaimentaa jonkin verran ympäristön ääniä. – Meluaidoissa kannattaa kuitenkin käyttää ääntä absorboivia eli imeviä materiaaleja, koska imevä rakenne estää heijastusvaikutuksia. Vaikka erilaisilla meluesteillä voidaan harvoin kokonaan poistaa äänistä koituvaa haittaa, niillä voidaan vähentää häiritsevää meteliä. ????????u????????????????o????????????????t???????????????. Tonttien rajoilla näkeekin maavalleja, aitoja ja istutuksia vaimentamassa ympäristön ääniä. Lisäksi istutukset itsessään voivat tuulisella säällä tuottaa ääniä, jolla voi olla häiritsevää ääntä peittävä vaikutus. Aita lähelle kohdetta Meluaita vaimentaa ääntä tehokkaimmin heti esteen takana. ????????n????????????????????????????????????????e???????. ANNA HAAPAVAARA ANSIOLAHDENTIE 4 KUHMOINEN ????????u???????????????. Meluntorjuntaa voi parantaa Aidan meluntorjuntaominaisuuksia voi kuitenkin parantaa
Ajatus jäi kuitenkin itämään. Nopeasti edenneessä jäätelötehdasprosessissa titteli laskeutui Suutarisen harteille lopulta varsin yllättäen. Sitten jäätelö laitetaan -40-asteiseen shokkipakastimeen, joka jäädyttää jäätelön pinnan, tiivistää prosessin jäätelömestari Pauliina Suutarinen . Koska byrokratia on pientä ja kokeilunhalua riittää, joitakin asiakastoiveita on myös viety jo toteutukseen. – Tämä koko projekti tuli eteen niin nopeasti, että sellaisena tulevaisuuden haaveena on tehdä jokin oma juttu, jossa jäätelössä olisi mukana jokin meihin liittyvä asia, kuten vaikka valkosuklaakakku. Tredun kanssa tehtävästä yhteistyöstä ei ole haluttu luopua. Sopivaa tilaa etsittiin Pälkäneeltä ja Kangasalta sen jälkeen, kun todettiin, ettei automuseolla takataskussa olevaa kirjastotilaksi suunniteltua laajennusta haluta taivuttaa jäätelöntekokäyttöön. Jäätelötehtaan äänimaailma on hiljainen, vaikka tuotanto onkin käynnissä. Mutta siitä heinäkuun tuskastumisesta se kaikki lähti. Ilmassa kuuluu vain satunnaisia piippauksia, kun koneet saavuttavat tietyn lämpötilan tai työvaiheen. Suklaajäätelö oli lopussa, ja muutkin menevimmät maut vetelivät viimeisiään. Vehoniemen automuseon luottojäätelötoimittajista Tredun väki oli kesälomalla ja italialaiset pienissä toimitusvaikeuksissa, ja automuseolla mietittiin kuumeisesti, millä 18 erilaisen tuotteen jäätelölokerot myyntitiskissä täytettäisiin. Se vaatii kuitenkin pidempää tuotekehittelyä. – Kyllähän jäätelön tekeminen kuulosti vaikeammalta prosessilta kuin se ehkä olikaan. Ne löydät meiltä!! PERÄMOOTTORIT PERÄMOOTTORIT • myynti • myynti • huolto • huolto • vaihto • vaihto KESÄN MERKIT HAUHOLTA KESÄN MERKIT HAUHOLTA Huippulaadukkaat alumiiniveneet niin pieniin kuin isoihinkin tarpeisiin. Oman jäätelötehtaan perustaminen alkoi näyttää yhä varteenotettavammalta vaihtoehdolta. – Olin kiukkuinen ja kärttyisä. Reilun 40-litraisen jäätelömassan pastöroinnissa menee puolisentoista tuntia, minkä jälkeen – italialaisten oppien mukaan – sen annetaan olla vähintään neljä tuntia muutamassa plusasteessa. Vastasin, että en, enkä ole ajatellut ottaa tänne lampaitakaan, automuseon Leila Suutarinen hymähtää. Ja katsotaan nyt vielä niiden lampaiden kanssa… Hiljaista kuin jäätelötehtaalla. Automuseossa, jonne on ilmainen sisäänpääsy, pitää olla luova keksiäkseen keinoja kulujen kattamiseen. ÄLÄ OSTA ÄLÄ OSTA LEIKKURIA, LEIKKURIA, ennen kuin olet kysynyt meiltä tarjouksen. Automuseolla kuitenkin tiedetään aiemmasta kokemuksesta, mille jäätelöille on eniten kysyntää, ja omissa käsissä tiettyjä makuja on haluttu hioa vielä hyväksi katsottuun suuntaan. Eräs yhteistyökumppani totesi, että ”et ole itse ajatellut ruveta tekemään jäätelöä”. – Tulin aika vakuuttuneeksi, ettei tämä mitään rakettitiedettä ole. Sataneliöisessä jäätelötehtaassa yksi työntekijä pärjää, ja jäätelönvalmistus onnistuu kahdenkin käsiparin voimin, mutta kolme tekijää on jo liikaa. KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti Leikkikuja 2, Hauho, Avoinna: ma-pe 9-17, la 9-13 Liike: 03-6751190 / Matti 0400-744 283 / Janne: 040-7028861 matti.rantti@mattirantti.fi, www.mattirantti.fi Kodinkoneet kotiin tuotuna! Maakunnan laajin valikoima • moottorisahat • raivaussahat • puhaltimet • painepesurit • turvavarusteet tuotteita Laadukkaat tuotteet takaavat ympäristöystävällisen ja kestävänkehityksen. Noin sataneliöinen, sopivaksi saneeraamalla saatu tila löytyi lopulta Pikonlinnasta. JANI OKSANEN Kohta mennään..! Käynnissä laitteiden ensitestaus uudella jäätelötehtaalla Pikonlinnassa ennen kuin Vehoniemen automuseon jäätelötehdas aloitti tuotannon.. Niinpä Suutarinen otti yhShokkipakastimet ja oikeat sokerimäärät tulivat tutuiksi, kun automuseo liittyi paikallisten jäätelövalmistajien joukkoon teyttä yhteistyön merkeissä vääksyläiseen jäätelövalmistajaan, joka kuitenkin joutui nostamaan kätensä pystyyn kuultuaan automuseon jäätelömenekin. Sitten mietittiin investointeja, tehtiin EU-tukihakemus ja vahvistui ajatus, että aloitetaan toiminta tänä keväänä, Suutarinen sanoo. Ihan alkuun kun oli esitelty esimerkiksi tiivisteiden pesua ja rasvaamista, mietin, että en minä saa sitä laitetta enää kasaan jos saan sen purettua, hän nauraa. Asiakkaita houkutellaan tulemaan toistekin tunnelman lisäksi muun muassa ennakkoluulottoman erityislaatuisilla tuotteilla – siksi jäätelöidenkin kanssa oli päädytty yhteistyöhön italialaisvalmistajien ja ammattioppilaitoksen väen kanssa. – En uskaltanut tilata laitteitakaan ennen kuin meillä oli se tila hankittuna. Vantaalla, jossa näki muiden tekevän ja sai itsekin ensi kertaa kokeilla, alkoi kuitenkin tuntua että kyllähän tämä onnistuu. – Koneesta otetaan tietty määrä, sekoitetaan makuaineet, pyöritetään kymmenisen minuuttia, otetaan ulos ja laitetaan esimerkiksi kirsikat mukaan. LINDER KANOOTIT PUUTARHA JA LÄHIRUOKA 23 Viime heinäkuussa se tapahtui
Järvinen kertoo, että kaikki inhimillisessä elämässä mahdolliset asiat näkyvät kuvauksissa. • Puhalluskaluston patentoitu menetelmä • Tehokas, uudenaikainen kalusto • Imuteho on 4500-10000 kuutiota tunnissa vapaata ilmaa • Käytössä olevan kaluston säiliön tilavuus on 10-25 kuutiota • Käytettävän letkun koko on 6” tai sitä pienempi riippuen työkohteesta. Olemme tehneet myös lukuisia muita vaikeita kohteita, joissa pneumaattinen materiaalin siirto on tarkoituksenmukaisin ratkaisu. Teen kaikista kuvauksista seikkaperäisen raportin; se on tarkka dokumentti erilaisten putkien tilasta. Silmä kouliintuu erottamaan kaikki poikkeamat ja outoudet. MATTI PULKKINEN SOITA JO TÄNÄÄN: 0400 167 075 Lähetä tarjouspyyntö tai kutsu: lauri.jarvinen@imu palvelu.fi MAINOS MAINOS. Meille on tärkeintä, että sovitut asiat pitävät, aikatauluista pidetään kiinni ja työ tehdään korkeatasoisesti. Imupalvelussa kaikki työvaiheet tehdään omalla porukalla. Yhteistyömme alkoi kohteessa, jossa on vuodelta 1940 peräisin oleva toimistorakennus. Puhalluskalustoon olemme kehittäneet ja patentoineet menetelmän, jossa säiliö täytetään koneellisesti, jolloin voimme varmistaa tauottoman työskentelyn pitkiksikin ajoiksi. Siitä tuli meidän vakituinen yhteistyökumppani. Lauri Järvinen hoitaa kuvauksen – apu ja tekijät ovat lähellä Pitkistyessään ongelmat pahenevat. – Ota yhteyttä heti, palvelen sinua ammattitaidolla. Taloyhtiöissä eletään parhaillaan kevätkokouksien aikaa. Miten housut olivat päätyneet niin ahtaaseen paikkaan, jäi ikuiseksi mysteeriksi. Pirkanmaan Imupalvelun työpäällikkö Sami Penna esittelee yrityksen palvelut seikkaperäisesti. Meillä on myönteiset kokemukset Pirkanmaan Imupalvelun toiminnasta, joten suosittelemme yrityksen palveluita muillekin. Imupalvelun työntekijät ovat alansa kovia ammattilaisia ja heillä on käytössään moderni kalusto. Järvinen muistuttaa, että jokainen ihminen voi tehdä oman osansa putkien, viemäreiden ja salaojaputkien toimivuuden hyväksi. – Jokainen kohde on uniikki. Pahaksi äityneet ongelmat johtavat yleensä pitkäaikaisiin ja haasteellisiin korjauksiin sekä remontteihin. Tarjoamme suurtehoimuroinnin lisäksi myös erilaiset puhalluspalvelut, putkistojen korjaukset sekä alustilojen kunnostukset ja kuntokartoitukset. Kalustomme imuteho on nimittäin 4500-10000 kuutiota tunnissa vapaata ilmaa. Nyt on hyvä hetki kantaa vastuuta niin omasta kotitalosta kuin kodista osakeyhtiömuotoisessa rivi-, paritai kerrostalossa. Jani-Pekka Koivula Pirkanmaan Purkutyö Oy Toimitusjohtaja Mevaset Oy toteuttaa koneelliset purkutyöt sekä betonin kierrätyksen turvallisesti ja vastuullisesti, ympäristövaikutukset huomioon ottaen. Penna huolehtii siitä, että asiat tapahtuvat ripeästi, sillä ainahan mekin tarvitsemme palveluja tässä ja nyt. Yritys tekee myös saneerausja haitta-ainepurkutöitä. (Kuva: Matti Pulkkinen) viemäreiden ja salaojien kunnon tarkastuksen. – Joskus mietin, miten tämäkin löytämäni juttu on totta! Yhdenkin kerrostalon viemäristöstä löytyi aikuisen farkut. Siksi käytäntö on paras opettaja kuvauksessa. Teemme tiivistä yhteistyötä Pirkanmaan Imupalven kanssa. – Me tarjoamme koko palveluketjun, asiakas ei tarvitse muita. Henkilökunta koostuu eri tehtävien huippuammattilaisista. Hän teroittaa, että välitön puuttuminen estää tilanteen kroonistumisen ja ajautumisen vakavaksi. 24 KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti – Kyllä nämä putket ovat 40 vuotta toim ineet moitteettomasti, mutta nyt … Vuosikausien kokemuksen putki-, viemärija salaojakuvauksessa kerryttänyt Lauri Järvinen kuulee tiuhaan niin omakotitaloasujien kuin kerrosja rivitalo-osakeyhtiöiden hallitusten puheenjohtajien päivittelyä, kun kaikki ei mene niin kuin Strömsössä. Monipuoliset palvelut Luotamme tekemissämme töissä laadukkaaseen ja tehokkaaseen kalustoon. Pirkanmaan Imupalvelun rautaiset ammattilaiset tekevät työnsä aikailematta, korkeatasoisesti ja tunnollisesti. Tutustu lisää palveluihimme! • Suurtehoimurointi • Puhalluspalvelut (esim. Tero Alatalo Mevaset Oy, DI, työpäällikkö Saneerausja haitta-ainepurku Asbestija haitta-aineasiantuntija Vahva suositus! Pirkanmaan Imupalvelu on erikoistunut putkien, viemäreiden ja salaojien kuvaamiseen. – Kun on silmät auki ja korvat kuulolla, havahtuu signaaleihin. Niitä ovat esimerkiksi pulputtava vesi tai hitaasti poistuva vesi. Imupalvelu tarjoaa korkeatasoiset ja monipuoliset palvelut, jos kuvauskohteessa ilmenee ongelmia. Pitkään ja monipuolisesti putki-, viemärija salaojituskuvauksiin perehtynyt Järvinen sanoo vankalla asiantuntemuksella, että monilta vaikeilta ja kalliilta vahingoilta ja rikoilta vältyttäisiin, jos suomalaiset omaksuisivat ennaltaehkäisevän toiminnan kulttuurin. Pirkanmaan Imupalvelu on erikoistunut vaikeidenkin pulmien ratkomiseen. Lauri Järvinen vakuuttaa, että kuvauksien osoittaessa jatkotoimien tarpeellisuuden, hyvät neuvot ovat lähellä. Hajukin paljastaa, ettei kaikki ole kohdallaan. Kuvauksen ammattilaiseksi kouliintunut Järvinen teroittaa, että niin omakoti-, rivikuin kerrostalossa asuvat voivat elellä varsin huolettomasti, kun heillä on varmuus kaikkien putkien asianmukaisesta kunnosta ja toimivuudesta. – Kun ongelma havaitaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, asia on korjattavissa tavallisesti helpommin ja kohtuullisin toimin. Käytössä oleva tekniikka ja kalusto on toimialan moderneinta. Hädän hetkellä ja tilanteen ollessa päällä on saatava rehellinen tilannekuvaus ja luotettavat askeleet eteenpäin. Järvinen korostaa, että putkien, viemäreiden ja salaojien suunnitellulla silmällä pidolla havaitaan ongelmat ja pulmat jo niiden oireiluja syntymisvaiheessa. Yrityksemme 20 autoa ja 40 ammattilaista ehtivät samanaikaisesti moniin kohteisiin, työmaiden laajuudesta riippumatta. • Imurobotit ahtaisiin tiloihin • Betonimurskaimet Monipuolinen kalusto taipuu moniin kohteisiin Toimipaikkamme Pirkanmaalla • Akaa Humalikorventie 2, 37800 Akaa • Sääksjärvi Vikinraitti, 33880 Lempäälä Ota yhteyttä Pirkanmaalla 0400 171 986 pirkanmaa@imupalvelu.fi Lisää tietoa meistä: pirkanmaanimupalvelu.fi +358 50 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi Mainoksen toteutti MAAKUNNAN MATTI Suurtehoimurointia ja -puhallusta nykyaikaisella ja tehokkaalla kalustolla Lauri Järvisen tarkat silmät ovat harjaantuneet työssä putkien, viemäreiden ja salaojien ongelmien löytämiseen Oikea-aikainen ja säännöllinen kuvaus pelastavat katastrofeilta SOITA 0400 171 986 Tartu toimeen ja ota yhteyttä! Läheltä ja laadukasta! Meidän vaa’assamme painavat korkean työn laadun lisäksi luotettavuus ja nopeus sekä kilpailukykyinen hinta. Pirkanmaan Imupalvelu tuli hätiin, ja loppu onkin historiaa. Arkielämässä se tarkoittaa sitä, että kiinteistöstä kuin kiinteistöstä vastaavat ihmiset teettäisivät järkevin säännöllisin aikavälin muun muassa putkien, Teemme suurtehoimurointia ja -puhallusta kalustolla, joka on todistetusti tehokas. Hän kannustaa ihmisiä tarkistuttamaan kotiensa putket, viemärit ja salaojat säännöllisin välein. Oman työmme edistymiselle oli ratkaisevan tärkeää, että saimme tieltä pois koksikuonaa ja kutterilastua. Lauri Järvinen on tämän kuvauksen asiantuntija. (Kuva: Matti Pulkkinen) Lauri Järvisen ammattikatse tunnistaa pienimmätkin pulmat. sepeli, lecasora, vaahtolasi) • Putkistojen korjaukset (viemärit, salaojat, vesiputket) • Tuulettuvan alapohjan kunnostus ja kartoitus Olemme tehneet lukuisia kohteita ja olemme toteuttaneet projekteja muun muassa talojen alustiloissa, tehneet eristeiden poistoja välipohjista, tehneet öljysäiliöiden ja viemärilinjojen täytöt ja korjaukset. Siksi käytämme Pirkanmaan Imupalvelua ja haluamme suositella sitä yhteistyökumppaniksi kaikille muillekin. Putkien, viemäreiden ja salaojien hyväksi kannattaa tehdä kaikki mahdollinen, joten mörkömäisen pelottavat katastrofit eivät toteudu omalla kohdalla
– Jokainen kohde on uniikki. Miten housut olivat päätyneet niin ahtaaseen paikkaan, jäi ikuiseksi mysteeriksi. Hajukin paljastaa, ettei kaikki ole kohdallaan. Jani-Pekka Koivula Pirkanmaan Purkutyö Oy Toimitusjohtaja Mevaset Oy toteuttaa koneelliset purkutyöt sekä betonin kierrätyksen turvallisesti ja vastuullisesti, ympäristövaikutukset huomioon ottaen. Imupalvelu tarjoaa korkeatasoiset ja monipuoliset palvelut, jos kuvauskohteessa ilmenee ongelmia. Pirkanmaan Imupalvelu tuli hätiin, ja loppu onkin historiaa. Taloyhtiöissä eletään parhaillaan kevätkokouksien aikaa. Henkilökunta koostuu eri tehtävien huippuammattilaisista. Puhalluskalustoon olemme kehittäneet ja patentoineet menetelmän, jossa säiliö täytetään koneellisesti, jolloin voimme varmistaa tauottoman työskentelyn pitkiksikin ajoiksi. – Ota yhteyttä heti, palvelen sinua ammattitaidolla. Teen kaikista kuvauksista seikkaperäisen raportin; se on tarkka dokumentti erilaisten putkien tilasta. Tarjoamme suurtehoimuroinnin lisäksi myös erilaiset puhalluspalvelut, putkistojen korjaukset sekä alustilojen kunnostukset ja kuntokartoitukset. Kalustomme imuteho on nimittäin 4500-10000 kuutiota tunnissa vapaata ilmaa. Teemme tiivistä yhteistyötä Pirkanmaan Imupalven kanssa. Siksi käytämme Pirkanmaan Imupalvelua ja haluamme suositella sitä yhteistyökumppaniksi kaikille muillekin. (Kuva: Matti Pulkkinen) Lauri Järvisen ammattikatse tunnistaa pienimmätkin pulmat. – Joskus mietin, miten tämäkin löytämäni juttu on totta! Yhdenkin kerrostalon viemäristöstä löytyi aikuisen farkut. Nyt on hyvä hetki kantaa vastuuta niin omasta kotitalosta kuin kodista osakeyhtiömuotoisessa rivi-, paritai kerrostalossa. Penna huolehtii siitä, että asiat tapahtuvat ripeästi, sillä ainahan mekin tarvitsemme palveluja tässä ja nyt. Siksi käytäntö on paras opettaja kuvauksessa. KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti – Kyllä nämä putket ovat 40 vuotta toim ineet moitteettomasti, mutta nyt … Vuosikausien kokemuksen putki-, viemärija salaojakuvauksessa kerryttänyt Lauri Järvinen kuulee tiuhaan niin omakotitaloasujien kuin kerrosja rivitalo-osakeyhtiöiden hallitusten puheenjohtajien päivittelyä, kun kaikki ei mene niin kuin Strömsössä. Tero Alatalo Mevaset Oy, DI, työpäällikkö Saneerausja haitta-ainepurku Asbestija haitta-aineasiantuntija Vahva suositus! Pirkanmaan Imupalvelu on erikoistunut putkien, viemäreiden ja salaojien kuvaamiseen. Hän kannustaa ihmisiä tarkistuttamaan kotiensa putket, viemärit ja salaojat säännöllisin välein. Yritys tekee myös saneerausja haitta-ainepurkutöitä. Lauri Järvinen vakuuttaa, että kuvauksien osoittaessa jatkotoimien tarpeellisuuden, hyvät neuvot ovat lähellä. Yrityksemme 20 autoa ja 40 ammattilaista ehtivät samanaikaisesti moniin kohteisiin, työmaiden laajuudesta riippumatta. Meille on tärkeintä, että sovitut asiat pitävät, aikatauluista pidetään kiinni ja työ tehdään korkeatasoisesti. Järvinen korostaa, että putkien, viemäreiden ja salaojien suunnitellulla silmällä pidolla havaitaan ongelmat ja pulmat jo niiden oireiluja syntymisvaiheessa. sepeli, lecasora, vaahtolasi) • Putkistojen korjaukset (viemärit, salaojat, vesiputket) • Tuulettuvan alapohjan kunnostus ja kartoitus Olemme tehneet lukuisia kohteita ja olemme toteuttaneet projekteja muun muassa talojen alustiloissa, tehneet eristeiden poistoja välipohjista, tehneet öljysäiliöiden ja viemärilinjojen täytöt ja korjaukset. Imupalvelun työntekijät ovat alansa kovia ammattilaisia ja heillä on käytössään moderni kalusto. Kuvauksen ammattilaiseksi kouliintunut Järvinen teroittaa, että niin omakoti-, rivikuin kerrostalossa asuvat voivat elellä varsin huolettomasti, kun heillä on varmuus kaikkien putkien asianmukaisesta kunnosta ja toimivuudesta. Hän teroittaa, että välitön puuttuminen estää tilanteen kroonistumisen ja ajautumisen vakavaksi. Siitä tuli meidän vakituinen yhteistyökumppani. Olemme tehneet myös lukuisia muita vaikeita kohteita, joissa pneumaattinen materiaalin siirto on tarkoituksenmukaisin ratkaisu. Niitä ovat esimerkiksi pulputtava vesi tai hitaasti poistuva vesi. Tutustu lisää palveluihimme! • Suurtehoimurointi • Puhalluspalvelut (esim. – Me tarjoamme koko palveluketjun, asiakas ei tarvitse muita. Pirkanmaan Imupalvelun rautaiset ammattilaiset tekevät työnsä aikailematta, korkeatasoisesti ja tunnollisesti. Hädän hetkellä ja tilanteen ollessa päällä on saatava rehellinen tilannekuvaus ja luotettavat askeleet eteenpäin. Arkielämässä se tarkoittaa sitä, että kiinteistöstä kuin kiinteistöstä vastaavat ihmiset teettäisivät järkevin säännöllisin aikavälin muun muassa putkien, Teemme suurtehoimurointia ja -puhallusta kalustolla, joka on todistetusti tehokas. Pirkanmaan Imupalvelu on erikoistunut vaikeidenkin pulmien ratkomiseen. Käytössä oleva tekniikka ja kalusto on toimialan moderneinta. • Puhalluskaluston patentoitu menetelmä • Tehokas, uudenaikainen kalusto • Imuteho on 4500-10000 kuutiota tunnissa vapaata ilmaa • Käytössä olevan kaluston säiliön tilavuus on 10-25 kuutiota • Käytettävän letkun koko on 6” tai sitä pienempi riippuen työkohteesta. Pahaksi äityneet ongelmat johtavat yleensä pitkäaikaisiin ja haasteellisiin korjauksiin sekä remontteihin. Lauri Järvinen hoitaa kuvauksen – apu ja tekijät ovat lähellä Pitkistyessään ongelmat pahenevat. Meillä on myönteiset kokemukset Pirkanmaan Imupalvelun toiminnasta, joten suosittelemme yrityksen palveluita muillekin. – Kun on silmät auki ja korvat kuulolla, havahtuu signaaleihin. Järvinen muistuttaa, että jokainen ihminen voi tehdä oman osansa putkien, viemäreiden ja salaojaputkien toimivuuden hyväksi. (Kuva: Matti Pulkkinen) viemäreiden ja salaojien kunnon tarkastuksen. • Imurobotit ahtaisiin tiloihin • Betonimurskaimet Monipuolinen kalusto taipuu moniin kohteisiin Toimipaikkamme Pirkanmaalla • Akaa Humalikorventie 2, 37800 Akaa • Sääksjärvi Vikinraitti, 33880 Lempäälä Ota yhteyttä Pirkanmaalla 0400 171 986 pirkanmaa@imupalvelu.fi Lisää tietoa meistä: pirkanmaanimupalvelu.fi +358 50 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi Mainoksen toteutti MAAKUNNAN MATTI Suurtehoimurointia ja -puhallusta nykyaikaisella ja tehokkaalla kalustolla Lauri Järvisen tarkat silmät ovat harjaantuneet työssä putkien, viemäreiden ja salaojien ongelmien löytämiseen Oikea-aikainen ja säännöllinen kuvaus pelastavat katastrofeilta SOITA 0400 171 986 Tartu toimeen ja ota yhteyttä! Läheltä ja laadukasta! Meidän vaa’assamme painavat korkean työn laadun lisäksi luotettavuus ja nopeus sekä kilpailukykyinen hinta. – Kun ongelma havaitaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, asia on korjattavissa tavallisesti helpommin ja kohtuullisin toimin. Monipuoliset palvelut Luotamme tekemissämme töissä laadukkaaseen ja tehokkaaseen kalustoon. Imupalvelussa kaikki työvaiheet tehdään omalla porukalla. Pitkään ja monipuolisesti putki-, viemärija salaojituskuvauksiin perehtynyt Järvinen sanoo vankalla asiantuntemuksella, että monilta vaikeilta ja kalliilta vahingoilta ja rikoilta vältyttäisiin, jos suomalaiset omaksuisivat ennaltaehkäisevän toiminnan kulttuurin. Lauri Järvinen on tämän kuvauksen asiantuntija. Yhteistyömme alkoi kohteessa, jossa on vuodelta 1940 peräisin oleva toimistorakennus. Pirkanmaan Imupalvelun työpäällikkö Sami Penna esittelee yrityksen palvelut seikkaperäisesti. Putkien, viemäreiden ja salaojien hyväksi kannattaa tehdä kaikki mahdollinen, joten mörkömäisen pelottavat katastrofit eivät toteudu omalla kohdalla. Oman työmme edistymiselle oli ratkaisevan tärkeää, että saimme tieltä pois koksikuonaa ja kutterilastua. Järvinen kertoo, että kaikki inhimillisessä elämässä mahdolliset asiat näkyvät kuvauksissa. MATTI PULKKINEN SOITA JO TÄNÄÄN: 0400 167 075 Lähetä tarjouspyyntö tai kutsu: lauri.jarvinen@imu palvelu.fi MAINOS MAINOS. Silmä kouliintuu erottamaan kaikki poikkeamat ja outoudet
klo 18 Sanan ja rukouksen ilta. Ilm. klo 18 Yleinen kokous Vehkajärven kirkolla. Torikahvio klo 10-12 srk-talossa lähetyksen hyväksi. YHTEINEN TOIMINTA TAPAHTUU LUOPIOISISSA Ke 3.5. Aikuisvastuuryhmä. kyytiin myös Kyynäröstä) Luopioinen 8.45 Aitoo 9.00 Pälkäne 9.15. Taivaan kansalaisena maailmassa 10 Messu Kangasalan kirkossa. 040 7120567 tai virpi.kangasniemi@evl. 12.5. Kirkkokahvit eteisessä. alkamisaika. Pienryhmäripari. fi Lapsiperheet: Ti 9.5. Keskiviikkoisin 18.30 Viikkomessu Kangasalan kirkossa. Kevätjuhla. Perhekerho klo 9-11 (Huom. 9.30 Pikkulapsi-perhekerho Perhetalolla 10 Rajattomat Perhetalolla 10 Kirkonkoto Sahalahden srk-talolla 19 Miesten raamis Perhetalolla. esim. Talkoot klo 16 pihamaalla -ilta Suoraman srkkeskuksella. Ilmoittautumiset Marja Lepistölle p. Ilmoittautumiset 9.5. Alakouluikäisten toiminta: Ma 8.5. To 4.5. Ruokalista löytyy Pälkäneen seurakunnan kotisivuilta. klo 18 Hope-ilta Luopioisissa. Ystävätoiminnan kurssi käy ulkoiluttamassa Kostiakodin asukkaita klo 14.30. Ke 10.5. Aikuiset ja +12v lapset 20€, 11-5v 10€. Ma 8.5. Äitienpäivälounas Luopioisten srk-keskuksessa klo 12.30. aika!) Pälkäneen seurakuntatalossa. Olopäiväretki Mouhijärvelle. Kiviniityn Kotieläinpuisto on Sastamalassa sijaitseva elämyspuisto, missä on yli 30 eri eläinlajia nähtävillä. Su 14.5. mennessä. klo 12 Suoraman srk-keskuksella. Puuhakerho klo 14.30-15.30 Pälkäneen seurakuntatalossa. Jumalanpalvelukset KANGASALAN SEURAKUNTA Kastetut: Toivo Artturi Huuha, Aapo Eliel Kela, Kirsti Adalmiina Rantanen, Seela Maria Salmi, Valtteri Eemeli Savolainen, Olivia Alma Amanda Väisänen Kuolleet: Ila Anita Skogster 92v, Pirkko Maria Mäkinen 90v, Terttu Kaarina Pakarinen 90v, Eeva Helena Möhkölä 88v, Irja Liisa Ratia 76v, Jouko Tapani Komu 66v Seurakuntatoimisto I Kuohunharjuntie 22 I 0403098000 kangasalan.seurakunta@evl.fi I ma-ti 10-15 I to 10-17, pe 10-13 I ke suljettu I www.kangasalanseurakunta.fi Keskiviikko 3.5. Bussiaikataulu: Lähtö Rautajärveltä 8.30 (mahd. klo 11 Ehtoollisjuhla, “Jeesus armollinen vapahtaja.” Seppo Aapa, Musiikki: Saviruukku. Eläimiin tutustumisen lisäksi lapsille ja aikuisille monenlaisia aktiviteetteja. Hannele laittaa ruokaa max 80 hengelle. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä VEHKAJÄRVEN RUKOUSHUONEKUNTA Ma 8.5. 16 Keidasmessu Suoraman srk-keskuksella. Raamatun Ääressä klo 10.30 srk-keskuksessa. Kokkikerho 3-6 lk klo 14.3016 Pälkäneen seurakuntatalossa. ”Taivaan kansalaisena maailmassa” 4. To 11.5. Ohjelmahetken (30 min) jälkeen kakkukahvit ja arpajaiset. Myös Vierellä kulkijat mukaan. Su 14.5. Kirkkokahvit Kirkonkylän srk-kodilla. Messu Luopioisten kirkossa klo 10, Janne Vesto, kanttorina Kaija Huhtanen. Hinta 30 €. Minna Kyrkkö, Sannamaria Salli. Messu Pälkäneen kirkossa klo 10, Juha Kankaristo, Matti Huomo, 2-rippikoulu, isoset. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Hinta 30 €. Olemme varanneet käyttöömme katetun grillikatoksen, jossa paistamme makkarat ja juomme pullakahvit ja mehut. Torstai 4.5. Marko Sagulin, saarna Juha Seppälä, Sannamaria Salli. klo 14 Päiväpiiri Luopioisten yhdistysnurkalla. Pe 5.5. 0407120571 tai Päivi Girenille p. (03) 618 4411 Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml www.kiviveistämöjekaila.fi Kiviveistämö J.E. Ohjelmaa ja iltapala 18.30 Nuortenilta Parkissa. Vapun jatkot, yhteistä kivaa ja iltapala. Heikki Repo. 9 Rukousaamu Kangasalan kirkossa 14 Käsityöpiiri Näppituntuma Perhetalolla 17 Voffelikaffila Vatialankulmassa. Ti 9.5. Tuotto Seija Frearsin työn hyväksi Ranskassa. Janne Vesto, säestys Ritva ja Matti Huomo urut, piano ja haitari. Lähetyskirpputori on avoinna Pe 13.00–17.00 • La 10.00–14.00 SANA SYDÄN-HÄMEEN LEHDEN ilmoitukset@shl.fi • 044 3477 402 / Ulla Kesälehti Kesälehti Keskiviikkona 7.6. 040 7120 560 LUOPIOISTEN KAPPELISEURAKUNTA ¤ Kastettu: Eevi Marianne Käyhkö, Kangasalan seurakunta Kuollut: Heikki Ismo Olavi Vänttinen 75v, Tampere Eteläinen seurakunta Kolehdit: 7.5. 10 Kahvit srk-toimistolla 18 Naisten kuntolentopallo Suoraman srk-keskuksella 18 Ruutanan Ruksa Jyrki Mäkiö/0405083188 18 Raamattuluento Kangasalan kirkossa. 0407120568 17.5. 0403098083. Kirkko avoinna klo 18 alkaen. Huom. Järj. Pysäkkikahvio klo 14-16. Heikki Repo, Janne Kyrönlahti. sunnuntai pääsiäisestä Pälkäneen seurakunnan perheiden kevätretki tiistaina 23.5.2023 KIVINIITYN KOTIELÄINPUISTOON. Äitienpäivän aamupalatarjoilu. Ilmoittautuminen 7.5. Lähtö Pälkäneen srk-talon edestä. 16.30 Alttarikilta Kangasalan kirkossa 18 Sanan Lähteellä ÄITIENPÄIVÄLOUNAS Su 14.5. Ks. Ke 10.5. sunnuntai pääsiäisestä 7.5. Maksu maun mukaan. ”Höntsää ja höpöttelyä” Kevyt kävelylenkki yhdessä klo 18-19. Tiistai 9.5. Torstai 11.5. TAPAHTUU PÄLKÄNEELLÄ Ke 3.5. 15 Veteraanilentopallo Suoraman srk-keskuksella 15-17.30 Nuortentila auki! Parkin avoimet ovet 18 Naisten saunailta Pyysalossa. asti tekstiviestillä Äitienpäivälounas/etuja sukunimi/henkilömäärä p. mennessä Virpi Kangasniemelle p. Naisten Raamattuja rukouspiiri srk-talossa. Su 7.5. Ti 9.5. Maanantai 8.5. Mukana Päivi Giren. Torikahvio klo 10-12 srk-talossa diakonian hyväksi. Kokkikerho peruttu. 13 Konfirmaatiomessu Kangasalan kirkossa. Hinta sisältää bussimatkat, makkarat, mehut, kahvit ja pullat. Kevään viimeinen. Voit kysyä peruutuspaikkoja ja lisätietoja Päivi Gireniltä 0407120568. 12 Messu Sahalahden kirkossa. Kokkikerho Rautahovilla klo 14.40-16. Olopäiväretki Mouhijärvelle (Kirkko, lounas ravintola Signessä, Villa Royal ja Herkkujuustola). Ystävätoiminnan kurssi käy ulkoiluttamassa asukkaita Kostiakodilla klo 14.30. Ruutanan lapsikuoro. 26 KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti www.palkaneenseurakunta.fi • P. 4. Ma 8.5. Ke 3.5. Lähtö kimppakyydein klo 14 Seurakuntakeskuksen parkkipaikalta. Viestiveljet. Äitienpäivän jumalanpalvelus Luopioisten kirkossa klo 11-12. Ke 24.5. 18.30 Sydämen sävelin -ilta Sahalahden kirkossa. Tervetuloa mukaan rippikoululaisten vanhemmat, isovanhemmat ja kummit! Messun jälkeen syötävää ja rippikoulun infotilaisuus kirkossa. Retken hinta: Aikuiset 15€ / lapset 10€ / alle 90 cm ilmaiseksi. Perheiden ilta Seurakuntakeskuksessa klo 18-19.30. Keskiviikko 10.5. Mika Kaila 050 574 3803 Keskustie 5, 36600 Pälkäne PALKANEENKATUKAPPELI.FI PALKANEENKATUKAPPELI.FI Tervetuloa! Ke 3.5. La 6.5. Paluu Pälkäneelle noin klo 15, Aitooseen 15.15 jne. Su 7.5. HAUTAKIVIÄ KIVIGALLERIA P. Musiikki: Ritva ja Matti Huomo piano ja haitari. Taloudellisessa ahdingossa olevien ihmisten ja perheiden auttamiseen Suomessa, Kirkon diakoniarahasto. Perjantai 5.5. Ti 9.5. To 4.5. ei jumalanpalvelusta Pälkäneen kirkossa. 92 % mainostajistamme on tyytyväisiä meiltä saamaansa palveluun* *Pirmedioiden mainostajakysely 1/2023.. 12.30 Kutimet heilumaan – käsityöpiiri Havisevan rukoushuone 18 Siioninvirsiseurat Huutijärven srk-kodilla. Luopioinen. mennessä Janne Vestolle 040 7120563 tai janne.vesto@evl.fi . ei ole diakoniavastaanottoa Kostiakeskuksessa Su 7.5. Ke 10.5. trampoliineja, pomppulinnat, pienet ja suuret polkuautot, sähkömönkijät, leikkikenttä, luontopolku sekä taikametsä pikku peikkoineen ja keijukaisineen
Maanmittarija arkkitehtiopiskelijoille tarjotuista vuoden–parin pesteistä, “Teräsmaan koulusta”, tuli erinomainen ja käytännönläheinen jatkokoulutuspaikka meille nuoremmille kaavoittajille. Hän piti sitkeästi yllä luontosuhdettaan ja kuntoaan lenkkeilemällä ja hiihtämällä viimeisiin kuukausiin asti. klo 18 Ompeluseura 8.5. Hän oli innokas lukija, jolle maistuivat niin filosofiset romaanit kuin veijaritarinat ja historiakirjat. Sirkka Teräsmaa Erkki Frick Markku Lahtinen Kirjoittajat ovat Markku Teräsmaan puoliso, suunnistuskumppani ja työtoveri.. Hän saavutti nopeasti kunnan johdon luottamuksen, ja hänet valittiin vuonna 1966 Kangasalan ensimmäiseksi kaavoitusinsinööriksi ja vasta toiseksi maalaiskuntien kaavoittajaksi. Markku tunnettiin suunnistusseurassa innostavana ja muita kannustavana seura-aktiivina. Markun elämän keskiöön kuuluivat vaimo, pojan ja tyttären perheet ja lastenlapset. Hän oli kollegoidensa arvostama ja tuli hyvin toimeen myös kuntalaisten, maanomistajien ja rakentajien kanssa. pieninkään piirto. Sinne hän on sijoittanut majan auringolle.” (Ps.19: 2-5 ) ”Jokainen Jumalan sana on taattu; Hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat. Älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja ettet valhettelijaksi joutuisi. Markku ei ollut turhantärkeä ja viihtyi hyvin henkilökunnan kanssa myös vapaa-aikanaan. Markku oli sotilasarvoltaan kapteeni. Vehoniemenharjulle laadittu osayleiskaava oli maan ensimmäisiä luonnonja maisemansuojelun ja soranoton ristiriitoja ratkoneita suunnitelmia. Lomansa Markku vietti mieluusti Lapissa hiihtäen ja marjastaen tai mökillä Kustavissa meloen. Silloin on hyvä asia, että sitä on varastoituna sisimpäämme, mistä Pyhä Henki voi aina tarpeen tullen nostaa sitä mieleemme. Hän näki suunnitelmiensa toteutumisen pala palalta, välillä vasta 50 vuoden odottelun jälkeen. KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti kuhmalahtihelluntai.omasivu.fi KUHMALAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA Rautajärventie 21, p. Luontoja talousarvojen vertailu oli uutta, eikä soranoton rajoittamiselle ollut riidatonta saada maanomistajien, poliitikkojen ja viranomaisten hyväksyntää. klo 11 Lähetyskokous, kokouksen jälkeen lähetyslounas kokouksen jälkeen lähetyslounas SANA 27 ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi ilmoittaa hänen kättensä tekoja. Tammerkosken rannat ovat säilyttäneet ilmeensä ja tehdasalueet elävyytensä muuta keskustaa paremmin, ja siitä Markku sai eläkkeelle jäädessään Museoviraston osastopäällikön Pekka Kärjen kiitoksen. Satakuntalaisosakunnan riennoissa hän tapasi jumpalla opiskelevan turkulaisen Sirkan. Se ei ole puhetta eikä sanoja, joiden ääni ei kuuluisi. Markku viihtyi metsässä ja harrasti suunnistusta nuoresta pitäen. puolilla Suomea kuuluivat hänen ohjelmaansa lähes vuosittain. Hänen johdollaan laadittiin ensimmäinen koko kuntaa koskenut rakennusjärjestys. Sen toteuttamisohjelman laatiminen hallintokuntien yhteistyöllä loi pohjan kuntasuunnittelulle. klo 11 Lähetyskokous, 21.5. Jukolan Viestissä viime vuosiin saakka seuran veteraanit jakoivat lahjoittamansa stipendin kannustavin puhein jollekin seuran juniorisuunnistajalle. Kipinä suunnistusharrastukseen syntyi jo pikkupoikana Porin Tarmon riveissä. Täällä hänen tehtäviinsä kuuluivat muun muassa Kangasalan kaavoitustehtävät. Vaikka Markku ei enää itse juossutkaan Jukolassa, hän piti tärkeänä stipendin jakotilaisuutta ja tuli aina paikalle jakamaan sitä ja kannustamaan näin nuorempia suunnistajia. Siitä ei katoa Jumalan sana Voimaksi viikolle Asta Metsomäki. Markku harrasti suunnistusta koko ikänsä. Hän pääsi ylioppilaaksi Porin Lyseosta vuonna 1953. Aktiivinen suunnistusharrastus jatkui aina siellä missä Markku asui. Ei tilaisuutta 14.5. 0400-975 277 Lämpimästi tervetuloa! Maanantaisin Maanantaisin klo 10 Rukoushetki klo 10 Rukoushetki 8.5. 7.5. 1:22) Voi tulla sellainenkin aika monestakin eri syystä, esimerkiksi sairaudesta johtuen, ettemme pysty lukemaan ja kuulemaan Jumalan sanaa. Näitä arvoja hän välitti myös perheelleen. (Sananl. Samalla paperipinkkojen täyttämä työpöytä vaihtui kiiltävään jalopuupöytään: työtä ei tehty piirtämällä vaan neuvottelemalla. Niitähän on niin monta kuin on sanojaakin. Pihtiputaalta Teräsmaat muuttivat entiseen kotipaikkaansa Poriin, kun Markun koulu alkoi. Markun johtamana kaavoitus sai nopeasti takaisin sille kuuluvan aseman ja arvostuksen kaupungin kehityksen moniarvoisena ja tasapuolisena toimijana. Markku joutui luovimaan liikenteen muutosten, maanMarkku Teräsmaa 1933–2023 Muistokirjoitus käytön tehostamisen ja kansallismaiseman säilyttämisen välillä aika ajoin tuulisissakin oloissa, mutta ammattinsa taitajana ja hyvänä neuvottelijana hän onnistui säilyttämään luottamuksensa joka suuntaan. Jumalan sana on meille iankaikkinen totuus, joka kestää aikaa toisin kuin esimerkiksi nämä tämän päivän totuudet. Hän olisi halunnut metsänhoitajaksi, mutta lähti kuitenkin opiskelemaan maanmittausta Teknilliseen korkeakouluun, kun luuli saavansa mittailla peltoja ja metsiä – pöydän ääressä hän kuitenkin elämäntyönsä teki. Hänelle tärkeitä olivat metsien lisäksi historia ja isänmaa. Markku pääsi 1960 Aapo Seppälän ohjauksessa “taksamittarina” auskultoimaan Kokemäenjokilaaksoon. Vaikeiden neuvottelujen jälkeen Markku toisti usein sanontaa “kun järki loppuu, otetaan käyttöön periaatteet”. Isä olikin lapsille tärkeä esikuva, jolta Pekka omaksui erityisesti melonnan, Katri taas lavatanssin. Ja jokaisen kohdalla se totuus voi vielä elämän eri tilanteissa vaihdella. Juniorisarjoissa Markku saavutti muun muassa SM-mitalin. Sana myöskin alkaa muuttamaan meitä. Myös veteraanien MM-kisoihin maailmalla Markku osallistui monena vuonna. Hauska tarina syntyi USA:n Minnesotassa, jossa Kangasalan suunnistajien ryhmästä yksi suunnistaja oli kilpailussa törmännyt metsässä karhuun. Ajallaan Jumala antaa sille kasvun ja se tuottaa satoa iankaikkiseen elämään. Ei tilaisuutta 21.5. Analyyttisenä ja liikunnallisesti lahjakkaana poikana hän oli hyvä taitosuunnistaja. Jeesus sanookin näin, että; "vaikka taivas ja maa katoavat niin hänen sanansa eivät koskaan katoa." Luetaan ja tutkitaan tätä Jumalan sanaa rukoillen niin, että se saa uskossa sulautua meihin. ASTA METSOMÄKI Kuhmalahden helluntaiseurakunta Kiinteistöneuvos, diplomiinsinööri Markku Teräsmaa kuoli Kangasalla 19.4.2023 täytettyään juuri 90 vuotta. Vain Jumalan sana on meille se absoluuttinen totuus, joka on pysynyt ja pysyy edelleen aikain vaihtuessa. Markku oli aktiivinen kilpailija; muun muassa rastiviikot eri Markku Teräsmaa. Niiden ääni (mittanuora) ulottuu yli koko maanpiirin ääriin. Vuonna 1983 Pekka Paavola kutsui hänet Tampereen kaavoituspäällikön virkaan, jota hän hoiti eläkkeelle jäämiseensä asti vuoteen 1996. Opiskeluaikana Otto-I. Hänet houkuteltiinkin auskultoinnin päätyttyä maankäytön suunnittelijaksi Maaseudun Keskusrakennustoimistoon Tampereelle. Sitä ei sieltä kukaan voi pois ottaa. "Hän sanoi ja tapahtui niin." "Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala. Meurman oli herättänyt Markussa kiinnostuksen asemakaavoitukseen. Siellä Markku tunnettiin “opettajan miehenä”. Päivä lausuu päivälle sanan, yö ilmoittaa yölle tiedon. Esimerkiksi jokainen sukupolvi löytää uusia "totuuksia" ja vanhat "totuudet" kumotaan. Hänelle mieluisia maastoja olivat Vehoniemi ja Linnajärvi. Ensimmäinen koti perustettiin Kiukaisiin, mistä Sirkka oli saanut työn. klo 18 Ompeluseura Tiistaisin Tiistaisin klo 19 Sanan ja rukouksen klo 19 Sanan ja rukouksen ilta ilta Torstaisin Torstaisin klo 12-13 Soppalounas klo 12-13 Soppalounas Perjantaisin Perjantaisin klo 18 Perjantai-ilta klo 18 Perjantai-ilta rukoillen rukoillen Sunnuntaisin Sunnuntaisin klo 11 Päiväkokous klo 11 Päiväkokous 7.5. Tänä aikana Tammerkosken varren suuret tehtaat ja liike-elämä siirsivät toimintojaan syrjemmälle, ja keskusta-alueille etsittiin uutta tuottoisaa käyttöä. Seppälästä tuli Markun oppiisä, jolta hän oppi luonnikkuutta ja jämäkkyyttä, joiden avulla ratkaista usein riitaisia raja-asioita. Jumalan sanan siemen ei koskaan häivy sieltä sydämestä, mihin sitä on kylvetty. Markkua jäi kaipaamaan omaisten lisäksi suuri ystävien joukko. Perheen muuttaessa Kangasalle vuonna 1966 Markku liittyi Kangasalan Kisaan, joka 90-luvulla muuttui Kangasala SK:ksi, kun suunnistuksen erikoisseura perustettiin paikkakunnalle. Markun rooli maaseutukuntien edustajana oli merkittävä valtakunnallisissa kehittämistehtävissä, joihin hänet usein kutsuttiin. Tampellan alueen neuvottelut olivat erityisen raskaat, ja Markku jäi välillä maanomistajien ja heidän suunnittelijansa hampaisiin. Hänen johdollaan valmistui vuonna 1976 koko kunnan yleiskaava. ”Olkaa sanan tekijöitä eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.” (Jaak. Hän oli alussa Jumalan tykönä ja kaikki on saanut alkunsa hänen kauttaan ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on." Jeesus on tämä lihaksi tullut Sana. Markun uraa leimasivat pyrkimys kehittää organisaatiota kulloisiakin tehtäviä vastaavaksi ja pitää yllä sujuvia suhteita viranomaisiin, mutta pysyä pois politiikasta. 30: 5,6.) Raamatun alkulehdillä kerrotaan, miten Jumala Sanallansa loi tämän koko maailmamme ja kaikki elävät olennot. klo 11 Ehtoollisjuhla klo 11 Ehtoollisjuhla 14.5. Markku syntyi pappisperheeseen Pihtiputaalla 8.4.1933. Liikunnallisuus ja luonto yhdistivät heitä, ja liitto sinetöitiin 1959. Kangasalla Markun ensimmäisiin tehtäviin kuuluivat valtateiden linjausten muutokset ja niistä juontunut keskustan kehittämistyö. Hänestä tuli maaseutukaavoituksen uranuurtaja, joka loi kuntaan maankäyttöpolitiikan, alan organisaation ja maankäytön suunnittelulle sen tarvitseman aseman hallinnossa ja päätöksenteossa. Hän oli aina valmiina erilaisiin tehtäviin ja näytti esimerkillään mallia muillekin. 1970–1980-luvuilla Markku hoiti opetustehtäviä Teknillisessä korkeakoulussa ja Tampereen yliopistossa. Hän keskusteli mielellään kaavoituksen ongelmista ja arvoista ammattitoveriensa kanssa eläkevuosinaankin. Hän kertoi, ettei silti “saanut vammaa sieluunsa edes Tampella-jupakasta”
040 767 0924 28.5. Ilmoittautumiset 4.5 mennessä Kirsille 050-4040206 Onkkaalanraitti Ry TerassiBingo Nuijantalolla pe 12.5 klo 18. Kaikille avoin Olohuone Touhulan pihamaalla helatorstaina 18.5. Kokoontuminen pe 5.5. Kangasalan Suomi-Venäjä-seura Kesäretki Lappeenrantaan. SPR Luopioinen Lähitori. fi viimeistään 15.5. Jumppaa, taidenäyttely, kahvittelua (vapaaeht. Pikku-Sappeen laavu. Ti 9.5. Kokoonnutaan Pikku-Sappeen laavulle klo 10. klo 10.00 istumajumppa, mukavaa yhdessäoloa ja kahvia (vapaaehtoinen maksu). 9.30 Kangasala . Torstain kävely 11.5. Tiistaina 9.5. Vihasjärven kansakoulun Cafe ChefBug on avoinna la-su 6.5.-7.5. Luopioisten Lähitori klo 10.00 Mikkolan Navetalla. 040 0922 099. Matka hinta 5 e/jäsen ja 10 e/muut kerätään perillä. 18.00 Pälkäne. 14.00 16.00 Aitoon Pysäkki. 11.00 Su 14.5. Lähtö linja-autoasemalta klo 16.30. Ti 23.5. Matkan hinta 90 e/henk. Avoinna klo 10 14. 18.00 omat tilat. Jos tarvitsee kuljetusapua, niin ollaan yhteydessä Pälkäneen kunnan asiakaspalveluun 03 57911 tai asiakaspalvelu@palkane. Ilmoittautuminen pj. Valittavana on parikin eripituista lenkkiä. 19.00. Soroptimistit järjestää ohjelmaa ja kaffittelua. Rautajärvi Rautajärven kyläyhdistyksen vuosikokous. Kävellään yhdessä, sauvoilla tai ilman kuntoradan Kotama-laavulle. Tervetuloa ! Myynnissä jäsenten tekemiä paikallisia ja laadukkaita käsitöitä. Luopioisten diabeteskerho kokoontuu Rautajärven koululla. Katso myös www.aa.fi. Retki Lappeenrantaan, lähtö Tre-KangasalaPälkäne. 18.00 BeyondBuckthorns, Kuisemantie 150. 13.00 Pajuparvi Alikyläntie 6, Pälkäne. Ilmianna menopelisi Jannelle puh 044 5042019 ja tule kesän upeimpaan pälkäneläisten autojen autotapahtumaan! Kangasalan Seudun Sydänyhdistys ry Sydänretki. Lähtöpaikkana vanha Vendin halli. 17.00 19.00 Takojantie 6, Pälkäne. Lähitoriohjaaja paikalla opastamassa ja neuvomassa ikäihmisten asioissa 10 -12. Ohjelmassa on jumppa, kahvittelua, tietokilpailu, taidenäyttely ja harvinaisia esiintyjiä. La 6.5. Tervetuloa mukaan Pälkäneen ja Kangasalan reserviläisten toiminta-ammuntaan! ohjaus klo 13.30-14, ammunta klo 14-16, minkä jälkeen palaute Pälkäneen Sosialidemokraatit Kuukausikokous. Seuratalossa. Lisätiedot: Tiina Kokkola puh. 16.30 Soppi Hämeenlinna. Perhekeskus Pirtti klo 9.30 alkaen. La 13.5. Luvassa myös tapahtumia kaikenikäisille, tarinoita, musiikkia ja teatteria. Ikäpiste Onkkaala ja Luopioinen Luopioisten Lähitori (Luopioisten Ikäpiste). Ti 6.6. Autotapahtuma tulee taas! Onko sinulla täällä tallissasi upea menopeli, jota haluaisit esitellä yleisölle. Ilmoittautumiset pe 12.5.2023 klo 16 mennessä joko Pirjo 040 5191 098 tai Ritva 045 2159 987. Lämpimästi tervetuloa kaikille kylän asioista kiinnostuneille! Karpalot Kokoontuminen. Konsertissa esiintyy Pentti Hietanen perheineen. Myynnissä kahvia ja herkullista pullaa. SPR:n Aitoon osasto Kävelyretki. Omat eväät. 18.00 21.00 Nuijantalo, Onkkaalantie 102. Pe 12.5. Ensiesittelyssä uusi sukkamalli. Tervetuloa rohkeasti mukaan uudet ja vanhat kävijät! OHJELMASSA jumppa, tutustumme näyttelyihin, tietokilpailu, mukavaa yhdessä oloa ja kahvia (vapaaehtoinen maksu, eri yhdistykset vuorollaan keittelevät kahveita !). Lähitoriohjaaja paikalla klo 10-12,ohjaus ja neuvonta, apua lomakkeiden täyttämisessä. 10.00 Su 2.7. Ma 15.5. Nisukahvilassa klo 13. Sanna Hämäläinen kertoo edunvalvontavaltuutuuksesta. tänäiltana klo 18-20 kiväärit ja pistoolit, samoin ensi viikolla, ke 10.5., kuulosuojat, paukuista korvaus, tervetuloa mukaan vaikka ensi kertaa! Eläkeliiton Kangasalan yhdistys Tulevia tapahtumia. Seuraavan kerran Lähitori on syksyllä 13.9. Pälkäneen seniorit ry Kävelyä yhdessä keskiviikkona. Seuraa ilmoittelua! P. Vierailemme Pajuparvessa, keräilemme yrttejä, tutustumme niihin ja tilan muihin tuotteisiin. Ikäpiste on pälkäneläisten ikäihmisten kaikille avoin oma kerho torstaisin. 18.00 Pälkäneen rata. Aitoon SPR järjestää laavulla tarjoilua. Seuraavat rastit 10.5. Lue lisää ja ilmoittaudu: www.vihreapourusmaki.fi. Laitikkala Seurantalon pihasiivoustalkoot Su 7.5. La 1.7. To 18.5. Siellä tutustutaan näyttelyihin ja Navetan toimintaan. Killan suosittujen ja perinteisten kesätoritapaamisten päivät ovat ensi kesänä seuraavat: Onkkaala ke 26.7.2023 ja Luopioinen to 27.7.2023. Käsitellään sääntömääräiset asiat sekä kylän ajankohtaiset kuulumiset. Su 19.2. Laavun lähellä on parkkitilaa. 17.00 Vihasjärven kansakoulu, Järvenpääntie 223, Orivesi. klo 11-17. 10.00 Kostia Areenan pysäköintialue. Poikkeuksellisesti Mikkolan Navetalla klo 10.00. Soroptimist International Pälkäneen seutu ry Ikäpiste Onkkaala, soroptimistien ohjelmaa. Kts. keskiviikkokävelyllä Kangasalla. Talkooväelle myös pientä purtaavaa! Pälkäneen Martat Sukkia, sukkia la 6.5 klo 10-14. 18:00. To 1.6. Ke 10.5. Tervetuloa yhdistyksen kevätkokoukseen! Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu alkaa klo 13 ja tunnin mittainen konsertti klo 14. Toukokuun yrittäjäkahveilla maistellaan Pytingin kahvilan uuden yrittäjän MammaRitan leipomuksia ja kuullaan Pirkan Helmen toiminnanjohtajan Eliisa Vesisenahon terveiset Leader yritysrahoituksesta. To 4.5. klo 13 yhteistyössä Vehkajärven Nuorisoseuran kanssa. Käynti päätyovesta. Tervetuloa kuukausikokoukseen! Mll Luopioinen Kevätkokous. Ke 10.5. Hannulle p. Ilmoittautuminen viimeistään 15.5. La 10.6. Hinta 320 euroa, museokorttilaisilta 304 euroa. Luopioisten Lähitori ( Luopioisten Ikäpiste ). Vapaaehtoinen kahvimaksu. Onkkaalanraitin TerassiBingo Nuijantalolla pe 12.5.2023 klo 18 alkaen (pelit alkaa klo 18.30). Kahvitarjoilu vapaaehtoinen maksu. com/e/9RDZaF6b9N Kaikki yrittäjät ovat tervetulleita! Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Pälkäneen kunnan elinkeinopalveluiden sekä Pälkäneen Yrittäjien ja Luopioisten Yrittäjien kanssa. VNS grillaa ja myy makkaraa ja Martat keittävät kahvia kastettavan kera (vapaaehtoinen kahviraha). Permakulttuurin peruskurssi tarjoaa mahdollisuuden tutustua permakulttuuriin ja sen eettiseen pohjaan, periaatteisiin, suunnittelumenetelmiin, periaatteisiin ja työkaluihin käytännönläheisesti. Entinen Ikäpiste, nykyisin Lähitori kokoontuu kevään viimeisen kerran keskiviikkona 10.5. Kauden ensimmäinen Valoa-taidenäyttely alkaa la 3.6. 10.00 Mikkolan Navetta, Luopioinen. Onkkaala, Pälkäne. 13.30 Pälkäneen rata. Kuljetusten järjestämistä varten pyydämme ilmoittautumiset 9.5. Pytinki. Ke 10.5. Teletalo) Tervetuloa Pälkäneen Marttojen Pop-up kahvilaan tulevana lauantaina. 7.00 Ke 7.6. Yhdistyksen jäsenille ilmaiset kahvit. 18.00 Lähtö Pysäkin pihasta. 28 KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti Pälkäneen AA-ryhmä AA Pälkäne. Tiedustelut Timo Kyttälä 040 735 3171 Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Luopioisten Lähitori(Ikäpiste). To 4.5. Äitienpäivän kahvila on avoinna la-su 13.5.-14.5. Ti 6.6. Hallituksen jäseniä on paikalla klo 10-12. Tervetuloa mukaan noin tunnin kävelylle hyvässä seurassa. 4.5. Ke 10.5. Saamme matkaan paikallisen oppaan, joka kertoo matkan varrella nähtävistä maisemista. Perinteinen keväinen kävelylenkki tehdään nyt Syrjänharjun maisemissa Onkkaalassa. Ke 3.5. Sydänretki Iittalaan ja Urjalaan to 15.6.2023 klo 7.45 Kangasalan linja-autoasemalta. Tervetuloa! Pälkäneen seudun Yrittäjät Yrittäjäkahvit. Retki on avoin kaikille. 040 7566 785. To 4.5. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua. La 6.5. klo 10 alkaen poikkeuksellisesti Mikkolan Navetalla. Vehkajärven Martat ry Olohuone helatorstaina Touhulan pihamaalla. Ke 10.5. Tervetuloa nauttimaan keväisestä iltapäivästä hyvässä seurassa! (Sateen sattuessa siirrymme Touhulan sisätiloihin) Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Keväinen konsertti Ikäihmisille. korvataan 10.5. Vierailemme Naivistit Iittalassa -näyttelyssä, Iittalan lasitehtaalla, tehtaanmyymälässä (kahvit) ja Designmuseossa Iittalassa. Laavuretki Rantakoiviston laavulle. klo 11-17. Hinta 70 e sis. Bussikuljetus, majoitus hotelli Lappeessa, paljon opastettua ohjelmaa, Lappeenrannassa 2 x lounas, iltapäiväkahvit ja päivällinen. Kansakoulut ry Vihasjärven kansakoulun tapahtumia. Lounaan nautimme Metsälän kartanossa Urjalassa, jonka jälkeen tutustumme oppaan johdolla Pölkinvuoren elämyspuutarhaan ja nautimme kahvit. Kummatkin ovat ilmaisia. Ke 10.5. kurssin ja ruuan, maksuton Vihreä Pourusmäki ry:n jäsenille. Kahvitarjoilu. 15.20 Kaleva 15.30 Linnainmaa 15.35 Liuttu 15.40 Suorama 15.50 Lautoasema 15.55 Kuohuntie -16.00 Alatie 16.10 Ohtola 16.30 Kuohenmaa Katso ajankohtaiset tiedot: https://elakeliitto.fi/ yhdistykset/kangasala Ikäpiste Onkkaala ja Luopioinen Onkkaalan Ikäpiste (Lähitori). Haravoidaan hiekka-alueita ja siistitään pihaa. Kokoonnumme Kostia Areenan pysäköintialueella ja liikutaan Onkkaalan raiteilla kaikille sopivaan tahtiin. Ti 16.5. Ti 16.5. Aitoon Martat ry Pysäkkikahvio. Tervetuloa! Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Kevätkävely Onkkaalassa. 15.00 16.30 Kahvila Pytinki. mennessä. Ke 3.5. Pälkäneen yhteiskoulun ja lukion kilta ry Senioreiden kesätoritapaamiset. 0407254586. Radat 5, ja 1,5 km metsässä, poluilla ja osin korttelissa. Pälkäneen Reserviupseerit ja Aliupseerit ammunnat jatkuvat. Kierroksen jälkeen nautimme kahvit makean ja suolaisen piirakan kanssa. mennessä nettisivujen kautta tai Tiina Kokkola puh. 13.00 14.00 Rautajärventie 16, 31960 Rautajärvi. kahviraha), tietokilpailu ym. Tapahtuman järjestää Vihreä Pourusmäki ry. klo 14-16 on Aitoon Marttojen vuoro tarjota Pysäkkikahvit. Myynnissä myös sukkia ja lankoja. Lisätiedot: Ritva Järvenpää puh. Ilmoittauduthan viimeistään 8.5.2023 myös Yrittäjien FB-tapahtumasta löytyvästä linkistä https://forms.office. Lähitoriohjaaja paikalla klo 9.30-10.30, ohjaus ja neuvonta, apua lomakkeiden täyttämisessä jne.Tervetuloa rohkeasti mukaan uudet ja vanhat kävijät! Kukkian Kädentaitajat Ry Kukkian Kädentaitajien käsityömyymälä. Ikäpiste) Mikkolan Navetalla keskiviikkona 10.5.23 klo 10 alkaen. 040 553 6520. Sään mukainen varustus. Ke 10.5. Tampereen Diabetesyhdistys ry Luopioisten diabeteskerho. To 11.5. 040 7566 785. Kurssilla syvennytään siihen, miten permakulttuuria voidaan soveltaa omassa elämäntilanteessa. Kyyti Onkkaalan asemalta järjestyy. Kävelemme torstaina Senioriliiton Liikutaan yhdessä -teemalla. Konsertin käytännön järjestelyissä Nuijalla avustavat pälkäneläiset eläkeläisyhdistykset. Omat eväät; laavulla on makkaranpaistomahdollisuus. Pälkäneen Tuike RETKI HELENA TIILILÄN PAJUPARVEEN. 17.30 Rautajärven koulu, Rautajärventie 16. Toukosiunaus Kuohenmaassa Rämöllä, Halkohaavantie 161, Kangasala, klo 17.00 Linja-auton aikataulu Toukosiunaukseen 12.5. Kotisivut 12.5. SPR:n Luopioisten osasto järjestää yhdessä Tuike ry:n ja Pälkäneen Soroptimistien kanssa Lähitori-tapahtuman (ent. Pälkäneen seniorit ry Kävelyä yhdessä. To 4.5. Kahvittelun lomassa keskustellaan varautumisesta ja kotivarasta, mikä on yksi Marttojen teemoista tänä vuonna. Puhelin palaveriaikana 0400-896 606.Jos juominen aiheuttaa ongelmia, huomaat tulleesi oikeaan paikkaan. Tervetuloa! Onkkaalanraitti Ry Pälkäneen Autot -autotapahtuma la 10.6.2023. Pe 5.5. Hämeenlinnantie 166. 18.00 19.00 Luopioisten Seurakuntakeskus, Pereentie 1. Lähtö kimppakyydein Kostia Areenan pysäköintialueelta klo 9.30. Pälkäneen AA-ryhmä kokoontuu maanantaisin klo 19.00 Teletalolla Kutojantie 2. Syrjänharjussa. Lopuksi juomme omakustanteiset kahvit Harjun näkötornilla. Kutojantie 2 (ent. Tervetuloa Laitikkalan Seurantalon pihasiivoustalkoisiin. OHJELMASSA n. To 4.5. Pälkäneen Luja-Lukko suunnistus Sydän-Hämeen rastit Kankahaissa. 12.00 16.00 Kostia Areenan parkkialue. Kävelijöiden lähtö Tarpilan kentältä klo 10.30 luontopolkua pitkin laavulle. SPR Pälkäne SOPPI kierrätysputiikki 11.5.23. Museotie 1, Luopioinen. Pälkäneen kunta tarjoaa Ikäihmisille konsertin Nuijalla kesää odotellessa. Nuijan talo Onkkaala, Pälkäne. 13.00 Touhula, Mattilantie 150. Tervetuloa kaikki mukaan. Vieraillu SPR:n SOPPI kierrätysputiikiin 11.5. Vastuuvuorossa ovat Luopioisten SPR, Tuike ry ja Pälkäneen Soroptimistit. Tervetuloa mukaan! Laitikkala Permakulttuurin perusteet -kurssi. Tervetuloa olit martta tai et.. Kaikki tervetulleita. Pääpalkintona upea terassikalusto! Tervetuloa pelaamaan! Vapaaehtoinen osallistumismaksu! Pälkäneen Reserviupseerit ja Aliupseerit toiminta-ammuntaa. 13.00 Nisukahvila.. Tiedossa jälleen herkullisia makuja ja keväistä tunnelmaa. Mikkolan Navetta. To 4.5. mennessä. Lähitori on luopioisten ikäihmisten kaikille avoin oma kerho kerran kuussa keskiviikkoisin. Sinne käännytään Kankaanmaan risteyksestä ja sieltä heti alkaa opastus paikalle. Soroptimist International Pälkäneen seutu ry Neljän klubin kesäretki / kesäpäivä Pälkäneellä. Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Mirjaliisa Kilpelä, mirja.kilpela@pp1.inet.fi, puh
Pälkäneelläkin oli kotihevossairaala Suomenhevosen alkujuuret ulottuvat 1600-luvulle, jolloin suomalaiset hakkapeliitat toivat sotasaaliina 30-vuotisesta sodasta baltialaisia poneja. Matka on avoin kaikille! Maksa liput Pälkäneen Yrittäjät Ry:n tilille OP FI 51 5377 0440 0184 26, viite 1301326. HELI MUSTONEN Seppelpartioiden lähettäminen sankarihaudoille kuului veteraanijuhlan juhlallisiin osuuksiin.. Tapahtumatiedot kootaan pitkälti yhdistyksille tarkoitetun Me Nyt -palstan ja kunnan tapahtumakalenterin pohjalta, ja varmimmin mukaan koosteeseen ehtii syöttämällä koko kesän menotiedot keskiviikkoon 24. Kurkisen juhlapuhe sai useammankin silmäkulman kostumaan. Neuvostoliitto halusi hevosia Sodan jälkeisiin kummallisuuksiin kuuluu, että Neuvostoliitto ei halunnut takaisin omia hevosiaan, joita oli tullut sotasaaliina Suomeen. Ohjauksen ja materiaalit saa paikan päältä, mukaan osallistujat tarvitsevat vain aikuisen huoltajan ja uteliaan mielen. Juhlassa esiintyivät myös Korsukööri ja kirkkokuoro. – Tuntuu todella pahalta, että suomenhevosella oli tällainenkin sotakorvauksen ja tavallaan sotavangin rooli, Janne Kurkinen pahoitteli. To 14.9. Lisäksi ne saattoivat kärsiä koko loppuelämänsä sotatraumoista. Tiettävästi yksikään Pälkäneen ja Luopioisten alueen puolestakymmenestä sotaveteraanista ei päässyt paikalle korkean ikänsä vuoksi. Vain parhaat hevoset kelpasivat sotaan ja monessa kodissa koettiinkin kovia luopumisen hetkiä. 1900-luvulla Kangasalla ratsastuskoulua pitävälle Janne Kurkiselle suomenhevosesta esitelmöiminen on luontevaa myös harrastuksen kautta. Pälkäneläinen HannaLiisa Anttila muisteli, kuinka hänenkin kotoaan lähetettiin kaksi hevosta jatkosotaan. Ne oppivat menemään maahan niin, että niiden takaa saatettiin ampua. Kysy myös HUBin yhteydessä olevan Toivolan saunan tarjousta. Olemme varanneet lippuja Hämeenlinnan teatteriin Anneli Kannon menestysromaaniin perustuvaan näytelmään Rottien pyhimys. Toimitus ottaa vastaan myös kesäisiä juttuvinkkejä. Ilmoittautumiset peruutusehdoin 21.5. Jokainen voi varata itselleen mieluisan väliaikatarjoilun teatterin ravintolapalvelusta: https://www.hmlteatteri.fi/valiaikatarjoilu. Ilmoittaudu: Pälkäne: sirkku.nevaranta@gmail.com / 040 566 7695, Luopioinen: nina.hannonen@gmail.com / 050 598 6807 Pälkäneen seniorit ry Teatteri Rottien pyhimys. KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti Pälkäneen seudun Yrittäjät Avoin teatteriretki Yksi mies, kaksi pomoa. Hämeen eskadroona on vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö, joka pitää yllä suomalaisen ratsuväen ja hevosvetoisen tykistön perinteitä. Tule päiväksi (30 e) tai hanki joustava vuosijäsenyys (250 e). Jos etuvaunussa oli ammukset mukana, paino tuplaantui. Tervetuloa! AA-ryhmä Saha AA-ryhmä Saha kokoontuu. Juhlaan osallistui noin puolensataa henkeä. Valokuitu toimii ja etäkokoustaminen onnistuu vaivattomasti. Toinen niistä palasi, mutta toinen ei. Työpajasta metsäkuosi kassiin PÄLKÄNE Suomenhevonen oli ihmiselle tärkeä ja urhea sotakumppani Suomen viime sodissa. Niitä käytettiin siitä saakka jalostukseen. Luopioisten Yrittäjien HUB Toivola sijaitsee Järvikansan talossa, Keskitie 16, Luopioinen. Lipun hintaan sisältyy bussikuljetus. Pälkäneen ja Kangasalan seudun kesään sukeltava lehti kokoaa jälleen yksiin kansiin myös menokalenterin kesän ajan tapahtumista ja tilaisuuksista. Oli aivan ratkaisevaa, että hevosten avulla haavoittuneet sotilaat saatiin nopeasti hoitoon. Myöhemmin suomalaiset kävivät Karjalasta etsimässä, löytyisikö siellä olevista hevosista suomenhevosen perimää. Pälkäneen seudun Yrittäjät HUB Toivola. HUBin varaukset myös Sepolta, puh. 0400 513 664. Hän kuuluu ratsuväen perinteitä ylläpitävään Hämeen eskadroonaan. Genetiikka oli kuitenkin sotkeutunut ja jalostus epäonnistunutta. Suurjakeluna jaettava Kesälehti ilmestyy keskiviikkona 7. Kotiin palannut hevonen pelkäsi ukkostakin, johtui varmasti siitä, mitä oli sodassa kokenut, Anttila mietti liikuttuneena. Kun talvisota alkoi, armeija tarvitsi 70 000 hevosta, mutta sillä oli omasta takaa vain noin 5 000. Sieltä ei tuotu yhtään hevosta takaisin. Teatteriretki on avoin kaikille teatterin ystäville. Kurkinen pitää ratsastuskoulua Kangasalla ja kuuluu harrastuksenaan Hämeen eskadroonaan. Hevosia myös menehtyi sotilaiden tapaan miinoihin ja sirpalevaikutuksiin. TULOSSA JA MENOSSA 29 Kesä lähestyy jälleen, ja niin myös Sydän-Hämeen Lehden Kesälehti. Näitä hevosia oli kaikkiaan 7 000. 15.00 22.00 Pälkäne. HUBin ja saunan varaukset toivolansauna@gmail.com tai 050 5986 807/Nina. Loput otettiin maatiloilta. Yhteyshenkilö Ari 044 2521570. 040 7566 785. Suomenhevonen on kaikista maailman hevosroduista maailman vahvin kantaja ja vetäjä, kertoi Pälkäneen veteraanijuhlassa Nuijantalolla puhunut Janne Kurkinen . Työpaja järjestetään nonstop-periaatteella aikavälillä kello 10–12 Kangasala-talon aulassa. Niitä perustettiin maatiloille tavallisiin talleihin. Pälkäneen veteraanijuhlassa muisteltiin sotahevosten urheutta saatiinkin huomata, että mitään suomalaista hevosrotua ei tarvinnut enää jalostaa, vaan Suomeen oli jo vuosisatojen saatossa kehittynyt oma rotu. Hinta 85 e / hlö, hinta sisältää lipun, ruokailun ja bussin. Lauantaina 6. Ei ole tiedossa, kuinka paljon niitä ehdittiin antaa sinne, kun Neuvostoliitosta tuli tieto, että eivät enää halunneetkaan hevosia, vaan metalliteollisuuden tuotteita, Janne Kurkinen kertoi. Hevoset auttoivat sotilaita silloinkin, kun tarvittiin ampumasuojaa. Tervetuloa jos Alkoholi on ongelmasi. Yksin tykistö tarvitsi vahvoja suomenhevosia vetämään raskasta kalustoaan. 14.00 Hämeenlinnan teatteri . toukokuuta kello 14.30–16 Kangasala-talon valtuustosalissa järjestettävässä taiteilijatapaamisessa Ruokonen kertoo taiteellisesta ja taidekasvatuksellisesta työstään. Maanantaisin klo 19.00 ja Lauantaisin klo 15.00 Sälssinkuja 2, Sahalahden kunnantalo, pääovesta yläkertaan. Niitä kuoli myös nälkään, paleltumiin ja kovaan uupumukseen. kesäkuuta. Mikäli Me Nyt -palvelu ei ole vielä aktiivisessa käytössä tai tapahtumien syöttäminen tuottaa vaikeuksia, voit sähköpostitse kysyä apua osoitteesta tuki@menyt.fi – tai kertoa kesän tapahtumista myös lähettämällä tiedot osoitteeseen toimitus@shl.fi . – Niitä alettiin luovuttaa heti. Viime vuosina kuvataidekasvattajana muun muassa Espoon kuvataidekoulussa ja Espoon Steiner -koulussa työskennellyt Ruokonen kertoo, että ”erityisen merkitykselliseksi hän kokee taideperustaisen ympäristökasvatuksen, jonka yhtenä tärkeänä tavoitteena on lasten ympäristöherkkyyden ja empatiakyvyn vahvistaminen.” Ruokosen teokset käsittelevät taideperustaista ympäristökasvatusta ja tuovat taidekasvatusta museokontekstiin. – Ne laitettiin matkaan ison heinäkuorman kanssa. Hevosta tarvitsivat niin nopean toiminnan joukot, lähetit, kuormasto, tykistö kuin haavoittuneiden evakuointi. – Suomella oli viime sodissa kaikkein korkein haavoittuneiden selviytymisprosentti. – Sellainen oli Kangasalla yhdellä maatilalla ja olen aivan varma, että myös Pälkäneellä on ollut sellainen, paikkaa en vain tiedä, Janne Kurkinen totesi. toukokuuta kello 12 mennessä. Sen sijaan se tahtoi Suomesta 50 000 suomenhevosta sotakorvauksena. La 12.8. mennessä nettisivujen kautta: https:// palkane.senioriyhdistys.fi/ tai Tiina Kokkola puh. Bussi Rautajärven, Luopioisten ja Onkkaalan kautta. Ilmoitusasioissa ota yhteyttä ilmoitukset@ shl.fi – ja tavoitat toki lehden väen myös puhelimitse. Lähde Yrittäjien kanssa syömään ja kesäteatteriin! Yksi mies, kaksi pomoa Tampereen Komediateatterissa la 12.08.2023, ruokailu klo 16.30, esitys klo 18. Kuvat: Pekka Mustonen. Juhlaesitelmän lisäksi Nuijan talolla kuultiin kunnan ja seurakunnan tervehdykset ja lähetettiin seppelpartiot sankarihaudoille. Kesälehti kokoaa kesätapahtumat KANGASALA Kimmo Pyykkö -taidemuseon kevään taiteilijatapaamisten sarjan päättää Metsätöitä -näyttelyn muotoilijan, teollisen tekstiilisuunnittelijan ja kuvataidekasvattaja Nina Ruokosen taiteilijatapaaminen. – Pelkästään etuvaunu painoi tuhat kiloa. Ennen taiteilijatapaamista perheiden on mahdollista osallistua Nina Ruokosen ja Merja Palinin ohjaamaan Lasten lauantai -taidetyöpajaan, jossa suunnitellaan oma metsäinen kuosi ja painetaan se kestokassiin. Iso osa sotahevosista pystyttiin onneksi parantamaan ja kuntouttamaan kotihevossairaaloissa
Fysiikkaja lajivalmennus Classicissa on tosi laadukasta. Kahdesta voitosta ratkenneissa välierissä joukkue hävisi Oulun Luistinseuralle. Edeltäneen viikon sääennusteet lupasivat vapunsynkkää kylmyyttä ja räntää. Pääsin heti hyvin mukaan uuteen joukkueeseeni, 17-vuotiaiden poikien ryhmään, Haimi miettii. Näin kouluja treenimatkoihin kuluu huomattavasti vähemmän aikaa arkisin. olisi seuratasolla kiva voittaa jossain vaiheessa, Haimi jatkaa lähitulevaisuuden tavoitteidensa listaa. Kun perhe muutti Pälkäneelle, seura vaihtui Luja-Lukkoon. toukokuuta kello 17 alkaen. Nähtävillä on tuolloin sekä juuri entisöity 1950-luvun jäätelönkuljetusauto että Veteraanimoottoripyöräklubin uusi ”Suomimopot”-näyttely. Seuraavaksi Kyynäröllä tanssitaan parempien ennusteiden toivossa sekä 10. Tunnelma oli korkealla talvenjälkeisen ensitapaamisen merkeissä. Viisi vuotta sitten syntymäpäiväkahvien kanssa tarjoiltiin kävijöille noin 4200 kakkupalaa. Teoksiin pääsee tutustumaan perjantaisin ja lauantaisin kello 12–18 ja sunnuntaisin kello 12–17. Rauhallisen ja harkitsevan oloinen Haimi kertoo omillaan asumisen sujuvan hyvin. Pöytäpaikat loppuivat kesken, mutta sopu antoi hyvin sijaa kullekin vuorollansa. Kolmannen yllätyksen kokoon tulleet kokivat pöydän runsaudessa. Kahden Luja-Lukko-vuoden jälkeen Haimi ehti pelata kolme vuotta Hämeenlinnan Steelersissä. Toinen yllätys oli väen määrä. toukokuuta. Maajoukkueiden ilmapiiriä Haimi on päässyt jo hieman haistelemaan, vaikka ensimmäinen varsinainen maajoukkueleiri antaakin vielä odottaa itseään. – Hyvin puolustajana pelaaminenkin minulle sopii. KYYNÄRÖ Vapunaatto Kyynärön lavalla tarjosi moniväritteisiä yllätyksiä. Arkipäiviä rytmittävät harjoitukset ja koulunkäynti. – Paljon muuta harjoitusja pelikaudella ei oikein ehdikään. Ensimmäinen Classic-kausi toi SM-pronssia, mikä oli runkosarjan voittaneelle joukkueelle hienoinen pettymys. toukokuuta kello 12–15 taiteilijat ovat tavattavissa näyttelytilassa vintillä. Näyttely kulkee nimellä Keväänkuisketta vintillä . Järjestäjät pelkäsivät jo pahinta, mutta jatkoivat sinnikkäästi tapahtuman rakentamista. Isot tavoitteet vaativat paljon työtä, ja sitä Haimi tuntuu olevan valmis tekemään. Seuranvaihto toi tullessaan myös pelipaikan vaihdoksen: hyökkääjänä pelannut Haimi siirrettiin puolustajan tontille. – Loukkaantumisen takia en päässyt viime kaudella harjoittelemaan tasapainoisesti joukkueen mukana. – Käyn toki kotona Pälkäneellä aina viikonloppuisin ja lomilla, jos ei ole pelejä. Illan päätteeksi Tampereen Seudun Mobilistit jakavat automuseon perustajan Olavi Sallisen nimeä kantavan Pirkanmaan parhaan museoajoneuvon entisöintipalkinnon. Suomella on säännöllistä maajoukkuetoimintaa MM-kisatasolla 19-vuotiaiden maajoukkueesta alkaen. Vappuaaton tapahtumaan riitti tulijoita. kesäkuuta että juhannuspäivänä. Hän TULOSSA JA MENOSSA KANGASALA Vatialan koululla Kangasalla vietetään perinteistä Kevätriehaa torstaina 11. Koulun pihapiirissä on koulun Pikku-Yrittäjien myyntikojuja, viidensien luokkien järjestämiä toimintapisteitä, urheiluseurojen esitteVehoniemen automuseolla vietetään ensi viikolla 40-vuotisjuhlia. – Siirto on ollut hyvä ratkaisu. Siinä näkee peliä eri tavalla, ja kokemus hyökkäyspäästä auttaa pakkina pelatessa. Kaudella 2021–2022 hän oli kolmesti 17-vuotiaiden poikien maajoukkuetietapahtumassa ja viime kaudella kertaalleen. Muutosten vuoteen kuului myös muutto omilleen Pälkäneen Onkkaalasta Tampereelle. Kokonaismäärä lähenteli kahtasataa. Harkitseva pelaaja Haimi aloitti salibandyn SC Weikoissa Valkeakoskella. 30 KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti URHEILU SALIBANDY Pälkäneläinen Arttu Haimi otti päättyneellä kaudella isoja askelia salibandykentällä. Pienen hetken satoi rakeentapaisia, toisen lyhyen jakson tuli vettä, mutta se ei viileään säähän varustautuneita toppatakkilaisia häirinnyt. Sääennusteet unohdettiin lavalla LAITIKKALA Pirjo Kuulusan , Tuula Kuusiston ja Raili Rannikon taidenäyttely on esillä Rönnvikin viinitilalla Laitikkalassa 28.4.–31.5. Ensi kauden harjoitukset pyörähtävät käyntiin jo ihan pian eli 8. Emännät olivat loihtineet monisävyisiä makuja nostattamaan ennusteiden uhkaamaa tunnelmaa. Automuseo tarjoaa kävijöille 10.5. Tulevaisuuden haaveina siintävät maajoukkue-edustus ja lajin MM-kisat. Isoja ongelmia tai haasteita ei ole ollut. Vatialan koulun Kevätriehassa riittää tekemistä koko perheelle.. syntymäpäiväkahvit jäätelön kera kello 14–20. – Ja toki myös SM-kulta Uuteen seuraan: Ensimmäinen kausi Classicissa toi SM-pronssia Arttu Haimilla oli salibandyssa ja kentän ulkopuolellakin isojen muutosten vuosi Arttu Haimi edustaa nykyisin Tampereen Classicia. Kevätriehan järjestää Vatialan koulun vanhempainyhdistys yhdessä koulun PikkuYrittäjien ja viidensien luokkien kanssa. Pronssiottelussa tamperelaiset kaatoivat helsinkiläisen Indiansin. Samalla kun opiskelupaikka vaihtui Kostianvirran yhtenäiskoulun yläkoulusta Sammon Keskuslukioon Tampereelle, vaihtui myös salibandyjoukkue hämeenlinnalaisesta Steelersistä Tampereen Classiciin. Vehoniemellä juhlitaan avoimesti Vatialan koululla vietetään Kevätriehaa lypisteitä, poniratsastusta, pomppulinna, kaivurikokeilua, glittertatuointeja ja monenlaisia herkkuja, kuten hattaraa, metrilakuja ja makkaraa. Ensimmäinen yllätys oli, että aurinko oli näkyvissä pääosan kolmituntisesta. Torvimusiikki säesti tunnelmaa oivallisesti. Lauantaina 20. Heinäkuussa tapahtumat alkavat viidentenä rantakalan ja haitarisäesteisten rantalaulajaisten merkeissä. Päivän juhlallisuuksilla huomioidaan myös museonjohtaja Leila Suutarisen oma merkkipäivä. Merkkipäivät ovat vetäneet Vehoniemelle perinteisesti melkoisesti väkeä. Nyt joukkue on tauolla. Huumaava puheensorina täytti seinät ja katkesi vain arpajaisten jännityksessä. Rönnvikissä esillä Keväänkuisketta Raili Rannikon maalaus. Urheilulinjalaisella on kolmet aamuharjoitukset viikossa, ja oma joukkue treenaa noin neljänä iltana viikossa. Ensi kaudella hän siirtyy Classicin 19-vuotiaiden poikien joukkueeseen, jossa pelaa sekä 2005– että 2006–syntyneitä pelaajia. Talousriskiäkin oli otettu tilaamalla Oriveden puhallinorkesterilta tilanteenmukaista vappumusiikkia. Viime kautta varjosti syksyllä tapahtunut loukkaantuminen, minkä vuoksi Haimi joutui olemaan useamman kuukauden kentiltä pois
Kattopellit, kattilat, varaajat, säiliöt, putket, palkit, traktorit, peltisampot, mopot, autot ja akut. Tiihalan Maalaus Oy Tiihalan Maalaus Oy puh. METALLIROMUN KERÄYS mm. palkane.fi Äimälän-Ruotsilan yhteisten maa-alueiden osakaskunnan ylimääräinen kokous 21.5.2023 klo 13.00 Iltasmäen VPK-talolla. Toki haluan hoitaa lukionkin kunnolla, mutta minulle riittävät sellaiset kohtuuhyvät numerot eri aineista. toukokuuta 2023 mennessä. Lisätiedot:Oiva Vierikka 040-5803144. Lue lisää ja lähetä kysymyksiä ja kommentteja etukäteen: pirha.fi/asukastilaisuudet Sydän-Hämeen Lehti • Sekalaista. 040 810 2850 040 810 2850 Ilmainen arviointi Ilmainen arviointi Vaikuta Kangasalla Kaupunginjohtaja Oskari Auvinen tavattavissa kaupunki-infossa. MAALAUSTYÖT MAALAUSTYÖT KIVIJALASTA KIVIJALASTA PIIPUN PÄÄHÄN. käy myös muutkin mallit ja merkit. KRISTIINA HELMINEN Luopioisten torilla torstaina 9-12, Pohja 12.30, Sahalahti 13.30 Pälkäneeltä parasta PERUNAA PERUNAA syöntiin ja siemeneksi säkeittäin sopivasti. P 0400914301 Yrittäjäkahvit Toukokuun yrittäjäkahvit vietetään Pytingillä, Luopioisissa (Museotie 1). Kaikki metallit. Tämä tuntuu kiireisen vuoden jälkeen mukavalta ajatukselta. 3.5.2023 Hanna Laine, valtuuston puheenjohtaja Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 www.kangasala.fi Iltasmäen VPK:n kevätkokous pe 19.5. klo 17-18 Valkeakoskelle Osoite: Tays Valkeakoski, Salonkatu 24 Voimian henkilöstöruokala Tilaan mahtuu 100 henkilöä. 0405728390 • Myydään. tonttien siivous, varastojen tyhjennykset. Lentolan Prisma-keskuksessa 10.5.2023 Klo.17-19 Tervetuloa keskustelemaan! Kahvitarjoilu. Yli 40v kokemus. Nyt se on myynnissä. – Vaikka kesällä treenataankin, aikaa riittää silloin enemmän kavereiden näkemiseen ja vähän rennommin ottamiseen. Luopioisten tori VIIKON TARJOUS Kävelyken kiä, juhlakenk iä, lenkkitoss uja, sandaaleit a, ym. 040 573 6069 Ulkomaalaukset, Ulkomaalaukset, kaikki maalit ja kaikki maalit ja pinnat. Wanhoja kelloja, astioita, käsityökaluja ym. Sarjapelien aika koittaa taas syksyllä. KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti Uuteen seuraan: Ensimmäinen kausi Classicissa toi SM-pronssia Arttu Haimilla oli salibandyssa ja kentän ulkopuolellakin isojen muutosten vuosi myöntää, että välillä lukion käyminen tavoitteellisen urheilun rinnalla on melko työlästä, vaikka urheilulinjalla näiden yhdistäminen onnistuu sinänsä erittäin hyvin. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki yrittäjät! 15.00 Tervetuloa 15.05 Leader rahoitukset aukeaa, yritysrahoituksista tiedottaa Pirkan Helmen toiminnanjohtaja Eliisa Vesisenaho 16.00 Kysymyksiä rahoituksesta 16.15 Ajankohtaista elinkeinopalveluilta, elinvoimajohtaja Sirkku Mäkelä 16.30 Ajankohtaista yrittäjäyhdistyksiltä, puheenjohtajat Sari Päätalo ja Lumia Huhdanpää-Jais Ilmoittauduthan 8.5.2023 mennessä https://forms.office.com/e/9RDZaF6b9N tai asiakaspalvelu@palkane.fi Pälkäneen kunta järjestää tilaisuuden yhteistyössä yrittäjäyhdistysten kanssa. 0400 272544 Valtuusto kokoontuu valtuustosalissa, Kangasala-talo, Kuohunharjuntie 6, maanantaina 15. Yli 40v kokemus. KYMMENIÄ MALLEJA, SATOJA PAREJA LEVEÄLESTISIÄ KENKIÄ! Kaikki kengät -25% -25% Kunnat 92 % mainostajistamme on tyytyväisiä meiltä saamaansa palveluun* *Pirmedioiden mainostajakysely 1/2023.. 0400 815 824. K-Supermarket Pälkäne To 4.5. Hoitokunta VARASTOMYYMÄLÄ KENKÄMATTI KENKÄVAUNU -25%–50% -25%–50% Ke 3.5. PIIPUN PÄÄHÄN. Nevala Multaporkkanaa, punajuurta, lanttua, sipulia ym. päivänä toukokuuta 2023 kello 18.00. MYYDÄÄN Tervetuloa asukastilaisuuteemme tiistaina 9.5. • Ostetaan. Rivitalon päätyasunto 3 h + k + s 79,5 m 2 Pälkäneen Onkkaalassa. klo 18 omalla talolla. Kehityskohteekseen hän taas nimeää pelin lukemisen. Marabelle, Annabelle, Siikli, Afra. Päättynyt kausi toi tullessaan Haimille ja Classicin 17-vuotiaiden poikien joukkueelle SM-pronssia. Haimi näkee vahvuutensa pelaajana olevan rauhallisuudessa ja harkitsevaisuudessa. – En tiedä, saisiko näin edes sanoa, mutta salibandy kiinnostaa tällä hetkellä enemmän kuin koulunkäynti. Tilaisuteen voi osallistua myös verkossa. ILMOITUKSIA 31 Kangasalan kaupunki tiedottaa Kokouksia Myydään Myydään Ostetaan Työsuorituksia Sekalaisia METSÄÄ PÄLKÄNE, KIRPU, LUSTINMÄKI-PAKOVUORI-maastossa, Pälkänevedentien varressa, määräala noin 28,7 ha, puustoa 3000 m 3 , tarjoukset ke 31. KYSY TARJOUSTA! WALKKISTORI, Valkeakoski,p. koskaan tule kiire. pinnat. Pallon kanssa hänelle ei juuri Arttu Haimi on viihtynyt hyvin sekä Sammon Keskuslukiossa Tampereella että uudessa seurassaan Tampereen Classicissa. Käsitellään sääntömääräisten asioiden lisäksi saaripalstojen myyntihinta, pellavanlikopaikan lunastusmenettely ja ehdollinen Kalliosaaren palstan uusi vuokrasopimus. 0400 272544 puh. Soita 040 502 4091, Erkki Rivi-ilmoitukset Jätä ilmoitus osoitteessa shl.fi • Ostetaan Massey Ferguson 165 185 188 135 130 65 25 30 35 ym... Hallitus OSTAMME JA TYHJENNÄMME Kuolinpesäasunnot myyntikuntoon. Salibandyn kesäharjoittelussa korostuu aerobinen peruskunto, mutta kesän aikana huomiota kiinnitetään myös lihasvoimaan ja toki myös lajiharjoitteluun. Kokouskutsu, esityslista ja pöytäkirja tulevat nähtäville kangasala.fi-verkkosivuille. Kts ilmoitus; oikotie.fi (kohdetunnus: 17260686). Puh. Saa olla laittoakin
Kaikki tarjoukset eivät ole voimassa verkkokaupassa. 32 KESKIVIIKKO 3.5.2023 • Sydän-Hämeen Lehti Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 Onkkaalantie 69, PÄLKÄNE ARK. 03 377 1172 • korpola.fi • Ma-pe 9-17 KELLOSEPÄNLIIKE KORPOLA Vintage -aarteita Vuosikymmenten varrelta. Kahvikannut ja sokerikot -50% jopa puoleen hintaan Juhlakausi alkamassa: • Äitienpäivä • Rippijuhlat • Ylioppilasjuhlat • Häät • Syntymäpäivät • Ranteeseen • Kaulaan • Taskuun • Seinälle • Pöydälle • Herättään Kellot: Lahjaesineet: Ensilahjat, kummilusikat, valokuvakehykset, maljakot, kynttilänjalat, tuopit, taskumatit jne.. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Ainutlaatuiseen hintaan! Kulta-, hopea-, timanttikorut • Kaulakorut • Rintaneulat • Korvikset • Rannekorut • Sormukset • Nilkkaketjut 90 v Tervetuloa! Kannattaa poiketa. Kaikki tarjoukset eivät ole voimassa verkkokaupassa. Pöytähopeat: Aterinsarjat: Chippendale, Aino, Suomi, Tähkä, Musla, Tapio, Romantiikka, Käpy, Sofia, Ruusu. Ei jälleenmyyjille. 10–18, LA 10–15, SU SULJETTU Alasenkuja 1, KANGASALA ARK. 9-20, LA 9-18, SU 11-17 loytotex.fi JATKUU Kannellisia SÄILYTYSSÄILYTYSLAATIKOITA LAATIKOITA Väri: kirkas 10, 10,-(á 6,50) 14L 2 KPL 15, 15,-(á 12,90) 32L 2 KPL 25, 25,-(á 16,90) 47L 2 KPL Säästä jopa Säästä jopa 41% 41% 5, 5,-6 KPL 4,17/L 4,17/L Säästä 35% Moomin SMOOTHIE SMOOTHIE 2dl (á 1,29) (6,45/L) Primo Bello silica KISSANHIEKKA KISSANHIEKKA 3,8L (6,95) 44 95 95 Säästä 28% 1,30/L 1,30/L Naisten TUNIKOITA TUNIKOITA Koot: S-XXL ERÄ! -30 -30 %% AURINKOAURINKOVOITEET VOITEET (7,95-15,95) (7,95-15,95) NYT 5,57-11,17! NYT 5,57-11,17! ERÄ ! 34 34 95 95 (49,95) (49,95) Lyhyt hiha Säästä jopa Säästä jopa 33% 33% -25 -25 %% Lasten Lasten TRIKOOPUSEROT TRIKOOPUSEROT -25 -25 %% VAIN LA-SU 6.-7.5. Tarjoukset voimassa 3.-9.5.2023 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Kodintekstiilit Kodintekstiilit Ei langat Ei langat -30 -30 %% Naisten YÖASUT, YÖASUT, AAMU& AAMU& KYLPYTAKIT KYLPYTAKIT Valikoima vaihtelee myymälöittäin 10, 10,-2 KPL (5,95-7,95) (5,95-7,95) Säästä jopa 37% ERÄ ! KAKKUVUOKIA KAKKUVUOKIA Irtopohjavuoka 24cm tai 26cm, Torvik Torvikakkuvuoka 18cm tai 23cm 39 39 95 95 (59,95) (59,95) 3/4 hiha Tarjoukset voimassa 3.-9.5.2023 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Oikeudet muutoksiin pidätetään. LÖYTÖHINTAPÄIVÄT LÖYTÖHINTAPÄIVÄT Valikoima Valikoima vaihtelee vaihtelee myymämyymälöittäin löittäin Tarjous koskee vain Tarjous koskee vain normaalihintaisia normaalihintaisia tuotteita tuotteita Perlum WC-PAPERI WC-PAPERI 19 19 95 95 (23,60) 64rll SÄKKI! 0,31 0,31 /rll /rll 22 95 95 8rll pkt 0,37/rll 3, 3,-2 KPL 1,50/L 1,50/L Säästä 11% Nord Clean PYYKINPESUNESTE PYYKINPESUNESTE 1L (á 1,69) ERÄ ! POISTOPÄIVÄT Lähes kaikki tuotteet -20% Liisantie 2, Kangasala, p. Ei jälleenmyyjille