Tänä vuonna tehdyt hakkuut on maksettu jo viime vuonna, ja ensi vuoden hakkuut kirjataan vasta kun kone pääsee metsiin.
Matti Hölli ja ohjaaja Outi Hartikainen ulkokuvauksissa Vilpeilän koulun pihalla.
Kunta tarvitsee yritysasioihin paneutuvaa kehitysjohtajaa
Erityisen tutuksi odottaminen tuli avustaville taustanäyttelijöille, jotka puvustuksen jälkeen kuluttivat aikaa askartelemalla ja pelaamalla sukkapalloa. Outi Nummi keräsi Vuoden Pälkäneläinen -äänestyksessä eniten ääniä. Sivu 4
Kaikille reiteille ei löytynyt koulutakseja
Leivinkallion ja Ranta-Koiviston sekä Tursolan koulukuljetuksista vastaavat jäivät päättämättä, kun kasvatus- ja opetuslautakunta käsitteli kuljetusten kilpailutusta Kangasalla. Torstai 4.1.2007
1
Pälkäneen, Kangasalan ja Kuhmalahden paikallislehti 82. Urkko. Tulevien vuosien taloussuunnitelmiin elinkeinopoliittinen ohjelma sisällyttäisi muun muassa riittävät resurssit elinkeinoasioita hoitaville henkilöille. vuosikerta Numero 93 - Maanantai 29.11.2010 Irtonumero 2 sis.alv.
Pälkäneen lämmitysja rakennuskulut ylittävät budjetin
Pälkäneen tekninen lautakunta tarvitsee tälle vuodelle 100 000 euroa lisärahaa lämmitys- ja rakentamiskustannuksiin. Kunnan ja yrittäjäjärjestöjen yhdessä laatima ohjelma sisältää pelisäännöt, joilla varmistetaan, että kunta toimii yrittäjäystävällisesti ja kohtelee yrityksiä tasapuolisesti. Sen sijaan öljyn hinta heilahtelee markkinatilanteen mukaan. Sekin oli jo liikaa. Sivu 5 Pälkäneen elinkeinopoliittinen ohjelma on valmistunut. Nyt suunnitelmista on hieman peruutettu, ja kaavailuissa on, että keskushallintoon palkataan kamreeri sekä kehitysjohtaja, joka keskittyy muun muassa yritysasioihin ja maapolitiikkaan. Tilaisuus keventämiselle koittaa, kun kamreeri, kehitysjohtaja ja hallintojohtaja jäävät eläkkeelle. Puuta myydään kunnan metsistä normaaliin tahtiin, vaikka kirjanpito kertookin puukaupan välivuodesta. Ensimmäisestä ei jätetty yhtään tarjousta ja toisesta jätetty ainoa tarjous jouduttiin hylkäämään tarjouspyynnön vastaisena. Aiempina vuosina puukaupat on kirjattu kokonaisuudessaan sille vuodelle, jona kaupat on tehty. Tästä vuodesta alkaen kaupantekovuonna kirjataan ainoastaan ennakkomaksu, varsinainen kauppasumma kirjautuu vasta kun puut kaadetaan. Elinkeinopoliittinen ohjelma ei ole kerralla valmiiksi tuleva paperi, vaan sitä on tarkoitus päivittää vähintäänkin valtuustokausittain. Myös rakennus- ja korjaushankkeita on kertynyt enemmän kuin budjettia tehtäessä uskottiin. Kuvauskokemusten perusteella koululaiset tietävät, että suurin osa elokuvan teosta kuluu oman osuuden odottamiseen. Hän sanoo vasta toipuneensa Luopioisten Vuoden Yrittäjä -palkinnosta. Säästöpaketin tavoitteena oli, että kolmen eläköityvän johtajan tilalle palkattaisiin vain yksi. Enhän minä millään voi olla Vuoden Pälkäneläinen. Äänestyskuponkeihin oli kirjattu myös painavia perusteluita, joissa korostettiin hänen merkitystään Pälkäneen kulttuurielämän elävöittäjänä. Minähän olen vain tällainen junantuoma. Teknisen lautakunnan myyntituotot jäävät tänä vuonna pari sataa tuhatta euroa budjetoidusta, kun puukaupat kirjataan eri tavoin kuin aiemmin. Pääosaa lyhytelokuvassa esittävät koulun omat oppilaat Anette Salo, Laura Kurki ja Matti Hölli. Parhaillaan muutos- ja korjaustöitä tehdään palokunnan talolla, jossa avaa vuodenvaihteessa ryhmäperhepäiväkoti. Remontoitavaksi on tullut asuntoja, kun niiden pitkäaikaiset asukkaat ovat vaihtuneet. Energian hinnan nousu ei koettele kuntaa sähkön osalta, sillä kunta hankkii sähkönsä kiinteällä hinnalla. Kilpailutukseen päädyttiin, kun osa koulukuljetussopimuksista purettiin alkusyksystä. Tiihalassa koululaisia kuljettaa Taksi Seija Karjalainen ja sekä Liuksialassa että Ponsassa Sirpan bussimatkat. Valtuustoon etenevä elinkeinopoliittinen ohjelma kiinnittää tulevina vuosina huomiota myös haja-asutusalueen laajakaistaverkkoon, kunnan nettisivujen kehittämiseen ja yritysvaikutusten arviointiin kaikessa päätöksenteossa.
Elokuvan teko on yhtä odottelua
Sahalahden Vilpeilän koulu muuntui 1950-luvun koulumiljööksi, kun Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän opiskelijat kuvasivat koulukiusaamisesta kertovaa Oppitunti -lyhytelokuvaa. Sahalahdella koulukuljetukset hoitaa Taksi J. Lisäksi mukana on kehittämisohjelma, jolla varmistetaan monipuolisen elinkeinorakenteen kehittyminen. Nummi on keskeinen lenkki Mikkolan Navettayhteisössä, josta on versonut monipuolinen kulttuuri- ja toimintakeskus. Kuljetukset näillä alueilla pyritään järjestämään muita kuljetuksia yhdistelemällä tai uudelleen kilpailuttamalla. Lämmitys nieli viime talvena odotettua enemmän rahaa, sillä pitkän kylmän jakson aikana sähköä ja öljyä kului runsaasti. Kaikki nykyiset sopimukset umpeutuvat kevätlukukauden jälkeen, jolloin on edessä uusi suuri kilpailutuskierros.
Outi Nummi on ensimmäinen nainen ja luopioislainen, joka palkitaan Vuoden Pälkäneläisenä.. Kevätlukukaudella Kortekankaan ja nauhataajaman väliä hoitaa Cabcorp Oy, joka ajaa myös Lihasulassa ja Ruutanassa sekä Isoniemessä ja Huutijärvellä. Reilun vuoden takaisessa säästöohjelmassa tavoiteltiin merkittävää kevennystä kunnan keskushallintoon. Me istuttiin Matin kanssa autossa ainakin tunti ja katsottiin Anetten pyöräilyä, Laura arvioi urheilukentän tuntumassa kuvattujen kohtausten kestoa.
Outi Nummi palkittiin Vuoden Pälkäneläisenä
Minä olen aivan järkyttynyt, Outi Nummi kommentoi kuullessaan Vuoden Pälkäneläinen -valinnasta. Lauantaisena kuvauspäivänä extratkin viipyivät koululla aamukymmenestä iltapäiväneljään
Uuden luovuttajan on oltava alle 60-vuotias. Panssariprikaati on erittäin tulivoimainen ja monipuolinen maavoimien joukko-osasto, jossa varusmiehiä koulutetaan noin sataan erilaiseen tehtävään. Hemoglobiiniarvon tulee olla miehillä vähintään 135 g/l ja naisilla 125 g/l. Uni kaunis anna papallemme. Se on Jumalalle osoitettu kaipauksen huokaus ja ihmisen rukoushuuto Luojalleen. Tilaisuuteen ovat erityisen tervetulleita ne nuoret, joilla varusmies-
palvelus on vielä edessä. Maa- ja kotitalousseura piti syyskokouksen viime sunnuntaina Marja ja Jaakko Rönnillä. Kiinnostavaa on kuulla myös naisten varusmiespalveluksesta. Hoosianna sanan kohde on ihmistä ylempänä, ihminen ei ole kaiken napa ja herra. Adventtina Vapahtaja saapuu itse ihmisten luokse. Johtokunta muuttuu hallitukseksi ja tilintarkastajat toiminnantarkastajiksi. 11.15 kirkon edestä (Helmikkalan bussi) Kahvitarjoilu 11.15 - n. odotetaan Marian poikana syntyväksi Betlehemiin. Jari Kemppainen Pälkäneen kirkkoherra
Eräs perhe oli joulun alla kävelyllä muutaman vuoden ikäisen tyttären kanssa. Näihinkin kysymyksiin luvataan annettavan torstaina vastauksia.
ITSENÄISYYSJUHLA
Sahalahdella 6.12.2010
Klo 10 jumalanpalvelus kirkossa ja seppelten lasku. Me katsomme jälkiä kättesi töiden, kiittäen, muistaen, ikävöiden. Häntä odotetaan tulevan suurella voimalla kaikkien ihmisten nähden toisen kerran maanpäälle maailman lopussa. Panssariprikaatin joukkoyksiköt ovat Hämeen Panssaripataljoona (panssarijoukot), Jääkäritykistörykmentti (panssaritykistö, kranaatinheitinjoukot, tulenjohto), Helsingin Ilmatorjuntarykmentti (ohjuskoulutus, it-panssarit, ittykkipatterit), Parolan pataljoona (huolto, kuljetus, sotilaspoliisi) ja Panssarikoulu (upseerikokelaat,
henkilöstön ja reservin koulutus). Omaiset
PERUNKIRJOITUKSET JA KUOLINPESIEN SELVITYKSET
Suoritan perunkirjoituksia ja kuolinpesien selvityksiä Pälkäneen, Luopioisten, Kangasalan, Kuhmalahden, Tampereen ja Sahalahden talousalueilla. Merkittävä päätös oli seuran sääntöjenmuutoksen toinen käsittely. Mieleeni nousee virsi 153: Herää nouse nukkumasta, hukkumasta.. Adventtina Jumalan poikaa, Jeesusta,
Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme
Jarmo Aho maa- ja kotitalousseuran johtoon
Seurantalon kunnostustyön päättäminen, piha- ja tienvarsien siivoustalkoot sekä kulttuuri- ja kotiseuturetket kuuluvat Laitikkalan Maa- ja kotitalousseuran tulevan vuoden toimintasuunnitelmaan. Adventti on myös paastonaikaa ja kutsuu meitä paastoamaan, karsimaan pois epäolennaiset asiat elämästämme, jotta joulun keskeisin sanoma, Jeesus itse, voisi löytää paikkansa elämässämme. Millaista arkipäivän ohjelma on kello kuuden herätyksestä iltahiljaisuuteen, mitä vapaahetkinä voi tehdä, paljonko ollaan maastossa yötä, millaisia ovat ammunnat ja sotaharjoitukset, miten pääsee sotilaskotiin ja lomille, kuinka pitkä on palvelusaika, millaista on erityiskoulutus, mitä hyötyä on AUK:sta ja RUK:sta. Kokous nimesi muonitusjaoston johtoon Elina Kokkolan ja seurantalojaoston johtoon Heikki Heikkilän. Kiireesti vaatteita ylle, mukaan jotain mitä käsiin tarttuu ja ulos 15 asteen pakkaseen. Sini ja Niina Siunattu läheisten saattamana. Miehet voivat luovuttaa verta tiheimmillään 61 päivän ja naiset 91 päivän välein. On Jumala ja on Vapahtaja. Soita tuuli, kerro ikävämme. Lepistö) & Kari Kummunsalo
Finlaysonin kirkko 4.9.2010
Studio Karling
Torstaina 2.12. Uusia luovuttajia toivotaan mukaan, samoin säännöllisyyttä luovutukseen, sillä käytännössä noin viisi prosenttia luovutusikäisestä väestöstä luovuttaa vuosittain sen määrän verta, mitä tarvitaan koko Suomen potilashoitoon. kello 18.30 Pälkäneen Osuuspankin kerhotiloissa järjestävät Pälkäneen Reserviupseerikerho ja Pälkäneen Reservialiupseerit kokous- ja tupailtansa alussa kaikille avoimen yleisötilaisuuden, jossa Panssariprikaatin upseerikokelas ja aliupseerikoulun oppilas, mies ja nainen, kertovat palveluksestaan ja koulutuksesta prikaatissa. Yhden oven kohdalla tytär hihkaisi: "Isä, kato, pelastusrengas!" Pyöreä joulukranssi oli lapsen silmissä pelastusrengas. kello 1418. Lämmin kiitos osanotosta.
Adventti
Hän on tulossa! Hän tulee! Valmistautukaa! Näin adventtina meitä kehotetaan puhein, lauluin, valoin, kynttilöin ja adventtikalenterin luukkujen avaamisella. Olenko valmiina. Olen eräässä kurssikeskuksessa ja luulen naapurihuoneessa herätyskellon soivan. Jos nykyisin kerran vuodessa verta luovuttavat henkilöt luovuttaisivat vuoden aikana kahdesti, verivalmisteiden riittävyys voitaisiin turvata jatkossakin. Maa- ja kotitalousseura pitää vuoden 2011 alusta alkaen vain yhden virallisen kokouksen helmi-maaliskuulla. 12.10 Ohjelmassa: · Tervetulosanat Janne Vesto, pastori · Lausuntaesitys Helinä Löfroos · Musiikkia Aino Kärpänniemi, piano, · Arja Nuuttila, laulu ja viulu, säestys Alpo Roikola, piano · Juhlapuhe FM Seppo Rinne Tervetuloa! Pälkäneen kunta, kulttuuritoimi
RAL P H
HHHHH. Myös nuoria innostavaa traktorinajokoulutusta ja taitoajoa suunniteltiin seuran ohjelmaan. Luovutettavan veren tarve kasvaa tulevaisuudessa, kun väestö ikääntyy. · Myös testamentit, avioehtosopimukset ja velkomusasiat.
Jukka Partanen 0400 470 844
jukka.partanen@aina.net
Kunnostettu seurantalo on kylän vireästi toimivien yhdistysten yhteinen toimintakeskus.
Varusmiespalvelusta Panssariprikaatissa
Aidosti paikallinen
Minna (o.s. Jeesuksen tulleessa ensimmäisenä adventtina Jerusalemiin huudettiin Hoosianna eli Herra auta. Anne ja Marjo Saatoimme papan rakkaan mummun vierelle nukkumaan. Koulutus on vaativaa ja varusmiehet ovat vastuuntuntoisia, isänmaallisia ja tehtävästään ylpeitä. Häntä odotetaan rukoilemalla antamaan elävän uskon sydämeen. Klo 12 Itsenäisyysjuhla Kontulassa. Kalustona ovat muun muassa taistelu- ja rynnäkköpanssarit (Leopard, BMP-2), ilmatorjuntaohjus-90 Crotale, panssaritykistö (122 PsH), tulenjohtopanssari (BMP-1TJ) sekä viestijärjestelmä (YVI-2) näihin saa koulutusta lähes yksinomaan Parolassa. Hoosianna on saanut myös suosionosoituksen merkityksen, se on ollut voiton, ilon ja vapauden merkki. Harmaisiin menoa odottavia askarruttaa varmasti moni asia. Sana adventti on latinaa, adventus Domini, joka merkitsee Herran saapumista ja tulemista. Verta voi luovuttaa terve 1865 -vuotias henkilö, joka painaa vähintään 50 kiloa. Jumala heittää pelastusrenkaan ihmisten ulottuville. Kokouksessa käsitellään edellisen vuoden tilit ja toimintakertomus ja laaditaan toimintasuunnitelma ja talousarvio alkavalle vuodelle. Koulutuksessa painotetaan aselajien
yhteistoimintaa ja korkeatasoista osaamista. Kahvitarjoilu Kontulassa alkaen klo 11.00. * juhlapuhe: ylimetsänhoitaja Markku Rauhalahti * musiikki: Minna ja Jussi Pyysalo Kunniamerkit Tervetuloa! Sahalahtelaiset järjestöt
Pälkäneellä luovutetaan verta perjantaina
Pälkäneen seurakuntatalossa järjestetään verenluovutustilaisuus perjantaina 3.12. Tämän kirjoitettuani herään aamuyöllä kello neljä pirinään, joka muuttuu valtavaksi pärinäksi. Häntä odotetaan nöyränä aasilla ratsastavana Jerusalemin pääsiäisjuhlaan. Menen käytävään, huomaan palohälytyksen soivan. Uusina jäseninä hallituksessa aloittavat Päivi Rönni, Elja Pyykkö ja Pekka Linnainmaa. Hoosianna merkitsee "Auta heti" tai "Auta ihmeessä". Sopivuuden verenluovuttajaksi voi tarkistaa etukäteen osoitteessa www.sovinkoluovuttajaksi.fi tai soittamalla ilmaiseen luovuttajainfoon, joka palvelee arkisin kello 817 numerossa 0800 0 5801.
ITSENÄISYYSJUHLA
Luopioisten seurakuntakeskuksessa 6.12.2010
Jumalanpalvelukset klo 10, Pälkäneellä sankaripatsaalla puhe Juhani Järvinen. Seuran puheenjohtajana määrävuodet toiminut Marja Rönni luopui tehtävästään ja uudeksi puheenjohtajaksi kymmenjäsenisen hallituksen johtoon valittiin Jarmo Aho. 2
Rakkaamme
Maanantai 29.11.2010
Veikko Simeon LAHTI
* 30.10.1923 Kuhmalahti terveyskeskus 9.11.2010 Kangasalan
Syvästi kaivaten Aarno Tapani, Aino, Anne ja Marjo Reijo, Tarja, Sini ja Niina muut sukulaiset ja ystävät Jäi jälkeesi kotipiha hiljainen, sen puut ja pensaat lintuineen. Kokousillan ohjelmassa oli kotitalous- ja yritysneuvoja Outi Penttilän pitämä alustus kodin valaistuksen suunnittelusta energiansäästölampuilla.
Auli Suvannon
muistoa ja otitte osaa suruumme. Huuto Hoosianna kertoo, kuinka ihmiset odottivat messiasta toteuttamaan Jumalan tahdon keskuudessaan. Pälkäneeltä lähtö juhlaan n
Kanavien sovittaminen kanavanippuihin on luvanvaraista toimintaa. Helsingin Oulunkylän ja Espoon lähettimet peittävät Hangontien eteläpuolisen alueen. Teräväpiirtosignaali lähetetään MPG4-pakattuna. Rasismi ei Suomessa ole rikos, ainakaan vielä, pahoinpitely kyllä toki. Puh. Televisio tai digiboksi purkaa noin seitsemän megatavun sekuntinopeudella saapuvaa bittivirtaa. Vuodenvaihteessa lähetys muuttuu DVB-T2 -muotoon. DNA:lla uskotaan, että teräväpiirtolähetykset ovat televisioalan merkittävin murros sitten väritelevision. Se taas heilahtelee 80 ja yli sadan prosentin välillä. JÄRVENPÄÄ OY
Kankaanmaantie 6, 36600 PÄLKÄNE. Kantavuus 560 kg, lavan sisämitat 324x140x24 cm. Maanantai 29.11.2010
3
Demarinaisten piirikokous Kangasalla kuuli perhearjesta
Asuinpaikka vaikuttaa vammaisten lasten perheiden asemaan
Kangasalan Suoraman työväentalolla pidetyssä sosialidemokraattisten naisten piirikokouksessa lasten oikeuksien päivänä lauantaina 20. UV-suojattu peitemateriaali 200 g/m2, kestävä putki, halkaisija 25 mm. 10-18, la 9-13
VIIKON TARJOUS
Pressutalli
Procover
Rakennustyösuojaksi tai kalustosuojaksi puutarhakalusteille, mönkijöille, ruohonleikkureille, moottorikelkoille jne. Niitä on ehkä suunnattava hieman uudelleen. Olemme laskeneet, että yhdellä lähettimellä katetaan noin 3040 kilometrin säde. Lisäksi käytössä on Lahden lähetin, jonka signaali kantaa Lammilta Iittiin ja Heinolasta Järvenpäähän. Marjatta Pöllänen
otta Yli 30 vuauppaa luk huoneka asalla! Kang
ALE ALE ALE ALE ALE NUKKAMATOT
140 x 200 160 x 230
Varaston siivous!
130:160:-
Puhettä kännykän kautta
Karoliina Löytty kertoi monikulttuurisesta suomalais-senegalilaisesta perheestään, jonka muslimi-isä pahoinpideltiin
Alasenkuja 1, Suorama, Kangasala. Muihin kiinteistöihin antenni on hankittava, jotta pystyy seuraamaan teräväpiirtolähetyksiä.
Kuvapisteitä jopa viisi kertaa enemmän
Teräväpiirtolähettimet lähettävät alkuun testisignaalia. DNA:sta tuli kaapelitelevisioalan suurin toimija, kun se osti kesällä Welhon, jolla on 600 000 laajakaista- ja kaapelitelevisioliittymää pääkaupunkiseudulla. Joulukuun ajan käytössä on DVBT-standardi, joka ei edellytä uusinta HD-televisiota tai digiboksia. Jatkamme työtä Pälkäneen seurakuntaelämän parhaaksi. Eipä ollut paperinmakuista asiaa, 85-vuotias työväenliikkeen veteraani Helvi Siirtonen kommentoi kuultuaan ylöjärveläisen papin, muslimin kanssa naimisissa olevan kahden lapsen äidin Karoliina Löytyn, lempääläläisen kahden vammaisen lapsen äidin Pirjo Pehun ja Tampereen ensi- ja turvakodin arjesta. Ylöjärvellä marraskuun puolivälin alla eikä todellakaan kotijoukoissaan, vaan rasistien käsissä. Teräväpiirtolähetyksessä resoluutio on jopa viisi kertaa nykyistä suurempi. Helposti ja nopeasti koottava.
DNA ottaa tällä viikolla käyttöön Valkeakosken lähettimen
Teräväpiirtolähetykset alkavat Sydän-Hämeessä
Pälkäneen ja Kangasalan seudulla päästään tästä viikosta alkaen seuraamaan teräväpiirtolähetyksiä, kun DNA ottaa käyttöön Valkeakosken HD-lähettimen. ma-pe 10-17, la 10-13
Rahoitus sidottu käyttöasteeseen
Seminaari kokoustyön keskellä havahdutti toiveisiin. Juhani Simpanen arvelee, että DNA tarjoaa jo ensi keväänä
Teräväpiirtolähetys näkyy VHF-antennilla
Nykyisiä televisiolähetyksiä seurataan Digitan televisiomastojen
pariakymmentä teräväpiirtokanavaa antenniverkon kautta. (03) 584 3331 Av. Toisin kuin Kangasalla, Lempäälässä ei päädytty hoitokotiin huoneineen, vaan omiin asuntoihin. Juhani Simpanen arvelee, että 60 prosenttia suomalaisista pystyy seuraamaan teräväpiirtolähetyksiä, kun lähettimiä rakennetaan 50100 mastoon. Löytty ei päässyt henkilökohtaisesti Kangasalle, mutta puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult piteli kännykkää mikrofonin edessä ja koko sali kuuli. Sen seuraaminen edellyttää yleensä uutta televisiota tai digiboksia. puh. Niiden avulla voi tutustua tämän vuoden ajan maksutta teräväpiirtotelevisioon. Se oli käytössä television analogilähetysten aikaan. Matalataajuuksinen VHF-signaali kantaa paljon pidemmälle kuin kännykkäverkko. Lapset Kalle ja Tiina ovat vammaisuudestaan huolimatta osallistuneet mahdollisimman paljon enemmistöltään terveiden lasten päiväkodeissa ja kouluissa. Sony toi syksyllä markkinoille DVB-T2 -television. Toimintaa ei voi suunnitella kuin kädestä suuhun, kun rahoitus poukkoilee. DNA rakentaa oman lähetinverkon, jossa hyödynnetään maan tuhansia kännykkämastoja. 0207 630 840 Av.: ma-pe 8.30-17, la 8.30-14 (Matkapuh. Valkeakosken lähetin kantaa lähes Tampereelle saakka, antenniverkon teräväpiirtoprojektia DNA:lla vetävä kehityspäällikkö Juhani Simpanen sanoo. Lempääläiset kävivät tutustumassa myös Kangasalan Kaarinankoteihin, kun suunnittelivat Pesäpuuta, kunnan vuokrataloa vammaisille, jotka tarvitsevat apua. Suljettava ovi, mukana maakiilat. Ensi- ja turvakodit ovat sosialidemokraattisten kan-
Ylöjärveläinen Karoliina Löytty puhuu kännykkään, joka on puheenjohtaja Tuula PetäkoskiHultin kädessä mikrofonin vieressä. Kangasalan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Raimo Kouhia kertoi kunnastaan ja sen lähitulevaisuudesta liitoksineen ja isäntäkunnan rooleineen.
Me kappelin ehdokkaat kiitämme jokaisesta saamastamme äänestä. Olemme etsineet optimaaliset mastot, jotta peittoalueesta saataisiin nopeasti mahdollisimman kattava. Hopea.
199,Peräkärry Muuli
1400SL
Juncar-kuomulla, sisätilan korkeus max 144 cm. Pulla oli mennä väärään kurkkuun taatusti vanhanaikaisesta epätasa-arvosta vammaisperheiden välillä, pirkanmaalaisesta afrikkalaisen perheenisän rasistisesta pahoinpitelystä ja siitä, kuinka myös vanhuksille valitettavasti yhä tarpeellisemmat ensi- ja turvakodit ovat rahoituksessaan kädestä suuhun eläjiä ilman vakaata perustoimeentuloa. Kuomun korkeus max 120 cm.
1735,www.rautia.fi
RAUTIA-PÄLKÄNE P. Maria Länsiö Tampereelta kertoi ensija turvakodin hallinnossa mukana olevana, kuinka rahoitus on sidottu käyttöasteeseen. 377 0336
Kangasalan Keskusaukio 2,
ma-pe 9-17, la 9-13 www.cazze.com
RUNSAS VALIKOIMA VERHOKANKAITA
· VERHO-OMPELUPALVELU
PETAUSPATJAAN PUSSILAKANA
leveys 86 cm
· Joulukankaita · Fleeceneulosta · Kylpytakkifroteeta · Erä villakankaita -50% · Ompelutarvikkeita
9,
/kpl
Valtakatu 15, Valkeakoski puh. marraskuuta kuultiin onnellisen elämän kääntöpuolistakin. Ennestään yhtiöllä oli 270 000 kaapelitelevisioasiakasta eri puolilla maata. Arviomme mukaan 3040 prosentissa kiinteistöistä on VHF-antennit. Tähän saakka teräväpiirtolähetysten seuraaminen on onnistunut ainoastaan kaapelitelevisiotalouksissa sekä satelliitin kautta. kautta UHF-antennien avulla. DNA aloitti antenniverkon teräväpiirtolähetykset lokakuussa pääkaupunkiseudulla. Vasemmalla Tiina ja Pirjo Pehu ja Maria Länsiö. VHF-signaalin vastaanottaminen edellyttää VHF-antennia. Myös muilta televisio- ja digiboksivalmistajilta on tulossa uuden standardin mukaisia malleja, Juhani Simpanen kertoo. Alkuun yhdessä kanavanipussa lähetetään neljää teräväpiirtokanavaa. Suomalainen turvakoti on avoimesti luetteloissa eikä salaisissa paikoissa kuten monissa muissa maissa. Nykyään ne toimivat myös vanhuspalveluissa. Kukin kertoi arjen sujumisesta monikulttuurisessa perheessä, vammaisten lasten perheessä ja tukea tai turvaa tarvitsevien perheistä. Siunattua Joulunaikaa kaikille!
KIITOS
SILMÄLÄÄKÄRI
lääket.tri. Signaali kantaa myös Pälkäneen ja Kangasalan seudulle. Pituus 3 m, leveys 2,5 m, korkeus 2,3 m. Joulukuussa lähettimien kautta aletaan lähettää kahta HD-kanavaa. Vuodenvaihteesta alkaen lähetysten seuraaminen edellyttää DNA:n katselukorttia. soitettaessa 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.). Sikäli Suomi on verkon rakentajalle kiitollinen maa, että väestö on keskittynyt, ja puolet asukkaista tavoitetaan jo parilla kymmenellä lähettimellä. ja silmätautien erik.lääk.
Helena Bragge
Ajanvaraukset p. Koottava. Antenniverkon toimiluvan kesällä saanut DNA pyrkii nyt saamaan merkittävän aseman myös valtakunnallisessa antenniverkossa.
99,Autotalli
Procover
Kalusto suojaan säältä. Valkeakosken lähetin tulee Pispantallin teollisuusalueella sijaitsevaan kännykkämastoon. Pirjo Pehu asuu Lempäälässä. soitettaessa 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min, lankapuh. Pituus 5,1 m, leveys 2,7 m, korkeus 2,3 m. sanedustajanaisten perustamia. 379
0662. Jälkimmäisessä tapauksessa tehdään jo yläkertaankin siskonpetejä. Kippivaunu lehtijousilla ja iskunvaimentimilla. Av. Muun muassa elokuvien ääni voidaan lähettää Dolby Digital 5.1 -muodossa. Viime vuosina VHF-antenneja on kuitenkin purettu pois ja jätetty asentamatta
Pääosa talon toiminnasta on kuitenkin Aitopajan, Terve Talo -keskuksen taustalla olevan Luomura ry:n, Muodonmuutoksia ry:n ja muiden toimijoiden järjestämiä. Kukaan ei ole ottanut taloyhtiöön yhteyttä tapahtuneesta. Juuri tämä on lainaamon tarkoitus: taidetta voi hankkia koeajalla. vähän ennen kello kuutta aamulla. Luopioisista yhdistys on löytänyt erinomaisen hedelmällistä maaperää: luennoitsijat ja tapahtumat saavat väen hyvin liikkeelle ja herättävät keskustelua kylänraiteilla, paikallislehdessä ja sen nettikeskustelussa. Runsaasti ääniä keräsivät paikalliset yrittäjät, joilta kuntalaiset kokevat saavansa paljon enemmän kuin vain tuotteen tai palvelun. Moni lainaaja ei olekaan enää halunnut luopua teoksesta sen jälkeen kun on sovitellut sitä seinälleen. Ei laadusta tarvitse tinkiä, vaikka maaseudulla
Luopioisten henki elää Mikkolan Navetalla
Luopioinen palkittiin aikanaan luovuudestaan ja innovatiivisuudestaan. Taloyhtiön puolesta on oltu yhteydessä poliisiin, mutta asukkaat kaipaavat nyt silminnäkijähavaintoja varhain lauantaiaamuna törmäilleestä autosta. Muurattu kynnys ja sen suojapellit ovat murtuneet. Kesän lomakaudella suuri osa teoksista lähti mökkiläisten mukana kaupunkiin. Pälkäneen Yrittäjät palkitsivat Nummen lauantaina Joulunavaustapahtuman yhteydessä.
Maaseudun näyttelyihin erikoinen ennakkoasenne
Mikkolan Navetasta on muodostunut monipuolinen kulttuuri- ja toimintakeskus, joka kukoistaa etenkin kesäaikaan, kun paikkakunnalla on runsaasti kesäasukkaita. Täällä on päästy tieteen popularisoinnin ytimeen. Pitäkää kynsin hampain kiinni heistä, jotka vielä jaksavat tätä arvokasta hoitomuotoa kunnassa tarjota! Ei tunnu kovin houkuttelevalta alalta epävarman ja huonon palkkauksen takia... Navetan ja jyvämakasiinin näyttelyistä koostuu Luopioisten taidekesä, joka kerää huomiota ja kävijöitä yhä laajemmalta alueelta. Parasta palautetta tapahtumien ja näyttelyiden järjestäjälle ovat tyytyväiset kävijät. Outi Nummi on otettu valinnasta. Mutta ei sen tarvitse vaikuttaa tapahtumien tai näyttelyiden tasoon. Miksi uutta päiväkoti Hermannia ei oteta täysipainoisesti käyttöön. Tuonut uskomattoman piristysruiskeen kunnan kulttuurielämään taidelainaamollaan ja -galleriallaan sekä järjestämällä hienoja ja arvostettuja luennoitsijoita sivistämään ja antamaan ajattelun aihetta koko paikkakunnan kansalaisopistolaisille." Muun muassa näin pälkäneläiset perustelivat sitä, miksi Outi Nummi pitäisi heidän mielestään valita Vuoden Pälkäneläiseksi. Hän sanoo seuraavansa mielellään myös luentotilaisuuksia, jotka lähtevät Luopioisissa lentoon aivan eri tavalla kuin kaupunkien luentosaleissa. Keskustelevan ja aktiivisen yleisön ansiosta luennoitsijat tulevat jopa pienemmällä luentopalkkiolla tai kokonaan maksutta Luopioisiin, Outi Nummi kertoo. Maaseudun toimija hyötyy myös siitä, että kilpailevaa tarjontaa on melko vähän. Energiaa ei kulu siihen, että taistelee elintilastaan, vaan kaiken tarmon voi suunnata uusien näyttelyiden ja tapahtumien tuottamiseen.
det kukoistavat Mikkolan Navetalla. Ihmettelen vaan
Muun muassa Mikkolan Navetan kulttuuri- ja toimintakeskusta sekä Luopioisten taidekesää synnyttämässä ollut Outi Nummi palkittiin Vuoden Pälkäneläisenä.
Outi Nummen mukaan Mikkolan navettayhteisö kasvaa uusilla toimijoilla ja toiminnoilla
Kuka näki auton, joka törmäsi ulkovarastoon?
Pälkäneellä Käpytie 3:ssa sijaitsevan taloyhtiö Mäntypuiston asukkaat kaipaavat tietoja autosta, joka on törmännyt talon ulkovaraston seinään lauantaiaamuna 13.11. Mutta osa talkoolaisista tekee ensin työpäivän muualla, ja tulee sitten mukaan toimintaan.
ollaankin. Nummi haluaisi nostaa esille nimenomaan navettayhteisön ja Muodonmuutoksia ry:n sekä niissä elävän talkoohengen. Tapahtumien järjestämistä helpottaa saumaton yhteistyö kunnan ja kansalaisopiston kanssa. Eri puolilta pitäjää kannatusta kerännyt Nummi sai tämänvuotisessa äänestyksessä selvästi eniten ääniä. Asiastaan innostuneet luennoitsijat lähtevät mielellään Luopioisiin, koska täällä he saavat uutta yleisöä. Aidosti vuorovaikutteiset luennot ovat juuri sitä, mihin Muodonmuutoksia ry pyrkii. Nykyisin nämä ominaisuu-. Suunnitelmissa on lisätä kulttuuritoimintoja. Olen ollut mahdollistamassa monia asioita, mutta tapahtumien taustalla ja käytännön toteutuksessa on aina mukana muitakin ihmisiä. Syksyn ja talven aikana entistä useampi paikkakuntalainenkin on löytänyt lainaamon.
Kelvoton kehotus
Emmi (4v.) sai kyläilemään tulleelta isänsä enolta karkin ja pudotti sen vahingossa lattialle. Hän poimi sen nopsasti ylös ja pisti suuhunsa. Outi Nummi on ensimmäinen Vuoden Pälkäneläisenä palkittu nainen ja luopioislainen. Yhdistystoiminnasta on tullut minulle elämäntapa, ja olen aina höyrypäänä paikalla. Esiin haluttiin nostaa myös "maan hiljaisia", jotka tuovat arjessa iloa ympärilleen. Käsittääkseni siellä on varattuna tilat ainakin yhdelle osastolle... Lisäksi monissa kupongeissa oli ajankohtaisten vaikuttajien nimiä. Tänä vuonna äänet hajaantuivat edellisvuosia enemmän. Lue lisää ja liity mukaan: www.positiivarit.fi
Äänestäjät nimesivät yli 60 ehdokasta
Aiemmin Vuoden pälkäneläisenä on palkittu näkövammainen pälkäneläisopiskelija Otto Hylli, kotiseutumies Rauno Koskinen, maan suurimman navetan rakentanut Sami Mattila, maatalousmuseo Varstan Kukkolaan rakentanut Jouko Suoniemi ja Tavase-kriitikko Kalle Hakalehto. Lisäksi olemme selvitelleet, voisiko posti palvella navetalla, Nummi kertoo. Emmi katsoi enoa päästä varpaisiin ja ilmoitti tiukasti: "Meillä EI OLE likaiset lattiat!" -Sari Tenavien suusta kuultuja viisauksia joka aamu Ajatusten aamiaisessa, jonka kokkina toimii Aitoon vapaa-ajanasukas Juhani Töytäri. Toisinaan ihmiset ovat suorastaan hämmentyneitä Luopioisten näyttelyiden ja luentojen tasosta. Hän pelkää kuitenkin, että Vuoden Yrittäjä ja Vuoden Pälkäneläinen -tunnustukset jättävät varjoonsa sen innostuneen ja aikaansaavan talkoojoukon, joka Mikkolan Navettaa pyörittää. Havainnoista voi ilmoittaa isännöitsijä Raija Hallilalle numeroon 040 570 4220.
Yhdistysaktiivi ja kulttuuriyrittäjä palkittiin Vuoden Pälkäneläisenä
Tommi Liljedahl
"Outi on tuonut monenlaista kulttuuria ja toimintaa Pälkäneelle Mikkolan navetalle." "Innostaja, persoonallinen yrittäjä, monessa mukana." "Monitoiminainen. Ideoissa on vain taivas kattona. Asukkaiden kertoman mukaan seinässä näkyy auton puskurin jälki, ja törmäys on painanut seinää sisäänpäin, rikkonut oven karmia ja kääntänyt ovea niin että sitä ei saa enää suljettua. Ja he ovat kuitenkin ainoita, joilla lapsiluku vaikuttaa suoraan palkkaan. Eno huomasi mitä tapahtui ja sanoi: "Hyi, älä syö karkkia likaiselta lattialta". Auton puskurista on jäänyt mustaa maalia seinään, mutta paikalta ei ole löydetty lasinsirpaleita tai muita tuntomerkkejä. Outi Nummi on toiminnanjohtaja yhdistyksessä, joka tuo tiedettä kaiken kansan ymmärrettävään muotoon muun muassa taiteen keinoin. Olen ymmärtänyt, että Pälkäneellä nimenomaan perhepäivähoitajat ovat joutuneet välillä työskentelemään kovinkin vajailla ryhmillä, kun lapset sijoitetaan näihin ryhmiksiin. Moni luennoitsija on kehunut, että luennot ovat avanneet heillekin aivan uusia näköaloja.
Tieteen popularisointi onnistunut navetalla
Mikkolan Navetan luennoilla on käsitelty laajoja ja haastavia aihekokonaisuuksia. Lainaamon listoilla on toista sataa teosta. -näyttelyssä käyneet tulivat kertomaan, kuinka mielettömästi he siitä tykkäsivät, Nummi muistelee kannustavaa palautetta. Maaseudulla puitteet voivat olla hieman vaatimattomat ja rahoituksen kerääminen vaikeampaa, kun väkeä on vähemmän. Outi Nummi vierastaa tällaista asennetta. Vuoden Pälkäneläiseksi ehdotettiin yli 60 eri henkilöä. Toisaalta välistä poistuu myytyjä töitä. riittääkö sitten jatkossa kaikille riittävästi lapsia vai ollaanko tällä ajamassa jo muutenkin vähäiseksi käynyttä perhepäivähoitoa Pälkäneeltä kokonaan loppuun. 4
Maanantai 29.11.2010
Jälleen uusi ryhmis Pälkäneelle
Pälkäneelle ollaan kovaa vauhtia puuhaamassa uutta ryhmistä. Ihmiset osallistuvat aktiivisesti keskusteluun. Minä olen tuonut kontakteja ja verkostoja ja laittanut alulle asioita. Kuinka kaukonäköistä on nyt pistää uusi ryhmis pystyyn. Lista kasvaa vähitellen, sillä mukaan tulee kaiken aikaa uusia teoksia ja uusia taiteilijoita. Outi Nummi vihjaa, että navettayhteisö voi lähiaikoina laajentua uusilla toimijoilla ja toiminnoilla. Älkää nyt ihmeessä päästäkö tilannetta sellaiseksi, ettei kunnassa ole kohta ainoatakaan perhepäivähoitopaikkaa. Monet kommentoivat, että miten täällä maalla voi olla tällaisia. Mikkolan Navetan taustalla toimiva yhdistys järjestää muun muassa talvikirmauksen potkukelkkaformuloineen sekä laidunkauden avauksen. Tällä hetkellä Navettakallerian seinillä on osa Outi Nummen Taidelainaamo Kurkistuksen teoksista. Jos teos ei tunnu omalta, sen voi palauttaa, Outi Nummi sanoo. Pari asukasta kuuli tapahtumahetkellä voimakkaan pamauksen, mutta kukaan ei lähtenyt sillä hetkellä tarkistamaan tilannetta. Siksi navettayhteisö saattaa jotenkin henkilöityä minuun. Ikään kuin ennakko-oletuksena olisi, että tapahtuma tai näyttely on jotenkin nukkavieru, kun se järjestetään maaseudulla. Heti ensimmäisenä kesänä Kuolema
Samalla ohjaaja sai toivomansa tilaisuuden tutustua lapsiin. Tosi montaa koulua kävimme katsomassa, kunnes löytyi tämä, elokuvan tuottaja Joni Luomanen mainitsi. Seuraavana askelena hankkeessa on tarvittavien maiden haltuunotto, johon liittyen maanmittaustoimisto on kutsunut maanomistajat ennakkohaltuunoton aloituskokouksiin tällä viikolla. Ainoana ammattinäyttelijänä filmillä nähdään televisiostakin tuttu Ulla-Maija Siikavire. Koekuvauksissa luontevimmin suoriutuneet koulun oppilaat Anette Salo, Laura Kurki ja Matti Hölli valikoituivat pääosien esittäjiksi. Hekin tekivät pitkää päivää kuvauksissa, jotka jatkuivat myös lauantaina. Vanhat maailmankartat puisissa telineissään, mustepullot ja siniristilippu opettajan pöydällä toivat opetustilaan toivottua menneen vuosikymmenen henkeä. Tiehallinnolle toimitetun aloitteen allekirjoitti parikymmentä alueella asustavaa lapsiperhettä, joita Sahalahdentien turvallisuus huolettaa. Maakaasulle kaavaillut tuntuvat arvonlisäveron korotukset vaikeuttavat Gasumin mukaan uusien investointipäätösten tekoa, mutta kylmäksi povattu talvi olisi rakentamiselle suotuisa. Rakennushankkeen urakkasopimukset allekirjoitettiin perjantaina Kangasalla. Energiayhtiö Gasumin mukaan tarvittavat työalueet pyritään saamaan haltuun joulukuun aikana. Oppitunniksi nimetyn lyhytelokuvan päähenkilöksi nousee Maija (Anette Salo), joka joutuu seuraamaan sivusta, kun muut oppilaat kiusaavat Jaakkoa (Matti Hölli). Gasumilla ollaan tyytyväisiä siihen, että vaativaan pro-
jektiin saatiin pääurakoitsija, jolla on paikallistuntemusta. Parhaimmillaan rakennustöissä häärii kolmisenkymmentä työmiestä. Rakentaminen aloitetaan samanaikaisesti neljästä tai viidestä pisteestä, muun muassa Huutijärveltä. Tarina saa onnellisen lopun, kun Maija asettuu vastustamaan Jaakon latistamista. Lisäksi työlistalla on liki kaksikilometrinen Pelisalmen alitus. Voi sanoa, että kaikki meni yllättävänkin sujuvasti, hän kiitteli.
Kuudenkympin rajoituksen pitäisi alkaa Kauramäestä
Kangasalan suunnasta Sahalahdelle saavuttaessa maantie laskee Kauramäen päältä kohti kylää. Asukkaiden mukaan hyväkuntoisella tiellä päästellään usein kovempaa kuin sallittua kahdeksankympin nopeutta.
Viisikymmentä vuotta sitten
Yli sata vuotta toiminnassa ollut Vilpeilän opinahjo täytti
Laura Kurkea puvustetaan ulkokuvausta varten.. Yhteensä kolmena päivänä Vilpeilässä ahertanut kaksikymmenhenkinen opiskelijaryhmä tiivistää aineiston kolme minuuttia kestäväksi lyhytelokuvaksi. Tieosuuden vaarallisuutta lisää se, että monin paikoin näkyväisyys on varsin kehno. Ympäristö palautetaan hyvin paljolti entiselleen, näkyviin työstä jäävät lähinnä harvassa olevat valkoiset tolpat, Gasumin investointien johtaja Kaj Christiansen sanoo. Herkkiä paikkoja linjan varrella on myös Salmuksen Natura-alueella Kangasalan ja Lempäälän rajan tuntumassa. Sopimukset kattavat vuositasolla yhteensä noin 200 gigawattitunnin maakaasutoimitukset. Sisäkuvaukset tehtiin isompien lasten luokassa, joka muokattiin 1950-luvun loppupuolta kuvaavan ajan mukaiseksi. Näkyväisyys on kuitenkin toiseen suuntaan lähes olematon. Ohjaaja Outi Hartikaisen näkökulmasta katsottuna kuvaukset etenivät luonnikkaasti. Nyt asun itse 20 kilometrin päässä linjasta, Jukka Pykäläinen KVL-Tekniikasta kertoo. Harjoitustyö on tarkoitus esittää yleisölle Tampereen lyhytelokuvajuhlilla. Yleensä työmaat ovat olleet selvästi kauempana, kuten Rovaniemellä. Kesäaikaan tien varressa liikkuu erityisen runsaasti lapsia, jotka suuntaavat Jauksan uimarantaan. Kuvassa KVLTekniikan Jukka Pykäläinen sekä Gasumin Kaj Christiansen ja Veli-Heikki Niiranen. Ohjaaja katsoi näyttelijöiksi haluavia lapsia myös sillä silmällä, miten hyvin he ulkonäkönsä puolesta sopivat esittämään 50-luvun koululaisia. Koekuvaukset seuloivat esiin lapset, jotka eivät jännittäneet kameran edessä olemista.
Matti, Anette ja Laura veivät tarinaa itsenäisesti eteenpäin. Maanantai 29.11.2010
5
Kaasuputken urakkasopimukset allekirjoitettiin
Rakennustyöt käynnistynevät tammikuun alussa
Jani Oksanen
Lempäälästä Sahalahdelle ulottuvan 34-kilometrisen maakaasuputken rakennustöiden on määrä käynnistyä tammikuun alussa. Ne ottavat hyvissä ajoin vauhtia päästäkseen jyrkän mäen päälle vauhdin hidastumatta. Perheiden jälkeläiset ovat joutuneet läheltä piti -tilanteisiin, kun autot ovat pyyhältäneet vauhdilla kohti. Elokuvaan tarvittiin myös ryhmä taustalla näkyviä extranäyttelijöitä. Putken kokonaiskustannukset ovat noin kymmenen miljoonaa euroa. Melkein kaikki halusivat mukaan, Laura Kurki vahvisti. Maa-alueet ja työmaakäyttöön otettavat tiet katselmoidaan ennen töiden aloitusta, ja vasta sen jälkeen puustoa aletaan poistaa työmaa-alueilta. Pääurakoitsija on KVL-Tekniikka Oy Orivedeltä, ja päämateriaalin eli muoviset maakaasuputket toimittaa vaasalainen Oy KWH Pipe Ab. Kilistettävää välituntikelloa ei sen sijaan tarvinnut puhdistaa varaston pölyistä.
Se on käytössä yhä. Sellainen tarina on tulossa, mitä halusimme, ohjaaja Outi Hartikainen luonnehtii vielä viimeistelyvaiheessa olevaa työtä. Aloitteessa toivottiin, että Kangasalan suunnasta tultaessa kuudenkympin nopeusrajoitus alkaisi jo Kauramäen päältä. Putken pitäisi olla käyttövalmiina ensi vuoden syys- tai lokakuussa. Filmaamishanke sytytti vilpeiläläisissä sen tasoisen innostuksen, että mahdollisista pääosien esittäjistä, noin kymmenvuotiaista lapsista kertyi jo ylitarjontaa. Nykyisin kuudenkympin nopeusrajoitus alkaa vasta taajamaportin kohdalla reilu puoli kilometriä ennen keskustaa. Liikenne on Saarioisten ansiosta vilkasta, ja henkilöautojen lisäksi tietä jyrää runsaasti myös raskaita ajoneuvoja. Kauramäessä ja sen juurella sijaitsevassa Raution kylässä asustavat toivoivat jo vuodenvaihteessa, että maantien nopeuksia alennettaisiin Kauranmäestä alkaen. nalla ja Kangasalan keskustassa. Työt helpottuisivat ja käytössä olevat tiet pysyisivät hyväkuntoisina, mikä pitäisi korjauskustannuksetkin myöhemmin pieninä. Pirkanmaan maakuntamuseo valvoo töitä jatkossakin arkeologisesti merkittävillä alueilla, kuten Liuksialan kartanon suun-
Urakkasopimukset maakaasuputken rakentamisesta allekirjoitettiin perjantaina Hotelli Urussa Kangasalla. Elokuva tuo esille sen, miten auktoriteettiasemaa voi käyttää myös väärin, Hartikainen mainitsee.
kuvauspaikkana opiskelijoiden toiveet. On hienoa todeta, että pääosa investointikustannuksista pysyy Suomessa, toteaa Gasumin projektipäällikkö Fred Lindfors. Värjätty tukka tai tytöillä liian lyhyiksi leikatut hiukset katkaisivat mahdollisuudet saada pääosa.
Melkein kaikki halusivat mukaan
Opiskelijat kävivät koululla nel-
jä kertaa ennen varsinaisia kuvauksia pitämässä tunteja elokuvan teosta ja kertomassa siitä, mitä kaikkea projekti tulee käytännössä sisältämään. Lisäksi esitettiin tienjakajia Vanhan Rautiontien, Ruupentien ja Kauramäen kohdille, joissa jalankulkijat ja pyöräilijät ylittävät vilkkaasti liikennöidyn tien. Saarioisilla maakaasu korvaa tehtaalla nykyisin käytössä olevan polttoöljyn ja nestekaasun. Kangasalle on väläytelty myös kaasuautojen tankkausaseman rakentamista.
Vilpeilässä kuvattiin lyhytelokuvaa
Maija Nieminen-Pessi
Vilpeilän koulun 1950-lukuiseksi sisustettu luokkamiljöö tallentui filmille, kun Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän opiskelijat kuvasivat siellä lyhytelokuvaa. Kiusaamisessa on mukana myös opettaja (Ulla-Maija Siikavire). Lapset jaksoivat älyttömän hyvin. He eivät hakeneet minulta apua, ohjaaja Outi Hartikainen kertoi improvisoitujen tilanteiden sujumisista. Kun tulimme tänne ensimmäisen kerran, niin joku oppilas soitti kellolla muita tulemaan välitunnilta sisälle, Luomanen ihasteli. Samalla huomataan, että ihan mukava poika se Jaakko on. Kangasalan Lämpö käyttää maakaasua kaukolämmön tuotannossaan ja jakaa kaasua verkostonsa kautta muille loppukäyttäjille. Uuden putkiyhteyden kautta maakaasua toimitetaan paitsi Saarioisen tehtaalle myös Kangasalan Lämmölle, jotka molemmat allekirjoittivat kaasun toimitussopimukset alkuvuodesta. Hyvältä näyttää
palkinto Sallamari, Hermannin päiväkoti. Kyötikkälän kentällä ja sen ympäristössä on jo runsaan viikon ollut käytössä hiihtolatuja yli puolen kilometrin verran. Lapsen kiireeLLinen sijoitus "tarkoittaa sitä, että jos lasta ei oteta
huostaan se adoptoidaan joksikin aikaa jollekin" "jos aikuiset on kuollut äkkiä ja lapselle pitää etsiä paikka johon mennä" "lapsi pitäisi nopeasti siirtää muualle asumaan" "lapsi viedään äkkiä lastenkotiin"
Kiireellisen sijoituksen tarve voi syntyä esimerkiksi silloin, kun kodin olosuhteet tai puutteet lapsen huolenpidossa välittömästi vaarantavat lapsen terveyttä tai kehitystä tai silloin, kun lapsen huoltajat ovat väliaikaisesti kykenemättömiä hoitamaan lastaan. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on huolehdittava, että lapselle laaditaan jälkihuoltosuunnitelma.
Kirkkokuorot saivat 1700, partiolaiset 1800 euroa
Pälkäneen seurakunta avustaa Pälkäneen ja Luopioisen kirkkokuorojen toimintaa 1700 eurolla. Kuten luistelukenttien kanssa, ykköstasolla hoidettavat ladut hoidetaan ensin ja normaaleina työaikoina, mutta reitistöä ajetaan tarvittaessa myös viikonloppuisin. Joukossamme on kuitenkin ollut niitä, jotka halusivat sitä hinnalla millä hyvänsä. Kakkostason kenttien hoitotaso tulee luultavasti jonkin verran laskemaan, koska ulkoalueita hoidetaan huomattavan vajaalla miehityksellä. vanhempi kuolee ja lapsi joutuu järkytykseen, lapselle annetaan terapiaa" "autetaan jotain lasta, joka on ollut jo kauan sijaisperheessä" "jälkihuollossa lasta autetaan, jos hän on kokenut kovia" Jälkihuolto toteutetaan tukemalla sijaishuollossa ollutta lasta tai nuorta, hänen vanhempiaan ja huoltajiaan sekä henkilöä, jonka hoidossa ja kasvatuksessa lapsi tai nuori on. Kangasalla kunnan ulkoliikuntapaikkojen kunnossapitoohjelman kohteista päättää kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta. palkinto Topi, Viirikukon päiväkoti. Kuhmalahdella on itsenäisyyttä jäljellä kuukausi ja muutama päivä. LastensuojeLutarpeen seLvitys "selvitetään, että tarvitseeko lapsi suojelua" "selvitetään onko jotakuta kiusattu tai jotain muuta" "jos vanhemmat eivät jaksa huolehtia lapsestaan täytyy lausua jonkinmoinen selvitys asialle" "lasta suojellaan vanhempien väkivallalta" Lastensuojelun asiakkuuden tulee alkaa
huolellisella lapsen tilanteen kartoittamisella, jotta itse työskentelyllä voidaan vastata paremmin ja oikea-aikaisemmin lapsen suojelun ja tuen tarpeisiin. Kuhmalahden ja Sahalahden kenttiin tällä ei kuitenkaan ole vaikutusta. Pikkolan purettu kaukalo siirretään ainakin täksi talveksi keskuskentälle.
Pakkanen toi luistelun ja hiihdon
Talven riemut ovat alkaneet Kangasalla. Ehkäisevää
lastensuojelua on annettava erityinen tuki silloin, kun lapsi tai perhe ei ole lastensuojelun asiakkaana. Hyvää syntymäpäivää Teille Tuomo Nurminen ja oikein kauniita talvipäiviä meille kaikille, jotka liitosta vastustimme (ja muillekin). Haluankin oikaista moisen väärän kuvitelman. ohessa muutamia selityksiä sekä sanojen oikeat merkitykset.
Huostaanotto "jos lapsi otetaan pois, niin se annetaan uusille vanhemmille ja uudet vanhemmat huostaanottavat lapsen" "lapsi, koira tai joku olento otetaan johonkin toiseen perheeseen" "otetaan lapsi äidiltä pois" "otetaan kodittomat lapset hoidettavaksi" Huostaanotto on lastensuojelutyön viimesijaisin keino turvata lapsen kasvu ja kehitys. Uuden kaukalon toimitus kesti kymmenen viikkoa sovittua pidempään, mutta ajoitus oli loppujen lopuksi melko hyvä. Me nähtiin kuusi ja semmonen pyörivä juttu, mikä oli jääny kuuseen kiinni." 2. "Leikkiä". palkinto Josefiina, Hermannin päiväkoti. avoHuoLLon tukitoimet "autetaan vanhempia hoitaan sitä lasta" "tutkitaan mitä vikaa on avioliitossa" "jos vanhemmilla ei kummallakaan ole rahaa, sosiaalivirasto antaa tukirahaa" "avohuollon tukitoimet takoittaa, että tutkitaan voiko joku ottaa lapsen huoltoon" Kun tukitoimia suunnitellaan ja toteutetaan, on lapsen etu aina ensisijainen. Tukitoimien tarkoituksena on edistää ja tukea lapsen myönteistä kehitystä. "Mä kiipeen puuhun. Raatiin kuuluivat perusturvajohtaja Janita Koivisto, Pirkan Perhepalveluiden projektikoordinaattori Merja Nordling, kotihoidon ohjaaja Miia Salomäki, nuorisotyöntekijä Jenni Suni ja sosionomiopiskelija Heidi Pohjalainen. Meitä on täällä kaukana Kuhmalahdella melkoinen joukko, jotka emme halunneet kuntaliitosta. Kentistä pidetään huolta ainakin maaliskuun puoliväliin asti ja sen jälkeen sääolosuhteiden mukaan. jäLkiHuoLto "sijaisia huolletaan jälkikäteen" "jos esim. Ja tulos on mikä on. Hiihtomahdollisuus on sekä perinteisen että vapaan tyylin hiihtäjille. "Isi ja äiti ja mummu ja minä askartelemme enkeleitä kotona. Kilpailutöitä tuli paljon, eikä tuomareiden tehtävä ollut todellakaan helpoimmasta päästä. Hoidettavia jääkenttiä on Kangasalan alueella kaikkiaan 28, joista seitsemän on kaukaloita ja muut koulujen kenttiä tai niin sanottuja puistokenttiä. Huostaanotto tarkoittaa sitä, että lapselle, jolla on huonot oltavat kotona, etsitään jokin muu asuinpaikka. Hoidosta ja kunnossapidosta vastaa kunnan teknisen keskuksen yhdyskuntatekniikan palvelualue. Me ollaan metsässä ja kävellään eteenpäin. Ikkunat oli menny rikki. Ykköstasolla hoidettavat kohteet hoidetaan ensin ja normaalien työaikojen puitteissa, mutta tarvittaessa kentät aurataan myös viikonloppuisin. "Siinä on Eva ja minä. Partiolippukunta Kostian Kahlaajien toimintaa seurakunta tukee ensi vuonna 1800 eurolla.. Kakkostason latureitit hoidetaan arkipäivisin sekä normaaleina työaikoina ja keliolosuhteiden mukaisesti. Kielo Penttilä
1. Hyvissä talviolosuhteissa kunnan alueelle saadaan hoidettavaa hiihtolatua noin sata kilometriä. Reitistön hoitoa jatketaan ainakin pääreiteillä olosuhteiden mukaan aina kevään korvalle asti. Kakkostasolla kentät hoidetaan normaaleina työaikoina koulujen tarpeet huomioiden. He ovat vielä kauempana ja heidän on vielä vaikeampi saada omaa ääntänsä kuuluviin", olette kirjoituksen mukaan sanoneet. Myös jääkenttien hoito on jo aloitettu, vaikka kenttien jäädytyksen ja intensiivisen hoidon laskettiin alkavan vasta joulukuun alussa. 6
Maanantai 29.11.2010
Faktaa Tuomo Nurmiselle
Syntymäpäiväkirjoituksessanne ihmettelitte kovasti kuhmalahtelaisten intoa kuntaliitokseen Kangasalan kanssa. palkinto Moona, Hermannin päiväkoti. Ohessa kilpailun kärkiviisikko.
3. "Ovat niin hartaina menossa Kangasalaan. Keskeinen periaate lastensuojelussa on vanhempien tai lapsen muiden huoltajien tukeminen lapsen kasvatuksessa. Elämä joka tapauksessa jatkuu. On kesä." 2. Toiminta-avustuksista päätti kirkkoneuvosto. Ehkäisevää lastensuojelua toteutetaan kunnan palveluissa kuten äitiys- ja lastenneuvolassa sekä muussa terveydenhuollossa, päivähoidossa, opetuksessa ja nuorisotyössä. eHkäisevä LastensuojeLutyö "että se ehkäisee sitä lastensuojelutyötä" "lastensuojeluliitto ei anna lasta kaikille" "yritetään ehkäistä lapsen huonoa kohtelua" "tarkoittaa sitä, että ehkäistään niitä asioita, miksi lapsen olisi huono olla" Ehkäisevällä lastensuojelulla edistetään ja turvataan lasten ja nuorten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tuetaan vanhemmuutta. Talvikaudelle on tehty myös muutama ostopalvelusopimus seurojen, yhdistysten tai yritysten kanssa.
Lapset ikuistivat kivan hetken aikuisen kanssa
Anna mulle aikaa! -teemaviikkoon liittyen päivähoidon eri toimipisteissä järjestettiin piirustuskilpailu aiheesta "Kiva hetki aikuisen kanssa". Valkkeri oli pypänny ikkunasta ulos. Itketäänkö vai nauretaanko sitten uudenvuoden aattoyönä, se jää nähtäväksi. Ensin pelasin äidin kans palloa. "Isin kanssa traktoriajelulla".
LastensuojeLusanastoa
anna mulle aikaa! -teemaviikkoon liittyen kostian koulun oppilaat selittivät lastensuojeluun liittyviä sanoja niin kuin he sanat ymmärtävät. 3. Käymmekö nauttimassa lasillisen kuohuvaa Kuhmalahden kunnantalon portailla 31.12.2010 klo 23.55. Niin sanotun vanhan Kangasalan puolen kentillä hoitovaje pyritään jakamaan tasaisesti kaikkien kenttien kesken eikä kohdistamaan vain tiettyihin luistelupaikkoihin. sijaisHuoLto "huoltaa tutun lasta pari päivää" "lapsi sijoitetaan vähäksi aikaa muuhun perheeseen" "joku sijainen huolehtii lapsesta" "jos vanhemmat eivät voi hoitaa lasta, se annetaan sijaishuoltoon" Lapsen sijaishuollolla tarkoitetaan lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella. Ja ikkuna oli ehjä kun isi korjas sen."
Muun muassa tuulisella Suoraman kentällä on jo saatu aikaiseksi lukuisia höntsypelejä. Jemppu on Mindyn kaa ja isi on Lillin kanssa lenkillä. Kaikki kilpailuun osallistuneet työt olivat esillä Anna mulle aikaa -viikon päätöstapahtumassa. palkinto Pekka, Tuulenpesän ryhmis
nuspiirustukset ja kustannusarvion laati Tampereen kaupungin rakennusmestarina ja arkkitehtinä toiminut E. Wennerqvist. On kuitenkin varmaa, että pappilaa on tarvittu seurakunnan syntymisestä asti, sillä se oli kirkkoherran- tai kappalaisenviran hoitajan palkkatila, johon papin toimeentulo perustui. Varhaisin Pälkäneen kirkkoherranpappilaan liittyvä asiakirjatieto koskee juuri tätä kyläryhmien rakentamis- ja huoltovelvollisuutta. Koululaiset esittävät musiikkia kirkon yli 500-vuotisen historian eri aikakausilta keskiajalta nykyaikaan asti. Pälkäneeltä ei löydy tietoja mistään muusta pappilan paikasta kuin siitä, missä se on nykyisinkin. Talon isännästä riippuen kynnys on ollut seurakuntalaisille milloin matala, milloin korkeampi, mutta välttämättömät asiat siellä on hoidettu aina, ja niitä oli aikanaan paljon. Yleisöä kehotetaan pukeutumaan erittäin lämpimästi. Illan esitelmän piti kirkkoherra Jari Kemppainen, joka kertoi seurakunnan kirkkoherranpappilan 1400-luvulta alkavista vaiheista. Juhlassa esitetään myös jouluevankeliumi kuvaelmana. Ulla Sirén
Epaalan koulun lapset laulavat, soittavat ja näyttelevät jouluajan alkavaksi Vanhassakirkossa kylmyyttä kaihtamatta. Muun muassa pääoven edessä oleva kuisti on rakennettu niin irralleen, että se on myöhemmin tarvinnut pultata kiinni seinään, jotta se ei erkaantuisi talosta. Aikaisemmin kirkkoherra oli siis käytännössä myös kunnanjohtaja. Pappilan suojeluyhdistys voi olla tulevaisuudessa hyvä ratkaisu, mutta on syytä pitää huolta, ettei sen koskaan tarvitse aloittaa raunioista. Mikään seurakuntakeskus ei koskaan korvaa pappilan arvokasta, rauhoittavaa ja suojelevaa tunnelmaa, joka on syntynyt tähän mennessä 11 pappisperheen sinne tuomasta elämästä, ihmisten keskinäisestä yhteydestä, rukouksista, joiden määrää kukaan ei kykene laskemaan, ja seurakuntalaisten sitkeistä ponnisteluista. Toiminnan jatkorahoitus on pääosin erilaisten apurahojen sekä tuotemyynnin varassa.
min. Suurin osa katosta rysähti ilmeisesti alas yhdellä kertaa, sillä kappalainen J. J. Pappilan rakennusten kunnosta ja hoidosta vastasi seurakunta. Liian ahdas, rapistunut ja epäkäytännöllinen kirkko oli aikanaan seurakunnan kannalta turha. Vihoviimeinen teko olisi luopua siitä ja perustaa sitten vuosikymmenien päästä yhdistys itkemään valokuvien ja asiakirjojen ääressä seurakunnan hukattua helmeä. Kirkkoja ei lämmitetty, ja valo tuli kynttilöistä. Tämän viikon perjantaina 3.12. Kysymys ei ole pelkästään rakennushistoriallisista arvoista, vaan pälkäneläisten henkisestä ja hengellisestä perinnöstä. Vanhankirkon joulujuhlassa kynttilävero toteutuu siten, että yleisö tuo mukanaan omat kynttilät tai lyhdyt. Nykyisin pappiloiden säilyminen seurakunnan omistuksessa ja alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan on yhä harvinaisempaa. Ilman jo tehtyä vapaaehtoistyötä rauniot olisivat arveluttavassa kunnossa ja yksi Pälkäneen historian muistomerkki vaarassa tuhoutua kokonaan. Sen merkitys kansallisen kulttuuriperinnön osana kasvaa
Kirkon joulujuhla vie läpi vuosisatojen
Kylmää ja hämärää, lepattavaa valoa ja veisuuta ilman säestystä juuri sellaista oli joulukirkossa siihen aikaan, kun Vanhakirkko oli seurakunnan ainoa kirkko. Nyt yritetään kaikin voimin säilyttää se, mitä Pyhän Mika-
Pälkäneen pappila on nyt hyvässä kunnossa, kaunis, arvostettu ja tärkeä. Pappila pelastui ajoissa, kiitos paljolti kirkkoherrojen ja heidän perheidensä, jotka ovat suostuneet asumaan työpaikallaan ja viihtymään kylmissä, isoissa ja kalliissa huoneissa vuokralla sen sijaan, että maksaisivat palkastaan omistusasuntoa. Pappilassa on asunut tähän mennessä 11 kirkkoherraa perheineen. Rakennusmestarina oli K. Vuonna 1929 valmistui järven puolelle kansliasiipi, jossa kirkkoherranvirasto sijaitsee nytkin. Hallituksen jäseniä ovat Risto Lindholm, Mari Laesterä, Tiina Kokkola, Mika Raatikainen, Heli Rapatti, Riitta Tiitola ja Asko Valkama. Pälkäneen Vanhankirkon suojeluyhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Heikki Reskola. Tuotto käytettiin vasta perustetun Tommolan hautausmaan kunnostamiseen.
Taivaskaton alla 120 vuotta
Juhlapäivästä tasan 120 vuotta. Pappilalle oli jo 1970-luvulla käydä huonosti. Raken-
Pappilan suojeluyhdistys?
Pälkäneen Vanhankirkon suojeluyhdistys tarvitsee tukea. Seuraavana vappuna seurakuntalaiset kirkkoherra Julius Roschierin johdolla purkivat loput katosta, ja käyttökelpoiset osat myytiin huutokaupalla. Maanantai 29.11.2010
7
Vanhankirkon suojeluyhdistys muisti syyskokouksessaan myös pappilaa
Tiukka taloustilanne kiusaa suojeluyhdistystä
Ulla Sirén
Pälkäneen Vanhankirkon suojeluyhdistys kokoontui syyskokoukseensa Pälkäneen pappilaan. Kuva viime vuoden joulujuhlasta, jolloin pakkasta oli parikymmentä astetta.
Vanhankirkon suojeluyhdistyksen kokouksessa väläytettiin ajatusta pappilan suojeluyhdistyksestä. Grönlund Akaasta. Lunta ei sentään satanut lattialle, mutta muuten tunnelma oli lähellä sitä, mikä kirkossa syntyy nykyäänkin kylmän ajan tapahtumissa. Varhaisimmat pappilat olivat yksinkertaisia vain tuvan ja pari kamaria sisältäviä rakennuksia. Elävän vanhan ajan pappilakulttuurin vaaliminen on enää harvojen harteilla. Uuden kirkon rakentaminen ja ylläpito maksoi paljon ja seurakunta oli sekä köyhä että kitsas. Projektin tavoitteena on ollut saada asehuoneeseen katto vuoteen 2013 mennessä. sitten sattui yksi kirkon rappioajan käännekohta, sillä 3.12.1890 Pälkäneen vanhan kirkon katto romahti. Ennen vuotta 1604 pappila on sijainnut aivan rannassa. Keskiajalla rakennettu jouti mennä. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Vähitellen ne kehittyivät herrastaloiksi, joissa muun muassa piispaa varten piti olla varattuna oma kamari.
Pappila on yli 155-vuotisen historiansa aikana tarvinnut paljon korjauksia. Wallinheimon muistiinpanojen mukaan kirkonkylään kuului kova jymäys, ja valtava tomupilvi nousi ilmaan. Suojaamattomat kivimuurit tarvitsevat Suomen ilmasto-olosuhteissa jatkuvaa tarkkailua ja hoitoa, ja se maksaa. elin kirkosta on vielä jäljellä, ja korvata rappion vuosien menetyksiä ottamalla kirkko takaisin aktiiviseen toimintaan. Ohjelma kestää vajaan tunnin. Jos kirkon omistaja eli seurakunta olisi teettänyt jokaisen yhdistyksen toteuttaman talkoourakan tuntityönä ja maksanut kaikki ne kunnostustyöt, joihin yhdistys on hankkinut rahoituksen, lasku paisuisi niin hurjiin mittoihin, ettei sitä kestäisi minkään vuoden budjetti. Aikanaan pappilaan on kuulunut suuri määrä piharakennuksia, joita hävitettiin pois vähitellen sitä mukaa, kun papin toimeentulon lähde muuttui maanviljelystä rahapalkkaan. Seurakunta oli luopumassa siitä juuri siksi, että se oli kallis ylläpitää ja toiminnan kannalta tarpeeton. Silloin jo kymmeniä vuosia hylättynä ja hoitamattomana olleen kirkon kattorakenteet pettivät lopullisesti talvimyrskyssä. Entisaikaan oli tapana, että kirkossa tarvittavat kynttilät kerättiin seurakuntalaisilta verona. Pälkäneellä se ei olisi uutta ajattelua. Pappilan eri osat oli jaettu eri kylien vastuulle, niin että kukin kylä huolehti omastaan. Rauniokirkon joulujuhla alkaa perjantaina 3.12. Museovirasto on organisoinut ja kustantanut kalliit arkeologiset tutkimukset ja perustusten korjaukset. G. Hämeessä kirkkoherra asuu pappilassa Pälkäneen lisäksi vain Hauholla, Rengossa ja Jokioisissa.
Ikiaikainen paimenen paikka
Pälkäneen seurakunta on perustettu todennäköisimmin vuosien 14091445 välisenä aikana, mahdollisesti vieläkin aikaisem-
Pitäjän henkinen keskus
Pälkäneen nykyinen pappilarakennus on valmistunut vuonna 1853, tai ainakin sen rakentaminen on alkanut silloin. Raunioilla viime vuosina toteutetut mittavat korjaukset on rahoitettu pääasiassa Alfred Kordelinin säätiöltä vuosina 2003 2005 saaduilla apurahoilla, jotka on nyt käytetty. Rantaviiva oli todennäköisestä rakennuksen paikasta vain noin 10 metrin päässä, kunnes Kostianvirran puhkeamiseen johtanut luonnonmullistus aiheutti Pälkäneveden pinnan laskun ja maata paljastui. Asehuoneen kattamiseen liittyvä Keskiaikaisen kattotuolin jäljillä -projekti on käynnistetty yhteistyössä Museoviraston ja Teknillisen korkeakoulun kanssa. Yhdistyksen sitkeä rahanhankinta ja uurastus arvokkaan raunion kunnossapitämiseksi on tuottanut silminnähtävää tulosta, jonka jokainen ohikulkijakin voi havaita, mutta se on myös pelastanut tiettyjä kirkon osia jatkuvasta haurastumisesta ja suoranaisesta romahtamisvaarasta. sitä mukaa kun seurakunnan omistamien, asuttujen pappiloiden määrä vähenee. Katolisena aikana seurakunta seisoi, penkkejä ei ollut. Pappila toimi aikanaan paitsi seurakuntatalona, myös paikkakunnan kulttuurikeskuksena ja kunnanvirastona 1800-luvulle asti, jolloin kunnallishallinto alkoi eriytyä omaksi maalliseksi hallinnonalakseen. Vanhankirkon Suojeluyhdistyksen rahatilanne on heikentymässä. Vanhin säilynyt lähdetieto Pälkäneen pappilasta on vuodelta 1639. Viimeistään nyt on aika lopettaa puheet lasikattoyhdistyksestä, katettiinpa kirkko joskus tulevaisuudessa tai ei. V. kello 18.30. Sellaiselle ei ole välttämätöntä tarvetta nyt, mutta entä jos seurakunta joskus tulee uusiin ajatuksiin rakennuksen ylläpidon suhteen. Vanhankirkon jouluaika aloitetaan Epaalan koulun ja suojeluyhdistyksen yhteisellä joulujuhlalla, jota vietetään otsikolla Vuosisatain aikainen Rauniokirkon joulu
Näyttelemisen lisäksi Syvänne on ohjannut yli 30 vuotta. Tytöllä on punainen hattu ja takki, jossa on ankkurinapit. Vanhusten roolit jatkuvat varmasti silloinkin. Silti Pirkko sinnikkäästi lausui ja näytteli, aluksi koulussa ja myöhemmin Kangasalan Nuorisoseurassa. Pirkko Syvänne kirjoittaa yöllä. Loppu on kaunis! Halusin sellaisen lopun, koska haluan
itkettää mummoja.
Perhe piti syntinä
Itkettämisen taidoista huolimatta Syvänne pitää itseään ensisijaisesti naurattajana. Tuskinpa ikäihmisten elämä muuttuu seuraavanakaan kymmenenä vuotena miksikään. 1970-luvulla elämään sisältyi draamaa kylliksi. En oikein luottanut itseeni, mutta kun sain kurssilla tukea, rohkaistuin kirjoittamaan. klo 18.
On vuosi 1934. Hän oli perustamassa Teatteri Tuuliaa, ja tänä vuonna perustettua Teatteri Exodusta. 8
Maanantai 29.11.2010
Pirkko Syvänteestä teatterin tekemisessä parasta on ihmisten kanssa oleminen, hyvän mielen ja ajatusten jakaminen. klo 19, Oriveden Suojalla 7.1.klo 19, Lihasulan entisellä koululla 9.1. (ensi-ilta) ja 3.12. Olen tykännyt olla aina palveluammateissa. Taakse jää lastenkoti ja kaksi siskoa, joista toisen Pirkko tapaa uudestaan vasta 60-vuotiaana. Seura on järjestänyt oman perinnenäyttelynsä Hall of Famen tiloihin. Jos Pirkko Syvänteen elämästä tehtäisiin näytelmä, niin näin se voisi alkaa, pienestä tytöstä pysäkillä. Kymmenen vuotta sitten Syvänne käsitteli vanhusten huonoa kohtelua vanhainkodeissa Suruvaippa-näytelmässä. Aapiskukko- ja Urku-rallin nimellä ralleja järjestettiin useina vuosina. Kotitöiden jälkeen pääsi harrastamaan, kun polki kymmenen kilometriä kirkolle. Ohjaus: Kari Honkanen. Aiemmin hän oli muo-
kannut tekstejä esityskuntoon, mutta kannustuksen siivittämänä syntyi oma näytelmä Anselmi Jääskeläinen ja Natura. Ainekirjoituksen opettaja sanoi aikoinaan, että hyviä tarinoita kirjoitat, isolla kirjaimella aloitat ja lopussa on piste, mutta kun pilkkuja ei ole lainkaan! Hyvin Syvänne pärjäsi ilman pilkkujakin, kunnes pankkiautomaatit tulivat kuvioihin. Roolin vaikeus syntyy juuri tämän eron ilmentämisestä. Ohjelmassa oli ruokailu, kakkukahvit ja keskustelu toiminnan aktivoinnista. Ohjaaja Kari Honkanen näytti Kristian Smedsin Yhä pimenevä talo -näytelmän Syvänteelle, ja teksti "kolahti" heti. Aviomies sen sijaan oli alusta alkaen mukana juonessa. Kangasalan Urheiluautoilijat on merkitty yhdistysrekisteriin 20.5.1970. Viime kesänä Teatteri Exodus esitti Syvänteen käsikirjoittamaa Rakkautta ja biodieseliä -näytelmää Tampereen Haiharassa. Syntymäpäiväänsä 11.12. Kysymys tulevan 90-vuotisnäytelmän aiheesta saavat tulevan syntymäpäiväsankarin naurahtamaan. Aktiivisen järjestöihmisen ja ikänsä teatteria tehneen naisen elämään kun mahtuu ajankohtaisempiakin asioita.
Parhaillaan teatterikonkari työstää roolia 80-vuotisjuhlanäytelmäänsä Teatteri Exoduksessa. En tykkää modernisoinneista. Liekö ollut tyhjän nauraminen vai mikä, mutta hänen vanhempansa pitivät teatteria lähinnä syntinä. klo 17 ja Teatteri Tapiossa Tampereella 23.1. Myöhemmin hekin lämpenivät harrastukselle, kun Pirkkoa kovin kehuttiin. Perustajajäsenistä paikalla olivat kunniapuheenjohtaja Sune Hilden sekä Seppo Nieminen ja Mauno Ruokonen. Pienviljelijäperhe kannusti vain työntekoon. Ensimmäisen oman rallinsa se järjesti vuonna 1993. Sisko, ruotsalaistunut entinen sotalapsi, jää vieraaksi. Nykyisestä jäsenkunnasta juhlaan osallistui lähes puolet. Syvänne juhlii Pirtillä omaisten ja lähimpien ystävien kanssa.
Teatteri vei mukanaan
80 vuotta täyttävä Pirkko Syvänne myös kirjoittaa
Anu Ritvanen
Teatteri Exodus: Yhä pimenevä talo
Käsikirjoitus: Kristian Smeds. Työuransa Syvänne teki kaupassa, ravintolassa, Paunun autoemäntänä ja sairaala-apulaisena nykyisessä Kaivannon sairaalassa. Pääosissa: Pirkko Syvänne ja Katja Mikkola. Linja-auto seisauttaa pysäkille Kurun kylässä Kangasalla, ja pieni tyttö jää pois kyydistä. Teemasta ja naisen itsesyytöksistä huolimatta tekstiin sisältyy hauskuutta ja viesti anteeksiantamisesta. Pariskunnan kolme poikaa jäivät isänsä kuorma-auton kyytiin tai kotiin, kun äiti kiirehti näyttele-
mään. Katsoja joutuu punnitsemaan, mikä vanhan naisen puheissa on totta ja mikä kuvitelmaa. Vaikeammaksi vain menee, kun aina ensimmäisenä nipistetään lapsilta ja vanhuksilta.
Kangasalan Urheiluautoilijat vietti 40-vuotisjuhlia
Kangasalan Urheiluautoilijat ry vietti 40-vuotisjuhlansa Mobilia Rally Hall of Famen ja Classic Galleryn tiloissa. Isä on kuollut lentävään keuhkotautiin, eikä äidistä oikein ole huoltajaksi. Lahjakasta neitoa pyydettiin Tampereellekin teatteriin, mutta sinne vanhemmat eivät enää päästäneet. Ensin tuli avioero, ja muutamaa vuotta myöhemmin nainen loukkasi kätensä työtapaturmassa niin, että joutui jättämään työuran nelikymppisenä.
Vain pilkut puuttuvat
Teatteriura sen sijaan jatkui. Niskavuori ei ole Niskavuori, jollei lattialla ole räsymattoa, seinustalla piironki ja nurkassa fiikus, nainen napauttaa. Seura osallistui 1980-luvulla jopa kahdella liigajoukkueella jokamiesluokan kilpailuihin ja järjesti oman kilpailunsa Lentolassa ja Kisarannassa. Elämän alkuvuosiin liittyi sen verran tragediaa, ettei niitä viitsi sen enempää muistella. Nuorta naista, kuten myös miniää, tytärtä ja palvelijaa, esittää Katja Mikkola. Hän haluaisi mennä toisen siskonsa luo Hämeenlinnaan katsomaan Ritva Oksasta Niskavuoressa, mutta hieman
arveluttaa. Näytelmä kertoo yksinäisestä, katkeroituneesta vanhuksesta, joka käy vuoropuhelua nuoren itsensä kanssa. Nykyisin seuran toiminta on lähinnä osallistumista kilpailijoina ralliin, sprinttiin, jokkikseen ja autosuunnitukseen viime mainitusta on kertynyt Suomen ja Pohjoismaiden tasolla mitalisijoituksia. Seuran puheenjohtajana toimii Jari Kulmala.
Sune Hilden (oikealla), Mauno Ruokonen ja Seppo Nieminen olivat 40 vuotta sitten perustamassa Kangsalan Urheiluautoilijoita.. Vuorosanoja joutuu myös tankkaamaan, koska Smedsin sanajärjestyksessä on jotain erikoista, Syvänne toteaa rauhallisesti. Esitykset Kangasalan Pirtillä 2.12. Niissä ihmistuntemus kehittyy ja kokemuksia voi käyttää rooleissa. Päivät ja illat kuluvat kotiaskareissa, lukiessa ja televisiosarjoja seuratessa. Alkuvuosina se järjesti visailuajoja ja autosuunnistuskilpailuja. Käsikirjoittamisen makuun nainen pääsi Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa. Varallisuutensa yhdistys hankki hoitamalla Jyväskylän Suurajojen EK:ita. Vastassa on Syvänteen pariskunta, heistä tulee kolme ja puolivuotiaan Pirkon kasvattivanhemmat. "Pilkku puuttuu", kone ilmoitti, ja silloin oli taivuttava pilkuttamaan
Pälkäneen reservijärjestöt. vaihemaakuntakaava Liikenne ja logistiikka
Pirkanmaan 2. Pälkäneläiset kasasivat kuitenkin itsensä hienosti neljänteen erään eivätkä antaneet ylöjärveläisten enää yllättää. 255 6677
Keskuojankatu 11 SARANKULMA
YLI 60 KOKOVAIHTOEHTOA! Myös kitkat ja uudet renkaat!
Kangasalan kunta, PL 50, 36201, (03) 377 7111, Kangasala.fi
MATTO MEERI
Pälkäneen torilla
KE 1.12.
268,298,368,498,185/65-15 205/55-16 225/50-17 225/40-18
UUSIOKITKARENKAAT
175/65-14 195/65-15 205/60-16 225/45-17 288,368,498,588,-
TODELLA PITÄVÄT GREEN DIAMOND
Yli 20 kokovaihtoehtoa! Myös uudet renkaat!
ASKOSAARI OY P. Lippu+matka 27 e. Käsikirjoituksen on tehnyt Seija Holma ja näytöksen on ohjannut Auvo Vihro. 040-157 5634
eri automerkkeihin. mennessä, Teatteriretki TTT:n kellariteatteriin
ke 19.1.klo 19 ennakkonäytökseen Manner, esitys ystävyydestä, yksinäisyydestä ja kaipauksesta. Asenne näytti olevan nyt hyvä, kun vastustajakin tiedettiin hyväksi. klo 17 Arkissa kirjapiiri, Andreï Makine; Vain rakkaus teos käsittelyssä. Tarkempi kuulutus löytyy Pirkanmaan liiton internet-sivuilta www. n. Luja-Lukko luistelujaosto. Sen pahemmilta loukkaantumisilta kuitenkin vältyttiin, ja pälkäneläiset pääsevät jatkamaan pistemetsästystään hyväkuntoisina ja hyvistä asemista.
Kangasalan kunta tiedottaa
KOTIMAISET TYYPPIHYVÄKSYTYT UUSIONASTARENKAAT 178,- 155/70-13 178,155-13 175/65-14 238,- 185/65-15 248,195/65-15 258,- 205/55-16 318,205/60-16 338,- 235/65-17 498,-
KÄRKKÄÄNTIEN ASEMAKAAVA Tällä kuulutuksella tulee voimaan Kangasalan valtuuston päätöksellä 11.10.2010 § 94 hyväksytty Sahalahden asemakaava Kärkkääntien alueella (kaava 559). Osansa pelin luistamisella saattoi olla silläkin, että Luja-Lukko pääsi pitkästä aikaa pelaamaan tutulla kahden keskitorjujan systeemillään. Joulujuhla su 5.12. Tupailta to 2.12. Puh. 30.12.2010 välisenä aikana toimiston aukioloaikoina osoitteessa Keskustie 1. Luopioisten Martat. Torjunta toimikin mukavasti, mutta syöttöpelissä oli parantamisen varaa. Pälkäneläiset voivatkin ottaa opiksi ylöjärveläisten syötöistä, joita nämä viljelivät kolmannessa erässä. Kovan ylöjärveläisjoukkueen kaataminen lupailee Luja-Lukon lentopallojoukkueen loppukaudelle hyvää.
Pälkäneen sotainvalidit, puolisot, lesket ja tukijäsenet. 255 6677
Keskuojankatu 11 SARANKULMA
Luopioisten Vanhustentaloyhdistys r.y:n VUOSIKOKOUS pidetään vanhustentalojen kerhohuoneessa kirkonkylässä tiistaina 7.12.2010 klo 18.00. Ilmestyy maanantaisin ja torstaisin. Käyntiosoite: Postiosoite: Onkkaalantie 58 PL 16, 36601 PÄLKÄNE Päätoimittaja: Toimittaja: Tommi Liljedahl Krista Kaitasuo 03-539 9820, 050-3010 291 03-539 9821
tommi.liljedahl@shl.fi
ISSN 0788-8279 Yritys- ja tilaaja-asiakkaat: Anssi Kukkonen 03-539 9840, 044-3477 402
anssi.kukkonen@shl.fi
ILMOITUSHINNAT etusivu takasivu ennen tekstiä tekstissä tekstin jälkeen kuolinilmoitukset värilisä
1,54 /pmm 1,18 /pmm 1,07 /pmm 1,07 /pmm 1,07 /pmm 1,12 /pmm 0,29 /pmm
Kotisivu: www.shl.fi Sähköpostiosoite: toimitus@shl.fi ilmoitukset@shl.fi Avoinna: kepe klo 916 (mati vain ajanvarauksesta)
krista.kaitasuo@shl.fi
Toimittaja: Jani Oksanen 03-539 9822
jani.oksanen@shl.fi
Ilmoitusvalmistus: Päivi Martikainen 03-539 9844
paivi.martikainen@shl.fi
Yritysasiakkaat: Mikko Heinonen
Pienin ilmoituskoko 1 x 30 mm Hintoihin lisätään alv. pirkanmaa.fi, Pälkäneen asiakaspalvelun ilmoitustaululta ja kunnan internet-sivujen www.palkane.fi ilmoitustaululta. Pelaajilla oli kovaa yritystä, ja monia pahoja palloja saatiin haettua peliin, hän myhäili pelin jälkeen. vaihemaakuntakaavan hankkeet eivät sijoitu Pälkäneen alueelle. Voitto kovaksi tiedetystä joukkueesta hyvän esityksen jälkeen ja sen myötä paluu voitonhuumassa Pälkäneelle lämmittivät valmentaja Hildéniä. Vaihtomiehen tarpeellisuus kävi selväksi viimeistään tilanteessa, jossa Tauno Järvemets sai pallon suoraan korvaansa ja joutui hakemaan pelikuntoa vaihtopenkiltä. Hurjan alkukauden jälkeen hieman yskähdellyt ylöjärveläisjoukkue joutuikin tunnustamaan LujaLukon paremmakseen erin 13 (2225, 2325, 2518, 2325). Valituskirjelmä osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle ja toimitetaan Pälkäneen ympäristölautakunnalle 30.12.2010 klo 15 mennessä osoitteella Keskustie 1, 36600 Pälkäne. Kertoo runoilija Eeva-Liisa Mannerin ja Anna-Liisa Mäenpään ystävyydestä. · Myös asennuspalvelu. Kaikki juhlimaan.
Mikkolan Navetta ry ja Luopioisten MLL. Pitkälti niiden turvin kotijoukkue hilasi itsensä 210-tappioasemasta Luja-Lukon rinnalle ja ohi selvään erävoittoon asti. Pälkäneellä 29.11.2010 PÄLKÄNEEN YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA
KOKOUS!
Meillä myös metallijätteen vastaanotto.
Pälkäneen kunta, kulttuuritoimi: ma 29.11. Mielipiteet valmisteluaineistosta on jätettävä Pirkanmaan liiton maakuntahallitukselle osoitettuna 7.1.2011 mennessä. Vohlisaaressa klo 17 (huom. Itsenäisyysjuhla Luopioisten seurakuntakeskuksessa 6.12. Passari Tambert Kruusimaa nosti tasoaan edellispelistä, ja Ville Mattila suoriutui hyvin kauden avauksestaan. Kangasalla 29.11.2010 KUNNANHALLITUS
ASKOSAARI OY P. 0400-401501
Tehdastie 6, 36600 Pälkäne
Käytettyjä varaosia
Euro Nikte Oy
www.osia.fi
Ilmoita Sydän-Hämeen Lehdessä!
KUULUTUS
Pälkäneen kunnan ympäristölautakunta on päättänyt myöntää ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaisen ympäristöluvan soran murskaukselle seuraaville toimijoille. "Herkkuja on siellä monenlaista". 14.12. 15.12 mennessä kaija.turunen@palkane.fi tai 040 528 3466.
Pirkanmaan 2. Mozartin Taikahuilu ooppera-esitys pe 18.3.2011 klo 18.30 T:re-talossa, lippu+matka 85 e, ilm. 23%
mikko.heinonen@shl.fi
03-539 9833, 044-3477 411
Paino: Pirkanmaan Lehtipaino, 2010. Pikkujoulu Kostian Kievarissa pe 3.12. Maanantai 29.11.2010
9
Hymy palasi pälkäneläisten huulille Ylöjärvellä
Kurssiaan kääntävä Luja-Lukko nappasi toisen peräkkäisen voittonsa
Helpottava voitto Teiskon Terästä ja valmentaja Petri Hildénin paluu ruoriin näyttävät saaneen Pälkäneen Luja-Lukon piristymään marraskuun viimeisillä hetkillä. klo 18.30 Osuuspankilla, tärkeitä asioita, olethan paikalla. Luopioinen 25.11.2010 Hallitus
ILMOITUS YMPÄRISTÖLUVAN JULKIPANOSTA Kuhmalahden ympäristölautakunta on myöntänyt kokouksessaan 17.11.2010 ympäristöluvan Lasse Peltolalle lypsylehmien ja nuorkarjan kasvattamiseen Isopennon kylässä tilalla Lehtimäki 7:0 osoitteessa Niemenmutka 44, 36810 Kuhmalahti.Päätös on nähtävillä 30 päivän ajan (24.11.-27.12.2010) Kuhmalahden kunnantoimistossa osoitteessa Rautajärventie 36, 36840 Pohja. Vapaa pääsy. Pälkäneen palvelupisteessä. Lasten toimintailtapäivä Mikkolan Navetalla (Keskitie 5, Luopioinen) su 5.12. Henkka Henkari-teatteriesitys, lasten puuhapisteitä ja kahvio. Sopii erityisesti kirjallisuuden harrastajille. Kun Ylöjärvelle Yle-75:ää vastaan saatiin hyvässä nosteessa olevan joukkueen mukaan kauden avausottelunsa pelannut Ville Mattila ja lisäksi vielä yksi vaihtomies, alkoivat joukkueiden voimasuhteet tasoittua. Vastus oli kuitenkin sen verran hyvä, että voitto edellytti onnistumista vähän kaikilta, Hildén huomauttaa. 12.10, juhlaa ennen kahvitarjoilu, kuljetus Pälkäneeltä, ks. Kuhmalahti 24.11.2010 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA
Noudetaan romuraudat, autot, puimurit ym.
Isommista eristä mahd. Valmisteluvaiheen aineisto on nähtävänä 29.11.2010 7.1.2011 mm. maksu.
Puh. 29.11.2010 Pälkäneen kunnanhallitus
Voittajan on sanonnan mukaan helppo hymyillä. Vaikka sodan ei sanota yhtä miestä kaipaavan, Mattila rauhoitti selvästi vastaanottopeliä ja löikin mallikkaasti. paikka ja aika). Pikkupaketti. Joukkue osoitti myös taktista kypsyyttä esimerkiksi tiukan toisen erän lopussa, jossa Joni Sokka pisti pallon kylmäpäisesti kenttään ennalta sovitun kuvion mukaan. klo 17. TILAUSHINNAT (kotimaa): kestotilaus 12 kk: 68 kestotilaus 6 kk: 40 kestotilaus 3 kk: 25 Levikki: 5 811 kpl (LT 2009) Lukijamäärä: 18 000 (TNS Atlas 12/2008)
Toimitusjohtaja: Olli Sirén, 050-5169 145
olli.siren@shl.fi
Puhelin: 03-539 9800 fax: 03-539 9888
Pälkäneen, Kangasalan ja Kuhmalahden paikallislehti. klo 13-16. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanomalehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Päätökseen voivat hakea muutosta valittamalla ympäristönsuojelulain 97 §:ssä mainitut tahot. ilmoitus. Harjoitusvuoro on tiistaisin 16.3017.30 Haanloukkaan kaukalossa.
PÄLKÄNEEN NUOHOUS
Yhteystietomme ovat muuttuneet. Aineisto löytyy kokonaisuudessaan paperisena Pälkäneen palvelupisteestä ja liiton toimistosta, sähköisenä liiton internet-sivuilta. Käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat. Uudet puhelinnumeromme ovat
044-769 8976 / Pälkäneen nuohouspiiri 044-769 8978 / Luopioisten nuohouspiiri
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT: ma lehteen to klo 12 to lehteen ti klo 12 Lehden vastuu ilmoituksen virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta. Tarjolla mm. Rudus Oy Paikka: Maisen sora-alue, Lemmittylä Pälkäne Päätökset ja niihin liittyvät asiakirjat ovat julkisesti nähtävillä Pälkäneen kunnanvirastossa 29.11. Ilm
Ajattelurakennelmia, arvoja ja kasvulle perustuvaa talousrakennetta on ikävä kyllä vaikea hetkessä muuttaa, Metsälä toteaa.
Rakennusten energialuokat
Rakentamisessa energian käytön vähentämisen keinoina tullaan käyttämään energiatehokkuutta ja uusiutuvien energiamuotojen käyttöä. Kahden samanlaisen talon energiankulutus voi olla ai-
NELONEN
7.00 Disneyn esikoulu: Pikku einsteinit 7.25 Paavo Pesusieni 7.55 Pikku mestarit 8.05 Avatar 8.30 Avatar 9.00 Annan mehukas keittiö 9.30 Vauva tulossa 10.00 Sisustustiimi 11.00 Ostosruutu 12.00 Ostosruutu 13.00 Vauva tulossa 13.30 Sisustustiimi 14.30 Annan mehukas keittiö 15.00 Sarahin talo 15.30 Vaaleanpunainen pantteri 15.40 Brittien Huippumalli haussa 16.40 Häähullut 17.40 Nelosen sää 17.45 Dr. koisista pakotteista. Luomuran järjestämässä illassa alustajana toiminut arkkitehti Harri Metsälä kertoi kotimaisen ilmastopolitiikan ja uusien kansallisten säädösten lisäksi muun muassa kansainvälisistä ilmastosopimuksista. Entä miten puheet muuttuvat teoiksi. Hyvä energialuokka ei välttämättä tarkoita sitä, että asuja hyödyntää hyvän energialuokan. Andersen: Tulukset 8.15 Lulu ja lehmä 8.22 Animalia 8.50 Oddasat 9.05 Uudenmaan uutiset 9.15 Kaakkois-Suomen uutiset 9.25 Lounais-Suomen uutiset 9.35 Hämeen uutiset 9.45 Keski-Suomen uutiset 9.55 Itä-Suomen uutiset 10.05 Pohjanmaan uutiset 10.15 Pohjois-Suomen uutiset 10.25 Pieni talo preerialla 11.15 Matkapassi: Papua-Uusi-Guinea 12.10 Mr Bean 12.30 Sisu 12.55 Urheiluhullut 13.20 Norjaa ristiin rastiin 13.25 Professori Masa 14.45 Palvelijat 14.53 Seitsemäs taivas 15.43 Lentävät lääkärit 16.30 Uusi päivä 17.00 Milli ja Molli 17.24 Pikku Kakkonen 18.00 Mansikkapaikka 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen syyssää 19.20 Akuutti 20.00 Uusi päivä 20.30 Mäkihypyn maailmancup 21.00 A2 Teema: Pakkoruotsi-ilta 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 A2 Teema: Pakkoruotsi-ilta 23.15 Olkikoirat (K18) 1.10 Kansallisaarre: Seitsemän veljestä 1.35 Tellus-tietovisa 2.00 Mikämikä-tvpeli 3.00 Piilosana
TV 2
4.00 Sudoku 5.00 Mikämikä-tvpeli 6.00 Tellus-tietovisa 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Mio Mao 6.59 Simon Taikateltta: Retkellä 7.07 Niko ja ystävät 7.13 Vertailuruutu 7.20 Jessin kanssa 7.31 Hanhi 7.38 Humps 7.45 Neppajymykerho 7.53 H. 10.05 Tunteita ja tuoksuja 10.55 Televisa 11.10 Emmerdale 11.40 Emmerdale 12.10 Ostoskanava 13.10 Suomalainen sisutarina: Suomi-Soffa 13.40 Mitä tänään syötäisiin. Eihän vähän kuluttava autokaan tarkoita suoraan pientä kulutusta vaan sitä, kuinka vähän kyseisellä autolla voisi kuluttaa, Metsälä havainnollistaa. vanomainen rakennus sijoittuu yleensä D-luokkaan. Muitakin kysymyksiä kannattaa kysyä: Onko rakentaminen oikea kohde hiilidioksidipäästöille. Harri Metsälä kysyy, tuleeko energiankulutus todella vähenemään uusien säädösten myötä. Phil 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Eläintenpelastustiimi 20.00 Tuuri 20.57 Keno 21.00 NCIS Rikostutkijat (K13) 22.00 4D: Himohamstraajat 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 SM-liigan huippuhetket 23.20 Frasier 23.50 NCIS Rikostutkijat (K13) 0.50 Start! 1.20 Navigare 1.50 Ostosruutu
Muutos lähtee korvien välistä
Yleisön kommentit energian vähennystavoitteiden onnistumisesta olivat melko lailla kyynisiä. Suomen tavoite on arvioitu useassa analyysissa yhdeksi vaikeimmaksi toteuttaa, Metsälä sanoo. Tosin esimerkiksi Suomi, jossa on kutakuinkin puolet vähemmän asukkaita kuin Ruotsissa, tuottaa kuitenkin kasvihuonepäästöjä naapuriaan enemmän, Metsälä kertoi.
TV 2
4.00 Sudoku 5.00 Mikämikä-tvpeli 6.00 Tellus-tietovisa 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Pikku prinsessa: Minä löysin etanan 7.04 Kymmenen kertomusta: Kuninkaantytär ja paimenpoika 7.10 Saari 7.13 Melkein mestari 7.21 Pingu: Isoisä tulee käymään 7.27 Vikkelät tassut: Hirvi 7.35 Pompulat 7.42 Neppajymykerho 7.49 H. 10.05 Tunteita ja tuoksuja 10.55 Televisa 11.10 Emmerdale 11.40 Emmerdale 12.10 Ostoskanava 13.10 Kauhukeittiö 14.05 Mitä tänään syötäisiin. 10
Maanantai 29.11.2010
Energiankulutusta leikataan tulevina vuosina
Hienot tavoitteet eivät välttämättä johda käytännössä energiankulutuksen vähentymiseen
Krist a Kait asuo
TV-VIIKKO 29.11.-5.12.
MAANANTAI TV 1
4.00 Uutisikkuna 5.55 Puoli seitsemän 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Tohtorit 10.00 Vielä virtaa 10.30 Tosi tarina: Minun maratonini 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Sydän paikallaan 12.00 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 13.00 Ykkösaamu 13.40 Pisara 13.45 Arto Nyberg 14.30 Puoli seitsemän 15.00 Tv-uutiset 15.05 Coronation Street 15.55 Luontohetki: Eläinmaailman arvoituksia 16.25 Kuningaskuluttaja 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Emilie 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Uutisvuoto 19.00 Prisma: Unen lyhyt oppimäärä 19.50 Ensyklopedia 20.00 MOT 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Kotikatsomo: Kuulustelu 22.25 Presidentin kanslia 22.40 Tv-uutiset 22.45 Ulkolinja: Myytti palmuöljystä 23.30 Amerikan taikuri 0.20 Uutisikkuna
TIISTAI TV 1
0.00 Uutisikkuna 4.00 Uutisikkuna 5.55 Vieras menneisyydestä 1809 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Tohtorit 10.00 Vielä virtaa 10.30 Kuningaskuluttaja 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Sydän paikallaan 12.00 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 13.00 Jumalanpalvelus 14.00 Strada 14.30 MOT 15.00 Tv-uutiset 15.05 Coronation Street 15.55 A-studio 16.25 Tehtävä lähiössä 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Emilie 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Sir Attenborough: Lintujen elämää 19.50 Suomen linnut: Peltopyy 20.00 Tosi tarina: Päihdeäiti Siru 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Pahan morsian (K15) 22.30 Prisma: Unen lyhyt oppimäärä 23.25 Tv-uutiset 23.30 Kombat Opera esittää
Vuoden viimeisessä keskusteluillassa Luopioisten Mikkolan Navetalla juteltiin energiatehokkuudesta ja energian säästöstä. Moni kuitenkin epäili, että Suomessa elää vielä sitkeässä mielikuva ajoista, jolloin pienissä taloissa asuttiin ahtaasti. Moni totesi muutoksen lähtevän ihmisen korvien välistä eikä ul-. van erilainen. New York 0.35 Rillit huurussa 1.05 Unelmien Yö 2.05 Se Oikea
Energiatehokkuuden uusi laskentatapa tulee voimaan vuonna 2012, ja energiatodistukset otetaan käyttöön seuraavana vuonna. Ajatellaan, että kuluttaminen voi jatkua ennallaan, jos vain keksitään muunlaisia keinoja energian käytön vähentämiseksi, Metsälä sanoo. Suomessa tavoite on palauttaa päästöt vuoden 1990 tasolle. 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Diili 21.05 C.S.I. Sopimuksen tavoitteeksi on asetettu ilmakehän kasvihuonekaasujen vakiinnuttaminen vaarattomalle tasolle. Energian vähentäminen koskee lähinnä sähkön ja kaukolämmön tuotantoa. 13.45 Selviytyjät 14.40 Tanssii Tähtien Kanssa 16.35 Televisa 17.00 Uutiset 17.05 Kauniit ja rohkeat 17.30 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin. C. Ja ovatko toimijat oikeasti asiansa takana vai ajavatko omaa etuaan tavoitteita tehdessään. Eri maiden päästöt ovat usein melko suoraan verrannollisia maan väkilukuun. Todellisen energian vähennyksen tulevat tekemään rakentajat ja asukkaat, sillä muita kuin rakentamisen sektoria vähennyksen tavoitteet eivät juuri koske. Yleisöstä kysyttiin, voitaisiinko ihmisiä esimerkiksi kannustaa verohelpotuksin hankkimaan pienempiä asuntoja. Uusiutuvan energian osuus tulee olla 20 prosenttia energian kokonaiskulutuksesta. Vuoden 2008 rakentamismääräysten mukaan rakennettu ta-
Hyvän omantunnon voi ostaa
Metsälän mukaan vaatimus talojen energialuokitukseen ei välttämättä takaa energian käytön vähentymistä. 14.10 Muukalaisia Amerikassa 14.40 Amerikan rankimmat duunit 15.35 Diili 16.35 Televisa 17.00 Uutiset 17.05 Kauniit ja rohkeat 17.30 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Harri Metsälä kysyykin, tuleeko energiankulutus todella vähenemään uusien määräysten myötä, vai tulevatko ihmiset ostamaan omantuntonsa puhtaaksi hankkimalla hyvän energialuokan talon, vaikkeivät tosiasiallisesti tulisikaan hyödyntämään talon ominaisuuksia. Phil 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Eläintenpelastustiimi 20.00 Huippumalli haussa 20.57 Keno 21.00 Täydelliset naiset 22.00 Nurse Jackie (K13) 22.35 Californication (K13) 23.10 Nelosen uutiset 23.20 Nelosen sää 23.25 Frasier 23.55 The Cleaner (K15) 0.55 4D: Laskuvarjojääkäristä leidiksi 1.55 Ostosruutu
NELONEN
7.00 Disneyn esikoulu: Pikku einsteinit 7.25 Paavo Pesusieni 7.55 Pikku mestarit 8.05 Avatar 8.30 Avatar 9.00 Annan mehukas keittiö 9.30 Vauva tulossa 10.00 Sisustustiimi 11.00 Ostosruutu 12.00 Ostosruutu 13.00 Vauva tulossa 13.30 Sisustustiimi 14.30 Maailma keittiössä 15.00 Sarahin talo 15.30 Vaaleanpunainen pantteri 15.40 Brittien Huippumalli haussa 16.40 Häähullut 17.40 Nelosen sää 17.45 Dr. Energiatehokkuudessa energiaa ei välttämättä säästy, vaan energiatehokkuus tarkoittaa sitä, kuinka paljon enemmän toisella energian tuottamisen tavalla on mahdollista tuottaa. Toisessa lämpö voidaan pitää 20 asteessa, ja toisessa 28 asteessa. 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Kadonneen jäljillä USA 21.00 V 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 24 (K15) 23.35 C.S.I. Asennekasvatus olisi kohdistettava lapsiin, jotta todellisia muutoksia saataisiin aikaiseksi. Energiatodistuksessa kerrotaan rakennuksen tarvitsema lämmitysenergia, laite- tai kiinteistösähkö, jäähdytysenergia sekä niiden pohjalta laskettu, bruttoalaan suhteutettu energiatehokkuusluku. Mielikuviin on pinttynyt kuva suuren omakotitalon autuudesta: mitä enemmän neliöitä talossa, sitä parempi sosiaalinen status. Metsälän mukaan ihmisiä viehättävät energiaa säästävät koneet ja laitteet, joiden avulla elämää voi jatkaa entiseen tapaan ilman, että elintapoja tarvitsee muuttaa. Energiatodistuksen avulla rakennuksen energiatehokkuutta verrataan muihin vastaaviin rakennuksiin. Esimerkiksi teollisuuden ja maatalouden osalta vähennystavoitteet ovat melko pieniä.
TV 3
5.20 Aamusää 5.55 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. Energian käytön vähentämisen taustalla on vuonna 1992 Rio de Janeirossa pidetty YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi, jossa hyväksyttiin YK:n Ilmastonmuutoksen yleissopimus eli niin kutsuttu Ilmastosopimus. Energian vähentämisen yhteydessä ei juuri puhuta tavaran ostamisen ja liikkumisen vähentämisestä. Energiatehokkuusluvun perusteella määräytyy rakennuksen energialuokka. Pitää kuitenkin muistaa, että energian säästäminen ja energiatehokkuus ovat kaksi eri asiaa. C. Suomessa laadunvalvonta koskee vain energiatodistuksen tekemistä ei energiankulutusta. Miami 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 24 (K15) 23.35 House 0.35 Unelmien Yö 1.35 Se Oikea
TV 3
5.20 Aamusää 5.55 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. Hyvän energiatodistuksen saa rakennus, jossa on hyvä vaipan (ulkoseinien, ikkunoiden katon ja lattian) lämmöneristys, tiiviys ja ilmanvaihdon lämmön talteenotto. Energiatodistuksen olemassaolo ei siis kerro todellisesta energiankulutuksesta. Andersen: Satakieli 8.20 Hirveä Henri 8.31 Tohtori Koira: Mansikka-aika 8.43 Viikon luontohavainto: Talven uhmaajat 8.50 Peukaloisen retket: Glimmingen linna 9.15 Matka maailman ympäri 9.40 Summeri 10.00 Yhteiseloa 10.25 Summeri 10.40 Pieni talo preerialla 11.30 Elämäni eläimet : Bondi Beachin lääkäri 11.55 Obladii 12.45 Lapsityrannit 13.26 Heikot jäät 13.30 Rovaniemen markkinoilla 14.50 Vaarallinen kevät 15.43 Lentävät lääkärit 16.30 Uusi päivä 17.00 Pauli 17.23 Pikku Kakkonen 18.00 Tohtori Kleistin perhe 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen syyssää 19.20 Strömsö 20.00 Uusi päivä 20.30 Hilander-TV 20.55 Urheiluhullut 21.20 Kansallisaarre: Seitsemän veljestä 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Silminnäkijä: Toinen raiskaus 22.35 Temppeliherrain salaisuus 23.20 Ensiapuosasto (K13) 0.00 Piilosana 1.00 Tellus-tietovisa 2.00 Mikämikä-tvpeli 3.00 Piilosana
Teollisuuden tavoitteet pieniä
EU:n ilmasto- ja energiapoliittisten vuodelle 2020 suunniteltujen tavoitteiden mukaan kasvihuonepäästöjä on vähennettävä 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta
Kysymykset liittyvät yleensä Sydän-Hämeen Lehdessä tai SHL Online -verkkopalvelussa olevaan mainontaan sekä lehden sisältöön ja ulkoasuun.
Panelistin työkalu on internet
Kangasalan
Keskusaukio 2, Kangasala
Kerhomajankatu 5, VLK P. 12
Maanantai 29.11.2010
TERVEYSPALVELUT
Lähihammaslääkäri auttaa.
Optikko Kangasala
Kangasala, Tampereentie 1, p. JA THX-VERISUONIKIR.EL
Hammaslääkäri Raimo Koski
Keskustie 5, 2. Ryhdy siis lehtemme panelistiksi ja vaikuta! Mielipiteesi on meille tärkeä!
Haemme kasvavaan panelistien joukkoomme lukijoita vaikuttamaan lehden kehittämiseen heidän näkökulmastaan. Kyselyyn vastaaminen vie kerralla noin 5-10 minuuttia. 15-21), 040 520 3122 www.liikuntapiste.fi
LIIKUNTAPISTE
Valkeakosken
Palkinnoiksi panelistit saavat raaputusarpoja tai lahjakortteja. Jos tunnet, että sinulla voisi olla sanottavaa sekä lehti- ja nettimainonnasta että lehtemme sisällöstä ja ulkoasusta, klikkaa itsesi mukaan!
TULE MUKAAN
YKSITYISLÄÄKÄRI
KIR. 584 3155 (ark. 534 2771, 050-339 2582
PÄLKÄNEEN FYSIKAALINEN HOITOLAITOS
Koulutie 3 (VPK:n talo), Pälkäne, p. 03-5361423 / 044-2818910
Kaikki alan palvelut
RemonttiKaikki kortit
Terveyspalvelut lehdessämme kuukauden viimeinen maanantai!
ALE!
Tarjous voimassa vuoden loppuun asti
03-3770336
Luotettava lähioptikko
Silmälääkärin ajanvaraus
OPISKELIJAHINNOILLA!
Internet-pohjaisessa paneelissa vastaaminen on helppoa ja vaivatonta. (03) 358 6911
kehittämään Sydän-Hämeen Lehteä
Sydän-Hämeen Lehdellä on oma paneeli, johon toivomme Sinunkin liittyvän. krs (Nordean talo), Pälkäne puh. (03) 534 3935
Silmälääkäri Erja Oksmanin ja Tarja Maarasen vastaanotto Optikko Hanna Saikku-Salo
Av.: ma-pe klo 10-17, la 10-13
LT RAINER ZEITLIN
P. 5399800
Nimi: Osoite: Postinro: Puh: JOS MAKSAJA MUU KUIN TILAAJA Nimi: Osoite: Postinro: Puh: Postitoimipaikka: Postitoimipaikka:
33
SydänHämeen Lehti maksaa postimaksun
tilaukset@shl.fi
tunnus 5008700 33003 VASTAUSLÄHETYS. Tule siis mukaan vaikuttamaan!
Aktiivisia panelisteja palkitaan
Lue lisää osoitteessa www.shl.fi/paneeli
Uusille kestotilaajille
2 KK
lehdet kaupan päälle!!!!!!!
Kestotilaus 12 kk 68
Määräaikainen tilaus 3 kk
Saan lisäksi 2 kk lehdet kaupan päälle!
Maanantaisin ja torstaisin!
Postita oheinen kuponki, soita (03) 539 9800 tai lähetä sähköpostia:
TILAAN SYDÄN-HÄMEEN LEHDEN
Voit tilata myös puhelimitse asiakaspalvelustamme p. 03-534 3395
SUOMEN HAMMASLÄÄKÄRILIITON JÄSEN
· Fysioterapia · Hieronta · Vyöhyketerapia · Lahjakortit
Luopioisten Fysikaalinen hoitolaitos, puh