<DDD> <D>.<M>.<YYYY> • Sydän-Hämeen Lehti PÄLKÄNE & KANGASALA | 90. s. 13 Mikä syksyssä oikein mättää. 48 Yleisurheilukesä maaliin Tiukka lopputaistelu. s. Puh. 47 Huoltokanava Juvonen Oy Ma-pe 9-17. 36 Keskiviikko 5.9.2018 s. alv. Samalla ratkaistiin yli 13–vuotiaiden kunnanmestaruudet. vuosikerta | Numero 36 | Irtonumero 3 € sis. 6–7 Pälkäneen Luja-Lukon kesän viimeiset viikkokisat pidettiin viime viikolla. KARI-PEKKA AROLA s. 050 313 4967 Kangasalantie 614, 36220 Kangasala Meiltä pienkoneet ja pienkonehuollot. Kuva: Hannu Söderholm Tuhti paketti rakentamista ja sisustamista Proxima Centauri on aurinkokunnan lähin naapuritähti. 16–33 Lukijalta: Vanhustenhoidosta s. | www.shl.fi Tavasen suunnitelmat vesittyivät s. 2 Tulossa: Martat juhlivat torilla .s
Harmillista onkin, jos joutuu pitämään lomansa jo kesäkuussa. Sen rannat kiinnostavat jo nyt, vaikkei kaava ole vielä valmis. Ennen maalle uskallettiin sitoutua, koska työpaikat olivat turvallisempia. Vastaavaa toivottaisiin myös Pälkäneelle. Syksy puolestaan tarjoaa vain mahdollisuuden odottaa pimeän, kylmän ja märän keskellä talvea, jota ei välttämättä koskaan edes tule. Koulupolulla on perusalakulosyksyjen lisäksi tiettyjä virstanpylväitä, jotka ovat kotijoukoille henkisesti erityisen vaikeita käsiteltäviä ja uusia hankaluuksia aiheuttavia. PÄLKÄNEELLÄ 5.9.2018 Julkaisija Pirkanmaan Lehtitalo Sydän-Hämeen Kustannus Oy Levikki: 4 950 kpl (LT 2014) shl.fi: 12 500 kävijää viikossa Toimitusjohtaja: Olli Sirén Sydän-Hämeen Lehti Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti. Siksi asiassa kannattaisi kääntyä naapurikuntien puoleen ja siirtyä ostopalveluun. Kysyntä kertoo, ettei Luopioisissa kannata jäädä odottamaan Rajalanniemen rinnetonttien kysynnän heräämistä, vaan suunnata katseet saman tien Vohlisaareen. Näitähän riittää. Kangasala on päässyt nauttimaan nykybuumista, mutta Pälkäne ei enää kuulu kasvavaa Tamperetta ympäröivään kerrostalovyöhykkeeseen. Kesän päättyminen tarkoittaa myös loma-ajan loppumista – ja jo pelkkä tietoisuus syksyn lähestymisestä vie aina terän viimeisestä kesälomaviikosta. Tämän kaiken kirjoitettuani ymmärrän, etten minä varsinaisesti syksyä inhoa. 24 % TILAUSHINNAT (kotimaa) Täystilaus 12 kk ........92,00 € Täystilaus 6 kk ..........49,00 € Täystilaus 3 kk ..........26,00 € Hinnat sisältävät 10 % alv. Pienet asunnot käyvät hyvin kaupaksi, koska entistä useampia asuu entistä suuremman osan elämästään yksin tai kaksin. Jippii. Hinnanlasku näkyi ensimmäisenä arvoalueilla. Kouluihin palaamiseen on (ainakin useimmilla oppilailla) vahvasti sidoksissa siirtyminen vuotta vanhempana yhtä luokka-astetta pidemmälle opinnoissa. Tontin kyselijä jatkaa helposti naapurikuntaan, jos hänelle esitellään metsiä ja peltoja, joihin joskus valmistuu kaava. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/min. Pientalot helpottavat tulemista ja lähtemistä, sillä niistä on helpompi päästä eroon kuin isoista perhetaloista. Älä huoli, kyllä kynttilän sytyttelijälle sitä pimeää aikaa riittää seuraavan kahdeksan kuukauden aikana. Julkaistu aineisto tulee osaksi sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Kesäajan lomien päättyminen merkitsee vääjäämättä myös koulujen alkamista. Niiden vetovoimaa voitaisiin kokeilla parhaillaan rakennettavalla Roholan alueella. Kangasala nauttii rakennusbuumista, mutta Pälkäne ei kuulu kasvavaa Tamperetta ympäröivään kerros talovyöhykkeeseen. Syksyn tulo tarkoittaa sitä, että kesä loppuu. Omin voimin hoidetusta rakennusvalvonnasta ei ole Pälkäneelle hyötyä, vaan haittaa. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanomalehtiin niiden omilla ilmoitus hinnoilla. 9–15) Soitto 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa kotimaassa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/min. mukaan) Päätoimittaja: Tommi Liljedahl 050 3010 291 Toimittajat: Jani Oksanen 044 7557 213 Kristiina Helminen 044 7557 252 Yritysasiakkaat: Ulla Tikka 044 3477 402 Tuottaja: Päivi Martikainen 044 7557 215 ILMOITUSHINNAT etusivu ..............1,54 €/pmm takasivu ............1,18 €/pmm ennen tekstiä ..1,07 €/pmm tekstissä ............1,07 €/pmm tekstin jälk........1,07 €/pmm kuolinilm. Kunnissa on nopeutettu prosesseja, ja jotkut markkinoivat jo vuorokaudessa hoituvia lupia. Valmis malli olisi saatavissa Luopioisista, johon nousee parhaillaan ensimmäinen ViherKostialan pientalo. JANI OKSANEN Mies, joka ei pitänyt syksystä Kirjoittaja on SydänHämeen Lehden toimittaja, joka ironista kyllä on syntynyt syyskuussa ja tilaisuuden tultua muuttaa etelän aurinkoon nopeammin kuin Jari Sillanpää sanoo ”Fuengirola”.. Sietämättömän pitkät käsittelyajat vähentävät kunnan vetovoimaa. Niin varmaan, oikeasti elokuun illat ovat pimeä ja kylmä muistutus luonnon jo alkaneesta kuolinkouristelusta lähestyvän talven johdosta. Pakanrannan tuntumassa sijaitsevan Lomakodin tontit on pian myyty, ja myös Rajalanniemen parhaat paikat varattu. Ilmestyy keskiviikkoisin. Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa shl.fi/ jakelupalaute TAI • Alma Manun varhais jakelu alueella soita 0800 9 6675 (klo 6–11). .........1,12 €/pmm Pienin ilmoituskoko 1 x 30 mm Hintoihin lisätään alv. Tommolan ja Lastenlinnan metsän tontit kiinnostavat keskeisen sijainnin ja upean ympäristön vuoksi. Vielä vuosituhannen alussa muuttoliike piti väkimäärän kasvussa, mutta tonttipula ja taloustaantuma tyrehdyttivät tulijoiden virran. Se tarkoittaa, että heidän vanhempansa joutuvat kohtaamaan jälleen ihan uudenlaisia ongelmatilanteita, jotka ovat taas pykälää hankalampia kuin ne, joita tähän mennessä oli pitänyt kovin vaikeina. Tonttikauppa vauhdittuisi ainakin vuodella, kun uusien alueiden hinnoista päätettäisiin ja myynti aloitettaisiin jo kaavaprosessin rinnalla. Muutokseen liittyy puolestaan aina (no minun tapauksessani hyvin pieni) mahdollisuus siitä, että tapahtuisi jokin muutos kohti parempaa. Syksy, minä todellakin vihaan sinua. Nykyisin harva puurtaa vuosikymmeniä samassa paikassa. Tällä hetkellä ajan henki suosii kerrostalorakentamista. Asunnosta pitää päästä myös eroon, jos työ tai muut elämänvaiheet vievät muualle. Samanlainen ilmiö on havaittavissa myös Onkkaalassa. 2 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti PÄÄKIRJOITUS Perustettu 14.9.1929 Päätoimittaja Tommi Liljedahl • tommi.liljedahl@shl.fi Vauhtia rakentamiseen P älkäneen asukasluku on viimeiset vuodet hiipunut hitaasti, koska hautajaisia järjestetään useammin kuin ristiäisiä. Tilaa ei välttämättä tarvita omalle tontille, vaan asumisessa arvostetaan helppoutta. Kunnan kannattaa myydä sieltä, missä kauppa käy. • Postin päiväjakelualueella soita 010 5844 470 klo 9–15. Kun rakentaminen lähtee liikkeelle, muutkin alueet alkavat kiinnostaa. K unnan pitäisi pystyä helpottamaan myös rakentamisprosessia. Oikeastaan taidan inhota vanhenemista ja muutosta, jotka molemmat konkretisoituvat monin tavoin aina syksyisin. Postiosoite: PL 16, 36601 PÄLKÄNE Käyntiosoite: Onkkaalantie 58 Avoinna: ma–ke klo 9–16 (to–pe sop. Kouluun palaaminen on kaikille osapuolille ankeimpia mahdollisia tuntemuksia maailmassa – hyvin lähellä varusmiespalveluksessa koettavaa viikonloppuvapaan päättymisen tunnetta. Pälkäneellä pitkään kangerrellut rakennusvalvonta hautoo lupia pahimmillaan kuukausia. Pieni talo on edullisempi hankkia ja ylläpitää. Sydän-Hämeen Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. A suminen on muuttunut työelämän vuoksi. Paikallisten rakentajien Pälkäne-mallitalo olisi kilpailukykyinen vaihtoehto talopaketeille. Näitä ovat päiväkotiin meno, esikoulun alku, varsinainen koulun aloitus, viimeisen alakouluvuoden alku, ensimmäisen yläkouluvuoden aloitus ja viimeisen yläkouluvuoden alku. Vanhenemiseen kuuluvat ihmisten syntymäpäiväjuhlat, joissa – omassa lähipiirissäni onneksi – on lähes poikkeuksetta tarjolla notkuva herkkupöytä. Kesän loppuminen merkitsee, että arjen oravanpyörä, jolta on juuri päässyt karkuun kesän aikana, hyppää silmille. Sähköpostiosoitteet: toimitus@shl.fi ilmoitukset@shl.fi tilaukset@shl.fi etunimi.sukunimi@shl.fi Kotisivu: www.shl.fi Puhelin: 010 5844 470 Tilaajapalvelu shl.fi/asiakaspalvelu tilaukset@shl.fi 010 5844 470 (ark. Niidenkin kauppa on tosin lähtenyt liikkeelle, kun ylikorkeista hintatoiveista on tingitty. EN PIDÄ SYKSYSTÄ . Alma Manu Oy, 2018 Lehden vastuu ilmoituksen virheestä, väärästä julkaisu päivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta. Kostia-areenan valmistuttua tien toisella puolella olevia Roholan meluvalleja ja katuja aletaan katsella aivan uusin silmin. Pälkäneelle suuntaavat ihmiset, jotka kaipaavat ympärilleen tilaa ja rauhaa. VANHENEMINEN ja muutos sinänsä sisältävät kuitenkin molemmat positiivisia mahdollisuuksia. Sydän-Hämeen Lehdessä valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Luopioisissa kehiteltyä pientalomallia on hyödynnetty menestyksekkäästi muun muassa Valkeakoskella. Eikä se elokuu ole sen romanttisempi tai ihanampi ajankohta räplätä niiden kynttilöiden kanssa kuin ihana loskainen marraskuu tai ihana jäätävä helmikuu. JOKU POSITIIVINEN syysihminen voi koettaa piristää. ”Mutta elokuun tummuvat illat ovat niin ihania, ja silloin on mukava luoda tunnelmaa sytyttämällä kynttilöitä”. Pälkäneen kunta vauhditti asuntojen uudistuotantoa laskemalla tonttien hintoja 40 prosentilla
Kahviossa leivotaan joka päivä suuren suosion saavuttaneita lusikkamunkkeja ja valkosuklaakakku a Vehoniemenharjuntie 92, Kangasala Puh. (03) 376 7795, www.automuseo.com Tutustu joukkorahoituskampanjaamme www.automuseo.com/ joukkorahoitus ja lähde mukaan! HUOM! AVOINNA PÄIVITTÄIN KELLO 10-19 (10.9. Viimeinen yökahvila pe 7.9. klo 23 asti säävarauksella. 24,20) 16,50 19,50 Glukosamiini Strong Orion 120 tabl Vahva glukosamiinivalmiste. Kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. 020 757 9191 • Fax. Lähtö Aapiskukolta klo 11.30, poiketaan Aitoossa Anssin kaupalla ja päädytään iltapäivällä Vehoniemen Automuseolle. Palvelemme klo 15-18 Parhaat asut syksyyn! SATA TÄYTEEN La 8.9.2018 klo 10 14 Ensiapuesityksiä Tietokilpailu (pääpalkinto Sappeen kausikortti) Kepparirata ulkona * Ongintaa lapsille Kasvomaalausta Musiikkiesityksiä tunneittain (Päivi ja Eveliina) Kukkian maaja kotitalousnaisten kahvio Luopioisten osasto SATA TÄYTEEN La 8.9.2018 klo 10 14 Ensiapuesityksiä Tietokilpailu (pääpalkinto Sappeen kausikortti) Kepparirata ulkona * Ongintaa lapsille Kasvomaalausta Musiikkiesityksiä tunneittain (Päivi ja Eveliina) Kukkian maaja kotitalousnaisten kahvio Luopioisten osasto SATA TÄYTEEN La 8.9.2018 klo 10 -14 Tervetuloa! VAPAA PÄÄSY! Jatkuvasti vaihtuva näyttely Näyttelyn yhteydessä sijaitseva kahvio palvelee viihtyisissä tiloissa. Avoinna ark. 020 757 9199. 0400 202 229 Takojantie 2, Pälkäne, www.fiina.fi Huom! To 6.9. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Fiina T:mi Annikki Westman Ma-to 10-17, pe 10-18, la 9-14. P. Keskustie 5, Pälkäne. 9-18, la 9-13 • www.palkaneenapteekki.fi 13,90 13,80 PÄLKÄNEEN APTEEKKI Minisun D 20 ug vitamiinit 200 tabl. 17,55) Avene Tolerance emulsion tai cream 50 ml Rauhoittavat, kosteuttavat ja suojaavat hoitovoiteet sopivat herkimmällekin iholle aamuin illoin, (norm. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min PÄLKÄNEEN APTEEKKI Puh. alk. Villivadelma, mansikka tai tavallinen, D-vitamiinia ympäri vuoden, (norm. Nopeaa helpotusta kuivien silmien aiheuttamiin oireisiin, (norm. 10-17). Vehoniemiajo harrasteajoneuvoja liikenteessä la 8.9. 18,83) Avainasiakastarjouksia syyskuussa: Katso muut avainasiakastarjoukset www.palkaneenapteekki.fi Systame Ultra 10 ml Voitelevat silmätipat. 23,54) Seuraa meitä myös somessa: Facebookissa: facebook.com/ sydanhameenlehti Instagramissa @sydanhameenlehti #sydis Vehjemies Twitterissä @SHLehti #Vehjemies #sydis. Sopii kalaja äyriäisallergisille sekä vegaaneille, (norm
Kuljettajalla ei ollut kypärää. Lisäksi on hyvä muistaa, että tielle astelevalla hirvellä saattaa olla vanavedessään vasoja tai aikuisia lajitovereita. Paniikkijarrutusta on syytä yrittää välttää etenkin liukkaiden ajokelien tultua. Kuljettajalle suoritettu seulonta-alkometripuhallus ja poliisiasemalla suoritettu tarkkuusalkometrikoe osoittivat törkeän rattijuopumuksen lukemia. Vakiintuneet hirvieläinten kulkupaikat ja siten hirvivaroitusmerkillä osoitetut alueet ovat erityisiä vaaranpaikkoja, mutta hirven voi kohdata yllättävässäkin paikassa. Kuva: Olli Vaara. Hirvi kulkee yleensä suoraviivaisesti tien yli, mutta peurat saattavat vielä poukkoilla takaisin tulosuuntaansakin. Tapahtunutta tutkitaan lisäksi muun muassa kolmena liikennerikkomuksena. Yhteystiedot saisivat silti olla paremmin näkyvillä, ja asiakaslähtöisyyden toivotaan yltävän otsikointiin asti – pelkän yksikön nimen sijaan otsikko voisi antaa kuvauksen sen tarjoamasta palvelusta. – Paikoin tienvarsia on raivattu auki mutta paikoin puusto tulee hyvin lähelle tienreunaa, sanoo Oiva Vierikka Kuhmalahden VPK:sta. 4 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti UUTISET Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi • sähköpostilla: toimitus@shl.fi • Puhelimitse 010 5844 470 Hirvikolarit: Kuhmalahden VPK:n Oiva Vierikka varoittelee hirvieläinten liikehdinnästä teiden tuntumassa ”Hirvi voi tulla vastaan yllättävässäkin paikassa” Huumekuski ajeli keskustassa Kortiton peruuttelija oli aineista sekaisin Mopoilija humalassa jalkakäytävällä Kuhmalahdella sattui viime viikolla hirvikolari. Keski-ikäinen mies mopoili tuhdissa humalassa Pälkäneellä tiistai-iltana 28.8. Iso uroshirvi voi painaa jopa yli neljäsataa kiloa, Vierikka arvioi. Samalla sen on määrä lisätä kuntalaisten osallistumisja vaikuttamismahdollisuuksia. Jos tielle tulee hirvi tai muu iso eläin eikä ehdi saada autoa pysähtymään, suositellaan usein häntäpuolelta kiertämistä. Aiheina ovat terveyspalvelujen lisäksi myös esimerkiksi hyvinvointi, sosiaalipalvelut ja vanhuspalvelut, sanoo terveyskeskuksen hoitotyön johtaja Elina Rissa . VPK sai torstain ja perjantain välisenä yönä hälytyksen hirvikolaripaikalle Vehkajärvellä. Kiima-aika, hirvien siirtyminen kesälaitumilta talvilaitumille ja hirvijahdin käynnistyminen saavat hirvet liikkeelle ja iltojen pimeneminen tekee eläinten havaitsemisesta aiempaa vaikeampaa. Poliisi tarkisti Myllystenpohjantiellä henkilöautoa kuljettaneen miehen ajokunnon kymmenen jälkeen illalla. Kortiton kuski puhalsi nollat, mutta huumepikatesti paljasti, että muut päihteet haittasivat ajokuntoa. Tällaisiin ajatuksiin päätyi sosiaalija terveyspalveluiden asiakasraati, joka tuoreimmassa kokouksessaan ruoti käyttökokemuksia Kangasalan tarjoamien sote-palveluiden uudistuneista nettisivuista ja terveyspalveluiden sähköisestä asioinnista. Hiekkauralla perä edellä kohti Horsmakujaa kiihdytellyt kuski herätti poliisin huomion. Poliisipartio havaitsi Onkkaalantien kevyenliikenteenväylällä ajavan mopon lähes valoitta. Tuorein kokoonpano – jonka. Esimerkiksi kaikista maksuista ja tarjottavista kuntoutuspalveluista voisi myös laatia koostesivun. – Jos tien reunassa näkee liikettä, kannattaa nostaa jalka pois kaasulta. Mies puhalsi alkometriin nolla promillea, mutta huumepikatesti näytti positiivista kannabikselle. Elokuun kokouksessa sosiaalija terveysjohtaja Marika Lanne piti raatilaisille tilannekatsauksen sosiaalija terveyspalveluista. Syksyllä 2016 käynnistyneen raadin kokoontumisten tarkoituksena on kehittää Kangasalan ja Pälkäneen alueen sosiaalija terveyspalveluiden toimintaa. puoli kymmenen maissa. Hirvikanta on jonkin verran kasvanut, ja esimerkiksi Kuhmalahdella paikallisen metsästysseuran tavoitteena on kaataa hirviä hieman enemmän kuin viime vuonna. Sitä ajoi vuonna 1970 syntynyt mies. Raati ottaa kantaa ja kokoaa parannusehdotuksia kehittämistyön pohjaksi, Rissa taustoittaa. Vierikan mukaan hirvikolarien vaara – ja VPK:n hirvikolaritehtävien määrä – kasvaa syksyn edetessä. Neuvoa antavassa roolissa – Tapaamisissa keskustellaan paitsi ennalta sovituista myös ajankohtaisista asioista, joita nousee esiin raatilaisilta itseltään. – Pitkillä jaloilla kulkeva satakiloinen vasakin voi tehdä pahaa jälkeä, jos se tulee tuulilasista sisään. Sosiaalija terveyspalveluja kehitetään kokemuksen pohjalta KANGASALA,PÄLKÄNE Kangasalan sosiaalija terveyspalvelujen nettisivujen uusi ilme on raikas ja selkeä, itsehoitosivut ovat hyvä lisä, ja sivusto on asiakaslähtöinen. Poliitikot tekevät poliittiset päätökset, me emme – me ainoastaan Asiakasraati: Mielipiteitä ja kokemuksia kerätään esimerkiksi terveyspalveluiden nettisivujen toimivuudesta ja päivystysvastaanoton kehittämisestä, raadin jäseniä haetaan seuraavan kerran ensi keväänä kehitämme toimintaa arjen kokemusten pohjalta. Häntä epäillään rattijuopumuksesta. Mopo pysäytettiin. – Raadin rooli on neuvoa antava, eikä sillä ole virallista asemaa Kangasalan tai Pälkäneen päätöksenteossa. – Jos osuu villisikaan, suteen tai karhuun, ei niiden vaarallisuuden vuoksi kannata poistua autosta ollenkaan. Rattijuopumuksesta epäilty peruuttelija toimitettiin verikokeisiin. Jos törmää hirveen tai muuhun suureen eläimeen, on Vierikan mukaan kykyjensä mukaan hätäkeskukseen soiton lisäksi autettava mahdollisia välittömään vaaratilanteeseen joutuneita ihmisiä ja varoitettava muuta liikennettä, jotta lisäonnettomuuksilta vältyttäisiin. Edellisessä kokouksessa oli esillä muun muassa päivystysja kiirevastaanoton kehittäminen. On se kuitenkin aina haastava tilanne, Vierikka sanoo. Poliisin haaviin jäi huumekuski Kangasalan keskustassa keskiviikkona. SHLJANI OKSANEN 1970-luvulla syntynyt kangasalalaismies kaasutteli perjantai-iltana kuuden aikaan Lentolassa Vällintien voimalaitoksen läheisyydessä. Kuljettaja toimitettiin Tampereen Acutaan verikokeisiin. Palkkioitta toimivassa ja neljä–viisi kertaa vuodessa kokoontuvassa asiakasraadissa on kymmenen jäsentä. Törmäyksessä pakettiauton kuljettaja loukkaantui. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hirvikolareita voi yrittää välttää ajonopeutta pudottamalla ja tarkkailemalla teiden reunustoja
Raatilaiset kehuivat hoitajien esimerkillistä tervehtimisasennetta terveysasemilla ja katsoivat, että puhelimeen voisi vastata esimerkiksi etunimellä tyyliin ”Pälkäneen terveysasema, sairaanhoitaja Elina puhelimessa”. Käytössä on neljä maksuluokkaa, joista halvin on paikallisten yhdistysten alle 18-vuotiaille tai eläkeläisille järjestämälle toiminnalle. Kokonaisen salin vuokrahinta on 10–30 euroa tunnilta. Paikkavaraukset Kangasalan jäähallilta lähtevään bussiin ehtii tehdä vielä 10. Sen jälkeen ovi on jälleen avoinna uusille käyttäjäkokemuksien jakajille. Konsernijohdon näkemyksen mukaan hallituksen kokoonpanoa on tarpeen muuttaa, koska Salo ei nauti enää konsernijohdon luottamusta hallitustyön ja sen ulkopuolisen toiminnan johdosta. Kangasalantien ja Vatialantien risteyksen kiertoliittymä valmistuu marraskuussa Pirkanmaan ELY-keskuksen ja Kangasalan kaupungin yhteisenä MAL-hankkeena. Samalla päätettiin käyttömaksuista myös muille liikuntasaleille ja esimerkiksi Haanloukkaan tekojäälle, tenniskentille sekä Luopioisten kuntosalille. Lähiruokahankkeen koordinaattorin Katja Alakerttulan mukaan paikkakunnalla ei näytä olevan Feelialle tarjontaa tällä hetkellä: juuresten viljely on liian pienimuotoista, ja kiinnostavana pidetty Pälkäneen perunatarjonta ei ollut tilaisuudessa edustettuna. Kohteessa ruoka kuumennetaan, kypsennetään ja valmistetaan tarjottavaan muotoon sekä valmistetaan lisäkkeet, salaatit sekä tarvittavat aamupalat ja muut aterian osat. syyskuuta järjestettävä Osta tilalta -päivä, jolloin järjestetään ilmainen matka tutustumaan lähiruokaan Aholaidan Lammastilalle, Nikkilän tilalle ja Marjatila Tyrnikkaan. Lähiruokahankkeen seuraava toimintaetappi on 15. syyskuuta alkaen. Kangasalantie, eli maantie 339, suljetaan Liutussa ajoneuvoliikenteeltä maanantaina 3. jäsenet lopulta arvottiin kaikkien ilmoittautuneiden joukosta – aloitti toimintansa keväällä, ja Elina Rissan mukaan raati jatkaa nykymuodossaan ensi keväälle asti. Kangasalantie poikki pari viikkoa PÄLKÄNE Pälkäneen elinvoimalautakunta on vahvistanut hinnat uuden liikuntahallin käyttövuoroille. Sululla halutaan varmistaa työn turvallisen toteuttamisen lisäksi koululaisten ja muun kevyen liikenteen turvallinen Kangasalantien ylittäminen. Aloitteessa esitetään, että Kangasala antaisi hankintayhtiölle kyseisen toimeksiannon tukemaan toisen asteen opiskelijoita. Sosiaalija terveyspalvelujen asiakasraati koolla. ELINA RISSA. Näin voisi olla mahdollista pudottaa toisen asteen opiskelijoille kertyviä kustannuksia oppikirjaja muista oppimateriaalihankinnoista, arvellaan sosialidemokraattien tekemässä valtuustoaloitteessa Kangasalla. Raadin jäseneksi voi hakea kuka tahansa sosiaalija terveyspalveluita käyttänyt asiakas. Kalleimmat hinnat ovat puolestaan ulkopaikkakuntalaisille yrityksille ja yhdistyksille, jotka järjestävät toimintaa yli 18-vuotiaille. Sen sijaan jalankulkijat ja pyöräilijät voivat sulun aikanakin käyttää normaalisti Kangasalantien vierellä kulkevia kevyen liikenteen väyliä. Moottoriliikenne ohjataan 3.–16. Muutenkin tuottajia oli liikkeellä vähänlaisesti. Näiden väliin jäävät maksuluokat pälkäneläisille yhdistyksille, jotka järjestävät toimintaa yli 18-vuotiaille sekä alle 18-vuotiaille toimintaa järjestäville ulkopaikkakuntalaisille toimijoille. Kulku tonteille järjestetään. Paikallisten tuotteiden saamista Kangasalan kouluruokaan ja ateriapalveluihin pohdittiin Kangasalan lähiruokahankkeen ja kaupungin ruokatuotetoimittajan Feelia Oy:n järjestämässä tilaisuudessa Mobiliassa. Pälkäneläisseurojen yli 18-vuotiaille järjestämän toiminnan tuntihintoja päädyttiin lopulta pudottamaan kolmella eurolla siitä, mitä vielä keväällä oli kaavailtu. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti 5 Sää Liikuntahallin vuoroille hinnat Kuntien hankintoja kilpailuttavalle Kuha Oy:lle voitaisiin antaa toimeksianto oppikirjojen ja tietokoneiden kilpailuttamiseksi, ja sen jälkeen Kangasalan kaupunki voisi osoittaa yritykset, joista tuotteet voi hankkia kilpailutettuun hintaan. KANGASALA Tampereen ja Kangasalan rajalla on käynnissä kiertoliittymän rakentaminen Kangasalantien, Vatialantien ja Liutuntien nelihaaraliittymään. Pohjoispohjanmaalainen Feelia Oy on toiminut Kangasalan ruokatuotetoimittajana vajaan vuoden. Sopimus kattaa vielä kaksi vuotta, joiden jälkeen on sopimuksessa kirjattuna vielä kahden vuoden optio. syyskuuta kulkemaan kiertoteitse Holvastintien ja Kaukajärventien kautta. SHL JANI OKSANEN Lähiruoka ei löydä lautaselle Kilpailutuksesta toivotaan tukea opiskelijoille Uimahalliyhtiön hallitus muuttuu (3,98 e/min + pvm) Palveleva meteorologi puh. Kangasalan uimahalli Oy:n hallitukseen esitetään muutosta. Kaupunginhallitus on esittänyt, että Timo Jääskeläinen korvaa Pertti Salon uimahalliyhtiön pitämässä ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Yksi lohko jommastakummasta uudesta salista maksaa halvimmillaan kolme euroa tunnilta ja kalleimmillaan kymmenen euroa tunnilta. Tienrakennustöiden vuoksi Liutussa ajetaan ensi viikosta lähtien parin viikon ajan kiertotiellä. Hankkeen kustannukset ovat vajaa miljoona euroa. Kaupungin tekemän toimintatapamuutoksen jälkeen ruoka on tuotettu yhteistyössä Feelian kanssa niin, että ruoka tulee osittain valmistettuna palvelukeittiöihin kahdesta kolmeen kertaa viikossa suorilla kuljetuksilla. Lautakunta linjasi hinnat myös salien mahdolliselle tennisja sulkapallokäytölle. 0600 1 0600 Sahalahti Kangasala Pälkäne Sahalahti Kangasala Pälkäne Sahalahti Kangasala Pälkäne Sahalahti Kangasala Pälkäne Kuhmalahti Kuhmalahti Kuhmalahti Kuhmalahti Luopioinen Luopioinen Luopioinen Luopioinen Selkeää Puolipilvistä Pilvistä Vesikuuroja Lumisadetta Ukkosta Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +21 +23 +22 +23 +22 +22 +23 +22 +19 +20 +21 +20 +19 +19 +19 +19 Aiheina ovat terveyspalvelujen lisäksi myös esimerkiksi hyvinvointi, sosiaalipalvelut ja vanhuspalvelut. Lisäksi matkalla tarjotaan lounas. Alustavat tulokset ovat kuitenkin jäämässä laihoiksi. syyskuuta mennessä. Kostia Areenan kuntosalin käyttö maksaa 100 euroa vuodessa; eläkeläiset ja opiskelijat saavat vuosikortin 80 eurolla. Parin viikon sulku koskee 400 metrin matkaa Vatialantien risteyksestä Tampereelle päin. Kiertotiejärjestelyn aikana Toosin alikulku uusitaan ja tehdään vesihuoltoon liittyviä töitä
– Kangasalan 50 000 kuution keskimääräinen vuorokausituotanto on tarkasti mitattu ja laskettu. Lupahakemus palaa Kangasalan osalta aluehallintoviraston käsittelyyn. Lisäksi tehdään muun muassa hyötyja haitta-arviointi. Korkein hallinto-oikeus ei edellytä Kangasalla uutta ympäristövaikutusten arviointia, vaikka Tavasen suunnitelmat ovatkin muuttuneet matkan varrella. Kangasalla KeisarinharjuVehoniemenharjun alueella lupakäsittelyä voidaan jatkaa, mikäli vedenhankintayhtiö niin haluaa. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu tarkoittaa sitä, että Pälkäneelle suunniteltu 20 000 kuution osuus putoaa pois, jos yhtiö ei hae poikkeuslupaa tai muuta suunnitelmiaan. Pälkäneen osuuden putoaminen hankkeesta ei pienentäisi rakentamiskustannuksia saamatta jäävän vesimäärän suhteessa. Yhtiö valitti hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että lupamääräyksillä voitaisiin varmistaa, etteivät Natura-alueet vaarannu. Mikäli Tavase ei vetäydy koko hankkeesta, lupahakemuksen käsittely jatkuu aluehallintovirastossa Kangasalan osalta. – Kangasalan 50 000 kuution keskimääräinen vuorokausituotanto on tarkasti mitattu ja laskettu. Jokela ei osaa vielä sanoa, lähteekö Tavase hakemaan poikkeuslupaa vai jatkuuko hanke vain Kangasalla. Korkein hallinto-oikeus toteaa ratkaisussaan, että laitoksen toteuttaminen Pälkäneelle edellyttäisi valtioneuvoston poikkeuslupaa tai suunnitelmien muuttamista. 6 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti UUTISET Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi • sähköpostilla: toimitus@shl.fi • Puhelimitse 010 5844 470 PÄLKÄNE, KANGASALA Tavase Oy ei voi rakentaa Pälkäneen Syrjänharjuun tekopohjavesilaitosta, koska se uhkaisi vieressä olevaa Keiniänrannan Natura-suojeltua tervalepikkoa. Jokela sanoo, että Natura-ratkaisu oli vaikeammin ennakoitavissa, koska lainsäädäntö ja sen tulkinnat ovat muuttuneet reilut parikymmentä vuotta vireillä olleen hankkeen aikana. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan Tavasen on ilmoitettava aluehallintovirastolle, haluaako se jatkaa hakemuksen käsittelyä Kangasalan osalta. Tekopohjavesilaitoksen lupahakemus jätettiin 15 vuotta sitten.. Korkein hallinto-oikeus toteaa ratkaisussaan, ettei Kangasalla tarvitse tehdä uutta ympäristövaikutusten arviointia, vaikka suunnitelmat ovat hankkeen aikana muuttuneet. Korkeimman hallinto-oikeuden torstaina antama ratkaisu pakottaa vedenhankintayhtiön pohtimaan, kannattaako tekopohjavesihanketta jatkaa. Vedenhankintayhtiön osakaskunnat ovat varanneet suunnitellusta laitoksesta 66 150 kuutiota vuorokaudessa. Tavasen suunnitelmissa oli rakentaa kaksi tuotantoaluetta Kangasalle ja yksi Pälkäneelle. – Aluehallintoviraston ja oikeuksien ratkaisuissa ei ole vielä otettu kantaa esimerkiksi maanomistajien korvauksiin, joista olemme tehneet esityksen lupahakemuksessa. KHO keskittyi Natura-alueille mahdollisesti aiheutuviin vaikutuksiin, joiden vuoksi aluehallinto kolme vuotta sitten hylkäsi Tavasen lupahakemuksen. Uimaranta Ampumarata Motocrossrata Kappeli Linnansuo Orisniitty Kesäniitty Pihkonvainio Heinäsenmurto Haapaladonvainio Lautaa Männistö Isokangas Vähäkangas Lautaankorpi Koriseva Telakorpi Pihkonsuo Pahakorpi Lamminsuo Luoto Hakki Juurakko Etusaari Rydönkari Kivisaari Kanasaari Vähäsaari Onkimätäs Leppäkari Revässaari Pikkusaari Mäntysaari Kissasaari Vassaa eli Varissaari Riikinkari Pitkäsaari Verkkosaari Pirttisaari Paljassaari Muurahainen Matinkallio Selkäsaaret Niemisaaret Mustasaaret Keiniänkari Iso-Varpunen Hahlankallio Verkkosaaret Myyränmättäät Mustalaiskari Lankiansaaret Pieni-Varpunen Iso Selkäsaari Pikku-Lättönen Vähä Selkäsaari Mustanmetsänsaari Isosaari Lättönen Vähäsaari Ihonsaari Hykönsalo Kivisaari Korkehinen Kinnasaari Korte oja Kur jen oja Uhkainlampi Vähä Linnajärvi Raikunjärvi ± Tavase Oy Vehoniemen Isokankaan harjualueen tekopohjavesilaitos 16WWE0815.001 Yleiskartta 15.6.2012 vedenottamo ! H imeytysalue kaivoalue 500 1 000 1 500 m (c) Karttakone/Maanmittauslaitos 2012 raakavesipumppaamo ! ( imeytysaluevaraus siirtopumppaamo " ) tekopohjaveden siirtolinja tekopohjaveden painelinja raakaveden painelinja raakaveden painelinja (varaus) vesijohto raakavesipumppaamolle siirtopumppaamon ylivuotolinja hankkeen siirtolinjan rajapinta %%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%% tilapäinen putkilinja raakaveden ottopiste / Petri Jokela: Tekopohjavesilaitoksen rakentaminen Pälkäneelle edellyttäisi valtioneuvoston poikkeuslupaa tai suunnitelmien muuttamista Tavasen hallitus ratkaisee, miten tekopohjavesihankkeessa edetään Tavasen tarkoituksena oli rakentaa 70 000 kuutiota vuorokaudessa tuottava tekopohjavesilaitos Pälkäneen ja Kangasalan harjuihin. Mikäli Tavase Pälkäneen osuus jää rakentamatta, vastaavan vesimäärän tuottaminen tuskin onnistuu Kangasalla. Ilmeisesti aluehallintovirasto kysyy luvanhakijalta, miten asiassa jatketaan. Pälkäneen osuus törmäsi Naturaan: Syrjänharjuun imeytettävä vesi vaarantaisi Keiniänrannan tervalepikon. – Ympäristövaikutusten arvioinnin jälkeen tehdyillä muutoksilla on pienennetty ympäristövaikutuksia, Jokela korostaa. Jokela muistuttaa kuitenkin, että Valkeakoski on eronnut yhtiöstä. Urh. Vesilaskusta vedenhankinnan osuus on kuitenkin pieni, joten sillä ei olisi suurta merkitystä kuntalaisille. Kuva KHO:n kesäkuisesta katselmuksesta. Kustannukset kasvavat Petri Jokela aikoo perehtyä rauhassa Korkeimman hallintooikeuden ratkaisuun, ennen kuin muodostaa omaa kantaa siihen, miten hankkeessa kannattaisi edetä. – Luonnonsuojelulain tulkinta on ollut isoin asia ja vaikein kysymys. Toimitusjohtaja Petri Jokela sanoo, ettei Tavase voi kasvattaa Kangasalan tuotantoalueiden kapasiteettia. Pälkäneellä oli tarkoitus valmistaa noin kolmasosa tarvittavasta vedestä ja sen kautta rakentaa putket Valkeakosken läpi Akaaseen. Pälkäneellä tästä oli tarkoitus tuottaa 20 000 kuutiota. – Menettelytapa ei ole kenellekään kovin selvä. Tavasen tarkoituksena oli rakentaa laitos, joka tuottaa tekopohjavettä keskimäärin 70 000 kuutiota vuorokaudessa. %%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%% %%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%% %%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%% ! H ! H ! H ! ( " ) / / 30 Raikun vedenottamo Kinnalan vedenottamo KA2 IA4.1 IA1.1 KA1 IA2.1 IA4.2 KA3.2 IA2.2 IA1.2 KA3.1 IA2.3 KA3.3 IA2.4 IA4.5 IA4.4 KA3.4 IA4.3 IA4.1 PÄLKÄNE Kirpu Ihari Huhti Raikku Varala Tausti Epaala Hykkölä Seitsye Mälkilä Kaivanto Myttäälä Onkkaala Heponiemi Apajapohja Saarikylät Kankaanmaa Uusi-Mälkilä Syrjänalusta Vehoniemenkylä Rissa Linna Epilä Kärki Suppa Kotka Linna Keljo Mänty Sokka Kukko Matila Ketola Mäkelä Tuhola Ilmola Sipilä Uotila Alapää Rekola Uotila Eerola Sikala Hiissa Rekola Lemola Pilkas Mäkelä Sipilä Uotila Pajula Kivelä Kämppi Perkiö Kallio Aatila Hemilä Perälä Askola Rohola Sipilä Eerola Takala Ellola Moisio Mattila Kottila Virtala Anttila Mertola Tiitola Hallila Vallila Peltola Laurila Latosuo Metsola Rintala Lehtola Laurila Naapila Mattila Parvela Palanne Pinnala Seppälä Mattila Lintula Aronpää Laurila Paavola Mattila Jussila Tapiola Laurila Peltola Koivula Ainiala Kulmala Pietilä Kuusela Tuomikko Niittylä Jaakkola Tuomaala Kotimäki Huikkola Tuomaala Karumäki Hepokari Heinonen Heikkilä Jahkonen Hietikko Savimäki Kotimäki Kaukonen Jaakkola Heikkilä Taattula Niittylä Raatikka Väipiälä Mäkimies Tuomaala Ajakainen Riihimäki Niinisalo Salmensuu Riihimäki Kivipelto Tuulensuu Sillansuu Koivumäki Salinmäki Niittymaa Teerimäki Välipelto Tervamäki Mällinoja Kuparinen Ahtiainen Koivuranta Koivulinna Raikunahde Yli-Melkas Koivulehto Korvenhaka Höltänmäki Korpilähde Linnajärvi Välikangas Putkilahti Kaunistola Katajamäki Koivuniemi Mäntytöyry Salmenranta Metsäpirtti Ali-Mustala Kirstinmäki Iso-Seppälä Mäki-Tiitola Kylä-Laurila Kylä-Siurola Perä-Siurola Mäki-Laurila Kaski-Sipilä Pelto-Seppälä Niitty-Ainiala Kangas-Seppälä Anttila-Perttula B Kota Museo Koulu Koulu Koulu S.talo Kirkko Automuseo Leir.alue Vesitorni Vedenottamo Leirikeskus Rauniokirkko Palvelukeskus Hämeen tutkimusasema Leirikeskus Urh. Luonnonsuojeluarvot on nyt saatu käsiteltyä. Sen varaama vesimäärä on 8250 kuutiota. Katselmus pidettiin kesällä Korkein hallinto-oikeus tutustui Pälkäneelle ja Kangasalle suunniteltuihin tuotantoalueisiin kesäkuun puolivälissä järjestetyssä katselmuksessa. Tavase: Tekopohjavesilaitos vaarantaisi Keiniänrannan tervalepikon Natura-arvoja Syrjänharju säästyy tekopohjavesilaitokselta Korkein hallinto-oikeus tutustui kesäkuisessa katselmuksessa Pälkäneen ja Kangasalan harjuihin, joihin Tavase suunnittelee tekopohjavesilaitosta. Vedenhankinnan osalta on vakiintunut käytäntö ja vähemmän ongelmakohtia. Tekopohjavesilaitosta Pälkäneelle suunnittelevan Tavase Oy:n hallitus kokoontuu pikapuolin pohtimaan, miten hanke jatkuu Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun jälkeen. Nämä ovat kuitenkin enemmän teknisiä kysymyksiä ja helpommin ratkaistavissa kuin luonnonsuojelulain mukainen Naturatulkinta. Siitä on myös vähän ennakkopäätöksiä. Luonnonsuojelulain mukaan lupaa ei voida myöntää, jos on epävarmuutta siitä, aiheuttako hanke vaikutuksia Naturaarvoille, toimitusjohtaja Petri Jokela sanoo. – Tavasen kannalta hyvä asia on se, että Kangasalan puolella Korkein hallinto-oikeus ei näe tekopohjavesilaitoksen vaarantavan Natura-arvoja. Pälkäne on puolustanut etujaan tekopohjavesihanketta vastaan juristin ja pohjavesiasiantuntijoiden avulla. – Suuri osa investoinneista on pakko tehdä riippumatta siitä, kuinka iso tuotantomäärä on. Nyt käsittely jatkuu vesilain mukaisesti. Pälkäneellä yhtiön pitäisi muuttaa suunnitelmiaan tai hankkia poikkeuslupa, jotta luonnonsuojelulaki ei estäisi hankkeen toteuttamista. Hallitus käsittelee asiaa ja käy läpi, mitä teemme. Risto Reijonen (keskellä) ja Ari Nieminen esittelivät kesäkuisessa katselmuksessa KHO:lle hankkeen ongelmakohtia. – Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Pälkäneen Keiniänrannan Natura-vaikutusten arviossa on epävarmuutta
Tavasen lupa päätyi korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyyn Pälkäneen ja Kangasalan luonnonsuojelujärjestöjen, Pälkäneen kunnan sekä maanomistajien valituksen vuoksi. 15 vuoden aikana on muuttunut myös käsitys parhaasta imeytystekniikasta. Tavase tuli Pälkäneen osalta päätökseen Jorma Mäntylä: Kangasala voi halutessaan torpata koko Tavase-turhakkeen Onnittelut Pälkäneelle Kangasalan luonnonsuojeluyhdistystä johtava Jorma Mäntylä KHO:n Tavase-katselmuksessa kesäkuussa.. Asiaan tosissaan paneutunut Marita Jalkanen ja muut asiantuntijat tekivät selväksi, miten herkkä Keiniänrannan tervalepikko on sinne harjusta purkautuvien vesien muutoksille. Nimeä ei ole lyhennetty Tase Oy:ksi, vaikka Valkeakoski on eronnut yhtiöstä. Polttopisteeseen nousee Punamultalukko. Ratkaisun jälkeen 70 000 kuution laitos kutistui 50 000 kuution tynkähankkeeksi. Pälkäne katsoo Tavasen tekopohjavesilaitoksen lupahakemuskäsittelyn tulleen kunnan osalta päätökseen. Tällaista käyttöä varten reilun 20 vuoden taistelua tuskin käytiin. SEKÄ HANKE että ympäristö ovat muuttuneet 15-vuotisen lupaprosessin aikana. Siirtolinjojen rakentaminen on osakaskuntien vastuulla, ja nekin tulevat törmäämään Natura-alueisiin ja viitasammakoihin. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Kangasalan puolella vesitehtailu ja suojelutavoitteet voidaan sovittaa yhteen. Vuosien 2009–2010 merkkiainekokeet osoittivat, että Syrjänharjun maaja kallioperä on monimuotoisempi ja sirpaleisempi kuin aiemmin oli uskottu. Pälkäneellä piti tuottaa vettä keskimäärin 20 000 kuutiota vuorokaudessa. Kuntien omistama vedenhankintayhtiö on päivittänyt, täydentänyt ja muuttanut suunnitelmiaan moneen kertaan. Viiden tuomarin ja kahden asiantuntijajäsenen vahvistettu kokoonpano tutustui olosuhteisiin ja suunnitelmiin paikan päällä. KORKEIN HALLINTO-OIKEUS paneutui tekopohjavesihankkeeseen asian vaatimalla vakavuudella. MIKÄLI OMISTAJAKUNNAT eivät vihdoin puhalla peliä poikki, ikuisuushankkeeksi muuttunut Tavase-taisto jatkuu Kangasalla. Korkeimman hallinto-oikeuden näkemys luontovaikutuksista on kuitenkin erilainen kuin aluehallintoviraston. Se hieman ihmetyttää, miten tekopohjavesihanke saa vaarantaa Kangasalan Naturaalueet, vaikka Pälkäneellä se ei ole mahdollista, Kangasalan luonto ry:n puheenjohtaja Jorma Mäntylä sanoo. TAVASEN NIMI on lyhenne Tampereen-Valkeakosken seudun tekopohjavesihankkeesta. Kangasalla pitäisi tuottaa merkittävästi suunniteltua enemmän vettä, kun kolmasosa laitoksesta putoaa pois. – Onnittelut Pälkäneelle, joka pääsee eroon Tavasesta. Siksi pohjavesialueen luokitusta voidaan laskea, eikä kuntakeskusta tarvitse ottaa vesitehtaan suoja-alueeksi. Natura-vaikutukset voidaan hyväksyä, kun tarkastellaan 25 hehtaarin Punamultalukkoa, eikä 0,24 hehtaarin suppasuota. Tavase uskoo, että se saa imeytetyn veden kulkemaan lukon ali ja ohi. Ympäristöväki ja maanomistajat pelkäävät myös, että Punamultalukko muuttuu järveksi, sillä jo pienillä vesimäärillä tehdyt imeytyskokeet nostivat suppasuon vedenpintaa. KHO katsoi, ettei tekopohjavesilaitosta voi rakentaa Pälkäneen Syrjänharjuun, koska se vaarantaisi tervalepikon Natura-arvoja. Jo imeytyskokeiden pienillä vesimäärillä havaittiin, että lepikkoon purkautuvat vesimäärät pienenevät. Yhtiöllä on edessään lisätutkimuksia, joilla se pyrkii todistamaan, että laitos saadaan toimimaan. Kunta on vastustanut tekopohjavesihanketta, koska se voisi tuoda haittoja ja rajoituksia kuntakeskukseen ja tukkia sen kasvusuuntia. Tavase-lupaprosessi on Kangasalan osalta edelleen lähes lähtöruudussa. Pälkäneellä Tavase-taistelu lienee ohi, ja kunnassa voitaisiin alkaa pohtia, mitä Syrjänharjulla tehdään. Ratkaisu kirjoitettiin niin selkeäksi, että siihen voi nojata, jos Tavase vie tynkähanketta eteenpäin ja lupapäätös palaa aikanaan KHO:n käsittelyyn. Lisäksi Tavase haluaa kaivaa noin 8300 neliömetrin altaan Vehoniemenharjun vanhaan soramonttuun. Tähän mennessä on käsitelty vasta Natura-vaikutukset, joiden vuoksi aluehallintovirasto lupahakemuksen hylkäsi. Lupa-asia ei palannut heti aluehallintovirastoon, koska Pälkäneen kunta, luonnonsuojelujärjestöt ja maanomistajat valittivat korkeimpaan hallinto-oikeuteen. KANGASALAN suojellut harjut ja Punamultalukon omistava metsähallitus katsoo, että Tavase uhkaa Natura-alueita, vaikka teiden alle jäävä pintaala pienentynyt, kun imeytyskenttiä on suunnitelmissa siirrelty alueen ulkopuolelle. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti 7 TAVASE-TEKOPOHJAVESIHANKE palaa 15 vuoden lupaprosessin jälkeen lähtöruutuun lähes kolmanneksella karsittuna. Kunnan torstaisessa tiedotteessa todetaan, että Korkein hallinto-oikeus oli Keiniänrannan Natura-alueen osalta samaa mieltä kuin lupahakemuksen hylännyt aluehallintovirasto. Tavase on ripotellut kaivojaan entistä lähemmäs kasvavaa keskustaa. Lisäksi veden on oltava laadultaan ja lämpötilaltaan pohjaveden kaltaista. Imeytysalueet ja kaivot ripoteltiin pitkin harjua. Kangasalan kaupunginvaltuustossa istuva Mäntylä sanoo, että Kangasalan painoarvo hankkeessa nousee entisestään. Laajamittaiseen rakentamiseen harju tuskin päätyy. Valittajat ovat vaatineet kaikkea kertynyttä tutkimusaineistoa itselleen, mutta Tavasea ei ole velvoitettu luovuttamaan tuloksia tässä vaiheessa, koska ne eivät koske Natura-vaikutuksia. Ainutlaatuinen luontokohde ei kaatanut Tavasea, koska supan pohjalla olevaa suota ei merkitty tietolomakkeeseen, kun aluetta ehdotettiin Natura-alueeksi. Vedenhankintayhtiö jätti lupahakemuksensa nykyisin aluehallintovirastona tunnetulle lupaviranomaiselle vuonna 2003. Sen sijaan Pälkäneen Keiniänranta tekee Syrjänharjusta mahdottoman paikan tekopohjavesilaitokselle. Se tuottaisi noin 20 000 vesikuutiota vuorokaudessa. Lopullisesti Keiniänrannan mahdottomuus kävi selväksi Korkeimman hallinto-oikeuden kesäkuisen katselmuksen yhteydessä. Aluehallintovirasto ei ryhtynyt reilun kolmen vuoden takaisessa ratkaisussaan pohtimaan vesilain mukaisia lupaehtoja, koska se katsoi, että hanke on luonnonsuojelulain mukaan mahdoton, koska se vaarantaa Natura-alueet. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu kuvaa sitä, että olosuhteiden mahdottomuus kirkastui loppumetreillä. Saman kysymyksen Mäntylä esittäisi myös ankaralla säästökuurilla olevalle Tampereen kaupungille. Valkeakosken eron vuoksi maksajia on vähemmän ja KHO:n ratkaisun jälkeen maksettavaa enemmän. Veden määrässä ja laadussa – etenkään lämpötilassa – ei saa tapahtua muutoksia. Yhtälö on mahdoton, kun yhtiö suunnittelee imeyttävänsä lepikon tuntumaan 20 000 kuutiota lämmintä järvivettä. Silloin hanketta tarkastellaan lähinnä vesilain perusteella. Paljonko Kangasala haluaa vielä polttaa rahaa hankkeeseen, jota se ei itse tarvitse. Tuotettavan vesikuution hinta kasvaa, kun lähes kolmannes laitoksesta jää rakentamatta Pälkäneelle. TOMMI LILJEDAHL Tavase palasi tynkänä alkuruutuun Reunamerkintä Pälkäneellä on aika pohtia, mitä Syrjänharjulla tehdään. Tavase valitti hallinto-oikeuteen, joka uskoi, että Natura-haitat voidaan välttää, kun laaditaan riittävän tiukat lupaehdot. Maanomistajien kanssa on viritelty keskustelua alueen virkistyskäytöstä. Yhteensä 222 hehtaarin harjumetsistä jää Tavasen alle sen verran pieni osuus, ettei hanke törmännyt Kangasalan puolella Naturavaikutuksiin. Tavasen pitäisi pystyä säätämään muutaman sadan kuution tarkkuudella, paljonko harjusta purkautuu vettä tervalepikkoon. Hankkeen alkumetreillä uskottiin sadetukseen. Pälkäneellä tämä on pahentanut yhteentörmäystä. Kangasalan harjuissa aiotaan tuottaa kaivotai sadetusimeytyksellä 30 000 kuutiota tekopohjavettä vuorokaudessa. KHO ei viritelmien toimivuuteen uskonut. Sadetusimeytykseen on tarkoitus turvautua lähinnä silloin, kun piilevä aiheuttaa ongelmia kaivoissa, joiden kautta järvivesi lasketaan suoraan pohjavesikerrokseen. – Ihmetyttää, miten yhtiö aikoo laitoksen siellä toteuttaa, sillä edessä on valtavasti teknisiä ongelmia. Lupaviranomainen tai oikeudet eivät ole ottaneet kantaa luvan myöntämisen edellytyksiin. – Kaupunki voi halutessaan torpata koko turhakkeen. Aluehallintovirasto ratkaisee, ovatko yhtiön suunnitelmat uskottavia ja toimivia. Hallitusedustajat ajavat yhtiössä yhtiön etua, kunnes omistajat toisin ilmoittavat. Nyt ampumaradan taakse on raivattu lentokentän kokoinen aukko, jossa aiotaan ryhtyä soranottoon. Nyt sen määrä pyritään saamaan pieneksi, koska harjuun lirutettava vesi saa rinteet valumaan ja harjun tukkeutumaan. PÄLKÄNEELLÄ ymmärrettiin jo varhain, että Tavase tulee törmäämään Naturaan. Kangasalan ja Tavasen muiden omistajien on aika kutsua Tavasen hallitusedustajat evästettäväksi tai vaihdettavaksi. "Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei esitetyn selvityksen perusteella ei ollut poissuljettua, ettei hanke heikentäisi merkittävästi alueen luonnonarvoja", kunta toteaa. TAVASE ON muuttanut suunnitelmiaan saadakseen virtausmallinsa toimimaan sekä pienentääkseen Naturaalueille aiheutuvia haittoja. Kun hankalin Natura-kysymys on ratkaistu, lupaviranomaisen on otettava kantaa kaikkiin muihin Tavase-huomautuksiin ja muistutuksiin. Yhtiö yritti sovittaa tutkimustulokset malleihinsa. Kangasalan harjuissa ei voida tuottaa kaikkea osakaskunnissa tarvittavaa vettä. Korkeimman hallinto-oikeuden viime viikolla antama ratkaisu palauttaa hakemuksen Kangasalan tuotantoalueiden osalta aluehallintoviraston käsittelyyn. ELY-keskuksessa tulisi kaivaa pöydälle Pälkäneelle esitetyt pohjavesialueiden laajennukset. Päätös kasvattaa kustannuksia merkittävästi, sillä tarvittaviin lisätutkimuksiin tulee palamaan miljoonia. Siksi Tavase kehitteli Keiniänrannan tuntumaan ylija suojaimeytyksiä. Tavase-ratkaisun jälkeen harjun pohjavesille ei ole käyttöä. Myös Punamultalukkoa ympäröivä Vehoniemenharju kuuluu Naturaan. Vesi karkaili aivan eri suuntaan kuin yhtiö malleissaan laski, ja merkkiaineesta saatiin talteen vain 4–5 prosenttia. Noin 25 vuoden ajan tutkittu Syrjänharju osoittautui kuitenkin mahdottomaksi paikaksi vesitehtailulle, koska harjun juurella on herkkä Keiniänrannan tervalepikko. Siitä huolimatta lupaviranomainen ei myöntänyt hankkeelle lupaa. Luoviin ratkaisuihin kuului muun muassa veden virtaaminen ylämäkeen sekä suojaimeytys, jolla pyrittäisiin varmistamaan, ettei Keiniänrannan tervalepikko pääse kuivumaan
Valokuitu nostaa asuntosi arvoa ja kohottaa sen kiinnostavuutta asuntomarkkinoilla. Hanki liittymä nyt! Lue lisää: palkaneenvalokuitu.fi VALOKUITULIITTYMÄ 1 500 € (Alv %) Liittymä on siirtoja palautuskelpoinen. Hyvissä ajoin tehty valokuitusopimus helpottaa maakaapeloinnin suunnittelua. Vuoden 2018 rakennusohjelma etenee nopeasti. Toimintavarma yhteys takaa rajattoman palvelutarjonnan: turvaja etävalvontapalvelut, hoivapalvelut, videoasioinnin ja viihdepalvelut sekä etäopiskelun ja -työn. Luotettava yhteys kestää sään vaihtelut ja toimii etäisyyksistä riippumatta. ETÄÄLTÄ LÄSNÄ Palvelut digitalisoituvat. alv 24 %) JOUSTAVA MAKSUTAPA Liittymämaksun voi maksaa korottomasti kahdessa (250 € + 1 250 €) tai kolmessa (250 € + 500 € + 750 €) erässä. TEE FIKSU VALOKUITUPÄÄTÖS Nyt on oikea hetki liittymäsopimukselle. 8 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti YHTEISTYÖSSÄ PÄLKÄNE JA ELENIA Elenia on mukana rakentamassa säävarmaa sähköverkkoa. Se on uuden sukupolven ratkaisu, joka on tehty kestämään vuosikymmeniä. Niemi 050 558 8957 Esa Hirvojärvi 040 560 6681 Muut alueet Pälkäneellä Harri Pinola 040 152 5656 Pälkäneen Valokuitu Oy Antti Tirronen 050 434 7858 Pälkäneen Valokuitu Oy Onkkaalantie 102 36600 Pälkäne Valokuitu on panostus tulevaisuuden hyvinvointiin. TULEVAISUUDEN YHTEYS Kuitu on aina yhtä nopea. KUUKAUSIMAKSU 24 €/kk (Sis. Vuoden (12kk) maksuajalla kokonaishinta on 1 592,65 €. 1 2 3. KODIN PERUSINFRA Laadukkaat tietoliikenneyhteydet ovat kiinteistöissä perusedellytys. Valokuitu on viisas päätös – sinulle ja kodillesi. MIKSI VALOKUITU. LISÄTIEDOT JA PALVELUTILAUKSET Aitoo, Luopioinen ja Rautajärvi Sähköpalvelu Seise Sami 040 910 0022 Tmi Adventero Tero Ahlqvist 050 557 2267 Kolari-Special Sari Päätalo 040 734 6010 Pohjalahti, Luikala, Salmentaka ja Sappee Mikko T
040 838 8816 autoasi.fi Motormaster JP Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. Pitopalvelut Metsäja puupalvelut • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut Ilomäen Puukauppa Ky 0400 413 331 Hämeen LähiAutoPalvelu Liikkuva Auto/Konekorjaamo www.hameenlahiautopalvelu.fi • 050 326 6556 Autot, pienkoneet, maatalouskoneet, perävaunut, yms.. 03 3773 177 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Raija Savolainen Kangasalantie 1067, Kangasala Hämeenkatu 5 A, Tampere p. 24/7 Riittää kun soitat, me teemme loput autoasi.fi Motormaster JP Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. (03) 379 0008 • www.kangasalanautokatsastus.fi Kotimainen, yksityinen ja edullinen katsastusasema Kangasalan Lentolassa. Paikallista palvelua Lentolassa! MAANANTAI-PERJANTAI 9-17 KANGASALAN AUTOKATSASTUS NOPEASTI JA EDULLISESTI Sälekaihtimet 5 vuoden takuu! KAIHDINPALVELU TIMO KÄENNIEMI Puh. (03) 379 2940 • www.tv-hugg.com ERIKOISHAMMASTEKNIKKO MK Ingalsuo Ay p. KANGASALANTIE 921, KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ • www.fixus.fi Merkillisen hyvää varaosapalvelua Merkillisen hyvää rengaspalvelua Merkillisen hyvää huoltoja korjaamopalvelua KANGASALAN (03) 377 1140 PALVELEMME arkisin 8-18 lauantaina 9-14 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 (03) 379 0333 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 lauantaina 9-14 (03) 377 3177 Rengasasennus ja myynti Merkillisen reilu. 050 500 4880 ABLOY VALTUUTETTU Lempäälä. Puh. Lentolan teollisuusalueella, Lentolantie 12, 36220 Kangasala Puh. Kiinteistövälitys Turvapalvelut www.aleksinlkv.net Markus Huttunen Kiinteistönvälittäjä, LKV Julkinen kaupanvahvistaj a p. 0400-622648 • MARKIISIT • SÄLEJA RULLAKAIHTIMET Tilaa ilmainen esittely HEIKKILÄ LAURILA Itse valmistetut ruoat ja leivonnaiset kaikkiin tilaisuuksiin Pälkäneen pitopalvelu Leena: 040 833 5064 heila.catering@gmail.com Eerika: 040 704 7049 p. 0400-566 937 Av. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti . 03 22 33 323, 040 777 6606 Eläinpalvelut ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI VASTAANOTTO PÄLKÄNEELLÄ, os. 8-18, la 9-14, p. 03 379 0333 KANGASALAN (03) 377 1140 PALVELEMME arkisin 8-18 lauantaina 9-14 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 (03) 379 0333 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 lauantaina 9-14 (03) 377 3177 Rengasasennus ja myynti Merkillisen reilu. 0400-404 425 TV-DIGIHUOL TO • TV:t + digiboxit • Audio + videolaitteet • Antenniasennukset + tarvikkeet Ellintie 6, Kangasala P. KANGASALANTIE 921, KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ • www.fixus.fi Merkillisen hyvää varaosapalvelua Merkillisen hyvää rengaspalvelua Merkillisen hyvää huoltoja korjaamopalvelua avoinna ark. 8-17, la 9-14, p. Autoasi Pälkäne Avoinna ma-pe klo 8-17 la sop. Ota yhteyttä 044 347 7402 | ilmoitukset@shl.fi Alan ammattilaiset Autotarvikkeet Autotarvikkeet Metsäja puupalvelut Hammasteknikot Elektroniikkahuollot Autohuollot Raskaskonehuollot Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit Bosch vikadiagnoosi Meiltä Webasto ja Eberspächer lämmittimet/ huolto Pesupalvelut! s s s s s s s Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Merkillisen hyvät osatja huollot! fixuskangasala.fi avoinna ark. aina onnistuu, kun soitat! Turkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. 03 377 1140 KANGASALAN (03) 377 1140 PALVELEMME arkisin 8-18 lauantaina 9-14 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 (03) 379 0333 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 lauantaina 9-14 (03) 377 3177 Rengasasennus ja myynti Merkillisen reilu. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi -myös lauantaisinLAURILAN BETONI FI Kiviainekset Katsastukset Kaihvinpalvelut Korjaamme henkilöja pakettiautot! (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Autoja vaihteistokorjaamo • vikadiagnostiikka • autosähkötyöt • varaosat • määräaikaishuollot • katsastuskorjaukset • ilmastointihuollot • jakohihnan vaihdot Määräaikaiskatsastukset aikaa varaamatta henkilöja pakettiautoille. 044 304 0414 Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala mingalsuo@yahoo.com, www.mkingalsuo.fi kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset www.puujapihapalvelutikka.fi Soita ja varaa ilmainen katselmus! 044-300 61 99 • Vaativat puunkaadot, myös kiipeillen tai nostokoneilla • Puiden ja pensaiden hoitoleikkaukset • Risujen poisvienti • Klapitus ja kantojyrsintä • Pihojen hoito Ulla Tikka 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi Olemalla mukana SydänHämeen Lehden Alan ammattilaisissa takaat yrityksesi jatkuvan näkyvyyden paikallisten asiakkaiden silmissä. 040 838 8816 Palvelemme a-pe klo 8-17 Autoasi-korjaamoyrittäjä on sanojensa mittainen. KANGASALANTIE 921, KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ • www.fixus.fi Merkillisen hyvää varaosapalvelua Merkillisen hyvää rengaspalvelua Merkillisen hyvää huoltoja korjaamopalvelua KANGASALAN (03) 377 1140 PALVELEMME arkisin 8-18 lauantaina 9-14 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 (03) 379 0333 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 lauantaina 9-14 (03) 377 3177 Rengasasennus ja myynti Merkillisen reilu. 8-17, p. mukaan PARHAAT BETONIT . ma-pe 8-20, muuten sopimuksen mukaan. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Sydän-Hämeen Lehti Haluatko ilmoittaa Palvelun paikoissa. Hei! Sinun mainospaikkasi. 040 838 8816 autoasi.fi Motormaster JP Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. 040 838 8816 autoasi.fi Motormaster JP Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. Kankaanmaantie 1 A. KANGASALANTIE 921, KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ • www.fixus.fi Merkillisen hyvää varaosapalvelua Merkillisen hyvää rengaspalvelua Merkillisen hyvää huoltoja korjaamopalvelua avoinna ark
MATTI PULKKINEN. Kun mukavuusrajat rikkoutuvat, ihmiset reagoivat tavalla tai toisella. 10 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti M TAMPERE3:N ympärillä on myrskynnyt korkeakouluyhteistyön syntyhetkestä lähtien. Wallsia kiehtoo ainutkertaisen korkeakouluyhteisön rakentaminen, jossa talouden, tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimus lyövät kättä toisilleen. Kaikilla kolmella perinteikkäällä toimijalla: Tampereen yliopistolla, Tampereen teknillisellä korkeakoululla ja Tampereen ammattikorkeakoululla on juureva oma historiansa ja hyvin hioutunut toimintakulttuurinsa. Saan tulla puhtaaseen pöytään ja aloittaa kolmen korkeakouluyhteisön kanssa ainutkertaisen prosessin, jossa tehdään niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin uraauurtavaa työtä. Kansainvälisesti houkuttavaksi Tosiasia on, etteivät Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen korkeakoulu loista kansainvälisellä korkeakoulutaivaalla. Onnistumiset ruokkivat itse itseään. Ne ovat kotimaassa houkuttavia opiskelupaikkoja, mutta ne voivat olla merkittävästi nykyistä kiinnostavimpia, Mari Walls sanoo. Luonnonvarakeskuksen uusille jaloilleen nostanut Walls tietää, että tuleva Tampereen yliopisto hioo särmänsä kuntoon ripeästi vuosien 2019 ja 2020 aikana. Uuden omaksuminen ravistelee niin työtä kuin toimintaympäristöäkin. Tulokset alkavat näkyä varsin nopeasti. Ristiriitojen selvittäminen osallistuttaa, rehtori teroittaa. Wallsin mukaan Suomeen vuosikymmenien saatossa rakennettu korkeatasoinen korkeakoulukenttä ei saa rapautua. Meidän on oltava paras vaihtoehto myös omien nuorien silmissä. Iso muutos ruokkii inhimillisiä pelkoja. päivänä työnsä Tampereella aloittanut Walls ei ole kohdannut kampuksilla liikkuessaan minkäänlaisia ristivetoja. Yliopisto ja teknillinen korkeakoulu ovat luoneet omat vahvat profiilinsa mutta ne toimivat kuitenkin jonkinlaisessa jumittuneessa tilassa. On hyvä muistaa, etteivät asioiden yhteen törmäykset ole vain pahaista. Yhteenotot nostavat esille tuoreita tulokulmia ja toimintatapoja. Motivoiva työsarka Mari Walls ei hakenut uuden Tampereen yliopiston rehtoriksi, vaan headhunter viskasi professorin Tampere3:n veturiksi. Tehtävämme on kirkastaa iso johtotähti, joka alkaa loistaa keräten huomiota niin koti-Suomessa kuin laajasti ulkomaillakin, rehtori innostaa. Enkä ole ollut asiassa myrskyn silmässä, hän korostaa. Wallsin mukaan uusi Tampereen yliopisto tuottaa konkreettista hedelmää jo kolmen vuoden kuluttua. Kolme vuotta sitten perustetun Luonnonvarakeskuksen pääjohtajan paikalta Tampere3:n eli uuden Tampereen yliopiston rehtoriksi siirtynyt professori Mari Walls uskoo, että jo kahden seuraavan vuoden aikana syntyy kansainvälisestikin kiinnostava uusi korkeakoulutuksen malli Suomeen. Onnistuminen on meistä itsestämme kiinni. Rehtori Mari Walls on tyyni uuden Tampereen yliopiston startin suhteen. Tehtäväni on erittäin motivoiva. En ole seurannut hankkeen tiimoilta käytyä kädenvääntöä. Tampere3:lla onkin vain voitettavaa. Meidän on huolehdittava siitä, että korkeakouluissamme on koko ajan riittävän paljon motivoituneita opiskelijoita, hän kuvailee tulevaisuuden haastetta. Kaksi seuraavaa vuotta opettelemme yhteisiä askelmerkkejä. Merkityksellistä on se, että silmälasimme eivät rajoita, vääristä tai väritä näköalojamme. Walls muistuttaa, että myös oman maamme nuoria vetävät puoleensa ulkomaiden opiskelumahdollisuudet. Minun tehtävänäni on vaalia Tampere3:n hyvää, hän linjaa. Sitten onkin käsissä vaihe, jossa rakennamme vaikuttavuutta toiminnallisilla uudistuksilla. Muutos on hallittava. Ikäluokat pienenevät koko ajan. Tampere3 alkaa täyttää odotuksia. Ratkaisevaa on, että kaikki ponnistavat yhteisistä arvoista käsin yhdessä linjattuun päämäärään, rehtori korostaa. Lähtötilanne on vakaa, ja tulevaisuus kirkkaan aurinkoinen, hän rauhoittelee. Kun uudessa korkeakouTampere3:n tulokset ovat nähtävissä jo parissa vuodessa Rehtori Mari Walls pelaa vain uuden Tampereen yliopiston pussiin Uuden Tampereen yliopiston rehtori Mari Walls on paljon vartijana siinä, miten uusimuotoinen korkeakoulu alkaa sammota menestystä Pirkanmaalle ja koko Suomeen. Meidän on luotava uudesta Tampereen yliopistosta niin vetovoimainen ja koukuttava korkeakoulu, että ulkomaalaiset nuoret haluavat tulla tänne opiskelemaan ja opintojensa jälkeen jäädä maahamme töihin, rehtori visioi. Olennaista ei ole keskittyä siihen, kuka vetää tai kuka vikisee. Edellisessä tehtävässään Maaja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen, Metsäntutkimuslaitoksen, Riistaja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja Maaja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen onnistuneesti yhteen sovittanut uudistaja on vakuuttunut siitä, että Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen korkeakoulun ja Tampereen ammattikorkeakoulun hynttyiden yhteen iskeminen johtaa edistyksellisen monialaisen korkeakoulun muotoutumiseen. Walls aloittaa koko uuden korkeakouluyhteisön työstämisen täysin puhtaalta pöydältä. Lapset ja nuoret kun ovat jo todellisia maailmankansalaisia. Mari Wallsin mielestä hyppy uuteen tuntemattomaan herättää aina tunteita. Emme tarvitse besserwissereitä. Tampere3:n kapteeni on vakuuttunut siitä, että Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen korkeakoulun ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhdistäminen mahdollistaa kansainvälisesti vetovoimaisen korkeakoulun rakentamisen. Ravistelu on tervetullutta Uusi Tampereen yliopisto ei ole mörkö. Elokuun 13. Molemmilla korkeakouluilla on valtavan suuret voimavarat. En pelaa sen enempää Tampereen yliopiston kuin Tampereen teknillisen korkeakoulun tai Tampereen ammattikorkeakoulun pussiin. Uudet ratkaisumallit mahdollistavat ennennäkemättömiä ulostuloja
Työnantajat ja yritykset tarvitsevat osaavaa työvoimaa. Hänen mukaansa Aalto-yliopisto viitoittaa tuloksellisesti tällaista tietä. Lempäälä on jo vuosien ajan tehnyt yhteistyötä yliopistoja korkeakoulumaailman kanssa. Kannustava kiitos ja kritiikki sysäävät aina eteenpäin. Walls toivoo, että uusi Tampereen yliopisto mahdollistaa opiskelijoiksi tuleville suoria polkuja tutkimuksen pariin. Entä, miten hän kotiutuu Tampereelle. Olemme tarjonneet harjoittelupaikkoja eri alojen opiskelijoille muun muassa opinnäytteiden tekoympäristönä. Wallsin mukaan hyvät vastaukset ovat merkityksellisiä uuden Tampereen yliopiston kansainvälistymisen onnistumiselle. Tampereen yliopistosta tohtoriksi valmistunut Mattila-Wiro muistuttaa, että maamme eri yliopistot käyvät kovaa kisaa opiskelijoista. Täällä on oltava kannustava ilmapiiri niin onnistumisille kuin epäonnistumisillekin. Vartoan nykyistä monialaisempaa eri tutkimussuuntia hyödyntävää ja soveltavaa tutkimusta. Tämä on vaativa tehtävä, joka edellyttää opetushenkilöstön rekrytoinneissa muutakin osaamista kuin pitkää julkaisuluetteloa. Yliopiston henkilöstöllä on oltava strategista näkemystä tulevaisuuden kehityksestä ja rohkeutta suunnata opetusta ja tutkimusta kehityksen edellyttämään suuntaan. Tarjolla on oltava työvoimaa, jota elinkeinoelämä tarvitsee, hän sanoo. Kampuksilla puhutaan pääasiassa suomen kieltä. Nuorille on oltava opiskelupaikkoja. Ulkomaalaisten on löydettävä ystäviä ja heillä on oltava mielekkäitä harrastuksia, rehtori listaa. Meidän on saatava nykyistä näkyvämmäksi kaikki se hieno työ, mitä täällä tehdään, rehtori innostuu. Mattila-Wiron mukaan korkeakoululla on monta tärkeää tehtävää. Ihmiset uskaltavat kokeilla ja testata. Elinkeinoelämämme tarvitsee vankkaa tutkimusja kehittämistyötä, jota uusi Tampereen yliopisto pystyy tarjoamaan.. Tulevaisuudessa korkeakoulussa on käytävä voimakas englannin kielen sorina, hän näkee. Opiskelijat tarvitsevat entistä enemmän ohjausta tulevaa työelämää varten jo työaikana. Opiskelijat löytävät yhteisönsä koulumaailmassa, mutta se ei riitä. Mattila-Wiron mukaan Tampereen yliopiston on seurattava entistä enemmän työn ja työelämän kehitystä sekä sitä, millaiselle työvoimalle tulevaisuudessa on kysyntää. Lempääläistohtori odottaa hyvin paljon uudelta korkeakouluyhteisöltä. Maakuntamme on säilyttävä muuttovoittoisena alueena. Yliopistolla on suuri merkitys Lempäälälle, koska korkeakoulu antaa nuorillemme useita vaihtoehtoja opintoihin kohtuullisen lyhyellä etäisyydellä ja toimivien kulkuyhteyksien varrella, hän iloitsee. Koulutus ja tutkimus haastaa Rehtori Mari Walls kysyy, miten ulkomailta tuleva opiskelija ankkuroituu Tampereen yliopistoon. Tässä kilpailussa pärjätäkseen uuden Tampereen yliopiston on pärjättävä ja pidettävä jatkuvasti niin opetus kuin tutkimus ajan hermolla. Näen, että Tampere3 pakottaa samalla tavalla kuin työn alla oleva maakuntaja sote-uudistus tarkistamaan ja saattamaan ajan tasalle lakeja, hän lisää. Tavallisesti opiskelija on suojissamme viisi vuotta, mutta joskus opiskeluaika voi olla seitsemänkin vuotta. Meillä on ollut erilaisia hankkeita ja projekteja. Haastaa lainsäädännön Tuula Petäkoski-Hult nostaa Tampere3-hankkeen tärkeäksi tehtäväksi myös sen, että uudenlaisen korkeakouluyhteisön rakentaminen haastaa maamme lainsäädäntöä. Opiskelijat tarvitsevat ohjausta Päivi Mattila-Wiro näkee, että yliopistolla on oltava tulevaisuudessa nykyistä enemmän voimavaroja opiskelijoiden ohjaamiseen sekä työelämäkytkösten rakentamiseen. Tampere3:n kapteeni on vakuuttunut siitä, että Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen korkeakoulun ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhdistäminen mahdollistaa kansainvälisesti vetovoimaisen korkeakoulun rakentamisen. Kuntamme on osallistunut lisäksi kansainvälisiin hankkeisiin, joissa olemme oppineet uutta esimerkiksi kaupunkiympäristöistä ja niiden kehittämisestä sekä kehittämisyhteistyöstä, Petäkoski-Hult listaa. Entäpä, jos muodostaisimmekin valtionhallinnon palvelut uudelleen läänimallia hyödyntäen mutta rakennetta ja palveluja uudistaen, lempääläispoliitikko virittää keskustelua. Meidän on tehtävä työtä sen hyväksi, että tulijat viihtyvät kaupungissamme ja maassamme. Ylöjärveläistohtori pitää kansainvälisen rahoituksen ja yhteistyön lisäämistä uuden Tampereen yliopiston elinehtona. Juuri korkeakoulu vetää muuttajia. Samaa lainsäädännön haastamista odotan myös muilta tulevilta uusilta hankkeilta. Minusta on hyvin aiheellista kysyä, lakkautimmeko läänit liian aikaisin, hän perää. Tampereella on upeita tieteen tekijöitä. Tämän siirtymän sujuvoittaminen voisi olla yliopiston yhtenä prioriteettina, hän ehdottaa. Meillä on paljon saavutettavaa, rehtori puhkuu intoa. Walls pitää suurena vahvuutena sitä, että koko Pirkanmaa pitää korkeakoulua oman hyvinvoinnin lähteenä. M Kauppatieteiden tohtori Päivi Mattila-Wiron mielestä uuden Tampereen yliopiston merkitys on todella suuri niin jokaiselle Pirkanmaan kunnalle kuin koko maakunnalekin. lussa toimitaan eri tieteenalojen rajapinnoista ammentaen, syntyy monialainen, innostava ja globaalisti kiinnostava tutkimusja oppimisympäristö. Jo tästä syystä korkealumme tutkimusja kehittämistyön on oltava kestävällä sekä osaamista että uuden oppimista vaalivalla perustalla. On tiedettävä, millä aloilla työpaikat tulevat olemaan. Pirkanmaalle vahva osaamispohja on talouden edellytys. Petäkoski-Hultin mielestä maakuntaja sote-uudistus on tuottanut jo runsaan kahden viime vuoden aikana sellaista yhteistyötä, jota on syytä jatkaa Pirkanmaalla, vaikkei nykymuotoinen jättihanke menisikään maaliin. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Tampere3:n tulokset ovat nähtävissä jo parissa vuodessa Rehtori Mari Walls pelaa vain uuden Tampereen yliopiston pussiin Uuden Tampereen yliopiston rehtori Mari Walls on paljon vartijana siinä, miten uusimuotoinen korkeakoulu alkaa sammota menestystä Pirkanmaalle ja koko Suomeen. Meidän on poistettava kielimuuri. Tärkeintä on, että ideamylly pyörii. Kauppatieteiden tohtori Päivi Mattila-Wiron mukaan Pirkanmaa tarvitsee laadukkaan ja ison yliopiston: ”Opetuksen ja tutkimuksen on tuettava työn ja työelämän kehitystä” YLÖJÄRVELÄINEN kauppatieteiden tohtori Päivi Mattila-Wiro (kesk.) sanoo Pirkanmaan maakunnan tarvitsevan kehityksen tukipilariksi laadukkaan ja riittävän ison yliopiston. Merkityksellistä on se, että opiskelu valmistaa työelämään. Mattila-Wiron mielestä juuri yliopistolla on iso rooli siinä, että maamme työvoiman kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Walls odottaa Tampere3:lta ratkaisuja, jotka ratkaisevat niin suomalaisen yhteiskunnan kuin kansainvälisiäkin haasteita ja ongelmia. Mielenkiintoni ja odotukseni kohdentuu erityisesti perinteisten tieteenalojen rajat rikkovaan yhteistyöhön. MATTI PULKKINEN nuorelle. Petäkoski-Hult muistuttaa, että Pirkanmaa elää viennistä. Yliopisto on myös iso työnantaja, hän avaa. MATTI PULKKINEN Lempääläinen filosofian tohtori Tuula Petäkoski-Hult muistuttaa Pirkanmaan elävän viennistä. Siirtyminen opinnoista töihin on iso askel Filosofian tohtori Tuula Petäkoski-Hultin mukaan Tampere3 haastaa myös lainsäädännön ”Lakkautimmeko läänit liian aikaisin?” LEMPÄÄLÄINEN kunnallispoliitikko, filosofian tohtori Tuula Petäkoski-Hult (sd.) toivottaa Tampere3:n eli uuden Tampereen yliopiston tervetulleeksi. Tutkimuksen maailma on arvaamaton ja lavea
No jaa, pikkusen saattoi navetanhajua leijailla ilmassa. On tärkeää, että järjestelmä toimisi nykyisessä ylimenovaiheessa ja alalla toimineet yrittäjät jatkavat. Ponnessa edellytetään, että jatkossa paikallisilla yrittäjillä olisi tosiasiallinen mahdollisuus menestyä sakoja umpikaivojen tyhjennyksien tarjouskilpailussa. VAIKKA Suomen kaltaisissa korkean elintason maissa nykyään pyykkääminen on helppo juttu, niin kaikilla maailman ihmisillä ei mene yhtä hyvin. Isolla osalla talouksista täällä Kukkian tuntumassa on ollut kohtuullisen laadukas vesi käden ulottuvilla ja iso pata käytössä. yksimielisesti osana aloitettani sakoja umpikaivolietteen kuljetusjärjestelmien arvioimiseksi ponsi omistajaohjauksen käyttämisestä Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n. Sittentämä pullea neito käveli polkua pitkin Anitan kotiin. Oli hetki ajattomuuden, siinä on kaikki. Talvella homma ei ollut järin helppoa, mutta kesällä monilla oli luonnon ”pyykkitupa” lähellä olevassa rannassa. AINA EI OLE ollut yhtä helppoa. Hän huojui ja kuvitteli olevansa vesikasvi. Ei ainakaan maalla joka talossa sitä vettäkään tullut noin vain hanasta, kantaa se piti kaivosta tai muusta vesilähteestä. Aurinko armas paistoi kasvoille sulon lämpöisesti ja vartalo viileni vedessä. Viisikymmenluvulta lähtien vesi väheni, kun yläjuoksun suot ja metsät ojitettiin. Taisikin olla asuinhuoneiston vintillä ne pyykkinarut talviaikaan. Kuva: Anneli Kivelä Uimakausi on ohi Uimavesi ei Aitoossa enää houkuttele. Heillä voi henkilökohtaisen hygienian ja vaatehuollon suhteen olla tosi vaikeaa. Tämän osoittavat todeksi esimerkiksi Uspenskin monet kirjat, kuten Fedja-setä tai krokotiili-Gena. Myyrä meni matkojaan, mutta kissa palasi paikantamaan saalista. MUINOIN maalaistalossa saattoi talviaikaan pyykätä karjakeittiössä, jossa oli satalitrainen pata ja vähän lämpimähköä sivutilaakin kuivatusta varten. Joutuivat kai miehemme rintamalla olemaan pitkiä aikoja ilman saunaa tai muuta pesumahdollisuutta, ja vaatevaihtoa. Ettei ollut jo ihan kuusikymmenluku alullaan, kun tavallisiin koteihin alkoi ilmestyä pesukoneita. Liejuista levää oli viime viikolla rannassa paljon, mutta osalta uuden hienon laiturin päästä veteen menneiltä uimareilta se jäi ilmeisesti huomaamatta. Kenraalitasolla siisteys ehkä hoitui jotenkuten, jos oli sotilaspalvelija käytössä. Voihan nykyään monin paikoin kuurata ja kuivattaa jopa talvella sisätiloissa. Tänä kesänä joku sukulainen kertoi, että Kituluomassa ei ole vettä ollenkaan, pohjaa pitkin pystyy kävelemään. Moni muistaa vielä, mikä oli pyykkilauta. Aikuisten kirjat ovat joko hyviä tai huonoja, mutta lastenkirjat voivat olla ainoastaan erittäin hyviä. Kesämökeillä ehkä joku vieläkin harrastaa vanhaa tapaa. Ja sitten ovat vielä nuo pesulapalvelutkin olemassa. ANNELI KOKKO-HAAVISTO Pälkäne Tampereen kaupunginvaltuustossa hyväksyttiin 20.8. Omistajaohjausta lietekuljetuksen kilpailutukseen Satukirja käteen ja lukemaan Lukijan runo Kesällä kerran Paikallisilla yrittäjillä oltava mahdollisuus menestyä tarjouskilpailussa KULUNUT KESÄ on ollut edullinen hidasviritteisellekin pesijättärelle. Kun vanhenee, niin vuosi vuodelta toimeen tarttuminen vaatii enemmän aikaa. Ei taida olla aina saatavilla edes vettä, saippuaa ja pesupaljua. Oi, sitä onnea järven sylissä. MYMMELI Mummon murinat Pyykinpesua. Istui puutarhakeinutuolissa ja nautti kahvia sekä hieman sulanutta jäätelöä. 12 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti LUKIJALTA sähköposti: toimitus@shl.fi • osoite: Sydän-Hämeen Lehti/ Lukijalta, PL 16, 36601 Pälkäne • puhelin: 010 5844 470 Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. Ei käy kateeksi esimerkiksi pakolaisleireillä olevia. Tunsi kehon rentouden ja ajattomuuden hetken. Paksummatkin täkit ja matot ehti tällä suvella saada kuivaksi ihan taivasalla. Kun muistelemme nuoruutta, niin kaikki mahdolliset pyrittiin pesemään suviaikaan. Vaikka ei olisi heti juhannuksen tienoilla saanut kovaa työintoa päälle, niin eivät ne äkisti loppuneet, hyvät ilmat. Pesukoneista ja silitysraudoista puhumattakaan. Katseli koivujen vihreyttä. HUOMANNUT Lukijan kuva Wilma-vanhus 21-vuotiaana sai vainun peltomyyrästä punaherukkapensaan juurelta. AARNE RAEVAARA Kaupunginvaltuutettu VaTa (VaihtoehtoTampere) Tieto maailmankuulun satusetä Eduard "Eetu" Uspenskin kuolemasta sai aikaan sen, että oli otettava satukirjat uudelleen, monien vuosien jälkeen lukuohjelmaan. Pidemmässä juoksussa on selvitettävä kiinteistöhaltijan sopimusperusteisen sekä kunnan, eli käytännössä jätehuoltoyhtiön järjestämän jätteenkuljetustavan hyödyt ja haitat sekä se, kumpi niistä täyttää paremmin jätelain laatuvaatimukset. Tosin ei tällä vuosisadalla ole iso moka, jos sen ison nukkamaton pesu unohtui. Onneksi vesijohdot ovat olemassa. Saiko edes joskus puhtaat sukat ja alusvaatteet. Oli pullea neito veden sylissä. Meillä oli pyykkipata oman pellon läpi virtaavan puron, Kituluoman, varressa. KUN MUMMO oli lapsi, kotona Pohjanmaalla ei järvenrannan pesupaikkoja juuri ollut. Hyvät lukijat, sulkekaa Ainakin Kouvalanjärven uimarannassa Aitoossa uimakausi näyttää tulleen päätökseen. Tämän pesuasian tiimoilta piti miettiä sitä, miten Suomenkin ongelmaoloissa, kuten sodassa, tuo siisteys hoitui. Vaan miten kauas on mökkirannan vesi paennut tänä vuonna, kun Luopioisten uimarannalta katsoen Kaijakkakivetkin ovat uskomattoman paljon näkyvissä
Mikseivät omaiset pidä enempää ääntä näistä epäkohdista, joista nimenomaan tulisi puhua julkisesti. Vaikkakin suurin osa henkilökunnasta on asianmukaisen koulutuksen omaavia, hyviä, sydämellisiä hoitajia, heillä ei ole aikaa huolehtia asukkaiden vaatimista hoitotoimenpiteistä. Sijaisten saaminen on ollut tänä vuonna hyvin vaikeaa, ja kaikkia sairaslomia ja äkillisiä poissaoloja ei ole saatu sijaistettua. Tätä taustaa vasten ihmettelemme kovasti, miten tällainen käsitys hoivan laadusta on voinut syntyä ja miksi nimimerkin takaa tällaista halutaan väittää. Kirjoituksen mukaan Attendon hoitonormeihin kuuluisi alapääkarvoituksen ajelu. Kirjoituksessa kritisoidaan myös henkilökunnan vajetta. Se, että vuoteen omina olevia vanhuksia käytettäisiin ulkona saatikka edes yhteisissä tiloissa muiden kanssa, ei toteudu. Pöyristyttävimpiin epäkohtiin kuuluu muun muassa Attendon hoitonormeihin kuuluva alapääkarvoituksen ajelu – josta ei erikseen kuulema tarvitse informoida omaisia tai asukkaan edunvalvojia. LAURI KORKEAOJA viestintäja yhteiskuntasuhdejohtaja, Attendo Suomi MIA HAAPANEN hoivakodin johtaja, Attendo Satumetsä JENNI ITKONEN sairaanhoitaja, Attendo Satumetsä Attendo vastaa Vanhustyö vastaa ”Väite on tuulesta temmattu.” Yleisövessa Luopioisten torille Kirjoittaja toivoo Luopioisten torille wc:tä asiakkaiden ja kauppiaiden käyttöön. Asukkaat maksavat siivouksesta, joka ei toteudu asianmukaisesti. Vaippojen vaihto jää kiireessä usein tekemättä ja huoneissa tuoksuu aina virtsa. Kaikki asukkaat ansaitsevat parempaa. Miksei Attendo lisää henkilökuntaa tai toteuta itse tiukempaa laadunvalvontaa. Hoitajat eivät ehdi toteuttaa hoitotyötään asianmukaisesti saatikka vaatimusten tasoisesti. Tähän hoivakotiin ei voi luottaa, kuten kunnan vanhainkotiin. vanhustyön johtaja Nimimerkki Lapsenlapsi kirjoittaa Sydän-Hämeen Lehdessä voimakkaan kriittisesti Attendo Satumetsän palveluista. Väite on tuulesta temmattu – työntekijät olivat hämmentyneitä kuullessaan tästä. Luopioisista on monta edustajaa Pälkäneen kunnanvaltuustossa, ja heille heitänkin tässä puolueesta riippumatta haasteen nykypolitiikan kielellä näin: Kuka Teistä ottaa vessa-asiasta kopin ja hoitaa sen maaliin. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti 13 Vanhushuollon ulkoistaminen voittoa tavoittelevalle yritykselle – en itsekkään tiedä mitä oletuksia minulla oli. Rakas isoäitini ansaitsee parempaa hoitoa. Yhteistyö asiakkaan ja hänen omaistensa kanssa edistää hoidon ja hoivan laatua. Tilat ovat hienot ja ulkoilu-aluettakin löytyy. Henkilökunta on ohjeistanut että omaisten tulisi puuttua epäkohtiin, sillä heidän ääntään ei kuunnella. Kaupungin valvontakäynnit suorittaa henkilö, jolla on riittävä sisältöasiantuntemus arvioida muun muassa toimintaan vaadittavat tilakysymykset, toimintavälineistö, henkilöstön määrä, sen rakenne ja koulutus. Ohjaus ja valvonta varmistavat osaltaan vanhustenhuollon palvelujen asiakkaan oikeusturvaa, heidän saamiensa palvelujen asianmukaisuutta ja laatua sekä tasapuolista ja itsemääräämisoikeutta kunnioittavaa kohtelua. Asukkaat, keillä ei ole mahdollisuutta palkata omahoitajia tai henkilökohtaisia avustajia hoitohenkilökunnan lisäksi, ovat hyvin pitkälti yksin omissa huoneissaan vailla seuraa, aktiviteetteja tai mitään kummempaa huolenpitoa. Attendo on ulkoistanut siivouksen SOLlille ja on Attendon asia lisätä siivoojan tunteja. Torilla sijaitsevaan pieneen hirsirakennukseen, jossa on jo vesipiste valmiina, ei vessan järjestäminen nykytekniikalla pitäisi olla vaikea asia. Laadun valvontaa ei suoriteta ”ellei ole aihetta”, eli ellei omaisilta tule tarpeeksi montaa valitusta Valviran kautta. Meillä on oma keittiö, joka on aina auki ja ruoasta saatu palaute on ollut hyvää sekä kunnan että asiakkaiden puolelta. Parannettavaa hoivan laadussa löytyy kuitenkin aina. Siihenkään ei tunnu tulevan parannusta. Olemme kiinnittäneet pitkän ajan sisällä huomiota moniin epäkohtiin ja seuranneet tilannetta. Suurin osa asukkaista on vuodepotilaita, jotka tarvitsivat jatkuvaa hoivaa ja huolenpitoa. Tämän lisäksi palvelun tuottajan on itse toteutettava omavalvontaa suunnitelmansa mukaisesti. Tämä on sama kuin kaupungin omissa ympärivuorokauden hoivan yksiköissä. Ulkoisista puitteista ei olekaan huomautettavaa. Myöskään esimerkiksi varvaskynsien leikkaus ei kuulu kuulemma hoitotyöhön. Heitä on yrityksen puolesta ohjeistettu olemaan puhumatta epäkohdista julkisesti. Asentohoito jää toteuttamatta monien osalta koska resurssit eivät riitä. tarkastuskäynnillä havaittujen seikkojen jatkoseurantaan. Kutisevat ihohuokoset ja viiltojäljet hautuvat vaipoissa ja tuottavat potilaalle tuskaa. Yhteistyö kunnan kanssa on ollut toimivaa ja avointa. Valvontaraportoinnissa käytetään ensisijaisesti Valviran ja AVI:n käyttämää tarkastuskertomuslomaketta. Vanhukset ovat samoissa vaatteissa helposti viikonkin. Monikaan ei ymmärrä, että suurin osa asukkaista on lähes heitteillä tällä hetkellä. Kuitenkin, nyt olemme saaneet asiaa korjattua ja hoitajamitoituksessa pystytään jatkossa pysymään. Asukkaita käytetään suihkussa korkeintaan kerran kahdessa viikossa eikä suuhygieniasta huolehdita alkuunkaan. Herää kysymys, miksi tällaista halutaan ylipäätään väittää. ELINA RISSA vs. Tältä osin kritiikki on osin aiheellista, tosin hoitajamitoitus ei kertaakaan ole laskenut alle 0,5:n. Asukkaita ei käytetä ulkona elleivät he itse pysty kävelemään. Palaute on tärkeä osa tätä yhteistyötä. Syksyn käynti perustuu saatuun asiakaspalautteeseen ja 10.4. Henkilöstömitoitus arvioidaan aina toteutuneesta työvuorolistasta. Arvokkaan palautteen avulla palvelun järjestäjä voi varmistua palvelun ladusta. Kokemusta on. Se on eri asia, kuka näitä tiloja pystyy hyödyntämään ilman avustusta ja kuinka moni asukas pystyy näistä puitteista nauttimaan ”koko rahan edestä”. Miksei kunta tee laadunvalvontaa tai huolehdi omien kuntalaistensa tarvitseman hoidon toteutumisesta sekä tasosta. Ja mahdollisimman pian, ainakin ennen ensi kesää! Näin tulisi aika helposti niin sanotusti sulka hattuun. Kenen etujen mukaista tällainen toimenpide on. Siivoojan tunnit eivät riitä asukkaiden huoneiden pölyjen pyyhintään, imurointiin saatikka moppaukseen. Kaikki me lopulta joudumme samaan tilaan ja toivomme silloin, ettei meitä jätettäisi yksin – unohduksiin. Valvontakäyntien lisäksi palveluntuottajien kanssa ollaan yhteistyössä myös yhteistyötapaamisten, palautekeskusteluiden, asiakassijoitusten yhteydessä sekä hoitoja palvelusuunnitelman tarkastuksessa. LUKU-SETÄ MATTI toimitus@shl.fi KERRO MIELIPITEESI. Vain niiden kautta asiaan voi kuulema tulla muutos. Attendo on paikka, johon en missään nimessä haluaisi omia vanhempiani asuttaa, mutta mitä vaihtoehtoja enää on peruseläkettä saavilla ikäihmisillä, jotka eivät kotona yksin selviydy. Edes siivous ei toteudu asianmukaisesti. Perheemme vierailee Attendolla usein, sillä isoäitini on yksi asukkaista. Kaupungin edellyttämä henkilöstömitoitus yksityiseltä palveluntuottajalta on 0,6 henkilöstövahvuutta suhteessa asiakasmäärään. Tarkoitukseni on nyt herätellä asukkaiden omaisten tietämystä hoitohenkilökunnan riittämättömyydestä. Ruoan ravintoarvot hipovat rajoja ja kaikesta on selkeäsi säästetty. Tämän kaiken päälle vanhusten ja yksinäisten ikäihmisten tarvitsema huolenpito, huomiointi sekä seurustelu jäävät täysin puuttumaan. Tämä saa aikaan satumaisen hyvän tunteen. Toriasiakkaiden kuin myös kauppiaidenkin vessatarpeista tulee kunnan huolehtia, eikä heitä voida velvoittaa puskapissalle tai käymään tarpeillaan kahviloissa tai kaupoissa. Kaupunki on tehnyt valvontakäyntejä Pälkäneen Attendoon tänä vuonna vuositarkastuksena 10.4. Asukkaiden omaisille ei ilmoiteta sairastumisista tai huolista, elleivät omaiset itse asiasta hoksaa kysyä. Moni onkin jo kuulema irtisanoutunut näiden epäkohtien vuoksi. Yleisissä tiloissa on isot televisiot ja puitteet mihin on rahalla panostettu. Kirjoitus sisältää useita virheellisiä väitteitä, joista räikeimmät haluamme tässä oikaista. Ystävieni äiti tarvitsee parempaa huolenpitoa. Attendo Satumetsä ei ole saanut omaisilta ainuttakaan reklamaatiota tai negatiivista palautetta. Aamuja iltapesut suoritetaan joka päivä, vaatteet vaihdetaan ja asukkaat pääsevät saunaan kerran viikossa. Raportit havaintoineen on lähetetty myös aluehallintovirastoon ja toimintayksikköön. Mielestäni tällainen loukkaa jo pelkästään asukkaiden itsemääräämisoikeutta. Satukirja käteen ja lukemaan hetkeksi televisio, radio tai tietokone ja ottakaa käteen hyvä satukirja. LAPSENLAPSI Meillä täällä Luopioisissa on hyvin toimiva ja vilkkaassa käytössä oleva (kesä)tori, mutta torilla ei ole yleisövessaa. Sosiaalija terveysministeriön laatusuosituksessa tehostetussa palveluasumisessa edellytetään 0,5 hoitotyöntekijää asiakasta kohden. Suurin ongelma on se, että henkilökuntaa on liian vähän. Asukkaita ei ehditä avustaa syömisessä, jos he eivät itse siihen kykene. Olemme käyneet kirjoituksessa esitetyt väitteet yksityiskohtaisesti läpi ja pyrimme saamaan mahdolliset epäkohdat kuntoon. ja ennalta ilmoittamatta 23.8.2018. Mikäli vanhuksen tilassa tapahtuu muutoksia, olemme – toisin kuin kirjoituksessa väitetään – olleet yhteydessä omaisiin. Tarkastuskäynnillä haastatellaan henkilökuntaa, asukkaita ja käydään yleisissä tiloissa sekä asukkaiden huoneissa ja tutustutaan oheisiin ja asiakirjoihin. Omaisten työ on tehdä kantelua henkilökunnan alimitoituksesta. Toivon, että omaiset kävisivät asukkaiden luona useammin ja tekisivät työtä sen eteen, että hoitohenkilökuntaa lisättäisiin. Useiden asukkaiden omaiset eivät käy vierailuilla joten moni epäkohta jää pimentoon. Omaiset, läheiset ja muu lähiverkosto ovat tärkeitä ikäihmisten hyvinvoinnin tukijoita. Pälkäneen Attendo on alusta asti huutanut henkilökunnan puolesta apua alimitoituksiinsa – tuloksetta. Myös ruoan laatu ja hygienia saa kritiikkiä. ANTTI KARTTUNEN Luopioinen Pälkäneen Attendo-omaiset olkaa äänessä Yksityisistä sosiaalipalveluista valvontavastuu on annettu sekä kunnille että valtionhallinnolle, jonka käytännön valvontatyöstä vastaavat ensisijaisesti aluehallintovirastot (Valvira). Kunkin asukkaan huoneissakin on omat vessat sekä suihkut. Olen kuullut jokaiselta erikseen jututtamaltani henkilökunnan jäseneltä surullisia kommentteja siitä, miten he eivät ehdi tekemään työtään kunnolla ja kuinka siitä jää huono omatunto
Lisäksi viranomaisen asettamat selkeät määräajat esimerkiksi puutteellisen hakemuksen täydentämisessä ja rohkeus tehdä myös kielteinen päätös, mikäli tarvittavaa materiaalia päätöksen tekemiseksi ei asianomainen määräajassa toimita, selkeyttäisivät lupaprosessia merkittävästi. Luokkakuvat sentään suurin osa taitaa yhä edelleen tilata kotiin asti, ja jääkaappimagneetitkin tuntuvat olevan suosittuja monissa kodeissa. Ei käy kiistäminen, etteivätkö hyvin ja oikein laaditut hakemukset nopeuttaisi prosessia. Hyvää ilmettä harjoitellaan peilin edessä, vähän puolisalaa tietysti. VOI KUN pääsisi joskus takariviin, toivoo pieni oppilas, jonka paikka koulukuvauksessa on aina eturivissä. Siis myös rakennuslupapäätöksille. Hallintolain näkökulmasta prosessi näyttäytyy aivan toisenlaisessa valossa. Selvää plussaa on myös se, jos nilkat eivät vilku kovin pahasti pienehköiksi jääneiden housujen lahkeiden alta. Rakennusvalvonnan palvelulupaus on mitä suurimmassa määrin tämän lainkohdan noudattamista. Hallintolain 23 §:n mukaan asiakirjan lähettäjää on kehotettava määräajassa täydentämään asiakirjaa eli puuttuvat tiedot. Tämä tarkoittaa siis myös sitä, että mikäli rakennusvalvontaan toimitetaan ”huonoja” hakemuksia, niiden täydentämistä voidaan odottaa rajallinen aika, mutta niitä ei tarvitse säilyttää jonossa, vaan ne voidaan ratkaista kielteisellä päätöksellä, mikäli asianosainen ei toimita tarvittavaa lisämateriaalia määräaikaan mennessä. Hallintoasian käsittelystä eli hallintomenettelystä säädetään hallintolaissa. Voi myös tarkistaa, etteivät päälle eksy täsmälleen samat vaatteet kuin edellisvuoden kuvassa. Tässä vaiheessa siis ei aseteta tavalliselle maallikolle vaatimuksia siitä, että asiakirjojen sisältö pitäisi olla täydellisen oikein asian ratkaisemiseksi. Jos samanaikaisesti on vireillä useampi asiallisesti samansisältöinen lupahakemus, ne voidaan ratkaista samanaikaisesti. Päivä ennen kuvausta saattaa olla pitkä, joten pipotukka voi helposti olla valloillaan, kun kuvaukseen asti viimein päästään. Viranomaisen virkavastuuseen kuuluu siis, että hän a) tuntee työssään tarvittavan lainsäädännön (paitsi substanssin, myös menettelylliset säännökset) ja b) tarkoin noudattaa tätä lainsäädäntöä. Nämä kuuluvat hallinnon oikeusturvaan. Velvoittavat siis viranhaltijaa, ei kuntalaista. Neuvonta ja palvelu ovat siis lakiin kirjattuja velvoitteita viranhaltijalle. Hallintolaissa säädetään myös yhdessä käsittelemisestä (25 §). Siinä missä miehet näkevät siistin ja tyylikkään kampauksen, hameväki saattaa nähdä jälkikasvullaan hiustyylin, jossa yksi hiustupsu on ehdottomasti liian pystyssä. Hallintolaissa säädetään asian käsittelemisestä ilman aiheetonta viivytystä (HL 23 §). Viranomaisen on esitettävä asianosaisen pyynnöstä arvio päätöksen antamisajankohdasta. Rakennusvalvonta ja hallinnon joutuisuusvaatimus LUKIJALTA sähköposti: toimitus@shl.fi • osoite: Sydän-Hämeen Lehti/ Lukijalta, PL 16, 36601 Pälkäne • puhelin: 010 5844 470 Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Rakennusvalvonnassa palveluperiaatetta ja neuvontavelvollisuutta voisi toteuttaa vaikkapa viranomaisen helpolla saavutettavuudella (puhelimitse, kasvotusten) sekä yritysmaailman prosesseissa paljon käytössä olevilla, riittävän kattavilla ”check list”-listauksilla. Salla Paakkunainen heittää yleisönosastokirjoituksessaan (SHL 29.8.2018) vahvasti palloa tässä prosessissa maallikolle eli rakentajalle. mitä asia koskee, 2. Luokkakuvausta edeltävä aamu saattaa olla toiminnantäyteinen. VARSINKIN alakoululaisten vanhemmat lähettävät oman katraansa mielellään kouluun sinä päivänä, kun kuvia otetaan. Hallintolain 35 §:ssä todetaan, että viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. Tässä säännöksessä on sisään kirjattu virkavastuu, jonka mukaan viranhaltijan on tunnettava oman alansa lainsäädäntö – ja tätä tarkoin noudatettava. Viranomainen siis antaa tietyn ajan asianosaiselle, ja tässä annetussa ajassa riittävät selvitykset on viranomaiselle toimitettava. Perusteet hyvän hallinnon toteuttamiselle on kirjattu perustuslakiin. Kuvia vaihdeltiin kavereiden kanssa ja niitä kerättiin erilaisille alustoille. Toinen taas arvuuttelee, mitä vanhoista luokkakavereista onkaan vuosien varrella tullut, ja missä he nykyisin vaikuttavat. Hallintolain 23 §:n mukaa viranomaisen on määriteltävä toimialansa keskeisissä asiaryhmissä odotettavissa oleva käsittelyaika sellaisille hallintopäätöksellä ratkaistaville asioille, jotka voivat tulla vireille vain asianosaisen aloitteesta. Mikäli rakennuslupahakemus on puutteellinen, on rakennusvalvojan yksilöitävä nämä puutteet ja kehotettava nämä puutteet hakemusasiakirjasta täydentämään määräajassa. Nämä edellä mainitut periaatteet korostustuvat hallintomenettelyssä erityisesti jo ennen asian varsinaista vireillepanoa. Hallintolain mukainen neuvontavelvollisuus on kuitenkin olennainen osa ongelmien ratkomisessa. Jo aiemmin mainittu hallintolain mukainen neuvontavelvollisuus velvoittaa viranomaista myös tässä vaiheessa prosessia. Hallintoasian vireillepanoa koskevissa menettelyllisissä säännöksissä on myös asian vireillepanijalle (eli tässä tapauksessa kuntalaiselle) asetettu vaatimuksia. Huulikiiltoa testaillaan ja kaapista etsitään juuri niitä parhaita kuvausvaatteita. Hallintomenettelyn sääntelyn idea on yksilön oikeusturvan varmistaminen asettamalla viranomaiselle menettelyvaatimuksia. Omia luokkakuvia katsellaan vielä vuosien jälkeenkin. Perustelut ovat tällaisessa tapauksessa usein pettämättömiä: kun hiukset nyt yksinkertaisesti näyttivät vedellä sliipattuna niiiiin paljon paremmalta. MIRVA KITTILÄ p.s. Näin voi välttyä monelta yllätykseltä: voi esimerkiksi varmistaa, että kuvausvaatteet ovat jokseenkin sopivat ja puhtaat. On viranomaisen velvollisuus selvittää asiakirjan puutteet ja kehottaa täydentämään sitä määräajassa. Näitä vaatimuksia on kuitenkin suhteessa vähemmän kuin viranomaiselle asetettuja vaatimuksia. Teos on tarpeellista luettavaa kaikille julkisia hallintotehtäviä hoitaville. Takarivissä seisova puolestaan toivoo edes joskus istuvansa etupenkillä. Jos lupahakemus on tullut puutteellisena vireille, on viranomaisen velvollisuus hankkia riittävät tiedot asian ratkaisemiseksi. Hiuksien harjaaminen ja niiden huolellinen asettelu ennen kouluunlähtöä ei paha kyllä takaa hyvää lopputulosta. On viranomaisen velvollisuus selvittää vireilletuloasiakirjan puutteet, ja on viranomaisen velvollisuus kehottaa määräajassa asiakirjaa täydentämään. Jo aiemmin mainitun hallintolain neuvontavelvollisuuden tarkoitus on nimenomaisesti estää edellä mainittuja tilanteita. Toisinaan näkemykset kuvaustyyleistä voivat vaihdella jonkin verran perheen miesja naisväen kesken. Lukusuosituksena HTT Ulla Väätäisen ”Oikein ja joutuisasti: joutuisuus hyvän hallinnon ja oikeusturvan takeena hallinnossa” (Lakimiesliiton kustannus 2011). SHL KRISTIINA HELMINEN Sano muikku Kirjoittaja on Sydän-Hämeen Lehden toimittaja, joka mieluummin ottaa valokuvia kuin poseeraa kameran toisella puolella. Kiinni olevat silmät tai ohi kuvan kääntynyt katse saattavat harmittaa vuosien jälkeenkin. Asianomainen saa aina laitettua asian (hakemuksen) uudelleen vireille ja kielteisestä päätöksestäkin saa aina valittaa. 14 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Perustuslain (731/1999) 2.3 §:n mukaan julkisen vallankäytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Mikäli annettua määräaikaa ei noudateta, on viranomaisella oikeus ja velvollisuus ratkaista asia (esimerkiksi kielteinen päätös, puutteelliset tiedot). Näitä ovat muun muassa hallintolakiin kirjattu palveluperiaate (HL 7 §) ja neuvontavelvollisuus (HL 8 §). lähettäjän nimi ja 3. Neuvontavelvollisuuden mukaisesti rakennusvalvojan tulisi olla saavutettavissa siten, että rakentajan olisi mahdollista käydä keskusteluja ennen lupahakemuksen jättämistä, ja varmistaa näin rakennusvalvontaan lähetettävän materiaalin riittävyys ja oikeellisuus. Kiharoita väkerrellään, hiuksia kreppaillaan ja lettejä väännetään. Hyvän hallinnon periaatteet koskevat kaikkea julkisen hallintotehtävän hoitamista. Näistä jokainen voisi etukäteen tarkistaa, onko kaikki tarvittava materiaali kasassa, tarvittavassa muodossa. Määräajan käyttäminen selvityspyynnössä on sekin hallintolain mukaista. Viime kädessä kysymys on organisaation ja itsensä johtamisesta. Mitä enemmän kavereiden kuvia kertyi, sitä parempi. Asiakirjan lähettäjän velvollisuus on ainoastaan selvittää toimivaltainen viranomainen (HL 17 §) sekä huolehtia asiakirjan sisällöstä (HL 16 §). Jos jo lupaprosessin alkumetreillä viranomaisen saavutettavuus osoittautuu haastavaksi, jää hallintolain mukaiset neuvontavelvollisuus ja palveluperiaate melko varmasti toteutumatta. Osa poseeraa kameran edessä kuin vanha tekijä, mutta jotain toista kuvaaminen saattaa kiusaannuttaa niin paljon, että otoksista voi puhua loistootoksina vain unissaan. Hallintolain vaatimuksen mukaisesti vireillepanoasiakirjasta tulee käydä ilmi 1. Viranomaisen on huolehdittava ja viranomaisen on hankittava. Kuvassa oleminen saattaa jännittää, vielä aikuisenakin. Hallinnon joutuisuusvaatimus on perustuslakiin kirjattu perusoikeus. JOSKUS koulukuvien ottaminen voi perheen vanhemmilta tyystin unohtua, ja silloin ei auta kuin toivoa, että päälle sattuivat aamulla sujahtamaan jokseenkin tahrattomat ja siistit vaatteet ja että hiukset ovat suurin piirtein puhtaat. Viranomaisella on velvollisuus käsitellä vireille pantu hallintoasia ja antaa asianmukainen vastaus, joka voi olla hyväksyminen/ hylkääminen, tutkimatta jättäminen, asian siirto toiselle viranomaiselle tmv. Joku testaa ryhmäkuvasta, muistaako edelleen kaikkien vanhojen luokkakavereiden nimet – kaikki meistä kun eivät ole niin kaukaa viisaita, että kirjoittaisivat nimet kuvan taakse heti sen saavuttua kotiin. OMASSA nuoruudessani tarrakuvat oli pakko saada joka vuosi. Asia ei siis voi jäädä ”roikkumaan”, vaan jokin ratkaisu asiaan on annettava (hallintopäätös). Nykykoululaiset jakavat kaikenlaisia kuvia niin ahkerasti esimerkiksi Instagramissa ja SnapChatissa, ettei samanlaista tarrainnostusta näytä enää olevan. Kirjassa käsitellään viranomaisille asetettua viivytyksettömän asian käsittelyn vaatimusta oikeusturvan osatekijänä. Viranomaisen on toki selvitettävät ensin itselleen, mikä hakemuksessa tai sen liitteissä on puutteellista ja millaisia lisätietoja asian ratkaisemiseksi tarvitaan. Joku saattaa olla niin aloitekykyinen, että tekee koulussa omatoimisesti vesikampauksen huolella kotona tehdyn kampauksen tilalle. Mitä asian selvittämiseen tulee, on velvollisuus siinäkin edelleen viranomaisella. Hallintoasian vireilletulon jälkeen (eli kun asiakirja on toimitettu toimivaltaiselle viranomaiselle) hyvän hallinnon menettelylliset vaatimukset koskevat viranomaisen toimintaa tästä eteenpäin. Viranhaltijalle on siis kirjattu velvoitteita lakiin jo ennen kuin itse asia tulee kunnan viranomaiselle käsittelyyn eli vireille kunnan viranomaisessa. Oikeus hyvään hallintoon, asianmukainen ja viivytyksetön käsittely on siis meidän jokaisen perusoikeus. Rakennusvalvojan on toki noudatettava tarkoin rakennuslakia, mutta häntä sitoo viranhaltijana myös hallintolain (434/2003) menettelylliset vaatimukset. Mikäli ei näin tapahdu, viranomainen tekee asiassa päätöksen (hyväksyminen/hylkääminen), eikä jätä asiaa roikkumaan tai siirrä paperikasan alimmaiseksi odottamaan. Myös näitä menettelyllisiä vaatimuksia hänen on tarkoin noudatettava julkista hallintotehtävää hoitaessaan. Asia pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla vaatimukset perusteineen (HL 19 §). Siis tässäkin kohtaa laki velvoittaa viranomaista, ei kuntalaista. Sen mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä toimivaltaisessa viranomaisessa (PL 21 §). Hakemus tulee ”oikeanlaisena” kun viranomainen on neuvomalla antanut ohjeet siihen, millainen hakemuksen tulee sisällöllisesti olla. Kolumni
Tervetuloa! p. 0400-317961 VERHOOMO EKHOLM VERHOOMOTYÖT AMMATTITAIDOLLA Kuhmalahdentie 46, p. niskaja hartiaseudun, alaselän, lonkan ja olkapään ongelmiin. 03-5365400, avoinna Ma-to 8.30-18, pe-la 8.30-23, su 10-18 UUTANANKÄRJEN HIERONTAPISTE Perinteistä hierontaa! Kalevalainen jäsenkorjaus, päähieronta sekä lahjakortit. 13,00) Keskustie 3, p. 0400170113, avoinna Ma-pe 9-17. 020-7579191 RAUTAJÄRVEN APU APUA REMONTOINTIIN! Me autamme rakentamaan, remontoimaan, muuraamaan ja saneeraamaan! Pohjantie 327, p. Uutanankärki 27, p. 044 3051991 RAVINTOLA LIEKKI Jari Vilja rock and roll band Liekissä 8.9. Keskitie 14, p. 050 313 4967 K-RAUTA PÄLKÄNE YLLÄTTÄVÄN HELPPOA! KAHVILA-RAVINTOLA ELOTÄHKÄ HERKULLINEN KEITTOLOUNAS Maukas keittolounas ma-pe alkaen klo 11 7,00 Rautajärventie 5, p. Pitkävaikutteinen kosteutus. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Paikallistarjonta FIINA/TMI ANNIKKI WESTMAN LIIVIT NAUTI MUKAVISTA LIIVESTÄ! KUVAN LIIVI MYÖS PROTESI LIIVINÄ,HYVÄ VALIKOIMA UIKKAREITA s-xxxl al.49,00 HUOLTOKANAVA JUVONEN Meiltä pienkoneet ja -huollot mm. 044 555 8224 ONKKAALAN KUKKAHUONE Kukittamassa elämäsi päivät! Kukkasidonnat ja muut kukkakaupan palvelut laadukkaasti, ammattitaidolla. 60,00 Mustapellonpolku 3, p. Valkeakoskella ja Kangasalla. Huoltokanava Juvonen Ilkonhovi, Kangasala Kangasalantie 614, p. 0407268044, avoinna Ma-to 9-18, pe-la 9-21 MATIN TERVEYSPALVELU MyFascia -hoito Ratkaisuja mm. 040 7795 055, avoinna Ti-pe 9-17, la 9-15 PÄLKÄNEEN APTEEKKI DECUBAL CC, 250 g Kuivan ja vaativan ihon päivittäiseen hoitoon koko vartalolle. STIHL JA VIKING Liikkeemme palv. 9,90 (norm
Ja karkkimaailmasta löytyy mukaan mukavan makeaa! Jari Teronen 040 715 4120 • Ilmastointiasennukset, säädöt ja mittaukset • Sähkötyöt ILMALÄMPÖPUMPUT asennettuna T:mi Pälkäneen Talotekniikka. 16 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Verhoilut kotiin ja julkisiin tiloihin KOVA KYSYNTÄ PÄÄKAUPUNKISEUDULLA Myyn mökit, talot, tilat, tontit, pihapiirit ammattitaidolla. Tällä kupongilla valitsemasi Finnmari-tuote LE IK KA A IR TI LYHTYJÄ TYYNYJÄ TORKKUPEITTOJA KYNTTILÖITÄ... (03) 534 3075 www.aapiskukko.fi Valtatie 12 • 36600 PÄLKÄNE Neste Pälkäne Aapiskukko Löydät meidät myös täältä Kuponki voimassa 31.10.2018 asti Aapiskukossa. Välityspalkkio 4,96 % (sis. SISUSTA SYKSY MUKAASI MEILTÄ! Aapiskukon Finnmari-myymälässä on huikean laaja valikoima kauden uutuuksia! Jos sisustusmaailman silmänruoka tekee nälkäiseksi, on ruokapuolella maistuvia herkkuja entiseen tapaan aamuvarhaisesta yömyöhään. 0400 486 386 www.sartesuo.fi Orioninkatu 5, Riihimäki Jukka Sartesuo LKV kiinteistönvälittäjä julkinen kaupanvahvistaja Kiinteistönvälitystoimisto Oy P. P. alv:n) tai sopimuksen mukaan
8 556 m 2 . Velaton lähtöh. Oma tontti 4000m 2 ,ei e-tod. Tontti yht. Lähes kaikissa asunnoissa on oma sauna. Vielä on tarjolla koteja moneen makuun! Kysy lisää! Talon toiselle puolelle jää Keijärven kimmeltävä ranta ja toiselle Ylöjärven keskusta palveluineen ja kulttuurikohteineen. peabkoti.fi HUONEISTOESIMERKKEJÄ KRS TYYPPI M² MH € VH € 2 1h+kt+alk+s 38,5 38.140 128.500 4 2h+kk+s 52,5 49.132 166.600 5 2h+kk+s 52,5 51.614 173.600 1 2h+k+s 57,5 50.320 170.800 1 2h+kk+s+th * 71,0 58.942 199.000 2 3h+k+s 72,5 63.153 213.000 3 3h+k+s 73,0 68.446 232.600 Aihetta juhlaan Riitta Kraneis Puh. Kohde 9809695 Oh,makuutila,k, aitta, saunarakennus, varasto/puuc, 31,0 59,0m², oma rantatontti 2 000,0 m², Mh. HAE ASUNTOLAINAA: säästöpankki.fi/ aito/asuntolaina As Oy Vivace Räikäntie 3, 33470 Ylöjärvi Upea Vivace kohoaa ihanteelliselle paikalle Räikänhelman asuin alueelle. 0440 789 657 Johanna Matikainen Kiinteistönvälittäjä LKV KiAT, p. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Omakotitalo, Pälkäne, Aitoo, Viljaminkuja 6 Kohde 9732990 6mh+oh+k+et+aula+th+kph+4xwc+2xvar+p+at, 221,0/ 252,0 m², ei e-tod. 040 1591 700 Miinu Oinonen Puh. Lasitetut parvekkeet tuovat koteihin raikasta lisätilaa. 309 000€, 040 5471389/ Erika Omakotitalo, Pälkäne, Paavolanharju, Oskarintie 9. 0400 471 967 Petri Siira Kiinteistönvälittäjä LKV p. Mh. Kohteen arvioitu valmistumisaika on kesällä 2019. Tilavat asunnot yksiöistä neliöön on suunniteltu valoisiksi ja väljiksi, niissä on paljon hyötyneliöitä ja ne on helppo kalustaa. Mh.189 000 €, 040 5471389/ Erika Erika Pohjola Kiinteistönvälittäjä LKV, p. Y-tunnus 2674810-5 Mäkirinteentie 10 36200 Kangasala/ Satakunnankatu 36, 33210 Tampere KIIKARISSA OMA KOTI. 59 000 € 0400 471 967/ Johanna Mökki tai huvila, Pälkäne, Rautajärvi, Haaparannantie 25 . Kohde 9772063 1h+alkovi+k+wc+s, 50,0/ 60,0 m², oma tontti 2 893,0 m², Mh. Kohde 9664380 3h+k+et+kph/wc, 85,0/ 100,0 m². Energialuokka C. 270 000 €, 040 5471389/ Erika Rivitalo, Pälkäne, Lastenlinna, Sammontie 4 As 6. 189 000 € 0400 471 967/ Johanna Omakotitalo, Pälkäne, Onkkaala, Onkkaalantie 164 . Oma tontti 1 754,0 m², Mh. 040 547 1389 Johanna Peltonen Kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT, p. Kohdenumero 9465235 Omakotitalo, 5h+k+s+khh+kph+2wc, 180/ 198m 2 . Lisätiedot:. 83 618,42 € Vh.89 000 €, 040 5471389/ Erika Pälkäne, Kantokylä, Kukkosentie 103, 36600 Pälkäne. 040 541 2138 Sp-Koti Aula Tampere / Kangasala. Kohde 9532865 4-5h+k+2xwc+khh+kph+s+kellari+kuisti++, 183,0/ 208,0m², oma tontti 9 350,0 m², Mh. 100 000 € 0400 471 967/ Johanna Mökki tai huvila, Pälkäne, Mälkilä, Myttääläntie 88. Kohde 9907924 5h+k+rt+apk+kph+s+erillinen wc+at+varastotilaa, 119,5/ 167,0 m², oma tontti 1 910,0 m². 237 000 €, 040 541 2138/ Petri Omakotitalo, Pälkäne, Vuolijoki, Vuolijoentie 525 . 040 1591 802 asuntomyynti.tampere@peab.fi Pikkukaupungin vilkkautta järvi luonnon rauhassa *Asunto/liiketila Suomen paras asiakastyytyväisyys* *EPSI Rating, rakennusalan asiakastyytyväisyystutkimus 2017, mukana Suomen 8 suurinta asuntorakentajaa. Kohde 9635897 3h+k+kph, 70,0 m², E= D (2007), Mh
Vakiovarusteina 3 metrin korkeapaineletku, Rotojet-turbosuutin ja syöttövedensuodatin. Tavallisesti kasteluksi riittää talvella noin kerran viikossa ja kesällä kahdesti viikossa. Kätevä metallisäiliöinen monikäyttöimuri nikkaroijalle ja remontoijalle. 1,44 m2 Harvia Cilindro on edullinen 6,8 kW:n pilarikiuas 6-10 m3 perhesaunaan. Kiukaan värinä on tyylikäs grafiitinmusta. Saatavana kolme eri väriä. Harvia KR-60 on perinteinen 6 kW kiuas, joka sopii 5-8 m³ saunoihin. Soveltuu vapaa-ajan harrastuksiin sekä teollisuus-, rakennusja maataloustöihin. asti tai niin kauan kuin tavaraeriä riittää Olemme mukana Kuhmalahti Pulling -tapahtumassa la 8.9. 1,44 m²/pkt. Käyttökytkinten sijainti voidaan muuttaa asennusvaiheessa vasem malle tai oikealle sivulle tai kiukaan eteen. Tummanharmaa. Maksimipaine 110 bar. Kivimäärä 50 kg. Edullinen ratkaisu panelointiin. Suosittu ilmaa puhdistava sisäviherkasvi. Kiukaan valurautaisen lasiluukun kätisyys on vaihdettavissa. Puutarhan Syksy -kivennäislannoite valmistaa kasvit talven tuloon, parantaa kasvien talvenkestävyyttä ja auttaa kasveja voimaan hyvin myös seuraavana kasvukautena. Kevyt ja pienikokoinen painepesuri, helppo kuljettaa. Taloudellinen, monikäyttöinen ja kom pakti painepesuri ammattikäyttöön. Laminaattilattian käyttöluokka on 32. Vahva rakenne ja iso kivitila takaavat tasaiset ja miellyttävät löylyt. Menekki noin 9,1 m/m². Pesurissa on monia käyttöä helpottavia ominaisuuksia sekä energiaa säästävä vesijäähdytetty moottori. Pituusmitat voivat vaihdella. Kevyt pintastruktuuri. Energialuokka A++ Lämmitysteho 6 kW. Lukkopontillinen, laudan mitat 176 x 1213 mm. Stereoliitin, FM-radio, sisäinen antenni. Paksuus 4 mm, käyttöluokka 33. Tervetuloa tutustumaan osastoomme. Helppo täyttää, sekoittaa ja tyhjentää. Maks. Linear 16 sopii 6-16 m3 saunoihin. No pea digitaalinen kanavahaku ja radiokanav ien muistipaikat tekevät käytöstä helppoa. 13 95 79 29 90 9 95 199 00 69 90 24 95 49 95 13 95 239 00 399 00 999 00 349 00 66 90 1 30 169 00 399 00 799 00 29 95 1 79 299 00 179 00 69 90 (94,90) (27,95) (469,-) (1149,-) (92,90) (1,58/jm) jm jm m 2 m 2 (479,-) (39,95) (189,-) m 2 m 2 (14,90m 2 ) (32,90m 2 ) jm (0,99/jm) R32-kylmäaineella tuottaa lämpöä entistäkin tehokkaammin ja puhtaammin, 25-120m 2 . Säiliö 15 l, moottorin teho 1000 W. Varmista pituus kaupasta. 145 bar, letku 8 m kelalla, Rotojet-suutin, syöttövesisuodatin. 150 bar. Harvia Linear 16 on puukiuas, jossa ajaton muotoilu ja vahva rakenne kohtaavat. P. 18 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti k-rauta.fi k-rauta.fi PÄLKÄNEEN K-RAUDASTA k-rauta.fi Kankaanmaantie 6, PÄLKÄNE. 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min, lankap. Pyöreä muoto kestää ja ylläpitää lämpöä. PÄLKÄNE ma–pe 7.30–17, la 8.30–14 Tarjoukset voimassa 15.9. 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.) KULJETUSPALVELU Kuljetus hoituu – isoimmatkin ostokset perille. Laatat kiinnitetty toisiinsa silikoninapein. Pakkasenkestävästä UV-suojatusta polyeteenistä valmistettu kompostori keittiöjätteen ympärivuotiseen kompostointiin. Kiukaan musta emalipinta on helppo pitää puhtaana. Pestävät paperija solumuovisuodattimet pölypusseja ei tarvita. Himmeä. Harvia M1 on tyylikäs kiuas pienehköön, 6-13 m³ saunaan. Työpaine maks. Saunan koko 6–16 m³. Uuden ajan vinyylilattia, jossa on aidon oloinen puukuosi. Ylläpi totoiminto 8-15 °C. Huipputarjouksia! LATTIALAATTA BETINA 9,7X9,7 ANTRASIITTI MÖKKIPANEELI 14X120 STP OKSAKUUSI VINYYLILANKKU VICTORIA SILVER VIC-702 2,562M2 LAMINAATTI GOODIY LIVINGSTONE VAALEA 8MM H2824 PUUKIUAS HARVIA M1 TIKKURILA 87860010161 JOKER RETRO 9L A PERUSMAALI LANNOITE PUUTARHAN SYKSY GREENCARE 20L MÄRKÄ-KUIVAIMURI FXA 15L LATTIALAATTA RONDA 10 X 10 SUKLAA SÄHKÖKIUAS HARVIA CILINDRO PC70 6,8KW PUUKIUAS NARVI AITO 16 2150 ILMALÄMPÖPUMPPU PANASONIC QZ9SKE CS-CU PAINEPESURI KÄRCHER K5 PREMIUM ANTI TWIST 1181-328 KUULOSUOJAIN 3M PELTOR RADIO PÄÄLAKISANKA MUSTA HRXS220A MÖKKILATTIALAUTA 28X95 OKSAMÄNTY PÄÄTYPONTATTU SÄHKÖKIUAS HARVIA KR60 MUSTA 6KW PIKAKOMPOSTORI BIOLAN 220 ECO LÄMPÖERISTETTY PAINEPESURI KÄRCHER HD 5/15 CX PLUS 1520-932 KULTAPALMU DYPSIS LUTESCENS KORKEUS 140CM RUUKKU 24CM SISUSTUSPANEELI 19X169 HÖYLÄHIRSI TALOUSLAATU PUUKIUAS HARVIA LINEAR 16 PUUTARHA-JA MÖKKIKOMPOSTORI KEKKILÄ 310L LÄMPÖERISTETTY PAINEPESURI KÄRCHER K 2 BASIC 1673-159 Mattalasitteinen lattialaatta. Viihtyy parhaiten valoisassa paikassa, mutta ei suorassa auringon paahteessa. Vakiona ilmankierron säädin, täyttökansi ja irrotettava yläosa. 0207 630 840 • www-k-rauta.fi (Matkap. Oksainen mäntylattialauta kesämökkeihin, varastoihin ja aittoihin. Kiukaan luovut tama tasainen lämpö sekä tehokas tulenja ilmankierto takaavat nautinnolliset löylyt. Säädettävät jalat ja valurautainen lasiluukku. Kiukaan massiivinen kivimäärä tarjoaa nautinnollisen saunaelämyksen. Ei suositella jatkuvalämmitteisiin tiloihin. Goodiy tammi Livingstone on ruskean harmaa, 1-sauvainen ja aidon puun tuntuinen laminaatti luonnollisella pinnalla. Myydään täysin paketein. Tehokas pesuri aktiiviseen käyttöön
03-6336 575, 0400-205 063 Ilmastointikanavien puhdistukset, mittaukset, säädöt ja iv-valvontatyöt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 • keskuslämmityskattiloiden puhdistukset • piipunpäät • hormien sisäputkien asennukset • sadekansien asennukset • ym. Yksi tällainen elementti painaa noin 500 kiloa, Hippeläinen toteaa. Yritys on perinteisesti tarjonnut asiakkailleen paikallisesta puutavarasta sahattuja ja kyllästettyjä rakennusmateriaaleja. Hyvä yhteistyö verkosto MKH Elementtien suunnittelu tapahtui Mika Hippeläisen ja arkkitehtitoimisto 3Designin yhteistyönä alkuvuodesta 2018. Puhumme asiakkaiden kanssa samaa kieltä ja pystymme tarjoamaan joustavasti erilaisia ratkaisuja, tarvittaessa jopa avaimet käteen -periaatteella piirustuksista ja rakennuslupahakemuksista lähtien, Hippeläinen lupaa. P. Jatkossa MKH Elementtejä saa erikokoisiin maatilarakennuksiin sekä pihavarastoihin. Tilalla luovuttiin maidontuotannosta kesällä 2017 ja navetan tyhjennyttyä lypsävistä Hippeläinen remontoi tilan elementtirakentamisen käyttöön. Kangasalan halli harjakorkeuteen MKH Elementin ensimmäinen tilaustyö, kangasalalaisen yrittäjän varastoja työtilaksi rakennettava halli nousi harjakorkeuteensa viime perjantaina. MARJA-LIISA SUOMALAINEN Tuotekehitys: MKH Elementti vastaa kysyntään Rautajärven tehtaan ensimmäinen tilaustyö on jo harjakorkeudessa Elementeissä käytetään lähimetsien puutavaraa, joka sahataan määrämittaan omalla sahalla. Elementteihin rakennettiin MKH Rakennustarvike Oy:n tiloissa Rautajärvellä valmiit sisäpinnat, ulkovuoraus halliin tehdään paikan päällä. Samalla MKH Rakennustarvike Oy nosti tuotteidensa jalostusastetta. – Tähän halliin teimme viisi metriä korkeita elementtejä. Leveys meillä on yleensä aina 2,4 metriä. – Käytämme näissäkin paikallista lähimetsien puutavaraa. Yrittäjä Mika Hippeläinen esittelee valmiita MKH Elementtejä, joista rakennetaan maatilojen varastoja työtilarakennuksia.. Pienen yrityksen etuja on joustavuus ja hyvä asiakaspalvelu. Meillä alkoi jäädä omaa puutavaratuotantoa varastoon, sillä pitkästä tavarasta rakennetaan nykyisin vähemmän kuin ennen, MKH Rakennustarvike Oy:n yrittäjä Mika Hippeläinen kertoo. Rakennustyöt käynnistyivät paikan päällä heinäkuussa. Projekteissa on mukana myös aliurakoitsija, jolla on kolmesta neljään työntekijää. Heidän työnkuvansa koostuu elementtien teosta sekä rakennustarvikkeiden valmistamisesta. – Meillä on suunnitteilla oma mallisto, mutta toki teemme jatkossakin asiakkaalle räätälöityjä ratkaisuja. MKH Rakennustarvike Oy työllistää tällä hetkellä yrittäjän lisäksi kaksi henkilöä. Paikallisuuden lisäksi vahvuutenamme on osaaminen maatilarakentamisesta. 0400 336 354 Rakennuspohjat Tiepohjat Vesijohdot Jätevesijärjestelmät Kaapelikaivuut Harri Valkama 0400 332 740 Tino Valkama 040 964 2462 www.maanrakennusvalkama.fi posti@maanrakennusvalkama.fi Harri Valkama 0400 332 740 Tino Valkama 040 964 2462 www.maanrakennusvalkama.fi posti@maanrakennusvalkama.fi www.maanrakennusvalkama.fi • posti@maanrakennusvalkama.fi ä ä ä ä ä ä Ilkka Matikainen , Pälkäne ilkkamatikainen@gmail.com Tieisännöitsijä Kokonaispalvelu tiekunnille (hallinto ja kunnossapito) Tiekunnan toimitsijamies (hallinto ja töiden tilaukset) Tiekunnan kokousten järjestäminen Tieyksiköintipalvelut ja käyttömaksulaskelmat Perusparannushankkeiden suunnittelu ja -valvonta Tien lanaukset ja pientareiden niitot 0400 910 225 Ilkka • 0400 711 234 Jani RAUTAJÄRVI – Tarve tuotekehitykseen tuli asiakkaiden kautta. – Välillisesti tässä projektissa on työllistynyt kahdeksan henkilöä, Mika Hippeläinen iloitsee. vastaavat työt Muista kotitalousvähennys! Rauduskoivunkuja 2, 36600 Pälkäne Facebook Tmi LVI-Lindholm Paikalla kun sovitaan Niko Lindholm LVI-asentaja 040-550 7096 www.lvi-lindholm.fi niko@lvi-lindholm.fi • Tarjoukset • Aliurakointi • Uudiskohteet • Saneeraukset • Viemäröinnit • Pienremontit • Kvv Työnjohto • Mökkiputkitukset Maanrakennus Juha Mäkinen 36840 Pohja. Meille tämä on tärkeä pilottija tuotekehityshanke, Hippeläinen kertoo. – Halliin tulee sekä lämmintä että kylmää tilaa, joten olemme tehneet halliin sekä eristettyjä että eristämättömiä elementtejä, Mika Hippeläinen kertoo. Tämän ohella yritys tarjoaa nyt myös maatilaja piharakentamiseen tarkoitettuja rakennuselementtejä. – Hallitilaus tuli talvella. Ensin keskustelimme asiakkaan kanssa pitkän tavaran toimittamisesta, mutta päädyimme yhteistuumin elementtitoimitukseen. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti VALMISBETONIA LAMMILTA Auto-/kuljetuspumpuilla sekä ränni-autoilla Koskisen Betoni Oy Häkyläntie 5, 16900 LAMMI, myynti puh. Kaikkiaan hallin rakentamiseen on käytetty noin 40 MKH Elementin valmistamaa elementtiä, jotka valmistettiin alkukesästä
Nyt kaksivuotias Aapeli päätti putkahtaa maailmaan juuri, kun meneillään oli talon seinien pystytys. –Enää ei tarvitse laskeutua talvipakkasella kaivoon katsomaan hajonnutta pumppua, perheenisä luonnehtii eroa edellisiin vuosiin Orivedellä. Alkuun nyt ensiluokkalainen Eemeli suunnitteli majoittavansa pikkuveljen toisen lastenhuoneen yhteydessä olevaan, ikkunattomaan vaatehuoneeseen, jolloin toinen lastenhuone olisi jäänyt leikkihuoneeksi. Aapeli ei tosin nuku vaatehuoneessa, vaan kerrossängyssä samassa huoneessa isoveljen kanssa. –Se on tosi tärkeää. Oli aina kiire lähteä töistä, että ehti laittaa tulet ja että ehti vielä laittaa pellit kiinni ennen nukkumaan menoa, Kari kuvaa koettua puulämmityksen sitovuutta. Yhteen tasoon Pihlajarinteelle rakentui 156-neliöinen omakotitalo, jossa on keittiö, olohuone, kolme makuuhuonetta, kaksi wc:tä, sauna ja takkahuone, josta pääsee vilvoittelemaan suoraan ulkoterassille takapihalle. Ei tarvitse sitten vauhdissa miettiä ratkaisuja. Korpisaarien koti rakentui melko tarkalleen yhden vuoden aikana Sahalahdelle Lahdenkulman seudulle. –On täällä syrjäseudulla hyvä olla talossa joku tulisija, kun kuitenkin tulee sähkökatkoksia, Kari mainitsee. Paluu rauhallisempaan perhe-elämään rakennusrumban jälkeen vaati omanlaisensa sisäänajon. Karin sukulaisetkin laittoivat kortensa kekoon, kun töissä kävivät auttamassa hänen veljensä Eetu ja isänsä Janne. –Sinne sai kätevästi lukkojen taakse rakentamisessa tarvittavat välineet ja koneet. –Edellinen talo Orivedellä lämpeni kokonaan puilla. Hanna antaa täyden tunnustuksen miehensä tämän ammatin kautta hankkimalle rakentamiskokemukselle. Betoninen kellarikerros on jo valmis. Jo entuudestaan tontin ympäri kiertää Eemelin ahkerasti käyttämä moporata. –Kävin minä sentään vauvaa katsomassa sairaalassa, mies tarkentaa. Rakennusmestarina työskentelevä perheenisä painottaakin huolellisen etukäteissuunnittelun merkitystä talon rakentamisprojektissa. Seuraavana keväänä, vuonna 2016, tontille alkoi nousta ensimmäisenä ulkorakennus, joka sisältää autotallin ja varastotilat. Kaikki on samassa tasossa, mikä olikin ensimmäinen lähtökohta, kun aloimme suunnitella taloa, 29-vuotiaat Korpisaaret sanovat. Niin on käynytkin, että toinen lastenhuone on nyt pyhitetty vain leikeille. –Tuntui vähän hassulta ratkaista ruokapöydän koko jo silloin, kun tontilla ei ollut laitettu vielä tikkua ristiin, Hanna kertoo esimerkin. Eroon puulämmityksestä Korpisaaret valitsivat perheen kodin ja autotallin lämmitysmuodoksi maalämmön. Ja ennen kaikkea ulkorakennus tehtiin ennen asuinrakennusta, koska toisessa järjestyksessä tehtynä ulkorakennuksen tekoon olisi ollut vaikea löytää motivaatiota, Kari perustelee. 20 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Rakentamiskiireet ajoivat synnytyksen ohi Hanna ja Kari Korpisaari sekä pojat Eemeli ja Aapeli muuttivat uuteen kotiin viime vuoden keväällä. Perhepäivähoitajan työstään silloin äitiyslomalla ollut Hanna opiskeli minkä vauvanja lapsenhoidoltaan ehti. –Sopivasti tilaa meille. Kodin pihalle on paraikaa rakentumassa pojille lisää leikkitilaa. –Tulee kaksikerroksinen leikkimökki, rinneratkaisuna. Sen päälle tulee toinen kerros puusta, rakennusmestari selvittää. SAHALAHTI –Silloin ajattelin, että jos tästä selvitään, niin selvitään mistä tahansa, Hanna Korpisaari kuvaa päällimmäisiä tuntemuksiaan ajalta, jolloin perheessä oli vastasyntynyt vauva, toinen leikki-ikäinen lapsi ja mies kaiken työltään liikenevän ajan iltaisin ja viikonloppuisin rakentamassa perheelle uutta kotia. Ensiksi kiikarissa olivat parilla edellisellä vuosikymmenellä rakennetut talot Kangasalla. –En olisi ilman sitä kuvitellut lähteväni tähän, koska on niin paljon asioita, joita pitää tietää ja joita pitää seurata. MAIJA NIEMINEN-PESSI. –Eemelille oman huoneen saaminen tuli aikamoisena järkytyksenä, häntä melkein pelotti, kun Oriveden kodissa hänen oma tilansa rajoittui verhoilla erotettuun tilaan meidän parvisängyn alla, Hanna kertoo. Uusi koti on Kastellin myymä talopaketti, johon sisältyvät runko, vesikate ja sisärakenteet sekä LVIS-työt. Saunakin lämpiää sähköllä. Talon ainoa tulisija on takkahuoneen takka, jossa puita poltetaan lähinnä tunnelman luomisen takia. Pintatyöt laatoituksineen jäivät itselle tehtäviksi. Hyvin suunniteltu Uuden kodin hankinta tuli ajankohtaiseksi, kun Korpisaarien entinen koti, omakotitalo Orivedellä, alkoi käydä ahtaaksi perheen kasvaessa. Oman kaivon varassa aiemmin eläneet ihmiset osaavat arvostaa osallisuutta kunnallisessa vesijohtoverkossa. Puolen hehtaarin tila olikin saanut lohkomisen yhteydessä luontevasti nimekseen Pihlajarinne. –Kari oli niin kiireinen, ettei hän ehtinyt edes synnytykseen mukaan, Hanna mainitsee. Samalla myös Kari vei opintojaan eteenpäin. –Vanha korjattu talo on aina vanha korjattu talo, Kari kertoo ratkaisevan syyn sille, miksi pariskunta päätyi kuitenkin rakentamaan uuden. Koko perhe koolla poikien leikkihuoneessa. Työnjako oli perhetilanteen vuoksi harvinaisen selkeä: Kari rakensi, Hanna hoiti lapsia. Ensin ulkorakennus Korpisaaret ihastuivat heti ensimmäisellä käynnillä pihlajaisella rinteellä sijaitsevaan tonttiin. –Oli totutteleminen siihen, että voimme olla niin paljon yhdessä, Hanna nauraa. Minä olin jo monta kertaa hermona, mutta Kari rauhoitteli selittämällä, että näin sen vain menee. Perhe muutti uuteen kotiin viime vuoden keväällä vasta silloin, kun kaikki oli täysin valmista viimeisiä listojen kiinnityksiä ja silikonien vetoja myöten. –Siinä meni yksi vuosi äkkiä, Kari Korpisaari tiivistää sanoiksi ajan kulumisen. –Saa suunnitella sellaisen kuin itse haluaa, Hanna lisää
AMMATTILAISEN VALINTA. 0207 661 661 pakmelo@pakmelo.fi Gree Amber ilmalämpöpumpun edistyksellinen tekniikka mahdollistaa, että pumppu on korkeinta A+++ energiatehokkuusluokkaa sekä lämmityksellä että viilennyksellä. VAHVA JA LUOTETTAVA. HOIDA TALOSI LÄMPÖPUM PPUHANKINTA NYT! TURVAA MIELLYTT ÄVÄ ASUMINE N JA NAUTI! Ilmalämpöpumppujen uusi aikakausi on alkanut. MAINOKSEN TOTEUTTI Ota yhteyttä: 050 597 9303 tai matti.pulkkinen @pirkanmaanlehtitalo.fi Mikkolantie 13, 33470 Ylöjärvi Puh. Uusi muotoilu, uusi ympäristöystävällisempi kylmäaine, silmää hivelevät väriviimeistelyt, paras saavutettavissa oleva energialuokka, täynnä uusia ominaisuuksia. Olemme taloteknisten ratkaisujen ylöjärveläinen pitkän linjan osaaja. Kestävä teräsrakenne ja puhtaan valkoinen väri välittää laatuvaikutelman ensisilmäyksellä. Created by Luis_molinero Freepik.com Lämmitys ja lämpimän käyttöveden tuotto samassa laitteessa. www.pakmelo.fi Säästä rahaa uudella Ecodan Next Generation lämpöpumpulla. 799 € 749 € 999 € 899 € MARKKINOIDEN TEHOKKAIN LEHTIPUHALLIN. Mm: -leikkureita PALJON KÄYTETTYJÄ MOOTTORISAHOJA, RAIVAUSSAHOJA JA LEIKKUREITA Tervetuloa! BR700+Lisäkahva BR600+Lisäkahva FS490 CEM K OLE OMAN ELÄMÄSI HUUTOKAUPPAKEISARI JA TULE TEKEMÄÄN LÖYTÖJÄ. Mitsubishi Electricin oman tuotekehityksen ansiosta Ecodan Next Generation ilmavesilämpöpumppu on entistäkin tehokkaampi. YLI 20 ERILAISTA KONETTA. Lämpöpumppua voidaan käyttää monissa kohteissa kuten omakotitalossa ja paritalossa – myös uudisrakennuksissa ja saneerauskohteissa. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Leikkikuja 2, Hauho, Avoinna: ma-pe 9-17, la 9-13 Liike: 03-6751190 / Matti 0400-744 283 / Janne: 040-7028861 matti.rantti@mattirantti.fi, www.mattirantti.fi LOPPUUNMYYNTI!! kesätavaroista FS460 CEM K POISTAMME KAIKKI MYYMÄLÄSSÄ OLEVAT MALLIKONEET RUOHONLEIKKUREIDEN OSALTA. MAALÄMPÖPUMPUT TV:STÄ TUTTU!. MARKKINOIDEN MYYDYIN RAIVURI
Joulukuussa jätettiin kuntaan rakennuslupahakemus, jonka vastaava mestari oli laatinut. Suuria yllätyksiä ei rakentaessa tullut vastaan. Suuri lattian rajaan ulottuva ikkuna antaa valoa ja mahdollisuuden nauttia maisemista. Laudanpätkistä ja eristepakkausten Mökkiunelma: Pälkäneläisperhe rakensi Pälkäneveden rantaan Maisema kuin pala saaristoa muoveista ei näy jälkeäkään. Reilut kaksi vuotta sitten tuli kuin puun takaa mahdollisuus ostaa tontti Pälkäneveden rannalta. Ihmeen paljon siihen ja työmaan siistinä pitämiseen kului aikaa. –Jopa Nauvoa harkittiin, mutta olisi ollut kohtuutonta ajaa kolme tuntia mökille joka kerta, toteaa Helminen nyt jälkeen päin. Tontin valmistelu rakentamista varten aloitettiin heti kaupan tekoa seuraavana talvena. Paikallinen rautakauppa saa rakennuttajilta yhtä vuolaat kiitokset. Sankkaa ja järeää puustoa harvennettiin reippaasti metsäammattilaisten voimin. Hellekesä suosi rakennustöitä Kevään korvalla rakennuslupa sai kuitenkin hyväksymisleimansa ja työt saatiin vauhtiin, kunhan routa oli sulanut. –Rakentaminen sujui kaikin puolin mallikkaasti. –Mökki tehtiin pitkästä tavarasta kokonaan paikan päällä, ja jokseenkin kaikki tarvikkeet hankittiin oman kylän kaupasta. Elokuun lopussa tontti ei muistuta enää lainkaan rakennustyömaata. Tuomas Tikka timpurina ja Timo Syrjä kaivurimiehenä tekivät upeaa jälkeä, työ edistyi nopsasti ja heihin pystyi luottamaan kaikissa tilanteissa, kiittelee Vainio pälkäneläisosaajia. Mökkeilystä on tullut koko perheen yhteinen harrastus, eikä 12-vuotiasta Otsoa ja 9-vuotiasta pikkusiskoa Seelaa tahdo saada lähtemään takaisin Onkkaalan kotiin, kun kerran möPälkäneveden järvimaisema lumosi Jarkko Helmisen ja Elina Vainion heti ensi käynnillä tulevalle tontilleen. Upea maisema sinetöi hankinnan Kesä 2016 meni kuitenkin vielä miettiessä, halutaanko reissata lomamatkoilla ympäriinsä vai sitoutua omaan mökkiin, mutta lopulta elokuussa ostopäätös kypsyi. Kysyimme, olisiko vielä jotain takataskussa ja hän vei meidät katsomaan tätä paikkaa. –Kaikki maalaustyöt tehtiin itse. Perheen aikuiset eivät allekirjoita lainkaan väitteitä, joiden mukaan mökkeily on vain ikäihmisten tapa viettää vapaa-aikaa. Keskellä taloa ovat asuinneliöt, joita ei ole lokeroitu väliseinillä, vaan avaraan tupaan sijoittuvat niin oleskelu-, ruuanvalmistuskuin makuutilatkin. Timpuri ja kaivuriyrittäjä olivat valmiiksi katsottuina, mutta mitään aikatauluja ei päästy lyömään kiinni. –Meidän tuttavaperheistä monilla on mökki ja monet myös viettävät niillä paljon aikaa. Onneksi varasimme lupakäsittelyyn aikaa, sillä se kesti lopulta neljä kuukautta, Vainio sanoo. –Tuttu maanomistaja oli kuullut haaveistamme ja tarjosi tontteja. kille on tultu. Räystäspellit pitää vielä asentaa ja sitten voidaankin tilata käyttöönottotarkastus, laskeskelee Helminen. Terassi on integroitu taitavasti toiseen päätyyn rakennuksen jatkeeksi niin, ettei se edes näytä terassilta. –Mökin suunnittelu alkoi viime vuoden kesällä. –Sen aika voi olla sitten joskus tulevaisuudessa, mutta nyt vedetään henkeä ja nautitaan tästä. Jossain vaiheessa haeskeltiin mökin paikkaa kauempaakin, muun muassa Turun suunnalta kotoisin olevan Vainion kotiseudulta. Välillä mökkihaaveet laantuivat, kun sopivia tontteja ei tuntunut läheltä löytyvän ja perhe hankki isomman veneen ”mökiksi”. Lasten mielestä mökissä on kivaa sekin, että kavereita voi pyytää mukaan. Olimme saman tien molemmat aivan pähkinöinä tonttiin ja varsinkin siltä avautuvaan maisemaan, Helminen muistelee vastikään valmistuneen mökin terassilla. –Saunaa on päästy jo testaamaan, mutta sähkö on vedetty vasta liiterin nurkalle odottelemaan kytkemistään. Vaikka mökillä on kätevä käydä arki-iltaisinkin, sinne mennään rauhoitTuliterä rakennus laguunimaisen poukaman vastarannalta katsottuna. Varsinkin Jarkko on tehnyt kesän aikana täällä pitkiä päiviä ja iltoja, kehaisee Vainio puolisoaan. Tontilla on vielä runsaasti rakennusoikeutta rakentaa suurempikin pytinki. Lauteilta avautuu näkymä lahdenpoukamaan. Upea järvimaisema, sijainti lähellä kotia, laguunimainen uimarantapoukama, ison vesistön tarjoamat veneilymahdollisuudet ja oma rauha; siinä tärkeimmät ratkaisun avaimet. Kaikki tekijät olivat paikallisia ammattilaisia, jotka valittiin suositusten perusteella. Meillä oli rakennuksesta selkeä näkemys, jonka arkkitehti sitten jalosti piirustuksiksi. Alueelle johtavaa tietä parannettiin ja jatkettiin tontin reunaan asti. Itse rakennus komeilee tummissa väreissään viimeistellyn oloisena ja ympäristö on uskomattoman siisti. 22 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti PÄLKÄNE Kun pälkäneläiset Jarkko Helminen ja Elina Vainio joitakin vuosia sitten miettivät, miten heidän perheensä järjestäisi vapaa-ajanviettonsa, oli ilmassa useitakin vaihtoehtoja. Työleiriä ei Helmisen ja Vainion perheen mökistä ole tulossa eikä sinne tuoda myöskään ansiotöitä. Ei työleiri vaan rauhoittumispaikka Mökin tilaratkaisut antavat avaran ja käytännöllisen vaikutelman. Eri juttu on sitten, halutaanko enää käyttää niitä suvun kesäpaikkoja, joissa on 70-luvulla rakennetut mökit, joihin ei ole tehty mitään parannuksia sen jälkeen, Vainio tuumaa. Lähdettiin katsomaan, mutta tarjotut paikat eivät maiseman puolesta olleet ihan sitä mitä etsimme. Loppukesän sateet ovat saaneet vastakylvetyn nurmenkin vihertämään. Poutasäät helpottivat erityisesti perheen omaa osuutta rakentamisessa. Liekki jäi kuitenkin kytemään, olihan Vainion lapsuudenkodissa ollut aina mökki lähellä ja muistot mökkielämästä lämpiminä mielessä. Suurimmat tavarat kauppa kyyditsi autolla perille asti, kehuu Helminen. ”Hetkeäkään ei ole kaduttanut”, toteavat Helminen ja Vainio mökkiprojektiin ryhtymisestään.. Toisessa päädyssä on saunaosasto suihkuineen ja pukuhuoneineen. Rakennustöitä avitti osaltaan myös mahtavan helteinen ja sateeton kesä. Kun kesä lähestyi, eikä lupaa kuulunut, alkoi tulevia mökkiläisiä jo jännittää, päästäänkö tänä vuonna rakentamaan ollenkaan. –Eräs ystävä sanoi ensi kertaa käydessään, että tämä on kuin pieni pala saaristoa olisi tuotu Sydän-Hämeeseen, Vainio kertoo. Ainoastaan yhden kulman alta paljastunut peruskallio teetti hieman räjäytystöitä ja viivästytti aikataulua viikon verran. Kohtuulliseen neliömäärään on taitavasti sijoitettu kaikki oleellinen
Eristeenä on puukuitueriste, BauLog Ltd:n toimitusjohtaja Markku Juutilainen kertoo. Alueella rakennetaan parhaillaan kahta asuinaluetta, suurten omakotitalojen Rajalanniemeä sekä pikkutalojen ViherKostialaa. JARMO SALONEN Saunan löylyt on jo testattu ja hyviksi havaittu. Päällimmäisinä odotuksina ovat luonnon läheisyys ja rauhoittava ympäristö. Elementtien pystytyksen jälkeen talossa on kaikille avoin esittely, jonka järjestää Luopioisten Yrittäjien Kotiin Kukkialle -hanke. Taustalla näkyvät ensimmäisen talon pohjatyöt. ELINA VAINIO. Tuntuu ihmeellisestä ajatella, että sen päälle rakentuu muuttovalmis talo niin lyhyessä ajassa. Sen jälkeen paikalliset rakentajat jatkavat sisätilojen rakentamista. Muutaman kuukauden päästä rakennuspaikoista tehtiin jo ensimmäiset varaukset. – Elementit valmistetaan Lopella Pälkäneen Puulevy Oy:n valmistamista liimapuulevyistä. Pariskunta osti tontin vuosi sitten, ja rakentaminen käynnistyi kesäkuussa. tumaan ja irtautumaan arjesta. Rakennustyöt ovat alkaneet Luopioisten keskustan kupeeseen rakentuvalla ViherKostialan pientaloalueella. ViherKostialaan on suunnitteilla kuusi yksittäistä noin 50 neliön kokoista taloa sekä kuusi taloparia. Tällä viikolla valetaan talon betonipohja. Sen pohjatyöt ovat jo valmiina. – Kukkia-järvellä on muuKukkia houkutteli Luopioisiin Maija Kuljukan ja Timo Niemisen tontille rakennetaan myöhemmin myös pieni rantasauna. Kuljukka ja Nieminen haaveilevat luonnossa olemisesta, uimisesta, marjastamisesta ja koiran kanssa lenkkeilystä. He kohtasivat ja päätyivät lopulta keskustelemaan ekologisen ja terveen talon rakentamisesta yhdessä Seppo Kääriäisen kanssa. Talon seinien pystytys tapahtuu kuitenkin noin viikossa, sillä rakentamisessa käytetään valmiita BauLog Ltd:n kehittämiä ja valmistamia pystyhirsielementtejä. Näistä neljään rakennuspaikkaan on varaus, muita markkinoidaan aktiivisesti niin kunnan kuin Kotiin Kukkialle -hankkeen kautta. Sitä kautta olemme tutustuneet ja ihastuneet seutuun niin paljon, että halusimme kodin täältä, Rajalanniemeen miehensä Timo Niemisen kanssa taloa rakennuttava Maija Kuljukka kertoo. Ensinnäkin arkkitehti Salla Paakkunainen sekä Markku Juutilainen tulivat näytteilleLuopioinen houkuttelee paluumuuttajia ja uudisrakentajia asettajiksi. – Siskon perheellä on ollut mökki Kukkian rannalla kymmenisen vuotta. tossamme suuri rooli. Pariskunta asuu tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla, ja Luopioisten talosta on tulossa toinen koti. Kolmikko päätyi yhdessä tuumin kehittämään edelleen ViherKostialan alueelle aiemmin valmistunutta suunnitelmaa. – Luopioisissa viehättää se, että täällä on toimivat palvelut, paljon tapahtumia ja hyvät liikuntamahdollisuudet, hän kiittelee. Ideasta toteutukseen reilussa vuodessa Idea ViherKostialaan rakennettavista sadan tonnin taloista syntyi Asumaan 2017 -näyttelyssä puolitoista vuotta sitten monien hyvien sattumien kautta. Myöhemmin tänne tulee myös autokatos ja pieni rantasauna. – Talomme valmistuu niin, että pääsemme muuttamaan helmi-maaliskuussa. Elementeissä on molemmilla puolilla valmis pintakäsittely, jotka tehdään asiakkaan toiveiden mukaan. – Alueelle saa talon edullisimmillaan muuttovalmiina sadalla tuhannella eurolla. – Puupintojen maaleina käytetään hengittäviä maaleja, joiden värisävyt arkkitehti ja asiakas valitsevat yhdessä, Juutilainen sanoo. Kuljukka pitää myös siitä, että lähellä on naapureita ja vireä taajama. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti LUOPIOINEN Luonto, Kukkia, vireä kyläyhteisö ja toimivat palvelut ovat Luopioisten valttikortteja. Haluamme asua puhdasvetisen järven rannalla, Maija Kuljukka kertoo. Tätä todistivat viime viikolla talonpohjista nousevat putkenpäät. MARJA-LIISA SUOMALAINEN ViherKostialan puuhamies Seppo Kääriäinen ja alueen talojen pystyhirsielementit valmistavan BauLog Ltd:n toimitusjohtaja Markku Juutilainen kertaavat piirustuksia rakennustyömaalla. Ensimmäisen talon pohjatyöt ovat valmistuneet. Ensimmäisen talon asukkaat, Anna-Liisa ja Timo Saarinen , muuttavat Enontekiöltä takaisin kotiseudulleen marraskuussa. Työhallinnon parissa työskentelevä Kuljukka pystyy tekemään paljon etätyötä ja hän aikookin viettää Rajalanniemen talossa mahdollisimman paljon aikaa. Mökin suunnittelu alkoi viime vuoden kesällä. – Tuohon tulee talo ja tuohon varastorakennus, hankkeen puuhamies Seppo Kääriäinen esitteli erilaisia maamassoista muotoiltuja alueita pari päivää ennen betonivalun tekoa. – Toteutuksessa pääsimme kunnolla vauhtiin, kun Pälkäneen kunta päätti viime keväänä ostaa alueen ja rakentaa sinne kunnallistekniikan, Kääriäinen kertoo. Lisäksi tontin ja välttämättömien liittymien hankintaan kuluu noin kymmenen tuhatta euroa, Seppo Kääriäinen kertoo. Muutto Luopioisiin täyttää usean vuoden unelman järven äärelle pääsystä. Meillä oli rakennuksesta selkeä näkemys, jonka arkkitehti sitten jalosti piirustuksiksi
Sijainti on erinomainen ja palvelut ovat lähellä. Oma tontti. 1 h+kt 27,5 m² 32 970 109 900 1 h+kt+alk+s 38,0 m² 44 070 146 900 2 h+kt+s 45,5 m² 52 560 175 200 3 h+kt+s 68,5 m² 70 650 235 500 3 h+k+s 71,5 m² 70 920 236 400 4 h+k+s 87,5 m² 84 690 282 300 Autohallipaikka 15 000 asuntomyynti.tampere@yit.fi facebook.com/YitKotiTampere instagram.com/yitkoti YIT ASUNTOMYYNTI HATANPÄÄN VALTATIE 11 p. 050 390 0429 ja Maarit Kelloniemi p. Arvioitu valmistuminen 31.8.2019. Voit nauttia ilta-auringosta tilavalla, lasitetulla länsiparvekkeella. 040 532 2288, Ari Syrjälä p. Yläkerrosten läpitalon kodeista on upeat näköalat järvelle ja keskustaan. alk. Yhdessä yli 200 vuoden kokemus rakentamisesta! Tutustu tuhansiin koteihin osoitteessa yit.fi/asunnot Ylöjärven Artturintornista tulee upea 13-kerroksinen maamerkki, joka valmistuu syksyllä 2019. 040 826 1063, Leni Mentula p. Esim. Energialuokka C. Talo on esteetön ja autohallista on suora sisäyhteys porraskäytäviin. Tutustu vapaana oleviin koteihin yit.asunnot.fi/artturintorni Uusi koti Ylöjärven sydämessä 71,5 m² 38 m² 45,5 m² YLÖJÄRVEN ARTTURINTORNI Kerrostalo | Rantajätkäntie 4 Rakenteilla. YHDESSÄ YIT. 24 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti yit.fi/asunnot YIT JA LEMMINKÄINEN. vh. 050 368 2263. mh. alk. 020 433 4635* *Puhelun hinta 0,088 eur/min kotimaan puheluista Mari Lampinen p
Tutustu tarjontaan, kokeile eri lajeja ja löydä omasi. klo 10.00–14.30 Kostia-areenan (Kehätie 1) ja lähiliikuntapuiston avajaistapahtuma Vapaa-aikaja harrastemessut kokoavat paikalle koko Pälkäneen aktiivisen kirjon. Näiden myötä syntyvät turvalliset ja oikea-aikaiset kuljetukset. Pyydä tarjous, myös rahoitusmahdollisuus. Oikeanlaisen kaluston lisäksi tarvitaan osaavat ja kokeneet tekijät. klo 19.15 naisten lentopalloliigan mitalistit kohtaavat: LP Kangasala – Hämeenlinna. klo 13 naisten korisliigan kahden edellisen kauden mestarit kohtaavat: Ponteva (Hyvinkää) – PeKa (Kotka) ke 19.9. div) – Rantaperkiön Isku (1. Tämän kaiken saat yhdestä ja samasta paikasta meiltä. 03 578 2200 f. Paikalla on yli 50 vapaa-aikatoimijaa esittelemässä toimintaansa. 0400-929567 Puh. K ul je tu sli ike Jaakko Poh jo la O y 50 TIENTÄYTEISTÄ VUOTTA -messut lauantaina 15.9. KOSTIA-AREENAN AVAJAISVIIKON NÄYTÖSOTTELUT la 15.9. HUOLLATA KATTO SÄÄSTÄ RAHAA LA-KATTOHUOLTO.FI TUPLAA KATTOSI KÄYTTÖIKÄ RAUTAJÄRVEN LVI Puh. klo 13 miesten lentopallon Pirkanmaan pikkuderby: Luja-Lukko (2. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Tmi Jenni Alén Tehokas ja luotettava ammattilainen Kaikki ulko-ja sisämaalaukset Tapetoinnit Nauhoitusja tasoitetyöt Uudisja saneerauskohteet jenni_alen87@hotmail.com Puh. • Palvelut erikseen tai yhdessä: suunnittelu, myynti ja asennus • Ikkunaja oviremonttien konsultointi • Ikkunoiden ja ovien huolto/säätötyöt voimaa rakentamiseen Ville Vierikka Puh. 03 578 2201 Laaja ja monimuotoinen kuljetuskalustomme mahdollistaa haastavatkin kuljetustarpeet. 040-5142 717 rautajarvenlvi@hotmail.fi Laadukasta asiakaslähtöistä LVI palvelua • Putkistosaneeraukset • Maalämpöasennukset • Ilmasta veteen -lämpöpumppu asennukset • Puukeskuslämmitysjärjestelmät • Ilmastointiasennukset ja säädöt • Viemärien kuvauspalvelua ym. div) su 16.9. Kaivinkoneja traktorityöt YLI 50 TIENTÄYTEISTÄ VUOTTA www.jaakkopohjola.fi kuljetus@jaakkopohjola.fi p. klo 13 miesten lentopallon Pirkanmaan pikkuderby: Luja-Lukko (2. Myös rakennuspellit ja pellitykset. 040-547 2862 KALLIOLOUHINNAT ja kivien räjäytystyöt Nyt myös ylisuurien hakepuiden halkaisut tehokkaalla halkaisupihdillä!! • KATTOJEN VUOSIHUOLLOT • TIILI/PELTI/HUOPAKATTOJEN PUHDISTUKSET JA PINNOITUKSET • KASVUSTON TORJUNTA JA POISTO • KATTOTURVATUOTTEET, SADEVESIJÄRJESTELMÄT, PELLITYKSET OTA YHTEYTTÄ! LASSE NISKANEN p. www.tirirakoy.fi 040 – 5855 834 Palveluksessanne 14 tonnin metsäalustainen TELAKAIVURI Tmi Pauli Sjöstedt Puh. div) – Rantaperkiön Isku (1. 040-1933 828 Rakennustyöt suunnittelusta vesikattoon. div) su 16.9 klo 13 naisten korisliigan kahden edellisen kauden mestarit kohtaavat: Ponteva (Hyvinkää) – PeKa (Kotka) ke 19.9. 0400 547 492 www.saaris-sahko.com Kaikkiin sähkötöihin, kaikkiin koteihin SAARIS SÄHKÖ OY Varastomyynti osoitteessa Takojantie 1, Pälkäne Kysy maksuton tarjous! myynti@wora.fi Atte Salminen 0400 849685 Jussi-Pekka Kosonen 0400 268297 Uudet ikkunat jopa kahdessa päivässä! • Ikkunaja oviremontit yksityisasiakkaille ja taloyhtiöille 2 vuoden asennustakuulla. klo 19.15 naisten lentopalloliigan mitalistit kohtaavat: LP Kangasala – Hämeenlinna Messujen juontajana JANNE KATAJA Kuvaaja: Anni Suikkanen KOSTIA-AREENAN AVAJAISVIIKON NÄYTÖSOTTELUT la 15.9. 0400 159 817 lasse.niskanen@la-kattohuolto.
– Kunnissa on ymmärretty, ettei yksikään paikkakunta selviydy yksin. – Kaikki käynnissä olevat hankkeet kuitenkin vahvistavat niin Tampereen kaupunkiseudun kuin koko Pirkanmaan myönteistä tulevaisuuden kuvaa. Tämä ei ole kuitenkaan totta. Uutta on se, että yksiö täyttää monen asujan haaveet ja vaatimukset pesäpaikasta. 26 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Omakotitalo ei ole enää itsestäänselvyys suomalaisen ykkösasumismuotona. K-Rauta -talojen avulla tehdään näkyväksi helppoutta: oman kylän rakentajilta hoituu omiin tarpeisiin sopiva talo pitkästä tavarasta aivan yhtä helposti kuin valmis talopaketti. – Yleinen trendi on sellainen, että ihmiset haluavat asettua vireisiin keskuksiin. – Tampere kasvaa vauhdikkaasti myös laita-alueillaan. Rivitalokoteja valmistuu noin 450. Kerrostalo on tämän ajan juttu. Tontilla koneineen häärineillä Syrjän veljeksillä riitti tavallista enemmän puuhaa, sillä pehmeitä maamassoja piti vaihtaa ja anturat valaa paremmin kantaviksi. Talonrakennusteollisuus ry:n Sisä-Suomen ja Pohjanmaan alueiden tamperelainen aluepäällikkö Jari Lehtonen sanoo nykyihmisten arvostavan eritoten asumisen turvallisuutta ja 24/7 toimivaa elinympäristöä. Moni viihtyy hyvin yksiössä. Lehtonen herättelee ihmisiä totuuteen, että esimerkiksi tamperelaisista talouksista peräti 81 prosenttia on yhden tai kahden ihmisen kattilakuntia. Yksiöitä on rakennettu liian vähän Rakentaminen 2018: Pirkanmaalle valmistuu 650 omakotitaloa, 450 rivitalokotia ja 3500 kerrostalokotia Elämme kerrostalojen ja yksiöiden kulta-aikaa. Alun perin K-Raudan tarkoituksena oli tehdä edullinen perustalo sekä paremmin varusteltu versio. Kerrostalokoteja tehdään peräti 3 500 kappaletta, Lehtonen lataa. – Myös matkan varrella voidaan järjestää pienempiä näytöksiä, kun projekti on sopivassa vaiheessa, Teemu Järvenpää sanoo. Keskustat ovat vahvasti in, hän kuvailee. Kaikki liikennehankkeet vauhdittavat Pirkanmaan kehitystä. Lehtosen mukaan yksiöbuumissa ei ole kysymys köyhyydestä eikä nuukuudesta. – Kiivaat rantatunnelin vastustajatkin ovat jo kääntäneet kelkkansa, kun he ovat havainneet suurhankkeen poistamat pullonkaulat. Talonrakennusteollisuus ry:n aluepäällikkö paiskii hommia kuuden maakunnan, 25 seutukunnan ja runsaan sadan kunnan laajuisella reviirillä. Nyt niitä on kaavoiK-Rauta -talo: Lomakodin taloja esitellään kevään näyttelyssä Paikalliset osaajat tekevät rakentamisesta helppoa K-Rauta -talojen lattiat valetaan tällä viikolla. Jari Lehtonen sanoo, että peruskaava on aina sama: rakentamisesta puolet on asuntotuotantoa ja puolet liikeja toimistorakentamista sekä teollisuusja varastorakentamista. Pitkästä tavarasta paikallisin voimin Lomakodin alueen omakotityömaita tullaan seuraamaan tavallista tarkemmin sekä Facebookissa että paikan päällä. Suomi ei ole enää omakotitalojen luvattu maa. Järvinäköala on huomioitu, ja ikkunapinta-alaa tulee runsaasti. Esimerkiksi Tampereen ja Helsingin välille suunnitellun kolmannen raiteen toteutuminen voimistaa niin asumisen kuin elinkeinoelämän edellytyksiä. Myös rivitalokotien rakentamisvauhti on varsin vähäinen. Muun muassa Kangasala, Lempäälä ja Ylöjärvi ovat esitelleet julkisuudessa mahtipontisia suunnitelmiaan ja tavoitteitaan. Mutta kun näki paikan, niin kyllä sen tiesi heti, että tähän talot tehdään, vaikka tontit ovat hieman kalliimpia ja pohjatöitä tulee enemmän, Teemu Järvenpää sanoo. Esimerkiksi Vuores, Tesoma ja Lentävänniemi saavat täysin uudet ilmeet. Yhä useamman kansalaisen suosikki on kerrostalokoti. Elokuussa käynnistyneillä omakotityömailla ollaan ryhtymässä lattioiden valuun. Lähimenneisyydessä on ollut voimakkaamman rakentamisen jaksoja. Nyt rakentajat vastaavat kysyntään. – Niistä on ollut vuosikymmenien ajan iso puute; niitä ei ole rakennettu, mies vastaa. Vahva positiivinen asenne puolestaan ruokkii kaikkea kehitystä ympäri laajaa maakuntaa, Lehtonen korostaa. – Luvut kertovat koko totuuden. Tästä johtuen muun muassa lähijunayhteyksien pikainen rakentaminen Tampereelta Nokialle, Lempäälään, Akaaseen ja OriPÄLKÄNE Tällä työmaalla ovat maisemat kohdallaan, sillä mäntyjen katveessa välkehtii Mallasvesi. Perustasoisesta ”Pälkäne-talosta” kuitenkin luovuttiin, koska Lomakodin alueelta löytyi keskustatontit rannan tuntumasta. Kehyskunnat tiivistävät roimasti keskustojaan. Nyt rakentamisvauhti on noin 7 000 – 8 000 omakotitaloa per vuosi. Teemu Järvenpää, Matti Järvinen ja Jukka Kosonen uskovat, että talveen mennessä päästään vesikaton alle. Lehtosen mukaan moni ajattelee Pirkanmaan pääkaupungin elävän historiallisen suurta rakennusbuumia. – Uutanankärki suojaa kuitenkin tuulelta, eikä tähän pääse puhaltamaan suoraan selältä, Matti Järvinen sanoo. Verkottujat ovat voittajia. K-Rauta -talot rakentaa Rakennusliike Matti Järvinen ja myös muut urakoijat ovat omalta kylältä. – Molemmat talot ovat varustelultaan hyvin kattavia, Teemu Järvenpää sanoo. – Olennaista ei ole se, montako kilometriä jostakin paikasta on vetovoimaiseen keskukseen vaan se, miten nopeasti kyseinen välimatka taittuu. Työmaat virittävät ihmisten mielissä vakaan ajatuksen eteenpäin suuntaavasta seudusta. Ihmiset jättävät hyvästit niin hulppeille neliökuin suurille huonemäärille. Pälkäneen K-Rauta on suunnitellut jo muutaman vuoden taloprojektia, jonka avulla se voisi esitellä paikallista osaamista. Jari Lehtonen ymmärtää hyvin, miksi juuri nyt rakennetaan huomattavan paljon yksiöitä. – Ensin taloille katsottiin paikkaa ylempää metsän reunasta. Vetovoima vahvistuu, hän lisää. Hintojen lasku vauhditti tonttikauppaa K-Rauta -talojen avulla pyritään vauhdittamaan rakentamista Pälkäneellä. Tänä vuonna Pirkanmaalla valmistuu noin 650 omakotitaloa. Lisäksi ratayhteyksiä on parannettava Tampereelta Jyväskylään, Poriin ja Turkuun. – Rakentajat eivät kerta kaikkiaan ole osanneet rakentaa ja tarjota yksiöitä. Putkityöt tekee Kone ja LVI Jukka Kosonen ja sähkötyöt Saaris-Sähkö . Moni arvostaa kotinsa tehokkuutta ja toiminnallisuutta, hän sanoo. Talot valmistuvat keväällä, ja silloin paikalla järjestetään näyttely. – Tämän jaottelun sisällä suhde menee vastaavasti niin, että puolet on uudisrakentamista ja puolet korjausrakentamista. Edellinen nousukausi meni ohi, koska Pälkäneellä ei ollut tarjolla tontteja. Kun tämänhetkistä rakentamisen määrää mitataan kuutioissa, niin totuus paljastuu. Lehtosen mukaan kaukana ovat vuodet, jolloin maahamme nousi runsaat 15 000 uutta omakotitaloa. – Meidän on hyväksyttävä, että ihmisten asumisvaateet muuttuvat. Ihmiset haluavat vireisiin keskuksiin Lehtonen on työnsä ansiosta todellisella näköalapaikalla. Rakennusbuumi ei ole poikkeuksellinen Aluepäällikkö Jari Lehtonen silmäilee Tampereen keskustassa rakenteilla olevia raitiotietä, monitoimiareenaa, hotellia, kerrostaloja sekä lukuisia saneerausettä täydennyskohteita
Toimivat kulkuyhteydet merkitsevät paljon. – Esimerkiksi rakenteilla oleva Kansi-Areena on merkittävä hyvinvoinnin lähde niin maakunnallisesti kuin valtakunnallisestikin. Seinää alkaa nousta vähitellen, kun lattialaatat saadaan tällä viikolla valettua. 0400 297 933 • www.sahkoasennustammilehto.fi Soita sähkärille, älä sählärille! Tmi Sähköasennus Ari Tammilehto TMI KARI MYLLYNIEMI Uutanankärki 27, 36600 Pälkäne, 0400-936638 25 vuoden ammattitaidolla • RAKENNUSTYÖT • REMONTIT • MÖKKITALKKARI Meidän katon alla on hyvä olla. Mallasveden puolelle tulee runsaasti ikkunapintaa. Soita heti 03 3390 0401 vesivek.fi Sateet tulee varmasti. Suuri yleisö saapuu nauttimaan niin urheilusta kuin taiteesta, hän sanoo. – Hyvinvoinnin kärkitekijöitä ovat myös työpaikat. vedelle on viisasta. Rautakauppa toimii myös solmukohtana, jonka kautta tavoittaa paikalliset tekijät. – Tampereen rakentaminen tukee koko Pirkanmaan kehitystä.. Missä ne ovat. Rakennuspaikan vuoksi toiseen taloon tulee tuulettuva alapohja. – Maakuntakaava on nimenomaan mahdollistava, ei poissulkeva, hän kiittää. Ihmiset arvostavat lähipalveluja. – On muistettava, etteivät kaikki ideat toteudu. Elinpiirin onnistuneen rakentamisen kannalta merkityksellisintä on aktiivinen keskustelu. Lehtonen katsoo pitkälle tulevaisuuteen herätellen kansalaisia mahdolliseen seuraavaan isoon rakenteelliseen muutoksen. Ylemmäksi tuleva talo rakennetaan maavaraiselle perustukselle. Tulevaisuudessa varmasti enemmän elinvoimaisissa keskuksissa. Siinä on vähemmän makuuhuoneita, mutta sekin muuntautuu tarvittaessa isomman perheen tarpeisiin. MATTI PULKKINEN Elämme kerrostalojen ja yksiöiden kulta-aikaa Talonrakennusteollisuus ry:n aluepäällikkö Jari Lehtonen muistuttaa rakennustöiden kertovan kehittyvästä seudusta. Matti Järvisen mielestä paikallinen rautakauppa on olennainen osa rakentamisen helppoutta. Myös Lomakodin esittelytalot tulevat valmistuttuaan myyntiin. • Varaa maksuton kuntoarvio nyt! • Säältä suojaan 1 päivässä • Tuotteet suoraan tehtaalta ilman välikäsiä … kevät , kesä , sy ... Toimivat juna-, lentoja autotieyhteydet turvaavat massatapahtumapaikan vetovoiman. Tarkoituksena on päästä talveksi vesikaton alle. Talveksi vesikaton alle Lähes rantaan ulottuvat Lomakodin tontit ovat esimerkki siitä, että ammattilainen kannattaa ottaa mukaan talohankkeen suunnitteluun alusta asti. Niistä toinen on yleisön rakastama, 140-neliöinen talo, joka on suunniteltu lapsiperheen tarpeisiin. Rakentajan aika ei kulu tavaroita haeskellessa, vaan kaiken saa valmiiksi tontille. – Rakentaja ei säikähdä monttuista ja pusikkoista tonttia, vaan näkee heti, mitä siinä pitää tehdä ja miten talon saa paikalle sovitettua, Matti Järvinen sanoo. Ei niiden tarvitsekaan nähdä päivänvaloa. Hyvinvointi merkitsee paljon Jari Lehtosen mukaan ihmiset arvostavat yhä enemmän hyvinvointia vahvistavia tekijöitä. SADE! PAIKALLISET POJAT! SOITA: 0400 251 666 Aaro Turunen Luopioisten vuoden yrittäjä 2016 PIHAPUIDEN KAADOT JA KANTOJEN JYRSINTÄ Aaro Turunen SOITA: 0400 251 666 SOITA: 0400 251 666 Aaro Turunen Luopioisten vuoden yrittäjä 2016 SOITA: 0400 251 666 Aaro Turunen Luopioisten vuoden yrittäjä 2016 SOITA: 0400 251 666 Aaro Turunen Luopioisten vuoden yrittäjä 2016 SOITA: 0400 251 666 Aaro Turunen Luopioisten vuoden yrittäjä 2016 • MAANRAKENNUSTYÖT • SORAT JA MURSKEET • JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT KULJETUSLIIKE J. – Palvelut ovat hyvinvoinnin keskeisiä luojia. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Puh. Valkama 0400 231 606 KAIVUUTYÖT K-Rauta -talo: Lomakodin taloja esitellään kevään näyttelyssä Paikalliset osaajat tekevät rakentamisesta helppoa tettu runsaasti, ja viime vuonna kunta laski tonttien hintoja 40 prosentilla. Vielä ehdit varmistaa katon kunnon. Meidän on osattava kysyä, mitkä ihmisten tarpeet ovat esimerkiksi vuonna 2040 tai vielä tuonnempana. – Meillä on oltava näkymä vuosikymmenien päähän. SHL TOMMI LILJEDAHL – Rautakaupat eivät ole ennen rakennuttaneet esittelytaloja, tontilla Toni Järvenpään kanssa poikennut Markku Rautiainen K-Raudan rakennustarvikeosastolta sanoo. Teemu Järvenpään mielestä on hyvä, jos Roholan kaavaa päivitetään niin, että sinne voitaisiin kehitellä edullinen Pälkäne-talomalli, joka tekisi muuttamisen helpoksi. Ruudun takaa aukeaa upeat näkymät järvimaisemiin. Lehtonen kehuu Pirkanmaan maakuntakaava 2040:aa taitavasti suunnitelluksi ja tulevaisuutta tukevaksi. – Kun pienten maakuntien keskuskaupungit ovat vetäneet väen suojiinsa, miten käy sitten, kun ympäröivä alue on tyhjä. Suojaako katto. hän kysyy. – Oikea tavara löytää oikeaan paikkaan ja kaikki on työmaalla valmiina odottamassa. Sen ansiosta Lomakodin alueen tontit alkavat olla varattuja, ja lähdössä on laaja Roholan alue Kostianvirran rantamaisemiin. Palvelujen määrä ja laatu määräytyy käyttäjien määrästä, Lehtonen muistuttaa. Materiaalija tavaratoimittajat ovat Lomakodin hankkeessa mukana, sillä ne saavat tuotteitaan ja palveluitaan esiin työvaiheita esittelevissä päivityksissä ja keväisessä näyttelyssä. Parikymmentä neliötä suurempi toinen talo nousee Pakanrannan rantasaunan naapuriin. Alkavatko nämä keskukset hiipua, kun ihmiset lähtevät isojen, kehittyvien maakuntien ytimiin
Vuodessa saatiin kuitenkin jo ihmeitä aikaan. 28 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Liikuntahalli nousi lopulta vuodessa Roomaa ei rakennettu sanonnan mukaan päivässä, eikä se riittänyt Pälkäneen liikuntakeskuksellekaan. – Pälkäneveden yritysalueen kaavoitus valmistuu tämän vuoden aikana, Koivisto listaa. Onkkaalassa Lomakodin Pälkäneveden yritysalueen kaavoitus valmistuu tämän vuoden aikana. Sisätiloissa rakentumassa salibandykentän viereen katsomo ja kahvila, alapuolella pukuhuoneiden ovet. – Roholaan siirretään Kostia Areenan kylttiteline, joten kyltin paikka varmistuu syyskuussa, kun Kostia Areena avataan ja kyltti siirretään, Koivisto lisää. – eli viikolla 30 – vuonna 2017. Liikuntahalli 28.7. Lahdentien varressa lähellä kuntakeskusta sijaitsevaan Roholaan on kaavoitettu yhteensä 180 uutta omakotitonttia ja 25 kytkettyjen asuinpientalojen tonttia. Kunnan elinkeinojohtaja Jaana Koivisto kertoo, että Roholan ykkösvaiheen tontit ovat herättäneet paljon kiinnostusta, mutta kauppoja tonteista ei ole vielä tehty. Rohola rakennetaan kolmessa vaiheessa. Ensi kevään aikana myyntiin tulevat myös Tommolan ja Vohlisaaren omakotialueet. Vasara paukkuu Lomakodin alueella Onkkaalassa.. Liikuntahalli ulkoisesti hahmollaan lokakuun puolivälissä, viikolla 41/2017. Muilta alueilta tonttikyselyt ovat hajanaisia, mutta tiedusteluita tulee niistäkin tasaiseen tahtiin, Koivisto kertoo. Myös ViherKostialan alue on tehnyt hyvin kauppaa. SHL KRISTIINA HELMINEN Työmaalla viikolla 33/2017. Lomakodin alue on lähes loppuunmyyty Tontit: Roholasta kysellään paljon Pälkäneen tonttimarkkinoilla puhuttaa erityisesti yksi alue, viime keväänä myyntiin tullut Rohola. – Näistä varsinkin toinen on herättänyt paljon kiinnostusta, ja moni on sitä jo käynyt katsomassa. Tänä vuonna alkaa ykkösvaihe (punainen katkoviiva), viiden vuoden päästä kakkosvaihe (vihreä katkoviiva) ja viimeisenä kolmosvaihe (sininen katkoviiva). Syyskuun puolivälissä 2017 liikuntahallityömaa alkoi hahmottua jo hieman kauempaakin katsoville. Sydän-Hämeen Lehti seurasi liikuntahallityömaan etenemistä viime vuoden heinäkuusta alkaen. Oheisen kuvasarjan kautta voi hahmottaa, miten muuallakin kuin Pälkäneellä huomiota herättänyt ponnistus Lahdentien tuntumassa eteni soraja hiekkakentästä Kostia Areenaksi. Alue saanee syksyn aikana oman kyltin, joka on tarkoitus asettaa mahdollisimman näkyvälle ja hyvälle paikalle. JAANA KOIVISTO alueella myynnissä olleet tontit on lähes myyty, ja näistä on enää yksi tontti vapaana. – Kiinnostuneet ovat vielä selvästi odottavalla kannalla, sillä alueen kunnallistekniikka ei ole vielä valmistunut. Luopioisten Rajalanniemen omarantaisista tonteista vapaana on tällä hetkellä kaksi tonttia. Roholan tonttialennuskampanja jatkuu vuoden loppuun, eli siihen mennessä tontin varanneet saavat 20 prosentin alennuksen tontin hinnasta, Koivisto mainitsee
Lähestulkoon valmista. Heinäkuun puolivälissä tänä vuonna koripallotelineet ja -korit saatiin paikoilleen toisella kentällä. Toisen kerroksen kuntosalissa tammikuussa 2018. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Liikuntahalli tämän viikon maanantaina. Harjannostajaisten aikaan eli maaliskuussa 2018 ulkoasu alkaa näyttää jo hyvältä, mutta esimerkiksi salibandykenttä on vielä pientä laittoa vaille. Pälkäneen liikuntahalli valmistautumassa joulunviettoon eli joulukuussa 2017.. Näkymä yläkerrasta salibandykentälle elokuussa 2018
– Kaikki täällä olijat ylistävät kaivoveden raikkautta ja kirkkautta, Mc Caskie kertoo. Hän on vakuuttunut siitä, että kesäpaikan vesihuolto on nyt hamaan tulevaisuuteen asti hyvissä hoteissa. – Optimaalinen paikka löytyy aina, hän lisää. Mökkiporakaivosta on tullut hetkessä mökkiläinen Hilkka Mc Caskien silmäterä. Työn jälkeen kaivon olemassaoloa ilmentää vain kaunis vesiposti. Maakunnassa on vuosi vuodelta entistä enemmän onnellisia laatukaivojen omistajia. Tämä kesä on Mc Caskien mielestä suurta juhlaa, kun mökkielämää helpottaa uusi porakaivo. Yleensä kaivo tehdään sellaiseen paikkaan, josta veden noutaminen on helppoa, Jukka Stenberg kertoo. – Olen kuljettanut vuosikaudet kotoani raskaita vesipöniköitä mökille. Putki tyhjenee aina routarajan alapuolelle saakka, Jukka Stenberg korostaa. Porakaivotyömaa ei häiritse elämää Konkarikaivontekijä säästää työskennellessään niin pihan kuin istutukset sekä puut. Kohteessa etsimme yhdessä parhaan mahdollisen sijoituskohdan. – Yllättävän paljon ihmiset jaksavat rahdata vettä mukanaan vakituisesta kodistaan lomapaikkaansa. Vesiposti on tällöin halutussa paikassa, ja vedensaanti on taattu. – Kun asiakas ottaa yhteyden, sovimme katselmuksen aiotulle kaivon paikalle. Ei kaivutöitä, sähköt pistokeliitännällä, jäätymätön, kiinteä hinta sisältää Grundfos-porakaivopumpun ja vesipostin Mökkiporakaivo mullistaa kesäkodin elämän Pirkanmaallakin monen kesämökkiläisen vesihuolto on vielä kanistereiden varassa. Hänen mukaansa pirkanmaalaisten kaivonhankintainto nousee vuosittain. – Kaivoasioissa puhaltavat perinteiset tuulet. – Takuumme on, että mökkikaivostamme nousee vuorokaudessa vähintään 500 litraa vettä. – Kaivo on jäätymätön. Kaivo on myyntivaltti Ylöjärveläisen Jukka Stenbergin porakaivoyritys on perinteinen toimija Pirkanmaalla. Lomalaiset kuskaavat juomavetensä pitkienkin matkojen päästä – jopa kotoaan tai huoltoasemilta. TILAA ILMAINEN SUUNNITTELUKÄY NTI! ILMOITUS PORAKAIVOT JA HUOLLOT Raikasta vettä porakaivosta. – Mutta kun mökkiläiset tekevät hankintapäätöksensä ja tilaavat porakaivon tekijän paikalle, eivät he sen jälkeen halua mistään hinnasta luopua vesipostistaan, kaivontekijä sanoo palautteisiinsa vedoten. Poraaja odottaa, milloin vesi alkaa suihkuta ja kuinka paljon vettä tulee. Raikas ja puhdas vesi nostavat elämän laatua Pirkanmaan Porakaivo Oy:n ja Green Heat urakoinnin yrittäjä Jukka Stenberg sanoo, että vuosi vuodelta yhä useammat kesäasunnon omistajat haluavat satsata kunnolliseen vesihuoltoon. Voit teettää porakaivon myös talvella Perinteisesti sulan maan aika on porakaivojen tekemisen sesonkia. 30 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti MAINOKSEN TOTEUTTI Ota yhteyttä pirkanmaalaisissa kampanjoissa maakuntakoordinaattori Matti Pulkkiseen, 050 597 9303 tai matti.pulkkinen @pirkanmaanlehtitalo.fi Kätevä ja käyttövarma, Jukka Stenberg kuvailee mökkiporakaivoa. • Ilmainen suunnittelukäynti • Useita vaihtoehtoja vesitarpeesi mukaisesti • Porakaivopumput asennettuina Mökkikaivot, Omakotikaivot, XL-Porakaivot sekä kaivojen huollot MAALÄMPÖJA ENERGIAKAIVOT Maalämpökaivot pientaloihin sekä energiakentät suuriin kohteisiin • Ilmainen suunnittelukäynti • Poraus • Asennus • TRT mittaukset ja mallinnukset suurkohteissa INFRA & YMPÄRISTÖPORAUKSET Ammattilaisemme totetuttavat myös vaativammat kohteet ja poraukset, kuten • Siiviläputkikaivot • Pohjaveden tarkkailuputket • Porapaalut • Ankkurointiporaukset • Tarkkuusporaukset. Porausvaihe on hyvin kiintoisa, kun tekijä vartoaa vesihalkeaman kohtaamista. Stenberg arvelee kuljetusveteen turvautumisen olevan sukupolvikysymys. Ämpärit ja kanisterit ovat kovassa käytössä, hän tietää. – Kesämökkien omistajat tietävät, että kunnollinen kaivo nostaa kohteen arvoa ja näkyy myyntihinnoissa. Moderni mökkiporakaivo kasvattaa suosiotaan. Stenberg korostaa, että suomalainen arvostaa aina hyvälaatuista vettä. Jos kaivotyömaalla joudutaan turvautumaan vesipaineavaukseen veden löytämiseksi, aikaa tarvitaan viikko. Kylmillä keleilläkin vesi lorisee iloisesti, kun vääntää hanan auki. Tuontivesi on ollut juomista ja ruoanlaittamista varten, hän sanoo. – Kukkapenkkien ja kasvimaan kasteluveden sekä saunaan pesuveden olen pumpannut tai kantanut järvestä. – Parasta on se, että talviaikaankaan putki ei jäädy. Kaivontekijä toivoo, että tulevaisuudessa töitä olisi nykyistä enemmän ympäri vuoden. – Vain paukkupakkanen estää kaivonporaamisen, hän toteaa. Pirkanmaan Porakaivo on tuonut mökkiporakaivollaan uuden ajan moneen savuun. – Ikäihmiset ovat tottuneet vähiin mukavuuksiin, eivätkä he rasitu vesitonkkarallista, mies pohtii. – Vesipostin vesi on sataprosenttisen hyvää, suorastaan ihanaa ja parempaa kuin viini, rouva kehuu. Kaivo tehdään paikkaan josta nouto on helppoa Mökkiporakaivon tekeminen on nykyään varsin helppo operaatio. Tavallisesti uusi kaivo syntyy muutamassa päivässä. Uutukainen kaivo ei ole jäänyt huomiotta muiltakaan suvipaikan käyttäjiltä. Ihmiset innostuvat kaivoista vasta, kun kevätaurinko lämmittää ja mökki kutsuu, hän hymyilee. Yleensä vettä nousee moninkertainen määrä, hän sanoo. Jukka Stenberg teroittaa, että porakaivon voi tehdä erinomaisesti myös talvikuukausina. Homma alkaa porauksella ja jatkuu pumpun asennuksella
Museo on avoinna vain erikseen sovittaessa. Evp insinöörimajuri Esko Jokinen Pirkkalasta oli tuo löydön tehnyt sukeltaja. Tukholman-konttoria johti William Colby , joka myöhemmin loi tiedustelualalla merkittävän uran kotimaassaan. Ja tekniikka oli uudempaa. KARI SAARINEN – Löytäjä oli lähettänyt CIA:lle infoa asiasta, mutta ei koskaan saanut sieltä myöntävää eikä kieltävää vastausta. HAIKKA KY P. Kukkialta Evinsalon itäpuolelta Laajansaarenlahden tuntumasta kesällä 1976 löydetyt laitteistot olivat Sisäasiainministeriön mukaan ”sodanaikaista radioromua”. Kummankaan nykyisestä sijaintipaikasta ei ole varmuutta. Jos Sydän-Hämeen Lehden lukijoista joku tietää lisäfaktoja asiasta ja on halukas kertomaan tietonsa tai omistaa mahdollisia lehtileikkeitä aiheesta, hän voi ottaa yhteyden vaikkapa sähköpostitse lehteen (toimitus@shl. Yhdysvaltain Keskustiedustelupalvelu CIA jatkoi lakkautetun OSS:n työtä tietyin osin, Turja selittää. Hän on jo edesmennyt. Nykyään Millog Oy:n Lylyn toimipisteenä toimivan Lylyn viestivarikon museostakaan ei osattu antaa tietoa, löytyvätkö kyseiset radiot mahdollisesti sen kokoelmista. – Jokinen analysoi niissä olevan samoja komponentteja ja teknisiä ratkaisuja kuin militaarivakoiluun keskittyneen OSSorganisaation käytössä olleissa radiolaitteissa. Organisaatio ei halunnut kommentoida asiaa. Kylillä hieman huhutaan, mutta ympäripyöreästi. Jokinen oli ensimmäisen luokan radiosähköttäjä ja tiesi militaariradioiden tekniikasta hyvin paljon, Turja kertoo. Soita heti 03 3390 0312 vesivek.fi RAKENNATKO. 040-509 6368, kspelti@ks-pelti.fi Tilaustyöt • Listat 6,3 m:n koneella • Piipunjuuret • Uunineduspellit • Liesikuvut • Ilmastointiosat Materiaalina sinkitty ja värillinen pelti, kupari, messinki, ruostumaton teräs myös harjattu, alumiini myös jyvälevy ja turkkilevy Tutustu ja tartu tilaisuuteen! KS-kerroskompostorit KS-kerroskompostorikäymälät Toimivat Sadevesijärjestelmät Lindab-piste Kattoturvatuotteet Tukevat tikkaat, kestävät kulkusillat, lujat lumiesteet Kattoja seinäprofiilit Asiakkaan tilaukset toiveen mukaan MUISTA! Uusi puutarhakärry moneen käyttöön! Vakoilu: CIA ei myöntänyt eikä kieltänyt – Kukkian pohjasta löydettyjen laitteistojen nykyinen säilytyspaikkakin on hämärän peitossa Sukeltajan löytämät radiolaitteet jäivät mysteeriksi LUOPIOINEN Kesä 1976. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti HEMLOG KUKKIA OY RAKENNUSTYÖT • uudisrakentaminen ja saneeraukset. K. Joka tapauksessa kaikkiaan mielenkiintoinen tapaus. Museon vuonna 1998 perustanut ja sen ensimmäisenä johtajana aikoinaan toiminut Teppo Turja muistaa ainakin toisen kyseisistä radiolaitteista olleen hetken aikaa museon kokoelmissa lainassa Lylyn viestivarikolta. Tällainen kuva Kukkia-järven pohjasta tehdystä CIA-löydöstä on Vakoilumuseossa Tampereella. Verkostoa Suomessakin CIA oli jo vuosikymmeniä aiemmin perustanut Tukholmaan konttorin, josta käsin rakennettiin myös Norjan ja Suomen ainakin suurimpien kaupunkien osalta kattanutta vakoiluverkostoa. Kun aihetta nykyisin yrittää valottaa googlaamalla, tulokset ovat minimaalisia. fi) tai jutun kirjoittajaan (ka. Leikkuupalvelu! Ma-la klo 9-14 www.kiviahonkaivin.com 050 5277 509/ Ville Tikander Kaikki maanrakennusalan työt Sorat, murskeet, täytemaat Seulottua multaa Peltikuja 9, Suinula, Kangasala P. Turja puolestaan kertoo löytäjällä olleen vankat perusteet olettaa aivan muuta. Amerikkalaisethan olivat huolissaan Neuvostoliiton aikeista Pohjoismaiden suuntaan. Kun sukeltaja etsii mottia, hän löytääkin jotakin muuta. Tätä juttua kirjoittaessa oltiin yhteydessä Puolustusvoimiin monella tavoin. Sodanjälkeistä tekniikkaa Tampereella sijaitsevassa Vakoilumuseossa moni sydänhämäläinen on vuosien varrella törmännyt asiaan. Kaksi hyvin suurella todennäköisyydellä Yhdysvaltain Keskustiedustelupalvelun CIA:n (Central Intelligence Agency) omistamaa vakoiluradiolaitteistoa. Siellä on tapauksesta infoa näkyvillä nykyäänkin. Matti Kallioinen 040-7696 795 PUIDENKAADOT • kantojyrsintä • polttopuiden teko Kimmo Kallioinen 040-7577 469 www.hemlog.fi Isäntäkin relaa , kun rännit pelaa PAIKALLISET POJAT! • Arvo-kouru ei ruostu eikä raidoitu • Tehdään paikanpäällä mittatilaustyönä • 5 vuoden asennustakuu Valuvatko sadevedet kotisi perustuksiin. kattoristikot KUORMA-AUTOLLA Myös ikkunalasia, esim. Kukkialta löydetystä laitteistosta ei tuntunut olevan mitään tietoa esimerkiksi Maanpuolustuskorkeakoulun Sotamuseoyksikössä. Kukkiasta ja Luopioisten kylistä paljonkin tietäviltä asiasta udellessa törmätään niin ikään kerta toisensa jälkeen vastaukseen, että ”jotakin sellaista muistan silloin 1970-luvulla kuulleeni, mutta en kyllä tiedä, kuka oli löytänyt ja mitä”. SydänHämeen Lehden edeltäjän Kunnallistietojen vuosikerta 1976 ei sisällä uutisointia asiasta. Tässä artikkelissa palataan Luopioisissa vuosikymmeniä sitten tehtyyn laitteistolöytöön, jonka yksityiskohdista osa on yhä selviämättä. 03-5306937 Eräjärvi Ristakallio • RAKENNUSTARVIKKEET perustuksesta kattoon • JÄTEVESIEN KÄSITTELYYN erilaiset vaihtoehdot • LAITEVUOKRAUSTA: betonimylly, tärytin • VARASTOSSAMME MYÖS ekovillaa sekä puhalluskone Kuljetukset Vaihtolavapalvelu Nosturilla nostot esim. Hänen jälkeläisiltäänkin on asiasta kysytty, mutta. Nimiä ei kannata mainita, koska mikään ei ole varmaa. kasvihuoneisiin. Luopioisten Kukkia-järvellä veneilevän miehen paatista putoaa perämoottori. Kylmän sodan ajan Suomessa asia on sen verran tulenarka, että tapauksesta ei juuri julkisuudessa puhuta. Kyläläisistä joku on saattanut nähdä jotakin, jos on huvilalla vieraillut ja jos matkalaukun kokoisia laitteistoja on ennen järveen upottamista siellä huvilalla säilytetty, Turja tuumii. – Joka tapauksessa kaikkiaan mielenkiintoinen tapaus. – On arveltu, että Colbyn perustamaan verkostoon kuului myös korkea-arvoinen tamperelainen mies, joka piti kesäpaikkaansa Kukkia-järven saaressa. Siksi on selvää, että kyse oli nimenomaan jenkkiradioista. Kuvassa näkyviä radiolaitteistoja löytyi järvestä kaksi. sa@kolumbus.fi). Sittemmin sekin annettiin takaisin Puolustusvoimain haltuun, eikä kummankaan laitteen nykysijainnista ole tietoa. TEPPO TURJA tuloksetta. Varaa maksuton kuntoarvio! Meidän katon alla on hyvä olla
Kiven suomat mahdollisuudet ovat liki rajattomat. Tutustu laajaan valikoimaamme verkossa osoitteessa www.kivilahde.fi. Se koostuu yli 90-prosenttisesti luonnonkvartsista. Suosimme suomalaisia kivilaatuja, mutta valikoimissamme on myös ulkomaisia vaihtoehtoja. Kivilähteentie 13, Ylöjärvi Puh. 017 6880 160 myynti@kivilahde.fi www.kivilahde.fi Vaihtoehtoja jokaiseen makuun Luonnonkivitasot Luonnonkivi on ekologinen valinta, sillä louhinta ja kiven työstäminen tapahtuu kokonaan mekaanisesti ilman kemikaaleja. Keraamisella tasolla on erinomaiset käyttöominaisuudet; se on naarmuuntumaton, tahraantumaton ja kestää jopa 800 astetta kuumuutta. Kvartsitasot Kvartsi on puristamalla valmistettu tasomateriaali. Etuna luonnonkiveen verrattuna on vaaleiden sävyjen saatavuus. Kivitasot kestävät aikaa. Hyvä, asiakkaan tarpeet huomioiva asiakaspalvelu on tavaramerkkimme. Luonnonkivestä poiketen kvartseissa on saatavilla useita vaaleita vaihtoehtoja. 32 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti MAINOKSEN TOTEUTTI Ota yhteyttä pirkanmaalaisissa kampanjoissa maakuntakoordinaattori Matti Pulkkiseen, 050 597 9303 tai matti.pulkkinen @pirkanmaanlehtitalo.fi Kotimaista kivenjalostusta 30 vuoden kokemuksella VALITSE KOTIISI LAADUKKAAT KIVITASOT Kestävää ja ajatonta – luonnollisesti! Kun rakennat uutta tai remontoit vanhaa, valitse kestävät, ajattomat ja kauniit kivipinnat. Toteutamme Sinun kotiisi uniikit ratkaisut. Muistathan, että palvelemme myös iltaisin ja viikonloppuisin ajanvarauksella. Kiillotettu pinta on kirkas, sileä ja helppohoitoinen. Ne luovat viihtyisyyttä ja vahvistavat toimivuutta sekä nostavat asuntosi arvoa. Se on meille sydämenasia. Olemme avoinna ma–pe 9–17. Me Kivilähteellä olemme erikoistuneet kivituotteiden valmistamiseen. Tämä eläväinen pinta on käyttöominaisuuksiltaan täysin kiilotettua pintaa vastaava. Timanttiharjattu pinta on mattamainen ja hieman epätasainen vaihtoehto. Kvartsien pinta on kestävä ja hyvin tiivis. Tarjoamme laadukkaita ja yksilöllisiä vaihtoehtoja. Ne ovat yksityiskohtia, joissa silmäsi lepää. Keraamiset tasot Keraamiset tasot valmistetaan sataprosenttisesti luonnon raaka-aineista: savesta, maasälvästä, kvartsista ja mineraalioksideista ja on näin ollen ekologinen ja täysin kierrätettävissä oleva materiaali. Toimivuus on taattua. Loppu on sidosaineita kuten hartsia sekä tehosteeksi lisättyjä elementtejä, kuten lasin ja peilin siruja. Tule tutustumaan erilaisiin vaihtoehtoihin ja ratkaisumalleihin liikkeeseemme Ylöjärvelle. Mittausja asennuspalvelu Huolehdimme myös tasojen tarkistusmittauksen ja paikoilleenasennuksen.. Luonnonkivissä valittavana on kaksi pintavaihtoehtoa: kiillotettu tai timanttihiottu pinta. Molemmissa vaihtoehdoissa yhdistyvät luonnonkiven parhaat ominaisuudet, kuten helppohoitoisuus, kestävyys ja hygieenisyys
Niin kesämökit, omakotitalot kuin muutkin rakennukset tarvitsevat jatkuvaa silmällä pitoa sekä oikea-aikaisia huoltosekä korjaustoimia. Maaseudun ihmiset lähtivät sankoin joukoin työn perässä kaupunkeihin ja Ruotsiin. – Maassamme on paikkoja, joissa sen paremmin omakotitalot kuin kerrostai rivitalohuoneistot eivät käy millään opilla kaupaksi. He eivät näe arvottomissa kiinteistössä suurta uhkakuvaa, Mikko Rosenlund toistaa. – Vaihdoin juuri ajatuksia välittäjien kanssa. Hänen mielestään arvottomat kiinteistöt ovat surullisia yksittäistapauksia.. Hänen mukaansa maakunnassamme käsiin jäävät kiinteistöt ovat kuitenkin yksittäistapauksia. Haja-asutusalueellakin olevassa kiinteistössä on oltava tietty perustaso ja mielellään vielä jotakin ekstraa. Hän kannustaa kuntapäättäjiä kumppanuuteen ja yhteistyöhön naapurikuntien kollegojen kanssa. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Arvottomiksi leimattavista kiinteistöistä ei muodostu suurta ongelmaa Pirkanmaalla. – Perinteiset elinkeinot eli maaja metsätalous olivat suomalaisten toimeentulon selkäranka aina toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan saakka. Pankkiiri kiirehtii antamaan neuvoja, joiden turvin arvottomuuden uhkaamia kiinteistöjä pystytään pelastamaan. Pirkanmaa elää myönteisen kehityksen ja kasvun aikaa, Rosenlund lisää. – Monesti oma käsitys kohteen arvosta on yltiöpositiivinen, pankkimies herättelee. Henkilökohtainen katastrofi Mikko Rosenlundin mielestä arvottomiksi päätyvät kiinteistöt aiheuttavat murhetta ja päänvaivaa joillekin yksittäisille kansalaisille. – En usko, että yhteiskuntamme tarvitsee tämän asian ratkaisemiseksi erityistoimenpiteitä. – Ykkösohjeeni on, että omistajat pitävät rakennuksistaan hyvän huolen. 1960-luku toi voimakkaat muuttoaallot suurten ikäluokkien aikuistuessa. – Katseet kohdistuvat siihen, että töitä on tarjolla. Silloin tilojen talouskeskukset ja mökit jäivät perheiden ja sukujen yhteiskäyttöön lomapaikkoina, hän muistuttaa. Tuolloin ei kuitenkaan puhuttu arvottomista kiinteistöistä, vaikka monet rakennukset vaipuivat unholaan, pankkiiri lisää. – Jokainen tapaus on kuitenkin valitettava, hän sanoo. Toimitusjohtajan mukaan OP Tampere seuraa tilannetta oman Pirkan OP-Kiinteistökeskuksen asiantuntijoiden kautta. Paikkakunnan elinvoima kumpuaa yrityksistä, toimitusjohtaja avaa. – Tosiasia on, että Helsingin parhailla paikoilla sijaitsevien arvokotien kylppärin hinnalla saa toisaalla Suomessa jopa kaksion tai kolmion. – Jos kunnassa ei ole vireyttä eikä toimeliaisuutta, elinmahdollisuudet kapenevat ja hiipuvat. Hänen mukaansa myyjän on myös osattava hinnoitella kiinteistönsä realistisesti. Pankkimies tuntee hyvin arvottomien kiinteistöjen problematiikan. – Kokonainen kylä tai taajama saattaa tyhjentyä vakituisista asukkaista, Mikko Rosenlund tietää. – Arvonkehityshuolet saavat mittasuhteensa siitä, että tavallisesti asunto on keskeisin osa kotitalouden varallisuutta, pankkimies taustoittaa. – Haave voi olla koti joko maaseudun rauhassa tai kaupungin sykkeessä. Yksittäiset kohteet voivat kylläkin tuottaa omistajilleen päänvaivaa. Ongelma on laajentunut ja tullut näkyväksi. Mökki tai omakotitalo kantovedellä ja puuceellä ei välttämättä sytytä ostajakandidaatteja, hän miettii. Tilanne ei kuitenkaan ole äitynyt epidemiaksi, enkä usko sen sellaiseksi räjähtävänkään, pankkiiri miettii. Rosenlundin mukaan nyt päätään nostanut keskustelu arvottomista kiinteistöistä on uudestaan voimakkaasti etenevän kaupungistumisen lieveilmiö. MATTI PULKKINEN OP-arvio: Arvottomat kiinteistöt eivät äidy suurongelmaksi Pirkanmaalla Kiinteistöstä on pidettävä hyvää huolta – korjausvaje hidastaa myyntiä tai jopa estää sen OP Tampereen toimitusjohtaja Mikko Rosenlund ei näe sellaista tulevaisuutta, jossa Suomessa olisi aavepaikkakuntia. Arvottomuuteen on herätty nyt Mikko Rosenlundin mukaan arvottomia kiinteistöjä on ollut siitä lähtien, kun Suomi alkoi todenteolla teollistua. Rosenlundin mukaan monen kaupaksi käymättömän kesämökin tai omakotitalon kohtalona on laiminlyödyt peruskorjaukset, jolloin korjausvelka on voinut kasvaa kohtuuttomaksi. Kokonaisuus kiinni vetovoimasta Mikko Rosenlundin mukaan toimivan ja terveen kiinteistökaupan takana on elinvoimainen paikkakunta. – Kuntien välisellä aidolla yhteistyöllä turvataan esimerkiksi palvelut, hän tarkentaa. – Meidän on ymmärrettävä, että nykyihminen arvostaa elämisen laatua ja mukavuutta. Näin uskoo Tampereen Seudun Osuuspankin (OP Tampere) toimitusjohtaja Mikko Rosenlund . Jonkinlaisen haasteen arvottomat kiinteistöt kyllä synnyttävät, mutta asioissa on syytä säilyttää järkevät mittasuhteet, Rosenlund rauhoittelee. – Suomessa on taantuvia maakuntia, joissa arvottomat kiinteistöt muodostavat ison ongelman. Pirkanmaa on kasvussa – Onneksi olemme Pirkanmaalla, OP Tampereen toimitusjohtaja Mikko Rosenlund huokaisee. Maaseudulla on ihmisiä, jotka haluaisivat luopua kodistaan ja hankkia uuden taajamasta tai isommasta keskuksesta palveluiden ääreltä. Suomalaisilla on mahdollisuuksia valita, hän toteaa. Yli äyräiden paisunut korjausvelka on yleisin syy, miksi kohde ei käy kaupaksi, Rosenlund korostaa. – Monen töllin ikkunoiden ja ovien eteen naulattiin laudat tai ristikot. Rosenlundin mielestä ajan ilmiötä on suuret hintojen vaihtelut. Rosenlund painottaa, että moni ihminen haluaa toteuttaa unelmaansa asumisessaan
Kasviharrastaja ja Luopioisten kasviston (www.luopioistenkasvisto. Kysy Tuomolta luonnosta USEIN NÄIN KESÄN lopulla herää otsikon kaltainen kysymys, kun katsellaan rakkaan kotitai mökkijärven veden pintaa. Julkinen rahoitus tekee edulliseksi Pälkäneen Seudun Yrittäjien Hyvinvointihankkeen tapahtumat ja kerhot ovat avoimia ja edullisia kaikille seudun yrittäjille, sillä hanke on saanut EU:n Leader -rahoitusta sekä Luopioisten Säästöpankkisäätiön tukea. Muutaman vuoden takainen Haltianselän massakasvusto ei liene uusinut. Kun koko kesä on nautittu veden raikkaudesta, tuntuu syksyinen vesi erilaiselta ja huoli nousee veden laadun suhteen. Kokoonnumme liikkumaan ja nauttimaan luonnosta ja toistemme seurasta omien voimavarojemme puitteissa, tekemään pakastettavia yrittäjälounaita ja nauttimaan kulttuurista. Hankkeemme on kaksivuotinen ja tavoitteenamme on edistää mahdollisimman monen yrittäjän hyvinvointia. KYLILTÄ Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse 010 5844 470. MINULTA ON KYSYTTY , kuinka Kukkian erikoisuus ormio voi likaantuneessa vedessä. TUOMO KUITUNEN Onko syytä olla huolissaan. Tule mukaan tapahtumiimme ja kerhoihimme! Pyydä myös alueellamme toimivia yrittäjätuttujasi mukaan ja tulkaa yhdessä. Tarjoamme tietoa, kannustusta ja rohkaisemme kulkemaan vaikeiden aikojen yli. Hiekkapohjat muuttuvat helposti mutapohjiksi, jos kasvillisuutta on liikaa. Mitä voi yksittäinen ihminen tehdä. Vedet täyttyvät muutamien kasvien massatuotannosta. Usein stressi heijastuu myös läheisten hyvinvointiin. Kutsumme tapahtumiimme puhujiksi ja ohjaajiksi hyvinvointialan asiantuntijoita ja ammattilaisia. Tosiasia on ja tutkimustuloskin kertoo, että maamme vesien laatu on huonontunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Erilaiset stressisairaudet lienevät tuttuja lähes kaikille yrittäjille. Tosin en ole tehnyt mitään perusteellisia tutkimuksia kasvin levinneisyyden suhteen. Ne hyötyvät ravinteista. Selviytymistarinoiden illassa muutama yrittäjä kertoo oman tarinansa. Kun asia tulee lähelle, siihen puututaan. Tämä taas lisää veden tummuutta ja likaisuuden tuntua. Sen poistaminen pohjasta parantaisi veden laatuakin. 34 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti PÄLKÄNE, LUOPIOINEN Jopa kolmannes yrittäjistä kokee työkykynsä alentuneen. Vieraslaji vesirutto (kuva oikealla) tukahduttaa järven pohjakasvillisuuden, haravointi voisi auttaa. Aihe on vaikea ja se herättää aina tunteita. Tosi on, ormio on puhtaan veden kasvi ja jos pohjan täyttää vesirutto tai vesialan suuret kasvimassat, niin ormio ei voi hyvin. Teimme hankesuunnitelman, jolle saimme virallisen rahoituspäätöksen kesällä. Kuitenkin sitä löytyy edelleen matalilta hiekkarannoilta ja suojaisista hiekkapohjaisista lahdista. Kertooko se veden laadusta jotakin. Niille, jotka kaipaavat elämäänsä jonkinlaista muutosta, tarjoamme Hyvän Elämän Työpaja -työskentelyä. Raania en ole nähnyt vuosiin ja vesileinikin kukkivat lautat ovat viime vuosina olleet kovin harvinaisia. Kasvikartoituksessa sitä kuitenkin löytyi runsaasti eri puolilta Kukkiaa. Haravoimisessa vaan on kovin paljon työtä niin kuin runsaan vesikasvillisuuden niitossakin. Puhtaan veden laji on myös karvalehti, jota joskus syytetään veden pilaajaksi, kun se äityy kasvamaan massoittain. Vieraslaji vesirutto on erikoisen hanakka täyttämään pohjan avoimet paikat ja muuttamaan ne mutaisiksi. Minultakin usein kysytään vesien saastumisesta, levien määrästä, roskaisuudesta, veden tummasta väristä. fi) ylläpitäjä Tuomo Kuitunen vastaa lukijoiden luontokysymyksiin. Luulisi, että kasvien runsaus olisi hyvä asia, sehän kertoo järven elinvoimaisuudesta. Näitä ovat meidän rakastama vaakunakukka lumme, ulpukka, erilaiset vidat, kortteet, osmankäämi ja ruoko. En ole huomannut sen määrissä suurtakaan muutosta. Hankkeemme tapahtumat ja kerhot ovat avoimia kaikille Pälkäneen seudun yrittäjille. Syitä on etsitty ja syyllisiä haukuttu, mutta itse veden laatu ei ole siitä kovin paljon parantunut. Kuitenkin kokonaisuutena meillä on edelleen puhtaat vedet, joskin osa järvenlahdista on päässyt tukkeutumaan vesikasvillisuuden runsaan määrän vuoksi. Kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen info@ luopioistenkasvisto.fi Kasvillisuuden niitto vapauttaa veden liikkumaan ja järvi puhdistuu muutamassa vuodessa. Samalla ne pidättävät veden vaihtumista ja keräävät varsiensa ja juuriensa ympärille mutaa ja levää. Kesällä näin sitä usealla paikalla, mutta vain muutamia versoja kerrallaan. Mutapohjalla rantaruovikko levittäytyy ja peittää lopulta matalan järven kokonaan. Tämä ei ole mikään ihme, kun ajattelee yrittäjän työtehtävien moninaisuutta ja vastuuta. Pälkäneen ja Luopioisten yrittäjäyhdistykset päättivät viime talvena kääriä hihat paikallisten yrittäjien työssä jaksamisen ja hyvinvoinnin parantamiseksi. Sitä kuitenkin pitäisi tehdä enemmän ja avata näin väyliä veden liikkua ja puhdistua. Molemmat ovat puhtaan veden kasveja. Ainakin hän vei elää siivosti roskaamatta, niittää liiallista vesikasvillisuutta pois ja pitää korvat ja silmät auki. Varmaan näillä kaikilla on osuutensa veden värin tummenemiseen ja ravinteisuuden lisääntymiseen, näillä mittareilla mitattuna siis veden laadun huononemiseen. Kysymys, johon on vaikea vastata. Teollisuus sentään lienee saanut jätevetensä kuriin. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Tapahtumia syyskuusta alkaen Kokoamme Pälkäneen alueen yrittäjiä erilaisten tapahtumien ja kerhojen avulla. Hankkeen vastuullinen toteuttaja on Pälkäneen Yrittäjät ry ja käytännön koordinoinnista vastaa pälkäneläinen yrittäjäaktiivi Marja-Liisa Suomalainen . Siinä meille rantojen asukkaille on tehtävää jatkossakin eli tavallaan olla huolissaan ja reagoida, kun siihen on tarvis. Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. Kuitenkin myös harvinaistuneita ja hävinneitä lajeja löytyy. Se tiedetään, että metsätalous on osasyyllinen hakkuiden ja ojitusten vuoksi, myös maatalous saa oman leimansa asiaan, eikä ranta-asutuskaan jää kokonaan ilman moitteita. Hyvinvointi: Yrittäjät lähtevät kimpassa liikkeelle sekä hankkivat tietoa terveydestä ja jaksamisesta Yrittäjät satsaavat yhdessä jaksamiseen
Hyvinvointihanke käynnistyi opastetulla melontaretkellä Rajalansaareen.. Kesällä 18 vuotta täyttänyt Pälkäneen lukion abiturientti aloittaa tänään Sydän-Hämeen Lehden kolumnistina. Ke 19.9. Kerhossa kokataan yhdessä kiireisen yrittäjän lounaita ja välipaloja, jotka saa pakasterasioissa mukaansa. Hintikan kirjoitukset lukion vaatimustasosta ja kaikkien nuorten leimaamisesta nousivat Sydän-Hämeen Lehden nettisivujen luetuimpien juttujen joukkoon. Kukaan ei edes tiedä, mikä Pälkäne on. – Videopeleistäkin voisi syntyä kolumni. JOS PUHUN ulkopaikkakuntakalaisen kaverini kanssa Pälkäneestä, keskustelu menee lähinnä vitsailuksi. Kunnan markkinointistrategia on todennäköisesti verkossa kaikkien nähtävillä. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti PÄLKÄNE – Minulla on aina ollut mielipiteitä. Onko sillä loppujen lopuksi väliä, minkälainen maine Pälkäneellä on. Sillä saa hyviä ”klikkiotsikoita”. klo 20 Lihaskuntoja liikkuvuustesti Onkkaalassa Harjutuulen salissa. Negatiiviset taas voivat nousta valtakunnallisiin suuriin medioihin. Helposti ajatellaan, että pelaaminen on yksinäisten nörttien touhua. klo 18-21 Selviytymistarinoiden ilta Kankahuven saunalla, vertaistarinoita elävästä elämästä. Naapurissa ei ollut kauheasti kavereita, ja siksi koulun jälkeen otettiin kirja käteen ja luettiin. – Haluaisin käsitellä myös sellaisia aiheita, joista on vaikea puhua. Toisinaan sekä aihe että käsittelytapa voi olla hätkähdyttävä. Eikä kaikkia välttämättä kiinnosta. To 15.11. klo 14-17 Päiväretki Laipassa, lähtö Pihtilammelta. Ajankohta Tapahtuma Su 16.9. – Isä tykkää kirjoittaa ja pappakin on kirjoitellut. Nuotio-, kävelyja hölkkäryhmät. Lisätietoja hankkeesta yrittäjien uutiskirjeissä, Sydän-Hämeen Yrittäjät -facebook-ryhmässä, Luopioisten ja Pälkäneen Yrittäjien fb-sivuilla sekä www-sivuilla. Esimakua tästä saatiin viime syksynä, kun lukion äidinkielen kurssilla kirjoitettiin lehtitekstejä. ANTTI HINTIKKA Kirjoittaja on Pälkäneen lukion abi. Kunta voisi ottaa asiakseen vahvemman markkinoinnin. Rivitalojen maahan uppoamisen, mopopojista ja kadonneista virveleistä valittamisen sekä kyläkoulujen lakkauttamisen lisäksi siis. Kokoontuu viikoittain vuorotellen Onkkaalassa ja Luopioisissa harrastamaan liikuntaa yhdessä monipuolisesti eri vetäjien johdolla. – ’Hennu’ kirjoittaa enemmän taidetta ja käyttää vertauskuvia. Kiinnostaako meitä. Minulta tulee suorempaa tekstiä. Mukana tieto-osuus ravitsemuksesta. Ti 18.9. Mieluummin jatkaa matkaa, varsinkin jos on kuullut, minkälaista menoa täällä on. Eihän Pälkäneellä mitään tapahdu. Hintikan sukunimi on Sydän-Hämeen Lehden palstoilta ennestään tuttu, sillä pari vuotta vanhempi isosisko Henriikka on kirjoittanut paikallislehteen ajatuksia herättäviä kolumneja. Mikään ei houkuttele poikkeamaan ”keskustaan”. Jos erehtyy keskustelussa sanomaan, että on iloinen ja/tai ylpeä siitä, että asuu Pälkäneellä, voi päätyä naurunalaiseksi. Vapaa-aikaa Hintikka viettää strategiapelien parissa. Joku jalkapallo on työpaikan kahvipöydässä hyväksytty keskustelunaihe, mutta uskonnosta on vaikeampi puhua. Kai täällä jotain hyvääkin tapahtuu. Pälkäneestä ei tunnu saavan mitään otetta ulkopaikkakuntalaisena. Melontaa kokeilemassa Sari Päätalo ja Suvi Simola. Jos tapaan uuden ihmisen, tarjoan hänelle muumitikkarin, jos hän tietää ennakolta, mikä ja missä Pälkäne on. Hintikka tietää, etteivät hänen mielipiteensä välttämättä edusta keskivertonuorien ajatuksia. Yrittäjien liikuntakerho. No varmasti. – En pelkää haastaa, sillä niin syntyy keskustelua ja muutkin saavat sanottua, mitä mieltä asioista ovat. Pälkäne menettää joka vuosi asukkaita, vaikka sijainti onkin melko hyvä. Ke 28.11. MIKSI PÄLKÄNETTÄ ei joko tiedetä, tai jos tiedetään, asiat, jotka pomppaavat esiin ovat pääosin negatiivisia. Esimerkiksi uskonto on Suomessa tabu. Koulussa joku joskus sanoi, että niitä kannattaisi kirjoittaa ylös, pälkäneläinen Antti Hintikka sanoo. Kirjoittaminen on harrastus, joka on saattanut tulla eräänlaisena verenperintönä. Ohiajaessa näkee Aapiskukon, pari kauppaa ja pikku taloja. Aloitamme illan pienryhmissä ulkoliikunnalla, jonka jälkeen on mahdollisuus saunoa. klo 20 Lihaskuntoja liikkuvuustesti Luopioisten liikuntahallilla. Pälkäneeltä on lyhyt matka Tampereelle, eikä Helsinkiinkään ole mahdottoman pitkä matka. OSASYYNÄ vitsiin nimeltä Pälkäne on myös Pälkäneen kunnan markkinointi. Ke klo 19 alkaen 26.9. Positiiviset uutiset vain jäävät usein huomiotta. 35 Pälkäneen lukion abiturientti Antti Hintikka aloittaa Sydän-Hämeen Lehden kolumnistina. Tarjolla pientä iltapalaa. Siitä ei silti kukaan tiedä mitään. Kirjoittaminen tullut verenperintönä Antti Hintikan pitäisi näihin aikoihin viihtyä filosofian ja yhteiskuntaopin kirjojen parissa, sillä hän kirjoittaa nämä aineet syksyn ylioppilaskirjoituksissa. Kevääksi jää vielä neljä ainetta. Ke 10.10. Mutta se on varsin sosiaalista puuhaa: pelaamisen ohessa netissä tulee puhuttua kavereiden kanssa monenlaista. Yrittäjien hyvinvointihanke syksyllä 2018 Ilmoittaudu tapahtumiin hankevetäjä Marja-Liisa Suomalaiselle marja@sirium.fi tai tekstiviestillä gsm 040 578 0782. Jos kiinnostuit, ilmoita yhteystietosi hankevetäjä Marja-Liisa Suomalaiselle marja@ sirium.fi tai tekstiviestillä gsm 040 578 0782. Ajankohta saattaa vaihtua niinä viikkoina, kun ohjelmassamme on sisäliikuntaa. Harry Potteritkin tuli parhaimmillaan ahmittua päivässä. Lokakuussa Yrittäjien ravintokerho kokoontuu ensimmäisen kerran. – Haaveena olisi lähteä lukion jälkeen lukemaan lakia tai yhteiskuntatieteitä. Tai paremminkin sen puute. Tule voimaantumaan ja tekemään haluamasi muutos oman hyvinvointisi hyväksi. Terveystiedon hän hoiti alta pois jo keväällä. Hyvän elämän työpaja 1. Jokainen kuntalainen voi toki vaikuttaa siihen, minkälaisia juttuja Pälkäneeltä lähtee. Muu kuin iso vitsi. Tarinoiden osuus alkaa klo 19.30. Nykyajan trendinä vain on, että negatiivisuutta työnnetään joka tuutista. Antti Hintikka aloittaa kolumnistina Pälkäne on vitsi Kolumni Hyvinvointi: Yrittäjät lähtevät kimpassa liikkeelle sekä hankkivat tietoa terveydestä ja jaksamisesta Yrittäjät satsaavat yhdessä jaksamiseen Hyvinvointihankkeen tavoitteena on lisätä yrittäjien jaksamista ja työkykyä. Kotona on myös luettu ahkerasti. Bussiretki Raskasta Joulua -konserttiin Tamperetaloon
– Mittakaava oli sattumalta sopiva, sillä lähin naapuritähti mahtui vielä juuri ja juuri maapallolle, Kari-Pekka Arola sanoo. Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. – Maailmalta löytyy useita muitakin aurinkokunnan pienoismalleja, mutta missään muualla mukaan ei tietääkseni ole otettu tähtien välisiä etäisyyksiä. Tällä etäisyydellä Toijalan keskustasta sijaitsevat Argentiina ja Australia. Ehkä tulevaisuudessa sinnekin pitää lähettää oma tähtensä heidän ihmeteltäväksi. Naapuritähti mahtui juuri maapallolle Akaaseen pystytetty aurinkokunnan pienoismalli on toteutettu mittakaavassa yhden suhde kolmeen miljardiin (1 : 3 000 000 000) eli metrin askel vastaa kolmea miljoonaa kilometriä. Australiassa säteelle sattui maan ehkä kuuluisin maamerkki Ayers Rock eli Uluru. – Proxima Centauri on aurinkokunnan lähin naapuritähti avaruudessa, pälkäneläinen tähtitieteen harrastaja KariPekka Arola esittelee punaista kääpiötähteä. Kun pienoismallihanke ei edennyt kotikunnassa, KariPekka Arola oli yhteydessä naapurikuntiin. Aurinkokuntaan, sen planeettoihin ja avaruuden mittasuhteisiin voi tutustua myös Arolan laatiman Android-sovelluksen avulla, jonka voi ladata vapaasti älypuhelimeensa. Tähtitieteen tapahtuman järjestäjät ottivat pienoismallin pystytyksen osaksi tämänvuotista tapahtumaa. – Asiat lähtivät etenemään ripeästi, kun tavoitin sieltä oikean henkilön. tokonesimulaatioita, joiden perusteella aurinkokunnan ulkolaidalta saattaisi löytyä vielä yksi iso planeetta. Australiaan sijoitettu laajennus havainnollistaa tähtienvälisiä valtavia etäisyyksiä. Ja se olikin onnekas sattuma, sillä kohtalaisia ongelmia olisi tullut naapuritähden rakentamisessa, jos se olisi ollut vaikkapa jättiläistähti. Arola on käynyt koululla monet kerrat kertomassa aurinkokunnasta ja järjestänyt yleisökierroksia myös Toijalan markkinoiden yhteydessä. Kari-Pekka Arola pakkasi Proxima Centaurin pienoismallin elokuun lopulla, ja sen pitäisi olla perillä ennen tähtitieteen harrastajien viikonloppua. SHL TOMMI LILJEDAHL Kohtalaisia ongelmia olisi tullut naapuritähden rakentamisessa, jos se olisi ollut vaikkapa jättiläistähti. Saadaan samalla Akaa tunnetuksi kohta joka mantereella, Arola sanoo. Aurinkokunta kiinnostaa Akaassa Luopioisissa varttunut ja Tampereen kautta Pälkäneelle päätynyt tähtitieteen harrastaja tarjosi rakentamaansa aurinkokunnan pienoismallia alun perin Pälkäneelle, kun kunta remontoi uutta toria. Hän on markkinoinut ja hyödyntänyt sitä aktiivisesti, Arola kiittelee. Kooltaan Proxima Centauri on selvästi aurinkoamme pienempi, vain hieman Jupiteria isompi. Ne olisivat olleet tässäkin mittakaavassa jopa satojen metrien kokoisia. Proxima Centaurin pienoismalli sijoitetaan sen tuntumassa olevaan Yularan pikkukaupunkiin. 4,2 valovuotta on pienoismallin mittakaavassa 13 360 kilometriä. Suomen väestöllinen keskipiste sijaitsee nykyisin Hauholla Kokkilan kylässä. Australiassa järjestetään syyskuun puolivälissä vuosittainen tähtitiedetapahtuma Uluru Astronomy Weekend. – Mikäli ennusteet pitävät paikkansa, se sijoittuisi mittakaavassa luultavasti Luopioisten paikkeille. Syventävää tietoa löytyy myös nettiesitteestä. KARI-PEKKA AROLA. Proxima Centauri sijaitsee reilun neljän valovuoden päässä auringosta. Tapahtuman yhteydessä pieneen Yularan kaupunkiin pystytetään halkaisijaltaan seitsemänsenttinen Proxima Centaurin pienoismalli. – Myös Argentiinan suunnalta oli paljon kiinnostusta tätä kohtaan, mutta Australia ehti ensin. Sen pienoismallin jos vielä joskus rakentaisi, niin saataisiin pientä hyvitystä vaikka siitä että oikea Weberin piste on jo siirtynyt Luopioisista pois, Arola naurahtaa. Kari-Pekka Arola on käynyt pitämässä yleisökierroksia ja kertomassa tähtitaivaasta sekä sen etäisyyksistä. Ne olisivat olleet tässä mittakaavassa jopa satojen metrien kokoisia. – Kaupungin kehitysjohtaja on ollut alusta alkaen aurinkokuntahankkeessa mukana. Aurinkokunnan pienoismalli kiinnostaa Akaassa. Aurinkokunnan laitamilla aurinkoa kiertävä Pluto sijaitsee kahden kilometrin päässä Toijalan yhteiskoulun pihan auringosta. Se liittyy Akaan keskustaan viime syksynä sijoitettuun aurinkokunnan pienoismallin. – Se on punainen kääpiötähti, joita suuri osa linnunradan tähdistä on. Lopulta se päätyi Akaaseen. Arola odottaa mielenkiinnolla tähtitieteilijöiden tuoreimpia havaintoja ja tieAurinkokunnan naapuritähti Proxima Centauri on suurin piirtein Saturnuksen kokoinen. Nyt Arola täydentää sovellusta ja nettiesitettä Australiaan pystytettävän Proxima Centaurin tiedoilla. Australiaan sijoitettu naapuritähti tekee Akaan aurinkokunnasta harvinaisen koko maailmassa. 36 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Kari-Pekka Arola: 13 360 kilometrin päähän Akaan aurinkokunnasta sijoitettava Proxima Centauri -tähden pienoismalli havainnollistaa tähtitaivaan valtavia etäisyyksiä Aurinkokunnan pienoismalli saa naapuritähden Australiaan KYLILTÄ Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse 010 5844 470. Planeetat olisivat sijoittuneet Onkkaalantien varteen
Ei voi yhdistää muihin J. SUUNNISTUSTA. Laina-aika enintään 48 kk ja rahoitettava summa enintään 35 000 €. ilmoitukset@shl.fi TANSSIA. KUNTOSALIA. ?????????????????. Auto teho max. Uuteen Kiaan REHTIKASKO** 1. ????. ??????. ??????????. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. TAIDETTA. toimituskulut 600 € * Esimerkkilaskelma: Uuden auton hinta toimituskuluineen yhteensä 21.080 €. ???????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????. MUSIIKKIA. ??????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????. ????????????????????????????????????????????????????????????????????????????. 040 7119 834 lähde lähitiloille osta tilalta -päivänä la 15.9 klo 10.50–16.30! . Kampanja-aika 1 30.9.2018. Rinta-Joupin tai maahantuojan tarjouksiin. 040 7119 831 Jani Sälelinna automyyjä puh. ??????. ** REHTI Kasko: -50% 1.vuosi ja -25% 2. PARTIOTA. TEATTERIA. ????????. 121 g/km. ????????. Luottokustannus 0 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 17.833,70€, tod. JALKAPALLOA. ?????. Kuvien autot erikoisvarustein. Käsiraha 3246,30 €, luoton perustamiskulu €, luoton määrä 17.833,70 €. vuosi -50 % HÄMEENLINNA | HELSINKI | KOTKA | KUOPIO | LAHTI | LAPPEENRANTA | SEINÄJOKI | TAMPERE | VANTAA | rintajouppi.fi J.RINTA-JOUPPI OY, KIA-MYYNTI Lielahti, Taninkatu 7 puh. ?????????????????????????????????????????????????????????????????–???????????????. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. ???????. Sydän-Hämeen Lehdessä Sydän-Hämeen Lehti. JUMPPAA. 485 €/kk, käyttöetu alk. 250KW ja hinta enintään 150 000€. KÄSITÖITÄ. Kuvan autot erikoisvarustein. ????????????????????????. 10-16 su 9.9. vuosikorko %. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti J.Rinta-Joupin RAHOITUSKORKO koko Kia-mallistoon 0% ILMAN MITÄÄN MUITA KULUJA!* Uusi Kia Ceed alkaen autoveroton hinta 17.939,92 € + arvioitu autovero 2.540,08 € + toimituskulut 600 € = kokonaishinta 21.080 €. ????. ??????. ?????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????. . 0207 881 277 PALVELEMME ma-pe 10-18 la 10-15 Joonas Koivunen automyyjä puh. ???????????. 3,8 l/100 km, CO2-päästöt alk. Vapaa autoetu alk. Liiku ja harrasta -teema ke 12.9. Rahoitusyhtiö: Danske Finance Oy, Kaupintie 3, 00075 DANSKE BANK. Hinnat ja päästöt uuden mittaustavan mukaiset. Yritys ja yhdistys – kerro mitä on tarjolla! Varaathan ilmoitustilasi ajoissa. LENTOPALLOA. 11-16 Mallisto alkaen 21.080 € sis. Etu koskee henkilöasiakkaiden yksityiskäyttöisiä henkilöja pakettiautoja, Matkailuautoja sekä matkailuperävaunuja.Edellyttää liikennevakuutuksen ottamista LähiTapiolasta. ???????????. ??????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????. ??????????. VUODEN TAKUU Uudet Kiat J. Laina-aika 48 kk, viimeinen suurempi erä 9.000 €, korko %, ei käsittelymaksua, kk-erä 188 €. ????. 335 €/kk. Kia-takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. ??. Rinta-Joupilta Lielahdesta Täysin uusi Kia Ceed Ensiesittelyssä la 8.9. kulutus alk. ????????. EU-yhd. vuosi. Rahoitustarjous koskee uusia Kia-kauppoja ja on voimassa koko Kia-mallistoon 30.9.2018 asti. 040 7119 833 Ari Harju myyntipäällikkö puh
Pe 7.9. Lauantaina 8.9. Juhlat su 16.9. Sadonkorjuumessu kirkossa klo 10, Vesto, Lemmetyinen, Kukkian ja Aitoon Maatalousnaiset. Myllystenpohjantie 2. Messukumppanina Soroptimistit. 18.00 Naisten kohtauspaikka Suoraman srk-keskuksessa. Siis yhteensä lähes 45v. Kuolleiden lasten päivän rukoushetki Kappelilla klo 18, Vesto. Lauantaina 8.9. Ke 12.9. 13.00 Diakonian kyläkerho Ranta-Einolassa. JUMALANPALVELUKSET Su 9.9. Kuljetusta ja avustajia tarjoaa SPR / Raija Vaaleri p. Hengellisen matkakumppanuuden ja hengellisen ohjauksen tukemiseksi hiippakunnan seurakunnissa. • Kuhmalahden Vivace, alk. Su 23.9. LÄDI (lähetysja diakoniapiiri) srk-talolla klo 13, aiheena Jaksaa, jaksaa, arpajaiset. Ilmoittaudu tai kerro hyvästä ehdokkaasta Pälkäneen seurakunnan vaaliyhteyshenkilöille: Aho Maria 0405385413 maria.aho@pppoy.fi Hämäläinen Tomi 0504419331 tomi.hamalainen@jth.fi Kankila Jyri 0400452321 jyri.kankila@kolumbus.fi Kittilä Jukka 0400644782 jukka.kittila@pp.inet.fi Kokkola Tiina 0407566785 tiina.kokkola@sci.fi Nikkanen Vilho 0405324885 Mikko Iisakkila 040 541 6700 mikko.iisakkila@gmail.com Eliisa Lahtinen 0400 444 709 perhelahtinen@hotmail.com Paula Suksia 040 654 5567 paula.suksia@hotmail.com minun kirkkoni minun kirkkoni Seurakuntavaalit Nyt etsitään ehdokkaita uuteen kirkkovaltuustoon. SIIONINVIRSISEURAT To 13.9. 13.9. 10.00 Kirkonkoto Sahalahden srk-talossa. klo 18 Kangasalan kirkossa. 12.9. Tulossa: 70ja 75v. MUU TOIMINTA To 6.9. klo 16. Kastetut: Peetu Johannes Jokinen, Eetu Juhani Mikael Kuusi, Joonatan Frans Oskari Niinimäki, Iiris Vassa Mirjam Penttinen, Leo Samuel Saarinen Vihityt: Jarkko Juhani Salakari ja Karita Eveliina Vahdersalo Kuolleet: Tyyne Annikki Tapio 94 v. To 13.9. Suuri kiitos tiekirkkopäivystäjille kesän työstä kirkoissamme. Tule mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan messuja! 18.00 Vatialan talli nuorille aikuisille. INFOTILAISUUS SAATTOHOIDON VAPAAEHTOISTEN KOULUTUKSESTA Su 9.9. Tehdään ja ollaan yhdessä klo 10-13 srk-talossa. Tiekirkkovierailijoita Luopioisten kirkossa 584 ja Pälkäneen kirkossa 472. Juhla jatkuu seurakuntatalolla kahvin ja yhdessäolon merkeissä. Yhteislähtö Luopioisten srkkeskuksen pihasta klo 16.00 Ti 11.9. Messun jälkeen ilmainen keittolounas ja ohjelmahetki seurakuntakeskuksessa. Sanaa ja sauna. Vierellä kulkijat Tyynelässä klo 14. LUOPIOISTEN KAPPELISEURAKUNTA ¤ JUMALANPALVELUKSET Su 9.9. 11.00 Kirkonkoto Pentosalissa. Kirkkovaltuusto on seurakunnan ylin päättävä elin, joka päättää seurakunnan toiminnasta, taloudesta, henkilöstöstä ja tulevaisuudesta. klo 18. Jos haluat pitää lyhyen puheen tai esiintyä, ota etukäteen yhteyttä kirkkoherra Jari Kemppaiseen jari.kemppainen@evl.fi tai 040 7120562. SAHALAHDELLA Perjantaina 7.9. Haluatko olla hetken potilaan lähellä ystävänä. Seurakunnan olohuone ja kahvila to ja pe 10?14. 12.00 Diakonian kyläkerho Vatialan srk-kodissa. Diakoniapäivystys seurakuntatoimistossa klo 10-12, Päivi Giren 040 7120568. Kaikenikäisten yhteinen kohtaamispaikka. 11.30 Infotilaisuus saattohoidon vapaaehtoisten koulutuksesta Kangasalan kirkossa. Vieraina kaupunginjohtaja Oskari Auvinen, poliitikko Sari Essayah ja tubettaja Nea Knapp. Papu on toiminut seurakunnassa nuoriso-ohjaajana 1973-2012 ja lähetyssihteerinä vuodesta 2013 alkaen. • Melody, alk. Perjantaina 7.9. Miestenilta klo 18 Janne Vestolla Asevelikylässä, Sepäntie 8. Kirkkokahvit. Torikahvio srk-talossa diakonian hyväksi klo 10-13. KUHMALAHDELLA Keskiviikkona 12.9. Janne Vesto, Päivi Giren, Matti Huomo, SPR, Vanhusneuvosto. Su 23.9. Saarna Paula Papu Eloranta, Jari Kemppainen, Ritva Huomo, Caritas. Markku Mustajärvi, Jussi Tamminen. Kaikenikäisten yhteinen kohtaamispaikka. klo 18. Iltatee. Tulossa: 70ja 75v. TYTÖT JA POJAT: Ti 11.9. Torikahvio klo 10-13 srk-talossa lähetyksen hyväksi, arpajaiset Pilistveren hyväksi. Ota yhteyttä kuoron johtajaan, tiedot: kangasalanseurakunta.fi/ tule-mukaan/musiikki. Huom. Mukana Papu Eloranta ja Jari Kemppainen. 18.00 Majatalo-ilta Kangasalan kirkossa. Ma 10.9. Ma 10.9. 9.30 Perhetalon Olohuone Tapulintuvassa. klo 17. 9.30 Perhetalon Olohuone Tapulintuvassa. • Sahalahden kirkkokuoro, alk. Tyttökerho 1-6lk klo 15-16 seurakuntatalossa, Onkkaalantie 75. Lähetyssihteeri Paula ”Papu” Eloranta 70 v. 13.9. Vaali pidetään 18.11.2018 ja ehdokasasettelu päättyy 17.9.2018. 19.00 Miesten raamis Huutijärven srk-kodissa. 17.30 Klubi-ilta 5.–7.-luokkalaisille Parkissa. To 6.9. • Kangasalan kirkkokuoro, alk. Messu kirkossa klo 10. Kirkkokahvituotto menee Kävele naiselle ammatti -keräykseen Naisten Pankkiin, joka toimii yhteistyössä Kirkon Ulkomaanavun kanssa. Naisten keskustelupiiri perjantaina klo 16.30 Peltosella, Salmentaantie 587. -juhlat jatkuvat srk-talossa. Kiitos! 9.9. alkaen messulla Pälkäneen kirkossa klo 10. 18.00 Avoin raamattupiiri kirkkoherranvirastossa, os. € / perhe. Messu klo 10 kirkossa. Olli Kaskelma, Juha Mattila ja Manta Jutila. PERHEET: Ti 11.9. Aiheena lähetystyö. Perhekerho klo 10-12 seurakuntatalossa, Onkkaalantie 75. Jatkuu parillisten viikkojen torstaisin. 040 4194877 Su 16.9. 9.00 Vapaaehtoisten koulutus kirkkokahvituksesta Kangasalan kirkossa. 14.30 Kirkonkylän lähetyspiiri Seurahuoneella. Jatkossa Seurahuoneella, parittomien viikkojen ma:na. Tiistaina 11.9. Lähetyssihteeri Paula Elorannan 70v. ja muita tasavuosia täyttävien Yhteiset synttärit su 7.10. 8.30 Aamurukous Kangasalan kirkossa. 18.00 Avoin raamattuja keskustelupiiri Vatialan srkkodissa. 12.9. 18.00 Nuortenilta Parkissa. 040 309 8000 Kahvila Seurahuone Keskiviikkona 5.9. klo 9 Kangasalan kirkossa. Perhejumalanpalvelus kirkossa klo 11, 4-vuotissynttärit. 10.00 Lähetyksen käsityöpuoti ja kirppari Rekolassa. Maanantaina 10.9. 12.30 Diakonian kyläkerho Ruutanan srk-kodissa. 9.30 Perhetalon Olohuone Tapulintuvassa. ei ole diakoniapäivystystä Kostiakeskuksessa, Virpi Kangasniemi 040 7120 567. klo 18 Seurahuoneella. 11.00 Lähetyksen käsityöpuoti ja kirppari Rekolassa. Su 23.9. aiempi ilmoitus Ranta-Einolassa aloittamisesta virheellinen. Pe 7.9. Vatialan srk-koti. Kolehti Vehkajärven rukoushuonekunnan tukemiseksi. Torstaina 6.9. Luopioisten kirkonkylän yhdistetty päiväja perhekerho alkaa perjantaina 14.9. täyttävien Yhteiset synttärit su 14.10. 9.00 Rukouspiiri Seurahuoneella. 13.00 Diakonian kyläkerho Havisevan rukoushuoneella. Kirkkokahvit seurakuntatalolla. Ajankohtaista verkossa – kangasalanseurakunta.fi Seurakunnan virastot avoinna Ma, ti, ke ja pe 9–14 ja to 10–17. Messu klo 10 kirkossa, Jari Kemppainen, Ritva Huomo. Oppilaitosja nuorisotyöhön eri järjestöille / Kirkkohallitus 364,66 €. To 13.9. VAPAAEHTOISTEN KOULUTUS KIRKKOKAHVITUKSESTA Su 9.9. sunnuntai helluntaista YHTEINEN TOIMINTA ”Jumalan huolenpito” Ke 5.9. Pälkäne. Heidi Pitkänen, Janne Kyrönlahti. Yhteiset. MUU TOIMINTA Ke 5.9. 18.30 Noste!-ylistysilta Havisevan rukoushuoneessa. Vanhemman väen kirkkopyhä. klo 10-12 srk-keskuksen alakerrassa. Messu kirkossa klo 10, ja sen jälkeen täytekakkukahvit ja ohjelmahetki srk-talossa. • Päiväkuoro, alk. Myllystenpohjantie 2 p. Messu kirkossa klo 10, ja sen jälkeen täytekakkukahvit ja ohjelmahetki srk-talossa. Ti 18.9. Ks. 8.30 Aamurukous Kangasalan kirkossa. Su 16.9. Pe 7.9. Myllystenpohjantie 2. Isoskoulutus alkaa Anna Tapion luolalla klo 16.3018. Raamattupiiri Sappeen koululla klo 18.30, Sappeentie 701. kirkkoherranvirasto on suljettu. 9.00 Yhteiskristillinen rukousaamu Havisevan rukoushuoneella. Messu klo 10 Vehkäjärven kirkossa. 18.30 Sanan Lähteellä Suoraman srk-keskuksessa. Luopioisten ja Pälkäneen Hautaustoimisto • Erkki Toivari 040-361 4304 • Marja 050-512 5554 hautauskouhia.com. 18.00 Syksyn messustartti Kangasalan kirkossa. Kaikenikäisten yhteinen kohtaamispaikka. Lapsille lasten majatalo Tapulinmäellä. Tule kuulemaan koulutuksesta! MAJATALO Su 9.9. Jumalanpalvelukset Seurakunnassa tapahtuu Sunnuntai 9.9. Huomaa uusi paikka! Keskiviikkona 12.9. ”Jumalan huolenpito” Messu klo 10 Kangasalan kirkossa. Sunnuntai 9.9. Kolehti hengellisen matkakumppanuuden ja hengellisen ohjauksen tukemiseksi Tampereen hiippakunnan seurakunnissa. Pappi tavattavissa kirkon lastenhuoneessa klo 9.15?9.45. ei ole Jumalanpalvelusta Luopioisissa. Ks. klo 11.30 Kangasalan kirkossa. klo 19. Kokkikerho 1-6 lk klo 14.30-16 seurakuntatalossa, Onkkaalantie 75. Keittolounas 3 16. 38 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti PÄLKÄNEEN SEURAKUNTA ¤ Kolehti: 2.9. Alakouluikäisten Kokkikerho seurakuntakeskuksessa klo 15.30-17.00 Ke 12.9. 13.9. 17.30 Kummikerho: Puuhakerho Suoraman srk-keskuksessa. Kerhonohjaajakoulutus klo 17.30-20.00 Pälkäneen seurakuntatalon alakerrassa, Onkkaalantie 75. Tiistaina 11.9. TULE KUOROON! Kuorot ottavat uusia laulajia
Kuorma on kevyt, sillä Jeesus itse kantaa taakkaa meidän kanssamme. . 377 3200 tai 0400 776 606 www.hautaustoimistomurtoniemi.fi toimisto@hautaustoimistomurtoniemi.fi Palvelemme myös Pälkäneellä ja Luopioisissa: Pälkäneen Kukkakauppa Onkkaalantie 71, Pälkäne. RIIKKA HÄMÄLÄINEN KANGASALAN SEURAKUNNAN CITYPAPPI Riikka Hämäläinen. Su 9.9. Staff-kuoro on mukana iltojen toteuttajajoukossa. Hän kutsuu: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Kuva: Hanna Parviainen. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta La 8.9. Kyllä minä pystyn ja jaksan.” Viimeiseen asti ollaan sitkeitä suomalaisia, ahkeroidaan vaikka hammasta purren. klo 11.00 Päiväkokous, Anita Salo & co. klo 9 Talkoot rukoushuoneella. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. E. Syksyn ensimmäinen Majatalo tuo 9. Majatalo-illat esitetään suorana lähetyksenä seurakunnan verkkosivuilla Tutki uskoa -kohdassa sekä seurakunnan Voimaksi viikolle Jaksaa, jaksaa anteeksi. Majatalon kynnys on matala, ja tunnelma välittömän helppo, lupaa seurakuntapastori ja citypappi Riikka Hämäläinen . Ehkä olet haalinut itsellesi liikaa tehtävää ja olet kuormittunut kaiken sen työn taakan alle. Ruokailu on parittomilla viikoilla Kirkonkylän seurakuntakodissa (Tapulintie 2) ja parillisilla viikoilla Helluntaiseurakunnalla (Myllystenpohjantie 8.) . Tilaisuudet klo 14-18, välissä kahvitauko. 0400-975 277 www.kuhmalahtihelluntai.omasivu.fi Tervetuloa kotiin! Ke 5.9. syyskuuta kello 18 Kangasalan kirkkoon nimekkäitä esiintyjiä. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” Ies on ihmisen tai eläimen olkapäille asetettava kantoväline, joka on tarkoitettu helpottamaan kuorman kantamista. klo 19 Sanan ja rukouksen -ilta. Klo12.00-14.00 lähetyskirpputori avoinna. Ilmaine n puhelin neuvon ta! ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 3753 218, 0400335 443 Kohtuuhintaista palvelua! PERUNKIRJOITUKSET • Kauppakirjat • Testamentit • Edunvalvontavaltuutukset ym. aiheena on katkerat juuret – kuinka luopua kaunan kantamisesta. Suomalaisille taitaa olla aika oireellista, että uupumusta on vaikea itselle edes myöntää. Näin teidän sielunne löytää levon. Kaikki on annettu KANGASALA Kangasalan seurakunnan ja Kangasalan helluntaiseurakunnan Yhteisen keittiön toiminta on pyörähtänyt jälleen käyntiin. Ne voivat liittyä lähimmäisiin, sairauteen, työhön ja velvollisuuksiin. Sunnuntain 14.10. päivän Majatalo keskittyy miehen paineisiin. Majatalo-iltojen taltioinnit esitetään myös myöhemmin TV7-kanavalla. Hän on ristillä kantanut synnin ja syyllisyyden. Perinteinen vetoies sidottiin kahden vieretysten kulkevan härän harteille, ja näin saatiin molempien juhtien työvoima tehokkaasti käyttöön. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti SANA 39 Surun kohdatessa • Arkut • Uurnat • Kuljetukset • Hautakivet • Perunkirjoitukset • Kukkalaitteet Avoinna arkisin 9.00-16.30 Päivystys ympäri vuorokauden Ellintie 2, 36200 Kangasala. Ti 11.9. Majatalossa tullaan tänä syksynä kuulemaan mielenkiintoisia ja elämänmakuisia puheenvuoroja ja raikasta, sielua ravitsevaa musiikkia. Klo 17.00 Lähtö Kuhmoisiin. Vieraina ovat hippievankelistat Outi & Lee sekä pastori ja basisti Arto Antturi . Lähetystori pe klo 13-17, la klo 10-14 Kuhmalahden Helluntaiseurakunta Rautajärventie 21, p. Murheisiin keskittymisen ja niiden vatvomisen sijaan, katso Jeesusta. Mitä taakkamme ovatkaan, saamme katsoa Jeesusta. Lounaan valmistavat seurakuntien työntekijät sekä vapaaehtoiset. klo 12.00-13.00 Soppalounas. Yhteinen keittiö tarjoaa jälleen lounaan Syksyn ensimmäisen Majatalon vieraina Oskari Auvinen, Sari Essayah ja Nea Knapp YouTube-kanavalla. Illan teemana on Ilta Lauran kanssa -live talk show, jonka juontaa toimittaja Laura Siltala . Majatalo-illat koostuvat musiikista, puheenvuoroista, Sanasta ja iltateetarjoilusta. Katso Jeesusta. Majatalon ovet aukeavat kerran kuussa sunnuntai-iltana Kangasalan kirkossa. Myös iltaisin ja viikonlopp uisin. HAUTAKIVIÄ KIVIVEISTÄMÖ J. Lähetyskirpputori avoinna. alk. klo 19.00 Diakonia-ilta To 6.9. Yhteinen keittiö tarjoaa vähävaraisille ja yksinäisille lounaan tiistaisin kello 12. Sitkeydessä sinänsä ei ole tietenkään mitään pahaa, mutta Jeesus antaa luvan olla myös heikko ja keventää taakkaa. Ilman iestä saman taakan kantaminen olisi kantajalle monin verroin raskaampaa, ellei jopa ylivoimaista. Ehkä kannat jotain sellaista, mitä sinun ei tarvitsisi kantaa. Lastenhoito on maksuton eikä vaadi ilmoittautumista. Prisman lahjoitusruokien avulla saamme kerran viikossa tarjottua lounaan heille, joille lounas on usein viikon ainoa lämmin ateria. Kun Jeesus tarjoaa iestä harteille, kyse on ikeestä, joka on paitsi meidän, myös Jeesuksen harteilla. KAILA KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty), Hml P. Minä annan teille levon. Perinteisesti illat on juontanut koko idean isä, gospelmuusikko Pekka Simojoki . Puh. Lasten Majatalo tarjoaa Perhetalossa Tapulinmäellä laadukasta ohjelmaa perheen junioreille samaan aikaan. Joululaulujen Majatalossa 9.12. Joustavas ti asiakkaan luona. Paineita vaikkapa urasta, menestyksestä, maineesta tai taloudesta. Armolahjoilla palvelemaan -seminaari, Matti Niemelä. Usein tuntuu olevan niin, että uupumuksen tunnistavat helpommin ihmiset uupuneen ympärillä kuin uupunut itse. Sisäänkäynti parkkialueen puolelta. Marraskuun 11. Näemme hänet, sydämeltään lempeän ja nöyrän, joka kantaa taakkoja kanssamme. kantelevirtuoosi Ida Elina kuljettaa vetovoimaisella popotteella kohti joulun tunnelmaa. ”Ei tässä mitään hätää. Yhteisen keittiön lounas on tarkoitettu nimenomaan heille, joiden taloudellista tilannetta tai yksinäisyyttä toiminta helpottaa, sanoo johtava diakoniatyöntekijä Mirja-Leena Hirvonen . Kaikki synti on ristillä sovitettua syntiä. 03-534 3520 Avoinna ma-pe 9-17, la 9-15, su 11-15 Minnan KukKamaa Keskitie 21, Luopioinen. ei tilaisuutta. 040-146 8144 Avoinna ma-la 9-17, su 10-14 Keskustie 5, 36600 Pälkäne PALKANEENKATUKAPPELI.FI Ke 5.9. Tai ehkä kannat mukanasi syyllisyyden taakkaa. P. Katso Jeesusta, joka ei vaadi meiltä täydellisyyttä, hän on ollut täydellinen meidän puolestamme. Puh. Jeesusta, joka kutsuu laskemaan murheet hänen harteilleen. Talk show´n vieraina ovat kaupunginjohtaja Oskari Auvinen , poliitikko Sari Essayah ja tubettaja Nea Knapp . Hänen vierellään sielumme löytää levon. Jokaisella on sellaisia taakkoja, jotka Jumala on antanut meidän kannettaviksi. 03 618 4411 Seppo Kaila 0500 307 208 Mika Kaila 050 574 3803 www.kiviveistamojekaila.fi Miltä uupunut ihminen näyttää ja kuulostaa. Majatalo-illat juontaa Pekka Simojoki. Huom! Su 9.9. Ehkä kannat jotakin murheita. KANGASALA Kangasalan seurakunnan Majatalo-illat aloittavat jälleen toimintansa. La 8.9. Ex-rikollinen Jarkko Lassila sekä muusikot Eve & Ossi johdattelevat aiheeseen
Lahjakkaana esiintyjänä hän sai osakseen mitä erilaisimpia tehtäviä. Osallistujien toivotaan merkitsemään osallistujien lukumäärä ja iät reittien alussa olevaan listaan. Perhepolut kutsuvat yhteiselle retkelle Marja Lepistö Pälkäneen seurakunnasta ja Minna Rauas nuorisotoimesta toivottavat perheille iloisia syysretkiä perhepoluilla. Hyvä niin, heipä hei. Haluamme panostaa siihen, että alakastisilla, vammaisilla ihmisillä, tytöillä ja naisilla sekä syrjäytymisvaarassa olevilla lapsilla olisi mahdollisuus hyvään elämään. Mikä upea mahdollisuus rippikoulut ovat koko kirkollemme! Lähetysseuralla on Nepalissa monipuolisia kehitysyhteistyö-, kummija koulutusprojekteja, jotka etenevät suunnitellusti. Vanhemmiten, kun talon työt eivät enää painaneet, Timo antoi kättensä työn näkyä. Muistan äidin sanoneen, että nyt me kaikki tottelemme sitten Timoa. Harvemmin siinä on mitään jäähyväistunnelmaa. Näitä koppia oli erinäköisiä, -kokoisia ja -muotoisia, ja niitä hän antoi tuliaisiksi monta kertaa. syyskuuta. Erikoisin koppa oli moottorisahan kantokoppa, jonka hän tilauksesta teki. Timo oli koko sydämellään mukana. KAIPAUKSELLA MUISTAEN, KAIJA-SISAR Timo Mattila. Nepalin kristityt tarvitsevat viisautta ja esirukouksianne uudessa tilanteessa. Padasjokelainen Juha Lind johtaa aluepäällikkönä Suomen Lähetysseuran toimintaa Nepalissa ja Pakistanissa, ja hänen vaimonsa Elina Lind toimii Nepalin alueellisena kirkollisen työn koordinaattorina. 12–vuotiaana hän rakensi itselleen oman viulun. Timo oli hyvin sosiaalinen ja seurasi aikaansa lukemalla ja osallistumalla alansa järjestöihin. Pälkäneellä ehdokkaaksi voi ilmoittautua Pälkäneen seurakunnan vaaliyhteyshenkilöille eli Maria Aholle (040 5385 413, maria.aho@pppoy.fi), Tomi Hämäläiselle (050 4419 331, tomi. Koskaan emme tiedä tapaavamme viimeistä kertaa. com). Sieltä hän katseli usein kylälle päin ja muisteli talo talolta asukkaiden elämää ja vaiheita. Pääosin reitit kulkevat kuntoradoilla, mutta joissakin paikoissa mennään myös metsäpoluille. Kotikirkko, Vehkajärven rukoushuonekunta, oli Timolle ehkä kaikkein rakkain ja kallein asia. Timo jatkoi tätä perinnettä. Hyvän pärepuun löytäminen metsästä on jo taitolaji. Lain rikkomisesta on säädetty sakkorangaistus ja vankeutta. Isämme kuoltua vuonna 1959 Timolle siirtyi Mattilan sukutilan isännyys. Kauniimpaa päätöstä kyläilylle ei voisi ollakaan. Seurakuntiin valitaan uudet päättäjät marraskuussa. PÄLKÄNE Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaalit järjestetään marraskuussa. Vaaleissa valitut luottamushenkilöt päättävät monista seurakunnan toimintaan ja talouteen liittyvistä asioista. 40 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti SANA Olemme palanneet Nepaliin kesän Suomen jakson jälkeen. Timo Mattilan muistolle Muistokirjoitus pelimanni ja soitteli erilaisissa kokoonpanoissa lähinnä kansanmusiikkia. Rakkaimpana muistona on mieleeni jäänyt eräs asia. Uskoisin niin, että Timoa arvostettiin ja kunnioitettiin, ja hänellä oli paljon hyviä ystäviä. hamalainen@jth.fi), Jyri Kankilalle (0400 452 321, jyri.kankila@kolumbus.fi), Jukka Kittilälle (0400 644 782, jukka.kittila@ pp.inet.fi), Tiina Kokkolalle 040 7566 785, tiina.kokkola@sci.fi), Vilho Nikkaselle (040 5324 885), Mikko Iisakkilalle (040 541 6700, mikko.iisakkila@gmail.com), Eliisa Lahtiselle (0400 444 709, perhelahtinen@hotmail.com) tai Paula Suksialle (040 654 5567, paula.suksia@hotmail. Hän oli PÄLKÄNE Onkkaalan, Aitoon ja Luopioisten kuntoradoille on rakennettu perhepolut. Istuin siinä ison kuusen juurella penkillä ja kuuntelin, kuinka taitavasti veljeni hallitsi käsikäyttöisen kellojen soiton. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 18.11. Kuulumisia Nepalista Elina ja Juha Lind. Retkeen on hyvä varata aikaa reilu tunti. marraskuuta. Sekä pellolla, että huviajossa oli käytössä avojeeppi. Viikko sitten astui voimaan rikoslaki, jonka mukaan, ”jokainen voi harjoittaa omaa uskontoaan, kuitenkin siten ettei se häiritse ikiaikaisen uskonnon harjoittamista tai johda jonkun kääntymiseen”. Silti tänäänkin seurakuntamme jumalanpalveluksessa ilmoitettiin seuraavan kastekoulun alkamisen ajankohta. Hän on tämän talon isäntä ja niin tehtiin. Hän oli sellainen hiljainen ajattelija ja omia visioitaan toteuttava, monella tavalla lahjakas. Perhepolut ovat toteuttaneet Pälkäneen seurakunta ja nuorisotoimi yhteistyössä. Ymmärrätte hyvin, kuinka kovan paikan edessä kristityt ovat. Ehdokkaita voi asettaa valitsijayhdistys, jonka on perustanut vähintään kymmenen äänioikeutettua henkilöä. Timon isännyyden aikana kehitys maataloudessa ja elintasossa oli ihan huikea. Monelle meistä Timon viimeinen tapaaminen oli tällainen iloinen asia. Päreitten teko ja siitä edelleen kauniiksi, sieväksi kopaksi on saavutus, joka ei kaikilta onnistu. Sanotaan, että viulu on soinut Mattilan pirtissä aina. Hän oli hyvin huumorintajuinen. Oli ilo vierailla Suomessa! Kiitos rohkaisusta, rukouksista ja tuesta yhteisen tehtävämme hoitamisessa. Ehdokkaana voi olla viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttänyt kirkon jäsen. Kauniisti kumahdellen ääni kiiri tyynessä kesäillassa yli Vehkajärven kylän, aina Mattilankylään saakka. Halutessaan perheet voivat pitää evästauon reitin varrella. Lähtemättömästi on jäänyt mieleeni eräs kesäinen lauantai-ilta. Timon elämänkaarta muistellessa tulee mieleeni perushämäläinen talonpoika. Poluilla on kullakin kaksitoista rastia, ja ne on tarkoitettu perheenä yhteisesti kuljettavaksi. Erityisesti ”maito ja meijäri” oli hänen sydäntään lähellä. Hän ei ollut koskaan ensimmäisenä äänessä, vaan säästi sanottavansa sitten kaikkia naurattavaan sutjaukseen. Sähköttömästä maalaistalosta kehittyi vähitellen hyvin koneellistettu ja automatisoitu maatalousyritys. Merkittyjen reittien alussa on lisää infoa perhepoluista. Minä lähdin. Koti Männistönmäellä oli hänelle hyvin rakas paikka. Nepalissa kirkot kasvavat. Sanomme hei, hei, morjesta vaan, tavataan ja soitellaan. Aitoon ja Luopioisten perhepolut tekevät lenkin eli palaavat takaisin lähtöpisteeseen. Oli sitten kysymys kirkon remontista, hautausmaan siivouksesta, ehtookellojen soitosta, suntion tehtävistä, kirkon esittelystä, tai viulun soitosta urkuparvella. Timo oli meille sisarille enemmän kuin vain veli. Vaalien ehdokasasettelu päättyy 17. Ne ovat osa valtakunnallista Lape-hanketta (Lapsija perhepalveluiden muutosohjelma), joka on toteuttamassa perheen yhteistä aikaa ja tekemistä. TERVEISIN SATEISESTA KATHMANDUSTA, JUHA LIND Surusanoma tulee aina yllättäen. Usein Railin ja Timon luota lähdettäessä illalla hän otti käteensä viulun ja soitti vielä jonkun iltavirren. Vaaleissa valitaan yli 8000 luottamushenkilöä yhteensä noin 400 seurakuntaan seuraavaksi nelivuotiskaudeksi. Vuosikymmenet hän oli vastuutehtävissä sekä hallinnon että käytännön puolella. Raili-vaimo ja tyttäret perheineen olivat Timolle hyvin rakkaita ja läheisiä. Onkkaalan reitti alkaa kuntoradan alusta Jouko Gripin polulta ja päättyy näkötornille. Erityisesti jäivät mieleen vierailumme seitsemällä rippikoululeirillä. Ja se viulu todella soi! Timo hallitsi myös sahansoiton ja esiintyi mielellään. Hevoset vaihtuivat traktoreiksi, piikkilangat sähköaidoiksi ja pokasahat moottorisahoiksi. Rasteilla on pieniä tehtäviä tai kysymyksiä perheeseen liittyen. Timo pyysi, että lähtisin hänen kanssaan soittamaan ehtookelloja. Seurakuntavaaleissa saavat äänestää viimeistään vaalipäivänä 16 vuotta täyttävät evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet. Vehkajärven nuorisoseura sai Timosta pitkäaikaisen ja aktiivisen mukana olijan. Luudat, vihdat ja erikoisesti vitsan vääntö oli hänen mieli harrastuksiaan. Ennakkoäänestysaika on tiistaista lauantaihin 6.–10
Mikä se paikka olikaan. Mitä pitää sanoa kun nousee linjuriin. Pian lapsi päättää: Kysyn heti, ettei tarvitse jännittää enempää. Tai vastata kysymyksiin. Lapselle voi kertoa, että neuvolan tehtävät ovat piirtämistä, saksilla leikkaamista, kuvien katsomista, tornien kokoamista ja muuta mukavaa puuhastelua. Lapselle voi kertoa, että äiti/isä on päättänyt, että tämä rokotus otetaan. Lapsi kävelee jäykästi, ei vastaa vanhemmalle mitään. Yksi on vetäytyvä, toinen alkaa riehua ja esittää vaatimuksia vanhemmille, kolmas vaatii vanhempaa lähtemään kotiin.. Vaatteiden riisumisesta voi tulla kova riita, jos lapsen pitäisi vähentää vaatteita punnitusta varten. ”Enpä ole koskaan nähnyt yhtä likaista jalkaa”, koululääkäri huokaisi Pekolle. Aikaa lapselle -kuukausiviesteihin kirjoittavat terveydenhoitajat lastenneuvolasta Pia Koivuniemi ja Kirsi Urkko, äitiysneuvolasta Susanna Kaisko ja kouluterveydenhuollosta Johanna Lantela, Maarit Koskela ja Laura Kuusinen sekä suunterveydenhuollosta hammashoitaja Elina Saarinen. Kylmyys ja vielä kylmyyttäkin suurempi pelko iskee lapsen mieleen. – Jaa. ”Terkkaritäti, pelkäätkö sinä mörköjä?” ”En tietenkään poikaseni!” ”Minä arvasin: Et sinä muuten uskaltaisikaan istua niin pitkään peilin edessä!” Äiti yritti saada Pekkoa syömään puuroa. Lapsi pääsi perille, mutta hoitopelko on järkyttävää kokea yksin ilman aikuisen tukea. Olethan vanhempana ja huoltajana hänen tukenaan, tekemässä ja kuulemassa mahdollisia jatkosuunni-telmia. Olikohan se kirkonkylä. Suun hoito on kehittynyt noista ajoista huimasti ja samoin asiakkaan kohtelu ja välittäminen. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Tapahtui kauan sitten: Lapsi seisoo yksin kylän linja-auton kääntöpaikalla ja palelee. Vanhemmilla on oikeus olla mukana kuulemassa ja päättämässä lapsensa / huollettavansa hoidosta yhteisymmärryksessä hoitavan henkilön tai henkilöiden kanssa. Minä olen sinun turvanasi koko rokottamisen ajan, älä pelkää. Kuinka auttaa lasta hankalassa, pelottavassa ja uudessa tilanteessa. Uskaltaisikohan tuolta vieraalta aikuiselta kysyä jotakin. Lasta alkaa pelottaa, eikä hän ehkä osaa sanoittaa pelon tunnetta. Osa lapsista huutaa pitkän aikaa: ”En halua rokotusta, en halua rokotusta…”, vaikka aikuiset eivät olisi siitä vielä mitään puhuneetkaan. Joskus heiteTULOSSA JA MENOSSA 41 Aikaa lapselle Jännittää, pelottaa Kaikkiin lapsen vastaanottokäynteihin huoltaja on aina toivottu ja tervetullut. Yksi on vetäytyvä, toinen alkaa riehua ja esittää vaatimuksia vanhemmille, kolmas vaatii vanhempaa lähtemään kotiin. Tarkastuksen jälkeen lapsi haluaa kertoa vanhemmalle mitä on tehnyt yhdessä hoitajan kanssa, hän hihkuu innosta puhua ja selittää. Taas on yksi uusi tilanne hoidettu, ei tarvinnutkaan pelätä niin paljon. On kiskottava painava ovi auki ja astuttava maailman hirveimpään paikkaan. tään palloa tai kävellään viivaa pitkin, hypätään tasajalkaa tai hypitään yhdellä jalalla. Lapsi tarraa kiinni tankoon ja yrittää välttää putoamasta syvään rappukoloon, joka ammottaa takana. Katse ei nouse lattiasta ylös, ja lapsi puristaa mukaansa ottamaa lelua käsissään, hartiat ovat nousseet korviin. Kaikki toiminta vastaanotolla on osalle lapsista pelottavaa. Ennen linja-auton saapumista hän varmistaa useasti, että matkaraha on varmasti lapasen sisällä. Läsnä ja lähellä tärkeällä hetkellä Jännitys näkyy lapsissa eri tavoilla. Kokoamme eri lähteistä vastauksia kiperiin tilanteisiin lastemme parhaaksi. Tunnetila on käsin kosketeltava, lapsi pelkää. Mittaamisesta ja punnitsemisesta on hyvä kertoa lapselle jo ennen vastaanotolle tuloa, jotta hän ymmärtää että se kuuluu tehdä osana tarkastusta. Edelleen kuitenkin vastaanotoilla käy lapsia, jotka opettaja ”kätevästi” lähettää hoitolaan yksin. Joku ei halua jäädä kaksin tekemään tehtäviä, joku toinen taas pyytää vanhempaa lähtemään jo huoneesta pois. Lisätietoa ja ohjeita vanhemmille löytyy esimerkiksi osoitteesta https://neuvokasperhe.fi/perhearki/j%C 3%A4nnitt%C3%A4%C3% A4k%C3%B6-uudet-asiatmiten-autat-lasta Mikä on ruskea, ryppyinen ja tärisee näyttämöllä. Kaverit ovat voineet päivähoidossa ja koulussa kertoa, että rokottaminen on ihan kauheaa, tai että terveydenhoitajan luona on ihan tyhmää. Nyt näkyy se pelottava ovi ja siinä lukee: Hammaslääkäri. Nyt pitää kävellä suoraan eteenpäin pitkä matka ja kiivetä suuret ulkoraput rakennuksen taakse. Lopulta hän hoksaa kiivetä läheiselle istuimelle. Haju lyö kasvoille. Vanhemman rauhallinen suhtautuminen tarkastukseen on lapsen pelkoa hälventävä tekijä. Isompikin lapsi tarvitsee turvallisen huoltajan läsnäoloa ja osallistumista vastaanotolla asioidessaan. Nämä tuntemukset ja muistot ovat tosia, ja vasta vuosien päästä ja ammattini kautta olen voinut niitä ymmärtää. Terveydenhuollon ammattilaisten Aikaa lapselle -ryhmä nostaa kuukausittain ilmoille ajatuksia, ideoita, ilmiöitä lasten maailmaan liittyen. Kouluterveydenhuollossa jutellaan kuulumisia, mitataan, punnitaan, sekä tarvittaessa tutkitaan näkö ja kuulo. Huumori ovat hyvä työväline lapsen kanssa mutta aikuisten vitsit eivät aina ole kohdallaan. Ajanvarauksen voi sovittaa vapaapäivälle tai loma ajalle. Jännitys näkyy lapsissa eri tavoilla. Vanhempi patistaa: ”No tule nyt, mikä sinulle nyt tuli. Lapsesi ansaitsee sinun läsnäolosi! Kaikkiin lapsen vastaanotto käynteihin huoltaja on aina toivottu ja tervetullut. Sanos yhdenkin nimi. Lasta pelottaa matkata yksin kirkonkylälle. ” Ei hätää, minulla on täällä toinenkin”, Pekko sanoi iloisesti. Jos vanhempi alkaa epäröidä tai miettiä, nousee lapsen pelko herkästi uudestaan ja sitä voi olla vaikea kääntää takaisin luottamuksen suuntaan. Kun vanhemmalla on aikaa ja mahdollisuus osallistua lapsensa hoitokäynnille, hän vahvistaa näin lapsensa turvallisuuden tunnetta. Rusina ramppikuumeessa. Hetken aikaa huoneessa lapsi istuu hiljaa ja kuuntelee, mutta alkaa vähitellen kiinnostua ympäristöstä. Nyt näyttää siltä, että pitäisi kohta nousta pois autosta. Jännitystä terveydenhoitajan vastaanotolla Jo ovelta huomaa, että lasta jännittää tulla huoneeseen. Mittaaminen ja punnitseminen voi olla toisesta lapsesta kivaa, toisesta taas epämiellyttävää. Kuuluu kimakkaa ujellusta suljetun oven takaa odotushuoneeseen. Rauhallisen ja luottavaisen lapsen kanssa terveydenhuollon käynnit sujuvat yleensä hienosti. Yksitoikkoinen maisema muuttuu ja tullaan kirkonkylän keskustaan. Isommat lapset jäävät terveydenhoitajan kanssa kaksin tekemään tehtäviä, myös siitä on hyvä kertoa lapselle etukäteen. Uudet tilanteet jännittävät lasta. Tuleeko tänään rokotus. Kuljettaja ei sano mitään, antaa vain kuitin ja auto nytkähtää heti liikkeelle. Lapsi ei osaa itselleen eritellä tuntojaan, tästähän on vain selvittävä yksin, koska vanhemmalla ei ollut aikaa saattaa lastaan. Ei tämä taidakaan olla niin kauhea paikka, onhan tuo vanhempikin tuossa ihan rauhallinen. Hoitohuoneen tapahtumista on väläyksiä vielä mielessä. Se voi vähän nipistää, mutta kohta se on ohi. Rokottaessa lasta on hyvä pitää sylissä ja rauhoittaa. – Maailmassa on satoja miljoonia lapsia, jotka olisivat iloisia saadessaan kaurapuuroa, äiti selvitti. Näön tai kuulon tarkastaminen voi olla liian hankalaa, lapsi ei ymmärrä annettua ohjetta pelkotilansa vuoksi. Lapsi kiipeää korkeaan autoon ja kuiskaa ”kirkonkylä” ja ojentaa samalla matkarahan kuljettajalle. Voi ei, miten se olikaan. Auto pysähtyy ja iso kaksiosainen ovi suhahtaa ja aukeaa. Vanhemman tuki jännittävässä tilanteessa on lapselle erittäin tärkeää
Tämänvuotisen esityksen nimekkäillä näyttelijöillä oli teatterin ohessa niin paljon muita keikkoja, etteivät tanssit mahtuneet heidän kalentereihinsa. Bussikuljetus helpottaa lähtemistä – Halusimme mäelle syyskauden alkajaisiksi kunnon pöhinää, Sappeen ravintoloita toukokuusta alkaen pyörittänyt Emma Marjanen sanoo. Kevään keikkakalenteri julkaistaan myöhemmin. Paluukuljetus klo 0.45 samaa reittiä Pälkäneen suuntaan ja klo 2.00 Kangasalan suuntaan. Mira Luoti esiintyy HuiPÄLKÄNE Syyskuun Vapaalla Pälkäneellä -messuja saapuu juontamaan näyttelijä ja koomikko Janne Kataja . Lauantaina bändi saapuu Sappeen Huippuun.. Ennen päätösesiintyjää pimentyneessä syysillassa nähdään Flamman tulishow. En mene poluilla hikipanta päässä, vaan tykkään kun voi ihmetellä upeita kalliota ja muita luonnon ihmeitä. –Näytelmistä teen paljon nopeatempoisia, tilannekomiikkaan perustuvia farsseja. – Satunnaisesti käyn myös uimassa. Myös Bike Parkin palvelutaso nousi uudelle tasolle, kun rinteiden äärellä palveli joka päivä ravintola. Poju 27.10. Sappeen keikkasyksy: Klo 14 pihapelejä ja päiväkaraoke Klo 18 Fredi Heinämäki Duo Klo 20 Kormus Klo 22 Mira Luoti & Emppu Suhonen Duo Tulishow Klo 23.30 Martti Servo & Napander Bussikyydit klo 16 Kangasalta (Ravintola Pepperiä vastapäätä), klo 16.20 Sahalahdelta (K-Market Sahrami), klo 16.25 Pakkalasta (M-kauppa Nikkilä) sekä klo 17.30 Pälkäneeltä (K-Supermarket / Matkahuolto), klo 17.45 Aitoosta (Honkala) ja klo 18 Luopioisista (K-Market Järvikansa). Manserockin nuoret toivot saapuvat Sappeeseen viisivuotisjuhlakiertueellaan. Maija Vilkkumaa 17.11. Iltaohjelman käynnistää Fredi Heinämäki Duo kello 18. Happoradio 3.11. Mitä. Vapaalla Pälkäneellä -messuilta Janne Kataja odottaa iloista ja vauhdikasta menoa. Kormuksen ensimmäinen bändikeikka koettiin vuoden 2013 itsenäisyyspäivänä Kuhmalahden Pitkä-Sepässä. Syyskauden avajaisiin voi lähteä iltapäivän ajaksi koko perheen voimin, mutta illan keikoille on 18 vuoden ikäraja. Maksuton syyskauden avajaistapahtuma käynnistyy jo iltapäivällä. Kesäteatterikävijöiden, alamäkiajajien ja tapahtumavieraiden lisäksi Sappeenvuoressa poikkesi motoristeja ja muita päiväkävijöitä. – Etenkin Bike Festin ja tyttöharrastajien Pussy campin aikaan meininki oli erityisen hyvä. – Odotan innolla. Ellinoora 24.11. Kovaksi penkkiurheilijaksi tunnustautuva Kataja nauttii liikkumisesta luonnossa, mutta talvisin sää ajaa miehen uimahalliin. Joukkuepelit ja kilpaileminen eivät taas koskaan tuntuneet Katajasta omilta. Agents & Vesa Haaja 8.12. – Kesä oli onnistunut. Yksi esitys vastaa monen kilometrin lenkkiä, ja kun niitä on kaksi päivässä, tulee siinä urheiltua, Kataja laskeskelee. Metsässä tulee kuljettua keväästä syksyyn, Kataja kertoo. Kesäisin uin järvessä tai meressä, ja talvella uimaloissa, hän jatkaa. – Olen ollut aina aika huono ja kömpelö joukkuepeleissä. En ole koskaan omannut kilpailuviettiä ja minua ahdistaa heti, jos pitää yrittää olla parempi kuin muut. Silloinhan saattaa vaikka innostua jostain. Lähteminen on tehty helpoksi, sillä bussit kyyditsevät lauantaina väkeä Kangasalta, Sahalahdelta, Pälkäneeltä ja Luopioisista – sekä illan päätteeksi kotiin. Silloin lavalle nousevat Martti Servo & Napander , Kormus ja kesäteatterin Sorsakoski-musikaalissa loistanut Mira Luoti . pussa duona Emppu Suhosen kanssa. Energisenä livebändinä tunnettu Kormus soitti ensimmäisen keikkansa viisi vuotta sitten Kuhmalahden Pitkä-Sepässä. Syksylle on julkaistu jo kymmenkunta nimekästä esiintyjää. Menopaluu maksaa matkasta riippuen 10–20 euroa. Myös nuorempana Kataja urheili pääosin teatterin parissa. Kello 20 päästetään irti Kormus. kello 10-14.30. 42 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti TULOSSA JA MENOSSA Kuka. – Pidän päiväkävelyistä metsässä. – Ajatuksena on havahduttaa väki huomaamaan, että Sappeessa on läpi syksyn ohjelmaa lauantaisin. Minua se ei haitannut, sillä olin eläväinen ja muilla tunneilla esillä liikunnantuntien edestä, Kataja kertoo. SHL KATI POIKELA Syyskauden avaus: Neljä esiintyjää, tulishow ja karaoke vetävät väkeä Huippuun Sappeen syksy käynnistyy minifestareilla 29.9. Edelliskesinä Huipussa kokeiltiin myös musiikkiteatteriesitysten jälkeen järjestettyjä tansseja. ”Minifestareille” on vapaa pääsy. Hauskoja tällaiset tapahtumat, Luonnonrauhassa ja ilman kilpailua Janne Kataja saapuu juontamaan Vapaalla Pälkäneellä -messuja. Syyskausi polkaistaan komeasti käyntiin lauantaina 8. Pete Parkkonen 6.10. Sappeen syyskauden avajaiset la 8.9. Vapaalla Pälkäneellä -messut uudella Kostia Areenalla lauantaina 15.9. missä pääsee tutustumaan monipuolisesti erilaisiin juttuihin. Koulussa olin se, joka valittiin joukkueeseen viimeisenä. syyskuuta. Milloin. Hellekesänä erityisen suosittu oli näköalaterassi, josta aukeavat huikeat näkymät Laipanmaan korpiin ja järvenselille. Kello 14 alkaen pääsee pelaamaan pihapelejä ja laulamaan karaokea. Kesäteatterivieraat ja isot ryhmät arvostivat sitä, että Sappeenvuorelta sai ruokaa, Emma Marjanen sanoo. Syksyn keikkakalenteri saattaa vielä täydentyä, ja myös kevätkaudeksi on luvassa kovia esiintyjiä. Missä. Irina Lisäykset mahdollisia. Illan päätteeksi bailataan Martti Servo Napanderin tahtiin. Uusien liikuntalajien kokeileminen kiinnostaa Katajaa, mutta häntä harmittaa, kuinka suureen osaan urheilua liittyy aina kilpaileminen. Näyttelijäntöitä tekevä Kataja kertoo työn itsessään olevan kovaa urheilua. Vaikka teatteria ei ehkä perinteisesti mielletä urheilulliseksi harrastukseksi, Kataja kertoo nuorisoteatterin olleen hyvin liikunnallista. Huippuun katetaan illaksi sadonkorjuu buffet ja terassille järjestetään festariruokaa. Lauantaiiltojen tähdiksi saapuvat muun muassa Agents , Maija Vilkkumaa , Irina , Ellinoora , Happoradio , Poju ja Pete Parkkonen . Kesä oli vilkas Sappeen Huippu palveli kesän ajan joka päivä. Sähköposti toimitus@shl.fi • puhelin 010 5844 470 SAPPEE Sappeen Huipun keikkatalvi käynnistyy tänä vuonna heti syyskuun alussa. – Periaatteessa olisi kiva kokeilla mitä vaan, missä ei tarvitse kilpailla. Mikäli sää sallii, bändi voi esiintyä terassilla
Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 -50% Ovh. 010 2372120 KANGASALAN OPTIIKKA Ma-pe 9-17, la 9-13 010-alkuiset puhelut kiinteän ja matkaviestiverkon liittymästä 8,8 snt/min. klo 9 alkaen. (norm. Kuluvalla viikolla yleisöopastuksia järjestetään vielä kuusi: keskiviikkona kello 13, perjantaina kello 12.15, lauantaina kello 13 ja 15 sekä sunnuntaina kello 12 ja 13. JA THX-VERISUONIKIR.EL LT RAINER ZEITLIN P. Rantala Vivaldin jalanjäljissä Iiro Rantala on vieraillut Kangasala-talossa aiemminkin, tällä kertaa hän keskittyy vuodenaikoihin. Ajanvaraus: 044 336 6207 P. LIISA PAAKKALA silmätautien erik.lääkäri HELENA BRAGGE LÄÄKET.TRI JA SILMÄTAUTIEN ERIK.LÄÄKÄRI SILMÄLÄÄKÄRIT Ajanvaraukset p. 534 2771, 050-339 2582 YKSITYISLÄÄKÄRI Puh. 010 322 2811* Ma–pe 9–19, la 9–16, su 11–15, www.kangasalanapteekki.fi * Kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min. 03-524 2200 www.luopioistenapteekki.fi KIR. Hyvä hoito lähempänä Sinua Hyvä Olo! Pälkäneen Urheilu ja Kalastus Onkkaalantie 71 puh. Uutuuksina Betolvex sugar balance ja vege. 040 1919982 ma-pe 8.30-17 • la 10-13 Rautajärventie 14, 36840 Pohja puh. 040 8263924 ma-ti ja to-pe 10-16.30 sahalahdenapteekki.fi Varaa aika 020 70 7000 www.johanneksenklinikka.. 010 2372120 Luopioisten Apteekki Avoinna: ma-pe 9-17, la 9-14 Keskitie 17, puh. Lauantaipäivystys ajanvarauksella klo 10-12 Kuohunharjuntie 10, Kangasala. KESÄKALASTUSVÄLINEET (Ei verkot, eikä katiskat) palkane.fi Onkkaalan Ikäpiste avoinna ti 11.9. Tervetuloa viihtymään! Lautakunnat TULOSSA JA MENOSSA 43 KANGASALA Kimmo Pyykkö -taidemuseon kesänäyttely Picassosta Pyykköön – Lahtiset keräilijöinä päättyy tulevana sunnuntaina. hinnoista Palvelemme torin laidalla joka päivä! *) Pu he lu n hi nt a 0, 08 8 e / m in Betolvex tuotesarja tarjouksessa! Sisältävät B-12 vitamiinia (syanokobalamiini) muistin tueksi. Opastuksen kesto on noin 45 minuuttia. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Keskusaukio 2, Kangasala Puh. Lehtikustantaja Urpo Lahtisen (1931–1994), Hymy Lahtisen (1930–2017) sekä heidän poikansa Jeppe Lahtisen taidekokoelman aarteita esittelevä näyttely on ollut suosittu läpi kesän. KANGASALAN APTEEKKI Joulun poikkeukselliset aukioloaikamme: Jouluaatto 24.12. syyskuuta. 010 235 2350 MEDITALO Artturintie 2, Kangasala arkisin lauantaisin 8.30-18.30 10-14.00 TERVETULOA! Isoniementie 1, 36420 Sahalahti puh. Yleislääkärin aikoja arkisin myös ilman ajanvarausta. Finnish Calendar -konsertissa hän soittaa läpi suomalaisen kalenterivuoden, kaikki kaksitoista kuukautta. Sävellyksen ensiesitys kuultiin loppuunmyydyssä Viapori Jazzien avauskonsertissa elokuussa. Avène on monipuolinen ihonhoito sarja, josta löytyy tuotteita kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle. 020 757 9191 Avoinna ark. Kuva: Maarit Kytöharju. Jumppa klo 10, minkä jälkeen kahvitellaan ja lauletaan yhteislauluja. 9-18, la 9-13 www.palkaneenapteekki.fi Kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min. 03-5342045. Olemme lomalla 12.9.-21.9. Lisäopastuksia Picassosta Pyykköön -näyttelyyn. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min Avoinna arkisin klo 9-18 Meiltä asiantuntevat ja ystävälliset lääkepalvelut! PÄLKÄNEEN APTEEKKI Kampanjakoko 50 tabl. Yleisöopastus sisältyy pääsymaksun hintaan. Lahjoja rajoitettu erä. 17 24 90 90 Tarjous voimassa 30.9.2018 asti. Mukaan sisältyy ihmisten mielentila, joka liittyy läheisesti vallitsevaan säätilaan – joka melkein aina on pettymys. klo 11–15 Rauhallista joulua! Palvelemme torin laidalla joka päivä! EXTRA ETUNA kahden Avène-tuotteen ostajalle lahjaksi Avène-lähdevesi 50 ml (arvo 7,23 €) tai Avène-huulivoide (arvo 10,38 €). klo 11–15 Tapaninpäivä 26.12. Kahvit tarjolla vapaaehtoisen maksun hinnalla. KANGASALA Suomen merkittävimmäksi jazz-pianistiksi ja -säveltäjäksi kutsuttu Iiro Rantala sai uusiin sävellyksiinsä innostuksen Vivaldin tavoin vuodenajoista. Helmikuun ajan Avène-tuotteet -15% norm. klo 9–13 Joulupäivä 25.12. Iiro Rantalan Finnish Calendar -konsertti soi Kangasalatalossa torstaina 13. kaupan päälle! Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh. 21,89-32,12) ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Vesa Painilainen Sääksmäentie 17-19 A Valkeakoski • Kokoproteesit • Pohjaukset • Korjaukset • Urheiluhammassuojat Proteesien tarkastus veloituksetta
Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Mukana Vapaalla Pälkäneellä-messuilla. Hinta 5 kerran kurssille 60 e/jäsen, 65 e ei-jäsen. Ma 10.9. klo 17 alkaen. Tervetuloa! Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Method Putkisto Pilates alkaa. 17.00 18.30 Kankahainen. La 22.9. 18.00 19.00 Aitoon Honkala. torstaisin Aitoon koulutuskeskuksella! Ryhmät: klo 17.00 Varhaistaitoryhmä (vanhemman kanssa). Hinta 149 e/hlö kun 2 hlöä huoneessa. Ti 11.9. 10.00 Juupajoki. Poikkea katsomaan ja juttelemaan. Ei uimataitoa klo 17.30 Alkeistaitoryhmä. Ilmoittautuminen sähköpostitse sari.klemetti@gmail.com tai tekstiviestitse 045 6770765 Pälkäneen mielenterveysyhdistys Tuike Luopioisten vertaistukiryhmä. 040-5430306. Myös uudet keilaajat tervetuloa mukaan! MTK-Luopioinen MTK-Luopioinen ja Pälkäne. Mahdollisuus myös vapaauintivuoroon uimakoulujen jälkeen klo 18.30, hinta 10 e/5 kertaa. Kimppakyydit ja kuskille maksetaan bensaraha. Kysy lisää eija.lankinen@ gmail.com. La 15.9. Jotta ryhmät toteutuvat, vähintään 5 osallistujaa/ ryhmä. Kerhon vetäjinä toimivat Riitta ja Markku Ranta, puh. Vetäjänä toimii Elina Grönvall. ilm. La 8.9. To 6.9. Lapsille, jotka ovat olleet alkeistaitoryhmässä. La 13.10. Pälkäneen Reserviupseerit ja Aliupseerit harjoitusammunnat. Vehkajärven Martat ry Syyskauden avajaiset Olohuoneella. : https://www.palkaneenluja-lukko.net/yleisurheilu/ viikkokilpailut/ Tampereen Diabetesyhdistys ry Yleisöluento. ja Vanhoja poikia 30.11. Ti 11.9. Ilm. Päivä alkaa Jumalanpalveluksella ja jatkuu ruokailun ja ohjelman merkeissä. Ke 10.10. 16.00 18.00 Perhekeskus Pirtti/Ikäpiste, Keskustie 1. Tarkennettu aikataulu ja reitti selviää, kun ilmoittautuneiden määrä alkaa hahmottua. Kuhmalahti Pentosali. To 6.9. Ohjaajana ja tiedustelut Mirja Rautakoski 0500 628 396 Mll Luopioinen Luopioisten MLL yhdistys ry. Ma 10.9. Kangasalan Seudun Hengitysyhdistys ry Musiikkinäytelmä Onnen maa. Kuntotaekwondo alkaa taas su 9.9. Ryhmät: 1-4 lk klo 16.30-17.15 ja 3-6 vuotiaat klo 17.15-18.00. Su 9.9. Tutustutaan Pelisalmen läheisyydessä luoliin, tehdään ostoksia Tamsilkilla, lounastetaan Herkkupalassa ja vieraillaan Kangasalan Kotiseutumuseossa. Luopioinen Liikuntahalli ja Onkkaala Harjutuuli. Tervetuloa! Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Digipaja alkaa taas Luopioisissa. Tekniikkaryhmä yli 6-vuotiaille. ja eräpäivä 13.9. Välipysäkeiltä pääsee kyytiin sopimuksen mukaan, tied. syksyn ensimmäiseen kerhoon. Ilmoittautuminen Johannalle 10.10 mennessä. Ratinan Stadionilla Tampereella sarjoissa T/P 9 13v , ilmoittautuminen Kilpailukalenteri.fi kautta viimeistään 19.9. Vesijumppa Ti 11.9. Ilmoittautuminen Elina Pehkoselle 23.9. klo 9-12 nauttimaan munkeista ja kahveista ja juttelemaan mukavia. klo 13 paikalle tutustumaan esittelyihin ja myyntipisteisiin mm. Muita esityksiä syyskaudella. Pälkäneen seniorit ry Onnen maa. klo 6.30, Rautajärvi 6.40 jne. paula@gmail.com Pälkäneen Pitkäjärven kunnostusyhdistys ry Teatteriretki 26.10. Onkkaalassa ilmoitt. Isokankaan kartalla. Luopioisten Seuratalolla, Seuratie 1. Kuntosali kausi aloitellaan vielä vanhalla salilla. Hallituksen kokous klo 18. 22.9. Jatkuu joka toinen torstai. 050 594 4450 tai 050 379 0446. Lisätietoja Väinö Simola, puh. klo 18.30 alkaen, joukkueessa T/P 9 15v ikäiset, juostava matka kaikilla 1 km, joukkueen ilmoittautuminen viim. Aloittelijatkin voivat tulla mukaan rohkeasti yhdessä oppimaan. Tervetuloa kuntoilemaan mukavaan porukkaan! Pälkäneen seudun soroptimistiklubi ry Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma. Varustus: joustava, pitkähihainen, liikkumiseen sopiva asu+sukat(ei tossuja). Diabetes ja jalat, Ylilääkäri Jorma Lahtela, ti 18.9.2018 klo 18.00, paikka: Aitoon Honkala, Honkalantie 4, 36720 Aitoo MLL Pälkäne MLL Pälkäne. La 13.10. Ilmoittautumiset Katrille 15.10.2018 mennessä p. Ti 11.9. Max 8 lasta/ryhmä, vähintään 5 lasta/ryhmä, jotta saadaan toteutumaan. Lapsille järjestetään jatkossa maksuton satuhetki joka kuukauden ensimmäinen tiistai. 13.00 16.30 Onkkaalantie 75, Pälkäne. Ryhmä kokoontuu viikottain torstaisin klo 12 13 Luopioisten Yhdistysnurkalla. Yleisön pyynnöstä aiheena lempirunot ja -mietelauseet. Su 28.10. Uuteen saliin muutosta ilmoitellaan myöhemmin. Suunnitellaan Vapaalla Pälkäneellä messuja sekä tulevaa Nälkäpäivää. Sovitaan kyydit, kun saadaan ilmoittautumiset. Kokoontumispaikka on Luopioisten Yhdistysnurkka. Lapsi sukeltaa, hieman uimataitoa klo 18.00 Tekniikkaryhmä. Luopioisissa klo 15.45 17.00. Jatkamme vielä ainakin syyskuun vanhalla kuntosalialla. Onkkaalassa klo 14.30 15.30. Seuraavat rastit (rogaining) 12.9. Ma 10.9. Kahvittelun aloitamme jo klo 11. Kesä ja yu-kisakausi päättymäisillään muistakaahan kaikki kilpailijat (vanhemmat) täyttää urheilijan tuloskortti ! Viikkokisakortin täyttää kaikki viikkokisoissa ja/tai maastocupissa urheilleet. Hämeen piirinmestaruussisulisämaastoviestit juostaan Hakkarissa Lempäälässä ke 26.9. TTT:n Salmelaisen näyttämöllä pe 26.10.2018 Sirkku Peltolan käsikirjoittama ja ohjaama Pässi-näytös. Kaikille avoin. Opastamme toinen toisiamme. Perinteistä Keskustanaisten kirkkopyhää vietetään tänä vuonna Juupajoella. Mukaan kannettava tietokone, hiiri(+alusta), mokkula ja akkulaturi. Mukaan haastamme pälkäneläiset naiset ja muutkin innokkaat reippaalle kävelylenkille hyvän asian puolesta! SPR:n Aitoon osasto Hallituksen kokous. Kesätauolta palataan 6.9. Tule ajoissa n. Tervetuloa! Pälkäneen seniorit ry Digikerho. Vain jäsenille. Sappeen omat sukat -kilpailun suunnittelu ja neulegraffitit. 14.00 16.30 Valkeakosken teatteri. Lippu ja matka 50 e. Siis tervetuloa Pälkäneen torille lauantaina 8.9. 14.00 Pälkäneen rata. Tervetuloa mukaan vuoden hyväätekevimpään kävelyyn kävelemään Ammatteja kehitysmaiden naisille! Soroptimist International Pälkäneen Seutu järjestää Kävele naiselle ammatti -tapahtuman Pälkäneen seurakuntatalolla. Ota mukaan omasi! Lahtisen Esko lausuu runoja vanhoista Pilke-lehdistä. Paula 0400 631898 / harkonen. Ke 5.9. Alkeistaitoryhmä 6-8v. Kukkian Kädentaitajat Ry Ompeluseurat. Bussi mukana laivassa, joka lähtee takaisin Su16.30, Kyynäröllä ollaan ennen puolta yötä. Syyskauden hinta 60 e/jäsen, 65 e/ei jäsen. Ke 12.9. 17.30 Pytinki. Opettajana Reetta Heikkilä Ilmoittautuminen sähköpostitse sari.klemetti@gmail.com tai tekstiviestitse 045 6770765 Pälkäneen Luja-Lukko Yleisurheilu HämSY pm-sisulisäottelut, pm-sisulisämaastoviesti. Ke 12.9. Ti 18.9. Ilmainen jäsenille ja muille 10 e. Rooleissa Samuli Muje, Tommi Raitolehto, Aimo Räsänen, Tuire Salenius, Miia Selin ja Auvo Vihro. 9.00 12.00 Pälkäneen tori. Pälkäneen Luja-Lukko suunnistus Sydän-Hämeen rastit Kankahaisissa. 9.30 Kangasala. Valmistuvan Kostia-areenan kuntosalivuoroista tiedotamme myöhemmin. 18.00. L-A Kyynärö n. Alkaa 12.9. Vastuullinen matkanjärjestäjä Matkapojat. Digikerho aloittaa jälleen. alkaen Kostian koulun liikuntasalissa Vekarajumppa 3-5 vuotiaille klo 17.45-18.30 Juniorijumppa 6-8 vuotiaille klo 17-17.40 10 kertaa, hinta 35 e jäsenet ja 40 e muut Ohjaajana Annika Kivistö. Viimeksi aiheena olivat mm. Syyskausi alkaa 6.9.18. Pälkäneen mielenterveysyhdistys Tuike Luopioisten liikuntaryhmä. Uimakoulut keskiviikkoisin 19.9. Sillä saa voimaa, kestävyyttä, notkeutta ja tasapainoa kehoon venytellen mm. klo 10 -12. Pälkäneen mielenterveysyhdistys Tuike Pälkäneen vertaistukiryhmä. Su 9.9. La 24.11. 16.00 Valkeakosken Kaupunginteatteri. klo 19.00 alkaen. 040 755 4231/Lilja. Arpajaiset. Vesi on 1 metrin syvyistä. Su 30.9. Luopioisten Sahtiseura ry Ostosmatka Tallinnaan. Riitta, puh, 050 594 4450. Muut tulevat satuhetket pidetään 9.10., 6.11., ja 4.12. Alkaa torstaina 6.9. La 15.9. mennessä Kaija Turunen 040 5283436 tai kaija.turunen(at)pp3.inet.fi Kuljetus lähtee Kyynäröltä ko 17.10. Ryhmä kokoontuu maanantaisin klo 10 12 parittomilla viikoilla 10.9. Ti 11.9. Lahjoituksilla tuetaan Naisten Pankkia. Nooran tanssikoulu jatkuu torstaisin 6.9. Ota yhteyttä yu-jaoston Mariin tai laita spostia palkaneenll.yu@gmail.com jos olet kiinnostunut osallistumaan joukkueeseemme. Viim. 14.00 15.00 Santaharjun kuntosali. Osastomme on n:o 15 eli sisäänkäynnistä hiukan eteenpäin tapahtumatorin vieressä. Tuloskortin täyttää kaikki muilla paikkakunnilla kisailleet. To 6.9. Kerhon tavoitteena on parantaa seniorien valmiuksia erilaisen digilaitteiden käytössä (tietokone, tabletti, älypuhelin). Tämä on ryöstö 14.11. Tarjolla kahvia, pullaa ja hyvää seuraa. Hämeen piirinmestaruussisulisäottelut 22.9. Ilmainen. Kaikille avoin retki Kangasalle. Sisäänpääsy ilmainen. Method Putkisto Pilates on kehonhuoltoa, kehonhallintaa. Tervetuloa vanhat uudet harrastajat. Kuljetus teatteriin Sahalahti-Kangasala-Suorama, väliaikakahvitus, hinta kaikkineen on 35 e.Ilmoittautumiset Ritvalle 0400835565. Jäsenten viikonloppumatka Tallinnaan. Ke 5.9. Tavataan klo 9.30 Matinsaaressa, Pelisalmella. Kävely-/vaellussauvasta voi olla hyötyä luolilla. Varhaistaitoryhmä 5-7v, vanhemman kanssa. 17.00 20.00 Vehkajärven koulu. Kerhon toiminta on itseohjeautuvaa, ei koulumaista. Pälkäneen Eläkeläisten Kerho ry Kerho kokoontuu. Luopioinen, Pytingin yläkerta, Museotie. Pälkäneen seniorit ry Keilakerho. Luopioisissa on alustat; Onkkaalassa kukin tuo jumppamaton. Harjoitellaan ja kerrataan yhdessä tietokoneen tai mobiililaitteen käyttöä. 23.00. Eläkeliiton Kangasalan yhdistys Ruskamatkan linja-auton aikataulu. Ma 3.9. Seuraa SHL MeNyt ilmoituksia. 25.9. Seuraavissa lehdissä tarkemmin. Aiheena: salasanat ja ohjelmien päivitys. La 8.9. Hinta 38 e sisältää pääsylipun, kuljetuksen ja leivoskahvit väliajalla. MLL Pälkäne MLL Pälkäne. klo 15. Uuden liikuntakeskuksen avajaiset ja messut kello 10 -14.30. hengitystekniikkaa harjoitellen. Pälkäneen Luja-Lukko Yleisurheilu Yleisurheilijan tuloskortin palautus viim 15.9. Radat 5, 3 ja 1,5 km sekä opastettu D-rata. Käsityökerhossa saat opastusta ja neuvoja ja voit rupatella elämää pienemmistä ja suuremmista asioista. Tervetuloa mukaan! Mll Luopioinen Luopioisten MLL yhdistys ry. 17.00 Pysäkillä. Helteisen kesän jälkeen kokoonnutaan Olohuoneen syyskauden avajaisiin Vehkajärven koululle ke 5.9. Ti 11.9. ja jatkuu 5 peräkk. Klo 6.10 Alatie, 6.20 l-autoasema, 6.30 Suorama, 6.40 Nattari , 6.50 Linnainmaa ja 7.00 TAYS. Hieman uimataitoa, lapsi osaa sukeltaa. Ilmoittautumiset tekstiviestillä 0500-831131. Yhteiset keilavuorot alkoivat 28.08 ja jatkuvat tästä eteenpäin aina maanantasin klo 10.00. 10.00 Ratinan stadion, Tampere ja Hakkari, Lempäälä. 15.00 15.45 Aitoon lainausasema (Vakkomäentie 3). Tervetuloa entiset ja uudet jäsenet !!! Pälkäneen Martat ry Munkkikahvit torilla. Ryhmä on heille, jotka ovat olleet Harjutuulessa tai kunnan uimakouluissa alkeistaitoryhmässä aikaisemmin. Tervetuloa myös uudet kuntoilijat mukaan! AiKa ry Satuhetket lapsille. Ryhmä kokoontuu viikottain torstaisin klo 16 19 Pälkäneen Pirtillä. 0405115263 tai katri.penttila@pp1.inet.fi TULEVAT Yhdistyksesi kartalla. mennessä, puh: 0408388822 Pohjois-Pälkäneen maaja kotitalousseura ry Syysretki Kangasalle. 6.30 Su 25.11. Hotelli Metropol 2hh sis aamiaisen. klo 14-16 H ja L Wirolan johdolla ammutaan eri kivääreillä ja pistooleilla, kuulosuojat, paukuista korvaus, tervetuloa Kuhmalahti-Sahalahti Taekwondo KUNTOTAEKWONDO. Pälkäneen seniorit ry Kuntosali. alkaen. Aitoon Koulutuskeskus. 18.00 Kostiakoti. Oman kortin voi tulostaa, täyttää ja toimittaa yu-jaoston jäsenille viim. Liikuntakeskus Kostia-areena, Kehätie 1, Pälkäne. 15.9. Lisät. Su 9.9. 9.00 10.00 Santaharju. Pälkäneen Martat ry täyttää 20 vuotta ja sen kunniaksi tarjoamme munkkikahvit Pälkäneläisille. Aiheet päätetään yhdessä. 10.00 Valkeakosken keilahalli. Kuntosalivuorot alkavat jälleen. 18.30 Sappeen koulu. Lapsella ei uimataitoa. alkaen Harjutuulessa (Onkkaalantie 170) 17.30. 5 e/hlö/kerta, kerätään joka kerta. Jukka Lindfors 050 560 6637 Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry Käsityökerho. 10 kertaa, hinta 35 e jäsenet, 40 e muut. arpajaisiin sekä kaffille! Kävely starttaa klo 14. Ei-jäseniltä 5 euron lisämaksu. p. Ke 5.9. Ensimmäinen satuhetki pidetään Aitoon kirjastossa tiistaina 11.9. Musiikin siivittämä Markku Pölösen maalaisromanttinen haikeanhauska tarina. 18.30. keskiviikkona. Reetan uimakoulut jatkuvat 6.9. Opastus Lahdentieltä (vt 12) ja Onkkaalantieltä. To 6.9. Tervetuloa mukaan! SPR Pälkäne Hallituksen kokous ke 5.9.18 klo 18 Kostiakodilla. Päälle tukevat kengät ja ulkoiluvaatteet. 11.30 paloasemalla. Voit tulla kerhoon myös vain katselemaan ja kuuntelemaan miten kerholaiset käyttävät eri laitteita sekä keskustelemaan ajankohtaisista digiasioista. Ilmoittaudu: Reetta Heikkilä, 040 745 3614 reetta.heikkila@ ruljanssi.fi. Liikuntaa lapsille! Maanantaisin 10.9. klo 19 Kuhmalahden Pentosalissa. 44 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Yhdistyksen kuntosali vuoro tiistaisin. Luopiosten Keskustanaiset Kirkkopyhä
la 15.9. Pieni keittiö ja jonkin verran keittiövälineitä. Vast.matkanjärj.Ykkösmatkat. 1927 Tahko Pihkalan toimesta Suomen Urheiluopisto aloitti toimintansa Pälkäneellä. ti 11.9. p. Vain jäsenille. Lisämaksull.retkiä. Runsaasti vaihtoehtoja väliltä Hossa – Nuuksio tuli keskusteluissa esille. matkanjohtaja. Täältä matka jatkui Vierumäen Urheiluopistolle, missä ruokailtiin Wanhassa salissa. Toiminta jatkui täällä 19271928. Vain jäsenille! Ennalta varattavissa lisämaksusta menolaivalle monipuolinen aamiainen hintaan 16.50 e/hlö. Tervetuloa!! TUOREIMMAT Jokavuotinen luonnonpuistoretki tehtiin tänä vuonna Repoveden kansallispuistoon. Toiset kiersivät Ketunlenkin, n. • 1298200 Viron kielikahvila (eri tasot). Tervetuloa! Uudet uimakoulut ja kurssit avoinna 8.9 klo 10 lähtien verkkosivuillamme! hmlteatteri.fi 0600 10 20 30 lippu.fi 0600 900 900 (0,60€/min+pvm) (2€/min+pvm) SYKSYN TEATTERITAPAUS HÄMEENLINNASSA! Hillitön sankaritarina Seinäjoen Tangomafiaa vastaan taistelevasta kapinaliikkeestä. Vain jäsenille. Teksti Riitta Ranta, kuva Markku Ranta Seniorit Repovedellä 22.23.08.2018 Pälkäneen seniorit ry Kirkkojärventie 4, Kangasala p. Kapulalossilla matkattiin myös. Pilke silmäkulmassa matkaa taitettiin ja iloisin mielin kotiin palattiin. klo 16.15-17.45, Pälkäneen yhteiskoulu • 1102222 Perhesirkus – lyhytkurssi, la 15.-22.9., klo 13-14.30, Pälkäneen Nuijantalo • 1109210 Vesivärimaalauksen kurssi, alk. Patikoinnin jälkeen päivällisellä suunniteltiin jo ensi vuoden retkeä. Perillä kylpylässä päivällinen klo 17. 2018 PÄÄOSISSA Sami Hintsanen ja Mikko Töyssy Huvit Huvit • 1015204 Kuntotanssi, alk. to 6.9. 2.erä 500 e 30.11. 03 3640 501 www.kangasalanuimahalli.fi Avoinna: ma, ti, to, pe klo 6-21, ke 13-21, la, su 10-18 Allas-Lavis jatkuu maanantaisin klo 19:30-20:15. 25€ Ticketmaster tangotentetti ja LÄMMITETTY LAVA TUOLITETTU KATSOMO :n La 8.9. klo 11-14, Palvelukeskus Harjutuuli • 1149201 Taontakurssi, la-su 29.9.-7.10. merk.ESPANJA. Seuraavana päivänä kotimatkalle Verlan ruukkikylän kautta, jossa kävellen tutustuttiin alueeseen. To 29.11. matkat, majoitus 2hh, puolih., kylpylähoidot, kylpytakit ja ostosretken sekä pikkujoulukahvit. Helppokulkuisia katuja. Maasto reiteillä paikoin hyvinkin vaativaa: Oli rappusia, nousuja, laskuja, juurakkoisia ja kivisiä polkuja. 044 347 7402 / ilmoitukset@shl.fi. Parveke ja lämmitetty ulkoallas. To 31.1.2019 Ke 27.2.2019 Fuengirola huoneistohot. Katsotaan mihin valinta sitten päätyy. mennessä ja maksu myös merkinnällä VIIKING. 11 km. Vastuull. Muutama paikka jäljellä Hinta 260 e, sis. Erkki Kolu Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Matka Englantiin 2019. Kirjasta selvisi, että v. Touhutunnit tiistaisin klo 17-18 alle kouluikäisille vanhemman/huoltajan kanssa Kostian koulun salissa. Merk. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Kylpylämatka Viroon Pärnuun. Patikoitiin noin 5 tuntia, tietysti evästaukoja pitäen, ja kauniita maisemia katsellen. 03-5691 7100 tai www.valkeakoski.fi/valkeakoski-opisto Yleisöluento on kaikille avoin ja maksuton: Diabetes ja jalat, ti 18.9. Tekijöinä tutut käsikirjoittajat ja ohjaajat Heikki Syrjä ja Riku Suokas KANTAESITYS 1.9. Ilmoitt. Lähtöpaikkana Repovedellä oli Lapinsalmi. Vaurioitunut Lapinsalmen riippusilta oli nyt purettu kokonaan, ja salmen ylitys tehtiin taksiveneellä. matkanjärj. klo 9-17.30, Tulikoiran paja, Luopioinen Esimerkkejä syyskuussa alkavista kansalaisopiston kursseista: Lisätiedot ja ilmoittautumiset p. Kylpyläja ostosmatka kylpylä Viikingiin Pärnuun 25.29.11. Ilmoittautuminen Erkki Kolu 050 521 1605 Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Pakkasia pakoon Espanjaan Fuengirolaan. klo 11-13.15, Urheilukentän huoltorakennuksen kahvio • 8305210 Feldenkrais, la 22.9. Kulku Mallasvedentien puolelta koulun takaa. tvsarjoista Emmerdale ja Sydämen asialla tutut idylliset kylät, pubit, kartanot tulevat tutuiksi mm. klo 11-12.30, Pälkäneen Nuijantalo • 1004232 Popja jazz laulu B, alk. retkiä. Vast.matkanjärjestäjä Ykkösmatkat. klo 20-01 HEIDI PAKARINEN & Karavaani Liput 16€ Järj. York 2 yötä ja Lontoo 2. Ikaalisten Matkatoimisto. Lähellä ruokakauppoja, lyhyt matka isoon kauppaan. klo 17.30-19, Aitoon kurssikeskus. Olisi nyt Pälkäneen Urheiluopisto. Meitä oli 35 hengen porukka ja kolme ylitystä tarvittiin. Eräjärven Urheilijat ry www.ronninlava.com Eräjärventie 946 35220 Eräjärvi KARAoKEA 01.30 asti! JaKe NisKa BaNd Kiitos RÖNNiKesästä 2018! NähdääN Keväällä! TANSSIKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET! Mainosasiaa. alk. menn. ja 1.erä 445 e 31.10. Ilmoittautuminen 17.10. No se meni aikoinaan näin. 5 km ja toiset kävivät Kuutinkanavalla saakka, n. Hinta 1445 e/hlö 2hh, 1hh lisä 570 e, sis.erittäin hyvän aamiaisen, linja-autokulj., lennot Helsingistä. Tämä oli monelle yllättävä tieto. Ilmoit. Ma 8.4.2019 Pe 12.4.2019 York ja Lontoo. Hinta 1090 e/hlö, 1hh lisä 250 e, sis linja-automatkat, lennot(Helsinki) hotelli 2hh, puolihoidon, 2 opast.kaupunkikävelyä.Lisämaks. Su 25.11. ke 12.9. Kyllä siinä pohdittiin, että mitä jos urheiluopisto olisi jatkanut täällä. Tasapainotreeniä parhaimmillaan. Ei ohjausta. klo 18-19.30, Aitoon Honkala www.kapakanmaki.fi kari@kapakanmaki.fi klo 19.00 #olekuinkotonasi PE 12.10. Engl. Koska sopivia maa-alueita ei Pälkäneeltä löytynyt, loppui väliaikainen toiminta täällä ja siirtyi nykyiseen paikkaansa Vierumäelle. Viiking-kylpylä. Yöpyminen ja yhteinen päivällinen oli Orilammen Majoilla. Tämä jos mikä on sitä fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin ylläpitoa. Ilm. Suomal. Tämän jälkeen tehtiin vielä pieni kävelylenkki alueella ennen paluumatkan jatkumista. 28 pv matka toteutuu, jos 30 lähtijää. Vierumäelle menomatkalla Riitta luki kirjasta Se on Lukko Pälkäneeltä urheiluopiston historiaa. klo 10-12.15, Sappeen koulu • 1109212 Maalauskurssi, alk. ja 1.erä 500 e 2.1.2019 menn., loput 2.3.menn. Ennakot alk. Yorkin vanhakaupunki, Aidensfield Arms pubi, Lontoon kaupunkikierros ja Windsorin linna. Oli siis lyhyempi ja pidempi reittivaihtoehto valittavana. la 15.9. LONTOO Erkki Kolu 050 521 1605 MLL Pälkäne MLL Pälkäne. 3.erä 500 e 31.12. Pyr, tuttu keväästä 2018
Naisten liikuntatapahtuman ideoineet Lakeuren Likat – Jaana Ketola , Riia Mattila , Tuula Jaakkola , Minna-Liisa Virpinen ja Tiina Knuutinen – olivat tyytyväisiä tapahtumasta saamaansa palautteeseen. Nuijantalon kahvilaa kesän ajan pitänyt Sinikka Ignatius oli tyytyväinen vilkkaaseen päivään. Suomen suurin hyväntekeväisyyskävely järjestetään nyt yhdeksättä kertaa. 46 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti TULOSSA JA MENOSSA Kuka. Lenkille lähteneet reippailijat saivat nauttia raikkaan syysilman ja hyvän seuran lisäksi poreilevan juoman Aapiskukon terassilla. Sähköposti toimitus@shl.fi • puhelin 010 5844 470 PÄLKÄNE – Nauratti niin, että Tenat olisi pitänyt olla jaossa jo alkumatkasta, oli yhden likomärän likan kommentti lenkin jälkeen. kello 13 alkaen Pälkäneellä. Kalle Vaismaa. Lakeuren Likat haluavat vielä kiittää kaikkia tapahtumaa sponsoroineita yrityksiä ja Pälkäneen kuntaa – yhdessä saadaan aikaan positiivista pöhinää! Kävele Naiselle Ammatti: Yhden ammatin arvo on 30 euroa Sunnuntaina kävellään kehitysmaiden naisten hyväksi ko perheen hyvinvoinnille: ravitsemusja terveystilanne paranee, lasten koulunkäynti lisääntyy ja asuinolot kohentuvat. Heidän lahjoittamallaan tuotolla voitiin järjestää ammatti yli 20 naiselle. Lähtö on torilta kello 14 ja sitä ennen ilmoittautuminen, esittelyjä ja kahvila seurakuntatalolla avoinna kello 13 alkaen. Kuva: Hannu Söderholm.. Yhden ammatin arvo on 30 euroa, jonka avulla yksi nainen kehitysmaassa pääsee oman toimeentulon alkuun. Hyvän asian puolesta kävellään eri paikkakunnilla ympäri Suomen ja myös ulkomailla. Mitä. Pälkäneen kävelytapahtuman yhteydessä Pälkäneen seudun soroptimistiklubi esittelee myös toimintaansa Pälkäneen seudun ikäihmisten ja nuorten parissa sekä antaa tietoa kansainvälisen järjestön työstä maailmalla naisten ja tyttöjen elämän parantamiseksi. Tapahtuman suurin sponsori Aito Säästöpankki tarjosi kaikille lenkkeilijöille Nuijantalon kahvilan valmistaman maaliintulojuoman, terveellisen smoothien. Kokonaisvaltaista hyvinvointia Ennen Likat Liikkeelle -tapahtumaa Nuijantalolla luennoi lääkäri Leena Larva, ja eri alojen hyvinvointiyrittäjät esittelivät tuotteitaan. – Mikä tärkeintä, kaikille jäi hyvä mieli, ja kaikki löysivät metsästä takaisin Nuijalle, siitä huolimatta että me Likat itse kävimme merkkaamassa reitin, naurahti Ketola ja jatkoi, että ehkä tapahtumasta uskalletaan tehdä ihan perinne. Nuijantalolla ensimmäistä kertaa järjestetty Likat Liikkeelle -tapahtuma sai hymyt huulille sateisesta säästä huolimatta. Tapahtumassa kerätyt varat käytetään Naisten Pankin työhön Afrikassa ja Aasiassa. – Oikein hyvä ja virkistävä juoma, totesi lenkiltä kuivin jaloin maaliin ehtinyt Kati PÄLKÄNE Pälkäneen seudun soroptimistiklubi järjestää toistamiseen valtakunnallisen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman sunnuntaina 9.9. Missä. Valtakunnallisen tapahtuman avulla kerätään lahjoituksia, joilla tuetaan kehitysmaiden naisten koulutusta, toimeentuloa ja yrittäjyyttä. Viime vuonna 26 kuntoilijaa osallistui tihkusateessa Pälkäneen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin paketin kruunasi maaliintulomusiikkia soittanut Tohtori Karma ja Komppiratio . Ilmoittautumisen yhteydessä voi lahjoittaa vapaavalintaisen summan. Naisten työllistymisellä on merkittäviä vaikutuksia koLikat liikkuivat Syrjänharjussa Lenkiltä palanneet Marika Ruokoniitty, Elina Lintunen ja Elisa Lohtander. – Oli kyllä mahtavia yllätyksiä reitin varrella; Tenoihin sai pyyhittyä sateen kastelemat silmälasit, nauroi Taru Koivisto . Alkuverryttelyä. Milloin. Pinola . Ennen lenkille lähtöä Kalle Vaismaa lämmitteli jutuillaan Nuijansaliin saapuneiden naisten tunnelman rennoksi, ja Jaana Ketola huolehti kehon lämmittelystä menevän musiikin tahtiin. – Täällä oli kiva olla, kiva ja letkeä tunnelma, kiitos Lakeuren Likat ja se yks kloppi, kiitteli Apukikan palveluitaan esitellyt Kirsi Urkko . – Koskaan en ole tainnut olla keikalla näin lähellä kotia, totesi yhtyeen pälkäneläisrumpali Ari Jaakkola . – Oli oikein mukavasti ihmisiä liikkeellä, ja bändin musiikki sopi mainiosti Nuijantalon tunnelmaan, Ignatius kiitteli
Soppakahvila palvelee monella tapaa työelämälähtöistä opetusta. S.Mustonen www.survo.fi/ristikot A B C D 1 6 7 3 1 17 2 12 11 9 5 37 3 10 8 4 2 24 28 26 16 8 . SHL KRISTIINA HELMINEN Mirva Nikkanen toivottaa kaikki halukkaat tervetulleiksi torille nauttimaan kahvit ja vaihtamaan kuulumisia Marttojen kanssa. Soppakahvilassa työskentely valmentaakin opiskelijoita työelämän perusteisiin ja täten se myös edesauttaa opiskelijoiden sijoittumista yhteiskuntaan. Soppatorstait tulevat jälleen Lasten maatalousnäyttely koululla ”Kun nuorilla on halua, he tulevat tänne viettämään aikaa ja laittelemaan mopojaan kuntoon. Aitoon koulutuskeskuksen opiskelijat ohjaajansa johdolla vastaavat kahvilan pyörittämisestä ja ruuan valmistuksesta. Raikun koulun perinteinen syystapahtuma on pienen koulun suuri ponnistus ja yhteisöllisyyden voimannäyte. Luopioisten kylän asukkaat puolestaan hyötyvät siitä, että kahvila on avoinna torstaisin, saahan sieltä myös kahvia, teetä ja leivonnaisia. Näyttelyn aikana voi seurata myös mehiläisten elämää lasipesässä. Mukana on edelleen jäseniä, jotka ovat olleet yhdistyksessä alusta alkaen. Tämä on noin puolet ja puolet tätä pyörien kuntoon laittamista ja sielunhoitoa, joskus sitä jälkimmäistä on vähän enemmänkin. Pytingin Soppatorstait jatkuvat syyskauden ajan, ensimmäisen kerran on keitto porisemassa kuluvan viikon torstaina eli 6. Monelle soppatorstai onkin muodostunut jo tavaksi. Soppatorstait Pytingin kahvilassa Luopioisissa. Kyseessä on win-win -juttu. He myös suunnittelevat yhdessä opettajan kanssa edellispäivänä, mitä keittoa tarjotaan, millainen sen resepti on, muutetaanko reseptiä soveltumaan suurelle määrälle syöjiä ja mitä raakaaineita tarvitaan ja hankitaan. Avoinna klo 10–14, keittoa saatavilla klo 11–13. Pytingin kahvila avoinna myös perjantaisin ja lauantaisin klo 10–14. Kahvila Pytinki, Museotie 1,Luopioinen. Ristikko on täytettävä luvuilla 1–15 siten, että niiden vaakaja pystyrivisummat täsmäävät reunoilla annettuihin lukuihin ja jokainen luvuista esiintyy ristikossa vain kerran. TULOSSA JA MENOSSA 47 Saksittua PÄLKÄNE Pälkäneen Martat juhlii kahtakymmentä toimintavuottaan tarjoamalla munkkikahvit Pälkäneen torilla tulevana lauantaina kello 9–12. – Toki toimintaa suunnitellaan aina vuosittain ja pidemmälläkin tähtäimellä, mutta emme toisaalta pelkää ottaa koppia uusistakaan ideoista, Nikkanen jatkaa. Mitään tiettyä painopistettä toiminnassa ei ole, vaan asioita tehdään laajalla skaalalla. – Tilat vaihtelevat aina tilanteen ja tarpeen mukaan siis. syyskuuta. Mahdollisuus poniratsastukseen on kello 10–12. Kokoontuminen on kello 10 alkaen, ja reitille lähdetään kello 11.30. #353-31444 Vaikeusaste 10 A B C D E 1 5 2 24 2 3 11 32 3 14 64 14 24 35 29 18 . Olen ollut 20 vuotta Kangasalan 4Hkerhon toiminnanjohtajana, mutta tämä on ainoa kerho, jonka toiminnassa olen itse mukana.” MIKKO TAHLO KANGASALAN MOOTTORIPAJAN TOIMINNASTA VAUHDIN MAAILMASSA. Vehoniemi-ajo ei RAIKKU Lauantaina 8. Iltojen teemat vaihtelevat: joskus kokataan yhteiskoulun keittiössä, joskus nähdään jonkun pihamaalla puutarhaasioiden parissa ja joskus kokoonnutaan Kostiakeskuksella tai jonkun kotona. Paikalle saapuu myös paloauto. Samalla jutellaan, joskus vähän levottomia, mutta myös isojen miesten juttuja. Pälkäneen Marttojen virallinen tasavuosipäivä on 10. – Ruoanlaittoa, puutarhaan liittyviä juttuja, käsitöitä, yleistä hyvinvointia ja liikuntaa, Nikkanen listaa ja PÄLKÄNE Vehoniemen Automuseon Vehoniemi-ajo ajetaan tulevana lauantaina. Yhteistyö SPR:n kanssa puolestaan osoittaa, miten monilla tavoin palveluja voidaan tuottaa, kunhan rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta löytyy. Aitoosta palataan Pälkäneen keskustan Onkkaalanraitin kautta Vehoniemeä kohti. LUOPIOINEN Mikkolan Pytingin Soppatorstait jatkuvat kesän jälkeen. Opiskelijat tutustuvat aitoon työelämään asiakaspalveluineen. Ristikon voi ratkaista kynällä ja paperilla, mutta ehkä helpoiten se onnistuu ns. Vapaaehtoinen maksu. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Survo Survo-ristikko on luopioislaisen Seppo Mustosen kehittämä matemaattinen peli. vaihtomenetelmällä antamalla verkkosivulla http://www.survo.fi/swap/ ristikot.html tehtävän tunnuksen #353-31444. Aapiskukolta lähdetään Kangasalan suuntaan ja mennään Pelisalmen kautta Sahalahdelle ja Aitooseen. Ajo päättyy Vehoniemen Automuseolle. syyskuuta asti. Tilanne vastaa työtä oikeassa yrityksessä. Luvassa on myös kahvila, syystori, kirpputori, arpajaiset ja iloista seuraa. S.Mustonen www.survo.fi/ristikot Ristikko 511 Ristikon 510 ratkaisu Munkkikahvit kaksikymppisten kunniaksi jatkaa, että jäsenistö tarttuu nopeasti ja helposti ilmoille heitettyihin ajatuksiin. Mikkolan Navetan, Aitoon koulutuskeskuksen ja SPR:n yhteistyönä toteutetut Soppatorstait olivat suosittuja viime talvena lounastajien keskuudessa. Ilmoittautumisia otetaan vastaan puhelimitse 050 365 70 23 tai leila@automuseo.com 5. – Esimerkiksi entinen puheenjohtaja Leena Jaakkola on edelleen aktiivisesti mukana toiminnassa, vaikka ei enää puheenjohtajan pestiä hoidakaan, Nikkanen lisää. Lähtöpaikkana on Aapiskukon pysäköintialue rakennuksen takana. syyskuuta kello 10–13 Raikun koulun pihalle nousee ihan oikea maatalousnäyttely eläimineen, koneineen ja myyjäisineen. Autovanhukset kurvailevat tänä vuonna Pälkäneen ja Aitoon maisemissa. Monet myös ostavat keittoa kotiin vietäväksi. Näyttely vaatii koululaisilta ja vanhemmilta paljon työtä, kun eläimille pitää rakentaa karsinat, leivonnaiset leipoa, myyntipisteet valmistaa ja lisäksi selvitä eläintenpitoon liittyvästä lupaviidakosta. Vanhin ajoon ilmoittautunut ajoneuvo on Rolls Royce Silver Ghost Aplhine Eagle vuosimallia 1921. Aitoossa Anssin Kaupan kulmilla syödään keittolounas ja pidetään taukoa. syyskuuta. Tarjolla on leivonnaisia ja herkullisia tuotteita lähiyrittäjiltä. Jäseniä on tällä hetkellä yhteensä viitisenkymmentä. Marttojen toiminta on monipuolista. Kokoontumisista tiedotetaan esimerkiksi Facebook-sivullamme ja MeNyt-palstallamme, Nikkanen tarkentaa. – Kaikki ovat tervetulleita nauttimaan kahveista ja juttelemaan mukavia kanssamme, Pälkäneen Marttojen puheenjohtaja Mirva Nikkanen toteaa. Vehoniemi-ajo on tarkoitettu harrasteajoneuvoille, niin henkilökuin hyötyajoneuvoille kuin moottoripyörillekin. Autovanhukset kurvailevat Pälkäneen ja Aitoon maisemissa ole kilvanajo eikä tietokilpailu vaan mukavaa yhdessäoloa ja leppoisaa ajamista kivoilla teillä. Vapaaehtoinen maksu pudotetaan SPR:n lippaaseen. Vanhin tähän mennessä ilmoittautunut auto on Rolls-Royce Silver Ghost Alphine Eagle vuosimallia 1921, mutta mukaan siis pääsee harrasteajoneuvolla, joka on kolmisenkymmentä vuotta vanha. Lisätietoa, pikapelejä ja ratkaisuesimerkkejä osoitteessa www.survo.fi. Martat kokoontuvat kahden viikon välein Martta-iltoihin
Kuvat viikkokisoista: Hannu Söderholm Luja-Lukon edustajat Ratinan Sisulisä-huipentumassa. 12-vuotiaiden sarjoissa kilpailivat Topi Mattila , Joona Taipale , Kalle Äijälä , Juho Kilpinen ja Seela Kanerva , 9-vuotiaissa puolestaan Kasper Ketola ja Eetu Taipale sekä tyttöjen puolella Martta Mattila . Menestystä Sisulisähuipentumasta Osa Luja-Lukon yleisurheilijoista kiersi kesän aikana Hämeen seudun yleisurheilun sisulisäkisoja. – Monet paransivat omia ennätyksiään ja lisäksi pistesiYleisurheilukesä huipentui viimeisiin viikkokisoihin joja tuli useita. Keihäs matkaan!. Pituus: 1) Anna-Sofia Koivisto 4,15, 2) Siina Kanerva 3,92, 3) Katja Linnainmaa 3,52, 4) Julia Piekkari 3,35, 5) Iida Rautanen 2,87. SHL KRISTIINA HELMINEN Kesän viimeiset viikkokisat vetivät mukavasti väkeä kisailemaan. 48 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti URHEILU Lähetä kuulumisia kisakentiltä! Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi • sähköpostiin toimitus@shl.fi • puhelimeen 010 5844 470 YLEISURHEILU Pälkäneen urheilukentällä riitti säpinää elokuun viimeisenä tiistaina, kun nuoret yleisurheilijat valtasivat kentän. Eetu Taipale ponnisti pronssille 9-vuotiaiden poikien korkeushypyssä. – Suuntaus on sama muissakin kunnissa. 14-vuotiaissa tytöissä LujaLukkoa edusti Viivi Taipale ja vuotta vanhemmissa tytöissä puolestaan Siina Kanerva. SM-kilpailutasollakin nähtiin Luja-Lukko -värejä, kun Siina Kanerva osallistui seiväshyppyyn ja 300 metrin kävelyyn, ja Viivi Taipale kiekonja moukarinheittoon. – Aikuisia on aktiivisessa toiminnassa mukana sen verran vähän, että kertoja piti vähentää, Äijälä selventää. Kuula: 1) Ville Mattila 12,48, 2) Teemu Järvenpää 12,28, 3) Jussi Jaakkola 8,79, 4) Pasi Sivenius 7,09. Pituus: 1) Jussi Jaakkola 3,86. Esimerkiksi Kangasalla ja Valkeakoskella viikkokisoja järjestetään samaa tahtia kuin meillä Pälkäneellä, Äijälä vertaa. T15: 100 m: 1) Anna-Sofia Koivisto 15,9, 2) Julia Piekkari 16,0, 3) Katja Linnainmaa 16,1, 4) Siina Kanerva 16,7, 5) Iida Rautanen 17,5. – Paikalla oli jonkin verran enemmän väkeä kuin kesän neljissä muissa viikkokisoissa. Kuulassa syntyi oma ennätystulos 11,16 metriä, samoin moukarissa (30,23) ja keihäässä (36,20). Kuula 3 kg: 1) Siina Kanerva 7,88, 2) Anna-Sofia Koivisto 7,16, 3) Katja Linnainmaa 6,89, 4) Iida Rautanen 6,43, 5) Julia Piekkari 6,25. Ykkössijat tulivat kuulantyönnöstä, kiekonheitosta ja moukarinheitosta. – Kunto pysyy yllä talven ajan muidenkin lajien avulla, mutta silti harmittaa, kun meillä ei edelleenkään ole talviharjoittelupaikkaa omassa kunnassa. Kuula 4 kg: 1) Rauli Aho 10,93. M: 100 m: 1) Jussi Jaakkola 15,3. Aikuisia tarvitaan paitsi ohjausja valmennuspuolelle, myös toimitsijoiksi kentän laidalle mittaamaan ja ottamaan aikaa. Suurin mitalirohmu oli Kalle Äijälä, joka napsi kisoissa kolme kultaista mitalia. – Kaikilla aktiivisilla kisailijoilla tapahtui mukavaa tuloskehitystä kesän aikana, Äijälä näkee. Keihäänheitossa Martta oli kolmas. Lähellä mitaleja eli nelossijalla luja-lukkolaiset olivat seitsemässä lajissa, Riku Äijälä ynnää. Uusi malli osoittautui toimivaksi. syyskuuta. Talviharjoittelu ei Pälkäneellä onnistu Nuorten yleisurheilijoiden Sisulisä-kausi ei ole vielä kokonaan ohi, sillä edessä ovat esimerkiksi vielä syksyn ottelut 22. Urheilukentällä muun muassa työnnettiin kuulaa, heitettiin keihästä ja juostiin pikamatkoja. LujaLukon kesän viimeisen viikkokisan yhteydessä miteltiin samalla yli 13-vuotiaiden nuorten kunnanmestaruuksista. Tälle kesälle niiden määrää karsittiin huomattavasti aiemmasta, yli kymmenen viikkokisan tahdista. Pälkäneeltä piiritason kisoihin matkasi noin kymmenen nuoren joukko. Kesän viimeinen mahdollisuus viikkokisailla houkutteli varmaan paikalle väkeä hieman totuttua enemmän, Riku Äijälä Luja-Lukosta miettii. Kenttälajien lisäksi menestystä tuli Pälkäneelle muistakin lajeista. – Joitain muitakin kisoja on vielä kilpailukalenterissa tarjolla, ja niissä on vielä mahdollisuus parannella omia ennätyksiä, Äijälä mainitsee. Pituus: 1) Rauli Aho 3,84. Seela Kanerva ylsi hopealle 12-vuotiaiden tyttöjen seiväshypyssä omalla ennätystuloksellaan 2 metriä. Äijälä tosin harmittelee, että se vähentää toki harjoittelukertoja niiltä, jotka ovat osallistuneet viikkokisoihin puhtaasti harjoittelumielessä eivätkä juuri muuten harjoittele seurassa tai omatoimisesti. P15: 100 m: 1) Rauli Aho 14,3. Siina Kanerva esimerkiksi käveli ensimmäiseksi Urjalan PM-Sisulisäkävelyissä toukokuussa. Yli 13-vuotiaiden Pälkäneen kunnanmestaruuskilpailut 2018: T13 (2005 syntyneet): 100 m: 1) Annukka Linnainmaa 16,0. Tampereen Ratinassa heinäkuun lopussa otelluista PMSisulisähuipentumissa pälkäneläiset juoksivat, heittivät ja hyppäsivät menestyksekkäästi. Piiritasolla kilpailtiin eri yleisurheilulajien lisäksi maastojuoksussa, kävelyssä ja viesteissä. Martta Mattila sijoittui ensimmäiseksi 9-vuotiaiden tyttöjen kuulantyönnössä omalla ennätystuloksellaan 7,08 metriä. Luja-Lukon järjestämissä viikkokisoissa on käynyt nelisenkymmentä kisailijaa läpi kesän. Uuteen liikuntahalliin ei tule juoksurataa, joten talven aikana yleisurheiluharjoituksia täytyy edelleen tehdä Pirkkahallissa Tampereella tai vaihtoehtoisesti joissakin pääkaupunkiseudun halleissa, Äijälä harmittelee. Keihäänheitossa Kalle sijoittui toiseksi vain seitsemän senttiä kisan voittotuloksesta jääneenä. Pituus: 1) Annukka Linnainmaa 3,52. N: Kuula: 1) Janita Koivisto 7,58, 2) Anna-Maija Aho 6,88, 3) Sari Tamminen 6,03. Viivi Taipale heitti 14-vuotiaiden tyttöjen ykköseksi moukarinheitossa niin ikään omalla ennätyksellään 33,64. Viimeisten kilpailujen jälkeen moni pälkäneläisyleisurheilija vaihtaa talveksi toisiin lajeihin, esimerkiksi salibandyyn ja koripalloon. Kuula 2,5 kg: 1) Annukka Linnainmaa 6,88
Alakoululaisten sarjassa Pälkäne oli 88:s joukkueella Ato Mattila, Hanna Suojoki ja Onni Kinnunen. Tyttöjen 15-sarjassa Pälkäneen Luja-Lukon Katja Linnainmaa edusti ensimmäistä kertaa SM-tasolla ja nappasi heti sijan 20 kovassa seurassa. Tyttöjen kulta meni Tampereelle Ilona Tikkakoskelle ja hopea naapuriin Kangasalan Fanny Kukonlehdolle . Epäonninen Annukka Linnainmaa joutui tyytymään 13–vuotiaiden tyttöjen sarjassa sarjassa 62. Pälkäneeltä lähimmäs pääsi Rauli Aho 14-vuotiaiden poikien sarjassa ottamalla hopeaa vajaat puolitoista minuuttia voittajaa, Hakassa seuratoverina hiihtävää Tammelan Elmeri Syrjästä hitaampana. Vain 52 sekuntia erotti Aaron Suomen mestaruudesta 10,5 kilometrin radalla, jolla kokonaisnousua kertyi miehekkäät 420 metriä Saimaan rannoilla. Väliosuudella Annukka otti revanssia edellispäivän epäonnistumisesta ja nosti joukkuetta 12 sijaa 7:nneksi. Muista Pälkäneen koulujen edustajista Onni Kinnunen oli 43:s ja Ato Mattila 64:s 10–vuotiaiden poikien rastireitillä. Näyttävä ilmalento. Neitvuoren maastoissa on aiemmin parikymmentä vuotta sitten kilpailtu Pohjoismaiden mestaruuksista, ja se on suomalaisittain melko ainutlaatuisen vaativaa vuoristoa. Koululiikuntaliiton mestaruuskisat viikonloppuna Suomen koulujen parasta suunnistajaa etsittiin viime viikonloppuna Koululiikuntaliiton mestaruuskisoissa Sipoon Söderkullassa. Sinne lähti. Hymyssä suin maaliin.. Viesteissä ”Laitikkalan kyläkoulun kasvattien” joukkue Katja ja Annukka Linnainmaa sekä Rauli Aho toi komean seitsemännen sijan Pälkäneelle. Onni Kinnunen ankkuroi Pälkäneen alakoulujoukkueen vauhdikkaasti maaliin. Ankkuriosuudella Rauli Aho muutamaa vuotta vanhempien joukossa piti hienosti seitsemännen sijan muutaman virheenkin jälkeen. Kuhinaa kentän reunalla. Tyttöjen 15-sarjassa Katja Linnainmaa toi 18. sijan Pälkäneelle mukaan lähteneen 55 Suomen kärkitytön joukossa. Aloitusosuudella Katja toi viestiä varmuudella tiukassa taistossa 19:nä. KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti 49 SUUNNISTUS Aikuisten ja nuorten pitkän matkan SM-suunnistuksista Mikkelin Neitvuorelta Valkeakosken Hakaa edustava Aaro Aho täydensi palkintokaappiaan hopealla. Pälkäneeltä Valkeakosken Hakan paidassa kilpaileva Ilmari Ahon oli poikien 18-sarjassa tällä kertaa tyytyminen sijaan 38. Petri Ketola näyttää pojille heittämisen mallia. sijaan. Aaro Aholle SM-hopeaa ”Laitikkalan kyläkoulujoukkueessa” Koululiikuntaliiton mestaruuskisoissa seitsemännelle sijalle juoksivat Annukka (vas.) ja Katja Linnainmaa sekä Aaro Aho. Tyylikäs ylitys. Tyttöjen 10-vuotiaiden sarjassa Milla Suojoki oli 79:s ja 9-vuotiaissa Hanna Suojoki 72
Lihaton ruokavalio oli ongelma ainoastaan joillekin nuoruusvuosien kiusaajille. Hänen oikeuksiaan loukataan, jos hän ei saa joka aterialla lihaa. Lauantaina vastaan tuli Torpan Pojat. Kalkkunanakeilla lihaan totuttelevan kasvissyöjän ruuansulatuselimistö alkaa aika nopeasti hajottaa myös eläimen palasia. – Snow Challenge -kauHaastekampanja: Sappee myy tulevaksi kaudeksi 140 euron kausikortteja Jatkokampanjalla tavoitellaan yhteensä 13 777 kausikorttia. Eläimet eivät ole tehneet minulle mitään pahaa, ja siksi en halua tappaa niitä. Luja-Lukon kohtaloksi tuli alempi loppusarja sijoista 9–12. Muutamat RaLunukahdukset hyödyntänyt Pälkäneen C-tytöille ja B-pojille kovia pelejä ennen SM-karsintoja RaLu -yhteisjoukkue valmistautuu B-poikien SMkarsintoihin. Tulevaksi lumetusta tehostetaan, jotta mahdollisimman paljon rinteitä saataisiin auki heti kauden alussa. Kampanja lisäsi laskettelupäiviä Sappeen viimevuotinen haastekampanja toi rinteisiin uusia harrastajia ja pisti monet muutkin pohtimaan uudenlaista hinnoittelua. Mutta joillekin tämä ei käy, koska kasvissyönnin taustalla vaikuttaa kyseenalaisia ideologioita. Yhdeksäs sija varmistui, kun EBT/Black kaatui turnauksen päätteeksi lukemin 39-20. Kun lapset siirtyvät oman ruokapöydän äärelle, he päättävät itse mitä lautaselleen laittavat. Kansalaisvelvollisuuteensa valmistautuva on valmis tähän, kun tiedossa reissuja, joissa on pärjättävä päiväkausia jäisellä poronruholla. Kasvisruokakeskustelu tyrehtyi, kun vertailimme papujen ja einesten ravintosisältöjä. Ensimmäiset pelinsä pelannut yhdistelmäjoukkue sai läksyä syksyn treeneihin heti avausottelussa, kun BC Nokia herätteli sen turnaukseen 37–78 voitolla. 50 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti URHEILU Lähetä kuulumisia kisakentiltä! Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi • sähköpostiin toimitus@shl.fi • puhelimeen 010 5844 470 MISTÄ LAPSI saa proteiinin, neuvolan täti tenttasi. KOTONA LAPSILLE ei tarjoilla ideologiaa, vaan ruumiin ravintoa. Kausikortin saa 140 eurolla, jos vähintään 5159 laskettelijaa tarttuu haasteeseen marraskuun puoliväliin. Ravinto ei myöskään rajoita työn tekoa, vaan olen käynyt turkistarhoilla, riistametsällä ja teurastamossa. Maanantaina käynnistyneellä jatkokampanjalla tavoitellaan puuttumaan jäänyttä määrää. Kausikortin normaalihinta on 540 euroa. Valinnan mahdollisti parinvalinnassa tapahtunut onni: kasviksista kokkaaminen vaatii enemmän vaivaa, koska helppoja ja valmiita vaihtoehtoja on vähemmän. Siksi ihmisten ampuminen poikkeusoloissa ei ole kasvissyöjälle mikään ongelma. Pystyn kolkkaamaan eväkkäät hengettömäksi, vaikka uskon niidenkin tuntevan sätkiessään viime kouristuksiaan. Sappee sai rinteisiin sekä vanhoja että uusia harrastajia haastekampanjan avulla. Kaikki eivät palvele valmiiden soppatykkien äärellä, koska Suomessa koulutetaan myös erikoisjoukkoja, jotka pystyvät toimimaan korvissa omatoimisesti ja rampauttamaan konevoimalla toimivat suurvalta-armeijat. Koko alaa uudistanut kausikorttikampanja, erinomaiset suorituspaikat ja kiitelty palveluasenne olivat keskeisiä kriteereitä, kun Sappee palkittiin keväällä Vuoden hiihtokeskuksena. Edellistalven onnistumisen innoittamana tulevan talven kausikorttikampanja käynnistettiin jo keväällä. Hiihtokeskus myi talveksi yli 17 000 kausikorttia. Pälkäneen B-pojat Oskari Ketola ja Aleksi Räväsmäki pelasivat RaLun riveissä 2004 syntyneiden poikien kilpasarjassa. Luja-Lukosta sen riveissä pelaa muun muassa Oskari Ketola (vasemmalla). Reilun 500 euron hintaisen kausikortin sai satasella, kun yli 16 500 laskettelijaa tarttui haasteeseen. MORAALINEN ylemmyys liittyy ilmeisesti siihen, että kasvissyöjät luulevat pelastavansa maailman, koska ravintoa ei tarvitse ensin syöttää toisille eläimille. LAPSUUDEN KODISSA kasvissyöntiä ei sallittu kasvuikäisille. Jos olisin kasvanut maaseudun jahtiporukassa, eläinten syöminen tuskin olisi ongelma. Kausikorttien myyntiä vauhditti tavoitteen lähestyminen ja talven tulo. Uudet hybriditykit asennetaan kiinteästi rinteiden laidalle. Luja-Lukko pelasi Tallink-turnauksessa 2006 syntyneiden kilpasarjassa. Lopulta voitto kirjattiin 36-19. Lumetuksessa kokeillaan uudenlaista automatiikkaa, jotta myös pikkupakkasilla saataisiin tehtailtua entistä enemmän lunta. Jopa paljon liikkunut ja harrastanut poika kasvoi lähes miehen mittoihin, vaikkei syönyt eläimen palasia. Huhtikuun puolivälissä päättynyt kampanja toteutui, vaikka tavoitteesta jäätiin reilulla 5000:lla. Turnauksen päätöspäivänä yhdistelmäjoukkue pelasi hienosti. KORIPALLO U14-tyttöjen SM-karsintoihin valmistautuvat Pälkäneen koripallotytöt hakivat tuntumaa huippupeleihin maan suurimmasta juniorikoristurnauksesta Espoosta. Silloin ei rahdattu soijaa valtamerien takaa, vaan syötiin sitä mitä luonnosta irti saatiin. Nisäkkäitä en pysty tappamaan, koska olen kasvanut samalla ruokakupilla ja leikkikehässä rottweilerin kanssa. Itujen kasvattaja puolestaan uskoo, että tällaisilla pienillä valinnoilla vähennetään ilmakehään päätyvää hiiltä organisaatiossa, joka tukeutuu panssarivaunuihin ja hävittäjiin. Ensimmäisessä sijoitusottelussa tuli vastaan Sykki Helsingistä. Syön kaikkea, mitä voin itse tappaa. Tähän saakka maanpuolustus on säästynyt kansaa jakavilta kohuilta. Kasvissyönnin taustalla vaikuttava ideologioita lienee aika monia. Lisäksi kasvissyöjien kerrotaan kokevan moraalista ylemmyyttä. Nykyisin moni elää ilman lihaa. LASKETTELU Sappeessa koettiin viime talvena kaikkien aikojen laskettelukausi. Toisen ottelun Oulun NMKY:tä vastaan RaLu joutui sinnittelemään vain kuudella pelaajalla. Rakenteilla lisää lumetuskapasiteettia Viime syksynä haastekampanja huipentui marraskuun alussa Sappeen palvelimet kaataneeseen loppukiriin. Lumetusjärjestelmää rakennetaan niin, ettei se häiritse lokakuun alkuun saakka jatkuvaa alamäkipyöräilykautta. Oma periaatteeni on selkeä. Tiedän olevani samanlainen eläin kuin muutkin ja kunnioitan kaikkien elämää. Tavoiteltu laskettelijamäärää laskettiin 13 777:ään ja hinta nostettiin 120 euroon. Tytöt pelasivat tylystä 12-69 tappiosta huolimatta hyvin ja onnistuivat ajoittain hienosti. Mutta maallemuuttajalle kalankin perkaaminen on saavutus. TOMMI LILJEDAHL Moraalista ylemmyyttä Kirjoittaja on SydänHämeen Lehden päätoimittaja. Kelit olivat upeita ja laskettelijoita edellistalvia enemmän. Moni muukin todennäköisesti luopuisi lihasta, jos joutuisi hankkimaan itse ravintonsa. Turnauksessa Lukon värejä edustivat Lea Wallgrén , Aada Pajula , Sanni Ketola , Saga Pajula , Tytti Ojanperä , Tesla Gylling , Milla Kähäri ja Heta Östring . En ole ennen ajatellut, että ravinto määrittää ihmistä. Edellisvuosia suurempi kävijämäärä koetteli Sappeen kapasiteettia ensimmäisinä viikkoina, kun käytössä oli vain osa rinteistä ja hisseistä. Kaivinkoneet ryhtyvät hommiin tällä viikolla, Puurunen kertoo. Nykyihmisen ei tarvitse miettiä eläinten oloja eikä teurastaa, suolistaa ja leikellä ruhoa, koska liha tarjoillaan muovipaketeissa kaupan hyllyssä. Kolumni Valkoinen lihaa syövä heteromies pelkää yhtenäis kulttuurin murenevan, jos kaikki eivät ole samanlaisia kuin hän. – Yleensä marraskuussa päästään jo tekemään ensimmäisiä lumia, rinneliiketoimintajohtaja Kosti Puurunen sanoo. Ravinnosta tuli puheenaihe, koska Suomi on jakautumassa kahtia. Myös Äänekosken Huima sai rallatella helppoon 22–63 voittoon, sillä RaLulla ei ollut paras heittopäivä, ja se näkyi myös puolustuspäässä. Heti avausottelussa kohdattiin maan kärkijoukkueisiin kuuluva EBT. Se tarjosi oppitunnin pelikovuudesta. Pienetkin aiheet synnyttävät älämölön, jossa äänessä ovat äärilaidat, ”viherpiipertäjät” ja ”raivopersut”. – Olemme hankkineet lisää lumetuskalustoa, ja niitä varten laajennetaan pumppaamoa, tehostetaan paineilmatekniikkaa ja rakennetaan lisää linjoja. Se säästää luonnonvaroja ja hillitsee ilmastonmuutosta – vaikka kyllä lentotomaatit ja kasvihuonesalaatitkin kuluttavat energiaa. Jollakin valinta on terveyskysymys, toinen haluaa syödä mahdollisimman lähellä ja puhtaasti tuotettua. Armeija-aika pakottaa pohtimaan myös ravintoa. Ihminen saa enemmän kuin tarvitsemansa, vaikkei söisikään toisia eläimiä ja jaksaa jopa paremmin kuin lihaa sulatteleva. O N USKOMATONTA , jos 2010-luvulla tarvitsee miettiä, pärjääkö varusmies kasvisravinnolla. Palkinto tuli Sappeelle jo kolmatta kertaa, sillä se palkittiin Vuoden hiihtokeskuksena myös vuosina 1996 ja 2010. Armeijassa varustaudutaan siihen, että ihmiset yrittäisivät tehdä pahaa. Kun joudun vieraaseen pöytään, ravinnolla nirsoilu on oma, eikä isännän tai emännän ongelma. Luovuin lihansyönnistä, kun sain päättää itse mitä suuhuni laitan. Nyt vaikutti siltä, että toinen ääripää näki kasvissyönnin uhkana isänmaallisuudelle. Mutta valkoinen lihaa syövä heteromies pelkää yhtenäiskulttuurin murenevan, jos kaikki eivät ole samanlaisia kuin hän. Erilaisten ruokavalioiden kanssa tuskailevissa koulujen ja varuskuntien keittiöissä päästäisiin helpommalla, jos kaikki syövät joinain päivinä kasvisruokaa. Poikkeusoloissa jokainen on valmis samaan, koska silloin eletään esi-isien tapaan. Yhdistelmäjoukkueelta loppui bensa ja Oulu vei voiton 31–48. Muutaman mustan hetken johdosta ToPo käänsi tasaisen ottelun edukseen ja repäisi lopussa eron 21 pisteeseen. Pienen kangertelun jälkeen Luja-Lukko hallitsi ottelua ja vauhdikkaalla peluutuksella eroa syntyi tasaisesti
KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti ILMOITUKSIA 51 Sydän-Hämeen Lehti • Myydään. Puolustus piti vantaalaisen PuHun avauspuoliskolla neljässä pisteessä, ja ottelu oli käytännössä ohi. Korkein hintatarjous voittaa. Avausvoitto irtosi sijoituspelistä, jota juonesta kiinni saanut RaLu hallitsi selkeästi. 040 133 6516. Tästä olivat tyytyväisiä niin harrastajat kuin hiihtokeskuskin. Autoasi Pälkäne TERVETULOA! • Määräaikaishuollot • Jarruhuollot • Ilmastointihuollot • Rengastyöt • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot PÄIVYSTYSTEN AUKIOLOAJAT PÄIVYSTYS KANGASALAN PÄÄTERVEYSASEMALLA Herttualantie 28, 36200 Kangasala, p. Siisti, kiva ja kätevä 33 m 2 yksiö Onkkaalassa, hissitalossa. Jälkimmäisellä puoliskolla tahti ei muuttunut ja RaLu eteni selvään 64–18 voittoon. (03) 5655 4025 Arkisin ma-to klo 08-21 Perjantaisin ja arkipyhien aattoina klo 08-16 PÄIVYSTYS VALKEAKOSKEN ALUESAIRAALAN YHTEISPÄIVYSTYKSESSÄ Salonkatu 24, 37600 Valkeakoski, p. Remonttitaitoiselle! KP myy OKT-92, täystiilitalo, Onkkaala, Tommola, tontti 0,1231 ha, kokonaisala 240m 2 , varaava takka, 2 mh,oh,k,wc/ kph,vh. Tarkempia tietoja www.kangasala.fi/asuminen-ja-ymparisto/ymparisto-ja-luonto/maa-ja-metsatilat Lisätietoja asiasta antaa maankäyttöinsinööri Mikko Kakkonen, puh. 040 838 8816 motormasterjp@hotmail.com Ma-pe klo 8-17 • la klo 10-15 Motormaster JP Oy www.autoasi.fi Autoasi-korjaamoyrittäjä on sanojensa mittainen. Tarjoukset ovat sitovia. Sappeen viime talvi oli vilkas kausikorttikampanjan ansiosta. Tervetuloa! K ymppipaikka • Myydään. 43 ha peltoalueita. päivänä syyskuuta 2018 kello 18.00. Vuokratarjous tulee toimittaa kirjekuoressa osoitteeseen Kangasalan kaupunki / Paikkatieto, PL 50, 36201 Kangasala viimeistään 19.9.2018 mennessä, kuoreen merkintä ”Pellon vuokraus”. 0207 597 587 WWW.LVISTALO.COM WWW.MAALAMPOPIRKANMAA.COM Pälkäneen C-tytöille ja B-pojille kovia pelejä ennen SM-karsintoja Lahti Basketball käänsi silti ensimmäisen ottelun edukseen luvuin 29–44. (03) 5655 4023 vkl ja juhlapyhinä klo 8–12 p. 032 55 66 77 www.askosaari.fi Avoinna arkisin 9-17 Varastossa runsas valikoima laadukkaita renkaita Hyviä tarjouksia, tule kaupoille! Nokian, Goodyear, Firestone, Bridgestone, Sava ym… Myös vanteet ja asennukset KANGASALAN KAUPUNKI TIEDOTTAA PELTOALUEIDEN VUOKRAUS Kangasalan kaupunki tarjoaa vuokralle Lahdentien eteläpuolelta yhteensä n. 3.9.2018 TEKNINEN KESKUS VALTUUSTO kokoontuu valtuustosalissa, Kangasala-talo, Kuohunharjuntie 6, maanantaina 10. Kesäkirppis avoinna vielä syyskuun lauantait klo 1116 Ämmätsäntie 458. Valtuuston kokousta voi seurata valtuustosalissa tai verkossa: kangasalansanomat.fi/boksi. Kausikortin ansiosta laskettelijoille kertyi entistä enemmän hiihtopäiviä. 050 469 9717 / paikkatiedonkäsittelijä Johanna Leinonen, puh. – Meillä on velvollisuus lunastaa ne lupaukset mitä olemme antaneet palveluistamme, Poukkanen perustelee tämänvuotisia lumetuskalustoinvestointeja, joilla pyritään saamaan mahdollisimman paljon rinteitä auki heti kauden alkuun. P. Autotalli. 30.8.2018 Hanna Laine, valtuuston puheenjohtaja PL 50, 36201 Kangasala 03 5655 3000 www.kangasala.fi KANGASALAN KAUPUNKI Kangasalan kaupunki tiedottaa Työsuorituksia Myydään JÄTEKATOKSET 240 l:n jäteastialle 160 e • Kuljetus järjestyy tarvittaessa Nurmela / 050 587 4692 Myydään Työsuoritukset THERMIA MAALÄMPÖJÄRJESTELMÄT AVAIMET KÄTEEN PAKETTINA LÄMPÖPUMPUT PUH. Kokouskutsu ja esityslista ovat nähtävinä kangasala.fi-verkkosivuilla, jonne myös pöytäkirja tulee nähtäville. 0405270031 • Vuokralle tarjotaan. (03) 5657 0115 Yhteispäivystys Acuta, Teiskontie 35, Tampere KESÄJA TALVIRENKAAT Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma Tampere P. 0408016854 Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. Pellot vuokrataan enintään seuraavalle kolmevuotiskaudelle. Kuva: Hannu Söderholm.. (03) 311 67260 Arkisin ma-to klo 21-08 Perjantaisinklo 16-maanantaihin klo 08 Arkipyhinä aattoillasta klo 16 seuraavaan arkiaamuun klo 8 HAMMASLÄÄKÄRIPÄIVYSTYKSEN AJANVARAUS ma–pe 8–11 p. Puh. Sydän-Hämeen Lehti Aidosti paikallinen Haastekampanja: Sappee myy tulevaksi kaudeksi 140 euron kausikortteja Jatkokampanjalla tavoitellaan yhteensä 13 777 kausikorttia sikorttikampanja otettiin erittäin hyvin vastaan asiakkaidemme keskuudessa, Sappeen matkailukeskuksen toimitusjohtaja Jouko Poukkanen sanoo. RaLu osallistuu tänäkin vuonna poikien Baltian liigaan sekä U15 SM-sarjaan, joka kulkee Robert Pettersen Cupin nimellä. Sauna ja kph yhteiskäytössä, omilla kulkuovilla. Talon päädyssä yksiö,wc,k. Alkutalven hissijonoja lukuun ottamatta Sappee selvisi kasvaneesta asiakasmääristä erinomaisesti, sillä palveluita ja henkilökuntaa lisättiin edellistalvista
MAIJA VILKKUMAA 17.11. ESP FORMULA 4L 5W-30 27 90 6,97/L Säästä 20% Miesten printti TRIKOOPUSEROITA S-XXL Erilaisia printtejä 8 95 Säästä 25% (11,95) 3,0,37/rll Säästä 14% 10,2,27/kg Säästä 28% ERÄ ! LATZ SUOSIKKILAJITELMA hyytelössä 44x100g (13,95) (3,17/kg) 3,2 KPL Säästä 20% Herra Hakkaraisen TÄYSKSYLITOLIPASTILLI 45-55g (1,89)(34,36-42,00/kg) 27,27-33,33/kg DIGESTIVE KEKSI 400g (1,79) (4,47/kg) ERÄ ! 2,22/kg Säästä 50% 89 UUTUUS! 20,(25,90) Säästä 22% 15,(17,90) Säästä 16% PIKAMOPPI teleskooppivarsi 40cm PIKAKUIVAIN 32cm Led VALOPIPO 5,(6,95) Säästä 28% ERÄ! 5,(6,95) Säästä 28% Tekoturkis ISTUINPÄÄLLINEN ø38cm Värit vaihtelevat myymälöittäin Lasten SUKKIA 2pr/pkt Löytöhinta! 1 95 Tarjoukset voimassa 5.9.–11.9.2018 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. KLO 14–02 AvAJAISTEN OHJELMA: • päiväkaraoke huipussa klo 14–18 • fredi heinämäki duo klo 18 • kormus klo 20 • mira luoti & emppu suhonen duo klo 22 • tulishow • martti Servo & napander klo 23:30 BUSSIKULJETUKSET: kangasala, sahalahti, pälkäne ja luopioinen SAPPEEN ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY, TERVETULOA! MIRA LUOTI & EMPPU SUHONEN DUO MARTTI SERVO & NAPANDER ilmainen sisäänpääsy, tervetuloa! lue lisää tapahtumasta: www.sappee.fi Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 www.loytotex.fi Onkkaalantie 69, PÄLKÄNE Ark. Varaa siis paikkasi huippusuosittuun tarinapajaan 17.9. Miten tarinallistaminen tukee markkinointia ja myyntiä. 29.9. HAPPORADIO 3.11. Ei jälleenmyyjille. PETE PARKKONEN 6.10. Päivä alkaa klo9.00 ja päättyy klo15.30 sisältäen herkullisen lounaan ja kahvit. Hankkeen rahoittaja on Euroopan unionin maaseudun kehittämisen maatalousrahasto.. mennessä täältä https://my.surveypal.com/tarinapaja Päivän aikana opit Mitä tarinallistaminen on. ELLINOORA 24.11. Myös isoja kokoja Puuvilla/elastan Mallit vaihtelevat myymälöittäin Löytöhinta! 19 95 Miesten TWILL HOUSUJA S-XXXL Löytöhinta! 19 95 2,3 PKT (á 1,00) Säästä 33% VINYYLIKÄSINEET 10kpl/pkt Koko: M ja L Kangasalan lähiruokahanke kutsuu tuottajat ja lähiruokatoimijat tarinapajaan 25.9.2018! Uppoudumme tarinoiden maailmaan satumaisessa Vehoniemen Alamajassa Kangasalan harjumaisemassa, jossa voi pitää luovia taukoja vaikka metsäpoluilla. AGENTS & VESA HAAJA 8.12. Kouluttajana toimii tarinallistamisen ammattilainen, inspiroiva Anne Kalliomäki Tarinakoneesta. 9–20, la 9–18, SU 11–17 AINA EDULLINEN Aina edullinen! Soft Embo WC-PAPERI 16 rll (6,50) 5,0,31/rll Säästä 23% Lotus Emilia Muumi TALOUSPYYHE 8 rll (3,50) (34,90) Enint. Tunnistamaan oman tilasi / tuotteesi tarinaelementit Kirjoittamaan ensimmäisen version ydintarinasta Valmistaudu päivään lataamalla ilmainen tarinallistamisen opas: http://www.tarinakone.fi/lataaopas/ Lisätietoja Lähiruokakoordinaattori Katja Alakerttula, katja.alakerttula@kangasala.fi 050 315 2854 Anne Kalliomäki, tarinallistaja, anne@tarinakone.fi 040 537 1939 www.tarinakone.fi Tilaisuuden järjestäjänä on Kangasalan lähiruokahanke. IRINA Katso kaikki tapahtumat: www.sappee.fi SYYSKAUDEN AVAJAISET 8.9. Miesten kuosilliset BOXERIT S-XXL 3 95 Säästä 43% (6,95) Löytöhinta! 5 95 Lasten TRIKOOPUSEROITA ERÄ! Naisten PUSERO 3 erilaista kuosia Löytöhinta! 11 95 Naisten FARKKUJA Harmaa, musta, sin. 52 KESKIVIIKKO 5.9.2018 • Sydän-Hämeen Lehti VARAA KÄTEVÄSTI NETISTÄ: WWW.SAPPEE.FI SAPPEEN MATKAILUKESKUS, SAPPEENVUORENTIE 200, 36450 SALMENTAKA, PÄLKÄNE SYKSYN BÄNDIT HUIPUSSA O ik eu de t m uu ut ok sii n pi dä te tä än . 10–18, la 9–14, SU SULJETTU Alasenkuja 1 Suorama, KANGASALA Ark. 2/as. POJU 27.10. Miksi erottuva tarinakokemus on nyt parasta markkinointia. Koulutukseen ovat tervetulleita kaikki lähiruoan parissa toimivat! Mukaan ilmaiseen päivään mahtuu vain 17 tuottajaa & lähiruokatoimijaa