10 Kyliltä: Raimo Liukon piirroksia esillä s. vuosikerta | Numero 49 | Irtonumero 3 € sis. 4 Keskiviikko 8.12.2021 s. 17 Isänmaan käsitettä pohdittiin juhlassa Elina Kauppila soitti itsenäisyysjuhlan päätteeksi Lasse Pihlajamaan Mustalaisinspiraation. 16 Areenan sähköissä paikallista väriä s. s. 5 Pälkäneellä itsenäisyysjuhlassa muisteltiin myös Kirsi Kunnasta ja Väinö Kirstinää, joilla oli vahvat siteet paikkakunnalle. MARKUS JAAKKOLA s. 7 Urheilu: Luja-Lukon kausi huipentuu s. alv. 18. Kuva: Pekka Mustonen. <DDD> <D>.<M>.<YYYY> • Sydän-Hämeen Lehti PÄLKÄNE & KANGASALA | 93. Kyynäröntien heikko kunto puhututtaa Pälkäneen talous on kohtalaisella tolalla. | www.shl.fi Hallintojohtajan viranhaku keskeytetään s
paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 32 €• 6 kk 56 € • 12 kk 101 € Jatkuva digitilaus (sis. Miten muutos sitten vaikuttaa muiden pälkäneläisten ja kangasalalaisten arkeen. Jatkuva täystilaus (sis. L upaamme seurata lehden lukijoiden kanssa mahdollisimman tarkasti kuntalaisten, ehdokkaiden ja kuntien matkaa kohti muutosta ja uutta hyvinvointialuetta – unohtamatta sen jälkeistä aikaa, jolloin suunnitelmat ovat muuttuneet enemmän tai vähemmän todellisuudeksi. Asioiden ajoitus vain mahdollisuuksien, tarpeitten ja tilanteen mukaan. Mikä on riittävän mitta sille, että on ansainnut jotain hyvää. Nykyisellä tasolla vailla suuria muutoksia palvelujen uskoi pysyvän viitisen prosenttia vastanneista. JOKO tai, hyvä ja paha. Kyselyyn vastanneista 14 prosenttia uskoo sosiaalija terveyspalveluiden saatavuuden kohenevan uudistuksen myötä, mutta peräti 80 prosenttia uskoo palvelujen heikkenevän monin tavoin. Onnellisia ne, jotka ovat välttyneet ansaitsemisen pakkoajattelulta, heidän ei tarvitse tätä painia käydä. Pakon edessä on toki näin jouduttu elämäänkin. Kirjoittaja on Luopioisista maailmalle lähtenyt ja Sappeeseen palannut psykologi ja työelämän moniottelija, jolla on koti myös Marokossa.. Aluevaalien ennakkoäänestyksen alkuun on tänään alle 40 päivää. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanoma lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € • 3 kk 22 € 6 kk 42 € • 12 kk 75 € Lehden vastuu ilmoituksen virheestä, väärästä julkaisu päivästä tai pois jäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta. Julkaisija Pirmediat Oy Sydän-Hämeen Kustannus Oy Toimitusjohtaja: Olli Sirén Sydän-Hämeen Lehti Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti. On ollut aikoja, jolloin jatkuva tekeminen oli selviytymisen todellinen ehto. Eihän ilo ja nautinto ole paha, saati sitten synti. Päätoimittaja: Jani Oksanen 044 7557 213 Toimittajat: Kristiina Helminen 044 7557 252 Kati Pääkkönen 050 5321 821 Yritysasiakkaat: Ulla Tikka 044 3477 402 Tuottaja: Päivi Martikainen 044 7557 215 ILMOITUSHINNAT etusivu ..............1,55 €/pmm takasivu ............1,25 €/pmm ennen tekstiä ..1,20 €/pmm tekstissä ............1,20 €/pmm tekstin jälk........1,20 €/pmm kuolinilm. On niitäkin, jotka elämän rankimpien koettelemusten ja vastoinkäymisten keskellä repivät iloa pienen pienistä asioista. Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa shl.fi/ jakelupalaute TAI • Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) • Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 470 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Postiosoite: PL 16, 36601 PÄLKÄNE Käyntiosoite: Onkkaalantie 58 Koronaviruksen leviämisen estämiseksi toimistomme on toistaiseksi suljettu. Ei se ole keneltäkään pois. Asiakas kertoili, mitä oli päivän kuluessa tehnyt. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/min. Sydän-Hämeen Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. PÄLKÄNEELLÄ 8.12.2021 Jos on mahdollisuus nauttia jostain, niin siitä vain nauttimaan. Ei se tarkoita, että olisi pahempi kuin muut. 24 % TILAUSHINNAT (kotimaa) Hinnat sis. S ydän-Hämeen Lehti selvittää lähiviikkoina aktiivisesti sivuillaan, millaisia odotuksia ja ajatuksia tulevat vaalit ja tuleva, syystäkin suureksi mainittu muutos herättävät Pälkäneellä ja Kangasalla – paikallisten ihmisten, alueellisten vaikuttajien ja maakunnallisten asiantuntijoiden näkemyksiä avaten ja kuullen. J o pelkän hyvinvointialueen muodostuminen on mittava ponnistus työvoiman näkökulmasta. Jos on mahdollisuus nauttia jostain, niin siitä vain nauttimaan. Sitten tuli talvi ja muurahainen eli tyytyväisessä lämpimässä pesässään heinäsirkan kärsiessä nälkää ja kylmää ulkona. Mutta, että kaikki, ja varsinkin hyvä, pitäisi ansaita! MYÖS mainostajat ovat huomanneet vetää ansainnan narusta. Vieläkin muistan kirjan kuvan noista kahdesta. 9–12.30 ja 13–15) Soitto 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa kotimaassa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/min. Usein sen sanomista toivotaan joltakulta toiselta ennen kuin se uskalletaan itselle suoda. SydänHämeen Lehden tuoreen nettikyselyn mukaan aluevaaleihin – tai pikemminkin niiden jälkeiseen aikaan – liittyy huolia enemmän kuin epätietoisuutta. Siihen myyjä totesi ponnekkaasti, että kyllä nyt olet kahvisi ansainnut. tammikuuta, ja aluevaltuustoehdokkaat saavat numerolapun rintaansa 23. Epätietoisia tulevasta uudistuksesta kertoi olevansa vain muutama prosentti vastaajista. Hyvää, vaikka lepopäivän, voi ottaa miettimättä, onko sen ansainnut. Huoleton heinäsirkka vain soitteli viulua ja vietti iloista elämää. Aluevaalien ennakkoäänestyksen alkuun on tänään alle 40 päivää. alv 10 %. joulukuuta. Siltikin ollaan vähän aralla tunnolla ja tarvitaan lisää vakuuttelua, että tosiaankin olet tuon jo ansainnut. SEURAAVA haaste on sitten se, että pystyy karistamaan mielestään huonon omantunnon natkuttamasta, että vielä tuo sinun pitää tehdä, että ansaitset mukavaa. ”Naattikaahan”, sanoi savolainen; vaikka kaikista elämän pienistä ja isoista hyvistä jutuista. ”OTSASI hiessä sinun pitää leipäsi tienaaman”, kärsiAnsaintaa Kolumni myksen kirkastava voima ja kivinen tie jossain kaukana ansaittuun palkkioon on iskostettu vahvasti kansalliseen tietoisuuteemme. 2 KESKIVIIKKO 8.12.2021 • Sydän-Hämeen Lehti PÄÄKIRJOITUS Perustettu 14.9.1929 Päätoimittaja Jani Oksanen • • jani.oksanen@shl.fi Mullistus nurkan takana E dessä on pitkä marssi, jonka ensimmäiset etapit ovat kuitenkin jo ihan nurkan takana. Pirkanmaalla parikymmentätuhatta työntekijää siirtyy kunnilta hyvinvointialueen palvelukseen, mikä tekee uudesta alueesta maakunnan suurimman työnantajan. Tarkoitus on vain myydä jotain, ehkä täysin tarpeetonta, ehkä mielihyvää tuottavaa. Sähköpostiosoitteet: toimitus@shl.fi ilmoitukset@shl.fi tilaukset@shl.fi etunimi.sukunimi@shl.fi Kotisivu: www.shl.fi Tilaajapalvelu shl.fi/asiakaspalvelu tilaukset@shl.fi 010 5844 470 (ark. Voit olla vierailun sijaan yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Ennakkoäänestys käynnistyy 12. Onko ansaintalogiikka huomaamatta ikeenä niskassamme melkein kaikkialla. Vakuutetaan, että olet sen ansainnut, jotta toinen tohtii ja uskaltaa tarjoukseen tarttua. .........1,20 €/pmm Pienin ilmoituskoko 1 x 30 mm Hintoihin lisätään alv. Eihän asioiden tarvitse olla niin. Jossain lapsuuteni lukukirjassa oli opettavainen tarina muurahaisesta ja heinäsirkasta. Julkaistu aineisto tulee osaksi sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Milloin mistäkin ylellisyydestä sanotaan, että sinä olet sen ansainnut. Jotta voisi huokaista hetken, ostaa itselleen jotain toivomaansa, ilahduttaa itseään jollain, nauttia vain tai peräti jäädä lomalle, on ensin raadettava tai tehtävä jotain hyödyllistä ihan olan takaa. Kaikkeen kuitenkin tottuu, kyllä moittija ajan kanssa vaikenee, kunhan sen huutoihin ei vastaa. Ahkera muurahainen raatoi koko kesän rakentaen pesää ja keräten sinne kaikkea tarpeellista. En tarkoita, etteikö työtä ja muuta tarpeellista pitäisi tehdä, totta toki, ei ruoka ja muu elämisen ehto taivaalta tipahda. Sydän-Hämeen Lehdessä valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. AICHA B. Sitten kuitenkin kaasuvaijeri lopulta hirtti kiinni, eikä muita mahdollisuuksia enää edes huomata. Painopaikka: Sanoma Manu, Tampere Uutismedian liiton jäsen KAHVILASSA istuessani satuin kuulemaan tavallistakin tavallisemman keskustelun. Tyrkyllä ovat, ei aina tarvitse ansaita. Ilmestyy keskiviikkoisin
KESKIVIIKKO 8.12.2021 • Sydän-Hämeen Lehti Aitoompaa Joulua! Aitoompaa Joulua! Joulun aukioloajat: Aattona 9-12 Joulupäivänä ja Tapanin päivänä 12-18 Meiltä myös kaupan OMAT KAHVIT: Se Aitoompi vaalea ja tumma kahvi! Näitä et muualta saa! Kahvit on käsityönä meille tehnyt Tampereen Paahtimo. Kukat yllättävät, ja tuovat ihanaa jouluntuntua ihmisten sydämiin! On jälleen aika lähettää kukkia. Tilaa paikanpäältä, puhelimitse, sähköpostitse tai verkkokaupassamme Tehdään yhdessä Sinun näköisesi joulu Onkkaalantie 71, p. 040 844 2328 Sähköposti: palkaneenkukkakauppa@gmail.com Verkkokauppa: palkaneenkukkakauppa.ekukka.fi Tilaukset koskevat 1.1.2022 alkaen tehtäviä Kela -matkoja TULE MUKAAN KIEKKOILEMAAN! Lisätiedot: Janne Koskinen 044-5042019 KIEKKOKOULU 05-09 vuotiaille lapsille torstaisin klo 18:00 -19:00 JÄÄKIEKKOJAOSTON KIEKKOKOULU HAANLOUKKAASSA Tervetuloa! Lumoavaa Joulunaikaa Liisantie 2, Kangasala, p. Sipulipihvit / broileria pippurikastikkeessa / kalakeitto To 9.12. 03 377 1172 • korpola.fi Ma-pe 9-17 , la 9-13 KELLOSEPÄNLIIKE KORPOLA 90 XC Runsaat valikoimat tarjoustuotteita, osa jopa puoleen hintaan! 64 e ovh. Joulun kukilla voit osoittaa välittäväsi. Chili-kookosbroileri / välimeren kalavuoka Ma 13.12. Teriyakibroileri / porsaanpata Pe 10.12. Kaalilaatikko / tulinen broileri mexicon tapaan La 11.12. SÄIHKE -kynttilälyhty. salaattipöytä, ruokajuoma (maito, vesi, kotikalja), leipä ja jälkiruoka. Àla carte listamme on käytössä myös lounasaikaan. Kalaleike / siideribroileri Pälkäneen Kukkakauppa Meiltä löydät sinun joulusi kauneimmat kukat! Meiltä löydät sinun joulusi kauneimmat kukat! Joulun ihanat kukat ilahduttavat ja tuovat lämpöä. Lähetä lähimmäisellesi kukkalähetys kauttamme. Stroganoffi / kesäkurpitsa broilertäytteellä / minestronekeitto Ti 14.12. Riisipuuro + hedelmäsoppa 4€ (sis. glögi / kahvi ja torttu) Su 12.12. Chili con carne / kanaviillokki Ke 15.12. TILAUKSESTA JUHLIIN täyteja voileipäkakut ja cateringpalvelut Lounasta noutopöydästä su-pe Ke 8.12. Tervetuloa! • Teerimäen chilisoosia Rautajärveltä • Penttilän tilan tomaattikastiketta Aitoosta • Tuoretorin mansikkamehua Vesijaosta • Ruzun hunajaa Aitoosta • Uotilan perunalimppua Iltasmäestä (saatavana rajoitetusti, varaa omasi!) 24,95 24,95 Anssin Kaupan jouluinen LAHJAPAKETTI! Hyvää Joulua! Anssi, Erja ja Kalle Onkkaalantie 74, 36600 Pälkäne Lounaan hinta 9,80€ (su 11,50€) sis. Toimitamme kukat kotiovelle ilman kontaktia, välitämme lähetyksen Interfloran kautta ystävällesi myös muille paikkakunnille ympäri Suomen
Koronatestiin tulee hakeutua, jos rokotussuoja on vajaa. Viitaniemi ohjeistaa pälkäneläisiä ja kangasalalaisia pitämään pandemiankin aikana huolta terveydestään suositusten mukaan. Keskiviikon koronakooste KANGASALA Kangasalan kaupunginhallitus on hyväksynyt keskustassa sijaitsevan Myllystenpohjantien asemakaavan. Palkkatyö talouden ja numeroiden parissa ei ollut Jaakkolalle kuitenkaan mikään itsestäänselvyys. 4 KESKIVIIKKO 8.12.2021 • Sydän-Hämeen Lehti UUTISET Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi • sähköpostilla: toimitus@shl.fi • Puhelimitse 010 5844 470 PÄLKÄNE Pälkäneen talousjohtaja Markus Jaakkola lukee kunnan ensi vuoden talousarvion tulosrivejä luottavaisin mielin. Ennen Pälkäneen pestiään hän ehti opiskelujen ohessa työskennellä Kangasalan kaupungilla talousasiantuntijana. Loukkaantumiset vesittivät kuitenkin tämän suunnitelman, painissa nuorten Suomen mestaruuksia ja nuorten EMkisaedustuspaikankin napsinut Jaakkola kertoo. Koronavirustartuntoja on Pälkäneellä ollut sekä rokottamattomilla että rokotetuilla. Asemakaavalla tehdään mahdolliseksi ydinkeskustassa Myllystenpohjantien ja Tampereentien risteyksessä olevan korttelin uudistuminen. Vuodenvaihteesta alkaen pesti muuttuu vakituiseksi, mikäli valtuusto antaa asialle hyväksynnän joulukuun kokouksessaan. Ensi vuoden talousarvio oli toinen talousarvio, jota Jaakkola oli tekemässä Pälkäneellä. Tilikauden ylijäämäksi muodostuu poistoeron muutoksen jälkeen 23 000 euroa. Aluetta on kehitetty timanttikorttelin nimellä. Lisäksi talousjohtajan työhön kuuluu talouden seurantaa, asioiden valmistelua päätöksentekoon, talouteen liittyvissä asioissa ohjeistamista ja yhteydenpitoa Sarastiaan, jolle on ulkoistettu Pälkäneen kirjanpito ja palkanlaskenta. Pidän varsin todennäköisenä, että koronan huippua ei ole vielä saavutettu, vaan etenkin rokottamattomat sairastuvat enenevästi alkaneen talven aikana. Kunnan verotulot ja valtionosuudet näyttäisivät kehittyvän ensi vuonna myönteiseen suuntaan. – Toimintakulut kasvavat ensi vuonna noin 1,4 miljoonalla eurolla. Monipuolisen ravinnon, riittävän liikunnan ja unen saamisesta kannattaa huolehtia. Monipuolinen työnkuva Talousjohtajan isoimpiin työsarkoihin kuuluvat vuosittain tilinpäätöksen ja talousarvion tekeminen sekä niihin liittyvien asioiden koordinointi. – Jos sairastuu flunssaan ja selviää oireiden kanssa, tulee sairastaa kotona, kunnes toipuu. Kangasalla ilmaantuvuus oli samana aikana 252 / 100 000 asuakasta. Talouden ennakointi vuosille 2023 ja 2024 on kunnissa tällä hetkellä haasteellista. KRISTIINA HELMINEN Markus Jaakkola asuu Tampereen Kaukajärvellä, josta hän kulkee töihin Pälkäneen kunnanvirastolle. Konsernin asukaskohtaisen lainamäärän suuruus on hieman isompi, mutta pienempi sekin kuin Suomessa keskimäärin. Viitaniemi toteaa, että rokotetut selviävät lähes aina lievemmällä taudilla. Ensimmäistään reilu vuosi sitten hän teki vielä taloussuunnittelijan nimikkeellä. Alueella on käynnissä hulevesiselvitys, joka täydentyy syksyllä 2021. Painimolskilla häntä on nähty aktiiviuran jälkeen tuomarin roolissa. Urheilun ulkopuolella yhteiskunnalliset asiat ja talous kiinnostivat, joten hallintotieteiden opiskelu tuntui sopivalta. Työni tapahtuu hyvin pitkälti kunnan sisällä, se ei ehkä niin kovin selvästi näy kuntalaisille ulospäin, Jaakkola sanoo. Markus Jaakkola painii nyt molskin sijaan numeroiden kanssa Pälkäneen – kuten muidenkin kuntien – rahoitusasema on hyvinvointialueiden aloittamisen takia edelleen auki. Uusia tartuntoja ilmeni viime viikolla 1–2 päivässä. – Tavoitteeni on valmistua vielä myöhemmin kauppatieteistä. Kunnilta siirtyy sosiaalija terveysalan tehtäviä hyvinvointialueille, minkä vuoksi niiden tulorahoitusta leikataan, mutta tarkat summat eivät ole vielä tiedossa. Kaavaluonnoksesta saadussa palautteessa Myllystenpohjan kaavamuutoskorttelia koskevissa huomioissa esille nousi erityisesti alueen kunnallistekniikan järjestelyt. Kunnanhallitukselle ja -valtuustolle raportoidaan kolmen kuukauden välein kunnan talouden kehityksestä ja näkymistä. Alueella sijaitseva Myllystenpohjan liikekortteli puretaan ja korvataan uudella hybridikorttelilla, johon on mahdollista toteuttaa asumista, liikehuoneistoja ja toimistotilaa. Pälkäneellä meni kuukausi ilman yhtään todettua tartuntaa, ja kun sairastuneita on nyt enemmän, on niiden määrä enenevä vanhuksia lukuun ottamatta kaikissa ikäryhmissä. Painiuraa kesti yli 20–vuotiaaksi asti, minkä jälkeen Hollolasta kotoisin olevan miehen oli alettava pohtia, mitä aikoo isona tehdä. Kangasalan johtava ylilääkäri Tiina Viitaniemi kertoo, että vielä on mahdotonta arvioida, ovatko tartunnat nousuvai laskusuunnassa. Jokainen voi tehdä osansa Pitääkö tilanteesta olla huolissaan. Samalla toteutetaan julkista kävelykeskustaa muodostamalla torin ja uimahallin välille kävelyn ja pyöräilyn reitti, jota on mahdollista jatkaa Tampereentien ali kaupan kiinteistölle. Noin puolet tästä selittyy sosiaalija terveysmenojen kasvulla, Jaakkola toteaa. Minulla on opiskelupaikka Tampereen yliopiston kauppatieteellisessä ja teen näitä opintoja eteenpäin sitä vauhtia kuin työt sallivat. Kesäkuusta lähtien Jaakkola on työskennellyt määräaikaisena talousjohtajana. Tampereentien kävelyn ja pyöräilyn alikulun suunnittelua on edistetty tutkimalla alikulun ja siihen liittyvien luiskien toteutustapaa ja tilavarauksia. Niitä ei ole juuri nyt onneksi näkyvissä. Urheilu-ura vaihtui talouteen Jaakkola valmistui hallintotieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 2020. Lainamäärä asukasta kohden on pienempi kuin Suomen kunnissa keskimäärin. Koronavirustartuntoja todetaan Pälkäneellä päivittäin Uudet tartunnat Pälkäneellä 1.–7.12: 8 Uudet tartunnat Kangasalla 1.–7.12.: 65 Tartunnat Pälkäneellä koko epidemian aikana: 89 Tartunnat Kangasalla koko epidemian aikana: 695 Seudun joukkoaltistumisia: Tartunnat Pirkanmaalla epidemian aikana: 14 676 Tartunnat Suomessa epidemian aikana: 196 180 Tehdyt koronatestit Suomessa epidemian aikana: 8 043 647 Koronarokotteita annettu Sydän-Hämeessä: Pälkäneellä rokotuskattavuus koko väestössä ensimmäisen annoksen osalta 78,9 %, toisen annoksen osalta 73,3 %. Kangasalla rokotuskattavuus ensimmäisen annoksen osalta 76,4 %, toisen annoksen osalta 70,3 %. Huolestuminen ei sinänsä edistä asiaa. – Jos jotakin lisää on tehtävissä, kuten oma rokottautuminen tai naapurin tai sukulaisen avustaminen rokotuksella käymään, nyt on sen aika. – Itse asiassa ajattelin jossain vaiheessa tekeväni uraa urheilun parissa. Samalla on tutkittu tarvittavia johtosiirtoja yhdessä johtojen omistajien kanssa. Keskeinen käyttäjä toimistotilojen osalta olisi Kangasalan kaupunki; tilat korvaavat Urheilutiellä sijaitsevan purettavan teknisen viraston, jonka paikalle valmistui vuonna 2019 pientaloasumista käsittävä asemakaava. – Olen viihtynyt Pälkäneellä tosi hyvin. Sosiaalija terveyspalveluiden sekä pelastustoimen tehtävien siirtyessä hyvinvointialueille kunnista siirretään koko PÄLKÄNE, KANGASALA Koronan ilmaantuvuus on ollut nousussa viime viikkoina Pälkäneellä. KRISTIINA HELMINEN Ydinkeskustan Myllystenpohjantien kaava hyväksyttiin. – Viime aikoina työtä on riittänyt myös tulevien hyvinvointialueiden tiimoilta. Johtava ylilääkäri muistuttaa, että jokaisen on hyvä nyt katsoa peiliin ja miettiä, tekeekö osansa pandemian hillitsemiseksi ja oman sekä muiden ihmisten turvallisuuden takaamiseksi. – Vanhusikäisiä ei ole sairastuneiden joukossa yhtään, mutta kaikkia muita ikäryhmiä löytyy. Samoin valtiolle tulee jättää talouden seurantaraportti neljännesvuosittain. – Suuntaa ei voi näin lyhyellä seurannalla arvioida, sillä koronalle on tyypillistä, että se aiheuttaa sopivissa olosuhteissa tartuntaryppäitä. Tämänkokoisessa kunnassa pääsee tekemään monipuolisesti eri tehtäviä ja näkemään talouden kaikki prosessit ja sen koko kokonaisuuden. Taso on samaa luokkaa kuin Pirkanmaalla keskimäärin. Tosi opettavaista siis, 27–vuotias talousjohtaja tuumaa. Koronan 14 vuorokauden ilmaantuvuus oli viikoilla 46–47 Pälkäneellä 250 100 000 asukasta kohden
Vaalimainostelineet tuttuihin paikkoihin. Kaavamuutoksen tavoitteena on Lastenlinnan alueen laajentaminen eteläsuuntaan sekä muodostaa viihtyisä, luonnonläheinen pientaloalue hyvällä saavutettavuudella kuntakeskuksen palveluihin. – Keskeytyksen syynä on, että päätettiin tässä välissä tarkastella kunnan organisaatiota ja hallintojohtajan tehtävänkuvaa, kunnanjohtaja Pauliina Pikka toteaa. Toiminnot tulevat olemaan yhdenvertaisia muiden kaupungin vastaavien palveluiden kanssa. Toiminnot jatkuvat nykyisen kaltaisina ja muutoksista tiedotetaan erikseen lähiaikoina tarkemmin asukasja omaiskirjeillä. – Kolmannen rokoteannoksen voi saada aikaisintaan viiden kuukauden kuluttua toisesta annoksesta. Kangasalan hoitotyön johtaja Jenni Aunio-Ahmavuo kertoo, että ajanvarauksia koronarokotteille tehdään nyt valtavia määriä. Markus Jaakkola asuu Tampereen Kaukajärvellä, josta hän kulkee töihin Pälkäneen kunnanvirastolle. Muutoksen valmistelua on tehty hyvässä yhteistyössä henkilöstön kanssa. Kunnanhallituksen mukaan täydennysrakentamista osoitetaan silti maltillisesti, jotta alueen metsäinen olemus säilyy. Pälkäneen investointeja vuosina 2022–2024: Koronapassi kiihdytti rokottautumisintoa huomattavasti Hallintojohtajan viranhaku keskeytyy Lastenlinnan metsän kaavaluonnos nähtäville KANGASALA Kangasalan palvelutalosäätiön toiminta siirtyy osaksi Kangasalan palvelutuotantoa tammikuusta 2022 alkaen. KRISTIINA HELMINEN PÄLKÄNE Lastenlinnan metsän asemakaavan luonnos on asetettu nähtäville 30 vuorokaudeksi. Kangasalan kaupunginhallitus linjasi, että vaalimainostelineet voidaan sijoittaa aluevaaleissakin edelleen samoihin paikkoihin. Tähän aikatauluun palataan seuraavassa kunnanhallituksen kokouksessa 21. THL suosittelee myös riskiryhmiin kuuluvien 5–11-vuotiaiden lasten rokottamista. Voimakkaasti immuunipuutteisille kolmatta annosta suositellaan aiempaan tapaan kaksi kuukautta toisen annoksen jälkeen, Aunio-Ahmavuo kertoo. KESKIVIIKKO 8.12.2021 • Sydän-Hämeen Lehti 5 maan tasolla yhtä paljon kustannuksia ja tuloja. Suomeen on tulossa riittävästi rokotteita kolmansiin rokoteannoksiin, mutta tämä edellyttää sitä, että Modernan Spikevax-rokotteen käyttöä lisätään kolmansina annoksina. tammikuuta. Yksittäisen asiakkaan näkökulmasta liikkeenluovutus ei aiheuta isoja muutoksiwa arjen palveluissa. – Uusia ykkösrokotteen ottajiakin on edelleen, ja rokotuskattavuus nousee hiljalleen. Asia otetaan päätöspykälänä seuraavaan kunnanhallitukseen. Kolmansiin annoksiin voi jo varata aikoja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksen mukaisesti kolmansia koronarokoteannoksia ryhdytään antamaan täysi-ikäisille myös Pälkäneellä ja Kangasalla. KATI PÄÄKKÖNEN PÄLKÄNE, KANGASALA Koronapassin käyttöönotto on kiihdyttänyt rokottautumisintoa myös Pälkäneellä ja Kangasalla. Kuntalaiset ovat olleet erittäin aktiivisesti yhteyksissä terveyspalveluihin koronapassiin liittyen. – Jos verkon Kanta-palvelussa ei näy koronatodistusta, kannattaa olla hyvissä ajoin terveyspalveluihin yhteydessä, jos tietää, että koronapassia tulee tarvitsemaan. Mahdollisissa korjauksissa kestää aina hetken aikaa. Kangasalla on ollut sijoitettuna kaupungin toimesta perinteisesti 14 vaalimainostelinettä Sahalahdella, Kuhmalahdella, nauhataajaman alueella, Ruutanassa, Asemalla ja Havisevalla. Jalmarin Kodon palvelut siirtyvät osaksi kaupungin organisaatiota, hoivapalveluiden toiminnot siirtyvät asumispalveluiden ja kotihoidon avopalveluiden alueelle. Kaikkien kuntien kunnallisveroprosentteja alennetaan samalla prosentilla. Lisäksi yhteisöverosta ja valtionosuuksista siirtyy osa hyvinvointialueille. Lastenlinnan alueelta on ollut valmistelussa Kenraalinkiven asemakaava ja sen muutokset sekä Lastenlinnan alueen ja Lastenlinnantien asemakaavan muutokset. KATI PÄÄKKÖNEN Rakennukset: • Kostian koulun salaojitus ja sadevesiviemäröinti • Viirikukon päiväkodin katon uusiminen • Luopioisten seuratalon ulkomaalaus • Luopioisten liikuntahallin ulkomaalaus • Mikkelinmäen museon kattoremontti • Kostian koulun aitojen rakentaminen • Yhteiskoulun lattiamattokorjaukset Kaavatiet: • Lastenlinnan alueen kaavateiden suunnittelu ja rakentaminen • Tieyhteyden suunnittelu Aapiskukko-Kankaanmaa • Vohlisaaren suunnittelu ja toteutus • Onkkaalanja Keskustien peruskorjaus • Keskitien peruskorjaus • Luopioisten keskustan parkkipaikan (K-market Järvikansa) kunnostuksen suunnittelu ja toteutus Liikuntapaikat: • Onkkaalan urheilukentän peruskorjauksen suunnittelu • Luopioisten lähiliikuntapaikan päällysteen uusiminen • Rautajärven liikuntapaikkojen peruskorjaus • Haanloukkaan tekojään valaistus ja pukeutumistilojen remontointi • Maisemaportaiden rakentamisen loppuunsaattaminen Vesihuoltolaitos: • Muun muassa putkistosaneerauksia, Lastenlinnan kunnallistekniikan suunnittelu ja rakentaminen, Vohlisaaren kunnallistekniikan suunnittelu ja rakentaminen, etäluettavat vesimittarit. Asemakaavan tavoitteena on lisäksi laajentaa Takojantien teollisuustontteja ja mahdollistaa niiden kehittäminen liikeja toimistotiloiksi. Kangasalan palvelutalosäätiön hallitus ja Kangasalan kaupunki ovat osaltaan hyväksyneet liikkeenluovutuksen viime kesänä. Kaavaehdotukseen voi nyt tehdä muistutuksia, ja antaa asemakaavan luonnoksesta lausuntoja. Toiminnan kehittäminen jatkuu 2022 vuoden aikana, valmistellen hyvinvointialueelle siirtymistä. Kolmansia annoksia suositellaan myös alle 30–vuotiaille miehille, mutta heille annetaan varovaisuusperiaatteen vuoksi ainoastaan Pfizer-Biontechin Comirnaty-rokotetta. Comirnatyn ja Spikevaxin ristiin käyttö on turvallista, ja suoja muodostuu vähintään yhtä hyväksi kuin vain yhtä rokotevalmistetta saaneilla. Tukipalveluiden tuotanto siirtyy ateriaja siivouspalvelujen hoidettavaksi. Hoitotyön johtaja suosittaa katsomaan koronapassin ajoissa kuntoon. Kunnanhallitus toteaa, että kaavoitustyössä huomioidaan metsäalueen luontoja virkistysarvot. Määräaikaan mennessä hallintojohtajan virkaan haki 16 hakijaa, joista 13 oli muodollisesti päteviä. Tavoitteena on erilaisten palvelujen ja harrastustoimintojen mahdollistaminen korttelin itäosaan. Comirnatya ensimmäisellä ja toisella kerralla saaneet voivat siis varata ajan Spikevax-rokotteelle, jos Comirnaty-rokotteelle ei ole vapaita aikoja toivottuna ajankohtana. Tarkastelun jälkeen virka laitetaan uudelleen hakuun vuoden 2022 puolella. joulukuuta. Palvelutalosäätiön toiminta osaksi Kangasalan palvelutuotantoa Aluevaalien vaalimanostelineet sijoitellaan Kangasalla tuttuihin paikkoihin. Yli 18–vuotiaat voivat tehdä ajanvarauksen kolmannelle rokotukselle, mikäli vaadittava annosväli täyttyy. Ulkomainonnan saa aloittaa 5. KRISTIINA HELMINEN PÄLKÄNE Hallintojohtajan viranhaku keskeytetään Pälkäneellä. Viisi kutsuttiin viime viikolla pidettyihin haastatteluihin. Rokottaminen käynnistyy Pälkäneellä ja Kangasalla heti, kun lapsille tarkoitettuja rokotevalmisteita saadaan Suomeen. Pälkäneelle näyttäisi Jaakkolan mukaan käyvän tässä hyvin: Pälkäne ei ole menettämässä euroja, vaan näyttäisi pääsevän noin nollatulokseen. Pälkäneen ja Kangasalan terveydenhuollon yhteistoimintaalueen rokotuskattavuus yli 12-vuotiailla on ensimmäisen rokotteen osalta 88,5 prosenttia, toisen annoksen osalta 81,7 prosenttia ja kolmannen annoksen osalta 4,9 prosenttia. Kaupungin osalta asiasta päätti sosiaalija terveyslautakunta sekä elinympäristölautakunta. Toivottavasti 90 prosentin tavoitetason yli päästään pikimmiten, Aunio-Ahmavuo sanoo
– Kun kaikki tahot toimivat vastuullisesti, kohtuullinen talous säilyy ja riittävä terveysturvallisuus toteutuu. Arkkipiispa Leo istuu työhuoneessaan Pappilatalossa Liisankadulla Helsingissä. Metsät ovat nimenomaan monimuotoisuuden tyyssijoja. Häntä ajatteluttavat nyt muun muassa koronapandemian monet kasvot, ilmastonmuutoksen vaikutukset ja irtisanoutumisaallot. Nyt me tiedämme pandemiasta kaiken sen, mitä se saa aikaan eri maanosissa. – Että mekin viettäisimme rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa, arkkipiispa Leo kuittaa ortodoksista iltarukousta mukaillen, kun hän alkaa pohtia päivänpolttavia kysymyksiä. Jumala-suhteeni on syventynyt. Kesäisin autojen tuulilasit eivät enää täyty litsaantuneista lentävistä hyönteisistä samalla tavalla kuin vielä vuosikymmen sitten. Arkkipiispa Leo tunnistaa, että työelämään on syntynyt uudenlainen kilpailuttamistilanne, jossa ihmiset voivat mittauttaa arvoaan. ”Ilman rukousta ei jaksaisi” Arkkipiispa Leo tutkii itseään ja päättelee, että hän on ollut koko 73 vuoden ikänsä ajan sama ihminen, persoona. 6 KESKIVIIKKO 8.12.2021 • Sydän-Hämeen Lehti PIRKANMAA Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo , 73, valmistautuu arkkipiispuutensa 20-vuotisjuhlaan, jota vietetään sunnuntaina 12. Metsät ja niissä oleva vihreä kulta on turvallisempi vaihtoehto kuin vaikkapa Nokia. Arkkipiispa Leo iloitsee siitä, että Suomen ortodoksinen kirkko perusti pandemian alettua hyvin ripeästi oman koronaryhmänsä. ARKKIPIISPA LEO. Arkkipiispa Leo sanoo, että ortodoksisen kirkon kokonaisvaltainen opetus on sen takana, että rokote on otettava vastaan. – Vapaa-ajasta on tullut ihmisille erittäin ratkaiseva arvo. Näen Pohjois-Savossa Pielavedellä syntymäkotini mailla, miten esimerkiksi syksyn muuttuminen talveksi on muuttunut omasta lapsuudestani. – Surullista on, että silloin kun Petsamo aikanaan kuului Suomeen, suomalainen koululaitos koetti kaikin keinoin tukahduttaa koltan kielen. Irtisanoutumisaallot ajankuvina Suomessa ei ole sellaista alaa, jolla ei puhu työvoimapulasta. – Viimevuosina maa ei ole routaantunut, vaan se on jäänyt sulaksi. – Olemme tilanteen tasalla. Arkkipiispa Leon arkkipiispuuden 20-vuotisjuhlana palvellaan eukaristinen liturgia sunnuntaina 12. ”Yhteiskunnan toimittava nopeasti” Koronapandemia piinaa rajusti yhteiskuntaamme. Liturgia alkaa kello 10. Hän sanoo suoraan, että vapaa-aikaa janoaville on tarjolla paljon vaarallisia vaihtoehtoja. Pihanurmikkojen apilan kukissa eivät pörrää kimalaiset eivätkä ampiaiset ja mehiläiset niin kuin ennen. – Horsmat kiirehtivät kukkaan jo kesäkuussa, kun ne ennen olivat väriloistossaan heinäkuun lopussa tai elokuun alussa. Erilaisten höttiäisten määrä ja kirjo on pienentynyt. ”Kirjoittamalla toteutan identiteettiäni” Icasos-kustantamo on julkaissut hiljan kymmenen arkkipiispa Leon kirjoittamaa kaksikielistä runokirjaa äänija e-kirjoina. joulukuuta Uspenskin katedraalissa Helsingissä. – Erilaisia pandemioita on ollut maailman sivu, ja ne ovat riehuneet kunakin aikana hyvin omalaisissansa yhteiskunnallisissa oloissa. Elämä erilaisine vaiheineen ja kokemuksineen on antanut ymmärrystä toivosta ja uskosta sekä niiden merkityksistä. Arkkipiispa Leo pitää hyvin kielteisenä ja ongelmallisena sitä, että yhteiskuntamme saa aikaan poikkeuksellisissakin oloissa päätöksiä turhan hitaasti. – Näyttää siltä, että asiat etenevät vaikeimman kautta ja viiveellä. Aikanaan olen kantanut sydämessäni toivetta, että saisin joskus lapseni lapsia. Esimerkkinä on koronapassin käyttöön saaminen. Ennen myöhäsyksy toi rapsakat pakkaset, joiden ansiosta maa meni routaan. Se on työskennellyt tehokkaasti, asiantuntevasti ja vastuullisesti. joulukuuta Uspenskin katedraalissa Helsingissä. Heitä on nyt tullut kaksi, tyttö ja poika. Tulevaisuuden ihminen löytää luonnon uudelleen. Koronasta jää ensimmäisen kerran isot, syvät ja pysyvät kokemusjäljet ihmiskunnan muistiin. Tosiasia on myös se, ettei Venäjä tue alueellaan puhuttavia suomen kielen sukuisia vähemmistökieliä. Tiedän, etten jaksaisi ilman kokoaikaista rukousta, hän kertoo. Arkkipiispa Leo sanoo oppineensa tuntemaan myös yksinäisyyden. Arkkipiispa Leo muistuttaa, etteivät mitkään maailman vähemmistökielet voi hyvin, eivät edes Suomessa puhuttavat. Keskiviikkoaamun Helsingin Sanomat uutisoi, että luontopaneelin puheenjohtaja vaatii valtion kaikkien vanhojen metsien saattamista hakkuukieltoon. Routaantuminen merkitsi hyvää niin moni-ilmeiselle kasvistolle kuin ihmisten askareille. Metsätyömiesten toiminta on vaikeutunut tai pahimmillaan estynyt täysin. Kirkon toiminnan piirissä ei ole ollut merkittäviä tartuntoja eikä kovin paljon kuoleman tapauksia. Mutta oleellisimmin joutuu kokemaan yksinäisyyden aseman takia ja päätöksien tekemisessä kirkon johtamisessa. Tämän tiedämme nyt kokemuksesta. Hän pitää hanketta merkittävänä, koska esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen opiskelijat voivat opiskella oikeanlaista sanojen ääntämistä ja puheen sävelkulkua kuunnellen karjalaa äänikirjalta. Tuhoisat sairaudet ovat vain painuneet historiaan. Tämä aika koittaa. – On paljon eettisesti, moraalisesti ja syvällisten arvojen kannalta ikäviä näköaloja, houkuttimia. – Ihmettelen, onko maailmassa vielä sellaisia ihmisiä, jotka eivät usko ilmastonmuutoksen olevan totta. Esimerkkinä on koronapassin käyttöön saaminen. Mittakaavassa on osa tulevaisuutta turvaavaa keskustelua. – Olen kiertänyt muutakin kuin tahkoa, ja olen nähnyt muutakin kuin vilua ja nälkää. Näin vaikkakin olen aina ihmisten keskellä. Laaja keskustelu johtaa tasapainoon, jossa myös ihmiset ovat henkisesti, taloudellisesti ja turvallisesti vakaassa sopusoinnussa luonnon kanssa, niin toivon. Joulukuinen aurinko näyttäytyy iltapäivällä matalalla, ja sen säteet osuvat kirkonmiehen rinnalla olevaan panagiaan kirkastaen kaulakorun keskiössä olevan Kristus Kaikkivaltias -ikonin. – Näköpiirissä on jopa yhteiskuntarauhan kannalta huonoja polkuja. Arkkipiispa Leo nostaa merkittäväksi näkökulmaksi sen, mihin kukin käyttää vapaaaikansa. – Näyttää siltä, että asiat etenevät vaikeimman kautta ja viiveellä. Metsurit pääsivät töihinsä. – Uskon, että Suomessakin metsä aletaan nähdä puilta. No, viime päivinä on ollut pakkasta, ja lumettomilla alueilla maa on tänä vuonna routaantunut. Se, että asioita, kuten metsien kohtaloa, pohditaan vakavasti niin kansallisesti kuin koko maanosamme Euroopan mittakaavassa, on merkki tästä. Olen nähnyt monimuotoisessa ympäristösHiljaista ja rauhallista elämää Jumalan kunniaksi sä tapahtuneen muutoksen. Tekstejäni on myös julkaistu muilla kielillä. Kuva: Matti Pulkkinen. – Puolisoni menettämisen jälkeen se on ollut todellista. Arkkipiispa Leo huomauttaa, että poikkeuksellinen pandemia-aika on nostanut esille ihmisten kummallisia käyttäytymispiirteitä, kuten valheellisen tiedon levittämistä tai rokotusvastaisuuden lietsomista. Arkkipiispa Leo sanoo, että erilaiset metsät ja puut tuovat näkyväksi elämän kauneuden ja kansakuntamme keskeisen vaurauden lähteen. MATTI PULKKINEN Arkkipiispa Leo pitää hyvin kielteisenä ja ongelmallisena sitä, että yhteiskuntamme saa aikaan poikkeuksellisissakin oloissa päätöksiä turhan hitaasti. Moni ei niinkään etsiydy rahan perään, vaan arvostaa vapaaaikaa. Suomen ortodoksisen kirkon johtaja on ollut pappina jo 48 vuotta ja piispanakin 42 vuotta. Arkkipiispa Leo huomauttaa, että koronapandemia on koko ihmiskunnan historiassa ainutlaatuinen kokemus. – Pidän karjalan kielen vaalimista oikeutenani ja velvollisuutenani, mutta kirjoitan myös suomeksi. Arkkipiispa Leo korostaa, että karjalan kielen kirjallinen ja äänellinen taltiointi ovat dokumentteina arvossa arvaamattomassa tulevaisuudessa, kun kansakuntamme herää karjalan kielen merkitykseen monimuotoisessa kulttuurisessa maailmassa. – Kansakuntamme ja yhteiskuntamme on seisonut kautta aikojen tukevilla puujaloilla
Kangasalalaispariskunta Pentti ja Heini Hietanen saivat kunnian esittää Maamme-laulu uuden hallin ensimmäisessä liigaottelussa. – Tietysti hoidimme myös Pälkäneläisyritys sähköisti Nokia-areenan led-paneelit ja mediakuution Nokia-areenan kaukalossa pelattiin ensimmäiset pelit viikonvaihteessa. Nuori pälkäneläinen Topi Rönni oli puolestaan mukana, kun Tappara otti uudella areenalla historiallisen avausvoittonsa Ilveksestä. VAATIVAT ja paikoin nihkeästi edenneet rakennustyöt aiheuttivat sen, että halli ei ollut käyttöön otettaessa viimeistä piirtoa myöten valmis – vaan pikemminkin nykyisestä konsolija tietokonepelimaailmasta tuttuun tapaan keskeneräinen ”julkaisuversio”, jota kehitetään reippaasti vielä julkaisemisen jälkeen matkan varrella. Kaapelia Pälkäneen pojat ovat vetäneet työmaalle yhteensä yli kymmenen kilometriä. Mediakuutiolle teimme myös johtotiet 29 metrin korkeuteen. KESKIVIIKKO 8.12.2021 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ 7 PÄLKÄNE Pälkäneläinen Saaris-Sähkö oli syksyllä tekemässä Tampereen uuden Nokia-areenan sähkötöitä. SIITÄ huolimatta tiedottamisen taso jätti suuhun ikävän sivumaun; ainakaan vielä avajaisviikonloppuna ei täysin selvinnyt, miksi paikallislehdelle ei haluttu myöntää lupaa areenan omilta kotisivuilta löytyvien pressikuvien käyttämiseen. Tapparan pitkäaikaiselle huoltajalle, kuhmalahtelaislähtöiselle Veli-Matti Pohjoselle muutos lieni erityisen ravisteleva hänen työskenneltyään Hakametsässä vuosikymmeniä. Päävastuu työmaan vetämisestä oli Samu Miettisellä . Laitettavaa avajaisviikonloppuna riitti luultavasti paljon enemmän kuin fanit suututtaneiden puuttuvien kaiteiden tai vuotavien vessojen verran, ja areenan tiedotusväelläkin oli varmasti kädet täynnä töitä. Alkuperäinen selitys liittyi oikeanlaisten yhteistyökumppanisopimusten puuttumiseen. Varsinainen asennustyö kesti pälkäneläisten osalta syyskuusta joulukuuhun, jolloin työmaalla oli koko ajan firmasta neljä tai viisi asentajaa. Kun maan ensimmäinen jäähalli poistuu pääsarjatason käytöstä ja Suomen perinteisimpiin kuuluvat jääkiekkoseurat siirtävät lippulaivajoukkueensa maan uusimpaan – ja arvokisanäyttämönä pian toimivaan – huippuareenaan, on kyseessä eittämättä historiankirjoihin painuva tapaus. Esimerkiksi Sahalahdelta kotoisin oleva Ilveksen Miro Nalli sai kunnian viimeistellä Ilveksen viimeisen liigamaalin Hakametsässä. Voi siis sanoa, että asennuksemme ovat hyvinkin näkyvillä paikoilla esillä, Jukka Saarinen toteaa. Saaris-Sähkö Oy on vuonna 1994 perustettu pälkäneläinen yritys, joka työllistää yhdeksän henkilöä. Töitä on riittänyt niin sisätiloissa muun muassa katsomoa kiertävien led-paneelien merkeissä kuin ulkona korkeuksissakin led-näyttöjen sähköistyksessä. He toivoivat Saaris-Sähkön tiimin tekemään sähkösyötöt paneeleihinsa, joita on yhteensä 1000 neliömetrin verran. Nihkeä suhtautuminen voi herättää sellaista kohdanneessa helposti kysymyksen, miten kiinnostuneita "kaikkien yhteisellä areenalla" ollaan Tampereen ja yhteistyöpiirin ulkopuolisista ihmisistä ja yrityksistä vai ovatko ovet aidosti avoinna myös esimerkiksi pälkäneläisille ja kangasalaisille, joita ainakin ensimmäisenä viikonloppuna oli paikalla runsaasti. – Työmaa oli hyvin vaativa, eikä vähiten sen takia, että siellä oli useita kymmeniä eri yrityksiä töissä samaan aikaan. Pälkäneläinen Saaris-Sähkö oli yksi uuden hallin rakennustöissä mukana olleista yrityksistä, ja sydänhämäläisiä tekijöitä oli mittavassa urakassa muitakin. – Lisäksi sähköistimme kaukalon yläpuolella olevan mediakuution ja asensimme konferenssitilojen valaisimet. KRISTIINA HELMINEN Siirtymä Hakametsästä Nokia-areenalle vei historiankirjoihin myös pälkäneläisiä ja kangasalaisia Kolumni Sahalahdelta kotoisin oleva Ilveksen Miro Nalli sai kunnian viimeistellä Ilveksen viimeisen liigamaalin Hakametsässä. Ovet olivat kyllä paikoillaan, mutta kukaan ei ollut tilannut niihin sähköjä. – Työmme alkoi kaapelimäärien ja vahvuuksien laskemisella, Saarinen muistelee. JANI OKSANEN Kirjoittaja on Sydän-Hämeen Lehden päätoimittaja.. KIRJAIMELLISESTI aitiopaikalla suurta muutosta seurasivat myös ne, joiden arkeen siirtymä eniten vaikuttaa. Yritys sai yhteydenoton jo kesällä Tammerneonista, joka toimitti areenalle led-paneelit. Vielä viime viikolla rakennuttajalta tuli pyyntö hallissa olevien rulo-ovien sähköistämisestä. SIIRTYMÄÄ sai eri näkökulmista seurata läheltä myös moni pälkäneläinen ja kangasalalainen, tältä seudulta ponnistanut tai täkäläisille tuttu. Kenties heitä kuitenkin tarvitaan jatkossakin 13 000 -paikkaisen hallin täyttämiseen. SUOMEN puhutuimman jäähallin, Nokia-areenan, avajaisviikonloppu alkaa olla onnellisesti päätöksessään. Saattoipa joku äkätä hallin liiga-avajaisissa juhlapuhetta pitämässä Pälkäneen kunnan luottojuristin, Tapparan liigatoimintaa pyörittävän Tamhockeyn hallituksen puheenjohtajana toimivan Heikki Penttilän . Hakametsässä lukuisia iltoja mikrofonin varressa viettänyt kangasalalainen Mikko Heinämäki teki tilaa Sami Hintsaselle Ilveksen ottelukuuluttajana uudella areenalla. tämän työn, jotta Tapparan ja Ilveksen fanikauppoihin pääsevät asiakkaat sisälle. Tämä toi omat vaikeuskertoimensa, kun esimerkiksi kaapelivedoissa tarvittavat nosturit piti varata hyvissä ajoin omaan käyttöön, Jukka Saarinen Saaris-Sähköstä kertoo
Ota yhteyttä 044 347 7402 ilmoitukset@shl.fi Pirkanmaan Energiakartoitus Oy • Energiatodistukset • Kosteiden tilojen mittaukset • Aran energia-avustuslaskenta Markku Peltola 050 340 2802 www.energiakartoitus.fi Elämäsi tärkeät paperit edunvalvontavaltuutukset kauppakirjat, kaupanvahvistukset perukirjat, perinnönjaot testamentit avioehdot, ositukset jne. 040 838 8816 korjaamo@motormaster.fi www.motormaster.fi Ma-pe klo 9.00-17.00 KATSASTUS: Puh. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Joulukuun katsastus av. I P. 050 414 7100 Ma–pe klo 9.00–17.00 Katsastus Pälkäne Palveluksessasi. 03 3773 177 RENGASMYYNTI arkisin 8-17, la 9-14 I P. 03 377 1140 arkisin 8-16, la sulj. Luottamuksella ja joustavalla aikataululla, toimistollani tai asiakkaan luona! Asiointipalvelua juuri Sinulle! Sanna Hämäläinen puh. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI FI Betonin sahaukset ja poraukset www.mansentimanttisaha.fi Betonin sahaukset ja poraukset www.mansentimanttisaha.fi • Maanrakennustyöt • Pihojen / teiden teot • Salaojitukset • Rantojen ruoppaukset ym. 050 414 7100 Ma-pe klo 9.00-17.00 KATSASTUS JA KORJAAMO Lomailemme viikot 51-52. Meillä huollatat ja korjautat sekä katsastat autosi. 0500-934 944 Vainioantti9@gmail.com www.aleksinlkv.fi Markus Huttunen Kiinteistönvälittäjä, LKV Julkinen kaupanvahvistaja p. Tervetuloa palveltavaksi. 03 379 0319, 040 572 8379 Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä fixu s.fi fixu ska nga sal a.fi arkisin 8-18, la 9-14 | P. ma-ke 9-17 Pälkäne 050 326 6556 www.hameenlahiautopalvelu.fi Vuokraamo Liikkuva auto/konekorjaamo • pakettiauto • peräkärry ja konevuokraus • henkilöauto Kysy lisää! Huollamme: Autot, traktorit, mönkijät, perämoottorit, sähkömopot, mopoautot, ruohonleikkurit jne. Ota yhteyttä: Ulla Tikka / 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi Autopalvelut Autopalvelut Betonia Autopalvelut Autopalvelut Asiointipalvelut Sydän-Hämeen Lehti Asiointipalvelut Betonin sahaukset ja poraukset Kaivuutyöt Kiinteistövälitys www.shl.fi Sinun ilmoitustilasi. 03 3773 177 Tuulilasit, sivuja takalasit! Aakkulantie 38, Kangasala 0400 854 860 ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen, p. 03 379 0333 arkisin 8-17, la 9-14 I P. 040 838 8816 motormasterjp@hotmail.com www.motormaster.fi Ma–pe klo 8.00–17.00 Katsastus pälkäne Puh. 0400-404 425 • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO Sinun ilmoitustilasi. Ota yhteyttä 044 347 7402 ilmoitukset@shl.fi (03)5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo • varaosakauppa • autosähkötyöt • vaihteistokorjaamo • vikadiagnostiikka Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen (03) 5356 100 www.kolari-special.fi AUTOKORJAAMO SE-VI autokorjaamosevi.com Karkaisijankuja 7, 36200 Kangasala ma-to 8-16.30, pe 8-16, la suljettu P. Ota yhteyttä 044 347 7402 | ilmoitukset@shl.fi Alan ammattilaiset Alan ammattilaiset takaa jatkuvan näkyvyyden yrityksellesi Haluatko mukaan Alan ammattilaisiin. Autoasi Pälkäne on nyt täyden palvelun korjaamo. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. Nyt sijaisauto huollon ajaksi ilmaiseksi! AUTOHUOLLOT ONKKAALANTIE 50, PÄLKÄNE 0400 281 999 info@autopalvelupalkane.fi autopalvelupalkane.fi AUTOPALVELU PÄLKÄNE OY. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti . Ilmainen puhelinneuvonta! Kohtuuhintaista palvelua! PERUNKIRJOITUKSET • Kauppakirjat • Testamentit • Edunvalvontavaltuutukset ym. maanrakennustyöt Kaivuupalvelu Antti Vainio p. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-17 | P. Varaa aika huoltoon! • Määräaikaishuollot • Jarruhuolto • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot • Rengastyöt • Rengashotelli • Nelipyöräsuuntaus • Katsastuspalvelut • Autonvuokraus • Tuulilasin vaihdot Myös vakuutusyhtiön myötämät Palvelemme ammattitaidolla • Määräaikaishuollot • Jarruhuollot • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot • Rengastyöt • Rengashotelli • Nelipyöräsuuntaus • Katsastus • Huollon sijaisauto • Tuulilasin vaihdot Myös vakuutusyhtiön myöntämät Palvelemme ammattitaidolla KORJAAMO: Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. 040 728 6962 sanna@sannaslife.fi Lomakodinkuja 1, Pälkäne sannaslife.fi Kysy lisää! Motormaster JP Oy autoasi.fi Tällaista autohuollon olisi aina pitänyt olla Autoasi Pälkäne Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. PARHAAT BETONIT . 8 KESKIVIIKKO 8.12.2021 • Sydän-Hämeen Lehti Haluatko ilmoittaa Alan ammattilaisissa
Ota yhteyttä! • Sisäremontit: Lattiat, seinät, paneloinnit, maalaukset, tapetoinnit, yms... Mitä teette ja mitä palveluja / tuotteita teiltä saa. Keitä olette. lehti 1 x 30 mm 14?€?/?vko 24?€?/?vko 2 x 30 mm 25?€?/?vko 44?€?/?vko 2 x 50 mm 47?€?/?vko 87?€?/?vko Hinnasto 2019 Asiakasvastaava Ulla Tikka 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi Ota yhteyttä: VARAA OMA ILMOITUSTILASI ALAN AMMATTILAISISTA ERIKOISHAMMASTEKNIKKO R E I J O S A R A N I E M I Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski Sisään Sääksmäentieltä koskinhammas.fi Jalkahoitola Omat Jalat Onkkaalantie 70, Pälkäne Kristiina Vesterinen 0407763835 Varaa oma tilasi Ullalta 044 3477 402. Terveiset lukijoillemme Konditoriat Terveyspalvelut Metsäja puupalvelut Nuohouspalvelut Rakennuspalvelut Varaosapalvelut Viemärihuollot Kiinteistövälitys • Sisustussuunnittelu etunimi.sukunimi@spkoti.fi info@designpohjola.fi www.puujapihapalvelutikka.fi Soita ja varaa ilmainen katselmus! 044-300 61 99 • Vaativat puunkaadot, myös kiipeillen tai nostokoneilla • Puiden ja pensaiden hoitoleikkaukset • Risujen poisvienti • Klapitus ja kantojyrsintä • Pihojen hoito • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut Ilomäen Puukauppa Ky 0400 413 331 www.ilomaenpuukauppa.com Nuohooja Antti Murtomäki Luopioinen ja lähialueet puh. 03 22 33 323, 040 777 6606 Koulutie 3, Pälkäne Fysioterapeutti 050 517 3759 • Fysioterapiaja ohjauspalvelut • Manuaalinen terapia • Akupunktio ja hieronta Pekka Pelkkala KÄYTETTYJÄ JA UUSIA VARAOSIA YLI 300 ERI TRAKTORIMALLIIN www.purkupojat.com Yrittäjäntie 8 36600 Pälkäne p. 040 220 5675 soile.honkasaari@pp.inet.fi ark. 044 242 80 33 www.nokihaltia.fi www.rakennustarvike.fi 0400 737 546 Pohjantie 295, Pälkäne RAKENNUSTARVIKKEET JS ra JS remonttiapu Jussi Suoniemi 040 8357304 ym... 1. Ilmoituksen koko Hinta 1 lehti 1 + 1. KESKIVIIKKO 8.12.2021 • Sydän-Hämeen Lehti Haluatko ilmoittaa Alan ammattilaisissa. 2. 3. 045 1331 222 Varaa oma tilasi Ullalta 044 3477 402 Metsäja puupalvelut Nuohooja Mika Veija Vanha Pälkäne ja lähialueet puh. Kertokaa yrityksestänne. 045 197 71 57 www.nuohoojamikaveija.fi Varaa oma tilasi alan ammattilaisista! 044 3477 402 Onkkaalantie 68, p. 8-16, la 8-14, su suljettu Täytekakut, voileipäkakut ja muut herkut juhliisi. Ota yhteyttä 044 347 7402 | ilmoitukset@shl.fi Kurkistus oven taakse Alan ammattilaiset hakemiston yrittäjät esittäytyvät. • Ikkunoiden/ovien vaihdot jsremonttiapu@gmail.com Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Raija Savolainen Kangasalantie 1067, Kangasala p
– Kortteenpohjantie on ollut ihan hyvässä kunnossa, mutta nyt kun liikenne on alkanut enenevissä määrin kääntyä sinne, senkin kunto on alkanut heikentyä ja tienpohja pehmentyä, Utoslahti näkee. Kyynäröntien EU-hankkeessa parikymmentä vuotta sitten mukana ollut Pentti Lahtinen Ramboll Oy:stä allekirjoittaa ongelman. Moni muukin ajaa nykyisin Vaaranpaikka: Ely-keskuksenkin mukaan tien 3201 korjaaminen on välttämätöntä Kyynäröntien heikko kunto huolettaa sillä liikkuvia Kortteenpohjantien kautta, mikä voi aiheuttaa ongelmia sekin. Kulutuksen ja tien höyläämisen myötä kantavuus alkoi kuitenkin heiketä. Henkilöauto meni lunastuskuntoon, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Kuntoa parannettiin EU-kokeiluna Kyynäröntien ongelmat ovat myös sen hoidosta vastaavan Pirkanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen tiedossa. Myös Padankosken kesäasukkaalle Tuomo Kuituselle Kyynäröntien heikko kunto on tullut tutuksi. En osaa sanoa, ovatko tien pinnan ongelmat mitenkään sidoksissa tähän koerakenteeseen, mutta käsittääkseni vastaavia ongelmia ei muilla alueen sorateillä ole, ei ainakaan samassa mittakaavassa, Alho sanoo. Pelkän ensiavun antaminen ei kuitenkaan ole tien hoidosta vastaavan Ely-keskuksen tahtotila. Kyynäröntielle on vuoden sisään ajettu lisää mursketta kaikkein pahimmille paikoille, jotta siihen saataisiin paremmin kantavuutta. Hänen mielestään myös tien kapeus tuottaa ongelmia. Vuosien varrella tiehen on lisätty pintamateriaaliksi savisoraa eikä alkuperäistä ainetta, ja karkeampi materiaalikerros on painunut tien runkoon. Tämän seurauksena vesi ei pääse poistumaan kunnolla, ja tien pintaan lisätty murske liejuuntuu. – Joskus on vaikeuksia päästä niilläkään eteenpäin, kun liejuinen tie heittelee autoa puolelta toiselle. Kiertoa tulee useita kilometrejä, mutta matka on turvallisempi. Toimisiko uusi pilottikokeilu. Pälkäneläisen Kyynäröntien kunnossa ei ole tällä hetkellä kovin paljon kehumista. Ely-keskuksen tienpidon asiantuntija Tomi Alho kertoo, että Kyynäröntie eli tie 3201 on kuntonsa puolesta valitettavan tuttu. Ilmakuva on otettu tien Kyynärön puoleisesta päästä. Korottamattomissa autoissa autonpohja ottaa kyllä helposti tiehen kiinni, Utoslahti kertoo. Kun tie ei ole jäässä, siinä on liejuinen pinta, johon auto helposti uppoaa. Muina aikoina moni kokee tiellä ajamisen haasteelliseksi.. Parikymmentä vuotta sitten tehty EUkokeilu asettaa korjaustoimenpiteille omat rajansa. – Näin tienpintaan saataisiin puolisitovaa materiaalia, joka on myös ympäristöystävällisempää. Nyt kun ilmastopäästöt ja kiertotalous ovat asioita, joihin halutaan panostaa niin kunnallisissa kuin teollisuudenkin hankkeissa, uskon, että uusien pilottien avulla tulee tulevina vuosina markkinoille hyviä ratkaisuja. Ely-keskuksen aluevastaava Juho Peltomäki lisää, että palautetta tien kunnosta tulee säännöllisesti. Tie on osittain sora-, osittain asfalttipäällysteinen. Sateilla tien pinta liejuuntuu ja pehmenee, ja nyt pakkasilla siihen on jäätynyt syviä uria – kuin raiteita – jotka vaikeuttavat ajamista tiellä. – Tielle on tehty kokeilurakenne paljon ennen aikaa kuin olen tehtävässäni aloittanut. Mutta tämä on vain oma ehdotukseni, Ely-keskushan asian hoitamisesta päättää, Lahtinen sanoo. Mahdollisuuksia on muun muassa erilaisten teollisuudesta muodostuvien sivutuotteiden avulla. Tien kulutuskerroksessa käytetään yleensä kalliotai soramursketta, joskus moreenimursketta. KRISTIINA HELMINEN Kyynäröntie eli tie 3201 kulkee Kyynärön ja Kuohijoen välillä. Ratkaiseva kysymys on, miten tie kannattaa kunnostaa, kun normaalit kunnossapitomenetelmät eivät riitä, Peltomäki toteaa. – Sen osalta pitää vielä selvittää rahoitusta. Pinnoitus tehtiin murskeella, jonka joukossa oli muutama prosentti suotokakkua, joka on tiesuolan valmistuksesta tulevaa sivutuotetta. Lahtinen muistuttaa, että ilmastonmuutos lisää paineita rakentaa kestävämpiä tierakenteita myös alempiasteisille teille, kun esimerkiksi syksyisin runsaat sateet ja lämpötilavaihtelut lisääntyvät ja jatkuvat pitkään, eikä aina tule kunnon talvea ollenkaan. Lahtinen jatkaa, ettei Kyynäröntie suinkaan ole ainut ongelmatie: sama haaste koskee sorateitä koko Suomen mittakaavassa. – Tavallinen soratiemateriaali ja uudistuksessa käytetty seos eivät toimi yhdessä, vaan pinta velliintyy, Lahtinen toteaa. Korjaus tulossa, mutta milloin. Kuivilla kesäkeleillä ja pitkien pakkasjaksojen aikana sen jälkeen, kun lumi on tasoittanut urat, Kyynäröntie on hyvässä kunnossa. Tien runkoon tehtiin kerrosstabilointi kierrätysmateriaalista. Kyynäröntietä noin kerran päivässä ajeleva Miika Utoslahti kertoo, että hänen yhdessä autossaan, korotetussa nelivedossa, on off road -renkaat. Ensimmäisinä vuosina kunnostuksen jälkeen tie kantoi hyvin. Kuitunen on alkanut ottaa tavaksi ajella kirkolle Porasan tai Kortteenpohjantien kautta. – Kyynäröntie on erittäin kelirikkoaltis tie, ja sen kunto on todellinen ongelma. – Kyllähän se järkyttävässä kunnossa on, Luopioisten ja Kuohijoen suunnilta taksia ajava Kari Saarinen toteaa. Tie on nyt talvella suorastaan hengenvaarallinen, kun urat ovat jäätyneet. – Uusien materiaalien ja teknologioiden kehittämiseen ei ole satsattu tarpeeksi, vaikka monessa sorateiden hankeohjelmassa olen saanut itsekin olla mukana 1990–luvun alusta asti. Suotokakun avulla on mahdollista saavuttaa pölyämätön ja tasainen pinta, joka ei liejuunnu sadekeleillä. Jos tehdään uusi kokeilu, jossa on varteenotettava mahdollisuus, että se joudutaan korjaamaan uudelleen, Ely-keskus ei halua ottaa taloudellista riskiä sen suhteen, vaan kokeiluun pitäisi saada rahoitusta perustienpidon ulkopuolelta. Tiellä on sattunut lukuisia vaaratilanteita: viimeksi marraskuun viimeisenä sunnuntaina, kun auto suistui tiellä ojaan. 10 KESKIVIIKKO 8.12.2021 • Sydän-Hämeen Lehti TEKIJÄT PÄLKÄNE Kapea tie, syviä uria pinnassa. – Urat ovat paikoitellen jopa 20 senttiä korkeita, Saarinen kuvailee. – Jos siinä tulee kaksi rekkaa vastakkain, eivät ne mahdu ajamaan toistensa ohi. – Tien korjaaminen on välttämätöntä, mutta korjaustapa ja ajankohta ovat vielä epäselviä, Tomi Alho sanoo ja jatkaa, että Lahtisen mainitsema pilotti on yksi mahdollisuus. Kokeilulla Alho ja Peltomäki viittaavat 1990ja 2000-lukujen taitteessa tehtyyn Kukkia Circlet-hankkeeseen, jossa Kyynäröntien kantavuutta yritettiin parantaa. Näitä puolilujittuvia, muokattavia pintamateriaaleja on kehitteillä useita. Ratkaisuksi Lahtinen näkisi esimerkiksi sen, että Kyynäröntien sorapäällysteistä pintaa päällystettäisiin pilotinomaisesti esimerkiksi geopolymeerillä, joka on teollisuuden sivutuotteena syntyvää sitovaa, muokattavaa materiaalia
Syntyi ajatus nuotiopaikasta saaren kalliorannalle. Topparoikka ei siis ole mikään kiinteä kokoonpano tai rekisteröity yhdistys, vaan ryhmä, joka kootaan tai joka muodostuu kulloisenkin tarpeen mukaan Uutta: Lähiulkoilupaikka uudistuu Luopioisissa Topparoikka ja Operaatio Pyykkisaari vaikkapa vain yhdeksi rupeamaksi. Kohde on palvellut hyvin siellä kävijöitä, mutta aika oli tehnyt tehtävänsä ja nyt tuli uudistumisen hetki. Työporukkaa lintutornilla. Saareen pääsee veneellä ja kanootilla; saareen on Luopioisten rantakeskuksesta vesitse matkaa noin yhdeksän kilometriä näyttävää reittiä Holjan salmen kautta. Ota pikaisesti yhteyttä, Ulla Tikka p. Työ sujui hyvin, ja se tuotti hyvää mieltä laajemminkin. Vilkaise myös Pälkäneen villikissatilannetta verkosta shl.fi Mistä on joulu tehty. Radio SUN järjestää Suuren jouluherkkukisan, jossa ovat mukana Gluteeniton leipomo Ilona, Osuuskunta Länsi-Maidon Valma-kauppa, Palviportti sekä Suklaatehdas Dammenberg. Katse kohdistui varsinaiseen saareen ja sitä kiertävään polkuun. Kohde on luonnonkaunis, ja lintutorni tuo oman ulottuvuuden luonnon tarkkailuun. Laavulle löytyi paikka, pääosa rakennustarvikkeista saatiin lahjoituksena ja niin ensi keväälle on tiedossa taas uutta yhteistä tekemistä. Ennen kuin lumi satoi maahan, saatiin aikaiseksi komeat pitkospuut. SUN Jouluherkkukisa! Joulu on herkkujen aikaa. Kohde on kuitenkin maitse niin lähellä, että sinne on helppo tehdä noin puolen kilometrin piknik-retkiä suoraan kylän keskustasta kävellen. Tänä vuonna Luopioisten kirkonkylään ja sen lähialueille on muuttanut ilahduttavan paljon uusia asukkaita. Heillekin Topparoikkaan osallistuminen on helppo tapa tutustua muihin saman kylän ihmisiin ja siinä tekemisen ohella jutusteltaessa kuulla paikallisista tapahtumista, yhdistyksistä ja harrastusmahdollisuuksista. 044 347 7402. Vaikka Topparoikka saa vaikka mitä aikaiseksi, niin silti homma ei ole raskasta puurtamista, vaan iloinen mukanaolo on pääroolissa – ja tietenkin myös kahvittelu homman päätteeksi tai tauolla kuuluu asiaan. Kirkonkylän koulun oppilaat ovat toteuttamassa alueelle omaleimaisia opastepiirroksia ensi keväänä. Pitkospuut rakentumassa.. Mitä herkkuja sinun joulupöytääsi kuuluu. Uusi laavu on merkittävä lisä Kukkiajärven vesiretkeilymahdollisuuksiin. Tästä tuli uudelle Topparoikka -toiminnalle ensimmäinen haaste. Toimeen tarttui Vanajavesikeskuksen toimesta Metsähallituksen valtakunnallinen Freshabit-hanke, joka kehittää muun muassa virkistysja ulkoilumahdollisuuksia Natura2000-alueilla, joihin myös Kukkiajärvi kuuluu. Kuuntelija! Mainostaja! Lukija! KYLILTÄ 11 LUOPIOINEN Luopioisiin, Mikkolanlahden perukkaan – pienen Pyykkisaaren kupeeseen, pitkospuiden päähän – valmistui 2000-luvun alussa lintutorni, josta voi seurata ajoittain runsastakin lintulajistoa, kuten joutsenia, sorsalintuja, härkälintuja ynnä muita. SUN Radiossa sullotaan sunnuntaisin joulu pakettiin! Mistä on joulu tehty, jouluihmisten erikoisohjelma sunnuntaisin klo 12. Marraskuussa toteutettiin viisi yhteistä työmaatapahtumaa, joihin osallistui parikymmentä henkilöä ja työtunteja kertyi yli sata. Kunnan liikuntatoimi tuli heti ajatukseen mukaan, ja syntyi ajatus laavun rakentamisesta. Mukaan saatiin Pälkäneen kunnan liikuntatoimi, joka tarjosi työssä tarvittavan puutavaran. Osta hyvä näkyvyys vuodelle 2022! Kalenteri jaetaan lehden välissä 22.12.2021. Vielä ehtii lähteä mukaan jo perinteiseen ensi vuoden Vuosikalenteriimme. KESKIVIIKKO 8.12.2021 • Sydän-Hämeen Lehti Rakennetaan joulu yhdessä! Joulukuun toisella viikolla Sydän-Hämeen Lehden sivuilla katsotaan nykyhetken lisäksi vuosiin 1917 ja 2022 – itsenäisyyspäivään ja hyvinvointialueuudistukseen. Topparoikka teki pitkospuut Pyykkisaaren lintutornin käytön pullonkaulaksi muodostuivat lintutornille johtavat pitkospuut, jotka olivat huonossa kunnossa. Historian pölystä uusiokäyttöön Luopioisissa on syksyn mittaan syntynyt idea uudenlaisesta yhteisen tekemisen muodosta, jossa uudistetaan talkookulttuuria vastaamaan tämän päivän ihmisen mielenkiinnon kohteita ja ajankäyttöä. Talkooryhmää kutsutaan nimellä Topparoikka, ja siihen voi tulla mukaan oman kiinnostuksen, taitojen sekä käytettävissä olevan ajan puitteissa. Hanke kunnosti Pyykkisaaren lintutornin niin, että työ valmistui lokakuussa. Kodissa kuin kodissa joulun kruunaa runsas herkkupöytä. Ulkoilukylä konsepti täydentyy Pyykkisaaresta syntyy uusi retkeilyn keidas lähiulkoilun käyttöön aivan Luopioisten keskustan kupeeseen
Vastavalmistunut koirapuisto – nimeltään Rekkula – on jaettu kahteen osaan, jotta pienille ja suurille koirille löytyisi puistosta omat puolensa. Aitauksen sisälle on varattu koirapuiston käyttäjille irtovarusteet eli lapiot ja haravat alueen siistimiseen ja jätösten keräämiseen. Maksu käteisellä 10e Aloitus ilmoittautumisjärjestyksessä kun perheen pienimmät ovat ratsastaneet. Su 12.12. Palataan asiaan tammikuussa, jos tilanne sen sallii. joulukuuta. Seurailethan tiedotustamme. PIKKUJOULU. Maksu 15e/kerta, KauRat-jäsenille 10e/kerta. Juhlatanssit jatkuvat klo 21 asti. 18.00 Rautajärven paloasemalla.. Aitoon Honkalassa. Yhteyshenkilö Ari 044 2521570. Pälkäneen kunnan torilla (Onkkaalantie 75) ja seurakuntatalolla Myyntipaikat: 20 e sisäpaikka Srk-talon salissa (pöytä järjestäjien puolesta) 20 e ulkopaikka (järjestäjät toimittavat myyntipaikan puukehikon, koko n. Kangasalan Seudun Hengitysyhdistys ry Joulukahvit. MeNyt: Yhdistykset ja yhteisöt yhdellä sivulla Perinteiset Kontulan JOULUMYYJÄISET Sahalahdessa, Pakkalantie 113, su 12.12. Sahalahden Kontulassa sunnuntaina 12.12.2021 klo 11-13 osoitteessa Pakkalantie 311, Sahalahti. Arpajaiset. Pälkäneen Reserviupseerit ja Aliupseerit ammunnat. Järjestää Sahalahden Martat KANGASALA Uusi koirapuisto viettää Kangasalla avajaisiaan keskiviikkona 15. Pälkäneen Luja-Lukko, lentopallo Lukko kohtaa Kiskon ja järjestää jouluarvonnan. Kaikesta huolimatta tunnelmallista joulun odotusta! Suomen luonnonsuojeluliiton Pälkäneen seutu ry. Kokoonnutaan parittomien viikkojen lauantaisin yhdessä opettelemaan hevostaitoja ja tallin tehtäviä. saarela10@gmail.com Pälkäneen seniorit ry Yön laulu. Jätehuoltoa varten aitauksiin on sijoitettu puistoroskaastiat sekajätettä varten ja hajuhaittojen ehkäisemiseksi aitauksen ulkopuolelle yhteinen kannellinen syväjäteastia koiranjätöksiä varten. koronapassi mukaan. Vehkajärven koulu. Pukeuduthan säänmukaisesti. Pälkäneen AA-ryhmä kokoontuu maanantaisin klo 19.00 Teletalolla Kutojantie 2. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät vuosikokousasiat. Käynti päätyovesta. La 11.12. La 11.12. Pytinki. Kukkian Koukku ry SYYSKOKOUS. Saavuthan paikalle vain terveenä. Bingoa. 10.00 Pälkäne Onkkaalan urheilukentän huoltorakennus. Nyt on vuorossa Luopioisten kirkossa pidettävä konsertti su 19.12. Ti 14.12. LC Pälkäne Pälkäneen Joulutori. riisipuurosta ja tekemään löytöjä maukkaista leivonnaisista joulupöytään tai käsitöistä pukinkonttiin. Esitys kestää n.2 tuntia, sis.väliajan. alkaen Jouluisella puurolla (riisipuuro ja rusinasoppa) klo 11.30. Luopioisten kirkonkylässä lehteä myydään K-Market Järvikansassa ja Liekissä. Katso myös www.aa.fi. Tarkistamme koronapassit sisääntullessa. Avoinna klo 10 -14. klo 11-13. KulmaHuone on nyt Luopioisten Joulupuoti! Tervetuloa paikallisten käsitöiden aarreaittaan. Su 28.11. Molempiin aitauksiin on omat sisäänkäyntija huoltoportit. MTK-Luopioinen Vuosikokous. Maksu käteisellä 5e. Vuoden 21 viimeiset yhteisammunnat klo 14-16 kivääreillä H ja L Wirolan johdolla, tervetuloa mukaan! Pohjois-Pälkäneen maaja kotitalousseura ry Pikkujoulut PERUTTU. Kukkian Kädentaitajat Ry Kukkian Kädentaitajien käsityömyymälä. mennessä Anja Nord 041 464 2549 anjanord@gmail.com. TALVIUINTI VOHLISAAREN RANTASAUNALLA. 11.12. 10.00 12.00 Jalmarin koto. Koronapassi. Esillä sääntöjen määräämät asiat, esim. Ajankohtaiskatsauksen pitää MTK Pirkanmaan edustaja. Maanantaisin klo 19.00 ja Lauantaisin klo 15.00 Sälssinkuja 2, Sahalahden kunnantalo, pääovesta yläkertaan. Viite LAILA.Yhdistyksen tilinumero: FI44 4503 0010 1136 31. Museotie 1, Luopioinen. Ohjelma alkaa 12.30 ja kestää runsaan tunnin. Pälkäneen seudun soroptimistiklubi ry KanssaSI Jouluun hyväntekeväisyysjoulukonsertti. To 16.12. Alle 7-vuotiaiden osallistujien mukaan huoltaja. 18.30 Aapiskukossa. Pe 17.12. Sahalahden Martat Joulumyyjäiset. klo 19.00, Rautajärvi, Rautahovi. Vain jäsenille. Vietetään lahjattomien pikkujoulukekkerit Pakanrannassa. Kaukkalan Ratsastajat ry Minitallipäivä. Ajalla 16.12.-23.12 avoinna joka päivä klo 10 17. La 11.12. Samassa rakennuksessa on myös Kahvila Pytinki herkkuineen. Tervetuloa! Vehkajärven Martat ry Joulukuun Olohuone peruttu!. Varaudu esittämään koronapassi tai -todistus sekä henkilötodistus. Maksu 5e/kerta, KauRatjäsenille ilmainen. 2x2,5 m2) Jos haluat tuoda oman myyntikatoksesi, kysy lisätietoja! Myyntipaikkojen varaukset: Sähköpostitse palkaneenjoulutori@gmail.com tai 040-8233242 Rakennusliiton Pälkäneen osasto Syyskokous. Viimeinen kerta lauantaina 11.12.2021. Saunomismahdollisuus. Ke 15.12. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät syyskokousasiat. Pälkäneen Joulu -lehden myyntipaikat ovat Onkkaalassa S-Market, K-Supermarket Pälkäne, R-kioski, Aapiskukko, Pälkäneen kukkakauppa, Pälkäneen pääkirjasto, Nuijantalon kahvila ja Pajuparvi sekä Laitikkalassa Suttisen tilan joulupuoti ja Kesänmaku-myymälä. Saavuthan paikalle vain terveenä. Ti 14.12. Hyvää joulun odotusta! Kaukkalan Ratsastajat ry Tallipäivä. 15.00 Kostia Areena. To 9.12. 12.00 16.00 Toivontie 1 C 19 Silmukellari. Hyvää joulun odotusta! Kaukkalan Ratsastajat ry Talutusratsastus perheen pienimmille ja isommille. Ke 8.12. Koronatodistuksen saa Kanta. Kiinteinä kalusteina puistoon on asennettu selkänojalliset penkit ja valaistus. La 11.12. Aitoossa joululehti löytyy Anssin kaupasta. 12.00 13.30 Luopioisten ratsastuskeskus. fi verkkopankkitunnuksilla(Omakanta) tai terveyskeskuksesta. Tervetuloa! Eläkeliiton Kangasalan yhdistys LINJA-AUTON AIKATAULU. Kukkia-Seura ry Syyskokous. Kokouksen alussa kahvit. Tule joulukahville rupattelemaan ja nauttimaan hyvästä seurasta. Pälkäneen Joulun tuotto käytetään pälkäneläiseen kotiseututyöhön. pikkujouluun Tallukkaan: klo 9.00 Kaleva, 9.10 Linnainmaa, 9.15 Nattari, 9.20 Suorama, 9.30 l-autoasema, 9.35 Alatie ja 9.45 Pälkäne. mennessä. Pälkäneläiset hakevat nyt hyvitystä alkukauden 2-3-vierastappiolle. 040 755 4231/Lilja. klo 10.30 Suoraman Työväentalolla. Honkalassa klo 17 alkaen. La 11.12. Ilmoittaudu viimeistään torstaina Virpille txt/Whatsapp 040-7358545 Pukeuduthan säänmukaisesti. 18.00 21.00 Salmentaan VPK. La 11.12. 0400 709 050. Marttakahvilassa myynnissä maistuvia leivonnaisia, riisipuuroa ja arpoja. Su 19.12. Silloin voitto jäi pallon päähän. 13.00 13.30 Luopioisten ratsastuskeskus. Kokouksen jälkeen kuulemme maatalouden ajankohtaisasioita. Uuteen puistoon ja nelijalkaisiin sekä koiranomistajiin tutustumisen ohessa kaupunki lupaa tarjota myös glögiä ja pipareita. Ilmoittautumiset sihteerille 0505911663. 2022 klo 15 Kangasala-talossa. Käyntiporttien yhteyteen on rakennettu eteistila eli kaksinkertainen portti välitilalla, joka helpottaa koirien laskemista irti turvallisesti ja estää koirien karkaamista puistosta. p. Yön laulu on Mahlerin sinfonia nro 7, teos on täynnä tunnetta, arvoituksellisuutta ja kuvia unen maailmasta. Ke 8.12. Isommille tarjolla 15min talutusratsastusta, jossa opetellaan ratsastuksen perustaitoja. Tervetuloa kaikki mukaan ! Pälkäne-Seura ry Pälkäneen Joulu on ilmestynyt!. Tervetuloa T: Osaston 455 hallitus. Pe 31.12. La 11.12. Osaston syyskokous. La 11.12. Välipysäkeiltä kyytiin sopimuksen mukaan. Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Konsertti. Käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat. Heikentyneen koronatilanteen takia peruutamme yhdistyksen pikkujoulun. La 11.12. Liput ovella 12 e. Osaston hallitus kokoontuu heti syyskokouksen jälkeen. Tampereen filharmonikkoja johtaa arvostettu kapellimestari Eliah Inbal. 10.00 13.00 Onkkaalantie 75. Lopuksi torttukahvit. Ihania jouluisia uutisia! Kiitos kaikille 5.12. Mukavaa joulun odotusta kaikille! Tampereen Diabetesyhdistys ry Luopioisten diabeteskerhon joulukahvit. 10.12. Tervetuloa jos Alkoholi on ongelmasi. Tule tekemään hyviä ostoksia erilaisten käsitöiden taitajilta, hyviltä leipureilta tai paikallisten yhdistysten edustajilta. Iltamat ja yhdistyksen 15v. kukkialle.fi VOHLISAAREN TALVIUINTI. Kannattaa tulla mukaan ja laitathan jo nyt kalenteriisi! Konserttien tuotto ohjataan KanssaSI hankkeeseen. Pälkäneen kirkossa KanssaSI Jouluun konserttiin osallistuneille. Luopioisten kirkko. 19.00 Mikkolan Navetta, luentosali. Pikkujoulut on peruttu pahentuneen koronatilanteen vuoksi. Puurojuhla jäsenille Nuijalla Pälkäneellä perjantaina 17.12. To 16.12. Maksuun oma tilinumero, jos taas konsertti joudutaan koronan vuoksi perumaan. Pääroolissa Lailan tytär Milana Misic. joulukuuta kello 18–19.30. Tanssit tahdittaa Tonika Duo. Laulunäytelmä Lailan Tähtihetket on 29.1. 14.00 Pälkäneen rata. Tarkemmat tiedot Luonnonsuojelijassa 22.11. Ma 13.12. Myyjien pöytävarauksiin ja tiedusteluihin vastaa Raija Elkelä-Alanen puh.040 931 2235. Ke 8.12. Tervetuloa. Maanantaisin ja torstaisin klo 16-20. Tervetuloa! Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Puurojuhla. Pääpalkintoina ovat Katajan Lihan kinkkulahjakortti ja passarilegenda Mikko Eskon aito mestaruuspaita. Linja-auto kulkee perinteisen reitin. Viimeinen kerta 11.12.2021. La 11.12. Hinta 35 e, sis lipun ja matkan. Honkalan kahvio ja alakerran baari ovat avoinna. Varaukset Markku Saarela 040 913 9661 tai markku. Tied. Mukanetti Sahalahti Opastusta kännyn tabletin tietokoneen käytössä. Rekkulan avajaisia vietetään Horsmakujalla keskiviikkona 15. Luikala-Pohjalahti-Salmentaka Kyläyhdistys ry Pikkujoulu. Kangasalla lehden voi ostaa Vehoniemen automuseosta. Tule nauttimaan Martta-kahvion antimista esim. Kokoonnutaan parittomien viikkojen lauantaisin yhdessä opettelemaan hevostaitoja ja tallin tehtäviä. 12.00 16.00 Luopioisten ratsastuskeskus. Meillä voit maksaa myös pankkikortilla Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Kaikille avoimet PikkujouluIltamat. Joulukuun Olohuone on peruttu heikentyneen koronatilanteen vuoksi. Ilmoittaudu ennakkoon: Marjatta puh. Liput, väliaikatarjoilu ja kuljetus 47 e. Ei ennakkoilmoittautumista. Luja-Lukon lentopallojoukkue jatkaa ykkössarjataivaltansa jännityskamppailulla Oulun Kiskoa vastaan. Puhelin palaveriaikana 0400896 606.Jos juominen aiheuttaa ongelmia, huomaat tulleesi oikeaan paikkaan. Perheen pienimmille tarjolla talutusratsastuskierros, ponin harjausta ja mahdollisuus keppariratsastukseen 13.00-13.30 parittomien viikkojen lauantaisin. vastuuvapauden myöntäminen hallituksen jäsenille , toimihenkilövalinnat seuraavalle kaudelle ja muut esille tulevat asiat. 14.00 15.00 EloTähkä. Kahvio palvelee tuttuun tapaan. La 11.12. Tarjoilun vuoksi ilmoitt. juhlatanssit lauant. Olet lämpimästi tervetullut tunnelmalliseen pieneen joulukeitaaseen! Puoti sijaitsee entisessä kunnantalossa, jota kutsutaan Pytingiksi. 12 KESKIVIIKKO 8.12.2021 • Sydän-Hämeen Lehti Pälkäneen AA-ryhmä AA-Pälkäne. Varaudu esittämään koronapassi tai-todistus sekä henkilötodistus. Pe 4.2.2022 19.00 Tampere-talo. Osall.maksu 10 e ; maksetaan paikan päällä. Ilmoittautuminen 5.1.2022 mennessä nettisivujen kautta tai Maikki Rantala 0400 788805. Ensin on ohjelmaa, jossa on lasten ja tanssikurssilaisten juhlatanssinäytös ja Soilat laulavat. Reissu toteutuu, jos 30 osallistujaa. 0.00. Lippuja ennakkoon 10 e Anssin Kauppa Aitoo, Nisukahvila Onkkaala, Hilma&Olga Luopioinen Mikkolan Navetta. Ilmoittaudu viimeistään torstaina Virpille txt/Whatsapp 040-7358545 Saavuthan paikalle vain terveenä. Syksyn viimein boccia ma 13.12. MTK Pälkäne Vuosikokous. Lukko järjestää pelin yhteydessä perinteisen jouluarvonnan. Alle 7-vuotiaiden osallistujien mukaan huoltaja. Huom! Peli alkaa tuntia normaalia aiemmin. Koirapuisto kerää haukut ensi keskiviikkona. La 29.1.2022 Kangasala-talo. Pidätämme oikeudet muutoksiin. Nämä ovat sisällöltään hieman eri konsertit. AA-ryhmä Saha AA-ryhmä Saha kokoontuu. Keskiviikkona 8.12.2021 klo 14.00 Luopioisten diabeteskerhon joulukahvit EloTähkässä, Rautajärventie 5, 36910 Rautajärvi. Käsiohjelmat tulevat myyntiin ovelle ja myös ennakkoon. Nuijan talo, Onkkaalantie 102, Pälkäne. Ilmoittaudu viimeistään torstaina Virpille txt/Whatsapp 040-7358545 Omat eväät mukaan. Varaukset ja maksu 30.12
Yrittäjävetoisuus on ketjumme vahvuus. V Valikoimastamme löytyy myös alikoimastamme löytyy myös työkoneja erikoisrenkaita työkoneja erikoisrenkaita lyhyellä toimistusajalla. lyhyellä toimistusajalla. Yrittäjävetoisuus on ketjumme vahvuus. Varaa aikasi nettisivuiltamme autohuoltokangasala.com Varaa aikasi nettisivuiltamme autohuoltokangasala.com Jukka Seppälä Jarmo Haapala Arttu Leinonen Arsi Timonen Premium renkaat: Keskihintaluokan renkaat: Edulliset renkaat: Palvelemme myös Leasing-asiakkaat! Kysy myös rahoitusvaihtoehtoja! Muista ketjuista poikkeava, Muista ketjuista poikkeava, valmistajasta riippumaton valmistajasta riippumaton tuotevalikoimamme sisältää tuotevalikoimamme sisältää jokaisen hintaluokan tuotteita kaikkiin jokaisen hintaluokan tuotteita kaikkiin tarpeisiin – aina Premium-merkeistä tarpeisiin – aina Premium-merkeistä edullisempiin merkkeihin. 010 5677 499 RENGASCENTERIN KAUTTA TURVALLISESTI TALVEN AJOIHIN! NYT TALVIRENKAIDEN (4 kpl) OSTAJALLE AUTON TALVIKUNTO TARKASTUS VELOITUKSETTA! TARJOAMME KATTAVAN VALIKOIMAN ERIMERKKISIÄ RENKAITA! Kangasalan RengasCenter palvelee Lentolassa, Kangasalan RengasCenter palvelee Lentolassa, Prisma-keskuksen lähellä hyvien kulkuyhteyksien varrella. Prisma-keskuksen lähellä hyvien kulkuyhteyksien varrella. KESKIVIIKKO 8.12.2021 • Sydän-Hämeen Lehti 2020 arsi.timonen@rckangasala.fi jukka.seppala@rckangasala.fi www.autohuoltokangasala.com Kangasalan Rengas-AT Oy Mäkirinteentie 13 B 1, 36220 Kangasala P. tuet samalla suomalaista yrittäjyyttä. EPÄILYTTÄÄKÖ TALVIRENKAITTESI EPÄILYTTÄÄKÖ TALVIRENKAITTESI TURVALLISUUS. edullisempiin merkkeihin. TULE POIKKEAMAAN TURVALLISUUS. 010 5677 499 arsi.timonen@rckangasala.fi jukka.seppala@rckangasala.fi www.autohuoltokangasala.com 2020 arsi.timonen@rckangasala.fi jukka.seppala@rckangasala.fi www.autohuoltokangasala.com Kangasalan Rengas-AT Oy Mäkirinteentie 13 B 1, 36220 Kangasala P. Asioidessasi RengasCenterissä, Asioidessasi RengasCenterissä, tuet samalla suomalaista yrittäjyyttä. rengastarpeissa. TULE POIKKEAMAAN NIIN TARKASTAMME RENKAIDEN KUNNON NIIN TARKASTAMME RENKAIDEN KUNNON JA ILMANPAINEET VELOITUKSETTA! JA ILMANPAINEET VELOITUKSETTA!. Näin ollen pystymme tuottamaan Näin ollen pystymme tuottamaan markkinoiden joustavinta ja markkinoiden joustavinta ja asiakaslähtöisintä palvelua tilanteestasi asiakaslähtöisintä palvelua tilanteestasi riippumatta. Palvelemme asiakkaitamme laajasti Palvelemme asiakkaitamme laajasti kevyen ajoneuvokaluston kevyen ajoneuvokaluston rengastarpeissa. 010 5677 499 Kangasalan Rengas-AT Oy Mäkirinteentie 13 B 1, 36220 Kangasala P. riippumatta
Toivoa Naisille piiri klo 13 srk-talossa. Kerhoon tulee ilmoittautua. Jouluretki Pihtilammelle la 18.12. Seuraa verkkosivujamme kangasalanseurakunta.fi. Ke 15.12. klo 18 Kangasalan kirkossa. adventtisunnuntai YHTEINEN TOIMINTA: messu klo 10 Pälkäneen kirkossa, Juha Kankaristo, Maria Aaltonen. Sisätiloissa järjestettäviin jumalanpalveluksiin, kirkollisiin toimituksiin (kaste, avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaaminen) ja hartauksiin voidaan ottaa enintään 1/3 tilaan hyväksyttävästä enimmäisosallistujamäärästä. Lisätietoa seuraavassa lehdessä. Ks. Molempiin tilaisuuksiin osallistuvien tulee näyttää ovella koronapassi ja henkilötodistus Maskisuositus on vahva. • Pälkäneen kirkko 227 • Luopioisten kirkko 200 • Tommolan kappeli 33 • Luopioisten seurakuntatalo 32 • Pälkäneen seurakuntatalo 34 • Aitoon pysäkki 20 Muissa tilaisuuksissa on 20 henkilön enimmäismäärä tai käytössä koronapassi. Su 19.12. sirkia@evl.fi. Su 12.12. 040 7120563. Puhe Maaria Kaaja. klo 18 Kauneimmat joululaulut Sahalahden kirkossa. To 9.12. Su 19.12. Koronapassin kanssa auttavat diakonissa Virpi Kangasniemi puh. klo 10 – 12. Soppakahvila srk-keskuksella klo 11-13. KanssaSI jouluun -konsertti mahdollisesti toteutuu. klo 16 Suoraman srk-keskuksessa. Kaikkien osallistujien on esitettävä koronapassi sisään tullessaan. Käytössä koronapassi. Vaaditaan KORONAPASSI. Klo 18 Ruutanan Ruksa. TAPAHTUU PÄLKÄNEELLÄ To 9.12. KANGASALAN SEURAKUNTA Kangasalanseurakunta.fi • Kangasalanseurakunta.fi/kotikirkkokanava Ke 8.12. 3. Ma 13.12. 10 Messu Kangasalan kirkossa. Saat sitä Luopioisten srk-toimistossa to 9.12. KAUNEIMMAT JOULULAULUT LUOPIOISISSA: Koronamääräykset ja ohjeet 6.12.2021– 5.1.2022. KYMPPIKAHVIT SEURAKUNTATOIMISTOLLA To 9.12. Lähetyskirppiksen loppuunmyynti klo 10-13, kaikki puoleen hintaan. Säävaraus. Ti 14.12. mennessä: emmi.korpi@evl.fi tai ira. Kahvihetki seurakunnan työntekijän kanssa. Olopäivän joulujuhla klo 10-13 srk-talossa. Pälkäneen kirkossa klo 15 Lapsille ja lapsiperheille, Lapsikuoro ja Ritva Huomo, Jari Kemppainen. klo 13 Ikäihmisten joulujuhla Kangasalan kirkossa. klo 10 13.30. Joulukonsertti siirtyy kesään. Koronapassi tulee olla puhelimessa tai tulostettuna. • Pese tai desinfioi kätesi. klo 16.30 Pyhän Mikaelin alttarikilta, koululaiset, Kangasalan kirkossa. Olopäivien joulujuhla SIIRTYY viikolla eteenpäin AVIn kokoontumisrajoituksen muutoksen vuoksi. Hyvän elämän edellytykset kolehti lasten hyväksi tehtävään työhön maailmalla Suomen Lähetysseuran kautta. Perhekerho Seurakuntakeskuksen alakerrassa klo 10-12. Kahvien yhteydessä on mahdollisuus koronapassin tulostamiseen. • Istu väljästi: seurakuntataloilla penkit on valmiiksi aseteltu ja kirkoissa on alueet. Ota mukaan puhelimeen ladattu tai tulostettu koronapassi ja henkilötodistus. To 9.12. • Tule tilaisuuksiin vain terveenä. Alle 16-vuotiata lapsia ei koronapassimääräys koske. PERUUTETUT TILAISUUDET Seuraavat tilaisuudet ovat kokonaan peruttu: Sanan Lähteellä -iltojen joulujuhla ke 8.12. Joululahjaksi vielä ihania sukkia ja lapasia, valettuja kynttilöitä ym. Kiristyneiden koronarajoitusten vuoksi osallistujamääriä on rajoitettu ja osassa tapahtumista käytössä koronapassi. Ota mukaan pankkitunnuksesi ja puhelimesi, tarvitset niitä jotta voit kirjautua Omakanta -palveluun työntekijän opastuksella. To 16.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut Ruutanan oluthuoneella. Lähetyksen ja Yhteisvastuun joulumyyjäiset seurakuntakeskuksen alakerrassa klo 10-12. Lauletaan muutamia Kauneimpia joululauluja, nuotiot, omat eväät. Kuollut: Marja-Liisa Majanen 75v.,Onkkaalasta. 040 7120 560 LUOPIOISTEN KAPPELISEURAKUNTA ¤ TAPAHTUU LUOPIOISISSA To 9.12. Pe 10.12. Yhteisöllinen jouluaatto Kirkonkylän srk-kodissa. klo 18 Avoin raamattupiiri Sahalahden srk-talossa. Klo 18 Kauneimmat joululaulut Kangasalan kirkossa. klo 15 Kuhmalahden kirkossa.. Klo 13 – 15.30 TouhuTenavat -teemakerho 3-6-vuotiaille Ruutanan monitoimitalossa. Klo 18.30 Perinteiset joululaulut, Caritas, kirkkokuoro, Minna Liljedahl, Ritva Huomo, Jari Kemppainen. Omaishoitajien joululounas Kangasalan Tredussa klo 12. klo 18 Liuksialan kappelilla. Ma 13.12. klo 18 Suoraman srkkeskuksessa. Liturgina Elina Oksanen. Hae ilmaiseksi mitä on jäljellä. adventtisunnuntain Kastettu: Oona Vanessa Airaksinen, Uusi-Epaalasta. • Kaikissa tilaisuuksissa on vahva maskisuositus. La 11.12. klo 14-17 välillä. La 11.12. Huom! Voimme kokoontua normaalin kokoisella joukolla, kun otamme käyttöön koronapassin. Tehkää tie kuninkaalle 3. Klo 18 Kauneimmat joululaulut Raudanmaan kylätalossa. Näihin tilaisuuksiin vaaditaan koronapassi. Su 12.12. 14 KESKIVIIKKO 8.12.2021 • Sydän-Hämeen Lehti www.palkaneenseurakunta.fi • P. myös päivystysaika alla. Tilaisuudessa on käytössä koronapassi. Koronapassi tarkastetaan kaikilta yli 16-vuotiailta. klo 9 Rukousaamu Kangasalan kirkossa. Alle 16-vuotiaat lapsia koronapassin esittämisvelvoite ei koske. ei ole diakoniapäivystystä Kostiakeskuksessa Su 12.12. Tule ajoissa paikalle. klo 14-16.30. klo 15 Lasten kauneimmat joululaulut Kangasalan kirkossa. klo 18 Sana Sanasta -nettiraamattupiiri. Lepoa ja yhdessäoloa, puhetta uskosta ja kertomuksia elämästä, yhteislaulua letkeän bändin kanssa, Jumalan kohtaamista Sanassa ja ehtoollispöydässä sekä mahdollisuus henkilökohtaiseen rukouspalveluun. Lapsille pidetään pyhäkoulua. Olet lämpimästi tervetullut. Seppo Jarva, Janne Kyrönlahti. Pikku paketti mukaan. JOULUTULET Pe 17.12. Klo 17 Naisten raamis Vatialankulmassa. Lähtö Pirtiltä klo 11.30 To 9.12. klo 18. Su 19.12. klo 10 13 Muuttokirppis Ruutanan srk-kodissa. klo 18 Nattarin Yläbaarissa Kauneimmat joululaulut. Mukaan myös henkilötodistus. Tilaisuudessa on käytössä koronapassi. klo 14-16 ja to 16.12. klo 17.30 Toivoa naisille rukouspiiri Perhetalossa. Alakoululaisten kokkikerho Seurakuntakeskuksessa klo 15.30-17.00. klo 18.30 Sydämen sävelin -ilta Sahalahden kirkossa. klo 9-12. Jos tarvitset kuljetusta, soita Diakoniatoimiston päivystyksen numeroon 040 3098080 torstaina 9.12. Koronapassi tarkastetaan kaikilta yli 16-vuotiailta. Ti 14.12. Kangasalan mieslaulajat, Jaakko Ryhänen, Jukka Heroja. Pe 10.12. Jumalanpalvelukset Sunnuntai 12.12. Tarvitsetko apua koronapassin lataamisessa puhelimeesi tai tulostamisessa paperille. klo 13-15. Su 12.12. Kauneimmat joululaulut Kauneimmat Joululaulut Luopioisten kirkossa klo 16.3017.30. Uusien työntekijöiden siunaaminen ja uuden kappalaisen virkaan asettaminen. Kirkon ovet avautuvat tuntia ennen tilaisuutta, passi tarkastetaan ovilla. Maaja kotitalousnaisten vuoro. klo 18 Leirija tapahtumakeskus Pyysalossa. Muutokset mahdollisia. Tilaisuudessa on käytössä koronapassi. Kastetut: Kaius Jarmo Kristoffer Nykänen, Seela In?ra Salminen, Roihu Kaapo Mikael Saarinen, Elias Eelon Turja Avioliittoon aikovat: Jussi Kalevi Hiltunen ja Kirsi Elina Vuorinen Kuolleet: Erkki Kullervo Järvinen 93v, Eeva Mirjam Kaski 86v, Liisa Annikki Salminen 84v, Aune Annikki Nikula 83v, Laila Sinikka Huuhtanen 78v, Jorma Juhani Klemola 72v, Virpi Regina Ahola 72v, Merja Marketta Silfsten 69v KEIDASMESSU Su 12.12. Ti 14.12. Huom! Sinun on kirjauduttava Kantaan saadaksesi koronapassin tulostettavaksi. Su 12.12. Jos tarvitset apua passin tulostamisessa, ota ajoissa yhteyttä Päiviin 040 7120 568 tai Janneen 040 7120 563. Kauneimmat Joululaulut Luopioisten kirkossa klo 18.3019.30. Loput vaatteet lähtevät humanitaarisena apuna Itä-Eurooppaan ja myös oman paikkakunnan apua tarvitseville. Kysele Papulta puh. Diakoniapäivystykset Kostiakeskuksessa ke 15.12. adventtisunnuntain messu klo 10 Pälkäneen kirkossa, Juha Kankaristo, Ritva Huomo. Koronapassi tarkastetaan kaikilta yli 16-vuotiailta. Runollinen konsertti "Matka seimen äärelle" su 12.12. MIESTEN SAUNAILTA To 16.12. 9.15 – 9.45 Pappi tavattavissa kirkon lastenhuoneessa. 0415074134. Ke 15.12. Kolmen veteraanijärjestön hengelliseen työhön Veteraanivastuu ry:n kautta 268,90€ Kiitos! 12.12. Ilmoittaudu 16.12. JOULU YHDESSÄ Pe 24.12. Nimikkolähetit Toni ja Hanna Lindholmin työlle Kansanlähetyksen kautta 467,50€. Diakonian joululounas klo 11.30-14 srk-talossa, ohjeet ensiviikon lehdessä. Lähetyskirppiksen loppuunmyynnin viimeinen päivä klo 10-13. 4. Ti 14.12. 6.12. Alakoululaisten kokkikerho Rautahovilla klo 14.3016.30. SAHALAHTI JA KUHMALAHTI La 11.12. JOULUKONSERTTI La 18.12. Ke 15.12. • Noudata tilaisuuksissa annettuja ohjeita. Mukana Sahalahden kirkkokuoro. klo 18 Kauneimmat joululaulut Sahalahden krouvissa. Henni Linnea Penttilä Töyräniemestä. 040 7120567 ja pastori Janne Vesto puh. Kolehti 5.12. Säestys: Maria Aaltonen urut ja piano, Juha-Markus ja Matias Kaaja, Janne Vesto, kirkkokuorolaisia. Olopäivä pidetään siis vasta to 16.12
Myyjäisissä voi myös kuunnella joulumusiikkia, maistella glögiä ja pipareita sekä tehdä löytöjä lähetystorilla. Kostian Kahlaajissa on 139 jäsentä, joista yli puolet on alle 18-vuotiaita. Sunnuntaina 12.12. Kirkon käyttö lisääntyy, jos sisätilaongelmista kärsivä seurakuntatalo puretaan. 10.11.2021 Espoo Kaivaten Sisar perheineen Sisaren lapset perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Me olemme niin kuin uni ja niin kuin ruoho maan. 0400-975 277 Lämpimästi tervetuloa! To 9.12. Seppo Kaila 0500 307 208 Mika Kaila 050 574 3803 SANA 15 Voimaksi viikolle Rakkaamme Tapio Pekka Oskari TUOMINEN s. klo 18 JOULUVAELLUS MATKA ENSIMMÄISEEN JOULUUN Kuhmalahden Pentosalin ja kirkon ympäristössä. Hän saapuu nöyränä ja hiljaisena tarjoten rauhaa ja sovintoa. Lähtö Pohjasta srk:n pihasta klo 13.30. Kostian Kahlaajat hakee majan kunnostamiseen 5000 euron Leader-avustusta Pirkan Helmeltä ja sitoutuu samansuuruiseen osuuteen omalla rahoituksella sekä talkoilla. klo 12-13 Soppalounas ja lähetystori Pe 10.12. Joulun odottaminen valmisteluineen on toisille iloista puuhaa, joillekin valtava stressi ja ehkä pettymyksen pelko. Katukappelissa on perinteiset jouluajan myyjäiset lauantaina perjantaina 11.12. La 11.12. Kotia siivotaan, laitetaan ruokia ja leivotaan, varataan lahjoja ja kaikin tavoin luodaan jouluista tunnelmaa. Adventti tarkoittaa saapumista, Jeesuksen tulemista luoksemme. P. Rakkaamme Pertti Bernhard LINDFORS s. Hän tulee kunniassa ja kirkkaudessa jakaen oikeudenmukaisuutta ja toivoa, toivoa tähän päivään ja tuonpuoleiseen. Kaiken kiireen ja touhuamisen tai yksinäisyyden ja synkkyyden keskellä toivottavasti myös huomaamme, että Hän on jo luonamme. klo 18.30 Hope-ilta varkeille ja nuorille. Iltarukouksessa suutari ihmettelee, miksi näin kävi. Kirkkoneuvoston lausunnossa luvataan, että maja pysyy partiolaisten käytössä vähintään kymmenen vuotta, mikä on Leader-avustuksen edellytys. Seurakunta tukee partiotoimintaa avustuksella ja tarjoamalla maksuttomat kokoontumistilat. Myyjäisten tuotto menee Pälkäneen vähävaraisten perheiden tukemiseen kunnan sosiaalitoimen kautta. PÄIVI GIREN , diakoni, Pälkäneen seurakunta Toinenkin kynttilä syttyy Kirkon äänentoistoremonttia selvitetään Partiolaiset kunnostavat Aivujärven metsästysmajan Pälkäneen helluntaiseurakunnan katukappelissa valmistaudutaan tulevaan joulun aikaan, koska jouluna vietetään Kristuksen syntymäjuhlaa. Äänentoistoa on korjattu monta kertaa, mutta tilanne ei ole korjaantunut. Tarinan suutarin tavoin saamme luottaa, että Jeesus haluaa tulla jouluvieraaksemme. KESKIVIIKKO 8.12.2021 • Sydän-Hämeen Lehti Palvelemme myös Pälkäneellä: Pälkäneen Kukkakauppa Onkkaalantie 71, Pälkäne. ”Jos vain Joulun Lapsi saa sydämessäs asustaa, niin silloin joulu aina luonas on”. Ti 14.12. Tilaisuuksia aiotaan kuvata ja välittää netin kautta jatkossakin, ja siksi on etsitty mikrofoneja, joilla kuorot saataisiin kuulumaan paremmin. HAUTAKIVIÄ KIVIGALLERIA P. Ennen mikrofonihankintaa selvitetään kuitenkin laajempaa äänentoistoremonttia. Hän ilmestyy armona ja rakkautena, joka avaa silmät ja sydämet lähimmäisille. Keskustie 5, 36600 Pälkäne PALKANEENKATUKAPPELI.FI PALKANEENKATUKAPPELI.FI Ke 8.12. Majalla ei ole ollut käyttöä, mutta kunnostuksen jälkeen siellä voitaisiin järjestää joitain tilaisuuksia. On asioita ja perinteitä, jotka ovat tärkeitä ja joita ilman tuntuu, ettei joulu ole joulu. Joka aamulla puhkee kukkaan ja ehtoolla leikataan. kello 16 pidetään joululaulujen ilta ja sunnuntaina 19.12. Metsästysmaja sijaitsee järven länsipäässä muutaman sadan metrin päässä laavusta. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Vanha tarina kertoo suutarista, joka odotti Jeesusta jouluvieraakseen. kello 10–14. välein klo 18-20. Pe 10.12. 500 m, esteetön kulku. Adventinaikaan ja joulunodotukseen kuuluu monenlaisia valmisteluita, tapoja ja perinteitä. Suutari valmistautuu vieraanvaraisesti vastaanottamaan Mestarinsa, mutta samalla auttaa ja palvelee köyhiä, kylmettyneitä ja nälkäisiä satunnaisia kulkijoita, joita päivän mittaan suutarin luokse poikkeaa. Kirkko on kaikuisa tila, minkä vuoksi ongelmana on muun muassa puheen puuroutuminen. Siunaus toimitettu Pälkäneellä 26.11.2021. 30.1.1933 Pälkäne k. Adventin neljä pyhää, samoin neljä adventtikynttilää kertovat eri näkökulmista, miten Jeesus tuo valoa elämäämme ja lähestyy ja kohtaa meitä. Maat omistava seurakunta on Aivujärven metsästysseuran osakas. MUISTA ILMOITTAUTUA, joko tekstiviestillä Jussille puh. Su 12.12. 040 844 2328 Avoinna ma-pe 9-17, la 9-15, su 11-15 Surun kohdatessa • Arkut • Uurnat • Kuljetukset • Hautakivet • Perunkirjoitukset • Kukkalaitteet Avoinna arkisin 9.00-16.00 Päivystys ympäri vuorokauden Ellintie 2, 36200 Kangasala. (03) 618 4411 Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml www.kiviveistämöjekaila.fi Kiviveistämö J.E. Leivonnaisten lisäksi myytävänä on arpoja ja joulupakettiin sopivia käsitöitä. kello 16 joulujuhla. Vaelluksen jälkeen joulupuuro. Lämmöllä kaivaten Äiti Lapset perheineen Sisarukset perheineen Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta. Korona-aikaan seurakunta on hankkinut kameraja tietokonevälineitä messujen striimausta varten. Sisäänkäynti parkkialueen puolelta. 377 3200 tai 0400 776 606 www.hautaustoimistomurtoniemi.fi toimisto@hautaustoimistomurtoniemi.fi kuhmalahtihelluntai.omasivu.fi KUHMALAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA Rautajärventie 21, p. Hän syntyy sydämiin Vapahtajana, lahjoittaen anteeksiannon, pelastuksen ja ilon. Kiitämme osanotosta. 24.10.2021 Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. Jouluvaelluksen kävelymatka n. Kostian Kahlaajat rakensi vuonna 2000 Aivujärvelle laavun. klo 10-14 Joulumyyjäiset. Lähetystori pe klo 13-17, la klo 10-14. Siunausta Adventin aikaan. 045 108 9089 tai kirjoittamalla nimi srk:n ilmoitustaululla olevaan listaan. Pälkäneen seurakunta harkitsee kirkon äänentoiston uusimista. PÄLKÄNE Pälkäneen partiolippukunta aikoo kunnostaa Aivujärven metsästysmajan. Media tarjoaa meille kiiltokuvan kauniita ihanteita ja vaihtoehtoja valmiista ja vaivattomasta aina itse tehtyyn jouluun. Ensi vuodelle kirkkoneuvosto myönsi 2000 euron toiminta-avustuksen. Jeesus vastaa suutarille vieraanvaraisuudesta kiittäen: ”Olin luonasi tänään kolmesti”. Lähtöjä Pentosalista 15 min. 19.8.1952 k. Seurakunnan kiinteistöstrategian mukaan maita ei olla myymässä. Kirkko palvelisi paremmin erilaisissa tilaisuuksissa, jos sinne asennettaisiin kiinteä laitteisto, joka sisältää koko äänentoistonketjun puhujasta ja laulajasta kuulijaan saakka. klo 15 Joulukonsertti Tampereen Saalemilla. Konsertti + matka on maksuton. klo 19 Sanan ja rukouksen -ilta Järjestäjinä Kuhmalahden kappeliseurakunta, Helluntaiseurakunta ja kyläläiset. Lämmin kiitos osanotosta. Molemmat tilaisuudet näkee suorana internetin välityksellä seurakunnan nettisivujen kautta. Myyjäiset Katukappelilla. Mutta Jeesusta ei näy, ei kuulu. Lippukunnalla on toimintaa kaikissa ikäkausissa seitsemänvuotiaista alkaen. Puh
Luominen paloi 40 vuotta säästöliekillä Raimo Liukon tänä syksynä syntyneet piirrokset täydennettyinä noin 40 vuotta sitten tehdyillä töillä ovat esillä MikHaltian pappilan perhekodin perhehoitaja Johanna Ketola tarkastelee taidegalleriassa esillä olevia töitä yhdessä Raimo Liukon kanssa. – Terapian onnistumisen kannalta on tärkeää se, kun mustalla piirretään valkoiselle pohjalle, niin negatiiviset tunnelataukset siirtyvät kuvaan ja antavat positiivisuudelle tilaa ajatusmaailmassa. Haltian perhekodin eläkevaari Raimo Liukko piirtää alitajunnasta nousevia kuvia kolan Navetan taidegalleriassa joulukuun loppuun saakka. – Olen kehitellyt terapiaan sopivan piirrostyylin, jolle olen antanut nimeksi valko-musta improterapia. Suunnitelmissa on tehdä uusia tuotteita erityisesti Sahalahdelle valmistuvan uuden palvelutalon asukkaiden tarpeisiin. Ensimmäiset vedot piirtyvät lyijykynällä, minkä jälkeen käteen vaihtuu musta tussikynä. MAIJA NIEMINEN-PESSI SAHALAHTI Moni on huomannut, että käsitöitä tehdessä mieli virkistyy ja olo rentoutuu. Kuvituksen tulee olla lopputulokseltaan mahdollisimman tasapainoinen valkoisen ja mustan värin sommitelmakokonaisuus. Nykyisin Sahalahden käsityöryhmässä on 16 osallistujaa. Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. Jos valkoinen väri voittaa, lopputulos on positiivinen. Piirtäminen vapautti masennuksesta Valmista syntyi lokakuussa, taiteilijaa koetelleen masennusjakson aikana, melkein yhden kuvan päivävauhdilla. Suurin osa hyväntekeväisyystuotteista Sahalahti-palkinto: Käsityöryhmä on toimittanut tuotteita esimerkiksi vanhainkoteihin ja synnytyssairaalaan Käsityö tekee hyvää Sahalahden käsityöryhmäläisiä palkintoa vastaanottamassa: Pirkko Andrejeff (vasemmalla), Raili Rintala, Tuija Ylinen, Merja Lindroos, Onerva Arra, Pirjo Humpas, Raija Laakso ja Meeri Salonen. Jos taas musta väri on vallitsevampi, lopputulos on negatiivinen, mikä kertoo mielen tasapainottomuudesta. LUOPIOINEN – Minulle muistutettiin siitä, että pitäisi käydä välillä kävelemässä, Raimo Liukko viittaa lokakuuhun, jolloin mies piirsi kuvia aamusta iltamyöhään. Aamulla alan samaa kuvaa piirtää ja illalla se on valmis. – Vaikka ei siinä enää paljon masennusta ollut, kun pääsin vauhtiin, luonnehtii Liukko, jolle piirtäminen toimii hyvänä terapiana. Käsitöiden harrastamisen hyvistä vaikutuksista on tutkimustietoakin: kun tekemisen taito on hallussa, sydämen syke hidastuu ja verenpaine laskee. Pidän silmiäni kiinni, saan tänne kuvan, Liukko kertoo ja koskettaa päätään. – Senkin arvaan, että varsinainen luomiskauteni jää varsin lyhyeksi. Kuva: Seppo Rinne. Sahalahti-rahastosta myönnetyllä stipendillä ryhmäläiset hankkivat lankoja ja muita tarvikkeita. Ryhmän toiminta alkoi vuonna 2015. Näyttely on miehen toinen. – llalla ennen nukkumaan menoa rentoudun joogapohjaisten ohjeiden avulla. Tässä terapiamuodossa piirretään valkoiselle paperille mustalla värillä alitajuisesti improvisoiden sen hetkisestä mielentilasta syntyvää kuvitusta. 16 KESKIVIIKKO 8.12.2021 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse 010 5844 470. Ensimmäisestä on aikaa juuri tuo 40 vuotta. Kun yksi kuva valmistui päivän päätteeksi, seuraava alkoi jo kohta saada hahmoaan. Sahalahden käsityöryhmässä hyvä on laitettu kiertämään. Aihetta olikin muistuttaa jaloittelun tarpeellisuudesta, sillä työtahti oli kiivas nuoremmallekin, saati sitten maanantaina 87 vuotta täyttäneelle taiteilijalle. Ryhmä kokoontuu kahvittelemaan joka toinen viikko ja samalla puikot pistetään tietysti kilisemään. Näin terapian vaikutus on parantava, Raimo Liukko korostaa. – Olen viimeiset neljäkymmentä vuottani elänyt luomisen kannalta ikään kuin säästöliekillä aina silloin tällöin tarkastellen, että liekki palaa. – Katselen kuvaa – se nousee alitajunnastanoukin kuvan ja jäljennän sen hahmotelman paperille. Nyt hän asuu Haltian Pappilan perhekodissa eläkevaarina. Se ei minua sureta. – Minulla on koko ajan ollut tietoisuus siitä, että vasta vanhemmalla iällä olen valmis niihin tekoihin, mitä varten olen tähän maailmaan syntynyt, syntynyt nimenomaan suomalaiseksi, joulukuun kuudennen päivän syntymäpäiväsankari pohtii. Enhän ole vielä kuollut. Sahalahti-Seura jakoi tämänvuotisen Sahalahti-palkinnon käsityöryhmälle. Lopputuloksen arviointi tehdään tutkimalla, kumpi värimäärä voittaa väritasapainon. Sen jälkeen ryhmäläiset ovat toimittaneet noin 2500 erilaista tuotetta vanhainkoteihin, kaupunginsairaalaan, TAYS:n syöpäosastolle ja synnytyssairaalaan, kertoo ryhmän toimintaa käynnistämässä ollut Tuija Ylinen. syntyy ryhmäläisten kotona. Ryhmäläiset vinkkaavat, että heille voi toimittaa myös ylijäämälankoja, jos niitä kaappien kätköistä löytyy – kierrättämällä hyvä lähtee kiertämään .. Pispalan poikana kasvanut Raimo Liukko on työskennellyt muun muassa graafikkona ja muusikkona
– Me olemme saaneet isänmaan merkitykset Maammelaulusta ja maakuntalauluista. Kirsi Kunnas, joka oli ollut myös lotta, oli muistellut 1950-lukua, jolloin oltiin todella huolissaan oman maan tulevaisuudesta ja omasta kielestä. Kuva: Pekka Mustonen. Videosarjassa kurkistetaan viiden vanhan pälkäneläisrakennuksen taustoihin ja tarinoihin. Yksi rakennuksista on juuri tuo Mäkelän mäkitupa, jossa Kirstinätkin asuivat. HELI MUSTONEN. Pälkäne oli meille erittäin hyvää kotiseutua. Svetisismi tarkoittaa, että ruotsin kielestä siirtyy toiseen kieleen jokin sana tai lauserakenne. Niiden aatemaailma on kantanut yli maailmansotien. He ottivat osaa niin hyviin kuin huonoihin aikoihin. Hän osti vaimonsa Leenan kanssa kesäkodin Luopioisten Puutikkalan kylästä vuonna 1968. Muun muassa svetisismistä oltiin tuolloin tarkkoja, sillä sen pelättiin uhkaavan suomen kielen asemaa. Juhlan järjesti Pälkäneen kunta. Kunnanjohtaja Pauliina Pikka erottuu toisena oikealla kauniissa kansallispuvussaan. Videosarjassa viisi vanhaa rakennusta Itsenäisyyspäivän juhlan juontanut Jaakko Simola esitteli videosarjan Ikkunoita kotien historiaan . Sellaiselle ihmiselle itsenäisyys on vaikeampaa tehdä merkitykselliseksi. KESKIVIIKKO 8.12.2021 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ 17 PÄLKÄNE ”Maaseudun asukkaalle maiseman historia on aina läsnä”. Tuo samainen punainen mökki, Mäkelän mäkitupa, oli maanantaina seinälle heijastettuna itsenäisyyspäivän juhlassa Rönnvikissä. Ostimme sen aikana, jolloin ihmisillä oli työntöä pois Helsingistä ja maaseudulla oli puolestaan vastaanottavaista väkeä. – Mökki oli kotini, kotiseutuni ja isänmaani. Itsenäisyyspäivä: Juhlassa muisteltiin niin Kirsi Kunnasta kuin Väinö Kirstinää, joilla oli side Pälkäneelle Itsenäisyysjuhlassa lusikoitiin iso pala runouden historiaa Itsenäisyyspäivän juhlan juontanut Jaakko Simola ja juhlapuheen pitänyt Leena Kirstinä pohtivat, että kotikylä, suomalaisuus ja kansainvälisyys mahtuvat kaikki kulkemaan rinnakkain. Hän muistutti, että monelle Suomessa asuvalle Suomi on edelleen vieras maa. Näin kirjoitti runoilija Väinö Kirstinä. Sotien jälkeen tilanne muuttui. Saman luokan oppilailla voi olla monia eri kotipaikkoja. Kirsi Kunnaksen Pälkäne-side tulee muuten siitä, että hänen puolisonsa Jaakko Syrjän isä oli Pälkäneeltä kotoisin. Kuva: Pekka Mustonen. – Olen todella kiitollinen ystävällisistä naapureista. Itsenäisyysjuhlan yleisö oli varsin pienilukuinen. Joukossa on myös Pälkäneen pappila ja Närin kartano. Kansallista aatemaailmaa alettiin tarkastella kriittisesti. Isänmaan käsite muuttumassa Leena Kirstinä pohti puheessaan isänmaan käsitettä. Se on nähtävissä YouTubessa. Leena Kirstinä muisteli ystäväänsä, runoilija Kirsi Kunnasta , jonka elämäkerran kirjoitti. Professori Leena Kirstinällä oli niin mökistä kuin pälkäneläisistä pelkkää hyvää sanottavaa itsenäisyyspäivän juhlapuheessaan. Hän tutustutti pienet koululaiset mieluummin Suomen lippuun ja sen värien merkitykseen. Kurkistus Aikamme aapiseen Kun Kirsi Kunnas loi vuonna 1968 julkaistun Aikamme aapisen , hän päätti poistaa lapselle vaikeasti ymmärrettävät kansallislaulut ensimmäisen osan lopusta. Kirstinät omistivat sen noin 40 vuotta. Kirja julkaistiin vuonna 2014 nimellä Sateessa ja tuulessa. Itsenäisyysjuhlassa oli pienilukuinen yleisö. Opettajille tarkoitetussa oppaassa hän muistutti opettajia, että kotipaikka ei ole enää yhtenäinen käsite ja vain yksi ainoa paikka. Jaakko Simolan ja Leena Kirstinän lisäksi juhlassa kuultiin Elina Kauppilaa , joka soitti harmonikalla Lasse Pihlajamaan Mustalaisinspiraation
SUUNNISTUS – Pentti on aina hyväntuulinen ja avulias, totesi Pälkäneen Luja-Lukon suunnistusjaoston puheenjohtaja Tuomas Tikka puheessaan Pentti Aholalle . Ne olivat ensimmäiset Luja-Lukon järjestämät suunnistuskilpailut. Näitä ei ole tullut miesmuistiin edes harjoitusotteluissa. – Olimme mukana myös Koulut kartalle -tapahtumassa, jossa tehtiin suunnistusradat kaikille Pälkäneen alakouluille ja annettiin suunnistuskoulutusta, Tikka toteaa. Itsenäisyyspäivän juhla, joka alkuperäisen suunnitelman mukaan oli tarkoitus järjestää Pentosalissa, siirrettiin pidettäväksi kirkkoon jumalanpalveluksen yhteyteen. Lukko on panostanut viime viikot juuri torjunnan hiomiseen ja sai harjoittelusta nyt hienon palkinnon. Sentteri Reko Käenniemi säesti hienosti ja napsi peräti viisi torjuntapistettä. –Valtiovallan on oltava vahvasti mukana pitämässä yllä sitä veteraanisukupolven perintöä, mikä korostaa kansallista yhtenäisyyttä, yhteistä tekemistä ja yhteistä selviytySAHALAHTI, KANGASALA Kangasalla itsenäisyyspäivää juhlittiin hybridimallilla. Suunnistusjaoston junioritoiminta on ollut viime vuosina aktiivista. Loppujen lopuksi himoittuja sarjapisteitä ei herunut, mutta hieno taistelu ja erävoitto toivat pälkäneläisille lisää uskottavuutta ja uskoa tuleviin koitoksiin. Kulunut suunnistuskausi jää historiaan monella tavalla. Muistamme maatamme jälleenrakentaneita ja heitä, jotka nyt toimivat maamme parhaaksi. Rukoilemme, että Jumala olisi kanssamme tänään ja huomenna. Kaikki vastuuhenkilöt ja talkoolaiset hoitivat tehtävänsä esimerkillisesti. Lempolla oli vahva luotto omaan tekemiseensä edellisviikon maukkaan Kyyjärvi-voiton jäljiltä. Seuran historian paras tulos Historiaa Luja-Lukko teki myös Napapiiri-Jukolassa, kun sekä Jukolan että Venlojen viesteissä saavutettiin seuran historian paras tulos. kotiottelulla Oulun Kiskoa vastaan. Niinpä kentällä nähtiin koko ykkösnyrkki Tomi Rumpusesta ja Sten Kruudasta lähtien. –Rukoilemme siunausta ja varjelusta maallemme. Kalle Vaismaa. Jumalanpalvelukseen pääsee ilman koronapassia. Juhlan juontajina toimivat Taina Suuniittu , Vilma Miettinen ja Alvar Malkavaara Kangasalan Nuorisovaltuustosta. Valmennustiimi Juha Hämäläinen Ville Mattila -Miettinen voi olla tyytyväinen tekemäänsä. Suomella ja suomalaisilla on erittäin syvällinen itsenäisyyttämme ja maanpuolustustahtoamme tukeva tahtotila. Pälkäneläisjoukkue hakee revanssia karvaalle 2–3-vierastappiolle. –Valitettavasti useimmat veteraanit ehtivät menehtyä, ennen kuin yhteiskunta osoitti heille sitä arvonantoa, minkä he ovat ansainneet, Rintamaveteraaniliiton toiminnanjohtaja pahoitteli. Toisen erän ratkaisupalloissa Lempo oli onnekkaampi ja neljännessä erässä meille tuli ennätysmäärä harmittavia kömmähdyksiä, Lukon otteluvalmentaja Petteri Miettinen summasi. Kuva on kuvakaappaus Kuhmalahden kappeliseurakunnan fb-sivuilta. Karhu näkee, että kaikkien, erityisesti valtion johtamisesta vastaavien tahojen ja henkilöiden on kukin vuorollaan pidettävä hyvää huolta maanpuolustuksestamme ja pidettävä huolta myös puolustuksen arvoisesta yhteiskunnasta ja materiaalisista edellytyksistä tarvittaessa puolustaa maatamme. Luja-Lukon nuorista on Pentti Ahola valittiin Vuoden suunnistajaksi Luja-Lukko piinasi sarjajohtajaa, syyskausi huipentuu sunnuntaina Pentti Ahola palkittiin Vuoden suunnistaja -tittelillä. –Muistamme niitä miehiä ja naisia, jotka antoivat kaikkensa Suomen vapauden ja itsenäisyyden puolesta. Yhteensä suorituksia oli reilut 900 kappaletta, mikä on vähemmän kuin normaalikesänä. Juhlat hybridimallilla URHEILU LENTOPALLO Luja-Lukon lentopallojoukkue haastoi ykkössarjaa johtavan Lempo-Volleyn vahvasti lauantai-iltana ja pääsi ajoittain jopa ihon alle. Kisoissa oli noin 250 osallistujaa ja noin 50 talkoolaista. Kruunuina ovat tiettävästi Katajan Lihan maukas joulukinkku ja passarilegenda Mikko Eskon aito mestaruuspaita. – Lukko pani meidät ahtaammalle kuin moniin vuosiin, Lempon manageri Juha Raunio myönsi. Sotaveteraaneja vielä elossa noin 4500 Kirkossa juhlapuheen pitänyt Rintamaveteraaniliiton toiminnanjohtaja Heikki Karhu kävi läpi Suomen historiaa itsenäistymiseen ja sisällissotaan johtaneista kehityspoluista alkaen kerraten myös talvija jatkosodan aikaisia tapahtumia. Suunnistuskauden päättäjäisissä palkittiin kilpailuihin osallistuneet juniorisuunnistajat. Evakkoon joutui lähtemään yli 430 000 ihmistä. Kangasala-talon juhlaa edelsi jumalanpalvelus kirkossa sekä huomionosoitukset sankarihaudalla. Kuvassa myös Heikki Karhu, Arja Marttala ja Markku Viitala. MAIJA NIEMINEN-PESSI Osmo Koivula (oikealla) sai kultaisen ansiomerkin tunnustuksena arvokkaasta toiminnasta veteraanien hyväksi. Lukko pakotti Lempon valmennusjohdon kaivamaan kaikki konkarit kentälle voiton varmistamiseksi. Ansiomerkin myönsi Pirkanmaan sotaveteraanipiiri ry. Sotaveteraaneja on vielä elossa noin 4500. Se on kiitettävä määrä pienelle seuralle. Syyskauden huipennukseen sisältyy perinteinen jouluarvonta, jonka palkintopöydän anti on tutusti runsas. – Järjestelyt onnistuivat lähes täydellisesti, ja kilpailusta olemme saaneet vain positiivista palautetta. Hänellä on yli 50-vuotinen suunnistuskokemus, ja edelleen Ahola osallistuu aktiivisesti kilpailuihin ja iltarasteille sekä niiden järjestämiseen. Kilpailuihin oli 226 osallistumista ja viesteissä oli 44 suoritusta, joten seuralaiset kuitenkin olivat korona-aikanakin aktiivisesti liikkeellä. Kauden ensimmäiset kuntorastit olivat omatoimirasteja, ja perinteisiä kuntorasteja järjestettiin 15 kertaa. 18 KESKIVIIKKO 8.12.2021 • Sydän-Hämeen Lehti TULOSSA JA MENOSSA KUHMALAHTI Itsenäisyyspäivänä voimaan astuneet kokoontumisrajoitukset aiheuttivat muutoksia Kuhmalahdella pidettyyn juhlaan. Ylimmät takinnapit taisivat jäädä auki. – Panimme erittäin hyvin hanttiin ensimmäisen erän alkua lukuun ottamatta. Palkinnon ojensi Luja-Lukon suunnistusjaoston puheenjohtaja Tuomas Tikka. Kukaan ei muistanut, milloin Lukko nappasi edellisen kerran erävoiton Lempolta ja sen edeltäjältä Lempäälän Kisalta. –Sodan uhrien määrä oli pienelle kansakunnalle valtava, yli 90 000 kaatunutta, 30 000 leskeä ja yli 50 000 sotaorpoa. Korvausten maksamiseksi luotiin teollisuus, jolla rakennettiin merkittävältä osalta suomalainen hyvinvointiyhteiskunta, Karhu muistutti. Lukon ykkössarjataival jatkuu sunnuntaina 11.12. Ensi vuonna junioritoimintaa jatketaan samalla kaavalla suunnistuskouluineen sekä leirija kisamatkoineen. Kuva: Kalle Vaismaa. Kapteeni Tomi Perkiö teki Lukon suurimman pistemäärän (15) ja sai joukkueen parhaan pelaajan palkinnon. – Pentti oli isossa roolissa yösuunnistuksen aluemestaruuskisojen käytännön järjestelyissä sekä priimusmoottorina Ämmätsän uuden kartan syntymisessä, Tikka kehui aktiivista seuran jäsentä. Miesten joukkue sijoittui sijalle 247 ja naisten joukkue sijalle 332. Jumalanpalveluksessa saarnannut Markku Viitala muistutti alkupuheessaan siitä, että koronapandemia ei poista sitä tosiasiaa, että saamme olla ylpeitä ja kiitollisia Suomesta. Kangasala-talossa pidettyyn juhlaan pääsi osallistumaan koronapassilla, mutta juhlaa oli mahdollista seurata myös etänä verkon kautta. Kamppailu alkaa poikkeuksellisesti jo kello 15. Aito Säästöpankin ja Sp-Kodin sponsoroimaan Aito-suunnistuskouluun osallistui yli 30 lasta, ja kilpailuissa junioreilla oli yhteensä 67 suoritusta. Isoin ponnistus oli yösuunnistuksen aluemestaruuskisojen järjestäminen syyskuussa Isokankaan maastossa. Itsenäisyysjuhlassa esiintymislavalla nähtiin ilahduttava määrä nuoria: pianoesityksestä vastasivat Ella Kulmala ja Anna Parhomenko , ja Lilli Siikala tanssi Riikka Korven koreografian Wave. –Suomi joutui maksamaan sotakorvauksia, joiden suuruus nykyrahaksi muutettuna on noin 4,5 miljardia euroa. Normaalisti olemme hävinneet tämän osa-alueen joka pelissä, Miettinen iloitsi. –Tämä on maanpuolustustahdon kulmakivi, hän painottaa. Yleisesti kausi sujui viime vuoden tapaan aavistuksen koronan varjostamana. Kansallinen yhtenäisyys paras perintö Heikki Karhun mukaan veteraanisukupolven parasta perintöä on kansallinen yhtenäisyys maapuolustusasioissa. Juhlapuheen piti Kangasalan kaupunginhallituksen puheenPentosalin juhla siirtyi kirkkoon mistä erilaisista yhteiskuntaa kohtaavista uhkista. hyvää vauhtia kasvamassa kovia menijöitä, joten Jukolan ja Venlojen viesteissä nähdään pälkäneläisväriä varmasti tulevaisuudessakin. Akseli Viitala ja Jonne Haavisto tulivat kaksoisvaihdoista vahvasti sisään ja laajensivat Lukon ratkaisuvoimaa. Suursuosikki selviytyi Hakkarin kiirastulesta lopulta lukemin 3–1 (25–19, 25–19, 20–25, 25–21). Erityisesti terveydenhuoltoalalla työskentelevät kantavat raskasta kuormaa. – Torjuntapisteet olivat 1111 ja päälle tuli vielä tukku vaimennuksia. Ahola valittiin Vuoden suunnistajaksi suunnistuskauden päättäjäisissä
Hän kiitti puheessaan sodankäyneitä, mutta myös heidän jälkeensä tulleita sukupolvia turvallisen ja menestyneen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisesta. KESKIVIIKKO 8.12.2021 • Sydän-Hämeen Lehti TORSTAINA 9.12. – Olemme tilanteessa, jossa nuorten pahoinvointi, kouluväkivalta ja kiusaaminen, erilaiset oireilut ja näistä aiheutuva syrjäytyminen ja yksinäisyys ovat tämän päivän tankki ja miina. tonttien siivous, varastojen tyhjennykset. Juhlan juonsivat Vilma Miettinen, Taina Suuniittu ja Alvar Malkavaara Kangasalan Nuorisovaltuustosta. 040-352 4850 kotipihalla pe 17.12. Nevala Myyn jälleen P. Haavisto kiinnitti huomiota myös siihen, että aineellisen hyvinvoinnin varjoksi on kuitenkin noussut henkinen pahoinvointi. alkaen. Kaikki metallit. Vuorinen, Onkkaala aala Onkkaalantie 147 p. Emme saa antaa heidän kasvaa lapsuuden ja nuoruuden sotaveteraaneiksi, vaan meidän on hoidettava maailma sellaiseen asentoon, missä aivan jokainen ja kaiken ikää saa kokea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi, Haavisto lausui. asti uusiin kotimaisiin tilauksiin. 75 €) (norm. Juhlan kruunasi yhdessä laulettu Maamme-laulu. Lisätiedot verkkosivuiltamme! • Sekalaista. 75 €) 55 € 55 € 29 € 29 € Sydän-Hämeen Lehti Sähköja automaatioasentaja, Smart Services -opinnot 10.1.2022 alkaen. Soita 040 502 4091, Erkki Sydän-Hämeen Lehti Rivi-ilmoitukset Jätä ilmoitus osoitteessa shl.fi Sahalahdella kirkko oli lähes täynnä, joten lippujen perään kerääntyi pitkä jono kohti sankarihautausmaata. Sankariristille seppeleen laskivat Antti NIkkinen LC-Sahalahti, Torsti Heikkilä Sotaveteraanit ja seurakuntapastori Minna Kyrkkö. Oriveden Karpaloa Suppilovahveroa ja kotimaisia LOBO omenoita. Sydän-Hämeen Lehden uutissovellus (iOS ja Android) shl.fi:n jatkuvasti päivittyvä uutisvirta ja kaikki tilaajien digisisällöt Näköislehti aina tiistaisin siis jo ennen paperilehteä Paperilehti kotiin kannettuna joka keskiviikko 3 kk määräaikainen täystilaus 3 kk määräaikainen täystilaus 3 kk määräaikainen täystilaus 6 kk määräaikainen täystilaus (norm. 49 €) (norm. Luopioisten tori 9-12 Pohja 12.30-13 Sahalahti 13.30-14 Hyvää Pälkäneen PERUNAA PERUNAA Multaporkkanaa, punajuurta, sipulia ym. Kattopellit, kattilat, varaajat, säiliöt, putket, palkit, traktorit, peltisampot, mopot, autot ja akut. – Suomalaisen teollisuuden kymmenet ja kymmenet maailmanlaajuiset menestystarinat ovat muokanneet maastamme sotien jälkeen sen, mitä nyt olemme, Haavisto muistutti. Varsinaista juhlaa Sahalahdella ei järjestetty. JOULUKUUSIA JOULUKUUSIA ILMOITUKSIA 19 Myytävänä Myytävänä Sydän-Hämeen Lehti on lahja, joka ilahduttaa läheistäsi pitkään T ila a l eh t i lahj a k s i osoi tte e s sa s hl .f /l ahj a Anna lahjaksi joko tai Kaikki tämä sisältyy täystilaukseen: Tarjous on voimassa 24.12. 49 €) (norm. johtaja Jussi Haavisto . Juhlapuheen jälkeen juhlassa kuultiin Pikanttien laulua ja katseltiin videoinstallaatio Muinaisen Sarsan salaisuudet: Koski joka katosi . METALLIROMUN KERÄYS mm. Me emme saa antaa yhteiskuntaamme syntyä tilannetta, jossa lapset ja nuoret kokevat aikuistuessaan hengissä selviämisen tunnetta. Kuva: Timo Salonen. KRISTIINA HELMINEN
klo 10 –17 Joulupuuropäivät Varmista herkut ennakkotilaamalla puh. 03-376 7795 Joulupuoti Ostoksille: 27.11.-19.12. ALUMIINIVUOAT ALUMIINIVUOAT 0,5 1,9L 3 7kpl/pkt (á 1,95) Säästä 14% 3 PKT 5, 5,-ARKKILEIVINPAPERI ARKKILEIVINPAPERI Ilona 2, 2,-3 PKT (á 0,99) (á 0,99) Säästä 32% ERÄ! KINKKUKINKKUPUSSI PUSSI 2kpl/pkt (1,20) LIHALIHALÄMPÖLÄMPÖMITTARI MITTARI Säästä 16% 1, 1,-(2,50) Säästä 20% 2, 2,-Savonia ATERINSETTI ATERINSETTI 24-osainen, mukana tarjoiluvälineet 69 69 90 90 (79,90) Säästä 12% Full color logo 1 color logo B&W logo 40RLL SÄKKI! Keltainen WC-PAPERI WC-PAPERI 99 50 50 Säästä 22% (12,25) 0,24/rll 1L YLEISPUHDISTUS1L YLEISPUHDISTUSAINEET AINEET TAI TAI PUHDISTUSPUHDISTUSSPRAYT SPRAYT Säästä 10% 2 KPL 5, 5,-(á 2,79) (2,79-5,58/L) 2,505,00/L 3-Kerroksinen KASVOMASKI KASVOMASKI 50kpl/pkt (4,95) Säästä 20% 33 95 95 0,08/kpl 0,08/kpl musta, v.pun tai v.sin 500ml Onkkaalantie 69, PÄLKÄNE ARK. 10–18, LA 10–16, SU 11-16 Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 Alasenkuja 1, KANGASALA ARK. Kaikki tarjoukset eivät ole voimassa verkkokaupassa. klo 10 –15 JOULUPÖYTÄ ÄN: Joululaatikot Piparkakkuauto t & talot Joululeivonnais et Sinapit LAHJAKSI: Joululahjat Leilan lelukaupasta Joululahjat Leilan lelukaupasta Paikallisia käsitöitä PAIKAN PÄÄLLÄ: Riisipuuroa ja väskynäsoppaa Jouluisia kahvion herkkuja Joulumyyjäise t 27.11.-19.12. 45x150cm laudeliina (6,95) NYT 5,21! ERÄ! SYMPHONY SYMPHONY 400g (á 4,50) (11,25/kg) 10, 10,-Säästä 25% 3 KPL 8,33/kg 8,33/kg ERÄ ! VIHREITÄ VIHREITÄ KUULIA KUULIA 500g ERÄ ! 44 95 95 Säästä 13% 9,90/kg 9,90/kg (5,69) 20 arkkia/pkt 1 ERÄ/AS. 60cm samettilakilla (9,95) NYT 6,96! 27cm + lyhty (12,90) NYT 9,03! Aikuisten PÖRRÖPÖRRÖSUKAT SUKAT Kuosit vaihtelevat myymälöittäin 1166 95 95 (24,95) Lasten 33 95 95 (4,95) Säästä 20% -25 -25 %% Lesswaste LAUDELIINAT & LAUDELIINAT & SAUNATYYNYT SAUNATYYNYT Esim. 9-20, LA 9-18, SU 11-18 loytotex.fi HUOM! JOULUNAJAN PIDENNETYT AUKIOLOAJAT www.automuseo.com Vehoniemenharjuntie 92, Kaivanto, puh. klo 10 –16 11.-12.12. 1 ERÄ/AS. klo 10 –17 Joulupuuropäi vät VEHONIEMEN AUTOMUSEON. 03 376 7795 www.automu seo.com Vehoniemenh arjuntie 92, Kaivanto, puh. VOHVELIKANGAS KYLPYTAKIT 100% puuvillaa 1199 95 95 (29,95) Aikuisten Säästä jopa 33% KOKO PERHEEN KOKO PERHEEN ULKOILU ULKOILU -30 -30 %% Toppatakit & -haalarit Ulkoilupuvut Tarjous ei koske ulkoiluhousuja HUOPATONTTUJA HUOPATONTTUJA -30 -30 %% Esim. klo 10 –15 JOULUPÖYTÄÄN: Joululaatikot Piparkakkuautot & talot Joululeivonnaiset Sinapit LAHJAKSI: Joululahjat Leilan lelukaupasta Joululahjat Leilan lelukaupasta Paikallisia käsitöitä PAIKAN PÄÄLLÄ: Riisipuuroa ja väskynäsoppaa Jouluisia kahvion herkkuja Joulumyyjäiset 27.11.-19.12. klo 10 –16 11.-12.12. 20 KESKIVIIKKO 8.12.2021 • Sydän-Hämeen Lehti Tee löytöjä joulun lahjatalosta! Tee löytöjä joulun lahjatalosta! Tarjoukset voimassa 8.-14.12.2021 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Ei jälleenmyyjille. 03-376 7795 Joulupuoti Ostoksille: 27.11.-19.12