Pientaloasukkaan erikoislehti VUODEN SAVUSAUNASTA nautitaan joukolla Marttojen chatista neuvoja kotipuutarhan kysymyksiin KEVYTHISSI tuo turvaa tulevaisuuteen Fiskarsissa esillä arkkitehtien PIENET TALOT sauna sauna Meidän Meidän NRO 2/2022 8,80€ Kesä on täynnä saunatapahtumia Perinnekasvit intohimo
kotisi paloturvallisuuteen, äänieristykseen ja sisäilman puhtauteen. Valinnoilla on väliä Paras eristää kunnolla Millainen eriste suojaa sinun kotiasi kylmältä ja melulta. Valitsemillasi lämmöneristeillä on suuri vaikutus mm. Kotimaisesta kierrätyslasista valmistetut ISOVER-eristeet ovat myrkytön, turvallinen ja ekologinen valinta uudisrakentamiseen ja remontointiin. isover.?
Härkit halusivat hissiinsä punaisen oven lähinnä piristyksen takia. Kun, voi vain olla ja ihmetellä kesäillan kauneutta ja hiljaisuutta. Loma, mökkipuuhat ja saunominen saavat mielen irtoamaan työelämän asioista ja nauttimaan vapaa-ajasta. Täydellisen saunomisnautinnon kruunaa istuminen kaikessa rauhassa terassilla. Pitkä viileä kevät on viivästyttänyt tänä vuona saunakesän alkua. 09-413 97300 Tilaushinnat: Ilmestyy kolme energiapainotteista numeroa vuodessa. Ennakoimme nimen omaan tulevaisuutta, fyysiset rajoitteet eivät olleet suurin syy, vaikka miehellä onkin molemmat polvet leikattu. Onni syntyy silloin, kun sitä kaikkein vähiten tavoittelee. Saunahullut ympäri Suomen ja maailmankin kokoontuvat jälleen yhteen. 09-413 97300, talomestari@karprint.fi Päätoimittaja: Mari Ahola-Aalto 09-413 97369 mari.ahola-aalto@karprint.fi Toimittajat: Liisa Airaksinen, Soili Kaivosoja, Juhani Karvonen,Tarja Pitkänen, Eero Wihuri, Kati Wikström Ilmoitusmyynti: Kari Ylönen 09-413 97 395 kari.ylonen@karprint.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset: tilaukset@karprint.fi ma-pe klo 9–11.30 p. Moni suomalainen onkin kesällä ihan eri ihminen kuin talvella. Ikä alkaa tuoda rajoitteita ennen pitkää, pohtivat helsinkiläiset TAIJA ja JORMA HÄRKKI joille kodin turvallisuus ja liikkumisen vapaus olivat keskeisiä, kun he suunnittelivat esteetöntä kotia itselleen. Sauna liikuttelee suomalaisen mielenmaisemassa voimia, johon harva muu asia pystyy. Hissillä vapautta liikkumiseen Taija ja Jorma Härkki ovat tyytyväisiä hissiinsä.. Hyvää kannattaa kuitenkin odottaa. TALOMESTARI I 3 PIENTALOASUKKAAN HYÖTYLEHTI 2/2022 SISÄLTÖ Toimituksen osoite: Talomestari Vanha Turuntie 371, 03150 Huhmari Puh. Mikä on sen ihanampaa kuin ottaa mökkisaunassa leppoisat löylyt ja pulahtaa uimaan järveen. Kesällä Suomessa on monta mukavaa saunan ympärille rakennettua tapahtumaa. Koronan hiljentämät kesäiset saunatapahtumat pääsevät tänä kesänä jälleen vauhtiin. Määräaikaistilaus 29 euroa, kestotilaus 25 euroa. Kannen kuva: Julia Kivelä S aunominen on niin terapeuttinen kokemus, ettei toista samanlaista ole. Ehkä löyly ja pulahdus uimaan tuntuvat pitkän tauon vieläkin ihanammilta. Hyvää saunakesää! Mari Ahola-Aalto Onni löytyy mökkisaunasta PÄÄKIRJOITUS 28 – Kun ikää on seitsemänkympin molemmin puolin, pitää alkaa miettiä, miten seuraavat 20 vuotta haluaa elää. Vaikka kesäloma on suomalaisille parisuhteille tiukkaa aikaa, kun ollaan yht’ äkkiä lähes koko ajan yhdessä nenäkkäin, tekee loma ja yhdessä saunominen myös hyvää. Kustantaja ja paino: Karprint Oy, 03150 Huhmari ISSN 0785-6318 (painettu) ISSN 2489-8708 (verkkojulkaisu) Aikakausmedia ry:n jäsen
Runko on tukeva ja ponttoonit ovat sen äärikulmissa. 60 VEIKKO SALLIN kehittämässä Nooa-Arctic-laiturimallistossa olennaista laiturin pysymisessä ehjänä talven läpi vedessä ovat ponttoonit, joiden tärkeimmät ominaisuudet ovat kantavuus, muotoilu ja väri. 6 KARI LALLUKKA toteutti poikavuosiensa haaveen ja rakensi savusaunan Turunmaan saaristoon saarelle. Rakenne takaa Sallin mukaan sen, ettei jää takerru ponttooniin, eikä laituri tartu jäihin tai uppoa talven lumija jääolosuhteissa. – Halusimme vanhan hirren esiin. 4 I TALOMESTARI 34 Sukupolvelta toiselle siirtyvät perinnekasvit ovat Hyötykasviyhdistyksen eläkkeellä olevan toiminnanjohtajan ANU RANNAN intohimo. – Kotona kasveista on muutakin iloa kuin se, että ne luovat viihtyisyyttä ja ovat kauniita katsella. – Perinteiset lajit ja lajikkeet ovat suosikkejani, niitä arvostan, sanoo Anu Ranta. Perinnekasvit Terhi Riihilahti halusi tuoda tupaan alkuperäisen tunnelman. – Innostukseni lähtee jo lapsuudesta, ja yhä tunnen intohimoa kasveihin, ja varsinkin sellaisiin, joilla on tarina. Yhdeksän vuotta sitten valmistunut sauna voitti viime kesänä Kansainvälisen savusaunaklubin ja Ikaalisten saunafestivaalien Vuoden savusaunakilpailun yksityissaunasarjan. 64 Lammilla asuvat RIIHILAHDET ryhtyivät kunnostamaan tilan päärakennuksen tupaa, koska halusivat nostaa historian esiin ja säilyttää talon vanhimman osan alkuperäisessä kuosissaan. Riihilahtien remontti Lallukan sauna Savusaunan rakentaminen omista puista lähtien saareen on melkoinen urakka. Myös sisäilma pysyy parempana ja ilmankosteus oikeana, tietää Anu Ranta. Laiturit. Emme tienneet, missä kunnossa runko ja talo ylipäätään oli, koska kaikki rakenteet oli aikaisemmissa remonteissa piilotettu, Terhi Riihilahti kertoo
Löylyn tähden TM Kerkes-kivillä esim. Aitokiuas lämpiää reilussa tunnissa! -kiuaskivet Paras keksintö sitten saunan! • lyömätön kestävyys • puhtaat löylyt • 5 vuoden takuu • soveltuu kaikkiin kiuastyyppeihin Katso lähin jälleenmyyjäsi ja tutustu: www kerkes.. tai soita: 050 373 1313 Voittaja 4/2005
Teksti: Mari Ahola-Aalto Kuvat: Isla Lallukka. 6 I TALOMESTARI Saunominen on parasta porukalla Kari Lallukan Turunmaan saaristossa sijaitseva savusauna palkittiin vuoden 2021 savusaunana
Myös oman työn osuus saunan rakentamisessa oli merkittävä. – Sauna on pohjapinta-alaltaan 20 neliötä. – Vaimo asuu minua enemmän saaressa. – Saunasta tuli karjalaismallinen, melko korkea. Poikavuosien haave Savusaunan rakentaminen on ollut Lallukalle poikavuosien haave. Savusaunan sydämen, kiukaan muurasi loimaalainen muurari Markku Mäkilä, joka on muurannut kaikki muutkin Lallukoiden kakkosasunnon tulisijat. Saunan harjakorkeus on 3,5 metriä. Rakentaminen alkoi puiden kaatamisella omasta metsästä. – Kun kysyin häneltä, onko hänellä aikaa ja osaako hän muurata savusaunan kiukaan, hän toteLallukoiden on mukava odotella saunan valmistumista terassilla.. – Laimet 120-kenttäsahalla sahasin puut sitten neliskulmaisiksi kuuden tuuman pelkoiksi, ja kun ne olivat kuivuneet kylliksi pitkään tuli Tomi kehiiin ja veisti hirsikehikon. Se on privaattisaunaksi suurehko, kuvailee Lallukka. Sen jälkeen rakensimme katon, lauteet ja muun saunan sisustuksen. Hän oli suuressa roolissa saunan tekemisessä. Sen lisäksi rakennuksessa on kuisti ja vieressä terassi. Aikaisempi rantakaava salli Lallukan rakentaa 20-neliöisen savusaunan 10 metrin päähän vesirajasta. TALOMESTARI I 7 E spoolaisilla Kari ja Isla Lallukalla on ollut reilut 20 vuotta kakkoskoti Turunmaan saaristossa, Kemiönsaaren kunnassa Bergön saaressa. – En sitä toki itse rakentanut, vaan loimaalainen Tomi Ylinen on sen veistänyt. – Olen ollut koko ajan joka vaiheessa mukana niin paljon kuin olen kyennyt. Sinne mahtuu yhtä aikaa 16 saunojaa. Taalintehtaan venerannasta on matkaa Bergön saareen kahdeksan merimailia, eli noin 15 kilometriä. Kun minulla on työrasitteita, joudun olemaan Espoossa, kertoo 62-vuotias veneilymedioiden parissa työskenteevä yrittäjä
– Ilmeisesti osin vääräänkin kirjallisuuteen. 4-5 korjattavaa asiaa Kari Lallukka kertoo tutustuneensa ennen rakentamista savusaunakirjallisuuteen. nasta tullut kerralla hyvä. Nyt sauna testattiin kahteen kertaan. Piilutuksella haetaan omaleimaisuutta sekä elävyyttä hirren pintaan. Piilukirveellä tehtynä veistolla on myös se merkitys, että piilutus tukkii puun syitä, jolloin sen säänkestävyys paranee. 8 I TALOMESTARI si, että kyllä kai hän savusaunan kiukaan osaa muurata, sehän on nuotiosta seuraava aste. Sauna valmistui yhdeksän vuotta sitten, ja savusaunaklubin testissä se oli ensimmäistä kertaa kolme vuotta sitten. Lallukan saunassa on kaksikuorinen kiuas. Siltä istumalta Hirsikehikon veisti Tomi Ylinen Kari Lallukan omasta metsästä kaatamista puista.. Kun olisin ottanut asioista paremmin selvää, olisi sauSauna valmistui yhdeksän vuotta sitten, ja savusaunaklubin testissä se oli ensimmäistä kertaa kolme vuotta sitten. Olisi pitänyt olla aikaisemmin yhteydessä Kansainvälisen savusaunaklubin vanhoihin herroihin, eläviin savusaunatietopankkeihin. Betoni saunan pohjan valamiseen tuli saarelle lautalla. Niinhän se tavallaan onkin, koska savusaunan kiukaassa ei ole piippua. Tulipesässä on arina ja tuhkaa kertyy vähän. – Sai se hyväksynnän ensimmäiselläkin testauksella, mutta siinä oli 4-5 suurempaa puutetta, joista sain korvatillikoita
TALOMESTARI I 9 Lauteiden penkit ja selkänojat ovat lämmityksen ajan ulkona saunasta. – Niitä on nyt kiukaassa 1 000 kiloa ja hyvä niin. Kivien välissä on kapeita tulitiiliä. Sitä mieltä olivat asiantuntijatkin ja sauna palkittiin yksityissarjan vuoden savusaunana 2021. Kerkes-kivien muoto estää niiden liian tiiviin latomisen kiukaaseen. Holvikaari on muurattu tulitiilistä ja lämmityksen loppupuolella holvi on aivan oranssin hehkuinen. Vaihdoin kaikkiin saunoihin Kerkeksen kivet. Sauna muuttui Lallukan mukaan merkittävästi paremmaksi korjausten myötä. Mäkilä muurasi tulipesän katon holvikaaren muotoon, koska näin muurattuna se kestää yläpuolelle kertyvän massan painon paremmin. Savukaasujen poisto saatiin paremmaksi saunan ilSaunan lämpötiaa säätelevä ja kiukaan lämpöä säästävä metalliluukku nousee ja laskee vinssillä.. Uskon niiden myös kestävän minun loppuelämämäni, ei tarvitse kiuaskiviä miettiä. – Kiuaskivet olivat alun perin luonnonkiveä, mutta sauna-asiantuntijoiden mukaan tässä kohdassa ei enää kannata säästää ja kehottivat hankkimaan kotimaiset Kerkeksen keraamiset kiuaskivet. – Saunaan asennettiin palonsammutusjärjestelmä, manuaalisesti ohjattavat springlerit. sovittiin, että kohdataan uudelleen seuraavana vuonna, ja korjasin puutteet testaajien ohjeiden mukaan. Niistä tulee hyvin miellyttävät pehmeät löylyt. Kiukaassa on Kerkes-kiviä 1 000 kiloa. Paloturvallisuus oli otettu muuten hyvin huomioon, mutta sammutuskalusto oli heikkoa. Holvikaaren korkeus sisältä päin on 0.85 metriä, joten liekillä on tilaa loimuta
ma-aukkoja suurentamalla. Kiukaan ulkomitta on 105 X 115 senttiä ja palontilan pohjapinta-ala on 96 X 106 senttiä. Saunassa viihdytään, siellä on hyvä istua, ilma kulkee. Lauteiden lattia on 1,2 metrin korkeudella saunan lattiasta. Lauteiden lattia on 1,2 metrin korkeudella saunan lattiasta. Ovea madallutettiin löylytaskun muodostumiseksi sekä yhtä lauteen osaa korotettiin vähän ylemmäs. Löylyistä mahtuu nauttimaan 16 saunojaa kerrallaan.. Ulkoa lämmitys ei turvallinen Kari Lallukka suunnitteli kiukaasta alunperin ulkoa lämmitettävää. – Saunaa lämmitetiin aluksi pelkästään koivulla, sitten sekapuulla, enkä ensimmäisellä testikerralla saanut polttopuistakaan paljon pisteitä. 10 I TALOMESTARI Suuresta kiukaasta irtoaa pehmeät ja kosteat löylyt. – Saunaa lämmitetiin aluksi pelkästään koivulla, sitten sekapuulla, enkä ensimmäisellä testikerralla saanut polttopuistakaan paljon pisteitä. – Kun hankin ohjeen mukaan kuivaa, nuoren tytön ranteen paksuista kuusta, muuttuivat löylyt paljon makeammiksi ja pehmeämmiksi
Arinan asennuksen jälkeen lämmittämisen päätyttyä tuhkaa poistetaan kiukaasta alle puoli kiloa. – Meitä oli puolen tusinaa äijää mukana suolla leikkaamassa turvekuutioita moottorisahalla. TALOMESTARI I 11 Kari Lallukka lapioi kekäleitä pois kiukaasta lämmittämisen jälkeen, aika ennen nykyisen arinan asennusta. Saan vuoden noet aina kerralla pois, eikä nokea ala kertyä saunan rakenteisiin. – Joka vuosi ennen kuin kausi alkaa imuroin saunan kauttaaltaan teollisuusimurilla. – Ajatus oli, että voimme saunoa myös talviaikaan, mennä vaikka joulusaunaan, kuten joka toinen vuosi teemmekin. – Kiukaaseen tulee liian suuria happiryöppyjä. Penkeille mahtuu neljä saunojaa kullekin. Lauteet on tehty haapalankuista. Kaikki ihmiset eivät ole kokeneet. Turve saunan katolle nostettiin oman maan suolta. Saunan katossa on 250 milliä eristettä. Laudelaverilla on neljä penkkiä ja selkänojaa, jotka kaikki kannetaan lämmityksen ajaksi ulos saunasta, samoin lattian ritilät. Käytännössä koko sauna tyhjennetään kuistille. Näissä olosuhteissa päädyimme sitten lämmittämään kiukaan sisältä. Koska savusaunapalot ovat usein nokipaloja pitää Lallukka saunansa puhtaana. Lämmityksen jälkeen suljetaan kivitilan päälle tuleva metalliluukku ja jätetään sauna rauhassa siintymään muutamaksi tunniksi. Hirsiseinien ulkopinta on käsitelty rautavihtrillillä eli rautasulfaatilla, joka tekee puupinnasta luonnollisesti harmaantuneen näköisen. Toimme ne mönkijän peräkärryllä saunalle ja nostimme katolle. Ystävät ja naapurit löylyyn Kari Lallukka on pyrkinyt tarjoamaan saunomismahdollisuutta mahdollisimman laajasti ystäväpiirissään ja naapureilleen. – Lämmityssouvissa menee reilut neljä tuntia, aamukahdeksasta yli puolen päivän, eikä sitä viitsi vain itselle ja vaimolle lämmittää. Se oli melko työlästä, ja kun satoi vielä vettäkin painoivat turvelankut melkoisesti, Lallukka muistelee. – Häkälöylyjen jälkeen lakaisen saunan ja sen jälkeen tuodaan huonekalut takaisin. – Kiukaan pesän tyhjennän aina ennen kuin ryhdytään saunomaan. Saunassa on turvekatto, jonka turve on nostettu omalta suolta. – Sauna on hyvin suojassa muilta tuulilta, mutta kova itätuuli vie nautinnon koko saunomisesta. – Tomi Ylinen kuitenkin totesi, että sinä päivänä, kun saunan suuntaan käy mereltä kova itätuuli ja lisäät puita kuumaa kiukaaseen, poltat saunan
Ilmaa ja tilaa löylyhuoneessa riittää ja löylyssä pystyy olemaan pitkään. Sauna lämpiää kaikkiaan 7-8 kertaa vuodessa. Kuistilta voimme katsella merelle ja laittaa samaan aikaan ruokaa grillituvassa. Myös perheen kolme tytärtä ovat innokkaita saunojia. Se toimii saunan pukuhuoneena ja grillin ympärille mahtuu ruokailemaan 10 ihmistä. Kiirettä ei ole.. 12 I TALOMESTARI Lallukan sauna Grillitupa sijaitsee 20 metrin päässä meren rannasta ja 8 metrin päässä savusaunasta. J – Olemme äijien kanssa saunoneet parhaimmillaan 4-5 tuntia. savusaunaa ja heillä saattaa olla siitä vääriäkin käsityksiä. Osa savusaunan tunnelmaa on hämyinen valaistus. Siinä on eristys, sähköt ja lämmitys. Olemme olleet vaimon kanssa iloisia, kun ihmiset ovat olleet meillä mukana touhuamassa. Saunassa on myös lämminvesisuihku. Savusaunassa saunominen on Lallukan mukaan kokonaiselämys. – Olemme äijien kanssa saunoneet parhaimmillaan 4-5 tuntia. Kun he pääsevät saunomaan ovat he kerralla myytyjä. Kiirettä ei ole. Kerkeksen kivet tekivät löylyistä pehmeät ja välillä pääsemme mereen uimaan. – Saunanteon eri vaiheissa, lähtien puiden kaadosta, on aina ollut mukana runsaasti talkooväkeä. – Sain luvan rakentaa myös 15-neliöisen grillituvan 20 metrin päähän rantaviivasta ja 8 metrin päähän savusaunasta. Sauna lämmitetään yleensä keväällä pääsiäisenä ensimmäisen kerran ja vappuna on vuorossa seuraava kierros. Homman mukavuus perustuu siihen, että sitä tehdään joukolla. – Vaimokin on opetellut saunan lämmityksen, eikä minun enää tarvitse touhuta siellä yksin, Kari Lallukka tuumii
Savusaunoja testattu pian 30 vuotta Savusaunoja on testattu vuodesta 1995 saakka. Silloin aloitettiiin Kansainvälisen savusaunaklubin ja Ikaalisten saunafestivaalien toimesta Vuoden savusaunakilpailu. Testi sisältää 196 eri kohtaa. Tärkeimpiä tekijöitä ovat paloturvallisuus sekä savunpoisto. Samana vuonna saivat alkunsa myös Ikaalisten saunafestivaalit, joilla Vuoden savusaunat vuosittain palkitaan. TALOMESTARI I 13 Kansainvälisen savusaunaklubin testiryhmään kuuluivat savusaunatietopankit Seppo Leskinen (vas.) ja Pentti Hakala (oik.). Myös asun kullattu kypärä säteilee lämpöä poispäin itsestään. Nuorempina testaajina olivat mukana Christer Snabb (vas.) ja Riku Sallinen Kun saunan paloturvallisuudessa oli ensimmäisellä testikerralla korjattavaa sai Kari Lallukka riihimäkeläisen Sacotecin toimitusjohtalta Heikki Zittingiltä varmuuden vuoksi valurin asun, joka kestää hetkelliseti 1200-astetta lämpötilaa. Saunan savunpoistoaukkojen, katon lakeisen ja seinän räppänän tulee olla alaltaan yhtä suuret kuin tulipesän pohjan ala.
14 I TALOMESTARI SAUNATAPAHTUMIA
Saunarauhan julistuksesta kesäkuun toisena lauantaina alkaa suomalainen saunakesä, joka on tänä vuonna jälleen kutsuvan kuuma. TALOMESTARI I 15 Nyt vietetään saunakesää! Monet kesän saunatapahtumat järjestetään nyt parin vuoden tauon jälkeen. Teksti: Kati Wikström
Lyytinen Rajaportin saunalla Tampereella lauantaina 11.6. Julistuksen sisältö pähkinän kuoressa on se, että ihmiset voisivat saunoa omassa mielisaunassaan toisia kunnioittaen ja rauhassa löylytellen. Saunomisessa kiireettömyys on ensisijaista. – Kansainvälinen savusaunaklubi julistaa saunarauhan Suomalaisen Saunanpäivänä. Vinkkinä Koskenniemi suosittelee käymään saunomassa jossakin uudessa paikassa. 16 I TALOMESTARI S uomen Saunaseuran aloitteesta on kesäkuun toista lauantaita vietetty suomalaisen saunan päivänä vuodesta 1986 asti eli yli 30 vuotta. Kiireettömästi yhdessä Koronan jälkeen ihmiset haluavat olla läsnä toisten ihmisten kanssa. Tällaisia saunoja on myös putkahdellut enenevissä määrin ympäri Suomea. Saunojen lauteilla kuultaneen tänä kesänä jos jonkinmoista koronatarinaa ystävien ja perheiden kokoontuessa yhteen, sanoo Koskenniemi. Maailman hikoiluja kylpykulttuureista savusaunan saloihin – kirjan kirjoittaja Heikki K. – Myös uudet julkiset saunat ovat nostaneet yhä entisestään suosiotaan ja löylyä heitetään monesti myös ennalta tuntemattomien ihmisten kanssa. Päivä on vapaaehtoinen liputuspäivä. Yhteisen kiukaan äärellä onkin hyvä muistaa saunarauhan periaatteet ja antaa tilaa sekä rauhaa muille saunojille. – Tänä kesänä saunotaan siis mitä luultavimmin yhdessä tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Onkin aika harvinaista, että kesälomareissulle ei sattuisi paikkaa, jossa voisi saunoa. Jokaisella ikään, sukupuoleen ja titteliin katsomatta tulee olla oikeus pestä pois arki sekä hikoille murheet pois löylyn lumoissa. Kuva: Pertti Kiuru Saunarauha julistetaan perinteisesti. – Suomen Saunaseuralla saunarauha tarkoittaa muun muassa asianmukaista hiljentymistä, riitojen, poliittisten kärhämöiden ja turhan kiireen heittämistä harteilta, ennen lauteille asettumista. – Saunatapahtumia ja tapahtumia, joissa saunominen on mahdollista, on Suomessa lukuisia. On tärkeää pohtia, missä ja millaisella mielellä saa löylyistä parhaan tunteen. J Alkavan kesän saunarauhan julistaa Terve Löyly. – Saunarauha julistetaan aina, kertoo Suomen Saunaseuran toiminnanjohtaja Janne Koskenniemi. – Kaupalliset ja erilaiset muut julkiset saunat tarjoavat aina erilaisia kokemuksia, niin löylyjen kuin seuran puolesta. Siispä pidä katse valppaana ja pyyhe mukana. kello 15
2010-luvulla Muurame ilmoitti luopuvansa Saunakylästä. Jämsän Saunakylässä voi nähdä ja kokea useita savusaunoja. Alkuaan se sijaitsi Muuramessa ja sen vihki käyttöön silloinen tasavallan presidentti Mauno Koivisto. Jämsään Muuramesta 1970-luvun oli lopulla hienoja vanhoja savusaunoja ympäri Suomen maan. Vuosien etsinnän jälkeen ratkaisuksi löytyi, Saunakylän siirto hivenen etelämmäksi, Jämsän Juokslahteen Päijänteen rannalle. TALOMESTARI I 17 Y ksittäisistä käymisen arvoisista paikoista Suomen Saunaseuran toiminnanjohtaja Janne Koskenniemi mainitsee Jämsän Saunakylän. Saunakylästä voi myös varata savusaunan tai useamman omaan käyttöön tai yksityistilaisuuden järjestyspaikaksi. J https://www.himosjamsa.?/saunakyla/. Onneksi samoihin aikoihin sattui Jyväskylässä olemaan vanhojen savusaunojen sieluja ymmärtävä Keski-Suomen lääninarkkitehti Risto Vuolle-Apiala. Muuramen Saunakylässä oli enimmillään noin 30 saunaa. Kuva: saunologia.fi Jämsän saunakylässä Yleisiä saunavuoroja Saunakulttuuria pääsee Saunakylässä myös kokemaan itse, sillä Saunakylässä voi kesälauantaisin saunoa eri puolilta Suomea kotoisin olevissa savusaunoissa. Saunakylässä järjestetään kesäviikonloppuisin myös erilaisia teematapahtumia ja savusaunojen kunnostukseen liittyviä talkoita, joihin kaikki halukkaat voivat osallistua. Näin syntyi Keski-Suomeen paikka, johon vierailijat tulevat ympäri Suomea saunoja katsomaan ja nauttimaan vanhan ajan saunatunnelmasta. Saunakylä sijaitsee valtatie 9:n itäpuolella noin seitsemän kilometriä Himoksesta koilliseen ja 13 kilometriä Jämsän keskustasta koilliseen. Jämsän Saunakylää varten perustettiin Suomen Saunakulttuuri ry. Saunakylän yleiset lauantaisaunavuorot alkavat kesäkuussa ja jatkuvat syksyyn. Ainutlaatuisia saunoja uhkasi kuitenkin lahoaminen ja mätäneminen. Jämsän Saunakylässä on myös kesän mittaan useita tapahtumia. Osa saunoista on aktiivikäytössä, osa on museoitu. – Siellä jos missä, voi yhdessä paikassa nähdä ja ennen kaikkea tuntea suomalaisen saunan kirjon. Nuorimmat savusaunat edustavat 1940-luvun savusaunarakentamista. Tuolloin Saunakylässä lämpiää useampi savusauna kylvettäväksi. Saunakylässä on yli 20 historiallista savusaunaa, joista vanhimmat ovat peräisin 1700-luvulta. Etäisyys Tampereelle on noin sata kilometriä. Saunakylän ulkomuseo avattiin vuonna 1983. Hän päätti pelastaa savusaunat ja luoda niille turvapaikan, rauhallisen niemennotkon, jossa saunat voisivat viettää vanhuuden päiviään. Päijänteen rantamaisemissa, Jämsän Juokslahdella sijaitseva Saunakylä on matka suomalaisen saunan vuosisataiseen historiaan ja aitoon saunaelämykseen
Ohjelmassa on muun muassa yleisön valitseman parhaan siirtosaunan palkitseminen, vuoden savusauna-kilpailun voittaijien ja vuoden saunamestarin julkistaminen. Ikaalisissa Toivolansaari www.saunafestivaalit.. kerran. 18 I TALOMESTARI Ikaalisten Saunafestivaalit järjestetään alkava kesänä 25. vietetään etkoja ja lauantaina 16.7. Luvassa on Vihdanteon SM-kilpailut ja Löylynheiton MM-kilpailut. Lapsille on tarjolla muun muassa vastanheittokilpailu. Kuva: Visit Ikaalinen Ikaalisten Saunafestivaaleilla on monia saunateemaisia kilpailuja ja yhdessäoloa. Lisäksi opetellaan vihdantekoa ja saadaan siihen inspiraatiota vihdantekonäytöksestä. laitetaan saunat kuumiksi ja avataan festivaalit. J 15.-17.7. Päivän hulinan jälkeen hiljennytään suviyön saunaan. Kuva: Visit Ikaalinen Saunafestivaalit Ikaalisissa S aunafestivaalit järjestetään 25. Saunaterapian perinnehoitokoulutukset 22-23 Turku ST III 21-22.5.2022, Puhdistussauna ja morsiussaunat ST IV 17-18.9.2022, Kuppaus I ST V 12-13.11, 2022, Vesihoidot II ST VI 14-15.1.2023, Kuppaus II ST VII 11-12.3.2023, Hemmotteluhoidot ST VIII 9-11.6.2023, Ravitsemus, oppilaiden valmistujaiset Kerromme mielellämme lisää: Mervi 050-5885013, Merja 040-7298243 www.saunaterapia.com Ikaalisten Toivolansaaren alueelle on vapaa pääsy ja paikalla voi ostaa saunarannekkeita, joilla pääsee mukaan saunafestivaalin tapahtumiin. kerran! Perjantaina 15.7. Luvassa on Vihdanteon SM-kilpailut ja Löylynheiton MM-kilpailut.
Tapahtumaa järjestää Siirrettävien Saunojen Kokoontumisajot ry. – Edellisestä tapahtumasta 2018 tulee kuluneeksi jopa neljä vuotta, sillä yksi välivuosi 2019 oli ennalta sovittu ja kaksi välivuotta lisää tuli valitettavasti koronan vuoksi. ohjelmaa ja kaikki saunat ovat yleisön käytössä klo 12-23. aloitetaan paraatilla Teuvan keskustassa. Lauantaina 23.7. – Odotamme jo kovasti kesän sauna-ajoja ja hienoa säätä niiden ajaksi, kertoo Teuvan Sauna-ajojen puheenjohtaja Ismo Rinteelä. TALOMESTARI I 19 I lmainen hyvän mielen tapahtuma Teuvan Sauna-ajot kokoaa mitä ihmeellisimmät siirreltävät saunat yhteen Teuvan Luonto-Parralle. Kunkin saunan saunamajuri päättää, mihin aikaan juuri hänen saunansa tuona aikana on löylyvalmiina. Kuva: Pertti Kiuru. – Odotamme tapahtumaan edellisten vuosien tapaan paljon yleisöä, onhan tämä suomen suurin saunafestari, sanoo Rinteelä. Sunnuntaina jälkeen on vielä mahdollisuus saapua suosittuun aamusaunaan. Tänä kesänä Sauna-ajoja vietetään 13. Kesän 2022 tapahtumaan on suunniteltu hauskaa ohjelmaa vihdanheittokisoista köydenvetoon. Siirrettävien Saunojen Kokoontumisajot on tarkoitettu koko perheelle. J Teuvan Sauna-ajot 22.-24.7.2022 Teuvalla Luonto-Parrassa https://sauna-ajot.com/ Teuvan Sauna-ajot kokoaa mitä ihmeellisimmät siirreltävät saunat yhteen. Uusia saunoja tulee tauon jälkeen varmasti paljon, onhan niitä nyt ollut aikaa rakentaa kolme vuotta. kerran. Kuva: Pertti Kiuru kuten musiikkiesityksiä ja lapsille taikuri-klovni. – Uutta ohjelmaa pyritään aina saamaan mukaan ja muutama esiintyjä onkin jo varmistunut, Siirretään saunat Teuvalle Siirrettävien Saunojen Kokoontumisajot Teuvalla sisältää saunomisen ja saunojen lisäksi iloista yhdessäoloa ja kilpailuja. Perjantai-iltana 22.7. – Tärkeintä on kuitenkin yhdessä saunominen ja toisten saunoihin tutustuminen. Suosituimpiin kilpailuihin kuten vihdanheittoon ja köydenvetoon riittää aina osallistujia. Moni jo kymmenen kertaa mukana ollut, on kysellyt ja osallistuu tapahtumaan innokkaasti jälleen kerran
Kuva: Julia Kivelä/Visit Jyväskylä Region Keski-Suomen Saunamaakuntaviikolla voi nauttia erilaisten saunojen lämmöstä. 20 I TALOMESTARI Saunamaakuntaviikko huipentuu Saunanlämmityksen MM-kilpailuihin. Kuva: Julia Kivelä/Visit Jyväskylä Region Keski-Suomessa kiukaat kuumina
– Samoin kuin Karkausmäen kammarin ja Kankaan saunan hemmottelevista turvesaunoista sekä Kinkamon pirtin ja Korpiketun savusaunoista. https://visitjyvaskyla.?/ saunamaakuntaviikko/ Saunaralli 2.-7.8. https://visitjyvaskyla.?/ saunaralli/. Tänä vuonna viikon kuumin tapahtuma eli Saunanlämmityksen MM-kilpailut järjestetään ensimmäistä kertaa Jyväskylän satamassa, Lutakonaukiolla. Toivon mukaan saamme tänä vuonna myös uusia saunakohteita. Saunamaakuntaviikko huipentuu Saunanlämmityksen MM-kisoihin. Saunaralli on Saunamaakuntaviikon tyylinen tapahtuma, joka järjestetään Suomen MM-rallin, Secto Automotive Rally Finlandin tapahtumaviikolla 2.-7.8.2022. – Saunatapahtumien määrä tulee kasvamaan vielä parin seuraavan kuukauden aikana, kun toimijat ilmoittavat omaa ohjelmaansa mukaan Saunamaakuntaviikolle. Aiemmin tapahtuma on järjestetty Laukaan Peurungassa, kertoo Valjakka. LÖYLYLINTU Elina Ängeslevä Lentokentäntie 337, 84540 Ylivieska p. 0442699836 • KUPPAUS • HIRUDOTERAPIA • SAUNATERAPIA • KÄSINVALMISTETUT SAIPPUAT • PERINTEINEN JÄSENKORJAUS (harjoitushoidot) @ loylylintu – Tapahtumaviikolla pääsee nauttimaan esimerkiksi maailman suurimman savusaunan löylyistä Tupaswillassa, Lomakeskus Revontulen Saunapolun saunoista ja ulkoporealtaasta. – Viikon aikana kymmeniä erilaisia saunatapahtumia, kertoo matkailuneuvoja Rinna Valjakka Visit Jyväskylä Regionista. TALOMESTARI I 21 S aunamaakuntaviikolla on monipuolinen valikoima erilaisia saunaelämyksiä paikallisille ja matkailijoille. Saunat sijaitsevat ympäri Keski-Suomea, Maailman Saunamaakuntaa. – Ralliävijöitä houkutellaan tutustumaan keskisuomalaiseen saunakulttuuriin kisahuuman lomassa, kertoo Valjakka. Saunanlämmityksen MM-kisoja oli puolestaan seuraamassa noin 300-päinen yleisö, lisäksi live-stream lähetystä seurattiin noin 300 näyttöpäätteeltä ympäri maailman. Vuonna 2021 Saunamaakuntaviikon ohjelmaa oli järjestämässä 19 eri saunatoimijaa. – Saunojia oli lähemmäs 600 tapahtumaviikon aikana. Tänä vuonna toista kertaa järjestettävä Saunaralli on vielä melko tuore uutuus. J Saunamaakuntaviikko 25.6.-2.7. Saunamaakuntaviikon aikana voi nauttia esimerkiksi savusaunan lämmöstä, hemmotella itseään erilaisissa saunahoidoissa, kokeilla telttasaunaa tai muita mielenkiintoisia saunakohteita eri paikoissa ja yrityksissä
Sitten otettiin kovat löylyt ja vihtaa tuli molemmin puolin. – Saunakipinä syntyi jo nuorena miehenä maalla asuessani, kertoo ikaalislainen Pentti Hakala. Saunapappoihin kutsutaan jäsenet ja kaikkien seuran jäsenten tulee hyväksyä uusi jäsen. J Sauna yhdistää suomalaiset Pentti Hakala on ansioitunut saunoja ja Saunapapat Saunaseuran perustaja. – Saunamme sijaitsi pienen joen rannalla ja kiukaan, kertalämmitteisen pönttökiukaan oli tehnyt paikallinen kyläseppä. Kuva: kotialbumi. Valmistamme pitkävartisia löylykauhoja löylyn luomista varten. Kyllä siinä saunomaan oppi, muistelee Hakala. 22 I TALOMESTARI Kuka Pentti Hakala Saunamestari Vihdanteon maailmanmestari Vihtomisen maailmanmestari (taiteellinen osio) Löylynlyöjät ry:n perustaja (1987), kunniapuheenjohtaja Saunapapat-saunaseuran perustaja 2020 Kansainvälisen Savusaunaklubin jäsen Suomen Saunakulttuuri ry:n jäsen Saunonut tähän mennessä 518 erilaisessa savusaunassa Lämmittänyt yli 600 kertaa erilaisia savusaunoja Konsultoinut yli 25 vuotta savusaunan rakentajia Opastanut vihdan tekoa tuhansille ihmisille S uomessa on lukuisia saunaseuroja, joissa nautitaan yhdessäolosta, löylyistä ja samanhenkisestä seurasta. Ohjeen sain isältäni – kivien tuli olla tummia, painavia ja pyöreitä. – Nyt on Suomessa ja ympäri maailmaa menossa oikein saunabuumi. Päätetään toiminnasta ja kokoontumispaikasta. – Saunapapat kokoontuu vähintään kerran kuukaudessa jonnekin saunomaan ja palaverinpitoon. – Keksitään seuralle nimi. Jäsenten tarkoituksena on viedä saunomisen ilosanomaa nuoremmalle sukupolville ja nauttia saunomisesta. – Nyt ikämiehenä halusin kavereideni kanssa perustaa pappa-ikäisille oman saunaseuran. Jäsenen tulee olla vähintään 65-vuotias. – Olen perustanut Löylynlyöjät ry:n vuonna 1987. Saunaseurojen yhtenä tehtävänä onkin opastaa ihmisiä saunan kiukaiden lämmittämisessä, löylyn luomisessa ja saunassa käyttäytymisessä, summaa Hakala. Saunoja rakennetaan vauhdilla Suomeen ja maailmalle. – Saunaseuran perustaminen on erittäin helppoa. Kutsutaan koolle samanhenkistä saunaporukkaa. Tehtäväni oli joka kevät-kesä hakea joesta löylykivet. Toimin puheenjohtajana 28 vuotta ja nykyisin olen kunniapuheenjohtaja. – Eritoten viljan puintipäivän jälkeen miehet istuttivat minut heidän väliinsä lauteilla. Ennen kaikkea nautimme toistemme seurasta ja saunomisesta. Suunnittelemme myös saunatapahtumiin osallistumista. Perustettu seura voidaan rekisteröidä viimeistään silloin, kun seura haluaa järjestää isompia saunatapahtumia
9) Kun oksien päät on tasattu, laitetaan jäljellä olevaan siteeseen kierteitä, työnnetään siteen teroitettu pää samaan kohtaan mistä se tulee ulos, pujotetaan oksien sekaan sidoksen alle ja jätetään lenkille n. Oksia asetellessa tarkkaillaan, ettei ladontaan jää ylipitkiä, piiskaavia latvuksia. 15-20 cm, joka taivutetaan varpujen suuntaisesti kämmenen alle. Paras vihta valmistuu rauduskoivusta, jonka tunnistaa hieskoivusta sen lehtien suuremmasta hammastuksesta ja oksan sekä rungon karkeudesta.. Siteen teroitettu pää pujotetaan kädensijaosuuden lävitse, lehväksien läheltä. Kädensijan kohdasta revitään lehdet ja oksat pois. 2) Vitsasta aletaan kiertää latvapäästä, tyvipää on tiukasti jalan alla. Kiertämisen jälkeen vitsas kuoritaan kokonaan ja sen tyvipää teroitetaan. TALOMESTARI I 23 95 Vihdanteon maailmanmestarin Pentti Hakalan vihdanteko-ohje: 8) Kun molemmat sidokset ovat valmiina ja kiristettyinä, siteen loppupää taitetaan kämmenen alle siksi aikaa kun tasataan puukolla oksien päät (jottei side mene vahingossa poikki). Pyöräytetään lenkki kahdeksikon muotoon. 6-8 cm oksien päiden ulkopuolelle. Sidontavitsaksen kuori raapataan ennen vitsaksen kiertämistä molemmin puolin vetämällä vitsasta polven päällä puukon terän alla. Vielä ennen sitomista laitetaan siteeseen kierteitä. Siteen latvusta jätetään näkyviin n. 4) Kun side on valmis, ryhdytään latomaan vihtaa. 5) Kun vihdalla on tarpeeksi kokoa, otetaan valmis side ja ryhdytään sitomaan vihtaa. 10) Tärkeää on vielä viimeistellä kädensija poistamalla puukolla jokainen oksapiikki, joka tuntuu käteen. Sitten vihtominen on miellyttävää. 6) Kun kierteitä on siteessä tarpeeksi, kiepautetaan side kaksi kertaa kädensijan ympäri ja pujotetaan solmuun molempien kierroksien alta ja kiristetään voimakkaasti. 3) Kierteitys jatkuu vitsaksen tyvipäätä kohti, mutta loppuun jätetään 7-8 cm kiertämätöntä osuutta. Kun noin puolet vihdasta on ladottu, lados käännetään ja toinen puoli ladotaan, kuten ensimmäinen. Oksia lisätään vihtaan vain päältäpäin, viuhkamaiseen muotoon ja lehtien nurja puoli ylöspäin. Pujotetaan siteen pää toisen kerran solmuun ja kiristetään voimakkaasti. 7) Kun ensimmäinen sidos on valmis, huolehditaan edelleen, että siteessä on kierteitä ja pujotetaan jälleen siteen pää kädensijan lävitse, nyt n. Pyöräytetään side kerran kädensijan ympäri.Pujotetaan uusi sidos solmuun, kiristetään voimakkaasti. Kierteitystä ei löysätä välillä pois käsien välistä. Kuvat: Seppo Leskinen 1) Ensin tehdään sidontavarpu. Lados on viuhkamainen ja hieman litteä. 10-12 sentin päähän ensimmäisestä sidoksesta
Sauna hoitaa sisäisesti ja ulkoisesti Kansanperinne kunniaan Saunaterapia on suomalaista perinnehoitokulttuuria kunnioittava ja saunahoitoihin erikoistunut terapiahoitomuoto. – Kävimme yhdistyksen asioita läpi Merjan kanssa ja hän ehdotti, että kirjoittaisimme kirjan saunasta. Saunominen on monella tavalla puhdistava kokemus. Teksti: Kati Wikström Kuvat: Mervi Hongisto S aunaterapiakoulutus aloitettiin Suomessa vuonna 2005, aiemmin ei ole vastaavaa kokonaisuutta ollut. Saunaterapian kouluttajat ja idean äidit turkulainen Mervi Hongisto ja parkanolainen Merja Pihlajamäki loivat alkusysäyksen saunaterapialle hoitaessaan perustamansa Suomen Kupparit ry:n asioita. Koulutuksen tarkoituksena on lisätä perinteistä saunan käyttöä, niin itsehoitona, kuin terapiakäytössäkin. Mielestäni ajatus oli mainio, joten seuraavan runsaan kahden. 24 I TALOMESTARI SAUNATERAPIA Saunaterapiakouluttajat Mervi Hongisto ja Merja Pihlajamäki kannustavat hyödyntämään kotisaunoja hemmotteluun ja rentoutumiseen
– Suosittelen kokeilemaan vaikkapa ruusuja yrttisaunaa. Näin syntyi Saunan salaisuus -kirja ja yhteinen saunaterapiaan erikoistunut yritys vuonna 2005. Hemmottelua tarvitaan Saunominen on perinteisesti ollut hyvin puhdistava ja palkitseva kokemus, joka auttaa ihmistä monin tavoin. Trendejäkin aina tulee, mutta opetussuunnitelman mukaan kuitenkin edetään. Turvesaunassa ollaan päästä varpaisiin turpeessa, ja lopputulos on varsin hehkeä.. – Koulutuksen ja saunaterapian sisältö on vuosien aikana monipuolistunut ja hoitoja on tullut lisää. Satakunta saunaterapeuttia Nykyään Suomessa on noin 100 saunaterapeuttia. Selkäja polvikivut tuntuivat olevan yleisiä. Lisäksi järjestämme koulutuksia myös tarvittaessa muuallekin. – Monilla saunaterapeuteilla on omat saunat, joissa he saunottavat, ja osa kiertää asiakkaiden saunoissa. Kuppaus on kestosuosikki – Trendejäkin on havaittavissa, vaikka kuppaus onkin aina kestosuosikki, toteaa Hongisto. Pääsääntöisesti hoidot tapahtuvat saunassa, pesuja pukutiloissa, tai saunan ulkoterassilla. Kuinka rentouttava ja hemmotteleva hoitomuoto saunominen onkaan! Sille pitäisi raivata tilaa kalenterista ja antaa aikaa itselleen. Hoidoissa käytetään puhtaita ja luonnonmukaisia luomuhoitotuotteita sekä yrttejä suoraa luonnosta, tai kuivattuna. Asiakasta hoidetaan aina, koskaan ei voida jättää hoitamatta. – Saunaterapeutti on kuin vanhan ajan kansanparantaja. Yleistä on myös suurempien saunatilaisuuksien järjestäminen kaveriporukoille, vaikkapa morsiussauna ja erilaiset puhdistussaunat, Mervi Hongisto juttelee. Eli saunaan tuodaan paljullinen kylmää vettä, sinne hieman suolaa sekaan ja upotetaan saunomisen ajaksi jalat virkistävään veteen. Ajatus lähti siitä, että monesti kuppauksen yhteydessä asiakkaat kyselivät saunan tuomia ratkaisuja tai kotihoitokeinoja kaikenlaisiin vaivoihin ja kolotuksiin. TALOMESTARI I 25 vuoden aikana kirjoitimme kumpikin etukäteen jakamiamme osioita kirjaan, kertoo Hongisto. Kaikkia hoitoja voi varioida ihan tarpeiden ja tilanteiden mukaan, painottaa Hongisto. Yrteistä tehdyt vihdat ovat mahtavia eikä perinteisen hunajan ja suolan käyttöä ihonhoidossa tule unohtaa. Tämä on vanha kansanperinne, jonka autuus voi yllättää monet saunojat, vakuuttavat nämä kansanparantajat. Siinä ruusuja, yrttejä ja esimerkiksi mesiangervoa laitetaan kuumaan veteen hautumaan. Kansanparannus hoidetaan pieteetillä ja sydämellä. – Monesti erilaiset yrtit ovat kysyttyjä osana hoitoja, samoin kuin savet, turpeet ja mudat. Ja sitten upotetaan tähän luonnon tarjoamaan kylpyyn jalat. J Vihdat on valmiina rentoutumishetkeen ja hemmotteluun. Hän tuo kaikki tarvikkeet mukanaan, laittaa saunan kuntoon, tekee hoidot ja siivoaa saunan sen jälkeen. Kumpikin saunaterapiakouluttaja vannoo kylmän ja kuuman yhdistelmään. Lisäksi hoitoja räätälöidään asiakkaiden tarpeiden mukaan. – Erillisiä koulutuksia pidetään kaksi kertaa vuodessa, vuorotellen Parkanossa ja Turussa. Olemme olleet Iisalmessa, Ivalossa ja Kuusamossa, syksyllä alkaa koulutus Kälviällä, sanoo Merja Pihlajamäki. – Saunan lämpö rentouttaa ja rauhoittaa, mutta loputtomiin sielläkään ei pysty olemaan, joten saunaversioidut hoidot ovat hieman lyhyempiä kuin niiden alkuperäiset muodot. Koulutuksen painotusalueet riippuvat ihan oppilaista, joskus pintaan nousee enemmän kuppaus tai vaikkapa turvehoidot. – Teemme mielellämme niin kutsuttuja saunaversioita eri hoidoista, innostuu Hongisto. Monella suomalaisella on mahdollisuus saunomiseen, mutta sen merkitys tuntuu välillä unohtuneen
Sydänpotilaiden on kuitenkin keskusteltava asiasta lääkärinsä kanssa. Saunominen lisää syvän unen määrää ja riittävä syvä uni vaikuttaa positiivisesti muistitoimintoihin, oppimiseen ja ongelmanratkaisukykyyn. G Nostaa vireystasoa. G + 70-90 asteen lämpötila auttaa tappamaan viruksia ja bakteereja, jotka eivät selviä kehon lämpötilaa korkeammissa lämpötiloissa. Kudosten lämpiäminen saunassa tai muussa lämpöhoidossa on koeoloissa estänyt verisuonten kalkkeutumiseen johtavaa prosessia. Pitkän ajan tutkimustulokset vielä puuttuvat. Rentouttavan vaikutuksen mekanismeihin ei ole vuorenvarmasti löydetty syytä, mutta on kuitenkin löydetty kaksi erilaista selitystä. Sauna parantaa myös ääreisverenkierron toimintaa ikäihmisillä niin, etteivät he palele viileässä ja kylmässä yhtä helposti kuin saunaa välttävät ikätoverinsa. G Yhdistettynä kuorintaan, poistaa kuollutta ihosolukkoa. Parantaa unen laatua Tutkimusten mukaan sauna vaikuttaa myönteisesti nukkumiseen. www.terveyskirjasto.?. G Avaa ihohuokosia ja auttaa kehoa poistamaan haitallisia kuona-aineita. G Nopeuttaa lihasten palautumista urheilusuorituksen jälkeen. 26 I TALOMESTARI S aunomisella on tutkitustikin useita terveyshyötyjä. Kroonisessa, ei allergisessa nuhassa, saunominen 3–5 kertaa viikossa helpottaa oireita. Vaikutus on hyödyllinen tyypin 2 diabetekSaunan terveyshyödyt pähkinänkuoressa G Auttaa purkamaan stressiä ja jännityksiä. Lämpöhoidot vähentävät esimerkiksi fibromyalgiaan ja reumaan liittyviä kipuja. Biokemiallinen: saunominen aiheuttaa aivoissa hyvää oloa tuottavan endorfiinihormonin tuotannon lisääntymistä. Saunomista ja muita lämpöhoitoja pidetään terveellisenä ja niitä käytetään lukuisten pienten vaivojen hoitoon. Saunominen vähentää kudosten insuliiniresistenssiä. Saunomisen suotuisa vaikutus nukahtamiseen ja yöunen laatuun selittynee osittain lämpötilamuutoksilla. Verenkierto paranee Sauna sopii useimmille sydämen vajaatoiminnasta kärsiville ja se saattaa parantaa sydämen toimintakykyä. G Kiihdyttää aineenvaihduntaa. G Auttaa lieviin paleltumiin. Sisäisen lämpötilan kohoaminen nopeuttaa nukahtamista ja lisää syvän unen määrää. G Parantaa unenlaatua. G Parantaa verenkiertoa, kun kehon lämpötila ja syke nousevat G Lievittää nivelten särkyjä ja kipuja G Auttaa avaamaan hartiaja niskajumeja. Psykologinen: psykoanalyytikot uskovat, että saunan lämmin, rauhallinen ilmapiiri, savusaunassa vielä tumma ja hyvänhajuinen, aiheuttaa tietynlaisen paluun lapsuuteen ja jopa äidin kohtuun ja tuottaa sitä kautta hyvänolontunteen. Osassa tutkimuksia ilmiö on havaittu, osassa taas ei. Saunominen tekee hyvää sen ehkäisyn kannalta, mutta tutkimuksin ei ole varmistettu saunan osuutta diabeteksen ehkäisyssä. J Lähteet: www.sauna.. Psoriaasissa ja monessa muussakin ihotaudissa, kuten tali-ihottumassa ja infektoituneessa ekseemassa, tiheä saunominen on eduksi. Sauna ja muu lämpöhoito alentavat usein kohonnutta verenpainetta. Sauna rentouttaa sekä fyysisesti että henkisesti ja tekee olosta miellyttävän ja rauhallisen. Tiheäkään saunominen ei kuivata ihoa; se päinvastoin parantaa ihon läpäisyestettä niin, ettei saunojan iho kuivu yhtä helposti kuin saunaa välttävän iho. Tätä kautta saunominen edesauttaa ajattelua ja tärkeiden päätösten tekemistä
Ota yhteyttä ja tulemme paikanpäälle sopimaan.. Kantava ja kestävä premium-laadun NOOA-ARCTIC NOOA-ARCTIC LAITURI LAITURI Nyt on korkea aika neuvotella laiturikaupat
28 I TALOMESTARI Paras lopputulos saadaan, kun hissi asennetaan uuteen taloon heti rakentamisen yhteydessä.
Talotehtaat ovat alkaneet ottaa huomioon hissit omassa tuotannossaan. Kevyhissillä voi kuljettaa vaikkapa lastenvaunuja tai ostoksia, mikä helpottaa arkea. Tämän päivän kevythissit ovat parhaimmillaan osa sisustusta. – Jos asukkaat ovat yli viisikymppisiä ja ovat päättäneet rakentaa kodin loppuelämäkseen, on viisasta tehdä hissivaraus, sanoo myyntijohtaja Pekka Pippuri Cibes Amslift Oy:stä. Kevythissi tuo turvaa tulevaisuuteen Kevythissi soveltuu omakotitaloon, vaikkei asukas vielä ikänsä tai fyysisten ominaisuuksiensa puolesta hissiä tarvitsisikaan. Hissillä asukas voi varautua asumaan omakotitalossaan entistä pidempään. Yritys tuo maahan Cibesin kotihissejä. Sekä lavaettä korihissien mallisto on laaja. – Kevythissi nostaa asunnon myyntiarvoa ja on ennen kaikkea asumismukavuuteen vaikuttava väline, kun taas tuolihissi perustuu enemmän tarpeeseen. Pippurin mukaan kotihissi hankitaan entistä useammin ikääntymistä ennakoiden, mutta hissi voi olla arkea helpottava väline myös lapsiperheessä. TALOMESTARI I 29 M elko usein uudiskohteisiin rakennetaan kevythissi tai ainakin tehdään hissivaraus. Lakka-kivitaloilla on valmis paketti, johon kuuluu muun muassa kevythissi. Kevythissejä on sekä koriettä lavahissejä.
Edullisimmillaan kevythissi maksaa 25 000 euroa, mutta yleisimmin mallien hinnat vaihtelevat 30 000-50 000 euron välissä. Kierreportaissa johteiden hyödyntäminen ei ole yhtä tehokasta, mutta jotakin paloja voi yleensä käyttää uudessa kohteessa Huollot kerran vuodessa Jokaisella hissillä on oma huolto-ohjelmansa ja maanlaajuisessa huoltoverkostossa on 24 tunnin päivystys. Tuoli liikkuu johdetta pitkin. – Jälkiasennuskohteissa varsinaisen myyntihinnan päälle tulevat rakennusluvat, arkkitehdin lupakuvat, rakennussuunnittelijan ja valvojan kustannukset, jolloin hankinnan kokonaiskustannukset voivat olla toisen mokoman lisää, sanoo Pippuri. – Tätä suurempia kantavuuksia ei omakotitaloissa yleensä tarvitakaan. J – Kevythissi painaa noin 1 500 kiloa, mikä vastaa noin 15 ihmisen painoa puolelletoista neliölle. Kevythissin voi asentaa jälkiasennuksenakin, mutta kustannukset luonnollisesti nousevat. Kunnat ja kaupungit kierrättävät vammaispalvelulain mukaisina asunnon muutostöinä myönnettyjä tuolihissejä eri käyttäjillä. Tuolihissien jälleenmyyntiarvo on yksityisillä markkinoilla lähes olematon. – Omakotitalossa porraskuilun muotoa on yleensä muutettava L-muotoiseksi. Jos hissille tehdään rakennusvaiheessa varaus, on hyvä keino sijoittaa kaksi vaatekomeroa päällekkäin eri kerroksissa ja rakentaa välipohja kaappien kohdalta puusta. Korihissi on mitoiltaan hieman suurempi kuin lavahissi. Omakotitaloissa porrasleveys on tyypillisesti – Hissi on helppo tarpeen vaatiessa tuoda kaappien tilalle.. Korihissi vaatii hieman tukevammat rakenteet, mutta kantavuudet ovat paljolti samat. Välipohjassa haasteena voi olla lattialämmitys, joka estää hissikuilun rakentamisen välipohjan läpi. Lavahississä kantavuudet vaihtelevat 400-500 kilon välissä ja korihississä kantavuudet ovat 525 tai 630 kiloa. Jälkiasennus onnistuu esimerkiksi porraskuiluun. – Lavahississä pitää koko ajan ajaa hissiä ohjaimilla, korillisessa hississä riittää yksi napin painallus. Johde, joka kulkee portaikon toisella sivulla, on kiinnitetty joka toiseen askelmaan tuilla. Myös voitelu kuuluu vuosihuoltoon. Moduuleina sisälle taloon Hissi koostuu moduuleista, jotka kasataan sisätiloissa, eikä asennuksen yhteydessä tarvitse purkaa oviaukkoja. Välipohja saattaa tuottaa ongelmia. – Suorissa portaissa vanhaa johdetta voi hyödyntää uudessa kohteessa lyhentämällä tai pidentämällä johdetta. Uudiskohteisssa valetaan yleensä noin viiden sentin upotus, jotta hissi saadaan samaan tasoon lattian kanssa. Silloin kyse on yhden hengen hissistä, jossa ihminen mahtuu juuri ja juuri seisomaan. Hissi on helppo tarpeen vaatiessa tuoda kaappien tilalle ja puinen välipohja on helppo purkaa. 30 I TALOMESTARI – Tämän päivän hissit ovat designiltaan sellaisia, että ne käyvät sisustuksellisesta elementistä, eivätkä muistuta liikaa apuvälineitä. Lavahissin ja korihissin valinnassa vaikuttavat paljolti makukysymykset. Kotihissi on konehuoneeton, eikä vaadi korkeaa ylätilaa tai syvää kuoppaa. Hintaeroa on noin 10 000 euroa. Tuolihisseillä on samat huollot, sanoo Pippuri. 86 senttiä. Huollot riippuvat käyttömäärästä, mutta hissin turvalaitteet tarkistetaan vuosihuollossa. Normaalikäytössä kevythissi kuluttaa vuodessa sähköä sen verran kuin kolme saunomiskertaa vuodessa kuluttavat. Minimiaukkovaraus on 120x140 senttiä, mutta pienin malli mahtuu metri kerta metri aukkoon. Tuolihissi on vaihtoehto Vaihtoehtona kevythissille on tuolihissi, joka on kustannuksiltaan noin puolet kevythissistä, noin 12 000 euroa asennuksineen. Hissejä asennetaan esimerkiksi kaksikerroksisten Lakka-kivitalojen ohella nelikerroksisiin kapeisiin ja korkeisiin town house-tyylisiin taloihin. – Tuolihissi soveltuu lähes kaikkiin portaisiin, jos ne ovat 75 senttiä tai sitä leveämmät. – Sähkökatkojen varalta on kevythisseissä akku, joka tuo hissin seuraavaan alempaan kerrokseen. Hissi voidaan yleensä asentaa suoraan olemassaolevaan lattiaan
Härkkien talossa on kolme kerrosta ja kaikki ovat tarpeellisia: keskikerroksessa touhutaan päivällä, ylhäällä illalla ja kellarissa on verstas ja apukeittiö.. Tiedän ihmisiä, jotka asuvat laitoksissa, vaikka voisivat asua kotonaan, jos heillä olisi hissi, pohtii Taija Härkki. Keskeistä oli, että liikkuminen olisi mahdollista kodin joka kerroksessa, eikä liikkumisessa tulisi porrasvahinkoja. Toisaalta tapaturma voi viedä liikuntakykyä missä iässä hyvänsä. Ikä alkaa tuoda rajoitteita ennen pitkää. Ennakoimme nimen omaan tulevaisuutta, fyysiset rajoitteet eivät siinä vaiheessa olleet suurin syy, vaikka tosin miehellä on molemmat polvet leikattu. HanJorma ja Taija Härkki ovat olleet erittäin tyytyväisiä hissiinsä. TALOMESTARI I 31 Hissi helpottaa arkea ja lisää asumismukavuutta H elsinkiläiselle Taija ja Jorma Härkille kodin turvallisuus ja liikkumisen vapaus olivat keskeisiä, kun he suunnittelivat esteetöntä kotia itselleen. Jos rakentaa yhteen kerrokseen, tarvitaan suurempi tontti. Hissi vie ehkä noin neliön verran kerrosta kohden. Tontin hintakin on monella alueella merkittävä tekijä. – Me päätimme tinkiä muissa asioissa ja sijoittaa omaan mukavuuteemme. Kodin turvallisuus ja liikkumisen vapaus olivat suurimmat hissiä puoltavat seikat. – Kun ikää on seitsemänkympin molemmin puolin, pitää alkaa miettiä, miten seuraavat 20 vuotta haluaa elää. Härkit halusivat hissiinsä punaisen oven lähinnä piristyksen takia. Suunnitellessa pohdittiin myös hissin hintaa, mutta hankintaa puolsi monta asiaa
Ovi ei puske kintuille. Tavakseni on tullut laskea kellariin menevää tavaraa hissiin odottamaan. He tarvitsivatkin jo hissiä, kun rouva joutui polvioperaatioon. Tila oli kovin haasteellinen, mutta erittäin palveluhenkisesti Cibesin asiantuntijat suunnittelivat ja asensivat ystävillemme hissin. – Vaarin kintut on heikommat, hänellä on lupa käyttää aina hissiä. Hissiä käytetään harkiten Härkkien talossa on kolme kerrosta ja kaikki ovat tarpeellisia: keskikerroksessa touhutaan päivällä, ylhäällä illalla ja kellarissa on verstas ja apukeittiö. Härkkien hissiin mahtuu aikuinen seisomaan hyvin. 32 I TALOMESTARI Härkkien talon hissikuilu on kolme kerroksen korkuinen. kintahinta oli noin 30 000 euroa asennuksineen. Hissi on hyvä apulainen arjen askareissa. – Hissin ovi aukeaa ja sulkeutuu itsekseen. – Aikanaan yksityishisseille oli säädetty huoltovelvoite, mutta laki muuttui siten, ettei yksityishissiä tarvitse huoltaa lakisääteisesti. Mummin kintut vielä ketterät, minun pitää käyttää hissiä, kun vien tavaroita, jotta en kaadu portaissa tai rasitu painavien esineiden kanniskeluista. Kun pakkaan tavaraa hissiin, ei tarvitse kiirehtiä. Härkit ovat lausuneet lukuisia kertoja ääneen, kuinka fiksuja olivat kun hankkivat hissin. Kun hissistämme on ystävien kanssa keskusteltu, monet ovat jääneet miettimään omaa hankintaansa. He ottivat vastuun ja ohjauksen, eikä meillä ollut enää stressiä siitä, onnistuuko hissi meidän puitteisiimme. Meillä on nyt oikea ”koppihissi”. Härkit ottivat valinnassaan huomioon hissin monikäyttöisyyden. Oma hissimme on toiminut täysin moitteetta, sen voi ehkä tarkistuttaa muutaman vuoden välein. Cibesin pojat säätivät heti alussa hissin meille hyvin hitaaksi. Kätevää on, että hissin kulkunopeuden saattoi valita ja samoin oven sulkeutumisnopeuden. – Heti alusta mietimme, että hankimme sellaisen hissin, jossa pääsee viemään lastenvaunut tai kulkemaan pyörätuolilla ylös makuuhuoneeseen. He hankkivat vanhaan kaksikerroksiseen rivitaloonsa meidän opastuksellamme tuolihissin. Siinä vaiheessa, kun löysin Cibesin hissitoimittajan alkoi homma pysyä hanskassa. Toki kustannus oli ensin mietittävä, samoin kuin se, olisiko hissi hintansa väärti. – Se on meidän uskollinen ”kotieläimemme” ja pirteäkin, kun ovi on punainen. Yksi ystäväpariskunta ryhtyi heti tuumasta toimeen. – Vaihtoehtoja on, meille se oli ”koppiversio, koska meillä oli sille paikka ja halusimme, että se palvelee monissa tarpeissa. Vien ne silloin, kun olen muutenkin alakertaan menossa, juttelee Taija Härkki. Lastenlapset eivät saa käyttää hissiä paitsi, jos hissikuskeina kuljettavat meitä mummia ja vaaria. J. Härkit odottivat hissihankinnassa lainmuutosta. – Kerrosten välillä viedään ja haetaan tavaraa. Heille kuljettaminen on jännää hommaa ja kuljetusta on tarjolla. Härkit pohtivat ja vertailivat hissiratkaisuaan huolella. Onneksi oli uusi hissi, sanoo Taija Härkki
040 552 8182 Lämpimästi tervetuloa tutustumaan tuotantoomme ja tyylikkäisiin valmismalleihimme, sekä suunnittelemaan unelmiesi tulisijan!. Sahakuja 6, Savonranta p
34 I TALOMESTARI Anu Ranta vaalii PERINNEKASVEJA
– Minun suosikkini koristekasveista ovat ihan tavallisia, näitä perinteisiä: lemmikkejä, kehäkukkia, salkoruusuja, daalioita, liljoja, orvokkeja. Toki Ranta joskus innostuu kokeilemaan jotain erikoisempaakin. Kun Anu Ranta oli pieni tyttö, äiti opasti hänet kasvien maailmaan. – Kun ulkomailta tuodaan kasveja, minusta ne eivät aina sovellu Suomen luontoon edes väriensä puolesta. Teksti: Tarja Pitkänen Kuvat: Tarja Pitkänen ja Anu Ranta. Hän on innostunut varsinkin perinteisistä huonekasveista, mutta hyötykasvitkin ovat aina olleet elämässä mukana. TALOMESTARI I 35 S ukupolvelta toiselle siirtyvät perinnekasvit ovat Hyötykasviyhdistyksen eläkkeellä olevan toiminnanjohtajan Anu Rannan intohimo. Kukkamaljakkoon ne kyllä sopivat. – Innostukseni lähtee jo lapsuudesta, ja yhä tunnen intohimoa kasveihin, ja varsinkin sellaisiin, joilla on tarina, Anu Ranta sanoo. Perinteiset parhaita Anu Ranta on sekä huonekasvien että ulkona kasvavien lajien suhteen aika lailla kaikkiruokainen, mutta läheisimpiä ja rakkaimpia ovat nimenomaan Suomessa pitkään olleet kasvit. Tuontilajeista voi tulla tautejakin. – Mutta esimerkiksi monet aasialaiset liljat ovat kyllä komeita, mutta minusta ne eivät sovellu meidän puutarhoihimme. Tuontikasvit saattavat sen ensimmäisen kesän menestyä, mutta eivät sitten kestä talveamme. Ranta muistaa yhä lapsuudenkotinsa kaikki huonekasvit ja niiden paikat kotona. – Perinteiset lajit ja lajikkeet ovat suosikkejani, niitä arvostan. Oli myös sinisoilikki, jollainen oli ollut jo Rannan isän lapsuudenkodissa, ja isä halusi sen aina. Silloin sitä kutsuttiin streptocarpukseksi. Anu Ranta on sekä huonekasvien että ulkona kasvavien lajien suhteen aika lailla kaikkiruokainen, mutta läheisimpiä ja rakkaimpia ovat Suomessa pitkään olleet kasvit. Kun niitä on täällä kauan kasvatettu, ne ovat sopeutuneet tänne, ovat kestäviä ja menestyvät. – Meillä oli muun muassa aaroninparta, Kristuksen kärsimyskukka, kodinonni, porsliinikukka, saintpaulia
Anu Rannan isoäiti Maria Kristiina Saikkonen oli myös innostunut kasveista, ja häneltä Ranta oppi paljon jo lapsena. – Voi olla hyvin järjestelmällinen, tai sitten hallittu kaaos. Hän viljeli muun muassa jo viime vuosisadan alkupuolella esimerkiksi parsaa ja mangoldia, jotka Suomessa tulivat suurelle yleisölle tutuiksi vasta paljon myöhemmin. – Aina pitäisi tulla uutta, ja lehdet kirjoittavat, mikä on nyt muotia... – Monet nykyisin suositut hyötykasvit löydettiin uudestaan 198090 -luvuilla, mutta kyllä meillä on niistä tietoa ollut jo paljon aikaisemminkin. Rannan ensimmäinen lapsuudenkoti oli Hämeenlinnassa. Istuttamisessa Ranta näkee aina monia mahdollisuuksia. – Meillä kasvatettiin hyötykasveja niin paljon, että olimme koko lailla omavaraisia. Mummilla oli myös paljon huonekasveja, esimerkiksi kolmisenkymmentä kaktusta. 36 I TALOMESTARI Järjestelmällisyys tai hallittu kaaos Erilaisista muoti-ilmiöistä Ranta ei innostu. – Jos kasvit viihtyvät, ne menevät sinne, missä on niille hyvä kasvupaikka, ja niin siitäkin tulee se hallittu kaaos. – Isäni oli kasveista hyvin kiinnostunut. Perimätietoa äidiltä ja mummilta Rannan äiti oli kotoisin Karjalasta. Toisinaan pitää sitäkin sitten suitsia. – Äidin perheellä oli Laatokan Karjalassa kesäpaikka, jossa oli isot kasvimaat. ja sitten tulee kaikenlaista, jotka eivät sovellu Suomeen. – Pappilat ja kartanot ovat silloin olleet tiedot levittäjiä, samoin tietysti opettajat. Minulla on ollut molempia. Oli myös koulujen kasvitarhoja, joissa lapset oppivat tuntemaan ja kasvattamaan kasveja. Perhe asui kerrostalossa, mutta perheellä oli vuokrattuna pelto, josta saatiin paljon satoa. Hän tunsi hyvin kasvit ja oli myös hankkinut niistä paljon tietoa. – Äiti on lähtenyt minua synnyttämään kasvimaalta, Ranta nauraa. Äiti oli myös innokas sienestäjä ja marjastaja Myös isoäiti oli innostunut kasveista. – En ole tiukkapipoinen, enkä aina edes kauheasti mietikään istutuspaikkoja, vaan laitan sinne, missä on tilaa ja mahtuu lisää, Ranta nauraa. Rannan kirjahyllystä löytyy muun muassa suomenruotsalaisen Ossian Lundenin vuonna 1912 kirjoittama Köksväxtodlingteos, jossa esitellään todella laaja valikoima hyötykasveja.. Enhän minä niitä tuomitse, mutta itse en pidä pöyhkeistä kasveista, vaan minulle tärkeintä kasvien ulkonäössä on esteettisyys, väri ja se, kuinka se sopeutuu ympäristöönsä. Omavaraisuus oli muotia. Hän oli maalaispapin poika, ja ennen sotia pappilat olivat myös maanviljelystiloja. Järjestelmällisyys on helppo hoitaa, mutta toisinaan sekin muuttuu omia aikojaan
Uusia, kiinteämaltoisia perunoita voi vaikka pakastaa tillin kera. Uusissa lajikkeissa on kehitetty taudinkestävyyttä ja muun muassa kuoren paksuutta, jotta ne kestävät kuljetusta paremmin. Myös sisäilma pysyy parempana ja ilmankosteus oikeana. Tuttuja Rannalle ovat toki Toivo Rautavaaran ja Ulla Lehtosen kirjat. Esimerkiksi perunan maussa voi olla todella iso ero verrattuna kaupasta ostettuihin. Ranta on iloinen siitä, että on saanut jo lapsuudessaan maistaa, miltä esimerkiksi tomaatin tai kurkun tulisi maistua. Perimän säilyminen tärkeää – Olen kasvattanut muun muassa perunaa, valkosipulia, punasipulia, keltasipulia, punajuurta, mangoldia, parsaa, maissia. Tammiston aikainen oli mieluinen varhaisperunalajike, jonka tilalle on tullut Timo. – Tuntuu, etten saa mansikoista koskaan tarpeekseni, ehkä siksi, että meillä ei niitä viljelty, kun olin lapsi. Anu Ranta on kirjoittanut kirjan Vanhanajan huonekasvit. Torilta ei saa samanlaisia.. Vanhat, Suomessa pitkään kasvatetut lajikkeet sopivat parhaiten luonnonmukaiseen viljelyyn. Omalta maalta saa puhdasta ruokaa, tietää, mitä syö, ja sato on ennen kaikkea maukasta. – Lapsuudestani muistan, kuinka ihanaa oli saada keväällä ensimmäiset kurkut ja laittaa viipaleita leivän päälle. – Olen harrastanut vanhoja perunalajikkeita. Itse viljellyt mansikat ovat ihania, ei niihin tarvitse edes sokeria laittaa. Palstalta tulee monenlaista satoa. Ranta on viljellyt myös pensasmustikoita ja mansikoita. Itse kasvatettu ruoka on monin verroin maukkaampaa kuin kaupasta ostettu. Kotona kasveista on muutakin iloa kuin se, että ne luovat viihtyisyyttä ja ovat kauniita katsella. – Peruna on herkkä taudeille, sen paikkaa pitäisi vaihtaa lähes joka vuosi. Ranta on itse kirjoittanut kirjan Vanhanajan huonekasvit. Samoin on kurkun laita – vaikka ne ovat suoria ja kauniita, ne ovat usein mauttomia, jopa pahoja. TALOMESTARI I 37 Ossian Lunden esitteli laajan valikoiman hyötykasveja vuonna 1912 kirjoittamassaan Köksväxtodling-teoksessa. – Joskus, kun kaupasta ostan tomaatteja, melkein irvistän. – Mutta niissä ratkaisevat kaupalliset perusteet eikä niinkään maku
Kun kasvu alkaa, kasvi siirretään valoisaan paikkaan. – Ehkä oltiin väsyneitä, vapaa-aikaa haluttiin muuhun käyttöön ja kasvimaa koettiin raatamisena. Yksi Rannan suosikki on porkkanat, jotka keitetään al denta, eli jätetään sisältä napakoiksi, ja joihin lisätään oliiviöljyä ja ranskalaista rakuunaa. – Meillä on aina joulupöydässä siikliä, joista tulee ihan kesän tuoksu. Suosii tasaista kosteutta. Tapana saattoi olla, että vasta sitten lapset pääsivät kavereiden kanssa leikkimään, kun työt kasvimaalla oli hoidettu. Vaikka Rannan omassa perheessä viljeltiin aktiivisesti, ei lapsia siihen pakotettu. Minulla oli 5-vuotiaasta saakka oma pieni kasvimaa, jonne sain myös valita kasvit, joi– Pelargonit vaativat säännöllistä kastelua ja lannoitusta. Vielä sodan jälkeenkään suurta innostusta eri lajikkeisiin ei syntynyt. – Ihan oman innostuksen mukaan sain tehdä. – Eihän sellainen innosta, vaan moni päätti, että ei ikinä enää... Esimerkiksi uusia, kiinteämaltoisia perunoita voi vaikka pakastaa tillin kera. – Niitä voi nauttia kylmänä leivän päällä. Kuvassa kotipelargoni, ”Kannaksen evakko.” – Minulla oli 5-vuotiaasta saakka oma pieni kasvimaa.. Kasviharrastus yksipuolistui välillä – Sota-aikana ja pitkään sen jälkeenkin kasviharrastus Suomessa yksipuolistui. – Monille, jotka lapsuudessaan joutuivat pakosta kitkemään ja hoitaman kasvimaita, koko asia tuli vastenmieliseksi. – Oli myös aika, jolloin kasvimaita hävitettiin paljon ja omakotitalojen pihoille haluttiin niiden tilalle nurmikkoa. 38 I TALOMESTARI Valkokäenkaalin mukulat istutetaan 2-5 cm syvyyteen. Se on luksusta. Ranta säilöö kasviksia kaikilla mahdollisilla tavoilla. Sota-aikana oli tärkeää saada ruokaa pöytään, joten silloin viljeltiin vain ihan peruskasveja, kuten perunaa
Aloittelijoita Ranta neuvoo aloittamaan yrteillä, joita voi viljellä ikkunalaudallakin. Lannoitetta annetaan joka toisen tai kolmannen kastelun yhteydessä. Kukinta-aikaan runsas kastelu suotavaa. Mutta nyt sitten nuorempi polvi, kaupunkilaiset varsinkin, ovat innostuneet hyötykasveista. On todella hyvä, että nykyisin rakennetaan isoja parvekkeita, joilla voi viljellä. Syysleimu ei siedä paahdetta. ta haluan viljellä. Sitä lannoitetaan tarpeen mukaan. Se ei ollut pakko, vaan ilo. – Kitkeminen on minusta aivan ihanaa! Siinä pysyy notkeanakin. Kaupunkilaisetkin innostuneet – Olin pitkään suruissani, kun näytti, että viljelyinnostus laantuu. Syysleimu kukkii heinäkuun lopusta pakkasiin asti. – Ja jos on pieni kasvimaa tai parveke, niin sinne vaikka lehti. TALOMESTARI I 39 Kellosoilikki on kiitollinen kasvi oikein hoidettuna. On palstaviljelyä ja laatikkoviljelyä parvekkeella. Ne toimivat kasvihuoneen tavoin. Se viihtyy normaalissa huoneenlämpötilassa
Henkisen ja sosiaalisen puolen merkitystä kasviharrastuksessa ei myöskään voi väheksyä. – Mutta pikku hiljaa on tapahtunut sukupolvenvaihdos. Kukan tuoksuvat vaniljalle. kaikkea kaunista ja kiinnostavaa, mitä luonnossa on. – Vieläkin opiskelen kasvitietoutta koko ajan, vaikka nythän tämä on vain harrastusta. Se viihtyy parhaiten valoisassa. Multa ei saa päästä kuivumaan kokonaan. Perunaakin voi kokeilla parvekkeella ämpärissä. Tiikerililja on helppohoitoinen puutarhakasvi, joka menestyy auringossa tai puolivarjossa. Se on narsissikasveihin kuuluva kasvissuku. Olen varmaan ikäisekseni aika notkea ihan kasviharrastuksen ansiosta. Hätäinen ei koskaan kannata olla. Hän toimi toistakymmentä vuotta Hyötykasviyhdistyksen toiminnanjohtajana. – Sen parissa työskentely on mukavaa ja saa liikuntaa. Kiinnostus kasveihin johdatti Rannan myös työskentelemään niiden parissa. Hänellä on edelleen oma palsta Annalassa, ja myös kesäpaikassa suuri kasvimaa. Niin kukkien kasvatus ja kuin hyötykasvien viljelykin ovat pitkäjänteistä puuhaa. Stressikin vähenee ja verenpaine laskee. Siitä pieni perhe syö kerran, mutta itse viljeltyjen makua ei voita mikään. Aulio viihtyy puolivarjoisessa paikassa. – Samanhenkisistä ihmisistä löytää aina seuraa, voi jutella vaikka tuntikausia. – Kasviharrastus pitää kehon kunnossa ja mielen kirkkaana. Niin kukkien kasvatus kuin hyötykasvien viljelykin ovat pitkäjänteistä puuhaa, joka opettaa myös kärsivällisyyttä. Ranta suosittelee, että pistokkaat hankittaisiin muilta harrastajilta tai harrastajien keskuudessa hyviksi havaituilta taimitarhoilta. – Toki voin neuvoa, jos kysytään mutta toisaalta on niin monta tapaa tehdä oikein. 40 I TALOMESTARI Tähtilukinlilja on kotoisin Länsi-Intian trooppisista osista. Luontoyhteys on tärkeä, eikä vain kasvillisuuden suhteen, vaan muutenkin: – Saatan katsella taivasta, lintuja, perhosia... Poikani viljelee nykyisin, enkä halua olla besserwisserinä siihen sekaantumassa, Ranta nauraa. kaalia ja syötäviä kukkia, ja krassia ja kehäkukkaa sekaan. Kiinanruusua kuuluu leikata. Kesällä runsas kastelu ja suihkuttaminen ovat hyödyksi. Keho kunnossa ja mieli kirkkaana Hyötykasvimaa palvelee monella tavalla. J. Ranta käy vieläkin silloin tällöin luennoimassa tai vetämässä puutarhakierroksia
Tutkimuspelargoneja esitellään lisäksi Kartanopuiston maalaismarkkinoilla Louhisaaressa Maskussa 29.5., Seurasaaren kasvimarkkinoilla Helsingissä 5.6., Pioni & Pelargoni-illassa Annalassa Helsingissä 14.6. – Lempi toi kukan mukanaan Satakuntaan, silloiseen Kauvatsan kuntaan. Parhaimmillaan se on Känsälän hoivissa kasvattanut lähes sata kukkaa. Uudellamaalla näyttelyitä on Lohjan museolla ja Saarelman Puutarhalla ja Etelä-Pohjanmaalla Sairaalamuseolla. Valinta on tehty Luken pelargonihankkeissa tutkittavien lähes sadan vanhan kotipelargonin joukosta. Viipurin Evakko on hehkeimmässä kukassaan elokuussa ja kukkii pitkälle syksyyn. Nyt muutamat erikoispelargoneihin erikoistuneet kauppapuutarhat ovat lisänneet taimia vähän isomman määrän, joista riittää myytäväksi asti, Luken tutkija Maarit Heinonen kertoo. Hehkeä ruusunnuppupelargoni Viipurin Evakkoon liittyvät muistot vievät ainakin 1940-luvulle Viipuriin, jolloin sotaa pakoon lähti muuan Lempi Kaasalainen, pelargoni mukanaan. Kuva: Anne-Marie Siltala Vuoden pelargoni on Viipurin Evakko L uonnonvarakeskus (Luke), Suomen Pelargoniyhdistys ja Kotipuutarha -lehti ovat valinneet Vuoden pelargoniksi Viipurin Evakon. Kasvit on saatu pelargoniharrastajilta ja niistä suurin osa on saatu Tiina Hiltusen ja Suomen Pelargoniyhdistyksen kautta. Viimeistään nimi vakiintui muutamia vuosia sitten, kun kukka päätyi vanhoja pelargoneja etsivälle Suomen Pelargoniyhdistykselle. Näyttelyihin pääsee kesällä 2022 tutustumaan Varsinais-Suomessa Nautelan museolla Liedossa, Naantalin museolla, Yläneen kotiseutumuseolla, Kuusiston Taidekartanolla, Taiteilijakoti Casa Haartmanilla, Sauvon kotiseutumuseolla, Kupittaan siirtolapuutarhan keskusmajalla ja Pelargonitaivaassa. TALOMESTARI I 41 Lukessa tutkitaan vanhoja kotipelargoneja Viipurin Evakko -pelargoni. Kotipelargonien monimuotoisuutta esitellään erilaisissa tapahtumissa: Tutkimuspelargoneja on esillä useissa yleisölle avoinna olevissa kohteissa. Känsälä on kutsunut pelargonia viipurilaiseksi evakoksi sen kulkureitin takia. Pelargoni herätti kiinnostusta kauneudellaan, ja siitä levisi pistokkaita naapurustoon. Luke, Suomen Pelargoniyhdistys ja Kotipuutarha-lehti ovat suunnitelleet Vuoden pelargoni -konseptin tarkoituksenaan tehdä tunnetuksi suomalaisia vanhoja kotipelargoneja. Tämän ruusunnuppupelargonin juuret ulottuvat ainakin 1940-luvun Viipuriin. ja Yläneen kotiseutumuseon pelargonipäivässä Pöytyällä 14.8. Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon maakunta-amanuenssi Risto Känsälä. Nyt Vuoden pelargoniksi valittua Viipurin Evakkoa juhlittiin jo viime vuonna Kotipuutarha -lehden 80-vuotisjuhlavuoden nimikkokasvina. J. Yksi pistokkaan saaneista oli Satu Tallgren, joka toi kukan Etelä-Pohjanmaalle Kauhajoelle, kertoo VUODEN PELARGONIKSI VUODEN PELARGONIKSI valitaan kasveja Luken Perinnepelargoneista hehkua puutarhaviljelyyn -tutkimushankkeessa ja Varsin hyvät vanhat pelakuut -tiedonvälityshankkeessa aineistona olevien lähes sadan Suomessa pitkään viljeltyjen kotipelargonin kannoista. – Silloin pelargonista saatiin rajoitettu erä taimia, joiden omistajiksi pääsi lehden tekemän arvonnan kautta. Känsälä sai Kauhavan museonhoitaja Sari Tallgrenilta pari pientä pelargonin alkua ja ne kotiutuivat hyvin Seinäjoelle. Vanhojen kotipelargonien säilyttäminen osana suomalaista puutarhakulttuuria on tärkeää, ja siihen osallistuu runsaasti eri tahoja: tutkijoita, harrastajia, yhdistyksiä, museoita sekä puutarha-alan ammattilaisia. Hanketyön tuloksena julkaistaan pelargonikuvasto joulukuussa
Puutarhaliitto haastaa kaikki suomalaiset puutarhaharrastajat kutsumaan mukaan ystävän puutarhavierailulle joko omaan puutarhaan tai muuhun mielenkiintoiseen viherkohteeseen, kannustaa puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori kaikkia liikkumaan yhdessä puutarhoissa. Puutarhaliiton vuoden 2022 teema ”Vie ystävä puutarhaan” korostaa harrastuksen yhteisöllistä vaikutusta. 42 I TALOMESTARI P uutarhaharrastuksen suosio on kasvanut jo vuosien ajan, mutta erityisesti kahden viime vuoden aikana uudet harrastajat ovat innostuneet puutarhanhoidosta! – Yhteisöllisyyden puute ja yksinäisyys ovat lisääntyneet kahden viimeisimmän vuoden aikana. Innokkaita harrastajia on jo yli puolet suomalaisista. Yhdessä ystävän kanssa vietetty hetki puutarha piristää mieltä ja tekee hyvää myös fyysisesti. – Tutkimusten mukaan se ja puutarhatyöt parantavat sekä henkistä että fyysistä kuntoa. Ystävän kutsu tuo siihen vielä erityisen ilon. Kuva Helsingin kaupungin puutarhasta. Kuva: Timo Taulavuori. Monenlaisia kohteita Puutarhavierailu voi olla tutustuminen uuteen puistoon tai viheralueeseen, mutta parhaimmillaan se Vie ystävä puutarhaan – Puutarhaliiton teema 2022 Puutarhaharrastamisesta on tullut suosituimpia vapaa-ajan aktiviteetteja
valmistaa Metsäpirtin multatuotteet Koe kasvun ihme Tilaa tai nouda multaa edullisesti: metsapirtinmulta.fi on vierailu toisen harrastajan luona tutustuen puutarhan kasveihin ja näkymiin. Tavoitteena on edistää yritysja harrastustoiminnan elinvoimaisuutta. J. Puutarhavierailut auttavat ihmisiä myös ymmärtämään luonnon monimuotoisuuden merkitystä, ihmisten osuutta siinä ja nauttimaan vuodenaikojen vaihtumisesta. Moni tarvitsee apua puutarhatöissä Ystävä voi myös tarjoutua auttamaan esimerkiksi vanhoja tai muuten toimintakyvyltään heikompia, jotta heidän puutarhansa pysyvät kunnossa. Puutarhoissa ei ole kynnystä tavata erilaisista taustoista ja ikäryhmistä tulevia ystäviä. TALOMESTARI I 43 Iloa ja hyötyä puutarhasta! Puutarhaliitto haluaa parantaa suomalaisten hyvinvointia tasokkaan puutarhatuotannon, terveyttä edistävien tuotteiden, viihtyisien viheralueiden ja innostavan puutarhaharrastuksen kautta. Erityisen suuri arvo puutarhavierailuilla on silloin, kun uusi harrastaja pääsee keskustelemaan kokeneemman harrastajan kanssa. Kun mieli lepää esimerkiksi puutarhan kahvihetkessä, on helppo tutustua uusiin ihmisiin, vaihtaa heidän kanssansa ajatuksia puutarhasta ja laajemminkin elämänmenosta. Marttaliitto ry paikallisyhdistyksineen on mukana vuoden teemassa. Erityisen suuri arvo puutarhavierailuilla on silloin, kun uusi harrastaja pääsee keskustelemaan kokeneemman harrastajan kanssa. Hyviä kokemuksia on muun muassa nuorten ja esimerkiksi maahanmuuttajien kotoutuksesta osana puutarhatöitä. Taloyhtiöissä ja kaupungeissa perinteiset talkoot ovat myös hyvä tapa tutustua alueen asukkaisiin. Matkailun kannalta mielenkiintoisia kotimaisia kohteita löytyy esimerkiksi www.avoimetpuutarhat.fi-sivuilta. Puutarhan maailma on alati mielenkiintoista ja tarjoaa elinikäistä oppimista omista ja muiden kokemuksista, vahvistaa Timo Taulavuori. Ystävät ja puutarhavierailut parantavat sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia
Entä miten vieraslajit tunnistetaan ja hävitetään?. 44 I TALOMESTARI Chatista neuvoja kotipuutarhaan Mitä kasveja pihaan kannattaa istuttaa
Hyvästä arjesta parempi maailma. Innostuksen vallassa tulee valitettavasti joskus tehtyä harkitsemattomia valintoja. Ensin mennään osoitteeseen www.martat.fi. Kasvit voivat ajan myötä osoittautua työläiksi tai niistä voi olla haittaa ympäristölle.. Neuvonta on maksutonta ja se on tarkoitettu kotitalouksille. Hankkeen aikana tutustutaan myös muihin vieraslajeihin ja keinoihin, joilla niiden leviäminen estetään. Hankkeen päärahoittaja on EU:n LIFE-ohjelma, jonka tarkoituksena on kehittää yhteistä ympäristöpolitiikkaa ja lainsäädäntöä tukemalla luonnonsuojeluja ympäristöhankkeita Euroopassa. Marttojen Kotipuutarha-Chat on osa VieKas LIFE vieraslaji -hankkeen toimintaa. Kotipuutarha-chat on avoinna 25.4.–30.6. TALOMESTARI I 45 M arttaliiton puutarha-asiantuntijat tarjoavat huhtikuusta elokuuhun asti maksutonta chat-neuvontaa kotipihan kasvivalinnoista, vieraslajien tunnistamisesta ja hävittämisestä, kasvien leviämisen estämisestä sekä kasvijätteen käsittelystä ja kompostoinnista. Klikkaa sitä ja kirjoita viesti. Etusivun alalaidassa on KYSY MARTALTA -painike. Kasvien tunnistaminen helpottaa niiden hoitamista ja samalla tulee kartoitettua haitalliset vieraslajit, kuten jättipalsami, jättiputki, komealupiini, japanintatar ja kurtturuusu. Hanketta johtaa Suomen Luonnonsuojeluliitto kumppaneinaan Marttaliitto, Luonto-Liitto, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS sekä Jyväskylän ja Riihimäen kaupungit. Arvojamme ovat yhdessä tekemisen ilo, kestävät valinnat ja avoimuus. VieKas LIFE (2018–2023) on haitallisten vieraslajien kartoitukseen ja torjuntaan sekä tiedon levittämiseen keskittyvä hanke. J Haitalliset vieraslajit on hävitettävä kotipihoista ja torjuntaan kannattaa ryhtyä heti keväällä. Missään tapauksessa kasvijätettä tai maa-ainesta ei saa viedä toisen maalle tai joutoalueille. Heinäkuussa tauolla Verkossa voi kysyä puutarha-asiantuntijalta kotipihan kasvivalinnoista, vieraslajien tunnistamisesta ja hävittämisestä, kasvien leviämisen estämisestä sekä kasvijätteen käsittelystä ja kompostoinnista. Martat toimivat sen puolesta, että kaikilla ihmisillä, kaikenlaisissa kodeissa, olisi hyvä olla. Harmittomilta vaikuttavat kasvit voivat ajan myötä osoittautua työläiksi hoitaa tai niistä voi olla haittaa ympäristölle. ja 1.–31.8. Keväisen innostuksen vallassa tulee joskus tehtyä harkitsemattomia valintoja. Vieraslajit leviävät helposti kasvijätteen ja myös maa-aineaineksen mukana, joten ennen torjuntaan ryhtymistä on hyvä selvittää lajikohtainen torjuntatapa ja suunnitella syntyvän vieraskasvijätteen käsittely. Marttaliitto on 1899 perustettu, kotitalousneuvontaa antava kansalaisjärjestö. Pihatöiden lomassa on hyvä tutustua pihan kasveihin tarkemmin. Asiantuntija vastaa kysymyksiin. Tavoitteena on, että kotipuutarhoissa kasvavat jättipalsamit, jättiputket ja keltamajavankaalit tunnistetaan ja hävitetään ja niiden tilalle istutetaan turvallisia lajeja. Keväällä moni suuntaa puutarhakauppaan hankkimaan uusia kasveja. Haitalliset vieraslajit on hävitettävä kotipihoista ja torjuntaan kannattaa ryhtyä heti keväällä. maanantaisin klo 12–15
Haitallisiksi vieraslajeiksi luokiteltuja lajeja koskee hyvin paljon erilaisia kieltoja. Maaja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston oikeudellisen yksikön lainsäädäntöneuvoksen Sanna Koljosen mukaan siirtymäajan tarkoituksena oli varata kiinteistöjen omistajille riittävästi aikaa toimenpiteisiin ryhtymiseen. Vuonna 2019 säädetyn kasvattamiskiellon kolmen vuoden siirtymäaika on umpeutumassa. Kuva: Terhi Ryttäri. Kurtturuusun kukka on tuttu näky monilla pihoilla ja meren rannoilla. Kansallisesti haitalliseksi luokiteltuja vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön, tuoda Kurtturuusu on kielletty 1.6. Siirtymäaika oli tarpeen myös kieltoa valvovalle ELY-keskukselle, jotta se ehtii valmistautua kasvatuskiellon tuloon riittävän hyvin. alkaen Kurtturuusun kasvatuskielto astuu voimaan 1.6.2022. 46 I TALOMESTARI K urtturuusu eli Rosa Rugosa säädettiin kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi kolme vuotta sitten. Koska kyse on erittäin laajalle levinneestä ja yleisesti kasvatetusta lajista, sille katsottiin tarpeelliseksi varata kolmivuotinen siirtymäaika. Nyt siirtymäaika on umpeutumassa
Hiljalleen, 3-4 vuodessa, pensas näivettyy kokonaan hengiltä. Pakkokeinot ja rikosoikeudelliset seuraamukset ovat ihan viimesijaisia keinoja. Kasvatuskiellosta seuraa kaikille kiinteistön omistajille velvollisuus hävittää kaikki olemassa olevat esiintymät tai vähintään rajoittaa haittavaikutuksia ja leviämistä. Tarvittaessa ELY-keskus voi antaa määräyksen kasvattamisen lopettamisesta ja sitä voidaan tehostaa uhkasakolla tai teettämisuhalla. Sekä kiulukat että siemenet kelluvat vedessä ja voivat siten ajelehtia veden mukana uusille paikoille. Ihan heti ei kuitenkaan olla tuomitsemassa sakkorangaistukseen ketään. Jos kasvusto on niin iso, ettei sen keskelle pääse työskentelemään, voidaan pensasto ensin leikata alas esimerkiksi 30 sentin korkeudelta, jolloin kasvuston keskellä pääsee kulkemaan, ja vasta sen jälkeen uusien versojen kasvettua ryhtyä katkomistyöhön. Laji lisääntyy ja leviää sekä kasvullisesti muun maussa juurakon palasista että siemenistä. Hiekkamaasta juurakko irtoaa suhteellisen helposti, kivikossa työskentely on työläämpää. poistaminen voidaan teettää laiminlyöjän kustannuksella. Tästä syystä viranomaisten ensisijainen keino päästä tavoitteisiin on viestintä ja neuvonta. Aluksi kynnys yksittäisille tarkastuskäynneille tai näiden määräysten antamiseksi on korkealla. Muista ruusuista poiketen kurtturuusu on erittäin hyvin sopeutunut vesilevintään. Koljosen mukaan vieraslajiriskien hallitsemiseksi tarvitaan ennen kaikkea ihmisten ymmärrystä siitä, että vieraslajit ovat uhka luonnon monimuotoisuudelle ja joissain tapauksissa myös terveydelle. Pienimmät yksilöt on helppo kiskoa varsinkin hiekkamaasta ylös käsin. Kookkaampiin yksilöihin tarvitaan tukevien hanskojen lisäksi työkaluja. Koska kurtturuusu on erittäin yleinen ja laajalle levinnyt laji, ei ole realistista, että kaikki vielä olemassa olevat esiintymät saataisiin poistetuksi kuluvan kuukauden aikana. Määräysten tarvetta arvioidaan tapauskohtaisesti ja niistä päättää viime kädessä ELY-keskus. Torjunta on helpointa pensaiden ollessa vielä pieniä. Meillä sitä esiintyy koristekasvina monenlaisissa istutuksissa ja teiden pientareilla sekä ympäristöön karanneena erityisesti merenrannoilla. Katkotut oksat voidaan jättää pensaan juurelle maatumaan. Kurtturuusun leviämisen puutarhasta luontoon voi estää keräämällä syksyllä kiulukat pois. Lähde:www.vieraslajit.. Ensimmäisenä vuonna versot kannattaa käydä katkomassa 3-4 kertaa. Koljosen mukaan ensimmäinen kesäkuuta ei varmasti ole vielä viranomainen takapihalla kirjoittamassa sakkoa. Näin linnuilla on vähemmän mahdollisuuksia levittää siemeniä. Koljosen mukaan on tärkeää, että torjuntatöihin kuitenkin ryhdytään. Alkuperäisellä levinneisyysalueellaan Itä-Aasiassa Tyynen valtameren äärellä se kasvaa hiekkaisilla ja soraisilla merenrannoilla. Näännyttämisen hyvä puoli on, että myös juurakot kuolevat ja lopulta jäljellä jäävät vain ruusupensaiden rangat, jotka voidaan leikata alas ja vaikka polttaa. Vaikka kurtturuusun siemenet eivät yleensä idä vielä samana syksynä, sillä niillä on dormanssi eli lepotila, jonka rikkominen edellyttää kylmäkäsittelyä, kannattaa kiulukat kerätä viimeistään syksyllä. J. Kun esiintymän hävittäminen ei ole mahdollista, tulee haittavaikutuksia pyrkiä rajoittamaan ja leviämistä estämään. Teettämisuhka tarkoittaa sitä, että esiintymän Kurtturuusu on 0,5-1,5 metriä korkeaksi kasvava pensas, joka levittäytyy maavarsistonsa avulla niin laajalle kuin maaperän laatu antaa myöten. Kielto koskee jo olemassa olevia kurtturuusukasvustoja ympäri Suomen. Tarvittaessa vieraslajien esiintymät voidaan määrätä hävitettäväksi. Kasvatuskiellon rikkominen on rikkomus eli lievä rikos. Lisäksi talven yli seisoneet siemenet voivat itää keväällä. Uusille kasvupaikoille se leviää pääasiassa lintujen mukana niiden syysmuutolla. Torjunta pieninä helpompaa Kurtturuusun torjunta vaatii aikaa ja sitkeyttä. Ensin pensas leikataan esimerkiksi oksasaksilla tai raivaussahalla tyveä myöten alas. Muut kiellot kasvatuskieltoa lukuun ottamatta tulivat kurtturuusunkin osalta voimaan jo kolme vuotta sitten. Sen jälkeen päästään käsittelemään juurakkoa, joka pyritään kaivamaan kokonaan pois maasta. Uusia ei myöskään saa enää istuttaa. Seuraavina vuosina katkomista tehdään 2-3 kertaa kasvukauden aikana aina uusien versojen synnyttyä. Sakko mahdollinen Vaikka pensaiden antaisi rehottaa, ei välittömiä seurauksia tarvitse pelätä. Kurtturuusun näännytysmenetelmässä kaikki ruusupensaan uudet, vihreät versot katkaistaan tai revitään irti. Vieraslajilaissa haitallisen vieraslajin tahallinen ja laiton kasvattaminen on kuitenkin kriminalisoitu eli säädetty rangaistavaksi. Esiintymät hävitettävä Kasvatuskielto tarkoittaa sitä, että kesäkuun alussa kurtturuusua ei saisi enää kasvaa kenenkään pihalla. TALOMESTARI I 47 Torjunta vaatii aikaa ja sitkeyttä maahan, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää, myydä taikka muuten luovuttaa. Jos hävittämiseen tai torjuntatöihin ei ryhdytä ollenkaan, tilanne voidaan tulkita kurtturuusujen kasvattamiseksi
48 I TALOMESTARI P lantagenin asiantuntijat ovat valinneet kasvin vuoden 2022 perennaksi. Tiarella on kauniisti kukkiva ja kestävä monivuotinen kasvi. Tiarella on Plantagenin vuoden 2022 perenna Tiarella tai pitsimyssy, kuten sitä myös kutsutaan, on kukkiva monivuotinen kasvi, jolla on kauniit lehdet.. Tiarellat ovat helppohoitoisia puolivarjoisan tai varjoisan paikan kasveja, jotka kukkivat viihtyessään vuosi toisensa jälkeen touko-kesäkuussa. Kasvualustaksi sopii humuspitoinen, läpäisevä, Angel Wings-tiarellan tumman pinkin väriset nuput puhkeavat kukkaanalhaalta ylöspäin vaaleanpunaisina tähkinä. Se viihtyy puolivarjoisilla ja varjoisilla paikoilla ja sopii erinomaisesti reunustai maanpeitekasviksi puiden ja pensaiden alle
mutta kostea maa. J. Pink Skyrocket, jonka lehdet ovat vihreitä ja niissä on tummat suonet. Istutuksen yhteydessä on suositeltavaa sekoittaa Kasvualustaksi sopii humuspitoinen, läpäisevä, mutta kostea maa. Sugar and Spice, jolla on liuskoittuneet, punaruskeakuvioiset lehdet. Ajan myötä kasvi pärjää hyvin itsekseen, ja monissa tapauksissa sateet riittävät kattamaan kastelutarpeen. Lehtien keskisuonia reunustavat tummemmat alueet. KASTELU: KASTELU: Tue kasvin juurtumista ja asettumista aloilleen istuttamisen jälkeen säännöllisellä kastelulla parina ensimmäisenä vuonna varsinkin kuivina aikoina. Varmista kuitenkin, että juurille jää runsaasti tilaa kasvaa. Tiarellat voidaan istuttaa myös suureen ruukkuun tai kuormalavakaulukseen. Vinkkejä iarellan kasvattamiseen Ykkösohje perennojen menestymiselle on löytää niille oikeat olosuhteet ja paikka. YLLÄPITO JA YLLÄPITO JA HOITO: HOITO: Pidä silmällä rikkaruohoja kasvin ympärillä, jotta ne eivät kuluta kaikkia ravinteita. ISTUTUS: ISTUTUS: Istuta kasvi mahdollisimman pian hankinnan jälkeen. Tiarella täyttää kaikki tämän vuoden perennalle asetetut vaatimukset – se on kaunis ja kestävä, sanoo Marcus Larm, Plantagenin puutarhakasvien kategoriapäällikkö. TALOMESTARI I 49 Tiarella kukkii viihtyessään vuosi toisensa jälkeen touko-kesäkuussa. Pink Skyrocketin lehdet ovat vihreitä ja niissä on tummat suonet. MAAPERÄ JA MAAPERÄ JA LANNOITUS: LANNOITUS: Tiarellat viihtyvät kosteassa maaperässä, mutta varmista ettei vesi pääse seisomaan niiden juurilla. Tiarella kestää hyvin Suomen talvea. Plantagenin tämän kauden valikoimista löytyy kolmea erilaista tiarellaa: Angel Wings, jolla on vihreät herttamaiset, sahalaitaiset lehdet. – Tummanvaaleanpunaiset kukannuput muuttuvat vaaleanpunaisiksi kukiksi touko-kesäkuussa, ja kauniit lehdet ovat puutarhassa näkyvillä koko kasvukauden ajan. Tiarellat viihtyvät puolivarjossa tai varjossa. Istutusetäisyys taimille on noin 30 cm. Maaperän on hyvä olla runsasmultaista ja -ravinteista. Kukkapenkistä saa harmonisen istuttamalla useita saman lajin yksilöitä yhteen penkkiin yleensä parittomina lukumäärinä. multaan hieman lantaa ja lannoittaa kasvi puutarhalannoitteella noin kuukauden kuluttua istutuksesta. Korkea humuspitoisuus takaa kasvin viihtymisen. Lannoita keväisin ja kastele tarvittaessa
Tampere on viime vuosina kerännyt paikkakunnista selkeästi eniten muuttovoittoa Suomen sisältä. Viime vuonna se ei mahtunut 20 vetovoimaisimman joukkoon. T ampereen seudun vetovoima alkaa näkyä myös mökkikaupassa. Nyt suosio heijastuu myös vapaa-ajanasuntojen menekkiin. 50 I TALOMESTARI Tampereen seutu vetää mökkimarkkinoilla Pirkanmaa tekee kovaa nousua suosittuna mökkimaakuntana. Suosio näkyy Oikotie Asunnot -palvelun hakumääristä. – Viime vuonna mikään Pirkanmaan kunnista ei yltänyt Suomen 20 halutuimman mökkikunnan Suomalaisten mökkibuumi on yllättänyt sekä vilkkaudellaan että kestollaan. Sastamala on ollut tänä keväänä Suomen toiseksi halutuin mökkipaikkakunta. Pirkanmaalta Sastamala on ollut tänä keväänä Suomen toiseksi halutuin mökkipaikkakunta. Se alkoi keväällä 2020 ja jatkuu edelleen.. Siinä näkyy Tampereen seudun vetovoima ylipäätään muuttoliikkeessä
Siellä vetää Tahko. Kaavoitetuilla alueilla sijaitsevien rantamökkien mediaanihinta laski seitsemässä maakunnassa, joskin vain Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla lasku oli yli 3 prosenttia. Haja-asutusalueiden rantamökkien myyntihinnat olivat Pirkanmaalla toiseksi korkeimpia, Uudenmaan jälkeen. vuonna 12 maakunnassa. Tänä vuonna Sastamala on pompannut tyhjästä liki kärkeen. Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna kärkikymmeniköstä ovat tänä keväänä kasvattaneet suosiotaan eniten Sastamala, Lohja ja Parainen. Oikotien tilastoissa kolmanneksi vetovoimaisin on ollut tänä keväänä Kuopio. Pirkanmaan Sastamala on toiseksi halutuin. Mökkilainat rikkoivat ennätyksen alkuvuonna Yksi koronailmiö Suomessa on ollut hillitön mökkibuumi. – Mökkibuumi on yllättänyt sekä vilkkaudellaan että kestollaan. Se kielii nousevasta kysynnästä, Oikotie Asuntojen johtaja Anna Leinonen sanoo. – Toki perinteiset mökkeilymaakunnat, kuten Eteläja Pohjois-Savo, pitävät yhä puoliaan, mutta kärkisuosion osalta näkyy monen toive lyhyehkön automatkan päässä sijaitsevasta mökistä, Leinonen toteaa. Maakunnan sijainti on keskeinen ja maine Tampereen johdolla hyvä. Viime vuonna, jolloin jo oli mökkibuumi, vastaavat luvut olivat 52 miljoonaa ja 60 miljoonaa, Leinonen kertoo. TALOMESTARI I 51 Rantamökeistä maksetaan nyt keskimäärin eniten Pirkanmaalla ja Uudellamaalla. Perinteetkin näkyvät yhä, sillä tämän kevään käytetyin vapaa-ajanasuntojen hakusana on ollut Saimaa. Suomalaiset ovat ottaneet vapaa-ajanasuntolainaa jatkuvasti enenevässä määrin yli 10 vuoden ajan. Selkeä valtaosa suomalaisista asuu Etelä-Suomessa, ja moni toivoo mökkinsä sijaitsevan sangen lähellä kotia, Leinonen kommentoi. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä pirkanmaalaiset rantamökit olivat maakunnallisessa myyntivertailussa keskimäärin Suomen arvokkaimpia kaavoitettujen alueiden osalta. Keskimäärin hintavimpia rantamökit ovat tänä vuonna olleet Pirkanmaalla ja Uudellamaalla. Tammikuussa suomalaiset ottivat mökkilainaa yhteensä 57 miljoonaa euroa ja helmikuussa yhteensä 68 miljoonaa. Siellä sijaitsee Levi, josta on nyt etsitty Oikotien kautta mökkejä jopa 30 prosenttia enemmän kuin viime keväänä. Kittilä kärjessä, Kuopio kolmantena Suomen kymmenestä tämän hetken halutuimmasta mökkipaikkakunnasta neljä sijaitsee Tampereen pohjoispuolella ja kuusi Tampereen eteläpuolella eli käytännössä Etelä-Suomessa. Neljänneksi vetovoimaisin on Raasepori ja viidenneksi vetovoimaisin tällä hetkellä Loppi. Tilasto on Oikotie Asuntojen datasta maalis–huhtikuulta. Edut ovat samoja kuin Tampereella vetovoimaisena kaupunkina. Nyt keväällä Kittilä on ollut Suomen vetovoimaisin mökkipaikkakunta. J joukkoon. Se alkoi keväällä 2020 ja jatkuu yhä. – Ehkä Pirkanmaa on vähän niin kuin löydetty mökkimaakuntana. Haja-asutusalueiden rantamökkien mediaanihinta nousi Maanmittauslaitoksen mukaan viime 1.1.-31.3.2022 myytyjen rantamökkien keskiarvoiset hinnat per maakunta. Kahdessa pysyi entisellään ja viidessä maakunnassa laski. Kuudentena Parainen, seitsemäntenä Lohja ja kahdeksantena Lieksa. Yleinen muuttoliike osittain ohjaa toiveita mökkienkin sijainnille. Pirkanmaan mökeistä maksetut hinnat nousivat viime vuonna 10 prosenttia sekä kaavoitetuilla alueilla että haja-asutusalueilla. Pohjoispuolella sijaitsevat paikkakunnat ovat Kittilä, Kuopio, Lieksa ja Kolari, joissa kyse on nimenomaisesti turistikohteista Levi, Tahko, Koli ja Äkäslompolo. Suomen Pankki kertoi viime kuussa, että suomalaiset ottivat nyt tammi–helmikuussa mökkilainoja enemmän kuin koskaan aiemmin vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana
52 I TALOMESTARI. Helsingin keskustassa asuvat Marja Hintikka ja Ile Uusivuori aloittivat mökkikautensa Kanta-Hämeessä sijaitsevalla mökillään huhtikuussa
– Pariskunnan mökki remontoitiin Kotoisa-ohjelmassa, ja siinä yhteydessä he olivat paljon julkisuudessa mökkiasioista ja puhuivat kauniisti sekä lämpimästi mökkielämästä. Samalla uudistettiin keittiö. – Mökkinaapurimme ovat aivan ihania. Nyt odotamme jo mökkikesää, sillä vietämme mökillä pitkiä aikoja, kertoo Marja Hintikka. Ison järven rannalla sijaitsevalta mökiltä matka kauppaan taittuu veneellä. Perheen mökkikausi alkaa huhtikuussa. J. Lisää arvostusta Messukeskus ja Vapaa-ajan asukkaiden liitto VAAL ry valitsevat yhdessä joka vuosi Vuoden mökkiläisen. Vuoden mökkiläinen -arvonimi myönnetään taholle, joka on julkisuudessa puhunut arvostavasti mökkiläisyydestä ja mökillä olemisesta. Mökin muutoksessa tärkeintä pariskunnalle oli saada piha-alue toimivaksi ja ranta sekä tontti lapsille turvalliseksi. Unelmana päämökki Lopputuloksena mökin pihalle rakennettiin riippumattoja ja korituoleja, lepopaikkoja, joissa rentoutua samalla, kun vahtii lapsia. Lapsuuden unelma-ammattini olikin maatalon emäntä. Kanta-Hämeessä sijaitseva, saunarakennuksesta, makuuaitasta ja lisärakennuksesta koostuva mökki on perheelle tärkeä paikka, jossa oleskellessa rauhallinen rytmi tuo vastapainoa hektiseen arkeen. Rakastan koko aluetta! Olen sielultani maalainen, ja vietin lapsuuteni maalla. Sisätiloista pieneen saunamökkiin tuotiin tilan tuntua muun muassa seinien maalaamisella. M ökki on Marja Hintikan ja Ile Uusivuoren kolmelapsisen perheen onnenpaikka ja keidas. Valinnan tekivät Suomen Vapaa-ajan asukkaiden liitto ja Messukeskus. – En ole koskaan rakentanut, mutta se olisi oppimisprosessi. Mökillä pääsee opettelemaan taitoja ja riisuttua olemista, Hintikka jatkaa. Pariskunta oli enemmän kuin tyytyväinen ohjelmassa tehtyyn muutokseen. – Mökkeily kehittää lasten luontosuhdetta. Me suomalaiset olemme mökkikansaa, emme palatsikansaa. Eikä mökki ole koskaan valmis, vaan tärkeää siinä on matka. Perhe viihtyy Hämeessä erinomaisesti. Hintikan ja Uusivuoren mökki remontoitiin osana MTV:n Kotoisa-ohjelmaa. – Totta kai mökkeilyyn liittyy työtä, mutta onni ei elämässä tule valmiista pöydästä, vaan tekemisestä. TALOMESTARI I 53 Marja Hintikka ja Ile Uusivuori Vuoden mökkiläiset 2022 Juontajapariskunta Marja Hintikka ja Ilkka Uusivuori valittiin Vuoden 2022 mökkiläiseksi. Ihanat mökkinaapurit, joiden joukossa maatalousyrittäjiä ja karjatilallisia, luovat tunteen yhteisöllisyydestä ja naapuriavusta. Tällä hetkellä Hintikan ja Uusivuoren mökki on kesäasuttava, mutta unelmana olisi rakentaa talviasuttava päämökki. Mökillä saan elää tätä lapsuuden unelmaa itsekin, kertoo Marja Hintikka. – Marja Hintikka ja Ile Uusivuori ovat useaan otteeseen puhuneet mökkielämästä ja sen erilaisista piirteistä verrattuna kaupunkielämään sekä mökkielämän sopivuudesta lapsiperheen elämään, kertoo Vapaa-ajan asukkaiden liitto VAAL ry:n hallituksen puheenjohtaja Tapio Tervo. Se on toisenlaista työtä kuin oma abstrakti, mielikuviin painottuva päivätyöni. Vaikka ohjelmassa tehty urakka täytti pariskunnan toiveet, jäi jäljelle vielä yksi iso unelma: oman päämökin rakentaminen. Onni tulee tekemisestä Ennen mökin ostamista pariskuntaa varoiteltiin mökkeilyyn liittyvästä työmäärästä, mutta Hintikka on asiasta eri mieltä. Mökillä saa tehdä rennosti ja kokeilla, voi heittäytyä, kertoo Marja Hintikka. Mökillä tekeminen on konkreettista ja siinä näkee heti työn tuloksen
Pintavalumavedet ovat kaikkein haastavimpia. Roskat kuuluvat kierrätykseen ja jätevedet tulee käsitellä asianmukaisesti. 54 I TALOMESTARI K esämökillä suomalainen kaipaa luonnon puhtautta ja rauhaa. Mökkireissulle pakatessa auto täyttyy helposti äärimmilleen: vaatteiden, lelujen ja erilaisten käyttötavaroiden lisäksi mukaan pakataan muun muassa ruokaa, pesuaineita ja remonttitarvikkeita. Varsinkin jätteiden polttamista tulisi välttää:. – Mökillä syntyvä jäte pitäisi saada kompostoitua tai toimitettua jätehuollon piiriin. Teksti: Kaisa-Liisa Ikonen asianmukaisesta käsittelystä määrätään myös laissa. Jotta haja-asutusalueet pysyisivät siisteinä, viihtyisinä ja terveellisinä, tulisi jokaisen mökkiläisen huomioida ympäristöä kunnioittava elämäntapa. Ryhmäpäällikkö Tuuli Myllymaa Suomen ympäristökeskuksesta toteaa, että mökillä syntyvä jäte on hyvin samanlaista kuin kotitalousjäte muutenkin, ja sitä tulee käsitellä samalla tavalla. Jätteiden ja jätevesien Minkä mökille kantaa, kantaa sieltä myös pois Siisteydestä huolehtiminen on palvelus luonnolle Mökkiläisen tulee huolehtia maaperän ja vesistöjen hyvinvoinnista
TALOMESTARI I 55 Ryhmäpäällikkö Tuuli Myllymaa Suomen ympäristökeskuksesta kiittelee, että jätelaitosten valistus mökkijätteen kierrätyksen suhteen on toiminut hyvin. Pahin virhe on haudata mökillä syntyvä jäte maahan. Saunan pesuvedet eivät saa päästä järveen Järvien, jokien ja kaivojen puhtauden takia on ensisijaisen tärkeää huolehtia mökkiympäristössäkin jätevesihuollosta. Syntyvän elintarvikejätteen määrää kannattaa miettiä jo kotona: mökille ei kannata kantaa ruokaa pilaantumaan. Lain mukaan vapaa-ajan kiinteistöjen tulee liittyä kunnan järjestämään jätehuoltoon. Mökille ei kannata kantaa ruokaa pilaantumaan. Vaihtoehtoisesti mökkiasukkaiden käytössä voi olla jätteiden aluekeräyspiste. Haja-asutusalueiden jätevesilainsäädännön mukaan jokaisella kiinteistöllä tulee olla jätevesiselvitys. Jätteet kannattaa lajitella jo mökillä, jotta niiden vieminen kierrätyspisteisiin olisi vaivatonta. Erityisesti maalit ja muut vaaralliset jätteet on syytä kierrättää huolella. Maatuvaa jätettä varten mökille voi perustaa kompostin. Taajamissa ja kuntien hyväksymillä perusnoutoalueilla jätehuoltoon voi liittyä joko kiinteistökohtaisella astialla tai kimppa-astialla. Puutarhajätteiden kompostointi avokompostissa on helppoa, mutta ruokajätteet kannattaa kompostoida mieluummin suljettavassa kompostorissa. Kaikkiin rakennuksiin vaaditaan asianmu. Vapaa-ajan asuntojen jätehuollosta määrätään myös jätelaissa ja kunnallisissa jätehuoltomääräyksissä. pohjavesiä ja rantoja ja vaarantaa ihmisten terveyden, Myllymaa muistuttaa. – Maalit ja kemikaalit imeytyvät maaperään ja vesistöihin: pahimmillaan ne voivat saastuttaa Elintarvikejätteen määrä kannattaa puolittaa jo kotona. Kuva: Tuuli Myllymaa muovipakkauksien polttamisesta syntyvät kaasut ovat vakavasti otettava terveyshaitta
Vesistöjen kannalta haja-asutusalueilla on tärkeää myös huomioida, että ei rakenneta liian lähelle rantaa. Erityisesti fosfaattipitoiset pesuaineet ovat omiaan ruokkimaan rantojen leväkasvustoja; myös terveydelle haitallista sinilevää. Parhaimmatkaan järjestelmät eivät pysty kompensoimaan hukkakulutusta, jos kylpijällä on tapana jättää vesi virtaamaan omia aikojaan. Samoin mattojen pesemistä varten pitäisi rakentaa alusta ja sen alle Mökkiympäristöön sopivat hyvin erilaiset kuivakäymälät. Vaihtelu on kuitenkin suurta, sillä siinä, missä toisille riittää 90 litraa, toiset taas lorottavat hanoista 270 litraa vuorokaudessa. Vesiratkaisuissa on aina otettava huomioon myös käyttömukavuus ja pesutulos. Ellei imeyttäminen ole mahdollista, saunavesillekin tulee rakentaa oma puhdistusjärjestelmänsä. Keto muistuttaa, että saunannurkasta rantaan tippuva pesuvesi pääsee nopeasti vesistöön. Vesikasvillisuutta voi luontoa kunnioittaen poistaa rannoilta, jotta vesi pääsee virtaamaan vapaammin. Pelkästään yhteen asiaan ei kuitenkaan pidä tuijottaa. Leväkasvustoja voi ennaltaehkäistä myös huolehtimalla rantojen vedenkierrosta. 56 I TALOMESTARI Mökkisaunassa ei vesi lotise turhaan Suomalaiset kuluttavat vettä noin 155 litraa henkilöä kohti vuorokaudessa. kainen kulutuksen mukainen jätevesijärjestelmä. Ammekylpy on ekologisessa mielessä huonoin vaihtoehto. Viiden minuutin suihkussa vettä kuluu noin 60 litraa, kun veden virtaama 12 litraa minuutissa. Pintavalumavedet ovat kaikkein haastavimpia: niitä varten tulisi rakentaa suodatusalueita ja -kuoppia. Saippuoinnin ja hiustenpesun ajaksi suihku kannattaa sulkea. Erilaiset kuivakäymälävaihtoehdot ovat kehittyneet viime vuosina merkittävästi, ja kuivakäymälä on useimmiten paras vaihtoehto mökille. Nykyaikaisissa yksiotehanoissa veden täysi virtaama voidaan rajoittaa kuuteen–kahdeksaan litraan minuutissa. Kuva: Biolan, kompostikäymälä eco Matot pestään kuivalla maalla Matot tulee pestä kuivalla maalla niin kaukana rannasta, että pesuvedet imeytyvät maahan eivätkä johdu vesistöön. J. Mikäli huuhteluja pesuvettä käytetään saunassa vain vähän, vedet voidaan tarvittaessa johtaa tarpeeksi kauas vesistöstä ja imeyttää maahan. Mökkisaunassa, jossa peseydytään vadissa, veden kulutus on vähäisempää kuin suihkussa. suodatin, jotta vesistöön ei pääsisi vierasaineita. Jos ruoppaaminen on välttämätöntä, tulee työkoneiden hydrauliikkajärjestelmässä käyttää biohajoavaa öljyä. Ammeessa vettä kuluu paljon, esimerkiksi 150 litran ammeessa noin 110–120 litraa täyttövettä plus huuhteluvedet päälle. Kokonaiskulutukseen vaikuttuvat paljon omat käyttötavat. Liiallinen kasvillisuuden poistaminen ei kuitenkaan ole hyväksi, sillä rannat voivat syöpyä ja koneelliseen ruoppaamiseen liittyy öljyvuotojen riski. Vaikka mökillä eletään kantoveden varassa, ei saunassa käytettäviä vesiä ei saa laskea suoraan vesistöön. Käymälät joko erottavat kuivan ja märän jätteen toisistaan jatkokäsittelyä varten tai ohjaavat käymäläjätteen suoraan kompostiastiaan. Päivittäin vettä kuluu eniten peseytymiseen. Kun vesi kannetaan ämpäreillä saunaan, on jokaisen lisäksi helppo nähdä, kuinka paljon vettä todellisuudessa kuluu. Mökkisaunassa, jossa usein peseydytään vadissa, kuluu huomattavasti vähemmän vettä kuin suihkussa
Lupiinin ja useimpien muiden perennakasvien kukinnot voi katkaista heti kukinnan jälkeen, jotta siemenet eivät pääse leviämään. Villimmät niityt houkuttelevat niittykasveja, perhosia ja muita pölyttäjiä, ja ne voi halutessaan niittää kerran tai kaksi kesässä. Ryttäri toivoo, että vieraslajeja hillittäisiin paitsi estämällä siementen leviäminen, myös niittämällä kasveja pois tienvarsilta. – Esimerkiksi lupiini vie elintilaa ketoja niittykasveilta ja rehevöittää samalla juurillaan maaperää niin, että karuun maahan sopeutuneet kissankellot ja päivänkakkarat katoavat, Ryttäri summaa. TALOMESTARI I 57 Vieraat kasvilajit kuten komealupiini vievät elintilaa kotoisilta niittyja ketokukilta. Lisäksi lintuja kannattaa muistaa tuomalla mökkiympäristöön pesintäpönttöjä. Kukkapenkkiin Ryttäri sen sijaan kehottaa valitsemaan vain kotoisia kasveja, jotta vieraslajit eivät pääsisi karkaamaan ympäristöön. Vanhempi tutkija Terhi Ryttäri Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että mökin kasvimaalla voi viljellä huoletta kaikenlaisia hyötykasveja, sillä niiden ei tiedetä levinneen Suomen luontoon. Kuva: Suomen ympäristökeskus Ryttäri neuvoo jättämään mökin ympäristöön alueita, joiden nurmikkoa ei ajeta jatkuvasti lyhyeksi. Käärmeistä ei ole syytä olla huolissaan. Myös maatuvat risuja kompostikasat suovat suojaa monenlaisille eläimille. Harvennusja muita metsätöitä tehdessä mökin ympäristöön kannattaa jättää parimetrisiä lahorunkoja, joista on iloa muun muassa tikoille. Mökillä on mukavaa pitää pientä kasvimaata ja somistaa ympäristöä erilaisin istutuksin. Villiintyneitä lupiineita voi poimia mielin määrin, ja niistä saa rakenneltua vaikka näyttäviä juhannuskukka-asetelmia mökin terassille. Perennakasvien kukinnot kannattaa katkaista heti kukinnan jälkeen, jotta siemenet eivät pääse leviämään mökin ympäristöön. Vieraslajeja ei saa päästää leviämään Koko pihaa ei kannata hoitaa. – Käärme väistää ihmistä eikä mielellään jää asutuille seuduille oleskelemaan, tutkija vakuuttaa. Kuva: Terhi Ryttäri Vanhempi tutkija Terhi Ryttäri Suomen ympäristökeskuksesta kehottaa jättämään mökin pihalle myös villimpiä nurmialueita, jotka tarjoavat oivallisen elinympäristön ketokukille ja perhosille
Pidemmän päälle niistä voi olla jopa haittaa, sillä käyttö saattaa edistää niin vahvojen mikrobikantojen muodostumista, etteivät desinfiointiaineetkaan enää tehoa taudinaiheuttajiin. – Lauteet pestään puunsyiden suuntaisesti ja seinät alhaalta ylös, neuvoo Marttaliiton kehittämispäällikkö Teija Jerkku. Lisäksi kloori höyrystyy lämpimässä ja voi aiheuttaa pahoinvointia. Kloorilla saa kyllä seinät vaaleammaksi, mutta on muistettava, että kloori on ympäristölle vaarallista eikä siis mökille mikään ekologinen vaihtoehto. Muoviastioista lika irtoaa kätevästi taikasienellä. – Lian ei saa antaa pinttyä: tuoreena se irtoaa helpommin. Myöntämisperusteissa otetaan huomioon koko tuotteen elinkaari. Joutsenmerkki on Pohjoismaiden yhteinen ympäristömerkki. Kätevä keksintö on laudepesin, josta saa tukevan otteen ja jolla pääsee kätevästi myös laude väleihin. Siitä on kuitenkin huolehdittava, että pinta todella tulee puhtaaksi. Myöntämisperusteet ovat tuoteryhmäkohtaisia ja ne laaditaan siten, että vain ympäristön kannalta parhaat tuotteet voivat saada merkin.. Kehnot rasut vain kuljettavat likaa paikasta toiseen, ja liian karheilla pesimillä saa aikaan vahinkoa. Etukäteen lauteita voi suojella hieltä ja rasvalta käyttämällä laudeliinoja. Joutsenmerkki myönnetään hakemuksesta tuotteelle, joka täyttää merkin vaatimukset. Merkki opastaa kuluttajia valitsemaan ympäristön kannalta parempia tuotteita ja kannustaa myös valmistajia tekemään tällaisia tuotteita. Sen jälkeen pestään lauteet ja seinät. Kunnon välineillä hyvää jälkeä Siivousvälineillä on väliä. Saunan peruspuhdistus lattia puhdistamalla. Kehnosti puhdistettu pinta kestää huonosti kulutusta eikä sen vuoksi ole ekologinen ratkaisu. Joissakin siivoustuotteissa voi olla klooriin perustuvaa valkaisuainetta tai klooriyhdisteita. Mitä miedommalla pesuaineella pärjää sen parempi. Desinfiointiaineiden käyttö on Jerkun mielestä mökkija kotioloissa aiheetonta. Turvallisia valintoja ovat virallisen ympäristömerkin saaneet tuotteet. – Liian kovalla harjalla pintoja ei tule puhdistaa. 58 I TALOMESTARI Tuoksuvan puhdasta Kun mökkisaunan pitää perussiistinä keräämällä vihdasta irronneet lehdet ja huuhtomalla pesuvadit saunomisen jälkeen, riittää kun siivoaa tarkemmin saunan kerran vuodessa kesäkauden alkaessa. Rakenteensa ansiosta mikrokuituliinat tekevät puhdasta jälkeä lähes olemattomalla pesuainemäärällä
Oikein toimiva huussi on hajuton, Pakula painottaa. Liian hienojakoiset kuivikkeet voivat tiivistyä liikaa ja aiheuttaa kosteusja hajuongelmia. Ei haittaa, jos havupuuhaketta on joukossa hieman, mutta pääosin hakkeen olisi hyvä olla lehtipuista peräisin. Ilmastointi takaa toiminnan Kompostikäymälään sopivassa ilmastointiputkessa ei tule olla mutkia, sillä mutkissa syntyy hajulukkoja, jolloin huussi alkaa haista, kun happea riitä. Vesi on elintärkeä luonnonvara, jota on järjetöntä vetää vessasta alas. Kuivikkeen tulee olla imukykyistä ja lisäksi riittävän rakeista, jotta jätteeseen saadaan riittävästi happea. Hyvä huussi ei haise tunnu saavan riittävästi putkeen, ilmanvaihtoa voi vauhdittaa pienellä tuulivoimalla käyvällä tuulettimella, neuvoo Huussi ry:n projektikoordinaattori Susanna Pakula. Rei’istä neste valuu alempaan suotoastiaan, josta sitä pääsee hyvän ilmanvaihdon ansiosta haihtumaan. Jos taas komposti on liian märkää tai hapetonta, jäte alkaa mädäntyä kompostoitumisen sijaan. Huussiseura ry:n mukaan toimintavarmin kuivike on hakkeen ja turpeen sekoitus yhden suhteessa yhteen. Liian karhea kuivike, kuten oksasilppu ei taas ime itseensä tarpeeksi kosteutta. Jos muurahaisia alkaa ilmaantua jätteen sekaan, on se merkkinä liian kuivasta jätteestä. Tuuletusputken alaosan tulee olla istuimen tasalla eikä jatkua sen alapuolelle. Silloin kannattaa tarkastaa ilmastointi ja kuivikkeen laatu. – Useinhan huussi sijoitetaan pihan perälle pöheikköön, jossa ilma seisoo, siksi putken tulee ulottua riittävän pitkälle. – Jos kärpäsiä tai hajua alkaa tulla huussiin, jotakin on pielessä. Suotonesteastian pohjalle tulee olla 5-10 senttimetrin kerros lannoittamatonta ja kalkitsematonta turvetta. Jos happea ei Lehtipuiden hake on tarkoitukseen parempaa kuin havupuun, sillä havupuun sisältämä pihka häiritsee kompostoitumista.. Ekologisessa ajattelussa ihmisen tuotoksia ei pidetä jätteenä, kuten nykyisissä jätevesiratkaisuissa, vaan käyttöaineena, josta saa vähällä vaivalla arvokasta lannoitetta. Fosfori ja typpi saavat lannoittaa maata sen sijaan, että ne rehevöittäisivät vesistöjä. Kolme asiaa tulee saattaa kuntoon: virtsa erotellaan kiinteästä aineesta, käytetään riittävästi sopivaa kuiviketta ja ohjataan ilmastointiputkella happea kompostoituvaan jätteeseen. Kompostoitumista ei tapahdu, jos jäte on liian kuivaa. Näin hajut poistuvat tuuletusputkea pitkin eivätkä istuinaukon kautta. TALOMESTARI I 59 Hyvin hoidettu ja oikein toimiva kompostikäymälä on hajuton. Vanhanaikaisen huussin voi helposti muuttaa kompostikäymäläksi. Lehtipuiden hake on tarkoitukseen parempaa kuin havupuun, sillä havupuun sisältämä pihka häiritsee kompostoitumista. Nesteen erottelu tapahtuu esimerkiksi siten, että käymälässä on kaksi päällekkäistä astiaa, joista ylempi astia on rei’itetty. Kuivikkeen voi sekoittaa itse esimerkiksi lehtikarikkeesta ja turpeesta tai käyttää kaupallisia kuivikkeita
60 I TALOMESTARI Veikko Salli kehitti oman laiturimallin Tukeva laituri kestää järvessä vuoden ympäri Nooa-Arctic-laitureiden ylivoimaisesti paras ominaisuus on kestävyys. Kovatkaan myrskyt eivät laitureita irrota, eikä niitä tarvitse vetää talveksi maalle.
Mökkilaitureissa 3,4 metrin leveys takaa vakauden. Nooa-Arctic-mallistoon kuuluu sekä mökkilaitureita sekä erilaisia yhteisölaitureita muun muassa uimakäyttöön ja veneen kiinnittämistä varten. – Tuolloin tutustuin polyeteeniin raaka-aineena. Sitä tietotaitoa hyödynsin laitureissa. TALOMESTARI I 61 3,8 metriä pitkän mökkilaituri hinta asennuksineen on noin 7 000 euroa ja 4,8 metrisen noin 9 000 euroa. – Yritin itse rakentaa laituria moneen kertaan, mutta ne eivät kestäneet. – Ponttooni pysyy kantavuutensa ja muotonsa ansiosta jään päällä. Kansi on noin 40 senttiä vedenpinnan yläpuolella. Erilaisten laiturimoduulien ansiosta voimme toteuttaa esimerkiksi käveltäviä veneaisoja, tavallista pidempiä käyntisiltoja ja avantouintilaitureita. Kannen pysyttävä vedenpinnan yläpuolella Salli tähdentää kantavuuden merkitystä. Musta korkealaatuinen polyuretaani on materiaali, johon auringonsäteily ei vaikuta. Nooa-Arctic -mökkilaitureissa on eri pituuksia, mutta leveys on aina sama. – Kehittämämme aallonvaimennin taas tarjoaa suojaa myrskyssä.Vesi ei koskaan peitä ponttoonia, eikä ponttooni näin ollen jää jään sisälle. Yläosa erottuu alaosasta 25 millin olkapäällä eli levennyksellä, joka siirtää voimat ponttoonista laiturin runkorakenteisiin. Leveys on aina sama. Lisäksi valikoimaan kuuluvat mittatyönä toteutetut laiturit, joiden päälle voidaan rakentaa esimerkiksi sauna. Niissä hankkeissa tulivat tutuiksi puu ja ylipäätään rakentaminen. Isommassa nettokantavuus 2 000 kiloa ja pienemmässä 1 500 kiloa . Ponttoonin yläosa on suorakaiteen muotoinen 35-senttinen. – Rakensin 1980-luvulla Suomeen parikymmentä liikuntahallia. Olen myös ollut paljon tekemisissä puun kanssa rakennusmateriaalina, mikä sekin on auttanut laitureiden suunnittelussa, sanoo Salli. Osat ovat millintarkasti suunnitellut ja kaikissa materiaaleissa on huomioitu lujuus ja kestävyys, sanoo Salli. Keväällä jää sulaa nopeammin laiturin alta, eivätkä jäät ehdi vääntää laituria.. Yhteisölaitureissa ja tilauslaitureissa mitat ovat asiakkaan haluamia. Musta väri sulattaa myös keväällä jäätä ponttoonin ympäriltä. – Viime talvi laittoi laiturit koville. Sallin oma mökki sijaitsee meren rannalla, jossa veden ja jään voima yleensä rikkoo laiturit. Nooa-Arctic-laitureita ei tarvitse vetää syksyisin maalle. En sano, etteikö nykyisissä laitureissa olisi vielä kehitettävää. – Tietysti se vesi laiturin alla jäätyy, mutta olennaista olisi, että ilma kulkisi laiturin alta. Olemme kuitenkin monien kokeilujen ja kokemusten myötä oppineet tarkkuuteen ja hyviin materiaaleihin. Laiturin kannen alle pitää jäädä ilmaa. Koska ponttonit ovat äärikulmissa, on laituri vakaa. – Laiturimme mukautuvat kokonsa ja ominaisuuksiensa puolesta monenlaisiin tarpeisiin. Tarkasti käyttökohteeseen mitoitetut ponttooniratkaisut taas varmistavat keikkumattomuuden suuremmallakin laitakuormalla. – Mökkilaitureiksi soveltuvan 4,8 metrin pituisen laiturin oma paino on 700 kiloa ja 3,8 metrin oma paino 500 kiloa. L aitureiden kehittäjä Veikko Salli toi markkinoille Molok-syväkeräysastiat 30 vuotta sitten. Juju ponttoonin muotoilussa Olennaista laiturin pysymisessä ehjänä talven läpi vedessä ovat ponttoonit, joiden tärkeimmät ominaisuudet ovat kantavuus, muotoilu ja väri. Kolmisen vuotta sitten aloin suunnitella tosissani laituria. Ponttoonin alaosa jatkuu olkapäästä suoraseinäisenä noin 15 senttiä, minkä jälkeen pohja kaartuu kuperaksi. – Nooa-Arctic-laitureissa on neljä ponttoonia, jokainen korkeudeltaan 70 senttiä. Rakenne takaa Sallin mukaan sen, ettei jää takerru ponttooniin, eikä laituri tartu jäihin tai uppoa talven lumija jääolosuhteissa
– Asiakaskunnassa on aika paljon vanhempia ihmisiä, jotka eivät jaksa enää vetää laituria maalle, eikä se työ ole kenellekään mieleen. – Puukehikko kulmien metallivahvikkeineen ja ponttooneineen on koottu yhteen liimalla ja ruuveilla. Laituri ei natise eikä kitise. Ne pitävät laiturin suorassa, sanoo Veikko Salli. Nooa-Arctic-laituria ei tarvitse vetää talveksi maalle. Jos ranta on kalliota voidaan laituri ankkuroida rantaan metallitapeilla, muutoin esimerkiksi maakiiloilla. Ponttoonien pohja on vahvuudeltaan 12 milliä, yläosa on 5-8 milliä. 62 I TALOMESTARI Runko on tukeva ja ponttoonit ovat äärikulmissa. Liima on sellaista, joka liimaa yhteen metallia, puuta ja muovia. Käyntisilta ja laituriosa ovat tosissaan kiinni 50 millin muovitapilla. – En itse muista vastaavaa talvea. Usein laituri kasataan mökkirannassa, mutta joskus esimerkiksi veneluiskassa, josta laituri uitetaan mökkirantaan. Laiturin kummaltakin puolelta vedetään metaliketjut rantaan. Itse laituri on rakenteensa ansiosta tukeva kuin kivilaatta. Meillä on kokemusta laitureista, joiden ponttoonit ovat hakanneet pohjan kiviin, mutta ne ovat silti kestäneet hyvin. – Vaihdomme käyntisillan neljän millin ruuvit ruostumattomista teräksestä tehtyihin kuuden millin ruuveihin. –Laiturit kiinnitetään rantaan aina kolmipisteankkuroinnilla siten, että sivusiirtymät estetään. Ponttoonien rakenteen ansiosta jää ei takerru niihin. J. Käyntisillan ja laiturin liitoksissa ja muissa liitoksissa käytettävät metalliset korvakkeet ovat itse kehittämiämme. Runko kuin kivilaatta Päättyvänä talvena laitureita on testattu luonnonolosuhteiden puolesta. Vaikka ruuvit aikaa myöten löystyisivät, liimasidos pitää. Puutavaraa kuivatetaan kontissa parin viikon ajan. Näin laituri säästyy ylimääräisiltä rasituksilta, sillä mikään ei estä sitä nousemasta tai laskemasta veden korkeuden vaihteluiden mukaan. Helmi-maaliskuussa satoi kahteen kertaan kymmeniä senttejä raskasta lunta, joka muodosti laitureille suuren kuorman ja haastoi laitureiden kantavuuden. Esimerkiksi ruostumattoman teräksen käyttö kulmien rakenteissa kasvattaa laitureiden käyttöikää huomattavasti. Laiturit kehittyvät koko ajan ja pienetkin asiat ovat tärkeitä. Olennaista ovat myös puun kestävyys ja pitkä ikä. Ankkurointi estää sivusiirtymät Esivalmistetut osat tuodaan rakennuspaikalle, jossa laituri kootaan. Sallin kehittämissä laitureissa rakenne tekee ne erittäin lujiksi. Laiturin alla ei ole ankkureita. Laituri tuodaan asiakkaan rantaan millintarkasti suunniteltua elementteinä penkit ja käyntisillat tuodaan rantaan valmiiksi koottuina. – Tuoreessa puussa liimat eivät pidä ja ruuvit löystyvät, kun puu kuivuu. – Erilaiset kiinnikkeet ja tarvittavat jälkikiristykset on laitureissamme toteutettu kestävyyden ehdoilla. Jos laituri jää lumen ja jään alle, se hyvin todennäköisesti liikkuu veden voimasta
Jos suihkutettavalle alueelle muodostuu kuplia, siitä vuotaa kaasua. Mikäli pullo pääsee kuumenemaan, varoventtiili aukeaa ja vapauttaa ilmaan nestekaasua, mikä aiheuttaa tulipalovaaran. Suihkuta saippuavettä tai AGA-vuodonilmaisinta letkuun ja liitoskohtiin. Komposiittipullosta näet helposti, paljonko kaasua on jäljellä. 1. 8. 4. Tarkista, että pullossa on kaasua. TALOMESTARI I 63 I nnokkaimmat grillaavat läpi vuoden, mutta suurin osa grillaajista siirtää kaasugrillinsä talviteloille. Pidä pullo aina pystyasennossa, myös kuljetuksen aikana. 2. Varmista, että grillin sisäosat ja -pinnat ovat puhtaat. – Avaa kaasuntulo säätimestä. 7. AGA-tuotemerkki kuitenkin säilyy ja näkyy kuluttajille erityisesti nestekaasun markkinoinnissa. Sulje kaasuntulo säätimestä aina, kun et käytä grilliä. Vaikka grilliä käyttäisikin ympäri vuoden, on syytä tarkistaa sen kunto vähintään kerran vuodessa. Pidä pullo grillatessa aina grillin vieressä, älä koskaan grillin alla. Älä jätä kaasugrilliä vartioimatta grillauksen ajaksi. Seuraa näitä vinkkejä, ja grillaa turvallisesti tulevana grillauskautena. Kaasugrilli käyttöön talven jälkeen 8 vinkkiä. Tarkista letkut ja liittimet vuotojen varalta: – Taivuta letkua. Suomessa yritys on nimeltään Oy Linde Gas Ab. 5. 6. Älä käytä oliiviöljyä, sillä se voi härskiintyä. 3. AGA on ollut osa Linde-konsernia vuodesta 2000, ja tammikuussa 2020 AGA vaihtoi myös nimensä Lindeksi. Lisätietoja: www.linde-gas.. Grillatessa kaasupullon paikka on aina grillin vieressä, ei koskaan sen alla. Jos letkun pinnassa näkyy hiusmurtumia, vaihda letku uuteen. Jos pullo on vaakatasossa, sen varoventtiili ei toimi kunnolla, mikä aiheuttaa räjähdysvaaran. Puhdista mahdollisesti ruostuneet ritilät ja sivele niihin uudelleen ruokaöljyä. Vaihda silloin vuotava liitin tai letku uuteen
64 I TALOMESTARI Riihilahtien tuvassa henkii yli 200-vuotinen historia Entinen savupirtti nyt tilan päärakennuksen sali Lammin Porraskoskella asuvien Tero ja Terhi Riihilahden maatalon tuvassa pistävät silmään vanhat paksut hirret, joista osassa on pyöreitä reikiä ja hirsissä pientä nirhaumaa. Päätyseinällä on neliskulmainen kolo. Teksti ja kuvat: Juhani Karvonen Remonttikuvat: Terhi Riihilahti Terhi Riihilahti halusi tuoda tupaan alkuperäisen tunnelman.
Sukupolvien myötä talo kasvoi. TALOMESTARI I 65 Aikakaudet näkyvät Riihilahden päärakennuksessa. T uvan hirret ovat tiettävästi noin vuodelta 1790. Silloin laitoimme kierretangot valmiiksi tuvan katossa olevien hirsien oikaisua varten. – Nirhaumat niissä ovat piilukirveen jälkiä, ja nelikulmainen aukko on ollut savuräppänä. Alkuperäinen tupa oli savutorppa. Riihilahtien nykyisessä tuvassa näkyy historia, joka kertoo yhdestä kylän vanhimmista asumuksista. – Halusimme vanhan hirren esiin. Isojaon aikaisen vuonna 1786 kartan kopiosta näkyy nykyisen Riihilahden talon kohdalla jo kaksi rakennusta ja pihapiiri. – Nykyinen kylämme alue on Lieson kylän talojen takamaille kehittynyt kylä. Johan Johaninpoika oli Frantilan lapsista yhdeksästä lapsesta viides (s. Purimme kuutisen vuotta sitten kaksikerroksisen kylmäverannan ja remontoimme sen ruokahuoneeksi ja toimistoksi. Riihilahdet ovat remontoineet taloaan suunnitellusti ja tulevaisuutta ennakoiden. Ainakin yksi asukkaista oli ”pitäjän-räätäli”. Ennakoimme jo tulevan tuvan remontin. – Edellisessä remontissa, 2000luvun alussa, yläkerran huoneiden paino jouduttiin ”ripustamaan” talon yläpohjaan harjansuuntaiseksi lisätystä kattotuolista. Talo purettiin kehikkoon saakka Ammattiapua Riihilahdet käyttivät perustusten ja lattiarakenteiden suunnittelussa ja rakentamisessa, hirsija sähkötöissä sekä puhallusvillan asennuksissa. Kruunun uudistaloksi eli perintökelpoiseksi talo tuli 1806. Näin ollen talon syntymisajankohdaksi voidaan suuremmin erehtymättä sanoa noin 1780. Emme tienneet, missä kunnossa runko ja talo ylipäätään oli, koska kaikki rakenteet oli aikaisemmissa remonteissa piilotettu. Talo on ollut ennen sotia täysihoitolana ja yläkerran huoneita oli remontoitu vierashuoneiksi. Nykyinen isäntä Tero Riihilahti on sukutilan seitsemäs isäntä. Historianlähteiden mukaan huoneessa olisi asunut noin 30 ihmistä. Nykyisen talon tupaosa on arvioitu rakennetun noin 1790. – Remontissa ei varsinaisesti käytetty suunnittelijaa. Taloa ei ole laajennettu kertaakaan 1900-luvulla, vaan kaikki laajennukset oli tehty jo 1800-luvulla. 1751) ja sai nykyisen Riihilahden alueen hallintaansa, mutta oli asunut alueella jo aikaisemmin ilmeisesti riihituvassa Riihilahden rannalla. Pyöreille rei’ille emme ole keksineet varmaa selitystä, mutta ne saattavat olla reikiä, joihin on kiinnitetty rakennusvaiheessa jonkinlaisia rakennustelineitä, sanoo Terhi Riihilahti. Talossa oli alunperin vain yksi huone, nykyinen tupa, jossa on viitisenkymmentä neliötä. Johanin veljet laativat yhdessä Johanin kanssa alueesta virallisen luovutussopimuksen 1787. Riihilahdet ryhtyivät kunnostamaan tilan päärakennuksen tupaa, koska halusivat nostaa historian esiin ja säilyttää talon vanhimman osan alkuperäisessä kuosissaan. – Olemme itsekin remontoineet yläkertaa. Teimme itse suunnitelmia sitä mukaa, kun purkutyöt edistyivät, sanoo Terhi Riihilahti
Meillä on omasta takaa koneita muun muassa kaivinkone, mikä tietysti helpotti työtä. Talossa oli multapenkkiperustus, toisin sa. Teimme suurimman osan työstä itse, sähkötyöt oli teetettävä ulkopuolisilla. – Meitä oli hirsitöissä neuvomassa ja auttamassa Museovirastollekin rakennuksia korjannut restauroitsija, joka tunsi hirsityön salat. – Teimme remonttia vuoden verran käytännössä kaiken vapaa-aikamme. 66 I TALOMESTARI Lähtötilanteessa rakennus oli paljolti sitä, mitä se oli ollut 1800-luvulta lähtien. Myös lattia purettiin ja käytännössä tupa perustettiin uudelleen. Lähtötilanteessa sisällä sisäseinät oli levytetty ja vanha hirsi jäi täysin piiloon. Hänen asiantuntemuksensa oli korvaamaton apu, emme olisi näin vanhan rakennuksen kunnostusta uskoneet ihan kenelle tahansa. Vaikka teimme itse suurimman osan työstä, remontti maksoi lähes pienen omakotitalon hinnan verran, sanoo Riihilahti Riihilahdet purkivat tuvan hirsikehikkoon saakka
Perustus muutettiin rossipohjaksi, jolloin tehtiin anturat ja pilarit hirsiseinien alle. Pirtin pohja oli kaivettava lapiotyönä. Alimmat hirsikerrat olivat tietysti lahonneet, mutta maan pinnan yläpuoliset hirsikerrat olivat hyvässä kunnossa. Ikkunoiden puitteet olivat luultavasti falskanneet ja vettä oli päässyt seinärakenteisiin. Suomessa ei ole kovin montaa höylää, jotka pys– Maan pinnan yläpuoliset hirsikerrat olivat hyvässä kunnossa.. Riihilahdet halusivat lattian muistuttavan mahdollisimman paljon alkuperäistä lattiaa. – Purimme vanhan lankkulattian ja kaivoimme puolitoista metriä maata alta ja teimme tupaan rossipohjan. TALOMESTARI I 67 Lattian alla oli kovaa maata ja kiveä. Isot kivet poistettiin kaivurilla ikkunan kautta. noen alimmat hirret olivat kaivettu maan sisään. – Alin hirsikerros uusittiin kauttaaltaan, samoin auringon puolelta seinustalta hirsikerrat ikkunoiden alareunaa myöten. – Halusimme lattiaan leveät lankut, mutta niitä ei ollutkaan kovin helppo löytää
Lattian alla oli isohkoja – Toiselle pitkälle sivulle lisäsimme yhden ikkunan, koska sillä oli vain yksi ikkuna ja se oli seinustan keskellä.. – Toiselle pitkälle sivulle lisäsimme yhden ikkunan, koska sillä oli vain yksi ikkuna ja se oli seinustan keskellä. Niitä ei voinut upottaa hirsiin, joten ne jäivät kivasti piiloon pystylistojen alle. Lankkuja ei ollut mielekästä käyttää ja niiden työstäminen lattialankuiksi olisi ollut aika hankalaa. Nurkkien pystylistoilla peitettiin pellavaeristeet ja sähköjohdot. tyvät työstämään leveitä lankkuja. Ikkuna-aukon teko vaatii vanhojen hirsien siirtoa. Anturat valettiin perustuksiin. – Lankkujen alapuoli oli veistetty hieman vajaasti ja alapuoli oli jonkin verran kaareva. – Aikaisemmin johdot kulkivat pintavetoina. Tietysti hintakin on sen mukainen. Kivistä ei puutetta lattian alla Vanha lankkulattia oli sinänsä hyvässä kunnossa. 68 I TALOMESTARI Perustus tehtiin täysin uusiksi. – Tosin säästimme vanhat lankut. Lattian purku toi mukanaan yllätyksiä. – Lankkuja ei olisi riittänyt koko alalle, koska alunperin tuvan nurkassa on ollut iso uuni. Tupa oli tämän takia hieman pimeä
Perustusta tehdessä koko kehikko oli nostettava. Pesu oli aika työläs ja vähän sottainenkin homma.. Isointa kiveä lukuun ottamatta saimme kannetuksi pois, mutta suurin kivi oli pakko räjäyttää kehikon sisällä ja sen jälkeen kaivinkone työnsi kauhan ikkuna-aukosta sisään ja nosti kiven palaset sitä kautta ulos. Noki pestiin hirsistä Hirsiseinät oli verhoiltu ulkoa laudalla ja sisäpuolelta puukuitulevyllä luultavasti joskus 1950-luvulla. Pohjamaa oli kovaa ja sitä piti raapia irti kaivurilla lapiointia varten. – Kellaria olimme käyttäneet muun muassa hillojen säilömiseen, mutta uuden tyyppisen perustuksen myötä kellarista luovuttiin. Pohjaa kaivettiin lapiotyönä ja kiviä löytyi maaperästä todella runsaasti. kiviä, joista suurin oli pienen henkilöauton kokoinen. – Purimme verhoilut sisältä ja ulkoa. Tuvan lattian alla oli alun perin maakuoppa, johon oli luukku suoraan tuvan lattiasta. TALOMESTARI I 69 Lattialankut ovat tavallista leveämmät. Sisäkatto oikaistiin ja vanhat ajan saatossa vääntyneet parrut koteloitiin. – Koska aikaisemmin oli multapenkkiperustus, kiviä ei tarvinnut aikanaan poistaa. Hirret olivat nokiset, mutta noen saimme pestyksi kidesoodalla
Ulkoseinällä näkyvät pystypuut ovat följärit, jotka estävät pitkien seinien nurjahtamisen. Seinissä oli eristeenä hirsien välissä pääosin sammalta, mutta hirsirakentajamme kautta saimme pellavaa, jolla tarvittaessa tilkitsimme hirsiä lisää. Palkit olivat taipuneet ja olivat jopa parikymmentä senttiä vinksallaan. Ulkoseinän eristeenä oli sammalta, mutta korvasimme sen puhallusvillalla. Alin hirsikerta vaihdettiin ja ikkunoiden kohdalla hirret uusittiin ikkunalautaan saakka. Nurkkauksiin vedimme leveän pystylistan. Niitä ei kannattanut. – Ulkoseinä verhoiltiin laudoilla samaan tyyliin kuin vanha laudoitus. 70 I TALOMESTARI Ulkoseinän eristeet kaipasivat uusimista. – Nostimme kattoa, jotta alkuperäiset hirsipalkit saatiin näkyviin. – Sisäseinille yhtä lukuun ottamatta laitoimme puolipaneloinnin, koska vanhat hirret oli nyt osin uusittu. Tuvan katto on aikanaan madallettu levyttämällä, jolloin alkuperäiset hirsipalkit olivat jääneet piiloon
Savuräppänä on merkki savupirtin alkuperästä. Nurkkien pystylistoilla peitettiin muun muassa sähköjohtoja. TALOMESTARI I 71 Ulkoseinä eristettiin puhallusvillalla. – Seinissä oli eristeenä hirsien välissä pääosin sammalta, mutta hirsirakentajamme kautta saimme pellavaa, jolla tarvittaessa tilkitsimme hirsiä lisää.. Savupirtin noki pestiin pois kidesoodalla
Tupa lämpenee takalla ja puulämmitys on talon alakerran ainoa lämmönlähde. – Tupa on kalustettu osittain vanhoilla huonekaluilla. Yläkerran huoneissa on sähköpatterit. 72 I TALOMESTARI Takka on tuvan ainoa lämmönlähde. Ryijyssä on morsiamen äidin eli tekijän nimilyhenne. Ryijy on aikanaan tullut taloon miniäksi tulleen morsiamen mukana. Ryijy tuli taloon miniän mukana 1800-luvulla Tupa on saanut ajan hengen mukaisen ilmeen. Seinällä roikkuva ryijy on tehty vuonna 1867. Samalla tuimme ne edellisessä remontissa asennettujen kierretankojen avulla uusien painumien estämiseksi. ryhtyä oikomaan, vaan koteloimme ne, jotta hirsien vinous ei erotu. J – Tupa on kalustettu osittain vanhoilla huonekaluilla.
Lue lisää nettisivuiltamme www.ekolammox. Aurinkokeräimet vai aurinkopaneelit. Hybridivaraaja ja järjestelmän asennus Autamme valinnassa, teemme laskelmat ja asennamme. puh. tai soita. 050 301 7431 kari.balk@ekolammox.. Vesikiertoinen takka tai kiuas. Maalämpövai ilma-vesilämpöpumppu. On monia tapoja säästää energialaskussa. Mutta mikä on taloonne järkevin vaihtoehto. Kari Balk Energia-asiantuntija, Ins. Meiltä saat esimerkiksi: Älykkäät CTC järjestelmäkokonaisuudet, jotka tukevat usean lämmönlähteen ohjausta
Voidaan olettaa, että pientalojen kysyntä siis entisestään kasvaa.. Kokorajoitus on ajankohtainen, koska vuonna 2024 on Suomessa mahdollista rakentaa sitä pienempiä taloja ilman nykyistä rakennuslupamenettelyä. Arkkitehdin talo juhlistaa luovuutta K esän Fiskars Village Biennalen pääosassa on arkkitehtuuri. Arkkitehdin talo -näyttely tarjoaa suunnittelijoille ja valmistajille mahdollisuuden vuoropuheluun biennaalin kävijöiden kanssa. 74 I TALOMESTARI Yksi Fiskars Village Art & Design Biennalen kolmesta päänäyttelystä on Arkkitehdin talo, joka esittelee puuarkkitehtuuria, pienten tilojen sisustamista ja nykytaidetta. Esillä ovat maailmalla suosiota kasvattavat pientalot, joiden suunnittelu ei perustu yhteen annettuun rakennuspaikkaan vaan niiden soveltuvuuteen erilaisiin ympäristöihin. Kuraattori Kari Korkman kutsui arkkitehtitoimistoja suunnittelemaan korkeintaan 30 neliön kokoisen, puusta valmistetun talon. Arkkitehtuurin ymmärrys ja arvostus kulkevat käsi kädessä. Taloja elementtitehtaat liittyivät hankkeeseen mukaan kehittääkseen itselleen uusia teollisia talomalleja. Pienenkin tilan toimivaksi, kestäväksi ja kauniiksi tekeminen vaatii paljon luovuutta
Minitalot voivat esimerkiksi korvata elinkaaren päässä olevia kesämökkejä tai tarjota lisätilaa omakotitalojen tai taloyhtiöiden Kuraattori Kari Korkman kutsui arkkitehtitoimistoja suunnittelemaan korkeintaan 30 neliön kokoisen, puusta valmistetun talon. TALOMESTARI I 75 – Ei ole kyse ainoastaan taidosta suunnitella pieni puutalo vaan uudenlaisesta elämäntavasta, joka näyttää yleistyvän kaikkialla maailmassa. Seitsemän pientä taloa Arkkitehdin talo -kokonaisuuden seitsemän minitalon suunnittelijat ovat AS LL TK, Rintala Eggertsson Architects, Sommarnöjen, Ateljee Sotamaa, Studio Puisto sekä Aalto-yliopiston Puustudio. Kokonaisuuden täydentää Kristian Talvitien sähköautovalmistaja Polestarille suunnittelema puumaja KOJA. Kun toiminnot on jaettu erillisiin yksiköiStudio Puiston Space of Mind suunniteltiin keskellä koronapandemiaa hengähdyspaikaksi luonnon ytimessä.. Lopputuloksena on monipuolinen kokonaisuus. Hyvin suunniteltuna pieni talo sopeutuu ympäristöönsä kauniimmin kuin suurempi. – Uudet ympäristöystävälliset energiaratkaisut mahdollistavat elämisen sähköverkkojen ulkopuolella. AS LL TK:n eli Antti Soinin, Leo Lindroosin ja Tuuli Kanervan suunnitteleman minitalon idea on luoda suojaisa kevyt tila, joka sulautuu luontoon tai integroituu visuaalisesti osaksi pihaa reunustavaa aitaa. Pandemia vauhditti kehitystä muuttaa tiiviisti rakennetusta kaupunkiympäristöstä keskelle luontoa – ainakin etätöihin, osaksi aikaa, sanoo Korkman. Sami Rintalan (Rintala Eggertsson Architects) suunnittelema talo koostuu viidestä eri yksiköstä, joiden asettelu on vapaasti valittavissa tontin muotoon ja ilmastoon sopeuttamalla. Monet vastuulliset innovaatiot vähentävät sekä rakentamisen että elämisen hiilijalanjälkeä. Kuraattorin yksinkertainen tehtävänanto arkkitehdeille jätti paljon tilaa tulkinnoille. käyttöön vierasmajoina tai yhteiskäytössä olevina etätyötiloina
76 I TALOMESTARI AS LL TK:n minitalon idea on luoda suojaisa kevyt tila, joka sulautuu luontoon tai integroituu visuaalisesti osaksi pihaa reunustavaa aitaa. Kristian Talvitien suunnittelema moderni puumaja sai kunniamaininnan Polestarin suunnittelukilpailussa vuonna 2021. Majassa yöpyvät voivatkin nauttia vuoteessaan näkymästä yötaivaalle. – Näyttelyn minitalot taipuvat moneen käyttäjiensä tarpeiden ja sijoituspaikkansa mukaan. nasta avautuu näkymät luontoon. Ateljé Sotamaan tunnetusta Meteoriitti-projektista on jalostunut kokonainen veistoksellisten rakennusten mallisto. Arkkitehdin taloissa voi vierailla ja yöpyä Elämyksellisyyden ja kokemuksen yhtenäisyyden varmistaa sisustuksen kuraattori, Asun-lehden perustaja Ulla Koskinen. Fiskarsin luonnonkauniille niitylle pystytettävät rakennukset on tosin kaikki sisustettu majoituskäyttöön, vaikka joustavan muotonsa ansiosta jokainen mökeistä voi toi. Studio Puiston kansainvälisesti palkittu Space of Mind suunniteltiin keskellä koronapandemiaa hengähdyspaikaksi luonnon ytimessä, vastauksena muuttuneisiin olosuhteisiin: turvallisuuden tunteen kaipuuseen, etätyöhön ja luontoyhteyteen. KOJA on Arkkitehdin talo -kokonaisuuden erikoisuus. KOJA sijaitsee muista taloista erillään ja on yleisölle avoinna vain kutsusta. Luvassa on rikas ja monipuolinen kokonaisuus, kun jokaisen talon sisustus on varta vasten biennaaliin suunniteltu ja ilmentää talojen yksilöllistä henkeä. Sen ensimmäinen tuote, UFO-talo, lanseerataan Arkkitehdin talossa. Aalto-yliopiston puustudion opiskelijoiden luoman Kore-majan kompaktit tilat kietoutuvat rakennuksen toiminnallisen sydämen ympärille. Seinän isosta ikku– Näyttelyn minitalot taipuvat moneen. Talojen sisustuksien luonne vaihtelee lämpimän minimalistisesta ylelliseen safarihenkeen, joukosta löytyy myös raikkaasti väritetty ja kalustettu vapaa-ajankoti sekä futuristinen talo, jonka sisustuksessa teknologia ja mytologia kohtaavat. Suunnittelun tavoitteena on mahdollisimman pieni hiilijalanjälki. Talo on suunniteltu kestämään sukupolvelta toiselle. hin, vältetään iso rakennusmassa, suojellaan kasvialustaa ja luodaan uudenlainen suhde ympäröivään luontoon. Ruotsalainen Sommarnöjen-toimisto tuo ruukkiin hillityn ja kauniisti vaatimattoman, kokonaan luonnonmateriaaleista valmistetun hyvin varustellun “Attefallshusin”. Erikoisuutena on makuuparvi, joka sijoittuu ilmeikkään kattorakenteen ja suuren kattoikkunan alle
Lisäksi Raaseporin alueella järjestetään monipuolista rinnakkaisohjelmaa. Toisiaan täydentävät päänäyttelyt kutsuvat vierailijan katsomaan maailmaa uudesta näkökulmasta. Nykytaidetta taloihin tuo Yksi Helsinki Contemporary. Arkkitehdin talo jatkuu Arkkitehdin talo on Luovi Productions Oy:n perustama uusi sisällöllinen ja viestinnällinen konsepti, joka käsittelee ajankohtaista asuinarkkitehtuuria monipuolisesti eri näkökulmista. – Biennaalin Arkkitehdin talo on kooltaan pieni, mutta se voi toteuttaa isoja unelmia, toteaa Kari Korkman. Fiskars Village Art & Design Biennale, muotoilua, arkkitehtuuria ja nykytaidetta yhdistävä biennaali järjestetään toista kertaa ainutlaatuisessa Fiskarsin ruukissa 22.5.– 4.9.2022. Maksimissaan 30 neliöinen rakennus voisi tarjota kodin perheen aikuistuvalle nuorelle tai oman rauhan nuoremman sukupolven läheisyydessä, samassa pihapiirissä suvun vanhuksille. Arkkitehdin talon visuaalisesta ilmeestä vastaa suunnittelutoimisto Werkligin luova johtaja Anssi Kähärä. mia myös muussa tarkoituksessa, kuten työtilana, pienenä ateljeena tai vierasmajana sekä maalla että kaupunkitontilla. Minitalojen mahdollisuudet ovat moninaiset, toteaa Koskinen toteaa. J. Niiden hinnat vaihtelevat 50 000–150 000 euron välillä. Arkkitehtitoimistojen ja talotehtaiden lisäksi Arkkitehdin talossa ovat mukana Suomen maineikkaimmat sisustusja huonekalubrändit kuten Artek, Nikari, Woodnotes, Skanno, Anno ja Vaarnii. Useimmat biennaalissa esiteltävistä taloista ovat myös myynnissä. Hankkeen tavoitteena on kiinnittää huomiota korkeatasoisen suunnittelun merkitykseen rakentamisessa. Kun näyttely sulkeutuu iltaisin, on kävijöillä mahdollisuus varata minitalo yöpymistä varten. TALOMESTARI I 77 Aalto-yliopiston puustudion opiskelijoiden Kore-majan erikoisuutena on makuuparvi, joka sijoittuu ilmeikkään kattorakenteen ja suuren kattoikkunan alle. Muut päänäyttelyt ovat kansainvälisen U-Joints -tutkimushankkeen ja -näyttelyn uusin osa Knots&Knits sekä taiteilijaosuuskunta Onoman ryhmänäyttely Hidden aistien muodot
Muita oppaan keskeisiä teemoja ovat: – Huomioon otettavat seikat valittaessa tulisijaa ja savupiippua uudistai korjauskohteeseen – Paloturvallisuuden kannalta kriittiset kohdat, kuten suojaetäisyydet ja läpiviennit – Tulisijan ja savupiipun asentaminen, käyttö ja huolto – Päästöt sekä vaikutus lämmitykseen ja ilmastointiin TUKESin roolin myötä oppaassa käsitellään myös eri toimijoiden vastuita ja CE-merkintään liittyvää dokumentointia. Niistä aiheutuu vuosittain noin 1 000 tulipaloa. – RILin Tulisijan valintaja käyttöopas sisältää selkokielisiä ohjeita tyypillisten paloturvallisuusriskien välttämiseksi, kertoo oppaan päätoimittaja, Industria Oy:n Jari Valtonen. Oppaasta onkin valmistunut juuri sen 2. Valtaosa näistä paloista olisi estettävissä, jos toimittaisiin määräysten ja ohjeiden mukaisesti. Tulisijan valintaja käyttöopas julkaistaan vain sähköisessä muodossa.. Tulisijan valintaja käyttöoppaassa kuvataan keskeisimmät rakentamisja paloturvallisuusmääräykset ja ohjeet. Oppaan julkaisu pelkästään sähköisessä muodossa varmistaa ajan tasalla pysymisen ja helpon päivittämisen. Opas on ladattavissa maksutta RIL ry:n kirjakaupasta (hakusana ”tulisija”) tai suoraan oheisen infolehden QR-koodin avulla. Hanketta ovat rahoittaneet Palosuojelurahasto, ympäristöministeriö, TUKES, Nuohousalan keskusliitto, RIL ry sekä merkittävä joukko toimialan yrityksiä, jotka löytyvät oppaan yrityshakemistosta. 78 I TALOMESTARI E tenkin kuluttajille suunnatun, ladattavan oppaan on kustantanut puolueetonta rakennusalan asiantuntijatietoa tuottava rakennusinsinööriliitto, RIL ry. Niillä varmistetaan, että suunnittelun perusasiat ovat kunnossa ja mietinnässä oleva tulisija-savupiippuyhdistelmä vastaa varmasti tulevaa tarvetta. Oppaan pääpaino on paloturvallisuudessa. Mukana oppaan sisällön suunnittelussa on ollut laaja asiantuntijayhteisö. – Tulisija-savupiippuyhdistelmä on merkittävä riskitekijä paloturvallisuudelle. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että riskitekijät tunnistetaan ennalta, viimeistään hankintavaiheessa, sanoo RILin tekninen johtaja, Pekka Talaskivi. painos, jossa on huomioitu muun muassa vuoden 2022 alusta voimaan tullut Ekosuunnitteluasetus. J Tulisijan valintaja käyttöopas • Riippumatonta tietoa siitä, mitä tulee huomioida tulisijan ja savupiipun valinnassa ja käytössä • Perustuu ajan tasalla oleviin asetuksiin ja määräyksiin LATAA MAKSUTON OPAS: erikoisjulkaisut Puolueetonta infoa tulisijan valinnasta ja käytöstä Maksuton tulisijan valintaja käyttöopas auttaa tulisijan ja savupiipun valinnassa sekä käytössä
Nyt koronarajoitusten poistuessa ja työpaikkojen luopuessa etätyösuosituksista liikutaan taas enemmän kodin ulkopuolella. 80 I TALOMESTARI Keittiön vuotovahingon korvaus 4 000–5 000 euroa Keittiö on kodin sydän ja siellä on viimeisten kahden vuoden aikana vietetty aikaa aiempaa enemmän. Ifin vahinkotilastoista selviää, että keittiössä sattuvista vuotovahingoista suurin osa johtuu astianpesukoneista.
Betonituotteet vuosien kokemuksella Meiltä mm. 050 350 6983 info@betonilaakso.. Niitä löytyy nykyään useammista kodeista kuin aiemmin. – Joka viidennestä astianpesukoneesta löytyy jotain, jonka kehotamme omistajaa korjaamaan tai Pidä keittiösi turvallisena 1. 4. Se on syytä tarkistaa tasaisin väliajoin ja vaihtaa, jos vuotoja havaitaan. – Korvaus muodostuu yleensä vahingon selvityksestä eli kosteuskartoituksesta, purkutöistä, kuivauksesta ja jälleenrakennustöistä. Ifin vahinkotilastoista selviää, että keittiössä sattuvista vuotovahingoista suurin osa johtuu astianpesukoneista. Vahingon keskikorvaus on noin 4 000–5 000 euroa. ruukut, laatat, patsaat, pihakivet, porrasaskelmat ja muut betoniset erikoistuotteet useissa eri väreissä.. Puhdista uuni säännöllisesti. TALOMESTARI I 81 K eittiön turvallisuusohjeet, jotka kaksi vuotta sitten olivat ehkä itsestään selviä, ovat nyt saattaneet päästä unohtumaan ja ne on syytä palauttaa mieleen. 3. J Puh. Lehtonen puolestaan muistuttaa liesituulettimen suodattimen puhdistamisen tärkeydestä. Ifin yhteistyökumppani Anticimexin asiantuntijat ovat vierailleet suomalaiskodeissa jo 25 000 kertaa Kunnon koti -palvelun tiimoilta antamassa kunnossapitoja turvallisuusvinkkejä. Muista myös sulkea astianpesukoneen hana, kun sitä ei käytetä. www.betonilaakso.. Uuni ja liesi palojen taustalla Ifin tilastojen mukaan ruoanlaitto on yleisin syy kodin tulipaloihin. Vuotokaukalo astianpesukoneen alla on tärkeä, sillä se tuo vuotovahingon nopeammin näkyviin. Vahinko on yleensä sitä pienempi mitä aiemmin se huomataan, kommentoi omaisuusvakuutusten tuotepäällikkö Laura Utunen. Sammutuspeite on hyvä olla käden ulottuvilla. 2017–2019 tehdyissä Kunnon koti -tarkastuksissa peräti 19 prosentissa vuotokaukalo puuttui, viimeisen kahden vuoden aikana enää 13 prosentissa. – Suodatin on hyvä pestä kerran kuussa, ettei sinne pääse kertymään likaa, joka puolestaan voi syttyä palamaan, Lehtonen sanoo. Joka viides kone kaipaa huomiota Astianpesukoneiden asennuksessa ja huollossa on usein parannettavaa. Varmista, ettei lieden lähellä ole helposti syttyviä tavaroita. Tiskikoneiden vuotovahinko syntyy yleisimmin poistoputkesta. Silloin tällöin ne johtavat peräti totaalipaloihin, jolloin koko koti tuhoutuu. Moni ohjeista liittyy juuri siihen, että keittiökoneita tulee käyttää valvotusti eli vain silloin, kun joku on paikalla. Hanki keittiöön sammutusvälineitä. huomioimaan, kertoo Anticimexin talopalveluiden aluepäällikkö Riku Lehtonen. 5. – Palot aiheutuvat yleensä siitä, että jää jotain ruokaa liedelle tai uuniin tai että lähellä on jotain palavaa materiaalia, Utunen kertoo. 2. Imuroi jääkaapin alta ja takaa säännöllisesti ainakin kerran vuodessa. Puhdista liesituulettimen suodatin kerran kuussa. Käytä koneita vain, kun olet paikalla
Kuva: Ron Lach Vanhojen talojen omistajat eivät tunne talojensa järjestelmiä Noin puolet yli 30 vuotta vanhassa talossa asuvista vastaajista pitää käyttövesi-, lämpöverkko-, viemäritai sähköremontin toteuttamista omassa kodissaan tarpeettomana.. Markkinatutkimuksen mukaan noin puolet vastaajista pitää käyttövesi-, lämpöverkko-, viemäritai sähköremontin toteuttamista tällä hetkellä omassa kodissaan tarpeettomana. Taloteknisten järjestelmien saneeraukseen ryhdytään usein vasta sitten, kun järjestelmän toiminnassa havaitaan jotain poikkeavaa. 82 I TALOMESTARI T utkimuksen mukaan 52 prosenttia suomalaisista yli 30 vuotta vanhojen pientalojen omistajista ei suunnittele kotinsa käyttövesi-, lämpöverkko-, viemäritai sähköjärjestelmän uudistamista tulevan kahden vuoden sisällä. Yleisimmäksi syyksi Taloteknisten järjestelmien saneeraukseen ryhdytään usein vasta sitten, kun järjestelmän toiminnassa havaitaan jotain poikkeavaa. Yli 65 prosenttia vastaajista arvioi, ettei edellä mainittujen LVS-saneerausten toteuttaminen ole kiireellistä
J. Ei ole nähtävissä ennen vahinkoa Markkinatutkimuksesta selviää, että ainoastaan seitsemällä prosentilla omakotitaloasujista on pitkän tähtäimen remonttisuunnitelma. Tiedonkeruu toteutettiin 14.-27.2.2022. (02) 479 5115 info@malander.. Tutkimuksen toteutti Kuulas Helsinki Renoa Groupin toimeksiannosta. Talon rakenteiden sisällä kulkevien järjestelmien kunnon tarkkailu on kuitenkin haastavaa, eikä järjestelmän toiminnassa välttämättä esiinny miFuktisol eristysja salaojitusmoduulin avulla perustusten ja kellareiden kosteusongelmat loppuvat kertaheitolla: Lattia kuivattaaa tehokkaasti itse itsensä, eikä vettymistä tai vedenpainetta pääse syntymään. – Kun teknistä käyttöikää käytetään perusteena remonttitarpeen arvioinnissa, perustuu se yleisesti käytössä oleviin tietoihin ja kokemukseen järjestelmän ja sen osien kestävyydestä. Finanssiala ry:n tekemän vuotovahinkoselvityksen mukaan vuotovahingot ovat olleet 2000-luvulla kasvussa. Vaikka järjestelmä vaikuttaisikin toimivan normaalisti, teknisen käyttöiän ylittäminen lisää riskejä muun muassa vaikeasti ennakoitaviin vuotoja palovahinkoihin. Vahingon tapahtuessa käyttöiällä voi olla myös vaikutusta vakuutuskorvauksen suuruuteen. Teknisen käyttöiän ylittyminen ei välttämättä tarkoita, että rakenteessa on vielä vaurio, mutta sen riski kasvaa, sanoo Määttä. 42 prosenttia vastaajista kertoo, ettei heillä ole lainkaan suunnitelmaa kodin tulevista remonteista, vaan korjaavat, jos jokin tarve tulee eteen. Toimiva ratkaisu kosteusja homeongelmiin! Kaikki samassa tuotteessa • Salaojitus • Kapillaarikatko • Lämmöneristys • Kosteuseristys www.fuktisol.. 47 prosenttia puolestaan kertoo suunnittelevansa kotinsa remontit muutamaksi vuodeksi eteenpäin, mutta nopeuttavansa remontin toteutusta, mikäli tarve ilmenee. Helsingintie 406, 21500 Piikkiö Hengittävä perustus! tään poikkeavaa ennen kuin sen rikkoutuminen aiheuttaa näkyvää vahinkoa esimerkiksi ympäröiviin rakenteisiin. Selvityksen mukaan vuotovahingoista aiheutuvia korvauksia maksetaan vuosittain liki 160 miljoonalla eurolla ja korvattavia vuotovahinkoja sattuu päivittäin noin 100 kappaletta. – Taloteknisten järjestelmien saneeraus tulee ajankohtaiseksi jokaisessa omakotitalossa ja suunnitelmallisuus auttaa ennakoimaan remonttitarvetta. remonttien toteuttamatta jättämiselle vastaajat nimeävät sen, että järjestelmä toimii normaalisti, eikä saneeraukselle siksi koeta olevan tarvetta. Pientalon putki-, viemäri, sähköja lämmitysjärjestelmät tulevat teknisen käyttöikänsä perusteella uudistettavaksi yli 30 vuoden ikäisissä taloissa, alkaen käyttövesiputkistosta. – Jos vahinko pääsee sattumaan, on edessä todennäköisesti isompi rakenteiden purkua vaativa remontti, jolloin aikataulu ja kustannukset kasvavat huomattavasti. Tutkimukseen osallistui 500 vastaajaa molemmissa maissa. – Mutta järjestelmä on tarpeen uudistaa, jotta se toimii tarkoituksenmukaisesti ja mahdolliset vahingot voidaan välttää. Tutkimus toteutettiin yli 30 vuotta vanhojen pientalojen omistajille Suomessa ja Ruotsissa. Remonttimenetelmät ovat kehittyneet ja ennakoiden toteutettuna kaikkien taloteknisten järjestelmien saneeraus on mahdollista toteuttaa tyypillisesti alle viikossa, eikä remontin alta tarvitse muuttaa pois, kertoo Määttä. TALOMESTARI I 83 Pientaloasujien tuntemus taloteknisten järjestelmien teknisestä käyttöiästä on melko heikkoa. Puh. Tutkimus osoittaa, että pientaloasujien tuntemus taloteknisten järjestelmien teknisestä käyttöiästä on melko heikkoa. Kiinteistön tekniset käyttöiät ja kunnossapitojaksot on määritelty LVI-järjestelmien osalta Rakennustietosäätiön julkaisemassa ohjekortissa ja sähköjärjestelmän osalta Sähköinfo Oy:n julkaisemassa ohjekortissa. (Finanssialan Keskusliitto, Vuotovahinkoselvitys 2012-2013) Pientalojen taloteknisten järjestelmien saneerauksia toteuttavan Renoa Groupin toimitusjohtajan Juha Määtän mukaan taloteknisten järjestelmien remonttitarpeen arvioinnissa perusteena on hyvä käyttää teknistä käyttöikää. Vastaajista 37 prosenttia sanoo tuntevansa kodin putkiston teknisen käyttöiän, kun taas sähköjärjestelmän teknisen käyttöiän kertoo tuntevansa alle kolmannes vastaajista
Teksti: Juha Ahola M aalämpöjärjestelmää voi hyödyntää kesällä jäähdytykseen sisään puhallettavassa ilmassa. 84 I TALOMESTARI Taloa viilennetään suoraan maaperästä otettavalla kylmällä Maaviileä parantaa asumisen mukavuutta Maaviileä asennetaan yleisesti maalämpöasennuksen yhteydessä. Viilennysjärjestelmän voi kytkeä myös ilmanvaihtokoneen yhteyteen, silloin on varmistettava, että ilmanvaihtokanavisto soveltuu järjestelmän käyttöön mahdollisten kondenssivesien kannalta. Tekniikka perustuu siihen, että poratussa energiakaivossa olevassa putkistossa oleva neste kiertää lämpöpumpun ja erillisen huomaamattoman minivesijärjestelmän kautta puhallinelementtiin. Maaviileä on mahdollista toteuttaa parhaiten kohteissa, joissa on lämmityksenä maalämpö. Maakylmäjärjestelmässä taloa viilennetään suoraan maaperästä otettavalla kylmällä. Moni hyödyntää maalämpöjärjestelmän tuomaa mahdollisuutta maaviileän käyttämiseen, sanoo Gebwell Oy:n myyntijohtaja Petrus Monni. Silloin sen asentaminen on edullisempaa kuin jälkikäteen. Keskusteluyhteys maalämpöpumpun ja maaviileälaitteiston välillä lisää järjestelmän tehokkuutta ja käytettävyyttä, mutta ennen kaikkea säästää energiaa.Maalämpöpumpun avulla Maaviilennyksessä maalämmön energialähteeksi poratussa lämpökaivossa kiertävää maaliuosta käytetään myös kiinteistön viilennykseen. Ylijäämälämpö kulkeutuu takaisin porakaivoon, mikä taas parantaa poratun lämpökaivon tehoa talvisaikaan. Maalämmön porakaivon keruupiirissä kiertää kesällä noin 0-8 asteinen liuos. Maaviilennyksen hyödyntämiseen tarvitaan lämpökaivon lisäksi vain kiertovesipumpun jäähdytysenergian tuottamiseen ja puhallinkonvektorin ja/tai IV-koneen jäähdytyspatterin maaviileän jakamiseen kiinteistön huoneilmaan.. Maakylmäjärjestelmässä keruupiirin viileä liuos ohjataan kattoja/tai seinäasennettavaan puhallinkonvektoriin, ja kylmä ilma viilentää huonetta. Energiatehokas Helteillä maaviileä tuo energiatehokasta viilennystä kesän kuumuudessa. – Maaviileä on ympäristöystävällinen tapa jäähdyttää kiinteistö. Maaviilennysjärjestelmän asentaminen on edullisinta juuri maalämpöasennuksen yhteydessä, vaikka joskus harvoin myös pelkkää jäähdytystä varten maakaivoja on porattu
Yrityksen liikevaihto vuonna 2020 oli 35,8 miljoonaa euroa. Gebwell Oy:n pääkonttori ja tehdas sijaitsevat Leppävirralla. Järjestelmä toimii kumpaan suuntaan tahansa: viilennystarpeen ilmaantuessa sisätiloissa, voidaan lämpöä ohjata maaperään, jos sitä ei saada kokonaan sidotuksi esimerkiksi lämpimään käyttöveteen. Lämpöpumppu itsessään toimii samalla periaatteella kuin jääkaappi tai pakastin, mutta sitä käytetään eri tavalla. Maaviileän käyttökustannukset ovat hyvin edulliset: käytännössä sähköenergiaa kuluttaa ainoastaan tekniseen tilaan sijoitettava kiertovesipumppu ja mahdollinen sisäyksikön puhallinmoottori, käyttökustannukset ovat alle 20 prosenttia koneellisen jäähdytyksen tai viilennyksen käyttökustannuksista. Lämpökaivosta kerättävä maaviileä on ympäristöystävällinen ja käyttökustannuksiltaan huomattavan edullinen tapa sisäilman jäähdyttämiseen. Maaviileä on lähes ilmainen tapa sisäilman jäädyttämiseen, koska käyttäjät hyödyntävät maalämpöjärjestelmän energiakaivossa kiertävää viileää liuosta. Maaviileää voidaan hyödyntää sekä omakotitaloissa että suurissa kiinteistöissä. Maalämpö ei ole geotermistä energiaa, eli maapallon sisäosista pinnalle nousevaa lämpöä, vaan se perustuu pääasiassa maankuoreen varastoituneeseen auringon lämpöön. Kesällä maalämpöjärjestelmää voidaan hyödyntää myös rakennusten jäähdyttämisessä maaviileän avulla. Tämän takia lämmityksen ja jäähdytyksen yhdistäminen maalämmöllä on liikekiinteistöissä ylivoimainen ratkaisu. Maaviileä on ekologinen ja käyttökustannuksiltaan edullinen tapa jäähdyttää sisäilmaa. Maaviileää voi hyödyntää suurista kiinteistöistä ja konttoritiloista omakotitaloihin ja vapaa-ajan asuntoihin. Maaviileää voidaan käyttää sekä asemakaavaettä haja-asutusalueella. Tyytyväiset käyttäjät pääsevät nauttimaan miellyttävästä sisäilmasta samalla, kun järjestelmän investointija käyttökustannukset ovat huomattavan alhaiset verrattuna perinteisiin ilmastointilaitteisiin. Maalämpö on lämpöpumppuun perustuva lämmitysjärjestelmä, joka hyödyntää maaperään tai veteen varastoitunutta auringon energiaa. Gebwell Oy:llä on tytäryhtiöt Ruotsissa, Gebwell Sverige AB ja Puolassa, Gebwell Sp. Kesäisin maaja kallioperä ovat viileämmät kuin ulkoilma. Maalämpöpumppu käyttää sähköä lämmön siirtämiseksi maaperästä lämmitettävään kohteeseen, ja sillä saadaan tuotettua lämpöpumpun kuluttamaa sähköenergiaa suurempi lämpömäärä. Vesistöja maapiiri lämmönlähteinä eivät sovellu maaviileän käyttöön, sillä niistä ei saada kesällä tarpeeksi jäähdytysenergiaa. Maalämpöpumpuissa on valmius viilennyksen kytkentään. J Gebwell Oy Gebwell Oy on vuonna 2005 perustettu Suomessa sijaitseva ja Euroopanlaajuisesti toimiva lämmitysja jäähdytysratkaisuihin erikoistunut yritys. Kaukojäähdytykseen verrattuna tämä on huomattava etu, sillä jakeluverkoston ulottaminen haja-asutusalueelle tai paksujen putkien ja suurien vesivirtojen asentaminen tiiviisti rakennetuille alueille saattavat asettaa sekä taloudellisia että käytännöllisiä haasteita. Maalämmön etuna muihin lämpöpumppujärjestelmiin on se, että suuren massansa takia maaperä pysyy tasalämpöisenä ympäri vuoden, ja verrattuna esimerkiksi ilmalämpöpumppuun maalämpö toimii kovillakin pakkasilla ongelmitta. Huoneilmasta maaperään johdettu ylijäämälämpö parantaa maalämpöpumpun hyötysuhdetta ja näin myös vähentää talvikauden sähkönkulutusta ja lämmityskustannuksia. Mitä on maaviileä. Liikekiinteistöissä jäähdytysenergian ja -tehon tarve voi olla jopa verrattavissa kiinteistön lämmitysenergian ja -tehon tarpeeseen. Maaviilennyksestä käytetään myös nimeä maajäähdytys, passiiviviilennys, passiivijäähdytys, maakylmä ja maaviileä, Gebwell:n Oy:n myyntijohtaja Petrus Monni kertoo.. TALOMESTARI I 85 maajäähdytyksen edut saa helposti käyttöön. Silloin energiakaivosta tuleva lämmönkeruuneste voidaan ohjata erillisen kiertovesipumpun avulla rakennuksen viilennysputkistoa pitkin maaviileän puhallinkonvektoriin. Syksyllä 2021 Gebwell työllisti Suomessa 207 henkilöä. Lämpöpumppu on siis suoraa sähkölämmitystä huomattavasti energiatehokkaampi lämmitystapa. z o.o. Vaivattominta on asentaa viilennys jo järjestelmän asennusvaiheessa. Muita maakylmän käyttökohteita ovat esimerkiksi viinikellarit ja ruokavarastot. Lämmönkeruuneste kuljettaa ylimääräisen lämmön energiakaivoon tai se voidaan hyödyntää käyttöveden lämmityksessä. – Edullisuuden lisäksi maajäähdytys on myös ympäristöystävällinen tapa viilentää kiinteistö. Maaviileälaitteisto voidaan asentaa, kun maalämpöjärjestelmän lämmönlähteenä on riittävän syvä energiakaivo. Puhallinkonvektorin lämmönsiirtimessä lämmönkeruunesteeseen siirtyy huoneilmasta lämpöä, jolloin huoneilma jäähtyy
Teksti: Juhani Karvonen Kuvat: Pihla Uudiskohteissa tulee jo lakisääteisesti asentaa U-arvoltaan yhden ikkunat. Määräyksien osalta U-arvorajoja voidaan kiristää lähivuosina. Uudiskohteissa tulee jo lakisääteisesti asentaa U-arvoltaan 1:n ikkunat. – Sitä pienemmän U-arvon ikkunoita asennetaan yllättävän vähän. U-arvo ilmaisee ikkunan lämmön läpäisykykyä wattia per neliö per ulkoja sisälämpötilaero asteina. Saneerauskohteissa tuo U-arvo on suositus.. Ikkunoissa tyypillisin ratkaisu on kolmilasinen 1+2, jolla saadaan jo useimmat U-arvovaatimukset täyttävä ikkuna – Kolmelasisessa on yksi tai kaksi selektiivilasia, jotka eristävät lämpöä, nelilasisessa niitä voi ollakolme. Kun U-arvo on tasan yksi, neliön kokoinen ikkuna läpäisee 20 wattia lämpöenergiaa kun lämpötilaero on 20 astetta. Ikkunat ovat tyypillisesti kolmetai nelilasisia. Ikkunoille on laskettu tietty energialuokitus. Ominaisuudet eivät kumoa toisiaan, vaan yhdessä ikkunassa voi olla useita ominaisuuksia. Kahdella selektiivillä voidaan päästä tuohon U-arvoon 0,8. Jos U-arvo on 0,5, ikkunan lämmönläpäisy on 10 wattia. Näin sanoo tuotepäällikkö Aku Ilola Pihla Groupista. Uusi vakioikkuna on toki huomattavasti parempi kuin esiEnergiatehokkuus ja radiosignaalien läpäisy eivät sulje toisiaan pois Useiden ominaisuuksien ikkuna Ikkunoiden vaihdossa tulee ottaa huomioon talon sijainti, ilmansuunnat, auringonpaiste, tuuletus ja mobiilisignaalit. Valtaosa ikkunoista on kolmilasisia, joilla päästään jo vakioikkunoidenkin osalta hyviin U-arvoihin. Tänä päivänä yleisin ikkuna on U-arvoltaan 1,0 ja se täyttää uudisrakentamisen vaatimukset. Nelilasinen puolustaa paikkaansa, kun halutaan minimoida energiankulutus, selvittää Ilola. – Käytännössä saneerauksissa asennetaan aina 1,0 U-arvon tai paremmat ikkunat. Lämmöneristävyyttä voidaan parantaa selektiivilaseilla ja niillä saadaan eroja ikkunoihin. Saneerauskohteissa tuo U-arvo on suositus. 86 I TALOMESTARI A mmattimainen suunnittelu ikkunaremonteissa on lisääntynyt, jolloin jokaiseen kohteeseen osataan valita sille parhaiten soveltuvat ikkunat
Kuuluvuuden suhteen jokainen talo on erilainen ja kuuluvuus voi olla erilainen saman asunnon eri huoneissakin esimerkiksi ilmansuunnasta riippuen. Jos ennen nimenomaan ikkunan äärellä mobiililaite toimi parhaiten, tänä päivänä se saattaa olla huoneistossa se kohta, jossa kuuluvuus on heikoin, selvittää Aku Ilola. Vedontunne on ollut monissa vanhoissa taloissa vuosikymmenien aikana puheenaihe, josta on luultavasti monesti asukkaat valittaneet – Vedontunteen taustalla on liikkuva ilma. Lisäksi vuotoilma puhaltaa tiensä sisään jostakin raosta. Kaihtimet saattavat olla aikansa eläneet ja koko ikkunan toiminnallisuus huonontunut, kertoo Aku Ilola. Valkoiseen vaihtaminen tuo usein raikkautta huoneistoon. Laite sekoittaa tuloilman ikkunan sisällä huoneilmaan ja ohjaasekoitetun ilman kattoa kohden. Auringonsuojauksessa on kyse siitä, että yksi ikkunan selektiivilasi korvataan auringonsuojaselektiivillä. Vanhan ikkuna lämmöneristys on huono ja kylmä ilma liikkuu ikkuna pintaa pitkin alaspäin lattialle. Antennilasi päästää signaalit läpi Ikkunat koostuvat erilaisista selektiivilaseista ja jokaisessa selektiivissä voi olla tietty ominaisuus. – Kuuluvuus saattaa olla lähes nolla. Vaikka lasivalinnoilla on ikkunan ominaisuuksissa suurin painoarvo, myös karmeilla on osansa. – Ikkunaremontissa ajatellaan usein ensisijaisesti energiatehokkuutta, vaikka sillä on monia vaikutuksia asumismukavuuteen. Auringon energia voi kuumentaa huoneilmaa merkittävästi, jolloin asumisviihtyvyyttä voi kasvattaa jäähdytyslaitteistolla, sanoo Aku Ilola. – Monesti halutaan poistaa vedontunnetta ja remonttiin voi olla myös sisustuksellinen syy. – Suosittelemme, että ainakin jokaisessa huoneessa olisi yksi antennilasi yhdessä ikkunassa. Näkymätön antennikuvio toimii kaikilla käytössä olevilla mobiilitaajuuksilla ja signaali läpäisee ikkunan. Uusien ikkunoiden selektiivilaseissa on silmälle lähes näkymätön metallikerros, joka toimii kuten alumiinifolio, eli signaali ei pääse siitä läpi. Vakioikkunoiden äänenvaimentavuus on huomattavasti parempi kuin vuosikymmeniä sitten. Ikkunan rakennedetaljit, asennustavat ja materiaalit ovat parantuneet, mikä on osaltaan vaikuttanut muun muassa äänieristykseen, toteaa Aku Ilola. U-arvon ohella ikkunoissa puhutaan myös G-arvosta. Mitä matalampi G-arvo on, sen paremmin ikkuna suojaa auringon aiheuttamalta ylilämmöltä. Laitteisto kuitenkin lisää energiankulutusta. – Antennilasia kuluttajat osaavat tänä päivänä jo kysyä, koska mobiililaitteiden ja 4Gtai 5G-modeemien toimivuus koetaan tärkeänä, toteaa Aku Ilola. G-arvo paranee auringonsuojaselektiivillä. – Tietysti myös ilmatiiveydellä on osansa energiatehokkuudessa ja ääneneristyksessä. Joistakin markkinoilla olevista signaaliratkaisuista poiketen antennilasi toimii tehokkaasti eri ominaisuuksien, kuten sälekaihtimien kanssa, eikä rajoita muita lasien ominaisuuksia, huomauttaa Ilola. Monesti vanhoissa taloissa ikkunanpuitteet ovat pähkinänruskeat, jopa mustat. Uusinta uutta on tuloilmalaite joka asennetaan ikkunan kylkeen. – Tietysti hintakin vaikuttaa, mutta ennen kaikkea U-arvoltaan aivan huippuikkunaa ei koeta välttämättä tarpeelliseksi, koska muutos entiseen on jo ratkaisevan suuri, toteaa Aku Ilola. – Auringonsuojalasilla vähennetään noin 40 prosenttia auringon tuottamaa ylilämpöä, vaikka ikkunan U-arvo pysyisi edelleen yhdessä. Se ottaa usein ilman ikkunan lasien välistä ja lämmittää tuloilmaa, mutta silläkään ei vedontunnetta täysin ole mahdollista saada pois. G-arvo on tietyllä tavalla käänteinen U-arvolle. J. Vakioikkuna on jo sellaisenaan äänieristykseltään vanhoja ikkunoita parempi ja sama pätee auringonsuojaukseen. Ikkunaremontti mielletään kesäajan työksi, mutta entistä useammin remontti tehdään talvella. – G-arvo mittaa sitä, miten paljon ikkuna heijastaa auringon lämpöä takaisin. – Etenkin vanhoissa taloissa on hyvä muistaa, mitä ikkunanvaihto voi tuoda mukanaan. Energiatehokkuusvaatimusten kiristyessä mobiililaitteiden signaalit ovat läpäisseet entistä huonommin ikkunoita. Passiivinen auringonsuojausikkunan kautta on energiatehokkaampaa. Vanhat ikkunat ovat läpäisseet signaalit vaivatta, mutta uusi ikkuna ei sitä teekään, toteaa Ilola. Karmit ovat käytännössä aina puusta, yleensä männystä, valmistettuja ja alumiiniverhoiltuja. Laite on lisävaruste, sen tuottama tuloilma on lähellä huoneilman lämpötilaa ja jakautuu tasaisesti, joten vedontunnetta aiheuttavia ilmasuihkuja ei enää ilmene sekä sisäilma pysyy raikkaana ja puhtaana. Ratkaisu on antennilasi, jonka ansiosta signaalit läpäisevät lasin. Ikkunasaneeraukselle monta syytä Ikkunaremontteja teetetään monista syistä, eikä energiatehokkuuden parantaminen ole välttämättä pääsyy. Puu on luonnollinen, lämpöä eristävä materiaali ja alumiiniverhous takaa pitkän elinkaaren sekä vähentää huollon tarvetta. Ilmanvaihto on vanhoissa taloissa pelannut tätä kautta, mutta koska uudet ikkunat tiivistävät vuodot, nykyisin ikkunoihin laitetaan aina korvausilmaventtiili. Nykyaikainen auringonsuoja ei näy ikkunan tummumisena. Arvot eivät ole yksin kiinni ikkunasta, vaan esimerkiksi eristeistä, ja myös asennustavoilla on iso merkitys. TALOMESTARI I 87 merkiksi 1970-1980 -lukujen ikkuna, jolloin U-arvot alkoivat kakkosella
88 I TALOMESTARI Omakotitalojen rakentaminen huimassa kasvussa Poikkeuksellinen korona-aika on näkynyt asumisen ja omakotitalorakentamisen trendeissä. Muuttoliike Suomen sisällä on kiihtynyt, eivätkä voittajia ole ainoastaan suuret kaupungit.
TALOMESTARI I 89 Suosituin tapa rakentaa omakotitalo on hankkia muuttovalmis talo, mutta edelleen joukko ihmisiä, jotka haluavat tehdä itse. – Rakentamisinnostus näkyy siinä, että rakennusluvan saamisessa voi kestää. Siinä, missä Suomen sisällä muutetaan entistä enemmän kehyskuntiin, suuntautuu muuttoliike ulkomailta isoihin kaupunkeihin. Samasta syystä myös mökkejä ja vapaa-ajan asuntoja hankitaan yhä enemmän sekä remontoidaan ympärivuotisiksi. – Isoissa kaupungeissa on liian vähän tontteja tai korkeammat hinnat, jolloin muutetaan kehyskuntiin. Rakennuslupahakemukset kertovat jo ennakkoon, minkä verran taloja tullaan rakentamaan. Siinä, missä sähkölämmitys dominoi 80–90-lukujen taloissa, ovat lämpöpumput nyt yleisin valinta. J. – Viime vuonna alettiin rakentaa 8 000:a uutta taloa, mikä on tuhat taloa enemmän kuin edellisenä vuonna. Nyt kodilta toivotaan esimerkiksi työtiloja. Nyt rakennuslupia on haettu 18 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna, kertoo Pientaloteollisuus PTT ry:n johtaja Kimmo Rautiainen. Yksilöllisyyttä ja valmiimpaa Omakotitalon rakentaminen mahdollistaa omien yksilöllisten toiveiden toteuttamisen joustavammin kuin vanhempaan taloon muuttaessa. Kolmanneksi suosituimpana on perinteinen talopaketti, jossa tehdään tai teetetään itse työt. Silti on edelleen joukko ihmisiä, jotka haluavat tehdä itse, ja se on minusta hieno juttu, muistuttaa Rautiainen. – Paikalla rakentamisen osuus omakotitaloista sen sijaan pienenee. Muutos on näkynyt paitsi vanhojen omakotitalojen kaupassa, myös uusien omakotitalojen rakentamisen kohdalla. – Tällä hetkellä suosituin tapa rakentaa omakotitalo on hankkia muuttovalmis talo, kertoo Rautiainen. Taloa rakentaessa voi myös valita, miten talo lämpenee. M uutos parin vuoden takaiseen aikaan on selkeä, ja varsinkin ensimmäinen koronakevät sai ihmiset toteuttamaan omakotitalohaaveitaan. Suomen sisällä muutetaan kehyskuntiin Etätöitä tehdään nyt entistä enemmän, mikä on vapauttanut ihmiset asumaan kauempana työpaikoistaan. Samalla vallitsevalla maailmantilanteella voi olla vaikutuksensa materiaalien saatavuuteen. Toiseksi suosituin muoto on täysin valmiin uuden omakotitalon ostaminen, jolloin ei olla itse rakennuttajia. Korona-ajan ilmiönä on se, että pääkaupunkiseudun kunnissa on nähty muuttotappiota, ja voittajia ovat Tampere, Oulu, kehyskunnat ja maakuntakeskukset, kertoo Rautiainen. Nyt hankitaan entistä valmiimpia kokonaisuuksia ja omakotitalorakentaminen ammattimaistuu
Kaapelin katkaiseminen aiheuttaa aina keskeytyksiä sähkönjakeluun ja korjauskustannuksia kaivajalle. 90 I TALOMESTARI Tyypillisiä vaaratilanteita – Maanrakennusurakoitsija on ollut tekemässä kaivua vesihuoltotöiden yhteydessä. Älä siirrä kaapeleita omatoimisesti. Vakavilta onnettomuuksilta on viime vuosina vältytty, mutta onnettomuusriski on aina olemassa. Turvallisuusja kemikaalivirasto (Tukes) saa kuukausittain ilmoituksia vaaratilanteista, joissa jännitteisiä sähkökaapeleita on kaivettu esiin. Kaapelin eriste vaurioituu ja kaapelia käsittelevä työntekijä saa sähköiskun. Se aiheuttaa keskeytyksiä sähkönkäyttäjille sekä lisäkustannuksia kaapelinhaltijalle ja vian aiheuttajalle. Työ ei ole sähkötyötä, joten sitä ei valvo sähköurakoitsija. Maanrakentaja ei tunne oikeita toimintatapoja ja siirtelee jännitteisiä kaapeleita. Kaapelin vaurioituminen saattaa myöhemmin aiheuttaa hengenvaaraa, vaikka kaapelia käsittelisikin sähköalan ammattihenkilö. J. – Maanrakennusurakoitsija sahaa poikki tyhjäksi luullun kaapeliputken, jossa onkin jännitteinen kaapeli. Sähkökaapeliin osuminen voi aiheuttaa hengenvaaran J oka vuosi tapahtuu kymmeniä vaaratilanteita kun kaivinkone osuu jännitteiseen sähkökaapeliin. G Ota yhteys alueen sähköverkkoyhtiöön ja pyydä ohjeita ja tarvittaessa kaapelinäyttöä. Tällöin välttyy sekä onnettomuuksilta että taloudellisilta seurauksilta. Tilaa tarvittaessa sähköverkkoyhtiöstä kaapelinäyttö ja noudata annettuja ohjeita. G HUOM! Palveluista saatavien karttojen perusteella ei lähtökohtaisesti saa kaivaa. Vaikka kaapelin Kaapelin eristeessä on ollut naarmu tai painauma, jonka seurauksena kosteus on päässyt eristeen alle ja aiheuttanut vian. G Lähesty kaapelia aina varovasti ja paikanna/paljasta se ensin käsikaivuna. – Jos kaikesta valmistautumisesta huolimatta kaivun aikana tulee esille kaapeleita, työ on keskeytettävä välittömästi ja selvitettävä kaapelin omistajalta, miten asiassa edetään. Tässä tapauksessa kaapelin vikaantumiseen oli mennyt noin kaksi vuotta. G Jos kaivutilanteessa paljastuu yllättäen kaapeleita, ilmoita asiasta heti sähköverkkoyhtiölle ja pyydä ohjeita. Sovi sähköverkkoyhtiön kanssa kaapelin tekemisestä jännitteettömäksi ennen kaivutyön aloittamista. Näin toimit turvallisesti kaivutyössä G Selvitä kaivualueella olevien maakaapeleiden sijainti hyvissä ajoin etukäteen. Mitättömältäkin näyttävä painauma eristeessä voi myös myöhemmin aiheuttaa kaapelin vikaantumisen ja sen myötä hengenvaaraa. kaivaminen esiin ei aiheuttaisi välitöntä sähköiskun vaaraa kaivutilanteessa, sähköalan ammattilaisen on tarkistettava kaapeli mahdollisen eristevaurion varalta, Valkeinen muistuttaa. Kaivualueella mahdollisesti olevat kaapelit on selvitettävä ennen kaivutyön aloittamista. Kaapeliin osuminen voi aiheuttaa sähköiskun ja pahimmassa tapauksessa kuoleman tai vammautumisen. Kaapeleita maan alla yhä enemmän Sähkökaapeleiden sijoittaminen maan alle on Suomessa yleistynyt jo yli kymmenen vuoden ajan. Saat tiedon alueella sijaitsevien maanalaisten rakenteiden omistajista esimerkiksi Johtotieto Oy:stä, Kaivulupa-sivustolta tai alueen jakeluverkkoyhtiöstä. Vanhoja kaapeleita ei ole paikannettu ja sijaintitieto on vain suuntaa antava. – Esimerkiksi Johtotietoja Kaivulupa.fi -palveluista saa yhdellä selvityksellä tiedon myös vesi-, kaukolämpöja maakaasuputkien sekä valokuidun sijainnista ja omistajista kaivualueella. Vikapaikan selvittäminen jälkikäteen on haastavaa. Ilmoituksia tekevät pääasiassa jakeluverkkoyhtiöt ja sähköurakoitsijat ja ne koskevat yleensä sähkötai maanrakennusalan ammattilaisille sattuneita tapauksia. Maanalaisia rakenteita ei ole selvitetty ja kaivussa nousee esiin kaapeleita. Useilta sähköverkkoyhtiöiltä saa kaapelinäytön ilmaiseksi, kun sen pyytää riittävän ajoissa, sanoo Tukesin ylitarkastaja Hennamari Valkeinen
Lihasjännityksestä johtuviin kiputiloihin voi myös saada helpotusta löylyn lämmöstä. Mikä parasta, saunaelämys antaa aidoimmillaan mahdollisuuden olla läsnä kaikilla aisteillamme. 92 I TALOMESTARI SAUNATEKSTIILIT Saunomisella positiivisia vaikutuksia Sauna on toiminut luonnon kauneushoitolana vuosisatojen ajan. J. Iho puhdistuu, ihon aineenvaihdunta vilkastuu ja koko keho rentoutuu. Sauna from Finlandin toiminnanjohtaja ja yhdistyksen perustaja Carita Harju näkee saunalla useita positiivisista vaikutuksia. – Saunaelämys syntyy monen aistin yhteisvaikutuksena ja sauna on paikka, jossa aistit herkistyvät. – Sauna on toiminut luonnon kauneushoitolana vuosisatojen ajan, ja naiset ovat aina käyttäneet saunaa ihon heleyttämiseen, kauneudenhoitoon ja mielen rentouttamiseen. – Saunomisen on tutkittu vaikuttavan positiivisesti erityisesti sydämen ja verenkiertoelimistön hyvinvointiin. S uomalainen saunaperinne pääsi Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon vuoden 2020 lopulla, eikä ihme, sillä saunomisella on tutkitusti monia positiivisia vaikutuksia kehon ja mielen hyvinvointiin
SADE-tuotteiden sävyt tuovat kauniisti esille kuosin herkkyyden. Sade-laudeliinat ja -saunatyynyt ovat laadukkaasti viimeisteltyä ja helppohoitoista pellava-puuvillasekoitetta, jossa pellavan kiilto tulee upeasti esille. Sade, design Aoi Yoshizawa AOI YOSHIZAWAN AOI YOSHIZAWAN LAPUAN KANKUREILLE LAPUAN KANKUREILLE suunnittelema Sade-kuosi vie ajatukset rauhoittavaan kesäsateeseen. Metsä-laudeliinat ja -saunatyyny on saatavana kolmessa värissä: pellava-valkoinen, pellava-vihreä ja pellava-musta. Tuotteissa käytetään eurooppalaista Masters of Linen -pellavaa ja bio-orgaanista puuvillaa. Aallokko-sarjaan kuuluvat pellavainen jättipyyhe ja käsipyyhe, sekä laudeliinat ja saunatyyny. Tuotteet on saatavana pellava-sinisenä ja pellava-mustana. Aallokkopuhdas Itämeri LAPUAN KANKUREILLA LAPUAN KANKUREILLA TEHDÄÄN TEHDÄÄN lujasti töitä valmistaaksemme entistäkin vastuullisempia ja jäljitettävämpiä tekstiilejä. Saunatyynyn voi myös pakata mukaan rantakassiin tai matkalle.. Aallokko-kylpytuotteita ostamalla on helppo tukea yhteisen Itämeremme hyvinvointia, ja toivottavasti tulevatkin sukupolvet voivat nauttia kirkkaista luonnonvesistä. TALOMESTARI I 93 Metsä, design Tong Ren TONG RENIN TONG RENIN SUUNNITELEMA SUUNNITELEMA Metaä-kuosi heijastelee suunnittelijan kiinnostusta luontoon. Tuotteissa on Clean Baltic Sea -logo, ja Lapuan Kankurit tilittää John Nurminen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeille kiinteän tukisumman jokaisesta toimitetusta tuotteesta. Metsä-kuosi on yksi Lapuan Kankureiden ja Aalto-yliopiston pitkäaikaisen yhteistyön tuloksena syntyneistä kuoseista. Kuosi on kuin kevyen kesäsateen kohina tyynellä järvenselällä. Siksi pyrimme suunnittelemaan ja valmistamaan pitkäikäisiä ja monikäyttöisiä tuotteita, jotka kestävät aikaa. Laudeliina sopii myös kaitaliinaksi tai vaikka istuinaluseksi rannalle. Uuden, Reeta Ekin suunnitteleman Aallokko-pellavasarjan avulla keräämme jälleen varoja Itämeren suojeluun yhteistyössä John Nurminen Säätion kanssa. ”Niin rauhallinen, mutta täynnä tekstuureja” kuvailee Tong inspiraatiotaan. Mitä pidempään tekstiilituotteita käytetään, sitä parempi ympäristölle. Kaikki laudeliinatja saunatyynyt kudotaan Lapuan Kankureiden omassa kutomossa Lapualla, ja tuotteille on myönnetty Avainlippu-tunnus. Saatavana valko-sateensinisenä ja valko-harmaana
94 I TALOMESTARI Säilö hapattaen ja suolaten Oma sato talteen Hapatus ja suolaaminen on mainiot keinot säilöä itse kasvatettua ja kerättyä satoa. Kenties tärkein tekijä on hygienia, sillä erityisesti hapansäilykkeet pilaantuvat herkästi. Monet säilöntätavat ovat vanhoja, perinteisiä tapoja. Tölkkien, työvälineiden ja käsien puhtauden lisäksi on tärkeää säilöä vain hyväkuntoisia raaka-aineita, kypsentää ne riittävästi ja täyttää tölkit piripintaan. Happattamalla voi säilöä paljon muutakin kuin kaalia esimerkiksi pensaspapuja.. Ohjeisiin kannattaa tutustua huolella ja varmistaa riittävä hygienia, sillä säilöttävät tuotteet pilaantuvat herkästi. Teksti: Terhi Niinimäki O man sadon säilöntä on mukavaa ja palkitsevaa. Esimerkiksi hapattamalla säilöminen on elpynyt uudelleen ja hapansäilykkeet ovatkin erityisen terveellisiä niiden sisältämien maitohappobakteerien ansiosta. Säilömällä itse voi myös välttää turhia lisäaineita. Kun aloitat säilömistä, kannattaa siihen tutustua ensin huolella
G Aseta paino niin, että pavut ovat veden peitossa ja sulje kansi. Muodostuva vaahto kuoritaan pois. Pane kaalia, omenanlohkoja tai karkeaa porkkanaraastetta, suolaa ja muita mausteita vuorotellen käymisastiaan. G Laita säilöntäsangon tai -astian pohjalle muutama pala ruisleipää, lisää pavut ja kaada suolavettä päälle niin, että pavut peittyvät. Voit painella kerroksia tiiviimmiksi käsin, kunhan muistat huolehtia hyvästä hygieniasta. Säilömisen iloa ja raikkaita syksyn makuja! J Hapankaali (10 l astiaan sopiva annos) 8 kg juuri korjattua, kiinteää keräkaalia 120 g merisuolaa (1-2 dl heraa) noin 1/2 kg porkkanaa tai omenaa (1/2 dl kuminaa tai katajanmarjoja) Huuhtele kaalit, poista vahingoittuneet lehdet sekä puumaiset kannat kovertamalla. Astiaksi sopii sopivankokoinen lasipurkki tai vaikkapa muovisanko. Maitohappobakteereita on luonnostaan kaikkialla, mutta ne vaativat tietyt olosuhteet, jotta ne pystyvät nopeasti muodostamaan maitohappoa. Käymistä on hyvä seurata päivittäin. Hapansäilykkeet edellyttävät tekijältään huolellisuutta ja asiaan paneutumista. Paina ainekset mahdollisimman tiiviisti astiaan. Arvon on oltava alle 4.1 ennen kuin tuote voidaan siirtää kylmävarastoon. Ihanteellinen varastointilämpötila on +4°C. Kannet ja korkit voi kiehauttaa. G Säilytä viileässä kellarissa tai jääkaapissa ja tarkista välillä, että kaikki sienet ovat nesteen peitossa. Hapattamalla voi kuitenkin säilöä paljon muutakin, kuten villivihanneksia ja pensaspapuja. Säilöntätapoihin kannattaa perehtyä huolella etukäteen, sillä säilömisessä nopeus kannattaa, jotteivät pieneliöt pääse saastuttamaan säilöttäviä tuotteita. Heran saat suodattamalla suodatinpussissa huoneenlämpöistä piimää tai viiliä. TALOMESTARI I 95 Terveellinen hapatus Hapankaali on terveellinen ja hyvin tunnettu hapattamalla säilötty kasvis. Peitä kaalisuikaleiden pinta kaalinlehdillä tai voipaperiarkilla ja pane päälle niin raskas paino, että liemi peittää kaalin. Panosta puhtauteen Kun suunnittelet säilöväsi satoa, on purkit, tölkit tai pullot hyvä tiskata huolellisesti ja laittaa veteen likoamaan jo edellisenä päivänä. Tarvitaan riittävästi käymiskykyisiä sokereita, käymiselle otollinen lämpötila, hapettomat olot ja hyvä hygienia. Säilöntäsangon säädettävä välikansi on tässä mitä kätevin. Peitä astia kannella tai muovikelmulla. G Huuhtele, jäähdytä ja purista vesi pois. Käytettävien kasvisten on oltava laadultaan hyviä ja puhtaita. Hapansäilöntä perustuu maitohappobakteerien aikaansaamaan käymiseen, minkä seurauksena tuotteen pH laskee ja haitallisten mikrobien toiminta estyy. Leikkaa kaalit tasaisiksi suikaleiksi terävällä veitsellä tai käytä monitoimikoneen vihannesleikkuria. Hapankaalin valmistuksella voi hyvin aloittaa, sillä kaalin hapattaminen onnistuu varmimmin. Kun tölkit on täytetty piripintaan, ne suljetaan ja säilytetään viileässä, pimeässä ja kuivassa paikassa. G Lado säilöntäastiaan ensin karkeaa merisuolaa, sitten tiivis kerros sieniä, taas suolaa jne. Suolaa tulee noin 150 grammaa yhtä sienikiloa kohti. Jos viileää säilytyspaikkaa ei ole, kaalin voi pakastaa. Hapatusta varten myydään myös sitä varten suunniteltuja hapatusruukkuja, jotka tekevät hapatuksesta hieman helpompaa. Pensaspapujen hapatus G Pese pavut. Mikäli pinnalle muodostuu hiivaa, kuori se pois.. päättäen suolakerrokseen. Keitä tai höyrytä ne melko kypsiksi ja jäähdytä nopeasti kylmällä vedellä, jotteivät ne veltostu. Viinitarvikemyymälöissä myytävät muoviset vesilukolla varustetut viininkäymisastiat sopivat myös oikein hyvin hapankaalin valmistamiseen. Nuiji kaalia puhtaalla survimella sangossa tai pienissä erissä muussa sopivassa astiassa, kunnes se mehustuu. Hapatusruukussa vesilukko estää ilman pääsyn astiaan. Mikäli suolavettä ei sieniä puristettaessa synny riittävästi kaikkien sienien peittymiseksi, lisää suolavettä, jonka suhde on 1dl suolaa: 1 litra vettä (lämmitä ensin suolan liukenemiseksi ja anna jäähtyä). Suolasienten valmistus G Puhdista ja pilko rouskut ja ryöppää niitä noin 5 minuuttia väljässä vedessä (sienten ja veden suhde 1:5). Kun maku on mielestäsi sopiva, siirrä viileään kellariin tai jääkaappiin. G Valmista suolavesi, johon lisäät vesilitraa kohti 23 grammaa suolaa. Lämmitä vesi niin, että suola liukenee ja anna jäähtyä. G Aseta paino sienten päälle niin, että kaikki sienet peittyvät suolaveteen. Seuraavana päivänä ne on hyvä kuumentaa 15 minuutin ajan uunissa. Hera ei ole välttämätöntä, mutta se nopeuttaa käymistä. Apteekista saatavalla pH-paperilla voi seurata happamuuden nousua. G Säilytä ensin huoneenlämmössä muutaman päivän ajan ja tarkkaile makua. Kaali saa käydä aluksi 2-3 vrk 20-24°C lämmössä, minkä jälkeen astia siirretään 15 – 18°C:seen pariksi viikoksi. Tarkista välillä, että kaikki pavut ovat nesteen peitossa
Perustamisen taustalla oli tarve hoitaa yhdessä asioita sodanjälkeisessä ajassa. Vuoden omakotiasukas kuvaa itseään taistelijaksi, joka on halunnut korjata epäkohtia. Vuoden omakotiasukas valittiin kahdeksannen kerran. Epäkohtiin tarttuva taistelija Vuoden Omakotiasukkaaksi valittu Veikko Hallikainen on vaikuttanut monipuolisesti asumisen asioihin niin paikallisella tasolla Vihdissä ja Uudellamaalla kuin valtakunnallisestikin, kiitetään palkintoperusteissa. Tuolloin työn tuloksena valtiovarainministeriö julkaisi uudet verotusperusteet, ja omakotikiinteistöjen verotukseen tehtiin korjauksia. Vaikuttamisen aiheet ovat vaihdelleet vuosikymmenten aikana, mutta esimerkiksi kiinteistöverotus on säilynyt aina liiton agendalla. – Omakotipäivän kunniaksi haluankin lähettää lämpimät kiitokset Omakotiliiton puolesta kaikille toimijoillemme, sanoo Omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander. Palkinto luovutettiin Omakotipäivänä 7.5. Kuva: Omakotiliitto V ihtiläinen Veikko Hallikainen valittiin Vuoden Omakotiasukkaaksi 2022. Valinnan on tehnyt Omakotiliiton hallitus. J Omakotipäivän kunniaksi palkittiin Vuoden omakotiasukas, joka on tänä vuonna asumisen kohtuullisten kustannusten sitkeä puolestapuhuja.. Liiton kantavana ajatuksena on kautta aikojen ollut edunvalvonta ja neuvonta asumiseen liittyvissä asioissa. Valtakunnallisesti jäsenkenttää ja jäsenhankintaa on aktivoitava, varsinkin näin 75-vuotisjuhlavuonna, sanoo Vuoden Omakotiasukas. Helsingin Säätytalolla perustettiin 30.3.1947 Suomen Esikaupunkien Kiinteistöliitto. Nyt toukokuussa 2022 kiinteistöverouudistus on parhaillaan työstettävänä Omakotiliitossa, ja samoin oli 75 vuotta sitten. 96 I TALOMESTARI Omakotiliitto täyttää 75 vuotta Veikko Halikainen on pitkäaikainen Vihdin Omakotiyhdistyksen puheenjohtaja. Nyt Vihdin Omakotiyhdistys on jäsenmäärältään Suomen suurin, jäsenenä on noin 4 000 taloutta. Toiminnan mahdollistajana on ollut ja tulee olemaan yhdistyksissä, piireissä ja liitossa tehtävä vapaaehtoistyö. Omakotiliitolla on kuluvana vuonna erityinen juhla, kun liiton perustamisesta on kulunut 75 vuotta. Mukana on yli 70 000 jäsentä ja toistatuhatta vapaaehtoista aktiivia 230 omakotiyhdistyksessä eri puolilla Suomea. Hyvässä omakotiyhdistyksen porukassa on saatu monia merkittäviä uudistuksia aikaan, ja sitä kautta jäsenmäärä ja vaikutusvalta on kasvanut. Hän on tehnyt pitkän ja merkittävän työn omakotiasumisen hyväksi aktiivisella edunvalvontatyöllä ja hankkinut merkittäviä jäsenetuja sekä tuhansia uusia jäseniä yhdistyksiin. Valinta liittyy valtakunnalliseen Omakotipäivään. Tällä hetkellä Hallikainen haluaa vaikuttaa Vihdissä heikkojen yksityistieavustusten parantamiseen
Kesäksi luettavaa koko perheelle Hae omasi Lehtipisteestä tai tilaa suoraan kotiisi! www.luontaisterveys-lehti.. www.hyvaelama-lehti.. www.talomestari-lehti.?. www.talomestari-lehti.. www.hyvaelama-lehti.. www.luontaisterveys-lehti.
– Puolijohdepula vaikuttaa siihen, että laitteiden saatavuus on tiukentunut. Myös ilma-vesilämpöpumppujen myynti kasvoi yli 40 prosenttia ja maalämpöpumppujen myynti 35 prosenttia. Myös ilma-vesilämpöpumppujen ja maalämpöpumppujen myynnissä on kymmenien prosenttien lisäys. 98 I TALOMESTARI S uomalaiset ostivat tammi-maaliskuun aikana 21 540 ilmalämpöpumppua, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 9 761. J. Kuluttajat reagoivat tähän ja haluavat ostaa vielä, kun hinnat ovat maltilliset, Veli-Matti Hautakoski sanoo. Kuluttajat muistavat tämän ja ennakoivat ostamalla ilmalämpöpumppunsa ennen helteiden alkua. Suomen valtion tukipolitiikka tukee kuluttajien irtaantumista öljylämmityksestä 4 000 euron arvoisella ELY-tuella sekä korotetulla kotitalousvähennysoikeudella. Nykyään myös rakennetaan entistä laadukkaampia ja korkeampitasoisia kerrostaloasuntoja. Valveutuneet kuluttajat ovat myös tietoisia jo yli kaksi vuotta kestäneestä globaalista komponenttija saatavuuspulasta, joka on viime aikoina kulminoitunut Shanghain sataman rahtiongelmiin. Myynnin kasvu oli 120 prosenttia. Jo viime vuonna nähtiin, kuinka ilma-vesilämpöpumpuista tuli suosituin lämmitysmuoto Suomessa. Viime kesät ovat olleet hyvin kuumia, jonka seurauksena ilmalämpöpumput loppuivat monelta alan toimijalta. – LämpöYkkösen ilmalämpöpumppujen asennusmäärät ovat kaksinkertaiset viime vuoteen verrattuna. LämpöYkkösen toimitusjohtaja Veli-Matti Hautakosken mukaan puhutaan hyvin merkittävästä kasvusta. Näyttää siltä, että sama kehitys jatkuu. Toisena merkittävänä tekijänä kerrostalomarkkinasegmentin kasvuun on asumismukavuuden tavoittelu. tivoituminen. Kuluttajat ja yritykset haluavat siirtyä pois fossiilisesta energiasta ja etenkin Venäjän tuottamasta fossiilisesta energiasta. Ilma-vesilämpöpumppujen myynnissä on kymmenien prosenttien lisäys viime vuoteen verrattuna. Kasvupiikissä näkyy selkeästi kuluttajien pelko ilmalämpöpumppujen loppumisesta. Hautakosken mukaan kasvun takana on energiahintojen pitkäaikainen kasvu, jota kiihdyttää ilmastonmuutosta tukeva politiikka sekä Ukrainan sota. Vuonna 2021 tehty korkeimman oikeuden linjaus helpotti kerrostaloasukkaiden oikeutta asentaa viilentävä ilmalämpöpumppu asunto-osakehuoneistoonsa. Tämä on lisännyt ihmisten tietoisuutta siitä, että saatavuus voi olla laitekohtaisesti heikentynyt, toimitusajat pidentyneet ja hinnat ovat nousseet. Kasvua on lisännyt myös kerrostalomarkkinasegmentin akSuomalaiset hullaantuivat ilmalämpöpumpuihin Energiahintojen yleinen nousu, valtion tukipolitiikka, kerrostalomarkkinasegmentin aktivoituminen sekä laitteiden saatavuuteen liittyvät pelot siivittivät ilmalämpöpumppujen myynnin ennennäkemättömään kasvuun. Taloyhtiö ei voi enää kieltää ilmalämpöpumpun hankintaa ilman riittäviä perusteita. Suomalaiset haluavat korkeampaa asumismukavuutta. Tiedot perustuvat Suomen ilmalämpöpumppuyhdistyksen SULPU ry:n tekemään kyselyyn, johon vastasi Suomen 18 suurinta lämpöpumppujen maahantuojaa
Energiatehokas ja turvallinen Päästötön uusiutuva lämmitysöljy Edullinen asentaa, taloudellinen käyttää Vaihda vanha öljylämmitys uuteen öljylämmitykseen Lisätietoa ja säästöneuvoja: LÄMPÖÄ ASUMISEEN LEY_oljylammitys_ _syksyjatalvi_A4_020419.indd 1 2.4.2019 10.00.49
Posti Green Posti Oy LHT Posti Lehti PAL.VKO 2022-26 814160-2202 CIBES AMSLIFT OY 020 743 2010 | myynti@cibeslift.fi | cibesamslift.fi TULEVAISUUDEN KOTIHISSIRATKAISU Ajattoman tyylikkyytensä, erinomaisen käytettävyytensä ja innovatiivisen muotoilunsa ansiosta Cibes Air ® -kotihissi sulautuu saumattomasti kotiin ja asukkaan elämäntyyliin lisäten kodin asuinmukavuutta ja arvoa.