Tosi elämää 1/2010 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

LUKIJAT KERTOVAT TAMMIKUU · 2010· 4,90 IKUU 2010 4 90 TOSI ELÄMÄÄ KIUSAAJA REPII ENKELILTÄ SIIVET Ilman oo uskin ja olis haudassa IHMEITÄ EI TAPAHDU ne tehdään KUN JOKU PITÄÄ SYLISSÄ muuta ei tarvita SAIRAALLOINEN UJOUS pilaa elämäni MINUSTA TULI MIES KUN NOUSIN ISÄPUOLTANI VASTAAN SALARAKKAAN TARINA: näin iskin julkkiksen! Tuore vaimo: EN TUNNE KOKO MIESTÄ!
sä alkaen n 3 Lisä- MAHTAVA sivut! UKUPAKETTI RAKKAUSNOVELLIA 1 VAATE 3 TYYLIÄ L 3 TOSITARINAA 3 EROOTTISTA SATUA lukemisen sietämätön ihanuus 3. istunut! asti uud Upe ILU KIRJOITUSKILPA 00 PALKINNOT 10 KAUNIIT RINNAT kiinteytys kohotus www.reginaleh 1 2010 5,40 ti.fi Sexy poikakalenteri Madonna ym Liite! S SE I10UUKSA ALAIS TT Tyytyväisten naisten Eka kertani SELVIYTYJÄ PAINOIN 101 KILOA SUURI KOOPPI VUOSIHOROS 2010 N MIKSI MIESTE IE RNO V PO NAISELTA HALUN Numero 1 o myynnissä 5.1
Nyt oli minun vuoroni olla äiti ja äidin jälleen lapsi. Mikään sellainen ei olisi koskaan sopinut äidin taloudessa ei ainakaan silloin ennen. Kesti hetken aikaa löytää oikea talo ja nousta oikeaan rappuun. Äidin olemus oli muuttunut niin paljon pienemmäksi ja hauraammaksi sitten 4 O viime näkemän. Ympyrä sulkeutui taas uudeksi lenkiksi ikiaikaiseen naisten ketjuun. Tuntui pelottavalta tuntea hänen hauras olemuksensa lähelläni. Ihmeitä ei tapahdu ne tehdään lin nähnyt nuo maisemat monet kerrat aikaisemmin, mutta sillä kertaa kaikki näytti jotenkin toiselta. Nostin postin pöydältä ja selasin sitä nopeasti läpi. äiti kysyi. Joko te voitte hieman paremmin?. Hyppäsin bussista epävarmana siitä, oliko pysäkki oikea. Bussi kuljetti minut vanhojen kotiseutujeni ohitse, kohti Kemijärven keskustaa. Tuntui, että oli kiire saada kaikki siistiksi. Itketkö sinä. Tuntui haikealta ajatella tuota matkaa. Kuinka suuri harppaus se oli ollut äidille ja isälle, joiden ei olisi oikein koskaan uskonut jättävän rakasta kotiaan. Kaikkialla oli harmaata ja asumattoman oloista. Mutaiset tiet tuntuivat kiemurtelevan peltojen vieriä äärettömiin. Voi äiti! Ihanaa nähdä pitkästä aikaa, minä sanoin. Ja sinä hitaasti kulkevana aamupäivänä tiesin saapuvani kotiin viimeisen kerran. Saatoin edelleen muistaa hänet virttyneissä navettavaatteissa, käsi kipeällä ristiselällä ja silmät sirrillään aamuaurinkoa kohti. Oli yhä vaikeampi löytää hänen katseestaan sitä periksi antamattomuutta ja hieman vinon huumorin sävyttämää elämänasennetta, jota olin vuosien saatossa eniten ihaillut ja rakastanut äidissäni. Täällä käy pari tyttöä kolmesti viikossa, äiti kertoi. Kesti liikuttavan kauan ennen kuin kukaan tuli avaamaan. Se tässä vaan, kun on ollut sairautta. Tienvarsien lehdettömien pajupensaiden takaa avautui lohduton ja hiljainen peltomaisema. Äiti, vahvin kaikista maailman naisista, oli nyt tullut minua heikommaksi. Hän ei ollut koskaan erityisemmin perustanut Helsingistä, eikä kaupunkielämän pinnallisuudesta ylipäänsä. Käykö täällä kukaan. Huomasin eteisen pöydälle huolimattomasti nostetun mainospostin. Näin äidin vilkaisevan uutta villakangastakkiani tutulla tavalla. Tiskipöydällä oli melkoinen määrä likaisia astioita. Ovikello kilahti kolkon kuuloisena asunnon sisällä. Olisin kai itkenyt järkytyksestä, jos se olisi ollut mahdollista. Kyllä meistä on pidetty hyvää huolta. Ääni oli hento, mutta ilahtunut. Halasin äitiä varovasti. Äiti vilkaisi nopeasti sivulleen. Tiesin, että hänen oli jotenkin hankala olla siinä, vieraan kerrostalon asukkaana. Missä isä on. Koriste-esineissä oli näkyvää pölyä. Se pohjoinen maankamara oli ollut ennen minun kotini. Hän ei osannut olla ilman emännyyttään, niitä lukuisia vanhoja huoneitaan ja pihaansa, josta hän ei ollut jättänyt neliömetriäkään kääntämättä ja istuttamatta. Ainohan se siinä, äiti sanoi. Nostin laukkuni sisään ja katsoin ympärilleni. Tuntui kuin olisin hylännyt rakkaat vanhempani tähän kolkkoon pieneen vuokrakaksioon lähtiessäni aikoinani itse kokeilemaan siipiäni suureen maailmaan
Kosketus kertoi sitä vuosikymmenten mittaista rakkaustarinaa, jota me lapset olimme saaneet kasvaessamme todistaa. Isän käsi vapisi, sormet olivat laihtuneet ohuiksi ja voimattomiksi. Tuota tarinaa ei koskaan kerrottu sanoiksi, mutta se eli meidän keskuudessamme ja liimasi meidän perheemme yhteen. Silloinkin totuus oli käynyt ilmi rivien välistä. Sulkisinko silmäni vanhempieni hädältä ja jatkaisinko elämääni niin kuin ennenkin. Isä makasi sängyllä äidin kutoman päiväpeiton päällä. Heräätkös siitä. Peitto oli nukkaantunut vuosien kuluessa. Vai olisiko minun puututtava asiaan silläkin uhalla, että se mullistaisi omankin elämäni? Olin tietenkin tiennyt, että äiti ja isä olivat sairastaneet rajusti. Äiti istuutui sängyn reunalle isän viereen ja otti tämän käden hellästi kämmenensä alle. Ääneni muuttui itsestään matalammaksi ja pehmeämmäksi. Se toi minun mieleeni kodin sellaisena kuin se oli lapsuudessani ollut, navetan tuoksun ja paksun, vastalypsetyn maidon aamiaispöydässä murojen ja äidin leipoman ruisleivän kyytipoikana. Aino tuli jo. Mutta minä tiesin, että vanhainkoti oli heille sama kuin maailmanloppu. Makuuhuoneen ovi oli raollaan, kurkistin sisään huoneeseen. Hän oli kertonut siitä kevyesti kuin kyseessä ei olisi ollut suurikaan juttu. Äiti tarttui laseihin ja laski ne isän käteen. Isä nosti päätään hieman ja ojensi kättään yöpöytää ja sen päällä lepääviä silmälasejaan kohti. äiti sanoi lempeästi. Isä. Katsoin ruskeiden housujen lahkeista työntyviä laihoja vanhuksen nilkkoja, ja sydäntäni puristi suuri, pakahduttava rakkaus ja myötätunto. Voitko sinä vielä yhtään parem5. Kun sain tietää, että vanhempieni olisi muutettava vanhainkotiin, jouduin arvioimaan oman elämäni uudelleen. Äiti oli kertonut, että he olivat päättäneet siirtyä vanhainkotiin asumaan nyt, kun isän vointi oli huonompi ja äidin näkö heikentyi nopeasti. Äiti oli soittanut ja kertonut tapahtuneesta vasta, kun isä oli päässyt takaisin kotiin. Influenssa oli vienyt molemmilta voimat, ja sokeritaudin kanssa kamppaileva isäni oli joutunut hetkeksi terveyskeskuksen vuodeosastollekin
Parempi meidän on olla siellä tästä eteenpäin. Seuraavaksi siirryin tiskien pariin. Isä ja äiti istuivat vierekkäin. Voima oli paennut ennen niin vahvan miehen olemuksesta. kysyin isältä. Pihalla oli muutamia reheviä viinimarjapensaita ja kaksi suurta omenapuuta. Sillä tavalla elämä menee. Äiti nyökytteli isän vieressä suu tiukkana viivana. Hätkähdin, kun tunsin kosketuksen olkapäälläni. Eikö olisi mitään keinoa. Herätyskellon räminä liittyi mielessäni poikkeuksellisiin päiviin ja öihin. Minä voin laittaa kahvit tippumaan, sanoin ja nousin nopeasti. Nuorilla on oma elämänsä ja meillä vanhuksilla omamme. Noissa kuvissa minäkin leikin sisarteni kanssa kuin olisin elänyt koko lapsuuteni kesäisen kultaisessa ilta-auringossa heinänkorsi rennosti hampaideni välissä tai järven rannalla isosiskon liian suuressa uimapuvussa. Minusta olisi mukavaa, jos muuttaisitte asumaan meidän perheemme kanssa, minä jatkoin. Hän oli suurentanut ikkunoita ja maalannut huoneen seinät maanläheisellä ruskean sävyllä. Vanhassa maatalossa lattiat olivat olleet kylmät etenkin talvella. Me pelkäsimmekin, että ehdottaisit jotain sellaista. Lapsistakin olisi mukavaa tulla kotiin, kun joku olisi odottamassa. Joka vuosi olin äitini mallin mukaan lisännyt jotain uutta; milloin pienen kukkapenkin tai vihannestarhan. He näyttivät eksyneiltä kerrostalon valkoseinäisessä makuuhuoneessa. kysyin isältä. He olivat päättäneet mennä vanhainkotiin, eikä tuota päätöstä käynyt muuttaminen. Isä pujotti tohvelit jalkaansa. Olin itse miettinyt isän ja äidin tilannetta koko pitkän matkan Kemijärvelle. Jaksatko sinä nousta kahvipöytään. Ylellisyyttähän se oli, mutta ihanaa ylellisyyttä. Tuntui kamalalta ajatella, että lopulta oltiin tultu siihen. Jos minä vain voisin jotenkin auttaa, ettei teidän tarvitsisi lähteä laitokseen, sanoin. min. Tämä on meidän kaikkien par-. Kukaan meistä lapsista ei edes asunut lähelläkään kotiseutuja. Tuntui kummalliselle katsella tuota hämmentynyttä, joutilasta liikettä. Isä oli kulkenut talvet paksuissa, harmaissa villasukissa, jollaiset äiti kutoi hänelle joka vuosi säiden kylmetessä. En edes huomannut, kun äiti oli tullut viereeni. Me emme jaksa enää matkustaa niin pitkää matkaa. Hymyssä oli vielä se sama viisaus ja ystävällisyys, katse lämmitti samalla tapaa kuin se oli lämmittänyt lapsuuteni vuosina. Tekö aiotte todella lähteä vanhainkotiin. Kaikki tuntui niin kammottavan lopulliselta ja peruuttamattomalta. Kumpikaan ei hymyillyt kuvassa, mutta molempien silmissä asui usko tulevaan. Joskus isä oli herännyt tarkkailemaan poikimassa olevaa lehmää tai sitten hän oli matkustanut äidin kanssa veljensä tiluksille auttamaan heinätöissä, kun omat hommat oli saatu hoidettua. Aino-kulta. Etelässä kaikilla on sitä paitsi niin kova kiire ja ilmakin on hankalaa hengittää. Ehdin keittiöön ennen kuin itku tuli. Kiva, kun pääsit tulemaan, isä sanoi ja nosti vanhan herätyskellonsa lähelle silmiään. Äidin ja isän hääkuva oli kaiken keskellä. Emmehän me tietenkään halua olla sinun perheellesi vaivaksi. Menneestä elämästä muistuttivat lukuisat valokuvat, jotka äiti oli arvatenkin asetellut tarkkaan harkiten ympäri huonetta. Kyllä tämä tästä. En edes tiennyt, mitä miehenikin asiasta sanoisi. Viime kesänä mieheni oli kunnostanut tyhjillään olleen makuuhuoneen minulle viherhuoneeksi. Vain harvoin olin saanut kuulla tuon kellon metallisen räminän, sillä isä ja äiti olivat heränneet aina aamuvarhaisella. Ehkä rakkaus omiin vanhempiin sai minut kuvittelemaan liikoja perheemme jaksamisesta. Vanhemmat saisivat viettää loppuelämänsä vanhainkodissa ilman vierailijoita. äiti kysyi isältä huolehtivaan sävyyn. Mutta minä tunsin isän ja äidin. Vanhukset vilkaisivat hymyillen toisiaan ja katsoivat sitten minua sydäntä särkevän rakastavasti. Aina niin kiltti, äiti sanoi. Isä ei halunnut minun näkevän, kuinka vaikea tuo päätös oli heille ollut. Tuo tunne ohitti kaikki järkeilyt, se oli syvältä kumpuava varmuus siitä, millä tavoin ihmisen elämän tuli mennä. Teistä olisi meille apua. Olin yrittänyt tarkastella elämääni realistisesti ja punnita, olisiko vanhuksista meille liikaa rasitetta. Me menemme vanhainkotiin ja sillä selvä, isä sanoi tiukasti. Ne näyttivät vierailta isäni jaloissa. Hän nyökkäsi katsoen minua lujasti silmiin. Isä nousi istualleen äidin viereen. He eivät halunneet olla vaivoiksi kenellekään. Muokkasin hitaasti ja kärsivällisesti maata omakseni, niin kuin äitikin oli tehnyt. Ruokakin kannetaan eteen. 6 Äiti pyöritteli sormissaan päiväpeiton reunahapsua. Asia on loppuun asti päätetty. Mutta mikään pohdinta ei muuttanut sitä tosiasiaa, että minusta tuntui oikealle ottaa isä ja äiti vanhuudenpäivikseen meidän luoksemme. Vanhemmille itsenäisyys oli aina ollut kunnia-asia. Käteni toimivat rutiininomaisesti kahvipuuhissa, vaikka kyyneleet valuivat koko ajan silmistäni. Mutta minä tiesin kuitenkin. Äiti näytti nuorelta tytöltä, melkein lapselta vielä. Menneisyyden äiti katseli kameraan ujosti, alta kulmain. Äidin kädet eivät olleet tottuneet olemaan toimettomina. Olimme ostaneet perheen kanssa monta vuotta sitten kauniin kaksikerroksisen puutalon hyvin rauhalliselta alueelta, Riihimäen läheltä. Tulisitte vaikka minun luokseni asumaan. Isän leukaperät jännittyivät. Nyt äidin sormet olivat liian kömpelöt käsitöihin ja isälle oli hankittu tohvelit
Pihamaalla seisoivat isäni vanhemmat. Mutta minä en halua, että te kuo- piani. Ääneni suostui tulemaan kurkusta mät sormet olivat tiukasti limikkäin. Kylmät, steriilit käytävät puolesta. riistää heiltä viikei heillä olisi pameistä valon pilrivuodetta, kunkahdusta. Sitä vain toivon, vosin vanhempieni asunnon lattiasta että pääsisimme isäsi kanssa samaan kattoon ja heitin pois tarpeetonta huoneeseen. En halunnut Ei haittaa, vaiklisesti. Silti olin kasvaessani usein nähnyt äitini kumartuneena tuon rasian ylle. Kissat katselivat tarkkaavaisina vanhusten huoneeseen. Äidin katseessa välähti ontto pelko koisesti järjestänyt vanhuksille paija surukin, ennen kuin hän piilotti kat vanhainkodista. Tiesin, että jos ihmettä ei ta- nut missään vaiheessa kerrottua, Mutta me varmasti pääsemme pahtuisi, nuo kaksi yhteen että yhteistä huosamaan huonee- kasvanutta erotettaisiin parin netta ei olisi ainaseen, eikö luulisi. Heidän edessään seisoi kuusivuotias isäni henkseleissään ja polvihousuissaan. Äiti oli säilönyt piirroksissan takia. Olin tien- He pitelivät unessakin toisiaan kä- N destä. Älä huoli, Aino, äiti kuiskasi vie- rättää heidät ennen lähtöäni, mutta lä, kun näki minun edelleen itkevän. Äiti ei halunnut minun tietä- neet sen istuen lähekkäin, kumpikin omissa ajatuksisvän, kuinka paljon saan. Minä en välitä käytävistä tai hoi- le raskaat ja antoisat yhtä aikaa. Silloin heräsi monta ker- huolellisesti kuin ne olisivat olleet taa yössä siihen, ettei kuullut toisen arvokkaita aarteita. Ilta oli ollut todelliset tunteensa minun katseel- hiljainen, isä ja äiti olivat viettätani. He makasivat kasvokkain, siten, että ensimmäisenä silmänsä avattuaan he näkisivät toisensa. Minä en saahän pelkäsi muutosta. Päiväpeitto oli viikattu tuolille. haaksi, usko pois, äiti sanoi. Itkin hiljaa koko matkan takaisin etelään. M ieheni oli antanut minun olla rauhassa koko sen päivän. Poistuin vanhempieni asunnosta kodiksi en osannut sitä sanoa ja tunsin itseni petturiksi. Jäähyväiset tettu. Kaikkien näiden vuosi- heidän ohjeidensa mukaan. Ikkunalaudalla istui kaksi Leningradista tuotua posliinikissaa, joilla olin saanut leikkiä lapsena sairastaessani. Noista koruista hän oli valinnut joitakin ylleen niihin harvoihin juhliin, joita heidän elämässään oli vietetty. Tiesin, han saan olla isäsi että jos ihmettä ei tapahtuisi, nuo kanssa samassa huoneessa. Oli liien aikana emme ole viettäneet yh- kuttavaa löytää kaapeista minun ja tään yötä erossa, lukuun ottamatta sisarusteni vanhoja piirroksia, joiniitä öitä, jotka olen viettänyt sairaa- ta olimme taiteilleet vanhoihin lahlassa teitä synnyttämässä ja sitä, kun japapereihin ja ties minkä lehden isäsi oli vastikään osastolla influens- reunaan. Hän oli varmaankin nähnyt, kuinka väsynyt ja surullinen olin ja oli halunnut antaa minun olla omien ajatusteni kanssa niin kauan kuin halusin. Ja ihmeitä tapahtui maailmastuisi tilanpuutteen vuoksi eri huo- sa hyvin harvoin. kaksi yhteen kasvanutta erotettaisiin Minä en tiennyt, kuinka tulisi käy- parin viikon kuluttua ehkä lopullimään. Tulevalla viikolla nuo esineet pakattaisiin pahvilaatikoihin ja säilöttäisiin odottamaan sitä, että me lapset perisimme ne. en ollut sitten hennonutkaan. Äiti ja isä olivat vielä nukkumasneisiin. Minulla oli jo ikävä sinua, mie7. Tuntui omituiselta nukkua ta onnistuneimmat kenkälaatikkoon ihan yksin. Minusta ei tunnu kivalle tin pohjoisessa, olivat minulajatella teitä siellä. ollut osannut aavistaakaan, kuinka Vanhainkodit ovat vain niin lai- paljon surua tuntisin vanhempieni tosmaisia. Illalla hän rutisti minut kainaloonsa tavallistakin tiukemmin. Ehkä vanha pariskunta jou- sesti. Seinällä oli kehystetty valokuva entisestä kodista. Yöpöydällä oli äidin vanha korurasia, jonne hän oli säilönyt kaikki sukunsa muistorikkaat korut. Olin luvannut hekoteihin. Mistäpä tietää, ehkä meistä olisivat olleet liian raskaat. Siitajista, äiti sanoi. Seisoin pitkään makuuhuoneen aika jättää ennen kuin tästä minneovella ja katselin nukkuvia vanhemkään lähdetään. Minä en osannut vastata äidille. Kaik- nyt, että tästä vierailusta tulisi miki menee kyllä hyvin, kunhan tähän nulle tunteikas ja vaikea, mutta en uuteen tilanteeseen totutaan. Tiesin, että jonain päivänä tuo rasia olisi minun yöpöydälläni. Arjessa ainoat korut äidin yllä olivat vaatimattomat kultasormukset, jotka olivat merkkinä isän kanssa tehdystä sopimuksesta. Hän oli muistellut niitä isoäitejä ja vanhoja tätejä, joita minä en ollut koskaan saanut tuntea, silitellen heidän vanhoja korujaan hellästi sormillaan, mieli jossain menneissä ajoissa. Tiesin vanhojen parikuntien joutuneen jossain jopa eri vanhain- sa, kun bussi Rovaniemeä kohti lähti aikaisin aamulla. Viimeisenä päivänä olin vastahahengitystä. pelkkänä kuiskauksena. ja aina liian kiireiset hoitajat, minä e muutamat päivät, jotka viesanoin. viikon kuluttua ehkä lopul- kaan aluksi luvassa. Ehkä Kaikki menee niin kuin on tarkoi- suojelin samalla itseäni. Ohuet, maailman väsyttälette. Entisen elämän tutut, tärkeät esineet ympäröivät heidät kuin turvallinen taikapiiri. Ajatus tuntui haikealta, luopumiselta. Heidän ilmeensä olivat unessa levolliset
Siihen tarvitaan vain vakaa päätös ja paljon tahtoa. Me ajamme teidät nyt Rovaniemelle, hotelli Pohjanhoviin, jossa vietätte täysihoidossa muutaman päivän. äiti ihmetteli. Mutta muutto taitaa olla väistämättä edessä. He eivät saa alkuun edes yhteistä huonetta. Isä ja äiti näyttivät hämmentyneiltä, kun ilmestyimme ilmoittamatta heidän asunnolleen. Olen tietenkin. He olivat muutenkin kuin eksyksissä pahvilaatikoiden keskellä. Te tarvitsette meitä, ja me puolestamme tarvitsemme teitä ihan yhtä paljon. Kun oli tahtoa, löytyisivät keinotkin varmasti. Ja kun meillä nyt sattuu olemaan tuo viherhuonekin, mieheni päätti puheensa. Että vielä kerran kotiinsa pääsi, T. Mitä tämä tarkoittaa. Tuttu konduktööri oli järjestänyt meille makuuvaunun kaikilla mukavuuksilla. Vanhempasi ovat itse saaneet elämänsä ihmeet aikaiseksi, ja me olemme tehneet tämän kaiken itse. Kodinhoitaja oli käynyt päivittäin pakkailemassa tavaroita laatikoihin muuttoa varten. Teimme me vähän muutakin. Vanhainkotiin menemisen saatte unohtaa näillä puheilla. Isän ja äidin suut loksahtivat auki. Painoin pääni hänen rintaansa vasten lohdutusta hakien. Tuo tunne kantoi vielä aikuisuudessakin. Sen olette sinä ja äiti minulle opettaneet. Lopulta he luovuttivat. heni sanoi. Oletko sinä ajatellut, että he tulisivat meille. Siitäkin kiitos kuului isolta osalta vanhemmilleni. Tuntuu kurjalta olla yötäkään erossa. Tämä ei ole kyllä millään tavalla järkevää, isä mietiskeli tahmea pullansiivu kädessään. Siitä alkoi isän ja äidin matka meidän luoksemme. Millä rahalla nyt hotelliin. Mikä ihme heidän elämänsä ja onnensa on ollut, mieheni sanoi pohtivalla äänellä. Äiti K keitti posket punoittaen lähtökahvit ja kaivoi pakastinlokerosta appelsiiniviineriä. Mutta matka on vanhoille ihmisille kovin pitkä, ja he ovat päättäneet vakaasti lähteä vanhainkotiin. Mikään niistä ihmeistä ei ole tullut itsekseen. ätä kirjoittaessani vanhempiani ei enää ole. Me tulimme hakemaan teidät pienelle lomalle. Tiedän, että he eivät halua olla kenellekään vaivoiksi. Leukaperät pidättivät tyytyväistä pientä hymyä. Rakennettu onni oli 8 sattumanvaraista onnenpotkua suurempaa ja kestävämpää. Ne olivat olleet kaikki saavutettavia, osa vaikeammin, osa helpommin. Mieheni silitti lempeästi kyyneleet poskiltani. Ja mikä ihme on meidän rakkautemme, meidän lapsemme, kaikki tämä ympärillämme. Sisälläni vallitsi syvä rauha. Mies ei vastannut mitään, hymyili vain. He saapuivat ensi kertaa minun luokseni tuota junamatkaa seuraavana aamuna. Mitäs tämä nyt on. Äiti ja isä yrittivät estellä parhaansa mukaan, mutta me pysyimme lujina. Vanhukset autettiin ystävällisen henkilökunnan avustuksella hellästi makuuvaunuun. Hän käänsi katseensa kahvikuppiinsa, eikä sanonut enää mitään. Te muutatte meidän kotiimme ja sillä selvä. Toivoin, että ihme tapahtuisi, että he voisivat paremmin ja että tähän ei olisi tarvinnut tulla koskaan. He olivat kasvattaneet minut uskomaan suureen, elämänmittaiseen rakkauteen oman esimerkkinsä kautta. Kai minä vain toivon, että jokin ihme tapahtuisi ja kaikki päättyisi parhain päin. Kun kaikki oli valmista, matkustin takaisin pohjoiseen. Olimme onnistuneet luomaan itsellemme ja lapsillemme hyvän elämän. Vaikka isä ja äiti olivat epäilleet aikaisemmin olevansa liian heikkoja matkustamaan, oli uusi elämä saanut heihin sen verran puhtia, että he valvoivat myöhäiseen iltaan saakka katsellen ikkunasta ohivilisevien kylien ja kaupunkien valoja. Muutaman päivän aikana siirsimme vanhusten vähän omaisuuden asuntoomme ja sisustimme viherhuoneen tutulla sängyllä ja rakkailla esineillä tarkasti samalla tavoin kuin äiti oli sisustanut kerrostalokaksionsa makuuhuoneen. kuiskasin sitten itkua pidätellen. Elämäni ihmeet eivät todellakaan olleet tippuneet taivaasta. Isän silmissä näkyi pieni kostea pilkahdus. Katsoin häntä hetken ääneti. Minä istuin ikkunan ääressä koko yön, väsymystä tuntematta. Sinä yönä nukuin paremmin kuin pitkään aikaan. Sinä olet hyvin viisas mies, tiesitkö sen. Totta kai tämä on. He katsoivat toisiaan epätietoisina. Meillä on rahaa säästössä ja saimme isot veronpalautukset, kerroin heille. Muutamalla lauseella mieheni oli onnistunut palauttamaan uskoni siihen, että ihmisen tuli seurata sitä tietä, jonka tunsi sydämessään oikeaksi, vaikka joskus tuo tie vaikutti liian vaikeakulkuiselta seurata. Suljin silmäni ja sulattelin hiljaa mieheni sanoja. Me emme kuuntele vastalauseita. aikki kävi lopulta helpommin kuin olisi saattanut kuvitella. Isä ja äiti lähtevät vanhainkotiin ensi kuun alussa, sanoin ja murruin heti itkuun. Isä oli hiljainen, mutta huomasin hänen jalkansa nousevan aikaisempaa kepeämmin. Suurensimme vanhoista valokuvista hieman rakeisia, mutta kauniita ja kodikkaita tauluja. On aina järkevää tehdä niin kuin tuntuu oikealta. Minä en suostu laskemaan teitä sinne. Niissä hymyilivät nuori isä ja äiti, me lapset ja vielä lapsenlapsetkin. Olin niin kiitollinen, että olin onnistunut löytämään itselleni niin ihanan ja luotettavan aviomiehen. Niiden arvo oli kasvanut kaikissa niissä pienissä ja suurissa teoissa, joita olimme niiden eteen tehneet
Intohimoa vai välinpitämättömyyttä? Näin tulkitset värien ja paikkojen koodit saamastasi tekstiviestistä: tapahtuu ensi viikonloppuna? Viikonloppuhoroskooppi pe-la-su 8.10. Hän oli laskenut silmälasinsa yöpöydälle ja nostanut hääkuvan viereensä sängylle, sille paikalle, jolla äiti oli ennen levännyt. Tai, jos olet jo vakiintunut, miten suhteesi rakastettuusi kehittyy. REG OINAS REG SKORPIONI 040123456 REG JOUSIMIES REG KAURIS Viikonloppuhoroskooppi pe-la-su 15.17. Äidin kuoleman jälkeen isä muuttui hiljai- seksi. Oli kuin hän olisi elänyt kärsivällisen odotuksen vallassa, osittain jo poissa meidän keskuudestamme. Kaikkein kiitollisin olen siitä ihmeestä, jonka luulin olevan vanhempiani varten, mutta jonka lopulta teinkin itselleni. Hitsauduimme kaikki tiiviisti yhteen niiden kolmen vuoden aikana, jonka isä ja äiti vielä elivät. Lähetä viesti, esim. Isovanhemmista tuli lapsilleni korvaamaton tuki ja turva. Hän lepäili mielellään ikkunasta ulos katsellen tai lasten leikkejä tarkkaillen. Kirjoitat siis viestiisi jonkin seuraavista yhdistelmistä: REG VESIMIES REG KALAT REG OINAS Tilaa viikonloppuREG HÄRKÄ horoskooppi REG KAKSOSET ystävällesi REG RAPU kirjoittamalla viestin REG LEIJONA perään vastaanottajan REG NEITSYT matkapuhelinnumero. tammikuuta; viimeinen tilauspäivä 17.1. Isän kasvoilla oli tyyni ilme. tammikuuta; viimeinen tilauspäivä 24.1. Hauskaa seuraa vai yksinäisyyttä. Kantaisimme heidän muistoaan aina ihomme alla. Kun veimme heidät viherhuoneeseen, he purskahtivat itkuun, niin iloisia he olivat siitä, miten olimme kaiken järjestäneet. äiti henkäisi nähdessään talomme ensimmäisen kerran. Joskus iltaisin minulla on tapana istuskella viherhuoneessa korurasia sylissäni ja miettiä kaikkia niitä maailman ihmeitä, joita ihmiset kaiken aikaa tekevät itselleen ja lähimmäisilleen. Näppäile viestiin tunnus REG, välilyönti ja horoskooppimerkkisi. Vain viikkoa äidin hautajaisten jälkeen isä nukkui hiljaa pois. AINO Löydätkö Sen Oikean. REG HÄRKÄ numeroon 173664, ja saat ensi viikonlopun horoskooppisi. Viikonloppuhoroskooppi pe-la-su 29.31. Viikonloppuhoroskooppi pe-la-su 22.24. Onko luvassa helliä hetkiä vai riitaa. tammikuuta; viimeinen tilauspäivä 31.1. Viestin hinta on 0,95 ja palvelu toimii Soneran, Radiolinjan, Saunalahden ja Dna:n matkapuhelinliittymissä. 9. REG VAAKA Esim. Monet kerrat, kun muistelimme isää ja äitiä myöhemmin, olimme kaikki sitä mieltä, että he olivat saaneet hyvän elämän. Olimme kiitollisia siitä ehtymättömästä huomiosta ja ajasta, jonka he väsymättä soivat meille ja lapsenlapsilleen. tammikuuta; viimeinen tilauspäivä 10.1. Mitä Värit: punainen = PU, vaaleanpunainen = VP, tummanpunainen = TP, sininen = SI, vaaleansininen = VS, tummansininen = TS, vihreä = VI, vaaleanvihreä = VV, tummanvihreä = TV, ruskea = RU, vaaleanruskea = VR, tummanruskea = TR, keltainen = KE, violetti = VO, oranssi = OR, turkoosi = TU, pinkki = PI, musta = MU, valkoinen = VA Paikat: kotona = KO, baarissa = BA, elokuÄlä enää pohdi vaan ota selvää! vissa = EL, tanssiravintolassa tai -lavalla = Tilaa tekstiviestinä viikonloppu- TA, ruokaravintolassa = RR, konsertissa = horoskooppisi, joka kertoo, mi- KN, ystävien luona = YS, bileissä = BI, hartä tapahtuu ensi perjantain, laurastuksissa = HA, liikunnan parissa = LI antain ja sunnuntain aikana. Vaikka olimme kaikki kovin surullisia vanhempie- ni poismenon johdosta, tunsimme olomme silti onnekkaiksi saatuamme heidät lähellemme viimeisiksi vuosiksi. Lisäksi horoskooppi kertoo, missä ympyröissä varmimmin tapaat joko rakkaasi tai muita mielenkiintoisia ihmisiä. Viikonloppuhoroskoopin on laatinut Reginan monivuotinen astrologi, tunnettu ja tunnustettu Violet Sjöberg. Saat myös tietää, minkä värinen vaate tai asuste sinun kannattaa valita, jotta onnesi olisi paras mahdollinen. Eräänä yönä, hieman kolmannen yhteisen joulun jälkeen, äiti kuoli rauhallisesti nukkuessaan
Mielessä pyöri kysyä, missä hänen isänsä oli, mutta Pekka oli oppinut välttelemään sellaisia kysymyksiä,. Eihän se meijän Kassu suostu toisen kakaralle. Pieni sydän laukkasi niin, että päässä oikein kohisi. Pekka muisti, mitä koulussa uusi 10 A opettaja oli kysynyt, ja hänen pitäisi uskaltaa kysyä Kassulta sitä samaa. Eli mitä sukunimeä hän käyttää, oliko hän Tyni vai Haapanen. Minusta tuli mies kun nousin isäpuoltani vastaan Pekan isäpuoli ei huolinut Pekkaa omaksi pojakseen, mutta kasvattamiseen hänkin osallistui. Isäpuolen kasvatus oli lyömistä, alistamista, haukkumista. Jo perseestä päästyäänhän se jätti pojan äitinsä hoitoon, mutta nyt pitäs meijän Kassun leikkiä sillekin isää. Pekka kuvitteli, että hänen oikea isänsä olisi merikapteeni ja tulisi ihan minä hetkenä tahansa häntä hakemaan, veisi pois ja pitäisi häntä hyvänä ihan niin kuin kaverinkin isä. Voi vitsi, kohta piti lähteä kotiin, ulkona olikin vierähtänyt koko iltapäivä. Pekka ei pienempänä ymmärtänyt, miksei hän saanut sanoa Kassua isäksi, mutta vartuttuaan hän tajusi, ettei Kassu olekaan hänen isänsä, vaan pikkusiskon Ainin isä vain. otona Pekka kysyi ääni väristen: Oonks mie muuten Tyni vai Haapanen. Lehtolapsi, mitähän sekin tarkoittaa, Pekka ihmetteli. Pekka heittäytyi pitkälleen kimaltavalle hangelle ja näki taivaalla pumpulilampaita. Onkohan hän syntynyt lehdossa. Pekka istui vielä hetken lumipenkalla ja katsoi kaverinsa loittonevaa menoa. Lyhyen läntä, ehkäpä joskus komeakin, kaljuuntuva mies kääntyi tuijottaen Pekkaa murhaavasti ja lopulta sanoa täräytti: Etkö sie perkeleen pentu mukamas tiiä ees nimmees. Ja muista, ettei tollasia tyhmiä kysymyksiä ruppee tulemaan joka päivä. Kyllä sie oot selvä Haapanen, paina se sinne tyhmään kaaliisi. Se kaikki satutti pientä poikaa, mutta vielä enemmän satutti se, ettei äiti koskaan puolustanut lastaan. urinko paistoi, hanget kimalsivat aivan kuin lumen pinnalla olisi ollut pienen pieniä lasihelmiä. Harmaansiniset silmät täyttyivät kyynelistä Pekan katsellessa, kun kaverin isä halasi poikaa, ja käsi kädessä he kävelivät kotia kohti. Että ne olivat kauniita! Hän oli oppinut huomioimaan, että kaikista pinnoista saattoi löytää vaikka mitä hahmoja. Ei ymmärtänyt pieni poika, eikä ollut tarviskaan, sillä totuus olisi ollut karvas pala. Pekka istui hiljaa ja nyökkäili rukoillen mielessään, ettei Kassu suuttuisi enempää, niin säästyisi sel- K käsaunalta. Kerran ollessaan kylässä Kassun äidillä hän kuuli mamman sanovan jollekin kylän naiselle: Tuonkin lehtolapsen se Ilmi tuo aina toisten syötettäväksi
Ottaessaan kynää ja kumia sai Pek- ka ensimmäisen tukkapöllyn, koska kynästä näki, että sitä oli vähän pureskeltu. Kassu lähti äidin estelyistä huolimatta johonkin, ja Pekka tiesi kokemuksesta, että jotain kamalaa saattaisi olla tiedossa. K assu palasi juuri, kun Pekka oli aloittamassa iltaruokailua. No, onko tämä sen näköinen. Äiti tuli kamarista ja sanoi: Olkaa hiljempaa, kun Aini nukkuu jo. Saatanan tenava, alahan laskea tuosta noin, näytti Kassu ja meni toiselle puolelle pöytää istumaan sytyttäen tupakan. Ei ole. Vastaa. Pekka katsoi anovasti äitiinsä, jospa se olisi sanonut jotain nukku11. Kato nyt, mitä taas sait aikaiseksi... Kädet vapisten Pekka haki repun ja kaivoi laskukirjan laittaen sen keittiön pöydälle. joista vähääkään tuntui, että voisi seurata selkäsauna. Ainin huuto oli sydäntä särkevää ja siitäkös Kassu sai aiheen. Pekka yritti käydä nukkumaan, mutta Kassu sanoi, että nyt teet ne laskut, hän katsoo, että tulevat oikein. Pekka ajatteli menevänsä taas ulos mäkeä laskemaan, siellä ei tarvinnut pelätä mitään. Huoran poika ei minun pöydäs- säni syö! Pelko laittoi pienet jalat liikkeeseen, ja Pekka livahti kamarin puolelle hetekan laidalle istumaan. Mitä. Akka perkele, tee jotakin, eihän tuota huutoa jaksa kuunnella. Kassu oli vain vähäsen taputellut, niin kuin hän itse asian ilmaisi. Äiti tuli poski kirkuvan punaisena kamariin. Onneksi seuraavana päivänä ei tarvitse mennä kouluun, olihan sunnuntai, myös Kassu olisi ehkä kotona. Voi perkeleen perkele, mitä mie olen sanonut tästä kynän jyrsimisestä... Siihen loppui ruokailu, joka ei kunnolla ehtinyt alkaakaan, lautanen lensi seinälle ja huuto alkoi. Pekka sanoi ääni väristen, ettei kynää saa laittaa edes huulille, saati purra
Panehan sormet tähän pöydälle ja jumalauta pidät ne räpylät kanssa siinä, Kassu käski. Ja vaikka olisi ollutkin, niin Kassun nähtyään, tai oikeastaan kuultuaan, kaverit eivät olisi kauan kavereina viihtyneet. Jos koko päivän oli ulkosalla, satoi tai paistoi, eivät kai vaatteet voineet puhtaana pysyä. Kyllä hän luokaltaan pääsi, mutta Kassulle tämä ei kelpaisi. Pelko puristi rintaa, ja sydän takoi aina vaan kovemmin, mitä lähemmäs kotia Pekka tuli. Sänkyyn päästessään Pekka vaipui melkein heti uneen, vaikka sormia kihelmöi ja pakotti. Pekka katsoi edellä kävelevää tyttöä, joka loikki iloisesti vanhempiensa keskellä. otiin päästessään Pekka jo tiesi, mitä oli tulossa. Vaikka Olli oli isokokoinen ja antoi Pekalle usein niin sanotusti turpiin, oli Olli kuitenkin niitä harvoja kavereita, joita Pekalla oli, ovella ei ollut kavereista tungosta. Saitko sie hyvän toikkarin. Hänen ihanteensa oli kukas muu kun Veikko Kankkonen. Pelko tuntui kuristavan Pekkaa, vapisutti ja pissa oli tulla housuun. Ei hän huomannut, kuinka kauhuissaan Ollin äiti oli, mutta sen jälkeen Pekka sai Ollin vanhemmilta suorastaan kuninkaallisen kohtelun ja milloin mitäkin suuhun pantavaa. Toinen pää olikin irti seinästä. Kestämällä ja pitämällä kädet paikallaan saattaa selvitä pelkällä näpille lyömisellä. Kyynel pyrki Pekan silmiin. pysähdy tallikka, kuului takaa. Keskellä koulun pihaa Pekka pysähtyi ja katsoi todistustaan. Kun Pekka katseli isompien hyppyjä, hän ajatteli, että kunhan hän harjoittelee kovasti, hän hyppää isompana kultamitalin. Vastaa! Kassu vaati ja samalla läjähti ensimmäinen korvatillikka. Pekka tunsi suunnatonta pelon sekaista vihaa tuota miestä kohtaan ja päätti, että kun hän kasvaa isoksi ja löytää oman isänsä, he antavat yhdessä tuolle ukolle kunnon selkäsaunan. Pekka odotti kovasti kesäloman alkavan. Pekka kävi todella nopeasti pihan perällä, sillä hän tiesi kokemuksesta, että viipyminen aiheuttaisi vain kovemman selkäsaunan. Ollin äiti oli ystävällinen ja käski tulla sisään odottamaan, kun Olli puki ja söi aamupalan. Ei hänen äitinsä koskaan ole ollut koulun kevät- tai joulujuhlassa, Kassusta puhumattakaan. Sitä Pekka ei vain ymmärtänyt, ehkä onneksi, että ei Kassu, eikä kukaan muukaan, ostaisi hänelle uusia suksia. Ala viipottaa ja äkkiä. Toisilla oli myös eväät, oltiinhan kisoissa monta tuntia. Kyyneleet valuivat noronaan. Ylemmällä luokalla olevan pojan mukana oli pari muutakin poikaa, joista toinen rupesi tönimään, ja tappelun nujakkahan siitä syntyi. Se teki kipeää, mutta kipeämmältä tuntui huomata, ettei äitikään edes yrittänyt auttaa. K K L. Se nimittäin tiesi pääsyä koko kesäksi maalle lähelle Lappeenrantaa. Missä helvetissä sie oot rypeny, kun on vaatteet ton näköset. Pekka yritti mumista jotain laskennosta, mutta Kassu nousi ja rupesi irrottamaan vyötään. Se oli se isompi poika, se joka..., Pekka yritti selittää. Pekka aavisti selkäsaunan olevan tiedossa. Siitä huolimatta hän olisi ottanut ne aarteet viereensä sänkyyn, jos olisi uskaltanut. Älähän ala taas selittää jonninjoutavaa, Kassu ärähti ja siirtyi silitysraudan viereen irrottaen johdon raudasta. Kaaduin eilen kotiin mennessäni, ei sen kummempaa. Niin soi suvivirsi ja alkoi loma. Laittaessaan leipiä ja kaakota Ollin äiti kysyi, ottaisiko Pekkakin. maan menemisestä, mutta ei. Pekka meni Lahteen linja-autolla ja katseli kateellisena, kuinka toisten poiki12 en isät ja äidit olivat taputtamassa ja auttamassa suksien laitossa. Mitä helvettiä sie teet siellä koulussa, häh. Kassu kiersi sen ranteensa ympäri niin, että töpselinpäät osuivat hyvin takamuksiin. Pekka karjaisi, että on hirveä hätä, johon Kassu vastasi sivaltaen kämmenellä takaraivoon niin, että naama hipaisi pöydän pintaa. Taakse jäisivät selkäsaunat, huutamiset ja nimittelyt ainakin pariksi kuukaudeksi. Pekan hyppyjä ei käyty katsomassa kertaakaan, ei edes kilpailuissa, jossa Pekka sijoittui Lahden mäkiviikolla omassa sarjassaan neljänneksi. Tietysti Pekka luuli, että häntä uskottiin. Pekkaa... Pekka sai sentään mäkisukset, jotka ostettiin tietenkin käytettynä muutamalla markalla. Kysyjä oli niin sanotusti parempaa väkeä, niin kuin siihen aikaan sanottiin. Voi vaan arvata, kelpasiko. Kassu siirsi tuolin Pekan viereen ja rupesi huutamaan: Ethän sie pentu ole vieläkään kaikkia tehnyt, ja perkele nämähän on ihan päin seiniä, et sie ossaa edes plussa- ja vähennys laskuja vieläkään laskea. Pekka tiesi tämän ennestään, että pois ei kannata sormia vetäistä, sillä silloin tulee remmiä myös takuulla paljaalle takapuolellekin. Pekka sanoi iloisesti, että kyllä kai. ahdessa Pekka kävi hyppäämässä mäkeä milloin vain sattui sinne pääsemään. Joskus Pekka mietti, oliko muillakin tällaisia Kassuja vai oliko tämä ainoa, ja miksi se aina huusi ja raivosi hänelle. A esä tuli kohisten ja monet selkäsaunat Pekka sai, kun vaatteet olivat likaantuneet. amu alkoi tavanomaisesti kiroilun ja huudon merkeissä, joten leipäpalan syötyään Pekka livahti ulos hakemaan kaveriaan Ollia, jonka kanssa hän usein touhusi. Hän kysyi, mihin Pekka on kätensä satuttanut. Pekan nostaessa mukia Ollin äiti huomasi Pekan käsissä olevat mustelmat ja ruhjeet
että nyt ovat osat Taksikuski sanoi, että jollei rahaa vaihtuneet. Vai ruppeet sie hangottelemaan, sanoi Kassu yrittäen antaa läpsäytyksen Pekan naamalle. Anna viedä! Mitä sie aina sitä vaikka joutuikin olemaan aina vaautat. Kassu siirtyi manan majoille muutama vuosi sitten. ELÄMÄN KEVÄT 13. Pekka kävi töissä ja tietysti maksoi palkastaan kotiin. Säännöllisestä palkasta huolimatta Pekan tili oli yleensä aina miinuksella. S T Mitä perkelettä sie poika puutut minun asioihini. Äiti ei koskaan puhu, että Kassu olisi ollut paha, ei ainakaan Pekalle. kaikki, Pekan äiti kerralla selväksi, huusi takaisin. Anna kerrankin ite hoitaa vel- ruillaan, sillä tasaisen tappavaan kansa. minkin. Nykyisin Pekka ei oikein tunne mitään läheisiä tunteita äitiänsäkään kohtaan johtuen varmaan siitä, että äiti ei koskaan puolustanut eikä edes yrittänyt estää Kassua hakkaamasta Pekkaa. Haudalla seisoessaan Pekka ei tuntenut oikeastaan mitään, ehkä vain jonkinlaista helpotusta siitä, ettei isäpuoli enää koskaan edes sanan säilälläkään sekoittaisi hänen elämäänsä. Mie tulisin huomenna maken jälkeen Pekka oli vähän varsamaan, Pekan äiti aneli. Minusta tuli mies ama riemu ja remmin viuhahtelu jatkui siihen asti, kun Pekka oli kasvanut täysikokoiseksi ja mielestään tarpeeksi selkäänsä saanut. Nyt et enää minua hakkaa, Pekka tuhahti ja paiskasi Kassun tuvan lattialle. aas kerran ajoi pirssi pihaan. Pekan äidillä kun on tapana puhua kaikille siihen tyyliin kuin Pekalla olisi ollut ihana lapsuus. Eihän sitä missään ilmaiseksi asuta, eipä niin, sitä mieltä Pekka oli itsekin. Nämä asiat ei kuulu siulle, hän karjui irrottaen samalla vyötään housuista. Nyt äiti haluaisi, että Pekka olisi enemmän tekemisissä hänen kanssaan, mutta Pekka käy harvoin äitinsä luona ja silloinkin hän vain piipahtaa. Sie, saamarin dessä tuolle ukolle kunnon malaisittain turukko, oot juonut paan ja teki näin selkäsaunan. Piruako ajelee taksilla, vaik- tahtiin Kassu yritti nousta niskan päälle. Ehkä se oli kuitenkin paremminkin häpeä Pekan äidille, saattaisihan joku vaikka ääneen ihmetellä, jopa kysellä, miksei Pekka ollut Kassua kantamassa, kun appiukkoa kantoi. Muutamaa vuotta myöhemmin Tuvassa Kassu aloitti tutun huutaPekka tapasi pienen ja pippurisen misensa. S tytön, jonka hän vei vihille, ja avioliittoa on kestänyt kohta 38 vuotta. sopia. Pekka nappaisi remmin ja alkoi läiskiä Kassua sillä. Pekka ei pakota itseään tuntemaan kiintymystä äitiinsä, koska häntäkään ei rakastettu eikä suojeltu silloin, kun sitä olisin eniten tarvinnut. Aikanaan Kassustakin tuli raitis, Tietysti asian sai kuitenkin sovittua, niin kuin monet kerrat aiem- vaikka se ei poistanut miehestä piruilua ja määräilemistä. Pekka on oppinut vaimonsa hyvällä ja välillä pahallakin opastuksella puhumaan tunteistaan ja myös näyttämään niin onnen kuin surun. Se kuitenkin harmitti Pekkaa, ettei hän saanut ensimmäiseen kolmeen työvuoteen rahaa käteensä ollenkaan, kun piti ostaa pellit katolle, sokerit, jauhot, kaikki, mitä yleensä kaupasta vain sai. joka kerta aina uudestaan, Pekka uh Voi älkää viekö! Eikö tätä voisi kasi vielä lopuksi. Eikö ole makiaa, tätä sinä annoit Kassu kamminulle vuosikaupesi taksista ulos Pekka tunsi suunnatonta pe- det! huutaen: lon sekaista vihaa tuota mies- Sitkeästi Kassu Akka maksanousi ja yritti tulla tä kohtaan ja päätti, että kun Pekan päälle, jolmaan! Eihän miul- hän kasvaa isoksi ja löytää loin Pekka antoi la mitään rahaa oman isänsä, he antavat yh- isäpuolelleen suoole. Nyt Pekka elää elämänsä onnellisinta aikaa, joka varmasti kestää kaiken, kun on kestänyt ne lapsuuden hirveydetkin Nytkin tuuli vinkuu ja riepottaa, mutta Pekan sisällä paistaa lämmin aurinko, joka lämmittää mieltä ja antaa uutta uskoa elämään. Pekka nappasi remmin isäpuoleltaan ja heitti sen tuvan nurkkaan. Tällä kertaa Pekka ei perääntynyt eikä näyttänyt mitenkään hätääntyneeltä, joten Kassulta meinasivat pasmat mennä sekaisin. mempi omasta asemastaan, Pekkakin puuttui asiaan. ka ei ole ahaa. löydy, hän vie asiakkaan poliisilai Älä enää ikinä koske minuun tokselle ja siellä selvitetään, miten millään tavalla tai hakkaan sinut asia hoidetaan. Pekan äidille oli järkytys, kun Pekka kantoi vaimonsa isän arkkua, mutta Kassua hän kieltäytyi jyrkästi kantamasta
14
Minähän juoksin, kun pelkäsin, että en pääse mukaan leikkeihin. Minulla ei ollut omia suksia, joten sain sukset lainaksi serkkutytöltä. Ja keväällä oli kirkonkylän isolla koululla lapsikuorot kilpailemassa paremmuudesta, niistä kolme kuoroa palkittiin. Se oli kohokohta, kun naapuriin tuli kesävieraita, S joilla oli saman ikäisiä lapsia kuin minä tai kun serkkuni tulivat kyläilemään. Ollessani alaluokalla opettaja käski osallistumaan hiihtokilpailuun, jokaisen oli pakko osallistua. Toinenkin ikävä tapaus on jäänyt hyvin mieleeni. Olimme tehneet paljon työtä, harjoitelleet pitkin talvea lauluja, että 15. uodet vierivät ja aloitin koulun käynnin, mutta ujous seurasi kannoillani koko alakoulun ajan. Pahoitin mieleni herkästi pienimmästäkin moittimisesta. Meidänkin kylän kouluilta pääsimme minä ja siskoni kuoroon. Vanhemmat eivät siihen aikaan paneutuneet lastensa ongelmiin, kuten nyt, ja itse sai aina pahan mielensä kantaa. Sukset olivat minulle liian pitkät ja toinen suksi oli rumasti korjattu taipuisalla ohuella pellillä. Käperryin itsesääliin ja vatvoin asioita, miksi tein sitä ja tätä. Arkana ja ujona en uskaltanut panna vastaan, vaikka pelkäsin osallis- V tua hiihtokilpailuun. Karjataloudessa oli kovasti töitä ja pienenä piti osallistua kaikenlaisiin töihin. Ollessani jo kansakoulun kolmannella luokalla syrjäkylien kouluilta valittiin parhaimpia laulajia kuoroon laulamaan. Olin sisaruksistani nuorin ja muistan, kun isommat sisareni juoksuttivat hakemaan milloin mitäkin, että sitten pääsisin mukaan heidän leikkeihinsä. Vanhemmat lapset hoitivat pienempiä, kun äidillä ja isällä oli paljon töitä ja karjan hoitoa. Välillä se on sujunut paremmin, välillä huonommin. ynnyin 50-luvulla syrjäiseen maaseudun sivukylään. Vaihtelua ja virikkeitä meillä lapsilla ei juurikaan ollut. Olin luonteeltani kiltti ja auttavainen kotonani. Naapuritupaan, jossa oli televisio, saattoi kertyä meitä lapsia. Kilpailu meni huonosti, niin kuin pelkäsinkin, jäin viimeiseksi. Siihen aikaan oli toisin kuin nykyisin, opettajan sana oli laki ja opettajaa kuunneltiin ja jopa pelättiin. Muistan, kun jo lapsena olin aivan sairaalloisen ujo. Meillä kotona ei ollut televisiota. Korjattu suksi jarrutti pellin kohdalta ja muutenkaan en jaksanut hiihtää. Vanhemmillani oli omat kiireensä, joten olen joutunut itse keksimään keinot selvitäkseni kovassa maailmassa. Sairaalloinen ujous pilasi elämäni Itse olen tuntenut olevani pienestä pitäen erilainen kuin muut: herkempi ja hauraampi
san maksama päiHeräsin väraha, söin sääsElämä ei kerta kaikkiaan kun minua siihen, herätöjäni, joita olin sattunut saamaan enää kulkenut, tuntui, että teltiin. voittaisimme ensimmäisen palkinnon. Olimme sopineet, että kun teydestä ja ujoudesta. Minä otin pienen pahvilaatikkorasian, joka oli täynnä lyijykyniä, mutta opettaja otti sen minulta pois ja sanoi: Tästä tulee vain yksi kynä. Kun laulajat olivat esittäneet laulunsa, opettaja kuulutti voittajakuorot, me tulimme kolmanneksi. Oli varhaiskevät, aurinko paistoi jo lämpimäsheessä päiväapulaisena. li, haluaisinko jäädä joksikin aikaa Sitten minulle tuli vaikeuksia läh- sairaalaan ja vieläkö päässäni risteiteä kotoa esimerkiksi kauppaan tai livät samat asiat. kävi juttelemassa kanssani ja kyseElämä jatkui. Varhaislapsuuden aika meni ja tuntui, että ujous pilasi lapsuuteni. Kun sitten mutta ketään en ottanut tosissani. Kun voittajakuorolaiset olivat hakeneet juhlasalin edestä lahjansa, me kolmanneksi tulleet saimme hakea omamme viimeisenä. Olin monissa lyhytaikaisissa työlo- ti, ja maassa oli enää muutamia lumituksissa. Sieltä sain ta, kun kevätaurinko paistoi ja luonsairaspäivärahaa ja ensimmäiset to oli ulkona heräämässä. Sitten tuli pakonomaista tarkistamista. Minua olisi purskahdan itkuun töissäkin. Mutta yleensä bulanssimiehet ja minut kiidätettiin mukavat työpaikat olivat lyhytaikai- yliopistolliseen keskussairaalaan sia kesälomituksia, ja kohta olin taas vatsahuuhteluun. En ottanut työnvä- ta tablettia, jotka huuhtelin mahaalityksen tarjoamia paikkoja vastaan ni veden kera. Kiltteyttäni ja avopuolisoni tulee töistä, lähdemme ujouttani käyttivät voimakastahtoi- kaupungille asioille yhdessä, yksin set ihmiset hyväksi. Halusin ni vuoksi en voisikaan lähteä. Siellä sitten olin niin kauan, kunnes kaverini olivat lähteneet kotiinsa. Hain vesilasin ja otin monmasennuin aina. Jouduin teke- minun oli niin vaikea lähteä. Rupesi väsyttämään ja sain karensseja. Siitä alkoi oravanpyöräni, auttavan. Saatoin sopia treffejä, mutta en itse mennytkään sovittuun tapaamispaikkaan, vaan saatoin seurata jostain kauempaa, kun pojat kävivät tapaamassa minua turhaan. Tulin murrosikään. Kohta tulivat amminutkin huomioon. Psykiatri masennuslääkkeeni. Minulle tuli tunne, ettei kukaan todella välitä minusta, eikä kukaan tule oikeasti minun takiani, eikä halua nähdä minua. Toiset saivat värikyniä ja piirustuspaperia, siskoni sai pienen karttapallon ja teroittimen ja lyijykynän. ti, mutta minulle Joskus minulsanottiin, että pile sattui mukatää pysyä hereillä, va työ ja tein sitä mielelläni. Aivan kuin joku olisi sanonut minulle: älä mene. Minä ikään kuin nautinkin siitä, muuten asioille. Olin siellä piilossani koko päivän ja tulin sieltä pois, kun vieraat olivat lähteneet. löysin sopivat vaatteet, saatoin ajaJos seurustelu rupesi olemaan kovin tella, että olen ruma ja ulkonäkötiivistä, jätin poikakaverin. Minulla vaihtuivat poikakaverit, tuneet passaavan minulle. Asuin siihen aikaan avopuolisoni päätin aloittaa talouskoululla, sitten olinkin jo töissä eräässä lääkäriper- kanssa vuokrayksiössä. Arvata saattaa, että paha mieli siitä jäi, kun kädessä oli vain yksi lyijykynä, ja toisilla oli paljon kaikenlaista tavaraa. Minulta evättiin ja päätin levähtää sohvalla, josta kaverini minut löysi työttömyyskastultuaan töistä. Nuorena minulla oli vaikeuksia Saatoin palata tarkistamaan, olinvalita, mitä alaa rupeaisin opiskele- ko jättänyt vesihanat auki, onko helmaan, niinpä jouduin käymään am- lan nappulat nollilla, jääkaapin ovet matinvalinnanohjaajalla. Lääke ei tuntunut nantaita. Kun minut oli tuotu vatsahuuhtelusta omaan potilastyötön. Minulle tuli sellaisia aikoja, että menin piiloon milloin minnekin kotini tulevia vieraita. Odotin mään toistenkin töitä, kun en uskal- kaveriani kotiin ja tarkkailin itseätanut sanoa vastaan, väsytin itseni ni. aina itse jättää, enkä tulla jätetyksi. nukuttanut hirveäspätkätöistä. huoneeseen, mietin, miten kaikki oli llessani taas kolmen kuukau- tapahtunut. Vein työasiat kotiin ja vat- senä lähteä ulos. Työkaverit olivat joissa- ei saa nukahtaa, minua myös yritetkin työpaikoissa mukavia ja ottivat tiin oksennuttaa. Mietin, miten voisin sen näköiliiaksi. Rankaisin tavallaan itseäni ja sitten olin omasta käytöksestäni onneton. R M yöhemmin, kun poikakaverit tulivat elämääni, olin epävarma itsestäni, en oikein tiennyt, mitä tahdoin. den karenssilla en saanut misSairaalan ikkunasta katsoin ulos, tään rahaa, joten hain apua yksityi- ja maailma näytti ihmeen kauniilseltä lääkäriasemalta. Ajattelin, että otan voin niitä vielä vapaa-ajallani, sitten yhden masennuslääkkeen, jospa sitjo pelkäsin alkavaa viikkoa ja maa- ten rohkaistuisin. Vaihtelin eri vaatteita, mitkään eivät tunpaha olo. ukoilin aina nukkumaan mennessä, että minustakin tulisi rohkea ja oppisin pitämään puoleni muita vastaan. Päätin lähteä kotiin O 16. Saatoin myös soitella puhelimella ja houkutella tyttökavereita kylään ja mennä heitä sitten piiloon. Lopulta kiinni. Olin lähdössä, mutmitä tein, vaikka sisimmässäni oli ta en päässytkään lähtemään. Työpaikoissa kärsin kilt- mipälviä
En kuitenkaan pääse masennuksesta eroon. Olen saanut rohkeutta vuosien varrella, enkä enää kärsi niin sairaalloisesta ujoudesta, uskallan jopa aukaista suuni tarpeen vaatiessa. Sitten hoitaja ehdotti kursseja. On tässä elämässä hauskojakin päiviä, vaikka joskus pilvet peittävät auringon. Keskusteltiin asioista lapsuusajalta tähän päivään. Tilasin ajan terveyskeskuslääkärille, siellä kerroin huonosta olostani kyynelten tipahdellessa silmistäni. appu oli lähellä, ja puhaltelin vappupalloja yksiön ikkunaan. Kaikkia oireita eivät terapiakäynnit ja masennuslääkkeet ole poistaneet. Elämä ei kerta kaikkiaan enää kulkenut, tuntui, että purskahdan itkuun töissäkin. Kokeilin yhtä, kävin sen loppuun, vaikka sekään ei tuntunut aina mukavalta. UUDET TUULET AARLA KAARELA Rakkauden pakkomielle LEHTIPISTEISTÄ Ellan elämä on kutistunut hänen lukuisten ruumiillisten oireidensa selvittämiseen. Kun sijaisuuteni eräässä laitoksessa loppui, en kysellytkään enää työ- V tä, en halunnut, että sitä edes minulle tarjotaan. Olin jättänyt masennuslääkkeeni pois. Siitä alkoi monivuotinen kulkuni mielenterveystoimistossa. ja jaksaa ponnistella tätä elämän taivalta, kun se on meille annettu. Sieltä sain taas masennuslääkkeet, joita aina kokeiltiin ja vaihdettiin, jos ne eivät sopineet. Ja teen tekemättömät hommat toisella kertaa. Kun uusi sairaanhoitajaopiskelija Anssi ottaa Ellan tapauksen erityishuomionsa kohteeksi, Ellan maailma mullistuu. Ystävällinen naislääkäri ymmärsi ja laittoi paperini menemään lähimpään mielenterveystoimistoon. Jos joskus en jaksa tehdä jotain, tai lähteä jonnekin, siirrän lähtöä ja lähden sitten, kun saan aikaiseksi lähteä. Ella juoksee lääkärissä saamassa selvyyttä terveysongelmiinsa ja tavatakseen samalla lääkärinsä, Oskar Salakarin, joka on hänelle puolijumala. En tarvinnut niitä, luulin niin, mutta sitten tuntui kuin musta huppu olisi laitettu päähäni. Elämä näytti taas vähän valoisammat puolensa. Siinä on suruja, mutta aina ilojakin. Olen oppinut elämään tämän sairauteni kanssa ja hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Ajoittain on kuin musta huppu vedettäisiin silmien eteen, mutta huppu on paljon ohuempi, ja kangas on harvempaa, ja sen alta näkyy pilkahdus auringon valosta. Nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä, lääkitykseni on kohdallaan. Sairaspäiväni loppuivat ajallaan, ja taas piti ottaa työtä vastaan. Mielenterveystoimistosta sain kirjeen, jossa kerrottiin, että saan sieltä oman hoitajan, jonka luona rupean käymään. Minun on syötävä masennuslääkkeitä varmaan koko ikäni. Anssilla tuntuu olevan tunteita Ellaa kohtaan, mutta voisiko Ella sittenkään luopua Oskar Salakarista, joka on niin kauan ollut hänelle koko maailma? Numero 1 ilmestyy 8.1. Tilaa! * sähköpostitse: tilaajapalvelu@kolmiokirja.fi * puhelimitse: 08 5370 370 tai hae omasi Lehtipisteestä 17. Kaikki alkoi taas masentaa, kaikki oli päivästä toiseen ikävää, tympäisi lähteä työhön. Itse sain kertoa, mitä jaksoin, ja hoitaja kyseli loput. Tein lyhytaikaisia lomituksia, olin aina jonkun sijainen sairaslomien ja kesälomien ajan, mutta joskus onnistuin saamaan pidempiaikaisenkin sijaisuuden ja perehdyin kunnolla työhöni ja tutustuin työkavereihin. Kevät oli tullut, ja se piristi kummasti. Olen nähnyt vieläkin painajaisia, että käyn erästä kurssia, ja se ei lopu, vaan jatkuu aina eteenpäin. Olen päässyt pitkäaikaisen prosessin kautta tasapainoisempaan elämään
Te olette Anun äiti? 18 Olin luvannut tyttärelleni onnellisen elämän. Alan huutaa. Nyt varsinkin. Hän oli ottanut viinaa ja lääkkeitä... Huomenta. Kun kaikki sitten lähti menemään pieleen, en pitkään aikaan käsittänyt, kuinka syvälle pimeyteen tyttäreni oli vajonnut. Avaan suuni, naurahdankin vähän. Kiusaaja repii enkeliltä siivet O nko sinulle, lukija, tultu kertomaan, että sinun lapsesi on kuollut. Hänen työparinsa tuijottaa minua vakavana. He ojentavat esitteitä ja monisteita, joissa on O. Oliko Anulla todella niin vaikeaa. Minulle on. Se tunne on jotakin selittämättömän hirveää. Poliisit istahtavat alas. Katson heitä kysyvästi. Ette te ole juuri menettäneet mahdollisuutta pitää lupaustanne lapselle: hyvä elämä. Uskoin vielä onnellisiin loppuihin ja siihen, että kyse oli vain murrosiän kuohuista. Meillä on valitettavasti todella ikäviä uutisia, ovellani seisova poliisi ilmoittaa. Näinkö kallis hinta minun onnellani on. Haukon henkeäni, olen menettämäisilläni hengittämisen taidon. Miten minun tyttäreni voi tappaa itsensä ja jättää minut tänne kokemaan tämän tuskan. Se on ihan tavallinen päivä, sillä tyttärestäni ei ole kuulunut mitään tasan kahteen viikkoon. Niin, ikäviä uutisia, niin tietenkin. Sataa hiljalleen. Olen juuri herännyt. Elämämme on pitkän aikaa ollut elokuvaa, jonka videoissa ei ole olemassa stopnappulaa. Heidän sanansa, katseensa. Siinä minä istun oviaukossa huutaen, välittämättä, vaikka naapurit kuulevat. Ettei mikään riittänyt. Tämän on pakko olla jotakin sairasta elokuvaa! Mutta tämä on elokuvaa. Teidän tyttärenne on kuollut. Sitten kauhu syöksyy sisuksiini. Ettei mitään ollut tehtävissä. Keitän itselleni kahvin. Ette te ajattele kuin minä. Että omaa lasta ei enää ole ja varsinkin, että hän on lähtenyt oman käden kautta. Hän löytyi asunnostaan. Olemme pahoillamme. Ensimmäinen kysymys päässäni on: miksi. Ovikello soi. Ettet voi tehdä enää ikinä mitään. Kyllä. Mietin vain sitä, pääsikö Anu taivaaseen. Eivätkä sanat tuo Anua viereeni seisomaan, katsomaan minua ja sanomaan: äiti, minä olen viimein onnellinen. Ette te ole niin pahoillani kuin minä. Se on viimeinen asia, jota sillä hetkellä ajattelen. n kuuma kesäkuun päivä. Minä tiedän sen. Että poliisit tulevat oveni taakse ja kertovat, että Anu on kuollut, tai että on sattunut onnettomuus, jossa hän on kuollut. Lysähdän voimattomana eteisen lattiaan. Ladon purut pannuun, lasken veden, napsautan keittimen päälle. Tunnen, kuinka ilma pakenee keuhkoistani. Se, että joudut myöntämään itsellesi, ettet ollut tarpeeksi. Äiti, minä rakastan sinua. Mikään ei ole enää normaalia. Minä tiesin sen päivän tulevan. Poliisit oven takana. Vaikka olin uskonut niin tapahtuvan ennemmin tai myöhemmin, en halunnut uskoa todeksi sitä, mikä ääneen lausuttiin
Kummassakaan ei ollut vikaa, vaikka vikoja etsittiin, mutta me emme vain passanneet toisillemme lisääntymismielessä. Kaikki alkoi sateesta ja kaikki päättyi sateeseen. Miksi Ristokin on niin heikko. Näyttikö hän merkkejä tällaisesta. Hän eli enää vain viinan voimalla. Varsinkin nyt tuntuu, että siitä on vain hetki, kun Anu tuli meille lastenkodista. On soitettava miehelleni Ristolle tehtaalle. Anu oli hyvä ja lahjakas lapsi. Sinua, joka pilasit tyttäreni elämää täysin tieten tahtoen. Hän menee suoraan shokkiin. Ehkä tämä murrosikä oli tällaista, sitä kokeillaan kaikenlaista erilaista. E räänä päivänä Anu tuli koulusta kotiin olkapäät alhaalla, etäinen katse silmissään. Totta kai nuo kuuluvat myös murrosiän ominaisuuksiin, mutta Anun kohdalla oli aina vaikea päätellä, oliko kyseessä murrosikä, vai aivan joku muu. Päädyimme adoptoimaan lapsen lastenkodista. On kuin kaikista näistä vuosista olisi vain hetki. Ja minä hänen voimallaan, tavalla tai toisella. Jos siinä lukee, että Anu rakasti minua ja Ristoa, miksi hän sitten tappoi itsensä. Kaikesta huolimatta urhea tyttäreni taisteli läpi helvettien. Tuntuu niin kivuliaalta soittaa. Minun tyttäreni on enää vainaja. Hänellä oli varmasti traumoja varhaislapsuudestaan, väkivallan ja viinan keskellä kun oli elänyt. Ei edes oman äidin kuolema. Risto saapuu kotiin niin tuskaisa ilme kasvoillaan, että se vetää vertoja omallenikin. Siellä, minne minut nyt jätettiin kokemaan tämä tuska. Se on varmasti osasyy Anun myöhempään sairastumiseen, olihan sairaus jo verissä. On vain soitettava. Anu oli alkanut viettää aikaansa koulussa ja sen ulkopuolella uuden ystävänsä, Tarun, kanssa. Halaamme toisiamme pitkään eteisessä, aivan kuin saisimme Anun taas sillä tavalla eloon. Kuka tietää, ehkä sillä ei ollutkaan merkitystä. Hän ei tervehtinyt, ja jos tervehti, hyvin masentuneesti. Hänestä oli tullut sulkeutunut ja äkäinen. Meillä oli nyt oma perhe. Ole kiltti, äläkä syytä mua. En myöskään sitä päivää, kun Anu saapui meille. minä janoan tietää. Tajusin äkkiä sinä päivänä, että Anu oli muuttunut. Kahvi jää juomatta. Kaikkien vuosien menetetty, kallis onni. Tunnen tuskan Ristonkin puolesta. Sil- lä hetkellä minä tein Anulle lupauksen; tekisin kaikkeni hänen elämänsä eteen. Anu oli kuollessaan kaksikymmentä. S e iltapäivä oli täynnä ukkosta, kun haimme Anun lastenkodista. Mutta ajan mittaan hän hyväksyi meidät ja alkoi tulla syliin, puheli, leikki ja nauroi. Mutta minä en pitänyt siitä, että Anu liikkui Tarun kanssa. En kykene avaamaan kuorta. Toisaalta sade on puhdistava merkki. Kenties samaan, jonka Anu näki. Voi hyvä Jumala, minä räjähtäisin kappaleiksi, minä en kestä. Anu oli hiljainen. Sitten purskahdan valtavaan itkuun. Olen juuri menettänyt ainoan lapseni. Hän toi näytille hyviä koenumeroita, ja minä olin ylpeä hänestä. Tai ehkä Anulla ei enää silloinkaan ollut yhtäkään ystävää. Anu ei nukkunut hyvin, vaan valvoi huoneessaan. En tiennyt, että Anua oli alettu kiusata koulussa. 19. tukea vainajan omaisille. Satoi kaatamalla. Voi, kuinka toivon, että Anu soittaa ja kertoo, että Kari on hakannut hänet. Anu ei ollut pitkään aikaan ollut oma itsensä, hänen sisimpänsä ei enää ollut ehjä. Niin ei enää koskaan käy, ymmärrän sen. Minun on soitettava Karille, Anun poikaystävälle. Yleensä se oli aina joku muu. Vainajan. Ehkä Anu halusi kokeilla erilaista seuraa kuin ainaiset enkeliystävänsä. En voi päästää irti. Hän oli koulussa suorastaan nero. Anun biologisella äidillä oli skitsofrenia. Olimme Riston kanssa yrittäneet seitsemän vuotta lasta. Väliin oltiin jo lähellä kuolemaa. Hän ei sopeutunut meille hyvin ja pelkäsi meitä uusina vanhempinaan. Kertokaa minulle, voiko tätä suurempaa tuskaa ollakaan. Tuskaa on liikaa, en osaa käsitellä sitä. Ja minä pitäisin Karille puhuttelun. En saa mitään selvää hänen vaikeroinnistaan ja sopertamisestaan. En tiedä. Koko päivän tuijotan tyhjyyteen. Se oli enne. Ei hän näyttänyt mitään merkkejä. Minussa hän vielä elää, pitkänkin aikaa. Josko Anun mies tiesi. Hän ei kertonut kuulumisistaan. Muistan paremmin kuin koskaan tyttäreni. Siitä on nyt kahdeksantoista vuotta. Sitten noustiin kuin aamuaurinko. Vasta nyt kaikki vuosien tuska tulee ulos. Haluan kertoa tarinan ainoasta lapsestani Anusta, jonka elämä mureni palasiksi, kunnes loppui. Minä en koskaan unohda sitä päivää, kun Anu yritti ensimmäisen kerran riistää itseltään hengen. Ehkä hän hylkäsi vanhat ystävänsä, koska murrosikä tuli. Pelottaa nähdä, mitä siinä lukee. Taivas oli vihainen. Minä luulen, että mikään ei vedä tälle vertoja. Minä lupasin sen itselleni. Myös alkoholismi voi olla periytyvää, ja uskon biologisten vanhempien viinan käytön vaikuttaneen myös Anun myöhempään viinan kuluttamiseen. Sammutan keittimen, se sihahtaa hiljaisuudessa. Sinua minä juuri syytän. Anu piti kuitenkin päänsä, enkä jaksanut pistää vastaan. He ojentavat kuoren. Minä en ollut huomannut raskasta, pitkäjänteistä muutosta, vaan se tuntui yhtäkkiseltä. Jäähyväiskirje. Taru oli huonommista oloista oleva railakkakäytöksinen tyttö, joka joi kaupungilla olutta ja varasteli. Anu oli pienestä pitäen hyvin arka lapsi. Ja hakisin Anun kotiin, en jättäisi sinne. Kunnes alkoi kahdeksas luokka. Ei sellaisen ihmisen luota halua pois, jota rakastaa. En mä voinut tietää, Kari pyytää. Miksei hän lohduta ja sano, että Anu soittaa kohta kotiin
arraskuussa Anun koulumenestys alkoi laskea, vaikka viitteitä siitä oli jo ollut aiemminkin. Sen vuoksi minä ajattelin, että itse koulunkäynnillä ei ole hätää. Anu huolehti yhä vähemmän itsestään ja asioistaan. Ja minä annoin Anun kulkea Tarun kanssa, sillä mitään merkittävää ei tapahtunut. Oliko murrosikä tällaista. Hän sanoi, että Anu vain haluaa tehdä asioita eri tavalla. Anu hymyili aina vain. Heitä, jotka tekivät tyttäreni jokaisesta koulupäivästä matkoja helvettiin ja takaisin. Että Anu tunsi tuskaa ja purki sen itseensä. Anu omalla tavallaan tapettiin jo koulussa. Anu oli silminnähden ahdistunut. Risto sanoi tietävänsä, että murrosikä on yksi irrallinen elämä ja se täytyy elää tunteella, muuten se tulee vastaan vanhana. Anu oli alkanut pelätä kiusaajiaan. Miten sinä olet nykyään niin hiljainen. Minun tyttäreni uskoi kaiken. Oli tullut jo. Tämän oli pakko auttaa nyt, minä mietin, tämä oli mennyt liian pitkälle. En todellakaan tiennyt, mitä kaikkea tuleman pitää. S euraava huolestuttava asia oli, että Anu vietti hyvin paljon aikaa huoneessaan. Eivätkö asiat murrosiässä mene päinvastaisella tavalla; sitä kuljetaan, meikataan ja tuodaan kavereita kotiin. Edes minun. Nyt niis- sä loisti enää tuska ja suunnaton katkeruus. Anusta tuli varauksellisesti käyttäytyvä, paniikkihäiriöön puhkeava nuori tyttö. Hän ei tuonut kavereita kylään. Olin halukas auttamaan tytärtäni kaikin tavoin. Anu ei kertonut hauskoista hetkistään koulussa, mutta ei kyllä ikävistäkään asioista. Sitä kautta muita ihmisiä, olivat he sitten nuoria tai vanhoja, ilkeitä tai ystävällisiä. Hyvin. Enkä minä tiennyt mitään. Kävin usein katsomassa Anua hänen huoneessaan ja sain todeta, että hän istui pimeässä. isto ei tässä vaiheessa huolestunut. Ehkä tilanne oli vielä hyvä, nauru oli loistava merkki. En vain huomannut sitä patoutunutta katkeruutta, joka Anun naurusta pursusi. halusin tietää, kun Anu istui pimeydessään. Että Anu ei ollut enää oma itsensä. Masentaako sinua. Hän istui pilkkopimeässä huoneessa, jossa vain kynttilä lepatti pöydän nurkassa aavemaisesti. En tiennyt, että hän ei tuonut ketään, koska ystäviä ei enää ollut. Kuvitella. Anu häpesi koulukiusaamista. Ei tietenkään kiusata, Anu nauroi. Ei mua mikään masenna. Mitä sinä teet. Pistin valot päälle ja avasin verhot. Jos koskaan ulos lähtikään. Mikäs vastaus se tuollainen on, minä hymyilin ja pohdin, että tämä murrosikä on nyt tällaista. Luokkatoverit olivat haukkuneet Anua koulussa. Verhot olivat kiinni. Kysyin aina Anun tullessa koulusta: Miten päivä meni. Anna 20. Voisiko M A R nu tuli joka päivä koulusta masentuneen näköisenä, jotenkin kuin omaan maailmaansa uponneena. Hän kehitti tästä kaikesta itselleen psykoosin kenenkään tajuamatta. Siihen ajatukseen minäkin hukuin. Kysyin Anulta: Miten koulupäivä sujui. Niihin tahriintui tyttäreni omaa verta. Sivuutin siis sen, että Anun silmistä oli sammunut iäksi tuli. Minä haluan sanoa tässä tarinassa: tyttäreni on kuollut. Kuka olisi kertonut, kun ei Anu itse puhunut. Aloin harkita Anulle terapeuttista apua, sillä hän kävi entistä alakuloisemmaksi. Paitsi Taru. Hei, minä sanoin Anulle, kun hän tuli erään kerran koulusta. Anu tosiaan kirjoitti ainoalle jäljellä olevalle ystävälleen, Tarulle. Sieltä, missä hän nyt on, ei tulla enää takaisin katsomaan teidän katumustanne. Joka pitää kenet tahansa elossa. Anu hymyili teennäisesti ja vastasi minulle: Hyvin. Kirjoitan kirjettä, Anu vastasi. He olivat sanoneet, että Anu on maailman rumin ihminen ja jotenkin outo olio. Hänen olkansa tuntuivat vajoavan vain alemmas ja alemmas. Hän ei enää vaihtanut vaatteitaan, ei harjannut hampaitaan tai nukkunut juuri ollenkaan. Anusta tuli yksinäinen, katkera jäljennös entisestään. Naurua en ollut kuullut Anun suusta sitten seitsemännen luokan. Minä olin ymmälläni. Näin varhaisessa vaiheessa kannatti tehdä voitavansa. Hän rustaili pimeydessä jotakin. Mutta halusin varmistaa asian, joten kysyin sitä Anulta. Ei hän antanut päästä. Hän ajatteli kaikkien muidenkin maailman ihmisten pitävän häntä jotenkin rumana ja outona. Anu ei puhunut koskaan terapeutilleen mistään, mikä häntä voisi vaivata. halusin tietää erään kerran, kun Anu taas tuli koulusta niin uupuneena, että olisi voinut lysähtää siihen paikkaan. Toivottavasti luette tämän ja ymmärrätte repineenne enkeliltä siivet. mun vain olla. Hän ei enää käynyt missään. Anu menetti sen kipinän, joka piti hänet elossa. Anua ei päässyt enää kukaan lähelle. Minä ajattelin huvittuneena, että nytkö se murrosikä sitten saapui. Kirjeissä luki asioista Saatanasta, kuolemasta ja kivusta. Kuinka minä vihaankaan noita nuoria, jotka mielikuvissani ovat aina ne samat viisitoistavuotiaat hirviöt, jotka sairastuttivat tyttäreni masennukseen ja lopulta paljon pahempaan sairauteen, joka Anulla oli diagnosoitu tänä päivänä. Hän ei enää meikannut ulos lähtiessään. Hän häpesi sitä niin, ettei koskaan alkanut puhua siitä. Ei minulla ollut aavistustakaan, että Anu oli nostanut salaa keittiön laatikosta puukon ja viilsi siellä kynttilän loimussa itseään. En tiedä, oli vaisu, verkkainen vastaus
Hänen aikansa vain ei ollut vielä lähteä. En tiennyt, ettei se ollut uhmaa, vaan sitä, että Anu ajatteli mielessään; miksi täytyisi tehdä normaaleja asioita, kun mikään muukaan elämässä ei ole enää normaalia. Hänellä oli uninen, lasittunut ja utuinen katse. No, menenkö minä vai en. Ja hän oli veltto kuin makkarankuori. Se oli kerta kaikkiaan minun työni. Siksi, että siihen on yllytetty. Risto mumisi kahvipöydässä kummastuneella äänellä. He olivat ilkeitä, julmia nuoria, jotka halusivat pilata toisen koulumenestyksen, onnen ja elämisen halun ja loistaa sitä kautta itse. Lähdetkö sinä kouluun. Pelästyin; onko tyttäreni enää hengissäkään. Hänen nenästään työnnettiin mahalaukkuun liukas letku, jonka kautta hänen vatsaansa laskettiin liuosta ja sekoitus imettiin pois. Se tehtiin niin monta kertaa, että mahaan tuli vain puhdasta suolaliuosta. Nyt minä ymmärsin kaiken: unen tokkuran Anun ilmeen. Meinasin pyörtyä. Anu tokaisi sekavasti hermostuen, mutta oli jotenkin kuin tokkurassa. Miten opettajakaan ei huolestunut, vaan käski Anun lähteä kotiinsa lorvimaan? O n ihme, että Anun sydän jaksoi pumpata rauhoittavat lääkkeet hänen unensa aikana. Otin tarvittaessa yhden puolikkaan tai yhden kokonaisen. Annatko sinä antaa sen? T A amulla kahdeksan aikaan menin herättelemään Anua kouluun. Tuolloin edes minä en jaksanut ihmetellä, kuinka ihmeessä kaksikymmentäkahdeksan muuta oppilasta eivät muka huomaa, kun heidän toverinsa nuokkuu ja nukkuu lääketokkurassa pulpetissaan niin, että on horjahtaa lattialle. Hänellä oli elämä edessään, eikä häntä vielä otettu meiltä pois. Ihmettelin vielä Risto tullessa kahdelta töistä tehtaalta, sillä Anu nukkui yhä. Silti niin poissa ja kuollut. Ihmettelen nyt, miksi Anu selvisi tästä hengissä kuollakseen muutamaa vuotta myöhemmin. Käteni tärisivät niin, että luuri tipahti kerran lattialle. Kuuma aalto meni läpi ruumiini, sen jälkeen jääkylmä. Siksi, että kukaan ei todella välittänyt. Pitäisikö meidän herättää hänet. Anu tuli kahdentoista aikaan, ennen aikojaan, koulusta kotiin ja käveli eteisen poikki huoneeseensa vilkaisemattakaan minua, sanomatta hei, katse sumuisena. Olin aikeissa mennä kysymään, miksi ihmeessä hän ei ollut enää koulussa Mutta kun hetken kuluttua menin katsomaan, Anu oli täydessä unessa vuoteessaan. Välillä jompikumpi kävi katsomassa Anua. Minun järkytykseni eivät olleet vielä ohitse. Mennessäni vessaan löysin lattialta kipulääkepaketin. Anu joutui vatsahuuhteluun keskussairaalaan. Anun biologisten vanhempien sairaus olla periytynyt Anulle. Ja mitä minä löysin, kun katsoin Anun kirjoituspöydän laatikkoon: siellä oli Opamox lääkepurkkini täysin tyhjänä! En ollut ikinä säikähtänyt niin valtavasti. Minä en ymmärtänyt, voiko joku olla noin outo herättyään pitkien, makeitten yöunien jälkeen. Myöhemmin aikuisiällään Anu kertoi ottaneensa tabletteja ainakin viisitoista. Hätäni oli suunnaton, silkan mahdoton. Tunsin tuskaa, kun katsoin Anun liikkumattomia kasvoja. Minä lupasin sinulle hyvän elämän ja onnen. Hän oli tavallaan taas elossa. Anu ei ollut kääntänyt edes kylkeään ja nukkui päiväpeitteen päällä. Hän olisi voinut kuolla. Sain vaivoin huudettua asiani. Lääkärin mukaan kymmenen tablettia olisi helposti riittänyt pysäyttämään sydämen jopa aikuisella. Annetaan hänen nukkua. Kävin vielä vilkaisemassa häntä ennen kuin menin itse nukkumaan. Hänellä on varmasti univelkaa. Hänelle soitettiin oitis ambulanssi koulun pihaan. Niin kau21. Ehkä liika nukkuminen oli tehnyt tehtävänsä, mietin arkisesti. Lääkäri oli armeliaasti määrännyt minulle 15 milligrammaa Opamox-tabletteja auttamaan unen saantiin ja lieventämään tarvittaessa ahdistusta. Hänet oli puhdistettu lääkkeistä. Anu lähti kouluun tarkistin keittiön ikkunasta, että hän tosiaan lähti. Ryntäsin eteiseen, eteiseen, jossa lankapuhelimemme oli. Minulla oli nukkumisvaikeuksia Anun takia. tinkasin jo kolmannen kerran. Olin lähes epätoivoinen jo siinä vaiheessa. Sen jälkeen siivosin Anun huonetta, koska hän ei itse sitä tehnyt enää koskaan. En saanut öisin nukutuksi huoliltani. Voinko minä antaa sen. Tajusin, että kun olin käynyt katsomassa Anun nukkuvia kasvoja, olisin voinut tuijottaa kuollutta tytärtäni. Teimme Ristoin kanssa päivällistä, katselimme televisiota. Kun Anu oli käynyt yöllä vessassa, hän oli napannut suuhunsa lisää lääkkeitä! Kuinka typerä olin ollut, sätin itseäni, olisihan minun pitänyt tietää, kun Anu nukkui niin sikeästi! Anu väitti tuolloin ottaneensa noin kymmenen tablettia. Ne olivat kuin nuken. En saanut Anua enää edes hiuksiaan harjaamaan. uli se jumalaton päivä, jolloin maailmani suistui raiteiltaan. Anu kävi vessassa puolen yön aikaan ja meni takaisin nukkumaan. Minun sydämeni oli haljeta. Mikä voi väsyttää noin paljon. Sitten vielä paistattelevat tyytyväisyyden lumoissa, kun toisella menee niin huonosti, ettei näe muuta vaihtoehtoa kuin kuolla. Pidin niitä lääkekaapissa keittiössä. Minun tyttäreni. Hän on valvonut monia öitä. Hetken seisoin sekavana, sitten soitin hädissäni koululle. Terveydenhoitaja säikähti myös ja lähti etsimään Anua. Anu löytyi tokkurassa nuokkumassa pulpetistaan luokassa uskonnon tunnilta. Hän sai vaivoin silmänsä auki. Se näytti tavattomalta ankaralta ponnistukselta varsinkin niiden pitäminen auki
Minä taistelen sinut vielä henkiin. A nu otettiin lääkärin ja sairaanhoitajan voimin vastaan mielenterveysosaston aulassa. Minä itkin hervottomasti odotusaulassa. Niitä me itse asiassa olimmekin, hyvin vieraita toisillemme. Jolla ei kävisi mielessäänkään tehdä tällaista. Minun oma lapseni istuu tuossa oranssinvalkoisessa autossa matkalla mielisairaalaan. Odotin hymyä, kun astuin huoneeseen. Kyllä minä tiesin, ettei sairaala ole mukava paikka, mutta tämä oli jotakin lohduttoman karua. Sen aikana selvitettäisiin kysymysten, haastattelujen, testien ja analyysien perusteella, mistä oli kysymys, ja tarvitsiko nuori jatkohoitoa tai muita toimenpiteitä jatkaakseen normaalia elämäänsä. Ehkä olisi pitänyt jättää kysymättä, mutta sanat vain tulvivat ulos suustani. Olin luvannut Anulle kolmetoista vuotta sitten. Menin sisältä rikki. Joka oli niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Kuinka tämä oli mahdollista. Minulla oli paljon kysymyksiä mielessäni. Minua koski niin. Anu oli saatava sairaalaan. Anu sai tahdostamme lähetteen nuorisopsykiatriselle suljetulle akuuttiosastolle. Minä taistelen sinun puolestasi, jos et sinä itse sitä tee. En tiennyt, että sil- läkin hetkellä, kun istuimme vielä huoneessa Anun seurana, hän toivoi meidän tilallamme istuvan Tarun, ainoan ystävänsä, joka tuki Anua kaikessa, mitä hän teki. Anu oli ripustautunut Taruun, kun muuta ei enää ollut. Anu tiirasi eteensä. Jopa lääkkeiden ottamisessa ja juomisessa. Minä tiedustelin kyynelsilmin Anulta: Miksi teet näin. Mukana oli koko ajan Anun tuleva omahoitaja. Anu katsoi kuin olisi nähnyt ventovieraiden ihmisten astuvan huoneeseen. Me tulemme perässä, uskollisena hänelle, loppuun asti. Meidät ohjattiin kaikki kolme ylös portaat, sitten lukollisesta ovesta sisään ja sitten vasemmalla olevaan pieneen, valkoiseen koruttomaan huoneeseen, jossa ei ollut kalustusta, ainoastaan pieni ikkuna. Tai kohautteli olkiaan, jotka tuntuivat nekin aina vain vajoavan alemmas ja alemmas. Siellä Anu istui sairaalan kovalla sängyllä, jossa oli tylsä, vaaleansininen päiväpeite. Ambulanssi vei Anun nuorisopsykiatriselle osastolle. Jota ei voisi kuvitellakaan mielisairaalaan hoitoon. Anu ei ollut Anu, eikä oikeastaan 22. Risto oli hiljainen. Päällimmäinen kysymys oli tietenkin: miksi. Hän pyyhki silmäkulmiaan ja huokaili. Koko tilanne on järjetön. Ja minä pitäisin lupaukseni. Anu tosin ei tuntunut välittävän, missä oli. Anu tuntui olevan hieman hukassa tilanteesta. Minua kauhistutti, minkälaiseen paikkaan tyttäreni oli oikein joutumassa. Olin oppinut ottamaan Anuun etäisyyden, vaikka rajat yritin pitää yhä. Anu naurahti epämääräisesti. Ei edes minua. H eti ylihuomenna menimme vierailulle Anun luokse. Niin paljon, etten saanut enää hurisevista ajatuksistani kiinni. En koskaan. Hän ei ollut pitkään aikaan hyväksynyt minun kosketustani tai sitä, kun sipaisin häntä ohimennen. Lääkärin luokse, hoitajien luokse. Se olikin varmasti parasta. Kuin rääkätty koiranpentu. Satoi nytkin. Risto ei puhunut mitään. Anu ohjattiin hänelle kuuluvaan kahden hengen potilashuoneeseen. Anusta oli tullut oudon arka katseelle ja kosketukselle. Epätoivo täytti sydämeni. Hän vain pälyili epäluuloisesti ympärilleen. Turvauduimme nuorten suljettuun osastoon. Siihen en saanut koskaan vastausta. kana minusta. Miksi hän sanoo noin. Kuinka minua sattui katsoa tuota haurasta olemusta, jossa oli niin paljon jotakin selittämätöntä, mitä en voinut ymmärtää, enkä nähdä. Hän vastasi kysymyksiin yhdellä ainoalla lauseella, jos vastasi ollenkaan. Ehkä Anu ei tarkoittanut katsettaan ymmärrettäväksi. Hän tarkisti Anun repun ja taskut, ettei siellä ollut mitään kiellettyä. Ei vastausta. Vain meillä vanhemmilla olisi lupa soittaa osastolle Anulle, ja vain meillä olisi lupa käydä kylässä. Että en minä tiedä! Järjetön vastaus. Hoitaja selvitti koko ajan, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Minä yritin laukaista tilanteen sanomalla tietyt, oikeat sanat. Olimme kuin irralliset ihmiset, jotka olivat jostain syystä lyöttäytyneet yhteen ja joutuivat elämään yhdessä elämäänsä eteenpäin. Se oli tarkkailuaika. Oikeita sanoja vain ei ollut olemassa. Minä näin, että Ristoonkin sattui. Me ajoimme koko pitkän matkan ambulanssin perässä, melkein kiinni takaluukussa. Sitä ei tullut. Siitä oli vain tullut niin kovin mitäänsanomaton, voipunut ja tyhjä. Tyttäreni vain oli ihminen, eikä koiranpentu. Oma tyttäremme sairaalaan, hullujen huoneelle. Minä olin jotenkin sekavassa mielentilassa. Lauseet jäivät pyörimään kielen päälle koskaan pääsemättä ulos. Emme enää olleet perhe. Hän ei tuntunut täysin ymmärtävän, missä mentiin ja minkä takia. Vain ahdistunut vilkaisu minun silmiini, jotka kostuivat väkisinkin enemmän. Mielenterveysosastolle. En ollut uskoa itseäni, kun ehdotin Ristolle, että Anu pistettäisiin mielisairaalaan. Hervottomina tipahtelevat kyyneleet kostuttivat sylini. Hän selvitti ottaessaan talteen avattua karkkipussia, että se tehtiin varmistukseksi siitä, ettei pussissa olisi huumeita tai lääkkeitä. Hoitaja ilmoitti, että Anua pidettäisiin täällä aluksi ainakin viikon verran. Tämän oli loputtava. Missä oli se seitsemän kympin oppilas, joka rakasti elämää ja kunnioitti ja rakasti meitä. Ja miksi. Johonkin, mihin tällaiset nuoret todellakin kuuluivat. Valovuosien päässä. Hän jähmettyi heti, kun tulin metriä lähemmäs. Mielessäni oli se ukkostava päivä, kun Anu oli lähtenyt mukaamme lastenkodista
Tai ehkä... Anu oli pakkohoidossa, eikä näin ollen voinut itse päättää kolmen kuukauden pituista hoitoaan. Kyllä kaikki järjestyy, minä lupasin. minä tiedustelin. Mietimme kaiken mahdollisen maan ja taivaitten väliltä. Joka oli syönyt viikon aikana täyden purkillisen rauhoittavia lääkkeitä ja kun kysyttiin, miksi, hän vastasi: en minä tiedä. Kunpa vain olisin tiennyt. Palaveri suoritettiin sairaalan kokoushuoneessa. Sitten vihannut. Mutta kun Anu ei antanut. Koko matkan kotiin olimme Riston kanssa mietteissämme. Emmekä muka olleet yrittäneet. En oikeastaan vain tahtonut uskoa todeksi sitä, että oma lapseni olisi yrittänyt lähteä maailmasta. minä ottaisin puukot pois, sulkisin ja lukitsisin vaikka kaikki perhanan terävälinelaatikot. Minä järkytyin suunniltani. En tiennyt, miten asia oikeasti oli. Silti kohotin katseeni ovella uhmakkaasti ja katsoin tytärtäni noihin tuskaisiin, väsyneisiin silmiin. Hän oli kuin olisi tehnyt viimeisillä voimillaan kuolemaa. Jos hän oli siitä hämillään, eikä voinut ymmärtää. Olla Anun kanssa enemmän. Se, mitä minä näin, sai sata salamaa iskemään sisässäni. Mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Anu kielsi vakaasti, että oli yrittänyt tappaa itsensä lääkkeillä. Palasia ei saisi enää koskaan täysin kokoon tässä elämässä seuraavaakaan ei ollut. Hoitajat kyselivät muutakin, mutta Anu oli tahdoton vastaamaan juu- ri mihinkään. Anu oli halunnut satuttaa itseään, tahallaan. Minä en tiennyt, mitä uskoa. Lähdimme surun murtamina pois huoneesta, kohti ovea. Tiesin, että sydämeni räjähtäisi kohta huolen ja kivun voimasta ja jäljellä olisi tyhjä kuori. Jos hän olisi todellakin tehnyt sitä kamalaa asiaa... Sinne jäi rakas tyttäremme, sairaalaan, niin kauas meistä. En mä vaan tiedä. Voimani olivat lopussa, mutta silti minä aina ammensin sitä jostakin kestääkseni tulevan. Juonsivatko Anun ongelmat vieläkin varhaislapsuudesta. Oli vain eläimellinen kipu ja pelko Anun muotoisessa paketissa. Sitäkö hän oli puuhannut pimeässä huoneessaan. Osallisena olivat Anun omahoitaja, osaston omalääkäri, toinen hoitaja, sekä minä ja Risto. Anu ei kokenut, ahden päivän päästä meille ilmoitettiin osastolla pidettävästä palaverista. Hoitaja huomasi Anun kädessä haavoja, viiltoja. Sillä hetkellä Anu oli rakastanut minua yli kaiken. Hän oli tyhjä, masentunut raunio, joka liukui koko ajan poispäin minusta. Sitten säälinyt. No, nyt tiesin. Ehkä se oli niin. Mikäli Anu olisi saanut itse vaikuttaa asiaan, hän olisi palannut kotiin ja jatkanut samaa elämää. Kysyin lääkäriltä, voiko masennus periytyä noin vain. Asia vaivasi minua. Se oli avo-osasto. Kotiin päästyäni pengoin vauhkona Anun kirjoituspöydän laatikot. Auttaakseni tytärtäni. Hoitaja vakuutti, että kaikki järjestyisi. Ehkä ei. Se ihmetytti hoitohenkilökuntaa yhtä lailla kuin minua. kukaan. Nyt, kun hän oli tuossa iässä, hän varmasti mietti sitä ja menneisyyttään. Jo silloin minä en sisimmässäni uskonut hoitajan sanoja. Anu, joka nyt istui mielisairaalassa ja vastasi jokaiseen kysymykseen: en tiedä. Anu on sanaton. viiltänyt... Laatikot oikein pursusivat mustalla tai punaisella tussilla kirjoitettuja paperilappusia. Anu oli tuntunut ahdistuneelta, ja he olivat päättäneet tällaisen lääkkeen auttavan tyttöä, joka oli hyvin omaan maailmaansa käpertynyt. 23. Anu ei kiittänyt tuomistamme eväistä, karkeista, mandariineista ja limonadista, nyökkäsi vain alistuneesti. Kenties jotain pahempaakin. E nsimmäisen siirron jälkeisen viikon jälkeen minulle soitettiin ja ilmoitettiin, että osaston omalääkäri oli päättänyt aloittaa Anulle lääkityksen lääkkeellä nimeltä Zoloft. Se oli hyvin kivulias ajatus. Asettaa kovemmat rajat. Omahoitaja halusi kysyä Anulta, miten hän suhtautuu siihen, että omasi kahdet vanhemmat. Anu vihasi minua, koska minä rakastin häntä. että häntä voitaisiin auttaa. Pakottaa hänet, mihin, olemaan ja puhumaan. Niistä huusivat sanat: Tahdon kuolla! En jaksa, en vain jaksa enää elää! Soitin osastolle kertoakseni näistä lapuista. Että Anu olisi yrittänyt hylätä elämän, jonka minä olin tavallani hänelle antanut. Välillä luulimme jo keksineemme ratkaisunkin. Anu ei enää hyväksynyt minua äidikseen. Minä soitin vielä sinä iltana osaston omalääkärille. Robotti, joka toimii ohjeiden mukaan. Lääkäri oli sitä mieltä, ettei kenenkään masennus ala ilman laukaisevaa tekijää. Jo silloin mietimme oikein ja väärin tekemiämme asioista. Minä pää ja sydän painuksissa, niin raskas tunne sisälläni, että olin hajota siihen paikkaan. Ehkä Anu ei hyväksynytkään sitä, että omisti kahdet vanhemmat. Yleisin vastaus oli: en tiedä. Minulle luvattiin, että Anu siirrettäisiin kivenheiton päähän toiselle osastolle jatkohoitoon. Minkä ihmeen takia, miksi. Voisivatko he auttaa, kun minä en ollut siihen kyennyt. Voisiko Anun masennus periytyä hänen vanhemmiltaan. Emme, lääkäri vastasi. Tiedustelin vielä hoitajalta, joka päästi meidät lukollisesta ovesta ulos, voisivatko he auttaa Anua. Oletteko saaneet tietoonne yhtään laukaisevaa tekijää. Ja siihen minun oli valitettavasti tyydyttävä. K A nun minäkuva ei ollut enää ehjä. Anu ei enää hyväksynyt rakkautta, jota minulta sai, ja se tuntui silmittömän kivuliaalta. Se oli hyvä. En vain tiennyt. Oliko häntä todella kohdeltu niin kaltoin
Ehkä Anu oli kuitenkin sen verran hyvin kasvatettu ja järkevä, ettei sekaantuisi vahvempiin aineisiin kuin olueen. Sitten Anu toisti reissunsa. Ei koskaan, että huonommin. Jos hän ei vain jaksa ajatella huolta, jonka aiheuttaa. Ulko-ovi oli auki kahdeksaan asti illalla. Ja miksi Anu karkasi. Anu oli hyvissä käsissä. Aina tuntuu, että jotakin olisi voinut tehdä paremminkin. Hän katseli televisiota muiden nuorten seassa ja oli saanut eräästä potilaasta hyvän kaverin itselleen. Se olisi kuin hakisi neulaa heinäpellolta. Minulle soitettiin illalla, että Anu oli palannut osastolle. Kuinka turvattukin elämä voi vetää maton jalkojesi alta. Kuinka olikaan tuskaa vastata niihin puheluihin. Kolmen päivän kadoksissa olon jälkeen poliisit alkavat hakemaan häntä, mutta juuri nyt ei ole tehtävissä mitään muuta kuin soittaa itse Anulle. Hän voi olla periaatteessa missä vain. Toivonut toivomasta päästyäni, että hän vastaisi puhelimeensa ja reagoisi sanomisiini. Emme tiedä. On meille sanottu, ettei Anun kuolema ollut riippuvainen meistä. Väliin sitä on hankalaa uskoa. Soita Anulle ja sano että... Valvoin seuraavan päivänkin. Eivät pillerit, ei partakoneen terä, ei sairaala. Jotakin pahaa oli tapahtunut, minä tajusin ja säikähdin heti, että tyttärelleni on sattunut jotain hyvin, hyvin vakavaa. Se oli helpotus. Minä en tiennyt lääkkeistä juuri mitään. minä ihmettelin Anun hoitajalle. Hetken luulin, että lause huvittaisi minua, mutta palasin todellisuuteen. Risto sanoi, mutta ei jostain syystä kuulostanut yllättyneeltä. Ei mikään maailmassa siihen riittänyt. Minä olen tuntenut itseni riittämättömäksi, epäonnistuneeksi ja mitättömäksi. Mietin aluksi, olisiko lääkitys hyväksi, mutta syvällä sisimmässäni tiesin, että enää rohdot voisivat auttaa poisluisunutta tytärtäni. Kyllä Anu jättäisi kotonakin tulematta kotiin, mikäli haluaisi karata, hän perusteli. Mitä vain saattoi tapahtua, milloin vain. Olisi. Se oli totta. Olisiko ollut helpompaa vain luovuttaa, ja antaa olla. Hän tuli usein ulos huoneestaan, vaikka siellä innokkaasti kirjoittelikin. Kuinka oli kamala herätä yöllä ja kuulla, että oma tytär huitelee teini-iässä pitkin pimeitä katuja, ties missä ja kenen kanssa, ja mitä muuta tekemästä kuin olutta juomassa. Anu joutuisi verikokeeseen ja pissatestiin, ja Anu sai rangaistuksen: viikon poistumiskiellon ja viikon keittiöapulaisen työn. Miksi. Sitten kerran yöllä kännykkäni soi. Sillä hetkellä kaikki oli palasina, emmekä saaneet palasia koottua yhteen. Oma voimattomuus ja kykenemättömyys ovat vanhemmuudessa pahin ja pelottavin asia. En minä usko sen olevan aivan niinkään, Risto sanoi. Ja niin se oli. Anusta oli tullut pirteämpi. Tyttäreni oli karannut osastolta. No, tavallaan. Eikö hänellä ollut hyvä olla osastolla, sen enempää kuin kotonakaan. Pelkkä kuuri. Jos emme olisi antaneet Anulle aikoinaan niin paljon periksi, hän ymmärtäisi nyt, ettei aina voi tehdä, miten haluaa välittämättä muista ihmisistä ja heidän tunteistaan, minä sanoin Ristoille rättiväsyneenä. Ei edes loppupeleissä tuo ihmeaine, viina. Emmekä voisi lähteä etsimään häntä valtavasta kaupungista. Hoitaja oli sitä mieltä, ettei se ollut hyvä ajatus. Ja Anussa eivät täyttyneet kriteerit pakkohoitoon. Lääkityskö oli ratkaisu kaikkeen. Pian olimme siinä tilanteessa, että asiat junnasivat tasaisesti paikallaan. Olin ehkä enemmän vihainen kuin aina huolissani. Olin onnellinen, oikein onnellinen. Lääkäri ilmoitti muutoksesta. Huumetesti oli puhdas. Minun rakkauteni ei riittänyt korvaamaan Anun sairaalloista tuskaa. Anu on hyvin tuskastunut. Olla vain välinpitämätön. Vastasin ymmälläni, ihmettelin, miksi minulle soitettiin keskellä yötä. Emme olleet enää itse vahtimassa Anua. Kuinka sairaalasta saattoi noin vain karata. Anulla oli joka päivälle tarpeeksi kestämistä itsessään. Anu on karannut osastolta, minä sanoin Ristoille tervehdykseksi. Minne. Soittaja oli Anun omahoitaja. Anu ei ikinä karkumatkoillaan vastannut kännykkäänsä ja jos sattui joskus vastaamaan, haistatteli minulle ja hihitti, ettei aikonut mennä takaisin osastolle. Anu karkaili osastolta, ja yhtä tasaiseen tahtiin minun puhelimeni soi illalla tai keskellä yötä. Hän kyllä useinkin ajatteli meitä ja tunteitamme, muttei jaksanut kantaa niitä omiensa joukossa. A nu kärsi osastolla rangaistuksensa. Olisiko Anu kuitenkin kuulunut suljetulle osastolle. Olin soitellut Anulle koko pitkän yön. Min olin jälleen kerran huolesta sekaisin. Hän oli ollut 1,5 promillen kännissä ja haissut oksennukselle ja lisäksi Anulla epäiltiin huumeen käyttöä. Kyllä sairaalasta pystyi karkaamaan. Kauhu hänen tulevaisuudestaan ja siitä, milloin pommi taas tippuisi päähämme. Meillä ei Riston kanssa ollut enää mitään muuta kuin huoli Anusta, hänen tekemistään tempauksista. Ei tässä näin pitänyt käydä. Mutta minkäs teet. Mihin Anu oli mennyt ja miksi. Minne. äh, en minä tiedä, Risto puuskahti. Puolentoista viikon jälkeen minulle soitettiin taas. Näinkö tässä nyt kävi, että kaikki menisi hyvin jokapäiväisen iltalääkkeen ansiosta. Unelmani olivat rikkoontuneet. Sitten menin ymmälleni. Anun unelmat olivat rikkoontuneet. Pitäisikö meidän ottaa hänet takaisin kotiin, jotta voisimme itse vahtia hän24 tä. Kun Risto tuli töistä aamukuuden aikaan, minä en ollut nukkunut silmäystäkään. Suutuin ensin. Mut-. Kuinka niin. Ei minkään pitänyt mennä näin. Huoli hänen voinnistaan, pelko hänen tuskastaan, jota emme ymmärtäneet emmekä voineet nähdä
Siellähän se kaikki oli alkanut ja sinne se kaikki myös päättyisi, hän ajatteli heti. Lähdimme kotiin täynnä huolta. Se on joskus kaikkein parasta, yritin neuvoa häntä. Ja hänestäkin se tuntui hyvälle. Mihin Taru Anun veisi. Anu olisi tarvinnut vielä osastohoitoa, mutta osasto oli päättänyt, että Anu oli saanut sitä tarpeekseen. O pettaja soitteli meille vähän väliä. Jopa Anu itse on myöntänyt, että oli jo seitsemäntoistavuotiaana henkisesti riippuvainen tuosta aineesta, joka toi lohtua lohduttomaan tilanteeseen. En muistanut, milloin viimeksi Anu olisi suostunut lähtemään minun kanssani shop- paamaan. Anu asettui. Sitten opettajalta alkoi tulla ilmoituksia, jotka poikkesivat aiemmista. Hän oli luvannut ehdottomasti pitää meihin yhteyttä Anun tilanteesta, tulisi se olemaan mikä tahansa. ta ei kunnon äiti niin voinut tehdä. Muistapa nyt ottaa elämä uudelta pohjalta. Kunpa vain olisin tiennyt. Minusta oli hienoa, että hän itse asiassa lähti niitä liikkeestä ostamaan kanssani. Ehkä minä odotin ihmettä. Hän oli ainoa, joka oli saanut minut kerran tuntemaan itseni äidiksi. Anun omahoitaja oli suostutellut sitä se miltei oli ollut Anun hakemaan sairaalakoulun yhteishaussa ammattiopistoon ohjaavaan kuntoutukseen. Meidän oli hyväksyttävä, että Anu oli jo aikuistumisen kynnyksellä. En vain jaksanut enää uskoa mitään hyvää tapahtuvan. Hän osallistui musiikkiterapiaan. Että Anu saapuu luokkaan ajoissa, seuraa tunnilla ja tekee tehtäviänsä. Loppulausunnossa luki, että Anu on tyytyväiseltä vaikuttava nuori nainen. Ennen hän oli sanonut vain: en tiedä. Ensimmäistä kertaa Anu sanoi puhelimessa, että kuuluu ihan hyvää, tai että hän sai englannin kokeesta kympin. Mutta silti me rohkaisimme ja kannustimme häntä. Ehkä minulla oli oikeus, ehkä ei. Me kokeilimme eri laseja, nauroimme ja hihitimme. Hän sanoi, että katsotaanpa vain, niin kohta kaikki taas kääntyy ylösalaisin. Anu asuisi asuntolassa, ja me saisimme odottaa omakotitalossamme parasta tai pahinta. Että hän voisi lähteä opiskelemaan, mikäli saisi paikan. Anu ei antanut tuntea. Eikä hän ollut valmis kouluunkaan, sen jotenkin näki Anusta. Lääkäri kirjoitti Anusta todistuksen hakupapereiden yhteyteen. Yksi huolenaihe oli myös, että Taru oli päässyt samaan ammattiopistoon. Anu oli karannut 25. Anu oli käynyt jopa tutustumassa luokkaan ja sanonut hoitajalleen, että se oli vaikuttanut mukavalta paikalta. Anu olisi ensimmäistä kertaa lähes omillaan. Näin ei ollut, ei Anun sisimmässä, syvällä siellä, missä eli pelko ja mihin hän ei ketään päästänyt. Hän vahvisti, että luokassa oli pahoin kärsineitä nuoria, jotka eivät vielä tienneet, mille alkaa, ja hän vakuutti, että yhteydet vanhempiin pidettiin läheisinä. Rakastin Anua enemmän kuin itseäni tai elämää. Hetken sujuu ja sitten mennään taas kolisemalla alaspäin. Mitä muuta voimme. Ja minä jumaliste pitäisin lupaukseni, vaikka minun mennä silmät ummessa läpi viidakon. Hänen 18-vuotissyntymäpäiviinsä oli nyt seitsemän kuukautta. Mitään edistystä nyt ainakaan. A A nua kauhistutti palata kouluun, vaikka hän ei sitä kenellekään ilmaissut. Kuin äiti ja tytär. Hän oli vasta matkalla itseensä, matkalla oppimaan elämää. Oli raskasta aina tipahtaa pilvilinnoista, joita oli itselleen rakentanut. En minä voinut niin tehdä. Heidän taipaleensa ei ollut onnistunut yläasteellakaan, kuinka sitten ammattiopistossa. Anu osti kesän lopulla mustat aurinkolasit, samanlaiset kuin ystävällään Tarulla. Anu oli vasta matkalla minuuteensa, vaikken tiennyt sitä. Hän sai taas otteen opiskelusta. Hän oli ainoa lapseni. Olimme kerrankin äiti ja tytär. Mutta näin oli käynyt ennenkin. Anu koki itse saaneensa makua normiihmisen elämästä. Anun alkoholisoitumisen juuret olivat todellisuudessa syvällä nuoruudessa. Vai veisikö Anu itse itseään. Luovuin siitä ja otin todellisuuden vastaan. Aloita alusta. Ja kuinka ollakaan, yli kahdensadan hakijan joukosta Anu valittiin rajujen taustojensa vuoksi. nu pääsi kesällä 2003 pois osastolta. Mutta minä olin luvannut Anulle. Tuntui hyvältä, että Anu kertoi edes nuo asiat. Hän ei karannut enää. Hän sai hyviä numeroita. Sen todellisuuden, että tyttäreni vihasi elämää. V iimein osastolla uhattiin, että jos Anu ei asetu, hänet siirrettäisiin pahempaan laitokseen. Siihen meidän oli tyydyttävä. Olin pitänyt yhteyttä tulevaan luokanvalvojaan. Ei vielä pitkään aikaan. Risto oli negatiivisempi. Minä olin oikein iloinen, että Anu sai paikan, samalla myös huolissani. Hei hei, sitten, minä hyvästelin tyttäreni, kun olimme saaneet tavarat paikoilleen asuntolahuoneeseen. En siis odottanut enkä toivonut liikoja, vaikka minäkin sain hetken hengähtää. Koulukotiin. Olen miettinyt, teinkö siinäkin hyvin väärin. Enää en tuntenut. Hän oli vasta matkalla tutustumaan itseensä, hakemaan sitä identiteettiään, jonka murrosiässä kadotti. Minä yritin kannustaa itseäni ja Ristoa uskomaan muuta. Yhdessä. Ja minä odotin, että hän jo osaisi sen taidon. Anu nimittäin muuttaisi koulun asuntolaan ja kävisi sieltä koulua. Sen me kuitenkin tiesimme, ettei hän ollut valmis aikuistumaan. Hän kertoi aluksi sitä, mitä salaa toivoin. Ihmettä, että Anu yhtäkkiä alkaisi huutaa: äiti, minä rakastan elämää! Tajusin itsekin, kuinka typerä unelmani oli. Tosin eri linjalle, mikä edes oli hyvä
Risto alkoi pelätä, samoin minä. Olisiko hän enää koskaan sama Anu. Itkin koko sen ajan, jonka Anu oli reissussa. Hän ei vieläkään suostunut vastaanottamaan rakkauttani, koska hänen kipunsa oli liian suuri. minä kysyin toivoen, ettei hän valehtele minulle. Pystynyt elämään. Minä muistin kaikki nuo vuodet, jolloin olin taistellut tyttäreni puolesta. Sitten toinen naishoitaja vahti, kun Anu pesi itsensä. Se putosi taivaalta pommina niskaamme. En missään. Ja niinhän se oli. tuijotti eteensä. Eikö Anulla ollut mitään käsitystä oikeasta elämästä, sen taidosta. Niin ne häiriintyneet nuo26 ret yläasteella olivat Anulle sanoneet. Hän oli vankina itsensä sisällä. Ja sitten opettaja soitti kännykkääni. Meidän täytyisi ainakin nähdä, missä kunnossa ja minkälainen tyttäremme oli. Eihän se nyt niin ollut. Hoitaja vei Anun käytävään ja huoneeseen, jossa oli lokeroita kaapissa. Missä sinä olet. Psykologi määräsi Anun pakkohoitoon suljetulle osastolle. Se "ei missään" oli Anun omien ajatusten sisällä. Kaksi naishoitajaa katseli, kun hän riisuutui. Pöydän ympärillä olimme minä ja Risto, opettaja sekä koulun psykologi. Anu sanoi myöhemmin, että se oli ollut niin nöyryyttävää, että hän oli vihannut meitä todella. Sovimme koululle palaverin. Tällä kertaa tuo oli todella totta. Anun psykoottisessa mielessä oli pelko siitä, että hän oli erilainen kuin muut. Anu kyllä halusi kuulua joukkoon, siitä ei ollut kyse. Hän puhui entistä vähemmän ja unohtui miettimään tyhjyyteen, kuulematta kysymyksiä. Anulla oli edelleen suvussaan se. Ne hänet pilanneet. He työnsivät Anun kaikki vaatteet pesukoneeseen. Hän ei edes nähnyt sitä, ja jos näki, ei vilkuttanut takaisin. Anu oli kuulemma kaikin puolin ahdistunut ja sulkeutunut. Käytäntö oli tällä kertaa eri. Minulle tuttu konduktööri soitti ja ilmoitti, että alaikäinen tyttäremme on matkalla Helsinkiin. Sitten tuli taas se viimeinen tikki. Hän oli vihainen minulle. Hänet tappaneet. Soitin oitis opettajalle ja kysyin, olisiko aihetta toimenpiteisiin. Perjantaina Anua ei kuulunutkaan kotiin asuntolasta. Pelotti niin, ettei hän pystynyt opiskelemaan. Hän ei suostunut puhumaan opettajalle, mikä koulunkäynnissä painoi. Hän kertoi, ettei Anu ollut koko viikolla ollut koulussa. Siitä, että annoin hänet sairaalaan. Hän pelkäsi olevansa hirveä ilmestys. Opettaja vakuutti, että Anua ei kiusata. Sairaus. Määräsin Anun istumaan alas, hän istui mukisematta. Minä vilkutin hänen peräänsä. Hän vastasi. Maisemat jäisivät taakse, mutta niin jäisivät myös pahat ajatukset, tunteet ja pelot. Elinkautisvanki. Millä rahalla. Mitä seuraavaksi? O V iikon kuluttua konduktööri soitti, että Anu on tulossa takaisin. Olinko tehnyt kaiken turhaan. Psykologin mielestä Anu kuului nyt muualle kuin kouluun. Ja nyt hän oli nähnyt Tarun ja Anun lähtevän taksilla koulun pihasta. kerran asuntolasta, sitten monta kertaa, sitten koko ajan. Jo silloin huokaisin helpotuksesta. Sitten Anu vietiin suihkuhuoneeseen. Hän ei ollut mielellään erilainen, sillä sitä hän oli ollut miltei koko yläasteen niin pitkälle, ettei kukaan ollut halunnut olla hänen ystävänsä. Tätä olin pelännyt; ettei Anua kuulu kotiin. Kiitin häntä ja soitin Anun kännykkään. Niin meidänkin mielestämme. Hän ei voinut päästää ketään kurkistamaan sisälleen, eikä antanut itsensä kurkata ulos. Tässäkö oli taas finaali: meidän tyttäremme joutuu mielisairaalaan. Anu oli saanut liian pahan trauman yläasteelta. Vai painoiko siinä mikään. Anua vain pelotti. Joka voisi puhjeta. Ja puhkeaisi. Hän haisi koulussa vanhalta viinalta, ja kerran Anu oli soittanut opettajalleen moottoritien varresta ja pyytänyt, että opettaja hakisi hänet kouluun. Joka ikiseen kouluun meneminen oli Anulle piina. Anu ei päässyt pakkoajatusta eroon. Taksilla. Hän säilöi sinne kaikki Anun tavarat. Ainakin Anu vastasi, eikä painanut punaista. Ja se oli totta. Hän ei solminut luokkalaisiinsa siteitä, vaikka toiset olivat lyöttäytyneet jo ryhmään. Risto tuhisi itsekseen, että tästä ei tule koskaan mitään. Se oli juuri hänen tapaistaan. Opettaja selvitti, että ilmeisesti Anu olisi saanut takautuvasti kuntoutusrahansa Kelalta ja elelisi nyt herroiksi. Tyttö olikin hyvin outo. Hän eli yhtä ja samaa päivää toistamiseen. Siitä, että rakastin häntä. Jotenkin sekavalta hän kieltämättä vaikutti, hän oli nuhjuinen, likaisissa vaatteissa ja sasto oli sama, jossa Anu oli ollut kaksi vuotta sitten juotuaan ja otettuaan lääkkeitä. Mitä sitten tapahtuisi, jos Anu sairastuisi kunnolla. Minä raivostuin. Anu ohjattiin sisään eri kautta, portaat ylös. Anu oli oksentanut opettajan autoon, eikä ollut osannut selittää, mitä oli moottoritien varrella tehnyt. Meitä vanhempia ei päästettykään saattamaan tytärtämme sairaalaan. Tällä menolla ainakin. Anu ei kertonut, mikä oli alkanut koulunkäynnissä painaa. Vain ja ainoastaan ja pelkonsa takia hän käyttäytyi niin, koska ei osannut pelkoakaan käsitellä tai siitä puhua. Hän vain pelkäsi niin paljon, että toisetkin alkaisivat haukkua häntä, aivan kuin luokkatoverit aikoinaan. Hänen olisi pitänyt tulla lomalle, koska alaikäiset eivät saaneet olla viikonloppuja asuntolassa. Anun elämä on sinetöity. Anu tuli kuin tulikin luokkaan räjähtäneen näköisenä. Ja nyt Anu pakeni kaikkea matkustamalla maailman ääriin. Sinne Anu ilmeisesti yrittäisi palata kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tuntisimmeko me häntä. Miten kävisi. Se oli rinkiä kiertävä oravanpyörä, josta ei ollut mitään ulospääsyä
Ja silti hän oli karannut. Jos Anu ei löytyisi kuukauden sisään, hänen kasvonsa julkistettaisiin. Nyt ei ainakaan kyse ollut enää murrosiästä. Niissä Anun kognitiivinen suorituskyky todettiin todellista kykyä heikommaksi. Ja tässä oltiin. Nyt se oli käynyt toteen. sen hetken. Joku potilas oli nähnyt Anun juoksevan täyttä häkää pellolla. Se oli ollut minun pahin painajaiseni. Anu saapui osastolle vakavan mielenterveyshäiriön ja vakavan masennuksen epäilynä. Niin se oli ainakin Anun kohdalla. A nu ehti olla suljetulla osastolla viikon, kunnes karkasi. Mitä virkaa oli minulla, jos en voinut auttaa tytärtäni. Kaikki nämä vuodet olin varoitellut Anua, varoitellut, että hänen biologisella äidillään oli sairaus ja että Anukin voisi sairastua. Kyllä minä sen tiesin ilman testejäkin. Anu oli varmasti mennyt ystävälleen, päättelimme Riston kanssa. Odottaa, että Anu tulisi järkiinsä ja palaisi kotiin, tai menisi osastolle. Anu oli vakavasti sairas. Enää ei ollut kyse pelkästä masennuksesta tai paniikkihäiriöstä. Hän luisui poispäin meistä. Tosiasiassa sairaus ei tee hullua, ei todella. Minulle ja Ristolle ilmoitettiin siinä hienovaraisesti, että tyttäremme on todellakin sairas. Onneksemme Anulla oli vain negatiivista oireilua. Minä en tiennyt sellaisesta mitään. Hätäni oli niin suunnaton, että mietin jo itse tappavani itseni. Tuskalliset viikot kuluivat. Saisimmeko kohta toimittajia ulkoovellemme: miltä teistä tuntuu nyt, kun tyttärenne on kuollut. Skitsofrenioita on kahdenlaisia. Tuntui, että se on jotakin kamalaa. En tiennyt, tai muistanut, milloin viimeksi tyttäreni olisi ollut onnellinen. Mikä sai tyttäreni käyttäytymään näin. Tyhmähän Anu ei ollut, sen minä tiesin varsin hyvin. Voi Hyvä Jumala, milloin tämä hirvittävä painajainen loppuisi. Sairauden nimi oli skitsofrenia simplex, niin hoitohenkilökunta päätteli, vain päätteli vielä tässä vaiheessa. Mitä virkaa oli Ristolla. Tätähän minä olin pelännyt. Käytös oli erilaista. Sitten Anu onneksi löydettiin. Anun oireita olivat tunne-elämän köyhyys, epäileväisyys, aktiivisuuden puute, päämäärättömyys, omaan maailmaan vajoaminen, alisuoriutuminen koulussa, passiivisuus, heikko hygieniasta huolehtiminen, tahdottomuus ja kyvyttömyys tuntea mielihyvää. Skitsofreenikot ovat usein herkkiä, herkempiä kuin muut, ja sietokyky vain ylittyy, jolloin mieli sairastuu. Osastolla Anu ei osannut vastata, miksi oli lähtenyt karkureissulle, tai miksi jättänyt ilmoittamatta olinpaikkansa. En voinut olla. Täysin sopivaa diagnoosia ei löytynyt, mutta päädyttiin skitsofrenia simplexiin. Aina painajaiseni kävivät toteen. Uskomatonta, hän todella pääsi karkuun sieltä, missä olivat ovet ja ikkunat säpissä. Myös paikalliseen lehteen tulisi ilmoitus. He elävät ja tuntevat eri lailla, mutta eivät he välttämättä ole hulluja. Joiko hän itsensä yhä huonompaan kuntoon. Kysymys oli räjähtää päähäni. Se, sairaus. Varmuus saataisiin psykologisten testien ja analyysien sekä keskustelun avulla. Olihan Anulla ystäviä jonkin verran kaupungissa. Hänellä ei ollut yhteyksiä mihinkään, ei rahaa. Että Anu oli entistä vähemmän Anu. Minä tein poliisille katoamisilmoituksen. Joka jo orasti Anun mielessä. Tyttö oli varastanut ruokailun aikana keittiöltä veitsen, ruuvannut sillä ikkunansa lukon irti, sitonut lakanoita yhteen, sitonut köyden toisen pään sängyn päätyyn ja toisen pään heittänyt ulos. Jo samana iltana osastolta ilmoitettiin, että Anu on ilmeisesti vakavammin sairas kuin kukaan oli odottanut. Anu oli siis tehnyt lakanaköyden ja mennyt sillä alas ikkunasta, kolmannesta kerroksesta, kahdeksan metrin korkeudesta. He epäilivät hänellä alkavaa skitsofreniaa. Niin ahdistunut hän oli. Mutta hän oli se, joka pelkäsi. Pahinta oli se, että Anun puhelin oli säilössä osastolla, sa- moin kuin lompakko. Uskon sen. Missä Anu oli. Osittain realiteettitestaus petti. Kenties pahempaakin, niissä piireissä se ei olisi ihme. Miksi minun ei annettu tietää. Mutta mistä sitten. Hän löytyi ystävänsä asunnosta. Hänellä ei ollut suunnitelmia, mitä olisi tehnyt jatkossa. Se oli suuri helpotus. Emme tienneet, kuinka odottaa. Olihan hän niin kauan oireillut juuri samalla tavalla. En tiennyt, oliko hän. Mietin, oliko tyttäreni ollut aina samalla diagnoosilla kenenkään sitä toteamatta. Oli samoja piirteitä kuin kaksi vuotta sitten tehdyissä testeissä, mutta tilanne oli mennyt vain huonompaan suuntaan. Se oli minulle tieto, että Anu oli sentään ruumiinsa, vaikkei sielunsa, voimissa, eikä juossut pellolla pää kainalossa. Diagnoosin tekemistä Anulle pidettiin aluksi vaikeana. Ei ollut jaksanut välittää itsestään sen vertaa. Niin tuskissaan ja niin varma, ettei häntä voitaisi suljetulla osastolla auttaa. Osastolle järjestettiin palaveri. Hän ei kuullut ääniä, eikä nähnyt olemattomia. Hän ei ollut halunnut välittää. Miksi minun piti elää epätoivossa ja epätietoisuudessa? P sykologiset testit uusittiin. Oliko hänelle pitkän aikaa syötetty vääriä lääkkeitä. En kerta kaikkiaan jaksaisi. Joka voisi puhjeta kunnolla. En jaksaisi enää tätä. Jatkuu sivulla 29 27. Havaittavissa oli myös paranoidista kokemista. Anulla epäiltiin myös skitsofrenian sukuisen persoonallisuushäiriön kehittymistä. En voinut ymmärtää. Iltalehden sivun otsikko: nuori tyttö löytyi hankeen jäätyneenä kaupungin laitamilta. Niitä, joissa on positiivisia oireita ja niitä, joissa on negatiivisia oireita
Vieläkään. En tiedä, oliko pahinta, ettemme tienneet aikoinaan Anulla olleen tuota ihmispelkoa, vai oliko pahinta se, että sitä ylipäätään oli. Ja eti ensimmäiseksi omaan kotiin muutettuaan Anu piti tupaantuliaiset. Menisitkö aamulla kouluun, rakas lapseni, ei viina ole ratkaisu. Anu vain nauroi, päin kasvojani. Ei todellinen rakkaus lopu siihen, kun oma lapsi sairastuu päinvastoin rakkaus voimistuu. Vain humalassa hänen silmissään oli se sama tuike, joka kauan aikaa sitten oli kadonnut hänen katseestaan. Ettei Anu saanut unelmaansa täyttymään. A rankaisin häntä siitä, ettei hän nähnyt muita vaihtoehtoja kuin juoda. Ei ainakaan Anun kohdalla ollut. Hän jäi heti henkiseen koukkuun. Anu suostui, sillä saisi tosiaan oman asunnon. Eikä itseään. Ja ystävät saapuivat siltä seisomalta, kun minun ja Riston auto oli kadonnut pihasta. Anussa oli havaittu pelkoa, ja tämän lääkkeen oletettiin vievän epäluuloisuuden pois. Voisitko. Anu täyttäisi kuukauden kuluttua kahdeksantoista. Miksi hän pelkäsi ihmisiä. Hän myös itki, mutta jumaliste, hän myös nauroi. Hän oli kutsunut ystävänsä jo silloin, kun me laitoimme asuntoa kuntoon. Soitin Anulle illalla. Ja Anu poltti sitä. Hän ei kuunnellut minua. Sitä en vieläkään tiennyt. Mutta en enää halunnut uskoa tulevaan, en sitten millään. Mutta Anu oli jo alkoholisti. Siellä meille ehdotettiin, että Anu muuttaisi täysi-ikäisyyden saavuttaessaan kaupungin keskustaan. Juhlat saattoivat alkaa. Kihisin raivosta. Ei Anu puhunut. Vaadin tietää, mitä oli tekeillä. Samoin kuin suojelunhalu. · Irti arjesta ihaniin tunnelmiin Romantiikkaa, draamaa ja vahvoja tunteita! Upeat 100-sivuiset lukuelämykset. Tilaa suoraan kotiisi! H P alaveri osastolla. Mutta en voinut tehdä mitään. Luin tuohon aikaan hirveästi kirjoja Anun eri sairauksista. Ei hän siitä väJatkuu sivulla 62 Tilaa ilmaisella tekstiviestillä Timantin tai Lääkärin tutustumisjakso! 2 kuukautta 2 numeroa vain 9,90 ! Lähetä KTILAA, lehden tunnus, nimi ja osoite numeroon 16303 29 T=Timantti L=Lääkäri Palvelun hinta 0 . Saarnat siitä, miten Anu voisi sairastua vieläkin pahemmin, eivät auttaneet. Hän pelasi muiden nuorten kanssa korttia osastolla ja jopa askarteli hoitajien mukana. Jatkoa sivulta 27 nulle aloitettiin neuroleptilääkitys ensimmäistä kertaa elämässään. Yhtäkkiä se on kaikista katkerin asia. Sanoin, että tästä ei hyvää seuraa. Hän alkoi nauraa. Anusta tuli ulospäin suuntautuneempi ja iloisempi. Näihin aikoihin Anu sekaantui huumeisiin. Anun olisi itse pitänyt kirjoittaa kirja, jotta minä olisin tiennyt. Hän oli myynyt Anulle hasista. Viina oli ottanut hänet pauloihinsa Anu eli enää vain kännissä. Teinkö oikein. Aamulla kaikki makasivat tajuttomina asunnossa. Hänen eräs ystävänsä oli huumeiden käyttäjä. Miten hänen kanssaan voisi toimia. Hän oli haavoittuva, herkkä ja voipunut, hän ei voinut sille mitään, että tarvitsi huumetta elääkseen elämäänsä, tunteakseen onnen, jonka hinta oli huume. Anu oli aikuinen ja asui omassa asunnossa. Kuinka sellaisen tunnesiteen jälkeen voi hyljätä oman lapsensa. Lääke oli nimeltään Seroquel. Minun valtani oli loppunut. Miten pitäisi toimia. Emme koskaan ajatelleet hylkäävämme tytärtämme, kun hän sairastui. Kaikki näytti menevän hyvin. Palvelu toimii kotimaisissa puhelinliittymissä.. Hän alkoi elää. Eikä hän koskaan ehtinyt kirjoittaa kokemuksistaan, vaikka se oli hänen unelmansa. Edes itsesi tähden, jos et meidän tähtemme. Hän alkoi tuntea. Olen kuullut karmivia tarinoita siitä, miten vammainen lapsi hylätään. Anu oli hyljännyt minut lopullisesti. Pystyisitkö. Ei Anusta ollut kouluun lähtijäksi. Olisiko pitänyt lohduttaa, sanoa, että juo vain, mutta aloittaisitko aamulla uuden elämän. Taustalta kuului epämääräistä mölinää ja naurua. Kahdeksantoistavuotias alkoholisti. Jokainen sairaus on kuitenkin hyvin yksilöllinen, eikä niihin ole tarkkaa toimintaperiaatetta. Elin hetken kerrallaan
Lue tämä tarina, niin ehkä sinulle avautuu ikkuna minun maailmaani. Minut leimattiin tyhmäksi ujouteni vuoksi Olen pienestä pitäen tiennyt olevani erilainen kuin muut. Ne historialliset kolme sanaa muistan varmasti koko ikäni. Miten lie mahdollista. Minun erilaisuuteni on sellaista, että itsekin käsitin sen kunnolla vasta aikuistuttuani. letko koskaan oikein todella miettinyt, millaista on olla erilainen kuin muut. Ainoa kaverini oli naapurin tyttö, jonka kanssa kotipihassakin leikin. Itse kuulun siihen ryhmään. En niin, että olisin näyttänyt erilaiselta tai jonkun selvästi poikkeavan piirteen takia. Loppuvuodesta syntyneenä menin esikouluun 5-vuotiaana, jolloin en todellakaan olisi vielä ollut valmis siihen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Yhteinen nimittäjä kaikilla on se, että poikkeamilla on jokin lyhyt, yksiselitteinen määritelmä, joten kuullessaan jonkun olevan vaikkapa kuuro, ihmisille syntyy tietynlainen mielikuva siitä, millainen tämä henkilö on. Tuotin pettymyksen sekä itselleni että muille: eihän tämän näin pitänyt mennä! Esikoulua edeltävältä ajalta en muista mitään, mutta tätini sanojen mukaan en tuolloin ujostellut ketään. Mutta on myös erilaisuutta, jonka selittäminen lyhyesti ja täsmällisesti on kuin yrittäisi kirjoittaa kynällä vedenpintaan. Olin tavattoman ujo ja koko esikouluvuoden aikana sanoin ainoastaan kolme sanaa. Millä tavalla sitten olen erilainen. Olin pienikokoinen ikäisekseni, kömpelö, avuton ja lapsellinen enkä sopeutunut ryhmään. un katselen elämääni taaksepäin, menneisyyteni on kuin tv-sarja, jonka käsikirjoituksen tyrin epäonnistumalla roolissani kerran toisensa jälkeen. Kuka on milläkin tavalla muista poikkeava: on kehitysvammaisia, ylivilkkaita, luki-häiriöisiä, ihmisiä, joilta puuttuu jokin raaja... En edes tiedä, onko minunlaiselleni olemassa mitään tieteellistä määritelmää vai olenko kenties ainoa laatuani ja sen vuok30 O si jonkinlainen historiallinen harvinaisuus. Ujoushan on suorastaan superliimalla liimattu persoonallisuuteeni eikä haihdu kulumallakaan, joten tuntuu utopistiselta kuvitella itseäni ilman tuota ominaisuutta. Vasta esikoulussa olin tietoisesti K ujo. Kenties oletkin, onhan meitä "erilaisia" todella paljon. Kevätjuhlanäytelmässä minullakin tosin oli rooli, mutta olin vähällä pilata koko näytelmän marssimalla näyttämölle kerta kaikkiaan väärällä hetkellä. Mitä lie mielessäni pyörinyt vai enkö ymmärtänyt näytelmän juonta niin hyvin, että olisin tajunnut, milloin oli minun esiinmarssini vuoro.. En osannut leikkiä toisten kanssa, eikä kai minua olisi kukaan mukaansa huolinutkaan
En ollut mikään luonnonlahjakkuus lukuaineissakaan. Silti oli kyllästyttävää kuunnella toisten takkuis- ta tavaamista. Samaa ei voi sanoa matikasta: harva se ilta takkusin ylivoimaisen vaikeita kotilaskuja isäni kanssa olohuoneemme nurkassa sijaitsevan pienen kirjoituspöydän vieressä. Kuitenkin luokkakaverini suhtautuivat minuun alussa ystävällisesti ja silloin tällöin joku jopa kelpuutti minut kaverikseen. Isä yritti epätoivon vimmalla pakkosyöttää päähäni matikkaa, välillä huumorilla, välillä taas turhautuneena karjuen, mutta ikävä 31. Ainoa asia, jossa olin hyvä ja joka oli minulle mieluista, oli ainekirjoitus. Kai he syystäkin odottivat negatiivista testitulosta mutta kaikkien yllätykseksi minut todettiin koulukypsäksi! No, eihän testeihinkään pidä liikaa uskoa, ja minun tapauksessani katukivetkin näkivät, etten ollut valmis kouluun. Lukea sentään osasin jo kouluun mennessäni, mutta olin niin ujo, että kätkin kynttiläni vakan alle. Koulussa olin melkein aina yksin, eihän puhumattoman kanssa kukaan viitsi olla. Mentävä sinne kuitenkin oli, mutta mitään menestystarinaa ei sitten kyllä ollut siltä osin luvassa. K ouluun mennessäni olin luokkani pienin, nuorin ja hiljaisin. Väkersin jonkunlaista lenkkua peräjälkeen, välillä nuhruisella kumilla tuhraten, kunnes työkirjan sivu oli melkein puhki kulunut ja nuhjuinen. En siis tuntenut suurtakaan tekijän ylpeyttä, kun eräs luokkani poika onnistui saamaan kirjani käsiinsä ja vahingoniloisena virnuili veljensä kanssa omaperäisille koukeroilleni. Kun saimme tehtäväksi piirtää työkirjaan kaikenlaisia aaltoviivoja ja silmukkajonoja, en oikein tajunnut, kuinka ne olisi pitänyt tehdä. Olin myös huono-oppinen ja kömpelö. Joka tapauksessa kotonani on albumissa valokuva kiusallisena todisteena siitä, miten tarhantäti tuli vaivihkaa hakemaan minua pois näyttämöltä, jossa hölmöyttäni kekkuloin. Esikouluvuosi ei sujunut kovinkaan loistokkaissa merkeissä minun osaltani, joten tarhantätien suosituksesta minulle tehtiin keväällä koulukypsyyskoe
Koska mitään muuta keinoa ei ollut, minun oli lopulta saatava suuni auki ja sanottava vieressäni olevalle pitkälle tytölle, etten saanut vaatteitani ylähyllyltä. Minuun sisko suhtautui joskus vähättelevästi tai nenäkkään opettavaisesti. Mutta vaikka kuinka nou- soinnillinen ässä. ni tunnilla, yksi kerta oli niin Siihen opettaja totesi: Mutta nyt Linda on reipas tyttö traumaattinen, että muistan sen varmasi vielä vanhana kääkkänä vanja puhuu. Kävi ni- englantilaisen nuortenkirjailijan romittäin niin, että allasosastolle läh- maanista, ja sen katkelman opettaja pisti meidät luketiessäni nakkasin vaatteeni täysin Ja kuten olin arvannut: apina- maan ääneen vuoajattelemattomas- lauma ympärilläni rähähti va- ronperään lause kerrallaan. Sen lisäksi sain sanottua kokonaista yhdeksän sanaa ihan oma-aloitteisesti, mikä merkitsee keskimäärin yhtä sanaa kuussa! Ensimmäiset neljä sanaa sanoin heti ensimmäisenä päivänä Marssin pienenä, ujona ja hämmentyneenä opettajan pöydän luokse ja ilmoitin piipittävällä äänelläni jääneeni ilman jotain tarvittavaa työkalua. Mitä varten selsin seisomaan ja käytin pitkää kättä, laista piti käyttää. Toisen kerran avasin suuni sinetit hainkodin kiikkustuolissakin. Yritin kääntää aivoni matikkakanavalle, mutta aivokoneistoni sen kuin oli ja pysyi off-asennossa. kuului piirtää. Niinpä myös hänet pistettiin testeihin ja todettiin koulukypsäksi kuinkas muutenkaan! Koulun siskoni aloitti luokkansa nuorimpana sinä vuonna, jolloin oli täyttänyt kuusi vuotta ja onnistui menestymään alusta saakka aivan kaikessa paremmin kuin minä, edes sen suuremmin yrittämättä. Opetti vaatekaappini ylimmäisen hyllyn hingoniloiseen räkänauruun, tajan määräyksesuumeniin josta opettajan yrittämättä suurem- tä meidän pienten tokaluokkalaispienenä tiitiäisenä min heitä kieltää. ten, jotka emme en ylettynyt niiosanneet yhtään tä enää kaivamaan esiin uimasta tultuamme. Kekkuloin nakupellenä pen- ti soinnillisena. Mikä ihmeen tsein. kin päällä toisten kiskoessa jo vaat- Tunsin heti vastenmielisyyttä mokoteita päälleen ja yritin epätoivon maa nimihirviötä kohtaan, ja erityivimmalla osua ylähyllyllä oleviin sen paljon minua inhotti se kamala kuteisiini. Mutta siskonipa ei halunnutkaan odottaa kahta vuotta, vaan kouluun oli päästävä jo seuraavana syksynä. Yritin pyyhkeelläni huitoa lumppujani hyllynreunalle, mutta eihän sellaisesta mitään tullut. Viereisen kaapin tyttö sitten pelasti minut pulasta kalastamalla harmittavat vaatekappaleeni hyllyn uumenista. Olin kai kuitenkin jo täyttänyt jo puhekiintiöni sillä erää, joten edes kiitosta en tuolle mukavalle tytölle saanut sanottua. V 32. Kaapit oli- englantia, oli äännettävä tekstisvat pitkässä rivissä ja niiden edessä sä esiintyvä nimi Jane englantilaioli yhtä pitkä penkki pukeutumista sesti "tsein", siten, että ässä surahvarten. Kai hän oli toivotonta läksyjen pakertamistani seuratessaan tullut siihen tulokseen, että häneltä ne sujuisivat paljon paremmin kuin minulta kuunaan. omalla vuorollani sanovani suomaToiset alkoivat olla jo valmiita, kello laisesti "jane", mutta kun joku toikävi, mutta minä vain nakuilin pen- nen ennen minua yritti samaa, opettaja korjasi tiukasti: kin päällä poukkoillen. kyllä aivoparkani hylkivät kaikenlaista matemaattista tietoa. Olin rauhaton ja hermostunut, väänsin porua ja tunsin itseni tyhmäksi. Alkuvuodesta syntyneenä hänen olisi kuulunut aloittaa koulunsa vasta kaksi vuotta minun jälkeeni, vaikka meillä olikin vain vuosi ikäeroa. Ne pakkoistunnot olivat tuskallisia. Pelkäsin jääväni aivan yksin koko uimahalliin, sil- tään niin kuin minä sanoin! En siis kehdannut sanoa Jane, mutlä tuskin kukaan tytöistä olisi jäänyt E minua odottamaan, ja yksin en olisi osannut uimahallista ulos ja meitä odottavaan bussiin. Siis tosi ärsyttävää! J ossakin vaiheessa siskoni nosti äläkän ja halusi kouluun, koska minäkin olin koulussa. Suunnittelin jo vaatteet pysyivät ulottumattomissa. Suutuin, kun hän kiusasi minua kysymällä, kumpi painoi enemmän, kilo rautaa vai kilo höyheniä, ja nauroi alentuvasti, kun sanoin, että kilo rautaa tietenkin, sillä onhan rauta nyt hyvänen aika painavampaa tavaraa kuin höyhen! Piirustuksiani hän ei enää ihaillut, kuten kaksivuotiaana, vaan tuppasi ilman lupaa neuvomaan, kuinka jokin kuva oikeasti räässä asiassa kuitenkin edistyin toisella luokalla: uskalsin jo silloin tällöin vastata, kun minulta tunnilla jotakin kysyttiin. Meillä oli uusi opettaja, joka ei tuntenut meitä entuudestaan, ja joku luokkakavereistani katsoi asiakseen tiedottaa opettajalle, että viime vuonna minä en puhunut koulusaikka uskalsin joskus avata suusa mitään. Kuteet oli saatava alas ja äkkiä, mutta miten. Äioma-aloitteisesti uimahallissa, jos- dinkielen kirjassa oli katkelma erään sa olimme liikuntatunnilla. Hoidin yleensä kouluasiat ja aamuheräämiset tunnollisesti, kun taas siskoni vitkasteli aamuin illoin, kiukutteli, sai raivokohtauksia ja koetteli muiden perheenjäsenten hermoja. Ei mikään Jane, vaan nyt äännePaniikkini kasvoi. Siihen lauseeseen tuhlasin viisi sanaa. Siskoni oli terävä-älyisempi, parempioppinen ja muutenkin kaikin puolin näpsäkämpi ihminen kuin minä, mutta minä olin kiltimpi ja vastuuntuntoisempi
Murtolukuja en tajunnut ollenkaan, enkä tiedä tänä päivänä, mitä tarkoittaa supistaminen tai laventaminen. Teoriakokeesta sain vitosen ja häpesin sitä niin, etten tohtinut näyttää koetta kotona. Haarniskahan siinä olisi pitänyt olla päällä! Kentällä seisoskellessani luulin tajuavani, miltä isoisistämme oli tuntunut sodassa. Opettaja odotti, patisti moneen otteeseen minua lukemaan ja kävi jo näyttämässä oikean kohdankin, koska arveli minun hukanneen paikan. Muistan ne loputtomat pallopelien pelaamiset, joita vihasin sydämeni pohjasta. Kolmannella luokalla suostuin ensimmäisen kerran laulamaan laulukokeessa. Mutta tästäpä syntyikin oikea tahtojen taistelu: opettaja oli päättänyt, että minä luen, ja minä puolestani olin päättänyt, että en lue enkä ainakaan sano Janea soinnillisella ässällä. Minä, tuleva kielinero kammosin englantia heti alkumetreiltä lähtien. Minua inhotti olla tykinruokana kiinniottajien joukossa ja pallon lentäessä kohti väistin sitä taidokkaasti, vaikka toiset karjuivat minua koppaamaan pallon kiinni lennosta. Hiihtäminen oli kyllä vastoin yleistä mielipidettä ihan kivaa, lukuun ottamatta kilpailuja, joihin oli pakko osallistua. Ja desimaaliluvut ne vasta inhottavia olivat. Toivoin opettajan lopulta luovuttavan ja siirtävän lukuvuoron seuraavalle, kuten luokan opettaja oli tehnyt. En tosin tänä päivänäkään tiedä, mitä sellaista onnistuin vahingossa tekemään, jonka ansiosta pesäpallojoukkue, jossa sillä kertaa pelasin, voitti pelin. Ujouteni takia sain silti luokkakavereiden harmiksi tehdä sanakokeet kirjallisesti, vaikka muiden oli vastattava suullisesti. En millään meinannut tajuta, miksi sanat kirjoitettiin niin erilaisesti kuin sanottiin, ja kaiken maailman soinnilliset ässät ja hampaiden välistä lausutut th-äänteet suorastaan hävettivät minua. Hitauteni ja kömpelyyteni vuoksi en saanut kaikkia töitäni valmiiksi ja toisia töitä en ehtinyt edes aloittaa tunaroidessani toivottoman kauan edellisen tai sitä edellisen työn kanssa. En ikinä oppinut minkään pelin sääntöjä ja törmäilin vain muiden mukana pallon perässä sinne tänne kuin päätönkana, tajuamatta koko touhun merkitystä. Aikaa myöten kuitenkin rohkaistuin joskus harvoin vastaamaan englannin tunnilla. Prosenttilaskuja en oppinut laskemaan, enkä tiedä, mihin sitä taitoa tarvitaan, kun laskimissa on prosenttinäppäin. ta en myöskään tsein soinnillisella ässällä. En suinkaan ollut hyvä muissakaan urheilulajeissa. Myös liikuntatunnit olivat piinallisia. En kehdannut puhua mokomaa kieltä ääneen, vaan heittäydyin aivan tuppisuuksi. Joka tapauksessa toisten tyttöjen kehut tuntuivat mukavilta, sillä yleensä sain osakseni pelkkää valitusta tunaroidessani kentällä. Minulla oli aivan samanlainen olo palloa väistellessäni. Muistan aina, kuinka paikallani istuen veisasin seiskan äänelläni "Enkeli taivaan lausui näin", ja kuinka luokan pojat kerääntyivät oikein joukolla ympärilleni moista ihmettä todistamaan, aivan kuin olisin ollut laulamassa itseäni ennätystenkirjoihin. En koskaan oppinut minkään tanssin askelia, en luistelemaan takaperin tai tekemään kaunoluistelukuvioita enkä edes lukemaan karttaa ja kompassia, saati suunnistamaan metsässä. Mutta joskus se sokeakin kana löytää jyvän. Aikansa toivotonta pähkäilyäni seurattuaan Pia tokaisi tuskastuneena: No hitto, minä teen ne! Minullehan se sopi! Mutta ikävä kyllä neljännen luokan laskut osoittautuivat ylivoimaiseksi tokaluokkalaiselle matikkaneromme, joten tekemättä jäivät, kun kerran kumpikaan ei niitä osannut. Jo lähtöstartissa onnistuin astumaan sukset ristiin ja tuiskahdin nokalleni keskelle latua, josta yleisön joukossa olevan isäni oli käytävä nostamassa minut. 33. Käsitöissä olin kuin mikäkin saksikäsi-Edward. Poru kurkussa ja posket häpeästä hehkuen minä sitten lukea piipitin koko inhottavan lauseen kamaline nimineen ja äänsin Janen aivan suomalaisesti "jane". Varsikin pesäpallo oli kova kuin tykinkuula ja singahti ilmojen halki vaikka kentän perukoille saakka. Edes kotona isäni kysyttyä, mitä on auto englanniksi, en iljennyt vastata mitään, sillä sanassa car oli kiusallisen epämääräinen r, joka niin ikään inhotti minua. Eivätkä valmiitkaan työni aina olleet ihan sitä, mitä olisi pitänyt. Lue nyt se lause sieltä! hän karjui naama aivan raivosta punaisena. Kauhulla odotin omaa vuoroani, ja kun se lopulta tuli, olin niin lukossa, etten saanut suutani auki lainkaan. Koko luokka odotti, aika pysähtyi ja tunnelma oli piinallinen. Tuijotin hämilläni kirjan tekstiä, mutta lukea en yksinkertaisesti kehdannut. Kerran eräs kaverini oli luonani odottamassa, että saisin kotilaskut tehtyä ja pääsisimme ulos. Pahinta kaikesta oli matikka. Lopulta opettaja menetti malttina. Kai opettaja oli niin ryytynyt minun kanssani tappelemisesta, ettei vaivautunut enää huomauttamaan virheellisestä ääntämisestäni, olipahan vain helpottunut, että olin ylipäänsä lukenut, joten olkoon! K olmannella luokalla alkoi englannin opiskelu sitten aivan oikeasti. Minä järkytyin, sillä olihan opettaja tietenkin villeille pojille monesti karjunut, mutta ei koskaan minulle, aralle ja hiljaiselle tytölle. Sitä paitsi pelkäsin palloa. Kun äitini pitkän tappelun jälkeen sai puoliväkisin kokeen käsiinsä ja näki hävettävän numeroni, hän totesi helpottuneena: Tämä nyt on vain yksi musiikin koe! Musiikista oli siis kai lupa saada huonoja numeroita, mutta muuten kyllä numeroitani paheksuttiin
Enkä muutenkaan olisi halunnut mölistä yhtään mitään, sillä tiesin vain saavani räkäiset naurut niskaani. Tai sitten uppouduin katselemaan sieluni silmien edessä pyöriviä mielenkiintoisia "filmejä" aivan kuin olisin ollut elokuvissa pääni sisällä. Tosin utopistinen haavehan sekin oli, joten se siitä. Siinä missä toiset lapset viihtyivät vapaa-aikanaan ulkona muiden kanssa leikkien, minä tykkäsin nyhjätä kotona omissa oloissani tai leikkiä vain siskoni kanssa. Kun minulla siis oli niin kiehtova sisäinen maailma, mihin niitä kavereita olisin aina tarvinnut. En minä toki kärkikolmikon paikkaa havitellutkaan, mutta hurja haaveeni oli, että olisin joskus edes viides. Heidän leikkinsä vain tuntuivat tylsiltä ja joskus liian rajuiltakin minun makuuni. Joskus siskoni kanssa linnoittauduimme muita lapsia vastaan ja olimme vain kahdestaan. Tietenkin olin joka ainoassa hiihtokilpailuissa viimeinen tai toiseksi viimeinen. Kerran liikunnanopettajan poissaolon vuoksi tunnin piti luokanopettajamme, joka oli aika rempseä mies. Ja kun sen pureman kerran sain, niin se oli sitten menoa! Seurasi muutaman vuoden ajanjakso, jota voisi hyvin kuvata sanalla HEVONEN. Olihan minulla montakin kaveria kerrostalossa, jossa asuimme, mutta siskoni tuntui olevan ainoa, jonka kanssa olin samalla aaltopituudella. Syynä ei ollut ujous eikä se, etten olisi pitänyt muista lapsista. Yksi intohimoni oli romaanien lukeminen, mitä meillä vähän paheksuttiin siitä huolimatta, että opettaja koulussa sanoi lukemisen olevan kehittävä harrastus. Sitä saatoin tehdä koska ja missä vain, jopa koulussa tunnilla, jos opettajan puhe ei ollut riittävän mielenkiintoista pitämään minua maanpinnalla. Saatoin vaikka istua tuntikausia pihakeinussa sen rytmikkäästä liikkeestä nauttien ja samalla sepitin mielessäni tarinoita niin kuin olisin lukenut tai kirjoittanut kirjaa. Lisäksi hän oli tunnettu omaperäisistä menetelmistään, jotka tosin silloin naurattivat minua, kun ne eivät kohdistuneet itseeni, mutta tällä kertaa ei taatusti naurattanut. Siskoni mielestä taas olin "senkin aikuinen", kun kärttämisestä huolimatta mieluummin luin kirjaa kuin leikin hänen kanssaan. Se oli totisesti nöyryytyksen paikka ujolle 10-vuotiaalle tytölle, joka muutenkin piipitti pienellä hiirenäänellä sen vähän, minkä ylipäätään uskalsi puhua. Ja kuten olin arvannut: apinalauma ympärilläni rähähti vahingoniloiseen räkänauruun, opettajan yrittämättä suuremmin heitä kieltää. Kaikki pikkuapinat ennen minua hyppäsivät köyden solmuun kiikkumaan, kiekaisivat jotain ja selvisivät hommasta kunnialla. Niinpä suostuin leikkimään heidän kanssaan lähinnä vain silloin, kun sain heidät kiinnostumaan omista leikeistäni. aikka minua ei kiinnostanutkaan samanlaiset asiat kuin muita ikäisiäni, niin hevoskärpäsen puremalle en suinkaan ollut immuuni. Mitään sen kummempaa Tarzan-huutoa en kuitenkaan saanut aikaiseksi kuin tavallisella puheäänellä lausuttu "aajiee". Entä minä. Ensinnäkään en edes tiennyt, mitä olisin kiekaissut, sillä pelkkä mitään sanomaton älämölö nyt ei ainakaan sopinut tyyliini. Vanhempieni mielestä vain koulukirjoja olisi pitänyt lukea. En kaivannut seuraa, sillä osasin itse viihdyttää itseäni parhaiten. Mutta ei auttanut, hypättävä oli minunkin vuorollani köydensolmuun. Opettaja nimittäin keksi, että jokaisen tuli vuorollaan keinua katosta roikkuvan köyden päässä kuin apina liaanissa ja päästää ilmoille vertahyytävä Tarzan-huuto. Oli sekin käytöstä opettajaihmiseltä! Kenties hän halusi tahallaan nöyryyttää minua, vaikka ei muuten mikään hirviö ollutkaan. Toisinaan taas kävi niin, että vierailulla perhetuttujen luona siskoni leikki isäntäperheen lasten kanssa, kun taas minä vanhempieni mieliharmiksi jättäydyin vapaaehtoisesti ulkopuolelle. Ajattelin hevosia kaiken aikaa, haaveilin hevosista, näin unia hevosista, kirjoitin ja luin hevosista, puhuin ja lauloin hevosista, piirsin hevosia, rakensin hevosen ja ratsastin sillä, leikin hevosilla ja leikin hevosta, kävin katsomassa oikeita hevosia, hoidin niitä ja ratsastin aina, kun siihen oli mahdollisuus olisin mieluusti muuttunut itsekin hevoseksi ja ihan harmitti, kun en voinut. V 34. Pitihän hänen tajuta, että olin aivan liian ujo moiseen leikkiin ja että luokkakavereiden asenne oli kaikkea muuta kuin kannustava. Minut leimattiin tyhmäksi ujouteni vuoksi M utta en minä ollut omituinen ainoastaan koulussa
Minulla oli yksi ainoa ka yritin vain kovasti. Ollähes normaali. seenkin samanlainen kuin peruskouPäästyäni eroon entisestä koulusta lunkin: se sisälsi sekä tosi hyviä että ja vanhoista luoktosi huonoja nukakavereista, alkoi meroita. Sekin tuskastutti vanhempiani, sillä heidän mielestään minun olisi pitänyt olla samanlainen kuin kaikki muutkin. lut hävettävän ujo. Siis todella hävettävää! Myöhemmin eräässä työpaikassa luuttusin lattioita samanlaisella mopilla. Sitä paitsi hevosena pääsisin kaikkia karkuun, eikä minua voisi kukaan pysäyttää tai pakottaa tekemään mitään, mitä en halunnut. ääripäätä. Matikashullu vaikka huolisi, kun ei ollut hyvä eikä sa ja käytännön aihuono. Sitä vastoin historia ei ala-asteesta. Suuressa ryhmässä olisin sulautunut joukkoon ja ollut näkymätön, mutta pienessä porukassa jokainen tunsi toisensa liiankin hyvin ja oma heikkouteni tuli ylikorostetusti esille. Kukapa olisi moista uskonut vielä ukion jälkeinen elämäni onkin muutama vuosi sitten! sitten ollut sekavaa rämpimisläasteella ja lukiossa tunsin en- tä puolipimeässä rämeikössä ilman simmäistä kertaa olevani jopa tarvittavia selviytymisvälineitä. maksutta sai. Ja kuinka ollakaan, kun sain kaikessa rauhassa omin päin tu35. Uudessa koulussa mi- uponnut minuun lainkaan ja maannua ei kiusattu, kuten vanhassa, jos- tiedosta sain parhaimmillaankin kaan en voi juuri suosiollanikaan vain seiskan senkin armosta, koskehuskella. Minulla oli lukios- tuani jonkin aikaa milloin missäsa oma kaveriporukka enkä enää ol- kin töissä ja yhtä kauan työttömä- M Y L nä, sain hetkellisen mielenhäiriön ja hakeuduin hoitoalan koulutukseen. Ryhmätyöt ja esitelmätkin menettelivät, kun tein ne kaveriporukassa. neissa tyhmisteYlioppilastodislin edelleen, mutta tukseni oli, jos ruotsista ja saksasta napsin pelkkiä mahdollista, vielä räikeämpi sekoikiitettäviä edes sen kummemmin tus huippuarvosanoja ja sitä toista yrittämättä. Olin pöyristyttävä vastakohta sanavalmiille, yhteistyökykyisille kurssikavereilleni. Se ei tasan pidä paikkaansa minun kohdallani. Lopulta joku kurssikavereistani vinkkasi vaivihkaa lähimpänä minua olevalle tytölle, että näyttäisi minulle, kuinka moppi toimii. Mutta aiopiskelukin kiin- Tunsin olevani sekundatava- nakin vaaka oli tanostaa, minkä seu- raa ja siitä keksinkin kaupa- sapainossa niin, rauksena numeroni ta itseäni ilmaiseksi; jos joku että keskiarvoni nousivat. samaan tapaan kuin esikouLukion päättötodistukseni oli joklussa aikoinaan, mutta hyvä niinkin. kaveri. Haaveilin, kuinka hevosena purisin tai potkaisisin kaikkia inhottavia ihmisiä tai heittäisin selästä, kun taas mukaville olisin kuin ihmisen mieli. Epäsosiaalisuuteni vuoksi en ystävystynyt kenenkään kanssa, vaikka kurssikaverini suhtautuivatkin minuun ystävällisesti. Äidinkielen aineitani luettiin usein ääneen, ja ruotsissa olin varmasti opettajan unelmaoppilas, sillä pärjäsin hyvin ja olin poikkeuksellisen kiinnostunut kielestä. Kiinnostavista lukuaineista sain hyviä numeroita sillä, että jaksoin ikä lie sisäinen valoilmiö sai paahtaa kirjaa lähes ulkoa ja ajoitminut suoriutumaan yläas- tain kuunnella, mitä opettaja puteesta selvästi loistokkaammin kuin hui tunnilla. Pidin erityisesti kielten, uskonnon ja psykologian tunneista. Vaikka kuinka vääntelin ja puristelin mopinvartta tuskanhiki kämmenissä ja häpeänpuna poskilla, en vain saanut tolkkua siihen, kuinka mopin sai puserrettua kuivaksi varresta vääntämällä. Matikka tosin keikkui koko ajan nelosen ja viitosen rajalla ja olin tuttu näky hylättyjen kurssien uusintatilaisuuksissa. Viimeisellä luokalla minut pelasti kiltin opettajan antama armovitonen. No, en oppinut ja tunsin alusta saakka olevani väärässä paikassa kuin eskimo päiväntasaajalla. Ihme systeemi, joka ylitti minun ymmärrykseni. Sitä paitsi lukiossa oli mielenkiintoista ja hauskaa. Asiaa ei helpottanut se, että meitä kurssilaisia oli kiusallisen pieni porukka. Ylioppilaaksi tulon ansiosta kiintumaan seiska-alkuiseksi, ha- sain hetken kokea arvostusta lähisukeuduin yläasteen jälkeen lukioon. Usein ajatellaan, että ujo ihminen tuntee olonsa mukavammaksi pienessä kuin suuressa porukassa. Teoria-aineissa toki pärjäsin niin hyvin, että opettajakin sitä ihmetteli. En vain halunnut myöntää huonommuuttani ja ajattelin lapsellisen epärealistisesti, että koulussahan niitä sosiaalisia taitoja oppii. Kotitalousopettajalle oli huolta ja vaivaa avuttomuudestani, sillä ruuanlaitto ei sujunut, pyykkikone oli aivan käsittämätön vehje ja edes moppia en osannut käyttää. vun keskuudessa. Hevoshulluus sitten laantui aikanaan ollessani jo yläasteella, eikä mikään muu muotivillitys sen koommin ole saanut minua pauloihinsa. Kuvittelin, kuinka paljon helpompaa olisi ollut elää hevosena kuin ihmisenä. Tunsin olevani opettajien ja toisten oppilaiden silmätikku ja häpesin itseäni. Tosin älliä oli sen verran Koska sain keskiarvoni, joka ala- enemmän, että yleisarvosanaksi tuli asteella oli alkanut kuutosella, va- magna. Olisihan minun pitänyt tietää, ettei minusta ole sosiaalialalle. Olisin mieluusti muuttunutkin ruotsalaiseksi, jos se olisi ollut mahdollista. Ylipäänsä kaikki nuorisoa kiinnostavat asiat tuntuivat minusta tylsiltä tai melkein pelottavilta
Oli nöyryyttävää ryhmätyön alkaessa marssia jonkun porukan luokse kysymään, voisinko tulla heidän ryhmäänsä. Farssiksi menneen hoitoalan kokeilun jälkeen olin jälleen pätkätöissä ja välillä työttömänä, kunnes uskoin niitä ihmisiä, jotka olivat suositelleet minulle toimistoalaa: hakeuduin kauppaopistoon. Tietysti oli, mitäpä minä kouluttamaton harjoittelija juuri muuta olisin voinut tehdäkään. tustua moppiin, oli kuin jokin heureka-lamppu olisi syttynyt pääni sisällä, ja mopin käyttöperiaate avautui minulle. myöskään osannut painaa mitään nut tehdä kotitehnäppäintä ennen täviä enkä vastata perusteellista harkintaa, ja se harkinta saattoi kestää tunnilla. Harjoittelussa ehdin silti olla hoitoalalla, mikä oli tympeä kokemus. Joskus kukaan porukassa ei edes vastannut kysymykseeni mitään, kunnes lopulta ryhmän kiltein tyttö mutisi epävarmasti: No joo, kai sä voit. Mistäpä minä olisin tajunnut, että vaiheiden a ja b välissä piti painaa enteriä, kun sitä ei erikseen mainittu. Mutta nyt riitti, että osasin kopioida aivojen muistipaikoille edelleen huvittuneena totesi: T No olet näköjään painanut! ja palautti näyttöni takaisin peruslukemille. Jouduin jopa pomon puhutteluun ja sain kuulla olevani välinpitämätön ja saamaton ja vailla käytöstapoja. Vastasin totuudenmukaisesti, sillä mitäpä sitä selvää asiaa kieltämään. Joskus kävi niin, että rohkaistut- miten minulla oli "aika usein kotuani painamaan tai klikkaamaan titehtävät tekemättä". Ei kovin sydämellinen tervetulotoivotus. ietokoneet olin tähän asti kiertänyt kaukaa aivan kuin ne olisi varustettu hengenvaara-kyltillä. Tunnin loputtua olisin vähin äänin neiden kokeista sain monesti kiiliuennut luokasta ja jättänyt koneen tettäviä pänttäämällä muistiinpanot silleen, ellei opettaja olisi sattunut sanasta sanaan ulkoa. Kauppiksessa se ei enää onnistunut. Kauppaopiskelijoilta myös puuttui hoitoalan ihmisten ihmisystävällisyys, ja herkkätunteisena vaistosin, että minusta ei välitetty. Opiskelun teoreettisuus hoitoalaan verrattuna kuitenkin viehätti minua. Alkuun pärjäsin jopa matikassa, sillä korkolaskuihin oli käyttökelpoiset kaavat, jotka opettelin ulkoa ja sain laskettua laskut tyydyttävästi kokeissa. Olin niin sen enempää kuin toivoakaan ymmärtänyt opettajan puhetta, en arka, etten uskaltatyön saamisesta. Sen jälkeen jostakin, kone meni aivan hulluun otin tavakseni kopioida läksyt eräältilaan ja säikähdin niin, että meni ai- tä ujolta ja hiljaiselta tytöltä, joka oli kaa, ennen kuin uskalsin taas kokea liian kiltti kieltäytyäkseen. Vuoteen en oppinut edes Tai kenties muuttaisin työksi inhokkäynnistämään kokini oli kirnetta omin avuin markkinoita pakoon perämuusta puhumat- pohjolaan, jossa ei ole pelkoa janpito. Koska en takaan. Jos meidän piti tehdä harjoituksia työkirjan mallin mukaan, en koskaan saanut konetta toimimaan mallin mukaisesti, vaikka kuinka yritin seurata kirjan ohjeita vaihe vaiheelta. Kiitos ujouteni! Vanhustenhoidossa pärjäsin vähän paremmin ja sain monet vanhat ihmiset pitämään itsestäni ihan sillä, että toisin kuin koulutetuilla työntekijöillä, minulla oli aikaa istua heidän seurassaan ja kuunnella heidän puheitaan. Kerran opettaja kysyi minulta suoraan, jännitinkö tietokonetta, kun käteni vapisi niin, että hiiren kohdistin singahteli täysin mielivaltaisesti ruudun laidasta laitaan. Enimmäkseen se tuntuikin oikealta ratkaisulta, vaikka varsinaisesti mikään "mun juttu" ei sekään ollut. Vai- testattu luetun ymmärtämistä, olivautuneena mutisin painaneeni kai si arvosanani ollut melko lailla toivain jotain näppäintä, johon opettaja senlainen. Pelkäsin sitä siksi, että en ymmärtänyt sen logiikkaa, eikä se minun. Jos kokeessa olisi tilaan onnistunut pääsemään. Joskus kyselin neuvoa vieruskavereilta, mutta koska kukaan ei ollut innokas minua toivotonta tumpeloa neuvomaan, en tohtinut häiritä heitä enempää. Kaikki tuo oli varmasti totta, ja sen lisäksi jouduin vielä esikouluikäisten lasten kiusattavaksi. Tilanteen vielä kruunasi se, että eräs putiikin miestyöntekijä pysähtyi ohi kulkiessaan katselemaan, miten näppärästi puristin mopin kuivaksi varren avulla, ja totesi sitten: Ai noinko se toimii, mä en ole koskaan tajunnut! Vau mikä tunne-elämys! En siis ollutkaan ihan tyhmä tomppeli, sillä kerrankin osasin jotakin, mitä joku toinen ei osannut! oitoalan opiskelun koin henkisesti ja sosiaalisesti ylivoimaiseksi, joten otin hatkat kesken lukuvuoden ja olin helpottunut. Tietenkään en pelännyt, että tietokone hyökkää kimppuun tai puree. Kai minulla huomaamaan ihme näkymää moni- sitten on aika hyvä muisti, kun kertorissani. En tullut juttuun lasten enkä kaikkien työkavereiden kanssa. Koska en osannut olla ihmisten kanssa, en saanut kavereita, ja siitä oli haittaa ryhmätöissä. Huvittuneesti myhäillen ran pystyin oppimaan sivu tolkulhän ihmetteli, kuinka olin sellaiseen la tekstiä ulkoa. Opettaja tulikin oikein ruokalassa luokseni paheksumaan sitä, koko tunnin. Useimmiten olin niin ulalla, etten edes osannut kysyä neuvoa, sillä en yksinkertaisesti tiennyt, mitä olisi pitänyt kysyä. Y. Kielissä pärjäsin hyvin ja lukuaihiireen tai näppäimiin. Ongelmaksi koin kirjanpidon, atk:n ja ryhmä36 H työt
Minun oli myös aloitettava lukeminen viikko etukäteen, vaikka toisille riitti yksi ilta. Oikeastaan vasta kauppaopistossa tajusin, mikä peruskouluaikaisten oppimisvaikeuksieni takana oli ollut: ei huono muisti, kuten vanhemmat olivat luulleet. Ei kovin paljon, mutisin vain vältellen. Toinen lukuvuosi oli tavallaan edellistä helpompi ja tavallaan vai-. Olin kurssilla oppinut asiat periaatteessa, mutta nyt kun oppeja piti soveltaa käytäntöön, ei siitä tullutkaan sen valmiimpaa. Seuraavana syksynä sain siten ne niin sanonut merkonomin paperit jälkijunassa tosin, johtuen matikan repuista. Se vaan ei ollut ihan helppoa, sillä ei työnantajilla ollut mitään syytä palkata minunlaistani vastavalmistunutta merkonomia, jolla ei ollut työkokemusta, atk-taitoja tai edes kunnollista suullista kielitaitoa, kun tarjolla oli pilvin pimein pätevämpiäkin tyyppejä. minulle ihmeteltiin, enkä kehdannut mainita käymääni atk-kurssia. Ja joku hullu huoli. Lukemistani on aina hidastanut se, että minun on nähtävä kuvina sieluni silmissä se, mitä luen. Ja oikeassa olin ollut, kun en ollut uskonut kykyihini, sillä eipä niihin juuri näyttänyt uskomista olevankaan. Tunsin olevani sekundatavaraa, ja siitä keksinkin kaupata itseäni ilmaiseksi; jos joku hullu vaikka huolisi, kun maksutta sai. Samalla, kun tieto siirtyi kynän kautta paperille, se aivan kuin deletoitui pois aivoistani, mutta mitä väliä sillä enää siinä vaiheessa oli. Odotetusti sain keväällä hylätyn sekä atk:sta että kirjanpidosta. Oikeasti ongelmana oli se, etten ollut osannut kuunnella. Jos olisin ollut työnantaja, en olisi itsekään ottanut itseäni töihin, joten kuinka olisin voinut vakuuttaa työnantajat siitä, että olisin kannattava sijoitus. Kyllä minunkin käteni väsyi, mutta se oli pieni hinta siitä, ettei tarvinnut itse olla äänessä ja ottaa kantaa tai tehdä inhottavia ryhmätöitä. Mutta parempi myöhään... tallennetun tiedon sanatarkasti koepaperille. Pääsin joksikin aikaa työharjoitteluun erääseen toimistoon. Pänttäämällä atk:n teoriakirjan ulkoa kesälomalla sain hyvän numeron syksyn uusintakokeesta. Monestikaan en jaksa keskittyä kuuntelemaan ihmisten puhetta, ja paljon mielenkiintoista tietoa on mennyt sivu suun sen takia. Saatoin istua keskittyneen näköisenä ja vaikuttaa siltä kuin kuuntelisin, mutta todellisuudessa olin korviani myöten uppoutunut omiin fantasioihini. keampi. Mutta koko homma kaatui joka kerta siihen, että epämääräisen ajan kuluttua havahduin "hereille" ja totesin, etten ollut muistanut seurata opetusta tai katsoa kelloa. Kauppiksessa, kuten peruskoulussa ja lukiossa, monilla tunneilla aivoissani lähti pyörimään se minulle niin ominainen päänsisäinen filminauha, joka ei tietenkään millään tavalla liittynyt oppitunnin aiheeseen. Uusia ongelmia ilmaantui kaiken aikaa, mutta joskus myös onnistumisia. Myös kirjanpito alkoi hahmottua, kun sain rauhassa syventyä siihen ilman paineita piinallisista oppitunneista ja tekemättömistä läksyistä. Kuinka vähän teillä oikein oli koulussa atk:ta. Vaikka olin kauppiksen jälkeen suorittanut hyväksytysti atk:n ajokorttikurssin, oli atk-työskentelyni sen verran avutonta, että työnantajakin sitä kummasteli. oivuttuani kauppiksesta yritin lanseerata itseni työmarkkinoille. Kauppiksessa yritin oikein katsoa kellosta aikaa, kuinka kauan jaksan kuunnella opettajan puhetta. Ei se lukeminen helppoa ollut, sillä hidasoppisena sain tankata koealuetta kolme tai neljä kertaa läpi siinä, missä toiset lukaisivat sen nopeasti pari kertaa ja saivat hyviä numeroita. Se ei aivan pidä paikkaansa minun kohdallani. Ehkä aivoissani on jokin töpseli irti tai mutteri löysällä, sillä en ymmärrä teorian ja käytännön yhteyttä ja jos opin jonkin asiJatkuu sivulla 69 37 T Minut leimattiin tyhmäksi ujouteni vuoksi Muistiinpanot sain kyllä tunnollisesti tehtyä, mutta vähän niin kuin unissa kirjoittaja: tuskin itsekään tajusin, mitä kirjoitin, kunhan kopsasin lauseita piirtoheitinkalvolta vihkoon. Yleensä oletetaan, että hiljaiset ihmiset ovat hyviä kuuntelijoita. Se oli mukavan mekaanista puuhaa, joka sopi minulle, vaikka toiset huokailivat, että käsi väsyy. Jos luen nopeasti, ei tieto ehdi tallentua kuvina aivoihini, eikä mieleeni jää lukemastani mitään. Lisäksi olin liian epävarma itsestäni enkä uskonut kykyihini. Tällaisissa tilanteissa turvauduin ulkolukuun, ymmärtämättä tekstin sisältöä
Nyt minäkin jouduin kohtaamaan ne tunteet, joita olin aiemmin toisissa vältellyt: pelon, yksinäisyyden ja toivottomuuden. 38. Kuvittelin elämäni olevan jo ohitse, kun syöpädiagnoosi pakotti aloittamaan elämän taas aivan uudella sykkeellä
Yhtäkkiä elämäni tuntui taas kiireiseltä, tuntui kuin kuopuksen lähdön jättämä kuoppa olisi nopeasti lapioitu täyteen. Verhojen raosta pilkottava auringonsäde, joka osuu kalpealle poskelle ja herättää ikään kuin kaipauksen kaipauksen takaisin elämään, mutta niin vailla toivoa täyttymyksestä. Nyt, jälkeenpäin, häpeän puna nousee poskilleni ajatellessani noita vapaaehtoistyöurani alkuaikoja. Palvelu toimii suomalaisissa matkapuhelinliittymissä. Esimerkkiviesti: KTILAA TEX Miia Mallila Mallikatu 2 00100 Mallila X TILAA KTILAA TE ILA MIIA MALL 2 HETI!ILA LLIKATU MA LL 00100 MA Aitoja tarinoita todellisesta elämästä! 39. Viikkoni täyttyivät aikatauluista. Soitin ilmoituksessa mainittuun puhelinnumeroon. Minä olin hyödyllinen ja tärkeä. En empinyt pitkään. Teinhän minä parhaani ja varmasti kaikki vaivannäköni helpotti autettavieni arkea, mutta ymmärsinkö sittenkään kaikkein tärkeintä. Virkanainen, jonka työ tuskin enää tarjoaisi kokeneelle tekijälleen muuta kuin rutiineja rutiinien perään ja vaatimattoman leivän pöytään. He olivat kaikki kuolemansairaita, kammottavan taudin runtelemia miehiä ja naisia, liian heikkoja käymään itse kaupassa tai apteekissa tai siivoamaan kotiaan. Näiden mietteideni keskellä huomasin sanomalehdestä erään hyväntekeväisyysjärjestön ilmoituksen: haetaan uusia osanottajia vapaaehtoistyöhön, aids-potilaiden kanssa tehtävään ystävä- ja tukihenkilötoimintaan. Töistä riensin kotiin ja lämmitin nopeasti itselleni ruokaa sitten kiiruhdin tapaamaan ihmisiä, joita hyväntekeväisyysjärjestö oli osoittanut suojateikseni. Lähetä viesti numeroon 16303. Palvelun hinta 0. Kai minussa eli hoivavietti, halu pitää jostakusta huolta ja olla tälle tärkeä, vieläkin, vaikka haikeana olin nähnyt lasteni lennähtävän pesästä ja nousevan omille siivilleen. Minusta oli taas hyötyä. Leipätyöni ei ole erityisen ihmisläheistä, enimmäkseen istun tietokoneen ääressä, pyörittelen taulukoita ja numeroita. Katselin poikien tyhjiä huoneita ja ajattelin, että siinä minä olin: äiti, jota ei enää tarvittu keittämään puuroa aamuisin, pesemään pyykkiä, pitämään huolta. Ymmärsinkö, vaikka tästäkin asiasta ennen kaikkea tästä asiasta oli ystävä- ja tukihenkilökurssilla puhuttu. Hätääntyneet kasvot. Aikatauluttaessani arkeni muiden ihmisten auttamisella saatoin olla tyytyväinen itseeni. Ilme nuoren miehen silmissä sinä päivänä, jona lääkäri on kertonut, ettei toivoa enää ole. Voisinko vielä toivoa elämältä jotakin uutta. Kun joku pitää sylissä muuta ei tarvita K olme vuotta sitten kuopukseni Lauri pakkasi tavaransa ja muutti omaan huoneeseensa opiskelijasoluun, ja minun elämääni jäi tyhjä aukko. Vaikka olin tiennyt varautua uuteen elämäntilanteeseen olihan Laurin isoveli lähtenyt jo aiemmin, ja kuopus itse oli täyttänyt jo kaksikymmentä se tuntui sittenkin tulevan yllätyksenä. Ystävä- ja tukihenkilökurssin käytyäni ryhdyin toteuttamaan uutta tehtävääni. Kuka minua vielä tarvitsisi. Jokin sisälläni liikahti. Minun elämäni oli saanut uutta sisältöä. Vaikka olin olevinani läsnä, vetäisin käteni pois juuri, kun sitä olisi tarvittu toisen poskelle lohduttamaan, riuh- TILAA ILMAISELLA TEKSTIVIESTILLÄ! Tosi Elämää 6 kuukautta, 6 numeroa 29 Kirjoita viestiin KTILAA TEX nimesi ja osoitteesi. Mutta kun nyt muistelen noita aikoja, näen silmieni edessä nopeasti ohi meneviä välähdyksiä, joiden kohdalle en silloin ehtinyt pysähtyä. Nyt ymmärrän, että ohitin nuo hetket siksi, että pelkäsin. Tavallaan olin jopa itsekäs. Vaimo, joka 25 avioliittovuoden jälkeen oli jo miehelleen tuttuakin tutumpi
maan toisen murheita, vaikkeivät Olin aina pitänyt itsestäni huol- tarkoita sillä mitään pahaa. Sen siinä hiljaisena, varmana ja tyynnytolin laiminlyönyt. Tai rohkeuteni petti. Ja äkkiä ovi käy, ja mies astuu sisään, tuo mukanaan tuulahduksen ulkoilmaa, työkiireitä ja elämää, maapallo nytkähtää uudelleen pyörimään. Olisinko kerrottua hänelle koko asian. Hän veti minut aivan lähelle itsepelko, minua raastoi odottaminen. Oli En todellakaan osannut vastata häsietämätöntä vasnen kysymykseentata puhelinsoitsä, tunsin äkkiä toon tuntematto- Tuijotan paperille painettua itseni aivan hölmasta numerosta möksi. takkain aivan yllättäen, ja se tuntui Näin jatkui, kunnes mieheni eräänä kohtuuttomalta. ni loppuivat. ään ja kietoi molemmat käsivartensa Sairaalasta oli luvattu ilmoittaa heti, ympärilleni. ajattelemaan kuolemaa. Meillä on aina etten pelännyt edes kuolemaa. Minulle tehtiin vielä lisää tutkimuksia, joiden avulla kartoitettiin, kuinka laajalle 40 S S syöpä oli levinnyt ja mitä hoitome- toa, mutta sitten siinä vain kävi niin: netelmää olisi parasta käyttää. Minun olisi palattava heti sairaalaan, koe olisi tehtävä uudestaan. kauhistutti leväyttää hänen eteensä En ollut koskaan aiemmin joutunut karmea uutiseni, ja minä vaikenin. Vielä sairaalaan ajaessani uskottelin itselleni, että koe oli uusittava sairaalassa tapahtuneen virheen vuoksi. ta tuli ja hoidot päästiin aloitOlemme tähän ikään mennessä oppineet jakamaan niin riemut kuin tamaan. Kirjeessähän puhuttiin lisätutkimuksista, ei pidä vielä säikähtää, ei mitään ole vielä menetetty. ain kutsun mammografiaan ja menin tietysti seulontatutkimukseen sen kummempia miettimättä niin kuin olen kutsuttaessa aina mennyt. Oli sietämätöntä tul- sua minua alkoi uudestaan itkettää. Aioin kyllä monta kertaa ker- toehdot, myös sen kaikkein pahim- L. Tulos oli sitä suurempi järkytys. Joku oli ehkä hukannut tutkimustulokset. Olin Itsesyytökset vaivasivat mieltäni. la töistä, avata ulko-ovi ja vilkaista Mies piteli minua sylissään, silitti kynnysmatolle vain nähdäkseen, et- hiuksiani ja kuiskaili korvaani lohtei posti vieläkään ollut tuonut sai- duttavia sanoja. Siksi en näin jälkeenpäin loksia olin usein maannut valveilla itsekään oikein ymmärrä, miksi lyk- läpi yön pimeimpien tuntien ja käykäsin miehelle kertomista niin pit- nyt mielessäni lävitse kaikki vaihkään. Minun suvussani kenelläkään ei ole ollut rintasyöpää. Istun keittiön pöydän ääressä, vahakankaalla lepää auki revitty persoonaton valkoinen kirjekuori. että soittaja oli vartensa ympärillävain puhelinmyyni ja hengittäessäni jä tai joku, joka hänen ihonsa tutoli valinnut väätua, rakasta tuokrän numeron. taisin olkapääni kauemmas silloin, kun joku olisi halunnut siihen tukea. Lopulta kyyneleraalan valkoista kirjekuorta. Minun oli hyvä ja turMutta kaikkein pahinta oli se, että vallinen olla, ja mieheni käsivarret elin ensimmäiset piinaavat odotuk- ympärilläni saivat minut tuntemaan, sen hetkeni yksin. sulkeutunut yksinäni makuuhuoneeMiten usein meitä naisia nuoresta seemme, ja hän tuli istumaan viereeasti muistutetaankaan siitä, että rin- ni, laski kätensä olkapäälleni ja istui nat tulisi tutkia säännöllisesti. Tuntiessani vain kuullakseen, tuomiota mitään tuntematta, hänen vahvat käsimitään ymmärtämättä. Nyt minus- Enhän itsekään vielä tiennyt tarkasta tuntui, että seisoin sen kanssa vas- ti, kuinka paha tilanteeni oli. Miksi et ole kertonut kun olisi jotain ilmoitettavaa, mutta minulle. euraavat viikot olivat ehkä elämäni raskaimmat. huomannut sen ajoissa niin, etteivät Mutta rakas, mieheni sanoi. Muistan tuon hetken elävästi kuin se olisi eilinen. Ja minua ta ja perusterveyteni oli ollut hyvä. Mies selittää touhukkaasti jotakin arkista ja moneen kertaan kuultua eikä edes olkapäideni hienoisesta nytkähtelystä huomaa, että jokin on vialla. Opin kaikkein tärkeimmän vasta hiukan myöhemmin ja opin sen vaikeimman kautta. Ellen olisi, oli- tävänä, kunnes olin itkunpyrskähsinko huomannut pienen kyhmyn dyksistä katkonaisin lausein saanut vasemmassa rinnassani. Olin jo ehtinyt unohtaa koko asian, kun sain yllättävän puhelinsoiton sairaalasta. Miksi olet yrittänyt kestää minusta tuntui, että tutkimustulos- tämän kaiken aivan yksin. iltana yllätti minut itkemästä. Äkkiä minä päätän: ei tätä, ei vielä, minä anon lisäaikaa. Mies ei ole vielä palannut kotiin. sävy, yhtä aikaa huolestunut ja helPaitsi itsesyytökset ja kuoleman lä. ten varmistuminen kesti ja kesti. Häminua nyt odottaisi leikkaus ja ran- nen äänessään oli aivan erityinen kat sädehoidot tai... Odottaessani tutkimustumurheet. kuolema. Mies tuli töistä koonko minulla ylipäänsä toivoa ja jos tiin iloisena ja huolettomana ja kyon, niin kuinka paljon, ajattelin it- syi, mitä oli ruoaksi miehet ovat sekseni, vaikkeivät lääkärit sitä suo- joskus niin taitamattomia huomaaraan sanoneet. Iltapäivän hiljaisuus, seinäkello raksuttaa olohuoneessa, vaikka maailma on yhtäkkiä pysähtynyt. Tuijotan paperille painettua tuomiota mitään tuntematta, mitään ymmärtämättä. mieheni kanssa ollut hyvä avioliitto, opulta tieto tutkimustuloksistasaisen hyvä ylä- ja alamäkineen. Tungen sairaalan kirjeen takaisin revittyyn kuoreen, piilotan sen ja alan valmistaa miehelle ruokaa
Mutta kun hoidot etenivät, hiukseni alkoivat irrota yhä paksumpina tuppoina. Kun lääkäri kertoi minulle nämä helpottavat uutiset, myös mieheni oli läsnä. Lopulta laskin sakset kädestäni tarkastellakseni lopputulosta. ouduin leikkaukseen ja kun heräsin sairaalahuoneessa nukutuksesta tokkuraisena ja heikkona, valtava side rintaa puristaen, mieheni istui vuoteeni vieressä ja piteli minua kädestä. Näytti aivan siltä kuin suuri taakka olisi pudotettu hänen harteiltaan ja koko hänen olemuksensa tuntui hetkessä suorastaan nuortuvan. Tunnustelin tukkaani käsilläni: eron entiseen huomasi jo selvästi, tukkani oli harventunut. Eräänä päivänä totesin, että nyt sai riittää. Totta kai olisi ollut parempi, jos kasvain olisi huomattu aiemmin, mutta vieläkään syöpä ei ollut levinnyt niin laajalle, että toivosta olisi ollut syytä luopua. Asetuin peilin eteen ja leikkasin jäljellä olevat hiukseni huolellisesti pois, muutama suortuva kerrallaan, päälakea myöten. Kuka tuo olento oli, minäkö muka. Hss, mieheni sanoi rauhoitellen ja painoi minut hellästi takaisin makuulleni. Minä olen tässä sinun vierelläsi. Kuva, joka minua katsoi peilistä, ei nimittäin ollut kaunis. Eikä tilanteeni sitten ollutkaan aivan niin paha kuin epätoivoisimpina odotuksen hetkinä olin pelännyt. Kalpeat kasvot, hailakoiden silmien alla kuopat ja hirveä, ruma, kaljuksi kynitty pää. Nykyään suuri osa syöpään sairastuneista parani, ja minä saattaisin olla yksi heistä. Elämässä saattoi sattua mitä tahansa, yllättävääkin ja peruuttamatonta. Sitten, kun minulla ei ole enää ollenkaan hiuksia, hankin oikein tyylikkään peruukin, väitin itselleni. Peilikuvani järkytti minua enemmän kuin olin osannut odottaa. Kun pelätty soitto sairaalasta sitten tuli ja minut kutsuttiin syöpälääkärin vastaanotolle keskustelemaan tilanteestani, se oli lopulta helpotus. Olinhan juuri selvinnyt kuolemanpelostakin ja vastikään itse mielessäni luvannut, että tästä lähtien suhtautuisin elämään arvokkaana lahjana enkä murehtisi pikkuasioista. Siksi piti muistaa olla iloinen jokaisesta hyvästä hetkestä, vaikka kuinka pienestä ja arkisesta. M J utta koettelemuksemme eivät suinkaan vielä olleet ohi. Kyynelet nousivat silmiini, ja tunsin rakastavani miestäni enemmän kuin koskaan. Tarttuessani saksiin ajattelin käytännöllisesti: irtoilevista hiustupoista oli jatkuvaa harmia, ne tarttuivat pölynimurin suuttimeen ja tukkivat viemärit. Sitä varten saisin sädehoitoa, joka tuhoaisi jäljelle mahdollisesti jääneet syöpäsolut. Joskus katselin inhoten päästäni irronnutta paksua hiustuppoa ja tarkastelin sitten peilikuvaani, etsin katseellani siinä tapahtuneita muutoksia. Paranenko minä. Lääkehoidot olivat vaikuttaneet mielialaanikin niin, että olin tavallista herkempi ja ailahtelevaisempi. minä kysyin heikosti ja yritin kohottautua istumaan. Näin, kuinka hänen kasvonsa kirkastuivat hänen kuullessaan lääkärin diagnoosin. Muistin, kuinka mieheni oli ihaillut hiuksiani silloin, kun olimme olleet nuoria ja vastarakastuneita. Vielä pitkään joutuisin käymään säännöllisesti jälkitarkastuksissa. Sinun täytyy levätä. Minulle kävi yhä vaikeammaksi teeskennellä, etten muka välittänyt asiasta. Väitän kuitenkin, että ulkopuolisen on vaikea ymmärtää, kuinka kipeästi tällainenkin, tavallaan pieni asia, voi satuttaa. Miksen selviäisi pienistä ja kiusallisista, mutta väistämättömistä ongelmista, olinhan selvinnyt pahemmastakin. Hiusten lähteminen voi tuntua mitättömältä ongelmalta kaikkien niiden kauhujen rinnalla, joita tuhannet ja taas tuhannet ihmiset joutuvat päivittäin kohtaamaan. Minä olin heilauttanut päätäni niin, että tukkani heilahti viekoittelevas41. Seuraavassa hetkessä inhosin itseäni, koska olin niin turhamainen. Menettäisin hiukseni joka tapauksessa, miksen hiukan jouduttaisi väistämätöntä ja hoitaisi koko homman kerralla. Olin toki kuullut rankkojen syöpähoitojen sivuvaikutuksista, mutta kun hoidot aloitettiin, en osannut tosissani huolestua enää niistä. Minulla oli hyvät mahdollisuudet parantua. Oliko tuo nainen ollenkaan. Leikkaus oli onnistunut, mutta yhä oli olemassa vaara, että syöpä uusiutuisi. Katseeni siirtyi peilikuvastani lattialle valahtaneisiin hiussuortuviin, ja äkkiä purskahdin haikeaan itkuun. Kuvittelin, miltä miehestä oli täytynyt tuntua hänen pelätessään vaimon menettämistä, yksin jäämistä ja pitkän avioliiton päättymistä puolison kuolemaan. Onnistuiko se. man. Kun hiukseni pian hoitojen aloittamisen jälkeen alkoivat lähteä, yritin aluksi itsellenikin teeskennellen suhtautua asiaan kepeästi ja mutkattomasti. Enää ei tarvitsisi arvailla ja elää epätietoisuudessa, nyt ainakin saisin tietää totuuden. Äkkiä tajusin, että myös mieheni oli koko ajan pelännyt, vaikka minun takiani olikin yrittänyt kätkeä pelkonsa ja pysyä vahvana. Onnistuiko leikkaus. Olinhan selvinnyt leikkauksestakin ja nyt voitiin jo olla melkein varmoja, että jäisin henkiin. Tapahtuisipa mitä tahansa, saatoin olla varma, että mieheni seisoisi vierelläni ja osallistuisi kamppailuuni. Leikkaus oli onnistunut. Kasvain oli saatu poistettua ja suureksi huojennuksekseni tutkimuksissa ei löydetty etäpesäkkeitä. Hiussuortuvia jäi harjatessa kiinni hiusharjaan enemmän kuin ennen, niitä löytyi siivotessa lattialta tavallista enemmän mitä sitten. Ajattelin, että jos nyt selviäisin säikähdyksellä, en enää koskaan pitäisi ikuisesti jatkuvaa yhteistä elämäntaipalettamme itsestäänselvyytenä, niin kuin kai pitkän avioliittomme aikana olin erehtynyt usein tekemään
Miten erilaiselta tuo tänne viereeni. Ennen kaikkea palasin vapaaehkuin olin pelännyt. Ensi inhoa ja epäuskoa, halveksuntaa sitä runneltua epäih- alkuun tekisin töitä vain osa-aikaimistä kohtaan, joksi olin muuttunut. Vapaaehtoistyöstä oli tullut yhä tärkeämpi osa elämääni, ja olin jopa ottanut vastuullisen tehtävän hyväntekeväisyysjärjestön organisaatiossa. ti. Voimani palasivat, ja hiuksenikin ehtivät kasvaa entiseen pituuteensa. Kuka enää koskaan kutsuisi rotoimenpiteitä kaiken varalta. kiintoisemmaksi. Vuotta vapaaehtoistyöhön palaamiseni jälkeen olin mukana suunnittelemassa projektia, jonka tarkoituksena oli laajentaa toimintaamme ja lisätä järjestömme tunnettavuutta ja sitä kautta tarjota apua yhä useammalle sairaalle lähimmäiselle. Peilikuvani aiheuttama uudestaan, kohta ne olisivat jo sen typerryttävä itseinho oli herkässä verran pitkät, ettei minun tarvitsimielentilassani saanut minut ka- si turvautua peruukkiin tai huiviin mennessäni ulos. Meidän kauttamme nuo ihmiset voisivat saada ystäviä, jotka olisivat lähellä silloin, kun heitä tarvittaisiin olisivat läsnä ja välittäisivät. K 42. Nojauduin hänen rintaansa kun olin mennyt syöpäleikkaukseen V ja joutunut jättämään niin päivätyöni kuin vapaaehtoistyön. Rakas, mieheni sanoi, kun sei- vielä usein pettivät ja väsyin helpossoin oviaukossa kyynelehtivänä ja ti, kaikessa tuntui jännittävä uutuukykenemättömänä puhumaan. uukaudet kuluivat. että yksi vilkaisu Pitkä sairaslomariittäisi. Kuka mi- olisin herännyt uunua enää ihailisi. Se oli elettyä ja taakse jätettyä elämää, koettelemus, josta olin selvinnyt ja josta olin päässyt yli. ran olin saanut kokea, etten ollut Ja mieheni hän oli vielä vii- maailmassa yksin. Ymmärsin, että vaikka järjestöömme kuului joitakin sangen uutteria vapaaehtoistyöntekijöitä, vielä oli olemassa joukoittain hätää kärsiviä, joita apu ei tavoittanut. Vaikka voimani Olin erehtynyt. Olin innoissani. Olin innoissani. Moni vakavasti sairastunut oli yksin. En enää ollut hänen Työ, joka vuosikymmenten kuluessa viehättävä vaimonsa, minussa ei ol- oli ehtinyt muuttua minulle rutiiniklut mitään eroottista, mitään houkut- si, oli yhtäkkiä poissa ollessani tuntunut muuttuvan aiempaa mielentelevaa. Sairauteni alkoi jäädä menneisyyteen. Tule tänne, tule toistyön pariin. Vuodet olivat vierineet kynittyä päälakea. Nyt katsoin rujoa peilikuvaa- sissa joutuisin käymään puolen vuoni musertuneena. Hiukset olivat aina olleet taan virrata suonissani. Kuka minua enää den välein, mutta ne olisivat vain vaihailisi. Hoidot mielellään silitellyt hiuksiani, ihmeoli lopetettu, lääkereseptiäni ei tellyt niiden pehmeyttä kämmentään vasten ja ihaillut, kuinka kaunis enää uusittaisi. Sitten tapahtui jotain, mikä sai minut uudestaan muistamaan sairauteni ja ennen kaikkea sen, minkä avulla olin sen voittanut. Kun nyt tapasin sairauden kourissa kituvia ihmisiä, uskalsin tulla heidän lähelleen, kuunnella heitä, antaa itseni alttiiksi heidän kokemilleen tunteille kaikki taitoja, jotka aiemmin olivat minusta tuntuneet liian vaikeilta, jos nyt ylipäänsä olin asiaa ajatellut. Hä- den maku. Näkisin ni päättyi, ja pamieheni katseessa lasin töihin. destaan eloon. Hiukseni olivat alkaneet kasvaa Itkien juoksin mieheni luo olohuoneeseen. min pukevan kampauksen, mutta En vastannut mitään. Seurantatutkimukolin. Painauduin edelleen hoidin hiuksiani hyvin ja yhä lähemmäs rakastani, aistin häolin tyytyväinen niiden syvänruske- nen kosketuksensa joka solullani ja aan väriin ja terveeseen tuuheuteen tunsin, kuinka elämä alkoi uudesja kiiltoon. Hiukseni olivat kastanjanruske- vasten, ja hän silitti hiljaa olkapäitäat, pitkät, tuuheat ja kiiltävät, ja olin ni, poskiani, lopulta myös paljaaksi niistä ylpeä. minua kauniiksi. Kuitenkin minusta tuntui, että kokemuksessa, näkemyksessä ja viisaudessa olin kasvanut monta senttiä, kokonaisen ihmisiän verran. Menin hänen luokseen, ja hän otti työ nyt näyttikään kuin ennen! Olin minut syliinsä aivan niin kuin en- vain vuotta vanhempi kuin silloin, nenkin. Tiesithän tella minulle kypsää naista parem- sinä sen. Ymmärsin nyt paljon aiempaa syvällisemmin, millaista oli pelätä kuolemaa ja olla yksin. Olin varma, ni musertuneena. Minusta tuntui kuin linen rakkaus merkitsi. Minusta tuntui, että olin nen äänensä oli edelleen sama, tur- saanut elämältä uuden mahdollisuuvallinen ja lohduttava, eikä hänen den ja halusin käyttää sen mahdollikatseensa viestinyt torjuntaa niin simman hyvin. me vuosinakin hellinä hetkinämme ihdoin kaikki oli ohitse. Oman sairauteni myötä olin oppinut todellisen läsnäolon, välittämisen ja läheisyyden merkityksen. Olin palannut takaisin terveiden kirjoihin enkä enää ajatellut syöpää niin usein. sesti, olivathan voimani vielä syöHän kavahtaisi minua eikä enää tah- vän jäljiltä heikot. ja olin antanut kampaajan lyhentää Minun silmissäni sinä olet edeltyttömäiset pitkät kutrini ja suunni- leen kaunis, mies sanoi. dottamaan asioiMielialani tasaanden mittasuhteet, tui, voimani alunohtamaan hetkeksi, mitä todel- Nyt katsoin rujoa peilikuvaa- koivat palata. Jälleen kerulkonäössäni kaikkein kauneinta. toisi koskettaa. Minä olin terve
Sydäntäni kylmäsi. Minäkin olen ollut vakavasti sairas, sanoin hiljaa. Nyt en saisi antaa raivolle valtaa, siitä ei olisi mitään hyötyä. Kerroin, miltä minusta oli tuntunut odottaa tutkimustuloksia ja pelätä, ettei syöpääni pystyttäisi lain- kaan parantamaan. Mitä minä voisin tehdä. Olin pitänyt asiaa sovittuna ja niinpä sain kylmän suihkun niskaani, kun lopulta menin asiasta päättävän ison pomon puheille sopimaan tarvittavasta summasta. Seuraavalla viikolla hyväntekeväisyysjärjestöllemme tuli kirje kunnan talousosastolta. Iso pomo katsoi nyt minua järkähtämättömästi suoraan silmiin, ei kai sittenkään pitänyt kovin vaarallisena vastustajana. Silmissäni sumeni. Olen pelännyt kuolemaa. Kun joku pitää sylissä, muuta ei tarvita, minä lopetin kertomukseni. Sinnikkään etsinnän seurauksena Miro pääsee naisen jäljille mutta samalla hän tulee paljastaneeksi kauniin julkisivun taakse piilotetun salaisuuden. Numero 1 ilmestyy 22.1. Tilaa! sähköpostitse: tilaajapalvelu@kolmiokirja.fi puhelimitse: 08 5370 370 tai hae omasi Lehtipisteestä LEHTIPISTEISTÄ 43. Ja niin kerroin kunnan byrokraatille oman tarinani alusta loppuun. Budjetista ei riitä rahaa jokaiselle pyytäjälle. Maailmassa on sittenkin vielä inhimillisyyttä. Katselin ympärilleni tilavassa toimistohuoneessa, jonka kalusteet olivat kallista puulaatua. Tiedän, miltä se tuntuu. Turha tällaiseen on muutenkin tiukilla olevia rahoja haaskata. Iso pomo oli mennyt aivan hiljaiseksi. Miksi tällaiseen ylellisyyteen oli varaa, mutta ei inhimillisen kärsimyksen lievittämiseen. Kerroin, miten olin tajunnut, ettei jokaisella vakavasti sairastuneella ollut ketään läheistä tukenaan vaikka juuri sitä jokainen kuolemaa pelkäävä kipeimmin tarvitsi. Kerroin, miten valtavasti tukea minulle oli ollut miehestäni ja tämän huolenpidosta. yritän järjestää. Hän kääntyi sivuttain minuun, taisipa vaivihkaa pyyhkäistä hiukan silmäkulmaansa. Ajattelin kaikkia niitä, jotka nyt jäisivät apua vaille yhden saidan ja ahtaasti näkevän byrokraatin takia. Ajattelin kaikkia niitä ihmisiä, joita olin kuluneen vuoden aikana edes hieman onnistunut auttamaan vain olemalla heille ystävä. Miksi raha oli lopussa aina juuri silloin, kun sitä olisi tarvittu kaikkein heikoimpien auttamiseen. Tarvitsimme projektia varten rahaa, ja kunta oli varovaisesti lupaillut sitä seuraavan vuoden budjetistaan. TUULA MIA MELIN MORSIAN joka ei tahtonut Kun Miro näpsäisee yökerhossa kuvan salaperäisestä surusilmäisestä naisesta, ei hän aavista, kuinka suuri merkitys kuvalla tulisi hänelle olemaan. Minä... Mies ei saa naista ja tämän salaperäistä katoamista mielestään. Minä katson, mitä voin tehdä, mies mutisi. Ystäväprojektia varten anomamme summa oli myönnetty. Suoraan sanottuna en pidä tätä teidän projektianne erityisen tärkeänä, mies täräytti. Jotka ovat sairaita, ovat sairaita. Kuinka joku saattoi olla noin sydämetön, noin kylmä. Hengitin syvään sisään ja ulos. Meillä on nyt kunnan taloustilanne melko heikko, pomo sanoi vältellen
Avun olen saanut aina, vaikka kohta olenkin taas sortunut vanhoihin paheisiin. 44. Olen pienestä pitäen ollut itseäni suurempien voimien riepoteltavana ja kun elämä on oikein kolhinut, olen turvautunut uskoon
Hän vain luki Raamattua, kun minä biletin. Joka sunnuntai kuuntelimme radiosta jumalanpalvelukset, ja minä pyöräilin pyhäkouluun. Siitä alkoi rankka taival. Ensimmäinen känni oli ikimuistoinen, koska en siitä muista mitään. Metsässä heräsin, joku auto toi minut kotiin oven eteen, johon olin sit- V uudestaan, vaikka olin melkein aina silmät mustana. Palasin tämän miehen luokse aina K uosia kului, ja isä ja äiti olivat taas eronneet. ten sammunut jätöksiini. Pääsin eteiseen ja rappuun karkuun. Poliisit tulivat hakemaan miehen, ja hän vielä sanoi, että ei ole mitään tehnyt. Veljeni oli tullut uskoon ja jotenkin kunnioitin häntä siitä. Se oli parasta aikaa elämässäni. aipasin itsekin muutosta elämääni. Kolme viikkoa kuljin aurinkolasit päässä. Se oli viimeinen pisara, muutin lapseni kanssa pois. Sitten tuli aika, jolloin äitini talous oli tullut paremmaksi, ja hän otti minun takaisin etelän kaupunkiin. Huusin Jeesuk45. Koetin hoitaa lastani, mutta elin elämää, jossa mies hakkasi edelleen ja kävi vieraissa. Niistä bilekerroista ei ole paljon muistikuvia, kun aina piti vetää niin kova känni, että muisti meni. Hän oli linnankundi, joka osasi rakastaa. Menin veljeni kanssa uskonnolliseen kokoukseen ja annoin itsekin elämäni Jeesukselle. Ennen vanhaan ei lapsilta kysytty, mitä hän haluaa, oli vain tyytyminen osaansa, niinpä minäkin jouduin hyvästelemään isovanhempani ja palaamaan takaisin vanhempieni luokse asumaan. Joka viikonloppu juotiin ja poikaystävät vaihtuivat. Oli 70-luku ja purkkamusa raikui joka puolella. Itse tulin murrosikään, alkoivat viina- ja poikakokeilut. Ilman uskoa olisin jo haudassa A suin nuoruuteni 60-luvulla Pohjanmaalla isovanhemmillani. Alku oli ihanaa kuin pilvessä olisi ollut, kunnes sieltä tultiin alas, ja vuoden kuluttua tapasin miehen, joka vei minut kunnolla pohjalle. Hän potki mahaani epäillessään, että lapsi ei olisi hänen kuitenkaan. Odotin ensimmäistä lastani, kun mies sai taas raivarin. Minut kiidätettiin sairaalaan paikkaukseen. Olin siihen aikaan vaalea, pitkähiuksinen urheilijatyttö. Ainut hyvä puoli siinä oli, että laihduin 16 kiloa yhdessä yössä. Naapuri soitti poliisit, ja minä horjuin sukkasiltaan karkuun pihalle. Väillä tuli nyrkkiä ja välillä rakastettiin. Minulle ei ollut sattunut mitään vakavampaa paitsi, että taas olivat silmät mustana ja keho runneltu. Isä ja äiti olivat palanneet takaisin yhteen. Isovanhempani kunnioittivat Jumalaa. Joka vuosi voitin kisoja hiihdossa ja yleisurheilussa. Tulin taas raskaaksi ja synnytin lapseni, joka tuntui vieraalta. Synnytys oli kauhea kokemus ja jätti minuun ikuisen kammon. Kerran mieheni kotiin tullessaan koetti suudella, mutta torjuin hänet ja silloin alkoi nyrkkiä tulla, keskelle kasvoja, varmaan kahdeksan iskua. Tein ensimmäisen abortin
Ambulanssi oli hälytetty, mutta häntä ei ollut pystytty pelastamaan. Suuri kiitollisuus Menimme Janin kanssa kihloihin täytti sisimpäni. Ei voi olla totta, ei, ei... Mutta elämä jatkui ja olin nuori vielä, en ollut valmis jatkamaan uskontiellä. Itkin vain, kivät sänkyyni puremaan minua. toisen. lääkkeen, heräsin koukseen, ja siellä ja näin, kun karPyhä Henki minut vaiset oliot mönlävisti. Vaihdoin kanssa ja oli muutenkin hauska. Taas punsitten Jani katosi jälleen. en olisi hengissä. Minä itku silmässä kuuntelin, koska tiesin, mitä tehdä, mutta minulla ei ollut voimaa muuttaa suuntaa. Yöllä unessa Jani tuli, nousi arkusta, ajoi minua takaa. Hän tukehdutti itsensä pitkiin kalsareihin, jotka oli sitonut kaulaansa ja laittanut roikkumaan vaatenaulakkoon. Jani oli nätti poika, joka kulki kapakoissa ja tuli, koska sattui. Annoin elätuli tehtyä itkien ja katuen. Tilasin Tuli armoton viha kaikkea Lopulta oli edessä ajan aborttiin. Tunsin oleKauhu täytti mieleni ja yritin päät- vani suuri syntinen ja vain Jumalan tää, teenkö abortin vai en. Olin niin täynnä vihaa. Elin jatkuvassa pelossa ja ihmettelin, koska henki lähtisi minultakin. Minulla oli enää Jeesus, vai Jeesus. Tajukesä ja lapseni meni kesäpaikkaan sin, että ilman Jeesuksen varjelusta kuukaudeksi Keski-Suomeen. mäni Jeesukselle, joka alkoi pikkuhiljaa muuttaa elämääni. Elin kun Jani istui metsässä kivellä mi- tunteella. Jani sanoi, että niin kauan, kun hänen kanssaan olen, en saa tulla uskoon, hän pitää siitä huolen. nua odottaen. Minäkin kuljin sitten omia teitäni, vaikka niin rakastin Jania. Teimme toisillemme kaiken sen, mitä ei olisi pitänyt tehdä, jos toisesta välittää, mutta viina ja sen lieveilmiöt veivät meitä molempia. hän huusi ja heitti minua keihäällä. Olimme olleet yhdessä noin kaksi vuotta pettäen ja leikkien toistemme tunteilla, ja aina silti yhteen tultiin ja ankarat riidat riideltiin. Hän tuli kertomaan, miten oli ollut jonkun ystävättäreni kanssa. Milloin hän lkoi painajaismainen elämä. Minulta kysyttiin, tiedänkö, kuka on poistunut keskuudestamme. Välillä ex-mies tuli oven taa potkimaan, ja poliisit hakivat hänet pois. Menin olin saanut uniElämä voittaa -kojoka ei vaatinut mitään. Sattui vaan niin, että hänkin oli alkoholisti. Yöl- sitä kohtaan, mikä liittyi sek- valinta: itsemurha lä sairaalassa, kun siin. Ilman uskoa olisin jo haudassa sen puoleen, että auta. Abortti armosta olen selvinnyt. Mietin mielessäni, että olisipa Jani sen kyydissä. Tuli kaikki kaverini ja muutin pois. Jos hän näki minut jonkun miehen kanssa, mies sai turpaan. makasi naapurin naisen tai likkakaverini kanssa, ja minä puolestaan hänen kaverinsa kanssa. Sitten tuli uutinen: mies oli sammunut yöksi lumihankeen, aivonesteet olivat jäätyneet ja mies halvaantui. ulin raskaaksi enkä oikein tienAloin juoda reippaammin. Sekoinyt, oliko laplin vielä entistä, si Janin vai erään olin aina sekaisin. Pääni sekosi, itkin vain. Tyttäreniapseni rakasti Jania, koska hän kin tuli uskoon, samoin äitini. aina kännissä leikki lapseni Elin taas uutta elämää. Olin erään kerran töissä tulosta, nittiin, mitä tekoa uskoni on. Kulutin elämääni hummaillen, ja välillä äitini hoiti lastani. Sitä kestikin kaksi viikkoa, tuksia ja kiusauksia. Sain kauhean raivarin, otin pyöräni ja lähdin ajamaan kotiin. Muistan, kun kerran eräs lähetyssaarnaaja tuli meille ja kertoi Jeesuksesta. Jälkeenpäin ajateltuna en voi ymmärtää, miten jaksoin vuosia tätä kamalaa elämää, jossa ei ollut mitään päämäärää. Suurin osa entisen elämän A T L K 46. ja lupasimme, että lopetamme juoului vuosia, tuli ankaria koemisen. Jani oli tehnyt itsemurhan juuri silloin, kun kuulin ambulanssin äänen. Tuli ilta, ja ambulanssi huusi kadulla pillit ulvoen. Miksi aina mua kiusasit. Enää ei tarvinnut pelätä, kun mieheltä meni kävelykyky. kun sana kosketti minua. Lapsen isä vainosi parhaansa mukaan. Olin ollut töissä kaksi päivää, kun soitto tuli. apua... T apasin sitten vanhan luokkakaverin Janin, johon rakastuin silmittömästi
48
loin seurata Nikon uraa. En ollut ikinä seurannut jääkiekkoa kovin tosissani, ja vasta nyt tulin ensimmäisen kerran ajatelleeksi, miltä tuntui pelata, kun koko kansa vahtasi virheitäsi. Ehkä rakastuin Nikoon juuri tuona hetkenä. Niko tuhahti jonkin epäselvän sanan ja rynnisti toimittajan ohi pukuhuoneeseen. Olin varma, että Niko tarvitsi minua yhtä paljon kuin minä häntä. I hmisillä on tietynlainen käsitys salarakkaista. Joskus vain selatessani lehden urheilusivuja pistin merkille sieltä Nikon kuvan ja lukaisin, mistä uutinen kertoi. Siellä Niko poseerasi kaunis tyttö vieressään. Tyttö oli kaunis, hymyili onnellisen näköisenä. Oli vähän töykeää, minä ihmettelin. Totuus salarakkaudesta voi olla kuitenkin hyvin toisenlainen. Nikon hymy oli jäykkä, jos se nyt edes hymy oli. Nyt annan tarinan kaikkien arvioitavaksi. Niko oli silloin parikymppinen, ei mikään tähti, mutta häntä pidettiin erittäin lupaavana jääkiekkoilijana. Se menetti kiekon, vastustaja nappasi sen, syötti maalinedustalle ja siitä se sitten tulikin. Kuvatekstissä sanottiin, että Niko oli kieltänyt seurustelevansa vierellään olevan tytön kanssa. Toki minä tiesin, että hän oli myös kauniin naisen aviomies, mutta se ei estänyt minut viettelemästä häntä, kun tilaisuus osui kohdalle. Jäin tuijottamaan kuvaa pitkäksi aikaa. Salarakkaan tarina: Näin iskin julkkiksen! Niko oli kaikkea sitä, mitä mieheltä kaipasin, olihan hän komea ja itsevarma jääkiekkoilija. Virheitä olen tietysti tehnyt ja ollut itsekäskin, mutta silti en koe olevani sen huonompi ihminen kuin kukaan muukaan. Itse olin kahden vuoden ajan erään julkkiksen salarakas, mutta en koe olevani tuollainen ihminen, joka julkisuudessa salarakkaista on luotu. No sitä tietysti harmittaa, kun se viimeinen maali lähti sen virheestä. Aluksi se ei ollut edes mitenkään tietoista. Salarakkaat nähdään julkisuuden kipeinä, ahneina, itsekkäinä ihmisinä, joille rakkaus on vain suurta näytelmää. Jos haluatte tämän luettuanne minut tuomita, tuomitkaa vapaasti. Minä jäin tuijottamaan tv-ruutua ajatuksissani. Jostain syystä tuo viaton ilmoitus sai mielikuvitukseni liikkeelle. Oikeana ihmisenä, sellaisena, jolle kuka tahansa voi mennä juttelemaan. En oikeastaan tiedä, miksi. hastuin Nikoon jo 16-vuotiaana. Sinä vuonna oli jääkiekon MM-kisat ja Niko kuului maajoukkueeseen. Äkkiä näinkin tuon vaihtoautiossa ilmeettömänä tuijottavan, jääkiekkokypärään sonnustautuneen miehen jotenkin todellisempana. Urheilusankarina oli tietysti helppo olla, mutta aina joukossa oli myös niitä, jotka epäonnistuivat kaikkien edessä. Niko 49 A. Ilmeestä oli vaikea saada selvää. Tunsin Nikoa kohtaan niin syvää myötätuntoa kuin teinityttö vain voi ikinä kokea. En olisi ehkä huomannut häntä ikinä, jos jääkiekkoa harrastava pikkuveljeni ei olisi joskus näyttänyt Nikoa tv- I ruudusta ja ilmoittanut, että Niko oli edellisenä syksynä ollut ohjaajana jääkiekkoleirillä, jolla pikkuveljeni oli ollut. Ei luultavasti Niko saa paljon peliaikaa seuraavassa ottelussa, heh, heh, veljeni naureskeli. Jos se ei olisi mokannut, peli olisi päättynyt tasan. Erään kerran huomasin hänen kuvansa naistenlehden seurapiiripalstalla. Suomi hävisi sen ottelun ja Nikoakin yritettiin haastatella hänen mennessään pukuhuoneeseen. Oho, mikäs sillä oli
Hitto, mä meen katsomaan, olisiko se jäänyt huoneeseen. eiripäivällisen, diplomienjaon ja pakkaamisen jälkeen olimme suuntaamassa veljeni kanssa parkkipaikalle. Niko kysyi päästyään luoksemme. Välimatka ei kuitenkaan sellisesti, mutta olin kuitenkin sen haitannut, nythän pystyin rauhasverran viisas, että sa katseletiesin, ettei tunmaan Nikoa Olin haaveillut Nikosta niin teissani ollut mikoko ottetään todellista. Kun saavuin paikalautiossa, naureskelemaan pukuhuo- le, veli oli jo valmistautumassa tuleneessa joukkuekavereidensa typeril- vaan otteluun. Oikeastaan kyse oli eri lei No, mitäs tykkäsit. Ai ihan hyvin. le jutuille. ei ollut häikäisevän komea, vaan pi- seään ei näkynyt. kellekään mitään haittaakaan. samaan aikaan Vierumäen urheilu Ihan hyvinhän se meni, minä saopistolla. Veljeni, joka ei koskaan punastellut. Menin itse salusin lohduttaa häntä väsymyksen maan katsomon osaan, mutta istuuja epäonnistumisen hetkinä. Hetken päästä miehet saivat jorinansa joristua, Niko heilautti kättään ja lähti kävelemään kohti päärakennusta. Mä tein viisi maaVeljeni oli vähän ihmeissään, mut- lia! Siis jumalauta, jos ei näillä näyta toisaalta ihan tyytyväinen, kun töillä vakuuteta niin... Kun Jonne oli saanut leirivarusteensa raahattua parkkipaikalle, hän huomasi kännykkänsä kadonneen. Minulla ei ollut ottetulisi olemaan leirillä, päätin tehdä lusta muuta tietoa kuin se, että veljesen, mitä veljeni oli monta kertaa ni joukkue oli voittanut 6-2. Kuvat eivät pystyneet taltioimaan hänen energiaansa, itsevarmuuttaan ja miehekästä suoraviivaisuutta, joka teki hänestä hyvin puoleensa vetävän ainakin minun silmissäni. Todella hieno peli sulta. Minä yritin tunkea suurta varustekassia auton pieneen tavaratilaan. ttelun jälkeen jäin odottelelin 18-vuotias, kun veljeni maan, että veljeni tulee suihpääsi taas leireilemään Nikon kusta. miestä. Senkin lupasin, että tuli- katsomosta. Toki minulla kaan kertaa oli ollut teini-ikään kuuluvia julkki- nostanut katsettani kaukaloon. ja hän hiljeni. Minä nyökkäsin mietteissäni. Tulin vaan sanomaan, että olet kehittynyt kahdessa vuodessa ihan älyttömästi. jota ei edes tunEn montaane. Kyllä joo olin! Joo, Jonnehan mä olen. No, olinhan koko kemminkin söpö, jotenkin haavoit- ajan tiennyt, etten luultavasti kuitentuvaisen näköinen. veli hymyili reistä, jotka vain sattuivat olemaan rehvakkaasti. Onhan tässä tietysti treenattu... Veljeni kasvot levisivät hymyyn. Miehet jatkoivat jutteluaan, minä annoin katseeni valua Nikoon. Ja sellaiseen ihmi- oikeus tietää, oliko hän lainkaan niin minä seen voi rakastua, tosiaan tein. Tunteeni eivät olleet todel- loinkin vain Nikon reagointia siilisia, mutta ei niistä toisaalta ollut hen. Asuntolan käytäväl- semme. Niko oli jo ehtinyt kadota jonnekin puiden taakse. isosisko kerrankin osoitti kiinnosVeljeni katse kiinnittyi olkani yli tusta hänen harrastustaan kohtaan. Näin, kuinka veljeni karahti punaiseksi. Sulle on tullut lisää vauhtia ja tarkkuutta. Ha- katsomon päädyssä. Ajattele, se muisti vielä mut! Kuulitko sä, kun se sanoi, että mä olen kehittynyt! Jonne intoili. Katsomossin olla se hänen vierellään seisova sa oli niin tyhjää, että olisi näyttänyt tyttö. kiinnostunut minusta. Oli vaikea kuvi- kaan törmäisi Nikoon. oudolta, jos olisin mennyt yhtään läTajusin ihastuneeni Nikoon lap- hemmäs. Tunsin jalkojeni valahtavan veltoiksi, kun Nikon katse sivusikin minua. vän sisälläni: halusin suojella tuota Ihan kiva! veli intoili. Jonneko sun nimesi nyt oli. Kuulin, että maajoukkueen jätkiä Tunsin älyttömän tunteen herää- on tulossa katsomaan meidän peliä. Ei monta vuotta, että minulla oli jo lun ajan. Senkin pyytänyt: kuskasin hänet leirille ja tiedon olin vilkaissut tulostaululta lupasin tulla hakemaan myös takai- ottelun jälkeen Nikon poistuttua sin kotiin. Jaa, no kiitos. Halu- duin kauas Nikon taakse. lä näin pelaajia, jotka kuuluivat Ni Terve! Olitko sä siellä lätkäleirilkon joukkueeseen, mutta Nikoa it- lä kaksi vuotta sitten, missä mä olin O O yksi vetäjistä. Halusin suojella häntä kaiKun saavuin hallin katsomoon, kilta niiltä pettymyksiltä, joita elä- huomasin heti Nikon kavereineen mä väistämättä tuo tullessaan. sin katsomaan leirin päätösottelun. Kun sain yhden kulman kassista L 50. tella tuota miestä kiitämään jäällä, Viikon lopulla menin hakemaan taklaamaan, syljeskelemään vaihto- pikkuveljeä. Veljeni jäi katsomaan Nikon perään, minun katseeni harhaili niin Nikossa kuin Jonnessakin. Kun sihastuksia ennenkin ja tiesin, mistä ottelussa tehtiin maali, seurasin siloli kyse. Maalivainuahan sulla oli jo silloin. Kun käännyin katsoKuskasin siis Nikon leirille ja au- maan, tajusin, mikä veljen oli hiltoin häntä kantamaan kassejaan jentänyt: Niko käveli suoraan luokhuoneeseensa. kanssa. Niko oli luonnossa paljon komeampi kuin kuvissa. Kun kuulin, että Nikokin noin vältellen
Nikoon ihastuminen oli alun pitäenkin ollut lapsellista haihattelua. Ja vieläpä hyvännäköinen! Nikokin innostui kehumaan. Niin ei kuitenkaan ilmeisesti ollut tapahtunut. Tiesin, että joukkueelle oli varattu saunaosasto eräästä kaupunkimme hotelleista, myöhemmäksi illaksi joukkueelle oli varattu pöytä ravintolan puolelta. Päätin, että tällä kertaa en jättäisi asioita puolitiehen. Olin itse taas vapaalla jalalla, mutta Niko oli tietojeni mukaan edelleen naimisissa. Lopullinen päätös jäisi Nikolle; jos hän haluaisi olla uskollinen vaimolleen, minä kestäisin sen kyllä. Ja hetkessä kassi tosiaan jökötti siististi tavaratilassa. Aloin itsekin seurustella. Enhän oikeastaan edes pettäisi ketään, enhän minä seurustellut kenenkään kanssa. Minun sydämeni laukkasi kuin kilpahevonen pelkästään siksi, että Niko oli puhunut minulle. Ei... työnnettyä sisään, toinen alkoi valua kohti maata. Tiesin, että törmäisin Nikoon jossain välissä melkein väkisin. En itsekään käsittänyt miksi. Salaa sisimmässäni olin toivonut, että olisin jäänyt Nikon mieleen samalla tavoin, kun hän oli jäänyt minun mieleeni. Silloin pelaajat olisivat jo iloisessa humalassa, ja kaikki olisi paljon helpompaa. Jonnen kiitellessä minua vuolaasti paikalle huojahteli Niko. Edes se ei saanut toiveitani viilentymään. mä olen vaan sen isosisko, vastasin totisena. Minulle oli itsestään selvää, että olin aikeissa iskeä Nikon. Kassi oli käsittämättömän painava. Nähdään taas. Käännyin katsomaan ja näin Nikon. Olin haaveillut Nikosta niin monta vuotta, että minulla oli jo oikeus tietää, oliko hän lainkaan kiinnostunut minusta. Pahoinvointi saatiin taltutettua lasillisella vettä ja kännykkä löytyi ravintolan narikasta. Odotas, mä autan sua. inä vuonna, kun veljeni pääsi ylioppilaaksi, hän sai solmittua puoliammattilaissopimuksen lähi- Näin iskin julkkiksen! kaupungin joukkueen kanssa. Jep, nähdään taas. Jonne voi huonosti ja oli kaiken lisäksi hukannut kännykkänsäkin. Se oli kirjoittamaton sääntö, josta ei poikettu. En ollut ikinä kuvitellut, että minusta ja Nikosta voisi tulla mitään vakavampaa ja kuitenkin olin. Mäkin haluan tollaisen isosis51. Sekin oli kuitenkin enemmän kuin joukkueelta oli odotettu. Moi! Ja samassa Niko jo kävelikin poispäin. Kiitos, sanoin ääni väristen. Niitä sanoja minä mietin koko seuraavan vuoden, jolloin en tavannut Nikoa kertaakaan. euraavana keväänä luin lehdestä, että Niko oli mennyt naimisiin. Nikon kädet vaeltelivat vartalollani, ja se tuntui juuri siltä kuin olin unelmissani kuvitellutkin. Mutta mitä hän oli sanonut. Jonne selitti Nikollekin, miten hyvä isosisko hänellä oli. On tullut sen verran kannettua näitä kasseja, että enköhän mä saa tuonkin survottua paikoilleen. Oliko tämä kohtaloa. Uutinen ei olisi luultavasti sykähdyttänyt minua paljoakaan, jos Niko ei olisi sattunut olemaan samassa joukkueessa. Oletko sä Jonnen virallinen huoltaja. Olin nähnyt näitä juhlia niin paljon, että tiesin humalan tulevan tarpeeseen raskaan kauden jälkeen. Minä olin jotenkin musertunut. Se, että tiemme risteytyivät aina vain uudestaan. Löysin kuitenkin pikkuveljeni, joka olikin isosiskon huolenpidon tarpeessa. Sen tiesin entuudestaan, että kauden päätösjuhlissa eivät olleet pelaajien tyttöystävät ja vaimot mukana. Hetken päästä olimme jo Nikon kanssa tanssimassa hitaita. Eihän minulla muutakaan vaihtoehtoa olisi ollut. S J N S oukkue oli jo levinnyt alakerran yökerhoon, kun saavuin paikalle kahdentoista jälkeen. Ajattelin, että olin sen itselleni velkaa, kun olin sentään haaveillut miehestä jo vuosia. Päätin taas kerrankin kannustaa pikkuvel- jen uraa ja lähteä paikan päälle samaan ravintolaan. Vaikka yritin pitää pääni kylmänä, en osannut olla ajattelematta asiaa. No niinpä tietysti. Punastuin tietenkin. Päätin, että elämä sai luvan jatkua. Se ei ollut mikään iso uutinen, Niko ei ollut niin suuri tähti, mutta häät oli huomiotu kuitenkin juorupalstoilla. Tiesin tietysti, mihin ravintolaan joukkue oli lähdössä juhlimaan kauden päättymistä. ikon joukkue pääsi sinä keväänä puolivälieriin, mutta tipahti sitten saman tien. Minua se ei häirinnyt. Nikon silmät olivat humalasta lasittuneet ja hänen puheensa sammalsi. Ajattelin, että se oli varmin tapa unohtaa lapselliset julkkisihastumiset. kuulin naurahduksen takanani. Päätin ilmaantua paikalla vasta kahdentoista jälkeen
Niko kaipasi kuuntelijaa, hellyyttä, loh- la viikolla hän soitti ja kahden viidutusta, juuri niin kuin olin arvel- kon päästä tapasimme uudestaan. un olimme olleet yhdessä vuoden, sanoin ensimmäisen ker- K 52. Osasin ja ha- muusta kuin jääkiekosta, vain sillä tuntui olevan merkitystä. Niko oli sitä mieltä, että pystyi pelaamaan rennommin, kun sai välillä hengähtää minun seurassani ilman mitään paineita ja näyttöjä mistään. Ja se yö oli tosiaan ihan niin upea kun toisen ihmisen kohdalla tuollaikuin olin sen unelmissani kuvitel- nen päähänpinttymä olisi saattanut tuntua tympeältä, mutta seurattualut. Sille mä olen elänyt koko elä- semmassa nimettömässään. Niko ei tosiaan tuntunut puhuvan sin antaa hänelle sen. Kuulosti kännykkänumeroita, sen suurempia siltä, että Nikolla oli avio-ongelmia. Jonlusin. taisteli peliajasta keskitason joukValvoimme koko yön, juttelim- kueessa. lupauksia jatkosta emme tehneet. Nikon mielestä se oli minun ansiotani, ehkä olikin. Eikä Niko tiekon. Arvasin, ettei Nikon kaunis nukkevaimo olisi kestänyt tällaisia epäilyjä. M N E uutamassa kuukaudessa suhteemme oli vakiintunut. Pidin sitä merkkinä selvästi renlihuoneeseen rasuuresta rakkaudesta, mutta toutuneemkastelemaan. Treenejä, pelejä, hierontoja ja oheisharjoitteita oli koko ajan ja jonkun niistä hän saattoi helposti korvata viettämällä illan minun kanssani. Vaikka juttelimme enimmäk- tenkään ollut tyytyväinen kansalseen Nikon ongelmista, minulle tuli liseen menestykseen, hän halusi vahva tunne siitä, että Niko välittää NHL-jäille niin kuin kaikki muutkin myös minusta. mosta. Me juttelimme, halailimme, Sillä kertaa tapaamisemme oli vielä ihanampi suutelimme ja vetäydyimme Ensimmäistä kertaa elämässäni kuin edellisellä kerralmuutaman tunmies itki, kun olin jättämässä la. Taju- musta Niko näytti silti pitävän vaatko. Niko oli nin päästä hotelhäntä. Aluksi olin ollut niin innoissani Nikosta, että olisin kuunnellut hänen murheitaan vaikka vuorokaudet puhki, mutta pikkuhiljaa aloin kaivata suhteeltamme enemmän. Sellaisen, joka ei koko ajan ikinä ollut. hänelle hyvasti kuin olivää. Minä taju- mässään ollut muuta kuin jääkieksin, mitä Niko tarvitsi, ja minä osa- ko. kon puheissa. Aloin tuntea itseni kuin joksikin sairaanhoitajaksi, jonka rooli oli aina sama: tukea ja ymmärtää. Erotessamme vaihdoimme vielä Minä hymyilin itsekseni. Sain sen kuvan, että minä naurahdin. Mulla ei täysin erillistä elämää, mutta sorole mitään muuta kuin lätkä. Ja Niko halusi. lutkin. Tapasimme pari kertaa viikossa. Hän ei edes vilahdellut Ni Eikö sulla sitten ole isosiskoa. ni pikkuveljeni elämää vuosikausia, nsimmäiseen yöhömme saak- tiesin, että jääkiekko vaatii miehelka olin ollut ihastunut Nikoon tä kaiken huomion, jos siinä aikoo samalla tavalla kuin moni muukin pärjätä. pi, pelitauSe kaikki taoikeasti Niko taisi olla vain ko oli tehnyt pahtui luontehuolissaan urastaan. Kun seuraava kausi alkoi, Nikon pelit alkoivat sujua paljon paremmin kuin edellisellä kaudella. mäni. Tällä hetkellä Niko oli vieme ja rakastelimme, ja minusta tun- lä joukkueensa tähtiä, mutta tilanne tui seuraavana aamuna, etten tunne saattaisi muuttua pienenkin loukketään ihmistä yhtä hyvin kuin Ni- kaantumisen myötä. jäkätä joka asiasta, Niko soperteli Emme puhuneet mitään Nikon vaikorvaani. Minä olin vilpittömän iloinen siitä, että Niko ajatteli pärjäävänsä minun ansiostani, mutta samalla aloin väsyä ikuisen kuuntelijan ja tukijan rooliini. Aloin vähitellen ymmärtää, mistä se johtui. Poistuin hotellista onnellisena naiTanssittuamme vetäydyimme si- sena. vummalla olevalle sohvalle, jonne iko laittoi tekstiviestin minulle musiikki kuului niin vaimeana, että vielä samana iltana, seuraavalsiellä pystyi puhumaankin. kon, sellaisen, joka huolehtii ja ym- huomaavaisin mies, joka minulla oli märtää. Sehän tietysti sopi minulle. Nikon oli helppo järjestää tapaaminen kanssani, koska oli muutenkin liikkeessä koko ajan. Niko oli joskus maininnut, ettei hänen vaimonsa sietänyt lainkaan sitä, että Niko puhui jääkiekosta kotona. simme tunteneet Huomasin, että Niko oli ollut oitoisemme aina. Sängyssä Niko oli kiekkoilijat. Minä jaksoin kuunnella Nikon haaveita ja pelkoja. Vaikka Niko menestyi nyt paremmin, epävarmuutta ja haaveita riitti loputtomiin. Vaikka olinkin laskelmoinut illan alun, loppuillasta keassa sanoessaan, ettei hänen eläsaatoin olla aivan itseni. Niko ja hänen vaimonsa viettivät Ei, mulla ei ole mitään. ihastuu tunnettuihin jääkiekkoiliNiko oli uhrannut lapsuutensa ja joihin, mutta sen yön aikana kaik- nuoruutensa jääkiekolle, ja nyt hän ki muuttui. Minulle hänen ei tarvinnut esittää vahvaa pärjääjää, minulle hän saattoi tunnustaa senkin, että pelkäsi tehneensä elämänsä virheen lähtiessään ammattilaiskiekkoilijaksi. Jääkiekko oli maailma, josta tosiaan pystyi jauhamaan loputtomiin, jos vain halusi
Parin vuoden ajan hän vielä sinnitteli joukkueessa, nykyisin hän on myyntipäällikkönä eräässä urheiluliikkeessä. Aviomieheni Pasi on oikeasti sankari, vaikkei sitä lehtien urheilupalstoilla julistetakaan. Pidin sitä merkkinä suuresta rakkaudesta, mutta oikeasti Niko taisi olla vain huolissaan urastaan. Niko tosiaan kuvitteli, ettei selviäsi jääkiekkokaukalossa ilman minun tukeani. Minä havahduin siihen, kun tuntematon hyvännäköinen mies kopautti minua olalle pyysi tanssimaan. Tuntui kuin olisin pidätellyt hengitystäni viimeiset kaksi vuotta. Pasin sankaruudesta ei tiedä kukaan muu kuin minä, hänen vaimonsa. Olin ihastunut jääkiekkosankariin, ja olin saanut ruikuttavan pikkupojan, joka piti minua kainalosauvanaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni mies itki, kun olin jättämässä häntä. Olin kuulemma pilannut hänen varpajaisensa ja seuraavalla viikolla olisi tärkeä pelikin. Miten hän nyt pystyisi siihen keskittymään. Niko kauhistui ajatusta erostamme. Mitä. Tiesin Nikon seuraavan puuhiani, vaikken häneen päin enää katsonutkaan. Synnytyksen jälkeen Niko lähti kaupungille viettämään varpajaisia. Siksi varmaan, että sä olet varattu, perheellinen mies, etkä sä pysty edes moikkaamaan mua, kun me tavataan sattumalta ravintolassa. Niko, sä olet nyt isä. Hetken päästä Niko huomasi tuijotukseni. Hän ei ruikuttanut, ei yrittänyt kalastella myötätuntoani. Nähdessäni Nikon baaritiskillä joukkuekavereidensa kanssa tajusin kipeästi, kuinka tyhmä ja lapsellinen olin ollut pari vuotta sitten. Jatkoimme siis suhdettamme, mutta minä viihdyin näkymättömän tukijan roolissa yhä huonommin. Nyt Niko oli aikuinen jääkiekkoilija, ja hän etsi minusta uutta äitiä itselleen. Niko ärähti, kun oli saanut tarpeekseen hiljaisuudestani. Pitkästä aikaa minusta tuntui, että juttelin jonkun kanssa ihan oikeasti, enkä vain myötäillyt toisen sanomisia. Se kuulosti minusta hellyttävältä, vähän imartelevaltakin. Niko olisi halunnut tavata minua useammin, kun taas minä aloin jo ihan oikeasti kyllästyä siihen, että jouduin illat pitkät kuuntelemaan Nikon jääkiekkoruikutuksia. Minä kuuntelin Nikoa ihmetellen, olinko oikeasti kuunnellut ennen ihan tyytyväisenä tuollaisia juttuja. Hämmästyksestä selvittyään Niko käänsi katseensa pois minusta ja jatkoi juttuaan kavereidensa kanssa. Minä lähdin. Niko vain oli ihan eri mieltä. Niko soitti raivoissaan siitä, että olin pitänyt peliä vieraan miehen kanssa hänen silmiensä edessä. No, onko sulla jotain sanomista. Joo, tota, kuule kun mua ei kiinnosta pätkääkään sun varpajaiset ja ensi viikon pelit, minä tunnustin ja tunsin, kuinka aloin samalla hengittää vapaammin. Nikon menestyspaineet kasvoivat hänen tajutessaan, että kohta hänellä olisi kokonainen perhe elätettävänä, ja paineidensa purkamiseen hän tarvitsi minua. euraavana aamuna kännykkäni soi heti aamusta. Vielä huonommin viihdyin roolissani kuullessani, että Nikon vaimo oli raskaana. Tanssin miehen kanssa koko loppuillan. Niko ihmetteli. Valomerkin aikaan tuskin enää edes muistin, että Niko oli samassa ravintolassa. Meidän juttu loppuu tähän. Minäkin satuin olemaan liikenteessä omien kavereideni kanssa. Jatkoin suhdettamme siihen saakka, että Nikon vaimo synnytti lapsensa. Tajusin sitä esitystä kuunnellessani, että Niko oli luultavasti käyttänyt kaikki ne samat temput äitinsä kanssa ollessaan pieni poika. Hän hätkähti nähdessään minut, mutta ei osoittanut muuten minkäänlaisia tuntemisen merkkejä. Ei tietenkään, eihän hän halun- Näin iskin julkkiksen! nut joukkuetovereidensa tietävän, että petti vaimoaan. Se riittää meille molemmille. iko oli oikeassa: hänen uransa ei toiminut ilman minua tukeani. Niko alkoi maanitella minua, hän purskahti itkuun ja esitti kaikki ne tavanomaiset temppunsa, jolla oli aina saanut minut heltymään. Minä vietin pari villiä vuotta Nikon jälkeen, elin itsekkäästi nuoren naisen elämää, kunnes kohtasin miehen, joka oli kaikkea sitä, mitä olin Nikosta etsinyt. Tuo tuntematon mies osoittautui todella mukavaksi. Nikon mielestä hän ei olisi jääkiekkoilijana ja miehenä mitään, jos en olisi tukemassa häntä. Keskiyön jälkeen törmäsimme toisiimme siinä samassa yökerhossa, jossa suhteemme oli alkanut. EX-SALARAKAS N S 53. Suhteemme oli laimentunut kovasti alkuaikojen hehkusta, ja olin tajunnut itsekin, että oli tyhmää roikkua varatussa miehessä. Miksei kiinnostaisi. ran Nikolle, että halusin lopettaa suhteemme
Raamatussakin lukee, että se, joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa. Niin kuin monilla äideillä ennen minua, kipu ja tuska unohtuvat aika äkkiä. Voimattomuudessamme turvauduimme ruumiilliseen kuritukseen, vaikka sisimmässämme tiesimme, ettei poikaa voi lyömällä auttaa. M aaliskuun kuudestoista vuonna 1973 kello 16.10. Taistelin poikani puolesta loppuun saakka Poikani Joonas oli isänsä ylpeys synnyttyään, mutta vuosien myötä tilanne muuttui. Anoppini sanoi, että selkäsauna pojalle pitää antaa. Urheilu oli hänelle henki ja elämä, voimistelu oli tärkeintä jonkin aikaa. Joonas oli kiivas, joskin samalla hyvin herkkä, kova touhottamaan. Synnytys oli pitkä ja päätin, etten synnyttyäsi enää ikinä. Poika kasvoi ja komistui päivä päivältä. Näin kai54 ken ehjänä, kauniina ja luotettavana. Se tuntui kauhealta, en ymmärtänyt, mitä pitäisi tehdä. syntyi päällisin puolin terve poika, vihdoin ja viimein. Äitini sanoi silloin, kun ensimmäinen lapsemme syntyi, ettei kannata ruumiillista kuritusta antaa, vaan puhua, neuvoa ja rakastaa lasta niin, että lapsi sen tuntee. Joonaksen elämään ilmaantui vaikeuksia, joita me vanhemmat emme kyenneet ymmärtämään. Jälkiviisaus on kaiketi sitä parasta viisautta. Isä ylpeili, että kyllä saa poika tyttöjä joka sormelle. Esikoistyttäremme oli helmikuussa täyttänyt kaksi vuotta ja hänenkin syntymänsä jälkeen ajattelin aivan samalla tavalla. Kun Joonas oli noin kolmentoista, jäi hän kiinni rahapussin tai oikeastaan laukun varastamisesta uimahal- lissa valvojana olleelta työntekijältä. Olin nuori äiti, jolla ei ollut mitään tietoa elämän kovuudesta. Kuinka oikeas-. On varaa valkata
Joonas pääsi irti huumeista aina vähäksi aikaa. Tutkimuksen mukaan Joonas piti siirtää niin sanottuun apukouluun ja niin tehtiin. Lyömisellä saa vain uhman kasvamaan, näinhän sen on. K oulusta oli kantautunut tietoa, ettei Joonas ollut edes käynyt siellä kahteen viikkoon. Koululta ilmoitettiin, että Joonakselle on varattu aika koulupsykologille, joka halusi testata Joonaksen älykkyyttä. sa äitini olikaan. Joonas siirtyi välittömästi niin sanottuun normaaliin kouluun. J otenkin Joonas sai käytyä koulunsa loppuun, mutta täysi-ikäisenä hän alkoi kokeilla huumeita, joista irti pääsy oli toivottomalta tuntuvaa puurtamista. Hoitoihin pääsy oli vaikeaa ja kallista, kaupunki ei aina ollut halukas kirjoittamaan maksusitoumusta. Kavereiden kertoman mukaan hän pelasi kaikki rahansa ja rahan loputtua mietiskeli, mistä voisi anastaa tai muuten saada lisää. Ikäväkseni huomasin myös kotoa häviävän rahaa. Lopulta selvisi, että Joonas oli kova pelaamaan. Välillä tuntui, että elämä näyttää sen paremman puo55. Joonaksen käytyä koulua muutaman kuukauden heillä tuli sijaisopettaja, joka soitti meille ja sanoi, että viekää poika uudelleen tutkittavaksi, Joonas ei missään nimessä kuulunut apukou- luun opettajan mielestä Teimme näin ja kas kummaa, näinhän asia oli. Niinpä annoin Joonakselle kovia korvatillikoita, löin nyrkilläkin joskus, kun selvittelin ja maksoin kaikenlaisia rötöksiä. Myös miehe- ni antoi Joonakselle remmiä, mutta sanoi, ettei olisi pitänyt jatkaa sitä, mitä hän lapsena sai: remmiä niin, ettei kärsinyt koulun penkkiin kunnolla istua
sen tyttöystävänsä. milta väkivallan, jonka kaut- täremme mies oli Sanotaan, että ta hänen elämästään tuli hel- sitä mieltä, ettemamfetamiinia me ole osanneet vetti. Näin kävi laisen ihmisen kanssa samaa mieltä, Joonakselle. Parempi ajan jakso alkoi, kun äiti antaisi lastaan aineista sekaisin Joonas löysi uudelleen pitkäaikai- olevalle isälle. Silti Joonas oli meille rakas, hänen muistonsa elää niin kauan kuin mekin elämme. Käyttö alkoi totaalises- joka häntä puolustaa ja lupaa autti uudelleen, tosin jälkeenpäin aja- taa. len. Yhteiselo liikkeen pihaan. Sattumalta paikalle tullut tuntemattomaksi jäänyt ensihoitaja aloitti elvytyksen, jota jatkoi ambulanssin henkilökunta, mutta se lopetettiin hetken kuluttua tuloksettomana. Vaikka tyttö oli Joonaksella meni lujaa, tuli uusi saanut lapsen siinä välissä, se ei tun- rakkaus ja yhteen muutto. En tiennyt paremmasta. käyttänyt tunniskasvattaa Joonastaa silmistä toisen ta oikein, ja tietyskäyttäjän, ja se saattaa käynnistää ti Joonas huumehöyryisenä oli seluudelleen aloittamisen. ÄITI KUITENKIN 56. Ei kukaan moottoripyörä oli alkanut jarruttaa T ainoastaan takapyörällä ja ajautunut samanaikaisesti lievästi oikealle kaartuvassa mutkassa kulkusuunnassaan vasemmalle puolelle ojaan. tuotu pyörä, jossa oli avaimet virtaEihän kukaan voi asua vielä pienten lukossa. Sinä päivänä Joonas meni Laikilatuomioita yhä useammin, pa- turikadulla olevan moottoripyörähoinpitelyjä, varkauksia. Joonaksen kuolema oli meille selkeä elämänmuutos. tellen: oliko se sittenkään kokonaan uli taas uusi kesä ja heinäkuun koskaan loppunutkaan. Tilannetta ei mitenkään auttanut vävyn syyttävät puheet selän takana, ja anopin toistelu, ettei heidän suvussaan ole tuollaisia. Voin puhtain mielin sanoa, että tein kaikki tekoni sen ymmärryksen ja opin mukaan, joita minulla oli silloin. Poliisipartion tullessa paikalle Joonas makasi selällään pyörätien ja ajoradan välisellä ruohokaistaleella. Sydäntä raastoi, kipu oli pohjaton, aivan kuin pimeys olisi laskeutunut pysyvästi. Mikään ei ole kauheinta ihmisessä kuin toisten syyllistäminen ja itsensä nostaminen jalustalle, vaarana on korkealta putoaminen. jos jonkinlaista hörhöä, puhumatta- Keskustan suuntaan matkalla ollut kaan, että isä itse on täysin huume- todistaja kertoi havainneensa Laihöyryissä. Tytki näytti hyvältä. Uutinen oli kaikesta huolimatta kauhea. Emme tunut nuorten raktiedä, miten heillä kautta häiritsevän. viimeinen. Ero vei tyttären, jota Joo- turikadun suunnasta tulleen kovaa nas varmasti rakasti niin kuin osasi. Tuli van- sa. Kiitos siitä kuuluu parhaalle ystävälleni, joka ei jättänyt meitä hädän keskellä, vaan seisoi rinnallamme silloinkin, kun ovikello soi hyvin harvoin. Heti tämän jälkeen täysin ymmärrettävää. Siellä oli huoltoon avovaimon kanssa tietysti loppui. Kaiksatunnaisesti. Hirvittävät itsesyytökset ja kamppailu syyllisyydestä ovat taakse jäänyttä elämää. Siitä päivästä tuli Joonaksen elämä valui hiljalleen kuin likavesi tukossa olevan viemä- Joonakselle viimeinen päivä elosriin, hiljaa, mutta varmasti. Se toi keskinäistä luottamusta ja karsi oikeat ja rehelliset ystävät niistä, jotka olivat vain silmänlumetta. Syvältä itsesyytösten helvetistä nousu oli pitkä ja kauhea, mutta nyt asiat kohdallaan. Joonas hyppäsi pyörän sellasten kanssa kodissa, jossa juoksee kään ja lähti ajamaan kovaa vauhtia. Joonas ei varmasti ollut paha, vaan oppi meiltä vanhemmilta väkivallan, jonka kautta hänen elämästään tuli helvetti. vauhtia moottoripyörän, jonka kulTapaamiset tyttären kanssa piti olla jettajana toimineen miehen lippalakvalvotuissa olosuhteissa, mikä oli ki oli pudonnut. Tieto Joonaksen kuolemasta tavoitti meidät toinen päivä elokuuta. meni, sillä Joonas Myös yhteinen ty- Joonas ei varmasti ollut paha, ei pitänyt meihin tär syntyi helmi- vaan oppi meiltä vanhem- enää yhteyttä kuin kuussa -97
Opinko joskus, mikä on oikein, mikä väärin. Julkaistusta runosta maksamme palkkion, joten liitä mukaan nimesi, mahdollinen nimimerkkisi, osoitteesi, henkilötunnuksesi ja pankkiyhteytesi. RAKKAANI Tein sinusta sydämeni laulun solisevan puron jonka penkereellä rentukat kukkivat. KIITOS! JOCCU 57 TIENHAARASSA Minä, liian monta turhaa suhdetta läpikäynyt ihminen. Satutit minut, mutta kipu kasvattaa. MAIKKO. MAILA KIPU KASVATTAA Tulit elämääni kaikkien sattumusten summana. Ja niin kuin ennenkin vastausta ei kuulu. Luulin löytäneeni sinusta jotain suurempaa. Ja se, mikä ei tapa, vahvistaa... Lähdettyäsi olen tarpeettomin maan päällä. Taas seison tienhaarassa, oikeaan vai vasempaan. Kanssasi olen kaikki. Sinä olit purppurapilveni laskit taivaanrantaan. Anna ajatuksesi ja kynäsi lentää! Lähetä oma runosi osoitteeseen Tosi Elämää, Minun runoni, PL 246, 90101 Oulu. Löysin kivun sisältäni ja itseni tuijottamasta peiliä kyyneleet silmissä. Jos olisin säästänyt kyyneleeni olisi niistä tullut puro ikävästäni taivas haaveistani pilvet
Kihloissa olimme muutaman kuukauden kuluttua ja häitä vietettiin neljän kuukauden kuluttua. Suudelma vei jalat altani, se kihelmöi koko vartalolla, tällaisesta olin lukenut vain romaaneista. Hän oli muuttanut toiselta puolen Suomea ja haki minua tanssimaan. Suutelimme kesken tanssin ja silloin sen koin, mitä ennen en ollut kokenut. Tuore vaimo En tunne koko miestä! Salamarakastumiseni johti nopeaan avioitumiseen, ja minun olisi kuulunut olla maailman onnellisin nainen. Mumman kuolema sai minussa aikaan sairaan menovietin. Nyt hän oli siinä siis taas, ja me tanssimme. Ennen miehet tulivat ja menivät minulle ilman mitään suurempia tunteita, mutta tämä oli erilaista: kuin pamaus päässä ja vartalossa. Tanssi loppui ja heti tokaisin: Sun kanssa meen naimisiin. lkoi kiihkeä seurustelu ja kuluttava rakkaus. Juuri kuin unelmani. Sitten jysähti: mitä me olimme tehneet. Mummaani rakastin, olihan hän minulle kuin äiti, koska olin lapsuuden viettänyt hänen luonaan. Sitten kerran ravintolassa tuli vastaan hän: vaaleakiharainen, lihaksikas, pitkä mies. Olin jäänyt koukkuun siihen, että sain miehen kuin miehen. Totuus oli toisenlainen. Kun häistä oli kulunut kaksi kuukautta, postiluukista kolahti pommi, jonka muisto saa vieläkin sydämeni saa kärsimään. Olin jo 39-vuotias, kaunis, vaalea, hoikka ja vietävissä. rki tuli äkkiä eteen. Postista tuli kaikenlaisia pornokuvia miehelleni, minä A A. En tuntenut yhtään koko miestä, olin vain elänyt satujen huumassa. Minun oli pakko saada hänet, ja eipä mies hanttiin laittanut. Heti häiden jälkeen tajusin, etten tuntenut miestäni lainkaan. En tiennyt esimerkiksi sitä, että hänellä oli sairaalloinen riippuvuussuhde pornoon. lin kokenut suuren menetyksen, rakkaan mummani poismenon. Muistin hänet jo edelliseltä ravinto58 O lareissulta, kun hän piiritti minua, mutta minun oli liian vaikea valita, kun neljä muuta miestä odotti
Kuvissa pissattiin suuhun, oli eläimiä ja lapsia kuvissa. Kävimme hengellisissä tilaisuuksissa, koska halusin parempaa elämää kuin se, jota ennen olin elänyt. Kesällä menimme hänen kotiinsa maalle ja siellä sain seuraavan oppitunnin. Ja löytyihän sieltä avaamaton kirje, jonka avasin ja taas löysin sitä pornoa. Soitin miehelle ja kysyin asiasta. Mustasukkaisuuden käärme ja viha oli kuitenkin tunkenut sisimpääni. Olin vuosien aikana saanut kokea monen miehen pornofantasiat nahoissani ja ollut niistä mustasukkainen. olin shokissa. Minulle nousi hetkessä kova kuume, olin kuin shokissa. Taas syöksyin raivoissani miehen luo, joka repi kirjeen ja kertoi, että vintti on täynnä pornolehtiä ja -filmejä. Siinä ne lentelivät alapäät sinne tänne. Tietenkin siitä tulistuin ja kerroin tapahtuneesta miehelleni, joka käski isänsä jättämään vaimonsa rauhaan. Siinä sitten yritin ummistaa silmäni ja unohtaa. Mieheni isä oli kova juomaan, mutta hän oli kiltti mies, joka vain kotioloissa pyöri milloin missäkin kunnossa. Mieheni äiti oli kova nainen, aikoja sitten kylmennyt miehelleen. Ei, tämä ei saa olla totta. Myös miehen äiti tuli talkoisiin ja sanoi, että onpa hullu miniä, kun ei tällaista ymmärrä. Ne hän sitten keräsi ja ne laitettiin pellolle poltettavaksi. Arvasin jo kirjeen ulkonäöstä, mitä tuleman pitää. Enkö kelvannut, vaikka olin kaunis. Hän selitti, että oli jo nuorena poikana jäänyt kiinni pornoon, kun naisesta ei ollut tietoa. Mies valitti minulle huoliaan, ja minä kuuntelin empaattisena, kunnes hän yritti suudella ja pyysi, että tulisin saunaan, että saisi pitää minua hyvänä. Jo59. Mieheni tehdessä autoremppaa tal- lissa minä tongin mieheni huonetta sillä aavistuksella, että saattaisin löytää jotain tärkeää
Olen löytänyt rauhan ja oman elämän, johon eivät enää miehet kuulu. unnen edelleen olevani kaikin puolin omituinen. Parisuhde on minulle painajainen, johon tuskin koskaan enää pystyn. Minun jatkuva nalkutukseni ja kaupoissa ja lehdissä. venäläisestä alastomasta naisesKesä oli kamalaa aikaa, kun naiset kulkivat minihameissa ja avarissa ta, mukana oli miehelleni osoitettu kaula-aukoissa. miehiä, hän oli minun ykköseni. KULTAKUTRI N T J E 60. Kävimme paljon yhdessä lenkkei- aikaa miettiä miehen tekosia. jossa ei ollut tällaisista asioista Töissä löysin nettimaailman, jossa edes kuultu. Mittani alkoi olla täyolevani arvoton, mitäänsanomaton si. Näin vain kaiken pornon avustustyön, koska aloin pelätä näikaupoissa ja lehdissä. Itkin duin hoitoon viikoksi, olin lähellä ja raivosin: ei taas tätä! itsemurhaa. Menin siinä pyörteessioista viestin, jossa mieheni tarjosi sä niin huonoon kuntoon, että jouseksiä jonkin lehden sivuilla. Päässäni pyöri vain, että miksi olen viallinen. Sekoilin paljon eron jälkeen. Autoin myös seurakunnassa miä, olimme sielläkin kuin ulkopuo- alkoholityössä, vaikka nyt ajateltuna lisia. Nyt olen jo elänyt vuosia hiljaiseloa. Ihmettelin, sa. Minä kaunotar koin soittopyyntö. Pakotin miehen laittakoska rakastin häntä hullun lailla. Vihaan pornoa yli kaiken. Netissä tuntui taas miehiä piisaavan, ja miehen saaminen oli helppoa. Tämä kokemus avasi silmäni näkemään, mitä on rakkaus, joka sokaisee ja miten tärkeää on tuntea läpikotaisin se, jonka kanssa olet menossa avioon. Paha lemässä ja vapauduin alkoholinhuu- oloni kasvoi vain, kun oli liikaa airuisesta ilottelusta mieheni kautta, kaa miettiä. Saastainen, arvoton yksilö. Välillä joku naiVälillä meillä meni hyvin, mutta nen sai alkoholistiruokailussa raivahuomasin eläväni jatkuvassa stressi- rin ja väitti, että hänen miehensä oli tilassa, en nähnyt mitään, en kuul- minua katsonut. Sisimmässäni olin kelpaamaton, nolla, ruma. Miehet ihmettelivät, miten joku voi jättää minun kaltaiseni, mutta kaikki ne kehut kaikuivat kuuroille korville. maan eropaperit vireille, ja niin hän En koskaan vilkaissutkaan muita teki ja marssi ulos elämästäni, niin luulin. maan vierasta ja vottomaksi. Moni mies ei tajua, miksi olen niin kovin jyrkkä mielipiteissäni ja sanoissani, mutta ehkä tämä kirjoitus avartaa sitä, miksi nyt haluan suojella itseäni siltä, mikä minua eniten voi haavoittaa eli mieheltä. Miksi en hyväksy vain, koska onhan porno tässä maassa hyväksyttyä. H yt on miehellä jo uusi perhe ja uusi vaimo, joka on varmasti parempi ja kestävämpi eikä niin sairaan mustasukkainen kuin minä olen. Kaikki oli vain vel- palata yhteen, mutta emme asuneet vollisuutta, vaikka en sitä koskaan enää yhdessä. Se oli kuin iso tä kohtauksia. kaisesta naisesta oli tullut minulle uhka ja pelko. Enää en jaksa ravintoloita, en miehiä. Jankutin avioerosta ja pyysin, että mies sen hakee, mutta hän sanoi, että rakastaa minua ja kun avioon on aettiin apua avioliittoleiriltä, menty, pitää kestää. Olen taistellut sitä vastaan myös lehtikirjoituksin, kun näen, mihin tämä maa on menossa. Välillä yritimme vältä enemmän. Tunsin olevani maailman rumin ja arvottomin ihminen. Kauhea tuska alkoi jäytää sisintälämä soljui eteenpäin ja huoma- ni, mustasukkaisuus ja hylätyn tussin inhoavani seksiä päivä päi- ka veivät voimani. Jos avioon syöksyy ajattelematta, on tulos myös sen mukaista. Muutama suhteen sain aikaan ja niissäkin oli taas kaikkea outoa. vempia juttuja, joista hän minulle Kerran mieheni ollessa lenkil- kertoili. Olen kokenut eläneeni väärin vuosia. Sitten hänelle tuli koääneen sanonut. Mies kokeili ryhmäseksiä lä menin selaamaan hänen kännyk- sun muuta, ja minä taas kuuntekäänsä ja sieltä löytyi omista kan- lin shokissa. Ihmettelin, miten sain kehuja siitä, että olen kaunis. Muiden pikkujutut oli- sain hiukan purkaa itseäni ja näitä vat meidän juttujen rinnalla mitättö- juttuja. Itsetuntoni oli nolla. Kävimme hakemassa apua, mutta olin jo sairaan mustasukkainen, jo- tenkin vain kestin läpi taas kaiken. se ei ollut viisasta, kun aina joku auMies alkoi himoita muita naisia, tettava rakastui minuun ja seuraavasvaikka sanoi misa hetkessä kuulin nua rakastavanheidän kuolemasNäin vain kaiken pornon taan. möykky, jonka huomasin heti joka älleen miehelle tuli postissa kuva puolella minne menimmekin. Se oli että miten tällaimustasukkaisuute- kuin iso möykky, jonka huo- seen kukaan edes ni saivat kuulem- masin heti joka puolella min- voi ihastua, kun ma hänet kaipaaitse koin itseni arne menimmekin. pornoa. Kun jäin työttömäksi, minulla oli hiiri. Lopetin sitten sen lut mitään
Kovat arvot ovat vallalla myös vanhustenhuollossa. Juttu tupa RAKKAUS EI OLE POLITIIKKAA Rakastunut ihminenhän rakastuu rakastumisen kohteeseensa melkoisen sokeasti ajattelematta lainkaan vaikkapa hänen taustaansa. SHIRLEE OMA LEHMÄ OJASSA. Terveydenhoitajani painotti minulle pienten annoskokojen tärkeyttä, sillä kuulemma saa aikaan jo paljon. Ruuan lisäksi pitäisi eläkeläisten pystyä maksamaan myös lääkkeensä ja mahdollinen kotisairaanhoito. Painon pudotus vielä onnistuu, mutta kilot tulevat salakavalasti takaisin, osa ainakin. Oikea rakkaus ylittää aatteiden muurit, ja sivullisetkin voisivat jättää politikoinnin näissä ihmissuhdedraamoissa, koska se aiheuttaa vain pahaa jälkeä. Kirjoita osoitteeseen Tosi Elämää, Juttutupa, PL 246, 90101 Oulu. Ehkä sivulliset kuvittelivat, että halusimme käännyttää toisiamme esi-isien aatteisiin, vaikka kummallekaan poliittinen ajattelu ei ollut tärkeää. Ainakin tämän kirjoituksen kirjoittajan avioliiton särkivät ihmiset, jotka eivät ymmärtäneet, että minun ja mieheni rakkaussuhde oli kahden hiljaisen ja vaatimattoman ihmisen puhdas rakkaussuhde. Yritän myös liikkua vähän enemmän kuin ennen. Ei ihme, jos yleiseen kaihileikkausjonoon ei ohjata kuin lähes sokeat henkilöt, kun lääkärit keskittyvät hoitamaan potilaitaan yksityispuolella. Nyt sitten aion kokeille annoskokojen pienentämistä ja rehujen syönnin lisäämistä. Tien tasoittamista piisaisi kaikille. Sitä kun tulee helposti juotua liikaa. Katsotaan, onko tällä mitään vaikutusta. Eräs asia, joka ainakin minua tuntuu lihottavan, on olut. Mutta sitten, kun yrittää kiloista uudestaan eroon, se ei olekaan yhtä helppoa kuin niiden takaisin saaminen. Syömälläkin voi kuulemma laihtua, mutta siinäkin pitää katsoa, mitä syö ja kuinka paljon. Vähitellen tulee aika tutustua toisen osapuolen sukuun ja taustoihin, mutta ensin ei häiritse millään tavalla se, vaikka suku edustaisi poliittisesti täysin erilaisia näkemyksiä kuin oma suku, tai kuuluisi johonkin erittäin tiukkapipoiseen uskonlahkoon. Mehän emme kuitenkaan nai vain yhtä ihmistä, vaan iloksemme tai ikäväksemme joudumme jossain määrin naimaan myös puolisomme suvun henkisessä mielessä. 61. Haluaa vain nähdä tuon ihmeellisen olennon, ja jos tunne on molemminpuolinen, niin silloinhan ei nähdä muuta maailmaa lainkaan, vaan ollaan yhdessä kuin kyyhkyläiset mahdollisimman paljon. Mihin ovat auttavat lapset kadonneet, vaikka asuvat ihan nurkan takana. Tuo ihminen vain vaikuttaa suorastaan mystisellä tavalla niin, että koko elimistö joutuu myllerrykseen. Sepä voi tuoda pitemmän päälle suuriakin ongelmia, koska sivulliset eivät ehkä ymmärrä, että pariskunta meni naimisiin ihan vain silkasta rakkaudesta, eikä heille minkäänlainen aatteellinen toiminta ole merkityksellistä. Ruokakori maksaa nykyään maltaita. Mitä hyötyä siitä saadaan, että kaihipotilaat pistetään kärsimään viimeiseen asti. On inhottavaa, että avioliitosta tulee muiden ihmisen arpapelien ja juonittelujen kohde ilman, että puolisot itse edes ymmärtävät, mistä kaikesta on kysymys. HYLLYTETTY Juttutupa odottaa juuri sinun ajatuksiasi ja mielipiteitäsi. MAIJASTIINA LAIHDUTUS Kyllä voin omasta kokemuksestani sanoa, että vaikeita asioita elämässä on moniakin, mutta laihdutus on yksi vaikeimmista. Julkaistusta kirjoituksesta maksetaan 5 euron palkkio. Nyt päätin, että saan juoda olutta kerran viikossa, kuusi päivää pitää selvitä ilman. Heille pitää kuitenkin maksaa päivärahoja jo mielenterveydellisten ongelmienkin takia. Ainakin nesteitä varmaan lähtee, kun ei käytä liikaa suolaa. Vanha sanonta kuuluu, että avioliit- to on kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti, ja se totuus pätee yhä. Lisäksi päätäntävaltaa siirtyy samoille henkilöille, etenkin lääkärien keskuudessa. Eriarvoisuus sen kun vain lisääntyy yhteiskunnassamme. Kuvioihin tuli ihmisiä, jotka katsoivat, että liittomme oli jotenkin poliittinen, koska isäni oli vuosikymmeniä sitten maalaisliittolainen kunnallispoliitikko, ja mieheni suku on ollut melko vasemmistolainen. Liitä mukaan nimesi, osoitteesi, henkilötunnuksesi ja pankkitilisi numero. Luulisi näillä konsteilla jotain tapahtuvan
Anu oli jo sanonut jotakin siihen viittaavaa, että Kari olisi lyönyt häntä. Halusin armottomasti nähdä tyttäreni, hänen kuntonsa ja miehen, jonka hän oli valinnut. Nyt hän oli täysi-ikäinen ja saisi tehdä aivan, mitä haluaisi. Kari kätteli kyllä meitä, mutta hän oli hieman outo, emmekä yhtään pitäneet hänestä ensi näkemältä. Hän käyttäytyi todella lapsellisesti ja tuntui ilkeältä ja väheksyvältä Anua kohtaan. Totta kai me autoimme häntä. Voi helvetti, minä hermostuin. Karilla on se aivovamma, se ei pysty hillitsemään itseään... En tiedä, käyttikö hän meidän rahamme viinaan. Ei varsinkaan meidän Anumme. Ei Karin kanssa voisi kukaan elää, ei varsinkaan Anu. Minä vannoin autossa, etten kestä, jos asunto on täynnä pulloja ja Anu olisi valehdellut, ettei juo paljon. · Jatkoa sivulta 29 littänytkään. Yritimme hienovaraisesti sanoa Anulle, että hän jättäisi Karin. Miten tyttärestämme olikin tullut tällainen. Olin opettanut niin Anulle pienestä pitäen, ja hän kyllä tiesi sen. Äiti, mua pelottaa. Asunto oli kaikkea muuta kuin sitä, miksi me olimme sen tehneet. En sietänyt valehtelua. Sydämeni pumppasi vauhkosti, sillä Anu kuulosti olevansa tosissaan. Mä oon täällä vessassa. Saimme Riston kanssa luvan mennä käymään Anun luona. Hän luisui koko ajan johonkin, mistä me emme häntä enää tavoittaisi. Ja pilvestä. Minä huusin ja raivosin Karille puhelimessa, kun hänet viimein luurin päähän sain. Miten Anu pystyi elämään tällaisessa läävässä, kun kotona oli opetettu, että puhtaus oli puoli ruokaa. He olivat todellisuudessa ihan mahdoton yhdistelmä. Emme voineet hyväksyä sitä. Lähdimme matkaan. Hän kertoi seurustelevansa Karin kanssa. Hänen lääkkeensä jäivät syömättä. Mitä muuta olisimme voineet. Minä halusin armottomasti tietää, mitä oli tapahtunut vai oliko mitään. Saimme Anuun kuitenkin nyt enemmän yhteyttä kuin pitkiin aikoihin ja saimme olla kiitollisia edes siitä. E räänä keväisenä iltana Anu soitti ja itki puhelimeen. Hän kertoili puhelimessa, että Karilla on aivovamma, ja minä ihmettelin, minkälainen tyyppi se Kari oikein olisi. Voisiko teidän luona tulla käymään. Sänky oli petaamatta ilman lakanaa ja sai tehdä polun, mikäli tahtoi vessaan. minä halusin heti tietää. 62 K Olin totta kai huolissani. Ilmeisesti Anu oli käynyt asunnollaan, koska soitti minulle viikon kuluttua. Oliko hän hyvä Anulle. Anusta ei kuulunut koskaan mitään, ellei hän ollut vailla jotakin. Hän saisi tehdä elämällään, mitä ikinä halusi. Rahaa tai ruokaa. Minä en voinut kuin seurata sivusta ja pelätä pahinta. Äiti, mua pelottaa. Verhot oli poltettu tupakalla, samoin kuin lattia. Kari otti heti ystävällisen linjan ja lupasi ääni täristen, ettei enää koskaan kävisi käsiksi Anuun, ja minun vaatimuksestani hän lupasi myös viedä Anun ja itsensä katkolle. minä henkäisin anovalla äänellä. Mutta nyt ainakin tiesin, että Anu on hengissä jälleen kerran. Tuhota sen. Hän oli sanonut minua äidiksi. Siinä sinä teet sen viimeisen virheen. En minä uskonut edes, että Kari olisi uskollinen Anulle. Kari käytti Anua rahallisesti hyväksi, eikä Anu sitä ymmärtänyt, vaikka me ymmärsimme sen heti Anun puheista ja koetimme selittää sen hänelle. Kirjoitin vielä perään, että tästä seuraisi hankaluuksia. Miten Anua kohdeltiin. Luultavasti joka ikisen pennin. Hän ei vain voinut mitään sille, että oli riippuvainen tuosta aineesta, alkoholista. Natsoja oli yltympäri asuntoa, ja kämpässä oli sankka savupilvi. Eikö meidän kasvatuksellamme ollut mitään merkitystä. Millainen hän on. Minä halusin uskoa sen, mutta jotenkin. un Anusta ei ollut kuulunut mitään kolmeen kuukauteen, ryntäsin hänen pieneen asuntoonsa omalla avaimellani, jonka olin kaiken varalta teettänyt. En olettanut Anun tuossa tilassa valinneen itselleen kunnollista, selväpäistä miestä ja olinkin siinä oikeassa. Sydäntä lämmitti. Skitsofreeninen nuori nainen ja sairas, aivovammautunut mies, joka olisi ikuisesti murrosikäisen tasolla. Mikä sinua pelottaa. Oon ihan mustelmilla. Hän oli epäilyttävän oloinen, hölmösti käyttäytyvä, aivovammautunut mies, joka tuntui olevan noin viisitoistavuotiaan tasolla henkisesti. Hän oli tullut täysin riippuvaiseksi Karista ja tämän "rakkaudesta". Kuka se on se Kari. Hän oli selvässä humalassa, mutta minä en jaksanut sillä hetkellä välittää muusta kuin siitä, että sain kuulla hänen äänensä pitkän tauon kaiken jälkeen. Kari ja Anu tulivat avaamaan oven. Tuhka lemusi. Anu mainitsi, että he joivat kyllä, mutta harvoin. Anu vain oli niin hyväsydäminen. Kuitenkin Kari oli mies, jonka Anu oli valinnut, ja meidän täytyi vain tyytyä siihen. Minä jätin Anulle pöytään viestin, että jos hän ei ilmoita itsestään viikon sisään, minä tekisin katoamisilmoituksen. Minun rakkaudellani. Meidän tyttöömme ei kosketa, sanoin. Ja se oli todella hänen oma asiansa, ei minun. Järkytyin. Päivä päivän perään Anu piti asunnossa juhlia, eikä enää mennyt kouluun. Sellaisesta suhteesta ei noin vain lähdetä, jossa toinen pitää toista mahtipontisessa otteessaan. Sitä hän ei ollut vuosiin tehnyt. Anu kymmenenvuotiaana vuoteemme vierellä. Mutta Anu oli takertunut Kariin kaiken keskellä kuin oljenkorteen. Ja pahin tapahtui
Hän ei ollut käynyt ulkona kuukauteen, mutta Kari oli kuulemma käynyt hänen rahoillaan olutta ostamassa. Minulle Anu antoi enkeleitä, koriste-esineitä, sillä minä pidin niistä. Voi, kyllä minä sinua rakastan. Että Anu on tasan samanarvoinen kuin luokkatoverinsa, tai kuka tahansa muu ihminen. Anu ei ollut enää jaksanut, eikä pystynyt pitämään sitä pirua sisällään. tiesin, että sillä viinantäyteisellä elämällä, jota Anu ja Kari elivät, he eivät tulisi koskaan onnistumaan yhdessä parina. Eivätkä muutenkaan. Järkytyin, kun astuin osaston aulaan. vaikea olla yksin. Samoin kuin isä. Nyt se vasta selveni, kaikki. Että Anu on kaunis omalla tavallaan, niin kuin jokainen meistä. Anu makasi potilashuoneessa sängyllä ja nousi istumaan, kun astuin huoneeseen. Asetin kukat vedelliseen maljakkoon. Anu kertoi lääkärille, hoitajille ja minulle oloistaan ja tuntemuksistaan, kertoi menneisyydestään ja etenkin sen, mistä kaikki oli alkanut ja etenkin, miksi. Hänellä oli kasvoillaan jotenkin rauhallinen, levollinen ilme. Alkoholi. Valtava umpisolmu aukesi. Sinä olet meidän sukua. Minä olin aivan sanaton. Kunnes sitten tuli taas se alamäki. Anun oli aluksi vaikea sitä uskoa, eikä hän sitä koskaan täysin uskonutkaan. Katko ei auttanut. Minä peittelin Anun vuoteeseen. En melkein kuullut, mitä lääkäri sanoi. e kuitenkin menivät hoitoon, ja siellä tyttäremme istui ringissä huoneessa ja sanoi ääneen; olen alkoholisti. Hän ei vain enää kestänyt. Isälle Anu osti kirjan. Sinusta ei jää muuten mitään jäljelle. Äiti. Hän on luovuttanut jo kauan aikaa sitten, hän ei elä enää, mutta sinulla voi olla vielä hyvä elämä edessä. Voitte vierailla milloin vain, lääkäri lupasi. S -H euraavalla viikolla menin katsomaan Anua. Sitäkö tämä kaikki oli ollut. Hän on nyt tarkkailuajalla ja pakkohoidossa. Hän ei vain päässyt siitä irti. Sata torpedoa syöksähti sisälläni. Ruusuja. Hän tuntui olevan todella onnellinen koko joulun. He olivat liian juurtuneita tapoihinsa elää ja juoda. Anulle ilmoitettiin, että hänessä ei ollut sellaista vikaa kuin toverit olivat väittäneet, vaan että hänellä oli yhtä paljon oikeus elää ja olla kuin muillakin ihmisillä. Mutta hän oli jo melkein kaksikymmentä. Täälläkö meidän Anumme on. Minä hoidin Anun psykiatriselle osastolle. Kävimme jouluostoksilla. Tai siltä se tuntui. Hän itki, ettei ole syönyt lääkkeitään kolmeen kuukauteen ja että olo on todella pelokas ja outo. iimein Anu puhui. On niin... Oletko sinä tosiaan... Hän oli säästänyt rahaa ja osti kaikille lahjat. Pyysin ja anelin heitä lopettamaan juomisen, mutta turhaan. Olin tuonut kukkia ja pyytänyt kansliasta maljakon niitä varten. Monesti Anu oli kännissä, mutta minä en siitä välittänyt, vaan pidin Karille palopuheita, minkä kerkesin. Anun ja Karin viinanhuurteinen elämä jatkui samoin kuin Karin päälle käyminen. Voi pieni Anu. Hän oli halunnut ulostaa sen. Taas jälleen kerran oltiin lähtöpisteessä. Hän laittoi kanssani ruoat ja koristeli kuusen. Anun alkoholismi jatkui. Henkäisin. Sipaisin kukkien päitä ja haistoin niitä vielä kerran. Milloin oli silmä mustana, milloin vartalo runneltu, tai milloin Kari oli pettänyt häntä toisen naisen kanssa. Hyvä niin. Minusta oli ihanaa, että Anu kysyi moista asiaa, tosin kamalaa, jos hän epäili sitä kaiken tämän jälkeen. Ei puhu paljoa. Rakastatko sinä minua. Sinun pitää jättää hänet. Hänet oli tapettu jo koulussa yläasteella. V A nu tuli jouluksi kotiin. Mikä paska, puhisin mielessäni. Anu purskahti kyyneliin. Emme voi sallia hänen lähteä ko- H tiin, lomalle ehkä, mutta ei takaisin kotiin. Joskus yksinkin on parempi kuin tietyn ihmisen kanssa. Ehkä hän tiesi jo silloin, että tulee kuolemaan. Puhelin soi mitä vaativimmin ainakin kolme kertaa viikossa, ja Anu itki luurin päässä Karin taas hakanneen hänet. minä keskeytin kysymykseni ja istuuduin odottavana. Ehkä hän oli silloin päättänyt sen. Niin. Toinen on sairas ja hoidon tarpeessa, ja ukko vaan kantaa asuntoon lisää olutta sekoittaakseen toisen päätä yhä enemmän. Eräs potilas pissasi alleen, toinen pyöri nurkassa ympyrää ja yksi hoilotti Hoosiannaa niin, että ikkunat tärisivät. Etkä luovuta ikinä. Ei hän meidän Anustamme oikeasti välittänyt. Anu pihahti. Anu soitti minulle henkihieverissä. Koimme aivan kamalan vuoden. Paino oli tullut liian raskaaksi, ja ketjut puristivat nilkkoja. Hy-hyvä, minä sanoin hämilläni ja olin tyytyväinen, että Anu saisi nyt välimatkaa siihen paskiaiseen Kariin. Ei varmasti. än on hyvin vaisu, osastolta sanottiin seuraavana päivänä, kun soitin, en ollut kyllä muuta odottanutkaan. onko sinua... Silti niin lapsi vielä. Enkä ollut koskaan tiennyt mitään! Anua oli kiusattu koulussa. Karin kanssa ei voi kukaan olla onnellinen. Kari ei rakasta. Eihän hän kuulunut sinne, aikuisten suljetulle, ei voinut, eihän hän ollut tuollainen. Ajattelin, että siinä on se kaksivuotias Anu, jolle luin iltasadun. Sen hän on sanonut, että häntä kiusattiin aikoinaan koulussa... Kun siihen kerran jää koukkuun, sitä pitää olla aina ja aina ja aina vain li63. Oli ilta, kun Anu soitti. Rakkautta Anu tarvitsi, eikä tuollaista petturia
Se hinta oli oman tyttäreni elämä. Jos käytät tavallista etunimi-sukunimi yhdistelmää, analyysi antaa kattavan ennusteen yhdessäololle, tunteiden kehittymiselle ja mahdolliselle avioliitolle. Anu muutti asuntoon kaupungin keskustaan ja aloitti uuden elämänsä, vaikka kuitenkin se oli niin täynnä vanhaa. REG SA Niina Virtanen, Mikael Lahtinen numeroon 173664 ja saat tietää... tuleeko teistä pari? Sinä ja Hän Reginan suhdeanalyysi kertoo sinun tunteesi häntä kohtaan ja hänen tunteensa sinua kohtaan. Vaikka minä tiesin tuolla elämäntyylillä sen tulevan väistämättä eteen, minä väistin sen hamaan loppuun asti. Sen, minkä minä aina tiesin tulevan, mitä minä pelkäsin, mutta en myöntänyt itselleni, enkä toi- K sille. ertaan vielä sen mielessäni. Lempinimien käyttö kattaa suhteenne läheisimmän ja leikkimielisen puolen; se kertoo lisäksi siitä, miten tulette toimeen erityisesti naisena ja miehenä. Ehkä Anu ei tiennyt itsekään sitä, kuinka paljon halusi pois. Se on valtava käsite. Että kaikki on menetetty. Etunimi, toinen nimi ja sukunimi yhdistelmä syventää analyysiä ja kertoo enemmän sielunsukulaisuudesta ja henkisestä yhteensopivuudesta. Sillä, miten monta kirjainta nimissänne on, on siis merkitystä. Hän antaa nimien sijaan lempinimet: Ninnuli ja Mikko (REG SA Ninnuli, Mikko). Että minulle ei enää anneta mahdollisuutta auttaa tytärtäni. Ei milloinkaan. Toivottavasti sinä pääsit turvaan. Vaihtoehdot ovat - ystävyys - rakkaus - välinpitämättömyys - viha Saat tietää myös sen, milloin tunteenne toisianne kohtaan ovat syvimmillään. Niin kallis, etteivät sitä riitä biljoonat kuvaamaan. RAKKAUDELLA ÄITI Olette ehkä seurustelleet jonkin aikaa, tai sitten hän on vasta unelmissasi sinun. Sinä lähdit taivaaseen, minä vapauteen. Vaihtoehdot ovat - arkielämässä - eroottisessa elämässä - sekä hengen että ruumiin tasolla Suhdeanalyysi perustuu kirjainten ja numeroiden yhteismerkityksiin. Hyvästi, tyttäreni, ja hyvää matkaa. Vain siten minä voin jatkaa elämääni. Vain siten minä voin sanoa hyvästi. Ja siihen on tyydyttävä. Kai sinä tiedät siellä jossain, että minun muistoillani tulee aina olemaan kasvot sinun kasvosi. Poliisit tulevat ovelleni. Hän lähettää viestin, jossa lukee REG SA Niina Virtanen, Mikael Lahtinen. Minun onnellani oli todellakin kallis hinta. Minun täytyy jatkaa tästä, näillä eväillä, jotka minulle annettiin. Ne eväät jätit sinä, Anu. Minun on opittava elämään ilman Sinua. Onneni hintaa ei voi mitata muulla kuin rakkaudella. Vain siten minä pääsen tästä eteenpäin. Hän oli jo luopunut tavoittelemasta onnea. Enkä minä voinut sille mitään. sää. Sitä tunnetta, kummallista janoa, huumaa. Ja sanovat sen. Vastaukseksi hän saa: Niina Virtanen: ystävyys, tänä vuonna, eroottisessa elämässä Mikael Lahtinen: rakkaus, ensi vuonna, sekä hengen että ruumiin tasolla Niina haluaa vielä erikseen tietää, miten heidän suhteensa läheisin puoli kehittyy. Vain minä itse tiedän. Eikä hän kertonut koskaan ylimmästä syystä. Hänhän vannoi minulle, että haluaa elää! Kuinka joku saattaa valehdella minulle, että haluaa elää, vaikka oikeasti haluaa kuolla. Minun täytyy nyt olla onnellinen, kun minulla on siihen lupa. Tahtoiko hän todella olla kuin joku Nancy Spungen. En tiennyt, miksi tyttäreni oli vieläkin kiinni alkoholissa. Vain siten minä voin olla onnellinen. Se on myönnettävä, vaikka se on niin helvetin kivuliasta sanoa ääneen. Kukaan äiti ei halua uskoa tällaista. Sitä ei tiennyt kukaan muu kuin Anu itse. Lähetä viesti, esim. Enkä minä sano. Esimerkki: Niina Virtanen haluaa tietää hänen ja Mikael Lahtisen seurustelun tulevaisuudennäkymät. Minun on opittava päästämään irti. Anu piti pippaloita ja halusi jatkaa rikkonaista elämäänsä. Haluaisit tietää, millaiset mahdollisuudet suhteellanne on. Minun on opittava elämään ilman pelkoa. Hän saa vastaukseksi: Ninnuli: rakkaus, ensi vuonna, sekä hengen että ruumiin tasolla Mikko: viha, ei koskaan, arkielämässä Viestin hinta on 0,95 ja palvelu toimii Soneran, Saunalahden, Elisan ja Dna:n matkapuhelinliittymissä. 64. Vaihtoehdot ovat - tänä vuonna - ensi vuonna - epämääräisessä tulevaisuudessa - ei koskaan Suhteenne laadun kertoo se, millä elämänulottuvuudella tunteenne parhaiten tulevat esiin. Minä en tiennyt, miksi Anu halusi elää sellaista elämää. Minun on opittava elämään ilman huolta
Onnenpyörä tarjoaa Sinulle mahdollisuuden pohtia, mitkä asiat elämässäsi ovat tällä hetkellä niin tärkeitä, että niiden toteutuminen tai toteutumatta jääminen vaikuttaa omiin ratkaisuihisi. Esimerkki: Satu N. Me kaikki toivomme, että elämästämme - ja läheistemme elämästä - tulisi mahdollisimman hyvä. Hänen opetuslapsensa löysivät 30 numeroa, jotka ovat yhteydessä ihmiselämää ohjaaviin voimiin. Ylhäällä vasemmalla: Tapahtuu pian. haluaa tietää onko Petri S kiinnostunut hä tietää, S. Pythagoraan onnenpyörää, mystistä ympyrää, joka yhdistää meidän kaikkien tuntemat numerot yliluonnollisiin elementteihin, on kautta vuosisatojen käytetty tulevien tapahtumien ennustamiseen. Suurta Pythagorasta, joka syntyi Samoksen saarella noin 571 eKr, on usein sanottu ensimmäiseksi matemaatikoksi. Kysy maanantaina terveydestä, tiistaina raha-asioista, keskiviikkona vapaa-ajasta ja hauskanpidosta, torstaina opiskelusta ja työstä, perjantaina seurusteluasioista, lauantaina rakkaudesta ja sitoutumisesta ja sunnuntaina elämästäsi ja tulevaisuudesta ylipäätään. Mitä sinä haluat tietää? TOIMI NÄIN: Tee mielessäsi elämääsi koskevat kysymys, sulje silmäsi ja anna numeroiden 1 - 30 velloa mielessäsi. Numero 4 ja Sadun etunimi ovat ne tiedot, jotka tarvitaan onnenpyörään. HUOM! Viikonpäivä, jona kysymys on tehty, on tärkeä. Alhaalla: Ei tapahdu. Muista viikonpäivän vaikutus kysymystä tehdessäsi! Viestin hinta on 0,95 ja palvelu toimii Dna:n, Kolumbuksen, Zerofortyn, Elisan, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin matkapuhelinliittymissä. 65. hänestä. Pythagoraan onnenpyörässä nuo numerot on yhdistetty aakkosiin. Samalla hän antaa numeroiden 1 - 30 velloa mielessään. Tai tapahtuuko kenties asia, jota pelkäät. Tarve tietää tulevista on hyvin inhimillinen ja luonnollinen. Toteutuuko toiveesi? Pythagoraan onnenpyörä kertoo tulevaisuuden! Käykö toiveesi toteen. Onnenpyörän alkuperäiskappaletta säilytetään nykyisin British Museumissa. Katso, mihin onnenpyörän keskustan lohkoon saamasi numero sijoittuu. Lohkojen merkitykset: Ylhäällä oikealla: Tapahtuu pitkän ajan kuluttua. Yksi numeroista alkaa tulla esiin muita voimakkaammin, ja tässä tapauksessa se on 4. Kirjoita tekstiviesti OP, etunimesi ja mieleesi tullut numero, siis esimerkiksi OP SATU 4. Hän pukee kysymyksensä sanoiksi: "Pyytääkö Petri minua ulos?" ja keskittyy hetkeksi pohtimaan asiaa silmät suljettuina. Vastausviestinä saat numeron. Lähetä viesti numeroon 173664. Kun yksi numeroista alkaa tuntua muita selkeämmältä ja merkityksellisemmältä, avaa silmäsi ja merkitse numero muistiin
Lähetä viesti numeroon 16303. 6,50) 5E HORO V E MARI MA LLIKAS MALLIKA TU 1 00100 HEL SINKI. 66 KA = Kauris OI = Oinas RA = Rapu VA = Vaaka VE = Vesimies HÄ = Härkä RAVINT O N äin saa vutat T AVOITT EESI TILAA TEKSTIVIESTILLÄ SUORAAN KOTIISI! VAIN 5 LE = Leijona SK = Skorpioni KL = Kalat KK = Kaksonen NE = Neitsyt JO = Jousimies Tilauksen hinta on 5 ja se veloitetaan matkapuhelinlaskusi yhteydessä. holhoojan lupa. (norm. HOROSKOOPPISI 20 0 1 vuoden jokaiselle päivälle! Sinä ja rakkaus Laaja luonneTerveys ja Ennustus Vesim ies HOROS KOOPP ISI 2010 G VIOLET SJÖBER 21.1. 19.2. Tie täh deksi JENN IFE ANISTO R JA SINÄN horoskooppi energia Astrologia parantaa Ennust u vuoden s JOKAIS E PÄIVÄL LLE LE! Tie tähdeksi Supertähdet ja sinä Ota vastaan elämä jonka haluat TERVEY ENERGS JA IA A strolo parant gia aa Ota vas taan E Sinä ja RAKKA US S inulle p aras LÄMÄ JONKA HALUA T Hae omasi Lehtipisteestä! Kirjoita viestin alkuun 5E HORO ja merkkisi lyhenne sekä yhteystietosi Esim. Alle 18-v. Palvelu toimii suomalaisissa matkapuhelinliittymissä. viesti horoskooppimerkistä Vesimies: 5E HORO VE Mari Mallikas Mallikatu 1 00100 Helsinki
Katsoin ikkunasta ulos, mutta en nähnyt ketään. Ihmettelin, mistä olen nyt mummoni saanut uniini, onhan hänen kuolemastaan jo kymmenen vuotta. smon herätyskello soi ja kutsuin hänet aamiaiselle. En kuitenkaan aikonut luopua elämästäni suosiolla. Unessa kuljen pitkin käytävää, jonka varrella ei ole ovia, ei mitään. Päivällä päätin, että on aika tehdä asialle jotain. Uni tuntui pelottavalta ja se toistui jatkuvasti. Heräsin juuri, kun olen astumassa ovesta. Tiesin, etten voisi saada enää unta, joten oli sama nousta ylös odottamaan aamua, jolloin mieheni Osmon herätyskello soisi 05.00. Sitten yhtäkkiä eteeni tulee ovi, jonka pelonsekaisin tuntein avaan. Nousin ylös ja hiivin olohuoneeseen lukemaan kirjaa. Oven takana on edesmennyt mummoni, joka pyytää minua astumaan sisään ovesta. Sain lääkäriajan samalle päivälle. 67 O. Tunne oli voi- makas ja sama painajainenkin palasi mieleen. Osmo lähti töihin, ja minulla oli aivan kummallinen olo. Ihan ensimmäiseksi varasin ajan lääkärille. H eräsin ja katsoin kelloa. Tämä oli jo kolmas yö peräkkäin tällä viikolla, kun heräsin samaan aikaan samaan painajaiseen. Olin nukkunut vain pari tuntia. Mummoni vainosi minua Heräsin joka yö samaan aikaan samaan painajaiseen. Jostain syystä vuosia sitten kuollut mummoni oli tullut hakemaan minut luokseen. Tiedän, että jos sen teen, olen mennyttä. Soitin terveysasemalle ja kerroin, että en ole saanut nukuttua, ja olo on muutenkin heikko. Istuin sohvalla ja luin kirjaa. Päätimme yhdessä, että jos sama meno jatkuu, otan yhteyttä lääkäriin. Tunsin, että talossa on lisäkseni joku, jota en vaan näe ja jos menen ulos, joku seuraa minua. Hän oli huolestunut, kun en ole vieläkään saanut nukuttua, vaikka niin monta yötä on mennyt. Osmolla olisi työpäivä edessä, minulla oli tämä viikko vapaata siivoojan työstäni. Yhtäkkiä tuli tunne, että joku tuijottaa minua. Se oli 02.50
Kerroin Marikalle, että vointini on nyt parempi, mitä nyt lääkkeet väsyttävät, mutta koin senkin ihan hyväksi, että sain ainakin nukkua, ja uni oli hyvää. Sitten Osmo lähti kotiin ja tunsin pienen paniikin tulevan. Lääkäri oli mukava naishenkilö ja tunsin, että hänelle oli helppo kertoa tilanteesta. euraavana päivänä Osmo vei minut sairaalaan. Otin lääkkeet illalla ja nukahdin jo yhdeksän aikaan ja heräsin aamulla seitsemältä, kun hoitaja tuli herättelemään verikoetta ottaakseen. Kerroin Marikalle avioliitostani Osmon kanssa, että meillä on mielestäni hyvä liitto ja työssäni viihdyn myös hyvin, vaikka se onkin vain osa-aikaista. smo kävi hakemassa minut kotiin. Vaikka mummon kuolemasta oli kulunut niin kauan aikaa, ajattelin häntä yhä paljon. Illalla otin sitten unilääkkeen ja nukahdin melko nopeasti. Sairaanhoitaja rauhoitteli minua, ja sitten lähdettiin katsomaan, millaiseen huoneeseen sijoittuisin. Jutteluni tuntui ääneen sanottuna ihan järjettömiltä, mutta en voinut mitään moisille ajatuksille. Lääkäri vakuutti, että lääkkeet ovat ihan turvallisia, kun en vain käytä alkoholia samaan aikaan. Neljä päivää olin siellä sairaalassa ja oloni tuntui päivä päivältä paremmalta, joten pääsin sitten kotiin. Olin aivan hämmästynyt, että olin nukkunut niin hyvin, ja vielä vieraassa paikassa. Sain reseptit mukaan ja hoitajat vielä muistuttivat, että muistanhan ottaa lääkkeet ajallaan, että se on tosi tärkeää. Nyt minulle oli tullut tunne, että mummo tarkkailee minua ja on tullut hakemaan minut S 68. Alussa oli hieman kankeaa ja tuntui, että en osaa sanoa mitään, mutta kun hetken aikaa juttelimme, minun oli helpompi ruveta puhumaan omista asioistani. sykiatrille kerroin samat asiat kuin Marikallekin, ja hän oli sitä mieltä, että kärsin jo psykoottisuudestakin. Ajattelin, että eiväthän nämä ihmiset täällä kovin sairaita olekaan, kun jaksavat hymyillä, toisin kuin minä. Hieman pelotti, että miten yö menee ja tuleeko psykoottisia ajatuksia. Mutta yö meni ihan hyvin ja seuraavana päivänä minulla oli aika Marikalle. Oli sovittu, että käyn hänen luonaan säännöllisesti juttelemassa ja tarvittaessa otetaan lääkäriin yhteyttä. Samassa ovi aukesi, ja nuorehko sairaanhoitaja kutsui minut sisään. Seuraavan kerran heräsin vasta 04.00 enkä ollut nähnyt samaa painajaista. En ollut taaskaan nukkunut moneen yöhön, joten oloni oli sellainen, että olin kyllä sairaalahoidon tarpeessa. Lääkkeet siis auttoivat, mutta ajattelin, että en uskalla käyttää niitä joka yö. mukaansa. Olin heti sitä vastaan, että joutuisin käyttämään säännöllisesti lääkkeitä, sillä pelkäsin, että kuolen niihin. Odotusaulassa tunsin itseni orvoksi ja mielessä kävi, että lähden saman tien takaisin. Ensin tuntui siltä kuin olisin ollut pitempäänkin pois, mutta pian alkoi tuntua hyvältä olla kotona. Nyt toivon, että mummoni saa levätä rauhassa ja saan ajatella hänestä vain mukavia muistoja. Kun ihmiset ovat kyselleet, mikä hänelle tuli, olen vain sanonut, että sydän petti. Pohdin kuitenkin Marikan kanssa sitä, miksi mummoni oli tullut "vainoamaan" minua ja ajattelimme, että se ehkä johtui siitä, että olin salannut hänen kuolemaansa liittyviä asioita ja niin kuormittanut itseäni. Koko päivän olin hieman tokkurainen ja hoitajat sanoivat, että se johtuu niistä lääkkeistä ja menee ohi muutamassa päivässä, kun alan tot- P tua niihin. Marika kyseli tarkemmin mummostani ja kerroin, että mummoni kuoli viinan ja lääkkeiden yliannostukseen, ja se on ollut minulle vaikea asia. Marika oli sitä mieltä, että on parasta käydä psykiatrin vastaanotolla, jonne sain ajan jo parin päivän kuluttua. Ensin sairaalassa pidettiin palaveri, jossa käytiin kaikki mahdolliset terveydentilaani koskevat asiat läpi ja Osmoakin haastateltiin. Painajaiset olivat jääneet. Zypexaa ja Tenoxia. Hän esitteli itsensä Marikaksi. Suurin ongelmani ovat nämä painajaiset ja liian vähästä unesta johtuva huono olo. TIIKERI O S euraavalla viikolla menin sovittuun aikaan mielenterveystoimistoon. Hän kysyi, olisinko valmis menemään sairaalaan osastolle muutamaksi päiväksi, siellä sitten aloitettaisiin lääkitys. Varasin ajan mielenterveystoimistoon seuraavalle viikolle. Hän kuunteli tarkkaan ja kyseli, onko parisuhteessa hyvä ja turvallinen olla, olenko päivisin väsynyt ja muuta oleellista. Minut sijoitettiin neljän naisen huoneeseen, ja kaikki ottivat minut rauhallisesti ja iloisesti vastaan. Samana iltana aloitettiin lääkitys. Sain unilääkereseptin, ja lääkäri ehdotti, että kävisin juttelemassa mielenterveystoimistossa, jonka jälkeen voisimme ajatella mielialalääkkeen aloittamista, sillä lääkäri epäili, että olen vakavasti masentunut
Ennen vanhaan hyvä toimistotyöntekijä oli hiljainen ja tunnollinen puurtaja, joka osasi kirjoittaa koneella. Ehkä suostuttelisin mieheni Penan perustamaan yrityksen ja tekisin töitä hänen kanssaan. Jännitys, jonka vallassa koko ajan olin, imi niin paljon energiaa, että älyni ei jaksanut täysillä jyllätä. Aikoihin en uskaltanut hakea mitään työtä, ja toimistotyöhön sain sellaisen kammon, että vertauskuvallisesti heitin merkonomin paperini roskikseen ja päätin aloittaa puhtaalta pöydältä jollakin muulla alalla. Tiedän, että jatkuvien työttömyysjaksojeni takia lähimmät omaiseni pelkäsivät minun syrjäytyvän työelämästä täysin, ja kaipa minusta oli vaarassa tullakin ongelmatyötön. Nykyään millä hyvänsä alalla on aivan utopistiset vaatimukset, joten kaltaiseni ujot ja vähän toistaitoiset hakijat putoavat armotta kelkasta. Säästäväinen ihminen tulee toimeen työttömyyskorvauksellakin, eikä raha tuo onnea kuitenkaan. Kokeilin erilaisia töitä, joskus aika hyvällä, mutta usein huonolla menestyksellä, ja välillä olin pitkään työttömänä. Kaikki epäonnistumiset työelämässä söivät itseluottamustani, ja jokaisen epäonnistumisen jälkeen päätin, etten enää hakeudu vapaaehtoisesti työhön hankkimaan vielä lisää huonoja kokemuksia. Ryhtyisin majakanvartijaksi asumattomalle saarelle. Sillä tarkkailun alla minä juuri olin, koska harjoitteluaikani oli samalla koeaikaa vakituista työsuhdetta varten. Nyt minusta tehtiin firman puhelinvastaaja ja sain oikein oman työkännykän. Myöntelin, että. Kopiokonekin osoittautui ymmärrykselleni ylivoimaiseksi. Työnantaja ja työkaverit olivat kyllä ihan mukavia, mutta tyytyväisiä työhöni he eivät olleet, enkä sitä yhtään ihmettele. Oli piinallista ottaa vastaan puheluja muiden kuullen ja tuntea joka hermopäälläni olevani tarkkailun alla. Jatkoa sivulta 37 an teoriassa, en osaa toteuttaa samaa asiaa käytännössä. Tai kenties muuttaisin työmarkkinoita pakoon peräpohjolaan, jossa ei ole pelkoa sen enempää kuin toivoakaan työn saamisesta. Olen joskus miettinyt, mitä tekisin ilman nykyistä työtäni. äistä tapahtumista on jo vuosia, mutta minkälaista elämäni on nykyään. Lähipiirissä minua pidetään eräänlaisena "kielinerona", koska osaan seitsemää vierasta kieltä eikä niiden oppiminen tuota vaikeuksia. Työelämä on tänä päivänä sellaista, että tuskin pärjäisin vieraalla töissä rajoituksineni. Ehkä puhelinhomma olisi menetellyt, jos olisin saanut puhua muiden kuulumattomissa jossain yksityiskopissa. Niinpä tyydyn pitämään kielet vain harrastuksena ja hankkimaan toimeentuloni siivoamalla. Jos joku jätti soittopyynnön työkaverilleni, joka ei silloin ollut paikalla, en aivoja sumentavalta jännitykseltä tajunnut kirjoittaa ylös soittajan nimeä, ja oli siinä selittämistä työkaverille, minkälaiselle tyypille hänen odotettiin soittavan takaisin. Nyt ymmärrän paremmin, kuinka tärkeää työ voi ihmiselle olla, eikä vain rahasyistä. Tai sitten hankkisin lapsia ja jäisin kotiäidiksi. Mutta koska kaikki työskentelivät samassa huoneessa, puheeni kuului kaikille, vaikka hiljaa puhuinkin. Ensin oli siis opeteltava kännykän käyttö ja puhelun yhdistäminen ja sitten vielä uskallettava vastata mokomaan "soivaan kaukosäätimeen". Parasta työssäni on se, että saan tehdä sitä yksin omassa tahdissani ja organisoida itse työhöni liittyvät asiat. Minusta ei olisi työparin mukana roikkumiseen, sillä se tuntuisi samalta kuin yrittäisi tehdä töitä käsiraudoissa. Todellisuudessa en voi tehdä mitään niistä, sillä olen liian epäsosiaalinen tekemään tiimityötä, liian epävarma itsenäiseen työhön ja liian ujo opettajaksi. Erinäisten tapahtumien tuloksena pääsin tuttavieni kautta siivoustyöhön, ja nykyään olen tyytyväinen työhöni. Itse olisin ollut onnellinen, jos minut olisi irtisa- V N nottu ahdistavasta työstä "taloudellisista ja tuotannollisista syistä", ja hyvällä omalla tunnolla olisin nauttinut uudessa vapaudestani ilman työn aiheuttamia ongelmia. Ajatuskin siitä, että joutuisin pois nykyisestä työstäni, hirvittää. Olen myös miettinyt, mitä tekisin, jos olisin yhtä hyvä tyyppi kuin muutkin ihmiset. Tai "toipumislomalla työstä", kuten asian ilmaisin. Mutta tietokonetta ja kopiokonettakin kammottavampi oli puhelin! En pidä puhelimessa puhumisesta, tutuillekin soitan vain joskus harvoin enkä koskaan vastaa tuntemattomiin numeroihin. Juuri vapaus onkin se, mikä saa minut sitoutumaan työhöni ja arvostamaan sitä. Olin samaa mieltä heidän kanssaan siitä, että minun paikkani ei ollut heidän firmassaan, ja helpottuneena suljin sen työpaikan oven lopullisesti viimeisen harjoittelupäivän jälkeen. 69 aikka oli helpotus päästä pois ahdistavasta työstä, olin myös lannistunut, sillä näköjään minusta ei sittenkään ollut toimistotyöhön. Tosin en tiedä, kuinka osaisin hoitaa lasteni asioita, kun en aina osaa kaikkia omianikaan. Ei voi sanoa, että olisin kunnialla selvinnyt puhelinhommastani tai muustakaan. Minulta puuttuu keinot työelämässä pärjäämiseen, enkä tarkoita vain ammattitaitoa, vaan jotain syvällisempää ja vaikeammin määriteltävää. Aikaisemmin ihmettelin ihmisiä, joille lopputilin saaminen oli kauhea katastrofi. Juttelin kerran erään italiaa opiskelleen naisen kanssa, joka kertoi, kuinka kovaa työtä se vaatii. Luultavasti olisin opiskellut kieliä tai kielitiedettä ja nyt joko tutkisin suomalais-ugrilaisia kieliä, opettaisin pakkoruotsia tai suomentaisin hevoskirjoja
Hajamielisyyteni on yksi syy siihen, miksi en ole uskaltanut hankkia ajokorttia, eikä kai kaltaistani uneksijaa parane auton rattiin päästääkään. ja heidän lähiomaisensa eivät saa osalJoutsen Media Oy:n henkilökunta ja heidän listua lehden kilpailuihin. Tarvitsen apua monissa sellaisissa asioissa, joista muut ihmiset yleensä selviytyvät yksin. NARSISSI TOSI E L Ä M Ä Ä AIKAKAUSLEHTIEN LIITON JÄSENLEHTI --------------------------------------------------------------------------------------------1ä.21 V U O S I K E R T A -----------------------------------------------------------------------------------------------Päätoimittaja Eeva Vainikainen Toimitus Lekatie 6, Oulu Toimituksen postiosoite Tosi Elämän toimitus PL 246, 90101 Oulu Puh. Jos sitten joku toinen ei minua hyväksy, se on hänen ongelmansa eikä minun. Toimitus ei vastaa Kolmiokirja Oy:n asiakasrekisteriä voikadonneista käsikirjoituksista eikä kuvista. Nykyään ajattelen, että minulla on yhtä suuri oikeus kuin muillakin olla juuri sellainen kuin olen ja hyväksyä itseni vikoineni. Teräväkielinen siskoni ei juuri salaa sitä, että pitää minua tyhmänä, kun en älyä jotain yksinkertaista asiaa. Erotan kyllä toisistaan brittienglannin ja amerikanenglannin ja ymmärrän yksittäisiä sanoja, joskus kokonaisen lauseenkin. kolmiokirja@suomenmaa.fi ma-pe klo 08.00-16.00 S-posti:1236-4576 ISSN tilaajapalvelu @kolmiokirja.fi 35 ISSN 1236-4576. itä tulee muuhun elämänalueeseen, olen lopulta alkanut oppia hyväksymään itseni edes jollakin tasolla sellaisena kuin olen. 08-5370 033 JULKAISUJOHTAJA Fax 08-530 6118 Juha Määttä JULKAISUJOHTAJA TOIMITUSJOHTAJA Juha Määttä Sauli Huikuri ILMOITUSMYYNTI TOIMITUSJOHTAJA Kolmiokirja Oy Sauli Huikuri Liisa Finnberg Lekatie 6, PL 246 MEDIAMYYNTI 90101 Oulu Avainasiakaspäällikkö Puh. käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarSuomenmaa-yhtiöt Oy:n henkilökunta koituksiin. ta käsikirjoituksista eikä kuvista. Jos en olekaan sosiaalisesti taitava, kuten useimmat muut ihmiset, niin entä sitten. Kielet ovat ehkä ainoa asia, jossa olen hyvä, mutta täydellinen en ole niissäkään. työtähän se vaatii joo, sillä tietenkään en kehdannut sanoa, kuinka vaivattomasti itse olin samaa kieltä oppinut. Minulla on vaikeuksia kuullunymmärtämisessä, ja pahin siinä suhteessa on englanti. Kuten jokainen tietää, emme me kaikki ole samanlaisia, mutta onko jossain määrätty, että pitäisi olla. 08-537 0033 PL 246, 90101 Oulu Fax 08-530 6118 Puh. Mutta jos minun pitäisi vastata kysymyksiin kuulemani perusteella, on aivan sama olenko kuunnellut englantia vai hepreaa. Sellainen vaikuttaa itsetuntoon, joka onkin minulla keskitasoa alhaisempi. Tämä oli minun näköiseni tarina. Alkusysäyksen itseni hyväksymiselle antoi puolituttu psykologi sanomalla, että minun tulisi olla ylpeä siitä, että olen erilainen kuin muut. Lapsena ja nuorena se ei ollut mahdollista, sillä muutkaan eivät minua hyväksyneet ja koin olevani muita huonompi. PAINOPAIKKA Painotalo Suomenmaa 2009 PAINOPAIKKA Joutsen KUSTANTAJA Median painotalo 2009 Kolmiokirja Oy KUSTANTAJA Pl 246, 90101 Oulu Kolmiokirja Oy Puh. 08-537 0033 Toimitus ottaa vastaan käsikirjoituksia Toimitus ottaa vastaan käsikirjoituksia ja kuviaja kuvia sitoumuksetta. daan käyttää ja luovuttaa suoramarkKolmiokirja Oy:n asiakasrekisteriä voidaan kinointitarkoituksiin. Kuusi vuotta aikaisemmin, oltuani vasta pari päivää Italiassa, osasin jo puhua muutaman yksinkertaisen lauseen ja taivuttaa sanoja oikein, vaikka en ollut koskaan opiskellut italiaa. tilaajapalvelu. Vaikka en jaksa kuunnella paljon, en myöskään välitä puhua paljon, joten mitään kovin mielenkiintoista seuraa tuskin olen. Toimitus ei vastaa kadonneistästä makseta erillistä korvausta. Taipumukseni vajota fantasioihini milloin M ja missä vain saa minut joskus hajamieliseksi. Siitä huolimatta jotkut tuntuvat pitävän minua mukavana ihmisenä. Ilmoittakaa nimi, osoite, mahdollisen nimimerkin lisäksi oikea henkilötunnus ja pankkitilin numero, sillä nimi, osoite, henkilötunnus julkaistuista maksetaan palkkio.ja pankin tilinumero, sillä julkaistuista makseLehti varaa oikeudet tehdä tarpeelliseksi taan palkkio. Ei tietenkään, sillä eihän ihmisen persoonallisuutta voi kukaan muuttaakaan. Televisioon pystyn keskittymään, sillä siinä näkee kuvan. Joskus härnään häntä esittämällä vielä tyhmempää, sillä sitä saa, mitä tilaa. Lapsena minua hyppyytettiin psykologeilla ryhmä- ja yksilöterapioissa, mutta mikään ei saanut minua muuttumaan "normaaliksi". Materiaalia ei pakaista myös digitaalisessa muodossa eikä lauteta. Kielitaitoni on siis lähinnä kirjallista, ja toki puhuakin osaisin, ellen ujouden takia meni aivan lukkoon. lähiomaisensa eivät saa osallistua lehden kilpailuihin. Tuttujen juttelua jaksan seurata jonkun aikaa siten, että filmaan samalla aivoihini kuvaa siitä, mitä toinen puhuu. Olen kulkeutunut väärille kaduille, törmännyt lyhtypylvääseen, unohdellut tavaroitani milloin minnekin ja minulla on varastettu lompakko ja kaikki tämä vain, koska olen kuin unissa kulkija, joka ei havaitse, mitä ympärillä tapahtuu tai edes, mitä itse tekee. Materiaalia ei palauteta. harkitsemansa muutokset lähetettyyn maLehti Lehdessä julkaistu kirjoitus, josta teriaaliin.varaa oikeudet tehdä tarpeellionseksi harkitsemansa muutokset lähe-julmaksettu kirjoituspalkkio, voidaan tettyyn materiaaliin. Luonteenomaista minulle on sekin, etten välitä ihmisten seurasta enkä kykene kuuntelemaan minkään näköisiä puheita, luentoja tai edes radio-ohjelmia. Minä olen minä, ja Jumalan silmissä me olemme kaikki yhtä arvokkaita. Murrosiässä ne käynnit lopetettiin hyödyttöminä, ja siitä lähtien olen ollut enemmän tai vähemmän tuuliajoilla sen asian suhteen. Ilmoittakaa sitoumuksetta. (08)Myllyoja Juhani 537 0306 Fax (08) 530 6118 044 737 0334 juhani.myllyoja@joutsenmedia.fi ILMESTYY 12 numeroa vuodessa ILMESTYY 12 kertaa vuodessa TILAUSHINNAT Kotimaahan TILAUSHINNAT 12 kk 49 kotimaahan TILAAJAPALVELU 12 kk 51 08-537 0370 ma-pe klo 08.00-16.00 TILAAJAPALVELU S-posti:08 537 0370 Puh
S E U R A A V A S S A N U M E R O S S A MEILLÄ RYYPÄTÄÄN mutta rakkautta riittää Nainen 70+ LÖYSIN AIDON RAKKAUDEN Adoptioon painostettu RAKASTUNUT ESIINTYI RAITTIINA KIPU KESTÄÄ - kaverit käräyttivät KOKO KYPSÄ IHMINEN ELÄMÄN ei kuole katkerana HELMIKUUSSA TILAA LUKEMISTA, JONKA PARISSA ET PITKÄSTY, SUORAAN KOTIISI. TILAUSKORTTI KYLLÄ KIITOS! Tilaan Tosi Elämää -lehden 12 kuukaudeksi (12 numeroa) hintaan 51 12 kuukaudeksi (12 numeroa) hintaan 51 edullisena kestotilauksena 6 kuukaudeksi (6 numeroa) (12 numeroa) hintaan 45 hintaan 29 6 kuukaudeksi (6 numeroa) hintaan 29 Tosi Elämää maksaa postimaksun Maksan tilaukseni yhdessä kahdessa erässä. Maksan tilaukseni yhdessä kahdessa erässä. Nimi Osoite Puhelin Postinumero ja -toimipaikka Sähköposti 90003 Vastauslähetys 90003 OULU Vastauslähetys TOSI ELÄMÄÄ Tunnus 5007535 Tilaajan allekirjoitus (alle 18-v. Tilauksesi astuu voimaan noin antamalla hyväksyn sähköpostiviestinnän Kolmiokirjalta. 3 71. 0,50 /erä. Useammassa erässä maksettaessa laskutuslisä kortin postittamisesta. Sähköpostiosoitteen kolmen viikon kuluttua tilauskortin postittamisesta. holhoojan) Haluan automaattisesti jatkuvan tilauksen kyllä ei Voit suorittaa tilausmaksusi useammassa Tilauksesi astuu voimaan noin kolmen viikon kuluttua tilausVoit suorittaa tilausmaksusi useassa erässä.erässä
Näyttää siltä, että elämäsi tärkeimmät tapahtumat ovat nyt jossain muualla kuin missä kuvittelet niiden olevan. Voit hyödyntää parhaiten tämän kauden tuomia mahdollisuuksia pitämällä kaikki aistit avoinna. Tärkeää onkin, että osaat valita ne asiat ja ihmiset, jotka kiinnostavat sinua aidosti, muuten heität energiasi hukkaan. Älä sekoita ihmissuhteita ja raha-asioita keskenään. HÄRKÄ 21.4.-20.5. Tällä kaudella ei kannata keskittyä liikaa yhteen elämän osaalueeseen, muuten saatat jäädä paitsi jostain arvokkaasta. Raha-asioissa kannatta olla sitä varovaisempi, mitä pidemmälle kausi edistyy. LEIJONA 22.7.-21.8. Elämäsi helpottuu heti, kun teet tilisi selviksi menneisyyden tapahtumien kanssa. Pidä huoli, että olet positiivisten ja itsetuntoasi tukevien ihmisten seurassa aina, kun se on mahdollista. VAAKA 22.9.-22.10. Tällä kaudella kannattaa panostaa kiireettömyyteen ja rentouteen kaikessa tekemisessäsi. Raha-asioissa joudut tekemään tiukkoja päätöksiä, nyt kannattaa olla itsekäs. SKORPIONI 23.10.-21.11. Nyt on erityisen tärkeää, ettet tuhlaa energiaasi pikkuasioista huolehtimiseen, vaan keskityt elämäsi suuriin linjoihin. Kaudesta saattaa tulla hyvinkin onnekas, jos vain pystyt tiedostamaan mahdollisuutesi. NEITSYT 22.8.-21.9. Olet tällä kaudella tavallista energisempi ja viehättävämpi, ja saatkin luultavasti huomata, että sinulla on kysyntää monelle eri taholle. Kauden puolivälillä tapahtuu jotain sellaista, jonka voit kääntää itsesi hyödyksi, jos vain osaat tarttua tilanteeseen oikein. Niin rakkauskuin rahaonnikin kukoistaa parhaiten loppukaudesta. RAPU 21.6.-21.7. Ihmissuhteesi ovat tällä kaudella vahvasti myötätuulessa, niin romanttiset kuin ystävyyteen perustuvatkin. T A M M I K U U OINAS 21.3.-20.4. Voimiasi koetellaan tällä kaudella monin tavoin ja siksi onkin tärkeää, että osaat tunnistaa oman jaksamisesi. Hoida rästiin jääneet asiat kuntoon ja suuntaa tarmosi aidosti mielekkäiksi kokemiisi asioihin. Luultavaa on, että saavutat myös työelämässä menestystä nimenomaan ihmissuhdetaitojesi avulla. Myös turhista ennakkoluuloista on syytä luopua. Elämässäsi on tapahtumassa suuria muutoksia, ja on tärkeää, että huomaat ne hyvissä ajoin. Yritä päästä irti turhasta miellyttämisestä. KAKSOSET 21.5.-20.6. Elämäsi suunta on muuttumassa, ja tällä kaudella voit vaikuttaa suuresti siihen, mikä tuo uusi suunta tulee olemaan. Tiedät vaistonvaraisesti, mikä on sinulle parasta. Juuri tällä kaudella olisikin hyvä hetki ottaa etäisyyttä menneisyyteen ja tehdä suuriakin, tulevaisuutta koskevia päätöksiä. On hyvinkin mahdollista, että romantiikka astuu elämääsi aivan uudenlaisessa valossa kauden aikana. 72
/17 Pekan Helpot Ristikot Extra.....29 .......... /34 Iisakin Helpot Ristikot Extra ....19 .......... Toivottavasti uskallat tehdä ratkaisusi. Osoitteenmuutosta varten. /41 Matin Helpot Ristikot ............34 .......... /45 Timantti .................... 54 .......... lk postimerkki 73. Tilaajan allekirjoitus VESIMIES 20.1.-18.2. Tällä kaudella kannattaa unohtaa hetkeksi läheisten huolet ja murheet. /23 Aloittelijan Ristikot ..............17 .......... Asiakasnumero (numerosarja osoitelipukkeesta) / alkaen KALAT 19.2.-20.3. Tällä kaudella ongelmia tuottavat väärinkäsitykset niin töissä kuin ihmissuhteissakin. Tapaat loppukaudesta ihmisen, jolla tulee olemaan suuri vaikutus elämässäsi tulevaisuudessa. Kolmiokirja Oy PL 246 90101 OULU Tähän 1. Tiedustele kotimaan ulkopuolelle menevien tilausten hintoja tilaajapalvelustamme. Tilaa vaivattomasti, soita tilaajapalveluun 08 - 537 0370 TOSI ELÄMÄÄ -LEHDEN PALVELUKORTTI Tilaan (lehden nimi) Tällä palvelukortilla voit tilata jonkin Kolmiokirja Oy:n lehden. kk:ksi Osoitteenmuutos, tiedot oheisessa kortissa. Nimi Lähiosoite Postinro Puh. 47 .......... Keskity nyt täysillä oman elämäsi kohentamiseen, sillä juuri nyt voit parantaa elämääsi tavallista tehokkaammin. /20 Sylvin Helpot Ristikot............34 .......... Se rohkeus saattaa poikia elämääsi lisää hyvää jatkossakin.ansaita ylimääräistä rahaa. Automaattisesti jatkuvan tilauksen hinta on 12 kuukauden määräaikaista tilaushintaa edullisempi. Postitoimip. Älä puolustaudu raivokkaasti, vaikka sinua syytettäisiinkin turhaan. Automaattisesti jatkuva tilaus on voimassa niin kauan kuin tilaaja toisin ilmoittaa. /17 Matin Nasta Ristikot .............22 .......... 54 .......... 51 .......... /45 Tosi Elämää ............... Tartut rohkeasti uusiin haasteisiin etkä pelkää esittää rakentavaa kritiikkiä, jos siihen on aihetta. /17 Iisakin Kryptot Extra..............23 .......... /99 Kauneimmat Käsityöt.... TOSI ELÄMÄÄ JOUSIMIES 22.11.-20.12. Olet tällä kaudella tavallista kunnianhimoisempi niin työssä kuin yksityiselämässäkin. 51 .......... Kauden puoliväli tuo mukanaan mahdollisuuksia, joihin tarttuminen vaatii hieman rohkeutta. Rauhallisuudella selvität tilanteet parhaiten. /26 Sudoku S ...........................22 .......... Joka tapauksessa nyt kannattaa ottaa rohkeasti kaikki irti niistä iloista, joita elämä suo. Kyse saattaa olla uudesta ihmisestä, työstä, harrastuksesta tai kiinnostuksen kohteesta. Uusi osoitteeni on Uusi jakeluosoite Postinro Postitoimip. Tällä samalla rohkeudella saatat selvittää myös erään rakkauselämääsi pidempään vaivanneen ongelman. Tilaa vaivattomasti puhelimella -- Soita tilaajapalveluun 08-537 0370 ma-pe klo 08.00-16.00 Käytä oheista palvelukorttia, kun · haluat tilata Tosi Elämää -lehden tai jonkun muun Kolmiokirja Oy:n julkaisuista. /16 KAURIS 21.12.-19.1. Elämääsi on tulossa nyt jotain aivan uutta, luultavasti jotain sellaista, mikä yllättää sinut itsesikin. · haluat muuttaa osoitteen. Tilaushinnat kotimaahan: 12 kuukauden määräaikaisen tilauksen hinta/automaattisesti jatkuvan tilauksen hinta Regina...................... /31 Sylvin Helpot Ristikot Extra.....19 .......... /47 Lääkäri ..................... /47 Nyyrikki.....................110 .......... /44 Iisakin Ristikot ....................37 .......... /31 Matin Helpot Ristikot Extra .....19 .......... /21 Iisakin Siluettiristikot ............38 .........
08 5370 370 s-posti: tilaajapalvelu@kolmiokirja.fi tai hae omasi Lehtipisteestä!. alkaen Tilaa suoraan kotiisi: puh. vat oa um L arit okk p Romanttista rakkautta, eroottisia satuja. 2 x 100 sivua! Reginan parhaat Naisen unelmia Rakkausnovellit Myynnissä 1.12