LUKIJAT KERTOVAT Olinko sinulle
KESÄKUU · 2010· 4,90 KUU
TOSI
Kun masentunut kohtasi
Alkoholistin
HELPPO NAINEN VAI SIELUN SISAR?
AIKUINEN L A P SI
Ensirakkauden
ELÄMÄÄ
JULMA LOPPU
SUUREN PARANTAJAN
ÄIDIN KIRJE TYTTÄRILLEEN:
antakaa minulle anteeksi! Ystävättäreni sairastui, joten
Naiseksikasvamisen tuskaa
KOULUN LIIKUNTATUNNILLA
Oikean elämän romantiikkaa:
HÄNEN MIEHENSÄ ON VAPAA...
UNOHTUMATON
Loman loputtua on aika kohdata työkaverit, pitkästä aikaa. Tärkeintä on, että jotain merkittävää on tapahtunut. Kaikki parhaat rannatkin ovat yleensä aina täynnä muitakin auringonpalvojia. Rauhaa ja yksityisyyttä rakastava suomalainen kokee helposti päivänsä menneen pilalle, jos joutuu liian suuren ihmislauman ympäröimäksi. Monen kesä voi mennä pilalle siitäkin, että keväällä aloitettu laihdutus- ja kuntoilukuuri on mennyt pilalle, ja kesä alkaa ihan samanlaisessa kropassa kuin meni talvikin. Joku on matkustellut, joko kohottanut kuntoaan, joku rakentanut kesämökin. Vyötärömakkara varjostaa kauneimmankin auringonpaisteen, eikä rannalle voi mennä, kun kroppa ei ole ihannemitoissa. Kesälomasta olisi varmaan paljon helpompi nauttia ilman perhettä. Huvipuistoissa on kymmenien metrien jonot, tiet ruuhkautuvat viikonloppuisin, kun kaikki lähtevät mökeilleen hakemaan rauhaa ja yksityisyyttä. Jos tytär haluaa hevosvaellukselle, poika haluaa jalkapalloleirille. Kesä on kuitenkin vain kerran vuodessa.
3. Helpostihan siinä menee sitten päivä pilalle. Jokaisella on jotain kerrottavaa lomastaan. Ei tarvita kuin yksi epävakaisempi viikko alkukesästä, kun pessimistisimmät julistavat koko kesän pilalle menneeksi. Vielä pitäisi kuitenkin ehtiä hankkia se rusketus, juosta läpi heinäkuun alennusmyynnit ja tehdä ne lukemattomat retket, joita talven pimeydessä ehti suunnitella. Pitäisi nauttia, nauttia ja nauttia. Kesällä on useimmilla vuoden pisimmät lomat, kesä on palautumisen ja latautumisen aikaa. Lopputuloksena saattaa olla, että yleisen rauhan nimissä kukaan ei saa tehdä sitä, mitä oikeasti haluaisi. Suvi suloinen
TOSI
TÄSSÄ NUMEROSSA
ELÄMÄÄ
Alkoholistin AIKUINEN LAPSI............................4 ÄIDIN KIRJE TYTTÄRILLEEN: antakaa minulle anteeksi! .............8 Kun masentunut kohtasi SUUREN PARANTAJAN ..............12 Olinko sinulle HELPPO NAINEN VAI SIELUN SISAR?............................18 Lapseni otettiin huostaan: OLENKO HUONO ÄITI .................30 JUTTUTUPA ..................................35 HOROSKOOPPI ............................36 Ystävättäreni sairastui, joten HÄNEN MIEHENSÄ ON VAPAA...38 NAISEKSI KASVAMISEN TUSKAA koulun liikuntatunneilla ...............48 Ensirakkauden JULMA LOPPU.............................60 KRISTINA VASTAA ........................65 Oikean elämän romantiikkaa UNOHTUMATON ..........................66 MINUN RUNONI ...........................72 ÄÄNESTÄ JA VOITA ......................75
K
esä on meille pohjoisessa asuville arvokasta aikaa. Tosiasiahan on, että mitä enemmän ihmisiä, sitä enemmän mielipiteitä. Ja ihmisiähän suosituissa kesälomakohteissa tunnetusti riittää. Jo pelkästään sateiset säät saattavat pilata jonkun loman. Jos isä tykkää kalastaa, äiti pitää varmasti kulttuurilomista. Juhannuksen jälkeen kesän nauttimiseen tulee helposti kiireen tuntu, sillä syksyhän alkaa olla jo käsillä. Itselläni on tälle kesälle vain yksi selkeä päämäärä: yritän olla pilaamatta kesääni ylisuurilla odotuksilla. Kun odotukset ovat kovat, on myös pettymyksen riski suurempi. Jos ei ole mitään ihmeellistä kerrottavaa lomastaan, saa helposti sääliviä katseita, jotka viestittävät: ei tuonkaan elämässä taida paljon tapahtua
Siinä eivät keittiön tuolit ja pöytä tahtonut kestää, kun isä antoi niille kyytiä. Me lapset juoksimme naapuriin karkuun, kun emme uskaltaneet olla kotona. un olen kertonut ryhmälle elämänkertaani, minua on kuunneltu hiljaisena. Pelkäsin isää paljon. Ne eivät pyyhkiytyneet millään lahjomisilla pois, vaan pureutuivat minuun kiinni kuin ikuinen tatuointikuvio. Siellä saimme iltapalaa ja nukahdimme uneen,
4
O
kunnes seuraavana päivänä menimme arkoina kotia katsomaan. Mikä tahansa vastus saattoi saada isän hurjistumaan ja riehumaan. Äidin piti kaikesta huolimatta pitää kotia pystyssä ja hoitaa lapsia. Alkoholistin aikuinen LAPSI
len alkoholistin aikuinen lapsi. Kaiken vapaa-ajan he käyttivät huvitteluun omalla tavallaan. Me lapset jäimme syrjään siinä hulinassa, jonka alkoholin käyttö aiheutti. Kahvipöydässä oloni on jo vapaampi, kun tutustumme toisiimme. Vanhemmat kuorsasivat, äiti sängyssä ja isä lattialla. Silti mikään ei saanut minua unohtamaan noita ikäviä päiviä ja öitä. Tässä se oli, tämä oli minun juttuni! Ryhmän vetäjä piti puheenvuoronsa välillä ja kertoi, miten kokoontumiset ovat hyvin tärkeä voimavara.
K
Sillä keinoin, vähän kerrallaan, saisimme paikattua kolhiintunutta itsetuntoa ja voisimme ymmärtää, ettemme ole syypäitä vanhempiemme juomiseen. Kun isä joi, hän muuttui minulle pelottavaksi hahmoksi, jota en tunnistanut isäkseni. Kuuntelen heitä, toisia kaltaisiani. Olen iloinen, että olen täällä. Olin lapsena ollut isän tyttö, ja hän piti minua paljon sylissään. Isä otti ronskimmin viinaa ja tuli oikein änkyräkänniin, jolloin ei oltu köyhiä eikä kipeitä. Isälle piti keittää kahvia ja sen sekaan hän kaatoi viinaa, jonka kumosi ahneesti. Kun taas tulee minun vuoroni puhua, kerron isästäni ja suhteestani häneen. Äidin ja isän välillä leiskui rikinkatkuinen riita, joka kesti niin kauan kuin he humalassa jaksoivat heilua. Naapurin väki oli onneksi avuliasta, ja sinne menimme hädän tullen.. Meitä on kymmenisen henkilöä, jotka ovat kokeneet samanlaisen kohtalon. Äiti lipitti viiniä ja usein oli jopa aihetta kohottaa majoja, kun oli juhlia ja valmistumisia. Oksennuksen kuvottava haju leijui huoneissa. Kun isä ja äiti siitä selvisivät, he alkoivat katuvaisina hyvitellä meitä lapsia karkeilla ja lahjoilla. Olen siis aikuinen nainen, oman perheeni jo perustanut. Sisälläni vellovat kuitenkin ikävät ja hirveät muistot lapsuuden ja nuoruuden ajasta. Meni vuosia aikaa, että olen voinut edes lausua tuon edellisen lauseen ja samalla ymmärtää, mitä se pitää sisällään. Me lapset pelkäsimme isän humaltumista ja olimme varuillamme kotonamme. Esitteen teksti oli vedonnut voimakkaasti minun. Vanhempi siskoni joutui hoitamaan äidin virkaa. Löysin tämän ryhmän heidän esitteensä kautta. Pelon ilmapiiri asui silloin kotonani. Tämä ryhmä on AAL eli alkoholistien aikuiset lapset. Hänelle oli oltava mieliksi, ja sen taidon me lapset pian opimme. Hän laittoi ruokaa ja katsoi pienempien perään. Olihan se näky, kun kaikki oli huiskin haiskin. Isäni joi enemmän kuin äiti. Juuri tällaista minäkin tarvitsin, kasvamista normaaliin itseluottamukseen ja selviämistä oikeaan elämään. Siinä vaiheessa, kun olin jo melkein kouluikäinen, sain pärjätä itsekseen sisarusteni kanssa. Tämän ryhmän kokoontumisiin askeleeni ovat vieneet minut aina, kun kokoontuminen on tiedossa. Kuulen todella karmaisevia kohtaloita ja tunnen puhujia kohtaan ymmärrystä. En uskaltanut edes puhua kovemmalla äänellä siinä pelossa, että isä suuttuisi ja alkaisi räyhätä. Minulla oli vanhemmat, jotka joivat aina, kun siihen löytyi aikaa. Joku joukossa nyökkäilee ja joku puistaa päätään kertomukseni edetessä. Olihan perheen hyväksi tehtävä töitäkin ja hankittava elatus. Olen vielä ensikertalainen ja kaikki on minulle uutta
Minulle, isän tytölle, isäni humalainen riehuminen oli erityisen pelottavaa katseltavaa. Yritimme sisarteni kanssa parhaamme kasvaessamme pelon ilmapiirissä, ja vasta aikuisena tajusin, kuinka paljon nuo pelottavat yöt olivat minuun vaikuttaneet.
5
Isä oli todella sekavassa tilassa ja taas hän oli äidin kimpussa. Olen aina tuntenut alemmuutta muita kohtaan ja syyllisyyttä jostakin selittämättömästä, joka on jättänyt minut orpona kyselemään elämän tarkoitusta. Haulikko oli tietyssä paikassa eteisessä, mutta isä ei sitä paljon käyttänyt, vaikka lupakin oli. kolmiokirja@suomenmaa.fi ISSN 1236-4576 ISSN 1236-4576
6
35 63. -----------------------------------------------------------------------------------------------Päätoimittaja Eeva Vainikainen Toimitus Lekatie 6, Oulu Toimituksen postiosoite Tosi Elämän toimitus PL 246, 90101 Oulu Puh. Sitten alkoi se pahin. Pidin kaikkea minuun kohdistuvaa arvostelua uhkana. Isä heitti häntä seinää päin niin, että kolina kävi. ja heidän lähiomaisensa eivät saa osalJoutsen Media Oy:n henkilökunta ja heidän listua lehden kilpailuihin. daan käyttää ja luovuttaa suoramarkKolmiokirja Oy:n asiakasrekisteriä voidaan kinointitarkoituksiin. Suojellakseni itseäni olen aina yrittänyt olla muille mieliksi. Oliko äiti kuollut. Oli hyväksyttävä oma elämäntilanne ja pyrittävä tasapainoon. Äänistä päätellen alkoi käsirysy, jossa äiti selvästi joutui alakynteen. Mutta tämän ryhmän avulla alan tajuta kokemukseni merkityksen nykyelämääni. Kun kerron tätä toisille ryhmäläisille, en voi mitään, että kyyneleet valtaavat minut ja aivan kuin tyhjennän itseni toisille. Oli jo iltamyöhä, kun alkoi kuulua kolinaa. käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarSuomenmaa-yhtiöt Oy:n henkilökunta koituksiin. Kun oma puhevuoroni taas tulee, minulla on hirveää kerrottavaa: Olin sisarusteni kanssa viettänyt iltaa omassa rauhassani, kun vanhemmat olivat poissa. Tämä riita kuulosti kauhealta ja siksi menimme kamarin komeroon piiloon. Kiitos siitä! LASILINTU
TOSI
E L Ä M Ä Ä
AIKAKAUSLEHTIEN LIITON JÄSENLEHTI --------------------------------------------------------------------------------------------1ä. V U O S I K E R T A 21. Tällainen lapsuuden kauhukertomus on yltänyt aikuisuuteen asti, enkä ole pystynyt sitä unohtamaan. harkitsemansa muutokset lähetettyyn maLehti Lehdessä julkaistu kirjoitus, josta teriaaliin.varaa oikeudet tehdä tarpeellionseksi harkitsemansa muutokset lähe-julmaksettu kirjoituspalkkio, voidaan tettyyn materiaaliin. Tuntui pahalta kuunnella isän raivoisaa huutoa ja äidin itkunsekaista metelöintiä. Ilmoittakaa sitoumuksetta. Materiaalia ei palauteta. Oliko äiti kuollut. Tämän ryhmän ja kokoontumisiemme johdosta opin koko ajan paljon uutta, ja moni outo asia sai oikean nimen. Materiaalia ei pakaista myös digitaalisessa muodossa eikä lauteta. Syöksyimme komerosta katsomaan pelosta huolimatta.
Näimme, kun äiti makasi lattialla verissään ja isä hoiperteli hänen vieressään. Toimitus ei vastaa Kolmiokirja Oy:n asiakasrekisteriä voikadonneista käsikirjoituksista eikä kuvista. Äiti toipui ajan mittaan. Sitten riita sai uuden sävyn, kun isä alkoi uhkailla äitiä haulikolla. Olisin halunnut mennä väliin, mutta en uskaltanut. Ravintolan tuoksinassa oli alkanut riita, ja se jatkui kotiin asti. Kaikki lyönnit ja läimäykset kuulostivat hirveiltä. Kaikki oli viinan syytä, sen jo lapsena ymmärsin. Nyt äiti huusi: Älä ammu minua! Pyyntö ei tehonnut isään, vaan hän jatkoi uhkailujaan. Hänelle tehtiin leikkaus, osuma oli tullut kylkeen, mutta onneksi sisäelimet eivät olleet vahingoittuneet. Kaljapulloja oli pöydällä ja siitä arvasimme, että illasta on tulossa levoton eikä nukkuman kannata mennä. 08 537 0370 TILAAJAPALVELU ma-pe klo 08.00-16.00 08-537 0370 S-posti: tilaajapalvelu ma-pe klo 08.00-16.00 @kolmiokirja.fi S-posti: tilaajapalvelu. Elin elämääni tuntien itseni uhriksi, minulla oli ylikehittynyt vastuuntunnon ja minun oli helpompi olla kiinnostunut toisista kuin itsestäni. lähiomaisensa eivät saa osallistua lehden kilpailuihin. Syöksyimme komerosta katsomaan pelosta huolimatta.
K
erhoilta on ollut mieluinen ja ajatuksia herättävä. Äitiin oli tullut osuma, mutta emme nähneet, mihin. Toimitus ei vastaa kadonneistästä makseta erillistä korvausta. Tämä AAL-ryhmä tuli elämääni oikeaan aikaan, sillä sen lähtökohta oli ymmärtää alkoholismin luonne perheen sairautena ja täten vapauttaa kasvamaan ja ottamaan vastuu elämästä. 08-537 0033 Toimitus ottaa vastaan käsikirjoituksia Toimitus ottaa vastaan käsikirjoituksia ja kuviaja kuvia sitoumuksetta. Joku siskoista lähti juoksemaan naapuriin, josta hälytettiin ambulanssi. Tulijat eivät olleet hyvällä tuulella, sen kuuli äänistä ja tiuskimisista. PAINOPAIKKA Painotalo Suomenmaa 2009 PAINOPAIKKA Joutsen KUSTANTAJA Median painotalo 2010 Kolmiokirja Oy KUSTANTAJA Pl 246, 90101 Oulu Kolmiokirja Oy Puh. Näillä eväillä katson valoisasti tulevaisuuteen. Sitten tulivat jo poliisit ja veivät isän mukanaan. 08-5370 033
JULKAISUJOHTAJA
Juha Määttä TOIMITUSJOHTAJA Juha Määttä TOIMITUSJOHTAJA Sauli Huikuri MEDIAMYYNTI ILMOITUSMYYNTI Avainasiakaspäällikkö Kolmiokirja Oy Juhani Myllyoja Liisa Finnberg 044 737 0334 Lekatie 6, PL 246 juhani.myllyoja@mail.suomenmaa.fi 90101 Oulu Puh.ILMESTYY (08) 537 0306 Fax (08) vuodessa 12 kertaa530 6118
ILMESTYY TILAUSHINNAT 12 numeroa vuodessa kotimaahan 12 kk 51 TILAUSHINNAT Kotimaahan TILAAJAPALVELU 12 kk 49 Puh. En ole yksin näissä ikävissä muistoissani, voin jakaa kaiken muiden kanssa. Silloin pamahti, ja muistan aina äidin huudon, joka viilsi korviamme. Ilmoittakaa nimi, osoite, mahdollisen nimimerkin lisäksi oikea henkilötunnus ja pankkitilin numero, sillä nimi, osoite, henkilötunnus julkaistuista maksetaan palkkio.ja pankin tilinumero, sillä julkaistuista makseLehti varaa oikeudet tehdä tarpeelliseksi taan palkkio. Mitä oli tehtävissä. ta käsikirjoituksista eikä kuvista. Olen pelastunut. 08-537 0033 PL 246, 90101 Oulu Fax 08-530 6118 Puh
Kysy maanantaina terveydestä, tiistaina raha-asioista, keskiviikkona vapaa-ajasta ja hauskanpidosta, torstaina opiskelusta ja työstä, perjantaina seurusteluasioista, lauantaina rakkaudesta ja sitoutumisesta ja sunnuntaina elämästäsi ja tulevaisuudesta ylipäätään.
Mitä sinä haluat tietää?
TOIMI NÄIN:
Tee mielessäsi elämääsi koskevat kysymys, sulje silmäsi ja anna numeroiden 1 - 30 velloa mielessäsi. Tai tapahtuuko kenties asia, jota pelkäät. Numero 4 ja Sadun etunimi ovat ne tiedot, jotka tarvitaan onnenpyörään.
HUOM! Viikonpäivä, jona kysymys on tehty, on tärkeä. haluaa tietää onko Petri S kiinnostunut hä tietää, S. Pythagoraan onnenpyörässä nuo numerot on yhdistetty aakkosiin. Pythagoraan onnenpyörää, mystistä ympyrää, joka yhdistää meidän kaikkien tuntemat numerot yliluonnollisiin elementteihin, on kautta vuosisatojen käytetty tulevien tapahtumien ennustamiseen. Me kaikki toivomme, että elämästämme - ja läheistemme elämästä - tulisi mahdollisimman hyvä. Vastausviestinä saat numeron. Alhaalla: Ei tapahdu.
Muista viikonpäivän vaikutus kysymystä tehdessäsi!
Viestin hinta on 0,95 ja palvelu toimii Dna:n, Kolumbuksen, Zerofortyn, Elisan, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin matkapuhelinliittymissä.
69 7. Kirjoita tekstiviesti OP, etunimesi ja mieleesi tullut numero, siis esimerkiksi OP SATU 4. Kun yksi numeroista alkaa tuntua muita selkeämmältä ja merkityksellisemmältä, avaa silmäsi ja merkitse numero muistiin. Hän pukee kysymyksensä sanoiksi: "Pyytääkö Petri minua ulos?" ja keskittyy hetkeksi pohtimaan asiaa silmät suljettuina. Lähetä viesti numeroon 173664. Suurta Pythagorasta, joka syntyi Samoksen saarella noin 571 eKr, on usein sanottu ensimmäiseksi matemaatikoksi. Tarve tietää tulevista on hyvin inhimillinen ja luonnollinen. hänestä. Onnenpyörä tarjoaa Sinulle mahdollisuuden pohtia, mitkä asiat elämässäsi ovat tällä hetkellä niin tärkeitä, että niiden toteutuminen tai toteutumatta jääminen vaikuttaa omiin ratkaisuihisi.
Esimerkki: Satu N. Hänen opetuslapsensa löysivät 30 numeroa, jotka ovat yhteydessä ihmiselämää ohjaaviin voimiin. Katso, mihin onnenpyörän keskustan lohkoon saamasi numero sijoittuu.
Lohkojen merkitykset:
Ylhäällä oikealla: Tapahtuu pitkän ajan kuluttua. Ylhäällä vasemmalla: Tapahtuu pian. Toteutuuko
toiveesi?
Pythagoraan onnenpyörä kertoo tulevaisuuden!
Käykö toiveesi toteen. Onnenpyörän alkuperäiskappaletta säilytetään nykyisin British Museumissa. Yksi numeroista alkaa tulla esiin muita voimakkaammin, ja tässä tapauksessa se on 4. Samalla hän antaa numeroiden 1 - 30 velloa mielessään
Äidin kirje tyttärilleen:
8
Ne ensimmäiset suukot olivat jännittäviä ja mieleenpainuvia. Aloin odottaa lasta ja minä olin ainoa vastuunkantaja, mies hävisi kuvioista sen siliän tien. Sitä sanaa ei silloin tunnettu. Minä itkin siellä lääkärin silmien alla, mutta en saanut
9. Elä-
M
mä pysähtyi kertaheitolla, ja minä jäin räpistelemään siihen pelokkaana. Väkisin makaamisella oli seurauksensa. Illat ravintoloissa toivat esille myös varjopuolia. Pikku tuiterissa ei aina tullut ajateltua, mitä tuli sanottua ja tehtyä. Kun kävin neuvolassa, siellä oli kiireinen lääkäri, jolta ei paljon aikaa herunut. Opiskelin, kuten muut-
inulla oli vain muutama tyttökaveri, joille sitten uskouduin ja kerroin raskaudesta. Rakkauttako. Joku ehdotti, että menisin vanhempieni luokse kotiin. Yritän kuitenkin jatkaa kirjettä ja kertoa, kuinka sitten kävi.
M
R
akkaat lapseni! Tämä kirje sisältää arkaluontoista asiaa ja toivon teidän tämän lukiessanne edes vähän ymmärtävän minua ja vaikuttimiani. Aloitan alusta. Ne murheet olen käynyt itse läpi ja kun olen jo keski-ikäinen aikuisten tyttären äiti, minulla on varastossa heille elämänohjeita. Toinen suositteli aborttia, sillä silloin kaikki harmi olisi poispyyhkäisty. Koska luultavammin osaan helpommin muodostaa asiani kirjalliseen asuun, tartun kynään ja kirjoitan sen, mitä haluan lapsilleni kertoa.
antakaa minulle anteeksi
kin nuoret ja pärjäsin hyvin saaden kohtalaisia arvosanoja. Minun on todella vaikeaa kertoa tätä teille, rakkaat lapseni, sillä pelkään koko ajan suhtautumistanne minuun. Kun olin heikoimmillani, minua iskettiin oikein olan takaa. Vuodet kuluivat ja minusta tuli äiti, mutta edelleen mietin usein sitä tekoa, jonka olin nuorena tehnyt. Heiltä ei olisi armoa minua kohtaan tippunut, eikä sääliä sitäkään vertaa. Sellaisia ohjeita, joita toivoisin heidän noudattavan ja omaksuvan minua paremmin. Portit olivat auki, minä valitsisin suunnan ja sen tien, jota kulkisin. Vanhempien luokse en uskaltanut mennä, sieltä olisin joutunut lähtemään maailmalle alta aikayksikön. Nuoruuden vuosien alkaessa olin odottavalla mielellä. Kaikki näytti niin suloiselta ja olo tuntui pehmeältä, olin kuin sulaa vahaa ja kenen tahansa vietävissä. Opiskelu jatkui vielä jonkin aikaa, mutta vointini muuttuessa huonommaksi, jätin koulun. Nuoruudessa on tapana tehdä virheitä, mutta minun virheeni oli sellainen, jota en voinut antaa itselleni anteeksi. Mies löi minuun ikuisen leiman, jota olen joutunut peittämään katseilta koko elämäni ajan. Hän kertoi vaihtoehdot nopeasti, mutta samalla jo oli ehdottamassa aborttia, koska olin niin nuori, eikä minulla ollut edellytyksiä hoitaa lasta. Voisivatko tyttäreni rakastaa äitiään, jos tietäisivät koko totuuden minusta?
ietin elämääni. Kuvioihin tulivat sitten pojat ja muiden nuorten seura kiinnosti tietysti kovasti. Eli ei sinne. Sehän oli luonnollista ja niin oli myös ensirakkaus. Isku tuli erään miehen taholta, joka sai minut houkuteltua hotellihuoneeseensa. Mikään vastustelu ei siinä vaiheessa auttanut ja hän otti minut väkisin. Niin nuori ja avuton olin silloin, enkä osannut etsiä itselleni oikeaa apua. Heidän taholtaan sainkin sitten erilaisia ohjeita. Elämä oli edessäni ja minulla oli suuria suunnitelmia tulevaisuuden suhteen. Se sisältää paljon iloisia asioita, mutta myös suruja, joihin ajatuksissani joudun palaamaan aina uudestaan ja uudestaan. Niin hyvin tunsin heidät. Joudun kuitenkin paljastamaan heille asioita, joita he eivät ole koskaan kuulleet minulta, ja se tekee kaikesta moninkertaisesti vaikeampaa. Punnitsin totta kai näitä vaihtoehtoja
Millä lailla he suhtautuvat minuun. Jatkan edelleen kirjettä. Saisin pian ajan tulla sairaalaan, jos niin halusin... Olin suoraan sanoen kauhuissani, sillä eihän minua ollut leikattu koskaan enkä ollut ollut sairaalassa hoidettavana minkään vaivan takia. Hengitän nyt vapaammin. Hänen sydämensä oli särjetty, ja hän oli ajautunut epätoivoissaan sairaalaan. Tavataanhan pian, kun tulette lomallanne kotona käymään. Olisin muutaman päivän siinä. Oma lapseni olisi pelastunut. En voisi päästä itseäni pakoon milloinkaan. Silmissäni näen vain onnettoman tyttörukan, jolle oli käynyt huonosti. Nyt voin tarkentaa ohjettani reilummin, kun tiedätte taustaa. Tämän kirjeen viesti on, että antaisin kaikkeni, että saisin tehdyn tekemättömäksi. Tätä hetkeä olen odottanut. On ollut väärin salata teiltä mitään, sillä olette minulle niin rakkaita. Ne ovat merkitykselliset kyyneleet. Enkö saa vieläkään yhtään helpotusta, vaan joudun riutumaan tässä paholaisen noitumassa piinassa. Olen heidän mukaan kärsinyt jo niin paljon näinä vuosina, ettei siihen ollut syytä kasata painolastia enempää. Vähitellen saan tietää heidän suhtautumisensa kirjeeni sisältöön. Minun ei tarvitse enää kantaa yksin salaisuuden taakkaa. Minun ihanat tyttäreni: kiitos, että sain kirjoittaa teille tästä vaikeasta asiasta. Olenhan sanonutkin teille, ettei sellaista asiaa tulekaan, ettette voisi niistä meille puhua. Tyttäret kertovat, miten paljon se vaikutti heihin. Psyykkiset vaurioni jäivät kokonaan hoitamatta, silloin ei annettu kriisiapua ja ajelehdin tunteitteni kanssa kuin airoton vene.
kerralla. Se on painanut minua niin paljon. uto pysähtyy pihamaalle ja menen vieraita vastaan. Ne ovat alku uudelle äiti-tytärsuhteelle. Jännitän myös heidän tuloaan. Rakkain terveisin Äitinne...
K
un luen kirjoittamani kirjeen, jonka monistan, itku ei ole kaukana ja kyyneleitä pyyhkien suljen kirjeet kuoriinsa sekä kirjoitan osoitteet päälle. Yöt olivat pahimpia. Pelosta, että te tuomitsette minut alimpaan helvettiin, ettekä haluaisi olla kanssani enää tekemisissä. Silti hän olisi ollut elämään oikeutettu ihminen, eikä sitä olisi tilaisuutta olisi saanut riistää häneltä. Nyt kun kirjoitan tätä kirjettä, se päivä on niin selvänä kuin eilinen mielessäni. Vuosikymmenten kuluessa tähän saakka tunnustan, että mieleni on tehnyt monesti kertoa aroistakin asioista, mutta en ole siihen kyennyt. Ja silloin ne tulevat, nimittäin kyyneleet. Se lapsi olisi ollut teidän sisaruksenne, vaikkei samasta isästä. Minun tapauksessani olisi kaikki tuki ollut tarpeen ja silloin tulos olisi voinut olla toinen. En ajatuksiani, jotka piinaisivat aina silloin, kun vähiten antaisin niiden häiritä. Puolinukuksissa en kyennyt vielä ajattelemaan selkeästi sen hetkistä tragediaa.
Seuraavasta päivästä tuli henkisen kärsimyksen pohjustus tulevaan elämääni. Kuluu muutama päivä ja saan kaksi puhelinsoittoa peräjälkeen. Elämä jatkuu! KIRJEKYYHKY
A
M
K
10
iksi kirjoitan teille tästä kaikesta, lapseni, siihen on hyvin painava syy. Silloin tulivat itsesyytökset ja häpeä, ne vyöryivät päälleni kuin tulilaava ja tuskanpalavana polttivat rintaani. Nyt olen kertonut teille kaiken ja toivon, että seuraavan kerran nähdessämme voisimme keskustella asiasta. Tässä on niin paha olla, että menen ulos hengittämään happea. Olen tukahtumaisillani näihin muistoihin. Ehkä syyttäisin ja tuomitsisin tällaisen naisen
M. Minä ja isänne emme tietenkään voi puuttua teidän elämänne ratkaisuihin, koska olette täysi-ikäisiä ja vastaatte omista teoistanne. He eivät missään nimessä halua tuomita minua, vaan paremminkin hoivata ja armahtaa, sillä heillä oli vain yksi äiti. Kuulen tytärteni nuoret, raikkaat äänet, kun he kertovat tulevansa käymään kotona. Me olemme löytäneet toisistamme tunteiden aallokon, johon tahdomme heittäytyä. Kivut alavatsassa kertovat karua kieltään siitä, mitä minulle on tehty. Sitä pelätessäni olen ollut hiljaa. Havahduin ymmärtämään, että se, minkä annoin itselleni tapahtua, tulisi polttamaan sieluani loppuelämäni. Olen iloinen, on ihanaa nähdä heitä niin pian. Miksi minun on vielä näin paha olla. Rakkaat lapseni, en millään haluaisi kirjoittaa teille tällaista, mutta olen ollut niin kauan hiljaa tästä asiasta, että päätin nyt kertoa teille elämäni kauhean salaisuuden. Mutta nyt olen saanut tyhjentää itseni ja minulla on kevyempi olla. Katson hetken itseäni kuin etäältä. Ensin vanhempi tytär tulee luokseni ja halaamme sydämellisesti. Nyt on kuitenkin tullut aika paljastaa salat ja kärsiä seuraukset.
K
un menin sairaalaan, minulla ei ollut ketään saattajaa eikä kädestä pitäjää. muita ohjeita kuin tämän viimeisen. Pahinta oli se yksinäisyyden tunne, jonka valtaan jäin selvemmin. Sairaalan hoitajat eivät kiireiltään ehtineet keskittyä jokaiseen potilaaseen ja heidän auttaminen olikin fyysistä. Valkotakkinen henkilökunta ja kolkko huone ottivat omansa. Nämä kirjeet saavat olla nyt sanansaattajina tyttärilleni, ne sisältävät heidän äitinsä traagisen tarinan. Teillä on oikeus tuomita minut tai armahtaa, hyväksyn molemmat tunteet. aiken jälkeen olen taas heräämässä nukutuksesta ja tajuamassa, missä olen. En tiedä, kuinka itse reagoisin vastaavassa tilanteessa. Kirjoittaessani kirjettä lapsilleni minun on pysähdyttävä tähän kohtaan. Nuorempi tytär hukuttaa minut ruusukimppuun
R ATKO RI STIKOT, KRYP TOT, SU DOKUT...
Testaa millainen ratkoja olet j voita! taa ja
50 joka viikko 250 joka kuukausi 3000 Aurinkomatkojen lahjakortti
11
M A A I L M A N M A H TAV I N R I S T I K KOY H T E I S Ö !
Sitten maailmani alkoi hajota todenteolla ja tajusin tarvitsevani apua.
12
Kun masentunut kohtasi Parantajan
lin jo nuoresta tytöstä kärsinyt ajoittain masennusjaksoista. Mutta heillä kummallakin oli vastuunalainen työ ja paljon harrastuksia, joten aina he eivät jaksaneet keskittyä minun jatkuviin ongelmiini. Yrittäisit nyt olla niin kuin toiset, he sanoivat. Käsityöni jäivät kesken, keskittyminen tunnilla oli vaikeata tai sitten itkeskelin iänkaiken jotakin aivan pientä asiaa. Toki he rakastivat ja tekivät ainakin omasta mielestään parhaansa. Pystyin kuitenkin elämään erilaisuuteni kanssa toisen lapsen syntymääni saakka. Olin vuosikausia tiennyt, että minussa oli jotain erilaista kuin muissa. Opettajat ja vanhemmat olivat ihmeissään kanssani, vallankin, kun seitsemäntoistavuotiaana lisäongelmaksi tulivat syömishäiriöt. Sanoivatkin minua koulussa Touhottaja-Titaksi pääasiassa sen takia, että vaikka kuinka innostuin jostakin ja syöksyin tekemään sitä tai mukaan siihen, en oikein saanut mitään aikaiseksi tai valmiiksi. Minua välillä nauratti ja välillä suututti juuri se, että kaikki tekivät muka kaikkensa tai ainakin parhaansa, vaikka mielestäni kukaan ei
O. Kun me kuitenkin teemme kaikkemme sinun eteesi. Jälkeenpäin tosin äkäilin kotona sitä, että vanhemmat yrittivät muka saada minut hoitoon, koska eivät rakastaneet minua ja halusivat päästä minusta eroon. Kävin koulusairaanhoitajalla ja koulupsykologilla. En toki läheskään aina ollut alamaissa, välillä olin kovastikin pirteä ja iloinen ja touhuava. Ylivilkas, lahjakas nuori, he sanoivat, sillä kummankin luona satuin olemaan tavallistakin rennonpi ja innostuneempi
Ajattelin monasti, etten ollut kelvollinen Ilarin vaimoksi enkä suloisten lastemme äidiksi. Hän ei vähätellyt tuntemuksiani, hän lohdutti, kun minua itketti, auttoi, kun tein jotakin pieleen. Minä tahdoin niin, sillä olin aina kärsinyt ainoana lapsena olemisesta, enkä halunnut samaa tunnetta omille lapsilleni. Heti ensimmäisen, Veetin, jokellellessa kopassaan minä tohkeissani ehdotin Ilarille, että voisimme samaan syssyyn tekaista sekä toisen että kolmannenkin, mutta Ilari toppuutteli minua ja sanoi, että liian tiuha tahti rasittaisi meitä kumpaakin. Ehkä olinkin koko elämäni ajan kaivannut vain tunnetta, että minua rakastetaan ja sen tunteen Ilari minulle antoi. Pääsin opiskelemaan yliopistoon, mutta siihenkin asti laiminlyömäni opiskelu jäi kesken, kun tutustuin Ilariin. Kouluaikaiset syömis- ja muut häiriöt muistuivat mieleen ja tajusin, että en koskaan ollutkaan ollut normaali, en sellainen kuin toiset. Jotakin korjaamatonta. En pärjännyt heidän kanssaan enkä kotitöissä, vaikka olin kaiket päivät vapaana. Hän sanoi kauniisti, että meitä kumpaakin, vaikka minua hän tarkoitti. Ja turvalliseksi, hyväksytyksi. En tiedä ketään parempaa. Eikä hän koskaan ollut kärsimätön, vaan jaksoi kuunnella minua loputtomiin. Normaali ihminen ei voinut olla aina tyytymätön tai väsynyt. Olin täysi nolla, minusta ei ollut mihinkään. enin lääkärille ja sain jotain lääkkeitä masennukseeni. Minun täytyy auttaa sinua enemmän. Saatoin viedä kaikki matot ulos aikoen siivota oikein kunnolla ja sitten matot olivat ulkona sateessa, kun Ilari tuli työstä, ja imuri keskellä olohuoneen lattiaa ja ruoka laittamatta. Menimme naimisiin. Minä keskeytin opiskelut, jotka siinä vaiheessa olivat totaalisesti lakanneet kiinnostamasta minua, ja menin työhön. Minun ei olisi pitänyt mennä naimisiin, ajattelin. Olin heti Veetin syntymän jälkeen ollut alamaissa. Ilari auttoi mi-
L
nua paljon, mutta epäili jo silloin, kannattaisiko meidän pitää tauko ennen toisen lapsen hankkimista. Nuku sinä vain, kulta, minä katson! hän sanoi ja taputti minua poskelle, ja minä vedin peiton korvilleni ja valvoin, itkin ja häpesin, koska ajattelin, että minunhan olisi pitänyt nousta katsomaan, kun Ilari meni töihin seitsemään ja joutui sen takia heräämään jo kuudelta. Olin aivan surkea, vauvan pieninkin äännähdys sai minut suunniltani pelosta tai sitten itkemään. Pelkäsin, etten osaa hoitaa vauvaa, voimani tuntuivat loppuvan kesken. Tarkoitan vain, että sinulla on paljon työtä. Kukaan ei voi olla aivan täydellinen, joten anna sinäkin anteeksi itsellesi, ettet siihen yllä. Minä pidin kuitenkin pääni. Menin kirkkoon ja puhelin papin kanssa. Hän ei moittinut, vaan hoiti työt loppuun, laittoi ruoan ja lohdutti minua, kun minä onnettomana moitin itseäni epäkelvoksi vaimoksi ja äidiksi. Minä en voinut olla normaali. Mehän hankimme heidät tarkoituksella. En ollut mitenkään uskonnollinen, kuten ei Ilarikaan eivätkä vanhempani liioin,
13
M. Vanhempani natkuttivat aikansa, mutta lopulta kohauttelivat olkapäitään ja niin sanotusti pesivät kätensä, koska "ei tytär ikinä ole edes yrittänyt tehdä mitään järkevää". Minusta tuntui aivan kamalalta se,
R
S
että hänen piti muka auttaa enemmän, kun hän nyt jo teki kotitöitä illat ja viikonloput, vaikka oli töissä ja minä kotona olin nimittäin töistä vielä hoitovapaalla. ahjakas minä olin, mutta saamaton. En minä syytäkään, Titta-kulta, hän sanoi lempeästi. Hän nousi yölläkin katsomaan lapsia, jos he huusivat, vaikka näki minun olevan hereillä. Kärsin unettomuudesta ja olin väsynyt päivisin. Lapset nukkuivat päiväunensa tosi hyvin, joten minulla olisi ollut hyvin aikaa tehdä vaikka mitä. Pienet lapset vievät veronsa. Hän oli metallimies ja työssä alan tehtaassa, ja hän oli minua viisi vuotta vanhempi. eeta syntyi Veetin ollessa puolitoistavuotias. Olin nauttinut raskaudesta ja halusin samaan tilaan uudelleen. Enkä voinut ymmärtää, miksi. Ilari oli kiltti. Ilari silitti hiuksiani. Kotityöt jäivät rästiin. Minulla oli hyvä mies ja aivan ihanat lapset, mutta en pysynyt edes iloitsemaan heistä tai mistään. Eikä kaksi mennyt samalla kuin yksi. Minä uskoin, että elämäni muuttuu kertaheitolla toisenlaiseksi: auvoisaksi ja rauhalliseksi. Joskus Ilari joutui koko lauantain pesemään pyykkiä, kun minä en ollut jaksanut tai, kuten nolona selittelin en ollut lapsilta ennättänyt. Minussa täytyi olla jotakin vialla. Hän oli ensimmäinen ihminen, joka ymmärsi minua ja siihen minä hänessä ensin rakastuinkin. Kaiken lisäksi masennus iski minuun paljon voimakkaampana kuin Veetin synnyttyä. Eivät auttaneet. Työtä ja vaivaa oli kaksinkertainen määrä. Sinä olet aivan tavallinen vaimo ja äiti, Titta, hän sanoi. Jonain kauhistuttavana hetkenä mieleeni jopa tuli, että minulla ei olisi oikeutta elää ja rasittaa perhettäni olemassaolollani, kun he kuitenkin pärjäisivät ilman minua paljon paremmin kuin minun kanssani. Selitin Ilarille, että kaksi menee samalla vaivalla kuin yksi, ja synnytyksen jälkeinen masennus on normaalia ja ohimenevää. Välillä sain tarmokuuden puuskia. edes ymmärtänyt minua. Ei ole oikein syyttää heitä! puuskahdin. Sain paikan kahvionmyyjänä. aimme kahdessa vuodessa kaksi lasta
Tai muskareita. Ei auttanut. Hän otti kasvoni käsiensä väliin ja katsoi minua silmiin levollisesti ja lempeästi. Mieleeni tuli, että ehkä Jumala sittenkin oli kuullut minua. Menimme istumaan toiselle seinustalle, vastapäätä veistosta. Hän yritti kyllä kysellä joskus, kun näki, että jokin minua painoi, mutta väitin kaiken olevan hyvin. Hilja huusi perääni, että lasten unilelut jäivät. Kaikki tulee hyväksi, Titta, hän toisti. Hilja työnsi ne Ilarille tämän tullessa työstä. Vastasin, että jääkööt, enkä odottanut. Katselin sitä odottaessamme aikaamme. Lähdin ovet paukkuen hänen luotaan. Sinä olet liikaa yksin, Titta, hän
puolestaan arveli. Jonkinlainen toiveikkuus nosti minussa päätään. En hennonut puhua näistä käynneistä Ilarille, koska näin, että hän muutenkin oli jo huolissaan minusta. Menisit semmoiseen lasten kanssa. Ehkä hän tarkoituksella lähetti meidät tänne. Ihan kaikki. Mitä sinä nyt sellaista.... Suo anteeksi, että olen vaivannut sinua! tiuskasin. En kertonut muutenkaan pahasta olostani, sillä minusta oli epäoikeudenmukaista rassata häntä omalla surkealla itselläni ja mielentilallani, koska hän teki paljon kotitöitä ja oli minulle kiltti huolimatta minun äksyilystäni. Astuimme ovesta odotushuoneeseen. Terveyskeskuksessa ja sitten yhdellä lääkäriasemalla. En tuo lapsia tänne enää! Enhän minä sitä tarkoita, Hilja sanoi ihmeissään. Ensin hän tuntui pelottavalta, ei olemuksensa takia, vaan ammattin-
L. Sinun pitäisi olla enemmän toisten kanssa. Sävähdin. Yhdessä. Tuijotin veistosta. Missä lääkärissä olet käynyt. Älä nyt itke enää, kulta, kaikki tulee hyväksi, Ilari sanoi. Mutta mikään ei auta minua. Kun Ilari tuli luokseni, katsoin häneen epätoivoisena. Vastaanottohuoneen ovessa näin tekstin: Kaino Torkko, psykiatri. Minä en jaksa enää! huusin. Kerropa nyt, Titta, Ilari kehotti ja otti minut syliinsä. Kun Ilari tuli kotiin, minä itkin makuuhuoneessa kuin suihkukaivo ja lapset itkivät sängyissään. Minä suutuin, sillä otin hänen sanansa paheksunnaksi siitä, etten hoitanut tarpeeksi itse omia lapsiani. Hän yritti tuoda ne meille hetken päästä, mutta minä en avannut hänelle ovea. Mutta ei niistä ole ollut apua, itkin ja katkonaisesti kerroin kaiken viime aikoina tapahtuneen, kaikki tuntemukseni, itkuni, lääkkeeni, rukoiluni. Hän tarttui lempeästi käteeni ja pujotti sormensa sormieni lomaan, aivan kuin olisi ristinyt meidän kätemme. Tunsin oudon turvallisuuden tunteen valtaavan mieleni. Mikä on kipeä. En minä vielä niin hullu ole, sanoin hänelle ja lähdin kiukkuisena tieheni. Aloin harata vastaan, mutta Ilari piti minua lujasti käsivarresta kiinni ja kun mutisin jotakin hulluudesta, hän huomautti, etteivät hullut enää tarvitse psykiatria. Nyt yritin rukoillakin. Mutta lapset... Menin toiselle lääkärille ja kolmannelle. Seurakunnallahan on hyviä äiti-lapsi -kerhoja. Ensimmäiseksi silmiin osui vasemmalla seinällä oleva ristiinnaulitun puusta veistetty kuva, krusifiksi. Kyllä hän ottaa. Pelkäsin, että olin tulossa hulluksi, ja kolmas lääkäri ehdottikin psykiatria. Ehkä sittenkin..., sanoin puoliääneen. Olin aivan surkea, vauvan pieninkin äännähdys sai minut suunniltani pelosta tai sitten itkemään.
joulukirkossa kävimme ja rippijuhlissa tai häissä, jos sellaisia eteemme osui. Ehkä hän sittenkin on päättänyt auttaa minua. Minusta tuntui, että olin tosi huono, minun täytyi olla aivan kelvoton, koska itse Jumalakaan ei vaivautunut minua auttamaan. Ilari seurasi katsettani ja näki myös veistoksen. Äidille yritin joskus puhua, mutta hänellä oli aina liian kiire tai sitten hän tokaisi, ei pahaa tarkoittaen vaikkakin mielestäni pahasti: Sinulla ei ole mitään valittamisen aihetta, Titta! Sinulla on kaikki hyvin, joten koetapa nyt olla tyytyväinen siihen, äläkä aina valita!
K
14
ävin lääkärissä päivällä, kun Ilari oli työssä, sillä lapset sain helposti hoitoon naapurissa asuvalle, eläkkeellä olevalle leskirouvalle, jota kutsuimme Hilja-tädiksi ja joka oli aina meille kovasti ystävällinen ja avulias. Miltä sinusta tuntuu. Kyllä varmaan, Ilari vastasi aivan kuin olisi tiennyt ajatukseni.
ääkäri oli iäkäs nainen, jolla oli voimakasrakenteiset kasvot, aivan hopeanharmaa tukka ja silmälasit. Minä istuin vain sängyllä ja itkin. Ilari kuunteli ja kyseli vähän, sitten hän sanoi: Nyt mennään uudestaan lääkäriin. Sitten jähmetyin hetkeksi paikalleni. Ei vihainen, vaan jotenkin päättäväinen. Lapset ovat olleet monta kertaa Hilja-tädillä, mutta minä olen käynyt lääkärissä, en kai minä muuten olisi vienyt. ei Hilja ota niitä, minä suututin hänet. Minä tilaan meille
ajan ja otan töistä vapaata. Nyt tähän täytyy löytyä jokin ratkaisu! Hän vaihtoi lapset kuiviin ja antoi heille ruokaa. Minä lupaan sen.
H
än tilasi lääkärin, otti vapaapäivän ja veimme lapset Hiljalle. Ei totisesti! Ilari sanoi ja hänen äänensä oli aivan erilainen kuin ennen
Ei sen takia, tohtori Torkko sanoi. Hilja-tädit saavat jäädä toistaiseksi, tohtori sanoi rauhallisesti, hymyillen niin ystävällisesti, että minun suuttumukseni väkisinkin häipyi. Hän ei kertonut, mistä he olivat puhuneet, enkä minä kysynyt. Sääli, että lapseni ovat niin pieniä, ettei heistä ole juttukaveriksi. Mutta haluaisin silti puhua uudelleen miehesikin kanssa, vaikka kahdenkeskenkin. Niin varmaan, äiti tuhahti. Pidän tiistaisin ja torstaisin myös iltavastaanottoa. En halunnut soittaa vanhemmilleni ja pyytää heitä menemään, mutta Ilari soitti. Sinä voit tulla ensi viikolla yksin, nainen sanoi. Tahtoisin vain osata olla onnel15
P. Olin varma, että hänkään ei osaisi auttaa minua. Haluaisin jutella kanssanne uudelleen. Tajusin käyttäytyväni typerästi, mutta juuri sillä hetkellä en jaksanut välittää siitä.
K
K
otona itkin Ilarille, että psykiatri luuli minua täyskahjoksi, kun olin vastaanotolla sellainen kuin olin. Hilja-täti. Tai en minä ole edes sairas, väsynyt vain ja masentunut. Eihän mikään ollut vielä varmaa, ei läheskään varmaa, enkä ollut saanut mitään lääkkeitäkään, mutta toivo antoi jonkinlaista voimaa. Mutta jos sinulla on ollut tätä samaa jo nuorena, olisi hyvä, jos kuulisin vanhempiasi. Mieheni ei voi olla töistä yhtä päätä pois, ja minähän tässä sairas olen. sa. Ja myös se, että Ilari kauniisti puhui "meidän olostamme" ja "meidän ongelmistamme", vaikka hänhän oli syytön kaikkeen, ja vika oli vain minussa. Voimme tavata jonakin iltana, jos päiväsaikaan ei sovi. Olisin sen aikamme kuluessa monta kertaa juossut tieheni, ellei Ilari olisi pitänyt kättäni omassaan. Tohtori Torkko nyökkäsi. Siinä kuulit totuuden! Ensi kerralla minä vaadin siltä naiselta lääkkeitä, jos tähän jotakin lääkettä on. Nojauduin hänen olkaansa ja pyyhin kyyneleeni. Ainakin toivon, mieheni vastasi rehellisesti. Kerroin nuoruudestani, koulusta, vanhemmistani, usein tuntemastani arvottomuuden tunteesta, Ilarin myötä tulleesta rakkauden ja turvallisuudentunteista, lapsistani ja masennuksesta, jota tunsin, koska en ollut hyvä äiti. Äiti ja isä olivat entisensä, kiireisiä ja vähätteleviä. Tunnin juttelu joskaan en taaskaan tuntenut saaneeni varsinaista apua teki kuitenkin hyvää, ja minulla oli parempi olo palattuani sieltä. Pyydätkö heitä soittamaan minulle. Sopiiko ensi viikolla. Uskon tai ainakin toivon, että hän osaa auttaa meitä. Tulevaisuutta. Et kai tarkoita meitä molempia. Varmasti olisi jotakin unilääkettä, mutta en haluaisi määrätä sellaista vielä. Luultavasti hän tapaa useinkin samanlaisia ihmisiä. Tuskin sinä olet ainoa tämän maailman masentunut, rakkaani. Kai se lääkäri sitten keksii parannuskonstit. Minua kiusasi se, että en osannut selittää oikein tuntemuksiani, koska en ymmärtänyt niitä itsekään. Minä vain puhuin ja puhuin. Et sinä ole hullu, rakkaani, Ilari sanoi ja otti minut syliinsä. Tai en oikeastaan rukoillut, vaan vaadin. Muistin Torkon odotushuoneen krusfiksin, ristin käteni ja rukoilin. Ja minä olen varma, että me saamme apua.
ari seuraavaa kertaa Kaino Torkon luona menivät kuin siivillä, enkä kummallakaan kerralla muistanut pyytää lääkkeitä. Hän ojensi korttinsa. Mutta meillä ei ole aikaa juosta psykiatreilla Titan lapsellisuuden takia. Katsoin häneen ärtyneenä. Tietysti tytöllä on taas jotakin, ainahan hänellä on ollut, äiti sanoi tympeästi. Vaan ymmärtääkseni paremmin sinua. Minä en ottanut sitä, mutta odotettuaan hetken Ilari otti ja kiitti. Että saatte puhua minusta selkäni takana, mutisin happamesti. Luuletko todella. Illalla Ilarin ja lasten jo nukkuessa minä valvoin. Titta on sairas! Ilari puuskahti puhelimeen ärtyisästi. Mutta vastaanotolla en rupea juoksemaan, tulen vain entistäkin hullummaksi. Ilarikin kävi sovittuna iltana siellä. kysyin nöyränä. Jumala, auta minua! sanoin hiljaa mielessäni. Läheisen kanssa jutteleminen avaa eri alueita ja näköaloja kuin oman itsen kokemukset ja tuntemukset.
Sitten varmasti haluat puhua myös vanhempieni kanssa! tiuskasin. Lopulta sanoin, peloissani ja kyllästyneenä asian mielestäni liialliseen jankkaamiseen: Minä haluaisin vain jotain lääkettä! Kai on jotakin, jota voit määrätä, että saisin edes nukuttua ja jaksaisin paremmin. Sinun täytyy auttaa minua! Auta minua!
un seuraavan kerran menin Kaino Torkon vastaanotolle, en enää ollut toiveikas, vaan entistäkin surullisempi oman itseni takia. Me olimme hänen luonaan tunnin, ja hän kyseli ja kuunteli selostustamme siitä, miksi olimme tulleet ja mikä minua vaivasi. Entä naapurit. Sano hänelle, että yrittää vihdoin aikuistua! Hahah! minä sanoin, kun Ilari alakuloisena lopetti puhelun. Psykiatri edusti minun mielessäni kaikkein pahinta, sellaista, jonka luokse tullaan, kun kaikki muu toivo oli jo mennyttä. He osaavat kertoa, että olin aivan yhtä kahjo nuorena kuin nyt. Tulen mielelläni minä iltana hyvänsä, Ilari sanoi kerkeästi. Äkkiä minusta tuntui kovin hyvältä se, että hän sanoi "toivon". Paras tottua siihen, Ilari, ettei hän koskaan ole kuin toiset, eikä siksi tule. Enpä usko, Ilari sanoi hymyillen
Hänen huulensa liikkuivat hiljaa, en erottanut sanoja, mutta luulen, ei vaan tiesin, että yksi niistä sanoista oli "kiitos". Keskustelemme paljon. Kaikki ei kääntynyt paremmaksi tuosta noin vain. En ole muistanutkaan lääkkeitä. Lapseni ovat joka äidin unelma, kilttejä ja vaivattomia. Mieheni on saanut ylennyksen ja toimii tehtaalla työnjohtajana. Hän seisoi sivuttain minuun ja katsoi veistosta ja hänen kätensä oli ristissä. Mitään ei puutu. Tohtori Torkko katsoi minuun. Mutta vähitellen, monen kompastuksen ja itkun jälkeen tilanne aste asteelta helpottui ja tuli paremmaksi. Kumpikin nukkuu päiväunensa hyvin ja yleensä yönsäkin, paitsi milloin hampaiden tulo aiheuttaa vaivaa. Te tulette vielä tuntemaan olonne onnelliseksi, hän lupasi ja minä uskoin häntä. Hänen jykevät kasvonsa näyttivät ystävällisiltä ja turvallisilta. Mieheni on aivan ihana, kiltti ja lämminsydäminen, ja hän rakastaa minua hirveän paljon. Lapset olivat taas Hilja-tädillä, joka ei koskaan suuttunut minulle, vaikka joskus olin ärtynyt ja tiuskin hänelle, kuten miehellenikin. Nauroin ja hän näytti iloitsevan naurustani, vaikka ei sanonutkaan sitä. kysyin. Hän antoi minun itkeä, jos minua itketti. Hän ei huomannut tuloani. Minä kyselin ja Ilari kyseli ja jokaiseen kysymykseemme hän vastasi pitkälti, rauhallisesti asiaa selittäen. Kun palasin sieltä, näin mieheni seisovan krusifiksin edessä. Minulla on kaikki, mitä haluan. Minulla on kaunis koti. Olin alkanut luottaa häneen. Totta kai, mielellään, Kaino Torkko sanoi sydämellisesti.
66 1
M
enimme yhdessä seuraavalle terapiakäynnille. Lapsemme ovat kasvaneet ja kehittyneet hyvin. Olen saanut lääkkeitä masennukseen, mutta ne eivät ole auttaneet.
Psykiatri edusti minun mielessäni kaikkein pahinta, sellaista, jonka luokse tullaan, kun kaikki muu toivo oli jo mennyttä.
lähettänyt meidät tämän ymmärtäväisen ja kärsivällisen naisen luokse, ohjannut meidät hakemaan apua häneltä. Olin varma, että olin saanut apua Korkeammalta Parantajalta, Hän oli
T. Emme me, en minä ainakaan, aivan kaikkea vielä ymmärtänyt, mutta ensimmäisen kerran kaikkien näiden tuskaisten tuntemuksieni aikana minulla oli tunne, että nyt voisin vihdoinkin saada apua. Hänelle oli helppo puhua ja hänellä oli aikaa ja halua kuunnella minua, eikä hän keskeyttänyt minua turhilla kysymyksillä. voiko mieheni tulla ensi kerralla. Sen vuoksi pelkät masennuslääkkeet eivät auta, vaan määrään myös muutakin. Se on kaksisuuntainen mielialahäiriö, johon kuuluu niin masentuneisuus, voimattomuus ja unihäiriöt kuin myös tuo välillä tuntemanne toimintatarmo, innokkuus ja touhuamisen tarve. Toisinaan meni melkein koko tunti minun vain puhuessani ja hänen kuunnellessa. Mielialan tasaamislääkkeillä yhdessä varsinaisen masennuslääkityksen kanssa on saatu hyviä tuloksia aikaan. Käyn muutaman kerran vuodessa tohtori Torkon vastaanotolla ja sen lisäksi käyn vertaisryhmässä, jota vetää psykologi ja jossa käy muutama muu samaa sairautta poteva. Miksi siis en osaa olla onnellinen. Eikä häntä tuntunut haittaavan sekään, että puhuin monet asiat moneen kertaan ja palasin aina uudelleen johonkin yksityiskohtaan, joka sai minut kyyneliin. Kiitollisuus täytti mieleni. Ei ole mitään syytä olla masentunut tai surullinen eikä tyytymätön. Odotushuoneen puolella käväisin vielä vessassa. linen, sanoin. Hän kertoi sairaudesta ja kertoi lääkityksestä sekä myös terapiasta, joita oli erilaisia. Tulen toimeen ihmisten kanssa ja naapurin Hilja-täti on suurenmoinen, auttavainen ja ystävällinen. Haluaisin hänenkin kuulevan, mitä te sanotte. Minä olen palannut työelämään ja vien aamuisin lapset tarhaan, josta Hilja-täti usein noutaa heidät iltapäivällä luokseen. Tilanne on alkanut hahmottua minulle, ja puhumme siitä ennsi kerralla. Minun terapiani ja lääkitykseni jatkuvat. En tunne olevani yksin, en ole maailman ainoa tätä sairautta sairastava, ku-
Se ei ole aivan samaa, tohtori vastasi. Minä... Sain reseptini, sovimme seuraavan ajan, jolloin jatkaisimme keskustelua ja sopisimme terapiamuodoista. Kaino Torkko saattoi meidät ovelle ja hymyili minulle ja mielessäni hän näytti aivan enkeliltä. Tulemme toimeen sairauteni kanssa. ästä on nyt muutama vuosi. Teillä on niin sanottu bipolaarinen mielialahäiriö, tohtori Torkko selitti. Pikku talomme velka on lähes maksettu ja pärjäämme kohtalaisen hyvin. Minä muistin seinän takana olevan krusifiksin. Olen varma, että te löydätte vielä onnellisuuden, hän sanoi lempeästi. En karta vanhempianikaan, he nyt ovat mitä ovat, mutta rakastan heitä ja tiedän heidän rakastavan minua, vierailemme riittävän usein toisissamme. Silloin voimme puhua jo lääkityksestä, mitä te onneksi olette toistaiseksi jättänyt kärttämättä. Tohtorimme kautta Hän oli vastannut niihin moniin rukouksiin, joihin en itse ollut uskonut enkä tähän asti koskaan tuntenut vastausta saavani. Onko se samaa kuin masennus
REG HÄRKÄ numeroon 173664, ja saat ensi viikonlopun horoskooppisi. Intohimoa vai välinpitämättömyyttä?
le pikkupöydälle ja kiitin, niin kuin joka kerta veistoksen nähdessäni muutenkin kiitän. Ja joskus, ollessani Kaino Torkon vastaanotolla, mieheni tulee minua vastaan ja huomaan hänen aina katsovan krusifiksia ja kuin ohimennen ristivän kätensä. Lisäksi horoskooppi kertoo, missä ympyröissä varmimmin tapaat joko rakkaasi tai muita mielenkiintoisia ihmisiä.
Viikonloppuhoroskoopin on laatinut Reginan monivuotinen astrologi, tunnettu ja tunnustettu Violet Sjöberg. Käymme edelleenkin joulukirkossa, mutta emme juurikaan käy kirkossa muulloin. REG OINAS REG SKORPIONI 040123456 REG JOUSIMIES REG KAURIS
Viestin hinta on 0,95 ja palvelu toimii Soneran, Radiolinjan, Saunalahden ja Dna:n matkapuhelinliittymissä.
17 3. Tai, jos olet jo vakiintunut, miten suhteesi rakastettuusi kehittyy. Näppäile viestiin tunnus REG, välilyönti ja horoskooppimerkkisi. kesäkuuta; viimeinen tilauspäivä 20.6. Onko luvassa helliä hetkiä vai riitaa. Minä en sanonut mitään, hymyilin vain. Ei minusta tai meistä kuitenkaan tullut mitenkään erityisen uskovaisia. Saat myös tietää, minkä värinen vaate tai asuste sinun kannattaa valita, jotta onnesi olisi paras mahdollinen. Minulla on ihana, kärsivällinen mies, kaksi suloista lasta, tulen hyvin toimeen kiireisten vanhempieni kanssa, rakastan naapurin kultaista Hilja-tätiä, kunnioitan ja arvostan tohtori Torkkoa, joka löysi vaivani lähteen ja pystyi auttamaan minua. Lähetä viesti, esim. ten mieheni kerran minulle viisaasti sanoikin, ja sen tietäminen tuo sekin turvaa. Viikonloppuhoroskooppi pe-la-su 11.13. REG VAAKA Esim. Hän ei sanonut niistä mitään, mutta puristaessaan kättäni hän sanoi lämpimästi: Olette edistynyt kovasti, Titta. Kirjoitat siis viestiisi jonkin seuraavista yhdistelmistä: REG VESIMIES REG KALAT REG OINAS Tilaa viikonloppuREG HÄRKÄ horoskooppi REG KAKSOSET ystävällesi REG RAPU kirjoittamalla viestin REG LEIJONA perään vastaanottajan REG NEITSYT matkapuhelinnumero. Hauskaa seuraa vai yksinäisyyttä. Olen huomannut, että te osaatte jo olla onnellinen. Viikonloppuhoroskooppi pe-la-su 18.20. Mutta joka ilta minä rukoilen ja kiitän Suurta Parantajaa, joka auttoi minua hädässäni. Emme liioin juttele uskonnosta tai mahdol-
lisesta uskostamme. Erään kerran ostin pienen kukkakimpun ja siihen sopivan maljakon ja vein ne mukanani vastaanotolle. kesäkuuta; viimeinen tilauspäivä 27.6.
Mitä
Värit: punainen = PU, vaaleanpunainen = VP, tummanpunainen = TP, sininen = SI, vaaleansininen = VS, tummansininen = TS, vihreä = VI, vaaleanvihreä = VV, tummanvihreä = TV, ruskea = RU, vaaleanruskea = VR, tummanruskea = TR, keltainen = KE, violetti = VO, oranssi = OR, turkoosi = TU, pinkki = PI, musta = MU, valkoinen = VA Paikat: kotona = KO, baarissa = BA, elokuÄlä enää pohdi vaan ota selvää! vissa = EL, tanssiravintolassa tai -lavalla = Tilaa tekstiviestinä viikonloppu- TA, ruokaravintolassa = RR, konsertissa = horoskooppisi, joka kertoo, mi- KN, ystävien luona = YS, bileissä = BI, hartä tapahtuu ensi perjantain, laurastuksissa = HA, liikunnan parissa = LI
antain ja sunnuntain aikana. kesäkuuta; viimeinen tilauspäivä 13.6. Laitoin ne krusifiksin alla olevalLöydätkö Sen Oikean. Lapsillemmekin opetin iltarukoukset ja luen ne heidän kanssaan joka ilta ja usein huomaan, miten Ilari on meidän pienen rukoushetkemme ajaksi tullut lastenhuoneen ovelle kuunteleman meitä. Viikonloppuhoroskooppi pe-la-su 25.27. PARANTUNUT
Näin tulkitset värien ja paikkojen koodit saamastasi tekstiviestistä:
tapahtuu ensi viikonloppuna?
Viikonloppuhoroskooppi pe-la-su 4.6. Tohtori Torkko saattoi silläkin kertaa minut ovelle, kuten aina lähtiessäni, ja huomasi kukat. Olen aivan varma, että Korkeimman johdatus ja apu tämän saivat aikaan. kesäkuuta; viimeinen tilauspäivä 6.6. Kotimatkalla ajattelin, että saan kiittää onnellisuudestani kahta suurta parantajaa
Olihan hän. Kivahan se oli, että meillä viihtyi mukava mies. kysäisin samalla, kun olin käännähtämässä katsomaan. Pian katse osui pöytäämme, ja hän huomasi minut. Joopa joo. Suvi sanoi harmistuneen näköisenä. Arkisin miehet tekivät pitkää päivää, olivat töissä iltamyöhään, usein lauantaisin ja jopa sunnuntaisinkin. Tuomo nyökkäsi tervehdyksen minulle, vastasin nopealla käden heilautuksella ja käänsin katseeni pois. Suvi istui minua vastapäätä ja hänellä oli näköyhteys ovelle. Tämähän se tästä vielä puuttui, tuiskahdin. En alkuun innostunut, mutta hän sai puhuttua minut ympäri. Pikkusiskoni Suvi pyysi minua lähtemään kanssaan tanssimaan läheisen kaupungin ravintolaan, oikein yökerhoksi kutsuttuun. Kuka siellä on. Katsotaan sitten.
uomo käveli hovimestarin perässä ohitseni ja asettui parin pöydän päähän meistä. Ollaan nyt täällä vähän aikaa. Arvaa kuka tuolla on. Tuomo saapui elämääni, toi lohtua yksinäisyyteeni ja laastaroi haavoittunutta naiseuttani.
T
E
lämäni rankimmat kuukaudet olivat verottaneet voimiani. Katselin viereisessä pöydässä istuvia juhlijoita. Perjantai-illat he malttoivat kuitenkin pitää vapaata. Tilasimme juomat ja kuuntelimme musiikkia. No kuka. Tuomolla oli kolme lasta kotona, mutta silti hän vietti mieluummin iltaansa veljensä perheen luona. Kummallista, mutta en halunnut kysellä syitä. Olimme olleet hänen kanssaan melkoisen hyviä ystäviä aivan minun ja ex-mieheni seurustelun alkuajoilta asti, kunnes veljesten kilpailevat yrittäjätoiminnat olivat loitontaneet meitäkin. Haluatko, että lähdetään toiseen paikkaan. Kaksikymmentäviisivuotiaaksi olin saanut kokea elämän karuutta reiluin annoksin. Olin niin rikki kuin ihminen saattoi rikki olla. Lapset olivat isällään ja minulla olisi viikonloppu aikaa nukkua univelkojani pois ja olla ihan yksin, hiljaisessa kodissa. Tuomo, exäsi veli. No kerro sitten. Välissä olevissa pöydissä oli riehakasta väkeä, eikä Tuomolla ollut suoraa näköyhteyttä minuun. Ihmettelin silloin, ettei hän ole perheensä luona, kun se kerran oli mahdollista. Hovimestari saatteli meidät pöy18
tään, jossa oli Suvin tuttuja. Voi ei. Lasteni isä oli käyttänyt noita keinoja ja osunut täsmällisesti kipeimpään kohtaan minussa. Älä nyt käänny. En oikein osannut tulkita hänen ilmettään, ehkä siitä kuvastui hämmennys. Ennen yritysten perustamista Tuomo oli ollut varsin tavallinen perjantai-iltojen vieras uudessa kodissamme. Hän viihtyi tuntikausia meillä. Keskustelu pöydässä oli jonninjoutavaa jorinaa, enkä välittänyt osallistua siihen. Hiukan minua jännittikin, enhän ollut juurikaan tottunut ravintoloihin, minkäänlaisiin, edes baareihin. Olin oppinut, että sille, jonka olin päästänyt lähimmäksi itseäni ja johon olin luottanut eniten maailmassa, olin antanut samalla tehokkaimmat aseet murskata minut. Hän näytti katselevan ympärilleen, ehkä tuttuja etsien. Olinko sinulle helppo nainen vai sielun sisar?
Olin pitänyt Tuomosta ensi tapaamisestamme lähtien, mutta rakastavaisia meistä tuli vasta, kun hänen veljensä oli jättänyt minut ja tehnyt minusta yksinhuoltajan. Juuri kun olin ajatellut jättäväni kaikki exään liittyvät jutut hetkeksi taakse, ja nyt sen veli on tuossa. Olin saanut suurimman väsymyksen nukutuksi lauantai-iltapäivään mennessä, jolloin puhelimeni soi. Arvaa vaan. Hänen nuolensa eivät tappaneet, mutta jättivät kitumaan
Mitä sinulle kuuluu. Lähetä viesti numeroon 16303.
Palvelun hinta 0. Olimmehan tunteneet heti ensi näkemältä jotain erityislaatuista sympatiaa toisiamme kohtaan. Palvelu toimii suomalaisissa matkapuhelinliittymissä.
Esimerkkiviesti: KTILAA TEX Miia Mallila Mallikatu 2 00100 Mallila
TILAA HETI!
X KTILAA TE A IL MIIA MALL 2 ATU MALLIK LLILA 00100 MA
Aitoja tarinoita todellisesta elämästä!
19. Toisaalta minua hävetti, enhän selvästikään ollut osannut olla riittävän hyvä hänen veljelleen, jätetyksi ja petetyksi kun olin tullut. Hän nousi, tarttui käteeni ja suunnistimme kohti parkettia. Tanssimme kappaleen toisensa jälkeen. Tärkeimmät varmaan tiedätkin, vastasin. Huomasimme, etteivät veljesten väliset kiistat ja kilpailut yltäneetkään meidän välillemme. Kuulin, että olette eronneet, sanoi Tuomo tiukentaen otettaan minusta. kysäisi Tuomo todella yllättyneenä. Haluatko, että mennään muualle. Voi sinua, sanoi Tuomo melkein hellästi, vetäen minut lähemmäksi itseään. Seisoimme keskellä parkettia tanssivien parien vilistäessä ympärillämme yhtenä massana. Tanssimme hetken puhumattomina. Tiedänhän minä. Ollaan vaan täällä. Kylläpä aika oli rientänyt. Outo läikähdys liikautti jotain minussa. rikkoi Tuomo välillämme olevan hämmennyksen muurin. Mikä teille oikein tuli. Suvi toisti kysymyksensä. Kun olimme melko lähellä Tuomon kotia, ihmettelin, ettei hän tehnyt elettäkään jättäytyäkseen kyydistä pois. Suvi oli jo etsiskellyt minua, pitkätaksikin oli jo tilattu, samaan suuntaan menijöitä kun oli useampia. Saanko luvan. Hän otti minut nallekarhumaiseen halaukseensa. Niin, mutta muuten menee olosuhteisiin nähden ihan hyvin, sanoin ja liikautin vartaloani tanssin jatku-
misen merkiksi. Tuomo löysi luoksemme ja pyysi päästä samaan kyytiin. kysyin yrittäen peittää epävarmuuteni hymyn taakse. Ei tarvitse puhua siitä. Otin rohkaisuryypyn lasistani, nousin ylös ja kävelin Tuomon luo. No ihan varmasti. Hetken istuskeltuani päätin, ettei minun tarvitse luimistella, vaikka aviomieheni onkin minut jättänyt. ollut monesti iltaisin apuna uuden talomme rakentamisessa, joten mielihyvin toivotin hänet tervetulleeksi. Meille oli ilmestynyt hetkeksi keidas keskelle tungosta ja korvia huumaavaa musiikkia. Ai että tanssimaan. Sen uudelleen löytyminen tuntui lähinnä ihmeeltä.
alomerkki ilmoitti illan päättyneeksi ravintolassa, oli jo aamuyö. Kuule, nyt en oikein jaksaisi siitä aiheesta... Välillä kävimme jäähdyttelemässä baaritiskin äärellä ja sitten taas jatkoimme tanssia. Hän jäi pois kyydistä
V
TILAA ILMAISELLA TEKSTIVIESTILLÄ!
Tosi Elämää 6 kuukautta, 6 numeroa 29
Kirjoita viestiin KTILAA TEX nimesi ja osoitteesi
Pysähdyimme, koska emme malttaneet päästää toisiamme näkyvistä. Hyvää yötä, tai huomenta, sanoin Tuomolle, kun hän oli kaapannut minut taas halaukseensa. Tuomo varmisti, että hän voisi ajaa takaisinpäinkin. Tulen kohta. Vai pitäisikö minun tulla peittelemään sinut. Minulla ei ollut aikomusta eikä tarvettakaan kostaa kenellekään. Olimme syöneet hyvin ja tanssineet paljon, joten emme olleet ehtineet nauttia alkoholia nimeksikään. Ajatukseni olivat kuin sekainen lankavyyhti. Miksei, eihän minulla muutakaan ole sovittuna. Kävellään sitten yhdessä, Tuomo ilahtui. Onneksi olimme laittaneet petit valmiiksi, nyt pystyin vähin äänin kömpimään peiton alle. Ei, ei ja ei. Niin me kävelimme rintarinnan hiljakseen ja puhuimme. Ehkä se ei tunnistanut minua. Minähän olen sen lapsen kummikin. Ravintolailta sujui leppoisasti jutustellen. Käyhän se. Niin lähellä. Enhän minä voi, en mitenkään. stuimme sohvalla vierekkäin. Ja niin me kävelimme käsi kädessä takaisin. Mitähän sillä on mielessä. Mene vaan nukkumaan. Me vaan käveltiin ja juteltiin,
20
kuittaisin nopeasti sen enempää kertomatta.
K
oko seuraavan viikon oloni oli ihmeellisen kevyt ja iloinen. Ikään kuin olisimme tunnustelleet ja tutkiskelleet toisiamme katseillamme, sanoillamme ja eleillämme. Eikö olisikin. Tunsin värähtäväni. vasta samalla pysähdyksellä minun ja Suvin kanssa, lapsuuden kotimme kohdalla. Minä saatoin vielä häntä vähän matkaa takaisinpäin. Mihin ajattelit mennä. Wau! En ollut uskoa todeksi. No niin, tässä sitä ollaan. Suvi kyseli. Ei, ei, ei, yritti järkeni muistuttaa minua. Sehän olisi syntiä. Hengityksemme muuttuivat raskaammiksi. Hänen kätensä seikkailivat rinnoillani ja käväisivät vieläkin alempana. Kauniita unia, hän kuiskasi korvaani ja painoi lämpimät huulet huulilleni. Kyllä minä omin voiminkin nukkumaan pääsen, mutta voithan sinä hetkeksi tulla, minä lupasin. Nähdään. Painauduin lähemmäksi. Suvi kysyi minulta aamulla. Minä olin tullut katkerasti petetyksi,. Istuimme autossa pihallani, kun tuttu aamulehden jakaja mopoili laatikolta laatikolle. Jos siltä tulee pienintäkään vihjettä seksin suuntaan, vastaukseni on ehdottomasti ei, minä vakuutin itselleni. Tuntui kuin töissäkin kaikki olisi sujunut kuin leikiten. Minä lähden nyt vuorostani saattelemaan sinua. Se haluaisi tavata minut uudestaan. Yllättäen Tuomon kädet olivat ympärilläni ja hän suuteli minua. Otetaanko uusiksi. Tuomon käsi vaelteli hiuksissani ja niskassani. Tuomo veti minut lähelleen ja suuteli aiempaa kiihkeämmin. hän kysyi viekoittelevalla äänellä. Minä voin tulla hakemaan sinut. Minun ei tarvinnut selitellä Suville mitään, saatoin vain olla ja kuulostella oloani. Varmaan ilmeeni olisi kavaltanut, että jokin minussa oli liikahtanut. Ei sille nyt enää mitään voi, tuumasi Tuomo ja kumartui puoleeni. Lukemattomat kysymykset täyttivät pääni.
S
L
auantai-iltana Tuomo tuli sovittuun aikaan. Hyvä näin. Minulla oli turvallinen olo, ehkä turvallisempi kuin koskaan. Suvi oli jo täydessä unessa, kun hiivin sisään. Edestakainen kävely olisi voinut jatkua varmaan siihen asti, kunnes kyläläiset olisivat alkaneet heräillä. Nyt täytyy varmaan lähteä, Tuomo sanoi tekoreippaasti. Mitä kuuluu. Mitä se minusta haluaa. Suutelimme hetken ja aloin tehdä lähtöä. naurahti Tuomo. Tuomo kysyi. Nopeammin kuin tajusimmekaan, olimme lähellä Tuomon kotia. En minä voi, enkä aio ryhtyä läheisempään suhteeseen sen kanssa, enkä ainakaan seksisuhteeseen. Kuin pieni lapsi painoin pääni Tuomon rintaa vasten. Moi, Tuomo täällä. Mihin sinä oikein jäit. Voi että minä haluan sinua! kuis-
I
euraavina päivinä ajatukseni etsiytyivät tämän tästä Tuomoon. Se tuntui ihmeen hyvältä. Puhelimme ja seisoskelimme aikamme ja totesimme aamun valostuvan nopeasti. Onko kaikki ok. Jään hetkeksi juttelemaan Tuomon kanssa, kun se siinä nyt jostain kumman syystä on, kuiskasin Suville. Tuomon kädet liikkuivat pitkin käsivarsiani, hipaisten rintamustanikin. Parisen viikkoa oli kulunut ja lapset olisivat taas viikonlopun isällään. Mitä sen vaimokin ajattelee, mietin.
enkä tahtonut kenenkään joutuvan kokemaan sellaisia tunteita. Ilta kului nopeasti. Missä tavataan. Ilmiselvästi molemmat pidimme aistimastamme. Juttelimme pensasaidan suojassa loppukesän sunnuntaiaamun alkaessa sarastaa. Ihan hyvää, kiitos. Kuulin hänen sydämensä lyönnit. Oli tosi kiva tavata. Tuo hetki olisi voinut jatkua loputtomiin. On, on. No, vaikka samaan paikkaan kuin viimeksi. En enää muistanut, että ihminen voi olla myös onnellinen. Oli niin hyvä olla toisen lähellä. Niin oli. Minä voin kävellä sinun kanssa vähän matkaa. Olin kertonut Tuomolle järjestelyistämme, ja niinpä hän päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja soitti minulle. Vielä ulko-ovea lukitessani hoin itselleni: Muista: Ei. Lähtisitkö tanssimaan lauantaina. Huomenna viimeistään on jutut liikkeellä. Niin lämmin
Enimmäkseen tapaamiset järjestyivät sellaisiksi viikonlopuiksi, kun lapset olivat isällään. Oli kummallisella tavalla kiihottavaa kirjoittautua hotelliin samalla sukunimellä, kuin aviopari konsanaan. Tuo hetki oli ohi liian nopeasti. Tuomo ei pystynyt kauan pidättelemään laukeamistaan, nautinnolliset äännähtelyt kertoivat omaa totuuttaan. Pian hän tuli takaisin, painautui lähelleni ja hyväili minua joka paikasta. Olin jo aiemmin ollut sitä mieltä, että Tuomo ansaitsisi parempaa. Ajatus käväisi mielessäni haihtuen nopeasti kuin poutapilvi taivaalla. Jätin autoni parkkiin ja jatkoimme matkaa Tuomon autolla, milloin hotelliin, milloin Tuomon mökille, milloin mihinkin. En minä sinua vielä siihen jätä, hän ehti pelastamaan tilannetta ja nousi käydäkseen kylpyhuoneessa. Ensimmäisen hotellimatkamme jälkeen hankin itselleni kauniin muistikirjan, johon purin tunteitani ja ajatuksiani. Enkä kenen tahansa naimisissa olevan miehen kanssa, vaan lasteni sedän ja kummityttäreni isän. Mies painoi hymyilevät huulensa huulilleni ja kierähti vierelleni. Olinhan yli kymmenen vuoden ajan seurannut Tuomon perheen elämää melko läheltä ja olin monesti ollut todistamassa, että kaikki ei ollut kohdallaan. Olenko liian onnellinen, kyselin itseltäni. En voinut kertoa siitä kenellekään, ettei salaisuutemme olisi paljastunut. Pienellä paikkakunnalla se olisi takuuvarma ja herkullinen puheenaihe, ja monille sukulaisillemme hämmennyksen ja kenties häpeäkin paikka. Siis rakastellut, en vain harrastanut seksiä. Parhaassa tapauksessa se saattaisi jopa piristää heidän parisuhdettaan. Nuo mielipiteet vahvistivat sitä, että olimme tekemässä hyvää toisillemme. euraavan viikon olin kuin unessa. Kuuntelin arvailuja salaperäisesti hymyillen.
T
A
amu oli jo ehtinyt pitkälle, kun Tuomo lähti kotiinsa. kasi Tuomo samalla, kun hänen kätensä jatkoivat tutkimusmatkaansa. Yhtäkkiä olimme makuuhuoneen puolella ja kaikki minussa huusi: Kyllä, kyllä, kyllä. Niin minäkin sinua, kuulin oman oudolta kuulostavan ääneni vastaavan. Minä järjestin poikkeuksetta asiani niin, että tapaamiset onnistuivat. Onko tämä totta. Neljänneksi, se mitä meillä on, ei todennäköisesti ole keneltäkään pois, ei edes hänen vaimoltaan. Tapasimme riittävän kaukana naapurien ja tuttavien uteliailta silmiltä. Tuomo riisui minut ja ennen kuin olin ehtinyt huomata, hän oli kuorinut vaatteet päältänsä ja pujahti viereeni peiton alle. Tuomo oli komea, hellä, reilu, yritteliäs; juuri sellainen
21
S
S. En pystynyt nukkumaan Tuomon vierellä kuin pienen pieniä pätkiä. Tuon yön jälkeen tunteeni heittelehtivät holtittomasti. Tällainen suhde sopisi minulle erinomaisesti. Yhtään tilaisuutta en uskaltanut hukata. Jos hän pystyy pettämään vaimoansa, se on hänen, aikuisen ihmisen, oma asia. Tuomo tilasi meille saunan illaksi. Mitä minä olen tekemässä. Kuinka yksi viikonloppu voi vaikuttaa minuun tällä tavalla. Siitä tuli uskottuni, kun en voinut tunteistani puhuakaan. Otetaan kohta uudelleen, rauhallisemmin, pidemmän kaavan mukaan. Illallinen ja viehkeä valssi toivat sopivasti juhlan tuntua iltaamme, kunnes jatkoimme intiiminpää juhlimista huoneessamme. Sain sen rauhoittumaan tekemällä sel-
uomo soitteli silloin tällöin, kun hänellä oli mahdollisuus tavata minua. Tuomo soitti ja pyysi minua muutaman sadan kilometrin päässä olevaan kaupunkiin viettämään viikonloppua kanssaan. Tunnustelimme toisiamme kiihkosta kovana ja kosteana. yksy pimeni ja viileni, mutta meidän välimme lämpenivät
entisestään. Rakastelimme heti huoneeseen päästyämme ja jatkoimme saunassa. Eipä aikaakaan, kun hän oli valmiina uudestaan ja keinuimme toisissamme tähtiin asti.
väksi muutamia asioita. Ensinnäkin sen, että jos hänellä olisi avioliitossaan asiat kunnossa, hänellä ei mitä todennäköisimmin olisi mitään syytä tuollaiseen käyttäytymiseen. Tein itselleni selväksi, etten tarvitse miestä elättämään itseäni, enkä myöskään ketään jatkuvasti vierelleni. Onko Tuomo oikeasti tuossa lähelläni, ihmettelin ja heräsin vähän väliä katsomaan nukkuvaa miestä vierelläni. Kävin loppumattomilta tuntuvia keskusteluja omantuntoni kanssa. Kaikki tuntui niin luonnolliselta ja oikealta, kuin meidät olisi tarkoitettu toisillemme. Näin ja tunsin, että Tuomo nautti yhdessä olosta ja rakasteluistamme vähintäänkin yhtä paljon kuin minä. Samaa mieltä olivat Tuomon äiti ja sisaretkin olleet, kuten myös Tuomon vuosikymmenten aikainen ystävä. Omantuntoni asetuttua olin pakahtua hyvänolon tunteeseeni. Suostuin oitis. Pidin asian sisälläni visusti, tosin hehku kasvoillani paljasti jotain tapahtuneen. Olin jo monet kerrat ehtinyt käydä eettisen puntaroinnin mieleni syvyyksissä ja vapauttanut itseni syyllisyyden tunteista. Olimme täysin valmiit toisillemme. Järkeni oli muistuttanut minua, mutta kehoni ja sieluni olivat eri mieltä järjen kanssa, ja ne olivat voittaneet. Toiseksi, minä olen sinkku ja täysin vapaa tekemään omat ratkaisuni ja päättämään, kenen kanssa olen ja millaisessa suhteessa. Kolmanneksi, hän on vastuussa omista valinnoistaan, minä omistani. Olin täysillä mukana kielletyssä leikissä. Tunsin syyllisyyttä siitä, että olin rakastellut naimisissa olevan miehen kanssa. Olin toivonut sen jatkuvan, kunnes olisin itsekin huipulla
Emme koskaan sopineet mitään tulevasta, emme siitä, tapaisimmeko samoissa merkeissä, vai emme. Muistikirjani sivut tallensivat tuntojani: Tule luokseni mies Tule, poista ikävä ja tuska Tule, rakasta hellästi Voimallisesti Määrätietoisesti
62 2
Tule ja anna minulle vielä yksi hetki. Suhteemme tulevaisuus näytti melko mutkikkaalta, kumpikin meistä halusi suhteen jatkuvan, oli vain löydettävä keinot. Tuomo varmisti, että olisin kotona ja ilmoitti tulevansa käymään. Jo pelkästään se, että näin Tuomon tulevan tiellä vastaan, antoi minulle voimaa. kävöin voimakkaita käsiä, rohkeita ja rakkaita sanoja. Voi noita pieniä enkeleitä, kuiskasi Tuomo minulle. Tuomo ei koskaan luvannut mitään, niin olikin paras. Noista kohtaamisista tuli minulle merkki, että kyseinen päivä olisi hyvä päivä.
E
sikoisellani oli syntymäpäivät ja ex-appivanhempani olivat meillä vierailulla. Niitähän ei kukaan minulta pystyisi riistämään. Sellaiset, jotka eivät olleet saaneet tilaa monelta suunnalta tulevien paineiden prässätessä minua. Uskottelin itsel-
leni, että suhteemme oli ollut liian hyvää ollakseen totta. Kielletyt tunteet eivät näy, todeksi toiveet eivät käy... Jouduin kieltämään tunteeni. Ei riitä lämpö hellyyteen ees hetkelliseen...". Tuomo asteli olohuoneeseen vaimonsa ja kuopuksensa kanssa. Yön yksinäisinä tunteina säälin itseäni. Enkä en merkitsisi hänelle niin paljon kuin hän minulle. En pystynyt selittämään itselleni, kaipasinko Tuomoa vai miestä yleensä. Hiivin lastenhuoneeseen katsomaan, että lapsilla on kaikki hyvin. Minun rakkaimpani. Odotin Tuomon soittoja, koska en itse uskaltanut soittaa hänelle. Hiljaa ja lempeästi olimme toisillemme kaikki siinä hetkessä, ja se yö oli hellä.
I
A
amulla se jysähti, moraalinen krapula. Järkytyin sen voimasta. Tiesin, että kaipasin valtavasti, mutta tällaista en osannut odottaa. Hämmennykseni oli valtava, kun kuulin äänten joukosta rakkaan äänen. Meistä oli tullut hetken lapsia. Ja taas mentiin. Olin katkaissut hänen arkiset rutiininsa, ehkä olin saanut hänet ajattelemaan avioliittoansa. Pelkäsin rakastuvani, ja se sattui joka kohtaan minussa. Pelkäsin, että hän oli saanut minusta sen, minkä tarvitsi ja halusi. Suloisia. Tiesin, että olisi vaarallista kiintyä Tuomoon näin vahvasti, sillä hän oli, ja todennäköisesti tulisi myös olemaan, toisen oma. Avasin oven valmiiksi, ettei Tuomon tarvitsisi soittaa ovikelloa, olivathan lapset jo unten mailla. Minulle tuli tunne, että on pakko nähdä sinua, tunnustin. Ring, ring, puhelin soi, kun ilta oli kääntymässä yöksi. En enää tiennyt, mikä olisi oikein. Eteisessä Tuomo otti minut syleilyynsä ja suukotteli lievittääkseen ikäväänsä. Hän jättäisi autonsa kauemmaksi ja tulisi kävellen. Suljin oven hiljaa. Ainako joutuisin tyytymään siihen, mitä muilta mahdollisesti jäisi. Epäinhimillisen pitkät työpäivät, usein myös viikonloppuisin, vahvistivat ajatustani, etteivät asiat kotirintamalla ole kunnossa. Periaatteessa hänellä oli kaikki hyvin, kulissit olivat loistavassa kunnossa. Imin hänestä voimaa itseeni, jotta jaksaisin elää seuraavaan tapaamiseen. Aika ehti etenemään puolentoista kuukauden verran, eikä Tuomosta kuulunut mitään. Toivotin heidät tervetulleiksi ja pian istuimme kahvipöydässä.. Hänestä oli helppo pitää, häneen oli helppo kiintyä. En kuitenkaan enää saanut pidettyä itseäni poissa Tuomon työmaalta, jossa tiesin työnarkomaanin viihtyvän. Ovikello soi ja päivänsankari riensi avaamaan. Tuomo oli tullut minulle todella tärkeäksi. Olin joka tapauksessa kiitollinen niistä yhteisistä onnen hetkistä, joita meillä oli ollut. Minun oli niin hyvä hänen kanssaan, että kaiken kokemammekin jälkeen pelästyin sitä. kuin miehen mielestäni kuului ollakin. Kahden viikon hiljaisuuden jälkeen huomasin ikävöiväni Tuomoa. Tai ehkä en kuitenkaan toinen, mutta erilaiset puolet minussa pääsivät esiin. Mikä oivallus! Minulla meni hetki hämmennyksestä toipuessa ja ajatuksiani kasaillessa. Nautin joka sekunnista Tuomon kanssa, toivoen tietenkin, että uusia hetkiä tulisi, mutta sillä hetkellä oli vain läsnäolo. Tuomo kysyi nähdessään minut. Aloin elää tapaamisesta tapaamiseen. Hän oli päättänyt tuoda lapsen serkkunsa syntymäpäiville. Pääsisitkö lähtemään yön yli -reissulle tulevana viikonloppuna. Tottahan toki. Istuimme Tuomon kanssa hetken keittiön pöydän ääressä jutellen, kunnes siirryimme makuuhuoneeseen. Keräsin rohkeuteni ja tulin luoksesi. Tirautin ikävän kyyneleitä kuunnellessani teemaan sopivaa musiikkia: "Kielletyt tunteet sisälläin, sinuun ne liittyy ystäväin. Olin juuri lähdössä soittamaan sinulle. Purteni keikkui tunteiden aallokossa kuin kaarnalaiva aavalla merellä. Voiko olla totta, että ajatuksemme käyvät näin yksiin. Lupaukset eivät useinkaan toteudu. Niin ovat. Tuntui, että olimme samalla aaltopituudella, hänen kanssaan kaikki oli niin luonnollista. Ajattelin, että hänen vaimonsa vaistoaisi toisen naisen olemassaolon ja ymmärtäisi Tuomon ja heidän avioliittonsa todellisen arvon. Olin luullut hetken aikaa, että minullekin riittäisi hellyyttä, mutta kai minun osani olisi taas väistyä jonkun muun korjatessa voiton. Arjessani pystyin järkeilemään ja järjestämään oman ja lasteni elämän kohtuullisen hyvin, mutta Tuomon kanssa olin kuin toinen ihminen. Pelko hiipi sisälleni
lin halunnut saada Tuomon näkemään, mitä hänen ympärillään on. "Ei rakastaa voi tämän enempää, kun tunne tietoisuuden hävittää..." laulun sanat soivat minussa, kun laskeuduin hitaasti ja tunsin Tuomon sisälläni. Mieleeni palasi kummilapseni syntymäpäivät, joilla olin lasteni kanssa melko pian avioeron jälkeen, ennen minun ja Tuomon suhteen alkamista. Meille molemmille olisi helpompaa, jos lopettaisimme tämän nyt, sanoin Tuomolle noin vuoden kuluttua ensimmäisestä ravintolareissustamme. Ihan totta. Kyllä ihminen pärjää, kun pärjättävä on. Mitä sen jälkeen. Siltikään en voinut ymmärtää, että elämän tarkoitus olisi pelkästään työn teko ja maallinen mammona. Ei minulla olisi varaa. minulta pääsi. Niin. Ne ovat heppoisia elämän tarkoituksiksi, samoin kuin epäinhimillisen pitkien työpäivien tekeminen siksi, että voisi olla pois kotoa. Toki ymmärsin, että vakaa talous on hyvä asia. Toisaalta vierailu teki hyvää minulle, koska huomasin, kuinka änkyrä Tuomon vaimo oli edelleenkin. Sehän tuntuu olevan muotia, jatkoi pappa. Sanoin sille, että kysyy sinulta. Enpä ole koskaan vuorokauden aikana näin monta kertaa saanut, ihmetteli Tuomo seuraavana päivänä. No eipä ole kysynyt. Olinhan vastikään itse ymmärtänyt, etteivät oleminen ja eläminen ole sama asia. Tuomo oli koko ikänsä tottunut patoamaan tunteita sisäänsä, eikä uskaltanut niitä syvimpiä tuoda esiin niinä arvokkaina yhdessäolon tunteina, jotka käytimme nykyhetkessä läsnäoloon ja nauttimiseen. Saunan lämpiämistä odotellessa Tuomo teki pieniä rakennustöitä alibiksi. No ilmankos. llalla mietin Tuomon kannalta tilannetta, johon hän itsensä tietoisesti järjesti. uli aika, jolloin huomaisin Tuomon pohtivan asioitaan tavallista syvemmällä tasolla, mutta ei hän niistä minulle puhunut. Nykyään ne vaihtavat pareja, tokaisi pappa ykskantaan. Mitä kaiken työn ja raatamisen jälkeen. Rakastelimme autossa kiihkeästi ja sitten jatkoimme matkaa. Siis mitä. Etkö edes teidän suhteen alkuaikoina. Täh. Koskaan en painostanut Tuomoa eroamaan, en-
hän edes olisi halunnut elää arkea hänen kanssaan. Ajellessamme käteni etsiytyi Tuomon reidelle, ja vaikutus oli havaittavissa pian. kysäisin. Ettei ymmärrä, miksi sellaista pitää tehdä. Saimme lapsista, yhdessä leikkivistä serkuksista, alibin yhdessäololle.
K
I
esä oli jo mukavalla alulla, samoin kuin Tuomon loma-asuntoprojekti toisella paikkakunnalla. Halusin saada hänet elämään, sanan varsinaisessa merkityksessä. Pitkäksi venähtäneen saunareissun jälkeen nautimme Tuomon mukanaan tuomia eväitä, vaimon tekemiä. Se on sanonut monesti, ettei ymmärrä, miksi taivaan isä on järjestänyt asiat niin, että tällaista pitää tehdä. Ai on vai. Se antaa perusturvallisuuden, varsinkin sellaiselle, joka on lapsuudessaan puutteesta kärsinyt. Se on elämäntapa. Tunnustitko. Yritys menestyi ja omaisuus karttui siinä samalla, vaan ei hymy vaimon kasvoilla viivähdellyt. Ainoa pakopaikka ahdistukseltaan hänellä oli työ, ja sehän vaimolle sopi. En. Minulla kävi mielessä, että pappa vaistoaisi jotain. Niinpä... Miksikäs ette. Emme malttaneet odottaa perille pääsyä, vaan Tuomo ajoi hiljaiselle metsätielle. Kuinka ollakaan, puhe kääntyi avioeroihin, olihan se meidän perheessä tuore asia. kysyin Tuomolta. Me Tuomon kanssa ei voitaisi erota, Tuomon vaimo sanoi minulle. Tuomo alkoi käydä silloin tällöin kuopuksensa kanssa vierailulla meillä. Tiesin, ettei hän halunnut jättää vaimoansa, mutta hän oli alkanut ymmärtää, mitä parisuhde voisi olla. Lapset pelastivat tilanteen vaatiessaan huomiota ja keskustelu siirtyi sujuvasti muihin asioihin. Tuomo soitti ja ehdotti, että tapaisimme muutaman kymmenen kilometrin päässä, jonne voisin jättää auton ja hypätä sitten hänen kyytiinsä. Rakasteluako se tarkoitti. En minä väheksynyt sitä, että Tuomolle omaisuus ja vakaa talous olivat tärkeitä, päinvastoin, mutta eivät ne pelkästään riittäisi. En tulisi toimeen ilman häntä. Pärjää, kun ei ole vaihtoehtoja, vastasin ihmetellen minua toistakymmentä vuotta vanhemman naisen itseluottamuksen puutetta ja sitä, että kuitenkin hän kohtelee sekä Tuomoa että monia tämän sukulaisia kuin vierasta sikaa. Olet tainnut jäädä tosi paljosta paitsi. Hän ei ollut koskaan tullut toimeen anoppimme kanssa, eikä juuri muidenkaan Tuomon sukulaisten kanssa. Pokka piti kuitenkin, minulla sekä Tuomolla. Mitäs minä muutakaan?
23 3
O
T. Miten niin vaihtavat. Minä vaan teen töitä. En minä halua, että tämä loppuu, Tuomo vastasi välittömästi. Vaimo taitaa aavistaa jotain, hän sanoi. Lauteilla emme enää pystyneet pidättelemään itseämme, vaan Tuomo laskeutui pitkälleen ylälauteelle ja veti minut päälleen. kysäisi Tuomo. Aina kun olin tavannut hänet, hän oli suupielet alaspäin, aivan kuin maailma olisi murjonut raskaamman jälkeen. Se kysyi, onko meillä sinun kanssasi suhde
Luojani, kiitos tästä kokemuksesta, ajattelin syvään henkäistessäni. Toivoin, että voisimme joskus hymyillä heille, jotka olivat meitä loukanneet sekä fyysisesti että psyykkisesti. Kiitos!
24
S
oistakymmentä vuotta oli kulunut, reilustikin. Meillä molemmilla taitaa olla katkeruutta kontissamme ihan riittävästi. Tämän sinun ja minun välinen suhde on niin iso juttu, ja niin tärkeä minulle, että en voinut olla sitä kertomatta. Me voisimme auttaa toisiamme. Kiitos. Tulen sillä tilausbussilla muiden kanssa. rouva kyseli. Lähdettäisiinkö Tuomo jo paluumatkalle. Minä en halua tulla teidän väliinne, Tuomo sanoi ja halasi minua. Istuimme samaan pöytään heidän kanssaan puolisoni kanssa, minä Tuomon viereen ja puolisoni minua vastapäätä. Tuomo kysyi. Rouva, jolle oli jo ikää karttunut kiitettävästi, alkoi väsyä ja halusi lähteä kotiin. Sitten tapasin miehen, jonka ensimmäisestä katseesta tunnistin jotain tuttua. Miehesi alkaa kohta ihmetellä. Pian muistin hänen äitinsä käyttäneen tuota sanaa, joka tarkoitti nielaisemista. Vaikuttaisikohan se, että aion ottaa muutaman lasillisen viiniä ruokajuomana, kenties illan mittaan jokusen paukunkin. Haluan näyttää sinulle, että elämä on kaunis. Vedet kihahtivat silmiini. Onhan se kaunis, kun sinä olet siinä, Tuomo sanoi hellästi. Aloimme seurustella hänen kanssaan, ja tarkoitukseni oli kertoa Tuomolle heti, kun hän ottaisi yhteyttä. Mieheni tanssitti tuttuansa, ja me Tuomon kanssa tanssimme yhdessä. Onneksi olkoon sitten. En ollut koskaan ennen ollut sellaisessa, ja minua jännitti hiukan. Kyllä se Liisa minut pöllyttää, jos minä sinut tänne jätän, rouva paljasti tehtävänsä. Pitääköhän meidän mennä jo pöytään. Kyllä se tietää meistä. Varmaan senkin vuoksi meidän oli niin äärettömän helppo olla yhdessä. Olisin halunnut kertoa sinulle itse. Kuulin, että olet mennyt kihloihin, hän sanoi vaikean näköisenä. Ja sekö hyväksyi noin vain. Olen, hyvin onnellinen. Pystynköhän jo kohtaamaan Tuomon aivan kuin kenet tahansa, kyselin itseltäni. Eräänä iltana ovikello soi ja Tuomo seisoi ovella. Täytyi lainuta, Tuomo sanoi. Oli niin helppo puhua Tuomon kanssa. Olenko saanut häntä kohtaan joskus tuntemani kiihkeän tunteen kesyyntymään intohimon roihusta tasaiseen ystävyyden liekkiin. Niinhän me autetaankin. Kyllä minä pärjään. Tehdä mitä. uhteemme oli kestänyt jo kolme vuotta, ja minulle se oli sillä tavalla pyhä, että en voinut kuvitella olevani seksisuhteessa kenenkään muun kanssa. Elämän aalloilla keinuessani tietoisuus sinusta on auttanut minua säilyttämään tasapainon, sanoin Tuomolle. Eihän se häntä mitenkään voi vahingoittaa, mitä meillä on ollut ennen kuin olen hänestä mitään tiennyt. Niin olen. Puolisollani ja Tuomolla juttu sujui myös varsin juohevasti. Uskotko. Mitenkäs se noin, ihmettelin itsekseni. Tuomo ilme valahti. Ei se mitään ihmettele, vastasin. Sehän on pitänyt.. Olet enkeli ihmisen vaatteissa. Puolen vuoden kuluttua kihlauduimme uuden rakastettuni kanssa. Siis hän tietää. Siellähän Tuomo istui parketin vieressä olevassa pöydässä, ystäväpariskunnan rouvan kanssa. Niin teki. Siis mitä. Puhumista riitti koko aterian ajaksi ja vielä sen jälkeenkin. Se syö ihmistä sisältä päin. Mene sinä vaan, kyllä minä pääsen täältä. No, kunhan katsotaan. Keinuimme valssin aalloilla, an-
T
noimme musiikin viedä, kaikki ympärillämme vilisti. Jännitys taisi johtua enimmäkseen siitä, että olin lähes varma, että Tuomo olisi siellä myös. Anteeksi, että kuulit sen muualta. Soittoa ei kuulunut, ja asia jäi. Koko ajan. Musiikki kutsui meitä, tanssimme taas Tuomon kanssa, monta kappaletta yhteen menoon. Ajattelin, että taas olisi yksi testi edessä. Sen salaaminen olisi joka tapauksessa näkynyt, eikähän tässä mitään pahaa ole. Joo, mutta se, että tunnepuoli on enimmän osan aikaa säästöliekillä, se jää kuule kalvamaan. Oletko onnellinen. Tiesihän Tuomon vaimo, että minäkin todennäköisesti olisin juhlissa mukana. Ihan meidän suhteen alkuaikoina, vuosia vuosia sitten, vastasin. Ja sinähän sanoit, ettet halua tulla meidän väliin. Tuomon vaimo ei päässyt osallistumaan juhliin, eikä myöskään ystäväpariskunnan herrahenkilö. Rakastin kumpaakin valtavasti. Mene vaan, sanoi Tuomo päättäväisesti. Pakko minun oli kertoa. Milloin olet kertonut. Ajattelin, että voisimme yhdessä löytää elämän kauneuden ja päästää irti katkerista tunteistamme. Meillä molemmilla oli kätkettyjä katkeruuden tunteita, joilla elämän kolhut olivat meidät merkinneet. Katseidemme katkeamaton yhteys ylläpiti tasapainon vauhdikkaassa menossa. Eihän se häneltä ole pois, jos minulla on ystävä, sanoin. Minulla oli todella onnellinen ja vauras olo, kun katsoin, kuinka kaksi minulle tärkeää ja rakasta miestä keskusteli antaumuksella, päät toisiaan kohden kallistuneina. Näin ollen rouva oli saanut tehtäväkseen vahtia Tuomoa. Tanssimme hetken aikaa vaiti. Menimme mieheni kanssa erään yhdistyksen juhlaillallisille
Nyt vain nautin hänen läheisyydestään, keskustelusta, tanssista, käden puristuksesta, katseesta. Hän lähettää viestin, jossa lukee REG SA Niina Virtanen, Mikael Lahtinen. Tätä ei pysty selittämään, ei sitä pysty sanoiksi pukemaan. On tämä kumma juttu, totesin taas kerran Tuomolle. Vaihtoehdot ovat - arkielämässä - eroottisessa elämässä - sekä hengen että ruumiin tasolla
Suhdeanalyysi perustuu kirjainten ja numeroiden yhteismerkityksiin. Lempinimien käyttö kattaa suhteenne läheisimmän ja leikkimielisen puolen; se kertoo lisäksi siitä, miten tulette toimeen erityisesti naisena ja miehenä. Jos käytät tavallista etunimi-sukunimi yhdistelmää, analyysi antaa kattavan ennusteen yhdessäololle, tunteiden kehittymiselle ja mahdolliselle avioliitolle. Tapasin Tuomon eräässä kokouksessa, olimme molemmat jo tutuksi tulleen hämmennyksen pauloissa. iirryimme jatkoille toiseen paikkaan, koko kolmikko ja muutakin väkeä. Lupasitteko rakastaa. Tuomo katsoi suoraan silmiini ja painoi reitensä reittäni vasten pöydän suojissa. Lämmin liikahti taas minussa. Vastaukseksi hän saa: Niina Virtanen: ystävyys, tänä vuonna, eroottisessa elämässä Mikael Lahtinen: rakkaus, ensi vuonna, sekä hengen että ruumiin tasolla Niina haluaa vielä erikseen tietää, miten heidän suhteensa läheisin puoli kehittyy. Mikä esti. REG SA Niina Virtanen, Mikael Lahtinen numeroon 173664 ja saat tietää...
tuleeko teistä pari?
Sinä ja Hän
Reginan suhdeanalyysi
kertoo sinun tunteesi häntä kohtaan ja hänen tunteensa sinua kohtaan. Missä se rakka-
S
us on piileksinyt. Minusta tuntui, että enkelit hymyilivät kanssani. Vastuuntunto. Oli kiinnostavaa huomata, ettei minussa herännyt seksuaalisia tunteita ollessani Tuomon lähellä. Etunimi, toinen nimi ja sukunimi yhdistelmä syventää analyysiä ja kertoo enemmän sielunsukulaisuudesta ja henkisestä yhteensopivuudesta. Oikeasti vai. Olisin todella kovin halunnut elää sinun kanssasi. Vaihtoehdot ovat - tänä vuonna - ensi vuonna - epämääräisessä tulevaisuudessa - ei koskaan Suhteenne laadun kertoo se, millä elämänulottuvuudella tunteenne parhaiten tulevat esiin. Pitikö se lupaus. Hän antaa nimien sijaan lempinimet: Ninnuli ja Mikko (REG SA Ninnuli, Mikko). Yhtäkkiä mieleeni nousi teksti, jonka kirjoitin Tuomon syntymäpäiväkorttiin, kun hän täytti pyöreitä vuosia. Lähetä viesti, esim. Sillä, miten monta kirjainta nimissänne on, on siis merkitystä. Esimerkki: Niina Virtanen haluaa tietää hänen ja Mikael Lahtisen seurustelun tulevaisuudennäkymät. Se oli yhteenkuuluvuuden merkki. Niin. Puolisoni haki meille kaikille juomat. Mitä te silloin lupasitte. No jaa... Syvä ja rauhallinen tunne valtasi minut aina hänen läsnä ollessaan, niin nytkin.
K
aksikymmentä vuotta oli kulunut ensimmäisestä rakastelustamme. Minä sanon, että kyllä voi. Haluaisit tietää, millaiset mahdollisuudet suhteellanne on. Enää ei ollut sellaisen aika. Niinhän se taisi mennä. En minä voinut sitä jättää, kun olin kerran luvannut. Oli todella lähellä, etten laittanut eroa vireille. Se vain on. Sanotaan, ettei kahta voi rakastaa yhtä aikaa. Näimme
Olette ehkä seurustelleet jonkin aikaa, tai sitten hän on vasta unelmissasi sinun. Hän saa vastaukseksi: Ninnuli: rakkaus, ensi vuonna, sekä hengen että ruumiin tasolla Mikko: viha, ei koskaan, arkielämässä Viestin hinta on 0,95 ja palvelu toimii Soneran, Saunalahden, Elisan ja Dna:n matkapuhelinliittymissä.
25. Tekstin olin löytänyt suosikkikirjailijani teoksesta ja se meni jotenkin näin: "Me olemme silta yli iäisyyden, kaarrumme tuon meren ylitse uskaliaasti kohti nautintojamme, koemme mysteerit huvin vuoksi, valitsemme tuhoja, voittoja, haasteita, mahdottomuuksia, panemme itsemme kokeelle yhä uudestaan ja opimme rakkautta ja rakkautta ja RAKKAUTTA."
Minusta tuntui, että Richard Bach kirjoitti meistä. Kyllä oli silloin lähellä, etten ottanut eroa, Tuomo tunnusti minulle vuosikymmenten jälkeen. Kokouksen jälkeen jäimme hetkeksi istumaan kaksin. Kuule, näin on ollut aivan hyvä. Vaihtoehdot ovat - ystävyys - rakkaus - välinpitämättömyys - viha Saat tietää myös sen, milloin tunteenne toisianne kohtaan ovat syvimmillään
Tunsin, kuinka hänen hengityksensä muuttui. Hän oli laittanut vilkun päälle ja oli kääntämässä autoaan. On vihaisia. Voi, kuinka hyvälle hän maistuikaan. Ote tiukkeni, mutta outo hauraus oli muuttanut miestä. Minä olen viettänyt viikonloppuja lasteni luona, lastenlasten kanssa touhuten. Millä sinä tulit. Elämäni oli täynnä touhua, enkä ollut tietoisesti ajatellut koko miestä. Tiesin taas, että nyt on hyvä päivä. Joku osa minua oli hänessä, ja osa häntä minussa, enkä tarkoita seksuaalisesti. Olin ja olen sitoutunut puolisooni ja rakastan häntä enemmän kuin ymmärrän, eikä se näköjään millään lailla muuta tunteitani Tuomoa kohtaan. suhteemme kiihkeän ajan nyt eri näkökulmasta. Tuomo painoi huulensa huulilleni. Tiedostin hänen tunnustelevan näkymättömiä rajoja. Oliko Tuomolla jokin hätä. Tuomo huiskutti kättään ja minä moikkasin takaisin ja jatkoin polkemistani. Imimme voimaa toisistamme. Hän ajoi ohitseni ja ajoi kohdalla olevalle levennykselle. Maltoin kuitenkin mieleni. Piti tulla hoitelemaan työasioita, muu porukka on vielä mökillä, vastasin. Järjen tasolla tiesimme kumpikin, ettei seksuaalinen läheisyys enää olisi meidän juttumme, mutta läheltä piti, todella läheltä. Moikkasin taas ja vilkai-
sin taakseni. Ai ketkä. Ei. ihmettelin ääneen. Se on viisas ratkaisu, vastasin yrittäen pitää käteni kurissa, ettei se olisi eksynyt tunnustelemaan kohoumaa. totesin enemmänkin kuin kysyin. Istuimme pöydän ääreen, puhuimme ja puhuimme. Tuomo halasi minua niin tiiviisti, ettei lähemmäksi enää päässyt, ellei sitten... Heti oivalsin noiden nyöriolkainten olevan naulapussin hihnat. Nyt pitää lähteä, hän sanoi housun etumus pullottaen. Herättyäni ihmettelin, mitä alitajuntani yrittää minulle viestittää. Olin jo melko lähellä kotia, kun huomasin hänen tulevan uudelleen vastaan. Eikö vaimosi ole mukana. Vielä mitä, sitä se on samaa kuin ennenkin. Mutta mitä ne sanoo. No jopas jotakin. Pitäisikö minun soittaa hänelle ja kysyä kuulumisia, ihmettelin. Tunsin, että rakkaudettomuus oli syönyt ystävääni. Nousimme ja siirryimme olohuoneen puolelle, sohva oli vaihtunut, mutta paikka sama kuin silloin ennen. Meidän olisi hyvä keskustella asiasta pitemmän kaavan mukaan. Aivan kuin aikaa tapaamistemme välillä ei olisi ollutkaan. Ymmärsimme, että siinä elämänvaiheissamme se oli ollut meille molemmille tarpeen ja hyväksi. Istuimme lähekkäin, Tuomo laittoi kätensä ympärilleni, ja minä painoin pääni hänen rintaansa vasten. Unessa näin, että hän oli ruskettunut, ylävartalo paljaana. Tuomo laittoi ahavoituneen ja arpisen kätensä kädelleni. Saattelin Tuomon ovelle, jossa vielä suutelimme
10 26. Oli lämmin kesäinen alkuilta. Minä käyn tuolla, hän viittoili, Tulen puolen tunnin päästä. Niillä pienillä läsnäolon hetkillä ja sillä, että tiesin sinun välittävän. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Meidän oli äärettömän helppo olla näin, meillä oli turvallinen pesä toisissamme. Lähde kahville. Minunkin kehoni ilmaisi halukkuutensa, mutta siinä ei kuitenkaan ollut sitä kiihkoa, himoa eikä tarvetta kuin silloin joskus. Yläselässään hänellä oli joitain kuvioita, ehkä tatuointeja. Voi sinua, sanoin ja kuljetin kättäni hänen käsivarrellaan. Juhannuksen taittuessa arjeksi näin unen, jossa Tuomo seisoi kaupan kohdalla sillä tiellä, jota olimme reilusti yli kaksikymmentä vuotta aiemmin käsi kädessä kulkeneet. Hyvässä kunnossa se on, mies kehui arvoautoaan. Työasiat kutsuivat ja kotiuduin mökiltä viikkoa muuta perhettä aikaisemmin. Ymmärsin tuon ihmeellisen läheisyyden tunteen liittyvän sielujen sopimukseen. Naapurit. Jatkoimme siitä, mihin edellisellä kerralla olimme jääneet. Kuuntelimme toisiamme ja hiljaisuutta, joka puhui vahvasti. Tuomo huuteli autonsa viereltä. Vaistosin, ettei hän ollut entisensä, enkä voinut uskoa sen johtuvan vierähtäneistä vuosista. Sinä pelastit minun henkeni silloin, tunnustin Tuomolle. Yksin minä siellä olen ollut.
Minuun sattui. Minulla ei ollut pienintäkään aikomusta edetä yhtään pidemmälle. Voisihan sitä harkita. Eihän teillä vielä ole loma loppu. Mikään ei ollut muuttunut. Niinpä. Ostin tuollaisen vanhan kaunottaren. Mistä ihmeestä siinä oikein oli kysymys. Teillä menee varmaan hyvin. No meille tietenkin. Kellä on, kellä ei. Tulee entiset ajat mieleen, hän kuiskasi ääni värähtäen. Lämmin leimahdus sai suupieleni nousemaan ylöspäin. Mitä kuuluu. Minne. Hän olisi ollut täysin valmis menemään pidemmällekin. Leluksiko ostit. Pyöräilin lapsuuteni maisemissa juuri tuota tietä, jota olin tuhannet kerrat polkenut ja joka oli tullut jo uniinikin. Rusketusrajat kertoivat hänellä olleen päällään vaate, jossa oli nyöriolkaimet. Olin juuri ehtinyt laittaa kahvit tulemaan, kun huomasin oudon auton ajavan pihaan. Pelko ailahti minussa ja jäi tuntumaan möykkynä sydänalassa. Tuttu tunne valtasi molemmat. Soitan sinulle sitten.
T
alvi meni ja kesäkin oli jo pitkällä, eikä Tuomon soittoa kuulunut. Tavataan myöhemmin syksyllä, kun saan nämä työkiireet selviteltyä, Tuomo ehdotti. Havahduin huomatessani tutun auton tulevan vastaani
Ihan hyvää, asiat mallillaan, vastasin sydämen ottaessa muutaman ylimääräisen lyönnin. Mikä kamala tapahtuma on saanut miehen linnoittautumaan omaan kotiinsa?
Numero 6 ilmestyy 25.6. Tiesin vastauksen jo kysyessäni. Hän oli pitänyt vastuuntuntoisesti sitoumuksestaan kiinni pian neljä vuosikymmentä. Puhelun jälkeen kerroin lyhyesti miehelleni, mitä olin kuullut. uomi juhli itsenäisyyttään, kun puhelimeni soi. Henriikan on muutettava, ja muuton myötä hän tutustuu naapurin luksustalossa asuvaan Jeremiakseen. Oletko kuullut minun kohtalosta. Ymmärsin, että jos kulkisin tuon rajan yli, murentaisin itselleni tärkeitä arvoja ja samalla tulisin loukanneeksi syvästi puolisoani. Sitä en tahtonut.
Tiesin olevani tärkeä molemmille miehille; eri tavalla ja kuitenkin samalla. Ilokseni ja suureksi ihmetyksekseni puhelimen näyttö ilmoitti Tuomon haluavan puheisiin kanssani. Henriikka näkee miehessä salaisuuden, joka hänen on selvitettävä. tuttu ääni kysyi. Perisuomalainen jäärä, joka ei ollut juuri tottunut tunteitaan näyttämään, itki lohduttomasti pariin otteeseen puhelun aikana. Kohtalosta. Mieli ja sydän taisivat olla tasapainossa, onneksi. Tilaa! Numero 4 ilmestyy 25.4.
sähköpostitse: tilaajapalvelu@kolmiokirja.fi puhelimitse: 08 5370 370 tai hae omasi Lehtipisteestä. Ajattelin kiivaasti lyhyen hiljaisuuden ja puhelimesta kuuluvan nyyhkäyksen aikana. Mietin, olisiko Tuomon tapaaminen ja hellä hetki elämän asettama testi. Kävin jälleen kerran taistelua itseni kanssa. Parisuhteen onni väisteli häntä edelleen. Olin todella kiitollinen, että minulla oli vielä viikonloppu aikaa olla yksin kotona. Onko minusta tuon tarpeen tyydyttäjäksi, kyselin itseltäni. Mikä sinulla on. Koko seuraava päiväni meni itkiessä ja sitä seuraava turtana sängyssä maaten. Joku osa minua halusi hoitaa häntä, paikata risaista, auttaa ystävää. Minä olen sairas. Kuinka uskollinen olisin itselleni, omalle tasapainolleni ja avioliittoon sitoutumiselleni. Jeremias on tyylikäs ja komea mies, jolla on vain yksi omituinen piirre: hän ei ole vuosikausiin poistunut talonsa lähiympäristöstä. Olin järkyttynyt. Nyt hän oli alkanut ostella itselleen leluja; moottoripyörän, jolla ajamista kädet eivät kuulemma kestäneet, vanhan arvoauton, toisen loma-asuntokompleksin. En pystynyt tekemään yhtään mitään. Kätketty katkeruus oli kirjaimellisesti uponnut luihin ja ytimiin, ja se oli syönyt miestä sisältäpäin.
ANNA LUKKO
VIRPI ANDERS
VANGITTU PRINSSI
LEHTIPISTEISTÄ LEHTIPISTEISTÄ
3 27
Ero hyväksikäyttävästä Tapsasta saa aikaan muutosvyöryn Henriikan elämässä. Mistä sinä puhut. Tuomosta oli tullut jotenkin lannistuneen ja särkyneen oloinen. En. Moraalini ei antaisi periksi, mutta jokin minussa taisteli vastaan. Tuomon sairastuminen sai isot asiat minussa liikkeelle, monella tasolla. Kuinka niin. Hän taisteli hengestään. Ilo vaihtui johonkin muuhun, jota en pysty ku-
S
vaamaan. Luusyöpä. Minulle nuo näyttäytyivät lohdun etsimisenä. Hei. ja hyvästelimme toisemme entiseen tapaan, sopimatta mitään jatkoa. Mitä sinulle kuuluu. Elinaikaa annettu muutama viikko. Tuomo purskahti itkuun. Kummankin kanssa olen tehnyt joskus sielun sopimuksia. Vasta illalla sängyssä nousivat kyyneleet, eikä loppua meinannut tulla. Nyt tiesin aivan varmasti, että Tuomo tarvitsisi kipeästi myös fyysistä läheisyyttä. Kohtalosta
On aika ymmärtää yhteisen taipaleemme tarkoituksia. Ajattelin, että tilanteen viesti minulle on: Elä hyvä ihminen elämääsi. Miksi juuri nyt. Pääset tähän, minä olen kohta lähdössä, Tuomo sanoi unessa minulle. Tulen kohta, kun saan tämän homman tehtyä. Ammattiauttajani sanoi Tuomon tarinan olevan tietyin osin yhteneväinen oman tarinani kanssa. Tuomon tapaamisen jälkeen aloin ymmärtää tarvitsevani apua, ja sitä minä sain. Aamulla minun oli pakko soittaa Tuomolle. Mene tuonne toiselle puolelle, sanoin hänelle. inä olin rikki. Ei meitä ollut tarkoitettu jakamaan arkea toistemme kanssa, siihen olimme liian samanlaisia. Sitten Tuomo ilmestyi tupaan. Minulle oli tullut aika selvittää, mitä suhteemme oikeasti merkitsi minulle. Olin tuvassa tiskipöydän äärellä, joku muu oli tiskaamassa. Lataamme toisemme hetkessä täyteen jotain alkukantaista energiaa. Menin vintille, jossa oli paljon mielenkiintoisia ja arvokkaita tavaroita. Olin valmis mihin vain, nälkäinen ja nöyrä, siipirikko sinnittelijä. Niin surullista kuin elämätön elämä olikin, se oli hänen toistuvien valintojensa tulos. Joku avasi oven luullen, että siellä olisi lisää huoneita. Sinä murruit fyysisesti, minä psyykkisesti. Minä olin tottunut odottamaan, minusta oli tullut odottamisen mestari. Kuluneen vuoden rankat tapahtumat olivat nostaneet minussa esiin useita käsittelemättömiä traumoja lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni ajoilta. Onko suuren puhdistuksen aika. Se olikin ulko-ovi, joka pamahti hänen takanaan lukkoon. Katselin tilannetta kauempaa. Ymmärsin unessa, että katsoin itseäni Tuomon halauksessa itseni ulkopuolelta. Hän oli tuskaisen oloinen ja juuri lähdössä sairaalaan. Parin päivän kuluttua soitin uudelleen, ajattelin hänen olevan sairaalassa. Myöhemmin menin talon toiseen päähän ja portaita ylös vintille päin. Tunnista todelliset tarpeesi ja toiveesi. Tunsin surua rakkaan ystävän menettämisen pelosta, mutta tuo tilanne oli myös peili minulle. Sopeuduin täysin tilanteeseen, olin ottanut jokaisen tapaamisen vastaan kuin armopalana, nälkäisenä ja kiitollisena. Uskoin, että sairastuminen oli seurausta hänen ajatuksistaan, asenteistaan, teoistaan ja valinnoistaan, seurausta käsittelemättömistä tunteista ja luutuneista uskomuksista. Se on yksi näkökulma. Selittämättömän syvä yhteys, joka vain jatkuu ja jatkuu, kestää aikaa ja etäisyyttä ja vahvistuu entisestään. Olimme tavanneet sen mukaan, kuinka hänen oli kulloinkin tehnyt mieli ja muuten oli sopinut. Olin kiitollinen, että suhteemme pysyi sellaisena kuin se oli.
niin paljon miellyttäviä piirteitä ollakaan, juuri niitä, joita minä arvostan. Sinun varsin korkeat vaatimustasosi edelJatkuu sivulla 64. Jouduin uudestaan pitkälle sairauslomalle. Olin kätevä tapa tyydyttää seksuaaliset tarpeesi, olinhan käytettävissä tarpeen mukaan, viivytyksettä. Kotiapulaiseksesi minusta ei olisi ollut, ja sellaisen sinä olisit tarvinnut. Olin vaipunut masennuk28
M
seen. Ymmärsin, että hänellä oli ollut monia mahdollisuuksia valita. Ole ehdottoman rehellinen, varsinkin itsellesi.
K
irjoitin Tuomolle kirjeen, joka vieläkin odottaa postittamis-
A
rvostin ja arvostan edelleenkin Tuomoa aivan valtavasti. NYT. Tuomon soiton jälkeen putosin taas syvälle. Niin surullista kuin hänen sairastumisensa olikin, se kuului hänelle. Hän nousi tuolilta, menimme vähän syrjemmälle. Kevät ja kesä menivät, enkä muistanut niistä juuri mitään. En tiennyt, että yhdessä miehessä voi
taan: Ystäväni, samoihin aikoihin me menimme rikki, toisistamme tietämättä, ainakin näennäisesti. Näin minä sen tulkitsen: Tarvitsimme toista ihmistä, turvaksi ja toivon tuojaksi, minä sinua, sinä minua. Hän oli ollut koko viikon petipotilaana, ja nyt kivut olivat yltyneet sietämättömiksi. Nauti. Loppuvuodesta aloin jo saada otetta elämästä ja pystyin jo hetkittäin keskittymään työhöni. Hän olikin työmaallaan, sitkein tuntemani ihminen. Mikä oli tuon suhteen tarkoitus minulle, ja mikä se oli hänelle. Toinen näkökulma on se, että meillä on sielujen sopimus. Menin kamarin puolelle. Parin viikon kuluttua näin unen, jossa olin vanhassa pitkulaisessa puutalossa, jossa oli jokin tilaisuus, jossa oli muutamia ihmisiä. Olin järjestänyt asiani niin, että tapaamiset olivat onnistuneet poikkeuksetta aina, kun Tuomo halusi. Ajattelin hänen pääsevän ulkokautta toisesta ovesta sisään. Niin syvälle, että olin taas työkyvytön. Huomautin siitä. Elä viisaasti ja täysillä. Olin masennuksen painamana niin syvällä, että olin joutunut pitkälle sairauslomalle ja käynyt säännöllisesti terapiassa. Oli tullut aika vapauttaa itseni Tuomosta. Minulle oli sopinut mikä vaan, mitä hän oli ehdottanut, milloin vaan. Sellainenhan sinulla oli, köksä. Tuomon halatessa minua hänen toinen kätensä oli aivan vaakasuorassa hieman vyötäröni yläpuolella. Jossain vaiheessa mielessäni kävi, että olin sinulle helppo nakki. Nyt ymmärsin, että minun oli ollut vaikeata ottaa yhteyttä Tuomoon, koska meidän suhteessamme oli aina eletty hänen aikataulujensa mukaan. Hän oli uudelleen ja uudelleen valinnut pysyä epätyydyttävässä parisuhteessaan. Otin kuivauskaapista alassuin olevan kupin, joka oli aivan likainen
08 5370 370
s-posti: tilaajapalvelu.kolmiokirja.fi
Kolmiop
tai hae omasi Lehtipisteestä!
2 2010
okkari -
aito koti
Eroottisia satuja Sin ulle ja Hä nelle
Naisen unelmia
1 2010
29. pokkarit
kkari - ai to kotim Kolmiopo ainen
Lumoavat
H rakkaRs AAT u nove llit
PA
Reginan parhaat
Un e l m ia ja uhkau ksia
Naisen unelmia Rakkausnovellit
Romanttista rakkautta, eroottisia satuja
mainen
2 x 100 sivua!
Myynnissä 1.6. alkaen
Tilaa suoraan kotiisi: puh
Olin siis syntymästäni saakka kirjaimellisesti aikamoinen taakka äidilleni, ja sen vaistosin jo ihan pienestä pitäen. Näin oli vuodesta toiseen. Tiedän, että vanhempani olivat kiintyneitä minuun, ehkä ihan kiintyneitä kuin siskooni, mutta äitini oli niin isän vahvan tahdon alistama, ettei hänelle varmaan tullut mieleenkään kohdella minua ja siskoani yhdenvertaisina. Perillä minua odotti äidin ja isän laimea tervetulotoivotus. Se ei merkinnyt mitään, että hänen todistuksensa keskiarvo oli numeroa heikompi kuin minun. tessa harrastuksissa. Minä kuljin isosiskoni vaatteissa, hoitelin äidin apuna kotiaskareita isosiskoni juos-
sosiskoni meni peruskoulun jälkeen lukioon, vaikkei ollutkaan opiskelusta kiinnostunut. Vanhempieni mielestä isosiskoni oli hyvä, ja se oli ainoa mielipide, jolla oli merkitystä. Kouluni oli niin kaukana, että minun oli muutettava koulun asuntolaan. Yritin kaikin tavoin olla niin vaivaton ja näkymätön kuin mahdollista, mutta silti isän ja äidin otsa rypistyi aina, kun he katsoivat minuun. Äiti jaksoi ensin vähän ilahtua näkemisestäni, mutta sitten hänen puheensa kääntyivät isosiskoni tekemisiin. Äitini hölötti loputtomiin isosiskoni elämästä ja kuvitteli selvästi, että minä olisin aiheesta yhtä kiinnostunut kuin hänkin. Ammattikoulun aloittaminen merkitsi minulle myös muuttoa pois kotoa. Isäni ei edes teeskennellyt, että olisi ilahtunut tulostani. Isä ei iloin30
O
nut syntymästäni, ei suostunut ostamaan äidille edes lastenrattaita, jossa minua olisi voinut työnnellä. Meidän perheellämme oli varaa kouluttaa vain yksi lapsi, ja se yksi lapsi olisi isosiskoni, koska hän oli hyvä koulussa. Oli helppo huomata, että äitini oli jollain tavalla takertunut isosiskooni nyt, kun minuakaan ei ollut enää hänen seuranaan. Äitini tuli kuitenkin vahingossa raskaaksi, eikä isä oikein ikinä sulattanut sitä, että jotain tapahtui vastoin hänen suunnitelmiaan. Äiti alistui kaikessa isän tahtoon, niin myös siinä, miten hän kohteli lapsiaan.
I
len pienestä pitäen tiennyt, että synnyin ei-toivottuna. Isosiskoni oli perheen toivottu esikoinen, minä olin se vahinko, josta ei ollut muuta kuin riesaa. Ei isälläni varsinaisesti lapsia vastaan ollut mitään, hän oli vain tavattoman nuuka. Isosiskoni oli syntynyt pari vuotta ennen minua, ja isäni oli sitä mieltä, että yksi lapsi riittäisi hänen perheeseensä. Varsinkin isäni mielestä olisin saanut jäädä syntymättä. Ikävöin tietysti alussa kovasti kotiani ja kun perjantai koitti, lähdin aina viettämään viikonloppua kotiini. Minä kuuntelin hiljaa, pettymyksen nakertaessa sisintäni niin, että lopulta. Minä olin hyvä koulussa, mutta valitsin ammattikoulun, koska tiesin vanhempieni haluavan niin
olenko huono äiti
Rakastin lastani Neaa enemmän kuin mitään muuta, silti tiesin olevani huono äiti. Ilellä oli kovat puheet ja suuret suunnitelmat. Mitä vain Ile keksi pyytääkin, minä olin aina valmis. Äitini oli ainoa liittolaiseni kotonani ja olin valmis mihin tahansa säilyttääkseni paikkani hänen sydämessään. Minä olin kovasti otettu, kun Ile alkoi osoittaa huomiotaan minulle. Ile ilahtui raskaudestani odottamattoman paljon. Meidän asuntolaamme kertyi viikonlopuiksi laumoittain bailuhaluisia nuoria lähistöltä ja vähän kauempaakin. Aluksi yritin pysytellä sivussa näistä pippaloista, mutta vähitellen imeydyin kuitenkin mukaan bailujengiin. Isosiskoni ja isäni kulkivat omilla teillään, ja äiti kaipasi minusta seuraa viikonlopun hiljaisuuteen. Itse ajattelin, että minun olisi kannattanut käydä koulu loppuun ja valmistua, mutta kun Ile oli jääräpäisesti sitä mieltä, että opiskelu olisi minul31
Lapseni otettiin huostaan:
A
P
O. Muutaman humalahuuruisen illan jälkeen me jo seurustelimme. Hän oli perheensä ainoa lapsi, ja hän vaikutti hyvin varakkaalta paikkakunnan muihin nuoriin verrattuna. Tätäkö minä olin muka niin kovasti ikävöinyt. Näin jälkeenpäin tajuan, että aloin miellyttää Ileä samalla hartaudella kuin olin aikoinaan miellyttänyt äitiäni. Olin viimein käsittänyt, että minulla oli oma elämäni, oma tahtoni, enkä oikeastaan ollut mitään velkaa vanhemmilleni. mmattikoulun asuntolassa oli periaatteessa alkoholin käyttö kielletty, mutta kieltoa oli vaikea valvoa käytännössä, ja todellisuudessa asuntola muuttui hillittömäksi bilekeskukseksi viikonloppuisin. Ja teinkin. Ile oli paikallisen kauppiaan poika ja naistenmiehen maineessa pienellä paikkakunnalla. En tiedä, onko kaikissa asuntoloissa samanlaista, mutta tämä asuntola ainakin oli paikkakunnalla tunnettu siitä, että sieltä löytyivät aina parhaimmat ja villeimmät bileet. En käynyt enää kotona kun muutaman kerran vuodessa. Hän oli sitä mieltä, että meidän oli muutettava yhteen ja minun oli keskeyttävä opintoni ja keskityttävä tulevaan äitiyteeni. Ensin pakenin hermostumistani alkoholiin, sitten lääkkeisiin.
minusta tuntui olevan pelkät kuoret jäljellä. Aloin saada uusia ystäviä ja uudenlaista arvostusta. Olin lapseni kanssa anoppini jatkuvassa valvonnassa, eivätkä hermoni tuntuneet kestävän jatkuvaa tarkkailua. Olin tästä kunniasta niin otettu, että olisin tehnyt mitä vain miellyttääkseni Ileä. Huomasin, että olin humalassa ihan eri ihminen kuin selvin päin. Miksi olisin mennyt sinne kuuntelemaan isosiskoni ihmeellisyydestä, kun saatoin kuluttaa aikaani niiden ihmisten kanssa, joille olin oikeasti tärkeä. Nyt toteutin tuota samaa kaavaa Ilen kanssa. Rämäpäisiä humalatempauksiani ihailtiin ja monet olivat sitä mieltä, että bileet olivat auttamatta tylsät, jos minä en ollut tulossa niihin mukaan. Se minua vain jaksoi ihmetyttää, miksi Ile valitsi juuri minut tyttöystäväkseen. Vähitellen aloinkin vierailla kotonani harvemmin. Äidilleni oli aina pettymys, jos en tullut viikonlopuksi. Tämä kaikki tietysti hiveli olematonta itsetuntoani. uolen vuoden seurustelun jälkeen huomasin olevani raskaana. Ajatella, että minäkin olin hyvä jossain! Ajatella, että minua arvostettiin! Halusin tietysti pitää tätä hyvää mainettani yllä ja aloin bailata entistä ankarammin. Kun selvin päin olin hiljainen, varovainen ja säikky, humalassa olin rohkea, impulsiivinen ja jännittävä. Minä vain en halunnut mennä äidin seuraksi, kuuntelemaan, mitä ihmeellistä siskoni oli taas tehnyt. Olin silloin juuri täyttänyt 18 vuotta, koulua oli jäljellä enää viimeinen kevät. Ile tuntui pitävän itseään muita parempana, ja minä olin niin lapsellinen, että aloin itsekin uskoa niin. lin 17-vuotias, kun tapasin Ilen
Alkoholi laukaisi kuukausia kestäneen jännitykseni ja rauhoitti minua sen verran, että sain vauvan hoidon sujumaan paremmin. Enkö todella muistanut, minne olin rakkaan vauvani jättänyt. Niin minä sitten aloin keskittyä tulevaa äitiyteeni. Vahinko se oli, eikä Nea ehtinyt sitä edes pelästyä,
minä selitin kireällä äänellä. Tunsin kyllä suurta rakkautta tytärtäni kohtaan, mutta samalla olin hyvin pelokas. Minä sain nieleskellä kovasti, etten olisi purskahtanut itkuun siinä anopin nähden. Olin kuitenkin niin tottunut tuollaiseen käytökseen jo kotoani, etten jaksanut Ilen äidistä paljoa piitata. Niin, sanopa se. Ikävä kyllä alkoholi on lääke, jonka annostusta pitää koko ajan nostaa. Ile oli sitä mieltä, että sain olla hänen äidilleen kiitollinen siitä, että hän otti niin paljon vastuuta lapsen hoidosta. Enää en edes pitänyt itseäni pelkästään avuttomana, aloin pelätä, että olisin oikeasti vaaraksi lapselleni. Ääneni värisi, kun yritin laulaa rauhoittavaa tuutulaulua. anoppi ihmetteli. Tunsin syvää rakkautta tytärtäni kohtaan, mutta tunsin myös pelkoa. Hieman humaltuneena pystyin jopa nauttimaan pienestä tyttärestäni. Yhden kerran olin sen virheen tehnyt, ja sen jälkeen anoppi oli pitkään puhunut Ilelle, että minun mielenterveydessäni oli jotain vikaa, kun itkin tyhjästä. Ei kukaan normaali ihminen sellaista tekisikään, anoppi tuhahti ja katsoi minua merkitsevästi. Miksi minä nyt omaa lastani haluaisin vahingoittaa. Jos joskus sanoin rehellisesti, että minua ärsytti Ilen äidin jatkuva huolenpito,
Ile raivostui. Ilen äiti kävi kotonamme päivittäin hössöttämässä tulevasta synnytyksestäni. Hän määräili minua, antoi tiukkoja ohjeita, komenteli mennen tullen. Ile oli selvästi kuunnellut tarkalla korvalla muorinsa motkotuksia ja oli nyt vakuuttunut siitä, ettei minusta yksinään ollut vauvan hoitajaksi. lkoholi tuli kuvaan niin salakavalasti, etten osaa sanoa edes suunnilleen, milloin aloin lääkitä pahaa oloani viinalla. Hiki valui kainaloistani, kun imetin. Eräänä päivänä en muistanut, minne olin laittanut lapseni päiväunille. Illalla otin vielä vähän,
A
32. sanoi itku kurkussa. Niinhän olin tehnyt aina ennenkin. Kun nostin vauvan pyllyä, laskin samalla huomaamattani pääpuolta ja vauvan kasvot painuivat veden pinnan alle. Sinä olet kyllä sen luokan sählä, ettei sinusta ota selvää, teetkö sinä tuon tahallasi vai vahingossa, anoppi jatkoi mäkätystään. Ilen äiti tietysti huomasi avuttomuuteni lapsen hoidossa ja käytti tilannetta hyväkseen. En tarvinnut kuin muutaman hörpyn väkevää viinaa päästäkseni pahimmasta hermoilustani. Takapihalta tyttö löytyi omista vaunuistaan, mutta minä ehdin kuitenkin pelästyä. Huomasin tekoni tietysti saman tien, eikä vauva ehtinyt pientä sukellustaan edes pelästyä, mutta Ilen äiti oli tietysti ehtinyt huomata tapahtuneen. Ilen äidin neuvot saivat minut tuntemaan itseni vain entistä avuttomammaksi. le liian raskasta, taivuin hänen tahtoonsa. En tietenkään. Ajattelin, että Ile tietää minua paremmin, miten asiat pitää hoitaa. Tietysti. Tajusin, ettei minulla ollut minkäänlaista käsitystä siitä, miten olla hyvä äiti. Sisustin pientä kotiamme, ostelin lastentarvikkeita, laitoin Ilelle ruokaa. Pahinta oli, että aloin itsekin uskoa niin. Ajattelin Ilen tavoin: antaa vanhan ihmisen hössöttää.
Minua Ilen äiti tuntui sietävän vain siksi, että kannoin sisälläni hänen poikansa lasta.
T
yttäreni syntyi seuraavana syksynä, viikon etuajassa. Minua Ilen äiti tuntui sietävän vain siksi, että kannoin sisälläni hänen poikansa lasta. Olinhan aina tottunut sivuuttamaan omat ajatukseni ja tunteeni ja pitämään vain toisten mielipiteitä tärkeinä. En tuntenut lainkaan, että minä olin se suuri ja turvallinen, joka saisi lohdutettua sitä pientä ja avutonta, jonka olin synnyttänyt. Aluksi osasin juoda niin, ettei kukaan huomannut mitään. Ile alkoi ärtyä avuttomuuteeni. Eräänä päivänä vauvaa kylvettäessäni hänen päänsä painui hetkeksi veden pinnan alle keskittyessäni pyllyn pesuun. En missään vaiheessa juonut juhliakseni tai sekoillakseni, join pelkästään tunteakseni itseni turvalliseksi äidiksi, normaaliksi. Äitiys tuntui hankalalta ensi hetkistä lähtien. Huomasin, että Ilen äiti oli todella omistava poikaansa kohtaan. Hullu, meinaatko sinä hukuttaa lapsesi. Olisin halunnut joskus tutustua lapseeni rauhassa, kahden kesken, mutta Ilen äiti tuntui pitävän velvollisuutenaan sitä, että piti minua ja lasta jatkuvasti silmällä. Muutaman kuukauden jälkeen jouduin ottamaan ensimmäisen viinahuikkani heti aamupalan jälkeen, iltapäivällä piti tankata jo vähän enemmänkin, että jaksoi iltaan saakka. En saanut öisin nukuttua ja päivisin ajatukseni harhailivat pelottavalla tavalla. Ehkä se oli seuraavana jouluna, jolloin join muutaman terästetyn glögin ja huomasin, että pystyin niiden voimin pitämään Neaa sylissäni pelkäämättä koko ajan, että teen jotain väärin. Kun kerran Ile ja hänen äitinsä olivat sitä mieltä, että olin kelvoton äiti, niin tottahan minä sitten sitä olin. Ehkä se oli jo Nean ristiäisissä, jossa huomasin, että lasillinen viiniä sai käteni tärinän asettumaan. Käteni tärisivät, kun kylvetin tytärtäni
Terveyskeskuslääkäri tuijotti minua rasittuneen näköisenä ja kirjoitti reseptin rauhoittavia. Ilen ja anopin jatkuva tarkkailu sai minut hermostumaan entisestään. Anoppi saapui kotiimme jo heti aamusta jakamaan neuvojaan ja pitämään samalla silmällä minua. Aikansa huudettuaan Ile hälytti äitinsä jatkamaan riitaa. Sitten tajusin, että minun oli täytynyt jättää hänet rattaisiinsa kaupan ulkopuolelle. Eräänä päivänä Ile löysi salapulloni ollessani nukuttamassa Neaa takapihalle. Ajatus Neasta nukkumassa yksinään kaupan edustalla tuntui sietämättömältä. Kun tulin kaupasta, anoppi alkoi kirkuen ihmetellä, missä Nea on. Millainen hullu unohtaa lapsensa kauppareissulle. Missä Nea on. Oliko joku ehtinyt jo kaapata lapsen. Sen illan jälkeen olin niin nujerrettu kuin ihminen vain voi olla. Anteeksi, mitä sanoit. Anoppi soitti Ilelle ja käski hälyttää poliisit hakemaan minut.
eräsin sairaalassa. Annetaan sinun nyt
33. Ehkä olisin selvinnyt niiden voimalla, jos anoppi ja Ile eivät olisi laittaneet minua tehotarkkailuun. Aikamoisen satsin rauhoittavia sinä nappasit, mutta nyt on kaikki hyvin, hoitaja selitti rauhoittavasti hymyillen. Lääke, nielaisu, oluthörppy, nielaisu. Anoppi kertoi kirkuen oman vakaansa käsityksensä minusta: hän oli kuulemma tiennyt jo alusta lähtien, ettei minusta olisi äidiksi. Hänet on sijoitettu väliaikaisesti perheeseen, jolla on paljon kokemusta lapsista. Sinun tyttärelläsi on kaikki hyvin. minä raakuin nukkumisesta kuivuneella äänelläni. Minulta oli vaatinut suurta rohkeutta kertoa tarinani lääkärille ja tuntui oudolta, ettei siitä rohkeudesta seurannut muuta kuin purkki rauhoittavia. Minä jäin yksin vapisemaan kotiin. Tuskalliset kysymykset tuntuivat musertavan pääni. että sain unen päästä kiinni.
A
noppihan sen tietysti ensimmäisenä huomasi että haisen viinalle. Siitä alkoi kauhea huuto. Oliko hän herännyt itkemään yksin. Menin kauppaan ja unohdin Nean nukkumaan rattaisiinsa kaupan ulkopuolelle. Ile ei voinut käsittää, miksi minä ryyppäsin salaa, vaikka hänen äitinsä teki kaikkensa auttaakseen minua. Hoitaja saapui huoneeseen, kun olin jo taas nukahtamassa itkuuni. Mihin olen jättänyt hänet. Tiesinhän toki itsekin, ettei hyvä äiti hoida lastaan alkoholin voimalla, mutta kun minusta ei muuhunkaan ollut. Mitä olen tehnyt hänelle. Taas minut oli sivuutettu. Tunsin, miten päätäni kiertävä kireys alkoi laueta. Niin kuin aina: pidin muiden mielipiteitä arvokkaampana kuin omaani.
Tiesinhän toki itsekin, ettei hyvä äiti hoida lastaan alkoholin voimalla, mutta kun minusta ei muuhunkaan ollut.
mutta se hyvä puoli lääkärissä käynnistä oli, että rauhoittavien voimalla näkymättömyyteni oli helpompi kestää.
R
euraavalla viikolla varasin ajan terveyskeskuslääkärille, jolle kerroin salailematta kaiken. Minä olin alkoholisti, mielenvikainen, lapsen heitteille jättäjä, hyväksikäyttäjä ja vaikka mikä. Minusta tuntui, etten koskaan saanut olla niin, ettei joku silmäpari olisi tuijottanut tekemisiäni. Siinä vaiheessa aloin varmasti oikeasti olla vaaraksi Nealle. Minä astelin apteekkiin hämmentyneenä hakemaan lääkkeitäni. Raahauduin voimattomana päivästä toiseen ja illalla rukoilin Jumalalta, ettei hän antaisi minun tehdä mitään pahaa pienelle, rakkaalle Nealleni. Kuumat kyyneleet vierivät poskelleni. Aloin syödä rauhoittavia enemmän, niin, että olin jatkuvasti jonkinlaisessa tokkurassa. Jääkaapista löysin olutpullon. Korkkasin sen. hoitaja kysyi ja kumartui lähemmäs minua. Anoppi puhui asiasta selkäni takana Ilelle, ja Ile alkoi tarkkailla minua. Olin varma, että olin tehnyt lapselleni jotain pahaa. Missä minun tyttäreni on. Kuvittelin olevani vankilassa tai mielisairaalassa. Itsesyytökset hiljenivät yksitoikkoiseksi huminaksi, kunnes sekin hiljeni.
H
E
räänä päivänä se sitten tapahtui. Ensimmäinen ajatukseni oli: missä Nea on. Hoitajan katse vakavoitui. Ei mitään hätää, kaikki on nyt hyvin. Olin jo itsekin alkanut uskoa, että olin oman lapseni pahin vihollinen.
Nyt tuo pimu teki viimeisen virheensä! anoppi huusi puhelimeen ja lähti sitten kaupalle hakemaan Neaa. kysyin. Pelottavat ajatukset hajosivat tyhjäksi tomuksi. Ile jatkoi tarkkailua töistä tullessaan. Menin keittiön kaapille, jossa säilytin lääkkeitäni. Yön yli nukuttuani tulin itsekin siihen tulokseen, ettei minusta ollut kunnon äidiksi. Minä en aluksi muistanut. Ei siinä mitkään selitykset auttaneet, Ile oli jo kantansa muodostanut: minä olin itsekäs sekopää, joka ei piitannut vauvansa hyvin voinnista tuon taivaallista. Aluksi pelkästään nielaiseminenkin tuntui mahdottomalta ponnistukselta, johon täytyi keskittyä kaikin voimin, mutta sitten alkoi helpottaa. Tajusin sen kyllä itsekin jo silloin, mutta olin liian voimaton tekemään asialle mitään. Kun lääkkeet loppuisivat, voisin uusia reseptin jättämällä sen kansliaan, jos en olisi siihen mennessä parantunut vaivastani. Tunsin olevani kuin ilmaa koko maailmalle,
S
auhoittavat auttoivat aluksi. Aloin niellä lääkkeitä yksitellen
Nyt minun ei tarvitsisi hetkeen sietää sitä painajaista, joksi elämäni oli muuttunut. Vasta sen perheen arkea katsellessani tajusin, millaista tasapainoinen perheelämä voi olla, millaista sen pitäisi olla. En ole millään lailla katkera siitä, että Nea otettiin aikanaan huostaan. Nea nukkuu edelleen kainalossaan se sama unilelu, joka hänellä oli jo vauvana. Ja tosiaan. He tuntuivat arvostavan sitä, että kamppailin irti vaikeuksistani voidakseni olla taas äiti lapselleni. Työkykyiseksi paranemiseni kesti vuoden. Siitä olen erityisen kiitollinen, että viranomaiset näkivät, ettei Nealle ollut hyväksi jäädä mumminsa luo. Siitä alkoi minun uusi elämäni.
T
L
6 34
ääketokkurasta selvittyäni sain ensimmäisen kerran elämässäni sanottua, mitä oikeasti halusin: oman kodin. Nea syö aamuisin riisimuroja ja iltapalallaan hän laittaa ihan liikaa hunajaa teehensä. Vaikka raastava huoli Neasta painoikin mieltäni, silmäni alkoivat lupsahdella taas kiinni. Nykyään, kun kerroin joskus uusille ystävilleni, että lapseni on otettu huostaan vauvana, he eivät meinaa millään uskoa minua. Niin lapsi oli sitten päätetty sijoittaa kiireellisesti perheeseen, jossa oli jo sitä ennen vieraillut monia lapsia lyhytaikaisessa sijoituksessa.
Millainen hullu unohtaa lapsensa kauppareissulle?
sani takaisin oikeaksi äidiksi. Ile olisi vielä ottanut minut takaisin, vaik-
erapiani kesti kolme vuotta. Lapseni sain takaisin puolentoista vuoden jälkeen siitä, kun olin syönyt purkillisen rauhoittavia. Yritäpä nukkua vielä. Ensimmäisen yöni nukuin edelliseltä asukkaalta jääneen patjan päällä, takki peittonani. Tosiasia on kuitenkin se, että kukaan ihminen ei ole tunteeton hirviö, eivät edes ne äidit, jotka eivät kykene huolehtimaan lapsestaan. En käsitä, miten jouduin sellaiseen tilanteeseen. Jokaista perheenjäsentä kunnioitetaan, jokainen on tärkeä. Minä sain käydä tapaamassa Neaa ensin viikoittain, sitten sain viettää hänen kanssaan viikonloppuja, lopuksi sain sopia tapaamisista vapaasti sijoitusperheen kanssa. Nean sijoitusperheestä tuli jollain tavalla myös minun perheeni. Ihmisillä on taipumus ajatella, että ne äidit, joiden lapsi otetaan huostaan, ovat parantumattomia alkoholisteja tai narkomaaneja, jotka ovat vaaraksi niin lapsilleen kuin muullekin maailmalle. Itse tiedän, että vaikka Nea olisi otettu huostaan pysyvästi, olisin rakastanut häntä syvästi koko loppuelämäni. Kassissa oli ruokaa pariksi päiväksi, hammasharja ja vessapaperia. Ensi syksynä Nea täyttää 12 vuotta. Sain kuulla sairaalan henkilökunnalta, että anoppini oli kertonut sosiaalityöntekijöille päättäneensä, että tästä lähtien Ilen lapsi olisi hänen hoidossaan. En kyllä olisi heitä sinne kaivannutkaan. Minulle järjestyi nopeasti vuokrayksiö, jonne muutin suoraan sairaalasta päästyäni. Olen kiitollinen siitä, että tiedän kaikki nuo asiat tyttärestäni, koska tiedän, että toisinkin voisi olla. Sosiaalityöntekijät olivat olleet anopin kanssa samaa mieltä siitä, etten ollut kykenevä hoitamaan lastani, mutta heidän mielestään anoppikaan ei tuntunut sopivalta ihmiseltä, vaikka yleensä lasten sijoituksessa pyritäänkin suosimaan lähisukulaisia. Mitkään ongelmat tai aineet eivät voi pyyhkiä pois äidin rakkautta lastaan kohtaan. le tai anoppini eivät kumpikaan käyneet katsomassa minua kertaakaan sairaalassa. Ile taas oli ollut sitä mieltä, ettei hän pystyisi huolehtimaan lapsesta yksin. Minulla ei kuulemma ollut enää oikeutta lapseeni. Muuttokuormani oli yksi kauppakassi. Tuon puolitoista vuotta Nea oli koko ajan samassa sijoitusperheessä. Hän on minun kokoiseni, valoisa ja rauhallinen nuori neiti, jolle hevoset ovat maailman tärkein asia. Sitähän anoppi ei tietysti ollut millään käsittänyt, että en ollut koko maailman silmissä hirviö, vaikka olinkin sitä hänen silmissään. Kerroin sairaalan psykologille, ettei mikään saisi minua enää palaamaan takaisin Ilen ja hänen äitinsä vahdittavaksi. Uskon, että se oli paras ratkaisu siinä tilanteessa. Vielä vähemmän käsitän sitä, että annoin itseni mennä niin huonoon kuntoon, että lapseni piti ottaa huostaan. Sosiaalityöntekijät eivät olleet halunneet antaa lastani anopille, koska tällä oli niin negatiivinen asenne lapsen äitiä minua kohtaan. Tuon perheen arvostus ja tuki auttoivat minua omalta osaltaan taistelus-
e ajanjakso, jonka asuin Ilen kanssa, tuntuu vielä näin vuosienkin päästä ajateltuna painajaiselta. Ilmeisesti anopin jatkuva vahtiminen oli saanut Ilenkin uskomaan omaan kykenemättömyyteensä lapsen isänä. tervehtyä rauhassa. Annoin periksi unelle melkein helpottuneena. Nean sijoitusperhe suhtautui minuun alusta lähtien hyvin lämpimästi. Sairaalan psykologi oli samaa mieltä kanssani siitä, ettei minun ollut terveellistä palata niin ristiriitaiseen ilmapiirin. NEAN ÄITI. Olen siitä heille ikuisesti kiitollinen, samoin kuin tietysti siitä, että he pitivät huolta tyttärestäni silloin, kun en itse jaksanut.
S
I
ka hänen äitinsä olikin sitä mieltä, että minun paikkani oli mielisairaalassa
Julkaistusta kirjoituksesta maksetaan 5 euron palkkio. Ikääntymistä vastustava voide maksoi 170 euroa, hoitovoide 112 euroa ja kiinteyttävä voide 106 euroa. Sinusta on tullut toisten orja vapaa-aikanasi. Voit itse päättää, oletko rivijäsen vai toimitko aktiivisesti yhdistyksen hyväksi. Liitä mukaan nimesi, osoitteesi, henkilötunnuksesi ja pankkitilisi numero. Kun tällätään hintaa voiteisiin, niin kyllä on pakko olla noilla hinnoilla kaunis. Huh, huh, sanon minä. KORVAKUULOLLA OLLUT KAUNEUS KUTSUU Tulipas postissa taas mainoksia. Kerhot ja yhdistykset nielaisevat sinut Moolokin kitaansa ja huomaat olevasi pahemmassa kuin liekanarussa. Et pysty sanomaan ei, vaan harrastustaakkasi
Juttutupa odottaa juuri sinun ajatuksiasi ja mielipiteitäsi. Kautta aikain meille naisille on myyty kauneudenhoitotuotteita. Eipä taida olla juuri mitään aihetta tai asiaa, jonka ympärille ei olisi pystytetty yhdistystä. Nukkuminen tai paremminkin nukkumattomuus näkyy silmien alla, iho viestii elintavoistamme. Liitto toimii sinun parhaaksesi ja sinä olet osa liiton toimivaa sydäntä. Selasin lehtistä, katselin kauneudenhoitoaineita ja niiden hintoja. Kauneus kutsuu törsäämään rahansa humpuukiin. Me ihmiset luulemme purkkien ja purnukoiden olevan ihmeidentekijöitä. Tule mukaan eväänäsi iloinen mieli, et varmasti pety! KOKEMUSTA ON paisuu yli voimavarojesi. Kuntolenkillä käynti, ulkoilu, hyvät elintavat ja riittävä uni ovat parhaita voiteita kauneudenhoidossa. Vapaaehtoisuuteen perustuva toiminta ei missään nimessä saa olla pakkopullaa, vaan tarkoitus on virkistyä ja ennen kaikkea saada ystäviä. Kaikki riippuu siitä, mitä syöt ja juot, miten elät. Jos olet ujo tai arka, kannustan sinua kuitenkin edes kerran tutustumaan toimintaan ja tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä. Sinä itse voit valita, viihdytkö joukossa ja lähdetkö jatkossa mukaan toimintaan. Mainosten mukana tuli lehtinen, jossa luki: Kauneus kutsuu. Mutta kuinka ollakaan, todellisuus on usein toisenlainen. Jos näihin uhraa edes hiukan aikaa, niin johan vaikuttaa. Todellisuudessa me itse olemme niitä ihmeidentekijöitä. Peräänkuulutankin nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä kanssasiskoja ja -veljiä yhteiseen toimintaan. Kaikki rahasi kuluvat reissatessa. Olipa kysymyksessä vammaisyhdistys tai johonkin harrastukseen perustuva yhdistys, niin tällainen toiminta odottaa sinua tulemaan mukaan. Kirjoita osoitteeseen Tosi Elämää, Juttutupa, PL 246, 90101 Oulu. Että silloin levätään. Itse olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että kauneus lähtee sisältäpäin niin kuin terveyskin. Juttu tupa
YHDISTYSTOIMINNASTA Suomi on järjestöjen ja yhdistysten maa, tilastojen kärkipäässä. Tehdään vain, mitä huvittaa. Olen pian eläkeläinen minäkin. Itse aion miettiä tarkkaan, mihin kerhoihin ja yhdistyksiin liityn aikanaan. Jäsenyyden kautta tulet saamaan monia etuja itsellesi. Ihminen, joka elää koko ajan vähän välittäen terveydestään ja ostaa sitten 170 euron tökötit, ei niistä voiteista paljon muuksi muutu. Toivon todella, että kohdallesi sattuu lähimmäinen, jonka opastuksella pääset sisälle yhdistyksen sieluun ja voit olla vaikuttamassa vaikkapa omilla ideoillasi yhdistyksen kasvuun. Et pysty kieltäytymään menoista, ettet tule syrjityksi. 35 3. Yhdistys on kanava liittoon, jonne voit sinäkin lähettää omia toiveitasi ja vinkkejäsi. On hienot purkit, hienot nimet ja kauniit naiset poseeraavat mainoksissa. MARJA
KIIREISET ELÄKELÄISET Sitä erehtyy luulemaan, että eläkkeelle päästyä on almanakassa tilaa
Suosiosi imartelee sinua, mutta muista, ettei aikasi ja voimasi riittää kaikkeen, ja sinun itsesi on asetettava rajat jaksamisellesi. Näyttää siltä, että olet saamassa tilaisuuden parantaa elämääsi, mutta ihan ilman ponnisteluja tämä ei tapahdu. Monet menneisyyden solmut aukeavat vihdoin ja huomaat avautuvasi ihmisenäkin. Mitä huolellisemmin perehdyt eteen tuleviin asioihin, sitä suuremmat mahdollisuudet sinulla on onnistua suunnitelmissasi. Tämä on hyvä kausi päästää irti kaikesta sellaisesta, mitä et oikeasti tarvitse elämässäsi enää. Näyttää siltä, että elämässäsi on alkamassa projekti, joka pakottaa sinut kasvamaan ihmisenä kipeälläkin tavalla. Nyt kannattaa taistella onnensa edestä, sillä juuri nyt sinulla on paljon voitettavaa, vaikka välillä sitä on ehkä vaikea uskoa. Jokin rahaa vievä ostos saattaa tulla nyt ajankohtaiseksi.
LEIJONA
22.7.-21.8.
Tällä kaudella koet valtavaa kehitystä ihmissuhteissasi. Raha-asioissa ja työelämässä olet erityisen onnekas kauden keskivaiheilla. 36
SKORPIONI
23.10.-21.11.
Sinua revitään tällä kaudella joka suuntaan. Kaikki se, mitä aloitat tämän kauden aikana, lähtee liikkeelle erityisen myönteisissä merkeissä. Ota muutokset vastaan avoimin mielin.
VAAKA
22.9.-22.10.
Älä keskity liikaa yhteen elämän osa-alueeseen, sillä nyt elämässäsi tapahtuu positiivista kehitystä monella eri alueella. Saatat huomata olevasi varakkaampi kuin olet tajunnutkaan.
NEITSYT
22.8.-21.9.
Tulevat viikot sisältävät paljon aineksia niin hyvään kuin pahaankin, ja omista reaktioistasi riippuu paljon, mihin suuntaan asiat kääntyvät. Myös uudenlaista romantiikkaa on tulossa elämääsi, jos vain annat sille tilaisuuden. Nyt olisi hyvä hetki laajemmallekin itsetutkiskelulle. Nyt saatkin huomata olevasi paljon voimakkaampi kuin olet kuvitellutkaan. Pieni loma tai matka voisi poikia elämääsi yllättäviä asioita.. K
E
S
Ä
K
U
U
OINAS
21.3.-20.4.
Tällä kaudella luot pohjaa koko loppuvuodelle, joten nyt ei kannata hätiköidä tekemisissään. Rakkaudessa jotkin menneisyyden tapahtumat saattavat tulla ajankohtaisiksi.
RAPU
21.6.-21.7.
Tällä kaudella tapahtuu paljon sellaista, joka koettelee voimiasi. Loppukaudesta saatatkin tuntea jonkinlaisia stressin oireita. Ihmissuhteissa tulet kokemaan yllätyksen loppukaudesta. Työelämässä saatat olla pomosi erityistarkkailussa, mutta hyvällä tavalla.
HÄRKÄ
21.4.-20.5.
Olet selvästi aloittamassa uutta polkua elämässäsi, ja nyt olisikin hyvä hetki kaikelle uudelle: uudelle harrastukselle, uudelle työpaikalle, uusille ihmissuhteille. Voit kääntää epäonnen voitoksesi, kun vain päätät niin.
KAKSOSET
21.5.-20.6.
Tällä kaudella eräs elämääsi astuva ihminen näyttää sinulle jonkun uuden piirteen itsessäsi
Uusi osoitteeni on Uusi jakeluosoite Postinro Postitoimip. 54 .......... Asiakasnumero (numerosarja osoitelipukkeesta)
/
alkaen
KALAT
19.2.-20.3.
Joku odottaa sinulta jonkinlaista viestiä tai päätöstä. /23
KAURIS
21.12.-19.1.
Älä väheksy niitä pieniä onnistumisia, joita osuu tiellesi tällä kaudella. /44 Iisakin Ristikot ....................37 .......... Postitoimip. 47 .......... Saat huomata olevasi paljon taitavampi kuin olet kuvitellutkaan. /17 Iisakin Kryptot Extra..............23 .......... /17 Matin Nasta Ristikot .............22 .......... Ne ovat merkki siitä, että olet menossa oikeaan suuntaan. /21 Iisakin Siluettiristikot ............38 .......... Mitä rohkeampi uskallat nyt olla, sitä enemmän läheisesi sinua kunnioittavat. TOSI ELÄMÄÄ
JOUSIMIES
22.11.-20.12.
Sinun kannattaa pitää tällä kaudella erityisen tarkasti huolta omista eduistasi, sillä juuri nyt sinulla on paljon voitettavaa. lk postimerkki
37. Käytä hiljainen alkukausi hyödyksesi, sillä loppukaudesta elämäsi tahti kiihtyy niin, että sinulla on täysi työ pysyä kärryillä tapahtumissa. 51 .......... Mitä pidemmälle kausi edistyy, sitä paremmin pystyt ohjailemaan elämääsi haluamaasi suuntaan. Loppukaudesta puhkutkin ihan uudenlaista itseluottamusta ja energiaa.
Kolmiokirja Oy PL 246 90101 OULU
Tähän 1. · haluat muuttaa osoitteen.
Tilaushinnat kotimaahan:
12 kuukauden määräaikaisen tilauksen hinta/automaattisesti jatkuvan tilauksen hinta
Regina...................... /99 Kauneimmat Käsityöt.... Älä anna toisten talloa unelmiasi, vaan pidä rohkeasti puolesi. Tiedustele kotimaan ulkopuolelle menevien tilausten hintoja tilaajapalvelustamme.
Tilaa vaivattomasti, soita tilaajapalveluun 08 - 537 0370
TOSI ELÄMÄÄ -LEHDEN PALVELUKORTTI
Tilaan
(lehden nimi)
Tällä palvelukortilla voit tilata jonkin Kolmiokirja Oy:n lehden.
kk:ksi
Osoitteenmuutos, tiedot oheisessa kortissa.
Nimi Lähiosoite Postinro Puh. Erityisesti ihmissuhderintamalla näyttää kuohahtelevan.
Osoitteenmuutosta varten. /17 Pekan Helpot Ristikot Extra.....29 .......... /47 Lääkäri ..................... /45 Tosi Elämää ............... Näyttää siltä, että joudut tilanteeseen, johon et koe olevasi valmis. Nyt kannattaa kiinnittää erityistä huomiota romantiikkaan.
Automaattisesti jatkuvan tilauksen hinta on 12 kuukauden määräaikaista tilaushintaa edullisempi. /47 Nyyrikki.....................110 .......... Automaattisesti jatkuva tilaus on voimassa niin kauan kuin tilaaja toisin ilmoittaa. 51 .......... Tilaajan allekirjoitus
VESIMIES
20.1.-18.2.
Nyt sinun kannattaa hoitaa kuntoon kaikki ne tekemättä jääneet työt, jotka ovat vaivanneet mieltäsi. Älä hätäänny, vaan hoida asiasi parhaan kykysi mukaan. /45 Timantti .................... /41 Matin Helpot Ristikot ............34 .......... /26 Sudoku S ...........................22 .......... /34 Iisakin Helpot Ristikot Extra ....19 .......... /31 Sylvin Helpot Ristikot Extra.....19 .......... Nyt on sinun vuorosi löytää onnesi.
Tilaa vaivattomasti puhelimella -- Soita tilaajapalveluun
08-537 0370
ma-pe klo 08.00-16.00
Käytä oheista palvelukorttia, kun
· haluat tilata Tosi Elämää -lehden tai jonkun muun Kolmiokirja Oy:n julkaisuista. /20 Sylvin Helpot Ristikot............34 .......... 54 .......... /31 Matin Helpot Ristikot Extra .....19 .........
Annikan vanhemmat eivät milloinkaan sanoneet halaistua sanaa "pakanuudestani", vaikka toki heidän täytyi se tietää pienellä tehdaspaikkakunnalla. anhempani huomasivat muutoksen, joka minussa alkoi tuon ystävyyden myötä. Liioin kirkkohistorian opettaja ei ollut kovin tyytyväinen, vaikka välttikin tylyjä kommentteja Annikan isän vuoksi. Olin innoissani nuo tunnit koulun suosituin tyttö vietti vain minun kanssani ja sain loistaa. Isä oli vannoutunut ammattiliiton jäsen. Annikan isä oli pappi, mutta An38
seen ja preppausta kokeisiin. Paremmuudestani suurin osa oli ankaraa puurtamista, mutta eihän sitä kukaan tiennyt. Annikalla oli suuta kuin räkätillä ahteria. Kun Annika sitten sairastui parantumattomasti, se tuntui aluksi musertavalta, kunnes tajusin, että Annikan kuolema vapauttaisi Markun...
limme Annikan kanssa koulutovereita ensimmäiseltä luokalta lähtien, mutta ystävystyimme vasta lukiossa. He olivat kollegoja eikä siinä tilanteessa ole helppo moittia toisen jälkikasvua. Alemmuudentunteen riivaamana en uskaltanut enkä osannut hakeutua muiden joukkoon luontevasti. Yritin iskeä
kuolemansairaan ystäväni miehen
Annika oli ehdottomasti paras ystäväni, siitä huolimatta minua harmitti jäädessäni joka asiassa hänen varjoonsa. Halusin vaikuttaa älyköltä, jolle läksyt ja kokeet olivat helppo nakki. Oletpa sinä innoissasi, kun saat jelpata sen hengenmiehen laiskaa mukulaa, isä hymähti. Varsinkin historian opettaja piti häntä radikaalien mielipiteiden automaattina. Hän taisteli tuon tuosta isän mielipiteiden ja "mitä muut ihmiset sanovat" -tilanteen ristitulessa. En suinkaan kertoillut koulussa, kuinka olin ennen kokeita lukenut ja tentannut itseäni yli puolen yön. Olin hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, aina epävarma siitä, kelpasinko ympäristölle. Huomasin kuitenkin, että hän oli mielessään tyytyväinen, kun tavallisen työtä tekevän lapsi oli ilmiselvästi älykkäämpi kuin "loisivan herraskaisen" kersa. Jotain vanhempien opeista oli kuitenkin iskostunut häneen. Osoittaakseen sen hän oli "riehakas lyyli" ja kaikkien suosiossa uskaliaan, rajoja rikkovan käytöksensä vuoksi. Pidin itsetuntoni koossa loistamalla koulussa. Vain joukkovoimalla tavallinen duunari pääsi nauttimaan elämän eduista ja sai raatamisensa tuloksista jotain itselleenkin. Hän ei kiusannut eikä vähätellyt nynnympiä, mutta opettajat olivat usein helisemässä hänen kanssaan. Hänen isänsä jopa maksoi minulle pientä tuntitaksaa. Kerran Annika ihmetteli minulle, kuinka pääsen aikanaan
V
O
nika ei suostunut elämään "mitään papin tyttären puuduttavan säällistä elämää". Olin niin sanottu pinko, joka venytti voimavaransa äärimmilleen. Hänen toverinsakaan eivät voineet enää sivuuttaa minua harmaana lukutoukkana. Kyllä sen voi ääneensä sanoa, että ei ole sentään niin tyhmä, että hömpästä maksaa, tapasi isä tuhahtaa. Kun Annika kiinnitti huomionsa minuun kaiken suosionsa keskeltä, tunsin olevani jotain, ja epävarmuuteni alkoi hellittää. Sanomattakin oli selvää, että meiltä ei kuuluttu seurakuntaan eikä maksettu kirkollisveroja. Vaikka en uskaltanut tehdä itsestäni numeroa ja kerskua ääneen, tein sen hiljaa mielessäni olin piirun verran muita parempi. Olimme kavereita. Äiti oli enemmän normeihin taipuvainen eikä mielellään ilmaissut eronneensa kirkosta kohta avioiduttuaan. Lukiossa hän alkoi pyytää minulta apua koulutehtävistä suoriutumi-. Eniten kadehdin häneltä Markkua, olinhan ollut itsekin ihastunut tuohon joka tytön unelmapoikaan. Mutta eihän se ollut Annikan vika, eikä isäni puuttunut ystävyyteemme, ihmetteli vain, että viihdyin "sen pappismiehen" perheen parissa. Opettajien kehut hivelivät, ja kateuden piikkejä, joilla minua tölvittiin, pidin menestykseni mittana, en kiusaamisena. Hänen mielestään Annikan isä ansaitsi leipänsä puhua pulputtamalla jonninjoutavia tarinoita ja vaatimalla tavallista kansaa tyytymään jonkin sellaisen tahtoon, josta aivojaan käyttävällä ei ollut mitään käsitystä ja jonka tahto tuntui aina myötäilevän vallassa olijoiden etuja
Annikalla oli toki muitakin läheisiä tovereita ja joskus pelkäsin hänen pian kyllästyvän seuraani. Hänestä itseään heikomman nitistäminen ei ollut reilua. Olivathan vanhempanikin onnistuneet siinä, vaikka isä oli eronnut seurakunnan piiristä viisitoistavuotiaana heti, kun se oli ollut mahdollista omin luvin. Annikan seurassa lakkasin pelkäämästä poikia ja aloin osallistua koulun illanviettoihin. Varmasti Annika oli ihmetellyt asiaa vanhemmilleen. En jatkanut juttua. Seurakunta tarjosi paljon
upisimme tyttöporukassa pojista. Auktoriteetti sen sijaan tarjosi kunnon vastuksen, osasi puolustautua ja niinpä häntä sai mätkiä olan takaa. Mutta eihän se ole oikean aviolii-
ton alku, hän sanoi ja rypisti otsaansa. Jotain vuosisatoja sitten sodittuja sotia puidaan tuntitolkulla ja päntätään vuosilukuja. Tässä se nyt nähdään! isä kivahti. Mitä siellä koulussa oikein opetetaan, kun ei anneta minkäänlaista tietoa nykyajan yhteiskunnasta. Niin ei kuitenkaan käynyt, sillä hän oli hyvin lojaali, kun oli vetänyt toisen piiriinsä ja ystävystynyt. Ei kirkkoa eikä siunausta, ei valkoisia kuteita huntuineen, ei alttarille astelua, ei riisiä. Tyttöjä kohdeltiin herrasmiehen tavoin ja "velvollisuustanssit" oli parasta hoitaa heti alkuillasta. En milloinkaan pyytänyt Annikaa kotiini, en, vaikka vietin paljon aikaa hänen luonaan. Jostakin kumman syystä hän pyrki hyppimään auktoriteettien ei itseään heikompien silmille. naimisiin, kun en kuulu kirkkoon. Hän puolusti hyvin kärkkäästi heikompaa. Vaikka ystävyytemme alkoi tavallaan kummankin itsekkyydestä ja oman edun tavoittelusta, meistä tuli sydänystäviä. Toki minäkin olin katsellut rinnakkaisluokan Markkua "sillä silmällä", mutta olin aivan liian arka edes hiiskahtaakseni asiasta kellekään. Nyt, kun kuuluin porukkaan, sain tanssia, minua ei unohdettu nyhjäämään seinän vierelle. Kerroin seuraavana päivänä tietoni Annikalle. Hänen kotinsa oli tosi varakas, ja ainoa poika oli saanut alusta asti tason vaatiman kasvatuksen. Vielä aikuisenakin olen ihmetellyt, kuinka paljon se, kenen ystävä tai hyvä tuttu olet, vaikuttaa muiden ihmisten suhtautumiseen.
S
M
eillä ei ollut paljon tilaa kaksi huonetta ja keittiö tehtaan tarjoamassa asunnossa. Tyydyin ajattelemaan, että eipä kai sitten, mutta joka tapauksessa pääsisin aikanaan avioliiton satamaan. Toki hän haki minua aina illanvietoissa tanssimaan niin kuin kaikkia muitakin. Luulen, että koko lyhyen elämänsä ajan Annika eli kapinavaihetta. Sain kuulla maistraatissa vihkimisestä ja huoahdin helpotuksesta. Tuntui vain siltä, että minulle suurempi ongelma tulisi olemaan sulhasen löytyminen kuin vaatimaton, siunaamaton toimitus.
isomman ja hienomman asunnon kuin tehdas. Varmistin asian kotona. Annika sai sitten useimmiten koko loppuillan.
39. Oli kiire löytää vakituinen. En tiedä, mitä he olivat arvelleet, mutta Annika osasi olla monissa asioissa hyvin hienotunteinen räväkkyydestään huolimatta. Niin komea miehenalku ei ikinä kiinnittäisi minuun huomiota
Pitikö Annikan
40
saada kaikki. Tuohan on kuin sen hissan kuikulin käsikirjasta, Annika nauroi. Naisen pitää leikkiä vaikeasti valloitettavaa. Sitten eräänä päivänä Annika julisti estoitta meille muille tytöille epäilevänsä, että oli rakastunut. Ei sellaisella meiningillä päässyt hyvään, tasaarvoiseen lopputulokseen. Mikään uni ei enää tahtonut riittää. Alkoi vokottelu. Ei tarvitse päntätä, sen kuin laskee. Melkoinen saavutus sinulta. Matikka oli tosiaan Markulle juuri sitä, mitä Annika oli nenäkkäästi julistanut opettajalle: ei siinä muuta tarvinnut kuin laskea. Kun hänen oli väsähtämisten vuoksi pakko jättää kesätyönsä, vanhemmat veivät hänet lääkäriin. Matematiikan opettaja oli hiljan kehunut hänen algebran koetulostaan. Hänen kummitätinsä oli seurustellut kolmetoistavuotiaasta asti miehensä kanssa, ja rakkaus oli kestänyt. Annika pudisti päätään ja ilmoitti aikovansa iskeä. Katselimme harmistuneina matkan päästä, kun "va-
L
ukion viimeisenä kesänä Annika oli usein väsynyt. Tai oikeastaan, voisin ehdottaa suoraan, hän aprikoi ääneensä. Ei saanut suostua ensimmäiseen treffipyyntöön, mutta ei torjuakaan täysin, jos oli itsekin kiinnostunut. Aluksi hänen vanhempansa panivat asian raskaan talven piikkiin, mutta kuumeilun alettua he hätääntyivät. Onnistuakseen muutokset vaativat aikansa. Seitsemänkymmentälu-. Historian opettajan mielestä naisten vapautumisessa oli hyvät puolensa, mutta joiltakin osin homma oli karkaamassa käsistä aivan kuin naiset olisivat päättäneet kostaa kertaheitolla vuosituhansia kestäneen syrjimisensä. Yhteinen läksyjen tekeminenkin jäi vähemmälle, kun Markku alkoi antaa tukea Annikalle. Vaikka olin Annikan paras kaveri, toivoin mieleni pohjalla, että Markku ei kävisi syöttiin. Sairauden havaitsemiseen ei mennyt kuin pari viikkoa. Onkohan viisasta mennä sanomaan noin hyökkäävästi. Onneksi buumi ei kestänyt kovin kauan muiden kuin Annikan kohdalla. Hiljaa mielessäni mietin, kuinkahan oli, mutta olin uskovinani, kun Annika kertoi kysyneensä Markulta: Alettaisiinko kulkea samoissa porukoissa. Annika oli vilkaissut minua ja iskenyt silmää ennen kuin oli vastannut nenäkkäästi: Oikeastaan matikka on helppoa. Ihan niin kuin miehetkin. Ei voinut olla luonnollista, että ihmiselle nousi iltapäivä toisensa jälkeen lämpöä niin, että posket punoittivat. Hän sai omituisia mustelmia, vaikka ei muistanut kolhineensa itseään. joku epäili. Vähitellen etenevä muutos rakentuu kestävälle pohjalle. Hänestä kouluaikoina alkanut rakkaus oli romanttista. kysyi toinen. Annika ilmoitti, että ei kurottele kuuseen, Jumala voi ravistaa puuta. Ei, kyllä naisella on yhtä lailla oikeus kysyä kuin miehelläkin, Annika päätti. Että nyt sitten seurustellaan ja tosi tarkoituksella, Annika julisti. Toisaalta olin hyvilläni, toisaalta heidän kuhertelunsa tuntui raastavalta ja sai minut kaipaamaan samaa.
E
i Annika saanut pakkeja. Kehen, kehen. Aamuisin hän heräsi kyllä virkeänä, mutta jo puolenpäivän jälkeen väsytti siinä määrin, että hän tarvitsi lepoa. Katsotaan nyt, kuinka kauan on helppoa, oli opettaja tuhahtanut. Minun kohdallani tulokset jäivät laihan puoleisiksi, samoin parin muunkin tytön. Mutta miten sinä kestät, jos... Oli aika aloittaa vakituinen seurustelu tuota pikaa. Saavathan hekin pakkeja ja elämä jatkuu. Verikokeet ja lopullisesti luuydinnäyte osoittivat, että ei ollutkaan kysymys pahasta anemiasta, vaan leukemiasta, joka kaiken lisäksi vaikutti olevan ärhäkkää tyyppiä. Me muut saimme tästä kimmokkeen. Olimme haljeta uteliaisuudesta. Tosin kukaan muu ei lähtenyt yhtä radikaalille tielle kuin Annika mutta hän olikin oma lukunsa. Niinpä sain yhä olla mukana, kun oli kysymys kielistä ja niiden kieliopista. Olimme puurtaneet harjoitustehtävien kanssa kaksi iltaa aivot solmussa. Mikkosen Markkuun! Tunsin vihlaisun sisälläni, mutta tyydyin ajattelemaan, että eihän minulla olisi missään tapauksessa ollut mahdollisuuksia. Oletko sinä alkanut keskittyä koulutehtäviin. Jalkoja särki jatkuvasti ja ne turposivat kuin melonit. Onko hän jo ehdotellut. Markku vaikutti päivä päivältä rakastuneemmalta ja Annika säteili. Siksi toikkoseksi, ei hän aikonut kirjoittaa matikkaa, mutta täytyihän siitä saada jonkinlainen numero päästötodistukseen. Onneksi Markku ei ollut mikään kielinero eikä viitsinyt juuri päntätä. Piti antaa toivoa, että ehkä seuraavalla kerralla sitten. Oli kuin jengiimme olisi pudotettu atomipommi verisyöpä. Hänen äitinsä oli valistanut, että mies pelästyy liian innokasta naista. Ikiliikkujan touhuaminen oli tipotiessään väsytti eikä mikään jaksanut kiinnostaa. Hehän kulkivat jo samoissa porukoissa, mutta käsittänyt sitten, mitä Annika tarkoitti ja vastannut: Mikäs siinä. Ensin Markku oli ihmetellyt kysymystä. He alkoivat Markun kanssa seurustella "tosi tarkoituksella". Velvollisuustanssituksissa ei ollut enää mitään jännitystä eikä selkäpiitä kihelmöinyt. Voin todeta, että ihan surkeaa, kun hemmo ei ymmärrä parastaan. Arvelin ääneeni: Näkeehän sen, että hänkin on pihkassa sinuun. On se aika noloa, jos... Luokka oli kiljunut naurusta.
kiintuneet" viettivät välitunnit pareittain
Jos Annika vain jaksaisi lukea kotona, hän voisi kevättalvella tenttiä ja valmistautua ylioppilaskirjoituksiin. Porukka alkoi väsyä samojen asioiden jauhamiseen kerrasta toiseen. He elivät kuulemma toisessa maailmassa huolettomina ja odottaen, mitä kaikkea elämä tarjoaisi itsenäistymisen, mielenkiintoisen työn, perheen ja lapsia, matkustelua. Välillä menin ihan mykäksi, kun en tiennyt, miten olisi pitänyt olla ja mitä sanoa. Se tästä enää puuttuu, olen takuulla adoptiolapsi. eikö hän osaa... Sinun isäsi osaisi... Hän vaati minua selittämään, kuinka Jumala saattoi olla niin julma. Oltiin jo niin pitkällä, että monet syöpäsairaudet pystyttiin selättämään. Vanhat ihmiset kuolivat se oli luonnollista. Äidinpuoleiset isovanhemmat, jotka olivat hänen mielestään kuolleet nuorina molemmat kuudenkymmenen tienoilla olivat minun mielestäni kyllä olleet aika iäkkäitä. Että sellainen tapaus tässä makaa. Olin alkanut pelätä, että minullekin voisi sattua mitä tahansa kauheaa ei vain muille. Annika keskeytti takelteluni, irvisti enää hänen ilmeilynsä ei saanut minua nauramaan ja sanoi: Tutkimattomat ovat herran tiet. Juuri sillä hetkellä se oli päätettävä. Syksyllä toverit ja opettajat ihailivat Markun myötäelämistä. Tietenkin hoidosta tulisi pitkä ja vaativa, piti vain jaksaa sisukkaasti. Tunsin itseni toimintakyvyttömäksi, hytiseväksi. Ehtisihän sitä parannuttuaan. Annika oli yhä seuran keskipiste, mutta aivan eri tavalla kuin ennen. Historian opettaja, joka toimi myös rehtorina, lupasi ottaa yhteyttä lautakuntaan, että sairaan oppilaan erikoisolosuhteet huomioitaisiin arvosteltaessa. Kumpi oli suurempi, vanhempien suru vai kiukku, tuulesta temmatun epäilyn edessä, en osannut päätellä. Seuraavana päivänä hänen mielialansa oli kohentunut, ja hän oli toiveikas. Sitten sairaalaan siirtyneet olivat kuolleet ja heidän jättämänsä aukko oli umpeutunut melko nopeasti arjen tou-
huissa. Kunhan sairaus olisi ohi, hän tekisi sitä ja sitä Markun kanssa tietenkin. En voinut muistaa mitään tapahtumista, koska olin silloin ollut kaksivuotias. Heidän pahasti harvenneet, pikaiset vierailunsa olivat katkeroittaneet Annikan mielen. Minun kotonani uskonnolla ei ollut merkitystä. Kaikki, mitä hän päättää, on ihmisenlapsen parhaaksi. Siihen asti ajatus kuolemasta oli ollut minulle etäinen. Puheet liikkuivat vain sairaudessa, hoidossa ja toipumistoiveissa. Minäkin sain monet kerrat kokea katkeruuden ja aloin arkailla hänen seurassaan. Välillä hän teki ylitouhukkaana tulevaisuuden suunnitelmia kuin automaatti. Hänelle en voinut edes epäillä Jumalan olemassaoloa. Alussa kaikki yrittivät rohkaista ja käytiin usein katsomassa, mutta sitten ystävät alkoivat pakoilla. Sairaus ei veisi hänen elämäänsä ja tulevaisuuttaan, hän päätti elää satavuotiaaksi. Tavallaan he olivat häipyneet kodistaan sairaalaan, jossa olin käynyt pari kertaa vanhempieni kanssa heitä tervehtimässä. Iäkkäitä sukulaisia oli toki kuollut ja oli ollut hautajaisia. Kysymykseen oli mahdoton vastata, en edes yrittänyt, tuntui kuin minut olisi juuri nostettu jääkylmästä avannosta. Ilmankos olen aina tuntenut itseni jotenkin ulkopuoliseksi, Annika sanoi. Yhteisestä pänttäämisestämme ei enää tullut mitään, ajauduimme ahdistaviin keskusteluihin kuolemasta, sehän väijyi nurkissa. Annika joutui viettämään viikoittain aikaa sairaalassa veritankkauksen vuoksi. Hän näki loputtomiin auvoa, joka lankeaisi meille muille kuin silmät kissanpojalle, mutta hänen edessään portti oli tylysti sulkeutumassa. Syvälle painuneet, mustien renkaiden ympäröimät silmät suuntautuivat syyttä41. Hän antoi katkerana periksi sitkeästä haaveestaan kirjoittaa ylioppilaaksi. vun loppupuolella sanalla syöpä oli vielä kuolemantuomion kaiku. Paremmin toipuisikin, kun lepäisi ja säästäisi voimiaan. Kun lopulta löytyi apua tuntemat-
J
tomalta luovuttajalta, Annikan elimistö hylki uutta kudosta. oulua kohti kävi yhä ilmeisemmäksi, että hoito ei tehonnut. Hänen kuolemansa oli jäänyt minulle hyvin etäiseksi, kuulopuheen varaan, enkä osannut kaivata. Muita puheenaiheita emme enää löytäneet. Oli epäilyksen hetkiä ja sitten riehakkaita toivon puuskia. Eipä kai Annika tosissaan epäillyt, purki vain pahaa oloaan ja pettymystään vanhempiinsa. Pikkuveljeni oli elänyt vain muutaman päivän. Masennus ja toivo vuorottelivat, nauru ja itku olivat herkässä. Sekasorron keskellä jokainen suhtautui tilanteeseen omalla tavallaan. Kun tilanne oli huonontunut, vanhemmat eivät olleet enää ottaneet minua mukaan se ei ollut lasten asia. Poikkesin päivästä toiseen tervehtimässä. Hautakivessä oli myös pikkulapsen nimi. Hän ei välittänyt enää kysellä tovereidemme kuulumisia. Sanomattakin oli selvää, että en osannut vastata. Kun hoito edistyisi ja päästäisiin luuytimen siirtoon, sairaus hellittäisi ja kaikki palaisi ennalleen. Seuraavana päivänä hän tivasi minulta ja Markulta varmaan vanhemmiltaankin miksi juuri hänelle täytyi käydä näin. Annikan sukulaisten luuydin ei kelvannut, kudostyyppi ei sopinut. Ainoastaan historian opettaja olin hänen malli- ja suosikkioppilaansa huomasi, että minäkin olin mukana rohkaisemassa. Ainakin sen etapin hän olisi halunnut saavuttaa ennen kuolemaansa. Annikahan oli aina ollut vaihtelun luoja, uusien juttujen keksijä jännittävä.
A
luksi Annika oli epätoivoinen, mutta toivuttuaan ensi shokista hän oli täynnä taistelutahtoa. Markku uskoi alkumetreiltä lähtien lääketieteeseen
Kirkkohistorianopettaja oli tullut edustamaan opettajia. Jep ja olemme molemmat menestyneitä tiedenaisia, eikö vain. Sen kevyt tunnelma helpotti pitkään oloani. Leikimme ajatuksella, kuinka tapaamme seuraavassa elämässä. Yleensä kävin siellä äidin kanssa, samalla, kun kävimme omalla haudalla. Kauniisti sanottu, purskahdin itkuun, josta ei tahtonut tulla loppua. Ihan aluksi paranemisennuste oli ollut rahtusen rohkaiseva. emme osanneet... Tunsin taas itseni ulkopuoliseksi, en oikein kuulunut joukkoon, kun Annika ei ollut paikalla. Sinä iltana olin pitkästä aikaa helpottuneella mielellä. En ollut alkuunkaan tyytyväinen mitäänsanomattoman harmaisiin silmiini, jotka vielä olivat sijoittuneet aivan liian lähelle toisiaan tosin sillä hetkellä se ei tuntunut suurelta riesalta. Itsensä kaltaisuuden huomaa helposti, jatkoin. Pahimmassakin tapauksessa sairas sai yleensä hoidon avulla vuosia jatkoaikaa. Hän testamenttasi Markun minulle. Jätin asian pohtimisen isän tuhahdettua: Anna nyt, likka hyvä, olla. Hetken päästä heräsin siihen, että tunsin viileät kädet omieni päällä. Panin kokemuksen, joka herätti minut saman yönä, kun Annika kuoli, ratkaisemattomien lokeroon ja jätin lojumaan sinne. Tapaaminen, jonka aikana leikimme ajatuksella tavata seuraavassa elämässä, jäi siis viimeiseksi Annikan kanssa. Havahduin ja koin, että Annika oli huoneessa ja kuiskasi tuttuun tapaansa nauraa tirskahtaen: Ei se ole sellaista kuin luulimme.
iti tuli kanssani hautajaisiin. Aina, kun jokin portti oli auennut raolleen ja Annika oli ollut livahtamaisillaan siitä takaisin elämään, Jumala oli kiirehtinyt läimäyttämään sen kiinni, ollut kaikkivoipaisuudessaan vastahankaan.
han loppuajasta Annika ei enää jaksanut olla katkera, hän odotti vain "nukkumista pitkään, rauhalliseen ja kivuista vapaaseen uneen". Kun hän puhui opiskelupaikasta kunhan päästäisiin selville, mitä halusin isona tehdä Annikan äidin silmät sumentuivat kyynelistä, ja äiti sekosi sanoissaan jääden tuppisuuksi.
E
n osallistunut penkkaririehoihin. Beetasalpaajat tehosivat ja mahdollistivat luuytimen siirron kun sopiva saatiin mutta Annikan elimistö sai kuitenkin voimakkaan hylkimisreaktion. Jos ne vain päästävät, tulen.
Ennen nukahtamista ajattelin, että hän oli varmaan kuollut, koska puhui tuollaisia. Ihan samanlaiset smaragdin vihreät. Aprikoin, tulisiko Annika tosiaan kertomaan minulle, millaista siellä toisella puolen oli, kuten oli luvannut. Jatkoimme leikkiä niin kauan, että hän väsyi ja nukahti kesken lauseen. Jos jokin ylempi voima olisi, en usko, että sillä on aikaa pitää kirjaa joka asiasta.
Ä
R
ehtori oli keskustellessamme sanonut, että ihmisaivojen toiminnasta tiedetään lopultakin hyvin vähän. Se ei kuitenkaan ollut entisenlaista räväkkää, pulppuavan naurun säestämää, vaan hiukan ivallista alistuneen ihmisen vitsailua, joka päättyi yleensä meidän molempien itkuun. Ja upeat sääret, Annika lisäsi tarkasti kuunnellen hänen äänessään helisi hetken entinen nauru kivun ja pettymyksen takaa. Tapaamme työn merkeissä. Älä sitten pelästy. Emmehän me voi tavata, jos sinä synnyt vaikka Australiassa ja minä Euroopassa. En halunnut joutua kasvotusten Markun kanssa. Ja mistä minä tunnistan sinut. Mitähän Annikan vanhemmat olisivat sanoneet asiaan. Silmäni olivat arat itkemisestä ja kun vilkaisin Annikan valokuvaa, joka oli asetettu kahden kynttilän väliin, tuntui kuin hän olisi ilkikurisesti iskenyt minulle silmää. Katselin kauempaa, kun
45
S. Annika oli ollut ylpeä pitkistä hoikista sääristään niiden turpoaminen suututti ja inhotti häntä. Riittää, että kuoleva pääsi hetkeksi irti peloistaan ja rentoutui. Siinä vakuutettiin, että kuollut oli siirtynyt rauhaan lempeään, mutta jäi lähellemme ja pyysi tallentamaan vain parhaat muistot itsestään. Äiti kiitteli muistamisesta ja vaivannäöstä kaiken surun keskellä ja vakuutteli, että he olivat isän kanssa tyytyväisiä suoritukseeni. Hän halusi sopia tapaamispaikan. Kun muistotilaisuudessa seurakuntasalilla luettiin kaikki saapuneet adressit, Annikan veli luki Markunkin lähettämän. Räpäytin silmiäni ja näin valokuvassa vain nuoren tytön luottavaista, hiukan hilpeää hymyä.
inä kesänä kävin muutaman kerran Annikan suvun haudalla, jonne hänenkin tuhkauurnansa oli upotettu. Markkua ei näkynyt. Ajattelin apealla ja syyllisellä mielellä, että tietäisitpä vain. Sovitaanko, että meillä molemmilla on vihreät silmät. Uskoin, että se oli ollut pieni valonpilkahdus hänellekin, hetken paluu terveen elämän kaikuihin, vaikka aihe oli sivunnut kuolemaa. Silloin, kun hän pyysi kertomaan "sille hissan kuikulille", että saattaa piipahtaa kummittelemassa, sain taiottua kasvoilleni hymyntapaisen ja sanoin, että en us-
I
kalla pelotella. Äidin laittaessa kesäkukkia lähdin kuljeksimaan hautausmaalla. Mietin Annikan purnausta Jumalan epäoikeudenmukaisesta menettelystä. En yhtynyt hurttiin huumoriin. Laskin kahden muun luokkatoverin kanssa kukat arkulle. Varmaan joillain kansainvälisillä tiedepäivillä. Jaksaessaan hän saattoi hetken laskea leikkiäkin
Annika vain pudisteli päätään aina, kun vilkaisin häneen. Lyhyt yöuneni oli katkonaista. uosia myöhemmin, työelämän pyörteissä, tapasimme Markun kanssa. Toiseen täpötäysistä vaaseista, vaaleanpunaisten neilikoiden sekaan, oli työnnetty iso, punainen ruusu, joka vaikutti ajautuneen aivan väärään seuraan. Havahduin, vaivuin uneen ja vaeltelin taas samassa metsässä etsien Annikaa.. Luultavasti enemmän sen vuoksi, että vielä aikuisena häpesin toivotonta yritystäni "iskeä" hänet. Kuutamo oli kalsea, aivan kuin kymmenen viimeistä vuotta olisi olennaisesti muuttanut kuun olemusta. Hänen mielestään olin ilmiselvää Florence Nightingale -tyyppiä. Sairaanhoitajien esikuva oli hänelle romantiikan kultaama nainen, joka oli ajanut mahdollisuuksiensa mukaan naisasiaa ja yrittänyt auttaa kärsiviä sotilaita. joku poistui Annikan haudalta. oikeastaan haluaisin keskustella ylioppilaskeväästä, vaikka siitä onkin toistakymmentä vuotta. Joo, vaimo ja kaksi poikaa ja sinulla ei ole perhettä tai olet eronnut, päätellen siitä, että nimettömässä ei ole sileää sormusta. Oikeaanhan Markku oli osunut, ajattelin, kun vedin poplarin päälleni ulkona odotti elokuun viileä yö. Olipa luonnehdinta, ehdin sanoa hänen selälleen. Olet kyllä hoitanut velvollisuutesi niin kuin aina, tunnollisesti. Kävelin Annikan kanssa kuutamon valaisemassa, karussa kelohonkametsässä. Lounas seuraavana lauantaina. Minusta ei tullut hentoa valkoista sisarta, vaan lääkkeiden koostumusta kyttäävä testaaja. Ai niin, voithan elää avoliitossakin ja perhettä on, hän keskeytti hiukan ivallisesti. Hän tuli määrätietoisesti luokseni ja kysyi vaativaan sävyyn: Eikö meidän pitäisi jutella. Ja minun mielestäni et loukkaa meitä vieraita, vaikka poistuisitkin tässä vaiheessa. Heidän puheripulinsa, näytepakkausten kahmimisensa, ehdotuksensa jatkoista ja ahneutensa juoda ja ahmia buffetpöydästä kuin nälkäsaarelta vapautuneet, nolottavat minua. Siinä vaiheessa iltaa, kun mietin kuumeisesti, milloin voisin livahtaa tieheni, en enää voinut vältellä Markkua. Alan kartella liikaa ottaneita. Tosin, kun olimme keskustelleet siitä, mihin minä ryhtyisin ja mihin hän olisi halunnut, jos olisi saanut elää, hoitoala ei ollut hänen haaveensa, vaan taiteen opiskelu. Edes alkoholin nauttiminen ei vapauta minua. Sehän oli Markku! Otin jo muutaman kiireisen askeleen, mutta sitten seisahduin. Se oli hänen ehdoton vaatimuksensa. Sinulla on sitten perhettä... Olen kuin rautakangen niellyt enkä keksi rupateltavaa. Tunsin, kuinka jäykistyin, olin taas kuin avannosta viime hetkellä nostettu ja käytökseni muuttui viileäksi. yrin sairaanhoitajaopistoon ja pääsin vaivatta. Olen joskus pohtinut, johtuiko ammatinvalintani ylioppilaskevääni raskaista tapahtumista ja Annikan vannottamisesta. Pinnistelin, yritin vaikuttaa siltä, että viihdyin asiakkaille täytyi olla kohtelias, saada heidät viihtymään. En ole ollut päivääkään sairaalatyössä, hakeuduin valmistuttuani töihin lääketehtaan laboratorioon. Illan viettäminen ventovieraiden kanssa ei suju minulta vaivattomasti. Päinvastoin. Vanhoja olisi ihan kiva muistella, mutta ilta alkaa olla jo aika pitkällä ja... Miksi Markku ei ollut kestänyt loppuun asti, vaan oli livennyt ja kartellut. Kuitenkin olin kuin orpotyttö markkinoilla. Pinnistin kasvoilleni "asiakashymyn", jollaisen taikomiseen koulutusfirman konsultti oli oikein opettanut meitä kursseilla ja sanoin typerästi: Anteeksi, minun piti tulla juttelemaan kanssasi, mutta näissä pippaloissa ei ole aikaa vaihtaa kenen-
kään kanssa paria lausetta enempää. Ei kai kukaan kuvittele voivansa märehtiä vakavia asioita tällaisissa riennoissa. Vaikka järjellä tajusin, että hän oli käyttäytynyt ikäisensä tavalla eikä nuorelta, vasta aikuisuuteen astuvalta voi vaatia mahdottomia, tunsin, kuinka antipatia nosti päätään. Hänen kadottuaan hautausmaan portista, kävelin paikalle. Opiskelin työn ohessa kemiaa ja jäin sille tielle. Markku ei ollut huomannut, että jykevän hautakiven takana oli tyhjiä vaaseja. Jos se Annikan näkemys antoikin alkusysäyksen, oli valinnassani muutakin. Tuputtanut ruokaa ja juomaa ja yrittänyt siinä ohessa mainostaa uusinta uutta lääketeollisuuden alalla, sen verran kuin sulkeutunut, kanssaihmisiään välttelevä pystyy. Ensimmäiseksi mieleeni muistui torjumi46
P
V
nen, kiusallinen ajatus, että hän oli silloin kauan sitten nähnyt lävitseni, huomannut metkuni, ja kuvittelin, kuinka hän muisti sen ja naureskeli mielessään. En olisi kiinnittänyt kuutamoon sen kummempaa huomiota kotimatkalla, jos en olisi tavannut Markkua. Vaikka kävelimme rinnakkain, emme pystyneet puhumaan. Hätkähdin tahtomattani, kun yhtäkkiä olin kasvotusten kouluaikojen ihastukseni kanssa. Juttelisin... Kaikesta rehvakkuudestaan ja hirtehisestä luonteestaan huolimatta hän oli ollut hyvin romanttinen luonne. Annika oli pitänyt elokuun pimenevistä illoista, kun kesä hankki lähtöä, mutta syksy ei ollut vielä ehtinyt. Taiteilijat toteuttivat itseään viimeisen päälle, saivat olla poikkeavia ja elää omissa ympyröissään vapaina sieluina, irti poroporvarillisuudesta. Sitten mieleeni nousi kuvia Annikan kuihtuvista kasvoista ja vaativista silmistä. Päätin vältellä häntä niin hyvin kuin se olisi mahdollista sponsorointitilaisuudessa, jonka firmamme oli taas kerran järjestänyt asiakkaille
Tapasimme tehdä jokusen ostoksen ja juoda sitten "torikahvit". Palasin lukioaikoihin, yli kolmikymppisenä koin ensimmäisen ihastuksen hurman,
joka päättyi siihen, kun Markun vaimo tuli työpaikalleni ja järjesti melkoisen kohtauksen. Kieltäytymiselleni oli kuitenkin vallan toinen syy Annikan pään pudistelu. Lakkasin käymästä hänen luonaan ja keskityin
kaikin voimin kirjoituksiin. Nyt aikuisina, vuosia jälkeenpäin, kun emme olleet enää myrskynsilmässä, osasimme purkaa tapahtunutta, laittaa sen lopultakin oikeisiin mittasuhteisiin. Varmaan ne keskustelut liensivät kummankin traumaa, joka yhä asui painolastina sielun pohjalla. Siitä tapaamisesta alkoi salainen suhteemme, joka kesti melkein vuoden. Olin kokenut sen varoittamiseksi ja perunut, kun minut kutsuttiin työhaastatteluun. Markku ei salaillut taipumustaan irtosuhteisiin. Kun hän sitten pyysi laveasti selitellen vippiä, lopetin suhteen välittömästi.
S
L
auantaina Markku seisoi oveni takana. Vaimo oli saanut työpaikalla ahdistuskohtauksia ja sättinyt työtovereita moppaamisesta, työasioiden salailusta ja juorujen levittelystä selkänsä takana. Hän olisi ollut tekevinään sen yhdessä Annikan kanssa. Hautajaisten jälkeen unet hänestä olivat harvenneet. Kun kysyin, oliko Markku nähnyt unia Annikasta, hän vastasi: Enpä juuri sen kesän jälkeen. Siinä vaiheessa, kun jokainen askel oli hänelle työn ja tuskan takana, olisi pitänyt matkustaa Ranskaan. Ne olivat alkaneet ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Päädyin ajatukseen, että Markku varmaan kuvitteli minun leikkivän vaikeasti valloitettavaa. No, unilääkkeillä. Kun olin vielä kahden vaiheilla, Annika oli unessa pudistellut minulle päätään vakava ilme kasvoilla. Luulin oven takana seisovan työtoverin, joka haki joskus lauantaisin minut mukaansa torille. Annika oli pudistellut parissakin unessa päätään ja olin valpastunut. Ymmärsin, että sairaus ja kuolemanpelko tekivät hänestä yltiöromanttisen ja nyt käsitän sen vielä paremmin. Kun nuorimmainen syntyi, katsoimme parhaaksi, että hän ei enää palaa työelämään, vaan jää kotiin. Menin ihan lukkoon. Luojan kiitos, että olin pysynyt entisellä työnantajallani. Syksyllä ramppasin intin psykin luona selvittelemässä pelkotilojani. IRMA N.
47. Kuollut kun oli mennyt menojaan. Valitettavasti työt olivat kasaantuneet, joten joku toinen kerta, mumisin. Näin niitä enää hyvin harvoin. Karkaaminen Ranskaan tuntui sekin hullun haaveelta, eihän hän olisi jaksanut. Jos hän olisikin itse jaksanut kantaa tekonsa seuraukset, hän oli ajatellut vanhempiaan ja etenkin isoisäänsä. Joskus saattaa mieleen tulla haikea muisto, jolle aikuisuus panee hymähtämään, nappaa vaaleanpunaiset lasit silmiltä. Sitten tajusin, että en saisi mistään kivutonta myrkkyä. Hän tarjosi minullekin "rauhoittumispaukkuja" ja hoki, että kyllä se tästä, poika. Sitä, että perheen asioita olisi riepoteltu kaikkien nähtäväksi ja kuultavaksi. Hänen vaimonsa oli yliherkkä, taipuvainen hysteerisiin kohtauksiin. Lähdimme lounaalle eriskummallisen tunnelman vallitessa, melkein puhumattomina. Pari vuotta aiemmin olin ollut aikeissa vaihtaa toiseen työpaikkaan. euraavana päivänä päätin, että en mene lounaalle ja soitin Markulle. Ja sitten tajusin, millaisen paheksunnan ja selvittelyn kouriin joutuisin jälkeenpäin. Pidin itsestään selvänä, että hän harrasti irtosuhteita, kun tilaisuus sattui. Ilmaisu huvitti minua muisto lukioajoilta. Meidän olisi pitänyt tyytyä pariin tapaamiseen ja keskustella vain vuosia sitten tapahtuneesta. Konjakkipullo työpöydän laatikossa. Puoli vuotta myöhemmin firman Suomen toimipiste lakkautettiin. Ymmärsin, että nuoruuden rakkaus on järisyttävä kokemus, mutta se haipuu ja tasaantuu ajan kanssa. Kerran olin tavannut itseäni vanhemman miehen, tosi mukavanoloisen. Sen jälkeen olin katunut. Salaisten tapaamisten aikana keskustelimme paljon lukioajan tapahtumista. Pelkuri tai en, tein toisenlaisen ratkaisun. Psykiatri oli nauranut Markun peloille kummituksista. Sydäninfarktin läpikäynyt vanhus ei olisi kestänyt häpeää. Annikan epätoivoisen, jääräpäisen vaatimisen edessä Markku oli kaavaillut hätäratkaisua. Mikä miehessä muka oli vialla. Hysteeriset, yliherkät naiset tunsivat kuulemma vetoa häneen. Näin jo itseni vankilan sellissä. Vielä ovelta, työnantajan palkkaaman vartijan kourista, hän kysyi huutaen, enkö löytänyt vuoteeseeni vapaita miehiä. Hänellä oli kuulemma taipumus ihastua vääränlaisiin naisiin. Ei hän kysellyt, miltä minusta tuntuu, vaan lateli, miltä piti tuntua. Alkoi näyttää siltä, että ruumiita tulisi kasapäin. Hän huusi minulle, nimitteli ja kimitti seuraavaan hengenvetoon hämmästyneille työtovereille, jotka pakenivat paikalta salamavauhtia, yksityiselämäni kieroutuneita kuvioita. Hän ei lupaillut minulle mitään ruusunpunaista tulevaisuuteen. Aika raaka äijä. Annika oli tosiaan ehdottanut Markulle yhteistä matkaa tuonpuoleiseen. Ajatus tuntui karmivalta. Avatessani mietin, että olipa hän myöhässä, toriaika oli kallistumassa lopuilleen. En varmaan olisi avannut, jos olisin vilkaissut ovisilmästä, mutta se jäi tekemättä. Suhteemme oli erehdys. Kaikesta huolimatta karu hoito oli tehonnut. Paremmin kait se heppu olisi ollut elementissään kolmikymmenvuotisen sodan välskärinä
Kaikkein eniten häpesin rintojani, sillä niitä ei ollut vielä muilla tytöillä, ja omani sen kuin paisuivat. Kaikki toiset odottavat innoissaan opettajan saapumista, jotta päästäisiin pelaamaan jotain pallopeliä tai kilpailemaan juoksussa tai hiihdossa. Ikävä kyllä edes opettajaa ei tuntunut kiinnostavan kärsimykseni.
len jo yli neljänkymmenen, mutta vieläkin näen silloin tällöin painajaisia koulun liikuntatunneista. Mutta sitten kaikki muuttui. Unet ovat aina samanlaisia: Kävelen aamulla koulun pihaan tietäen, että ensimmäinen tunti on liikuntaa. Nolointa oli, että luulin itse aiheuttaneeni niiden ennenaikaisen kasvun. Ryhtini oli huono ja huononi entisestään, kun koetin peitellä muotojani kävelemällä kädet ristissä rintojeni päällä.
M
eillä oli sama luokka ja sama opettaja koko ala-asteen ajan. Inho on kylläkin liian lievä sana kuvaamaan tunnetta, joka minulla oli liikuntaa kohtaan koko kouluajan; minä suorastaan vihasin sitä.
48
O
K
aksi ensimmäistä kouluvuotta sujuivat hyvin. Tuo yksi heistä sitten kiusasi minua mui-. Herään aina yhtä helpottuneena siitä, ettei minun koskaan enää tarvitse osallistua joukkuepeleihin tai kilpailla vastentahtoisesti hikoillen jossain lajissa, jota inhoan. Liikuntatunnit olivat tytöille ja pojille yhteisiä, ja minulla on tuosta ajasta vain pari hämärää muistikuvaa jonkinlaisesta satujumpasta ja piiloleikeistä, joita pelattiin koulun lähellä olevassa metsässä. Hän osti minulle liivit vasta kuukautisteni alettua kymmenvuotiaana, vaikka olisin tarvinnut ne jo paljon aikaisemmin. Minusta tuli erilainen kuin muut ja siten toisten kiusallisen huomion kohde. Muiden oppilaiden iloinen puheensorina kaikuu korvissani. Murrosikäni alkoi varhain ja eteni nopeasti; jo toisen luokan jälkeisenä kesänä aloin kasvaa huimaa vauhtia sekä pituutta että leveyttä. Luokkani pojat olivat sen verran reiluja, että yhtä lukuun ottamatta he antoivat minun olla rauhassa. Ainut äitini reaktio murrosikäni alkamiseen oli se, että hän lopetti tuon "tissit kasvaa" -höpinänsä siinä vaiheessa, kun ne todellakin alkoivat kasvaa. Unissa liikuntatunti ei koskaan ala, vaan painajaistunnelma syntyy siitä kauhusta, jolla odotan edessä olevaa koitosta. Häpesin erilaisuuttani kovasti ja eniten jouduin häpeämään liikuntatunneilla, joilla en voinut kätkeä vartaloani. Oli kiusallista, kun rinnat heiluivat kävellessä ja nännit paistoivat puseron läpi, ja vielä kiusallisempaa oli toisten huomauttelu asiasta. Naiseksi kasvamisen tuskaa koulun liikuntatunneilla
Minun muuttumiseni naiseksi alkoi vuosia aiemmin kuin luokan muilla tytöillä. Kotona muuttumisestani ei puhuttu halaistua sanaa, ja aloin hävetä olemustani. Luulin tietysti muidenkin tietävän asiasta; siitä, että olin jotenkin "likaisempi" kuin toiset tytöt, mikä sai rintani kasvamaan. Jo ennen kouluikääni äidilläni oli nimittäin tapana, että kun televisiosta tuli jokin suutelu-
kohtaus, hän laittoi kädet silmilleni ja nauroi: Ei saa katsoa, tissit kasvaa! En tiedä, oliko tämä hänelle keino peitellä omaa vaivautuneisuuttaan, mutta tietenkin lapsi uskoo vanhempiaan, joten pitkään luulin rintojeni kasvun olevan rangaistus siitä, että olin katsellut rohkeita kohtauksia televisiosta
Tuolloin ei tullut mieleenkään pohtia heidän vaikuttimiaan. Nyt ihmettelen, miksi täytyi pukeutua näin niukasti. Lapsetkin osaavat olla tarvittaessa uskomattoman julmia toisiaan kohtaan! On vaikea olla, kun ei lainkaan viihdy omassa kropassaan. Ehkä mukana oli kateutta tai uteliaisuutta, en tiedä. Jos pukua ei voinut hankkia, asian ajoivat shortsit ja t-paita, mikä
ilmeisesti oli myös poikien varustus. Ainakaan he eivät minusta pitäneet ja toivat sen selvästi esille. Minulla oli kyllä koulussa hyviäkin kavereita, mutta sitten oli tuo kolmen tytön kopla, jonka huomautteluista sain kärsiä kauan. Siispä osalla tytöistä oli tuo pitkähihaista uimapukua muistuttava voimisteluasu ja osalla shortsit. Yritin piilotella muotojani kyyris-
telemällä, mikä ei tietenkään jäänyt muilta huomaamatta; eleitäni matkittiin naureskellen. Osasyynä oli varmasti noiden kolmen tytön negatiivinen vaikutus, mutta suurimmaksi syyksi epäsuosiooni koituivat yhteiset liikuntatuntimme. Vähitellen alkoi tuntua, että kaikki B-luokan tytöt inhosivat minua. Eniten kuitenkin herätin huomiota tyttöjen keskuudessa, noiden, joiden oma murrosikä oli vielä kaukana edessäpäin. Ennen kouluikää pelasin polttopalloa, piilosilla oloa ja hippaleikkejä naapurin lasten kanssa mielelläni, vaikken koskaan mikään kova juoksija ollutkaan. Murrosiän muovatessa kroppaani minusta tuli kömpelö ja entistäkin hitaampi. En muista, että ala-asteella kukaan olisi käyttänyt sisällä verkkareita. Varsinkin liikkuminen on silloin hankalaa. Koin heidän pitävänä minua vastenmielisenä olentona, joten aloin tunteakin itseni inhottavaksi "Tisu-Tiinaksi", joksi he minua kutsuivat. Koulussa kaikki kuitenkin muuttui. Eihän kukaan kertonut minulle, että kehittymiseni olisi ollut missään mielessä iloinen ja hyväksyttävä asia. Ehkä opettajan sanaa pidettiin tuohon aikaan lakina. Epäonneksi tällä "kolmen koplalla" oli kaverit B-luokan tyttöjen joukossa, joista he saivat liittolaisia minua vastaan. Kömpelyyteni johtui siitä, että häpesin vartaloani, ja liikuntatunneilla se oli entistäkin hitaampi. denkin edestä. Kenties olisin tuntenut oloni edes hitusen turvallisemmaksi verryttelyasussa, en tiedä.
49. Joskus myöhemmin mietin katkerana, että aikanaan nämä tytöt saivat iloita naiseksi kasvamisestaan, kun taas minulle se oli hävettävä asia, jota sai pilkata.
K
olmannesta luokasta alkaen meillä A-luokan tytöillä oli yhteiset liikuntatunnit B-luokan tyttöjen kanssa ala-asteen loppuun saakka. Liikunta siinä muodossa oli lasten iloista leikkimistä, ilman kilpailua veren maku suussa. Koulun ohjeistus oli, että sisäliikuntaa varten tytöillä piti olla voimistelupuku
Kapteenit puolestaan valitsivat vuorotellen pelaajat omiin joukkueisiinsa. Kerran minulle sattui huvittava onnenkantamoinen. Oli hankalaa pelata, kun koetti väistellä palloa kaikin tavoin ja samanaikaisesti teeskennellä yrittävänsä ottaa siitä kiinni. Sitä minun ei olisi pitänyt kuulla; aloin pelätä palloa entistä enemmän. Ulkotunneilla minulla oli farkut ja matalat kengät, sillä verkkareita ja lenkkareitakaan meillä ei ollut varaa ostaa. En jaksanut juosta nopeasti, joten yleensä paloin jo heti ykköspesälle yrittäessäni. Sattuipa minulle sitten kerran traumaattinen kokemus, kun kumartuessani rintani pulpahtivat ulos liian pieneksi käyneestä puvusta, ja kaikki remahtivat nauramaan tuon hupaisan näyn edessä. Häkellyin niin, että viskaisin pallon äkkiä minua lähinnä olevan pelaajan suuntaan; en tietenkään osannut tähdätä suoraan, mutta hän sai sen nokkelasti kiinni. Kun valitin asiasta, äiti sanoi, ettei ole enempää kangasta, ja mihinkään pukuihin meillä ei ollut varaa. Täytyihän hänen nähdä, etten kehittynyt tippaakaan, eikä minulla ollut siihen edes mitään motivaatiota olisi vaikka lähettänyt minut kävelylle siksi aikaa, kun toiset nauttivat pelaamisen riemusta! Tuolloin en vain vielä keksinyt ajatella tällaisia; olin tunnollinen koululainen ja tein, mitä käskettiin, tosin laimeasti niillä vähäisillä resursseilla, joita minulla oli. Kaikkein vastenmielisin peli oli pesäpallo. Miks sä et edes yritä! Tee jotain, äläkä vain seiso siinä! Miksi opettaja ei keksinyt minulle jotain muuta tekemistä, kun en saanut aikaiseksi muuta kuin suututettua toiset. Muissa aineissa olin yksi luokan parhaista, mutta liikun50
tapäivien tuoma ahdistus häilyi aina taustalla.
E
tenkin pallopeleistä tuli minulle kauhistus. Ojensin vain kättäni ylöspäin, ja pallo lensi aivan sattumalta suoraan mailaniskusta räpylääni. Niinpä pidin näitä epämukavia tiukkiksia ja t-paitaa koko alaasteen ajan sisäliikunnassa. Vaikka miten yritin, en saanut mailaa osumaan palloon. Ensinnäkin sitä pelattiin
ulkona, joten joskus kentän laidalle ilmaantui katsojia todistamaan alennustilaani. Ihmettelen, miksi liikuntasuorituksia piti arvioida aina kilpailun kautta. Aurinko häikäisi silmiäni, enkä edes nähnyt palloa. Kuulin kavereiltani jälkeenpäin, ettei opettaja ollut kommentoinut asiaa mitenkään, jatkanut vain tuntia kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos kapteeneilla olisi ollut valta, he olisivat taatusti jättäneet minut koko pelin ulkopuolelle, mitä en suinkaan olisi pannut pahakseni. Toisille pelaaminen oli totista totta vailla minkäänlaista leikkimielisyyttä, ja voitontahto oli kova. No, en edistynyt enää siitä eteenpäin, sillä vastaavia sattumia ei enää tapahtunut. Eipä hän myöskään tullut kutsumaan minua takaisin saliin. Tästä tapauksesta minua kiusannut kolmikko sai tietenkin lisää vettä myllyynsä, ja sain kuulla jutusta kauan. Välillä pallo tietysti lensi sinne, ja silloin olisi vaadittu nopeutta ja tarkkuutta saada se äkkiä kiinni, sekä voimia heittää se mahdollisimman kauas minun heittoni kantoi korkeintaan kolmen metrin päähän. Pelkäsin kaikenlaisia palloja ja väistelin niitä parhaani mukaan, mikä tietysti hermostutti joukkueen muut jäsenet. Aina, kun mitattiin henkilökohtaisia aikoja juoksussa, hiihdossa tai. Erityisen nöyryyttävä tilanne oli siksi, ettei minua koskaan varsinaisesti VALITTU joukkueeseen, olin aina se viimeinen jäljelle jäänyt, joka oli PAKKO ottaa mukaan. Tietysti minä huonoimpana jäin aina viimeiseksi; eihän kukaan halunnut surkeaa "pelaajaa" pilaamaan oman joukkueensa mahdollisuuksia. Niinpä sainkin usein kuulla kunniani sekä pelin aikana, ja etenkin sen jälkeen, mikäli tappio tuli. Kerran joku oppilaista oli saada pallon päähänsä, ja silloin opettaja kertoi varoittavan esimerkin tytöstä, joka oli kuollut aivoverenvuotoon pesäpallon osuttua hänen päähänsä. Ei siinä auttanut mitkään määräilevät huutelut joukkueeni jäsenten taholta. Minä puolestani purskahdin itkuun sulloessani noita ulokkeitani takaisin puvun sisään. Seisoin kentällä kauhusta kankeana, kuten tavallista, kun joku vastapuolen joukkueesta löi pallon kauas ja korkealle. Ainakaan en viihtynyt tippaakaan uimapuvussa, jonka äitini katsoi toimittavan voimistelupuvun virkaa mainiosti; melkein samanlainenhan se oli, kuten hän sanoi hihat vain puuttuivat. Siinä ne olivat olleet kaikkien nähtävillä ja naurettavina! En halunnut enää nähdäkään uimapukuani. En kertonut äidille tapahtuneesta, mutta sanoin haluavani shortsit, ja äiti ompeli minulle sellaiset. Mielestäni liikuntatunneilla ei KOSKAAN tehty mitään mukavaa; inhosin kaikkea ja aina jännitin tunteja etukäteen. Juoksin ulos salista, enkä sillä kertaa tullut enää tunnille takaisin. Se levisi koko luokan tietoon, joten tuo yksi minua kiusannut poikakin sai lisää aihetta räpättää pulpettini vieressä ennen tuntien alkua. Olin pelaaja lainausmerkeissä, sillä en pelannut oikeasti, kunhan vain olin huitovinani milloin mihinkin suuntaan odottaen samalla kiihkeästi tunnin loppua. Ikävä vain, että niistä tuli kiusallisen tiukat, kaikkea muuta kuin liikuntaan sopivat. Enkä tietenkään saanut pyydystettyä palloa räpylääni. Joukkueet muodostettiin siten, että opettaja valitsi kapteeneiksi parhaat pelaajat, yhden kummaltakin luokalta. Miten olisinkaan, kun koetin piileskellä mahdollisimman kaukana takakentällä toivoen, ettei pallo lentäisi sinne asti. Tapauksen jälkeen häpesin rintojani entistä enemmän. Pelin jälkeen opettaja kehaisi, että olin "edistynyt"
Ja miksi opettajan piti kuuluttaa aika kaikille; miksei hän voinut vain kirjoittaa tulosta ylös ja näyttää sen vain asianomaiselle itselleen. Tasapuolisuuden nimissä lukuaineiden koetulokset olisi pitänyt kuuluttaa samalla tavoin koko luokalle, jotta minäkin olisin joskus saanut loistaa ja jotkut toiset hävetä huonoja numeroitaan. Lienenkö luistellut silläkin aikaa, kun toiset hiihtivät, en muista, sillä sain sukset aivan upouudet vasta neljännellä luokalla. Hyvät urheilijat toki pystyvät parantamaan suorituksiaan; he ovat liikunnallisesti lahjakkaita, aivan kuten jotkut ovat taiteellisesti lahjakkaita ja toiset musikaalisia. Koska kilpailumentaliteetti liittyi niin itsestään selvästi koululiikuntaan, en osannut ottaa rauhallisesti, kuten perheen parissa, vaan koetin mennä niin lujaa kuin pystyin. Meidän piti hiihdellä kahdeksikkoa, jonka toinen silmukka kiersi kou-
lun ympäri ja toinen kulki läheisen metsän kautta. Äiti alkoi puhua jo syksyllä, että sukset olisi viimein hankittava minulle ja ekaluokkalaiselle pikkusiskolleni. Aikani taisteltuani ponnistauduin viimein pystyyn hiestä märkänä. Olin saanut käytetyt luistimet jo ekaluokalla ja oppinut hoipertelemaan niillä sen kerran, että jotenkuten pääsin hitaasti eteenpäin. Sisko oppi hiihtotaidon nopeasti, hän oli muutenkin kaikessa ketterämpi kuin minä, mutta minä pysyin pystyssä vain tasaisella maalla. Kummassakin kahdeksikon lenkissä oli pieni mäki. Mäen päällä totesin, että tunti alkoi olla jo lopussa, ja muut seurasivat minua koulun pihalla opettajan kanssa. Hiki virtasi, kun yritin laahata noita kiusallisia laudankappaleita eteenpäin jalkojeni mukana ja tökkiä sauvoilla vauhtia. Olen sitä mieltä, että liikuntaa ei voi oppia samalla tavalla kuin monia lukuaineita, joissa pärjääminen riippuu vain pänttäysinnosta. luistelussa, opettaja määräsi jokaiselle parin. Ja minä hävisin kilpailut aina. Sama koskee kuvaamataitoa ja musiikkia, ehkä käsitöitäkin. Tällä tavoin kaikesta liikunnasta tehtiin kilpailua. Uskon perineeni
Luulin tietysti muidenkin tietävän asiasta: siitä, että olin jotenkin "likaisempi" kuin toiset tytöt, mikä sai rintani kasvamaan.
musikaalisuuteni isältäni ja piirustustaitoni äidiltäni, jonka kaikki seitsemän sisarustakin ovat taiteellisesti lahjakkaita.
K
oetin minä joskus harjoitellakin tullakseni paremmaksi liikkujaksi, mutta eipä se onnistunut, vaikka kuinka rehkin. Minulla oli aina kiitettävä musiikissa ja kuvaamataidossa, mutta ne eivät tulleet harjoittelun tuloksena. Laulaa se variskin äänellään, opettaja tapaisi lohduttaa oppilaita, jotka käytännössä pystyivät vain lukemaan tekstin laulukirjasta. Mäen alla mätkähdin hankeen, enkä meinannut millään päästä ylös. Ja olihan tuo liikuntatunnin mitta rajattu aikakin, jonka puitteissa kahdeksikkoa kierrettiin. Luonnollisesti tämä sai aina aikaan vertailua, miten itse kukin oli parempi tai huonompi kuin toinen, ja minä tietysti olin aina se huonoin, olipa laji mikä tahansa. Mutta toisilta nämä lahjat puuttuvat, eikä asialle voi mitään, vaikka kuinka harjoittelisi. Liikuntahan oli siellä haudanvakava asia, vain suoritukset ja numerot merkitsivät jotain, ja aina sain kuulla ivallisia kommentteja kömpelyydestäni. Nopeimmat ehtivät kiertää sen monta kertaa, mutta minä pelkäsin, etten ehtisi edes yhteen kierrokseen. Tietenkin minä puuskutin aina jonkun nopsajalan perässä, ja sitten opettaja kailotti kovalla äänellä kummankin ajan ennen niiden muistiin merkitsemistä. Minulla ei ollut hajuakaan tekniikasta, joten mäen päällä lykkäsin sauvoilla itseni liikkeelle, laskin mäen tikkisuorana seisten ja kädet suorina sivuilla kuin T-kirjainta esittäen. Olisipa senkin kertonut aikaisemmin, niin minun ei olisi tarvinnut rämpiä siinä kaikkien ympäröimänä samalla, kun opettaja selitti, mikä oli mennyt pieleen taas yksi nöyryyttävä kokemus.
H
iihtoloma, sillä nimellä koululaisten talvilomaa tuolloin kutsuttiin, merkitsi kaikkea muuta kuin
51. Miksi ei voinut juosta tai luistella yksin. Kahdeksikon toisen lenkin lopussa oli jyrkempi mäki. Tuskinpa tämä toteamus kovin lohdutti, kun todistuksessa laulunumerona komeili viitonen. En ilahtunut ajatuksesta tippaakaan ja toivoin äidin tulevan toisiin ajatuksiin ennen talven tuloa; meillähän oli usein raha tiukassa. Mielestäni liikunnasta ei tulisi antaa todistukseen numeroa lainkaan; tai korkeintaan sellaisille, jotka sitä erikseen pyytävät. Saimme kuitenkin sukset joululahjaksi ja kun loman jälkeen koulussa alkoi hiihtokausi, raahasin ne vastahakoisesti mukanani. Mitä järkeä on esimerkiksi osallistua laulukokeisiin, jos musikaalisuus, joka on luonnonlahja, puuttuu täysin. Samalla kun ponnistelin vaivalla hangesta pystyyn, opettaja alkoi neuvoa minulle mäenlaskun tekniikkaa; "koukista polvet, kumarru eteenpäin ". Perheen kanssa hiihdellessä juttu nauratti, mutta koulussa hymy hyytyi. Kun eteen tuli pienikin nyppylä, pyllähdin heti nurin. Eli samalla oli kilpailtava toista vastaan. Inhosin moista rehkimistä, varsinkin, kun tämän tästä takaani kuului huuto "Latua!", ja sain siirtyä sivuun nopeimpien tieltä. Olin jo vähän harjoitellut; käynyt vanhempieni ja siskoni kanssa joululomalla hiihtämässä. Eipä auttanut muu kuin tökätä sauvoilla vauhtia ja huristaa alas jalat jäykkinä taas keikahdin nurin, ja opettaja riensi luokseni muut tytöt kintereillään
Vuodesta toiseen nuo samat tytöt ja pojat saivat mitaleita hiihto- ja yleisurheilukisoissa. Paarustin hampaat irvessä eteenpäin yrittäen kaikkeni, mutta silti jouduin koko ajan antamaan toisille latua. Lumi vain pöllysi, kun hän huiteli menemään ja oli pian niin kaukana, että näkyi enää pienenä pisteenä. Tieto ahdisti minua valtavasti ja pilasi koko loman. Sitten tilanteen koomisuus alkoi naurattaa niin, että kaaduin kaksinkerroin hankeen ja makasin siinä nauramassa vielä sittenkin, kun sisko sivakoi takaisin yhtä vauhdikkaasti kuin oli lähtenyt. Arvelin sen olevan jonkinlaista väen väkisin yrittämistä. Kaikkihan eivät voineet olla ladulla yhtä aikaa, vaikka koko koulun olikin pakko osallistua, joten aikaa riitti toisten seuraamiseenkin. Mutta miksi ihmeessä jokaisen tulokset täytyi pistää paperille paremmuusjärjestyksessä ja kiinnittää käytävän ilmoitustaululle kaikkien nähtäviksi. Loman jälkeen oli tiedossa hiihtokilpailut, joihin kaikkien oli jostain käsittämättömästä syystä osallistuttava. Tulin tietysti viimeiseksi neljännen luokan tyttöjen sarjassa. Kerran, kun taas vastoin tahtoani olin osallistumassa pituushyppykisaan, tuo sama, minua hiihdossa kannustanut poika huuteli ohjeita: Tiina, yritä niin kuin ponnistaa! PONNISTA! hän kiljui kuin synnytyssalissa. rentouttavaa lepoa koulutyöstä. Päätin käyttää lomapäivät harjoitteluun pärjätäkseni kilpailussa edes jotenkuten. Oli minulla yksi kannustajakin luokallani; poika, joka taisi olla hieman tykästynyt minuun. Kunpa koulutunneillakin olisi ollut edes joskus yhtä hauskaa!
Oli hankalaa pelata, kun koetti väistellä palloa kaikin tavoin ja samanaikaisesti teeskennellä yrittävänsä ottaa siitä kiinni.
lään voisi jäädä kilpailusta pois. Muistan pari kisatulostani vieläkin; heitin palloa vähän päälle kolme metriä ja hyppäsin pituutta puolitoista metriä. Meillä oli ensin oppitunti, jonka aikana vilkuilin kelloa koko ajan ja laskin minuutteja tuohon kauheaan hetkeen, jolloin kilpailu alkaisi. Etenkin noiden kahden mäen laskua harjoittelin opettajan neuvojen mukaan, vaihtelevalla menestyksellä. JA HÖPSISTÄ! opettaja kailotti niin, että osa luokasta poistuvista oppilaista pysähtyi kuuntelemaan, ja ääni kuului varmasti käytävällekin. Samapa tuo, vaikka olisin käynyt kaikki lajit läpi, nimeni olisi aina loistanut listan viimeisenä. TOTTA KAI KAIKKI OSALLISTUVAT! TÄRKEINTÄHÄN EI OLE VOITTO, VAAN JALO KILPAILU! Mietin mielessäni, mitä sana "jalo" mahtoi tarkoittaa. Tai sitten hänen oli vaikea käsittää, että saatoin olla surkea liikunnassa, kun muut aineet menivät niin hyvin. Eipä loman aikana harjoitteleminen tuottanut tulosta; hiihtäminen oli minulle yhtä tuskaa. Ja minun nimeni oli aina listojen viimeisenä, se oli niin itsestään selvää, että nimeni olisi yhtä hyvin voinut raapustaa listan hännille ilman, että minun piti nähdä kilpailuun väkisin osallistumisen vaiva.
Y
K
ilpailupäivä oli painajaismainen. Opettaja määräsi kullekin lajin, ja minun kohdallani se oli aina joko pituushyppy tai pallon heitto, taisi olla kerran kuulantyöntökin. Kun kello sitten tunnin loputtua soi, yritin vielä pakotietä. Än, yy, tee, NYT! kuulutin, ja ekaluokkalainen siskoni, joka oli aloittanut hiihtämisen opettelun samaan aikaan kuin minäkin, ampaisi matkaan kuin raketti. Taas minua hävetti, mutta näin jälkeenpäin ajattelen se oli oikeastaan herttaista; olipa edes joku, joka ei mollannut minua.
52. Muistan vieläkin pari vakionimeä, jotka jäivät mieleen, koska niitä aina toistettiin, vaikka pääsin ala-asteelta jo kolmekymmentä vuotta sitten! Yleensä samat oppilaat pärjäsivät sekä hiihdossa että juoksussa. Jännittäminen oli vienyt yöuneni. Kävin joka päivä hiihtämässä koulun kahdeksikkoa siskoni kanssa. Tuosta ajasta mieleeni on jäänyt hassu tapaus: Keksin, että pitäisimme kahdenkeskiset hiihtokilpailut. Eikö olisi riittänyt, jos vaikka kolmen parhaan nimi olisi komeillut taululla, noiden samojen, jotka myöhemmin palkittiin mitalein juhlallisessa tilaisuudessa liikuntasalissa, koko koulun ollessa läsnä. Kun seuraavan kerran tulin paikalle, poika oli siinä taas opastamassa maaliin, ja mi-
nua nolotti hänen huutamisensa, kun vieläkin oli yksi kierros jäljellä. Olin hiihtänyt vasta yhden kiekan ja aloittamassa toista, kun tämä poika viittilöi ladun varrella ja huusi: Tiina, maali on tuolla! TUOLLA! Ja minulla oli vielä kaksi kahdeksikkoa kiertämättä. Ehkä isompana kuvittelin jopa voittavani. Kiiruhdin supattamaan opettajalle, että enkö mil-
leisurheilukisat olivat syksyisin, ja niihinkin oli pakko osallistua. Kahdeksikko piti kiertää kolme kertaa, ennen kuin sai hiihtää keskellä koulun pihaa olevaan maaliin. Olin niin ällistynyt minua puolta pienemmän siskon vauhdikkaasta lähdöstä, että jähmetyin niille sijoilleni tuijottamaan hänen peräänsä. Molempien mäkien alapuolella oli yleisönä kaikkea muuta kuin kannustavia poikia, ja vaikka yritinkin laskea mäet oikeaoppisesti, kaaduin kai silkasta jännityksestä mäen alle joka kerta sen laskettuani, naurunremakan säestämänä. Paitsi että itse hiihtäminen inhotti ja pelotti, jännitin ladun varrella olevaa "yleisöä"
Turhaan olin lohduttautunut sillä, etteivät kaikki muutkaan osanneet uida. Opettaja luuli olevansa ovela, sillä kun puhalsin palloa hänen määräämäänsä suuntaan, vastaan tuli köysi, joka minun olisi pitänyt alittaa, kun pallo karkasi sen toiselle puolelle. Pelkäsin vettä, ja tuo fobia on minulla vieläkin. Eipä olisi voinut vähempää kiinnostaa; toimin kuin robotti vaihtaessani vaatteita ja laahustaessani muiden mukana altaalle, vaikka koko sisimpäni kirkui kauhusta. Vetäisin vettä henkeeni ja aikani yskittyäni puhkesin itkuun, enkä suostunut enää me-
alle. Äiti ei osannut uida; hänelläkin oli jonkinasteinen veden pelko. Oli täysin hyödytöntä koettaa opettaa minua väkisin uimaan, kun pelkkä veden ajatteleminen ahdisti minua. Herätin siis taas huomiota muiden ihmetellessä, mitä oikein puuhasin. Itse en muista käyneeni mitään keskustelua asiasta vanhempieni kanssa, sillä meillä ei yleensäkään puhuttu asioista vakavasti, joten minulla oli tapana pitää pelonaiheet ja muut mölyt mahassani. Äiti, joka itse sentään uskaltautui hieman kastautumaan, koetti antaa minulle välillä jonkinlaista shokkihoitoa räiskyttämällä naurun säestyksellä vettä päälleni, mutta tämä sai minut suorastaan pakokauhuun. Ny ei apuna ollut edes uimarengasta, enkä tiedä, oliko kellukkeita vielä keksittykään, ei niitä ainakaan missään näkynyt. En tiedä, juontaako pelkoni juurensa ainakin osittain eräästä varhaisimmista lapsuusmuistoistani. Yksi keino oli, että uimaopettaja haki pienen pallon, jota käski minun puhaltaa pitkin veden pintaa tiettyyn suuntaan. Todennäköisesti äiti ja isä eivät olisi asettuneet opettajaa vastaan; he ovat vielä sitä työläissukupolvea, joka pitää "herroja", eli korkeammin koulutettuja ihmisiä itsensä yläpuolella olevina auktoriteetteina. Hän haki ison kapean renkaan ja piteli sitä altaan pohjalla niin, että se oli osittain veden yläpuolella. Matka tehtiin linja-autoilla kaupungin toiselle puolelle. Pelkkä vedessä oleminekin oli kauheaa, mutta koska oltiin liikkeellä koulun, eikä perheen kanssa, otin sen "pakkona", joka oli vain kestettävä. Asuimme lammen lähellä, ja noin kolmevuotiaana olin äitini kanssa rannalla väkijoukossa katsomassa, kun hukkunutta miestä nostettiin lammesta ylös. Sitten uimaopettaja keksi jotain todella kamalaa. Katselin hetken ympärilleni neuvottomana, ja kas, tuo poika, joka tapasi kannustaa minua kilpailuissa, tuli apuun ja nosti köyttä niin, että pääsin sen alitse pää pystyssä. Minun paikkani olisi kai ollut korkeintaan pikkulasten puhallettava muoviallas, mieluiten vielä uimarengas kaulassa ja kellukkeet käsissä. Vaikka liikuntatunnit eivät enää muuten olleet yhteisiä poikien kanssa, uimahalliin lähdettiin isolla joukolla: A- ja B-luokka yhdessä tyttöineen ja poikineen. En tänäkään päivänä ymmärrä, miksi kaikki oppilaat pakotettiin osallistumaan kilpailuihin, nekin, joilla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Taitavimmat pääsivät porskuttamaan heti ensi kerralla aikuisten altaalle, toiset joutuivat harjoittelemaan lastenaltaalla kauemmin. Silloinkin minusta tuntui, että veden läheisyys salpaa hengitykseni, ja tunnen samoin vieläkin, jos joskus eksyn rannan läheisyyteen. Lammella oli yleinen uimaranta, ja joskus vähän myöhemmin isäni yritti opettaa minua siellä uimaan. Silloin uskoin olevani ainut, joille nämä urheilupäivät olivat yhtä painajaista, mutta varmasti joukossa oli monia muitakin, jotka olisivat olleet missä tahansa muualla kuin "kilpailemassa" selvästi itseään parempien kanssa.
nemään veteen ollenkaan. Siis mahdollisimman paljon yleisöä todistamaan minun kuuluisia epäonnistumisiani. Sen sijaan minua yritettiin huijata. Uimapukuni oli jo tehnyt tepposensa, joten jouduin lainaamaan puvun uimahallista. Muistan, että kotiin mentyämme äiti ja isä riitelivät asian takia, ja sekin tilanne oli minulle ahdistava, koska koin olevani syyllinen riitaan. Minä olin mahdoton tehtävä uimaopettajille, kun en uskaltanut edes laittaa päätäni veden
O
U
imahalliretket olivat vieläkin kauheampia tilanteita kuin pakolliset kilpailut. lin kolmasluokkalainen, kun painajaismaiset uimahalliretket alkoivat. Tällä tavoin mieleeni jäi käsitys siitä, että vesi on vaarallista ja pelottavaa. Eivätkö he nähneet, että olin kauhun vallassa ja kärsin. Kaiken lisäksi uimahallissa käytiin monta viikkoa peräjälkeen; oikeita piinaviikkoja minulle. Alussa mukana oli muutama muukin uimataidoton; heillä ei kuitenkaan ollut samanlaista vesikammoa kuin minulla, joten he oppivat taidon nopeasti. Sitten hän käski koko joukon jonoon, mutta käsitin kyllä, että tässä oli taas yksi yritys saada mi53. Isä oli nuorena kiivasluonteinen ja kun en uskaltanut pistää päätäni veden alle, hän hermostui ja painoi pääni hetkeksi väkisin veteen. Opin inhoamaan kloorin hajua, joka löi vastaan heti, kun menimme hallirakennuksen ovesta sisään. Kävimme myöhemmin perheen kanssa rannalla, ja minulle ostettiin tuo surullisen kuuluisa uimapukukin, mutta suostuin korkeintaan kävelemään vesirajassa. En tiedä, mikä käytäntö on nykyään, mutta jos minulla olisi lapsia, eivätkä he haluaisi osallistua, ilmoittaisin opettajalle, etteivät he osallistu, ja sillä siisti. Eli ensin minut oli saatava pistämään pääni veden alle! Jos uimaopettajilla tai luokanopettajallani, joka seurasi opetusta penkillä istuen, olisi ollut enemmän psykologista ymmärrystä, he olisivat vapauttaneet minut harjoituksista. Uimaopettajilla oli se sinänsä järkevä periaate, että ensin "totutellaan veteen" ja näin vähitellen opetellaan uimaan
Kun hän oli suorittanut jonkin pitkän liikesarjan meidän. Kyseessä oli pakkotilanne, josta en uskaltanut kieltäytyä, vaikka tuo uimaopettajan jääräpäisyys kiukuttikin minua. Minulla oli ongelmia myös käsieni kanssa: isosta koostani huolimatta niissä ei ollut voimaa. opettaja kysyi, ja minun
54
oli vastattava: No, I can´t. Aina minua nolotti yhtä paljon. Sitten alettiin tehdä erilaisia voimisteluliikkeitä. Eräs luokkani tytöistä oli hyvä kaikessa liikunnassa, mutta erityisesti hän loisti nojapuilla. Toitotettiin vain uimataidon tärkeyttä. Tunnit alkoivat opettajan paukuttaessa tamburiinia jollain kapulalla saaden aikaan tuomionkelloja muistuttavan äänen. Opettaja kiersi katsomassa ja heilautti kapulaansa sen tytön suuntaan yleensä aina minun jonka jalat eivät nousseet tarpeeksi korkealle. Tuosta rengasepisodista sain kuulla vielä parin vuoden päästäkin, aina uimahallireissujen ollessa ajankohtaisia, vaikka jatkossa poikien ja tyttöjen uimavuorot olivatkin eri aikoina. Ei tullut mieleeni alkaa vastaavasti jankuttaa, miten tyhmä poika oli, kun ei liikuntaa lukuun ottamatta menestynyt juuri missään muissa aineissa. Mutta minähän en edes mene veneeseen, enkä kävele jäällä silloinkaan, kun tiedän sen olevan varmasti kantavaa! Näin veden pelko itsessään suojelee minua hukkumasta. Uimataidottomuudestani muistutettiin englannin tunneillakin. Kun opettaja sanoi, että pian alkaisimme harjoitella telinevoimistelua, odotin tulevaa kauhulla: Siinähän piti pyöriä ja keikkua vaikka millaisilla kiepeillä. Tietysti on se mahdollisuus, että saan joskus päähäni lähteä risteilylle, ja alus uppoaa. Mutta jumppatunneilla vallitsi sotilaallinen järjestys ja kuri, josta rentous oli kaukana. Telinevoimisteluun liittyy eräs mielenkiintoinen muisto. Ärsyttävintä oli, että opettaja puuttui jatkuvasti muiden kuullen huonoon ryhtiini: Selkä suoraksi! hän komenteli. En saanut käsiä lattiaan tai päätä polviin, vaikka miten olisin nykinyt. Miksi hän ei kysynyt vaikkapa joltain "variksen äänellä" raakkuvalta: "Can you sing. Minä vain kuuntelin hiljaa. Yritin ojentautua, mutta en jaksanut pitää ryhtiä yllä kuin muutaman minuutin. Mutta toistaiseksi minulle ei ole tullut moista päähänpistoa. Kenties jossain vaiheessa on tultu tulokseen, etteivät nämä repivät nykimiset ole kropalle hyväksi, sillä missään jumpissa en enää aikuisiällä ole törmännyt niihin. Sama juttu köysikiipeilyn kanssa. Tuskin lienee sattuma, että kyseessä olivat samat tytöt, jotka pärjäsivät muussakin liikunnassa. Liikkeet suoritetaan nykyään reuhtomatta ja rauhallisesti, oman kropan rajoja tunnustellen, ilman mitään pakkoa venyä johonkin tiettyyn mittaan. En osaa, en osaa uida. Osaatko sinä uida. Tietysti häpesin veden pelkoani; eihän kukaan sanonut, että on ihan luonnollista pelätä jotain. Köhin, pärskin ja purskahdin itkuun. Osaatko laulaa?" Mielelläni olisin kuullut, kun vaikkapa tuo edellä mainittu poika olisi joutunut sanomaan: No, I can´t sing.
K
ouluaikaan en olisi varmaan uskonut, että joskus kaukana tulevaisuudessa tulisin nauttimaan voimistelusta, sillä siitäkin tehtiin suoritusta ja kilpailua. Onnistuin tarraamaan käsilläni köyteen niin, että pystyin hypähtämään ehkä puoli metriä lattiasta, mutta valuin saman tien takaisin, koska käteni eivät millään jaksaneet kannatella minua köyden ympärillä. Tiina, can you swim. Kun opeteltiin kertomaan englanniksi, mitä osata tehdä ja mitä ei, opettaja keksi käyttää minua esimerkkinä. Jokaisen vuorollaan piti mennä renkaan läpi. Outoa kyllä, opettaja itse ei koskaan havainnollistanut, miten liikkeet tehtiin, hän vain antoi neuvoja tyyliin: Taivutus eteenpäin, jousto, jousto, ja kädet lattiaan! Minähän olin notkea kuin rautakanki, ja opettaja tapasikin osoitella minua kepillään ja hokea: Jousto, jousto, jousto! Näillä liikkeillä oli tarkoitus saada
kroppa venymään pitemmälle, mutta minulle ne tuottivat vain kipua. I can´t swim. Ja siinä oli taas yksi syy tuntea riittämättömyyttä en saanut edes selkääni pysymään suorana. Jos ojensin selkääni väkisin, sitä alkoi polttaa kuin tulessa. En vain tiennyt, että hengitystä olisi pitänyt pidättää ja niinpä vetäisin taas aimo annoksen vettä henkeeni. Sitähän tarvitaan, jos vaikka pudotaan veneestä tai vajotaan heikkoihin jäihin. Minut silmätikukseen ottanut poika tuli aina ennen tunnin alkua pulpettini viereen räkyttämään, miten tyhmä olin, kun en osannut uida. Eikö voimistelu olisi voinut olla vastapainoa joukkuepeleille rentouttavaa ja hyödyllistä liikuntaa, josta saisi virkistyneen olon ja jossa kilpailisi korkeintaan itsensä kanssa. Siinä me taivuttelimme ja "joustimme" itseämme ympyrämuodostelmassa milloin mihinkin suuntaan, opettajan kiertäessä korjailemassa virheitämme ja tietysti kehumassa joidenkin tyttöjen venymiskykyä. nut veden alle. Käyntiä, mars! opettaja kiljui, ja me marssimme paukutuksen tahdissa kuin sotilaat, ensin muutaman kerran ympäri salia kiertäen, kunnes opettaja huusi: Käyntiä paikalla! Pysähdyimme ja jatkoimme marssimista paikoillamme. Samaa hoki äitinikin tämän tästä. Ikävä kyllä opettaja muisti tämän joka vuosi, kun kyseistä asiaa kerrattiin. Pakottauduin siis tekemään kuten käskettiin. Tiina ei osaa uida! Ei uskalla pistää edes päätään veteen! Tyhmä! Alkoi itkemään uimahallissa! Näin koko luokkaa muistutettiin jatkuvasti asiasta
Oikeasti me kävelimme tuon määrätyn matkan yhdessä rinta rinnan, pitämättä mikään kiirettä. Huh huh, kun on huono kunto, huokailimme ja nojailimme käsiä polviimme. Kun piti juosta kilpaa, ilmoitimme opettajalle, että me juoksisimme yhdessä. Minua ei enää kiusattu, ja jos olisi yritetty, olisin varmaan antanut samalla mitalla takaisin. Minullehan moinen riesa oli alusta asti ollut sellainen häpeä, ettei olisi tullut mieleenkään kertoa sitä toisille, kaikkein viimeiseksi opettajalle. muiden katsellessa silmät pyöreinä, opettaja huokasi hartaasti ja tokaisi sitten tytölle: Minä antaisin sinulle kympin liikunnasta, mutta en voi. Sama tyyli meillä oli kaikkien lajien suhteen. Pelkäsin aina, että liikuntatunneilla siteen huomaisi tiukkojen shortsieni läpi, ja kuukautispäivinä laitoin shortsit jo aamulla farkkujen alle, ettei minun tarvinnut pukea ja riisua niitä pukuhuoneessa. Todistukseni herätti hilpeyttä joka joulu ja kevät, kun vierailemaan tulleet sukulaiset halusivat nähdä sen. Koska liikunnannumeroni herätti niin suurta hilpeyttä, en oikein osannut riemuita kiitettävistäni.
V
iidennellä ja kuudennella luokalla muutkin tytöt alkoivat tulla murrosikään. JUOSKAA! NYT PITÄÄ JUOSTA! opettaja huusi sekuntikello kädessä, mutta emme antaneet sen häiritä. Tyttökolmikko lakkasi kutsumasta minua Tisu-Tiinaksi, vaikka muuten jatkoikin sättimistäni. he jankuttivat jo ennen kuin edes tiesin, mitä kuukautiset ovat. Miksi olisi pitänyt yrittää yhtään mitään, kun ei kiinnostanut?
Kilpailun voittajat
Tosi Elämää 3:n Äänestä ja voita -lukijakilpailusta Louis Widmer -tuotepaketin voittivat: Orvokki Toppari, ALAVUS; Heidi Pulli, HEINOLA; Elias Kammonen, SAVONLINNA; Anne Karjalainen, KUUSAMO; Liisa Rantanen, VAAJAKOSKI. Minä, "Tisu-Tiina", en millään pystynyt ymmärtämään heitä. Sehän näyttäisi aivan hullulta niiden kaikkien viitostesi ja kuutostesi keskellä! Opettajan logiikka oli hämmästyttävä, mutta minua se ei kuitenkaan koskenut. Vasta yläasteella pääsin asian kanssa tasapainoon, kun en enää erottunut niin selkeästi joukosta. En kertonut menkoistani edes kahdelle parhaalle ystävälleni, jotka arvasivat udella niistä. Minua hämmästytti, kun eräs tyttö tahtoi kaikkien toisten tyttöjen tietävän, että oli saanut kuukautiset. Äiti ja hänen siskonsa jaksoivat aina nauraa kuutoselle, joka komeili kiitettävien joukossa. Silloin tyttö istui liikuntatunnit keskellä esiintymislavaa kuin kuningatar, seuraten muiden osallistumista. Läksyni kyllä luin ja pärjäsin koulussa yhtä hyvin kuin ennenkin. Heitin kiltteyden romukoppaan, ja minusta tuli vähän kovis. Ja liikunnassa yhtä huonosti. Trauma minulle kuitenkin jäi; en varmaan koskaan unohda aikaani ala-asteella! Minua kiusanneesta kolmen koplasta kaksi siirtyi yläasteelle toiseen kouluun. Minuun iski myös uudenlainen kapinavaihe. Tosi Elämää 4:n Äänestä ja voita -lukijakilpailusta Joico K-PAK -tuotteita voittivat: Sirpa Saarinen, SALO; Ritva Nyberg, HELSINKI; Leila Harju, JÄMSÄ, Mikko Häyrynen, VIRRAT; Jaana Ahonen, SIILINJÄRVI
Onnittelut voittajalle!
55. Eikä heidän positiivinen mielenkiintonsa vähentänyt häpeääni, kun sain muuten niin paljon negatiivista palautetta. Kun minulla oli kipuja, kärsin ne, vaikka siinä minulla olisi ollut oiva tilaisuus jättäytyä pois liikunnasta. Sain uuden ystävän, joka vihasi liikuntaa yhtä hartaasti kuin minäkin. Oikeastaan tuo kuutonen vei huomion hyviltä numeroiltani, tai siltä minusta ainakin silloin tuntui. Jokainen sai myös tietää aina, kun ne taas olivat alkaneet. Alussa osallistuin liikuntatunneille, kuten ystävänikin, mutta teimme sen omalla tyylillämme. Liikuntanumeroni pysyi kuutosena, viis siitä, miten huonolta se näytti kymppien ja yhdeksikköjen joukossa. Siihen asti olin kuvitellut olevani ainut outolintu maailmassa. Minulle oli herttaisen yhdentekevää, oliko toisilla rintoja vai ei, mutta kieltämättä tunsin vahingoniloa, kun hän sai vuorostaan maistaa
kiusaamista.
Y
läasteella parhaat ystäväni vaihtuivat. Logiikkansa mukaan opettajan olisi joko pitänyt nostaa liikuntanumeroani tai sitten laskea muita numeroitani. Tähän vaikutti varmasti myös uusi, rempseäluonteinen bestikseni. Yksi noista tytöistä seurasi samalle luokalle minun kanssani, ja surkuhupaisaa kyllä, pojat kutsuivat häntä koko yläasteen ajan "Lauta-Liisaksi". En tiedä, mitä olisin tehnyt, jos kuukautiseni olisivat alkaneet uimahallikäyntien aikaan! En vaihtanut siteitä tyttöjen vessassa, vaan livahdin salaa pukuhuoneiden yhteydessä
olevaan pieneen vessaan silloin, kun siellä oli rauhallista. Samaan syssyyn he haaveilivat omiensa alkamisesta, ja rintojenkin kasvamista he odottivat. Joko sinulla on ne
Hänkin oli heti seiskaluokan alussa huomannut huonon ryhtini. Sitä paitsi meillä on just silloin menkat. Kuin uimakausi alkoi, istuimme katsomossa. Opettaja tietysti uskoi saaneensa meidät hiihtämään, vaikkemme mihinkään muuhun suostuneetkaan.
tu koulussa; teimme ystäväni kanssa iltaisin pitkiä kävelylenkkejä. Pesäpallokin oli jopa minulle nykyään aivan yhdentekevää, en osannut edes pelätä sitä. Talvella sain käydä omalla ajallani luistelemassa kotini lähellä olevalla jäällä. Tosin se tapahtui vain kerran. Siinä raahustaessamme keksimme toimivan idean. Ratkaisin asian niin, että aloin pinnata liikuntatunneilta; en vain silloin tällöin, vaan aina. Matka sujui niin hitaasti, että kun viimein palasimme rättiväsyneinä koululle, ilta hämärsi jo, ja koulu oli mennyt kiinni. Vittu, tämä oli kyllä ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun mä suostun tällaiseen, ystäväni kiljui ja heitti suksensa pitkin koulun pihaa. Opettaja tuli kysymään, miksi emme olleet altaassa, ja ystäväni tokaisi: Me hukutaan sinne, koska ei osata uida. Lopulta luokanvalvojani soitti vanhemmilleni ja kutsui heidät asian tiimoilta palaveriin koululle; minunkin piti lähteä mukaan. Näin teimmekin joka kerta sinä ja seuraavana talvena. Olin raivoissani, kun hän kerran kesken tunnin harppoi luokseni ja huudahti: Nyt me kuule laitetaan sinun selkäsi kuntoon, sehän näyttää ihan kauhealta! Hän kiskoi lapaluuni väkisin yhteen, niin että selkäni rutisti. Tosin suostumistani edelsi mahtava riita äidin kanssa. Meillä oli kaksoistunti liikuntaa päivän päätteeksi, ja vastahakoisesti läksimme paarustamaan päämää56
rää kohti. Olisinpa vain jo tuolloin tiennyt, mikä minua vaivasi, niin olisin säästynyt myöhemmin monelta harmilta. Arvelin, että opettaja yrittäisi pakottaa minut liikuntatunneille ja aikoi nyt saada vanhempani puolelleen. Nyt sinä alat tehdä tätä liikettä joka päivä! Minua komentelu ärsytti, mutta koska pidin itsekin kumaraa ryhtiäni rumana, yritin jonkun aikaa tehdä tuota liikettä kotona: vedin lapaluita yhteen ja koetin kulkea selkä suorassa, mutta ei siitä mitään tullut, kun kipu oli niin kova. Liikunnanopettajalla oli mainio idea: hän antaisi minulle viitosen, mikäli kävisin tunneilla kävelylenkeillä. Pituushyppykin sujui niin, että kävelimme kiireettömästi ponnahduslaudalle, mistä sitten hypähdimme eteenpäin parikymmentä senttiä. Opettaja ilmoitti järjestävänsä meille ensi kerraksi uimaopetusta, mutta ystäväni sanoi: Ei me opita. Loppujen lopuksi juttu menikin hyvin. Keskustelussa oli mukana paitsi luokanvalvoja, myös liikunnanopettaja. Jouduimme luokanvalvojan puhutteluun, mutta opettajat eivät saaneet meistä mitään otetta. Emme ottaneet missään tilanteessa ainoatakaan juoksuaskelta. Uskalsimme käyttäytyä näin, koska saimme tukea toisistamme. Vanhemmat kävivät töissä, mikä mahdollisti heidän huijaamisensa. Pallopeleissä seisoimme kuin patsaat, kädet sivuilla reagoimatta mihinkään. Opettaja ei ollut mukana, mutta viiden kilometrin päässä taukopaikalla oli vihko, johon piti raapustaa nimensä todistaakseen käyneensä paikalla. Olin syvästi helpottunut tästä keksinnöstä. Jonkin uhkauksen varjolla jouduimme kuitenkin hiihtämään talven tullen. Sain myös vihkon, johon ideoitiin kaksi kotona tehtävää liikuntasuoritusta: kuntopyörällä polkeminen puoli tuntia viidentoista minuutin jaksoissa ja koiran käyttäminen ulkona tunnin lenkillä. Meillä kummallakaan ei ollut kotona omaa huonetta, jossa olisi voinut jutella rauhassa, joten harva se ilta kävelimme kilometritolkulla ympäri kaupunkia ja juttelimme pojista.
I
Y
K
oko yläasteen ajan meillä oli sama liikunnan opettaja. stävänikään ei osannut uida, eikä se hävettänyt häntä. Se ei kuitenkaan estänyt minua menemästä sieltä, mistä aita oli matalin. Mitä minä teidän kanssa teen. Hän oli myös todennut toisen olkapääni olevan toista alempana, mutta sen enempää asiaan ei puututtu. Minulle selitettiin, etten voisi saada minkäänlaista numeroa todistukseen, tai korkeintaan nelosen, ellen osallistuisi tunneille. Koska ovet olivat lukossa, emme voineet viedä suksia koulun varastoon, vaan jouduimme raahaamaan ne vielä koteihimme, joihin molemmilla oli matkaa muutama kilometri. Sitten piti hiihtää nuo viisi kilometriä takaisin koululle. Huitaisin välinpitämättömästi mailalla ilmaa ja lähdin sitten hitaasti kävelemään ykköspesälle "Juokse, tyhmä, juokse" -huutojen säestämä. Terveydenhoitaja käski kävellä kirja pään päällä, mutta sekin aiheutti kipua. Koiran käytin kyllä tunnollisesti ulkona, mutta kuntopyö-. Muiden pelaajien hermostuminenkin oli aivan yhdentekevää. Yhdestä liikuntamuodosta sentään aloin pitää, mutta sitä ei harjoitet-
kävä kyllä yhdeksännellä luokalla ystäväni vaihtoi koulua, sillä hänen perheensä muutti toiselle puolelle kaupunkia. opettaja tuskaili, mutta ei hän mahtanut meille mitään. Tunnit olivat aina koulupäivän päätteeksi, joten minä vain lähdin kotiin. Jatkossa lahjoisimme karkeilla jonkun ahkeran hiihtäjän kirjoittamaan nimet meidän puolestamme vihkoon. Täytyi hiihtää peräti kymmenen kilometrin lenkki. Se, että tietysti paloin heti, ei liikuttanut minua pätkääkään. Ystävyytemme säilyi, mutta nyt minulla ei ollut liikuntatunneille ketään samanlaista "tukihenkilöä"
Pystyin jollain lailla kahlaamaan kurssin läpi, sillä välillä kipu oli lievempi, välillä kovempi, riippuen siitä, mitä milloinkin teimme. Vaivoistani olit tullut kroonisia, eivätkä lääkärit osanneet tehdä niille mitään. Sitten olin erilaisissa siivoustöissä. Välillä pystyin olemaan pari puolen vuoden pätkää toimistotöissä, mutta kivut eivät koskaan kadonneet kokonaan. Joskus oli pitkiäkin aikoja ilman kipua, mutta silloinkin käsi tuntui raskaalta ja jäykältä. Jos kannoin raskasta kauppakassia, käsi saattoi olla sen jälkeen monta päivää kipeä. Selkä alkoi vihoitella aina, kun siivosin. Ensin kipu tuntui vain silloin tällöin, mutta lopulta ranne ja kyynärpää olivat
kuin tulessa; en pystynyt tekemään mitään. Menin iltalukioon ja olin aluksi päivisin töissä lapsenlikkana. Minua kiukutti, kun tajusin taas maksaneeni tyhjästä. Sain myös kotijumppaohjeet; käden lihaksia piti vahvistaa jumppakuminauhan avulla. Kolmekymppisenä menin ammattikurssille, joka valmisti erään teollisuuden alan työntekijäksi. Jatkoin opiskelua, sillä olin vielä tuolloin optimistinen, vaikka olin kärsinyt kivuista jo vuoden. Selkäni alkoi olla yhä useammin kipeänä, mutta koska kipu ei ollut yhtäjaksoista, en vielä ajatellut asiaa sen tarkemmin. Fysioterapia vain lievitti kipuja jonkin aikaa; sitten ne tulivat samanlaisina takaisin. Vasten tahtoani lopetin kurssin ja olin jonkin aikaa työttömänä. Jos minua ei huvittanut, valehtelin kirkkain silmin polkeneeni pyörää tai käyneeni luistelemassa, vaikka olisin istunut sohvalla lukemassa. Mikä parasta, liikunta ei kuulunut kurssin oppiaineisiin. Ainahan ihmisillä jotain kohtaa kolotti. Keväällä sukulaisia huvitti sitten entistäkin enemmän, kun hyvien numeroiden joukossa komeili nyt viitonen.
Tuntui melkein siltä, että ensin olisi bodattava kotona itsensä jonkinlaiseen kuntoon, ennen kuin kehtaisi mennä salille.
T
odistuksellani olisi kevyesti päässyt lukioon, mutta olin päättänyt, että pakkoliikunnan aika elämässäni oli ohitse. Kun vielä kuukauden päästäkään en pystynyt kannattelemaan edes sateenvarjoa kädessäni, sain toisen kuukauden lomaa ja lähetteen fysioterapiaan. Lukion jälkeen kävin atk- ja toimistoalan kursseja. Tajusin, etten voisi kipujeni takia tehdä kyseistä työtä. Minulla oli kuulemma ranteessa jännetuppitulehdus sekä tenniskyynärpää. Päin57. Olin ollut kurssilla muutaman kuukauden ja joutunut tekemään toistuvaa liikettä käyttäessäni erästä konetta, kun käteni kipeytyi. Jonkin aikaa erikoistumisjaksolla oltuani kipu äityi taas niin pahaksi, etten pystynyt tekemään yhtään mitään; oli pakko jäädä sairauslomalle. Yksin käveleminen oli tylsää, joten usein kävelin vain bussipysäkille asti, hurautin bussilla keskustaan kiertelemään kauppoja ja palasin sitten bussilla takaisin ilmoittautumaan opettajalle. Kävelylenkille piti lähteä koululta niin, että opettaja näki lähtöni, ja kahden tunnin kuluttua tulla ilmoittautumaan hänelle. Lääkäri piti vaivaani yksipuolisesta työstä johtuvana rasitusvammana, ja sitä se varmasti osittain olikin; perimmäinen syy siihen oli kuitenkin jossain syvemmällä. Onnistuin kuitenkin tekemään perusjakson näyttökokeen hyväksytysti. Mutta kun menin toiselle lääkärille puhumaan asiasta, hän vain määräsi minulle kipulääkettä ja sanoi vaivani kyllä paranevan ajan myötä itsestään. Kun koetin voimistella, käsi tuli heti kipeämmäksi. Luulin siis pääseväni leikkaukseen ja paranevani siten. Innostuin opiskelusta, jossa osa ajasta oli teoriaa ja suurin osa käytäntöä hallissa, jossa tehtiin ihan oikeita asiakastöitä. Kun otin leikkauksen uudelleen puheeksi, vastassa oli taas eri lääkäri, joka oli sitä mieltä, että fysioterapia parantaisi vaivani varmasti. Olin välillä työttömänä, välillä pätkätöissä toimistoissa ja siivoamassa. Sain tulehduskipulääkettä, kortisonipiikit ranteeseen ja kyynärpäähän sekä peräti kuukauden sairausloman. Pohkeet kipeytyivät kävellessä. Välillä söin särkylääkkeitä ja välillä olin sairauslomalla, jonka johdosta jäin opiskelussa jälkeen ja jouduin kirimään saadakseni muut kiinni. Arvelin, että pinnaaminen ei ehkä onnistuisi niin jouhevasti muissa kouluissa kuin yläasteella, joten päätin opiskella vain paikoissa, joissa liikuntaa ei olisi. Myös selkää oli alkanut jomottaa jatkuvasti, ja pikkuhiljaa vasen käsi alkoi oireilla samalla tavalla kuin oikea. Kurssilla piti seisoa pitkiä aikoja koneen ääressä, jonka johdosta jalkanikin kipeytyivät. Perusjakson jälkeen saattoi halutessaan lopettaa opiskelun siihen tai erikoistua halua-
malleen alalle, mikä tietysti lisäsi työnsaantimahdollisuuksia. Kerroin, että minua sattui myös selkään ja jalkoihin, mutta terapiaan mennessäni huomasin, ettei lääkäri ollut noteerannut sanojani mitenkään, vaan oli määrännyt hoitoa vain oikealle kädelleni. Fysioterapiassa kättäni hoidettiin hieronnalla, ultraäänellä sekä akupunktiolla. Ensimmäinen tapaamani lääkäri oli nimittäin sanonut, että käteni leikattaisiin, ellei se paranisi vuoden sisällä. Fysioterapiakin auttoi vain hetkellisesti, palattuani kurssille kivut alkoivat pian uudestaan. Tuona aikana voin paremmin, mutta kipu muistutteli vähän väliä itsestään. rällä polkemisen kanssa oli vähän niin ja näin, samoin luistelun. Huomasin itse, että paras apu kipuun oli lepo
Pilates jäi pysyvästi ohjelmistooni, ja olen nyt harrastanut sitä monta vuotta. Pallopelejä ja hikijumppia en edelleenkään harkinnut, mutta aloin miettiä, minkälaisesta muusta liikunnasta voisin hyötyä. Arvelin, että ne olivat vain jotain mystisiä kipuja, joille ei ollut selitystä ja joille ei voinut mitään; olin kuullut sellaistakin. Fysioterapiasta saamiani jumppaohjeita noudatan edelleenkin, sillä niiden läpikäyminen ei vie montaa mi-
A
nuuttia päivästä. Silloin ilahdutan itseäni ajattelemalla, että minun ei koskaan enää tarvitse astua uimaaltaaseen, eikä harrastaa mitään sellaista liikuntaa, josta en pidä. En tosin tiedä, onko meno kalliilla yksityissaleilla erilaista minä käyn uimahallin yhteydessä olevalla yleisellä salilla, jossa suoritan ohjaajan minulle henkilökohtaisesti räätälöimää ohjelmaa. vastoin, minusta löytyi aina uusia kohtia, joihin sattui. Skolioosi tarkoittaa kieroselkäisyyttä, mutta kellään ei ollut käynyt mielessä, että minulla voisi olla sellainen. Tällä tavoin kului vuosia.
K
erran menin päivystävälle lääkärille kurkkukivun takia ja sain antibioottikuurin. Kolme vuotta sitten uskaltauduin elämäni ensimmäisen kerran kuntosalille, ja siitäkin on tullut minulle säännöllinen harrastus. Tuntui uskomattomalta, miten pienillä liikkeillä saattoikin olla niin suuri vaikutus. Oli ihanaa, kun ei tarvinnut rehkiä henki kurkussa, ja vielä ihanampaa oli, kun kivut alkoivat hellittää. Skolioosi ei ole ryhtivika, vaan sairaus. Suosittelen! TIINA
58. Selkävaivani takia otan kuitenkin salilla hyvin rauhallisesti ja lisäilen painoja maltilla. Toinen jalkanikin oli puoli senttiä lyhyempi kuin toinen.
loin varovasti kuntouttaa itseäni uusilla ohjeilla. Oli ollut aivan hyödytöntä aikoinaan käskeä minua suoristamaan selkääni ja nyhtää lapaluitani väkisin yhteen, sillä kroppani virheasento aiheutti sen, että pääni oli työntynyt eteenpäin, mikä puolestaan veti selän kumaraan. Tuntui melkein siltä, että ensin olisi bodattava kotona itsensä jonkinlaiseen kuntoon, ennen kuin kehtaisi mennä salille. Sillä hetkellä käteni oli taas tavallista kipeämpi, ja hetken päähänpistosta mainitsin asiasta lääkärille, jota en ollut tavannut aikaisemmin. Liikun siksi, että voin paremmin, kun liikun. Fysiatri kirjoitti lähetteen fysioterapiaan; tällä kertaa eri paikkaan kuin missä olin aikaisemmin käynyt. Ei mitään käsien reuhtomista jumppakuminauhalla, vaan pienen pieniä liikkeitä, jotka vaikuttivat pään asentoon, niskaan ja selkään. Sain tietää, että skolioosini oli kehittynyt todennäköisesti varhaisessa murrosiässä, kun selkä rankani kasvoi nopeasti. Tämä selkävaivani nimittäin aiheutti sen, että koko kroppani oli virheasennossa, ja siksi minulla oli kipuja joka puolella. Tiedän, että jos jätän liikunnan, kivut palaavat pian. Haluan pitää itseni työkuntoisena, vaikka elämäni onkin työttömyysjaksojen ja lyhyiden työrupeamien vaihtelua. Mutta kun lopulta rohkaistuin lähtemään, huomasin, että siellä käy kaiken ikäisiä ja kokoisia ihmisiä, ja jokainen on keskittynyt omaan tekemiseensä ei heillä ole aikaa ja tuskin haluakaan arvostella toisten ulkomuotoa tai suorituksia. Niska, rintakehä, nilkat, ja niin edelleen. Sinullahan on toinen olkapää alempana kuin toinen, tämä on aivan selvä skolioosi. Lääkäri sanoi, että selkärankani kaareutui selvästi sivusuunnassa vasemmalle. Koska en ollut saanut mistään apua, päätin hyväksyä vaivani ja yrittää elää niiden kanssa. Elvytin nuoruuden kävelyharrastuksenikin ja houkuttelin mieheni seuraukseni. Koska koko yläkorppa oli jäykistynyt väärään asentoon, hermot rintarangassani olivat puristuneina, mikä puolestaan vaikutti siihen, että käteni kipeytyivät. Tosin minua olisi varmaan osattu hoitaa oikein aikaisemmassakin paikassa, jos olisi tiedetty, mitä kohtaa piti hoitaa. Tämän asian paljastuminen vaikutti elämääni kahdella positiivisella tavalla: sain vihdoinkin apua kipuihini ja samalla löysin elämääni siitä kokonaan puuttuneen liikunnan ilon! Pääsin erikoislääkärille, fysiatrille, joka tutki minut perusteellisesti. Mutta koskaan ei aio piipahtaa uimahallin puolella, kloorinharju nimittäin aiheuttaa minulle vieläkin pientä ahdistusta joka kerta, kun avaan hallin oven. Seuraavana oli vuorossa pilates rauhallista ja lempeää, mutta erittäin tehokasta liikuntaa. Kuitenkin voin sanoa rehellisesti, että tärkein syy liikkumiseeni on oma hyvinvointini. En liiku enää kenenkään toisen käskystä, vaikka toisaalta vaivani "pakottavat" minut liikkumaan. Menin sitten mukaan venyttelyryhmään, ja huomasin senkin helpottavan kipujani. Osa liikkeistä oli niin pieniä, ettei ulkopuolinen huomannut minun tekevän mitään niitä suorittaessani, ja silti ne saivat aikaan isoja muutoksia. Jahkailin aloittamisen kanssa kauan, sillä kuvittelin kaikkien muiden kuntosalin asiakkaiden olevan jotain fitness-malleja ja bodareita, joiden joukosta tällainen "tavallinen pulliainen" erottuisi kiusallisesti. Hyvä asia kuitenkin on se, että sen aiheuttamille virheasennoille voi tehdä jotain, vaikkei itse selkärankaa voikaan oikaista. Nykyään kävely on meille itsestään selvä tapa useita kertoja viikossa, ja samalla tulee hoidettua parisuhdetta puhumalla. Kun huomasin, että sain tällaisesta voimistelusta hyötyä itselleni, aloin kiinnostua liikunnasta laajemminkin. Lääkäri tunnusteli käteni ja keksi sitten katsoa selkääni
3 RIKOS ja rakkaus
Nyt vain
95
UUTUUS!
iiten lkatnu Paim kot
Uusi pokkarisarja Suomen parhailta viihdekirjoittajilta!
SOITA JA TILAA! 08 537 0370
Suojelija
Aarla Kaarela
Numero 1 ilmestyy 1.6.2010
Hyytävää jännitystä - häpeämätöntä romantiikkaa
murhia, petoksia, kidnappauksia rakkauden lumoa, intohimon huumaa
TILAA UUTUUSNUMERO SUORAAN KOTIISI TEKSTIVIESTILLÄ!
Vain 4 (norm. Palvelu toimii TeliaSoneran, Elisan, DNA:n, Saunalahden, Kolumbuksen ja zerofortyn puhelinliittymissä.. 5,70 ) Lähetä viesti 4E KK RR nimesi ja osoitteesi numeroon 16303 Saat puhelimeesi varmistusviestin, joka tulee lähettää muuttumattomana numeroon 16303
3
Tilauksen hinta on 4 e ja se veloitetaan matkapuhelinlaskusi yhteydessä
Janin parransänki pisteli leukaani vasten ja hänestä leyhähti miehen ja partaveden tuoksu. Vaikka auto oli isältä lainattu, Janin eleistä loisti omistajan ylpeys, kun hän työnsi avaimen virtalukkoon ja käynnisti moottorin. Minä olin hyvää vauhtia syöksymässä ensimmäiseen rakkausjuttuuni.
E
hdimme seurustella kolme kuukautta. Lähdetään ajelemaan, Marja, Jani ehdotti ja hymyili tavalla, joka minusta oli salaperäinen ja hurmaavampi kuin kenenkään hymy koskaan. Se oli rakkautta melkein ensi silmäyksellä. Muutakaan minulla ei hänestä ole.
K
otiseurakuntani kirkkoa ympäröivällä hautausmaalla on eräs mustasta marmorista hakattu hautakivi, johon on kaiverrettu miehen nimi ja sen alle kaksi vuosilukua: syntynyt 1960-luvun lopulla, kuollut vain kahdeksantoista vuotta myöhemmin. Toisen läheisyys tuntui yhtä aikaa vieraalta ja pelottavalta, kiihottavalta ja ihanalta. Jani piteli rattia rennosti pelkällä vasemmalla kädellään kuin ainakin osaava kuljettaja, jonka ei tarvitse keskittyä ajamiseen. Kun tapasimme ensi kertaa, minä olin kuudentoista ja Jani kahdeksantoista. Hän on myös rakkaus, josta en ole koskaan päässyt yli. Ulkoapäin se näytti kai aika tavalliselta kahden teini-ikäi-. Jouduin kinuamaan autoa lainaksi melko pitkään, mutta antoihan faija lopulta. Katsoin ihaillen miestä, joka yritti näyttää mahdollisimman kokeneelta ja välinpitämättömältä ja sitten kaivoin vaivihkaa käsilaukustani puuterirasian ja vil-
kaisin peiliin. Hän oli juuri läpäissyt autokoulun ja saanut ajokortin. Olimme vasta kolmansilla treffeillä, ja sydämeni kihelmöi odotuksesta. Tuo yli kaksi vuosikymmentä sitten liian nuorena kuollut mies, Jani, on minun ensirakkauteni ja ensimmäinen miesystäväni. Tunsin itseni aikuiseksi. Ihastuin silmittömästi niin kuin vain teini-ikäinen voi, ehdottomasti, rajusti ja täydellä intohimon palolla. Minä olin autoajelulla täysiikäisen miehen kanssa. Jossain syrjäisellä paikalla Jani pysäytti auton ja me suutelimme. Ensirakkauden julma loppu:
vain kaipuu jäi
Ensirakkaudestani on kulunut vuosikymmeniä, mutta kaipaan edelleen. Minä istuin etupenkillä Janin vieressä. En ole osannut luopua Janin muistosta, enkä ehkä koskaan luovukaan. Oikean kätensä hän laski vaivihkaa minun polvelleni, ja minä tunsin jännittävää kihelmöintiä, miellyttävää ja ennen kokematonta. Uskallatkos lähteä. Minä kävelen tuonne hautausmaalle ja pysähdyn mustan kiven edessä usein, melkein itseltänikin salaa, aivan kuin tekisin jotain väärin. Tunsin oleva60
ni maailman onnellisin nainen, kun huomasin Janin vastaavan tunteisiini
61
Sinä sitten olet valtava rysähdys: auto on inhottava! pauha Minä tiedän, ajanut täydellä voimalla että sinä rakassin vasten Esan tit sitä poikaa, päin puuta vain sadan metrin kasvoja. Muu juhlijoiden joukko oli purkautunut ulos omakotitalosta pihalle seuraamaan auton lähtöä.
ikinä päässyt yli siitä. kuolinyönä, itkenyttä kuusitoista- Muistelen tuota poikaa kohtaan tunvuotiasta tyttöä odotushuoneen kyl- temaani intohimoa ja mietin, olisiko mässä valossa pää äidin olkapäähän kaikki toisin, jos tuona onnettomana nojaten. Vielä on- voin odottaa, yhtä hyvä kuin minkä nettomuuspaikalla hänen verisek- tahansa keskivertoparin liitto. Olimme viettäneet iltaa ystäväni Eijan kotibileissä omakotitalossa aivan Janin perheen naapurissa, Jani ja minä ja joukko yhteisiä kavereitamme. Hiprakkaiseen tajuntaani oli äkkiä iskenyt kauhea ennakkoaavistus. Ensimmäinen riitani Esan kanssa Tuolla hetkellä vanhempani olivat kärjistyi sekin Janiin. Se syttyi josjo kuulleet tapahtuneesta ja ehtineet takin pikkuasiasta niin kuin riidat luokseni sairaalaan. Mennään autolla. Et voi ottaa autoa! Voinpas! Jani uhosi. si möykyksi muuttuneet kasvonsa Mutta sellaista vyöryvää tunteen värähtelivät, huulet liikkuivat kuin paloa, jota tuona lyhyenä aikana olisivat yrittäneet sanoa jotakin. Sinä olet juonut. Jania ehdotus näytti heti miellyttävän. Päätin, etten enää koskaan käyttäia nyt, yli kaksi vuosikymmentä si Jania lyömäaseena Esaa vastaan, myöhemmin, jo kypsänä ja koke- vaikka meidän välillemme tulisi neena aikuisena naisena, palaan yhä kuinka pahoja riitoja. Äiti kietoi kä- usein, ja me kinastelimme ja lopulta sivartensa ympähuusimme toisilrilleni, yritti loh- Seuraava, mitä muistan, on lemme. märrä, miksi olpäässä lähtöpisteestä. Totta kai rakastuin uudelleen. Sinä nun kanssasi. Jos olet vielä kovin nuori. uudestaan hautausmaalle, kävelen Tuosta lupauksesta olenkin pitätutuksi tullutta reittiä ja katson Ja- nyt kiinni. vilkaissutkaan sinuun! En, minä vastasin ääni itkusta Muistan Esan loukkaantuneen kattyrskähdellen. Kiihkeitä riitoja vanhempien kanssa kotiintuloajoista: me olisimme halunneet olla yhdessä joka ikinen hetki, puolen vuorokauden ero tuntui silkalta julmuudelta. Et sinä voi, Jani, minä estelin. Tunteeni purkautu- Janiin aina, kun Esan ja minun vävat raskaaksi huokaukseksi. Minä en ole nia tarttumasta rattiin. Rakastut uu- Jani olisi elänyt, en olisi koskaan delleen. Hetkiä kahden kesken, mutta myös häpeilemätöntä nuoleskelua kavereiden nähden. Ja ennen kuin olin huomannutkaan, auto oli haettu ja siihen oli ahtautunut kuusi humalaista nuorta miestä, neljä takapenkille ja kaksi eteen. Mutta mielessäni palaan nin hautakiveä. Eijan vanhemmat olivat poissa, ja me juhlimme niin kuin teinit juhlivat: soitimme levyjä kovaa, tanssimme, joimme melko lailla juomia, jotka jonkun isoveli oli lahjottu hankkimaan. Yhä vielä, kaikkien näiden vuosien jälkeen, näen tuon kaiken kuin hidastettuna filminä silmieni edessä. Jos joskus joudun kulkemaan tapahtumapaikan ohi, minun tekee pahaa ja joudun kääntämään katseeni syrjään. Seuraava, mitä muistan, on valtava rysähdys: auto on ajanut täydellä voimalla päin puuta vain sadan metrin päässä lähtöpisteestä. sanoneeksi, ja minulle tuli paha olo. Tulevaisuutta emme juuri suunnitelleet, kuinka olisimmekaan ehtineet?
S
itten koitti se musta päivä, joka muutti kaiken. Jo puolen vuoden kuluttua seurustelin taas, ja tuota seurustelukumppania seurasi uusi ja häntä taas uusi mies. Muutama vuosi Janin kuoleman jälkeen kohtasin Esan, josta tuli aviomieheni ja kahden tyttäreni isä. Olisiko meiNyt Jani käynnisti auton ja ohjasi sen nytkähdellen tielle ja nyt hän kiihdytti sen kovaan vauhtiin, selvästi aivan liian kovaan. Minä en ikinä pää- seen. Ota isäsi auto, Jani. duttaa. Se oli Janin vanha luokkakaveri Teemu. Lintsattuja koulutunteja, varastettuja yhteisiä hetkiä. En ymhän sanoi hiljaa. en ole tuntenut uudestaan. JokaisPoikaystäväni kuolemasta kuulin ta elämääni tullutta miestä olen aina muutamaa tuntia myöhemmin val- verrannut Janiin ja luulen, että varkopukuiselta hoitajalta, jonka odo- haiset seurusteluyritykseni kaatuitushuoneen kylmä valo sai näyttä- vatkin juuri siihen. Mutta sinä päälenkaan olen siset yli tästä. Tuo kauan sitten tunsin Jania kohtaan, näky seuraa minua yhä painajaisiin. Muiste- lillä on eripuraa tai kun avioliitoslen itseäni sellaisena kuin olin Janin samme on meneillään viileä kausi. Hän horjahti hiukan ulko-oven suuntaan. Mielessäni kuiskaan hänel- yönä olisin onnistunut estämään Jale: sinä olit oikeassa. sen romanssilta: hapuilua ja kokeilua, sitten yhtäkkiä patojen auetessa hurjana koskena vyöryvää innokasta rakkautta. Äkkiä tajusin, mitä olin tullut se yli tästä. Avioliittoni Esan kanssa on niin hyvä kuin realistisesti katsottuna ani ei kuollut aivan heti. Puolenyön aikaan muutama nuorimies sai päähänsä, että he haluaisivat jatkaa juhlimista kaupungin keskustassa. mään kalpealta. Huuto täyttää ilman, minäkö huudan vai joku muu, juoksemme onnettomuuspaikalle, ambulanssin sireeni vihloo korvia.
J
J
62. En voi väittää, että elämä olisi tarjonnut minulle pelkkää onnettomuutta
Minun kohdallani tuo väittämä käy toteen konkreettisesti, kärjistettynä. Usein saa lehdistä lukea, kuinka nuoret ovat tarttuneet rattiin alkoholia veressään, kaahailleet ikään kuin olisivat kuolemattomia, törmänneet ja tuottaneet oman ja ystäviensä kuoleman. Ehkä meillekin olisi käynyt niin kuin useimmille: ensihuuma olisi haihtunut, arki olisi tul-
lut suhteeseemme, olisimme riidelleet. Täytän pian neljäkymmentä vuotta ja olen nähnyt maailmaa tarpeeksi tietääkseni, että teini-iässä aloitetut seurustelusuhteet harvoin kestävät läpi elämän. Silloin sydäntäni kylmää ja tunnen yhtä aikaa raivoa ja epätoivoa. Siksi kai palaan aina vain tuijottamaan tuota mustasta marmorista hakattua hautakiveä. Eikö Janin kuolemasta opittu mitään. Siksi kai tunnen yhä ympärilläni hänen käsivartensa, aivan kuin niiden kuuluisi olla siihen kiedottu enemmän kuin kenenkään muun. Ehkä hän silloin ymmärtää. Mutta minä ja Jani emme koskaan saaneet edes mahdollisuutta yrittää, ja siksi kai tuon ensimmäisen romanssin muisto polttaa sydäntäni yhtä kipeänä kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Hän on hermostunut: äiti älä jaksa, älä saarnaa. Ehkä vielä joskus kerron hänelle Janista. Siksi kai tuon nuoren miehen kasvot piirtyvät mieleeni jopa elävämpinä kuin aviomieheni. En saa koskaan tietää sitä.
S
anotaan, ettei ihminen koskaan unohda ensirakkauttaan. Olisimmeko tällä hetkellä naimisissa, edelleen yhtä umpirakastuneita kuin kohdatessamme. Olisi tullut muita ihastuksia, tunteemme olisivat väljähtäneet, olisimme kasvaneet erillemme. Kai se johtuu siitä, että me Janin kanssa emme koskaan saaneet elää romanssiamme loppuun; että tarinamme sai niin väkivaltaisen, ennenaikaisen lopun. Omat tyttäreni lähestyvät ikää, jossa nuoret rakastuvat ja kokeilevat alkoholia ja hankkivat ajokortin, ja heistä vanhemman kaveriporukoi-
hin kuuluu jo joitakuita täysi-iän saavuttaneita. Menisikö minulla Janin kanssa paremmin kuin nykyisen mieheni. Olen yrittänyt joskus puhua tästä vanhemmalle tyttärelleni, kun hän on naureskellut jonkun kaverinsa hiukan venyttäneen nopeusrajoituksia. Onko näitä turhia kuolemia tultava yhä uusia, onko taas jonkun elämän sammuttava niin kuin Janin. MARJA
Hae lehtipisteestä tai tilaa suoraan kotiisi! Soita 08 - 537 0370
j u h la
LAATULEHDET RISTIKOIDEN YSTÄVILLE!
nume sä si r o ! li v u t!
ta voita:n 3000 a matk
PYSYVÄSTI EDULLIN EN
l pa
kin
no
t8
0
0
OT LP ÄT HE HTÄV TE
10
4V4 SI UA
H 4 HU
30v
TI K U
R I ST I KKO
PÄÄPALKINTO
22 2uroa! e
LPP
SIA UU ATI- ! LA ITA JO
HE
Ä T HT NO TE KIN TA AL IS P IK HA KA RA
O
HELPO
HKO
HELPOHKO
I VO
TA
3 TVÄ ! KE isa a k it o v
00
0E
ON UR
HU
H
U TIK
UN
:o
4/
·H
T MA
L KA
AH
i RT KO JA
,5 a3 nt
0
VOITA TI!
U U S IA
U
ta - H in 20 10
I TA ! IJ O IT L A AT I
4, 50
VOITA 3000:N MATKALAHJ
222A RO
EU
KEVÄTTA KISAS
KESKIAUKEAMAN RISTIKOSTA
euroa
200
Helmi
MAALISKUUTOUKOKUU 2010 HINTA 3
N:o 2 2010
RUTKASTI RATKOTTAVAA
AKORTTI
· MONIPUOLISET TEHTÄVÄT · HYVÄT RAHAPALKINNOT
Paljon moniÄ HTÄVIÄ PITKÄ ia TEHTÄ RATKONTA-AIKA! INTOTE KINTO puolis iä KI PALK vÄ I tehtVäST! KAIK
PALJON RIEMUKKAITA RISTIKOITA!
KESÄKISA
VOITA DELUXE-RISTEILY kahdelle
63. dän tarinamme jatkunut
Jos Luoja suo, meillä on vielä tässäkin elämässä yhteistä aikaa. Tuomo kertoi elämänsä raskaimmasta vuodesta, rankoista hoidoista, käsittämättömistä kivuista ja parantumisestaan. Näytit minulle turvallisen reitin kulkea. Katkean niin, että säleet sinkoilevat. Sinähän olet hiljainen tänään, sanoi Tuomo vaimolleen parin tunnin jälkeen. Joustan ja joustan, taivun, vaan en taitu. Oli taas vuosittaisen juhlaillallisen aika. Kuljemme rinnakkain,
vaikka kaukanakin toisistamme. Autosta noustessani huomasin Tuomon pysäköivän autonsa vierellemme. En ottanut rahaa sinulta vastaan, vaikka isokaan summa ei olisi tehnyt lovea lompakkoosi, ja pienikin summa olisi ollut minulle enemmän kuin tarpeen. Aivan kuten vaimosi on palvelijasi arjen asioissa, minä olin tunne-elämän ja seksuaalipuolen palvelija. Olitkohan enkeli ihmisen muodossa. Jos toisin käy, tapaamme jossain muussa elämässä, onhan meillä sielujen sopimus. Niin, kunnes taitun. En vielä näe kovin selkeästi, mitä olemme sopineet tässä elämässä toisistamme oppivamme, mutta niitä ovat ainakin nautinto, luottamus, odottaminen, kärsivällisyys, mittaamaton yhteenkuuluvuuden tunne, sisukkuus, rakkaudettoman lapsuuden ja nuoruuden ammottavien haavojen hoitaminen. Olen valmis auttamaan muita, varsinkin läheisiäni, jopa enemmän mihin voimavarani antaisivat myötä. Tuomo kääntyi hiukan ja siirsi jalkaansa lähemmäksi minua. Kulunut vuosi oli varmaan opettanut hänellekin nöyryyttä. Rakkauden kaipuusta me hengitimme toisiamme. Minä kiitän jokaisesta yhteisestä hetkestä, jokaisesta ajatuksesta välillämme. Tuomo, minä ja puolisoni keskustelimme koko illan. Jos hän olisi ollut entinen itsensä, se olisi näkynyt ja kuulunut. Molemmat olimme myös jo varhain päättäneet: minun on pärjättävä omillani, en pyydä apua kuin viimeisessä hädässä. Käytitkö sinä minua hyväksesi vai käytinkö minä sinua hyväkseni. Kukapa haavoittunutta, rakkauden nälässään sisulla käyvää ihmistä ymmärtäisi paremmin kuin toinen samanmoinen. Se tuntui oikeammalta kuin mikään muu maailmassa. Tuo ajatus vahvistaa entisestäänkin uskoa siihen, että meistä pidetään huolta. Herranen aika Tuomo, olenko minä ollut sinulle prostituoitu, joka on saanut maksunsa toivon värittämänä energialatauksena. Kuinka erilaisen maailman sinä kanssani kohtasitkaan. Ihme oli tapahtunut. Minä täytin elämässäsi tunnepuolen tyhjiötä tarpeidesi ja aikataulujesi mukaan. Minä tarvitsin sinua tyydyttämään naiseuden tarpeitani ja ehkä vielä enemmän ihmisenä olemisen tarpeitani. Minulle oli tärkeätä, ettei välillämme ollut rahallista riippuvuutta. Olisit maksanut minulle! Onnekseni en suostunut siihen. Enkeli, joka piti minut poissa turhista, mahdollisesti vaarallisistakin ihmissuhteista. Voi kuinka minä riemuitsinkaan, kun näin ja koin sinun kokevan nautintoja, joista et ollut tiennyt mitään. Silloin kun minulla oli taloudellisesti todella tiukkaa, sinä tarjouduit auttamaan minua rahallisesti. He näkevät toisessaan enkelin. Ajattelen, että se saattoi osaltaan lisätä arvostustasi minua kohtaan. Ystäväni, kaikella on aikansa. Et kai sinä vain tuntenut, että sinun olisi korjattava veljesi aiheuttamaa vahinkoa ja tuskaa minulle. Hänen reitensä painui reittäni vasten pöydän suojassa, yhteenkuuluvuuden merkiksi. Sen, minkä teen, teen perusteellisesti, enkä jätä moitteelle sijaa. Elämisen tahto, hyvä hoito ja korkeampi voima olivat voimansa näyttäneet, ja syöpä näytti väistyneen. Ilmeisesti rouva oli ymmärtänyt, ettei hänellä ole valtaa eikä voimaa karkottaa sitä, mikä meillä on. Istuimme taas samassa pöydässä Tuomon kanssa vierekkäin, mieheni ja Tuomon vaimo pöydän toisella puolella. Se yhteys pysyy, sen aistii, ainakin sillä kuudennella. Saavuimme puolisoni kanssa juhlapaikalle ensimmäisinä. Pouva jatkoi hiljaisuuttaan. Minulle oli,
64
ja on edelleen, ehdottoman tärkeätä, että selviän omillani. Rouva vietti iltansa suu mutrussa istuen, katse käännettynä poispäin, useita tunteja sanaakaan sanomatta. Mies oli kutistunut fyysisesti enemmän kuin olin tiennyt mahdolliseksi, mutta henkisesti hän oli suurempi kuin koskaan aiemmin. Mitä väliä, olemme tasoissa. MAAN KORVESSA KULKIJA. Näytin sinulle seksin ja rakastelun eron. Se on minulle kunnian kysymys ja se oli ennen kaikkea minulle itselleni osoitus siitä, että minussa on voimaa ja viisautta. Ystäväni, sinä valaisit toivon lyhdyin reittiäni veljesi jättämiltä raunioilta nykyisen puolisoni luokse. Nuo sopivat vaimollesi loistavasti, minä en niihin olisi taipunut. Ja enkelit hymyilivät kanssamme. Näkemiin!
E
lämä näytti taas ihmeensä. Tuolta kantilta en ole aiemmin asiaa ajatellutkaan, mutta sinut tuntien, se voisi olla noinkin. Sylikkäin ja sisäkkäin keinuimme toisiimme elämän voimaa. Jatkoa sivulta 28 lyttivät kodin olevan aina moitteettomassa kunnossa, ruoka- ja muut kodin hankinnat valmiiksi tehtyinä, valmiit ateriat sinulle sopivassa aikataulussa, toimiva vaatehuolto ja julkisivun kiillottaminen. Vai olitko kanssani säälistä tai jostain omituisesta vastuun kantamisesta. Elämä ja rakkaus ovat ihmeitä. Pelkkä ajatus tuntuu minusta pahalta
Sinun merkkisi taas on leijona, ja leijonathan ovat hyvin vapaita ja avoimia. Miksi jatkaisit tässä suhteessa, jossa kaikki on mielestäsi vaikeaa. Jos päätät, että ne tulevat aiheuttamaan pahaa elämässäsi, mitä muuta ne voisivat tuodakaan. Sen sijaan voit muuttua itse. Eikö olekin vapauttava ajatus! Jos haluat jatkaa suhdetta näin, se on ookoo. Tee oma elämäsi ensin mielekkääksi ja hanki sitten vasta kumppani. Hänen on vaikea elää hetkessä. Leijonan on ehkä vaikea ymmärtää, kun joku on vaitonainen. Kysyit myös rakkaudesta. Ja sitten vuosien kuluttua syyttää toista, kun oma elämä ei ole mennyt niin kuin aikoinaan haaveili.
Tällä palstalla kirjailija, astrologi Kristina Finnholm vastaa lukijoiden kysymyksiin elämän tuomista haasteista. Keskity kaikessa vain hyvään. Älä keskity niihin huonoihin asioihin, joita sairautesi on tuonut vaan mieti mieluummin, mitä hyvää sen tiimoilta on koitunut. Kukaan ei voi tietää tai tuoda eteesi mitään, jos et päätä mitä haluat. Lähetä kysymyksesi osoitteeseen Tosi Elämää, Kristina vastaa, PL 246, 90101 Oulu. Miehellä on takanaan masennuskausi, joka kuitenkin on nyt menossa parempaan päin: hän on palannut töihin pitkän sairasloman jälkeen. Voit tutustua Kristinan ajatuksiin hänen kotisivuillaan: www.aurinkoisetajatukset.nettisivu.org 65 3. Näin kukaan ei vaikuta päätöksiisi. Mikä lienee elämäntehtäväni. Sinulla on nyt aivan loistava tilaisuus tehdä omasta elämästäsi sellainen kuin haluat. Mutta meidän suhteen kaikki on mullinmallin. Hänestä on kuoriutunut kovin itsekäs ja kovaa ääntä itsestään pitävä. Liitä kysymykseen nimesi ja osoitteesi, jotka jäävät niin halutessasi vain toimituksen tietoon. Kyselet, mitä elämässäsi tapahtuu tulevaisuudessa, ja mikä olisi sinun elämäntehtäväsi. Voi ajatella näinkin: jos sinä et pitäisi tätä suhdetta yllä, olisiko teillä suhdetta ollenkaan?
Saanko työtä, entä rakkautta?
Mitä näkisit 32-vuotiaalle ruskeaverikölle elämän antavan tulevaisuudessa. Kaikki on sinun käsissäsi, siitä vain miettimään minkälaisen elämän haluat. Tavataan lähinnä viikonloppuisin. Alkoholin käyttö vain pahentaa asiaa. Esimerkiksi, kyselit työstäsi. Huomaan sellaisen seikan tässä teidän kaukosuhteessanne, että kun lopulta olette yhdessä tiiviimmin monta päivää, niin sinä ikään kuin vasta silloin tajuat, minkälainen tämä toinen ihminen todella on. Itkuksi on pistänyt. Siis muista olla selkeä. Jos mielessäsi on sekavia tulevaisuudensuunnitelmia saat sekavan tulevaisuuden. Sitten alat elää sitä. Siellä olen saanut käydä tähän asti leikkauksissa ja reumatologin vastaanotolla. Jos et millään keksi unelmiesi työpaikkaa, tee edes jotain valintoja ja päätöksiä puoleen tai toiseen. Koen välillä ahdistusta tämän miehen tavasta ottaa asiat. Hän on usein hyvin negatiivinen, ja meillä on elämänarvot aika vastakkaiset. Viime aikoina asiat ovat menneet vain huonompaan suuntaan. Jos toivot jotain, toiveesi täytyy olla selkeä, jotta se toteutuu. Ajattelehan, asut yksin, vain lapsesi kanssa, ja määräysvalta on sinulla. Hänen lapsensa ovat 14- ja 12-vuotiaat. Kun yhdessäoloaikaa viimein olisi, esimerkiksi kun menemme kahden matkalle, hän on ikään kuin muualla. Kokeile ja suunnittele. Minulla nuorin tytär on vielä kotona. Kerrot, että sinua vaivaavat terveysongelmat. Kyllä elämänsä voisi helpomminkin kulkea. Nyt olen työnhakija (tämänikäinen lapseton näyttää olevan punainen vaate työnantajille). Olen opiskellut akateemisen ammatin ja toiminut alani tehtävissä. Kun olette jo puhuneetkin asiasta, eikä asia ole muuttunut, niin et sinä yksin voi muutosta tehdä. Olemme puhuneet tästä, mutta mikään ei ole muuttunut. Siitä asiat lähtevät rullaamaan. Sanot, että työnantaja on hyvin tietoinen iästäsi ja lapsettomuudestasi. Yksi pitkä suhde takana, muutama lyhyt ihastuminen myös. Lapsia en ole vielä halunnut. Viime aikoina on tuntunut kun kaikki asiat kaatuisivat niskaan: terveysongelmat, rakkausasiat. Anna tämän miehen olla sellainen kun on. Anna miesystäväsi olla minkälainen hän haluaa olla, ja yritä hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on, jos haluat jatkaa suhdetta. Mieti, millaisen työn todella haluat. Mikä neuvoksi, vai luovutanko. Olen sairastanut nivelreumaa 17-vuotiaasta asti ja olen yksi niistä, joka kokevat olevansa heitteillä Heinolan reumasairaalan lopetusuhan alla. Mieti, saattaisiko tuo olla vain sinun totuutesi. Olen ollut kaukosuhteessa kolmatta vuotta. Vaihdevuosivaivat on paljon myös asennekysymys. Jotkut skorpionithan ovat hiukka
salaperäisiä eivätkä niin avoimia kun moni muu merkki. Selkeät suunnitelmat ovat kaiken avain. Vaihdevuosivaivat ovat myös käsillä. Suurimmatkin vastoinkäymiset voi kääntää voitoksi. On hyvä tehdä päätös mielessään, mutta jos sen voi jotenkin muuttaa konkreettisiksi teoiksi, aina parempi. Tämä tummahko skorpionimies, jonka kanssa seurustelen, on yksinhuoltaja hänkin, jäänyt leskeksi viisi vuotta sitten. Olen lapseton sinkkunainen. Olen Vaaka horoskoopiltani. Minulla on hyvin läheiset välit jokaiseen lapseeni. Parisuhteessa on niin helppo heittää vastuuta toiselle. Tyttären lisäksi on 2 poikaa, jotka ovat jo täysi-ikäisiä ja asuvat omillaan. Onko edessäni rakkautta, entä työtä. Sinun on vaikea löytää itsellesi työtä, juuri siksi että et määrittele, mitä haluat. Mutta jos haluat ihmissuhteen, jossa olet tyytyväinen, niin ilmiselvästi se ei ole tämä suhde. vastaa
Huono suhde ja vaihdevuodet
Kristina
Olen horoskoopiltani leijona
Äänsin sen hänen mielestään hullunkurisesti. Lopun iltaa istuimme pöydässämme, pidimme toisiamme kädestä ja katselimme toisiamme haikeasti hymyillen. Se vain oli niin. Niin, niin hän oli. Niin, hän siis oli naimisissa. Hän oli englantilainen. Me erosimme pihassa, sisko ja minä lähetimme heidät matkoihinsa kuin koulupojat, eivät he sisälle pyrkineetkään, mutta matkalla Matt oli jo pyytänyt tavata minut seuraavanakin iltana.
kaan hyvin, koska aika oli kuitenkin lyhyt ja koska yhteinen kieli oli aina vähän hakusessa. Luulen, hän vastasi. Me ymmärsimme toisiamme, me ikään kuin tunsimme toistemme ajatukset ja niin kliseeltä kuin se voi kuulostaakin: me olimme alusta alkaen kuin samalla aaltopituudella. Hän otti molemmat käteni omiinsa ja sanoi: Tunnen toki, mutta kestän, koska vaimonikin kestää olla yksin kotona minun ollessani matkoilla. Hän nyökkäsi jälleen. Me tanssimme useammankin kappaleen yhdessä, ja miehet saattelivat siskon ja minut kotiin. Sitten yhtenä iltanamme, muistaakseni neljäntenä, kysyin johdattelevasti, eikö sellainen matkalaisen elämä, jota hän joutui elämään, ollut raskasta ja tunsiko hän itsensä yksinäiseksi maailman hotellihuoneissa ja kuinka hän kesti sellaisen elämän. Minä selitin, että kaupungissa kävi usein saksalaisia työasioissa, ja he kävivät myös ravintolassa, joka oli aika erikoisessa maineessa juuri jokailtaisten naistentanssiensa vuoksi. Niin tiedän. Monta kertaa, kun minä vasta hain sopivia sanoja lauseeni jatkoksi, hän arvasi, mitä aioin sanoa ja täydensi lauseeni. Kaikki tämä voi tuntua teatraaliselta, mutta ei se siltä tuntunut silloin. Se huvitti häntä. Oliko hän muka saksalaisen näköinen. Viimeisen iltamme vietimme hiljaisessa tunnelmaravintolassa, emme suinkaan Oskarinhovissa, jossa emme sen ensimmäisen kerran jälkeen enää koskaan käyneetkään. Se oli oikeastaan aika kummallista. Hän nyökkäsi. Jälkeenpäin hän hymyili sille: miksi juuri saksalainen. Me emme tunteneet toisiamme, emmekä mitenkään voineet tutustua-
än oli naimisissa. Hän kertoi käyvänsä usein kaupungissa ja Suomessa muutenkin ja yleensä matkustelevansa paljon ympäri maailmaa juuri työnsä vuoksi. Musiikki tuli levyltä, ja he soittivat paljon The Carpentersia, jonka Matt sanoi olevan suosikkimusiikkiaan. Hän valitsi rehellisyyden. "Meidän sielumme", kuten kirjoitin pateettisesti päiväkirjaani, "soivat samaa säveltä". Sitten sinä tiedät, että rakastan sinua, sanoin. Hän sanoi
67. Hän hymyili niin kuin hymyili monelle muullekin asialle minussa, kuten sanalle "what", jonka tokaisin aina, kun en saanut selvää hänen puheestaan. avasin keskustelun iloisen rohkeasti, sillä tahdoin kokeilla kehnoa käytännön kielitaitoani: Are you German. Luuletko, minä kysyin, ...että sinä tunnet minut jo hyvin. Hän sanoi tulevansa seuraavassa kuussa jälleen kaupunkiin ja kysyi, haluanko tavata hänet. Jostain syystä hän ei koskaan saanut sanotuksi sitä, mutta silti minä tunsin hänen rakkautensa. Hän katsoi minua niin suoraan silmiin, että näin vastauksen jo hänen kasvoillaan. Minä kerroin, että olin jo aavistanutkin, että hän oli naimisissa, ja hän kysyi, mistä minä tiesin, sillä sormusta hänellä ei ollut. Se oli olemassa yhtä suurella varmuudella kuin minun. Me tanssimme sen tiiviisti lähekkäin, ja Matt piti minua hellästi ranteesta kiinni, kuten aina tanssiessamme, ei kämmenestä. Hän ei kertonut sitä ensimmäisinä iltoina, enkä minä kysynyt sitä, mutta aavistin sen. Mutta hän katsoi minua yhä silmiin.
M
H
H
än oli sillä erää Suomessa kaksi viikkoa ja sen kahden viikon aikana me tapasimme joka ilta, ja jo ensimmäisen viikon mentyä olin syvästi rakastunut häneen. Hän ei sanonut, että rakastaa minua. Kyselin kaikkea sellaista, mihin hänen olisi helppo vastata rehellisesti tai helppo olla vastaamatta, koska se oli kuitenkin aika epämääräinen kysymys. Sinä et koskaan aikaisemmin ole katsonut minua silmiin, vastasin ja jostakin syystä sekin hiukan hymyilytti häntä. Hän sanoi voivansa nyt katsoa minua silmiin. Ja se oli sitä samaa koko tapaamishistoriamme ajan.
vata häntä enää ja hän halusi tavata minua, hän todella halusi. Miksi hän ei ollut kertonut aiemmin. Erityisesti muistan heidän Superstar-laulunsa, jossa niin tunteikkaasti lauletaan: I love you, I really do... Minä puhuin auttavasti englantia ja ymmärsin sitäkin vähemmän, mutta ehkä on kuitenkin niin, että rakkauden kieli on kansainvälinen ainakin meille se oli. Äänsin monta muutakin sanaa hullunkurisesti, enkä ymmärtänyt varmaan puoliakaan siitä, mitä hän puhui. Hän joko asensi tai huolsi niitä ja korjaili, se ei tarkkaan minulle selvinnyt, eikä sillä mitään merkitystäkään ollut. Hän vastasi, että oli halunnut kertoa ja oli aikonut kertoa heti, mutta oli pelännyt, että minä "run away", enkä tahtoisi ta-
e olimme jo liian pitkällä, meidän täytyi jatkaa. Hänen nimensä oli Matthew ja hän oli insinööri, joka oli töissä kaupunkimme suuressa tehtaassa, jolle hänen työfirmansa myi koneita. kysyin. Miksei ruotsalainen, norjalainen, ranskalainen. Emme tahtoneet, emme voineet luopua toisistamme
En uskonut hänen sanoihinsa, en edes siihen, että hän lähettäisi minulle yhtään ainoata korttia mistään, miltään matkaltaan.
ymmärtävänsä, jos en halua, mutta hän itse halusi. kysyin ja olin varmaan hiukan hämmästynyt. I really do, hän sanoi lempeästi ja katsoi minua silmiin. Me emme sano koskaan hyvästejä, koska aina me tapaamme uudelleen. Jos se palaa takaisin, se on sinun ikuisesti. Uskoin, että hän jättäisi minut mielestään samalla, kun jätti minut asuntoni oven
68
O
taakse tai vaikka ei mielestään, niin elämästään. euraavalla viikolla häneltä tuli kortti Saksasta. Joka kerran tavatessamme meistä kummastakin tuntui kuin edellisestä kerrasta olisi ollut vain hetki. nyt siellä on kirje häneltä! Ja juoksin katsomaan ja siellä todella oli kirje häneltä. Me emme sano hyvästejä, koska me tapaamme ensi kuussa. Heti, kun illan päätteeksi pääsimme asuntooni, hän sanoi, ettei viipyisi nyt kauan. Hän ei katsonut taakseen kertaakaan. Hän kävi joka vuosi Suomessa, talvella joskus kaksikin kertaa. Minä lupasin opiskella englantia, jotta pystyisimme paremmin puhumaan toistemme kanssa, hän lupasi lähettää kortteja ja kirjeitä ja hän sanoi myös, että minä voisin kirjoittaa hänelle joskus johonkin hotelliin, jossa hän viipyisi niin kauan, että ennättäisi saada kirjeeni. Ja hän soitti ja tuli, enkä minä koskaan sen jälkeen epäillyt hänen sanojaan. Hän lupasi, ettei unohtaisi minua koskaan. Jos ei palaa takaisin, sitä ei ollut sinulle tarkoitettukaan. Seuraavassa kuussa tuli kirje, jossa hän kertoi saapuvansa Suomeen ja soittavansa minulle hotellista, kun oli kaupungissani. Älä sano, hän vastasi. Miksi. Menimme syömään ja tanssimaan ja vietimme lyhyen tovin hänen hotellihuoneessaan ja sitten hän saattoi minut junalle. Ja kun vauhti kiihtyi ja minun täytyi irrottaa käteni hänen kädestään, menin vaunuun istumaan ja itkin valtoimenaan. Hän suuteli minua ja minä kuiskasin: Don´t forget me! Ja hän sanoi: Never! Hän lähti ja minä katselin oven raossa, kun hän meni alas portaita, ja sillä hetkellä sanoin mielessäni monet tuskalliset jäähyväiset ja itkin menetettyä rakkautta, josta olin heti alun alkaen tiennyt, ettei siitä mitään voisi tulla, mutta jonka silti tahdoin ottaa ja elää ja jonka otin ja elin. En halua sanoa hyvästejä, sanoin, vaikka se hetki oli minulle samaa kuin jäähyväiset, ikuiset jäähyväiset. Hän lupasi kirjoittaa minulle, kun saisi tietää tulonsa ajankohdan. Tai jos hän tietäisi etukäteen hotellinsa, hän ilmoittaisi minulle osoitteen ja voisin kirjoittaa sinne. limme rakastelleet monesti sen pariviikkoisen aikana, mutta viimeisenä iltana hän ei tahtonut. Siihen aikaan junissa ei ollut sähköovia, joten saatoimme jutella aukinaisen oven raossa ja pitää toistamme kädestä ja kun juna lähti, hän käveli sen vierellä pitäen minua yhä kädestä ja hokien: Be careful, be careful... Ja sen kuluessa tuntui aivan luonnolliselta, ilman muuta selvältä, että meidän suhteemme jatkuisi sillä lailla kuin sen olisi mahdollista jatkua.
Me katsoimme tulevaisuuteen. Joskus nukkuessani myöhään työni iltavuoron jälkeen minä kuulin postiluukun kolahtavan ja ajattelin: Nyt... Kohta tämän jälkeen luin Valituista Paloista lauseen, joka lohdutti minua suuresti: Jos oikein kovasti haluat jotakin, anna sen mennä luotasi. Hän sanoi myös, ettei nyt tahtoisi viedä minua vuoteeseen. Meillä oli toinen, uskomattoman ihana pariviikkoinen, jonka aikana tapasimme taas joka ilta. Se oli kortteja, kirjeenvaihtoa, tapaamista, se oli yksinäisyyttä, odotusta, kaipausta ja ihania yhdessäolon hetkiä. Ja hyvin usein minä jo ennakolta aavistin, että hän oli tulossa ja tiesin odottaa kirjettä. Minä tunsin, että hän ajatteli minua. Hän lupasi lähettää minulle kortteja kaikkialta maailmasta, missä hän suinkin kävi. En uskonut hänen sanoihinsa, en edes siihen, että hän lähetetäisi minulle yhtään ainoata korttia mistään, miltään matkaltaan. Ja sitten minä juoksin olohuoneeni ikkunan, josta näin, miten hän käveli katua pitkin lumisateessa hiljaa pois. Sittemmin näin hänen lähtevän sillä lailla monta kertaa, kävelevän katua alas, kädet takin taskussa, kaulus pystyssä, mutta koskaan hän ei katsonut taakseen. Sitten hänen lähtönsä hyväksyen, pyytämättä häntä jäämään saatoin hänet ovelle. Sammutin valot eteisestä, koska en tahtonut hänen näkevän kyyneleitä, jotka väkisinkin kohosivat silmiin. Keitin kahvit, kuten aina illan päätteeksi, ja joimme hiljaisina. Kerran eräs ystävälli-
S
S. En halua ajatella, enkä halua sinun ajattelevan, että olet minulle vain tyttö, jonka vein vuoteeseen, hän vastasi. Joskus hän oli työssä jossain pääkaupunkiseudun tehtaassa eikä ennättänyt tulla kaupunkiini, ja minä matkustin silloin Helsinkiin illaksi, ja me tapasimme. iitä tuli meidän uskomaton, kymmenen vuotta kestänyt ja ikuisesti elävä rakkaustarinamme
Kun Matti kertoi tätä, minä näin hänen kasvoistaan, mitä hän toivoi ja että hänen oli vaikeata sanoa se minulle. Kun kerroin, että nimeni Suvi tarkoittaa oikeastaan sama kuin kesä, summer, hän alkoi kutsua minua Summeriksi. Kaikista kyynelistä ja kaipauksesta huolimatta. Hän oli joskus puhunut perheestään jotakin, vaikkakin harvoin, mutta aiemmin hän ei ollut kirjoittanut. Tai ehkä hän pelkäsi sitä, että minä
69
S. Tiesin, että hänellä oli kaksi lasta, poika ja tyttö. Mutta en tiennyt, silmienkö vuoksi olisin ollut lemmikki vai sen, että aina erotessamme sanoin: Don´t forget me! Ja aina hän vastasi varmalla äänellä: Never. Se on varmasti parempi niin, my little Summer, Matt sanoi lempeästi. Ehkä minä olin vähän niin kuin satua, mutta he olivat hänen todellisuutensa. Minä elin hänen käynneistään ja kirjeistään ja odotuksesta. a mitä kaikkea me puhuimmekaan! Minä, joka en koskaan oppinut sen paremmaksi englannin kielessä, ja hän, joka puhui hiukan omituisella Yorkshiren murteella. Minun oli sanottava se. Nyökkäsin ymmärtäväisenä, vaikka sydäntäni kirvelsi. Rakastelimme Beethovenin Kuutamosonaatin soidessa ja soitin hänelle paljon myös Sibeliusta. Kerroin hänelle lapsuudenkodistani Kukkiajärvellä, joka oli äitini kesäasuntona nykyään, ja hän toivoi aina, että pääsisi joskus kesällä käy-
mään Suomessa, jolloin voisin näyttää "my summer cottage" hänelle. Kirjoitin heti ja sen jälkeen olimme pitkään tiiviissä kirjeenvaihdossa hänen firmansa kautta. Ehkä on parempi, että en enää kirjoita sinulle Englantiin, firmaasi,
sanoin ääni väristen jo alkavaa tuskaa. Kerran kävi niin, että olin lähettänyt hänelle joulukortin firmaan, mutta hän olikin joutunut ulkomaanmatkalle juuri ennen joulua ja välittömästi matkan jälkeen hänellä alkoi joululoma. Tiesin, että hänellä oli talo ja puutarha ja MG-merkkinen auto ja että hän kerran liikennevaloihin pysähtyessään oli nähnyt Prinsessa Annen. Hän kirjoitti usein korteissaan ja kirjeissään, ettei ole unohtanut minua ja että ajattelee minua usein. Eräänä vuonna, kun hän oli vain lyhyitä työmatkoja ja aikoja ulkomailla, enkä ollut voinut kirjoittaa hänelle pitkään aikaan, hän lähetti minulle valmiin kuoren, joka oli osoitettu hänelle hänen työpaikalleen Rochdalessa. Ja lisäsi joskus: You know, I won´t.
J
K
uuntelimme joskus levyjäni. Minä olin aina kirjeiden ja harvojen tapaamisten päässä, he eivät. Onneksi, kertoi Matt myöhemmin minulle, hänen ystävänsä sattui olemaan paikalla ja sanoi kiireesti: No, no, ei tätä kirjettä ei voi toimittaa Mattin kotiin. Tiesin hänestä jo paljon enemmän kuin ennen, mutta ymmärsin nyt, että ollessaan yhtämittaisesti kauan pois perheensä luota hän kaipasi heitä enemmän. Englantilaisena hän oli ylpeä heidän kuningasperheestään. Hän lähetti minulle aina joulukortin ja alkuvuosina hän lähetti minulle kortin lomaltaankin, Cornwallista, jossa oli ajelemassa asuntovaunulla perheensä kanssa. Silloin minusta ensimmäisen kerran tuntui, että hän oli jo liukumassa pois minulta. Forget-me-not tarkoittaa englanniksi lemmikkiä, ja minulla oli siniset silmät ja hän sanoi senkin. nen konduktööri kysyi, oliko minulla surua. Kerran kysyin, että jos olisin kukkanen, mikä kukkanen olisin, ja hän vastasi hymyillen: Forget-me-not. Mutta kuin korvaukseksi minulle siitä hän joutui keväällä kuudeksi viikoksi jonnekin silloisen Neuvostoliiton Kaspianmeren takamaille ja lähetti heti minulle monta valmista, venäjänkielistä osoitelappua, jotka sai liimata kirjekuoreen, jotta voin kirjoittaa hänelle sinne. Tiesin, että hän vuokrasi lomiksi asuntovaunun ja ajeli perheineen sillä Englannissa tai Ranskassa. He voivat toimittaa kirjeet kotiini, sillä ystäväni Jack ei aina ole paikalla. Kuoreen hän oli kirjoittanut sanan "personal", jotta kukaan muu ei avaisi sitä, ja alleviivannut sen. Kuuntelen sitä usein ja minun suosikkini on Valse Triste, hän kirjoitti. Minä vastain yhtä itkien: Ei, vaan minä olen niin hemmetin onnellinen! Sitä minä olinkin, onnellinen. Pomo näki kirjeen ja totesi, että: Ahaa, Mattille kirje, mutta Matt ei tule töihin ennen uutta vuotta, joten laitetaanpa kirje hänelle kotiin, lienee joulutervehdys ja se toki on mukava saada jouluksi. Voi, kuinka monta kirjettä kuudessa viikossa ennättikään kulkea, vaikka postin kulku siellä oli tavallista hitaampaa! Ja syksyllä hän oli samassa paikassa kymmenen viikkoa ja taas kirjeet kulkivat. Koko ajan tiesin, ettei siitä ikinä tulisi enempää, mutta se, mitä oli, se oli minulle riittävästi. Minulla oli klassinen musiikkikausi meneillään ja kuuntelin paljon suuria säveltäjiä. Sen jälkeen en koskaan voinut kirjoittaa hänelle, ellei hän tiennyt ilmoittaa minulle hotellin osoitetta. Hän piti erityisesti kauniista Valse Triste -nimisestä kappaleesta, ja kerran hän kirjoitti minulle ostaneensa itselleenkin levyn Sibeliusta. inä aikana hän alkoi kirjoittaa minulle enemmän perheestään. Pidin Smetanan Moldausta ja Beethovenista ja muista
Minä itkin puhelimessa. Seuraavana syksynä hän muutti luokseni ja kesällä 1986 menimme kihloihin. Kerran hän sanoi minulle, kun puhuimme meistä ja siitä, että minulla ei ollut poikaystävää. Hän oli katoamassa minulta, enkä minä millään voisi sitä estää. hän kysyi lempeästi. Ehkä minä olin vähän niin kuin satua, mutta perhe oli hänen todellisuutensa.
tulisin hänelle liian tärkeäksi, eikä hän halunnut menettää olevaa tulevan takia. Neuvostoliiton jälkeen en voinut edes kirjoittaa hänelle. Matt ei tänä aikana ollut päässyt käymään Suomessa, edellisestä kerrasta oli jo yli kaksi vuotta. Hän jysähti elämääni samalla lailla, yhtäkkiä, kuin Matt. Se ehkä ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä, mutta toisella
se oli. Talvella me jo tiesimme ja keväällä me päätimme, että tiemme on oleva yhteinen. Varmasti se oli totta, mutta silti minua joskus painoi epäilys siitä, että hän ei halunnut enää minun kirjeitäni. Minä en voinut vastata yhteenkään kirjeeseen tai korttiin, koska en voinut kirjoittaa hänen firmaansa. Talvella 1987 Matt yllättäen soitti. Ehkä hän minun kirjoittamattomuuteni avulla koetti lopettaa, ehkei tarkoituksella, mutta alitajuisesti. Hän kirjoitti minulle edelleen, kirjeitä ja kortteja, ja hän kirjoitti myös aina, että ei ollut unohtanut minua, että ajatteli minua usein ja toivoi pääsevänsä Suomeen tapaamaan minua. Hän oli tottunut tulemaan luokseni ja lähtemään luotani, rakastamaan minua matkan päästä. Kun palaan kotiin ja näen Englannin vihreät niityt, tiedän olevani kotona, ja se on maailman paras tunne. Hänen sydämensä oli ja pysyi Englannissa, matkasi hän minne tahansa tai oli miten tahansa minun kanssani. Hän kirjoitti, ettei viipynyt pitkään missään, teki
vain lyhyitä matkoja, eikä voinut antaa minulle osoitetta. Tiedätkö, my Summer, mitä minä kaikkein eniten toivoisin. Muistan, miten hänen äänensä kuulleessaan heti ajattelin haikeana: nyt minä olin tekevä hänet onnelliseksi, nyt minä
6 70. Ja hän katsoi minua sillä tavalla, kun vain hän osasi katsoa ja lisäsi: Kaikkein eniten maailmassa minä toivon, että sinä olisit onnellinen. Ehkä hän toisinaan olisi halunnutkin lopettaa, mutta ei pystynyt siihen. Kerran hänen firmallaan oli ollut matka tänne, mutta hän oli silloin ollut lomalla ja hänen pomonsa oli tullut hänen sijaansa. Olin silloin tavallaan luopunut jo Mattista, olin vapaa rakastumaan ja rakastamaan. Olin kerran luvannut, että en särkisi mitään, en tahtonut saada mitään pahaa aikaan ja hänen piti lopettaa kirjeenvaihtomme, kun hänestä siltä tuntuisi. Ensimmäisen kerran Mattin jälkeen. Hän kirjoitti minulle, koska, niin hän sanoi, hän halusi minun tietävän, ettei ollut unohtanut minua. Suhteeni Elmoon eteni nopeasti. Minä katselin ja luin niitä kirjeitä, mutta ne eivät enää olleet minulle samaa kuin ennen, ne olivat kuin haikea muisto menneestä, siitä, millä ei koskaan olisi voinut olla tulevaisuutta. Minä olin ehkä "good company" tai jotain, mutta minä olin aina matkan päässä ja siihen hän oli tottunut. Hän oli tottunut sanomaan minulle hyvästit, vaikka ei koskaan ääneen, niin aina sydämessään, mutta Englannille, Rochdalelle ja perheelleen hän ei ollut tottunut sitä tekemään eikä koskaan tottuisi.
E
hkä sinä Neuvostoliiton aikana, kaukosuhteemme kestettyä kahdeksan vuotta, minä tajusin, että me todellakin olimme liukumassa erillemme. Muistan aina, miten hän katsoi minua, kun hän vastasi: Minulle se on Englanti. Kun minä jonain päivänä olen tulossa Suomeen ja soitan sinulle ja haluan tavata sinut, sinä sanotkin: Matt, en voi tavata sinua enää, koska minulla on "boyfriend". Ehkä minä silloin ymmärsin, että koko ajan hänkin sanoi minulle hyvästejä, oli sanonut siitä ensimmäisestä tapaamisesta alkaen vaikkakaan ei koskaan ääneen.
T
apasin tulevan mieheni myöhäissyksyllä 1984. Ei minua, vaan meitä. Ehkä minä silloin aloin, minäkin, sanoa hänelle hyvästejä, jotka olin sen ensimmäisen kerran jälkeen aina hänen paluuseensa luottavaisena jättänyt jopa mielessäni sanomatta. Joskus olin kysynyt häneltä, mikä hänen mielestään oli maailman kaunein paikka. Ehkä hän pelkäsi. Kerro, pyysin valmiina toteuttamaan hänen kaikki toiveensa. Sen tapaamisen ja hänen sen jälkeisen lähtönsä jälkeen minä itkin tavallista enemmän. Ja ainoan
Hän oli silloin jo minulle ystävä, ei enää rakastettu. En ole päässyt hänestä irti. Minusta tuli onnellinen. Mutta Mattia unohtaa en silti voi. Onko hän jo eläkkeellä ja elääkö hän ylipäänsä vielä. e emme tavanneet enää koskaan. Olisin silti tahtonut tavata hänet. Olisin halunnut kertoa hänelle Elmosta, kasvokkain. Hän ei tahtonut. Mutta hän elää aina nykypäivässä, ei menneessä, ja meidän yhdessäolomme on nykypäivää ja kaiken muun hän jätti menneeksi ja luultavasti hän uskoo, että minä tein saman. Enkä pääse. Miehelläni on takanaan avioliitto ja kaksi lasta ja hän ymmärsi, romanttinen luonne kun on itsekin. Menin naimisiin Elmon kanssa. Eikä vähiten Jarkko Kuparivuori.
Numero 6 ilmestyy 10.6.
Tilaa! * sähköpostitse: tilaajapalvelu@kolmiokirja.fi * puhelimitse: 08 5370 370 tai hae omasi Lehtipisteestä
LEHTIPISTEISTÄ
71 3. Ja haluaisin tietää, mitä hänelle kuuluu. Kerroin miehelleni hänestä. Sanoin hyvästini, itkin itkuni, kaipasin kaipaukseni. Hän ei kirjoittanut, että lopettaisi kirjeiden ja korttien lähettelyn, hän vain lopetti. SUVI SUMMER
SARA STORM
Salaisuuksien tuolla puolen
Liina tutustuu Jarkko Kuparivuoreen ustuu työssään paikallistelevision toimittajana. Ei kaiken aikaa, mutta aina joskus. Mutta vielä kaksikymmentä todella hyvää ja onnellista avioliittovuotta elettyäni, rakastaessani Elmoa niin kuin en ketään koskaan, minä muistan Mattin. Onko hänellä vielä hyvä ystävänsä Jack, joka ehkä kerran ehkäisi avioeron ja katastrofin. Sanoin sen. Asuuko hän vielä talossaan Rochdalessa huolehtien pienestä puutarhastaan. Hän elää, muuten tuntisin sydämessäni, että hän on kuollut. Hän on tietysti eläkkeellä, hän oli kolme vuotta minua vanhempi ja minäkin olen jo kolmatta vuotta eläkkeellä. Jo silloin, kun olimme vasta kihloissa ja Matt soitti viimeisen kerran. Jarkko Kuparivuori ei vain ole lainkaan halukas avautumaan julkisesti perheasioissa. Sain häneltä vielä kaksi korttia, joista kummassakin hän toivotti minulle onnea ja kirjoitti, että iloitsi puolestani ja että varmasti oli parempi näin ja että hän ymmärsi. Teinkin tavallaan. Soittaako joskus Sibeliuksen Valse Tristea. Meidän sielumme kuului-
vat yhteen, eikä se yhteys ole koskaan katkennut. Olisin jopa saattanut esitellä hänelle tulevan mieheni. Se melkein saa kyyneleet silmiini, mutta vain melkein. Ja tunnen, että hän muistaa minut ja ajattelee. Tartuin siihen elämään, joka minulle Elmon kanssa tuli ja olen onnellinen siitä. Lopettiko hän maailmalla matkaamisen ja missä vaiheessa. Kestikö hänen avioliittonsa, mitä hänen lapsistaan tuli. Ystävän. Ja hän ajattelee minua, en minäkään häntä muuten ajattelisi. sanoisin hänelle, ja nyt minun täytyisi sanoa, että minulla on poikaystävä, että minä olin kihloissa. Muistaako hän vielä minua. Hän ymmärsi ja tiesi minun ymmärtävän, meidän ei tarvinnut sanoa toisillemme nytkään hyvästejä. Joku ne kuitenkin vuotaa iltapäivälehtiin, ja Liina saa siitä syyt niskoilleen, sillä seurauksella, että koko Kuparivuoren perhe vihaa häntä. Hän sanoi, että minua paremmin hän ehkä ymmärsi, mikä oli meille kaikille hyväksi ja mikä ei. Aina joskus minut valtaa tunne, että nyt, juuri nyt hän ajattelee minua. En kokonaan, enkä koskaan. Ja huolimatta hyvästä, rakkaasta miehestäni, huolimatta yli kahdestakymmenestä yhdessäolon vuodesta, huolimatta kaikesta siitä, mitä minulla on ja myös siitä, että ymmärrän myös tärkeäksi sen, mitä minulla on ja olen onnellinen siitä, enkä vaihtaisi sitä mihinkään, enkä tarvitsisi enää mitään enempää, huo-
M
limatta tästä kaikesta: tunteistani, rakkaudesta, Elmosta, onnestani, minä vielä muistan Mattia. Sinä tiedät, että olen. Uskon, että tietäisin ja tuntisin sen aivan varmasti. Hän oli vähän aikaa hiljaa ja vastasi sitten: Olen onnellinen puolestasi, my Summer. En antaisi hetkeäkään pois, en mistään hinnasta enkä minkään takia. Jarkon kuuluisa jääkiekkoilijaveli on sairastunut Huntingtonin tautiin, ja televisiokanava haluaisi tehdä jutun perhettä kohdanneesta tragediasta. Suhteemme oli kestänyt melkein yksitoista vuotta
Nauttikaamme kesän ihanuudesta, se on mielialalääkettä parhaimmillaan. Julkaistusta runosta maksamme palkkion, joten liitä mukaan nimesi, mahdollinen nimimerkkisi, osoitteesi, henkilötunnuksesi ja pankkiyhteytesi.
JUHANNUKSENA Juhannuksena kesän juhlassa lattian peittivät haavanlehdet valkoiset ruusut kukkivat aholla loistivat mansikat. Lähtisimmekö yhdessä vaikka sauvakävelylle. MERJA
72 3. Anna ajatuksesi ja kynäsi lentää! Lähetä oma runosi osoitteeseen Tosi Elämää, Minun runoni, PL 246, 90101 Oulu. Kesäyön ylle laskeutui hiljainen valkea rauha. Muista mehän olemme ainutlaatuisia sisukkaita suomalaisia. Se tuntuu särkynä pään sisällä. Eivät ne tummat pilvet ikuisesti riesana ole, Valoakin on paljon, kun sen vain huomaisimme. Juhannusvalkeain tulet sammuivat väreillen veteen. SÄRKYNYT -85
YSTÄVÄLLE Jos alakulo mieltäsi vaivaa, murheet elämän painaa, älä anna sen lannistaa. Kyllä me kestämme kaikenlaista. Joskus tuntuu kuin olisin näkymätön. Olenko yhtäkkiä lakannut olemasta, kun istun yksin huoneessani miettimässä kaipaisiko kukaan minua, itkisikö kukaan vuokseni, jos lakkaisin olemasta. Ei ole itsestäänselvyys sekään kaikille. Kukaan ei hymyile minulle. Kukaan ei puhu minulle. Olenko olemassakaan. EILA
YKSINÄISYYS Se tuntuu kipuna sydämessä. Se tuntuu suolaisina kyyneleinä poskilla. Kukaan ei huomaa minua. Voikukankeltaisten päivien aikaan kielot kukkivat metsä helisi apila tuoksui ja sirkka siritti akileijat keinuttivat keveitä kellojaan
Sähköpostiosoitteen kolmen viikon kuluttua tilauskortin postittamisesta. Useammassa erässä maksettaessa laskutuslisä kortin postittamisesta. 0,50 /erä. S
E
U
R
A
A
V
A
S
S
A
N
U
M
E
R
O
S
S
A
20 VUOTTA SUNNUNTAITA varatun miehen kanssa
HEINÄKUUSSA
Vaimon sairastuminen SYÖKSI PERHEEN YKSINÄISYYTEEN
LAPSETON LIITTONI PELASTUI kun tulin raskaaksi naapurille SETÄNI RUUMIINRYÖSTÄJÄ TARTU HETKEEN elämää ei kesytetä
Tosi Elämää maksaa postimaksun
TILAA LUKEMISTA, JONKA PARISSA ET PITKÄSTY, SUORAAN KOTIISI.
TILAUSKORTTI
KYLLÄ KIITOS! Tilaan Tosi Elämää -lehden
12 kuukaudeksi (12 numeroa) hintaan 51 12 kuukaudeksi (12 numeroa) hintaan 51 edullisena kestotilauksena 6 kuukaudeksi (6 numeroa) (12 numeroa) hintaan 45 hintaan 29 6 kuukaudeksi (6 numeroa) hintaan 29
Maksan tilaukseni yhdessä kahdessa erässä.
Maksan tilaukseni yhdessä kahdessa erässä.
Nimi Osoite
Puhelin Postinumero ja -toimipaikka Sähköposti
90003 Vastauslähetys 90003 OULU
Vastauslähetys
TOSI ELÄMÄÄ
Tunnus 5007535
Tilaajan allekirjoitus (alle 18-v. Tilauksesi astuu voimaan noin antamalla hyväksyn sähköpostiviestinnän Kolmiokirjalta.
2
73 3. holhoojan)
Haluan automaattisesti jatkuvan tilauksen kyllä ei
Voit suorittaa tilausmaksusi useammassa Tilauksesi astuu voimaan noin kolmen viikon kuluttua tilausVoit suorittaa tilausmaksusi useassa erässä.erässä
ETENE NÄIN
SELVIYTYJÄ
KESÄN PARHAAT TAJAT RASVANSULAT
Numero 6 o myynnissä 1.6. Uma Thurman
supertäh
eä Hoikka ja hehkla tien keinoil
Upea kesälook
pienellä budjetilla
Alle 20 ja 2 aborttia
JÄITKÖ ILMAN KESÄTÖITÄ. NOVELLI LUKUPAKETISSAELLA MORSIANTA, VOITTE SUUD N! HITTO SOIKOO
KESÄKSI 20
Hyvää, turvallista
seksiä sinkuille
lukemisen sietämätön ihanuus
74 3. Näin pärjäät!
www.reginaleh ti.fi
Jessica Alba, ym. sä alkaen n
AKKAUSSUURI R OOPPI K HOROS0 1
MM. istunut! asti uud Upe
EROOTTINEN tulet sinä SATU Tänään
6 2010 5,40
KESÄ YKSIN
Äänestä ja voita
tunnelmallisia teehetkiä
Kesäkuun lukijakilpailustamme voit voittaa Avec -teekeitinsetin. Lähetä kortti osoitteeseen Tosi Elämän toimitus, Äänestä ja voita, PL 246, 90101 Oulu.
75 3. Keitin (1,2 litraa) ruostumatonta terästä, teenhaudutuskannu 0,8 litraa. Arvomme kymmenen 39,90 euron arvoista teekeitinsettiä. Avec 1012 on tyylikäs 2in1 vedenkeitin, jossa mukana erillinen pannu lämpölevyineen teenhaudutusta varten. Kerro, oletko tilaaja, irtonumeroiden ostaja vai muu lukija. Liitä vastaukseen nimesi, osoitteesi, sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi. Kerro kortissa, miltä sivulta alkaa sen numeron paras juttu. Luettuasi tämän Tosi Elämän valitse mielestäsi paras juttu, ja olet mukana palkintojen arvonnassa! Lähetä vastauksesi 4.7.2010 mennessä postikortilla