Kaasusammutusja vajaahappijärjestelmät Lainsäädäntö: Onko yhden tietosuoja tärkeämpää kuin asukkaiden omaisuuden suoja. Älykäs alusta jalostaa datamassat HYÖTYKÄYTTÖÖN 4 / 2020 • SYYSKUU TEKNOLOGIA | PALVELUT | TIETOTURVALLISUUS | PALONTORJUNTA | TYÖTURVALLISUUS | LAINSÄÄDÄNTÖ Tu rva llis uu s & Ris kie nh alli nta 4/2 02 TEKOÄLY TULEE Yrityksiin kohdistuva rikollisuus puhuttaa Ruotsissa VAIKUTUKSET KILPAILUKYKYYN TYÖTURVALLISUUTEEN. TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA
Mieti hetki ja ehdota! Tulevaisuuspalkinto 2020 Jaetaan henkilölle, ryhmälle tai yhteisölle, innovaatiolle tai tuotteelle, joka johdattaa parempaan ja turvallisempaan maailmaan. Kuka on tehnyt pitkään turvallisuustyötä. Kuka tai ketkä ansaitsevat arvon. Kuka tulee mieleen. Ketä arvostat. EHDOTA AIVAN VIIMEISTÄÄN 15.9.2020 KETKÄ ANSAITSEVAT VUODEN 2020 FINNISH SECURITY AWARDS FINNISH SECURITY AWARDS 2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA Yhteiskunnan turvallisuus Poliisin toimintaympäristö | | Poliisin toimintaympäristö Yhteiskunnan turvallisuus Vuoden 2020 turvallisuuspäällikkö Jaetaan ansioituneelle Suomessa tai Suomesta käsin toimivalle esimiehelle, joka on määrätietoisesti ja menestyksellisesti tehnyt turvallisuustyötä millä tahansa turvallisuuden tai riskienhallinnan osa-alueella. Kurkista kristallipalloosi ja ehdota tulevaisuuspalkinnon saajaa! Vuoden 2020 turvallinen organisaatio Jaetaan yritykselle tai organisaatiolle, joka on esimerkillisesti järjestänyt turvallisuuttaan ja luonut positiivista turvallisuuskulttuuria. Ehdota, sillä tarvitsemme suunnannäyttäjiä ja oikeaa asennetta! -TURVALLISUUSPALKINNOT SEURAAVISSA SARJOISSA:. Ehdota, taatusti tunnet tieteentekijöitä! Turvallisuustyön vapaaehtoinen 2020 Jaetaan vapaaehtoiselle tai vapaaehtoisryhmälle, joka on esimerkillisellä tavalla kunnostautunut jonkin turvallisuuden osaalueen vapaaehtoistoiminnassa. Vuoden 2020 turvallisuusyritys Jaetaan turvallisuusyritykselle, joka edustaa ja edistää positiivista yritystoimintaa ja tervettä kilpailua sekä kehittää jatkuvasti toimintojaan luoden turvallisuutta ja lisäarvoa asiakkailleen. Ehdota! Elämäntyöpalkinto 2020 Jaetaan turvallisuustyötä yhä tekevälle tai aiemmin tehneelle henkilölle, joka on edistänyt suomalaista tai kansainvälistä turvallisuutta ja jonka työ on ollut kiistattomasti merkittävää. Mitä tekoa olet arvostanut. Vuoden 2020 turvallisuustutkija Jaetaan tutkijalle tai tutkijaryhmälle, joka on tutkimustyöllään merkittävästi edistänyt turvallisuuden ymmärrystä ja/tai on mahdollistanut uusien turvallisuusratkaisujen kehittämistä. Kuka ansaitsee arvon. Kerro meille! Vuoden 2020 turvallisuuskonsultti Jaetaan turvallisuutta suunnittelevalle henkilölle, joka on saanut aikaan hyödyllisiä ratkaisuja, asiakastyytyväisyyttä ja näyttänyt asiakkailleen myös tulevaisuuden suuntaa. Palkinto voidaan antaa myös epäitsekkäästä ja rohkeasta teosta vaaratai onnettomuustilanteessa. Anna vinkki! Turvallisuusteko 2020 Jaetaan henkilölle, ryhmälle tai organisaatiolle, joka on yllättänyt positiivisella turvallisuuteen liittyvällä päätöksellä tai teolla
Palkinnot jaetaan iltajuhlassa 24.11.2020 Helsingissä Ritarihuoneella iltajuhlassa, jossa on tänä vuonna mukana myös runsaasti huumoria! Tee vapaamuotoinen palkitsemisehdotuksesi pian osoitteeseen palkinnot@turvallisuus.com Muista perustella ehdotuksesi. Mikä tuote, palvelu tai ratkaisu ansaitsee vuoden 2019 Ohton. Toimi pian ja anna palkitsemisvinkki! Ehdota rohkeasti! Palkituksi tuleminen ei edellytä ihmetai sankaritekoja. Kenen yhteistyötä arvostat. Ehdota!. Kerro! Ohto Vuoden 2020 turvallisuusoivallus Ohto on innovaatiopalkinto, joka jaetaan suomalaiselle yritykselle, organisaatiolle tai henkilölle, joka on kehittänyt ratkaisun, teknologian tai palvelun, joka on täysin uusi, tai tehostaa innovatiivisesti jo olemassa olevia toimintoja ja luo lisäarvoa asiakkaille. Lisätietoa palkintoraadeista ja muusta palkitsemiseen liittyvästä www.finnishsecurityawards.fi ja Timo Lahtinen, timo.lahtinen@ turvallisuus.com, 050 594 2718 Palkintoyhteistyössä on mukana lähes kaikki Suomen merkittävimmät turvallisuus yhdistykset, sekä palkitsemista sponsoroivat yritykset ja oppilaitokset. Auta meitä löytämään tunnetut ja myös tuntemattomammat osaajat, teot ja innovaatiot! Palkitsemista sponsoroivat yritysja oppilaitoskumppanit ovat: Bosch Security oy, Certego oy, FSM Group, Jyväskylän yliopisto, Kiwa Inspecta oy, Laurea Ammattikorkeakoulu, Safetum oy, Taitotalo, Turvakolmio oy, Viria Security oy, Zenitel oy Yhteistyössä myös mukana: ASIS Finland ry, Finnsafe ry, Finnsecurity ry, Suomen Palopäällystöliitto ry, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry, Suomen Riskienhallintayhdistys ry, Suomen Yksityisetsiväja Lakitoimistoliitto, Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry, Turvaalan Yrittäjät ry, Turva-XX, Turvallisuusmuseo kannatusyhdistys ry, Turvallisuusjärjestöjen Foorumi, Turvaurakoitsijat ry, Yhteiskuntaturvallisuuden seura , Yrityssuojeluyhdistys ry, Aalto EE ja Pelastustieto-lehti. Voit myös ladata esitäytetyn lomakkeen osoitteesta www.finnishsecurityawards.fi ja lähettää sen edellä mainittuun sähköpostiosoitteeseen. TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA FINNISH SECURITY AWARDS 2020 Yhteiskunnan turvallisuus Poliisin toimintaympäristö | | Poliisin toimintaympäristö Yhteiskunnan turvallisuus Vuoden 2020 turvallisuusyhteistyön edistäjä Jaetaan henkilölle, yritykselle, yhdistykselle tai yhteisölle, joka on tehnyt hyvää turvallisuusyhteistyötä, luonut toimintamalleja tai ollut aktiivinen toimija yhteistyön toteuttamisessa. Palkinnot jakaa Turvallisuus & Riskienhallinta -lehti yhteistyössä palkintokumppaniensa kanssa
VASTINPARI Vastinparina toimitusjohtaja Kimmo Arenius ja toiminnanjohtaja Jarmo Kelo ... Sivut 14–16 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUS Nyt on pohdittava, miten yrityksiin kohdistuva rikollisuus vaikuttaa kilpailukykyyn ............ 14 Aluksi oli vain vanhat parrat ja jokunen daami. Asiasta kertovat suomalaisen MarshallAI oy:n toimitusjohtaja Marcus Nordström ja SAS Instituten vanhempi neuvonantaja Antti Heino. Apulaistietosuojavaltuutettu otti kantaa asiaan. PALONTORJUNTA Kaasusammutusja vajaahappijärjestelmät ..............24 Kaasusammutusja vajaahappijärjestelmät ovat vaihtoehtoja sprinklereille. Tekoäly tulee työturvallisuuteen .........................17 Proaktiivinen konenäkö ennakoi vaarat ja soveltuu suojavarusteiden havainnointiin, kielletyistä esineistä varoittamiseen, ajoneuvojen liikeratojen ennakointiin ja läheltä piti -tilanteiden tunnistamiseen. Poistumisreiteillä paljon tavaraa ja laitteiden vuosihuollot tekemättä .......................................28 Paloturvallisuuden parissa työskentelevät tarkastajat ja kartoittajat kohtaavat paloja henkilöturvallisuuteen liittyviä puutteita ja laiminlyöntejä laidasta laitaan. 20 Kameroiden, paloilmoittimien, rikosilmoittimien ja muidenkin sensorien joka hetki tuottamat datamassat voidaan valjastaa hyötykäyttöön nykyistä paremmin. Lisäksi Lallerstedt kertoo tilastotietoa ruotsalaisesta turvallisuudesta ja rikollisuudesta. ............................................ Asiaa avaa muun muassa suomalaisen tekoälyratkaisuja kehittävän MarshallAI oy:n toimitusjohtaja Marcus Nordström. Sivut 17–19 Kokenut ruotsalainen turvallisuusneuvonantaja Karl Lallerstedt pitää riskinä esimerkiksi sitä, että kun uusia poliiseja palkataan ja lainsäädäntöä uudistetaan, huomio kiinnitetään liiaksi ampumisiin ja räjähdyksiin. Tässä auttaa älykäs alusta. Kysyimme asiasta puheenjohtajalta Tiina Liukselta ja kuudelta jäseneltä. TEKNIIKKA Näin sensorien tuottamat datamassat otetaan hyötykäyttöön............................... 43 Oikeusoppineet Vesa Ellonen ja Jyri Paasonen kertovat tuoreesta tapauksesta, jossa asunto-osakeyhtiön yhtiökokous päätti vaihtaa perinteiset lukot sähköiseen lukitusjärjestelmään, koska varastoihin tehtiin jatkuvasti murtoja. Keille vaihtoehdot sopivat ja eivät sovi ja miksi. Entä mitä puutteet ovat. Millainen yhdistys Finnsafe, aiemmalta nimeltään Työsuojelupäälliköt ry on, ja miksi yhdistykset jäsenet arvostavat yhdistystä. Kysyimme asiasta Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön palontorjuntatekniikan asiantuntijalta Lauri Lehdolta. LAINSÄÄDÄNTÖ Ilmoituskanavan suunnittelu olisi viisasta jo aloittaa .......................32 Ensi vuonna voimaan tuleva EU:n niin kutsuttu whistleblowing-direktiivi pakottaa lukuisat organisaatiot ottamaan väärinkäytökset tosissaan, käsittelemään väärinkäytösilmoitukset ja myös suojelemaan väärinkäytöksistä ilmoittavia työntekijöitä. Asiasta kertovat Turvakolmio Groupin ja F-Palokonsultti oy:n asiantuntijat. 46 Lähetimme Turva-alan yrittäjät ry:n toimitusjohtajalle Kimmo Areniukselle ja Yrityssuojeluyhdistys ry:n toiminnanjohtajalle Jarmo Kelolle kysymyksiä turvallisuudesta, yhdistysten toiminnasta ja turvallisuusalan kehityksestä. Nyt jäseniä on 500. Voisivatko yhdistykset tehdä yhteistyötä. ”Ei pohdita tarpeeksi sitä, miten rikokset vaikuttavat nimenomaan ruotsalaisiin yrityksiin”, Lallerstedt tähdentää. Näin kuvailee WYS oy:n hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Luukkanen. Sivut 20–22 Konenäkö soveltuu suojavarusteiden havainnointiin, kielletyistä esineistä varoittamiseen, ajoneuvojen liikeratojen ennakointiin ja läheltä piti -tilanteiden tunnistamiseen. Hän kertoo näkemyksistään. Yhden tietosuoja on tärkeämpää kuin asukkaiden omaisuuden suoja. 39 Suomalainen Kettil Stenberg istuu näköalapaikalla myös ruotsalaisen turvallisuusyritysten jättiyhdistyksen, SäkerhetsBranschenin, hallituksen puheenjohtajana. Sivut 36 –38 Arvostettu ja palkittu työturvallisuuden ammattilainen, Finnsafe ry:n hallituksen puheenjohtaja Tiina Lius kertoo yhdessä kuuden jäsenen kanssa Finnsafen toiminnasta. 36 Kokenut ruotsalainen turvallisuusneuvonantaja Karl Lallerstedt on huolissaan siitä, miten jatkuvasti laajeneva rikollisuus vaikuttaa ruotsalaisten yritysten kilpailukykyyn. Tarvitaan älykäs alusta, joka myös visualisoi datat näytöille tolkulliseen muotoon. Mitä opittavaa suomalaisilla on Ruotsin rikollisuudesta, turvallisuudesta, virheistä ja laeista. 41 Kolmiosainen, tässä ja kahdessa edellisessä lehdessämme julkaistu Ruotsin rikollisuus ja turvallisuus -artikkelisarjamme päätyy paneelikeskusteluun. Näköalapaikaltaan Stenberg pääsee seuraamaan Ruotsin turvallisuustilannetta hyvässä ja pahassa. TYÖTURVALLISUUS 500:n jäsenen Finnsafe täyttää 50 vuotta ......... Asiaa avaa WYS oy:n hallituksen puheenjohtaja VeliMatti Luukkanen. Ruotsi on myös fantastinen maa ja paljon hyvää tapahtuu ........... .............................................. Uudesta direktiivistä kertovat Forensic Risk Alliance -yrityksestä johtajat Tytti Saarinen ja Viivi Lajunen. Lukkojen vaihtaminen ei yllättäen ollutkaan läpihuutojuttu. Ne täytyy myös visualisoida näytölle tolkulliseen muotoon. 4 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA SISÄLTÖ 4/2020. Ei riitä, että tuhansia tapahtumia hallitaan ja ohjataan. Tätä et kuule muualla -seminaarin asiantuntijat tekevät yhteenvedon näkemyksistään
8 Ulkomaan uutiset ...........................11 Turvallisuustilastot ........................12 Tuoteuutiset ....................................31 Turvamarkkinat .............................49 YHDISTYKSET Turva-alan yrittäjät ry ................. vuosikerta, 6 numeroa vuodessa ILMESTYMISAIKATAULU • Nro 1/2020 28.2.2020 • Nro 2/2020 24.4.2020 • Nro 3/2020 15.6.2020 • Nro 4/2020 2.9.2020 • Nro 5/2020 29.10.2020 • Nro 6/2020 17.12.2020 KUSTANTAJA • PUBLISHER Turvallisuuden ja Riskienhallinnan (T&RH) Tietopalvelu Oy, www.turvallisuus.com TOIMITUS • OFFICE Business Center Colosseum, PL 44 Rajatorpantie 8, 01600 Vantaa Toimitusjohtaja / Tuottaja • CEO / Producer Paula Koskivirta, 040 584 0212 paula.koskivirta@turvallisuus.com Päätoimittaja • Editor-in-Chief Timo Lahtinen, 050 594 2718 timo.lahtinen@turvallisuus.com Taitto • Layout / Design Sam Muldia / Printall ILMOITUKSET • ADVERTISEMENTS Mediakonsultti • Media Consult Kia Kangas, 040 843 9595 kia.kangas@turvallisuus.com Mikäli hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai toiminnallisista syistä, esim. 4/2020 | 5 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA SISÄLTÖ 4/2020. Sivut 32–35 SISÄLTÖ VAKIOT Pääkirjoitus....................................... On mielenkiintoista nähdä, tulevatko kaikki suuret yritykset vaatimaan kaikilta alihankkijoiltaan ja yhteistyökumppaneiltaan ilmoitusjärjestelmien luomista tai niihin osallistumista, pohtivat johtajat Tytti Saarinen ja Viivi Lajunen Forensic Risk Alliance -yrityksestä. 56 Toimitusjohtaja Ona Gardemeister kertoo Euroopan Lukkoseppäliitto ELF:n keväällä tekemästä kyselystä, jossa kartoitettiin koronapandemian vaikutuksia lukitusja turvallisuusalaan. TILAAJAPALVELU • SUBSCRIBER SERVICE Marianne Ylitalo, (03) 424 65340 (Jaicom Oy) tilaajapalvelu@turvallisuus.com YHDISTYSTILAUKSET Finnsecurity ry Joona Vuorenpää, 050 5987 063 toimisto@finnsecurity.fi Tietoja viestintätekniikan ammattilaiset, TIVIA ry 020 741 9888, jasenasiat@tivia.fi Turvaurakoitsijat ry, Ona Gardemeister, 044 7333 114 ona@lukkoliikkeet.fi Turva-alan yrittäjät ry, Kimmo Arenius, (09) 5476 1421 kimmo.arenius@turva-alanyrittajat.fi Irtonumeromyynti turvallisuus.com lehtiluukku.fi Tilaushinnat 12 kk, määräaikainen 78 € (sis. Finnsecurity ry ..............................57 Toiminnanjohtaja Joona Vuorenpää kertoo ajankohtaiskatsauksessaan yhdistyksen tuoreet kuulumiset ja muita muuttuneita turvallisuusalan tapahtuma-ajankohtia. 50 Keväällä valittu uusi hallitus. alv) TIETOSUOJA Lehden tilaajat ovat kustantajan asiakasrekisterissä, jossa olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon. Kustantajan vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Turvaurakoitsijat ry ..................... 6 Uutiset ................................................ Vastauksia saatiin useasta eri maasta. lakko, tai asiakkaasta johtuvasta syystä voida julkaista, kustantaja ei vastaa tästä aiheutuvasta vahingosta. ISSN 1799-697X 35. Paloilmoitinohjeisto uudistui – mitä mieltä käyttäjät ovat uudistuksesta. PAINOPAIKKA Poistumisreiteillä on paljon tavaraa ja usein laitteiden vuosihuollotkin ovat tekemättä, kertovat paloturvallisuusasiantuntijat kahdesta eri yrityksestä, sivut 28–30. 54 Kokenut turvallisuus konkari Veijo Vironen kirjoittaa, miten tilailmaisimet ovat kehittyneet 1960-luvulta tähän päivään, sekä miten erilaiset tilailmaisimet eroavat toisistaan, mitkä ovat ilmaisimien toimintaperiaatteet ja millaisia ongelmia ilmaisimien tuotekehityksessä on ollut. Turvapätevyyspäivä 6.10.2020 Turvallisuusmuseo kannatusyhdistys ry ................... Tilaajalla on oikeus kieltää tietojensa käyttö markkinointitarkoituksiin ja -tutkimuksiin ilmoittamalla asiasta kustantajan tilaajapalveluun. Kuvassa Turvakolmio Groupin paloturvallisuusasiantuntijoita: Jarkko Heinonen, Veli-Pekka Koskinen ja Jouni Malmberg. alv) kestotilaus 73 € (sis. Kustantajalla on oikeus käyttää rekisteriä henkilötietolain mukaan
Ei auttanut, että taloyhtiön varastoihin tehtiin murtoja. A-kiireellisyysluokan hälytyksissä poliisi on paikalla Helsingissä noin kuudessa minuutissa, 20:ssä muussa Suomen kunnassa noin 40:ssä minuutissa ja Enontekiössä vajaassa kahdessa tunnissa. B-kiireellisyysluokan tehtävien osalta puhuttaisiin enää poliisin palvelukykyajasta. Ruotsissa poliisi kehittää yhteistyötään myös vartiointiyritysten kanssa, ja paljon hyvää on yhdessä saatu aikaan. Optimoi, ennakoi ja automatisoi — Tieto lisää turvallisuutta turvallisuusteknologia lisää tietoa. Jatkossa lukuisten organisaatioiden on pakko luoda ilmoituskanava väärinkäytöksille ja käsiteltävä määräajassa saadut väärinkäytösilmoitukset. Sanonnassa lienee pieni totuuden siemen. Tässä lehdessä sivuilla 32–34 Tytti Saarinen ja johtaja Viivi Lajunen Forensic Risk Alliance -yrityksestä – Suomen tilintarkastajat ja ST-Akatemian sanoin: Forensiikan Charlien enkelit – kertovat kuumasta puheenaiheesta: ensi vuonna voimaan astuvasta EU:n uudesta whistleblowingeli ilmoitusdirektiivistä. Neljän prosenttiyksikön lasku kahdessa vuodessa tuntuu ehkä pienehköltä luvulta, mutta se on hälyttävän suuri luku. Tuskin haluamme, että seuraavassa poliisibarometrissä vuonna 2022 seuraavat 220 000 ihmistä luottavat jälleen poliisin vähemmän. Tämä apulaistietosuojavaltuutetun kanta kannattaa lukea. Jos neljä prosenttia Suomen 5,5 miljoonaisesta kansasta luottaisi poliisiin nyt vähemmän kuin toissa vuonna, se tarkoittaisi ainakin teoriassa, että 220 000:n kansalaisen luotto poliisiin olisi vähentynyt. Poliisibarometri on onneksi edelleen tuttu seurantaja arviointitutkimus, joka tehdään kahden vuoden välein. Poliisihallituksen asettama työryhmä julkistikin heinäkuussa ehdotuksensa poliisien uusiksi toimintavalmiusaikatavoitteiksi. Väärinkäytösten paljastamistyössä kyse on olennaisen erottamisesta isosta massasta, palapelin kasaamisesta irrallisten vihjeiden pohjalta. 6 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA PÄÄKIRJOITUS 4/2020. Jos Suomessa halutaan saada luotto poliisiin kääntymään takaisin paremmaksi, on poliisin täälläkin pakko ruveta miettimään innovatiivista yhteistyötä yksityisten turvallisuusyritysten kanssa, ei pelkästään vartiointiyritysten kanssa. Poliisi mittaa tehokkuuttaan toimintavalmiusajalla, joka kertoo, miten kauan poliisilta kestää saapua hälytysilmoituksesta tapahtumapaikalle. Paula Koskivirta sisällöntuottaja Forensiikan Charlien enkelit: Luova ajattelu auttaa väärinkäytösten selvittelyssä Tytti Saarinen. Siksi tilanteeseen haluttaisiin parannus. Heinäkuussa julkaistuun barometriin vastanneista 91 prosenttia luottaa poliisiin melko tai erittäin paljon. Saarinen kertoo toimivansa väärinkäytösten parissa rakkaudesta lajiin: kaikki liittyy olennaisesti ihmisiin, niiden toimintaan ja käytökseen. Se liittyy väärinkäytöksiin. Vuonna 2018 poliisibarometriin vastanneista 95 prosenttia luotti poliisiin. Timo Lahtinen päätoimittaja Neljä prosenttia on vakava signaali PÄÄKIRJOITUS POST SCRIPT V uonna 2018 johtaja Tytti Saarinen Forensic Risk Alliance -yrityksestä kirjoitti blogissaan talouden ammattilaisille: Kyetäkseen selvittämään taloudellisia väärinkäytöksiä, tulee itsekin ajatella rikollisen tavoin. Lisäksi ilmoitusten tekijöitä on suojeltava. www.avarn.fi/tieto-lisaa-turvallisuutta S uomessa on EU-maista vähiten poliiseja suhteessa väkilukuun, ja tämä näkyy varsinkin haja-asutusalueilla, joissa poliisia ei juuri näe. Ota älykäs turvallisuusteknologia avuksesi ja suojaksesi – me autamme sinua. Valtioneuvoston sivuja lukiessa ehdotukset tuntuvat kovin sekavilta, ja on vaikea hahmottaa, mitä täsmällisesti ehdotetaan. Valtavat erot toimintavalmiusajoissa ovat valtava ongelma. Tässä lehdessä sivuilla 43–45 on myös toinen kiinnostava lakiartikkeli otsikolla Yhden tietosuoja on tärkeämpää kuin kymmenien omaisuudensuoja. Viivi Lajunen. Jatkossa tavoitteet olisivat vain kiireellisille A-luokan hälytyksille. Oikeusoppineet Jyri Paasonen ja Vesa Ellonen kertovat tapauksesta, jossa taloyhtiön perinteisiä lukkoja ei yllättäen voinutkaan noin vain vaihtaa moderniin sähköiseen lukitusjärjestelmään. Ruotsissa poliisien lukumäärää aiotaan kasvattaa 10 000:lla, yhteensä 40 000:een. Nyt poliiseja on noin 7000. Sisäministeriö ja poliisi kaavailevatkin myös poliisien lukumäärän kasvattamista 7500:aan poliisiin vuoteen 2022 mennessä (vuonna 2013 poliiseja oli 7800). On kyettävä erittäin luovaan ajatteluun, jotta asiat lähtevät selviämään. Viidensadan poliisin lisääminen on askel parempaan, mutta viisisataa ei poista sitä tosiasiaa, että Suomen alueet pysyvät jatkossakin hyvin eriarvoisessa asemassa. Malli pohjautuisi Suomen eri alueiden riskiluokituksiin. TU RV A LL IS UU S & RI SK IE N HA LL IN TA Turvallisuusteknologia kerää fiksusti tietoa ympärillä tapahtuvista asioista ja auttaa sinua tekemään parempia päätöksiä
Turvallisuusteknologia kerää fiksusti tietoa ympärillä tapahtuvista asioista ja auttaa sinua tekemään parempia päätöksiä. www.avarn.fi/tieto-lisaa-turvallisuutta. Optimoi, ennakoi ja automatisoi — Tieto lisää turvallisuutta turvallisuusteknologia lisää tietoa. Ota älykäs turvallisuusteknologia avuksesi ja suojaksesi – me autamme sinua
LMS511 antaa 190 asteen sektorissa esimerkiksi 0,25 asteen välein tiedon säteen kulkemasta matkasta esteeseen. Älykkäät tilat ovat nousemassa isoksi ilmiöksi maailmalla, tiedottaa noin 1,8 miljardin euron liikevaihtoa pyörittävä globaali jättiyritys Sick. Sickin LMS511 oli kiinnitetty näyttöseinän yläpuolelle siten, että laserkeila kuki seinän suuntaisena noin 50 mm:n etäisyydellä seinästä. Esimerkiksi älypuhelinsovellukset ovat nyt siirtymässä myös julkisiin tiloihin tuottamaan ikimuistoisia kokemuksia. Kuvat näkyvät 360 asteen näkymänä. Materiaali on tarkkuudeltaan 4x8K-tasoista. n EcoOnline vahvistaa terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä SaaS-ratkaisujaan hankkimalla omistukseensa Airswebin, joka on yksi johtavista ympäristö-, terveysja turvallisuusohjelmistojen toimittajista suurille yritysasiakkaille. Koko seinän tarkoitus on, että matkustajat yllätetään unohtumattoman kauniilla luontomaisemalla visuaalisesti ja äänellisesti. Hänen erityisalueenaan ovat Dahuan infonäyttö-, kulunvalvonta-, videoovi puhelinja pysäköinti ratkaisut. EcoOnline ja Airsweb muodostavat jatkossa johtavan SaaS-toimittajan kaikenkokoisille yrityksille Pohjois-Euroopassa. OiOin toteuttamilla elämysseinillä matkustajilla on mahdollisuus luoda käsin koskettamalla esimerkiksi revontulia. Itä-Uudenmaan poliisilaitos Oikeustieteen lisensiaatti ja oikeustieteen maisteri Ilkka Koskimäki on nimitetty Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipäälliköksi 1.9.2020–31.7.2025 väliseksi ajaksi. Aki Hyvärinen on aloittanut teknisenä myyjänä. Tilassa kiertää 74 metrinen muotoiltu led-näyttö, jossa näkyy kuvamateriaalia Suomen luonnosta. ”Olemme seuranneet Airswebiä jo jonkin aikaa, ja meihin on tehnyt suuren vaikutuksen heidän kasvunsa sekä se, kuinka he ovat onnistuneet hankkimaan asiakkaita ilman ulkopuolista pääomaa jopa Covid-19-pandemian aikana”, taustoittaa Eco Onlinen toimitusjohtaja Göran Lindö. Sisäministeriön maahanmuutto-osasto Oikeustieteen kandidaatti Minna Hulkkonen on nimitetty sisäministeriön maahanmuutto-osaston osastopäälliköksi ajalle 1.9.2020–31.8.2025. Sickin mukaan älykkäät tilat ovat raivanneet tiensä teknologian suurimpien trendien joukkoon vuonna 2019. Jari Aalto Aki Hyvärinen Ilkka Koskimäki Minna Hulkkonen 8 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA UUTISET. Hänellä on laaja tekninen tuntemus ja pitkä kokemus kameravalvontajärjestelmistä. AJANKOHTAISTA Lisää uutisia www.turvallisuus.com. Turvallisuustoimijoille älykäs teknologia ja äänimaisemat tarjoavatkin lukuisia uusia mahdollisuuksia NIMITYKSIÄ FSM Group Jari Aalto on nimitetty kameratuotteiden järjestelmäasiantuntijaksi. ”Seinät, katot, lattiat kaikki on mahdollista muuttaa elämyksiksi”, kuvailee puolestaan suomalaisia älytilaratkaisuja kehittävän OiOi Collective oy:n toimitusjohtaja Sami Kämppi. Airswebillä on yli 90 isoa yritysasiakasta ja maailmanlaajuisesti 500 000 käyttäjää. Aiemmin, vuodesta 2019 lähtien Hulkkonen on työskennellyt Suomen Moskovan suurlähetystössä erityisasiantuntijana. Tilasta matkustaja voi löytää OiOin Suomen luontoa imitoivan elämyksen. Laserkeilassa näkyi pelaajan tai piirtäjän käsi, kun se kosketti seinää. n OiOi oli mukana vuoden 2019 Teknologiamessuilla Helsingissä Sickin osastolla. Turvallisuustoimijoille älykkyys tarjoaakin huikeita mahdollisuuksia. Sen anturija sovellusratkaisuilla suojataan muun muassa ihmisiä onnettomuuksilta ja vältetään ympäristövahinkoja. ”Älykkään tilan suunnittelussa ja toteutuksissa vain mielikuvitus on rajana. Koskimäki siirtyy tehtävään Hämeen poliisilaitoksen poliisipäällikön tehtävästä. Myös äänimaisema on suunniteltu jokaista tilannetta varten, ja ääni on tärkeässä osassa kokemuksen luomisessa. Voit myös tilata ilmaisen sähköisen uutiskirjeemme uutiskirje.turvallisuus.com Älykkäät tilat ovat ilmiö maailmalla EcoOnlinelle merkittävä kumppani IsoBritanniasta Teknologialla voidaan muuttaa lähes mikä tahansa tila älykkääksi. Tila elää Suomen vuodenaikojen mukaan. Mikä tahansa seinä tai pinta saadaan reagoimaan esimerkiksi kosketukseen.” Suomen luonto vertaansa vailla OiOin merkittävin taidonnäyte on Helsinki-Vantaan lentoaseman uuteen terminaaliosaan valmistunut keskusaukio, joka on kaukolennoilla matkustaville henkilöille yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista lentoasemalla
Muutoksen tarkoitus on vähentää poliiseihin kohdistuvaa maalittamista ja uhkailua. Selvisi, että applikaation voi asentaa puhelimeen ilman käyttäjän lupaa tai tietämystä asiasta. Stalkerware-ohjelmisto voidaan määritellä valvontaohjelmaksi, joka mahdollistaa ihmisen seuraamisen ilman suostumusta. Hankkeen tavoite on kehittää liikenneturvallisuutta parantavia anturiratkaisuja muun muassa kuljettajan tilan seurantaan sekä onnettomuuksien vähentämiseksi risteysalueilla. Jatkossa poliisin virkapuvussa voi olla myös muu yksilöivä tunniste kuin nimilaatta. Poliisin virkapuvussa ei pian tarvitse olla nimilaattaa Uskonnollisten yhteisöjen tilojen turvallisuutta parannetaan Turvallisuusalan neuvottelupäivät Finlandiatalolla VTT:n suurhankkeen painopisteinä liikenneturvallisuus ja terveydenhuolto FSecure liittyi stalkerwareohjelmistojen vastaiseen koalitioon Sisäministeriö on muuttanut poliisin virka-asusta annettua asetusta. n Marjo Martin Ku va G ab e Pi er ce / Un pl as h Kuva LPfi / Wikipedia 4/2020 | 9 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA UUTISET. ”Koska päätöksenteko siirtyy yhä enemmän ihmisiltä koneille, on tärkeää varmistaa, että taustalla toimivat anturija päättelytekniikat ovat luotettavia ja turvallisia”, VTT:n erikoistutkija Johan Plomp toteaa. päivä Finlandia-talossa. ”Ohjelmasta ei silti ole tingitty pisaraakaan; lähinnä sitä on vain tiivistetty”, korostaa EK Tieto oy:n koulutussuunnittelija Marjo Martin. n VTT vetää toukokuussa käynnistynyttä 30 miljoonan euron NextPerception-hanketta, jossa kehitetään älykkäitä anturiratkaisuja muun muassa automaattiajamiseen ja terveydenhuoltoon. Toinen hankkeen painopisteistä on terveydenhuolto, jossa älykkään anturiteknologian avulla pyritään mahdollistamaan potilaan voinnin tarkempi seuranta. n Perinteisesti laivaristeilynä järjestettävät Turvallisuusalan neuvottelupäivät pidetään syyskuun 21. Aineiston pohjalta laaditaan myös turvallisuuden parantamisen käsikirja. n Kyberturvayritys F-Secure on liittynyt Stalkerware-ohjelmistojen vastaiseen koalitioon tukeakseen ohjelmistokehittäjiä, turvallisuusyhtiöitä ja uhreja, jotka taistelevat Stalkerware-ohjelmistojen liittyvien uhkien kanssa. Martin sanoo, että koronaviruksesta johtuen EK:lle on tapahtuman järjestäjänä erityisen tärkeää osanottajien hyvinvointi, ja siksi tapahtuman osanottajamäärä on rajattu 130:een. ”Päivän aikana kuulemme turvallisuusalan huippuasiantuntijoiden puheenvuoroja muun muassa riskienhallinnasta, väkivaltariskeistä, kyberturvallisuudesta ja tietosuojasta.” ”Päivään kuuluu myös neljä vaihtoehtoista työpajaa: turvallisuusjohtaminen – minne menet, riskienhallinnan käsikirja yritysjohdolle, hyppää valkohattuhakkerin saappaisiin ja suunnittele hyökkäys, sekä julkishallinnon tietoturvapaja. Lisäksi ryhmä tekee ehdotuksia siitä, miten näiden yhteisöjen turvallisuutta voidaan parantaa koulutuksella, turvallisuusosaamisen ja -toimien parantamisella sekä turvallisuustoiminnan organisointia kehittämällä. n Sisäministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävä on kartoittaa uskonnollisten yhteisöjen tiloihin kohdistuvia turvallisuusuhkia ja laatia esityksiä turvallisuuden parantamiseksi. Näitä ohjelmia markkinoidaan usein hyödyllisinä applikaatioina. ”Osallistujia on yleensä ollut parisen sataa”, Martin sanoo. F-Securen tutkijat havaitsivat maaliskuun alussa, että samaan aikaa Covid19-eritystoimien kanssa myös stalkerware-ohjelmistojen aktivointi lisääntyi. Turvallisuusalan neuvottelupäivät keräävät yhteen yritysten, viranomaisten, kuntien ja yhdistysten turvallisuudesta vastaavia ammattilaisia ja asiantuntijoita. Applikaatiolla on pääsy sijaintitietoihin, ruutukaappauksiin, näppäimistöön, valokuviin ja selainhistoriaan. Jo helmikuussa F-Securen Tactical Defence -yksikkö analysoi KidsGuard-applikaatiota. Päivän päättää rento AfterWork-verkostoitumistilaisuus”, Martin mainitsee. Työryhmä kokoaa tietoa turvallisuusuhkista, jotka kohdistuvat erityisesti juutalaisiin synagogiin sekä muslimien rukoushuoneisiin ja moskeijoihin. Uusi asetus tulee voimaan 1.10.2020
n Telian logoa ja nettisivujen kuvamateriaalia on käytetty sosiaalisen median ja sähköpostin kautta tapahtuneissa huijausyrityksissä kesän aikana. Sen sijaan luonnonsuojelurikoksiin (53), varomattomaan käsittelyyn (318) ja räjähderikoksiin (145) liittyvien rikosten määrä on kasvanut. Hankkeen kokonaisarvo on noin 813 000 euroa. Näistä 1 600 on tehty internetissä. n Maatalousyrittäjille sattuu korvattuja tapaturmia vuosittain noin 4 000, ja näistä jopa kolmasosa on kaatumisia ja liukastumisia. Poliisin tilastoissa esillä ovat esimerkiksi myyntipetokset, tilausansat, rakkauspetokset, yritysten nimissä tehdyt petokset ja toimitusjohtajapetokset. Ciscon pyynnöstä F-Secure Consulting -yksikkö suoritti perusteellisen laiteanalyysin. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna on yli 11 prosenttia, mikä tarkoittaa yli 2 000 rikosta. Tutkimus osoittaa, millaisia haasteita organisaatiot kohtaavat it-toimitusketjujensa turvaamisessa. n Kuva Prince Akachi / Unplash Lievien petosten kohteina erityisesti yli 65vuotiaat Tammi-kesäkuun aikana poliisi kirjasi yli 20 000 erilaista petosrikosta. Tämän lisäksi maatalousyrittäjille sattuu suuri määrä kaatumisia ja liukastumisia, joista selvitään kotihoidolla tai pelkällä säikähdyksellä. Poliisitarkasta Jyrki Aho on erityisen huolissaan yli 65-vuotiaiden uhrien määrän kasvusta. Varsinkin lievät petokset ovat lisääntyneet, ja niitä on poliisille ilmoitettu tänä vuonna noin 2 500 enemmän kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana. n Kuvituskuva, joka ei liity seurantaryhmän katsaukseen. n Telian materiaalia käytetty huijausyrityksiin Kolmannes maa talouden tapaturmista johtuu liukastumi sesta tai kaatumisesta Pelastustoimelle EUrahoitus suurteho pumppaus kapasi teetin kehittämiseen EU:n komissio on myöntänyt 610 000 euron osarahoituksen Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen suurtehopumppausmoduulille. Kuva Christian Dorn / Pixabay 10 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA UUTISET. Telia kannustaakin ihmisiä varovaisuuteen ja omien tietojen huolelliseen suojaamiseen. Tyypillinen vamma on jalan tai käden venähtäminen, nyrjähtäminen tai katkeaminen. AJANKOHTAISTA Väärennetyt komponentit tekevät yritysverkoista haavoittuvaisia F-Securen laiteturva-asiantuntijat ovat julkaisseet yksityiskohtaisen raportin kahteen väärennettyyn verkkokytkimeen kohdistuneesta tutkimuksesta. Tutkijat havaitsivat, että vaikka väärennökset eivät toimineet verkkohyökkäysten takaovina, niillä voitiin huijata komponenttien todennukseen suunniteltuja tietoturvatoimintoja. Kaikkiaan näitä rikoksia oli 442. Suurtehopumppausmoduuli on neljän pohjoisen pelastuslaitoksen: Oulu-Koillismaa, Jokilaaksot, Kainuu ja Lappi, yhteinen hanke. ” Tässä kohderyhmässä nettipetosrikollisuuden vaikutus on suuri”, Aho sanoo. Lukumäärä on kasvanut viime vuoteen verrattuna lähes 90 prosenttia, mikä tarkoittaa yli 200 rikosta. Kuva Juno Jo / Unsplash Osa ympäristö rikoksista vähentynyt, osa kasvanut Äskettäin valmistuneen Suomen kansallisen ympäristörikosten seurantaryhmän katsauksen mukaan esitutkintaviranomaisille tutkintaan tulleiden ympäristön turmelemiseen (188 kappaletta), törkeään ympäristön turmelemiseen (6) ja ympäristörikkomuksiin (222) liittyvien tutkimusten määrä on vähentynyt. Suurtehopumppausmoduulilla tarkoitetaan nopeasti toimintavalmista erikoistunutta autonomista pelastusyksikköä, jota voidaan käyttää esimerkiksi veden pumppaukseen tulvivilla alueilla ja veden kuljetukseen metsäpalojen sammuttamisessa. Väärennökset oli suunniteltu ohittamaan järjestelmäkomponenttien todennusprosessit. Väärennösten motiivi oli todennäköisesti vain tehdä rahaa laitteita myymällä. ”Aidot Telialta tulleet sähköpostit tunnistaa siitä, että niissä ohjataan lähes poikkeuksetta telia.fi -sivustolle, ja alatunnisteessa viitataan aina Telian tai Telia Esports Seriesin asiakasrekisteriin”, kertoo Telia Finlandin tietosuojatiimistä vastaava Susanna Koskinen. Esimerkiksi toinen laitteista hyödynsi aiemmin havaitsematta jäänyttä ohjelmistohaavoittuvuutta ja heikensi suojattuja käynnistysprosesseja. n Kuvituskuva, joka ei liity poliisille ilmoitettuihin petoksiin. F-Securen laitteistojen tietoturvasta vastaava tiimi tutki kahta erilaista Cisco Catalyst 2960-X -sarjan kytkinväärennöstä ja yritti selvittää, aiheuttivatko laitteet tietoturvauhkia
Lue lisää: www.abloy.fi/traka 43 prosenttia maa ilman kouluista on ilman käsienpesu mahdollisuutta Avustustyöntekijöihin kohdistui maailmalla ennätysmäärä hyökkäyksiä vuonna 2019 Tuoreen selvityksen mukaan Syyria ja Kongon demokraattinen tasavalta ovat vaarallisimpia maita avustustyöntekijöille. Kongon demokraattisessa tasavallassa nähtiin viime vuonna suurin nousu väkivaltaisten hyökkäysten määrässä, yhteensä 27 iskua. ”Kyky auttaa haavoittuvia siviilejä silloin, kun he apua eniten tarvitsevat, on osoitus ihmisyydestä”, kommentoi tilastoja Norjan pakolaisneuvoston pääsihteeri Jan Egeland uutistoimisto Reutersille. Yli puolet näistä kohdistui avustustyöntekijöihin, jotka yrittivät hillitä maan Ebola-epidemiaa. Käsienpesu on yksi tärkeimmistä keinoista ehkäistä koronaviruksen leviämistä, mutta tuoreen selvityksen mukaan viime vuonna 43 prosenttia maailman kouluista oli vailla kunnollista käsienpesumahdollisuutta eli käytännössä vettä ja saippuaa. Kyseessä on suurin määrä väkivaltaisia iskuja sitten vuoden 1997, jolloin tapauksia alettiin järjestelmällisesti seurata. Yhteensä 483 avustusjärjestöjen työntekijää joko surmattiin, kaapattiin tai pahoinpideltiin vuonna 2019. Traka Touch -lokerikot Keskitä hallintasi, keskity olennaiseen. ”Jos avustustyöntekijöitä ei suojella, elintärkeä apu alkaa katkeilla”, Egeland jatkaa. Joka kolmannessa koulussa puhdasta juomavettä ei ole tai sitä on vain rajoitetusti. Vähiten kehittyneissä maissa seitsemässä koulussa kymmenestä ei ole mahdollisuutta käsienpesuun, ja puolet kouluista on vailla vessoja ja puhdasta vettä. ULKOMAAN UUTISET Lisää uutisia löydät verkkosivuiltamme www.turvallisuus.com Älykkäillä Traka Touch -lokerikkoratkaisuilla suojaat, hallitset ja seuraat kaikkien tärkeiden laitteidesi ja välineidesi käyttöä mistä ja milloin vain, yhden integroitavan järjestelmän kautta. Vaarallisin maa avustustyöntekijöille on Syyria. Vaikka avustustyöntekijöihin kohdistuneiden hyökkäysten määrä on kasvanut, iskuissa kuolleiden määrä on hivenen laskenut. Avustustyöntekijöihin kohdistui ulkomailla 277 hyökkäystä viime vuonna. Tiedot käyvät ilmi Humanitarian Outcomes -nimisen kansainvälisen tutkimusryhmän julkaisemista tilastoista. Heistä yli kolmannes elää Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Viime vuonna surmansa sai 125 työntekijää, mikä on kuusi ihmistä vähemmän kuin vuonna 2018. n Etenkin vähiten kehittyneissä maissa koronaviruksen leviämistä on vaikea estää, kun käsienpesumahdollisuuksia ei ole. n TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA Ulkomaat | UUTISET. YK:n lastenrahaston Unicefin ja Maailman terveysjärjestön raportin mukaan yhteensä 818 miljoonaa lasta ei voi pestä käsiään vedellä ja saippualla
78 prosentin mielestä he käyttäisivät mieluiten perinteisiä tunnistusmenetelmiä, kuten salasanoja, ja seuraavaksi mieluiten symboleita. Lähde: https://specopssoft.com Covid-19 on aiheuttanut merkittäviä toimeentulohaasteita, mikä on näkynyt lisääntyvänä tukitoimien tarpeena. Sen sijaan biometristen tunnisteiden, kuten iiristunnistuksen ja verkkokalvotunnistuksen kokevat mieluisaksi vain 11 prosenttia vastaajista. TURVALLISUUSTILASTOT Globaali kyberturvallisuusala kasvaa hyvää vauhtia, ja vauhdin oletetaan kasvavan. Specops Softwaren kyselyyn vastasi tänä kesänä yli 3 700 brittiä. Mitä enemmän graafissa on vihreätä, sitä mieluummin ihmiset käyttävät kyseistä tunnistusmenetelmää.. Lähde: SOSTE/THL Cybersecurity Industry Size by Year 2023 : $248.26 Billion 2022 : $223.68 Billion 2021 : $202.97 Billion 2020 : $184.19 Billion 2019 : $167.14 Billion 2018 : $151.67 Billion 2017 : $137.63 Billion 2017 $250 billion $200 billion $150 billion $100 billion $50 billion 2018 2019 2020 2021 2022 2023 Si ze of C yb er se cu rit y M ar ke t 12 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA TURVALLISUUSTILASTOT. Kuinka moni haluaisi pysyä perinteissä menetelmissä. Lähde: www.broadbandsearch.net Kuinka monesta olisi mukava käyttää uusia tunnistusteknologioita, kuten biometrisiä menetelmiä
Varmimmin kasvojentunnistusohjelmien haluttiin olevan käytössä lentokentillä.. Poliisien määrän keskiarvo EU-maissa on 326 poliisia 100 000 asukasta kohden. ...in stores and supermarkets. Punainen väri tarkoittaa ”ei”, vihreä ”kyllä” ja harmaa ”ei ole varma”. ...at airports. Lähde: prontonet.fi Yhdysvaltalaisilta kysyttiin vuonna 2018, pitäisikö hallituksen rajoittaa kasvojentunnistusohjelmistojen käyttöä joko yleisesti, tavarataloissa ja supermarketeissa, ja lentokentillä. Lähde: Eurostat Pelastustoimen tekemät ihmisen pelastamistehtävät vuodesta 2019 heinäkuuhun 2020. Sama oli myös kesäkuussa. Suhteellisesti Suomessa poliiseja on EU-maista vähiten, 137 poliisia 100 000 asukasta kohden. Yes No Not sure 29.0% 26.2% 44.9% 49.1% 54.3% 25.7% 20.0% 27.1% 23.8% 4/2020 | 13 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA TURVALLISUUSTILASTOT. Huomionarvoista on, että esimerkiksi viime vuoden huhtikuussa pelastustehtäviä oli merkittävästi enemmän kuin tämän vuoden huhtikuussa. Lähde: Statista Majority of Americans Support Facial Recognition Attitudes towards the use of facial recognition software (2018) Should the government limit the use of facial recognition software...
Uusia näkymiä. Koulutustilaisuuksiin osallistuu runsaasti väkeä. 40-vuotishistoriikista on kuitenkin kulunut jo kymmenen vuotta, ja Finnsafe täyttää ensi lokakuussa 50 vuotta. Tuo otsikko oli työnimenä vuonna 2010 Matti Haron kirjoittamassa Työsuojelupäälliköt ry:n, nykyiseltä nimeltään Finnsafe ry:n, 40-vuotishistoriikissa. Nykyään hänellä on oma konsultointiyritys, joka on keskittynyt työturvallisuuden, kemikaaliturvallisuuden ja työhön liittyvän riskienhallinnan kehittämiseen. Tutustu tarkemmin osoitteessa www.ledlenser.fi RÄJÄHDYSVAARALLISIIN YMPÄRISTÖIHIN Turvaajien työpaikkoja. Heidän on osattava tukea työantajien perinteistä riskien hallintaa ja samalla hallittava yksikön jaksamiseen liittyvät ja työyhteisön psykososiaaliset riskit. Heidän on kehitettävä jatkuvasti osaamistaan”, Tiina Lius kuvailee. Vuodesta 2007 alkaen hän on ollut yhdistyksen hallituksessa, ja vuodesta 2014 alkaen yhdistyksen varapuheenjohtaja. Ledlenser otsaja käsivalaisimet kovaan ammattilaiskäyttöön. ”Heidän työnsä on muuttunut nopeatempoisemmaksi. Työympäristömitali. VALAISIMET AMMATTILAISILLE. Historiikin julkaisemisesta on nyt kymmenen vuotta, ja Finnsafe täyttää lokakuussa jo 50 vuotta. Ensimmäiset viritykset. On aika kysyä Tiina Liukselta, miten hän on kokenut työturvallisuusammattilaisten roolin muuttuneen erilaisissa organisaatioissa niiden 13 vuoden aikana, jotka hän on ollut Finnsafe ry:n hallituksessa. Mitä Finnsafelle kuuluu tänä päivänä. Vanhojen partojen ja muutamien daamien tilalle on tullut satoja uusia daameja, ja paljon uusia miehiä myös jäseniksi. Finnsafe ry:n puheenjohtaja Tiina Lius kertoo yhdistyksen tekevät tärkeää työtä jäsenistönsä ammattiosaamisen edistämiseksi. Finnsafe – suomalainen turvallisuus Finnsafe tarkoittaa suoraan suomeksi käännettynä suomalainen turvallisuus. M atti Haro kirjoittaa 40-vuotishistoriikissa muutamia hauskan kuvaavia lauseita: Ensin oli vanhat parrat ja jokunen daami. Vuonna 2016 Tiina Liukselle myönnettiin Työympäristötyön ansiomitali ja vuonna 2017 Opetusalan turvallisuuden tunnustuspalkinto. Jäseniä yhdistyksessä on nykyään noin 500, ja he edustavat työelämää laidasta laitaan; viranomaisia, teollisuutta, vakuutusyhtiöitä, pienempiä ja suurempia yrityksiä, tutkijoita. Valaisimilla on 7 vuoden takuu. Sen avulla yhdistys haluaa korostaa, että sen tavoite on nimenomaan vaikuttaa suomalaisen työn turvalliseen tekemiseen. 14 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA TYÖTURVALLISUUS | YhteistYötä 50 vUotta. Koska laadulla ja valokeilalla on merkitystä. Tiina Lius on palkittu ja arvostettu asiantuntija, joka pätevöityi vuonna 2013 korkean riskin työpaikan työturvallisuuspäälliköksi. Finnsafen puheenjohtaja on vuoden 2020 alusta ollut Tiina Lius. Tehokkaat ATEX-sertifioidut käsija otsavalaisimet saat ladattavina ja paristokäyttöisinä, eri ATEX-luokituksilla. Historiikin viralliseksi otsikoksi tuli kuitenkin Turvallisen työnteon puolesta. Vapaa-ajan ja työn erottaminen toisistaan on entistä vaikeampaa. Tuolloin hän toimi Golder Associates oy:n työturvallisuuspalveluiden projektipäällikkönä ja sitä ennen viitisentoista vuotta Leiras oy:n (nykyisin Bayer oy) kemikaalija työturvallisuustehtävissä. Lakisääteisen työsuojelupäälliköiden lisäksi jäseninä on muitakin turvallisuusasiantuntijoita, kuten työnantajan nimeämiä turvallisuusasiantuntijoita, EHSQ-päälliköitä ja TYÖTURVALLISUUS Teksti Paula Koskivirta 500:n jäsenen Finnsafe täyttää 50 vuotta ”Ensin oli vanhat parrat ja jokunen daami” Lakisääteisen työsuojelupäälliköiden lisäksi jäseninä on muitakin turvallisuusasiantuntijoita, kuten työnantajan nimeämiä turvallisuusasiantuntijoita, EHSQ-päälliköitä ja työhyvinvointipäälliköitä. Finnsafe ry:lle onkin vuonna 2007 myönnetty myös Suomalaisen Työn Liiton Avainlipun käyttöoikeus. Yritys tarjoaa muun muassa koulutus-, auditointija asiantuntijapalveluita. Tulosta tehden
Tiedotamme, koulutamme ja teemme yhteistyötä eri turvallisuustoimijoiden kanssa”, Tiina Lius mainitsee esimerkkejä toiminnasta. Telinekataja oy:n aluejohtaja Mikko Tammihovi tulee kertomaan, miten yritys on päässyt nollaan tapaturmaan. Tehokkaat ATEX-sertifioidut käsija otsavalaisimet saat ladattavina ja paristokäyttöisinä, eri ATEX-luokituksilla. Valaisimilla on 7 vuoden takuu. Annamme myös lausuntoja. Teknologiatrendeistä puheenvuoron pitää Timo Kronlöf Quentic Finland oy:stä. ”Varsinkin työturvallisuuskoulutuksen ja jäsentemme osaamisen kehittäminen ovat aina olleet yhdistyksemme toiminnan ydintä. ”Järjestämme Tampereella marraskuun lopulla kaksipäiväiset Finnsafe-koulutuspäivät, ja niiden yhteydessä myös kutsuvieraille 50-vuotisjuhlavastaanoton. Järjestämme muun muassa Työterveysja työturvallisuusalan koulutuspäivät, Finnsafe-koulutuspäivät ja olemme olleet mukana kehittämässä Oulun yliopiston Master of Safety -koulutusohjelmaa sekä Työterveyslaitoksen työsuojelupäälliköiden perustietokurssia”, Lius sanoo. Pysyn ajan tasalla työsuojelun ajankohtaisista asioista, ja lisäksi yhdistyksellä on mukava verkosto, kuvailee Borealis Polymers oy:n Labour Safety Manager Tarja Olander. Ledlenser otsaja käsivalaisimet kovaan ammattilaiskäyttöön. Tutustu tarkemmin osoitteessa www.ledlenser.fi RÄJÄHDYSVAARALLISIIN YMPÄRISTÖIHIN työhyvinvointipäälliköitä. VALAISIMET AMMATTILAISILLE. Marja Karja lainen on kirjoittanut muun muassa Psykososiaalinen kuormitus, työuupumus ja työsuojelu -kirjan. Päivillä on myös kaikille avoin verkostoitumistilaisuus, jossa avauspuheenvuoron pitää sosiaalija terveysministeri Aino-Kaisa Peko nen. Jäsenenä saan jakaa kokemuksia ja kysyä neuvoa, toteaa Orion-konsernin EHS specialist Hanna Nurmi. ”Viemme työturvallisuutta yhdessä eteenpäin eri tavoin. Paul Passonilla on 50 vuoden kokemus työturvallisuudesta sekä selviytymisja sopeutumiskyvyistä ennakoimattomissa tilanteissa, If:in riskianalyytikko Jaana Aho, Työsuojelurahaston toimitusjohtaja Kenneth Johansson, EcoOnlinen oy:n johtava asiantuntija Marita Hyttinen, Työterveyslaitoksen tuotepäällikkö Mika Liuhamo. TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA YhteistYötä 50 vUotta | TYÖTURVALLISUUS. juhlavuosi. Teemme yritysvierailija.” 50. ”Mahdollistamme jäsenillemme myös mukanaolon tutkimushankkeissa, viranomaisten tapaamisissa ja säädösten valmistelussa. Koska laadulla ja valokeilalla on merkitystä. juhlavuoden päätapahtuma Tampereella Tiina Lius kertoo, että vuosi 2020 on erityisen kunniakas: se on yhdistyksen 50. Lisäksi on työturvallisuusnäyttely ja luonnollisesti erinomaisia puhujia.” Lius luettelee puhujia: Lapin yliopiston tutkimusjohtaja Marko Kesti, jolla on pitkä kokemus tutkimuksesta ja myös kansainvälisestä teollisuudesta
Puolisen vuotta sitten yhtiö päätti ryhtyä Finnsafe ry:n kannatusjäseneksi. Saan jäsenyyden kautta myös ajankohtaista tietoa siitä, mitä alalla tapahtuu.” Kannatusjäsenet haluavat tukea, näkyä ja osallistua Toimialapäällikkö Tuomas Syyrakki kertoo, miksi Würth haluaa olla yhdistyksen kannatusjäsen. Lisäksi olemme EHS-ohjelmistoyritys, ja jokainen kontakti alan asiantuntijoihin on meille arvokas”, Takki perustelee. ”Yhtiömme haluaa olla mukana avainpaikalla suomalaisen työn turvallisuudessa, ja se onnistuu vain kumppanuudella, läsnäololla ja verkottumalla. ”Meille on myös tärkeää, että voimme lisätä vuoropuhelua alan kovimpien osaajien kanssa.” ”Asenteiden muuttaminen on pitkä prosessi, ja uskon, että Finnsafe on hyvä kanava levittää työturvallisuuden ilosanmaa. On tärkeää, että myös työsuojelupäälliköillä on vastaavia verkostoja kuten työsuojeluvaltuutetuilla. Jäsenenä saan mahdollisuuden tutustua myös muihin työturvallisuusammattilaisiin, jakaa kokemuksia ja kysyä neuvoa”, Nurmi perustelee liittymistään jäseneksi. ”Finnsafella on mielenkiintoista toimintaa, esimerkiksi yritysvierailuja ja seminaareja, joissa opin uutta. Olen ollut jäsen nyt kymmenen vuotta. Samalla yhdistys hälventää usein täysin aiheettomiakin ennakkoluuloja. Kannatusjäsenet lisäksi lisäävät yhdistyksen painoarvoa”, Blåfield näkee. ”Jäsenyys antaa mahdollisuuden verkostoitua alan asiantuntijoiden kanssa ja pysyä työturvallisuuden kehityksessä mukana.” Borealis Polymersin Tarja Olander pohtii jäsenyyttään näin: ”Edeltäjäni oli jäsen, ja hän kehotti liittymään. Jäsenyys on erinomainen tapa verkostoitua muiden alan ammattilaisten kanssa. Olen ollut jäsen nyt kymmenen vuotta, sanoo VRYhtymä oy:n turvallisuuspäällikkö Toni Pelin. Aloitamme Orionin Hanna Nurmesta. ”Würth on ollut kannatusjäsen vuodesta 2008 lähtien, siis 12 vuoden ajan.” ”Kannatusjäsenenä pääsemme mukaan toimintaan työsuojelualan tapahtumiin, yhteishankkeisiin ja saamme säännöllisesti hyödyllistä tietoa. Jokainen kontakti alan asiantuntijoihin on meille arvokas, perustelee kannatusjäsenyyttä Quentic Finlandin markkinointijohtajalta Karri Takki. Sivusta seuraamalla ei ole mahdollista vaikuttaa”, Syyrakki painottaa. Miksi he ovat jäseniä. n Pidin jäsenyyttä heti itsestäänselvyytenä. Hän kertoo olleensa jäsen reilun puoli vuotta. Meidän ei tarvitse pelkästään roikkua mukana ’matkustajana’, vaan voimme aktiivisesti edistää myös omaa osaamistamme ja yhtiömme sanoman esilläoloa.” Vandernetin Antti Blåfield puolestaan kertoo Vandernetin toimineen jo kauan aikaa työturvallisuuden asiantuntijana, kouluttajana ja maahantuojana. Jäsenet kokevat verkostonsa tärkeäksi Entä miten yhdistyksen jäsenet kokevat jäsenyytensä. Toimialapäällikkö Tuomas Syyrakki kertoo Würthin haluavan olla yrityksenä mukana avainpaikalla suomalaisen työn turvallisuudessa. Pysyn ajan tasalla työsuojelun ajankohtaisista asioista, ja lisäksi yhdistyksellä on mukava verkosto, jossa voin jakaa kokemuksia.” VR-Yhtymän Toni Pelin kuvailee näin: ”Kun kuulin ensimmäisen kerran yhdistyksestä silloiselta kollegaltani, pidin jäsenyyttä heti itsestäänselvyytenä. 16 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA TYÖTURVALLISUUS | YhteistYötä 50 vUotta. Kannatusjäsenet lisäävät myös yhdistyksen painoarvoa, toteaa Vandernetin toimitusjohtaja Antti Blåfield. Kysyimme asiasta Orion-konsernin EHS specialist Hanna Nurmelta, Borealis Polymers oy:n Labour Safety Manager Tarja Olanderilta, VR-Yhtymä oy:n turvallisuuspäälliköltä Toni Peliniltä, Würthin toimialapäälliköltä Tuomas Syyrakilta, Vandernet oy:n: toimitusjohtajalta Antti Blåfieldilta ja Quentic Finland oy:n markkinointijohtajalta Karri Takilta. ”Muutama työntekijämme on jo pitempään ollut yhdistyksen jäsen, ja viime keväänä näimme, että meidän olisi hyvä liittyä myös yrityksenä kannatusjäseneksi. ”Näemme, että työturvallisuuden asiantuntijoiden ammatillista verkostoitumista ja kouluttautumista kannattaa tukea. Quentic Finlandin Karri Takki puolestaan kertoo, että yhtiö pyrkii aktiivisesti osallistumaan työturvallisuuden ammattilaisten verkostoihin ja tukemaan verkostojen toimintaa. Näin myös teimme”, Takki sanoo. ”Tehtävämme on edistää uusia turvallisempia ja tehokkaampia työtapoja, jotka auttavat myös työpaikkojen säilymistä Suomessa”, Blåfield sanoo. Olen ollut jäsen 15 vuotta. Hän painottaa, että työturvallisuuden edistäminen on yhteinen asia, ja työturvallisuudesta on voitava keskustella kollegan kanssa avoimesti yrityssalaisuuksien vaarantumatta
Kehitystyö kannattaa rajata, eikä sisällyttää mukaan kaikkea, mikä on mahdollista”, neuvoo MarshallAI oy:n toimitusjohtaja Marcus Nordström. Työstä suoriuduttiin alle päivässä. Nordström painottaa, kuinka konenäöllä ja tekoälyllä on paljon tarjottavaa turvallisuuden, työturvallisuuden ja prosessien valvomiseen. Esimerkkinä konenäön joustavuudesta ja tehokkuudesta MarshallAI toteutti asiakkaan pyynnöstä pelikaanin ja ihmisen automaattisen erottelun videokuvasta. Nämä voidaan havaita konenäön ja drone-kameroiden avulla.” ”Rakennusalalla ja vähittäiskaupassa on omat työturvallisuushaasteensa. 010 320 7172 ALKOTESTERIT www.alkotesterit.fi KALIBROINNIT SUUKAPPALEET JA VARUSTEET Alkotesterit.fi-palvelusivusto Konenäkö soveltuu suojavarusteiden havainnointiin, varoittamaan kielletyistä esineistä, ajoneuvojen liikeratojen ennakointiin ja läheltä piti -tilanteiden tunnistamiseen. Konenäkö on väsymätön apuri ”Tehdasympäristöissä konenäkö avaisi monia mahdollisuuksia työturvan parantamiseen toimimalla ylimääräisenä silmäparina, jonka havaintoja voidaan käyttää muistuttajana, tai ääritilanteissa koko tehtaan pysäyttävänä varoventtiilinä”, Nordström kertoo. Uusi Dräger -sivumme tuo asiakkailleen entistä parempaa palvelua ja ammattitaitoa alkotestereiden ja -alkolukkojen kanssa. Vertailukohtana valvontakamera-alan johtavat yhtiöt totesivat kehitystyön vaativan vuoden. On myös tärkeätä tietää ihmisten, ajoneuvojen ja koirien määrät ja sijainnit alueella. Monessa ympäristössä konenäön avulla olisi mahdollisuus parantaa työturvallisuuden tasoa varsin kohtuullisin kustannuksin. Teknologian käyttöönotossa on vielä monia haasteita, mutta siitä ei enää nykyään seuraa hintava kuukausien mittainen ohjelmistokehitysprojekti.” Esimerkkinä konenäön tehokkuudesta Nordström mainitsee tarkkuuden, joka voi ylittää jopa harjaantuneen ihmissilmän kyvyt. Konenäkö voidaan joustavasti integroida tehtaiden, rakennustyömaiden, kauppakeskusten sekä liikenteenohjauksen kameravalvontajärjestelmiin. Selvitä yrityksesi työturvahaasteet Nordströmin mielestä työturvallisuutta tulisi tarkastella nykyistä laajemmin. TYÖTURVALLISUUS Teksti Pekka Tolonen Tekoäly tulee työturvallisuuteen Proaktiivinen konenäkö ennakoi vaarat T ekoäly, konenäkö ja videoanalytiikka ovat kehittyneet harppauksin viime vuosien aikana. Auto-Alarm Finland Oy, Hirsimetsäntie 10 15200, Lahti Avoinna arkisin 8:00-16:00, Puh. Kytkemällä kameravalvonta konenäköön se myös toimisi proaktiivisesti varoittamalla vaaroista ennakkoon.” ”Investointeja ei pitäisi tarkastella vain takaisinmaksun ja tehokkuuden kannalta. Käytössä on toki paljon kameravalvontaa, mutta niitä käytetään vain reaktiivisesti todistusaineistona, kun turvallisuuspoikkeama on jo tapahtunut. ”Välineenä se on tehokas ja laadullisesti jo erinomaisella tasolla. Se, mikä oli aiemmin käytännössä mahdotonta tai erittäin hankalaa, on nyt hyvinkin suoraviivaista toteuttaa”, kiteyttää suomalaisen konenäköyhtiö MarshallAI oy:n toimitusjohtaja Marcus Nordström. Jatkuu sivulla 18 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA tekoälY ja konenäkö | TYÖTURVALLISUUS. ”Työturvallisuutta voidaan usein parantaa ilman, että siihen liitetään henkilöä yksilöivää tietoa. Tuotemyynnin lisäksi tarjoamme huoltoa ja kalibrointia Dräger-merkkisille laitteille, niin yksityisille henkilöille kuin yrityksillekin. Investointi työturvallisuuteen tulisi nähdä vakuutuksena omaisuuden, tuotantolaitteiden ja ihmishenkien menetykseen – ja laajemmin yrityksen maineeseen, brändiin sekä houkuttavuuteen työnantajana”, Nordström painottaa. Turvallisuushaasteita on paljon: ”Esimerkiksi poliisin näkökulmasta on tärkeä tietää, onko kohteessa näkymättömiä vaaroja. Tunnistettavien objektien ja tilanteiden räätälöinti ovat myös aivan eri tasolla kuin vain muutamia vuosia sitten
Sen avulla voidaan tehostaa ja automatisoida riskialttiiden paikkojen valvontaa, johon aikaisemmin tarvittiin valvontahenkilöstöä. Pystymme analysoimaan jo tapahtunutta toimintaa tilastoista sekä tekstimuodossa olevista raporteista, ja huomaamaan sieltä turvallisuuteen liittyviä riskejä”, kertoo SAS Institute oy:n Senior Adviser Antti Heino. Koneen rikkoutuminen tehtaalla voi mahdollisesti aiheuttaa riskejä turvallisuudelle, ja sitä on hyvä pyrkiä ennakoimaan tekemällä korjaustoimenpiteet ennen kuin vikoja ilmenee.” Työturvallisuuden valvonta tehostuu Automatisoitujen tuotantolinjojen optimointi ja konenäköön liittyvät sovellukset ovat myös SASin vahvuuksia. Ensisijaisesti työturvallisuuden tulisikin lähteä jokaisen työyhteisön jäsenen turvallisuuskoulutuksesta, asenteesta ja ymmärryksestä”, Nordström tiivistää. ”Kehitystyössä kannattaa kuitenkin perehtyä lainsäädäntöön, ettei rikota lakia”, Nordström muistuttaa. ”Konenäkö tarjoaa monia etuja. n märryksen tuottaminen datasta ja automaatio. Tästä syystä tarvemäärittely kannattaa tehdä tarkasti, eikä lähtökohtana kannata olla kaikki, mikä on mahdollista. Esmi Sense FDP paloilmoitinkeskukset • Huippuluokan käytettävyys kohtaa nykyaikaisen muotoilun • Saatavana kolmessa eri koossa • Integroitavissa kiinteistöhallintajärjestelmään Aloita uusi vuosikymmen älykkäällä IoT-paloilmoitinjärjestelmällä se.com/fi Lataa esite ja tutustu tarkemmin! ”Väheksymättä pelikaanin arvoa, automaattisen sataman toiminnan pysäyttäminen on kallista vain sen tähden, että ei tiedetä, onko kyseessä ihminen. Konenäön avulla voitaisi välttää yli 90 prosenttia tällaisista pysäytyksistä.” ”Konenäkö soveltuu hyvin myös suojavarusteiden havainnointiin tehtaissa ja rakennustyömailla. Siksi prosessiin tulee osallistua mahdollisimman laajasti eri prosessit tuntevia henkilöitä. Toisaalta konenäkö on automatisoitavissa, joka mahdollistaa työturvallisuuOn tärkeä tietää, onko kohteessa myös näkymättömiä vaaroja. Jos tavarantoimittajat tulevat tietämättään saman tunnistuksen piiriin, rikotaan lakia.” ”Työturvallisuutta voidaan usein parantaa ilman, että siihen liitetään henkilöä yksilöivää tietoa. MarshallAI lyhyesti MarshallAI oy kehittää tekoälyyn ja konenäköön perustuvia ratkaisuja turvallisuusalan tunnistustehtävien tarpeisiin. Yhtiön rooli painottuu tuotekehitykseen ja valmistukseen, ja asennukset tapahtuvat pääsääntöisesti alihankkijoiden toimesta. Järjestelmää ei kannata määritellä valmiiksi, vaan tehdä yhteistyötä turvallisuuden, työturvallisuuden ja eri teknologiaratkaisujen toimittajien kanssa. MarshallAI -palvelualusta on yhtiön itsensä kehittämä ja omistama. Ja valitettavan usein lopullinen tulkinta niiden keskinäisistä suhteista voidaan tehdä vasta eri oikeusasteiden päätöksillä.” ”Esimerkkinä vapaaehtoisuuteen pohjaava ja kasvontunnistukseen perustava kulunvalvonta on hyvä, kätevä ja laillinen, edellyttäen, että portille ei ohjata ketään, joka ei ole vapaaehtoisesti antanut suostumustaan. Avainasioita ovatkin räätälöitävyys ja liitettävyys erilaisin ympäristöihin huomioiden erilaiset turvakulttuurit, riskitasot ja tarpeet. Huomioi lainsäädäntö ”Kaikkiin tietojärjestelmiin, etenkin kun niihin liittyy henkilön yksilöiviä sensoreita, kohdistuu tällä hetkellä lainsäädännöllisiä kysymyksiä: mitä, kuka, miten ja millä perusteella tietoja saa käsitellä ja tallentaa minkäkin lain tai asetuksen alla”, Nordström miettii. Vahvuudeksi MarshallAI:n toimitusjohtaja Marcus Nordström nostaa yhtiön kyvyn tuottaa kustannustehokkaita, tietoturvallisia ja laiteriippumattomia verkkopalveluja reunaja pilvilaskennan avulla. Tarkastelun lähtökohtana ei saisi olla ennakkokäsitys teknisistä mahdollisuuksista, vaan enemmin toivetila, jos ei olisi teknisiä tai prosessiin liittyviä rajoitteita”, Nordström neuvoo. Konenäkö on myös automatisoitavissa, joka mahdollistaa työturvallisuuden laajemman valvonnan. SAS Institute oy toteuttaa räätälöityjä analytiikkaja tekoälyratkaisuja asiakkailleen yhteistyössä kumppaneidensa kanssa. ”Aiheeseen liittyvä lainsäädäntö on kuitenkin kaikkea muuta kuin selkeä tai yksiselitteinen, sillä Suomessa henkilötietoihin liittyviä säännöksiä on yli 600 erityislaissa. ”Kuvantunnistuksen osalta syntyy uusia tunnistettavia määreitä, kuten henkilön kävelytyyli tai kasvojen mikroliikkeet. Jos pieni yksityiskohta vaatimusmäärittelyssä kuitenkin rajaa ratkaisun teknistä toteutustapaa, saattaa se romuttaa merkittävän hyödyn lopullisesta järjestelmästä”, Nordström varoittaa liian suppeasta lähestymistavasta. ”Vahvuutemme on paremman ymTämä mahdollistaa lähivuosina myös työntekijöiden stressitason, epävarmuuden ja huomion herpaantumisen havaitsemisen.” Nordströmin mielestä teknologiasta ei tule silti yrittää kehittää työturvallisen ajattelutavan tai turvallisen toimimisen kulttuurin korvaajaa. Konenäön avulla voidaan lisäksi ennakoida ajoneuvojen liikeradat ja tunnistaa läheltä piti -tilanteet”, Nordström kertoo monista sovelluskohteista. ”Riskien arviointi on usein vaikeata tehdä sekä kattavasti että objektiivisesti. Heinon mukaan riskien ennaltaehkäisy on ensiarvoisen tärkeätä siten, ettei vaaratilannetta pääse edes tapahtumaan. Laitteiden suorituskyky kaksinkertaistuu muutaman vuoden aikajaksolla, joka mahdollistaa uusia ominaisuuksia. Varaudu uuteen tekniikkaan Työturvajärjestelmiä uusittaessa Nordström kehottaa yrityksiä varautumaan teknologian nopeaan kehitykseen. Työturvajärjestelmät kriittiseen arviointiin Nordström painottaa, kuinka hyvin suunniteltu työturvallisuuden parantaminen lähtee nykyisen toimintatavan määrittelystä ja sen kriittisestä tarkastelusta. SAS Institute: Älykkäitä kone näköratkaisuja työturvallisuuteen Konenäön avulla voidaan tehostaa ja automatisoida riskialttiiden paikkojen valvontaa, jota aikaisemmin ei voitu valvoa lainkaan tai siihen tarvittiin erillistä valvontahenkilöstöä. ”Tämä konkretisoituu hyvin ennakoivassa huollossa. Lähivuosina datan kerääminen helpottuu ja kyky ennakoida ja ennaltaehkäistä vaaratilanteita kasvaa entisestään. ”Osaavista ja uraauurtavista organisaatioista löytyy paljon esimerkkejä siitä, että määrittely on viety ymmärryksen puutteen takia pienen yksityiskohdan osalta liian pitkälle. Jatkoa sivulta 17 18 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA TYÖTURVALLISUUS | tekoälY ja konenäkö. Heinon mukaan konenäkö soveltuukin hyvin estämään riskialttiiksi luokiteltuja tilanteita. Yhtiön edustamat ja kehittämät teknologiat voivat toimia myös laajemmin muiden yritysten tarjoamien ratkaisuiden taustalla
Esimerkkinä Accenture esitteli toukokuisessa SASin kumppanien Hackathon-tapahtumassa SAS Viyalla toteutetun tehdaskäyttöön soveltuvan konenäkösovelluksen. Tämä on nyt mahdollista, koska työturvallisuutta valvovat järjestelmät voivat toimia yhä reaaliaikaisemmin ja automatisoidummin. Sen avulla informaatiota voidaan tehokkaasti yhdistää tuotantolinjan sensoreista, turvallisuusraporttien tekstistä, tilastoista ja konenäön analysoimista kuvista. ”Kehityksen moottorina toimivat ilmaisinja konenäkötekniikan kehittyminen. ”Sitten arvioidaan, tarjoaako järjestelmän jo keräämä data siihen mahdollisuuksia. TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA tekoälY ja konenäkö | TYÖTURVALLISUUS. n SAS Institute oy:n Senior Adviser Antti Heinon mukaan konenäköjärjestelmien kehittäminen on haasteellista, mutta käytössä konenäkö toimii erittäin tehokkaasti. ”Konenäkö toimii SAS Viya -alustalla. Jos kypärä ei ole päässä, automaattinen turvatarkastus estää henkilön pääsyn alueelle. SAS Viya voidaan räätälöidä eri tarpeita varten. Demo havaitsee, onko työntekijöillä turvakypärä. Automaatioaste on kohonnut uudelle tasolle, ja samalla on alettu panostaa käyttäjäystävällisyyteen. Työturvallisuuteen liittyvät huomiot pystytään myös kirjaamaan heti mobiililaitteella, eikä asia unohdu ennen kuin se ehditään kirjaamaan ylös.” Työturvan kehityshankkeissa Heino kehottaa ensin selvittämään riskit ja miten niitä voisi ennaltaehkäistä. Esmi Sense FDP paloilmoitinkeskukset • Huippuluokan käytettävyys kohtaa nykyaikaisen muotoilun • Saatavana kolmessa eri koossa • Integroitavissa kiinteistöhallintajärjestelmään Aloita uusi vuosikymmen älykkäällä IoT-paloilmoitinjärjestelmällä se.com/fi Lataa esite ja tutustu tarkemmin! den valvonnan laajemmalla skaalalla”, Heino selventää tekniikkaa. ”Ei enää katsota peruutuspeiliin ja tilastoida, mitä tapahtui, vaan proaktiivisesti vaikutetaan riskeihin ennen kuin mitään tapahtuu. Proaktiivinen riskien ennakointi yleistyy Heino korostaa, kuinka työturvallisuudessa ja niihin liittyvissä järjestelmissä on tapahtunut paljon myönteistä kehitystä viime vuosien aikana. Integraatio muihin järjestelmiin on mahdollista avoimien rajapintojen kautta. Sensorien halventuvat hinnat mahdollistavat suurempien datamäärien keräämisen, joka puolestaan mahdollistaa aiempaa tarkemmat analyysit”, Heino arvioi lähivuosien kehitysnäkymiä. ”Laajemmassa perspektiivissä SAS Viya mahdollistaa riskejä ennakoivien koneoppimismallien kouluttamisen ja tekstidokumenteissa olevan informaation paremman hyödyntämisen sekä konenäkösovellusten kehittämisen”, Heino kertoo. Jos dataa ei ole saatavilla tai se ei sovellu käyttöön, selvitetään anturit ja järjestelmät, joiden avulla voitaisi nostaa työturvallisuus vaadittavalle tasolle”, Heino neuvoo. Näin yritykselle syntyy paras mahdollinen ajantasainen kokonaiskuva turvallisuusriskeistä.” Konenäkö havaitsee puuttuvan turvakypärän Tyypillisiksi konenäön käyttökohteiksi Heino mainitsee turvavälineiden tarkastamisen tehtaan ja työmaan portilla sekä ihmisten varoittamisen ennen vaaralliselle alueelle siirtymistä
Ne täytyy myös visualisoida näytölle tolkulliseen ja tajuttavaan muotoon. Suuri osa tuosta informaatiosta jää hyödyntämättä”, kuvailee hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Luukkanen helsinkiläisestä WYS oy:stä. Kaikkien näiden tuottamaa dataa voidaan yhdistää.” TEKNIIKKA WYS:n hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Luukkanen tähdentää, että ei riitä, että tuhansia tapahtumia hallitaan ja ohjataan. Lisäksi tulevat turvallisuusalan muut sensorit: rikosilmoittimet, paloilmoittimet, kulunvalvonta ja kaikki muut. J okainen nykyaikainen valvontakamera on sensori, joka voi lähettää jopa yli kolmeakymmentä erilaista dataa samanaikaisesti. Tarvitaan älykäs alusta, joka käsittelee ja jalostaa anturien tuottaman jättimäisen informaatiomäärän automaattisesti ihmisten käyttöön. Toimintaa on mahdollista tehostaa paljonkin automaatiolla ilman, että kustannukset nousevat”, Veli-Matti Luukkanen vakuuttaa ja jatkaa: ”Kustannustasoa voi hyvin jopa pienentää.” Luukkanen esittelee päällekkäisten kiekkojen näköistä kaaviokuvaa alustasta, jolla turvakameroiden ja muiden anturien muodostama valtaisa datamäärä on mahdollista valjastaa järkevään hyötykäyttöön. Kaikki ne tuottavat jatkuvasti käsiteltävissä olevaa dataa, jota voi käyttää yrityksen hyödyksi. ”Dataa pitää jalostaa eri käyttötarkoituksiin. Teksti Lauri Kotilainen Kamerat ja muut sensorit tuottavat loputtomasti dataa Näin se otetaan hyötykäyttöön 20 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA TEKNIIKKA | älYkäs alUsta. Tekniikka ei torkahda eikä väsy”, Luukkanen muistuttaa. Alusta-ajattelu on järkevää paketointia Luukkanen muistuttaa, että itse teknologia ei toki ole mitään uutta, vaan se, miten asiat käsitellään ja käytetään hyväksi. Valvontakamera sisältää jopa yli kolmekymmentä erilaista datalähdettä. Kustannuksia säästäen. Kun kameroiden ja muiden sensorien määrä kasvaa, työvoimakustannusten ei tarvitse kasvaa. Kamerat ovat yksi sensoriryhmä, sitten tulevat kulunvalvonta, paloilmoittimet ja rikosilmoitinjärjestelmät, automaatiojärjestelmät ja monet muut. ”Ihmisen havaitsemiskyky on rajallinen. Veli-Matti Luukkanen esittelee kymmenen vuoden kokemuksella kehitettyä kolmannen sukupolven alustaratkaisua, jolla kameroiden, paloilmoittimien ja kaikkien muidenkin sensoreiden joka hetki tuottama data valjastetaan keskitetysti käyttöön. Häneltä jää paljon huomaamatta. Suuri osa tuosta informaatiosta jää hyödyntämättä. ”Esimerkiksi me automatisoimme koko prosessin. Kameroiden, paloilmoittimien, rikosilmoittimien ja muidenkin sensoreiden joka hetki tuottama data voidaan valjastaa hyödyksi nykyistä paremmin
He koettivat erottaa kameran kuvasta, mikä siellä näytössä milloinkin liikkuu. Antureita voi sijaita kameroiden lisäksi automaatiojärjestelmissä, viivakoodin lukijoissa, hälytysjärjestelmissä, kulunvalvonnassa, punnituksessa, laskutusjärjestelmissä ja kaikkialla, missä sähköistä dataa syntyy. Yritysten käytössä olevat eri turvallisuusjärjestelmät tuottavat monipuolista dataa, joka on merkityksellistä turvallisuustoiminnan lisäksi myös yrityksen muussa toiminnassa.” ”Olennaista alustaratkaisussa on se, että se soveltuu kaikkien järjestelmien datan jalostamiseen, sekä kaikenkokoisille yrityksille; pienille ja suurille ja monessa maassa toimiville. Silloin mitään tietoa ei tarvitse siirtää yrityksestä ulos”, Luukkanen kertoo. ”Terminaalien liikennettä valvotaan ja ohjataan erittäin havainnollisella ’Smart Board’-hallintaratkaisulla.” Luukkasen mukaan Tallinnan sataman ratkaisua uudistetaan parhaillaan vielä entistäkin tehokkaammaksi. Suurempia ajoneuvomääriä voidaan liikutella samalla rajallisella alueella – myös entistä turvallisemmin”, Luukkanen sanoo. Nykyään on toisin. Ja tunnistaa kohteita: Onko tuossa menossa ihminen, moottoripyörä, auto vai eläin – vaikkapa jänis. Automatiikka ja algoritmit hoitavat saman asian. ”Tapahtumat voidaan tässä tasossa visualisoida erilaisille dashboardeille jokaisen käyttäjän ymmärtämään muotoon.” Ylinnä alustaa kuvaavassa pyramidissa on käyttöja hallintakerros. Hän esittelee hengästyttävän määrän kotimaisia ja kansainvälisiä projekteja, joissa edellä kuvattua datan käsittelymallia on käytetty: ”Isoja toteutuksia on tehty ulkomailla useammassa paikassa. Veli-Matti Luukkanen selittää asiaa: ”Kamerat tuottavat dataa, joka kertoo esimerkiksi alueita, linjoja ja liikesuuntia. Tietoturvallisuudesta ei saa järjestelmässä lipsua Luukkanen vakuuttaa, että tietoturvallisuus on otettu huomioon, toteutettiinpa järjestelmä millä konseptilla tahansa: ”On mahdollista toteuttaa järjestelmä yksityisenä ’Private Cloud’-pilvipalveluna asiakkaan oman verkon sisällekin. Sovellusja ratkaisutaso on puolestaan se taso, missä tuotetaan asiakaskohtaiset palvelut. ”Silloin ihminen tekee heti oikeita asioita päämäärättömän säntäilyn sijasta.” Luukkanen korostaa, että sekä turvallisuuden vastuuhenkilöt että yritysjohto ovat koko ajan hyvin informoituja: ”Turvallisuusasioista vastaava henkilö saa informaation valvomon monitorin lisäksi kaiken aikaa automaattisesti myös kännykkäänsä, liikkuipa hän yrityksessä missä tahansa.” ”Yritysjohto puolestaan saa tiedon kaikista tapahtumista visuaalisesti havainnollisiin raportteihin, jotka ovat helposti luettavissa”, Veli-Matti Luukkanen sanoo. ”Yhdistämällä dataa voidaan tehdä vaikkapa ennakointia: Millainen tilanne on syntymässä?” Luukkanen kuvailee. Järjestelmän saa myös palveluna, jolloin siihen ei tarvitse investoida.” ”Ohjaamme tavallaan ihmisiä automatiikan keinoin” ”Alusta on automaatti, joka ohjaa tavallaan ihmisiä automatiikan keinoin. Kun tieto tapahtumasta tulee monitoriin tai kännykkään, niin tiedon mukana tulee myös toimenpideohje: ’Nyt sinun pitää tehdä näin.’ Ihmiselle antaa turvallisuutta, kun hänellä on heti edessään etukäteen hyvin harkittu toimintaohje”, Luukkanen vakuuttaa. ”Seuranta, raportointi ja tapahtumien hallinta tapahtuvat tässä tasossa”, Veli-Matti Luukkanen havainnollistaa. Tätä uusinta alustasukupolvea lähdettiin kehittämään vuonna 2019, ja nyt se alkaa olla valmis”, Veli-Matti Luukkanen sanoo. Hän kertoo useita käytännön esimerkkejä toteutetuista projekteista, joista tähän mahtuu vain muutama: Tallinnan sataman valtaisa ajoneuvoliikenne Yhtenä isona esimerkkinä Veli-Matti Luukkanen mainitsee Tallinnan sataman Aja T-terminaalien ajoneuvoliikenteen. Tuhansien rekkojen käsittely rajatulla satama-alueella näyttää ulkopuolisesta katselijasta lähes kaaokselta, mutta esitellyllä alustaratkaisulla siihen on saatu koko lailla tolkkua: ”Ajoneuvojen odotusaikoja satamassa on saatu lyhennetyksi, jolloin päästöt vähenevät ja energiaa säästyy. 4/2020 | 21 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA älYkäs alUsta | TEKNIIKKA. Se prosessoi dataa eri järjestelmien ohjausja käyttötarkoituksiin. Kokemuksen perusteella todettiin aina, että ’tämän voisi vähän fiksumminkin tehdä kuin tähän asti’. Se helpottaa ja nopeuttaa järjestelmän perustamista ja käyttöönottoa. Esimerkkinä hän mainitsee tilanteen, kun yrityksessä jostakin tulee hälytystapahtuma: ”Automaattisesti on mahdollista ohjata tiettyjä järjestelmiä, esimerkiksi avata tarvittavat kamerat, ja samanaikaisesti ohjeistaa asiaan liittyvät henkilöt heti oikeisiin toimiin.” Älykäs alusta suurten tietomäärien käsittelyyn Veli-Matti Luukkanen kertoo älykkäästä alustasta, joka on tarkoitettu suurten metatietomäärien käsittelyyn, visualisointiin ja hyödyntämiseen, sekä operatiivisten prosessien automatisointiin. ”Alustan alin, eli liitäntätaso, sisältää valikoiman valmiita kaksisuuntaisia yhteyksiä alan johtaviin järjestelmiin ja laitteisiin.” ”Datalähteet, kuten kamerat ja muut anturit, voivat olla missä tahansa, jopa eri yrityksissä ympäri maailmaa”, Luukkanen sanoo ja jatkaa: ”Antureita voi sijaita kameroiden lisäksi automaatiojärjestelmissä, viivakoodin lukijoissa, hälytysjärjestelmissä, kulunvalvonnassa, punnituksessa, laskutusjärjestelmissä ja kaikkialla, missä sähköistä dataa syntyy. Alusta-ajattelu taipuu kaikenkokoisille yrityksille Menneisyydessä oli aika, jolloin virkatakkiset tehtaan vartijat tuijottivat porttivahdin kopissaan monitorien harmaita ruutuja. Kaikki erilaiset anturit keräävät dataa.” Seuraavana pinossa on metatietojen käsittelykerros, eli järjestelmän moottori
22 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA TEKNIIKKA | älYkäs alUsta. Pihalla liikkuu yhtä aikaa järeitä, nopeasti liikkuvia, nurkan takaa syöksähteleviä työkoneita sekä pyöräileviä ja käveleviä ihmisiä: ”Nyt voimme määritellä, millä alueella ihmiset saavat liikkua, missä polkupyörät, missä ajoneuvot, missä taas työkoneet.” ”On reagoitava automaattisesti ja nopeasti, ja varoitettava vaarassa olevia, jos rajat ylittyvät.” ”Samalla valikoituvat esiin turvallisuuden kannalta vaaralliset paikat. Kamera tekee sitä muun toimen ohessa.” ”Nykyään yhteen rajattuun tilaan saa päästää tietyn määrän ihmisiä kerrallaan – turvallisuussyistä.” Siinä menee paremmankin portsarin rätinkipää solmuun: montako meni sisään, montako tuli ulos, montako on kerrallaan sisällä. Henkilöstöä yhtiössä on tällä hetkellä seitsemän ihmistä. Seuraavana pinossa on metatietojen käsittelykerros. ”Olemme kehittäneet älykästä metadatan käsittelyalustaa vuosikymmenen verran. ”Nyt voimme ohjata ihmisiä sisääntulon monitoreilla: ’Tervetuloa!’ Kun ihmisiä on maksimimäärä tilassa, monitori ilmoittaa: ’Odota hetki, ole hyvä, tila on täynnä.’ Ja hetken päästä: ’Tilaa on vapautunut, tervetuloa viihtymään!’” ”Eikä ihmisen tarvitse osallistua prosessiin mitenkään, vaan automatiikka hoitaa kaiken”, Luukkanen muistuttaa. Ihmisen ei kannattaisi edes yrittää pitää lukua kulloinkin lautalla olevista matkustajista, mutta automatiikka hoitaa sen helposti. Sovellusja ratkaisutasossa tehdään asiakaskohtainen räätälöinti, samoin visualisointi näytöille. Sekin on tärkeä turvallisuustekijä.” Tehtaan piha ei ole turvallinen paikka Luukkanen tähdentää, että ahdas tehtaan piha on riskialtis alue. WYS PALVELUALUSTAN RAKENNE Alustan alin on liitäntätaso, joka sisältää valikoiman yhteyksiä järjestelmiin ja laitteisiin. Sovellus käsittää useita lauttoja ja useita satamia. n Olennaista alustaratkaisussa on se, että se soveltuu kaikkien järjestelmien datan jalostamiseen, sekä kaikenkokoisille yrityksille; pienille ja suurille ja monessa maassa toimiville. ”Näin saadaan selville kunkin lautan kulloinenkin käyttöaste, ja paljon muuta tietoa.” ”Ja jos jotakin vakavaa tapahtuisi, kullakin lautalla olevien ihmisten määrä tiedettäisiin joka hetki. On mahdollista reagoida heti.” Koronavirus loi uutta turvallisuuden valvontatarvetta Luukkasen mukaan esimerkiksi tänä keväänä ja kesänä koronavirus on tuonut uudenlaisen datan käsittelytarpeen: ”Yksinkertainen, mutta hyvin tärkeä kameravalvonnan ominaisuus on kävijälaskenta. Lautoille menevät ja niistä tulevat ihmiset useissa satamissa Veli-Matti Luukkanen kertoo myös ratkaisusta, jossa lasketaan lautalle meneviä ihmisiä ja lautalta poistuvia ihmisiä. Tämä uusin alustamme on jo kolmas generaatio, josta tuotantoversio julkistetaan syyskuun puolivälissä”, Luukkanen sanoo. Ylinnä on käyttöja hallintakerros. ”Puhdas ohjelmistotalo, tähtäimessä kansainväliset markkinat” Veli-Matti Luukkanen korostaa, että WYS on puhdas ohjelmistotalo, joka tähtää tulevaisuudessa yhä enemmän kansainvälisiin projekteihin
Näille voi rakentaa turvatekniikkapalveluja.” ”Esimerkiksi videovalvonta ja kulunhallinta pyörivät siellä Amazonin AWS-pilvessä, ulkoisessa palvelinsalissa, josta on lohkaistu resurssi asiakkaalle. Voidaan ohjata etänä. Perinteinen palvelin, jota ei kytketä internetiin. Tietoturva ja alustan suojaus hyvin tärkeää. Pitää olla jokin suljettu yhteys, ja tietoturva on tärkeä. Se oli irti ulkoisista verkoista. Microsoftin, Amazonin tai muun pilvestä otetaan tietty määrä resursseja, joissa sovellukset toimivat. Se on hallittu, tietoturvallinen kokonaisuus”, Pasi Korhonen sanoo. Sen päälle voi rakentaa Windows:in, iOS:n, Androidin, ja muut. 4/2020 | 23 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA älYkäs alUsta | TEKNIIKKA. On oltava yhteys ulos. On suljettu sisäverkko, josta ei ole pääsyä internetiin.” ”Mutta maailma muuttuu. Eli runko, pyörät ja moottori. 2. n KOLME TAPAA PÄHKINÄNKUORESSA: 1. Stanley Securityn Suomen maajohtaja Pasi Korhonen kertoo kolmesta eri tavasta ratkaista turvasovelluksen alustakysymys. Mitä yhteistä. Palveluita, säätöjä ja huoltoa pitää pystyä tekemään etänä. Ja valtuudet, kuka saa tehdä asioita etänä”, Korhonen sanoo. Alusta. 3. Verkkoon liitetyt palvelimet. Kysyin asiasta Stanley Securityn Suomen maajohtajalta Pasi Korhoselta, joka kertoo pohtineensa alusta-asiaa paljon, myös tietoturvan kannalta. Entä turvallisuusalan alustat. Auton alusta, jonka päälle voi rakentaa kuorma-, linja-, kirjasto-, asunto-, tai minkä tahansa ison auton korin eli sovelluksen. Ei tarvitse ajaa satoja kilometrejä päivityksen takia. Niiden päällä sovellusohjelmat pyörivät, mutta kukin vain omassa käyttöjärjestelmäsään. Kolme perustapaa ratkaista asia Pasi Korhonen hahmottelee kolmea perusratkaisua: ”Turvatekniikan ratkaisut olivat pitkään omilla alustoillaan. Sovelluksen tekijä tarjosi sille oman alustan, serveritietokoneen. Pilvipalvelu. Kolme perusratkaisua: Sovellukset toimivat alustojen päällä Kuorma-auto, linja-auto, kirjastoauto, hevosauto, asuntoauto. Tietokoneen tai mobiililaitteen käyttöjärjestelmä on alusta. Kuva havainnollistaa alusta-ajattelua. ”Seuraavaksi tulivat kansainvälisten toimijoiden alustat, kuten Microsoftin Azure ja Amazonin AWS. Alustan päälle voi rakentaa erilaisia kulkuneuvoja
Tekniikan ennalta ehkäisevä vaikutus on ominaisuus, joka erottaa sen kaasusammutusjärjestelmästä ja vesisammutuslaitteisiin perustuvista ratkaisuista. ”Vajaahappijärjestelmä toimii ennakoivasti. ”Riskienarvioinnissa suojattavan kohteen olosuhteet tai suojattavat materiaalit voivat kuitenkin asettaa ehtoja sille, voidaanko vaihtoehtoja käyttää sprinklerin sijasta tai sen rinnalla”, Lehto sanoo. Nykymuotoinen lämmön vaikutuksesta laukeava suutin ja märkäasennuksen venttiilimalli on ollut käytössä jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Tilat tarkassa valvonnassa ”Vajaahappisessa tilassa on mahdollista työskennellä, mutta vain määräajan, eikä työ siellä sovi esimerkiksi sydänsairaille. Henkilöturvallisuuden varmistamisessa käytettävän riskiluokan määrittää kohPALONTORJUNTA Teksti Matti Valli Kaasusammutusja vajaahappijärjestelmät Vaihtoehtoja sprinklereille 24 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA PALONTORJUNTA | kaasUsammUtUsja vajaahappijärjestelmät. Niiden mukaan nimenomaan typpikaasu soveltuu parhaiten happipitoisuuden alentamiseen. ”Järjestelmien periaatteellinen ero on siinä, että sprinklerit ja kaasusammutusjärjestelmät laukeavat palon alkuvaiheessa, mutta vajaahappijärjestelmä estää tilanteen syntymisen”, toteaa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Spekin palontorjuntatekniikan asiantuntija Lauri Lehto, jota pyysimme kertomaan näistä vaihtoehtoisista tekniikoista. Suomessa järjestelmiä on asennettu muutamaan kohteeseen, joista kaikki eivät enää ehkä ole toiminnassa. Suomessa ensimmäiset asennukset tehtiin 2010-luvun lopussa. Markkinoilla toimi muutama valmistaja. Tilan happipitoisuus pidetään koko ajan alle 15 prosentissa, jolloin tulipalon syttyminen ei ole mahdollista”, Lehto kuvaa. Kaasusammutusja vajaa happijärjestelmät ovat sen rinnalle kehitettyjä vaihtoehtoisia tekniikoita. E nsimmäisen sprinklerilaitteisto kehitettiin 1800-luvun alussa. Paloriskien toteutumisen vaaraa vähennetään luomalla olosuhteet, joissa palon syttyminen suojattavassa tilassa olisi mahdotonta.” ”Lyhyesti sanottuna vajaahappijärjestelmän toiminta perustuu suojeltavaan tilaan generaattorin avulla tuotettuun typpeen, joka syrjäyttää palamisessa tarvittavaa happea. Ennakoiva systeemi Vajaahappijärjestelmä on uusin tekniikka, joka tuotiin markkinoille toistakymmenkunta vuotta sitten vaihtoehtona sprinklereille ja kaasusammutusjärjestelmille. Euroopassa järjestelmiä on asennettu selvästi enemmänkin, varastoihin, museoihin ja tietokonetiloihin. ”Jälkimmäiset ehkäisevät kyllä vahinkoja ja pysäyttävät alkamassa olevan riskin ja palon ketjun etenemisen, mutta ne reagoivat vasta sitten, kun jotakin on jo tapahtumassa.” Suomessa muutama kohde Eurooppalaiset standardit ohjaavat järjestelmän suunnittelua ja asentamista. Henkilöturvallisuuden varmistamisessa käytettävän riskiluokan määrittää kohteessa toteutettava happipitoisuus. Yksi ensimmäisistä vajaahappijärjestelmistä Suomessa asennettiin vuonna 2014 Serlachius-museo Göstan uuteen taidevarastoon Mäntässä, kun museo tuolloin valmistui. Tunnetuin ja yleisin menetelmä tulipalojen ennakkotorjunnassa ja alkuvaiheen sammutuksessa on sprinkleröinti. ”Järjestelmälle sopivia kohteita ovat muun muassa on arkistot, varastot ja museot; ylipäätään paikat, joissa pienikin palo tai palonalun sammuttaminen sprinklereillä ja vedellä pitää sisällään riskejä, joilta halutaan välttyä”, Lauri Lehto tähdentää
ei enää palvelinhuolia! TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA kaasUsammUtUsja vajaahappijärjestelmät | PALONTORJUNTA. ”Standardin mukaan tiloja valvotaan happiantureilla, ja järjestelmä hälyttää, jos yhdenkin anturin arvo eroaa muiden keskiarvosta. Muutoin generaattori joutuu tuottamaan tilaan jatkuvasti uutta typpeä, mikä lisäisi ylläpitokustannuksia.” Lehto korostaa, että vajaahappijärjestelmän toteutus ja siihen tarvittavat tiiviydet tuleekin huomioida jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa. 010 700 701 ENEMMÄN TURVAA, VÄHEMMÄN HUOLTA Certegon Kulunvalvonta palveluna sisältää yhdellä kuukausimaksulla kaiken tarvittavan nykyaikaisen kulunvalvonnan toteuttamiseen; palvelimen, ohjelmistot sekä järjestelmän pääkäytön. Tila tiiviiksi – kaasuvuodot minimiin Tekniikan haaste on ollut suojattavien tilojen tiivistäminen, jotta käytön aikaiset kaasuvuodot jäisivät mahdollisimman pieniksi. Riskinarvioinnissa on mukana myös vakuutusyhtiön edustaja. Lauri Lehto sanoo, että tiiviysvaatimuksen takia järjestelmä ei ehkä sovellu ilman muutoksia vanhoihin kiinteistöihin. Kaasusammutusjärjestelmässä mukana ilmaisimet Kaasusammutusjärjestelmässä järjestelmään kytketyt ilmaisimet aistivat lämmön nousun tai savun. Happiantureiden lukumäärä suhteessa tilavuuteen sekä näyttötaulujen ominaisuudet määritellään Standardissa SFSEN 16750:2. ”Rakenteet eivät saisi liikkua, eivätkä liitoskohdat vuotaa. Tilan ulkopuolella kuuluu olla näyttötaulu, joka ilmaisee reaaliaikaisesti tilassa olevan hapen suhteellisen määrän”, Lehto selvittää. ”Vajaahappijärjestelmän rakentaminen ja käyttöönotto edellyttävät aina pelastusviranomaisten kanssa tehtyä riskinhallinta-arviota – etenkin jos systeemillä on tarkoitus korvata joku muu pelastustoimen järjestelmän osa, kuten esimerkiksi sprinklerit”, Lauri Lehto sanoo. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, järjestelmä täyttää tilan kaasulla vasta sitten, kun ilmaisimet ovat reagoineen kehittymässä olevaan palonuhkaan. ”Kaasusammutusjärjestelmän tyypillisiä ”Suojattavan kohteen olosuhteet ja materiaalit voivat asettaa rajoituksia sille, missä määrin vaihtoehtoisia tekniikoita voidaan käyttää sprinklereiden rinnalla tai niiden korvaajana”, kertoo Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön palontorjuntatekniikan asiantuntija Lauri Lehto. ”Havainnon jälkeen suojeltavaan tilaan laukaistaan happea syrjäyttävää inerttikaasua, joka inertoi eli syrjäyttää paloa ylläpitävää happea”, Lauri Lehto selvittää. Asennus on arvioitava tarkasti käytön tehokkuuden kannalta, jolloin asennuksen suunnittelu rakentamisen alkuvaiheessa korostuu. Moderni järjestelmäalusta mahdollistaa monipuoliset palvelut ja tiedolla johtamisen erilaisiin asiakastarpeisiin. Jatkuu sivulla 26 EDELLÄKÄVIJÄN TURVALLISUUTTA | CERTEGO.FI | P. teessa toteutettava happipitoisuus”, Lehto korostaa. Täydellisesti hallittua kulkemista. Arvioinnissa voidaan tukeutua myös kolmannen osapuolen eli akreditoidun tarkastuslaitoksen asiantuntemukseen
”Valintaan vaikuttavat pitkälti suunnitteluvaiheessa tehtävät arviot suojattavista materiaaleista ja esineistä sekä niiden potentiaalisesta palokuormasta”, Lehto toteaa. Litium-akku syttyy itsessään Koska litium-akku tuottaa itse palamisessa tarvittavaa happea, edellä kuvattu vajaahappijärjestelmä ei akkuvarastossa toimisi parhaalla mahdollisella tavalla. Myös sprinkeleröinti vaatii keskuksen asennustilan ja vesisäiliön.” Kiinteistötekniikka tukemaan palotorjuntaa Lehto arvelee, että ennakoiva paloturvallisuustyö tulee vielä hyötymään paljon uudesta, olosuhteiden seuraamiseen ja tilojen valvontaan kehitetystä kiinteistötekniikasta. Kiinteistöjen sisään integroituja sähkövarastoja on Suomessa vain muutamia. Happipitoisuutta alentavat laitteistot. Ylipäätään kohteet, joiden suunnittelussa ja riskienarvioinnissa on päädytty siihen, että veden käyttö sammutusaineena olisi huono vaihtoehto”, Lehto sanoo. Joskus esimerkiksi veden käyttö sammutuksessa voisi tuhota suojattavan kohteen, tai veden riittävän saannin varmistaminen kohteeseen voi olla epävarmaa.” ”Viranomaisilla ja vakuutusyhtiöllä on omia vaatimuksiaan. Palo voi kestää pitkään ja syttyä pian uudestaan”, Lehto muistuttaa. Halon-kaasuja alettiin käyttää 1940-luvulla esimerkiksi sotilaskohteissa. Vuoden1995 jälkeen käyttökohteiksi ovat alkaneet valikoitua nykyaikaiset suojauskohteet, kuten tietokonesalit”, Lehto sanoo. Kiinteät palonsammutusjärjestelmät. Edellä sanottu pätee myös sähköautojen akkupaloihin. ”Suuria kohteita alettiin inertoida vasta 1980-luvulla. Suurin lienee Siemensin toteuttama kauppakeskus Sellon kahden megawatin akkuvarasto Espoon Leppävaarassa. Vajaahappijärjestelmässä tarvitaan tila generaattorille. käyttökohteita ovat sähkötilat ja käyttökeskukset sekä serverihuoneet ja tietojenkäsittelytila. ” n STANDARDIT Eurooppalaiset standardit Vajaahappijärjestelmä SFS-EN 16750:2017. ”Estetiikkakin voi vaikuttaa, sillä arkkitehdit vierastavat kaikkia tilaa vieviä ratkaisuja. Tämä sen vuoksi, että muun muassa suurten liikeja toimitilakeskusten energiaomavaraisuus perustuu pitkälti erilaisten energiamuotojen ja esimerkiksi sähkövarastojen samanaikaiseen hyödyntämiseen. Kaasusammutusjärjestelmässä sellaisia ovat kaasupullot ja -putkistot. Sopii hyvin akkuvarastoihin Vesisammutuslaitteistojen rinnalla myös kaasusammutusjärjestelmille saattaa markkinoilla olla suurikin tarve. Kohteen paloturvallisuus on varmennettu muun muassa näytteenottoilmaisimilla, jotka voivat reagoida jo sähköjohdon lämpenemiseen. Loppusammutus tehdään vedellä, jopa niin, että koko akusto voidaan upottaa siihen”, Lehto kuvaa. Järjestelmien valintaperusteet Millä perusteella asiakas sitten päätyy valitsemaan joko vajaahappitai kaasupohjaisen sammutusjärjestelmän tai perinteiset sprinklerit. Syttyessään sähköauton akku voi pitää paloprosessia yllä sammutusyrityksistä huolimatta. Yrityksissä puolestaan mietitään, mitä vaatimuksia oman liiketoiminnan luonne tai henkilöstön tarpeet asettavat sammutusratkaisulle”, Lauri Lehto kuvailee. Jatkuu sivulta 25 26 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA PALONTORJUNTA | kaasUsammUtUsja vajaahappijärjestelmät. Valintaan vaikuttavat pitkälti suunnitteluvaiheessa tehtävät arviot suojattavista materiaaleista ja esineistä sekä niiden potentiaalisesta palokuormasta. Rakenteet eivät saisi liikkua, eivätkä liitoskohdat vuotaa. Mukana on myös suuria kiinteistöihin integroituja litium-akkuvarastoja, joilla tasataan sähköverkon jännitevaihteluita ja joihin varataan energiaa halvan sähkön aikana. Myös ihmisten käyttäytymisen tunnistaminen ja sen perustella tehtävät riskiarvioinnit korostuvat. ”Normaalista toiminnasta poikkeavat tapahtumat tai olosuhteet, jotka kiinteistötekniikka havaitsee, voivat olla indikaattoreita alkavasta palosta ja toteutuvasta riskistä”, Lehto muistuttaa. ”Litium-akut ja etenkin suuret akkuvarastot ovat kuitenkin vaikeasti sammutettavia, koska akun lämpöterminen reaktio tuottaa myös palamisessa tarvitsemaansa happea. ”Paloriskien tunnistamisessa ja ennakoinnissa voidaan hyödyntää kaikkea tilaan ja olosuhteisiin kohdistuvaa taloteknisestä valvontaa. Myös akkuvarastojen tiivistäminen niin, että typpi pysyisi sisällä koko ajan, eikä typpiä generoivan laitteiston tarvitsisi pyöriä jatkuvasti, on vaikeata. Halon-kaasujen käyttö kuitenkin kiellettiin vuonna 1987, jolloin allekirjoitettiin Montrealin pöytäkirja otsonikerrosta heikentävistä aineista. ”Kaasusammutus on nähtävä ennakoivana tekniikkana, joka helpottaa tilanteen nopeata haltuunottoa yhdessä paloilmoittimien sekä muiden teknisten valvontalaitteiden kanssa.” Monimuotoinen historia Inerttikaasujärjestelmien asennukset aloitetiin 1900-luvun alkupuolella. Vielä 1980-luvulla halonit olivat yleisesti käytetty sammutusaine lentokoneissa, laivoissa, tietokonetiloissa ja gallerioissa. Mitoitus, asennus, suunnittelu ja huolto https://sales.sfs.fi/fi/index/tuotteet/ SFS/CEN/ID2/1/738103.html.stx Kaasusammutusjärjestelmät Automaattisten inerttikaasu sammutus laitteistojen suunnitteluun, asentamiseen ja huoltamiseen noudatetaan FK CEA 4008: 2015 – 04(fi) Automaattisten hiili dioksidisammutus laitteistojen suunnitteluun, asentamiseen ja huoltamiseen noudatetaan FK CEA 4007: 2010 – 05(fi) Laitteistossa käytettyjen komponenttien tulee olla standardin SFS-EN 12094 mukaisia. ”Sähköautopaloa voidaan rajata vedellä, mutta paikalle voidaan tuoda vedellä täytettävä sammutuskontti, johon auto nostetaan ja paloreaktio saatetaan loppuun hallitussa tilassa”, Lauri Lehto sanoo. ”Ympäristönolosuhteet ja rakenteelliset ratkaisut vaikuttavat siihen, katsotaanko esimerkiksi vajaahappijärjestelmä vai joku muu sammutusratkaisu soveliaammaksi kyseiseen kohteeseen.” Lehdon mukaan suunnittelija joutuukin tutkimaan, millaisen järjestelmän sijoittaminen kohteeseen on ylipäätään mahdollista. ”Akkuvarastossa kaasusammutus toimii palon varhaisessa vaiheessa ja estää lämpökarkaamisreaktion etenemisen heti, kun palon kehittyminen ja vaara on tunnistettavissa. Noin 1930-luvulla niitä käytettiin pienten kohteiden suojauksissa. Muutoin generaattori joutuu tuottamaan tilaan jatkuvasti uutta typpeä, mikä lisäisi ylläpitokustannuksia. Myös ylläpidolliset huoltoilmoitukset voivat olla ennakoivaa reagointia paloturvallisuuden kannalta
Palo-ovien ohjaukset ja mekanismit Palon ja palokaasujen leviämisen vähentämiseksi ja palotilanteessa turvallisen poistumisen mahdollistamiseksi rakennukset on jaettu palo-osastoihin. Tarjoamme asiakkaillemme aina henkilökohtaisen palvelun ja uusimmat tekniset paloturvallisuusratkaisut suurimpien laitetoimittajien lisensseillä. Palo-osastojen välissä olevan oven on aina oltava palo-ovi. 010 386 9803 Itkonniemenkatu 13 A 10, 70500 Kuopio jari.lappalainen@paloilmoitinliike.fi Puh. Paloilmoitinjärjestelmä Automaattinen paloilmoitinjärjestelmä muodostuu ilmoitinkeskuksesta, paloilmaisimista, paloilmoituspainikkeista, hälyttimistä ja automaattisesta ilmoituksen siirtojärjestelmästä hätäkeskukseen. Kysy lisää • Pyydä tarjousta! Esimerkkejä toteuttamistamme kohteista löytyy verkkosivuiltamme http://paloilmoitinliike.fi PIL Paloilmoitinliike Consulting Oy on jo vuodesta 2004 toiminut Tukesin hyväksymä paloilmoitinliike, jolla on toimipisteet Tuusulassa, Kuopiossa ja Torniossa. 010 386 9800 Huurrekuja 7, 04360 Tuusula mika.miettinen@paloilmoitinliike.fi Puh. 010 386 9831 Itäranta 6, 95400 Tornio Paloilmoitinliiketyöt Suunnittelemme ammattitaidolla paloilmoitinjärjestelmät, laadimme tarvittavat toteutuspöytäkirjat, piirustukset ja paikantamiskaaviot sekä toteutamme muut paloilmoitinliiketyöt: laitteet, ohjelmoinnit, käyttöönotot, huollot ja vikakorjaukset. PIL palvelee: suunnittelu, toteutus, asennus, käyttöönotot, asennustarkastukset, huolto, vikakorjaukset ja koulutus Ota yhteyttä PIL Paloilmoitinliike Consulting Oy harri.korpela@paloilmoitinliike.fi Puh. Toimialueenamme on koko Suomi. Valvontajärjestelmät Kulunvalvonta-, rikosilmoitinja kameravalvontajärjestelmillä parannetaan kiinteistöjen turvallisuutta ja huolehditaan, etteivät asiaankuulumattomat henkilöt pääse tiloihin samalla kun helpotetaan oman henkilöstön kulkemista. Savunpoisto Savunpoistojärjestelmän tarkoituksena on pitää rappukäytävät ja poistumisreitit vapaina savusta palotilanteessa. Palopassi Kauttamme myös työmaa-aikaiset langattomat ja langalliset paloilmoitinjärjestelmät. Myynti ja vuokraus. Etsitkö luotettavaa ja ammattitaitoista yhteistyökumppania. Turvaja opastevalot Opasteja turvavalaistuksen tehtävänä on osoittaa sähkökatkoksen sattuessa turvallinen poistumisreitti kiinteistöstä, varmistaa paloilmoittimien ja sammutusvälineiden löytyminen sekä mahdollistaa tärkeiden tehtävien turvallinen alasajo. Uskomme että yhteistyö ja joustavuus ovat tie parhaaseen lopputulokseen ja onnistuneisiin projekteihin.. Esimerkiksi porraskäytävät ja asuinhuoneistot ovat omia palo-osastojaan
”Puutteita löytyy muun muassa suunnitelma-asiakirjoista ja muista dokumenteista, laitteiden toiminnasta ja määräaikaistarkastuksista”, aloittaa F-Palokonsultti oy:n toimitusjohtaja Juho Forsman, joka uransa aikana on toiminut myös palotarkastajana Espoossa sekä palomiehenä Imatralla. Laitteet testattava F-Palokonsultti oy:n pääliiketoiminnaksi on muotoutunut paloturvallisuussuunnittelu – paloturvallisuuskartoituksia kysytään vähemmän. Järjestelmässä saattaa olla mukana vanhentunutta tekniikkaa, jolloin sen toimintavarmuus ei vastaa enää vaatimuksia, ja pahimmassa tapauksessa järjestelmä toimii erheellisesti. Kysymys on siitä, vastaako jostakin asiasta suunnittelija, paloilmoitinliike vai paloviranomainen”, Malmberg tarkentaa. Paloturvallisuuden parissa työskentelevät tarkastajat ja kartoittajat kohtaavat paloja henkilöturvallisuuteen liittyviä puutteita ja laiminlyöntejä laidasta laitaan. ”Hyvin laadittu ja toimiva pelastussuunnitelma on paloja henkilöturvallisuuden riskienhallinen perusta, johon kaikki muut vaadittavat turvallisuussuunnitelmat liittyvät tai liitetään”, F-Palokonsultti oy:n toimitusjohtaja Juho Forsman sanoo. ”Yleensä kartoitamme kaikki paloturvallisuuteen liittyvät asiat kerralla ja annamme niistä raportin, suositukset ja tarjouksen. ”Samassa yhteydessä voimme ottaa esille myös kaikki muut turvallisuusjärjestelmät lukituksesta alkaen, joihin pystymme antamaan kokonaistavaltaisen ratkaisun”, Pakarinen sanoo. Myös dokumentaatiossa on usein puutteita tai vanhentunutta tietoa. Hätäkeskusyhteydet toimivat luotettavasti Hätäkeskusyhteydet ovat kuitenkin kunnossa ja toimivat poikkeuksetta luotettavasti. Samoin tarkastuslaitoksen määräaikaistarkastukset on yleensä suoritettu ajallaan. Pyysimme F-Palokonsultti oy:n ja Turvakolmio Group oy:n edustajia kertomaan millaisia – hyvin tai huonosti hoidettuja – asioita palotarkastuksissa ja yritysten omavalvontaan kuuluvissa paloturvalliskartoituksissa tulee vastaan. ”Vakavimmat puutteet koskevat yleensä rakennusten poistumisturvallisuutta. Kerromme asiakkaalle kaikista paloturvallisuuteen liittyvistä järjestelmistä, määräyksistä ja kartoituksista”, toteaa myyntijohtaja Sami Pakarinen. Poistumisovia ei saada auki, tai uloskäytäviä ja porrashuoneita käytetään varastoina, vaikka niissä ei saa säilyttää mitään tavaraa.” Vuosihuollot tekemättä Turvakolmio Group oy:n myyntipäällikkö Teemu Vanhanen on Forsmanin kanssa samoilla linjoilla, mutta jatkaa: ”Usein puutteet liittyvät paloturvajärjestelmiin. ”Tarkastuslaitokset itse seuraavat tarkastuksen toteutumista, kuten tietysti myös ainakin meillä Turvakolmiossa huoltosopimusasiakkaiden nimetyt vastuuhenkilöt”, Vanhanen sanoo. Muutokset paikantamiskaavioihin ja kunnossapito-ohjelmaan ovat saattaneet jäädä päivittämättä. ”Tästä saattaa aiheutua paloilmoitusten viivästyksiä tai erheellisiä hälytyksiä, jotka voivat tulla kiinteistön omistajalle kalliiksi”, Vanhanen kuvaa. Turvakolmiossa paloturvallisuuskartoitukset ovat yksi osa yrityksen paloturvallisuusliiketoimintaa. ”Toki asiaa normittavien asetusten puute sekä vastuunjakoa koskevat sekavat näkemykset saattavat aiheuttaa epäselvyyksiä. 28 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA PALONTORJUNTA | tarkastUkset. ”Kiinteistön omistajan tai omistajan edustajan kannattaa toki olla tarkkana hätäkeskusyhteyksien kanssa, ja huolehtia, että yhteyskokeilut suoritetaan ajallaan ja oikein.” Vastuunjako joskus epäselvää Turvakolmio Groupin Länsi-Suomen aluejohtaja Jouni Malmberg antaa tunnustusta sille, että paloviranomaisten automaattisten ilmoittimien toimintaa koskeva osaaminen on parantunut merkittävästi kuluneen kymmenen vuoden aikana. M utta mitä nämä puutteet ovat. Vuosihuoltoa tekemään pitäisi valita Tukesin valtuuttama paloilmoitinliike, mutta aina näin ei tapahdu, ja vuosihuolto jää kokonaan tekemättä”, Vanhanen harmittelee. Juho Forsman on itse FISE Vaativanluokan paloturvallisuussuunnittelija. ”Palomiehenä ja -palotarkastajana saaPALONTORJUNTA Teksti Matti Valli Paloturvallisuusalan arkipäivää Poistumisreteillä paljon tavaraa ja laitteiden vuosihuollot tekemättä Sisäisten palotarkastusten ja paloturvallisuuskartoitusten työkaluna voidaan käyttää viranomaisten laatimaa omatoimisen varautumisen auditointimanuaalia
Katso jälleenmyyjät ja koko sammutinvalikoimamme www.housegard.fi / www.gpbmnordic.fi AVD-käsisammutin 6 litraa 13A EN 3-7, CE 600228-60 / 64 117 63 AVD vallankumouksellinen sammutusaine, joka on erityisesti kehitetty torjumaan paloja litiumioniakuissa. AVD asettuu peittona palopesäkkeen ylle, mikä estää hapensaannin ja tukahduttaa tulipalon nopeasti. AVD:n korkea vesipitoisuus jäähdyttää palopesäkkeen tehokkaasti. AVD käsisammuttimet saatavana alla olevista käsisammutinhuoltoliikkeistä kautta maan. AVD (Aqueous Vermiculite Dispersion) sammutusainetta voidaan käyttää moneen eri tarkoitukseen, kuten sähköpolkupyörissä, tasapainolaudoissa, latausasemissa, puhelimissa ja varavirtalähteissä esiintyvien tulipalojen sammuttamiseen tai suojaamaan palavan kohteen lähellä olevia rakennuksia. Koska vermikuliitti kestää korkeita lämpötiloja reilusti yli 1000 ° C, säilyy AVD-peite ehjänä jopa vaikeimmissa ja kuumimmissa litiumioniakkupaloissa. Koska AVD:llä on hyvä pystysuuntainen tarttuvuus, AVD jäähdyttää pystysuorat alueet, kun taas muut sammutusaineet valuvat pois nopeasti ilman mitään havaittavaa vaikutusta. NORTHSAFE
”Palvelukuvauksessa ja sopimuksessa avataan kaikki asiat helposti ymmärrettävässä muodossa”, Vanhanen alleviivaa. ”Auditoiva palotarkastus muodostuu ulkoisesta ja sisäisestä tarkastuksesta. ”Esimerkkinä automaattista paloilmoitinjärjestelmää koskevan dokumentaation tulee sisältää seuraavat asiat: paikannuskaaviot, toteutuspöytäkirja tai jatkossa sen korvaava paloilmoittimen elinkaarikirja, asennustodistus, kunnossapito-ohjelma ja huoltopäiväkirja.” ”Raportointi asiakkaille on erittäin tärkeää, ja suosituksia annetaan, mikäli tilanne sitä vaatii”, Vanhanen sanoo. Useilla pelastuslaitoksilla on käytössä niin sanottu auditoiva palotarkastus, jollaista edellä on kuvattu. Paloturvallisuuskartoitukset pohjaavat pelastuslakiin, jossa korostetaan rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan omatoimisen varautumisen merkitystä. ”Auditoinnissa toimintaa arvioidaan auditointimanuaalissa määriteltyjen osa-alueiden että myös asiakirjojen ja tarkastuskierroksen kautta”, Forsman sanoo. OMATOIMISEN VARAUTUMISEN AUDITOINTIMALLI KATTAA SEURAAVAT OSA-ALUEET • Turvallisuusjohtaminen, • onnettomuusriskienhallinta, • turvallisuuteen liittyvät asiakirjat, • rakenteellinen paloturvallisuus, • turvallisuustekniikka, • turvallisuusviestintä ja -osaaminen. tua käytännön kokemusta sovellan nykyisin paloturvallisuussuunnittelijan työssäni.” ”Varmistan laatimieni paloturvallisuussuunnitelmien ja käytännön toteutusten yhteneväisyyden sekä paloteknisen toiminnan aina, kun olen mukana rakennusten käyttöönottotarkastuksissa tai erityisissä palotarkastuksissa.” Palotarkastajana saatu merkittävin oppi Forsmanille esimerkiksi on ollut, ettei pidä luottaa siihen, mitä jonkin laitteen toiminnasta sanotaan tai miten jokin laite on suunniteltu toimimaan, vaan laitteet on testattava ja huollettava säännöllisesti valmistajan huoltoja kunnossapito-ohjelman mukaisesti. Asian tueksi kaivattaisiin selkeää normitusta”, peräänkuuluttaa kuvassa oikealla oleva Turvakolmio Groupin Länsi-Suomen aluejohtaja Jouni Malmberg. ”Tärkeimpiä ovat pelastussuunnitelma ja esimerkiksi poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden toteuttamissuunnitelma, eri laitteistojen huoltoja kunnossapito-ohjelmat sekä määräaikaistarkastuspöytäkirjat.” ”Määräaikaistarkastukset koskevat kaikkia paloteknisiä laitteistoja, muun muassa automaattisia paloilmoitinja sammutuslaitteistoja, savunpoistolaitteistoja ja alkusammutuskalustoa.” Juho Forsman suosittelee yrityksiä kääntymään palokonsulttien puoleen, mikäli itsearviointi koetaan haasteelliseksi tai huomataan, että tarvittavat asiakirjat ovat puutteellisia tai ne puuttuvat kokonaan. Tämä ei kuitenkaan poista kiinteistöä hallinnoivan tahon lakisääteistä velvollisuutta seurata, että paloteknisten laitteistoiden toimintakunnosta huolehditaan valmistajan laatiman huoltoja kunnossapito-ohjelman mukaisesti”, Forsman muistuttaa. n ”Automaattisten paloilmoittimien osalta joudutaan joskus pohtimaan, vastaako jostakin asiasta suunnittelija, paloilmoitinliike vai paloviranomainen. Palotarkastuksen yhteydessä esitettävien asiakirjojen lista on pitkä ja riippuu toiminnan luonteesta. ”Pelastussuunnitelman laadinta on osa omatoimista varautumista. ”Palotarkastuksilla laitteita testataan mahdollisuuksien mukaan lähinnä pistokoeluonteisesti. Pelastusviranomaisten ja yritysten työnjako Pelastusviranomaiset vastaavat Suomessa lakisääteisistä palotarkastuksista – ainakin toistaiseksi. Hyvä huoltosopimuksen sisältö Turvakolmion myyntipäällikön Teemu Vanhasen mukaan asiakkaan kannattaa tutustua huoltosopimuksen palvelukuvaukseen ja sisältöön. Hyvä huoltosopimus on Vanhasen mukaan kiinteistön kaiken paloturvallisuuden kattava sopimus, johon kuuluu myös lakisääteisten dokumenttien pitäminen ajan tasalla, mikä ei ole pikkujuttu. Kuvassa myös yhtiön muita paloturvallisuusasiantuntijoita: projektipäällikkö Jarkko Heinonen ja aluepäällikkö Veli-Pekka Koskinen. ”Kerromme asiakkaalle kaikista paloturvallisuuteen liittyvistä järjestelmistä, määräyksistä ja kartoituksista”, toteaa Turvakolmion myyntijohtaja Sami Pakarinen. Pelastusviranomaiset vastaavat lakisääteisestä ulkoisesta tarkastuksesta, ja yritykset vastaavat itse sisäisestä tarkastuksesta tai ostavat palvelut paloturvallisuuskartoituksia tuottavilta yrityksiltä”, Juho Forsman kuvaa. 30 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA PALONTORJUNTA | tarkastUkset. Pelastussuunnitelmassa esitetään kohteeseen liittyvät vaaranpaikat ja riskit sekä annetaan ohjeet niiden ehkäisemiseksi ja vaaratilanteissa toimimiseksi.” ”Pelastusviranomaiset suosittelevat, että auditoivan palotarkastusmallin mukainen sisäisen itsearviointi suoritettaan ennen varsinaista palotarkastusta.” Auditointikäsikirja työkaluna Juho Forsmanin mukaan sisäisten palotarkastusten ja paloturvallisuuskartoitusten työkaluna voidaan käyttää viranomaisten laatimaa omatoimisen varautumisen auditointimanuaalia
Sensoriinassa ei ole kameraa, eli se ei tallenna kuvaa eikä ääntä, vaan seuraa ainoastaan liikettä. Pieni näytöllinen MapR 509 -ohjauslaite toimii myös kulunvalvontajärjestelmän lukijana sekä päivittävänä lukijana langattomille offline-lukijoille; näin järjestelmille ei tarvita useita erillisiä käyttölaitteita. Ratkaisussa ei käsitellä henkilökohtaisia tietoja. PeopleCounterin avulla tietoja voidaan käsitellä anonyymisti, ja ihmiset voidaan erottaa muista kohteista laajoilla tunnistusalueilla. Sensoriinan toiminta perustuu liiketunnistimien keräämään dataan. Lisätietoja: Algol Trehab oy Maria Vulli puh. Sensoriina toimii Sigfox-verkossa, joka on pitkän kantaman radioverkko. TUOTEUUTISIA Valvontakamera 5gyhteydellä Dahua on tuonut markkinoille ensimmäisen 5g-verkon yhteyksiä tukevan AI ip -kameran. Siinä käydään läpi avainhallinnan perusteet ja avainturvallisuuden käsitteet, avainpalvelun eri muodot, tietosuojan huomioiminen avainhallinnassa sekä ratkaisuesimerkkejä käytännön avainhallinnan organisoimiseen ja turvallisuuden varmistamiseen. Dahuan 4K-resoluution kamera mahdollistaa useiden kymmenien käyttäjien yhtäaikaiset yhteydet suoraan kamerasta ja parhaan mahdollisen Ultra HD -kuvalaadun. Lisätietoja: RCO Security oy Tapani Tuohimaa tapani.tuohimaa@rcosecurity.fi puh. Kosketusnäytöllä hälytysjärjestelmän ohjaus sujuu myös tottumattomalta. 040 5853068 Tuotetiedotteet osoitteeseen tuotteet@turvallisuus.com Uusi kirja: Ammattimaisen avainpalvelun ABC Avainpalvelu on ratkaisevan tärkeä osa laajaa avainhallinnan kokonaisuutta. Siten Sensoriina ei myöskään loukkaa asukkaan yksityisyyttä. 09 2515 8041 sami.lehtonen@sick.fi Liiketunnistimiin perustuva järjestelmä yksin asuvan turvaksi Algol Trehab oy lanseeraa Suomen markkinoille liiketunnistimiin perustuvan Sensoriina-turvajärjestelmän. 5g-verkko on Suomessa käytössä jo useilla alueilla. Asiakas voi itse valita, käytetäänkö signaalina valoa, äänimerkkiä vai visuaalista signaalia. Kameran AI-analytiikkatoiminnot tukevat henkilön tai ajoneuvon tunnistusta kuvasta, henkilölaskentaa ja rekisterikilven tunnistusta. Lisätietoja: Sick oy Sami Lehtonen puh. Yksin asuvan kotiin asennetaan ovisensori, sekä asunnon koosta riippuen kaksi tai useampia seinään kiinnitettävää liiketunnistinta. 050 344 9274 mirva.viljakainen@keycon.fi 4/2020 | 31 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA TUOTEUUTISET. Yritys lanseeraa kaksi käyttölaitetta rikosilmoitusjärjestelmään: kosketusnäytöllisen MapR Touch -paneelin sekä pienikokoisen näytöllisen MapR 509 -ohjauslaitteen. Paneelilla näkee graafisen yleiskuvan kiinteistöstä pohjakuvineen. Opas on julkaistu myös verkkokurssina, jonka löydät osoitteesta https://www.keycon.fi/ladattavatdigisisallot. Kun sovellukset yhdistetään Sickin 2Dja 3D LiDar-antureihin, ihmisten on helppo pitää vaaditut turvavälit julkisissa ja muissa etäisyyttä edellyttävissä tiloissa. Lisätietoja: Petri Hyvönen FSM Group 0207 559 541 petri.hyvonen@fsm.fi Apua turvavälien ylläpitämiseen Sick tukee uuden koronaviruksen leviämisen hidastamista uusilla PeopleCounterja DistanceGuard-anturisovelluksillaan. Tästä oppaasta saat eväät ammattimaisen avainpalvelun hoitamiseen ja hankkimiseen. Tämä tekee palvelusta edullisemman kuin vastaavanlaiset matkapuhelinverkossa toimivat ratkaisut. Kun kahden henkilön välinen etäisyys alittaa määritetyn minimietäisyyden, järjestelmä antaa signaalin. Kamerakoteloon integroidut säädettävät led-valot voidaan asettaa käynnistymään automaattisesti ja valaisemaan kohteet jopa 80 metrin etäisyydeltä. Suuren Starlight-kennon ansiosta kameran valontarve on pieni. Lisätietoja: Keycon Mirva Viljakainen puh. 0400 799 192 www.sensoriina.fi Kosketusnäytöllinen paneeli ja ohjauslaite tehostavat hälytysjärjestelmän toimintaa RCO on yhdistänyt kulunvalvontaja hälytysjärjestelmän samaan järjestelmään. Tiedot hälytyksistä näkyvät ilmaisimien tarkkuudella. Etäohjattava zoom kattaa polttovälialueen 8–56 millimetriä. Tuotteille ja järjestelmille myönnetään viiden vuoden takuu. Oviympäristöjä ja lukituksia voi hallita ilman kirjautumista ohjelmistoon
Sen sijaan väärinkäytöstä vierestä seuraavalla kollegalla on usein paremmat mahdollisuudet havaita väärinkäytökset. Siksi työnantajan tulee myös voida luottaa tärkeimpään voimavaraansa ja antaa työntekijöilleen lisäksi hyvät työkalut ja liikkumavara työn tulokselliseen hoitamiseen. Suomeksi whistleblowing tarkoittaa vapaasti käännettynä ilmoitusta, ”pilliin puhallusta”. Häneltä vaaditaan kuitenkin rohkeutta tehdä ilmoitus. YRITYSTURVALLISUUS Euroopan parlamentin Oikeudelliset asiat -valiokunta hyväksyi väärinkäytösten paljastajien suojaamiseksi niin sanotun whistleblowing-direktiivin, joka astuu voimaan ensi vuoden lopulla. Uuden ilmoitusdirektiivin tavoitteet ovat laajat: suojella väärinkäytöksen paljastajaa, turvata sananvapaus ja tiedonvälitys, suojata EU:n taloudellisia etuja parantamalla korruption ja petosten torjuntaa sekä turvata yritysten tervettä kilpailuympäristöä. Yritys on kansainvälinen organisaatio, joka on erikoistunut taloudellisten väärinkäytösten tutkintaan, niiden ennaltaehkäisyyn sekä avustamiseen riitatilanteissa. Vuoden 2021 lopulla astuu kuitenkin voimaan EU:n whistleblowing-direktiivi, joka suojelee ilmoittajaa, velvoittaa työnantajat järjestämään ilmoituskanavan ja myös käsittelemään ilmoitukset. ”Siellä, missä liikkuu raha tai rahanarvoinen etu, liikkuu myös riski väärinkäytökselle”, alustaa kokenut asiantuntija, johtaja Viivi Lajunen Forensic Risk Alliance -yrityksestä. Lisäksi hän joutuu miettimään, mitä seurauksia ilmoitus voi hänelle itselleenkin aiheuttaa. Kenenkään ei pitäisi joutua vaarantamaan mainettaan tai työpaikkaansa laittoman toiminnan paljastamisen vuoksi.” Ihminen on hyvän ja pahan käytöksen ytimessä Yritysten arvoissa lukee lähes poikkeuksetta: ihmiset ovat tärkein voimavaramme. U lkopuolisen on lähes mahdotonta huomata tahallista väärintekemistä ennen kuin vahinko on jo tapahtunut. Jotkut saattavat huomata työtovereidensa epäeettisen, jopa rikollisen toiminnan, mutta eivät uskalla ilmoittaa asiasta työantajilleen. Ensi vuoden lopulla ilmoittajan tilanne helpottuu, sillä voimaan astuu EU:n uusi lainsäädäntö, niin kutsuttu whistleblowing-direktiivi. Kuva: Guillaume Périgois / Unsplash Teksti Panu Vesterinen Uusi EU-direktiivi pakottaa ottamaan väärinkäytökset tosissaan Ilmoituskanavan suunnittelu olisi viisasta jo aloittaa 32 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA YRITYSTURVALLISUUS | WhistlebloWing-direktiivi. Kysyimme kahdelta kokeneelta asiantuntijalta, mitä uusi direktiivi tarkoittaa käytännössä, millaisia velvoitteita direktiivi organisaatioille asettaa, miksi kannattaa jo nyt ryhtyä suunnittelemaan kanavan käyttöönottoa ja millaisia haasteita tutkintoihin liittyy. Esimerkiksi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson perustelee uutta direktiiviä näin: ”Siihen sisältyy korkeatasoisen suojan järjestäminen koko EU:ssa niille väärinkäytösten paljastajille, jotka rohkenevat puhua. Uuden direktiivin myötä lukuisten yritysten ja organisaatioiden on luotava tehokas järjestelmä väärinkäytösepäilyjä koskeville ilmoituksille ja kyettävä vastaamaan vaatimukseen myös tutkia ilmoitukset. ”Työnantajien tulisi aina arvioida väärinkäytösriskejään omaan organisaatioonsa ja liiketoimintamalleihinsa peilaten”, Lajunen painottaa. Seuraus on, että kollega pysyy usein hiljaa. Keskustelu asiasta käy kuumana. Yritys toimii Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Ranskassa, Sveitsissä, Ruotsissa ja Suomessa. Luottamuksella on kuitenkin kääntöpuolensa
Kahden miljoonan liikevaihdolla 100 000 euroa. ”Kansallisesti direktiiviä laajempi soveltamisala on mahdollista. Kyse ei siis ole pienistä summista. On myös mielenkiintoista nähdä, tulevatko suuret yritykset vaatimaan kaikilta alihankkijoiltaan ja yhteistyökumppaneiltaan ilmoitusjärjestelmien luomista tai niihin osallistumista. Tytti Saarinen. ”Joskus on ollut tilanteita, joissa anonyymistä ilmoituskanavasta huolimatta ilmoittaja on halunnut liittää tietonsa ilmoitukseen, vaikkei sitä ole vaadittu ilmoitusjärjestelmässä. Motiiveilla aina yhteinen tekijä: mahdollisuus toimia väärin Johtaja Tytti Saarinen Forensic Risk Alliance -yrityksestä jatkaa, että motivaatioksi väärintekemiseen riittää yleensä oma etu. Kaikissa väärinkäytöksissä motiiviin yhdistyy yksi asia: mahdollisuus toimia väärin. Ilmoituksen tekijä on halunnut varmistaa, että kaikki tarvittava tieto voidaan kysyä häneltä. ”Organisaatioiden on hyvä muistaa, että päättävät ne toimia miten hyvänsä, ratkaisu on osa organisaation viestintää, joka voi vahvistaa tai heikentää työntekijöiden ja kolmansien osapuolien käsitystä organisaation halusta vahvistaa oikein toimimisen kulttuuria ja väärintoimimisen ilmituloa.” Viivi Lajunen jatkaa, että Suomessa oikeusministeriö on käynnistänyt selvitystyön kansallisen lainsäädännön muutostarpeista. ”Turvallisten ilmoituskanavien merkitys on kiistaton, ja whistleblowingdirektiivi onneksi myös velvoittaa organisaatioita aktiivisiin ilmoittajan suojelutoimenpiteisiin.” Miten toimit, sitä viestit ulospäin Tytti Saarinen sanoo, että organisaatio voi toki itse päättää, lähteekö ilmoituskanavien käytön kehittämisessä mukaan kärkijoukoissa vai seuraako tilannetta jälkijunassa. Ei ole harvinaista, että yrityksen johto hämmästyy, eikä aluksi millään usko väärinkäytöstä, koska varsin usein väärintekijä on erityistä luottamusta nauttiva työntekijä.” Saarisen mukaan huolestuttavaa on, että varsinkin pk-yritykset eivät tunnista riskejä, eivätkä priorisoi väärinkäytösten ennaltaehkäisyyn liittyvää työtä. Uusi direktiivi pyrkiikin suojelemaan ilmoittajaa, ettei hän joutuisi kostotoimenpiteiden kohteeksi”, Lajunen ja Saarinen korostavat. Tytti Saarisen mukaan maailmankolkasta riippumatta organisaatioissa on aina myös ihmisiä, jotka nimenomaan haluavat tehdä ilmoitukset väärinkäytöksestä, mutta eivät usein uskalla, koska pelkäävät seurauksia. On korkea aika antaa ihmisille mahdollisuus tehdä ilmoitus ilman, että he vaarantavat omaa työuraansa tai turvallisuuttaan. Organisaatioissa, joissa ei ollut ilmoituskanavaa, luku oli 30 prosenttia. ”Niissä organisaatioissa, joissa oli käytössä väärinkäytökseen tehokas ilmoituskanava, 46 prosenttia väärinkäytöksistä selvisi ilmoituksen kautta. Viivi Lajunen. Miljoonan euron liikevaihdolla väärinkäytöksen arvo olisi jo 50 000 euroa. Väärinkäytöksen tutkiminen kriittistä, ettei yritys päädy syytetyn penkille Ilmoituksen saamisen jälkeen on varmistettava, että ilmoittaja ei paljastu väärinkäytöksen tutkintavaiheessa. ”Se voi olla esimerkiksi halu rikastua, kosto, peliriippuvuus tai päihdeongelmasta syntyneen velan maksaminen. Suuri yritys, joka edellyttää toimia kaikilta alihankkijoiltaan, turvaa myös omaa asemaansa ja osoittaa olevansa vastuullinen toimija”, Lajunen näkee. ”On jo korkea aika antaa näille ihmisille mahdollisuus tehdä ilmoitus ilman, että he vaarantavat omaa työuraansa tai turvallisuuttaan”, Saarinen alleviivaa. 4/2020 | 33 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA WhistlebloWing-direktiivi | YRITYSTURVALLISUUS. Ilmoituksilla on suuri merkitys ”Kun puhutaan väärinkäytöksistä, ilmoituksilla on suuri vaikutus ilmituloon”, Viivi Lajunen painottaa. Hän näyttää ACFE:n tutkimusraporttia Report to the Nations vuodelta 2018. Omien tietojen antaminen edellyttää aina suurta luottamusta selvitysprosessiin ja työnantajaan. ”Pk-yrityksille seuraus esimerkiksi kavalluksesta voi olla peruuttamaton. Tämä voi koskea myös alle 50 henkeä työllistäviä yrityksiä, eli laajempaa joukkoa kuin whistleblowing-direktiivi velvoittaa. Sen mukaan ilmoitus paljasti väärinkäytöksen noin 40 prosentissa tutkimuksen kohteena olleista tapauksista. Kaikilla alueilla Länsi-Eurooppa mukaan lukien, korruptiorikokset olivat yleisin väärinkäytöksen muoto”, Lajunen toteaa. Anonyymistä ilmoituskanavasta huolimatta ilmoituksessa voi olla tietoja, jotka osoittavat organisaatiossa työskentelevälle, kuka ilmoituksen on tehnyt varsinkin, jos ilmoituksen tekijä on organisaation työntekijä. On mielenkiintoista nähdä, tulevatko suuret yritykset vaatimaan kaikilta alihankkijoiltaan ja yhteistyökumppaneiltaan ilmoitusjärjestelmien luomista tai niihin osallistumista. Juuri tämä haavoittuvuus onkin syy, miksi myös pk-yritysten olisi panostettava väärinkäytösten torjuntaan.” Väärinkäytösten summat ovat kansainvälisen väärinkäytöstutkijoiden yhdistyksen Association of Certified Fraud Examinersin eli ACFE:n tutkimusten mukaan noin viisi prosenttia yritysten liikevaihdosta. ”Myös tutkintavaiheeseen liittyy riski, että ilmoittaja paljastuu, jos tutkintaa koskevat tiedot leviävät laajemmalle kuin on tarpeen.” Lajunen ja Saarinen korostavat, että ratkaisu ongelmaan on usein tutkinnan teettäminen kokeneilla ammattilaisilla, sillä tutkintoihin liittyy paljon myös erilaista huomioitavaa lainsäädäntöä
Lisäksi henkilöstölle annetaan varmuus anonyymistä ilmoittamisesta.” Tärkeä pohdittava: yksin vai yhdessä Entä jos organisaation johtoon kuuluvan epäillään sekaantuneen väärinkäytökseen. Kolmen kuukauden kuluessa ilmoituksen vastaanottoilmoituksen toimittamisesta on ilmoituksen antajalle annettava palaute”, kertoo Tytti Saarinen. Hänen edellytettäisiin osoitettavan, että toteutettu toimenpide ei liittynyt millään tavalla ilmoitukseen tai tietojen julkistamiseen”. Tytti Saarinen täsmentää tämän tarkoittavan sitä, että työnantajan tulee pystyä osoittamaan, ettei esimerkiksi ilmoituksen jälkeen toteutettu irtisanominen johdu ilmoituksen tekemisestä. ”Jos lakien määräyksiä ei tunne, tutkinta voi päätyä niin nolosti, että työnantaja itse päätyy syytettyjen penkille. n Jos lakien määräyksiä ei tunne, tutkinta voi päätyä niin nolosti, että työnantaja itse päätyy syytettyjen penkille. ”Tyypillisesti tutkinnassa korostuu esimerkiksi työn puolueettoman ja hyvän dokumentoinnin merkitys.” Saarisen mukaan organisaation kannattaa myös ajoissa miettiä, kannattaako ilmoituskanavan luominen toteuttaa ulkopuolisen tahon kanssa vai oman organisaation voimin. Tytti Saarisen mukaan yksi hyvä keino säilyttää tutkinnan uskottavuus on juuri käyttää riippumatonta ulkopuolista tutkintaa. Lajunen ja Saarinen korostavat, että väärinkäytöksen tutkinnassa on osattava toimia luottamuksellisesti ja tehokkaasti. On osattava kertoa tieto niille, joille tieto kuuluu, ja samalla on varmistettava, että tieto ei vuoda. ”Suojelun perusteena voi olla vaikkapa se, että väärinkäytösten ilmoittaja on taloudellisesti haavoittuvassa asemassa suhteessa henkilöön, josta hänen työsuhteensa riippuu.” Todistamisen vaikeus: onko ilmoituksella ja vastatoimilla yhteys Direktiivin mukaan vastatoimien väitetään todennäköisesti perustuvan muihin syihin kuin ilmoittamiseen, ja ilmoittavan henkilön voi olla erittäin vaikea todistaa ilmoituksen ja vastatoimien välinen yhteys. Organisaatio ei saa menettää edellytyksiään saada tutkinnan kautta asiasta selvyys. ”Ilmoittajan on mahdollista saada suojelua, jos hänellä on perusteltu syy uskoa, että hänen ilmoituksensa pitää paikkansa ja on direktiiviin pohjautuva vihje”, Viivi Lajunen alleviivaa. Ilmoituksen tehneen henkilöllisyyttä ei saa paljastaa ilman ilmoituksen tekijän nimenomaista suostumusta muulle kuin ilmoitusten vastaanottamisen, tai ilmoitusten perusteella toteutettavien jatkotoimien toteuttamisen osalta valtuutetuille henkilöille. Kokenut tutkinta-ammattilainen osaa välttää tällaiset sudenkuopat.” ”Lisäksi organisaation tulee kouluttaa koko henkilöstö ilmoituskanavan käyttöön, jotta kanavan käyttö ei tyrehtyisi siihen, ettei henkilöstö tiedä, mistä asioista tulisi ilmoittaa. Lajusen mukaan keskustelusta unohtuu esimerkiksi pohdinta siitä, miten ilmoituskanavan tehokkuutta ja toimivuutta tulisi arvioida. Koulutuksen kautta henkilöstölle tulee pystyä myös kertomaan, miten ilmoitukset käsitellään. 34 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA YRITYSTURVALLISUUS | WhistlebloWing-direktiivi. Niitä voivat olla vaikkapa irtisanominen, palkanalennus, siirtäminen alempiin tehtäviin ja määräaikaisen työsopimuksen vakinaistamatta jättäminen. ”Ilmoituksen tekijää tulee suojella kaikilta häneen kohdistuvilta vastatoimilta. Kokonaisuus paljon laajempi kuin ymmärretään Julkisuudessa on paljon keskusteltu whistleblowing-direktiiviin liittyvistä asioista, ja keskusteluissa tyydytään usein toteamaan, että kaikissa yli 50 työntekijää työllistävissä yrityksissä ja yli 10 000 asukkaan kunnissa on velvollisuus perustaa ilmoituskanava. Lisäksi tulisi arvioida mahdollista julkisuusvaikutusta organisaation maineelle, ja mitä esimerkiksi voi seurata, jos asianmukaista tutkintaa ei ole tehty tai yhtiö ei ole reagoinut tilanteeseen riittävästi”, Lajunen ja Saarinen toteavat. ”Valitettavasti keskustelu rajautuu usein tällaiseen suppeaan näkemykseen. Esimerkiksi työntekijän sähköpostien luvaton lukeminen voi johtaa hankaluuksiin. Direktiivin mukaan kuitenkin ”sen jälkeen, kun ilmoituksen tehnyt henkilö osoittaa prima facie, että hän on ilmoittanut väärinkäytöksistä ja julkistanut tietoja direktiivin mukaisesti ja että hänelle on ilmoittamisen jälkeen aiheutunut haittaa, todistustaakan olisi siirryttävä haitallisen toimen toteuttaneelle henkilölle. ”Väärinkäytösilmoituksen antajalle tulee antaa vastaanottoilmoitus seitsemän päivän kuluessa ilmoituksen tekemisestä. Näin siksi, että vastatoimiin syyllistyvillä voi olla enemmän valtaa ja resursseja dokumentoida toteutetut toimet ja niiden perustelut. Monien asiantuntijoidenkin ajattelutapa muistuttaa sitä, miten yritykset aikoinaan tekivät lakisääteisiä pelastussuunnitelmia. ”Whistleblowing-direktiivi asettaa organisaatiot tilanteeseen, joissa niiden on pakko luoda toimiva ilmoitusjärjestelmä ja hoidettava tutkinta ammattimaisesti.” n Lyhyt oppimäärä whistleblowingdirektiivistä EU:n jäsenvaltioiden on saatettava direktiivi voimaan kansallisessa sääntelyssä viimeistään 17.12.2021. Ajatus tuntuu olevan, että ilmoituskanavan käyttöönotto riittää täyttämään direktiivin asettamat vaatimukset. Direktiivin mukaan ’henkilöt tarvitsevat erityistä oikeussuojaa, jos he ovat saaneet ilmoittamansa tiedot työnsä yhteydessä ja ovat tehtäviensä vuoksi vaarassa joutua vastatoimien kohteeksi’”, Lajunen kertoo ja mainitsee, että esimerkki voisi olla salassapitotai lojaliteettivelvollisuuden rikkominen. Kielto koskee myös muita tietoja, joiden avulla ilmoittajan henkilöllisyys voitaisiin suorasti tai epäsuorasti päätellä. Kaikki ilmoitukset on kirjattava. Miten työnantajan silloin tulisi toimia. ”On myös osattava arvioida, missä vaiheessa on aiheellista saattaa asia poliisiin esitutkintaan ja voiko organisaatio itse vauhdittaa asian selvittämistä omalla tutkinnallaan. Huonoimmillaan materiaali kopioitiin ja laitettiin mappiin”, Tytti Saarinen vertaa. ”Arvioimme merkitykselliseksi tässä yhteydessä nousevan sen, miten työnantaja on järjestänyt ilmoitusten käsittelyn sekä yleisellä että yksittäistä ilmoitusta koskevalla tasolla”, Tytti Saarinen näkee
Ilmoituskanava on kaikkien työntekijöiden tiedossa ja saatavilla. Ilmoituskanavan kautta on mahdollista tehdä ilmoitus anonyymisti. ”Whistleblowing-direktiivi tarjoaa loistavan tilaisuuden organisaatiokulttuurin vahvistamiseen ja väärinkäytösriskejä koskevan tietoisuuden kasvattamiseen.” Tytti Saarinen ja Viivi Lajunen korostavat myös, että puhumiseen kannustavan kulttuurin nousu yksistään ei ole riittävä, vaan organisaatioiden hallitusten, muun ylimmän johdon ja esimiesten on myös haluttava kuulla ja kuunnella. 5. 4. Ilmoitusten käsittelyä varten luotu tutkintaprosessi on riippumaton. TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA WhistlebloWing-direktiivi | YRITYSTURVALLISUUS. Ammattitaitoinen tutkinta on järjestetty joko organisaation omilla resursseilla tai ulkopuolisten yhteistyökumppaneiden avulla. n Turvallisuusalan neuvottelupäivät 21.9.2020 ”Same but different” Tutustu ohjelmaan ek-tieto.fi/koulutukset/TN36 JA ILMOITTAUDU MUKAAN! Lisätiedot: EK-Tieto Oy www.ek-tieto.fi • kurssit@ek.fi Finlandia-talossa, aamusta iltaan. ”On lähdettävä tietoisesti luomaan kulttuuria, jossa työntekijät tuntevat olevansa turvassa ja jossa hankalatkin asiat uskalletaan ottaa keskusteluun – viime kädessä toimivan ja tehokkaan ilmoituskanavan kautta”, Saarinen ja Lajunen näkevät. Seitsemän näkökulmaa tehokkaalle ilmoituskanavalle Tytti Saarisen ja Viivi Lajusen kokemuksen mukaan seuraavilla seitsemällä näkökulmalla on merkitystä ilmoituskanavan tehokkuuden ja toimivuuden kannalta: 1. Ilmoituskanava on myös ulkopuolisten, kuten asiakkaiden, toimittajien ja entisten työntekijöiden saatavilla ja käytettävissä. 3. 6. Jatkotoimia on voitava toteuttaa direktiivin asettamassa kolmen kuukauden määräajassa. ”Organisaatioiden on jo ennakolta syytä miettiä sitäkin, miten ne suhtautuvat ilmoituskanavan kautta tulleisiin direktiivin ulkopuolelle jääviin ilmoituksiin, kuten seksuaalista häirintää koskeviin ilmoituksiin, ja miten ilmoittajan suojelua sovelletaan tällaisissa tilanteissa”, Tytti Saarinen peräänkuuluttaa. Prosessi väärinkäytösten paljastajien ilmoituksiin vastaamiseksi on mietitty ja sitä toteutetaan. 2. Ilmoituskanavan käyttöä seurataan jatkuvasti ja ilmoitukset käsitellään viivytyksettä – saatujen ilmoitusten luonne antaa osviittaa myös siitä, miten ilmoituskanavan käyttöä koskevaa koulutusta kannattaa jatkossa kohdentaa ja räätälöidä. Suuntakin siihen on selvä: EU-oikeuden täytäntöönpanoa halutaan tehostaa. Organisaatiot joutuvat pakon eteen Direktiivi pakottaa organisaatiot ilmoituskanavien käyttöönottoon. 7. Henkilöstöä koulutetaan toistuvasti ilmoituskanavan käyttötarkoituksista, ja väärintoimimisesta ilmoittaminen tehdään jokaisen velvollisuudeksi
Säätiö on täysin voittoa tuottamaton, eikä se ota rahoitusta edes kunnilta tai kaupungeilta. Peräti 81 prosenttia yrityksistä kertoo, että ne ovat kokeneet viimeisen kahden vuoden aikana kasvavaa turvattomuutta. Maassa käytetään innovatiivisesti myös uusia viestintäkanaviakin, kuten tekee NSD:n Karl Lallerstedtkin. Hänellä on monenlaista poliisija tutkijataustaa. Nykyään Lindgren on Tryggare Sverige (Turvallisempi Ruotsi) -säätiön pääsihteeri. Lähes kaikista kunnista tuli entistä turvallisempia, mutta väkivaltaisista alueista tuli entistä väkivaltaisempia. YHTEISKUNNAN TURVALLISUUS Kokenut turvallisuusneuvonantaja Karl Lallerstedt pitää nyt riskinä esimerkiksi sitä, että kun uusia poliiseja palkataan ja lainsäädäntöä uudistetaan, huomio kiinnitetään liiaksi ampumisiin ja räjähdyksiin. Tapahtui niin kutsuttu turvallisuuden polarisoituminen, turvallisuuden kahtiajakautuminen. Miten rikollisuus vaikuttaa yritysten ja koko ruotsalaisen yhteiskunnan kilpailukykyyn. Tohtori Magnus Lindgren kertoo podcastissa, että vuoteen 2015 asti turvallisuus kasvoi yhtäjaksoisesti Ruotsissa yli kymmenen vuoden ajan. Podcastien tarkoitus on, että jokainen kuuntelija voi oppia lisää turvallisuuden eri osa-alueista. Siihen podcastissa vastaa kokenut kansainvälisen ja koko Euroopan turvallisuustilanteen erityisasiantuntija, psykologian ja kriminologian tohtori Magnus Lindgren. Säätiö toimii tutkijoiden, teoriapohjaisen tiedon ja käytännön turvallisuustyön soveltamisen aktiivisena toimijana, ja on podcastin mukaan jopa ainut organisaatio Ruotsissa, joka ei tienaa rikollisuudella laisinkaan. Nyt kuuntelemme podcastia, jonka aihe on: Miten pienet rikokset vaikuttavat turvallisuuteen yrityksissä – mitä voit tehdä suojautuaksesi. Hämmästyttävää on sekin, että rauhan tyyssijana tunnetut maanviljelyja kalastusyritykset ovat rikollisten maalitauluina, kuten hoito-, huolenpitoja koulutusyrityksetkin. Mikä on kasvavan turvattomuuden ja rikollisuuden taustalla. Ruotsalaiset ja ennen kaikkea ulkomaiset mediat ovat viikoittain yhteydessä säätiöön ja kyselevät riippumattomia kommentteja rikollisuudesta ja turvattomuudesta. NSD on Ruotsin yritysturvallisuusvaltuuskunta. Lallersted haastattelee podcasteissaan vakuuttavasti ruotsalaisia ja globaaleja turvallisuuskonkareita. Samaan aikaan kuitenkin niillä alueilla, joilla jo oli ollut ongelmia, ongelmat lisääntyivät. Tämän artikkelin pääaihe ei kuitenkaan ole turvallisuus-podcastit ja Magnus Lindgrenin näkemykset, mutta ne pohjustavat artikkeliamme ja antavat kuvaa siitä, mitä Ruotsissa nykyään turvallisuuden ja yritysturvallisuus eteen tehdään ja millaisia asioita tutkitaan. Sen hallituksessa ei istu ainuttakaan poliitikkoa. Podcast kertoo shokeeraavia numerotietoja: Svensk Näringlivetin tuoreen tutkimuksen mukaan Ruotsissa kuusi yritystä kymmenestä on ilmoittanut viimeksi kuluneen vuoden aikana joutuneensa rikoksen kohteeksi. Kun esimerkiksi poliiseja olisi tarvittu lisää ongelma-alueille, poliisien lukumäärä päästettiin laskemaan ongelma-alueilla. Teksti Paula Koskivirta ja Timo Lahtinen Kokenut ruotsalainen turvallisuusneuvonantaja Karl Lallerstedt: ”Nyt on pohdittava, miten yrityksiin kohdistuva rikollisuus vaikuttaa kilpailukykyyn” 36 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA YHTEISKUNNAN TURVALLISUUS | rUotsin rikollisUUs ja tUrvallisUUs. K uunnellaanpa hetki Svenska säker hetspodden -lähetyksiä, eli ruotsalaisia turvallisuus-podcasteja. Hän julkaisee huipputason podcastejaan lähes viikoittain, ja yhden lähetyksen pituus voi olla toista tuntia. Paljon hyvääkin naapurimaassamme tapahtuu. Poliitikot tekivät lukuisia poliittisia päätöksiä, joiden seurauksena Ruotsiin pääsi syntymään perusta järjestäytyneen rikollisuuden lisääntymiselle. Tämän artikkelimme pääaihe on rikollisuustilanne Ruotsissa 2020, ja artikkelimme pohjautuu nimenomaan podcasteissa haastattelijana toimivan Karl Lallerstedtin esitykseen, jonka hän piti Huoltovarmuuskeskuksen ja Turvallisuusmuseo Kannatusyhdistys ry:n kevään seminaarissa Tätä et kuule muualla. Näin säätiö takaa puolueettomana pysymisensä analyyttisena organisaationa, joka pystyy tarjoamaan arvokkaita neuvoja, tietoa ja ilmaisia seminaareja. Mitä tilastot paljastavat Ruotsin rikollisuudesta. Haastattelija on turvallisuuden ja rikollisuuden kokenut erityisasiantuntija Karl Lallerstedt, joka on Svensk Näringsliv -organisaatioon kuuluvan Näringslivets Säkerhetsdelegation, NSD:n, vanhempi neuvonantaja. Podcast on julkaistu kesäkuun lopulla 2020. Se on vakava pohdinnan paikka. Se puolestaan johtuu Lindgrenin mukaan muun muassa politiikasta. Turvallisuusasiat otetaan Ruotsissa nyt vakavasti. ”Ei pohdita tarpeeksi sitä, miten rikokset vaikuttavat nimenomaan yrityksiin”, Lallerstedt alleviivaa. Tuona aikana suuri osa rikollisuudesta laski joka ikinen vuosi. Esimerkiksi kiristysrikollisuus on kovassa kasvussa. Vuosi aiemmin tehty toinen tutkimus toi esiin, että yli 70 prosenttia yrittäjistä on huolissaan siitä, millaisia kielteisiä seurauksia rikollisuudella on yritysten liiketoimintaan
Poliisi kilpailee armeijan kanssa samoista henkilöistä.” Lallersted heijastaa seinälle tilaston, joka kertoo, että vuonna 2010 Ruotsissa oli 464 asukasta yhtä poliisia kohden, ja vuonna 2018 yhtä poliisia kohden oli jo 510 asukasta. Pakolaiskriisi lisäsi rikollisuutta – ampumiset eivät liity pakolaisiin Istumme maaliskuussa 2020 Tukholman satamassa, ja Karl Lallerstedt heijastaa seinälle tilaston vuodelta 2019. Hän mainitsee, että tutkimuksissa eivät ole mukana pankkija vakuutusalan rikoksia eikä rikoksia, jotka jäävät paljastumatta, kuten tekijänoikeus-, yritysvakoiluja kyberrikokset. Poliisi ja armeija kisaavat samoista työntekijöistä Karl Lallerstedt mainitsee, että Ruotsiin on nyt päätetty lisätä 10 000 uutta poliisia. Esimerkiksi ammuskelujen taustalla eivät ole pakolaiskriisin aikana maahamme tulleet nuoret miehet, vaan tyypillisesti henkilöt, jotka ovat syntyneet Ruotsissa,” Lallerstedt mainitsee. Kuitenkin esimerkiksi kiristysrikosten määrät jatkavat kasvuaan”, Lallersted valottaa. ”Kiristysrikoksiin nivoutuu paljon erilaisia rikoksia, ja kiristykset ovat yleisimpiä toimialoilla, joilla käsitellään paljon käteistä rahaa, kuten rakentamisessa, ravintoloissa ja pikkukaupoissa. Tilastosta voi lukea, että kun kiristysrikoksia oli vuonna 2010 noin 2500 kappaletta, vuonna 2018 luku oli kasvanut jo 15 600:een kiristysrikokseen. Maanviljely-, kalastus-, hoitoja koulutusyrityksetkin maalitauluina Lallerstedt heijastaa seinälle seuraavan tilaston. Poliitikot tekivät lukuisia poliittisia päätöksiä, joiden seurauksena Ruotsiin pääsi syntymään perusta järjestäytyneen rikollisuuden lisääntymiselle. Alueilla jo toimivat yritykset eivät saa vakuutuksia tai niiden vakuutusmaksut ovat moninkertaisia. Muun muassa tavarantoimittajat eivät halua toimittaa tavaraa turvattomiin osoitteisiin. Lisäksi tulevat epäsuorat kustannukset. Rikostentorjuntaneuvoston Brå:n tutkimuksen mukaan 59 prosenttia raportoiduista kiristystapauksista liittyy organisoituun rikollisuuteen.” Suurin yllätys: kaikki toimialat alttiita rikollisuudelle Karl Lallerstedt kertoo, että hänen edustamansa Svensk Näringsliv teki vuonna 2018 tutkimuksen, jossa yrityksiltä kysyttiin, olivatko yritykset joutuneet rikoksen kohteeksi viimeisen kahden vuoden aikana. ”Poliisi on arvioinut, että alueilla toimii noin 5000 rikollista, jotka kuuluvat 200 verkostoon. Sen sijaan esimerkiksi internetin kautta tehtävät petokset ovat pysyneet vuodesta 2014 vuoteen 2018 lähes muuttumattomana, noin 20 000 tapauksessa vuodessa. ”Ampumiset, räjähdykset ja kiristykset liittyvät organisoituun rikollisuuteen, joka kytkeytyy monenlaiseen muuhun rikollisuuteen. Yllättävintä tilastossa kuitenkin on, että myös maanviljely-, metsänhoitoja kalastusalan yrityksistä yli 55 prosenttia oli joutunut rikoksen kohteiksi. Se tarkoittaa yhtä rikollista sataa asukasta kohti.” ”Poliisin on vaikea toteuttaa tehtäviään ongelmalähiöissä, koska niissä on paljon ääriryhmiä. ”Ruotsiin tuli pienellä aikaa 160 000 pakolaista, joista merkittävä osa oli nuoria miehiä. Vuonna 2018 tietokonepetokset lähentelivät jo 150 000 petostapausta. Lisäksi kiristykset koko laajassa ruotsalaisessa yritysmaailmassa ovat kasvaneet merkittävästi. Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 2017, vain seksuaalirikokset ovat kääntyneet laskuun. Toinen hämmästyttävä havainto on, että hoito-, huolenpitoja koulutusalan yrityksistäkin 50 prosenttia oli joutunut rikosten kohteiksi. ”Vuonna 2019 tilanne muuttui sen sijaan parempaan, ja monet rikokset kääntyivät hienoiseen laskuun pitkästä aikaa. Toinen päätavoitteemme on, että me itse kartoitamme ja teemme näkyväksi sen, miten rikollisuus ja epävarmuus vaikuttavat yrityksiin ja niiden työntekijöihin. Pakolaiskriisi toi tullessaan siis myös rikollisia, ja se näkyy tilastoissa.” Lallerstedt korostaa, että pakolaiskriisillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että Ruotsissa myös ampumiset ja räjäytykset tietyillä ongelma-alueilla ovat kasvaneet voimakkaasti. ”Tukholman kauppakorkeakoulun tutkijan mukaan rikollisuus Ruotsissa aiheuttaa 55 miljardin kruunun (vapaasti pyöristettynä noin 5,3 miljardia euron) suorat kustannukset vuodessa. Lallerstedt sanoo, että selkein syy rajuun kasvun syntymiseen oli pakolaiskriisi. Tilastosta näkee hetkessä, että yhtäkkiä vuosina 2014– 2015 uhkaukset, ahdistelut ja häirinnät sekä seksuaalirikokset lähtivät Ruotsissa rajuun kasvuun. Eri toimialoilla rikosten aiheuttamat kustannukset vaihtelivat. ”Uusia poliiseja ei ole saatu rekrytoitua tarpeeksi, vaikka valintakriteerejä on madallettu. Sen sijaan uhkaukset, ahdistelut ja häirinnät jatkavat edelleen kasvuaan. Se pohjautuu rikosten ehkäisyneuvoston eli Brottsförebyggande rådetin, Brå:n, kansalliseen turvallisuustutkimukseen. Kaksikymmentäkaksi todellista ongelma-aluetta Lallerstedt jatkaa, että poliisin mukaan Ruotsissa on 60 rikollisuudelle altista lähiötä, mutta näistä lähiöistä vain 22 on ”todella alttiita” lähiöitä, käytännössä siis oikeita ongelma-alueita. 4/2020 | 37 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA rUotsin rikollisUUs ja tUrvallisUUs | YHTEISKUNNAN TURVALLISUUS. Joillakin yrityksillä on vaikeaa löytää työntekijöitä”, Lallerstedt luettelee seurauksia, joita ongelmalähiöt tuovat tullessaan. ”Tiesimme, että varsinkin kaupanala on altis rikollisuudelle. Tilasto paljastaa yllättäen myös, että syytteeseen asetettujen petosten määrä on laskenut rajusti vuodesta 2009 vuoteen 2018. ”Iso lukumäärä kertoo siitä, että turvallisuustilanteemme ei ole hyvä.” Lallerstedt muistuttaa, että poliisilla oli taannoin myös organisaatiouudistus, jonka seurauksena monet poliisit irtisanoutuivat. OECD arvioi viime vuonna, että esimerkiksi pelkkien tekijänoikeusrikosten arvioitu kokonaiskustannus Ruotsissa olisi 17 miljardia kruunua”, Lallerstedt sanoo. Tilastosta voi lukea, että varsinkin tietokonepetokset ovat kääntyneet voimakkaaseen kasvuun vuonna 2014 ja jatkaneet siitä asti kasvuaan. Samaan aikaan armeijamme panostaa rekrytointiin. Kauppaliikkeet sulkevat toimintojaan, eikä alueille haluta perusta uusia yrityksiä. Tietokonepetokset ja kiristykset kasvavat, petoksista syytteissä yhä vähemmän Lallerstedt heijastaa seinälle toisen tilaston, joka kuvastaa petosrikollisuutta. Yllätyimme kuitenkin todella tuloksista: kaikki toimialat ovat alttiita rikollisuudelle. Ne, ja alueiden muu rikollisuus, tekevät esimerkiksi rehellisestä liiketoiminnasta vaikeaa. Se paljastaa, että 70–80 prosenttia kiinteistöliiketoiminnan, kaupanalan, hotellija ravintola-alan yrityksistä oli joutunut rikoksen kohteeksi vuonna 2018. Matalasti koulutetut ja työttömät nuoret miehet muodostivat riskiryhmän. Eniten kustannuksia aiheuttivat varkaudet, vahingonteot, petokset ja murrot”, Lallerstedt kertoo
Niistä yli 70 prosenttia, jopa lähes 80 prosenttia ovat olleen rikoksen kohteita. ”Yksi poliisi joutui siis ’hoitamaan’ noin kymmenen prosenttia enemmän asukkaita vuonna 2018 kuin kahdeksan vuotta aiemmin vuonna 2010.” Kaksi isoa tavoitetta vuodelle 2020 Karl Lallerstedtin mukaan Svensk Näringslivetillä ja NSD:llä on vuodelle 2020 kaksi isoa tavoitetta, jotka liittyvät rikostentorjuntaan: ”Ensimmäinen on, että viranomaisten on aloitettava toimenpiteet, joilla tuotetaan parempaa tietoa yrityksille rikollisuuteen altistumiseen liittyen sekä rikollisuuden kustannuksista. Keskimäärin 58 prosenttia toimialoista kertoo olleensa rikoksen kohde viimeisen kahden vuoden aikana. Lisäksi viranomaisten on kyettävä mittaamaan rikollisuuden vaikutuksia Ruotsin kilpailukyvylle.” ”Toinen päätavoite on, että me itse kartoitamme ja teemme näkyväksi sen, miten rikollisuus ja epävarmuus vaikuttavat yrityksiin ja niiden työntekijöihin.” ”Pidän nyt riskinä esimerkiksi sitä, että kun uusia poliiseja palkataan ja lainsäädäntöä uudistetaan, huomio kiinnitetään liiaksi ampumisiin ja räjähdyksiin. Svenskt Näringsliv -organisaatiota verrataan usein Suomen Elinkeinoelämän keskusliittoon (EK), mutta täysin samanlaisia organisaatioita ne eivät luonnollisesti ole. Ruotsin kokonaispuolustaminen. Tämä on Ruotsin yritysturvallisuusvaltuuskunta NSD Kuka on Karl Lallerstedt. Se lyhennetään NSD. Tärkeä osa Svenskt Näringsliv -organisaatiota on jo 50 vuotta toiminut yritysturvallisuusvaltuuskunta, ruotsiksi Näringslivets Säkerhetsdelegation. Hän on esimerkiksi Black Market Watch -säätiön perustaja ja OECD:n laittoman kaupan torjuntaa käsittelevän työryhmän jäsen. Svenskt Näringsliv on ruotsalaisten yritysten keskusliitto, ”liiketoimintaorganisaatio”, joka edustaa ruotsalaisia yrityksiä Ruotsissa. Kaikki toimialat ovat alttiita rikollisuudelle, mutta toisia aloja rikollisuus koettelee enemmän kuin toisia. Hän on toiminut myös laittoman kaupan strategian johtajana globaalissa yrityksessä, sekä kansainvälisen kauppakamarin väärentämisen ja piratismin lopettamisen liiketoiminnan ohjauskomitean jäsenenä, ja myös poliittisena ja taloudellisena analyytikkona Ruotsin ulkoministeriössä. Tätä asiaa on ehdottomasti pohdittava ja tutkittava.” n Artikkeli pohjautuu Karl Lallerstedtin esitykseen Tätä et kuule muualla -seminaarissa keväällä 2020 ja Lallerstedtin Säkerhetspodden-podcasteihin, joita voi vapaasti kuunnella netissä. Keskusliittoon kuuluu 50 jäsenorganisaatiota, joihin kuuluu 60 000 jäsenyritystä. Svenskt Näringslivin ja NSD:n turvallisuuspolitiikan sekä turvallisuuden ja rikollisuuden erityisasiantuntija on vanhempi neuvonantaja Karl Lallerstedt, joka on kokenut turvallisuusasiantuntija paitsi Ruotsissa, myös globaalisti. Lallerstedtin edustama yritysturvallisuusvaltuuskunta NSD on jakanut toimintansa kolmeen pääsektoriin, joita se priorisoi toiminnassaan: Rikokset yrityksiä vastaan. NSD on avoin foorumi myös yrityksille ja julkisen hallinnon toimijoille, jotka eivät ole jäseniä Svenskt Näringliv -katto-organisaatiossa. Palvelut kärsivät rikollisuudesta vähiten; 40 prosenttia kertoo olleensa rikoksen kohteena kahden vuoden sisällä. Kyberturvallisuus ja siihen liittyvät uhat. Kiinteistö-, kauppa-, hotellija ravintola-alat ovat tilaston kärjessä. n 38 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA YHTEISKUNNAN TURVALLISUUS | rUotsin rikollisUUs ja tUrvallisUUs. Yritysturvallisuusvaltuuskunta NSD on riskienhallinnan verkosto ja foorumi, joka keskittyy turvallisuuskysymyksiin liittyvien ideoiden, kokemusten ja tiedon vaihtamiseen. Yritykset työllistävät 1,7 miljoonaa työntekijää. Ei pohdita tarpeeksi sitä, miten rikokset vaikuttavat nimenomaan yrityksiin. NSD:n tavoite on parantaa yritysten ja Ruotsissa asuvan väestön turvallisuutta ja riskitietoa
Mikä yhdistys SäkerhetsBranchen sitten oikein on, ja miksi suomalaiset voisivat ottaa mallia yhdistyksen toiminnasta. Harva tietää, että Stenberg on myös Ruotsin suurimman turvallisuusalan yritysten yhdistyksen, SäkerhetsBranschenin, hallituksen puheenjohtaja. (Suomessa turvallisuusalan yhdistyksillä on tyypillisesti yksi täysipäiväinen tai osa-aikainen työntekijä, ja erilaisia turvallisuusyhdistyksiä on kolmisenkymmentä.) Suomalainen Kettil Stenberg on myös ruotsalaisen SäkerthetsBranchenin hallituksen puheenjohtajana ja pystyy seuraamaan näköalapaikaltaan Ruotsin turvallisuustilannetta. Näköalapaikaltaan Stenberg pääsee seuraamaan Ruotsin turvallisuustilannetta, hyvässä ja pahassa. Lisäksi SäkerhetsBranschen-yhdistyksellä on 12 kokopäiväistä työntekijää ja noin 70 jäsenyritysten ihmistä, jotka tekevät yhdistykselle töitä. Hän on iloinen siitä, että turvallisuusasiat sujuvat Ruotsissa nykyään jopa mallikkaasti. Jatkuu sivulla 40 SALTO NEO Kohti älykkäämpiä ovia Uudella SALTO NEO Sylinterillä parannat toimitilojesi ympärivuorokautista kulunhallintaa. SäkerhetsBranchenilla on 505 jäsenyritystä, ja jäsenyritysten liikevaihto on yhteensä 57 miljardia kruunua (karkeasti pyöristettynä noin 5,5 miljardia euroa). M onet turvallisuusammattilaiset tuntevat suomalaisen Kettil Stenbergin Stanley Securityn Pohjoismaista vastaavana johtajana. SALTO NEO Sylinteri on saatavilla kaikilla SALTO-teknologioilla aina offline-lukijasta wireless online BLE -malliin. NEO Sylinteri soveltuu kaiken tyyppisiin oviin, portteihin, palvelinkaappeihin, liukuoviin sekä moniin muihin käyttökohteisiin. Yhdistyksen hallituksessa hän on istunut jo viisi vuotta. SALTO SPACE Data on Card & SALTO KS -pilvipalvelu Mobiiliavaus BLE /NFC SVN, SVN-Flex BLUEnet Wireless JustIN Mobile IP66 +358 (0) 20 785 67 90 www.saltosystems.fi info.fi@saltosystems.com TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA rUotsin rikollisUUs ja tUrvallisUUs | YHTEISKUNNAN TURVALLISUUS. YHTEISKUNNAN TURVALLISUUS Teksti Paula Koskivirta ja Timo Lahtinen SäkerhetsBranschenin hallituksen suomalainen puheenjohtaja Kettil Stenberg: ”Ruotsi on myös fantastinen maa ja paljon hyvää tapahtuu” Suomalainen Kettil Stenberg istuu näköalapaikalla ruotsalaisen turvallisuusyritysten jättiyhdistyksen, SäkerhetsBranschenin, hallituksen puheenjohtajana. SALTO SVN-Flex -teknologian ansiosta NEO voi toimia kulkuoikeuksien päivityspisteenä ja lähettää kulkuja hälytystapahtumia reaaliajassa — ilman lukijan kaapelointia. Yritykset työllistävät noin 33 000 henkilöä
”Siinä karmeassa terrori-iskutilanteessa poliisilla ei ollut käytössään yhtä ainutta omaa valvontakameraa, koska poliisilla ei saanut olla omia kameroita. ”Ja Ruotsi on yhteiskuntana yksi maailman kehityksen kärkimaista!” Stenberg huudahtaa. Poliisin oli pakko kysellä kaupoista ja muista paikoista kuvamateriaalia, jotta se pystyi näkemään, mitä oikeasti oli edes tapahtunut”, Stenberg kertoo. Jatkoa sivulta 39 40 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA YHTEISKUNNAN TURVALLISUUS | rUotsin rikollisUUs ja tUrvallisUUs. ”Joskus tuntuu, että monelle poliitikolle yksityisyydensuoja on tärkeämpää kuin rikollisen kiinnisaaminen.” Esimerkkinä hän mainitsee tapauksen, jossa hänen varsinainen työnantajansa Stanley Security oli suunnittelemassa turvallisuusjärjestelmää huoltoasemalle. SäkerhetsBranchen on näköalapaikka Kettil Stenbergille, ja hän pääsee tuon tuosta kurkistamaan syvälle Ruotsin turvallisuuteen. Jotkut sanovat, että esimerkiksi räjähdykset ja ampumiset ovat jo normaali osa ruotsalaisen yhteiskunnan evoluutiota. Stenberg huokaa. Istumme maaliskuussa 2020 kuuntelemassa Stenbergin esitelmää seminaarissa Tätä et kuule muualla. Rekisteritunnuksen automaattinen massalukeminen olisi saattanut paljastaa, että joku (esimerkiksi poliisin etsimä) auto oli liikkeellä, vaikka rekisteritunnusta ei olisi edes tallenteista tarkistettu ilman todellista etsintää. Ruotsi on kuitenkin edelleen yksi maailman turvallisimmista maista”, Kettil Stenberg korostaa seminaariesityksessään. ”Kaikkialla Ruotsissa puhutaan nyt rikostilanteen evoluutiosta, sillä evoluutiostahan rikollisuudenkin kehityksessä on kyse. ”Tilastollisesti onkin todennäköisempää tulla tapetuksi Suomessa kuin Ruotsissa. ”Suomessa pitäisi pyrkiä samankaltaiseen yhteen isoon yhdistykseen tai ainakin aitoon yhteistyöhön turvallisuusyhdistysten kesken”, Stenberg näkee. Ruotsissa tehdään eniten ryöstöjä Pohjoismaissa.” Stenberg jatkaa, että sen sijaan Ruotsissa tapetaan keskimäärin vain 80–120 ihmistä vuosittain, mikä on lukumäärällisesti vain jonkin verran enemmän kuin Suomessa, vaikka asukkaita Ruotsissa on yli kaksi kertaa enemmän kuin Suomessa. ”Ruotsissa tehdään kuudenneksi eniten ryöstöjä Euroopassa; 80 ryöstöä 100 000 asukasta kohden. Suomen turvallisuusyhdistysten kenttä onkin Ruotsin vastakohta: siis hyvin sirpaloitunut. Tässä esitelmässä hän ottaa esiin vain muutamia tilastoja. ”Polkupyörä tulee varastetuksi keskimäärin joka kymmenes vuosi.” Ruotsissa vain alle 50 prosenttia ihmisistä uskoo maan oikeusjärjestelmään, kun Suomessa oikeusjärjestelmään uskoo 75 prosenttia kansasta. Tämä siitäkin huolimatta, että Ruotsissa ampumarikokset ovat kasvaneet.” Autovarkaudet ovat vähentyneet Ruotsissa merkittävästi, mutta polkupyöriä varastetaan paljon. Kettil Stenberg kertoo nähneensä paljon kummallisuuksia Ruotsissa ainakin suomalaisten silmin katsottuna. Korostunut vieras on jonkinlainen uhka -ajattelu on johtanut siihen, että Suomeen perustetaan jatkuvasti lisää uusia pieniä turvallisuusyhdistyksiä sen sijaan, että mietittäisiin yhteistyötä. Jokainen suomainen turvallisuusyhdistys varjelee omaa kenttäänsä ja toiminta-aluettaan ”valtaajilta”, mikä saattaa juontaa alitajuisesti jopa Suomen sodista, nälkävuosista ja uudelleenrakentamisesta: Tänne vihollinen ei enää ikinä tule, minulta ette enää ikinä vie leipääni pois. Esimerkiksi viime vuonna perustettiin jälleen kaksi uutta Mutta onneksi puoli vuotta sitten poliisikin sai vihdoin oikeuden asentaa käyttöönsä valvontakameroita. Hän nostaa esille Ruotsin rikostentorjuntaneuvoston Brå:n. Esimerkkinä suhtautuminen valvontakameroihin. Vedottiin varkaan yksityisyyden suojaan.” Toisessa esimerkissä Stanley Security halusi asentaa Ruotsin ja Tanskan väliselle sillalle ajoneuvojen rekisteritunnistusjärjestelmän. Sekin kiellettiin. Poliisilla pyöreä nolla valvontakameraa Stenberg kertoo valvontakameraesimerkin Tukholman vuoden 2017 terrori-iskusta, jossa kuoli viisi ihmistä ja loukkaantui useita ihmistä (aiheesta oli laaja artikkeli edellisessä lehdessämme 3/2020). Ratkaisun käyttö kiellettiin. Se on yksi Ruotsin tärkeimmistä turvallisuustilastoja tekevistä organisaatioista. Yhdistys on iso yhdistys, jonka toimintaan jäsenet ovat sitoutuneita. Osittain se on totta, ja siksi myös osittain pelottavaa. ”Vaikka rikollisuus on lisääntynyt Ruotsissa, se ei ole lisääntynyt läheskään niin paljon kuin ruotsalaiset kuvittelevat. Joskus tuntuu, että monelle poliitikolle yksityisyydensuoja on tärkeämpää kuin rikollisen kiinnisaaminen. Se on nurinkurinen näkemys siihen nähden, että vain 28 prosenttia kansasta tuntee olonsa turvattomaksi.” ”43 prosenttia on hyvin huolestunut rikollisuudesta yhteiskunnassa. Turvallisuustilastoja lähes kaikesta Kettil Stenberg näkee naapurimaassamme myös paljon fantastisuutta. ”Mutta onneksi puoli vuotta sitten poliisikin sai vihdoin oikeuden asentaa käyttöönsä valvontakameroita.” Kettil Stenberg on seurannut ahkerasti ruotsalaista yhteiskuntaa muutenkin. ”Ja iskusta on aikaa vain kaksi ja puoli vuotta!” Stenberg hämmästelee sitäkin, että vielä kaksi vuotta sitten Ruotsissa oli ylipäätään laitonta asentaa valvontakameroita ilman lääninhallituksen lupaa. Ruotsalaiset olivat tuolloin käsittämättömän sinisilmäisiä valvontakameroiden hyödyistä. ”Ratkaisumme idea oli se, että järjestelmä lukitsee automaattisesti bensapumpun, jos sitä yrittää käyttää aiemmin bensavarkaudesta kiinni jäänyt henkilö. Peräti 80 prosenttia ruotsalaisista arvioi rikollisuuden lisääntyneen paljon. Kuitenkin vain alle kymmenen prosenttia on sitä mieltä, että huonontunut turvallisuustilanne vaikuttaa merkittävästi heidän elämänlaatuunsa”, Stenberg luettelee paradokseja. Yhdistyksellä on Ruotsissa todellista vaikutusvaltaa. ”Täällä on esimerkiksi tilastoja kaikesta mahdollisesta”, Stenberg kiittelee. Nyt hän on laittanut ilolla merkille, että Ruotsi on muuttumassa hyvin turvallisuusmyönteiseksi maaksi – jopa turvallisuusmyönteisemmäksi kuin Suomi. Tilastoja löytyy lähes kaikesta mahdollisesta. Tämä artikkeli on viimeinen osa Ruotsin turvallisuutta koskevaa kolmeosaista juttusarjaamme. Yhdistyksellä on todellista vaikutusvaltaa Kettil Stenberg kertoo SäkerhetsBranchen-yhdistyksen merkityksestä ruotsalaisessa yhteiskunnassa
Globaalilla tasolla turvallisuusteknologiabisnes kasvaa kymmenen prosentin vuosivauhtia.” n Mitä opittavaa suomalaisilla on Ruotsin rikollisuudesta, turvallisuudesta, virheistä ja laeista. Nyt näyttää, ettei yhteiskuntamme enää reagoi samalla tavalla ongelmiin. Pyrimme lisäämään myös taustojentarkastuksia yrityksissä. Tuolloin meillä oli vielä poliittista yhtenäisyyttä, mielenosoituksia ja vaatimus siitä, että poliisi ylläpitää turvallisuutta. Tätä et kuule muualla -seminaari päättyi paneelikeskusteluun, joka tiivisti Ruotsin turvallisuustilannetta. Ruotsissa etenkin kameravalvonta kasvaa nyt kovaa vauhtia. SäkerhetsBranchen-yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Kettil Stenberg (KS): Väkivallan kasvua ei voi irrottaa yleisestä luottamuksen rapautumisesta yhteiskunnassa. Hän teki hyviä kysymyksiä ja sai hyviä vastauksia. Rikollisuus pyrkii koko ajan löytämään uusia toiminta-alueita, esimerkiksi energia-alalla, joka saa paljon julkista rahoitusta ja jossa on melko vähän kontrollia. Jatkuu sivulla 42 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA rUotsin rikollisUUs ja tUrvallisUUs | YHTEISKUNNAN TURVALLISUUS. Kun he tekevät esimerkiksi pommi-iskuja, taustalla ei usein ole suunnitelmallisuutta. Turvallisuushaasteet edellyttävät monenkeskistä yhteistyötä eri maiden välillä. Rehellisesti sanottuna en tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kun he ikääntyvät, ongelma poistunee. Käymme dialogia poliitikkojen ja virkamiesten kanssa, jotta pystymme vaikuttamaan paremmin lakien ja säädösten syntymiseen. Säkerhetsföretagen-yhdistyksen varatoimitusjohtaja ja toimialapäällikkö Li Jansson (LJ): En minäkään osaa arvioida. ”Kyse on lopulta siitä, mitä yhdistykset haluavat.” ”SäkerhetsBranchen-yhdistyksemme tavoite on jäsenyritystemme ja niiden asiakkaiden parempi ja laadukkaampi liiketoiminta ja turvallisuus. Moderaattori Erkki Räsänen (ER): Tuleeko väkivalta lisääntymään Ruotsin ongelma-alueilla, ja miten näette tulevaisuuden. Mitä suomalaiset voivat Ruotsin tilanteesta oppia. ”Molemmissa maissa turvallisuuden kasvupotentiaali on kuitenkin suuri. Moderaattorina toimi Huoltovarmuuskeskuksen varautumispäällikkö Erkki Räsänen. Tilastoissa oma riskiryhmänsä ovat 16-19-vuotiaat nuoret miehet. Svensk Näringsliv / Näringslivets Säkerhetsdelegation NSD:n vanhempi neuvontajana Karl Lallerstedt (KL): Meidän pitää erottaa toisistaan vakava organisoitu rikollisuus ja maahan tulleet uhoavat nuoret miehet. ”Jos turvallisuusyhdistykset haluavat tarpeeksi vaikutusvaltaa, niiden pitäisi järjestäytyä tehokkaaksi kokonaisuudeksi”, Kettil Stenberg alleviivaa. Itse vertasin muutaman isomman turvallisuusyrityksen kokoa Suomessa ja Ruotsissa, ja vertailuni perusteella arvioin, että turvallisuusmarkkinat olisivat Ruotsissa kolmesta neljään kertaa suurempia kuin Suomessa”, Stenberg miettii. Poliisi voi helposti puuttua katuväkivaltaan, mutta globaalin organisoidun rikollisuuden taltuttaminen on haastavaa. Toimii 3G/4G GSM -verkoissa. He haluavat vain pelotella ja uhkailla. Institutet för framtidsstudierin tutkija, tohtori ja vanhempi luennoitsija Amir Rostami (AR): Jos minulta olisi kysytty viisi vuotta sitten, sietääkö yhteiskuntamme sataa räjähdeiskua vuodessa, olisin vastannut: ei ikinä. Hän näkee, että Ruotsi on saanut etua muun muassa siitä, että monet kansainväliset jätit ovat perustaneet datacentereitään Ruotsiin. Siksi onkin ironista, että poliittiset vastaukset ongelmiin ovat entistä useammin entistä kansallismielisempiä. Palvelu voidaan integroida osaksi Motorola MOTOTRBO -järjestelmää. Järjestelmään voi kytkeytyä älypuhelimen sovelluksella. WWW.ZENITEL.COM RESELLER turvallisuusyhdistystä: Suomen kriminologinen yhdistys ry ja Suomen Turvallisuusalan kouluttajat ry, Tukot. Nykyään asiat etenevät mukavan myönteiseen suuntaan”, Stenberg luettelee. Väkivaltaa kyllä vastustetaan, mutta väkivaltaa enemmän olen huolissani siitä, miten yhteiskunta käsittelee organisoitunutta rikollisuutta, joka entistä enemmän soluttautuu yrityksiin ja muihin organisaatioihin. En usko, että ruotsalainen yhteiskunta sietää enää kauaa väkivallan jatkumista. Poliisin kanssa olemme jopa tehneet yhteistyössä rikosilmoituksia yrityksistä, jotka ovat rikkoneet lakia. UUSI MOTOROLA WAVE™ RADIOPUHELINPALVELU, JOKA TOIMII KOKO EUROOPASSA. ”Jos verrataan bruttokansantuotetta, Ruotsi on kaksi kertaa suurempi maa kuin Suomi. Entä mikä on markkinoiden koko Kettil Stenberg kertoo miettineensä turvallisuusmarkkinoiden kokoa Ruotsissa ja Suomessa, mutta tilannetta on mahdotonta arvioida ja verrata luotettavasti. Kun ongelma-alueiden rikollisisryhmistä tulee mafiatyyppisiä rakenteita, ne laajentavat toiminta-alueitaan ja etsivät uusia soluttautumiskohteita
Kun 1960-luvulla Ruotsi käytti neljä prosenttia bruttokansantuotteestaan maanpuolustukseen, vuonna 2018 luku oli enää yksi prosentti. Onneksi paljon jo tehdäänkin. Julkiset vartijat tarvitsevat uuden joustavamman tavan partioida alueillaan. Pikkurikolliset tukkivat järjestelmää. Ruotsi on palaamassa ruotuun ja panostaa nyt armeijan ja poliisin valmiuksiin. Toinen puute lainsäädännössä on se, että meillä ei ole poikkeusololakia. AR: Yleisesti sanotaan, että olemme Ruotsissa olleet naiiveja, mutta emme ole enää. Emme silti kysy, miten päädyimme tällaiseen tilanteeseen. ER: Tunnistatteko lainsäädännöllistä asiaa, joka estäisi turvallisuustoimijoita toteuttamasta turvallisuustoimia haluamallaan tavalla. Poliitikot ovat keskittyneet liikaa taloudellisiin uudistuksiin ja niihin liittyviin päätöksiin. Asialle pitäisi tehdä jotain. Huonon turvallisuustilanteen aikana ihmiset ja organisaatiot ovat halukkaita ja osin pakotettujakin investoimaan omaan turvallisuuteensa. LJ: Olemme epäonnistuneet monien rakenteiden kehittämisessä jo useamman poliitikkosukupolven aikana. Meillä meni pitkään hyvin, ja jossakin vaiheessa aloimme pitää hyvin menemistä itsestään selvänä. Suomessa sodat ovat vaikuttaneet syvästi ihmisten ajatteluun. KS: On nurinkurista, että voisimme ratkaista suurimman osan kaikista rikoksista, jos meidän annettaisiin ratkaista rikokset. n Jatkoa sivulta 41 Amir Rostami Li Jansson Kettil Stenberg Karl Lallerstedt 42 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA YHTEISKUNNAN TURVALLISUUS | rUotsin rikollisUUs ja tUrvallisUUs. Nyt pitää kehittää laiminlyötyjä osa-alueita. Ruotsissa ja Suomessa täysin järjenvastaista on sekin, että lainsäädäntö sallii kasvojentunnistuksen jälkikäteen rikosteknisessä tarkoituksessa. Kameravalvonta on Ruotsissa edelleen melko säädeltyä. En silti usko, että muutoksille olisi maassamme nyt juurikaan poliittista tahtoa. KL: Monet ovat suhtautuneet naiivisti rikollisuuteen ja infrastruktuurin rakentamisvelkaan. Olen hieman pessimistinen muutoskykymme suhteen. Sen sijaan kuka tahansa voi vapaasti kuvata kännykkäkamerallaan. KL: Ruotsissa julkisuuslainsäädäntö on luotu ennen digitalisaatiota, mikä antaa rikollisille ja vihamielisille valtioille mahdollisuuden kartoittaa potentiaalisia uhreja. Se mahdollistaisi nopean ja tehokkaan toiminnan laajoissa kriiseissä. Vartijat turhautuvat, kun joutuvat yhä uudestaan ottamaan kiinni samoja rikollisia. Yksityisyydensuoja rajaa kameravalvonnan mahdollisuuksia esimerkiksi kasvojentunnistuksessa. Rikollisethan tietävät tämän ja osaavat valita alueensa sen mukaisesti. AR: Se, että julkisia vartijoita voidaan käyttää tietyllä alueella, mutta toisilla alueilla ei, on ongelmallista. Esimerkiksi kunnat haluaisivat täydentää poliisien toimintaa julkisilla vartijoilla. Jos otamme käyttöön uusia toimenpiteitä, on kysyttävä, kenen vastuulla ne ovat. Tiedän, että Ruotsissa on poliittista halua laajentaa julkisten vartijoiden toiminta-alueita. ER: Olisiko aiemmin pitänyt tehdä jotakin toisin, jolloin olisi voitu estää nykyinen tilanne. Nyt maksamme siitä. Selkeätä vastuujakoja ei ole. Myös nuorten rikollisten vankilatuomiot ovat lyhyitä. Eräskin rikollinen on otettu kiinni Tukholmassa jo 60 kertaa. LJ: Yksityisen turvallisuusalan lainsäädäntö on vanhaa, ja sitä ollaan päivittämässä. Poliisien lisääminen on positiivista, mutta mitkä ovat tavoitteet. Monet perusasiat, kuten turvallisuus, unohdettiin. Tämä loukkaisi vähemmän yksityisyyttä kuin tavallinen kameravalvonta. KS: Sinisilmäinen ajattelu alkoi jo vuonna 1812. Useissa maissa poikkeusololaki on. Jos poliisi ei onnistu, kuka vastaa. Tuolloin päättyi viimeisin sota, jossa Ruotsi oli mukana. Muun muassa satamissa voitaisiin käyttää kasvojentunnistusta, jossa kasvot peitettäisiin teknisesti ja avattaisiin vain silloin, kun järjestelmä tunnistaa henkilön olevan valvontalistalla. Toivon, että uusi lainsäädäntö mahdollistaa tehokkaamman toiminnan, joka tukee entistä paremmin poliisin toimintaa. Ihmistä ei sen sijaan saa kuvata esimerkiksi silloin, kun häntä tapetaan, mutta hänet saa kuvata, kun hänet on jo tapettu. Miten mittaamme toiminnan onnistumista. Turvallisuusajattelu on nykyään Ruotsissa jo hyvällä tasolla, jopa paremmalla kuin Suomessa. Meitä kiinnostavat sellaisetkin tehtävät, joita esimerkiksi vartijat eivät nyt tee, mutta voisivat ehkä tehdä tulevaisuudessa
Tietosuojanvaltuutetun toimisto on tietysti oikeassa Kun voi tunnistaa ja tallentaa, muodostuu henkilörekisteri. Apulaistietosuojavaltuutettu katsoi, että tietosuoja-asetusta on rikottu ja velvoitti asunto-osakeyhtiötä korjaamaan tietojenkäsittelynsä asetuksen mukaiseksi. Käytössä oleva lukitusjärjestelmä oli vanha, avaimia oli mahdollisesti kadonnut vuosien aikana, ulkopuolisten häiriökäyttäytymiseen ja varasteluun oli tarkoituksenmukaista puuttua lukitusjärjestelmää vaihtamalla. Lieneekö ainoa laillinen ratkaisu se, että kaikki yksimieliset osakkaat päättävät ensin yhtiöjärjestykseen sisällytettäväksi määräyksen henkilötietoja keräävästä, sähköisestä lukitusjärjestelmästä. OIKEUDEN MAAILMA Yhden tietosuoja on tärkeämpää kuin kymmenien omaisuuden suoja. Henkilörekisterin muodostaville sähköisille lukitusjärjestelmille erityisen ongelmallinen on seuraava päätöksessä esitetty apulaistietosuojavaltuutetun kanta: ”Suostumuksen kohdalla ongelmana on myös kyseisen käsittelyperusteen mahdollisesti hyvinkin lyhyt elinkaari asuinkerrostalokontekstissa. Päätöksessä lisäksi huomautetaan, ettei vuokranantaja voi antaa suostumusta vuokralaisen puolesta. Erityisesti yksin asuvien henkilöiden kohdalla tiettyä asuntoa koskeva tieto pystytään käytännössä yhdistämään varmuudella yksittäiseen henkilöön. Oikeuden maailma -palstalla Laki ja Järjestys oy:n yrittäjät, yritysjuridiikkaan erikoistunut varatuomari Vesa Ellonen (vas) ja oikeustieteitten tohtori Jyri Paasonen tarkastelevat turvallisuuteen ja riskienhallintaan liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä. Monipuolista aineellista oikeutta ja menettelysäännöksiä Asuinrakennuksen yleisiin oviin asennettuun sähkölukkojärjestelmään liittyvä henkilötietojen käsittelyä koskevassa päätöksessä (1809/452/18) tarkastellaan monipuolisesti asian useita oikeudenaloja kattavaa oikeustosiseikastoa. Kehitystä jarruttamassa. Suostumuksen tulee myös olla peruutettavissa eli rekisterinpitäjällä tulee olla esimerkiksi tekniset valmiudet lopettaa henkilötietojen kerääminen suostumuksen peruuttamisen myötä, sekä huolehtia vaihtoehtoisen menettelyn käyttöönoton sujuvuudesta.” Eli vaikka taloyhtiön yhteiseen ulko-oveen asennettaisiin sähköinen, tietoja rekisteröivä lukitusjärjestelmä kaikkien asukkaiden suostumuksella, yksikin uusi asukas, omistaja tai vuokralainen, voisi olla antamatta suostumustaan henkilörekisterille ja oikeutetusti vaatia lukitusjärjestelmän (tai ainakin sen rekisteröimisominaisuuden) käytön lopettamista. Taloyhtiön yhtiökokouksessa saavutettu enemmistökannatus ei riitä tietojen käsittelyperusteen valintaan, eikä kokouksessa tehty päätös ole tietosuoja-asetuksen edellytykset täyttävä rekisteröidyn suostumus, kun suostumusta ei kerätty erikseen kaikilta asukkailta. Tällainen ei täytä vapaaehtoisesti annetun suostumuksen edellytyksiä, ja rekisteröidyllä tulee olla todellinen mahdollisuus valita vapaasti, haluaako hän antaa suostumuksensa henkilötietojensa käsittelyyn. Taloyhtiön hallitus menetteli oikein, kun se kertoi yhteisen lukitusjärjestelmän muuttamisesta yhtiökokouskutsussa, ja asia päätettiin yhtiökokouksessa. Muuttotilanteessa uuden asukkaan voisi käytännössä olla välttämätöntä suostua henkilötietojensa keräämiseen lukkojärjestelmän kautta. Uusi osakas sitoutuu antamaan suostumuksensa henkilörekisteriin ostaessaan yhtiön osakkeita, koska asia selviää kaikille julkisesta yhtiöjärjestyksestä, jota jokaisen osakkaan on noudatettava. Tapauksen ensimmäinen oikeuskysymys tietosuojan näkökulmasta on se, muodostuuko ovenavauksista kerättävistä tiedoista henkilörekisteri. Kamelin selän katkaisivat varastoihin tehdyt murrot. Lupamenettelyllä turvataan osaltaan tietojen luottamuksellisuutta. Vaikka se ei ilmene apulaistietosuojavaltuutetun päätöksestä, yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain perusteella sähköisen lukitusjärjestelmän asennus tuli hankkia turvallisuusalan elinkeinoluvanhaltijalta, jolla on lupa suorittaa hyväksymistä edellyttäviä turvasuojaustehtäviä. Kerrostalossa oli ollut ulkopuolisten häiriökäyttäytymistä asukkaiden yhteisissä tiloissa. Yhtiöoikeuden ja yksityisen turvallisuusalan lainsäädännön lisäksi olisi pitänyt kiinnittää tarkemmin huomiota tietosuojasäädäntöön, koska valittu sähköinen lukitusjärjestelmä kerää tietoja käyttäjistään. Yhtiökokous päätti vaihtaa perinteiset lukot sähköiseen lukkojärjestelmään. Mikäli osakas tai vuokralainen ei hyväksyisi yhtiöjärjestyksen lukitusta koskevaa, vielä varmasti varsin harvinaista ehtoa, hänellä olisi vapaus valita jokin muu asuinpaikka. Todettakoon, että jos asiassa ei olisi tietojensuojan näkökulmaa, päätös lukituksen uusimisesta olisi tehty täysin oikein. Lisäksi osakas pitäisi velvoittaa yhtiöjärjestyksessä sitoutumaan siihen, että asuntoa ei voi vuokrata henkilölle, joka ei hyväksy yhtiön lukitusjärjestelmää. Päätöksessä todetaan, että menettelysäännösten osalta tuli noudattaa asunto-osakeyhtiölakia. Yhtiökokouskäsittely ei korvaa rekisteröidyn suostumusta. Tälle päätökselle oli myös hyvät perusteet. Toinen virhe tapahtui rekisteröitävien suostumusten keräämisessä. Päätöksessä perustellaan, että ovenavauksen suorittanut asukas on mahdollista saada selville yhdistämällä avaimen yksilöintitieto tiettyyn asuntoon. Riittää, kun rekisteröity henkilö on helposti saatavia tietoja yhdistelemälläkin yksilöitävissä. Ratkaiseva erehdys tapahtui ilmeisesti siinä, että EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen ja tietosuojalain perusteella tietojen ei tarvitse suoraan olla yhdistettävissä rekisteröityyn, jotta ne olisivat henkilötietoja. Viimeiseen sekä aineellista oikeutta että menettelysääntöjä koskevan säännöstön määräyksiin hanke karahti. Yhtiökokouskutsun asiaesittely ei korvaa puutteita suostumusten keräämisessä. 4/2020 | 43 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA oikeUden maailma | LAINSÄÄDÄNTÖ
Kun yhtiökokous päätti vaihtaa varastomurtojen seurauksena perinteiset lukot sähköiseen lukkojärjestelmään, apulaistietosuojavaltuutettu katsoi, että tietosuojaasetusta on rikottu ja velvoitti taloyhtiön korjaamaan tietojenkäsittelynsä asetuksen mukaiseksi. kuva Aleksander Khomenko / Unplash TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA LAINSÄÄDÄNTÖ | oikeUden maailma 44 | 4/2020. Kuva ei liity käsiteltyyn tapaukseen
Mutta entäpä, jos peruste on jokin muu; kuten että osakas ei tahdo maksaa lukoista. Luulisi kuitenkin henkilön ja omaisuuden suojan (perustuslain suojaamia perusoikeuksia kumpikin) olevan riittävä käyttöperuste, kunhan se olisi vain ollut oikein dokumentoitu. n kuva Aleksander Khomenko / Unplash Lieneekö ainoa laillinen ratkaisu se, että kaikki yksimieliset osakkaat päättävät ensin yhtiöjärjestykseen sisällytettäväksi määräyksen henkilötietoja keräävästä, sähköisestä lukitusjärjestelmästä. Johtopäätöksiä Virkamiehen on päätöksiä tehdessään noudatettava tarkoin lakia. Samoin käsittelyperusteen ja tietojenkäsittelyä koskevat menettelyt ja niiden dokumentointi vaatii jatkossa huolellisuutta. Oikeudentajua päätös kuitenkin koettelee. Tai vanha kunnon ilkeily taloyhtiön hallitukselle, kun nörtille tarjoutuu tilaisuus. Sitä voi vain spekuloida. Päätöksessä perustellaan, että mikäli henkilötietojen säilyttämisen syynä olisivat esimerkiksi jatkuvat kellarimurrot, rekisterinpitäjän tulisi arvioida, missä ajassa kellarimurrot havaitaan, ja määrittää lähtökohtainen säilytysaika sen perusteella. Apulaistietosuojavaltuutetun mielestä tässä tapauksessa verrokkina voitaisiin käyttää perinteisten lukkojärjestelmien ohella sellaista sähkölukkojärjestelmää, joka ei kerää henkilötietoja. Entä rekisteröiviä, sähköisiä lukitusjärjestelmiä tarjoavan yrityksen elinkeinonvapaus. Henkilötietojen keräämisen välttämättömyydestä Päätöksen perusteluissa kiinnitetään lopuksi huomiota siihen, että olisivatko rekisterinpitäjän tavoitteet saavutettavissa ilman henkilötietojen käsittelyä. Päätöksessä todetaan osuvasti, että taloyhtiöissä on noudatettava kutakin asiaa koskevaa aineellista lainsäädäntöä ja myös meneteltävä oikein. Korjauspäätöksestä ja kielteisestä suhtautumisesta henkilötietoja tallentaviin sähköisiin lukitusjärjestelmiin huolimatta päätös sisälsi samalla myös tietosuojaa valvovan viranomaisen ohjausta, joka antaa mahdollisuuden sille, että järjestelmät ovat käyttöönotettavissa taloyhtiöissä myös tietosuojalainsäädäntöä noudattaen. Onko tietosuojasääntelyn todella tarkoitettu menevän näin pitkälle, että siitä muodostuu ratkaiseva tekijä turvallisuusjärjestelmistä päätettäessä. Päätöksen mukaan tiedonkeruuta ei voida perustella esimerkiksi poliisin tarpeella saada näyttöä tai muulla sivullisten näkökulmasta perustellulla argumentilla, vaan tarve tulee kyetä perustelemaan rekisteröidyn tai rekisterinpitäjän tarpeesta käsin. Emme edes tiedä motiivia, minkä vuoksi lukitusjärjestelmää vastustettiin. Siksi päätöstä ei voi moittia tarkoituksenmukaisuussyillä. Voi olla, että syy on se tietosuojavaltuutetun toimistoon valitettaessa se ilmeisin, eli tahto suojella valittajan tietoja. Vielä huomautus tietojen säilytysajasta. Jos päätös linjaa jatkossa henkilötietoja rekisteröivien sähköisten lukitusjärjestelmien käyttöä, vaihtoehdoksi jää keksiä menettelyt, joilla myös tietosuojalainsäädännön näkökulma tulee huomioiduksi. OIKEUDEN MAAILMA Henkilötietojen käytön tulee olla tarpeellista rekisteröidylle tai rekisterinpitäjälle. Ovenavauskertojen perusteella määrittyvistä säilytysajoista saattaa muodostua hyvinkin eri mittaisia eri asukkaiden kohdalla. Huomionarvoista on, että tietojen keräämistä koskeva järjestelmä on kehitetty hyvästä syystä; sillä voidaan ehkäistä rikollisuutta. Päätöksen perustella ainakin asukkaiden (rekisteröitävien) suostumusten hankkimista koskeva haaste olisi ratkaistava. Päätöksen perusteluiden mukaan tietosuoja-asetuksen säilytyksen rajoittamisperiaate sekä tietojen minimointiperiaate edellyttävät erityisesti sitä, että henkilötietojen säilytysaika on mahdollisimman lyhyt, eikä tietoja säilytetä pidempään kuin on tarpeellista. Jos menettelyjä ei kyetä jälkikäteen korjaamaan päätöksen edellyttämällä tavalla, lukitusjärjestelmää on muutettava. Mitä, jos kyse onkin siitä, että rekisteröity tieto on johtanut tai voisi johtaa muille osakkaille oikeutettuun korvausvelvollisuuteen. Menettelyksi vaaditaan nimenomaisten suostumusten keräämistä kaikilta rekisteröitäviltä. Hänen mukaansa taloyhtiön asukkaisiin nähden sivullisten henkilöiden sisäänpääsy estyisi myös tällaisella järjestelmällä, samoin helppo lukkojen uudelleensarjoittaminen. 4/2020 | 45 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA oikeUden maailma | LAINSÄÄDÄNTÖ. Tai järjestelmä tuntuu liian monimutkaiselta käyttää. Henkilötietoja rekisteröivissä lukitusjärjestelmissä kyse on myös tietosuojalainsäädännöstä, jota oli vielä lainvoimaa vailla olevan päätöksen perusteluiden mukaan tapauksessa useilla tavoilla rikottu. Luulisi kuitenkin henkilön ja omaisuuden suojan (perustuslain suojaamia perusoikeuksia kumpikin) olevan riittävä käyttöperuste, kunhan se olisi vain ollut oikein dokumentoitu. Edes se, että päätös on vain laajan oikeustosiseikaston kokonaisuuden osa, ei anna mahdollisuutta ohittaa sen seuraamuksia. Onko jonkun henkilön tietosuoja tärkeämpi kuin useiden kymmenien tai satojen henkilöiden henkilökohtaisen koskemattomuuden ja omaisuuden suojaaminen, johon mahdollisimman tarkoituksenmukaisella lukitusjärjestelmällä pyritään. Tietosuojavaltuutetun toimiston käsityksen mukaan ovenavauskerroista muodostuvat säilytysajat eivät ole linjassa näiden periaatteiden kanssa. Euroopan tietosuojaneuvosto on korostanut, että rekisterinpitäjän on arvioitava, onko jonkun tietyn toiminnon osalta henkilötietojen käsittely välttämätöntä. Laki ja järjestys Kuten aikaisemmin totesimme, päätös on tietosuojalainsäädännön näkökulmasta hyvin perusteltu
Tällä Vastinpari?-palstalla haastattelemme kiinnostavia henkilöitä. Yrityssuojeluyhdistys ry:llä on puolestaan noin 250 henkilöjäsentä, jotka vaalivat väestönsuojelun kehittämistä, sekä yritysturvallisuutta ja esimerkiksi taloyhtiöiden tele tilojen turvallisuutta. VASTINPARI. VASTINPARI. Teemme heille samat kysymykset, kuuntelemme vastaukset ja lopulta kysymme, voisivatko he tehdä innovatiivista yhteistyötä. Voisivatko he olla vastinpari ja tehdä yhteistyötä. Toimitusjohtaja Kimmo Arenius: ”Nykyistä tiiviimpi yhteistyö olisi voimaa” Teksti Paula Koskivirta Toiminnanjohtaja Jarmo Kelo: ”Turvallisuus herättää luottamusta” Ku va Pe gg y ja M ar co La ch m an n / Pi xa ba y Turva-alan Yrittäjät ry:llä on 90 yritysjäsentä, jotka edistävät hyvää kauppa tapaa, työntekijöidensä ammatti pätevyyttä, lainsäädännön osaamista ja työn laatua. 46 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA HENKILÖT | vastinpari. Miten näiden kahden hyvin erilaisen yhdistyksen nokkamiehet näkevät turvallisuuden. Toistensa vastaukset he näkevät vasta lehdestä
JK: Opin tuntemaan Yrityssuojeluyhdistyksen toiminnan hyvin jo aiemmassa työpaikassani Nordea-pankissa, ja paikan vapauduttua hain avoinna olevaa nykyistä tehtävääni, johon minut sitten valittiin. Millainen on työnkuvasi edustamassasi yhdistyksessä. Jarmo Kelo (JK): Vakautta ja uskoa turvallisempaan huomiseen. KA: Koska Suomi on lukumäärillä mitattuna yhdistysten ”luvattu maa”, haasteemme on erottua eduksemme ja saada oma äänemme kuuluviin kymmenien turvallisuusyhdistysten joukosta. Aivan toisenlainen yhdistys – Yrityssuojeluyhdistys ry – sai alkunsa vuonna 1963, siis 57 vuotta sitten. Henkilöjäseniä yhdistyksellä ei ole laisinkaan. KTL1E on valtakunnallisten teleoperaattoreiden, Yrityssuojeluyhdistyksen, Liikenneja viestintävirasto Traficomin, Finanssialan, Kiinteistöliiton, Isännöintiliiton, Turvaurakoitsijoiden, Sähköja teleurakoitsijaliitto STUL:in ja Abloyn yhteisesti luoma lukitusjärjestelmä, joka on myös Traficomin ja Finanssialan suosituksien mukainen tapa lukita kiinteistöjen arkaluonteiset teletilat. Turva-alan Yrittäjät ry:ssä tehtävääni voisi verrata asiamiehen tehtävään. Se ajaa edelleen saman kaltaisia asioita kuin perustamisensa aikaan. Kun Rasimus jäi eläkkeelle viitisen vuotta sitten, tehtävä tuli minulle vähän kuin annettuna. Turvallisuus ei ole itsestäänselvyys, vaan sen säilyttäminen ja kehittäminen vaativat aktiivisia toimia. Voisivatko yhdistykset tehdä yhteistyötä. Koska markkinoilla ei ollut tällaisia näkemyksiä edistämään yhdistystä, yritykset päättivät perustaa yhdistyksen. Lähetetäänpä heille kysymyspatteristo. Kimmo Arenius (KA): Perusoikeutta ja pohjaa, jonka päälle voimme rakentaa muuta hyvinvointia. Yrityssuojeluyhdistys toimi nelisenkymmentä vuotta perustamisajatuksensa mukaisesti, kunnes tapahtui muutos vuonna 2003. Rasimus oli paitsi Turva-alan yrittäjien osa-aikainen toimitusjohtaja, myös Sähköinfo oy:n tekninen johtaja. KA: Edistää koko turvallisuusalan myönteistä kehitystä ja toimia jäsenyritystemme edunvalvojana. Häntä haastattelemme tähän artikkeliin. Ykkösluokan keinoiksi kirjattiin jäsenyritysten omakohtaisen suojelun, sekä teollisuusja liikeyrityssuojelun kehittäminen. Häntä haastattelemme tähän artikkeliin. Tuolloin toiminta sai uusia muotoja; yhteiskunta oli kovin erinäköinen kuin se oli ollut perustamisvuonna 1963. Miten Kimmo Arenius ja Jarmo Kelo turvallisuuden ja turvallisuusalan kehityksen näkevät. Siitä tuli isomman yhdistyksen, Sähköja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n jäsenyhdistys. Miten päädyit nykyiseen tehtävääsi. Miten turvallisuustoiminta näkyy yhdistyksenne toiminnassa. Turvallisuus merkitsee myös etuoikeutta asua näin turvallisessa maassa kuin Suomi. KA: Olen osapäivätoiminen toimitusjohtaja, ja päätyöni on Sähköinfo oy:ssä, jossa toimin teknisenä asiantuntijana. KA: Edeltäjäni Timo Rasimus toimi yhdistyksemme toimitusjohtajana sen perustamisesta asti ja oli myös esimieheni päätyössäni Sähköinfossa. KA: Tavoitteemme ovat nimenomaan turvallisuuteen liittyvät asiat ja se, miten kukin jäsenyritys voi omalla toiminnallaan vaikuttaa turvallisuuden kehittämiseen. Silloin pankit, vakuutusyhtiöt, teollisuus, kaupan alan toimijat ja useat liikeyritykset, kuten Alko, Helsingin puhelinyhdistys HPY, Nokia ja Stockmann päättivät perustaa väestönsuojeluun keskittyvän yhdistyksen, koska sellaista ei Suomen markkinoilla ollut. Millaisia haasteita yhdistyksellänne on päätehtävänsä edistämisessä. Yhdistyksen sääntöihin kirjattiin, että yhdistyksen tarkoitus on osallistua väestönsuojelun kehittämiseen ja avustaa väestönsuojelua edustavia viranomaisia. Näin syntyi Turva-alan Yrittäjät ry. Turva-alan Yrittäjät on neljännesvuosisadassa kasvanut neljäntoista jäsenyrityksen yhdistyksestä 90:n jäsenyrityksen yhdistykseksi. Vuodesta 2003 alkaen Yrityssuojeluyhdistys onkin panostanut yhä enemmän yritysturvallisuuden kehittämiseen, mutta vaalii samalla edelleen väestönsuojelun perinteitään. JK: Olemme verkostoituneet eri toimijoiden kanssa ja lisänneet sitä kautta muun muassa turvallisuustietoutta jäsenillemme. JK: Luotsaan yhdistyksemme toimintaa koko sen laajuudessaan, joten työnkuvani on sen mukainen. JK: Edistää toimitilaturvallisuutta, sekä pelastusja väestönsuojelutoimintaa, varautumista sekä valmiussuunnittelua ja kehittää teknisten laitetilojen suojausta eli juuri KTL1E-järjestelmää. Haluamme myös parantaa jäsenyritystemme toimintaedellytyksiä. Lisäksi edustan yhdistystämme erilaisissa sidosryhmissä. Kaikki Yrityssuojeluyhdistyksen noin 250 jäsentä ovat henkilöjäseniä, jotka edustavat erilaisia yrityksiä ja kuntia. Olemme voimakkaasti mukana kehittämässä myös teknisten tilojen lukitusta, niin kutsuttua KTL1E-lukitusjärjestelmää. Kun Timo Rasimus jäi eläkkeelle viitisen vuotta sitten, Turva-alan yrittäjien uudeksi toimitusjohtajaksi tuli hänen kollegansa Sähköinfosta, Kimmo Arenius. Turva-alan yrittäjien nokkamiehenä toimi yli 20 vuoden ajan toimitusjohtaja Timo Rasimus, joka oli aktiivinen ja näkyvä turvallisuustoimija kentällä. V uonna 1996 – siis lähes neljännesvuosisata sitten – neljätoista sähköisten turvallisuusjärjestelmien asennusliikettä, valmistajaa ja maahantuojaa halusivat edistää omaa ja koko turvallisuusalan näkyvyyttä yhteiskunnassa. Yrityssuojeluyhdistys ry ja Turva-alan Yrittäjät ry ovat kaksi hyvin erilaista yhdistystä, jotka kumpikin operoivat turvallisuusalalla. Neljätoista yritystä näkivät turvallisuuden tulevaisuuden samalla tavoin: asioita olisi aidosti lähdettävä parantamaan, ja tietoa ja yhteistyötä lisättävä, jotta jokainen yritys voisi kokea ammattiylpeyttä paitsi itsensä, myös koko yhteiskunnan silmissä. Lisähaasteemme on, että samalla kun turvallisuusalan väki ikääntyy muun väestön 4/2020 | 47 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA vastinpari | HENKILÖT. Yhdistyksen nokkamiehenä on vuodesta 2004 alkaen toiminut Jarmo Kelo. Mikä on yhdistyksenne päätehtävä. Lisäksi yritykset halusivat kehittää yhteistyötä turvallisuusviranomaisten ja muiden turvallisuusalan yhdistysten kanssa. Avainkurssi oli Teli-peruskurssi, joka kattoi tiettävästi peräti 90 prosenttia tarjonnasta. Toimin hallituksemme käsittelemien asioiden valmistelijana, esittelijänä ja tiedottajana. Mitä turvallisuus Sinulle henkilökohtaisesti merkitsee. Turvallisuus herättää luottamusta. Yritykset halusivat lisäksi edistää hyvää kauppatapaa, työntekijöidensä ammattipätevyyttä ja kehittää työn laatua
Lisäksi jäsentemme aktivoiminen mukaan yhteiseen toimintaamme on haaste, kuten useilla muillakin yhdistyksillä. KA: Vuosittainen päätapahtumamme on Turvapätevyyspäivä. Miten voitatte haasteenne. Tekniikka kehittyy kiihtyvällä vauhdilla. Viestintämme on avointa ja puolueetonta. Tällaista yhteistyötä toivoisin lisää alan toimijoiden kesken. Lisäksi kirjoitamme artikkeleita muun muassa Sähköinfon julkaisuihin. Lisäksi meillä on hyvä yhteistyö Turvallisuus & Riskienhallinta -lehden kanssa; meillä on lehdessä omat yhdistyssivut. Tällä hetkellä tilanne saattaa olla toinen. Sen avulla voi ylläpitää ja päivittää lakisääteisiä pelastussuunnitelmia. JK: Varsinaista päätapahtumaa meillä ei ole, mutta osallistumme yhteistyössä muiden alan toimijoiden järjestämiin tapahtumiin, kuten messuihin ja seminaareihin. päivä Helsingissä. Vuonna 2018 julkaistu Turvaa oikein -opas saa nyt jatkoa, kun vuoden kestäneen projektin tuloksena alun perin vuonna 2011 julkaistun Kameravalvontaoppaan päivitys on valmistumassa. KA: En voi kehuskella, että ”uisin” digitaalisen viestinnän ja somemaailman mediavirrassa kuin kala vedessä. Suuntaamme sen koko yhteiskunnalle toimialasta riippumatta. Nyt koronakriisin aikaan globaalit markkinat ovat kuitenkin epävakaammat kuin aiemmin, joten jatkoa en uskalla ennustaa. Turvallisuusala tuntuu kuitenkin luovivan keskimääräistä menestyksekkäämmin. tavoin, yhdistystoiminta ei tunnu olevan nuorten juttu. Kevään kyselyssämme peräti 85 prosenttia jäsenyrityksistämme ilmoitti koronavirustilanteen vaikuttaneen liiketoimintaan vain jonkin verran tai ei lainkaan. JK: Haasteemme on saada eri yritykset ja kiinteistöt, sekä siellä olevat ihmiset ymmärtämään arjen turvallisuuden merkitys osana normaalia elämää. KA: Meidän on lisättävä yhteistyötä turvallisuusalan koulutuksen järjestäjien kanssa, ja yhteistyö tulee tehdä yhdessä muiden turvallisuusyhdistysten kanssa. Iso haasteemme on sekin, mikä tulee olemaan turvaurakoitsijoiden rooli turvallisuusjärjestelmien tietoteknisessä kehityksessä ja esimerkiksi IoT-ratkaisuissa, ja miten tietotekninen osaaminen ja toimintamahdollisuudet etenkin pienissä jäsenyrityksissämme taataan myös jatkossa. Mitkä ovat yhdistyksenne tärkeimmät tapahtumat vuosina 2020–2021. Tänä vuonna se järjestetään lokakuun 6. Mitä voisit henkilökohtaisesti tehdä haasteenne voittamiseksi. Mitä uutta yhdistyksenne aikoo seuraavaksi toteuttaa tai kehittää. JK: Minun pitäisi tehdä vielä voimakkaammin yhteistyötä alan toimijoiden kanssa. Haluamme suunnata viestintäämme myös yksityisen turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijoille, joita on lähes 800. JK: Viestimme pääasiassa nettisivujemme kautta, sekä jäsenillemme myös sähköpostin välityksellä. Yhdistyksemme toiminta tulee todenKIMMO ARENIUS • koulutus: tietoliikenneinsinööri • työpaikka: osapäivätoiminen toimitusjohtaja Turva-alan Yrittäjät ry:ssä ja Sähköinfo oy:ssä tekninen asiantuntija • aiemmat työpaikat: muun muassa Hedengren, Miratel ja Ascom; yli 30 vuotta lähinnä terveydenhuollon viestintäja turvallisuusjärjestelmiin liittyviä tehtäviä • perhe: aviopuoliso ja kaksi aikuista lasta • kotoisin: Helsingistä • asuu nykyisin: Helsingissä • motto: Rennosti vaan – vaikka väkisin JARMO KELO • koulutus: turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto, tveat • työpaikka: Yrityssuojeluyhdistys ry, toiminnanjohtaja • aiemmat työpaikat: Nordea Pankki Suomi oyj ja Menox Palvelut oy • muut luottamustehtävät: Pelastuslautakunnan jäsen, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön valtuuston varajäsen • perhe: aviopuoliso, kaksi aikuista lasta ja koira • kotoisin: Helsingistä • asuu nykyisin: Helsingissä • motto: Näillä mennään 48 | 4/2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA HENKILÖT | vastinpari. On kuitenkin huomioitava, että teimme kyselyn jo toukokuussa. Myös Suomessa markkinat ovat kehittyneet suotuisasti: vuosittain jäsenillemme tekemämme kyselyn mukaan jäsenyritystemme liikevaihto kasvoi viime vuonna neljättä vuotta peräkkäin. Niistä pelkästään turvasuojaustoimintaa harjoittaa lähes 500, joten tavoiteltavia yrityksiä riittää. KA: Sähköiset turvallisuusjärjestelmät tietoteknistyvät vauhdilla. Kansainvälisesti turvatekniikan markkinoiden ennustetaan kasvavan seuraavien vuosien aikana, ja etenkin kameravalvonnan ja kulunvalvonnan lisääntyvän. Uudistamme myös yhdessä Sähköinfon kanssa järjestettävää turvallisuuskoulutusta ja lisäämme verkkokoulutusta. Nettipelsun verkkosivut ovat www.nettipelsu.fi. IoT:n käyttö ja pilvipalvelut lisääntyvät, ja ne tuovat uusia mahdollisuuksia samalla, kun datan määrä kasvaa ja sen hyödyntäminen lisääntyy. Kehitämme myös keinoja lisätä KTL1E-järjestelmän tunnettavuutta. Vuoropuhelua jäsenistömme ja yhdistyksemme toimintaa ohjaavan hallituksemme välillä tulisi myös lisätä ja tehdä vuoropuhelusta mahdollisimman helppoa. JK: Kehitämme sähköistä pelastussuunnitelmaa eli Nettipelsuamme. Toivottavasti ainakin yli 50 henkeä tulisi paikalle. KA: Jäsentiedotteilla, kotisivuillamme ja LinkedIn-sivustolla. KA: Olemme tuottaneet ohjeistuksia turvallisuusalan hyvien käytäntöjen kehittämiseksi. Mihin suuntaan turvallisuustoiminta kehittyy. Kyberturvallisuuden ja tietoturvan merkitys korostuvat entisestään, ja niiden merkitystä on korostettava entisestään. Yhdessä voimme vaikuttaa siihenkin, että turvallisuusalalle saadaan uusia nuoria tekijöitä – ja toivottavasti uusia tuulahduksia myös yhdistystoimintaan. Miten toteutatte viestintäänne ja kenelle se on suunnattu. JK: Turvallisuusala kehittyy entistä kokonaisvaltaisemmaksi palveluntuottajaksi, joka tarvitsee yhä enemmän monialaosaajia. JK: Verkostoitumalla yhä enemmän. Meidän pitää lisätä myös kokonaisvaltaista yhteistyötä alan toimijoiden kesken. Tässä minun pitäisi tehdä parannus, ja yhdistyksemme olisi panostettava uusien kanavien hyödyntämiseen aiempaa enemmän. Tämän lehden sivuilla 51-52 esimerkiksi kerromme, mitä mieltä käyttäjät ovat uudistuneesta paloilmoitinohjeistosta
Tämä on vain yksi esimerkki asiasta, joka pitäisi saada muuttumaan yhteistyöllä. Nykyistä tiiviimpi yhteistyö olisi voimaa. 040-5305110 – SÄHKÖISIÄ TURVALLISUUSJÄRJESTELMIÄ TOIMITTAVANYRITYKSEN TUNNUS Huomio hankinnassa turvaurakoitsijan pätevyys! Li sätietoja: www.seti.fi TU-sertifioitujen yritysten rekisteri: https://setipro.seti.fi TU-SERTIFIKAATTI SETI Oy:n TU-turvaurakoitsijasertifiointi on FINASin akkreditoima (S041). Nyt kaikkien eri yhdistysten asiat helposti hukkuvat mediavirtaan, eivätkä saavuta esimerkiksi päättäjiä. JK: Toimimme aika eri sektoreilla, joten yhteistyön tekeminen sanan varsinaisessa merkityksessä voisi olla haastavaa, mutta ei mahdotonta. näköisesti kehittymään samankaltaiseen monialasuuntaan, toki sääntöjemme mukaisesti. Tähän asti foorumi on toiminut lähinnä kokemustenvaihtoryhmänä, mutta nyt se on tiivistämässä toimintaansa ja suunnittelee parhaillaan yhteisiä projekteja oman ja koko alan tunnettuuden ja näkyvyyden parantamiseksi. KA: Totta kai! Olemme molemmat Turvallisuusjärjestöjen foorumin jäseniä, ja foorumin nimenomainen tarkoitushan on tiivistää toimijoidensa yhteistyötä. Kalastus on edelleen rentoutumiskeinoni ylitse muiden. Teemme nykyään yhteistyötä lähinnä jakamalla tietoa Turvallisuusjärjestöjen foorumissa. KA: Alalla on lukuisia yhdistyksiä, joista kaikilla on omat tavoitteensa, kiinnostuksen kohteensa, tapansa toimia ja tapansa viestiä. n Suomen Turvakilvet Oy turvakilvet.. Viime vuosina aktiivisuuteni on kuitenkin siirtynyt yhä enemmän pelipöytien ääreltä yhdistystoiminnan puolelle. KA: En haluaisi yksinvaltaa. JK: En osaa ajatella yksinvaltiaan tavoin, mutta jos jotain pientä haluaisin muuttaa, niin pelastussuunnitelmien laadintoihin tekisin yhteisen laatukriteeristön. WWW.F-PALOKONSULTTI.FI PUH. Mitä turvallisuustoimijoiden olisi mielestäsi kiireesti tehtävä. Asioita pitää tehdä yhteistyössä ja varsinkin yksityisen turvallisuusalan ja viranomaisten välistä yhteistyötä pitää kehittää. Tästä ongelmasta olisi hyvä aloittaa yhteistyö lainsäätäjän kanssa: muun muassa kameravalvonta tulisi muuttaa elinkeinoluvan alaiseksi vastaavalla tavalla kuin esimerkiksi kulunvalvonta jo on. Miten irrottaudut arjen haasteista. Tilaisuuksien tullen matkustan tyttäreni luokse Barcelonaan ja mökille nauttimaan Lapin hiljaisuudesta. TURVA MARKKINAT 4/2020 | 49 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA vastinpari | HENKILÖT. Tässä ei ole mitään vikaa, mutta samalla jonkinlainen alan yhteinen viesti koko yhteiskunnalle on jonkinlainen ”nurkkakuntaisuus”. Asiasta vallitsee turvallisuustoimijoiden keskuudessa kutakuinkin täydellinen yksimielisyys. Jos Sinulla olisi yksinvalta muuttaa mitä tahansa turvallisuusalalla, mitä muuttaisit. Kokemusta Kaikkien parhaaksi F-Palokonsultti Oy on rakennusten ja rakennusosien paloturvallisuussuunnitteluun ja palotekniseen konsultointiin erikoistunut suunnittelutoimisto. Voisivatko Yrityssuojeluyhdistys ry ja Turva-alan Yrittäjät ry olla vastinpari ja tehdä yhteistyötä. Koko turvallisuusalan etujen kannalta olisi tärkeää tuoda yhdessä rintamassa ja yhdellä äänellä esiin ne asiat, joita meidän tulisi yhteisesti edistää. Edelleen esimerkiksi turvallisuusalan lainsäädäntöön liittyvät asiat tulevan kovin yksipuolisesti alan toimijoille ”ylhäältä alas valmiiksi annettuina”. KA: Olen pöytätennismiehiä, ja ollut lajiaktiivi jo yli 40 vuotta. JK: Ulkoilen koiran kanssa ja olen mukana myös kunnallispolitiikassa ja maanpuolustustoiminnassa. JK: Nostaa edelleen turvallisuusalan yritysten ja yhdistysten profiilia ja tunnettavuutta luotettavina yhteistyökumppaneina myös eri viranomaistenja lainsäätäjien suuntaan. Voisimme toki tehdä laajempaakin yhteistyötä esimerkiksi tietojenvaihdossa muun muassa turvallisuusjärjestelmiin ja lainsäädäntöön liittyen
Uusiksi jäseniksi valittiin Tero Hellman, Granlund oy ja Kim Ek, oy Hedengren Security ab. Viimeiset vajaat kaksi vuotta olen ollut suunnittelemassa ja konsultoimassa turvajärjestelmiä ja -palveluja insinööritoimisto Granlundin palveluksessa erilaisissa rakennushankkeissa. Vapaa-ajallaan maantiepyöräilyä, saaristoelämää ja veneilyä harrastava Kim Ek seuraa hallituksessa Hedengren Securityn Willy Grönqvistiä. Järjestelmät myös diagnosoivat jatkossa entistä enemmän itse itseään. Turva-alan toimintaedellytysten varmistaminen onkin keskeisin syy, miksi Ek lähti mukaan yhdistyksen hallitukseen. Tässä yhdistyksen rooli on mielestäni merkittävässä asemassa, ja sen vaikuttavampi, mitä isompi joukko alan yrityksiä siihen kuuluu. Kehitys muuttaa myös turva-ammattilaisten työtä”, Ek kuvaa. Konsultoinnin ja suunnittelun asiantuntijoita on kuitenkin paljon alan yrityksissä työntekijöinä. Tässä, samoin kuin turvateknisen koulutuksen järjestämisessä, yhdistyksellä on tärkeä rooli.” Ek lupaa tuoda avuksi vahvan teknologiaja digiosaamisensa sekä kokemuksensa kiinteistöjen turvatekniikan kehityssuunnasta. Tarvitsemme turva-alalle kipeästi uusia ajatuksia ja ihmisiä, jotta pystymme vastaamaan jatkuvasti kasvaviin tarpeisiin”, Ek sanoo. Hedengren Securityn Suomen, Ruotsin, Norjan ja Viron myynnistä vastaavana johtajana toimiva Ek on ollut alalla 20 vuotta, aiemmin muun muassa Flexim Securitylla, Siemensillä ja Axisilla, ja tuntee turvateknologian viime vuosien huiman kasvun. Hän uskoo yhteistyön voimaan turvata laadukas osaaminen alalla myös jatkossa. Kimmo Arenius Toimitusjohtajan ajankohtaiskatsaus Kimmo Arenius toimitusjohtaja Turvaalan yrittäjien hallitukseen uusia jäseniä Tero Hellman Kim Ek 50 | 4/2020. Hallituksen uusien jäsenien esittelyt sekä heidän mietteitään alan näkymistä: Tero Hellman: ”Olen toiminut turvallisuusalalla julkisella ja yksityisellä puolella noin 25 vuoden ajan. Alan työllisyydelle ja yrityksille se tietää hyvää, mutta samalla kasvu haastaa meitä kehittymään. Y HD IS TY KS ET Turva-alan yrittäjien vuosikokouksessa huhtikuussa valittiin uusi hallitus vuodeksi eteenpäin. Hallitus 17.4.2020 alkaen: Puheenjohtaja Kettil Stenberg (Stanley Security oy), varapuheenjohtajat Reijo Tiilikainen (Certego oy) ja Sampo Jokinen (BLC Turva oy), jäsenet Jussi Aaltojärvi (Caverion Suomi oy), Jari Sotka (Helsingin Lukkonikkari oy), Janne Saari (Vanderbilt Finland), Antti Kurvi (Kurvi & Sinivaara oy), Ismo Salonen (Schneider Electric Finland oy), Jouni Virta (Axis Communications ab), Tero Hellman (Granlund oy) ja Kim Ek (oy Hedengren Security ab). ”Maailman muutos yhä epävarmemmaksi lisää turvaosaamisen tarvetta entisestään. Mennään yhdessä eteenpäin parempina ja entistä voimakkaampina yhdistyksen avulla.” Kim Ek KM Kim Ek (49) näkee turva-alan vahvasti tulevaisuuden toimialana. Vaikka turva-alan konsultointi ja suunnittelu eivät ainakaan vielä ole luvanvaraista toimintaa, ne ovat mielestäni varsin tärkeä osa yksityisen turvallisuusalan toimintaa ja hyvä ottaa huomioon myös Turva-alan Yrittäjät ry:n toiminnassa ja edunvalvonnassa. Lisäksi toimin konsernin turvallisuuspäällikkönä.” ”Turva-alan kasvu näyttää jatkuvan edelleen varsin hyvällä tavalla, ja tuskin isoja muutoksia on odotettavissakaan lähiaikoina, korkeintaan lisäkasvua. ”Avoimet rajapinnat ja digitaalisuus lisääntyvät, ja kiinteistöjen turvateknologia tulee sulautumaan entistä vahvemmin osaksi muuta talotekniikkaa. ”Osaamisvaatimukset kasvavat ja samaan aikaan väkeä eläköityy. Nuoret pitää saada kiinnostumaan alasta. Uskon myös turvallisuuden merkityksen kasvavan tulevaisuudessa monestakin syystä, ja tämän pohjalta uskon turva-alan olevan aika hyvässä asemassa markkinoiden osalta jatkossakin.” ”Koska yksityisen turva-alan merkitys näyttää kasvavan jatkossakin, näen erittäin tärkeänä sen, että alan yritykset voivat ja haluavat vaikuttaa alan tulevaisuuteen monin tavoin. Noin kymmenen vuoden ajan olin pääasiassa mukana turvallisuusalan yritysten asiakkaana turvapalvelujen ja -järjestelmien suunnittelussa, hankinnoissa sekä käyttäjänä
”Vuoden 2010 versiossa on 40 sivua, ja tässä uudessa on 80 sivua. Jatkuu sivulla 52 4/2020 | 51. ”Vanha toteutuspöytäkirja toimi suunnittelijalle hyvänä muistilistana. ”Kaikilla toimittajilla on erilaiset laitteet, joten meille riittäisi hyvin, että ohjeistus olisi yleistason ohje kaikille laitteille, eikä tekniseen puoleen sukellettaisi niin syvälle.” Rinteen mielestä uusi ohjeistus on laajentumisen myötä selkiintynyt ja ajankohtaistunut. Olemme ehtineet järjestää uudesta ohjeesta koulutuksia jo palotarkastajille, paloilmoitinliikkeille sekä pelastusviranomaisille,” Alarm Controlin paloilmoitintarkastaja Petri Puttonen taustoittaa. Elinkaarikirja tervetullut, lisää vuorovaikutusta ja etukäteisselvityksiä Asiantuntijat pitävät toteutuspöytäkirjan tilalle tullutta sähköistä elinkaarikirjaa tervetulleena uudistuksena – vaikka asiakirjan laajuus onkin kasvanut merkittävästi. ”Esimerkiksi porrashuoneet luokitellaan nyt yksiselitteisesti poistumisteiksi, jonka takia myös niitä valvotaan. Paloilmoitinohjeisto uudistui – mitä mieltä käyttäjät ovat uudistuksesta. Myös Granlund Pohjanmaan paloilmoitintarkastaja Antti Rinteen työssä paloilmoittimien huoltoja suunnitteluohjeet ovat tärkeässä roolissa. Granlund Pohjanmaa oy:n suunnittelijan ja projektipäällikön Antti Rinteen mukaan sähköisen elinkaarikirjan käyttö vaatii huolellista opettelua, mutta se palkitsee käyttäjänsä projektin eri vaiheissa. Kylpyhuoneeseen asennetaan ilmaisin enää vain silloin, jos huoneessa on pesukonevaraus, ja kaikki ilmaisimet on asennettava nyt maksimissaan kymmeneen prosenttiin kattokorkeudesta”, Puttonen luettelee. Kaipasin vuoden 2010 versioon juuri tätä yksiselitteisyyttä. Miten käyttäjät ovat ottaneet uudistuksen vastaan. Haastattelemme paloilmoitintarkastaja Petri Puttosta sekä tele-, turva -ja av-suunnittelija Antti Rinnettä. Tuplasti kokoa ja vähemmän tulkinnanvaraisuutta Ensimmäinen asia, joka uudessa ohjeistuksessa kiinnitti asiantuntijoiden huomion, oli ohjeistuksen kasvanut laajuus. Tarkastajan näkökulmasta katsottuna mukana on Puttosen mukaan jopa liikaakin teknistä ja laitekohtaista selitystä. ”Vuoden 2019 versio on aiempaa laajempi ja raskaampi kokonaisuus, mutta tuo ohjeistukseen selkeyttä ja palvelee paremmin eri kohderyhmiä”, Puttonen kiteyttää. Rinteen mielestä uusi elinkaarikirja täyttää hyvin toteutuspöytäkirjan tehtävän. Paloilmoittimien suunnittelua, asennusta ja ylläpitoa koskeva uusi ST-ohjeisto valmistui viime syksynä. ”Käytännössä koko tarkastajan työ perustuu ohjeistuksiin, joten sekä uuden ST-ohjeistuksen että vanhempien A41-, 2002ja 2010-versioiden tunteminen on meille elintärkeää. Ohjeistuksessa on huomioitu myös tekninen kehitys muun muassa etäkäytön osalta.” Puttosen mukaan kaikissa isoimmissa muutoksissa näkyy säännöstön selkiintyminen. Myös sammutuslaitepuolen asioita on mukana aiempaa enemmän,” Puttonen sanoo. Olen perehtynyt myös uuteen ohjeistukseen, ja työn alla on jo muutama sen mukainen suunnittelukohdekin”, Rinne sanoo. ”Siinä on kirjoitettu auki asioita, jotka edellisessä ohjeessa jättivät liikaa tulkinnanvaraisuutta. ”Elinkaarikirja pakottaa suunnittelijan ja riskiarviointia tekevän paloasiantuntijan selvittämään asioita enemmän etukäteen, mikä selkeyttää projektia ja helpottaa paloilmoitinliikkeen työtä toteutusvaiheessa. Alarm Control oy:n tarkastaja ja kouluttaja Petri Puttonen sekä Granlund Pohjanmaa oy:n suunnittelija ja projektipäällikkö Antti Rinne kuuluvat niihin ammattilaisiin, joiden työhön uudistunut SFS-EN 54 -standardisarjaan perustuva 2019-ohjeisto vaikuttaa kaikkein eniten. ”Ensimmäinen käyttämäni ohjeistus on vuodelta 2002, ja sen jälkeen olen käyttänyt suunnitteluprojekteissani pääasiassa vuoden 2010 versiota. Vaikka uuden elinkaarikirjan täyttämisessä on vielä opettelemista, se vaikuttaa kokonaisuutena kuitenkin selkeämmältä, ja siinä on toteutuspöytäkirjaa enemmän selitystilaa.” Teksti Kaisa Ihalainen Alarm Control oy:n paloilmoitintarkastajalla Petri Puttosella on alalta yli 20 vuoden kokemus. Tämä selittynee sillä, että ohjeistus palvelee nyt useampia käyttäjäryhmiä, ja asioita selitetään tarkemmin suunnittelijoille, urakoitsijoille ja paloilmoitinliikkeille. ”Hyvän ennakkosuunnittelun ansiosta työn toteuttaminen helpottuu ja myös elinkaarikirjan päivittäminen on aiempaa vaivattomampaa”, Rinne sanoo. Vaikka uuden ohjeistuksen avulla ei järjestelmiä vielä ole ehditty Suomeen juuri suunnitella, Rinne ja Puttonen ovat ehtineet perehtyä ohjeistukseen, ja lisäksi Puttonen on toiminut uuden ohjeen tiimoilta myös kouluttajana. Ohjeistus ottaa paremmin kantaa myös ohjauksiin sekä valvonnan laajuuteen ja vaatimuksiin”, Puttonen määrittelee
LYTP UKK OTT, dosentti Jyri Paasonen, Vaasan yliopisto Jyri on yksityisen turvallisuusalan lainsäädännön asiantuntija, joka toimii tutkijana Vaasan yliopistossa ja dosenttina Itä-Suomen yliopiston oikeustieteen laitoksella. Hänen vastuulleen kuuluvat muun muassa tekniikan alan ja turvallisuusalan tutkintojen kehittäminen. Lisäksi ehdot on usein kerrottu ranskalaisilla viivoilla, jolloin ei selviä, pitääkö kaikkien ehtojen täyttyä vai riittääkö, jos yksikin ehto Neljän vuoden urakka ST-ohjeiston päivittäminen suoritettiin alan vaikuttajien, yritysten ja järjestöjen välisenä tiimityönä. Hänen kirjoittamansa Tekoäly – matkaopas johtajalle oli vuoden 2018 myydyin bisneskirja Suomessa ja hänet on valittu Evento Awardsin vuoden puhujaksi 2018 ja myös Suomen Top 100 ict-vaikuttajan joukkoon 2018 ja 2019. ”Monia eri toimijoita koskeva uudistus vaati mittavaa taustatyötä, lukuisia työryhmäkokoontumisia sekä säännöllistä yhteydenpitoa. Turvapätevyys päivä Helsingissä 6.10.2020 Turvapätevyyspäivä on Turva-alan yrittäjät ry:n ja Sähköinfo oy:n yhdessä järjestämä seminaari, jossa käsitellään turvaalaa koskevia ajankohtaisasioita. 5G – miksi siitä kannattaa olla kiinnostunut. Jatkoa sivulta 51 52 | 4/2020. Varaa seminaaripäivä kalenteriisi jo nyt. Yksi kehitystyöhön alusta asti osallistuneista vaikuttajista oli Hedengren Securityn tuotepäällikkö ja paloilmoitinja poistumisvalaistusjärjestelmien asiantuntija Peter Malmelin. Euroopan tietosuojaneuvoston GDPR-ohjekamera valvonnasta ja Kameravalvontaopas Projektipäällikkö Markus Haaranen ja poliisitarkastaja Pekka Sallinen, Poliisihallitus Markus on pro gradu -tutkielmassaan perehtynyt kameravalvonnassa käytettävän tekoälyn hyödyntämiseen, johon läheisesti liittyy myös tietosuoja. ”Jos laitteeseen tehdään myöhemmin muutoksia, päivitykset tehdään vain lokikirjaan ja elinkaarikirjaa voidaan täydentää erillisillä liitteillä. Turvallisuussuunnittelun haasteita ja ratkaisuja rakennushankkeissa Turvallisuuspäällikkö Tero Hellman, Granlund oy Tero on toiminut viimeiset pari vuotta suunnittelemassa ja konsultoimassa turvajärjestelmiä ja -palveluja erilaisissa rakennushankkeissa ja lisäksi toimii konsernin turvallisuuspäällikkönä. n Yksi kehitystyöhön osallistuneista vaikuttajista oli Hedengren Securityn asiantuntija Peter Malmelin. Varmuuden vuoksi – turvallisuusala osana huoltovarmuusorganisaation toimintaa Projektipäällikkö Atte Kokkinen, Palvelualojen työnantajat Palta ry Paltassa Atte selvittää vartiointija turvallisuusalan tuomista mukaan huoltovarmuusorganisaation toimintaan. Tilaisuus pidetään Messukeskus Siivessä. Tekoälyn hyödyntäminen ja sen vaikutukset turvasuojausalalla Chief Growth Officer Antti Merilehto, Houston Analytics Antti on tehnyt työuran digitaalisen liiketoiminnan parissa. Liiketoimintajohtaja Eetu Prieur, Elisa oyj Eetu toimii Elisalla mobiiliteknologiat-osaston päällikkönä. ”Eri toimijoiden välinen tiimityö oli työntäyteistä, mutta hyvin antoisaa”, Malmelin tiivistää. Kyberturvallisuus – teknologiahaaste vai mahdollisuus Toimitusjohtaja Aapo Cederberg, Cyberwatch Finland oy Aapo työskenteli yli 30 vuotta Puolustusvoimissa ja oli muun muassa mukana laatimassa Suomen ensimmäistä kyberturvallisuusstrategiaa. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa järjestelmäpäällikkönä Huoltovarmuuskeskuksessa. Hän on myös saanut Cyber Security Nordic 2018 -palkinnon. Aiemmin toteutuspöytäkirja jouduttiin muutosten takia päivittämään kokonaan”, Puttonen vertaa. PÄIVÄN AIHEET JA PUHUJAT LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMISET Sähköinfon verkkokaupassa http://kauppa.sahkoinfo.fi/product/702 tai sähköpostitse osoitteessa tilaukset@sahkoinfo.fi Puheenjohtajan puheenvuoro Puheenjohtaja Kettil Stenberg, Turva-alan yrittäjät ry Kettil työskentelee Pohjoismaiden johtajana Stanley Security oy:ssä. Päivän päättää paneelikeskustelu otsikolla Koronavirus ja turvasuojausala – mitä nyt. Kehitystyötä tehtiin kuitenkin hyvällä tiimihengellä, ja uskomme lopputuloksen palvelevan nyt aiempaa paremmin sekä suunnittelijoita, urakoitsijoita, paloilmoitinliikkeitä että muitakin alan toimijoita”, Malmelin kiteyttää. Y HD IS TY KS ET Miehet kokevat kolmesta osasta – varsinaisesta elinkaarikirjasta, toteutusliitteestä sekä paloilmoittimen lokikirjasta – koostuvan elinkaarikirjan helpottavan eri työvaiheissa tehtävää raportointia. Turvasuojausalan koulutus – reformi, kehitys polku ja turva-alan yritysten rooli Yli-insinööri Tomi Ahokas, Opetushallitus Tomi kehittää Opetushallituksessa toisen asteen ammatillista koulutusta. ”Esimerkiksi alas lasketun katon välitilan valvonnan osalta pitää tarkistaa luvut 2 ja 4, että kokonaisuus selviää. Yli neljä vuotta kestäneen projektin kokoavana tahona toimi Sähköinfo oy, joka vastasi tiimityön organisoinnista – ja hoitaa myös valmiin ohjeistuksen jakelun. Pekka on kameravalvonnan lainsäädännön asiantuntija ja ollut mukana nyt päivitetyn Kameravalvontaoppaan ohjaustyöryhmässä. Haasteena tiedon säilyvyys ja hajautuminen Rinne näkee uuden ja aiempaa laajemman oppaan heikkoudeksi sen, että samaa asiaa koskevaa tietoa löytyy nyt helpommin useasta eri paikasta. Hän on toiminut Turva-alan yrittäjien hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2013
Kaikki osapuolet puhuvat samaa kieltä Rinteen mukaan uudistuksessa parasta on se, että kaikilla tahoilla on nyt yhteinen ajankohtainen, valtakunnallinen ja suomenkielinen ohje. ”Ainakin niin kauan, kun sähköiseen säilytykseen saadaan tarkka ohjeistus”, hän tarkentaa. FAKTAT • Paloilmoittimien suunnittelua, asennusta ja ylläpitoa koskeva uusi ST-ohjeisto valmistui syksyllä 2019. nämä tuotteet sisältyvät TURVAlisenssiin. ”Samaa ohjetta käyttävät niin viranomaiset, suunnittelijat kuin toteuttajatkin. Muista myös TURVA-LISENSSI Tietotuotteita suunnittelijoille, urakoitsijoille ja ylläpitäjille LISÄTIEDOT JA TILAUKSET: kauppa.sahkoinfo.fi ja severi.sahkoinfo.fi Sähköinfo oy:lla on paloilmoitinjärjestelmien suunnittelua, asennusta ja ylläpitoa käsitteleviä tietotuotteita. • Ohje määrittelee minimitason, jonka mukaan järjestelmät on toteutettava. ”Meillä tarkastajilla ohjeistukset ovat päivittäisessä käytössä, joten uudetkin ohjeet pysyvät hyvässä muistissa. ”Elinkaarikirja säilyy varmassa tallessa niin kauan, kun projektipankki on olemassa, mutta missä se säilytetään sitten, kun takuut loppuvat?” miehet miettivät. n iPadissä on auki uusi sähköinen ohjeistus.. Tällainen epäselvyys koskee esimerkiksi sitä, milloin välitilasta saa jättää ilmaisimen pois.” Vaikka elinkaarikirjan sähköisyys helpottaa sen käyttämistä ja päivittämistä, asiantuntijoiden mielestä sähköisen version säilyttämiseen liittyy myös riskejä. ST-Julkaisuja: • Paloilmoittimen suunnittelu, asennus ja ylläpito 2019, ST-ohjeisto 1, också på svenska. Kaikki osapuolet puhuvat ikään kuin samaa kieltä. täyttyy. Mm. • Vuosi 2020 on siirtymävuosi, jonka aikana suunnittelijat, paloilmoitinliikkeet, urakoitsijat ja tarkastajat siirtyvät käyttämään uutta ohjeistusta ja sen sähköistä elinkaarikirjaa. Lisäksi, kun ohje ja standardit tekevät järjestelmistä aika lailla määrämuotoiset, ei suunnitteluvaiheessa tarvitse edes tietää kenen valmistamalla laitteistolla järjestelmä lopulta toteutetaan”, Rinne sanoo. . TURVA-lisenssi sisältää turva-alan: • ST-ohjekortit • lomakepalvelun • keskeiset ajantasaiset säädöstiedot • tiedot sähköpätevyyden ylläpidosta ja työturvallisuudesta • ST-käsikirjat ja ohjeistot. PALOILMOITINJÄRJESTELMISTÄ Lisenssi sisältää oleellisen ja ajantasaisen tiedon koskien kiinteistöjen kamera-, kulunvalvonta-, murtoja paloilmaisusekä turvakuulutusja turvavalaistusjärjestelmiä. ”Uudistuksesta tiedetään alan sisällä, mutta tieto pitäisi saada vielä paremmin suunnittelijoille, urakoitsijoille, kiinteistön omistajille ja haltijatahoille – sekä laajemmin myös koko rakennusja pelastusalalle.” Miesten mukaan vasta tulevaisuus näyttää, miten eri tahot ottavat ohjeen käyttöön ja millaisia muutoksia toimintatapoihin se synnyttää. • Uuden ohjeistuksen voi hankkia Sähköinfosta joko opaskirjana tai Severi-käyttötunnusten kautta. • Uudella ohjeistuksella halutaan vastata paloilmoittimien suunnittelu-, asennusja huoltovaiheissa esiin nouseviin kysymyksiin, joihin paloilmoittimia koskeva laitelaki tai pelastuslaki eivät anna vastauksia. • Elinkaarikirjan sekä siihen sisältyvät liitteet voi hankkia Sähköinfosta kertaostoksena myös ilman ST-kortistolisenssiä. • Muut päivitystarpeet tulevat uusista ja päivitetyistä standardeista sekä kehittyvästä teknologiasta. Puttonen suosittelee, että elinkaarikirjasta otetaan aina tuloste pelastusviranomaisia varten. Sen sijaan projektikohtaisilla suunnittelijoilla tai toteuttajilla varmasti vie enemmän aikaa selvittää, mistä mikin asia löytyy ja miten esimerkiksi elinkaarikirjaa täytetään”, Puttonen sanoo. • Paloilmoitinjärjestelmät, ST-käsikirja 10 • Poistumishälytysja turvakuulutus järjestelmät, ST-ohjeisto 21 Lomakkeita: • Paloilmoittimen elinkaarikirja • Paloilmoittimen lokikirja 1 • Paloilmoittimen asennustodistus • Paloilmoittimen elinkaarikirjan toteutusliite jne. Puttonen kaipaa alkuvuodesta julkistettuun ohjeistukselle lisää näkyvyyttä
Ultraääni-ilmaisin Aktiivinen ultraääni-ilmaisin oli ensimmäinen tilavalvontailmaisin, ja sitä käytettiin jo 1960-luvulla kassaholvien valvontaan. PIR on pelkkä vastaanotin, ja ihminen toimii ”lähettimenä”, jonka aiheuttaman lämpösäteilyn PIR pyrkii havaitsemaan. Eläkkeelle hän jäi vuonna 2010 turvallisuusalan opettajan töistä, jota ennen hän toimi erilaisissa turvallisuustehtävissä yli 30:n vuoden ajan. Uskottiin, että se ei enää aiheuta turhia ilmoituksia, kuten ultraääni-ilmaisin oli aiheuttanut. Mikroaaltoilmaisin sen sijaan käyttää radioaaltoja. Aluksi keilat ymmärrettiin usein ilmaisimen lähettämiksi säteiksi, joiden katkeaminen aiheuttaa ilmaisun. Aritech ultraääni-ilmaisin. Aiheettomien ilmoitusten syyt olivat vain toisenlaisia. 54 | 4/2020. Molempien toiminta perustuu Doppler-ilmiöön. Aina kun uusi ilmaisintyyppi tuli markkinoille, uutuuden uskottiin olevan immuuni aiheettomille ilmaisuille, mutta näin ei ollut. Esimerkiksi valvonta-alueella oleva metalliovi, joka värisi liikenteen tai tuulen vaikutuksesta, oli ongelmallinen. Parhaiten ultraääni-ilmaisin sopi pienehköihin rauhallisiin tiloihin, kuten koteihin ja toimistoihin, joissa ei juuri ollut häiriötekijöitä. PIR on lyhenne englanninkielisestä nimestä Passive Infra Red. Näin tilailmaisimet kehittyivät 1960luvulta nykypäivään Tilailmaisimilla tarkoitetaan rikosilmoitinjärjestelmissä käytettäviä liikeilmaisimia, jotka havaitsevat luvattoman liikkumisen. PIR-ilmaisin on herkkä, jos (ihmisen) liike tapahtuu ilmaisimeen nähden poikittain, eli esitteissä ja asennusohjeissa esitettyihin keiloihin nähden. Ultraääni-ilmaisin toimii noin 30 kHz:n taajuudella, eli 30 000 värähdystä sekunnissa, joka on reilusti ihmisen kuuloalueen yläpuolella. Siinä ilmaisin havaitsee lähettämänsä ja vastaanottamansa äänitai radiotaajuuden muutoksen, kun ihminen liikkuu valvotulla alueella. PIR-ilmaisimia asennettiin alkuvuosina samalla tavalla kuin aktiivisia ultraäänija mikroaaltoilmaisimia, eli liike tapahtui kohti ilmaisinta. Sen lähettimen ja vastaanottimen välisen säteen katkeaminen aiheuttaa ilmaisun. Jokaisen uuden ilmaisimien kohdalla ongelmien on ajateltu jääneen taakse – mutta eivät ne sittenkään ole. Myöhemmin ultraääni-ilmaisinta alettiin käyttää monenlaisissa tiloissa, jopa myymälöissä, joihin ne eivät soveltuneet. Tämä virheellinen näkemys johtui siitä, että PIR-ilmaisin sotkettiin toisen ilmaisimen, eli aktiivisen infrapunavalokennoparin toimintaperiaatteeseen. Vierellä oleva tulitikkurasia kuvastaa, miten suuria ilmaisimet aiemmin olivat. Keilat ovat alueita, joilta lämpösäteilyä mitataan. Mitä suurempi auto, sitä kauempaa se havaittiin lasin takaa. Tilailmaisimilla valvotaan yleensä sisätiloja, mutta jonkin verran myös ulkoalueita. Ilmaisimen kantama oli enintään kymmenen metriä. Infrapunavalokennopareja on käytetty sisätiloissa pitkien varastokäytävien tai ulkoalueen valvontaan. Toki PIR-ilmaisin saattaa havaita liikettä myös allekkain olevien keilojen avulla, mutta leveäkeilainen ilmaisin on tarkoitettu asennettavaksi huoneen nurkkaan, jotta liike tapahtuu poikittain keilojen yli. Lisäksi radioaallot heijastuvat metallikaapeista ja muista isoista metallipinnoista. Erilaiset laitteet, kuten kylmälaitteiden kompressorit, puhaltimet, ilmanvaihtolaitteet ja puhelimet aiheuttivat ilmaisimen taajuusalueelle meneviä ultraääniä ja siten aiheettomia ilmoituksia. Kun ilmaisin sisältää lähettimen ja vastaanottimen, puhutaan aktiivisista ilmaisimista. Mikroaaltoilmaisin 1970-luvun alussa markkinoille tuli aktiivinen mikroaaltoimaisin, jolta odotettiin paljon. Liikeilmaiset ovat toimintaperiaatteeltaan aktiivisia tai passiivisia. Toki valmistajia oli useita muitakin, esimerkiksi Philips. Vastaanotettu lähettimen äänitai radiotaajuus nousee vastaanotinta kohti mentäessä ja laskee poispäin mentäessä. PIR-ilmaisimet lähes syrjäyttivät aktiiviset ilmaisimet 1980-luvulla passiivinen infrapunailmaisin eli PIR-ilmaisin lähes syrjäytti aktiiviset ilmaisimet. Ilmaisimien kehitys on edennyt aktiivisista ilmaisimista passiivisiin ilmaisimiin, ja niiden yhdistelmiin. Aikaisemmin yleisesti käytetty valurautaputki ei sen sijaan läpäissyt radioaaltoja eikä aiheuttanut ongelmia. Ultraääni-ilmaisimessa välittävänä aineena on ilma. Kokemuksen karttuessa on huomattu jopa passiivisen infrapunailmaisen kanssa ongelmia. Esimerkiksi lasin takana oleva auto oli ongelma, jos ilmaisin oli suunnattu lasia kohti. Yleisin tuotemerkki oli Aritech. Y HD IS TY KS ET Turvallisuusmuseo Kannatusyhdistys ry Artikkelin kirjoittaja Veijo Vironen on Turvallisuusmuseo kannatusyhdistys ry:n hallituksen jäsen. Ultraääni-ilmaisin ja mikroaaltoilmaisin ovat hyviä havaitsemaan ilmaisinta kohti tai ilmaisimesta poispäin tapahtuvan liikkeen. Nopeasti huomattiin, että taaskaan näin ei ollut. Aktiivisia ilmaisimia ovat ultraääni-ilmaisin, eli niin sanottu ultraäänitutka ja mikroaaltoilmaisin, jota kutsutaan mikroaaltotutkaksi. Yllättävä virheilmoituksen syy saattoi olla myös muovinen viemäriputki, jonka läpi hulahtava vesi vastasi ihmisen liikettä valvonta-alueella. 1980-luvulle asti ne olivat aktiivisia, ja sen jälkeen pääosin passiivisia. Suunnittelijat ja asentajat eivät aluksi huomanneet, että ilmaisimen käyttämä 10 GHz:n radiotaajuus läpäisee kevyet rakenteet, kuten lasin ja lastulevyseinät ja havaitsevat liikkeen niiden takaa
PIR-ilmaisimia on perinteisesti ollut kolmea tyyppiä: Leveäkeilainen on huoneen valvontaan tarkoitettu malli, jonka valvonta-alue on 90 astetta ja 15 metriä. Aspo Paramic -mikroaaltoilmaisin maksoi vuonna 1974 peräti 1400 markkaa. Silloin ilmaisimen peilien edessä oli harmaa muovi-ikkuna. Toimintalämpötila voi olla jopa -30 – +70 astetta. Myöhemmin on tullut neljäs malli, joka on kattoon asennettava 360 astetta valvoma malli. Antimasking-suoja Antimasking-suoja eli ilmaisimen peittämisen paljastava ominaisuus tuotiin markkinoille, jotta ilmaisinta ei saa pois käytöstä estämällä ilmaisimen toiminta etukäteen peittämällä ilmaisin. Yleensä voidaan valita 1, 2 tai 3 keilaa. Ominaisuutta ei tosin kannata käyttää kuin äärimmäisessä tapauksessa, esimerkiksi tietyn pistemäisen häiriön takia, sillä muuten tapahtuma voi oikeasti jäädä havaitsematta. 4/2020 | 55. Pistemäinen lämpöpuhallin tai tuuletin ovat myös ongelmallisia. Kapeakeilaisessa on useita allekkain olevia kapeita keiloja, jotka asettuvat eri etäisyyksille valvottavalle alueelle. Tilastokeskuksen mukaan kuukauden keskipalkka Suomessa oli samoihin aikoihin rapiat yli 2000 markkaa (nykyrahassa noin 350 euroa). Tilanne parani, kun kotimainen Aspo oy toi markkinoille kehittämänsä Aspo Paramic PMD G-3000 P-mikroaaltoilmaisimen. Sen voi asentaa normaaliin huonekorkeuteen. Ratkaisu oli yksinkertaisempi ja halvempi valmistaa, ja linssiä vaihtamalla voitiin vaihtaa valvonta-alueen muotoa. Suora tai peilin kautta heijastuva auringon valo, auton valoheittimien valo tai voimakas valaisin voivat aiheuttaa vikailmaisun. Kapeakeilainen soveltuu käytävien valvontaan, valvonta-alue on 30–50 metriä. Aspo toi markkinoille pieniä ja tyylikkäitä ilmaisimia Mikroaaltoilmaisimien suurin valmistaja Euroopassa oli brittiläinen Racal-Guardall, jolla oli kaksi Suomessa suosittua mallia: Racal-Guardall MX-920 ja MX-930. n Racal Guardall ja Aspo ilmaisimet Peilimallinen ilmaisin ja Fresnell linssillä varustettu Racal-Guardall ilmaisin Eräs yhdistelmäilmaisin, eli PIR -mikroaaltoilmaisin. Molempien piti havaita liikettä samanaikaisesti, mutta sekään ei menestynyt. Aina kun uusi ilmaisintyyppi tuli markkinoille, uutuuden uskottiin olevan immuuni aiheettomille ilmaisuille, mutta näin ei ollut. Valvonta-alueen halkaisija on noin 10–12 metriä. Seuraava vaihe oli yhdistetty ultraääni-ilmaisin ja PIR. PIR-ilmaisimien mainostettiin olevan täysin immuuni aiheettomille ilmaisuille, mutta siitäkin löytyi ongelmia. Ilmaisin maksoi kuukausipalkan verran Ilmaisimet olivat 1970-luvulla niin kalliita, että harvalla oli varaa käyttää samassa kohteessa useampaa ilmaisinta. Se ei ollut hyvä idea, sillä auki unohtunut ikkuna mahdollisti sisäänpääsyn, eikä PIR yksin aiheuttanut ilmoitusta. Uusin ja nykyisin käytössä oleva yhdistelmäilmaisin sisältää PIRja mikroaaltoilmaisimen. Sitä ei aina huomattu kaapeleiden ja virtalähteiden mitoituksessa. Ensin mainitun valvonta-alueen maksimipituus oli 15 metriä ja toisen 30 metriä. Siinä PIR-ilmaisimen havaitsema liike aktivoi mikroaaltoilmaisimen, joka vahvistaa liikkeen tunnistuksen. Sen kotelo oli pieni ja tyylikäs. Linssin avulla saatiin peilejä vastaavat valvonta-alueet eli niin sanotut valvontakeilat. Jatkuvat ongelmat kuvastavat sitä, miten haastavaa ilmaisimien kehitystyö on ollut. Ongelma johtui ilmaisimen suuresta virrankulutuksesta ja siitä johtuvista jännitehäviöistä. Eräs ongelma olivat pitkät kaapeloinnit rikosilmoitinkeskukselta ilmaisimille. Yhdistelmäilmaisimet Aiheettomien ilmoitusten vähentämiseksi on kehitetty kahta eri ilmaisutekniikkaa käyttäviä ilmaisimia. Sähkökatkos saattoi pudottaa ilmaisimen jännitteen liian alas ja aiheuttaa virheilmoituksen. Kantama oli noin kymmenen metriä, joten ilmaisin sopi parhaiten pienehköihin tiloihin. Myöhemmin keksittiin jättää peilit pois. Passiivinen infrapunailmaisin, PIR Aluksi PIR-ilmaisimissa oli peilimäinen osa, jonka avulla saatiin valvonta-alueen lämpösäteily koottua keilamaisesti ilmaisimen anturiosaan. Kun kuukausipalkasta otetaan verot pois, nettopalkaksi käteen jäi yhden Aspon tilailmaisimen hinta, nykyrahassa noin 235 euroa. Näiden ilmaisimien muovikotelo oli kookas ja laatikkomallinen, ja siksi ne eivät ”järeytensä” tähden sopineet koteihin tai vaativiin tiloihin. Toinen alkuaikojen jälkeen tullut ominaisuus on pulssilaskuri, joka laskee, kuinka monen valvontakeilan yli tapahtuva liike aiheuttaa ilmaisun. Verhomainen, noin 30 metrin malli sopii esimerkiksi museoihin taulujen valvontaan. Näissä ilmaisimissa on usein toimintoina sekä antimasking että pulssilaskuri. Ne korvattiin Fresnell-linssillä, jonka kautta lämpösäteily johdetaan suoraan ilmaisimen lämpöherkälle anturille. Tosin Fresnell-linssillä menetettiin peilien avulla saatu parempi liikkuvan kohteen koon tunnistaminen. Aluksi lasin rikkoutumista kuunteleva lasirikkoilmaisin ja PIR-ilmaisin olivat samassa kotelossa. Ilmaisu tulee, kun käsi osuu valvontakeilaan missä tahansa kohdassa valvonta-alueella
Monet lukitusja turvallisuusalan yritysten asiakasyritykset ovat olleet kiinni, joten projekteja on siirtynyt tai niitä on keskeytetty. Useammassa kyselyyn vastanneessa maassa toiminta on kesän aikana lähtenyt hiljalleen käyntiin, mutta huomattavasti hitaammin kuin on toivottu. Eteläja Keski-Eurooppa kärsivät pahiten Italiassa pandemian aikana ovat saaneet toimia ainoastaan ne turvallisuusalan yritykset, joilla on yhteiskunnalle kriittisten alojen asiakkaita. Myymälämyynti on laskenut hyvin eri tavoin, 10:n ja 60:n prosentin välillä. Jotkut yritykset ovat joutuneet myös irtisanomaan työntekijöitään. Irlannissa ja Iso-Britanniassa liikkeet ovat menneet kiinni maaliskuun loppupuolella, ja ainoastaan päivystysluontoiset avaukset on voitu suorittaa. Molemmissa maissa on arvioitu, että useat alan yrityksistä laittaisivat pillit pussiin valtioiden tukitoimista huolimatta. n Kirjoittaja Ona Gardemeister on Turvaurakoitsijat ry:n toimitusjohtaja Euroopan Lukkoseppäliitto teki kyselyn Näin koronapandemia on vaikuttanut lukitus ja turvallisuusalaan ELF:n kevätkokous vuonna 2018 Portossa onnistui hyvin. Vain yksi yritys on törmännyt merkittäviin rajoituksiin. Saksassa lukitusja turvallisuusalan liikkeet ovat saaneet olla auki, mutta silti kolmasosa liikkeistä on lyhentänyt aukioloaikojaan, ja kolmasosa on pitänyt liikkeen kiinni ja työskennellyt etänä. Noin 20 prosentissa jäsenyrityksistämme toiminta on jatkunut täysin ennallaan. Suomessa vaikutukset jäsenyrityksiimme eivät vielä ole olleet yhtä vakavia kuin monessa muussa maassa. Noin puolella yksityisten ja yritysasiakkaitten tilaukset ovat vähentyneet. Erilaisilla kehitysprojekteilla saamme varmasti positiivisia vaikutuksia pandemian jälkeistä aikaa varten, ja valtava digiloikka on tehty etäkokousten ja -koulutusten kuin mahdollisuuksien mukaan myös etätyöskentelyn osalta. Kaikki muut lukitusja turvallisuusalan liikkeet ovat pitäneet ovensa kiinni toukokuun puoliväliin asti, ja ani harva yritys on saanut hoitaa edes päivystyskeikkoja. Pandemian viimeaikainen paheneminen vaikuttaa varmasti vielä pitkään negatiivisesti liiketoimintaan. Vaikutukset ovat aika suoraan verrannollisia pandemian rajuuteen ja rajoitustoimien tiukkuuteen näissä maassa. Y HD IS TY KS ET Miten lukitusja turvallisuusala on pärjännyt keväällä koronapandemiassa. Tähän meidän on pakko uskoa. Toivottavasti yhdistyksen kevätkokous ensi vuonna Suomessa onnistuu yhtä hyvin. 56 | 4/2020. Minkäänlaisia normiasennuksia ei ole saanut tehdä. Teimme Euroopan Lukkoseppäliitto ELF:ssä toukokuussa kyselyn pandemian vaikutuksesta eri jäsenjärjestöissämme ja saimme vastauksia Pohjoismaiden lisäksi Italiasta, Iso-Britanniasta, Irlannista ja Saksasta. Vaikutuksia on ollut liikevaihtoon, työmaiden aukioloihin ja toimitusketjuihin. Myös erilaisia työvoiman sopeuttamistoimia on jouduttu tekemään. Kyselyn mukaan toimialajärjestöjen merkitys omien jäsentensä auttamisessa ja yleisessä tiedottamisessa on ollut tärkeässä roolissa kevään aikana. Ainoat vaikutukset ovat olleet päivystyskeikkojen väheneminen sekä myymälämyynnin laskeminen. Pohjoismaissa vähäisimmät vaikutukset Ruotsi on rajoittanut Pohjoismaista vähiten yhteiskunnan toimintojaan, ja Ruotsissa alamme yritykset eivät juuri ole pandemiasta kärsineet. Ilahduttavaa tässä vaiheessa kuitenkin on se, että yli puolella jäsenyrityksistämme työt rakennustyömailla ovat jatkuneet normaalisti. Jäsenyrityksemme ovat varautuneet hyvin pandemian haittavaikutuksiin ja ovat suunnitelleet tai käyttäneet erilaisia tukimuotoja. Vanhan kansan sananparsi sopineekin siksi myös tähän: ei niin paljon pahaa, ettei siitä jotain hyvää syntyisi. Norjassa ja Tanskassa vaikutukset ovat olleet suurempia. Yritykset ovat saaneet suoraa tukea tietyn summan lomautettua työntekijää kohden lainan muodossa. Noin puolet jäsenyrityksistämme on joutunut siirtämään tai perumaan työtilauksia tai projekteja. Huonoimmassa pandemiatilanteessa alan yritykset ovat kuitenkin joutuneet sopeuttamaan toimintaansa tai jopa keskeyttämään toimintansa
marraskuuta.. elokuuta Finnsecurityn vetämä turva-alan moottoripyöräseminaari toteutettiin 14.–16. Lisätietoa ja ilmoittautumiset: https://tinyurl.com/TN36-2020 ”Finnsecurityn kohtaa misia” etäseminaarit jatkuvat Elokuussa pidettiin Finnsecurityn kohtaamisia -etäseminaari Teamsin välityksellä finanssialan varautumisesta. Tämän lehden ilmestymisaikaan tiedotetaan erikseen syyskuun seminaariteemasta. Toiminnanjohtajan uutiskatsaus Joona Vuorenpää Finnsecurity ry Finlandiatalolla 21. Yritystutustumiskohteina olivat muun muassa RMK Vehicles oy sekä Maslog oy Seinäjoella. marraskuuta Ritarihuoneella Finnish Security Awards -palkintojuhla pidetään Helsingissä Ritarihuoneella näillä näkymin 24. n Finnish Security Awards juhla 24. Tänä vuonna Yritysturvallisuusfoorumin teemoina ovat kriisinkestävyys liiketoiminnan jatkuvuuden elinehtona sekä älyteknologia ja omatoimisuus riskienhallinnassa. Mitä GDPR-loukkausilmoitukset kertovat suomalaisen tietoturvallisuuden tasosta. n Yritysturvallisuusfoorumi uutena ajankohtana ja maissa 2.–3. elokuuta Pohjanmaalla. Miten kulttuurierot vaikuttavat turvallisuustyöhön ja miten ne pitäisi huomioida. Varsinainen seminaari pidetään maanantaina 21. Minkälainen ongelma väkivalta ja uhkailu on tämän päivän työelämässä, mitä sille jo tehdään ja mitä vielä pitäisi tehdä. Tule mukaan kasvavaan joukkoomme! Yhdessä kohti turvallista tulevaisuutta! n Lisätiedot: www.yritysturvallisuusfoorumi.fi MUUTTUNEITA TAPAHTUMAAJANKOHTIA 4/2020 | 57. n Moottoripyörä seminaari kurvailtiin 14.–16. Yritysturvallisuusfoorumilla tapaat kollegoitasi yritysturvallisuuden eri sektoreilta, kartutat tietojasi ja kasvatat ammatillista verkostoasi. Esittäjänä oli Finanssiala ry:n turvallisuusja varautumisjohtaja Niko Saxholm. Luennoilla ja alustuksissa murretaan turvallisuuteen liittyviä myyttejä vahingoista ja onnettomuuksista oppimisen kautta, annetaan käytännönläheisiä ratkaisuja älyrakentamisen ja kiinteistön turvallisuuden ylläpitämiseksi sekä laajennetaan yritysten omatoimisen varautumisen osaamista liiketoiminnan jatkuvuuden takaamiseksi. n Cyber Security Nordic siirretty 2021 syksyyn Messukeskuksessa lokakuussa pidettäväksi aiottu huipputapahtuma Cyber Security Nordic on siirretty pandemiatilanteen takia vuoden 2021 syksyyn. Koska lokakuulle suunnitellut Tukholman Skydd-messut ovat siirtyneet koronapandemian vuoksi, samasta syystä Yritysturvallisuusfoorumi on siirtynyt laineilta Tampereelle, Solo Sokos Hotel Torni Tampere -hotelliin. Mitä Suomen päivitetty kyberturvallisuusstrategia tarkoittaa yrityksille. syyskuuta Turvallisuusalan neuvottelupäivät (TN36) 2020 järjestetään poikkeuksellisesti yhden päivän seminaarina Finlandia-talolla. Seminaariohjelma koostuu tänäkin vuonna ajankohtaisesta ja tehokkaasta ohjelmasta. joulukuuta Viime vuonna suuren suosion saavuttanut Finnsecurityn ja Suomen Palopäällystöliiton kumppaneineen järjestämä Yritysturvallisuusfoorumi (YTF) tuo tänäkin vuonna yhteen turvallisuusalan asiantuntijat ajankohtaisten aiheiden äärelle. Aiemmista tiedoista poiketen seminaariin liittynyt laivaristeily Tallinnaan on peruttu. Koronaepidemian takia osallistujamäärä on rajattu 130:een, joten tiedustele onko paikkoja vielä jäljellä. Järjestäjinä ovat Finnsecurity, Suomen Palopäällystöliitto, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ja Suomen Paloinsinööriyhdistys. syyskuuta aikavälillä kello 08.45–17.25, ja Afterwork-tilaisuus kello 17.30–19.00. Neuvottelupäivillä tapaat alan ammattilaisia ja kollegojasi sekä verkostoidut uusien turvallisuusalan yritysten ja edustajien kanssa
Kehitämme lukijoidemme ammattiosaamista edelleen nopeasti muuttuvassa maailmassa. TILAUSTARJOUS Lehdestä: › Arvostettu auktoriteetti alalla jo yli 30 vuoden ajan. Pysyt ajan tasalla yritysturvallisuudesta: teknologiasta, palveluista, tietosuojasta, tietoturvasta, lainsäädännöstä, palontorjunnasta, riskienhallinnasta ja innovaatioista. Ilmoitusvaraukset viimeistään 24.11.2020 Lisätietoa ja yhteydenotot www.turvallisuus.com/mediainfo/mediakortit TILAA LEHTI 6 NUMEROA VUODESSA Miksi tilata. › Yli 90% tilaajista on tutkitusti lehteen tyytyväisiä › 93% lukijoista säilyttää tutkitusti kaikki lehdet, kiinnostavimmat lehdet, tai laittaa lehdet kiertoon. lokakuuta Tilaajapohjaisen jakelun lisäksi lehden ylimääräinen jakelu on: elektroniikkaja sähköteollisuuden sähkö-, teleja turvallisuussuunnittelijat, sekä energia-, sähköja telealan turvallisuuspäättäjät. Tilaajana saat myös 6 kertaa vuodessa ilmestyvät sähköiset turvallisuuden ja riskienhallinnan e-Uutisemme suoraan sähköpostiisi. › Tekee yhteistyötä 20 Suomen merkittävimmän turvallisuuden ja riskienhallinnan yhdistyksen kanssa. TEEMANA KIINTEISTÖTURVALLISUUS. Kerromme hyvistä ratkaisuista ja miten vältät sudenkuopat. Lisäksi: kaupunkien hankintayksiköiden päälliköt, it-päälliköt ja kiinteistöpäälliköt. Ilmoitusvaraukset viimeistään 7.10.2020 TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA Lehti 6 / 2020 ilmestyy 17. Seuraamme trendejä ja tulevaisuutta. Klikkaa www.turvallisuus.com ja löydä näppärästi heti etusivulta turvallisuusyritysten hakemistoportaalit yritysesittelyineen, sekä tuoteja palvelutarjonta hakusanoilla. joulukuuta Tilaajapohjaisen jakelun lisäksi pienten ja keskisuurten yritysten toimitusjohtajat, kiinteistöpäälliköt ja it-päälliköt, ammattikorkeakoulujen ja ammattioppilaitosten rehtorit ja turvallisuustiimit. Kuva Alex / Unsplash Tulossa loppuvuonna Lehti 5 / 2020 ilmestyy 29. TURVALLISUUS & RISKIENHALLINTA. › Jakaa vuosittain Finnish Security Awards -turvallisuuspalkinnot yhteistyössä kumppaneidensa kanssa TILAA HELPOSTI Soita (03) 424 65340 Lähetä email tilaajapalvelu@turvallisuus.com Tilaa sivustolta www.turvallisuus.com Ensimmäinen vuosi puoleen hintaan, vain 37€ Sisältää printtilehden ja digitaalisen näköislehden ETSITKÖ TURVALLISUUSALAN AMMATTILAISIA, YRITYKSIÄ, TOTEUTTAJIA, TUOTTEITA, PALVELUITA, RATKAISUJA
TILAA LEHTI 6 NUMEROA VUODESSA Miksi tilata. Kerromme hyvistä ratkaisuista ja miten vältät sudenkuopat. Pysyt ajan tasalla yritysturvallisuudesta: teknologiasta, palveluista, tietosuojasta, tietoturvasta, lainsäädännöstä, palontorjunnasta, riskienhallinnasta ja innovaatioista. Seuraamme trendejä ja tulevaisuutta. Tilaajana saat myös 6 kertaa vuodessa ilmestyvät sähköiset turvallisuuden ja riskienhallinnan e-Uutisemme suoraan sähköpostiisi. › Jakaa vuosittain Finnish Security Awards -turvallisuuspalkinnot yhteistyössä kumppaneidensa kanssa TILAA HELPOSTI Soita (03) 424 65340 Lähetä email tilaajapalvelu@turvallisuus.com Tilaa sivustolta www.turvallisuus.com Ensimmäinen vuosi puoleen hintaan, vain 37€ Sisältää printtilehden ja digitaalisen näköislehden. › Tekee yhteistyötä 20 Suomen merkittävimmän turvallisuuden ja riskienhallinnan yhdistyksen kanssa. TILAUSTARJOUS Lehdestä: › Arvostettu auktoriteetti alalla jo yli 30 vuoden ajan. › Yli 90% tilaajista on tutkitusti lehteen tyytyväisiä › 93% lukijoista säilyttää tutkitusti kaikki lehdet, kiinnostavimmat lehdet, tai laittaa lehdet kiertoon. Kehitämme lukijoidemme ammattiosaamista edelleen nopeasti muuttuvassa maailmassa
LTE-radiopuhelimien lisäksi voit nyt käyttää jopa omaa matkapuhelintasi radiopuhelimena ja yhdistää puhelusi hetkessä toisessa maassa oleviin tiimisi jäseniin! FSM_2020-Motorola-Tietoliikenne.indd 1 FSM_2020-Motorola-Tietoliikenne.indd 1 18.8.2020 13.32.59 18.8.2020 13.32.59. Radiopuhelimia hallitaan nyt pilvessä yhdistämällä eri laitteita, verkkoja ja sijainteja! PPT (Push-totalk) -pikapuhelut eivät enää rajoitu perinteisille radiotaajuuksille tai kaksisuuntaisiin radiopuhelimiin. Tuotepäällikkömme auttavat valitsemaan oikeat ratkaisut jokaiseen tarpeeseen. www.fsm.fi WAVE PTX™ RADIOPUHELINVIESTINTÄÄ MOBIILIVERKOSSA Parhaat tuotteet tietoliikenteeseen Tarjoamme laajan valikoiman ja tunnetuimpien valmistajien tuotteet aktiivilaitteista sarjaliikenteeseen ja radiopuhelimiin. Etsimme jatkuvasti uusia tuotteita asiakaslähtöisesti