Puolustusja Ilmailuteollisuus PIA ry:n pääsihteeri Tuija Karanko on valittu Naton teollisuusryhmän ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi 2/2024 Suomen ja Naton puolustussuunnittelun yhteensovittaminen Tukesin uusi prosessiturvallisuusjärjestelmä Monipuolinen yhteistyöverkosto on turvallisuusalan koulutuksen elinehto Mirasys – suomalaista VMS-osaamista maailmalla NATO-JÄSENYYS AVAA MAHDOLLISUUKSIA ELINKEINOELÄMÄLLE
PÄÄKIRJOITUS 2/2024 3 Suomi puolustaa aluettaan ja kansalaisiaan kaikkia yhteiskunnan voimavaroja hyödyntäen ja varautuu myös Ukrainassa käynnissä olevan sodan kaltaiseen tilanteeseen, jossa kriisin laajuus, pitkäkestoisuus ja moniulotteisuus haastavat puolustuskyvyn aiemmin arvioitua voimakkaammin. Natossa siviilivalmius perustuu pitkälti samoihin periaatteisiin kuin suomalainen kokonaisturvallisuuteen perustuva varautuminen. EU tuottaa myös merkittävää lisäarvoa erilaisiin kyberja hybridiuhkiin vastaamisessa. Vaikka EU:lla on tärkeä rooli eurooppalaisen puolustusyhteistyön mahdollistajana ja laajan turvallisuuden toimijana, se ei ole yhteisen puolustuksen organisaatio. Artiklan mukaan aseellista hyökkäystä yhtä tai useampaa sopimuspuolta vastaan Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa on pidettävä hyökkäyksenä niitä kaikkia vastaan, ja tämän seurauksena kukin auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta. KANSAINVÄLINEN PUOLUSTUSYHTEISTYÖ JA SEN MAHDOLLISUUDET ELINKEINOELÄMÄLLE Naton tärkeimpänä tehtävänä on taata jäsenmaidensa turvallisuus poliittisin ja sotilaallisin keinoin. Kriisinhallinta on yksi Naton keskeisistä tehtävistä. Naton tärkeimpänä tehtävänä on taata jäsenmaidensa turvallisuus poliittisin ja sotilaallisin keinoin. Naton jäsenet ovat Pohjois-Atlantin sopimuksen viidennen artiklan mukaisesti sitoutuneet yhteiseen puolustukseen. Kansainvälinen puolustusyhteistyö täydentää alueellisen koskemattomuuden valvontaa ja turvaamista sekä kansallista puolustuskykyä. EU on osoittanut huomattavaa yhtenäisyyttä, esimerkiksi päättäessään ensimmäistä kertaa tukea aseellisesti Ukrainaa Euroopan rauhanrahaston kautta. Artiklan käyttöönotto perustuu Naton neuvoston tapauskohtaiseen arvioon ja yksimieliseen päätökseen. Suomi saa myös Naton DIANA-ohjelmaan liittyvän yrityskiihdyttämön ja kaksi testikeskusta. EU:n merkitys ulko-, turvallisuusja puolustustoimijana on Ukrainan sodan aikana vahvistunut. Tämän takia Nato on voimakkain eurooppalaista turvallisuutta ja vakautta edistävä toimija. Nato on toteuttanut 1990-luvulta alkaen toistakymmentä hyvin erilaista sotilaallista kriisinhallintatehtävää, valvontatai koulutustehtävistä aina laajoihin vakauttamisoperaatioihin ja rauhaan pakottamiseen. Jäsenyys avaakin monenlaisia uusia mahdollisuuksia elinkeinoelämälle. Nato-jäsenyys poistaa elinkeinoelämältä muodollisia esteitä, joita kaupankäynnin tiellä on ollut. Nato lukee kriisinhallintatehtäviksi pääsääntöisesti kaikki sellaiset operatiiviset sotilaalliset tehtävät, jotka eivät ole yhteisen puolustuksen piiriin kuuluvia tehtäviä. EU:lla ei ole yhteisiä komentotai joukkorakenteita eikä sotilaallista suunnittelua jäsenmaiden puolustamiseksi. Jyri Paasonen PÄÄTOIMITTAJA. Natossa tärkeässä roolissa on myös siviilivalmiusyhteistyö, jonka tarkoitus on vahvistaa kriisinsietokykyä ja siviilitoimijoiden tukea puolustukselle. Aseellisen hyökkäyksen lisäksi esimerkiksi kyberhyökkäys tai muut hybridivaikuttamisen keinot voivat johtaa viidennen artiklan aktivointiin
PÄÄKIRJOITUS 03 Organisaatio: Puolustusja ilmailuteollisuus PIA ry 07 Henkilö: Tuija Karanko 07 Nato-jäsenyys avaa mahdollisuuksia 08 elinkeinoelämälle Naton yrityskiihdyttämö ja kaksi 12 testikeskusta Suomeen Riihimäellä kehitetään puolustuksen 14 innovaatiotoimintaa Suomen ja Naton puolustussuunnittelun 16 yhteensovittaminen Mirasys – suomalaista VMS-osaamista 20 maailmalla Tukesin uusi prosessiturvallisuusjärjestelmä 24 tukee yritysten turvallisuustyötä Prosessiturvallisuus osana 28 turvallisuuskulttuuria TURVALLISUUSVINKKI 31 Monipuolinen yhteistyöverkosto on 32 turvallisuusalan koulutuksen elinehto Ammattina turvallisuus 35 Laillista ja laitonta voimankäyttöä 36 Suomen Yksityisetsivä ja Lakitoimistoliitto 40 Riskienhallintayhdistys 44 Turva-alan Yrittäjät 46 Turvaurakoitsijat 48 SFS 50 Turvallisuusmuseo 46 Finnsecurity 54 Tietoturva ry 56 Arkiston kätköistä 58 TURVAVISA 60 Turvallisuuspolitiikka 62 2/ 20 24 ISSN 1799-697X 40. vuosikerta, 6 numeroa vuodessa ILMESTYMISAIKATAULU Nro 3/2024 20.6.2024 Nro 4-5/2024 6.9.2024 Nro 6/2024 13.12.2024 KUSTANTAJA Turvallisuuden ja Riskienhallinnan (T & Rh) Tietopalvelu Oy PÄÄTOIMITTAJA Jyri Paasonen, jyri.paasonen@turvallisuus.com, +358 45 257 3488 TAITTO & ULKOASU Juha Jukarainen, Murra Oy PAINO Printall Uusi osio! Ammattina turvallisuus
Tukesin uusi prosessiturvallisuusjärjestelmä tukee yritysten turvallisuustyötä Se on tarkoitettu erityisesti Tukesin valvomien vaarallisia kemikaaleja laajamittaisesti käsittelevien ja varastoivien tuotantolaitosten turvallisuustyön tueksi, mutta se soveltuu myös muille yrityksille. 32 Monipuolinen yhteistyöverkosto on turvallisuusalan koulutuksen elinehto Lappia toteuttaa monipuolisesti koulutuksia myös muualla Suomessa sekä palvelee asiakkaita rajan yli Ruotsiin ja Norjaan. Mirasys – suomalaista VMS-osaamista maailmalla Suomalainen videonhallintaohjelmistojen pioneeri, joka toimii jo yli 40 maassa. 8 Nato-jäsenyys avaa mahdollisuuksia elinkeinoelämälle Kun Suomi liittyi Natoon, ovet avautuivat myös yrityksille. 20 16. 24 Suomen ja Naton puolustussuunnittelun yhteensovittaminen Nato-jäsenyyden myötä Suomi on osa liittokunnan yhteistä puolustusta. Ohjelmistokehitys tehdään edelleenkin Suomessa
Avaimeton. K vantt itu rva ll ise t y htey d et Lue lisää tästä ja varaa ratkaisun esittely! Ihmiset Salatut videokokoukset, tiedot ja tiedostojen jako, puhelut ja viestit Järjestelmät Hallitse operatiivista teknologiaa ja kriittistä infrastruktuuria kyberturvallisesti Verkot Turvaa kriittiset verkot, TL III-tason salaus Kuka teki mitä, mistä, milloin ja millä laitteella. Me turvaamme kaiken kriittisen viestintäsi! Defensive Cybersecurity www.ssh.com Biometrinen. Salasanaton. Rajaton.
Pidän valintaani luottamuksen osoituksena koko suomalaiselle puolustusteollisuudelle. Olemme toimineet aktiivisesti Natossa jo kumppanuusajoista lähtien”, Karanko toteaa. TUIJA KARANKO. ”Teollisuuden ja NIAG:in rooli on korostunut ja kasvaa tässä turvallisuustilanteessa. PIA:n pääsihteeri Tuija Karanko on valittu Naton teollisuusryhmän ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi 29.2.2024. PIA:lla on noin 150 jäsenyritystä, ja se on Teknologiateollisuus ry:n toimialayhdistys. PIA:n tehtäviä ovat esimerkiksi alan teollisuusyritysten edunvalvonta ja vaikuttaminen kotimaassa ja kansainvälisesti, toimintaedellytysten ja kilpailukyvyn edistäminen, verkostoitumismahdollisuudet, kansainvälistymisen tuki, koulutus, tiedottaminen ja neuvonta. Hän on toiminut nykyisessä tehtävässään vuodesta 2010 alkaen. Karanko toimii Puolustusja ilmailuteollisuus PIA ry:n pääsihteerinä. Ryhmän nimi on NIAG (NATO Industrial Advisory Group), ja sen tehtävänä on nimensä mukaisesti tukea Natoa teollisuuteen ja materiaalisten suorituskykyjen kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä. Karanko valittiin Naton teollisuusryhmän, NIAG:in, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. NIAG:in johto koostuu puheenjohtajasta ja kahdesta varapuheenjohtajasta. ORGANISAATIO JA HENKILÖ 2/2024 7 PUOLUSTUSJA ILMAILUTEOLLISUUS PIA RY – AKTIIVISESTI NATOSSA EDISTÄMÄSSÄ SUOMALAISTA ELINKEINOELÄMÄÄ Jyri Paasonen P uolustusja Ilmailuteollisuus PIA ry on Suomessa toimivan puolustus-, ilmailu-, avaruusja turvallisuusteollisuuden etujärjestö, joka on perustettu vuonna 1994. Hän on aiemmin työskennellyt Puolustusvoimissa, puolustusministeriössä sekä maaja metsätalousministeriössä
Jäsenyys poistaa muodolliset esteet, joita kaupankäynnin tiellä on ollut – kuten sen, että jäsenmaat mielellään tekevät puolustukseen liittyviä hankintoja vain toisista jäsenmaista.. 8 2/2024 NATO-JÄSENYYS AVAA MAHDOLLISUUKSIA ELINKEINOELÄMÄLLE Matti Valli NATO Kun Suomi liittyi Natoon, ovet avautuivat myös yrityksille
Halutes saan jäsenmaat pääsevät mukaan erilai siin yhteisprojekteihin”, Karanko toteaa. NSPA:ssa on tarjouspyyn töjä aurinkolaseista suksiin, suoja naamareista veneisiin, lentokonei siin, ammuksiin ja ohjuksiin, eli kaikkea mitä sotajoukot tarvitsevat. Eri maiden puolustusvoimat tekevät NSPA:n kautta myös suorahankintoja yritysten palveluja tuotetarjonnasta. ”Yhteisten standardien perusteella teollisuus voi rakentaa yhteentoimivia tuotteita ja palveluita koko organisaa tion käyttöön. Ne ovat NATO Support and Procurement Agency (NSPA) ja NATO Communications and Informa tion (NCIA). Nato on monisyinen ja kerroksellinen julkinen hankintaorganisaatio, jonka toimintatavat ja säännöt vaihtelevat organisaation osien kesken. ”Ryhmässä on edustettuina kaikkien Natoja kumppanimaiden teollisuu den johto, yhteensä yli 100 delegaattia. Naton omat hankinnat ovat lähinnä johtamisjär jestelmiä, joita se ostaa NCIA:n kautta. Jäsenmaiden puolustusvoimat voi vat käyttää hankinnoissaan NSPA:ta, jota voidaan verrata suomalaiseen Hanseliin. NSPA:n hankintapolitiikkaan kuu luu ajoittain tarkistaa, onko jokin Nato-maa saanut sen kautta riittä västi kauppaa. 2/2024 9 aton kokonaisbudjetti on tänä vuonna noin 3,7 miljardia euroa, ja sen on suunniteltu kasva van tulevina vuosina. On tutkimusyhteistyötä ja innovaatioiden edistämistä. Danske Bankin helmikuussa pidetyssä N NATO-JÄSENYYS AVAA MAHDOLLISUUKSIA ELINKEINOELÄMÄLLE Naton kokonaisbudjetti on tänä vuonna noin 3,7 miljardia euroa, ja sen on suunniteltu kasvavan tulevina vuosina.. Jos ei ole, NSPA voi ohjata hankintoja tällaisen maan teol lisuudelle. Nato-kumppaneilta tämä mahdollisuus on suljettu. Naton sotilaallinen rakenne suunnittelee joukkojen sijoittelua ja sotilasoperaatioita. Nato-kauppoja tehdään ennen kaik kea kahden yhteishankintaorganisaa tion kautta. Menettelytapojen ja sääntöjen viidakko Kuten kaikissa julkisissa hankinnoissa, myös Naton hankinnoissa sääntöjen noudattaminen on erityisen tärkeää. Suhteessa järjestön jäsenmaihin Naton roolina on yhteisen puolustuksen suunnittelu, ja jäsenmailta edellytetään muun muassa yhteensopivuuden edistämistä. Tarpeita laidasta laitaan Puolustusja Ilmailuteollisuus PIA ry:n pääsihteeri Tuija Karanko on toimi nut Naton teollisuusryhmän, NATO Industrial Advisory Group (NIAG), ensimmäisenä varapuheenjohtajana maaliskuun alusta alkaen. Kyse on tasoittamisen poli tiikasta, josta pääsevät osallisiksi vain Naton jäsenet. Nato organisaationa ostaa yllättävän vähän itselleen. Teollisuutta ja hankintoja koskeva päätöksenteko tapahtuu pääosin Naton siviiliraken teissa. Natolla on tarpeita laidasta laitaan, eivätkä hankinnat koske vain puolus tusteknologiaatai teollisuutta vaan myös esimerkiksi kulutustarvikkeita ja eri palveluita”, Karanko kertoo. Ryhmä on osa Naton siviilirakennetta, ja se raportoi puolustusinvestoinneista vastaavalle Naton apulaispääsihteerille
Hankinnoissa nou datettavat säännöt vaihtelevat muun muassa hankkivan tahon, rahoitusläh teen sekä hankinnan arvon mukaan”, Jousi totesi. ”Jäsenet pääsevät mukaan NSPA:n sähköiseen hankintaprosessiin ja -portaaliin, jossa ne voivat esitellä pal velujaan ja tuotteitaan sekä nähdä tar jouspyyntöjä”, Jousi kertoo. Kulloisenkin hankinnan säännöt on luettava tar kasti, ja niitä on myös noudatettava tarkasti. Jokaiseen hankintaan tarvitaan uusi soveltuvuustodistus, paitsi tietyissä puitejärjestelyissä, joissa hankittu todis tus on voimassa kaikissa kyseisen pui tesopimuksen alaisissa tarjouksissa. Millainen sitten on hyvä tarjous. Tarjousten vertailussa saatetaan huomioida tarjouspyynnössä ilmoi tettujen kriteerien lisäksi myös kun kin jäsenmaan teollinen tuottoaste eli kuinka paljon maahan on tehty sopi muksia suhteessa maahan tehtyihin myynteihin. Jousi neuvoo, että ainakin on seurattava aktii visesti sivustoja, joilla Naton virastot ja muut hankkivat tahot ilmoittavat tarjouskilpailuista. Hankintaorganisaatio NSPA tarkastaa yrityksen taustat, rahoituksen ja omis tajasuhteet ennen kuin yritys hyväk sytään NSPA:n jäseneksi. On tarjottava vain sitä, Tarjousten vertailussa saatetaan huomioida tarjouspyynnössä ilmoitettujen kriteerien lisäksi myös kunkin jäsenmaan teollinen tuottoaste.. Mutta miten päästä mukaan. Soveltuvuustodistus logistiikkalaitokselta ”On myös rekisteröidyttävä hankintaja toimittajarekistereihin, jollainen on esi merkiksi NCIA:n Neo eProcurement, ja ilmoittauduttava mukaan sopiviin pui tejärjestelyihin. Jousi kertoo, että hankintamenettelyt eivät yleensä sisällä neuvotteluja ja kil pailutukset ratkaistaan usein hinnan perusteella. Sopimusten kesto on yleensä, optiot mukaan lukien, maksimissaan viisi vuotta. Nato ei kuulu min kään valtion lainkäyttövallan alle, joten Naton hankintaprosesseja koskevat riidat käsitellään soveltuvassa Naton virastossa”, Jousi sanoo. Tarjouspyynnön ehtoihin ei pidä tehdä varaumia. Kysymys-vastaus -vaiheessa voidaan esittää kysymyksiä ja huomioita. Tarjouskilpailuissa tarvitaan myös Natossa käytössä oleva organisaatio koodi, NCAGE-koodi, joka vastaa suo malaista Y-tunnusta. ”Hankintoja ei ole keskitetty esimer kiksi yhteen virastoon, vaan useat erilai set organisaatiot ja virastot tekevät eri alojen hankintoja. Kuitenkin osa menette lyistä mahdollistaa neuvottelut, ja osa taas mahdollistaa hankinnan jopa ilman tarjouskilpailua. Myös alihankinta Naton jäsenmaassa sijaitsevalta yri tykseltä on mahdollista, mikä voi avata liiketoimintamahdollisuuksia pienem millekin toimijoille. Suomessa niitä myöntää puolustusvoimain logistiikkalaitos”, Jousi selventää. Sopimuksissa noudatetaan hankintamaan lakia. Sopimuksissa käytetään taval lisesti vakioehtoja. Noudatettavat menettelyt ja säännöt riippuvat muun muassa hankkivasta virastosta. ”Muutoksenhakumahdollisuudet vaihtelevat sen mukaan, millaista han kintamenettelyä on noudatettu ja mikä on rahoituslähde. 10 2/2024 webinaarissa asianajotoimisto Hannes Snellmannin julkisiin hankintoihin eri koistunut asianajaja Outi Jousi kertoi, että mitään yhteistä hankintasääntöä tai -lakia Natossa ei ole, vaan erilaisia sääntöjä ja menettelytapoja on useita. Jousi kertaa perussäännöt ja painot taa, että ohjeet on luettava huolelli sesti ja että tarjous sisältää kaiken tar vittavan. DoE on soveltuvuustodistus, jolla yri tys todistaa, että sillä on riittävät tek niset, ammatilliset ja taloudelliset voi mavarat hankinnan toteuttamiseen. Hakemuksen voi tehdä kätevästi verkossa. Kilpailutuksiin osallis tuminen edellyttää soveltuvuustodis tuksen (Declaration of Eligibility, DoE) hankkimista
Naton päämaja Brysselissä.. Tietoa voi etsiä myös puolustusminis teriön kotisivuilta. Teolli suuden kannattaa selvittää Naton jouk korakennetta, koska se kertoo, minkä laisia Nato-joukkoja on eri maissa ja millä tavoin niitä varustetaan”, Kuutsa mainitsee. Kuutsa kehuu Naton verkkosivuja, ja ylipäätään Nato jakaa tietoa itses tään varsin avoimesti nettisivuillaan ja omissa tilaisuuksissaan – on vain tiedettävä, mitä hakee. 2/2024 11 mitä on pyydetty, ja tarjous on jätet tävä ajoissa. Jokaisessa huippukokouksessa julkaistaan jul kilausuma, jossa esitellään tavoitteet tulevasta teknologisesta suunnasta ja painotuksista. Nato on monisyinen ja kerroksellinen julkinen hankintaorganisaatio, jonka toimintatavat ja säännöt vaihtelevat organisaation osien kesken. Kuutsan mukaan teollisuuden on rakennettava tuotteita ja palveluja, jotka sopivat yhteen kattavasti kaikilla aloilla. ”Kun alkaa seurata Natoa, on ehdot tomasti selvitettävä siviiliorganisaa tion rakenne ja tunnistettava paikat, joissa teollisuus voi olla mukana ja missä voi pyrkiä vaikuttamaan. Myös Puolustusja ilmai luteollisuus PIA ry ja Teknologiateolli suus ry pitävät jäsenilleen Nato-infoja. ”Tarjoustoimintaa helpottaakseen Naton virastot järjestävät tapahtumia, kuten “Industry Days” ja hankintase minaarit, joissa on mahdollista esimer kiksi saada tietoa oman alan hankintoi hin liittyvistä tulevista vaatimuksista”, Jousi kertoo. Avainsanana yhteiskäyttöisyys Tampereen Kauppakamari -lehdessä Patrian varatoimitusjohtaja Reima Kuutsa nostaa esiin sen, että yksi mahdollisuus tehdä kauppaa on läh teä mukaan yhteenliittymänä ison yrityksen, kuten juuri Patrian, sateen varjon alla. Ei kannata kehittää esimerkiksi vain yhdelle puolustushaaralle sopivaa satelliittijärjestelmää
DIANA-ohjelma tukee yrityksiä, jotka työskentelevät jäsenmaiden määrittelemien avainalojen ratkaisujen parissa. Testikeskuksilla vahvistetaan osaamista ja kilpailukykyä Testikeskukset ovat paikkoja, joissa yritykset voivat vahvistaa omaa teknologista osaamistaan ja kilpailukykyään. Ensimmäinen hakukierros Suomen DIANA-kiihdyttämöön käynnistyy vuonna 2024. Yrityskiihdyttämö ja toinen testikeskuksista perustetaan Espoon Otaniemeen, ja toinen testikeskus perustetaan Ouluun. Se keskittyy uusiin teknologioihin, kuten tekoälyyn, autonomiaan ja kvanttiteknologioihin, jotka ovat luonteeltaan kaksikäyttöisiä, eli niitä pystytään hyödyntämään kaupallisesti sekä siviiliettä puolustussektorilla. VTT:n puolustusteknologioihin liittyvän toiminnan johtaja Sauli Eloranta on todennut, että DIANA on isolle osalle alan toimijoita reitti päästä kiihdytyskaistalla Nato-maiden puolustusmarkkinoille. Yrityskiihdyttämön palvelut on suunnattu erityisesti startupja pk-yrityksille, joilla on vasta vähäistä kokemusta puolustusja turvallisuusalasta. Naton DIANA-ohjelman tarkoituksena on tunnistaa puolustusja turvallisuussektorin tulevia haasteita ja etsiä niihin teknologiaratkaisuja yhdessä yritysten kanssa. Sekä yrityskiihdyttämön että testikeskusten teknologiateemat liittyvät seuraavan sukupolven kommunikaatiojärjestelmiin, 6G-teknologiaan, kyberturvallisuuteen sekä kvanttija avaruusteknologioihin. Se on innovaatiokiihdyttämö, joka kokoaa jäsenvaltioiden innovaattoreita tukemaan Naton teknologista johtoasemaa, puolustamaan sen miljardia kansalaista sekä ylläpitämään rauhaa ja turvallisuutta. Otaniemen testikeskus keskittyy S. Yrityskiihdyttämön perustaa VTT yhteistyössä Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston kanssa. NATO 12 2/2024 NATON YRITYSKIIHDYTTÄMÖ JA KAKSI TESTIKESKUSTA SUOMEEN Jyri Paasonen ja Laura Paasonen uomi saa Naton DIANA (Defence Innovation Accelerator for the North Atlantic) -ohjelmaan liittyvän yrityskiihdyttämön ja kaksi testikeskusta. DIANA valitsee yritykset kiihdyttämöihin hakumenettelyn kautta, jonka nimi on DIANA-haasteohjelma (DIANA challenge programme). Yrityskiihdyttämöön haku aukeaa tänä vuonna Suomeen perustettavan yrityskiihdyttämön ja kahden testikeskuksen tehtävänä on auttaa yrityksiä kehittämään siviilija puolustussektoreille teknologiaa, innovaatioita ja liiketoimintaa. Se tarjoaa yrityksille myös laajaa ja monipuolista koulutusta liiketoimintamahdollisuuksien kehittämisestä puolustussektorilla. Teknologioiden testikeskusten perustajia ovat VTT ja Oulun yliopisto. Tulevaisuuden kommunikaatiojärjestelmiin ja kvanttiteknologiaan keskittyvässä yrityskiihdyttämössä on kyse koulutusohjelmasta, joka auttaa yrityksiä kehittämään kaupallisiin ja puolustustarkoituksiin tarkoitettua syväteknologiaa sekä innovaatioita. DIANA tarjoaa ohjelmaansa osallistuville yrityksille koulutuksia, rahoitusta, kaupallista neuvontaa sekä pääsyn puolustusalan asiantuntemukseen ja sijoittajiin
Lisäksi testikeskukset tukevat kiihdyttämöohjelmaan osallistuvien startup-yritysten kehittymistä. kyberturvallisen kommunikaation sekä kvanttija avaruusteknologioiden testaamiseen. Naton DIANA-ohjelman tarkoituksena on tunnistaa puolustusja turvallisuussektorin tulevia haasteita ja etsiä niihin teknologiaratkaisuja yhdessä yritysten kanssa. ”Kauan odotettu päätös on Suomelle merkityksellinen, koska suomalaistoimijat pääsevät ensimmäistä kertaa valjastamaan huippuluokan osaamisensa Naton DIANA-innovaatiotoiminnan hyväksi näin laajassa mittakaavassa. 2/2024 13 NATO:n päämaja Brysselissä. Naton päämaja Brysselissä.. Testikeskukset tarjoavat tutkimusinfrastruktuurin ja osaajat, joiden avulla yritykset voivat arvioida omia konseptejaan ja teknologioitaan sekä saada tukea niiden kehittämiseen. Niiden ei tarvitse olla mukana DIANA-yrityskiihdyttämössä. Maassamme on suuri määrä teknisesti kehittyneitä ja innovatiivisia startupja pk-yrityksiä, joiden on ollut vaikeaa panostaa vientiin puolustusalalla. DIANA tukee tätä toimintaa kouluttamalla maksuttomasti kiihdyttämöiden avulla yrityksiä Nato-maiden teknisiin ja hankintavaatimuksiin sekä laatimalla yrityskohtaisia liiketoiminnan koulutusohjelmia”, toteaa Eloranta. Oulun testikeskus puolestaan tarjoaa yrityksille mahdollisuuden 6G-verkkoteknologioiden testaamiseen. Testikeskusten palveluita voivat ostaa kaikki Nato-maiden yritykset
Innovaatioverkosto yhdistääkin sotilaat ja siviilit. Tähän vahvaan osaamisjoukkoon tarvitaan kuitenkin mukaan myös uusia toimijoita, jotka ovat kiinnostuneita maanpuolustusta tukevien innovaatioiden kehittämisestä ja kaksikäyttötuotteiden kehittämisestä. Tämän valtavan mahdollisuuden on huomannut myös Riihimäen kaupunki.. DEFINE-hankkeen keskiössä on teknologia-innovaatioiden kiihdyttäminen ja uusien kaksikäyttötuotteiden (dual-use) kehittäminen. Kaksikäyttötuotteella tarkoitetaan sellaista tuotetta, teknologiaa, palvelua tai muuta hyödykettä, joka soveltuu normaalin siviilikäytön lisäksi myös sotilaallisiin tarkoituksiin. Tämä luo myös Suomelle uudenlaisia talouskasvun mahdollisuuksia. Lisäksi talousalueelta löytyy monia puolustusja turvallisuusalan yrityksiä. ”Maailman edistyksellisimpiä keksintöjä on syntynyt yritysten, sotilasorganisaatioiden ja tutkimuslaitosten yhteisessä kehitysja NATO Ilkka Korkiamäki. Hankkeen tavoitteena on koota parhaat sotilasja siviilipuolen osaajat yhteen luomaan uusia innovaatioita, jotka palvelevat samaan aikaan niin sotilastarpeita kuin koko yhteiskuntaa. Tässä asiassa on Suomessa kunnostautunut Riihimäen kaupunki, joka johtaa DEFINE (Defence Innovation Network Finland) -hanketta, jonka tarkoituksena on rakentaa kansainvälisesti korkeatasoista puolustusja turvallisuusalan verkostoa. Hankkeen erityisasiantuntijaksi Riihimäki palkkasi kenraaliluutnantti Ilkka Korkiamäen ja kokosi verkostolle ohjausryhmän. Puolustusvoimien tutkimuslaitos, johtamisjärjestelmäkeskus ja elektronisen sodankäynnin keskus (Elso) ovat esimerkkejä korkean osaamisen huippuyksiköistä, jotka antavat varusmieskoulutusta, kouluttavat uusia osaajia henkilökuntaan, tekevät tutkimusta ja kehittävät uusia ratkaisuja Puolustusvoimille. DEFINE-hanke sai alkunsa vuoden 2023 keväällä, jolloin alan kiinnostavia toimijoita kerättiin yhteen. Riihimäen keskeinen sijainti ja valmis osaamiskeskittymä Riihimäki on varsin luonteva paikka verkostolle, koska kaupungissa toimii jo nyt Puolustusvoimien kyberturvallisuuden ja digitalisaation sekä johtamisjärjestelmän osaamiskeskittymä. RIIHIMÄELLÄ KEHITETÄÄN PUOLUSTUKSEN INNOVAATIOTOIMINTAA Laura Paasonen ja Jyri Paasonen nnovaatiotoiminta on nostettu monien maiden puolustusvoimissa yhdeksi niiden tärkeimmistä tehtävistä. Alan koulutukseen on myös panostettu, sillä alueella koulutetaan uusia osaajia alalle. 14 2/2024 I Maailmantilanteen takia turvallisuuteen ja sen kehittämiseen investoidaan ja kohdennetaan jatkuvasti resursseja niin julkishallinnossa kuin elinkeinoelämässä. Puolustusalalle onkin mahdollista rakentaa tehokas ekosysteemi, joka sitoo yhteen niin julkishallinnon toimijoita, yrityksiä, korkeakouluja kuin tutkimuslaitoksia. ”Riihimäellä on ainutlaatuinen robotiikan koulutuspolku: jo varhaiskasvatuksessa voi tutustua robotiikkaan ja opiskella alaa kaikilla koulutusasteilla aina tohtorin tutkintoon saakka”, toteaa ylpeänä Riihimäen kaupunginjohtaja Jouni Eho
Nato-jäsenyys luo uusia kasvun mahdollisuuksia ja toisaalta myös mahdollistaa Suomessa olevan osaamisen hyödyntämistä koko liittokunnan käyttöön. Tämä kiihdyttämö halutaan osaksi Naton DIANA -kiihdyttämöja testikeskusverkostoa Suomessa. Tapahtuman teemana on ”Teknologia ratkaisee uuden kylmän sodan?”. Jouni Eho. VTT koordinoi tätä toimintaa Suomen osalta, ja tarkoitus on synnyttää usean toimijan verkosto, jolla vastataan Naton tarpeeseen uusien innovaatioiden synnyttämiseksi. Eho katsoo, että suomalainen vahvuus on kyvyssä rakentaa matala hierarkia yksityisen ja julkisen sektorin välille. MaanpuolustusAreenan tavoitteena on kehittää tapahtumasta yksi Suomen merkittävimmistä puolustusja turvallisuusalan vuosittaisista tapahtumista, joka keskittyy alan teknologiakehityksen ja innovaatiotoiminnan vauhdittamiseen. MaanpuolustusAreenan yhteydessä Suomen businessenkelit (FiBAN) järjestää pitchaus-tilaisuuden, joka on tarkoitettu pelkästään puolustusja kaksikäyttöteknologian startup-yrityksille. DEFINE-hankkeen yhtenä tavoitteena on koko ajan ollut kaksikäyttöteknologiaan keskittyvän yrityskiihdyttämön perustaminen. Tällä tavalla suunnattua pitchaus-tilaisuutta ei ole ennen Suomessa järjestetty. innovaatiotoiminnassa. Nato-jäsenyys luo uusia kasvun mahdollisuuksia ja toisaalta myös mahdollistaa Suomessa olevan osaamisen hyödyntämistä koko liittokunnan käyttöön. 2/2024 15. EU:n vaikuttavuusarvionkin mukaan Suomi on maailman johtava maa yliopistojen ja yritysten yhteistyössä sekä kyberturvallisuuskapasiteetissa. MaanpuolustusAreenalla keskustellaan ajankohtaisista aiheista Kansainvälisten Erämessujen yhteydessä Riihimäellä järjestetään MaanpuolustusAreena kesäkuussa 2024, jossa keskustellaan maanpuolustuksen ajankohtaisista aiheista ja kuullaan myös keynote-puheenvuoroja. Riihimäen kaupunki on jo ryhtynyt tuumasta toimeen asian edistämiseksi ja alkanut laatia yhdessä tiekarttaa innovaatiotoiminnan kehittämiseksi, verkoston rakentamiseksi ja toimijoiden sitouttamiseksi yhteistyöhön. Paikannus, tutkateknologia ja vaikkapa joka kodin mikroaaltouuni ovat esimerkkejä asioista, joiden innovaatiokehityksen moottorina on toiminut sotilasteknologia”, toteaa Eho. Innovaatioverkoston tavoitteena onkin vauhdittaa eri toimijoiden työtä ja yritysten liiketoimintaa sekä vahvistaa myös Suomen maanpuolustuskykyä ja kansalaisten kokonaisturvallisuutta
16 2/2024
Tarkoituksena on palauttaa perinteisen sodankäynnin vaatimat kyvyt kiistetyssä toimintaympäristössä, jossa vastustaja voi pitkän kantaman aseillaan vaikeuttaa Naton pääsyä operaatioalueelle tai toimintaa siellä. Tämä edellyttää sovittamaan Suomen puolustussuunnittelun sisällöt, aikataulut ja toimijat yhteen Naton suunnittelujärjestelmän kanssa. Kyseinen komitea valvoo muita Naton puolustussuunnitteluun osallistuvia komiteoita ja virastoja sekä ohjaa Naton puolustussuunnitteluprosessiin liittyviä toimia. Strategisen suunnittelun lopputuloksena syntyy puolustusjärjestelmän tavoitetila – perusajatus siitä, miten Suomea puolustetaan. Puolustussuunnitteluprosessi on syklisten ja limittyvien toimintojen kokonaisuus, ja se jäsennetään vakiintuneesti viiteen osaan: 1) poliittinen ohjaus, johon viitataan usein myös Naton kunnianhimon tasona, 2) suorituskykyvaatimusten määrittäminen, 3) suorituskykytavoitteiden osoittaminen jäsenmaille, 4) täytäntöönpanon tuki ja 5) tulosten arviointi. Puolustussuunnitteluprosessiin osallistuu useita toimijoita, mutta keskeisin on puolustuspolitiikan ja suunnittelun komitea (Defence Policy and Planning Committee, DPPC). Kun puolustusjärjestelmän tavoitetila on selvillä, laaditaan SUOMEN JA NATON PUOLUSTUSSUUNNITTELUN YHTEENSOVITTAMINEN Mikael Lohse ja Jyri Paasonen S Nato-jäsenyyden myötä Suomi on osa liittokunnan yhteistä puolustusta. Naton puolustussuunnitteluprosessissa määritetään kokonaisuudessaan ne suorituskyvyt, joita Nato tarvitsee tehtäviensä toteuttamiseksi, ja sovitaan kullekin jäsenmaalle näihin tehtäviin liittyvät maakohtaiset suorituskykytavoitteet. Kolme ensimmäistä prosessin osaa ovat toisiaan seuraavia vaiheita. Suomen kansallinen puolustussuunnitteluprosessi käynnistyy puolustusministeriössä strategisen suunnittelun valmisteluna. Nämä järjestelyt varmistavat, että Nato kykenee tarpeen vaatiessa puolustamaan jäsenvaltioitaan. Puolustussuunnitteluprosessi on ollut keskeinen työkalu ohjattaessa Naton suuntaa takaisin kohti yhteisen puolustuksen perustehtävää, ja tässä prosessissa jäsenmaille on jyvitetty aiempaa vaativampia tehtäviä. NATO 2/2024 17 uomen Nato-jäsenyyden myötä osallistumme Naton peruskirjan 5 artiklassa tarkoitetun yhteisen puolustuksen suunnitteluun. Täytäntöönpanon tuki on luonteeltaan jatkuvaa. Naton puolustussuunnitteluprosessi (NATO Defence Planning Process, NDPP) antaa perusteita ja ohjaa kansallista puolustussuunnittelua. Naton ja Suomen puolustussuunnittelu vaatii kuitenkin yhteensovittamista.. Tulosten arviointi toteutetaan kahdesti nelivuotisen prosessin aikana. Naton yhteinen puolustus perustuu integroituun sotilaalliseen komentorakenteeseen, yhteiseen puolustussuunnitteluprosessiin, operatiivisiin suunnitelmiin ja yhteisiin harjoituksiin
Suomen ja Naton puolustussuunnitteluprosessi. Naton puolustussuunnitteluprosessi Suomen puolustussuunnitteluprosessi Poliittinen ohjaus 1. 18 2/2024 Puolustusvoimien kehittämisohjelma. 3. Selonteot annetaan lähtökohtaisesti neljän vuoden välein. Kuvio. Puolustusvoimien toiminnan tavoitetila Puolustusvoimien kehittämisohjelma Tulosten arviointi 1. 3. Sotilaskykyvaatimusten määrittäminen Sotilaskykytavoitteiden osoittaminen Tulosten arviointi Strateginen suunnittelu 2. Puolustussuunnittelun tärkeimmät tuotteet ovat valtakunnan sotilaallisen puolustuksen keskeisiä perusteita, ja niistä päättää tasavallan presidentti puolustusministerin tai Puolustusvoimien komentajan esittelystä. 4. 2. 4. Yhteensovittaminen. Tämä asiakirja antaa muun ohella perusteita Puolustusvoimien suorituskykyjen kehittämiselle ja operatiiviselle suunnittelulle. Ottaen huomioon, että ulkoja turvallisuuspoliittinen selonteko samoin kuin puolustuspoliittinen selonteko kytkeytyy tiiviisti puolustusministeriön strategiseen suunnitteluun, suunnitteluprosessin täyden syklin voi olettaa kestävän normaalioloissa neljä vuotta. Naton puolustussuunnitteluprosessi (NATO Defence Planning Process, NDPP) antaa perusteita ja ohjaa kansallista puolustussuunnittelua. Ulkoasiainvaliokunta on mietinnössään todennut, että ainakin pohjoismaisen yhteistyön tulee olla tärkeä osa Suomen Nato-profiilia. Suomen puolustussuunnittelun keskeisimmät valmistelijat ovat puolustusministeriön puolustuspoliittinen osasto ja Pääesikunnan suunnitteluosasto. Valiokunta on todennut myös, että kerran vaalikaudessa valmisteltavat ulkoja turvallisuuspoliittiset selonteot, mukaan lukien eduskunnan vastaukset niihin, tarjoavat hyvän välineen linjata ajantasaisesti Suomen Nato-profiiliin liittyviä kysymyksiä
Teoksen lopuksi kootaan keskeisiä kehittämisja jatkotutkimusaiheita. Tarkastelun keskiössä ovat päätöksentekoon, toimivaltaan ja voimankäyttöön liittyvät kysymykset. www.awt.com Petri Kelo Regional Manager Finland Access World Technic Oy +358 207306510 petri@awt.com awt_210x148mm.indd 1 awt_210x148mm.indd 1 25.3.2024 9.26 25.3.2024 9.26. Teos on ensimmäinen Puolustusvoimien tehtäviin pureutuva oikeudellinen yleisesitys. Teoksessa tarkastellaan erikseen kutakin Puolustusvoimien päätehtävää. Kerrontaa havainnollistetaan ajankohtaisilla esimerkeillä, kuten Suomen liittymisellä Pohjois-Atlantin liittoon, Puolustusvoimien virka-avulla poliisille Uudenmaan eristämisessä ja puolustusmateriaaliavulla Ukrainaan. Puolustusvoimat on sotilaallinen valmiusorganisaatio, ja siksi teoksessa käsitellään myös varautumista ja poikkeusoloja koskevia asioita. 2/2024 19 KIRJAVINKKI PUOLUSTUSVOIMIEN TEHTÄVÄT Mikael Lohse ja Jyri Paasonen ovat kirjoittaneet Puolustusvoimien tehtävät -teoksen
Yritys toimii jo yli 40 maassa. Raubenheimer meni töihin Mirasys Oy:hyn vuonna 2014, kun Video Managament System (VMS) -markkinoiden voimakas kasvu alkoi Yhdysvalloissa. Hän mainitsee esimerkkinä Yhdysvaltojen kouluampumiset K. Mirasys Oy on suomalainen videonhallintaohjelmistojen pioneeri, joka on perustettu vuonna 1997. Hän muutti vuonna 2000 vaimonsa kanssa Yhdysvaltoihin, jossa hän on työskennellyt kameravalvonnan parissa. Ohjelmistokehitys tehdään edelleenkin Suomessa. Raubenheimer kertoo omasta taustastaan, että hän kasvoi Etelä-Afrikassa ja meni siellä turvallisuusalalle töihin armeijapalveluksensa jälkeen. Paikalla oli myös yrityksen hallituksen puheenjohtaja Hannu Kankkunen. TURVALLISUUSTEKNIIKKA TURVALLISUUSTEKNIIKKA 20 2/2024 MIRASYS – SUOMALAISTA VMS-OSAAMISTA MAAILMALLA Jyri Paasonen ja Laura Paasonen ävin vierailemassa Mirasys Oy:n toimitiloissa Espoon Otaniemessä, kun yrityksen toimitusjohtaja Carl Raubenheimer oli käymässä Suomessa. Hän kertookin, että on nähnyt uransa aikana kameravalvonnan kehityksen analogisesta IP:hen. Tekoäly tulee vaikuttamaan alalla valtavasti Raubenheimer toteaa, että olemme käymässä turvallisuusalalla läpi uutta kasvuvaihetta IP:stä tekoälyyn ja sitä, miten tekoäly pystyy tarjoamaan lisäarvoa kameravalvontaan
ja niihin liittyvät aseiden havaitsemiseen kohdistuvat kehittämistarpeet. He eivät edes käyttäneet joystick-ohjaimia, vaan ainoastaan näppäimistöä ja hiirtä. Hän kertoo, että kasinomarkkinat ovat Yhdysvalloissa yksi säännellyimmistä toimialoista. Kasinoiden valvontaan liittyen säännökset sisältävät muun muassa kameravalvonnan kattavuuden sekä tallenteiden asianmukaisen. 2/2024 21 Mirasys Oy on suomalainen videonhallintaohjelmistojen pioneeri. Hän korostaakin, että Mirasysin menestyksen avain on juuri siinä, että se ei kehitä omia kameroita, omaa suljettua verkkoa tai arkkitehtuuria. Aiheesta on puhuttu jo pitkään, mutta vasta nyt on realistista, että kohtuullisella investoinnilla saa kouluun aseiden havaitsemisjärjestelmän, mikä ei ollut ennen mahdollista. Hän näkee, että avoin arkkitehtuuri on heidän suurin vahvuutensa alalla. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kasinoalan asiakkaille hän kertoo aina, että he voivat itse valita, mitkä kamerat he vain haluavat, niin Mirasys tarjoaa VMS:n. Raubenheimerin mielestä tekoälyn hyödyntäminen ja VMS:n mahdollisuudet on vasta nyt ymmärretty eri toimialoilla. Kasinojen turvallisuus ja tiukka sääntely Yhdysvalloissa Raubenheimer muistelee, että Mirasysin ensimmäinen kasinoasiakas oli Desert Diamond -kasino, jonka järjestelmässä oli noin 300 kameraa hyvin pienessä valvomossa
Raubenheimer kertoo, että tämä on ollut heidän yksi vahvuutensa, koska käyttäjät oppivat Mirasysin VMS:n käytön muutaman tunnin koulutuksen aikana. Heidän VMS on asennettu 52:een eri kasinoon, ja se asennetaan vielä kymmeneen uuteen kasinoon vuoden 2024 aikana. Mirasys tarjosi tähän etenemissuunnitelman jokaisen asiakkaan haluaman ominaisuuden integroimiseksi. He halusivat kehittää kiinteistöjensä turvallisuusjärjestelmiä, ja tehtävään valittiin turvallisuusjärjestelmäintegraattori Surveillance Systems Inc. Esimerkkinä Seneca Nationin kohteet Raubenheimer kertoo asiakasesimerkin siitä, kuinka heidän VMS:ää voidaan hyödyntää monipuolisesti. Kehitystyö sisälsi laajoja päivityksiä, ja yli tuhat kameraa siirrettiin Mirasys VMS:ään. Kasinoiden osalta merkittävää on sääntelyn velvoitteiden lisäksi, että valvomossa pitää pystyä tehokkaasti käyttämään kameravalvontaa reaaliaikaisten tapahtumien seuraamiseksi. Raubenheimer korostaa, että samalla kun asennettiin uusia turvallisuusjärjestelmiä ja kameroita, oli tärkeää, että vanhat järjestelmät pystyivät toimimaan normaalisti rinnalla. Osana kehittämistä etsittiin VMS-kumppania, joka oli avoin ja antoi heille mahdollisuuden työskennellä minkä tahansa saatavilla olevan kolmannen osapuolen laitteiston tai ohjelmiston kanssa. Lisäksi pitää pystyä nopeasti hakemaan tallennetut tiedot, joten käyttämisen pitää olla helppoa. 22 2/2024 säilyttämisen ja laadukkuuden mahdollista rikosteknistä analysointia varten. Kasinon oli oltava koko uudistuksen ajan auki valtavien rahallisten tappioiden välttämiseksi. Asiakas oli erittäin tyytyväinen ja valitsi Mirasysin VMS:n toimittajaksi. Seneca Nation ylläpitää lomakeskusja kasinokiinteistöjä New Yorkin osavaltiossa. Mirasys kävi heidän kanssaan yhteistyökeskusteluja ja pyysi heitä laatimaan listan ominaisuuksista, jotka he halusivat nähdä järjestelmässä ja joita ei tällä hetkellä ollut. Raubenheimer toteaakin, että paljon on tapahtunut kehitystä vanhoista ajoista ja he ovat saaneet tehtyä myyntiä, sillä nykyään maailman suurimpiin kasinoihinkin on asennettu Mirasysin VMS, kuten Caesars Palaceen Las Vegasissa. Asiakas ja integraattori olivat erittäin tyytyväisiä lopputulokseen, koska uudistuksen myötä VMS:n ominaisuudet auttavat tekemään nopeampia tarkastuksia, jotka puolestaan helpottavat Kasinoiden osalta merkittävää on sääntelyn velvoitteiden lisäksi, että valvomossa pitää pystyä tehokkaasti käyttämään kameravalvontaa reaaliaikaisten tapahtumien seuraamiseksi.
2/2024 23 valvontahenkilöstön työtä saada rikoksentekijät kiinni sekä auttavat lainvalvontaviranomaisia ja kasinoa pitämään tietyt henkilöt poissa kiinteistöstä. New Yorkin osavaltio vaatiikin kasinoita pitämään listaa peliriippuvaisista henkilöistä. Mirasysin VMS:n vanhoista versioista voi puolestaan olla aina tekniseen tukeen yhteydessä. Lisäksi käyttöön tulee Mirasysin kehittämä tekoäly. Lisäksi useampi kilpailija velvoittaa sopimuksissaan uudempien versioiden päivitykseen nostaen samalla hintoja. Tulevaisuus näyttää siis hyvin positiiviselta. Kankkunen nauraa ja toteaa, että valtion pitäisi palkata Raubenheimer Suomen viennin edistäjäksi maailmalle. Uudistuksiakin organisaatiossa on tehty, joiden myötä myös johto on vaihtunut. Hän myös kertoo aina asiakkaille, että Mirasys on Suomesta ja siellä kannattaa käydä, koska se on erittäin kaunis maa. Raubenheimer kertoo, että hän rakastaa Suomea ja on aina mukava tulla käymään täällä. Raubenheimer toteaa, että Aasiassa on menossa isoja projekteja ja myös Etelä-Amerikkaan ollaan panostamassa. Hän toteaa, että yritys on oppinut virheistään ja menee vauhdilla eteenpäin. Heillä onkin jo yksi toimisto Brasiliassa. Kankkunen kertoo, että Mirasysin osalta on mielenkiintoista, että monesti jokin yritys voi olla Suomessa menestyvä, mutta ei kansainvälisesti. Mirasys on puolestaan kasvanut enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Avoimen arkkitehtuurin lisäksi Raubenheimer pitää menestyksen avaimena heidän kustannustehokkuuttaan ja joustavuuttaan, koska monet kilpailijat ovat paljon kalliimpia. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Raubenheimer kertoo, että kasinoilla on olemassa luettelo, joka sisältää tunnetut huijarit ja ongelmapelaajat. Carl Raubenheimer.. Raubenheimer näkee, että Mirasysillä on tällä hetkellä erittäin hyvä kasvumahdollisuus. Raubenheimer kertoo, että tämän vuoden aikana otetaan käyttöön VMS:n versio 10. Jos henkilö tulee kasinolle, on hänet lain mukaan saatettava sieltä pois. Mirasysillä on liiketoimintaa Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Aasiassa, kuten Intiassa, Singaporessa ja Thaimaassa. Kilpailua alalla on, mutta he ovat menestyneet hyvin eri toimialoilla ja eri maissa
Se on tarkoitettu erityisesti Tukesin valvomien vaarallisia kemikaaleja laajamittaisesti käsittelevien ja varastoivien tuotantolaitosten turvallisuustyön tueksi, mutta se soveltuu myös muille yrityksille. PROSESSITURVALLISUUS 24 2/2024 Kuva ??. Turvallisuusja kemikaalivirasto (Tukes) on julkaissut uuden prosessiturvallisuusjärjestelmän mallin ja arviointiohjeen joulukuussa 2023. TUKESIN UUSI PROSESSITURVALLISUUSJÄRJESTELMÄ TUKEE YRITYSTEN TURVALLISUUSTYÖTÄ Veikko Kujala ja Sari Tappura
Mallissa kuvataan vaatimusten lisäksi hyväksytyt menettelytavat niiden noudattamiseksi. Malli on suunniteltu auttamaan yrityksiä kemikaaleista ja prosesseista aiheutuvien riskien hallinnassa. Prosessiturvallisuusjärjestelmän vaatimukset selkeyttävät ja yhdenmukaistavat Tukesin tekemää kemikaaliturvallisuuslainsäädännön tulkintaa, sekä tuovat sen näkyväksi yrityksille. Prosessija työturvallisuusriskit eroavat toisistaan sekä todennäköisyyden että seurausten vakavuuden näkökulmasta. rosessiturvallisuus on prosessien ja kemikaalien vaarojen hallintaa. Prosessiturvallisuus ei kuitenkaan näy tuotantolaitosten turvallisuusjohtamisjärjestelmän keskeisenä tekijänä, joka on välttämätön laitoksen turvallisen operoinnin ja muutostilanteiden näkökulmasta. Prosessiturvallisuustapahtumat ovat tyypillisesti todennäköisyydeltään pienempiä mutta seurauksiltaan vakavampia kuin työturvallisuuteen liittyvät vahingot. Jokaiselle vaatimukselle on tunnistettu myös hyväksytty menettelytapa, joka kuvaa P Prosessiturvallisuusjärjestelmä on keskeisessä osassa Tukesin tekemää kemikaalilaitosten valvontaa. 2/2024 25. Prosessiturvallisuusriskit ovat luonteeltaan akuutteja poikkeamia, kuten räjähdyksiä, tulipaloja ja terveydelle tai ympäristölle vaarallisten aineiden vuotoja. Prosessivaarat osataan tunnistaa ja riskit arvioida. Suomessa toimivissa teollisuuslaitoksissa prosessiturvallisuus huomioidaan yleisesti hyvin laitosten suunnitteluvaiheessa. Ne voivat johtaa vakaviin seurauksiin, jotka liittyvät ihmisten terveyteen, ympäristöön tai omaisuuteen. Hyvä suunnittelu onkin keskeisessä roolissa prosessiturvallisuuden hallinnassa. Prosessiturvallisuusjärjestelmää tarvitaan, sillä perinteiset turvallisuusjohtamisjärjestelmät (esimerkiksi ISO 45001 -standardi) eivät kata riittävästi prosessiturvallisuusnäkökulmia. Yrityksillä on oltava prosessiturvallisuuden hallintaan systemaattiset ja dokumentoidut menettelytavat, joihin koko organisaation on sitouduttava. Tukesin prosessiturvallisuusjärjestelmän mallin tarkoituksena ei ole korvata tai kattaa koko johtamisjärjestelmää. Mallia voidaan hyödyntää myös muissa prosessilaitoksissa ja toimialoilla, joissa on prosessivaaroja. Prosessiturvallisuusjärjestelmä voi olla integroitu yrityksen yleiseen johtamisjärjestelmään, tai se voi olla erillinen kokonaisuus, joka otetaan huomioon prosessiturvallisuusvaaroja omaavissa toiminnoissa. Se tuo prosessiturvallisuusnäkökulmat huomioitavaksi johtamisjärjestelmään oleellisin osin. Sen tavoitteena on ehkäistä henkilö-, ympäristöja omaisuusvahinkoja sekä varmistaa toiminnan häiriöttömyys. Tukes julkaisi joulukuussa 2023 prosessiturvallisuusjärjestelmän mallin, joka on ensimmäisiä Suomessa julkaistuja prosessiturvallisuuden kokonaisuuksia turvallisuusjohtamisjärjestelmän näkökulmasta. Prosessiturvallisuus osana johtamisjärjestelmää Prosessiturvallisuusjärjestelmä on johtamisjärjestelmän kokonaisuus, joka keskittyy kemikaaleista ja prosesseista aiheutuvien riskien hallintaan. Tukesin prosessiturvallisuusjärjestelmän malli perustuu kemikaaliturvallisuussäännöksiin, Seveso III -direktiivin pohjalta laadittuihin ohjeisiin sekä Tukesin asiantuntijoiden arvioihin. Kansainvälisesti prosessiturvallisuuden tärkeys osana toimivaa turvallisuusjohtamisjärjestelmää on tunnistettu – useat organisaatiot ovat määrittäneet menettelytapoja ja standardeja prosessiturvallisuuden hallintaan. Prosessiturvallisuusjärjestelmän osa-alueet Tukesin prosessiturvallisuusjärjestelmän malli koostuu useista osa-alueista ja elementeistä, jotka yhdessä muodostavat kattavan kokonaisuuden prosessiturvallisuuden hallintaan. Prosessiturvallisuusjärjestelmän vaatimukset koskevat Tukesin valvomia, laajamittaisesti vaarallisia kemikaaleja käsitteleviä tai varastoivia tuotantolaitoksia
Prosessiturvallisuusjärjestelmän hyödyntäminen Prosessiturvallisuusjärjestelmä on keskeisessä osassa Tukesin tekemää kemikaalilaitosten valvontaa. Tukesin tunnistamaa tapaa täyttää vaatimus – myös muita tapoja vaatimuksen täyttämiseksi voi olla. Toteutusratkaisut ja toimenpiteet vaatimusten täyttämiseksi voivat olla erilaisia tuotantolaitoksen riskeistä, toiminnan laajuudesta ja organisaation rakenteesta riippuen. Tukes opastaa asiakkaitaan prosessiturvallisuusjärjestelmän arvioimisessa ja kehittämisessä. Vaatimukset ja hyväksytyt menettelytavat on esitetty yksityiskohtaisesti Tukesin verkkosivuilla. 26 2/2024 TUKESIN PROSESSITURVALLISUUSJÄRJESTELMÄ: TUKESIN AVOIN OPPIMISYMPÄRISTÖ:. Jatkossa prosessiturvallisuusjärjestelmän vaatimuksia hyödynnetään Tukesin valvomien kemikaalilaitosten lupien käsittelyssä ja valvonnassa sekä Tukesin toiminnan kehittämisessä. Laaditun vaatimuskokonaisuuden ja arviointityökalun avulla yritykset voivat tunnistaa kehityskohteita turvallisuusjohtamisjärjestelmässään. Pr os es si tu rv al lis uu st ie to Pr os es si ris ki en ar vi oi nt i ja ha llin ta Tu rv al lin en kä yt tö M uu to st en ha llin ta Yl em m än jo hd on ka ts el m us Au di to in ni t Po ik ke am ie n tu tk in ta U ra ko its ijo id en ha llin ta Pr os es si tu rv al lis uu de n se ur an ta Organisaatio ja henkilökunta Prosessiriskien arviointi ja hallinta Käyttö ja kunnossapito Muutosten hallinta Suunnittelu hätätilanteiden varalta Suorituskyvyn tarkkailu Auditointi ja katselmus O sa am is en ha llin ta Te ht äv ät ja va st uu t Si sä in en pe la st us su un ni te lm a H ar jo itu ks et Prosessiturvallisuusjärjestelmä O m ai su ud en ha llin ta Yl ei sö lle tie do tta m in en Sitoutuminen prosessiturvallisuuteen Tukesin prosessiturvallisuusjärjestelmä. Tukesissa on tehty myös asiakkaiden käytettäväksi arviointityökalu, jonka avulla yritys voi arvioida turvallisuusjohtamisjärjestelmänsä kattavuutta prosessiturvallisuusjärjestelmän vaatimuksiin verrattuna
Mesvac Oy myynti@mesvac.fi p. 010 836 3000 www.mesvac.fi/tuotteet/ajoesteet Laaja valikoima kiinteitä, nousevia ja siirrettäviä ajoesteitä pysyvään ja väliaikaiseen suojaukseen Aluesuojaukseen ajoesteet Mesvacilta Security Line High Security Line
Se myös antaa oikeuden toimia oikein. Liian monella työpaikalla pieniä vuotoja ei noteerata, ellei kyseessä ole todella vaarallinen kemikaali. Öljyvuodot ovat tästä hyvä esimerkki. Asenne ratkaisee Kun ihmiset ympärillä toimivat tietyllä tavalla, se luo jokaiselle yhteisön jäsenelle paineen toimia samoin. Tämä vaatii hyvää turvallisuusjohtamista, selkeää viestintää ja koko työyhteisön motivointia. Palkinto on tavoittelemisen arvoinen. Mihin uskotaan, mitä pidetään tärkeänä, minkä eteen tehdään asioita ja mistä ei oikaista. Toisekseen moni toivomaton kemiallinen reaktio jäisi toteutumatta, jos varoaltaissa ja lattioilla ei olisi ylimääräistä kemikaalia. Avaintekijäksi nousee turvallisuuskulttuuri. Tämä voi kuulostaa omituiselta, mutta työpaikoilla on paljon ihmisiä, jotka toimisivat paremmin, mutta eivät kuitenkaan toimi, koska ihmiset ympärillä eivät välitä. Kukaan kun ei varsinaisesti tykkää kemikaalivuodoista. Turvallisuuskulttuuri kuvastaa sitä päivittäistä elämää, mitä työpaikalla eletään. Kun jokainen vuoto, siis pieninkin vuoto, raportoidaan ja korjataan, eivät ongelmat pääse kasvamaan liiaksi. Kun organisaatio päättää tehdä muutoksen, se on tehtävissä. ”Miksi minä, kun eivät toisetkaan?” Asenteista kertoo esimerkiksi se, kuinka organisaatio suhtautuu pienempiin prosessivuotoihin. Prosessilaitteet ovat lähtökohtaisesti suunniteltu tiiviiksi, eikä vuotoja pitäisi olla. Prosessionnettomuudet ovat tyypillisesti kemiallisia prosessivuotoja, kaasupäästöjä, tulipaloja ja räjähdyksiä. Jos vuotojenhallinta on tiukkaa, ehkäistään samalla isompiakin ongelmia. L Lainsäädäntö säätelee teollisuutta tiukasti prosessiturvallisuuden osalta, mutta siitä huolimatta teollisuudessa tapahtuu paljon pieniä ja isoja onnettomuuksia. Tässä kaikessa on henkilökohtaisia variaatioita, mutta hyvä turvallisuuskulttuuri tasoittaa niitä mahdollisimman pitkälle. Toisaalta hyviäkin esimerkkejä löytyy paljon. Vuotojen vähentyminen parantaa tehokkuutta, vähentää suunnittelemattomia katkoja ja parantaa yleisesti työpaikan viihtyvyyttä. Kemikaalijäämät ovat yleisiä, syöpymiä on siellä täällä, eikä vanhoja vuotoja ole puhdistettu. Perusasiat kuntoon Kemikaalivahinkojen hallitsemiseksi olisi äärettömän tärkeää, että yritykset noudattaisivat lainsäädäntöä kemikaaliputkistojen merkinnöistä. Vaikka lainsäädäntö on itsessään kattava, onnettomuuksia tapahtuu siitä huolimatta. Yllättävän moni ei nimittäin merkitse putkistojaan lainsäädännön vaatimusten mukaisesti. 2/2024 29 PROSESSITURVALLISUUS OSANA TURVALLISUUSKULTTUURIA Jani Jumppanen. Koneiden annetaan valua öljyä, ja vuotojen paikkaamisen sijaan järjestelmään lisätään vuosi toisensa jälkeen vain lisää öljyä. Erilaiset pölyt, massat, orgaaniset aineet ja muut vastaavat lisäävät tulipalojen sekä räjähdysten todennäköisyyttä. Vuotojen yleisyyden huomaa kiertämällä tuotannossa. PROSESSITURVALLISUUS ainsäädäntö säätelee teollisuutta tiukasti prosessiturvallisuuden osalta, mutta siitä huolimatta teollisuudessa tapahtuu paljon pieniä ja isoja onnettomuuksia. Ensinnäkin uudet vuodot huomataan nopeammin, kun vanhat jäämät on puhdistettu. Siisteyden ja järjestyksen ylläpito on huomattavan tärkeää prosessiturvallisuudelle. Mutta hyvä siisteystaso indikoi myös jotain tärkeämpää, hyvää turvallisuuskulttuuria. On harmittavaa nähdä, kuinka vuotoihin ei suhtauduta aina riittävällä vakavuudella. Tämä, jos mikä, kertoo yrityksen turvallisuuskulttuurin tasosta. Sen sijaan, että pienimpiinkin vuotoihin tartuttaisiin, niiden annetaan liian usein olla
Sujuva kulkeminen kaikissa tilanteissa Henkilöturvallisuuden kannalta oviympäristön lukituksen ja rajoitetun sisäänpääsyn lisäksi on yhtä tärkeää, että rakennuksessa on turvallinen poistumistie kaikkien tilanteiden varalta. Yhdessä Abloyn palonsulkujärjestelmien kanssa ABLOY EXIT on luotettava ja helppo ratkaisu rakennuksen kokonaisvaltaiseen henkilöja paloturvallisuuteen. Organisaatiolta on vaadittava parempaa raportointia ja puuttumista pienempiin asioihin. Ovien tulee avautua hätätilanteessa helposti ilman avainta, ja poistumistiemerkintöjen on oltava selkeästi näkyvillä. Vaikka prosessikaaviot olisivatkin alussa dokumentoitu kunnolla, vuosien saatossa itse prosessiin on saatettu tehdä dokumentoimattomia muokkauksia. Sen jälkeen voidaan odottaa toisenlaista lopputulostakin. Järjestelmät on suunniteltava teknisesti turvallisiksi, ja tämä onnistuu vain, jos prosessikaaviot ja riskien arvioinnit on dokumentoitu hyvin. Tämä lisää riskiä kunnossapidossa, operoinnissa ja tulevissa prosessimuutoksissa. Lue lisää: abloy.. Perusasiat on siis laitettava kuntoon. Turvallisuuskulttuurin muutos vaatii parempaa johtamista. Kun tätä tapahtuu riittävän usein, ei prosessikaavioihin voi enää luottaa. Yleisin ongelma on muutoksenhallinta. Organisaatiot ovat monesti valmiita maksamaan korjauksista asenteella ”maksoi mitä maksoi”, mutta ennaltaehkäisyyn ei aina löydy resursseja. Taloudelliset seuraukset Edellä mainitut ongelmat lisäävät vahinkojen määrää prosessissa, mikä altistaa sekä ihmiset että ympäristön erilaisille vahingoille ja tapaturmille. Korjataan aina vain vahinkoja. Suunnitelmallinen riskienhallinta edellyttää hyvää dokumentointia. Paniikkipuomien, työntölevyjen ja painikkeiden avulla ovi aukeaa sisäpuolelta aina nopeasti ja helposti ovea työntämällä tai sitä päin kävelemällä. Jokainen prosessikatkos maksaa rahaa, mikä on tietyllä tapaa paradoksaalista. Henkilöturvallisuuden kannalta on lisäksi tärkeää pitää huolta siitä, ettei mahdollinen palo pääse leviämään. Oli selvää, että näitä vahinkoja pystyttäisiin vähentämään merkittävästi ennakoivalla kunnossapidolla. ABLOY EXIT on viimeisimpien standardien mukaan testattu kokonaisratkaisu esteettömään poistumistieturvallisuuteen, jossa kaikki on ennakoitu ja suunniteltu valmiiksi. Toisaalta hyvin dokumentoidut onnettomuustilastot voivat muuttaa tämän. Rahan käyttäminen ennakkoon toi selkeää rahallista hyötyä, jopa huomattavaa hyötyä. Eräässä tapauksessa yrityksen ylimmälle johdolle näytettiin laskelmat onnettomuuksien sekä tuotantokatkosten ja korjauksien taloudellisesta kustannuksesta. Kuvaavaa oli erään tehtaanjohtajan pohdinta toimintatavan muutoksesta – ”siis voimmeko vaihtaa kalliita prosessilaitteita ennen kuin ne ovat edes menneet rikki?”. Toimintatavat eivät muutu, mikäli johtajat eivät osoita omalla esimerkillään, että jatkossa toimitaan toisin. /abloyexit. ABLOY® EXIT Poistumistiereittien on oltava esteettömiä ja kulkukelpoisia suurille ihmismäärille aina lapsista vanhuksiin. Harmittavaa kyllä, näin ei todellakaan aina ole. Siis vaihtamalla kuluneita osia uusiin jo ennen kuin ne menevät rikki. Lausahdus kuvastaa sitä, että liian pitkään teollisuudessa on ollut vallalla toimintatapa, jossa prosessia ajetaan, kunnes se menee rikki. Näillä on myös taloudelliset seurauksensa
Paranna siisteyttä ja järjestystä. 7. Mittaa sekä prosessivahinkoja että ennakoivia turvallisuustekoja. 8. TURVALLISUUSVALVOJAN EAT TURVALLISUUSVALVOJAN EAT Opinnot 100% verkossa lue lisää ja hae: www.kpedu.fi/turva_eat jatkuva haku Turvallisuusvinkit prosessiturvallisuuden parantamiseen: 1. Kouluta henkilöstö käyttämään prosessia oikein. 6. 3. Päivitä riskien arvioinnit yhdessä henkilöstön kanssa. TURVALLISUUSVINKKI Prosessiturvallisuudella tarkoitetaan vaarallisten aineiden turvallista hallintaa osana teollisia prosesseja. 4. Panosta ennakoivaan huoltoon. Vaadi pienempienkin ongelmien ja turvallisuushavaintojen raportointia. 10. PROSESSITURVALLISUUDEN PARANTAMINEN Jani Jumppanen. Päivitä prosessiturvallisuuskaaviot vastaamaan todellisuutta. Tee prosessiturvallisuus näkyväksi osaksi työpaikan arkea, erityisesti johtamisessa ja viestinnässä. 2. Huolehdi, että muutoksenhallinnan prosessi toimii. 5. 9. Prosessiturvallisuus itsessään tarkoittaa vaarojen ja seurausten ymmärtämistä, prosessien turvallista suunnittelua ja -toteutusta, riskienhallintaa, turvallisia toimintamalleja, henkilöstön osaamisen varmistamista, vaarojen jatkuvaa tunnistamista, turvallista kunnossapitoa ja muutosten hallintaa. Ota käyttöön työlupamenetelmä ja varmista, että se toimii
KOULUTUS 32 2/2024 MONIPUOLINEN YHTEISTYÖVERKOSTO ON TURVALLISUUSALAN KOULUTUKSEN ELINEHTO Jyri Paasonen ja Laura Paasonen T yöelämäyhteistyö on tärkeä osa ammatillista koulutusta, ja sillä varmistetaan opiskelijoille hyvät valmiudet siirtyä työelämään. Hankkeen tuottamissa täydennyskoulutuksissa hyödynnetään Lappian turvallisuusalan erityisosaamista. Lapin eAmis -hankkeessa kehitettiin opiskelijoille tarjottavia digitaalisia opetusja ohjauspalveluja sekä edistettiin opettajien, opiskelijoiden ja työelämän digiosaamista. Securitas Oy:n Lapin yksikön päällikön Eino Yrityksen mielestä yhteistyössä on erityisen tärkeää huomioida työelämän muuttuvat osaamistarpeet ja kehittää koulutusta vastaamaan niitä. Turvallisuusalalle tulee opiskelijoita myös Lapin TE-toimiston kautta. Yrityksemme on ollut pitkään mukana työelämän edustajana turvallisuusalan koulutuksen kehitystyössä. Tapahtumien ja yksittäisten yritysten kanssa tehtäviin yhteistyömuotoihin kuuluvat järjestyksenvalvonnan lisäksi pelastussuunnitelmien ja turvallisuusasiakirjojen laatiminen sekä niihin liittyvien perehdytysten ja harjoitusten toteuttaminen henkilökunnalle. Hanke toteutetaan Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDUn ja Lappian yhteistyönä. ”Turvallisuusalan opettajat ja opiskelijat ovat osallistuneet kolmeen hankkeeseen viimeisten kolmen lukuvuoden aikana. ”Securitas Oy tarjoaa Lappian turvallisuusalan opiskelijoille mahdollisuuden päästä tekemään käytännössä turvallisuusalan työtehtäviä ympäri Lappia. Luonteva tapa tehdä yhteistyötä oli suunnitella yhdessä Lappian turvallisuusalan opettajien kanssa Ammattiopisto Lappian toiminta-alue kattaa 30 prosenttia Suomen pinta-alasta, mikä tarjoaa laaja-alaisen toimintakentän Lappian turvallisuusalalle. Työpaikkaohjaajat osallistuvat aktiivisesti opiskelijoiden työelämän ohjaukseen ja seuraavat tulevaisuuden työntekijöiden kehittymistä. Living Lab Pruntsi – Älykkään asumisen kehittämisja oppimisympäristön toimintamalli -kehittämishankkeessa päätavoitteena oli suunnitella Kemiin eri toimijoiden käyttöön soveltuva älykkään asumisen kehittämisja oppimisympäristö”, kertoo turvallisuusalan osaamisalavastaava, opettaja Matti Heikkilä. Olemme todella tyytyväisiä siihen, että voimme osaltamme tukea ja kannustaa nuoria turvallisuusalan työtehtävissä”, toteaa Sammutinhuolto Redi Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Heikka. Monipuoliset asiakaspalvelutehtävät erilaisissa ympäristöissä ovat tarjonneet opiskelijoille kokemuksia, jotka he tulevat muistamaan pitkään. Sammutinhuolto Redi Oy:ssä on ollut noin 20 vuoden aikana useita kymmeniä turvallisuusalan opiskelijoita työharjoittelussa Lappiasta. ”VAHVA-hanke on Opetushallituksen rahoittama projekti, jossa edistetään oppilaitoshenkilöstön turvallisuusja hyvinvointiosaamista, tuetaan ennakoivan turvallisuuskulttuurin luomista oppilaitoksiin sekä tiivistetään moniammatillista viranomaisja verkostoyhteistyötä erilaisissa kriisi-, poikkeus-, väkivaltaja uhkatilanteissa. Työpaikat puolestaan saavat ammattitaitoista työvoimaa ja voivat vaikuttaa koulutuksen sisältöön vastaamaan heidän tarpeitaan. Kymmenet valmistuneet opiskelijat ovat saaneet myös yrityksestämme työpaikan”, kertoo Yritys. Turvallisuusala monipuolisesti mukana myös hanketoiminnassa Hankkeisiin osallistumisen keskeisinä tavoitteina ovat verkostoituminen eri toimijoiden kanssa sekä uusien opetusja oppimismenetelmien kehittäminen Lapin alueen eri koulutusasteiden välillä. Lappia ja Securitas käyvätkin tiivistä vuoropuhelua alasta ja sen koulutuksesta. Hanke sisältää henkilöstön täydennyskoulutuksia sekä tukimateriaalien ja toimintamallien luomista”, kertoo Sanna Hiltunen, VAHVA-hankkeen projektipäällikkö, Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDUsta. ”Yrityksemme tarjoaa opiskelijoille monipuolisia sammutinhuoltoon ja alkusammutuskoulutuksiin liittyviä työtehtäviä useilla paikkakunnilla. Tällä hetkellä Lappian turvallisuusala on mukana syksyllä 2023 alkaneessa VAHVA – Turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitosarki -hankkeessa. Lappia tekee yhteistyötä Lapin alueella toimivien tapahtumien, festivaalien ja messujen järjestäjien kanssa, esimerkiksi WorldCup Levi -maailmancup-tapahtumassa. Lappia toteuttaa monipuolisesti koulutuksia myös muualla Suomessa sekä palvelee asiakkaita rajan yli Ruotsiin ja Norjaan.
Koulutukset toteutetaan koko henkilöstölle pienryhmissä. Turvallisuusalan opiskelijoille se avasi uusia näkökulmia tulevaan työhön. Liiketoiminnan opettajat opettivat kauppaympäristössä vaadittavaa asiakaspalveluosaamista suomen kielen lisäksi ruotsin ja englannin kielellä. Turvallisuusalan perustutkinto, Jatkuva haku Turvallisuusalan ammattitutkinto Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto Vartijan koulutus Järjestyksenvalvojan koulutukset Järjestyksenvalvojan voimankäytön lisäkoulutus Voimankäyttökoulutukset www.lappia.fi/turvallisuusala Turvaa tulevaisuus! Tornio Rovaniemi Lue lisää ja hae mukaan Alkavat koulutukset. Viime aikoina kysyntää on ollut ”Lappian mallilla”, jossa uhkakoulutuksen painopisteenä on itsetuntemuksen ja tilannetajun kehittäminen. 2/2024 33 koulutuskokonaisuudet, jotka vastaavat juuri oppilaitoshenkilöstön tarpeeseen. Lappia koulutus Oy:n toiminta-alueena on koko Suomi, mutta pääpaino turvallisuusalan koulutuksissa on Lapissa. Liiketoiminnassa turvallisuusalan opinnot täydentävät hyvin myyntityöhön suuntaavien merkonomiopiskelijoiden osaamista”, toteavat liiketoiminnan alan opettajat Päivi Innala ja Heikki Tirinen. Turvallisuusalan opettajat puolestaan kouluttivat ryhmälle vartijan ja järjestyksenvalvojan koulutukset. Projektissa tarjottiin liiketoiminnan ja turvallisuusalan opiskelijoille yhteinen opintokokonaisuus. Lappia koulutus Oy:n toimitusjohtaja Jari Iisakka kehuu yhteistyötä turvallisuusalan kanssa. Lappian henkilöstö tuntee hyvin ammatillisen koulutuksen erityispiirteet sekä on hyvin perillä siitä, millaisia haasteita ja tarpeita juuri toisen asteen oppilaitoksissa on turvallisuuteen liittyen. Osaamisalojen yhteistyöllä kehitetään tutkintojen sisältöjä Hyvä esimerkki osaamisalojen yhteistyöstä on Lappian turvallisuusalan ja liiketoiminta-alan yhteistyönä toteutettu ”Palveluvartija-kokonaisuus”. Kiinnostaako sinua pelastus-, vartiointitoiminta tai turvatekniikka. Jos vastasit kyllä, Ammattiopisto Lappia on sinulle oikea valinta! Lappia tarjoaa monipuolisia ja laadukkaita turvallisuusalan koulutuksia, joissa saat teoreettista osaamista ja käytännön taitoja alalta. ”Koulutusten kehittäminen ja tason ylläpitäminen vaatii osaamista, ja onneksi sitä Lapista löytyy. Yhteistyön toimivuus sekä uusien koulutustuotteiden kehittäminen on tärkeää, ja siinä turvallisuusala on onnistunut hyvin. Tarve yhteisprojektiin tuli Kemi-Tornion alueen kauppiailta ja Securitas Oy:ltä. Turvallisuusalan koulutukset Haluatko työskennellä turvallisuuden parissa. Voit opiskella joko perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon turvallisuusalalla. Ne ovat toiminallisia ja perustuvat henkilöstön kuvaamiin potentiaalisiin uhkiin ja riskeihin. Yhteistyöyritykset tarjosivat teoriakoulutuksen jälkeen heti työelämässä oppimispaikat, joissa opiskelijat suorittivat myös näytöt. Koulutusvalikoimaan kuuluvat korttikoulutukset ja yrityksien tilauskoulutukset. ”Tämä oli todella mielenkiintoinen koulutusalojen rajat ylittävä yhteistyö. Turvallisuusalan koulutuspäällikkö Jani Harju on erittäin tyytyväinen ammattiopiston osaamisalojen ja konsernin sisäisten toimijoiden yhteistyöhön, jota tehdään myös konsernin omassa Lappia koulutus Oy:ssä, joka hyödyntää Lappian turvallisuusalan opettajien ammattitaitoa. Yhteiskunnalliset sekä maailman muutokset haastavat meitä, ja turvallisuusympäristö tulee muuttumaan Lapissa erityisesti sen jälkeen, kun esimerkiksi kaikki puolustusliiton toiminnot eri alueilla ovat valmiita”, pohtii tulevaisuutta koulutuspäällikkö Harju
34 2/2024 Aina rinnallasi Huolehdimme ensiapukumppaninasi, että työpaikkasi on varautunut tuotteilla ja ratkaisuilla, jotka hoitavat, suojelevat ja pelastavat elämiä. CFA-Ad-210x297mm-Turvallisuus-Riskienhallinta-FI.indd 1 CFA-Ad-210x297mm-Turvallisuus-Riskienhallinta-FI.indd 1 2024-03-06 15:46 2024-03-06 15:46. Ensiapuvälineitämme voivat käyttää kaikki, eikä niitä varten tarvita ennakkotietoja tai koulutusta. Meillä olet hyvissä käsissä. cederroth.com/fi Vietä turvallisempi työpäivä
Ammatillisen koulutuksen kehittämiseen sisältyy erilaisten hankkeiden suunnittelu ja toteutus, mikä kuuluu tänä päivänä myös opettajan työpäivään. Syksyllä 2009 palasin Laureaan suorittamaan turvallisuusosaamisen koulutusohjelmaa (ylempi AMK) ja sain opinnot päätökseen vuonna 2011. Työpäiväni täyttyvät lähinnä eri turvallisuusalan tutkintoryhmien (perustutkinto, ammattitutkinto, erikoisammattitutkinto) opetuksesta, työssä oppimisen järjestelyistä ja valmistautumisesta näyttöjen vastaanottamiseen. AMMATTINA TURVALLISUUS 2/2024 35 irallisen turvallisuusalan työurani aloitin poliisina vuonna 1979. Tämän jälkeen suoritin pedagogiset opinnot Hämeenlinnassa, opetushallinnon tutkinnon Helsingissä sekä hallintotieteen perusja aineopinnot Lapin ja Oulun yliopistoissa. Opetustyöni ohessa aloitin noin kymmenen vuoden tiiviin opiskelujakson. Tämän elämänvaiheeni päätin vuonna 2002 ja siirryin turvallisuusalan opettajaksi sen aikaiseen Länsi-Lapin ammatti-instituuttiin eli nykyiseen Ammattiopisto Lappiaan, missä oli aloitettu edellisenä syksynä turvallisuusalan perustutkintokoulutus. Turvallisuusalaan liittyvää ammattitaitoani olen sen jälkeen ylläpitänyt tiiviillä yhteydenpidolla alan asiantuntijoihin. Näiden opintojen jälkeen siirryin ”väliaikaisesti” opettajaksi, ja niitä töitä olen sitten tehnyt Torniossa kaikissa toisen asteen oppilaitoksissa: ammattikoulun lisäksi kauppaopistossa, kansanopistossa sekä ammattikorkeakouluissa. TURVALLISUUSALAN OPETTAJA MATTI HEIKKILÄ Matti Heikkilä V. Aikaisempien opetusja kasvatusalan perusopintojen jälkeen pääsin vuonna 2005 Laurea-ammattikorkeakouluun opiskelemaan turvallisuusalan koulutusohjelmaan, mistä valmistuin keväällä 2007. Jatkoin edelleen Laurean kirjoilla suorittaen sisäisen turvallisuuden erikoistumisopinnot vuonna 2012 ja oppilaitosturvallisuuden erikoistumisopinnot vuonna 2013. Tämä toiminta liittyi lentopalloon: nuorempana pelaajana, sitten valmentajana ja myöhemmin osallistuin järjestötoimintaan seuratasolta liittotasolle saakka. Työni ohessa osallistuin aktiivisesti urheilutoimintaan 1980-luvun alusta alkaen. Vaikka opettajan työ on paljon muuttunut vuosikymmenten aikana, niin olen pyrkinyt muistamaan, että ”opettajan tulee olla aina oppijan tukena ja turvana”. Lisäksi työhöni kuuluu osaamisalavastaavan tehtävät, joten seuraan tutkinnon perusteiden mukaisen opetuksen toteutusta, työjärjestyksen toteutusta sekä olen säännöllisesti yhteydessä alueemme turvallisuusalan toimijoihin koulutustarpeiden ja opiskelijoiden työhön sijoittumisen osalta. Muutaman virkavuoden jälkeen siirryin opiskelemaan nuorisotyöopintoja. Opiskelijahuoltoon liittyvät toimet ovat viime vuosien aikana lisääntyneet merkittävästi, ja tämä työllistää jopa päivittäin opettajia entistä enemmän
36 2/2024
Rikosnimikkeinä heidän osaltaan oli lähinnä törkeitä tai perusmuotoisia pahoinpitelyitä ja/tai avunantoja niihin. Me myös olemme pohtineet ”Putkaa ja teiseriä” -kirjoituksessa järjestyksenvalvojien työympäristön muutoksia nuorisojengeihin liittyen ja toimintaedellytysten muutostarpeita. LAINSÄÄDÄNTÖ 2/2024 37 LAILLISTA JA LAITONTA VOIMANKÄYTTÖÄ Vesa Ellonen ja Jyri Paasonen tä-Uudenmaan käräjäoikeus antoi 1.2.2024 tuomionsa (R 23/4280) niin sanotussa Avarn-tapauksessa Suomen yksityisen turvallisuusalan tähän saakka laajimmassa ja seuratuimmassa väkivaltajutussa. Lisäksi raportoimme sisäministeriön yksityisen turvallisuusalan koulutusta ja valvontaa koskevasta selvityksestä, jota ei virallisesti ole perusteltu tällä oikeudenkäynnillä. Syytteiden mukaan 14 Avarnin järjestyksenvalvojaa ja yksi muu henkilö pahoinpiteli ihmisiä juna-asemilla ja niiden läheisyydessä Vantaalla ja Helsingissä vuosina 2020-2022. Muille tuomituille viidelle vastaajalle käräjäoikeus tuomitsi joko ehdollista vankeutta tai sakkorangaistuksia. Juttua ovat seuranneet ainakin Helsingin Sanomat, Yle ja MTV3:n Rikospaikka-ohjelma. Esitutkinnasta ja syytteistä uutisoitiin laajasti. Tuomiot ja niiden perustelut Käräjäoikeuden mukaan 8/15 vastaajista syyllistyi niihin rikoksiin tai osaan niistä teoista, joista syyttäjä vaati heille rangaistusta. Syyttäjän mukaan järjestyksenvalvojien käyttämiin voimakeinoihin ei ollut perusteita. Tuomion perusteluiden mukaan tapauksissa käytetyt voimakeinot olivat siten perusteltuja ja puolustettavia. Vain kaksi pahista Käräjäoikeus tuomitsi kaksi järjestyksenvalvojaa pahoinpitelyistä ja muista rikoksista ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. 7/15 vastaajan syytteet hylättiin kokonaan. Myös tuomiota on mediassa kommentoitu. Lisäksi käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet virkarikoksista kaikkien vastaajien osalta, sillä sen mukaan laki ei ollut näiltä osin riittävän selkeä. Toinen järjestyksenvalvoja puolestaan tuomittiin kolmesta törkeästä pahoinpitelystä, useista perusmuotoisista pahoinpitelyistä, kahdesta vapaudenriistosta sekä muista lievemmistä rikoksista. Toinen sai kolmen vuoden ja neljän kuukauden mittaisen tuomion viidestä törkeästä pahoinpitelystä, useista perusmuotoisista pahoinpitelyistä, kahdesta vapaudenriistosta, väärästä ilmiannosta, laittomasta uhkauksesta, huumausainerikoksesta sekä vaarallisen esineen hallussapidosta. Kahdessa tapauksessa järjestyksenvalvojille tuomittua rangaistusta kovensi se, että I. Hylätyissä syytteissä käräjäoikeus katsoi olevan kyse järjestyksenvalvojien lainmukaisesta voimakeinojen käyttämisestä. Käräjäoikeus päätyi kuitenkin eri ratkaisuun. Hylätyt syytteet liittyivät pääasiassa perusmuotoisiin pahoinpitelyihin
Siksi tekijät tuomittiin oikeusvaltiossa asianmukaisiin rangaistuksiin. Näin on, vaikka käräjäoikeus ei ole muutoksenhakutuomioistuin ja sen ratkaisulla ei oikeusteoreettisesti siten ole ennakkoratkaisun arvoa. Uutisissa on reilusti kerrottu myös siitä, että vain osa epäillyistä sai tuomion. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet virkarikoksista kaikkien vastaajien osalta, sillä sen mukaan laki ei ollut näiltä osin riittävän selkeä. Tästä seuraa, että tapauksen käräjäoikeuden järjestyksenvalvojien voimankäytön lainmukaisuuden arviointeja tulee erityisesti tarkastella. Sen tehtävä on nostaa esille yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita. Tuomiot eivät ole lainvoimaisia. Sisäministeriö lieneekin ollut kaukaa viisas, kun ei yksilöinyt tätä tapausta ministeriön tekemän selvityksen perusteeksi. Hovioikeuden ja etenkin korkeimman oikeuden ratkaisuun olisi kuitenkin niin pitkä aika, että asian tärkeyden vuoksi jo käsillä oleva käräjäoikeuden ratkaisu tulee tutkia tarkemmin ja hyödyntää muun muassa voimankäyttökoulutuksessa, koska ratkaisussa on erilaisia oikeudellisia arvioita voimankäytöstä runsaasti.. Haalarikameravideot olivat merkittävä osa syyttäjän näyttöä järjestyksenvalvojia vastaan. Sen sijaan kahden törkeämpiin rikoksiin syyllistyneen järjestyksenvalvojan ja yhteensä seitsemän järjestyksenvalvojan tuomioista ei voida vetää johtopäätöstä, että kaikki järjestyksenvalvojat olisivat väkivaltaisia, heidän koulutuksensa olisi liian vähäistä tai valvonta huonoa. 38 2/2024 rikoksen vaikuttimena oli käräjäoikeuden mukaan uhrin etninen alkuperä. Tosiseikka on, että osa videotallenteilla näkyvästä järjestyksenvalvojien väkivallasta on tuomittavaa, eikä sitä voi puolustella. Järjestyksenvalvojat kuvasivat tekojaan videolle ja myös jakoivat videoita jälkikäteen keskenään. Sosiaalisessa mediassa ja sittemmin laajemmin mediassa levinneiden videoiden perusteella vastaajien tekojen taustalla tulkittiin olevan laajasti rasismia. Aika näyttää, muotoutuuko jutusta yhtä merkittävä legenda kuin Helsingin kaupungin vartioimisliike FPS:ltä hankkimasta Stop Töhryille -kampanjasta, josta Palefacekin 2000-luvun ajankuvauksessaan räppää. Ennakkopäätöstä odotellessa Kokemukseen ja tutkimukseen perustuen väitämme, että on olemassa seuraava oletus: jos syyttäjä syyttää yksityisen turvallisuusalan toimijaa väkivaltarikoksesta, epäilty tuomitaan käräjillä ja valituslupaa hovioikeudesta ei saa, jos kyse on sakkorangaistuksella sovitettavasta teosta. Virheellinen ennakkokäsityskö. Jos asiasta saadaan aikanaan hovioikeuden tai jopa korkeimman oikeuden ratkaisu, saataisiin samalla yksityisen turvallisuusalan palveluksessa olevien, poliisin avuksi määrättyjen järjestyksenvalvojien voimankäyttöoikeuksista kauan kaivattu ennakkoratkaisu. Syyttäjä ja osa vastaajista on ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioihin, ja muutama valituskin on jo tehty. Ja onhan meillä hiljattain tuomittu töhertelevä Helsingin apulaispormestarikin. Nuorisojengien, nuorisorikollisuuden ja gangstaräpin yhteys on jo lainvoimaisillakin tuomioilla todettu pitävämmin, joten edellytykset ovat ainakin nyt hyvät. Poliisin avuksi rautatieasemille määrättyjen järjestyksenvalvojien epäillyt ja tuomitut väkivaltarikokset ovat varmasti tällaisia. Median roolista Mediaakaan ei ole syytä arvostella. Ainakaan hetkellisesti edellä esitetty väitelause ei siis ole tosi. Media kertoi poliisilähteisiin ja poliisin esitutkintaan viitaten, että noin parinkymmenen pääkaupunkiseudun juna-aseman järjestyksenvalvojan väkivallan uhreiksi valikoitui pääasiassa heikommassa asemassa olevia ihmisiä, kuten päihtyneitä, jotka kuljetettiin tekojen ajaksi suojaisempaan paikkaan pahoinpideltäväksi. Onko sen selvittäminen, arvioiminen ja uutisoiminen vielä liian aikaista. Yksi sisäministeriön selvityksessä ehdotettu toimenpidekin oli rasismin ehkäisyyn tähtäävä koulutus. Sitä ei kuitenkaan ainakaan erityisesti korostettu, että ainakin käräjäoikeuden tuomion perusteella jutun voidaan sanoa lässähtäneen. Ratkaisevan tärkeä kysymys lienee se, tuliko tapauksen myötä ilmi jäävuoren huippu yksityisen turvallisuusalan laittomasta voimankäytöstä, vai tuliko 2–7 järjestyksenvalvojan virheellisistä toimintamalleista paisuteltua Avarnia tai peräti koko järjestyksenvalvontatoimintaa koskeva ongelma, vai onko totuus jossakin näiden ääripäiden välillä. Ryhmä on niin pieni, että edes heidän työantajansa Avarnin mainetta ei pitäisi pelkästään tämän tapauksen perusteella arvioida, olkoonkin että tekoaika oli pitkähkö, noin kolme vuotta. Nyt laajasta julkisuudesta huolimatta Itä-Uudenmaan käräjäoikeus päätti hylätä 7/15 syytteistä perustellen epäillyt teot lainmukaiseksi voimakeinojen käytöksi. Siitäkään emme ole havainneet vielä tarinoita, että miten jutun lopputulos on vaikuttanut yksityiseen turvallisuusalaan ja sen työntekijöihin
DNV Koulutus tarjoaa yritysten tietoturvaan keskittyvää monimuotoista koulutusta, jonka avulla yrityksesi voi kehittyä entistä tehokkaammaksi ja tietoturvallisemmaksi. Jokainen työntekijä voi omalla panoksellaan vaikuttaa yritykseen kohdistuvien uhkien hallintaan. Ilmoi audu mukaan! www.mai.. OTA YHTEYTTÄ JA LÖYDÄ UUSI OSAAMISESI training.finland@dnv.com | 010 292 4200 dnv.fi/sertifiointi/koulutuskyselyt dnv.fi/sertifiointi/koulutus Master of Safety TM Koulutusohjelma alkaa syyskuussa 2024. Uusi näkökulma osaamiseen. Oikea asiantuntemus on menestyvän yrityksen avaintekijä – ja turvallisuustekijä. /koulutus Lisätietoa: 0294 48 7355 2/2024 39. NIS2-direktiiviin sekä ISO/IEC 27001, ISO/IEC 27701, ISO 22301 ja TISAX-standardeihin liittyen. Tutustu monipuolisiin koulutuksiimme mm
Tunnetuin laite on polygrafi. Koulutuksissa käytiin läpi lyhyesti myös instrumentaalisenja non-instrumentaalisen valheenpaljastamisen eroja. Valheelle on monia syitä Henkilö voi valehdella antaakseen halutun kuvan itsestään tai toisesta, saadakseen suosiota, edun, tilaisuuden tai palkinnon tai saadakseen toiset toimimaan haluamallaan tavalla. Valehteluun kyvykkäin on erittäin vahvalla tasolla. Maailmalla on käytössä myös esimerkiksi ohjelmisto, joka perustuu ihmisen puheäänen analysointiin. Molemmat koulutukset olivat koko päivän mittaisia. Valhetta käytetään myös epämiellyttävän tilanteen, rangaistuksen tai häpeän välttämiseen tai toisten ihmisten vahingoittamiseen. Koulutuksessa käytiin läpi myös sukupuolen, kulttuurin ja temperamentin vaikutusta valehteluun, ”vaikeampien persoonallisuuksien” profilointia sekä itse valheenpaljastamista: valehtelua indikoivien signaalien havaitseminen sanattomassa viestinnässä sekä kertomuksen analysointi kysymyksenasettelutekniikoiden ja -taktiikoiden avulla. Koska valheenpaljastamisen aihe on laaja, osallistui osa koulutukseen osallistuneista myös myöhemmin Yksityisetsiväja Lakitoimistoliiton kunniapuheenjohtajan Lassi Rytkösen järjestämään workshoppiin, jossa teoriaa päästiin harjoittelemaan käytännössä pienessä ryhmässä. Hän on pätevä yksityisalalla toimiva käsialantutkija, käsialaväärennösten ja asiakirjaväärennösten asiantuntija. Non-instrumentaalista valheenpaljastusta tekevät puolestaan kaikki ihmiset intuitiivisesti jollain tasolla, mutta asiaa voi myös opiskella ja harjoitella. Instrumentaalinen valheenpaljastus tapahtuu laitteistoja ja analysointi-ohjelmistoja apuna käyttäen. Käsialavertailusta luennoi Leena Toivonen. Milloin valheenpaljastuskoulutuksesta on hyötyä. Non-instrumentaalisen valheenpaljastamisen kouluttajana toimi puolestaan Rytkönen. Hänellä on pitkä kokemus valheenpaljastamisesta ja valheenpaljastustesteistä. 40 2/2024 VALHEENPALJASTAMINEN Mika Aintila ksityisetsiväja Lakitoimistoliitto järjesti valheenpaljastuskoulutusta. Toivonen on suorittanut opintoja Espanjassa Centro de Estudios Sócrates -oppilaitoksessa kriminologian ja käsialaväärennöksien linjalla. Valheen tunnistamisesta hyötyvät niin lääkäri, opettaja kuin työnantajakin. Ihmiset kohtaavat jokapäiväisessä elämässään valehtelua. Nämä ihmiset myös yleensä nauttivat valehtelemisen onnistumisesta. Valheen tunnistaminen on tärkeää ihmissuhteissa, selvitettäessä väärinkäytöstä tai vaikka liikeneuvottelussa. Aiheina olivat non-instrumentaalinen valheenpaljastus ja oikeudellinen käsialavertailu. Kyky valehteluun voidaan jakaa eri tasoihin. Institutionaalinen kuuleminen Esimerkiksi poliisikuulusteluissa tai työntekijöiden kuulemistilaisuuksissa tilanne on erilainen Y. Tämän tason henkilöillä on kokemusta valehtelusta kanssa käymisessä valheenpaljastusasiantuntijoiden kanssa, esimerkiksi poliisikuulusteluissa, valheenpaljastustutkimuksissa tai kriminaalipsykiatrin vastaanotolla
2/2024 41
Jos asiasta on vain varteenotettava epäilys, on seurauksena tavallisesti varoitus. Valheenpaljastaminen vaatii paljon harjoittelua ja harjaantumista. Jos näyttö on epävarmaa, on ”seinä-kiiston” todennäköisyys suuri. Yksityisetsiville koulutus oli ehdottomasti hyödyllinen, ja allekirjoittanut aikoo osallistua harjoituspäiviin myös jatkossa. Huomioon tulee kuitenkin ottaa, ettei mikään yksittäinen reaktio ole riittävä markkeri valheesta. Myös kysymysten esittäjien tulisi olla tilanteessa joustavia ja tuntea tehtävänsä, sillä valheenpaljastus perustuu osaltaan dynamiikkaan kysymysten ja reaktioiden välillä. Koulutukseen osallistuneet arvioivat, että koulutuksesta olisi riittänyt asiaa useammallekin päivälle tietosisältönsä ja tiiviytensä puolesta. Simulaatiossa harjoittelijoiden reaktiot olivat aitoja ja kuultavan totuudessa pysymistä voitiin oikeasti arvioida. Kuten poliisikuulusteluissa ja muissa institutionaalisissa kuulemistilaisuuksissa, näissä harjoituksissakin annettiin ensin kuultavan kertoa tietonsa asiasta vapaana kerrontana, minkä jälkeen siirryttiin etukäteen laadittuihin, tavoitteiden mukaisiin kysymyksiin. Kuultava saattaa muistaa väärin, tai hänellä on asiasta virheellinen käsitys. Mikäli henkilöllä on ollut vain erilainen käsitys asiasta, hän saattaa alkaa kyseenalaistamaan omaa subjektiivista käsitystään. Valheenpaljastaminen ei perustu pseudotieteisiin, vaan taustalla on filosofiaa, biologiaa ja psykologiaa – tieteellistä tietoa. Valheenpaljastuksen näkökulmasta olisi hyvä, jos paikalla olisi yksi henkilö, joka olisi perehtynyt henkilökuulemisiin ja jonka tehtävänä on vain seurata kuultavan reaktioita. Valheenpaljastaminen vaatii paljon harjoittelua ja harjaantumista.. Kaikki osallistujat pääsivät harjoittelemaan kaikissa rooleissa ja jokainen skenaario käytiin läpi kunkin harjoitteen jälkeen. Tavoitteena on tällöin väärän toiminnan lopettaminen ja mahdollisesti saatu tunnustus. 42 2/2024 kuin jokapäiväisen elämän tapahtumissa, koska kuultava on velvollinen olemaan paikalla tilaisuudessa. Silloin kun työntekijää kuullaan väärinkäytösepäilyn vuoksi, tavoitteena voi olla irtisanominen ja mahdollinen rikosilmoitus, jos asiasta on varma näyttö. Huolellinen perehtyminen tapaukseen etukäteen mahdollistaa oikeiden kysymysten asettelun, oikealla hetkellä. Väärinkäytöstapauksissa kuultavaa henkilöä voidaan kysymyksillä ja hänen reaktioillansa niihin johdattaa kohti tunnustamista tai kuulemista voidaan käyttää tutkinnan suunnan löytämiseen. Henkilö ei välttämättä valehtele, vaikka hänen kertomansa ei vastaa todellisuutta. Tällöin henkilölle esitetään vaihtoehtoinen tapahtumankulku ja tarkkaillaan sen jälkeen, miten henkilö reagoi omassa kertomuksessaan. Asiasta riippuen paikalla on esihenkilön ja kuultavan lisäksi usein muita henkilöitä, kuten luottamusmies tai työsuojelupäällikkö. Jos väärinkäytöksestä on kameratallenne tai todistajia, myöntää kuultava syyllisyytensä todennäköisesti. Simulaatioharjoittelua Valheenpaljastuskoulutuksen erillisessä workshopissa simulaatioharjoitukset olivat rakennettu niin, että ne voisivat vastata esimerkiksi työntekijän kuulemista. Yrityksissä työntekijää saatetaan kuulla henkilösuhteisiin liittyvissä ongelmissa tai väärinkäytösepäilyissä
Sertifioitu toiminnanohjausjärjestelmä auttaa yhdenmukaistamaan yrityksen toimintatapoja sekä tehostaa toimintaa. Hankinnat ja kilpailutukset, projektin valvonta Kaikki turvatekniikan huolto-, asennusja ylläpitotoiminnat palveluna, kaikki yhdestä kanavasta DIGITALISAATIO KAIKKI TALOJA TURVATEKNIIKKA SAMASSA INTEGRAATIOALUSTASSA Tilannekuva ja sen Visualisointi, Automaatiot, Ohjaukset, Raportointi ja Statistiikka – Tehokkuus – Kustannussäästöt – Parempi päätöksenteko – Laadun parantaminen – Asiakaskokemus – Skaalautuvuus – Vastuullisuus ja kestävä kehitys Sami Pakarinen toimitusjohtaja sami.pakarinen@digisys.fi +358 40 655 2355 Eero Pesola teknologiajohtaja eero.pesola@digisys.fi +358 45 206 5656 Petri Kuivala projektijohtaja petri.kuivala@digisys.fi +358 50 379 9089 Digisys_210x148mm.indd 1 Digisys_210x148mm.indd 1 4.4.2024 9.55 4.4.2024 9.55 Turvaurakoitsijan sertifikaatti Osoita yrityksesi laadukas ja luotettava toiminta TU-sertifikaatilla. VAHVALLA TURVALLISUUDEN DNA:LLA – APUNA JA TUKENA PÄÄTÖKSENTEOSSA MANAGERIPALVELU™. Sertifiointitoiminta on FINASin akkreditoimaa Yritykset löytyvät: setipro.seti.fi ja vaatimukset löytyvät: www.seti.fi
Perinteisesti riskienhallinta ja jatkuvuuden turvaaminen ovat kohdistuneet tiettyihin osa-alueisiin. Pitäisi siis tarkastella enemmän sitä, tehdäänkö organisaation kannalta oikeita asioita ja valintoja. Standardien hyödyntäminen apuna Riskienhallinnan ja liiketoiminnan jatkuvuuden kehittämisessä kannattaa hyödyntää SFS-ISO 31000 ja SFS-EN ISO 22301 -standardeja, koska ne ovat tehokkaita työkaluja ja tukevat organisaation tavoitteiden toteuttamista. Se pitää sisällään vaatimukset, jotka organisaation on täytettävä osana jatkuvuudenhallintaa. Viime vuosien kriisit ja niiden vaikutukset ovat osoittaneet sen, että organisaatioiden pitää osata tunnistaa ja hallita riskejä ja mahdollisuuksia sekä varmistaa niiden toiminnan jatkuvuus kaikissa tilanteissa. Kyseessä on ohjeistusstandardi, jossa ei luetella suoranaisia vaatimuksia. Standardi osoittaa selkeitä vaatimuksia, ja se on sertifioitavissa oleva standardi. SFS-EN ISO 22301 on hallintajärjestelmästandardi. 44 2/2024 RISKIENHALLINTA JA LIIKETOIMINNAN JATKUVUUS Jyri Paasonen ja Lassi Väisänen rganisaatioilla on selkeä tahtotila yhdistää riskienhallinta ja liiketoiminnan jatkuvuus osaksi johtamista sekä keskeisiä prosesseja. Tyypillisesti organisaatioiden johtamisjärjestelmät perustuvat useiden eri O Käytännön haasteena on, miten saada eri mallit ja toimintatavat toimimaan yhteen saumattomasti ja tukemaan organisaation riskienhallintaa sekä liiketoiminnan jatkuvuutta.. Sillä on kaikille ISO:n hallintajärjestelmästandardeille ominainen rakenne. Esimerkiksi riskienhallinta on keskittynyt enemmän vakuutettaviin asioihin, kun taas turvallisuuteen liittyviä asioita tai jatkuvuutta on tarkasteltu tiettyyn häiriötilanteeseen tai kansalliseen kriisiin liittyvänä toimintona. Riskienhallinnassa painopistettä tulee laajentaa enemmän ennakoivaan riskienhallintaan ja jatkuvuuteen, kun perinteisesti on tarkasteltu sitä, onko asioita tehty oikein. SFS-ISO 31000 on kansainvälisen standardisointijärjestön ISO:n keskeisin riskienhallintastandardi. Riskienhallinnan tulisi lähteä organisaation keskeisistä tavoitteista, arvoista ja vaatimuksista eikä vain tietyistä riskilajeista. Tämän takia sen käyttöä ei voi myöskään sertifioida. Tästä huolimatta standardi on tiivis ja ytimekäs sekä suunniteltu niin, että se soveltuu minkä tahansa organisaation hyödynnettäväksi. Tämä on helppo sanoa, mutta kuinka sen voisi tehdä käytännössä keskellä kaikkia muita työkiireitä. Standardi antaa laajan ja kattavan viitekehyksen riskienhallintaan
Toisessa kappaleessa tarkastellaan standardien teknistä sisältöä vertaamalla niitä toisiinsa. Käsikirja on tehty käytännön läheiseksi, ja siinä on esimerkinomaisesti kuvattu, kuinka SFS-ISO 31000 ja SFS-EN ISO 22301 -standardeja voi hyödyntää apuna. Niissä tarkastellaan riskejä ja liiketoiminnan jatkuvuutta eri näkökulmista. Jos yhteyttä johtamisjärjestelmän ja standardien välille ei synny, heikentää se merkittävästi standardeilla tavoiteltujen hyötyjen konkreettista saavuttamista. Kolmas kappale on aiheen yhteenvetoa ja pohdintaa, jossa riskienhallintaa ja liiketoiminnan jatkuvuutta tarkastellaan organisaation eri osa-alueista käsin. O PE RA TIIVINEN TO IM IN TA PR OSESS I AR VO T, TA HTOTILA , M IS SIO JO HT AMISJÄRJ ES TE LM Ä PE RI AA TTEET TU KI TOIMINN O T PU ITT EET HA LLITUS O PE RA TIIVINEN TO IM IN TA PR OSESS I AR VO T, TA HTOTILA , M IS SIO JO HT AMISJÄRJ ES TE LM Ä PE RI AA TTEET TU KI TOIMINN O T PU ITT EET HA LLITUS Tehokas, kokonaisvaltainen ja integroitu toiminta. 2/2024 45 hallintajärjestelmästandardien asettamiin vaatimuksiin ja ohjeistuksiin. Oikein sovellettuna ne tukevat ja täydentävät toinen toisiaan. SFS-käsikirja riskienhallinnasta ja liiketoiminnan jatkuvuudesta SFS Suomen Standardit on laatinut yhdessä riskienhallinnan standardointiryhmän (SFS/SR 213) jäsenien kanssa SFS-käsikirjan 18:2021 Riskienhallinta ja liiketoiminnan jatkuvuus. Yksittäisiä hallintajärjestelmiä voi olla monelle eri osa-alueelle, kuten laadunhallinnalle (SFS-EN ISO 9001), ympäristöasioille (SFS-EN ISO 14001), työterveydelle ja työturvallisuudelle (SFS-ISO 45001) sekä tietoturvallisuudelle (SFS-EN ISO/IEC 27001). Tehoton, siiloutunut ja pinnallinen toiminta.. Harvempi organisaatio on kuitenkaan sertifioinut SFS-EN ISO 22301 -standardia. SFS-ISO 31000 ja SFS-EN ISO 22301 käsittelevät osin samoja asioita, mutta ne eivät ole keskenään päällekkäisiä. Jotta rinnakkaishyödyntäminen olisi mahdollisimman sujuvaa, on niissä kaikissa yhtenäinen rakenne. Käytännön haasteena on, miten saada eri mallit ja toimintatavat toimimaan yhteen saumattomasti ja tukemaan organisaation riskienhallintaa sekä liiketoiminnan jatkuvuutta. Jos standardien käyttöönotto jää vaillinaiseksi ja niiden myötä laaditut prosessit ovat irtonaisia organisaation päivittäisistä toiminnoista, niin silloin ei saada aikaan sitä hyötyä, mitä haetaan ja voidaan saavuttaa parhaassa tapauksessa. Riskienhallinnan ja liiketoiminnan jatkuvuuden periaatteilla sekä organisaation keskeisillä arvoilla ja tavoitteilla pitää olla selkeä yhteys. Käsikirja jakautuu kolmeen kappaleeseen. Molemmat standardit korostavat yhteyttä organisaation johtamisjärjestelmään. Ensimmäinen kappale pohjustaa aiheeseen ja tarjoaa johdannon eteenpäin. Nämä asiat eivät ole pelkästään dokumentointia ja juhlapuheita, vaan osa päivittäistä tekemistä ja johtamista
46 2/2024 Antti Kurvi.
Esimerkiksi onko ovipuhelinjärjestelmän asentaminen silloin, kun se ohjaa kiinteistön tai asunnon ulko-ovia auki, hyväksymistä edellyttävä turvasuojaustehtävä. Onhan meillä pitkät perinteet yrityksistä, isoista ja aiemmin pienemmistäkin, jotka harjoittavat kaikkia näitä kolmea yksityisen turvallisuusalan osa-aluetta. O Nykytilanne vaatii muutosta.. Nykyinen laki yksityisistä turvallisuuspalveluista on sisältänyt jo valmisteluvaiheessa etenkin turvasuojaustoiminnan kannalta ongelmallisia ja ihmetystä herättäneitä kohtia ja puutteita, joita ala on yhdessä ja erikseen tuonut esiin. Ilmoitusmenettely pätevyyshenkilöineen Tukesin rekisteriin ja kolmannen osapuolen varmennustarkastus ainakin osalle toteutuksista. Näistä voidaan esimerkkeinä mainita kameravalvonnan jättäminen lain soveltamisen ulkopuolelle, pätevyyshenkilön koulutusvaatimussirkus, turvasuojaajakortti vain ”rehellisille asentajille” eli vain toteuttajille, mutta ei suunnittelijoille sekä kirjallisen toimeksiannon vaatimus turvasuojauksessa. Tämä huomioiden voi olla ymmärrettävää, ettei sisäministeriö sisällyttänyt perustamansa turvallisuusalan koulutusta, ohjausta ja valvontaa selvittävän työryhmän toimeksiantoon turvasuojausta lainkaan. 2/2024 47 TURVASUOJAUS ON OLEELLINEN OSA YKSITYISTÄ TURVALLISUUSALAA, MUTTA… Antti Kurvi lemme alana pitkään kannattaneet ja hyväksyneet turvasuojaustoiminnan ”niputtamisen” yhteen vartioinnin ja järjestyksenvalvonnan kanssa. Eikö valvontaviranomaisen toimenkuvaan enää kuulukaan alan neuvonta. Toivon tietysti, ettei näin ole. Onko avainten sarjoittaminen liikkeessä asiakkaalle hyväksymistä edellyttävä turvasuojaustehtävä. Samalla on korostunut tarve saada alaa koskeva normisto ja valvonta ajan tasalle ja toimivaksi. Ja perinne osin jatkuu edelleen. Valitettavasti ainakin allekirjoittaneelle on nykyisen lain valmisteluja voimassaoloaikana muodostunut käsitys, ettei viranomaisilla ole kiinnostusta, osaamista, resursseja tai mitään näistä turvasuojaustoimintaan liittyen. Turvasuojaustoimintaan ei sisälly samanlaisia toimivaltuuksia puuttua ihmisten perusoikeuksiin kuin yksityisen turvallisuusalan muihin tehtäviin, kuten kiinniottoja voimankäyttötilanteita. Haluttomuus avata nykylakia päivitettäväksi myös turvasuojaustoiminnan osalta vain vahvistaa käsitystäni. Lain voimassaolon aikana on sitä valvovalta viranomaiselta kysynyt useampikin organisaatio ohjeita lain tulkinnasta turvasuojaukseen liittyen eri tilanteissa. Vastaukset, jos niitä on saatu, eivät yleensä ole juurikaan auttaneet kysyjää. Kuten Turva-alan yrittäjien Kimmo Arenius on aiemmin tässä lehdessä tuonut esiin, on turvasuojaustoiminnan merkitys ja näkyvyys kasvanut viime vuosina. Minkä pituiset ja/tai määrälliset sanktiot/tuomiot minkä tyyppisistä rikoksista/ rikkomuksista estävät turvasuojaajaksi hyväksymisen, jos muita estäviä syitä ei ole. Vaikka yrittäjänä kannatan vahvasti normien purkutalkoita, en tässä tapauksessa koe sitä järkeväksi, vaan kysyn: voisiko ratkaisu security-puolella olla saman tyyppinen kuin safety-puolella. Nykytilanne vaatii muutosta
Haasteet voivat tuntua toisinaan ylivoimaisilta. Tuossa muutamia arkipäivän tuttuja ja moninaisia tilanteita kuvaamaan niitä kokemuksia ja tuntemuksia, kun asiat eivät tahdo arjessa sujua. Kerrostalon kolmannesta kerroksesta ei pysty hissin puutteen takia kulkemaan portaita ylös tai alas niin kuin noin kolmenkymmenen asuinvuoden aikana aiemmin. Aikuiset sisarukset Tiina ja Matti ovat äidistään huolissaan, kun hän haluaa väen vängällä asua vielä isän kuoltua yksinään, mutta kaatuessaan ei pääse välttämättä ylös. Turvallisuus on myös otettava huomioon esteettömyysratkaisuja pohtiessa. Ramppeja tehtäessä varmistetaan, että ne eivät ole liian jyrkät sekä niissä on sivukaiteet ja laipat, jotka estävät pyörätuolin putoamisen. Joka päivä saa olla huolissaan, ettei jää vaan liesi päälle tai tapahdu muuta ikävää. Heikki on huolissaan vaimostaan, joka tuppaa lähtemään huomaamatta ulos talvipakkaseen vähissä vaatteissa ja korkokengissään unohtaen vielä avaimet välillä kotiin. Nämä liittyvät esimerkiksi rakennusten ulko-oviin (sähkölukot ja oviautomaatit), kommunikointiin (älypuhelimet, ovipuhelimet ja kuulutusjärjestelmät), paikkatietoihin (kamerat, GPS-laitteet ja trackerit), näkemiseen (riittävät ja oikeat valaistukset, värikontrastit ja maalipintojen värit), kulkemiseen (portaiden liukastumisesteet, rampit ja luiskat) ja asumiseen (esteettömät asumistilat ja keittiöt). Muuttaakaan ei haluaisi, kun taloyhtiön väki on tullut tutuksi, jopa ystäviksi. Ja onhan hän pari kertaa kaatunut ulkonakin niin, että ulkopuoliset ovat joutuneet auttamaan ylös. 48 2/2024 ESTEETTÖMYYS LUO HYÖTYJÄ KAIKILLE Esa Karjalainen nja on murheissaan, kun ei ole päässyt enää pitkiin aikoihin kotoaan ulos. Jalkaja käsivoimat ovat heikentyneet, kynnys on ulko-ovella korkea ja ulko-oven avaaminenkin liian raskasta. Esteettömyys on iso ja laaja asia, ja se sivuaa kaikkia elämän osa-alueita. Näihin kaikkiin edellä kuvattuihin tilanteisiin saadaan helpotusta esteettömyysratkaisuilla, kun niihin paneudutaan. Varmistaa tulee myös esimerkiksi liikuntarajoitteisen ihmisen mahdollisuus riittävän aikaiseen poistumiseen tiloista, jos asunnossa alkaa muodostua tulipaloa ennakoivaa savua. Parhaimmat ja kiteytetyimmät määrittelyt esteettömyydelle olen löytänyt seuraavista luonnehdinnoista: arjessa selviäminen, saavutettavuus, kyky tehdä sitä mitä muutkin, yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja syrjimättömyys. Eskolla on kuulo heikentynyt niin, että ystävät ja tutut jäävät oven taakse, kun hän ei kuule ovipuhelimen tai kännykän ääntä. Yksittäisen ihmisen arkea voidaan helpottaa rakenteellisilla esteettömyysratkaisuilla. Tämä A
• Esteettömyysratkaisuja tuottavat yritykset saavat liiketaloudellista toimintaa. Yhteiskunta säästää taloudellisesti, kun kansalaiset pysyvät mahdollisimman kauan terveinä, omatoimisina ja asuvat kotonaan mahdollisimman pitkään.. Esteettömyyden eteen tehtävä työ on (ja on oltava) jatkuvaa, päättymätöntä ajattelua sekä fyysisiä ja psyykkisiä tekoja paremman arjen, yhdenvertaisuuden ja ihmisarvoisen elämän edistämiseksi. Käynnissä on ikäja muistiystävällinen taloyhtiöhanke, joka toteutetaan Kiinteistöliiton ja ympäristöministeriön yhteishankkeena vuosina 2024– 2025. Se on tekijöilleen eettistä ja humaania toimintaa parhaimmillaan, jonka tarve varmasti ja vääjäämättä koskettaa ja tavoittaa meidät kaikki jossakin muodossa sekä jonakin ajankohtana. Lisäksi hankkeen tavoitteena on rakentaa eri toimijoiden välinen yhteistyö taloyhtiötä palvelevaksi, suunnitelluksi kokonaisuudeksi. Turvaurakoitsijat tulee tekemään kampanjoita yhteistyössä esteettömiä ratkaisuja tarjoavien yhteistoimintajäsentemme kanssa tänä ja ensi vuonna. Hankkeen päätavoitteena on kehittää taloyhtiöitä ikäja muistiystävällisiksi sekä jakaa aiheeseen liittyvää tietoa. • Yhteiskunta säästää taloudellisesti, kun kansalaiset pysyvät mahdollisimman kauan terveinä, omatoimisina ja asuvat kotonaan mahdollisimman pitkään. • Sosiaalipuolen ammattilaisten työ helpottuu. 2/2024 49 toteutetaan varmistamalla palovaroittimien toiminta, laittamalla kännykälle taso sängyn viereen, josta apu on nopea soittaa, ja laittamalla kauko-ohjain samalle tasolle, jotta oven sähkölukitus on nopea avata, kun apu saapuu. Kun mitä tahansa asiaa tarkastelee eri näkökulmista ja havaitsee, että se toimii ja tuo hyötyjä kaikista näkökulmista tarkasteltuna, on tällainen asia yleensä kannattavaa lähteä toteuttamaan. Esteettömyys tuo muun muassa seuraavanlaisia hyötyjä: • Kohdehenkilön arki helpottuu
50 2/2024
Ne auttavat aiheesta kiinnostuneita organisaatioita hahmottamaan asiaa ja ohjaavat huomion sitä koskeviin oleellisiin seikkoihin. Vastaavanlaisia abstrakteja turvallisuutta ja turvallisuusjohtamista koskevia aiheita on jo standardoitu. Keinovalikoimaan voi kuulua esimerkiksi poliittisia, diplomaattisia, taloudellisia ja sotilaallisia keinoja sekä informaatioja kybervaikuttamista. Hybridivaikuttamisen tavoitteena on hyödyntää kohteeksi valitun valtion haavoittuvuuksia ja pyrkiä tekemään se mahdollisimman peitellysti. Näkyvimpänä esimerkkinä viimeaikaisesta hybridivaikuttamisesta on ollut Venäjän toiminta Suomen itärajalla viime syksystä alkaen. Sisäministeriötä lainaten, niissä on kyse pahantahtoisesta ulkoisesta vaikuttamisesta, jolla valtiollinen toimija pyrkii eri keinoja yhdistelemällä systemaattisesti vaikuttamaan kohteena olevaan maahan. Tätä asiaa ohjeistavaa standardia on laadittu Ison-Britannian (BSI) johdolla ISO:ssa jo yli vuoden ajan. Standardi on suunnattu hyödynnettäväksi kaikille aiheesta kiinnostuneille, mutta erityisesti niille, jotka ovat vastuussa kaupunkiyhteisöjen palveluiden kestävyydestä, kuten kaupunkien ja kuntien johtajille ja päättäjille. YK:n arvion mukaan liki 70 prosenttia ihmisistä asuu kaupungeissa vuoteen 2050 mennessä. Tällaisia ovat muun muassa toiminnan jatkuvuudenhallintaa (ISO 22301) tai kriisinhallintaa (ISO 22361) ohjeistavat standardit. Tulisiko aiheesta laatia standardi. Entä millaisia asioita standardiin kirjattaisiin. Hybridivaikuttaminen on autoritääristen valtioiden keskeinen vaikuttamisväline. Eurooppalainen standardi (EN) hybridiuhkista ja hybridivaikuttamisesta vahvistaisi yhdenmukaista ymmärrystä aiheesta läpi Euroopan. Ohjeistus koetaan hyödylliseksi ja sillä nähdään olevan selkeää kysyntää, sillä maailma kaupungistuu ja monimutkaistuu alati. S. Resilienssin resepti Ryhmämme kokouksen agendalla oli normaaliin tapaan lukuisia äänestyskohteita. Resilienssissä on kyse valmiudesta kestää muutoksia, rajujakin, sekä kykyä sopeutua muuttuvaan ympäristöön, eli kykyä sietää ja muuttua kestävästi ja hallitusti yli ajan. Tämä ja riski ilmiön laajenemisesta aiheuttavat uhkaa kansalliselle turvallisuudelle sekä yleiselle järjestykselle Suomessa. Rajaa on poikkeuksellisesti pidetty suljettuna, sillä on selkeitä viitteitä ja todistusaineistoa siitä, että naapurimaa haalii turvapaikanhakijoita rajalle ja ajaa niitä määrätietoisin toimin rajan yli. Asia oli kokouksemme agendalla aiheen ajankohtaisuuden ja mielenkiintoisuuden vuoksi sekä keskusteltavaksi mahdollisia toimenpiteitä ajatellen. Mitä standardilla tavoiteltaisiin, eli mitkä olisivat sen hyödyt. 2/2024 51 HYBRIDIUHKAT PUHUTTAVAT Janne Kalli ja Jyri Paasonen tandardointiryhmämme maaliskuun kokouksen agendalla olivat hybridiuhkat ja -vaikuttaminen. Standardiluonnokseen on kirjattu alan ammattilaisten toimesta, mitkä ovat asiaa koskevat keskeiset periaatteet ja puitteet, joiden pohjalta resilienssiä voidaan luoda ja kehittää. Keskustelua sikisi erityisesti standardiluonnoksesta yhteisöjen resilienssiä eli kriisinkestävyyttä koskien
Antoisa seminaari Seminaarin anti oli sekä henkilökohtaisesti että ammatillisesti palkitseva. Tätä taustaa varten voitte ymmärtää, miksi Ahosen puhelu ja ystävällinen kutsu saapua luennoimaan seminaariin oli minulle niin ilahduttava. Vaikka en ole työskennellyt turvallisuusalalla kuin kahden vuoden ajan rahoittaessani opintojani, Turvallisuusmuseon toiminta ja museoseminaarit ovat olleet minulle hyvinkin tuttuja. Ruotsin – Nato-sotalaivoineen – ehdin nähdä vilaukselta laivan ikkunasta. Asiaa ei tarvinnut kovinkaan kauaa miettiä. Kun olin varmistanut muutamaan kertaan, että he kokivat tutkimieni asioiden olevan yleisön näkökulmasta kiinnostavia, vastasin myöntävästi ilahduttavaan kutsuun. Niiden aihepiirit ja käsittelytavat karkasivat sen verran etäälle omasta työstäni, ettei ollut perusteltua osallistua niihin työaikana. Käytännössä kaikki seminaariosallistumiseni suuntautuvat tieteellisiin konferensseihin, joissa aiheita käsitellään hieman erilaisista lähtökohdista kuin museoseminaarin kaltaisissa, ammattiyhteisölle suunnatuissa tapahtumissa. Sillä nimellä tapahtuma meillä kotona aina tunnettiin. Itse en kuitenkaan koskaan osallistunut seminaareihin. Nyt sain kuulla asiantuntijoiden näkemyksiä ajankohtaisista kriisiajoista, varautumisesta ja suojautumisesta. Ensimmäistä kertaa laivalla. 52 2/2024 TURVALLISUUSSEMINAARIN TERVEISET Miikka Vuorela aaliskuun loppu toi minulle monia ensimmäisiä kertoja. Myöhemmin työstä otti vetovastuun siskoni Maaret, joka huolehti monia vuosia museon verkkopalveluista. Jouko Ahonen seminaarin järjestäjäorganisaatiosta soitti minulle syksyllä ja tiedusteli, olisinko kiinnostunut pitämään luennon Turvallisuusmuseon risteilyllä maaliskuussa. Tämänkertaisen seminaarin pääosassa oli kokonaisturvallisuuden varmistaminen poikkeusoloissa, mikä merkitsi luonnollisesti keskittymistä Ukrainan sodan ja kansainvälisen geopoliittisen tilanteen kehitykseen. Kutsun sitä muuten vanhasta tottumuksesta museoseminaariksi. Isäni Markku Vuorela oli museon perustajajäsen ja osallistui keskeisesti myös seminaarisarjan suunnitteluun heti alusta alkaen. Minusta tuntui, että saatoin nyt omalla panoksellani edesauttaa isälle hyvin tärkeän toiminnan jatkumista ja nähdä samalla, millaisen kokonaisuuden hän ja muu museoväki olivat hieman yli vuosikymmenen aikana saaneet rakennettua. Kriisit ovat keskeisessä asemassa myös omassa tutkimustyössäni, jonka kohteena on rikollisuuden ja kontrollin kehitys pitkällä aikavälillä. Itsekin sain perehtyä museon toimintaan vähäisessä roolissa, kun olin mukana tekemässä ensimmäisiä harjoituksia museon 360-asteen videoiden siirtämisessä verkkoon. Ensimmäistä kertaa Ruotsissa. Ensimmäistä kertaa Turvallisuusmuseon ja Huoltovarmuusorganisaation ”Tätä et kuule muualla” -turvallisuusseminaarissa. Olin etukäteen varautunut käyttämään matkan osin muiden töideni parissa, mutta päädyinkin kuuntelemaan kaikki luennot. Matkasta meren yli en myöskään erityisemmin nauttinut, koska viihdyn paremmin soutuveneessä tai kanootissa. Mutta turvallisuusseminaari oli kerrassaan mainio kokemus. Myöhempinä aikoina muodostui pieneksi perinteeksi, että kun museoseminaarin ajankohta alkoi lähestyä, soitti isä minulle kysyäkseen suosituksia sopivista kollegoista, jotka osaisivat kertoa kulloinkin ajankohtaisista aiheista, joiden ympärille seminaarit rakentuivat. Ammattilaisille puhuttaessa näkökulmat ovat konkreettisempia ja käytännönläheisempiä: miksi M Kaikkia poikkeusoloja yhdistää niiden taipumus tuottaa voimakkaita rikosaaltoja, mutta lisääntyneen rikollisuuden luonne vaihtelee sen mukaan, millaisesta kriisistä on kyse.
Kaikkia poikkeusoloja yhdistää niiden taipumus tuottaa voimakkaita rikosaaltoja, mutta lisääntyneen rikollisuuden luonne vaihtelee sen mukaan, millaisesta kriisistä on kyse. Useiden nimet olivat isän puheista entuudestaan tuttuja, vanhoja aikojakin muisteltiin. Samalla tavalla toistuvana kaavana on ollut, että kun kriisiajat tuottavat rikollisuusongelmia, reagoi valtio siihen ankaralla kriminaalipolitiikalla. Aikani asiaa pohdittuani päädyin siihen, että yksinkertaisesti annan tilan perustutkimukselle ilman turhia krumeluureja. Samanlaiset ilmiöt ovat toistuneet kerta toisensa jälkeen suomalaisen ja muidenkin pohjoismaisten yhteiskuntien poikkeusolojen aikana. He olivat ehkä tehneet saman havainnon kuin itse olin tehnyt kuunnellessani muita luennoitsijoita, joista lähes kaikki olivat ammattilaisia eivätkä tutkijoita. Tämä asetelma tuotti mielenkiintoisen ammatillisen haasteen. Poikkeusolot loppuvat aikanaan, ja niiden aiheuttamat rikosaallot laantuvat ikään kuin luonnostaan, mutta jäljelle jää edelleen ankara ja usein hyvin kallis rangaistusjärjestelmä. En ollut myöskään koskaan aiemmin luennoinut yliopiston tai tieteellisten konferenssien ulkopuolella, mikä tuotti hieman lisää päänvaivaa käsittelytavan valintaan. Seminaarin aikana puristin monen henkilön kättä. Nälkää, sotia ja talouskriisejä – rikollisuus ja kontrolli poikkeusoloissa Kerroin luennossani, miten rikollisuus ja kriminaalipolitiikka ovat kehittyneet Suomen historiallisten kriisiaikojen yhteydessä. Talouskriisin ja nälänhädän aikana varkauksien ja omaisuusrikosten määrä kasvaa, kun taas sodat ja poliittiset kriisit tuottavat ennen muuta väkivaltaa. Akateemiset tutkijat ja käytännön työtä tekevät ammattilaiset kohtaavat toisiaan liian harvoin, eivätkä he pääse jakamaan riittävästi näkemyksiään ja tietojaan. Meillä olisi paljonkin opittavaa toisiltamme, jos useammin jalkautuisimme samoihin tiloihin keskustelemaan ja vaihtamaan ajatuksia. 2/2024 53 organisaatiosi kannattaa varautua poikkeusoloihin ja mitkä ovat parhaat varautumisen käytännöt. Seminaarin muiden luennoitsijoiden puheista opin uutta tulevien kriisien uhan todennäköisyydestä ja niihin varautumisesta. Otaksuin osallistujien odottavan konkreettista hyötyä luennoista. Miikka Vuorela.. Kenties osaamme varautumisen ansiosta toimia kriisin kohdatessa viisaammin kuin edeltäjämme, kenties emme. Kuulijat kiittivät mielenkiintoisesta luennosta ja kertoivat oppineensa paljon uutta. Miten vastaisin tuohon odotukseen, kun päivittäinen työni keskittyy historiallisiin oikeustilastoihin, esimerkiksi 1800-luvulla tuomittujen rikosten määriin. Historiallinen kriminologia – tieteenala, jota edustan – voi osallistua keskusteluun omalla näkökulmallaan: Tulevaisuudessakin poikkeusolojen voidaan odottaa tuottavan voimakkaita rikosaaltoja ja poliittista painetta reagoida niihin (yleensä täysin hyödyttömästi) ankaralla kädellä. Historiallisten kehityskulkujen toistuvuudesta juontuu myös mahdollisuus ottaa niistä oppia tulevaisuutta silmällä pitäen. Kun tiedämme tämän etukäteen, voimme yhteiskuntana varautua siihen
54 2/2024 Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas.
Kaikkiaan 12 ständistä muodostuva tyylikäs alue Messukeskuksessa jatkaa uudistuneena aiemman Security Cityn perinnettä. Se on jäsenyrityksillemme ”avaimet käteen” -konseptina hieno mahdollisuus profiloitua korkeiden kävijämäärien FinnBuild-messuilla kunakin välivuonna, jolloin varsinaista FinnSec-messua ei järjestetä. Aihepiiriin kuuluvat globaalisti yhä näkyvämpänä myös ilmasto-olosuhteiden muutoksiin liittyvät turvallisuuspoliittiset ulottuvuudet. Risteilemme Cinderellalla, joka on uudistunut Helsinki Tukholma Helsinki -linjalle täyttämään monipuoliset seminaaritarpeemme. FinnSec Cityssä kiinteistöjen ja rakentamisen turvallisuuden ammattilaiset voivat esitellä tuotteitaan ja palveluitaan. Kumppaneinamme toimivat Securitas, Hedengren ja Messukeskus. Kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin yhdistyksen vuoden 2023 tilinpäätös ja muut sääntömääräiset asiat. Ilmatieteen laitoksella. Finnsecurityn golfaajia odottaa kesän 27. Tänä vuonna se kisataan Master Golfissa 13.8. Kevätkokousta edelsi Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalaksen esitys ilmastonmuutoksen synnyttämistä haasteista turvallisuudelle. golftapahtumamme, FinnsecurityGolf. F Taalas palkittiin samassa yhteydessä Finnsecurityn vuoden 2023 Turvallisuuspalkinnolla.. Tulevia tapahtumia EK ja EK-Tieto Oy järjestävät yhdessä Turvallisuusalan neuvottelupäivät Silja Serenadella Tukholmaan 29.–31.5. Taalas palkittiin samassa yhteydessä Finnsecurityn vuoden 2023 Turvallisuuspalkinnolla. Lisäkumppanit tapahtumaan ovat enemmän kuin odotettuja. Turvallisuusalaa kokoava moottoripyöräseminaari suuntaa loppukesästä (16.–18.8) ammatillisiin kohteisiin Itä-Suomessa. 2/2024 55 KEVÄTTÄ RINNASSA JA PALJON TAPAHTUU Joona Vuorenpää innsecurityn kevätkokous pidettiin 18.4. FinnSec City -konsepti Finnsecurity on sopinut Messukeskuksen kanssa FinnSec City -konseptin toteuttamisesta tulevan syksyn FinnBuild-messuilla 8.–10.10. Taalas on kiinnittänyt ansiokkaasti huomiota ilmastonmuutoksen onnettomuusja vahinkoriskejä kasvattaviin vaikutuksiin. Syksyn Yritysturvallisuusfoorumi (YTF) risteilee Tukholman SKYDD-messuille tuorein teemoin 23.–25.10
Posti Group Oyj (Posti) on ollut esillä henkilötietojen käsittelyyn liittyen, kun tietosuojavaltuutetun toimistoon tehtiin kahdeksan kantelua koskien Postin muuttoilmoitustietoja aikavälillä 24.2.2017–15.1.2020. Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa on seuraamusmaksua koskevan ratkaisun osalta todettu, että kyseessä oleva rikkominen on koskenut suurta määrää rekisteröityjä ja jatkunut O. Helsingin hallinto-oikeus on antamallaan päätöksellä 2.11.2021 (nro H5413/2021) hylännyt Postin valituksen apulaistietosuojavaltuutetun päätöksestä ja kumonnut yhtiön valituksen seuraamuskollegion päätöksen hallinnollisen seuraamusmaksun määräämisestä. Kussakin asiassa on ollut kysymys siitä, että tehdyn osoitteenmuutosilmoituksen jälkeen rekisteröity on saanut yhteydenottoja ja suoramarkkinointia eri yrityksiltä. Apulaistietosuojavaltuutettu ja seuraamuskollegio antoivat vuonna 2020 Postille 100 000 euron hallinnollisen seuraamusmaksun osoitetietojen automaattisesta luovuttamisesta ostopalveluna suoramarkkinointiyrityksille. Hallinto-oikeuden päätös Posti valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen. 56 2/2024 POIS POIS POSTIN TIELTÄ, POSTI SE KULKEE KESKELLÄ TIETÄ Jyri Paasonen tsikon hokema on historiaa siitä, että postitorven käyttäjille piti antaa vapaa kulku teillä. Postitorven käyttöön liittyi muitakin etuuksia, kuten lauttureiden piti kuljettaa posti maksutta jokien yli ja kaupunkien portit piti avata postinkuljettajille öisinkin. Tietosuojarikkomukseksi katsottiin vuosina 2017–2019 tehdyt osoitteenmuutosilmoitukset, joiden aikana rekisteröidyille ei ollut informoitu tuote-ehtoja eivätkä ne tulleet aidosti rekisteröidyn hyväksyttäväksi, koska rekisteröidyt eivät tienneet oikeudesta kieltää tietojensa luovuttamista. Näistä asioista kuusi on saatettu vireille henkilötietolain voimassaoloaikana ja kaksi yleisen tietosuoja-asetuksen soveltamisen aloittamisen jälkeen
Tämän takia on tärkeää, että päätöksistä valitetaan ja saadaan ennakkopäätöksiä, kuten Postin tapauksessa. 2/2024 57 varsin pitkään. Tietorikoksilla voidaankin vahingoittaa laajasti yhteiskuntaa, kuten Psykoterapiakeskus Vastaamon tapaus osoittaa. Hallinto-oikeus on kuitenkin päätöksessä kuvatulla tavalla todennut kyseessä olevan rikkomisen olleen osin tulkinnanvarainen. Hallinto-oikeus on päätöksessä kuvattujen seikkojen punninnan perusteella kuitenkin katsonut, että seuraamusmaksun määräämistä ei rikkomisen laatu ja sen rekisteröityihin kohdistuvat vaikutukset huomioiden kokonaisuutenakaan arvioiden voida pitää oikeasuhteisena seuraamuksena. Korkein hallinto-oikeus katsoi lisäksi, että seuraamuskollegio oli yleisen tietosuoja-asetuksen rikkomisen takia voinut määrätä Postille 100 000 euron suuruisen hallinnollisen seuraamusmaksun. Tietosuojan kannalta tietoturvallisuuden kontrollien tehokkuudella sekä organisaatioiden riskienhallinnan sekä sääntelyn toimivuudella on merkitystä, jotta henkilötietoja voidaan suojata tehokkaasti. Korkein hallinto-oikeus myönsi valitusluvan ja antoi päätöksensä 12.9.2023 (KHO:2023:81). Ne bis in idem -kiellon soveltamisala ei rajoitu vain rikosoikeudellista rangaistusta koskeviin tuomioihin, vaan se ulottuu myös rangaistusluonteisiin hallinnollisiin seuraamuksiin. Tämä on herättänyt keskustelua useissa valtioissa siitä, että organisaatiot ovat yhä varovaisempia ilmoittamaan tietosuojarikkomuksesta, koska pelkäävät sakkoja ja korvausvaatimuksia. Korkein hallinto-oikeus korosti seuraamusmaksun edellytysten arvioinnissaan, että Postin sähköisellä osoitteenmuutospalvelulla oli erittäin paljon käyttäjiä, joiden tietotekniset valmiudet vaihtelivat. Ylipäätään Euroopassa tietosuojavalvontaviranomaiset ovat määränneet entistä enemmän seuraamusmaksuja, kun niiden kokonaismäärä on kasvanut 50 prosentin vuositasolla. Tietosuoja-asetuksen 83 artiklan 1 kohdan mukaan tietosuoja-asetuksen rikkomisesta määrättävien hallinnollisten sakkojen määräämisen on kussakin yksittäisessä tapauksessa oltava tehokasta, oikeasuhtaista ja varoittavaa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että yleisen tietosuoja-asetuksen 12 artiklan 1 kohdassa ja 13 artiklan 1 ja 2 kohdassa, joissa käytetään ilmaisua ”tietojen toimittaminen”, edellytettiin rekisterinpitäjältä aktiivisia toimenpiteitä sanotuissa kohdissa tarkoitettujen tietojen saattamiseksi rekisteröityjen tietoon. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös Tietosuojavaltuutettu pyysi korkeimmalta hallinto-oikeudelta lupaa valittaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä. Euroopan tietosuojaneuvostossa on tunnistettu haasteet, kun seuraamusmaksujen määräämiskäytäntö ei ole ollut yhdenmukaista. Tietosuojavaltuutettu vaati valituksessaan, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin seuraamuskollegion päätös seuraamusmaksun määräämisestä on kumottu ja seuraamuskollegion päätös saatetaan voimaan. Hallinto-oikeuden mukaan seuraamusmaksun määrääminen Postille annetun huomautuksen lisäksi oli tehokasta ja varoittavaa. Tämän takia he ovat laatineet muun muassa ohjeen hallinnollisten seuraamusmaksujen laskemiseen, jonka tarkoituksena on yhdenmukaistaa kansallisten tietosuojaviranomaisten tapoja tietosuoja-asetuksen perusteella määrättyjen seuraamusmaksujen suuruuden laskennassa. Eräs keskeinen impulssi tähän keskusteluun on ollut muun muassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) oikeuskäytäntö koskien ne bis in idem -kieltoa (”ei kahdesti samassa asiassa”) tilanteessa, jossa sopimusvaltiossa on määrätty rikosoikeudellisen seuraamuksen ohella jokin muu seuraamus, jota valtion sisäisessä oikeudessa on pidetty muuna kuin rikosoikeudellisena seuraamuksena. Tähän nähden hallinto-oikeus on katsonut yleisen tietosuoja-asetuksen 83 artiklan 1 ja 2 kohtien perusteella, että seuraamuskollegiolla ei ole tässä tapauksessa ollut perusteita määrätä Postille seuraamusmaksua. Postin ei ole voitu katsoa saattaneen tietoja edellä tarkoitetusta tietojen luovuttamisesta tietyille organisaatioille ja oikeudesta kieltää mainittu yhteystietojen luovuttaminen aktiivisin toimenpitein selkeästi niille sähköisen muuttoilmoituksen tehneille henkilöille, jotka eivät olleet saaneet postinohjauspalveluiden tuote-ehtoja hyväksyttäväkseen. Artiklan 2 kohdan mukaan hallinnolliset sakot määrätään kunkin yksittäisen tapauksen olosuhteiden mukaisesti. Ylipäätään Euroopassa tietosuojavalvontaviranomaiset ovat määränneet entistä enemmän seuraamusmaksuja, kun niiden kokonaismäärä on kasvanut 50 prosentin vuositasolla.. Hallinnolliset seuraamusmaksut herättävät keskustelua Hallinnolliset seuraamusmaksut ovat olleet viime vuosien aikana vilkkaan akateemisen tarkastelun kohteena
Luxemburg d. Kuka allekirjoitti Suomen Nato-hakemuksen 17.5.2022. Vänrikki 12. Sinistä d. Kuopiossa 5. a. Seppo Kolehmainen c. Mandatumin b. B, 199 3 8. Taito Vainio 7. Irlanti d. Magnus Mali 1. D, Kuo pio ssa 5. C, Teli a Cyg ate n 11. Mikko Paatero b. Pohjois-Makedonia c. 98 ihmistä b. Kuinka monta ihmistä kuoli Suomen tieliikenteessä vuonna 2023. Rannikkovartiosto 13. a. a. Unkarin ja Romanian d. Islanti 6. Deloitten 11. Tiedusteluvalvontavaliokunnan b. 1993 c. a. a. 2003 8. Oikeat vastaukset löytyvät sivun alalaidasta. Ruotsalainen 9. Sauli Niinistö c. ISS c. Ranskalainen d. Missä kaupungissa sijaitsee Suomen Pelastusopisto. Minkä maalainen yritys on teollisuuskaasuistaan tunnettu AGA. D, Ruo tsa lai nen 9. C, Sin ist ä 15. Australia b. a. Minkä yrityksen tuotepäällikkö on Tietoturva ry:n uusi puheenjohtaja Tommi Vänninen. 173 ihmistä c. D, Isl ant i 6. Sivistysvaliokunnan 4. Viron ja Latvian c. 1998 d. Puolustusvaliokunnan c. Alikersantti b. Etelä-Afrikka 10. a. A, Pek ka Haa vis to 2. Pelastuslaitos d. Ulkoasiainvaliokunnan d. Montenegro b. 60 2/2024 TIETOA & TAITOA! 1. Granlund 3. Certego d. a. A, Puo lan ja Lie ttua n 14. Mikä taho voi määrätä ns. Albanian ja Kreikan 14. Minkä eduskunnan valiokunnan jäsen on kyberasiantuntijana tunnettu kansanedustaja Jarno Limnéll. Englantilainen c. Pekka Haavisto b. a. a. Korpraali d. Mikä yritys osti K2 Turvapalvelut Oy:n maaliskuussa 2024. Mikä on presidentti Alexander Stubbin sotilasarvo. Minkä kahden Nato-maan rajalla sijaitsee ns. Poliisi c. Antti Kaikkonen 2. Mustaa c. C, Cer teg o 3. C, Pel ast usl aito s 13. Minkä väristä barettia Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvaajat käyttävät. Lahdessa c. Kuka on Suomen nykyinen poliisiylijohtaja. a. Minä vuonna 112 korvasi 000:n Suomen yleisenä hätänumerona. Punaista 15. 284 ihmistä d. Lappeenrannassa d. Puolan ja Liettuan b. Mikä oli ensimmäinen maa, jossa turvavöiden käyttö määrättiin pakolliseksi etupenkillä istuville. Hollantilainen b. B, Sep po Kol ehm ain en 7. C, Kor pra ali 12. a. Kanada c. Kimmo Kohvakka d. B, Puo lus tus val iok unn an 4. Mikkelissä b. B, 173 ihm ist ä Vas tau kse t: TURVAVISA. A, Aus tra lia 10. a. Telia Cygaten d. Finanssivalvonta b. ERHE-maksuja. Suwalkin käytävä. Sanna Marin d. 366 ihmistä Turvavisassa joka kysymykseen on vaihtoehtoja, joista yksi on oikea. 1988 b. Securitas b. Vihreää b. Mikä on ainoa Nato-maa, jolla ei ole omaa armeijaa. Kapteeni c. Elisa Santa Monican c. a. a
Etuhinta vain Turvallisuus & Riskiehallinta -lehden lukijoille ja yhdistyskumppaneiden jäsenille. SEMINAARIETU Liput lehden lukijoille 95 € HY ÖD YN NÄ SE M IN AA RIE TU Seminaari on suunnattu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita digitaalisen maailman tulevaisuudesta ja turvallisuudesta. Hinta sisältää tarjoilut. Seminaarissa kuulet muun muassa: Kimmo Rousku haastattelee Mikko Hyppöstä Asiaa ajankohtaisista teemoista Vaatimustenmukaisuuden viidakko Jyri Paasonen, OTT, dosentti, tutkija 2024 CrowdStrike Global Threat Report Bastian Jacobsson, Security Engineer, CrowdStrike Kybermaailman tilanne nyt Jarno Limnéll, kansanedustaja What are the key lessons to prevent and survive from a serious ransomware attack. Seminaari on erinomainen tilaisuus oppia uutta ja verkostoitua alan ammattilaisten kanssa. 249 €. Koko ohjelmisto tietoturva.fi norm. Tietoturvakatsaus 2024 SEMINAARI Rajoitettu erä. Marcus Murray, Founder of Truesec Digitaalinen työntekijäkokemus tietoturvallisuuden näkökulmasta Harri Turtiainen, CEO, Applixure Lessons from a hybrid war and the battle for critical infrastructure Marja Dunderfelt, kyberturvallisuusja tietosuojajohtaja, Huawei Geopolitiikka ja turvallisuus: kyberuhkien kasvava rooli Ilmari Luoma, kyberturvallisuusyksikön johtava tietoturva-asiantuntija, CGI Tekoäly, robotisaatio, verkkorikollisuus ja epävakaa globaali geopoliittinen tilanne vaikuttavat maailmaamme ennennäkemättömällä tavalla. TIETOA & TAITOA! KILTA-SALI, HELSINKI KE 15.5.2024 Päivätilaisuus klo 9.00-16.15 Iltatilaisuus klo 16.30-19.00 Suomen eturivin asiantuntijat ja ulkomaiset keynote-puhujat avaavat näkökulmia digitaalisen maailman tulevaisuuteen ja siihen liittyviin riskeihin. Uudet teknologiat tuovat mukanaan valtavia mahdollisuuksia, mutta samalla ne luovat uusia uhkia kaikelle liiketoiminnalle ja turvallisuudelle
Odotettavissa on, että lähitulevaisuudessa avataan keskustelu kansainvälisen turvapaikkaoikeuden hakemisesta. Demilitarisoinnista päätettiin ensimmäisen kerran Krimin sodan päätyttyä vuonna 1856, jolloin Itämeren ja koko Euroopan turvallisuustilanne näytti kovin erilaiselta kuin nykyisin. Samalla se on osa Suomea ja siten nyt myös osa Natoa. Muutoksia sopimukseen ei siis ole luvassa yksipuolisella ilmoituksella. Ahvenanmaan demilitarisoinnista on nykyisellään sovittu kymmenen maan kesken. Molemmat sopimukset ovat useamman eri maan allekirjoittamia ja koskettavat Euroopan muuttunutta turvallisuustilannetta. Luontevaa olisi, että tätä kansainvälistä sopimuskokonaisuutta käsiteltäessä avattaisiin keskustelu myös Ahvenanmaan tulevaisuudesta. On hyvä ymmärtää, että kenenkään intresseissä ei ole tehdä muutoksia Ahvenanmaan autonomiaan, kieleen tai kulttuuriin. Ahvenanmaan A Oma kysymyksensä on Venäjän konsulaatin kohtalo Maarianhaminassa.. Luontevampaa olisi, että Ahvenanmaan valvontaa suorittaisivat ne kaksi maata, joiden väliin Ahvenanmaa sijoittuu: Suomi ja Ruotsi. Aiheellinen kysymys kuuluu, kuinka Ahvenanmaan asema voi olla entisensä – edes paperilla – kun ulkoja turvallisuuspoliittiset realiteetit sen välittömässä läheisyydessä ovat viime vuosina merkittävästi muuttuneet. 62 2/2024 TURVALLISUUSPOLITIIKKA MITÄ TARKOITTAA NATO-AHVENANMAA. Nykyiset sopimukset eivät tunnista esimerkiksi Venäjän harjoittamaa välineellistettyä maahantuloa. Sitä on alun perin perusteltu Venäjän tarpeella valvoa Ahvenanmaan demilitarisointia. Oma kysymyksensä on myös Venäjän konsulaatin kohtalo Maarianhaminassa. Jälkisuomettuneessa länsimaisessa demokratiassa, joka on sekä Naton että Euroopan unionin jäsen, voimme suoraselkäisesti todeta Venäjän olevan maantieteellisesti yhtä sidoksissa Ahvenanmaahan kuin vaikkapa Norjan. Tilanne on monitahoisempi kuin esimerkiksi Sveitsillä, joka ei ole ollut sodan osapuoli yli 200 vuoteen, eikä kuulu myöskään Natoon. Jarno Limnéll utonominen Ahvenanmaa on kansainvälisin sopimuksin demilitarisoitu. Voimassa olevat sopimukset ovat allekirjoittaneet vuonna 1922 Suomi, Saksa, Tanska, Ruotsi, Britannia, Ranska, Italia, Latvia ja Puola – sekä Venäjän edeltäjä Neuvostoliitto vuonna 1940
Asia ei toki ole pelkästään Suomen päätettävissä. Kolmanneksi on täysin mahdollista, että Itämeren muuttuneen tilanteen vuoksi Venäjä alkaa omaehtoisesti painottaa muita lähialueitaan ja etsiä vaihtoehtoisia reittejä öljykuljetuksilleen sekä Pietarin tavarakuljetuksille. Olisi erikoista, mikäli tämä ei vaikuttaisi olemassa oleviin sopimuksiin. Venäjän painopisteet ovat mahdollisesti siirtymässä itään ja arktiselle alueelle, jolloin Itämeri ei välttämättä olisi sille enää yhtä merkittävä kysymys kuin aiemmin. 2/2024 63 MITÄ TARKOITTAA NATO-AHVENANMAA. On velvollisuus käydä keskustelua Ahvenanmaan turvallisuuspoliittisesta tilanteesta, kun Suomi vastaa sen puolustamisesta – ja nyt turvallisuustilanne on oleellisesti muuttunut. erityisasema ei ole uhattuna, päin vastoin: sitä on tarkoitus pystyä suojelemaan nykyistä paremmin tilanteessa, jossa koko alueen puolustuksen realiteetit ovat menneet uusiksi. Toiseksi Ahvenanmaan uuden roolin pohtiminen ei myöskään ole ideologista: se on strategista. Ensinnäkin Ahvenanmaan rooli on muuttunut. Kansainvälisiin neuvottelupöytiin mentäessä tulee meillä kuitenkin olla oma, valmis kantamme asiasta. Sen ääneen sanominen ei ole ideologista, vaan realismia. Tämä keskustelu on Suomessa käytävä, ennemmin tai myöhemmin. Maarianhaminan satama.. Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien myötä Pohjoismaiden puolustussuunnitelmia ajantasaistetaan ja syvennetään. Suomella on kansainvälisiin sopimuksiin perustuva velvollisuus puolustaa Ahvenanmaata, mutta ei mahdollisuutta harjoitella sitä
EN 14604:2005/AC:2008 FSM_2024-2-Ajax.indd 1 FSM_2024-2-Ajax.indd 1 16.4.2024 9.45.18 16.4.2024 9.45.18. Voit tarkastella kaikkien kohteittesi tietoja etänä ja saada tiedot poikkeavasta tilanteesta välittömästi. Vaivattomuutta tuo myös ilmaisimien automaattinen testaus kaksi kertaa päivässä sisältäen sensorit, pariston sekä signaalin. Upea design, musta ja valkoinen väri sekä erittäin helppo käyttöönotto viimeistelevät tuotteen. Hälytysja vikatiedot saadaan helposti huoltoja vartiointiliikkeisiin vakioformaateissa. Ilmaisimien likaantumisesta, paristonvaihdon tarpeesta tai ilmaisimen irrottamisesta katosta saadaan tieto etänä ilmaiseen pilvipalveluun. Tiedä, älä luule www.fsm.fi Ajax palovaroitinratkaisut tarjoavat vaivatonta, modernia ja tyylikästä turvallisuutta. Etävalvonnasta on etua esimerkiksi asunto-osakeyhtiöissä. Monipuolinen ilmaisinvalikoima tarjoaa 230VAC sekä akkuja paristokäyttöiset palovaroittimet optisena tai erilaisina yhdistelmäilmaisimina