vuosikerta
. Pookin pihapiiriin
rakennetaan kaksi
senioritaloa
2,00?
irtonumero
Sivu 3
N:o 67
Museon 120 -vuotistaivalta
juhlittiin iloisissa
tunnelmissa
Sivu 6
Pullopostin lähettämisellä
on pitkät perinteet ja se on
sympaattinen tapa
tuumi partiolaisilta postia saanut Heikki Valsta
Sivu 8. LAUANTAI 13.6. 2015
125
Voiko noin tehdä?
Pihalla on linnunpönttö ja riippukeinu.
Sisällä kakluunit ja muurahaisia. Tavoit- jo itsekin ikääntyä ennen
koon, mutta täteena on laitos- kuin asioita alkaa tapahtua. vuosikerta
Ilmestymispäivät:
tiistai, torstai, lauantai. (02) 7702 626, tilaukset@
uudenkaupunginsanomat.fi tai
www.tilaajapalvelija.fi
Tilaushinnat:
12 kk etutilaus 134 e
12 kk määräaikainen 147 e
Hinnat sisältävät arvonlisäveron,
jonka suuruus on 10 %.
Päätoimittaja
Eija Eskola-Buri
(02) 5888 901
Asiakaspalvelu
Enni
Grundström
(02) 5888 907
Kunnanjohtajien lähdössä Laitilan raviradalla nähdään myös kunnansihteeri. Miksen tehnyt. 0800 398 336
ma-pe klo 6-9 ja la-su klo 6-10.
nassa kököttävään maalaistaloon lähelle lapsuuden ja nuoruuden maisemia.
Olen aiemmin pyöritellyt ajatusta ystävän
kanssa asumisesta, ja nyt siihen aukesi tilaisuus. Taksiasemalta apuun rientäneen reippaan taksinkuljettajan ansiosta tilanne kuitenkin selvisi
molempien saadessa pieniä vesivahinkoja.
Toimittaja
Eija Isotalo
(02) 5888 302
Konttori, ilmoitukset:
Alinenkatu 29, 23500 Uusikaupunki
Avoinna yksityisasiakkaille
ma?pe klo 9?12, yritysasiakkaille
klo 9?16.
puh. Miksei
sei vain
menisi ja tekisi?
Aina kesäisin minut
hdolvaltaa tunne mahdolman
lisuuksista. Suihku on
kellarin perällä, ja pihakaivosta kulkeutuu
hanoihin ruskeaa vettä. Usein puhutaan kuitenkin matalan kynnyksen asioista, kuten sulkapallon pelaamiin lähtemisestä. Monet hyvät ideat jäävät haaveilun
asteelle, kun tarmo toteuttamiseen puuttuu.
Vai onko puutetta sittenkin uskalluksessa?
Tunnen ihmisiä, jotka ovat jatkuvasti ideoimassa kaikenlaista, mutta ideoista toteutukseen päätyy pari prosenttia aikomuksista.
Tällaisen ihmisen ystävänä on rasittavaa olla:
yhteisestä illanvietosta on puhuttu pitkään,
mutta h-hetkellä koko asia perutaan. Vieraita
saa tulla, mutta niistä sovitaan. Jääkapissa on
yhteinen voipaketti, mutta omat mehupurkit.
Aamuisin minut herättää puiden
latvojen läpi sädeh
sädehtivä aurinko. mä päätös poiki
myöhemmin vahoidon vähentäminen ja kotihoidon kehittäminen. Kuntien on laadittava suunnitelma toimenpiteistään ikääntyneen
väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi.
Uudessakaupungissa onkin kir-
jattu paikallises- Nykyisellä päätöksenteon
tarjouksen seniti tärkeitä asioita,
suunnitvauhdilla päättäjät ehtivät oritalon
jotka pitää saada
telusta Sorvakkuntoon. Voimakas tuuli yhdessä rakeiden
kanssa pieksi puitten lehtiä maahan, omenapuiden kukat vioittuivat ja kaupungissa
kadut peittyivät tulvivasta vedestä. Ei ollut tarkoitus.
On eri asia, jos kaverin kanssa yhteisten
haavekuvien kohteena olisi vaikka lomamatka. Tai oikeastaan suunnitelmat vain yllättäen unohtuvat. Lauantaina 13. nyt ja tulevaisuudessa.
Haas
Haasta itsesi. Maailman
avoimuudesta saatu
aatu
euforian tuntemuss on
uloihetkittäin jopa suloisen korni.
Tänä kesänä minä
utimja ystäväni toteutimveen,
me yhteisen haaveen,
keväällä päähänpisnpisean.
tona tulleen idean.
mpKeräsimme kampupeemme pellon reu-
www.uudenkaupunginsanomat.fi
Osoite: Alinenkatu 29, 23500 Uusikaupunki
Puhelinvaihde: (02) 588 8300
Sähköposti: toimitus@uudenkaupunginsanomat.fi
Ilmoitukset: ilmoitukset@uudenkaupunginsanomat.fi
Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.
Jakeluhäiriöt: Puh. kesäkuuta 2015
2
:Mielipide
PÄÄTOIMITTAJA :
Eija Eskola-Buri
eija.eskola-buri@
uudenkaupunginsanomat.fi
PÄIVÄN MIETE :
Huolestuminen on mielikuvituksen
väärinkäyttöä.
Tuntematon
PÄÄKIRJOITUS
Ikäihmisten asumispalveluja pitää kehittää nyt
Vanhusneuvoston aloitteesta Uuteenkaupunkiin perustettiin viime marraskuussa moniammatillinen työryhmä
viemään senioritalohanketta eteenpäin. 040 5390 969
sari.kuusinen@sss.fi
Tilaajapalvelu:
SSS-konsernin paikallislehdet
Avoinna ma?pe klo 8.30?16,
puh. lituksen ja asia odottaa edelleen halTehostetun palveluasumisen paikko- linto-oikeuden päätöstä.
ja tarvitaan lisää.
Tällä viikolla uusikaupunkilaiset
Valitettavasti päättäjillä ei ole ole yrittäjät julkistivat ydinkeskustaan tuollut yhteistä näkemystä ja strategi- levan senioritalosuunnitelmansa, joaa ikäihmisten asumispalvelujen ke- ka on huolellisen valmistelun jälkeen
hittämisestä, mikä kävi ilmi muun nytkähtämässä nyt eteenpäin.
muassa keväisessä senioritalo-hankIhmiset ikääntyvät yksilöllisesti ja
keen päätöksenteossa. Niinpä useampiin risteyksiin kertyi vettä ja rakeita monen kymmenen sentin vahvuudelta.
Taksiaseman kohdalla olevaa laskuojaa polkupyörällä ylittämään lähtenyt rouva juuttui niin kiinni, että omin avuin olisi
ollut vaikeuksia päästä pois. Päättäjien arvokeskustelun paikka on, millaisia palveluja toteutetaan
omana palveluna, miten hyödynnetään ostopalveluja ja miten kaavoituksessa ja muussa toiminnassa otetaan huomioon ikäihmisten palvelut.
Nykyisellä päätöksenteon vauhdilla päättäjät ehtivät jo itsekin ikääntyä ennen kuin asioita alkaa tapahtua. Muutaman euron ehkä.
ä olen jokusen
Myönnän, että
tunut olemaan
kerran itsekin sortunut
minen. Hyvä niin, sillä Uusikaupunki
on ikärakenteeltaan Suomen toiseksi
nopeimmin ikääntyvä kunta.
Ikäihmisten asumispalvelujen järjestämiseen eivät velvoita pelkästään
tilastot, vaan myös uusi vanhuspalvelulaki. Ja jälkikäteen harmittaa.
ahkailla
Miksi pitäisi jahkailla
ja jarrutella. Leena Hoikkala Pyhärannasta kokeili ohjaksia kouraansa pitkästä aika viime torstain harjoituksissa.
Alkukierroksilla oli mukana laitilalainen Pentti Lehtonen.
50 VUOTTA SITTEN
Pahin ukkossade miesmuistiin
riehui lauantaina Ugin seudulla
Taivaan täydeltä tuli rakeita ja vettä lauantaina iltapäivällä Uudenkaupungin lähiseudulla. Miksen mennyt. Viiden kaupunkivuo
kaupunkivuoden jälkeen maaseudun rauha rentouttaa
re
välittö18-vuoti minä huutaisi
mästi. Sellaisista
sesta tai konserttiin
ät vaatisi juuri minasioista, jotka eivät
käänlaisia ponnisteluja
teluja toteutuakseen. 18-vuotias
itselleni, oletko hullu.
Unelmat va
vaihtuvat iästä toivo
seen, mutta voisin
väittää, että
eiv mene. Hups ja anteeksi. Ainakin
kadoksiin ne eivät
minä haluan uskaltaa
u
tarttua niihin . Olisi pitänyt. 02 269 3434
ma-pe klo 6-16.30, la-su klo 7-12
Pyhärannan alueella: Puh. Kumppanini mielestä muuttoaikeet kuulostivat mahtavilta,
mutta monet muut ovat hämmästelleet minun ja ystäväni ratkaisua. Jos en
tuo ärsyttävä ihminen.
muistuta, ehkä hänkään
nkään ei muista. Laske liukumäke pitkästä aikaa.
keä
Syö kaksi
k
jäätelöä putkeen. Verannalla kasvavat
purkkeihin istutetut herneenversot. Kaupungin- tarpeet ovat erilaisia, siksi asumishallitus hyväksyi yksityisen yrittäjän muodoissa pitää olla vaihtoehtoja.
TÄST VINKKELIST
On huonokuntoisia ja muistisairaita, jotka eivät pärjää omassa kodissaan, mutta myös hyväkuntoisia, jotka selviytyvät arjesta itsenäisesti, jos
asunto on esteettömästi rakennettu. Suunnitelmia tarvitaan, mutta
myös tekoja.
30 VUOTTA SITTEN
Heittäydy hetkeen
Liian usein sorrumme vain toteamaan, että
pitäisi. Varaa
matka ja pakkaa laukku Lue se kirja, josku.
ta olet puhunut
j pitkään. Heittäydy
H
hetkeen.
Sillä jos ei kesällä, niin koskas sitten.
H
Henrika Bäcklund
Toimittaja
Lehden julkaisija:
Uudenkaupungin Sanomat Oy
Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2015
Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen,
jaakko.ketonen@ts.fi
Myyntijohtaja Sari Kuusinen
puh. (02) 5888907
ilmoitukset@uudenkaupunginsanomat.fi
Toimitus:
Alinenkatu 29,
23500 Uusikaupunki
Avoinna ma?pe klo 9?16.30.
Viikonloppuisin: 044 525 5303
Henkilökohtainen sähköposti:
etunimi.sukunimi@
uudenkaupunginsanomat.fi
Ilmoitushinnat ja lisätiedot:
www.uudenkaupunginsanomat.fi
125. Tiheään
iskeneet salamat sytyttivät tulipalon Kalannissa, jossa Tyngin koulu paloi täydellisesti
ja Taivassalossa, jossa paloi hirsinen asuinrakennus.
Katujen kulmauksissa olevat viemärikai-
Tuottaja
Risto-Matti Kärki
(02) 5888 308
Myyntineuvottelija HannaMari Hakala
(02) 5888 327
Toimittaja
Maija Ala-Jääski
(02) 5888 309
Myyntineuvottelija
Sari Laurila
(02) 5888 323
Toimittaja
Merja Halinen
(02) 5888 307
vot eivät pystyneet runsaan rakeitten ja vesisateen vuoksi nielemään kaikkea alas. Haluan kokea kimppakämppä-asumisen ilot ja haasteet ennen kuin kirjaamme puoliskoni kanssa tavaramme pysyvästi yhteiseen osoitteeseen. Mejo
n tanssitunnilne
lle
Rakennushanke Pookin pihalle on ollut vireillä jo vuosia. Niistä autopaikka asuntoa kohden. Ilmanvaihdon uusiminen alkaa
kesällä, samoin kuin päiväkodin pintasaneeraus.
Korjaustyöt vievät isompien lasten ryhmät evakkoon
nuorisotaloon kuukaudeksi tai pariksi.
Seikowin tilat muutetaan saneerauksessa paremmin päiväkodille sopivaksi. TÄMÄN keskemmälle ei
Uudessakaupungissa pääse. Eli yhtiö hankkii osak- pa ja joko kuntosali tai sau- korostaa Reijonsaari.
see toinen talo.
Hankkeen pulmana ovat kaiden käyttöön yhden yhtei- naosasto. Pookin pihassa oleva lautarakennus, jossa toimii kesäelokuvateatteri,
. Taloyhtiölle
yhteinen auto
lutus on mahdollisimman vähäinen ja edullinen. Ja juhlatiloissa voi järjestää syntymäSeppo Lohtaja (vas) ja Simo Reijonsaari ovat perustamassa yhtiötä, joka rakennuttaa Pookin pihalle kaksi senioritaloa. kesäkuuta 2015
Toisen talon pääty tulee Koulukadun reunaan. Seuraavana vuomauttaa Lohrossa on
kaksi, yksikerroksista seni- Alueen kaavan mukaan au- toa, korostaa Lohtaja.
oritaloa, joissa on yhteensä topaikkoja on varattava yksi
koemark. Päätösten vaikutukset ovat täysimäääräisesti voimassa vasta tänä
vuonna.
Seikowiin uusi
ilmanvaihtokone
Uusikaupunki
Eija Isotalo
Seikowin päiväkodin ilmanvaihtokoneiden urakoitsija
on valittu. kailla ei tarvitse olla omaa au- me osakkaiden toiveen, huo- tarjoukset. Me saimme hyvät suuntaviivat hankkeelle kaupungin suunnitteluviranomaisilta. nakin hybridi, toteaa ReijonTalojen
kinointi.
taasti senioritaloja,
kahdeksan on kolmiota, joissa Kun huoneistomäärä on edel- saari.
energiakulu. Kaikissa huoneistoissa on otoista poiki erinomainen
. Senioritalojen ensimmäinen suunnitelma ei saanut poikkeamislupaa, mutta nyt uusien suunnitelmien myötä hanke sai
vihreää valoa.
. Huoneistot tulevat aivan
kaupungin keskustaan, viehättävään ympäristöön, kävelymatkan päähän palveluista, tiivistävät Lohtaja ja
Reijonsaari.
Huoneistojen asukkailla on mahdollisuus myös
hyödyntää samalla tontilla olevia majataloa ja ravintolaa juhlatiloineen ja kabinetteineen.
. Sopivat
siis hinku-kaupunkiin, korostaa Reijonsaari.
Senioritalo-luokitus näkyy asuinnoissa niiden esteettömyydessä ja mahdollisuudessa hyödyntää hoivatekniikkaa.
Uusikaupunki
Eija Isotalo
Gasthaus Pookin pihalle, aivan uuden kirkon naapuriin nousee kaksi senioritaloa, joissa on yhteensä yhdeksän huoneistoa.
. Kun olin yhteyksissä seen kerrokseen, jonne tuot ovat noin 50-57 neliömetNiihin tulee maalämpö ja löytyy, niin rakentaminen
riä ja yksi huoneisto on 65 ne- maan eripuolilla oleviin se- levat myös taloyhtiön yhtei- mahdollisesti katolle integ- voisi alkaa jo syksyllä, ennaroidut aurinkokeräimet.
koivat Seppo Lohtaja ja Simo
liötä. Valmista pitäisi olla
syksyllä.
Sen sijaan Kalannin yläasteen liikuntasalin ilmanvaihto siirtyy. Ehkä sähköauto tai ai- taja.
?Niistä tulee puhyhdeksän huoneistoa. 3
Lauantaina 13. Niistä tulee puhtaasti senioritaloja, ei siis hoivataloja, korostavat Seppo Lohtaja ja Simo Reijonsaari, jotka ovat perustamassa hankkeelle yhtiötä.
Hanke sai vihdoin ja viimein poikkeamisluvan ympäristö- ja lupalautakunnalta tiistaina. Kooltaan kolmi- niin monia.
lee toisen talon maanalai- huomiota.
neistoihin
. Määrärahaa tähän
hankkeeseen on varattu
85.000 euroa. Seppo Lohtaja tuli mukaan Simo Reijonsaaren hankkeeseen muutama vuosi sitten. Toinen talo nousee tontin itäreunaan, vanhan lautarakennuksen tilalle.
Pookin pihalle senioritaloja
. Nyt siinä kohdin nopeusrajoitus on 50 km/h, ja
ryhmä esitti nopeusrajoituksen nostamista 60 km/h.
Tekninen lautakunta oli samaan mieltä nopeusrajoituksen nostamisesta ja esittää sitä kaupunginhallitukselle.
Satama on tänä vuonna nostanut junalauttapaikan peruskorjauksen rahoittamiseksi kaupungin takaamaa pitkäaikaista lainaa kaksi miljoonaa euroa.
Ison investointiohjelmansa takia yhtiö haluaa kuitenkin edelleen jatkaa lyhytaikaisten lainojensa laina-aikaa.
Lomautuksilla säästöä
881.500 euroa
Uusikaupunki
Eija Isotalo
Kaupungin henkilökuntaa
lomautettiin kahdeksi viikoksi vuosina 2013-2014.
Säästöjä lomautuksilla arveltiin kertyvän kahdessa
vuodessa 1,1 miljonaa euroa. Kolme niistä tu- kiinnitetty
tusta huotettu kaksio. Todellisuudessa sääs-
töä kertyi 881.500 euroa.
Järjestelyt aiheuttivat
säästöjä pienentäviä lisäkustannuksia ja kaikkia päätöksiä ei saatu voimaan suunnitellussa aikataulussa. Miten helppoa ja vaivatonta,
puretaan ja sen paikalle nou- oma terassi ja sauna.
ajatus. Kumpi rakenneKesän aikana hankkeesolleet autopaikat, jotka tar- sen henkilöauton. Tekninen toimi pyysi hankkeesta tarjouksia, mutta ne ylittävät
hankkeeseen varatut määrärahat. Näin talojen energiaku- Reijonsaari.
Sataman lainoja jatkettiin
Uudenkaupungin Satama on pyytänyt kesäkuun lopulla
erääntyville miljoonan euron lyhytaikaisille konsernilainoille lisämaksuaikaa.
Kaupunginhallitus hyväksyi jatko-ajan ensi vuoden kesäkuun loppuun saakka.
Pohjoiskulmaan esitetään
60 km/h rajoitusta
Uudenkaupungin sosialidemokraattinen valtuustoryhmä teki aloitteen nopeusrajoituksen nostamisesta Raumantiellä Pohjoiskulman entisen koulun kohdalla. päiväjuhlansa ja vieraat voi
Toinen taloista nousee taustalla olevan lautarakenteisen piharakennuksen paikalle.
majoittaa majataloon. Jos
on ns. Sieltä löytyvät pesutu. Senioritaloja on istutettu
tontille erinomaisessa yhteistyössä, kiitteli Lohtaja.
Talot tulevat tontin pohjoisreunalle ja itäreunalle.
Pohjoisreunalle tulevan talon länsipääty on Koulukadun reunassa. Näin osak- taan, selvää, kunhan tiedäm- sa pyydetään rakennuttajilta
PIHALLE RAKENNETAAN vitsivat poikkeamisluvan. Tekninen lautakunta päätti ottaa urakan
Laitilan IP-Työ Oy:ltä. Muutaman
metrin
päässä on kaikki ravintolan
tuomat palvelut. Urakkasumma on 22.000 euroa.
Seikowin päiväkotia saneerataan tänä vuonna
noin 150.000 eurolla. tupakeittiö ja yksi huo- lisistä suunnitelmista vähenLupa heltisi nyt neljälle au- tukseen on ei siis hoivataloja.?
kiinnosneisto on tupakeittiöllä varus- tynyt, ei autopaikkoja tarvita topaikalle. Kaksio on 41 neliömet- nioritaloihin, niin yhteyden- set tilat.
riä. Nyt tekninen
toimi suunnittelee hankkeen uudelleen, jotta rakennusteknisiä töitä ei tarvitsisi tehdä aikaisemmassa laajuudessa.
Harkitsen vakavasti muuttoa Koivukujalle. Kyse oli ennemmin ääntämisen
harjoittelusta. kesäkuuta 2015
4
:Ajassa
MIELIPIDE LEHTEEN :
toimitus@uudenkaupunginsanomat.fi
puh. Se ettei ole nähnyt neljäänkymmeneenneljään vuoteen
liito-oravaa, eikä niiden ulostetta puunjuurella, tee vielä
kenestäkään alan asiantuntijaa
joka voi antaa lausuntoja lajin
levinnäisyydestä.
Jeesus sanoi:
?Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa
omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa. Teette osaavaa ja
arvokasta työtä niiden eteen,
jotka sitä tarvitsevat.
. Näin ihmetteli kuvan meille lähettänyt lukijamme.
SAARISTOLAISPÖYTÄ
13.6. Ei valtuusto parivaljakko
mittä tuamarei ol, oikeustietäilijöi kylläki. Ugin päättäjien yksimielisyys vuodeosastojen yhdistämisessä hämmästyttää ja
kummastuttaa. Ainest kyll olis: kovi
poikki tuamittema, ain äänes ja
joka paika viissai.
. poika, 4730 g, 56,5 cm, Riina o.s.
Vihersaari ja Matti Leikko.
30.5. Vastikkeelle vastinetta.
. Kiinnipitoajan
ulkopuolella koira saa olla
vapaana vain maanomistajan
. Koirien on oltava metsästyslain mukaan kytkettyinä
1.3.-19.8. Nurmikot
kohta metrin heinää!
. Iloista kesää kaikille!
. Pitäisikö Rakentajakuja kutosen nurmikentille laittaa lampaat laiduntamaan. PÄIVÄN SANA
tai metsästysoikeuden haltijan
luvalla. Olisiko syynä
aikaisemmin lehdessä ollut
Virolaisen kommentti: jos
muutossuunnitelmat eivät
tule täällä hyväksytyksi, sitten
sairaanhoitopiirin pitää tehdä
omat päätökset...
. Toivottavasti ei tule arvostelluksi keskeneräistä työtä, mutta
on se meidän entisen sairaalan
pihalla oleva ambulanssikatos
kamala ilmestys.
. 16:26
. Kun tämän
vuoden kesälampaat saapuivat
Kuralaan, kuopus kysyi ensivisiitillämme, ?Mihhä mampaat
on?. On kuulemma
mainosvapaata aluetta, tuosta
voi jo maksaa enemmän.
. Sitten alkoi varsinainen yksisanavaihe, jonka
aikana sanavarastoon tuli runsaasti arkipäivään liittyvien asioiden nimityksiä kuten ykkää
?sylkkään?, kikko ?sisko?, pypärä ?pyöräilykypärä. Palkataan 2 lääkäriä
ja rahat saadaan jättämällä 2:n
pois lähtevän lääkärin paikkaa
täyttämättä.
. VAUVAT
Turun yliopistollisessa keskussairaalassa
on syntynyt
24.5. Esikoisen ensimmäinen sana oli nimittäin Kuralan
kukkoa tarkoittava kuki, ja kuopus sanoi bää tarkoittaessaan
paikan lampaita. tyttö, 3615 g, 51 cm, Annika ja Eero
Silokivi.
3.6. 02 8477 100
Y
rravintolapooki.fi A-oikeudet
SÄÄ
Aamu
Lauantai
Sunnuntai
Rauma
Päivä
Ilta
6
7
+16 °C
+17 °C
+13 °C
4
4
3
7
+19
Laitila
Uusikaupunki
+20
+21
6
+13
+22
4
Turku
: VERKOSSA www.uudenkaupunginsanomat.fi
Rauma
8
+13
Laitila
Uusikaupunki
Mynämäki
4
Maanantai
Rauma
+11
Laitila
Uusikaupunki
+14
9
Mynämäki
+15
6
5
Turku
+12
+12
Mynämäki
+12
9
7
Turku
JATKUVASTI PÄIVITTYVÄ SÄÄENNUSTE. Nim.
Merk. marketin edusta.?TÄMÄ ALUE VAIN POTKUPYÖRILLE. Sain
avun kauan kestäneeseen
ongelmaani. Sannontiellä riesana valkomusta kissa jolla panta, on
pihoilla, maukuu eikä lähde pois.
Omistaja, kissasi on riesa muille!
Matt. Lämpimät kiitokset päiväkirurgian ja kirurgian ystävälliselle henkilökunnalle. Millä ihminen voi ostaa
sielunsa takaisin??
. alkaen
JOKA PÄIVÄ
Tervetuloa!
RAVINTOLA POOKI
Ylinenkatu 21, UKI p. Lauantaina 13. Ugin oikeisto on ottanut
mallia hölmöläisten peiton jatkamisesta. VALMISTUNEET
Novidasta valmistuivat toukokuussa
myös Sofia Vuorio ja Mari Nummi, molemmat suorittivat prosessiteollisuuden
perustutkinnon.
Tommi Salminen valmistui lääketieteen
lisensiaatiksi Turun yliopistosta 23.5.
Reetta Kaitanen on valmistunut 28.5.
lastentarhanopettajaksi (kk) Turun yliopiston Opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksiköstä.
6.6. Totta kai sana ei ja ilmaus ei oo ovat olleet
käytössä jo pitkään, mutta tuona päivänä kirjoitan muistiin yli
kymmenen erilaista kielteistä ilmaisua, kuten ei tarlit ?ei tarvitse?, ei pipoa syä ?lammas ei saa
syödä pipoa. Kiinnipitoajalla halutaan turvata luonnoneläinten
lisääntymisaika. Taajamassa koira saa olla
vapaana vain koirapuistoissa,
koirien harjoituspaikoissa ja suljetuilla piha-alueilla. ja nenä, joka tarkoitti paitsi nenää,
myös niistämistä; oli flunssakausi. PÄIVÄN PITUUS
Aurinko nousee Uudenkaupungin
horisontin mukaan klo 4.02 ja laskee
klo 23.07.
Päivän pituus: 19.05. (02) 5888 301
SUOMEN KIELESTÄ
Miten bäästä tulee Mihhä mampaat on?
Kuralan kylämäki Turussa on
hieno paikka, ja se on ollut tärkeä myös lastemme kielen oppimisessa. Kenttä muuten hienossa
kunnossa ja siitä kiitokset.
Mutta bunkkerit! Nyt herätys,
ollaan kohta heinäkuussa. tyttö 2895 g, 48 cm, Miia Punna ja
Kari Vallamo.
. NIMIPÄIVÄT
Lauantaina: Raili, Raila
Sunnuntaina: Pihla, Kielo
Maanantaina: Moona, Viena, Vieno
. ja
kato auri paittaa ?katso, aurinko paistaa??
Juttua riitti usein enemmän
kuin sanoja, mutta asia tuli
selväksi muutenkin: kikko ????
mun tattaat ??sisko lähti ulos
mun rattailla?.
Sitten koittaa se päivä, jolloin käydään ensimmäistä kertaa katsomassa lampaita - ja
lapsi oppii kiellon. Vapaanakin
koiran on aina oltava haltijansa
valvonnassa.
. Kuu nousee klo 3.06
ja laskee klo 18.40.
Krista Ojutkangas
kirjoittaja on kielentutkija, joka
yrittää pysyä lastensa perässä
TEKSTAILLAAN: 044-5255 500
. Ensimmäinen sijamuoto oli adessiivi, jolla lapsi ilmaisi ensin välinettä (autolla) ja sit-
ten paikkaa (tillalla ?sillalla?) ja
omistusta (äijillä ?äidillä?).
Keväällä puheessa alkoi olla
yhä enemmän kahden ja kolmen sanan yhdistelmiä, kuten
itää kuakaa ?lisää ruokaa. ja ei lalo kiinni ?ei
valoa pois?.
Ja arvasitte oikein: tästä alkaa lapsen tahtoikä. Bäästä on kulunut vajaa
vuosi - mitä kaikkea tällä välin
on tapahtunut?
Syksyllä sanoja tuli verkalleen, mutta tammikuussa tuli
vaihe, jolloin lapsi toisti ahkerasti kuulemiaan sanoja mutta ei ottanut niitä käyttöön. Yhden kirjaimen eroa ehkä vaikea käsittää.
Tai lukeeko tuota edes kukaan
Keskustan Eero Kuisma ilmoittautui kannattajaksi halli-
tulle riskinotolle, jollaiseksi hän
Aboe Venture Oy:n hallinnoiman
hankkeen nimitti.
Kokoomuksesta kannattajaksi ilmoittautui Jussi Perkkola, joka muistutti, että kaupunki pelaa
kaikessa verotuloilla.
Valtaosa niistä tulee pk-yritysten kautta, jotka puolestaan ovat
suunnitellun rahaston sijoituskohteita.
Kaupunginjohtaja Jukka Alkio
osallistui keskusteluun muistattamalla, että Laitilan kaupungin
suunnittelemaa puolen miljoonan euron satsausta ei ole tarkoitus tehdä kerralla vaan vähitellen kassavaroista. Siten sitä ei
kirjata talousarvioon muussa tapauksessa kuin jos siitä aiheutuu
tappioita.
PISTEEN KESKUSTELULLE laittoi kokoomuksen Lasse Hilakari ehdottamalla kannattamalla Haijasen ehdottamaa siirtoa.
Sen kannalla oli myös valtuuston puheenjohtaja Pekka Kuusisto (kesk.), joka oli ehtinyt ilmoittaa keskeyttävänsä kokouksensa
kymmeneksi minuutiksi neuvottelutaukoa varten.
Neuvottelutauko pidettiin ja
Kuusisto tiedusteli sen jälkeen,
voisiko valtuusto yksimielisesti
hyväksyä siirron.
Se ei kelvannut perussuomalaisten varamiehenä kokoukseen
osallistuneelle Pro Vakka-Suomen Timo Heinoselle.
Hän olisi hylännyt koko ehdotuksen suoraan, kuten Lehtola oli esittänyt.
Säästötavoitteet saivat valtuuston hyväksynnän
Laitila
Juhani Marttala
Laitilan valtuusto otti kantaa kaupungin talouteen
myös muissa asioissa. Meijerin remontoinnistakaan ei ole ratkaisuksi,
koska se tulee niin kalliiksi.
. kesäkuuta 2015
Uusi
kaista
autotehtaalle
. Jäsenen saaminen siihen edellyttäisi miljoonan sijoitusta puolen
asemesta.
. Rakennustyöt alkavat kesällä.
Erkanismiskaistaa rakennetaan 200 metriä.
Kaista alkaa Raumantieltä ja kääntyy sitten Autonrakentajantielle. Ylijäämää tilinpäätökseen kertyi 46 000
euroa.. Vaikka rahasto on tarkoitus
perustaa kesäkuun aikana, pääsee siihen varmasti mukaan vielä
elokuussakin, koska kyllä raha silloinkin kelpaa, Haijanen perusteli siirtoesitystään, joka lopulta sai
enemmistön kannatuksen.
Suhtautuminen rahastoon jakoi valtuuston suurimmat ryhmät eli keskustan ja kokoomuksen. 5
Lauantaina 13. Tekninen lautakunta otti urakan Maanrakennus KyläKaila Oy:n. Kaupunki on tehnyt paljon
teollistamissopimuksia suoraan
yritysten kanssa ja niitä kannattaa jatkaa. Hän ehdottikin panostamista kaupungin aktiivisempaan markkinointiin
asuinpaikkana.
Kritiikkiä Haijaselta sai
päivähoitotilanne, johon
vuodessa ei ole tullut korjausta. Kannattaisikin harkita viipalerakennusta väliaikaisratkaisuna, kun varsinaista päiväkotia suunnitellaan, hän esitti.
Kaupungin tilikauden
tulos parani liki 700 000 eurolla talousarvioon verrattuna ja oli 103 000 euroa
miinuksella. Pitkän keskustelun ja kymmenen minuutin neuvottelutauon jälkeen se päätti äänin 23-10
ja 2 tyhjää, että asia palautetaan
kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi.
Keskustelun avasi hallituksen
varapuheenjohtaja Seppo Lehtola (sd.), mielestä pääomarahastoon sijoittamiseen sisältyvään
riskinottoon Laitilalla ei tässä tilanteessa ole mahdollisuuksia.
Kaupungin kassan riittävyys on
heikentynyt ja omavaraisuus las-
kenut kolmen prosentin verran.
Lisäksi edessä on isoja investointeja, jotka nielevät rahaa.
. Kaupunginhallituksen ehdotus palvelurakenneohjelman tavoitteiksi hyväksyttiin kiitoksin ja myös ylijäämäiseksi noussutta tilinpäätöstä suitsutettiin.
Kaupunginhallitus esitti kahdeksankohtaista listaa tavoitteista, joilla kau-
pungin palveluissa on tarkoitus säästää.
Keskeistä on saavuttaa
tasapaino, jossa talous on
ylijäämäinen ja tuloslaskelma säilyy positiivisena. Ne ovat aivan eri asia
kuin rahastoon sijoittaminen,
Lehtola painotti.
Lehtola sai tukea omalta demariryhmältään, joka ryhmyrinsä Pertti Pokin mukaan oli yksimielisesti rahastoon lähtemistä vastaan. Risteys Raumantiellä on ahdas
isoille rekoille ja nyt se saa
uuden kaistan. Urakkasumma oli noin 100.000 euroa. Tavoitteista hän lausui, että päävastuualueille asetettua 400 000 . Ainakaan sen
tiedotustilaisuuden perusteella,
joka valtuutetuille tuntia ennen
kokousta asiasta pidettiin, ei hän
ollut valmis luovuttamaan päätösvaltaa rahastoon perustettavalle sijoitustoimikunnalle. Helpottamaan rekkaliikennettä
Uusikaupunki
Eija Isotalo
Autotehtaan rekkaliikenne
hoituu nykyään pääasiassa Autorakentajantien ja
Raumantien kautta. 600 000 euron
tasapainotustavoitetta täytyy tarkastella suhteutettuna alueiden kokoon.
Tilinpäätöstä käsiteltäessä Haijanen muistutti, että
vaikka Laitila on viime vuo-
det panostanut peruspalveluihin jotka ovatkin laadukkaassa kunnossa, ei sitä tarpeeksi tiedosteta muualla. Vaahteraportin päiväkoti ei sovellu tiloiltaan päiväkodiksi ja piha-alue torin puistossa on ala-arvoi-
nen. Siihen tarvitaan kahden miljoonan euron arvoisia rakenteellisia toimia, joihin
eivät sisälly verojen tai taksojen korotukset.
Vihreiden Henri Aitakari piti kahden miljoonan tavoitetta kovana ja
painotti, että siihen ei ai-
nakaan päästä kaksi kyläkoulua sulkemalla.
Demarien Pertti Pokki
piti tavoitteita hyvänä linjanvetona tulevaisuuteen,
mutta epäili, että voidaanko niitä saavuttaa ilman
keinoja, jotka ovat ristiriidassa voimassa olevan valtuustosopimuksen kanssa.
Sopimus näet edellyttää,
että kaupungin omat palvelut säilytetään nykytasolla, mikä estää niiden ulkoistamisen.
KOKOOMUKSEN valtuustoryhmän puheenjohtaja Pauliina Haijanen vastasi Pokille, että kannattaisi ehkä miettiä, pitääkö sopimusta päivittää. Kaupunki on varannut
hankkeeseen määrärahaa
135.000 euroa.
Sopimus menee vielä
kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.
Jos kaupunginhallitus
näyttää hankkeelle vihreää valoa, kaistan pitäisi olla valmis syksyllä.
Autonrakentajantie ja Raumantien saavat 200 metriä
erkanemiskaistaa, jotta rekkaliikenne autotehtaalle sujuisi jouhevammin.
Pääomarahastoon meno puhutti Laitilan valtuustoa
Laitila
Juhani Marttala
Puolen miljoonan euron satsaus perustettavaan pääomarahastoon puhutti Laitilan valtuustoa maanantaisessa kokouksessa. Perusteluna oli, että
kaupungin tehtävä ei ole toimia
pankkina.
VEROVAROJEN käyttäminen rahastosijoituksiin on kyseenalaista myös kokoomuksen Pauliina
Haijasen mielestä
Uudenkaupungin
museo on Suomen kulttuurihistoriallisista museoista 13. Toimimme paljon museotilojen ulkopuolella, kouluissa, päiväkodeissa, puistoissa ja kaduilla eli toimimme myös
seinättömästi. Paikallismuseoiden re- ää, että meillä on paikallismuseoita, jotka opettavat,
että historia on juuri täällä, ei missään Euroopan linnoissa tai taistelukentillä.
Museotoiminnassa puhaltavat myös jatkuvasti
muutokset tuulet, nyt puhutaan aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta.
VERENLUOVUTUS
. 231 tkm
Pilppulantie 2, LAITILA
Hong Kongia
vastapäätä
P. kesäkuuta 2015
6
Mercedes-Benz SLK
1998
200 Roadster
7 900 ?
ILMAST., AMG VANTEET UUSILLA RENKAILLA. Täälläpäin se voisi tarkoittaa esi(myös 21.7., 18.8. 040 706 2444
www.nettiauto.com/autoliikemikanieminen
Siistii! ry kiittää kaikkia
siivoustalkoisiin osallistuneita
sekä tapahtuman tukijoita
Professori Mauno Vannaksen säätiö
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö
Ilmarinen
Lassila & Tikanoja Oyj
OP-Pohjola
Pakkahuoneen vierasvenesatama
Uudenkaupungin kaupunki
Uudenkaupungin Sanomat Oy
Würth Oy
Asianajotoimisto JB Eversheds Oy
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy
Lassila & Tikanoja Oyj:n
MUNAISTENMETSÄN
MATERIAALINKÄSITTELYKESKUS
on avoinna lauantaina 13.6.2015
klo 10:00?14:00.
Tervetuloa!
Voroja ja ilkivaltaa
Poliisi
Keskiviikon ja torstain
välisen yön aikana murtauduttuun työmaakoppiin Kirkkokatu 2:ssa,
Uudessakaupungissa.
Vorojen saalis jäi kuitenkin perin laihaksi, pari avainta ja kolme pakettia kahvia.
Maanantai-iltana vohkittiin Pakkahuoneen
rannasta lukittu, naisten Tunturi -merkkinen
polkupyörä.
Pitkäkyntisten lisäksi
liikkeellä on ollut myös
ilkivallan tekijöitä. Ota virallinen henkilötodistus mukaan. Ml. Monissa pienissä museoissa kokoelmat ovat hyvin samanlaisia, mutta itse museo on
toteutettu hyvinkin eri tavoin ja niillä on erilaista toimintaa.
Björkman muistutti, että monipuolista toimintaa
järjestäessään museon tulee
kuitenkin muistaa, että sen
tarkoitus on säilyttää asioita tulevia sukupolvia varten.
. ja 15.9.)
merkiksi saaristolaisleivän
Tervetuloa!
leivontaa tai erilaisia kalastukseen ja merenkulkuun
liittyviä taitoja.
OJENNA KÄTESI. Lauantaina 13. Ml. Vuosien aikana museon pitämisen tavat ja resurssit ovat muuttuneet.
. On äärimmäisen tärkeKolme kertaa viikossa
. Uudessakaupungissa
on aina arvostettu historiaa ja menneisyyttä, joka ilmenee mm. 258 tkm
Skoda Octavia
-02
1.8 Turbo RS HB
6 450?
226 HV!!! HYVÄKUNTOINEN JA TEHOKAS
RS TUNING!!! RAHOITUS. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801. Vaikka olemme vanha
museo, pyrimme olemaan
kiinni tässä ajassa. SIISTI!!! RAHOITUS. klo 13?18
taminen nykytekniikan suotyöväentalo, Ylinenkatu 12
min mahdollisuuksin. vanhin, totesi avaussanoissaan museonjohtaja
Mari Jalava.
Viimeisen 50 vuoden ajan
museo on toiminut Yliselläkadulla Wahlbergin kiinteistössä. siinä, että tänne perustettiin museo hyvin
varhain. Nuorempia
asiakkaita taas pyrimme tavoittamaan siellä, missä he
ovat eli sosiaalisen median
eri kanavilla.
Museo ei myöskään ole
mikään erillinen saareke yhteiskunnassa, vaan se tekee monenlaista yhteistyötä monien eri tahojen kanssa ja esittelee paikallishistoriaa monissa yhteyksissä.
Museojohtaja Mari Jalava ja amanuenssi Jonna Junkkila vastaanottivat vieraat.
surssit ja toiminta on kirjavaa ja se on hyvä, sillä olisi
tylsää, jos maa olisi täynnä
samanlaisia museoita. Torstaina aamuyöllä rikottiin Uudessakaupungissa Tammitiellä kerrostalon ulko-oven lasi. Muutenkin näyttää siltä,
että kulttuuriperintötyö tulee rakennusten, esineiden
ja asioiden säilyttämisen lisäksi kohdistumaan jatkossa enemmän siihen inhimilliseen toimintaan, joka näihin liittyy.
Myös ajattelutavassa on
tapahtumassa muutos, historia ja kulttuuriperintö ei
ole enää asia, jota ammatilliset asiantuntijat valvovat ja vartioivat, vaan jotain
sellaista, johon kansalaiset
henkilökohtaisesti osallistuvat.. Kyseessä on perinteisen
UUDESSAKAUPUNGISSA
tekemisen ja taitojen tallenti 16.6. Uudenkaupungin museo juhli tasakymmeniä
Uusikaupunki
Jussi Arola
Uudenkaupungin Museo on
toiminut 120 vuotta ja merkkipaalun kunniaksi museo
järjestää vuoden aikana paljon kaikenlaisia tapahtumia.
Virallinen syntymäpäiväjuhla pidettiin torstaina museolla.
. Viikonloppuna taasen naarmutettiin henkilöauton
ikkunoita Hangontien
venelaiturin parkkipaikalle.
Museo on
yhteiskunnan muisti
. TarMuseovirasto on lähtenyt
NLVWD OXRYXWXVSÀLYÀW ZZZ YHULSDOYHOX ß s 7HVWDD HWXNÀWHHQ ZZZ VRYLQNROXRYXWWDMDNVL ß
asiaa ajamaan Björkmanin
mukaan erinomaisesti al-
Juhlavieraille tarjottiin museon pihalla pientä purtavaa.
Puheiden ja musiikkiesitysten jälkeen juhla jatkui vapaan
seurustelun merkeissä ja tietenkin vieraat pääsivät tutustumaan myös itse museoon.
Aluemuseotutkija
John
Björkman kertoi, mitä muutoksia museotoimintaan on
tulossa.
haalta ylös eli kansalaisjärjestöiltä on haettu ideoita ja
ajatuksia siitä, mitä aineeton
kulttuuriperintö voisi olla.
. Museo on yhteisönsä
muisti ja paikallismuseo on
erityisen tärkeä paikallisesti, niin innokkaasti ei saa
touhuta, että seuraa muistin menetys tai vielä pahempaa, muistin vääristyminen.
VARSINAIS-SUOMEN maakuntamuseon aluemuseotutkija John Björkman on
työssään hyvin paljon tekemisisBJÖRKMAN
ON
työssä paikallisten muse- Kyseessä on perinsään huooiden kans- teisen tekemisen ja
mannut, etsa ja hän totä varsinaistesikin, et- taitojen tallentamisuomalaiset
tä Suomi on nen nykytekniikan
ovat ylpeitä
MA
TO
PE
TI
KE
LA
SU
omasta hispaikallishis- suomin mahdollitoriastaan ja
torian suurvalta, sillä suuksin.
hänen mielestään syysniin paljon
meillä on erilaisia paikallis- täkin.
museoita.
Parkkipaikka on se jota
alueella selkeimmin tarvittaisiin, ehkä joku tasoitettu
paikka sepeleineen. Metsähallitus ei suunnittele rakentamis- Selkämeren ystävien koolle kutsuma Liesluoto-tilaisuus kiinnosti.
Kivivuori laski että kaikki- ta Liesluotoon, kertoi Kaj-Ove Pettersson.
Selkämeren ystävät kuin Tu- tää luonnosta itsestään, paiMetsähalliaan valtio on ostanut maita
tus on tehnyt Liesluodossa run Lintutieteellinen Yhdis- notti Petterssoon.
Liesluodosta runsaan 5 mil- vivuori.
Suunnittelija Kaj-Ove vain välttämättömiä luon- tyskin.
Kyse on myös aina piejoonan euron edestä.
. Hyvä yleiskaava mah- Pettersson Metsähallituk- nonhoitotöitä, kuten raidollisti sen että maita voi- sesta puhui hänkin Liesluo- vauksia ja puiden kaulauk- tökohtana on omatoiminen Nykyisin pikemminkin kattiin ostaa. kesäkuuta 2015
7
Valttina luonnonrauha
. Sen mukaan Liesluodossa oli saarnimetsää. Metsähallituksen läh- nentyvistä määrärahoista.
. Kommenteissa korostettiin etenkin liikennettä Liesluotoon sekä parkkipaikan tarvetta, jos luontoretkeilyä sinne halutaan kehittää. . Yhteyttä vain meihin, kannusti Pettersson.
VALTIO OMISTAA Liesluodosta noin 2/3, suojeltua
aluetta on runsas 100 heh- Liesluodossa on erämaista tunnelmaa.
taaria. Liesluodon ja Penninperän tiet ovat kapeita, eikä selkeästi osoitettua parkkipaikkaa kävijöille ole. Uudessakaupungissa torstaina järjestetyssä Liesluoto-tilaisuudessa oltiin tästä varsin yksimielisiä.
. Lintuharrastajien kesasiaan toi Natura, josta Uu- lesta.
. Osmo Kivivuori, joka toimi Liesluodon alueita
ostettaessa ympäristöhallinnon virkamiehenä, muistaa hyvin ne lukuisat käynnit Uudessakaupungissakin, joita hän tuolloin asian vuoksi teki.
. ja luonnonmetsiä, soita ja mia alueen lisärakentami- le sinne mitään muitakaan telua mahdollisesta lintuTilannetta ne eivät kuiten- rantoja, joiden pitäisi saada sesta ei ole. Liesluodossa on hieno- lauttaa. Luontotalkoissa palvelupisteitä. Ensimmäiseksi Liesluoto nousi esille seutukaavassa 1970-luvulla. Metsähallituksella ei
ole tällaisesta suunnitelmia. Saarnia sieltä en
koskaan löytynyt, mutta
muuta arvokasta luontoa
kuitenkin, selvitti Kivivuori.
Tämän jälkeen Liesluoto
oli esillä Uudenkaupungin
yleiskaavassa parikin kertaa. Tilaisuuteen osallistui useitakin Liesluodossa joko vakinaisesti tai osa-aikaisesti
asuvia. Emme ha- sotaan mistä voidaan karta on yritetty padoilla pa- luaisi edes polkuja merkit- sia. Samalla alkoi myös yksityismaiden osto valtiolle. Toisaalta LiesluoLiesluodossa ovat olleet niin la liikkumiseen pitääkin löy- don niemenkärjet tarjoavat
kaan muuttaneet, sanoi Ki- olla rauhassa, hän korosti.
Kauniit rantamaisemat houkuttelevat kulkemaan.. Yleisökommenteissa korostettiin sitä, että jos tietä
käyttää, siitä on kannettava
myös vastuuta.
. Tekemistä vapaaehtoisille ja talkoolaisille kyllä
riittää. Mitään suunnitel- tävän, emmekä suunnitte- kuudessa on käyty keskusdenkaupungin alueeltakin
tehtiin runsaasti valituksia. Myös soiden kosteut- retkeily alueella. Syyt alueel- tornista. Oman lukunsa don luonnonrauhan puo- sia. Mutta sehän ei estä sitä että esimerkiksi yksityisillä kiinteistökaupoilla tällainen paikka jossain vaiheessa tulisikin, totesi Kaj-Ove
Pettersson.
Polkujen sijasta rannoilla liikkumista lintujen pesimä-aikaan pitäisi välttää.
Tämä koskee etenkin Liesluodon etelärantaa. Olemme halunneet
nostaa esille Liesluodon, se
on yksi Selkämeren kärkikohteista ja ainoa johon on
manneryhteys, kertoi varapuheenjohtaja Ilmo Suikkanen Selkämeren ystävistä.
Yhdistys ei hänen mukaansa ole esittämässä mitään rakentamista alueelle.
Suikkanen korosti Liesluodon valttina luonnonrauhaa ja sitä että luonto siellä
säilyy. Mahdollinen opastustaulu sopisi myös tähän yhteyteen,
sanoi Pettersson.
Yleisökommentissa toivottiin myös Liesluotoon
jonkinlaista paikkaa, johon voisi ohjata esimerkiksi koululuokkia tai pitää leirejäkin heille.
. Penninperäntie on lisäksi yksityistie, joka sekin
vaatii oman järjestelynsä
Metsähallituksenkin taholta. Nykyisellään Liesluoto tarjoaakin hienon luontokokonaisuuden metsineen,
rantoineen ja soineen.
MYÖS YLEISÖ osallistui aktiivisesti keskusteluun. Tämä on itsestään selvää. Kuten Isokarin,
Putsaaren, Vekaran, Katanpään sekä myös Reilan.
. Kulkua
ei pitäisi myöskään ohjata
merikotkan pesien lähelle.
Kaj-Ove Pettersson nostaa esille myös muita Uudenkaupungin alueen kehitettäviä luontomatkailukohteita. Lauantaina 13. Liesluotoon sopii parhaiten omatoiminen retkeily
Uusikaupunki
Rauno Laine
jo nytkin hyvän näköalapaikan merelle.
Pyhämaan Liesluoto on arvokas luontokohde, joka pitäisi jättää pitkälti sellaiseksi kuin se nyt on
Pullon löytänyt Jimi-koira on menossa mukana.
ten tietysti päätin niin tehdä,
sanoo Valsta.
Krista-veneelle saapuneet
p
partiolaiset kiinnostuvat
nnostuvat helöstä.
kin pullon sisällöstä.
. Uusia saaristolaivureita ovat Eino Heinonen,
Mikko Heinonen, Tuula Huhtamäki, Mauri Tomunen ja Kai Vilevaara. vuorovesi- ja sääoppi,
elektroniset navigointilaitteet ja
ulkomaanliikenteeseen liittyvät
säädökset.
Saaristomerenkulkuopin tutkintoon osallistui viisi henkilöä ja rannikkomerenkulkuopin
tutkintoon seitsemän henkilöä.
Kaikki tutkintoon uskaltautuneet läpäisivät tutkinnon, jonka
Isokarin Kiertäjät ry järjesti 24.4.
Uudessakaupungissa. Tutkinto
järjestetään samana päivänä ja
samoilla tutkintotehtävillä kaikkialla Suomessa. En muista edes muissi hauska lähettää. Tarkkaa rantauja Heikki Valsta yllättyy iloi- tumisaikaa ei tiedetä.
sesti, kun pullosta paljastuu
. Rantautuvien roskien seasta saattaa löytyä myös aarteita
mista, kertoo Uudenkaupungin Merihaiden toinen
apulaislippukunnanjohtaja
Sopivalla etelätuulella Hat- Riikka Kutila.
tukarin rantaan on laineiKarkean arvion mukaan
den mukana kulkeutunut pullo on saattanut matkapullo. Pullopostin lähettämitervehdys Uudenkaupungin sellä on pitkät perinteet,
meripartiolaisilta.
ja se on sympaattinen taPulloposti pudotettiin pa. Pullo
duksella vii- lossa olevat paperit, oli noussut
me syksynä,
hyvin maijolloin nuor- tiesin heti mistä on
hin, joten aiten partio- kysymys.
nakin vesi on
laisten matollut korkealkakohteena oli Isokarin ma- la, Valsta tuumii.
jakka.
. Selkeästi ihmisten mielestä varsinkin mereen on
liian helppo heittää roskaa,
sillä ne painuvat pois näkyvistä.
Muiden sotkut saavat lapset havahtumaan roskaamisen haitoista.
. Rannikkolaivurikurssilla syvennytään lisää näihin asioihin. Hän
vät rosoi, että joka kevät
säkillisen
kaa löytyy jätesäkillisen
verran. Täällähän on mun nimi! Ja mun piirtämiä
ämiä hymiöitä ja tähtiä, huudahtaa
udahtaa Vennka mielestä
la Broström, jonka
nen on hauspullon löytyminen
ka yllätys.
Saateviestissä Merihaiden sudenpentutoimintaa luotsaava Riikka Kutila pyysi pullon löytäjää ottamaan yhteyttä.
Pulloposti lähetettiin sudenpentujen syyspurjehdukselta.
Pulloposti löytyi Hattukarin etelänpuoleiselta rannalta.
LUONNON SIISTEYS
ISTEYS on
Valstalle tärkeää.
ää. Kuvasta puuttuvat Mikko Heinonen ja Mauri Tomunen.. tärkeät veneilijöitä koskevat säädökset sekä merikartan
ja magneettikompassin käyttöön liittyvät asiat. Tämän lisäksi jännit-
tävimpiä ovat olleet muista
maista kaukaa tulleet voimajuomapullot,
j
p
Valsta sanoo nauraen.
. Eniten löytyy
okri pulloja, styroksin paloja ja eri-laisia lankkuja,
jotka ovat laitureista tai laivoisoista pudonneita, Valsn arvita kertoo. Uusia rannikkolaivureita ovat Antti Ahtiainen, Hannu
Huhtamäki Rauno Melos, Terhi
Melos, Auli Tiala, Mauri Tomunen ( suoritti malemmat tutkinnot) ja Rami Tähtinen.
Isokarin Kiertäjät ry jakoi 8.6. Laitilassa kahdeksan
henkilöä aloitti saaristomerenkulkuopin opinnot ja Uudessakaupungissa neljätoista saaristolaivuria aloitti rannikkomerenkulkuopin opinnot. kesäkuuta 2015
8
Pullopostia partiolaisilta
. Opiskelijamäärät olivat tällä kertaa aika pienet, mutta suurin osa opiskelijoista oli hyvinkin motivoitunut opiskelemaan veneilyliikenteeseen liittyviä asioita. diplomit tutkinnosta seuran jäsenille. Suomessa on vahva jokamiehen oikeus, mikä on
tietysti hienoa, mutta oikeus tuo myös velvoitteen siivota jäljet, hän jatkaa.
Kutila on Valstan kanssa
ehdottomasti samaa mieltä.
. Partiossa lapsille opetetaan, että omien roskien lisäksi
korjataan
myös muiden jälkiä.
Kun lapset
näkevät merellä ja metsissä miten
muut ovat
sotkeneet,
niin silloin he
yleensä tajuavat, miksi itse
ei saa roskata.
Venla Broström tutki pullopostin sisältöä ja löysi joukosta myös omia piirustuksiaan.
Uusia laivureita vesille
Veneily
Aarre Salmi
Vakka-opistossa järjestettiin kevätlukukaudella kaksi laivurikurssia. Hän on
perheineen jo useana vuonna siivonnut Hattukarin
attukarin rantaan ajautuneett roskat.
yy juu. Saa-
ristolaivurikurssilla opiskellaan
mm. Kun huomasin pulloslaineisiin Merihaiden su- sa olevat paperit, tiesin heti
denpentujen
mistä on kysyyspurjeh- Kun huomasin pulsymys. Pulloposti
sti on ollut
tähänastisista löydöistä
öydöistä ehdottomasti mielenkiintoisin.
lenkiintoisin.
. Kuvassa vasemmalta Rami Tähtinen, Antti Ahtiainen, Rauno Melos, Terhi
Melos, Kai Vilevaara, Auli Tiala, Eino Heinonen ja Hannu Huhtamäki. Aika kui- ta, mitä tänne laitoimme!
tenkin loppui kesken, ja eh- Näyttäisi olevan lasten omia
dimme heittää pullon me- muistoja, Kutila toteaa.
reen vasta hieman ennen
. Rantakivikossa ma- ta meressä muutaman kilokaavasta pullosta kiinnos- metrin ennen Hattukarille
tuu Jimi-koira, jonka omista- päätymistä. Lauantaina 13. Emme ole kovin usein PULLOSTA PAL JASTUU lastehneet tällaista, mutta syys- ten piirustuksia ja Kutilan
purjehduksella tuli sellai- saatekirje.
nen olo, että pullopostia oli. Lisäksi rannikkomerenkulkuoppiin kuuluu mm. Pyysit viestissä, että pulUuteenkaupunkiin palaa- lon löytäjä ottaisi yhteyttä, joUusikaupunki
Henrika Bäcklund
Riikka Kutila ja Heikki Valsta istahtivat partiolaisten Krista-veneen kannelle tutkimaan pullopostin sisältöä ja keskustelemaan saariston siisteyden tärkeydestä
Kurssi vetäjänä toimi laitilalainen Carita Hyttilä.
Osanottajat oli jaettu eri
ikäryhmiin, mutta käytetyt
välineet olivat kaikilla samoja. Kaikki niin läheltä kuin
kauempaakin ovat tervetulleita tähän iloiseen päiväjuhlaan. kesäkuuta 2015
Seikowilla sirkusteltiin
Uusikaupunki
Jussi Arola
Seikowin koululla opeteltiin
tiistaina MLL:n Uudenkaupungin paikallisyhdistyksen
järjestämällä lapsille suunnatulla kurssilla erilaisia sirkustemppuja. eli Koilan juhannusorkesteri on treenannut viime viikkoina tiiviisti tulevaa juhannuskeikkaa varten.
nousee maistonki.
. huivit, pallot, renkaat ja keilat.
. Ohjelmista ohjelmaltosta löylista tapah- Olemme koonneet
tyy myös
tumaa ei ole
lastenlautätä keikkaa varten luja ja lapollut.
oman bändin,
Nyt
sille on tarsuunniteljolla tapahKoilan Juhannusmat
vihtuman ajan
doin toteu- orkesterin.
myös kasvotuvat, kun
maalausta.
sisarukset tempaisevat juhannusaattona 19.6. sirkussynttäreitä
lapsijoukolle.
Muita tunnilla käytettyjä
perusvälineitä olivat tikku
ja lautanen, diabolo ja hapsukeppi.
. Laulu kertoo Kustavin kesästä.
. Anttilan sisarukset tempaisevat rokkishown
tulassa koko perheen rokkishown.
. Monilla välineillä
voi myös perustemppujen
lisäksi tehdään vaikeampia
ja monipuolisempia temppuja sitä mukaan kun taidot
kasvavat.
Lapset saivat vuorollaan
kokeilla eri välineitä ja Carita kävin neuvomassa ja ohjaamassa, jos jokin temppu
ei lähtenyt sujumaan.
Ainakin alle 6-vuotiaiden
ryhmä innostui kovasti tekemään välineillä temppuja.
Ohjaajan neuvot vaan tahtoivat unohtua ja välineillä
kokeiltiin kaikenlaisia omiakin temppuja.
Huivin avulla on helpompi harjoitella heittoa ja kiinniottoa kuin pallolla.
Äidit ja isät innostuivat lasten kanssa kokeilemaan, miten lautasen pyöritys tikun päässä onnistuu.
Ohjaaja Carita Hyttilä näyttää, miten hapsukepin saa tottelemaan.
Parattulassa juhannuksena koko perheen tapahtuma
KOILAN JUHANNUSORKESTERI
. Soitto alkaa soida noin kello 14 ja kello 15
?Koila flika. Minä ja Siiri toimimvat sisarukset Meeri Ant- me laulusolisteina, soittatila ja Siiri Anttila ovat jo jina on kolme Raisiosta kopitkään haaveilleet järjes- toisin olevaa poikaa, Meetävänsä juhannuksena ko- ri kertoo.
ko perheen tapahtuman.
Orkesteri esittää hyvänTähän saakka Parattulas- mielen rokkibiisejä, ikivihsa on aina nostettu juhan- reitä ja myös kesäisiä uunussalko, mutta varsinais- dempia hittejä. Sovitus on vielä kesken,
mutta koetamme saada sen
valmiiksi.
Meeri Anttila tuntee ja
tietää niin Kustavin kesät
kuin muutkin vuodenajat
sekä paikallisen historian.
Päivölän talossa asuva laulava merikapteeni edustaa
nimittäin kotitalossaan jo
kolmattatoista sukupolvea.
TAPAHTUMA
pistetään
vauhtiin juhannusaattona
kello 12 juhannussalon koristelulla. Olen kierrellyt paljon
myös kouluilla ja sitten pitänyt mm. Orkesterimme esittää
sen jälkeen vielä encoret,
Meeri lupaa.
Koilan Juhannusorkeste-
rin soittajina toimivat kahdella kitaralla ja rummuilla
Olli Merilahti, Janne Nummila sekä Kim Krappala,
joka myös laulaa.
. 9
Lauantaina 13. ja ?Rändöm poja. Olemme koonneet tätä
Laupusten ja Parattulan vä- keikkaa varten oman bänlissä sijaitsevasta pienestä din, Koilan JuhannusorkesKoilan kylästä kotoisin ole- terin. Perusvälineillä voidaan
tehdä monenlaisia yksinkertaisia ja turvallisia liikkeitä,
jotka kehittävät lapsen kehonhallintaa ja koordinaatiokykyä, Carita kertoo.
Carita on liikunta-alan
yrittäjä, joka on käynyt Nuori
Suomi -järjestön sirkuskouluttajan kurssin ja toiminut
sirkusopettajana mm. Näillä välineillä tehtävät
temput sopivat aivan kaikille, niissä ei tarvita voimaa tai
nopeutta, vaan oikeaa tekniikkaa. Parat- LAULAMISTA omatoimiKustavi
Merja Halinen
sesti jo pitkään harrastanut ja pianoa pienestä tytöstä asti soittanut Meeri
on kirjoittanut varta vasten
tähän ensimmäiseen juhannustapahtumaan ihan
uudenkin biisin. Sirkustemppujen perusvälineisiin kuuluvat mm. Silja
Linen laivoilla.
. Siitä tulee varmasti hauskaa, Meeri uskoo.
Huuhdo pavut ja herneet siivilässä juoksevan veden alla. Ilm. 02 84515370 Jumpat normaalisti. Purista soijarouheesta suurin
osa vedestä pois ja sekoita
kostea rouhe lusikalla taikinaan. Levitä kerma kääretorttulevyn päälle.
Ripottele pinnalle huuhdellut marjat ja turkinpippurirouhe. Ruokailemme
Ylhäisten kartanokahvilassa.
Mukana koko matkan ajan
opas, kertomassa paikoista
ja niiden historiasta. Kaikille avoin
pientä maksua vastaan.
Ugin Eläkeläiset ma 15.6. mansikoita ja mustikoita)
1/2 dl turkinpippurirouhetta
Kuorrutus:
400 g mascarponejuustoa
lakritsikastiketta
turkinpippurirouhetta
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori ja hienonna myös sipulit ja halkaistu chilipalko, josta siemenet on poistettu. Paahda mausteet suolaa lukuun ottamatta kuivalla, kuumalla paistinpannulla 30 sekuntia sekoitellen. ja lisät. Isot kirjaimet vain virkkeen tai nimen alkuun. Massan ei pitäisi tarttua käsiin.
Muotoile massa pihveiksi, sivele öljyä pintaan ja
paista grillillä.
Ohje: Soppa365
JUHANNUSHALKO
Kääretorttulevy:
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
2 dl vispikermaa
1/2 dl tomusokeria
1 l marjoja (esim. . Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi.
Sekoita perunajauhot ja
leivinjauhe keskenään. Ilm. Altot klo 14, Kuoro klo
15. Hengellinen piiri klo
13, Helene Kätkä-Mäenpää.
Vakka-Suomen epilepsiayhdistys Ke 1.7. Raasta kesäkurpitsa pieniteräisellä raastimella. 740).
Ilmoitt. Asettele ainekset salaattipedille. Siivilöi lehdet
ja sekoita joukkoon hunajaa ja sitruunamehua. p. Tied.
0405096111. Siivilöi jauhot muna-sokerivaahtoon ja kääntele varovasti sekaisin. Lisää
pihvitaikinaan ruokosokerin kanssa. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja levitä tasaiseksi levyksi. Ohj. Mölkky klo 12 Iltaranta, HUOM!
Teemme retken Naantalin
saaristoon ja Askaisiin 22.7.
Käymme myös Louhisaaren
kartanossa. Pane kaikki ainekset ja mausteet kattilaan ja hauduta miedolla
lämmöllä noin 15 minuuttia. Hieman hapokas raparperi sopii hyvin grillilihan
kumppaniksi.
Vaihtelua grillaukseen
tuo lihaa kevyempi kasvispihi, johon saa sopivasti
potkua itämaisilla mausteilla.
Helppo ja maukas jälkiruoka juhannuksena on koivuksi koristeltu kääretorttuhalko, jonka mascarpone-salmiakki-kuorrutuksen
tymäkkyys saa kiitosta myös
niiltä, joille makeat jälkiruoat eivät aina maistu.
KOIVUJUOMA
1 l vettä
2 1/2 dl pieniä koivunlehtiä
hunajaa
sitruunamehua
Keitä lehtiä vedessä noin
10 minuuttia. kesäkuuta 2015
10
ILMOITUS SEURATOIMINTAPALSTALLE :
ilmoitukset@uudenkaupunginsanomat.fi
www@uudenkaupunginsanomat.fi
:Tänään
TUULEN NOPEUS
MERELLÄ KELLO 12 :
2?6 m/s
LAUANTAILAUTANEN
Kesäisiä herkkuja juhannuspöytään
HENRIKA BÄCKLUND
Ruoka
Aloita juhannusjuhlat lasilla koivujuomaa, jota voi tarjota sellaisenaan tai käyttää
hyödyksi erilaisissa juomasekoituksissa.
Ensimmäiset kotimaiset
avomaan mansikat kypsyvät yleensä juhannukseksi.
Mansikat sopivat hyvin erilaisten salaattien joukkoon.
Salaattikulhoon mansikan
kaveriksi voi laittaa esimerkiksi pähkinöitä ja juustoja.
Raparperi on parhaimmillaan näin alkukesästä.
Sipulin ja mausteiden kanssa raparperista saa herkullisen lisukkeen grilliruoalle. Lehti pitää itsellään oikeuden lyhentää ja muokata tekstejä.
MUUTAMA ASIA oikeinkirjoituksesta: . 30 ensimmäistä mahtuu
mukaan.
Martat
. Annelle
044-5382249.
Kenttäkarhut
Ma 15.6 ei harj. Ugin Martat: Unikeonpäivän Pyjamabileet 27.7.
klo 17 alkaen Annen luona,
Urholantie 28. Anna
torttulevyn jäähtyä.Vatkaa
kerma vaahdoksi ja mausta
se tomusokerilla. Lasse ja Päivi. vietämme kesäpäivää Riivikossa ilmoittautu-
RAPARPERI-SIPULICHUTNEY
noin 4 annosta
300 g tuoretta raparperia
2 punasipulia
2 valkosipulinkynttä
2 chilipalkoa
1 rkl raastettua inkivääriä
1 dl fariinisokeria
suolaa
Kuori ja paloittele raparperit. to 18.6. 050
407 8881. Revi mozza-
rella tai leikkaa se siivuiksi.
Paahda siemenet tai pähkinät pannulla. Ei ennakkoilm.
Sakunkulman päiväkeskus
Ma: Kutsutaksitil. Tarjoa kylmänä. Ilmoitt.
18.7. Piste lauseen loppuun.
Ilmoitukset edellisenä
päivänä kello 12.00 mennessä.
ilmoitukset@uudenkaupunginsanomat.fi
www.uudenkaupunginsanomat.fi. Anna raparperichutneyn hieman jäähtyä. mennessä Raijalle p. Hienonna sipuli. Kentällä V-S
mest.ottelut klo 18 alkaen.
Kaikki kisailemaan. mennessä.
Kalannin Sotaveteraanit
Kalannin ja Vakka-Suomen
Sotaveteraaniyhdistykset:
Yhteiskuljetus Rosvopaistitapahtumaan ke 17.6. Lisää maissijauhoa kunnes
massa on kiinteää ja pysyy
muodossaan. Betanque klo 16 Leijonapuisto,
ke 17.6. paikan päällä. klo 17.30 -19.
Seuratoiminta-palstan ilmoittajat, huomatkaa
SEURATOIMINTA -palsta on tarkoitettu alueemme yleishyödyllisille yhdistyksille, seuroille ja kerhoille.
Palsta on ilmainen, mutta huomioi seuraavat ohjeet: Palstalla ei ilmoiteta kokouksia, juhlia, pikkujouluja, myyjäisiä,
arpajaisia, maksullisia tilaisuuksia, hintoja, tarjoiluja, kotisivuosoitteita eikä tervetulotoivotuksia. To
18.6 ei ohjattuja harj. klo 8-9 p.
02-84515489. Puolita tai lohko mansikat. Sekoita lusikalla paputahnaan. . Kompassi vastaanotto ilman ajanvarausta
klo 8-10, soittoaika klo 10-12
misia Marylle p. huom päivä. klo 18-20. Koristele koivun rungon näköiseksi pursottamalla pintaan lakritsikastiketta suoraan purkista tai
pursotinpussilla ohuiksi viiruiksi ja ripottelemalla hieman turkinpippurirouhetta.
Ohje: Soppa365
SEURATOIMINTA
UPS Venekatsastus Pakkahuoneen rannassa ma klo
17-19.
Tanssiseura Sekahaku ry.n
Lavatanssitreenit Rauma
Ooperi Vanha Turuntie 56. Ilm.
Janille ja maksu yhdistyksen
tilille 15.6. Jätä seos vähän rouheiseksi. Rauman kesäteatteriin. Lisää pohjamassaan itämainen mausteseos.
Mausteseos:
1 limetin mehu
2 rkl ruokosokeria
1 ruukku tuoretta korianteria
6 tl paprikajauhetta
3 tl juustokuminaa
2 tl kurkumaa
3 tl suolaa
1 ½ dl maissijauhoa (ei tärkkelystä)
Silppua korianteri ja purista limetin mehu. Ke
17.6. Survo pavut ja herneet
sauvasekoittimella suuressa kulhossa. tammenlehtisalaattia, jääsalaattia ja herneenversoja
2 omenaa tai päärynää
kevätsipulia
1 rs mansikoita
1 pkt mozzarella-juustoa
1/2-1 dl salaattisiemeniä tai
pähkinöitä
kastike:
3 rkl Pirkka ekstra neitsytoliiviöljyä
2 rkl sitruunanmehua
1-2 rkl juoksevaa hunajaa
suolaa mustapippuria
Levitä salaattisekoitus
vadille. Näytelmä
Tankki täyteen 2 - maallamuuttajat Lähtö Ukin linjaautoasemalta klo 16.45 ja
Laitilan Shelliltä klo 17.00. klo 18. vapaat
harj. 044 2955411.
Vakka-Suomen Latu ry.
Suviuinti Metsälehdossa ti
16.6. . Tarjoile se esimerkiksi grillattujen vartaiden kanssa.
Ohje: Ruokala.net
ITÄMAISET KASVISPIHVIT
GRILLIIN
noin 8 pihviä
Pohjamassa:
4 dl vettä
2 dl kuivaa soijarouhetta
2 tlk kidneypapuja
2 tlk kikherneitä
300 g kesäkurpitsaa
Laita soijarouhe erilliseen kulhoon ja lisää 4 dl vettä. . Ke 17.6 LUK, 4-7v.
Sorvakko klo 17.30 - 18.30. Ilmoituksen tulee olla lyhyt ja ytimekäs. Sekoita kastikkeen ainekset
keskenään ja valuta kastike
salaatin päälle juuri ennen
tarjoamista.
Ohje: K-ruoka
p. Lisät.
Kalanti Juha Ståhl, Päivi Luotonen ja Vakka-Suomi Pertti
Sannola.
Ugin eläkkeensaajat - To
18.6. Retki on kaikille
avoin.
Pam Vakka-Suomen osasto ry 740 järjestää reissun
Jukuparkiin Turkuun ti 21.7.
Matka on Pamin jäsenille ja
heidän perheilleen (os. Taikina ei saa olla liian kosteaa, jotta pihvit pysyvät kasassa. Raision
Kerttulan Liikuntahallissa.
Linja-auto reitti: Kalanti SEO
klo 10:10 Uki Linja-autoas.
10:30 Rantakadun kautta
Lokalahdelle ja Raisioon jossa
tilaisuus alkaa klo 12:00. Lisää mausteet
perusmassaseokseen.
Lisää suola ja sekoita. klo 18-19.25 Bugg alkeet
1 klo 19.35-21 Fusku alkeisjatko 1. Lauantaina 13. Jätä turpoamaan. Varo polttamasta
mausteita. Vuosiluvut ovat tarpeettomia seurapalstalla. Kuori ja paloittele
omenat tai päärynät. Kello lyhennetään klo. Paista uunin
keskitasossa 6?8 minuuttia.
Kumoa torttulevy sokeroidulle leivinpaperiarkille
ja irrota paistopaperi kääretorttulevyn pinnasta. Boccia klo 10 Pietolan
kentällä - 8.7. Rullaa tiukaksi rullaksi ja nosta sauma alaspäin tarjoiluvadille.
Kuorruta torttu levittämällä mascarpone sen pintaan. Samasta asiasta saa tiedottaa
palstalla kerran. Juoma antaa
kauniin värin juomasekoituksiin.
Ohje: Martat
MANSIKKA-MOZZARELLASALAATTI
noin 4 annosta
salaattipohja makusi mu-
Mansikka-mozzarellasalaatti saa raikkautta kastikkeesta, jossa yhdistyvät hapokas sitruuna ja makea hunaja.
kaan, esim. 045 631
3574/ Henna joko arkisin neljän jälkeen, tai viikonloppuisin. Kirjoita
teksti yhteen pötköön, älä käytä rivivaihtoja
- Juhannuksena
Tupa on kiinni 19.6.-21.6.,
mutta auki torstaina, 18.6.
klo 10.30-14. 30 nuorta pääsee
mukaan, paikat täytetään
ilmoittautumisjärjestyksessä. Auto on ulkopuolelta
maalattu uudelleen, mutta
muuten se on säilynyt hyvin
alkuperäisessä asussaan.
Mittarin mukaan autolla
on taitettu reilut 90 000 kilometriä.
Kaksipaikkaisen E-Type-
KULJETUKSET koko kesän ajan
päivittäin klo 12, 15 ja 18
Sorvakon sillan vierestä.
Edestakaisen merimatkan hinta 5 ?/hlö.
Pietarinkari, Uusikaupunki
www.karilla.?
Vakka-opiston Kustavin
osastossa jo syyskaudella käynnistyneeltä matkailuoppaiden peruskurssilta
puh. Leiri
on maksullinen. Osa ajasta kuluu
leikkien, pelejä pelaten,
saunoen ja uiden. keinonurmella, tai lasten suusta
kuultuna Aliksella klo 1300
E- tytöt UPK T04 - TuNL Lime
( Turku).
D-tytöillä peli sunnuntaina keinonurmikentällä
klo 1830 UPK T-03 - RaiFu
Valkoinen( Raisio) ja samat
tytöt tositoimissa myös maanantaina 15.6. Lisätietoja Seppo
Ylä-Himanka 0400 790432
/ Seppo Lundelin 0400
993725.. Äänin 22-18
voittajaksi selviytyi Mark II.
Kesän ajan on kaikilla
muillakin museoon tutustuvilla mahdollisuus ottaa
kantaa siihen, kumpi näistä
malleista todella on maailman kaunein auto. kävelykierrokset eri kohteissa
saavat erityistä lisäarvoa
kun asiantunteva opas perehdyttää kuulijan syvällisemmin aiheeseen. Tiedossa
tulokahvit ja lyhyt ohjelmatuokio. auktorisoituina paikallisoppaina tai ?merkTUULA-RIITTA KARLIN
kioppaina. Tarjoilun vuoksi
ilmoita tulostasi Satulle 0453156485 viim.6.7.
UPK pelaa
Lauantaina 13.6. klo 18:30 UPK
T-03 - VG-62 ( Naantali)
Nuorten leiri 30.6 - 2.7.
UTMVS ja UPS järjestävät
yhteistyössä 8 - 13 vuotiaille
tytöille ja pojille suunnatun
leirin Haanpertänkarilla. Tämä meidän automme on vuoden 1966
malli, ensimmäinen Mark
II esiteltiin 1961 ja viidessä
vuodessa malli vain kaunistui, kertoo automuseon johtaja Ilkka Ruohonen.
Mark II oli Jaguarin yksi menestysmalleista ja sitä valmistettiin vajaassa 10
vuodessa noin 80 000 kappaletta.
Automuseossa oleva yksilö on tuotu Suomeen uutena ja aluksi se toimi Kaunotar Suomisen edustusautona. Kuvassa takana Soile Hänninen, keskirivissä vasemmalta: Irja
Laine, Eija Räsänen, Birgitta Partanen, Mirja Järvelä, Ilona Ääritalo, TuulaRiitta Karlin, eturivissä vasemmalta: Marja Santalahti, Tuulikki Räsänen, UllaBritt Mattsson.
Aurinkoiset syntymäpäiväonnittelut äidille,
mummille ja isomummille
13.6.2015.
Eija ja Jussi
Vesa, Anne-Mari, Leo ja Toivo
Niko ja Netta
Ida ja Riku
Sydämelliset
Onnittelut
13.6.2015
50-vuotispäivänä.
t. Vasemmalla Mark II, oikealla E-Type.
mallin Jaguar esitteli myös
vuonna 1961 ja se aiheutti muotoilullaan heti aikamoisen sensaation matalana, virtaviivaisena ja urheilullisena autona.
. Vastakkain on kaksi
1960-luvun autokaunotarta, Jaguarin mallit Mark II
ja E-Type.
. Tämä Mark II on automuseon kesän ensimmäinen tähtivieras, auto jota
olemme tänne kauan havitelleet. Ruokailu on myöskin tärkeä osa
ohjelmaa, koska luonnossa
touhuaminen kyllä kuluttaa
energiaa. Osa nyt valmistuneista oppaista on jo
suorittanut vastaavan koulutuksen toisella paikkakunnalla, aivan uusia op-
paita Kustaviin saatiin neljä. Kurssilla perehdytään monipuolisesti oman
paikkakunnan historiaan
ja nykypäivään, tehdään
kirjallisia töitä ja tutustutaan kunnan yrityksiin.
Tärkeän osan koulutuksesta muodostaa lisäksi esiintymisharjoittelu, sekä luokan edessä että liikkuvassa
ajoneuvossa.
Nyt valmistuneet oppaat ovat omaksuneet valtavan tietomäärän ja ovat
valmiita toimimaan. 11
Lauantaina 13. Kiertoajelut ja esim. Sauna on läpimänä
ja uimaankin pääsee. kesäkuuta 2015
Automuseolla Jaguarit
vastakkain
. Suomen Opasliiton hallitus hyväksyy ohjelman ennen koulutuksen
alkua. aktiivisuuskokeen, joka oikeuttaa heidät toimimaan
ns. Myöhemmin mallista
esiteltiin myös 2+2 versio,
jossa oli takapenkki ja siksi se oli hieman pidempi,
mutta monet autoharrastajat eivät myöhempiä EType-malleja enää pidä ar-
vossaan vaan tämä ensimmäinen on se ainoa oikea.
Automuseossa esillä oleva E-Type on tuotu Suomeen 1987. 040 910 7077
karilla@karilla.?
AIHETTA ILOON
Tärkeintä ei ole kuinka paljon
elämässäsi on päiviä...
...vaan kuinka paljon päivissäsi
on elämää!!
Kumpi näistä vanhoista Jaguar-malleista on maailman kaunein. Jollei
halua/voi saunoa, voi sillä
aikaa harjoittaa seurustelun
sakramenttia.
Lopuksi nautitaan iltapala
nuotiolla. Ohjelmassa
seurataan edellisten leirien
perinteitä, kuten merellä
liikkumisen taitoja, tiimeissä
toimimista, sekä muita merellä ja luonnossa tarvittavia
taitoja. Kustavin matkailuoppaita voi
varata kunnan matkailutoimesta.
Kustavin uudet oppaat yhteiskuvassa. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita! Ugin
srk:n diakoniatyö
Lähetystalkoolaisten
virkistysilta
Perjantaina 10.7.klo 17 kaikki Kalannissa talven aikana
lähetystyön hyväksi toimineet kutsutaan Haukharjaan
virkistäytymään. Juhannushartaus on klo 11, jonka jälkeen
yhteislaulua, grillimakkaraa
ja kahvia. Toimivista Kustavin oppaista kaksi suoritti ns. Autovalmistajan vanhojen paperien mukaan se on joulukuussa 1961
myyty Cardifiin ja sieltä sitten jotain tietä kulkeutunut
Suomeen.
Suomen Jaguar-kerho
poikkesi toukokuun lopulla
automuseossa ja kerhon jä-
senten käsitykset kauneimmasta autosta jakaantuivat
melko tasan. äiti, sisaret ja veli perheineen
TAPAHTUMIA
Santtiontuvan juhannus
Santtiontupa, Kihukuja 2,
on suljettu heinäkuun ja
avataan 3.8. utmvs@
uusikaupunki.fi tai Meri-TB
8417231. Osanottajien kesken arvotaan palkintoja, tietenkin jotain Jaguar-merkkiin liittyvää.
Uusia matkaoppaita Kustaviin
Kustavi
Anna-Maija Lagerström
Tervetuloa viihtymään
merelliseen ravintolaan
hyvän ruoan ja
juoman pariin.
valmistui toukokuun lopulla seitsemän uutta paikallisopasta. seuraavat viisi vuotta.
Matkailuoppaan kurssiohjelma on vaativa (160
t) ja se noudattaa Suomen
Opasliiton antamia suosituksia. Ilmoittautumiset 24.06
mennessä: Lapsen nimi, sos.
turvatunnus, osoite ja jos
on ruoka allergia. Kumpi on kauniimpi, Mark II vai E-Type?
Uudenkaupungin automuseolla on kesän ajan menossa leikkimielinen äänestyskilpailu maailman
kauneimmasta henkilöautosta
konsert
SVT: Fans: Rehearsals
SVT: Nya perspektiv
SVT: Programtablå
SVT: Farfar i fickan
SVT: Vattenmannen och
Speed
SVT: Prinsbröllopet . ....Kuvassa oik.
Michael Douglas (Jack
Colton) ja Kathleen
Turner (Joan Wilder).
Kuva: MTV3
15.15
16.11
17.04
18.00
19.20
21.00
21.23
21.45
23.15
00.25
00.45 Rikas ja rakas (7)
01.15 Astral TV
02.00 Tummien vesien tulkit (12)
02.50 Ennustaja-TV
Nelonen
Sub
05.00
06.25
07.55
08.00
08.05
08.30
09.00
10.00
06.00
11.00
11.30
12.00
12.30
13.00
13.30
14.00
14.30
15.00
16.00
17.00
18.00
18.30
19.00
20.00
21.00
23.35
00.35
01.35
02.35
03.35
10.30
11.00
11.30
12.00
12.30
13.00
13.40
14.20
14.50
15.20
16.20
17.25
18.55
18.58
19.00
19.30
20.58
21.00
23.30
00.00
01.05
Ennustaja-TV
Onnenarpa
Bumba (S)
Bumba (S)
Bubble Guppies (S)
Jaksa paremmin
Huvila & Huussi
Guinness World Records û Ihmeelliset ennätysvideot
Nelonen Pro: Moor Gääs
Merieläinten pelastajat
Merieläinten pelastajat
Eläinten ABC
Eläinten ABC
Villiä menoa eläintarhassa (S)
Villiä menoa eläintarhassa (7)
Frasier (7)
Frasier (S)
Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!
Hyvät ja huonot uutiset
Big Bang!
HS-uutiset
HS-sää
Guinness World Records û Ihmeelliset ennätysvideot
Vain elämää
Keno
Iron Man 2 (12)
Nelonen Pro: Moor Gääs
Kylmäverisesti sinun (12)
Outoa vai mitä. världens starkaste björn
09.15 SVT: Superhemligt
09.25 SVT: Pelle Kanin
09.35 SVT: Höjdarna
10.00 SVT: Rapport
10.05 SVT: Minnenas television: Fri
som en insekt.
10.50 SVT: Fotografens favorit
11.05 SVT: Vem vet mest?
12.20 Elisabeth kohtaa: Kofi Annanin
12.50 Sydänystävät
13.20 Nuoret maajussit
13.50 Ilta Annen ja Hannahin kanssa
14.30 Pessimistit onnea etsimässä
15.00 Kirjaohjelma: Kirja muuttuu
15.30 SVT: Prinsbröllopet
17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Tilda ja hänen
ystävänsä
18.30 Ihmiskokeita
19.00 Uusi maani
19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.40 Sportnytt
19.50 Taulun salaisuus (12)
20.05 Kotikulmilla (7)
20.50 SVT: Prinsbröllopet
SUNNUNTAI 14. Jotain pysyvää
Pilanpäiten
MTV.doc: Kuinka eläimet puhuvat?
Täydellinen kesä (S)
Retrohelmet
Naapurit-tuloslähetys
Seitsemän Uutiset
MTV Sport Uutiset
Pilanpäiten
Ketonen & Myllyrinne (12)
Tuubi
Amazing Race
Kymmenen Uutiset
Viikon sää
MTV Sport Uutiset
Mentalist (12)
Kadonnut (12)
12.56
13.42
14.11
15.00
MTV3 13.55
NIILIN JALOKIVI
(12)
Vihreän timantin metsästyksen jatko-osassa
Jack ja Joan seikkailevat viha-rakkaussuhteessaan Afrikan aavikoilla yrittäen ratkaista
Niilin jalokiven arvoituksen. Kuvassa selostaja Marjukka Havumäki ja
kommentaattori Laura Kolbe. Matkantekijä (16)
Tartu Mikkiin
Jalkapallon Euroopan karsinnat
Yle TV2
07.45
07.46
07.48
07.54
07.57
08.09
Pikku Kakkonen
Nimipäiväonnittelu: 13.6.
Siiri ja Krokotiili (S)
Riku ja Rami (S)
Dinotassut (S)
Richard Scarry: Touhulan ar-
YLE TV1 17.05
PRINSSI CARL
PHILIPIN HÄÄT
Ruotsin prinssi Carl
Philipin ja neiti Sofia
Hellqvistin häät Tukholman kuninkaanlinnan kirkossa. Älä kieltäydy kahdesti
(16)
23.40 The Horsemen (18)
01.35 Salaliittoteoriat Jesse Venturan johdolla (7)
02.35 Outoa vai mitä. suurin ja
kaunein
01.45 Teematieto
Yle Fem
09.00 SVT: Bamse . jalokiviseppien kuningas
19.00 Wienin filharmonikot
21.20 Teemalauantai: Elämää suuremmat elokuvat
21.20 Aki Kaurismäki esittelee elokuvan
21.30 Vain enkeleillä on siivet (7)
23.26 Peter von Bagh esittelee elokuvan
23.31 Englannin sävel
23.50 Peter von Bagh esittelee elokuvan
23.56 Muhammad Ali . 6.
Yle TV1
08.00
08.05
09.00
09.05
10.00
10.05
11.00
11.05
11.12
11.19
11.26
11.33
11.40
11.47
11.54
12.01
12.20
13.00
13.55
14.15
15.00
15.05
15.10
15.15
15.45
16.50
16.55
17.00
17.05
18.45
19.35
20.30
20.45
21.00
22.30
23.25
00.15
Yle Uutiset
80-luku: Minä olen muistanut
Yle Uutiset
Kiehtova maailma: Koti aavikolla
Yle Uutiset
Avara luonto: Galapagos
Yle Uutiset
Yle Uutiset Uusimaa
Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
Yle Uutiset Lounais-Suomi
Yle Uutiset Häme
Yle Uutiset Keski-Suomi
Yle Uutiset Itä-Suomi
Yle Uutiset Pohjanmaa
Yle Uutiset Pohjois-Suomi
Oddasat
Jaakko ja maailmanvalloittajat
Dokumenttiprojekti: Katu laulaa (S)
Elävä katto
PrismaApua allergiaan
Yle Uutiset
Yle News
Pisara
Luontohetki: Rio de Janeiron
eläinmaailma
Maailman kauneimmat puutarhat
Novosti Yle
Yle Uutiset viittomakielellä
Yle Uutiset
Prinssi Carl Philipin häät
Avara luonto: Eläinpoikasten
alkutaival
Ryhmä Pullman (12)
Yle Uutiset
Urheiluruutu
Tangomarkkinat 2015: Finaalin karsinta
Outlander . kesäkuuta 2015
12
:Televisio
13.6.?
TV
LAUANTAI 13. Suomi
18.10 Yleisurheilua: Eliittikisat
20.50 Kohti Rioa: Euroopan kisat
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Hatfields & McCoys (16)
22.55 Borgiat, maan ja taivaan valtiaat (16)
23.50 Kumare
MTV3
06.00
08.25
08.30
08.45
09.00
09.25
09.35
09.45
09.50
10.55
11.55
12.55
13.55
15.55
16.00
16.10
17.25
17.55
18.55
19.00
19.10
19.20
19.30
20.05
21.00
22.00
22.15
22.20
22.35
23.35
Voittostudio
Mofy (S)
Palomies Sami (S)
Maija Mehiläinen (S)
Winx-klubi (7)
Chaplin (S)
Chaplin (S)
Loton ja Jokerin tulokset
Grand Designs . Jyrki Valkama/Yle
Kuvapalvelu
08.35
08.46
09.00
09.01
09.12
09.21
09.33
10.00
10.28
10.55
11.25
13.00
13.50
15.50
17.30
18.20
21.10
22.45
01.45
voituksia (S)
Herra Heinämäki (S)
Petteri Kaniini (S)
Galaxi
Jack (7)
Kaikki kuvaa
Hirveä Henri (S)
Villit futarit (7)
Uusi päivä (S)
Uusi päivä (S)
Kadotettu sukupolviko?
Fifan naisten jalkapallon MM
2015: USA . tuhannen naamion mies (12)
SVT: Rickfors, Ronander, Hylander . Jotain pysyvää
Duudsonit (12)
Kolme miestä ja tyttö (7)
Kolme miestä ja tyttö (7)
Lähiöunelmia (7)
Naapurit-tuloslähetys
American Idol
Simpsonit (7)
Simpsonit (7)
Ottolapsi (16)
American Idol
Tuulitunneli
Madventures (16)
Viidakon tähtöset (7)
Maailman kauheimmat naapurit
Voittostudio
Yle Teema
04.00 Teematieto
10.00 Sodankylä 2015: Vieraana
Mike Leigh
12.00 Sodankylä ikuisesti
13.00 Sodankylä ikuisesti
14.00 Sodankylä 2015: Kotimaisten
keskustelu
15.30 Sodankylä ikuisesti
16.30 Välimeri lautasella
17.15 Historia: Firenzen katedraali
18.10 Carl Fabergé . sammandrag. Lauantaina 13. SWE
Kohti Rioa: Euroopan kisat
Suunnistusta: Venlojen viesti
Suunnistusta: Venlojen viesti
Kohti Rioa: Euroopan kisat
Jalkapallon Euroopan karsinnat: FIN . ESP
12.10 Kohti Rioa: Euroopan kisat
13.00 Jalkapallon Mestarien liiga
13.25 Jalkapallon Euroopan karsinnat
14.10 MotorSport: Extra Rallicrossin SM
14.40 Paavo Nurmi . paras kaikista
16.00 Lentopallon maailmanliiga:
Hollanti . Suomi
Suunnistusta: Jukolan viesti
Suunnistusta: Jukolan viesti
MTV3
06.00
08.25
08.30
08.45
09.00
09.15
09.40
09.50
10.30
11.30
12.00
Voittostudio
Mofy (S)
Palomies Sami (S)
Mokon suuri maailma (S)
Vikke Viikinki (S)
Winx-klubi (7)
Chaplin (S)
Chaplin (S)
Kaappaus keittiössä
Salatut elämät (S)
Salatut elämät (7)
12.30
13.00
13.30
15.20
16.55
17.00
18.00
19.00
19.10
19.20
19.30
21.00
22.00
22.10
22.15
22.25
22.40
23.50
00.45
01.15
Salatut elämät (7)
Salatut elämät (12)
Diili
Scooby-Doo! Legend of the
Phantosaur (7)
Pilanpäiten
MTV Sport: Ravikunkku
Pientä mökkiremonttia
Seitsemän Uutiset
MTV Sport Uutiset
Pilanpäiten
Posse
Retrohelmet
Kymmenen Uutiset
Päivän sää
Lotto ja Jokeri
MTV Sport Uutiset
Kadonnut (12)
Extant (12)
Ysäri-isä (S)
Voittostudio
Nelonen
05.00
06.25
07.55
08.00
08.05
08.30
09.10
10.10
10.40
11.10
11.40
12.10
12.40
Ennustaja-TV
Onnenarpa
Bumba (S)
Bumba (S)
Bubble Guppies (S)
Villiä menoa eläintarhassa (7)
Hansin grillikesä
Neljän tähden illallinen
Neljän tähden illallinen
Neljän tähden illallinen
Neljän tähden illallinen
Laiva (S)
Laiva (S)
13.15 Laiva (S)
13.45 Victoria?s Secret Fashion Show
2014
14.50 Tricked (S)
15.55 Pomo haussa
16.55 Suomen kaunein mökki
17.55 Huvila & Huussi
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Just Visiting . (12)
03.30 Tummien vesien tulkit (7)
04.20 Ennustaja-TV
Sub
06.00
11.00
12.00
13.00
13.30
14.00
14.30
15.00
16.00
16.30
16.55
17.00
17.30
18.00
18.30
19.00
19.05
20.00
20.30
21.00
23.25
00.25
01.25
02.15
03.15
04.15
Voittostudio
Ylläs . kuokkavieraat
keskiajalta (12)
20.58 Keno
21.00 007 . 6.
Yle TV1
08.00 Yle Uutiset
08.05 Avara luonto: Eläinpoikasten
alkutaival
09.00 Yle Uutiset
09.05 Aamusydämellä
09.55 Yle Uutiset
10.00 Kaikki Martinin puolesta
11.00 Yle Uutiset
11.15 Helil kyläs
11.45 Kulutustavaratarkastajat
12.15 Tartu Mikkiin
13.05 Puutarhaunelmia
13.35 80-luku: Minä olen muistanut
14.30 Niko Kivelä ja nurkkakunnat:
Uusikaupunki
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Tangomarkkinat 2015: Finaalin karsinta
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 Historia: Brittikartanoiden salaisuudet
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Luontohetki: Kanadan aavekarhu
18.45 Jaakko ja maailmanvalloittajat
19.30 Stolberg (12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Päätalo (7)
21.55 Komisario Montalbano (12)
23.40 Laillista veronkiertoa
Yle TV2
04.45
07.45
07.46
07.47
07.55
08.07
08.20
08.46
09.00
09.01
09.14
09.26
09.36
Suunnistusta: Jukolan viesti
Pikku Kakkonen
Nimipäiväonnittelu: 14.6.
Niksi-Nella (S): Nella maalauspuuhissa
Pusse (S)
Ritari Mikke (S)
Anniina Ballerina (S)
Babar ja Badun seikkailut (S)
Galaxi
Sirkuskaravaani
Karvinen (7)
Ötökkämiehet
Tenavat (7)
09.44 Vasikantanssi: Pottuilua (7)
10.00 Käsilaukku (S)
10.30 Fifan naisten jalkapallon MM
2015: BRA . Suora lähetys. (12)
Voittostudio
Simpsonit (7)
Simpsonit (7)
Simpsonit (7)
Simpsonit (7)
Simpsonit (7)
Kolme miestä ja tyttö (7)
Kolme miestä ja tyttö (7)
Kolme miestä ja tyttö (7)
Myytinmurtajat
Dieetit vaihtoon!
Duudsonit tuli taloon (S)
Virittäjät
Virittäjät
American Idol
American Idol
Meren raivo (12)
American Idol
American Idol
Viikingit (16)
The Strain (16)
Astral TV
Yle Teema
04.00
10.00
10.02
10.53
11.51
12.06
Teematieto
Elävä arkisto: Hittimittaripäivä
Hittimittari
Hittimittari
Arkistovieraana: Mikko Alatalo
Hittimittari
Hittimittari
Hittimittari
Jäähyväiset Hittimittarille
Musiikin muisti : Loitsusta
kehtolauluun
Saari (12)
Saari (12)
Saari (12)
Kino Klassikko: Kenraali (S)
Kino: Barbara (12)
Video Killed the Radio Star
Video Killed the Radio Star
Yle Live: Pet Shop Boys
World of Warcraft: Race to
World First
Teematieto
Yle Fem
08.30
09.00
09.30
10.00
10.05
10.50
11.05
11.50
12.00
15.45
16.15
16.55
17.25
17.55
18.00
18.30
19.00
19.30
19.40
19.50
20.00
21.00
00.15
00.40
00.55
01.55
02.00
02.15
02.30
BUU-klubben: Saara ja Sorsa
SVT: Pippi Långstrump
SVT: Tillbaka till Vintergatan
SVT: Rapport
SVT: Modematchen i New York
SVT: Kändisklipparna
SVT: Gudstjänst
SVT: Arkitekturens pärlor
SVT: Prinsbröllopet
Taivaallista menoa: Mark Levengood
Jälkivääntö
Perhesirkus
Strömsö
Yle Nyheter TV-nytt
BUU-klubben: Saara ja Sorsa
Sydänystävät
Luontoretkellä: Katsojien kalastuskuvia
Yle Nyheter TV-nytt
Sportnytt
Näin Norjassa
Noidankehässä
Fantomas . HUN
Lentopallon maailmanliiga:
Hollanti . unelmaasunnot
Grillikuume
Suomen kaunein piha
Pientä mökkiremonttia
Niilin jalokivi (12)
Mitra . huipulla tuulee
Top Chef
Ensisilmäyksellä (S)
Ensisilmäyksellä (7)
Mutsi (7)
Mutsi (S)
Duudsonit tuli taloon (S)
Miehen puolikkaat (S)
Elämää Philadelphiassa (12)
Mitra
(02) 588 8323 tai (02) 588 8327
P. (02) 588 8905 tai (02) 588 8906. 841 7321, 0400-999773
Hierontapalvelua
Juhan Hieronta
Eläinlääkäreitä
044-5860086
www.juhanhieronta.com
Eläinlääkäri
Kaj Sittnikow
Kirurgian dosentti,
Pieneläinsairauksien
erikoiseläinlääkäri
Ykskoivunt. 0400-821 020
Sah., höyl. 854567
LAKIASIAINTOIMISTO
SIMO RAITIO OY
VARATUOMARI
JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA
Pakkahuoneentori 1, Uki
Puh. kokemuksella
valtuutettu huoltokorjaamo
ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI
Nosturi- ja
kuljetuspalvelua
Sähköliikkeitä
SÄHKÖLIIKE
TARVIKEMYYMÄLÄ,
ASENNUKSET,
HUOLLOT JA
SUUNNITTELU
Ihotaudit
Laurikainen Leena
Kirurgia, gastroenterologia
Sopyllo Michal
Kliiniset rasituskokeet
Mikola Antti
Korva-, nenä- ja
kurkkutaudit
Mehtälä Tuomo
Naistentaudit
Eronen Matias, Haarala Mervi,
Järvenpää Tuija, Leino Riitta,
Nummi Terhi, Siltanen Minna
Ortopedia
Broberg Arsi
Psykiatria
Timonen Teuvo
Radiologia,
ultraäänitutkimukset
Paananen Timo, Valmunen Tanja
Silmätaudit
Leino Pertti, Seppä Heikki,
Vuori Marja-Liisa
Sisätaudit
Kari Liisa, Mäkelä Petri
Urologi
Salminen Antti
Yleislääketiede
Ajosenpää Jaakko, Haapasalo
Elisa, Hirvonen Riitta, Kauhanen
Olli, Keihäskoski Marjatta,
Laurila Markus, Palmu Jouko,
Vidgren Jarmo
Psykologia
Vänskä Johanna
psykologi, työ- ja organisaatio
Jalkafysio Aboa
Wallius Teemu
Kuulontutkija
Matti Päivi
Laboratorio, fysioterapiapalvelut, hierontapalvelut,
työterveyshuolto,
sairaanhoitopalvelut ym...
Koulukatu 1, Uusikaupunki
Ajanvaraukset ma-pe 8?15
puh. 32, Uki,
Puh: (02) 844 2589,
040-532 4564
Ajanvarauksia mieluiten klo 9-10
Hammaslääkäreitä
ja -teknikoita
Leila Ruustamo
P. Lauantaina 13. 8412 840
www.camillasevelius.?
Koulukatu 7, Uusikaupunki
Vihtorinkatu 2, Laitila
Ajanvaraus 02 844 3386
Toimipisteemme katutasossa
www.sophuolto.net
Isännöintiä
/???????. 9Oc^^OYW`XOb ?ZOW\VccRObcYaSb
??. 02 851 208
Puh. 010 253 9813
Koulukatu 1,
Uusikaupunki
Keskuskatu 20,
>?????
?????????
Jätehuoltoa
Sairaalantie 3 B 11,
Laitila
Vakka-Suomen
Viemärihuolto Oy
p. alv:n
tilaukset@
uudenkaupunginsanomat.?
p. 010 253 9801
Puhelu OP Ryhmän
010-yritysnumeroon maksaa
0,0835 ?/puhelu+0,07 ?/min,
kun soitetaan kotimaan kiinteän
verkon lankaliittymästä (hinta ALV 24%)
0,0835 ?/puhelu+0,17 ?/min, kun
soitetaan matkapuhelinliittymästä
(hinta ALV 24%).
Jäteasema avoinna:
Arkisin 8 ?16,
torstaisin klo 17 asti.
P. 010 841 5868
HIEROJA
yli 35 v. 02 8482 200
www.vslaakarikeskus.?
ark. (02) 8484 600,
Sorvakon rantatie 4, Uki
Ammattitaitoista
työapua
(02) 841 3373,
050-551 3373
toimisto@taitovakka.?
www.taitovakka.?
TILAA
Uudenkaupungin
Sanomat
kestotilauksena
4 KK
LEHDET +
1 KK
kaupan päälle
47,70
hinta sis. 0440-531 188
Uusikaupunki, Alasinkuja 4
puh. BSabO[S\bWb ?^S`c\YW`X]WbcYaSb
. 8236265,
autopuh. ^S`W\\?\XO]b
??. 0440 880 480
TALOUSHALLINTOA PARHAIMMILLAAN
KIRJANPITOPÄÄLLIKKÖ
TIMO HAKALA
Puh. 855 000
nostokori.com
Psykoterapiapalvelu
Pitopalvelua
AVEO
Psykoterapia ja Työnohjaus
Ajanvaraus:
p. 0400 530 373
Myös päivystys
Lakipalveluja
Autokorjaamoja
LUOTETTAVAA LAKIPALVELUA
KATSASTUSREMONTIT
ja RUOSTEKORJAUKSET
??. ja kyll. 040 580 5246
Huoltokorjaamoja
Rantakatu 21
Puh. 02 770 2626
Palveluhakemistossa säännöllistä ja edullista ilmoitustilaa!
Kysy lisää ilmoitusmyynnistämme:
P. (02) 4305 324
0400-124 124
Puutavaraa
IHODEN HÖYLÄÄMÖ Oy
Puh. 0500-533836
puh. 010 324 3331
Koulukatu 1, Uusikaupunki
Keskuskatu 20, Laitila
Niina Putro
Psykoterapeutti ET (Kela, Valvira)
Työvoiman vuokrausta
Maalämpöä
Porakaivot,
lämpökaivot,
pumput,
asennukset ja
huollot
P. 8418 550, 0500-598 644
Hammaslääkäri
Kaisu Salonen
Vastaanotto: Laitilan Portti
Vihtorink. 1, Laitila
Puh. kesäkuuta 2015
14
Palveluhakemisto 2015
Asianajopalvelua
Hammaslääkäreitä
ja -teknikoita
Ajanvaraus 029 566 0480,
050 4432 383
Julkiset oikeusavustajat:
Esa Joutsenvirta
Jussi Välilä
Os. /dW]ZWWbb]OaWOb ?g[ ?ZOYWOaWOb
edullisesti.
RUONANPERÄN AUTO
Kalanti, p. Sepänkatu 3, 2. krs, Uki
Kodinkonehuoltoa
Keskuskatu 25, Laitila
p. 8413 100, 044 0536 710
simo.raitio@uusikaupunki.?
Lakipalvelut
asiantuntevasti
Lounaisrannikon
Osuuspankista.
Soita!
p. 02 844 3233
www.
KALANTI / LAITILA / TAIVASSALO
UUSIKAUPUNKI / VEHMAA
Puheluhinnat lankaverkosta: 8,35 snt/puhelu
+ 6 snt/min ja puheluhinnat matkaviestimistä:
8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min.
Terveydenhuoltoa
ma-pe klo 7.45 -16.00
(tarvittaessa pidempäänkin)
www.pekkarajala.com
LAURA BJÖRKQVIST, Pankkilakimies
puh. 02-855 990
www.helistola.?
jatehuolto@helistola.?
KOLME
KERTAA
VIIKOSSA
TIISTAI
TORSTAI
LAUANTAI
Tilitoimistoja
PEKKA RAJALA
Lääkäri
TILITOIMISTO
HEIKKI PELTOLA OY
Vastaanotto
Keskuskatu 17, Laitila
Keskuskatu 25, Laitila
puh. klo 8-17
la klo 10-13
Puh. 050 553 4159, (02) 842 4874
Koti ja yrityssiivoukset
luotettavasti ja laadukkaasti
Minnan Siivousapu
045 6022556
Pohjoistullikatu 12 A,
Uusikaupunki
p. ??
??????????????
p. 010 253 9854
Kaupanvahvistukset
p. puutavaraa
Siivouspalvelua
Puh
Näin on huolimatta edelleen jatkuvasta nopeasta teknologisesta kehityksestä.
Väitöstutkimuksen yksi keskeinen tulos on, että yhteiskehittelyyn pyrkivien liiketoimintaverkos-
tojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulisi huomioida paremmin yritysten
strategista lähtökohdista
juonnetut tavoitteet. Oosten
toimii myös Haagin Grote
Kerk -kirkon urkurina sekä
kirkossa vuosittain vietettävän kansainvälisen urkufestivaalin taiteellisena johtajana. Hän toimii Senior Materials Managerina Microsoft Mobile Oy:ssä. jolloin klo
19 alkavassa konsertissa soittaa hollantilainen
Ben van Oosten. Monipuolinen ja yleisöystävällinen
ohjelma koostuu saksalaisesta, ranskalaisesta ja
brittiläisestä romantiikan
ajan urkumusiikista, säveltäjäniminä mm. kesäkuuta 2015
KUOLLEITA
Rakkaamme
Kaimo Aleksanteri
Arvonen
* 10.5.1927
. Kesäkuun viimeisenä sunnuntaina sadat puutarhat ympäri maan toivottavat
yleisön tervetulleeksi avaamalla porttinsa päivän ajaksi.
Tapahtumasta on tullut suosittu perinne jota osataan
odottaa. Yhteistyön tulee aina olla kaikille yhteistyöhön sitoutuville yrityksille taloudellisesti perusteltua ja kannattavaa, toteaa
Vahtera.
Jotta yhteistyötä varten
rakennetut yritysmuodostelmat olisivat tehokkaita
ja toiminta tavoitteellista, korostuu Vahteran mukaan valitun verkoston rakenteen merkitys ja yksittäisten osallistujan rooli
liiketoimintaverkostossa.
. Yritysten tulee myös tilanteen vaatiessa
pystyä toimimaan useassakin yhteistoiminnallisessa
liiketoimintaverkostossa.
. Erittäin kolea ja sateinen sää ei kuitenkaan pelästyttänyt puutarhaharrastajia. Kauppatieteiden maisteriksi Vahtera valmistui
2002 Jyväskylän yliopistosta. Avoimiin puutarhoihin tehtiin viime vuonna runsaat 44 000 vierailua ja palaute niin
kävijöiltä kuin myös isäntäväeltä oli erittäin myönteistä.
Verkkopalvelu avoimetpuutarhat.fi toimii Avoimet puutarhat -tapahtuman ja puutarhamatkailun tukena. 15
Lauantaina 13. Tutkimuksessa kävi il-
mi, että yhteistyötä määrittelevä liiketoimintamalli, verkoston rakenne, toimijoiden keskinäiset riippuvaisuussuhteet ja yhteistyön pysyvyys vaikuttavat
siihen, kuinka yritykset pystyvät yhdessä tuottamaan,
hallitsemaan ja hyödyntämään muun muassa innovaatioita. Väitös
kuuluu tietojärjestelmätieteen alaan.
Vahtera toteaa väitöskirjassaan, että erilaiset häiriöt aiheuttavat muutoksia
sekä epäjatkuvuuskohtia
yritysten liiketoimintaympäristössä. Konsertti on samalla kymmenvuotisjuhliaan viettävän Pori Organ festivaalin päätöskonsertti. Moos. Maiju
ja Yrjö Rikalan sekä Nikolai ja Ljudmila Borisoffin puutarhasäätiöt ovat osallistuneet tapahtuman rahoittamiseen.
. Verkkopalvelu hakutoimintoineen on suomeksi ja ruotsiksi. Tänä vuonna teemapäivä tarjoaa taas uusia ja ainutlaatuisia kokemuksia salaisista puutarhoista keskikesän kukkaloistossa. Luettelo vierailupihoista on myös lehdistötiedotteen liitteenä.
Avoimet puutarhat -teemapäivä sekä verkkopalvelu
avoimetpuutarhat.fi edistävät suomalaista puutarhaharrastusta, -kulttuuria ja -matkailua.
Avoimet puutarhat tapahtuman järjestää Puutarhaliitto ry yhteistyössä Kotipuutarha-lehden, Svenska Trädgårdsförbundetin ja Suomen Omakotiliiton kanssa. Vahtera on syntynyt vuonna 1977 Uudessakaupungissa ja kirjoittanut ylioppilaaksi 1997
Uudenkaupungin lukiosta. Vahteran mukaan yhteistyön
pysyvyyden ja toimivuuden kannalta on tärkeää
huolehtia siitä, että yhteistyön tavoitteista johdetut
liiketoimintamallien vaatimukset kuvataan ja jalkautetaan tehokkaasti.
. 33:27
Siunaus Kalannin kirkossa torstaina 25.6.2015 klo 13.00.
Muistotilaisuus seurakuntakodissa.
MARTTIINA SAIRANEN
Ben van Oosten konsertoi
Uudenkaupungin uruilla
Musiikki
Uudenkaupungin kirkon
urkujen 150-vuotisjuhlavuoden vietto jatkuu sunnuntaina 14.6. Viime vuonna sää ei suosinut tapahtumaa. Voit tutustua ennakkoon tapahtumassa mukana oleviin vierailukohteisiin, joita on jo yli 400. 22.5.2015
Kaivaten
Omaiset
Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala
5. Nämä niin sanotut disruptiiviset häiriöt voivat syntyä nopeasti
ja monen eri tekijän seu-
Hannu Vahtera
rauksena, aiheuttaen muutoksia esimerkiksi markkinoilla, teknologiassa tai
sääntelyssä.
Vahtera osoittaa väitöstutkimuksessaan, että
muuttuvissa liiketoimintaympäristöissä yritysten
keskeiseksi menestystekijäksi on muodostunut kyky mukauttaa liiketoimintamallinsa nopeasti eri liiketoimintaympäristön
muutoksiin. Aleksandre Guilmant, CharlesMarie Widor, Felix Mendelssohn-Bartholdy, Henry Thomas Smart ja Alfred
Hollins
Vuoden 1970 debyyttikonsertista alkanut kansainvälinen ura on vienyt
Ben van Oostenin lukuisten soolokonserttien myötä kaikille urkumaailman
tärkeimmille näyttämöille ja häntä pidetään yhtenä aikamme merkittävimmistä urkuvirtuooseista.
JANE ILTANEN
Urkutaiteilija Ben van Oosten konsertoi Uudessakaupungissa sunnuntaina.
KONSERTTIKARRIÄÄRINSÄ lisäksi hän toimii ur-
kujensoiton professorina
Rotterdamin konservatoriossa ja pitää urkujensoiton mestarikursseja monissa eri maissa. Siirtolapuutarhat viljelypalstoineen ovat myös mukana tapahtumassa. KTM Hannu Vahteran väitöskirja osoitti
Teollisuudenalojen rakenteelliset muutokset avaavat yrityksille mahdollisuuksia strategian ja yhteistoiminnallisten liiketoimintamallien uusimiseen kilpailuedun synnyttämiseksi tai säilyttämiseksi, toteaa Turun yliopistossa väitellyt Hannu Vahtera
tutkimuksessaan.
KTM Hannu Vahteran
väitöskirja tarkastettiin Turun yliopistossa perjantaina. Yhteistä näille kaikille puutarhoille on omistajien aito innostus ja halu jakaa kokemuksia toisten harrastajien kanssa.
Suosittelemme, että haette kiinnostavien puutarhakohteiden tiedot verkkopalvelusta hyvissä ajoin ennen teemapäivää, jotta voitte laatia reittisuunnitelman etukäteen. Vuonna
2010 Hollannin kuningatar
myönsi Ben van Oostenille Hollannin leijonan ritarin arvon.
Muutokset korostavat
yritysten yhteisten
Puutarhat kutsuvat
pelisääntöjen merkitystä
Valtakunnallista puutarhapäivää vietetään kesäkuun lopussa.
Valtakunnallinen avointen puutarhojen teemapäivä järjestetään Suomessa jo neljättä kertaa. Hänen ranskalaisromanttista repertuaaria
edustavat levytykset saksalaiselle MD&G-levymerkille ovat voittaneet lukuisia
kansainvälisiä palkintoja.
Palveluksistaan ranskalaisen
urkumusiikin
hyväksi Ranskan akatemia on myöntänyt van
Oostenille
tunnustuksen ?Arts,Scienes;Lettres?.
Ranskan hallitus on myöntänyt hänelle arvonimet
?Chevalier (1998) sekä Officier(2011)dans l`Ordre des
Arts et des Lettres?. Jokaisella pihalla on puutarhaprofiili, johon kuuluu lyhyt esittelyteksti, kuvagalleria, yhteystiedot sekä tiedot palveluista, palvelukielistä ja
aukioloajoista.
TÄNÄ VUONNA tapahtumaan osallistuu paljon uusia koh-
teita sekä kiinnostavia tuttuja, aiemmin mukana olleita
puutarhoja.
Mukana on viehättäviä kotipuutarhoja ja kesämökkien
pihoja, viimeisteltyjä palkintopihoja sekä julkisia puistoja ja myös kasvikokoelmia ja kauppapuutarhoja. Tarvitaan lisää tietoa
niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat yritysten kykyyn
mukautua yhteystyön vaatimuksiin ennalta asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi, toteaa Hannu
Vahtera.. Näyttäisi myös
olevan niin, että mitä avoimempaa ja innovatiisempaa lopputulosta yhteistoiminnalta odotetaan, sen
keskeisempi on jaetun strategian sekä yhteistoiminnallisen liiketoimintamallin merkitys yhteistyön ohjauksessa, sanoo Vahtera.
ERI TEOLLISUUDENALOJEN johtoyritykset näyttä-
vät Vahteran mukaan ajan
kuluessa menettävän ainakin osan kyvystään luoda, hyödyntää ja mukautua erilaisiin disruptioihin
Iso kylpyhuone jossa ns. 20?
Nopeat syövät hitaat.
Olemme avanneet
Studio25
liikkeet yhdistyvät.
STUDIO25
Outlet
-myymälän
entiselle naisten puolelle,
jossa kaikki miesten
ja naisten merkkituotteet ALEHINTAAN!
Aatamit ja Eevat
puetaan nyt
saman katon
alla!!!
Avoinna
ma-pe 10-17.30
la
10-14.00
Alinenkatu 25 ja 30, Uusikaupunki | www.studio.?
Kalannissa kesäloma
alkoi urheilukoululla
Alinenkatu 36, Uusikaupunki
p. 69t. Ensiesittely su 14.6 klo 13.30-14.00
Pyydä ilmainen arvio asunnostasi,
ei kuluja
j ilman kauppaa!!!
pp
Kohteemme ovat myös
:n ikkunassa!
Aitoa ruisleipää, sekaleipiä,
pullaa monenmoista.
Tervetuloa!
t. kesäkuuta 2015
16
ULKOTORILLA
KAIKKI
tiedottaa:
10. Asunnossa hyvin säilytystilaa
sekä hyvä pohjaratkaisu. Hp. 68t. 8413385
ESITTELEMME SUNNUNTAINA!
KERROSTALO
Uusikaupunki
3h+k
76,5 m²
Jalavatie 7 A 6. kodinhoitopiste. 58t. Heti vapaa. Asunnossa keittiön kaapistot ja kylpyhuoneen vesikalusteet uusittu muutama
vuosi sitten. Ensiesittely su 14.6 klo 12.00-12.30
Uusikaupunki
3h+k
73,5 m²
Jalavatie 5 A 14. Hp. 9-19, la 9-15, su 12-15
Neljännesvuosisata
täynnä
ma 15.6.2015
SYNTTÄRIPÄIVÄN
AJAN
Tervetuloa!
Avoinna 9-18
LAUKUT
-25%
UGIN NAHKALAUKKU
AL
KOKOUKSIA
KOKOUSKUTSU
PERNUNSALMEN
VESI OY:N
Osakkaat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään
23.6.2016 kello 13.00. ark. Heti vapaa. Siisti yhtiö jossa tehty remontteja mm.
käyttövesiputkistot ja hissi uusittu, parvekkeita, ja julkisivua kunnostettu. 844 3553, 044 704 3553
www.alina.?
Av. Heti vapaa. Siisti hissitalon kolmio joka on hyvässä kunnossa.
Lasitettu parveke josta näkymät järvelle. Lasitettu parveke itään. Ensiesittely su 14.6
klo 12.45-13.15
Uusikaupunki
2h+k+ph
59 m²
Männäistentie 9 as 11. Päiväkoti ja ala-aste lähellä. Martti (050 593 7044)
MYYDÄÄN
. Hyvä
pohjaratkaisu jossa iso keittiö ja kylpyhuoneessa reilusti tilaa. Päiväkoti sekä ala-aste lähellä. Siisti hissitalon asunto josta näkymää järvelle. Hp. Lauantaina 13. Siistikuntoinen hissitalon asunto jossa vaatehuone. Uudenkaupungin Isännöitsijäkeskuksen toimistossa, VakkaSuomenkatu 7, Uusikaupunki.
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen määräämät asiat.
Uudessakaupungissa 12.6.2015
Pernunsalmen Vesi Oy
HALLITUS
TORILLA
KOIVUN
MAALAISLEIPÄ
Taas tavataan
aina LAUANTAISIN
Ukin torilla.
Alinenkatu 23, puh