Pakettia jaetaan vastasyntyneiden uusikaupunkilaisten perheille. Uki-paketista lisää sivulla 6.. vuosikerta TIISTAI 24.12. 2019 N:o 147 2,20€ irtonumero Minusta joulun laittamisessa edes liikaa ei ole tarpeeksi. 129. Sivu 17 Miia Sjölund sanoo Sivu 5 Uusi kirkkoherra Juhana Markkula kehottaa hiljentymään kiireen keskellä 24 joulukalenteriikkunaa johdattivat kohti joulua Sivut 12-13 ” TIM O JA KO N EN Uudenkaupungin Sanomien joulutervehdyksiin varatut rahat lahjoitetaan tänä vuonna Uki-paketin kokoamiseen
Myös jouluiset herkkukassit jaetaan Sorvakkokodin sekä Sakunkulman asukkaille. Miehen kuljettama auto oli suistunut ojaan kulkusuuntaansa nähden tien vasemmalle puolen. – Nykyisin ei kylläkään enää ommella, vaan kokoonnutaan muuten vain. Lisäksi kummi tutustuttaa lautakunnan toimintatapoihin ja aihealueisiin. Sosiaalilautakunta nimesi lautakunnan nuorisovaltuustokummiksi Esko Tähtisen. Alina Törmänen perhetyöntekijäksi UUSIKAUPUNKI Sosiaalilautakunta valitsi perhekeskuksen perhetyöntekijän vakinaiseen työsuhteeseen sosionomi (AMK) Alina Törmäsen. Mies puhalsi seulontaalkometriin 1,39 promillea, jonka vuoksi häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Jouluisten tervehdysten lisäksi yhdistys järjestää vuosittain kesäretken Sorvakkokodin ja Sakunkulman asukkaille, sekä yhteislauluja kulttuuritilaisuuden keväisin. 2 Tiistaina 24. Edelleen yhdistys on mukana esimerkiksi Sorvakkokodin kannatusyhdistyksen johtokunnassa ja järjestämässä asukkaille jokavuotista joulujuhlaa. Aiemmin kokoontumisia oli useammin ja niitä kutsuttiin ompeluilloiksi. Syöpätutkimukseen apurahoja TERVEYS Lounaissuomalaiset Syöpärahastot on myöntänyt 190 000 euroa Varsinais-Suomessa tehtävään syöpätautien tieteelliseen tutkimustyöhön ja 5000 euroa matka-apurahoina. Rattijuoppo ajoi ojaan POLIISI Turkulaismiehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sunnuntaiaamuna Uudessakaupungissa kuljettamalla henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena. NYKYISIN yhdistys kokoontuu kerran kuukaudessa kahvittelemaan ja suunnittelemaan tulevaa toimintaa. Sesongin henkeen koristeltuihin paperikasseihin pakataan syötävää joulumakeisista kahviin ja piparkakuista säilykkeisiin. Apurahat myönnettiin perinteisessä Lounaissuomalaisen Syöväntorjuntapäivän tilaisuudessa Meri-Karinan hyvinvointikeskuksessa 12. Tammikuun LAAJA JAKELU 16.1. Apurahojen jaosta päättää Moikoisten Syöväntutkimussäätiö apuraha-asiantuntijatyöryhmän esityksestä. Tänä vuonna jaettiin myös kolmivuotinen, arvoltaan 90 000 euron apuraha. Konttorimme on suljettu uudenvuoden aattona ti 31.12. Esko Tähtinen nuorisovaltuustokummiksi UUSIKAUPUNKI Nuorisovaltuusto esittää, että lautakunnista, joissa heillä on edustaja valitaan nuorisovaltuustokummi. Heille järjestettävän joulujuhlan aikana pari yhdistyksen jäsentä käy jakamassa kassit kunkin oven taakse, joten ne ovat juhlan jälkeen odottamassa asukkaita siellä, Jäntti paljastaa. Koristellut herkkukassit tuovat jouluiloa Sorvakkokodin ja Sakunkulman asukkaille. Torstaina 2.1. Kummin tehtäviin kuuluu tukea nuorisovaltuuston edustajien osallistumista lautakuntatyöhön. Lisäksi myönnettiin matka-apurahoja 5 000 euron arvosta. IKÄIHMISIÄ asuttava Sorvakkokoti valmistui vuonna 1972 juuri Uudenkaupungin Rouvasväen yhdistyksen aloitteesta. Uusikaupunki, Laitila, Kustavi, Vehmaa ja Taivassalo Kysy lisää myyjiltä. Vuonna 1879 hyväntekeväisyyttä harjoittamaan perustettu yhdistys juhlii tänä vuonna jo 140-vuotista taivaltaan. – Tämä on ollut mukava perinne, jolla tuodaan jouluiloa ikäihmisille. Yhdistyksen kuukausittaisissa kokoontumisissa suunnitellaan toimintaa, mutta myös vaihdetaan kuulumisia ja kahvitellaan. Jäsenet ovat vuorollaan emäntävuorossa ja hoitavat kokoontumisten kahvituksen. . – Toiminta on tietenkin jo vähän pienimuotoisempaa kuin joskus aikanaan, mutta kuukausittain tapaamme edelleen, ja esimerkiksi näitä joulukasseja jaamme vuosittain, kertoo yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Merikki Jäntti. lehti ei ilmesty. joulukuuta.. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon. . 4 000 euron suuruisia väitöskirja-apurahoja jaettiin kymmenelle ja 10 000 euron suuruisia tutkimusapurahoja kuudelle syöpätutkijalle. Mopoilija ajoi humalassa Alisellakadulla POLIISI Varhain lauantaiaamuna paikkakuntalainen nuorimies mopoili Uudenkaupungin Alisellakadulla kiinnittäen poliisipartion huomion vauhdikkaalla ajollaan. Hakuaika tehtävään haki kaksi henkilöä, mutta toinen heistä ei täytä kelpoisuusehtoja. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon ja hänen Mluokan ajokortti otettiin poliisin haltuun. joulukuuta 2019 ilmestyy seuraavaksi lauantaina 28.12. Nykyisin yhdistys toimiikin Jäntin mukaan pääasiallisesti Sorvakkokodin ja Sakunkulman tukiyhdistyksenä. Joka vuosi järjestettävät joulukassitalkoot on yksi yhdistyksen pitkäaikaisista perinteistä. Jotain pientä ohjelmaa pyrimme toki joka kerta järjestämään, Jäntti sanoo. Varaa mainospaikkasi nyt! Jouni Kokkonen Tanja Vainionpää 02 588 8323 02 588 8325 etunimi.sukunimi@uudenkaupunginsanomat.fi Ilmoittaja huom! Muistathan tammitarjouksen. Myös kassien jakamiseen kuuluu hauska tapa, jota asukkaat osaavat jo odottaa. Yhdistys on perustettu tekemään hyväntekeväisyystyötä ja samalla linjalla toiminta jatkuu tänäkin päivänä. Ompeluilloista joulukassitalkoisiin UUSIKAUPUNKI Päivi Sappinen Sorvakkokodin oleskelutilan pöydät ovat täyttyneet erilaisista jouluisista herkuista. Nuorisovaltuutetut kaipaavat parempaa perehdytystä kunnallispolitiikkaan, jossa kummi voi olla tukena. Suurapuraha myönnettiin LT Pilvi Riihilälle. Pakkaajina toimivat Uudenkaupungin Rouvasväen yhdistyksen viitisentoista aktiivijäsentä. 140-vuotias Uudenkaupungin Rouvasväen yhdistys kokoontuu edelleen säännöllisesti 140-vuotias Uudenkaupungin Rouvasväen yhdistys kokoontuu pienellä, aktiivisella porukalla edelleen kuukausittain
joulukuuta 2019 3 ITÄPOIJU 2 50 Ketunkalliontie 1, Uusikaupunki Hyvää Joulua kaikille! Nämä tarjoukset voimassa tiistaina 24.12. – tiistaina 31.12.2019 JOULUAATTONA 6.15–18 SU 29.12. Kariniemen maustamaton KALKKUNAN fILee n. – LA 28.12. 10 kpl/tal., ilman korttia 1,95/kpl (21,67-27,08/kg) 1 00 Hartwall AUrA III-OLUT 4,5 % 0,33 L (3,64/L), (hinta sis. 9–23 KE 25.12. 6.15–23 Palvelemme LOPPU ERÄ! Tuoreet suomalaiset tuoresuolatut JOULUKINKUT -50 % -50 % 9 00 Pauligin Juhla Mokka KAHVIT 400-500 g (6,00-7,50/kg), 1 erä/tal., ilman korttia 3,99/pkt (7,98-9,98/kg) 3 pkt Säästä 2,97/erä Toivottaa Itäpoijun kauppias ja henkilökunta 2 99 2 99 pkt rs Kivikylän WANHAN AJAN NAKKI 370 g (8,08/kg) pkt 3 kpl 3 kpl 4 99 10 00 10 00 Trikata KermAJUUSTOVIIpALeeT 700 g (7,13/kg) Säästä 4,67/erä Säästä 10,25-10,55/erä Dr. pantit 0,80), ilman korttia 2,65-2,79/plo (1,50-1,59/L), Magnum JÄÄTeLÖpUIKOT 72-90 g (11,11-13,89/kg), raj. 1 kg kg 9 99 TI 24.12. – torstaina 26.12.2019 Nämä tarjoukset voimassa perjantaina 27.12. 1 kg Säästä 1,30-1,58/erä Säästä 0,95/kpl 4 00 2 plo kpl Hartwall Jaffa VIrVOITUSJUOmAT 1,5 L (1,07/L), 2 erää/tal., hinta sis. ERÄ! JOULUmAKeISIA. Tiistaina 24. – TO 26.12. Hinta voimassa 3.1.2019 alkaen. Oetker rUSTICA pIZZAT 540-640 g (5,21-6,17/kg), 1 erä/tal., ilman korttia 4,89/pkt (7,64-9,06/kg) Ben & Jerry’s JÄÄTeLÖT 470-500 ml (6,67-7,09/L), 1 erä/tal., ilman korttia 6,75-6,85/kpl (13,5014,57/L) rypÄLe VIHreÄ 500 g (3,98/kg), Etelä-Afrikka 1 99 rs Forssan perUNASALAATTI 800 g (3,73/kg) 6 99 24 30 kg 18-pack Aito emmeNTALJUUSTO n. 9–23 PE 27.12. pantit 2,70)
Osuipa kirjahyllystä käsiini terveysfilosofi ja laktovegaani Are Waerlandin (1876–1955) kirjoittama kirja ”Waerlandravinto oli pelastuksemme” vuodelta 1926. 040 5390 969, sari.kuusinen@sss.fi Sähköposti: toimitus@uudenkaupunginsanomat.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@uudenkaupunginsanomat.fi Konttori, ilmoitukset: Alinenkatu 29, 23500 Uusikaupunki Avoinna yksityisasiakkaille ma–pe klo 9–12, yritysasiakkaille klo 9–16. Perunat keitetään kuorineen ja vesi säästetään juomaksi. Myös kalenteri näyttää, että kuljemme kohti valoa. (02) 7702 626, tilaukset@ uudenkaupunginsanomat.fi tai www.tilaajapalvelija.fi Tilaushinnat: 12 kk etutilaus 193,95 12 kk määräaikainen 224,50 (tilaukset sis. Talojen ikkunoista tuikkivat kynttilät ja koristeet luovat lämpöä pimeään. – Mika Waltari – ”Me katselemme valaistuja ikkunoita” PÄÄKIRJOITUS Jouluvatsan kevennys Anteeksi tämä proosallinen aihe. Nämä aurinkoviikingit kirjoittivat riemusta, kun suoli toimi jopa kerran päivässä! Pitää syödä kuituja, sen tietää jo lapsikin, mutta ilmeisesti ennen vanhaan se on ollut uutta terveystietoa. Tai laulaa joululauluja. Myyntineuvottelija Jouni Kokkonen (02) 5888 323 Ilmoitushinnat ja lisätiedot: www.uudenkaupunginsanomat.fi Toimittaja Katja Kaartinen (02) 5888 910 Sorvakon ja keskustan 6-vuotiaat lapset esittivät jouluevankeliumin kuvaelman muodossa. Mutta kaiken kimalluksen ohella joulu on myös vatsan juhla. Ja jossain ajatusten keskellä nukkuu lapsi, joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa pienissä käsissään ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys lämmittää häntä pimeässä. Hyvää joulua! Pirkko Arstila eläkkeellä oleva toimittaja TÄST VINKKELIST 30 VUOTTA SITTEN 50 VUOTTA SITTEN Ehtiväkin mies hiljenee Kunnallismiehiä – olivatpa he sitten luottamustai virkamiehiä – voisi sanoa vaikka kauppamatkustajiksi. Seos kyllästetään vehnäleseillä ohueksi puuroksi. Jokainen näistä herroista päätyi yhteen ja samaan toteamukseen: kyllä jouluna sentään hiljennetään tahtia. 0800 398 336 ma–pe klo 6–9 ja la–su klo 6–10. Nykyihminen hieman hämmästelee, sillä monet ovat korvanneet perunat pastalla tai riisillä. Terveeseen elämään kuuluu myös kylmät kylvyt. Puh. Waerlandin mukaan kaikki taudit syövästä keuhkokuumeeseen johtuvat ravinnosta ja elintavoista. Ilmankos jouluun kuuluu ähky, ummetus, vatsavaivat – ja lisäkilot. Tuntematon :Mielipide Jakeluhäiriöt: Puh. Tai panna joulupukinnaamarin kiireisille kasvoilleen. Uudenkaupungin Sanomat liikkui eilen joulumielisenä kolmen kiireisen kunnallismiehen pakeilla. Kruksa voi olla myös lounasruoka – taatusti täyttävää tavaraa. 129. Lopuksi joukkoon jauhettua, raakaa perunaa. Terveysguru kehotti myös juomaan perunavettä, se on hyvää vatsalle ja etenkin reumatismille. Jos jättää lihan, valkoisen leivän, lääkkeet (!!) ja myrkyt kuten tupakan, viinan, kahvin ja teen, niin paranee itsekseen. Monasti heidät tavoittaa kokouksista tai neuvotteluista. Vaimeneeko tällaisen miehen kiire edes jouluna. Lehden julkaisija: Uudenkaupungin Sanomat Oy Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2019 Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen, jaakko.ketonen@ts.fi Myyntijohtaja Sari Kuusinen p. Taivassalon kunnanhallituksen puheenjohtaja, maanviljelijä Heikki Marela viettää ensimmäistä jouluaan kunnanisänä. Kruksa poistaa ”jännitystilat kehossa” ja ”yleinen hyvinvointi, luomisvoima, keskityskyky, muisti, mielikuvitus, välitön tajuaminen ja kestävyys sekä työn laatu saavuttavat korkeimman tason”. Tänään jouluaattona päivä on hitusen valoisampi kuin viikko sitten. Laitilan kunnanjohtaja Eero Honkanen on myös menevä ja toimiva mies. Syödään me mitä lystäämme emmekä unohda kuituja. Aamulla lisätään 1 dl ohraryynejä (heikkovatsaisille) tai karkeita kauroja (vahvavatsaisille) ja keitetään 5–10 min. Aurinko nousee Uudessakaupungissa kello 9.45 ja laskee kello 15.22. Ikkunoita kannattaa mennä katsomaan paikan päälle, mutta niihin voi tutustua myös tämän lehden keskiaukeamalla sivuilla 12–13. Niiden lähteeksi Waerland kehitti oman myslisekoituksen nimeltä ”Kruksa”. Uudenkaupungin Vanhat talot yhdistyksen joulukalenteri-ikkunoista on tullut odotettu jouluperinne. Vettä piti juoda kolme litraa päivässä aterioiden välillä, sen sijaan aterian yhteydessä ei pidä juoda, sillä ”kehon omat nesteet riittävät”. Malttaako hän ojentaa jalkansa pöydän alle ja syödä maittavia jouluruokia. vuosikerta Ilmestymispäivät: tiistai, torstai, lauantai Päätoimittaja Eija Eskola-Buri (02) 5888 901 Toimittaja Eija Isotalo (02) 5888 302 Toimittaja Maija Ala-Jääski (02) 5888 309 Tuottaja Risto-Matti Kärki (02) 5888 308 Asiakaspalvelu Enni Grundström (02) 5888 907 Myyntineuvottelija Tanja Vainionpää (02) 5888 325 Joulu on kuusenneulasten ja sammuvien kynttilöiden tuoksua, ja hiljaista, onnellisen sykähdyttävää rakkautta, ja lahjoja, ja unta, jossa kasvoja hipovat enkelin siivet. Malttaako hän purkaa matkalaukkunsa, peruuttaa kokouksensa, viralliset menonsa... Lisätään hienonnettuja sitruunan ja appelsiinin kuoria (valkoisia osia ei saa poistaa), sekoitus pannaan heinälaatikkoon (uuniin) pariksi tunniksi, kunnes lusikka pysyy siinä pystyssä. Toimitus: Alinenkatu 29, 23500 Uusikaupunki Avoinna ma–pe klo 9–16. Uudessakaupungissa voi joulun aikaan tehdä joulukävelyn, ihailla kaupungin valoja ja kauniita jouluikkunoita. Henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@ uudenkaupunginsanomat.fi Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Resepti kahdelle: 1 dl kivellisiä rusinoita ½ litraan vettä ja liotetaan yön yli. paperija digisisällöt) Hinnat sisältävät arvonlisäveron. He ovat meneviä, tekeviä ja vaikuttavia miehiä. (02) 5888 907 ilmoitukset@uudenkaupunginsanomat.fi Osoite: Alinenkatu 29, 23500 Uusikaupunki Puhelinvaihde: (02) 588 8300 www.uudenkaupunginsanomat.fi Tilaajapalvelu: SSS-konsernin paikallislehdet Avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Olavi Salaterän työhuoneessa joulua lähestyttiin kiireessä. 4 Tiistaina 24. Aurinkoviikingit aloittivat aamunsa juomalla puoli litraa vettä (sitruunaa joukossa) ja kruksaa päälle. Heidän matkalaukkunsa on aina pakattuna. Kenties ei ole edes tiedetty missä ruoka-aineissa on kuituja. Silloin saa syödä yölläkin kinkkua ja lanttulaatikkoa, ahmia vihreitä kuulia, torttuja ja suklaata. joulukuuta 2019 PÄÄTOIMITTAJA : Eija Eskola-Buri eija.eskola-buri@ uudenkaupunginsanomat.fi PÄIVÄN MIETE : Tuhannen tuikkii kynttilää, kun joulu tullut on. Tänäkin vuonna 24 puutalon ikkunaa kuljettaa ohikulkijat jouluun, ja viimeinen jouluaaton ikkunakin on jo avautunut. Kynttilöiden loistetta, valoa ja jouluiloa Uudenkaupungin Sanomien lukijoille!. Nykyihminen luki hämmästyneenä paatoksellisia terveysjulistuksia ja pani merkille etenkin vatsan toiminnan tärkeyden. Ja taivaan tähtilyhtyjen, on joukko loputon. Usein heidän virkahuoneensa liikennevalot näyttävät punaista. Me katselemme valaistuja ikkunoita ja laskemme kynttilöiden liekkejä ja avaamme hitaasti kirjoja, jotka joskus luetaan ja unohdetaan. Siinä kertoivat ihmeparantumisistaan hänen seuraajansa, ”aurinkoviikingit”. Kirjan mukaan se takaa ”vähintään yhtä monta runsasta puuromaista ulostetta päivässä, kun on aterioiden lukumäärä”. 02 269 3434 ma–pe klo 6–16.30, la–su klo 7–12 Pyhärannan ja Rauman alueella: Puh
Itse asiassa Juhana Markkulan ensikosketus Uuteenkaupunkiin liittyy myös koripalloon. Jouluun liittyy myös enkeleiden tuoma rauhan sanoma. – Maria ja Joosef joutuivat lähtemään kauas, toiseen kaupunkiin verotettaviksi. – Joulun syvin salaisuus onkin siinä, että Jumala lähestyy meitä, painottaa Uudenkaupungin uusi kirkkoherra Juhana Markkula. JUHANA Markkula aloittaa Uudenkaupungin seurakunnan kirkkoherrana tammikuun alussa. ”Jouluna Jumala syntyi” Haluan toivottaa kaikille kaupunkilaisille tunnelmallista joulua ja toivon täyteistä uutta vuotta. Tuleva kirkkoherra haluaa painottaa sitä, että meistä jokainen muistaisi antaa aikaa perheelleen ja läheisilleen, myös muulloinkin kuin jouluna. – Tuo sanoma on tässä ajassa erityisen tärkeä, Juhana Markkula korostaa. Tilaisuus järjestetään Uudenkaupungin Uudessa kirkossa. – Tätä ennen haluan toivottaa kaikille kaupunkilaisille tunnelmallista joulua ja toivon täyteistä uutta vuotta, toivottaa kirkkoherra Juhana Markkula. Tätä kautta tulivat tutuiksi myös muutamat, yhä Uudenkaupungin seurakunnassa työskentelevät henkilöt, samoin kuin eräät aktiiviset seurakuntalaiset. Siellä minut hyväksyttiin opiskelijaksi University of British Columbian teologiseen tiedekuntaan. Luonto, ja erityisesti ekologiset kysymykset, olivatkin alunperin yksi syy Juhana Markkulan kristilliseen heräämiseen. – Tämä on hyvä tiedostaa myös seurakunnassa. – Viime vuosina työ on rytmittänyt meidän perheen joulua, etenkin kun myös vaimoni Saara on pappi. – Yhä vahvemmaksi nousi kuitenkin halu tehdä seurakuntatyötä. Oli pysähdyttävä miettimään sitä, mikä todella on tärkeää. – Olin lukion viimeisellä luokalla ja pänttäsimme pian alkaviin ylioppilaskirjoituksiin. Seurakunnan taloudessa on paljon tehtävää, mutta itse näen tilanteen myös mahdollisuutena kehittää jotain uutta, tiivistää Markkula. Kirkkoherra Juhana Markkula haluaa toivottaa kaikille kaupunkilaisille tunnelmallista joulua. Aloitin siellä seurakuntapastorina vuonna 2008. Aina on kuitenkin löytynyt aikaa sille, että hiljennymme yhteisen jouluaterian ääreen. – Opiskelin tuolloin Vaasan ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa, mutta liityin mukaan kaupungin suomenkielisen seurakunnan toimintaan. Niin meille yhteisesti kuin jokaiselle meille henkilökohtaisesti. Toinen merkittävä tekijä oli oman äidin vakava sairaus. Valmistuttuaan ekonomiksi Markkula palkattiin töihin Turun kauppakorkeakouluun. Kuuntele itseäsi ja läheisiäsi ja kuuntele sitä, mitä Taivaan isä haluaa meille sanoa. Joulu tulee kaikille ilman suurta hössötystäkin. JUHANA Markkula kannustaa jokaista ottamaan vastaan myös joulun tarjoaman tilaisuuden hiljentymiseen. Syntymällä ihmiseksi Jumala tulee niin lähelle meitä kuin mahdollista. Hän näkee joulussa, erityisesti jouluevankeliumissa, myös mystistä kauneutta. HÄNELLE joulu merkitsee myös tärkeää, yhteistä aikaa perheen kesken. Uusi kirkkoherra viihtyy luonnossa ja pallokentällä Maija Ala-Jääski Kirkkoherra Juhana Markkulan perheeseen kuuluu Saara-vaimon lisäksi kaksi täysi-ikäistä lasta ja yksi kouluikäinen poika sekä kääpiösnautseri Hugo. Tämä lauluyhtye Rajattoman ”Ketun joululaulu” -nimiseltä kappaleelta löytyvä kertosäe on yllättävä ja puhutteleva. Meidän perheen jouluperinteisiin kuuluu myös jouluevankeliumin luku. Tällä samalla matkalla oli niin paljon muitakin ihmisiä, että kaikki majapaikat olivat täynnä. Tiistaina 24. Eräänä päivänä alkoi lukeminen todella kyllästyttää ja päätimme luokkakaverini Teemun kanssa tehdä jotain ihan muuta. Olen viihtynyt Nousiaisissa erittäin hyvin, mutta Uudenkaupungin seurakunnan luotsaaminen on uudenlainen haaste.. – Olen harrastanut lukemisen ja muun kuntoilun lisäksi sekä koriettä jalkapalloa, mutta viime vuosina ei aikaa ole ollut kuin jalkapallolle. – Olen viihtynyt Nousiaisissa erittäin hyvin, mutta Uudenkaupungin seurakunnan luotsaaminen on uudenlainen haaste. Ja niihin, hyvin vaatimattomiin, jopa kurjiin puitteisiin syntyi lapsi, joka oli muuttava kaiken. – Toivoisin ihmisten osaavan olla armollisia itselleenkin, lisää Markkula. Olisikin hienoa, jos nyt Uudestakaupungista löytyisi minulle sopiva koripallon ikämiesjoukkue, hymyilee Markkula. PERHEEN palattua Suomeen Juhana Markkula työskenteli ensin Turun kauppakorkeakoulussa ja myöhemmin yksityisessä konsulttifirmassa, jonka erityisalana oli johtamisen kehittäminen. joulukuuta 2019 5 UUSIKAUPUNKI Maija Ala-Jääski – ”Jouluna Jumala syntyi”. – Vuonna 1998 meille perheen kanssa aukeni mahdollisuus pitää sapattivuosi ja suuntasimme Kanadan Vancouveriin. Kyseinen tiedekunta on erikoistunut antamaan opetusta aiemmin muilla elämän alueilla, kuten liikeelämässä, toimineille henkilöille. Laitilasta Juhana Markkula siirtyi töihin Turun Katariinan seurakuntaan. Se mielestäni tiivistää joulun sanoman. SEURAKUNTATYÖN ohessa Juhana Markkula toivoo voivansa herättää henkiin myös vanhan rakkaan harrastuksensa, eli koripallon. Keskustelin asiasta arkkipiispa Jukka Paarman kanssa, ja hänen hyväksyttyä suunnitelmani, lähdin täydentämään teologian opintojani tavoitteenani tulla joku päivä papiksi. tammikuuta kello 10. – Ensimmäisen paikan sain sitten Laitilan seurakunnasta. – Pysähdy kiireen keskellä kuuntelemaan. Suoritin lopulta neljän vuoden aikana teologian maisterin opinnot Kanadassa. Piispa Kaarlo Kalliala toimittaa uuden kirkkoherran virkaanasettamisen sunnuntaina 26. Vain tallissa, eläinten keskellä oli tilaa. Vaikka meidän seurakunnan työntekijöiden työ onkin mitä tärkeintä, niin esimiehenä haluan, ettei kukaan aseta työtään läheistensä hyvinvoinnin edelle, tiivistää kirkkoherra Juhana Markkula. Nousiaisten kirkkoherraksi hänet valittiin 2015. Tähän hiljentymiseen antaa esimerkiksi jouluajan kirkolliset tilaisuudet hyvän mahdollisuuden. Teemu oli aiemmin asunut Uudessakaupungissa ja me molemmat olimme innokkaita korisfaneja, joten valintamme oli lähteä Lohjalta Uuteenkaupunkiin katsomaan UU:n ja ToPon välistä matsia, muistelee Juhana Markkula. – Koiran kanssa tulee lenkkeiltyä säännöllisesti ja muutenkin nautin luonnossa liikkumisesta, kuvailee Markkula
Rahalla hän hankki 275 lippua, joilla lapset pääsevät uimahalliin uimaan, saunomaan ja peseytymään. Hukan mukaan monessa perheessä saattaa olla se tilanne, että yhteen tai kahteen uimahallilippuun varat vielä riittäisivätkin, mutta koko perheen yhteiseen uimahallireissuun ei ole rahaa. Paketin sisällöksi on suunniteltu alustavasti mm. Mielestäni paras tapa kiittää on se, että kohdistaa antamaansa apua jollakin tavoin lapsiin, Rainio sanoo. Ennen ohjelman lopullista valmistumista luonnos tulee yhdistyksille lausunnolle 30.12.2019– 12.1.2020 väliseksi ajaksi. Joululahjakeräys onnistui UUSIKAUPUNKI Korihaiden, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenkaupungin paikallisyhdistyksen ja kaupungin sosiaalitoimen yhdessä järjestämä lahjakeräys paikallisille vähävaraisille perheille onnistui, ja kaikille keräykseen lahjatoiveen jättäneille saatiin joululahja. Yhdessä uusikaupunkilaisten yritysten, yhdistysten ja yksityisten lahjoittajien kanssa kerätyt nuket, autot, uimaliput, lautapelit, talvikengät, elokuvaliput ja monet muut ilahduttavat lahjat ovat nyt matkalla lapsille. Se on surullista, mutta haluan auttaa juuri näitä perheitä. jouluaterian, jolle saapui noin sata ruokailijaa. . Jussin lasten uintiin oikeuttavia lahjoituslippuja voi käydä hakemassa sosiaalikeskuksesta, Hukka lisää. – Uimahalliin on todella halvat hinnat, mutta kaikilla lapsiperheillä ei ole silti varaa niitä maksaa. Vartuin Helsingissä asunnossa, jossa ei ollut sisävessaa tai juoksevaa vettä. . Uki-paketti tukee uusikaupunkilaisia vauvaperheitä. – Ja vanhemmanhan on aina mentävä pienen lapsen mukana uimaan, joten siinäkin mielessä Jussin lahjoituksesta on monelle hyötyä. villasukkia, erilaisia palveluja kuten fysioterapiaa, kodinhoitopalveluja, kuntasaliohjausta. Uimahallin harjoittelija Laura Salo kertoo olleensa itsekin kuuntelemassa Jussin kirkkokonserttia ja ilahtui kuullessaan, että osa tuotosta käytetään hyväntekeväisyyteen. NYT Rainio haluaa antaa osan konsertin tuotosta takaisin uusikaupunkilaisille kiitoksena siitä, kuinka paljon tukea hän on kuluvan vuoden aikana saanut. Uki-pakettiin haastetaan mukaan yrittäjiä, yrityksiä ja yhdistyksiä UUSIKAUPUNKI – Haluamme kutsua mukaan Uki-pakettiin myös yhdistyksiä, yrityksiä ja yrittäjiä. Tein ensimmäistä kertaa konsertin sooloartistina, joten saan myös täysin itse päättää, mihin tuoton käytän, Rainio kertoo. Rainio kertoi jo etukäteen, että hän haluaa tehdä konsertillaan myös hyväntekeväisyyttä. RAINIO kävi nappaamassa Uudenkaupungin sosiaalitoimesta sosiaalityöntekijä Anu Hukan mukaansa uimahalliin ja he kävivät yhdessä hankkimassa lahjoitusliput. RAINIO antaa 500 euroa konserttinsa tuotoista kaupungin sosiaalitoimen kautta vähävaraisille lapsiperheille. Järjestäjät kiittävät joululounaan lahjoituksista Yara Oy:tä, S-Market Vakka-Suomenkatua, K-Supermarket Itäpoijua, KMarket Pikkuherkkua, K-Market Kaunisrantaa, kalastaja Liisa Vainiota ja Rannikon kalatuotetta. Tätä hyvän mielen uusikaupunkilaisten vauvaperheiden pakettia on työstetty syksyn mittaan yhteistyössä Siistii ry:n, Uudenkaupungin yrittäjien, Uudenkaupungin Sanomien ja MLL:n kanssa. Lähde ja ViaDia kiittävät koko vuoden yhteistyöstä Pohitullin koulua, Viikaisten koulua, Novida-ammatiopistoa ja Uudenkaupungin Katukirkkoa.. joulukuuta 2019 Jussi Rainio osti 275 lapselle uimaliput joululahjaksi UUSIKAUPUNKI Katja Kaartinen Jussi Rainion joulukonsertti veti kuun alussa Uudenkaupungin uuteen kirkkoon 520 kuulijaa. Rainio halusi käyttää osan joulukonsertin tuotoista uusikaupunkilaislasten hyväksi Sosiaalityöntekijä Anu Hukka (oik.) tuli Jussi Rainion mukaan hankkimaan lahjoitusuimalippuja. 6 Tiistaina 24. Sen aika on nyt. Yhteensä keräyksessä toteutettiin 153 lahjatoivetta. Lähde vapaaseurakunta ja ViaDia Uusikaupunki järjestivät perjantaina 20.12. Tervetuloa mukaan, toivottaa Uudenkaupungin hyvinvointijohtaja Asta Engström. Nuorimmat lahjan saajat ovat 3 kuukauden ikäisiä ja vanhimmat 17-vuotiaita. Rainio haluaa, että vähävaraiset lapset saavat irtioton arjesta ja pääsevät telmimään muiden ikäistensä tavoin. Pakettien luovutuksesta vastasi Uudenkaupungin sosiaalitoimi. Kävimme uimahallissa peseytymässä, Rainio kertoo. – Konsertti meni aivan mahtavasti, tosin minua jännitti kovasti, että tuleeko konserttiin ketään, koska samaan aikaan kaupungissa oli muutakin kulttuuritarjontaa. – Kaupunkilaiset ovat suhtautuneet minuun todella lämpimästi ja kannustaneet minua koko tämän hurjan vuoden ajan. Engström kertoo, että tämän vuoden aikana Uudessakaupungissa on valmisteltu kaupungin ensimmäistä yhdistysohjelmaa
Kuu nousee klo 7.20 ja laskee klo 14.23. 4) Sav uko ske lla . 5) Mikä yhtye on tehnyt joululevyn Ja niin on taasen joulu. 7) Missä Euroopan maassa syötetään jouluna makeisia ontolle halolle. Nyt myös Uudessakaupungissa Rauhankatu 10, Uusikaupunki Se paikallinen, tuttu ja turvallinen 1) Brin kka lan tal on. 8) Elia s Kat z. PATRIK ENGSTRÖM. Joulukinkku jo pöydässä odottaa. Suon halki latu sumussa, sumuun sukeltaa hiihtäjä jouluun uuteen maailmaan. LUKIJAN ÄÄNI . PÄIVÄN PITUUS Aurinko nousee Uudenkaupungin horisontin mukaan klo 9.45 ja laskee klo 15.22. 2) Entä millä sanalla joulurauhan julistus Turussa alkaa. Savu pystyyn nousee, ylhäällä hajoaa. Ei saanut erämaa yön hiihtäjää, kun jo aamu sarastaa... Lapsikuoro laulaa Enkeli Taivaan. Tiistaina 24. Susi peuran jälkeä taivaltaa, syö jouluruokaa aikanaan. 7) Esp anj ass a (Ka tal oni ass a). Kaunis on maa, luonnossa pakkaskiteet kimmeltää. 6) Kn iht i. 3) Yöl lä. Lue lisää Joulun Soundista sivulta 18. PÄIVÄN SANA Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat. Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi, Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi. Joululaulut mielet ylentää. Aarne Raskinen LUKIJAN KUVA Joulun Soundin aikana kirkko oli valaistu paitsi sisältä myös ulkoa. Väsynyt yön hiihtäjä, muurin päälle kipuaa ja herää, kun tonttu aivastaa. 60:2 . . Uuden isomman lapion, jos saada voisin, sillä enemmän lunta minä lapioisin. tam mik uut a 202 0. joulukuuta 2019 7 MIELIPIDE LEHTEEN : toimitus@uudenkaupunginsanomat.fi :Ajassa 24.12. 3) Mihin vuorokaudenaikaan alkukristityt pitivät joulujumalanpalveluksen. Karpalotkin metsän väkeä keväällä odottaa. 4) Missä kunnassa on Suomen-puoleinen osa Korvatunturia. . Oon tänä syksynä kovasti muuttunut, en oo veljeäkään paljon enää kiusannut. 10) Entä mihin asti se kestää. Uuteen vuoteen siirtyä saan ja taasen itseänsä jalostamaan. On kiitoksen aika koko vuodesta. 6) Kuka Tiernapojista on sotilas. : VERKOSSA www.uudenkaupunginsanomat.fi JATKUVASTI PÄIVITTYVÄ SÄÄENNUSTE Meriveden korkeus eilen Sää meriasemilla SÄÄ +3 °C 1 +3 °C +2 °C 2 Aamu Päivä Ilta Turku Laitila Rauma Mynämäki Uusikaupunki +2 +2 +2 +3 1 1 1 Tiistai Turku Laitila Rauma Mynämäki Uusikaupunki +1 +1 +2 +1 4 6 5 3 Keskiviikko Turku +13 Helsinki +3 Hanko +10 Föglö +12 klo 8 +4°C +5°C +4°C +2°C eilen klo 14 Turku Helsinki Hanko Maarianh. 9) Mikä järjestö järjestää tiepalvelutempaus Operaatio Lumihiutaleen. Tiedän, pikkuveljen teen tyytyväiseksi millä, annan lapioni vanhan, lapioikoon se sillä. 8) Kuka suomalainen olympiavoittaja kuoli sala-ampujan ampumana Palestiinassa joulupäivänä 1947. Me pikkuveljen kanssa tykätään niin susta! Raino Karttunen Jouluinen pakina On luminen erämaa, teeret, riekot kiepissään, lumen alla lähellä maan. Tai perutaan ne – sulle sellaisia terkkuja, jäisin silloin ilman mummujen herkkuja. Vielä toivon huuliharpun ja leikkirummut, silloin korvia pitelis naapurin mummut. Jes. Hän, kun sulle tahtoi asiaansa teroittaa, ettei mummo pukin syliin sitten istua saa! Korvatunturille terkkuja, aaton odotusta. 9) Aut olii tto . . 2) Huo men nasan alla . Eliaksen kirje joulupukille Vaikka aikoja sitten sulle kirjeen laitoin ja sen ikkunalaudalle tontuille taitoin, siitä kirjeestä puuttumaan jäi vielä vähän, siks puuttuvat jutut sulle kirjoitan tähän. Tämä on, on sitä joulun sanomaa. . NIMIPÄIVÄT Tiistaina: Aatami, Eeva, Eveliina, Eevi Keskiviikkona: Joulupäivä Torstaina: Teppo, Tapani, Tahvo Perjantaina: Hannu, Hannes, Hans . Kun aattona tulet, sulle pitää huomauttaa, pikkuveljeä ja minua se vähän pelottaa. Vielä yksi juttu ihan tiedoksi sulle, pappa tämän antoi tehtäväksi mulle. En kyllä totellut oo aina äitiä ja isää, siks en pyydäkään enää lahjoja lisää. . Sulle opetellut laulut kyllä lauletaan ja syliisikin varmaan tullaan istumaan. 5) Lau luy hty e Raj ato n. 10) 1. TIETOKILPAILU 1) Minkä talon parvekkeelta Turussa julistetaan joulurauha. Päivän pituus: 5.37. Latu riuttaa jyrkkää kapuaa, sumu kuin maassa pilveilee, latu takana sumussa taasen sulkeutuu. Suomättäät lumessa kumpuaa, kuun varjot niiden muotoa muuttelee
02 588 8323 Tanja Vainionpää p. Hieroja Jani Laine toivottaa asiakkailleen rauhallista joulua ja onnea vuodelle 2020! Kiitos kuluneesta vuodesta! Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! toivottaa hieroja Tarja Hola www.kiinteistovalityskaritoivonen.fi Rauhaisaa Joulun aikaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2020 Asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta kiittäen haluamme toivottaa Toivottaa jäsenilleen ja toimintaansa tukeneille Rauhallista Joulua ja Onnea Vuodelle 2020 Johtokunta Kiittäen kuluneesta vuodesta toivotamme Rauhallista Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle Tarja, Jari ja Paavo Heinonen. joulukuuta 2019 etunimi.sukunimi@uudenkaupunginsanomat.fi Jouni Kokkonen p. on JunaLehti tilaajien lisäksi la 28.12. 8 Tiistaina 24. Rautaisaa joulua ja menestystä vuodelle 2020! Uudenkaupungin Tilitoimisto Oy toivottaa asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen Rauhallista Joulua ja menestyksekästä Uutta Vuotta! Toivotamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä Menestyksellistä Uutta Vuotta 2020! Joulutervehdyksiin varatut varat olemme lahjoittaneet paikalliselle Mannerheimin lastensuojeluliitolle ja Uudenkaupungin sosiaalitoimelle. lehteä jaetaan lisäpainos höyryjuna ukko-Pekassa matkustajille. 02 588 8325 Varaa ilmoituspaikkasi erikoisnumerosta! La 28.12
02 844 3939 Liljalaaksonkatu 27, 23500 Uusikaupunki Mäenlaskua, hiihtoa, curlingia, Makkaran grillausta.. taikuri Marcus Alexander paikalla klo 10.30–12 Satakunnan Noutajakoirayhdistyksen vetokoirat kyyditsevät lapsia Uudenkaupungin Martat keittämässä riisipuuroa Kaikille avoin ja pääsymaksuton tapahtuma Iloisessa tapahtumassa on lapsille paljon kivaa ja talvista tekemistä! Suuri kiitos kaikille tapahtuman tukijoille! Tapahtumapäivän lisäksi tuotoilla hankitaan lapsille ja koululaisille lisää hiihtovälineitä! Lasten taLvirieha Vahterusringissä 28.12.2019 klo 10–13. joulukuuta 2019 9 www.vahterusring.fi info@kuntoputki.fi P. Tiistaina 24
Porvarisperheen joulupöytään katettiin monenlaisia herkkuja. Jouluksi pulllista tehtiin juhlavampia laittamalla niihin koristeeksi kuivattuja hedelmiä. – Hyvää palvelusväkeä on kovin vaikea saada, kuten miehelläni on tapana sanoa. Siitä esimerkkinä vaikkapa appelsiinit, jotka oli koristeltu kuivatuilla mausteneilikan kukilla. Kuusen koristeena on kreppipaperiruusuja ja latvakoristeena on lasista valmistettu saksalainen spitze, rouva Wahlberg kuvailee. Seuraavat hetket eletään tiukasti vuotta 1890. Rouva Elisabeth Wahlbergin mukaan oli tärkeää huomata, että heillä syötiin paljon lihaa. – Suomalle on myös hankittu pieni joulukuusi, koska kuulimme, että kartanon väelläkin on sellainen. Toisin kuin köyhemmissä perheissä tyydyttiin 1800-luvun lopulla lähinnä kalaan. Elisabeth Wahlbergin perheessä annettiin paljon joululahjoja. Marsipaanipossut ja -ruusut tilattiin kaupungin leipurimestarilta. 1900-luvun alulta alkaen joulukukkien saatavuus parani Suomessa.. – Toki minä esittelen teille taloa, ette varmasti ole näin komeaa taloa ennen nähneetkään, rouva Wahlberg myöntyy. 10 Tiistaina 24. Talo on täynnä ihmisiä, mutta minulle ei ole kerrottu siitä mitään, rouva Wahlberg toteaa. Joulukorttien lähettäminen yleistyi Suomessa 1800-luvun lopulla säätyläisperheiden keskuudessa. WAHLBERGIEN talo on rakennettu Uudenkaupungin . Rahvas, kuten museovieraita tällä kierroksella kutsutaan, on ohjattu perheen kasvattitytär Suoma Sandbäckin huoneeseen. Niihin oli luonnollisesti varaa vain hieman varakkaimmilla perheillä, kuten rouva Elisabeth Wahlberg muisti mainita. Kuuseen ripustettiin myös viirejä ja karamellejä. Kaupungin leipurilta tilattiin jouluksi myös krokaaneja. ROUVA ihmettelee taloon saapuneen rahvaan vaatetusta, naisilla on nimittäin housut jaloissaan. . Ne ovat mantelimassasta valmistettuja leivonnaisia, jotka olivat juhlakattauksen syötävä koriste. Hän korostaa olevansa itse arkisessa asussa, mutta paljastaa auliisti seuraavansa pukeutumisessa aikaansa, kuten muukin parempi väki. Ovi aukeaa tasan kuudelta ja museoamanuenssi Jonna Junkkilan esittämä rouva Wahlberg lipuu paikalle. Koska Wahlbergien perhe oli varakkaampaa väkeä, heidän jouluherkkuihinsa kuuluivat myös ulkomailta tuodut eksoottiset hedelmät. Myös vaatteiden materiaalit ja leikkaukset näyttävät tärkättyyn mekkoon ja hattuun pukeutuneen rouvan silmin oudoilta. Ulkona on pimeää ja vettä sataa kaatamalla, mutta Wahlbergin museotalon ikkunoista hehkuu kutsuva valo. ROUVA Wahlbergin puoliso, laivanvarustaja ja tupakkatehtailija Fredrik Wahlberg ei valitettavasti ole kotona, mutta rouva suostuu kertomaan, kuinka paremman väen kodissa vietettiin joulua 1800–1900-lukujen vaihteessa. Joulukuuset saapuivat ensin kartanoihin, sen jälkeen niitä alettiin koristella myös porvarisja pappiskodeissa. Porvariskodin salissa oli useampia kahvikattaukseen soveltuvia pöytiä, kävihän hienossa perheessä paljon vieraita. Esimerkiksi 7-vuotiaan Suoman huoneeseen on tilattu kondiittorilta martzipaanista tehtyjä herkkuja, kuten possuja ja mansikoita. Museoamanuenssi Jonna Junkkila veti jouluisen rooliopastuksen Wahlbergin museotalolla Joulukuuset koristeltiin saksalaisilla käsinpuhalletuilla lasipalloilla. Lahjat kannatti sinetöidä, jotta mahdollinen lahjojen käpelöijä jäi kiinni paketin avattuaan. Pian on alkamassa rouva Elisabeth Wahlbergin jouluilta. joulukuuta 2019 Porvarisrouvan jouluilta tarjoaa matkan menneisyyteen UUSIKAUPUNKI Katja Kaartinen Kello lähenee kuutta
Hän sai vierailijajoukon pauloihinsa jo ensihetkistä alkaen. Vitsit ja tiedot tulivat sulassa solussa ja tismalleen oikeassa hetkessä tunnelmaa aistien. Vaikka heillä ei ole yhteisiä lapsia, niin Fredrikillä on yksi poika. JOULUN aikaan sekä parempi väki että rahvas käyvät kirkossa. – Jälkiruoaksi nautiskelemme ylellistä riisipuuroa sekä jäätelöä. Danssisalissa vietämme juhlia ja joulua. – Krokaanin vierelle aseteltavia kuivattuja hedelmiä on vain sellaisissa perheissä, joilla on varaa tilata niitä ulkomailta, rouva huomauttaa. – Siitä syystä tietty piika ei ole talossamme palvelijana enää. SEURAAVAKSI hän johdattaa rahvaan kaikkein pyhimpään eli omaan makuuhuoneeseensa. – Mehän nautiskelemme juhlissa skinkkua ja syömme muutenkin lihaa, toisin kuin vähävaraiset kaupunkilaiset, jotka saattavat syödä jouluna pelkkää kalaa. Niin ja ulkomailtahan on muuten myös tuotu työhuoneen pöydällä olevat laivakoirat. ELISABETHIN MUKANA museossa sai matkata hetkeksi menneisyyteen. Moni rahvas ei ehkä ole törmännyt päärynöihin tai banaaneihin, mutta niitäkin perhe saa Fredrikin kontaktien avulla. Se toki pitää paikkansa. ON AIKA siirtyä Fredrikin työhuoneeseen, jossa hän tavallisesti ottaa vastaan tärkeitä liikekumppaneitaan ulkomailta hankittujen arvokkaiden laivataulujen alla. – Samalla se viestii isännän poissaolosta eräälle parin korttelin päässä asuvalle mukavalle herralle, mutta siitä ei ole syytä puhua enempää, rouva paljastaa rahvaalle. Kiitos, että vaalitte kaupungin kulttuurihistoriaa täydellä sydämellänne. Kuivatut hedelmät ovat vain koristeena. Rooliopastuskierros tuo historian konkreettisesti kävijöiden silmien eteen. Kirkon menojen ja jouluruoan jälkeen on lahjojen aika. – Joulu on ainoa kerta vuodessa, kun palvelusväki istuu kanssamme saman pöydän ääreen, rouva lisää. – Näin suuren talon jouluvalmistelut vaativat paljon vaivaa, tosin lähinnä palvelusväeltä, rouva toteaa. – Ilkeät kielet kaupungilla puhuvat, ettei avioliittomme olisi kovin onnellinen. Rouvalla ja hänen miehellään on ikäeroa 30 vuotta. Intoudumme jopa joskus tanssimaan piirissä, rouva Wahlberg kertoo. Kun ne katsovat ikkunasta ulos päin, on se viestinä Fredrikin liikekumppaneille, ettei talon isäntä ole paikalla. Se näkyy museon asiakkaille, mutta sen myös kuulee ja aistii ympäri kaupunkia. PALJON historiallista faktaa ja fiktiota sekoittelevassa kertomuksessa ei ollut tippaakaan ulkoa opetellun tekstin makua, vaan Elisabeth kertoi sen juuri sille vierasjoukolle kuin ensimmäistä kertaa. Rakkaudesta lajiin Porvaristalon rouvan roolin opastetulla museokierroksella otti museoamanuenssi Jonna Junkkila. ensimmäisen suuren palon jälkeen vuonna 1870. ROUVA esittelee rahvaalle arkiruokailuhuoneen, koska suuren ruokasalin puolella on jo käynnissä valmistelut juhlia varten. Tiistaina 24. Tarina tempaisi mukaansa ja juttu luisti muutamista tarinan keskeyttäneistä kysymyksistä huolimatta. Hän varoittaa etukäteen, että monien silmiä saattaa häikäistä kattoon kiinnitetty komea kristallikruunu. Fredrik nukkuu yönsä talon toisella puolella. SALIN juhlapöytä koristellaan mantelimassasta valmistetuilla krokaaneilla. Palvelusväen on aika ohjata rahvas ulos talosta. KIITOS museon naiset, että teette työtänne paneutuen ja rakkaudella. joulukuuta 2019 11 Porvarisrouvan jouluilta tarjoaa matkan menneisyyteen Porvarisrouva Elisabeth Wahlberg eli museoamanuenssi Jonna Junkkila esitteli museon opastetulla roolikierroksella ”paremman väen” jouluperinteitä. Toki he istuvat eri penkkiriveissä, koska porvaristo istuu riveillä 3–9, heti kirkonmiesten takana. – Muistakaa kaupungilla kertoa, kuinka hienossa talossa pääsitte käymään, hän vielä muistuttaa vieraiden poistuessa. Moni vähäosaisempi ei ehkä ole nähnyt sellaista aikaisemmin. Talossa on 10 huonetta ja neljä vaatehuonetta. ROUVA johdattaa vieraansa suureen saliin. Olin nimittäin jo ehtinyt 21-vuotiaana kihlautua nuoruuden rakkauteni maisteri Malmgrenin kanssa, mutta vanhempani päättivät tehdä suotuisasta avioliitosta sopimuksen Fredrikin kanssa, rouva kertoo. – Salin korkeus on liki neljä metriä ja samaan mittaan yltää käsintehdyin lasipalloin koristeltu joulukuusemme. Kysymyksiinkin Elisabeth vastasi roolin vaatimalla koppavuudella. Seurustelemme ja soitamme käsityönä tehdyllä laadukkaalla pianolla. Eikä se poikakaan käy täällä, rouva Wahlberg napauttaa. Tarinallisuus nappasi kuulijan mukaansa ja porvarisrouvan pienet juoruiluhengessä lipsauttamat salaisuudet saivat yleisön nauramaan. Joululeipomiset saattavat kestää monta päivää, tosin parempi väkihän ostaa herkkunsa torilta tai kauppiaalta. NYT rouva Elisabeth Wahlbergiä tarvitaan jo muihin edustustehtäviin. Ehkä pääsette itsekin niitä vielä joskus maistamaan, rouva armeliaasti toivoo. – Yhtään kerskumatta totean, että mieheni on kaupungin eniten verotettu porvari, rouva lisää. Hän oli aito, eläytyvä, tietävä ja taitava. LISÄKSI Wahlbergin joulupöydässä on uutuuksia, kuten laatikkoruokia, sillisalaatteja ja eksoottisia hedelmiä. Porvaristo antaa joululahjoiksi esimerkiksi koruja, lasitai porsliiniesineitä sekä kankaita. Juhlien lopuksi krokaani murretaan paloiksi ja syödään. ROUVA on ilahtunut siitä, että Suomestakin saa nykyään joulukortteja, joten perheen ei tarvitse hankkia niitä miehen laajojen ulkomaankontaktien avulla. KOMMENTTI Katja Kaartinen Muistakaa kaupungilla kertoa, kuinka hienossa talossa pääsitte käymään.. Yliselläkadulla sijaitsevassa vaaleanpunaisessa puutalossa on julkisivun puolella näyttävä fasadi pilastereineen
19. 11. 8. 2. 13. 6. 17. 7. 12 Tiistaina 24. Mukana on sekä 1. 20.. 12. 18. 14. joulukuuta 2019 Jouluisia ikkunoita puutaloissa UUSIKAUPUNKI Uudenkaupungin Vanhat talot -yhdistys järjesti tänäkin vuonna joulukalenteri-ikkunat-tapahtuman tuomaan jouluista tunnelmaa keskustan puutalokortteleihin. Puutaloasukkaat lähtivät innolla mukaan somistamaan jouluisia ikkunoita
9. 23. 4. 22. joulukuuta 2019 13 Jouluisia ikkunoita puutaloissa yksityiskoteja että julkisia rakennuksia, mm. 3. päivinä avautui joka aamu uusi jouluinen kalenteri-ikkuna, ja ne ovat nähtävissä aina loppiaiseen saakka. 5. 24. KUVAT: PÄIVI SAPPINEN 15. 16. 21. Tiistaina 24. Jokainen asukas sai somistaa ikkunansa oman makunsa mukaan, mitään erityisiä ohjeita ei ole. Joulukuun 1.–24. 10.. Seikowin päiväkoti ja Merilintukoti
Suominen Ky Pikkukylän Puoti & Runonkulman Galleria Pirkholman Matkailu Putkiasennusliike J.Sjöberg Ky Pyhämaan Kyläkauppa, Sari Vestilä Raijan Kioski ja Kahvila Tiina Laurila Ky Rakennus ja Laatoitus M. Koskelin Oy Taitovakka Työosuuskunta Taksi Esa Peltonen Taksi Mauri Kuusinen Oy Taksiautoilija Veli-Matti Laine Teboil Uusikaupunki Telmarin Oy Tilataksi Jari Siivonen Tilipalvelu Kuusisto Tilitoimisto Liisa Aaltonen Tilitoimisto Päivi Nurminen TJJ Carcolor Tmi Hannu Kiviniemi Vesistö ja Maanrakennus Tmi Henri Tähtinen Tmi Tepun Paja Torikauppa T. Lehtonen Oy Rantamaan Lohi Ay Rautarakenne S. Rantamaa Oy Kalannin Autohuolto Ky, Erkki Harikkala Kalannin Kaluste Oy Kalannin VPK Kalaset Oy Kalkitusja Kuljetuspalvelu Miika Nummi Kampaamo Aideko Kampaamo Venla Kanervan Autoliike Ky Karjurock / South Festivals Oy Katan Konehuolto Ky Kempika Nordman Oy Kesport Uusikaupunki Ketolan Taksi Oy, Tarja ja Timo Kiinteistöhuolto Herrala Oy Kiinteistöhuolto Siivonen Kirja-Vakka Oy Kodin Kangastus Koru-Vakka Kotipizza Uusikaupunki KS-Autohuoltokorjaamo Kuljetus Mikko Nummi Kuljetusliike A. joulukuuta 2019 Lämmin kiitos asiakkaillemme, liiketuttavillemme ja ystävillemme kuluneesta vuodesta Rauhallista Joulua & menestyksekästä vuotta 2020 Rauhallista Joulua & menestyksekästä vuotta 2020 Toivotamme kaikille Toivotamme kaikille UUSIKAUPUNKI Aarreaitta ja vuokrausparatiisi AH-Control Oy Ahlsell Oy AITO hyvän olon kauppa Uusikaupunki Ankelo Ky Juha Ankelo Antiikkiliike Klaara Arisma Oy Arkkitehtuuritoimisto Ossi Sarkoranta Ky Askondi Oy Leipomo, Konditoria ja Kahvio Colosé Kosmetiikka, Tmi Anu Ankelo Dalla Oy Elhav Oy Elina Ompelu & Asuste Esnorma Oy Essima Ky Fenno Uusi-Optiikka Finn Beam Building Oy FotoMika Kuvamestarit Fysionurkka Sari Wahlbäck-Uotila Helinix Hieroja ja jalkahoitaja Niina Heijari Hieroja Toni Palo Huoltopalvelu Aaltonen Ihoden TK-Kaluste Oy Ikkunatiimi Hellsten Ilmayhtymä Oy Ilonan Juhlaherkut, Ilona Rantapelkonen Järven Kello ja Kulta KMarket Pikkuherkku Kahvila Kuppi ja Tassi, Pitopalvelu Taina Vuorio Kahvila-Ravintola Vihreä Valo/ Tepen Tupa Kaideasennus Kiveinen Oy Kalaliike V. ja J. E. Elo Rakennus Lehtonen Oy Rakennus Mika Varjonen Oy Rakennusarkkitehti Marko Arvonen Oy Rakennusliike E Kylä-Kaila Oy Rakennusliike Harry Autio Oy Rakennusurakointi A. Lundelin Totaalipurku Oy U:gin Lemmikkipuoti Oy U:gin Nostokori Oy Ugin Pullapirjot Oy Ukimet Oy Ukin Isännöinti Ukin Lasi ja Kehys Ky Ukin Sähkötyö Oy Uudenkaupungin 1. Apteekki Uudenkaupungin Autokoulu Ky Uudenkaupungin Huonekaluliike Oy Uudenkaupungin Kuljetus Oy Uudenkaupungin Meripelastajat ry Uudenkaupungin Nuohous T:mi E. Arvonen Sähkötyöt P. 14 Tiistaina 24. Lipponen Oy Ruonanperän Auto Salla Kaarakainen | RE/MAX OmaanKotiin Salmen Kartanon Palvelukeskus Oy Sami Jäspilä Oy Signaalimaailma Siivosen Hautaustoimisto Ja Kukkapirtti Ky Siivous-Mappi Sisustus Ulpukka Sisustustyö M.J. Hurme Uudenkaupungin Pyörä Uudenkaupungin Romuliike Oy Uudenkaupungin Työvene Oy Uudenkaupungin Uusi Apteekki Vahterus Oy Vakka-Asunnot Oy Vakka-Data Oy Vakka-Lukko Ky Vakka-Service Oy Vakka-Suomen Hinauspalvelu Oy Vakka-Suomen Kirjapaino Oy Vakka-Suomen Kodinkonehuolto Vakka-Suomen Latu ry Vakka-Suomen Viemärihuolto Oy Wasaborgin talli Oy Veneilykeskus Uusikaupunki Venetelakka Salmeri Oy Vianor Oy, Uusikaupunki Vihersuunnittelu Anne Salo V-S Hinaus Oy V-S Pihakivi Oy. Lehtonen Oy Kuljetuspalvelu Kytöviita Kuorma-autoilija Rauli Aaltonen Kytöviita Oy Käätyjärven Lämpö Oy Lakiasiaintoimisto Päivi Nuutila Lakiasiaintoimisto Simo Raitio Oy Linja-autoliikenne J. Simola Ky LK-Rakenne Leo Kauppinen Oy Lounaskahvila Paussi Lounaskahvila Rosamunda Maanrakennus Atte Fredling Maanrakennus Kylä-Kaila Oy Maanrakennus L & J Vuola Oy Maatalouskonekorjaamo Rauno Laaksonen Ky Mainostoimisto Ilmiö Mannerlohi Oy Matka Galleria Oy Mattilan Maansiirto Oy Meri-TB Myrsky-Janne Oy Neste Uusikaupunki, Huolto Rengas Laiho Nopperlan tila Nuohouspalvelu Paaer Näyttämö-Keittiöt Parturi-Kampaamo Marke Lämmin kiitos asiakkaillemme, liiketuttavillemme ja ystävillemme kuluneesta vuodesta Parturi-Kampaamo Merja Pietolan Elintarvikekioski H
Koskelin Oy Taitovakka Työosuuskunta Taksi Esa Peltonen Taksi Mauri Kuusinen Oy Taksiautoilija Veli-Matti Laine Teboil Uusikaupunki Telmarin Oy Tilataksi Jari Siivonen Tilipalvelu Kuusisto Tilitoimisto Liisa Aaltonen Tilitoimisto Päivi Nurminen TJJ Carcolor Tmi Hannu Kiviniemi Vesistö ja Maanrakennus Tmi Henri Tähtinen Tmi Tepun Paja Torikauppa T. Lehtonen Oy Kuljetuspalvelu Kytöviita Kuorma-autoilija Rauli Aaltonen Kytöviita Oy Käätyjärven Lämpö Oy Lakiasiaintoimisto Päivi Nuutila Lakiasiaintoimisto Simo Raitio Oy Linja-autoliikenne J. Lehtonen Oy Rantamaan Lohi Ay Rautarakenne S. Arvonen Sähkötyöt P. Elo Rakennus Lehtonen Oy Rakennus Mika Varjonen Oy Rakennusarkkitehti Marko Arvonen Oy Rakennusliike E Kylä-Kaila Oy Rakennusliike Harry Autio Oy Rakennusurakointi A. Lipponen Oy Ruonanperän Auto Salla Kaarakainen | RE/MAX OmaanKotiin Salmen Kartanon Palvelukeskus Oy Sami Jäspilä Oy Signaalimaailma Siivosen Hautaustoimisto Ja Kukkapirtti Ky Siivous-Mappi Sisustus Ulpukka Sisustustyö M.J. Apteekki Uudenkaupungin Autokoulu Ky Uudenkaupungin Huonekaluliike Oy Uudenkaupungin Kuljetus Oy Uudenkaupungin Meripelastajat ry Uudenkaupungin Nuohous T:mi E. Suominen Ky Pikkukylän Puoti & Runonkulman Galleria Pirkholman Matkailu Putkiasennusliike J.Sjöberg Ky Pyhämaan Kyläkauppa, Sari Vestilä Raijan Kioski ja Kahvila Tiina Laurila Ky Rakennus ja Laatoitus M. Rantamaa Oy Kalannin Autohuolto Ky, Erkki Harikkala Kalannin Kaluste Oy Kalannin VPK Kalaset Oy Kalkitusja Kuljetuspalvelu Miika Nummi Kampaamo Aideko Kampaamo Venla Kanervan Autoliike Ky Karjurock / South Festivals Oy Katan Konehuolto Ky Kempika Nordman Oy Kesport Uusikaupunki Ketolan Taksi Oy, Tarja ja Timo Kiinteistöhuolto Herrala Oy Kiinteistöhuolto Siivonen Kirja-Vakka Oy Kodin Kangastus Koru-Vakka Kotipizza Uusikaupunki KS-Autohuoltokorjaamo Kuljetus Mikko Nummi Kuljetusliike A. Lundelin Totaalipurku Oy U:gin Lemmikkipuoti Oy U:gin Nostokori Oy Ugin Pullapirjot Oy Ukimet Oy Ukin Isännöinti Ukin Lasi ja Kehys Ky Ukin Sähkötyö Oy Uudenkaupungin 1. ja J. joulukuuta 2019 15 Lämmin kiitos asiakkaillemme, liiketuttavillemme ja ystävillemme kuluneesta vuodesta Rauhallista Joulua & menestyksekästä vuotta 2020 Rauhallista Joulua & menestyksekästä vuotta 2020 Toivotamme kaikille Toivotamme kaikille UUSIKAUPUNKI Aarreaitta ja vuokrausparatiisi AH-Control Oy Ahlsell Oy AITO hyvän olon kauppa Uusikaupunki Ankelo Ky Juha Ankelo Antiikkiliike Klaara Arisma Oy Arkkitehtuuritoimisto Ossi Sarkoranta Ky Askondi Oy Leipomo, Konditoria ja Kahvio Colosé Kosmetiikka, Tmi Anu Ankelo Dalla Oy Elhav Oy Elina Ompelu & Asuste Esnorma Oy Essima Ky Fenno Uusi-Optiikka Finn Beam Building Oy FotoMika Kuvamestarit Fysionurkka Sari Wahlbäck-Uotila Helinix Hieroja ja jalkahoitaja Niina Heijari Hieroja Toni Palo Huoltopalvelu Aaltonen Ihoden TK-Kaluste Oy Ikkunatiimi Hellsten Ilmayhtymä Oy Ilonan Juhlaherkut, Ilona Rantapelkonen Järven Kello ja Kulta KMarket Pikkuherkku Kahvila Kuppi ja Tassi, Pitopalvelu Taina Vuorio Kahvila-Ravintola Vihreä Valo/ Tepen Tupa Kaideasennus Kiveinen Oy Kalaliike V. Tiistaina 24. E. Hurme Uudenkaupungin Pyörä Uudenkaupungin Romuliike Oy Uudenkaupungin Työvene Oy Uudenkaupungin Uusi Apteekki Vahterus Oy Vakka-Asunnot Oy Vakka-Data Oy Vakka-Lukko Ky Vakka-Service Oy Vakka-Suomen Hinauspalvelu Oy Vakka-Suomen Kirjapaino Oy Vakka-Suomen Kodinkonehuolto Vakka-Suomen Latu ry Vakka-Suomen Viemärihuolto Oy Wasaborgin talli Oy Veneilykeskus Uusikaupunki Venetelakka Salmeri Oy Vianor Oy, Uusikaupunki Vihersuunnittelu Anne Salo V-S Hinaus Oy V-S Pihakivi Oy. Simola Ky LK-Rakenne Leo Kauppinen Oy Lounaskahvila Paussi Lounaskahvila Rosamunda Maanrakennus Atte Fredling Maanrakennus Kylä-Kaila Oy Maanrakennus L & J Vuola Oy Maatalouskonekorjaamo Rauno Laaksonen Ky Mainostoimisto Ilmiö Mannerlohi Oy Matka Galleria Oy Mattilan Maansiirto Oy Meri-TB Myrsky-Janne Oy Neste Uusikaupunki, Huolto Rengas Laiho Nopperlan tila Nuohouspalvelu Paaer Näyttämö-Keittiöt Parturi-Kampaamo Marke Lämmin kiitos asiakkaillemme, liiketuttavillemme ja ystävillemme kuluneesta vuodesta Parturi-Kampaamo Merja Pietolan Elintarvikekioski H
Italiasta seimiperinne levisi muihin katolisiin maihin. Seimessä on aina se tärkein hahmo, Jeesus-lapsi ja usein myös Maria ja Josef, eläimet, paimenet, enkeli ja tietäjä. Tuen tarkoitus on edistää harvaan asutun maaseudun palveluiden saatavuutta. Kiehtovaa on se, että seimen voi joka vuosi rakentaa uudelleen ja aina uuden näköisenä. Maaja metsätalousministeriön mukaan Suomessa on nykyisellään noin 200 kyläkauppaa ja määrä vähenee. Roomalaiskatoliseen jouluun kuului puolestaan seimiasetelma, jossa oli kuvattuna pyhä perhe, tallin eläimiä, paimenia, enkeli, tietäjät ja usein myös ihan tavallisia ihmisiä, kylän tai kaupungin asukkaita. 16 Tiistaina 24. Tuki on noin 11 000 euroa kyläkauppaa kohden. Kyläkauppatukeen eli päivittäistavarakauppapalvelun avustukseen varattu miljoonan euron määräraha jaetaan tukikelpoisten hakijoiden kesken. Suomessa sääolosuhteet asettavat omat rajoituksensa, mutta monissa maissa on hyvin tavallista, että jouluseimi rakennetaan ulos, esimerkiksi kirkon pihalle tai kaupungin torille, missä se on helposti kaikkien nähtävillä. Kun kylmässä Pohjolassa parisataa vuotta Eläinten tehtävä oli pitää höyryävällä hengityksellään lämpimänä pieni Jeesus -lapsi, joka makasi seimessä, olkien keskellä. MARTTIINA SAIRANEN. TUOHON JOULUYÖN messuun Fransiskus toi mukanaan kaksi eläintä, härän ja aasin. Jouluseimikuvaelman teki tunnetuksi italialainen pyhimys, fransiskaaniveljeskunnan perustaja Fransiskus Assisilainen, joka eli 1181– 1226. Tässä ensimmäisessä joulukuvaelmassa ei siis ollut mukana Mariaa, Josefia, paimenia eikä enkeleitä tai itämään tietäjiä. Suurin osa hylätyistä päätöksistä johtuu siitä, että tukea hakenut kauppa ei sijaitse Suomen ympäristökeskuksen luokituksen mukaisella harvaan asutulla maaseudulla. Ruotsissa vastaava avustus on ollut käytössä vuodesta 2016 lähtien. Harvaan asutun maaseudun päivittäistavarakaupoille tarkoitettu kyläkauppatuki oli ensimmäistä kertaa haettavana tänä syksynä. Lääkkeeksi kiireen ja sitä kautta myös liukastumisten välttämiseksi kelpaa parhaiten vanha tuttu: ennakointi eli esimerkiksi riittävän ajan varaaminen matkoihin. Mutta seimen ja tallin tai luolan ympärille saattaa syntyä myös kokonainen kylä tai jopa pieni kaupunki, missä ihmishahmot puuhaavat arkisia askareita, hyvin arkisessa ympäristössä. Kuvassa Kalannin päiväkerhon 4-5 vuotiaat seimirakentajat. Riskipaikkoja ovat silloin esimerkiksi oma piha tai työpaikan parkkipaikka. Uusi virasto myönsi Varaa aikaa, vältä kiire ja pysy pystyssä talviliukkailla LIIKENNE Alkutalvella kannattaa herätellä itsensä havainnoimaan liukkaita tienpintoja, sillä niihin ei välttämättä ole ehtinyt vielä tottua. Maaja metsätalousministeriön hallinnonalaan kuuluvan viraston päätoimipaikka sijaitsee Seinäjoella. Kannattaa myös seurata jalankulkusäätä, muistuttaa Loikkanen. – Kukaan ei varmasti suunnittele kaatuvansa, joten liukkaisiin varautuminen kannattaa – se ei ole ikävaan olosuhdekysymys. Nykypäivänä erot ovat kadonneet ja meilläkin voi joulukirkossa olla rinnan niin kuusi kuin seimi. Työikäisille sattuu runsaasti liukastumistapaturmia, myös autoilijoille. KYLÄKAUPPATUKEA haki yhteensä yli 200 yrittäjää, joista noin 40 prosenttia saa avustuksen. RUOKAVIRASTO toimii ihmisten, eläinten ja kasvien terveyden hyväksi, tukee maaseudun elinvoimaisuutta ja kehittää ja ylläpitää tietojärjestelmiä. Ikääntyneillä kaatumisesta johtuvat vammat ovat yleensä vain vakavampia kuin nuoremmilla. Kävellessä kannattaakin pitää keskittyminen itse asiassa ja välttää kiirettä, sillä se altistaa liukastumiselle. ERI MAANOSISSA tehdyt seimet ovat hyvin erinäköisiä, koska ne rakennetaan paikallisista materiaaleista ja ne kuvaavat oman maanosansa ihmisiä ja ympäristöä. Rakentajansa näkemyksellä Uudenkaupungin seurakunnan päiväkerhoissa askarreltiin myös tänä vuonna jouluseimiä. 1600-luvulla seimiasetelmia alkoi ilmestyä myös kirkkojen ulkopuolelle, aluksi ylhäistön ja aateliston omiin palatseihin ja kappeleihin. Liukkaalla kelillä on syytä katsoa, mihin astuu. Tai ehkä hän halusi tuoda näin Betlehemin ihmisten luokse, jottei heidän tarvinnut lähteä vaaralliselle pyhiinvaellusmatkalle turkkilaisten valloittamaan Pyhään maahan. Maalaustaiteessa jouluyön tapahtumat olivat olleet suosittu aihe jo 300-luvulta lähtien. joulukuuta 2019 Jouluseimi kertoo joulun sanomaa KULTTUURI Maija Ala-Jääski Vielä vajaat sata vuotta sitten koristeltua kuusta pidettiin luterilaisessa maailmassa joulun tunnuksena. Fransiskus Assisilaisesta tuli myös eläinten suojelupyhimys ja kansainvälinen eläintenpäivä 4. Tavallinen tilanne voi olla esimerkiksi se, että yrittää kipittää viime hetkillä bussiin, jolloin helposti unohtaa varoa mahdollista liukkautta – vaikka sen olisikin vielä hetkeä aiemmin tiedostanut. Eläinten tehtävä oli pitää höyryävällä hengityksellään lämpimänä pieni Jeesus-lapsi, joka makasi seimessä, olkien keskellä. Keskiajalla alettiin puolestaan rakentaa kirkkoihin pysyviä seimiasetelmia, usein muhkeina kiviveistoksina ja tietysti luonnollisessa koossa. KYLÄKAUPPATUKI oli nyt ensimmäistä kertaa haettavissa Suomessa. Pyhämaan Valinta saa kyläkauppatukea UUSIKAUPUNKI Eija Isotalo Pyhämaan Valinta Oy saa Ruokaviraston myöntämää kyläkauppatukea. Hakijoiden joukossa oli myös uusia, tänä vuonna kyläkaupan avanneita yrittäjiä. VÄHITELLEN, kun seimen rakennusaineina keksittiin käyttää halpoja materiaaleja kuten teracottaa, kipsimuotteja, puuta, mehiläisvahaa, paperimassaa, kangasta, liimaa ja korkkia, sen rakentaminen levisi myös tavallisen kansan pariin. Yksinkertainen keino on lähteä kotoa vaikkapa viisi minuuttia totuttua aiemmin. Joissakin lähteissä kerrotaan messun pidetyn metsässä, joissakin eläinsuojassa tai karussa luolassa. Toisaalta julkisten jouluseimiasetelmien rakentaminen säilyi arvostettuna taidemuotona ja sitä se on monin paikoin yhä tänäkin päivänä. Joulu ja seuraava bussi kyllä tulevat ilman kiirehtimistäkin, sanoo Liikenneturvan suunnittelija Laura Loikkanen. He kävivät toki kirkossa joulumessussa, mutta halusivat myös kotiin oman jouluseimen iloksi läheisille. Todellisuudessa seimi oli tyhjä, mutta Fransiskus halusi ihmisten näkevän lapsen omilla silmillään. Varsinais-Suomesta Pyhämaan Valinnan lisäksi tukea saavat Holmströms Lanthandel Kb Kemiönsaarelta, Ab Kasnäsudden Oy Kemiönsaarelta, Tuulica Oy Paraisilta ja Utö Handel Ab Paraisilta. . Se aloitti toimintansa tämän vuoden alussa, kun Elintarviketurvallisuusvirasto, Maaseutuvirasto sekä osa Maanmittauslaitoksen tietotekniikan palvelukeskusta yhdistettiin uudeksi virastoksi. Toisaalta tuolloin eläinten suoja saattoi hyvinkin sijaita vuoriston luolastossa. Myymäläautopalvelua tarjoava kyläkauppa saa noin 14 000 euron tuen. Jopa siinä määrin, että esimerkiksi Espanjan Kataloniassa seimiasetelmasta löytyy useimmiten kyläläisten joukosta myös kakkaava ihmishahmo. Jouluseimi ja seimen tapahtumat siirtyivät myös joulutapoihin. Tuki kiinnosti laajalti kyläkauppoja ympäri Suomen. – Joulukiireissäkin kannattaa mieluummin katsoa katua kuin katua. Hänen johdollaan munkkiveljet pitivät jouluyönä vuonna 1223 messun pienessä Greccion kylässä. VIRASTON tavoitteena on maksaa tuki nyt tammikuussa. . lokakuuta on samalla pyhän Fransiskuksen muistopäivä. Kiireen välttämisen ja kävelyyn keskittymisen lisäksi liukuesteet tai pitäväpohjaiset kengät ovat helppo tapa ehkäistä liukastumisia. Se, miksi Fransiskus intoutui pitämään paikalla kuvaelmamessun juuri jouluyönä, on saanut myös monta selitystä. Vain seimi, aasi ja härkä. Ruokavirasto on myöntänyt kyläkauppatukea yli 80 kyläkaupalle. Ehkä hän halusi vain konkreettisella tavalla kertoa seuraajilleen ja kyläläisille joulun tapahtumista. Tuen ehtona on, että kyläkauppa toimittaa jälkikäteen selvityksen tuen käyttämisestä vuosina 2020 ja 2021. . . Erityisesti italialaiset ovat kunnostautuneet seimirakentajataiteilijoina
– Joku joulu Waleed ihmetteli, että ettekö te tee mitään, kun vain oltiin ja hengailtiin. sitten levitti isäntä jouluna puhtaat oljet tuvan lattialle, symboloivat oljet niitä ensimmäisen joulun seimen olkia. Elina vetää punaisen puseron ylleen intoa hihkuen, isä epäröiden pienen suostuttelun jälkeen. Täma asetelma on kuvattu Turun Kuralan Kylämäessä. Porsaanlihaa hän ei syö, joten kinkku jätetään muille ja lihapullat valmistuvat naudanlihasta. – Nyt minäkin rakastan joulua, kun huomaan kuinka tärkeä se on Elinalle, Al-Maliki sanoo ja kaappaa tytön syliinsä valokuvaa varten. Kuvassa Kalannin päiväkerhon 4-5 vuotiaat seimirakentajat. Myös sen koristelussa noudatetaan sellaista överi-periaatetta, Sjölund kertoo joulunalusviikolla. . En ole kovin hyvä kokki, Al-Maliki myöntää. Irakissa juhlinta on tosin hänen mukaansa hieman suomalaista joulua riehakkaampaa. Seimiasetelmia näkee niin kodeissa kuin julkisissa tiloissa. Se on hienoa, hän sanoo. Yhtenä jouluna aattona syötiin suomalaisittain, joulupäivänä Al-Maliki kokkasi irakilaisen aterian ja tapaninpäivänä Sjölundin veljen venäläinen puoliso laittoi perheelle kotimaansa herkkuja. KAKSIKULTTUURISESSA perheessä joulua vietetään suomalaisperintein, sillä AlMalikin kotimaassa Irakissa joulua ei vietetä. – Silloin kokoonnutaan myös yhteen perheen kanssa kolmeksi päiväksi, syödään, juhlitaan ja annetaan lahjoja, Al-Maliki selvittää. – Perheet kokoontuvat yhteen ja monet aikuisetkin lapset palaavat viettämään joulua kotiin vanhempiensa luo. Tytär toi jouluun uutta merkitystä UUSIKAUPUNKI Päivi Sappinen Suomalais-irakilaisessa Miia Sjölundin ja Waleed Al-Malikin perheessä jouluun valmistautuminen on alkanut joulukuun ensimmäisenä päivänä. Yksi maailman tunnetuimpia seimitaiteilijoita tänä päivänä on Fransesco Artese. – Olen aina rakastanut joulua ja minusta joulun laittamisessa edes liikaa ei ole tarpeeksi. Elinan kanssa yhdessä on leivottu jo useamman kerran piparkakkuja ja joulutorttuja, jännitetty aamuisin joulukalenterin yllätyksiä, askarreltu tonttuovi ja kuunneltu joululauluja. Irakissa ollaan ehkä enemmän perhekeskeisiä ja myös juhlitaan energisemmin ja äänekkäämmin kuin täällä, Miia Sjölund miettii. Waleed Al-Maliki pitää suomalaisessa joulussa erityisesti sen perhekeskeisyydestä. Erityisesti häntä ilahduttaa suomalaisen joulun perhekeskeisyys. – Joulukuusta meillä ei vielä ole, mutta se pitää ihan lähipäivinä hakea. Idiä vietetään muslimimaissa kahdesti vuodessa. Ja meidän tänään saamien joululahjojen esikuvana ovat ne lahjat, jotka itämaan tietäjät toivat Jeesuksen seimen luo.. Kun Elina heräilee sohvalta pieniltä päiväuniltaan, Sjölund kaivaa esiin jokaiselle perheenjäsenelle hankkimansa joulupaidat. Tiistaina 24. Pariskunnan 2-vuotiaan Elina-tyttären myötä jouluhommat ovat Sjölundin mukaan hieman karanneet käsistä. TOSIN ENERGIAA tämänkin perheen jouluvalmisteluissa riittää. Nyt, kun oma lapsi on sen ikäinen, että ensimmäistä kertaa ymmärtää joulun päälle, olen aivan fiiliksissä, hän nauraa. Pöydät notkuvat mummin valmistamia jouluherkkuja, lahjoja avataan ja vietetään porukalla leppoisaa yhteistä aikaa. Hänestä suomalainen joulu muistuttaa paljon ramadanin päättävää Id-juhlaa. Waleed Al-Maliki . Nuoren perheen kanssa joulua tulevat viettämään Sjölundin vanhemmat ja veli puolisoineen. Kaksikulttuurisessa perheessä joulua vietetään suomalaisittain Miia Sjölund ja 2-vuotias Elina ovat aloittaneet joulufiilistelyt hyvissä ajoin. Tässä Maria, Josef, Jeesus-lapsi ja itämään tietäjät ovat saaneet seimen ääreen myös muita vieraita. Seimiasetelmat ovat saaneet vankan jalansijan myös suomalaisessa joulussa. – Tänä jouluna en taida laittaa irakilaista ruokaa. JOULUPÖYDÄSSÄ on pääosin perinteisiä suomalaisia jouluruokia, joista osaan AlMaliki on vuosien aikana tykästynyt. Nyt minäkin rakastan joulua, kun huomaan kuinka tärkeä se on Elinalle. Televisiossa esitettävän Tonttuakatemia-joulukalenterin jaksot perheessä osataan jo ulkoa. joulukuuta 2019 17 Jouluseimi kertoo joulun sanomaa Uudenkaupungin seurakunnan päiväkerhoissa askarreltiin myös tänä vuonna jouluseimiä
Se soi Jere Pensikkalan sooloissa ja yhteisissä lauluosuuksissa yhtä lailla pehmeänä kuin jykevänä tuoden lopussa mieleen Lapin maagisen tunnelman joikuineen ja rumpuineen. Pitkä perinne, totesi Jukka-Pekka Hyytiä viime sunnuntaina konsertin alussa. Hartaan tunnelman vastapainoksi soundilaiset irrottelivat parilla reipastahtisemmalla laululla, kuten Felice Navidad ja Go tell it on the mountain. Samasta asiasta saa tiedottaa palstalla kerran. Taidokkaat soittajat ja laulajat, ja nyt oli myös tämä upea valaistus. Lehti pitää itsellään oikeuden lyhentää ja muokata tekstejä. Pensikkala, Susanna Pihlaja, Kalle Klotz ja JukkaPekka Hyytiä herkistivät yleisön myös monilla hienoilla soololauluillaan, joita olivat mm. – Ma 30.12. Tänä vuonna soundiyleisö sai hienon musiikin lisäksi nauttia myös juhlallisesta valaistuksesta.. Ehdottomasti tulen uudestaan, totesi Mäensivu. Eniten tykkäsin Susanna Pihlajasta ja Varpunen jouluaamuna -laulusta, kertoi ensimmäistä kertaa mukana ollut 12-vuotias Silmu Laiho. “Paranee vuosi vuodelta” UUSIKAUPUNKI Merja Halinen – Tämä on nyt 15. kutsutaksitilaukset klo 8-9, p. kerran Joulun Soundissa on vuosien varrella nähty monia eri esiintyjiä, mutta perusporukka on pysynyt jokseenkin samana. Karlinien mukaan on ollut mukava nähdä myös nuorten ottaneen Soundin omakseen. joulukuuta 2019 ILMOITUS SEURATOIMINTAPALSTALLE : ilmoitukset@uudenkaupunginsanomat.fi www.uudenkaupunginsanomat.fi :Tänään TUULEN NOPEUS MERELLÄ KELLO 12 : 0–3 m/s SEURATOIMINTA -palsta on tarkoitettu alueemme yleishyödyllisille yhdistyksille, seuroille ja kerhoille. Hengellinen piiri klo 13, Pekka Rantala. ilmoitukset@uudenkaupunginsanomat.fi www.uudenkaupunginsanomat.fi ILOA ELÄMÄÄN SEURATOIMINTA Sakunkulman päiväkeskus Pe 27.12. Lahdesta Uuteenkaupunkiin joulun viettoon tullut Mikaela Mäensivu oli niin ikään ensikertalainen soundiyleisössä. Sydämeeni joulun teen, Tulkoon joulu, Tähti tähdistä kirkkain, Varpunen jouluaamuna ja En etsi valtaa loistoa sekä Klotzin omaa käsialaa oleva Yksinäisen joulu. Juhlan tuntua toi sekä Uuden kirkon ulkopuolelle että sisälle tehty upea valaistus, jonka suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi Patrik Engström. klo 12.30 sisäpelejä. – Ihan kivaa oli. Ehdottomasti tulen uudestaan. Seuratoiminta-palstan ilmoittajat, huomatkaa !! Ilmoitukset edellisenä päivänä kello 12.00 mennessä. Ilmoituksen tulee olla lyhyt ja ytimekäs. Jukka-Pekka Hyytiä (vas.), Petri Hatakka, Susanna Pihlaja, Kalle Klotz ja Jere Pensikkala (edessä) johdattivat yleisön nyt 15. kerta, kun Joulun Soundi järjestetään suurin piirtein tällä porukalla. Spr ja Lounais-Suomen syöpäyhdistys Ystäväntupa on suljettu ja avautuu taas 3.1.2020. Palsta on ilmainen, mutta huomioi seuraavat ohjeet: Palstalla ei ilmoiteta sääntömääräisiä kokouksia, maksullisia tilaisuuksia, kotisivuosoitteita eikä tervetulotoivotuksia. Mikaela Mäensivu . Kaikki oli niin hienoa, ihasteli Joulun Soundin vakituisiin kävijöihin puolisonsa kanssa kuuluva TuulaRiitta Karlin. Hienot valot kruunasivat koko esityksen. – Paranee vuosi vuodelta. Lähes 450 hengen yleisö sai nauttia lämminhenkisessä konsertissa niin perinteisistä, suomalaisten rakastamista joululauluista kuin vähemmän tunnetuista kappaleista. Antti Karlin totesi kunnioittavansa sitä, että paikalliset musiikinharrastajat kehittivät näin hienon tapahtuman sekä jouluun että kesään. Hyytiän kanssa joulun tunnelmaan johdattivat laulajat Susanna Pihlaja, Jere Pensikkala ja Kalle Klotz, laulu ja kitara, sekä pianisti Petri Hatakka. YKSITYISTILAISUUTEEN alun perin koottu ja ensimmäisen keikan jälkeen kaikille avoimeksi konsertiksi järjestetystä Joulun Soundista on vuosien saatossa kehittynyt yksi suosituimmista joulun ajan musiikkitilaisuuksista. ja ma 30.12. – Pe 27.12. 050 569 3989. 18 Tiistaina 24. kertaa joulun tunnelmaan. Joulun Soundi soi 15. . – Tosi hauskaa oli kuulla sekä perinteisempiä että muitakin lauluja, joissa monissa oli kivan iloisia vivahteluja. MIELEENPAINUVA oli esimerkiksi Tuure Kilpeläisen säveltämä ja sanoittama Miksei vieläkään ole rauhaa -kappale. Esiintyjien pitkä yhteistyö näkyi levollisessa tunnelmassa, hienoissa sovituksissa ja taitavassa stemmalaulussa, jonka kruunasi Hatakan ja Klotzin säestys. Vanhusneuvola Kompassi suljettu 23.12.– 31.12
ANNE SAVOLAINEN. Jos olette pysyneet mökissänne terveinä tähän saakka, voitte mielestäni aivan hyvin rauhoittua. Normaali uintimaksu. Paasio T. Onkohan hirsissä paljonkin sellaisia onteloita, joista löytyy mikrobeille otolliset olosuhteet?” tiedustelee Tuomas Lukkarinen. Homehtuminen on monisyinen ilmiö. joulukuuta 2019 19 Lämmin kiitos asiakkaillemme, liiketuttavillemme ja ystävillemme kuluneesta vuodesta Toivotamme kaikille LAITILA AutoTeam Avagro Oy Hotelli-Ravintola Laitilan Kievari, Laitilan Juhlahelmi HTG Asfaltti Juhani-Matkat Ky Kaisan Kuvaputiikki Oy Kenkä-Laakso, Laitila Konehuolto Palmunen Laitilan Hydrauliikka ja Varaosa Oy Laitilan Länsi-Jyvä Oy Rakennepalvelu Jurva Rinne Ky Tmi Simo Mäkilä TAIVASSALO Alfasähkö Oy Autokorjaamo Timo Koski Fysioterapeutti Anneli Heikkilä Neste Taivassalo Taivassalon Autohuolto Ky Suominen Taivassalon Autoja Venetalo Piilinen Ky KUSTAVI Kaivuupalvelu Pekka Lehtonen Rahin Rakennus ja puutyö Ay HINNERJOKI Euran Vihanneskeskus Oy PYHÄRANTA Mua-Tuote Oy VEHMAA HES-MAR Rakenne Markku Lehtonen Rautilan Puusepät Ky Suomen Kiviteollisuus Oy Vehmaan Taksipalvelu Kataja Rauhallista Joulua & menestyksekästä vuotta 2020 Lymyääkö hirressä mikrobeja. Tiivisteenä olleesta mineraalivillasta analysoitiin niukasti mikrobeja, mutta myös neljä pesäkettä sädesientä. Maalaussää on tärkeä tekijä, esimerkiksi öljymaali ei tahdo sietää auringonpaisteessa maalattuna eikä kirkas helle ole muillekaan maalityypeille hyväksi. Vartiopäällikkö, Harikkala J. Hyvin kokenut asumisterveyslääkäri totesi, että tuolla perusteella kaikki Helsingin vanhat kerrostalot pitäisi purkaa. Nevavuori L. Olemme jynssänneet hometta harjalla ja vahvalla Fairy-vedellä. klo 18-20 (3x30min). Onko talon myrkyttäminen viisasta. OLEN jatkuvasti sitä mieltä, että taloja ei myrkyillä paranneta. Kauniin maalin homeet harmittavat ja ovat esteettinen haitta. En silti suosittele homeenestoja enkä jälkimyrkytyksiä. Penttilä J. Peura J. Tiistaina 24. Keskustelimme asiasta Virtasen edustajan ja maalarin kanssa. klo 1820. Puun laadulla on myös suuri merkitys: talvikaadettu ja tiivissyinen puu selviää kesäistä hötöpuuta paremmin sekä homehtumisesta että maalin irtoamisesta. Siten uudelleen maalausta kannattaisi mielestäni lykätä. TAPAHTUMAT Talotohtorilta kysellään muun muassa hirsistä. 17.30 Nurmi P. Luukkala E. Nyt taloon on taas tullut homeviiruja. 17.45 Nevavuori A. 18.45 Paasio P. 18.30 Rostén M. 16.45 Ristilehto T. ”Omakotitalomme vuorattiin kesällä 2016 ja tämän jälkeen maalattiin Virtasen 4 Öljyn Laatumaalilla. HELSINGISSÄ purettiin vuosi sitten kokonainen vanha kerrostalo sädesienilöydösten vuoksi. Sittemmin kesällä 2017 maalipintaan ilmestyi hieman hometta, jonka poispesemiseksi maalari antoi jotain ainetta. Panu Kaila Kysy rakentamisesta ja remonteista: Talotohtori(a)tietola.fi TALOTOHTORI Vesidisco Uuden vuoden Vesidisco lapsille ja nuorille 30.12. Vuorilaudat ja rimoitus käsiteltiin homeenestoaineella ennen maalausta. Vain osa lähtee. klo 1414.45 (syvä allas). Voiko myrkytyksen jälkeen talon maalata vielä kolmannen kerran?” kysyvät Kirsti ja Jussi Sandell. Nordman M. Onko mitään muuta keinoa homeen poistamiseksi. Välipäivien vesijumpat Vesijumppa 27.12. Sen jälkeen kun Euroopan unioni kielsi vahvat maalimyrkyt, valmistajat ilmoittivat, että homehtuminen on maalin ominaisuus eikä sitä korvata. 18.00 Sonkki T. Valkoiset ja keltaiset homehtuvat eniten, siniset ja vihreät puolestaan vähiten. 17.15 Harikkala E. Normaali uintimaksu+ohjausmaksu. 17.00 Heinikkala J. Yleensä tuore maali kutsuu hometta enemmän kuin vanha. Maalaus suoritettiin kahteen kertaan. Pietikäinen E. Jouluaaton kunniavartio Kalannissa Vartion vaihdot seuraavasti: 16.30 Tuominen J. Pigmenteillä on oma vaikutuksensa. 18.15 Peura J. Vesijumppamaraton 2.1. Blomberg H. Sen sijaan ainakin Foxtel oy:n Mäntysaippua on lähellä entistä mäntysuopaa. Pietikäinen S. Olen aikaisemmin suositellut kuurausta Fairylla, mutta nyt siinäkin on isotiatsolia, jolla sanotaan olevan allergisoinnin maailmanennätys. Harikkala J. Mikroilmasto voi seinän lähellä olla kostea ja varjoisa. He ehdottivat, että talon maalipintaan ruiskutettaisiin ainetta, joka sitten aikaa myöten poistaisi homeen. ”Teetimme vanhaan kesämökkiimme ilmanvaihtoventtiilien reiät, joiden keskikohta osui kahden hirren saumaan
RUONANPERÄN AUTO Kalanti • P. p. Valitse mieleisesi laskutusjakso ja soita numeroon 02-770 2626. 0400-821 020 Sah., höyl. 050 330 9576. alv.. www.hammaslaakariliisakomppula.fi Porakaivot, lämpökaivot, pumput, asennukset ja huollot P. Pakkahuoneentori 1, Uki Fysioterapeutti Arja Heinomäki P. Numerot 0100 0500 ja 0100 05151 (ppm/mpm) sekä numerot 0303 0303 ja 0304 0506 0,0835 e/puhelu + 0,12 e/min. 02 854 567 www.laitilanhammas.fi VARATUOMARI JULKINEN KAUPANVAHVISTAJA Alinenkatu 23, Uusikaupunki (käynti Sepänkatu 6 sisäpihan kautta) Puh. 0400 593 129 Esteetön sisäänkäynti Siivoustarvikkeita Päivi Kiveinen • 050 330 9576 Keskuskatu 11, Laitila Avoinna torstaisin klo 13–17 ja lauantaisin klo 10–13. alv. 8236265, autopuh. 841 5696, 0400-780 022 Uusikaupunki • Laitila -ilmalämpöpumput Vastaanotto Keskuskatu 17, Laitila puh. 02 855 000 ma-pe klo 7.45 -16.00 (tarvittaessa pidempäänkin) www.pekkarajala.com Lääkäri PEKKA RAJALA Terveydenhuoltoa Terveydenhuoltoa Vakka-Suomen Viemärihuolto Oy Puh. alv. 040 7443059 Hammaslääkäreitä ja -teknikoita Hammaslääkäreitä ja -teknikoita Juho Ostela hammaslääkäri Kaisu Salonen hammaslääkäri Vihtorinkatu 1, Laitila • P. 0440-531 188 Nosturija kuljetuspalvelua Asianajopalvelua Julkiset oikeusavustajat: Asianajaja Risto Raivio Asianajaja Jussi Välilä Ajanvaraus p. P. 044 9895740 www. sis. joulukuuta 2019 Palveluhakemisto 2019 Etutilaus on edullinen ja vaivaton tilausvaihtoehto ETUTILAUKSEN VOI MAKSAA MYÖS ERISSÄ Voit muuttaa 12 kk:n etutilauksesi myös erissä maksettaviksi. 20 Tiistaina 24. 029 566 0510 Rantakatu 25, Uki Talousja velkaneuvoja Mari Arvela Laitila, Uusikaupunki Ajanvaraus p. puutavaraa www. uudenkaupunginsanomat.fi Nyt tehokasta ilmoitustilaa ilmoittaja! Kuljetuspalveluja MUUTTOLAATIKKOVUOKRAUS P. sis. 010 841 5968, 050 318 2705 SÄDE LEPPÄNEN Koulukatu 7, Uusikaupunki Vihtorinkatu 2, Laitila Puh. 0500-533836 Kodinkonehuoltoa VAKKA-SUOMEN KODINKONEHUOLTO Puh. 029 566 0429 Ammattitaitoista työapua (02) 841 3373, 050-551 3373 toimisto@taitovakka.fi www.taitovakka.fi Työvoiman vuokrausta Tilitoimistoja TILITOIMISTO HEIKKI PELTOLA OY Keskuskatu 25, Laitila puh. 0400-470803 htg-asfaltti.fi Kelan suoraveloitussopimus. Kaikki hinnat sisältävät alv. RAIKAS KODIN TARVIKEMYYMÄLÄ Kirjapainopalveluja Maalämpöä Lakipalvelut ja kaupanvahvistukset Lounaisrannikon Osuuspankista. Soita ja varaa aika Uusikaupunki ja Masku 010 253 9806 Laitila ja Kustavi 010 253 9854 Kaupanvahvistukset 0100 0500 Soittopyynnöt: lounaisrannikon@op.fi OP Ryhmän 010ja 020-yritysnumerot: kiinteän verkon lankaliittymistä ja kotimaisista matkapuhelinliittymistä 0,0835 e/puhelu + 0,167 e/min. (02) 4305 324, 0400-124 124 EHL CAMILLA SEVELIUS HLL MIRA KYRÖLÄ Hinauspalvelua VAKKA-SUOMEN HINAUSPALVELU OY vakkahinaus.fi TILAA HINAUS 040 744 5555 Vakka-Suomen Kirjapaino Oy PAINOTUOTTEET SUURKUVATULOSTEET KOPIOINTIPALVELU GRAAFINEN SUUNNITTELU www.kirjapaino.com Rauhankatu 8, Uusikaupunki Uusikaupunki, Alasinkuja 4 Puh. 02-855 990 www.helistola.fi jatehuolto@helistola.fi Jätehuoltoa Asfaltointityöt PUH. alv. 044 5231329 Sairaalantie 3 B 11, Laitila p. 0400-999773 Autokorjaamoja Rakennusalan työt Puutavaraa IHODEN HÖYLÄÄMÖ Oy Puh. 0400 325 566 Kuljetuspalvelu Kytöviita (sisältää paperija digilehden + uudenkaupunginsanomat.fi-uutissivuston) Etutilaus 12 kk 193,95 6 kk 100,00 4 kk 68,80 3 kk 52,70 sis. 044 0536 710 simo.raitio@lakiraitio.fi LAKIASIAINTOIMISTO SIMO RAITIO OY Lakipalveluja Lakipalveluja Pankkilakimies, p. 0400 530 373 Pohjoistullikatu 12 A, Uusikaupunki p. Tied. nostokori.com p. 24%. Palveluhakemistossa säännöllistä ja edullista ilmoitustilaa! Kysy lisää ilmoitusmyynnistämme: Jouni Kokkonen 02 588 8323 Elina Salminen 02 588 8905 • Tanja Vainionpää 02 588 8325 RUOSTEKORJAUKSET edullisesti. 8418 550, 0500-598 644 Jäteasema avoinna: Arkisin 8 –16, torstaisin klo 17 asti. ja kyll. sis. Muulloin sop. mukaan
06.54 Kim ja Kai (S) 07.01 Kerkko Kukko (S) 07.08 Killi ja Kiki (S) 07.15 Emmi ja Kuru (S) 07.26 Laura (S) 07.38 Pipsa Possu: Kultapopot (S) 07.55 Uula ja Kuu (S) 08.06 Jetron matkaan (S) 08.21 Petteri Kaniini (S) 08.44 Oktonautit ja arktinen seikkailu (S) 09.11 Galaxi 09.12 Karvinen (7) 09.25 Merten syvyyksissä (7) 09.47 Tonttu Toljanteri (S) 10.05 Holby Cityn sairaala (12) 11.05 Uusi päivä (S) 11.31 Uusi päivä (S) 11.57 Uusi päivä (S) 12.25 HasBeen (12) 12.50 Rattikärpäset 13.25 Jääkiekon naisten U18 MM: FIN CAN 15.45 Syke (12) 16.35 Muumilaakso (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.05 Holby Cityn sairaala (12) 19.05 Jääkiekon naisten U18 MM: FIN CAN 20.00 Naissotilaat 2 20.30 Rattikärpäset 21.00 Exit (16) 21.35 Exit (16) 22.15 Markus vastaan kansa 22.45 Game of Thrones (16) 23.40 Hillo (12) 00.10 Uutisikkuna MTV3 07.30 Aamusää 07.46 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S) 08.25 Puuha-Pete (S) 08.35 Muumilaakson tarinoita (S) 09.00 Koiralle koti 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Emmerdale (7) 11.00 Koko Suomi leipoo 12.00 Koiralle koti 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Elokuva: Isäni on turbomies (7) 15.20 Näin tehtiin Jäinen planeetta 15.35 Mitä tänään syötäisiin. K E S K IV II K K O 2 5 .1 2 . 06.51 Helsky, Tiuku ja joulun tähti (S) 07.15 Ninni ja herra Valveinen (S) 07.40 Nallen talvi (S) 07.48 Joulukalenteri: Tonttuakatemia (S) 08.00 Joulupukin Kuuma linja 08.20 Hopotikopoti ja joulukuusi 08.44 Joulupukin Kuuma linja 09.20 Postimies Paten joulu (S) 09.45 Joulupukin Kuuma linja 10.25 Jotain aivan suurenmoista (S) 10.45 Joulupukin Kuuma linja 11.29 Lumiukko (S) 11.55 Joulukalenteri: Tonttuakatemia (S) 12.10 Lumiukko ja lumikoira (S) 12.35 Joulupukki ja noitarumpu (S) 13.30 Kadonnut: Joulupukki -elokuva (S) 15.00 Albi Lumiukko pelastaa joulun 15.15 Niko lentäjän poika (7) 16.35 Muumilaakso (7) 17.00 Pikku Kakkosen joulukonsertti 17.43 Kujeilevat eläimet (S) 17.51 Joulukalenteri: Tonttuakatemia (S) 18.05 Holby Cityn sairaala (12) 19.05 Jopet show: Lahjakasta joulua (S) 19.35 Luottomies jouluspeciaali (S) 20.00 Syke (12) 20.50 Kätevän emännän juhlat (S) 21.15 Siskonpeti : Musta joulu (7) 22.05 Parker (16) 00.00 Kummelin joulu (7) 00.45 Uutisikkuna MTV3 07.30 Ostoskanava Tvins.com 07.45 Aamusää 08.00 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S) 08.25 Puuha-Pete (S) 08.35 Muumilaakson tarinoita (S) 09.00 Koiralle koti 09.30 Mitä tänään syötäisiin. 21.00 Hercule Poirot: Aikataulukon arvoitus (12) 22.00 Hercule Poirot: Aikataulukon arvoitus (12) 23.00 Bull (7) 23.55 Todella upeeta XMAS (12) 00.35 Jahti 01.25 Diili 02.20 Häähullut 03.15 Häähullut Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S) 06.45 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 07.00 Disneyn esikoulu: Vampyrina (S) 07.25 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.50 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 08.10 LEGO Ninjago (7) 08.25 LEGO City Adventures (S) 08.35 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (S) 09.00 Angry Birds Blues (7) 09.05 Angry Birds Blues (S) 09.10 Elokuva: My Little Pony: Sateenkaaren päähän (S) 10.20 Elokuva: Viiru ja Pesonen paras joulu ikinä (S) 11.50 Pientä pilaa 11.55 Elokuva: Rölli ja metsänhenki (S) 13.35 Pientä pilaa 13.40 Pientä pilaa 13.45 Elokuva: Tarzan (12) 15.30 Tulossa: The Voice of Finland 15.35 Tulossa: Kimpassa 15.40 Joulun Tähdet 2019 HelsinkiMission Kynttiläkonsertti 17.10 Elokuva: Liisan seikkailut peilimaailmassa (12) 19.25 Tulossa: The Voice of Finland 19.30 Vain elämää: Joulu 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisarin joulu 22.00 Raskasta Joulua 23.40 Joulupukin toive Timo Pakkasen tarina 23.50 Vain elämää 01.55 Murhasta kuuluisaksi (16) 02.55 Asema 19 (12) 03.55 Astral-TV. joulukuuta 2019 21 T O R S T A I 2 6 .1 2 . 19.00 Seitsemän uutiset 19.15 Päivän sää 19.20 Tulosruutu 19.30 Kämppä tyhjänä (7) 20.00 Kokkisota 21.00 Hercule Poirot: Aikataulukon arvoitus (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Anthony Bourdain kohti tuntematonta 23.30 Roba (12) 00.25 Roba (7) 01.20 Amazing Race 02.15 Amazing Race 03.10 Häähullut Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (7) 06.25 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S) 06.45 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 07.00 Disneyn esikoulu: Vampyrina (S) 07.25 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.50 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 08.10 LEGO Ninjago (7) 08.25 LEGO City Adventures (7) 08.35 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7) 09.00 Angry Birds Blues (S) 09.05 Angry Birds Blues (S) 09.10 Elokuva: My Little Pony: Lahjoista parhain 10.00 Elokuva: My Little Pony: Sateenkaaren päähän (S) 11.10 Angry Birds Blues (S) 11.15 Angry Birds Blues (S) 11.20 Elokuva: Robinson Crusoe (7) 13.00 Elokuva: Joulupukkia pelastamassa (7) 14.35 Tulossa: The Voice of Finland 14.40 Tulossa: Kimpassa 14.45 Tulossa: Syke 14.50 Notre-Damen tuho 16.00 Joulun Tähdet 2019 HelsinkiMission Kynttiläkonsertti 17.30 Elokuva: Big Hero 6 (7) 19.30 Vain elämää: Joulu 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Nuija ja tosinuija kaks (12) 23.15 Tulossa: Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 23.20 48 tuntia rikoksesta (12) 00.20 Murhasta kuuluisaksi (7) 01.20 Asema 19 (12) 02.20 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 07.30 Rajaton: Hiljainen jouluyö 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Planeettamme Maa II 09.00 Yle Uutiset 09.05 Sydämen asialla (7) 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Yle Uutiset 11.05 Radio Suomen joulukonsertti 12.33 Tosi tarina: Tyttö, joka näki joulupukin 13.00 Paavin joulutervehdys 13.30 Prinsessa Ruusunen (S) 15.05 Yle Uutiset 15.10 Ilon juhla (S) 16.10 Luontoretkellä: Karhua katsomassa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Puotila 19.00 Anna laulu lahjaksi 20.30 Yle Uutiset 20.45 Hienoin hetki (12) 22.41 Danny 00.25 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.12. 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Näin tehtiin Jäinen planeetta 19.30 Kämppä tyhjänä (S) 20.00 Pitääkö olla huolissaan. T II S T A I 2 4 .1 2 . TV-OHJELMAT 24.12. YLE TV 1 YLE TV2 MTV3 NELONEN P E R JA N T A I 2 7 .1 2 . 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Samu-Sirkan joulutervehdys 2019 20.10 Elokuva: Yksin kotona 2 Eksynyt New Yorkissa (7) 22.35 Billions (12) 23.45 Todella upeeta XMAS (7) 00.25 Jahti 01.20 Hitlist 02.15 Diili 03.10 Anthony Bourdain kohti tuntematonta Nelonen 04.25 Astral-TV 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S) 06.45 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 07.00 Disneyn esikoulu: Vampyrina (S) 07.25 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7) 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.10 LEGO Ninjago (7) 08.25 LEGO City Adventures (S) 08.35 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7) 09.00 Elokuva: Viiru ja Pesonen paras joulu ikinä (S) 10.45 Elokuva: Joulupukkia pelastamassa (7) 12.30 Elokuva: My Little Pony: Lahjoista parhain 13.30 Elokuva: Pyry Valkoinen gorilla (7) 15.20 Elokuva: Rölli ja metsänhenki (S) 17.10 Pientä pilaa 17.15 Pientä pilaa 17.25 Elokuva: Frozen: huurteinen seikkailu (7) 19.30 Vain elämää: Joulu 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Raskasta Joulua 22.40 Vain elämää 00.55 Murhasta kuuluisaksi (18) 01.55 Asema 19 (12) 02.55 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 07.30 Saamelaishäät 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Planeettamme Maa II 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ikimuistoinen: Tauno Palo 09.30 Koivisto 10.00 Yle Uutiset 10.05 Sydämen asialla (7) 11.00 Tähtitaivas talon yllä (7) 12.45 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 13.35 Kahden ladun poikki (7) 14.45 Arkistokuvia: Kunniankukko (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Dokumenttiprojekti: Kannaksen kierros 16.20 Koivisto 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pohjolan luonto 18.40 Hyvän karman sairaala (12) 19.30 Pimeä historia: Ongelmanuori Mannerheim 20.00 Koivisto 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Itse asiassa kuultuna : Eila Roine 21.55 Yle Uutiset 21.59 Urheiluruutu 22.05 Hiljainen todistaja (16) 23.00 Päivät joina kukat kukkivat (12) 00.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 27.12. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Emmerdale (12) 11.00 Jamie Oliver’s Christmas Cookbook 12.00 Elokuva: Ice Age Jäätikön sankarit (7) 13.35 Jäinen planeetta (7) 14.35 Suomen surkein kuski 15.30 Kokkisota 16.25 Muumilaakson tarinoita (S) 16.50 Muumilaakson tarinoita (S) 17.15 Muumilaakson tarinoita (S) 17.40 Muumilaakson tarinoita (S) 18.05 Muumilaakson tarinoita (S) 18.30 Muumilaakson tarinoita (S) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 27.12. 06.53 Hyrräpäät (S) 07.04 Pikkuli (S) 07.11 Popi Kissa (S) 07.23 Gudrun, viikinkiprinsessa (S) 07.30 Pii ja Poju (S) 07.43 Petteri Kaniini (S) 08.07 Oktonautit ja vesiläisten joulu (S) 08.34 Galaxi 08.35 Pertti ja Purtti (7) 08.48 Patu-koira (7) 08.55 Suuri karkinpudotuspäivä (S) 09.16 Leo Lohikäärme (S) 09.44 Tonttu Toljanteri (S) 10.05 Holby Cityn sairaala (12) 11.05 Uusi päivä (S) 11.35 Jopet-show: Haikeaa joulua (S) 12.00 Luottomies 2 (7) 12.15 Myrsky (7) 13.55 Rölli hirmuisia kertomuksia (7) 15.15 Me Rosvolat (7) 16.35 Muumilaakso (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Onnelin ja Annelin talvi (S) 19.20 Kätevän emännän juhlat (S) 19.45 Jääkiekon U20 MM: SWE FIN 22.40 Naissotilaat 2 23.10 Downshiftaajat (12) 23.50 HasBeen (12) 00.15 Uutisikkuna MTV3 07.30 Aamusää 07.46 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S) 08.25 Puuha-Pete (S) 08.35 Muumilaakson tarinoita (S) 09.00 Koiralle koti 09.30 Mitä tänään syötäisiin. 06.52 Ludovic (S) 07.07 Tete ja Mama (S) 07.14 Pikku perunat (S) 07.16 Kaisa ja Olli (S) 07.25 Herää pahvi 07.32 Vekarat! (S) 07.57 Galaxi 07.58 Tenavat (7) 08.06 Otso ja sopulit (7) 08.13 Näin meillä (7) 08.25 Klik klak ammuu, kohta on joulu! (S) 09.00 Pikku Kakkosen joulukonsertti 09.45 Tonttu Toljanteri (S) 10.05 Holby Cityn sairaala (12) 11.05 Uusi päivä (S) 11.35 Kummeli (7) 12.05 Jopet show: Lahjakasta joulua (S) 12.35 Siskonpeti: Hei, joulupukki (S) 12.45 Muumit Rivieralla (S) 14.00 Röllin sydän (S) 15.20 Niko 2 lentäjäveljekset (7) 16.35 Muumilaakso (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen (S) 19.10 Jopet-show: Haikeaa joulua (S) 19.35 Rattikärpäset 20.05 Elvis & Onerva 21.10 Yle Live: Aretha! 22.35 Markus vastaan kansa 23.05 Blackout (12) 00.50 Uutisikkuna MTV3 07.30 Aamusää 07.46 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S) 08.25 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S) 08.50 Mitä tänään syötäisiin. 09.30 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (12) 10.30 Emmerdale (7) 11.00 Naledi: Elefanttivauvan tarina 12.15 Elokuva: Yksin kotona 3 (7) 14.15 Elokuva: Yksin kotona 4 (7) 16.00 Näin tehtiin Jäinen planeetta 16.15 Pilanpäiten 16.25 Koko Suomi leipoo 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Perjantai 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kämppä tyhjänä (S) 20.00 Hitlist 21.00 Hercule Poirot: Aikataulukon arvoitus (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Sex and the City Sinkkuelämää 2 (12) 01.30 Aallonmurtaja (12) 02.25 Billions (12) 03.30 Anthony Bourdain kohti tuntematonta Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S) 06.45 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S) 07.00 Disneyn esikoulu: Vampyrina (S) 07.25 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.50 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 08.10 LEGO Ninjago (7) 08.25 LEGO City Adventures (7) 08.35 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7) 09.00 Angry Birds Blues (S) 09.05 Elokuva: Minisankarit Ruohonjuuritasolla (7) 10.45 Pientä pilaa 10.50 Pientä pilaa 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Vain elämää: Saapuminen Satulinnaan 15.25 Tulossa: Syke 15.30 Tulossa: Suomen Huutokauppakeisari 15.35 Suomen huutokauppakeisarin joulu 16.35 Olli Lindholmin muistokonsertti: Laulu rakkaudelle 18.30 Tulossa: The Voice of Finland 18.35 Tulossa: Kummeli esittää: Kontio & Parmas 18.40 Vain elämää 20.53 Tulossa: Syke 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Raskasta Joulua 22.40 Tulossa: Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 22.45 Elokuva: Terminator Genisys (12) 01.15 Tulossa: Poliisit 2020 01.20 Elokuva: Kolme muskettisoturia (12) 03.25 Pahan jälkeen (S) TV1 04.00 Uutisikkuna 07.30 Luontohetki: Alppimurmelin elämää 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Planeettamme Maa II 09.00 Yle Uutiset 09.05 Sydämen asialla (7) 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Yle Uutiset 11.05 Anna laulu lahjaksi 12.35 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 13.25 Kukonlaulusta kukonlauluun (S) 14.35 Ikimuistoinen: Tapio Rautavaara 15.00 Yle Uutiset 15.05 Joulumaa (12) 16.30 Arkistokuvia: Joulupukin työpaja (S) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.15 Tosi tarina: Hilja 18.45 Estradilla: Kari Tapio kaksi maailmaa 20.00 Koivisto 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 20.55 Ihmisen osa (12) 22.40 Suffragette (12) 00.25 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.12. Tiistaina 24. Perjantai 16.05 Anthony Bourdain kohti tuntematonta 17.00 Kauniit ja rohkeat (S) 17.30 Emmerdale (7) 18.00 Emmerdale (7) 18.30 Mitä tänään syötäisiin. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.20 Varpunen jouluaamuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Planeettamme Maa II 09.00 Yle Uutiset 09.05 Sydämen asialla (7) 10.00 Yle Uutiset 10.05 Avara luonto: Jääkarhuperheen vuosi 11.00 Yle Uutiset 11.05 Ekumeeninen joulu 2019 11.55 Joulurauhanjulistus : Suomen Turku julistaa Joulurauhan 12.10 Estradilla: Maailman kauneimmat joululaulut 2 13.04 Estradilla: Maailman kauneimmat joululaulut 14.00 Yle Live: Club for Five 15.00 Yle Uutiset 15.05 Joulukuusivarkaat (7) 16.20 Rajaton: Hiljainen jouluyö 16.51 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.07 Avara luonto: Lumileikit piilokamerassa 19.00 Radio Suomen joulukonsertti 20.30 Yle Uutiset 20.45 Tähtitaivas talon yllä (7) 22.30 Jouluyön messu 00.30 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Nimipäiväonnittelu: 24.12. 08.55 Muumilaakson tarinoita (S) 09.20 Muumilaakson tarinoita (S) 09.45 Muumilaakson tarinoita (S) 10.10 Muumilaakson tarinoita (S) 10.35 Muumilaakson tarinoita (S) 11.00 Samu-Sirkan joulutervehdys 2019 (S) 11.50 Pilanpäiten 12.00 Elokuva: Ice Age 2: Jäätikkö sulaa (7) 13.40 Elokuva: Ice Age 3: Dinosaurusten aika (7) 15.25 Tulossa: Maajussille morsian maailmalla 15.30 JouluMielelle-hyväntekeväisyyskonsertti 17.15 Pilanpäiten 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (12) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin
Hänellä oli aggressiivinen pelityyli, joka oli erilainen kuin Dantzlerilla. Viimeisellä minuutilla oltiin jo voittotaistelussa kiinni, kun tilanne oli kutkuttavasti 83–80. – Kyselin liigajoukkueilta ja jonkin verran tuli minullekin kyselyjä. 22 Tiistaina 24. KAPTEENIN vapaapäivien illat sujuvat usein pleikkaria pelaten. – Siellä oli Teemua ( Rannikko) ja ( Damon) Williamsia treeneissä. Sen jälkeen, kun lähti A-junnujen sarjapeleihin, tuntui aika helpolta, Marttinen muistelee hymy huulillaan. Nokian hyökätessä puolustajat olivat kohtuullisen hyvin paikallaan, mutta Richaud Packin takaa tullut läpsäisy tulkittiin epäurheilijamaiseksi rikkeeksi ja tämän avulla Nokia pääsi pälkähästä. Joukkue tuli kuitenkin hienosti mukaan, mutta se söi paljon energiaa. MIIKKA MARTTINEN on junioreiden lisäksi ainoa pelaaja, joka pelasi jo viime kauden joukkueessa. – Oli aika rankkaa. Jokaisesta huomasi, että päät laskivat, Marttinen muistelee. – Tietysti nähdään joka aamu ja ilta treeneissä, mutta kyllä sitä muutenkin vapaata vietetään joukkueen kanssa. Pakko nostaa hattua. – Meidän jouluvalovastaava Heinosen Vesa on virittänyt valot kohdilleen, naurahtaa Korihaiden kapteeni Miikka Marttinen. Tulevaisuuden kuvaa maalailevat pelit tulevatkin sitten heti tammikuun alussa, kun Lapua ja Ura saapuvat peräjälkeen Uuteenkaupunkiin. Se on ollut Marttisellekin uutta. TÄMÄKIN kamppailu osoitti, että uusikaupunkilaisten puolustus on riittävällä tasolla. Parannusehdotuksiakin otetaan pelaajilta vastaan. 27-VUOTIAALLA Marttisella on ikänsä puolesta vielä paljon pelivuosia edessään. Benson harmitteli pelin jälkeen, että ero venyi alussa niin suureksi. Korihaiden alkukausi oli rehellisesti sanottuna huono, sitä ei kapteenikaan voi muuksi muuttaa. Tärkeintä on ollut, kun kaikki joukkueessa on saatu pelaamaan yhteen. Välillä he poistuvat Turkuun toisen vastaava ”kommuunin” porukan kanssa, välillä he taas käyvät esimerkiksi elokuvissa. Jalen Henryn (24p.) ja Trey Zeiglerin (21p.) johdolla Korihait kuroi hiljalleen eroa kiinni. Ikitaistelija Casey Benson uurasti Nokialla tupla-tuplan (17/11). Ei ollut helppo paikka, kun oli 0–12 alla. Aiemmin mainitut Henry ja Zeigler ovat sarjan pistetilastossa molemmat kymmenen parhaan joukossa. Viime kaudella joukkuetta valmensi ensin Damion Dantzler, jonka korvasi tammikuussa Pedro Nuno Monteiro. Tampereella syntynyt, 195-senttinen Marttinen pelasi opiskeluvuosiensa aikana Jyväskylässä niin Säynätsalon Riennossa, HoNsUssa kuin BC Jyväskylässäkin. Jyväskylään hän muutti alun perin yliopisto-opintojen perässä, mutta vaihtoi myöhemmin ammattikorkeakouluun. Pikkukaupungissa elo ei ole Tampereen pojalle tuottanut ongelmia. Sen jälkeen kuilu on suuri. Seura järjesti asunnon, josta pelaajat toki maksavat vuokraa, mutta sen enempää asialla ei tarvinnut vaivata päätään. Kun otteluissa alkoi mennä huonosti, usko voittoon horjui. Korihait pelasi perjantaina Nokialla ja vain kahdeksan päivää myöhemmin Helsingissä. – Kämppikset ovat vain vaihtuneet. Uusi mies Pack on kahdessa pelaamassaan koitoksessa käyttänyt turhaan käsiään puolustuksessa. Jos on puhuttavaa, saa sanoa, ja saa vastauksen. Yhden vuoden sisällä joukkuetta on valmentanut neljä eri valmentajaa. Nykyisen hairyhmän tapoihin ei kuulu valkoisen lipun heiluttaminen kesken matsin ja vastalääke alkoi toimia kolmannella jaksolla. – Tämän eteen on tehty töitä aina paljon. Joukkueen sisällä riittää edelleen uskoa. Marttinen asuu samassa asunnossa jo toista kautta. – Jarno on tehnyt hyvää duunia. Virhe kismitti myös päävalmentaja Jarno Nikulaa, koska Jalen Henry tuskin olisi tilanteessa tarvinnut apua. Tämä vaikutti parhaalta paikalta kehittyä ja saada vastuuta.. Asenteessa ei alun jälkeen ollut Nikulan mukaan moitittavaa. Tampereen Pyrinnöllä oli vuosikymmenen vaihteessa hurja joukkue, jossa Marttinenkin sai tilastoihin ensimmäiset pääsarjaminuuttinsa. 12 tappiota alla on vaikea lähtökohta, mutta siihen pyritään, Korisliigaa, kotimaista divaria ja NBA:ta seuraava Marttinen sanoo. Tradenomiksi Jyväskylän Ammattikorkeakoulusta valmistuneelle Marttiselle muutto Uuteenkaupunkiin oli helppo ratkaisu. Torin laidalla sijaitsevan kämpän kolmas asukas on Valtteri Leino. – Meillä on tosi hyvä kommunikointi molemmin puolin. Ottelu päättyi 88–82. Käyn Jyväskylässä moikkaamassa kavereita ja sitten sukulaisia Tampereella. – Toivottavasti päästään kolkuttelemaan playoff-portteja. Nokialta puuttui avainpelaajia, mutta se näkyi vasta toisella puoliajalla. Joulutaukoa ei Korisliigassa juuri tunneta. On terve suhde niin sanotusti. Samalla 27-vuotiaasta Marttisesta tehtiin kapteeni. Haiparvi antoi liikaa siimaa alkuhetkillä KORIPALLO Juha Laine Haileirissä oli tiedossa, että BC Nokia saattaa tulla ryminällä kotipeleihin. Alkukaudella Jordi Justen apuvalmentajana työskennellyt Jarno Nikula otti vetovastuun marraskuussa. Korihait on niin vaikeassa tilanteessa, että nämä ovat yksinkertaisesti pakkovoittoja molemmat. Vasta muutokset joukkueessa auttoivat. – Meillä on pari päivää taukoa, toki omatoimista treeniä on. MARTTINEN on saanut tällä kaudella enemmän vastuuta kuin koskaan aiemmin Korisliigassa. – Tykkäsin Pedrosta. joulukuuta 2019 ”Jokainen muutos on mahdollisuus” KORIPALLO Risto-Matti Kärki Korihaiden pelaajien kimppakämppään joulu löysi jo hyvissä ajoin. Jokainen muutos on kuitenkin mahdollisuus, Marttinen muistuttaa. VOITTOJEN tielle päästiin Marttisen mielestä parantamalla peruspeliä. Hetkeksi ehtii sentään rauhoittua ja nauttia jouluherkuista. Marttinen on tykännyt Nikulan valmennustyylistä. – On vähän hankalaa, kun aina pitää aloittaa alusta uuden luominen. KORIHAIT pelaa välipäivinä kaksi kivenkovaa koitosta, kun ensin on vastassa sarjakärki Seagulls Helsingissä ja pari päivää myöhemmin sarjakakkonen Vilpas Pohitullissa. Omasta mielestä on mennyt ihan hyvin, mutta paljon voi vielä parantaa, Marttinen pyörittelee. Jyväskylästä ei liigajoukkuetta löytynyt, joten valmistumisen jälkeen hän vaihtoi maisemaa. Sellainen kuulemma löytyy kaikilta pelaajilta, mutta viettävät pelaajat aikaa muutenkin keskenään. KORIHAISSA valmentajat ovat vaihtuneet kahden viime kauden aikana. Sadan pinnan juhlia ei omalle korille enää tule, mutta hyökkäys olisi nyt saatava toimimaan laajemmalla rintamalla. Tampereella Marttinen pääsi jo nuorena poikana haistelemaan Korisliiga-vauhtia. Viime vuonna asuin Topias Kuukkasen kanssa samassa asunnossa. Korihaiden Kapteeni Miikka Marttinen uskoo hyvään loppukauteen Korihaiden kapteeni Miikka Marttinen on sopeutunut hyvin Uudenkaupungin elämään. Se sopi minulle paremmin. Tavoitteita pelaajana häneltä kuitenkin löytyy. Siinä oli helppo asua, kun Topias oli tuttu Jyväskylästä vuosien takaa, Marttinen sanoo. Informaation tasolle tämä silti jäi, sillä matsin alkaessa petokala oli housut kintuissa. Jos uusikaupunkilaiset tähän kykenevät, on sarjapaikan säilyttäminen mahdollista. Valmentaja Nikula oli tyytyväinen, että joukkue pystyi hoitamaat levypallot (43–37) sarjan parasta levyriryhmää vastaan. Moni asia on mennyt hyvin, mutta joihinkin peleihin en ole ollut tyytyväinen. . Tilanne oli 23–5 nopeassa tahdissa ja puoliajallakin oltiin vielä ylivoimaisissa 48–33-lukemissa. . Tämä vaikutti parhaalta paikalta kehittyä ja saada vastuuta
Kiertokari toivoi näiden joulun valojen loistavan myös ihmisen sisimmässä, välittämisessä ja rakkaudessa lähimmäisiämme ja muita ihmisiä kohtaan. P. Ke 1.1.2020 Uudenvuoden päivän jumalanpalvelus klo 10 Uusi kirkko, Mäkinen, Hirvonen. Ota oma kassi mukaan! Su 29.12. Partiolaiset sytyttävät joululyhdyt sankarihaudoille klo 15.30. KYLÄYHDISTYKSELLÄ on tapana joulujuhlassaan muistaa alueellaan vuoden aikana syntyneitä vauvoja sekä sinne muuttaneita uusia asukkaita. Kodan tulen äärellä on mukava istuskella. To 26.12. Kun kahvia kaadetaan viemäriin, heitetään samalla pois myös kahvin tuottamiseen tarvittavia raaka-aineita. krs.), 23500 Uusikaupunki. Ke 25.12. Lämmin kiitos osanotosta ja myötäelämisestä surussamme. Se on helposti biohajoavaa ja jätevedenpuhdistamoiden puhdistusprosessi pystyy poistamaan kofeiinin lähes kokonaan. Joulupäivän sanajumalanpalvelus kirkossa klo 8, Soile Palmu, Kari Kesäläinen ja kirkkokuoro. Ke 25.12. Rakkaamme Ritva Anneli Ruonakoski * 23.08.1941 Tervola † 01.12.2019 Kalanti Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmäsi suljit. Joulupäivän jumalanpalvelus klo 10, Kapiainen, Stenman, Leivoset. Toivottavasti myös uusin voimin. Lisäksi puutteellisesti toimivat kiinteistökohtaiset jätevesijärjestelmät eivät pysäytä kofeiinin kulkua vesistöihin. Kahvin sisältämällä kofeiinilla arvioidaankin olevan haitallisia vaikutuksia vesistöihin, joihin kofeiini ei luontaisesti kuulu. Suuren kulutuksen ja tuotevalikoiman haittapuolena on hävikiksi päätyvän kahvin runsas määrä: tuoreen kuluttajatutkimuksen arvioiden mukaan suomalaiset kotitaloudet kaatavat viemäriin noin 150 miljoonaa kahvikupillista vuodessa. Ajatuksena olisi järjestää alueen lapsille retkiä ja tutustumisia alueen lähikohteisiin. Kauniit muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Keitetyn kahvin mitoittamisen lisäksi on tärkeää muistaa, että kahvinporot kuuluvat viemärin sijasta biojätteeseen. Kaikessa pimeydessä loistaa myös valo, joka ohjaa ja opastaa meitä oikealle tielle, hän muistutti. Ti 31.12. Meille niin rakas Atte Alarik Kivistö * 24.11.1932 Pyhämaa † 12.12.2019 kotona Uudessakaupungissa Oli sulla sydän niin lämmin ja hellä. Ke 25.12. Esimerkiksi mutteripannulla on kuitenkin mahdollista keittää pienikin määrä hyvänmakuista kahvia. Tervetuloa! Jumalan siunaamaa joulunaikaa! Lähde vapaasrk Osoite: Sepänkatu 3 (K. Puukki toivoo, että se venyisi vielä paljonkin ja kyläyhdistys jatkaisi toimintaansa yhtä aktiivisesti kuin tähänkin asti. Kotisivu: lahdeseurakunta.net. Tapaninpäivän messu klo 10 Uusi kirkko, Kalliopaasi, Mäkinen, Hirvonen. Su 29.12. Messu kirkossa klo 10, Sami Tolvanen, Riitta Komu ja Kari Kesäläinen. Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Kastettu: Malla Aleksandra Tast Joulurauhaa, siunausta vuodelle 2020 ja kuluneesta vuodesta kiittäen. Hän kertoi myös alueen vesijohtoja valokaapelihankkeista, joiden vetäminen historiallisesti ja arkeologisesti tärkeälle alueelle ei ole aina niin yksinkertaista. S.posti: info@lahdeseurakunta.net vk 51/2019 – 01/2020 Lähteen joulutauko Su 5.1.2020 klo 17 Loppiaisen ehtoollisjuhla vastuuhenkilöt ilmoitetaataan myöhemmin. On hiljaisuus ja suru sanaton, mutt´ tiedämme sun hyvä olla on. Ti 31.12. Tapaninpäivän messu kirkossa klo 10, Soile Palmu ja Kari Kesäläinen. Lämmin kiitos osanotosta. Lokalahti Ti 24.12. Sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10, Antti Kuokkanen ja Kari Kesäläinen. Jouluaaton hartaus kirkossa klo 16, Soile Palmu ja Kari Kesäläinen. Ke 1.1. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit srk-kodilla. Rauhaisaa Joulua ja siunattua uutta vuotta. Katukirkossa on avoimet ovet joka päivä klo 11-14. Kiittäen ja rakkaudella muistaen Kari ja Teija Ville-Matti, Katrin ja Patrik Antti, Fanny ja Frans Anna-Kaisa, Petri ja Linnea Irja perheineen sisaret ja veljet perheineen sisarja velivainajan perheet muut sukulaiset ja ystävät KUOLLEITA SEURAKUNNAT SEURAKUNNAT Verkkosivut: www.uudenkaupunginseurakunta.fi Uudenkaupungin seurakunta toivottaa Siunattua joulunaikaa! Kastetut: Helmi Lilja Alissa Sahlgren. Hallulla kokoonnuttiin joulun odotuksessa Sadekaan ei haitannut metsäkirkkoa. Kahvista onkin tullut synonyymi muun muassa työpaikan iltapäivätauolle sekä kylään kutsulle. Kalanti Ti 24.12. Vinkin laati Katariina Yli-Heikkilä Valoniasta Metsäkirkko tihkusateessa KALANTI Rauno Laine Enkeli taivaan ja Maa on niin kaunis kajahtivat komeasti joulukuiseen pimeyteen verhoutuneella Hankrin kodan pihamaalla. Isabella Rantapere sai lämmittävän joululahjan.. Sekä vieraita kauempaakin, ainakin Raumalta ja Eurajoelta. Kuolleet: Atte Alarik Kivistö 87 v Kalanti, Ritva Anneli Ruonakoski 78 v Kalanti. Kappalainen Jukka Kekki muistutti jouluevankeliumin sanoin joulun merkityksestä ja kyläyhdistyksen puheenjohtaja Matti Puukki säesti tuttuun tapaansa yhteislauluja. Oli siellä paikka meille jokaiselle, mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä aina muistit ja huolta kannoit. Ti 31.12. Jouluaamun jumalanpalvelus klo 7, Kalliopaasi, Vuola, Lokalahden lauluryhmä. Sitä ja muita haitta-aineita päätyy kuitenkin vesistöihin myös viemäriverkoston ylivuodoissa ja ohijuoksutustapauksissa. Tiistaina 24. T: LÄHDE ja VIADIA Uusikaupunki Lisää toiminnastamme: lahdeseurakunta.net. Myös beach volley -kenttää koulun viereen on suunniteltu. . Jouluaaton hartaus klo 16 Uusi kirkko, Savolainen, Hirvonen, Andante-orkesteri. Jos vedestä löytyy kofeiinia, löytyy sieltä mitä luultavimmin myös muita ihmisen aiheuttamia haitallisia jäämiä, kuten lääkeaineita ja mikromuoveja. – Pyhärannan seurakunta Katukirkko Jouluviikolla Katukirkossa ei ole kokoustilaisuuksia. Taivaalta tihkunut vesikään ei haitannut. . JOULUJUHLASSA puheen pitänyt pastori Vesa Kiertokari muistutti valosta kaiken pimeyden keskellä. Uusikaupunki Ti 24.12. Kyläyhdistys HaKaVan järjestämään perinteiseen metsäkirkkoon ja sitä seuranneeseen joulujuhlaan olikin taas kokoontunut iso joukko kyläläisiä Hallulta, Kahloisista, Kylähiidestä, Varhelasta ja Vestiöstä. Ilta jatkui vielä maukkaan riisipuuron sekä maistuvan kahvin sekä joulutorttujen merkeissä. Uudenvuoden aaton hartaus klo 20, Kalliopaasi, Vuola. Uudenvuoden aaton hartaus klo 18, Kapiainen, Venho. +358 (0) 400 873 526 (pastori Ossi Lehtovuori). Yhden kupillisen keittäminen tavallisella kahvinkeittimellä on yleensä vaikeaa niin että lopputulos olisi maukas. Messu klo 10, Kekki, Stenman. Jouluyön jumalanpalvelus klo 23 Uusi kirkko, Mäkinen, Hirvonen, Cantilona-kuoro. – Joulua voikin lähestyä myös näiden vastakohtien avulla. Tarjolla on kahvia, ruokakasseja jaetaan sen mukaan kuinka ruokatavaraa on kertynyt. klo 14.00 Hyvää Sanomaa. Jouluaaton hartaus klo 16, Kapiainen, Stenman, Kukon Pojat. Vesistöjen kofeiinipitoisuuksia on mitattu sekä maailmalla että Suomessa ja tutkimus kofeiinin vesistövaikutuksista on lisääntynyt. – su 5.1. Esimerkiksi vettä kuluu pelkästään yhden kahvikupillisen valmistamiseen 140 litraa. Pyhämaa Ti 24.12. Jouluaaton hartaus klo 16, Kalliopaasi, Vuola, Eeva Saario huilu. Kylien elinvoimaisuuden säilyttämiseksi toivomme, että tulevina vuosina heitä tulee lisääkin, Puukki ilmoitti. To 26.12. Tarkastele siis kahvinkeittotottumuksiasi sekä kotona että työpaikalla: tuleeko kahvia keitettyä liikaa ja onko käytössä oleva kahvinkeitin oikean kokoinen tarpeisiisi. Kodassa tuikki lämmittävä tuli ja pihan joulukuusi toi valoa pimeyteen. Jouluaamun jumalanpalvelus klo 7, Kekki, Venho, kirkkokuoro. Joulupäivän messu klo 10 Uusi kirkko, Nurmi, Kekki, Vuola, Venho. Pyhäranta Ti 24.12. Rakkaudella muistaen Unto Marita, Juha ja Veera Tarja, Mika, Veronika ja Valtteri Mika ja Teemu Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Uudenvuoden aaton hartaus klo 20, Kapiainen, Venho. Ke 25.12. Työpaikoilla hävikki on vieläkin suurempaa – hukkaan heitetään jopa miljardi kahvikupillista vuosittain. Siitä alkaen kun kyläyhdistys Hallun koulun itselleen hankki, on kodan pihan kuusikin jo ehtinyt venyä pituutta. joulukuuta 2019 23 Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ke 25.12. Viemäriin päätyvä hävikkikahvi on haitaksi vesistöille Suomalaiset ovat tunnetusti kahvihullua kansaa. Jouluaaton hartaus klo 16, Kekki, Venho. Jouluaaton hartaushetki klo 14 Tammion riihikirkko, Lepäistentie 546, Mäkinen. Ma 23.12. Kofeiini päätyy vesistöihin yleensä jätevesien mukana. Atte-pappa on siunattu haudan lepoon Kalannin kirkkomaalle. Hän kertoi myös kyläyhdistyksen uusista suunnitelmista. – Nyt ei vauvoja ole syntynyt. Ihmistä ei olekaan luotu kulkemaan vain pimeydessä. Onneksi Hallulle on kuitenkin muuttanut kaksi uutta asukasta. Su 29.12
joulukuuta 2019 LAUANTAIN RISTIKON RATKAISU PALVELUJA SATAKUNNAN ASE Kaikki aseja tukkisepän työt www.asesepat.fi 044 2416 987 Hotelli Aquarius Kullervontie 11, Uusikaupunki P. Tulevaisuudessa satamatoiminnoissa tullaan varmasti miettimään myös ilmastovaikutusten vähentämistä. 24 Tiistaina 24. Roope-satamaohjelma hyväksyttiin tänä vuonna myös yhdeksi laatujärjestelmäksi Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -ohjelmaan, kertoo PSS ry:n Roopesatamaohjelman vastaava Katriina Murto. 842 2729 www.kurjenpoluntaimipalvelu.com Toivotamme asiakkaillemme rauhaisaa kukkien tuoksuista joulua PALVELEMME TÄNÄÄN klo 8-12 Joulupäivä suljettu Tapaninpäivä suljettu Suomessa on jo yli 50 ympäristöystävällistä Roope-satamaa YMPÄRISTÖ Kaikkien vesilläliikkujien ympäristöjärjestö Pidä Saaristo Siistinä ry saavutti 50-vuotisjuhlavuotensa tavoitteen ylittää 50 Roope-sataman rajapyykki. Saaristo Marinan eli Hakkenpään venesataman lisäksi Vakka-Suomesta Lootholman satama Kustavista on Roopesatama.. – On ollut todella hienoa huomata, että näin suuri joukko suomalaisia venesatamia on sitoutunut aktiivisesti kehittämään toimintaansa kokonaisvaltaisen ympäristöystävälliseen suuntaan. 02 848 8000 • Av. Roope-satamaohjelma on Pidä Saaristo Siistinä ry:n suomalaisille venesatamille suunnittelema ainutlaatuinen ympäristöohjelma, jonka tavoitteena on kehittää kaikenkokoisia venesatamia erityisesti ympäristönäkökulmat ja turvallisuusasiat huomioiden. Keskeinen ajatushan Roope-satamaohjelmassa on jatkuva kehittyminen. Ilotulitemyynti alkaa 27.12.2019 klo 9.00 Laaja valikoima ilotulitteita ALK AA! -30 % -50 % -40 % SPO RTT IALE Alinenkatu 23 • Puh. 02 841 3123 hotelli@hotelliaquarius.fi www.hotelliaquarius.fi Hotelli AquAriuksessA koko tAlon bileet Joulupäivänä 25.12. liput 10 € HAlo Perinteinen joulupäivä kokoaa taas jälleen vanhat tutut ja ystävät yhteen Aquariuksessa. Sen tarkoituksena on ohjata myös satamien käyttäjiä ympäristöystävälliseen toimintaan. 9-17.30, la 9-14 kesportuki@kesportuki.fi ToivoTamme HYvÄÄ ja RaUHaLLiSTa joULUa aSiakkaiLLemme! KURJENPOLUN TAIMIPALVELU Uusikaupunki, p. Uusimpia Roope-satamia ovat Förby Marina Särkisalossa, Mathildan Marina Mathildedalissa, Saaristo Marina Taivassalossa ja Korpoströmin vierassatama Paraisilla. Ympäristöystävällisiä Roopesatamia on nyt yhteensä 53 Suomen merija järvialueilla. Roope-satamaohjelman taustalla on yhdistyksen vuosikymmenten kokemus yhteistyöstä venesatamien kanssa. Roope-sataman tunnistaa salossa liehuvasta Roope-satama-lipusta. ark