Kaikissa näkyi pelokkuus. Kaikki syötöt, heitot ja irtopallotilanteet. Sivu 11 Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikula ihmetteli Sivut 8-9 Vuoden 2016 merkittävimmät uutiset tulivat autotehtaalta 400 -vuotisjuhlavuosi käynnistyy Sivu 2 ”. 126. 2016 N:o 149 2,00€ irtonumero Oltiin pelokkaita. vuosikerta LAUANTAI 31.12
HÄN ITSE odottaa tulevaa vuotta innolla ja positiivisin mielin. Myös Uudenkaupungin Sanomissa kerrotaan säännöllisesti tulevista tapahtumista. Vajaan tunnin mittaiseen juhlaan ovat kaikki kaupunkilaiset lämpimästi tervetulleita. Tapahtumien kirjon lisäksi luvassa on myös jotain todella uutta. Tämän illan juhlien esiintymislava sijaitsee tässä, aivan Kaupunginlahden pohjukassa.. Kalarannan kunnostus jää pysyväksi muistoksi Illalla valokulkue, musiikkia ja ilotulitus Uusikaupunki Uudenkaupungin kaupunki täyttää ensi vuonna 400 vuotta. Kaikki juhlavuoden tapahtumat kerätään omaan nettikalenteriin, mistä tiedot löytyvät helposti ja ovat ajan tasalla. Kalenteri avautuu tammikuun 1. juhlivalle kaupungille tehtyä musiikkia. Ohjeet löytyvät yhdistyksen nettisivuilta. Pipoja ja kaulaliinoja. Ja siitä olen aivan varma, että jokaiselle löytyy vuoden aikana sopivaa, oman maun mukaista ohjelmaa, totesi juhlavuoden koordinaattori Rami Nummelin. . 2 Lauantaina 31. päivä näkyvästi myös Suomen 100-vuotispäivää. Paljon erilaisia käsineitä ja rukkasia. torstaina 5.1. Juhlavuoden juhlinta käynnistyy tänään kello 18 Kaupunginlahden rannalla. On tulossa erilaisia urheilutapahtumia ja kilpailuja, konsertteja ja taidenäyttelyitä, paljon ohjelmaa nuorille ja myös erityisryhmille, kuten laitoshoidossa oleville vanhuksille. Kesäkuun alussa vietetään Uusikaupunki Pop -päivää. VAIKKA TÄLLÄ hetkellä näyttää siltä, että juhlavuoden tapahtumat painottuvat kesään, niin silti tapahtumia riittää vuoden jokaiselle kuukaudelle. Luonnollisesti Uudessakaupungissa juhlitaan joulukuun 6. – Uskoisin, että saamme ensi vuoden aikana kasaan sen tavoitteena olevan 400 tapahtumaa 400 vuotta täyttävän kaupungin iloksi. Eli Kaupunginlahden ranta Tervaportin sillalta Pakkahuoneelle kunnostetaan ja valaistaan. Kunnostettava matka on tasan 400 metriä ja tämä onkin synnyttänyt idean kertoa matkalla otteita kaupungin historiasta. Luvassa on myös yhteislaulua. Kaupungin keskustaan sijoitettava teos tulee tuomaan valoa koko pimeään syksyyn, ainakin vuoden vaihteeseen saakka, kertoi Nummelin. – Ensi vuoden aikana saadaan vauhtiin Kalarannan kunnostushanke. Tapahtuman musiikista huolehtivat J-P Hyytiä ja Petri Hatakka. Avustuksista kiinnostuneet tapahtumajärjestäjät voivat ottaa suoraan yhteyttä Rami Nummeliniin. joulukuuta 2016 UUTTA mm. Juhlajumalanpalveluksen ja valtuuston juhlakokouksen lisäksi päivään mahtuu juhlat torilla, joissa esiintyy Semmarit sekä kaupungin kaikkien koululaisten juhlakulkue. päivänä nettiosoitteessa uki400.fi JUHLAVUODEN tapahtumien järjestelyihin varattuja avustusrahoja on vielä hieman käyttämättä. Mahdollisesti luvassa on myös yllätysvieraita. Seuraava, kaupungin järjestämä suuri tapahtuma tulee luonnollisesti olemaan kaupungin syntymäpäiväjuhla 19. – Toinen, kaupunkikuvaan vaikuttava juttu tulee olemaan syksyllä avattava valotaideteos. Ohjelmassa on vapaaehtoisten kaupunkilaisten muodostama valokulkue, musiikkia, kaupunginjohtajan tervehdys ja näyttävä ilotulitus. Myös Siistii ry:n järjestämään valokulkueeseen voi vielä ilmoittautua mukaan. Alkava vuosi tulee sisältämään kaikkiaan neljä suurempaa, kaupungin järjestämää juhlavuositapahtumaa ja valtavan määrän muiden toimijoiden tapahtumia, isompia ja pienempiä. OSTA 3 MAKSA 2 Myös etusivut (ei koske isojakolehteä) Uusikaupunki, Laitila, Kustavi, Vehmaa ja Taivassalo joka talouteen Varaa mainospaikkasi nyt! Sari Laurila Elina Salminen Tanja Vainionpää 02 588 8323 02 588 8905 02 588 8325 etunimi.sukunimi@uudenkaupunginsanomat.fi Ilmestyy vuodenvaihteessa tiistaina 3.1. lehti eI ilmesty. Lauantaina 7.1. – Vanhuksille viedään niin musiikkia kuin teatteria ja onkin todella hienoa, että myös he, jotka eivät itse pääse liikkeelle, saavat näin osallistua kaupungin juhlavuoteen, kiitteli Nummelin. Toivonkin, että uusikaupunkilaiset lähtevät innolla liikkeelle, osallistuvat aktiivisesti eri tapahtumiin ja kasvattavat näin myös kaupungin yhteishenkeä ja yhteisöllisyyttä, lisäsi Nummelin. He esittävät mm. huhtikuuta. Guess käsilaukkuja, MCS huippuneuleita ja paitoja miehille! Turha maksaa liikaa. Ohjelmalava on pystytetty aivan Kaupunginlahden pohjukkaan, joten autolla saapuvien on syytä jättää ajokkinsa kaupungin keskusta-alueelle. Ilmaisessa puistokonsertissa esiintyy Ellinoora ja tukku paikallisia artisteja. Toteutuksessa tullaan käyttämään ainakin kivetystä ja värillisiä betonilaattoja. Avoinna: ma-pe 9-18, la 9-16 UUSIKAUPUNKI Alinenkatu 26 Farkkuja, mekkoja, fleecejä, huppareita. Toppa-, untuvaja ulkoilutakkeja. Tämä jää sitten muistoksi kaupunkilaisille kaupungin juhlavuodesta, paljasti Nummelin. Tapahtuman ei tarvitse olla mikään iso tai erikoinen, esimerkiksi ihan tavallinen kirppistapahtuma kelpaa, muistutti Nummelin. UUSIKAUPUNKI Maija Ala-Jääski Tänä iltana alkaa Uudenkaupungin juhlavuoden juhlinta Kaupunginlahden rannalta. – Kalenteria päivitetään koko ajan, joten jos olet mukana järjestämässä jotakin kaikille avointa tapahtumaa, niin ilmoita sitä juhlavuoden kalenterin kautta. – Sekä tämän illan juhlan että kaikkien muidenkin juhlavuoteen liittyvien tapahtumien yhteisenä nimittäjänä on yhdessä tekeminen ja kokeminen. NAISILLE, MIEHILLE, NUORILLE JA LAPSILLE!! ALE ON ALKANUT! VAATEOUTLET Lisäalennus -20 % TAMMITARJOUS! Tammikuun LAAJA JAKELU 19.1. Uudenkaupungin juhlinta alkaa tänään . Kaupungin lisäksi hankkeessa on mukana Vannaksen säätiö
pantit 3,60) hinta voimassa 22.9.2016 alkaen 10 00 8-pack Karhu III-OLUT 0,33 L (3,34/L) (hinta sis. kg Tarjoukset voimassa lauantaina kg OMASTA MYLLYSTÄMME Lihamestarimme NAUDAN JAUhELIhA rasvaa alle 10 %, Suomi 2 49 rs Forssan PERUNAsALAATTI 800g (3,11/kg) 2 99 pkt HK Aito NAKKI 630 g (4,75/kg) 1 pkt/tal, ilman korttia 6,45pkt (10,24/kg) säästä 3,46 paketti 2 99 pkt Pauligin Juhla Mokka KAhvI 500 g (5,98/kg) 1 pkt/tal 5 99 kg 12 99 kg PALVELUSTA Vastasavustettu sAvUKIRJOLOhI Lihamestarimme paistovalmiit WIENIN LEIKKEET porsaan ulkofileestä, Suomi PALVELUSTA ERÄ! Tuoreet sILAKKAFILEET Suomi, säävaraus Kulta Katriina KAhvI 500 g (5,00/kg) myös tumma paahto, 1 erä/tal. 1 99 ps Taffel Mega PERUNALAsTUT 160-325 g (6,12-12,44/kg) Ilman korttia 2,69/ps (8,28-16,81/kg) 3 99 rs Naapurin maalaiskananpojan sIIvET 1 kg 3 99 kg Naapurin maalaiskananpojan KOIPIPALAT 20 99 24-pack Olvin III-OLUT 0,33 L (2,19/L) (hinta sis. klo 10-21 2 99 Coca-Cola vIRvOITUsJUOMAT 1,5 L (0,74/L) (hinta sis. pantit 0,80) 2-pack 5 99 HK Viljaporsaan KAssLERPAIsTI palana, Suomi kg 4 00 Kariniemen kananpojan LIEKKIja hUNAJAsIIvET 700 g (2,86/kg) Yksittäin 2,69/pkt (3,85/kg) 2 pkt ERÄ! Grandiosa Opera KIvIUUNIPIZZA 340 g (5,86/kg) SU P ER YL LÄTYS! 1 99 pkt 14 90 99 kpl GRILLISTÄMME Kuumat grillatut broilerin KOIPIREIDET kg Itsepalvelu salaattibaarimme sALAATIT. Perheleipurit Salonen TOsIhyvä säMPyLäT 5 kpl/325 g (2,74/kg) 89 ps 6 99 kg OMASTA MYLLYSTÄMME Lihamestarimme NAUTAsIKA JAUhELIhA Suomi 12 99 kg 7 99 HK Viljaporsaan ULKOFILEE palana, Suomi 9 99 kg Laitilan Kanatarhan KANANMUNAT 24 kpl/1,392 kg (2,15/kg) kg 7 99 PALVELUSTA ERÄ! Tuore superior KIRJOLOhI kokonaisena, Suomi 2 kalaa/tal. RAKETTIMYYNTI Santa Maria Soft TORTILLA 320 g (3,09/kg) 5 99 99 pkt Nämä tarjoukset voimassa maanantaina 2.1. 3 99 HK Viljaporsaan kanttaamaton KyLKI palana, Suomi kg 4 99 Pirkka Broilerin hunajamarinoidut FILEEPIhvIT 500 g (9,98/kg) rs 89 Perheleipurit Salosen RUIsvARRAs 230 g (3,87/kg) kpl 2 79 Valio OLTERMANNIJUUsTO 400-500 g (5,56-6,20/kg) kpl Palvelemme lauantaina uudenvuodenaattona 31.12. Yksittäin 2,99 pkt (5,98/kg) 99 pkt K-Menu MAITOsUKLAAKAURAKEKsI 200 g (4,95/kg) 5 00 2 pkt 99 Rostenin vEhNäja vALKOsIPULIPATONGIT 260 g (3,81/kg) kpl 1 29 ps 1 89 ps K-Menu APPELsIINI 2 kg (0,95/kg) Espanja Ida Red OMENAPUssI 1,5 kg (0,86/kg) Puola 2 49 kg PAPRIKA punainen, Espanja 1 99 rs Tumma RyPäLE 500 g (3,98/kg) Etelä-Afrikka TARJOUS ALK. Lauantaina 31. KLO 10 12 99 Takuumurea naudan ULKOFILEE palana, Alankomaat 29 99 HK takuumurea naudan sIsäFILEE kokonaisena, Suomi kg kg 4 99 kg Karkkikadun IRTOMAKEIsET 2 kg/tal. joulukuuta 2016 3 Ketunkalliontie 1 Uusikaupunki Nämä tarjoukset voimassa lauantaina 31.12. 14 99 PALVELUSTA ERÄ! Tuore ruodoton KIRJOLOhIFILEE Suomi, 2 filettä/tal. klo 7-21 sunnuntaina uudenvuodenpäivänä 1.1. – sunnuntaina 1.1. pantit 1,20) Hinta voimassa 30.12.2016-1.3.2017 PALVELUSTA KIRJOLOhEN MäTI Suomi 29 99 kg Jokisen Eväät KyLMäsAvUKIRJOLOhIsIIvUT 250 g (27,96/kg) 6 99 pkt PALVELUSTA ERÄ Vastasavustettu sAvUKIRJOLOhI kokonaisena 12 99 kg PALVELUSTA Vastasavustettu sAvUKIRJOLOhIja sAvUMERILOhIFILEE 19 99 kg Elävät sINIsIMPUKAT 1 kg, Tanska 5 99 rs 7 99 kg PALVELUSTA ERÄ Tuore superior KIRJOLOhI kokonaisena, Suomi, 2 kalaa/tal
Kesken jäänyt elokuva on digitaalisten pommien rinnalla melko mitätön murhe. Eija Eskola-Buri päätoimittaja TÄST VINKKELIST 30 VUOTTA SITTEN 50 VUOTTA SITTEN Juhlavuoden juhlava vastaanotto Ugissa Uudenkaupungin juhlavuosi alkaa ensi yönä, jolloin Kauppatorilla järjestetään ilotulitus puolen yön aikaan vuoden vaihtuessa. Anoppini oli tuolloin 85-vuotias, eikä valittanut kertaakaan, vaikka joutui elämään kaksi viikkoa ilman sähköä. Työttömyysprosentti on alkanut laskea jo tänä vuonna. Hakkerien isku. Suurinta tuskaa monille aiheuttaa kännykän akun tyhjeneminen. Muun muassa tällaisia kauhukuvia maalailtiin sosiaalisessa mediassa, kun kodit pimenivät joulupäivän iltana yhdentoista aikaan illalla. 040 5390 969 sari.kuusinen@sss.fi Sähköposti: toimitus@uudenkaupunginsanomat.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@uudenkaupunginsanomat.fi Konttori, ilmoitukset: Alinenkatu 29, 23500 Uusikaupunki Avoinna yksityisasiakkaille ma–pe klo 9–12, yritysasiakkaille klo 9–16. Paitsi vertaistukea sieltä sai myös tietoa, jota muutamat valistuneet somettajat auliisti jakoivat. Tuorein tilasto kertoo, että työttömyysprosentti on 7,9 eli alhaisempi kuin aikoihin. Autotehtaan yli tuhat uutta työpaikkaa on uutinen, joka heijastaa hyvinvointia tuleviin vuosiin. Olimme hetken olohuoneessa kuin leirinuotiolla. Mielenrauhaa lisäsi myös ajatus siitä, että päivät ovat alkaneet pidentyä. Se ei tarkoita ongelmien lakaisemista maton alle. Harva tietää, että sähköverkkoyhtiöillä on nykyään käytössään esimerkiksi tekstiviestipalvelu, joka palvelee poikkeustilanteissa. Ilotulituksen kustantavat eräät täkäläiset liikelaitokset. 0800 398 336 ma-pe klo 6-9 ja la-su klo 6-10. Räjähdys Olkiluodon ydinvoimalassa. Kriisitietoiset ovat hankkineet matka-akun tai autolaturin. Ikävien tapahtumien listalle menevät muun muassa lukuisat vakavat tulipalot, joita tänä vuonna on sattunut kaupungissa tavanomaista enemmän. Myös VPK:n torvisoittokunta soittaa ja Laulu-Veikot laulavat. Uudessakaupungissa ja lähiseudulla se on ollut sekä hyvien että huonojen uutisten vuosi. Tähän tavoitteeseen pääseminen on vaatinut ja vaatii edelleenkin sähköyhtiöiltä miljoonien investointeja. 4 Lauantaina 31. Selostus on Hugo Ahlbergin ja murretekstin osalta uuskaupunkilaisen harrastelijanäyttelijän Olli Rannikon. Haja-asutusalueella sähkokatko saa kestää korkeintaan 36 tuntia. Kolmannen maalin teki Riku Laine, joka syöttäjän Jukka Piiraisen (15) takana. Kriisivalmiutta on parantanut paitsi hyvä tahto myös uudistunut sähkömarkkinalaki. joulukuuta 2016 PÄÄTOIMITTAJA : Eija Eskola-Buri eija.eskola-buri@ uudenkaupunginsanomat.fi PÄIVÄN MIETE : Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat, tuokoon tullessaan sen mitä kaipaat ja vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat. 126. Puuhella ja pannukahvit saattavat kuulostaa vanhanaikaisilta, mutta tosi paikan tullen niistä on muutakin kuin nostalgiailoa. Aggregaattikin löytyy monesta kodista. Sosiaalisessa mediassa ihmiset pääsivät välittömästi purkamaan tuntojaan ja pelkojaan. Kaupungin menestys ei ole yksin autotehtaan harteilla, mutta ison tuotannollisen toimijan valoisat näkymät antavat uskoa tulevaisuuteen. Vuonna 2011 Tapani-myrsky osoitti, että poikkeusoloissa selviäminen ei ole ikäkysymys. PÄÄKIRJOITUS Valoa päin Kyberhyökkäys. Sähkökatkon syynä ei ollut kumpikaan edellä mainituista, vaan Kalannin sähköasemalla sattunut tulipalo. Lätkän B-junnut tuulettavat kotijoukkueen maalin kunniaksi. puh. Ensi vuonna tätä yhdessä tekemistä on luvassa sitäkin enemmän, kun tavoitteena on saada 400-vuotisjuhlavuoden kalenteriin 400 tapahtumaa. (02) 7702 626, tilaukset@ uudenkaupunginsanomat.fi tai www.tilaajapalvelija.fi Tilaushinnat: 12 kk etutilaus 141 e 12 kk määräaikainen 156 e Hinnat sisältävät arvonlisäveron, jonka suuruus on 10 %. Samassa tilaisuudessa otetaan uusi vuosi perinteellisesti vastaan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Edvin Luotosen ja lääninrovasti Ilmari Tarjamon puhuessa kaupungintalolta kauppatorille. Positiivista asennetta juhlavuoteen Uusikaupunkilaisilla on täysi syy iloita siitä, että 400-vuotias kotikaupunki elää ja voi hyvin. Kaupungin ja seurakunnan sekä eräitten yksityisten yhtiöitten ja laitosten toimesta on juhlavuoden johdosta myös teetetty elokuva. Yhteisöllisyyttä tarvitaan paitsi tapahtumien järjestämisessä myös positiivisen ja kannustavan ilmapiirin luomisessa. Ei toivottujen uutisten listalle nousevat myös uutiset Vakka-Suomen sairaalan leikkaustoiminnan ja yöpäivystyksen loppumisesta. Toimitus: Alinenkatu 29, 23500 Uusikaupunki Avoinna ma–pe klo 9–16. vuosikerta Ilmestymispäivät: tiistai, torstai, lauantai Päätoimittaja Eija Eskola-Buri (02) 5888 901 Toimittaja Eija Isotalo (02) 5888 302 Toimittaja Maija Ala-Jääski (02) 5888 309 Tuottaja Risto-Matti Kärki (02) 5888 308 Toimittaja Merja Halinen (02) 5888 307 Myyntineuvottelija Sari Laurila (02) 5888 323 Asiakaspalvelu Enni Grundström (02) 5888 907 Ilmoitushinnat ja lisätiedot: www.uudenkaupunginsanomat.fi Myyntineuvottelija Tanja Vainionpää (02) 5888 325 Myyntineuvottelija Elina Salminen (02) 5888 905 On aika heittää jäähyväiset vuodelle 2016. Uusikaupunki ja sen asukkaat ovat selvinneet monenlaisista koettelemuksista, ja täällä on täysi syy iloita siitä, että vanha kaupunki elää ja voi hyvin. Uudessakaupungissa on järjestetty kuluneen vuoden aikana monenlaisia tapahtumia, jotka ovat osoitus kaupungissa kukoistavasta yhteisöllisyydestä. Jouluyön pimeydessä meillä syntyi hauskoja keskusteluja. Uudenkaupungin varuskunta ampuu 24 tykinlaukausta juhlavuoden alkamisen merkiksi Sorvakonniemessä Kaupunginlahden rannalla. Katko ei kestänyt meillä tuntiakaan, mikä on varsin siedettävä aika ilman sähköä. Kaupungissa tapahtui myös paljon hyviä asioita. Henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@ uudenkaupunginsanomat.fi Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Ja sitä paitsi Netflixistä ja TV-kanavien sivuilta voi koska tahansa jatkaa kesken jääneen elokuvan katsomista. Kinkun rippeet säilyivät jääkaapissa syötävinä, ja television sijasta kodeissa tuijoteltiin kynttilän lepattavaa liekkiä. Kynttilät, taskulamput, patteriradiot ja tulitikut ovat tarpeellisia kapistuksia pimeässä. Synkkää luettavaa olivat myös poliisin kesällä tekemän tehovalvonnan karut tulokset: kahden päivän aikana kaupungin keskustassa tehtiin peräti 17 huumausaineisiin liittyvää rikosilmoitusta, ja huumeita löydettiin myös usealta alaikäiseltä. Jos Inarissa ihmiset elävät kaamoksessa reilun kuukauden, kyllä meidän täällä etelässä täytyy kestää kynttilänvalossa pari tuntia. :Mielipide Jakeluhäiriöt: Puh. Lehden julkaisija: Uudenkaupungin Sanomat Oy Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2016 Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen, jaakko.ketonen@ts.fi Myyntijohtaja Sari Kuusinen puh. Jos joltakin meni pimeässä joulurauha, sitä tuskin voi vierittää sähköyhtiön syyksi. Ikäviä asioita tapahtuu, mutta ne poistuvat harvoin voivottelemalla ja synkistelemällä. ”Kaupunk merem parttal”-nimisen Suomi-Filmi Oy:n valmistaman elokuvaesityksen ensi-ilta on Uudessakaupungissa uudenvuoden päivänä. Erittäin rajallisesta Facebook-otoksestani päätellen monet täkäläiset ovat varautuneet sähkökatkon varalle. Elokuvan on ohjannut Valentin Vaala, käsikirjoituksen on laatinut Uudessakaupungissa koulua käynyt kirjailija Usko Kemppi ja kuvaus on Reijo Lås’in. Sähköyhtiöt oma paikallinen VSV muiden mukana ovat lisänneet kiitettävästi kriisivalmiuttaan ja tiedotuskäytäntöjään viisi vuotta sitten tapahtuneen Tapani-myrskyn jälkeen. Ei puhettakaan siitä, että hän olisi lähtenyt kotoaan minnekään. Toiseksi syöttäjäksi merkittiin numero 5 Mikko Räsänen (vas).. 02 269 3434 ma-pe klo 6-16.30, la-su klo 7-12 Pyhärannan alueella: Puh. (02) 5888907 ilmoitukset@uudenkaupunginsanomat.fi Osoite: Alinenkatu 29, 23500 Uusikaupunki Puhelinvaihde: (02) 588 8300 www.uudenkaupunginsanomat.fi Tilaajapalvelu: SSS-konsernin paikallislehdet Avoinna ma–pe klo 8.30–16, puh. Jakeluverkko on lain mukaan suunniteltava, rakennettava ja ylläpidettävä siten, että sähkönjakelu saa keskeytyä lumikuorman tai myrskyn vuoksi korkeintaan kuudeksi tunniksi taajama-alueella
– Kevään edetessä asuntojen kysyntä kiihtyy. VAIKKA verkkomyynti kasvaa vauhdilla, kivijalkakauppojen onneksi ihan kaikkien asiakkaiden ostoksiin se ei ole vaikuttanut. Eipä mikään muu kaupunki tai seutukunta voi ensi vuoden aikana odottaa vastaavaa asukastulvaa. Nyt myös kivijalkakauppojen on järjestettävä samantyyppisiä kampanjoita aiempaa tiuhemmin pärjätäkseen kilpailussa. – Lisäksi olemme kutsuneet paikalle vuokra-asuntojen ja kiinteistöjen välittäjiä. Nettiostosten vaihtamisessa ja palauttamisessa on kuitenkin aina oma rumbansa. Välimäen mukaan vaateostokset on helpompi käydä tekemässä paikan päällä liikkeessä. – Onhan siinä iso ero, onko alennus 10 vai 50 prosenttia. STENMAN kannustaa kaikkia nyt todella miettimään vuokrausmahdollisuutta. Kaa r i na la i n e n Nana Luoma oli torstaina vapaapäivänään ostosreissulla Uudessakaupungissa Turussa asuvan tätinsä Anne-Maija Helinin kanssa. tammikuuta järjestettävässä tilaisuudessa. Saman huomasi kesän alennusmyynnissä. – Mikäli et pääse tilaisuuteen, mutta asunnon antaminen vuokralle kiinnostaa, niin siinäkin tapauksessa neuvoja voi kysyä juuri Passarista, ohjeisti Sonja Stenman. Onneksi kotimaistakin valmistusta löytyy jonkin verran, Teija Välimäki sanoo. – Paljon tullaan vaan katselemaan, jos jotain löytyisi. – Tämä on nyt myös hyvä tilaisuus tehdä ylimääräistä tuloa vuokraamalla vaikka se perikunnan käsiin jäänyt talo tai vajaalla käytöllä oleva kakkosasunto tai lomaasunto, luetteli Stenman. Heidän puoleen on hyvä kääntyä, mikäli ei itse halua hoitaa oman asuntonsa vuokraamista, muistutti Stenman. Naisista kolmasosa kertoo aloittavansa alennusmyyntien seuraamisen joulun välipäivinä, kun miehistä lähes 40 prosenttia ilmoittaa, ettei seuraa lainkaan alennusmyyntejä. Etupäässä alennusmyyntiostokseni ovat vaatteita. VIIME KEVÄÄNÄ avatussa Amalindassa myyjänä toimiva Teija Välimäki kertoo, että heti joulunpyhien jälkeen tiistaina alkanut alennusmyynti on vaikuttanut asiakasmäärään ihan mukavasti. Neuvontaa asuntonsa vuokrausta suunnitteleville UUSIKAUPUNKI Maija Ala-Jääski Erityisesti autotehtaalle tulevat, sadat uudet työntekijät pitää seuraavan vuoden aikana majoittaa Uuteenkaupunkiin ja sen lähikuntiin. Varsinkin joulun ja juhannuksen jälkeiset alet ovat hänen mukaansa merkittäviä, sillä niissä on suurimmat alennukset. – Esimerkiksi isossa vanhassa talossa yksin asuvalle ikäihmiselle voisi vuokralaisesta olla seuraa ja ihan apuakin vaikkapa pihatöissä. – Yksi tunika on jo löytynyt ja varmasti vielä toinenkin lähtee täältä mukaan, Luoma naurahti. Suomalaiset yritykset kilpailevat kuluttajista kuitenkin suomalaisella kustannusrakenteella, Kurjenoja muistuttaa. Kyseinen tilaisuus on maksuton ja avoin myös aiheesta kiinnostuneille, naapurikuntien asukkaille. Kaupan liiton tuoreen selvityksen mukaan valtaosa kuluttajista seuraa joulusesongin alennusmyyntejä. – Meille on tärkeää, että vaate myös valmistetaan kotimaassa. Lauantaina 31. . Kahvitarjoilun vuoksi ennakkoilmoittautuminen tilaisuuteen on suotavaa. kello 17.30–19.00 Uudessakaupungissa kulttuurikeskus Crusellissa. – Suomessa Hollannista vierailulla ollut tätini ystävä oli ystävättärensä kanssa ollut Uudessakaupungissa käymässä. Tarvetta on varmasti ihan kaikenlaisille asunnoille, jollekin riittää vuokralle huone ja joku toinen taas haluaa asunnon koko perheelle, totesi Uudenkaupungin kaupungin hankekoordinaattori Sonja Stenman. Ilmoittautua voi joko osoitteeseen http:/bit.ly/vuokraasuntoilta tai puhelimitse palvelupiste Passariin puhelin 02-84515500. Amalindasta Luoma etsi trikooja neulevaatteita. Ostan aika paljon alennusmyynneistä, sillä pienipalkkaisena on oltava tarkka rahan kanssa. – Kyse lienee siitä, että joulua edeltävät esimerkiksi elektroniikan, urheiluvälineiden ja kosmetiikan kampanjat vetävät miehiä lahjaostoksille ja joulun jälkeiset kausialennusmyynnit naisia vaateostoksille, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja arvelee. Kaupan kiristynyt kilpailu näkyy alennusmyynneissä ja kampanjoissa, kun ulkomaisten verkkokauppojen vahvistunut asema on muokannut kotimaisen kaupan kilpailukenttää. – Käytännössä kutsu saapua Uuteenkaupunkiin töihin tulee monelle aika nopeasti ja silloin tärkeintä on saada katto pään päälle edes muutamaksi kuukaudeksi. Sitten kun on muuttanut paikkakunnalle ja päässyt työhön käsiksi, on paljon enemmän aikaa tutkailla lähiseudun asuntotarjontaa. . – Meillä on mahdollisuus tehdä nyt yhdessä jotain suurta. Luoma sanoi alennusmyyntien olevan hänelle tärkeitä. Nana Luoma ja Anne-Maija Helin lähtivät liikkeelle Turun suunnasta Joulun jälkeiset alennusmyynnit pitävät pintansa Vaikka erilaiset alennusmyynnit ja kampanjat ovat lisääntyneet pitkin vuotta, on perinteisillä kahdesti vuodessa järjestettävillä kausialennusmyynneillä edelleen iso merkitys suomalaisille. Amalindan myyjä Teija Välimäki on huomannut alennusmyyntien vetävän ihmisiä hieman normaalia enemmän liikkeelle. Välimäen mukaan ihmiset eivät välttämättä tule etsimään jotakin tiettyä vaatetta. Amalindassa, jossa yrittäjänä toimii Välimäen sisko Tanja Välimäki, panostetaan kotimaisuuteen. Ja moni löytää varmasti vasta tehtaalta itselleen kaverin tai kavereita, joiden kanssa voi yhdessä vuokrata isomman ja kalliimman asunnon, sanoi Stenman. Naisille perinteiset kausialennusmyynnit ovat tärkeämpiä, kun taas miehet etsivät innokkaammin Black Fridayja Cyber Monday -tyyppisiä kampanjatuotteita. – Kun saa sovitettua vaatteen ja katsottua peilistä, sopiiko se ylle ja onko koko sopiva, ei tule vikaostoksia. joulukuuta 2016 5 Uuteenkaupunkiin tullaan kauempaakin aleostoksille UUSIKAUPUNKI Merja Halinen Perinteiset joulun jälkeiset alennusmyynnit ovat vauhdissa myös Uudessakaupungissa, jonne tullaan ostoksille kauempaakin. Haluatko alivuokralaisen tai kiinnostaako määräaikainen vuokrasopimus Vuokra-asuntomarkkinat kiihtyvät kesää kohti.. Hän kehui tätä vaatekauppaa ja isoa kenkäliikettä, joten tulimme Laitilan kautta tänne ostoksille, kertoi Luoma tutkaillessaan Amalindan vaatetarjontaa. – Ihmisiä on toki enemmän liikkeellä kuin normaalisti. INFOTILAISUUS asuntonsa vuokraamista suunnitteleville järjestetään siis 9.1. Helin ihastui puolestaan kauniin väriseen kangaskukkaroon. . Pääkohteina heillä olivat Vaateliike Amalinda ja kenkäkauppa Alina. Oman asunnon antaminen vuokralle synnyttää usein kysymyksiä ja niihin haetaankin yhdessä vastauksia Uudessakaupungissa 9. . Hän myös painotti sitä, että vuokrasopimuksen voi aina tehdä määräajaksi. Ystävien kehut hyvistä liikkeistä saivat Kaarinassa ja Turussa asuvien Nana Luoman (oik.) ja hänen tätinsä Anne-Maija Helinin lähtemään torstaina aleostoksille Uuteenkaupunkiin asti. – Tavallisesti verkkomaailmassa kilpaillaan kampanjoilla. Paikalla asiantuntijoina ja yleisön kysymyksiin vastaamassa ovat verottajan edustajana verosihteeri Liisa Talvio ja Kuluttajaliiton johtava lakimies Tuula Sario. Nykyisin on yhä enemmän sitä, että suunnittelu tapahtuu Suomessa, mutta valmistus muualla. Stenman näkee asuntotilanteen kuitenkin positiivisena ongelmana
Koska sellaisia keinoja ei löytynyt, lakkauttaminen jäi ainoaksi vaihtoehdoksi, kertoo Keskon Lounais-Suomen aluejohtaja Olli Setänen. – Olihan tässä Siwassa helppo pistäytyä, kun oli jotain unohtunut. joulukuuta 2016 Pietolassa ei ole enää kauppaa UUSIKAUPUNKI Merja Halinen Pietolan alueella ei enää ole omaa lähikauppaa, kun Mattistentien Siwa lakkautettiin. Tontinvuokrasopimus on voimassa 31.3.2020 saakka. – Lokalahdella tyhjäksi jäänyt entinen Siwan kiinteistö, 1920-luvulla rakennettu vanha puutalo, on saatu myytyä. Nykyisin lapsiperheitä on Pietolan alueella vähän ja yhä useampi suunnistaa kauppareissulle isompiin marketteihin autolla. Meilläkin oli vaihe, jolloin perheessä oli kolme pientä lasta eikä autoa. Vakka-Suomen Osuusliike Vaso avasi puolestaan Siwan taloon Mattistentielle sivuliikkeensä vuonna 1970. Kymmeniä Siwoja ja Valintataloja on pistetty lakkautuslistalle ja myyntiin. Naapurikaupassa Pietolan Valinnassa toiminta päättyi vuonna 1989, jonka jälkeen talossa oli hetken aikaa pubi. Sagax on kiinteistösijoitusyhtiö, joka investoi kaupallisiin kiinteistöihin erityisesti varastoja pienteollisuussektoreilla. Yritimme löytää konsteja kannattavuuden lisäämiseksi. Sagax on noteerattu Nasdaq Tukholmassa, Mid Cap-listalla.. Kuva on Uudenkaupungin museosta, Varjuksen kokoelmista. Taustalla näkyvä entinen Siwan rakennus on nyt myynnissä. Vanhin kauppa oli vuosina 1949-1971 Kainpirtissä toiminut Sura&Helin. . Suomen Lähikaupan Siwat ja Valintatalot siirtyivät viime keväänä tehdyn yrityskaupan myötä Keskon omistukseen. kesäkuuta 2016 toimitiloja 2 048 000 neliömetriä jakautuen 414 kiinteistöön. Saman kohtalon koki Vehmaan Siwa, jossa ovet sulkeutuvat tammikuussa. Kaupungin vuokratontilla sijaitseva 310 neliön myymälärakennus valmistui vuonna 1970. Vuodesta 1965 lähtien Pietolassa perheineen asuneelle Matti Jalavalle lähikaupan sulkeminen tuli yllätyksenä. Sen jälkeen liikkeitä on alettu muuttaa K-Marketeiksi, mutta ei kaikkia. Sitä, vaihtuuko liike KMarketiksi vai pistetäänkö ovet kiinni, Setänen ei vielä osannut sanoa. Pyyntihintana meillä on 33 780 euroa, kertoo kiinteistöä kauppaava myyntipäällikkö, LKV Mika Tuominen Sagax Finland Asset Management Oy:stä. – Lapsiperheitä oli paljon eikä kaikilla ollut autoa. Tuomisen mukaan yhtiöllä on tällä hetkellä noin 30 vastaavanlaista kohdetta eri puolilla Suomea. Se sen sijaan on varmaa, että Santtioon venesataman risteyksen tuntumaan ensi vuonna rakennettavan palvelukorttelin yhteyteen tulee uusi 650 neliön suuruinen KMarket. 6 Lauantaina 31. Muita myyntikohteita ei tässä ihan lähiseudulla ole, Tuominen sanoo. Alueen 50 vuoden kauppahistoria päättyi Siwan lakkauttamiseen Ketunkallion Siwan tilanne vielä auki Uudessakaupungissa Kalannin Siwa vaihtui lokakuun loppupuolella K-Marketiksi ja Lokalahdella vaihdos tapahtui marraskuussa. – Tarkoitus on saada liike avattua kesän jälkeen, Setänen kertoi. Jalava ja hänen Tuulapuolisonsa asioivat Pietolaan muutettuaan myös ”Matun kaupassa” eli Kaarikadulla vuosina 1965-1971 toimineessa Mauno ja Eeva Lehtosen sekatavaraliikkeessä. Yhtiö omisti 30. Silloin asioitiin paljon lähikaupassa. – Sorolantie 1:een avattiin vuonna 1966 Valintatori, joka vuonna 1979 muuttui Pietolan Valinnaksi. Liikkeen 135 neliön myyntiala oli niin pieni, ettei siellä pystynyt pitämään tarpeeksi isoa valikoimaa. Kun Jalavan perheen omakotitalo valmistui, Männäistentielle alettiin rakentaa kerrostaloja. Mattistentien ensimmäinen kauppa oli vuonna 1970 avattu Vason sivuliike. Liike oli viimeistä päivää avoinna 10. Nyt Keskon suljettua Siwan ovet, Pietolassa ollaan ensimmäisen kerran 50 vuoteen ilman omaa kauppaa. MAT TISTENTIEN Vaso muuttui vuonna 1979 Tarmolaksi ja vuonna 1984 Siwaksi. Muita lähiseudun kauppoja olivat Vason Kukonmäen myymälä Merimiehenkadulla (1964–1971), joka jatkoi Kukonmäen Valintana vuoteen 1990 asti, sekä K-Valintatori Kihukujalla (1975– 1994). Kehitys on ajanut siihen, että pienet kaupat eivät enää pärjää. – Riittävän suureen myyntiartikkelimäärään tarvittaisiin vähintään 300–400 neliön tilat. – Ei siellä ainakaan yt-neuvotteluja ole käynnistetty, totesi Setänen jouluviikolla. LAKKAUTETUN kaupan lähellä Männäistentiellä vuodesta 1965 lähtien asunut Matti Jalava muistaa, kun Pietolassa toimi lähes 20 vuoden ajan kaksikin ruokakauppaa aivan naapuruksina. UUDENKAUPUNGIN MUSEO Rakennus myynnissä Suurin osa lakkautettujen Siwojen ja Valintatalojen liikehuoneistoista on pistetty myyntiin, niin myös Pietolan Siwa. Kaupungissa vielä toimivan Ketunkallion Siwan tilanne selviää Keskon Lounais-Suomen aluejohtajan Olli Setäsen mukaan tammihelmikuun aikana. Setäsen mukaan Siwan toiminnan tappiollisuuteen vaikutti varmasti myös se, että asiakkaat tekivät ruokaostoksensa pääosin muualla isommissa liikkeissä. Mutta ymmärrän hyvin, ettei sellaisilla ostoksilla pidetä liikettä pystyssä, Jalava toteaa. . – Kioski kyllä toimii vielä Pietolankadulla, Jalava kertoo. joulukuuta. – Kohteesta on käyty myyntikeskusteluja, mutta kirjallisia tarjouksia ei vielä ole jätetty. – Mattistentien Siwan tilanne oli se, että liikevaihto oli liian pieni ja toiminta tappiollista. Setäsen mukaan Pietolassa ongelmaksi nousi varsinkin kaupan koko
Toimitus pahoittelee. VALMISTUNEET Satakunnan Ammattikorkeakoulusta Raumalta ovat valmistuneet 19.12.2016 sairaanhoitajiksi (AMK) Marika Metsä-Tokila, Uusikaupunki, Tapio Heinonen, Uusikaupunki ja Mari Suominen, Laitila . VAUVAT Turun yliopistollisessa keskussairaalassa: 27.12. Kuu nousee klo 10.26 ja laskee klo 18.26. RAVINTOLA POOKI Ylinenkatu 21, UKI p. . NIMIPÄIVÄT Lauantaina: Silvo, Sylvester Sunnuntaina: Uudenvuodenpäivä Maanantaina: Aapeli . Kansalaisopiston kevätkauden ohjelmasta kertoneessa jutussa opistosihteeri Marja Isoluodon sukunimi oli kuvatekstissä väärin. PÄIVÄN PITUUS Aurinko nousee Uudenkaupungin horisontin mukaan klo 9.44 ja laskee klo 15.31. Ps. Päivän pituus: 5.46. Varaukset p. . . poika, 4020 g ja 51 cm, Maria ja Hannu Vuorinen . . joulukuuta 2016 7 MIELIPIDE LEHTEEN : toimitus@uudenkaupunginsanomat.fi :Ajassa 31.12. 02 8477 100 ravintolapooki.fi A-oikeudet. kulttuurikävelijät tutustuvat Kaupunginlahden rannalla olevaan kelloseppä Nallikarin (ent. Lauantaina 31. Jutussa mainittu Valstan musiikkiperheen funkkistalo sillan toisella puolella Sorvakossa on ollut kohteena aikaisemmin. . : VERKOSSA www.uudenkaupunginsanomat.fi JATKUVASTI PÄIVITTYVÄ SÄÄENNUSTE SÄÄ +5 °C 6 +6 °C 6 +5 °C 7 Aamu Päivä Ilta Turku Laitila Rauma Mynämäki Uusikaupunki +5 +6 +7 +7 9 10 8 6 Lauantai Turku Laitila Rauma Mynämäki Uusikaupunki ?1 ?1 ?1 +1 2 3 2 1 Sunnuntai Turku Laitila Rauma Mynämäki Uusikaupunki ?3 ?3 ?2 ?3 4 4 3 2 Maanantai . 02 8477 100 HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! Palvelemme tänään klo 12 alk. Helmikuussa 1.2. Nikander) näyttävään rakennukseen, joka tunnettiin myöhemmin Taidetalo Ars Aarraksena. Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina. OIKAISUT Seniorien kulttuurikävelyjä koskevassa jutussa (to 29.12.) oli virhe helmikuun kohdetta käsittelevässä osiossa. PÄIVÄN SANA Herra varjelee sinut kaikelta pahalta, hän suojelee koko elämäsi. . 121:7-8 .
Uudessakaupungissa syttyi vuoden aikana neljä tuhoisaa tulipaloa, joissa menehtyi kaksi henkilöä. Ja tahti vain jatkuu, sillä ensi vuonna etsitään lisää satoja uusia autotehtaalaisia kokoamaan A-mersua ja mersun katumaasturia. Uudessakaupungissa, lähinnä Kalannissa on tänä vuonna tehty useita havaintoja sudesta. Monella kaupungin teollisuuden alalla vuosi oli myös edellisvuotta parempi. 8 Lauantaina 31. Havainnoista halutaan edelleen yleisöltä ilmoituksia. Elokuussa syttyi kerrostalon kattotöissä iso tulipalo Ainonkujalla. Kaupunkilaiset ja kaupunki vastustivat jyrkästi suunnitelmia lakkauttaa sairaalasta leikkaustoiminta ja yöpäivystys. Vastustus ei saanut sairaanhoitopiiriä muuttamaan päätöksiään. kaksikerroksinen toimistorakennus purettiin ja vieressä ollut kallio, joka oli Uudenkaupungin VPK:n paviljongin vieressä, louhittiin pois. Vuoden puheenaiheita oli VakkaSuomen sairaala. Noin miljoonan euron hankkeessa myös sataman porttia siirretään, liikennejärjestelyjä selkeytetään ja sataman edustan merta täytetään noin 4 000 neliön verran. joulukuuta 2016 VUOSI 2016 UUSIKAUPUNKI Eija Isotalo Vuosi 2016 oli Uudellekaupungille suosiollinen. EIJA ISOTALO EIJA ISOTALO EIJA ISOTALO MAIJA KARALA VALMET AUTOMOTIVE Valmet Automotive palkkasi jo tämän vuoden kuluessa satoja uusia työntekijöitä. Myllymäen reunalla paloi vanha asuinrakennus lokakuussa ja palossa menehtyi yksi henkilö. Tulevat vuodet lupaavat siis kaupungille hyvää. Susia on nähty myös Laitilassa. Ilmoitus sadoista uusista työpaikoista vie Uudenkaupungin maan mittakaavassakin rajuun, positiiviseen rakennemuutokseen. Vuoden lopulla Valmet Automotive kertoi palkkaavansa noin 1 100 uutta työntekijää. Kaupunki sai taloutensa tasapainotettua ja positiiviseksi. Niinpä tänä vuonna mm. Tammikuussa paloi piharakennus Blasieholmankadulla. Uudenkaupungin sataman asiakkaat tarvitsevat lisää kenttäaluetta. Luonnonvarakeskuksen mukaan Varsinais-Suomessa ja maakunnan raja-alueilla on yhteensä 78 sutta. Joulukuussa Alisenkadun varrella kerrostalossa syttyi tulipalo, joka vaati yhden uhrin. Vuosi sitten sairaalassa aloittivat sairaanhoitopiirin ja terveyskeskuksen yhteisosastot ja sairaala muuntui kuntouttavaksi lähisairaalaksi.
Laitila sen sijaan haluaa, että tienkokeilun toteuttaja Ely-keskus vastaa kustannuksista.. valtava bulkkivarasto. Kaupunginlahden Sorvakon puoleisen rannan kunnostustyöt valmistuivat kesäkuulla. Ja juhlinta alkoi, kun joukkueen kapteeni Mikko Jalonen leikkasi korisukan irti ratkaisevan voiton jälkeen. Tänä vuonna valmistui myös mm. Elokuussa otettiin käyttöön uusi tuotantolinja, jonka arvo on noin 50 miljoonaa euroa. Uusikaupunki päätti jo maksaa pyörätien suunnittelun. Yksi pyörätie puhutti alkuvuonna. Kokeilu toi tien reunaan tärinäraidat, jotka kaventavat penkereitä. Tänään, illalla Kaupunginlahden rannalla aloitetaan kaupunkimme ensi vuoden 400-vuotisjuhlat. Santtioon, Hiuntien ja merenrannan väliin on jo tehty tilaa palvelukorttelille, jonka rakennustyöt alkavat todennäköisesti jo ensi kuussa. Lahden pohjukka kunnostettiin jo viime vuonna. Nyt Kaupunginlahti valoineen on viihtyisä, kaunis ja näyttävä. Yaran Uudenkaupungin lannoitetehtailla jatkuivat tänä vuonna suuret investoinnit. Pyörätie puuttuu väliltä Kalanti-Laitilan Kodjala. Kun Uusikaupunki-Laitila-tie kunnostettiin viime vuonna, tehtiin siihen samalla myös tiemerkintäkokeilu. Lauantaina 31. Uusikaupunki aloitti tänä vuonna jo hyvissä ajoin juhlavuoden, vuoden 2017 juhlinnan suunnittelut. joulukuuta 2016 9 VUOSI 2016 EIJA ISOTALO EIJA ISOTALO EIJA ISOTALO LEENA ARVELA-HELLEN PENTTI SELIN MIKA REINHOLM Huhtikuussa se varmistui: Korihait nousi takaisin Korisliigaan tiukkojen I-divisioonan finaali-otteluiden jälkeen. Niinpä pyöräilijöiden liikenneturvallisuus huononi merkittävästi. Ensi vuoden kuluessa alueella ovat kauppa, päiväkoti ja palvelukeskus
Uudenkaupungin eläkeläiset Johtokunnan kokous to 5.1. 31.1. Lisää lopuksi kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. ulkoilutus Merituulikodissa klo 11. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 10-15 min kauniin värisiksi. Sekoita liemi ja kaada se tasaisesti täytteen päälle. Kuullota suikaleita hetki pannulla öljytilkassa. Kääri levyt rullalle pituussuunnassa. Leikkaa juustotai meetwurstisiivusta sopivia suikaleita nakin ympärille. TEX MEX JAUHELIHAPIIRAKKA Pohja: 6 dl vehnäjauhoja 1,5 dl kaurahiutaleita 1,5 dl juustoraastetta 1,5 tl leivinjauhetta 1 tl suolaa 225 g voita/margariinia 1,5 dl kylmää vettä Täyte: 400 g naudan jauhelihaa 2 -3 rkl texmex-mausteseosta (vähän suolaa) ripaus mustapippuria 300 g mietoa salsakastiketta puolikas punainen paprika (tai 1 pienehkö suippopaprika) 1 sipuli viipaleina 250 -300 g fetaa 40 g juustoisia tortillasipsejä Liemi: 4 dl ruokakermaa 2 munaa Päälle: n. Palsta on ilmainen, mutta huomioi seuraavat ohjeet: Palstalla ei ilmoiteta sääntömääräisiä kokouksia, maksullisia tilaisuuksia, kotisivuosoitteita eikä tervetulotoivotuksia. Nypi huoneenlämpöinen (kuutioitu) voi sekaan. Kalannin Vankka Harrastesählyä keskiviikkoisin 4.1. Sekoita vispilällä tasaiseksi. To 5.1. MYLLYN PARAS OY. Sirkalle 050 3618230 tai Leenalle 0400 841621. CHILIMAJONEESI 2 kananmunankeltuaista 1 rkl dijoninsinappia 0,4 tl suolaa 0,4 tl sokeria 0,4 tl valkopippuria myllystä 1,5 dl rypsiöljyä 1 dl oliiviöljyä 1 tl chilikastiketta Käytä majoneesiin huoneenlämpöisiä aineksia. klo 12 Lehmuskuja 3. joulukuuta 2016 ILMOITUS SEURATOIMINTAPALSTALLE : ilmoitukset@uudenkaupunginsanomat.fi www@uudenkaupunginsanomat.fi :Tänään TUULEN NOPEUS MERELLÄ KELLO 12 : 7–13 m/s SEURATOIMINTA -palsta on tarkoitettu alueemme yleishyödyllisille yhdistyksille, seuroille ja kerhoille. Hengellinen piiri klo 13, Kurt Äijäläinen. klo 14 ruotsinkielen kesk.kerho af Ursinilla, Alinenkatu 20. Yhdestä siivusta saa noin 3-4 sopivankokoista suikaletta. Levitä lopuksi pinnalle juustoraaste ja paista piirakkaa 200° uuni toiseksi alimmalla tasolla noin 25 -30 minuuttia. Lehti pitää itsellään oikeuden lyhentää ja muokata tekstejä. Kierittele nakki torttutaikinasuikaleen sisään, voitele munalla ja ripottele seesaminja unikonsiemeniä (tai juustoraastetta) pinnalle. johtokunta kokoontuu työväentalolla klo 10. Uudenkaupungin Omaishoitajat ja Läheiset ry Tapaamme Sakunkulmassa ke 4.1. Salaatin kanssa maistuvat erilaiset sormin syötävät suolaiset leivonnaiset jotka on helppo valmistaa etukäteen ja tarvittaessa lämmittää ennen tarjoilua. ilmoitukset@uudenkaupunginsanomat.fi www.uudenkaupunginsanomat.fi LAUANTAILAUTANEN SEURATOIMINTA Telakan eläkeläiskerho Johtokunta kokoontuu 3.1. 4-6v Männäisillä klo 17.30-18.30, kouluikäiset yläkoululla klo 18-19 ja lihaskuntoa yläkoululla klo 19-20. ja ilm. Erilaiset salaatit ovat aina hyvä valinta leppoisaan illanviettoon. Yhdestä torttulevystä tulee noin 7-8 suikaletta. Vieraanamme on kotihoidon fysioterapeutti Sanni Ala-Uotila. UU ry Perus-steppi alk. 70 g juustoraastetta Sekoita pohjan kuivat ainekset ja juustoraaste keskenään. Laita nakkipiilot saumapuoli alaspäin leivinpaperilla vuoratulle pullapellille. Uudenkaupungin Eläkkeensaajat ry Ma 2.1. alkaen Männäisillä klo 18-19.30. PRINSSINAKKIPIILOT 1 pkt (500 g) torttutai voitaikinalevyjä 1 pkt prinssinnakkeja sinappia tai ketsuppia 8 juustosiivua tai 10 meetwurstisiivua 1 muna voiteluun kuorittuja seesaminsiemeniä ja unikonsiemeniä pinnalle (tai juustoraastetta) Leikkaa prinssinnakkien päihin ristiviillot. HELPOT JUUSTOBRIOCHIT 1 pkt (500 g) voi-, lehtitai torttutaikinalevyjä Täyte: 150 g yrttitai chilitms. Konsertti alkaa klo 19, matka on kaikille avoin. klo 18 Ugin kirjastossa. Siirrä pohja uunipellille. klo 18-19, penkkiaskellusta mukavan musiikin tahtiin, muutama uusi askeltaja mahtuu, jos omistat laudan ota mukaan. Kokoa katkaraputahnaa, mätiä ja punasipulia leiville. Leikkaa jokainen levy 3-4 osaan ja laita palat pieniin muffinivuokiin tai voidellun pienehköreikäisen muffinipellin koloihin. tuorejuustoa 15 cm purjosipulia 100 g parmesaanijuustoraastetta 1 rkl rosepippuria 1 rkl tuoretta timjamia, rosmariinia tai basilikaa hienonnettuna Levitä taikinalevyt sulamaan. alanko@gmail.com. 050 4078881 tai raijap. Ilmoituksen tulee olla lyhyt ja ytimekäs. Leikkaa patongista 8 viipaletta ja paahda niitä 180-asteisessa uunissa 2–3 minuuttia. KKI-ohj. Samasta asiasta saa tiedottaa palstalla kerran. Ke 4.1. Levitä päälle jauheliha-salsakastikeseos, seuraavaksi sipulisuikaleet, paprika, murusteltu feta ja käsissä murskatut tortillasipsit. RUOKA Tänään juhlitaan vuoden vaihtumista. Sipaise oliiviöljy leipien pintaan. klo 12 ja Vehmaa Torpparintupa ke 11.1. Paista nakkeja hetki pannulla voissa, että nakkien päät alkavat avautua ja nakki kypsyy. Taittele leivinpaperi uunipellin mukaan ja laita se työlaudalle. – Urheilukoulut jatkuvat taas to 5.1. mennessä Raija Alanko p. Ruskista jauheliha tilkassa öljyä ja mausta se, kaada salsakastike jauhelihan joukkoon. Resepti: Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy Sormisyötäviä salaatin kaveriksi Juustobriochit voi paistaa ja tarjoilla myös sievistä astioista. Kaupunkim poja Kuukauskokous tiista 3.1. Parturi keskiviikkona. Laita taikina kylmään täytteen valmistamisen ajaksi. Irmeli 050 4012428. Laita keltuaiset, sinappi, suola, sokeri ja pippuri kulhoon. Sipaise pikkuruisen sinappia tai ketsuppia suikaleen keskelle. Taputtele taikina leivinpaperille ja kauli sitten uunipellin kokoiseksi. Sanasepot Ristikkokerho kokoontuu ke 4.1. klo 14. Puolita sipuli ensin ja suikaloi sitten. Sakunkulman päiväkeskus Ma: Naisten jumppa klo 10 ja 11. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla ylä/alalämmöllä noin 13-15 min, kunnes pinta on kauniin kullanruskea ja taikina on selvästi kypsynyt. Kääräise suikale nakin ympärille. Levitä taikinalevyille huoneenlämpöistä tuorejuustoa, sipulikuutioita, parmesaaniraastetta sekä mausteita. Pe 13.1. Tied. Kuntosaliohjaus klo 14. pelataan Bocciaa liikuntasalilla alk. 10 Lauantaina 31. Pohitullin pieni sali ke 4.1. klo 10 juhlavuoden kulttuurikävely torilta, teemana Ugin suuret tulipalot, oppaana Merikki Jäntti. Nosta jäähtymään. klo 13 Metalli 36:n tiloissa. Konserttimatka Turun konserttitaloon su 5.3., esiintyjät Jaakko Ryhänen, Angelika Klas sekä Seppo Hovi. Sotainvalidien Vakka-Suomen osasto Tammikuun kk-tapaamiset ovat Taivassalo Ketarsalmi ja Uki Lounaskahvila Merilintu ma 9.1. Seuratoiminta-palstan ilmoittajat, huomatkaa !! Ilmoitukset edellisenä päivänä kello 12.00 mennessä. Lisää öljyt ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Hienonna sipuli. ohje) puolikas punasipulia puolikas patonkia 2 rkl oliiviöljyä 50 g siianmätiä (tai muuta mätiä) 4 korianterinoksaa mustapippuria myllystä Sekoita 3 rkl chilimajoneesia katkarapujen joukkoon. klo 12. Älä sulata taikinalevyjä liikaa, niin täytteen levitys on helpompaa. klo 10. Nipistä sauma yhteen kostutetuin käsin. Mausta chilikastikkeella. Käytä nakkia mitta-apuna ja leikkaa lyhyitä suikaleita voitaikinasta, vähän kapeampia kuin nakki on. Hienonna purjosipuli pieniksi kuutioiksi. Toimisto ensi viikolla auki ti ja ke klo 10-12, Liljalaaksonkatu 10. Ke 4.1. Uudenkaupungin kansalliset seniorit Ti 3.1. kel 5 ehtopual Lounaskahvila Rosamundas. Parasta juhlissa on yhdessäolo muiden kanssa, joten illan tarjoilu kannattaa suunnitella niin että emännän tai isännän ei tarvitse asua koko iltaa keittiössä. Tiedustelut ja ilmoitt. Käännä torttutaikinalevyn pitempi reuna alaspäin ja kaulitse levyä vähän pitemmäksi vaakasuunnassa. Hienonna korianteria ja rouhaise kunnolla pippuria päälle. PIENET KATKARAPULEIVÄT 250 g kuorittuja katkarapuja 3 rkl chilimajoneesia (ks. klo 16 elokuva ”Paras ystäväni Truman”, Kuvala
Kellojen soitto aloittaa juhlavuoden 2017 Suomen itsenäisyyden 100-vuotisja Uudenkaupungin kaupungin 400-vuotisjuhlavuoden vietto käynnistyy 1.1.2017. Juhlavuoden ensimmäisenä teemana Merikki Jäntti antaa tietoiskun puutalokaupunkimme historiaan oleellisesti vaikuttaneista tulipaloista. Marcus Van pusersi yhdeksän paunaa, mutta jäi vain kuuteen levypalloon. Valun katkeaminen puolestaan povaa kiireistä vuotta. Pitkät nauhat tai kepit kehottavat kärsivällisyyteen. Kaikissa näkyi pelokkuus. Kaksinkamppailut hävittiin jokainen. Mikko Jalonen kasasi kahdeksan pistettä, joista melkein kaikki tulivat vasta viimeisellä neljänneksellä. Rahaa vai rakkautta. Kaikki syötöt, heitot ja irtopallotilanteet. Kaikkea ei voi saada. ANNA tinamöykyn sulaa kauhassa aivan kokonaan, ennen kuin kaadat sen kylmään veteen. Pienet, pisaranmuotoiset murut kuvaavat vuoden kyyneleitä. ARI-MATTI RUUSKA . Kaupungin nykyinen puutalokeskusta on vuosisatojen kuluessa muotoutunut sellaiseksi, jonka nyt näemme ja josta saamme nauttia. Kruunu ja avain ovat menestyksen merkkejä työelämässä ja jos tinassa on paljon haaroja, saat lisää ystäviä ja paljon vieraita tulevana vuonna. Irtopallot Vilpas vei 42–33. Näin ero oli 17 pinnaa jo ekan kympin jälkeen. Varoittaa myös ylpistymisestä. Lehden ilmestyessä tulos on jo tiedossa, mutta etukäteen kysyttäessä Korihaiden mahdollisuuksista päävalmentaja Nikula vastasi näin: – Kun on tullut paljon tappioita, niin se varmaan selittää osin itseluottamuksen puutetta. Ikävyyksiä enteilee se, että tina katkeaa tulkittaessa. joulukuuta 2016 11 Haiparvi hampaaton Vilppaan vieraana KORIPALLO Juha Laine Jos annetaan tasoitusta taitotasossa sekä taistelutahdossa, niin jälki on väkisinkin rumaa. Äänekkään ja runsaslukuisen kotiyleisön riemuksi Vilpas otti kuudennen peräkkäisen voiton numeroin 91–57. JOS TINA muodostaa laivan tai lentokoneen, olet lähdössä matkalle. Ne kannattakin kierrättää oikeaoppisesti tai käyttää uudestaan jälleen vuoden päästä, kun on aika valaa uudet tinat. Sarjassa toisena oleva Salon Vilpas on ollut harvinaisen tasainen ja joukkueelle pelaava ryhmä ja petokala sai tuta tämän pelihuumorin. . Laine pussitti kahdeksan pinnaa, mutta Vilpas teki joukkueena 25 paunaa. JOS MÖYKYN pinnassa on paljon syheröä, se tarkoittaa, että rahaa on tulossa sinulle runsain mitoin vuoden aikana. Jarno Nikulan suojatit tarvitsevat voittoja haaliakseen hyvän itseluottamuksen sekä halun taistella joka tilanteessa. Juhlavuosi on hyvä aloittaa näkyvästi ja kuuluvasti. JOUKKUEET kohtasivat uudelleen jo perjantai-iltana. Jos tina hajoaa useiksi palasiksi, onni on kerättävä pienistä pirstaleista tulevana vuonna. Sitä kiireisempää, mitä useammassa osassa valusi on. Jokaisen pitää parantaa henkilökohtaisella tasolla. Korvien välissä nämä jutut ovat piukassa. Meni vähän kaikki mahdollinen pieleen. Korihaiden paljon puhutut terveysmurheet olivat lopulta hieman liioiteltuja, sillä mukana oli kymmenen peluria. – Oltiin pelokkaita. Uudessakaupungissa kirkkojen kellot soivat juhlavuotta uuden vuoden yönä vuoden vaihduttua. Laine oli entisessä kotihallissaan ainoa, joka pysyi isäntien vauhdissa. Uudenkaupungin kirkossa on uudenvuodenaaton rukoushetki 31.12. Tinaa tulkitaan sekä itse möykystä että sen synnyttämästä varjosta. Kuva kertoo tulevan vuoden tärkeistä tapahtumista. Vesa-Pekka Laine oli ensimmäisellä neljänneksellä ainoa, joka kykeni pisteiden tekoon. JO ALUSSA loistanut Laine säkitti yhteensä 18 pinnaa ja oli ylivoimaisesti paras pistemies. Mukana Kurt Äijäläinen, Ossi Lehtovuori ja Esa Mierlahti, kanttorina Pasi Venho ja urkurina Kari Vuola. Korihait ei saanut missään vaiheessa sellaista vaihetta, jolla kotijoukkuetta olisi horjutettu. Mitä ensi vuosi tuo tullessaan?. Tulkitse varjo vain suurimmasta palasesta. TINAT OVAT pitkälti ongelmajätettä. Pitsimäiset, reikäiset reunukset enteilevät ihailijoita tai kosijoita. Taistelemalla saadaan peli aikaiseksi mitä tahansa joukkuetta vastaan, vaikka kaikki ei hyökkäyksessä menisi putkeen, Nikula uskoi. Muut eivät päässeet yli kymmenen pinnan lukemiin. Vähän tai paljon. Naisen pää ennakoi riitaa naapurin kanssa. Usein puhutaan vain 1800-luvun kahdesta suurpalosta (1846 ja 1855), mutta oikeastaan suuria paloja on ollut kaikkiaan seitsemän, pienempiä paloja lähes vuosittain, tänä vuonnakin puolisen tusinaa. Kiitämme taakse jäävästä ja rukoilemme hyvän Jumalan siunausta alkavaan juhlavuoteen. Jos haluat tuloksia, täytyy odottaa. Kotkalla ja Kouvoilla on nyt kuusi voittoa, Korihailla neljä. Jokaisen pitäisi sulattaa itse oma tinansa ja ennen kaikkea kaataa kauha itse, niin että kohtalo pääsee varmasti piirtämään oikeat viivat oikealle ihmiselle. Haiparvi oli kuutamolla startista asti. Traditiolla on vieläkin vankkumattomat suosijansa. Petokalan tilanne peränpitäjänä tukaloitui entisestään, kun KTP nappasi kotivoiton Kouvoista. Rukoushetki on yhteiskristillinen ja toteutetaan yhdessä Uudenkaupungin Helluntaiseurakunnan ja Lähde – vapaaseurakunnan kanssa. Pitkä valukeppi ja erillinen, pyöreä pallukka kehottaa päästämään irti eikä märehtimään menneitä. Näin kävi, kun Korihait palasi tositoimiin joulun jälkeen. Tämä siis ennen perjantain koitosta. Sytytä kynttilä ja kääntele möykkyä sen liekin edessä niin, että seinälle muodostuu selkeä varjokuva. Mustat täplät tinan pinnassa tuovat surua ja laajat sileät pinnat sairautta. Näin jahdattavat karkasivat pykälän kauemmas. TAPAHTUMAT Tina sen kertoo VIIHDE Sulanutta metallia on käytetty tulevaisuuden ennustamisen apuvälineenä jo tuhansia vuosia, mutta osaatko sinä tulkita oman tinasi. Pikarimaiset syvennykset, maljat ovat yleensä huonoja enteitä, ja voivat povata jopa kuolemantapausta perheessä. Jarno Nikula Uudenkaupungin suuret tulipalot Seniorien avoimet kulttuurikävelyt jatkuvat. Lauantaina 31. klo 10. Kävelykierrokselle lähdetään torin kulmalta keskiviikkona 4.1. Haaroittunut valu enteilee vaikeita valintoja ja mutkia suunnitelmiin. Emmanuelle Hollowaykin oli toipunut ja saanut peliluvan eli ainoastaan kätensä murtanut Eric McAlister loisti poissaolollaan. Aamupäivän lenkille toivotetaan tervetulleiksi kaikki kaupunkimme historiasta kiinnostuneet! Jäsenkortteja ei kysellä. Lintu on aina suuren onnen ennusmerkki, ja sormus ennakoi häitä. Meni siis vähän kaikki mahdollinen pieleen, Nikula ihmetteli. klo 20. Se ei olisi nykyisenlainen, jos mittavat tulipalot eivät olisi aikanaan tehneet tuhojaan kaupungissamme. Tinaa on valettu uuden vuoden juhlissa Suomessa jo 1700-luvulta asti. Uusikaupunki on tosiaan tulipalojen muovaama empirepuukaupunki. Ilman näitä petokala on paperia liigatasolla
Ei ehkä sittenkään: tälläkin työllä on viihdytysarvonsa. Satayksivuotias ruotsalainen (Robert Gustafsson) löytää varastoistaan Neuvostoliitossa taannoin kehiteltyä Kansansooda-limsaa. joulukuuta 2016 R I S T I K K O Ristikon ratkaisu ensi viikon lehdessä. ja tietenkin Ruotsissa). osasta tutut Iwar Wiklander ja David Wiberg. Kirsikkana kakun päällä oli Oscar-ehdokkuus maskeerauksesta ja hiusmuotoilusta. Se oli esillä jopa Yhdysvalloissa, laajimmillaan 76 teatterissa ja jossain peräti 19 viikkoa. Ruotsin kv-osastoa edustavat iranilaissyntyinen Shima Niavarani ja itänaapurista länsinaapuriin rakkauden perässä muuttanut Svetlana Rodina Ljungkvist muutamalla oikeasti kansainvälisellä nimellä täydennettynä. Toki moiselle piti saada jatko-osa. Tällä kerralla ei räjäytellä, vaan metsästetään Neuvostoliitossa aikoinaan vastaiskuna amerikkalaisille Colajuomille kehitetyn punaisen Kansansoodan reseptiä. Se on selvä, ettei kakkososa yllä ykkösen tasolle, ei lähellekään, mutta onko se täysi turhake lajissaan. Yhtenä Solsidanohjaajanakin muistettava F. Pidän enemmän brittihuumorista mutta myönnän, että länsinaapurissakin ylletään aika ajoin kelpo saavutuksiin, etenkin oman vadelmanpunaisen kansankodin epäkohtia pohdittaessa. Monet heistä esittävät historian merkkihenkilöitä, joita kameran eteen pikapikaa taas tuodaan. Robert Gustafsson hikoilee nytkin Allanin lateksimaskin alla ja muissa tärkeissä osissa nähdään niin ikään 1. ENSIMMÄISET yleisöarviot teoksesta olivat Imdb-nettisaitilla aika vaatimattomia. Herngren (s. 1967) jatkaa luotsina mutta on saanut rinnalleen isonveljensä Månsin. Tähdet: 2,5 Aika turha jatkis, vai onko sittenkään. En yleensä syty jatkikselle, joka toistaa edeltäjänsä kaavaa ja tuo oli omakin ensivaikutelma heti pressinäytöksen jälkeen. Kun ykkösosan Imdb-indeksi on 7,1/10 (liki 27 500 arvioitsijaa), kakkososa näytti ensin jäävän siitä kokonaisen numeron, mutta vähin erin arvosana on kohonnut ja tätä kirjoittaessani se on jo 6,4 (toki äänensä on antanut vasta 200 leffafania). Marjamehun värinen kuvitteellinen limska tuntuu kutkuttavan vielä vuosien jälkeenkin ihmisten makuhermoja ja pirteä Huru-ukko kavereineen saa heti vainun ansaintamahdollisuudesta. Teksistä vastaa trio Felix-veli tutun aisaparinsa Hans Ingemanssonin sekä ensimmäisen elokuvan pohjana olleen menestysromaanin kirjoittaneen Jonas Jonassonin kanssa. Toisaalta, näin muutaman päivän päästä, työ tuntuu paremmalta. Myös kriitikot pitivät. KUVALASSA ELOKUVAT Arto Aulavuo Vuodenvaihteessa 201314 Felix Herngrenin ruotsalaiskomedia Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi oli pieni hitti maailmanlaajuisesti. Lisäksi se nähtiin eri festivaaleilla, joilla se voitti yleisöpalkintoja (Chicagossa, Durbanissa, Floridassa ym. NICE FLX PICTURES. 12 Lauantaina 31
(S) 07.09 Ryhmä Hau (S) 07.33 Samu ja Salla (S) 07.45 Kasper ja Liisa (S) 07.56 Satuja Soitosta 08.06 Niksi-Nella (S) 08.12 Oktonautit ja arktinen seikkailu (S) 08.35 Kakkukestit (S) 09.01 Galaxi 09.02 Milin miljoona kysymystä (7) 09.09 Lohikäärmeratsastajat (7) 09.30 Ihan sama (7) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Luontoretkellä: Vedenalainen safari 11.40 Matkakumppanit 12.10 Uusi mahdollisuus 12.40 Lovemilla (12) 14.15 Luottomies (12) 14.25 Luottomies (12) 14.34 Luottomies (12) 14.44 Luottomies (12) 14.54 Luottomies (12) 15.04 Luottomies (12) 15.14 Luottomies (12) 15.24 Luottomies (12) 15.35 Rölli ja kultainen avain (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 VICELAND: Iceman 19.35 Märät säpikkäät (12) 20.00 Kioski 20.30 Kimmo (7) 21.00 Kotiteollisuus Leirituomiolla 22.15 Yle Uutiset 22.20 Urheiluruutu 22.25 Bad Luck Love (16) 00.00 Kummeli (7) 00.30 Jääkiekon Nuorten MM: Puolivälieräottelu 03.30 Uutisikkuna MTV3 07.35 Aamusää 08.05 Hello Kitty onnistu kanssani! (S) 08.20 Vikke Viikinki (S) 08.35 Daltonit (S) 09.00 Mitä tänään syötäisiin. L A U A N T A I 3 1 .1 2 . 13.35 Tulossa: Erikoisliikemiehet (S) 13.40 Ummikot ulkomailla 14.40 Leijonan luola USA 15.40 Elokuva: Etsivä Gadget (7) 17.20 Suomen huutokauppakeisari 18.25 HS-uutiset ja sää 18.30 Hauskat kotivideot 19.30 Vain elämää 20.58 Keno 21.00 Elokuva: American Pie (12) 23.00 Elokuva: Konnasota (12) 01.05 LIVE: Tiedä ja Voita Uudenvuoden -special YLE TV1 31.12.2016 KLO 22.00 SUOMI 100 -AVAJAISET Suomeksi puhutun koko perheen animaatioseikkailun pääosissa nähdään tutut eläinystävät Alex, Marty, Gloria ja Melman, jotka yrittävät edelleen löytää tiensä kotiin New Yorkiin. Yle Kuvapalvelu YLE TV1 31.12.2016 KLO 19.45 GRANTCHESTER (12) YLE TV1 02.01.2017 KLO 19.00 HISTORIA: TULPPAANIKUPLA. TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Prisma: Valliriutan salattu elämä 09.00 Yle Uutiset 09.05 Avara luonto: Hoanibin aavikkoelefantit 10.00 Yle Uutiset 10.05 Viidakkoperhe (7) 11.00 Pisara 11.05 Suomalainen elokuvaohjaaja: Matti Ijäs 12.00 Saranakoira (S) 12.25 Murha paratiisissa (12) 13.20 Hän varasti elämän (12) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Fennadan tarina: Peruskalliona Roland af Hällström 16.20 Elossa 24h 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Akuutti 19.00 Historia: Tulppaanikupla 20.00 Elossa 24h 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Dokumenttiprojekti: Hulluus kylässä 22.35 Yle Uutiset 22.40 Kolmastoista kertomus (12) 00.10 George Gentlyn tutkimukset (12) 01.40 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.1. Ohjelmassa nähdään tanssia, musiikkia, huumoria, laulua, muotia ja uutta sirkusta! Kuvassa Henrik Illikainen, Tiisu. Suomenkielisen version äänirooleissa mm. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Coronation Street (12) 10.05 Aarteiden metsästäjät Suomi 11.05 Jamie Oliverin ruokavallankumous Sydneyssä 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Bear Grylls selviytyjien saari 14.30 Hiihdon maailmancup 15.30 Mutsi (S) 16.00 Täydellinen kesä (S) 16.30 Huippukokki landella 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Suomen surkein nikkari 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Sidney on pahassa pulassa, epäiltynä siveellisyysrikoksesta. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Uuno Turhapuro This is my Life (S) 20.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka 21.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Rizzoli & Isles (12) 23.35 Kadonnut (12) 00.45 Mustamaalattu (12) 01.45 Extant (12) 02.40 Pahan jäljillä (16) 03.35 Rakas, sinusta on tullut pullukka Nelonen 04.20 Astral-TV 05.00 Astral-TV 06.00 Bubble Guppies (S) 06.25 Transformers Rescue Bots (S) 06.45 K3 (7) 07.00 K3 (S) 07.10 Lazy Town (S) 07.35 Tashi (7) 07.50 Angry Birds Toons (S) 07.55 Angry Birds Piggy Tales (S) 07.58 Angry Birds Stella (S) 08.05 Lego Nexo Knights (7) 08.25 Lego Ninjago (7) 08.50 Ummikot ulkomailla 09.50 Ummikot ulkomailla 10.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Neljän tähden talkoot 14.15 Modernit isät 14.45 Karmeat kämpät 15.45 Hauskat kotivideot 16.45 Onnenarpa 16.50 Nieminen & Lahtinen Show (S) 17.50 Leijonan luola USA 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Vain elämää 21.25 Keno 21.30 Elokuva: Scream 4 (16) 23.45 Leijonan luola USA 00.45 Nieminen & Lahtinen Show (S) 01.45 Suomen Tulli 02.45 Paratiisihotelli Ruotsi (7) 03.45 Astral-TV TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Pandanpoikaset 09.00 Yle Uutiset 09.05 Aamusydämellä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jääkärit (12) 11.00 Yle Uutiset 11.05 A-studio: vuosikatsaus 2016 12.00 Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe 12.30 Uudenvuoden konsertti Wienistä 14.50 Pohjolan luonto 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Hercule Poirot: Rouva McGinty on kuollut (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Churchillin salaisuus (S) 20.00 Elossa 24h 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Rakkaus ja laki (12) 21.55 Arne Dahl: Maan alla (16) 23.25 Ei kenenkään lapsi 23.55 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Nimipäiväonnittelu: 1.1. NELONEN 01.01.2017 KLO 17.35 ELOKUVA: MADAGASCAR 3 Kausi 2, 1/6. Sidney Chambersin (James Norton, kuvassa) täydellinen retkipäivä ystävien kanssa päättyy karusti: poliisi odottaa pappilan ovella. 07.47 Pikku perunat (S) 07.51 Franklin ja ystävät (S) 08.04 Lasten musiikkiestradi 08.08 Sanni Sateenkaari (S) 08.20 Taavi-tiikerin naapurissa (S) 08.47 Oktonautit (S) 09.00 Karvinen special (7) 10.02 Heroes of the Baltic Sea: Haaksirikko 10.42 Heroes of the Baltic Sea: Pako 11.06 Heroes of the Baltic Sea: Mestaus 11.30 Heroes of the Baltic Sea: Sodanjulistus 11.58 Heroes of the Baltic Sea: Kaksintaistelu 12.40 Lovemilla (12) 14.15 Hulli (12) 14.35 Hulli (12) 14.55 Hulli (12) 15.15 Hulli (12) 15.35 Hulli (12) 15.55 Hulli (12) 16.15 Hulli (12) 16.35 Hulli (12) 17.00 Pyörällä Nordkappista Kapkaupunkiin 18.00 Ruisrock: Anna Abreu 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 UMK17: Esikatselu 20.15 Kimmo (7) 20.40 Kyllä lähtee 1993! (S) 21.00 Napapiirin sankarit (12) 22.30 Villi kortti: Kauden komeimmat osumat 23.20 Jääkiekon Nuorten MM: USA CAN 00.30 Jääkiekon Nuorten MM: FIN SUI 03.10 Uutisikkuna MTV3 07.10 Ostoskanava Tvins.com 08.10 Pororo (S) 08.25 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S) 08.40 Littlest Pet Shop (S) 09.05 Pokémon (7) 09.30 Thunderbirds (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Taikuuden tuolla puolen 11.30 Rodeoprinsessa (7) 13.15 Elokuva: Koala Kid (7) 14.55 Esittelyssä Vuosia nuoremmaksi 15.00 Pop’n’Roll 16.00 Pop’n’Roll 17.00 MTV Sport: Lauantairavit 18.00 Hiihdon ja mäkihypyn maailmancup 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 Elokuva: Ella ja kaverit (S) 21.00 Piilokamera 21.30 Solsidan (S) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Elokuva: Wallander Salaisuus (16) 00.25 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (16) 01.25 Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (16) 02.25 Scorpion (12) 03.20 Limitless (12) Nelonen 05.00 LIVE: Tiedä ja Voita Uudenvuoden -special 06.00 Bubble Guppies (S) 06.25 Pound Puppies (S) 06.45 Pound Puppies (S) 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.55 My Little Pony: Ystävyyden taikaa -lyhäri (S) 07.58 My Little Pony: Ystävyyden taikaa -lyhäri (S) 08.00 My Little Pony: Equestria Girls -lyhäri (S) 08.03 My Little Pony: Equestria Girls -lyhäri (S) 08.08 Lego Legends of Chima (7) 08.30 Lego Ninjago (7) 09.00 Elokuva: Prinsessa Lillifee 2 (S) 10.30 Hauskat kotivideot 11.30 Tulossa: Haapasalo ja kaverit (S) 11.35 Haluatko miljonääriksi. Petteri Summanen, Mikko Leppilampi, Janne Reinikainen, Laura Voutilainen, Antti Pääkkönen. 06.53 Taikakaruselli (S) 07.04 Mitä ihmettä. Kuva: Nelonen. Yle Kuvapalvelu Alankomaiden vuoden 1637 tulppaaneihin kohdistunut keinottelutapaus on esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun kollektiivinen hulluus ja pohjaton ahneus saavat vallan markkinoilla. TV-OHJELMAT 31.12. HD. YLE TV 1 YLE TV2 MTV3 NELONEN T V -T Ä R P IT S U N N U N T A I 1 .1 . Yle Kuvapalvelu Uuden vuosisadan bileet! Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlinta käynnistyy suoralla lähetyksellä Helsingin Kansalaistorilta. Hävittääkseen pahamaineisen kapteeni Duboisin jäljiltään kaverukset löytävät oivan piilopaikan kiertävästä sirkuksesta, joka vie heidät seikkailulle ympäri Euroopan. 07.48 Killi ja Kiki (S) 07.54 Mimmi Lehmä ja Varis (S) 08.03 Kimmo Kuu (S) 08.23 Dinojuna (S) 08.47 Fluugalaiset (S) 09.00 Galaxi 09.01 Esteitä ja ylityksiä (S) 09.24 Joraavat juurikkaat (S) 09.27 Joraavat juurikkaat (S) 09.29 Tenavat (7) 09.36 Merten syvyyksissä (7) 10.00 Jääkiekon Nuorten MM: FIN SUI 12.00 Ruisrock: Anna Puu 13.00 Ruisrock: Chisu 14.00 Ruisrock: Vesala 15.00 Napapiirin sankarit (12) 16.35 UMK17: Esikatselu 17.40 Onneli ja Anneli (S) 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Jääkiekon Nuorten MM: FIN SUI 21.10 Niilin seikkailija 21.57 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.10 Märät säpikkäät (12) 22.35 Girls (16) 23.05 VICELAND: World of Sports 23.27 VICELAND: Black Market 23.50 Uutisikkuna MTV3 07.05 Ostoskanava Tvins.com 08.05 Pororo (S) 08.20 Hello Kitty Paratiisi (S) 08.35 Littlest Pet Shop (S) 09.00 Pokémon (7) 09.25 Thunderbirds (7) 09.55 Daltonit (S) 10.25 Kung Fu Panda (7) 10.55 Pilanpäiten 11.00 Taikuuden tuolla puolen 12.00 Elokuva: Alfa ja Omega 3: Suuret susikisat (7) 13.00 Elokuva: Alfa ja Omega 4: Torahammasluolan arvoitus (7) 14.00 Eläintarhan salaisuudet 15.00 Top Gear USA 16.00 Pomo piilossa 17.01 Sinulle on postia 18.00 Mäkihypyn maailmancup 18.55 Naapurit-tuloslähetys 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 MTV Sport Extra 19.30 Elokuva: Ainoat oikeat (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 MTV Sport Uutiset 22.30 Aku ja 7 ihmettä (S) 23.30 Americans (12) 00.30 Kallista kipua (7) 01.30 Ensimmäisen asteen murha (S) 02.25 Pahan jäljillä (16) Nelonen 05.00 LIVE: Tiedä ja Voita Uudenvuoden -special 06.00 Bubble Guppies (S) 06.25 Bubble Guppies (S) 06.50 Transformers Rescue Bots (7) 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.03 Angry Birds Stella (S) 08.10 Lego Legends of Chima (7) 08.30 Lego Ninjago (7) 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Liiga: Viikkomakasiini 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Elokuva: My Little Pony: Equestria Girls 4 Ikimetsän legenda ( 12.30 Hauskat kotivideot 13.30 Suomen huutokauppakeisari 14.30 Suomen huutokauppakeisari 15.30 World Vision: Sami Hedberg ja ystävät 17.30 HS-uutiset ja sää 17.35 Elokuva: Madagascar 3 (7) 19.30 Vain elämää 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Vaarallinen tehtävä (12) 23.20 Stand Up! (S) 00.20 Nieminen & Lahtinen Show (S) 01.20 Nieminen & Lahtinen Show (S) 02.20 Poliisit kotihälytys (12) 03.20 Poliisit kotihälytys (7) TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Dokumenttiprojekti: Yksisiipinen enkeli 09.00 Yle Uutiset 09.05 Avara luonto: Elämän tarina 10.00 Yle Uutiset 10.05 Suomalainen elokuvaohjaaja: Matti Ijäs 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.30 Dokumenttiprojekti: Oi Suomi (S) 13.45 Prisma: Jääkauden jättiläiset 14.40 Illallinen yhdelle (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Pisara 15.15 Norsunluukoira 15.45 Downton Abbey (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Pokka pitää (S) 18.45 Avara luonto: Pandanpoikaset 19.45 Grantchester (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.00 SuomiLOVE 22.00 Suomi 100 -avajaiset 00.05 Suomi 100 -avajaiset : Livekonsertti 00.55 Hercule Poirot: Vuoksi ja luode (12) 02.30 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Nimipäiväonnittelu: 31.12. Kaiken lisäksi uhri on kateissa. joulukuuta 2016 13 13 M A A N A N T A I 2 .1 . 2.1. Opimmeko mitään. 12.35 Haluatko miljonääriksi. Lauantaina 31
Joukkuelajit liikuttavat isoja massoja mutta suurimmat menestykset saavutettiin yksilölajeissa. Kevät saatiin pelattua loppuun ja myös seuraavaksi kaudeksi rahaa luvattiin. Tässä vuosikatsauksen ensimmäisessä osassa keskitytään joukkuelajeihin. Pelillisesti kevät sujuikin hienosti, Korihait nappasi runkosarjan voiton, välierissä kaatui Porvoon Tarmo ja finaalissa Forssan Koripojat puhtaasti voitoin 3–0. Sitä ajatellen uusia pelaajia ajettiin koko kesän ajan sisään ja muutamat juniorit nousivatkin jo vakiokokoonpanoon. Hieman syksyn lento kuitenkin hyytyi ja muutama niukka tappio tiputti UJK:n jatkosarjassa lopulta sijalle viisi eli haaveet noususta kakkoseen siirrettiin vuodella eteenpäin. Salibandyn kohdalla pitää myös mainita Eemeli Salinin saavutukset. . UPK:n kesäkuun futiskoulun aikaan kentällä oli kova vilinä. Se onkin menestynyt syksyn aikana erinomaisesti kärsien vain yhden niukan tappion ja voittaen muut kuusi peliään. VALMISTAUTUMINEN menossa olevaan korisliigakauteen eteni myös sujuvasti. Valmennuspuolelle Jarno Nikulan avuksi tuli Gerald Lee senior, pelaajasopimuksetkin olivat kunnossa hyvissä ajoin ennen kauden alkua ja myös harjoituspelit sujuivat hienosti. KAPAN NAISJOUKKUE nousi salibandyn ykkösdivariin kaudeksi 2015–2016 ja osoitti kuuluvansa sinne. Juniorisarjoissa tuli myös menestystäkin, erityisesti tytöt pärjäsivät kesän aikana hienosti. Syyskausi sujui vaihtelevasti, 14 pelistä tuli seitsemän voittoa, yksi tasapeli ja kuusi tappiota. Eroa putoamisviivaan jäi toki ruhtinaallisesti yli 20 pistettä. Uusi vuosi palautti pelin raiteilleen, mutta talouspuolella oltiin menossa metsään. Junioripuolella seuran tilanne näyttää hyvältä, sillä Pohitullin keinonurmi on tuonut paljon uusia harrastajia ja myös uusia joukkueita on perustettu. KaPan naisjoukkue nousi salibandyn ykkösdivariin ja osoitti kuuluvansa sinne. Ensimmäisen kauden loppusijoitus oli kahdeksas ja eroa putoamisviivaan oli viisi pistettä. Seura tuli tammikuun puolivälissä julkisuuteen ja kertoi, että tilanne on tiukka. Nopea nousu ei varsinaisesti ole seuran edustusjoukkueen ykköstavoite, vaan joukkueen toiminnan jatkon varmistaminen. 14 Lauantaina 31. Sijoitus oli viides ja sillä paikka kevääksi kahdeksan joukkueen kolmosdivariin varmistui kyllä selvästi. Erityisesti vieraspelit ovat olleet ajoittain todella surkeita ja fanit ovat jo alkaneet vaatia muutoksia pelaajistoon ja/tai valmennukseen. Selkeää tasonnostoa kevään aikana tarvitaankin, jotta liigavierailusta ei tule vain yhden kauden mittaista. Sarjasijoitus alkukaudesta oli hyvä, aivan nousuviivan tuntumassa, mutta syksyä kohden pistepussi ei enää täyttynyt odotusten mukaan ja sijoitus tipahti lopulta kahdeksanneksi. UPK:n edustuksessa tapahtui ennen kauden alkua valmentajan vaihdos, sillä toistakymmentä vuotta vastuuvalmentaja toiminut Kari Lahti siirtyi kakkosvalmentajaksi ja vastuun otti pitkän linjan pelaaja Kari Dahlberg. Sarjajärjestelmää oli hieman uudistettu ja UJK pelasi syksyn kolmosen ylemmässä sarjassa. URHEILUVUOSI 2016. Farmisopimus avasi myös KaPan Juulia Peuralle mahdollisuuden pelata TPS:ssä. joulukuuta 2016 Korihaiden liiganousu palloiluvuoden kohokohta UUSIKAUPUNKI Jussi Arola Kuluva vuosi on ollut paikkakunnan seuroilla vilkasta aikaa. Korihaiden vuosi 2016 alkoi ja päättyi hieman mollivoittoisesti, mutta välillä nähtiin toki pitkä jakso positiivista tekemistä. Eemelistä on tulossa oma juttunsa lähiaikoina. Tosipelit eivät sitten syksyn aikana samaan tahtiin sujuneetkaan ja vuodenvaihteessa Korihait on sarjan jumbona neljällä voitolla 17 pelistä. Syksy sujuikin erinomaisesti ja joulutauolla KaPa on sarjassa kakkosena eli kiinni SM-karsintapaikassa. Keväällä hän oli voittamassa Suomen mestaruutta Classicin paidassa ja joulukuussa kaulaan ripustettiin MM-kulta Riian kisoista. Kausi ykkösdivarissa alkoi hyvin, mutta vuodenvaihteen 2015–2016 tienoilla peli jämähti jumiin ja Korihait hävisi kuudesta pelistä viisi. UPK:N ENSIMMÄINEN kausi nelosesta putoamisen jälkeen sujui lievästi negatiivisesti. UJK SELVITTI vuoden 2015 syksyllä puhtaalla pelillä kolmosdivarin alkusarjan ja toiveet keväällä pelattua ylempää jatkosarjaa ajatellen olivat korkealla. Taloustalkoisiin värvättiin mukaan kaikki seuran palkolliset ja palkkoja leikattiin, mutta sekään ei riittänyt. Junioreita riittää moneen lajiin Korihait nousi keväällä 2016 takaisin korisliigaan ja tunnelma Pohitullissa nousun varmistuttua oli riehakas. Junioripuolellakin UJK:n joukkueet menestyivät hyvin ja uutena joukkueena syksyllä oikein sarjassa aloitti B-C-ikäisten tyttöjoukkue. Yhdestätoista pelistä KaPa hävisi vain kolme eikä Pohitullista kukaan vienyt pisteitä. Kaudeksi 2016–2017 joukkue sai uuden päävalmentajan, kun pitkään vastuussa ollut Juha Peura vaihtui Sami Virtaseen. Samalla seura solmi farmisopimuksen liigassa pelaavan TPS:n kanssa ja sitä kautta sai tarpeellisia vahvistuksia. KaPa on syksyn jälkeen naisten ykkösdivarin kakkosena ja varsinkin kotipelit Pohitullissa ovat sujuneet hienosti. Pohitullin keinonurmi on tuonut lisää harrastajia jalkapallon pariin. . Hän onkin ollut yksi kolmantena sarjassa olevan joukkueen tehokkaimmista pelaajista. Avautuminen kuitenkin kannatti, sillä seuraavien viikkojen aikana alkoi sponsoreita löytyä ja uudeksi päätukijaksi nousi Laitilan Wirvoitusjuomatehdas. Nousu takaisin pääsarjaan oli tapahtunut pelaamalla, kuten seura itse asetti aikanaan tavoitteeksi. Kaudella 2015–2016 joukkuetta valmentaneet Topperi Kluuskeri ja Pikke Blomvall jatkoivat uudellakin kaudella
Jokaiselta paikkakunnalta kuntoutukseen valitaan kolme henkilöä. Nyt asennoituminen on tehnyt täyskäännöksen ja lähiaikoina eduskuntaan tulevan kriisinhallintaveteraanien tapaturmalain myötä valtionkonttorista tulee heidän kuntoutuksen pääasiallisin maksaja. Stenroosin pelimannit olivat Laitilan ja lähialueen tunnettuja hääsoittajia. Yksi merkittävimmistä investoinneista on ollut Lokomat-kävelyrobotin hankinta, jolla asiakkaita kuntoutukseen on saatu koko maasta. Instituutissa vastaavaa hoitoa on tutkittu jo lähes parikymmentä vuotta. AIHETTA ILOON Terveyskoti sopeuttaa toimintansa veljeskodin jälkeiseen aikakauteen LAITILA Juhani Marttala Solakkana soteen konsultin avulla, kiteyttää toimitusjohtaja Eero Kuisma Laitilan Terveyskodin muutosstrategian, jolla se aikoo selättää siirtymänvaiheen sotaveteraanien veljeskodista koko väestön kuntoutusja hoivapalvelulaitokseksi. Hän harmittelee sitä, että maan muut veljeskodit eivät vastanneet haasteeseen ja lähteneet tarjoamaan samaa omilla toimialueillaan. museo100.fi. – Merkittävin aukko asiakaskunnassa on kuitenkin lähellä meitä. – Tuntuu, että 60 kilometrin matka Turusta Laitilaan on monin kerroin pitempi kuin Laitilasta Turkuun, jonne monet palvelut täältä on keskitetty, Rapala puolestaan huomauttaa. Tilaisuus kuuluu Suomen museoliiton ja Suomen Kotiseutuliiton loppiaisviikonlopun tapahtumasarjaan nimeltään Hetki kulttuurin ja kahvin parissa. Puolitoista vuotta kestäneen hankkeen tavoitteena on testata uudenlaisen lääkeaineen soveltuvuutta selkäydinvammaisten kantasoluleikattujen potilaiden hoitoon. Sote on Terveyskodille paitsi kysymysmerkki myös iso mahdollisuus toimintojen monipuolistamiseen. Kiitos kaikille äitiä hoitaneille. Erityisen merkilliseksi asian Kuisman mukaan tekee se, että Kannuksen veljeskotia, jossa maan toinen kävelyrobotti on, käyttävät hyväkseen niin Oulun yliopistollinen sairaala kuin pohjanmaalaiset keskussairaalatkin. Koska Laitilan terveyskoti on kuntoutuksen pääasiallisin antaja, tietää se meille kymmeniä uusia asiakkaita vuodessa. Sote on Terveyskodille suuri kysymysmerkki, sillä Laitilan kaupungin enemmistöomisteisena se toimii osana julkista terveydenhuoltoa, mutta tarjoaa yrityksenä palvelujaan myös kaikille muille markkinahintaan. LAITILA Vaimarossa Ronkan torpparikulmalla Lällän talon mailla asusti 1800-luvun jälkipuoliskolla Stenroosin perhe, jossa isä ja pojat olivat viulupelimanneja. . Ketkä kuntoutukseen pääsevät, sen ratkaisevat veteraaniyhdyshenkilöt Laitilasta, Mynämäeltä, Raumalta ja Uudestakaupungista. Omaishoitajat ovat Rapalan mukaan tähänkin asti olleet Terveyskodille tärkeä asiakasryhmä. joulukuuta 2016 15 KUOLLEITA 30.12.2016 Iloista 9-vuotissyntymäpäivää JUUSOLLE! Jenina, Jarno, äiti, isä Rakkaamme Mirjam Hellevi Heikkilä * 12.10.1929 † 14.12.2016 Enkeli hiljaa vierellä kulki, tarttui käteen ja silmät sulki. – Tähän asti olemme panostaneet laatuun, mutta valitettavasti sen osuus kilpailutuksessa on jäänyt painoarvoltaan hintaa vähäisemmäksi. – Tempauksella koko henkilökuntamme haluaa laittaa kortensa kekoon yhteiseen isänmaalliseen hankkeeseen, Kuisma korostaa. . Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ei käytä robotin palveluja neurologisessa kuntoutuksessa, vaikka TYKSin asiantuntijoiden mielestä se olisi ehdottoman tarpeellista ja järkevää, Kuisma ihmettelee. SAIRAANHOITOPIIRIN penseys ei ole ollut esteenä Terveyskodin osallistumiselle kolmen maan EU-projektiin, jota koordinoi ruotsalainen Karoliininen instituutti Tukholmasta. Kansanvalistusseuran Harjunpäälle vuonna 1921 myöntämä kunniakirja asetetaan opistotalon seinälle loppiaispäivänä klo 15. Lauantaina 31. Ensimmäistä kertaa yli 30-vuotisen historiansa aikana se on palkannut avukseen konsultin, jonka tuella yrityksen liiketoiminta on tarkoitus sopeuttaa tulevaisuuden vaatimuksiin. Yksi esimerkki siitä on Laitilan kaupungin työterveyshuolto, joka sote-maailmassa ei voi enää toimia kaupungin tulosyksikkönä vaan joka on yhtiöitettävä. Aivan uudelle tasolle heidän palvelunsa nousee digiprojektin myötä, jota koti vie eteenpäin yhdessä Laitilan Puhelimen kanssa. – Ensimmäiset Tukholmassa leikatut potilaat on tarkoitus saada hoitoon Laitilaan ensi keväänä. Loimaalainen 95-vuotias veteraani Vieno Penttilä asuu nykyään Laitilan terveyskodissa, jonka palveluita hän kehuu toimitusjohtaja Eero Kuismalle ja palvelupäällikkö Pauliina Iisakalalle. Rauhanturvaajien kuntoutus on toinen pitkä projekti, joka on aiheuttanut Kuismalle harmaita hiuksia: – Kun asiasta vuosikymmenen vaihteessa ryhdyttiin keskustelemaan, oli valtiokonttori sitä jyrkästi vastaan. Harjunpäästä ja klarinetista kansansoittimena ovat kahvitarjoilun lomassa kertomassa pelimannit Rauno Mäkilä ja Jukka Vehmas. Kuntoutukseen valittavat väliinputoajat ovat sotainvalidien ja -veteraanien leskiä, jotka menettivät oikeutensa kuntoutukseen puolisonsa kuoltua. Vaikka sote vielä arvoitus Veteraanien leskille kuntoutusta juhlavuoden kunniaksi Laitila Juhani Marttala Laitilan Terveyskoti juhlistaa satavuotiasta Suomea kustantamalla 12 veteraanille kahden viikon kuntoutusjakson kodissaan. Äitiä ja mummua lämmöllä muistaen ja kaikesta kiittäen Pekka ja Pirkko Juhani, Jenni ja lapset Satu, Pauli ja lapset Sonja, Janne ja lapset Marjo ja Markku Markus, Heidi ja lapset Mika ja Jennina Elisa ja Kari Heidi Ville ja Essi Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu äidin toivomuksesta lähiomaisten läsnä ollessa. – Haluamme muistaa niitä veteraaniväestöön kuuluvia, jotka muuten eivät pääsisi kuntoutukseen, toimitusjohtaja Eero Kuisma painottaa. Toteutuuko se, siitä päättää lopulta kaupunginvaltuusto, Kuisma painottaa ja muistuttaa, että koko sote-kentässä 1,2 miljoonan liikevaihtoa pyörittävä Laitilan työterveyshuolto 11 työntekijällään ja Laitilan Terveyskoti 4 miljoonan liikevaihdollaan ja 56 vakinaisella työntekijällään ovat hyttysen inahduksia. – Vuoden tunnustelun jälkeen kaupunginhallitus ja meidän hallituksemme päättivät syyskuussa käynnistää valmistelut yhteisyrityksen perustamisesta. VELJESKOTIEN jälkeiseen aikaan Terveyskodissa on satsattu jo koko vuosituhannen ajan. Täällä heitä sitten kuntoutetaan 18 kuukautta kestävällä Lokomotterapialla, Kuisma kertoo. Projektin tavoitteena on viedä palveluita koteihin osuuskunnan kuituverkkoa apuna käyttäen. Vilho Harjunpää osallistui muutamiin kansansoittajien kilpailuihin, joissa menestyi palkinnoille asti. Toinen pojista, joka tunnettiin myöhemmällä iällä nimellä Vilho Harjunpää, soitti myös klarinettia. Siksi joudummekin satsaamaan lisää kustannustehokkuuteemme ja palvelujemme houkuttelevuuteen, hallintojohtaja Marianne Rapala tarkentaa. Näitä itsenäisyyden juhlavuoden innoittamia loppiaisviikonlopun tapahtumia on kymmenittäin eri puolilla Suomea; tietoja löytyy osoitteesta www. Loppiaisena hetki kulttuurin ja kahvin parissa Laitilassakin. Hellästi kietoi siivillään, kuiskasi hiljaa – lähdetään
Aineistovaraukset voi tehdä Vaskin verkkokirjastossa. Kirjaston varausmaksut poistuvat KULTTUURI Uusi kirjastolaki astuu voimaan 1. Sivut skaalautuvat nyt kaikille mobiililaitteille ja rakenteesta on pyritty tekemään sellainen, että sivuilla olisi entistä helpompaa löytyy etsimänsä, eteneminen olisi sujuvaa ja kaupungin palvelut löytyisivät hyvin. Sen kautta sinulla Vaski-kirjaston asiakkaana on käytettävissäsi 18 kunnan 52 kirjaston ja 7 kirjastoauton yhteiset kokoelmat. 16 Lauantaina 31. Verkkosivut on toteutettu yhteistyössä Uudenkaupungin kaupungin kumppanin, Mainostoimisto KMG Turku, kanssa. Tuote tulee palauttaa ostopaikkaan Kaupungin nettisivut uudistuivat UUSIKAUPUNKI Uudenkaupungin kaupungin uudet verkkosivut on julkaistu. Uudessakaupungissa ja lähialueella Kolme Kunkkua -nimistä patasarjaa on ollut myynnissä ainakin Uudenkaupungin Kesportissa, Vehmaan PK-Puussa ja Laitilan Rautakaupassa. Jokainen palvelu pystyy tiedottamaan omassa osiossaan myös tärkeistä asioista ja tapahtumista. Kirjastokortillasi voit lainata kaikista Vaskikirjastoista ja palauttaa kirjasi mihin tahansa Vaski-kirjastoon. Etusivulla on nostona neljä ajankohtaista asiaa ja pikalinkkien kautta pääsee etsityimpiin sisältöihin. 050 308 5900 ark. Uudenkaupungin kaupungin uudet nettisivut avattiin eilen. Palautetta voi jättää osoitteessa uusikaupunki.fi/kotisivupalaute Sivustouudistus koskee kaikkia muita kaupungin palveluita paitsi matkailua. 050 577 3296 ark 7-17, la 8-14 PK-PUU UUSIKAUPUNKI Poraajantie 5 B 23500 UUSiKAUPUnKi p. Patasarja on jo poistettu myynnistä myyntipaikoilla. Vinkkilän myymälän toiminta ja valikoima siirtyvät puumyymälän yhteyteen 2.1.2017 lähtien Vaarallista ilotulitetta myyty myös Uudessakaupungissa UUSIKAUPUNKI Maija Ala-Jääski Turvallisuusja kemikaalivirasto (Tukes) on havainnut vakavan turvallisuuspuutteen tänä uutenavuotena myynnissä olleessa Kolme Kunkkua -ilotulitteessa. PK-Puu Taivassalo 4.1. Santahaminassa ja havaitsimme siinä selvän turvallisuusvirheen. Sosiaalisen median julkaisut näkyvät kootusti etusivulla ja tapahtumakalenteri, karttapalvelu ja kaupungin palautelinkki -painikkeet löytyvät etusivun yläreunasta. Puuttuiko jotakin tietoja. Kuuntelutoiminto saadaan sivuilla käyttöön aivan lähipäivinä. Patasarjassa oli panoksia, jotka eivät räjähtäneet sekä osa ammuksista räjähti liian aikaisin. Maksujen muutos ei koske ennen 1.1.2017 muodostuneita maksuja. . . Löysitkö etsimäsi. 7-17, la 8-14 RAUTANET Taivassalo Tulotie 2 23310 TAiVASSAlO p. Tuotteen maahantuoja Suomen Ilotulitus Oy on päättänyt tuotteen välittömästä takaisinvedosta. Uuden lain näkyvin muutos Vaski-kirjastoille on varausmaksun poistuminen. Kaikki ostopaikat löytyvät Tukesin sivulta. joulukuuta 2016 PALVELEMME Ark. Projektihenkilönä uudistuksessa toiminut Sirkku Hirvonen toteaa, että sivustoa kehitetään edelleen, ja kuntalaisilta toivotaan palautetta. Yhden euron varausmaksun sijaan noutamattomasta varauksesta peritään kahden euron maksu. Kyseistä tuotetta on myyty myös rinnakkaisnimellä Evoluutiopakkaus. Matkailun sivustouudistus, Visit Uusikaupunki -sivusto toteutunee vielä juhlavuoden aikana. Sivusto jakaantuu etusivun lisäksi kuuteen palveluosioon: ”Asuminen ja ympäristö”, ”Kasvatus ja opetus”, ”Sosiaalija terveyspalvelut”, ”Kulttuuri ja vapaa-aika”, ”Elinkeinot ja yrittäminen” ja ”Kaupunki ja hallinto”. Sähköisessä kokoelmassa on ekirjoja, e-lehtiä, tietokantoja ja musiikkia. . PK-Puu Vehmaa 5.1. Maahantuojalla suoritetuissa lisäammunnoissa saimme tukea havainnoillemme, kertoi ylitarkastaja Mikko Ojala Tukesista. Vaski-kirjastoillaon yhteinen verkkokirjasto, kirjastokortti, varausjono, käyttösäännöt ja kuljetuspalvelu. 9-17 LA 9-14 Su suljettu KURJENPOLUN TAIMIPALVELU Uusikaupunki, p. Vaskikirjastojen kokoelmissa on noin 2 miljoonaa kirjaa, yli 100 000 musiikkiäänitettä, yli 40 000 dvdja blu-raylevyä sekä valtaisa määrä nuotteja ja lehtiä. tammikuuta. 7-18, la 8-14 Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme onnea & menestystä vuodelle 2017 Liikkeemme ovat suljettuina inventaarion takia seuraavasti: PK-Puu Uusikaupunki 3.1. Raikkaan ja modernin sivuston ulkoasun toivotaan houkuttelevan tutustumaan. Kesän ja syksyn aikana otetut kuvat tuovat väriä sivustolle, ja sisällön kirjoittamisessa on pyritty ajattelemaan kuntalaisia ja palveluiden asiakkaita. Patasarjaa ei saa missään tapauksessa ampua sen turvallisuuspuutteiden takia, vaan se on palautettava ostopaikkaan. – Testasimme tuotetta 27.12. Sivustouudistus on pyritty tekemään asiakasnäkökulmasta, kuntalaisia varten. 044 538 1605 ark. Mikäli olet ostanyt tämän ilotulitepadan älä käytä sitä, vaan palauta se ostopaikkaan. 842 2729 www.kurjenpoluntaimipalvelu.com Toivotamme asiakkaillemme HYVÄÄ UUTTA VUOTTA Uudenvuoden leikkokukkakimput ja tulppaanit! Tule kysymään hinta-arvio keittiöunelmastasi! Sinua palvelee Patrik Lindström 040-414 0501 S-market Koulukatu (Koulukatu 2, UUSIKAUPUNKI) Ma 2.1.2017 klo 10-17 www.pk-puu.fi PUUMYYMÄLÄ Kalannintie 620 23200 VinKKilä p. Paikkakunnan parhaat lounaat löydät täältä: