parantaa työllisyystilannetta. Tavoitteena on 40 000 uutta työpaikkaa. Raumalla avautuu myös uusi iskelmäfestari. M AArit k AUtto n Kesälehden kansikuva on otettu Porin mäntyluodon Kallossa. kesäkuuta 2016 P 5 Raparperi tuo kesän: Kokeile herkullista raparperi-paahtokermavanukasta P 8 Tanssin iloa ja uusia tuulia TAKASIVU Raumalla iso maanvaihto 110v Perjantai on ratkaisujen päivä n Käy kiky-sopimuksen kanssa miten tahansa, niin SAK:n puheenjohtajalle Lauri Lylylle vääntö on nykyisessä tehtävässä viimeinen. P 2 P 3 RUOKA P 8. Tapahtumissa merkittävin uudistus on Raumanmeren juhannusjuhlien paluu. Kesälehden myötä Uusi Aika toivottaa lukijoilleen hyvää alkanutta kesää. STTK:lainen ammattiliitto Pro aloitti keskiviikkona keskeytyneet neuvottelut uudelleen teollisuuden toimihenkilöiden sopimuksesta torstaina iltapäivällä, ja SAK:lainen Metalliliitto jatkoi neuvotteluja Teknologiateollisuus ry:n kanssa illalla. Satakunnan kesä sujuu tänä vuonna varsin pitkälle vanhan kaavan mukaan. Hän jää ensi viikolla eläkkeelle. NP 1 Ite lla O yj PÄÄKIRJOITUS P 2 UUTISET P 3 Ei valituksia Porin puheopetuskokeilussa Ulvilan valtuustokiista oli lähes pelkkää teatteria Porin mukilat avattiin P 7 N:o 22 • 110. Kesälehti on tiivis paketti siitä, mitä Satakunnan kesä tänä vuonna tarjoaa niin matkailijoille kuin maakunnan omallekin väelle. UAArkisto Uuden Ajan kesälehti ilmestyy liitteenä P Uuden Ajan kesälehti ilmestyy jälleen tämän lehden liitteenä. Palkansaajapuolella pidetään ehtona sopimukselle myös sitä, että hallitus toteuttaa lupaamansa veronkevennykset. Kilpailukykysopimuksen syntyminen jäi illan ja yön varaan TyömARKKInAT P Kilpailukykysopimuksen kohtalo jäi torstai-illan ja ehkä perjantain vastaisen yön varaan, kun teknologiateollisuutta koskevat alakohtaiset neuvottelut jatkuivat torstaina. Mikäli molemmat alat saadaan sopimukseen mukaan, työmarkkinakeskusjärjestöjen on tarkoitus perjantaina allekirjoittaa sopimus, jonka tavoitteena on parantaa Suomen kilpailutilannetta kilpailijamaihin nähden ja mm. Palkansaajapuolella odotetaan hallitukselta ainakin 300 400 miljoonan euron kevennyksiä, joilla kompensoitaisiin palkansaajille aiheutuvia lisäkustannuksia mm. Pori Jazz taas on uudistanut jälleen hieman muotoaan. Kiistaa on ollut viimekädessä siitä, miten 24 tunnin lisätyöaikaa toteutetaan. Teknologiateollisuuden osallistuminen kilpailukykysopimukseen on ratkaisevaa sopimuksen syntymiselle. välillisten työvoimakustannusten siirtämisestä osin työnantajilta palkansaajille. Kesälehti 2016 KOLUMNI Kilpailukykysopimus nyt tai ei koskaan mikä meitä vaivaa ja mihin ollaan menossa. Luonnon merkitys virkistysja matkailukohteena kasvaa koko ajan, ja meri sekä muu luonto tarjoavatkin Satakunnassa omaa eksotiikkaansa. Samoin sopimukseen tarvitaan mukaan Palvelualojen ammattiliitto PAM, jotta sopimuksesta tulisi riittävän kattava. 16-sivuisessa liitteessä listataan mm. vuosikerta • 1,50€ Perjantai 3. tärkeimmät kesätapahtumat ja kesäteatterit, ja kerrotaan mielenkiintoisista tutumiskohteista
Mistä tämä johtuu. Rahoitusmallissa huolettaa se, että seurauksena voi olla palvelujen alitarjonta. Totesin, että jos taloon sisälle pyrkii, niin hälytysjärjestelmä alkaa ulvomaan ja vartiointiliikkeen henkilökunta tulee paikalle. Porin Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö ja Nuoret Kotkat järjestivät tämän tapahtuman Kirjurinluodossa. Tytti Tuppurainen (sd) muistutti eduskuntaa Miina Sillanpään perinnöstä. Kansa ja nuoriso lähtevät kaduille, eletään kaaoksessa. Politiikkaa puhuttiin asiallisesti kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Diana Bergroth-Lampisen tervehdyksessä ja 300 osanottajaa kuunteli. Se henkilö joka näitä tarvitsee, soita päivällä ovikelloa ja pyydä. Voidaan kai todeta, että kilpailukykysopimus syntyy nyt tai ei koskaan. Onko määrätyillä nuorilla paha olla, vai johtuuko se huonosta kasvatuksesta. Tämän edellytyksenä taas on, että hallitus antaa takeet verokevennyksistä, joita tarvitaan kuluttajien ostovoiman säilymiseksi edes kohtuullisella tasolla sen jälkeen kun kiky tekee palkansaajien ansiotasoon ison loven. Ikkunoita hajoitettiin eräässä kaupungissa, ja kunnalle tuli jälleen vahingon kautta kustannuksia. Lisäleikkaukset olisivat Ihalaisen mukaan kielteinen asia koko Suomen talouskehitykselle. Vaimoni koristelee asuntomme pihapuolta kukkasilla ja ns. Neuvotteluthan katkesivat yllättäen juuri tähän työaikakiistaan. Silti hallitus aikoo paikata verkostoa asteittain, kahden miljoonan euron vuotuisella lisämäärärahalla. Varkaan pitää olla rohkea. Paikalle tuli kokonaisia nuoria perheitä ja järjestäjät jakoivat ilmaiseksi grillimakkaraa, lettuja, karamellejä, ilmapalloja, poniajelua ja Haliskolisko liikkui osanottajien keskuudessa jakaen karamellejä. Nykytietoyhteiskunnassa saadaan nopeasti väkijoukkoja kokoon, ja sen jälkeen vastuu siirtyykin järjestäjille. Muutama vuosi taaksepäin postilaatikkomme räjäytettiin rikki. Palvelualojen ammattiliitto PAM puolestaan jätti jo neuvotellun sopimuksen pöydälle perjantaihin asti odottaakseen hallituksen verolinjauksia. Totesin kotona, että se on politiikkaa, jonka tämä aiheuttaa. Mikä meitä vaivaa ja mihin ollaan menossa. Olisin antanut sinulle 40 euroa, olisit voinut hakea itse ja valikoida vielä oman maun mukaan puutarhamyymälästä. Tätä kasvatusta ei pystytä yksistään tekemään kouluissa, ehkä suurimman vastuun kantaa nuori itse ja vanhemmat. Ovatko he vastuullisia vai eivät. Ne kuitenkin ovat pieniä vahinkoja, mutta kuitenkin nämä teot ihmetyttävät. Turvallisuuden puolesta olemme tehneet sen, mitä nykytekniikalla voi tehdä. Hallitushan on puhunut lisäleikkauksista ja veronkiristyksistä, elleivät työmarkkinaosapuolet pääse sopimukseen. Tilanne on kriittinen, etenkin kun naisiin kohdistuva väkivalta on maan vakavimpia ihmisoikeusongelmia, joka on tuonut Suomelle useita huomautuksia. Pelkästään Helsingissä jäi viime vuonna yli 500 naista vaille suojaa, Itäja Pohjois-Suomessa ei ole edes turvakoteja. Viime viikonloppu oli meille sosialidemokraateille perheiden yhdessäoloa ja tekemistä. Sanoin jälleen vaimolle, että olen poliittisesti sen verran julkku, että kaikki eivät siedä politiikkani linjaa ja sitten tätä kautta pyritään ”kostamaan”. Totean näillä esimerkeillä, että mihin meidän yhteiskuntamme on menossa tämän tyyppisillä ilkivallan teoilla. Kun katselee tv:tä, raportteja tulee valtioista ja kaupungeista, joissa on levottomuuksia johtuen poliittisista päätöksistä, työttömyydestä, rahan puutteesta jne. Sopimushan ei olisi paikansaajille mitään herkkua, ja tämä kiky olisi ensimmäinen tulopoliittinen sopimus, joka laskisi palkansaajien ansiotasoa. Kolilta katsottuna talvivaarat ja maamme parturoiva tehometsätalous edustavat samaa lyhytnäköisyyttä kuin Venäjän touhu, kun se 150 vuotta sitten myi Alaskan polkuhintaan Amerikalle. On ongelmallista, jos keskukset houkuttelevat helppohoitoisia ja siten edullisia asiakkaita ja siirtävät vaikeammat tapaukset muille.”. Olen henkilökohtaisesti kokenut kiusantekoa asunnollani Pietniemellä. Edellytyksenä on, että myös teknologiateollisuuden toimialat ja kaupan ala ovat saaneet aikaan alakohtaiset sopimuksensa. välillisiä työvoimakustannuksia, työttömyysturvaa, eläketurvaa ja sairasvakuutusta. Siinä se oli nytkin, mutta ei ole enää, kun se eräänä yönä varastettiin. En missään nimessä arvostele kaikkia nuoria vaan niitä, jotka yltävät ilkivaltaan. Kun meidän pihaan tulee, rele laukaisee valot koko pihaan, ja muutenkin pihan edusta on valaistu katuvaloilla. Sopimuksella siirretään palkansaajien kannettavaksi mm. Työ Miinan perustamissa ensija turvakodeissa on yhä kesken.” TURUN SANOMIEN aiheena on sote: ”Sosiaalija terveysuudistus (sote) etenee vähitellen. Jos ja kun sopimus perjantaina saadaan aikaan, sitä voidaan pitää eräänlaisena työvoittona SAK:n puheenjohtajalle Lauri Lylylle, joka on tehnyt kovan työn sopimuksen puolesta ja näin torjunut hallituksen uhkaamat kaikkein kovimmat iskut palkansaajille. Mutta mitä kummaa, seuraavana yönä lähti pienempi kukka-amppeli. Riku Rantala Helsingin Sanomissa Propagandalla, kuten valheella aina, on pitkät jäljet, ja ellei valhetta korjata, se jää elämään. Perjantai 3. Olen viimeaikoina seurannut pääasiassa lehtien kautta, miten nuoriso käyttäytyy julkisissa tiloissa ja paikoissa. Metallityöväen liitto ja Teknologiateollisuus ry väänsivät vielä torstaina kättä erityisesti työajan 24 tunnin pidennyksestä. Näin Lyly voi huojentunein mielin lähteä ensi viikolla eläkkeelle. Jos selvitysryhmän tiistainen esitys valinnanvapaudesta toteutuu, jatkossa asiakas päättää itse, mihin sosiaalija terveyskeskukseen hakeutuu. ILTALEHTI kirjoittaa Miina Sillanpään perinnöstä: ”Kiireellisesti olisi huolehdittava viime vuonna Suomessakin voimaan tulleen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastaisen Istanbulin sopimuksen velvoitteista. Kaupunkimme nuorisotyö on valtavan haasteen edessä, ja voimavarat eivät tällaisiin tapauksiin riitä. Selvitysryhmä esittää sosiaalija terveyskeskusten toimintaa rahoitettavaksi niin, että valtio maksaa maakunnille kiinteää korvausta. Turvakotipaikkoja ja tukipalveluja on liian vähän. Lähiasukkaiden postilaatikoiden rivistöstä vain meidän räjäytettiin. Eräs tuttava sanoi, että laita riistakamerat. Julkisuudessa on jo kuitenkin spekuloitu sillä, että mitä seuraa, jos sopimusta ei tälläkään kertaa synny. Sofi Oksanen Lännen Median lehdissä Kilpailukykysopimus nyt tai ei koskaan Y li vuoden väännettävänä olleen aluksi yhteiskuntasopimuksen ja nyt kilpailukykysopimuksen ratkaisun hetket ovat jälleen perjantaina, jolloin keskusjärjestöjen ja hallituksen on määrä vahvistaa sopimuksen syntyminen. SAK:n entinen puheenjohtaja, nykyinen SDP:n kansanedustaja Lauri Ihalainen torstaina Ylen aamu-tv:ssä sanoi, sopimuksen vaihtoehdot olisivat kaikille osapuolille vielä huonommat. Harkitsen. Lopullisen kilpailukykysopimuksen syntyminen on siis torstain tilanteen perusteella edelleen veitsenterällä, vaikka kaikki osapuolet toivovat sopimuksen syntyä. Yksityisten palveluiden käyttämiseen nykyisin saadusta Kela-korvauksesta luovuttaisiin, ja se siirrettäisiin suoraan maakuntien pussiin. kesäkuuta 2016 Häm-vitsit Sanottua Lehdistä luettua Kolumni esaj.wahlman@tul.fi Esa J. Arvonta suoritettiin ja arvatkin olivat ilmaisia, voittajat olivat tyytyväisiä. Uusien keskusten toiminnan rahoitus on yksi isoista kysymyksistä. Porin maauimalan tihutyöt ja Porin kaupungin omaisuuden eli meidän kaikkien yhteistä omaisuutta vahingoitetaan ja tuhotaan. Vaimo sanoi, että uskaltaako hän enää olla öisin yksin kotona, kun työni puolesta matkustan paljon. Onneksi ilkivallan tekijät saatiin kiinni ja korvaukset hakuun. Samassa tilanteessa ovat teknologiateollisuuden toimihenkilöt ja ylemmät toimihenkilöt. Niin monta kertaa sitä on turhaan yritetty. näytenumero on ollut pääoven vieressä oleva iso ja näyttävä kukka-amppeli. Wahlman Kirjoittaja on toiminnanjohtaja ja Porin kaupunginhallituksen jäsen. Vai haluaako joku nuorisojengi purkaa fyysistä voimaansa tällaisilla teoilla. kesäkuuta 2016 2 Otamme kantaa Satakuntalainen sosialidemokraattinen sanomalehti • Perustettu 1906 • Päätoimittaja Jukka Vilponiemi Pääkirjoitus Porissa 3. Mutta kuten mm
Olen itsekin seurannut hiukan Juhana Vartiaisen esiintymisiä julkisuudessa. köyhyysloukkuun. Filatovin mukaan kriteerien purkaminen auttaa rakennemuutospaikkakuntien työttömiä ja muutoin työnsä menettäneitä ihmisiä löytämään itselleen henkilökohtaisista tarpeistaan lähtevää koulutusta ja uuden työn. Harva on ehtinyt unohtaa myöskään hallituksen ajamia palkanalennuksia, jotka puettiin aikoinaan kilpailukyvyn lisäämisen muotoon. Kokoomuksen ulkopolitiikka tuntuu olevan enemmän kuin koskaan jakolinjalla. En siis ole viemässä puheterapeuteilta asiakkaita, Myllykoski sanoo. On kuitenkin häpeällistä, että asukaslukuun suhteutettuna eläkeläisköyhyys on meillä eurooppalainen pohjanoteeraus. Jostain syystä Iivarin on vaikea hyväksyä omista mielipiteistään poikkeavia ajatuksia. Neuvotteluissa päädyttiin myös siihen, että uusi kaupunginhallitus valitaan edellisten kunnallisvaalien voimasuhteiden perusteella, jolloin SDP:llä on neljä edustajaa, kokoomuksella kolme, keskustalla kaksi edustajaa sekä vasemmistoliitolla ja perussuomalaisilla yksi edustaja. Eduskunnasta Ay-liike korjaamaan eläkejärjestelmää P Esitän, että Metallityöväen liiton tulee yhdessä koko ayliikkeen kanssa vaatia nykyisen eläkeindeksijärjestelmän korjaamista nykyistä oikeudenmukaisemmaksi. Maamme lasketaan ns. Usein sanotaan vanhan Urho Kekkosen tutun sanonnan mukaan, että ”jos jommankumman, sisätai ulkopolitiikan, pitää olla massamme rempallaan, niin olkoon se sisäpolitiikka”. Nyt päätös on saanut myös lainvoiman, koska valitusaikana ei siitä tehty valituksia. Kokeilua varten on varattu täksi vuodeksi rahaa 19 800 euroa. Avoimuus ja läpinäkyvyys eivät ole arvoja, jonka varaan enää luottaa. Tarvetta parempaan siis olisi. Lisäksi maakunnista ei ole tulossa kuitenkaan itsehallinnollisia, jolloin jälleen jää auki isoja perustuslaillisia ongelmia. Kokoomusta lukuun ottamatta ryhmät valitsivat kaupunginhallitukseen entiset edustajansa, eikä kaupunginvaltuusto puuttunut ryhmien valintoihin. Perussuomalaisten varavaltuutettu Marko Järvinen kuitenkin paheksui menettelyä blogikirjoituksessaan. Palaaminen pelkästään palkkaindeksiin ei yksistään auta, vaan tarvitaan korjaus, joka suosii pientä ja keskimääräistä eläkettä saavia ja estää eläkeläisköyhyyden lisääntymisen. Kipeää se tekee siksi, että hallituksen vanhat pallot ovat yhä ilmassa, eikä takeita ole siitä, että hallitus saa koppia kaikista käynnistetyistä uudistuksista. Jos haluat käyttää nimimerkkiä, laita silti yhteystietosi mukaan. TV-kamerat käyvät kuumina, ja prime timeaikaa tulee monenlaisille avauksille. Kuka kantaa vastuun, kun kansa ei ole saanut päättää itse, kenen kanssa liittoudutaan. Jos menneen hallituskriisin yönä opimme, että kaikki ei sittenkään ole keskustalle ja perussuomalaisille kaupan, tilanne on nyt lyhyessä ajassa muuttunut. Markku Perkiö, Harjavalta Ei valituksia Porin puheopetuskokeilusta Sonja Myllykoski: En ole astumassa puheterapeuttien varpaille Jukka Vilponiemi Uusi Aika POri P Perusturvan puheopetuskokeilusta Porissa syntynyt häly ei ole johtanut valituksiin, vaan lautakunnan päätös on saanut lainvoiman. Kuka kantaa poliittisen vastuun, jos Toivo-jengi onnistuu ajamaan kasaan sellaista poliittista enemmistöä, joka ajaa Suomea Natoon ilman kansanäänestystä. Kokoomus korvasi kaupunginhallituksen enemmistön mukana tähän asti toimineet Tapani Kankaanpään ja Minna Juuselan Suvi Mykrällä ja Antti Paalalla , jotka ovat olleet mukana kaupunginhallitusta vastustavassa rintamassa. Myrskyn silmään joutunut erityisopettaja ja demarivaltuutettu Sonja Myllykoski sanoo, ettei hän ole astumassa Porin vähien puheterapeuttien varpeille. Kokeilussa puheterapeutti antaa harkintansa perusteella lähetteen puheopettajan antamaan kuntoutukseen. Myllykoski on Porissa sosialidemokraattien valtuutettuna ja myös perusturvalautakunnan jäsen. Ei henkilöstön palkkakustannukset olleet niinkään ongelma, vaan se, että tuote ei enää vastannut kuluttajien odotuksia. Ammattiyhdistysliikkeen ja tiettyjen eläkeläisjärjestöjen yhteistyö on ehdottoman tärkeää asiamme eteenpäin viemiseksi ja korjaamiseksi. Olimme silloin eri mieltä siitä, onko Suomella hallituksen väittämää hintakilpailukykyongelmaa. Ainakin ammattiyhdistysliikkeeseen on levinnyt merkillinen kaikkitietävyys. Erityisopettajan ja puheopettajan koulutuksen lisäksi Myllykoskella on matematiikkaterapeutin koulutus, ja hän opiskelee parhaillaan myös lasten neurologiaa Tampereen yliopistossa samalla linjalla, jolla koulutetaan puheterapeutteja. On käsittämätöntä, että sosiaalija terveyspalveluiden uudistus lähtee täysin markkinaehtoisesta ratkaisusta. Esitykseni perustuu tilastoihin, jotka kertovat, että 1,5 miljoonasta eläkeläisestä kolmannes saa alle 1 100 euroa ja puolet alle 1 400 euroa. Pelkällä laajallakaan erityisopettajan koulutuksella ei pystytä antamaan kuntoutusta, vaan taustalla pitää olla myös terapiatietämystä, hän sanoo. Muutamia esimerkkejä. Erityisesti keskustan puoluekokouksesta on tulossa paljon jännittävämpi kuin henkilövaaleja tekevän Kokoomuksen puoluekokouksesta. Perusturvalautakunta päätti yksimielisellä päätöksellä ostaa kokeiluna kuntoutupalveluja erityisopettaja Sonja Myllykosken yritykseltä. Muut demarien edustajat ovat Johanna Mattila , Janne Eräpuro ja Jarkko Viljanen . Sosialidemokraattinen puolue on kuitenkin demokraattinen puolue. Odotettavissa on varmasti kovaa arvokeskustelua niin yhtiöittämisestä, aluepolitiikasta kuin sotesta ja ulkopolitiikastakin. Työttömän mahdollisuus päästä opiskelemaan omaehtoisesti työttömyysturvan varassa on hyvä keino auttaa ihmistä hädässä eteenpäin. Kuka kantaa vastuun, jos ja kun hintaa maksetaan jatkossa sinkkiarkuissa ihmishenkinä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi yksikantaisesti ja aivan oikein, että Natoon ei voi mennä ilman kansanäänestystä. Omaehtoiseen koulutukseen pääsyä helpotettava HelSiNKi P Omaehtoiseen koulutukseen pääsyn kriteereitä tulee helpottaa, sanoo eduskunnan työelämä-ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Tarja Filatov. En ole kouluttautunut ja perustanut yritystä vain perusturvaa varten, hän muistuttaa. Veijo Rantanen Metallin eläkeläinen Juhana Vartiainen on viisas mies P Luin Martti Iivarin kirjoituksen Uuden Ajan mielipidesivuilta. Jutta Urpilainen nosti hänet Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen johtajaksi. Muut demarien varajäsenet ovat Hei Rosenblad, Sari Mikkilä ja Arto Tuohimaa. Sallivatko keskustan jäsenet näin suuren reivausliikkeen ja vatuloinnin puolueensa arvopolitiikkaan, mitä on nähty reilun vuoden mittaan Sipilän pääministerikaudella. Sekin aika on nyt sitten nähty, että SDP:n on tuettava vahvasti tätä pitkää ulkopolitiikan varmaa linjaa, minkä on omaksunut myös Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö. Tarvitaan siis remontti, joka toimii meidät huomioiden. Kun niitä ei saatu etenemään työmarkkinapöydissä, pääministeri Sipilä joukkoineen päätyi ajamaan pakolla uhaten lopputulosta. Neuvotteluilmapiiri oli Uuden Ajan saamien tietojen mukaan välillä kireäkin, mutta lopputulemana oli, että ryhmät eivät puutu toisten ryhmien henkilövalintoihin. Puolueen tulee siis jatkossakin olla valmis kompromisseihin ja lehmänkauppoihin, jos hallitukseen eli todelliseen valtaan aiotaan pyrkiä. Meille on mahdotonta, että Suomea hoidetaan hivuttamalla Natoon joidenkin näkyvien kokoomusvaikuttajien taholta. Korjausmalli on otettavista entisistä tupoista, joissa käytettiin ns. Myllykoski hämmästelee sitä, että estääkö politiikassa mukanaolo itsensä ammatillisen kehittämisen ja uudet liikeideat. Lähtökohtamme oli erilainen kuin hallituksella. Sonja Myllykoski ihmettelee noussutta hälyä, koska hänen ideansa on auttaa lapsia kunotutumaan äänneongelmistaan. matalapalkkaeriä. Poliittinen tilanne on varsin hämmentävä tällä hetkellä. Tunsin myötähäpeää. Yksi hulluimmista ja fanaattisimmista esityksistä on ajaa Suomea Natoon ilman kansanäänestystä. Loppu onkin historiaa, jonka lopputulosta liittokohtaisen kierroksen ollessa vielä käynnissä ei näy. Porissa on perusturvan ja perheneuvolan palveluksessa nyt yhteensä neljä puheterapeuttia, ja peruturvakeskus on koko ajan hakenut uusia terapeutteja, mutta tehtäviin ei ole ollut hakijoita. Sosialidemokraatit vaihtoivat yhden varajäsenen, kun ryhmästä eronneen Hannu Haapasen tilalle valittiin Pekka Ojanen. Yhtiöittämisvaade tulee kaikkiin sotepalveluihin. Kokoomuksen edustajat ovat Tiina Ahonen (vpj), Suvi Mykrä ja Antti Paala, keskustan Juha Tenho ja Leena Gröndahl , vasemmistoliiton Pekka Tuori ja perussuomalaisten Tero Järvelä . Soteuudistuksessa ollaan siirrytty jo aikoja sitten bunkkereihin. Mitä kauemmin eläkkeelläsi sinnittelet, sitä varmemmin putoat ns. Juhana Vartiainen oli ekonomisti, joka on toiminut muun muassa Palkansaajien tutkimuslaitoksessa ja johtajana Ruotsin Konjunkturinstitutetissa. Niin Kokoomuksen, RKP:n kuin Vasemmistoliitonkin puoluekokoukset kiinnostavine henkilövalintoineen jännittävät. Olen samaa mieltä, vaikka kipeää tekeekin. Erityisesti hallituspuolueiden puoluekokoukset ovat tärkeitä siksi, että siellä määritellään näiden poliittisten liikkeiden mandaatti nykyisiin ja uusiin hallituksen ratkaisuihin. Pelkkään palkkaindeksiin yksistään palaaminen ei meitä pieneläkeläisiä oleellisesti auttaisi, vaan tuloerot jälleen kasvaisivat. Nykyisin koulutukseen pääsy on rajoitettua ja kriteerien toimeenpano vaihtelee alueittain, muistuttaa Filatov. Niinpä koko jupakka näyttäytyi lähinnä kokoomuksen sisäiselta kiistelyltä. hyvinvointivaltioksi. Ulvilan valtuustokiista oli lähes pelkkää teatteria Vanha kaupunginhallitus jatkaa pienin muutoksin Jukka Vilponiemi Uusi Aika UlVilA P Ulvilan kunnallispolitiikan viime kuukausien kiistat osoittautuivat ainakin ulospäin lähes pelkästään teatteriksi, kun kaupunginvaltuusto tiukassa äänestyksessä äänin 19-16 erotti entisen kaupunginhallituksen mutta valitsi uuden hallituksen lähes entisessä kokoonpanossaan vain kahdella kokoomuslaisella jäsenellä muutettuna. kesäkuuta 2016 3 Politiikka & Mielipide Mielipide P Toimitus julkaisee tällä sivulla lukijoidensa kirjoituksia ja mielipiteitä. OTA KANTAA Yli sata vuotta tasa-arvon, demokratian ja yhteisvastuun puolesta Kolumni krista.kiuru@eduskunta.fi Krista Kiuru Kirjoittaja on porilainen kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja (sd). Harva kun uskoo, että Nokian kännykät jäivät maailmalla myymättä hinnan vuoksi. Se, että Vartiainen katsoo edistävänsä sosiaalidemokraattisia arvoja paremmin jossain muussa puolueessa, on hänen oma mielipiteensä. Varsin usein hän toteaa: ”tämä ei varsinaisesti kuulu minun kompetenssiini”, eikä rupea jauhamaan liirun laarumia tavallisten politikkojen tavoin. Luullaan, että kaikki viisaus asuu SDP:ssä. Emme usko, että naisvaltaisilla palvelualalla ja julkisella sektorilla voidaan vaikuttaa viennin ongelmiin. Perjantai 3. Olen eri mieltä, mutta ei tulisi mielenkään kiistää hänen älykkyyttään. Eri tyyppisiä kannanottoja sinkoilee, ja uusia poliittisia avauksia on eetterissä. Ennen valtuuston kokousta ryhmien edustajat kävivät maanantaina useita neuvotteluja siitä, miten kokouksessa toimitaan. Puheterapeutille on jopa puolen vuoden jono, eivätkä terapeutit ehdi vaikeimpia tapauksia lukuun ottamatta ohjata lapsia kuin monessa tapauksessa vain kerran. Porin perusturvalautakunta päätti tänä keväänä käynnistää kokeilun, jolla se ostaa lasten äänneongelmiin kuntoutupalveluja puheopettajalta, koska puheterapeuttien hoitoon on pitkät jonot. Hän jääväsi itsensä päätöstä tehtäessä. Sähköposti: ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Verkkosivujen kautta: www.uusiaika-lehti.fi Telefax: 026300 280 Kirjeposti: Uusi Aika, Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori. Kirjoita lyhyesti, mieluummin nimellä kuin nimimerkillä. Tästä huolimatta hallitus ajoi viiden prosentin palkanalennuksia. Toimitus valikoi ja tarvittaessa lyhentää tekstit. Nykyinen indeksijärjestelmä heikentää vääjäämättä vuosi vuodelta vielä näittenkin eurojemme ostovoimaa. Näin ollen sosialidemokraatit säilyttivät myös kaupunginhallituksen puheenjohtajuuden, jossa tehtävässä jatkaa Leena Jokinen-Anttila . Vatulointi jatkuu
RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Hintaan sis. Värilliset ilmoitukset erillisen hinnaston mukaan. Esityksenä Nunnia ja Konnia Lippuja on vielä saatavilla. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Hallitus kokoontuu klo 11.45. Lipun hinta 25e. Hallitus Lapin Eläkkeensaajat ry Seuraava kerho on Osuuspankin kerhohuoneella 14.6. Rakennusliiton Os. Ilmoittaudu 22.6. Savilankatu 13. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. Tervetuloa! Euran Sosialidemokraattien Kuukausikokous 12.6.2016 klo 15.00 Onnelassa. Johtokunta Ulvilan Sosialidemokraattien kuukausikokous sunnuntaina 5.6. Olemme asiakkaidemme omistama keskinäinen vakuutusyhtiö ja tarjoamme erityisesti ammattiliittojen jäsenille etuja ja räätälöityjä tuotteita. krs. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. 040 848 9450 AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Ilmoitushinnat mustavalkoisena: etusivulla 2,20 e/pmm, ennen tekstiä 1,70 e/pmm, tekstin jälkeen 1,70 e/pmm, tekstissä 1,70 e/pmm, takasivu 1,90 e/pmm, kuolinilmoitukset 0,90 e/pmm, määräpaikkakorotus 0,10 e/pmm. Toimisto avoinna to klo 14.-18. Ohjausta ja tukea diabeteksen omahoitoon ja hyvään hoitotasapainoon diabeteshoitajan vastaanotolta. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. krs 28100 PORI Puh. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. 0800-398 336 klo 06–09, puh. Kylpylähotelli Spa Hotel Ruutli. Ohjelmassa mm. 82e eijäsenet, 75e jäsenet, maksu tilille viim. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. ilm. mennessä puh 0505 177 688. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Harjavallan Eläkkeensaajat ry Teatterimatka Kaivolan kesäteatteriin Laitilaan sunnuntaina 10.7.2016 klo 17. Lippu 10e sisältää keiton ja kakkukahvit. (02) 635 3583 050-569 3653 Ay-toiminta Eläkkeensaajat SDP toimii AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. Porin Demarit ry Hallituksen kokous 15.6. Kesäteatteri Tampere (Reinikainen) Ilmoittautumiset Keijolle puh 0400 722 288 3-piirin Eläkkeensaajien (Satakunnan, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen) yhteinen teatteri-iltapäivä Turun Samppa linnan kesäteatterissa 6.7.2016 klo 15. Sit. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. 9.6. 3.8. Hotellissa uintija saunomismahdollisuus. Kahvitarjoilu. mennessä puh 0409 639 448 tai 0500 227 810. Maksathan Turun saaristo retken 65e viimeistään silloin tai sitä ennen yhdistyksen tilille FI72 5285 0850 1193 50. Tervetuloa matkoille! Porin Kunnalliset Eläkeläiset ry 7.6.2016 Kesäjuhla on peruutettu! Hyvää kesää. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. Terv. klo 12.16. mukavaa. Työpaikkojen luottamusmiehillä on puheja läsnäolo-oikeus hallituksen kokouksissa. klo 13. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Matkalle lähdetään klo 13.45.kirkon parkkipaikalta. O le tk o am ma ttiliiton jäsen. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Sitovat ilmoittautumiset viimeis. krs. matkan, lipun, ruokailun ja väliaikakahvin. Rauman Työväenyhdistys ry Kuivalahden kesäteatteriin ke 13.7.2016 klo 19. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. Lippuja voi noutaa toimistolta jäsenkorttia näyttämällä. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. krs AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Tervetuloa! Meri-Porin Eläkkeensaajat ry Kutsut: 9.6 klo 1216 Piirin Kesälystit Lapin Salaman kalliolla. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. krs 28100 PORI Puh. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Asiat: Kunnalliset asiat, korjattu talousarvio, kesätoiminta ym. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. krs 28100 PORI Puh. Menemme Inkoolaisten vieraaksi Hotelli Yyteriin klo 18.30. 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. Makkaranpaisto Kirjurissa (Kaarisilta) klo 12. Kuljetukset kaikkialle. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Vastaanottokäynti 30 min 45 euroa. Vietämme iltapäivän pihapelejä pelaten ja makkaraa grillaten ehkä kahviakin on luvassa. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. puh 0282 235 22 ja sposti (osasto35@taajamapalvelut.fi) Lippuja on rajoitetusti!. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. klo 18, Merikylpylä Otanlahti. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. krs 28100 PORI Puh. välisenä aikana (ajankohta vahvistuu kun otteluaikataulu vahvistetaan) jäsenhinta 550e (ei jäsen hinta arvio 850e) hinta sisältää: lentokenttäkuljetukset, lentolipun, 4 hotelliyötä 2 hh huoneissa aamiaisella, Camp Nou Stadionkierros ja ottelulippu hyvältä paikalta alustavat ilmoittautumiset 30.6. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Dem. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. Muistotilaisuudet, sidontatyöt UUSIKOIVISTONTIE 40, PORI puh. mennessä 062jhl@gmail.com / 044 701 8810 Kaisu Plaami Varsinainen ilmoittautumisen yhteydessä (20.7.15.8.) maksetaan vahvistusmaksu 300e ja loput 250e 30.9.2016 mennessä. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. Asetamme tällöin osan ehdokkaistamme. alkavaan näytökseen Rusetteja vanhasta muistista. Tervetuloa, toimintaan. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Kesälysti Salamakalliolla, kuljetus ilmainen klo 10.30 linjaautoasemalta. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Auto Kaanaasta klo 10. 43 Kesäpäiväkokous 10.6 Särkinokassa yhteislähtö klo 17.30 kokouksen jälkeen mahdollisuus saunaan sekä pientä iltapalaa. 035 Merskan saunakokous maanantai 13.6. klo 17.30 Salinilla, Nortamonkatu 3, Pori. klo 18 Tuomariklubilla. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. 010-83 361 klo 08–16. krs. krs. 2.7. Yhden hengen huoneesta lisämaksu. lisäksi aamiaiset ja illalliset hotellissa menomatkalla aamiainen laivalla, kiertoajelu oppaan johdolla, bussi mukana matkan ajan. Siellä esitetään humoristinen musiikkinäytelmä Rusetteja vanhasta muistista. klo14. Tili: Harjavallan Eläkkeensaajat FI73 0537 0540 2159 99. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. krs. 040 848 9450 Aluepäällikkö Seija Johanssonin vuorotteluvapaan (29.3.-30.9.2016) sijainen Aluepäällikkö Maaret Laakso 010 7703 702 040 5444 887 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palveluneuvoja Satu Fisk 010 7703 672 050 443 2039 Itsenäisyydenkatu 33, Pori p. Palvelemme numerossa 01019 5110 ma–pe 8–18 sekä verkossa osoitteessa www.turva.fi -31 ,6% Siirry ostoksille osoitteeseen turva.fi Turvakasko ja Kotivakuutus verkkokaupasta Alennus vain ammattiliiton jäsenelle ensimmäisen vuoden vakuutusmaksusta. Kokouksen aiheena Jazz-majoitukseen liittyvät asiat. Puheenjohtaja Eeva Rautiainen Porin Kunnalliset JHL ry 062 Ennakkomarkkinoinnissa: Jalkapallomatka Barcelonan La Ligaan pitkä viikonloppu toma 15.10-15.11. krs. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. Aiheena kunnallisvaalit 2017. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. Ilm.viim.6.7 jukka_64@ luukku.com. Matkan hinta 42e ei-jäseniltä, 35e jäseniltä sis. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. Vielä mahtuu mukaan. Asiantuntevaa hautausalan palvelua. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. Kesäteatteri Kauhajoki. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. ilm. Piirin kesälystit 9.6. krs 28100 PORI Puh. Pyyhe mukaan! Tervetuloa! Hallitus Kesäteatterinäytös Sisko ja sen veli Fåfängassa keskiviikko 6.7.2015 klo 18. 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. krs 28100 PORI Puh. Terv. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Kiitos kun tulet. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. 040 848 9450 AY-MUISTIO AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Lehden vastuu virheellisistä tai julkaisematta jääneistä ilmoituksista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. klo 17 Vanhakylän Työväentalolla. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. visailua ym. 30.6. Teatterilippujen hinta 10e /kpl 2 lippua/ jäsen näytäntöön. Terveisin hallitus lRauman Sähköalantyöntekijät ry os. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. Lähtö Rauman linja-autoasemalta klo 18. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. Lapin Salamakalliolla. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Matkan hinta 240e ei-jäseniltä, 220e jäseniltä 2-hengen huoneessa/henkilö. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Maksu tilille viim. 10.7. Tarjolla kahvia ja muutakin. Johtokunta samassa paikassa klo 16. 27.7. Terv, Johtokunta Satakunnan Sos. Saariston rengastiematka 21.6. Perjantai 3. Turvan verkkokaupassa on kattava valikoima vakuutuksia: • kotivakuutus • kotivakuutus vapaa-ajan asunnolle • autovakuutus • moottoripyörävakuutus • matkavakuutus • tapaturmavakuutus • henkivakuutus Laske ja osta helposti Turvan verkkokaupasta. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. kesäkuuta 2016 4 Uuden Ajan yhteystiedot • Ammattiliittojen osoitemuistio • Menoa ja meininkiä Ennen tekstiä Julkaisija Ajan Sana Oy Perustettu 1906 ISSN 0789-8169 Sanomalehtien Liiton ja T-Lehdistö ry:n jäsenlehti Osoite Itsenäisyydenkatu 39 B 28100 Pori Postiosoite PL 205 28101 Pori Ilmestymispäivä perjantai Painopaikka Sata-Pirkan Painotalo Oy, Pori TOIMITUSJOHTAJA Reijo Nuikki TOIMITUS Avoinna ma, ti, to 9 – 16.00, ke 9 – 18.00, pe 9 – 14.00 Sähköposti ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@uusiaika-lehti.fi www.uusiaika-lehti.fi Päätoimittaja Jukka Vilponiemi 044-7300 243 jukka.vilponiemi@uusiaika-lehti.fi Toimitussihteeri Maarit Kautto 044-7300 242 maarit.kautto@uusiaika-lehti.fi Toimittajat Maarit Kautto 044-7300 242 maarit.kautto@uusiaika-lehti.fi Heli Kokko 044-7300 244 heli.kokko@uusiaika-lehti.fi Jukka Vilponiemi 044-7300 243 jukka.vilponiemi@uusiaika-lehti.fi TILAAJAPALVELU Konttori avoinna ma, ti, ke, to klo 8.00 – 16.00, pe klo 8 – 14 Tilaukset 044-7300 250, tilaukset@uusiaika-lehti.fi Ilmoitukset ua.ilmoitukset@uusiaika-lehti.fi Ilmoituskonsultti Markku Majakulma 044-7300 206 markku.majakulma@uusiaika-lehti.fi Ilmoituskonsultti Tarja Mattila-Krank 044-7300 245 tarja.mattila@uusiaika-lehti.fi Levikkiasiat Merja Virtanen 044-7300 250 merja.virtanen@uusiaika-lehti.fi Tilaushinnat kesto 12 kk 63 e määräaikainen 12 kk 69 e 6 kk 45 e 3 kk 33 e Tilaushinnat sisältävät 10 % arvonlisäveron. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Euran ja Ulvilan Eläkkeensaajat on kutsuttu kylään. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. 0800-392 262 Rauman alueella, ottakaa yhteyttä Länsi-Suomen jakelupäivystykseen puh. Hinta 16e Väliaika kaffe. Piiritoimisto On Suljettuna viikot 2122 putkiremontin takia. Diabeteshoitaja – omahoidon tukena Yksilöllinen diabeteksen omahoito takaa hyvän elämänlaadun ja toimintakyvyn säilymisen. 140x100_UusiAika_012016.indd 1 5.1.2016 13:41:12 Porin Työväenyhdistys ry Kesäkuun jäsentapaaminen torstaina 16.6. Tervetuloa! Porin JHL ry:n 27 hallitus kokoontuu torstaina 9.6.2016 klo 16.30 yhdistyksen kokoustilassa, Eteläpuisto 12. Ennen esitystä ruokailu Lomaja hoitokoti Laiholla. Sit. Saarenmaan matka 22.24.8. JAKELUPÄIVYSTYS Jakeluhäiriön sattuessa ota yhteyttä: Porin alueella SK:n kantoalue Jakelupäivystys puh. Nakkilan Eläkkeensaajat ry Vietämme kesäpäivää Työviksen pihalla 28.6. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. 30.6. Ilmoitushintoihin lisätään 24%:n arvonlisävero. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. Lysti maksaa 35e joka peritään autossa. Järjestämme yhdessä Tempon kanssa 3.7. 020 774 0410 AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. teatterimatkan Kaivolaan. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Kivenpyörittäjän kylä. mennessä Meerille puh 0505 177 688 myös maksu tilille 30.6. Yhdistys maksaa kuljetuksen. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. 10.6. (02) 635 1160 as. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Hallitus Porin Seudun Eläkkeensaajat ry Kutsut: 8.6. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. 622 622 Varaa aikasi vastaanotolle
Syynä ovat verotulojen ja valtionosuuksien heikkeneminen sekä hallintokunnille myönnetyt ylitykset. Se päättää, mitä tiloihin jatkossa tulee. Lapinjoen ylittävä Sukkalan sillan tulopenkereissä on havaittu painumaa, joka johtuu perusmaan kantavuuspuutteiden, liikennekuormien ja korkeiden ajonopeuksien yhteisvaikutuksesta. Päätös oli yksimielinen. Perjantai 3. Meidän on löydettävä säästöjä kaikesta toiminnasta yhdessä henkilöstön kanssa. Heiniluoma haaveilee tuplaavansa edustajiston sääntömääräisten kokousten määrän, jolloin edustajilla on parempi mahdollisuus syventyä asioihin kuin nykyisessä neljän kokouksen mallissa. Vaativat haavahoidot keskitetään edelleen hyvinvointikeskuksiin, jossa on mahdollisuus lääkärin konsultaatioon. klo14. Kirjoita mielipide www.uusiaika-lehti.fi Pori aloittaa yt:t ei irtisanomisia Pori P Porin kaupunki aloittaa koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. 0505 559 041. – Uuden keskusjärjestön perustaminen ja Sähköliiton pysyminen UK-hankkeessa on sähköliittolaisten edun mukaista, Tero Heiniluoma toteaa. Suunnitteilla oleva seniori-neuvola tukee ikäihmisten omaehtoista terveyden edistämistä ja reagoi varhain toimintakyvyn muutoksiin. Jokaisella kentällä työskentelee vähintään kaksi ohjaajaa. Hän toivoo, että mahdollisimman moni palkansaajaliitto pysyisi UK-hankkeessa mukana ja jo irtaantuneetkin liitot vielä harkitsisivat uudelleen kantaansa. kesäkuuta 2016 5 Uutiset Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu TSL toimii Voimaa Verkossa 55x25mm_VoimaaVerkosta.indd 1 19.12.2013 11:03:17 www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi pidetään maanantaina 20.6.2016 klo 15.00 Porin Suomalaisella klubilla, Eteläranta 10, Pori. Huom! Vielä muutama peruutuspaikka vapaana, terveisin Oili p. Seniori-neuvolassa keskitytään muun muassa ravitsemukseen, toimintakykyyn, muistiin sekä verenpaineen seurantaan. klo 19. kello 10. – Viikkarin Valkamaan on tulossa SAS-toimisto, jossa hoidetaan ympärivuorokautisen hoidon, ryhmäkodin ja perhesijoituksien päätökset sekä kotikuntalainmukaiset sijoitukset. jukka_64@ luukku.c Hallitus tään 6.6 piirin puheenjohtajalle 0500 326 355 / Tuulikki Pajunen. Liikennehaitta kohdistuukin Sukkalan kylän paikalliseen ja Kodiksamin kylään muualta suuntautuvaan liikenteeseen. KöyliönSäkylän Eläkkeensaajat Helsinki-Tallinna 7.8.6. Tampereella lauantaina 28. lähdetään linja-autoaseman tilausajolaiturista klo 7.45. Ensimmäinen päivä oli tarkoitettu ilmoittautumisia varten. Valmistelevat työt ovat alkaneet, ja silta suljetaan kokonaan liikenteeltä maanantaina 6.6. Maksuttomat kentät ovat keskustassa Kiertokadun avoin päiväkoti, Kiertokatu 12, entisen Itätullin päiväkodin piha, Itätullinkatu 27–29, Toejoella Päiväkoti Etanatien piha, Etanatie 1, Ruosniemessä Ruosniemen koulun piha, Tilsantie 11, Sampolassa Päiväkoti Taikurinhatun piha, Palokunnantie 39, Liinaharjassa Päiväkoti Pääskylinnan piha, Salavatie 1, Pietniemellä Päiväkoti Lintukodon piha, Pensasmäentie 2, Noormarkussa Yhtenäiskoulun piha, Museotie 12 ja Pihlavassa Uusitalonpuisto (avoin päiväkoti), Uusitalontie. Kokouksessa käsitellään: Yhtiöjärjestyksen 12§:n varsinaiselle yhtiökokoukselle määräämät asiat Hallituksen esitys kombinaatiofuusiosta, jossa Aatteen Työ Oy Pori (y-tunnus 0233365-0), Eteenpäin Osakeyhtiö Kotka (y-tunnus 0159788-1), Viikko-Häme Oy Hämeenlinna (y-tunnus 1638328-8), Kehitys Oy Pori (y-tunnus 0136943-2), Kili Oy Helsinki (y-tunnus 0868907-6), Mikkelin Työväenlehti Oy Helsinki (y-tunnus 0207216-3), Suomen Viestintärahoitus Oy Helsinki (y-tunnus 0649774-0) ja Viikko-Media Oy Helsinki (y-tunnus 2254023-5) sulautuvat yhtiöksi nimeltään Eteenpäin Oy. Kivenpyörittäjän kylä. ilm. Pirjo 0503 493 749 Pyynikin kesäteatterin esitys Taivaan Tulet ke 13.7. HALLITUS En juhli merkkipäivääni Juhani Rosengren Merkkipäiviä Kokouksia TSL: n Rauman Seudun Opintojärjestö ry Kuivalahden kesäteatteriin ke 13.7. Tämä yhteisvaikutus on aiheuttanut sillan vaurioitumisen riskin. Ohjaajien tehtävänä on ohjata toimintaa ja huolehtia lasten turvallisuudesta. Vanhuspalveluita Viikkarin Valkamaan Pori P Viikkarin Valkama avopalvelukeskusta kehitetään vanhuspalveluiden monipuoliseksi osaamiskeskukseksi, joka tarjoaa matalan kynnyksen palveluita koko Porin perusturvakeskuksen yhteistoiminta-alueen asukkaille. Ryhmä toimii liiton enemmistöryhmänä ja kaikki 60-vuotiaan liiton aiemmatkin puheenjohtajat ovat nousseet sen tai sen edeltäjän riveistä, niin myös SAK:n nykyinen puheenjohtaja, joka oli Sähköliiton aiempi puheenjohtaja, nykyinen kunniapuheenjohtaja Lauri Lyly . Suuren kysynnän vuoksi keskustassa on kaksi leikkikenttää. – Lupaan puheenjohtajana edistää edustajiston jäsenten yhteenkuuluvuutta. Toimenpiteet ja niiden taloudelliset vaikutukset tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn viimeistään elokuussa. Heiniluoma edustaa Sähköliiton Edunvalvonnantekijöitä. – Palvelu suunnataan kaikille asiakkaille tulevasta hyvinvointialuejaosta riippumatta. kerroksessa ovat Porin kaupungin omistuksessa. Tamperelainen Heiniluoma on toiminut Sähköliiton lakimiehenä vuodesta 2004 alkaen. men. Tänä kesänä toimintaa järjestetään kesä-heinäkuussa yhdeksällä kentällä. Noin 6500 henkeä koskevan yt-menettelyn tavoitteena on 13 miljoonan euron säästöt. ja pyritään avaamaan liikenteelle koulujen alkaessa 11.8.2016. Terveydenhoitaja ottaa aamupäivisin vastaan ilman ajanvarausta ja iltapäivisin ajanvaraukselle, Hagback kuvailee toimintaa.. Porin kaupunginhallitus päätti neuvottelujen aloittamisesta maanantaina. Sillan molempiin päihin rakennetaan teräsbetonipaaluille perustettavat pengerlaatat penkereiden vakavuuden parantamiseksi, painumien korjaamiseksi sekä niiden uusiutumisen estämiseksi. – Työntekijöistä noin puolet eli kymmenen jää Pohjois-Poriin ja noin puolet siirtyy Länsi-Poriin 8. Sukkalan silta sijaitsee Sukkalan kylässä maantiellä 210 (Rantatie). Lähtö Rauman linja-autoasemalta klo 18. Käytössä olevan tiheän rinnakkaistieverkon johdosta tietyöstä ei ole juurikaan haittaa Lapin ja Hinnerjoen väliselle kaukoliikenteelle. retki peruutettu.Vielä on paikkoja Himolan kesäteatteriin 3.7. Otavankadun vastaanotto lakkautetaan Porin mukilat avattiin Sukkalan silta suljetaan Tero Heiniluomasta Sähköliiton uusi puheenjohtaja Pori P Porin perusturvakeskuksen Keski-Porin lähipalvelukeskuksen lääkärien ja hoitajien vastaanotot muuttavat juhannuksesta kesäsulkujen ajaksi 27.6.–5.8.2016 Pohjois-Porin opetusterveyskeskuksen tiloihin. Pirjo 0503 493 749. lippu ja väliaikakahvi yht. Pyydämme osakkeenomistajia ilmoittautumaan kokoukseen viimeistään 15.6.2016 sähköpostitse osoitteella hallinto@viestintarahoitus.com tai yhtiön toimistoon Kehitys Oy, Säästöpankinranta 2 A 8.krs, 00530 Helsinki. Yt-neuvotteluissa säästöjä haetaan ensisijaisesti eläkeja muun poistuman, määräaikaisen henkilöstön vähentämisen, työja työaikajärjestelyjen, henkilöstöetuuksien karsimisen sekä vapaaehtoisten keinojen, kuten talkoovapaiden avulla ja analysoimalla kriittisesti ostopalveluita ja niiden kustannuskehitystä. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin liiton neuvottelupäällikkö Tero Heiniluoma , 45. Viime vuodet hän on toiminut liiton neuvottelupäällikkönä ja edunvalvontaosaston esimiehenä. Pohjoisesta Lapin suunnasta Kodiksamiin suuntautuva raskas liikenne saattaa joutua kiertämään Kaukolan kivisillan painorajoituksen vuoksi Kuolimaan kautta, jolloin kiertohaitta on useita kilometrejä. – UK-hanke on tuottanut käyttökelpoisia suunnitelmia, joita olisi järjetöntä jättää hyödyntämättä, hankkeen ohjausryhmään varajäsenen paikalta osallistunut Heiniluoma toteaa. Keski-Porin lähipalvelukeskukselta tyhjäksi jäävät tilat 4. Osakkeenomistajalla on OYL:n 16 luvun 13§:n mukainen oikeus vaatia osakkeittensa lunastamista. Yt-neuvottelut aloitetaan 7. Kaupungin kuluvan vuoden budjetin ennakoidaan ylittyvän 12 miljoonalla eurolla. pelejä, ulkoleikkejä ja satutuokioita. Fuusioon liittyvää materiaalia voi tilata ilmoittautumisen yhteydessä. toukokuuta kokoontunut Sähköliiton edustajisto myös valitsi liitolle uuden puheenjohtajan eläköityvän Martti Alakosken , 63, jättäydyttyä pois liiton johdosta. Leikkikenttien päiväohjelmaan kuuluu mm. Kaukolan sillan painorajoitus on 16 tonnia tavalliselle ja 20 tonnia kolmiakseliselle telille. Tiloihin keskitetään gerontologinen sosiaalityö, vanhuspalveluiden varahenkilöstö, kotiuttamistiimi ja yöpartiotoiminta, seniori-neuvola, päivätoiminnan koordinointi, rintamaveteraanien palveluseteli kotiin annettaviin palveluihin, yksityisen tehostetun palveluasumisen valvonta ja yhteistyö kolmannen sektorin kanssa. Ilmoittautua voi kuitenkin koko kesän ajan. Lapsen tulee täyttää 4 vuotta viimeistään mukilatoiminnan aikana. He suunnittelevat parhaillaan yhteistyössä oman toimintansa muutosta, kun mennään kohti yhteisiä hyvinvointikeskuksia, kertoo kuntoutusja sairaalapalveluiden johtaja Anna-Liisa Koivisto . Kesäsulun jälkeen henkilökunta ei muuta enää takaisin Otavankadulle. Ilmoittautuminen tapahtuu leikkikentillä. Pori P Porin kesäleikkikenttien eli mukiloiden toiminta alkoi torstaina, 2.6. Mukila-nimitys on saanut alkunsa siitä, että lapsille tarjotaan kentillä kevyt välipala, minkä vuoksi heillä tulisi olla päivittäin mukanaan omat mukit. TaMPere P Sähköalojen ammattiliitto päätti jatkaa mukana UK-hankkeen selvitystyön kakkosvaiheessa. kesäkuuta. Lisäksi kaupunki teki viime vuonna noin 10 miljoonan euron alijäämän. Hinta 16e Väliaika kaffe. elokuuta alkaen. Alakoski jatkaa liiton erityistehtävissä marraskuun edustajistoon saakka. Leikkikenttätoiminta on tarkoitettu 4–8–vuotiaille lapsille. Rauman Eläkkeensaajat ry Reposaareen kesämatkalle 28.6. Lisäksi ikäihmisten lyhytaikaishoidon paikat ja sijoitukset hoidetaan SAS-toimistosta käsin, kertoo vanhuspalveluiden päällikkö Tarja Hagback . 39,50e + matkan hinta erikseen, sit.ilm.13.6. Avopalvelukeskuksesta löytyy tällä hetkellä muun muassa Vapaaehtoistoiminnankeskus LIISA, muistihoitaja, neuvontapalvelu ikäpiste, 80-vuotiaiden hyvinvointia edistävät info-tilaisuudet sekä omaishoidon palveluohjaaja. Ilm.viim.6.7. rauMa P Sukkalan sillan pengerpaalulaattojen rakentaminen on alkanut Raumalla. Ketään ei irtisanota, mutta mikäli tavoite ei muutoin toteudu, vaihtoehtona on henkilöstön lomauttaminen, kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen toteaa
Ilta järjestetään joka tiistai aina elokuun loppuun saakka. Hautaan siunattu: Signe Valpuri Oksa90 v, Suoma Sanelma Parkkali 95 v, Kari Mikael Vainio-Mattila 43 v.. Pori P Suvin päivänä, tiistaina 7. oppilaat. Hautaan siunattu: Birgitta Maaria Korpunen 59 v, Maili Anneli Loukkalahti 78 v, Tarja Hannele Tuomisaari 69 v, Leevi Johannes Lehistö 92 v., Signe Margit Eriksson 89 v, Tapio Antero Peltorinne 74 v, Rauha Raakeli Tuominen 94 v, Laila Maria Uotila 88 v, Kauko Johannes Lähteenmäki 96 v, Raili Anneli Perkiö 84 v. NOORMARKKU Kastettu: Henri Olavi Paappanen, Joona Tapani Vuorenpää. Kuollut: Oili Helena Sällilä 61 v. Raamattujen ja Uusien testamenttien painattamiseksi ja jakamiseksi koululaisille ja sotilaille, sekä hotelleihin, vankiloihin ja sairaaloihin Suomessa ja Thaimaassa Suomen Gideonien kautta 267,57 e. 632 7575, fax 641 6535 www.atk-palvelumyllymaki.fi Tilitoimistoja HÄMEEN LAATUREMONTTI Kattoluuri 010 470 3700 p. mennessä. Kuulutukset pitää hakea viimeistään viikkoa ennen vihkipäivää. (02) 6301 880, fax (02) 6301 888 www.vehmasputki.fi • vehmasputki@vehmasputki.fi www.uusiaika-lehti.fi hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi Laatutuotteita ja hyvää palvelua. klo 18 Nuortenilta Vernerissä. Vihkipari voi tulla kirkkoon ilman ennakkoilmoitusta tai halutessaan varata ajan Porin Teljän seurakuntatoimistosta. Klo 15 Sampolan seurakuntasali. Messu klo 10 Ahlainen, Keski-Pori, Lavia, Länsi-Pori, Noormarkku, Pihlava. Lisäksi Ilona Wessman kertoo naisten pankin toiminnasta. Kastettu:: Senja Henriikka Lehtonen, Konsta Leo Kalevi Kuusisto. Ma 6.6. Mahdollisten peruutuspaikkojen tiedustelu: Tuula Birkstedt p. Säänmukaiset vaatteet ja jalkineet. klo 18.15. kesäkuuta voi tuoda kastettavaksi alle 15-vuotiaan. 0400 380 082 Vehmasputki Oy, Karjalankatu 5, 28130 PORI • puh. Nuorten toimintaa Mukulatorilla Nuortenillat torstaisin klo 18-21. MERI-PORI Kastettu: Jessiina Kristiina Heikkilä, Elle-Maria Alina Koskela, Minja Pauliina Puska. Klo 13.30 Hartaushetki Esperihoivakodissa uudella puolella, klo 14 vanhalla puolella, Essi Aalto. Ke 8.6. ja su klo 15. Seurakunnan kotisivut ovat osoitteessa www.ulvilanseurakunta.fi. Su 5.6. PORIN TELJÄ Kastettu: Ahti Armas Olavi Mansikkakorpi, Lumina Elma Anneli Rajala, Varpu Olivia Vuollet, Erik Aatos Widbom, Enni-Liina Ida Marja Hannukainen. Klo 17.30 Perheiden lähetysseikkailu Vanhan Pappilan pihalla. Vihkipäiväksi 160616 Laulaen kesään Pori P Porissa pääsee helposti vihille Teljän kirkossa torstaina 16. klo 10 Messu kirkossa. Musiikkia, leikkiä, laulua, räiskäleitä. Seurakunnasta mukana Lasse Vappula ja Anna Tasala. pidettäviin Honkalan energia boccia kilpailuun. Liturgi: Lasse Vappula, saarnaaja: Markku Järviö, kanttori: Anna Tasala, kolehti: Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta teemalla: ”Kirkko puhuu syrjäytettyjen puolesta”. Seurakunta tarjoaa mehua ja kahvia. Avioliittoon kuulutettu: Kristian Antero Kivinen ja Sini Johanna Kesäläinen, molemmat Noormarkun srk. kesäkuuta kello 18 Noormarkun seurakuntatalossa lauletaan Suvilinnun lauluja. Vieraamme, lähetit Anna-Liisa ja Paavo Markkula, tuovat terveisiä Keniasta. Hautaan siunattu: Hannu Pentti Juhani Salminen, 59 v, Pekka Sakari Helavaara, 64 v, Johan Edvard Lång, 96 v, Ritva Orvokki Tattari, 84 v, Lauri Kalervo Korkiamäki, 72 v. Palvelutehtävissä Kirkonkylän koulun 3 lk. mennessä p. Perjantai 3. Hautaan siunattu: Kerttu Theresa Kivi 87 v, Tuomo Tapani Kuusinen 65 v. 02-535 0600, osoite Pappilantie 7 A. Urheiluseurat Elokuvat Eurajoki Luvia Nakkila Säkylä-Köyliö Ulvila Pori MUISTETTAVIA OSOITTEITA Lakiasiaintoimisto JYLLI&UOTILA KY VESI & LÄMPÖ JUHOLA OY Putkiasennukset, puh. Kuolleet: Eva Emilia Haapanen 92 v. Kassa aukeaa joka päivä kello 14.00 ANGRY BIRDS -ELOKUVA (2D) (DUB) • S • 1h 37 min • la-su 17.45, ma-ti 15.30, to 18.15 Puhumme suomea ANGRY BIRDS -ELOKUVA 3D (DUB) • S • 1h 37 min • pe-su, ke-to 15.30, pe, ma-ti myös 17.45 Puhumme suomea ANGRY BIRDS -ELOKUVA 3D (ORIG) • S • 1h 37 min • ke 17.30 Originaali versio, ENSI-ILTA CAPTAIN AMERICA: CIVIL WAR (2D) • K12 • 2h 27 min • su 15.00 CAPTAIN AMERICA: CIVIL WAR 3D • K12 • 2h 27 min • pe-la, ti 19.40 JÄRVEN TARINA • S • 1h 20 min • ma 15.45 KIROTTU 2 • K16 • 2h 14 min • su 20.20, ke 19.40, to 20.10 ENSI-ILTA KUNG FU PANDA 3 (2D) (DUB) • K7 • 1h 35 min • su 15.45 Puhumme suomea KUNINKAAN HOLOGRAMMI • K12 • 1h 38 min • pe, ti-ke 20.30, la 20.20, su-ma 19.40 LIISAN SEIKKAILUT PEILIMAAILMASSA (2D) • K12 • 1h 53 min • ma 18.10, ke-to 19.40 LIISAN SEIKKAILUT PEILIMAAILMASSA 3D • K12 • 1h 53 min • pe-su, ti 17.10 MONEY MONSTER•K16•1h 39min•pe-su, ti-ke 18.15, ma, to 20.30 ENSI-ILTA MOTHER’S DAY • S • 1h 58 min • ke-to 15.00 NAAPURIT 2 • K16 • 1h 33 min • pe, ke-to 15.15 ONNENONKIJA • K7 • 1h 27 min • la, ma-ti 15.15 ROBINSON CRUSOE (2D) (DUB) • K7 • 1h 31 min • 15.00 Puhumme suomea, ENSI-ILTA ROBINSON CRUSOE 3D (DUB) • K7 • 1h 31 min • 17.30 (ma 17.15) Puhumme suomea, ENSI-ILTA SUURI PUHALLUS 2 • K12 • 2h 09 min • ke-to 17.45, 20.30 ENSI-ILTA TAIDEAARTEITA MAAILMALTA: LEONARDO DA VINCI • 1h 21 min • ma 17.30 TEENAGE MUTANT NINJA TURTLES: OUT OF THE SHADOWS (2D) • K12 • 1h 52 min • 17.50 ENSI-ILTA TEENAGE MUTANT NINJA TURTLES: OUT OF THE SHADOWS 3D • K12 • 1h 52 min • pe-ti 20.00, la myös 15.00, su myös 14.45 ENSI-ILTA THE DRESSMAKER • K12 • 1h 58 min • pe 15.00, ke-to 15.45 THE NICE GUYS • K16 • 1h 55 min • pe, ma-ti 15.45, la-su 20.30 WARCRAFT: THE BEGINNING 3D • K12 • 2h 03 min • to 17.30 Ennakko VIIDAKKOKIRJA (2D) • K12 • 1h 46 min • pe, ma-ti 20.15, la 15.50 X-MEN: APOCALYPSE (2D) • K12 • 2h 24 min • su 19.40, ke-to 20.15 X-MEN: APOCALYPSE 3D • K12 • 2h 24 min • pe-la, ti 19.40, ma 19.20 ÄKKILÄHTÖ • K12 • 1h 39 min • ti 15.00 Ennakko KESKI-PORI Kastettu: Leevi Rikhard Johannes Ljungqvist, Eevi Lyydia Marjatta Mukkala, Mikhail Alexei Rostén, Veeti Martti Olavi Parkkal.i Avioliittoon kuulutettu: Petri Juhani Söderholm ja Jaana Katariina Parkkali, molemmat Keski-Porin srk, Heikki Malakia Hohtari ja Maria Anneli Suvimeri, molemmat Keski-Porin srk. LAVIA Kastettu: Julianna Elli Venesmäki LÄNSI-PORI Kastettu: Ellen Kerttu Jalava, Petrus Oliver Koskinen, Enni Ilona Laaksonen, Jimi Jaakko Juhani Lindroos, Jooas Johannes Pelto-Piri, Lila Hilkka Helinä Taimi, Paavalin srk. avoinna arkisin klo 8-13, p. Arpajaiset ja vohvelimyyntiä Kenian lähetystyön hyväksi. To 9.6. Kastettu: Joona Eino Olavi Hukka, Aino Olivia Majaneva, Aatu Matti Aatos Saaristo sekä Rauman srk:n jäsen Amalia Aino Anniina Setälä. Tilaisuudessa lauletaan kesäisiä hengellisiä ja muita lauluja Mari Koivun säestämänä. Luontopyhis on tarkoitettu kouluikäisille lapsille. kesäkuuta kello 12–21. Harjavallan Haka ry Uudet kotisivut alkavat olla käyttökunnossa, osoite www.harjavallanhaka.fi. 040 5314 622. Ti 7.6. Klo 13 Lassila. Kuolleet: Kaiju Kaarina Knuutila 81 v, Matti Yrjö Emil Ojamäki 92 v. Klo 18 Suvilystit koko perheelle Partiopirtillä, Satakunnantie 4 (Cimcorpin parkkipaikkaa vastapäätä). klo 18, kesän aloitus Suvilinnun sävelien tahtiin Suvin päivänä. klo 13.30 Sanan ja sävelen hartaus Hyppingillä. Kastettu: Venla Maria Tamburello, Espoonlahden seurakunta. Muusta toiminnasta saat tietoja tarkemmin majalta ja vähitellen myös kotisivuilta.. Länsi-Porin seurakunnan jo perinteiseksi muodostuneet Sanan ja laulun illat alkavat tiistaina 7.6. Käppärän pienessä kappelissa. Kasteeseen tarvitaan molempien vanhempien suostumus, muita papereita ei tarvita. Ilmoitt. 044-7350 607. Suvilinnun Laulut ti 7.6. Omat eväät ja mukit mukaan, srk tarjoaa mehut. Köyliön kappeliseurakunta Kuollut: Eila Kyllikki Aaltonen 87v. Su 12.6. Kirkollinen vihkiminen edellyttää kirkon jäsenyyttä ja rippikoulun käymistä. Arpapalkintoja voi tuoda majalle 12.6. Samoin 16. Ti 7.6. Klo 13 Hartaushetki Pappilanlammen palvelukeskuksessa, Riku Pakarinen. Kirkkokolehti 22.5. 14.6. Ulvilan seurakunnan kirkkoherranvirasto on kesäaikana 30.5.-28.8. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Jumalanpalvelus on kuultavissa seurakunnan kotisivujen kautta. Kuollut: Pertti Päiviö Haraholma 78v.. Muista myös tämän kilpailun järjestelyn tarkistuskokous majalla 8.6. Klo 12 Messu Kullaan kirkossa, Eija Humpas-Toivanen, Katri JärvisaloHoffström. Klo 10.30 Hartaushetki Vilhelmiinakodissa, kesäteologi Essi Aalto. Seurakunnasta mukana Lasse Vappula, Anna Tasala, Pirkko-Liisa Metsäranta-Viljanen ja Kai Korpi. Vihkipäivä järjestetään Porissa toista kertaa, kastepäivää on vietetty jo useamman kerran. Paluu Illansuussa. Lähtö rukoushuoneelta klo 8.45, torin pysäkiltä klo 9. Kuulutukset voi hoitaa Porin seurakuntien keskusrekisterissä, Hallituskatu 9 b. Marja Vappula lausuu keväisiä runoja. klo 18 Torstai-illan kesähartaus srk-kodin salissa, käynti alaovesta. Mestarintie 5. Mukana Elise Lehtola. Klo 10 Vanhan käsikirjan rippi ja ehtoollisjumalanpalvelus Ulvilan kirkossa, Jukka Kemppainen, Olli-Matti Vuori, Markus Halminen. 1.6. 0440 586 363 www.tohtoripalvelu.fi Promenadi 3.-9.6.2016 Finnkinon leffaliput kätevästi etukäteen. 040 531 9383/Tiina Toivonen. Ensimmäisessä illassa mukana on seurakuntapastori Minna Marjaniemi . Liturgi ja saarnaaja: Lasse Vappula, kanttori: Anna Tasala, kolehti: Kansainväliseen diakoniatyöhön Suomen Idäntyö UP ry:n kautta. Hengellisiä ja muita lauluja, säestys Mari Koivu, mukana Ilona Wessman. Toimintapisteitä ja puuhaa kaikenikäisille. Seurakunnasta mukana Lasse Vappula ja Pasi Nieminen. Säävaraus. 042 493 001 Öljypoltinhuolto, puh. Sanajumalanpalvelus klo 12 Lattomeri. Pe 3.6. Klo 11 Luontopyhäkoulu Maailman ympäristöpäivänä Satumetsän päiväkodilla, os. Boccian harjoitusvuorot majalla joka keskiviikko klo 16.30, pe klo 17.30, la klo 14. NUORET To 9.6. klo 13.30 Sanan ja sävelen hartaus Keinustoolissa. Ke 8.6. www.rudus.fi ATK-Palvelu Myllymäki Oy Antinkatu 16 B, Teljäntori 2, krs, 28100 Pori puh. kesäkuuta 2016 6 www.porievl.fi PORIN SEURAKUNNISSA 3.-9.6.2016 Jumalanpalvelukset su 5.6. Klo 16 Väinölä. Varaathan mukaasi pikkurahaa. To 9.6. Tilaisuudessa kerätään kolehti Kirkon Ulkomaanavulle. Seurakunnasta mukana Lasse Vappula ja Anna Tasala. Viraston yhteydessä on hautausmaantoimisto, jossa päivystys maanantaisin ja tiistaisin klo 9-11, p. Vihkija kastetoimitusten jälkeen juhla jatkuu kakkukahvilla. Kolehti Kirkon Ulkomaanavulle, Noormarkun seurakuntatalo. Klo 18 Kisumupiiri Hilkka Puontilla, Haantaustankatu 16, Satalinna. Vihille tultaessa pitää olla mukana todistus avioliiton esteiden tutkinnasta, eli kuulutukset. Tarvittaessa kummikin järjestyy seurakunnan puolesta. Radiomessu klo 10 Teljä. Säkylä-Köyliön seurakunta Kuollut: Reijo Ilmari Ranta, 62v. klo 10 Alakoulujen kevätkirkko kirkossa. Su 5.6. Hormiston lähetyspiirin järjestämä retki Kristiinankaupunkiin. Klo 12 Reposaari, Ruosniemi
Pimeä päättyy 2.00 ja alkaa 1.01. klo 1823. Lisäksi Porin pöytäpeliseura Pöllökarhut esittelee lautapelejä ja pelaamista. Esitys asemalla ja sinne saapuvassa junassa. Meidän jokaisen lähes ulkoa muistamissa säkeistöissä kuvataan, miten kaunis on maa, näissä vähemmän tunnetuissa millainen on taivas. Raparperia voi siis käyttää hyvin monipuolisesti. l Kokeile somevillitystä, raparpekonia: Kuori raparperi ja leikkaa n. Mul o suvinunnut kaikki kaikes ja ne vast tua mul semmose oikeellaise suve tunnu. Sain muutaman ohikiitävän tuokion tuntea ehjää iloa. Kaikki kipu, kaikki ahdistus, kaikki huolet ja ihmisen raihna väistyivät hetkeksi. Ain ko tarvis otetaa silti pumpul jojest vet, niättei tartte pitkii matkoi kantaa ja onkai sarevesipuntukki meil käytös ja mikä se parempaa vet oliska, ko sarevesi. – Jo sormenpaksuisia raparperin varsia voi käyttää kokkailuun. Jos vain haluaa. Kaada kermamaito keltuaisvaahtoon ja sekoita hyvin. Anna jäähtyä. Teemana death ja black -metal. Tei tilaukse ja kottii astikka tuatii sorttimentti jos toineki. kanoottivuokran ja opastuksen). 2:17 Elämäntilannettaan ei voi räätälöidä sopivaksi, mutta tilanteeseen sopivan asenteensa voi. Sanoi kelvä kannu ja se meinaa stää, et ijä mukkaa o kannuki piänentyny pikkuhiljaa. tiäksää ohi o! –koulujen päättäribileet Porin keskustan Nuorisotalolla la 4.6. Esityksestä kootaan äänija kuvatallenteita, joita tuodaan Poriginal-galleriassa samana päivänä avautuvaan näyttelyyn. Mukaan mahtuu 20 henkeä. Ripottele pinnalle fariinisokeriseosta juuri ennen tarjoilua ja polta pinta käsikaasupullolla tai uunin grillissä rapean ruskeaksi. PERÄNPITÄJÄ AJANTIETO Nimipäivät Päivän sana Päivän ajatus Ajassa UUsi AikA jUlkAisEE mAksUttA yhdistystEn, sEUrojEn jA vApAAEhtoisjärjEstöjEn tApAhtUmAjA näyttElytiEtojA AjAssA-pAlstAllA pErjAntAisin. Vasta niissä tulee esiin ajatus ikikeväästä. Oksaalihappoa on erityisesti lehdissä, minkä vuoksi niitä ei saa syödä. Tuomi tuoksui, rentukka kukki, satakieli lauloi: kaikki kuin jostain vanhasta Suomi-filmistä maisemaksi leikattua. Hyvin happamena raparperi tuo hienon vivahteen makeisiin jälkiruokiin, leivonnaisiin, hillokkeisiin ja mehuihin – mutta myös suolaisiin ruokiin. Kiitä uut kesänunnuini kassoottajjaa ja parempaa pualiskoos kans. Siinä satakielen, kultarinnan, peipon, rastaiden ja mustapääkertun konserttia kuunnellessa sykähti Peränpitäjän rinta. Kun aikamme täällä on päättynyt ja olemme astuneet yli ison ojan, on meille luvassa suvi, jota ei enää oteta pois. Oli joutsente shou, mut oli suvinunnui istutuski tänäpä ja soo ain mul iso juttu. Osassa elokuvia on ikäraja K7. – Kirpakkaa makua voi pehmentää hunajalla, siirapilla tai sokerilla. Siit oliki vissii viime suven jo puhe, et se Heinose trekoli jäi sit eläkkeel ja ny oli päätettävä uus plassi mist ruppee jatkos kauppaa tekkee. Kaikille 13-17-vuotiaille. Raparperi tuo kesän rUokA P Muikea raparperi puskee nopeasti maasta ilmojen lämmetessä. Siin vaihees me jo trumffattii rantaa, et mist o kysymys?. Aina. Freistakkaas vaik sannoo se iha itteksenne.. Elokuvan nimen näet kirjaston lasten ja nuorten osaston ilmoitustaululta tai voit kysyä sitä puh. Ny o ittest vaa kii ja hiukka kai ilmoistki millai ruppee kukostaa.. Ei jääny, ko se pakolline maksupuali hoirettavaks ja senki ole sit jo hoitanu. Niitte lauluki o melkei ninko enne sanottii et Väinö-vainaal. Jaa seos uuninkestäviin annosvuokiin tai isoon uunivuokaan. Emmää pir pahan lainka tota kelvä kastelukannu kans kulkemist, mut se minnuu harmittaa, ko näkkee et o hankittu tälläi alkukesäst nätit nunnut pihhaa ja sittei niist piretäkkä hualt, ko tryki aikaa. Tähäki vois toret et kui vaa, jos olis iha normaali viikoloppu, mukko ny fiirataa jos jonkillaist priamaa. Et pääse nauttimaan nauttimasta päästyäsi. kesäkuuta 2016 7 Samassa paatissa Pori murteel ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Ulla H. Toivotaa hyvi luanaavii kemui kaikil niit fiiraavil ja teil kaikil lukijoilleni oikee hyvvää alkanut sirenituaksust suvvee!!. koululaiset pääsevät maksutta elokuviin perjantaisin klo 15 Porin pääkirjastossa 3.6. Tällaisen saa ihminen harvoin kokea todeksi. n perinteisen raparperipiirakan sijasta voisi kokeilla vaikkapa raparperi-paahtokermavanukasta. Ensvaikutelma o ratkaseva ja se ainaki minnuu tekiki vaikutukse, muhkeet amppelit ja rehevät taimet siististi plasseillas. Aviisi ilmestyis perjantain o paikka paiko silti aunioittu kelei viilenevä hiukka, mut saas nähr ny. Raparperi-paahtokermavanukas 4–5:lle 3 kananmunan keltuaista 1 dl sokeria 1 vaniljatanko 2 * dl kuohukermaa * dl maitoa 2 raparperinvartta Pinnalle fariinisokerin ja sokerin sekoitusta. Mahdollisuus keskustella lasten pelaamisesta asiantuntijoiden kanssa. Vatkaa seos kovaksi vaahdoksi. Tai tot kai, ko siit alkaa sit se ruiskutusrumpa sanos joku ilkeemiäline. Ei vaadita aikaisempaa melontakokemusta. Onneks nykysi melkei ain o kännykkä fikuis, niät pääsee koht ottaa potrettii, ko tilanne vaatii ja ny oli semmone. Raparperin maku puolestaan korostuu inkivääristä, kanelista, kardemummasta tai tähtianiksesta, Leena Ylikännö vinkkaa. Alkusuven luonto antoi parastaan. Raparperin kanssa pitää syödä aina jotain maitotuotetta, sillä raparperin oksaalihapot sitovat kalsiumia elimistöstä. Nyt tehdään ensimmäiset raparperipiirakat ja -kiisselit. T imo V iljakainen / m aa ja koTiTalousnaiseT Kui vaa... Ylimääräisen raparperin voi pakastaa parin sentin viipaleina tai soseeksi keitettynä. Lähtö Melamajavien vajalta Hevosluodosta. Esiityy Aste. Rupesi oikee tätä kui vaa sanontaa funteeraa siin miäles, ekko joku mualt tullu kuulee semmose sanonna, ni o se vissii iha ymmäl, ko siin o viä tää mee nuattiki fölis. Juhani Töytäri performanssiryhmä ”perhosmarssin” esitys Suuri muutto la 4.6. Hinta 15 e (sis. Mukana Nuppu Soanjärvi ja Timo ”efs0n” Metsäjoki. Suvivirren säkeistöjä neljännestä loppuun ei lauleta usein. Kuullostaako silt, et sattaaki sais taik kuivaa jo o pyykikki narul meinaa. Arkea on annettu eniten, pahaa oloa, vastoinkäymisiä ja harmeja paljon, iloa sangen säästeliäästi. Kypsennä 100 asteessa 1–1,5 tuntia. Kyl kai olette huamannu et ny ollaa sit jo kesäkuu pualel oikeesti ja kyl se ny tää koko viiko jatkunu helleki vissii o toristanu. Sen on meille lahjoittanut Jeesus Kristus. Meri-Porin seurakunta järjesti tämän lintukävelyn, sen taivaallinen päällikkö ihanan sään. Näitä aamuja ei Suomessa ole paljon. Varret ovat parhaimmillaan, kun ne ovat napakoita, meheviä ja hienosyisiä, kertoo ruoka-asiantuntija Leena Ylikännö Länsi-Suomen maaja kotitalousnaisista. Lämmitä kerma, maito ja vaniljatanko kiehumispisteeseen. Jos vanukas tuntuu juoksevalta, jatka kypsennystä nostamalla lämpötilaa, kunnes vanukas on kiinteä. Porilaiset 7. Kaikille avoin ja maksuton. luokkalaiset pääsevät ilmaiseksi sisään näyttämällä Tiäksää-passiaan, muille sisäänpääsymaksu on 2,50 euroa. melontaretki porin keskustan rakennushistoriaan ke 8.6. Monelt taholt nevvottii Ulvilaa rara vartee, et soo kans ensluakkast nunnuu kassoottava pulju. Tänään: Viola, Orvokki Lauantaina: Puolustusvoimain lippujuhlan päivä, Toivo Sunnuntaina: Sulevi Maanantaina: Kyösti, Kustaa, Kustav Tiistaina: Suvi, Roope, Robert, Robin Keskiviikkona: Salomon, Salomo Torstaina: Ensio Hän tuli julistamaan rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä. Halkaise vaniljatanko ja kaavi sisus sokerin ja keltuaisen joukkoon. S illai pruukataa sannoo, ko meinataa ettei mittää vällii, siit vaa, mul o yks hailee ja nii pois päi. Melamajavien jäsenille 8 e. 044-701 5819. kello 12 ja 18. klo 16.45-19.00. Oppaina melontaohjaaja Pirjo Tuomi ja rakennustutkija Liisa Nummelin. Meille ei ole suotu pysyvää onnen tilaa maan päällä. Ef. Tuota päättymätöntä onnen tilaa emme ole ansainneet itse. Lisää vuokiin kuoritut ja pieniksi paloitellut raparperit. pelit puheeksi tilaisuudet Porin pääkirjastossa ti 7.6. O ylioppilaitte suuri päivä ja monet viättää ammattii valmistujaisii, niät moni meist uskosi toivoo, et ny just hehkeimmilläs oleva luantoki panis parastas ja viivyttelis sattee kans vaik ens viikkoo. Perjantai 3. Mustarastail o täsä joku sukkela kolmioraama ja menos, ko niitte pesintää taisi joku isompi elävä taas pääst häirittee ja ne o ny painanu tos liki yät päivää ympäri talloo perätoukurii kolme lintuu. Mul oli aikalai jännää noitte myrkrooneini kans, ko yli neljäkyment vuat oli käyttäny sammaa trekolii Harjupää mäjes ja ain saanu hyvät plantut. klo 07.00-16.00 Porin Annankatu 6:ssa. Tuntui kerrankin todella hyvältä. Iha pakko ny tähä koht kertoo, et tännää tos mee rannas uiskenteli 12 kommeet joutsent parriinki otteesee, melkone näky näil mai. Näin puhdas ja häiriötön onni on suloisia suviaamujakin harvinaisempaa. Estiks rupes kuuluu toho mustarastaa hoilotuksee ninko taustaköörin semmost örinää ja toistamisseenki. 5.8. Yks tos vettää roikotti kasiaist maast ja toine hoilas tolpa pääs täyt kurkkuu, ni sihe miäs et” taitaa marostava kuvitel olevas soittoruakalas” ja miksei.. klo 13.30 Porin rautatieasema. Enpä usko lukijankaan elämän mitään tauotonta juhlaa olevan. No ihanaa tää mee murre vai kui?. Leino Kirjoittaja on Porin murrepiirin vetäjä. Annis metal Attack la 4.6. lähEtä sähköpostillA lyhyEsti tiEdot tApAhtUmAstAsi torstAihin klo 12 mEnnEssä osoittEEsEEn: UA.toimitUs@UUsiAikA-lEhti.fi • Lemmikit • Hengellistä • Ajassa • Murteella Ihmisten kesken • Ruoka Aurinko nousee Porissa tänään kello 4.03 ja laskee kello 23.01. Raparperin varret pitää säilyttää kylmässä, +2:sta -5:een asteessa ja varret on käytettävä muutamassa päivässä. Liput etukäteen Satakunnan Museon lipunmyynnistä. välisenä aikana. Sen suven suloisuutta S uvivirren virittivät ne onnelliset, jotka olivat viitsineet herätä ennen aamukuutta kuuntelemaan lintujen konserttia Teemuluodossa. 10 cm paloiksi, ripottele pintaan sokeria, kääri pekoniin ja paista pannulla tai grillissä niin että raparperi ei pehmene sisältä ihan kokonaan. Esiintyjät ovat yli 61-vuotiaita
Teos oli näytöksen yksi positiivisista yllättäjistä, ja osoitti ammattikoulutusluokan nuorten naisten kyvyn muuntautua ja heittäytyä. 02 630 6140, RAUMA@SATACOM.FI TURKU: LINNANKATU 61, PUH. Teos oli teknisesti hallittu ja monitasoinen sekä tunnetasolla jännitteinen. Metsä Fibre Oy luovuttaa kaupungille 6,1 hehtaarin suuruisen alueen, jonka arvo on 551 022 euroa, ja maksaa kaupungille arvojen erotuksen. 044 7300 250 www.uusiaika-lehti.fi Kaikenkattava rautakauppa www.kodinterra.fi – 15 % Jopa OMISTAJAPÄIVÄT S-Etukortilla to–su 2.–5.6. Kaupungin tavoitteena on asemakaavaa muuttamalla sijoittaa Lounaisväylän varrella sijaitsevalle tontille yritystoimintaa ja asumista. Henkilöstön keski-ikä oli viime vuonna 47,3 vuotta. 010 83 361 TILAUSPALVELU Merja Virtanen puh. Määrällisesti suurin ikäryhmä henkilöstössä on 50–54-vuotiaat. Eläkepoistuma on Kevan ennusteen mukaan Nakkilassa lähivuosina noin 11 työntekijää vuosittain. Jazztanssiosuudessa tanssijat heittäytyivät tyylistä ja tunnelmasta toiseen, todistaen, että tanssi on ilmaisullisessa moninaisuudessaan kiehtova ja ainutkertainen taidemuoto, joka tarjoaa harrastajalleen myös kanavan käsitellä omia tunteitaan ja kasvaa ihmisenä. 0800 392 262 joka päivä 6.30-11.00 RAUMAN ALUEELLA Länsi-Suomen jakelupäivystykseen klo 6.00-9.00 puh. l Tanssikoulu Liisa Nojonen: Tanssin ja liikkeen taikaa oppilasnäytös 29.5.2016, Promenadisali. Vanhuseläkkeelle jääneiden keski-ikä oli eläköitymishetkellä 62,7 vuotta. Merimetsot kuolivat Itämeren alueelta sukupuuttoon jo ennen 1800-lukua, mutta ne palasivat Suomen rannikolle 1990-luvun puolivälissä ja sen jälkeen populaatiot ovat kasvaneet nopeasti. Jo pidemmälle tanssipolulla edenneet tanssijat esittivät taitojaan mm. Lähes pakahduttava annos tanssia antaa uskoa siihen, että ainakin tanssilla on Porissa sekä hurmaava nykyisyys että loistava tulevaisuus. Henkilöstön määrä väheni 26 työntekijällä verrattuna vuoteen 2014. 02 630 6100, PORI@SATACOM.FI RAUMA: PAPINHAANKATU 14, PUH. Näytöksen aloitti Hannan ja Keijon uniseikkailu tanssi-sirkuksessa, joka oli tarinallinen kokonaisuus, jossa aivan pienet ballerinan alut hurmasivat niin lintuina kuin taikasieninä. Uusi väitöstutkimus osoitti, että merimetsot vaikuttavat Itämeren kaloihin, selkärangattomiin vesieläimiin, leviin ja muuhun kasvillisuuteen. Oppilasnäytös huipentui ensi-iltaan Siniseen pulssiin, johon koreografin on laatinut Liisa Nojonen. Kun guanon ravinteita valuu vesiympäristöön, ne lannoittavat vedenalaista kasvillisuutta. P etra M äkelä. Koreografioiden uusia tuuli edusti Riku Lehtopolun ronskin rempseä nykytanssikoreografia La vie en rose, Edith Piafin saman nimiseen kappaleen. Maanvaihdossa kaupunki luovuttaa Metsä Fibre Oy:lle 21,3 hehtaarin suuruisen alueen, jonka arvo on 860 647 euroa. 0800 398 336 klo 8.00-16.00 puh. klovneina, Pierrot nukkeina ja sirkushevosina. Tarja Tiilimäki Uusi Aika TaNSSi P Tanssikoulu Liisa Nojosen kevätnäytökset ovat porilaisen kulttuurielämän joka keväinen odotettu tanssihappening, joka vuodesta toiseen yllättää monipuolisuudellaan. Vaihtosopimuksen mukaan Maanpään tontin puusto jää kaupungin omistukseen ja sen poistamiseen ryhdytään vasta, jos alueelle rakennetaan. Koko kunta-alalla oltiin sairauslomalla vuonna 2014 keskimäärin 16,9 päivää työntekijää kohti. Lauantain päivänäytös koostui yli kolmestakymmenestä eri tanssimuotoja; klassista balettia, jazztanssia sekä nykytanssia, edustavista tanssikokonaisuuksista, joihin koreografiat olivat koulun opettajien käsialaa. Omistajan käyntikortti Kodin Terra Porissa s-kanava.fi/satakunta. 02 630 6100, PORI@SATACOM.FI RAUMA: PAPINHAANKATU 14, PUH. Esitys oli traagisen koskettava. Maanpään tontti laajentaa Metsä Fibren nykyistä teollisuusaluetta nykyisen tehdasalueen tarpeisiin siten, että teollisen toiminnan jatkuva kehittäminen alueella voidaan turvata tulevaisuudessa. Tanssitarina eteni jouhevalla tempolla tanssista toiseen ilman taukoja. Alueiden hinnat perustuvat muun muassa ulkopuolisen arvioijan laatimaan arvioon ja lähialueen maakaupoissa toteutuneisiin hintoihin. Teos oli samalla osa koulun tanssitaiteen laajan ja syventävien perusopintojen päättötyö. Merimetsot rehevöittävät Itämerta TuRku P Merimetsojen Itämereen aiheuttamat ympäristömuutokset muistuttavat läheisesti ihmisen aiheuttamia vahinkoja, kuten rehevöitymistä ja kalastuksen aiheuttamaa petokalojen vähenemistä. Nakkilan kunnan työväki vähenee Nakkila P Nakkilan kunnan palveluksessa oli viime vuoden lopussa yhteensä 295 henkilöä. kesäkuuta 2016 Takasivu Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu PORI: ANTINKATU 25, PUH. Tanssin iloa ja uusia tuulia n Siniseen Pulssiin tanssiteos oli taiteen perusopetuksen tanssin laajan oppimäärän opiskelijoiden päättötyö. Nakkilan kunnan palveluksesta jäi vakituisista työntekijöistä vuonna 2015 vanhuseläkkeelle kahdeksan henkilöä. Sairauspoissaoloja oli vuonna 2015 keskimäärin 21,5 päivää työntekijää kohti. Mahdollisissa rakentamishankkeissa Rauman kaupungilla on hyväksyjän osa. Kun lajit vähenevät merimetsoyhdyskuntien vaikutuksesta, se saattaa Gagnonin mukaan johtaa Itämeren lajistollisen monimuotoisuuden paikalliseen pienenemiseen. Vastaavaa maankäyttöä on jo naapurustossa. Perjantai 3. Kunta-alalla työskentelevien keski-ikä koko maassa oli 45,7 vuotta. 02 630 6130, TURKU@SATACOM.FI WWW.SATACOM.FI PORI: ANTINKATU 25, PUH. Merimetsojen vaikutuksista vedenalaisympäristöön on hyvin vähän tutkimustietoa. 029 009 6351 | Ma-pe 7–21, la 7–18, su 10–18 | www.kodinterra.fi Raumalla iso maanvaihto Rauma P Rauman kaupunki ja Metsä Fibre Oy ovat sopineet maanvaihdosta, jossa Maanpään teollisuustontti liitetään osaksi Metsä Fibre Oy:n tehdasaluetta ja Metsä Fibre luovuttaa Rauman kaupungille Lounaisväylän varrella nykyisin omistamansa alueen. Ellinoora Lehti hätkähdytti nykytanssisoolossaan Swan, johon koreografian on tehnyt Jung Eun Kim Camille SaintSaëns musiikkiin; tanssi, joka alun perin tunnetaan Mihail Fokinin koreografiana Kuoleva Joutsen. Merimetsojen uloste, guano, on erittäin ravinnerikasta ja sitä kertyy runsaasti lintujen asuttamille saarille. Myös pehmeillä ja hiekkaisilla pohjilla rihmamaiset levät runsastuivat ja hiekkapohjilla esiintyvä meriajokas väheni merimetsojen vaikutuksen kasvaessa, Gagnon kertoo. Turun yliopistossa väittelevä Karine Gagnon toteaa, että merimetsojen haitallinen vaikutus voi pienentää Itämeren lajistollista monimuotoisuutta paikallisesti pesimäsaarten lähistöllä. Rakkolevä ja meriajokas ovat tärkeitä Itämeren rantavyöhykkeen perustajalajeja, jotka tarjoavat ympärivuotisen elinympäristön ja ravintoa selkärangattomille eläimille ja kaloille. Puhelun hinta: lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 6,91 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min KODIN TERRA PORI Tikkulantie 4, 28100 Pori, p. – Itämeren kivikkoisilla pohjilla merimetsojen vaikutukset näkyivät rihmamaisten levien runsastumisena ja rakkolevän vähenemisenä. Vakinaisen henkilöstön määrä väheni viidellä henkilöllä. Klassisen baletin karakteeritanssit olivat pieteetillä harjoitettuja ja viimeisteltyjä. Erityisesti Sofianna Salmen soolossa, Nikiyan variaatiossa baletista Bajadeeri, oli tekniikan hallinnan lisäksi sisäistettyä lavasäteilyä. 02 630 6140, RAUMA@SATACOM.FI WWW.SATACOM.FI JAKELUHÄIRIÖILMOITUKSET SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys puh