Jokainen koulu suunnittelee itse, miten pakkolomat hoidetaan. 02-529 9933 www.at-valaisin.fi VÄHÄUUSIKATU 9, PORI (viikkari) 02 6410 470 0400 594 836 Ravintola 19. Valtaosa lomautuksista tapahtuu syyslukukauden aikana. Opettajat esimerkiksi aloittavat syyslukukauden elokuussa samaan aikaan oppilaiden kanssa, koska normaalisti ennen koulun alkua pidettäviä kahta suunnittelupäivää ei nyt ole. Opettajien pääluottamusmies Ilkka Blomqvist muistuttaa, että opettajien lomautus kesällä on todettu yksiselitteisen laittomaksi. REIKÄ Karhuluodontie 85, Yyteri Paulan Pidot Puh. Ulvilan kouluissa on aloitettu lomautusten toteuttamisen suunnittelu. Sivu 8-9. Avoinna ma-pe 10-17 ja la 10-14 Antinkatu 21 B 28100 Pori p. huhtikuuta 2016 110v Runsaasti kevään uutuuksia saapunut liikkeeseen. Vain rehtorit pitävät kolmen viikon pakkolomansa kesällä. Näin sanoo Ulvilan lukion rehtori Ari Harju . 02-630 8324, 0500 898 772 Maittava LOUNAS joka päivä klo 11-15 Lounasravintola, Pito& Cateringpalvelu, FineDining illalliset ja Astiavuokraus. NP 1 Ite lla O yj PÄÄKIRJOITUS P 2 Sotepalvelujen yhtiöittäminen on avoin kortti N:o 14 • 110. Ulvilan kouluissa ei tänä vuonna järjestetä myöskään kuusijuhlia. Oppitunteja joudutaan muiden muassa käyttämään opettajien suunnitteluun ja koulutukseen. vuosikerta • 1,50€ Perjantai 8. Mutta kyllä jäljet tulevat näkymään myös opetuksessa. Silloin ei voida järjestää opetusta, Ari Harju pohtii. Ulvilassa suunnitellaan opettajien pakkolomien toteutusta Rehtori: Vaikuttaa väistämättä opetuksen tasoon UlvIla P Kun Ulvilan kaupunki lomauttaa säästötoimena muun henkilöstön ohella myös opettajat, se vaikuttaa pakostakin opetukseen. Opetusta ollaan nopealla tahdilla digitalisoimassa, ja opettajille pitää antaa tähän valmiuksia
Sosiaalija terveydenhuollon uudistamisen alkuperäinen tavoitehan oli saada julkiset palvelut niin toimiviksi, ettei kansalaisten tarvitse jonottaa esimerkiksi lääkärille pääsyä. Se on urakka, jossa epäonnistumisen riski ei ole vähäinen. Mitä julkisten sote-palvelujen yhtiöittäminen käytännössä tarkoittaa, on monellakin tavalla avoin kortti. Kolumni Kirjoittaja on Uuden Ajan päätoimittaja. Joitakin päiviä ennen esitystä Petteri Lahti totesi Uudessa Ajassa, että on vahvuuden merkki, jos osaa nauraa itselleen. Jotta teksti tulisi oikeuksiinsa, olisi pitänyt olla osa Kehräämön tunnelmaa ja yleisöä, joka remahteli nauramaan. Moni pikkukunta voi jäädä tilakaupoissa mopen osille. huhtikuuta 2016 2 Otamme kantaa Satakuntalainen sosialidemokraattinen sanomalehti • Perustettu 1906 • Päätoimittaja Jukka Vilponiemi Pääkirjoitus Porissa 8. Nyt kokoomus onkin saanut tahtonsa läpi, ja yksityiset terveysasemat voivat jatkossakin paksusti valtion rahojen turvin. Lavalla olevat saivat hieman sovittaa ja ehkä pehmentääkin puheita, mutta juoni oli kuitenkin etukäteen suunniteltu. Yleisö ei välttämättä tiennyt, että ivalliset puheet olivat tarkasti käsikirjoitettuja. Kiurun tavoin Rinnekin otti herjat vastaan leveästi nauraen. Haaste on melkoinen: nyt työllisyysaste on noin 68 prosenttia. Hän osoitti hallitsevansa myös itseironian. Silloin pitää kysyä, onko vähävaraisella enää mahdollista hankkia terveyspalvelujaan mistään. Hiillostettavista Krista Kiuru nauroi äänekkäimmin. huhtikuuta 2016 Häm-vitsit Sanottua Lehdistä luettua Hys ... Jos työmarkkinajärjestöjen kilpailukykysopimus onnistuu, se parantaa julkisen talouden rahoitusasemaa jonkin verran. Lahden pelko oli turha. Senhän hän on osannut aina. Julkisen talouden alijäämä kyllä supistuu, mutta hitaasti. Luukkosen luonteva esiintyminen roastaajana oli monelle yllätys, sillä hänethän tunnetaan julkisuudessa yleensä varsin jäykkänä esiintyjänä. Kohteina olivat sosialidemokratia yleensä sekä erityisesti lavalla olleet SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne , kansanedustajat Krista Kiuru ja Kristiina Salonen sekä kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen ja porilaislähtöinen koomikko Joonas Nordman . Vammaa varmasti ehkäisi toisella puoliajalla toteutettu iltamasessio, jossa trubaduuri Kari Aaltonen laulatti osanottajia ja yleisöä. Todellisuus oli rankka mutta samaan aikaan naurettava. Eikä pidäkään, sillä lavalla puhuttu teksti olisi lehdessä kirjoitettuna tylsää. Eräät asiantuntijat ovat ehtineet jo arvioida, että asiakasmaksut nousevat. Perjantai 8. Nyt hän loisti puheilla, joissa hän ilmiselvästi joissakin kohdin poikkesi käsikirjoituksesta. Sosialidemokraatit ovat edustaneet sitä linjaa, että siirretään nykyisin yksityisille lääkäriyhtiöille kela-korvausten muodossa maksettavat sadat miljoonat eurot julkisen sektorin parantamiseen. Rinne, Kiuru ja Salonen olivat koko ajan vain hiillostettavina. TURUN SANOMIEN mukaan sotessa vielä paljon selvitettävää: Uudistus tarkoittaa, että sote-palveluiden järjestäminen annetaan 18 maakunnan vastuulle. Vaativan erikoissairaanhoidon koordinointi jää viidelle yhteisvastuualueelle, jotka pohjautuvat nykyisiin yliopistosairaaloihin. Varautunein oli Kristiina Salonen, joka jopa hieman punasteli roisia pilkkaa itsestään. Kyseessä oli tietenkin Suomen ensimmäinen demariroast, jonka Porin sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö toteutti viime lauantaina. Valinnanvapaus edellyttää, että kilpailu on avointa ja että toimijat ovat samalla viivalla. Jukka Vilponiemi jukka.vilponiemi@uusiaika-lehti.fi Demarit osaavat sittenkin nauraa myös itselleen Nyt sekin on sitten koettu . Hän mietiskelee elämän tarkoitusta. Mutta mikäli hallituksen tavoite 72 prosentin työllisyysasteesta toteutuu, velaksi eläminen loppuu vuosikymmenen vaihteessa. Maakunnista tulee entistä voimakkaampia vallankäyttäjiä. Hallituksen mukaan maksujen pitäisi olla samat, hankkipa asiakas palvelunsa sitten mistä tahansa. Ihmisen maailma on menossa monella mittarilla mitattuna eteenpäin. Samaan hengenvetoon voidaan kysyä, turvataanko tällä järjestelmällä tasavertaiset palvelut ja valinnan vapaus kaikkialla, myös syvällä maaseudulla, jossa ei nytkään ole liiemmin mahdollisuutta valita palvelun tarjoajaa. Sen jälkeen Luukkonen ja Nordman hiillostivat vuorollaan muita. Kaikesta päätellen tämä oli hinta sille, että keskusta sai läpi tahtonsa 18:sta maakunnasta ja sote-alueesta. Tapahtuman puuhamiehenä toiminut Länsi-Porin sosialidemokraattien puheenjohtaja Petteri Lahtea sekä Rakastajien tuottajaa Kai Tanneria hieman jännitti, kun he katselivat saliin saapuvaa yleisöä: Osaavatko he sittenkään nauraa itselleen. Että salillinen jopa syvästi aatteellisia sosialidemokraatteja nauraa rämäkästi, kun omaa puoluetta ja sen edustajia pilkataan oikein olan takaa. Vaikka Lahti oli tapahtumaan lippuja markkinoidessaan kertonut ihmisille, mistä roastissa on kysymys, hänellä heräsi kuitenkin epäilys, ymmärtävätkö kaikki paikalle saapuvat, että roast on suoranaista vittuilua. Sote-palvelujen yhtiöittäminen on avoin kortti H allitus hehkutti tällä viikolla löytäneensä viimein ratkaisun sote-palvelujen järjestämiseen, ja se ratkaisu oli julkisten sotepalvelujen yhtiöittäminen. Hiillostamisen jälkeen väliajalla tuli vastaan vain muutama osanottaja, joka pudisteli hieman päätään eikä pitänyt ainakaan kaikesta kuulemastaan. Vaikka tapahtuman luonne ehkä olikin joillekin ennalta epäselvä, todellisuus kävi nopeasti selväksi. Jukka Ruukki Tiede-lehdessä HELSINGIN SANOMAT kirjoittaa talouden kasvun olevan kiinni työpaikoista: Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus sai tiistaina valmiiksi julkisen talouden suunnitelman neljäksi seuraavaksi vuodeksi. Hallituksen työllisyystavoite tarkoittaisi noin 110 000 uuden työpaikan syntymistä. Yleisö lauloi sielunsa kyllyydestä mm. Tämä ei ole kuitenkaan kelvannut etenkään kokoomukselle, joka on puolustanut yksityisiä terveysasemia ja halunnut pitää ne osana uuttakin sote-järjestelmää. Kaikki riippuu siis työllisyyden paranemisesta. Mitä lavalla sitten puhuttiin. Ilmeistä ja ainakin toivottavaa kuitenkin on, ettei kukaan osanottajista, ei myöskään yleisöstä, saanut sieluunsa vammaa. Suomessa roasteja järjestävä roastmaster Antto Terras aloitti punaisissa housuissaan todella rankalla hiillostamisella. Hallitus lupaa tuoda uutta tietoa vaiheittain suunnitelmien edetessä. Rakastajat-teatterin Kehräämössä järjestettyyn roastiin saapui pääasiassa sitä samaa aktiivista järjestöväkeä, joka viihtyy demarien muissakin tilaisuuksissa. Oli yleisön joukossa toki muutama ei-uskovainenkin, mutta yllättävää kyllä, ainakin osa heistä näytti enemmänkin jupisevan kuin nauravan aidosti demaripilkalle. Uudet maakunnat tarjoavat poliittisia vaikuttajapaikkoja. Puhe oli niin rankkaa, ettei sitä tohdi tässä toistaa. Ajatus valinnan vapaudesta on kaunis, mutta keinot, joilla siihen nyt pyritään, herättävät kummastusta. Miksi siihen tarvitaan julkisen sektorin yhtiöittämistä. Suunnitelmilla alkaa olla kuitenkin kiire, jos tavoitevuotena on 2019.. Suomessa valtaosa yksityisistä terveyspalveluista ovat monikansallisten yhtiöiden omistamia, jolloin ainakin osa voitoistakin menee ties minne joka tapauksessa pois Suomesta. Kompromissina synnytetään viiden yliopistosairaalan varaan rakentuvat yhteistoiminta-alueet, joita tähän asti on nimitetty erva-alueiksi. Sen avulla kansalaisille pitäisi tarjota ”raha seuraa potilasta” -periaatteella vapaus valita, mistä he palvelunsa hankkivat; nykyiseltä julkiselta sektorilta, yksityiseltä sektorilta vai järjestöjen muodostamalta kolmannelta sektorilta. Joonas Nordmanin esijntyminen oli niin luontevaa kuin kouliintuneella tv-kasvolla voi vain olla. Julkisia palveluja on yhtiöitettävä. Sipilän tiedotustilaisuudessa esittelemät käyrät kuvaavat aika hyvin sitä, kuinka rajalliset mahdollisuudet hallituksella on parantaa talouskasvua. Poliittista vastustusta riittää. Toiveikkuudelle on katetta. Kalle Isokallio Iltalehdessä Uskokaa pois, Harmageddon ei ole nurkan takana, vaikka sitä meille monesta tuutista toitotetaan. Kuntayhtymien sote-omaisuus ja -velat siirtyvät maakunnille, jotka vuokraavat kunnilta tarvitsemansa tilat. Mutta mikä on asiakasmaksujen taso. Taistojen tiellä: ”Me käymme taisteluun puolesta ihmisoikeuden ja kansan kärsineen...” Koomisinta Sipilän hallituksessa on se, ettei kukaan hallituksessa istuvista puheenjohtajista johda puoluettaan seuraavissa eduskuntavaaleissa. Mitä esimerkiksi tapahtuu asiakasmaksuille
Mutta sitten tuli sunnuntai-ilta ja maailmalta alkoi tihkua tietoa valtavasta veroparatiiseja koskevasta tietovuodosta. huhtikuuta 2016 3 Politiikka & Mielipide Mielipide P Toimitus julkaisee tällä sivulla lukijoidensa kirjoituksia ja mielipiteitä. Haatainen kysyy, onko hallituksen tavoitteena luoda Suomeen 18 sotevai attendo-aluetta. Hän sai komennettavakseen JR 16:a, jonka 1. Heimoja vapaussoturi Pajari oli tunnettu oikeistolaista mielipiteistään ja toimistaan -30-luvun Tampereella. Aikaisemmin tonttien hinnoittelusta on päättänyt Porin kaupunginvaltuusto. SAK:n ekonomistina toimiva Joonas Rahkola oli Korkmanin linjoilla kehysriihipaketin yleisilmeen suhteen, mutta toi esiin näkökulman hallituksen valitsemasta linjasta: ”Leikkaukset sosiaaliturvaan ja korotukset asiakasmaksuihin on brutaali valinta”. Tekninen lautakunta käyttää nyt yksittäisten kohteiden hinnoitteluun ja myymiseen tarkoitettua valtuutta koko tonttimassaan. Tästä riittäisi jutun juurta helposti kolumnin verran, sillä nimenomaan yhteisöllisyys on sitä koossa pitävää liimaa, mitä menestyvä kansanliike tarvitsee. Miksi se ei halua tunnustaa olevansa reilusti oikeistolainen. Toivon aloitteelle menestystä. Sote-alueita vai attendo-alueita. Näin ainoaksi totuudeksi jäisi vain palkkaja työehtojen heikentäminen. Korotukset on myös tehty vuosittain ilman mitään taitettua indeksiä. Haatainen ihmettelee hallituksen kaavailemaa yhtiöittämispakkoa. Marsalkka Mannerheim ja Suomen joukot tarvitsivat kipeästi voittoja. Kiinteistövarallisuus esittää, että tekninen lautakunta päättäisi enintään 100 000 euron arvoisten ja kaupunginhallitus enintään 250 000 euron arvoisten kiinteistöjen, rakennusten, rakennelmien ja laitteiden luovutuksesta myymällä, vaihtamalla ja vuokraamalla”. Porin sosialidemokraattinen valtuustoryhmä on tehnyt aloitteen asian etenemisen pysäyttämisestä ja päätösvallan palauttamisesta Porin kaupunginvaltuustolle. Hän otti lakkinsa päästään ja piti joukkojensa edessä kuuluisan puheensa, ja pyysi -30 luvun tekojaan anteeksi. Voi sitä kaatuneitten puitten määrää oikealla lavan jälkeisellä kaupungin hallinnassa olevassa metsikössä. Pehru Ramstedt Vallankaappaus Porin tonttikaupoissa P Porin tekninen lautakunta on päättänyt järkyttävän suurista omakotitonttien hinnankorotuksista joulukuussa 2015. Palkkaväen pelkona on, että esimerkiksi työpaikkasopimishankkeella työehtoja edelleen heikennetään. Kokoomus ilmiselvästi kaihtaa oikeistolaisia tunnusmerkkejä kieltäen itsensä ja vetää esiliinakseen keskustan. JR 16 saavutti talvisodan ensimmäisen suurvoiton Tolvajärvellä jouluna -39. Näkymä ei ollut lainkaan niin paha kuin etukäteen ajattelin. Tällä vuodolla tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia taistelussa verojenmaksun välttelyä vastaan. Illan edetessä siirryttiin saatiin kuulla hallituksen toimenpiteistä Suomen talouden nousu-uralle saattamiseksi. Ei voi. Olin jo valmistautunut kirjoittamaan tämän kolumnin Kulttuuritehdas Kehräämöllä lauantaina järjestetystä Demariroasttapahtumasta. HelSiNKi P Sosiaalija terveysvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Tuula Haataisen (sd.) mukaan Sipilän hallituksen sote-linjaukset herättävät enemmän huolestuttavia kysymyksiä kuin selventäviä vastauksia. Eivät voineet viedä kukkia omaistensa haudalle kylänsä kirkkomaalle, siunatulle maalle. P Otan yleisurheilukenttä oli saanut uuden ilmeen, kun meren puoleinen katsomovalli oli purettu. Joka itsenäisyyspäivä pyrin viemään kynttiläni sankarivainajien ja eri yhteisöjen jäsenenä vapausheimosodissa kaatuneiden muistomerkille Porin kirkkopuistoon. Voiko tämän isämaallisempia sotilaita, kansalaisia olla. Luulin aluksi, että olin vähintäänkin jossakin kauhuleffassa. Susanna Kosken, Ville Rydmanin, Elina Lepomäen , Eero Lehden ja muiden vastaavien älykköjen maailmankuva. Poliittisia päätöksiä , varsinkin kipeitä sellaisia, perustellaan usein sillä, että muuta vaihtoehtoa ei ole. Omaa punaista sukuani on kuollut leireillä ja teloituksissa sisällissodassa, ja näiden jälkeläisiä taistellut ja kaatunut viime sodissa. Yhteiskuntasopimuksen neuvottelutuloksen hyötyjiä ovat siis vain työnantajat, jotka saavat palkansaajilta tulonsiirtona muun muassa ilmaisia työtunteja. Tiistai-illan A-studioon oli kutsuttu kaksi ekonomistia kommentoimaan tuoreeltaan hallituksen kehysriihipakettia. Alkoi kapina. Ari Nordström, Pori Johtajien huimat palkkanousut eivät hallitusta edes hävetä P Kun isojen pörssiyhtiöiden johtajat nostivat viime vuonna muhkeita palkankorotuksia, niin samanaikaisesti Juha Sipilän (kesk) oikeistohallitus loikki yhteiskuntasopimuksen nimissä tavallisten työtekijöiden ja toimihenkilöiden palkkaja työehtojen kimppuun. Sähköposti: ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Verkkosivujen kautta: www.uusiaika-lehti.fi Telefax: 026300 280 Kirjeposti: Uusi Aika, Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori. Telan oman tekstin mukaan vuokra on 5% myyntihinnasta. 9.000, loput leireillä ja keskinäisissä teloituksissa. Onko tämän kristillisempiä seurakuntalaisia. Seppo Saari Eura Mitä silmäni näkivätkään.. 37.500 (talvisodassa kaatui n. Yksinkertaisempaa ja johdonmukaisempaa olisi sitoa päätösvalta luovutettavan kohteen arvoon. Termi juontuu Euroopasta, eikä kerro harjoitetusta todellisesta politiikasta. Se esittelee itseään mielellään ”keskustaoikeistolaisena” puolueena. Hävinneet punaiset eivät voineet, eivätkä saaneet tehdä surutyötään. Tämä ei voi olla oikein. Suomessa seurattiin perässä. Tiistain kuluessa Panama Papers-vuoto alkoi vaikuttaa jo eilispäivän uutiselta, sillä hallituksen kehysriihi alkoi vallata tilaa mediasta. Tämä kapina muuttui venäläisten sotilaiden poistumisen, vapaussodan, jälkeen puhtaaksi sisällissodaksi viimeistään 3.3., jolloin Venäjä ja Saksa allekirjoittivat keskenään rauhansopimuksen. Laskennallinen koko tonttimassan myyntihinta on sen mukaisesti lähes 50 miljoonaa euroa. Tie oli myös kuoppainen. Jatkoin matkaani Fåfängan niemen perälle asti. Paketti noudattelee johdonmukaisesti hallitusohjelmaa ja on hallituksen näköinen. Haatainen kysyy.. Toimitus valikoi ja tarvittaessa lyhentää tekstit. Ent. Odotin hallitukselta linjausta siihen, että asiakas nostetaan todella keskiöön ja hänelle turvataan lainsäädännöllä hoito ja hoitoonpääsy. Kumpikin moraalisesti väärin, mutta sisällissodassa ei vain sodankäynninkään moraalia ole. Oikealle puolelle tietä valmisteltiin parasta aikaa uutta kesäteatterin parkkipaikkaa. Olipa sekin näky. Lisäksi julkisen sektorin väki luovuttaa työnantajalleen määräaikaisesti osan lomarahoistaan. Oikealle jäi kaupungin aivan purettavassa kunnossa oleva puinen WC, jota viimeksi on käytetty ehkä viisi vuotta sitten. Tässä kehysriihipaketissa liikenneinfraan kohdistuvat investoinnit sekä korotus takuueläkkeeseen lienevät ne valinnat, joista ei liiemmin erimielisyyttä löydy. Kirjoita lyhyesti, mieluummin nimellä kuin nimimerkillä. Haiskahtaa siltä, että tämä olikin hallituksen ässäkolmikon ja työnantajajärjestöjen päätavoite. Pajariin. Jos haluat käyttää nimimerkkiä, laita silti yhteystietosi mukaan. Siitä huolimatta nämä punaiset pääosin säilyttivät uskonsa, ja kävivät kirkossa. Kun sosialistinen Neuvostoliitto hyökkäsi maahamme 30.11.1939, vain 21 vuotta sisällissodasta, alkoi talvisota. – Sipilän hallituksella ei ole mitään linjausta siitä, miten hoitoonpääsy turvataan. Pakko on älyllisesti laiska retorinen keino , jolla on helppo perustella kipeimmätkin toimenpiteet. Kaupunginvaltuustolle ei jää edes tavanomaista kumileimasimen virkaa. Toivon että pian saan kunnioittaa myös heidän kaikkien muistoa, samassa paikassa. Ei ole. Nykyhallitus on valinnut oikeistolaisen, leikkauksiin perustuvan, kansalaisten ostovoimaa supistavan vaihtoehdon, jonka tulilinjalla on erityisesti julkinen sektori ja sosiaaliturva sekä kehitysyhteistyö. Lainaus vastaavaa päätöstä edeltävästä esittelytekstistä: ”Maanluovutukset perustuvat kaupunginvaltuuston vahvistamiin tonttien hinnoitteluihin niin, että tekninen lautakunta luovuttaa omakotitontit ja kaupunginhallitus muut tontit. Olen kuullut, että kaupungin metsäosastolla on palkkalistoille tämän ammatin harjoittaja. Tässä lyhyessä sisällissodassa saimme toisiamme hengiltä n. Ammattiyhdistysliike voi nevottelusta kirjata voitokseen vain sen, etteivät hallituksen pakkolait kaikki sellaisenaan toteutuneet. Mitä esimerkiksi epämääräiset kirjaukset valinnanvapaudesta tarkoittavat ihmisen hoitoonpääsyn kannalta. Helsingin Sanominen (2.4.2016) julkistaman selvityksensä mukaan isojen pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien palkat nousivat viime vuonna edellisen vuoden tasosta noin 37 000 eurolla. On aika Suomen ja aatteensa puolesta kaatuneiden mahtua samalle kirkkomaalle. Leikkaamiset perustellaan pakolla, sillä muuten ”edessä on Kreikan tie”. Kehysriihipaketti jatkaa hallituksen leikkauslinjalla ja leikkauksethan tekevät useimmiten kipeää. Tämän lisäksi hallitus kiristi pakkolakiensa avulla palkansaajien palkkaja työehtoihin tuntuvia heikennyksiä. Perjantai 8. Samaa harhautusta ja höpinää käytti eduskuntavaalien jälkeen vuonna 1987 kokoomuksen silloinen puheenjohtaja Ilkka Suominen, joka puuhasi keskustaoikeistolaisuuden nimissä salaa tasavallan presidentin selän takana yhdessä Paavo Väyrysen ja Christoffer Taxellin kanssa maahan porvarihallitusta. Mutta, mitä tapahtuu jatkossa. Hallitus voisi asettaa kiireettömään hoitoon aikarajan ja velvoittaa terveysasemat olemaan auki paremmin. Kenellekään ei ole jäänyt epäselväksi, mikä on esim. Asiasta päätettäessä on tarkoitettu yksittäisten, hinnoittelemattomien kohteiden myyntivaltuutta. Varmaan tuo parkkipaikka tulee tarpeeseen. Kuorma sepeliä ja tie olisi taas ajettavassa kunnossa. Nyt hinnoitteluja myyntivaltuutus on kaapattu koskemaan koko omakotitonttikantaa. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä talouspolitiikalle on aina olemassa vaihtoehto. Sorsa-säätiön toiminnanjohtaja Majander on sanonut mielestäni osuvasti, tehtiin poliittinen virhearvio, jonka hinta laskettiin ihmishenkinä. Haatainen (sd.) sanoo, että hallituksen sote-linjaukset herättävät enemmän huolestuttavia kysymyksiä kuin selventäviä vastauksia. Kauhistus valtaa mieleen.. Ei kuin suunta kohti Fåfängaa. Poliittinen päätöksenteko perustuu aina valintoihin, joita ohjaa ideologinen viitekehys. Miksi kokoomus häpeää itseään. Mahtaako kaupungin houkutteleva imago kärsiä. 25.000), rintamalla menehtyi n. Korotus oli lähes sama kuin suomalaisen palkansaajan keskimääräinen vuosiansio viime vuonna. Tärkein eli ihminen jäi takaalalle. Mannerheim kääntyi luottoeverstinsä Talvelan puoleen, joka puolestaan luotti evl. pataljoona koostui Tampereen Pispalan punaisista työläistä, joita vastaan Pajari oli sisällissodassa taistellut. Valtuusto on päättänyt huhtikuussa 2014, että alle 100 000 euron arvoisten kiinteistöjen myyntivaltuutus annetaan tekniselle lautakunnalle. Kävi nopeasti ilmi, että vuodon laajuus olisi todella merkittävä. Tonteista on maksettu koko ajan vuokraa, joka tälläkin hetkellä 5%:n tasoisena ylittää kaikki markkinakorot. Kaikki hinnoittelemattomat kohteet eräitä vaihtotilanteita lukuun ottamatta menevät kaupunginvaltuuston päätettäväksi. On myös väärin, että aikoja sitten rakennettujen omakotitonttien hinnoittelun perusteena käytetään tämän päivän rakentamiskustannuksia. Illan parasta antia oli, hersyvän naurun ohella, se käsin kosketeltava yhteisöllisyys, joka vallitsi yleisön ja esiintyjien kesken. Lisäksi odotin, että jatkovalmistelussa edellytettäisiin, että julkisella sektorilla vastaanottoaikoja laajennettaisiin vastaamaan ihmisten nykyelämää. Vuoden 2015 vuokratulo on noin 2,4 miljoonaa euroa. Näen Poroholman siisteine rakennuksineen, kun katson kentältä merelle päin. Sisällissota katsotaan usein alkaneeksi 27 28.1.1918, jolloin, äänestystuloksella, H:gin Työväenyhdistyksen kokouksessa julistettiin vallankumous alkaneeksi. Panamalaisesta, veroparatiisijärjestelyihin erikoistuneesta Mossack Fonseca-asianajotoimistosta oli vuodettu toimittajien käsiin 2600 gigatavua tietoa, eli yhteensä noin 11,5 miljoonaa dokumenttia. Aalto-yliopiston emeritusprofessori Sixten Korkmanin mukaan kyseessä oli hyvinkin odotusten mukainen tulos, ”business as usual”. – Näillä linjauksilla sote-uudistuksesta tehtiin sote-palveluiden yhtiöittämisuudistus. MJM Kolumni Petteri Lahti Kirjoittaja on Länsi-Porin sosialidemokraattien puheenjohtaja Politiikka on valintoja, pakko on retoriikkaa Huhtikuu on käynnistynyt melkoisella ryminällä. Metsäosuuteen pitäisi pikaisesti saada metsuri. Vaikka muodollisesti päätös voi olla oikein niin asian oikeudenmukaisuus olisi syytä selvittää syvällisemmin. Mitähän turistit oikein ajattelevat, kun kulkevat tuota kuhmuraista tietä ja katselevat tuota ryteiköistä metsää. Vasemmalle jäi Pursikasino ja Merskan lava, jotka olivat siistissä kunnossa. emämaassa oli voittaja vielä pahempi. Jatkan matkaani Fåfängaan, kaupungin harjakone puhdistaa pyörätietä hiekoista. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto onneksi vihelsi pelin poikki ja nimitti Harri Holkerin pääministeriksi. Vähäisissä tapauksissa menettely on kohtuuttoman raskas ja aikaa vievä. OTA KANTAA Yli sata vuotta tasa-arvon, demokratian ja yhteisvastuun puolesta Punaisten muistomerkki Porin kirkkopuistossa P Kun Venäjällä, ensin maaliskuussa, ja myöhemmin marraskuussa 1917, tapahtui sosialistinen vallankumous, olisi ollut ihme, mikäli Suomessa, entisessä alusmaassa, ei olisi tapahtunut mitään poliittista liikehdintää. Näillä Tampereen punaisilla ei ollut metsiä, peltoja tai tehtaita puolustettavanaan, oli vain isänmaa Suomi. Sauna-alue rakennuksineen on siistissä kunnossa, mutta alueen nokassa on vielä kaupungin pumppaamo, josta viime kesänäkin pumpattiin vettä maauimalan altaaseen. Ei ihme, ettei sitä enää tulevana kesänä avatakaan. Voisikohan näille alueille saada jotakin parannusta. Maauimala näyttää varsin ränsistyneeltä monine grafiitteineen. Suomi täyttää 100 vuotta ja sisällissodan päättymisestä tulee samoin kuluneeksi 100 vuotta. Pentti Välimaa Pori Oikeat termit kunniaan P Nyky-kokoomus on tunnetusti taitava vallankäyttäjä ja myös sananselittäjä. Pörssiyhtiöjohtajien palkankorotuksiin verrattuna on irvokasta se, että hallitukselle ei riittänyt korotussovuksi edes palkansaajajärjestöjen tarjoama nollalinja. Yhteiskuntasopimuksen kilpailukykyhyötyä on jo epäilty. Nyt, kun liikuntavirasto vielä peittäisi juoksuradat kunnolla, ja kenttä palautettaisiin samassa kunnossa juhannusjuhlien jälkeen, niin kaikki olisi kunnossa. Päätösvalta on siirtynyt ”vahingossa” tekniselle lautakunnalle (Tela). Esimakua konkreettisista seurauksista saatiinkin jo heti tiistaina, kun Islannin pääministeri joutui pakon edessä pyytämään eroa tehtävästään vuodossa paljastuneiden tietojen myötä käynnistyneiden suurten mielenosoitusten vaatimana. Kesä lähestyy, joten ajatukseni kulkivat turismissa. Teloitukset mahdollisesti aloitti kapinaan ryhtynyt, mutta voittaja, sisällissodan luonteen mukaisesti käytti valtaansa, ja pisti paremmaksi
02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. Tarjolla pieni iltapala Tervetuloa JHL130 hallitus. 0400-436352 (Hemmo) 3.4. 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. klo 14-16 Kiertävä vaalitoimikunta 2 11.4. Käsitellään sääntöjen määräämät kevätkokousasiat: mm. Liput jaetaan JHL: n toimistolta Eteläpisto 12 ti 7.6.2016 klo 9-11:30 ja 12.3015:30. 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. 044 711 132, tai jhltoimisto.pori(@)gmail.com. Esillä: Sääntömuutos ja muut sääntöjen määräämät asiat Tervetuloa! Hallitus. Ilmoitushintoihin lisätään 24%:n arvonlisävero. Mäntyluodon metallityöväen ao. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. Tarjotaan metsästäjänleipä, kahvi ja konvehti. O le tk o am ma ttiliiton jäsen. 299 ry Kevätkokous pidetään 14.4.2016 klo 18. krs 28100 PORI Puh. klo 13.45-14 Ketjurauma parakin pohjoispääty, Kuivassuon teollisuusalue, Rauma 12.4. klo 14-14.15 Leo Laine, Metallitie 4, Rauma Kiertävä vaalitoimikunta 4 11.4. Pääset oikeaan hoitoon nopeasti ja takaisin lajin pariin terveenä. klo 13.45-14.15 Rauman Konepaja taukotila, Jousitie 8, Rauma 12.4. 040 848 9450 Aluepäällikkö Maaret Laakso 010 7703 702 040 5444 887 (29.3.-30.9.2016) Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palveluneuvoja Satu Fisk 010 7703 672 050 443 2039 Palvelusihteeri Anne-Marja Nevala 010 7703 670. Kesäteatteri Nakkilan kesäteatterissa ELLA JA PRESIDENTTI su 12.6.2016 klo 18. Metalli 91:n veteraanijaosto ry Matka Tallinnaan 26.28.4.2016 Lähtö Reposaaresta klo 15.30 jatkuen Porin linjaautoasemalta 16.30. klo 11-12 Motoseal, Isometsäntie 14, Rauma 12.4. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Matkan hinta 160e hengeltä, maksu 8.4. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. Ottakaa mukaan todiste äänioikeudestanne! Kiitos. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. Tervetuloa Ilmoitathan tulostasi Annelle nro 0401 644 133 viimeistään 10.4.2016 Ao toimikunta. Tervetuloa vaikuttamaan asioihin! Porin Kunnalliset JHL ry 062 tiedottaa: Kevätkokous tiistai 26.4.2016 klo 16:30 Suomalainen Klubi, Nordman kabinetti, Eteläranta 10, 28100 Pori Asiat: Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Värilliset ilmoitukset erillisen hinnaston mukaan. 622 622 Lisätietoja palveluista kotisivuillamme. PAM Porin Hotellija ravintola-alan osasto 707 ry Järjestää kevätkokouksen 18.4.2016 klo18. Tämän jälkeen ostosaikaa. Kokous aloitetaan päivällisellä. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. Yöpyminen laivalla ja aamiainen Kochi Aidadissa. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. Ulvilan JHL Ry 465 Sääntömääräinen kevätkokous 19.4. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Dem. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Suomalaisella klubilla. krs 28100 PORI Puh. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. Ay-toiminta Porin Teknisen alan henkilöstö JHL ry 173:n KEVÄTKOKOUS torstaina 21.4.2016 klo 16.20 Radanvarsi 2. Rauman JHL ry (130) Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään torstaina 21.4.2016 klo 18 alkaen työttömien 10 ruokalassa (Lokki-talo, Seminaarinkatu). 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. krs 28100 PORI Puh. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. 91 Korjaus ammattiosaston kevätkokouksen alkamisaikaan12.4. Hallitus klo 17.30. Myös uudet toverit tervetuloa. Paikallisen oppaan johdolla noin 2 tunnin kiertoajelu, jonka jälkeen majoitus Viruhotelliin. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. Palvelemme numerossa 01019 5110 ma–pe 8–18 sekä verkossa osoitteessa www.turva.fi -31 ,6% Siirry ostoksille osoitteeseen turva.fi Turvakasko ja Kotivakuutus verkkokaupasta Alennus vain ammattiliiton jäsenelle ensimmäisen vuoden vakuutusmaksusta. krs AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Kahvitarjoilu. Lehden vastuu virheellisistä tai julkaisematta jääneistä ilmoituksista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Rauman keilahallilla, tätä ennen keilataan klo 17. 040 848 9450 AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. klo 18. vuoden 2015 toimintakertomus ja tilinpäätös. Paikalla kaupunginvaltuutettu Matti Saarinen. Ilmoittautuminen puh. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. Porin Puolen Wanhat Toverit Kerhon kokoontuminen torstaina 21.4.2016 klo 12. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. Johtokunta. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. klo 9.30-15 Seaside Industry Park Lounaspark, Suojantie 5, Rauma 12.4. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. krs. Osasto tarjoaa ruuan. Kokouksessa käsitellään muun muassa: päätetään liiton sääntömuutoksista, käsiAY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. Tervetuloa keväiseen tunnelmaan! Johtokunta! Porin Työväenyhdistys ry Kuukausitapahtuma Salinilla, Nortamonkatu 3, Pori tiistaina 12.4.2016 klo 18. Työväenyhdistys ry Tupailtaa vietetään tiistaina 12.4. mennessä. Miittinki, Pohjoispuisto 4. Ilmoittautumiset 15.5.2016 mennessä sähköpostilla satu.joensuu@pori.fi tai p 044 701 1232 Ilmoittautumisen jälkeen maksu yhdistyksen tilille FI69 5700 8120 1562 40. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. Aamiainen ja huoneiden luovutus klo 11. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. Kaupunkikahvila Brunssi, Itäpuisto 11 A. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Metalsin sairauskassan tilat. klo 1517 12.4. Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Esim. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. klo 18.30 Friitalan yhdistystalolla (Koulukuja 17). Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Porin Suomalaisella Klubilla, Pohjoisranta 10, Pori. Alustajana Veteraaniasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Ilona Wessman, aiheella Veteraaniasiain neuvottelukunnan kuulumiset. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Laiva XPRS lähtee Helsingistä 21.30. Nyt kannattaa äänestää! Mäntyluodon metallityöväen ao. Ilmoitushinnat mustavalkoisena: etusivulla 2,20 e/pmm, ennen tekstiä 1,70 e/pmm, tekstin jälkeen 1,70 e/pmm, tekstissä 1,70 e/pmm, takasivu 1,90 e/pmm, kuolinilmoitukset 0,90 e/pmm, määräpaikkakorotus 0,10 e/pmm. 140x100_UusiAika_012016.indd 1 5.1.2016 13:41:12 Itsenäisyydenkatu 33, Pori p. (02) 635 3583 050-569 3653 Olemme asiakkaidemme omistama keskinäinen vakuutusyhtiö ja tarjoamme erityisesti ammattiliittojen jäsenille etuja ja räätälöityjä tuotteita. Tervetuloa kuulemaan tärkeää asiaa ja nauttimaan yhdessäolosta hyvän lounaan kera. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. klo 13.30-14 Hallaworks taukotupa, Kuivassuontie 8, Rauma Kiertävä vaalitoimikunta 3 11.4. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. 040 848 9450 AY-MUISTIO AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. 0800-392 262 Rauman alueella, ottakaa yhteyttä Länsi-Suomen jakelupäivystykseen puh. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. Liput: aikuiset 7e ja lapset (3-15 v) 3e. Rauman Isometsän metallityöväenliiton ao. krs. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. (02) 635 1160 as. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Asiantuntevaa hautausalan palvelua. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. Metalliliiton ammattiosasto 127 tiedottaa Osasto järjestää liittokokousvaalien uurnaäänestyksen seuraavasti 10.4.2016 klo 15.17. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. Rauman metallityöväen ao. Lehtietu tiesithän, että lehtietu on tänäkin vuonna 15e paikallisesti ilmestyvästä työväenlehdestä Porin JHL ry 27 sääntömääräinen kevätkokous järjestetään torstaina 21.4.2016 klo 18. 020 774 0410 AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. mennessä tilille: Tmi Matkapalvelu Jussi Salmela FI1857008120344853. krs. Viestiin tieto Nakkila / lähtijöiden nimi ja määrä (aik + laps)=. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Nakkila / Maija Meikäläinen 2+2. Metalsin sairauskassan tilat 11.4.2016 klo 1314.30 Nakkila Works 12.4 2016 klo 14.16. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. krs 28100 PORI Puh. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. huhtikuuta 2016 4 Uuden Ajan yhteystiedot • Ammattiliittojen osoitemuistio • Menoa ja meininkiä Ennen tekstiä Julkaisija Ajan Sana Oy Perustettu 1906 ISSN 0789-8169 Sanomalehtien Liiton ja T-Lehdistö ry:n jäsenlehti Osoite Itsenäisyydenkatu 39 B 28100 Pori Postiosoite PL 205 28101 Pori Ilmestymispäivä perjantai Painopaikka Sata-Pirkan Painotalo Oy, Pori TOIMITUSJOHTAJA Reijo Nuikki TOIMITUS Avoinna ma, ti, to 9 – 16.00, ke 9 – 18.00, pe 9 – 14.00 Sähköposti ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@uusiaika-lehti.fi www.uusiaika-lehti.fi Päätoimittaja Jukka Vilponiemi 044-7300 243 jukka.vilponiemi@uusiaika-lehti.fi Toimitussihteeri Maarit Kautto 044-7300 242 maarit.kautto@uusiaika-lehti.fi Toimittajat Maarit Kautto 044-7300 242 maarit.kautto@uusiaika-lehti.fi Heli Kokko 044-7300 244 heli.kokko@uusiaika-lehti.fi Jukka Vilponiemi 044-7300 243 jukka.vilponiemi@uusiaika-lehti.fi TILAAJAPALVELU Konttori avoinna ma, ti, ke, to klo 8.00 – 16.00, pe klo 8 – 14 Tilaukset 044-7300 250, tilaukset@uusiaika-lehti.fi Ilmoitukset ua.ilmoitukset@uusiaika-lehti.fi Ilmoituskonsultti Markku Majakulma 044-7300 206 markku.majakulma@uusiaika-lehti.fi Ilmoituskonsultti Tarja Mattila-Krank 044-7300 245 tarja.mattila@uusiaika-lehti.fi Levikkiasiat Merja Virtanen 044-7300 250 merja.virtanen@uusiaika-lehti.fi Tilaushinnat kesto 12 kk 63 e määräaikainen 12 kk 69 e 6 kk 45 e 3 kk 33 e Tilaushinnat sisältävät 10 % arvonlisäveron. Paluu klo 18 XPRS: llä. Turvan verkkokaupassa on kattava valikoima vakuutuksia: • kotivakuutus • kotivakuutus vapaa-ajan asunnolle • autovakuutus • moottoripyörävakuutus • matkavakuutus • tapaturmavakuutus • henkivakuutus Laske ja osta helposti Turvan verkkokaupasta. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Vastaanottajilla on laaja tietämys eri urheilulajien erityispiirteistä. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. krs. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. SDP toimii Kalaholman Sos. Kuljetukset kaikkialle. 0800-398 336 klo 06–09, puh. klo 9.30-15 Seaside Industry Park Lounaspark, Suojantie 5, Rauma Metallityöväen ao 066 arpoo äänestäneitten jäsenten kesken 5 x 50e lahjasekkiä, voittajille ilmoitetaan erikseen voitosta. Kokous alkaa klo17. Aihe: Kansalaissodan punakaartin merkit, tunnustukset ja muut dokumentit, Alustajana toimitusjohtaja Pertti Ramstedt Kahvitarjoilu Tervetuloa. krs. Perjantai 8. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. 91 Vapaa-aikakeskus Kuuskerissa yksityistilaisuudet 1517.4 ja 2224.4.2016. Vilkasta osallistumista. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. Yhdistyksen sääntömuutokset. JAKELUPÄIVYSTYS Jakeluhäiriön sattuessa ota yhteyttä: Porin alueella SK:n kantoalue Jakelupäivystys puh. krs 28100 PORI Puh. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Ilmoittautumista pyydetään ruokailun takia pe 15.4.2016 mennessä Sini Horttanainen p. klo 11.15-11.30 Sataservice ruokala, Isometsäntie 9-11, Rauma 11.4. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. krs. Hallitus toivottaa kaikki jäsenet tervetulleiksi sääntömääräiseen kevätkokoukseen. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. 66 Rauman metalliosastojen toimisto, Aittakarinkatu 1, Rauma 10.4. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. krs 28100 PORI Puh. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. Raumalla metallin varsinaisen uurnavaalin ajat ja paikat Äänestämään mennessäsi ota mukaan vaalikirje eli todiste äänioikeudestasi! Vain kirjeen esittämällä voit äänestää. Urheiluseurayhteistyö: myynti@porinlaakaritalo.fi Urheiluklinikka sinua varten Urheiluvammojen ja -sairauksien hoidossa apunasi on Porin Lääkäritalon urheiluklinikka. Muistotilaisuudet, sidontatyöt UUSIKOIVISTONTIE 40, PORI puh. Erkki Kallion luona, Piimäpirtinkuja 12, Pori. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Veteraanijaoston toimikunta. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. 010-83 361 klo 08–16
Liisanpuisto 20, 28100 Pori. Pirtillä. Eläkkeensaajat Porin Seudun Eläkkeensaajat ry Olemme saaneet kutsuja: 20.4. Lapsuuden elinolot sekä eriarvoisuus vaikuttavat tulevaisuuden valintoihin ja hyvinvointiin. Työt alkavat huhtikuussa 2016 ja valmistuvat vuoden 2017 loppuun mennessä. – Satama voi vastaanottaa entistä suurempia laivoja syvemmän väylän ja laitureiden ansiosta, vientija tuontiteollisuuden kuljetustehokkuus kasvaa ja samalla liikenteestä aiheutuvat päästöt vähenevät. 044 500 5041. On syytä palauttaa mieleen yksi olennainen tutkimus, jolla on paljon sanottavaa laman aikaisia päätöksiä mietittäessä. klo 1216 Eurajoki Kuivalahti NS talo. Toimikunta Metallin Rauman ammattiosasto 66 RAUmA P Destia on valittu Rauman sataman konttiterminaalin laajennushankkeen pääurakoitsijaksi. Tiedot käyvät ilmi STTK:n Aula Research Oy:llä teettämästä kyselystä. Vieraana palkkasihteeri Vesa Lackman keskustoimistolta. Kyseinen tutkimus osoittaa hyvin, miten ongelmat periytyvät sukupolvelta toiselle. Käsitellään sääntöjen 9.§ vuosikokoukselle määräämät ja muut esille tulevat asiat. Työterveyslaitoksen asiantuntijat kehittävät erityisesti uuden tuotantolaitoksen työterveysja työturvallisuusasioita. Tosin on käynyt Sipilän hallituksen toiminnan tuloksena. sääntöjen määräämät asiat. Hallituksilla ja niiden päätöksillä on eroa. 2.7. Mitä varhaisemmassa vaiheessa lapsen kasvuolosuhteet häiriintyvät sitä enemmän ne vaikuttavat kehitykseen. Rauman Sähköalantyöntekijät ry os. Yhden ongelman syntyminen voi edesauttaa toisen syntymistä, ellei siihen ongelman alkutekijään puututa jo varhaisessa vaiheessa. Anttila tuesta ja luottamuksesta Tradekan vaaleissa Vetoamme jäsenistöömme käyttämään äänioikeuttaan Metallin liittokokousvaalien uurnavaaleissa 10.-12.4.2016. – Työ sisältää muun muassa 250 tonnia ja 15 metriä korkeiden laiturin tukimuurielementtien rakentamisen maissa, ja niiden asentamisen meren pohjaan kelluvan nosturin avulla. klo 1822 Eura Onnela. Asiat sääntöjen 7§ mukaan tervetuloa hallitus TSL toimii TSL Ala-Satakunnan Opintojärjestö ry Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään Euran työväentalo Onnelassa tiistaina 12.4.2016 klo18.00. Tervetuloa! Toimikunta. Uusia laman lapsia on syntynyt vuoden 2008 alkaneen kansainvälisen finanssikriisin jälkeen. Vanhempien koulutustausta, sosiaalinen asema ja taloudellinen tilanne ovat tärkeimpiä tekijöitä, mitkä vaikuttavat lapsen kouluttautumiseen ja muuhun hyvinvointiin. Jäsenten mielestä omaa ammattiliittoa parhaiten kuvaavat ominaisuudet ovat tarpeellinen (81 %), asiantunteva (83 %), avoin (71 %) ja helposti lähestyttävä (71%). 60 Kevätkokous la 16.4. alkaa klo 16. Piirihallitus kokoontuu klo 17.30. Vanhemmilla, joilla ei ollut peruskoulun jälkeistä jatkotutkintoa, ei myöskään heidän lapsillaan (38,1%) ollut peruskoulun jälkeistä jatkotutkintoa. Eura Onnela 22.4. Hallitus. Sorminäppäryyttä ja voimaa vaativissa, nopeatahtisissa toistotöissä tämä on erityinen haaste, kertoo erikoistutkija Sirkka Rissanen Työterveyslaitoksesta. Teatteri Tampere (Reinikainen) Sitovat ilmoittautumiset kerholla ja Keijolle puh 0400 722 288. Tämä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että pienituloisten tulokehitys ei ole noussut samaan tahtiin yleisen tulokehityksen kanssa. Työväen Sivistysliiton Satakunnan piirin vuosikokous 25.4.2016 klo 18. Kokoonnutaan sairaalan keskipihalla klo 14. Tutkimuksella saadaan tietoa muun muassa ylisukupolvien vaikuttavista tekijöistä, periytyvyydestä ja miten lapsuuden olosuhteet vaikuttavat fyysiseen ja psyykkiseen kehittymiseen. MeriPori Toejoen seurojentalo 20.4. Jos tarvitset kyytiä, niin tule Pirtille klo 13.40. Varsinkin ennaltaehkäisevään työhön tulisi nyt panostaa, koska sen avulla voitaisiin katkaista ylisukupolvien siirtyvien ongelmien ketju. 22.4. Molempien hankkeiden valmistuttua Rauman sataman kilpailukyky paranee merkittävästi. Laman lapsista on uutisoitu tasaisin väliajoin ja uutiset ovat karua luettavaa. Seurakuntakeskus, Itäpuisto 14, 2 krs. Kysyttäessä ay-liikkeestä yleensä, pidetään sitä tarpeellisina (63 %) ja asiantuntevina (62 %). Kahvitarjoilu. Viikin Helmessä, Helmentie 7, Pori. Viime hallituskaudella sosialidemokraatit lähtivät siitä, että kaikessa toiminnassa pidetään huolta, että 90-luvun virheitä ei toisteta. MeriPorin Eläkkeensaajat ry 20.4. klo 1216. Tavoitteena on minimoida erityisesti kylmäaltistusta vedontorjunnan, kylmänsuojavaatetuksen sekä työn ja tilojen suunnittelun avulla ja optimoida työpisteiden ergonomiaa. 1990-luvun jälkeen Suomessa on noussut suhteellinen köyhyysaste. Laitos valmistuu loppuvuonna 2017. Vaikka elintarviketeollisuus on jo pitkälle automaattista ja automatisoituu edelleen, siinä on paljon ihmisvoimin toteutettavia työvaiheita. 18.00 Tasavallankatu 5 C. Myös konttiterminaalin kapasiteetti lähes kaksinkertaistuu ja toimintatehokkuus paranee merkittävästi. SKYkosmetologi Nina Järvinen neuvoo ja opastaa jalkojen hoidossa. – Hygieniavaatimusten vuoksi sekä tuote että tuotantotilat pidetään koko ajan kylminä. Osaston toimistolla Savilankatu 13 lh 4. TSL:n Porin Seudun opintojärjestö järjestää ATK-kurssin ikäihmisille alkaen 2.5.2016 klo. huhtikuuta 2016 5 Uutiset Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu Voimaa Verkossa 55x25mm_VoimaaVerkosta.indd 1 19.12.2013 11:03:17 www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi TIEDOTUKSIA tellään yhdistyksen sääntöjen määräämät asiat: esitellään edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös, luetaan toiminnantarkastajien lausunto, päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja hallituksen vastuuvapaudesta, päätetään järjestäytymisalan lisäyksestä sekä mahdollisesti muista esille tulevista asioista. Naisilla on hieman parempi mielikuva omasta ammattiliitostaan kuin miehillä. klo 1216 MeriPori, Toejoki seuratalo. Työterveyslaitos mukaan HKScanin laitoksen suunnitteluun Destia Rauman sataman konttiterminaalin pääurakoitsijaksi OIKAISU P Uudessa Ajassa 1.4.2016 oli 2-sivun Lehdestä luettua -palstalla ensimmäisen lainauksen lähde laitettu väärin. HKScan on kutsunut Työterveyslaitoksen lämpöja kuormitusfysiologian, kylmänsuojavaatetuksen, ilmanvaihdon ja ergonomian asiantuntijat mukaan suunnittelemaan HKScanin uuden siipikarjatuotantolaitoksen tiloja ja toimintaa. Porin Autoalantyöntekijät ry os. Esimerkiksi noin 50-60% on 21 –ikävuoteen mennessä kärsinyt mielenterveysongelmista sekä 25,9%:lle on rekisteröity rangaistusmääräys tai tuomio. Lihateollisuudelle tyypillistä ovat korkeat tuoteturvallisuusja hygieniavaatimukset. RAUmA P Työterveyslaitos osallistuu HKScanin Raumalle rakennettavan uuden siipikarjatuotantolaitoksen suunnitteluun. Kirkon avoimien ovien vuosisataisesta perinteestä kirjoitti Iltalehti, ei Ilta-Sanomat, kuten lehdessä väitettiin. Projektissa laajennetaan nykyistä konttiterminaalia rakentamalla lisää laituritilaa konttilaivoille sekä uutta satamakenttää konttien varastointiin. toimintakeskus, Mikonkatu 21. 17.30 Nortamonkatu 3:ssa Kurssi toteutetaan kolmena perättäisenä maanantaina. Kun köyhyys on toistuvaa tai pitkäkestoista, niin se vaikuttaa entistä voimakkaammin elämään. Kansallinen syntymäkohortti 1987 on monitieteinen THL:n käynnistämä hanke, jossa selvitetään rekisteritutkimuksen avulla vuonna 1987 syntyneiden mielenterveyden, käyttäytymisen ja hyvinvoinnin kehittymistä lapsuudesta nuoruuteen. Kierrätysmateriaalista vaikkapa kassiksi tai koruksi. Esillä mm. Tervetuloa! Porin Seudun Työttömät ry Kevätkokous perjantaina 15.4.2016 klo 13. Kokouksen jälkeen lounas. Samalla Rauman satama vastaa maailmanlaajuisten meriliikennemarkkinoiden kehitykseen, jossa aluskoot kasvavat ja lastit siirtyvät entistä enemmän konteissa kuljetettavaksi, toteaa Rauman Sataman toimitusjohtaja Hannu Asumalahti .. Sipilän hallituksen tekemät päätökset ovat monelta osin tuhoisia tämän päivän laman lapsille, ja monien epäoikeudenmukaisten päätösten hinta maksetaan vasta tulevina vuosina. klo 11. Eurajoki Kuivalahden Nuorisoseuratalo 27.4. klo 12. 90-luvun laman aikana tehtiin poliittisia päätöksiä ja leikkauksia erityisesti lasten ja perheiden palveluihin. Porin JHL ry:n 27, hallitus. Siksi kantavana periaatteena tulisi tälläkin hallituksella olla, että ei toisteta 90-luvun laman virheitä, ja tehdä lisää ”laman lapsia”. Vielä voi ilmoittautua, ilmoittautumiset ja tiedustelut Tarja Terho Sjöblomille 11.4. Tervetuloa. Teatteri Kauhajoki (Soidessa tangon ja loisteessa kuun) 3.8. Ilmoittautumiset ja tiedustelut 26.4 mennessä Tarja Terho Sjöblomille puhelin 0407 027 501. klo12. Tervetuloa. Omat kutsut Toejoen seurojentalolla Tervetuloa. Keskeistä on, ettei raaka-aineiden lämpötila saa käsittelyn missään vaiheessa ylittää +4 asteen lämpötilaa. Lisätiedot Raijalta, p. Samaan aikaan Rauman satamassa on käynnissä myös toinen rakennusurakka, kun Rauman väylän kulkusyvyys syvennetään 10 metristä 12 metriin. Harjavallan Eläkkeensaajat ry Keskiviikkokerho 13.4. Ulvilan Eläkkeensaajat ry Olemme saaneet kutsuja: Harjavalta 7.4. Esillä sääntömääräiset asiat Ilmoitathan osallistumisesta tarjoilun takia, sähköpostilla osasto35@taajamapalvelut.fi Tervetuloa! Hallitus. HELSInKI P Suomalaisilla on hyvä mielikuva omasta ammattiliitostaan. Destian urakoimassa hankkeessa myös ruopataan meren pohjasta 150 000 kuutiometriä maata ja louhitaan alueelta 300 000 kuutiota kalliota, joka hyödynnetään uudelleen konttiterminaalialueen rakentamisessa. Tervetuloa! Jäsenmaksut pyydetään maksamaan viimeistään 30.4. 27.4. Tuolloin vähennettiin ennaltaehkäisevän työn palveluita. Muita matkoja: 2226.5. Sitä ennen tutustumme Harjavallan sairaalan museoon ja työterapiaan, jossa ostomahdollisuus. Yara Suomi Oy:n kerho klo 12. Erityisesti lapset ja nuoret ovat maksaneet kovan hinnan sosiaalija terveydenhuollon säästöistä 90-luvun laman seurauksena. 035 Osaston Kevätkokous tiistaina 12.4. klo18. klo 18. mennessä puhelin 0407 027 501. Puhutaan niin mahdollisuuksien tasa-arvosta kuin sosiaalisen taustan vaikutuksesta lapsen valintoihin myöhemmällä iällä. Tallinna Kalev Spa muutama paikka vapaana. Mielikuvat omasta ammattiliitosta eivät vaihtele merkittävästi eri ikäluokkien välillä. Hanke on alkanut vuonna 2009 ja kestää vuoteen 2020 asti. Oma ammattiliitto koetaan tärkeäksi Kolumni krista.kiuru@eduskunta.fi Krista Kiuru Kirjoittaja on porilainen kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja (sd). tilille FI7350370540215999 tai kerhossa. HKScanin henkilöstölle uusi tuotantolaitos tarkoittaa työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin merkittävää paranemista. TSL:n Porin Seudun opintojärjestö järjestää ja jatkaa kierrätysmateriaalikurssia, jota jatketaan 14.4.2016 klo. Perjantai 8. Seuratoiminta Satakunnan Kotien Puolesta ry Iltapäiväkerho 12.4.2016 klo 13. Uusi Aika 110-vuotta KIITOS Esa J. Äänestäneiden kesken arvotaan 5x50e palkinnot. Töiden vaikutuksia merialueella seurataan koko hankkeen ajan, kertoo Destian Länsi-Suomen tulosyksikön johtaja Marko Vasenius . Koska tutkimusten valossa nähdään, että vanhempien sosioekonomisella taustalla ja lapsuuden olosuhteilla on merkitystä, niin tulisikin panostaa enemmän ongelmien ennaltaehkäisyyn eikä jälkeenpäin korjaamiseen. Eduskunnasta Laman lapset Poliittisilla päätöksillä on merkitystä vielä vuosienkin kuluttua
Tilanteen ounastetaan jatkuvan samansuuntaisena syksyllä 2016. • VIKADIAGNOOSIT • JAKOHIHNAN VAIHDOT • MYÖS HYBRIDIAUTOIHIN • MAALAUKSET • AUTONLASIT • KOLARIKORJAUKSET • MÄÄRÄAIKAISHUOLLOT 49 e www.liinaharjanautopiste.fi Ulvilassa ja Harjavallassa yksityinen kaUppias läHellä sinUa! Conti premium Contact™ 5 Optimaalista hallittavuutta ja erinomaiset vesiliirtoominaisuudet. huhtikuuta 2016 6 Yrittäjyys Lue uutiset omasta lehdestä • Kotikunta • Satakunta • Suomi PORIN PELTITYÖ KY • konesaumakatot • listoitukset • piipun pellitykset/hatut • muut peltisepän työt • ilmainen hinta-arvio alueella Pori + ympäristö • myös rahoitusmahdollisuus Ota yhteyttä 040 578 1272 JÄTEym. Talotekniset modernisoinnit ovat kantaneet ankean ajan yli, ja odotettu uudistuotannon elpyminen toisi kipeästi kaivattua työkantaa, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n toimitusjohtaja Jari Syrjälä toteaa. Ylläpitotoimintoihin suhdanteiden ei uskota vaikuttavan samassa laajuudessa kuin uudisja korjausrakentamiseen. Urbanspeed Moderni rengas tämän päivän pieniin ja keskiluokan autoihin. 8-17 HARJAVALTA, Pienkatu 6, p. KULJETUKSIA • jäteastioita • vaihtolavakuljetukset RAUMA Unaja | puh. – LVI-asennuksen tilannetta voi pitää kohtuullisena ja odotuksia perusteltuina. 0400 128 158, (02) 823 5328 (koti) Aaro Reunanen • Purkutyöt • Teollisuuspurkutyöt • Rakennuspurkutyöt • Romuleikkaus • Kierrätyspalvelut • Betonin vastaanotto • Maanrakennustyöt PORI 0400 125 687 jukka.makopa@gmail.com MUURAUSTYÖT LEHTORANTA PASI TMI Puh. 8-17 HARJAVALTA, Pienkatu 6, p 02 674 3430 ULVILA, Tampereentie 88, p. Myös maalaustyöt. 02 674 3433 (vanha Saaren huoltoasema) www.rengaslate.fi RENGASMARKET RAHOITUS ContilceContact TM SAKSALAINEN PREMIUM-RENGAS SUOMALAISELLA NASTALLA JÄLLEEN TESTIMENESTYJÄ Ulvilassa ja Harjavallassa YKSITYINEN KAUPPIAS LÄHELLÄ SINUA Nord d Frost 100 uusi suomalainen Tristar-nasta parempi jääpito kaikista suunnista. Myös autotallit ja -katokset www.lunamare.fi 040 500 9094 Kylpyhuone-, sauna-, keittiöja huoneistoremontit Pientaloremontit, uudisrakentaminen ja muuraustyöt T:MI TIMO KÄLVIÄINEN • 040 703 4296 VTT-sertifikaatti Teljäntori, Antinkatu 16, Pori Puh/fax (02) 632 6210 | 0400 507 027 Ma 12-18, ti-ke 12-17, to-pe suljettu, la 10-13 www.kodikaskeittio.com Ovi kodikkaaseen kotiin Kalusteet • Uudet keittiöja wc-kalusteet • Vaihto-ovet vanhoihin kaappeihin • Peililiukuovet • Suunnitteluja asennuspalvelu • Maalaustyöt • Tapetointityöt • Huoneistoremontit • Laminaattija parkettiasennukset Remontit Teljäntori, Antinkatu 16, Pori Puh/fax (02) 632 6210 | 0400 507 027 Ma 12-18, ti-ke 12-17, to-pe suljettu, la 10-13 www.kodikaskeittio.com Ovi kodikkaaseen kotiin Kalusteet • Uudet keittiöja wc-kalusteet • Vaihto-ovet vanhoihin kaappeihin • Peililiukuovet • Suunnitteluja asennuspalvelu • Maalaustyöt • Tapetointityöt • Huoneistoremontit • Laminaattija parkettiasennukset Remontit Ovi kodikkaaseen keittiöön Teljäntori, Antinkatu 16, Pori Puh/fax (02) 632 6210 | 0400 507 027 Ma 12-18, ti-ke 12-17, to-pe suljettu, la 10-13 www.kodikaskeittio.com Kylpyhuoneremontit. 02 674 3430 ULVILA, Tampereentie 88, p. 02 674 3430 ULVILA, Tampereentie 88, p. 02 674 3433 (vanha Saaren huoltoasema) www.rengaslate.fi LUNAMARE OY valmistaa puusta Edulliset leikkimökit, vajat, varastot, puuceet sekä muut kevytrakennukset. Tällä hetkellä korjausrakenRistolantie 5, Köyliö, puh. LVI-asennuksen suhdannekyselyyn vastanneista melkein puolet pitää uudisrakentamisen tilannetta vielä heikkona. 02 674 3433 (vanha Saaren huoltoasema) www.rengaslate.fi testi voitta ja TESTIMENESTYJÄT MEILTÄ Avoinna ark. 0400 484 407 • hormit • uunit • takat • laatoitukset • takkaja uuniasennukset • VTT-sertifioidut vesieristykset • uunien pesien korjaukset • kirvesmiestyöt HUITTISTEN JP-RAKENNUSPELTI OY JUHANI PAKKONEN • puh. TESTIMENESTYJÄ 2013 UUTUUS! OSTA TALVIRENKAAT MARRASKUUN LOPPUUN MENNESSÄ RENGASMARKET -RAHOITUKSELLA, SAAT LASKUN VASTA HELMIKUUSSA! KYSY LISÄÄ RENGASMARKET-KAUPPIAALTASI. Suhdannetilanteen arvioidaan paranevan lievästi syksyyn tultaessa. Syksyyn on ladattu kovia odotuksia, sillä yli 90 % vastaajista odottaa tilanteen kääntyvän vähintäänkin tyydyttäväksi. 0400 735 859 jp-rakennuspeltioy@dnainternet.net PELTISEPÄNLIIKE • RAKENNUSPALVELU • kattoremontit • konesaumakatot -myös jalkaränneillä • kattoturvatuotteet • sadevesikourutyöt • kaikki rakennuspeltityöt -HUITTINENTalotekniikassa toivo paremmasta herännyt Suhdannekysely: Syksyyn on ladattu kovia odotuksia Rakentaminen P Rakentamiseen povattu käänne parempaan näkyy orastavana uskon vahvistumisena LVI-urakoitsijoiden parissa. Perjantai 8. Huolto on vähintään tyydyttävällä tasolla 80 %:lla vastaajista, ja valoisahko vire tuntuu kantavan loppuvuotta kohti. 8-17 HARJAVALTA, Pienkatu 6, p. (02) 4808 7000, www.jptjaskari.fi ILMASTOINTIHUOLLOT AD-Erämaksu Meillä voit maksaa myös erissä. RengasmaRket RaHoitUs Ostaessasi Rengasmarket-liikkeestä Continental-, Gislaved-, Barumtai Viking-rengassarjan (4 kpl),saat Rengasrikkoturvan 12 kuukaudeksi Avoinna ark. Rakentamisen ketjun häntäpäässä tulevaan talotekniikkaan uudistuotannon käynnistyminen vaikuttaa puolen vuoden viiveellä. Avoinna ark. Korjausrakentaminen on hyvällä tasolla reilulla kolmanneksella ja tyydyttävällä melkein puolella urakoitsijoista
Tilija toimistopalvelu Kirjapidot, Tilinpäätökset, T:mi, Ay, Ky, Oy Aloittavat yritykset Also in English puh.050-5433578 www.sannaniemi.. – Suomen taloudessa rakentamiseen on ladattu suuria toiveita. Vuonna 2015 LVI-asennuksen arvo oli 3,2 miljardia euroa. RAKENNUSAPU Hannu Pipatti Oy Huiskontie 26, Lapijoki hannu.pipatti@luukku.com www.hannupipatti.fi • uudisrakennukset, peruskorjaukset •vesikattojenmuutostyöt •huoneistojenremontit puh. huhtikuuta 2016 7 Rakentaminen Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu Valmistamme HIRSIRAKENNUKSIA Kiukainen, p. LV:n osuus oli vajaat 2 600 ja IV:n runsaat 600 miljoonaa euroa. tilijatoimisto@sannaniemi.. – Satakunnan alueella hankkeita on lähtenyt tai lähdössä liikkeelle likimain 20 miljoonan euron edestä. 0500 590 365 LAPIN SAUMAUS Narvintie 20, LAPPI puh. Rengashotelli l. 040 741 4093 ilmastointijapeltihakala.fi Ilmastointija peltityöt Huollot ja puhdistus Konesaumakatot • • •. 040 511 1517 PELTIJA VARTTILEVY KATTOJEN MAALAUKSET SORVAAJANTIE 6, Pori Petteri Granö 044 028 5295 PYYDÄ TARJOUS! PEPEN MAALAUS 20 VUODEN AMMATTITAIDOLLA Siirtolaisentie 7, PORI 0400 591 474 •Myösongelmapuidenkaatoa maanrakennus OLLI LINJA www.maanrakennuslinja.fi Yhteydenotot: Rakennus JTS Oy Jyrki Suhonen 0400-826569 jyrki.suhonen@rakennus-jts.fi Erittäin hyvien kulkuyhteyksien risteyksessä, vajaa 1,4ha hieno rakentamaton tontti, Metallitie 5 A, Rauma. Tilija toimistopalvelu Kirjapidot, Tilinpäätökset, T:mi, Ay, Ky, Oy Aloittavat yritykset Also in English puh.050-5433578 www.sannaniemi.. LVI-henkilöstöstä oli maaliskuussa lomautettuna 4,5 %, mikä on selkeästi vähemmän kuin kolmena edeltävänä keväänä. Annes Rakennus T:mi 040 809 2842 Myös taloyhtiöt ja isännöitsijät. Tilija toimistopalvelu Kirjapidot, Tilinpäätökset, T:mi, Ay, Ky, Oy Aloittavat yritykset Also in English puh.050-5433578 www.sannaniemi.. säiliöiden puhdistukset • Tarkastukset • Vaihtolava-autoilua • Korkeapainepesut 0–2500 bariin • Viemäreiden aukaisut ja huuhtelut • Putkistojen kuvaukset • Kaikenlaiset rakennustyöt • Kuorma-autopalvelut ja nostotyöt • Vaihtolavapalvelut puh. Satakunnassa korjaukset saadaan Vuolteen ja Tuorijoen siltoihin sekä Vt 12 päällysteisiin väleillä Raumaa-Eura ja Eura-Raijala sekä Mt 204 Yläne-Säkylä. HYVÄT KULKUYHTEYDET SOPII ALAAN KUIN ALAAN RAKENNAMME TILAT TARPEEN MUKAAN Pori Rauma Turku Tampere Huittistentie Äyhönjärvi Metallitie Turuntie Porintie 45km 140km 1km 90km Me tal liti e 8 8 12 12 Tontti: 1,4ha • Rakennusoikeutta: 8300m 2 Uutta liiketilaa tarpeen mukaan 13858 m 2 HUO MIO ! HUO MIO ! Talotekniikassa toivo paremmasta herännyt Suhdannekysely: Syksyyn on ladattu kovia odotuksia tamisen osuus on puolet LVIurakoitsijoiden liikevaihdosta. Myös toiminnan kannattavuus on hieman kohentunut, sillä 37 % vastaajista piti sitä hyvänä (2014: 20 % hyvä). (02) 823 2711, 044 700 2971, 044 700 2970 sähköposti: timo.roos@raumantankkihuolto.com jorma.rantala@raumantankkihuolto.com helena.rantala@raumantankkihuolto.com kotisivu: www.raumantankkihuolto.com ÄLÄ AIKAILE – SOITA HETI! • Lika-, hiekkaym. Niistä noin neljännes toteutuu urakaksi. ammattilaisia. Perjantai 8. Nyt perusväylänpitoon kohdistetut 95 miljoonan säästöt ovat harhaaskel korjausvelan taittamisen tieltä, sanoi puheenjohtaja Tatu Kimpanpää . Suunnitellaan yhdessä uudet ja toimivat toimitilat juuri tarpeidenne mukaan! Isot ja tilavat piha-alueet, rakennusoikeutta 8300m 2 . • vesieristykset & laatoitukset (VTT Märkätilasertikaatti) • kylpyhuoneiden & saunojen remontit • muuraukset & sokkelityöt (mm. Satakunnassa hyvä alku Nakkila P Nakkilassa keskiviikkona kokoustanut Satakunnan Koneyrittäjät ry pitää tiestön korjausvelkaohjelman alkua hyvänä, mutta kehysriihen säästöt perusväylänpitoon arveluttavat. 0400 325 426, (02) 864 5461/Vainio vm.vainio@kiukaistenhuvilaveistamo.fi · kuorma-autot, perävaunut · pakettiautot · työkoneet Avoinna ark: 8.00-17.00 Rautatienkatu 9 Kankaanpää Tutustu yritykseemme internetsivuillamme: www.jrasennus.fi 045-6395513 · energiapuunkorjuu kaivinkoneella ·metsänmuokkaukset ·kannonnosto RASKASKONEKORJAAMO Konehuolto Jorma Yliluoma Ky Maatalouskoneiden huolto ja varaosat www.chmparts.fi 044 563 1780 Varaosat 040 749 9742 TM-testivoittaja meiltä! l. Näiden lisäksi korjataan yhteysvälejä Punkalaidun-Sastamala ja Kiikka-Lavia sekä joitakin soratiekohteitaValtakunnallisesti hyvin merkittävä on käynnissä oleva 60 miljoonan euron Rauman meriväylän ja konttiterminaalin laajennustyö. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n maaliskuussa 2016 toteuttamaan LVI-asennuksen suhdannekyselyyn vastasi 85 jäsenyritystä. Vastausprosentti oli 32. Lomautukset ovat tähän vuodenaikaan rakennusalalla tavanomaisia. 0400 971 607 puh. (02) 868 2902 050 540 7520 www.pihlavamaki.net Kaivuutyöt ja pihojen tasaukset Porin ja ympäristön alueella Maaja rakennustekniikka MAK p. Vastaajista liki puolella liikevaihto on noussut, keskimäärin 18 %. Renkaanvaihdot -myös aikaa varaamatta Heikkiläntie 9 Noormarkku Rauman Tankkihuolto Oy puh. Käänteen kestävyydestä ei ole takeita, jos talouskasvu pysyy kituliaana pitkän aikaa ja kaivatut kilpailukykyloikat jäävät vaatimattomaksi tasajalkateputteluksi, Syrjälä sanoo. tilijatoimisto@sannaniemi.. Teiden rakenteita korjataan Mt 273 NiinisaloKarvia, Mt 261 Niinisalo-Ikaalinen ja Mt 2440 Nakkila-Kokemäki. Uudisrakentaminen kattaa kolmanneksen ja huolto 20 %. Rakentamisen elpyminen näkyy tarjouspyyntölaatikossa: urakoitsijat pystyvät vastaamaan 77 %:iin tarjouspyynnöistä. kaivojen tyhjennykset • Suurtehoimuroinnit • Öljyym. Tontille voi sijoittua kaupan, teollisuuspalvelun, logistiikan tms. (02) 826 0779, LAPPI, www.akh.fi tilijatoimisto@sannaniemi.. Pyörien suuntaukset l. Keskimääräinen täystyöllistävä tilauskanta on normaalitasoinen 4 kuukautta. HSP-Putkitustekniikka MEILTÄ AMMATTITAIDOLLA laajat LVI-palvelut Ota yhteyttä: 044 291 5012 | hsp.palvelu@gmail.com Viistotie 19, 26720 MONNANUMMI LIIKENNE PIHLAVAMÄKI KY fax (02) 639 3506 | liikenne.pihlavamaki@eurajokinetti.fi TIMO: Lapijoentie 8 27100 Eurajoki puh. muuraus, tasoitus, pinnoitus) • muut remontit & korjaustyöt Hyödynnä kotitalousvähennys. Ei rakentaminen yksin Suomea lamasta nosta
Tärkeintä on, että kaupunki osaltaan huolehti elinkeinoelämän toimintaedellytyksistä. Viinamäet ovat halunneet kertoa selkeästi uudet aukiolonsa: kauppaan pääsee ”360 X iltayhdeksään”, joten vuodessa kauppa on kiinni vain viitenä juhlapäivänä. Moni on tullut sanomaan, että kiitos kun pidätte kauppaa auki. Opettajia on kritisoitu siitä, etteivät he suostu pitämään pakkolomiaan kesällä, jolloin opetus on keskeytyksissä. 0400 517 271, 0400 592 228 KOSTUVA / RAPAUTUVA PIIPPU. Aikaisemmin määräsivät erilaiset poikkeuslupakäytännöt. Tuula ja Kalevi Viinamäen K-Supermarket Hansa on auki arkipäivisin ja lauantaisin kello 7–21 ja sunnuntaisin kello 10–21. Koulujen lähes muu henkilöstö rehtorit mukaan lukien joutuvat kolmen viikon pakkolomalle. Me olemme täysin epäpoliittinen yhdistys, ja meillä on mielestäni yhteydet kaikkiin osapuoliin, sanoo Itse Kaasmarkusta käsin omaa konsulttiyritystään pyörittävä Ollila. Aikaisemmin vain pienet kaupat saivat olla pitkään auki, nyt niiden rinnalla isot marketit ovat ”aina auki”. Joulujuhla saattaa tuntua pieneltä asialta, mutta se on ollut aina koko koululle yhteisöllisyyttä vahvistava tapahtuma. Aukioloaikojen vapautus, mobiilipalvelujen kehitys ja ehkä myös viinin tuominen ruokakauppoihin ovat muutoksia, joiden vaikutuksia voi vain arvailla. Lauantaija sunnuntai-iltaan tuli kolme tuntia lisää ja sunnuntaiaamuun kaksi tuntia, joten viikossa tuli kahdeksan lisätuntia aukioloihin. Vaikka jotkut paikkakunnan yrittäjistä ovatkin olleet mukana kunnallispolitiikassa, on yrittäjien yhdistys pysynyt niiden ulkopuolella. Ulvilan lukion rehtorin Ari Harjun mukaan opettajien seitsemän päivän pakkolomista yritetään selvitä kuitenkin mahdollisimman vähin vaurioin. 044 5318 126 BROKK -BETONIMURSKAAJA PORIN PURKU JA SANEERAUS OY PL 97, 28101, Rantakuja 3, 28400 Ulvila Puh. Maaurakointi Seppä Oy Maaja vesirakentaminen Kauralantie 31 29310 Kaasmarkku p. Opettajat tarvitsevat jatkuvaa koulutusta mm. Kalevi Viinamäki arvelee, että maaseudulla, jossa kylän keskustassa on kaksi kauppaa, uusi tilanne ei juuri vaikuta kilpailuun, mutta sen sijaan taajamissa, joissa kauppoja on paljon, asetelmat muuttuvat. Rehtori Ari Harju pitää opettajien lomautuksia erittäin huonona asiana, sillä se vaikuttaa ilman muuta myös opetuksen määrään. Rehtori itse joutuu pitämään kolmen viikon pakkolomansa kesällä, todennäköisesti heinäkuussa. huhtikuuta 2016 8 Ulvila Lue uutiset omasta lehdestä • Kotikunta • Satakunta • Suomi » Kirjanpito » Tilintarkastus » Henkilöstövuokraus www.econia.com puh. 040 500 4955, 0400 535 475 • rautojen purkua • timanttisahaukset ja -poraukset • ahtaiden paikkojen purkutyöt • kokonaisurakoinnit Suoritamme 1,3ton, 2,0ton ja 3,5ton painoisilla sähkökäyttöisillä piikkausja murskausroboteilla kaikki purkutyöt. 02 6305 300 VARMA RATKAISU! • terässisäpiiput ja piipun sadesuojat • tiilihormin keraaminen liukuvalu www.heinox-hormit.fi heinox@heinox-hormit.fi Puh. – Tämä heijastelee nykyelämän sykettä. Tämän vuoden alussa järjestörakennetta tiivistettiin, ja Ulvilassa on nyt kaksi demariyhdistystä; Ulvilan Sosialidemokraatit ja Friitalan sos.dem. Harju on tehnyt lukioon ensi syyslukukaudelle ohjelman, jossa opettajat ovat pakkolomalla useassa jaksossa. Kokoomuksen leirissä on J ukka V ilponiemi. Ne olivat kuitenkin opettajille eräänlainen torjuntavoitto, sillä esitetyn kolmen viikon sijaan heidät lomautetaan seitsemäksi päiväksi. Kaupunginhallitus edellytti, että lomautukset eivät saa vaikuttaa opetukseen, mutta totta kai ne vaikuttavat. Työtunteja oli jouduttu vähentämään saksalaisen kaupan muutettua lähinaapuriin. Myös työntekijät tuntuvat tyytyväisiltä aukioloaikojen kasvattamiseen. joulujuhlan peruuttamista. Ulvilan demarit valmistautuvat vaaleihin yhdistynein voimin Heli Kokko Uusi Aika Ulvila P Ulvilalainen konkarikauppias Kalevi Viinamäki suhtautuu rauhallisesti ja odottavan uteliaasti kaupan alalla käynnissä oleviin muutoksin. Ulvilan kaupungin kuralla olevan taloustilanteen johdosta käydyt yt-neuvottelut toivat pakkolomat myös opettajille. Kari Ollila: Paikallinen sopiminen edellyttää molempien osapuolien luottamusta Jukka Vilponiemi Uusi Aika Ulvila P Vaikka Ulvilan kaupungin organisaatiossa on jo pidemmän aikaa poliittisia kiistoja, ovat ulvilalaiset yrittäjät pysyneet kiistojen ulkopuolella. Kalevi Viinamäki on ollut erityisen ilahtunut asiakkailtaan saamasta myönteisestä palautteesta. Ulvilan yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Kari Ollila sanoo, etteivät kiistat sinänsä kuulu yrityksille. KATTILANVAIHTO EDESSÄ. Työväenyhdistys. Pölytön–äänetön–tärinätön Avoinna joka päivä klo 8-23.00 Opettajien lomautukset ovat pois opetuksesta Ulvilassa yrittäjät pysyvät kuntakiistojen ulkopuolella Kauppias on tyytyväinen vapaisiin aukioloihin Jukka Vilponiemi Uusi Aika Ulvila P Kun Ulvilan kaupunki lomauttaa säästötoimena muun henkilöstön ohella myös opettajat, se ei voi olla vaikuttamatta myöskään oppilaisiin. – Olemme pärjänneet omalla porukalla, uusia ei ole palkattu. Kouluttaa siis pitää, mutta lomautusten takia koulutusta pitää järjestää koulupäivinä iltapäivisin, ja se on pois opetuksesta. Yhdistysten muodostaman yhteistyötoimikunnan puheenjohtaja Seppo Virtanen sanoo, että ehdokashankinta on nyt aloitettu, ja tavoitteena on saada täysi lista, on valtuuston jäsenmäärä sitten 27 tai 25. vesopäivän muuttaminen pakkolomaksi. Seuraavan kerran kauppa on kiinni äitienpäivänä. Ulvilan opettajien pääluottamusmies Ilkka Blomqvist huomauttaa, että opettajien lomauttaminen kesällä ja muina lomaaikoina on todettu oikeudessa yksiselitteisesti laittomaksi. Se merkitsee mm. Perjantai 8. Viinamäen mielestä aukioloaikojen vapauttaminen on myönteinen juttu, ja asiakkailtakin on tullut paljon positiivista palautetta. – On reilu peli, että jokainen saa itse päättää, koska pitää kauppaansa auki. Rehtorithan ovat normaalisti töissä pitkin kesää, ja heillä on samanlainen kesäloma kuin muillakin virkamiehillä. Kun aukiolotunteja tuli lisää, työtunnit lisääntyivät – ja lisätunnit ovat usein iltaja sunnuntaitunteja, joista saa parempaa palkkaa. – Tästä muutoksesta alkaa uudenlaisen lähikaupan synty. Paljon vakavampi asia on opettajien kahden koulutuspäivän eli ns. Lisäys näkyy silti myös myynnissä, ja plussalle on päästy selkeästi. Perheillä on paljon harrastuksia, ja varsinkin viikonloppuna on paljon eriUlvila P Sosialidemokraatit ovat Ulvilassa aloittaneet valmistautumisen ensi kevään kunnallisvaaleihin uusista asetelmista. Jokainen koulu järjestelee lomautuksensa itse. opetuksen digitalisoinnin takia
On kuitenkin myönnettävä se, että yrittäjien odotukset olivat suuret nykyisen hallituksen aloittaessa, mutta odotukset ovat muuttuneet paljolti pettymykseksi varsinkin pkyrityksissä. Uusi järjestörakenne on antanut Virtasen mukaan sosialidemokraateille uutta puhtia, ja erityisen tyytyväinen H eli k okko hän on siihen, että nuorempi polvi on taas innostunut järjestötyöstä. Kyllä yrittäjienkin on ymmärrettävä, että hyvistä työntekijöistä kannattaa pitää kiinni. remontit Ulvila puh. Syyslukukausi esimerkiksi aloitetaan ilman suunnittelua, ja vaikkapa teemapäivien aikana vain osa opettajista on töissä mutta kaikki oppilaat koulussa. J ukka V ilponiemi Hänen mukaansa tärkein asia, mitä yrittäjät odottavat kaupungilta, on se, että kaupunki huolehtii omalta osaltaan yritysten toimintaedellytysten säilymisestä esimerkiksi kaavoitusja tonttipolitiikallaan sekä infrastruktuurilla. 100 litran soppatykki Tied. Ollilan mukaan pienyrittäjille on yhteiskuntasopimusta tärkeämpää se, että asioista päästään neuvottelemaan paikallisesti. Ollila antaa kiitosta kaupungille siitä, että Ulvilassa on jo usean vuoden ajan ollut toiminnassa elinkeinotiimi, jossa kaupungin ja yrittäjien edustajat yhdessä pohtivat elinkeinopolitiikkaa. Kun on tultu harrastuksista, ehditään vielä rauhassa ostoksille. Hänen mukaansa lomautuksilla on suoria vaikutuksia koulutyöhön. Tiimi on toiminut mielestäni hyvin. Lääkärin lähetteellä Kelan ja sairauskassojen suorakorvaus. Työntekijöiden olisi taas uskottava, ettei paikallinen sopimus ole mikään palkanalennusautomaatti. 0400 829 331 Fructus.fi Luontaistuotteet. Kyllä tässä otetaan lapsilta monella tavalla, hän sanoo. väitetty, että demareilla olisi kuntaliitosriitojen jäljiltä krapula, mutta ei se pidä paikkaansa. Tunnelmallinen takkatupa . Uudistus on osoittanut, että kyläyhdistysten aika on ohi. Ulvilassakin on toki yrityksiä, joilla menee hyvin suhdanteista huolimatta, mutta onhan pitkään jatkunut matalasuhdanne huono asia. Ulvilan demarit valmistautuvat vaaleihin yhdistynein voimin laista tekemistä ja lasten kuskaamisia. 0400 794 641, Friitalan keskusta LPG, fysioterapia, kinesioteippaus ym. Perjantai 8. 050-3031 507 katso lisää www.ulvila.fi/sdpvk . 0400 807 332 S u o ra a n tu o tt a ja lt a LUOMUPIHVIKARJANLIHAA Järventaustantie 563, Kullaa puh. talovastaava Markku Heino p. Hän myöntää, että paikallisen sopimisen jarruna on edelleen molemminpuolinen luottamuksen puute. Hyvä, toimiva keittiö, paljon kylmäsäilytystilaa Liukuovet Bellus Oy Maanrakennus Osmo W Ojala ky TERÄSPUTKI-, BETONIJA KIERREPAALUTUKSET Rakennusmestari Olavi Ojala p. Harjunpään Työväentalo käytettävissäsi. Käymme yhdessä läpi elinkeinopolitiikkaa koskevia suunnitelmia ja toiveita. Viime aikoina olemme keskustelleet mm. Lisäksi Ulvilan kaupunginhallitus ja Ulvilan Yrittäjien hallitus kokoontuvat pari kertaa vuodessa yhteiseen neuvonpitoon. (02) 539 1695 www.tenhontila.net LUOMU KARITSANLIHAA LAMPAANTALJOJA Opettajien lomautukset ovat pois opetuksesta Ulvilassa yrittäjät pysyvät kuntakiistojen ulkopuolella Kauppias on tyytyväinen vapaisiin aukioloihin n Ulvilan lukion rehtori Ari Harju pitää opettajien lomautuksia erittäin huonona päätöksenä. Viinamäki lisää, että myös erilaisissa palveluammateissa ja hoitoalalla pidemmät ja joustavammat aukioloajat ovat tervetulleita. n Kalevi Viinamäen mielestä kaupan aukioloaikojen vapauttaminen on myönteinen juttu, ja asiakkailtakin on tullut positiivista palautetta. Kari Ollila: Paikallinen sopiminen edellyttää molempien osapuolien luottamusta n Ulvilan yrittäjien puheenjohtaja Kari Ollia sanoo yrittäjien odottavan, että kaupunki huolehtii elinkeinoelämän toimintaedellytyksistä paikkakunnalla. 0400 595 178 olavi.ojala@dnainternet.net Koulutettu hieroja, LPG-terapeutti MIKKO KOSKENNIEMI puh. VANHANKYLÄN TYÖVÄENTALO varattavissa erilaisiin tilaisuuksiin 20-100 henkilölle tarpeen mukaan . Pöytäliinat . Silloin voidaan puhua jo turvallisuusriskeistä. puh. Kun sinulla on tarvetta pienempään tai suurempaan juhlatilaan. Se rasittaa monia yrittäjiä. huhtikuuta 2016 9 Ulvila Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu REMONTTI JaSa www.remonttijasa.fi Huoneisto-, kosteantilan ym. Kettumetsän teollisuusalueen kehittämisestä ja Ulvilan automaatiokeskittymän tulevaisuudesta. Luottamusta kuitenkin tarvittaisiin. Ota yhteyttä Seppo Virtanen 044 252 8767 tai sep.vir@dnainternet.net Aihetta juhlaan... Valmistaudumme täydessä terässä vaaleihin, Virtanen sanoo. Täydellinen astiasto . Suhdanteet ovat Kari Ollilan mukaan yrittäjille paljon suurempi huolenaihe kuin kunnallispolitiikka. Viime keväästä asti vellonut kiistely yhteiskuntasopimuksesta ei sen sijaan näy Ollilan mukaan tavallisen yrittäjän päivittäisessä työssä
MERI-PORI Hautaan siunattu: Tarja Ellen Forss, 59 v, Aune Mirjami Kaanaa, 94 v, Reino Aatos Sievi-Korte, 69 v. Musiikissa Ilkka Liuskallio. Ti 12.4. klo 10.00-12.30 Massilla. klo 18 Kullaan seurakuntakodissa. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Kirkkotuvassa. Liturgi: Markku Järviö, saarnaaja: Satu Salo, kanttori: Anna Tasala, kolehti: Yhteisvastuukeräykselle oman seurakunnan kautta. LAPSITYÖ Lapsityön kevätretki 24.5.2016 Yli-Kirran kotiseutumuseoon Punkalaitumelle, eli ns. Hautaan siunattu: Olli Sakari Ojala, 68 v. Säkylä-Köyliö Säkylä-Köyliön seurakunta Kuollut: Kirsti Kaarina Vaaranen, 82 v. Perjantai 8. huhtikuuta 2016 10 www.porievl.fi PORIN SEURAKUNNISSA 8.-14.4.2016 KESKI-PORI Kastettu: Minka Sofia Hyrkäs, Emilia Estella Halminen, Venni Aku Juhani Rynnäs, Linnea Marjanne Viljanen, Maisa Katariina Mattila, Mortti Anselmi Mattila. klo 18 Miestenpiiri srk-kodin olohuoneella. To 14.4. Iltakirkkoa varten. klo 18.30 Naisten raamatturyhmä srk-kodin olohuoneella. Klo 12 Tylppä kynä kirjoittava kasvaryhmä Vanhassa Pappilassa. Kokoontuminen majan edessä. Hinta 6 e. Klo 10.30 Hartaushetki Vilhelmiinakodissa, Hanne Tobiasson. 632 7575, fax 641 6535 www.atk-palvelumyllymaki.fi Tilitoimistoja HÄMEEN LAATUREMONTTI Kattoluuri 010 470 3700 p. 0400 817 114, paivi.luontola@tulsatakunta.com POPY: n naisjaoston johtokunnan kokous keskiviikkona 13.4.2016 Irmeli Kallion luona Piimäpirtinkuja 12 Pori klo 18. Messu klo 10 Ahlainen, Lavia, Länsi-Pori, Noormarkku, Pihlava. Ilmoittautuminen seuraavaan torstaikerhoon mennessä (7.4.) tai Annamarialle suoraan p. Kassa aukeaa pe, ma-to 14.00, la 11.30, su 12.00 5. Klo 10 Avoin kohtaamiskahvila Harjunpään seurakuntakodissa, kahvia ja rupattelua, hartaushetki klo 11.30. klo 18 Rukouspiiri srk-keskuksen kahviossa. pihkoluoma@evl.fi. LAVIA Hautaan siunattu: Eeva Marja-Liisa Majander, 71 v. Urheiluseurat MUISTETTAVIA OSOITTEITA Lakiasiaintoimisto JYLLI&UOTILA KY VESI & LÄMPÖ JUHOLA OY Putkiasennukset, puh. Gospelja virsikaraoke la 9.4. klo 14 Päiväkuoron harjoitukset srk-keskuksen luentosalissa. Lisätiedot: Päivi Luontola, puh. Perhemessu klo 12 Pormestarinluoto. Mukana Annamaria Lehto ja Anna Tasala. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Friitalan seurakuntakodissa. klo 18 Iloa ja toivoa rukouksesta srk-keskuksen Vernerissä. Mukana Satu Salo. Kirblan seurakunnalle 102,70 e. Kummisedät ja isoisät ovat myös tervetulleita mukaan retkelle! Kirjallisuuspiiri ma 18.4. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Kirkkotuvassa. Ilmoittautuminen Tuulalle p. Ke 13.4. kerros, 28100 Pori. Tullin Tallin kesämatka Pärnuun TUL:n Satakunnan piiri järjestää kesäisen ryhmämatkan Viron Pärnuun 7.-10.7. ja 13.4. Klo 12 Perhemessu Kullaan kirkossa, Olli-Matti Vuori, Ilkka Liuskallio. Kirkon Ulkomaanavulle 292,40 e ja Porin rauhanyhdistykselle 293,20 e, 27.3. La 16.4. 044-7350 607. Iltamessu pe 8.4. Eurajoki Kuolleet: Eino Kalevi Leino 79 v. Osallistujille mehutarjoilu. Tervetuloa rukoilemaan ja ylistämään. Tammi-kesäkuussa syntyneille ti 12.4. Köyliön kappeliseurakunta Kastettu: Olivia Aleksandra ja Linnea Josefiina Toivonen, Elsa Aliisa Kalliokoski Kuollut: Helmi Maria Paavilainen, 90 v. (02) 6301 880, fax (02) 6301 888 www.vehmasputki.fi • vehmasputki@vehmasputki.fi www.uusiaika-lehti.fi Uuden Ajan ja Kehitys Oy:n katuosoite on Itsenäisyydenkatu 39, B-porras, 4. Ke 13.4. Ma 11.4. Gideon-järjestölle 144,85 e, 25.3. Kutsu on sankarille saattajan kanssa. 10-synttärit ja Raamattusunnuntain messu klo 10 Teljä. Lounas klo 11, jonka jälkeen mahdollisuus tavata ja seurustella talon asukkaiden kanssa. klo 18 Miesten ilta srk-kodin salissa. Ma 11.4. Liturgi ja saarnaaja: Lasse Vappula, kanttori: Pasi Nieminen, kolehti: Pakolaisten ja vierastyöläisten parissa tehtävään raamattutyöhön Lähi-idässä ja Persianlahden alueella Suomen Pipliaseuran kautta. Klo 16 Väinölä. Omat eväät mukaan (grillausmahdollisuus) tai voit käydä paikan päällä kahviossa. klo 13.30 Sanan ja sävelen hartaus Hyppingillä. hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi Laatutuotteita ja hyvää palvelua. Kastetut lapset: Eevi Alexsandra Suutari, Kasper Ensio Tapani Koskela, Aada Sofia Ireayomide Bada. Kevätmusakki. Klo 10 Messu Antinkartanon kappelissa, Riikka Hakkarainen, Olli-Matti Vuori, Ilkka Liuskallio. Ei jumalanpalvelusta Ulvilan kirkossa. tervetuloa! Harjavallan Haka ry Kaikille avoimet maastojuoksukilpailut la 16.4. ja Reijo Kalevi Santela 74 v. Ulvilan kirkossa 24.3. Matkan hinta on 300 e/hlö kahden hengen huoneessa. klo 10 Perhekerho srk-keskuksen luentosalissa. 044 4866 520 alkaen 18.4., viimeistään 12.5. klo 14.30 Hakan majalla Kaikki sarjat: tytöt, pojat, naiset ja miehet. Palkinnot joka kolmannen kerran jälkeen. 044 4866 517. Retken hinta: aikuiset 10 e ja lapset 5 e, alle 1v. Konfirmaatiomessu klo 10 Keski-Pori. mennessä. Klo 12 Reposaari, Ruosniemi. Koiramäen talo (ohjelmassa opastettu kierros). Nuorten toimintaa Mukulatorilla Nuortenillat torstaisin klo 18-21. Ulvila Ulvilan seurakunnan kirkkoherranvirasto on avoinna arkisin klo 8 15, p. DIAKONIATYÖ TIEDOTTAA Vanhemman väen keväinen vierailu Keinustooliin to 14.4.2016. Avioliittoon kuulutettu: Pasi Juhani Pohjola ja Miia Maarit Virtanen, molemmat Keski-Porin srk. 4-vuotissyntymäpäivät Kirkkotuvassa 12.4. Tarkastellaan kevään tuloa ja paistetaan makkaraa, omat makkarat mukaan, halutessasi myös vaahtokarkit. ja heinä-joulukuussa syntyneille ke 13.4.. Klo 13 Japanin-Kenianlähetyspiiri Eila Laitisella, Pappilantie 3 C 3, Elias Rantanen. klo 17 Lapsikuoron harjoitukset srk-keskuksen luentosalissa. Klo 13.30 Hartaushetki Esperihoivakodissa uudella puolella, klo 14 vanhalla puolella, Hanne Tobiasson. Jo perinteeksi muodostunelle kesämatkalle otetaan mukaan reilu 40 lähtijää ja vielä on vapaana 10 paikkaa. klo 15 Naisten kahvila srk-keskuksen salissa. Klo 13 Lassila. Klo 14 Martintalo. klo 10 Perhekerho srk-keskuksen luentosalissa. klo 18, Jussi Kärmeranta, Länsi-Porin kirkko. 0400 380 082 Vehmasputki Oy, Karjalankatu 5, 28130 PORI • puh. klo 18.30 Kirkkokuoron harjoitukset srk-keskuksen salissa. Kastettu: Nooa Ernesti Juhani Knuutila Rauman srk:sta. Klo 9.30-12 Seurakunnan päivä Santrassa, klo 11 hartaushetki, Riikka Hakkarainen. Hautaan siunattu: Emmi Ester Aalto, 94 v, Ritva Inkeri Loisko, 81 v, Pauli Olavi Marjanen, 81 v, Maija Kaarina Ijäs, 78 v. klo 18. Klo 11.30 Pyhäkoulu Friitalan seurakuntakodissa. Lue Minna Lindgren: Kuolema ehtoolehdossa. 0440 586 363 www.tohtoripalvelu.fi. AALTO • K12 • 1 h 51 min • pe 15.00, la 15.40, su-ti, to 19.20, ke 20.10 BATMAN V SUPERMAN: DAWN OF JUSTICE (2D) • K12 • 2 h 31 min 17.00 (ke 17.10) BATMAN V SUPERMAN: DAWN OF JUSTICE 3D • K12 • 2 h 31 min • pe-ti 19.40 DEADPOOL • K16 • 1 h 48 min • 20.00 (la 20.20, to 19.30) EDDIE THE EAGLE • K7 • 1 h 46 min • pe, su-ti 17.40, la 18.00, ke 15.00, to 17.10 HARDCORE • K18 • 1 h 37 min • 20.00 (ke 20.10)•ENSI-ILTA JÄRVEN TARINA • S •1 h 20 min • la 16.00, su 12.50, to 15.20 KREIKKALAINEN NAIMAKAUPPA 2 • K7 • 1 h 34 min • pe, su, ti 17.40, la 18.00 KUNG FU PANDA 3 (2D) (DUB) • K7 • 1 h 35 min • pe-ma 17.10, la-su myös 13.00 Puhumme suomea KUNG FU PANDA 3 3D (DUB) • K7 • 1 h 35 min • pe-ti 15.20, ke 16.00, to 15.00 Puhumme suomea NAPAPIIRIN SANKARIT 2 • K12 •1 h 31 min • ti, to 17.20, ke 18.10 • Uusinta! Liput 6 e ONNENONKIJA • K7 • 1 h 27 min • pe-ti 17.30, pe-la myös 19.20, ke 18.15, to 17.45 OOPPERA ENCORE: MADAMA BUTTERFLY••3 h 48 min • la 12.00 Oopperaesitys, encore OUTOLINTU-SARJA: USKOLLINEN •K12 • 2 h 01 min • su-ti 15.00 RISTO RÄPPÄÄJÄ JA YÖHAUKKA • S • 1 h 12 min • 15.30 SOPPALINNAN SALASEURA (DUB) • K7 •1 h 45 min • la-su 13.20 Puhumme suomea TAIDEAARTEITA MAAILMALTA: TEATRO ALLA SCALA •• 1 h 35 min•ma 17.30 THE REVENANT • K16 • 2 h 36 min • pe, su-ti, to 14.30, la 12.20 VIIDAKKOKIRJA (2D) • K12 • 1 h 46 min • ke-to 19.50 ENSI-ILTA VIIDAKKOKIRJA 3D • K12 • 1 h 46 min • ke-to 15.20 (to 14.50), 17.30 ENSI-ILTA ZOOTROPOLIS ELÄINTEN KAUPUNKI (2D) (DUB) • K7 • 1 h 48 min la-su 12.30 Puhumme suomea ZOOTROPOLIS ELÄINTEN KAUPUNKI 3D (DUB) • K7 •1 h 48 min pe-ti 14.40 Puhumme suomea ÄKKILÄHTÖ •K12 •1 h 39 min • 19.50 (la 20.10, ke 20.20) TUL SATAKUNTA 7. Matka pitää sisällään kaikki kuljetukset, majoituksen, osan ruokailuista ja pientä ohjelmaa. PORIN TELJÄ Kastettu: Vilja Riina Kalliokorpi, Maria Karoliina Lähteenmäki. Klo 13 Paluksen lähetyspiiri Evely Hietikolla, Paluksentie 81, Elise Lehtola. Klo 11 Elämän Eliksiirin ruuanjako ja hartaus Kullaan seurakuntakodissa. Pori Kastettu: Eevi Sofia Kuparinen, Viljami Tapani Johannes Ylinen, Kangasalan seurakunta. Seurakunnan kotisivut ovat osoitteessa www.ulvilanseurakunta.fi. Klo 10 Avoin päiväkerho Kullaan seurakuntakodissa. Tarjolla kahvia, leivonnaisia, käsitöitä, kirjoja ja kaikenlaista myyjäistavaraa sekä tietysti arpoja. Promenadi 8.4.-14.4.2016 Finnkinon leffaliput kätevästi etukäteen. Klo 18 Nuorten aikuisten raamattupiiri Friitalan seurakuntakodissa. ilmaiseksi. Juhlissa leikkejä ja laulua sekä tarjoilua. LÄNSI-PORI Jumalanpalvelukset su 10.4. To 14.4. Ilmoittautumiset 8.4. ”Hengellinen hyvinvointi”, teologian tohtori Mari-Anna Frangen Stålnacke. Lasse Vappula puhuu aiheesta ”Ylösnousseen todistajia”. Klo 18 Merimieskirkkopiiri Marjatta Kuusistolla, Kirkkotie 146, Riku Pakarinen. Klo 17.30 Nuorten naisten raamis Friitalan seurakuntakodissa. klo 13.30 Lähetyspiiri Hormiston rukoushuoneella. Ti 12.4. Kirkkopalvelujen kotimaanavulle vähävaraisten auttamiseen 72,70 e. 044-5374765, s-posti jarno.blomster@tulsatakunta.com Eläkeläisten ohjattu sauvakävely tiistaisin klo 9.30 lähtö Kirjurinluodon P-paikalta. Kullaan lapsija nuorisotyölle 47 e ja 27.3. www.rudus.fi ATK-Palvelu Myllymäki Oy Antinkatu 16 B, Teljäntori 2, krs, 28100 Pori puh. Klo 13 Hartaushetki Pappilanlammen palvelukeskuksessa, Riku Pakarinen. Yllätyspalkintoarvonta kerran kuukaudessa! Hinta 12 e/kevät. Su 17.4. klo 13.30 Sanan ja sävelen hartaus Keinustoolissa. Kirkon Ulkomaanavulle 228,05 e, 25.3. Hautaan siunattu: Elli Kyllikki Grönblom, 96 v, Veijo Kalevi Lehkonen, 80 v, Merja Anu Katriina Saarinen, 60 v, Sylvi Kaunismäki, 102 v, Elvi Kaarina Mäkinen, 82 v. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit ja lähetystilaisuus srk-kodin salissa, jossa kerrotaan Suomen Pipliaseuran raamattulähetystyöstä. Kuollut: Erkki Rafael Lehtisalo 91 v, Aulis Antero Juhola 79 v. Kuolleet: Elsa Annikki Jymy 91 v, Anna Maija Sanelma Poutanen 79 v. Nakkila Su 10.4. Viraston yhteydessä on hautausmaantoimisto, jossa päivystys maanantaisin ja tiistaisin klo 9-11, p. 02-535 0600, osoite Pappilantie 7 A. Lähtö srk-keskuksen pihasta klo 10, paluu samaan paikkaan noin klo 15. Su 10.4. Pe 8.4. Mukana Annamaria Lehto. klo 12-13 Kevätmyyjäiset srkkeskuksen salissa. Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastolle 349,75 e ja 28.3. NOORMARKKU Hautaan siunattu: Pirkko Marjatta Niinimäki, 77 v, Seppo Juhani Anttila, 68 v. Lisätietoa ja ilmoittautumiset: Jarno Blomster puh. klo 19 Huittisten musiikkiopiston oppilaskonsertti srk-kodin salissa. 042 493 001 Öljypoltinhuolto, puh. klo 10 Messu kirkossa. Lenkki sisältää alkuverryttelyn, lenkin, lihaskuntoliikkeitä ja loppuvenyttelyn. mennessä 044 7350 637 tai sanna. Kirkkokolehti Kullaan kirkossa 24.3. Kevätmusakki. Klo 13 Kisumupiiri Erkki Kivelässä, Purjeentie 3 B 42, Hanne Tobiasson. Klo 13.30 yhteinen lauluhetki aulassa, jonka jälkeen kahvit. Klo 18 Lauluryhmän harjoitukset Friitalan seurakuntakodissa 20.4. Isien ja lasten metsäretkipäivä la 16.4. klo 18.30 Tiistain raamatturyhmä srk-kodin olohuoneella. klo 16-18, Pihlavan kirkko
Vasemmistoliitosta edustajistoon valittiin Jari Myllykoski Nakkilasta (493) ja Aki Nummelin Porista (428). Itse olen 59-jäsenisen valtuuston kannalla, sillä luottamushenkilöiden määrä vähenee jo muutenkin organisaatiouudistuksen ja vähempien lautakuntien myötä. Edustajisto hyväksyi myös Kyläsaaren työväenyhdistyksen purkamisen ja liittämisen Länsi-Porin sosialidemokraatteihin. Lisäksi pyrimme nyt vaikuttamaan siihen, että Tradekan jäsenedut saadaan nykyistä monipuolisemmiksi. Satakunnassa demarit saivat neljä paikkaa. Muiden ryhmien, kuten mm. Anttila Porista (380) ja Sari Pihlajaniemi Kankaanpäästä (325). Töitä teettävät mm. Puoluekokousedustajat valitaan joko sopien tai jäsenäänestyksella joulu-tammikuussa. Edustajiston kevätkokouksessa hyväksyttiin Lavian sos. Joka tapauksessa vaalikauden loppu tulee olemaan Wahlmanin mukaan valtuustolle työntäyteinen. Anttila on tyytyväinen sosialidemokraattien menestykseen vaaleissa. Vaalissa annettiin yhteensä yli 75 000 ääntä ja vaalien äänestysprosentiksi muodostui 30,4 prosenttia. Lisäksi valmistellaan ensi vuoden talousarviota ja investointisuunnitelmaa sekä valmistellaan soteuudistusta. Tradekan hallituksen jäsen Esa J. Varaedustajat ovat Jari Pajukoski Porista ja Tapio Ailasmaa Raumalta. organisaatiouudistuksen vieminen loppuun tänä keväänä valtuustosopimuksen päivittäminen. työväenyhdistyksen liittyminen Porin kunnallisjärjestöön. Kunnallisvaalien lisäksi sosialidemokraatit valmistautuvat SDP:n puoluekokoukseen, joka pidetään 3.-5. Oma lukunsa on tänä keväänä tuulivoimaan liittyvät asemakaavat, jotka ilmeisesti tulevat vielä uudelleen kaupunginhallituksen ja valtuuston päätettäviksi. Seuraavat kuntavaalit pidetään 9.4. Muista ryhmistä SKP:n kannatus oli 4,7 prosenttia (1 paikka). dem. Toiseksi suurimman ryhmittymän osuuskunnassa muodostaa jatkossakin vasemmistoliitto, joka sai 33,9 prosenttia äänistä ja 29 paikkaa edustajistoon. Wahlman sanoi kunnallisjärjestön edustajiston kevätkokouksessa Porissa, että tämä populismi on vaikeuttanut erityisesti kaupungin käyttötaloiden hoitamista. Valituiksi tulivat Antti Vuolanne Porista (405 ääntä), Harri Lehtonen Eurasta (389), Esa J. Käyttötalouden puolella olemme joutuneet tekemään lukuisia kompromisseja, jotka eivät ole välttämättä johtaneet parhaisiin mahdollisiin tuloksiin, Wahlman sanoi. Satakunnassa demarit saivat edustajistoon kuudesta paikasta neljä. huhtikuuta 2016 11 Wahlman: Pieniryhmien populismi hankaloittaa Porin kunnallispolitiikkaa Sosialidemokraatit menestyivät Osuuskunta Tradekan edustajiston vaaleissa Kunnallisvaalien aikaistaminen oli aprillijuttu Kunnallisjärjestö: Demarit valmistautuvat kunnallisvaaleihin ja puoluekokoukseen Jukka Vilponiemi Uusi Aika Pori P Porin sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtajan Esa J. Wahlmanin mukaan Porin kunnallispolitiikka on kärsinyt siitä, että eräät pienryhmät ovat harjoittaneet populistista politiikkaa, ja päätöksenteko on tästä johtuen hankaloitunut. Hän ennakoi saman tilanteen jatkuvan vaalikauden loppuun saakka eli ensi vuoden huhtikuussa pidettäviin kunnallisvaaleihin. Nyt tavoitteemme on, että saamme Satakunnasta jälleen paikan osuuskunnan hallitukseen. Hän kiittelee sitä, että järjestöväki teki lujasti töitä vaalimenetyksen eteen. Osuuskuntahan on jäseniään varten, Anttila sanoo.. Perjantai 8. Ehdokaslistojen pitää olla valmiita ensi vuoden helmikuun lopussa. Vaaleissa suurimman ryhmittymän aseman säilytti SDP, joka sai 57,7 prosenttia äänistä ja 55 edustajiston 85 paikasta. Ehdokasmäärän ratkaisee se, kuinka suuri Porin uusi valtuusto tulee olemaan; 51 vai 59 jäsentä. Pori P Viime perjantaina Uudessa Ajassa julkaistu uutinen kunnallisvaalien aikaistamisesta tulevaan elokuuhun oli aprillijuttu. Samaan aikaan Porin sosialidemokraatit valmistautuvat ensi vuoden kunnallisvaaleihin, ja valmistelut ovat Wahlmanin mukaan hyvässä mallissa. Oli päätös mikä tahansa, sosialidemokraattien kanta ratkaisee, hän sanoi. Satakunnassa demareille neljä paikkaa kuudesta Jukka Vilponiemi Uusi Aika Pori P Sosialidemokraatit saivat valtakunnallisesti liki 60 prosenttia äänistä ja paikoista Osuuskunta Tradekan edustajiston vaaleissa. 2017. Demarit tavoittelevat kunnallisvaaleissa Porissa suurimman ryhmän asemaa, jonka puolue hävisi edellisissä vaaleissa kokoomukselle 69 äänellä. keskustan kannatus ei riittänyt edustajistopaikkaan. Sosialidemokraattien varaedustajiksi valittiin Erja Järvinen Porista, Erja Starck Raumalta, Rauno Vesivalo Porista ja Reijo Kallio Raumalta. Uuden vaalilain mukaan vaalit pidetään aina huhtikuun kolmantena sunnuntaina, mutta jos se osuu pääsiäiseen,vaalit pidetään sitä edeltävänä pyhänä. helmikuuta Lahdessa
Hart antoi maalipotkun, mutta Zlatan Ibrahimovic hiipi kuin salaa Fernandon lähelle ja tämä hätääntyneenä kiskaisi pallon Zlatanin jalkaan, josta se kimposi maaliin ja numerot 1-1. Satakunnasta kaikki.. Jazzin pelin jälkeen tekonurmella pelasi Musan Salama myös 5. Mutta kävikin toisin, lopulta Bayern sai olla jopa tyytyväinen 1-0 voittoonsa. kierroksella vierasotteluun JJK:ta vastaan Jyväskylään. Venäjän alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen piti pelata ensi viikolla lajin MM-kisoissa Pohjois-Amerikassa, vaan eipä pelaa! Valtaosa joukkueesta oli kärähtänyt nykyajan suosikkihuume meldoniumista, joten kisoihin lähti vuotta nuorempien kiekkoilijoiden joukkue. Turun FC Inter puolestaan pelaa PK-35 Vantaata vastaan. Tuosta maalista ei huutokauppakeisari Aki Palsanmäkikään ei olisi saanut kovaa hintaa. Yhä edelleen olen sitä mieltä , että jalkapallo on maailman vaikein joukkuepeli. Leijonissa mukana olivat mm. Ennen porilaisten tasoitusta Kraft sai pallon vielä tolppaan ja oli siis lähellä siirtyä jo kahden maalin johtoon. P Yllätykset: kohteessa 4 Norwich tarvitsee vierasvoiton, mutta pistekin on kova. hiihtokampanja päättyi, kävelyllä jatketaan.. Jälkipelit ja ennakot Jarmo Liuhala Uusi Aika Vakioveikkaus Vihjeet P Englannin Valioliigan mestaruustaistossa ei mukana tämän viikon kupongilla ole kuin Manchester City. SaiPaa luotsaa Ari Santanen ja jos Blues saa jostain syystä Liigassa jatkaa niin kyllä vapailta markkinoilta löytyy mm. Eikä siinä vielä kaikki. Kun Bayern München teki puolessa toista minuutissa avausmaalin Portugalin Benficaa vastaan, niin sitä odotti jopa murskajaisia Allianz Arenalta. Vastaavasti voisi sitten kysyä, miksi NHL-kiekkoilijoita ei saa yllättäen testata. Lissabonissa ei tule olemaan helppo iltapuhde! FC Barcelona sai miesylivoiman kun pelissä Atlético Madridin maalintekijä Fernando Torres ajettiin ulos kahdella keltaisella, josta seurasi punainen ja ulosajo. Kraft aloitti ottelun maalinteon, kun Porissakin testissä ollut Jossimar Sanchez teki ottelun avausmaalin kahdeksannella minuutilla. 22.4. Kohteessa 12 Derby plokkaa putoavan Boltonin. Tässä ottelussa MuSalla ei ollut oikein saumaa yllättää, sillä KPV meni jatkoon voittamalla Kakkosen MuSan puhtaasti 5-0. Elokuun alusta loppuvuoteen järjestää Raumalla avoin kävelykampanja sekä Lähdepellolla että Pyytjärven kuntoradoilla. Kohteen 10 Hull on nyt suoran nousun takia jopa pakkovoiton edessä. Välierät jatkuvat n Porin Ässien uusi päävalmentaja on espoon Bluesista siirtynyt jyrki Aho. Kohteen 3 Chelsea peluuttaa jo akatemiapelaajiaan ja heillä riittää näyttöhaluja. Yhden pelaajaan kärähtäminen ei sellaiseen olisi riittänyt. Kohteen 11 Sheffield Wednesday pelataan jopa suosikiksi. JYPin päävalmentajana jatkaa Marko Virtanen . Antti Törmänen jatkaa HIFK:ssa ja Jussi Tapola Tapparassa. Tosin ensi kauden jälkeen Tapparaa luotsaa taas Jukka Rautakorpi . Kraft puolusti hyvin läpi koko ottelun ja jouduimme tekemään kunnon päivätyön. Porin Ässien uusi päävalmentaja on Espoon Bluesissa tällä kaudella valmentanut Jyrki Aho , joka saa ryhmäänsä mukaan Ässiä loppukaudella valmentaneen Mikael Kotkaniemen . Loppunumerot 2-2 olivat lievä etu Citylle kotiotteluunsa. Ottelun toisella jaksolla ratkaisijaksi nousi taas päällään osunut Jussi Välilä ottelun 74. kierroksen Cupin ottelunsa Ykkösessä pelaavaa Kokkolan Pallo-Veikkoja vastaan. Syksyn World Cupiin on nimenomaan testaajille pistetty erikoisehdot! Mikäli Venäjän joukkueesta kolme pelaajaa olisi kärähtänyt vasta MM-kisoissa, niin se olisi lähetetty kotiin. Legendaarinen Seppo Mäkelä ei kuunnellut puhetta laisinkaan, mutta on yhä paras Suomessa koskaan viheltänyt päätuomari. kello 18.00. Kouvolan KooKoossa jatkaa Petri Mattila ja Vaasan Sportissa Tomek Valtonen . On jopa hyvä joskus kuunnellakin, mutta että Levonen olisi pelissä puolueellinen! Älkää unta nähkö. Pori P FC Jazz arvottiin miesten Respect Suomen Cupin 6. Perjantai 8. HIFK ja Tappara etulyönnissä Jarmo Liuhala Uusi Aika Pori P Jääkiekon välierien rytmitys on muutettu niin, että nyt mukana olevat joukkueet eivät pelaa enää samana iltana, vaan nyt pelataan niin, että 1. Mutta ei aivan kärkiryhmiä ole mukana tästäkään sarjasta. Jo nämä puolivälierät näyttivät, että jalkapallo on sittenkin pelien kuningas. Peliaika päättyy lauantaina 9. Tuosta ottelusta tappioitta otelleen Robertin voi olla vaikea toipua, mutta hän on kehässä taas heinäkuussa. Samuli Virtanen jatkoi varmoja otteitaan oikeana laitapakkina ja tällä hetkellä peli onnistuu hyvin Samu-Petteri Mäkelän kanssa. Kuudennessa erässä Helenius oli yllättävän väsynyt, vaikka siihen toki vaikutti kun vastustaja iski surutta päin näköä. Porin Ässiä edustaneet Eero Elo , Aleksi Saarela sekä Niko Ojamäki. rAumA P RTU järjesti avoimen hiihtokampanjan tammimaaliskuun aikana. Hiihtokausi jäi lyhyeksi Pyytjärvellä, jossa oltiin luonnon armoilla, sen sijaan Lähdepellolla ladut olivat koko kampanjan ajan hiihdettävässä kunnossa, kiitos tykkilumen. Pelaajistamme löytyi useampia onnistujia ja nuorista parhaiten onnistui Juuso Rantala . Valtakunnallisen kävelytatapahtuman suojelijana toimii Ringa Ropo . Aho lupaa, että Ässien kesäharjoittelu tulee kovemmaksi. Suuret ovat suuria ja silleen. Ranskalainen Johann Duhaupas oikein imutti Robertia tekemään virheitä ja kyllä Robbe sitten niitä teki väsyneenä. Veikkausliigajoukkueista vastakkain arvottiin IFK Mariehamn ja FC Lahti. Tuleviin Venäjän MM-kisoihin on kuitenkin tulossa paljon NHLpelaajia, koska kukaan ei ole ennakkoon kieltäytynyt Leijonaryhmästä. Hän puolusti keskikentällä hyvin. No, pientä rajaa. JJK pelaa FC Jazzin tavoin Ykkösessä ja sitä valmentaa Juha Pasoja . Oli sekin häijyä! jääkiekon Sm-liigan välierissä on nostettu esiin, lähinnä Mansessa (Tampere), sellainen asia, että päätuomari Jari Levonen olisi jotenkin Oulun Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäen vietävissä ja Tappara saisi niin kutsuttuja puhejäähyjä. Uusien pelaajien nimilistaa odotellaan, koska yhteisharjoitukset alkavat jo viikon päästä! Välierissä pelaavien joukkueiden päävalmentajista Kärppien Lauri Marjamäki siirtyy Leijonien päävalmentajaksi ja tilalle tulee Kai Suikkanen . Mutta kyllä yllätyskin tuli ja se pamahti Saksan Wolfsburgissa. Tuomas Tuokkola ja Pasi Arvonen . Sitähän pelataan siis liki pelkästään jaloin, joten siitä se vaikeusaste tulee, eikä todisteluja kaipaa! Mutta kyllä vaikeassa lajissa tapahtuu yksikertaisiakin asioita. No, Pertti Juhola pääsee liki ja sitten tulee Levonen. kierroksen ottelussa Närpiön Kraftia vastaan Porin tekonurmella. Venäjän kiekkoliitto antoi potkut joukkueen päävalmentaja Vitali Prohoroville , mutta monelta tämän ikäiseltä kiekkoilijalta meni nyt huikea näyttöpaikka ohi. Saimme luotua useita maalintekopaikkoja ja pystyimme osoittamaan mikä on Ykkösen ja Kakkosen joukkueen välinen ero. Arvonnassa alempisarjalainen sai vielä kotiottelun mikäli vastaan tuli Veikkausliigajoukkue. Teki muuten vielä voittomaalinkin! Kun meldonium tuli vasta vuodenvaihteessa kiellettyjen listalle, niin ainetta taitaa edelleen olla käytössä liki koko urheilevaa maailmaa. Juho Lehtonen tasoitti ottelun hienolla laukauksella puolen tunnin kohdalla ja puoliajalle mentiin tasatuloksessa 1-1. Etulyönnissä olivat HIFK ja Tappara, joilla kummallakin oli ennen keskiviikkoa alla kaksi voittoa, joten teoriassa jompikumpi pystyy katkaisemaan oman sarjansa jo viikonvaihteessa. parissa pelaavat HIFK ja JYP ja kakkosparina ovat Kärpät ja Tappara. Nyrkkeilyssä viime viikonvaihde toi lunta tupaan. Cupin ottelut pelataan 19. Kuuluisa Real Madrid ajoi päin Volkkaria ja oli oikeastaan nautinto seurata Christiano Ronaldon turhautumista. Sekin alkaa olla pomminvarmasti ulkona, mutta pelaa tosissaan Mestarien liigan paikasta. huhtikuuta 2016 12 Urheilu Kommentoiden • Joukkuepelit ja yksilölajit • Vihjeitä veikkaajille • Tule mukaan liikkeeseen Kiikarointia ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Jarmo Liuhala Kirjoittaja on lehtemme vakituinen urheiluavustaja. Mukana Cupissa on vielä 16 joukkuetta. Niinpä Kakkosen AC Kajaani sai vastaan HJK:n Helsingistä ja myös Kakkosessa pelaava Järvenpään Palloseura (JäPS) sai vastaansa Kuopion Palloseuran. Ensimmäiseksi tulee se, että Venäjällä testataan myös jääkiekkoilijoita ja ennen kaikkea käryjä ei pyritty edes salaamaan. Pelataan sentään maailman korkeimmalla tasolla ja vastaavanlaista maalia en muista edes Satakunnan piirisarjatason D-nuortenkaan peleissä! Sponsorien ja omistajien mukaan Pariisissa pelasivat Qatar vastaan Abu Dhabi. Ollaan Mestarien liigan puolivälieräottelussa Paris Saint-Germain vastaan Manchester City ja Cityn pelaajat Joe Hart ja Fernando tekivät pelistä hetkeksi komiikkaa. Samalla pistetään Rafa Benitezin Newcastle entistä suurempaan putoamisahdinkoon. John Allen oli huojentunut voiton jälkeen. Hyvä puoli on, ettei sitä saa Suomesta, mutta kyllä halukkaat hankkivat. Robert Helenius sai oikein kunnolla turpaansa vastustajaltaan. Mikäli kuudes välierä tarvitaan, niin molemmat parit ovat tulessa ensi maanantaina. J armo L iuhaLa FC jazz niukasti jatkoon Cupissa Jarmo Liuhala Uusi Aika Pori P FC Jazz nousi niukkaan 2-1 voittoon Suomen Cupin 5. Keskiviikkona JYP ja HIFK pelasivat Jyväskylässä, torstaina pelasivat Tappara ja Kärpät Tampereella. Täysin unten mailla Hartwall Arenan kehässä selällään makasi myös Härmän Häjy, Juho Haapoja . Karri Kivi luotsaa Tampereen Ilvestä ja saa vastuulleen myös joukkueen kokoamisen, koska urheilutoimenjohtaja Juha Pajuojan sopimusta ei jatkettu. Kohteessa 5 annetaan Aston Villalle se niin kutsuttu armopiste. Lukosta päävastuun ottaa Juha Vuori , TPS:ssa jatkaa Ari-Pekka Selin , KalPassa Pekka Virta , Lahden Pelicansissa Petri Matikainen . Ensin oli kova työ tehdä johtomaali ja sitten lahjoitetaan tasoitus kauden halvimmalla tavalla. Yksittäisen urheilijan kärähtämisen vielä jotenkin ymmärtää, mutta kun koko joukkue kärähtää, niin kyse on järjestelmällisestä toiminnasta. Barcelona nousi vain 2-1 voittoon, ja on varmasti todella tiukalla, kun toinen osaottelu pelataan Madridin Vicente Calderónin nurmella. Se ottelu on Robben uran kulminaatiopiste. Kumpikaan pari ei mennyt poikki neljässä ottelussa, joten viidennet ottelut pelataan tänään ja huomenna lauantaina. FC Jazz jatkaa näin cupissa kuudentoista joukkueen joukkoon ja odotti jännityksellä keskiviikkona tapahtunutta arvontaa. Leijonia luotsaa tämän kauden Kari Jalonen ja Leijonat kohtasi eilen Slovakian Porissa ja tänään joukkueet kohtaavat Turussa. Nyt uskalletaan antaa puolityhjälle Villa Parkille jopa yksi kotipiste SouthamptonNewcastle U 1 Watford-Everton 1X Swansea-Chelsea 2 Crystal P-Norwich X2 Aston VillaBournemouth X2 Manchester CWest Bromwich 1 MiddlesbroughPreston 1 ReadingBirmingham 1X Fulham-Cardiff C X2 Huddersfield-Hull 2 Bristol C-Sheffield W X2 Derby-Bolton 1 Ipswich-Brentford 1X P Varmat: kohteessa 1 pistetään Soton kotonaan varmaksi, koska sillä on teoreettinen sauma vielä Eurocupeihin. Silti kun ollaan euroopan ja samalla lähes maailman kahdeksan parhaan jalkapallojoukkueen taistossa, niin yllätyksiä odoteltiin erittäin vähän. Haluttu tulos ja olen tyytyväinen moniin asioihin pelissämme. huhtikuuta kello 16.58. Molemmat olivat voitoissa 2-1 niskalla, siis ennen keskiviikon ja torstain pelejä! Ensi kauden päävalmentajat ovat myös SM-liigaseuroissa jo julkistettu. Niin kuin hyvämuistiset tietävät ruotsalaiskiekkoilijan kohdalla käyneen taannoin. Kohteessa 8 Readingin pistesauma on yllätys, mutta kohteessa 9 Fulham jopa tarvitsee ainakin pisteen. Joukkueessa pelaa myös porilaislähtöinen Matti Lähitie . Tätä ennen voi osallistua Raumalla Kuninkaankadun silmälasiliike Specssaverin edestä lähtevään kävelyyn 19.4. Pyytjärven kuntoradalla kirjattiin 433 suoritusta ja Lähdepellolla 1 000 suoritusta. Tästä kärystä löytyy, uskomatonta kyllä, hyviäkin puolia. Ei suinkaan se, että Japa kuuntelee niin pelaajia kuin valmentajia tee hänestä puolueellista. Rauman Lukosta ryhmässä mukana ovat Jesse Virtanen , Rony Ahonen ja Toni Koivisto . Kohteet 1-6 ovat Valioliigaa ja kohteet 7-13 ovat Championshipia, josta kupongilla on montakin merkittävää peliä. minuutilla. Tänään pelaavat siis HIFK ja JYP Helsingissä ja huomenna Kärpät kohtaa Oulussa Tapparan. Pohjanmaan derby tuli kun Vaasan Palloseura isännöi hallitsevaa Suomen mestaria Seinäjoen Jalkapallokerhoa. Volkkaripojat voittivat 2-0, mutta ensi viikolla voi silti käydä kylmät Madridissa
Ei liioin kaste. Jotain sellaista mistä haluaisin kertoa teille. Ai miksi minulla on pokkaa väittää näin. Hän pitää huolen. Ja se toinen perustelu on että meillä on pääsiäinen. Pimeä päättyy 5.46 ja alkaa 21.25. Anja Riska. Yrttilajeja ja -lajikkeita on niin paljon, että tarhurille riittää kokeilemista vaikka koko elämän ajaksi. Ohjeita yrttiviljelyyn löytyy esimerkiksi Marttojen nettisivuilta. klo 19, Porin seudun steinerkoulu. Yli 3 v. Siihen sisältyy myös lupaus. Leino Kirjoittaja on Porin murrepiirin vetäjä. On monta syytä aloittaa yrttiviljely: yrtit ovat kestäviä ja helppohoitoisia, niiden tuoksu huumaa ja ruokaan ne antavat lisämakua. Hän käski mennä kaikkialle kertomaan ja elämään todeksi aina uusissa tilanteissa että ” Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. No tälläi me tehtii, ko tuli ikävuasii 150 yhtees miähe kans täytee. Tuomas kelpasi, ristin ryöväri kelpasi, syntinen nainen kelpasi, vierasmaalainen kelpasi, ulkopuolelle tuomittu kelpasi, syrjitty ja aliarvostettu kelpasi. torstai-Akatemia to 14.4. Voi hyväne aika! Mihi tämä mailma viä oikee mennee. Joskus sanoi ette koskaa mollaa ommaa ammattikuntaani, enkä stää tee nykkä, mut kyl mää ny kauheesti ihmettele. Yksivuotiset lajit kylvetään joka vuosi uudelleen. Iisoppi, kynteli, minttu ja moni muu n sileälehtinen persilja (vasemmalla) sopii hyvin yhteen esimerkiksi rucolan kanssa. Itte hoiri hommani tai koiti hoitaa ain parhai päi sillo tyäelämäs ja hoitoo tarvites ittel ei juurka harmii ol ollu. Ommai lisäks sit viä o tullu oltuu fölis hiukka muittenki juhlai sortteeraamisis. Huittisten musiikkiopiston oppilaiden oppilaskonsertti. Sote ja sote, se viä vaa viipyy ja viipyy, mut mitä se sit tua tullesas o viä harvai ja valittui tiaros ja jos o heenkä. Leikkaa muovinen ruukku suikaleiksi ja irrota varovasti juuripaakusta. Satoa riittää koko kesän ajan, kun versojen latvoja leikataan jatkuvasti niin, että yrtit eivät ala kukkimaan. klo 18– 19.30, Palmgren-sali Pori. Siitä kerrotaan Raamatussa lukuisia kertoja. Kokemäen kirjasto. klo 17, Rauman Taitoluistelijoiden kevätnäytös musikaalisävelmien tahtiin, Äijänsuon Areena. Ruukuissa kasvavat mausteyrtit ovat koristeellisia ja tuoksuvia parvekekasveja. Se pakkaa ollee sillai, et siit kärsii ain ja viä enemmä nekki hyvi askarees hoitavat, ko nii helposti sit yleistettää. Ps. Sillo ne tällättii suaraa koht vettee käytö jälkee, ettei päässy kuivuu enne jatkohommii. klo 14–16, Porin nuorisotalo alasali. Rucola-persiljapesto: 100 rucolanlehtiä 1 rkl pinjansiemeniä 1 valkosipulinkynsi nippu (sileälehtistä) persiljaa suolaa, pippuria 0,5–1 dl oliiviöljyä 0,5 dl parmesaaniraastetta Sekoita yrtit, pinjansiemenet ja valkosipuli tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Nämä ny niit freesei tapahtummii, muttei tartte kavvaaka taappäi men, ko saatii lukkee niist monemmoisist klummeist, ko sairalamailmas oli sattunu. Eikä ny silti yhtää se sukkelammalt tunnu, vaik onki jo nii vanha iha luval. Kastele säännöllisesti Juurtuminen nopeutuu, jos laitat kasvin päälle 1-2 viikoksi hupun rei’itetystä läpinäkyvästä muovipussista. Yrttejä voi näet kasvattaa paitsi pihassa myös parvekkeella ja ikkunalaudalla. Enne vanhaa semmone ei eres millää olis ollu mahrollist, ko kerra käytetty kertakäyttöneula tällättii suaraa semmosee pulloo, jost stää ei eres saanu poies. S illai pruukataa sannoo, ko lähtee pois kottoo eikä reeraa kemui kellee. Kotihoironki kans noitte vanhuste suhtee pärjättii kyl aika hyvi. Hän jota ei enää ollut, olikin. Jari Tervo Aurinko nousee tänään Porissa kello 6.33 ja laskee kello 20.38. No aika näyttää, varrotaa kaikes rauhas. Puhallinmusiikkia, Porin VPK:n soittokunta ja Meri-Porin Soittokunta. Lisää sekoittimeen öljy, juusto, suola ja pippuri. klo 13–18, Kulttuuritalo Poselli, Rauma. Tai en tule ymmärretyksi. Laita ruukun pohjalle pieniä kiviä tai ruukun palasia salaojaksi. Martat neuvovat ostamaan kaupasta tuoreita ruukkuyrttejä ja jalostamaan niistä vähän pitkäikäisempiä: Kastele yrttien juuripaakku ja suihkuttele lehtiä. täti taikakynän satutunti ma 11.4. Tarina pienestä, laihasta possuressusta, josta tulee Iso Porsas Urhea. Pori Karhuhalli. Kyl tämäki juttu sääkeristi tarkkaa tutkitaa ja taitaa ne kaasuist nauttineet ol jo vappail markkinoil tai millai mahto käyr?. Se on suuremmas käres”. Olen kokenut jotain suurenmoista. On vielä kolmas ja vaikein perustelu. Siinä joudumme mietiskelemään jokainen tahoillamme. Laita ruukku valoisalle ikkunalaudalle. Eläkeläisten kuntohumpat ke 13.4. Että on joku joka näkee oleellisen. Onnee siin tänäpäivän silti kyl tarvitaanki, et pärjää täs liki kaikkii koittelevas talousahrinkos. 116:6 Realismi on kaikkina aikoina outoa. Professori emeritus, kirjailija Panu Rajala Mika Waltarin uskonnollisesta elämästä ja etsinnästä. Ja sit viä ne tämäpäiväset aviiseitte kauhujutut, et paarmunskat, ammatti-ihmiset ottaa tyävooros ilokaasuu. Keskitalvella lisävalo voi olla tarpeen. Tuttuja Rauman murteelle sävellettyjä ja sanoitettuja a cappella -kappaleita, jotka on sovitettu 4-ääniselle vahvistetulle kvartetille. Broadway on ice su 10.4. Minä kelpaan Jumalalle. H eli K oKKo Se on suuremmas käres P ääsiäinen oli ohi. Sukkelalt tuntuu tämmöne nykymeininki ja varsinki se, et melkei hosumisest viä palkitaanki. Kun yrtit ovat juurtuneet, paina multaan hidasliukoisia lannoitepuikkoja tai sekoita kasteluveteen lannoitetta ohjeen mukaan. No annetaa tyärauha tutkijoil, mut kyl tulevaisuus pakostikki hiukka pistää funteeraa, vaik montaa sorttii o nähnykki. Nii vaativa jooni, ko heil o, ei kaipais yhtää tämmöst kurjaa julkisuut. Jeesus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudassa oleville elämän antoi. Hän jonka he olivat kaikki pettäneet, ei kostanutkaan tai nolannut. Kovasti uumoillaa asjoitte sit lutviintuva paremmi, mut toisekaut pelläätää kumminki, et jolsei sittenkä. Se tehtävä on meillekin tuttu. Tämmöst ny tuli tähä huhtikuu alkuu vanhalt ja ens viikol sit valla muut miätteet vooros.... Silloin ei vielä ristinmerkki ollut käytössäkään. Ja antamaan omistajan merkki, ristin merkki, osoituksena sitä että kaikki kelpaavat. Hissukseen alkoi kuitenkin valjeta. Parvekkeella viihtyvät kaikki meillä kasvavat yksija monivuotiset mausteyrtit. Kaksivuotiset lajit kasvattavat ensimmäisenä kesänä lehdet ja toisena vuonna ne kukkivat ja tekevät siemenet. klo 17, Kulttuuritalo Poselli, Rauma. lauluyhtye haumenipois-lauluyhtyeen 10-vuotiskonsertti la 9.4. klo 17.30–18. Hän johon he olivat pettyneet, uskoikin edelleen heihin. Epäuskoisiin miehiin ei uusi tilanne meinannut mennä perille millään. Kaikki soo ollu aikanas kivvaa ja se väärtti, mut kui ollakka, ko nyte hankkii ollee semmone jo nii vaikeet muka. Eikä sillonka tämmöst päässy tapahtummaa, ko viä neulat pruukattii pest ja steriloir. Johtaa Pertti Vaasvainio. Sitä kutsutaan pessimismiksi, koska ei tahdota hyväksyä tosiasioita. Ja se lupaus: hän lupasi olla kanssamme kaikki päivät. Näytöksessä on väliaika. Pruukataa sannoo et mettä vastaa sillai ko sin huuretaa.. ”Jätä itsesi, rakkasi ja asiasi Jumalan haltuun. Vapaa pääsy.¨ verenluovutus ti 12.4. Jo valmis lista on vakuuttava. PERÄNPITÄJÄ AJANTIETO Nimipäivät Päivän sana Päivän ajatus Ajassa UUsi AikA jUlkAisEE mAksUttA yhdistystEn, sEUrojEn jA vApAAEhtoisjärjEstöjEn tApAhtUmAjA näyttElytiEtojA AjAssA-pAlstAllA pErjAntAisin. Mutta kun en saa sanotuksi. Pidä juuripaakku mahdollisimman ehjänä ja tiivistä multa juuripaakun ympäriltä. huhtikuuta 2016 13 Samassa paatissa Pori murteel ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Ulla H. Lährettii muutamaks päiväks liasuu, konnei viä eres trekolihommat painanu pääl. Ja se on samalla henkilökohtaista, herkkää ja kaunista. Näyttämöeurytmiaryhmä Septim Ensemble, ohj. Galilean järven rannoilla ja visusti lukittujen ovien takana koettiin ennakoimattomia hetkiä useita eri kertoja. Kastele. Jaa et kunnei tykätty juhlii?. Vapaa pääsy. Suojaa keväällä ja kesällä auringonpaahteelta. Monivuotiset yrtit menestyvät hyvässä kasvupaikassa vuodesta toiseen. Kylmar siin sit aika kulluu rattosasti kaasuis, konnei ol ei köyhä se paremmi ko kippeekkä. oppilaskonsertti ke 13.4. Tämä aika pittää sisälläs melkosii vaatimuksii jo juhlienki suhtee, niät o viisast niist joko luapuu valla taik sit antaa ammattilaiste kässii koko homma. No tiätysti stää, et eres vahinkos pistetää potilast jo kerra käytetyl verisel neulal. kello 15–17. Säestys Andrea Kocsis. No selvä vastaus sihe, et mitta täyn, jolsei peräti kukullas nii monist reeratuist juhlist tämmöses isos familjas. Siihen on 2 perustetta: Jeesuksen tapa kunnioittaa kaikkea Jumalan luomaa sinänsä. Kylpyläs synttärit meni ohi iha ittelläs ilma mittää höösäyst ja tuli siin sit ina huilattuuki, ko sai men valmiiks reerattuu pöytää syämää eikä kukkaa siäl tiänny, et o se suuri päivä. klo 19 Nakkilan seurakuntakoti. Sammaa ei voi sannoo täst 110 vuat just tännää tiistain juhlineest UUSI AIKA aviisist, joka trahteeras pullakaffeet käskemäl kaikki lehre ystävät poikkeemaa talos merkkipäivä kunniaks. Ne viihtyvät myös ruukuissa, jos pääsevät talven ajaksi viileään ja valoisaan paikkaan. Istuta taimet vedessä liotettuihin saviruukkuihin hiekkapitoiseen multaan. Määki onnittele ny täs viä tälläi jälkikättee ja toivota onnee nii itte aviisil, ko kaikil se värkkääjillekki. lähEtä sähköpostillA lyhyEsti tiEdot tApAhtUmAstAsi torstAihin klo 12 mEnnEssä osoittEEsEEn: UA.toimitUs@UUsiAikA-lEhti.fi • Lemmikit • Hengellistä • Ajassa • Murteella Ihmisten kesken • Ruoka Tänään: Romanien kansallispäivä, Suoma, Suometar Lauantaina: Mikael Agricolan päivä, suomen kielen päivä, Elias, Eelis, Eeli, Eljas Sunnuntaina: Tero Maanantaina: Minea, Verna Tiistaina: Julia, Julius, Janna, Juuli, Janni, Juliaana Keskiviikkona: Tellervo Torstaina: Taito Herra on avuttomien suojelija. Pieni pelokas joukko, johtajansa menettänyt koki kummia. Jeesus kertoi antavansa heille tehtävän. Se o silti kyl tosi, et hyvä olis vaa pyssyy terveen. Käytä isoimmat lehdet salaattiin ja jätä muutamia pieniä lehtiä kasvamaan. klo 14–15, Seurakuntatalo, Luostarinkatu 1, Rauma. Eurytmiaesitys murtunut elämänpuu pe 8.4. Sellaista mistä arvelen olevan iloa, hyötyä ja apua. Sinä kelpaat Jumalalle. Iha sit toisee asjaa... Leikkaa katkenneet juuret ja poista kaikki huonokuntoiset lehdet. Jaa et mitä?. Kun voimani uupuivat, hän tuli avukseni. Perjantai 8. lasten liikuntamaa su 10.4. rUokA P Vaikkei olisikaan varsinainen viherpeukalo eikä omistaisi maata kuin parvekeruukkujen mullan verran, voi ryhtyä viljelijäksi, yrttiviljelijäksi. Ikkääs häppeemäs... kevättä rinnassa -konsertti la 9.4
Työskentely on minulle prosessi, jonka aikana aika ja paikka katoavat, ajatukset lentävät ja luonnos muovautuu uudelleen – teos johdattaa seuraavaan teokseen. Kuoron johtajana jatkoi 1987– 1999 Marita Kivelä . Tuon ajan suunnittelijoista esillä ovat mm. n Muun muassa tämä Heli Väisäsen työ on mukana taidelainaamossa. Myös käyttölasia valmistava teollisuus uudistui 1950-luvulla. Konsertin johtaa kapellimestari Tommi Tuominen . Pianisti Hanna Tuominen esittää Gershwinin teoksen Rhapsody in Blue. helmikuuta 1946. Trumpetisti Katri Tuominen soittaa konsertissa Arutjunjanin trumpettikonserton. kello 17:stä alkaen Porin Promenadisalissa. Pori P Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Kirvatsin Jytä -tapahtuma saa jatkoa. Siinä oli mukana vain taidelasia, jota muotoilijat saivat tehdä lähes rajoituksitta vielä 1950-luvun alussa. Konsertin alkupuolella kuullaan muutakin juhlavaa musikkia: muun muassa Beethovenin Jumalan kunnia luonnossa, Mendelssohnin Motetti ”Veni domine” ja Schubertin Lehmus. huhtikuuta 2016 14 Teatteri • Elokuva • Näyttelyt • Musiikki • Kirjat • Ihmiset Teatteri • Elokuva • Näyttelyt • Musiikki • Kirjat • Ihmiset Kulttuuri Rosenlew-museossa 1950-luvun taidelasia ja tuttuja käyttöesineitä Kirvatsin Jytä tulee taas Mukana menossa: Baccara, Kaseva, Finnhittien Kuninkaat, Jorma Kääriäinen... Uutuutena tapahtumassa on kolmoslava, jossa yleisö pääsee itse osallistumaan. Yhtyeen lukuisat hitit, kuten Mari, Vanha mies, Tyhjää, Stripteasetanssija ja Pena, ovat osa kansallista muistiamme. Heli Väisänen on huhtikuun taiteilija Pori P Porin taidelainaamon (pääkirjaston kahvilassa) huhtikuun taiteilija on Heli Väisänen . Väisänen kokee taiteen tekemisen ja työskentelyprosessin hyvin voimauttavana, iloa, energiaa ja onnellisuutta tuottavana. Kuoron perustava kokous pidettiin 6. Vierailevia näyttelijöitä ovat mm. Myös Asko Vilénin sävellys Eino Leinon Nocturne-runoon esitetään, samoin karjalainen kansansävelmä Älä luule että riijaan. Lisäksi kuullaan vain neljä muuta kappaletta. Huippukauden alkuna pidetään kuitenkin jo 1946 Tukholmassa järjestettyä pohjoismaisen taidekäsityön näyttelyä. Kirvatsin Jytä tuotannosta vastaa Porisperen organisaatio. Nimellä Sotaromaani alun perin julkaistu teos on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista suomalaisista romaaneista. Koko vuosi on täynnä tapahtumia, ja myös Suomen vanhin suomenkielinen ammattiteatteri, Porin Teatteri, kantaa kortensa kekoon. Levynjulkistamiskiertue tulee torstaina 14. Suomalainen muotoilu oli äärimmilleen pelkistetyn tyylikästä. Kuoron johtaja Tellervo Airaksinen suunnitteli kuorolle merkin, kahden g-avaimen välissä olevat kuoron isot alkukirjaimet, vuonna 1950. Luvassa on laaja läpileikkaus kolmikon tuotannosta eli Titanic, Amarillo ja R-ak-a-s soivat sulassa sovussa Kirjurinluodossa. Tammikuun 28. Juulia Hautaoja johti kuoroa 1999–2000, jolloin häntä avustanut Natalia Katseblina aloitti kuoron taiteellisena johtajana. 2017. Hän on Raumalla asuva ja Harjavallasta kotoisin oleva taidegraafikko ja keraamikko. Pori P Suuri puhallinorkesteri PTS eli Porin Työväen Soittokunta konsertoi lauantaina 16.4. huhtikuuta kello 16. Esineiden kauneus perustui yksinkertaisuuteen ja käytännöllisyyteen. Tommi Tuomisen mukaan luvassa orkesterille ja solisteille vaativaa mutta yleisölle helposti lähestyttävää musiikkia. Suomalainen taidelasi menestyi kansainvälisissä taideteollisuusnäyttelyissä, Milanon triennaaleissa 1950-luvulla. – Porin Työväen Naiskuoro on ollut onnekas saadessaan Natalia Katseblinan taiteelliseksi johtajakseen, kiittelevät kuorolaiset H eli K oKKo Lavan valloittaa myös samettiääninen Jorma Kääriäinen yhtyeineen sekä paikallista taustatukea tarjoava rautakitaralankayhtye Hurmio. Jytäkoordinaattorina ja tapahtuman kasvona toimii Elina Wallin . Teoksissani kulkee mukana positiivinen vire, pieni huumorin pilke tai onnen hetki. Pori P Porin Työväen Naiskuoro on ehtinyt 70 vuoden ikään. Näytelmän lavastaa Teemu Loikas ja puvustaa Eila Santanen . Kuoro osallistui 1966–1987 silloisen johtajansa Aino Hahlmanin johdolla lukuisiin suuriin musiikkitapahtumiin. Finnhittien Kuninkaat Danny, Frederik ja Tapani Kansa nousevat Lokkilavalle yhdessä D’Voices -laulajien ja 8-miehisen orkesterinsa kanssa. Konsertissa kuullaan muun muassa yhdysvaltalaista George Gershwiniä ja armenialaista Aleksandr Arutjunjania. Kuoroa edelleen johtava Natalia Katseblina on opiskellut Petroskoissa ja hän on suorittanut pianonsoitonopettajan ja konserttimestarin tutkinnon 1969. Käsittelen niissä ihmiselämään liittyviä asioita, tukiverkkoja ja sielun sisaruutta, elämää, kasvua, arkea ja unia. Taidelasilla oli käyttöä sekä ulkomaisissa edustusnäyttelyissä että lahjatavarana. Juhlakonserttiin on valittu ”sydämestämme tulevia lauluja”, kuten kuorolaiset kuvaavat. Espanjalainen duo on ensimmäinen ulkomaalainen yhtye, joka on rikkonut Suomessa platinalevyrajan. Kuoron oma lippu otettiin käyttöön 1956. Säästöpankki Promenadi Finnhits -karaoketeltta tarjoaa oman elämänsä eineille ja frederikeille mahdollisuuden olla osa Jytän ohjelmistoa. Lopuksi kuullaan Oskar Merikannon Kesäilta. Konsertti aloitetaan komeasti Finlandia-hymnillä. Nuutajärven lasitehdas uudisti koko talouslasimallistonsa vuoteen 1953 mennessä. Palaute Jytästä oli kiitettävän positiivista ja oli selviö, että tapahtumaa tullaan jatkamaan myös tulevina vuosina. Christian Lindroosin dramatisoima ja ohjaama suurproduktio saa ensi-iltansa Oluttehtaan halliin varta vasten rakennettavalla näyttämöllä. Merkkivuoden kunniaksi kuorolla on juhlakonsertti Palmgren-salissa, Rautatiepuistokatu 10:ssä, lauantaina 16. Maaliskuussa 1978 Suomi hullaantui Turun ja Helsingin lisäksi Köyliön Lallintalolla, kun Baccaran mustavalkoiset ladyt Mayte Mateo s ja María Mendiola kiersivät maata. huhtikuuta pidettävää juhlakonserttia varten. Näytelmän rooleissa nähdään Ilkka Aro , Vesa Haltsonen , Marko Honkanen , Peter-Sebastian Lehtonen , Oskari Penttilä , Hannu Müller ja Teemu Niemelä . TeaTTeri P Suomi juhlii itsenäistymisensä 100-vuotisjuhlaa 6.12. Kaj Chydenius on säveltänyt Jukka Itkosen runoja sarjaksi naiskuorolle, ja niistä esitetään konsertissa kaksi osaa. Konsertin jälkipuoliskolla siirrytään uudempaan musiikkiin ja toisaalta kansansävelmiin. Yli 3 000 neliömetrin kokoiseen tilaan valmistuu 512-paikkainen katsomo, näyttämö sekä ravintolatilat. Porissa flamencoa kahdella kitaralla MusiiKKi P Kitaristit Petri Kumela ja Joonas Widenius ovat vuosia hioneet yhteistä Iberia-projektiansa, joka nyt on tiivistynyt ”Fantasía Andaluza” -levyksi. päivänä 2017 Porin entinen Oluttehdas kokee täydellisen muodonmuutoksen kun teatteri marssittaa tilaan Väinö Linnan vuonna 1954 kirjoittaman sotaklassikon Tuntematon sotilas. Petri Kumela on klassinen kitaristi ja Joonas Widenius flamencokitaristi, kumpikin ovat alansa huippuja ja arvostettuja niin kotimassa kuin ulkomailla, PTs:llä lauantaina konsertti Pori P Rosenlew-museossa on avautunut näyttely, jonka pääosissa on suomalainen lasimuotoilu. Myös Iittalan ja Riihimäen muotoilijat keskittyivät 1950-luvun puolivälissä käyttölasin muotoiluun. Kirvatsin Jytä kokoaa yhteen iltaan laajan kattauksen nostalgista suomalaista musiikkiperinnettä. Tuotantoa tehostettiin mm. Baccaran debyyttilevy on edelleen Suomen kaikkien aikojen kuudenneksi myydyin ulkomainen albumi. Tällä kertaa soittokunta matkustaa ”Lännestä itään ja takaisin”. Suomen lasimuseosta Poriin tuleva näyttely keskittyy erityisesti 1950-lukuun, jota pidetään suomalaisen lasimuotoilun huippukautena. Kaj Franck, Tapio Wirkkala, Timo Sarpaneva, Gunnel Nyman, Nanny Still ja Helena Tynell. Perjantai 8. Tuntemattoman sotilaan maineeseen ovat vaikuttaneet myös siitä tehdyt elokuvasovitukset, joista Edvin Laineen vuonna 1955 ohjaama klassikko lienee jokaiselle suomalaisille tuttu. Taidelainaamon näyttelyyn hän on tuonut lähinnä pieniä mustavalkoisia grafiikanvedoksia, joissa hän pohdiskelee naisen elämää, sekä muutaman isomman teoksen. Lisäksi avustajarooleja on kymmenkunta. Arvokkaasti harmaantuneen Kaseva-yhtyeen herkkyys ja karisma on vain kasvanut muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Tänä vuonna juhlitaan keskiviikkona 3.8. Iloa tuo myös se, jos teokseni koskettaa jotakuta ja saa uuden tarinan kokijansa kautta. P orin T eaTTeri. Sotien jälkeen pyrittiin parantamaan ihmisten arkea, ja se näkyi lasituotteissakin. Valosuunnittelusta vastaa Kalle Ropponen . Rosenlew-museo, Kuninkaanlahdenkatu 14, on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 11 – 17. Turkka Mastomäki , Pekka Hänninen sekä Matti Mäntylä . Kirvatsin Jytä otti paikkansa heti ensimmäisenä järjestämisvuotenaan Porin festarikesässä: aurinkoisessa keskiviikkoillassa jammaili kaikkiaan 3 500 nostalgiannälkäistä entistä nuorta. hankkimalla uusia puristelasikoneita, ottamalla kuumakatkaisu käyttöön ravintolalasin valmistuksessa ja muotoilemalla yksinkertaisemmin valmistettavia esineitä. Tarinat ovat tärkeitä teoksissani. Mukana on vain yksi naisnäyttelijä, Maarit Lehtonen . Hänen ohjauksessaan kuoro menestyi monin tavoin ja kävi esiintymässä Sveitsiä ja Islantia myöten. Väinö Linnan läpimurtoromaaniin pohjautuva teos kuvaa konekiväärikomppanian vaiheita Suomen jatkosodassa vuosina 1941–1944. Kuoroa johtaa Natalia Katseblina ja säestää Milena Stoitcheva . Porin Työväen Naiskuorolla 70-vuotisjuhlakonsertti n Kuoro harjoittelee tiiviisti 16. Oluttehdas jatkosodan näyttämöksi n Porin Teatteri osallistuu suomen itsenäistymisen 100-vuotisjuhlaan Tuntemattomalla sotilaalla. Nykyinen Baccara, Mayte Mateos sekä Paloma Blanco , kuumentavat Kirjurinluodon elokuisen tummenevan illan! Odotettavissa on hittejä Yes Sir, I Can Boogiesta Sorry, I’m a Ladyyn. huhtikuuta kello 19 20.30 Poriin, Palmgren-konservatorion Valimo-saliin. Muotoilu vakiintui keskeiseksi osaksi suomalaista lasiteollisuutta. Pitkän työn tuloksena on syntynyt kansainvälisessäkin katsannossa poikkeuksellinen fuusio espanjalaista klassista kitaramusiikkia yhdistettynä hyvin perinteisimmän flamencon nykytulkintoihin. Teatterin päänäyttämön peruskorjauksen takia kaikki 63 Tuntemattoman sotilaan esityskertaa nähdään Oluttehtaan tiloissa kevään 2017 aikana
huhtikuuta 2016 15. Perjantai 8
Esiintymässä ovat Harjavallan Työväen Mieskuoro, Harmonikat, Pelimannit, Soittokunta, Naislaulajat, SekaWalta ja uutena esiintyjänä Pop & jazz-lauluryhmä. 02 635 9002 GEOLÄMPÖ OY www.geolampo.fi Paattilammintie 6, NOORMARKKU • Lvis-asennukset • Sähkötyöt • Tarvikemyynti • Putkiremontit • Maalämpöjärjestelmät Äyhöjärventie 1 RAUMA Puh. 02 630 6100, PORI@SATACOM.FI RAUMA: PAPINHAANKATU 14, PUH. 02 630 6140, RAUMA@SATACOM.FI WWW.SATACOM.FI JAKELUHÄIRIÖILMOITUKSET SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys puh. • Elevaattorimontut, viljasiilot • Viljan siirrot (puhallus, säkitys) • Yläja alapohjien imurointi • Kellarisyvennykset • Kapillaari/lecasora • Puruja sammaleristeet • Maa-ainekset 27430 PANELIA, puh. 0800 392 262 joka päivä 6.30-11.00 RAUMAN ALUEELLA Länsi-Suomen jakelupäivystykseen klo 6.00-9.00 puh. 044 7300 250 www.uusiaika-lehti.fi Huhtikuun ristikon ratkaisu: • poltinhuollot • poltintyöt • kattilanvaihdot • putkityöt • sähkötyöt www.satalampo.fi jarkko@satalampo.fi 0504309426 0504649565 SUURTEHOIMURI – poistaa ja puhaltaa kuivat materiaalit Pyydä tarjous www.veikkolehti.. klo 18 Harjavalta-salissa (Myllykatu 3 A). Maritta tuominen Huittisten tSl:n johtoon Huittinen P TSL:n Huittisten Opintojärjestö ry piti vuosikokouksensa 17.3.2016. Perjantai 8. Luennon järjestää Porin Kuuloyhdistys ry. tai 02 631 600. Ei m ui ta al en nu ks ia . TILAA HETI! Alan hyvin varustet ut liikkeet Meiltä myös: peltilistat sadevesijärjestelmät läpiviennit kattoturvatuotteet Porin Hitsauslaite Oy Eteläväylä 20, 28610 Pori PUH. (02) 864 7228 www.jaakko-tuote.. 02 630 6130, TURKU@SATACOM.FI WWW.SATACOM.FI PORI: ANTINKATU 25, PUH. Kunnon kaihtimilla paljastat tai peität niin paljon kuin haluat. 100% porilainen yritys Uusi Aika 110-vuotta Uusi Aika 110-vuotta Harjavallassa kevätkonsertti Harjavalta P Huittisten seudun kansalaisopiston kevätkonsertti pidetään keskiviikkona 13.4. huhtikuuta 2016 Takasivu Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu PORI: ANTINKATU 25, PUH. KATTOja SEINÄPELTIÄ NOPEAT TOIMITUKSET Useita eri värija pinnoitevaihtoehtoja. Konserttiin on vapaa pääsy ja sen järjestää Huittisten seudun kansalaisopisto. 045 675 9705 uskalla olla nainen SHOKKIHINNAT NAKKILASSA! Pysyvä karvanpoisto laserilla alk.49,60€ Akneihon tehohoito hedelmähapoilla alk. PIHOJEN ASFALTOINNIT 0400 470 803 www.htg-asfaltti.fi O st ae ss as i m yö s ke hy ks et . -50%. 010 83 361 TILAUSPALVELU Merja Virtanen puh. 0400 250 393, 040 913 0030 Hionta ja Koneistus KS Oy MoottorikoneistamoPaanakedonkatu 23, 28100 Pori P. Kokouksessa valittiin järjestölle uusi puheenjohtaja. 02 630 6140, RAUMA@SATACOM.FI TURKU: LINNANKATU 61, PUH. (02) 641 1845 www.kaihdinmiehet.. Hallitukseen kuuluu varapuheenjohtajana ja taloudenhoitajana Eino Leino, sihteerinä Irja Törmä ja muina jäseninä Anneli Haapanen, Matti Haapanen, Aila Hänninen uutena, Sirpa Korpua, Jukka Taalikka sekä varajäseninä Pertti Varjokumpu ja Kari Yski. Sälekaihtimet Rullaverhot Taiteovet Verhokiskot Pystylamelliverhot Markiisit Puusälekaihtimet Hyönteissuojaovet -taite ja tilanjako-ovet Liisankatu 23, Pori Puh. Hän on vuodesta 2016 lähtien Maritta Tuominen . 99,20€ Botox ja täyteaineet hoidot alk.161,20€/alue tai ruisku Varaa aikasi: puh 0440 586 363 Katso lisää: www.tohtoripalvelu.fi Kierrä kiinni tai avaa auki. 02 630 6100, PORI@SATACOM.FI RAUMA: PAPINHAANKATU 14, PUH. Tekstitulkkaus. 0800 398 336 klo 8.00-16.00 puh. Kuulon apuvälineistä luento Pori P Kuntoutusohjaaja Kaija Virtanen Satakunnan Keskussairaalasta luennoi kuulon apuvälineistä torstaina 14.4.2016 kello 18 Yhteisökeskuksen puutalon Salissa, Isolinnankatu 16:ssa