– Keskustelua ei pidä pelätä, vaan aloite täytyy ottaa omiin käsiin. RaUMa P Eduskunnan syksyn keskusteluja kuumentanevat budjetin ja säästöjen lisäksi maahanmuutto ja turvallisuus. Tarvitaan malttia ja harkintaa. arkistokuvassa telakan nykyinen pääluottamusmies Kari Poutanen antaa näytteen sammutusvalmiudestaan MarKKu leHtisalo UUTISET LEMMIKIT TaKaSIVU. Sivu 6 Heli KoKKo Technipin työntekijöitä Talvivaaraan PORI P Technip Offshore Finland pyrkii työllistämään Mäntyluodon telakan henkilökuntaa poikkeuksellisillakin tavoilla. NP1 It ella O yj www.uusiaika-lehti.fi Uutisia myös verkossa PÄÄKIRJOITUS Kunta olemme me P 2 KOLUMNI P 3 ”Teesejä ilman perusteluja” Sirpa Paatero Lattomeren Toiveen juhlassa: ”Hallituksen linja on liikuntavastainen” Voiko kissalle antaa koiranruokaa. On käynnistettävä keskustelu ihmisten arjessa kohtaamista asioista, poistaa näin turhia ennakkoluuloja. Sivu 6 n Technipin Mäntyluodon telakalla pyritään säilyttämään huononakin aikana valmius tuleviin projekteihin. Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps) kommentit Ahvenanmaan demilitarisoinnin uudelleen arvioimisesta ovat Salosen mielestä todella harkitsemattomia. Varovaisia toiveita herättää telakan johdon vaihtuminen kotimaiseksi. Se työllistäisi vajaat sata työntekijää vuodeksi. P 9 N:o 31 • 109. Porista on lähdössä 16 henkilöä Sotkamon Talvivaaran kaivokselle. Maahanmuuttoja muuta arvokeskustelua on käyty pitkin kesää. – Olisi hienoa jos nuori naispuhemies (perussuomalaisten Maria Lohela ) ottaisi paikkansa arvojohtajana. Telakan seuraava mahdollinen urakka on lähipäivinä ratkeava kymmenen tuulivoimalarungon rakentaminen. Mäntyluodon telakalla on edessä hiljainen syksy. Tällaiset ulostulot herättävät ihmisissä pelkoa. Toinen asia joka on noussut kuumaksi keskustelun aiheeksi on turvallisuus. Rasismissa myös kansanedustajilla on peiliin katsomisen paikka, miten kansanedustajat käyttävät saamaansa valtaa. Sen toivotaan vaikuttavan myönteisesti kotimaisten tilausten saamiseksi, sanoo ammattiosaston puheenjohtaja Rauli Taimi. vuosikerta • 1,50€ Perjantai 21. Maahanmuutto jakaa mielipiteitä Suomessa, myös SDP:n sisällä, mutta se saakin jakaa, huomauttaa raumalaiskansanedustaja Kristiina Salonen (sd). – Toivon ettei puolustusministeri lähde vetämään Suomen ulkopolitiikan pitkästä linjasta poikkeavaa vetoa. Maahanmuutosta pitää keskustella mutta siitä pitää keskustella vastuullisesti eikä tieten tahtoen pyrkiä lisäämään rasismia ihmisten mielessä. elokuuta 2015 P 5 Lainsuojattomatfestivaali tarjoaa tuttuja klassikoita modernein ottein P 12 KULTTUURI Pori Folk on nyt yksipäiväinen P 10 Porin prikaatin sotilasvala ruuhkauttaa liikennettä P 10 Maahanmuutosta keskusteltava vastuullisesti n Kristiina Salonen toivoo vastuullista keskustelua maahanmuutosta – ja myös turvallisuudesta. Lautanrakentajat kunnostavat kaivoksen kuljetinta kahden kuukauden ajan. Lauttarunkotilauksia ei ole odotettavissa
Suomen talous on saatava kasvuun ja työllisyyttä on parannettava. Mitä lisävapaus tarkoittaa, tiedetään tuskin edes opetusja kulttuuriministeriössä.. Kunnallisten palvelujen luetteloa voi jatkaa vaikkapa vanhusten palveluilla ja mielenterveyspalveluilla. Eläkeuudistuskin on saatu sovittua. Sipilän hallituksen esittämä yhteiskuntasopimuksen tavoitteet ovat hyvät. Kierrätys, jätehuolto, terveyskeskuksen lääkärivastaanotto, neuvolapalvelut, liikunta-, urheiluja muut vapaa-aikapalvelut.... elokuuta 2015 Häm-vitsit Sanottua Lehdistä luettua Kolumni Kirjoittaja on Tehy:n puheenjohtaja Rauno Vesivalo rauno.vesivalo@tehy.fi Yhteiskuntasopimus Otsikkoasiasta on puhuttu, neuvoteltu ja väännetty koko eduskuntavaalien jälkeinen ajanjakso. Sulaako se eripuraan esimerkiksi pakolaispolitiikasta, joka voi olla sekä Suomelle että koko Euroopalle vaikeampi pala kuin Kreikan kriisi konsanaan. Vitamiineja kannattaa nyt kaikkien kerätä, jokamiehen oikeudella metsistä ja vatukoista. elokuuta 2015 2 Otamme kantaa Satakuntalainen sosialidemokraattinen sanomalehti • Perustettu 1906 • Päätoimittaja Jukka Vilponiemi Pääkirjoitus Porissa 21. Vuoden 2014 huhtikuussa alkaneissa sotatoimissa on saanut surmansa noin 6 800 ihmistä. Tavoitteeseen pääsyn keinoista ei ole ainakaan vielä yhteisymmärrystä. Työelämää on uudistettava eli lisättävä yhteistoimintaa, luottamusta ja avoimuutta työpaikoilla. Luottamus on hukassa. Ylen katsomiseksi. Herättääkö tämä haluja yhteisiin päämääriin yhteiskuntasopimuksen suhteen. Vaikka palveluja on yksityistetty ja ulkoistettu melkoisella vauhdilla, edelleen kunnalliset palvelut kattavat ison osan jokaisen kuntalaisen elämästä. Työtä on nyt jaettava ja luotava uusia työpaikkoja eikä tappaa niitä työllä, joilla sitä vielä on. Paras tulos syntyy aitojen keskustelujen ja neuvottelujen tuloksena, mutta ei hinnalla millä hyvänsä eikä ainakaan kiristämällä. Se haluaisi velkapääomaansa 40 prosentin leikkauksen, mihin rahoittajat eivät suostu. Hyvää alkavaa syksyä! ILTALEHTI ennustaa hallitukselle kuumaa syksyä: ”Sipilän hallituksen ensimmäistä kesää ovat leimanneet Kreikan kriisi, Fennovoima, Venäjä, vihapuhe ja poliitikkoihin kohdistunut uhkailu. Kunnat voisivat tarvittaessa nojautua yksityisiin yrityksiin, vapaaehtoistyöhön tai ”normien purkamiseen”. Keinona työajan pidentäminen kuulostaa aivan hömpältä. Nettikampanjan ideana on kertoa, mitä kaikkia palveluita Porissa on asukkaiden ulottuvilla. Ay-liikettä on turha syyttää saamattomuudesta kilpailukyvyn ka kestävyysvajeen hoitamisessa. Eikö mikään riitä. Eli olisi syytä muistuttaa, että kunta ja kunnalliset palvelut olemme me. Niitäkin palveluja, jotka eivät ole kunnallisia, tuotetaan pitkälti verorahoilla tai kuntalaisilta kerätyillä maksuilla. Luottamusta puuttuu, että talkoisiin osallistuvat kaikki. Kaupungin kulttuuritoimeen kuuluvat kirjasto, taidemuseo, museot jne. Sopimus on kahden tai useamman tahon välinen toimi, jolla luodaan tai muutetaan jotain aikaisemmin ollutta velvoitetta. Haastattelussa jätettiin sanomatta, että nekin, jotka kokevat, että eivät käytä kunnallisia palveluita, niitä kuitenkin huomaamattaan käyttävät. Hallituksen kesä on mennyt ”tulipalojen sammuttamisessa”, mutta nyt sen olisi jo aika tehdä konkreettisia toimia Suomen nostamiseksi. Taisivatpa rahat mennä osakkeenomistajien liiveihin. Luottamus tarkoitta tunnetta tai varmuutta siitä, että johonkuhun tai johonkin voi luotta, että joku tai jokin ei petä toiveita tai aiheuta pettymystä. Yhteiskuntasopimusta kannattaa kuitenkin yrittää. Julkissektorin puolella työajan pidentäminen johtaa aivan selvästi irtisanomisiin, kun työnantajat haluavat pienentää palkkakustannuksia. Tai miten hallitus kestää paineen, kun kaavaillut leikkaukset alkavat toden teolla kurittaa kansalaisia.” TURUN SANOMAT kirjoittaa Itä-Ukrainan tilanteesta: ”Nyt taistelut ovat kiihtyneet niin, ettei tulitauosta voi puhua. Huolta on koko maassa herättänyt uuden hallituksen linjaus, jonka mukaan kunnille annetaisiin vapaus päättää, millä tavalla ne järjestäisivät esimerkiksi kirjastopalvelut. Porin kaupungin viestintäpäällikkö Anna Kyhä-Mantere kertoi lehtihaastattelussa idean kampanjaan lähteneen radiogallupista, jossa kysyttiin, mitä palveluita porilaiset käyttävät. Ja sitten ovat vielä nämä varsin nuoret suurituloiset eläkeläiset ja verokikkailut muuttamalla Portugaliin. Suomi on hyvä maa, mutta sillä ei mene tällä hetkellä hyvin. Myös Sipilän hallituksen on toimillaan edistettävä sitä, että Suomi säilyy avoimena ja suvaitsevana yhteiskuntana, jossa ministerien lisäksi kenenkään muunkaan ei tarvitse pelätä väkivaltaa tai sen uhkaa. Ukraina itse on likimain konkurssissa. Kun tänään puhutaan sopimisesta, on siinä aistittavissa käskyttäminen ja yksipuolinen sanelu jopa kiristys. Valtiovalta on tukenut yrityksiä tuntuvalla yhteisöverohelpotuksella. Likimain 1,4 miljoonaa on joutunut jättämään kotinsa. Alf Rehn Helsingin Sanomissa Miksi muuten kutsutaan sitä, ettei katso kaupallisia tvkanavia. Kuten Kreikassa, IMF ajaa Ukrainassakin reipasta velkasaneerausta.” Me kuvittelemme usein, että kasvupolitiikka on sitä, että veroja alennetaan ja yritysten tukia lisätään, ja unohdamme, että myös päiväkodit ovat keskeisiä taloutemme moottoreita. Uutiset siitä, että viime vuonna isojen yritysten toimitusjohtajien palkat ja erilaiset bonukset nousivat 8.3 prosenttia. Samalla kerrotaan, mitä Porissa voi tehdä ja mitä Porissa tapahtuu vilkkaan heinäkuun jälkeen. Missä on dynaamiset vaikutukset, uudet työpaikat. Tarttis kuitenkin tehdä kauaskantoisia ratkaisuja hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseksi. Perjantai 21. Teiden ja katujen hoito ja ympäristön siisteys ovat nekin kunnan vastuulla. Jussi Orell Turun Sanomissa Saharan eteläpuolen ihmiset ovat putipuhtaita nykyihmisiä. Uhkana on massatyöttömyys ja se vasta kalliiksi tulee. Rotupuhtaudesta vaahtoavien tulisi siis arjalaisten sijasta ihannoida vaikkapa Nigerian Joruboita. Vaikka sosiaalija terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirrettäneen kunnilta jonkinsorttisille itsehallintoalueille, kuntien kontolle jää edelleen paljon palveluita. Sopimus syntyy vain jos aidosti ja yhdessä neuvotellen työmarkkinaosapuolet ja maan hallitus pääsevät keinoista yhteiseen näkemykseen. Kari Enqvist Iltalehdessä Kunta olemme me Porilaiset ovat kuluneella viikolla voineet ihmetellä kaupungin eri puolille ilmestyneitä tarroja, joissa lukee Pori, ole hyvä! Tarroissa on myös osoite pori.fi/poriolehyva, josta löytyy se varsinainen viesti. Suurituloisimmat (10 %) ovat parantaneet ostovoimaansa useammalla prosentilla. Lisäksi on muistettava, että kaikkien duunareiden ostovoima on laskenut useana vuonna perättäin. Samanaikaisesti tavallista kokopäiväistä työtä tekevän palkansaajan ansiot nousivat vain 1.5 prosenttia. Entä peruskoulu, lasten päivähoito, lapsiperheiden kotiapu, päihdehuolto ja ainakin vielä toistaiseksi myös toimeentulotuki. Moni oli vastannut, ettei juurikaan käytä palveluita. Perusinsinööri Veijo Miettinen Tekniikka&Talous-lehdessä Suomalainen koulujärjestelmä on voinut ylpeillä menestyksellään muun muassa kansainvälisissä Pisa-tutkimuksissa.Vähemmän meteliä kannattaa pitää suomalaisten koulurakennusten kunnosta. Talous sakkaa ja ilmapiiri yhteisen hyvän löytämiseen löyhkää. Heidän geeneistään ei löydy jälkiä neandertaaleista. Ay-liike on suostunut hypermaltillisiin palkkaratkaisuihin niin Raamikuin Tykasopimuksessakin. Suomessa on satoja tuhansia työttömiä ja erilaista osa-aikatyötä tekeviä varmasti saman verran. Kriisi koettelee kaikkien osapuolten taloutta. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF myönsi Ukrainalle keväällä 17,5 miljardin euron nelivuotisen lainan. Syksyn lämmössä punnitaan myös hallituksen luottamus. Sekään ei yllätä, että separatistit ja Ukrainan hallitus syyttävät tulitauon rikkomisesta toisiaan
– Poikkeuksellisen pitkään työttömänä olleille, joiden tosiasiallinen työllistäminen ei ole todennäköistä, tulisi toteuttaa kestävien kriteerien pohjalta henkilökohtainen eläketukiratkaisu.. Toimitus valikoi ja tarvittaessa lyhentää tekstit. – Kilpailukykyyn vaikuttavat muun muassa tuotevalikoima, tuottavuus, investoinnit ja osaaminen sekä innovaatiot, johtaminen ja tekniikan hyödyntäminen. Meidän vientiongelmamme johtuvat tuotekehittelystä ja tuotteiden markkinoinnista. Lylyn mukaan kilpailukyvyn parantamiseen tarvitaan muitakin toimia. Hallituksen ohjelma on hyvätuloisia suosiva. Yhteiskuntasopimuksen toteutuminen hallituksen toiveiden mukaan vain lisää taloustuskaamme, kun palkansaajien palkkaja työehtoja heikennetään. Sähköposti: ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Verkkosivujen kautta: www.uusiaika-lehti.fi Telefax: 026300 280 Kirjeposti: Uusi Aika, Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori. Suuri valiokunta hyväksyi äänestyksen jälkeen Kreikan kolmannen tukipaketin. Jos eläkkeitä leikataan, on se valtiolta pois, koska valtio ei niitä maksa, ja verotulo laskee, sekä kulutukseen jää vähemmän rahaa. Sikatalon emäntä sanoi että seuraava maatalouden tukipaketti saattaa kärsiä, kun neuvotellaan Euroopan Union kanssa. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen teki suuren työn hyvän sopimuksen puolesta. Lyly korostaa, että yhteiskuntasopimus syntyy vasta siinä vaiheessa. Esimerkiksi lomaaikojen ja niistä korvausten heikentäminen rokottaa heti matkailuelinkeinoamme. Meitä kuluttajia on liian vähän. Jokainen ymmärtää, että kaikki kivet on käännettävä Suomen talouden kääntämiseksi nousuun. Juha Sipilä loikkii tyhjän päällä P Uskotteluista huolimatta on vaikea uskoa väitettä, että yhteiskuntasopimuksella Suomen talous lähtisi nousuun, vaikka pääministeri Juha Sipilä (kesk) kuvittelisi kuinka pitkistä tuotavuusloikista tahansa. Siihen ei sisämarkkinoistamme tule apuja. Tänään kello yhdeksän aamulla on määrä olla valmiina alustava lista yhteiskuntasopimuksessa neuvoteltavista aiheista. Juha Sipilä on sanonut, että jos yhteiskuntasopimuksesta ei päästä sopuun, lisäsäästöjä pitää hakea jo ennen vuoden 2017 maaliskuuta. Työnantaja on näissä avainasemassa järjestämällä kunnolliset työolosuhteet ja jättämällä pois ikärasismin. Nämä ongelmat eivät korjaannu ainakaan sillä, että hallitus leikkaa koulutusmenoista. Tämä on kaikkien tosiasiat tunnustavien ja järkevien ihmisten arvio tästä asiasta, Vesa-Matti Saarakkala jatkaa. Kuitenkin monet hyvätuloiset, arkkipiispa Kari Mäkistä myöten, ovat valmiita tukemaan taloustalkoita henkilökohtaista verotustaan korottamalla. Pekka Ovaska, Pori Yhteiskuntasopimus katkolla HeLSiNKi P Neuvottelut laajasta yhteiskuntasopimuksesta takkuilivat torstaina. Hän esittää selviä uhkauksia. Tästä tulee valtavasti kuluja myös Kelalle, joka pitäisi ottaa erityiseen tarkasteluun. Tätä ei yhteiskuntasopimuksella tulla näkemään. Niihin ei ole mahdollisuus vaikuttaa sen paremmin työntekijöillä kuin ay-liikkeelläkään. Vielä keskiviikkona Sipilä sanoi, ettei usko sopimuksen syntymiseen. – Ovatko koeajan pidentäminen, vuoden pituisen määräaikaisen työsopimuksen tekeminen ilman perusteluja, paikallisen sopimisen lisääminen ja työttömyysturvan leikkaaminen niitä toimenpiteitä, jotka laittavat Suomen talouden kuntoon. elokuuta 2015 3 Politiikka & Mielipide Mielipide P Toimitus julkaisee tällä sivulla lukijoidensa kirjoituksia ja mielipiteitä. Erityisesti on mainittava lääkkeet, joiden apteekin hinnat ovat jopa 8 kertaa enemmän kuin kilpailijamaissa. Toiset väittävät, että hallitus on oikeistolaisin, mitä Suomessa on pitkään aikaan ollut. Mitään ei ole tullut lahjana. – Työmarkkinaratkaisuilla voidaan tehdä kilpailukykyhyppyjä, Lauri Lyly totesi SAK:n työmarkkinaseminaarissa tiistaina. Hän esittää ensinnäkin muutosturvan kehittämistä niin, että irtisanomistilanteessa työterveyden hoito voisi jatkua tietyn ajan, vaikka työsuhde olisi jo päättynyt. Tietty määrä pienten lasten hoidosta kotona ei saa myöskään leikata eläke-etua. Suomessa ei ole pystytty muun muassa Nokian hiipumisen jälkeen kehittämään uusia tuotteita, jotka kävisivät maailmalla kaupan. Käsittämätöntä puuhastelua. Lähinnä työntekijöiden ongelmana on myös työkyvyttömyysja työttömyyseläke. Työajan pidennys tuntuu olevan Sipilän yhteiskuntasopimuksen varsinainen kulmakivi. Meillä maksavat päivittäistavarat ja varsinkin ruoka paljon enemmän kuin kilpailijamaissa. Monissa EU-maissa on moninkertainen määrä tällaisia juhlapäiviä mutta ei niissä silti työnantaja niistä koko ajan kitise. Voitaisi käyttää esimerkkinä vaikka, että kun työuraa tulee 40 vuotta täyteen, on vasta mahdollista päästä eläkkeelle. Asepalveluksen tulee sisältyä työaikaan. Taloustalkoisiin on vaadittu oikeudenmukaisuutta. Suomalaisen työntekijän ostovoima on Länsi-Euroopan jopa heikoin, joten palkkojen tinkimisessä tai työajan pidentämisessä ei ole mitään järkeä. En ole havainnut vakavaa keskustelua lainkaan koko työhistorian pituudesta eli sen jatkamiseen alkupäästä. YT.n tilalle on sopimuksessa otettava YD eli sellainen yritysdemokratia kuin kilpailijamaissa kuten Saksassa. Kuitenkin on epäoikeudenmukaista, että se on aikomus tehdä pienituloisten kustannuksella. Oikea lähestymistapa olisi siis näiden vuosien määrä. Hallitus on SS-miesten tekemä. Käsittääkseni Suomessa on EU-maiden pisimpiä vuotuisia työaikoja ja kestää vertailun ainakin juuri Saksaan ja Ruotsiin. Hölmöläisten peiton jatkaminen tulee tässä lähinnä mieleen. Juha Sipilä on sanonut, että hallitus leikkaa oikeudenmukaisesti jokaiselta kansalaiselta. Se tietää lisää työttömyyttä. Rahaa on valtion tilillä 935 miljoonaa euroa. STTK:N puheenjohtajan Antti Palolan mukaan työnantajat eivät ole täysin sitoutuneet neuvotteluprosessiin. Ainakaan minä en ole huomannut vertailua Saksaan tai Ruotsiin selvinä numeroina esimerkiksi vuotuisessa työajassa. SAK ei myöskään suostu neuvottelemaan kokonaistyöajan pidennyksestä. Taipaleen mallin jatkamista, Taipale II -toimintamallia. ihalainen: Arkisia tekoja irtisanotuille ja työttömille HeLSiNKi P Kansanedustaja Lauri Ihalainen (sd) toivoo arkisia ja konkreettisia tekoja irtisanottujen ja työttömien hyväksi. Pentti Kalliola Pori P Suomen hallitus on istunut muutaman kuukauden eikä hyvältä näytä. Esko Aho keksi jo vuonna 1991 samanlaisen sopimusmallin. Neuvottelijat eivät ymmärtäneet, että vakuudet pitäisi saada. Eläkettä ei saa antaa myöskään yritysjohdolle niin, että he pääsevät eläkkeelle aikaisemmin. Timo Soini osoitti teollaan, kuinka rohkeasti hän puolustaa pientä ihmistä. Hallituksen ”giljotiinin” mukaan 1,5 miljardin euron lisäsäästöistä ja veronkorotuksista vältytään vain, jos yhteiskuntasopimus toteutuu ja maaliskuussa 2017 on laskettavissa, että sopimus on täyttänyt sille asetetut vaatimukset. Jos aloittaa työn 20-vuotiaana, on mahdollista päästä eläkkeelle 60-vuotiaana. Aika tulee näyttämään, miten pääministerille tulee käymään. Puutun vain yhteen asiaan, Suomen etuihin. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) on asettanut perjantain neuvottelujen ehdottomaksi takarajaksi. Sipilä on ainoastaan kauniisti kehottanut hyväosaisia olemaan myöskin näissä talkoissa mukana. Sipilä esittää nämä teesit kuten kunnon lestadiolainen vaatimalla uskoa ilman perustelua. Sipilä esittää nämä teesit kuten kunnon lestadiolainen vaatimalla uskoa ilman perustelua. Persut ovat yksimielisesti hyväksyneet nimen hallitukselle. Eläkeiän nosto näyttää olevan ainoa ratkaisu työuran pidentämiseen. Kirjoita lyhyesti, mieluummin nimellä kuin nimimerkillä. Nämä puolet ovat jääneet keskustelussa vähälle. Timo Soinin järki ei vieläkään ole ottanut tätä viestiä vastaan. Järjestöt keskeyttivät neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta eilen puolilta päivin. Neuvotteluja selvittävä Juhani Salonius vei kokousten tuloksesta raportin pääministerille. Pääministerinä oli Jyrki Katainen ja valtionvarainministerinä Jutta Urpilainen. Ihalainen esittää myös ns. Eläkkeiden leikkaus ei muuten säästä valtiolle lainkaan rahaa vaan päinvastoin. Se tapahtuisi muun muassa lisäämällä työaikaa ja järjestelemällä töitä nykyistä joustavammin. Näyttää jo siltä, että yhteiskuntasopimuksen mahdollinen hyöty valunee yritysten ja niiden osakkaiden taskuihin, kuten meni yhtiöiden yhteisöveroalennuskin. Suomessa on juuri mainituista syistä poistettu EK.n vaatimuksesta lähes kaikki arkipyhät ja juhlapäivät. Lopuksi vielä tuohon kilpailukykyyn haluaisin mainita todellisen syyn. Sen vientiodotukset ovat täysin tyhjän päällä. Jos haluat käyttää nimimerkkiä, laita silti yhteystietosi mukaan. Myös pienituloiset palkansaajat ovat hallituksen kiristystoimien kohteena. että esimerkiksi kansanedustajien 6000 7000 euron palkkatasolla verotusta kaavaillaan kevennettäväksi. Nyt on syntynyt vaikutelma, että työnantajat menevät mieluummin hallituksen selän taakse kuin kolmikantaiseen neuvottelupöytään. Hän sanoo, että tuottavuutta on parannettava, pekkaset otettava pois ja palkkoja on alennettava. Hallitus tavoittelee sopimuksella vähintään viiden prosentin alennusta yksikkötyökustannuksiin. Pentti Välimaa, Pori Pienituloisilta leikataan, hyvätuloisille lisää P -Koskaan en ole ollut yhtä pettynyt ja ahdistunut puolueeni toiminnan vuoksi, kirjoitti keskustanuorten varapuheenjohtaja Helsingin Sanomissa. Eniten on huvittanut juuri tuo yhteiskuntasopimus ja tapa, millä sitä ajetaan kuin ”käärmettä pyssyyn”. Nykyiset työehtosopimukset päättyvät vuodenvaihteessa 2016–2017. Nyt julkisuudessa on kerrottu. Jotta lainaohjelma olisi toteutettavissa ilman Suomen suostumusta, pitäisi euroalueella julistaa hätätila. Ammattiyhdistysliike otti kovat otteet ja Esko Aho joutui perääntymään. Kun Kreikan toinen tukipaketti tehtiin, oli kuuden puolueen hallitus. Perusteena on oikeastaan vain Suomen kilpailijamaiden parempi kilpailukyky viennissä. Soinin puoluetoveri kirjoittaa 14.8. Pääministeri Sipilällä ei ole mitään käsitystä neuvotteluista. Kun ensimmäistä tukipakettia tehtiin, neuvottelemassa olivat Mari Kiviniemi ja Jyrki Katainen. Eläkettä kertyy ainoastaan ja vain työvuosilta. , Persut eivät myy persettään Kreikan tukipaketit: Kreikan tukipaketti ensimmäinen tehtiin Mari Kiviniemen ja Jyrki Kataisen hallituksessa. Yhteiskuntasopimus: Pääministeri Juha Sipilä keksi keväällä yhteiskuntasopimuksen. Palkkojen aiheuttama kilpailukyvyn puute johtuu Suomen huomattavasti kalliimmista elinkustannuksista. Vaikka hän on itse enemmän ongelmien luoja kuin niiden ratkaisija, niin syylliseksi hän hurskain ilmein hakee palkansaajajärjestöt ja jopa opposition. SAK:n puheenjohtaja ihmettelee hallitusohjelmaan valittujen rakenteellisten uudistusten valikoimaa. Tämä on laitettava siihen yhteiskuntasopimukseen. OTA KANTAA Yli sata vuotta tasa-arvon, demokratian ja yhteisvastuun puolesta Kolumni Väinö Karjalainen Kirjoittaja on Espanjassa talvea viettävä porilainen entinen ay-aktiivi. Maksajia ovat eläkeläiset, työttömät, opiskelijat ja lapsiperheiden edustajat. Kaupan porras ottaa valtavasti enemmän kuin muualla ja jatkaa edelleen, koska hinnanalennukset joutuu kustantamaan tuottaja. Hallituksen tavoitteita kritiikittä julistava Yle on verrannut yhteiskuntasopimusta markka-aikaiseen devalvaatioon, jolla silloisen valuuttamme ulkoista arvoa alennettiin. – Tähän asti työelämää on Suomessa kehitetty ja uudistettu työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen yhteistyöllä. Suomi pystyisi nykyolosuhteissa estämään kolmannen paketin. Niitä ei myöskään saatu. Sipilä itse on varsinainen ”arkkitehti” käsiteltäessä erilaisia yhteiskunnan ongelmia. Eläkeyhtiöiden varallisuus on noin 170 miljardia euroa, ja tähän mennessä eläkkeiden maksuun on riittänyt hyvin pelkästään tuon pääoman tuotto! Rahastot on aikaansaatu niin, että osan on maksanut työnantaja ja osan työntekijä, mutta nämä kaikki on huomioitu työehtosopimuksia tehtäessä. Juha Sipilän (kesk.) hallituksen leikkaukset tulevat kohdistumaan kaikkein ankarimpina lapsiperheiden, eläkeläisten, opiskelijoiden ja työttömien elämään. Urpilaista arvosteltiin kovin sanoin siitä, että hän veti köyden liian kireäksi. SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly korosti tiistaina työmarkkinaratkaisujen merkitystä Suomen talouden kohentamisessa. Ilman vientimme kasvua on turha odottaa maamme talouden elpymistä. Neuvottelut ovat olleet vaikeat, ja keskeiseksi esteeksi on nähty se, että palkansaajien keskusjärjestö SAK ei ole hyväksynyt ennalta määrättyä prosenttitavoitetta. Demarit äänestivät vastaan. Ainoana valtiona Suomi sai vakuudet. Iltalehdessä, että Suomen vastuut kasvavat mikäli maksuaikoja pidennetään ja velkaehtoja höllennetään. Ulkomaisten investointien tekeminen Suomeen on tehty byrokratian vuoksi myös niin vaikeaksi, että se vaatisi aivan oman tarinansa. Niin nihkeästi työnantajat ovat asennoituneet yhteistyöhön palkansaajapuolen kanssa, Palola arvioi. Jolleivät ammattiliitot hyväksy esitystä, tulee 1,5 miljardin leikkaukset. Lainaohjelman hyväksymiseen tarvitaan kaikkien euromaiden yksimielinen päätös. Tämä vaikutti heti muun muassa kemiallisen metsäteollisuuden vientiin. Perjantai 21. Teesejä ilman perusteluja Meikäläistä on oikeastaan enemmän huvittanut kuin itkettänyt tämän Sipilän hallituksen yksisilmäinen asioiden hoito. Työmarkkinajärjestöjen hallinnot ovat koolla aamulla. Sipilän hallituksen puuhastelemassa yhteiskuntasopimuksessa on ristiriitaista sekin, että hallitus lupaa siinä tuntuvaa tuloveroaletta, kun samalla valtion pitäisi lyhentää velkaansa ja hoitaa lakisääteiset velvoitteensa. Hän haluaa toisaalta pidentää työntekijöiden vuotuista työaikaa ja toisaalta korottaa eläkeikää. Ilman Urpilaista emme olisi saaneet. Toista tukipakettia käsiteltäessä hallitus teki yksimielisen päätöksen, että vakuudet pitää saada
21.8. Tervetuloa! JHL järjestää Koulunkäynninohjaajien opintopäivät 12.-13.10.2015 Hotelli Cumulus, Aittakarintie 9, Rauma Kurssi on tarkoitettu kasvatusalojen tehtävissä työskenteleville mm. Yhdessäolotilaisuus Posellissa 7.9. krs 28100 PORI Puh. mennessä. Ammatillisten opintopäivien osallistumismaksu on 50e/kurssipäivä (30e ei majoittuvilta), 100e kokokurssilta (60e ilman majoitusta). 010-83 361 klo 08–16. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.fi Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Kirjoita mielipide www.uusiaika-lehti.fi. Maksa yhdistyksen tilille FI69 5700 8120 1562 40 ja viestiin Vuojoki / osall. Tyytyväisimmät asiakkaat 140x 100_TurvaEpsi_UusiAika_012015.indd 1 2.1.2015 15:27:51 Itsenäisyydenkatu 33, 28100 Pori p. Ilmoitushintoihin lisätään 24%:n arvonlisävero. Laiva lähtee takaisin keskiviikkona klo 12.30. 0800-392 262 Rauman alueella, ottakaa yhteyttä Länsi-Suomen jakelupäivystykseen puh. mennessä. Ilmoituksia vastaan ottaa Jorma Takamäki puh 0405 943 359. Perjantai 21. Matkan hinta 55e/henkilö B2hytissä, sisältyy laivalla aamiainen. Hinta voimassa 31.8.2015 saakka. Kuljetukset kaikkialle. Köyliön-Säkylän Eläkkeensaajat Tallinnanmatkan aikataulu 24-. Hinta 062 jäsen 20e ja muut 30e. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. (02) 635 1160 as. Emme aio kuitenkaan ylpistyä, vaan aiomme olla luottamuksen arvoisia huomennakin. Vierailukutsut Kiukainen, Panelian tytalolle 3.9. Liekissä). Tervetuloa! Rauman Työväenyhdistys ry Päällekkäisyyksien takia johtokunnan kokous siirretään keskiviikkona 2.9. Lehden vastuu virheellisistä tai julkaisematta jääneistä ilmoituksista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. Aiheina ajankohtaiset asiat eri lautakunnista sekä budjetti 2016 valmistelun tilanne. klo 16. Asiantuntevaa hautausalan palvelua. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.fi Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.fi RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.fi Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. Tule kuulemaan ajankohtaisia alasi edunvalvonta-asioita! Mukana tilastotoimitsija Jorma Peussa liiton keskustoimistosta sekä aluepäällikkö Seija Johansson. Musikaali komedia Housut pois / Porin teatteri 9.10.2015 klo 19. Hakuaika päättyy 7.9 mennessä. Iltapala ja sauna. Kurssi on tarkoitettu varhaiskasvatusalojen tehtävissä työskenteleville; mm lastenhoitajille, perhepäivähoitajille, kerho-ohjaajille, henkilökohtaisille avustajille sekä aloille opiskeleville jäsenille. Tervetuloa kouluttautumaan! Harjavallan metallityöväen ammattiosasto 127 ry Toimikunnan kokous pidetään 26.8.2015 klo 15.45 Boliden Harjavallan kerholla (nh. klo 18 virastolla. Ilmoitushinnat mustavalkoisena: etusivulla 2,20 e/pmm, ennen tekstiä 1,70 e/pmm, tekstin jälkeen 1,70 e/pmm, tekstissä 1,70 e/pmm, takasivu 1,90 e/pmm, kuolinilmoitukset 0,90 e/pmm, määräpaikkakorotus 0,10 e/pmm. kaula-, rinta-, lannerangan tai aivojen perusmagneettikuvaus 245,-* Porin Työväenyhdistys ry Johtokunnan kokous 25.8.2015 klo 16.00 (huom! aika) Salin Säätiö, Nortamonkatu 3. Ohjelmaa kesäarpojen arvonta, Tervetuloa. Lehtolan kesäkauden päättäjäiset ke 26.8. Ilmoitukset ja maksut viimeistään 24.9. Nakkilan ty-talolle 10.9. Ammatillisista koulutuksista ei makseta ansionmenetyskorvauksia. mennessä osoitteeseen 062jhl@gmail.com. Hinta 062 jäsen 15e ja muut 30e. koulunkäynnin ohjaajille, aamuja iltapäivä toiminnan ohjaajille ja aloille opiskeleville jäsenille. Edellyttää erikoislääkärin lähetteen. Ilmoita myös ruoka-aineallergiasi. Kuukausikokous 25.8.2015 klo 17.30 Salin Säätiö, Nortamonkatu 3. Lisätietoja kurssista antaa kurssisihteerit kurssisihteerit@jhl.fi tai puh. 6226 530 porinlaakaritalo.fi *Hinta ennen Kela-korvausta 390,-. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. (02) 635 3583 050-569 3653 Ay-toiminta Eläkkeensaajat SDP toimii AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Sisältää magneettikuvauksen ja radiologian erikoislääkärin lausunnon. 010 7703 510 kurssin sisällöstä koulutustoimitsija Hanna Takolander, hanna.takolander@jhl. Kesämuistoinen yhdessäolo, saatavana kahvia ja makkaraa, sauna ym. 28.8.2015 suunnittelupäivien vuoksi. Ammatillisista koulutuksista ei makseta ansionmenetys korvauksia. Ilman palkkatuloja olevilta jäseniltä kuten esim. JAKELUPÄIVYSTYS Jakeluhäiriön sattuessa ota yhteyttä: Porin alueella SK:n kantoalue Jakelupäivystys puh. Ammatillisten opintopäivien osallistumismaksu on 50e/kurssipäivä (30e ei majoittuvilta), 100e kokokurssilta (60e ilman majoitusta). Kunnallisjärjestö ry Valtuustoryhmän ja kunnallistoimikunnan yhteiskokous torstaina 27.8. 11.9.2015 mennessä osoitteeseen 062jhl@ gmail.com. Tervetuloa! Puheenjohtaja Etelä-Satakunnan Wanhat Toverit Kerho kokoontuu 31.8. 040 848 9450 2011 2012 2013 2014 Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva 01019 5110 www.turva.fi EP SI Ra tin g Asi akastyytyväisy yst utk im us Vak uutusy htiöverta ilus sa 1 EPSI Rating tutkii vuosittain suomalaisten vakuutusyhtiöiden asiakastyytyväisyyttä. työttömiltä ja opiskelijajäseniltä ei maksua peritä. Hakuaika päättyy 7.9. klo 18, Jonnela, Nurmentie 110. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. työttömiltä ja opiskelijajäseniltä ei maksua peritä. ilmoittautuminen viim. K:pää klo 6.00, Yttilä 6.05, Kepola Sale 6.15, IsoVimma 6.25, Uusikylä, Tori 6.40, Vähäkylä, Satosolttu 6.45 Kutsuttu Kauvatsan Seuratalolle ke 26.8. Tervetuloa! Johtokunta Rauman Sos. Tervetuloa! Teljän veteraanit tiedottaa: Järjestämme Tallinnan risteilyn 27.10.-28.10. Vieraana kansanedustaja Tarja Filatov. klo 12. Tervetuloa kouluttautumaan! JHL järjestää Varhaiskasvatuksen opintopäivät 12.13.10.2015 Hotelli Cumulus, Aittakarintie 9, Rauma. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.fi Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. Kurssimaksu sisältää koulutuksen, materiaalin, majoituksen, täysihoidon ja matkat. Kurssimaksu sisältää koulutuksen, materiaalin, majoituksen, täysihoidon ja matkat. Eurajoen Sosialidemokraatit ry Yleinen kokous 27.8. Tervetuloa. Kahvitarjoilu. Dem. JHL 062 Vapaa-aika ilmoittaa: Vuojoen kartanon tutustumismatka 2.9. Laiva Baltic Queen lähtee klo 18.30. klo 12.00 Kotkaniemessä. klo 18 Hilolehdessä, Pyhärannantie 647. elokuuta 2015 4 Uuden Ajan yhteystiedot • Ammattiliittojen osoitemuistio • Menoa ja meininkiä Ennen tekstiä Julkaisija Ajan Sana Oy Perustettu 1906 ISSN 0789-8169 Sanomalehtien Liiton ja T-Lehdistö ry:n jäsenlehti Osoite Itsenäisyydenkatu 39 B 28100 Pori Postiosoite PL 205 28101 Pori Ilmestymispäivä perjantai Painopaikka Sata-Pirkan Painotalo Oy, Pori TOIMITUSJOHTAJA Reijo Nuikki TOIMITUS Avoinna ma, ti, to 9 – 16.00, ke 9 – 18.00, pe 9 – 14.00 Sähköposti ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@uusiaika-lehti.fi www.uusiaika-lehti.fi Päätoimittaja Jukka Vilponiemi 044-7300 243 jukka.vilponiemi@uusiaika-lehti.fi Toimitussihteeri Maarit Kautto 044-7300 242 maarit.kautto@uusiaika-lehti.fi Toimittajat Maarit Kautto 044-7300 242 maarit.kautto@uusiaika-lehti.fi Heli Kokko 044-7300 244 heli.kokko@uusiaika-lehti.fi Jukka Vilponiemi 044-7300 243 jukka.vilponiemi@uusiaika-lehti.fi TILAAJAPALVELU Konttori avoinna ma, ti, ke, to klo 8.00 – 16.00, pe klo 8 – 14 Tilaukset 044-7300 250, tilaukset@uusiaika-lehti.fi Ilmoitukset ua.ilmoitukset@uusiaika-lehti.fi Ilmoituskonsultti Markku Majakulma 044-7300 206 markku.majakulma@uusiaika-lehti.fi Levikkiasiat Merja Virtanen 044-7300 250 merja.virtanen@uusiaika-lehti.fi Tilaushinnat kesto 12 kk 63 e määräaikainen 12 kk 69 e 6 kk 45 e 3 kk 33 e Tilaushinnat sisältävät 10 % arvonlisäveron. ilmoittautuminen viim. Lähtö tiistaina klo 13.30 Nuorisotalolta. Tervetuloa. fi Kurssille haetaan liiton kotisivujen Jäsenpalvelu 24hkautta. 0800-398 336 klo 06–09, puh. Lisätietoja kurssista antaa kurssisihteerit kurssisihteerit@jhl.fi tai puh. JHL Satakunnan aluetoimisto järjestää Teknisenalan jäsentilaisuuden ti 8.9.2015 klo 1720, Rauman Cumulus Aittakarintie 9 Jäsentilaisuus on tarkoitettu teknisenalan tehtävissä työskenteleville ammattilaisille ja alalle opiskeleville sekä luottamusmiehille. nimi. 010 7703 510 kurssin sisällöstä koulutustoimitsija Hanna Takolander, hanna.takolander@jhl.fi Kurssille haetaan liiton kotisivujen Jäsenpalvelu 24hkautta. nimi. klo 12. Iltapalaa varten pyydämme ennakkoon ilmoittautumista 1.9 klo 15 mennessä JHL Satakunnan aluetoimistoon sähköpostilla satakunta@jhl.fi tai puh.010 7703 670 /Satu Fisk. klo 12. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Ilman palkkatuloja olevilta jäseniltä kuten esim. alkaen klo 17. Maksa yhdistyksen tilille FI69 5700 8120 1562 40 ja viestiin Teatteri / osall. 25.8. klo 13 – 17. krs. Tervetuloa! JHL Satakunnan aluetoimisto on suljettu 27. Magneettitutkimukseen nopeasti ja jonottamatta Tarkistimme kaikkien magneettitutkimusten hintoja: Esim. Rauman Eläkkeensaajat Venetsialaiset Lehtolassa la 22.8. Muistotilaisuudet, sidontatyöt UUSIKOIVISTONTIE 40, PORI puh. Olemme olleet jo neljä kertaa peräkkäin sijalla 1. Jatkamme rehdillä ja reilulla linjallamme. Lähde mukaan yhteisiin tapahtumiin. Värilliset ilmoitukset erillisen hinnaston mukaan
Paatero ilmaisi huolensa urheiluseura Lattomeren Toiveen 100-vuotisjuhlissa Porissa lauantaina 15. Työ kestää joitakin viikkoja. alkaen klo 18. Kunnat ja valtio luovat toimintaan mahdollisuudet. Näin on merkittävältä osalta myös kuntien kohdalla. Kannanoton mukaan nykyinen oikeistohallitus ei ole löytänyt muita keinoja Suomen nousuun kuin palkansaajien ja vähäosaisten kurittamisen. Perjantai 21. Tämä on tuhoisa tie, varsinkin kun tiedetään, millaista roolia liikunta näyttelee kansanterveyden kannalta. Varsinaiset rakennustyöt alkavat 1.9.2015 ja urakoitsijana toimii Destia Oy.. Tunnustus myönnetään liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille. Lukupiirin vastaavana toimii Historian tutkija / kirjailija Harri Hermo Ilmoittautumiset Tarja Terho Sjöblomille. Tervetuloa nauttimaan hyvästä musiikista. Lattomeren Toive ry:n juhlaa vietettiin lämminhenkisissä tunnelmissa Lattomeren työväentalolla. Lisäksi Kokemäenjoen pääuoman pohjoispuolella oleva umpeen ruovikoitunut Karvianjuopa niitetään auki 30 metrin leveydeltä. raUma P Raumalla Valtakadun ja Nortamonkadun risteyksessä sijaitsevan Tarvonsaaren sillan remontti aloitetaan sillan viereisten lehmusten kaadolla. Muun ohjelman lisäksi juhlassa vihittiin seuran uusi lippu sekä muistettiin seuran pitkäaikaista aktiivia Olavi Leivoa , joka sai rintaansa urheiluasioista vastaavan ministerin Carl Haglundin myöntämän ansioristin. Pihlavanlahdella niitetään järviruokoa Pori P Porin Pihlavanlahdella on aloitettu ruoppaustyöt ns. Osakkeenomistajia, jotka haluavat myydä osakkeensa pyydetään ilmoittamaan omistamiensa osakkeiden kappalemäärä, tilinumero, jolle osakkeet maksetaan sekä yhteystietonsa joko sähköpostitse hallinto@viestintarahoitus.com tai postitse osoitteella Suomen Viestintärahoitus Oy, Säästöpankinranta 2A, 00530 Helsinki. Kunnallisjärjestö ry. Työ aloitettiin tällä viikolla Tukkijuovan yläpäästä. Myös yrittäjien ja maatalouden tulee osallistua näihin hyvinvointitalkoisiin. Paatero muistuttaa, että liikunnan rahoitus tulee valtion tasolla lähes täysin Veikkauksen tuotosta. Samaan aikaan oikeistohallitus ei ole sanallakaan vaatinut hyvätuloisilta ja yrityksiltä lisää vastuunkantoa hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseen. Liikunta on nyt ensimmäisen kerran nostettu peruspalveluksi, mutta uusi hallitus on heti valmis kyseenalaistamaan tämän linjauksen säästöpuheiden varjolla. TSL:n Porin seudun opintojärjestö aloittaa lukupiirin alkaen 7.9.2015 klo 18.00, Tasavallankatu 5 C. ja maanantaina 24.8. Puut kaadetaan perjantaina 21.8. Maarit Kautto Uusi Aika Pori P Kansanedustaja ja TUL:n puheenjohtaja Sirpa Paatero on huolissaan juuri vahvistetun liikuntalain tulevaisuudesta ja sen tuesta kaikkien kansalaisten liikkumiselle. Tässäkö on porvareiden vastuunkanto. Ilm. Tarvonsaaren sillan remontti alkaa Maarit Kautto n olavi Leivo on toiminut muun muassa kahteen eri otteeseen Lattomeren Toiveen puheenjohtajana. Toive toteuttaa TUL:n alkuperäistä toiminta-ajatusta, jonka mukaan liikuntaja urheilumahdollisuuksia järjestetään kaikille asuinpaikkaan tai taloudelliseen tilanteeseen katsomatta. Tällä hetkellä eletään odottavassa tilanteessa, jolloin mikään yhtiö ei voi kehittää omaa toimintaansa, koska pelien jako haittaa etenemistä. Torin kulmalla Satakieli-lavalla tapahtuu lauantaina 22.8. Lisätietoja tarjouksesta antavat Suomen Viestintärahoitus Oy:ssä Eeva-Liisa Vanhatalo puh. Tarja Terho Sjöblomille. Tapahtuma on nimetty Koko Perheen Musikaaliseksi tuokioksi, Lavalla käy AVAIN orkesteri ja PTS Brass Quintet. Dem. klo 14.15. osakkaille osakkeiden kauppakirjan allekirjoitettavaksi. Kokouspaikka Tasavallankatu 5 C, toimisto. TSL:n Porin seudun opintojärjestö aloittaa työväenlaulukurssin alkaen 9.9. Mitään säästöä julkiseen talouteen ei siltä osin ole mahdollista saada. 050 566 8331. Toimenpiteet parantavat myös alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia. TSL:n Porin seudun opintojärjestön hallituksen kokous pidetään tiistaina 27.8. 18.30 Tasavallankatu 5 C Kurssin vastaavana toimii Lea Salminen Ilmoittautumiset Tarja Terho Sjöblomille puhelin 0407 027 501. Kaikkea vastuuta ei kuitenkaan ole mahdollista siirtää vapaaehtoisten harteille. Toisaalta vastuu liikunnan järjestämisestä on suurelta osin jo tälläkin hetkellä kolmannen sektorin, eli seurojen vastuulla. TSL:n Porin seudun opintojärjestö järjestää korukurssin alkaen 31.8. elokuuta 2015 5 Uutiset Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu TSL toimii Voimaa Verkossa 55x25mm_VoimaaVerkosta.indd 1 19.12.2013 11:03:17 UUDISTET AAN EUROOPP AA VUONNA 2015! www.pam.fi Arvoisa Kehitys Oy:n osakkeenomistaja Osakkeiden ostotarjous Suomen Viestintärahoitus Oy on ostanut toukokuussa 2015 Kehitys Oy:n satakuntalaisilta pääomistajilta 521 110 kappaletta yhtiön osakkeita. Kurssin vastaavana toimii trubaduuri Kari Aaltonen. Sitävastoin tulisi huolehtia liikunnan rahoituksesta myös tulevaisuudessa ja tehdä linjaus rahapeliyhtiöiden yhdistämisestä. Kauppojen tuloksena Viestintärahoitus on saanut omistukseensa noin 89 % Kehitys Oy:n osakepääomasta. Liikuntalakiakin koskevan hallitusohjelman kirjauksen mukaan ”säädetään laki, jonka puitteissa kunnat voivat harkintansa mukaan päättää, millä tavalla ne järjestävät laissa lueteltujen lakien mukaisia palveluja. ”Yhteiskuntasopimus on yksipuolinen riistosopimus” raUma P Rauman Metalli 66 vaatii kannanotossaan oikeistohallituksella oikeudenmukaista vastuunkantoa yhteiskuntasopimuksen synnyttämiseksi, koska esitetty yhteiskuntasopimusmalli on yksipuolinen riistosopimus. 2015 klo 18.00, Nortamonkatu 3 (Salinsäätiö). Niitto uusitaan muutaman kerran tulevina vuosina. Yhteiskuntasopimusta puitiin myös Metalli 66:n veteraanien päiväretkellä Turussa, jossa raumalaiset olivat Turun veteraanien vieraina. Päivään osallistui liiton puheenjohtaja Riku Aalto joka vaati, että yhteiskuntasopimuksen tulee koskea kaikkia yhteiskuntaryhmiä eikä vain työssä olevia ja eläkeläisiä. Tulvasuojelun taso paranee, koska vesi pääsee virtaamaan näitä sivu-uomia pitkin, jos hyyde tai lähtevät jäät tukkivat Kokemäenjoen pääuomaa. Samoin retkeilypäivässä vaadittiin, että työttömien asemaa tulee kohentaa, ei vain miettiä heidän ostovoimansa heikentämistä. 029 1939 990 tai Tuomas Harpf puh.0400 5555 06 sekä Kehitys Oy:n aiempien satakuntalaisten pääomistajien puolesta Reijo Nuikki puh. – Kuitenkin palkansaajat ovat suurin veronmaksajaryhmä Suomessa. pintaruoppauksena, jolla poistetaan järviruokoa ja sen juuristoa. Kauppaehtojen mukaisesti Suomen Viestintärahoitus Oy tarjoutuu tällä vapaaehtoisella ostotarjouksella ostamaan myös loput 114 316 Kehitys Oy:n osaketta 2,50 euron kappalehintaan, eli samalla osakekohtaisella hinnalla, joka suurimmille omistajille on maksettu. elokuuta. Työ alkaa aikaisintaan 24.8, sorsanmetsästyskauden ensimmäisen viikonlopun jälkeen. Toivoa sopii, että hallituspuolueissa on riittävästi liikuntaa arvostavia edustajia, jotka ymmärtävät antaa nykyisen liikuntalain pysyä voimassa myös tästä eteenpäin. Keinoiksi on esitetty muun muassa työajan pidentämistä, lomarahojen leikkaamista ja vähäosaisten sosiaalitukien vähentämistä. Kunnat eivät ole velvollisia noudattamaan mainituissa laeissa tai niiden nojalla annetuissa asetuksissa säädettyjä velvoitteita tai suosituksissa mainittuja menettelytapoja palveluiden toteuttamiseksi”. EK:n ja Kokoomuksen kannattajien ahneus vain kasvaa, kaikki voitot pitäisi saada ilmaiseksi itselle yhteiskunnan kustannuksella. Viestintärahoitus Oy lähettää tämän jälkeen ao. Hallituksen kiristyspolitiikan on loputtava ja on muistettava, ettei hallituksen tehtävä ole sopia työehtopolitiikkaa, vaan sitä varten ovat edelleen olemassa ammattiyhdistysliike ja työmarkkinat, muistutettiin Turussa. Musikaalisen Tuokion tarjoaa yhteistyössä TSL:n Porin seudun opintojärjestö ry sekä Porin Sos. Suomen Viestintärahoitus Oy Sirpa Paatero Lattomeren Toiveen 100-vuotisjuhlassa: Hallituksen linja on liikuntavastainen n Paateron mukaan Lattomeren Toive on hieno esimerkki yleisseurasta, jonka toimintaan voivat kyläläiset osallistua vaikkapa koko perheen voimin. – Törkeyden huippu on, kun entiset suurten yritysten johtajat, esimerkkinä Nokian Renkaiden entinen johtaja 60-vuotias Kim Grahn , siirsivät kirjansa Portugaliin, ettei tarvitse Suomesta palkansaajien kustantamista eläkkeistä maksaa lainkaan veroja. klo
– Nato-kiihko on noussut, kovasti tuntuu olevan vetoa siihen suuntaan, mutta tässä kohtaa sille ei ole tarvetta eikä sijaa. Se työllistäisi vajaat sata työntekijää vuodeksi. – Demarit tekivät aloitteen lisämäärärahoista jo kesäkuussa, mutta vielä ei tiedetä mitä hallitus aikoo tehdä, tuleeko jotain mahdollisesti lisäbudjetissa. Sen toivotaan vaikuttavan myönteisesti kotimaisten tilausten saamiseksi, sanoo ammattiosaston puheenjohtaja Rauli Taimi. Rasismissa myös kansanedustajilla on peiliin katsomisen paikka, miten kansanedustajat käyttävät saamaansa valtaa. Salonen lisää, että Suomi on osa EU:ta ja noudattaa sen pakotteita, mutta tärkeä on myös ymmärtää oma maantieteellinen asemansa ja ylläpitää Venäjän kanssa hyviä naapuruussuhteita – mikä ei tarkoita esimerkiksi Ukrainan tapahtumien hyväksymistä. – Suomen tapa keskustella on avoin, sitä tapaa ei pidä muuttaa jonkun muun maan takia, mutta diplomatia on syytä pitää mielessä. – Turvallisuuskeskustelua tullaan jatkamaan myös syksyn aikana. Turvallisuus on toinen asia joka on tänä kesänä noussut kuumaksi keskustelun aiheeksi. Lautanrakentajat kunnostavat kaivoksen kuljetinta kahden kuukauden ajan. Varovaisia toiveita herättää telakan johdon vaihtuminen kotimaiseksi. Konservatiivisen, sisäänpäin kääntyneen maailman tuloa takaisin ei vielä viisi vuotta sitten olisi voinut kuvitellakaan. Työllisyysmäärärahat ovat joka tapauksessa katastrofaaliset. Esitettyjen säästöjen vaikutuksia puidaan vielä kiivaastikin. Jos hallitus ei olekaan kiinnostunut työttömistä pätkääkään, luulisi että edes yrittäjille suunnattu starttiraha kiinnostaisi. – Demareilla on nyt hyvä paikka, mehän olemme aina olleet arvopuolue. – Muutos koskee varsinkin pientuloisia yksin asuvia naisia, jotka ovat valmiiksi jo heikossa taloudellisessa asemassa. Olisi hienoa jos nuori naispuhemies (perussuomalaisten Maria Lohela ) ottaisi paikkansa arvojohtajana. kotihoidonja elatustukia. – Maahanmuutto jakaa mielipiteitä myös SDP:n sisällä, mutta se saakin jakaa. Arvokeskustelu jatkuu, ihmiset hakevat sijaansa uudella akselilla. maahanmuutto on yksi osa sitä arvokeskustelua, jota on käyty koko kesän, oikeastaan keväästä lähtien. Keväällä tuhannet osoittivat mieltään hallitusohjelman linjauksesta kasvattaa päivähoidon ryhmäkokoja lisäämällä lapsimäärää per hoitaja. Lomautukset ovat kuitenkin jälleen alkaneet ja jatkuvat viikoittain. Kristiina Salosen mukaan toisten kulttuuria pitää kunnioittaa, mutta niin myös omaansa ja tehdä omat periaatteet selviksi. Pientä positiivisuutta Taimi näkee siinä, että irtisanomisten sijaan annetaan ”vain” lomautuksia. – Meidän pitää purkaa vastakkainasettelua, purkaa rasismin lisääntymistä. Hallitus arvottaa näin lapsilisän ikäänkuin se olisi kaikille perheille vain säästöautomaatti lapsen ajokorttia varten. – Ensi vuodeksi suunnitellaan lisäksi indeksijäädytyksiä, jotka koskevat mm. Yleisen yhteiskunnallisen keskustelun lisäksi pitää siis erikseen pohtia eduskunnan asemaa tässä ilmapiirissä. Työttömyysturvaan kohdistuvia leikkauksia ollaan siirtämässä, ne eivät sovikaan tähän hetkeen. Suomeen tuleville yksi keskeinen asia on kielen oppiminen. Jos ei kohdata maahanmuuton ongelmia, yhteiskunnassa ongelmat lisääntyvät. Tarvitaan malttia ja harkintaa. MarKKu leHtisalo. Toivottavasti voimme pitää työpaikan edes osittain toiminnassa ja hyvässä valmiudessa, Taimi toteaa. Lapset ovat julma säästämisen kohde, toteaa Salonen. Näiden lisäksi kaavaillaan lapsilisän indeksisidonnaisuuden poistamista kokonaan. Helsinki P – Moni lapsiperhe on tosi tiukoilla taloutensa kanssa joka kuukausi. Esimerkiksi Suomessa tärkeä asia on naisen asema. – Kaikki tutkimukset osoittavat, että pitkittyneet taloudelliset vaikeudet lapsiperheissä heijastuvat ikävällä tavalla juuri lasten hyvinvointiin. Totta kai budjetti on syksyn ykkösjuttu. Hallitus aikoo kurittaa monia huono-osaisten ryhmiä, kuten lapsiperheitä. Siinä kuten muissa solmukohdissa on löydettävä väylä elää yhdessä tässä yhteiskunnassa. Lauttarunkotilauksia ei ole odotettavissa. Nyt on unohdettu, että osalle perheistä lapsilisä tulee tarpeeseen, ja sillä maksetaan lasten harrastuksia tai ostetaan maitoa, Salonen jatkaa. varapuheenjohtaja Kristiina Salonen murehtii. n kristiina salonen pohti kerttu Horilan kerttu-veistoksen vierellä yhteiskunnan poliittisen ilmaston uusjakoa. Työntekijöitä on 310 ja toimihenkilöitä runsaat 200. elokuuta 2015 6 Uutiset Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu Kristiina Salonen toivoo vastuullista keskustelua maahanmuutosta ”Hallitus hakee säästönsä lapsilta” Heli Kokko Uusi Aika Rauma P Maahanmuutosta voi ja pitää keskustella, mutta siitä pitää keskustella vastuullisesti eikä tieten tahtoen pyrkien lisäämään rasismia ihmisten mielessä, raumalainen kansanedustaja Kristiina Salonen (sd) painottaa. – Kaikki perheenjäsenet pitää saada osaksi yhteiskuntaa, eli myös naiset ovat samanarvoisia kuin muut perheenjäsenet. Perjantai 21. Tällaiset ulostulot herättävät ihmisissä pelkoa. arkistokuvassa telakan nykyinen pääluottamusmies kari Poutanen antaa näytteen sammutusvalmiudestaan Mäntyluodon telakalla hiljainen syksy Markku Lehtisalo Uusi Aika PORi P Technip Offshore Finland pyrkii työllistämään Mäntyluodon telakan henkilökuntaa poikkeuksellisillakin tavoilla. On käynnistettävä keskustelu ihmisten arjessa kohtaamista asioista, poistaa näin turhia ennakkoluuloja. Suomalaiset halusivat jo tuolloin antaa hallitukselle vahvan viestin siitä, että lapsien kustannuksella säästäminen tulee lopulta paljon kalliimmaksi. – Ei kukaan työllisty sillä, että häneltä otetaan tukea pois. Nyt kaavaillut päivähoitomaksujen korotukset koskettavat ihan tavallisia lapsiperheitä, raumalaiskansanedustaja ja Sdp:n eduskuntaryhmän 2. Mäntyluodon telakan seuraava mahdollinen urakka on lähipäivinä ratkeava kymmenen tuulivoimalarungon rakentaminen. Keskustelua ei pidä pelätä, vaan aloite täytyy ottaa omiin käsiin. Työttömyyden kasvaessa Suomessa lapsiperheet siis tarvitsevat heihin kohdistuneiden säästöjen sijaan tukea ja apua. Voimistunut on akseli, jossa toisessa päässä on konservatiivinen ja toisessa liberaali ajattelu. Salosen mukaan nähtävissä on yhteiskunnan poliittisen ilmaston uusjako. Porista on lähdössä 16 henkilöä Sotkamon Talvivaaran kaivokselle. Kristiina Salosen mukaan oikeusja työministeri Jari Lindströmillä (ps) on tarkka tieto siitä, mikä on esimerkiksi Satakunnan tilanne. Meidän arvomme ovat kestäviä myös tänä päivänä, ja keskeinen niistä on ihmisarvon kunnioitus. – Toivon ettei puolustusministeri lähde vetämään Suomen ulkopolitiikan pitkästä linjasta poikkeavaa vetoa. Oikeisto–vasemmisto-jaon sijasta päätään on nostanut konservatiivi–liberaali-akseli. Ukrainan sotaa ei voida hyväksyä, mutta silti puolustusministeri Jussi Niinistön (ps) kommentit Ahvenanmaan demilitarisoinnin uudelleen arvioimisesta ovat Salosen mielestä todella harkitsemattomia. Siitä huolimatta valtiovarainministeri Stubb (kok.) linjaa budjettiesityksessään uusista säästöistä, jotka kohdistuvat juuri lapsiperheisiin. – Presidentti on arvojohtaja, mutta myös puhemiehen pitää ottaa rooli tässä asiassa. Heli KoKKo Technipin työntekijöitä Talvivaaraan n Technipin mäntyluodon telakalla pyritään säilyttämään huononakin aikana valmius tuleviin projekteihin. Kuohuttaneet ovat myös aikeet liittää eläkeläisten asumistuki tavalliseen asumistukeen ja samalla pienentää eläkeläisten saamaa asumistukea
Matkan hinta n. 0447350 628. klo 19.30. Voitot noudettavissa TOVE -toimistolta Toejoen Seurojentalo 31.10.2015 mennessä. Tämä on hieno ja mielenkiintoinen mahdollisuus. klo 16, mm. tutustutaan työtapoihin. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Kirkkotuvassa. Ilmoittautuminen pe 21.8. Hiljenny hetkeksi ehtookellojen aikaan, urkumusiikin soidessa. Su 23.8. Ulvilan seurakunnan kirkkoherranvirasto on kesäaikana 1.6.-28.8. Kuollut: Reijo Vilho Valteri Kuusela 76v. Klo 13 Hartaushetki Pappilanlammen palvelukeskuksessa, Elise Lehtola. Jatketaan Kiikan kirkkoon sekä Kaarlo Sarkian lapsuuskotiin. Klo 10 Messu Ulvilan kirkossa, Elise Lehtola, Riku Pakarinen, Lea Takala. Kerhoihin ilmoittautuminen on 24.-25.8.2015 klo 10-15 välisenä aikana. Toejoen Veikot ry onnittelee voittajia ja kiittää kaikkia arpajaisiin osallistuneita. Klo 13.15 Messu Antinkartanon kappelissa. Matkalahjakortti 2395, 2. Teboil-pesu 810, 36. klo 17.30-19.30. Teboil-pesu 1218, 37. Kirkkokahvit koko kirkkoväelle messun jälkeen srk-kodilla, järj. PORIN TELJÄ Kastettu: Watti Volsung Salonen, Nicke Martin Virkkunen. Su 30.8. mennessä Sadulle p. mennessä kirkkoherranvirastoon osoitteeseen Pappilantie 7, 28400 Ulvila. Kyykkä –ulkopeli 623, 13. Rautia -rinkka 519, 5. Olen halunnut jo muutaman vuoden ajan tulla pelaamaan tätä sarjaa ja nyt AHL-mestaruuden jälkeen aika oli kypsä, Gratton kertoi.. Hän on voimalaituri, joka tuo leveyttä ja mahdollisuuksia eri kentällisiin, Ässien urheilujohtaja Toivola kommentoi. klo 18.30 Tiistain raamatturyhmä srk-kodin olohuoneella. Perhe Alias 36, 31. Jalkapallo 1979, 46. LAVIA Kastettu: Perttu Ilmari Viitala. Makkaraa, nuotiolettuja ja nokipannukahvia. Bacho kärkisarja 2594. klo 18.30 Kirkkokuoron harjoitukset srk-keskuksen salissa. 0400 380 082 Vehmasputki Oy, Karjalankatu 5, 28130 PORI • puh. Mukaan voivat ilmoittautua kaikki vuonna 2016 viisitoista vuotta täyttävät tai täyttäneet seurakunnan jäsenet. Ilmoittautuminen askelkisaan ke 26.8. välisen ajanjakson aikana. Jake Hansen palaa Ässiin Jarmo Liuhala Uusi Aika Pori P Porin Ässät on tehnyt yksivuotisen sopimuksen laitahyökkääjä Jake Hansenin kanssa. Kurssin hinta jäseniltä 60e ja ei jäsen 85e. Liturgi: Markku Järviö, saarnaaja: Satu Salo, kanttori: Pasi Nieminen, kolehti: Etelä-Sudanin luterilaisen kirkon ja sen paikallisseurakuntien toiminnan tukemiseen Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen kautta. mennessä osallistuu valtakunnalliseen arvontaan. Klo 12 Reposaari, Ruosniemi. Klo 16 Väinölä. Seurakunnan kotisivut ovat osoitteessa www.ulvilanseurakunta.fi. klo 17, Teljän Kamarikuoro ja AnneMarie Grundstén, Korsmannin talo, Varvinkatu 19. Lahjakortti Porin Kuntokeskus 2574, 27. Sivustolta löytyy myös askelkisan säännöt. Lisätietoja antavat rippikoulupastori Riku Pakarinen, p. Avioliittoon vihitty: Tommi Ismo Kalevi Dahlroos ja Riikka Mirjami Riihiluomanperä, molemmat Nakkilan seurakunnasta, Lauri Leo Juhani Aaltojärvi ja Päivi Riikka Maria Perkiökangas, molemmat Nakkilan seurakunnasta, Tomi Kalevi Mäntylä ja Arja Hannele Jussila, molemmat Nakkilan seurakunnasta, Juha Tapani Valkeapää ja Anne Kristiina Åman, molemmat Nakkilan seurakunnasta, Janne Marko Sakari Vuorela ja Erja Kristiina Haiko, molemmat Nakkilan seurakunnasta. Ässät on tehnyt yksivuotisen sopimuksen laitahyökkääjä Josh Grattonin kanssa. Ilm. Seurakunnasta mukana Markku Järviö ja Pasi Nieminen. postilla irppufisu@suomi24. 32-vuotias Gratton on voittanut AHL-liigan mestaruuden kahdesti – viimeksi viime keväänä. Bacho kärkisarja 865, 49. Liturgi: Markku Järviö, saarnaaja: Satu Salo, kanttori: Anna Tasala, kolehti: Oman seurakunnan aikuistyölle ”Mahdollisuus muutokseen” -tapahtuman järjestelyihin. Klo 13.30 Hartaushetki Esperihoivakodissa uudella puolella, klo 14.30 vanhalla puolella. 0447350 629 tai Päivi Multisilta, p. Klo 10.30 Hartaushetki Vilhelmiinakodissa. 0400-817114 /paivi. Original Alias 1260, 29. klo 20, ”Soi kunniaksi Luojan”, porilaisia kuoroja, ohjelma 10 e, Porin Teljän kirkko. Johdoton ruuvitaltta 130, 6. Hautaan siunattu: Tiina Tuulikki Rostedt, 52 v. Original Alias 2974, 28. Juniori Alias 1622, 32. La 29.8. 02-535 0600, osoite Pappilantie 7 A. Lahjakortti Porin Kuntokeskus 1317, 26. Lähdepelto, Rauma. Lisäksi Gratton on pelannut urallaan 86 NHL-ottelua sekä 81 ottelua KHL-liigassa. Lahjakortti Porin Kuntokeskus 4161, 22. Kokoontuminen Kirjurin P-paikalla. Tilaisuudessa kerrotaan rippikoulun sisällöstä, ryhmistä, leiripaikoista ja ilmoittautumiskäytännöstä sekä vastataan kysymyksiin. Klo 13 Lassila. Jumalanpalvelus on kuultavissa internetissä osoitteessa www. 044-7350 607. LÄNSI-PORI Kastettu: Lyyli Olivia Mäkirinta, Jesper Henrik Suominen, Peter Johan Suominen. Reuhupeli 2722, 33. Keskiviikkoretki Kiikan ja Keikyän seudulle. Ilmoittautumiset s. klo 18 Toivelaulujen ja virsien ilta Hormiston rukoushuoneella. MERI-PORI Kastettu: Katri Aleksandra Mäkelä, Kalle Eemil Mäkelä. kerros, 28100 Pori. Avioliittoon kuulutettu: Marko Tapio Sokura ja Johanna Emilia Hietaoja, molemmat Porin Teljän srk, Felix Henrik Tomsson Björndahl ja Henna Anneli Elomaa, molemmat Porin Teljän srk. Klo 11 Elämän Eliksiirin ruuanjako Kullaan seurakuntakodissa. Suvi-illan Sävelhartaus -konsertti su 23.8. Ilmoittautukaa mukaan! Avoimet TUL:n AY-väen maastojuoksumestaruuskilpailut la 12.9. Hinta 12 e/hlö, sis. 044 4866 521 tai metsaranta-viljanen@evl.fi Ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Avioliittoon vihityt: Joona Mikael Mannonen ja Tiia Kaarina Vaajakari molemmat Ulvilan seurakunnasta, Teemu Aleksi Perämaa Ulvilan seurakunnasta ja Liisa Maria Pauliina Kurvinen Karijoen seurakunnasta, Simo Risto Samuli Aarnio Ulvilan seurakunnasta ja Anna Emilia Jokela Meri-Porin seurakunnasta, Jaakko Tapani Kivioja ja Sari Aleksandra Parkkali molemmat Ulvilan seurakunnasta. Kilpailukutsu osoitteessa www.tulsatakunta.com. klo 14 Päiväkuoron harjoitukset srk-keskuksen luentosalissa. Neste –pesu 356, 21. fi Seuran aikuisille tarkoitettu uintikerho on aloittanut uintikerhon 18.8. Puuhailua ulkona luonnossa. Messu klo 10 Ahlainen, Keski-Pori, Lavia, Länsi-Pori, Noormarkku, Pihlava, Teljä. klo 18.00 mennessä osoitteessa www.tul. Tilaisuuden lopuksi jaetaan ilmoittautumislomakkeet, jotka tulee palauttaa täytettynä 11.9. To 27.8. 35-40 e sisältäen kuljetuksen, lounaan, opastukset ja kahvin. 044255 7880. Su 23.8. (Ei mahdollinen rattailla/vaunuilla.) Onkimista sekä mahdollisuus uimiseen ja saunomiseen. luontola(at)tulsatakunta.com. Su 23.8. Vihityt: Pauli Tapio Heino ja Minna Marjaana Kokkomäki Kuollut: Sulo Juhani Löf 77 v ja Klaus Erik Rintanen 92 v. ulvilanseurakunta.fi/verkkokirkko. klo 18 Kesäilta Sanan äärellä srkkeskuksen luentosalissa. 26.8. Osallistumismaksu on 60e + seuran jäsenmaksu 20e Kerho kokoontuu aina tiistaisin. Lahjakortti Porin Kuntokeskus 1126, 25. Tapahtumissa ja ryhmissä voi jakaa osallistujapasseja, jotka palauttamalla 10.10. Lisäksi puhelinvastaajakoulutus samassa paikassa klo 15-17.00. Hautaan siunattu: Pasi Tapio Moilanen, 47 v., Eevi Elisabet Vähäsalo, 96 v. Rippikoulun informaatiotilaisuus pidetään Ulvilan kirkossa keskiviikkona 2.9. Ilmoittautumisessa otetaan huomioon myös muiden seurakuntien jäsenet ja kirkkoon kuulumattomat. Tiedustelut: Markku Malmsten 0505 526 140. Lisätiedot Liikkeelle! -kampanjasta www.tul.fi Askelkisa Askelkisassa kilpaillaan siitä, kuinka paljon joukkue pystyy kesäämään askelia 1.-15.9. Lisäinfoa koulujen kautta jaettavissa kerhoesitteissä. Hautaan siunattu: Kari Juhani Korpela, 57 v., Anitta Annikki Erola, 64 v., Annikki Helena Salonen, 78 v., Anna Maria Pirilä, 77 v., Olli Samuli Helenius, 85 v. Sisustuskirja Suomalainen koti 3 1561, 12. Teboil-pesu 2716, 39. Avioliittoon kuulutettu: Jussi Eerik Salminen ja Jenna Eveliina Ojanperä. kirkkoherranvirastoon 21.8. Klo 9 Sytykettä arkeen Kullaan seurakuntakodissa. Perjantai 21. Palapeli 450 44. 3 km, matkan varrella tehtäviä. Rippikoulut 2016 Vuoden 2016 rippikoulut pyörähtävät kohta käyntiin. Kastettu: Melissa Maria Partanen, Helmi Maria Pääkkönen, Helmiina Aino Emilia Häjänen, Nella Lilja Karin Koponen, Rauman seurakunnasta. Johdoton ruuvitaltta 2517, 7. Ti 25.8. Teboil-pesu 2115, 40. klo 18 Rukouspiiri srk-keskuksen kahviossa. Sisustuskirja Suomalainen koti 3 2043, 11. elokuuta 2015 7 www.porievl.fi PORIN SEURAKUNNISSA 21.-27.8.2015 Jumalanpalvelukset su 23.8. Lukkarinkoulun pojat, Kirjurinluodon kesäteatteri. Halusimme kokemusta koppiin ja voittamisen kulttuuria. Teboil-pesu 2922, 38. Uskomme, että saamme hänestä vielä enemmän irti, sillä pelaajassa on potentiaalia, pohtii urheilujohtaja Mika Toivola Valmennuksen toive oli saada hänet takaisin ja nyt asiat etenivät suosiollisesti, Ässien 86 NHL-ottelun laitahyökkääjä vahvistaa Ässiä yksivuotisella sopimuksella. Toejoen Veikkojen junioriarpajaiset 1.6.31.7.2015 VOITTOLUETTELO: 1. Ti 25.8. Avioliittoon kuulutettu: John Walwyn Hollis, Englannin Anglikaaninen kirkko, ja Saara Katri Emilia Tuunainen, Keski-Porin srk, JesKuolleet: Valter Johannes Latva 91 v Kastettu: Peppi Katriina Annikki Virtanen ja Roope Frans Juhani Heino. Ke 26.8. Kurssilla käydään läpi kaikkien uintilajien tekniikat. Naisten raamatturyhmä osallistuu Kesäilta Raamatun äärellä tilaisuuteen. klo 18.00. Jalkapallo 490, 45. Tuotepaketti 2152, 4. Lahjakortti Porin Kuntokeskus 762, 23. srk. Siirrytään Keikyään Eliisa Marjaanan nahkapajalle, missä mm. fi. Yhteislaulutilaisuudet: La 22.8. Viraston yhteydessä on hautausmaantoimisto, jossa päivystys maanantaisin ja tiistaisin klo 9-11, p. Koulutus on tarkoitettu sinulle, joka tahdot viedä evankeliumin oman alueesi ihmisille ja sitoutua kulkemaan lähimmäisen rinnalla. Lisätiedot: Päivi Luontola, puh. Paljon sarjoja aikuisille ja nuorille. Palapeli 677, 41. 042 493 001 Öljypoltinhuolto, puh. Hylsysarja 3/8” 39 osaa 2460, 3. Klo 12 Tylppä kynä Vanhassa Pappilassa. Perhe Alias 3314, 30. Ostosmahdollisuus. Sisustuskirja Suomalainen koti 3 2071, 10. Nuoret: Nuortenillat torstaisin klo 18-21 Mukulatorilla. Jalkapallo 1121, 47. Neste –pesu 2269, 18. VARHAISNUORET Varhaisnuorten kerhot alkavat viikolla 35 (31.8.2015). Lahjakortti Porin Kuntokeskus 2183, 24. aika klo 19.3021. Porin Pyrintö ry Uintijaosto järjestää aikuisten uintitekniikkakurssin 13.9.15.11.2015 välisenä aikana ja sisältää 10 opetuskertaa. TUL Eläkeläisten ohjattu sauvakävely 25.8. Kastetut lapset: Minea Klaara Josefiina Ahvenlampi, Vilja Aliina Aleksandra Lauhala. klo 10 Messu kirkossa, Nakkilan Seniorit kirkkopyhä. To 27.8. Hän pelasi hyvän kevään ja koko viime kausi oli häneltä nousujohteinen. klo 10 Messu kirkossa. Palapeli 2431, 42. klo 13. Viime kaudella Hansen pelasi Ässissä 48 ottelua tehoin 4+8 =12. Voitoista voi ottaa yhteyttä puh. Ke 26.8. La 22.8. Neste –pesu 2561, 19. Teboil-pesu 1109, 35. Nakkilan Seniorit. Koulutus on tarkoitettu sinulle, joka tahdot olla vastaamassa niiden henkilöiden soittoihin, jotka kaipaavat elämäänsä muutosta. Os.maksut: aikuisten sarjat 8e, nuorten sarjat 5e. alkaen tiistaisin klo 9.30. Ilmoittautuminen: markku. Neste – pesu 1395, 17. Klo 12 Messu Kullaan kirkossa, Elise Lehtola, Lea Takala. Neste –pesu 2236, 15. Tervetuloa! Liikkeelle -kuntokuukausi 1.-30.9. sklenkin, alku-, lihaskuntojumpan ja loppuvenyttelyn sekä arvonta/kk. Sählykerhon ilmoittautumiset: Kai Korpi p. Pieni vaellus n. Lähtö kirjaston pysäkiltä klo 10.50, Kirkkotuvalta klo 11, paluu n. Koko perheen ulkoiluilta Kullaan Kylmälahdessa to 3.9. avoinna arkisin klo 8 13, p. Tilaisuus on tarkoitettu sekä rippikoululaisille, että heidän vanhemmilleen/huoltajilleen. Kastettu: Vikke Olavi Johannes Kuusisto Avioliittoon vihitty: Aki Erik Tiensuu ja Ilona Karoliina Jokinen Kuollut: Pekka Juhani Kurjensuo, 79v. 044-7350 615 ja nuorisotyönohjaajat Silja Vaurio, p. KESKI-PORI Kastettu: Niklas Veeri Oliver Nieminen Keski-Porin srk, Elsa Alisa Haapasalo Keski-Porin srk. Hautaan siunattu: Rauha Kyllikki Haapasaari, 81 v., Raili Kaisa Annikki Juhala, 79 v., Kaino Kyllikki Saariola, 92 v. (02) 6301 880, fax (02) 6301 888 www.vehmasputki.fi • vehmasputki@vehmasputki.fi 29 95 15 hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi www.uusiaika-lehti.fi Olemme muuttaneet! Uuden Ajan ja Kehitys Oy:n UUSI katuosoite on Itsenäisyydenkatu 39, B-porras, 4. Ma 24.8. Sisustuskirja Suomalainen koti 3 197, 9. Neste – pesu 1213, 14. Ilmoittakaa piiritoimistoon: 1) syyskuun ajalta kuntoja harrasteliikuntaryhmien kävijämäärät, 2) syyskuun erilliset Liikkeelle! -tapahtumien nimet ja kävijämäärät. 044 4866 513 tai satu.salo@evl.fi klo 18 Pieni iltasoitto kirkossa. Sisustuskirja Suomalainen koti 3 2519, 8. Neste –pesu 2443, 16. Klo 14 Martintalo. klo 10-15 Mahdollisuus Muutokseen -kontaktihenkilökoulutus Teljän kirkossa, Porissa. Bacho kärkisarja 2687, 48. Urheiluseurat Eurajoki Luvia Nakkila Säkylä Ulvila Pori MUISTETTAVIA OSOITTEITA Lakiasiaintoimisto JYLLI&UOTILA KY VESI & LÄMPÖ JUHOLA OY Putkiasennukset, puh. Bacho kärkisarja 753, 50. Palapeli 80, 43. Kiikassa menemme Kinnalan Koukkuun, missä tutustuminen suojeluskuntamuseoon sekä lounas seisovasta pöydästä Koukun vanhassa päärakennuksessa. Zombie Labyrinthpeli 3230, 34. Hautaan siunattu: Esa Matias Malmila, 90v., Tauno Johannes Kiviranta, 87v. Pois lukien mahdolliset uintikilpailut. Joukkue koostuu 4 varsinaisesta ja 1 varajäsenestä. Hansen on luotettava pelaaja ja tiedämme tarkkaan, mitä saamme häneltä. se Juha Joonas Laaksonen ja Hanna Lauriina Luojukoski, molemmat Keski-Porin srk, Ari Samuli Heikkilä ja Sisko Kaarina Dahlroos, molemmat Turun Tuomiok. Kahvitus ja arpoja lähetystyön hyväksi. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Kirkkotuvassa. malmsten@saunalahti.fi. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Friitalan seurakuntakodissa. Hautaan siunattu: Leiny Eine Annikki Rounevaara, 89 v. mennessä p. klo 18 Naisten raamatturyhmä srk-keskuksen luentosalissa. 044 4866 516 tai kai.korpi@evl.fi Kaikki muut kerhot: Pirkko-Liisa Metsäranta-Viljanen p. Nämä voivat osallistua Ulvilan seurakunnan rippikouluun, mikäli ryhmissä on tilaa. Gratton tuo kokemusta joukkueeseen. NOORMARKKU Avioliittoon kuulutettu: Pasi Kalevi Salmia ja Minna Anneli Nevaranta, Felix Henrik Tomsson Björndahl ja Henna Anneli Elomaa. Neste – pesu 441, 20. Sopimukseen sisältyy syyskuun loppuun asti ulottuva koeaika. Kuntokampanja, jonka tavoitteena on liikuttaa 30 000 kaiken ikästä ihmistä eri puolilla Suomea. 02-5350 600
Maanantaina suomalaista karsivat finaalipaikasta seiväshyppääjä Minna Nikkanen, kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen sekä naisten 3000 metrin esteiden alkuerissä Sandra Eriksson että Camilla Richardsson. Mutta pitää olla realisti ja toivoa, että kisakokemus poikii jatkossa! Suomen joukkueen mitalisuorituksia odotetaan miesten keihäästä. Näin vankkaa on usko kestävyysjuoksuumme! Näiden Pekingin kisojen keskellä myös maakunnassa tapahtuu, sillä jalkapallon Ykkösessä FC Jazz pelaa vieraissa TPS:aa vastaan ja Musan Salama Kakkosessa ESC:ta vastaan Tammisaaressa. Chelsea on aloittanut historiallisen huonosti. Eilen joukkueet kohtasivat toistamiseen Kempeleessä ja mahdollinen puolivälierien katkaisupaikka on huomenna lauantaina kello 17 Porin pesäpallostadionilla alkavassa kolmannessa pelissä. Kohteen 10 Ipswich saa taas saumansa. Vastaavanlainen on kohteen 5 vierasvarma Swansea. Turun Palloseura on kotonaan vaarallisen kova. Lähimmäksi omaa tasoaan sunnuntaina pääsivät Välilä, Teemu Penninkangas ja Berat Grabovci. Vaikka PS Kemi oli vahva joukkue hyvine yksilöineen ja esitti valmentajansa mukaan kauden parasta, niin silti kotijoukkueen esitys oli sellainen, että peilin eteen pitänee jokaisen pelaajan mennä. Nezirin pika-aitojen alkuerät käydään torstaina ja suomalaisittain Pekingin MM-kisat päättää maratoonari Anne-Mari Hyryläinen sunnuntaina 30. Ulkopeli toimi kulmakivenämme tänään ja tulee toimimaan jatkossa, ennakoi Pesäkarhujen ykköspalkittu Carita Toiviainen. Lisäksi edellisestä pelistä oli pois myös reitensä taas loukannut Jens Harju. FC Jazz hävisi kotona selvästi 0-4 Jarmo Liuhala Uusi Aika Pori P FC Jazz joutui Ykkösen otteluun PS Kemiä vastaan haastavista lähtökohdista, sillä edellisen ottelun koko keskenkentän kolmikko oli vaihtunut. Ilkka Santahuhta toipui hääyöstään, Toni Junnila kärsi pelikieltoa ja Théo Raymond luokkasi harmittavasti reitensä viimeistelyharjoituksissa. Suomalaisittain yksikin mitali olisi kiva yllätys, enemmänkin toki kelpaa. Nyt Jazz2 nousee, ehkä PPT-nimellä, Kakkoseen, niin olisi se Ykkösen paikka pidettävä. Jos etukäteen yhtä varmaa mestaria etsii, niin esiin nousee nimi Genzebe Dibaba , joko 1500 metrillä tai 5000 metrillä. Ei alle kymmenen minuutin pääse millään. MuSa voitti sarjajumbon Jarmo Liuhala Uusi Aika Pori P MuSa jatkoi tappioitta kolmannessa pelissä putkeen, kun Närpiön Kraft kaatui keskinkertaisellakin suorittamisella lukemin 3-0. Toiselle puoliajalle PS Kemi tuli vahvasti ja pallo oli Lauri Pirhosen selän takana alle minuutissa. Voi jopa tervekin Bolt olla vasta kakkonen, mikäli nyt on edes timmissä. Silti ei voi sanoa, että kaikki maailman parhaat yleisurheilijat olisivat paikalla. minuutilla. Näin ollen ranking-pisteillä mentiin mukaan, kun USAn mestaruuskisojen neljänneksi jäänyt katsoo kisoja kotonaan! Esimerkki lajista, johon Neziri pääsi. Ja maanantai on jännitystä täynnä, sillä käydään miesten keihään karsinta, jossa kello 14 alkavassa A-ryhmässä heittävät kaikki suomipojat. Ottelussa nähtiin myös yksi debytantti, kun EIF:sta Poriin saapunut Eetu Kolu pelasi keskikentällä pirteän ottelun. – Toisella jaksolla meillä oli jotain kolmospuolella. Steward keskitti ja uusvanha vahvistus Christian Eissele siirsi pallon maaliin. Jarmo Mäkelä joutui luovuttamaan kärkisijan. Kempele tulee varmasti kovempaa seuraavaan peliin, joten peli-ilmeen ja tekeminen täytyy pysyä samana, jotta saamme haettua Kempeleen Siniseltä laguunilta voiton kotiin. Jos jatkamme samalla tavalla myös jatkossa ja saamme vieraspelaamiseemme aggressiivisuutta, niin olemme vahvoilla. Kohteessa 3 nousija Bournemouth saa suosikin viitan, sillä joukkueelta vietiin paitsiomaalilla ainakin piste Liverpoolia vastaan. Eli kaikki on pelissä. Lauantain jännin finaali on miesten kymppitonni. Vain kuusi kolmostilannetta kertoo ulkopelaamisemme vahvuudesta. elokuuta. Pitkäaikaisesta loukkaantumisesta toipunut Jussi Välilä palasi sunnuntaina ensimmäistä kertaa avauskokoonpanoon sitten toukokuun puolivälin. Mutta pitää muistaa, että pessimisti ei pety. Jarmo Liuhala Uusi Aika Pori P Pesäkarhut jatkoivat vahvoja otteitaan kotikentällä Kempeleen Kiriä vastaan, kun puolivälieräottelut starttasivat Porissa tiistaina 2-0 (2-0, 8-0). Ottelun viimeinen maali nähtiin 67. Illan viimeisen niitin iski Rantala, joka kirjoitti nimensä MuSan historiaan. Nyt se ei kupongilla ole, mutta silti Valioliigan kohteista haetaan yhtä yllätystä. minuutilla, kun kemiläisen iskivät tehokkaan ja eteenpäin menevän vastahyökkäyksen FC Jazzin kulmasta. Naisten Superissa lauantaina saattavat välieräpaikat olla paketissa. – Meillä oli tänään sisäpelissä hieman haasteellista, sillä emme saaneet kotiutettua etenijöitä kolmoselta niin hyvin kuin piti. Illan toinen osuma nähtiin 53. Miesten keihään finaali heitetään keskiviikkona 26.8 kello 14.05 alkaen. Myös Susanna Puisto näytteli suurta roolia Pesäkarhujen peli-ilmeessä, kun lyöjäjokerin iskuista kotiin juoksi peräti viisi etenijää. Jos on kerran optimisti, niin miksei saman tien odota kolmoisvoittoa. Kunnarin kautta tehot 1+1/5 takonut kapteeni siirteli myös kärkeä tänään huikealla 90 prosentin varmuudella, epäonnistuen yrityksissään vain kerran. Sunnuntaina kello 16.15 Suomen aikaa juostaan miesten 100 metrin finaali, jossa suuri ennakkosuosikki on, kahdesti dopingista kärähtänyt, Justin Gatlin. Nooralotta Neziri aitoo pika-aidoissa uuden Suomen ennätyksen, ellei sitten mondo-rata ole jopa liiankin nopea! Pääsy välieriin olisi täysin riittävä suoritus Neziriltä, jopa tilastoja parempi. Reilun parinkymmenen minuutin jälkeen Jusufi jouduttiin vaihtamaan kentältä puujalan vuoksi ja kotijoukkueen peli sekosi pahasti. Alku oli porilaisittain näyttävää jalkapalloa ja vierasjoukkue Kraft joutui vetäytymään täysin puolustuskannalle. Porissa Pesäkarhujen äärimmäisen tiukan ulkopelin ansiosta Kempele ei onnistunut kotiuttamaan yhtään etenijää ja kolmostilanteet kääntyi selvästi kotijoukkueen eduksi 22-6. Ottelusta historiallisen teki Sami Rantalan toisen puoliajan osuma, jolla hän nousi MuSan kaikkien aikojen maalintekijäksi. Mikäli aikoo kaikki lähetykset seurata, niin raskaaksi käy. Se on kuitenkin selvää, että kaikkien pitää parantaa seuraavaan peliin, totesi Kempeleen Kirin pelinjohtaja Jarkko Kokko. Jälkipelit ja ennakot Jarmo Liuhala Uusi Aika Vakioveikkaus Pesäkarhuilla huomenna taas kotietu n Porin Pesäkarhujen kapteeni Carita Toiviainen oli huimassa iskussa Superpesiksen ensimmäisessä puolivälierässä Kempelettä vastaan. vieraissa kolmantena majailevan ESC:n Tammisaaressa. Kamppailu oli porilaisittain monijuoksuinen ja onnistumiset jakaantuivat monelle eri pelaajalle. Crystal P-Aston Villa 12 Leicester-Tottenham 1X West Brom-Bournemouth X2 Norwich-Stoke 1 Sunderland-Swansea 2 Charlton-Hull 2 Burnley-Brentford 2 Middlesbrough-Bristol C 12 QPR-Rotherham 1 Fulham-Huddersfield 1 Preston-Ipswich X2 Brighton-Blackburn 1X Bolton-Nottingham 12 P Varmat: Kohteen 4 Norwich on varmaksi todellinen yllätyshaku. Täytyy selvitellä mitä siellä tapahtui. Ja sitten ovat ringissä moukarin karsinnassa David Söderberg ja Seppänen . FC Jazz kohtaa huomenna lauantaina TPS:n Turussa. Jarmo LiuhaLa Yleisurheilun MM-kisat käynnistyvät Pekingin Linnunpesässä. Rantalan osuma oli 88. PS Kemi iski vielä juuri ennen taukovihellystä kulmasta, kun Billy Ions liippasi pallon FC Jazzin maalin taka-alanurkkaan. P Yllätykset: niitähän taitavat olla jo kaikki varmat, mutta kohteen 2 Leicesterin kotimerkit ovat jopa perusteltuja, koska Spurs on vieraissa heikohko. Peliaika päättyy lauantaina 22.8. Odotettavissa ovat huikeat kisat, joihin maailmanvaliot ovat tähdänneet kuntohuippunsa ja tulevasta viikosta tullee ikimuistoinen. Yleisö osoitti suosiotaan miehelle ja seura muisti Rantalaa mm. Lähes puskista kisakomennuksen sai moukarimies Tuomas Seppänen. Siitä pitää Suomen ja Kiinan välinen aikaero huolen. osuma. mutta Janne Järnstedt maalilla oli ohittamaton. Perjantai 21. Kiinalainen juttu. Kapteeninnauha kädessään. USAn karsinnan nelonen, ei siis mukana, oli Jasmin Stowers (tilastoaika 12,35), mutta mukana on Kolumbian Brigith Merlano tilastoajalla 13,14, joten Nooralotan 13.01 oli jopa kova aika! Mutta kaikki parhaat eivät siis ole paikalla, kuten Kuninkuusraveissa. Tästä hänet palkittiin joukkueensa kakkospalkinnolla. PS Kemi oli toisella puoliajalla erittäin laadukas joukkue ja viimeiset 45 minuuttia näyttivät valitettavasti isät vastaan pojat – peliltä. Onhan siellä mukana kaksi porilaistakin urheilijaa. Toiviaisen illan tehot olivat jälleen kerran vertaansa vailla. Kohteet 1-5 ovat Valioliigaa ja kohteet 6-13 ovat Championshipia. Kaikki kunnia Kemille heille tämän päivän esityksestään, tunnusti päävalmentaja John Allen. Optimistisimmat uskovat jopa kahteen mitaliin. paidalla, johon oli painettu maaginen lukema 88. Kaunis avausmaali tuli 7.minuutilla, kun Plumb Jusufi pelasi Toni Pyyrannan kanssa pienpelillä ja iski sijoituksen varmasti vasempaan ylänurkkaan. Rauman Lukon ja KaMan välisestä sarjasta satakuntalainen joukkue on varmasti jatkossa ja ainakin tiistain pelin perusteella myös Pesäkarhut on liki katkaisua huomenna Jos ette tienneet, niin Kimi Räikkönen jatkaa Ferrarilla myös ensi kauden ja voittaa nyt viikonloppuna osakilpailun Belgian Spassa!. kello 16.55. Gatlin on myös suosikki 200 metrillä. PS Kemi siirtyi johtoon 38. Molemmat perustuvat jo nähtyihin joukkueiden peliesityksiin. Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen ovat mitaliehdokkaat, mutta kyllä Ari Manniokin haamukiskaisulla voi ottaa pronssia. Nyt kun jäniksiä ei kisoissa ole mukana, niin ehkä kenialaiset tai etiopialaiset uhraavat jonkun kolmesta juoksijastaan. MuSa jatkaa sarjassa toisena, yhdeksän pistettä GrIFKn perässä. Kaikki muut olivat pessimistejä, minä yksin onanisti! Noinkohan ne sivistyssanat nyt menivät. Jos hän ei liian ahneeksi käy, on ainakin varma mestari jommaltakummalta matkalta. Vanhaa sanontaa voi tässä lainata. Kovimmat loppukilpailut tulevat muuten Suomen aikaa komeasti parhaaseen työaikaan! Kun kyse on MM-kisoista, voi jopa muutama yllätysmestarikin tulla, koska edes Usain Bolt ei ole pomminvarma mestari henkilökohtaisilla matkoilla. Kohteen 7 Hull vierasvarmana jopa hyvin pelannutta Charltonia vastaan, on toki uhkarohkea yritys. Todennäköisesti kenialainen voittaa molemmat matkat! Miesten puolella mahdollinen kaksoismestari on Englannin Mo Farah 5000 metrillä ja kymppitonnilla, mutta kyllä hänelle varmasti löytyy vastusta. elokuuta 2015 8 Urheilu Kommentoiden • Joukkuepelit ja yksilölajit • Vihjeitä veikkaajille • Tule mukaan liikkeeseen Kiikarointia ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Jarmo Liuhala Kirjoittaja on lehtemme vakituinen urheiluavustaja. Porin Pesäkarhut-Kempeleen Kiri naisten Superpesiksen kolmas puolivälieräottelu Porin pesäpallostadionilla lauantaina 22. minuutilla, kun Matias Sallilan lähettämä pystypallo tavoitti Rantalan, joka pudotti pelivälineen toiselle kärkimiehelle Vainionpäälle, jolla oli helppo iskeä vapauttava maali. – Täytyy olla todella tyytyväinen meidän ulkopeliin. On siinäkin eräänlainen jännitys, pääseekö Anne-Mari maaliin asti, ja kuinka monta minuuttia hän häviää voittajalle. VihjeeT P Englannin sarjat ovat jopa lieviä yllätyksiä sisältäen lähteneet käyntiin. Maalintekijänä Djalo. elokuuta kello 17. Suomalaisittain kisat avaa maratoonari Henri Manninen lauantain aamuyönä kello 2.35. Häneltä ei kukaan voi tosissaan odottaa ihmeitä, mutta mikäpä estäisi Tuomasta kiskaisemasta omaa ennätystä ja silloin on jopa finaalipaikka haarukassa. Toisen puoliajan aluksi PS Kemi iski huonon puolustamisen seurauksena ja meidän päämme painuivat alas. Silloin pitää Farahin lääkitys olla kunnossa! Jamaikan ja jenkkien arsenaalista voi löytyä pikamatkoilta mahdollinen kaksoismestari, mutta jo yhden tittelin voittaminen on äärettömän vaikeaa. Seuraavaksi Salama kohtaa lauantaina 22.8. Pesäkarhujen pelinjohtaja Sami Österlund löysi myös parannettavaa joukkueensa tekemisestä. Ville Starck puski purkupallon suoraan keskelle kuudentoista alueen seutuville, josta Kemin keskikenttää johtanut Aliu Djalo toimitti sen Cornelius Stewardille , jolla oli helppo työ laukoa ottelun ensimmäinen maali. Sen romuttaa niin kutsuttu maakiintiö, eli kolme urheilijaa lajia kohden samasta maasta
Entä mikä määrä suolaista on vahingoksi. Ensi sunnuntain evankeliumissa on vähän samanlainen tilanne. Näitä teidän pitäisi noudattaa, noita muitakaan unohtamatta. 20:22 Janonsa tyydytettyään sitä kääntää kaivolle selkänsä. PERÄNPITÄJÄ AJANTIETO Nimipäivät Päivän sana Päivän ajatus Ajassa UUsi AikA jUlkAisEE mAksUttA yhdistystEn, sEUrojEn jA vApAAEhtoisjärjEstöjEn tApAhtUmAjA näyttElytiEtojA AjAssA-pAlstAllA pErjAntAisin. aurakoivisto@hot.ee Risto sauso Sokkerkoosa… Taas tommone ina vanha-aikane sana tuli miälee ja se passaa ny valla hyvi tähä mu funteeraamaani juttuu. Ikävä kyllä myös kissoille tarkoitettuihin ruokiin laitetaan viljaa, jopa sokeria, mikä ei taatusti ole kissan terveydelle hyväksi. seniorien suunnistus nykytaiteeseen Porin taidemuseossa ke 26.8. Taas sit joskus toisel kerttaa huamasi pallo viälki kököttävä hautautunneen sin puuroina sekkaa. Änkesi koval tyäl ja vaival sin allaas kuappaa kaike roina joukkoo ja sai kii pallost. Kui ollakka, soli keltane, ehhee nahkane potkupallo. Ennää ei tääl rannal olekka juur kettää semmost, joka haalis puit ittelles jojest ninko enne. Semmonenki sihe o muute präntätty, et Super hand sewn qvality. Sopiiko kissan syödä koiran ruokaa. Koira on enemmän sekasyöjä ja ruokavalionsa suhteen kissaa väljempi ja joustavampi. klo 14, vapaa pääsy. Ajat muuttuu ja kai ne tarpeekki ihmisil. Toiset koiranomistajat ovat sitä mieltä, että kuivamuonat sisältävät koirallekin tarpeettoman paljon viljaa ja ettei koira viljaa varsinaisesti edes tarvitse. Nyt, kun hän väittää olevansa terve, hän on täysin sietämätön.” Näin sanoi läheinen masennuspotilaasta. No aika kulu ja täs yhten aamun sit, ko vesiki oli matalal mää pääti kattoo mimmosest pallost oikee oli kysymys?. Ny kyl jo sit päätteli pallo oleva muavii, ko oli kestäny teräväi oksai keskel ehheen, mutte viäläkä kiivenny stää sin kattoo, ko miäst muutenki ain pakkaa hekauttaa nua mu jojest pelastamani taik pärjäämäni kalikat. Ja mikä kaikkei viktisint, siit löytyy vaikkaki aika himmeel, mut kumminki suamalaine poja nappula etunimi, jota mää e ny täs voi kriivat, ettei pallol ilmaantus montaki ottajaa, mut aviisis tiäretää oikee nimi ja stää kaut omistaja voi mul telefuneerat. ovat kissalle turhan suolaista syötävää. Lisätietoa päivän tapahtumista: http://www.pori.fi/kulttuuri/porifolk.html. satakunnan yhteisökeskus: ti 25.8. klo 10-18.30 Rakennuskulttuuritalo Toivon ja Korsmanin talon pihapiirissä. Size 5 ja sinisel o nua kaikki nimet keltasel pohjal präntätty. No se siit,,, mut toivotaa et mu pärjäämäni keltane kisapallo löytää oikee omistajas.. lähEtä sähköpostillA lyhyEsti tiEdot tApAhtUmAstAsi torstAihin klo 12 mEnnEssä osoittEEsEEn: UA.toimitUs@UUsiAikA-lEhti.fi • Lemmikit • Hengellistä • Ajassa • Murteella Ihmisten kesken • Ruoka Lemmikit Aura Koivisto Kirjoittaja on biologi ja kirjailija, joka tuntee eläimet ja asuu miehensä kanssa nykyisin Bergön saarella Pohjanmaalla. Mahdolisuus kokeilla erilaisia harrastuslajeja. Työpajamaksu 5 e. Sokeat, jotka uskovat näkevänsä Hän oli vaikea, kun oli sairas. “Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: ’Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?’ Jeesus vastasi: ’Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä.’” Jeesus puhui monesti sokeista. Te sokeat oppaat! Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin! Raamattu esittää, että fariseusten sokeudessa oli kaksi piirrettä. Ohimarssi suoritetaan Porin keskustassa Valtakadulla. Kyl must o iha tyyriist ekstrapotkupallost kysymys. Marina Merilokki, Santunranta, Porin Reposaaressa. Leino Kirjoittaja on Porin murrepiirin vetäjä. Kafe Putkassa lihakeittoa alk. Mul pakkaa ollee kyl hiukka sammaa vikkaa, ette millää tuuppaa hyvvää kloppii jojes ettiippäi, vaa haje oma piäne keksini ja pärjää se poltettavaks kuivan sit krillis. Eihän toki silloin tällöin annettu siivu kissaa tapa – mutta siinä saattaa helposti käydä niin, että kissa intoutuu maistiaisista liikaa ja alkaa vaatia niitä säännöllisesti. Pihalla myös Kinokellarin yönäyös ”Komisario Palmun erehdys”. dosentti kimmo Elon luento ”DDR läpivalvottu yhteiskunta” Porin taidemuseossa ke 26.8. Tänään: Veini, Soini Lauantaina: Iivari, Iivo Sunnuntaina: Signe, Varma Maanantaina: Perttu Tiistaina: Loviisa Keskiviikkona: Ilmi, Ilma, Ilmatar Torstaina: Rauli Älä sano: ”Minä maksan pahalla pahan”, luota Herraan, hän puolustaa oikeuttasi. Eino Grön. No tämä mu juttuni kertoo löytämästäni potkupallost ja toivonki et se perusteel pallo viä löytäs takas oikeel omistajalles, mahrollisesti jollekki surullisel pallos hukanneel piänel knöösil, joka vissiinki iha vahinkos o se jokkee potkassu… Jo joskus kevvääl mää huamasi lenkil olles et jojes tos semmoses aikai saatos kaivetus paattiuamas kellutteli keltane pallo. Voi että, kene pallo mahtaa ol, suri jo siin koht?. pori folk la 22.8. Meillä on 13-vuotias kissa. klo 16-23.30. klo 10-16 Kirjurinluodon kesäteatterissa sekä Areenalla. Yksi käytetyimmistä kohdista oon seuraava: “Älkää välittäkö heistä, he ovat sokeita sokeiden taluttajia. Ruokavalioasioissa on usein vahvoja mielipiteitä suuntaan ja toiseen – samoin kuin keskitien näkemyksiä – mutta kissan lihansyöjä-identiteetistä ollaan sen verran yksimielisiä, että koiran kuivanappuloiden rouskuttelua ei voi kissalle missään nimessä suositella. Älkäämme yrittäkö olla sokeita sokeiden taluttajia vaan vierellä kulkijoita! Kissalle koiranruokaa. Taitaa silti monel ol vallanki tuttu, ko isä taik äiti loppui lopuks tokas, et olet sää melkone sokkerkoosa, konnes mittää löyr. Ensinnäkin he yrittivät noudattaa lakia seuraamalla tarkasti sääntöjä. elokuuta 2015 9 Samassa paatissa Pori murteel ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Ulla H. Toiseksi he vilpittömästi uskoivat, että ihminen ja jopa koko kansa voisi, ainakin hetkellisesti, noudattaa täydellisesti lakia. klo 18.30. nuori pori harrastaa 2015 -tapahtuma Porin Kirjurinluodon Lokki-lavan edustalla su 23.8. Oli valla uusii muaviämpäreit, erillaisii uistimii, paattei pohjalautoi ja puukränist ny täs lainka paasaamatka. Esimerkiksi broilerin siivet ja kaulat ovat kissoille mieleisiä ja terveellisiä syötäviä. klo 10 alk. Mää nii miälelläs löytäsi se pallo-omistaja ja näkisi se ilose alventi siin samal ja vissii sais juttuki onnellisest lopust jatkoo, mut ny vaa jäärää vartoo… Mee eresmenny tuffa oli kova pärjää jojest vaik mitä! Sil oli purkilline tennispalloiki ja kaikki jojest nostettui. Aurinko nousee tänään Porissa kello 5.54 ja laskee kello 21.16. Iha kai viralline viime vuare mailmamestaruuskisoi kisapallo. Tää o melkei ko pullopostii aikanas, ny o vaa kysymys pallopostist. Makkaranpaistoa, lettuja, kanoottiajelua, sup-lautailua ja paljon muuta. Kun meillä kävi koira kylässä, kissa oli innokas syömään koiran kuivanappuloita. Meistä jokaisen pelastus on sittenkin viime kädessä armoon turvautumisessa. Ihmisille tarkoitetut makkaraja kinkkuleikkeleet ym. He luulivat tietävänsä, mitä oikea lain noudattaminen olisi. Nyt se söisi vieraalta jääneen ”muropaketin” loppuun, mutta onkohan kuitenkaan hyväksi. Lapsuutensa hän vietti Korkeasaaren eläintarhan eläinten keskellä. klo 14-17. Jeesus osoitti, ettei se ole mahdollista. Kissa taisi innostua vaihtelusta, mutta epäilys oli oikea: koiranruoka ei sovi kissalle. Viime suvenakki tai olik se jo erellisen tuli iha mee rantaa ja sillo valkone potkupallo, mut semmone jo kulahtanu ja aikas potkittu, mut kyl mää siitki tei piäne tilateokse ja sai huppii aikaseks.. klo 11, to 27.8. Päivittäin nautittuna epäterveellinen herkku ei taas ole oikein hyvä juttu… Jospa kinkkusiivun sijasta keksisi jotakin muuta kissalle sopivaa. Kafe Putkassa lohilaatikkoa alk. Oranssil o sit jottai sin Brasiliaa viittaavaa kuvvaaki taik stää sympoolii, joka sillo kisoi aikan oli paljonki framil. Sananl. merilokki open la 22.8. No soli aikalai pahas paikas ja luulinki stää ilmapalloks ja annoi se ol ja jatkoi vaa matkaa. Esimerkiksi virtsakivet ovat kissoilla melko yleinen ongelma, ja monet kissanomistajat ovat kertoneet, että vaivat loppuivat sen jälkeen, kun kissan ruokinnassa siirryttiin markettien kuivanappuloista lihapitoiseen märkäruokaan. Mitä he siis väittivät näkevänsä. Kilpailuja, musiikkia ja muuta kivaa, kaikille avoin ja maksuton. Raamatussa tarkoitetaan, että fariseusten sokeus oli siinä, että he väittivät näkevänsä. Klo 18 yleisöopastus näyttelyihin ja vapaa pääsy taidemuseoon klo 18-20. Elina Wallin juontaa tapahtuman. Ne annetaan raakoina, jolloin kissa saa raa´asta lihasta sille tärkeitä ravintoaineita, kuten tauriinia. klo 17.30. Baltasar Gracián porin prikaatin vala ja vakuutus pe 21.8. Croquis-piirustusilta Porin taidemuseossa to 27.8. Tuatii se kottii ja miäs putsas ja klanssas pallo oikeesee kuasiis ja mikä aarre se olika. Pimeä päättyy 5.02 ja alkaa 22.08. rakennuskulttuuritalo toivo 20 vuotta ”Mää asun vanhas talos” -tapahtuma Toivon pihassa pe 21.8. Kissalle ei vilja sovi ollenkaan, ja sitä voi koirien kuivamuonissa olla joskus aika paljon. Siin lukkee 2014 FIFA WORLD CUP Brasil ja sit siin o niit sponsori HYUNDAI merkkei. Ja kun sokea taluttaa toista sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan.” Tätä käytetään usein merkityksessä: joka itse ei ole moraalisesti moitteeton, ei voi opastaa toista. (Salmonellariskin vuoksi raakaa broileria käsitellessä kannattaa pestä kätensä ja veitset huolellisesti; sen sijaan kissan ruoansulatus toimii sen verran tehokkaasti, ettei se sairastu.) Myös naudan sydän on kissalle sopivaa herkkua, jota voi antaa useita kertoja viikossa. klo 11. Samalla he tekivät tyhjäksi lain hengen, sen suuret periaatteet. Sateen sattuessa Karhuhallissa. Tällaisessa selityksessä on Jeesuksen opetus käännetty päälaelleen. Kissa haluaisi myös kinkkua leivältäni – joka aamu naukuu sen perään jääkaapilla. Koko päivän ja illan eri esiintyjiä, mm. Saatte teki sit miättii, mis enne mailmas tätäki sannaa pruukattii käyttää. Jeesus sanoi heille: ”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden. Perjantai 21
Ensimmäisenä kertoo Porin kuudennen osan Nummi-yhtiön asukas, kuvataiteilija TaM Henry Merimaa siitä, minkälaista on asua yli satavuotiaassa taloyhtiössä. Pori Folk -tapahtumaan on vapaa pääsy. Matti Happosen työskentelyn lähtökohtana on jo pitkään ollut ihmisen ja luonnon vuorovaikutus. Festivaali kokoaa Poriin jälleen laajan kirjon vapaan kentän esityksiä. Laura Liljan valotaideteosehdotus voitti Porin kaupungin vuonna 2011 järjestämän kutsutaidekilpailun. Joskus jengitappelu.” Joutsenon Duetsory on sekin kuin keskustelu, mutta osapuolia on kerralla vain kaksi – ei ketään muita sotkemassa. Toisessa valossa -teoksen toteuttaja on Kiinteistö Oy Porin uimahalli. Näyttely esittelee lyhyesti Koivun elämää ja laajaa tuotantoa, mutta painopiste on Koivun kirjoihin ja lehtiin tekemässä kuvitustaiteessa – liittyväthän juuri nuo osa-alueet kirjastoihin. Synttärijuhlat alkavat kello 16, jolloin avataan valokuvanäyttely Toivo 20 vuotta. Toinen kertoja on pitkän linjan vanhojen talojen puolustaja, Suomen rakennusperinteen ystävät ry:n puheenjohtaja Viri Teppo-Pärnä Paimion vanhasta pappilasta. Käytän akryylivärejä, joskus hiekkaisena paksuna laastina, joskus taas vetisenä valuvana värinä. – Maalauksiini olen usein liittänyt erilaisia puu-, kivi tai pronssielementtejä. – Tämä on ollut kiinnostava ja aikaavieväkin prosessi, jossa on saanut työskennellä monien erilaisten ammattilaisten kanssa, mikä on ollut taiteilijalle todella kiinnostavaa ja opettavaista, Laula Lilja kiittelee. Valoporttien värit vaihtelevat kaikissa sateenkaaren väreissä muuttuvassa rytmissä ja järjestyksessä. Kari Lohko tuo Poriin esille suuria sekatekniikkateoksia. Vapaasti soittava bändi voi olla kuin perhe pöydän äärellä. Sadsongskomplex:fi:n esitys Sad Songs from the Heart of Europe pohjaa Dostojevskin teokseen Rikos ja Rangaistus. Aiempien vuosien yleisömenestys 24 H PORI jatkaa ohjelmistossa tänäkin vuonna. Johannes Holopaisen esitys Sotilaspoika perustuu Dalton Trumbon kulttiromaaniin Johnny Got His Gun. Toivon synttäripäivän tilaisuus on yleisölle avoin ja maksuton ja paikalle toivotetaan tervetulleiksi kaikki aiheesta kiinnostuneet. Teatteri Takomon Minun Palestiinani on näyttelijä Noora Dadun fiktiota ja faktaa sekoittava koskettava seikkailu oman paikan etsimisestä maailmassa. Pelimannisoitoissa esiintyy 12 paikallista kansanmusiikkija tanssiryhmää. Teos kuvaa sitä, että ihmisten erilaisuus on rikkaus ja että jokainen on ansainnut oman hetken parrasvaloissa. Ensimmäinen näistä on klassikkoteokset, joiden tarinoita tai aiheita käsitellään modernein ottein. Teatteri Telakka tuo festivaalille oman tulkintansa Leo Tolstoin Sodasta ja rauhasta ja Teatteri Kansan Syvät Rivit Franz Kafkan Oikeusjutusta. Kumpikin voi keskittyä siihen mitä toinen sanoo eikä kenenkään tarvitse huutaa. Tai kuin basaari tai joskus jopa perheriita. Nykyään olen (lähinnä) kuvanveistäjä. Pori P Satakunnan Museon korjausrakentamiskeskus, Rakennuskulttuuritalo Toivo, täyttää 20 vuotta 1.9.2015. Jalostamo-kollektiivin Muutama sana Ullasta pohtii ulkopuolisuutta ja eristyneisyyttä. Synttäreitä vietetään kuitenkin hiukan aikaisemmin, perjantaina 21.8. Pori P Aiemmin monipäiväisenä festivaalina toteutettu Pori Folk saa tänä vuonna jatkoa yksipäiväisenä tapahtumana. Perjantai 21. Värikerroksia on useita ja kontrastit hillittyjä. n Huomenna lauantaina järjestettävä Pori Folk keskitetään Toivon ja Korsmanin sisäja ulkotiloihin. En kuitenkaan koe olevani varsinainen käsitetaiteilija, vaikka pyrinkin käyttämään taidetta pohdinnan välikappaleena. Brittiläisten esityksen lisäksi Bite-Size -näytelmiä suomeksi tarjoilee festivaalijärjestäjä Rakastajat-teatteri esityksellään Tarantinoa, teetä ja OMG. elokuuta kello 21 rumpali Erkki Joutseno uuden Duetstory-levynsä julkaisukeikalla viiden miehen kokoonpanolla. Ulkopuffetissa on myynnissä hernekeittoa, kahvia ja pullaa. kerran. Päivän päätteeksi lauantai-iltaa otetaan vastaan ehtookellojen soidessa ja yhteislaulun raikaessa. Esiintyjät vaihtuvat Korsmanin talon pihalavalla puolen tunnin välein kello 10–16. kaikille avoimena yleisötapahtumana. Chekhov Machinen Three Sisters Work in Progress hakee inspiraationsa Tsehovin Kolmesta sisaresta. elokuuta 2015 10 Teatteri • Elokuva • Näyttelyt • Musiikki • Kirjat • Ihmiset Teatteri • Elokuva • Näyttelyt • Musiikki • Kirjat • Ihmiset Kulttuuri Lainsuojattomat -festivaali tarjoaa tuttuja klassikoita modernein ottein Galleria 3H+k:ssa Happonen, Heinonen ja Lohko Pori Folk nyt yksipäiväinen Porin pääkirjastossa Rudolf Koivu -näyttely Validi Karkian syyskausi alkaa tänään Toivossa 20-vuotisjuhlat perjantaina Porin keskustan uimahalli sai valotaideteoksen Pori P Vapaiden ammattiryhmien teatterifestivaali Lain§uojattomat järjestetään 2.–6.9.2015, nyt jo 16. Niiden tarkoitus on viitata johonkin menneeseen. Kilpailussa Porin uimahalliin pyydettiin ehdotukset viideltä eri taiteilijataholta. Pori Folkin ohjelmaan kuuluvat perinteiset pelimannisoitot ja käsityötori. Irlantilaisen Bigger Picture Projectsin esitykset Charolais ja Small Plastic Wars käsittelevät pienen ihmisen elämää irlantilaisen rennolla otteella. Teatteriesitysten lisäksi Lain§uojattomat-festivaalilla on katuteatteria, kaksi seminaaria ja kaksi festivaaliklubia, joista toinen on suurta suosiota saanut Päiväkirjaklubi. Illalla kello 22 Toivon pihassa on vielä Kinokellarin yönäytös, jossa esitetään yksi kotimaisen elokuvan klassikoista, Kaasua komisario Palmu. Kuoroa ja yhteislaulua johtaa Porin Teljän seurakunnan kanttori Anne-Marie Grundstén . Osa teoksistani perustuu suoriin assosiaatioihin ja käsitteellisyyteen. Laboratorioteatteri Fennican esitys Viikset – Work in Progress perustuu Nikolai Gogolin teksteihin. Valotaideteos juhlistaa moninaisuutta ja tuo väriä arkeen. Jo pitkään olen tehnyt taidetta milloin mistäkin. esillä Matti Happosen , Mika Heinosen ja Kari Lohkon tekemää taidetta. Validi Karkia on free jazzin klubi: ”Improvisoitu musiikki on kuin puhetta ja kuten ihmisten kanssa puhuminen, se on usein sotkuista touhua. Aloitin maalarina. Tänä vuonna festivaalilla nähdään jo vuonna 2007 festariyleisön hurmannut White Room Theatren (UK) Bite-Size Plays, joka tuo lavalle viisi uutta mininäytelmää. Lapsille, ja erityisesti äideille on luvassa Kati Keskihannun yhden naisen esitys Äitilohikäärme ja pyykkivuoren purkaus, joka esittää tärkeitä kysymyksiä vanhemmuudesta. Folk-lauantai päättyy Ehtookelloihin kello 17–18.30. Käsityötorilla on mukana yli 20 paikallista kädentaitajaa esittelemässä ja myymässä tuotteitaan kello 10–16. Pori P Porilaisessa Galleria 3H+k:ssa on 22.8. Kokoonpanossa soittavat Joutsenon lisäksi Tapani Varis bassoa, Jukka Kääriäinen kitaraa, Jari Hongisto pasuunaa ja Matti Riikonen trumpettia. Folklauantai järjestetään 22. Ulkoilmatilaisuudessa Teljän Kamarikuoro laulaa ja laulattaa tuttuja kansakoululauluja. Luvassa on muun muassa Ylpeys ja ennakkoluulo kymmenessä minuutissa. Kolmas tarinoija on Tl Lapin Kodiksamiin muutama vuosi sitten asettunut runoilija Heli Laaksonen . 8. – Teoksiani olen työstänyt hyvin pitkään hakien niihin haluamaani tunnelmaa. elokuuta Rakennuskulttuuritalo Toivon ja Korsmanin talon sisäja ulkotiloissa kello 10–18.30. Myyntipisteitä on Rakennuskulttuuritalo Toivon ja Korsmanin talon sisätiloissa sekä molempien rakennusten pihoilla. Matcus Linden n Kati Keskihannun yhden naisen esitys Äitilohikäärme ja pyykkivuoren purkaus esittää tärkeitä kysymyksiä vanhemmuudesta. Pori P Validi Karkia -klubin syyskauden aloittaa Porin pääkirjaston kokoustilassa perjantaina 21. Kello 17–18.30 kolme vanhan talon asukasta tulee kertomaan omasta talostaan. Toteutuksessa ovat Laura Liljan ohella olleet mukana Cariitti, Sähkö-Pori ja Lasi-Harri.. Pori FoLk Pori P Kuvien mestari Rudolf Koivu -näyttely on esillä Porin pääkirjaston näyttelytilassa 17.–12.9.2015. Suomalaista klassikkoa edustaa Kalevala, jonka ”epäsiveellisiä” kansanrunoja esittelee Valtimonteatteri Tupa ryskyi, parret paukkui Suomen kansan rivot runot -esityksellä. – Monen muun tavoin sain häneltä nuorena tartunnan. 10.9. Mika Heinonen tuo Porin näyttelyyn sarjan tuoreita Vincent van Goghille omistettuja teoksia. Toisessa valossa -teos koostuu kahdesta valoportista. Vuoden 2015 festivaaliohjelmistosta nousee selkeästi kaksi keskeistä teemaa. Pori P Porin keskustan uimahalliin on toteutettu kuvataiteilija Laura Liljan Toisessa valossa -taideteos, joka saatiin nähtäville heti uimahallin avauduttua kesätauon jälkeen 17. Ne sijaitsevat naisten ja miesten pesutilojen ja allasosaston välisten käytävien päässä. 24 H-työryhmä julkaistaan myöhemmin. Toinen ohjelmiston keskeinen teema on henkilökohtaisuus
14.00 Merta, mertoja ja maisemia 14.30 Erätulilla 15.00 15.25 Nuoret ja luonto 15.30 Tekijänä: Simo Rajamäki 16.00 Viikinkiaarteen jäljillä 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 17.00 17.59 Pikku Kakkonen 18.10 Koripalloa: Italia Suomi 20.00 Elastinen Rauhassa 21.00 Naurun tasapaino 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Yleisurheilun MM 22.30 Ironside (16) 23.10 Siskonpeti (7) 23.35 YleX kesäfestarit: Mikael Gabriel 00.34 Uutisikkuna 02.15 04.00 Yleisurheilun MM Lauantai 22.8.2015 04.00 Yleisurheilun MM 08.10 Pikku Kakkonen 08.11 Nimipäiväonnittelu: 22.8. 08.12 Pikku Kakkosen posti 08.21 Dinotassut (S) 08.33 Riku ja Rami (S) 08.45 Petteri Kaniini (S) 09.00 Galaxi 09.01 Jack (7) 09.14 Kaikki kuvaa 09.20 Late Lammas (S) 09.28 Villit futarit (7) 09.55 Yleisurheilun MM 11.55 Yleisurheilun MM: Avajaiset 12.45 Yleisurheilun MM: Parhaimmat hetket 13.05 Yleisurheilun MM 16.05 Yleisurheilun MM 16.35 Ratsastuksen EM 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 YleX kesäfestarit: Blockfest 22.30 Koripalloa: Slovenia Suomi 00.00 Firma (16) 00.45 Siskonpeti (7) 01.10 Ihmebantu (12) 01.40 Väristyksiä (16) 03.15 04.00 Yleisurheilun MM Sunnuntai 23.8.2015 04.00 Yleisurheilun MM 08.00 Pikku Kakkonen 08.01 Nimipäiväonnittelu: 23.8. klo 19.30.. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa miljonääriplayboy Oliver Queen palaa autiosaarelta muuttuneena miehenä ja ryhtyy jakamaan oikeutta kotikaupunkinsa rikollisille. klo 21.00. Pepper`s Lonely Hearts Club Band 15.10 Amelia (S) 17.25 Kesäkuski 17.55 Retrohelmet 18.55 Naapurit-tuloslähetys 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 MTV Sport: F1 Extra 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12) 20.00 Pomo piilossa 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 MTV Sport Uutiset 22.35 Formula 1: osakilpailu 23.35 MTV Sport: F1 Extra 23.45 MTV Sport: CHL Extra 23.55 Americans (16) 00.55 Kohde (12) 17.55 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Hyvät ja huonot uutiset 20.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Top Gun lentäjistä parhaat (12) 23.15 Elokuva: Sky Pirates ilmojen valtiaat (16) 01.05 Frasier (S) 01.35 Castle (12) 02.35 05.00 Ennustaja-TV Lauantai 22.8.2015 05.00 Ennustaja-TV 06.15 Onnenarpa 07.45 Paul O’Grady – rakkaudesta koiriin 08.15 Villiä menoa eläintarhassa (S) 08.50 Elixir 09.20 Elixir Sport 09.50 Laiva (S) 10.20 Laiva (S) 10.50 Laiva (S) 11.20 Laiva (S) 11.50 Merieläinten pelastajat 12.20 Merieläinten pelastajat 12.50 Koiralle koti 13.55 Elokuva: Turvapaikka (12) 15.55 Hyvät ja huonot uutiset 16.55 Poliisit (7) 17.25 Poliisit (S) 17.55 Poliisit (S) 18.25 Poliisit (S) 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 SM-liiga: #kohtamennään 19.30 Big Bang! 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Octopussy Mustekala (16) 23.40 Tulossa: Suomen täydelliset venäläisnaiset (S) 23.45 Elokuva: Devil’s Playground (18) 01.45 SM-liiga: #kohtamennään 02.15 Salaliittoteoriat Jesse Venturan johdolla (7) 03.15 05.00 Ennustaja-TV Sunnuntai 23.8.2015 05.00 Ennustaja-TV 07.00 Onnenarpa 08.30 Jaksa paremmin 09.00 Huvila & Huussi 10.00 SM-liigan viikkomakasiini 10.30 Nelonen Pro: Moor Gääs 11.00 Merieläinten pelastajat 11.30 Merieläinten pelastajat 12.00 Villiä menoa eläintarhassa (7) 12.40 Paul O’Grady – rakkaudesta koiriin 13.10 Maaginen Criss Angel (7) 14.10 Frasier (S) 14.45 Frasier (S) 15.15 Frasier (S) 15.45 Frasier (S) 16.15 Frasier (S) 16.45 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! 17.45 Tulossa: Suomen täydelliset venäläisnaiset (S) 17.50 Hyvät ja huonot uutiset 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Loirinuotiolla 20.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Haywire (16) 22.55 SM-liigan viikkomakasiini 23.25 Nelonen Pro: Moor Gääs 23.55 Elokuva: Lainkuuliainen kansalainen (16) 02.20 Kylmäverisesti sinun (12) 03.25 05.00 Ennustaja-TV 20.53 Art nouveau aikansa peilinä 21.00 Video Killed the Radio Star 21.25 Soul Power! 22.20 Yle Live: Public Enemy Lontoossa 23.15 Sade: Bring Me Home Live 2011 00.15 04.00 Teematieto Lauantai 22.8.2015 09.00 SVT: Partytältet 09.15 SVT: Pax jordiska äventyr 09.30 SVT: Lisa 09.35 SVT: Piñata 10.00 SVT: Rapport 10.05 SVT: Debatt 10.50 SVT: Programtablå 11.00 SVT: Vem vet mest. 06.53 Metkat Mesiläiset (S) 07.01 I-hah-haa: Syksy lähestyy 07.04 Laura (S) 07.16 Luonto Remix: Luonto ihan naapurissa! 07.24 Närpiäiset (S) 07.33 Pikku Kakkosen posti 07.39 Stella ja Sami (S) 07.54 Töötti ja Pulteri (S) 08.16 Late Lammas (S) 08.23 Jenni (7) 08.50 Kerrostaloelämää (7) 09.00 Heida Disin kamppailu syöpää vastaan 10.00 Tanskalaiset linnanrouvat 11.00 Lapsi muuttaa kaiken Perjantai 21.8.2015 05.30 Aamusää 06.00 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään syötäisiin. n Retrohelmet, lastenlaulut, MTV3 pe 21.8. Perjantai 21. 08.02 Niksi-Nella (S): Nella tahtoo pallotella 08.10 Pusse (S) 08.22 Ritari Mikke (S) 08.35 Anniina Ballerina (S) 09.02 Babar ja Badun seikkailut (S) 09.15 Galaxi 09.16 Karvinen (7) 09.33 Late Lammas (S) 09.40 Late Lammas (S) 09.50 Tenavat (7) 09.58 Vasikantanssi: Jäähyväiset (7) 10.15 Löytöretkiä maailmaan 10.30 Street Food 11.00 Yleisurheilun MM 12.55 Yleisurheilun MM 16.35 Ratsastuksen EM 18.10 Koripalloa: Suomi Ukraina 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Koripalloa: Suomi Ukraina 20.05 Ratsastuksen EM 21.00 Fleming (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Copper (16) 22.50 Naurun tasapaino 23.40 Deception (12) 00.20 Borgiat, maan ja taivaan valtiaat (16) 01.15 Siskonpeti (7) 01.40 Ihmebantu (12) 02.10 04.00 Uutisikkuna 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 14.35 Mike & Molly (S) 15.00 Mike & Molly (S) 15.30 Retrohelmet 16.30 Pientä pintaremonttia 17.25 Salatut elämät (S) Perjantai 21.8.2015 06.30 Ostosruutu 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.25 Lazy Town (S) 07.50 Faces 08.50 Britannian paras leipomo 09.50 Australian Junior Masterchef 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.50 Huvila & Huussi 14.50 Joan Rivers laittaa tuulemaan (S) 15.50 Farmi (7) 17.20 Frasier (S) 17.50 Tulossa: Toisenlaiset äidit (S) Perjantai 21.8.2015 04.00 Teematieto 17.00 Elämän tarkoitus (S) 17.15 Elävä arkisto: Katri Helena 17.16 Katri Helena kaupungissa 17.41 Arkistovieraana: Katri Helena 17.56 18.55 Vie minut! Katri Helena 19.00 Simon Reeve pyhiinvaeltajien matkassa 20.00 Löytöretkiä maailmaan 20.15 Suomensukuiset 30 päivässä 21.00 Kino: Volver Paluu (12) 23.00 Video Killed the Radio Star 23.25 Yle Live: M1-studiossa Honey B & Tbones 00.25 04.00 Teematieto Lauantai 22.8.2015 04.00 Teematieto 14.20 Kauniit ihmiset 15.15 Komisario Nardone (12) 16.05 Komisario Nardone (12) 16.55 Komisario Nardone (12) 17.55 Tuhkimo Torinossa 20.00 Historia: Juutalaisten tarina 21.00 Kino: Mississipin velho (12) 23.00 Camorran miehet (16) 00.35 04.00 Teematieto Sunnuntai 23.8.2015 04.00 Teematieto 13.35 Simon Reeve pyhiinvaeltajien matkassa 14.35 Komisario Nardone (12) 15.33 Komisario Nardone (12) 16.22 Komisario Nardone (12) 17.15 Ranskalainen kylä (12) 18.00 Kino Klassikko: Nyrkkeilysankari Kid Galahad (12) 19.35 Lintu toiselta taivaalta 20.00 Perjantai 21.8.2015 07.25 SVT: Gomorron Sverige 11.00 SVT: Vem vet mest. n Big Bang, Nelonen la 22.8. n Arrow, Sub pe 21.8. Selostus Niki Juusela (kuva). elokuuta 2015 11 Televisio Televisio-ohjelmat l TV1 l TV2 l MTV3 l Nelonen l Teema l FEM TV1 TV2 MTV3 NELONEN YLE TEEMA FEM SUB Perjantai 21.8.2015 04.00 Uutisikkuna 05.55 Tanskan aarteenmetsästäjät 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Paska juttu: Kansainvälinen tuotos 10.00 Bomb Girls (12) 10.45 Näin Norjassa 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.40 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.01 Yle Oddasat 12.05 Oddasat 12.20 Vielä virtaa (S) 12.48 Vielä virtaa (S) Perjantai 21.8.2015 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.8. 09.40 Emmerdale (S) 10.10 Pientä pintaremonttia 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Haaveiden talo hartiapankilla 14.30 Mitä tänään syötäisiin. Kuvassa: Jake Simmons (Doug Jones). klo 23.15. 18.00 Salatut elämät (S) 18.30 Salatut elämät (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Emmerdale (S) 20.00 Pop’n’Roll 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Formula 1: vapaat harjoitukset 23.05 Kunnes toisin todistetaan (12) 01.30 Eurojackpot ja Jokeri 01.35 Kohde (16) Lauantai 22.8.2015 07.30 Ostoskanava Tvins.com 08.30 Chuggington (S) 08.45 Tuomas Veturi (S) 08.55 Vikke Viikinki (S) 09.10 Esittelyssä elokuva Inside Out mielen sopukoissa 09.11 Tom & Jerry Kids Show (S) 09.35 Chaplin (S) 09.45 Chaplin (S) 09.55 Ostoskanava Tvins.com 10.25 Diili 12.15 Marley ja minä 2: Pentuvuodet 14.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat 14.30 Top Gear 15.35 Piilokamera 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Salatut elämät (7) 17.00 MTV Sport: Ravikunkku 18.00 Formula 1: aika-ajot 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 MTV Sport: F1 Extra 19.30 Posse 21.00 Retrohelmet 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto ja Jokeri 22.25 MTV Sport Uutiset 22.40 Tyttö joka leikki tulella (16) 00.30 Kohde (16) Sunnuntai 23.8.2015 08.30 Chuggington (S) 08.45 Tuomas Veturi (S) 08.55 Maija Mehiläinen (S) 09.10 Tom & Jerry Kids Show (S) 09.35 Chaplin (S) 09.45 Esittelyssä elokuva Inside Out mielen sopukoissa (S) 09.46 Chaplin (S) 09.55 Loton ja Jokerin tulokset 10.00 Grand Designs unelma-asunnot 11.00 Mahdoton taloprojekti 12.00 Teknavi 12.30 Pomo piilossa 13.30 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat 14.00 Piilokamera 14.30 Benjamin: Young and Restless 14.35 Esittelyssä: Ensitreffit alttarilla kausi 2 14.40 Rajaton The Beatlesin jalanjäljillä, Sgt. Kaupunkia uhkaa pankkeja ryöstelevä metaihminen nimeltä Jake Simmons. 11.30 12.00 SVT: Soffsurfarna 14.35 Dok: Hoppet-kaljaasi seilaa taas 15.05 Ruotsi haltuun 15.35 Bensaa suonissa 16.05 M/S Nordstjernen jäähyväismatkallaan 16.55 Tähtäimessä triatlon: Suuri päivä 17.25 Tanskalaisgalleristit 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Tilda ja hänen ystävänsä 18.30 XL-sukupolvi 19.00 Minun Lontooni 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.50 Metten kesäiset jälkiruokaherkut 20.00 Neiti Frimanin taistelu (7) 21.00 SVT: Atleterna 22.00 SVT: Intresseklubben 22.30 00.30 SVT: Veckans föreställning: Sveriges Radio 90 år 01.30 SVT: Sången från Vindelfjällen 02.20 SVT: Geografens testamente Norden 02.40 SVT: Räknar dagar räknar år 02.55 03.25 SVT: Semesterresa till 70-talet Sunnuntai 23.8.2015 08.30 BUU-klubben: Saara ja Sorsa 09.00 SVT: Tatonkas berättelser 09.15 SVT: Pax jordiska äventyr 09.30 SVT: Hjärnkontoret 10.00 SVT: Rapport 10.05 SVT: Atleterna 11.05 SVT: Intresseklubben 11.35 SVT: Sommarandakt från Växjö domkyrka 12.05 SVT: Svärmare i sommarnatten 12.30 13.00 SVT: Underlandet Kanada 16.25 Taivastiellä 16.55 Perhesirkus 17.25 Strömsön talkoot 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Saara ja Sorsa 18.30 Ruotsi haltuun 19.00 Bensaa suonissa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.50 Ajankuvia Tukholmasta 20.00 Dok: Paavo viisi annosta elämää 21.00 22.37 Elokuva: Naisen kasvot (12) 23.00 SVT: Sportnytt 23.10 SVT: Guld på flykt 23.40 00.10 SVT: Strike 01.10 SVT: Fans 02.05 SVT: Programtablå 02.15 SVT: Djungelboken 02.25 SVT: Berg-ochtalbana 02.30 02.55 SVT: AF1 Lauantai 22.8.2015 06.00 Voittostudio 08.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Jamie Oliverin helpot herkut 11.30 Jamie Oliver Italiassa 12.00 Top Chef 13.00 Villi ja vapaa (S) 13.30 Ysäri-isä (S) 14.00 Catching Hell 15.00 Top Chef Suomi 16.00 Anthony Bourdain kohti tuntematonta 17.00 Kurjat kuppilat USA 18.00 Virittäjät 18.30 Lähiöunelmia (S) 19.00 Naapurit-tuloslähetys 19.05 American Idol 20.00 David Hasselhoff Show Ruotsi 21.00 Harry Potter ja salaisuuksien kammio (12) 00.05 American Idol 01.05 Nettideittailun käsikirja 02.05 David Hasselhoff Show 03.00 06.00 Voittostudio Sunnuntai 23.8.2015 06.00 Voittostudio 08.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Kurjat kuppilat USA 14.30 30 Rock (S) 15.00 Mutsi (S) 15.30 Poikamiesboksi (S) 16.00 Top Gear Top 41 17.00 Bear Grylls selviytyjien saari 18.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka 19.00 American Idol 20.00 American Idol 21.00 500 Days of Summer (S) 22.50 American Idol 23.50 American Idol 00.50 112 (7) 01.50 05.55 Voittostudio n Yleisurheilun MM, TV2 pe 21.8. 11.30 SVT: Gycklarnas afton 13.00 SVT: Programtablå 13.05 SVT: Jddra med dn hjrna 13.15 SVT: Det är inte så dumt att bli gammal 14.15 15.00 SVT: Selambs 15.50 Hiukkasmysteeri (7) 16.20 Luontoretkellä: Katsojien kalastuskuvia 16.50 Veljesten keittiössä 17.20 Obs debatt 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 BUU-klubben: Saariston lapset 18.30 Muotokuvassa : Laura Kolbe 19.00 Tanskalaisgalleristit 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.55 Belle Epoque 20.00 Dok: Hoppet-kaljaasi seilaa taas 20.30 Luonnonkauneutta ja veteraaniautoja 21.00 Oddasat 21.15 SVT: Rapport 21.40 SVT: Regionala nyheter 21.45 SVT: Doobidoo 22.45 SVT: Fans 23.40 23.45 SVT: K-märkta ord 00.15 SVT: Aktuellt 00.33 SVT: Kulturnyheterna 00.38 SVT: Väder 00.40 SVT: SVT Nyheter Öst 00.45 SVT: Sportnytt 01.00 SVT: Jakten 02.55 03.20 SVT: AF1 Perjantai 21.8.2015 06.00 Voittostudio 08.00 Astral TV 10.05 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Masterchef USA 14.50 Pilanpäiten 15.00 Kerran lapsi, aina lapsi (7) 15.30 Luovat hullut (7) 16.00 Ylläs huipulla tuulee 17.00 Lemmen viemää (S) 18.00 David Hasselhoff Show Ruotsi 19.00 Naapurit-tuloslähetys 19.05 Simpsonit (7) 19.30 Villi ja vapaa (S) 20.00 Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Date Night (12) 22.45 Nettideittailun käsikirja 23.45 Eurojackpot ja Jokeri 23.51 Arrow (16) 00.50 Mutsi (S) 01.20 Sleepy Hollow (16) 02.20 06.00 Voittostudio 13.20 Kaks’ tavallista Lahtista (S) 14.40 Luonnon yrttiapteekki 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Oddasat 15.15 Aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Avara luonto: Pöllö etsii asuntoa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Bomb Girls (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Paska juttu: Paha tuotos, hyvä tuotos 19.00 19.55 Viimeinen tango Halifaxissa (7) 20.00 Afrikka valitsi minut 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.30 Hercule Poirot: Teetä kolmelle 23.05 Yle Uutiset 23.10 Maailma vailla loppua (16) 00.00 Kiehtova maailma: Skandimania Lauantai 22.8.2015 08.00 Yle Uutiset 08.05 Hotellin vuosi 09.00 Yle Uutiset 09.05 09.54 Kiehtova maailma: Skandimania 10.00 Yle Uutiset 10.05 10.55 Avara luonto: Pöllö etsii asuntoa 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.40 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.01 Yle Oddasat 12.05 Oddasat 12.20 Jaakko ja maailmanvalloittajat 12.55 Dokumenttiprojekti: Luurankokaappi (S) 13.45 Voitko rakastaa (S) 14.05 Rauhantyötä kriisien keskellä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Pisara 15.15 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset 15.40 Luonnon yrttiapteekki 16.00 Doc Martin (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.05 17.55 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Masiinamiehet 18.45 Avara luonto: Kaksi valkoista leijonaa 19.40 Grantchester (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Rakkauden nälkä 22.10 Outlander Matkantekijä (16) 23.05 Tartu Mikkiin 23.55 Salattu Karibia Sunnuntai 23.8.2015 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Kaksi valkoista leijonaa 09.00 Yle Uutiset 09.05 09.45 Aamusydämellä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 10.45 Arkistokuvia: Kunniankukko (S) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Afrikka valitsi minut 11.45 Huume-Suomen historia 12.15 Tartu Mikkiin 13.05 Puutarhaunelmia 13.35 Hotellin vuosi 14.30 Tanskan aarteenmetsästäjät 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Isien sota 15.40 Luonnon yrttiapteekki 16.00 Doc Martin (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.05 Historia: Argentiinan varastetut vauvat 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 18.39 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset 18.45 Jaakko ja maailmanvalloittajat 19.20 Anjan matkassa 19.30 Stolberg (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Silta (16) 22.05 Silta (16) 23.05 Viimeistä päivää (12) 23.31 Viimeistä päivää (12) 00.00 SARS-hoidon kipeät seuraukset 12.00 Isä osan aikaa 12.30 13.25 Luolakuume 13.30 Rakastan sinua ikuisesti
Merimetso-ongelma on merkittävä erityisesti Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. – Tällä aloitteella ei ole tarkoitus hävittää lintuja kokonaan, mutta kannat ovat kasvaneet nyt niin suuriksi ja linnut haittaavat ihmisten arkea ja elämää jatkuvasti, että asialle on tehtävä jotain. Olemme kaveriporukka, joka pelaa baarienkin joukkueissa. Merikarvialla, Uudessakaupungissa ja Luvialla pesii jo yli kolmannes Suomen merimetsokannasta. Valkoposkihanhet taas ovat tavallisten ihmisten riesana niin mökkien pihoilla kuin virkistysalueillakin. 02 630 6100, PORI@SATACOM.FI RAUMA: PAPINHAANKATU 14, PUH. Tämä ei enää vetele. Pysäköinti on kielletty perjantaina 21.8. Salonen sanoo, että merimetso aiheuttaa rannikoilla ja saaristossa merkittävää haittaa alueen kalastuselinkeinolle ja pilaa herkkää luontoa. Kirjurinluodossa on kello 10–16 esillä Porin prikaatin, Satakunnan poliisilaitoksen, Satakunnan pelastuslaitoksen, Rajavartiolaitoksen sekä Porin Tullin kalustoa. Sotilasvalan ja -vakuutuksen jälkeen Porin keskustassa järjestetään ohimarssi kello 12.30 alkaen. Valtakadun kautta kulkevat vuorot ajavat Pohjoispuistoon kauppatorilta GallenKallelankadun kautta. 010 83 361 TILAUSPALVELU Merja Virtanen puh. Porin prikaatin sotilaspoliisit vastaavat liikenteen ja pysäköinnin ohjauksesta tapahtuma-alueen läheisyydessä.Kaupunkilaisten toivotaan jättävän mahdollisuuksien mukaan oma auto kotiin ja kulkevan bussilla, pyörällä tai kävellen. Keskiviikon ainoassa pelissä jaettiin myös joukkueiden rästiottelun pisteet ja AC Kuukkarin voittaessa se sai 6 pistettä lisää. www.uusiaika-lehti.fi Lisäksi uudet tilaajat saavat lahjaksi näppärän puhelin/korttikotelon (arvo n. Paikalla pääsee tutustumaan myös Tullin huumekoiraan. Muuten pysäköintiä ei keskustassa rajoiteta. 63 Pysy ajan hermolla ja tilaa oma Uusi Aika kestotilauksena hintaan 63 e /12 kk (sis.alv). elokuuta. – Hallituksen tulee välittömästi ryhtyä toimeen EU:n lintudirektiivin muuttamiseksi siten, että lajit voitaisiin luokitella Suomessa riistaksi ja että niiden metsästys olisi sallittua, Salonen toteaa. Viime vuonna tuli hopeaa FC Cu-el:n jälkeen. Valtakadun läpikulku ja siihen risteäviltä kaduilta Hallituskadulta, Yrjönkadulta, Antinkadulta, Pohjoispuistosta, Selim Palmgreninkadulta, Teatterikadulta, Otavankadulta, Annankadulta, Katariinankadulta ja Vapaudenkadulta liittyvä liikenne suljetaan noin kello 12 alkaen ohimarssin ajaksi. Sotilasvalaan Porin Kirjurinluotoon odotetaan saapuvan 10 000 15 000 vierasta ja parituhatta valanvannojaa. elokuuta 2015 Takasivu Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu PORI: ANTINKATU 25, PUH. Liikenne suljetaan marssin valmistautumista varten Etelärannassa noin kello 11.45, ja noin kello 12 suljetaan Porin sillan yli kulkeva liikenne. Lisäksi Pormestarinluodon sillan kupeessa on Merivartioston veneitä. Perjantai 21. Luvattomasti pysäköintiin jätetyille autoille tehdään tarvittaessa lähisiirto. Porin sillan ylittävät bussivuorot kello 12–13 välillä käyttävät ohimarssin aikana korvaavia reittejä Linnansillan kautta. kello 10 alkaen Valtakadulla välillä Antinkatu – Otavankatu ohimarssin ajaksi. 20 ) Promenadi 21.-27.8. – Valkoposkihanhet valtaavat alueita ihmisiltä, ja jättävät jälkeensä jätöksiä kuin pommin levittämänä. Joukkueilla on runkosarjaa jäljellä 1-3 peliä. 0800 398 336 klo 8.00-16.00 puh. Runkosarja on kesken. Bussiliikenteeltä on suljettuna kaksi pysäkkiä, Etelärannan pysäkki sekä kirkon pysäkki. kotiin kannettuna oman maakunnan uutisia... 0800 392 262 joka päivä 6.30-11.00 RAUMAN ALUEELLA Länsi-Suomen jakelupäivystykseen klo 6.00-9.00 puh. Lippukassa aukeaa klo 14.00 (la-su 12.00) ANT-MAN (2D) • K12 • 1h 55 min • ma 14.45, ti 15.00 ELÄMÄLTÄ KAIKEN SAIN • K12 • 1h 43 min • 18.00, 20.15, pe 15.00, la, ke-to 14.45, su, ma 15.15, ti 16.00 ENSI-ILTA FANTASTIC FOUR • K12 • 1h 40 min • la, ke-to 15.15 HITMAN: AGENT 47 • K16 • 1h 37 min • pe, ma-to 17.45, pe 20.00, la 18.30 ja 20.30, su 17.30 ENSI-ILTA INSIDE OUT MIELEN SOPUKOISSA (2D) (DUB) • K7 • 1h 42 min • su 13.30 Puhumme suomea, Ennakko INSIDE OUT MIELEN SOPUKOISSA 3D (DUB) • K7 • 1h 42 min • su 15.45 Puhumme suomea, Ennakko IRRATIONAL MAN • K7 • 1h 35 min • ti 15.15, ke-to 15.00 JURASSIC WORLD (2D) • K12 • 2h 04 min • la 13.00, ma 15.00 KÄTYRIT (2D) (DUB) • K7 • 1h 31 min • la-su 13.15, su 15.30 Puhumme suomea KÄTYRIT 3D (DUB) • K7 • 1h 31 min • pe, ma, ke-to 16.00, la, ti 15.45 Puhumme suomea LOMA • K12 • 1h 39 min • pe-la, ma, ke-to 17.30, pe 19.35, la 19.45, su 17.45 ja 20.00, ti 18.10 ME ROSVOLAT • K7 • 1h 24 min • su 13.00 MISSION: IMPOSSIBLE ROGUE NATION • K12 • 2h 11 min • pe, ma-ti 17.15, la, ke-to 17.00, su 17.20, pe, su 19.45, la 19.30 OLLAAN VAPAITA • K12 • 1h 45 min • pe-la, ti-to 17.15, su 15.15, ma 17.45 PAPER TOWNS • K7 • 1h 49 min • la-su 12.45, ma 20.00, ti 19.45, ke-to 15.30 PIXELS (2D) • K7 • 1h 45 min • pe 15.15, ma 19.45, ti 20.15, ke-to 20.00 PIXELS 3D • K7 • 1h 45 min • la-su 15.00 SINISTER 2 • K16 •1h 37 min • pe-la, ma-to 20.00, su 20.15 ENSI-ILTA SOUTHPAW • K16 • 2h 03 min •pe, ma-ti 14.45, la 13.30, su 19.30, ke-to 19.45 SUURI PÄHKINÄRYÖSTÖ (2D) (DUB) • K7 • 1h 25 min • su 13.00 Puhumme suomea, Ennakko TED 2 • K16 • 1h 56 min • pe 14.45, la 16.00, su 17.10, ma 20.15, ti-to 19.30 Salonen: Merimetson ja valkoposkihanhen metsästys sallittava Porin prikaatin sotilasvala ruuhkauttaa liikennettä Porissa Mestari vaihtuu puulaakipalloilussa n Tummat (AC Kuukkari) oli keskiviikkona terästä, vaaleat (FC Cu-el) pehmeämpää kuparia. 02 630 6140, RAUMA@SATACOM.FI WWW.SATACOM.FI JAKELUHÄIRIÖILMOITUKSET SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys puh. Ensi vuodeksi jää paljon parannettavaa ja otetaan nämä loppupelit enemmän tyky-toimintana, summasi Bolidenin joukkueesta työpaikkansa ts-valtuutettu Jarmo Hämäläinen. Finnkinon leffaliput kätevästi etukäteen. 02 630 6140, RAUMA@SATACOM.FI TURKU: LINNANKATU 61, PUH. 044 7300 250 www.uusiaika-lehti.fi ... HElsInKI P Raumalainen kansanedustaja Kristiina Salonen (sd) on tehnyt hallitukselle toimenpidealoitteen merimetson ja valkoposkihanhen luokittelemisesta riistalinnuiksi. Markku LehtisaLo Pelaajapula pilasi Bolidenin kauden PORI P Porin prikaatin heinäkuun 2015 saapumiserän varusmiehet vannovat sotilasvalansa ja antavat sotilasvakuutuksen Porin Kirjurinluodossa perjantaina 21. Puulaakimestariksi tulee joko AC Kuukkari, FC työmiehenhymy, PPU tai Koneasennus Ahola. AC Kuukkarin joukkueessa pidettiin kasvot peruslukemilla. PORI P Bolidenin FC Cuel ei tule olemaan tänä vuonna puulaakijalkapallon loppuottelussa. Valtakadulta marssireitti jatkuu takaisin Kirjurinluotoon. Salosen mukaan kantojen voimakkaan kasvun myötä lintujen aiheuttamat ongelmat ovat lisääntyneet niin paljon, että tarvitaan järeämpiä keinoja kuin nykyinen suojelumetsästys. Loppuottelupaikka kuitenkin on jälleen lähellä. Suomen ympäristökeskus on laskenut esimerkiksi merimetsojen pesiä olevan tänä vuonna miltei 3 800 enemmän kuin viime vuonna. Heitä neuvotaankin kulkemaan Kirjurinluotoon Valtatie 8:n kautta. 02 630 6130, TURKU@SATACOM.FI WWW.SATACOM.FI PORI: ANTINKATU 25, PUH. Erotuomari Jan Fröbergille (myös kuvassa) ottelu oli helppo tuomittava. Marssireitti kulkee Kirjurinluodosta Hallituskadun ja Etelärannan kautta Antinkatua Valtakadulle sekä moottoroitu osasto kiertää Etelärannasta Yrjönkadun kautta Valtakadulle. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla valkoposkihanhien kanta on puolestaan kolminkertaistunut viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tämä kausi on nyt mennyt näin, kun on ollut sairaustapauksia ja muita esteitä, mutta myöskään ei ole sitouduttu riittävästi. Boliden voi päästä pronssiotteluun, mutta myös putoaminen A-sarjasta on vielä mahdollinen. Ohimarssi aiheuttaa liikennejärjestelyjä ja korvaavia reittejä bussiliikenteelle sekä pysäköintirajoituksia keskustan alueella. Omaisia pyydetään saapumaan paikalle ajoissa ja huomioimaan liikenneruuhkat Poriin johtavilla teillä. Ihmisten on totta kai elettävä luontoa kunnioittaen, mutta eivät eläimet saa vallata ihmisten elinalaa, vaikeuttaa yritysten toimintaa tai tuhota luontoa, painottaa Salonen.. 02 630 6100, PORI@SATACOM.FI RAUMA: PAPINHAANKATU 14, PUH. Puulaakin runkosarjaa on osallamme enää yksi peli, sitten toivottavasti finaali, sanaili Tuomas Rosendahl