varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin Musiikkia, Henriikka Santamaa, Kultainen harmonikka 2012 Porin Seudun Eläkkeensaajat ry, senioritanssijat Lämpimästi tervetuloa! Pataa taivaalle n Satu Hartell (vasemmalla) ja Sanna Salminen tukevat rakettien myynnillä Toejoen Veikkojen juniorityötä. Musiikkia, Porin Työväen Soittokunta Tanner & Salin Porissa Kirjoittanut Aarne Seppälä Juhlapuhe SDP:n 2. Viime vuodenvaihteessa 17 ihmistä sai silmävamman ilotulitteista, ja neljä heistä vammautui katsoessaan ilotulitusta. OHJELMA klo 14 alk. Selkein muutos, on se, että Kelan lääkekorvauksiin tulee uusi 50 euron alkuomavastuu. joulukuuta 2015 P 5 Sosiaalipäivystystä tehostetaan yhteisellä numerolla Porissa Kuivattu luumu on terveyspommi P 10 Nuoria innostetaan kuvataiteisiin P 12 RUOKA Uudenvuoden vastaanotto perinteisin menoin Porin Työväenyhdistys ry & alueen sd-toimijat Sanna Marin SDP:n 2. Yhdelläkään ei ollut suojalaseja. Perheitä joissa on pikkulapsia, hankitaan puuhapaketteja, kuten Aarrearkkuja, ja aikuiset ovat siirtyneet patoihin. Halutaan päästä mahdollisimman helpolla, ja padan kanssa ei raketteja tarvitse käsitellä yksitellen, vaan sen saa ammuttua taivaalle yhdellä sytytyksellä. Lain mukaan suojalasien käytöstä tuli ilotulitteiden ampujalle pakollista. Lääkkeiden peruskorvaus nousee nykyisestä 35:stä 40 prosenttiin. vuosikerta • 1,50€ Torstai 31. Alkuomavastuu on 50 euroa kalenterivuodessa. Jo uudenvuoden rakettien nimissä on jytkyä. Myös katsojan kannattaa varustautua suojalasein, kun ilotulitusraketteja ammutaan. Sairaanhoidon kustannuksiin tehdään vuonna 2016 78 miljoonan euron leikkaukset.. Lääkkeistä saa Kela-korvauksen vasta, kun vuotuiset lääkekustannukset ylittävät alkuomavastuun. Sivu 5 UUTISET TAKASIVU P 12 Kela-korvauksia rukataan ensi vuonna monin tavoin Lääkekorvauksiin 50 euron alkuomavastuu SOSIAALIETUUdET P Uusi vuosi 2016 tuo mukanaan muutoksia Kelan etuuksiin, jotka vaikuttavat useimpien arkeen. Rakettitukun myynnistä Porin Puuvillan kauppakeskuksessa kerrotaan, että riippuu ikäryhmästä, millaisia paukkuja ostetaan. Säästöt toteutetaan leikkaamalla lääkärin, hammaslääkärin ja suuhygienistin toimenpidekohtaisia korvaustaksoja sekä lääkärin ja hammaslääkärin määräämän tutkimuksen ja hoidon korvaustaksoja. Ostajilta tarkistetaan aina, onko heillä suojalasit jo omasta takaa, ja laseja on myös myynnissä. H eli K oKKo PORI P Päällikkö, Maestro, Äijätykki, Leka, Leuhkat eväät, Mega-Stalin... Esimerkiksi keliakiaa sairastavien ruokavaliokorvaus poistuu. Turvallisuus on rakettimyynnissä kaiken perusta. Sivu 6. Muutoksia tulee myös erilaisiin Kelan maksamiin tukiin sekä eläkkeisiin. Erityiskorvattavien lääkkeiden lääkekohtainen omavastuu kuitenkin nousee hieman. Silmävammojen määrä on vähentynyt, kun ilotulitteita koskeva uusi lainsäädäntö tuli voimaan 2010. Viime vuonna silmävammoja tuli kuitenkin edellisiä vuosia enemmän. varapuheenjohtaja, kansanedustaja VUODENVAIHTEENJUHLA LA 9.1.2016 KOHTI JUHLAVUOTTA 2016 Porin Mies-Laulutalo, Vapaudenkatu 10, Pori KAHVITARJOILU klo 13 alk. NP 1 Ite lla O yj www.uusiaika-lehti.fi Uutisia myös verkossa PÄÄKIRJOITUS Uusi vuosi näyttää palkansaajalle surkealta P 2 KOLUMNI P 3 Petteri Lahti: ”Pari pientä toivetta tulevalle vuodelle” Säpilän oikaisuuoma on taas ajankohtainen P 5 N:o 50 • 109. Se ei koske alle 18-vuotiaita. Alkuomavastuu kerryttää kuitenkin vuotuista lääkekatoa
Miksei myös vanhan miehen, mutta väitetään, että varsinkin iäkkäillä naisilla on voimaa jaloissaan jopa 30–40 prosenttia vähemmän kuin (vanhoilla) miehillä. Tarkoitus on perustaa vapaakauppa-alue ja integroida Ukraina vähin erin EU:n sisämarkkinoille. Venäjälle kyse on geopoliittisesta nollasummapelistä, jossa kaikki eivät voi voittaa.” MAASEUDUN TULEVAISUUDEN aiheena on luottamus: ”Hallituksen suosio on nopeasti laskenut. Vuoden 2004 oranssi vallankumous vei maata länteen. Ukrainan ja EU:n välinen lähentymissopimus astuu voimaan ylihuomenna. leikkaamalla perhevapaetuja, korotettu vanhempainraha poistuu, ja vapaista kertyy vähemmän vuosilomaa. Tiina Rajamäki Helsingin Sanomissa Nyt eduskunnassa heti lomien jälkeen toimeen, niin ensi kesänä voisi olla käynnissä kaikkien aikojen energiainvestoinnit ympäri maan ja satoja biokaasuvoimaloita valmiina ennen Olkiluoto kolmosta. Luottamuksen hapertuminen on monen asian summa. Hän kertoi työkaveristaan, joka kuntoili jäämällä pois ratikasta jo oopperatalon kohdalla ja kävelemällä sieltä työpaikalleen rautatieaseman tuntumaan. Se on yksi Suomen hienoista asioista. Tiedä sitten mitä polvet tuumaavat. Siinä tapauksessa oikeistohallitus toteuttaa uhkaamansa pakkolait, joista tosin suurin osa astuu voimaan vasta 2017, mutta jotka vaikuttavat jo vuonna 2016, jos ei muuten niin henkiseen ilmapiiriin. Itäisellä kumppanuudella EU ei ole onnistunut tuomaan alueelle vakautta. Pakkolakien myötä eritoten julkisen sektorin vuosilomat lyhenevät, kaikkien työaika pitenee arkipyhien myötä. MT:n Luottamuspuntari osoittaa, että luottamus hallituksen johtoon on romahtanut. Eli jos on istuminen osoitettu vaaralliseksi, sänky se vasta hengenvaarallinen on. Siinä tapauksessa pakkolait pätkähtävät voimaan, sillä hallitus on ilmoittanut monella suulla, ettei niistä peräännytä. Erityisen paljon on pudonnut Sipilän luottamus. Torstai 31. Lapsiperheiden asemaa heikennetään mm. Liikunta vaikuttaa myönteisesti muuhunkin kuin vanhan naisen reisiin ja sydämeen. Se vaikeuttaa valitettavasti Suomen talouden käännettä. On tosiaan vaikea omaksua uutta, terveellistä elämäntapaa. Matkaseuraa se sai Georgiasta. Sinuttelu kertoo siitä, että opettaja ja oppilas, myyjä ja asiakas, professori ja opiskelija, kansanedustaja ja kansalainen, pomo ja alainen eivät yleensä koe olevansa asemaltaan kovin erilaisia. Päivähoitomaksut nousevat, ja subjektiivinen päivähoito-oikeus loppuu. Niiden pitäisi ratketa tammikuussa. Edellä oleva tutkimus tehtiin hiirillä, mutta on niitä tehty ihmisilläkin. Kas kummaa, aikaisemmin hissi ei juuri koskaan ollut kohdalla, mutta nyt kyllä on. Hallituksen suosiolla ei ole ehkä suurta väliä, mutta sillä on merkitystä, minkälais ta luottamusta hallitusta kohtaan tunnetaan. Ratkaisevassa roolissa yhteiskuntasopimuksen synnyssä tai pakkolakien toteutumisessa ovat parhaillaan käytävät neuvottelut paikallisesta sopimisesta. joulukuuta 2015 Häm-vitsit Sanottua Johtava kirurgi Kaapo Karttunen, sanokaa nopeasti onko tämä vasen vai oikea jalka. Heli Kokko Jaloista päähän Uusi vuosi aloitetaan hyvillä aikomuksilla. Teppo Koskinen Etelä-Suomen Sanomissa Uusi vuosi näyttää palkansaajalle surkealta U udesta vuodesta 2016 ei ole ennustettavissa palkansaajalle hyvää kuten ei myöskään lapsiperheille. Siispä aikomuksiin. TURUN SANOMAT kirjoittaa Ukrainasta: ”Ukraina on kulkenut kivistä polkua kohti Euroopan unionia, sen arvoja ja vapaakauppa-aluetta. Joku on sanonut, että vahvat reisilihakset ovat vanhan naisen paras ystävä. Politiikka on aina enemmän kuuntelevaa mahdollisuuksien taidetta kuin prosessijohtamista.”. Lisäksi vahvajalkaisilla havaittiin kymmenessä vuodessa vähemmän ikääntymiseen liittyviä muutoksia aivoissa kuin muilla. Lisäksi työsuhteiden koeaikaa aiotaan pidentää nykyisestä kolmesta kuukaudesta, ja koeaikanahan työsuhde voidaan lopettaa ilman perusteluja. ”Mitä vahvemmat jalat, sitä terävämpi pää”, kirjoitti sama lehti 11.11. Ensiksi Sipilän yritysjohtajamainen johtamistapa ei näytä istuvan ongelmitta politiikkaan. Huono ennuste toteutuu, mikäli työmarkkinajärjestöt eivät pääse yksimielisyyteen yhteiskuntasopimuksesta. Portaiden kiipeäminen saa puuskuttamaan, mutta aika kauan saa näköjään kiipeillä, että puuskutus lyhenee eli palautuminen nopeutuu. Ikääntyvän ihmisen jalkalihasten ja aivojen kunnon välillä on selvä yhteys, osoittavat lontoolaisen King’s Collegen tutkijat kaksostutkimuksessaan. Kiovan Maidanin väkivaltaisuuksien jälkeen Janukovitsh lähti maanpakoon, valta vaihtui, Venäjä valtasi Krimin ja Itä-Ukrainan separatistit nousivat Venäjän tuella kapinaan. Kumpikin on neljännessä kerroksessa – kotona on 50 rappua ja työmaalla 67. Väliaikatietoja ei ole liiemmin kuultu, mutta ainakin vielä ennen joulua palkansaajaja työantajapuoli olivat melko kaukana toisistaan. Tarkkaa tietoa siitä, miten jalkavoimien lisääntyminen vaikuttaa aivoissa, ei vielä ole, mutta tutkimukset jatkuvat. Työelämän lisäksi kurmutetaan muiden muassa lapsiperheitä, työttömiä ja pätkätyöläisiä, jotka voidaan lukea työelämässä omaksi, koko ajan kasvavaksi kastikseen. Luvataan syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän kuin ennen jne. Tosin se riippuu kuntien omista päätöksistä. Pätkätyöläisten määrä uhkaa kasva, koska hallitus on ehdottanut työnantajille mahdollisuutta sopia alle vuoden kestävistä määräaikaisista työsuhteista ilman sen kummempia perusteluita. Sitä vakuutti viimeksi ennen joulua ulkoministeri Timo Soini (ps). Ollaan sinut. Hyvä idea, ajatteli kolumnisti, mutta vielä kirjoitusvaiheessa hän ei ollut jaksanut omaksua itse tuota uutta tapaa kuntoilla. 2015. Ja kuinka kauan jaksan kiipeillä, vai minne se tie olikaan kivetty hyvillä aikomuksilla. Prosessikaavio on tärkeä, mutta sitä olennaisempi on lopputulos. ”Liikunta on yhteydessä kognitiivisiin eli tiedollisiin kykyihimme, kuten oppimiseen ja muistiin. Myös nuorten yhteiskuntatakuuta karsitaan. Lomarahoista leikataan kolmannes ja ensimmäinen sairauslomapäivä muuttuu palkattomaksi. Liikunta on herkkua myös aivoille. joulukuuta 2015 2 Otamme kantaa Satakuntalainen sosialidemokraattinen sanomalehti • Perustettu 1906 • Päätoimittaja Jukka Vilponiemi Pääkirjoitus Porissa 31. Tuure Kiviranta Maaseudun Tulevaisuudessa Eläke on merkillinen katkos, jos siihen ei varaudu pitämällä työtä ja elämää erillään pitkin matkaa. Siirsin portaissa kävelyn aloittamista ja annoin itseni käyttää hissiä, jos se oli kohdalla. Suurin palkansaajien keskusjärjestö SAK on listannut hallituksen päätöksiä ja säästöjä, jotka heikentävät työntekijöiden työehtoja tai huonontavat muutoin työelämää. Terveen miehen sanotaan menettävän lihasvoimastaan 10 prosenttia 20 päivässä ja iäkkään ihmisen jopa viisi prosenttia vuorokaudessa. Työttömien etuja heikennetään vuoden 2017 alussa mm. Mikäli paikallisen sopimisen säännöistä ei päästä yhteisymmärrykseen, ennuste yhteiskuntasopimukselle on heikko. Janukovitsh kieltäytyi. Lehdistä luettua Kolumni heli.kokko@uusiaika-lehti.fi Kirjoittaja on Uuden Ajan toimittaja. Vahvajalkainen kaksonen säilytti yleensä kognitiiviset kykynsä paremmin kuin heikkojalkainen sisar. Jos ja kun vanha ihminen joutuu pariksi viikoksi petipotilaaksi, sängystä nouseminen on vaikeaa, koska lihasvoima heikkenee nopeasti. EU:n näkökulmasta Ukraina oli osa lähialuepolitiikkaa ja itäistä kumppanuutta. Sisarusparit olivat 43–73-vuotiaita. lyhentämällä ansiosidonnaisen päivärahan kestoa ja pidentämällä karenssiaikaa kahdella päivällä. Kuinka kauan joutuukaan odottamaan, että voima virtaa jaloista päähän. Tutkimukset ovat paljastaneet, että liikunta vahvistaa muistialue hippokampusta.” (HS 26.11.2015). Minullakin kesti kauan ennen kuin aloin hyödyntää kodin ja työpaikan portaita arkiliikuntaan. Ne oli tarkoitus allekirjoittaa Vilnassa marraskuussa 2013. Hesarin Anna-Stina Nykänen kirjoitti taannoin, kuinka helppo on oppia uusia huonoja tapoja ja vastaavasti kuinka vaikea on oppia uusia hyviä tapoja. He seurasivat 324:ää tervettä naispuolista kaksosparia kymmenen vuoden ajan ja mittasivat useita terveydestä ja elämäntyylistä kertovia muuttujia. Portaissa kävely tekee terää myös sydämen pumppausteholle. Vahvat reisija perslihakset takaavat sen, että pystyy liikkumaan omilla jaloillaan ja pysyy pystyssä ja tasapainossa, mistä seuraa, että viranomaiset ja lähiomaiset eivät pääse niin helposti hyppimään nenille. Prosessi johti assosiaatioeli lähentymissopimusten neuvottelemiseen Ukrainan, Georgian ja Moldovan kanssa. Tämä kaikki tapahtuu hallituksen mukaan Suomen kilpailukyvyn parantamisen nimissä, jonka lopputulosta tosin yhä useampi talousviisaskin epäilee
Määräaikaisen ylimmän tuloluokan eli ns. Ay-liikkeen on mahdollisimman nopeasti koottava joukkovoimansa ja suunnattava tulivoimansa EK:n ja Sipilän maakellarin uumeniin, josta oikaistaan kansalaisille turvallinen ja ruokaisa tuleva vuosikymmen. Sen turvaamiseksi Euroopan ihmisoikeussopimuksessa on saatettu voimaan syytettyjä koskevia monia oikeuksia, joista tärkeimpinä voidaan pitää syyttömyysolettamaa ja oikeutta tehokkaaseen oikeussuojakeinoon siinäkin tapauksessa, että oikeusloukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt. Pakkolait ja siihen liittyvät muut kansalaisia kusettavat teot ovat heikentäneet kepunkin uskottavuutta, mitä puoluepolitiikkaan tulee. Joulupukki apureineen toteutti suomalaisten toiveita parhaan kykynsä mukaan, mutta ihan kaikkeen tämäkään porukka ei pysty. Näin yrityksissä koulutus, tutkimus ja tuotekehitys sekä investoinnit kunniaan. Tilastojen mukaan Suomi on kilpailukykyinen maa. Ei sinun hallituksesi politiikalla ole enää kansan enemmistön kannatusta. Olemme uusinvestointien, korkean koulutuksen sekä ammattihenkilöiden osaava maa. En usko, että monikaan kunnon kepulainen vapaaehtoisesti haluaa juosta EK:n Häkämiehen juoksupoikana työmarkkinapolitiikan pelikentässä. Hallitus aikoo leikata ansiosidonnaista työttömyysturvaa vuoden 2017 alussa. Hallituksesi politiikka on perustunut valehtelulle, röyhkeälle keskinkertaisuudelle, tietämättömyydelle ja mikä ikävintä, puhdasoppisen ideologiasi ylimielisyyteen. Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus on käytännössä koko itsenäisyytemme ajan ollut sopimisen kulttuuri ja erilaisten mielipiteiden hyväksyminen. Vallitseva poliittinen tilanne on repinyt Suomen pahasti kahtia. Pidämme valtakunnansyyttäjän ehdotusta huonosti harkittuna. Yle-veroa maksavien lukumäärä alenee noin 300 000 henkilöllä.. Hallitus tavoittelee Suomen kilpailukyvyn vahvistamista työntekijöiden työehtoja heikentävien pakkolakien avulla. lyhentämällä enimmäiskestoa sadalla päivällä. Nykyisin lupa vaaditaan asioissa, joissa käräjäoikeudessa tuomittu rangaistus on pituudeltaan kahdeksan kuukautta vankeutta tai vähemmän. Vuonna 2016 vähennyskelpoinen määrä on 55 prosenttia koroista. Eivät leikkaukset paranna yliopistojen sekä muunkaan koulutuksen tekemisen tasoa, vaan yhteistyö. Seurauksena tulee olemaan reflaatio ja työttömyys. Maltillinen yleissitova palkkaratkaisu toisi taantumassa riutuvalle Suomelle vakautta ja ennustettavuutta, jotka hyödyttäisivät kumpaakin osapuolta. Ylemmät oikeusasteet eivät arvioisi näyttöä lainkaan vaan keskittyisivät oikeuskysymyksiin. Pienin maksuunpantava Yle-vero nousee 51 eurosta 70 euroon. Pätkätyöntekijöiden asemaan on tulossa heikennyksiä, jotka lisännevät määräaikaisuuksia tulevaisuudessa. Ylempi pääomatuloverokanta nousee 33 prosentista 34 prosenttiin. Se olisi kuitenkin tarkoittanut, että asiassa olisi ylemmässä asteessa kahdesti syyttömäksi todettu henkilö joutunut kärsimään elinkautista vankeusrangaistusta, mikä on ankarin rangaistus Suomessa. Hallituksella on oltava visio, mihin ollaan menossa. Yritys/yhteisövero pohjoismaiden pienin, kansainvälisesti kilpailukykyinen. Kuluvan vuoden lokakuun alusta alkaen on muutoksenhakua hovioikeuteen rajoitettu niin, että yhä useammassa rikosasiassa muutoksenhakija tarvitsee jatkokäsittelyluvan. Tätä epäluulon siementä ovat tietyt tahot jo pidemmän aikaa kylväneet systemaattisesti ja käyttäneet häikäilemättä hyväkseen. Jarmo Juntunen Toiminnanjohtaja Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto EOK ry P Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on julkisuudessa ehdottanut, että rikosasiassa tekijän syyllisyyttä arvioitaisiin jatkossa vain käräjäoikeusvaiheessa. Valtakunnansyyttäjän virastossa tunnutaan ajattelevan, että käräjäoikeuden langettavan tuomion olisi tullut jäädä voimaan. Hallitus leikkaa perhevapaaetuuksia, ja vanhempainvapaan korotettu 30 päivän maksuosuus poistuu. Kun otetaan huomioon, kuinka puutteellisesti Jukka S. Kansalaiset ovat kyllästyneet väärää taloudellista informaatiota jakavaan, neuvottomaan ja vaihtoehdottomaan kolmen ässän hallitukseen. Hallitus on myös esittänyt, että jatkossa vanhempainvapailta kertyy vähemmän vuosilomaa kuin ennen. Leikkaus toteutetaan mm. Hallitus säästää myös nuorisotakuusta. OTA KANTAA Yli sata vuotta tasa-arvon, demokratian ja yhteisvastuun puolesta Kolumni Petteri Lahti Kirjoittaja on Länsi-Porin sosialidemokraattien puheenjohtaja Valtakunnansyyttäjän huonosti harkittu ehdotus amme, että muutoksenhaku käräjäoikeuden tuomioon on jo muuttunut Nissisen ehdottamaan suuntaan viime vuosina. Näin vuoden vaihtuessa haluankin toivottaa kaikille erittäin hyvää uutta vuotta. Viime vuosien aikana eri mieltä olevien vaientamisesta on tullut arkea ja väkivalta on luikertelemassa politiikan keinovalikoimaan. Jutussa käräjäoikeus nimittäin tuomitsi Auerin kahdesti murhasta elinkautiseen vankeuteen, mutta hovioikeus kuitenkin vapautti hänet perustellen sitä näytön riittämättömyydellä. Siten Vaasan hovioikeuden tuomion mukaan Anneli Auer on syytön Jukka S. Turha valittaa rahanpuutetta. Asuntovelan korkovähennyksen määrä alenee edelleen. Alin tuloraja, jolla veroa aletaan maksaa, on ensi vuonna noin 10 300 euroa vuodessa. Jos pakkolait etenevät, ne jättävät työntekijöiden ensimmäisen sairauspäivän palkattomaksi. Koska kepun ajatuksissa on monasti jytyäkin, ilman jytkyä, jota erä herra persuista uneksii. Nyt jo vihreä valo taloudessa häämöttää, sillä Suomeen syntyy tällä hetkellä noin kaksisataa uutta yritystä vuodessa. Pontta ehdotukselleen Nissinen on saanut Anneli Auerin murhaoikeudenkäynnin pitkän ja monivaiheisen keston vuoksi. Oikeusturvajärjestönä toteAnnetaan Suomen kilpailukyvystä oikeaa tietoa P Pääministeri Juha Sipilä, meinaatko tosiaan pakolla toteuttaa suunnittelemasi hallitusohjelman. Jos haluat käyttää nimimerkkiä, laita silti yhteystietosi mukaan. Hallitus rajoittaa myös subjektiivista päivähoito-oikeutta. Tämä letkautus osuu siltä osin maaliinsa, että Juha Sipilän johtaman perusporvarihallituksen ensimmäinen puolivuotisjakso on ollut kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. Kansa on kyllästynyt hallituksesi kurjistumiseen, köyhdyttämiseen ja karsimiseen, vaihtoehdottomuuden politiikkaan. Pakkolait pidentävät toteutuessaan työntekijöiden työaikaa, ja esimerkiksi arkipyhistä loppiainen ja helatorstai ovat palkattomia vapaapäiviä. Epävarmuus tulevaisuudesta luo hedelmällisen maaperän myös epäluuloille. Pääministeri Sipilä, palaa yhteistyön ja sopimisen politiikkaan. Hallitus on ehdottanut vuosilomiin kuuden päivän omavastuuta sairauspäiville. EU;lla on useita eri taloudellisia tukemisen mahdollisuuksia. Aiemmassa lainsäädännössä lupa muutoksenhakuun vaadittiin aina, jos syytetty oli tuomittu lievempään kuin neljän kuukauden vankeusrangaistukseen. Viime viikolla jutun lopputulos varmistui korkeimman oikeuden hylättyä syyttäjien valituslupahakemuksen. Uuden vuoden toivomuslistalta löytyykin tämän kehityksen pysäyttäminen ja sivistyneen keskustelun palauttaminen takaisin vaikuttamiskeinoksi. Seuraavalta kahdeksalta sairauspäivältä korvaus on 80 prosenttia. Toivotetaan vuosi 2016 tervetulleeksi avoimin mielin ja nostetaan Suomi menestykseen, takavuosien tavoin, yhteistyöllä. Lakkoaalto on jo ovella AKT johdolla, jos Sipilä ei poista esityslistaltaan pakkolakiesityksiä. Suomella on kaikki menestymisen mahdollisuudet , yhteistyössä yliopistojemme kanssa. Sähköposti: ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Verkkosivujen kautta: www.uusiaika-lehti.fi Telefax: 026300 280 Kirjeposti: Uusi Aika, Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori. Korotuksia tulee myös tupakkaveroon, jäteveroon sekä lämmitysja voimalaitospolttoaineiden veroon. Hallituksen vaihto on paikallaan uusien vaalien kautta, jossa SDP näyttää keräävän marjasadon Martti Iivari Kullaan kulmilta Pari pientä toivetta tulevalle vuodelle Sosiaalisessa mediassa joulun alla kiertäneessä pilakuvassa joulupukki toteaa SSS-hallituksen nokkamiehille, että hän taitaa olla tällä hetkellä heistä neljästä kansan silmissä ainoa uskottava hahmo. Hallituksen kaavailemat pakkolait runtataan läpi nopealla aikataululla, mikäli työmarkkinaosapuolet eivät löydä yhteistä säveltä. Niin kotimaista kuin ulkomaista halpakorkoista rahaa on. Mutta petyin! Hänen jääräpäisyytensä on ajanut koko hallituksen iskemään päätänsä seinään. Vaihtoehto on uudet eduskuntavaalit ja uudelle pohjalle rakentuva enemmistöhallitus. Länsimaisessa rikosoikeusjärjestelmässä pyritään kaikin keinoin välttämään syyttömien tuomitsemista rangaistukseen oikeusmurhien estämiseksi. Unohda nykyiset neuvonantajasi. Kansalaiset kysyvät eikö maahan voida valita uutta hallitusta. Jos Aueriin kohdistuneessa murhaoikeudenkäynnissä näyttö olisi otettu vastaan vain käräjäoikeudessa, olisi hänet ilmeisesti tuomittu syyttömänä miehensä murhasta. Työntekijät menettävät jatkossa myös vuosilomia sairauden vuoksi. Eivätkä tule saamaan nytkään, vaikka joukon jatkona häärää Stuppi ja röhönauraja Soini persuista. Samaan aikaan, kun osa kansasta on leikkausten keskellä huolissaan siitä, mistä ruokaa pöytään tai rahaa laskujen maksuun, paremmin toimeen tulevan kansanosan toivotaan osallistuvan talkoisiin. Näin satakuntalaisena ei voi muuta kuin huolestuneena seurata, miten junayhteys Porista pääkaupunkiin kestää kilpailussa mukana. Kyllä lievä täsmäelvytys on paikallaan. Hallituksesi politiikalla ei Suomea lamasta nosteta. Palkkataso ei Suomessa ole yrittämisen este. Hallitus leikkaa myös teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen Tekesin rahoitusta. Meillä on vahva historiaan perustuva teollinen kulttuuri. Yleensä oikeusvaltiossa ajatellaan, että parempi kymmenen syyllistä vapaana kuin yksi syytön tuomittuna väärin perustein. Työelämän huononnuksista pitkä lista TyöElämä P SAK kokosi yhteen hallituksen päätöksiä ja säästöjä, jotka heikentävät työntekijöiden työehtoja tai huonontavat muutoin työelämää. Epäoikeudenmukaisesti toteutettavien leikkausten uudelleenarvioinnin ohella toivomuslistalta löytyy hallituksen yksityistämisvimman maltillistuminen. Säästöjä haetaan etenkin sairastuneen työntekijöiden turvasta: sairausja kuntoutuspäivärahaa leikataan, ja päiväraha voi pienentyä 9–10 prosenttia. Tämä tieto on vietävä maailman kartalle. Kehitys on kuitenkin huolestuttava eikä kansalaisten oikeusturva ole suinkaan parantunut. Lopetetaan ulossuuntautuva ruikutus ja negatiivinen asenne ja tiedottaminen, mainostaminen. Toimitus valikoi ja tarvittaessa lyhentää tekstit. Jätetään vastakkainasettelu, vihapuhe ja polttopullot vuoteen 2015 ja kohdataan ihmiset ihmisinä. (Tutustukaa historiaan.) Palkkataso ja lakot eivät ole yrittämisen esteitä. Hallitus haluaa lisätä paikallista sopimista työehdoista, kuten työajoista ja palkoista. Jokainen meistä pystyy omalla toiminnallaan ja asenteellaan tekemään maailmasta piirun verran paremman. Ei lakot Suomessa ole pulma. Hallitus korottaa sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksuja, kuten terveyskeskusmaksuja, poliklinikkamaksuja lähes 30 prosenttia. Verotukseen 2016 pieniä muutoksia VErOTuS P Tuloveroasteikkoon tulee ensi vuonna pieniä muutoksia, kun asteikon tulorajoja nostetaan 1,2 prosenttia. Pienija keskipäästöisten autojen vero puolestaan pienenee. Uuden vuoden tinojen valamisen yhteyteen jäi vielä pari toivetta odottamaan toteutumistaan. Politiikka ei ole viime vuosina nauttinut kansalaisten täyttä luottamusta, joten tilanne, missä joulupukki peittoaa hallituksen kärkipoliitikot uskottavuudessa, ei vahvista suomalaisten uskoa politiikkaan ja ennen kaikkea demokratiaan. Toivelistan kärjessä on varmasti monella, niin työntekijäkuin työnantajapuolellakin, yhteiskuntasopimuksen syntyminen. On sääli, että Vanhanen ja Aho kiusaavat kepulaistenkin pelikenttää omien etujensa ajamisessa. Olemme jo nyt menettäneet ulkomaille huippututkijoita ja -tekijöitä. Jos esitykset toteutuvat, ne vähentävät muun muassa työntekijöiden lomarahoista 30 prosenttia. Tulokset alkavat jo näkyä. Lahden murhan esitutkinta hoidettiin, voi Nissisen uutta ehdotusta muutoksenhakuoikeuden heikentämisestä pitää ällistyttävänä. Sillä, että kyseinen pilakuva osuu maaliin, on myös varjopuolensa. Syyllistä omaan ahdinkoon on liian helppo hakea hätää pakenevista turvapaikanhakijoista. Koulutukseen tehtävät leikkaukset kohdistuvat pääasiassa toisen asteen oppilaitoksiin, mutta myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen määrärahoja leikataan kymmenillä miljoonilla euroilla. Markku Palonen, Eurajoki Sipilän johtajuus koetuksella P Pidin Pohjanmaan keisariksikin tituleerattua ja pääministeriksi noussutta Juha Sipilää aikaan saavana touhun miehenä, joka ymmärtää yhteiskuntapolitiikkaa kaikkia kansalaisia unohtamatta. Työntekijöiden kukkaroa keventävät useat muutkin leikkaukset ja säästöt. Sipilän neuvonantajat Matti Vanhanen ja Esko Aho juoksuttavat kokematonta Sipilää kuin kuoriämpäriä saavuttamattomien tulosten unikuvissa, joilla he aikoinaan eivät saaneet ay-liikettä polvilleen. solidaarisuusveron alarajaa puolestaan alennetaan 72 300 euroon. Pakkolakien lisäksi kiristyksiä tulee muun muassa lapsiperheille ja pätkätyöläisille. Torstai 31. Lahden murhaan. Mikäli hallitusohjelmasi laajat heikennykset toteutuvat, tulos on katastrofi. Kirjoita lyhyesti, mieluummin nimellä kuin nimimerkillä. Hallitus, joka tiedostaa maamme velkaantumisen pulman, joka kyllä on siedettävä ( 60% ). Sisäisen ostokyvyn ja ulkomaanviennin heikkeneminen. Työnantajat ovat esittäneet mahdollisuutta alittaa työehtosopimusten määrittämät minimitasot, mitä SAK ei hyväksy. Yliopistot ovat valmiit kehittämään omaa toimintaansa. Elleivät kunnat päätä toisin, työttömällä ja perhevapailla olevien vanhempien lapsilla on oikeus vain puolipäiväiseen päivähoitopaikkaan. Ihmisten hartaasti odottama joulu tuli ja meni. joulukuuta 2015 3 Politiikka & Mielipide Mielipide P Toimitus julkaisee tällä sivulla lukijoidensa kirjoituksia ja mielipiteitä
28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Puheenjohtaja Teljän Veteraanit tiedottaa: Vuosikokous pidetään Liisanpuistossa 12.1.2016 klo 16. JAKELUPÄIVYSTYS Jakeluhäiriön sattuessa ota yhteyttä: Porin alueella SK:n kantoalue Jakelupäivystys puh. Ilmoitushinnat mustavalkoisena: etusivulla 2,20 e/pmm, ennen tekstiä 1,70 e/pmm, tekstin jälkeen 1,70 e/pmm, tekstissä 1,70 e/pmm, takasivu 1,90 e/pmm, kuolinilmoitukset 0,90 e/pmm, määräpaikkakorotus 0,10 e/pmm. seuratalolle. puheenjohtaja. krs. Mukana Asko Aro-Heinilä. krs. Klo 18 laivamatka Tallinna-Helsinki XPRS. Matkan hinta 115e/hlö B2-hytissä. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Sitovat ilmoittautumiset 11.1. Katri Kirkkopellon kuvitusta kirjastaan ”Soiva metsä – Jean Sibeliuksen matkassa”. Kokemäki kutsuu 12.1. Matkailijaklinikan palveluihin kuuluvat mm. • matkailijan terveysneuvonta ja -tarkastukset • rokotukset • matkustamiseen liittyvät todistukset • lentokelpoisuuden arviointi. Lehden vastuu virheellisistä tai julkaisematta jääneistä ilmoituksista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. Tervetuloa! Terv. 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. Uuden kunnan johtajana toimii Säkylän kunnanjohtaja Teijo Mäenpää . 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. Kahvitarjoilu. Mäntyluodon metallityöväen ao. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. klo 07. joulukuuta eli uudenvuodenaattona perjantaivuorot. 91 ry Toimikunnan kokous 5.1.2016 klo 16.30 Porin Keilahallissa. krs. Katso lisätietoja netistä, kirjoita Google hakuun Porin Seudun Eläkkeensaajat. Tyytyväisimmät asiakkaat 140x 100_TurvaEpsi_UusiAika_012015.indd 1 2.1.2015 15:27:51 AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.fi Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.fi Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.fi RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.fi Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. Tervetuloa alkamaan uudelle toimintakaudelle veteraanit! Kokoukseen on lupautunut liiton sihteeri Matti Mäkelä. Kokemäen Eläkkeensaajat Ystävänpäiväristeily 8.-9.2.2016 Viking Gracella. Toimintasuunnitelma; ideasanko mukaan! Tervetuloa! Puheenjohtaja Muutoksia bussivuoroihin Köyliö ja Säkylä yhdistyvät vuoden 2016 alussa SÄKYLÄ P Köyliön ja Säkylän kunnat lakkautetaan ja kunnat yhdistyvät yhdeksi uudeksi kunnaksi 1.1.2016 lukien. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.fi Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.fi RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.fi Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. 040 848 9450 Itsenäisyydenkatu 33, Pori Tiedustelut ja ajanvaraus p. (02) 635 1160 as. Sitovat ilmoittautumiset Taimille 8.1.2016 mennessä puh 0407 335 386. Jumppa on ilmainen Porin JHL ry 27:n jäsenille. krs 28100 PORI Puh. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.fi Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Terv. Matkaan sisältyy: Bussimatkat Pori-Tallinna-Pori laivamatkat meno B2-hyteissä ja paluu kansipaikoin. Majoittuminen hotelli Virussa kahden hengen huoneissa. 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.fi Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. Lauluryhmä kokoontuu Järjestötalolla ma 11.1. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.fi Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. Metalli Kutosen Veteraanien kokous 4.1.2016 klo 10 Kutosen kulmassa. 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. Soiva metsä -näyttely , Kokemäen kaupunginkirjasto, 11.– 29.01.2016. Ystävänpäiväristeily Viking Grace 8 9.2. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. Lähtö Porista Nuorisotalon parkkipaikalta klo 16.20. Perjantaina 1. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.fi Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.fi RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.fi Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.fi Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.fi RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.fi Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Ajankohtaisia asioita, varsinkin SOT:en käsittelyä. Asiat: Valitaan toimihenkilöt vuodeksi 2016. klo 12.16. Asiantuntevaa hautausalan palvelua. krs 28100 PORI Puh. krs 28100 PORI Puh. PORI P Porin Linjat ajaa torstaina 31. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. 0800-398 336 klo 06–09, puh. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.fi Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.fi Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Kunnallisjärjestö ry Edustajiston (uusi edustajisto) kokous su 10.1.2016 klo 18 valtuustosalissa. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Satasoittoyhdistys ry. Värilliset ilmoitukset erillisen hinnaston mukaan. Rauman Työväenyhdistys ry Järjestäytymiskokous to 7.1 2016 klo 18. kerholla tai Keijolle puh 0400 722 288. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. 040 848 9450 AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Muista! Ota jäsenkorttisi mukaan, jotta voit todistaa jäsenyytesi jumpan vetäjälle. Järj. 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Uudessa kunnassa valtuustoon kuuluvat vuoden 2016 loppuun vuoden 2012 vaaleissa valitut Köyliön ja Säkylän valtuutetut, yhteensä 21+27 eli 48 valtuutettua. Kuljetukset kaikkialle. Omat kutsut Seuratalolla 12.1.2016 TSL:n Rauman Seudun Opintojärjestö ry Hallituksen kokous to 14.1.2016 klo 18 Kunnallisjärjestön kerhohuoneessa, Kuusistonkatu 1. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.fi Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. Yhteiseen kunnanhallitukseen valitaan 7–11 jäsentä (varajäseniä sama määrä). krs. 622 622 Hoitajan käynti 30 € • Sisältää matkailijan terveysneuvonnan, rokotussuunnitelman ja rokottamisen. krs. (02) 635 3583 050-569 3653 Ay-toiminta Eläkkeensaajat TSL toimii SDP toimii 2011 2012 2013 2014 Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva 01019 5110 www.turva.fi EP SI Ra tin g Asi akastyytyväisy yst utk im us Vak uutusy htiöverta ilus sa 1 EPSI Rating tutkii vuosittain suomalaisten vakuutusyhtiöiden asiakastyytyväisyyttä. 040 848 9450 AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Matkailija – huolehdi terveydestäsi jo kotimaassa Porin Lääkäritalon matkailijaklinikka on apunasi, kun matkaan liittyvät terveysasiat mietityttävät. Saapuminen Tallinnaan tiistaina 19.4. Aamiainen Kochi Aidadissa klo 7.30. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. krs 28100 PORI Puh. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.fi Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. Teljän Veteraanit tiedottaa: Järjestämme 3 päivän matkan Tallinnaan maanantaina 18.4.2016. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. 040 848 9450 AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. hotellissa. Tiedot löytyvät myös internet -sivuilta www.porinlinjat.fi.. 0800-392 262 Rauman alueella, ottakaa yhteyttä Länsi-Suomen jakelupäivystykseen puh. Uuden kunnan nimeksi tulee Säkylä. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Dem. Torstai 31. Kunnallisjärjestön kerhohuone, Kuusistonkatu 1, Tervetuloa! Puheenjohtaja Rauman Sos. 010-83 361 klo 08–16. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.fi Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.fi Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Terv. Myös Säkylän ja Köyliön seurakunnat yhdistyvät ja tilalle perustetaan uusi SäkyläKöyliön seurakunta. Vuoden 2016 kunnallisvaaleissa valitaan 27-jäseninen valtuusto. Aamiainen keskiviikkona 20.4. Ilmoittautumiset ja maksut viimeistään 12.3.2016 mennessä, Raimo Liljeroos puh 0400 123 435. Jatkamme rehdillä ja reilulla linjallamme. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. 040 848 9450 AY-MUISTIO AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Hintaan sisältyy hytti, lounas, kahvi ja pulla ja matka. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Emme aio kuitenkaan ylpistyä, vaan aiomme olla luottamuksen arvoisia huomennakin. Kummankin kunnan henkilöstö siirtyy uuden kunnan palvelukseen vanhoina työntekijöinä säilyttäen entisessä palvelussuhteessa saavuttamansa edut ja oikeudet. Porin JHL ry 27, vapaa-aikajaosto Porin Seudun Eläkkeensaajat ry Ensimmäinen yhteinen maanantaikerho 11.1.2016 nuorisotalolla. puheenjohtaja. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.fi Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.fi RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.fi Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. Muistotilaisuudet, sidontatyöt UUSIKOIVISTONTIE 40, PORI puh. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Toimikunta kokoontuu samassa paikassa jo klo 16.30. tammikuuta 2016 ajetaan sunnuntaivuorot. krs. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Ja hyväksytään vuoden 2015 tilit. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Olemme olleet jo neljä kertaa peräkkäin sijalla 1. krs 28100 PORI Puh. Huoneiden luovutus klo 12. Ilmoitushintoihin lisätään 24%:n arvonlisävero. • Rokotteet laskutetaan erikseen. Kuntojumppa järjestetään yhteistyössä Porin Työväen naisvoimistelijat ry:n kanssa. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.fi Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.fi RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.fi Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. joulukuuta 2015 4 Uuden Ajan yhteystiedot • Ammattiliittojen osoitemuistio • Menoa ja meininkiä Ennen tekstiä Julkaisija Ajan Sana Oy Perustettu 1906 ISSN 0789-8169 Sanomalehtien Liiton ja T-Lehdistö ry:n jäsenlehti Osoite Itsenäisyydenkatu 39 B 28100 Pori Postiosoite PL 205 28101 Pori Ilmestymispäivä perjantai Painopaikka Sata-Pirkan Painotalo Oy, Pori TOIMITUSJOHTAJA Reijo Nuikki TOIMITUS Avoinna ma, ti, to 9 – 16.00, ke 9 – 18.00, pe 9 – 14.00 Sähköposti ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@uusiaika-lehti.fi www.uusiaika-lehti.fi Päätoimittaja Jukka Vilponiemi 044-7300 243 jukka.vilponiemi@uusiaika-lehti.fi Toimitussihteeri Maarit Kautto 044-7300 242 maarit.kautto@uusiaika-lehti.fi Toimittajat Maarit Kautto 044-7300 242 maarit.kautto@uusiaika-lehti.fi Heli Kokko 044-7300 244 heli.kokko@uusiaika-lehti.fi Jukka Vilponiemi 044-7300 243 jukka.vilponiemi@uusiaika-lehti.fi TILAAJAPALVELU Konttori avoinna ma, ti, ke, to klo 8.00 – 16.00, pe klo 8 – 14 Tilaukset 044-7300 250, tilaukset@uusiaika-lehti.fi Ilmoitukset ua.ilmoitukset@uusiaika-lehti.fi Ilmoituskonsultti Markku Majakulma 044-7300 206 markku.majakulma@uusiaika-lehti.fi Levikkiasiat Merja Virtanen 044-7300 250 merja.virtanen@uusiaika-lehti.fi Tilaushinnat kesto 12 kk 63 e määräaikainen 12 kk 69 e 6 kk 45 e 3 kk 33 e Tilaushinnat sisältävät 10 % arvonlisäveron. Porin JHL ry 27:n jäsenille tarkoitettu kuntojumppa alkaa Kaarisillan koululla ma 4.1.2016 klo 17 ja Käppärän koululla to 7.1.2016 klo 18. klo 11. 040 848 9450 AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.fi Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Matkan hinta 50e. krs 28100 PORI Puh. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.fi Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2
Lounais-Suomen tulvariskikohteita on käsitelty kolmessa erillisessä tulvariskien hallintasuunnitelmassa. Muita esille nousevia teemoja ovat mm. Huittisten alueen tulvariskejä pyritään ehkäisemään lupakäsittelyssä olevalla Säpilän oikaisu-uomahankkeella. Perheitä joissa on pikkulapsia, hankitaan puuhapaketteja, kuten Aarrearkkuja, ja aikuiset ovat siirtyneet patoihin. Ostajat lähtevät rakettimyynnistä hyvin eri hintaisia kasseja kantaen: kotiin viedään esimerkiksi patoja parilla sadalla eurolla tai pikkusälää kaksi muovikassillista, jolloin hinta on 50 euron tietämissä. vesistöalueen säännöstelytahoja, kuten voimayhtiöitä. lähiruoka ja kaupunkiviljely. Turvallisuus on rakettimyynnissä kaiken perusta. LounaisSuomessa suunnitelmissa esitetyt keskeisimmät toimenpiteet ovat suurelta osin jo käynnissä, joko luvitustai suunnitteluvaiheessa. Ostajilta tarkistetaan aina, onko heillä suojalasit jo omasta takaa, ja laseja on myös myynnissä. Tarkoituksena on edistää rakennetun ympäristön viihtyisyyttä ja ihmisten hyvinvointia. Yhteisen numeron myötä nämä poistuvat ja soittajan ei tarvitse miettiä, minkä toimen alaisuuteen hänen asiansa kuuluu. Satu Hartell on Toejoen Veikkojen C-tyttöjen joukkuejohtaja, ja hän kuten muutkin rakettimyyjät Puuvillassa ovat talkoolaisia, jotka tekevät työtä Toejoen Veikkojen juniorityön hyväksi UUSivUoSi P Katsojankin kannattaa varustautua suojalasein, kun ilotulitusraketteja ammutaan uudenvuodenyönä. Porin ja Huittisten kaupunkien tulvariskien hillitsemistä on käsitelty Kokemäenjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmassa, jossa on Porin ja Huittisten alueen tulvasuojeluhankkeiden lisäksi myös paljon vesistöaluelaajuisia, järvisäännöstelyn kehittämiseen liittyviä toimenpideesityksiä. Tehtävänä on muun muassa puuttua lähisuhdeväkivaltatilanteisiin, lasten ja vanhempien välisiin riitatilanteisiin, alaikäisten rikoksien tekoon sekä päihteiden käyttöön. SUomi P Vihervuosi on ympäristöministeriön nimeämä valtakunnallinen teemavuosi, jota vietetään viidettä kertaa. Säpilän oikaisu-uoma on taas ajankohtainen Sosiaalipäivystystä tehostetaan yhteisellä numerolla Porissa Ensi vuonna vietetään valtakunnallista Vihervuotta LoUnaiS-SUomi P Maaja metsätalousministeriö hyväksyi 18. Sivuilla kerrotaan tarkemmin teemavuoden tapahtumista, tavoitteista ja taustoista. Isoin jäljellä oleva hankeosuus on Harjunpäänjoen alaosan järjestely, jolta alueelta tulvasuojaus vielä puuttuu. joulukuuta 2015 5 Uutiset Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu Voimaa Verkossa 55x25mm_VoimaaVerkosta.indd 1 19.12.2013 11:03:17 UUDISTET AAN EUROOPP AA VUONNA 2015! www.pam.fi Rakettien ostaja valitsee yhä useammin padan Suojalasit varjelevat myös katsojaa H eli K oKKo Heli Kokko Uusi Aika Pori P Päällikkö, Maestro, Äijätykki, Leka, Leuhkat eväät, Mega-Stalin... Satu Hartell on yksi tutkinnon suorittaneista. Hän kertaa rakettimyynnin sääntöjä: raketteja ei saa myydä alle 18-vuotiaille ja raketteja pitää säilyttää, myydä ja kuljettaa oikein. alimmilla rakentamiskorkeussuosituksilla ja varoitusjärjestelmien kehittämisellä. Myyntitilan kaapissa saa olla enintään 50 kiloa räjähteitä. Riippuu ikäryhmästä, millaisia paukkuja ostetaan. Suojalaseja myydään samoissa myyntipisteissä kuin ilotulitteitakin. Yhteistoiminta-alueen asukkaat voivat ottaa yhteyttä sosiaalipäivystyksen numeroon (02) 623 4380 arkipäivisin kello 8-16 välisenä aikana. Viime vuodenvaihteessa 17 ihmistä sai silmävamman ilotulitteista, ja neljä heistä vammautui katsoessaan ilotulitusta. Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) kannustaa uudenvuodenjuhlijoita käyttämään ilotulitteita turvallisesti. Sosiaalipäivystys toimii yhteistyössä poliisin, terveydenhuollon päivystyksen, pelastustoimen ja hätäkeskuksen kanssa. Sosiaalipäivystys on suunnattu kaikille kiireellisen avun tarpeessa oleville kuntalaisille. Maisema-sana sisältää niin rakennetut ympäristöt, luonnonalueet, kulttuurimaiseman kuin suojelualueetkin. Suunnitelmat on valmisteltu ns. Kaikki voivat osallistua teemavuoteen ja organisoida oman näköisensä tilaisuuden, tapahtuman tai projektin. Kotona saa säilyttää enintään viisi kiloa räjähteitä. Silmävammojen määrä on vähentynyt, kun ilotulitteita koskeva uusi lainsäädäntö tuli voimaan 2010. Viime vuonna silmävammoja tuli kuitenkin edellisiä vuosia enemmän. Tärkeä osa sivustoa ovat sadat eri puolilla Suomea järjestettävät tapahtumat, kilpailut, haasteet ja kampanjat, jotka kootaan kaikki teemavuoden tapahtumakalenteriin.. Sosiaalipäivystyksen tehtävänä on huolehtia kiireellisestä ja välittömästä avun antamisesta. Suomen Luonnonsuojeluliiton mielestä Säpilän oikaisu-uoman rakentamisesta aiheutuisi vakavia ympäristöhaittoja ja joen virkistyskäyttöarvo heikkenisi merkittävästi. Aikuissosiaalityön infopuhelin 044 7016202 palvelee asiakkaita edelleen aikuissosiaalityöhön ja toimeentulotukeen liittyvissä tiedotusasioissa. Rannikkokaupunkien tulvariskien hallintasuunnitelmassa ei ole niin selkeitä tulvasuojeluhankkeita kuin jokivesistöissä, vaan meriveden nousun aiheuttamiin rannikkotulviin pyritään valmistautumaan mm. Tavaraa tuodaan pitkin päivää lisää, kun sitä hupenee myynnissä. Porin tulvasuojeluhankkeessa on kaupungin keskustaa suojaavien tulvapatojen kunnostus jo suurelta osin tehty. Yhteisen puhelinnumeron avulla asiakas saa päivystysluontoista sosiaalipalvelun arviointia yhdestä ja samasta numerosta, kertoo johtava sosiaalityöntekijä Carita Koivula-Pukkila . Aiemmin aikuissosiaalityöllä ja lastensuojelulla on ollut omat päivystysnumerot. Tukes on viimevuotiseen tapaan halunnut vauhdittaa #muistasuojalasit-haastekampanjaa ja postittanut suojalaseja muun muassa julkisuuden henkilöille, viranomaisille ja muille yhteistyökumppaneille ja pyytänyt heitä osallistumaan haasteeseen. Halutaan päästä mahdollisimman helpolla, ja padan kanssa ei raketteja tarvitse käsitellä yksitellen, vaan sen saa ammuttua taivaalle yhdellä sytytyksellä. Oikaisukanavan rakentamishanke hylättiin 1990-luvulla kannattamattomana, ja nytkin se on saanut osakseen kritiikkiä. tulvaryhmissä, joissa on ollut edustettuina ELY-keskusten lisäksi maakuntaliittojen, kuntien ja pelastusviranomaisten edustajat sekä lisäksi asiantuntijajäseninä mm. Parhaita ovat lasit, jotka suojaavat silmää myös sivusta. Ne löytää, kun lukee rakettiesitteessä olevat qrkoodit älypuhelimellaan. Rakettien ja erilaisten rakettisettien ulkonäöstä ja voimasta saa hyvän ennakkokäsityksen, kun katsoo niistä tehdyt videot. Torstai 31. Iltaisin, öisin ja viikonloppuisin yhteyttä otetaan hätäkeskuksen kautta. Pori P Porin perusturvakeskuksen sosiaalipäivystys aloittaa toimintansa 4. Moni porukka tai perhe ostaa raketteja kimpassa, jolloin saadaan isompi jytky pienellä hinnalla per porukka tai perhe. Vihervuoden verkkosivut on avattu osoitteessa www.vihervuosi.fi. tammikuuta. Vihervuoden slogan ”Minun maisemani – maalla ja kaupungissa” tuo tarkoituksella asiat lähelle. n Satu Hartell (vasemmalla) ja Sanna Salminen tukevat rakettien myynnillä Toejoen veikkojen juniorityötä. Turva-asumisen numero 02 621 0707 vastaa ympäri vuorokauden lähisuhdeväkivaltaan liittyvän turvan tarjoamisessa. Jo uudenvuoden rakettien nimissä on jytkyä. Nimet voivat vaihtua, mutta sisältö on vuodesta toiseen suurin piirtein samaa. Pelastusviranomaiset valvovat rakettikauppaa, ja rakettien myyntitilan seinällä on aanelosia, joissa kerrotaan ketkä ovat suorittaneet pakollisen räjähdekaupan vastaavan hoitajan tutkinnon. Teemavuoden tavoitteena on innostaa ihmiset, yhteisöt, järjestöt ja yritykset toimimaan oman lähiympäristönsä hyväksi. Tyypillisimmin katsoja saa silmävamman, kun raketti kimpoaa vahingossa yleisön suuntaan tai ammutun raketin kappaleita putoaa katsojien päälle. Sosiaalipäivystyksen kautta saa myös tukea, neuvontaa ja ohjausta äkillisissä ja odottamattomissa kriisitilanteissa ja psykososiaalisen tuen järjestämisessä sekä vanhusten ja vammaisten kotona pärjäämisessä. Yhdelläkään ei ollut suojalaseja. Oikaisu-uoman avulla Kokemäenjoen talvisiin hyydetulvatilanteisiin muun muassa Porissa olisi helpompi varautua säännöstelyn keinoin aiheuttamatta tulvahaittoja Huittisten alueella. Lain mukaan suojalasien käytöstä tuli ilotulitteiden ampujalle pakollista. Satu Hartell Puuvillan rakettimyynnistä kertoi, että rakettien vaarallisuus tulee lähinnä siitä, että niiden käyttäjä on humalassa. Ilotulitteiden hintahaitari on laaja: halvin on euron hintainen ja kallein on 115 euroa maksava V.I.P-pata, jossa on 102 rakettia. Rakettitukun myynnistä Porin Puuvillan kauppakeskuksessa tosin kerrotaan, että patojen suosio kasvaa vuosi vuodelta. Liiton mielestä hanke on myös taloudellisesti kannattamaton. joulukuuta tulvariskien hallintasuunnitelmat. Koko maassa on 21 tulvariskikohdetta, ja Lounais-Suomen tulvariskikohteet ovat Salo, Pori, Huittinen sekä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueet. Vuoden pääteema Kestävä suomalainen maisema nostaa esille tämän ajan haasteet: miten voimme edistää kestävän kehityksen mukaista viheralueiden suunnittelua, rakentamista ja hoitoa. Sosiaalityöntekijä tekee palvelutarpeen kiireellisyyden arvioinnin, KoivulaPukkila kuvailee toimintaa
Alkuomavastuu kerryttää kuitenkin lääkkeiden vuosiomavastuuta eli ns. joulukuuta 2015 6 Uutiset Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu Lääkekorvauksiin 50 euron alkuomavastuu, sairaanhoito kallistuu, opintorahan saanti vaikeutuu Uusi vuosi: Kelan etuuksiin useita muutoksia SoSiaalietuudet P Uusi vuosi 2016 tuo mukanaan useita muutoksia Kelan etuuksiin, jotka vaikuttavat useimpien arkeen. Vuorotteluvapaan enimmäiskestoa lyhennetään 180 päivään. Pääasiassa laitosmuotoisesti toteutettavan Tules-kuntoutuskurssin rinnalle tulee uutena kurssityyppinä pelkästään avomuotoisena toteutettava Tules-avokurssi. Käytännössä tämä tarkoitta mm. Myös jo maksussa olevat ruokavaliokorvaukset lakkautetaan. Etuudensaajat maksavat vuonna 2016 eläkkeestään tai etuustulostaan sairausvakuutusmaksuna 1,47 %, mikä on hieman vähemmän kuin vuonna 2015 (1,49 %). Lapseneläkkeen perusmäärä on 60,19 e/kk. Ansioraja on hiukan pienenemässä. Matkakorvausten vuotuinen omavastuuosuus (ns. Vähimmäispäiväraha laskee 24,02 eurosta 23,93 euroon päivässä. Vanhempainpäivärahakaudelta maksettava 30 päivän korotettu päiväraha poistetaan ja päiväraha määräytyisi 70 %:n korvausasteen mukaan nykyisen 75 %:n sijaan. työttömyysturvaan tulee pieniä muutoksia. Keliakiaa sairastavien ruokavaliokorvaus poistuu, eikä vuoden alusta alkaen ei enää myönnetä ruokavaliokorvauksia. Parisuhteessa olevan täysi kansaneläke pienenee 2,07 euroa eli 562,62 euroon kuukaudessa. täysi takuueläke on ensi vuonna 766,85 e/kk. matkakatto) nousisi 272 eurosta 300 euroon. sitä, että jos porilainen potilas saa lähetteen Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan, hän ei saisi bussimatkastaan lainkaan Kelan korvausta. Kela muuttaa maksussa olevia vähimmäismääräisiä päivärahoja automaattisesti. Ensi vuonna voimaan tulevat muutokset koskevat suurta osaa Suomessa asuvista. Kuitenkin esimerkiksi eläkkeensaajan asumistuen perusomavastuu, lisäomavastuun rajat ja omaisuusrajat muuttuvat, sillä ne on sidottu kansaneläkeindeksiin. Pienituloisimpien tuensaajien tukeen tulosidonnaisuuden kiristäminen ei vaikuta. Sen sijaan monien etuuksien määrät pienenevät 0,4 prosenttia, sillä negatiivinen inflaatio painoi kansaneläkeindeksin miinukselle. sairaanhoidon kelakorvaukset pienenevät eli sairaanhoito tulee potilaalle kalliimmaksi. Vuoden 2016 alusta kuntoutuksen myöntäminen ei enää ole sidoksissa siihen, että kuntoutuja saa vähintään korotettua vammaistukea tai korotettua eläkettä saavan hoitotukea. Kelan korvaamien matkojen omavastuu nousee nykyisestä 16 eurosta 25 euroon yhteen suuntaan tehdyltä matkalta. Täysi peruspäiväraha ja työmarkkinatuki ovat ensi vuonna 32,68 e/pv. lääkkeistä saa Kela-korvauksen vasta, kun vuotuiset lääkekustannukset ylittävät alkuomavastuun. Selkein muutos, on se, että Kelan lääkekorvauksiin tulee uusi 50 euron alkuomavastuu. Elatustuki on ensi vuoden alusta 154,77 euroa lapsesta kuukaudessa. Lisäksi mm. Jo opintorahaa saavan opintotuki tarkistetaan hakemuksetta. Kelan maksamiin etuuksiin ei tehdä indeksikorotusta ensi vuoden alussa. Jos palkka on ensi vuonna enintään 743,84 euroa kuussa, eläkkeen maksamista ei tarvitse keskeyttää. Alle 16-vuotiaan ja 16 vuotta täyttäneen vammaistuet sekä eläkettä saavan hoitotuki pienenevät vuodenvaihteessa 0,4 %. Vuorottelokorvausta haetaan Kelan kautta vain vähän. Opintorahojen vuosittaisista indeksitarkistuksista luovutaan, joten 1.8.2015 voimaan tulleet opintorahojen perusmäärät ovat voimassa toistaiseksi. Torstai 31. Alkuomavastuu on 50 euroa kalenterivuodessa. Äitiys-, isyysja vanhempainrahan vähimmäismäärät pienenevät ensi vuonna 0,4 %. Kelan korvaama taksimatka tilataan alueellisesti keskitetyistä tilausnumeroista. Alempi (65 %) ja ylempi (100 %) erityiskorvaus säilyvät ennallaan. Hammaslääkärin tekemän suun tutkimuksen korvaus sekä rintamaveteraanien protetiikan toimenpidetaksa jätetään vuoden 2015 tasolle. työkyvyttömyyseläkkeen ansioraja pienenee kolmisen euroa HelSinKi P Jos on työkyvyttömyyseläkkeellä ja työskentelee hiukan, on syytä huolehtia, että palkka tai työtulo ei ylitä ansiorajaa. Veteraanilisä on 105,13 e/kk. Toinen mahdollisuus on jättää eläke lepäämään, toisin sanoen pyytää keskeyttämään eläkkeen maksamisen. Se ei koske alle 18-vuotiaita. Kela järjestää työkyvyttömyyden estämiseksi sekä työja ansiokyvyn parantamiseksi lakisääteistä ammatillista Tykkuntoutusta. Ruokavaliokorvauksen poistamisen taustalla ovat valtiontalouden säästötarve sekä valtioneuvoston yhteisesti hyväksymä poliittinen ratkaisu käytettävissä olevien rahojen kohdentamisesta. Se on ensi vuonna 610,37 euroa. Näin lapsilisän euromäärät säilyvät ensi vuonna samoina kuin vuonna 2015. Siihen asti jatketaan Tyk-kuntoutuksia. Takuueläkkeestä vähennetään henkilön kaikki muut eläkkeet, eikä sitä saa lainkaan, jos muut eläkkeet yhteensä tuovat lähes saman vähimmäisturvan. Asumistuen enimmäisasumismenot pidetään vuonna 2016 samoina kuin tänä vuonna. Uusi KIILA-kuntoutus korvaa 1.5.2016 lähtien lakisääteiset ammatilliset Tykkuntoutukset. Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuki sekä osittainen ja joustava hoitoraha pienenevät vuoden 2016 alussa 0,4 %. Vuonna 2016 vakuutetun palkansaajan sairausvakuutusmaksu on 2,12 % palkasta, josta päivärahamaksun osuus on 0,82 % ja sairaanhoitomaksun osuus 1,30 % (vuonna 2015 yhteensä 2,10 %). opintorahoihin vaikuttavia opiskelijan vanhempien tulorajoja korotetaan 1.1.2016 alkaen 13 %:lla. n Reseptilääkkeet kallistuvat ensi vuoden alussa, kun ennen Kela-korvausten saamista pitää maksaa henkilökohtainen 50 euron alkuomavastuu. Lääkkeiden peruskorvaus nousee nykyisestä 35:stä 40 prosenttiin. Esimerkiksi lääkekorvauksia sai viime vuonna 3,8 miljoonaa henkilöä. Lakimuutoksen vaikutuksesta myös kuntoutuksen sisältö uudistuu ja sen nimi muuttuu vaativaksi lääkinnälliseksi kuntoutukseksi. Lapsilisää ei ensi vuodesta lähtien enää tarkisteta kansaneläkeindeksillä. Yksin asuva, täyttä työmarkkinatukea saava henkilö saa jatkossakin tulojen puolesta täyttä asumistukea. Vanhempien vuositulot pienentävät opintorahan määrää, jos ne ovat vähintään 61 010 euroa, ja estävät opintorahan saamisen, jos ne ovat vähintään 80 200 euroa. Kansaneläke ja perhe-eläke pienenevät kansaneläkeindeksin mukaisesti 0,4 % vuoden 2016 alussa. Alkuomavastuu maksetaan apteekkiin ensimmäisen reseptilääkkeen oston yhteydessä. Sairausvakuutusmaksut nousevat hieman. Työkyvyttömyyseläkkeellä saa ensi vuonna tienata siis 2,73 euroa vähemmän kuukaudessa kuin tänä vuonna. lääkekattoa. Vaikeavammaisten kuntoutus uudistuu. Jos tähän ei ole mahdollisuutta, kannattaa sopia ajoissa työnantajan kanssa, että palkka on enintään 743,84 euroa kuussa. Yleisen asumistuen perusomavastuun tulosidonnaisuuden kiristäminen kohdistuu vuonna 2016 noin 105 000 tuensaajaan. Tavoitteena on, että myös työelämässä olevilla vaikeavammaisilla olisi paremmat mahdollisuudet päästä kuntoutukseen ja heidän työkykyään voitaisiin näin tukea. Jos opiskelija ei vielä saa opintorahaa, hänen on haettava sitä. Kela korvaa taksilla tehtyjä matkoja, jos asiakas ei voi käyttää muuta kulkuneuvoa terveydentilansa tai puutteellisten liikenneyhteyksien vuoksi. Asumistuen taso alenee heillä arvioiden mukaan keskimäärin 9 euroa. Sairausvakuutuksesta maksettaviin sairaanhoidon kustannuksiin tehdään vuonna 2016 78 miljoonan euron leikkaukset.. Tämä on Suomessa asuvan henkilön vähimmäiseläkkeen bruttomäärä vuonna 2016. Yleisen asumistuen perusomavastuun tulosidonnaisuus nousee ensi vuoden alussa 40 prosentista 42:een. Kela tarjoaa ensi vuoden alusta sekä työelämässä oleville että työelämästä poissa oleville tukija liikuntaelinoireisille kuntoutujille uutta avomuotoista kuntoutusta. Muualta kuin keskitetystä tilausnumerosta tilatun taksimatkan omavastuu nousisi 32 eurosta 50 euroon. Yksin asuvan henkilön täysi kansaneläke pienenee 2,33 euroa eli 634,30 euroon kuukaudessa. Eläkettä saavan hoitotuen uudet määrät ovat seuraavat: perushoitotuki 62,25 e/kk, korotettu hoitotuki 154,96 e/kk ja ylin hoitotuki 327,67 e/kk. Vuonna 2015 ansioraja on ollut 746,57 euroa kuukaudessa. Ylemmän erityiskorvausluokan lääkekohtainen omavastuu nousee nykyisestä 3 eurosta 4,50 euroon ja lääkekaton ylityksen jälkeinen omavastuu 1,50 eurosta 2,50 euroon. Opintoraha ja lapsilisät irrotetaan kansaneläkeindeksistä, joten niiden määrät pysyvät ennallaan. Vuonna 2016 yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksu eli sairausvakuutusmaksu on 2,12 % (2,08 % vuonna 2015). Kela muuttaa maksussa olevan elatustuen automaattisesti. Vammaistuen uudet määrät ovat seuraavat: perusvammaistuki 92,94 e/kk, korotettu vammaistuki 216,87 e/kk ja ylin vammaistuki 420,51 e/kk. Ansiorajan pienenemisen taustalla ovat pienentyneet elinkustannukset. Eläkkeen voi jättää lepäämään kolmeksi kuukaudeksi ja enintään kahdeksi vuodeksi. Erikseen maksettavana vesimaksuna hyväksytään 18 euroa kuukaudessa henkilöä kohden, aiemman 19 euron sijaan. Lesken alkueläke on ensi vuonna 327,14 e/kk. Vuorotteluvapaan edellytyksenä on jatkossa 20 vuoden työhistoria, ja vuorotteluvapaakorvaus on 70 % siitä työttömyyskorvauksesta, johon vuorotteluvapaalle jäävä on oikeutettu. Muutos koskee vuonna 2016 alkavia vanhempainpäivärahakausia. Vammaistuet pienenevät hieman. Erikseen maksettavina lämmityskustannuksina hyväksytään sama määrä kuin tänä vuonna. Se tulee jatkossa pitää yhdessä erässä eli kaikki 100180 päivää kerralla. J ukka V ilponiemi. Korotus koskee ainoastaan muualla kuin vanhempansa luona asuvia 18-19-vuotiaita perheettömiä opiskelijoita, jotka opiskelevat toisen asteen oppilaitoksissa. Säästöt toteutetaan leikkaamalla lääkärin, hammaslääkärin ja suuhygienistin toimenpidekohtaisia korvaustaksoja sekä lääkärin ja hammaslääkärin määräämän tutkimuksen ja hoidon korvaustaksoja. Eläkkeensaajan asumistuessa sovelletaan vuonna 2016 samoja lämmitys-, vesija kunnossapitokustannuksia, keskimääräisiä asumismenoja sekä asumismenojen enimmäismääriä kuin vuonna 2015
Kastettu: Aliisa Ida Maria ja Verneri Jukka Johannes Nieminen. Aiheesta alustaa Antti Koivisto. LÄNSI-PORI Kastettu: Ilona Helmi Julia Puhakka, Valtti Helmeri Heinonen, Joel Elias Benjamin Mykrä, Elias Veikko Daniel Heino. Joululaulumessu klo 10 Lavia. Vuoden 2016 ensimmäisenä päivänä kaikissa Porin pääkirkoissa pidetään jumalanpalvelukset kello 10, 11 tai 12. Kauneimmat joululaulut vielä loppiaisena Vuodenvaihde Porin seurakunnissa Loppiaiskonsertti Keski-Porin kirkossa Vuorotteluvapaa lyhenee puoleen Pori P Loppiaisena pääsee vielä laulamaan Kauneimpia joululauluja. Hän oli Helsingin Johanneksenkirkon pitkäaikainen urkuri, kuten edeltäjänsäkin Oskar Merikanto . Liturgi: Lasse Vappula, saarnaaja: Satu Salo, kanttori: Pasi Nieminen, kolehti: Päihdeja kriminaalityöhön eri järjestöille, Kirkkohallitus. Promenadi 1.-7.1.2016 Finnkinon leffaliput kätevästi etukäteen. Klo 13 Hartaushetki Pappilanlammen palvelukeskuksessa, Riku Pakarinen. Klo 12 Reposaari. Klo 10 Messu Ulvilan kirkossa, Elise Lehtola, Lea Takala. Liturgi: Markku Järviö, saarnaaja: Satu Salo, kanttori: Pasi Nieminen, kolehti: Suomen Merimieskirkon työhön ulkomailla vaikeuksiin joutuneiden suomalaisten auttamiseksi. Pori P Keski-Porin seurakunnan kamarikuorot Vox Humana ja Cantores Vesperi esittävät loppiaisena keskiviikkona 6. tammikuuta kello 19 Harjavallan kirkossa. Seurakunnan kotisivut ovat osoitteessa www.ulvilanseurakunta.fi. Klo 12 Reposaari. Tänään ei jumalanpalvelusta Kullaalla. To 7.1. klo 10 Messu kirkossa. TyöElämä P Vuorotteluvapaata koskeva lainmuutos tulee voimaan 1.1.2016 alkaen. Su 3.1. Su 10.1. Torstai 31. Messu klo 10 Keski-Pori, Lavia, Noormarkku, Pihlava. Kahvitus klo 17.30, luento klo 18. Guido Kriik, urut Juhani Romppanen, ohjelma 10 e, Keski-Porin kirkko. Samalla vähintään 25 työuran tehneiden korkeampi vuorottelukorvaus poistuu, kun aiemmin pitkän työuran tehneillä korvauksen taso oli 80 prosenttia työttömyyspäivärahasta. joulukuuta 2015 7 www.porievl.fi PORIN SEURAKUNNISSA 31.12.2015.-7.1.2016 Uudenvuoden jumalanpalvelukset pe 1.1. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna klo 8.00 13.00. klo 18 Miestenpiiri srk-kodin olohuoneella. Säveltäjä, kuoronjohtaja ja professori Armas Maasalo (1885–1960) kuuluu Suomen kirkkomusiikin suuriin nimiin. Kauneimmat Joululaulut klo 14 Porin seurakuntakeskus. Tilaisuuteen on roihuilla merkitty opastus Mäntysaarenja Kullaanteiltä. Messu klo 10 Ahlainen, Keski-Pori, Länsi-Pori, Noormarkku Pihlava, Teljä. Solisteina konsertissa ovat Leena Kivi , Sinikka Hännikkälä , Markus Lindberg ja Ilkka Liuskallio . tammikuuta 2016 kello 18 Keski-Porin kirkossa Armas Maasalon Jouluoratorion. Klo 11 Elämän Eliksiirin ruuanjako Kullaan seurakuntakodissa. Klo 18 Mettämatkan laavu, Lavia, säävaraus. klo 10 Messu kirkossa, 70-vuotiaiden juhlamessu. Vapaa on lisäksi pidettävä yhdessä jaksossa, kun aiemmin sen saattoi jakaa useampaan erään. Loppiainen ke 6.1. Kello 15 Kauneimpia joululauluja lauletaan Esivallankatu 6:ssa ja kello 18 Laviassa Mettämatkan laavulla. Klo 16 Väinölä. Viraston yhteydessä on hautausmaantoimisto, jossa päivystys maanantaisin ja tiistaisin klo 9-11, p. Eurajoki Nakkila Säkylä Ulvila Pori MUISTETTAVIA OSOITTEITA Lakiasiaintoimisto JYLLI&UOTILA KY VESI & LÄMPÖ JUHOLA OY Putkiasennukset, puh. Su 3.1. Tekstit ovat raamatusta sekä Huugo Jalkaselta ja Ilmari Salomieheltä, kertoo kuorojen johtaja, kanttori Guido Kriik . Klo 11 Länsi-Pori. 042 493 001 Öljypoltinhuolto, puh. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Klo 10 Sanajumalanpalvelus Ulvilan kirkossa, Riku Pakarinen, Katri Järvisalo-Hoffström. Juhlassa ovat mukana pastori Antero Virtanen sekä kanttori Guido Kriik . Vapaan enimmäiskesto lyhenee 180 kalenteripäivään, kun se aiemmin oli 360 kalenteripäivää. – Teoksessa on käytetty suomalaista virsiperinnettä, kuorofuugat ovat kehitetty huippuunsa, vokaalisoolot loistavat kauneudellaan. 0400 380 082 Vehmasputki Oy, Karjalankatu 5, 28130 PORI • puh. Urkurintyön ohessa hän toimi Kansallis-kuoron johtajana ja Helsingin lukkariurkurikoulun ja Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosaston johtajana. To 31.12. Uudenvuodenpäivä 1.1.2016 Klo 10 Sanajumalanpalvelus Ulvilan kirkossa, Eija Humpas-Toivanen, Katri Järvisalo-Hoffström. Armas Maasalon Jouluoratorio klo 18, Vox Humana, Cantores Vesperi, solistit Leena Kivi, Sinikka Hännikkälä, Sinikka Vuorinen, Markus Lindberg ja Ilkka Liuskallio, joht. Vuoden viimeisen päivän tilaisuutta vietetään puolestaan Pormestarinluodon seurakuntakodissa samoin kello 18. Messu klo 10 Ahlainen, Keski-Pori, Lavia, Länsi-Pori, Noormarkku, Pihlava, Teljä. Poikkeuksellisesti viimeisenä päivänä ei siis ole torstain iltapidennystä. Liturgi ja saarnaaja: Markku Järviö, kanttori: Pasi Nieminen, kolehti: Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta teemalla ”Kirkko rakentaa rauhaa ja sovintoa”. Loppiainen 6.1. Kiristyksillä haetaan 50 miljoonan euron vuosisäästöjä. Jos vuorotteluvapaasta on sovittu vuoden 2015 puolella ja jos vapaa alkaa viimeistään 31.3.2016, vuorotteluvapaaseen sovelletaan aikaisempia säännöksiä. Lippukassa aukeaa klo 12 007 SPECTRE • K12 • 2h 29 min •20.30 CREED: THE LEGACY OF ROCKY •K16 • 2h 13 min • 20.30 (su 18.00) ENSI-ILTA DADDY’S HOME • K7 • 1h 36 min • pe-la, ma-ke 20.00, su 19.45, to 20.05 ENSI-ILTA HEVISAURUS-ELOKUVA • S • 1h 2 5min • pe-la, ma-ti, to 14.30, su 14.15, ke 12.30 HOTEL TRANSYLVANIA 2 (2D) (DUB) • K7 • 1h 29 min • su-ti 12.30 Puhumme suomea JOY • S • 2h 04 min • pe-la, ma-ke 17.30, su 16.45, to 17.35 ENSI-ILTA KAMPPAILU MERTA VASTAAN (2D) • K12 • 2h 02 min• su 20.45 KAMPPAILU MERTA VASTAAN 3D • K12 • 2h 02 min •15.30 KUNNON DINOSAURUS (2D) (DUB) • K7 • 1h 41 min • ke-to 13.15 Puhumme suomea, ENSI-ILTA KUNNON DINOSAURUS (2D) (ORIG) • K7 • 1h 41 min • ke-to 18.00 Originaali versio, ENSI-ILTA KUNNON DINOSAURUS 3D (DUB) • K7 • 1h 41 min • ke-to 15.45 Puhumme suomea, ENSI-ILTA MIEKKAILIJA • K7 • 1h 39 min • ke 14.20 NAPAPIIRIN SANKARIT 2 • K12 • 1h 31 min • pe-ti 13.15, to 12.30 NUOTIN VIERESTÄ • K7 • 1h 38 min • pe-la, ma-to 18.20, 20.15, su 14.30, 18.15 ENSI-ILTA NÄLKÄPELI MATKIJANÄRHI, OSA 2 (2D) • K12 • 2h 17 min • pe-la 14.45, ma-ti 14.30 ONNELIN JA ANNELIN TALVI • S • 1h 22 min • pe-ti 12.30 POINT BREAK (2D) • K12 • 1h 54 min • pe-ti 15.15, ke 14.45, to 15.15 SHERLOCK: THE ABOMINABLE BRIDE • K16 • 1h 50 min • su 20.00 STAR WARS: THE FORCE AWAKENS (2D) • K12 • 2h 16 min • pe-la, ma-to 17.45, pe-to 15.00 STAR WARS: THE FORCE AWAKENS 3D • K12 • 2h 16min • 12.45, 18.00 (su 17.45), 20.45 TENAVAT-ELOKUVA (2D) (DUB) • S • 1h 28 min • 13.00 Puhumme suomea TENAVAT-ELOKUVA (2D) (ORIG) • S • 1h 28 min • ma-ti 18.15 Originaali versio TENAVAT-ELOKUVA 3D (DUB) • S • 1h 28 min • pe-la, ma-ke 16.25, pe-la 18.15, su 16.05 ja 18.00, to 16.20 Puhumme suomea TYTTÖKUNINGAS • K12 • 1h 46 min • pe-la, ke 12.30 VAKOOJIEN SILTA • K12 • 2h 22 min •t o 12.30 KESKI-PORI Kastettu: Lennu Armas Olavi Lehtonen, Tatu Akseli Armas Järvensivu, Odessa Marlene Nuotio. Pidettävä yhdessä jaksossa. Ulvilan seurakunnan kirkkoherranvirasto on avoinna arkisin klo 8 15, p. Uudenvuoden aattojuhlaa vietetään 31.12. Tarkemmat tiedot löytyvät osoitteesta porievl.fi. Suomen Lähetysseuralle 347,87. 02-535 0600, osoite Pappilantie 7 A. klo 18 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Vapaata voi hakea vasta 20 vuoden työhistorian jälkeen, kun aikaisemmin työhistoriaa on tarvittu 17 vuotta. Maasalon Jouluoratorion esitti ensimmäisen kerran Kansallis-Kuoro 70 vuotta sitten 16.12.1945. Ti 5.1. Klo 15 Esivallankatu 6. Uusia säännöksiä sovelletaan niihin vuorotteluvapaisiin, joista sovitaan lain voimaantulon jälkeen. Jumalanpalvelukset su 3.1. Hautaan siunattu: Meeri Inkeri Nordqvist, 86 v., Ritva Ellen Laakso, 79 v., Matti Tapio Puntanen, 84 v., Liisa Aune Agneta Arponen, 93 v., Kaisa-Liisa Marja Ruusulaakso, 64 v., Seppo Rauno Eestelä, 74 v., Raine Kari Ensio Sirpola, 69 v. Urkurina on Juhani Romppanen . Klo 12 Sanajumalanpalvelus Kullaan kirkossa, Riku Pakarinen, Katri Järvisalo-Hoffström. Klo 12 Sanajumalanpalvelus Kullaan kirkossa, Eija Humpas-Toivanen, Katri Järvisalo-Hoffström. Klo 13 Lassila. Sanajumalanpalvelus klo 10 Ahlainen, Teljä. 044-7350 607. Hautaan siunattu: Sisko Orvokki Laihinen, 90 v. kello 19 Keski-Porin kirkossa. seurakuntien keskusrekisteri sekä Keski-Porin ja Porin Teljän seurakunnan seurakuntatoimistot ovat avoinna normaalin arkipäivän mukaan, eli kello 8.30–15. PORIN TELJÄ Kastettu: Kristiina Elise-Maj Nordlund. Porin kaupungin uudenvuoden vastaanotolla seurakunnan puheenvuoron pitää Länsi-Porin seurakuntapastori Tanja Häkkinen . Kuollut: Heikki Yrjö Asser Lampiniemi, 88v. Kuolleet: Ann-Maj Elisabeth Rantala 70v., Heikki Artturi Marjamäki 84v., Pentti Antero Kosonen 84v. Ke 6.1. Sanajumalanpalvelus klo 12 Kyläsaari. Kirkkokolehti 13.12. klo 17 Vauvakirkko srk-kodin salissa. Kello 14 Porin seurakuntakeskuksessa järjestetään Lähetyksen Kauneimmat joululaulut Laura Koukkarin , Marketta Lehdon ja Päivi Holkon johdolla. (02) 6301 880, fax (02) 6301 888 www.vehmasputki.fi • vehmasputki@vehmasputki.fi 29 95 15 hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi www.uusiaika-lehti.fi Olemme muuttaneet! Uuden Ajan ja Kehitys Oy:n UUSI katuosoite on Itsenäisyydenkatu 39, B-porras, 4. kerros, 28100 Pori. Klo 12 Reposaari, Ruosniemi. Armas Maasalon Jouluoratorio kuullaan paitsi Keski-Porin kirkossa loppiaisena jo loppiaisaattona, 5. Liturgi: Lasse Vappula, saarnaaja: Satu Salo, kanttori: Pasi Nieminen, kolehti: Pakolaisten auttamiseen kriisialueilla Kirkon Ulkomaanavun kautta. Eduskunta on hyväksynyt lakimuutoksen. Luentosarja Suomen evankelisluterilaisen kirkon herätysliikkeistä alkaa Kirkkotuvassa 18.1.2016, aiheena Rukoilevaisuus eilen ja tänään. NOORMARKKU Kastettu: Saana Anna Sofia Salonen, Janina Sofia Heiskala, Olavi Armas Viljami Laine. Pe 1.1. Vuorotteluvapaan ehdot ovat kiristymässä. Seurakunnasta mukana Pasi Nieminen, Markku Järviö, Terttu Mikola, Tuula Vähä-Vahe ja Satu Salo. Pori P Vuoden viimeisenä päivänä torstaina 31.12.2015 Porin ev.lut
Lupaavia nuoria 2015 ovat Eemil-Oskar Oras (luistelu), Amanda Salonen (naiset) ja Aapo Räikkönen (sulkapallo). Kun listalle sai pistää vain kuusi urheilijaa, niin todellinen ässäkortti on Esa Lindell , joka voitti Ässissä SM-liigan puolustajien pistepörssin ja valittiin sarjan parhaaksi puolustajaksi. Jälkipelit ja ennakot Jarmo Liuhala Uusi Aika Vakioveikkaus Vihjeet P Vakion kohteet pelataan vasta ensi vuonna, mutta ollaan Englannin joukkueiden kovimmassa otteluputkessa, jossa managerien vaihtamisviikotkin ovat käynnissä! Kohteet 1-7 ovat Valioliigaa ja kohteet 8-13 ovat Championshipia. Mutta parasta pitää yrittää ja katsoa mihin se riittää. Mutta vuoden parhaan urheilijan, vuoden joukkueen ja vuoden valmentajan valitsevat Suomen Urheilutoimittajain Liiton jäsenet. Mies joka on valmentanut, suomalaisten kiusaksi, Kenian Julius Yegon MM-kultamitalin voittajaksi ja kaiken huipuksi vielä MM-hopeamitalistiksi Egyptin Ihab Abdelrahman El Sayedin. Viimeksi tältä paikalta toivotan kaikille kaupunkiemme, myös maaseudun, asukkaille hyvää sekä taloudellisesti menestyksekästä vuotta 2016. Sopimus on kaksivuotinen ulottuen vuoden 2017 loppuun saakka ja sisältää lisäksi option kahdesta lisävuodesta. Kohteessa 6 Sunderland ottaa tosi tärkeän kolmen pisteen kotivoiton. Ja Lindell pelasi siis viime kauden Porin Ässissä, ollen muuten MM-kisoissakin Leijonien numero Uno. Liiton esiraati on poiminut ehdokkaita jokaiseen ryhmään, mutta sen ulkopuoleltakin voi kymmentä parasta äänestää. Johtokunnan ainoa uusi jäsen on Jarmo Koskinen, eikä ketään jäänyt pois. Manchester U-Swansea 1 Arsenal-Newcastle U 1 Leicester-Bournemouth 1 Norwich-Southampton 12 West Bromwich-Stoke X2 Sunderland-Aston Villa 1 Watford-Manchester C X2 Burnley-Ipswich 1X Cardiff C-Blackburn 1 Fulham-Sheffield W X2 Reading-Bristol C 1 Birmingham-Brentford X2 Charlton-Nottingham X2 P Varmat: Kaikki kolme ensimmäistä kohdetta pistetään kotivarmoiksi. Niin se on, että hävinneet selittelevät. Ässien toinenkin maali merkittiin puolustaja Teemu Vuorisalon nimiin. Suomen Vuoden Urheilija 2015 omalla listallani on Tero Pitkämäki. tammikuuta 2016 kello 16.58. Vain Vili Saarijärv i ja J oni Tuulola pelasivat omalla tasollaan, mutta Olli Juolevi oli jopa vaisu. Heko heko!. Silti myös Manchester City ja Arsenal ovat jo narahtaneet, joten nyt veri punnitaan ja manageri! Peliaika päättyy lauantaina 2. Kovassa iskussa Saarelan lisäksi ovat olleet Sebastian Aho, Patrik Laine ja Jesse Puljujärvi, mutta Mikko Rantasen ketju Roope Hintz ja Kasperi Kapanen on pakko nostaa tehojaan, jotta vielä kunnian kukko kiekuu. Erikoisinta ottelussa oli, että Venäjä teki 2-3 kavennuksensa ja itseluottamuksen kannalta huikean tärkeän maalin alivoimalla! Porin Ässien Aleksi Saarela viimeisteli kaksi maalia ja palkittiin Pikkuleijonien parhaana pelaajana. Myös Suomen suurin naisille suunnattu media Ilona istuu voimakasta nousua elävään naisjalkapalloiluun hyvin. Pitkämäki oli se MM-pronssimitalisti. Listalle laitetaan järjestykseen omasta mielestään 10 parasta urheilijaa ja samalle sijalle saa laittaa vain yhden ehdokkaan. Sopimus astuu voimaan vuoden 2016 alusta. tammikuuta. Johtokunnan muut jäsenet ovat Virpi Isolähteenmäki, Jarmo Koskinen (uusi), Topi Löfman, Pia Pauliina Mäkilehto, Annukka Oras ja Päivi Setälä Seuran paras urheilija 2015 on Juulia Holma, sulkapallo, ja vuoden nuoriso-ohjaaja on Harri Räikkönen, sulkapallo. Kuinkahan monta uinnin harrastajaa Euroopasta löytyy ja siinä tuplamestariksi, on pitävä perustelu! Toki Kaisa on omassa lajissaan maailman huipulla, mutta uskallan väittää, että koko maailmassa ampumahiihtoa harrastaa ja siinä kilpailee vähemmän porukkaa kuin uinnissa pelkästään Suomessa. joulukuuta 2015 8 Urheilu Kommentoiden • Joukkuepelit ja yksilölajit • Vihjeitä veikkaajille • Tule mukaan liikkeeseen Kiikarointia ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Jarmo Liuhala Kirjoittaja on lehtemme vakituinen urheiluavustaja. Gaalassa palkitaan monien eri kategorian urheilijoita ja yleisökin saa äänestää vuoden sykähdyttävintä urheilutapahtumaa. Miesten puolelta otan esiin nimet Jere ja Ville Heino, Matti Mattsson, Tuomas Seppänen ja Leo-Pekka Tähti. Toivottavasti ensi vuosi alkaa siten, että on veikkausonni myötä. Puheenjohtajana jatkaa Ritva Rinta-Holkko. seuralle ensi vuodeksi lähes entisen johtokunnan. Keski-Euroopan mäkiviikko meni jo mahalaskuksi, mutta jotenkin on sellainen kutina, että Tour de Ski tarjoaa vielä suomalaisillekin jotain mistä voimme nauttia täysin siemauksin. Tosin Suomi pystyy parhaalla pelillä kyllä voittamaan minkä joukkueen tahansa. Mutta parit, esimerkiksi kilpatanssissa, soudussa melonnassa tai maastohiihdon parisprintissä kuuluvat yksilölistalle. On muuten lajinsa maailmanmestari! Koeta siinä sitten pistää lajeja sekä urheilijoita järjestykseen. Juuri nyt ratkaistaan pitkälti mestaruustaistoa, josta Chelsea ja ManU ovat yllättäen hiipumassa, mutta Leicester keikkuu yhä mukana kuvioissa. Suomen maalivahti Veini Vehviläinen ei pystynyt torjunnoillaan pitämään Suomea pystyssä ja puolustuksessa tapahtui melkoisia töppäyksiä. Mutta missä on Kaisa Mäkäräinen. Varapuheenjohtaja on Juhani Rosengrén, taloudenhoitaja Mari Haapala ja sihteeri Matti Luhtala. Pitkämäkeä valmentaa Hannu Kangas , mutta häntä taas en kelpuuttanut vuoden valmentajaksi. tammikuuta ja sen ottelun hävinneen joukkueen kisat ovat siinä. Alma Career toimii Kroatiassakin, joka tunnetusti pelaa samassa MM-karsintalohkossa Suomen miesten maajoukkueen kanssa. Alla oli kotipelin jatkoaikavoitto Kouvolan Kookoosta maalein 2-1 ja kahden pisteen jatkoaikamaalin viimeisteli Valtteri Viljanen. n Porin Ässien Aleksi Saarela on pelannut hienosti nuorten MM-kisoissa ja hänen poissaolonsa Ässien liigajoukkueesta jopa vaikuttaa. Sitä ei sitten kolmannessakaan erässä enää saatu kiinni, vaan Venäjä voitti tärkeän pelin 6-4. Lisäksi Aamulehti ennakoi useita maaotteluja pelattavan Tampereella sopimuskauden aikana ja useat paikallismediamme näkevät lajin nousun paikkakunnillaan, esimerkkinä vaikkapa Rovaniemi tai Kemi, perustelee Iltalehden kustantaja ja Alma Media -konsernin johtoryhmän jäsen K ari Kivelä. Jaostojen parhaat olivat Laura Kivioja (luistelu), Juulia Holma (sulkapallo) ja Elviira Tanninen (uinti). Nyt Ässät pelaa ensi tiistaina vieraissa Vaasan Sportia vastaan ja seuraava kotiottelu on perjantaina 9. Ohjaajista ja valmentajista palkittiin Kimmo Kivioja (luistelu), Silja Jämsä & Annika Salonen (naiset), Harri Räikkönen (sulkapallo), Heidi Forma (uinti) ja Ismo Aalto (hiihto). täysin kahden vaiheilla meikäläinen sitten oli, kenen naisurheilijan nostan korkeimmalle kymppilistallani ja siten omalta osaltani olen ehdottamassa häntä Suomen parhaaksi naisurheilijaksi. Lajin kansainvälisyys antaa mahdollisuuksia meidän ulkomaiselle rekrytointiliiketoiminnalle eli Alma Careerille. Venäjä nousi lohkokärkeen ja vain Slovakia pystyy sen lohkovoiton estämään. Muuten, vain ihmisurheilija voidaan valita Vuoden Urheilijaksi, ei siis hevosta tai muitakaan eläimiä. Torstai 31. Alma Media pystyy monin tavoin hyödyntämään kumppanuutta. tammikuuta Raumalle saapuu Länsirannikon herruustaisteluun vastaan Turun Palloseura. Sopimus Suomen johtaviin mediataloihin kuuluvan Alma Median kanssa on meille merkittävä ja antaa erinomaisen mahdollisuuden kehittää suomalaista jalkapalloa entistä arvostetummaksi, seuratummaksi ja harrastetummaksi urheilulajiksi niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin. Eli suhteellisen vapaata kädet äänestäjällä on. Aika paljon siis Saarelan poissaolo ainakin siinä ottelussa vaikutti. Tänään Suomella on peli Tshekkiä vastaan, jolla on kahdesta ottelusta piste enemmän kuin Suomella. Tiistaina Ässät pelasi vieraissa Hämeenlinnan Palokerhoa vastaan ja eilen oli kotiottelu Saimaan Palloa vastaan. Kymppilistalle voi siis äänestää myös joukkuetta, jolloin erikseen ei tarvitse äänestää enää joukkuetta. Ritva Rinta-Holkko jatkaa Porin Pyrinnön johdossa Pori P Porin Pyrintö valitsi syyskokouksessaan 17.11. Eli on Porissakin urheilijoita, joista on vara valita. Hienosti pelin aloittanut Suomi romahti toisessa erässä, kun se 3-1 johtoasemasta romahti kahdeksassa minuutissa 3-5 tappioasemaan. kuolemanpeliin vastaan joko Kanada, Ruotsi tai USA. Muuten PSG voittaa Mestarien liigan. Ja tähän tulee piste. J armo L iuhaLa Suomen Vuoden Urheilija 2015 julkistetaan nyt jo perinteeksi muodostuneessa Suomen Urheilugaalassa, joka pidetään Hartwall Arenassa tiistaina 12. Eilen Slovakia ja Suomi ovat pelanneet vastakkain. Loppujen lopuksi valinta ei sittenkään ollut vaikea. Naisen urheiluvälinekin on 80 % miehen vastaavasta. Keihäänheitossa on Suomessa jopa ylitarjontaa tälle alueelle. Valintani on Petteri Piironen . Osapuolet uskovat sopimuksen tuovan merkittävän lisän kummankin toimintaympäristöön ja toimivan koko suomalaisen jalkapallon näkyvyyden ja arvostuksen hyväksi. Lohkovoitolla vastaan olisi tullut Tanska. Louis van Gaal oli jo selvästi muuttanut ManUn (kohde 1) pelityyliä Chelseaa vastaan ja on yhä manageri. Se on sitä tasa-arvoa, vaikkeivat keihäs tai kuula paina samaa vertaa kuin miehillä! Mutta ei saa olla sovinisti. Mikäli kymppilistalle sijoittuu useampia naisurheilija, niin äänestäjän korkeimmalle hänen listallaan sijoitettu nainen, on myös hänen valintansa parhaaksi vuoden naisurheilijaksi. Suomi töpeksi lohkovoiton Aleksi Saarela joukkueen paras pelaaja Jarmo Liuhala Uusi Aika Pori P Suomen ja Venäjän välinen nuorten MM-kisojen alkusarjan ottelu tiedettiin ennakkoon alkulohkon tärkeimmäksi otteluksi lohkovoiton kannalta. tammikuuta, jolloin Isomäki Areenaan saapuu HUFK Helsingistä. Iltalehti on puolestaan suuri suomalainen urheilumedia. Kohteet 7 Watford on jopa yllättävän hyvä, joten piste Cityltä ei ehkä yllätä kun Vincent Kompany on sairaslistalla. Rauman Lukko pelasi tiistaina SaiPaa vastaan kotona ja ensi sunnuntaina 3. Alma Media Suomen Palloliiton pääyhteistyökumppaniksi helSinki P Alma Media ja Suomen Palloliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka myötä Alma Mediasta tulee yksi Palloliiton pääyhteistyökumppaneista. Ylivoimainen lisämauste Teron suorituksiin on Timanttiliigan kokonaiskilpailun voitto. Valintani oli Jenna Laukkanen , kaksinkertainen rintauinnin EM-kultamitalisti lyhyen radan kisoissa. No, on siellä sijoilla ynnä muut, Jennaan verrattuna! Olen melko varma, ettei monikaan suomalainen urheiluäänestäjä ohita Kaisaa, mutta on lajeillakin eroa. Porin Ässissä alkukaudella pelannut Juho Lammikko on joukkueen todellinen ”leokomarov”, jolta hylättiin jopa tehty maali liian hätäisen päätuomarin vihellyksellä! SM-liigassa Porin Ässillä oli merkittävät ottelut sekä tiistaina että keskiviikkona. Riyad Mahrez ja Jamie Vardy ovat väsyneitä, mutta silti vaarallisia. Arvomme uuden pääyhteistyökumppanimme kanssa kohtaavat erinomaisella tavalla ja odotamme paljon alkavalta yhteistyöltä, toteaa Palloliiton myyntija markkinointipäällikkö Kalle Seire. Lohkovoitto olisi ollut tärkeä, nyt A-lohkosta tulee ns. liiton listalla on, vaikka parhaat onkin valittu, muutamia sellaisia urheilijoita, joista ei edes liikuntakirjuri tiedä hölkäsen pöläystä, esimerkkinä nyt vaikka Milka Reponen. Myös Porin Urheilutoimittajain kerho on lähettänyt ehdokaslistansa Porin vuoden 2015 urheilijaksi. Huolimatta siitä, että meillä on SSS-miehet ja Häkämies, niin ensi vuodesta ei enää voi tulla nolompaa! Urheilun osalta tulossa on värikäs vuosi. P Yllätykset: kohteen 5 Stoke pystyy nykyesityksillään nappaamaan jopa vieraspisteet Birminghamista. Muistin virkistämiseksi muutamia huippunimiämme naisten puolelta. toivossa on hyvä elää , sanoi lapamato. Feministit poistivat muutama vuosi sitten äänestyksen parhaasta naisurheilijasta. Anna Everi, Helena Kuusisto, Lotta Lepistö ja Nooralotta Neziri . Tämä ottelu alkaa jo kello 15. Arsene Wenger jatkaa Arsenalin (kohde 2) voittoputkea ja kohteessa 3 Claudio Ranierin Leicesterin kantti mitataan nyt todella kovaa. Neljännesfinaalit pelataan lauantaina 2. Joukkueen muodostaa kolme tai useampi urheilija. Kohteissa 12 ja 13 vierasjoukkueet Brentford ja Nottingham pystyvät jopa voittoon. Porin osalta vaikuttaa vahvasti siltä, että paras urheilija saattaa olla nainen. Yllättävän kovia porilaisurheilijoita ehdokaslistalta löytyy. Ehkä Ässät ja Lukko menestyvät. Jos nyt tästä lyhyehköstä nimilistasta jäi mielestänne joku huippu puuttumaan, niin juuri se oli tarkoituskin
FC Jazz Oy:n puheenjohtaja Kari Kaivo-oja toivoo turnaukselle hyvää vastaanottoa, Haluan korostaa sitä, että on ainutlaatuista saada Poriin tämän tasoinen turnaus ja kiitän Johnia aktiivisuudesta asian osalta. – Esimerkiksi jos ajokortti katoaa, haetaan uutta ajokorttia vuoden vaihteen jälkeen Ajovarman palvelupisteestä eikä poliisilta. ottelussa ja maalivahti Koski taas 17 ottelussa. HeLsinKi P Suomen Palloliitto (SPL) ja Puolan jalkapalloliitto (PZPN) ovat sopineet miesten A-maaottelun pelaamisesta lauantaina 26.3.2016. Jos rehellisesti puhutaan, niin olin henkilökohtaisesti yksi viime kauden suurimpia epäonnistujia ja siten aiheuttamassa putoamista Kakkosesta, Setänen ruoskii. Olosuhteet täällä ovat mitä parhaimmat ja halusimme saada Poriin Veikkausliigajoukkueita. Eniten koulumatkatukea maksettiin Matkahuollon kautta, 31 miljoonaa euroa, ja toiseksi eniten opiskelijalle itselleen, 13 miljoonaa euroa. sUoMi P Ajokorttien myöntäminen siirtyy poliisilta liikenteen turvallisuusvirastolle Trafille. Selin on erittäin huolissani siitä, seurataanko Suomessa kansainvälistä kehitystä, jossa kaupan alan työntekijöiden on lähes mahdotonta suunnitella tulevaisuuttaan ja hallita omaa talouttaan.. ottelussa kantanut Horjanheimo tuo joukkueeseen kokemusta sekä osaamista niin puolustuskuin hyökkäyspään pelaamiseen. Jalkapallon ystävillä on näin mahdollisuus nähdä neljä peliä kahden päivän aikana. Kauppojen ja kampaamoiden aukiolot vapautuvat HeLsinKi P Eduskunta hyväksyi joulukuussa hallituksen esityksen kauppojen aukiolojen täydellisestä vapauttamisesta, ja nykyisen lainsäädännön kumoaminen vahvistui presidentin esittelyssä keskiviikkona. Tuo osaamisellaan tärkeitä elementtejä sekä meidän puolustusettä hyökkäyspelaamiseen, Kimmo Hörkkö iloitsee. – Tyypillisesti tämän tapaisissa koulutuksissa puhutaan yleisen tason teoriaa, mutta käytännön neuvot jäävät puuttumaan. Tukea saavia on nyt saman verran kuin viisi vuotta sitten. Veikkausliigan liigalisenssejä kauden 2016 osalta. PAMin puheenjohtaja Ann Selin muistuttaa, että edellisen kerran, kun aukiololainsäädäntöä liberalisoitiin vuonna 2009, motiivina oli työllisyyden parantaminen. Hän tuo kokemuksellaan johtajuutta joukkueeseen ja vaatimustaso omaa tekemistä kohtaan on korkealla. Kaupan alan tarve pidemmälle aukiololle vaihtelee Suomen eri puolilla. Lauantaina kello 15.00 kohtaavat perjantaina häviäjät ja perjantain voittajat kohtaavat kello 17.00. Markkinointi-iltamat kiertää 15 paikkakuntaa ympäri Suomen teemalla ”Yrittäjä, tee nyt v**tu edes jotain – Markkinoi, älä marise”. Kaikkien kampanjaan osallistuneiden kesken on suoritettu arvonnat. Paikallistasolla organisoinnista vastaavat Suomen yrittäjien paikallisja aluejärjestöt. Tavoitteena on tehdä tästä tapahtuma, joka pelataan jatkossa vuosittain samoihin aikoihin. päivinä kotimaista huippujalkapalloa Porin Karhuhallissa. Torstai 31. RaUMa P RTU:n elo-marraskuinen kävelykampanja jatkuu tammikuussa hiihtokampanjana. Markkinointi-iltamat keskittyy tiukasti konkreettisiin neuvoihin ja ohjeisiin. Myös sitä on Markkinointi-iltamissa tarjolla, Rautio lupaa. Voittoina olleet lahjakortit on postitettu asianomaisille. Waltti-seutuliikenteellä tarkoitetaan toimivaltaisten viranomaisten, eli kaupunkien ja ELY-keskusten, 1.8.2015 alkaen järjestämää seutuliikennettä. Setänen on samoilla linjoilla. Fiilikseni ovat tietysti hyvät, kuinkas muutenkaan. Pyytjärven kuntolaatikkoon saatiin 1 635 merkintää, kun taas Lähdepellolla sijaitsevaan vihkoon vain 514 merkintää. Pallo-Iirojen kasvatti ja kulttipelaaja Antti Horjanheimo jatkaa sinikeltaisissa vuoden kestävällä sopimuksella. Perinteisesti joulun alennusmyynneistä on haettu etenkin vaatteita, mutta myös kodinelektroniikka ja tietotekniikka sekä sisustustuotteet, taloustavarat ja kosmetiikka ovat alennusmyyntien kestosuosikkeja. Rauman pohjoisen puolen asukkaat ovat ahkerimpia kuntoilijoita. Konkreettisten neuvojen ja ideoiden lisäksi nyt tarvitaan myös kannustusta, takapuolelle potkimista, pientä piiskausta. RTU:n avoin kävelykampanja järjestettiin Pyytjärven kuntoradalla ja Lähdepellolla. Lahjakortit myös lisäävät vastuullista kuluttamista, kun sopimattomat lahjat eivät jää lojumaan nurkkiin, vaan lahjansaaja voi valita sellaista, jota todella tarvitsee, Kaupan liiton edunvalvontapäällikkö Tuula Loikkanen sanoo. Osa-aikaisten määrä on kasvanut koko vähittäiskaupassa ja erityisesti päivittäistavarakaupassa. sUoMi P Kahden viime lukuvuoden aikana koulumatkatuen saajien määrä on pienentynyt lähes 2 000 henkilöllä eli lähes 4 %. Joukkueet pelaavat perjantaina ja lauantaina, siten että perjantain otteluiden voittajat kohtaavat turnauksen finaalissa lauantaina ja hävinneet pelaavat pronssista. Jarmo Liuhala Uusi Aika RaUMa P EuPan kasvatti ja nuorena Rauman Pallo-Iirojen juniorikouluun siirtynyt toppari Eetu Setänen ja Pallo-Iirojen kasvatti maalivahti Iiro Koski tekivät vuoden jatkosopimuksen. Linja-autoliikenne on avattu kilpailulle niin, että alueelliset toimivaltaiset viranomaiset kilpailuttavat seutuliikenteen linja-autovuorot. Tämä tulee näkymään myös koulumatkatuessa muun muassa siten, että Matkahuollon osuus pienenee ja sen tilalle tulee Waltti-seutuliikennettä lukuvuodesta 2015–2016 alkaen. joulukuuta 2015 9 Huuhkajat kohtaavat Puolan maaliskuussa Liigalisenssi kaikille Veikkausliigaseuroille RTU:lla alkaa tammikuussa hiihtokampanja FC Jazz järjestää mielenkiintoisen jalkapallon talviturnauksen Setänen, Koski ja Horjanheimo jatkavat Pallo-Iiroissa Markkinointipiiskausta yrittäjille Kankaanpäässä Lahjakortit vähentävät tuotteiden palautuksia Ajokortti haetaan vastedes Ajovarmalta Koulumatkatukea saavien määrä pienentynyt HeLsinKi P Suomen Palloliiton (SPL) liigalisenssikomitea käsitteli kokouksessaan maanantaina 21.12. Vähittäiskaupassa tehtyjen työtuntien määrä palkansaajaa kohden on päinvastoin laskenut vuodesta 2010. Vastaavaa laskua ei ole tapahtunut yleisesti palkansaajilla. Myös siellä tarvitaan koulutusta, mutta tarjontaa ei juuri ole. Tarve on aivan toisenlainen pääkaupunkiseudulla kuin maakunnissa. Koulumatkatuen saajien määrä on vähentynyt lukuvuodesta 2012–2013 lähes 2 000 opiskelijalla. Ajan voi varata jo etukäteen Ajovarman nettisivujen kautta osoitteessa www.ajovarma.fi. FC Jazzin päävalmentaja John Allen kertoo, että halusi saada Poriin talviturnauksen. Näillä seuroilla on lisäksi upeat fanit, joten toivomme porilaistenkin jalkapallon ystävien lähtevän pariksi päiväksi Karhuhalliin seuraamaan talvifutista, päättää innostunut Allen. – Lahjakortit lisäävät lahjansaajan valinnanmahdollisuuksia. Koulumatkatukea maksettiin lukuvuonna 2014–2015 lähes 50 miljoonaa euroa. Se on aina hyvä merkki pelaajasta. Tänä vuonna yksi suosituimmista joululahjoista on ollut lahjakortti. Viulut maksavat yrityskumppanit, jotka ovat Vakuutusyhtiö Fennia, Työeläkeyhtiö Elo, Restel sekä Mainostoimisto Värikäs. Alennusmyynneissä nähtäneenkin näitä tuotteita, jolleivät kylmät säät ala pian tammikuussa. Koskella ja Eramalla tulee olemaan kova kilpailu pelaavan maalivahdin paikasta ja tällä on varmasti vaikutus molempien tekemiseen, Hörkkö kertoo. -16. Ajovarma ottaa vastaan ajokorttija muut hakemukset. Näin Rauman Pallo-Iirot aikoo tehdä visiitistään jalkapallon Kolmoseen vain vuoden mittaisen! Päävalmentaja Kimmo Hörkkö uskoo topparikolossi Setäsen parantavan peliään viime kaudesta. Kampanja jatkuu tammikuussa hiihdon merkeissä ja suoritusvihot ovat tutuilla paikoilla Pyytjärven kuntoradan vierellä ja Lähdepellolla huoltorakennuksen kahviota vastapäätä olevan varastokopin seinällä. Markkinointi-iltamat on osallistujille ilmainen. Perjantaina ottelut alkavat kello 16.00, jolloin FC Lahti kohtaa SJK:n ja heti perään pelataan ottelu FC Jazz Ilves. – Kauppojen aukiolojen laajentuminen ei kuitenkaan lisännyt työtuntien määrää per palkansaaja. Eteläja Keski-Suomen erittäin leuto syksy taas on vaikuttanut etenkin talvivaatteiden ja talviurheiluvälineiden kauppaan. Porilaisille jalkapallon ystäville tämä on upea asia päästä tutustumaan Veikkausliigajoukkueisiin ja nähdä viime kauden Suomen paras joukkue Karhuhallissa. Kaikkien kriteerialueiden huolellisen arvioinnin jälkeen komitea myönsi liigalisenssin kaudelle 2016 kaikille 12 Veikkausliigaseuralle. Se näkyy nyt esimerkiksi Kankaanpäässä, jossa ilmoittautuneita on lähes 60. Lisäksi otamme pian vuoden vaihteen jälkeen käyttöön sähköisen palvelun, joten sen jälkeen ajokortin kaksoiskappaleen tilaaminen onnistuu ihan kotisohvalta, kertoo osastopäällikkö Kimmo Pylväs Trafista. Kauppojen, partureiden ja kampaamojen aukiolot vapautuvat heti vuoden alusta. Käytännössä lupa-asiat hoidetaan vastaisuudessa Ajovarman kautta.Tieliikenteen henkilölupien, kuten ajokortin, opetusluvan tai taksinkuljettajan ajoluvan käsittely hoituu 4.1.2016 alkaen Ajovarman toimipisteissä. Vähittäiskaupat saavat itse päättää tammikuun alusta alkaen, milloin ne pitävät ovensa auki, mutta valtaosa ruokakaupoista on vielä kiinni uudenvuoden päivänä. Ajovarmalta haettavia lupia ovat ajokortti, ajokorttilupa, harjoituslupa, opetuslupa, liikenneopettajalupa, taksinkuljettajan ajolupa ja ajoluvan kaksoiskappale, vammaisen pysäköintilupa ja pysäköintiluvan kaksoiskappale sekä piirturitai ammattipätevyyskortti sekä ADR-ajolupa. Koulumatkatukea maksettiin lukuvuonna 2014–2015 yhteensä 52 400 opiskelijalle, joista 70 % opiskeli ammatillisessa oppilaitoksessa ja 27 % lukiossa. Nykyään erilaiset alennusmyynnit ja myyntikampanjat jakautuvat tasaisemmin ympäri vuoden, mikä on toisaalta jonkin verran vähentänyt kausialennusmyyntien merkitystä. Innostus on siis kova, hehkuttaa tapahtuman kouluttaja Pasi Rautio . Hyvä päätös tälle vuodelle ja nyt on sitouduttu tekemään ensi vuonna hommia siihen tapaan, että visiitistä Kolmoseen tulee kauden mittainen, Horjanheimo linjaa. Saimme nyt mukaan hallitsevan Suomen mestarin, mielenkiintoisen Ilveksen ja vahvan FC Lahden Poriin. Keskustelimme syksyllä seuran sisällä mahdollisuudesta järjestää Porissa hyvätasoinen talviturnaus ja eri osapuolet tarttuivat asiaan hienosti. Ajovarmalla on toimipaikkoja yli sata, ja ne sijaitsevat ympäri maan pääosin A-Katsastuksen katsastusasemien yhteydessä. Matkahuollon osuus maksetusta koulumatkatuesta on pienentynyt 72:sta 63 %:iin neljän viime lukuvuoden aikana. Horjanheimo on erittäin tärkeä palanen tässä kokonaisuudessa. Suorituksia kertyi yhteensä 2 149. Lisäksi seura pääsi jatkosopimukseen Antti Horjanheimon kanssa. Jarmo Liuhala Uusi Aika PoRi P Satakuntalaisille futisfaneille tarjotaan tammikuun 15. Palvelualojen ammattiliitto PAM aikoo valvoa tehostetusti niitä kauppoja, joissa otetaan käyttöön aukioloaikojen pidennys. KanKaanPää P Täysin uusi koulutuskiertue lähtee tammi-helmikuussa piiskaamaan suomalaisia yrittäjiä tekemään tehokkaampaa markkinointia ja saapuu Kankaanpäähän 21.1.2016. Puolalle A-maaottelu on osa valmistautumista kesän 2016 EM-lopputurnaukseen, jossa se pelaa samassa alkulohkossa Pohjois-Irlannin, Saksan ja Ukrainan kanssa. HeLsinKi P Kaupan perinteinen alennusmyyntisesonki pääsi jälleen täyteen vauhtiin joulun pyhien jälkeen. 24-vuotias Setänen on edustanut Pallo-Iiroja 80. Edellinen kohtaaminen toukokuussa 2010 Kielcessa päättyi maalittomaan tasapeliin. Lisäksi tavoista poiketen tämä kiertue suuntaa pienemmille paikkakunnille. Isäntäjoukkue FC Jazzin vieraaksi turnaukseen saapuvat hallitseva Suomen mestari SJK (Seinäjoki), Ilves (Tampere) ja FC Lahti. Lahjakorttien suosion kasvu vähentää tuotteiden palautuksia kaupoissa joulun jälkeen, kun sopimatonta pakettia ei tarvitse lähteä vaihtamaan. Ottelu pelataan Krakovassa Wislan stadionilla ja se alkaa kello 17.30 (18.30 Suomen aikaa). Suosiotaan kasvattaneet lahjakortit vähentävät kaupoissa joulunjälkeistä tuotteiden palautusrumbaa. – Markkinoinnin ja myynnin muutos sekä yleinen taloudellinen tilanne ovat tehneet yrittäjän arjesta tukalan. Koulumatkatuen saajien määrän pieneneminen kuvaa käynnissä olevaa suurta muutosta suomalaisessa joukkoliikenteessä. Mukana järjestelyissä on myös Suomen yrittäjät. Onnetar suosi tällä kertaa Pirjo Ojalaa , Timo Kankaanrantaa , Heikki Kalliota ja Jorma Virtaa . Edustuksen paitaa 123. Suomi ja Puola ovat kohdanneet Amaajoukkuetasolla 32 kertaa. Pallo-Iiroilla on jo sopimus maalivahti Panu Eraman kanssa ja Iiro Koski täydentää maalivahtiosastoa ja asettaa hyvän kilpailutilanteen maalivahtien välille
klo 14.30 alk. Jos taikina vaikuttaa kuivalta, soseen määrää voi lisätä. Uuret jutut ens vuan, ollaa muute sit ihmisiks... Mehevällä luumusoseella voi korvata myös osan leivonnaisten voista ja sokerista. Laavulle roihuilla merkitty opastus Mäntysaarenja Kuullaanteiltä. klo 14 Porin seurakuntakeskuksessa ja klo 15 Esivallankatu 6:ssa sekä klo 18 Laviassa Mettämatkan laavulla. Kristallipallo E nnustajaeukoiksi haukkui Mauno koivisto poliittisia spekulaattoreita ollessaan tasavallan presidentti. Nakkilan vapaa-aikatoimi. Popsimalla kuivattuja luumuja saa myös annoksen magnesiumia, K-vitamiinia, kuparia ja kalsiumia, jotka vahvistavat luustoa ja ehkäisevät osteoporoosia. Ohjelmassa Metallitehtaan puhaltajat, Liisan lauluryhmä, Porin seudun eläkkeensaajien Laulavaiset. Aljoi ny jutu iha täst päiväst, mut o kyl pakko muistel viä just enne jouluu koettuu elämyst Harjavalla kirkos pelimannei jouluses konsertis. Myös Raamatun profetioita sanotaan ennustuksiksi, joskin perimmäiseltä olemukseltaan ne olivat Jumalan tahdon välitystä kansan tietoon. Oikee itte tirehtööri toivotti jouluviaraat tervetulleiks totteemal et heil o siäl jouluperinteet kunnias ja nii totisesti oliki. Sit syätii joulupuuroo plummonakräämil, fiffattii joulukuust, treffattii joulupukki ja nautittii siit mone sorti häslinkist. Opi oikoses... Hauska leikkihän tuo on niin kauan kuin emme ala pitää tuloksia ehdottomina totuuksina. Nii, joulu o onneks paremmal pual kuuli tos jo jonku huakaava. Oli hissukses aunioittu keskenäs, et mennää kylpylää joulupyhiks ja päästää näi kaikist suuremmist reeraamisist. Kyl oli melkost seki. Nyt Manu on vanha eivätkä useimmat hänen voimansa päivinä kuullut ennustukset ole toteutuneet. Kyl meil jouluu sillai jollailai tällättii jo pikkujouluks ja tonttuarmeija pääsi omil plasseilles, mut ne kaikki tavaomaset, monet hössötykset jäi vähemmäl. joulukuuta 2015 10 Samassa paatissa Pori murteel ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Ulla H. Ne ovat oiva apu myös makeannälkään. -luokkalaisille ma 4.1.2016 klo 10–11. Lyhtyi välkkees ja hämäräs saunottii, uitii ja venuteltii konttejamme lämpymäs vetes opi oikoseks. Monetkohan tinat valetaan taas tässä vuodenvaihteessa puoleksi uskoen, puoleksi epäillen hajoavan metallin todistusarvoa. Messun yhteydessä pidetään pyhäkoulu, ja sen jälkeen juodaan yhdessä kirkkokahvit. Ihminen on tuskastuttavan rajallinen tässä(kin) suhteessa. Nämä kuivatut hedelmät ovat myös oikeita terveyspommeja, jotka sopivat moneen muuhunkin ruokaan kuin joulutorttuihin. Jotkin profetiat toteutuvat ajassammekin. loppiaiskonsertti Keski-Porin kirkossa ke 6.1. Aurinko plosotti ja väkkee lonsos, yli kymmenetuhat kuulemma.. Joululaulut veti pualees ja kaikil oli hauskaa. Jouluhartaus Mikaeli seurakunna pualest oli lämmihenkine ja väkkee yhristävä. Positiivarit.fi kaikille avoin Uuden vuoden vastaanottojuhla Porin Viikkarin Valkamassa to 31.12. Soitto ja yhtee sointuva, puhras, vivahteikas laulu voorotelle ain tillaa toine toisilles antai oli miälee painuva kokemus. Ajatelkaas: yhtenä kauniina aamuna ei ollut enää Neuvostoliittoa. Joulusapuskaa piisas ylli kylli ja kaikki oli klääränny itteski joulutämminkii. Sit kirkkokaffeet reisu jälkee ja päivemmäl taas suuret syäminkit joulusis merkeis likokaloines ja loorines. Varsinkin ankka on niin rasvaista, että se vaatii rinnalleen hedelmäistä makeutta ja happamuutta. Autoauttonakki jo koht siäl peril oli monipualist prokrammii. Yälläki oli ruakaa framil... Maanantai ehtoot mennää täs kriivates ja Viattommai laste päivää o tännää fiirattu enkelikirkkoi merkeis eri pualil Porriiki iha ninko enneki. Tänään: Silvo, Sylvester Perjantaina: Uudenvuodenpäivä Lauantaina: Aapeli Sunnuntaina: Elmeri, Elmo, Elmer Maanantaina; Tiitus, Ruut Tiistaina: Lea, Leea Keskiviikkona: Loppiainen, Harri Torstaina: Aku, Aukusti, August Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi. luterilainen messu , Rauma, kulttuuritalo Poselli pe 1.1.2016 ja ke 6.1.2016 klo 10. Vapaa pääsy. Nakkilan liikuntakeskuksessa. Torstai 31. He esitti vanhoi jouluvirsii nii antaumuksel asjal, et jossai kohri iha tuntu hyvält syrämmes astikka. Maailma on muuttunut varsin arvaamattomalla tavalla sitten 1980-luvun. Kaikki hyvi.. lähEtä sähköpostillA lyhyEsti tiEdot tApAhtUmAstAsi torstAihin klo 12 mEnnEssä osoittEEsEEn: UA.toimitUs@UUsiAikA-lEhti.fi • Lemmikit • Hengellistä • Ajassa • Murteella Ihmisten kesken • Ruoka Aurinko nousee tänään Porissa kello 9.50 ja laskee kello 15.21. Mont kerttaa ole tainnu sannooki, et mee perinteisii kuuluu enkelikirkko Ruasniäme tyylipuhtaas kirkos ja nii nykki. Must joulu saa jatkuu viä toistaseks, vaik just tömähti jossai jo uure vuare rakettiki. Itte autton sit meit kuskattii linjuril kattelee ja kuulustellee Suame Turu Joulurauha julistust paika pääl. Luumu on hyvä pari myös riistan ja ankan kanssa. Ihmisen intohimo nähdä tulevia takaa leivän monenmoisille arvailijoille meedioista horoskoopintekijöihin ja korttiinkatsojiin yhä tänään. Muinoisilla roomalaisilla oli eläinten maksoista ennustavat auguurinsa, helleeneillä savunhuuruinen Delfoin oraakkelinsa Sibylla. Noin sata grammaa kuivattuja luumuja päivässä on sopiva määrä, jotta terveyshyödyt toteutuvat ja ruoansulatus toimii. Välimäki kannustaa kokeilemaan possun kanssa esimerkiksi luumukastiketta, joka on maustettu kanelilla, aniksella, neilikalla ja chilillä. Ja mitä sit itte joulun koettiika o kans iha kelpo muisteltavvaa. Moniin resepteihin merkitty kupillinen voita korvaantuu puolella kupillisella luumusosetta. Silmät kyynelis sai taas iloit yhres mone muu herkistynnee aikuse kans piänte nättei enkeleitte vähtist ja kuulustel hee innokast vaikkaki kyl hiukka haparoivaa lauluus. Puuro keittäjä heittää kapula ettiippäi ja toivoo nuarempai ottava vastuut perinteitte vaalimisest. Sen yhden tahto sinua ja minua kohtaan on onneksi hyvä. Jouluemäntä Leenaa, joka jo 26 vuat o siäl joulut vetäny halluu kiittää ja kaikkii muitki ihana joulu meil reeranneit siin samal. lasten liikunnallinen toimintarata Kokemäen koulukeskuksen yläsalissa ma 4.1. Pimeä päättyy 8.48 ja alkaa 16.23. Luumuissa on sekä happoa että makeutta, minkä vuoksi ne sopivat erityisen hyvin itämaisiin ruokiin, Välimäki summaa. 139:4 Jos murjotat ja olet katkera, et koskaan voi saada selville kuka ihastuisikaan hymyysi. Jo viime joulun prohtattii omal väjel, et ens joulun me ollaa pois ja he saa fiirat kaikki jouluus millai sit tykkääki. Ehtootryki siäl hiukka hämäräs kirkos viritti jos mikä oikeesee joulutunnelmaa. Kamarikuorot Vox Humana ja Cantores Vesperi esittävät Armas Maasalon jouluoratorion. kauneimmat joululaulut su 3.1.2016 klo 16, Rauman Unajan seurakuntakoti. klo 18. Kuivatussa luumussa on myös B6-vitamiinia, joka puolestaan parantaa aineenvaihduntaa ja vahvistaa vastustuskykyä. kello 12-13.30. Järj. Silloin ei niinkään ole puhe kaiken maailman kauheuksien sävyttämistä hurmospuheista kuin viisaasta ajan analyysista. Enkelikirkko tunnelmines luulis kuuluva viä usseemmanki meikäläise joulumenoihi. Mutta kiihkeä halu tietää tulevia meillä on. Alle 7v. Jo hyvis ajjoi lährettii liipanteesee päämäärän Ruissalo kylpylä. Kuivattuihin luumuihin ei ole lisätty lainkaan sokeria, sillä ne sisältävät luontaisesti runsaasti hedelmäsokeria. Peränpitäjälle tosin sopii, että yksi näkee ison kuvan. n kuivatut luumut sisältävät runsaasti terveyttä edistäviä mineraaleja ja vitamiineja.. Joulukirkkoo joulupäiväaamun, Turu tuamiokirkkoo koht aamukaffee hörpättyy ja seki must oli suuri elämys aikases aamuhämäräs ja sattee ropinas. Sulat tiät eikä mittää kiirut, ei ruuhkii. Ei kai. Ilma huale häivää, voiko enempää toivoo?. Esimerkiksi kuivattujen luumujen sisältämä kalium ja mangaani edistävät hermoston ja lihasten toimintaa. Ennustajan virka on riskialttiudestaan huolimatta ollut sangen suosittu. lapsiperheiden Uuden vuoden aaton tapahtuma to 31.12. Ehtoosti olis viä ollu konserttiki Tuamiokirkos, mut se me laistettii ja laiskoteltii vaa uimiste välis. Köyhien oikeuksia vaatineen ja rauhaa maailmaan julistaneen paavin joulupuhe oli oivallinen profetia. PERÄNPITÄJÄ AJANTIETO Nimipäivät Päivän sana Päivän ajatus Ajassa UUsi AikA jUlkAisEE mAksUttA yhdistystEn, sEUrojEn jA vApAAEhtoisjärjEstöjEn tApAhtUmAjA näyttElytiEtojA AjAssA-pAlstAllA pErjAntAisin. J olsei ny iha koko jouluu, mut hyvä aikaa kummiski. Ennen ja jälkeen messua on mahdollisuus keskusteluun ja yksityiseen rippiin. Leino Kirjoittaja on Porin murrepiirin vetäjä. Ikäsuositus 2-9 -vuotiaat. Ps. Harjavallan liikuntahalli. klo 13-15. Klo 15-16 elämyksellinen lastenmusiikkiorkesteri Sähköankerias vie lapset värikkäälle musiikkimatkalle. Juatii klökit, syätii hyvi, laulettii ja kuulusteltii tiarnapoikii. Kuivattu luumu on terveyspommi rUokA P Kuivatut luumut tunnetaan erityisesti ruoansulatusta helpottavana herkkuna. kauneimmat joululaulut ke 6.1. lapsilla oltava huoltaja mukana. Syömällä kuivattuja luumuja saa runsaasti elimistölle tärkeitä mineraaleja ja vitamiineja, jotka suojaavat ennen kaikkea sydäntä, luita ja lihaksia. Käytännössä on osoittautunut ainoaksi todeksi, että meiltä oikeasti puuttuu se kuuluisa kristallipallo. Soseutettuna luumut toimivat mausteisten kastikkeiden suurusteena korvaten voin ja jauhon. Ruoanlaitossa kuivatut luumut sopivat esimerkiksi lihamurekkeen täytteeksi, hedelmäsalaattiin, smoothieen, lihapatoihin, marinadiin sekä erilaisiin kakkuihin. Kokki ja ruokakirjailija Teresa Välimäki suosittelee kuivattuja luumuja esimerkiksi välipalaksi tai lisukkeeksi evässalaattiin. perinteisiä pelejä ja leikkejä 1.–6
klo 19.40. n Marsuista ja ihmisistä, Fem pe 1.1. Intohimo mieheen uhkaa jättää varjoonsa yksinhuoltajaäidin rakkauden lasta kohtaan. Helena Kara 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 17.55 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Kotikylä (12) 19.10 Tangomarkkinat 2015: Olavi Virta 100 v 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 20.55 Hercule Poirot: Herkuleen urotyöt (12) 22.25 Yle Live: Vesa-Matti Loiri 23.25 Newsroom (12) 00.15 04.00 Uutisikkuna Lauantai 2.1.2016 08.00 Yle Uutiset 08.05 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan 09.00 Yle Uutiset 09.05 Tanskan kuningashuoneen tulevaisuus 10.00 Yle Uutiset 10.05 Benjam ja lepakonetsijät (S) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Tosi tarina: Tarinoita karhunkolosta 11.35 12.25 Dokumenttiprojekti: Kallis elämä 12.30 13.30 Dokumenttiprojekti: Isoisäni Mäntyranta 13.40 Saman taivaan alla: Tohtori Sikari 14.10 Prisma: Miehen vai naisen aivot. n Asterix ja viikingit, Nelonen su 3.1. klo 21.00. n Veteen piirretty viiva, MTV3 pe 1.1. 06.53 Musatoosa 06.58 Pingu (S) 07.06 Laura (S) 07.17 Närpiäiset (S) 07.28 Metkat Mesiläiset (S) 07.39 Stella ja Sami (S) 07.51 Töötti ja Pulteri (S) 08.15 Late Lammas (S) 08.22 Jenni (7) 08.47 Porkkanoiden tuoksu (S) 09.14 Petteri Kaniini (S) 09.26 Herra Heinämäki ja leijonatuuliviiri (7) 10.00 New Yorkin herkut 10.30 10.38 Rauhassa pelit ja vehkeet 10.45 Nopeiden autojen imussa 11.30 Lähdetään luontoon 12.00 Sivuraiteilla 12.30 Sivuraiteilla 13.00 Kioski: Marjan vallassa Perjantai 1.1.2016 06.00 Voittostudio 07.25 Aamusää 07.55 Mokon suuri maailma (S) 08.05 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S) 08.20 Littlest Pet Shop (S) 08.45 Maija Mehiläinen (S) 09.00 Supernelikko (7) 09.15 Paavo Pesusieni (7) 09.40 Kauniit ja rohkeat (7) 10.10 Emmerdale (S) 10.40 Emmerdale (S) 11.10 Lääkärit 12.05 Elefantti tuli taloon 13.10 Ella ja kaverit 2 Paterock (S) 14.50 Pilanpäiten 15.05 Mike & Molly (S) Perjantai 1.1.2016 05.00 LIVE: Tiedä ja Voita Uudenvuoden -special 07.45 Villiä menoa eläintarhassa (S) 08.20 Paul O’Grady – rakkaudesta koiriin 08.50 Gordon Ramsay pannu kuumana 09.50 Elokuva: Pentujengi ja aavekoira (S) 11.40 Elokuva: My Future Boyfriend (7) 13.15 Gordon Ramsay pannu kuumana 14.15 Pomo piilossa 15.15 Tulossa: Akin ja Ritan rakkausPerjantai 1.1.2016 04.00 Teematieto 10.00 15.20 Lahjapaketti: Miyazakin maailma 10.00 Laputa linna taivaalla (7) 12.00 Unten ja hulluuden valtakunta 13.55 Naapurini Totoro (S) 15.20 RSO:n mukana Japanissa 15.35 17.23 RSO Tokiossa 17.35 Aikahahmoja (S) 17.45 Valitut sanat: Niinistö & Donner 18.35 Elävä arkisto: Musiikkivuosi 1974 18.37 Iltatähti 20.00 20.53 Olipa kerran Harlemissa 21.00 Kino: Tamara Drewe (12) Perjantai 1.1.2016 06.00 Voittostudio 08.00 Astral Tv 10.00 Lemmen viemää (S) 11.00 Rillit huurussa (S) 11.30 Rillit huurussa (S) 12.00 Rillit huurussa (S) 12.30 Rillit huurussa (S) 13.00 Rillit huurussa (S) 13.30 Rillit huurussa (S) 14.00 Dieetit vaihtoon! 15.00 Unelmakoti puoleen hintaan 16.00 Gordon kokkaa tykimmin 16.30 Gordon kokkaa tykimmin 17.00 Walker, Teksasista (12) 18.00 Ikuisesti nuori 19.00 Naapurittuloslähetys 19.05 Myytinmurtajat 20.00 Isän tyttö (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Kickoff (16) 22.45 Arrow (16) 23.45 Eurojackpot ja Jokeri 23.50 Vampyyrien su15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Cirque du Soleil: Amaluna 16.10 Silmän lumo. n Merirosvoradio, TV2 la 2.1. 07.48 Mimmi Lehmä ja Varis (S) 07.57 Dinotassut (S) 08.09 Albi Lumiukko (S) 08.15 Laulujen ostoja myyntiliike 08.22 Ryhmä Hau (S) 08.47 Petteri Kaniini (S) 09.00 Galaxi 09.02 Nokkelikot (7) 09.14 Late Lammas (S) 09.23 Aika härdelli! (7) 09.36 Lohikäärmeratsastajat (7) 10.00 Teiniäidit 10.26 Teiniäidit 10.54 Teiniäidit 11.22 11.50 Teiniäidit 12.00 YleX kesäfestarit: Kasmir 12.45 13.43 SuomiLOVE 13.50 Jääkiekon Nuorten MM : Puolivälieräottelu 16.20 Sportmagasinet 16.48 Yleisurheilun MM 17.45 Jääkiekon Nuorten MM : Puolivälieräottelu 20.30 22.23 Jääkiekon Nuorten MM : Puolivälieräottelu 22.30 00.39 Merirosvoradio (12) 00.45 01.21 Kova laki: Erikoisyksikkö (16) 01.30 FOLK-raati 03.50 04.00 Uutisikkuna Sunnuntai 3.1.2016 04.00 Uutisikkuna 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Nimipäiväonnittelu: 3.1. klo 13.55. New York (16) 23.35 Rikoksista pahin (12) 00.35 Rizzoli & Isles (12) dieetit 15.20 Von Hertzen Brothers keikka majakkaluodolla 15.55 Neljän tähden illallinen 16.25 Neljän tähden illallinen 16.55 Neljän tähden illallinen 17.25 Neljän tähden illallinen 17.55 Hauskat kotivideot 10 vuotta 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Yhdessä Robin & World Vision 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Rocky (16) 23.25 Tulossa: Quantico (7) 23.30 Elokuva: Limits of Control (12) 01.45 Zero Hour (12) 02.45 Team Ahma (7) 03.15 Team Ahma (S) 03.45 Team Ahma (S) 04.15 Team Ahma (7) 04.45 05.00 Ennustaja-TV Lauantai 2.1.2016 05.00 Ennustaja-TV 07.30 Onnenarpa 09.00 Paul O’Grady – rakkaudesta koiriin 09.30 Paul O’Grady – rakkaudesta koiriin 10.00 Star Wars Rebels (7) 10.30 Pomo piilossa 11.30 Mitä tuli tehtyä 12.25 Guinness World Records – Ihmeelliset ennätysvideot 12.55 Elokuva: Alvin ja pikkuoravat (S) 14.50 Elokuva: Nacho Libre (12) 16.40 Tulossa: Akin ja Ritan rakkausdieetit 16.45 Elokuva: Häät mielessä (S) 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Hauskat kotivideot 10 vuotta 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Pearl Harbor (16) 00.30 Elokuva: Prison Vankila (18) 02.35 Zero Hour (12) 03.30 Team Ahma (7) 04.00 Team Ahma (7) 04.30 05.00 Team Ahma (7) Sunnuntai 3.1.2016 05.00 Ennustaja-TV 07.00 Onnenarpa 08.30 Jaksa paremmin 09.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 10.00 SM-liigan viikkomakasiini 10.30 Elokuva: Asterix ja viikingit (7) 12.05 Elokuva: Justin Bieber: Never Say Never (S) 14.15 Von Hertzen Brothers keikka majakkaluodolla 14.45 Tulossa: The Voice of Finland 14.50 Kanadan rajalla 15.20 Kanadan rajalla 15.50 Hauskat kotivideot 16.50 Neljän tähden illallinen 17.20 Neljän tähden illallinen 17.50 Neljän tähden illallinen 18.20 Neljän tähden illallinen 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Hauskat kotivideot 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Kolme muskettisoturia (12) 23.10 SM-liigan viikkomakasiini 23.40 Metcalfe: Lupaus (16) 01.30 Zero Hour (12) 02.30 Team Ahma (S) 03.00 Team Ahma (S) 03.30 Team Ahma (7) 04.00 Team Ahma (S) 04.30 05.00 Ennustaja-TV 22.50 Yle Live: Kylie, Kiss Me Once 00.20 04.00 Teematieto Lauantai 2.1.2016 04.00 Teematieto 10.00 17.15 Lahjapaketti: Kaukasia 30 päivässä 10.00 Kaukasia 30 päivässä 10.43 Kaukasia 30 päivässä 11.26 Kaukasia 30 päivässä 12.09 Kaukasia 30 päivässä 12.53 Kaukasia 30 päivässä 13.36 Kaukasia 30 päivässä 14.19 Kaukasia 30 päivässä 15.02 Kaukasia 30 päivässä 15.46 Kaukasia 30 päivässä 16.29 Kaukasia 30 päivässä 17.15 Ruotsalaisia salaisuuksia 17.30 Uudenvuoden konsertti Wienistä 20.00 Kotiseutu kaipauksen vuodet (12) 23.40 Uusi Kino: Miesten kylä (S) 00.40 04.00 Teematieto Sunnuntai 3.1.2016 04.00 Teematieto 10.00 15.25 Lahjapaketti: Marlene Dietrich 10.00 Marokko (S) 11.30 Shanghain pikajuna (7) 12.50 Intohimojen keisarinna (12) 14.30 Marlene Dietrichin viimeiset vuodet 15.25 15.40 Sirocco (12) 15.45 Velvet muotitalon tarina 16.30 Velvet muotitalon tarina 17.15 Velvet muotitalon tarina 18.00 Kino Klassikko: Kurjet lentävät (12) 19.35 Valossa Jouko Lehtola (S) 20.05 Yrjö Kukkapuro ja tuolin henki 21.00 Kansas: Miracles Out of Nowhere 22.20 Yle Live: 2Cellos 23.45 Ensisuudelma (7) 00.25 04.00 Teematieto Perjantai 1.1.2016 09.00 SVT: Bamse världens starkaste björn 09.20 SVT: Full fart i Verksta 09.30 SVT: Geografens testamente eller Den stora Sverigeresan 10.00 SVT: Rapport 10.05 SVT: Cirkus Olympia 11.05 SVT: Gudstjänst 11.50 SVT: K-märkt: Riksvägar och stadshotell 12.05 SVT: PROGRAMTABLÅ 12.15 14.45 SVT: Nyårskonsert från Wien 15.45 Kolmikko ja Odinin kulta (7) 16.10 Ruohonjuuritasolla (S) 16.15 Yksineläjä Severin 16.45 Metten joulu 17.13 Norjaa ristiin rastiin 17.15 Maailman parhaat naishiihtäjät 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Urhea pikku Mörkyli 18.30 Arkistosta revittyä: Sähköt 19.00 Ruotsalainen lukupiiri 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Marsuista ja ihmisistä (7) 20.05 Dok: Optimistit 21.00 SVT: På spåret 22.00 Sinfoniaorkesteri saapuu kylään 23.35 00.22 Norjan sinfoniaorkesterin kyläkonsertti 00.30 02.00 SVT: Med adresslapp om halsen Lauantai 2.1.2016 09.00 SVT: Fixarna 09.10 SVT: Piñata 09.30 SVT: Världarnas bok 10.00 SVT: Rapport 10.05 SVT: Cornelis dokumentären 11.35 SVT: Snökajtning: Remi Meum i medvind 12.05 SVT: PROGRAMTABLÅ 12.15 SVT: Hundra procent bonde i stan 13.15 SVT: En bok, en författare 13.45 SVT: Hockeymodell 14.00 14.55 SVT: Skavlan nyårsspecial 15.00 Unelmamatka 16.00 Luontomatkalla 16.55 Kypsien naisten kapina 17.25 Ruotsalainen lukupiiri 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Jontti tulee kylään 18.30 Kehonvartijat 19.00 Tiettömän taipaleen takana 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.50 Arkkitehtuurin helmiä 20.00 Neiti Frimanin taistelu (12) 21.00 SVT: Stjärnorna på slottet 22.00 23.50 SVT: Monica Z Sunnuntai 3.1.2016 08.30 BUU: Mietipä sitä! 09.00 SVT: Barna Hedenhös uppfinner julen 09.15 SVT: Pax jordiska äventyr 09.30 SVT: Min bror kollokungen 10.00 SVT: Rapport 10.05 SVT: kua (16) 00.50 Rysän päällä 01.50 06.00 Voittostudio Lauantai 2.1.2016 06.00 Voittostudio 08.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Mike & Molly (S) 11.30 Tyhjätaskut (S) 12.00 Kolme miestä ja tyttö (S) 12.30 Lähiöunelmia (7) 13.00 Isän tyttö (7) 13.30 Last Man on Earth (7) 14.00 Middle (S) 14.30 Middle (S) 15.00 Catching Hell 16.00 Valehtelevat viettelijät (S) 17.00 Valehtelevat viettelijät (7) 18.00 Ikuisesti nuori 19.00 Naapurit-tuloslähetys 19.05 Aku ja 7 ihmettä (S) 20.00 Aku ja 7 ihmettä (12) 21.00 Kunnian puolesta (12) 23.25 Rysän päällä 00.25 Extant (12) 01.15 Supernatural (16) 02.15 06.00 Voittostudio Sunnuntai 3.1.2016 06.00 Voittostudio 08.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Friends with Better Lives (S) 14.00 Elämää Philadelphiassa (7) 14.30 Glee (12) 15.30 Virittäjät 16.00 Top Gear 17.00 Dieetit vaihtoon! 18.00 Ikuisesti nuori 19.00 Suomen surkein kuski 20.00 Myytinmurtajat 21.00 One For The Money (12) 22.45 Sons of Anarchy (16) 23.55 Pahan jäljillä (16) 00.55 Fringe rajamailla (12) 01.55 06.00 Voittostudio Ole Ivars fyller 50 11.05 11.50 SVT: Gudstjänst 13.00 SVT: Strömsö 13.40 15.00 SVT: Mandelblom, kattfot och blå viol 15.45 Taivaallista menoa: Mark Levengood 16.13 Norjaa ristiin rastiin 16.15 Jälkivääntö 16.55 Joulu on taas! 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU: Mietipä sitä! 18.30 Unelmamatka 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.50 Ruotsin kuningaskunnan historia 20.00 Sukelluspioneerien jalanjäljissä 21.00 22.30 Herrasmiehiä & Gangstereita (12) 00.00 SVT: Monica Zetterlund Underbart är kort 01.30 SVT: Strömsö 02.10 02.40 SVT: Karl Johan n Naapurini Totoro, Teema pe 1.1. Torstai 31. klo 22.25. 17.00 MTV Sport: Ravikunkku 18.00 Mäkihypyn maailmancup 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.15 Uuno Turhapuro kaksoisagentti (7) 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto ja Jokeri 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Puhdistus (16) 01.00 Rouva Ministeri (12) 01.50 05.25 Voittostudio Sunnuntai 3.1.2016 06.00 Voittostudio 07.05 Ostoskanava Tvins.com 08.05 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S) 08.20 Chuggington (S) 08.35 Littlest Pet Shop (S) 09.00 Winx-klubi (7) 09.25 Pokémon (7) 09.55 Loton ja Jokerin tulokset 10.00 Grand Designs Australia 11.00 Tanskan kaunein koti 11.30 Tanskan kaunein koti 12.00 Nyt uutta Suomessa suomalaisen mainonnan historia 13.00 Piilokamera 13.30 Pilanpäiten 13.40 Narnian tarinat: Kaspianin matka maailman ääriin (12) 15.55 Selviytyjät 16.55 Rouva Ministeri (12) 17.55 Pop’n’Roll 18.55 Naapurit-tuloslähetys 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 Mäkihypyn maailmancup 20.00 Amazing Race 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 C.S.I. Sotaelokuva Guadalcanalin taistelusta Tyynen meren sodassa. Komedia 1960-luvusta, jolloin BBC soitti rockia kaksi tuntia viikossa, mutta laittomat piraattiradiot ympäri vuorokauden.. Japanilainen piirroselokuva siskoksien uudesta ystävästä, karvaisesta Totorosta, jonka vain lapset voivat nähdä. klo 10.30. 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Pisara 15.15 Luontohetki: Eläintarinoita 15.40 Kolme tarinaa: Rakas äitini 16.03 Doc Martin (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.07 Yle Live: Samuli Edelmann 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Kätilömies (7) 18.39 Avara luonto: Attenborough’n lempilinnut 19.30 Shetlandsaarten murhat (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Uutisvuoto 21.45 Ylikomisario Banks (16) 23.15 Keisarikunta (S) Sunnuntai 3.1.2016 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Attenborough’n lempilinnut 09.00 Yle Uutiset 09.05 09.45 Aamusydämellä 09.55 Yle Uutiset 10.00 10.50 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt 11.00 Yle Uutiset 11.05 Tosi tarina: Vellipeikkoja odotellessa 11.35 Jääkärit 12.35 Jääkärin morsian (12) 14.05 Historia: Kaksinkamppailu etelänavasta 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Pohjoisen taivaan alla (S) 16.00 Doc Martin (7) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Neljä vuodenaikaa: Talvi 17.30 Uutisvuoto 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Eläintarinoita 18.40 Peter Lund Madsen opintomatkalla 19.00 Foylen sota (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Mieletön elokuu (7) 22.45 Nuuskija (16) 23.35 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan 13.30 Erätulilla 14.00 Hello Ladies (12) 14.30 FOLK-raati 15.00 16.28 Katy Perry: Prismatic World Tour 16.35 Pikku Kakkonen 17.35 Lorax (7) 19.00 Virtuaalijääkiekon SM 20.30 20.52 Kätevän emännän juhlat (S) 21.00 SuomiLOVE 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.10 Koukussa (16) 23.00 00.40 Jadesoturi (12) 00.45 FOLK-raati 03.40 04.00 Uutisikkuna Lauantai 2.1.2016 04.00 Uutisikkuna 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Nimipäiväonnittelu: 2.1. 07.48 Niksi-Nella (S) 07.56 Franklin ja ystävät (S) 08.20 Katti Matikaisen kirjamylly 08.32 Anniina Ballerina (S) 08.59 Pikku Kakkosen postipyyntö 09.00 Galaxi 09.01 Karvinen (7) 09.15 Pelihaaste 09.27 Tenavat (7) 09.35 Villi tulevaisuus (7) 10.00 Teiniäidit 10.27 Teiniäidit 10.55 Teiniäidit 11.23 11.51 Teiniäidit 12.00 Yle Live: Justin Bieber Oslossa 13.05 13.10 Kerrostaloelämää (7) 13.20 Pyörällä halki Amazonin 14.03 Pyörällä halki Amazonin 14.50 Ajo mahdottomasta maailmanmestariksi 15.30 Palloilua: Salibandyä 18.00 18.55 Cheerleadingin SM 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Doctor Who 20.10 Naurupalat (7) 20.20 Uusi Sherlock (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Väärät miehet (12) 22.36 Väärät miehet (12) 23.06 Väärät miehet (12) 23.37 Väärät miehet (12) 00.10 SuomiLOVE 01.10 04.00 Uutisikkuna 15.35 Mike & Molly (S) 16.00 Manitbois (S) 16.30 Manitbois (S) 17.00 Manitbois (S) 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 18.00 Emmerdale (7) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7) 20.00 Mäkihypyn maailmancup 21.00 Manitbois (S) 21.30 1001 Rikua 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 MTV Sport Uutiset 22.30 Päivä jona maailma pysähtyi (12) 00.20 Eurojackpot ja Jokeri 00.25 Mustamaalattu (12) 01.25 06.00 Voittostudio Lauantai 2.1.2016 06.00 Voittostudio 07.05 Ostoskanava Tvins.com 08.05 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S) 08.20 Chuggington (S) 08.35 Littlest Pet Shop (S) 09.00 Winx-klubi (7) 09.30 Pokémon (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Tanskan kaunein koti 11.00 Tanskan kaunein koti 11.30 Valtamerten pinnan alla (S) 13.25 Big Top Scooby-Doo! (7) 15.00 Myytinmurtajat Top 25 Special 16.50 Esittelyssä: Elastinen feat. joulukuuta 2015 11 Televisio Televisio-ohjelmat l TV1 l TV2 l MTV3 l Nelonen l Teema l FEM TV1 TV2 MTV3 NELONEN YLE TEEMA FEM SUB Perjantai 1.1.2016 04.00 Uutisikkuna 07.30 Pohjolan sudet (S) 08.00 Yle Uutiset 08.05 Prisma: Legendaarinen jättiläiskalmari 09.00 Yle Uutiset 09.05 Hotellien salattu maailma 10.00 Yle Uutiset 10.05 10.54 Kotiin takaisin (12) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pohjoisen taivaan alla (S) 12.00 Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe 12.30 Uudenvuoden konsertti Wienistä 15.00 Yle Uutiset Perjantai 1.1.2016 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.1
tammikuuta alkaen. Suurilla jäsenmäärillä se ei ole koskaan päässyt pullistelemaan. S eppo S aari Meeri Lamminen jatkaa Harjavallan eläkkeensaajien johdossa Kaksi piiriä yhdistyy Lounais-Suomen Martoiksi Kangasniemi jatkaa Rauman koneja valimotyöväen ammattiosasto 102:n johdossa Porissa verenluovutus ensi maanantaina Rauman Kaupunginteatterin henkilökunnalle ansiomerkkejä Kansalaisopiston kevätkausi käynnistyy Uudenvuoden vastaanotto Porissa perinteisin menoin Porissa koulutetaan maahanmuuttajalle ystäviä PoRi P Uudenvuoden vastaanotto järjestetään torstaina 31.12. Järjestäytymiskokouksessa varapuheenjohtajaksi valittiin Juha Koskinen. Koulutus aloitetaan kello 8.30 alkaen. 02 630 6130, TURKU@SATACOM.FI WWW.SATACOM.FI PORI: ANTINKATU 25, PUH. Vaatiihan se jonkinlaista uhrautumista johtaa yhdistystä selvästi ulkopaikkakuntalaisena, sanoo Seppo Saari, joka on innostunut kulttuurista ja taiteesta. Ilmoittautuminen kansalaisopiston kevätkauden kursseille alkaa maanantaina 11.1. 044 7300 250 www.uusiaika-lehti.fi Nuoria innostetaan kuvataiteisiin n Vuosi huipentuu Viattomien lasten päivän taidearvontaan. kello 10 osoitteessa www.pori.fi/ kansalaisopisto. Joskus retkille saattaa lähteä neljäsosa jäsenistöstä. Verenluovutus on lahja, jolla voi auttaa jopa kolmea potilasta. Musiikkia tilaisuudessa esittivät Kauko Ruohonen (vas.), laulu ja kitara sekä Pentti Hakola, haitari. Kevään uusi aluevaltaus, geokätköily perehdyttää digitaaliseen aarteenetsintään harrastuksena ja valottaa mahdollisuuksia hyödyntää kätköilyä opetuksessa ja matkailussa. Koulutus antaa perustietopaketin toista kulttuuria edustavan henkilön kohtaamiseen ja valmiutta olla maahanmuuttajien ystävinä ja auttaa näin kotoutumisessa. Kevätkaudella tarkoituksena on aktivoida koululaisia ja opiskelijoita kuvataiteen harrastuksen pariin esittelemällä toimintaamme kertoo Seppo Saari. PoRi P Taiteen parissa toimivat järjestöt ja yhdistykset ovat näinä aikoina ahtaalla. Kaupungin edustajana puheen pitää Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Diana Bergroth-Lampinen . American Tribal Style yhdistää itämaiseen tanssiin flamencon ja intialaisen temppelitanssin piirteitä. FasciaTraining on kokonaisvaltaista toiminnallista liikkuvuusja lihaskuntoharjoittelua. Kansalaisopiston tietoja viestintätekniikan teemakursseilla saa vinkkejä Instagramin, Twitterin tai muiden sosiaalisen median sovellusten hyödyntämiseen. Ansiomerkki myönnetään määräaikaisesta ansiokkaasta toiminnasta taiteellisen tai hallinnollisen näyttämötyön alalla. Tammikuussa käynnistyvän kevätkauden ohjelmassa on noin 500 kurssia Porissa ja Ulvilassa. Sihteeriksi yhdistys valitsi jatkamaan Raimo Aaltosen, taloudenhoitajaksi Auli Malisen, matkavastaavaksi Meeri Lammisen ja emännäksi Raija Humalan. Taideretket, matkat ja esitelmät muodostavat toiminnan rungon. Ystävyys mahanmuuttajan kanssa merkitsee vastavuoroista jakamista, antamista ja saamista. Tietotekniikan peruskäyttöäkään ei ole unohdettu, vaan kursseja on myös Office-perusohjelmien käyttöön. tammikuuta Porin seurakuntakeskuksessa kello 9–14. RAUMA P Tapio Kangasniemi valittiin jatkamaan Rauman koneja valimotyöväen ammattiosasto 102:n puheenjohtajana vuonna 2016. Satakunnan Marttapalvelut Oy jatkaa edelleen kotija yrityssiivouksia. Jäseniä on noin 40, valtaosa heistä porilaisia. 0800 392 262 joka päivä 6.30-11.00 RAUMAN ALUEELLA Länsi-Suomen jakelupäivystykseen klo 6.00-9.00 puh. PoRi P Vuoden 2016 voi aloittaa luovuttamalla verta 4. Siihen tosin otettiin nyt varaslähtö, sillä tilaisuus pidettiin jo sunnuntaina 27. Kädentaitojen keväässä tarjolla on niin perinteisiä tuohitöitä kuin modernimpaa klipsudesignia. Lounas-Kahvilan toiminta loppui Marttojen toimesta, mutta Eija Ylikahri jatkaa lounastoimintaa yksityisyrittäjänä Marttojen tiloissa. Luovutus on kello 12.30–17.30 Porin seurakuntakeskuksen toisessa kerroksessa, osoitteessa Itäpuisto 14. Ilmoittautuminen tapahtuu Porin Teljän seurakuntatoimistoon, numeroon 044 7309 666, maanantaihin 11.1.2016 mennessä. Puheenvuorojen jälkeen lauletaan soittokunnan säestämänä Maamme-laulu, ja heti vuoden vaihduttua ammutaan tilaisuuden päätteeksi ilotulitus Kirjurinluodosta. Tuttujen suosikkien lisäksi tarjolla on myös uutuuksia. lapsityönohjaaja Saara Hakkiluoto-Kartio . Pääpalkinnon, helsinkiläisen akvarellisti Ritva Rautakosken lahjoittaman työn ”Kevättalvi” voitti Aune Söderberg Ulvilan Kullaalta. Verihiutaleet säilyvät käyttökelpoisena vain viisi päivää ja siksi verenluovutus on aina yhtä ajankohtaista. Laskiaistiistaina, 9. Vastaanotto aloitetaan kello 23.35 Porilaisten marssilla, jonka jälkeen lauletaan virrestä Jumala ompi linnamme säkeistöt 1 ja 4. Haluamme toimintaamme mukaan nuoria. Musiikista vastaa Porin Työväen Soittokunta. Pronssisin ansiomerkein 15 vuoden toiminnasta palkittiin näyttelijä Timo Julkunen , tarpeistonhoitaja Vesa Junnila , hallituksen jäsen Timo Järvenpää , kampaaja-maskeeraaja Tuula Kupiainen-Koivisto , markkinointisihteeri Niina Nordvall ja näyttelijä Raisa Sorri. Kultaisin ansiomerkein palkittiin 35 vuoden toiminnasta kapellimestari Perttu Suominen ja 30 vuoden toiminnasta näyttelijä Heimo Korhonen . Torstai 31. Satakunnan Marttojen kokouksessa 14.12.2015 vahvistettiin päätös purkaa Satakunnan Martat ry. LoUnAiS-SUoMi P Satakunnan Martat ja VarsinaisSuomen Martat yhdistyvät, ja piirien yhdistyessä uudeksi nimeksi tulee 1.1.2016 alkaen Lounais-Suomen Martat ry. joulukuuta. 02 630 6140, RAUMA@SATACOM.FI TURKU: LINNANKATU 61, PUH. 0800 398 336 klo 8.00-16.00 puh. PoRi P Porin seudun kansalaisopiston Sinä osaat! -koulutusopas ilmestyy vuoden vaihteessa. Oman veriryhmän tilannetta kannattaa seurata Veripalvelun nettisivuilta tai mobiilisovelluksen kautta, ja tulla verenluovutukseen ainakin silloin, kun saa kutsun. Tilaisuudessa Porin evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän uudenvuoden tervehdyksen esittää Länsi-Porin seurakuntapastori Tanja Häkkinen . HARjAVALTA P Harjavallan Eläkkeensaajat ry on valinnut vuodelle 2016 puheenjohtajaksi edelleen Meeri Lammisen ja varapuheenjohtajaksi sekä jäsenasiainhoitajaksi Asta Aaltosen . Valinta tehtiin osaston syyskokouksessa. Koulutus on maksuton, mutta lounaan joutuu maksamaan itse. maahanmuuttajateemaan, kodin tavarapaljouden hallintaan ja aurinkoenergian hyödyntämiseen. Kokouksessa oli 28 edustajaa, jotka yksimielisesti kannattivat yhdistyksen purkamista. Uutuuskurssilla on mahdollista rakentaa yksinkertainen putkivahvistin ja perehtyä samalla turvalliseen elektroniikkarakenteluun. Elämästä on tehty yhtä kilpailua ja loputonta suorittamista. Jäsenkunta harvenee ja ikääntyy. EKL:n Satakunnan piirin hallitukseen valittiin varsinaiseksi edustajaksi Asta Aaltonen. Se takaa veren riittävyyden joka päivä. Liikunta ja hyvinvointi ovat jatkuvasti lisänneet suosiotaan kurssitarjonnassa. 010 83 361 TILAUSPALVELU Merja Virtanen puh. EKL:n Satakunnan piirin piirikokousedustajiksi valittiin Asta Aaltonen (Pekka Kekki), Tapio Lajunen (Raija Hämäläinen), ja Raimo Aaltonen (Raija Humala).. joulukuuta 2015 Takasivu Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu PORI: ANTINKATU 25, PUH. Satakunnan Martat ry:n neuvojista tulee 1.1.2016 alkaen kotitalouden asiantuntijoita, ja kotitalouden asiantuntijat Sari Raininko ja Sari Ruohomäki siirtyvät vanhoina työntekijöinä uuteen piiriin. Kuvataiteen Ystävien tarkoituksena on edistää kuvataiteita koskevaa harrastusta sekä jäsentensä ymmärrystä kuvataiteisiin sisältyviä henkisiä arvoja kohtaan. Päivän aikana pohditaan muun muassa vieraanvaraisuuden raamatullisia juuria, kulttuurieroja sekä maahanmuuttajan kulttuurin ja uskonnon huomion ottamista sekä paikallista tilannetta. Varajäsenet ovat Merja Riutta, Reino Hannukainen, Pekka Kekki ja Terttu Koskinen. Myös Porissa on mahdollisuus luovuttaa verta 4. 02 630 6100, PORI@SATACOM.FI RAUMA: PAPINHAANKATU 14, PUH. Muut hallituksen jäsenet ovat Tapio Lajunen, Pirjo Rimpinen, Raija Hämäläinen, ja Olavi Katajamäki. Keittiötoimikunnan puheenjohtaja on Raija Humala, retkeilytoimikunnan Meeri Lamminen, ohjelmatoimikunnan Hilkka Hänninen ja liikuntatoimikunnan Tapio Haliseva. Yhdistyksellä on pitkä ja kunniakas historia, sillä se perustettiin kohta sotavuosien jälkeen. Mukana koulutuspäivässä ovat monikulttuurisuustyön asiantuntija Kirsti Kosonen Suomen Lähetysseurasta sekä Porin seurakunnista diakoniatyöntekijä Minna Aro ja vs. Sihteerinä jatkaa Tuula Viitaniemi, taloudenhoitajana Heli Puputti ja opintosihteerinä Harri Reivonen. He puuttuvat kokonaan joukostamme, sanoo Porin Kuvataiteen Ystävien puheenjohtaja, euralainen toimittaja Seppo Saari. tammikuuta. 02 630 6100, PORI@SATACOM.FI RAUMA: PAPINHAANKATU 14, PUH. Porin seudun kansalaisopisto järjestää tulevana keväänä runsaasti kaikille avoimia ja maksuttomia yleisötilaisuuksia. Uudenvuoden vastaanoton järjestää Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus. helmikuuta Porin Taidemuseossa järjestetään yleisötilaisuus, jossa tunnettu luontovalokuvaaja Harri Nurminen Euran Kauttualta perehdyttää kuulijat valokuvauksen saloihin. 02 630 6140, RAUMA@SATACOM.FI WWW.SATACOM.FI JAKELUHÄIRIÖILMOITUKSET SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys puh. Varoja toimintaan löytyy entistä vähemmän. RAUMA P Suomen Teatterijärjestöjen keskusliitto on myöntänyt Rauman Kaupunginteatterissa työskennelleille Näyttämötaiteiden ansiomerkkejä. Porin Raatihuoneen edustalla perinteisin menoin. Järjestäjinä toimivat Suomen Lähetysseura ja Porin rovastikunta. Kevään luennoissa paneudutaan mm. PoRi P Kaikille avoin ja maksuton Ystävänä maahanmuuttajalle -koulutus pidetään perjantaina 15. Lisäksi toimikuntaan vuodelle 2016 valittiin Merja Kirselä, Juha-matti Oksanen, Kirsi Savila ja Petri Siipola