NP 1 Ite lla O yj N:o 22 • 113. Maestron ja Fiktion Tanhutehdas! Taikuri Pauli Rintanen Turku Folks! -orkesteri Mukana myös Karjuteltta Festival pe-su Romutori pe-la www.munamarkkinat.fi Laitilan Munamarkkinat Ry Hyvinvointia ja makua Suomen puhtaasta luonnosta yrttipaja.fi Nyt saatavilla Porin Prismoista, Herkusta ja Life-myymälöistä. kesäkuuta 2019 Mukavaa kesää! markkinat 15.-16.6. Lauantaina 15.6. Kalle Palander Janne Porkka Joel Hallikainen ja Patajätkät Laitilan soittokunta Munaruokakisa Vuoden kukon valinta Sunnuntaina 16.6. mm. vuosikerta • 1,50€ Keskiviikko 5. mm. AMMATTIPÄTEVYYSKOULUTUKSET Katso JA KULJETUSPALVELUT M aarit K autto
Kiitän Uusi Aika-lehden nykyistä toimitusta ja kaikkia lehden eteen sen pitkän historian aikana töitä tehneitä merkittävästä työstä. Ihminen löytää itsestään kaiken tarvittavan osaamisen ja kaikki tarvittavat tunteet, kun lapsi syntyy. En olisi osannut arvata liikuttuvani koulutuspolitiikasta näin paljoa. Surullisena totean, että oman lehden sivuilla kirjoitellen emme voi sitä enää tehdä. Muistammehan Mauno Koiviston sanat, joista isänikin muistutteli politiikkaan pyrkiessäni: ”Ei pidä provosoitua, kun provosoidaan”. Voitte arvata, että enää ei tunnu ihan niin yksinkertaiselta tuo päätöksenteko. Surullisin tilanne on, jos naisen nousu komissaariksi kaatuu demareiden sisäisen valtapelin vuoksi. Ja tarvittaessa sitten vähän äänestellään. Entä sitten tuo populismi. 16-vuotiaan lukiolaisen itseluottamuksella ja ehdottomuudella ajattelin, että tämähän on helppoa, tämä päätöksenteko ja vaikuttaminen. Henkisen viestin lasten hankintaa pohtiville voisi tiivistää näin: ”En soisi, että jäisit siitä paitsi.” Jos mietit, uskaltaako, kysy tuttaviltasi ja omilta vanhemmiltasi. Yhteiskunnassamme on laaja tasa-arvoinen ymmärrys siitä, että naiset saada käydä töissä ja isät haluavat entistä enemmän olla osa lastensa arkea. Nyt on sivistyksen ja hyvinvoivien nuorten sukupolvien aika. Suomelle naisen valitsemisesta voi olla myös suoraa hyötyä. Silloin vaalimainostani moitittiin populistiseksi. Vaikka sanoja tuli kilpailevan kykypuolueen riveistä, se jäi mieleeni. Mainoksesta huolimatta, tai sen avulla, minusta tuli kunnanvaltuutettu ja kokemusta alkoi karttua muustakin, kuin lautakuntatyöskentelystä. Vaikka se tuntuu välillä raskaalta, vaakakuppi on enemmän toiseen suuntaan. S atakunnan M uSeon kokoelMat Iltalehti pohtii pääkirjoituksessaan Suomen tulevaa ehdokasta EU:n komissaariksi: Yhtenä ratkaisuna pidetään kahden ehdokkaan, miehen ja naisen, nimeämistä, ja tätä Heinäluomakin ajaa. Meillä on neuvolat, päivähoito, lapsilisät ja peruskoulu. Populistinen provokaatio toimii vain, jos siihen reagoidaan. Vaalikauden suurin haaste on syntyvyys. Perhearjesta kerrotaan kauhujuttuja vähän armeijakokemusten tapaan, kilpaillen siitä, kenellä on ollut rankinta. Siitä on tullut ilmiö, joka ei ole enää vain vaalimainoksen korulauseita, vaan voima, jolla valtasuhteita todella vavisutetaan. Populismin ovat aseekseen valjastaneet ääriryhmät, joille sopii valtavan hyvin se, että kansa ei seuraa aikaansa riittävän hyvin eikä kriittisesti. Lapsille opetetaan, että älä ole huomaavinasi kiusaajaa, niin hän kyllästyy ja lopettaa. Näin toimien pidämme yllä luottamusta demokratiaan. Mitään en vielä silloin kunnallisesta, saati valtakunnallisesta päätöksenteosta tiennyt, mutta intoa riitti. Tämä malli voisi toimia eräänlaisena ”tasa-arvopesuna”, jossa jälleen uuden miehen valitseminen ei näyttäisi yhtä pahalta. Se on maailman parasta! ”, sanoi Elastinen haastattelussa ja puhui asiaa. Syytä etsitään milloin huonosta perhepolitiikasta, riittämättömistä tuista, työelämän joustamattomuudesta ja toimeentulon riittämättömyydestä. Mitä tehdään @AnttiRinnepj @liandersson @juhasipila @Haavisto #hallitusohjelma #lapsistrategia @ hsfi @okmfi @STM_Uutiset @AnnikaSaarikko @sannigrahn Kansallisen lapsistrategian projektipäällikkö Marianne Heikkilä Twitterissä. kesäkuuta 2019 Oi niitä aikoja... Tämä suuntaus on muuttamassa suomalaista perhekulttuuria, huoltosuhdetta, eläkejärjestelmää ja taloutta erittäin merkittävästi tulevien vuosikymmenien aikana, ja siksi väestökysymys on nostettava poliittiseen tarkasteluun. Tämä brändi pitäisi pystyä myös elämään todeksi. Eespäin, itseemme uskoen! Olen aamusta lukenut ajatuksen kanssa #hallitusohjelma’n vuotanutta #koulutuspolitiikkaosiota. Tuleva hallitusvastuu on paikka näyttää, mitä osaamme. Suunta kohti lapsiystävällistä Suomea S uomalainen yhteiskunta on rakenteiltaan hyvä lapsille ja perheille. Mutta kaikki muut vaikuttimet ja päätöksentekoprosessi on avautunut minulle vasta myöhemmin. Ennen vuotta 2004 EU:hun liittyneistä maista vain Suomella ja Portugalilla kaikki komissaarit ovat olleet miehiä. Sanottua Lehdistä luettua Kolumni Ilona Sjöman Kirjoittaja on Eurajoen kunnanvaltuuston puheenjohtaja (sd.) Kirkasotsaisena politiikkaan Kun vuoden 1998 syksyllä vein Veijonahon Soilille hakemukseni liittyä Eurajoen Sosialidemokraatteihin, en punaisen jäsenkirjan käteeni saatuani epäröinyt lainkaan allekirjoittaa sosialidemokraattisia arvoja. Olen äärettömän iloinen siitä, että meillä demareilla niin Eurajoella kuin Satakunnan piirissäkin, on ollut selkeä linja pelin hengessä. Väestöliiton mukaan perheenperustamisiässä nyt olevat ikäluokat ovat lykänneet ensimmäisen ja toisen lapsen hankintaa niin, että lapsiluku voi jäädä lopullisesti alhaiseksi. Väestöliitto painotti kevätkokouksen kannanotossaan, että tulevalla hallituskaudella on kyettävä ratkaisemaan se väestöllinen visio, jota kohti Suomi kulkee ja painotti myös lapsija perhemyönteistä keskusteluilmapiiriä. Niinpä niin. 3000 lasta vähemmän kuin edellisenä vuotena. Kirkasotsaisuuteni on karissut vuosien varrella, mutta kyynisyyteen en suostu. Tielleni on osunut paljon kannustajia, mutta muutama kampittajakin. ”Se, että haluaa kasvattaa lapsen ja olla hänen kanssaan, on valinta. Meidän pitää uskoa omaan aatteeseemme ja pitää reilu ja avoin linjamme. ”Kuule Ilona, kun tämä maailma ei mene niin kuin sinä ajattelet, eivätkä kaikki ajattele asioista, kuin sinä”, minulle on viisaasti sanottu. Miljonäärit ja näyttelijät keulakuvina on helppo ajaa läpi päätöksiä, jotka eivät paranna tavallisten ihmisten elämää ja ovat julmia ja tasa-arvoa heikentäviä. Mutta ei hätää. Säilytämme omat arvomme ja pidämme, mitä lupaamme. Sanoo vain, että olen tätä mieltä ja tämä on oikein. Elastinen kertoi monen ystävänsä sanoneen, ettei ole valmis isäksi. Tästä huolimatta EU:n johtopaikat ovat oikeasti pitkälti miesten käsissä ja naiset ovat yleisesti ottaen aliedustettuina EU:n komissiossa. Vasemmistoliiton tamperelainen kaupunginvaltuutettu Noora Tapio Twitterissä. Tavallisten vauva-arkipuheiden takaa penkoessasi saat todennäköisesti vastauksen: Uskalla ihmeessä.. Keskiviikko 5. Muiden puolueiden solvaaminen, valheelliset väitteet tai lehmänkaupat eivät ole toimintatapamme. Silti syntyvyyden lasku on katastrofaalisen nopeaa ja ihmisten lapsitoiveet ovat viimeisimmän perhebarometriaineiston mukaan muuttuneet merkittävästi. Silloin Rinteen lanseeraamasta ”äijäfeminismistä” ja jäljelle pelkkä ”ÄIJÄ”. On hyvin hankala löytää perusteita, joilla pätevä nainen jätettäisiin valitsematta. Kiemuroineen se silti kiehtoo minua yhä. Se toki pätee, että ensin ollaan kovasti jotain mieltä ja sitten äänestetään. Eurovaaleissa ei äänestetä Suomen komissaarista eivätkä Suomen entisetkään komissaarit ole olleet euro edustajia. Pitäisikö syytä kuitenkin vielä etsiä entistä syvällisemmin ja tarmokkaammin keskustelun sävyistä ja maamme henkisestä ilmapiiristä. Lasten myötä muuttuu kaikki ja silti mikään ei muutu. Vuonna 2019 syntyy n. Me suostumme keskustelemaan kaikkien kanssa. Vaikuttamisen kanavat muuttuvat, mutta aate pysyy samana. n Työväenyhdistysten toimintaan on aina kuulunut kulttuuri, tavalla tai toisella. Kaksivuotiaan pojan ja pienen tyttövauvan isä artisti Elastinen kertoi viime viikolla Satakunnan Kansan haastattelussa, että hänen mielestään lapsiperhe-elämän hyviä puolia voitaisiin liputtaa enemmän. Se ei ole täydellinen, mutta se on todella hyvä. Itse hän ei usko, että isyyteen voi olla etukäteen valmis tai sitä voisi ymmärtää järjellä. Suomi brändää itsensä mielellään tasa-arvon mallimaaksi ja Rinnekin on ollut profiloimassa demareita vähintäänkin ”äijäfeministiseksi” puolueeksi. kesäkuuta 2019 2 Otamme kantaa Satakuntalainen sosialidemokraattinen sanomalehti • Perustettu 1906 • Päätoimittaja Maarit Kautto Pääkirjoitus Porissa 5. Koska EU:kin kaipaa kipeästi naisia eturiviin, suomalainen naiskomissaari voi saada myös miestä painavamman tehtävän komissiossa. Kuvassa Rauman työväenyhdistyksen soittokunta 1900-luvun alusta. Paras lääke populismiin ja ilkeään keinotteluun politiikassa, on mahdollisimman vähäinen huomio. Miehinen komissaarikatras alkaa oikeasti olla Suomelle mainehaitta. Olen nähnyt, miten vallanhimo saa ihmiset valehtelemaan ja keinottelemaan. Kokemus yllättää ja ravistelee. Ensimmäistä kertaa kunnallisvaaliehdokkaaksi uskaltauduin vasta kolmen lapsen äitinä vuonna 2008
Meitä vanhempia on informoitu hyvin, on kerrottu löydöksistä ja toimenpiteistä. Käräjäoikeus toteaa päätöksessään, ettei Kainulainen aiheuttanut toiminnallaan vahinkoa Porin kaupungille. Kahdeksassa ilmiöpöydässä ja niiden alapöydissä asetettiin tavoitteet ja keinot muutokselle. Tällä saamme arvokasta aikaa rakentaa uusi upea koulu. Muutenkin tiukalla henkilöstömäärällä tehtävästä työstä tulee vain selviytymistä. Koululaisille määrätään allergialääkkeitä vaikkei mitään ole todettu ja päänsärkypäiväkirjoja löytyy enemmän kotien pöydiltä kuin katekismusta tai vihkiraamattuja pölyttymässä kirjahyllyistä. Kuka haluaa tehdä työtä, johon on motivoitunut ja valmistautunut vastuullisesti, ja josta on lopulta tullut sijaispulassa liukuhihnatyötä. Se oli valtaosin alipaineinen. Toimitus valikoi ja tarvittaessa lyhentää tekstit. Yhteiskunnan hyväosaisia vaaditaan nyt vastuunkantoon myös köyhempien ja sairaampien puolesta, jotta empatiaja solidaarisuuskuilua saadaan kaventumaan. Tehtävien on kuitenkin muututtava tosiasiallisesti, eli eroa tehtävissä on oltava muuallakin kuin vain paperilla, jotta pienempi palkka on oikeutettu. Vaikka raharaamit lopulta tuotiin neuvottelupöytiin ja niihin suhtauduttiin yhtä huolella kuin ennenkin, silti tulos on vaikuttava. Sähköposti: ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Verkkosivujen kautta: www.uusiaika-lehti.fi Kirjeposti: Uusi Aika, Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori. Varhaiskasvatuksen opettajien määrää on haluttu nostaa suhteessa lastenhoitajien määrään. Onneksi luottamushenkilöt osaavat, he heittävät kuten keisarit arpaa. Kenet valitsisit. Pinnan on kestettävä jopa 10-14 tuntia päivässä, omien tavoitteiden on kannettava ja tulosta on tultava. Näiden uusien arvioiden tehtävänkuvauksissa on epäpätevän varhaiskasvatuksen opettajan työtehtäviä, ainakin paperilla, kavennettu pätevän opettajan tehtävistä. Keskusta 5 salkkua: valtiovarainministeri, tiedeja kulttuuriministeri, elinkeinoministeri, puolustusministeri ja maaja metsätalousministeri. kesäkuuta 2019 3 Politiikka & Mielipide Mielipide P Toimitus julkaisee tällä sivulla lukijoidensa kirjoituksia ja mielipiteitä. Hallitusneuvottelijoiden paikat ovat muuten todella kysyttyjä, vaikka itse neuvottelut ovat aina varsinainen kestävyyslaji. Laajan kokonaisuuden ja kahden alapöydän lisäksi työtä haastoi uudenlainen työskentelytapa, ilmiöpohjaisuus. OTA KANTAA Yli sata vuotta tasa-arvon, demokratian ja yhteisvastuun puolesta Kolumni krista.kiuru@eduskunta.fi Krista Kiuru Kirjoittaja on porilainen kansanedustaja (sd). Voiko yleensäkin vanhoilla ilmastointiin tarkoitetuilla laitteilla saavuttaa jatkuva ylipaine vanhaan rakennukseen. Säätytalolla löydettiin yhteinen luottamus uudistaa yhteiskuntaa ja korjata hyvinvointilovia tinkimättä uskottavasta talouspolitiikasta. SDP:n pitkäaikainen tavoite oppivelvollisuuden laajentamisesta toteutuu ja hallitus tekee merkittäviä investointeja tutkimukseen, osaamiseen ja innovaatioihin. Suomi oli seota. Käsittämätöntä on, ettei Porin kaupungilla ole ollut minkäänlaista ohjeistusta edustamisesta ja siihen osoitetuista budjettivaroista. Lisäksi kerätään kokemuksia pikavippeihin turvautumisesta tai perintätoimiston asiakkaaksi joutumisesta lakisääteisten asiakasmaksujen tai Kelan omavastuuosuuksien takia. Kaikki siis myöntävät, että koulu on rikki ja vaikka korvaavat toimenpiteet tuhoaisivatkin koulun lopullisesti lapsemme ei sairastu. Tällä tavoin työnantaja voi maksaa pienempää palkkaa epäpätevälle opettajalle, usein lastenhoitajalle. Se tuntui helpottavalta. Ensimmäinen erä on noin 50 euron korotus alle 1000 euron eläkkeisiin. Pääkaupunkiseudulla on jo nyt huutava pula varhaiskasvatuksen opettajista. Tilanne on muuttunut todella paljon kuluneen kymmenen vuoden aikana. Hallitus parantaa pienituloisten asemaa ja korottaa pienimpiä eläkkeitä heti kautensa alussa. Käräjäoikeus hylkäsi myös kaupungin korvausvaatimuksen 105.654 euroa, joka koostui aiheutetuista matkaja edustuskuluista 2014-15. Köyhyyttä kartoitetaan sähköisellä kyselyllä KYSELY P Köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisen verkoston ”Terveys ja köyhyys”-työryhmä avaa lähiaikoina sähköisen kyselyn lakisääteisten sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksujen ja Kela omavastuiden maksamisessa selviytymisestä. Syyttäjä vaati Kainulaiselle 7 kuukauden 15 päivän ehdollista vankeusrangaistusta. Työnantaja saa maksaa pienempää palkkaa epäpätevälle opettajalle, jos tehtävissä on eroja. Kainulainen teki vuosikaudet erinomaista tulosta palveluliikelaitoksen tehokkaana johtajana – siitä oli välillistä etua porilaisille veronmaksajille. Jo yli 80 prosenttia kansalaisista kokee, että eriarvoistuminen uhkaa suomalaista yhteiskuntaa. Yritimme jo aikaisemmin hallituksessa ollessamme mm. Vastaukset käsitellään anonyymisti. Kolme minä lähetän tuonne kouluun – tietäen olevani lottovoittaja, jos he eivät sairastu. Suomen kestävyysja menestystarina on ennenkin perustunut yhteistyöhön ja -toimiin elintason nostamiseksi ja köyhtymisen vähentämiseksi. Minä en ainakaan omaani. En ystäväni tytärtä. Hyvinvoinnista säästämistä on selitetty vuosia kestävyysvajeen selättämisellä. Pieni palkka ja alati kasvavat vaatimukset ovat ajaneet nykyiseen tilanteeseen. Hallitukseen 19 ministeriä, SDP:lle 7 salkkua HALLITUS P Suomen tuleva hallitusohjelma julkaistettiin Helsingissä Oodi-kirjastossa maanantaina aamupäivällä. Se edellytti Kainulaiselta verkostoitumista ja edustamista kilpailuille markkinoille. Syyte koski Porin kaupunginsairaalan ravintokeskuksen saneerauksen omavaltaista aloittamista. Porin kaupungin lakimiehen Leena Tuomisen mukaan ensisijainen vastuu Kainulaisen tekemisistä kuului palveluliikelaitoksen johtokunnalle – jonka taloudellinen osaaminen ei ollut vaadittavalla tasolla. Niin myötäkuin vastamäessä ainoa vastaus on yleensä ollut leikkaaminen. En minä osaa valita, kuitenkin vielä tarvitaan parisen kymmentä lisää. Seinien sisältöä ei ole toki paljoakaan tutkittu, mutta maljakokeista löytyy sädesienistä mitä kummallisimpiin kokkeihin, joita ei tavallinen äiti-ihminen ymmärrä. Tulevassa hallituksessa on 19 ministeriä: SDP 7 salkkua: pääministeri, eurooppaministeri, kuntaja omistajaohjausministeri, kehitysyhteistyöja ulkomaankauppaministeri, perheja peruspalveluministeri, liikenneministeri sekä työministeri. Joulukuussa 2018 tutkittiin koulun paineistus. Tässä toimintaympäristössä työskenneillä toimittajilla oli vaikeuksia uskoa korviaan, kun tuleva pääministeri Rinne ilmoitti, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Säätytalolla ei leikata. Kaikki ajatukset lämpimästä ja rauhallisesta kohtaamisesta täytyy toisinaan unohtaa arjessa. Sovittaessa työnantajan kanssa varhaiskasvatuksen opettajan sijaisuudesta työsopimuksessa mainitaan esimerkiksi kavennetun tai vastaavan varhaiskasvatuksen opettajan tehtävät. Meidän luottamushenkilöt, ihmiset joihin luotamme, päättivät kunnanhallituksen kokouksessa 27.5, että vaikka on voitu todeta korjaustoimenpiteiden riittämättömyys ei väistötiloja Jämijärvelle tule. Vastuuttomuudesta ei ollut kyse, vaan vastuullisuudesta kartoittaa parhaimmat keinot ilman, että valtiovarainministeriön tiukat länget olisivat asettaneet toivolle ja unelmille nopean lopun neuvottelujen alkutaipaleella. 040 574 7515.. Tuleekin pohtia tarkasti, ovatko tehdyt muutokset olleet hyviä ja tarpeellisia. Ennen hiihtolomaa luvattiin jatkaa tiivistyksiä ja vahvistaa ilmanvaihtoa. Nyt tulevan hallituksen päätavoite on eriarvoisuuden torjunta. Mitä jos se ei ole niin. Erojen huomaaminen ja esiin nostaminen jää liian usein työntekijän arvioitavaksi. Kainulaisella oli johtavana virkamiehenä edustaminen täysin sallittua. Naapurin mukulat ja kylien kakarat imevät astmapiippuja niin kuin teinipojat minun nuoruudessani norttia posket lommolla koulun kulmilla, tytöt pakkeloittee paksun puuterikerroksen, ettei naaman punakat ihottumat näy. Saadaanko koulu tiiviiksi. Tällä kertaa sain vetovastuulle kahdeksasta ilmiöstä yhden eli puheenjohtajuuden ”oikeudenmukainen, yhdenvertainen ja mukaanottava Suomi” -ryhmässä. Palveluliikelaitos perustettiin vuonna 2008 liiketalouden tuottavuuden mukaisesti. Uusi hallitusohjelmaluonnos ei jätä ihmisten auttamista vain kansalaisjärjestöjen vastuulle. Miia Sjöman, Jämijärven Keskuskoulun tulevan kolmasluokkalaisen äiti Varhaiskasvatuksessa tarvitaan lastenhoitajia P Varhaiskasvatuksessa on eletty useita muutoksen vuosia. Kirjoita lyhyesti, mieluummin nimellä kuin nimimerkillä. Se tietää myyntituottoa Porin kaupungille. Vihreät 3 salkkua: ulkoministeri, ympäristöja ilmastoministeri ja sisäasiainministeri. Terveysvalvonnan johtajan mielestä nimittäin meidän lapsista pitää sairastua 30 lasta ensin. Kuka lapsista ansaitsee sen. SDP:n kynnyskysymykset, eli viikon hoitotakuu, 0,7 hoitajamitoitus ja 1000 lääkärin tai hoitajan palkkaaminen, tulivat hallituksen tavoitteiksi hallitusohjelmaneuvotteluissa. Monet kunnat ovat laatineet kevään aikana erilaisia kavennettuja varhaiskasvatuksen opettajan tehtävän vaativuuden arvioita. Kyselyssä kartoitetaan asiakasmaksuihin, lääkkeisiin ja Kela-kyyteihin kuukausittain meneviä rahasummia sekä toimeentulotuen Kela-siirron vaikutuksia vuonna 2018. Hallitustunnustelija Antti Rinne (sd.) haastoi poliittiset vaihtoehdottomuudet ja pyysi pohtimaan keinoja yhteiskunnan uudistamiseen ja sen korjaamiseen, mikä on rikki. Vai olisiko viisasta tarkastella henkilöstörakennetta uudelleen. Kerrotaan uuden koulun hankesuunnitelmasta ja terveysvalvonnan johtaja takaa, että kaikki on tehty oikein. Laskut esitettiin palveluliikelaitoksen johtokunnalle kuukausiraportteina ja ne oli kaikkien nähtävillä. Miten minä suojelen sinua kaikelta, voisiko joku auttaa minua suojelemaan sinua kanssani sairaalta koululta. Silja Paavola puheenjohtaja Suomen lähija perushoitajaliitto SuPer Kainulainen selätti Porin kaupungin P Porin palveluliikelaitoksen entinen johtaja Kaj Kainulainen on tuomittu Satakunnan käräjäoikeudessa 2.150 euron sakkorangaistukseen. Aikaisemmat hallitustunnustelijat ovat pyörineet valtion velan lyhentämisen, väestön ikääntymisestä seuraavan kestävyysvajeen, leikkausten ja säästöjen ympärillä. Jos haluat käyttää nimimerkkiä, laita silti yhteystietosi mukaan. Pelkästään pääkaupunkiseudulle tarvitaan jopa yli tuhat varhaiskasvatuksen koulutettua ammattilaista elokuun toimintakauden käynnistyessä. Tiedäthän, 20 prosenttia koululaisista. En naapurin lasta. Mitä jos ilmastointi laitetaan puoliteholle iltaisin. Henkilöstöpula koskettaa jokaista työntekijää, jos sijaisia ei ole saatavilla. Viime vuosina leikkauksista on tullut poliittisessa kielessä ”uudistuksia”, hyvinvointivaltion heikentämisestä ”hyvinvointivaltion pelastamista”. Eduskunnasta Minä suojelen sinua kaikelta P Voimattomuus äitinä on aivan mahdoton sillä minun pieni poikani ei pääse vaan joutuu kolmannelle luokalle. Suunnitelmat saa silloin unohtaa. oppivelvollisuuden pidentämistä, mutta olimme edellä aikaamme. Lisätietoja: EKL:n sosiaalipoliittinen asiantuntija Tarja Pajunen, puh. Keskiviikko 5. Neuvotteluhuoneen sisustus, valot ja jopa tuoksut piirtyvät lähtemättömästi muistiin. Jämijärven Keskuskoulu on rikki, ulkoseinät ovat todettu kuin sieniksi, jotka keräävät kosteuden ja toimivat kasvualustoina monille ei kutsutuille vieraille. Vasemmistoliitto 2 salkkua: opetusminister ja sosiaalija terveysministeri RKP 2 salkkua: oikeusministeri ja pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri. Kokeneet poliitikot eivät enää muuttaneetkaan maailmaa vain ja ainoastaan raharaami edellä. Kainulaisen mukaan palveluliikelaitos jatkoi samaa laskujen hyväksymismenettelyä, joka oli jo käytössä kaupungin sosiaalikeskuksessa vuonna 2008. Meillä oireilevat viisi kymmenestä serkuksesta – uusi terve koulu ehtii pelastamaan kaksi. Riittääkö 11 vuotta siihen, että uuden varhaiskasvatuslain mukainen henkilöstörakenne saavutetaan. Tulevat hallituspuolueet haluavat saada aikaan aivan yhtä suurta ja kestävää. Hyvinvointivaltion korjaussarja laadittiin kansalaisten tahdon ja puolueiden ideologioiden pohjalta. Useita varhaiskasvatuksen lastenhoitajia on ollut kuluneella kaudella opettajan tehtävissä ja sama näyttää jatkuvan ensi syksynä. Työnantaja ei voi edellyttää laajempien tehtävien tekemistä tai hänen kuuluu maksaa siitä täysi palkka. Yhä yksityiskohtia tulee mieleen vuodelta 2011, jolloin pääsin opettelemaan kokeneen Tuomiojan rinnalle ja neuvottelemaan ulko-ja turvallisuuspolitiikan kirjaukset. Palkan ollessa pienempi kuin varsinaisella varhaiskasvatuksen opettajalla, on työntekijän pyydettävä nähtäväksi tehtävänkuvaus, jossa näkyvät nämä suppeammat tehtävät. Miten minä suojelen sinut tältä kaikelta. Kolumni on julkaistu myös Satakunnan Kansassa 3.6. Kaupunki joutuu näin maksamaan ulkopuoliselta ostetut selvittelykulut 34.350 euroa sekä myös omat oikeudenkäyntikulunsa, koska Kainulaisen käräjäoikeudessa saama tuomio jää ainvoimaiseksi. Neuvoteltu hallitusohjelma on kunnianhimoinen tulevaisuusohjelma, joka sisältää ratkaisuja kestävämmän yhteiskunnan rakentamiseksi, sanoi SDP:n puheenjohtaja, hallitusneuvottelija Antti Rinne. Käräjäoikeudessa syyte hylättiin. Koulu siis tiivistettiin sisältä, ei reiän reikää mistä ulkokuoren epäpuhtaudet tulisivat lapsien kimppuun ja sitten loput vielä pusketaan ylipaineistuksella kaikki loputkin pahat pois. En myöskään kummipoikaani. Saneerauksen johdosta ravintokeskus pystyy toimittamaan asiakkailleen nyt 2500 ruoka-annosta päivässä. Samoin hylättiin Porin kaupungin Kainulaiselta vaatimat 591.000 euron vahingonkorvaukset. Kysely julkaistaan muun muassa Eläkkeensaajien Keskusliiton verkkosivuilla ja sitä saa jakaa. Mitä jos kaikkea ei tehtykkään niin. Tällä toimintakaudella on ollut pula myös varhaiskasvatuksen lastenhoitajista. Investointi oli täysin perusteltu ja välttämätön. Johtokunta hyväksyi esitetyt kuukausiraportit ilman huomautuksia. Hallitustunnustelija Rinne aukaisi neuvottelijoiden silmät: tasa-arvo, työllisyys, pienemmät tuloerot, korkea hyvinvoinnin taso, osallisuuden vahvistaminen, koulutus ja riittävä turva voivat lisätä taloudellista, sosiaalista ja ekologista kasvua enemmän kuin aikaisemmin on tunnustettu. Vaikutelmaksi tästä kaikesta jää kaupungin hallinnon, johtokunnan ja poliittisten luottamushenkilöiden osaamaton puuhastelu! Kari Pajula, Pori Yhtä suurta ja kestävää En ole hetkeäkään katunut, että olen käyttänyt lähes kaiken valveillaoloaikani viimeisten viikkojen ajan ollakseni mukana jossakin suuressa
28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. fuksua ja 24.6. Matka on maksettava viimeistään 20.6. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. klo 19. Edellisen kerran Porissa järjestettiin Pride-tapahtuma vuonna 2013. Keskiviikko 5. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. klo 1216 Merikarvian kutsut. Puheenjohtaja SDP toimii www.uusiaika-lehti.fi Tanssin iloa Porissa Pride saapuu Poriin elokuussa TAPAHTUMA P Musiikkia, ystäviä, tanssiopetusta ja tanssia on luvassa Porin Eetunaukiolla livemusiikin tahtiin kolmena iltana kesäkuussa maanantaisin kello 18.00-20.30. Bussimatkan hinta on à 17 euroa. Ahlaisten kesäteatteri Kaikenkelin Kaikkonen. 13.6. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. joukolla mukaan kahvit tarjotaan vetoryhmä. menemme katsomaan Pihlavan Tapuliteatteriin, Pihlava maailman napa. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. Toimikunta Porin JHL ry Hallituksen kokous 13.6. Lisätietoja Annelilta puh 0505 730 648. JAKELUPÄIVYSTYS Jakeluhäiriön sattuessa ota yhteyttä: Porin alueella SK:n kantoalue Jakelupäivystys puh. Ota yhteyttä ja olet Turvassa. Retki kirjallisuuteen. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. 25.7. Tapahtumaa on järjestämässä useista eri järjestöaktiiveista koostuva Pori Pride -työryhmä ja tapahtuma järjestetään vapaaehtoisvoimin. Mukaan mahtuu 50 ensin ilmoittautunutta. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Tapahtuma on kaikille avoin ja osa Rakkaudella porilaisille-hyvinvointirahatapahtumia. RETKI P Porin kirjasto järjestää matkan Vanhan kirjallisuuden päiville Sastamalaan perjantaina 28. lähtijän/lähtijöiden nimellä Porin tai Ulvilan kirjastoon ja viestikenttään/ kuittiin on kirjoitettava Vkp 28.6. Matkan hinta on 70e, sisältäen matkan, teatterilipun ja ruokailun RavintolaPaviljonki Apian noutopöydästä. 0800-392 262 Rauman alueella, ottakaa yhteyttä Länsi-Suomen jakelupäivystykseen puh. klo 1113. krs. bachata. Porin Puolen Wanhat Toverit Kerho järjestää kaikille avoimen kesäteatterimatkan lauantaina 6.7.2019 Valkeakoskelle Suomen Kesäteatterin esittämään Danny-musikaaliin. krs AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. Tervetuloa toivottaa vetoryhmä! Meri-Porin Eläkkeensaajat ry 6.6. krs 28100 PORI Puh. kesäkuuta. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. Huippunäyttelijät ja tanssijat takaavat esityksen tason. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Keskiviikkoisin suljettu. lisänimet . kesäkuuta 2019 4 Uuden Ajan yhteystiedot • Ammattiliittojen osoitemuistio • Menoa ja meininkiä Ennen tekstiä Julkaisija Ajan Sana Oy Perustettu 1906 ISSN 0789-8169 Sanomalehtien Liiton ja T-Lehdistö ry:n jäsenlehti Osoite Itsenäisyydenkatu 39 B 28100 Pori Postiosoite PL 205 28101 Pori Ilmestymispäivä Keskiviikko Painopaikka Sata-Pirkan Painotalo Oy, Pori TOIMITUSJOHTAJA Esko Ahola TOIMITUS Avoinna ma-to 9 –16.00 Sähköposti ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@uusiaika-lehti.fi www.uusiaika-lehti.fi Päätoimittaja Maarit Kautto 044-7300 242 maarit.kautto@uusiaika-lehti.fi Toimitussihteeri Maarit Kautto 044-7300 242 maarit.kautto@uusiaika-lehti.fi Toimittajat Katri Kujanpää 044-7105312 katri.kujanpaa@uusiaika-lehti.fi TILAAJAPALVELU Konttori avoinna ma, ti, ke, to klo 8.00 – 16.00, pe klo 8 – 14 Tilaukset 044-7300 250, tilaukset@uusiaika-lehti.fi Ilmoitukset ua.ilmoitukset@uusiaika-lehti.fi Ilmoituskonsultti Markku Majakulma 044-7300 206 markku.majakulma@uusiaika-lehti.fi Ilmoituskonsultti Tarja Mattila-Krank 044-7300 245 tarja.mattila@uusiaika-lehti.fi Levikkiasiat Merja Virtanen 044-7300 250 merja.virtanen@uusiaika-lehti.fi Tilaushinnat kesto 12 kk 65 e määräaikainen 12 kk 70 e 6 kk 46 e 3 kk 34 e Tilaushinnat sisältävät 10 % arvonlisäveron. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. Tervetuloa. Tarjolla makkaraa ja mehua lenkkeilyn jälkeen. Värilliset ilmoitukset erillisen hinnaston mukaan. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. alkaen. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. Luottamusmiehillä puhe ja läsnä olo-oikeus. klo 13. Ilmoittautumiset puh 0500 929 110 tai ulla. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. krs 28100 PORI Puh. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. krs. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Matkan hinta 25e hlö. 010-83 361 klo 08–16. mennessä. P Satakunnan laskuvarjourheilijat ry 50 vuotta juhlanäyttelyssä kerho esittelee historiaansa ja toimintaansa Porin pääkirjaston näyttelytilassa 29.6. 122 Veteraanien kesäjuhla Massin majalla 15.8. Ilmoitushintoihin lisätään 24%:n arvonlisävero. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE TURUN TOIMIPISTE Maariankatu 6 b, 20100 Turku Outi Rannikko, 040 543 4875 Veli-Matti Kauppinen, 0400 715 789 etunimi.sukunimi@sak.fi Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palveluneuvoja Satu Fisk 010 7703 670 050 443 2039 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Ohjelmassa on 10.6. Nimestään huolimatta tapahtuma on järjestäjien mukaan koko Satakunnan alueen oma Pride. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Musikaali kertoo Ilkka ”Danny” Lipsasen elämästä hersyvän huumorin värittämänä. Porin Pyrintö ry Kunto/ Veteraanijaoston johtokunnan kokous 11.6. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat Aluetoimitsija Jari Kostiainen 040 571 2788 Tukenasi työelämässä Satakunnan aluetoimisto Aluepäällikkö Jouni Nurmela 020 774 1340 040 827 8348 Aluetoimitsija Matti Numminen 020 774 1342 040 707 3674 Aluetoimitsija Ari Vahala 020 774 1341 040 754 1326 Aluetoimitsija Erno Välimäki 020 774 1453 045 636 5393 Toimistosihteeri Kati Kauppila 020 774 1343 040 351 8853 Avustava työntekijä Kirsi-Marja Hakkarainen Etuuskäsittelijä Susanne Jokisalo Etuuskäsittelijä Anna-Liisa Rautiainen Työttömyyskassan palvelunumero kello 9–15 020 690 455 etunimi.sukunimi@teollisuusliitto.fi Isolinnankatu 24, 2. Eteläpuisto 9, Pori ma-to 9.30-17, pe 9-16 Eläkkeensaajat Urheiluseurat AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Lisätietoa kerhosta voit lukea osoitteesta: skydivepori.net. klo 16.30, Eteläpuisto 12. kerros, 28100 PORI Toimisto on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8.20–12.00 ja 13–16. Lipun hinta 10e kpl. Ilmoittautumiset viimeistään 30.5. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. 040 848 9450 AY-MUISTIO AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. Satakunnan aluetoimisto Isolinnankatu 24, 2. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. lippuja rajoitetusti. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Jaoston jäsenet tervetuloa kokoukseen! puheenjohtaja Porin Karhuretkeilijät ry Järjestämme kevätretken lauantaina 8.6.19 Yyterin maastossa. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Varaa oma lippusi viimeistään 6.6. Porin metallitehtaan ao. Lähtö klo 14.00 \”Punainen tupa\”kohdalta ja lenkkeillään Yyterin maastossa. Tervetuloa! Puheenjohtaja Eeva Nordström Porin metallitehtaan ao.122 Veteraanit järjestää liikunta ja pelitapahtuman Kirjuriluodossa petankki kentän vieressä 11.6. Kuntapoliittinen ohjelma ja ajankohtaiset. klo 12. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Katsomo on katettu ja istuinaluset lainaksi ja käsiohjelma kuuluvat lipun hintaan. foksia, 17.6. Lähtö 28.6. krs. liikunnasta pitää huolen Päivi Luontola. mennessä. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Näytös alkaa klo 14. Sisältää lipun, väliaika kahvin ja kuljetuksen. saakka. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. Tervetuloa porukalla tai yksin matkalla ei kukaan ole yksin. Pori Pride koostuu perinteisestä mielenilmausmarssista Porin kaupungin läpi sekä sitä seuraavasta puistotapahtumasta Kirjurinluodossa. Sitovat ennakkoilmoittautumiset ja maksut 5.6.2019 mennessä. krs 28100 PORI Puh. (02) 635 1160 050-569 3653 HAUTAKIVET . Lehden vastuu virheellisistä tai julkaisematta jääneistä ilmoituksista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Kuljetukset kaikkialle. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. Muistotilaisuudet, sidontatyöt UUSIKOIVISTONTIE 40, PORI puh. kerros, 28100 PORI Toimisto on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8.20–12.00 ja 13–16. krs 28100 PORI Puh. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. nordman38@gmail.com Ilmoittautuneille (yhdyshenkilölle) lähetetään tiedote, jossa on tarkat tiedot auton lähtöpaikoista ja pankkitilitiedot. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. krs. TAPAHTUMA P Porissa järjestetään useamman vuoden tauon jälkeen Pori Pride -tapahtuma lauantaina 17.8. Pride-tapahtumia järjestetään maailmanlaajuisesti seksuaalija sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta. Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Huom! kaikkia nyt jo talvella ilmoittautuneita pyydetään myös varmistamaan osanotto ja ilmoittamaan, että mistä tulee autoon. krs, 28100 PORI Avoinna ma, ti ja to klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. kerros, 28100 PORI Toimisto on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8.20–12 ja 13–16 Aluepäällikkö Jouni Nurmela 020 774 1340 040 827 8348 Aluetoimitsija Matti Numminen 020 774 1342 040 707 3674 Aluetoimitsija Ari Vahala 020 774 1341 040 754 1326 Aluetoimitsija Erno Välimäki 020 774 1453 045 636 5393 Toimistosihteeri Kati Kauppila 020 774 1343 040 351 8853 Työttömyyskassan palvelunumero kello 9–15 020 690 455 etunimi.sukunimi@teollisuusliitto.fi Satakunnan aluetoimisto Isolinnankatu 24, 2. 9.7. 040 848 9450 AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. klo 1216 Satakunnan piirin Kesäjuhla Reposaaren VPK talolla. Sateen sattuessa tanssit siirtyvät Mies-lauluntalolle. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. seuran toimistolla. 0800-398 336 klo 06–09, puh. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. klo 9.00 bussilla Porin pääkirjaston edestä, Ulvilan ja Kiikoisten kautta. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. krs 28100 PORI Puh. Yhteiskuljetus. klo 19. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. Tervetuloa porukalla mukaan! Rauman Demarit ry Johtokunnan kokous pidetään ti 18.6.2019 klo 18.00 Kerhotilassa Kuusistonkatu 1. krs 28100 PORI Puh. Kuljetus myös kaupunkista. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Ilmoittautuminen ja maksu 24.6. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. krs. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Pakolliset ja sitovat ilmoittautumiset: tietopalvelu@ pori.fi tai 044 701 5811. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. krs. 020 774 0410 AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. Ay-toiminta SDP toimii Asiantuntevaa hautausalan palvelua. kunnostukset sään salliessa paikanpäällä SATAKUNNAN KIVIPALVELU KY Ruosniementie 142, Pori www.satakunnankivipalvelu.fi Juha Lammi 040 585 4431 Palvelua juuri kuten itse haluat myös lähelläsi Porissa Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva turva.fi • 01019 5110 2,75 X X 0,5 X 0,5 X 0,5 X 0,5 X 0,25 X Me vakuutusyhtiö Turvassa palvelemme sinua haluamallasi tavalla: puhelimitse, paikan päällä toimistossamme – tai jopa kotonasi. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. Lähdetään joukolla viettämään mukavaa iltapäivää tuttuja tavaten, musiikkia kuunnellen, hyvää ruokaa nauttien, pelaten hauskoja pelejä. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. kerros, 28100 PORI Toimisto on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8.20–12 ja 13–16 Aluepäällikkö Jouni Nurmela 020 774 1340 040 827 8348 Aluetoimitsija Matti Numminen 020 774 1342 040 707 3674 Aluetoimitsija Ari Vahala 020 774 1341 040 754 1326 Aluetoimitsija Erno Välimäki 020 774 1453 045 636 5393 Toimistosihteeri Kati Kauppila 020 774 1343 040 351 8853 Työttömyyskassan palvelunumero kello 9–15 020 690 455 etunimi.sukunimi@teollisuusliitto.fi Maariankatu 6 b, 20100 Turku Outi Rannikko, 040 543 4875 etunimi.sukunimi@sak.fi Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Marja Ruohonen 010 7703 673 050 471 2404 Palveluneuvoja Satu Launonen 010 7703 670 050 443 2039 Avoinna: Ma, ti, to, pe 9.00-15.00. Tukenasi työelämässä Satakunnan aluetoimisto Aluepäällikkö Jouni Nurmela 020 774 1340 040 827 8348 Aluetoimitsija Matti Numminen 020 774 1342 040 707 3674 Aluetoimitsija Ari Vahala 020 774 1341 040 754 1326 Aluetoimitsija Erno Välimäki 020 774 1453 045 636 5393 Toimistosihteeri Kati Kauppila 020 774 1343 040 351 8853 Avustava työntekijä Kirsi-Marja Hakkarainen Etuuskäsittelijä Susanne Jokisalo Etuuskäsittelijä Anna-Liisa Rautiainen Työttömyyskassan palvelunumero kello 9–15 020 690 455 etunimi.sukunimi@teollisuusliitto.fi Isolinnankatu 24, 2. Ilmoitushinnat mustavalkoisena: etusivulla 2,20 e/pmm, ennen tekstiä 1,70 e/pmm, tekstin jälkeen 1,70 e/pmm, tekstissä 1,70 e/pmm, takasivu 1,90 e/pmm, kuolinilmoitukset 0,90 e/pmm, määräpaikkakorotus 0,10 e/pmm. Ilmoittautumiset Aarolle puh 0440 391 402
Kaupunkistrategiaan liittyvien ohjelmien osalta vuoden 2018 aikana on tehty merkittävä uudistustyö, kun kaupunginvaltuustossa on hyväksytty hyvinvointiohjelma, kasvatuksen ja sivistyksen kehittämisohjelma sekä lisäksi tammikuussa 2019 Porin kasvuja elinvoimaohjelma. pankissa ja vakuutukset OPPohjolassa. Keskiviikko 5. En saanut, koska ajokortti ei enää riittänyt. Tarkastuslautakunta kiinnittää huomionsa ohjelmaasiakirjojen epäselviin keskinäisiin suhteisiin. Ainakin sen, että laittakaa hyvät ihmiset henkilöllisyysasiakirjanne ajan tasalle NYT, jos meinaatte saada asiallista palvelua myös pankkikonttorissa. Pankkitiskillä seisoessani tunsin itseni lähinnä rikolliseksi ja nöyryytetyksi ihmispoloksi, joka on joutunut sääntö-Suomen jyräämäksi. En hymähtele enää. Ei auttanut, että olen osuuspankkilaisuuden perinyt kotoa eli ollut pankkiryhmittymän jäsen niin kauan kuin olen ylipäätään pankkipalveluita käyttänyt. Lisäksi sen tehtävänä on tarkastella ja antaa lausuntonsa siitä, onko kunnan toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Jatkossa toivotaan kiinnitettävän huomiota strategiaan liittyviin lukuisiin mittareihin ja erillisten ohjelma-asiakirjojen keskinäiseen hierarkiaan, joilla linjataan laajalti toimintatapoja ja lähitulevaisuuden tavoitteita, sanoo tarkastuspäällikkö Niko Poskiparta . Porin Vesi ei viemäriverkon uudistamisen osalta päässyt asettamaansa tavoitteeseen ja Satakunnan pelastuslaitoksella oli tarkoitus tehdä useampia palotarkastuksia kuin vuoden aikana toteutui. Edes nämä sitoumukset eivät riittäneet siihen, että minut olisi ajokortilla tunnistettu minuksi. Vuoden 2018 arviointikertomuksen erityisteemoja yhdistää erilaiset kaupungin omistamiin tiloihin liittyvät asiat. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain mukaan arvioida, ovatko kaupunginvaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet eri toimialoilla, koko kuntakonsernissa ja strategisissa yhtiöissä. Teknisen toimialan lausunnon mukaan korjausvelan kasvun pysäyttäminen edellyttää, että perusparannukseen osoitetaan lisää määrärahoja. Tilannettani hankaloitti myös, että passini oli vanhentunut ja en ollut hankkinut henkilökorttia. Myös julkishallinnollisissa yhteisöissä ollaan siirtymässä uudenlaiseen, osallistavaan johtajuuteen, sanoo tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Kaarina Ranne .. Kävi nimittäin niin, että hukkasin avainlukulistani. kesäkuuta 2019 5 Uutiset Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu Kolumni Tarja Tiilimäki Kirjoittaja on Uuden Ajan vakituinen avustaja ja teatterikriitikko Menikö asiakaspalvelu pesuveden mukana. Tällä kokemuksella rikastuneena voin todeta, että niin sanotulla kanta-asiakkuudella ei ole pankkimaailmassa mitään merkitystä. – Arvioinnin eri vaiheissa tarkastuslautakunta on kiinnittänyt huomiota johtajuuden merkitykseen ja laatuun hyvän työilmapiirin ja tuloksellisen toiminnan aikaansaamiseksi. kesäkuuta pidettävässä kaupunginvaltuuston kokouksessa. Olen hymähdellyt uutisille ihmisistä, jotka jäävät sähköisten palveluiden ulkopuolelle sen takia, ettei heillä ole kykyä tai välineitä käyttää niitä. Lain mukaan tarvittiin joko henkilökortti tai passi henkilöllisyyden todistamiseksi. Mitä tästä opimme. Toiminnallisten tavoitteiden asettamisessa toivotaan jatkossa huomioitavan nykyistä kattavammin toimialojen tuottamien palvelujen kokonaiskuva. Myöskään kaupungin vuosikate ei riittänyt kattamaan käyttöomaisuuden poistokustannuksia, kaupungin tulorahoitus ei siis riittänyt edes juokseviin menoihin. Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että kaupunkikonsernin toimijoilla olisi yhtenevä käsitys korjausvelan kokonaismäärästä sekä investointitarpeiden priorisoinnista. Näiden osalta tarkastuslautakunta esittää huolensa kiinteistöjen käyttäjän, huoltajan sekä omistajan vastuiden ja velvollisuuksien rajapinnoista. Porin kaupungin tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2018 on julkaistu PORI P Tarkastuslautakunta on saanut valmiiksi vuoden 2018 arviointikertomuksen. Eli minulla ei ollut loppujen lopuksi mitään asiakirjaan, jolla olisin pystynyt henkilöllisyyteni todistamaan. Etenkin siitä syystä, että pankit ovat itse olleet ajamassa palveluita nettiin; tunnuslukujen ja avainlukulistojen taakse. Ohje oli, että hanki väliaikainen henkilökortti, niin palataan sitten asiaan. Tarkastuslautakunta kehottaa ryhtymään toimenpiteisiin kaupungin talouden tasapainottamiseksi. Käsittelyssä ovat olleet koulujen nykytila. Porin kaupunginvaltuusto käsittelee sen 17. Ymmärrän kyllä, että pankin pitää noudattaa lakia, mutta siitä huolimatta toivoisi asiakaspalveluun edes häivähdyksen inhimillisyyttä ja tilannetajua. Myös muita ohjelma-asiakirjoja edellisten lisäksi on laadittu. Eipä siinä olisi auttanut edes ryhtyä polkemaan jalkaa lattiaan. Ratkaistavaksi jää epäselvä vastuunjako, joka koskee arkipäiväistä rakennuksien kunnon havainnointia, tiedottamista havaituista ongelmakohdista ja niiden johdosta tehtävistä korjaavista toimenpiteistä. Eli kaikki mikä voi mennä pieleen, meni pieleen. Päädyin tilaamaan uuden passin ja otin samalla riskin sinnitellä pari viikkoa digiyhteiskunnan ulkopuolella. Lähes kaikki toimialat ja liikelaitokset raportoivat saavuttaneensa tavoitteensa. Minulla on sekä käyttöettä säästötili ko. Pilkka tömähti kipeästi omaan nilkkaani ja samalla menetin uskoni pankin asiakaspalveluun tai uskoni ainakin horjui. Tilannetta on pidettävä kaupungin talouden kannalta erittäin huolestuttavana. Tarkastuslautakunta kiinnitti vuotta 2017 käsitelleessä arviointikertomuksessaan huomiota kaupungin perusinfrastruktuurin vanhenemiseen ja korjausvelkamäärän kasvuun. Osuuspankin puhelinneuvojan ohjetta noudattaen marssin Osuuspankin Bebopin konttoriin noutamaan uutta listaa. Hyvin johdettu työryhmä, työyhteisö ja organisaatio toimii motivoituneesti, sitoutuneesti ja tavoitteellisesti. Vuonna 2018 kaikkien toimialojen budjettikuri ei pitänyt, suurimpana ylittäjänä oli perusturva. Talouden osalta tarkastuslautakunta esittää huolensa kaupungin tuloskehityksestä. Ilman avainlukulistaa olin kädetön käyttämään yhtäkään sähköistä palvelua. Epäselvyydestä johtuen strategisten mittareiden seurattavuuden haasteet vievät pohjaa laaditun kaupunkistrategian ohjausvaikutukselta
-Leppärässä saa olla rauhassa, ei ole tunkua ja tuleminen on helppoa, vain omat liinavaatteet tarvitaan, sanoo Leena, jolla on seuraava talonmiesvuoro. Ja sitä vahvistaa monen huimapäiset harrastukset, kuten moottoripyöräily ja laskuvarjohyppy, niin eläkeläisiä kuin monet heistä ovatkin. Täällä olisi hyvä viettää vaikka tyky-päiviä, sillä viikolla käyttöaste on pienempi, kertoo Anne-Mari Koivu . Sitä seurasi 1955 hirsimökki Kuusi, rantasauna Tyrni 1967 ja iso hirsitalo Honka 1982. 02-6353677 Avoinna ark 10-17, la 10-14 Eteläväylä 8, Pori • Puh. He eivät ole mitä tahansa naisia, vaan reipas ja aikaansaava ryhmä, joka tekee itse kuntokatselmuksensa ja toimii sen pohjalta tehdyn työlistan mukaan. -Ei tarvitse olla jäsen vuokratakseen tiloja, mutta se on suositeltavaa. 02-637 0811 Avoinna ma-pe 10-17, la 10-14 Tervetuloa kaupoille! KAIKKEA RUOPPAUKSESTA 0400 125 970 ruoppaus.koskinen@dnainternet.net www.ettliikenne.fi Soita 0400 120 180 Kesäkukat amppeleissa ja ruukuissa Annen Kukkatarha Kirkkotie 275, Eurajoki 044 298 6631 Avoinna arkisin 9-18, la 9-15, su 10-15 Tiedustelut keittiöstä 0400 546 414, aila@ailav.fi Juhana Herttuankatu 17, Pori KOTIRUOKAA KOTIOVELLESI Kesä Leppärä pala paratiisia Herrainpäivillä n Porin Työväenopiston Opiskelijat ry. Hallitus on se noin 10 hengen joukko naisia, jotka pyörittävät Leppärän vuokraustoimintaa. Ullan näppäryyttä ja osaamista kehutaan vuolaasti. Joustava. Ensin, vuonna 1947, valmistui Pihlaja, josta sanotaan, että se on Herrainpäivien ainoa kerrostalo. Työt tehdään talkoilla ja niihin kuuluvat kaikki rakennusten ja pihan ylläpitotyöt, sekä tilojen vuokraustoiminta. Seuraavana on vuorossa laiturinlasku mereen, tuumaa Ulla Kauppi. n Leppärän sijainti natura-alueella on huomioitava kaikessa toiminnassa. Työn takana on Porin Työväenopiston Opiskelijat ry, jonka vuosikymmenten työn jälki on kaikkien nähtävissä ja saavutettavissa. 02-6370 818 Avoinna ma-to 10-17, pe 10-18, la 10-14 Vanhakoivistontie 3, Pori • Puh. -Täällä Leppärässä voi järjestää tapahtumia ja tilaisuuksia ympäri vuoden. Vaikka joukkoon mahtuu sairaanhoitajaa ja viestinnän ammattilaista eivät tittelit ole toiminnassa tärkeitä, ryhmähenki sen sijaan on. -Nyt kesäksi on tulossa muun muassa valokuvauskurssi, monivuotisia jazzvieraita ja erilaisten yhdistysten kesäpäiviä, mm. Rakennukset ovat yhdistyksen, ja ne ovat kaikki talkoilla rakennettu, mutta maa vuokrataan kaupungilta. Nimet muuttuvat, ja nyt Leppärää ylläpitävä Porin Työväenopiston opiskelijat on sen opiskelijoiden epäpoliittinen etujärjestö. Porin Demarit pitää täällä jäsentapaamisen, vinkkaa Leena Peltoniemi , hallituksen jäsen hänkin. LKV, sosionomi Tommi Anttila, Sonnilantie 111 Kokemäki puh 040-7690599 tommi.anttila@satanen.com Kiinteistöarvioinnit alkaen 100e (+alv24%) Asuntojen ja maatilojen VÄLITYSPALKKIO 3,5 % (sis alv 24%) Suomen Maaseutuvälitys Oy LKV 040-7690599, 040-7690805 | www.etuovi.com/maatilat Yksilöllinen. Luotettava. Keskiviikko 5. Leppärän käyttö rajoittuu pitkälle kesäkauteen ja esimerkiksi keväällä ja syksyllä käyttöä toivottaisiin enemmänkin. 044 7771 821 Eteläväylä 8, Pori • Puh. Korjasihan hän juuri keittiön hanat, mutta hän onkin ammatiltaan rakennusmestari. l Tiedustelut ja varaukset: Ulla Kauppi, 050-559 7549, tai sähköpostilla kauppiu@gmail.com. -Kun kaikki oli nimetty puiden mukaan mietittiin annetaanko vessalle nimeksi Riuku, nauraa Irmeli Vuori, yhdistyksen entinen puheenjohtaja ja nykyinen hallituksen jäsen. Ainoa asia, mistä vähän purnataan on jatkuvat tontin vuokran nousut. Nykyään aktiviteetti liittyy Leppärään, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Heidi Kraft . Saman niemen nokkaan on rakentunut Leppärä, pikkuhiljaa laajentuen. Yhdistyksen historia lähtee jo vuodesta 1917, jolloin perustettiin Porin työväenopisto ja sitä kautta etuja valvomaan Toverikunta. Heidi Kraft, Ulla Kauppi ja Irmeli Vuori, takana Leena Peltoniemi. Leppärää on rakennettu kuin Iisakin kirkkoa. Siis kuka vain, ihan vapaasti, mainostaa Heidi. -Täältä voi vuokrata pienemmän mökin, vaikka vain kahdelle, tai sitten isommat tilat, jotka sopivat moneen. -Nyt lista on puolessa välissä ja seuraavaksi lasketaan mereen laituri, sanoo Ulla Kauppi , yhdistyksen rahastonhoitaja. Kuvassa yhdistyksen puuhanaisia vas. kesäkuuta 2019 6 Lue uutiset omasta lehdestä • Kotikunta • Satakunta • Suomi Julkinen kaupanvahvistaja Avioehtosopimus 70e, As Oy kauppakirja 120e, jakosopimus 120e, kauppakirja/kaupanvahvistus 120e, testamentti 70e, perunkirjoitus alkaen 120e. vuokraa ja ylläpitää Leppärän kesänviettopaikkaa Yyterinnokassa, Herrainpäivillä. skyprint .fi PIHLAVAN KURSSIja TOIMINTAKESKUS Viihtyisä ja virikkeitä tarjoava kurssija toimintakeskus KIRKASVETISEN PYHÄJÄRVEN RANNALLA SÄKYLÄSSÄ. -Aktiivisinta yhdistyksen toiminta oli 50-60-luvuilla, jolloin järjestettiin paljon iltamia, sen ajan hengen mukaan. Suurta kartanopihaa täydentävät kesäkeittiö ja ja grillirakennus. pihlavan.leirikeskus@evl.fi Meillä voit järjestää: • kokoukset • kurssit • musiikki-, taide-, liikuntaja urheiluleirejä • leirikouluja • mielenpainuvia juhlia Lehmuuntie 35, 27800 SÄKYLÄ • puh. Leea Pennanen-Salli Uusi Aika PORI P Kaikkihan Herrainpäivät tuntevat, tuon JHL:n kesämökkikylän, Yyterin kainalossa. Mitään ikävää ei ole sattunut, mutta toivoisimme tuntevamme vuokraajat, vaikkapa tutun tutun kautta, varmistelee vielä Irmeli
(02) 821 0306, varaamalla myös iltaja viikonloppuajat Päivystys 24h. Kallioperä on Satakunnalle tyypillistä jotunilaista hiekkakiveä, joka on syntynyt jo 1300 miljoonaa vuotta sitten. Se kuuluu maamme luonnonsuojeluohjelmaan paikallisena kohteena. Keskiviikko 5. Herrainpäivät on merkitty yleiskaavaan lähivirkistysalueeksi. Niemi sijaitsee Yyterin santojen ja Karhuluodon hiekkarannan välissä. ja 24.8. p. Suurin piirtein polun puolivälissä on nuotiopaikka, jossa voi pysähtyä paistamaan makkaraa ja syömään eväitä. Polku on sopivan pituinen vaikkapa lasten kanssa kierrettäväksi. Polulta on koko ajan näkymä puiden välistä merelle. Lähtö klo 17.00 Hangon Itäsatamasta myynti@marinelines.fi • p. Maankohoamisen tuloksena se kasvoi kiinni Yyterin niemeen ja muodosti Herrainpäivien niemen. Se on syvällä irrallisten maalajien, moreenien ja hiekan alla. Krääsoorannokan luontopolku kulkee kauniissa merimaisemassa RETKIKOHDE P Aivan Leppärän vierestä lähtee upea, merkitty luontopolku, joka kiertää Herrainpäivien niemen eli Krääsoorannokan. 0400-539 533 Liisanpuistossa maittava lounas noutopöydästä ma-pe 10.30-14.00 Liisanpuisto 20, Pori | puh. , 29.6., 16.7. ,27.7., 10.8. 044 230 6280 • hyvinvointisara.fi Terveyttä ja hyvinvointia jokaisen arkeen • Tenatuotteet • tukisukat • apuvälineet • haavanhoitotuotteet • jalkahoitotuotteet • liukulakanat Myös hierontaa sekä lahjakortit! mm. 040 502 1831, 26740 Vasarainen PERINTEINEN TÄYDEN PALVELUN HAUTAUSTOIMISTO Os. M aarit K autto L eea -P ennanen S aLLi. Luontopolku kulkee rehevässä merenrantalehdossa, jossa kasvaa muun muassa tervaleppiä. Katja Kuusniemi 040-824 7806 www.heinimaenhautaustoimisto.fi HEINIMÄEN HAUTAUSTOIMISTO Kesä Leppärä pala paratiisia Herrainpäivillä n Leppärän sijainti natura-alueella on huomioitava kaikessa toiminnassa. 1300-luvulla niemen kärki oli vain pieni Gräsoura-niminen luoto meressä. Meren aallot heittävät rannoille leviä, jotka lahotessaan muodostavat hedelmällisen kasvualustan. Seuraavana on vuorossa laiturinlasku mereen, tuumaa Ulla Kauppi. Pohjankatu 24, Rauma (sairaalan vieressä) Ma-Pe 9.00-16.00, puh. kesäkuuta 2019 7 Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu Rautatienpuistokatu 2 Pori, Keskuskartanossa linja-autoaseman puoleisessa päädyssä Avoinna ma-to 9.30-17, pe 9.30-15, la 10-14 p. Risteilyt Hangon saaristossa Bengtskär Pohjoismaiden korkein majakka Lähdöt päivittäin Hangon Itäsatamasta klo 11 Russarön linnakesaari on avannut ovensa matkailijoille Risteilypäivät 2019: 15.6. Niemi on rauhoitettu vuonna 1990. 02 538 8387 www.liisanpuisto.fi 10 e Tilaa meiltä juhliisi VOILEIPÄJA TÄYTEKAKUT SEKÄ MUUT JUHLAPÖYDÄN HERKUT! ... 0400 536 930 www.marinelines.fi Tilausja yritysristeilyt Tullin kaffe Kuninkaankatu 50, 26100 Rauma (02) 822 7678, (02) 533 4346 Itseleivotut uunituoreet LEIVONNAISET •KAHVIA •SALAATIT •LÄMMIN LOUNAS JÄRJESTÄMME JUHLAT PUOLESTASI pitopalvelua ammattitaidolla! Kalastaja Veli-Matti Rantamaa Pyhämaan kalaa Porin torilla pe ja la Ympäri vuoden tuoretta kalaa, omasta savustamosta. ja ei kun menoks! p
Porin Etelärannassa sijaitseva rantamakasiini avataan Pori Jazzin ja Rakastajat-teatterin yhteistyöllä, ja ravintola on toiminnassa heinäkuun viikonvaihteissa sekä koko jazzviikon ajan. Haapakeitaan suoalueella on pitkä asutushistoria, sen keskellä olevassa metsäsaarekkeessa oli pitkään yksi Satakunnan viimeisistä tiettömistä erämaa-asutuksista, kunnes se autioitui 1970-luvulla. Lisäksi geokohteisiin kuuluvat Karijoen Susiluola ja Kihniön Käskyvuori. Sillä on pitkä kokemus tapahtumatuotannoista niin teatte. kesäkuuta, jolloin illan ohjelmasta vastaa Rakastajat-teatteri. Cafe Jazzin ohjelmasta vastaavat Pori Jazz ja Rakastajatteatteri yhteistyössä niin, että molemmat toteuttavat ravintolassa omia ohjelmailtojaan. Seuraavana päivänä virittäydytään tulevan jazzfestivaalin tunnelmiin Pori Jazzin toimesta, sanoo Pori Jazzin toimitusjohtaja Miika Ranne . kesäkuuta 2019 8 Lue uutiset omasta lehdestä • Kotikunta • Satakunta • Suomi huolto@huoltokorjaamofriman.fi • Kolarikorjaukset (kaikki vak.yhtiöt) • Tuulilasien vaihdot • Nelipyöräsuuntaukset • Webasto & Eberspächer korjaukset • Ilmastointihuollot ja -korjaukset MOPOAUTOT Huollamme ja korjaamme myös muut merkit MERKKIHUOLTO & VARAOSAT Huoltokorjaamo Friman 30 vuotta tänä vuonna! MA–PE 8–17 huolto@huoltokorjaamofriman.fi • Kolarikorjaukset (kaikki vak.yhtiöt) • Tuulilasien vaihdot • Nelipyöräsuuntaukset • Webasto & Eberspächer korjaukset • Ilmastointihuollot ja -korjaukset MOPOAUTOT Huollamme ja korjaamme myös muut merkit MERKKIHUOLTO & VARAOSAT Huoltokorjaamo Friman 30 vuotta tänä vuonna! MA–PE 8–17 huolto@huoltokorjaamofriman.fi • Kolarikorjaukset (kaikki vak.yhtiöt) • Tuulilasien vaihdot • Nelipyöräsuuntaukset • Webasto & Eberspächer korjaukset • Ilmastointihuollot ja -korjaukset MOPOAUTOT Huollamme ja korjaamme myös muut merkit MERKKIHUOLTO & VARAOSAT Huoltokorjaamo Friman 30 vuotta tänä vuonna! MA–PE 8–17 huolto@huoltokorjaamofriman.fi • Kolarikorjaukset (kaikki vak.yhtiöt) • Tuulilasien vaihdot • Nelipyöräsuuntaukset • Webasto & Eberspächer korjaukset • Ilmastointihuollot ja -korjaukset MOPOAUTOT Huollamme ja korjaamme myös muut merkit MERKKIHUOLTO & VARAOSAT Huoltokorjaamo Friman 30 vuotta tänä vuonna! MA–PE 8–17 • Kolarikorjaukset (kaikki vak.yhtiöt) • Tuulilasien vaihdot • Nelipyöräsuuntaukset • Webasto & Eberspächer korjaukset • Ilmastointihuollot ja korjaukset huolto@huoltokorjaamofriman.fi • Kolarikorjaukset (kaikki vak.yhtiöt) • Tuulilasien vaihdot • Nelipyöräsuuntaukset • Webasto & Eberspächer korjaukset • Ilmastointihuollot ja -korjaukset MOPOAUTOT Huollamme ja korjaamme myös muut merkit MERKKIHUOLTO & VARAOSAT Huoltokorjaamo Friman 30 vuotta tänä vuonna! MA–PE 8–17 huolto@huoltokorjaamofriman.fi • Kolarikorjaukset (kaikki vak.yhtiöt) • Tuulilasien vaihdot • Nelipyöräsuuntaukset • Webasto & Eberspächer korjaukset • Ilmastointihuollot ja -korjaukset MOPOAUTOT Huollamme ja korjaamme myös muut merkit MERKKIHUOLTO & VARAOSAT Huoltokorjaamo Friman 30 vuotta tänä vuonna! MA–PE 8–17 huolto@huoltokorjaamofriman.fi • Kolarikorjaukset (kaikki vak.yhtiöt) • Tuulilasien vaihdot • Nelipyöräsuuntaukset • Webasto & Eberspächer korjaukset • Ilmastointihuollot ja -korjaukset MOPOAUTOT Huollamme ja korjaamme myös muut merkit MERKKIHUOLTO & VARAOSAT Huoltokorjaamo Friman 30 vuotta tänä vuonna! MA–PE 8–17 huolto@huoltokorjaamofriman.fi • Kolarikorjaukset (kaikki vak.yhtiöt) • Tuulilasien vaihdot • Nelipyöräsuuntaukset • Webasto & Eberspächer korjaukset • Ilmastointihuollot ja -korjaukset MOPOAUTOT Huollamme ja korjaamme myös muut merkit MERKKIHUOLTO & VARAOSAT Huoltokorjaamo Friman 30 vuotta tänä vuonna! MA–PE 8–17 huolto@huoltokorjaamofriman.fi • Kolarikorjaukset (kaikki vak.yhtiöt) • Tuulilasien vaihdot • Nelipyöräsuuntaukset • Webasto & Eberspächer korjaukset • Ilmastointihuollot ja -korjaukset MOPOAUTOT Huollamme ja korjaamme myös muut merkit MERKKIHUOLTO & VARAOSAT Huoltokorjaamo Friman 30 vuotta tänä vuonna! MA–PE 8–17 huolto@huoltokorjaamofriman.fi • Kolarikorjaukset (kaikki vak.yhtiöt) • Tuulilasien vaihdot • Nelipyöräsuuntaukset • Webasto & Eberspächer korjaukset • Ilmastointihuollot ja -korjaukset MOPOAUTOT Huollamme ja korjaamme myös muut merkit MERKKIHUOLTO & VARAOSAT Huoltokorjaamo Friman 30 vuotta tänä vuonna! MA–PE 8–17 huolto@huoltokorjaamofriman.fi • Kolarikorjaukset (kaikki vak.yhtiöt) • Tuulilasien vaihdot • Nelipyöräsuuntaukset • Webasto & Eberspächer korjaukset • Ilmastointihuollot ja -korjaukset MOPOAUTOT Huollamme ja korjaamme myös muut merkit MERKKIHUOLTO & VARAOSAT Huoltokorjaamo Friman 30 vuotta tänä vuonna! MA–PE 8–17 huolto@huoltokorjaamofriman.fi • Kolarikorjaukset (kaikki vak.yhtiöt) • Tuulilasien vaihdot • Nelipyöräsuuntaukset • Webasto & Eberspächer korjaukset • Ilmastointihuollot ja -korjaukset MOPOAUTOT Huollamme ja korjaamme myös muut merkit MERKKIHUOLTO & VARAOSAT Huoltokorjaamo Friman 30 vuotta tänä vuonna! MA–PE 8–17 *MAANRAKENNUSTYÖT *SALAOJAJA SADEVESIJÄRJESTELMÄT *VIHERRAKENTAMINEN VÄHÄUUSIKATU 9, PORI (viikkari) 02 6410 470 0400 594 836 GEOLÄMPÖ OY Paattilammintie 6, NOORMARKKU • Lvi-asennukset • Suunnittelu • Tarvikemyynti • Putkiremontit • Maalämpöjärjestelmät Äyhöjärventie 1 RAUMA Puh. AUTOHUOLTO VESTERBACKA p. Noin kymmenen kilometrin syvyydessä noin 1900 miljoonaa vuotta sitten kiteytyneet graniitit ovat vuoriston tuhoutuessa ja pois kuluessa hiljalleen nousseet maan pintaan, kertoo geologi Pasi Talvitie Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark ry:stä. Lauhanvuori-Hämeenkankaan Geoparkin kohteet sijaitsevat Metsähallituksen hallinnoimilla luontomatkailualueilla, joihin kuuluvat Lauhanvuoren ja Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistot, Hämeenkankaan harjoitusja monikäyttöalue, Haapakeitaan soidensuojelualue sekä Alkkianvuori, Kaidatvedet ja Aitoneva. Keskiviikko 5. Meillä käy myös PORIN PELTITYÖ KY • konesaumakatot • listoitukset • piipun pellitykset/hatut • muut peltisepän työt • ilmainen hinta-arvio alueella Pori + ympäristö • myös rahoitusmahdollisuus Ota yhteyttä 040 578 1272 Kesä KANKAANPÄÄN lukkokeskus.com LUKKOKESKUS KANKAANPÄÄN VARTIOINTIPALVELU Turvallisuuspalveluja Kankaanpäässä vuodesta 1994 P. Katselmankallio on Haapakeitaan suokokonaisuuden lounaislaidalla nouseva kallio, jonka näkötornista avautuu maisema kohti Haapakeidasta. Geoparkit pyrkivät edistämään geomatkailua, geologisen perinnön säilyttämistä, luonnontieteiden opetusta ja kestävän kehityksen mukaista liiketoimintaa. (02) 822 1634 | Metallintie 5, RAUMA | www.vesterbacka.fi • henkilöautot • pakettiautot • matkailuautot maksutapa. Geoparkit eivät ole suojelualueita, mutta useimmat Geoparkien nähtävyydet, eli geokohteet, nauttivat lain suojaa joko geologiaan, siihen pohjautuvaan elolliseen luontoon tai kulttuuriperintöön liittyen. Geopark nostaa esille vähemmän tunnettuja luontomatkailun helmiä Siikaisten Katselmankallion graniittinen kallioperä jäänne muinaisen vuorijonon juurista Katri Kujanpää Uusi Aika RETKIKOHDE P Geopark on kansainvälinen ainutlaatuisten geologisten kohteiden yhteisbrändi, jota hallinnoi UNESCO. Vähintään 14 päivää korotonta maksuaikaa. Cafe Jazz on avoinna heinäkuun viikonloput sekä jazzviikon ajan KESÄ P Porin maamerkkeihin kuuluva Cafe Jazz on avoinna heinäkuussa. Katselmankallion graniittinen kallioperä on jäänne muinaisen vuorijonon juurista. 0400 596 470 www.kpaanvartiointipalvelu.. Maisema antaa vihjeen suon suuruudesta. Suomen ainoa UNESCO Global Geopark, joka on samalla maailman pohjoisin, sijaitsee Rokualla. Maailmassa on tällä hetkellä 140 Geoparkia, ja niiden määrä on kasvussa. Rakastajat-teatteri on suomalaisen vapaan kentän merkittävimpiä edelläkävijöitä. – Cafe Jazz avataan jo juhannuksen jälkeisen viikon perjantaina 28. Satakunnan, Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueella olevan Lauhanvuori-Hämeenkankaan Geopark hakee UNESCO:ta parhaillaan Geopark-statusta. Kulutuksen on viimeistellyt jääkausi, joka on hionut kallion laakeaksi selänteekn Katselmankallio Siikaisissa koostuu vaalean punertavasta karkeasta graniitista, joka on tyypillinen kivilaji koko Geopark-alueella. Yksi alueemme Geoparkkohteista sijaitsee Siikaisissa. 0400 250 393, 050 572 7003 ONKO AUTOSI RUOSTESUOJAUS KUNNOSSA
Puh. Heinäkuun lopulla Geopark-alueelle saapuu maailmalta kaksi arvioitsijaa, toinen Malesiasta, toinen Espanjasta. Me tutkimme savukokein ja mittalaittein Me tutkimme savukokein ja mittalaittein Meiltä ilmanvaihtoon • puhdistukset • mittaukset ja säädöt Meiltä ilmanvaihtoon • puhdistukset • mittaukset ja säädöt Työn osuudesta kotitalousvähennys Työn osuudesta kotitalousvähennys www.nokipojatlehtimaki.fi www.nokipojatlehtimaki.fi Pääskytie 1, Rauma puh. Siikaisten Katselmankallion graniittinen kallioperä jäänne muinaisen vuorijonon juurista si, joka jääkauden jälkeen on Itämeren muinaisvaiheiden aikana huuhtoutunut lähes paljaaksi. Cafe Jazzin ohjelmakokonaisuudesta tiedotetaan tarkemmin viimeistään heti juhannuksen jälkeen. POLVIANDER TARHAKUJA 3, 28760 PORI 0400-864 353 Kesä Tammi Group Rengashotelli, Auto-, koneja rengaskorjaamo Rajakalliontie 4, 38800 Jämijärvi Nyt myös traktorin ja kuorma-auton renkaat edullisesti. Graniitti on Suomen kansalliskivi, kova ja kestävä, mutta kun aikaa on tarpeeksi ja olosuhteet sopivat, niin sekin hiljalleen kuluu pois, Talvitie kuvailee. Isojoki 06-263 5159 Muka vat Matk at Mäke lästä. Sen pohjalta UNESCO Global Geoparks -neuvosto antaa suosituksensa syksyllä UNESCOn hallintoneuvostolle, joka tekee lopullisen päätöksen keväällä 2020. Cafe Jazzin rakennus on valmistunut rantamakasiiniksi vuonna 1896. Ohjelmassa on luvassa muuan muassa teatteria, englanninkielistä stand uppia, burleskia, dragia sekä improa, kertoo Rakastajat-teatterin Kai Tanner. Geoparkin ja sen arvojen tulee näkyä koko alueella erityisen hyvin, ja alueelle tulevan vieraan tulee heti opastuksesta huomata, että hän on tullut Geoparkiin, yhdistyksestä kerrotaan. Keskiviikko 5. Suojeltu rakennus muutettiin Pori Jazzin toimesta klubikäyttöön vuonna 1985, ja siellä on järjestetty festivaalin konsertteja tästä eteenpäin joka kesä. 044 726 1117 tammigroup@hotmail.fi roup AMMI KALLISTA POLTTOÖLJYÄ HALVALLA! Soita ja tilaa 050 340 0704 Geopark nostaa esille vähemmän tunnettuja luontomatkailun helmiä n Siikaisten Katselmankallion taukopaikka sijaitsee laakealla graniittikalliolla Katselman tornin vieressä. • Toimimme myös maahantuojana Carraro, Dana, Spicer akseleiden varaosille. Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkin kansainvälinen arviointi tulevana kesänä on tärkeä vaihe kohti UNESCO Global Geopark -jäsenyyttä. UNESCOn näkökulmasta on tärkeää, miten geologisen, luonnon ja kulttuuriperinnön säilyminen turvataan ja miten sen arvo viestitään seuraaville sukupolville ympäristökasvatuksen keinoin yhdessä alueen koulujen kanssa. KANGAS Koivistontie 176, LAVIA // 050 528 4896 Maatalouskoneiden huolto ja varaosat 044 563 1780 Varaosat 040 749 9742 www.chm.fi • Korjaamotoimintaa yli 15 v kokemuksella. Arvioitsijat viipyvät alueella nelisen päivää ja tutustuvat kaikkiin näkökulmiin, jututtavat alueen ihmisiä ja antavat lopulta lausuntonsa UNESCOlle alueen Geoparkkelpoisuudesta. kesäkuuta 2019 9 Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu Luotettavaa Volvo-huoltoa Porissa! Rakennustyöt pohjasta piippuun AMMATTITAIDOLLA. Arvioitsijoille esitellään aluetta, sen geologiaa, luontoa ja kulttuurihistoriaa sekä miten niitä tuodaan esiin matkailijoiden lisäksi myös paikallisille ihmisille. Kallio koostuu vaalean punertavasta karkeasta graniitista, joka on tyypillinen kivilaji koko Geopark-alueella. – Pori Jazzin järjestämä ohjelmatarjonta kunnioittaa perinteistä ja laadukasta jazzia, josta paikka on tunnettu, toteaa Miika Ranne. – Rakastajien Cafe Jazziin tuottaman sisällön yhteinen nimittävä tekijä on vahvasti Pori sekä porilaisuus. (02) 824 0955 LONSIN AKKU • Ajoneuvojen akut • MP-Tehodynamometri MURSKEET, SEPELIT ja muut kiviainekset 010 338 1930 Erkko Näppi Oy | www.erkkonappi.fi toimitettuna/kuormattuna Kattohuolto EJP 2000 KATEJA BITUMIALAN TYÖT RAKENNUSTYÖT 1982 E. • New Holland varaosat suoraan varastosta. Taukopaikalta löytyy laavu, tulipaikka, pieni autiotupa ja kuivakäymälä. J. n Katselmankallio Siikaisissa koostuu vaalean punertavasta karkeasta graniitista, joka on tyypillinen kivilaji koko Geopark-alueella. P asi T alviTie Cafe Jazz on avoinna heinäkuun viikonloput sekä jazzviikon ajan rina kuin tapahtumien ravintoloitsijanakin. Alueen palveluista huolehtii Siikaisten kunta. BETONITYÖT J
salaattipöytä, leipä, levite, ruokajuoma ja kahvi/tee 8,00e MUKAAN tuoreita sämpylöitä, saaristolaislimppua, hiivaleipää, pullia... Yhdessä Kanttin vanhan koulun kanssa ne muodostavat Skantzin kulttuurikeskuksen. Näin ollen Karvian kunnan ei ole tarvinnut erikseen sitoa suuria kustannuksia hankkeelleen. kesäkuuta 2019 10 Lue uutiset omasta lehdestä • Kotikunta • Satakunta • Suomi Lue uutiset omasta lehdestä • Kotikunta • Satakunta • Suomi Valmistamme ammattitaidolla höylähirrestä saunat, savusaunat, leikkimökit, vajat, maitolaiturit, varastot, roskakatokset, postilaatikkotelineet ym. Yyteri-bussi on herättänyt ihastusta ja tällä tavoin saamme paikallisestikin muistutettua Yyterin olemassaolosta. Myös tulevan Geoparkhankkeen myötä Karvian voi löytää yhä useampi matkailija. (02) 865 0320 • vesirakentaminen • perustusten kaivuut • maansiirtotyöt • mökkitalonmiespalvelut Konetyö Rajakangas Oy mikko.rajakangas@luukku.com p. Haluamme tarjota sekä matkailijoille että paikallisille kävijöille entistä helpomman ja nopeamman pääsyn Yyteriin julkisilla kulkuneuvoilla. Matkalipun hinta on aikuiselta 5,5, euroa ja alle 12-vuotiailta lapsilta 2,8, euroa. Bussilinja otetaan kokeiluun täksi kesäksi. Keskiviikko 5. Uusi linja ajaa Yyteriin ja takaisin maanantaista 24.6. Erikoisuutena uudessa katsomossa on, se että rahoitusta siihen on saatu alunperin perinnöstä, joka oli osoitettu kulttuuritoimeen. Uusi Yyteri-pikavuoro kulkee Porin kauppatorilta Matkakeskuksen kautta suoraan Yyteriin ja samaa reittiä takaisin. Kannustamme kaupunkilaisia ja ulkopaikkakuntalaisia valitsemaan vastuullisen vaihtoehdon matkan taittamiseksi Yyteriin, sanoo Kyhä-Mantere. 040 566 1569 Kuljetus A. Kulttuurikeskusta ja muita kunnan kohteita markkinoimaan on perustettu alkuvuodesta Willi Karvia yhtiö, jonka omistaa Karvian kunta. Katsomo tuleekin aktiiviseen käyttöön esimerkiksi Viidenkympin villitys -kesäteatteriesityksissä kesäkuulla ja Unto Monosesta kertovissa musiikkiteatteriesityksissä heinäkuun ja elokuun taitteessa. Juhlapuhujana oli karvialaissyntyinen Pasi Heikura, joka hauskuutti, että kun brändinä on Willi Karvia, niin alunperinkin ihmiset ovat olleet ammoisina aikoina villejä, josta myöhemmin on päästy sivistyksen pariin. Avajaiset olivat kaksipäiväiset, lauantaina olivat virallisemmat osuudet kuten juhlapuhe ja nauhan leikkaus. 044 262 8694 TURVALLISTA AJOMATKAA! • 4-pyöräsuuntaukset • ilmastointilaitehuollot • katsastuskunnostukset + huollot • katsastuskäynnit ilman eri veloitusta • dieselin savukaasumittaukset Ratakaari 5, Kauttua, puh. Porilainen Kari Hakala on palkattu toimimaan yhtiön palveluksessa osa-aikaisesti. 02 546 7766 A rto P APunen. Yyteriin kesäksi suora bussivuoro KESÄBUSSI P Yyterin saavutettavuus paranee, kun Porin Linjojen kanssa yhteistyössä suunniteltu uusi bussilinja nro 44 aloittaa toimintansa juhannuksen jälkeen. Porilaiset ovat toivoneet Yyterin saavutettavuuden parantamiseksi toimenpiteitä ja uusi pikavuoro on nyt yksi sellainen. Tämän jälkeen hankkeeseen on saatu myös avustusta ja itse rakentaminen on tehty suurimmaksi osaksi talkootyönä. Kolmesta rakennetusta katsomosta kaksi on katettuja. Uuden bussilinjan aikataulu on räätälöity Tampereelta Poriin saapuvien ja sinne lähtevien junien mukaan. Kunnan matkailun erilaiselle kehittämiselle on nähty tarvetta myös sen takia, että Annen taidekahvilassa käy vuosittain erittäin paljon ulkopaikkakuntalaisia vieraita. puuro, kananmuna, kahvi, leipä, levite ja leikkele 5,50e LOUNAS klo 10.30-14.30 sis. EURAN SATARAKENNUS KESÄÄ RAKENTAMASSA p. Avajaisnauhan leikkaamiseen oli otettu mukaan päättäjien lisäksi myös harrasteteatteriryhmien edustajat. AAMUPALA klo 05.00sis. Yleisöä katsomoihin mahtuu kaikkiaan noin 400. Lipun saa ostettua suoraan kuljettajalta ja Porin Linjojen lipputuotteita voi käyttää normaalisti. Katsomo ei ole aivan tavallinen, vaan siihen on haluttu tuoda muotoja aiemmin lähellä olleesta Kyrön Skantzin linnakkeesta. Vaajakari Oy Sirppitie 3, Pori, kuljetus.vaajakari@dnainternet.net Kesä Kulttuurikeskus Skantzi avattiin Karviassa n Avajaisviikonlopun aikana oli monenlaista ohjelmaa kahtena päivänä. Hän myös kiitti karvialaisia yhteisöllisyydestä, koska he olivat päättäneet rakentaa itselleen tälläisen katsomon. Lauantai-iltana ohjelmaa riitti iltamyöhälle saakka niin italialaisryhmän musiikkiteatterissa kuin Antti Ketosen konsertissa. LOUNASKAHVILA SININEN TUPA Eija 040 520 4995, www.eijapalvelu.fi Huittistentie 1257, Lappi Hyvää Ruokahalua! • LAAKERIT TEOLLISUUDELLE JA MAATALOUTEEN • VOIMANSIIRTOTUOTTEET • Kiilahihnat • Hihnapyörät • Rullaketjut • Ketjupyörät • AKSELITIIVISTEET • VARAOSAT amerikkalaisiin autoihin KONE JA LAAKERI LAHTI KY Teollisuustie 1, 32810 Peipohja, p. Saaronin lilja ja hienohelma Huonekasvit entisajan kodeissa -näyttely Rakennuskulttuuritalo Toivo Juhana Herttuankatu 15 – Varvinkatu 19, Pori 4.6.-29.9.2019 ti-ke-to 12-17 • hiekat • murskeet • sepelit • vaihtolavakuljetukset p. 0400 575 415 Honkakoski KAIVINKONE ja TRAKTORITYÖT Arto Papunen Uusi Aika UUTTA P Karvian Kanttin kylään rakennettussa uudessa esittävien taiteiden katsomossa pidettiin avajaiset toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Väkeä kuitenkin riitti kylmästä ja sateisesta säästä huolimatta. Yyterissä on pysäkit sekä hotellilla että Yyterin aukiolla, joten rannalle pääsee kätevästi ilman parkkipaikan etsimistä. alkaen neljä kertaa päivässä kaikkina viikonpäivinä, kertoo Visit Porin toimitusjohtaja Anna Kyhä-Mantere . Sunnuntain ohjelma oli enemmän suunniteltu paikallisten ryhmien esiintymiselle
02 6741 999 katsy@dnainternet.net Harjavallan Kesä Lyttylästä löytyy mahtava Pirunpesä RETKIKOHDE P Porin Lyttylästä löytyy jännittävä luontoretkikohde; valtava siirtolohkare, Pirunpesä, joka on kulkeutunut paikalleen jääkauden aikana. n Pirunpesän korkein kohta kohoaa noin kymmenen metrin korkeuteen. Olkiluoto, 27160 Eurajoki. Osoite: Pitkäjärventie 7 (valkoinen meijerirakennus) Tule näkemään mihin kaikkeen metalli taipuu ja kuinka se voi myös naurattaa! ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY. Kyltin kohdalla on tilaa autolle. Röykkiön ylin huippu ylettyy arviolta kymmenen metrin korkeuteen. M aarit K autto n Pirunpesässä on yhteensä noin 70 metriä luolastoa. Pirunpesälle kuljetaan Forssvikintien kautta. Pirunpesän nimi mainitaan jo 150 vuotta vanhoissa kartoissa. Paikka on saanut nimensä, kun entisaikojen ihmiset eivät osanneet selittää, mistä mokoma kivi luolineen on paikalle eksynyt. Kävelymatkaa on noin 800 metriä. www.tvo.fi, www.posiva.fi Kesäkeskiviikot Olkiluodossa. klo 10-14. Pirunpesä on uusimpien mittauksien mukaan Suomen kolmanneksi pisin luolasto. Ihan kylmiltään ei luoliin kannata lähteä, ainakin taskulamppu kannattaa ottaa mukaan ja noudattaa varovaisuutta. remontit Ulvila, p. Opastus on maksuton. Vierailua varten tarvitaan jokaiselta henkilötiedot etukäteen (nimi, henkilötunnus, kotivaltio, syntymäpaikka ja työnantajan nimi). Lohkare on hajonnut ja siitä on muodostunut laajalle alueelle pieniä luolia ja kivikasoja. Avoinna: TI-SU klo 11-17. Keskiviikko 5. (02) 8381 5221. 0400 807 332 REMONTTI JASA Harjavallankatu 2 29200 Harjavalta Avoinna: ma-to 9-16 pe 9-17 p. Pituutta sillä on jopa 70 metriä. Ilmoittautuminen viimeistään edellisenä päivänä klo 14 mennessä, puh. kesäkuuta 2019 11 Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu Tommilantie 2, 28610 Pori 02 637 0008 autopeltikorjaamo.com Tommilantie 2, 28610 Pori 02 637 0008 autopeltikorjaamo.com Tommilantie 2, 28610 Pori 02 637 0008 autopeltikorjaamo.com makeistamo.fi Hessun TAKSI Heikki Vanhatalo, Ylikylä 1+8 henk. Siitä lähtee opastettu, helppokulkuinen ja viehättävä polku, vanha tienpohja, kohti Pirunpesää. Tie kulkee maalaistalon pihapiirin läpi, jonka jälkeen pian näkyy vasemmalla Pirunpesä-kyltti. Tervetuloa! Olkiluodon Vierailukeskus on yleisölle avoinna päivittäin. Korut: Sonia Mäkinen, Tyrvään Käsija taideteollinen oppilaitos Tervetuloa opastetulle vierailulle Olkiluotoon! Kesän 2019 vierailupäivät ovat 26.6., 3.7., 10.7, 17.7., 24.7., 31.7., 7.8. Ota voimassaoleva henkilötodistus mukaan. ja 14.8. Paremman selityksen puuttuessa he luulivat, että maahiset ja peikot ovat rakentaneet itselleen asuinsijoja ja niinpä he nimittivät tämänkin paikan Pirunpesäksi. Vierailu alkaa Olkiluodon Vierailukeskuksesta sisältäen tervetulokahvit, TVO:n toiminnan esittelyn, opastetun kiertoajelun alueella, vierailun voimalaitosjäteluolaan ja ONKALO-näyttelyyn sekä omatoimisen tutustumisen Sähköä uraanista -tiedenäyttelyyn ja Havaintopolkuun. Metallitaideviikot Ulvilassa LEINEPERIN RUUKILLA 5.6.-1.9.2019 Esillä metallista tehtyjä taideteoksia ja nuorten opiskelijoiden koruja. Invavarustus • pyörätuoli • sairaspaarit 0400 168 224 www.remonttijasa.fi Huoneisto-, kosteantilan ym
Kuljuntie 8, 28760 Pori www.rk-keittio. • Ilmainen suunnittelu ja mittaus • Nopea toimitus • Asennus • Myös pintaremontit Keittiöt ja kodin kaikki kalusteet Ota yhteyttä ja kerro, millaista remonttia tarvitset! 30 vuoden puusepän ammattitaidolla Rami Kivimäki p. Lavojen ohella tilaisuuksia on myös muutamissa popup-paikoissa. Kuljuntie 8, 28760 Pori www.rk-keittio. päivän ajan tapahtuma tarjoaa kävijoilleen näköalapaikan suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. TILIPALVELU KOSKINEN & HEINONEN KY Uusikoivistontie 42 c 13, 28130 Pori Puh. SuomiAreenan pääyhteistyökumppanit tänä vuonna ovat Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Business Finland, LähiTapiola ja DNA.. Kuljuntie 8, 28760 Pori www.rk-keittio. 02 634 4300 PYYDÄ TARJOUS HETI. 0400 909 693 rami.kivimaki@kolumbus. Ainoastaan joka viides sanoi, ettei ole koskaan käynyt Jazzeilla. 0400 735 859 jp-rakennuspeltioy@dnainternet.net PELTISEPÄNLIIKE • RAKENNUSPALVELU • kattoremontit • konesaumakatot -myös jalkaränneillä • kattoturvatuotteet • sadevesikourutyöt • kaikki rakennuspeltityöt -HUITTINENUlvilan Autohuolto Sammontie 3, 28400 Ulvila p. SuomiAreenan tilaisuudet ovat kaikille kävijöille avoimia ja ilmaisia. (02) 538 0745, ma-pe 7-16 www.ulvilanautohuolto.com TUULILASITARJOUS -25 % Keittiöt ja kodin kaikki kalusteet Ota yhteyttä ja kerro, millaista remonttia tarvitset! 30 vuoden puusepän ammattitaidolla Rami Kivimäki p. 72 % vastaajista oli eniten kiinnostunut keskustelutilaisuuksista, 11 % kansalaistorista, 10 % urheiluja viihdetapahtumista sekä 7 % muista, kuten verkostoitumistapahtumista. SuomiAreenan yhteistyö Pori Jazzin kanssa näkyi myös tuloksissa, nimittäin SuomiAreenan kävijäkyselyyn vastanneista 46 % kertoi käyneensä Pori Jazzeilla 6 kertaa tai useammin. Kävijöistä puolet on alle 45-vuotiaita. kesäkuuta 2019 12 Lue uutiset omasta lehdestä • Kotikunta • Satakunta • Suomi Kesä Lue uutiset omasta lehdestä • Kotikunta • Satakunta • Suomi RAKENNUSPALVELU PELTOMAA Kankaanpää • Puh. SuomiAreenaan saavutaan seuraamaan ensisijaisesti keskustelutilaisuuksia. Eduskuntavaait ja EUvaalit ovat takana ja odotettavissa onkin tuoreita aiheita ja uusia puhujia eri teemoissa. • Ilmainen suunnittelu ja mittaus • Nopea toimitus • Asennus • Myös pintaremontit Keittiöt ja kodin kaikki kalusteet Ota yhteyttä ja kerro, millaista remonttia tarvitset! 30 vuoden puusepän ammattitaidolla Rami Kivimäki p. S uomi A reenA /m AArit L AAkkonen TAPAHTUMA P SuomiAreena järjestetään tänä vuonna 14. Varmistamme asumisen viihtyisyyden taloyhtiössäsi. 0400 909 693 rami.kivimaki@kolumbus. 0500 120 190 Olemme ISA-auktorisoitu isännöitsijäyhteisö Yrjönkatu 15 • 28100 PORI www.sakipa.fi • puh. 040 512 0528 SAINION PELTISEPÄNLIIKE Tampionkatu 9, Kankaanpää 0400 770 108 Hyveläntie 22, 28200 Pori www.katsastus-assa.fi p. • Ilmainen suunnittelu ja mittaus • Nopea toimitus • Asennus • Myös pintaremontit Keittiöt ja kodin kaikki kalusteet Ota yhteyttä ja kerro, millaista remonttia tarvitset! 30 vuoden puusepän ammattitaidolla Rami Kivimäki p. Tämä käy ilmi SuomiAreenan kävijätutkimuksesta, joka toteutettiin viime kesänä yhdessä Kuulas Helsingin kanssa. 010 524 4780 Yksityinen porilainen kevyen kaluston katsastusasema Avoinna arkisin klo 9-17, lauantaisin klo 9-14, tervetuloa! Kesälauantaisin suljettu. Vastaajista 74 % kertoi tulevansa Poriin ensisijaisesti SuomiAreenan takia. HUITTISTEN JP-RAKENNUSPELTI OY JUHANI PAKKONEN • puh. Keskiviikko 5. kerran Porissa. Olemme nykyaikainen ja kehittyvä isännöitsijätoimisto. Vuonna 2018 tapahtumaan osallistui 67 000 kävijää. • Ilmainen suunnittelu ja mittaus • Nopea toimitus • Asennus • Myös pintaremontit • Ilmainen suunnittelu ja mittaus • Nopea toimitus • Asennus • Myös pintaremontit Puh 02 5501200 29810 SIIKAINEN www.satateras.fi ORIPÄÄN ELEMENTTI OY Elementtejä maatalouteen ja teollisuuteen www.oripaanelementti.fi Puh. 0400 909 693 rami.kivimaki@kolumbus. Heinäkuun 15.–19. Tutkimuksen mukaan kävijöistä 23 % on alle 30-vuotiaita, 27,5 % 30–44-vuotiaita, 34 % 45–64-vuotiaita ja 15,5 % 65-vuotiaita tai vanhempia. Tapahtumapaikat löytyvät tutusti Asiantuntijakeskus BePopista, Eetunaukiolta, kauppatorilta, Antinkatu 5:stä, Raatihuoneen puistosta, Kaupungintalon pihasta, Etelärannasta sekä Kauppakeskus Puuvillasta. 02 635 9887 ja 02 635 9885 www.tilipalvelukoskinenjaheinonen.fi SuomiAreeenan teemoina tulevaisuuden osaaminen ja innovaatiot n Helle helli viime kesänä yleisöä SuomiAreenalla. Tapahtumaan osallistuu jälleen noin 400 eri järjestäjätahoa ja viitenä päivänä on noin 200 tilaisuutta, kertoo tapahtumatuottaja Leea Ollikainen Mediahub Helsingistä. 0400 909 693 rami.kivimaki@kolumbus. SuomiAreenan järjestelyt ovat edenneet erinomaisesti. Kuljuntie 8, 28760 Pori www.rk-keittio
0400 380 082 Kastetut: Luvialta Adele Ulla Aliisa Ripatti Avioliittoon kuulutetaan: Marko Olavi Frans Malin ja Sanna Kristiina Tahkoniemi. La 12.5. Kolehti oman seurakunnan diakoniatyölle. 0400 380 082 Vehmasputki Oy, Karjalankatu 5, 28130 PORI • puh. Klo 13 Hartaushetki Pappilanlammen palvelukeskuksessa, Pappilantie 3, Olli-Matti Vuori. LÄNSI-PORI Kastettu: Väinö Sisu Eemeli Hakola, Arttu Johannes Rahkola. 044 7350 637. Liturgi ja saarnaaja: Lasse Vappula, kanttori: Anna Tasala, kolehti: Lasten musiikkikasvatukseen, erityisesti virsikasvatuksen tukemiseen Nuori kirkko Ry:n kautta. Ilmoittautuminen pe 18.5. Lähtö klo 8.45 srk-keskuksen yläpihalta, paluu n. Keski-Porin kirkko tiekirkko Ahlaisten kirkko Noormarkun kirkko tiekirkko Reposaaren kirkko tiekirkko Kastettu: Kaisla Anne Elina Nevalainen Hautaan siunatut: Leena Tellervo Rinne 58 v., Luvialta Curt Runar Molander 76 v. Kesäkerhoihin ilmoittautuminen 14.-17.5.. Klo 17.30 Lähteellä-ilta Friitalan seurakuntakodissa, Hanne Tobiasson. Lauletaan virsikirjan lisävihkoa ja toivevirsiä, mukana kirkkokuorolaisia, Lea Takala, Katri Järvisalo-Hoffström. Ulvilan seurakunnan kesäleirit 2018. Hän on tullut tunnetuksi julkaisemalla videoita Youtubessa Herbailua-nimisellä kanavallaan. www.rudus.fi Lakiasiaintoimisto JYLLI&UOTILA KY VESI & LÄMPÖ JUHOLA OY Putkiasennukset, puh. Klo 17 Iltakirkko Ulvilan kirkossa, isosten siunaaminen, Marianne Känä, Riku Pakarinen, Erika Tiainen, Päivi Multisilta. Klo 10 Avoin kesäkerho Kirkkotuvan leikkipihalla. Klo 12 Kansanlaulukirkko Äijän myllyllä Kullaalla, os. Klo 10 Helluntain messu, Kansanlähetyksen kirkkopyhä, saarnaa Arto Hukari, liturgina Eija Humpas-Toivanen, kanttorina Lea Takala. Kerhopaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Helatorstai 10.5. Paperilehden tilaajana tarvitset sähköpostiosoitteen ja tilauslaskustasi tilaajatunnuksen. KATTILANVAIHTO EDESSÄ. ja 12.–16.8. Lokkilavalle nousee Haloo Helsinki! -yhtyeen Elli, joka toimii sooloartistina nimellä Ellips. Klo 16 Väinölä, Metsäkappelissa. klo 15 Yhteislaulujen iltapäivä srk-keskuksen salissa. Grillausta, letunpaistoa, kahvia, arpoja. 044 4866 517. Laulamme bändin säestyksellä uusia ja vanhoja veisuja ja virsiä. MUISTETTAVIA OSOITTEITA Vehmasputki Oy, Karjalankatu 5, 28130 PORI • puh. Ke 9.5. Ilmoittautuminen seurakunnan kotisivujen kautta 14.5. Ylivieskan uuden kirkon rakentamiseen 26.3.2016 kirkkopalossa tuhoutuneen kirkon tilalle 177,40 e. Su 13.5. Hautaan siunattu: Hely Helvi Kaarina Kaskinen, 89 v., Helvi Annikki Sivula, 86 v. ei 21.6. Pe 11.5. järjestyksessä. Osallistuakseen Pönttöbongaukseen ei tarvitse olla lintuharrastaja. Hautaan siunattu: Kalevi Puustinen, 82 v., Eira Lahja Annikki Niemi, 79 v., Sirkka Anna-Liisa Heikkinen, 76 v. Diakoniatyö tarjoaa keittolounaan Torstaikerhon yhteydessä. 020 7558 010 Öljypoltinhuolto, puh. asti www.ulvilanseurakunta.fi/ilmoittautuminen. mennessä diakoniatyöntekijä Jenni Tuomelle p. Helmentie 5, PORI, puh. Keski-Porin srk. kesäkuuta 2019 13 Eurajoki Säkylä-Köyliö Ulvila Pori Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu www.kirkkoporissa.fi PORIN SEURAKUNNISSA 6.-12.6.2019 Jumalanpalvelukset 9.6. Kastetut: Joona Eino Kalevi Ounaslehto. Lasten ja nuorten viihteen kulutus siirtyy enemmissä määrin musasta kohti muita videosisältöä tarjoavia esittäjiä. Ilmoittautuminen 10.6. ja 4.8. Pe 11.5. työhön Keski-Aasiasta ja Lähi-Idästä Eurooppaan tulevien maahanmuuttajien parissa Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen kautta 468,12 e ja 22.4. KESÄN 2018 LEIREJÄ MERIMAASSA Isovanhempi-lapsenlapsileiri 7.8.7. 3. klo 17. MERI-PORI Hautaan siunattu: Helvi Maria Pauliina Selin, 93 v. Ke 16.5. Ilmoittautuminen ti 22.5. Tavataan Leineperin leikkipuistossa klo 10, parkkipaikka Leineperin koululla. klo 10 Messu kirkossa. Luodon leirikeskuksessa Eurajoella, leirin hinta 30 e/hlö. Opettaa Satu Salo. Hautaan siunattu: Virva-Liisa Juhola, 73 v., Pekka Vilhelm Laiho, 73 v., Ailo Reinar Rantanen, 90 v. Klo 14 Martintalo. Ma 14.5. Klo 10 Messu Ulvilan kirkossa, Antinkartanon kirkkopyhä, Hanne Tobiasson, Riikka Hakkarainen, Katri Järvisalo-Hoffström. IKÄIHMISTEN RETKIPÄIVÄ Tule mukaan ikäihmisten yhteiseen virkistyspäivään to 31.5.2018. klo 18 Päiväkerhon kevätkirkko kirkossa. avoinna arkisin klo 8-13, p. klo 9.30 Lasten aamukirkko kirkossa. klo 9-14 Kullaan hautausmaalla. Hautaan siunattu: Aarne Alarik Aalto, 97 v. Klo 16 Väinölä. Bussi ajaa vanhustentalon, Emmanhovin ja vanhan Porintien kautta. Klo 11 Seurakunnan ohjelmaa Santrassa. Pe 18.5. klo 9-14 Ulvilan uudella hautausmaalla ja ke 23.5. Pyydä veloitukseton kuntokartoitus. Satakunnan Karjalaseuroille kansanlaulukirkkojen toteuttamista varten 220,71 e, 15.4. Kanavalla on yli 318 000 tilaajaa. Tiedustelut Eeva-Liisa Rissanen p. Klo 12 Reposaari, Ruosniemi. Hautaan siunattu: Raija Katriina Partanen, 65 v., Eila Helena Hentilä, 97 v., Topi Assar Hyvönen, 85 v., Auli Adele Tuominen, 89 v., Vilho-Veikko Koskikumpu, 92 v., Yrjö Tapio Juntto, 68 v. Timken Company on ainoa amerikkalainen, joka valmistaa tuotteensa omasta teräksestä. Messu klo 10 Ahlainen, Lavia, Keski-Pori, Länsi-Pori, Pihlava, Teljä. La 8.6. Viraston yhteydessä on hautausmaantoimisto, jossa päivystys maanantaisin ja tiistaisin klo 9-11, p. Messut: 23.6., 7.7., 21.7. Päivässä on aikaa myös vapaaseen oleskeluun sekä mahdollisuus saunomiseen ja uintiin. Hautausmaapäivillä seurakunnan työntekijät avustavat hautojen kunnostuksessa ja hautakivien oikaisussa. leiri 1.-3.-luokkalaisille 23.25.7. klo 10 Messu kirkossa. ma–ke klo 9–15.30 to–pe klo 9–14.30. Osallistujien kesken arvotaan palkintoja. Liturgi: Markku Järviö, saarnaaja: Satu Salo, kanttori: Anna Tasala, musiikkiryhmä: Kirkkokuoro, kolehti: Seurakuntatyöhön maailmalla Suomen Lähetysseuran kautta. LÄNSI-PORI Kastettu: Rasmus Vilho Tapani Hiltunen, Edith Linnea Nordling. Klo 18 Virsi-ilta Kullaan kirkossa. Koskitie 26, Olli-Matti Vuori, Lea Takala. Kuolleet: Kauko Matti Kalervo Mäkinen 85 v., Sirpa Sanelma Lindén 67 v., Heikki Lauri Tapani Riihiluoma 37 v., Harri Uolevi Palonen 53 v. konsertti klo 19) Kesällä kirkkoon! lisää tapahtumatietoja: kirkkoporissa.fi Kirkot ovat auki ja oppaat paikalla arkisin 17.6.–11.8., ellei toisin mainita. Avioliittoon kuulutettu: Johannes Ilmari Perttula ja Sanna Katriina Jokinen, Länsi-Porin srk. Kirkkokolehti 8.4. Sanajumalanpalvelus klo 10 Ahlainen. 0400 380 082 Keskiviikko 9. Pyydä tarjous ja voita ILMAINEN KATTOREMONT TI! Katso www.laaturem ontti.fi www.laaturemontti.fi Porin yksikkö · Säältä suojaan 1 päivässä · Teräskatot ja kattoturvatuotteet omalta tehtaalta ilman välikäsiä · Telineiltä tehtävä asennus takaa turvallisuuden sekä laadun Sulamisvesiä vintillä. Kaikille avoin yhteinen lauluilta. Ulvilan seurakunnan kirkkoherranvirasto on kesäaikana 3.6.-30.8. Hautausmaapäivät ma 21.5. Porispere Porin Kirjurinluodossa 2.–4.8.2019. Kuollut: Jouko Leo Kalevi Kuusisto, 71v. klo 12.30 Torstaikerho srk-keskuksen salissa. Mikäli et ole Uuden Ajan tilaaja, voit samasta linkistä ostaa joko irtonumeron tai näköislehden pidemmän tilausjakson. Luodon leirikeskuksessa, leirin hinta 40 e/hlö. Nuorten toimintaa Mukulatorilla: Nuortenillat torstaisin klo 18. Linkki avautuu 7.5. Pe 7.6. Näköislehden lukeminen on tilaajille maksutonta. KESKI-PORI Kastettu: Vilja Tuulikki Anttila, Unto Oskar Dunderberg, Pipsa Elma Emilia Kuusinen, Eevi Elisabet Nässi, Aurelia Ester Maria Toiviainen. leiri 4.-7. Kunnianosoitukset ja seppelten lasku sankarihaudalla jumalanpalveluksen jälkeen. fi (alkaen klo 10). Tule nauttimaan merestä ja kesästä! Perhepäivät seurakunnan kesäkodilla klo 10–15 10.-14.6., 17.–19.6., 6.-9.8. klo 7-17 p. Ke 9.5. Kirkkokolehti 19.5. Ti 15.5. klo 17-22 Kirkkotuvassa. 10–18 12–18 12–18 11–17 Jumalanpalvelukset su klo 10, Reposaaressa klo 12. Klo 17 Raamattupiiri Friitalan seurakuntakodissa. Joko olet tutustunut Uuden Ajan näköislehteen. 044 4866 513 (ei tekstiviestejä) tai satu.salo@evl.fi (alkaen klo 10). klo 18.30 Kirkkokuoron harjoitukset srk-keskuksen salissa. NOORMARKKU Avioliittoon kuulutettu: Jonne Olavi Korvenranta ja Kristiina Rauhalammi mol. Hautaan siunattu: Aili Alina Karimaa, 95 v., Raili Inkeri Keto, 81 v., Raili Sinikka Ojala, 79 v., Tauno Aulis Salminen, 80 v. Su 20.5. 044-7350 607. 02-535 0600, osoite Pappilantie 7 A. Halutessasi voit tuoda jotain yhteiseen nyyttäripöytään. klo 10 Perhekerhojen kevätjuhla srk-keskuksen salissa. Voit tulla itsellesi sopivaksi ajaksi. To 17.5. 2009–2011 syntyneille. Ulvilan seurakunnan kirkkoherranvirasto on avoinna arkisin klo 8-15, p. Pönttöbongauksen tulokset päivittyvät tapahtuman aikana BirdLife Suomen sivuille.. Kuollut: Linne Helmi Pitkänen, 95v., Anna Kaarina Tuominen, 81v. To 10.5. klo 8. Messun jälkeen kirkkokahvit Kirkkotuvassa. Hautaan siunattu: Veikko Olavi Vallinen, 83 v., Pentti Sakari Pakola, 69 v., Pasi Antero Lehikoinen, 52 v., Pentti Olavi Kuusisto, 84 v., Pentti Antero Toivonen, 75 v. Leirille otetaan 30 henkilöä ilm. klo 14 EU-ruokajako srk-kodin päiväkerhotilassa. www.rudus.. 044-7350 607. Osallistujaa pyydetään kertomaan, paljonko ja millaisia linnunpönttöjä tarkkailupaikalla on sekä mitä lajeja pöntöissä pesii tai on tänä vuonna pesinyt. Avioliittoon kuulutettu: Topi Olavi Frifeldt ja Johanna Kristiina Tuominen mol. 2010-2014 syntyneille lapsille. klo 10–15 Jennille p. Pönttöbongaus-tapahtuman. Klo 10 Avoin kesäkerho Friitalan seurakuntakodin pihalla. Klo 10 Avoin päiväkerho Harjunpään seurakuntakodissa. Vapaaehtoinen ruokamaksu Japaninlähettien Asako ja Lauri Palmun työlle. klo 18 Raamattuopetustilaisuus srk-keskuksen luentosalissa. Mukana Lasse Vappula ja Anna Tasala. Liturgi ja saarnaaja: Markku Järviö, kanttori: Pasi Nieminen, kolehti: Ulkomailla vaikeuksiin joutuneiden maanmiestemme auttamiseksi Suomen Merimieskirkko ry:n kautta. (Kesäkodintie 28) Lue lisää: www.raumanseurakunta.fi RAUMAN SEURAKUNTA Lettukestit, maalausta, teemapäiviä, luontopolku ja paljon muuta. toukokuuta 2018 11 MUISTETTAVIA OSOITTEITA Lakiasiaintoimisto JYLLI&UOTILA KY VESI & LÄMPÖ JUHOLA OY Putkiasennukset, puh. rippikoulutyön kummilasten tukemiseen kehitysmaissa 372,91 e. Klo 10 Isien ja lasten metsäkerhon onkiretki, omat onget ja syötit mukaan. 020 7558 010 Öljypoltinhuolto, puh. Klo 12 Reposaari. klo 18 Rukouspiiri srk-keskuksen kahviossa. Tervetuloa kaikki omaistaan hoitavat! Mukana Jenni Tuomi. Viraston yhteydessä on hautausmaantoimisto, jossa päivystys maanantaisin ja tiistaisin klo 9-11, p. Messu klo 10 Keski-Pori, Lavia, Länsi-Pori, Noormarkku, Pihlava, Teljä. klo 10 Ulvilan kirkossa. Konfírmaatiomessu Klo 10 Keski-Pori. klo 18 Projektikuoro – Torilla tavataan, srk-keskuksen luentosalissa. Kahvitarjoilu. 2005–2008 syntyneille. MERI-PORI Avioliittoon kuulutettu: Henri Kristian Kärkkäinen ja Sini Anneli Wallin, molemmat Meri-Porin seurakunnasta. Pomarkun kirkko tiekirkko Auki 10.6.–20.8. Ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitathan mahdolliset erityisruokavaliot sekä mistä tulet kyytiin. ympäri Porin keskustaa. Varhaisnuorten leiri 17.–19.7. Instagramissa Herbalistia seuraa 236 000 ihmistä. –luokkalaisille 29.7.1.8. Seurakunta tarjoaa kahvit. NOORMARKKU Avioliittoon kuulutettu: Antti Jaakko Jalmari Salmio ja Annina Emilia Latva, molemmat Noormarkun srk Hautaan siunattu: Väinö Jalmari Kankaro, 102 v. Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa tapahtumassa tarkkaillaan linnunpöntöissä pesiviä lintuja. heinä–elokuussa to klo 19 Suvi-illan hartaus Pori Organ 10.–16.6. Seurakunnan kotisivut ovat osoitteessa www.ulvilanseurakunta.fi. ma–ke klo 9–15.30 to–pe klo 9–14.30. Äitienpäivän jumalanpalvelukset su 13.5. Mene Uuden Ajan verkkosivuille osoitteeseen www.uusiaika-lehti.fi. Köyliön kappeliseurakunta Kuollut: Salli Kaarina Salonen, 92v., Tuula Elise Jortikka, 52v. (02) 631 9500, fax (02) 635 9505 www.porinlaakeri.fi • Kartiorullalaakerit • Neulalaakerit • Pallomaiset rullalaakerit • Juoksurullat • Nokkarullat • Vapaakytkimet Maailman suurin kartiorullalaakereiden valmistaja Korkealuokkaiset kestävät • PORI • OULU • TURKU • VANTAA KESKI-PORI Kastettu: Kaspian Nuutti Aaron Nikolajeff, Alisa Elli Ilona Pärkö, Julius Gabriel Santavuori, Maiju Emilia Ahvonen. Su 9.6. klo 10–15 Sadulle p. klo 19 Keski-Porin kirkossa, (paitsi 16.6. Hänen esikoisalbuminsa nousi vastikään Suomen virallisen listan ykköseksi. Tarkoitettu v. Seurakunnan kotisivut ovat osoitteessa www.ulvilanseurakunta.fi. Su jumalanpalvelus klo 10 Pomarkun vanha kirkko tiekirkko Auki 10.6.–20.8. Klo 12 Pormestarinluoto, Ruosniemi. Se on helppoa. Avioliittoon kuulutettu: Rasmus Daniel Vänttinen ja Elina Olga Anita Satoniitty, molemmat Porin Teljän srk, Miika Markus Nurmi ja Laura Elina Puisto, molemmat Porin Teljän srk. Ti 15.5. Siikaisten kirkossa) SuomiAreena 15.7.–19.7. Retken hinta on 30 e, sisältäen bussikuljetuksen ja ruoat. Kahvitarjoilu. Mikirotan ja Boheemin erilaiset tempaukset ovat tällä hetkellä Youtuben suosituinta antia. Festivaalin Energia-lavalle nousevan Tubesperen isäntänä toimii Juuso Henri Karikuusi eli Herbalisti. Me Porisperessä haluamme tarjota kiinnostavaa viihdettä koko jengille, joten Tubespere tulee olemaan jatkossakin isossa osassa meidän koko perheen elämyspakettia, kertoo Porisperen promoottori Harri Vilkuna . Mukana bileissä ovat myös suomirapin supertähtiin kuuluva Elastinen, popsensaatio Evelina ja nuori hurmuri Benjamin. 042 493 001 Öljypoltinhuolto, puh. Tarkoitettu v. Tervetuloa! Tiekirkko avoinna hiljentymistä ja tutustumista varten 18.6.-18.8.2019 tiistai-perjantai ja sunnuntai 11-17. klo 17 Lapsikuoron harjoitukset srk-keskuksen luentosalissa. klo 13 Omaishoitajien tapaaminen srk-keskuksen salissa. Klo 10 Messu Ulvilan kirkossa, Marianne Känä, Riku Pakarinen, Lea Takala. Hautaan siunattu: Reijo Olavi Stenvall, 83 v. järjestyksessä. 3-vuotiaiden kotikirkkoon tutustuminen la 15.6. Klo 14 Kaasmarkun hengellisen piirin kevätjuhla Äijälän pihapiirissä, Haukantie 7. Kahvia saatavana. Ke 16.5. (02) 6301 880, fax (02) 6301 888 hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi Laatutuotteita ja hyvää palvelua. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. sunnuntaisin klo 20* Porin Teljän kirkossa (* 1.9. Keittolounas ja kevätkauden päätös. klo 18 Projektikuoro – Torilla tavataan, srk-keskuksen luentosalissa. Messu Klo 10 Ahlainen, Lavia, Länsi-Pori, Noormarkku, Pihlava, Pomarkku, Teljä. Veisuilta pe 14.6. Noormarkun srk. Su 13.5. 2. klo 7 alkaen tai puhelimitse 14.5. 02-535 0600, osoite Pappilantie 7 A. Kuolleet: Taisto Johannes Päkärä 84 v., Riitta Anneli Mattila 64 v Kullaalta, Irja Tellervo Kivi 78 v. ”Kiitollinen mieli”. Keskiviikko 5. Havainnot pönttölinnuista voi ilmoittaa osoitteessa www.ponttobongaus.fi tai postikortilla. PORIN TELJÄ Kastettu: Iisa Marie Inkeri Erkintalo. Nuorten toimintaa Mukulatorilla: Nuortenillat torstaisin klo 18. Lastenleiri 10.–11.7. PORIN TELJÄ Kastettu: Reino Ismo Kari Ristiluoma, Eetu Matias Viljo Saari. Mukana Anna Tasala. Mukana Lasse Vappula ja Jenni Tuomi. Leirille otetaan 20 lasta ilm. Ilmoittautuminen ma 21.5. Ilmoittautuminen to 24.5. Ti 11.6. Tubesperessa Mikirotta & Boheemi joutuvat todellisen haasteen eteen, sillä he tulevat omassa showssaan testaamaan porilaisia perinneherkkuja. Kesäkerhot on tarkoitettu v. järjestyksessä. irtonumero 1,5 euroa, 3 kk:n määräaikainen digitilaus 12 euroa.) Voit maksaa tilauksen verkkopankissa tai luottokortilla. Lauantaisin toimitusten yhteydessä. Luodon leirikeskuksessa, leirin hinta 30 e/hlö. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Kirkkotuvassa. Tilaa Uusi Aika www.uusiaika-lehti.fi hannu.knuutila@kvi.fi rauli.virtanen@kvi.fi hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi ASIANAJOTOIMISTO KNUUTILA & VIRTANEN KY 0442 650 800 VESI & LÄMPÖ JUHOLA OY Putkiasennukset, puh. –luokkalaisille 26.28.7. Anna pyydetyt tiedot, ja ryhdy lukemaan. leiri 2.-4. Tapahtuman tavoitteena on kerätä tietoa pönttölinnuista ja niiden pesinnästä sekä lisätä kiinnostusta lähiympäristön lintujen seurantaan. (02) 6301 880, fax (02) 6301 888 www.vehmasputki.fi • vehmasputki@vehmasputki.fi www.uusiaika-lehti.fi Laatutuotteita ja hyvää palvelua. Lifestyleosastoa on edustamassa ihastuttava tubettaja Ilona Ylikorpi, jonka lisäksi lavalle nousee kovassa nosteessa oleva Youtuben tehokaksikko Mikirotta & Boheemi. Klo 17 Kullaan Kyläkuoron äitienpäiväkonsertti Kullaan kirkossa. Luvassa mukavaa yhdessäoloa ja yhteistä ohjelmaa Merimaan kauniissa maisemissa meren äärellä. klo 18.45 samaan paikkaan. Eurajoki Nakkila Säkylä-Köyliö Ulvila Pori www.uusiaika-lehti.fi Näköislehteä voit lukea joko tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Friitalan seurakuntakodissa. Leirille otetaan 20 varhaisnuorta ilm. Kansanlaulukirkko klo 10 Noormarkku. ATK-Palvelu Myllymäki Oy Antinkatu 16 B, Teljäntori 2, krs, 28100 Pori puh. 044 7350 627/eeva-liisa.rissanen@evl.fi. (Esim. 044 4866 513 (ei tekstiviestejä) tai satu.salo@evl.fi (alkaen klo 10). Ulvilan kirkko Paikalla opas. ULVILAN SEURAKUNTA P BirdLife Suomi järjestää 8.–9.6. LAVIA Kastettu: Viivi Katriina Marjaana Pepponen. Klo 12 Paluksen kyläkirkko ja lähetysmyyjäiset Paluksen kylätalossa, Mäkikyläntie, Hanne Tobiasson, Katri Järvisalo-Hoffström. K-P:n kirkkopuistossa Suvi-illan Sävelhartaus 4.8.–1.9. Tule tutkimaan kirkkoa ulkoa ja sisältä yhdessä saattajasi kanssa. Mahdollisuus paistaa makkaraa. toimisto@hannuknuutilaky.fi hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi ASIANAJOTOIMISTO HANNU KNUUTILA KY 0442 650 800 VARMA RATKAISU! • terässisäpiiput ja piipun sadesuojat • tiilihormin keraaminen liukuvalu www.heinox-hormit.fi heinox@heinox-hormit.fi Puh. klo 10–15 Sadulle p. Klo 14 Keski-Pori. Kastettu: Eemi Voitto Juhani Moilanen. Sunnuntaina kuullaan toki myös musiikkia ja varsin kovatasoista sellaista. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Friitalan seurakuntakodissa. Kansanlaulukirkon musiikki koostuu hengellisin sanoin sanoitetuista tutuista kansanlauluista. Säkylä-Köyliön seurakunta Kastettu: Iina Kirsi Maria Väisänen, Julia Heidi Helena Laaksonen, Euran srk. evankelioimistyöhön ja teologiseen koulutukseen Suomen Lähetysseuran kautta 182,77 e ja 26.5. klo 18 Rukouspiiri srk-keskuksen kahviossa. 0400 517 271, 0400 592 228 KOSTUVA / RAPAUTUVA PIIPPU. Ulvilan ja Kullaan diakoniatoimistoissa ei ole avovastaanottoja kesä-heinäkuussa. Messun jälkeen Kirkkotuvassa keittolounas ja lähetystilaisuus, jossa vierailijana Arto Hukari ja musiikissa Minna Güley. Tubespere laajentaa Porisperen sunnuntaipäivän ohjelmistoa Mukana Herbalisti sekä Mikirotta & Boheemi TAPAHTUMA P Lasten ja nuorten rakastamat tubettajat ottavat lavan haltuun Porisperen suosittuna sunnuntaipäivänä. Tilaa kotiisi mielenrauhaa! SOITA 02 3619 7791 PAREMPI TERÄS – KESTÄVÄMMÄT LAAKERIT Laakeri on juuri niin hyvä kuin teräs, josta se on tehty ja jokainen Timken laakeri on myös edullinen – Timken Companyn super-clean air-melt steel. 632 7575, fax 641 6535 Tilitoimistoja kello 17.00–19.00 Tarvosaaren koulu MUISTETTAVIA OSOITTEITA www.uusiaika-lehti.fi Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu www.kirkkoporissa.fi PORIN SEURAKUNNISSA 9.-16.5.2018 Helatorstai 10.5. Saunailta Silokalliolla 30.5. aikana osoitteessa ilmoittautuminen.ulvilanseurakunta.fi. Kirkkopuistossa Soi 17.7.–21.7. Tutustutaan laulaen ja tarinoiden virsikirjan lisävihkoon. Ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon 23.5. 044 4866 517 (ei tekstiviestejä) tai jenni.tuomi@evl. Klo 16 Väinölä. Etusivun vasemmassa reunassa on linkki maksulliseen näköislehteen. mennessä. Ma 14.5. Ilmoittautumiset leireille 7.-20.5. klo 9-14 Ulvilan kirkon hautausmaalla, ti 22.5. ei 21.6. 1. Klo 12 Reposaari
Tervetuloa kuulemaan, mistä löytyy mainioita merkittyjä reittejä ja mitä tarvitset mukaan sulanmaan päiväretkelle. Ehkä tämän vuoksi painotan aina kovasti koirien seurallisuutta ja sitoutumista myös perheen ihmisiin! Toki koiria on erilaisia kaikki riippuu lopulta koiran luonteesta. Tännää ne ruusupuskakki kaipaa jo uut vet eikä paran unhottaa trekolii jo tällättyi suvinunnuika oma onnes nojjaa, taik taisi se jo juhlaehtoon alkanu sare silti niist pittää huale. Taitaa tänä vuan tul niihi muutenki vähemmä, ko viime vuan oli nii runsas kukinta. Johtuu silti siittäki, muistaks mittumaarii astikka niit kastel ja lannottaa. t. Inhimillisesti ajatellen kaupungin valloitus näytti helpolta ilman vastarintaa. Ei silti kyl viime viikol sit ton aitta parvee tälläsi ne harvakukkaselliset pelekuunat jo ja pari semmost amppeliiki, ko tos aitta eres pruukaa ol kyl aika lämmint, jolsei ny iha eteläst rajusti ploosaa. Suomen historiasta muistamme, miten presidentin puoliso Gerda Ryti kehotti suomalaisia rukoukseen Kannaksen ratkaisutaisteluiden aikaan 16.7.1944. Ainaki mones huushollis mennää ny rääppiäiste merkeis, konnei stää juur koskaa nii knaftisti ossaa trahteerii varat et kaikki menis ja harmi se oliski jos vaik keske loppus. Olemme ajatelleet siperianhuskya, olisiko se hyvä vaihtoehto. Omat koirani eivät viihdy pitkiä aikoja pihalla edes yhdessä, vaan tahtovat yleensä olla siellä missä minäkin. Auringon tehdessä nousuaan soitettiin kirkon kelloja, jotka kaikuivat iloista pääsiäisen viestiä julistaen Kristuksen ylösnousemusta ja voittoa kuolemasta. Jaa kui?. Juoksulanka tai tarha eivät saa olla jossakin pihan perukalla, mahdollisimman syrjässä, vaan koiralla on oltava näköja kuuloyhteys ihmisiin sekä mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen. Vaikka koirat todennäköisesti innostavat toisiaan haukkumaan ohikulkijoita, tuntikausia kestävät ikävähaukut ja ulinat eivät olisi yhtä lailla uhkana. Työpajoja, basaari, saunahoitoa, mystisiä pöllöjä, keskeneräisten huovutustöiden klinikka ym. Monet pihakoirat vihastuttavatkin naapurustoa jatkuvalla haukkumisellaan tai ulvonnallaan, jota ne ikävissään harrastavat. Ohjelma koostuu tanssinopetuksesta sekä sen jälkeen jatkuvista levytansseista. kesäkuuta 2019 14 Samassa paatissa Pori murteel ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Ulla H. Kokoontuminen klo 17.30 Satakunnan Vihertietokeskuksen pääovien edessä, ei ennakkoilmoittautumista. Ei meil ittel ollu ny täl kerttaa valmistujaiskemui, mut kymmeniltuhansil muil oli ja taitaa ol viä tännääki. klo 9-22 Porin kierrätyskeskuksessa, missä otetaan vastaan käyttökelpoisia tavaroita ja hyötykäyttöön meneviä jätteitä sekä kotitalouksien vaarallisia jätteitä. Pihakoira perheeseen R isto s auso O ttaisimme jonkun paksuturkkisen koiran, niin että se voisi asua pihalla, jossa sillä olisi myös hyvä, lämmitettävä koppi. Brana Crncevi Jätteiden yö ke 5.6. Leino Kirjoittaja on Porin murrepiirin vetäjä. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille. Suomen Ladun retkeilykiertue rantautuu Poriin to 6.6. Tämä tovi kesti vain minuutin verran. Yhre yä semmose ”lumisattee” jälkee valvoinki iha siit syyst. Radiopuhetta edeltäneestä kellojen soitosta vakiintui tapa, jonka mukaan kuulemme päivittäin Turun tuomiokirkon kellojen lyönnit. Mää e tahro ennää oikee jaksaa noit isoi kannui kantaa ja piänempäi kans saa karat nii mont kerttaa et piisaa. Samoin liikunnan tarpeesta on huolehdittava: pelkkä pihalla olo ei riitä. Tänään: Sulevi Torstaina: Kyösti, Kustaa Perjantaina: Suvi, Roope, Robert Lauantaina: Salomon Sunnuntaina: Helluntai, Ensio Maanantaina: Seppo Tiistaina: Immi, Impi Tähän Pietari ja muut apostolit vastasivat: ”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. No se siit! O muute povattu ens viikol oikee helleraja rikkomist, et saas nähr pittääk paikkas.. Samettiruusui ole kylväny ja, nii purkeihi, ko ton piänel kasvimaallekki, ko tykkää niist ja sit niitte viä kaike lisäks pitäs kurittaa luvattommii ötököit tiähes. Villaista tietoa ja elämyksiä. Pari muhkeet hortenssiaaki sorrui jo ostaa, ko ne kestää ja komistuu koko suve, jos vaa muistaa vet lorauttaa kunnol tarvittais ja kattoo mimmost lannotet niil antaa et saa färi pyssyy oikeellaisen. klo 9-17 Porissa Toukarintilalla, Humisevan Harjun alpakkatilalla ja Kehräämö Mustalampaassa. Just ny plosottaa aurinko ja ihaninko ploosaiski ina lämpymämmi, tiär hänt silti. Ehdottomista vähimmäismääristä on olemassa selkeät eläinsuojelumääräykset. Tykkää kovasti kesäkukkijoist ja förstää pittää niist sit hualt kans, joskus onnistui ja toisinas ei sit millää. Maksuton. Oti kyl valokuvviiki kui oli aitta valkoses hunnus ja tiäsivut, nurmikost ny puhumattaka. Napoleonin armeija ei huomannut pääsiäistä vaan oletti, että Itävallan armeija olikin siirtynyt Feldkirchiin. Katso tarkemmin kehraamomustalammas.fi. Ilon kellot kaikuvat J ääkiekon maailmanmestaruuden suurin juhlahumu on tauonnut ja pelaajatkin palaavat arkiseen harjoitteluun, joka mahdollistaa tulevat menestykset. Äitini on allerginen eikä koiraa voi pitää sisällä. Huopafestarit 8.-9.6. Urheilun seuraajat muistavat, että Italiassa Isä Claudio soitti Maranellon kirkon kelloja, kun Kimi Räikkönen voitti Formulakisoissa maailmanmestaruuden. Täst huamaa et mää e ol lainka haava ystävä, ko se rivastaa nii mont kerttaa vuares eri tavoi. Ainaki ole huamannu et meil se kukinta vaihtelee vuasittai. Ens viikol sit taas kuulumissii remonti keskelt.... Jos koiraa pidetään pelkästään pihalla, muusta perheestä eristyksissä, olisi mukavaa, jos sillä olisi kaverina oma lajikumppani. Taisi öksyy säätiatoihi, ko fuunteerasi et o ollu nii kalseet ja tuulistki ettei ol oikee tehny viä miäli suvinunnui. Yksi erikoisimpia tapahtumia sattui Napoleonin armeijan Itävallan sotaretkellä, jossa tämän suuren sotapäällikön armeija oli 10 km etäisyydellä Feldkirchin kaupungista. Tällöin koirat saisivat turvaa ja seuraa toisistaan eivätkä yhtä lailla pitkästyisi. No ko se tua tälläi suurist haavoist irtoova vaalee pumpulimaise nöyhtä iha lumisatteen pihhaa ja o pelottava vaaralline, jos sattuu joku sillo heittää vaik palava tumpi ohi kulkeissas. Yksi erikoisimpia huomionosoituksia hankitun mestaruuden kunniaksi koettiin Helsingin Huopalahden kirkon tornissa, jonne kapusi ennakkosuunnitelmien mukaisesti kaksi pastoria soittamaan kirkon kelloja mestaruuden kunniaksi. Sillä on oltava myös riittävän suuri tarha tai kunnollinen juoksulanka. Lapsuutensa hän vietti Korkeasaaren eläintarhan eläinten keskellä. Siit tuliki miälee tos aika likel yhres trekolis o usseempi alppiruusu just puhjennu kukkaa ja nii nättei. Parast aikaa kukkii pihois kyl iha omast takkaa monet nii puut, ko puskakki ja monivuatiset ain yllättävät kaunistukset. Kaupunkitanssit Porin Eetunaukiolla su 9.6. Napoleon antoi armeijalleen perääntymiskäskyn, eikä Feldkirchin taistelua koskaan käyty. Suvinunnui parast aikaa... Historia tuntee kirkon kellojen soittoja jo vuosisatojen takaa. On hyvä muistaa, että ulkona pärjäävät arktiset pystykorvat ovat tunnettuja kovista menohaluistaan! Vaikka koiran kanssa tekisi kolmekin lenkkiä päivässä, se on silti valtaosan vuorokaudesta omissa oloissaan. Tryki aikaa tos istui ilma frekkaa ja kyl se vaa sillai oli, et hartiat veti kylmäks eikä paran riskeerat, konnei viä oikee eres tiär mitä se terveysveroka sisälläs pittää. Ap. Ilmainen, kaikille avoin. Haava juuristoki haaroo pitkäl et saa ol tarkkan ettei yhtäkkii ol ittelläski jo haapaa kassoomas. Ongelmia tuskin tulee, jos koiralle tarjotaan mahdollisuus päästä suojaisaan ja lämpimään koppiin. 5:29 Onnelliset ihmiset ovat odottaneen elämältä vähemmän. Niinpä teemme porukalla lenkkejä, jonka jälkeen koirat rauhoittuvat ja lepäävät (samassa huoneessa), missä teen omia töitäni. Keskiviikko 5. Entä samojedinpystykorva. Ain jottai uuttaki koita tällät ja näkkee sit kui käy. Ne muistuttavat rukouksen merkityksestä ja siitä suurimmasta sekä tärkeimmästä voitosta, jonka saamme itse kukin uskossa omistaa yksin armosta, Kristuksen tähden. klo 18-21. Alkuviikost tee taas elämysreissu Harjupäähä ja haje Kylliki ja miähes trekolist mialuiset kesänunnutaimet, nii huajuvat heinät, ko leiskuvat jussiruusukki hoppeisil lisukkeil ja poutapilvil ym.. LÄHETÄ SÄHKÖPOSTILLA LYHYESTI TIEDOT TAPAHTUMASTASI PERJANTAIHIN KLO 12 MENNESSÄ OSOITTEESEEN: UA.TOIMITUS@UUSIAIKA-LEHTI.FI • Lemmikit • Hengellistä • Ajassa • Murteella Ihmisten kesken • Ruoka Lemmikit Aura Koivisto Kirjoittaja on biologi ja kirjailija, joka tuntee eläimet ja asuu miehensä kanssa nykyisin Bergön saarella Pohjanmaalla. Napoleonin armeija lähti yön turvin etenemään kohti kaupunkia, jossa sen kristityt olivat kokoontuneet pieneen kirkkoonsa pääsiäislauantaina rukoilemaan. PERÄNPITÄJÄ AJANTIETO Nimipäivät Päivän sana Päivän ajatus Ajassa UUSI AIKA JULKAISEE MAKSUTTA YHDISTYSTEN, SEUROJEN JA VAPAAEHTOISJÄRJESTÖJEN TAPAHTUMAJA NÄYTTELYTIETOJA AJASSA-PALSTALLA KESKIVIIKKOISIN. Onneks sit aika pia tuli sentää sare, joka osittai pesi höhhöt tiähes, huam osittai. Länsituuli se tähä aikaa vuarest tavalline o ja harmillineki. Meil omat o aika varjos tual vaahtera al eikä viä kuki. Siperianhuskyt ja samojedinpystykorvat ovat karaistuneita ja ulkona pärjääviä rotuja. Katso vastaanotosta lisää JäteVaakun keskiaukeamalta (s.10): https://www.pori.fi/sites/default/files/atoms/files/jatevaakku_2019.pdf Maailman ympäristöpäivän retki Pori luodoille ke 5.6. klo 18-20 Susisuon majalle. Niist nunnuist ny sit viä.. Joka tapauksessa seuralliselle eläimelle tämä olisi inhimillisempi ratkaisu. Ohjelma alkaa klo 16.00 ja päättyy klo 22.00. aurakoivisto@hot.ee n Ulkokoirallakin on oltava mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen ja ihmisten läheisyyteen. Ja minkäs sil teet, luanno laki. Pimeä päättyy 1.47 ja alkaa 1.16. Mukana myös varustevinkkejä yönyliretkeilyyn ja tietoa ohjatuista retkistä. Koska kyse on äärimmäisen sosiaalisesta eläimestä, tällainen järjestely tuntuu aika karulta. Tutustutaan Kompostointipuistoon, Hanhipuiston kasvillisuuteen ja lintuihin ja kasvillisuuteen Polsanluodon luontopolulla. Aurinko nousee tänään Porissa kello 4.01 ja laskee 23.03. S illai stää sit taas ollaa jo kesäkuu pualel, ko tätä knaputtele juhlai jälkeisen pyhän. Opetus lähtee alkeista ja sopii kaikille.Mukana toteuttamassa: Happy Dance, Oikea Rytmi, Salsata ja Tanssitaivas
Näytännöt ajalla 28.6.-14. 040 596 3335 tai mika.isokyto@rakennuspori.fi Vintiltä rahaa! Ahaa! Oikein tehty katon lisäeristys säästää selvää rahaa. Tällä kertaa lastenfestivaali saa vieraakseen myös Pikku Kakkosen Seikkailukoneen, joka on tuttu television viikonloppuaamuista. Kaksi puuta -näytelmä ei kerro lauluntekijä Juha Tapiosta, vaan se on itsenäisesti kirjoitettu humoristinen tarina, jota kuljettaa eteenpäin Juha Tapion musiikki. 040 596 3335 tai mika.isokyto@rakennuspori.fi Vintiltä rahaa! Ahaa! Oikein tehty katon lisäeristys säästää selvää rahaa. Anttila. Lippuvaraukset puh. Malesiassa syntynyt, Australiassa varttunut ja tätä nykyä New Yorkissa asuva muusikko on noussut viime vuosina yhdeksi kansainvälisen jazzskenen työllistetyimmistä basisteista. 040 596 3335 tai mika.isokyto@rakennuspori.fi www.ekovilla.com www.rakennuspori.fi RAKENNUSPORI Eristyspalvelut Oy Harri 0400 767 952 Mika 040 596 3335 www.rakennuspori.fi Vintiltä rahaa! Ahaa! Oikein tehty katon lisäeristys säästää selvää rahaa. Oh on keikkaillut Suomessa ennenkin, mutta Pori Jazzissa hän tekee ensiesiintymisensä suomalaisyleisölle oman yhtyeensä johtajana. klo 19.00 La 13.7. Yleisradio taltioi perinteikkäällä lokkilavalla ja sen edustalla koettavat seikkailut, joita päästään näin ollen seuraamaan myös televisiossa ja muissa Ylen kanavissa seuraavan talven aikana. Vauhdikasta menoa säestää ja rytmittää Antti Vauramon johtama livebändi. Keskiviikko 5. n Näytelmän rooleissa nähdään muun muassa Mikko Töyssy (vasemmalla) ja Otto Kanerva. Ohjelmistossa on tapahtunut yksi muutos, kun Linda May Han Oh korvaa esiintymisensä peruneen James Brandon Lewis Quintetin. heinäkuuta. klo 19, to 4.7. klo 16 ja klo 20.30, ti 9.7. klo 19.00 Su 30.6. Pyydä tarjous: puh. heinäkuuta. Pori Jazzin pääkonserteissa 17 uutta esiintyjää Suomesta ja maailmalta MUSIIKKIFESTARIT P Pori Jazz järjestetään 54. klo 19 ja su 14.7. heinäkuuta. klo 19.00 Pe 5.7. Pyydä tarjous: puh. Oh’n kvartetissa soittavat bändiliiderin ohella saksofonisti Greg Ward, kitaristi Matthew Stevens ja rumpali Allan Mednard. Ministeri tuli hakemaan rauhaa kirjoittaakseen väitöskirjansa loppuun. klo 19.00 To 4.7. klo 16 Liput 15 r , lisätiedot/varaukset puh. kesäkuuta. Mutta kun kyläläiset päättävät yhdistää voimansa on rauha mennyt ja Helsingin herra saa tuntea nahoissaan, että suomalaista korvenraivaajaa ei viedäkään kuin pässiä narussa. klo 16 Ahlaisten nuorisotalon pihassa, Nahkurinkuja 2 Muut näytännöt: ti 2.7. Häpeämättömän romanttisen komedian ovat käsikirjoittaneet Osku Valve ja Otto Kanerva. Monipuolisessa ohjelmistossa on tuttuun tapaan mukana myös koko perheen ilmaistapahtuma Pori Jazz Kids, joka järjestetään jo 15. klo 18.00 Ti 6.8. klo 13.00 ja klo 18.00 Ti 13.8. R auman K aupunginteatteRi Kuivalahden kesäteatterissa käännetään takki KESÄTEATTERI P Kuivalahden kylä näivettyy, kuntauudistus on tehnyt tehtävänsä. klo 14.00 ja klo 18.00 Ti 9.7. klo 18.00 Ke 14.8. 0400 325 426 | v.vainio@kiukaistenhuvilaveistamo.fi KIUKAISTEN HUVILAVEISTÄMÖ Musiikkikomedia Juha Tapion hiteillä Rauman kesäteatterissa KESÄTEATTERI P Juha Tapion hittien kuljettama Kaksi puuta on hersyvän hauska tarina rakkaudesta, intohimosta ja… jääräpäisyydestä. 040 596 3335 tai mika.isokyto@rakennuspori.fi RAKENNUSPORI Eristyspalvelut Oy Harri 0400 767 952 Mika 040 596 3335 www.rakennuspori.fi Valmistamme hirsirakennukset • talot • mökit • saunat ym. Seikkailukone on osa Pori Jazz Kidsin ohjelmistoa keskiviikkona 17.7. Kuivalahden kesäteatterissa on katettu katsomo. 044 5225 052 KUIN TUHKA TUULEEN Kirjoittajat: Rauli Jokelin & Panu Raipia Ohjaaja: Aa-Pee Söderdahl Su 4.8. klo 19.00 Ke 10.7. Kaikki muuttuu kun uudistusta nuijinut ministeri ostaa mökin Kuivalahdelta. Pyydä tarjous: puh. Kanerva myös ohjaa esityksen. kesäkuuta 2019 15 Teatteri • Elokuva • Näyttelyt • Musiikki • Kirjat • Ihmiset Teatteri • Elokuva • Näyttelyt • Musiikki • Kirjat • Ihmiset Kulttuuri Vintiltä rahaa! Ahaa! Oikein tehty katon lisäeristys säästää selvää rahaa. Suositussa ohjelmassa nähdään Pikku Kakkosen juontajia, iloinen orkesteri sekä seikkailuja erehtymättömällä otteellaan johtava Reppu-Heppu. klo 19.00 Su 7.7. klo 14.00 Su 14.7. klo 19, ke 10.7. klo 14.00 ja klo 18.00 Ti 2.7. klo 18.00 To 15.8. klo 18.00 Su 11.8. 044-320 7300 Käsikirjoitus Eero ja Ulla Schroderus Ohjaus ja sovitus Regina Wittsberg Kaiturintie 179, Luvia ENSI-ILTA to 1.8. klo 19, su 7.7. klo 19.00 Ke 3.7. Rooleissa nähdään ja kuullaan Ria Kataja, Mikko Töyssy, Otto Kanerva, Hanna Vahtikari, Veera Tapanainen ja Miikka J. Festivaalien pääkonserteissa esiintyvät muun muassa Christina Aguilera, Toto, Stray Cats, Melody Gardot ja Snarky Puppy. Pääkonserttien ohella Pori Jazz tarjoaa jälleen ensi kesänä runsaasti pääsymaksutonta ohjelmaa. klo 19.00 To 11.7. kertaa. klo 18.00 Ke 7.8. 050-558 1128 www.kuivalahti.com Markku Hyvösen Ohjaus: Tomi Aalto TAKINKÄÄNTÄJÄ KATETTU KATSOMO! Liput: Aikuiset 16 e , lapset 8 e Ensi-ilta Pe 28.6. klo 18.00 Viimeiset näytökset Su 18.8. klo 19, ke 3.7. Kids-ohjelmaa tarjoillaan Jazzpuistossa 15.–17. Linda May Han Oh julkaisi äskettäin kunnianhimoisen Aventurine-studioalbumin. klo 13.00 ja klo 18.00. klo 14.00 ja klo 18.00 Näytännöt ajalla 28.6.-14.7.2019 Kesäteatteri esittää Hvittesbofjärds ungdomsförening förevisar: Ensi-ilta su 30.6. Pyydä tarjous: puh. lamellija höylähirrestä Myös avaimet käteen periaatteella. klo 18.00 To 8.8. Vaikka ennen olikin kaikki paremmin, niin voiko muutos joskus kuitenkin olla hyväksi. kertaa 12.–20. klo 18.00 Liput 15€ / 7€ Varaukset: luviankesateatteri.fi puh. Puh. Näytelmän ensi-ilta on 14. klo 19, to 11.7. Näytelmän on käsikirjoittanut Markku Hyvönen ja ohjannut Tomi Aalto. n Christina Aguilera nähdään Suomessa ensimmäistä kertaa. Kahden täysin erilaisen maailman kohdatessa ristiriidoilta ei voida välttyä, mutta kenties näkökulmien avartaminen voi tuottaa myös jotain hyvää ja yllättävää
02 630 6100, PORI@SATACOM.FI RAUMA: PAPINHAANKATU 14, PUH. maalaukset. 280€ Helppo kuljettaa ja säilyttää ahtaimmissakin tiloissa. 0440 535 333 www.porinnuohouspalvelu.fi 180€ Hinta sis. Rengashotelli . Ilmainen arviokäynti! Toni Tuovinen p. Suviseikkailulle luontoretken merkeissä KESÄPUUHAA P Kankaanpäässä jatketaan viime vuonna aloitettuja lähialueiden luontoretkiä. 02 630 6140, RAUMA@SATACOM.FI TURKU: LINNANKATU 61, PUH. Valitse edullinen ja ympäristöystävällinen MAALÄMPÖ LÄMPÖKAIVOLLA! Talvella on lämmin, kesällä mukavan viileä! Ota yhteyttä ja kysy lisää! Yli 25 vuoden kokemuksella Puh. 02 630 6100, PORI@SATACOM.FI RAUMA: PAPINHAANKATU 14, PUH. järjestetään Vintiöt ornitologeina-retki Kyynärjärven lintutornille heti aamutuimaan klo 6.00 8.00. Rengashotelli . Renkaanvaihdot -myös aikaa varaamatta Heikkiläntie 9 Noormarkku TM-testivoittaja meiltä! . 0800 9 6675 (ark. 02 630 6140, RAUMA@SATACOM.FI WWW.SATACOM.FI JAKELUHÄIRIÖILMOITUKSET SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys p. 0800 398 336 TILAUSPALVELU Merja Virtanen p. ergonominen käyttää joustavat osat varmistavat kestävyyden kovemmassakin käytössä 12 metrin liitäntäjohto on nopeasti irrotettavissa merkkivalo syttyy automaattisesti pölypussin ollessa täynnä. 10 kpl pölypusseja LP 1/16 LUXE COLUMBUS ST 7 HUIPPUTEHOKAS NÄPPÄRÄN KOKOINEN IMURI KOTIJA AMMATTIKÄYTTÖÖN Täydellinen ja moderni pölynimuri kohteisiin, joissa imurilta edellytetään näppäryyden ja keveyden lisäksi imutehon sekä äänitason säätömahdollisuutta. 02 630 6130, TURKU@SATACOM.FI WWW.SATACOM.FI PORI: ANTINKATU 25, PUH. Pyörien suuntaukset . Pyörien suuntaukset . Esimerkiksi perjantaina 7.6. Retkistä löytyy lisätietoja Kankaanpään kaupungin verkkosivuilta. Retkellä kuunnellaan lintujen äänimaailmaa ja ratkaistaan arvoitus minkä niminen lintu lauloikaan. 040 550 7424 www.kaivonporauspeltomaa.com info@kaivonporauspeltomaa.com Kauttamme myös kolarivaurioiden korjaukset. Geoparkyhteistyön merkeissä järjestetään kesän aikana muun muassa metsäinen suoretki nevalle, Hämeenkankaan retki metsäntutkija Hannu Raition johdolla, retki Jämijärvelle Soininharjulle, sudenkorentoseikkailu Kyynärjärvellä, yölaulajien polkupyöräretkiä, luonnonkukkaretkiä ja ”Kämmeköiden kätköt ja sarojen sulot”-retki. Isolinnankatu 34, Pori 02 630 2600 ma-pe 8-20 ja la-su 9-18 Luonnikasta apteekkipalvelua. Renkaanvaihdot -myös aikaa varaamatta Voimaa Verkossa www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi 55x25mm_VoimaaVerkosta_2017.indd 1 20.1.2017 14:00:47 Voimaa Verkossa www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi 55x25mm_VoimaaVerkosta_2017.indd 1 20.1.2017 14:00:47 TEOLLISUUSLIITTO.FI VOIMAA VERKOSSA TEOLLISUUSLIITTO.FI Voimaa Verkossa www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi 55x25mm_VoimaaVerkosta_2017.indd 1 20.1.2017 14:00:47 Voimaa Verkossa www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi 55x25mm_VoimaaVerkosta_2017.indd 1 20.1.2017 14:00:47 TEOLLISUUSLIITTO.FI VOIMAA VERKOSSA Voimaa Verkossa www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi 55x25mm_VoimaaVerkosta_2017.indd 1 20.1.2017 14:00:47 Voimaa Verkossa www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi 55x25mm_VoimaaVerkosta_2017.indd 1 20.1.2017 14:00:47 TEOLLISUUSLIITTO.FI VOIMAA VERKOSSA HALUATKO SÄÄSTÄÄ LÄMMITYSKULUISSA JOPA -80% . Myös lapsille on räätälöity neljä erilaista lasten luontoretkeä. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00) jakelupäivystys@almamedia.fi RAUMAN ALUEELLA Länsi-Suomen jakelu klo 6.00-16.00 p. Keskiviikko 5. kesäkuuta 2019 Takasivu Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu PORI: ANTINKATU 25, PUH. suutin, suodatin & perussäätö PALVELEMME NYT KAIKKIA ASIAKKAITA! LUOTETTAVILTA PAIKALLISILTA TEKIJÖILTÄ JO YLI 30 VUOTTA PNP hormimassaukset ja teräshormit kilpailukykyiseen hintaan. • Säädettävä kova imuteho • Kaksiosainen teräksinen imuputki • imuletkun pituus 2m • 7 l fleece pölypussi • 10 M sähköjohto • Paino vain 4,8 kg • 4 pyörää • Yhdistelmäsuulake • Lisäksi mukaan ra rakosuulake ja pöly/tekstiilisuulake • Energian kulutusta vähentävä ECO-toiminto 198,40 € ALTO AERO 21-01 PC IMEE SAMANAIKAISESTI •PÖLYN •VEDEN •LUMEN •KIVEN •HIEKAN •TAI VAIKKA RAUTANAULAT ILMAN MUUTOKSIA IMURIIN ELI IMEE MITÄ VAIN! Siltaojan Puutarha Oy Itäkeskuksenkaari 4, Pori, Mikkola Avoinna ma-pe 9-19, la 10-17 Tervetuloa! Paljon ihania kukkia puutarhaasi! TM-testivoittaja meiltä! . Myös keittiökalusteiden, väliovien yms. 044 7300 250 www.uusiaika-lehti.fi LJ 10 Öljypoltin 1100e asennettuna (20 km säteellä Porin torilta) Nyt tarjouksena myös -öljypoltin huolto 135e (20 km säteellä Porin torilta) sis