Puheenjohtaja Niemi-Laine ennustaa hyvinvointivaltion hautajaisia, mikäli Juha Sipilän porvarihallitus saa tahtonsa läpi ja sote-uudistus toteutuu suunnitellussa muodossa. Hermoratahieroja Merja Suni puh. Ilman korotuksia ei sopimuksia synny, NiemiLaine vakuutti. Jos olisin kieltäytynyt puheenjohtajan tehtävästä, olisi se ollut äänestäjieni pettämistä, hän pohtii nyt. kesäkuuta 2017 P 5 Kiuru kritisoi Luukkosen palkankorotusta Arja Laulainen ryhtyy johtamaan demarien valtuustoryhmää Porissa P 10 Kirjasto ehkäisee syrjäytymistä P 12 KULTTUURI Hauki on pulla Komedian peruselementit kasassa Reinikainen Raumalla P 13 www.uusiaika-lehti.fi Uutisia myös verkossa YLLÄTYSTEN TAPAHTUMAPÄIVÄ Kirjurinluodossa Sunnuntaina 11.6.2017 klo 12.00-16.00 Luvassa monipuolista ohjelmaa kaiken ikäisille mm. kesäkuuta, ja silloin uudeksi kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi on määrä valita 36-vuotias A-kodin johtaja, sosialidemokraattien Heidi Viljanen . Töihin työttömyyskorvauksella. Kyllä äänimäärän kasvu yli 90:lla lisäsi itsevarmuuttani. paljon erilaisia pelejä ja leikkejä, askartelua, satuteltta, kasvomaalausta, possujuna, Tuulikki-ruletti ym. Liiton toimialajohtajiksi valittiin Håkan Ekström ja Teija Asara-Laaksonen. Olen valmis haasteeseen. Niemi-Laine nousi liiton johtoon kesken edustajistokauden viime vuonna, kun liiton puheenjohtajana toiminut Jarkko Eloranta siirtyi johtamaan keskusjärjestö SAK:ta. Sivu 8-9 J ukka V ilponiemi Kunnissa odotetaan palkankorotuksia HELSINKI P Päivi Niemi-Laine valittiin jatkamaan maan suurimpiin ammattiliittoihin kuuluvan Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtajana. Hän ennakoi liittokierroksesta vaikeaa ja aikaisempiin verrattuna ainutlaatuista. P 10 RUOKA Heidi Viljanen valmis haasteeseen n Sosialidemokraattien Heidi Viljanen on nousemassa runsaan viikon kuluttua Kankaanpään kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi. Hän pitää uutta tehtäväänsä haasteellisena, mutta samaan aikaan hän luottaa siihen, että Kankaanpään asema Pohjois-Satakunnan veturina pysyy vakaana. Syksyllä käynnistyvällä sopimuskierroksella JHL:n jäsenet odottavat palkankorotuksia. Sopimuskierros haastaa NiemiLaineen mukaan myös keskusjärjestö SAK:n yhtenäisyyden. uritettu 1,49 m 48x98mm vihr. Tämän kevään vaaleissa Heidi Viljanen oli jo demarien ääniharava, ja hänen äänimääränsä 193 oli myös Kankaanpään kolmanneksi suurin. KANKAANPÄÄ P Uusi kaupunginvaltuusto aloittaa Kankaanpäässä työnsä 19. Hän pitää tarpeellisena, että voimansa Teollisuusliitoksi yhdistäneet vientiliitot ovat sopimuskierroksella julkisen sektorin vaatimusten tukena.. vuosikerta • 1,50€ Torstai 8. 044-768 1725 Miten yleisötapahtumien turvallisuus taataan. NP 1 Ite lla O yj PÄÄKIRJOITUS P 2 UUTISET P 5 Eriarvoisuus on vakava ongelma P 6 Suomi Areenassa puhujia enemmän kuin koskaan P 7 N:o 23 • 111. Niemi-Laineen mukaan nyt tarvitaan yhteiskunnallista edunvalvontaa ja poliittista vaikuttamista. Valinnat sujuivat yksimielisyyden vallitessa, vaikka johtotehtäviin oli asetettu myös vastaehdokkaita. 2,19 m Ruohonleikkuri McCulloch M51-110M Classic 199,• Krooniset kivut • lihaskireys • kiputilat • iskiaskivut • väsymys • stressi • levottomat jalat • myös lahjakortit Apua Sinullekin HERMORATAHIERONNASTA. Hän maalaili sote-uudistuksen yhtiöittämisen ja kilpailuttamisen tyhjentävän julkisen sektorin työntekijöistä. pomppulinna, mikäli sää suosii Janon yllättäessä kahviosta löytyy helpotus Vapaa pääsy Tervetuloa 110-vuotias Porin Pyrintö järjestää koko perheen tapahtuman 110-vuotias Porin Pyrintö järjestää koko perheen tapahtuman Kirjurinluodossa Sunnuntaina 11.6.2017 klo 12.00-16.00 Kesäpihalle! www.rauta-riihimaki.fi, myynti@oriihimaki.fi Rauta-Riihimäki, Vesterinkuja 8, Pomarkku, 02-541 1880 ma-pe 8.30-17.00, la 8.30-14.00 Trimmeri Fxa 25/38 2-t 79,90 Suvi pihamulta 40L 10,/5sk Kestopuu 28x95mm rusk. ym. Hänet valittiin ensimmäisen kerran Kankaanpään kaupunginvaltuustoon edellisissä vaaleissa, ja demarit nostivat hänet myös kaupunginhallituksen jäseneksi. Heidi Viljanen sanoo suhtautuneensa valintaansa ensin epävarmasti, mutta nyt hän jo odottaa tehtävän alkamista innolla. Valinnat suoritettiin JHL:n tiistaina käynnistyneessä kaksipäiväisessä edustajiston kokouksessa Helsingissä
Timo Soini ei ota riskiä siitä, että hänet äänestetään kumoon. Voidaan siis jopa käyttää sanaa väärennös tiettyjen paikkakuntien luottamushenkilökokoonpanoista verrattuna aitoon vaalitulokseen. Suomessa tuloerot eivät ole viime vuosina toki kasvaneet 1990-luvun lopun tapaan, mutta eriarvoisuus on vakiintunut aiempaa korkeammalle tasolle. Julkisesti tällaista linjaa lähti esittämään kokenut ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja. Torstai 8. Otettakoon esimerkiksi valtakunnan tasolla olematonta vaalivoittoa tuulettaneen Kokoomuksen tilanne kotimaakunnassamme Satakunnassa, jossa vaalitulos heidän osaltaan oli suorastaan heikko. Raportissaan Heikki Hiilamo esittää 15 reseptiä tuloerojen kaventamiseksi, ja hänen mielestään Atkinsonin suositukset tarjoavat käyttökelpoisia virikkeitä myös suomalaiseen yhteiskuntapolitiikkaan. Presidenttipeli alkaa pikku hiljaa hahmottua, kuntakentällä viimeistellään kuntien luottamushenkilöpalapeliä ja Perussuomalaisten sekä Vihreiden puheenjohtajakilpa on edennyt loppusuoralle. Nyt onkin tehtävä määrätietoista työtä ajatellen myös tulevaa maakuntavaalia. verotuksen uudistamista rikkaiden tuloveron kiristämistä, perintöveron nostoa ja lapsilisien korottamista ja niiden muuttamista verollisiksi. Siedettävällä tuloksella saatu kolmaskin sija olisi SDP:lle nyt kuin lottovoitto. Hyvää alkanutta sosialidemokraattista kesää ! Persujen johtotähti lähtee lauantaina museoon. Totesi kuitenkin samalla antavansa äänensä sosialidemokraatille tulevassa maakuntavaalissa. Väärennöksiä ja kirkkoveneitä Suomalaisen politiikan kentällä eletään tällä hetkellä aktiivista aikaa. Kansa oli jälleen kerran ilmaissut tahtonsa ja kantansa niin Satakunnassa kuin muuallakin. Toivottavaa onkin, että hänen raporttinsa käynnistää Suomessa uuden eriarvoisuuskeskustelun. Mutta joko vuoden 2019 vaaleissa kansa on saanut tarpeekseen?. Vastaavasti valtakunnan tasolla on lanseerattu sosialidemokraattien vaalitappiota, josta ei todellakaan voida puhua Suomen ylivoimaisesti sosialidemokraattisimmassa maakunnassa Satakunnassa. On siis huomattavasti parempi miettiä asiaa harkiten eikä painaa paniikkinappulaa viime presidentinvaaleista oppia ottaen. Kyse on politiikasta. Vaikean siitä on tehnyt kahden potentiaalisen ehdokkaan, entisten puheenjohtajien Jutta Urpilaisen ja Eero Heinäluoman kieltäytyminen ehdokkuudesta. Ykkösvaihtoehto presidentinvaaleja ajatellen on aina oltava se, että Sosialidemokraateilla on asettaa ehdolle varteenotettava realistiset mahdollisuudet omaava ehdokas. Kevään kuntavaaleista tulee lauantaina kuluneeksi kaksi kuukautta. Olli Ainola Satakunnan Kansassa ILTALEHDEN mukaan SDP:llä on tulossa presidentinvaaleista välivaalit: ”Presidenttiehdokkaan löytäminen on noussut demareille yllättävän vaikeaksi asiaksi. Tähän on kiinnittänyt myös huomiota oppositio. Atkinson, joka esitti kattavan keinovalikoiman, jolla voitaisiin pureutua yhteen aikamme keskeisistä ongelmista. Vaalitulos on suora kansan tahto, jolla halutaan tietty poliittinen järjestys vallan kahvaan. Valtiovarainministeri Petteri Orpo puolestaan haluaisi mieluummin keventää työn ja yrittämisen verotusta kuin kiristää sitä. Kyseessä on siis vaalien aito ja perimmäinen tarkoitus asettaa poliittiset ryhmät paremmuusjärjestykseen kannatuksen perusteella. Näin voidaan kai sanoa, kun puhutaan kiihtyvästä presidenttipelistä ja puuttuvasta Sosialidemokraattien ehdokkaasta. Jotkut demarit tuntevat puolestaan sympatiaa vihreiden ehdokasta Pekka Haavistoa kohtaan. Vain yksi on joukosta poissa. Yksi harmillinen ja todella merkittävä seikka liittyy presidentinvaalien ja uusien maakuntavaalien yhdistämiseen. On myös huomattava, että aika ehdokkaamme löytymiseksi alkaa tiimalasissa pikku hiljaa käydä vähiin. Selvää on joka tapauksessa se, että eriarvoisuus on edelleen Suomessa iso ongelma, ja nykyisen oikeistohallituksen aikana ongelma tuntuu vain pahentuneen. kesäkuuta 2017 2 Otamme kantaa Satakuntalainen sosialidemokraattinen sanomalehti • Perustettu 1906 • Päätoimittaja Jukka Vilponiemi Pääkirjoitus Porissa 8. Varteenotettavista ehdokkaistamme yksi toisensa jälkeen on kieltäytynyt kunniasta ja vakavasti on noussut keskusteluissa esille myös se vaihtoehto, että presidenttikilvassa ei tällä kertaa ole ollenkaan sosialidemokraattista ehdokasta. Molemmat käyttivät pohdintaansa kohtalaisen pitkän ajan. Viime eduskuntavaaleissa ei demarien esillä pitämä eriarvoisuuskeskustelu kantanut vaalivoittoon. Kuntavaalien yhteydessä on perinteiseen tapaan muodostettu vaaliliittoja parempaan tulokseen ja parempien paikkojen saamiseksi, mutta reilun pelin hengessä vaaliliitot ja erilaiset koalitiot on muodostettu avoimesti ennen vaaleja. Hiilamon mielestä eriarvoisuuteen voidaan vaikuttaa politiikalla, ja hän esittää mm. Mutta mistä ehdokas?” Eriarvoisuus on vakava ongelma P rofessori Heikki Hiilamo toi Kalevi Sorsa -säätiölle tekemässään raportissa jälleen esiin suomalaisten eriarvoisuuden ja tuloerojen kasvamisen, joita eivät poliitikot ole kyenneet kitkemään. Asiasta hyvän ystäväni kanssa keskustellessani hän totesi, ettei missään tapauksessa voi antaa ääntään Sauli Niinistölle. Melkoisen usein tällaisen koalition tavoitteena on kyseenalaistaa todellisen vaalivoittajan asema. Hänen mielestään myös kiinteistövero tulisi muuttaa progressiiviseksi, kun nyt kaikki maksavat verotusarvoltaan samansuuruisesta kiinteistöstä saman veron, on omistaja sitten rikas tai köyhä. Rinne on myös ilmoittanut, että hän itse ei ole tehtävään käytettävissä. Kuntavaalit olivat ja menivät. SDP:lle olisikin nyt tärkeää, että heidän ehdokkaansa pystyisi uskottavasti kilpailemaan mahdollisesta finaalipaikasta. Hiilamo on saanut ehdotuksilleen myös varovaista tukea. Näin siis ainakin pitäisi tehdä, sillä sehän on vaalien perimmäinen tarkoitus. Ensi kertaa poikkeuksellisesti keväällä pidetyt kuntavaalit olivat valtakunnan tasolla kärkikolmikon osalta melkoisen tasaiset, mutta maakuntasekä kuntatasolla vaalien tuloksissa oli merkittäviäkin eroja. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on kuitenkin luvannut puolueelleen oman ehdokkaan. Tämän ajan käytäntönä tuntuu olevan reagointi vaalitulokseen ja vaaliliittojen muodostaminen vasta vaalien jälkeen. Tämän jälkeen SDP:n ehdokkaat ja konstit näyttävät olevan vähissä. Nyt onkin aivan pakko todella harkiten miettiä, mikä on puolueemme kannalta paras ratkaisu. Jos presidentinvaaliin lähdetään ilman sosialidemokraattista ehdokasta, totesi ystäväni yhdeksi vaihtoehdoksi kirkkoveneen. Suoraan sanottuna tämä on vaalituloksen vääristelyä ja kansan tahdon halveksuntaa. Viime vaaleissahan demarit tukivat näyttävästi Haavistoa, kun oma ehdokas oli tippunut. Sosialidemokraattisen ehdokkaan puuttuminen presidentinvaaleista voi laskea joukkojemme äänestysintoa, jolloin myös tuiki tarpeellinen ääni maakuntavaalissa voi jäädä saamatta puolueeltamme. Tämä on tässäkin kolumnissa ihan pakko toistaa muutamaan otteeseen, koska muutamassa nimeltä mainitsemattomassa satakuntalaisessa kunnassa vaalien tuloksesta muodostettiin väärennös, jonka pohjalta alettiin muodostaa luottamushenkilöorganisaatiota seuraavaksi neljäksi vuodeksi. kesäkuuta 2017 Häm-vitsit Sanottua Lehdistä luettua Kolumni harri.lehtonen@eura.fi Harri Lehtonen Kirjoittaja on Satakunnan Sosialidemokraattien puheenjohtaja. Puoluehallitus pohtii asiaa tänään kokouksessaan. Osa demareista olisi valmis lähtemään istuvan kokoomustaustaisen presidentin Sauli Niinistön tueksi. Perinteiseen tapaan vaalituloksen perusteella lähdetään muodostamaan luottamushenkilöpalapeliä tulevalle valtuustokaudelle kansan tahdon mukaisesti. Puheenjohtajamme Antti Rinne on vakuuttanut sosialidemokraattisen varteenotettavan ehdokkaan löytyvän. Hiilamon mielestä huolestuttavinta ei ole miljonäärien määrä vaan se, että köyhimmät ovat jääneet muista jälkeen muun muassa pitkäaikaistyöttömyyden ja sosiaaliturvaleikkausten vuoksi. Itselleni selkeä periaate on ollut, että vaalien voittaja vetää neuvotteluja vaalien jälkeen vaalien tulosta kunnioittaen ja arvostaen. Hiilamon esityksille ei ainakaan tuoreeltaan lämmetty, ja esimerkiksi jotkut Ylen haastattelemat asiantuntijat pitivät verotuksen kiristämistä paluuna menneeseen. Hiilamo on nojannut raportissaan taloustieteellisen tuloerotutkimuksen uranuurtajaan Anthony B
Talousja hallituspolitiikassa presidentillä ei kuitenkaan ole valtaoikeuksia eikä parlamentaarista perustuslakia kunnioittava Sauli Niinistö ole niihin puuttunut. Vastaajista enemmistö (55 %) uskoo viikkotyöaikansa pidentyvän seuraavan 20 vuoden aikana. Suomi itsenäistyi lopulta vielä samana vuonna Venäjän lokakuun vallankumouksen seurauksena, mutta yhteiskunnallinen tilanne oli kärjistynyt äärimmilleen. Oskari Tokoi Suomen itsenäisyyden merkkihenkilönä Senaattori Oskari Tokoi on suomalainen merkkihenkilö, jonka toiminta on muovannut Suomen historian kulkua. Hän sanoi haluavansa jatkaa parlamentaarikkona. Uudessa tilanteessa Tuomioja on kuitenkin valmis tukemaan Niinistöä. Tilanne, jossa SDP makaa, ei ole karehdittava. Viimeisenä vaihtoehtona Harri Lehtonenkin olisi valmis harkitsemaan sitä, että SDP lähtisi tukemaan Sauli Niinistöä. Aiempia kieltäytyjiä ovat olleet mm. kesäkuuta 2017 3 Politiikka & Mielipide Mielipide P Toimitus julkaisee tällä sivulla lukijoidensa kirjoituksia ja mielipiteitä. Jukka Vilponiemi Uusi Aika PORI P SDP:n satakuntalaisten päättäjien keskuudessa ei ainakaan vielä lämmetä ajatukselle, että demarit lähtisivät tukemaan Sauli Niinistön uudelleenvalintaa. Ei Sauli Niinistön viranhoidossa ole valittamista, mutta presidentti on arvojohtaja, eivätkä Niinistön arvot vastaa demariarvoja. Hajotusmanifestin julkaisemisesta äänestettiin nimenomaan Tokoin senaatissa. Sosialidemokraattien sukset presidenttiasiassa sojottavat kovin moniin eri suuntiin. Todennäköisesti ehdokkaan pitää tulla päivänpolitiikan ulkopuolelta, sillä SDP:n sisäpiirin nimet on nyt käyty loppuun. Puheenjohtaja Antti Rinne on edelleen oman ehdokkaan asettamisen kannalla. Suomalaiset toivovat lyhyempää työaikaa TYÖ P Suurin osa suomalaisista uskoo viikkotyöaikansa pidentyvän tulevaisuudessa. Kirjoita lyhyesti, mieluummin nimellä kuin nimimerkillä. Jukka Vilponiemi Uusi Aika VAALIT P SDP:n ”viimeisenä toivona” presidenttipelissä pidetty Eero Heinäluoma kieltäytyi puolueensa ehdokkuudesta ensi tammikuun presidentinvaaleissa. Koen, etteivät minun voimani riitä tämän porukan tuomiseen samalle ladulle, Heinäluoma perusteli. Heinäluoma osoitti viisauttaan olla asettumatta ehdokkaaksi. Voidaanko järkevästi ajatellen tulla siihen tulokseen, että Antti Rinne ei ole näyttänyt puoluepolitiikan alkeellistakaan tieto-taitoa, miten valtakunnan keskiöön päästään ja miten siellä mahdollisesti valtaan päästyään toimitaan jatkuvuutta odottaen. Tiedot ilmenevät STTK:n teettämästä tutkimuksesta, johon vastasi 1 177 työssäkäyvää ja opiskelevaa, 18-65-vuotiasta suomalaista maaliskuun lopulla. Heinäluoman ilmoitus synnytti puolueen sisällä melkoista hämmennystä. Jokainen aikaansa seuraava kansalainen on huomannut, että SDP:n eväät ovat levällään kuin eksyneellä metsämiehellä. Porvarit olivat sitä mieltä, että hyväksyntä tarvitaan ja sosialidemokraattien mielestä laki oli voimassa heti. Satakunnan Sosialidemokraattien puheenjohtajan Harri Lehtosen mielestä SDP:n pitää yrittää vielä löytää oma presidenttiehdokas, mutta asialla on kiire. Tuomioja totesi Facebookissa, että hän olisi mielellään nähnyt Heinäluoman ehdokkaana ja kertoi kannustaneensa tätä asiassa. Ajatukselleen Tuomioja on saanut sekä kannatusta että voimakasta vastustusta. Suuri osa SDP:n kannattajista tulee puolueen suosituksesta riippumatta joka tapauksessa antamaan hänelle tukensa jo ensimmäisellä kierroksella, arvioi Erkki Tuomoja. Hän toimi 1912-1918 Suomen ammattijärjestön puheenjohtajana. Hänen mukaansa ”mitättömyyksillä ei ole mitään arvoa, niitä ei kannata edes kadehtia”. Ensisijainen vaihtoehto on edelleen löytää oma ehdokas, mutta sen pitää tapahtua nopeasti, mieluiten juhannukseen mennessä, Lehtonen sanoo. On turha tapella tutkainta vastaan, kun istuva pressa asettui ehdokkaaksi. Valtalain hyväksymisen jälkeen kiisteltiin siitä, onko se voimassa heti vai tarvitaanko vielä venäläisen väliaikaisen hallituksen hyväksyntä. Pekka Ovaska, Pori Heinäluoman kieltäytyminen hämmentää SDP:ssä Satakunnassa ei vielä lämmetä Niinistölle Presidentinvaalit: Oma ehdokas vai Sauli Niinistö. Martti Iivari Sääliä saa ilmaiseksi, kateus pitää ansaita P Markkinoimistoimisto Staartin toimitusjohtaja Juha Laitista ja Porin Yrittäjien puheenjohtaja Jari Taimia haastateltiin Satakunnan Kansassa Porin brändistä, identiteetistä ja ilmeestä. He toivoivat ainaisen kateuden kaikkoavan ja yhteistyön lisääntyvän. Olen vahvasti sitä mieltä, että Jutta Urpilaisen väkipakolla vaihtaminen erään ammattiliiton nokkamieheen SDP:n puheenjohtajaksi, oli virhe. Erkki Tuomioja ja Jutta Urpilainen . Tokoi oli aviomies, isä, kansanedustaja, puhemies, legioonan johtohenkilö, toimittaja ja vaikka mitä muuta. 18.7.1917 eduskunta hyväksyi niin sanotun valtalain, jolla eduskunta otti itselleen korkeimman valtiovallan Suomessa. Kaikki sosialidemokraatitkaan eivät olleet hänen takanaan. Sosialidemokraatit jäivät äänestyksessä tappiolle ja manifesti hyväksyttiin. varapj SDP:n moka P Olen seuraillut vuosikymmenten ajan eri puolueiden taaperrusta Suomen yhteiskunnallisessa hetteikössä. -Talousja yhteiskuntapolitiikasta Sauli Niinistön ja sosialidemokraattien näkemykset voivat edelleen suurestikin poiketa. Tokoin elämä sijoittuu Suomen historian vauhdikkaisiin murroskohtiin, joihin myös itse Tokoi tempautui mukaan. Nykyisessä tilanteessa on ihan turha asettaa SDP:lle omaa ehdokasta, koska istuva presidentti Niinistö vetää jatkokauden jo ekalla kierroksella. Heinäluoman maanantainen ilmoitus synnytti puolueen sisällä hämmennystä. Samanaikaisesti uskotaan työmarkkinoiden polarisoitumiseen: osalla työmäärä kasvaa ja osa ei saa tehdä niin paljon töitä kuin haluaisi. Helmikuussa 1944 eduskunta hyväksyi perustuslain säätämisjärjestyksessä niin kutsutun Lex Tokoin, jonka nojalla hänet vapautettiin vuoden 1918 tapahtumien perusteella mahdollisesti nostettavista syytteistä. SDP tekisi viisaasti, jos hakeutuisi vaaliyhteistyöhön Niinistön konklaaviin. Puoluevaltuuston varapuheenjohtaja, porilainen pääluottamusmies Tommi Raunela ei ole myöskään valmis lähtemään Niinistön tukijaksi. Sosialidemokraatit taipuivat porvareille ja Pietariin lähetettiin sovitteleva adressi. Tilanne ei ole vielä niin toivoton, etteikö SDP löytäisi omaa ehdokasta. Se näkyi muun muassa siinä, miten aktiivisesti hän organisoi talvija Jatkosodan aikana amerikansuomalaisten keskuudessa Suomen avustustoimintaa. Erityisesti Oskari Tokoi oli vahva sosialidemokraatti, työläisaatteen mies henkeen ja vereen. Ei näytä vanhimmalla työväenaatetta edustavalla porukalla olevan henkilöä asettaa ehdokkaaksi pressavaaleihin. Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd) piti parempana vaihtoehtona omalle ehdokkaalle vihreiden Pekka Haavistoa . OTA KANTAA Yli sata vuotta tasa-arvon, demokratian ja yhteisvastuun puolesta Kolumni antti.lindtman@eduskunta.fi Antti Lindtman Kirjoittaja on SDP:n eduskuntaryhmän pj ja puolueen 1. SDP:n puoluehallituksen jäsen, raumalainen kansanedustaja Kristiina Salonen haluaisi puolueen presidenttiehdokkaaksi sosialidemokraatin, joka puhuu vaalikampanjassa sosialidemokraattisten arvojen puolesta. Jos haluat käyttää nimimerkkiä, laita silti yhteystietosi mukaan. Valtalaista äänestettiin eduskunnassa perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Myös Oskari Tokoi joutui sodan pyörteisiin ja punaisten hävittyä pakeni perheensä kanssa Venäjälle ja ajautui muutamassa vuodessa Yhdysvaltoihin, jossa oli jo 1800-luvun lopulla viettänyt siirtolaiselämää. Erkki Tuomioja olisi valmis liputtamaan Sauli Niinistöä . Vähiten olen ollut vaiherikkaalla mielellä SDP:n osalla. Nyt voisi olla nuorehkon naisen vuoro astua kehiin, esimerkiksi Sanna Marinin, Raunela pohtii. Sähköposti: ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Verkkosivujen kautta: www.uusiaika-lehti.fi Kirjeposti: Uusi Aika, Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori. Sosialidemokraatit ajoivat itsenäistymistä kuitenkin määrätietoisesti eteenpäin. -Käännetään kateus arvoksi ja voimavaraksi niin kuin laihialaiset nuukuuden, ehdotti Koskinen. Sotkamon kunnansihteerinä 1960-luvun alkuvuosina toiminut Koskinen ylisti pesäpalloseura Sotkamon Jymyn toimintaperiaatetta ”sääliä saa ilmaiseksi, kateus pitää ansaita”. Tarvitsemme oman ehdokkaan, jossa oikeiden arvojen lisäksi olisi myös todellista presidenttiainesta. Kun myös kansalaisten ylivertainen enemmistö on tästä samaa mieltä on sosialidemokraattienkin hänen mielestään vakavasti harkittava, voisiko Sauli Niinistö olla myös SDP:n tukema ehdokas presidentinvaalissa. Paniikinomaiseen hosumiseen ei hänen mukaansa ole kuitenkaan varaa. Minulla on vahva kutsumus päivittäiseen parlamentaariseen työhön. Lehtosella ei ole heittää juuri nyt peliin ehdokkaan nimeä. 12.6.1917 eduskunnassa pidetyssä puheessa Tokoi asettui kannattamaan Suomen itsenäistymistä ja saman kannan otti myös SDP:n puoluekokous. Oskari Tokoi kuoli 1963 90 vuoden iässä. Väliaikainen hallitus ei kuitenkaan hyväksynyt valtalakia, vaan kaatoi eduskunnan 30.7.1917 manifestilla. Puheenjohtaja Antti Rinne kertoi olevansa edelleen puolueen oman ehdokkaan asettamisen kannalla. Toimitus valikoi ja tarvittaessa lyhentää tekstit. SDP oli saanut eduskuntaan selkeän enemmistön 103 paikkaa vuoden 1916 vaaleissa. Tokoi oli maailman ensimmäinen sosialidemokraattinen pääministeri. Tänä päivänä työmaata oikeudenmukaisemman Suomen rakentamisessa on poikkeuksellisen paljon työelämän muutoksesta terveydenhoidon, julkisten palveluiden ja sosiaaliturvan tulevaisuuteen. Tokoilla oli kyky yhteistyöhön eri toimijoiden kanssa ja siksi häntä arvostettiin yli puoluerajojen. Keisarinvallan sorruttua maaliskuussa 1917 Suomessa muodostettiin uusi hallitus, jonka pääministeriksi eli senaatin talousosaston varapuheenjohtajaksi valittiin SDP:n Oskari Tokoi. Torstai 8. Mutta mitä vielä. Maakuntaneuvos Antti Koskisen jättäessä vuoden 1998 alussa Satakunnan sosialidemokraattien puheenjohtajuuden tein hänestä laajahkon haastattelun. Hänen mukaansa puoluehallitus pohtii tilannetta tänään torstaina. Muistissa on kuuden vuoden takainen Lippos-floppi. Sosialidemokraateilla ei ylipäätään ole ollut huomauttamista siihen tapaan, jolla Niinistö on presidentille kuuluvaa ulkoja turvallisuuspolitiikan johtamistehtävää hoitanut, vaan olemme sitä voineet varauksetta tukea. Suomeen hän palasi vasta 1949 ja vieraili Suomessa vielä muutaman kerran ennen kuolemaansa. Mikään kansallinen tai sosialidemokraattinen intressi ei nyt puhu sen puolesta, että presidenttiä olisi perusteltua vaihtaa, Tuomioja sanoi. Äänekkäimmin valtalakia ajoivat sosialidemokraatit, jotka pysyivät myös yhtenäisinä äänestyksissä. Sosialidemokraattien kärkinimistä yksi toisensa jälkeen on kieltäytynyt ehdokkuudesta. Ammattiyhdistysliikkeen asia oli hänelle myös jatkuvasti erityisen tärkeä. Selvästi yli puolet (61 %) vastaajista haluaisi lyhentää työaikaa, jotta työtä riittäisi useammalle.. Mieluummin he haluavat oman ehdokkaan tuomaan esiin sosialidemokraattisia ajatuksia. Se että hän on ilmaissut halunsa olla valitsijayhdistyksen ehdokas, on sellainen erottautuminen kokoomuksesta, jota voi pitää myös kädenojennuksena vasemmalle. Suomi oli Oskari Tokoille rakas kotimaa . Sen jälkeen käytiin vielä kovaa kamppailua Suomen itsenäistymisestä. Suomen täyttäessä 100 vuotta on tärkeää muistella merkkihenkilöitä, ja erityisesti niitä, joilla oli merkittävä vaikutus siihen, että Suomesta tuli itsenäinen valtio sata vuotta sitten. Suomi ajautui raakaan sisällissotaan 1918 alkuvuodesta. Arvio työajan pitenemisestä ei kuitenkaan vastaa suomalaisten toiveita. Sekamelskassa demareitten kenttä kärsii Jutan syrjäyttämisestä ja vaihtamisesta Antti Rinteeseen. Niinistö ilmoitti jatkohaluistaan viime viikolla. Niillä opeilla Sotkamon Jymy saavutti yksistään 1990-luvulla kuusi pesäpallon Suomen mestaruutta. Eduskuntaan hänet valittiin 1907 vaaleissa. Puolueen kokenein ulkopolitiikan asiantuntija Erkki Tuomioja avasi maanantaiaamuna uudelleen keskustelun siitä, että SDP:n pitäisi vakavasti harkita Sauli Niinistön uudelleenvalinnan tukemista. Naiiviko lienen ollut, kun olen luottanut demareilla olevan sellaista selkärankaa, jotta edes yksi pressaehdokas saadaan pramille. Nyt oli vuorossa Eero Heinäluoma, jota on yritetty kannustaa lähtemään ehdokkaaksi. Maanantaiaamuna Heinäluoma ilmoitti päätöksestään
Ilmoitushintoihin lisätään 24%:n arvonlisävero. kunnostukset sään salliessa paikanpäällä SATAKUNNAN KIVIPALVELU KY Ruosniementie 142, Pori www.satakunnankivipalvelu.fi Juha Lammi 040 585 4431 Palvelua juuri kuten itse haluat myös lähelläsi Porissa Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva turva.fi • 01019 5110 2,75 X X 0,5 X 0,5 X 0,5 X 0,5 X 0,25 X Me vakuutusyhtiö Turvassa palvelemme sinua haluamallasi tavalla: puhelimitse, paikan päällä toimistossamme – tai jopa kotonasi. Yhteislähtö aluejärjestön edestä klo 17. Eläkkeensaajat Porin Seudun Eläkkeensaajat ry 26.6. Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Hevoskärryajelua. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE TURUN TOIMIPISTE Maariankatu 6 b, 20100 Turku Outi Rannikko, 040 543 4875 Veli-Matti Kauppinen, 0400 715 789 etunimi.sukunimi@sak.fi Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palveluneuvoja Satu Fisk 010 7703 670 050 443 2039 SATAKUNNAN HAUTAUSTOIMISTO Satakunnan Hautaustoimisto Oy Eteläpuisto 19, 28100 Pori p. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Kilpailumaksu 35e / joukkue. krs. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. krs. 1.-9.9. 010-83 361 klo 08–16. 13.7. Värilliset ilmoitukset erillisen hinnaston mukaan. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Ilmoitushinnat mustavalkoisena: etusivulla 2,20 e/pmm, ennen tekstiä 1,70 e/pmm, tekstin jälkeen 1,70 e/pmm, tekstissä 1,70 e/pmm, takasivu 1,90 e/pmm, kuolinilmoitukset 0,90 e/pmm, määräpaikkakorotus 0,10 e/pmm. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. klo 17. yhdistyksen kesänviettopaikassa Herrainpäivillä, Lomatie 8. krs 28100 PORI Puh. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Torstai 8. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. klo 17. (02) 635 1160 050-569 3653 HAUTAKIVET . Tervetuloa kilpailemaan! KöyliönSäkylän Eläkkeensaajat Jäsenten väliset onkikilpailut 12.6. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. Esityksenä ”ENTÄS NYT KOTOMAA”-kansankomedia. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. Ilmoittautumisia ottaa vastaan Esko Ahola puh 050 618 81 tai esko.ahola@outlook.com Nyt nopeasti ilmoittautumaan Eskolle. Onkikilpailu klo 1112.30 Sarjat: lapset, naiset, miehet. 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Tapahtuma kaikille maksuton Lisätiedot: Ari Viljanen 0440 533 149 Porin Sahatyöväen osasto 020 Toimikunnan kokous la 17.6.2017 klo 9.00. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. (02) 6415 131 (24h) 045 1334 840 www.satakunnanhautaustoimisto.com SDP toimii Ulvilan Sosialidemokraattien ja Friitalan Työväenyhdistyksen yhteiskokous sunnuntaina 11.6. Tuomariklubilla! Tervetuloa Puheenjohtaja Wanhojen Toverien Retkeilyja K u l t t u u r i p ä i v ä t Tampereella 25.26.8.2017. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. Paluumatkalle lähdemme noin 21.3022. Puheenjohtaja Eeva Nordström Rauman JHL ry 130 Rauman kesäteatterissa Fåfängassa tänä kesänä näytelmä Reinikainen. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. krs 28100 PORI Puh. 040 848 9450 AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. krs 28100 PORI Puh. myyntiä kentän läheisyydessä. Ilmoittautumisen yhteydessä mainittava kilpailijoiden nimet, yhdistys ja yhdyshenkilön yhteystiedot sekä laskutusosoite. Ota yhteyttä ja olet Turvassa. klo 16 AKT: n aluetoimistolla, Isolinnankatu 24, 2 krs. Ilmoittautumiset osaston puheenjohtajalle puh 0404 118 305 jotta tiedetään varata iltapalaa. 27.7. Työpaikkojen luottamusmiehillä on puheja läsnäolo-oikeus hallituksen kokouksissa. Sitovat ilmoittautumiset 15.6. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. Päivät ovat valtakunnallinen tapahtuma, joka järjestetään joka toinen vuosi. Avoinna: maanantaina 8.30-12.00 ja 13.00-16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. 040 848 9450 AY-MUISTIO AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. kuntien luottamustoimielimiin Tervetuloa Tarjoiluakin tarpeen mukaan Porin Työväenyhdistys ry Yhdistyksen perinteinen kesäteatterimatka tehdään Tuiskulan kesäteatteriin su 9.7.2017. Vanhakylän Työväentalolla Asiat: Esitykset Ulvilan kaupungin ja yhteisiin Porin ym. Kilpailu suoritetaan MMmölkky kisan säännöillä. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. Liput lunastettava kaupunginteatterin lippukassalta jäsenkorttia näyttämällä. mennessä EKL ry, PL 168, 00531 Helsinki tai s-posti ekl@elakkeensaajat.fi. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. Nakkilan Kesäteatteri. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. Isolinnankatu 24. R a k e n n u s l i i t o n osasto 43 ry Kesäkokous 16.6.2017 klo 18. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. (huom. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. klo 8. Tiedustelut kilpailutapahtumasta KöyliönSäkylän Eläkkeensaajien pj Jouko Juhola p 0405 591 121. Matkan hinta maksetaan yhdistyksen tilille FI03 5700 8120 0993 25. krs 28100 PORI Puh. 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. Tervetuloa hallitus Paperiliiton Rauman os.42:n Eläkeläistapahtuma 15.6.2017 klo 12–15 Taunolassa.Bussikuljetus lähtee Savilan terminaalista klo 11.30 ja paluukuljetus lähtee Taunolasta klo 15. EKL: n Mölkky mestaruuskilpailut 1.8.2017 Säkylässä, Kepolan koulun kentällä, os. Ilmoittautumiset ja tiedustelut 15.6. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. osoitteessa Mikonkatu 21, Pori.. Rauman Sos. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. klo 1015. Särkinokassa. krs. Kilpailu alkaa klo 10.00. lisänimet . Saapuminen klo 9.30 mennessä Kepolan koululle. Sauna lämpimänä. JAKELUPÄIVYSTYS Jakeluhäiriön sattuessa ota yhteyttä: Porin alueella SK:n kantoalue Jakelupäivystys puh. Mahdollisuus myös saunaan ja uimiseen. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. krs, 28100 PORI Avoinna ma, ti ja to klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Pihatapahtumassa kirpputori, tule myymään ylimääräiset romppeesi. 0800-398 336 klo 06–09, puh. Puuliiton aluetoimistolla os. Hallitus Porin Autoalantyöntekijät ry os. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. Luottamushenkilövalintoja ym. Toimikunnan kokous Rauman kaupungintalolla su 11.6.2017 klo 15. krs 28100 PORI Puh. klo 17. Letunpaistoa kodalla. 60 järjestää retken Särkänniemeen la 1.7. Lehden vastuu virheellisistä tai julkaisematta jääneistä ilmoituksista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. Puheenjohtaja Mäntyluodon metallityöväen ao. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. krs AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. kesäkuuta 2017 4 Uuden Ajan yhteystiedot • Ammattiliittojen osoitemuistio • Menoa ja meininkiä Ennen tekstiä Julkaisija Ajan Sana Oy Perustettu 1906 ISSN 0789-8169 Sanomalehtien Liiton ja T-Lehdistö ry:n jäsenlehti Osoite Itsenäisyydenkatu 39 B 28100 Pori Postiosoite PL 205 28101 Pori Ilmestymispäivä torstai Painopaikka Sata-Pirkan Painotalo Oy, Pori TOIMITUSJOHTAJA Reijo Nuikki TOIMITUS Avoinna ma, ti, to 9 –16.00, ke 9 – 18.00, pe 9 – 14.00 Sähköposti ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@uusiaika-lehti.fi www.uusiaika-lehti.fi Päätoimittaja Jukka Vilponiemi 044-7300 243 jukka.vilponiemi@uusiaika-lehti.fi Toimitussihteeri Maarit Kautto 044-7300 242 maarit.kautto@uusiaika-lehti.fi Toimittajat Maarit Kautto 044-7300 242 maarit.kautto@uusiaika-lehti.fi Heli Kokko 044-7300 244 heli.kokko@uusiaika-lehti.fi Jukka Vilponiemi 044-7300 243 jukka.vilponiemi@uusiaika-lehti.fi TILAAJAPALVELU Konttori avoinna ma, ti, ke, to klo 8.00 – 16.00, pe klo 8 – 14 Tilaukset 044-7300 250, tilaukset@uusiaika-lehti.fi Ilmoitukset ua.ilmoitukset@uusiaika-lehti.fi Ilmoituskonsultti Markku Majakulma 044-7300 206 markku.majakulma@uusiaika-lehti.fi Ilmoituskonsultti Tarja Mattila-Krank 044-7300 245 tarja.mattila@uusiaika-lehti.fi Levikkiasiat Merja Virtanen 044-7300 250 merja.virtanen@uusiaika-lehti.fi Tilaushinnat kesto 12 kk 65 e määräaikainen 12 kk 70 e 6 kk 46 e 3 kk 34 e Tilaushinnat sisältävät 10 % arvonlisäveron. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Tiedustelut matkoihin ja ilmoittautumisia vastaanottaa Keijo puh 0400 722 288. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Jäsenemme saunovat ilmaiseksi Merskan saunojen yleisillä saunavuoroilla (ti klo 1520 ja to klo 1518). Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. krs. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. krs. Kilpailu 4henkisin joukkuein. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. KöyliönSäkylän Eläkkeensaajat järjestävät ruokailumahdollisuuden Kepolan koulun tiloissa ym. krs 28100 PORI Puh. Makkaranpaistoa Kirjurissa Kaarisillan luona, yhdistys hoitaa makkarat. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. Käsitellään valtuuston 12.6 asialista. Karjalantie 3, Köyliö. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. klo 10.14. Lähtö linja-autoasemalta klo 11.30. Näytä saunanhoitajalle JHL -jäsenkorttisi ja kirjoita selkeästi nimesi ja jäsennumerosi saunalistaan. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Siellä on monipuolinen ohjelma ja parasta tietysti, että voi tavata tovereita eri puolilta Suomea. Asiantuntevaa hautausalan palvelua. Matkan hinta on 20euroa (sisältää lipun, kahvin ja pullan väliajalla sekä kuljetuksen). (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Tarjolla soppaa, kahvia ja mehua. Ilmoittautuminen 9.7. Matka on ilmainen, mutta rannekkeet maksavat: elämyspaketti 38e (yli 120 cm) ja 32e (alle 120 cm tai yli 60 v) tai huvipuistoranneke 33e (yli 120 cm) ja 27e (alle 120 cm tai yli 60 v.) Alle 3-vuotiaat huvittelevat veloituksetta. 91 ry Kesäpäivä Kuuskerissa lauantaina 17.6. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. AKT:n aluetoimistoon, puh 02 5431 451. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Puheenjohtaja Eurajoen Sosialidemokraatit ry ja Luvian Työväenyhdistyksen yhteinen yleinen kokous Eurajoen kunnanvirastolla pe 9.6. Kuljetukset kaikkialle. mennessä Ulla Nordman puh.0500 929 110 tai ulla.nordman38@gmail.com Tervetuloa mukaan Porin puolen toverit. 020 774 0410 AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. Toimikunta Ay-toiminta Porin JHL ry:n 27 hallitus kokoontuu pe 16.6.2017 klo 17. krs. Dem. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Kunnallisjärjestö ry. 60 Toimikunnan kokous su 11.6. Ruskamatka Ylläkselle., matka avoin kaikille. Eteläpuisto 9, Pori ma-to 9.30-17, pe 9-16 AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Pärnu Puistotalo matkaan vielä paikkoja vapaana. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. Puheenjohtaja Porin Demarit ry Hallituksen kokous torstaina 8.6. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. 0800-392 262 Rauman alueella, ottakaa yhteyttä Länsi-Suomen jakelupäivystykseen puh. aika) Pispanranta Seuratoiminta Porin Seudun Työttömät ry Jakaa EU:n ruoka-apua vähävaraisille torstaina 15.6. Muistotilaisuudet, sidontatyöt UUSIKOIVISTONTIE 40, PORI puh. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. Tervetuloa. Maksu osaston tilille FI11 5542 5440 0019 67. Matkaan lähdetään mikäli 20 henkilöä ilmoittautunut mukaan Toimikunta Porin Autoalantyöntekijät ry os. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Osanottomaksu 75e sisältää kulttuuriohjelman ja kiertoajelun lisäksi tulokahvit, buffet-illallisen ja päätöslounaan Hotellimajoitus 118e kahden hengen huone ja 98 e yhden hengen huone. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Lipun hinta jäsenillemme 23e/kpl, kaksi lippua/jäsen
Turvahenkilöstön pitää ohjata poistumista. H eli K oKKo Voitto Raitaahosta Karvian kh:n puheenjohtaja Kiuru kritisoi Luukkosen palkankorotusta PORI P Tuleva Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Krista Kiuru (sd) kritisoi kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkosen saamaa palkankorotusta. kesäkuuta 2017 5 Uutiset Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu Voimaa Verkossa www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi 55x25mm_VoimaaVerkosta_2017.indd 1 20.1.2017 14:00:47 TSL toimii TSL Ala-Satakunnan opintojärjestö ry Kesäteatterimatka Nokialle 2.8. Lisäksi kaupunginjohtajalle myönnettiin puhelinetu sekä vapaa autoetu, joka on enintään 1 000 euroa kuukaudessa. Varmaan äärimmäinen turvatoimi on, että tilaisuus perutaan. Onko yleisötapahtumien turvallisuutta parannettu jotenkin. klo 18.30 alkavaan esitykseen Kulkurin valssi. Miten pitää toimia, jos kyseessä on oikea terrori-isku. Paniikki tukkii ulosmenotiet ja vahinkoja tulee enemmän. Söörmarkussa juhlistetaan uuden luontopolun avajaisia. Hieman yli 70 prosenttia, eli suunnilleen yhtä moni kuin edellisvuonna, uskoo löytävänsä töitä omalta alaltaan. Muissakin yleisötilaisuuksissa on poliisi voi määrätä turvajärjestelyistä, vaikka konkreettista uhkaa ei olisikaan. Torstai 8. Yleisötilaisuuksissa on aina turvallisuussuunnitelma ja evakuointisuunnitelmat. Porin vanha kaupunginhallitus päätti tällä viikolla korosttaa Luukkosen kuukaispalkkaa vajaalla 600 eurolla, 11 200 euroon. Selvä enemmistö arvelee löytävänsä töitä omalta alaltaan, selviää eläkeyhtiö Eteran teettämästä nuorten työelämätutkimuksesta. Paniikissa loukkaantui miltei tuhat ihmistä. Sisätilan saa usein nopeimmin tyhjäksi kävelemällä rauhallisesti ja ripeästi ulos. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Juha Vasaman (kok) mukaan palkan nostamiselle oli riittävät perusteet , koska organisaatiouudistuksen myötä kaupunginjohtajan vastuu on lisääntynyt. Tapahtumaan osallistuu Satakunnasta 41 kylää, joista porilaisia on viisi, kerrotaan Porin kaupungin verkkosivuilla. Miten yleisötapahtumien turvallisuus taataan. Riuttala-Mustajoella avataan myös uusi leikkipaikka, ja sukelletaan elämään kylien historiassa tarinoin ja kuvin. Taidan elää eri todellisuudessa, sillä tällainen päätös ei sovi tähän aikaan, toteaa Kiuru Facebookissa. Alle 30-vuotiaat, ammattioppilaitoksesta tai ammattikorkeakoulusta valmistuvat suomalaiset nuoret ovat tyytyväisiä omaan koulutukseensa ja luottavat oman alansa työtilanteeseen. Taloustutkimuksen toteuttamaan kyselytutkimukseen vastasi 500 nuorta ympäri Suomea. Useimmilla nuorilla itsetunto on kohdallaan, Eteran toimitusjohtaja Stefan Björkman sanoo. Lattomerellä järjestetään kyläkirppis, kunnostetun leikkikenttä Leikkikertun avajaiset sekä vanhojen valokuvien näyttely. Aina kannattaa katsella ympärilleen, siellä voi olla muutakin vaarallista kuin terroristi. j Krista Kiurun mielestä korotus on huonosti harkittua ja aikaan sopimatonta. Lippu, väliaikakahvit ja kuljetus yht. Länsi-Suomessa tulokset ovat vielä muuta maata positiivisemmat. Poliisi pyrkii torjumaan kaikki tällaiset tapahtumat ennalta, mm. Birgitta Suorsa UP-uutispalvelu TURVALLISUUS P Suomessa erilaiset kesätapahtumat keräävät jopa kymmentuhantisen yleisön. KARVIA P Sosialidemokraattien Voitto Raita-aho on valittu Karvian kunnanhallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. kesäkuuta. Se on uutta. Eläkevakuutusyhtiö Eteran nuorten työelämäasenteita koskeva tutkimus tehtiin nyt kolmatta kertaa. Itse en aio vältellä yhtään kesätapahtumaa. Ajoreitit ja muut voidaan suunnitella siten, ettei juhlapaikalle pääse isolla ajoneuvolla helposti vauhdilla ajamaan. mennessä Tuula Saariselle puh 0503 693 419 tai sp. Terrorismin uhka on kasvanut eri puolilla Eurooppaa, Suomessakin terrorin uhka todettiin kohenneeksi jo vuonna 2015. n Poliisin mukaan yleisö voi osallistua Suomen kesätapahtumiin turvallisin mielin. Ahlaisissa pääsee ostoksille pihakirppiksille, tutustumaan perennapuutarhaan ja Vaaksin historialliseen pihapiiriin sekä laulamaan kesäkaraokea.. Jos johonkin tilaisuuteen tulee jotain epäilyjä, tehdään tilannekohtainen arvio ja katsotaan, mitä se vaatii. tuulasaa@dnainternet.net. Vaikka terroriuhka on kohonnut, meillä ei ole ollut yleisötilaisuuksissa mitään siihen viittaavaa. Noormarkussa myydään lähiruokaa ja paikallisia käsitöitä, sekä nautitaan muun muassa musiikista, runonlausunnasta ja frisbeegolfista. Tiedustelut ja ilm. Porilaisia kyliä esillä PORI P Valtakunnallista Avoimet kylät -päivää vietetään lauantaina 10. Vanha kaupunginhallitus päätti lomauttaa kaupungin henkilökunnan viime kesänä tänä kesänä suurimmat ylipäälliköt saavat hurjat palkankorotukset. Onko jotain muuta, mitä pitää ottaa huomioon. Annetaanko yleisölle uusia ohjeita. Torinossa yksittäistä ilotulitetta luultiin pommiksi. Yleisellä tasolla riskit ja uhat ovat näitä perinteisiä: tulipalot, loukkaantumiset, liukastumiset, väkivaltatilanteet, liikenneonnettomuudet ja muut vastaavat. Pitää pyrkiä suojautumaan itse, hälyttämään apua ja sitten auttaa muita. Nuori uskoo, että omalta alalta löytyy töitä NUORISO P Länsisuomalaiset ammattiin valmistuvat nuoret luottavat mahdollisuuksiinsa työmarkkinoilla. Nyt valtuuston johtoon valittiin ensimmäisen kerran nainen, keskustan Päivi Suominen . Miten toimitaan, jos johonkin tilaisuuteen liittyy terrorin uhka. Yleensäkin ihmisten pitää tänä päivänä olla valppaana ja ilmoittaa tilaisuuden turvallisuudesta vastaaville tai viranomaisille, jos havaitsee jotain poikkeavaa. Nuorten tulevaisuudenusko nousee tutkimuksessa selvästi esiin. Tilanteet kuitenkin vaihtelevat suuresti, joten yleispätevää ohjetta on hyvin vaikea antaa. Niihin on varauduttu ja ne kuuluvat tilaisuuden järjestäjille. Isompiin yleisötilaisuuksiin, kuten Joulurauhan julistukseen Turussa, oli jo varauduttu siihen, että viranomaiset estivät ajoneuvojen ajon alueelle. Kuinka pitäisi toimia vastaavassa tilanteessa. 7.7. jatkuvalla tiedustelulla ja tiedonvaihdolla. Mitä tilaisuuksien järjestäjien pitää ottaa huomioon yleisön turvallisuuden takaamiseksi, ylikomisario Vesa Pihajoki Poliisihallituksesta. 40e. Sisätiloissa yleinen ohje pakenemisesta ei ole välttämättä aina ole oikea, koska voi tietämättään paeta vaaraan suuntaan. Aukealla paikalla voi liikkua nopeammin. Viime kaudella hän oli Karvian kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Lopputuloksena kaupungin työntekijöiden selkänahasta on otettu sekä lomarahojen leikkaukset että lomautukset. Maltti pitäisi säilyttää. Saksassa konsertti keskeytettiin konkreettisen uhan takia
0400 250 393, 040 913 0030 Hionta ja Koneistus HS Oy MoottorikoneistamoPaanakedonkatu 23, 28100 Pori P. Keskiviikkona 12. Aaltoyliopiston ja Stora Enson yhteistyössä rakentamalla Aikalavalla kurkistetaan Suomen villeimpiin tulevaisuuskuviin. Torstai 8. Jotkut tytöt pohtivat, mistä taas saksalaiset olivat saaneet vihan, jolla he kohtelivat venäläisiä. Porin kauppatorille ja kävelykadulle levittäytyvä Kansalaistori on avoinna koko tapahtuman ajan maanantaista perjantaihin. Kirjailija kuvaa haastattelujen pohjalta kootussa teoksessaan isänmaallisen kiihkon valtaamia tyttöjä, jotka ehdottomasti halusivat päästä rintamalle! Tietenkään tietämättä mitään piankin kohtaamistaan kauheuksista… Naiset palvelivat paitsi sairaanhoitajina, lääkäreinä ja sanitääreinä, tietenkin eri sotilastehtävissä, monet lentäjinä ja hyökkäysvaunun kuljettajina. Viikon aikana lähes 90 yhdistystä, yritystä ja organisaatiota esittelee toimintaansa Suomi Areena -kävijöille. kesäkuuta 2017 6 Uutiset Lue uutiset omasta lehdestä • Kotikunta • Satakunta • Suomi Kolumni Rauni K. Venäläiset kuten useimmat muutkin kansat olivat natsien katsannossa ali-ihmisiä, ja koko Venäjänmaasta piti tulla Saksan Lebensraum, toisin sanoen saksalaisten uutta elintilaa Eiväthän naiset, ne isänmaalliset ”vuoden 1941 tytöt”, veteraaneina kerskuneet rintamalla tekemistään uroteoista. TILAUKSET: Pori 020 447 6430 Harjavalta 020 447 6460 Rauma 020 447 6480 www.rudus.fi Betonia ja betonin pumppausta. Saksalaiset etenivät reippaasti lähes Moskovan porteille ja Stalingradiin asti. ark 9–19, la 9–15, su 10–16 Kesäkukkia valoon ja varjoon Runsaasti lajikkeita! esim. natsien äärimmäisen julma toiminta Puolassa ja sitten Ukrainassa hyökkääjää on helppo vihata. Mutta nykyään useissa maissa armeijaan kuuluu joko velvollisina tai vapaaehtoisina myös naisia. On hienoa, että Suomi Areena on ottanut tässä keskeisen roolin, ja toimii moniäänisen keskustelun foorumina, juhlavuoden pääsihteeri Pekka Timonen sanoo. 050 548 4657 TERVETULOA! Av. Hyveläntie 16, p. Heidät kuvataan erityisen julmiksi ja urheiksi… Luulen, että tällainen kuvailu johtuu enimmältä yhdistelmän outoudesta: miten nainen, joka on elämän synnyttäjä, ilmoille tuoja ja ruokkija, voi ollenkaan olla sotilas, jonka tehtävä on surmata. TILAUKSET: Pori 020 447 6430 Harjavalta 020 447 6460 Rauma 020 447 6480 www.rudus.fi TILAUKSET: Satakunta 020 447 6430 SOITA 02 3619 7791 Älä lomaas pilaa, meiltä katto tilaa! Nauti kesästä, me hoidamme kattorempan 2 päivässä! • Laadukas ja tehokas asennus, joka pitää pihasikin siistinä • Vesivekin kestävät kattovarusteet • Tuotteet omalta tehtaalta, ei välikäsiä Paikalliset pojat! www.laaturemontti.fi Porin yksikkö Suomi Areenassa puhujia enemmän kuin koskaan PORI P Suomen suurin yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma Suomi Areena järjestetään Porissa 10.-14. heinäkuuta. Monista merkeistä voi päätellä, ettei rauhallinen elomme ole ollenkaan taattu. – Suomi Areenassa on tänä vuonna puhujia enemmän kuin koskaan. Keskusteluissa katsotaan myös pitkälle tulevaisuuteen, ja mukana on tämän hetken kovimpia innovaattoreita kuten Brand Bastionin Jenny Wolfram , Woltin Miki Kuusi , Uberin Joel Järvinen ja tubettaja Tuure Boelius . Nykyisen kaltaisissa tunnelmissa elettiin 1930-luvun lopulla, ja kuinkas sitten kävikään. 045 675 9705 Betonia ja betonin pumppausta. presidentti Sauli Niinistö Asuntomessut mukana SuomiAreenassa keskiviikkona 12.7.2017 klo: 11.45 13.00 Porin kaupungintalon pihassa keskustelulla: Asuminen läpi ihmiselämän – Mistä asukkaan hyvinvointi syntyy. Suomi Areenan keskustelutilaisuudet järjestetään viime vuodelta tutuilla kuudella päälavalla, joiden lisäksi ohjelmaa on MTV-lavalla ja kesän uutuuslavalla Aika-lavalla. Suomi Areenan pääyhteistyökumppani DNA järjestää tämän kesän tapahtumassa näyttävän kesäkonsertin. Tapahtumaviikon aikana Porissa on paikalla keskustelemassa suomalaisen yhteiskunnan huippunimiä, kuten tasavallan presidentti Sauli Niinist ö, presidentti Tarja Halonen , arkkipiispa Kari Mäkinen , valtiovarainministeri Petteri Orpo , ulkoministeri Timo Soini , liikenneja viestintäministeri Anne Berner , EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen , ministeri Elisabeth Rehn ja valtakunnansovittelija Minna Helle . Mikä sai naiset kiihkeästi haluamaan aseisiin. Israelissa naisia on paljon armeijassa, meillä Suomessa vuosittain yhä useampi tyttö lähtee suorittamaan asevelvollisuuden, ja oman asevelvollisuusarmeijan taannoin hylänneessä Ruotsissa laitos otettiin äsken jälleen voimiinsa kaipa tyttöjäkin pestataan mukaan. Tapahtuman pääyhteistyökumppanit Suomi 100 ja Suomen evankelis-luterilainen kirkko pystyttävät Kansalaistorille Muutosterassin, jossa jokainen voi istuttaa oman muutostoiveensa ja antaa ideansa. hanke@nic.fi www.porinhanke.fi Kuljetusalan koulutusja neuvontapalvelut. Vaikka 9:ntenä toukokuuta 1945 kaikkialla kaikui ”voitto, voitto”, sen hinta oli ollut venäläisille kuvaamattoman kallis. Jo kahdettatoista kertaa järjestettävän tapahtuman pääteema on Suomi 100 Yhdessä. Suomi 100 Yhdessä -pääteema näkyy niin keskustelun teemoissa kuin toteutusmuodossa, sillä lähes 40 keskustelutilaisuutta järjestetään eri organisaatioiden yhteistyökeskusteluina. Naiset aseissa Muinaiset tarinat kertovat amatsoneista , naispuolisista sotilaista. Pääteemana on satavuotias Suomi, osallistujina mm. Kauheata oli kaikki, kauheinta varmaan haavoittuneiden keruu, niiden kädettömien, jalattomien äsken vielä nuorien, komeiden… Ei sota sovi naiselle, ei. TILAUKSET: Pori 020 447 6430 Harjavalta 020 447 6460 Rauma 020 447 6480 www.rudus.fi Betonia ja betonin pumppausta. Viiden päivän aikana Suomi Areenalla järjestetään yli 170 tilaisuutta, joihin osallistuu lähes 950 yhteiskunnallista vaikuttajaa poliitikoista viihdetähtiin. Muutosterassi on auki ympäri vuorokauden koko Suomi Areenan ajan, yhteensä 100 tuntia. Tyttösotilaat eivät kai tienneet kansallissosialistiseen kasvatukseen kuuluneesta ”ali-ihmisajattelusta”. Oliko se hyökkäämättömyyssopimuksen natsien kanssa tehneen Stalinin hyväuskoisuutta, kukapa tietää. PORIN PELTITYÖ KY • konesaumakatot • listoitukset • piipun pellitykset/hatut • muut peltisepän työt • ilmainen hinta-arvio alueella Pori + ympäristö • myös rahoitusmahdollisuus Ota yhteyttä 040 578 1272 GEOLÄMPÖ OY www.geolampo.fi Paattilammintie 6, NOORMARKKU • Lvis-asennukset • Sähkötyöt • Tarvikemyynti • Putkiremontit • Maalämpöjärjestelmät Äyhöjärventie 1 RAUMA Puh. On todella hienoa, että yhteiskunnallisessa keskustelussa on mukana tulevaisuuden tekijöitä ja tienraivaajia, Suomi Areenan vastaava tuottaja Mari Haavisto hehkuttaa. Kirjailija kertoo syyksi vihan saksalaisia kohtaan. Keväistä Voiton päivää varjostaa aina suru miljoonien kuolleiden ja kadonneiden tähden. Kansallissosialistisen Saksan hyökkäys ei alkuun kohdannut juuri minkäänlaista vastarintaa. Tilanne iski kuin hälytyksen soimaan NL:ssa, Aleksijevitshin mukaan erityisesti nuorissa naisissa, miltei tyttösissä. Vihaa nostatti mm. Valkovenäläinen kirjallisuuden nobelisti Svetlana Aleksijevitsh kuvaa teoksessaan ”Sodalla ei ole naisen kasvoja” tilannetta II maailmansodan, venäläisittäin suuren isänmaallisen sodan syttyessä, Hitlerin armeijan rynnistäessä silloisen Neuvostoliiton eli Venäjän länsirajan yli. pikkudaalia 4,10 e. Kuljetukset vuosien kokemuksella Porista käsin pohjoismaita myöten Suohaukantie 2, 28220 PORI Puh. Virtanen Kirjoittaja on karvialainen teatterinohjaaja ja kulttuuripersoona. Keskustelussa mukana Oman muotoinen koti –hankkeen projektipäällikkö Miki Mielonen, sisäministeri Paula Risikko, asunto-, energiaja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, Kuusikkoaho Oy:n toimitusjohtaja Leo Tolonen ja Osuuskunta Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Harri Tuomaala. – Yhteiskunnallisen keskustelun herättely on tärkeä osa Suomen itsenäisyyden juhlavuotta ja yksi sen keskeisistä tavoitteista. heinäkuuta Porissa järjestettävässä konsertissa ovat esiintyjinä kotimaiset huippuartistit Saara Aalto , Irina ja Mikko Kuustonen . 040 510 1508 email. Keskustelun juontaa MTV-uutisten uutisankkuri Kirsi Alm-Siira. En jaksa ihan enää uskoa roomalaisten toiveikasta sananpartta: ”Si pacem vis, para bellum” jos tahdot rauhaa, valmistaudu sotaan. Ota yhteyttä ammattilaiseen
Filatovin mielestä kuntouttavan työtoiminnan laajentamisessa yrityksiin on riskinsä. Asara-Laaksosen mukaan ay-liikkeen yhteinen voima pitää ottaa jälleen käyttöön. Hallituksen esityksestä lausunnon antava perustuslakivaliokunta on työruuhka vuoksi tukossa. – Tosiasiassa kuitenkin tiedetään, että palkkatukirahojen loputtua ihmisiä laitetaan kuntouttavaan työtoimintaan, kun muuta ei ole tarjota. Riski kasvaa . n Päivi Niemi-Laine. – Varmaankin asia valmistuu tämän kevätistuntokauden aikana. – Tämä on täysin tarpeetonta. Työelämän jatkuvalle kurjistamiselle pitää hänen mielestään saada stoppi. Filatovin mielestä ay-liikkeessä esitetty huoli on aiheellinen senkin vuoksi, että kokeilu saattaa laajentua yleiseksi käytännöksi, kun maakuntahallinnot käynnistävät toimintansa vuoden 2019 alussa. Niemi-Laineen mukaan nyt tarvitaan yhteiskunnallista edunvalvontaa ja poliittista vaikuttamista. Puheenjohtaja Niemi-Laine ennustaa hyvinvointivaltion hautajaisia, mikäli Juha Sipilän porvarihallitus saa tahtonsa läpi ja sote-uudistus toteutuu suunnitellussa muodossa. Syksyllä käynnistyvällä sopimuskierroksella JHL:n jäsenet odottavat palkankorotuksia. Hän pitää tarpeellisena, että voimansa Teollisuusliitoksi yhdistäneet vientiliitot ovat sopimuskierroksella julkisen sektorin vaatimusten tukena. – Tämä menee jo liian pitkälle. Yhteisen sopimuspoliittisen linjan luominen tulevalle sopimuskierrokselle SAK:ssa on Asara-Laaksosen mielestä taitolaji. Kunnissa odotetaan palkankorotuksia Päivi Niemi-Laine jatkaa JHL:n johdossa Kari Leppänen UP-uutispalvelu HELSINKI P Päivi Niemi-Laine valittiin jatkamaan maan suurimpiin ammattiliittoihin kuuluvan Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtajana. Osallistavaa sosiaaliturvaa. Filatov muistuttaa myös hallituksen ajamasta osallistavasta sosiaaliturvasta, jolla ei ole toistaiseksi täsmällistä sisältöä. Valinnat sujuivat yksimielisyyden vallitessa, vaikka johtotehtäviin oli asetettu myös vastaehdokkaita. – Demarit ja vasemmistoliitto varmaankin esittävät eriävän mielipiteen, ehkäpä muutkin, Filatov arvioi. Hän ennakoi liittokierroksesta vaikeaa ja aikaisempiin verrattuna ainutlaatuista. En ole pikkutakkimies, vaan jalat maassa oleva villapaitasosialisti, Ekström luonnehti itseään. – Sinne ohjautuu asiakkaita, joilla on pula vain työstä, ei työkyvystä ja kuntoutuksesta. Riski kasvaa, jos soveltamisaluetta laajennetaan yrityksiin. varapuheenjohtajaksi Kari Paldanius Imatralta ja 2. Hän muistutti, että kilpailukykysopimukseen sisältyvien lomarahojen leikkausten vuoksi kunta-ala lähtee sopimuskierrokselle takamatkalta. Hallituksen esityksen mukaan pitkäaikaistyöttömiä voitaisiin ohjata yrityksiin kuntouttavan työtoiminnan nimikkeellä. – On esiintynyt pohdintaa, että pitkäaikaistyöttömiä voitaisiin laitaa yrityksiin tekemään avustavia tehtäviä työttömyysturvan vastikkeeksi. ”Orjatyövoimaa”: Kokeilu alkamassa elokuun alussa Porin ja Kuopion seudulla Kari Leppänen UP HELSINKI P Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen on käärmeissään hallituksen jatkuvista esityksistä työttömyysturvan heikentämiseksi. Toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen ennusti liitolle ja julkiselle sektorille vaikeita aikoja. Valinnat suoritettiin JHL:n tiistaina käynnistyneessä kaksipäiväisessä edustajiston kokouksessa Helsingissä. Asara-Laaksonen on toiminut JHL:n toimialajohtajana vuodesta 2005 lähtien. Liiton uuteen hallitukseen valittiin jäseneksi Satakunnasta Tommi Raunela Porista ja varajäseneksi Jukka Riepponen Raumalta. Viimeinen pisara Maliselle on hallituksen esitys kokeiluksi, jonka perusteella kuntouttavaa työtoimintaa tarvitsevat pitkäaikaistyöttömät voitaisiin laittaa yrityksiin töihin työttömyyskorvauksella. . Niemi-Laine nousi liiton johtoon kesken edustajistokauden viime vuonna, kun liiton puheenjohtajana toiminut Jarkko Eloranta siirtyi johtamaan keskusjärjestö SAK:ta. Liiton toimialajohtajiksi valittiin Håkan Ekström ja Teija Asara-Laaksonen. Hallitus haluaa nöyryyttää työttömiä pakottamalla heidät ilmaiseksi työvoimaksi. Eduskunnan työelämäja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Tarja Filatov (sd.) pitää ayliikkeen huolta aiheellisena. Nykylain mukaan kuntoutus on mahdollista vain kunnissa ja järjestöissä. Hallituksen esityksen perusteella kuntouttavaa työtoimintaa voitaisiin harjoittaa työkokeiluna puolen vuoden jaksolla myös yrityksissä. Pitäisi olla järkevää tekemistä ja ohjausta, joka vie resursseja. Se tuskin toteutuu, vaikka valiokunnan puolesta mietintö alkaa olla kasassa. Sopimuskierros haastaa NiemiLaineen mukaan myös keskusjärjestö SAK:n yhtenäisyyden. Kuntouttava työ voi olla mitä tahansa työtä, sillä sen sisältöä ei ole määritelty. Suurta menestystä Malinen ei hallituksen kokeilulle ennusta. – Eivät yritykset halua ottaa vastaan työtoiminnalla kuntoutettavia. kesäkuuta 2017 7 Uutiset Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu Töihin työttömyyskorvauksella. ”Huoli aiheellinen” . Silloin vastustettiin hallituksen pakkolakeja, jotka hallitus sittemmin veti takaisin. JHL:n edustajiston puheenjohtajaksi valittiin Sirkka-Liisa Kähärä Vantaalta, 1. Se koskee kuutta kuntaa Porin ja Kuopion seudulla. Viime viikolla Piirainen väläytti hallituksen esitysten torjumiseksi mielenilmausta syksyn 2015 malliin. Toimialajohtajaksi ja liiton puheenjohtajan varahenkilöksi valittu Håkan Ekström on pitkän linjan ay-mies. Työelämä ja tasa-arvovaliokunnan on määrä antaa asiasta mietintö hallituksen esityksestä vielä tällä viikolla. Hän maalaili sote-uudistuksen yhtiöittämisen ja kilpailuttamisen tyhjentävän julkisen sektorin työntekijöistä. Hän on ollut liiton palveluksessa 25 vuotta ja kokee itsensä käytännönläheiseksi toimijaksi, joka on ollut monessa mukana. Vaikka ihmisen työkunnossa ei ole tapahtunut mitään heikennystä. – Heikennysten lisäksi hallituksella näyttää olevan kova huoli saada yrityksiin ilmaista työvoimaa. Hän vetää liiton vasemmistoryhmää. Ilman korotuksia ei sopimuksia synny, Niemi-Laine vakuutti. Hänen mielestään ay-liikkeen pitäisi ryhtyä jyrkkiin vastatoimiin hallituksen esityksiä vastaan. Filatovin mielestä on vaikea käsittää, miksi yritysten pitäisi toimia kuntouttajina. Kokeilun on määrä alkaa elokuun alussa ja kestää vuoden 2018 loppuun. Filatov arvioi. Jo nyt kunnissa ja järjestöissä tapahtuvassa kuntouttavassa työtoiminnassa esiintyy väärinkäytöksiä. Torstai 8. Autoja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen on nimittänyt hallituksen esitystä ilmaistyöstä orjatyöksi. Kuntouttava työtoiminta on sosiaalipolitiikkaa, ei työvoimapolitiikkaa, hän korostaa. Filatovin mukaan paino on sanalla kuntoutus, ei työ. n AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen on nimittänyt hallituksen ilmaistyöesitystä orjatyöksi. varapuheenjohtajaksi Marjo Justen Raumalta. Filatovin arvion mukaan valiokunnan mietinnöstä ei tule yksimielistä. Hallituksen esitys on parhaillaan valiokunnan käsittelyssä. Meillä on nytkin menossa erilaista kokeilua ja harjoitusta, joka voi tapahtua yrityksissä
Onko paikat jumissa. Karaokelaitteet, tilava tanssiparketti ja hyvä sijainti tekevät Soihtulasta paikan, joka sopii hyvin monenlaisten juhlien, kokousten tai koulutuksien järjestämiseen. Nyt paikka avautui SDP:lle puolueiden välisissä neuvotteluissa. kesäkuuta 2017 8 Kankaanpää Lue uutiset omasta lehdestä • Kotikunta • Satakunta • Suomi KOSKELA REIJO TMI Rajakankaantie 5, 29640 Honkakoski 044 5879809 reijo_koskela@luukku.com Korjausja uudisrakentaminen RAKENNUSLIIKE KAKEPARI OY 0500 950 254 KANKAANPÄÄN VARTIOINTIPALVELU Turvallisuuspalveluja Kankaanpäässä vuodesta 1994 P. Hyvinvointi lähtee kotoa. Onko aika vähissä eikä kuntosalikaan kiinnosta. 0400 596 470 www.kpaanvartiointipalvelu.. Tavoitteena on lisätä työväentalotietämystä. Sosialidemokraattisia työväentaloja edustava Suomen Työväentalojen Liitto on käyn. ruokavaliot ja ohjaukset treeni-ohjelmat tapaaminen 2-6 kertaa kuukaudessa kehonoostumusmittaukset ja kuntotestit Nyt myös klassinen hieronta alk. Hänet valittiin ensimmäisen kerran Kankaanpään kaupunginvaltuustoon edellisissä vaaleissa, ja demarit nostivat hänet myös kaupunginhallituksen jäseneksi. Talo valmistui vuonna 1972, ja siitä lähtien työväentalon noin tuhannen neliön tilat ovat olleet paitsi kankaanpääläisen työväenliikkeen kokoontumistiloina, myös erilaisessa juhlakäytössä. Kyseinen päivä on Kankaanpään sosialidemokraateille sikäli historiallinen, ettei demarien edustaja ole istunut kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikalla sitten viime vuosituhannen. Liitto tekee parhaillaan kokonaisselvitystä sosialidemokraattisista työväentaloista Suomessa. Samalla perussuomalaiset putosivat pelistä pois. Hissin rakentaminen on kuitenkin niin kallis investointi, ettei työväenyhdistys ole siihen toistaiseksi ryhtynyt. Työväenyhdistys on suurin omistaja kiinteistöyhtiössä, jonka omistaman punatiilisen kerrostalon alakerrassa on työväentalo ja ylempänä kahdeksan liikehuoneistoa ja kahdeksan asuntoa. Kankaanpään A-kodin johtajana työskentelevä 36-vuotias Viljanen sanoo suhtautuneensa valintaansa ensin epävarmasti, mutta nyt hän jo odottaa tehtävän alkamista innolla. Kankaanpään Työväenyhdistys ry Demarien työväentaloista tehdään kokonaisselvitystä Kankaanpään työväentalo Soihtula on parhaasta päästä Jukka Vilponiemi Uusi Aika KANKAANPÄÄ P Kankaanpään työväentalo Soihtula sai hyväksyviä katseita, kun Suomen Työväentalojen Liiton edustajat kävivät katsastamassa talon. 145 € /kk sis. Kaupunginhallituksen tuleva puheenjohtaja uskoo kotikaupunkinsa tulevaisuuteen Jukka Vilponiemi Uusi Aika KANKAANPÄÄ P Uusi kaupunginvaltuusto aloittaa Kankaanpäässä työnsä 19. Torstai 8. Koulutettu personal trainer Piia Mäkelä www.ptm-wellness.fi piia@ptm-wellness.fi, 044-9739 620 Kiiholmantie 8, 29630 Pomarkku Personal Trainer –valmennukset alk. Työväenyhdistyksen varapuheenjohtaja Marko Vuorenmaa ja yhdistyksen entinen puheenjohtaja ja kunniajäsen Leevi Aarniokoski esittelivät taloa liiton edustajille. Tilat, kalusteet ja astiastot on mitoitettu 150 hengelle. Tämän kevään vaaleissa Heidi Viljanen oli jo demarien ääJ ukka V ilponiemi Tilat kokouksiin, juhliin tai lomailuun: Työväentalo Soihtula Juhlaja kokoustila Kankaanpään keskustassa Mökki Niinisalossa Ympärivuotiseen käyttöön Valkiajärven rannalla Lisätietoja: www.kankaanpaandemarit.. Työväenyhdistyksen tavoitteena on järjestää työväentalossa avointen ovien päivä tilojen markkinoimiseksi yleisölle. Keittiö kylmätiloineen on hyvinvarusteltu. kesäkuuta, ja silloin uudeksi kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi on määrä valita sosialidemokraattien Heidi Viljanen . 0400 575 415 Honkakoski KAIVINKONE ja TRAKTORITYÖT Konehuolto Jorma Yliluoma Ky Maatalouskoneiden huolto ja varaosat 044 563 1780 Varaosat 040 749 97 42 www.chmparts.fi Kankaanpään asema Pohjois-Satakunnan veturina on vakaa n Heidi Viljanen odottaa innolla uutta pestiään Kankaanpään kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Sosialidemokraatit tekivät tykönään omat henkilövalintansa viime viikolla, ja ryhmä esittää kaupunginhallituksen johtoon Heidi Viljasta. Tilat ovat hyvässä kunnossa, mutta katutasosta alakertaan johtava hissi olisi tarpeellinen, kertoi Vuorenmaa. Riivaako ylipaino. Talon käyttö juhlatilana on taas lisääntynyt parin vuoden takaisen notkahduksen jälkeen, eikä tiloista synny yhdistykselle tällä hetkellä tappioita, Vuorenmaa kertoi. Hän pitää uutta tehtäväänsä haasteellisena, mutta samaan aikaan hän luottaa siihen, että Kankaanpään asema Pohjois-Satakunnan veturina pysyy vakaana. 28E • vesirakentaminen • perustusten kaivuut • maansiirtotyöt • mökkitalonmiespalvelut Konetyö Rajakangas Oy mikko.rajakangas@luukku.com p. Kankaanpään Työväenyhdistyksen ylläpitämä Soihtula Torikadun varressa on yksi Kankaanpään keskustan maamerkeistä
Taiteen perusopetus aloittaa lukuvuotensa ma 14.8. Olen lapsesta asti halunnut pitää huolta heikommista. Ja kun Heidi Viljanen lähtee isompaan kaupunkiin ostoksille, kohteena on Pori. Olemme saaneet tai saamassa valmiiksi merkittäviä investointeja, tai tehneet sellaisista tarvittavat päätökset, kuten juuri äsken teimme päätöksen liikuntakeskuksen peruskorjauksesta. Kouluverkko alkaa olla nyt kunnossa, ja kirjaston peruskorjaus ja laajennus valmistuu syksyllä. Lisäksi on parikymmentä taloa, jotka ovat ränsistyneet, ja joissa ei ole minkäänlaista toimintaa. Liiton toiminnanjohtajan Anssi Leskelän mukaan Suomessa on vielä jäljellä noin 165 sosialidemokraattien hallinnassa olevaa elävää työväentaloa. Tätä taustaa vasten uravalintanikin tuntuu luontevalta, Heidi Viljanen pohtii. Toinen puoli on valitettavasti sellaisessa tilanteessa, että ne ovat vähin erin riutumassa, ellei omistajat löydä uusia keinoja talojen käytön lisäämiselle, Leskelä sanoo. n Työväentalojen liiton toiminnanjohtaja Anssi Leskelä (vasemmalla), Leevi Aarniokoski, Rainer Grannas Työväentalojen liitosta ja Marko Vuorenmaa katsastivat yhdessä Kankaanpään työväentaloa. Kaupunginhallituksen tuleva puheenjohtaja uskoo kotikaupunkinsa tulevaisuuteen niharava, ja hänen äänimääränsä 193 oli myös Kankaanpään kolmanneksi suurin. Se on ollut meille sosialidemokraateille tärkeä hanke. Sen löytää helposti alareunan QR-koodilla. Demarien työväentaloista tehdään kokonaisselvitystä Kankaanpään työväentalo Soihtula on parhaasta päästä nistänyt selvityksen työväentalojen tilasta yhteistyössä Työväen Sivistysliiton kanssa. Tuplavahinko on itsenäinen jatkoosa muun muassa Akkarallija Kahen akan loukussa -näytelmiin. · kuorma-autot, perävaunut · pakettiautot · työkoneet Avoinna ark: 8.00-17.00 Rautatienkatu 9 Kankaanpää Tutustu yritykseemme internetsivuillamme: www.jrasennus.fi 045-6395513 · energiapuunkorjuu kaivinkoneella ·metsänmuokkaukset ·kannonnosto RASKASKONEKORJAAMO · kuorma-autot, perävaunut · pakettiautot · työkoneet Avoinna ark: 8.00-17.00 Rautatienkatu 9 Kankaanpää Tutustu yritykseemme internetsivuillamme: www.jrasennus.fi 045-6395513 · energiapuunkorjuu kaivinkoneella ·metsänmuokkaukset ·kannonnosto RASKASKONEKORJAAMO · kuorma-autot, perävaunut · pakettiautot · työkoneet Avoinna ark: 8.00-17.00 Rautatienkatu 9 Kankaanpää Tutustu yritykseemme internetsivuillamme: www.jrasennus.fi 045-6395513 · energiapuunkorjuu kaivinkoneella ·metsänmuokkaukset ·kannonnosto RASKASKONEKORJAAMO · kuorma-autot, perävaunut · pakettiautot · työkoneet Avoinna ark: 8.00-17.00 Rautatienkatu 9 Kankaanpää Tutustu yritykseemme internetsivuillamme: www.jrasennus.fi 045-6395513 · energiapuunkorjuu kaivinkoneella ·metsänmuokkaukset ·kannonnosto RASKASKONEKORJAAMO Laadukkaat alusvaatteet Marivarumosta -50% Erä liivejä marivarumo Keskuskatu 53, KANKAANPÄÄ Petäjä-opisto on alueellinen kansalaisopisto, joka toimii Parkanon, Kihniön, Kankaanpään, Honkajoen, Pomarkun ja Karvian kunnissa. Hänen perheeseensä kuuluvat nyt aviopuoliso sekä 10-vuotias tytär. Tuplavahingon ensi-ilta on 30.kesäkuuta, ja viimeinen esitys on 16. Heidi Viljanen on kotoisin kankaanpääläisestä työläiskodista. Luoma on kirjoittanut myös miljoonayleisön saavuttaneen Pirunpelto-sarjan. Kaupungin taloustilanne on toki nyt hyvässä mallissa, mutta väkimäärä on vähenemässä ja sen mukana verotulot. heinäkuuta. Hänen tavoitteensa on nyt kiertää kaikki työväentalot. KANKAANPÄÄ P Kankaanpään Työväenyhdistys on valinnut omat ehdokkaansa kaupungin luottamustehtäviin, jotka uusi valtuusto täyttää 19. (02) 572 1070, 0400 595 071 Päivystys ympäri vuorokauden Jo yli 80 vuotta alan palvelua Pohjois-Satakunnassa. Myös kunnalliset palvelut ovat Kankaanpäässä hänen mielestään varsin hyvässä kunnossa, vaikka aina tietysti on parantamisen varaa. Hyvinvointilautakunnan jäseneksi on menossa Riikka Kuusiniemi . skyprint .fi KANKAANPÄÄN HAUTAUSTOIMISTO ANTTILA Keskuskatu 53, KANKAANPÄÄ Puh. Hän pitää itseään uusdemarina, mitä se sitten tarkoittaakaan. Vielä on pohdittava, mitä tehdään terveyskeskuksen kanssa. Haasteiden vastapainona moni asia on Kankaanpäässä myös hyvin. Siinä riittää meillä paikallista paimennettavaa, hän sanoo. Heidi Viljasen mielestä Kankaanpään palvelut ovat kutakuinkin kunnossa. Sosialidemokratia ei ole tullut minulle verenperintönä, kuten Kankaanpäässä niin usein. Meidän pitää saada lisää elinvoimaa, työpaikkoja ja asukkaita. Saatujen selvitysten perusteella TSL työstää materiaalin, jonka tarkoituksena on toimia vertaistukena toimijoille ja lisätä yleistä työväentalotietämystä. J ukka V ilponiemi. Kaupallisia palveluja on niin paljon, että henkilökohtaisesti isompaan kaupunkiin Poriin tai Tampereelle pitää meidän perheessä lähteä hakemaan oikeastaan vain ratsastustarvikkeita tyttären harrastusta varten. Kuljetukset kaikkialle. 044 5800 520 avoinna ma-pe 9-15 facebook.com/petajaopisto sasky.fi/petaja Kankaanpään asema Pohjois-Satakunnan veturina on vakaa Katri Kujanpäästä valtuuston varapuheenjohtaja Oikaisu: Kankaanpään Veneskosken kesäteatterissa Tuplavahinko KANKAANPÄÄ P Uuden Ajan kesälehdessä oli virheellinen tieto Kankaanpään kesäteatteriesityksestä. Jos olisin kieltäytynyt puheenjohtajan tehtävästä, olisi se ollut äänestäjieni pettämistä, hän pohtii nyt. Painettu opintoesitteemme jaetaan joka talouteen to-pe 10.-11.8. Ensi lukuvuoden opetustarjonta julkaistaan netissä ti 20.6. Petäjä-opisto Kankaanpään toimisto puh. Ennakkoilmoittautuminen syksyn kursseille alkaa to 24.8.207 kello 8:00. Vain sillä tavalla pysymme Pohjois-Satakunnan veturina. Kai se on kodin perintöä. Katri Kujanpäästä on tulossa silloin valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja. Lapsuudenkotini oli avarakatseinen ja avoin kaikenlaisille ihmisille puliukoista ja romaneista ruveten. n Katri Kujanpää. Mutta suurimmat investointitarpeet ovat hoidossa. Kansalaisopiston kurssit alkavat ma 4.9. kesäkuuta 2017 9 Kankaanpää Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu Yksilöllinen. Luotettava. Erityisesti olen tyytyväinen liikuntaja kulttuuripalveluihin, jotka jäävät kaupungin vastuulle sen jälkeen, kun sote muuttuu maakunnalliseksi. Omat haasteensa tuo myös sote-uudistus, jonka on määrä astua voimaan 2019 alussa. Heikki Luoma tunnetaan monista TV 2:lle kirjoittamistaan maalaiskomedioista, kuten Vain Muutamann huijarin tähden, Peräkamarin pojat ja Mooseksen perintö. Kankaanpään nuorisoseura esittää Veneskosken kesäteatterissa Heikki Luoman kirjoittaman näytelmän Tuplavahinko. Tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi demarit esittävät Sari Pihlajaniemeä ja jäseneksi Petri Ahokangasta , sivistyslautakuntaan Paula Kuusistoa ja Vesa Vuorenmaata , tekniseen lautakuntaan Krista Mustaniemeä ja Petri Rantasta , kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajaksi Paula Kuusistoa ja jäseneksi Jukka Lammelaa . Lähetämme niitä myös postitse, kun otat yhteyttä toimistoomme. Velkapaineet ovat kovat. Kaupunginhallitukseen puheenjohtaja Heidi Viljasen lisäksi demarit esittävät Lauri Kujanpäätä . Tunnen kuitenkin sosialidemokraattisen arvomaailman omakseni, hän kuittaa. kesäkuuta. Innon ohella Viljanen tiedostaa myös ne haasteet, joita hänellä ja kaupunginhallituksella sekä koko luottamushenkilökatraalla on edessään. Joustava. Toiminnassa olevista työväentaloista vajaa puolet on sellaisia, jotka ovat osin tai kokonaan liiketaloudellisesti niin kannattavia, että omistavilla järjestöillä on mahdollisuus jopa kunnostaa niitä. Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden maisteri ja sosionomi AMK. Näytelmän ohjaa Katri Häti . Voit ilmoittautua netissä, puhelimitse tai poikkeamalla toimistoihimme. Kyllä äänimäärän kasvu yli 90:lla lisäsi itsevarmuuttani. Torstai 8. Hän on lähes koko työuransa tehnyt päihdekuntoutujien parissa Kankaanpään A-kodissa, jonka johtajana hän on toiminut nyt kaksi vuotta
Ympäristöja lupapalvelulautakunta: Jarno Joensuu, Petteri Lahti, Tiina Puska, Noora Kinnunen. PSSV Palvelut Oy:n hallitus: Juha Vettenranta. Uudistukset edesauttaisivat myös korkeamman työllisyysasteen saavuttamisessa, joka toisi merkittäviä taloudellisia hyötyjä koko kansantaloudelle. Vastaavasti vuosittain myydään 19 miljoonaa kirjaa. Viikkarin Valkaman hallitus: Erja Järvinen. Kiinteistö Oy Ulvilanpuiston hallitus: Juha Södergård. Kiuru pitää valitettavana, että hallituksella on ollut vain vähän tahtoa kehittää koulutusjärjestelmää niin, että sen piiriin pääsisi yhä useampi nuori. Porin Sataman hallitus: Hannu Kaalikoski, Sari Harjunpää, Raija Kukkakorpi. Hyvä lukutaito on tutkitusti tehokas apu työllistymiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Pori Energian hallitus: Markku Tanttinen (vpj), Sonja Myllykoski, Martti Lunden. Anttila ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Sonja Myllykoski . Selvityksen mukaan kirjasto tavoittaa 97 prosenttia 10-14-vuotiaista lapsista ja nuorista ja 66 prosenttia koko väestöstä. Kiinteistö Oy Otavankatu 3:n hallitus: Maarit Kovamäki. Porin Jäähallin hallitus: Mirva Heino (pj). Porin Linjojen hallitus: VeliMatti Oksanen, Jukka Antila, Paula Kivimäki. Anttila (pj). Avoinna ma-pe 12-18 Vanhatie 24, Pomarkku 044 975 6315/Pirjo Kirjasto ehkäisee syrjäytymistä SUOMI P Lukutaidon tukemisesta saatavat säästöt ovat miljoonaluokkaa, kertoo tuore kirjastoalan raportti. Ryhmän sihteeriksi valittiin Pirjo Mäki . Kiuru muistuttaa, että alle 30-vuotiaista suomalaisista lähes 100 000 on tänään pelkän perusasteen varassa vailla jatko-opintoja. Kankaanpäähän 26 km Sujuva arki Poriin 26 kilometriä Monitoimihalli Kaupalliset palvelut Terveyspalvelut Suuret ton;t Yhteisöllisyys Kalastus Kesämökit Leikkipuistot Yhdistykset Koulut Hyvät liikenneyhteydet Kaunis kirkonkylä Päivähoito Kirjasto ElokuvateaAeri Frisbeegolfrata Isonevan suorei9 Hyvinvoin<palvelut Resiinarauta<e Joki Järvet Pesäpallo Lukio Parasta Pomarkussa Suofu<s www.pomarkku.. J ukka V ilponiemi ”Koulutuksen tarvitaan rakenteellisia uudistuksia” PORI P SDP:n kansanedustaja Krista Kiuru on huolissaan niistä nuorista, jotka eivät koskaan paina päähänsä ylioppilaslakkia tai pokkaa ammatillisen koulutuksen päättötodistusta. Kiinteistö Oy Keskusmarkun hallitus: Ari Vaitiniemi. Kiinteistötoimitusten uskotut miehet: Ritva Ahokas, Jouni Mettälä, Pasi Pitkämäki, Erkki Heino, Hilkka Kurppa. Pori Jazz Oy:n hallitus: Susanna Virkki. Koulutuksella ja nuoren tulevilla työllistymismahdollisuuksilla on selkeä ja suora yhteys, Kiuru toteaa. Torstai 8. Tekninen lautakunta: Markku Tanttinen (vpj), Jyrki Levonen, Johanna Rantanen, Johanna Huhtala. Joukkoliikennejaosto: Riitta Suonpää (pj). Kiinteistö Oy Porin Winnovan hallitus: Ismo Trast, Janica Uusitalo. Kiinteistö Oy Luotsinmäen puhdistamon hallitus: Simo Raita. Kaupunginvaltuusto vahvistaa valinnat 12. Porin Uimahallin hallitus: Sami Hietaharju (pj). Jo aiemmin demarit ovat nostaneet Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi Krista Kiurun ja kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Diana Bergroth-Lampisen . Perusturvalautakunta: Sonja Myllykoski (pj), Rauli Taimi, Tuomas Koivisto, Mirva Heino. Julkaisemme nyt kaikkien edustajien nimet. Ryhmää neljä vuotta johtanut sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Esa J. Keskusvaalilautakunta: Juha Laine, Riitta Suonpää. Anttila. Suisto Kiinteistöt Oy:n hallitus: Esa J. kesäkuuta 2017 10 Lue uutiset omasta lehdestä • Kotikunta • Satakunta • Suomi Uutiset Lue uutiset omasta lehdestä • Kotikunta • Satakunta • Suomi Sosialidemokraattien edustajat Porin kaupungin luottamuselimissä Avoinna: ma–pe 6–20, la 8–18, su 10–16 SHELL POMARKKU Tehtaantie 4, 29630 Pomarkku, puh. Kansainvälisten arvioiden mukaan yksi euro kirjastolle hyödyttää yhteiskuntaa kolmella neljällä eurolla.. Lautamiehet: Jani Nurmi, Erkki Heino, Raimo Peltonen, Janica Uusitalo, Mari Raikisto. Oppivelvollisuusiän nosto 18 vuoteen, toisen asteen muuttaminen maksuttomaksi sekä korkeakoulujen aloituspaikkojen kasvattamisen jatkaminen ovat kokonaisvaltaisia uudistuksia, jotka tulisi toteuttaa viipymättä. Meri-Porin Palvelukeskuksen hallitus: Kirsi Sandberg (pj), Jarno Huttunen. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja: Krista Kiuru. kesäkuuta. Prizztech Oy:n hallitus: Esa J. Visit Pori Oy:n hallitus: Susanna Virkki, Esa J. Wahlman. Kaupunginhallitus: Diana Bergroth-Lampinen (pj), Arja Laulainen, Esa J. Arja Laulainen jatkaa myös kaupunginhallituksen jäsenenä kuten myös Wahlman. Kymmenet tuhannet nuoret odottavat aloituspaikkaa korkeakoulussa vieläkin jopa 2-3 vuotta. . Porin Linja-autoasemakiinteistön hallitus: Juha Södergård. Kankaanpäähän 26 km Sujuva arki Poriin 26 kilometriä Monitoimihalli Kaupalliset palvelut Terveyspalvelut Suuret ton;t Yhteisöllisyys Kalastus Kesämökit Leikkipuistot Yhdistykset Koulut Hyvät liikenneyhteydet Kaunis kirkonkylä Päivähoito Kirjasto ElokuvateaAeri Frisbeegolfrata Isonevan suorei9 Hyvinvoin<palvelut Resiinarauta<e Joki Järvet Pesäpallo Lukio Parasta Pomarkussa Suofu<s www.pomarkku.. Wahlman (vpj). Porin Palveluliikelaitoksen johtokunta: Kimmo Hohkala, Sami Hietaharju, Henna Tuomikoski. Länsirannikon Koulutus Oy:n hallitus: Pirjo Mäki. Porin Veden johtokunta: Harri Aaltonen, Tapio Rosnell, Anne Jakonen. Piirilääkäri Anders Bustorffin säätiön hallitus: Arja Laulainen (pj). Kansalaisopiston hallintojaosto: Pirjo Mäki (pj). Porin Teatteritalon hallitus: Matti Mäntylä (vpj). Asunto Oy Porin Kiertokatu 16-18:n hallitus: Tuomas Klimoff. Kankaanpäähän 26 km Sujuva arki Poriin 26 kilometriä Monitoimihalli Kaupalliset palvelut Terveyspalvelut Suuret ton;t Yhteisöllisyys Kalastus Kesämökit Leikkipuistot Yhdistykset Koulut Hyvät liikenneyhteydet Kaunis kirkonkylä Päivähoito Kirjasto ElokuvateaAeri Frisbeegolfrata Isonevan suorei9 Hyvinvoin<palvelut Resiinarauta<e Joki Järvet Pesäpallo Lukio Parasta Pomarkussa Suofu<s www.pomarkku.. Porin Aikuiskoulutussäätiön hallitus: Ida Talvinen. Porin Teatterisäätiön hallitus: Matti Mäntylä (pj), Tarja Terho-Sjöblom, Rauli Taimi. Sivistyslautakunta: Tommi Raunela (pj), Martti Lunden, Sinikka Alenius, Pirjo Mäki. Valtuustotyhmän ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Esa J. n Arja Laulainen. Työmarkkinoilla ei tänä päivänä enää yksinkertaisesti ole tilaa kouluttamattomille. Tarkastuslautakunta: Ari Nordström (vpj), Helena Lindberg, Kari Aaltonen. Ympäristöterveysjaosto: Sara Kahila, Sami Hietaharju. Wahlman ei enää asettunut ehdolle ryhmän vetäjäksi, ja Laulainen valittiin puheenjohtajaksi nyt yksimielisesti. PORI P Sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön edustajisto on valinnut puolueen edustajat Porin kaupungin luottamuselimiin. Näitä eväitä sosialidemokraatit ovat aikaisemminkin tarjonneet hallitukselle kun se pohtii julkisen talouden tervehdyttämiseksi tehtäviä toimenpiteitä, Kiuru jatkaa. (02) 541 1167 fax (02) 541 1168, shell.pomarkku@pp.inet.fi KAHVIOSTA makeiset, kahvit, pullat, sämpylät, paniinit ja muut pikkulämpimät Meiltä myös ST1-kortilla Autoja venetrailerien vuokraus KESÄRENKAAT •Renkaidenasennukset •Autohuolto LOUNAS arkipäivisin alkaen klo 10.30 POMARILLO – puhtaasti parempi – • Kattavat kotisiivouspalvelut Tiedustelut p. Lukutaidon tukemisesta saatavat säästöt ovat varovaistenkin arvioiden mukaan miljoonia euroja. Hän korostaa tarvetta keskittyä jatkuvien leikkausten sijaan rakenteellisiin uudistuksiin, joilla nuorten työuria saataisiin pidennettyä, syrjäytymistä ehkäistyä ja nuorten siirtymistä jatko-opintoihin nopeutettua. Porin Toimitilat hallitus: Tapio Rosnell, Mirva Heino, Satu Valtala, Porin YH-Asunnot hallitus: Esa J. Kiinteistö Oy Mikonkadun Pysäköinnin hallitus: Marko Kononen. Peltomaan tilamyymälä ja kesäkahvila Koskimarkku Tervetuloa iloiseen ja palvelevaan kahvila/tilamyymäläämme! Esteetön, viihtyisä kahvila kauniissa jokimaisemassa. Kankaanpäähän 26 km Arja Laulainen ryhtyy johtamaan demarien valtuustoryhmää Porissa Jukka Vilponiemi Uusi Aika PORI P Naisten asema Porin sosialidemokraattien kunnallispolitiikan kärjessä vahvistui edelleen, kun SDP:n uusi valtuustoryhmä valitsi järjestäytymiskokouksessaan ryhmän puheenjohtajaksi lehtori Arja Laulaisen . Kiinteistö Oy:n Pormestarinluodon keskuksen hallitus: Simo Järvinen. Viime valtuustokaudella Laulainen oli valtuustoryhmän varapuheenjohtaja. Kirjasto tarjoaa nyt yhä useammalle yrittäjälle ja freelancerille paikan tehdä työtä. Perusturvan jaosto: Rauli Taimi, Tuomas Koivisto. Lännen Tekstiilihuollon hallitus: Ilona Wessman. Kirjastosta lainataan vuodessa 68 miljoonaa kirjaa. Peräti 15 prosenttia peruskoulun päättävästä ikäluokasta ei Suomessa valmistu lukiosta tai ammatillisesta koulutuksesta. Vain perusasteen varassa olevien nuorten tulevaisuudennäkymä on erittäin heikko: heidän työllisyysasteensa on jää vain 40 prosentin matalalle tasolle. Wahlman (pj), Sinikka Alenius, Jyrki Levonen. Sampolan Palvelukeskuksen hallitus: Timo Saario (vpj), Helena Rantanen. Jätehuoltojaosto: Jyrki Vihlman, Anne-Marie Paasimäki. Domus Artopoliksen hallitus: Anne Jakonen, Tero Savala. 040 937 2402 pomarillo@sww.fi www.pomarillo.com kaihtimet • markiisit • asennuspalvelu kaihdinpalvelu@taajamapalvelut.fi, www.sunsystems.fi kuninkaanlähteenkatu 7, 38700 kankaanpää puh 02 5781 550, 040 5119 004 Avoinna: ma 9-18, ti-pe 9-17 Sujuva arki Poriin 26 kilometriä Monitoimihalli Kaupalliset palvelut Terveyspalvelut Suuret ton;t Yhteisöllisyys Kalastus Kesämökit Leikkipuistot Yhdistykset Koulut Hyvät liikenneyhteydet Kaunis kirkonkylä Päivähoito Kirjasto ElokuvateaAeri Frisbeegolfrata Isonevan suorei9 Hyvinvoin<palvelut Resiinarauta<e Joki Järvet Pesäpallo Lukio Parasta Pomarkussa Suofu<s www.pomarkku.
Klo 12 Messu Kullaan kirkossa, Elise Lehtola, Katri Järvisalo-Hoffström. Avotoimistomelulla on monenlaisia haittoja TUTKIMUS P Avotoimistoissa koettu melu selittyy pitkälti taustalla kuuluvien puheäänten erotettavuudella: mitä paremmin puheesta saa selvää, sitä häiritsevämmäksi ääniympäristö koetaan. 044 7350 633. klo 14–15, Eetunaukio. NUORET To 8.6. Avioliittoon kuulutettu: Janne Juhani Laakkonen, Keski-Lahden srk, ja Katriina Leena Ranne, Noormarkun srk. Liturgi ja saarnaaja: Heli Mäkelä, kanttori: Pasi Nieminen, avustamassa: Kai Korpi ja Liisa Pohjonen, kolehti: Rippikoulutapahtuman järjestämiseen Nakkilassa oman seurakunnan kautta. Kastettu: Hugo Fredrik Peippo ja Nils Kalevi Kataja. Omat eväät mukaan, seurakunta tarjoaa kahvit ja mehut. Raumalla verenluovutus RAUMA P Raumalla on verenluovutus 9.6. klo 18 Rukouspiiri srk-keskuksen kahviossa. Hautaan siunattu: Aliisa Marjatta Sirola 96 v, Anni Esteri Kivioja 90 v, Juha Kristian Raitio 45 v, Martti Aulis Tiainen 88 v, Väinö Ilmari Lehtikangas 71 v. Kolehti Kirkon Ulkomaanavulle, järjestää Kirkko Porissa, Seurakuntapalvelut. kesäkuuta 2017 11 Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu www.kirkkoporissa.fi PORIN SEURAKUNNISSA 8.-14.6.2017 MUISTETTAVIA OSOITTEITA Lakiasiaintoimisto JYLLI&UOTILA KY VESI & LÄMPÖ JUHOLA OY Putkiasennukset, puh. Organisaatiouudistuksella on neljä isoa tavoitetta, joiden toteutumista aletaan seurata: johtaminen selkeytyy, byrokratia vähenee, toiminta muuttuu enemmän asiakaslähtöiseksi ja vuorovaikutteiseksi ja oma-aloitteisuus ja osaaminen vahvistuvat. Pelkona tälle vuodelle on myös merkittävien keskuspankkien rahapolitiikan mahdolliset kiristämistoimet, Halonen kertoo. Toivo Kuula: Juhlakantaatti. klo 10 Messu kirkossa. Samaan aikaan uusi kuntalaki astuu voimaan ja uusien valtuutettujen kausi alkaa. Avioliittoon kuulutettu: Harri Eerik Paattiniemi ja Milla Ida Catherine Varjus, molemmat Keski-Porin srk. Avioliittoon vihityt: Roope Johannes Kuusisto ja Miina Maijukka IsoIlomäki, Tuomas Ville-Valtteri Junnila ja Irina Telegina. Klo 10 Avoin kesäkerho Kirkkotuvan leikkipihalla. Hautaan siunattu: Margit Mirjam Meriläinen 91 v. La 17.6. Kai Aleksanteri Ojavalli ja Pirjo Hannele Tikka, molemmat Porin Teljän srk. Optimismi näkyi etenkin osakemarkkinoiden suotuisana kehityksenä. Ke 14.6. Ne määräävät sen, kuinka paljon eläkemaksuista saadaan varoja maksussa oleviin eläkkeisiin, Halonen toteaa. Yksityisalojen palkansaajien eläkkeistä sijoitusvaroilla ja niiden tuotoilla katetaan nyt lähes neljännes vuotuisesta eläkemenosta. Työtä on ohjannut Toke-toimikunta (toiminnan ja organisaation kehittämistoimikunta), johon on kuulunut johtavia päättäjiä ja asiantuntijavirkamiehiä. Su 18.6. Konfirmaatiomessu klo 10 Keski-Pori. Miehet voivat luovuttaa verta 61 ja naiset 91 vuorokauden välein. Ti 13.6. Viraston yhteydessä on hautausmaantoimisto, jossa päivystys maanantaisin ja tiistaisin klo 9-11, p. La 10.6. klo 10 1. – Talouskasvuodotukset ovat nousseet globaalisti, kun eri mantereilla on saatu positiivisia lukuja reaalitaloudesta. Avotoimistoissa pitäisi pyrkiä olosuhteisiin, joissa lähietäisyydellä voidaan keskustella ilman, että koko toimisto kuulee joka sanan.. – Toisaalta alkuvuotta leimasivat poliittiset riskit eri puolilla Atlanttia. NOORMARKKU Kastettu: Emma Alissa Katariina Lindholm, Väinö Antti Ilmari Lindholm. – Suomen työllisyyden kehitys ja talouskasvu ovat aivan olennaista eläkkeiden rahoituksen kestävyyden kannalta. To 15.6. (02) 6301 880, fax (02) 6301 888 hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi Laatutuotteita ja hyvää palvelua. klo 12 17. Klo 16 Väinölä. Klo 10 isien ja lasten metsäkerho Liikistössä. Pirkko Kaarina Kivero 60 v, Pentti Juhani Nygren, 73 v. 0447350 607. Kuollut: Aino Esteri Lammi 98 v., Huittisten seurakunnasta. Liput 10 e. klo 10 Päivärippikoulun konfirmaatiomessu kirkossa. klo 18.30 Kesäillan hartaus srkkodin salissa. – su 18.6. Tiedot käyvät ilmi Työeläkevakuuttajat Telan tilastoanalyysistä. ja Helena Maria Juhola 96 v. Sateen sattuessa sisällä. Klo 13.30 Hartaushetki Esperihoivakodissa, Olli-Matti Vuori. Sijoitusten reaalituotto ensimmäisellä neljänneksellä oli 2,8 prosenttia. 02-535 0600, osoite Pappilantie 7 A. Eläkevaroja rahastoidaan ja sijoitetaan, koska osa eläkkeisiin tarvittavasta rahoituksesta katetaan näillä varoilla. klo 18.30 Kesäillan hartaus srkkodilla. Ilona Jokinen, sopraano, Ville Salonen, tenori, Juha Kotilainen, basso, Ilpo Laspas, urut. PORIN TELJÄ Kastettu: Iina Mimosa Airaksinen, Leon Edward Tapio Leino, Iida Kristiina Ollinen, Jusa Antero Toivola. Kalevi Kiviniemi, urut. Säkylä-Köyliö Ulvila Ulvilan seurakunnan kirkkoherranvirasto on kesäaikana 5.6.1.9.2017 avoinna arkisin klo 8-13, p. Ma 12.6. Avioliittoon kuulutettu: Jussi Johannes Laiho ja Mia Marjuska Lehtonen, molemmat Porin Teljän srk. Eläkevarat ovat nyt kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla. Suvivirsi-tapahtuma to 8.6. To 15.6. Peiteääni vaikuttaa siihen, kuinka kaukana puhujasta puheen sisällöstä saa selvää. Klo 10 Messu Ulvilan kirkossa, Elise Lehtola, Olli-Matti Vuori, Katri Järvisalo-Hoffström. rippileirin konfirmaatiomessu kirkossa. Porin Filharmoninen kuoro, johtaa Ognian Vassilev, Hannu Niemelä, baritoni, Jussi Rinta piano, Juhani Romppanen, urut. Tapani Olavi Toiviainen ja Johanna Kristiina Tiiromäki, molemmat Keski-Porin srk. Pori Organ festivaali ma 12.6. Puhuja: Heli Mäkelä, musiikki: Ilkka Liuskallio, laulukirja: Kauneimmat hengelliset laulut. Liput 10 e. Su 11.6. Messu klo 10 Ahlainen, Länsi-Pori, Noormarkku, Pihlava, Teljä. Samalla siirrytään yhden kaupunginjohtajan malliin. LÄNSI-PORI Kastettu: Maija Matilda Kuuminainen, Pipsa Levola, Fanni Sofia Piispanen. MERI-PORI Kastettu: Aatu Aleksanteri Joutsenvirta, Julianna Ellen Marjoniemi, Elli Lahja Lyydia Rokosa, Noora Sofia Sipola. Kastetut lapset: Aatu Andreas Niemelä, Iisa Kyllikki Temirtsidis, JereJohannes Kuusisto, Sanni Hilda Helena Toivola. Liput 20 e. Ke 14.6. Tulos on osa Turun yliopistossa tarkastettavaa psykologian alan väitöstutkimusta, joka tuotti tietoa avoja monitilatoimistojen meluongelmien vähentämiseksi. Kuolleet: Terttu Kaarina Seppälä 76 v, Rauno Aarre Nurminen 79 v. – Keväällä rahoitusmarkkinoilla on näkynyt melko suurta optimismia, ja tämä näkyi myös työeläkevakuuttajien sijoitustuotoissa, toteaa Telan analyytikko Peter Halonen . Verenluovuttajan tulee todistaa henkilöllisyytensä henkilöllisyystodistuksella, jossa on valokuva ja suomalainen henkilötunnus. 0400 380 082 Vehmasputki Oy, Karjalankatu 5, 28130 PORI • puh. Puhuja: Liisa Pohjonen, musiikki: Pasi Nieminen, laulukirja: Virsikirjan lisävihko. Verenluovuttajan tulee olla terve, 18-70-vuotias. Paikkana on Poselli, Nortamonkatu 12. Peiteääni tarkoittaa kaiuttimista tuotettavaa tasaista ja huomaamatonta huminaa. Pääosa eläkkeistä rahoitetaan kuitenkin työssäkäyvien maksamilla eläkemaksuilla. Urut ja Elokuva Pohjalaisia. Uusi luovuttaja voi olla korkeintaan 59-vuotias. Pe 9.6. 632 7575, fax 641 6535 Tilitoimistoja kello 17.00–19.00 Tarvosaaren koulu MUISTETTAVIA OSOITTEITA www.uusiaika-lehti.fi KESKI-PORI Kastettu: Hugo Ensio Eloranta, Sofia Alexandra Kotiniemi, Uno Frans Erik Lounasvaara, Luukas Toivo Tapani Ratola, Topias Rudolf Rautio. Seurakunnan kotisivut ovat osoitteessa www.ulvilanseurakunta.fi. Vuosi on rahoitusmarkkinoihin liittyvistä epävarmuuksista huolimatta lähtenyt sijoittajan näkökulmasta vahvasti käyntiin. Torstai 8. Ensimmäisellä neljänneksellä työeläkevarojen määrä nousi 6,2 miljardilla. Pori Kuollut: Eeva Annikki Virta 96v., Heikki Kalevi Lievola 78 v. Jumalanpalvelukset su 11.6. ATK-Palvelu Myllymäki Oy Antinkatu 16 B, Teljäntori 2, krs, 28100 Pori puh. Hautaan siunattu: Pirjo Marita Ilomäki, 69 v, Eila Irene Kuismin, 84 v, Helvi Emilia Levo, 94 v, Ulla-Maija Simberg, 77 v. Talousluvut ovat olleet päällisin puolin ilahduttavan myönteisiä esimerkiksi talouskasvun, työllisyyden, yritysten tulosten ja inflaation suhteen, Halonen listaa. 042 493 001 Öljypoltinhuolto, puh. www.rudus.. Keski-Porin kirkko: Ma 12.6. Uudistus tiivistää organisaatiorakennetta: viidestä virastosta siirrytään neljään toimialaan, konsernipalvelut, sivistys, sosiaalija terveys ja tekninen. klo 9 Aamurukouspiiri kokoontuu srk-kodin olohuoneella. klo 18 Nuortenilta Vernerissä. Lisätiedot: Susanna Eerola p. Mukana 50 vuotta sitten ripiltä päässeitä, joille juhla seurakuntakodissa messun jälkeen. Su 11.6. RAUMA P Rauman kaupungin kaksi vuotta kestänyt organisaation uudistamisprosessi saa virallisen sinetin ja muuttuu pikkuhiljaa käytännöiksi kesäkuun alusta lukien. Klo 12 Preiviiki, Pormestarinluoto, Reposaari, Ruosniemi. Samalla vakiinnutetaan poikkihallinnollinen toimintatapa, vähennetään esimiestasoja ja organisaatiorajojen aiheuttamaa siiloutumista. Eurajoki Kuolleet: Kari Juhani Heikkilä 71 v., Soile Annikki Alanko 78 v. Myönteisestä vireestä kertovat myös eri taloustoimijoiden luottamusindikaattorit. Nuoret: Nuortenillat torstaisin klo 18 Mukulatorilla. Väittelijä Annu Haapakankaan mukaan avoimissa työtiloissa on vaikea saavuttaa hyviä olosuhteita ilman peiteääntä, sillä pelkkien vaimennusmateriaalien vaikutus puheen erotettavuuteen on riittämätön. kirkkoporissa.fi Nakkila To 8.6. Rauman organisaatio uudistui Työeläkevarojen määrä nousi 6,2 miljardia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä HELSINKI P Suomalaisten työeläkevaroja oli 194,7 miljardia euroa vuoden ensimmäisen neljänneksen päättyessä. Liturgi: Heli Mäkelä, saarnaaja: Satu Salo, kanttori: Pasi Nieminen, avustamassa: Liisa Pohjonen, kolehti: Kisumun kehitysvammaisten koulun tukemiseen oman seurakunnan nimikkokohteeseen SLEY:n kautta. Uudistusprosessi on ollut tiivistahtista valmistelua ja vaihtoehtojen pohdintaa. Klo 17 Lavia. Hautaan siunattu: Airi Kyllikki Hietaoja, 86 v, Maire Tuulikki Nevalainen, 94 v, Pekka Martti Juhani Suni, 70 v. Juontaa pastori Heikki Hesso, kanttorina Hanneli Grönlund, esilaulajana kuoron kanssa Eino Grön. Liturgi ja saarnaaja: Heli Mäkelä, kanttori: Pasi Nieminen, kolehti: Kirkon ulkosuomalaistyöhön, Kirkkohallitus
Myötävirtarock 10.6. Ussei o syrenit ollu täyres kukas helluntain, muttei ny ollu, ko knupeil vast. Oli kaffeet ja just uunist otettui pulli trahteerin ja sit oikee Tampereelt astikka tullu soittoporukka viihryttämäs kahjaa. Karismaattisissa ryhmissä taas keskuksessa on Pyhä Henki. Kyl oli sääkeristi jouruttu peittelemmää yäseeks, ko viä sillo pakkane pakkas kiusaa öisee aikaa. Variksii ei varrot tarvinnu, mut enttisee näämää o neki pesäs värkänny toho kranni kuusikkoo ja parastaikaa emo förstää saar apet poikastes nälkäsii, rääkyvii suihi. Esiintyy modernia jazzia soittava MÖLy trio. Sekoita massaan kerma, munat ja mausteet. Oppaana hortonomi Laura Puolamäki. Ilmoittautumiset osoitteeseen kirsisantala@gmail.com. Sunnuntaina vietämme Pyhän Kolminaisuuden päivää. Mausta valmis muhennos. Hinta 6 e/hlö maksetaan käteisellä oppaalle. Puutarha-aiheinen peräkonttikirppis 10.6.2017, klo 10–14, Hanhiluodon pyöreä parkkipaikka. Noist varrotuist linnuist kesti aika pitkää enneko tiltaltti löysi mee pihapiirii lystiksensä tiputtellee. Saarnan jälkeen me luemme uskontunnustuksen, jossa ylistämme uskoa Kolmiyhteiseen Jumalaan. Uskomme yhteen Jumalaan. Koko viikoks näytti oleva ainaki aviisis kohtuullissi lukemii, niät kyl mee ny kelpaa. hengen hedelmiin, joita ovat kielilläpuhuminen, parantaminen, ekstaattiset liikkeet. Siin yht pariskuntaa kattelles huamasi kui sairas miäs liikuttu hoppeisest kuust ja tiätty samal sit siin vaimoki. Ensimmäisen tyypin ryhmissä puhutaan lähes yksinomaan vain Jeesuksesta Kristuksesta. PERÄNPITÄJÄ AJANTIETO Nimipäivät Päivän sana Päivän ajatus Ajassa UUSI AIKA JULKAISEE MAKSUTTA YHDISTYSTEN, SEUROJEN JA VAPAAEHTOISJÄRJESTÖJEN TAPAHTUMAJA NÄYTTELYTIETOJA AJASSA-PALSTALLA PERJANTAISIN. Puutarhaopastus 14.6. Rakkaudesta, armosta ja yhteydestä jää vain armo. Lakkiaiset o sit taas takanpäi ja arki koittanu kemuje jälkee. Porin Pyrinnön ”Yllätysten tapahtumapäivä” 11.6. Kokemäen Seurahuone. Samal pääsi ihhailee nätiks jo saatuu pihhaa ja se färikkäit istutuksii. Tunteet oli tallel, vaik sairaus pakostakki hee erottanu tavallas. 12:3 Aurinko nousee tänään Porissa kello 3.56 ja laskee kello 23.08. Jotkin kristilliset ryhmät ovat löytäneet kysymykseen ratkaisun. Eiline sareki friskas luantoo sillai, et ny o kaikki nii vehreet, ko valla. Trekolii pystytetys katokses meki ninko suuri osa viaraist nautti talo herkullisist trahteerauksist. Lakkiaisaamuu herätes jo tuntu hyvält, ko aurinko plosotti täyrelt taivaalt, vaik viikko säitte puitteis oli näyttäny ankeelt. Pääskysest ei päivääkä pruukataa sannoo, mut kyl siin sentää meni jokusiiki päivii ensimmäiste pääskyste tulost enneko suvelt rupes tuntuu. Nokkosmuhennos on sille hyvä pari – ja uudet perunat. Haukipullien resepti on napattu uusimmasta Pirkka-lehdestä (6–7 2017). Kun vallanpitäjät olivat hämärtäneet Jumalan rakkauden ihmistä kohtaan, siirtäneet armon taivaaseen, rikkoneet kristittyjen välisen yhteyden, työväenliike toi solidaarisuutta, armahti heikkoja ja loi joukon yhteyttä. Kaksi muuta persoonaa oli työväenliikkeen helpompi hyväksyä. Jumalaksi on käytännössä valittu vain yksi kolmesta persoonasta. Nii ja siäl Pori Helmes kans oli viime viikol ommaiste ilta ja avvoimet ovet. Tälle kirille oli ja on hyvät lähtökohdat jumalanpalveluksessa. Sitä ei tarvita puolen litran annokseen kuin pari kolme teelusikallista. Tutustutaan Paul Olssonin tekemään puutarhasuunnitelmaan. Ohjeessa on tuoretta nokkosta, mutta käytin itse kuivattua, kotimaista nokkosta. Sillai kai.... Paista pyöryköitä muutamassa erässä pannulla rasvassa käännellen 4–5 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä ja kauniin kullanruskeita. Sillai kai... klo 12–16, Lokkilavan ympäristö, Kirjurinluoto, Pori. WWF:n sivuilla kerrotaan, että haukia riittää Suomen vesissä. LÄHETÄ SÄHKÖPOSTILLA LYHYESTI TIEDOT TAPAHTUMASTASI TORSTAIHIN KLO 12 MENNESSÄ OSOITTEESEEN: UA.TOIMITUS@UUSIAIKA-LEHTI.FI • Lemmikit • Hengellistä • Ajassa • Murteella Ihmisten kesken • Ruoka Tänään: Salomon, Salomo Perjantaina: Ensio Lauantaina: Seppo Sunnuntaina: Immi, Impi Maanantaina: Esko Tiistaina: Raili, Raila Keskiviikkona: Pihla, Kielo Virta ei yleensä synny suurista lähteistä, vaan siihen yhtyneistä monista puroista. Sen ensimmäinen kappale on kahta muuta lyhyempi: “Minä uskon Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan.” Kun työväenliike oli nuori hyökättiin tätä uskonkappaletta vastaan. Hienonna palat tehosekoittimessa tai yleiskoneessa. Nokkosmuhennos 2 rkl voita 2 dl ryöpättyä nokkosta 5 dl kevytmaitoa 4 rkl vehnäjauhoja suolaa ripaus sokeria ripaus valkopippuria (muskottipähkinää) Ryöppää tuoreet nokkosenlehdet runsaassa kiehuvassa vedessä muutaman minuutin ajan. Pyhä Henki taas nähtiin totuuden henkenä. Vastavirtarock 10.6. S illai kai siin ny sit kävi et suvi tuli sittenki, ei viä maanantain, ninko luvattii, mut sit tiistain päivä mittaa asteklasi nousi jo meilläki yli kahteekymmenee. Helluntaiki sit oli ja meni siin melkei huamaamati, konnei ennää ol siinkä ko yks pyhä. Leino Kirjoittaja on Porin murrepiirin vetäjä. Valuta hyvin ja hienonna veitsellä tai saksilla silpuksi.Kiehauta nokkoset voissa. Maamiäste kylvökki näyttää jo suurimmaks osaks tullee reeraa, vaik o täälläppäi kyl viä jokusii plänttei pahhuure vallas. Taantumisen syyt ovat monissa tapauksissa epäselviä, mutta todennäköisesti ilmiö johtuu ympäristön muutoksista. Ymmärrettiin, että myös työväenliike toimii totuuden hengessä ja totuutta tavoitellen. 13:13 . Harakat ja lokit elämöittee jos ne löytää jottai syätävää, mut arka varis ossaa ol hissukses eikä kaipaa yhtää seuraa eikä saalii jakajii. Jeesus on otettava vastaan, koska vasta sitten on oikea kristitty, oikea uskova. Kuulusteltii Olavi Virra laului ja tarttee sannoo, ettei ollu kyyneleet kaukan siin oikeestas keltää. Kirkolle jäi paljon kirittävää. Myös niissä unohdetaan kaksi muuta persoonaa. erilaisia pelejä ja leikkejä, askartelua, kasvomaalausta, pomppulinna, possujuna ym. n Haukipyörykät, nokkosmuhennos ja uudet perunat on aika hyvä kolmikko. Kelpaa nii, ko kaikki siämenet o tällätty maaha ja suviset nunnukki jo melkei o omil plasseillas. 1 Kor. klo 18:, Vanhan yhteiskoulun ranta-alue, Kokemäki. Järj. Festivaalille on vapaa pääsy. Mukana muun muassa Koria Kitten Riot, Musta valo, Beverly Girl, Tryer, Oceanwake, Phenomenal Creature sekä Uusimusta. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin noin 20 pyörykkää. Miten kolme voi olla yksi. Siin tarvittii väkisinki nestuukii, nii liikuttavvaa se oli sivustakki seurat. Viisaut vissii seki, huamattu mailma sivu. Kirppikseen osallistujat myyvät kasveja ja muita puutarhan hoitoon ja koristeluun liittyviä tavaroita. Hauki on pulla H eli K oKKo Heli Kokko Uusi Aika RUOKA P Hauki sopii alkukesän ruokapöytään, myös haukipyöryköiden muodossa. Kun vallanpitäjät olivat ottaneet Jumalan käsikassarakseen, löysi työväenliike joukkovoiman vastavoimaksi. Näiden liikkeiden käytännössä siis unohdetaan kaksi muuta persoonaa. Vasta ne todistavat, että henkilö on uudestisyntynyt ja siis oikea kristitty. Nokkosmuhennoksen resepti on googlattu Helsingin Sanomista, vuodelta 1992. Yhret sukulaisflika lakkiaiset meilki oli ja kaikki oli nii reerallist, et tuntu tosi mukavalt. Me aloitamme messun Kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Nostalginen disko alakerrassa Alku ja loppuillasta karaokea. Vaivihkaa, iha hiire hiljaa vei varis jokakikise silakapää sin pessääs, niät taisi ol oikee ninko juhlat Kapernaumis varikse familjal. Lisää kylmään maitoon sekoitetut vehnäjauhot ja keitä muhennosta 10 minuuttia. Jeesus nähtiin eettisenä opettajana. klo 17.30-19. Miksi sitten hyökättiin ensimmäistä uskonkappaletta vastaan. Monet piha kevätnunnut o kestänykki pitkää, ko noo tykänny viileist säist, mut sin kylmä kalseesee maaha tällätyt löökit ei juurka ol venunu, jolsei ny sit. Nortamo-teemainen kävelykierros 13.6. Torstai 8. – Nykyinen kaupallinen kalastus ei vaaranna haukikantojamme, ja haukea tulisikin suosia ruokakalana nykyistä enemmän. Siihen oli syynä se, että ne, jotka olivat vallassa, opettivat, että Jumala oli luonut ihmiset eriarvoisiksi. Laulettiin: “Ei muuta johtajaa, ei luojaa, kuin kansa kaikkivaltias. Rakkaus oli hävinnyt vallalle. Vei ton pellosyrjää silakoitte perkuujätteet iha se variksepesäpuu al ja kyttäsi kui käy. Janon yllättäessä kahviosta löytyy helpotus. Rauma, Syväraumanlahti. Toimintaa koko perheelle, mm. Hauen arvostus ruokakalana on näyttänyt elpymisen merkkejä pitkään jatkuneen taantuman jälkeen, arvelee WWF. Lähtö kierrokselle Rauman kaupungintalon edestä, Kanalinranta 3. Klustermus-musiikkifestivaali 10.6. Rakkaus, armo, yhteys T ulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys! 2 Kor. Hauella on tärkeä rooli ekosysteemissä, sillä hauet pitävät esimerkiksi särkikalakantoja kurissa. Opastus maksaa museon sisäänpääsymaksun verran. Kirjurinluoto, Pori. Jännätää ny, onk tänä vuan kaikki poikaset tervehujumenttisii, et lähtee mailmal yht aikaa ja yhres, ko viime vuan, jost taisi kriivatakki yks oli semmone arkajalka, jonka pesäst lähröst ei monnee päivää meinannu tul mittää valmist. Ensi sunnuntai on omistettu myös uskontunnustukselle. Rakkaudesta, armosta ja yhteydestä jää vain yhteys. klo 18–19, Lönnströmin kotimuseo, Syväraumankatu 41, Rauma. Ovidius Kukaan, joka puhuu Jumalan Hengen valtaamana, ei voi sanoa: ”Jeesus on kirottu.” Kukaan ei myöskään voi sanoa: ”Jeesus on Herra”, muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta. Toistamalla tämän kuvion joka messussa kirkko muistuttaa siitä, että pelastukseen tarvitaan kaikkien kolmen persoonan työ: Rakkaus, armo, yhteys. Rukoukset suunnataan Jeesukselle. kesäkuuta 2017 12 Samassa paatissa Pori murteel ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Ulla H. Oikee kottii lähetetyl preivil käskettii meenki sin jouko jatkoks, ko se mu hoivattavani kortteeraa siäl hyväs hoiros. kello 18–02. Se vanha kansa viisaus pakkaste kans o ny tänä kevvään totisesti pitäny paikkas, vaik stää itteki ole hiukka uhmannu. Suomen haukikannat ovat suhteellisen vakaat, erityisesti sisävesissä. Rauman oppaat ry. Moni vanhus näytti nauttiva musikist ja sillai kai.. Kannat ovat kuitenkin heikentyneet paikoin. Haukipyörykät 600 g haukifileitä 1 dl kuohukermaa 2 kananmunaa 1,5 rkl sitruunanmehua 2–3 rkl tuoretta ruohosipulia hienonnettuna 1 tl suolaa 1,5 tl rouhittua valkopippuria Poista fileistä nahka ja paloittele fileet. Niissä huomio keskitetään ns. Mittumaarii kohre ollaa hyvvää faarttii menos ja mitä kaikkee kuuluuka juur tähä aikaa, o muistettava
Kummasti siitä arjesta irtoaa huumoria, kuten myös Rauman kesäteatterin näyttämöversio vastaansanomattomasm ediatoimisto d orian ti todistaa. Mikko Kivinen konstaapeli Hautamäkenä tekee perusvahvaa työtä. Inka Kivalo on kuvakudoksen runoilija, joka maalaa langoilla hitaasti, kerros kerrokselta, lanka langalta – värejä kuunnellen. Kaikki komedian peruselementit ovat kuohkeasti kasassa, kuten tilannekomiikka ja herkulliset hahmot. PORI P Validi Karkian Kesäklubit tuovat Poriin 9.-11.6. Mika Räinä kääntää koomikkona nupit kaakkoon eli ottaa kaiken irti virkaheittona ylikomisario Rautakalliona, surkuhupaisine yksipuheluineen. Rooleissa: Jukka Rasila, Mikko Kivinen, Minna Koskela, Mika Räinä, Teemu Aromaa ja Antti Peltola. Torstai 8. Ne ovat kuvia sielusta, toisaalta niissä on voimakas ruumiillinen lataus. Eihän tässä nyt sinänsä mitään uutta ole. Yli satavuotiaita rakennuksia on ainakin 566 tontilla, mutta koska useilla tonteilla on monta yli satavuotiasta rakennusta, on todellinen rakennusten määrä reilusti suurempi. Heli Tuori-Luutosella on omintakeinen ja vahva ilmaisu. Isossa kamarissa voi istahtaa nojatuoliin lukemaan lehtiä ja kuunnella samalla ajan suosikkisäveliä radiosta. Juba Tuomolan Galleria Vanhan Savun näyttelyn nimi on ”Parisuhteellisuusteoria” Juban ” Viivi ja Wagner”-sarjakuva tavoittaa päivittäin yli neljä miljoonaa sanomalehden lukijaa eri puolella Suomea. Korsmanin talon eteläpäädyssä voi tehdä aikamatkan porilaisen Korsmanin perheen kotiin vuonna 1951. Teokset ovat suurikokoisia sukelluksia samettisen mustaan syliin. Jukka Rasila on löytänyt aikaisemmilta vuosilta tutuksi tulleeseen vitsinkertoja Reinikaiseensa enempi jämäkkyyttä. Onnistuneen komedian perusasia eli ajoitus on tässä esityksessä pilkulleen kohdillaan. Ohjaus ja dramatisointi: Olka Horila. Tarkoituksemme on tehdä tunnelmalliseen galleriatilaan sopiva kokonaisuus. Riitta Turunen käyttää monia materiaaleja ja yhdistelee erilaisia tekniikoita. Heli taitaa myös monumentaalisen koon, tästä todistavat lukuisat julkiset tilausteokset. Talja käsittelee hurmosta ja hurmioitumista. Kokeellista elektroakustista musiikkia tekevä ryhmä käyttää esityksen pohjana Dziga Vertovin vuonna 1930 valmistunutta elokuvaa Entuziazm, josta on konserttia varten leikattu uusi esitysversio. Hänet on myös palkittu Vuoden tekstiilitaiteilijana ja Suomen Leijonan ritarimerkillä. Minna Koskelan komediennekyvyt pääsevät oikeuksiinsa. 24.9. PORI P Korsmanin talon kesä on avattu. Neuvonpidossa ovat Teemu Aromaa, Mikko Kivinen, Antti Peltola sekä Jukka Rasila. Reinikaisen ja Rautakallion neuvottelu, jossa pingispalloilla on merkittävä roolinsa, on tikahduttavan hauskaa tilannekomiikkaa. Kun Taljan tuotantoa tarkastelee laajemmin, abstrakteista maalauksista löytyy aikaisemmasta tuotannosta tuttuja esittäviä muotoja. Taljan maalauksia on mahdollista tulkita myös uskonnollisen taiteen perinteen kautta. Näyttelyssä voi myös muun muassa tutustua niihin palveluihin, mitä porilaisille oli tarjolla vuonna 1917. Talja maalaa musteella paperille. Entuziazm 2017-kinokonserttikiertueella Horst Quartet improvisoi säestyksen videolle, joka tuo katsojan eteen kuvia lähes sadan vuoden takaa, Neuvostotasavallan ja äänielokuvan alkuvuosilta. Hänen pienet kirjotut ”akvarellinsa” ovat intensiivisiä mikrokosmoksia. Ensi-ilta 2.6.2017 Fåfängassa Tarja Tiilimäki Uusi Aika RAUMA P Reinikainen oli 80-luvun alun kiistatta television suosituin komediasarja: parhaimmillaan se keräsi tv:n ääreen miljoonia katsojia. Rakennuskulttuuritalo Toivossa on vanhojen hirsirakennusten korjausnäyttely, joka neuvoo vanhojen talojen korjaajia kunnostamaan talojaan niin, että niiden vanha, hyvä rakenne ja ominaisluonne säilyvät. Samalla väriherkkyydellä ja varmuudella ovat syntyneet uudet rakenteelliset työt. kesäkuuta 2017 13 Teatteri • Elokuva • Näyttelyt • Musiikki • Kirjat • Ihmiset Teatteri • Elokuva • Näyttelyt • Musiikki • Kirjat • Ihmiset Kulttuuri Korsmanissa vilkas kesä Validi Karkialla Kesäklubit n Aleksandrankadun eli Hallituskadun itäpää 100 vuotta sitten. Viivin ja Wagnerin huumori on pitänyt tavanomaisesta sanomalehtisarjakuvasta poikkeavan linjansa. Ensimmäisen taidenäyttelyn Juba piti Galleria Dix:ssä, Helsingissä vuonna 2004, jonka jälkeen vielä seuraavat 2006 ja 2008. Toisaalta teoksista puuttuu barokin suureellisuus. Vanhassa Savussa Soili Taljan ja Juba Tuomolan töitä MERIKARVIA P Merikarvialaisessa Vanhassa Savussa esitellään kaksi vahvaa ja kaksi erilaista taiteilijaa, Soili Talja ja Juba Tuomola . Avoinna ti-ke-to klo 12 – 17. Poriginalissa pääosassa ovat ohuet, läpikuultavalle sifongille kirjotut työt. Poriginal galleriassa tekstiilitaidetta Komedian peruselementit kuohkeasti kasassa n Jos homma ei toimi, niin Reinikainen pistää toimimaan. Käsikirjoitus: Neil Hardwick ja Jussi Tuominen. Tosin väistämättä käy mielessä ajatus, että josko sitten ensi kesänä jotain muuta. kesäkuuta. Nämä näyttelyt olivat suuria yleisömenestyksiä.. 27.7 tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin kello 12-17. Rakennettu Pori vuonna 1917 on tehty yhteistyössä Rakennuskulttuuritalo Toivon ja Turun yliopiston kulttuurintuotannon ja maisemantutkimuksen oppiaineen kanssa. J eff H umbert n Laulaja Maria Laura Baccarini ja viulisti Regis Huby tuovat Poriin italialaisa musiikkiperinnettä. Näytelmä rakentuu sketsimäisistä kohtauksista, joten varsinaista juonta on turha hakea, eikä se nyt tässä tapauksessa ole mitenkään tarpeellistakaan. Maalauksia voisi tulkita puhtaasti abstraktioina, joissa muoto viittaa vain maalaustaiteen perinteeseen. Myös lasten kesätyöpajat ovat jo alkaneet. Soili Talja käsittelee miltei abstrakteissa maalauksissaan ruumiin ja hengen liittoa. Näyttely on esillä 3.–27. Porissa on jäljellä vuoden 1917varsinaisella kaupunkialueella sijainneita rakennuksia reilusti yli 600. Olkoon menneeksi pakko myöntää, että Reinikainen on tuttuudestaan huolimatta tai kenties juuri siksi tavattoman hauska; kesäviihdettä parhaimmillaan. Teoksiin tallentuvat eletyt hetket, käden jälki, värien hehku ja materiaalien koskettavuus. esillä näyttely Rakennettu Pori vuonna 1917. Reinikainen kuvaa poliisilaitoksen arkea, aikana jolloin poliisien salaisista facebook-ryhmistä ei ollut vielä tietoakaan. l Rauman kesäteatteri: Reinikainen. Illan muut esiintyjät ovat yksi viime vuoden kehutuin tulokas, juuri toukokuussa toisen levynsä ’Elävä kivi’ julkaissut Maria Mattilan johtama Mara Balls sekä Porin folk-rockilmiö Hevonen Jammaa. Niitä säestävät kiinteämmät seinäkappaleet. Sunnuntai-iltapäivän matinea Gallen-Kallelankatu 12:ssa tarjoaa harvinaista herkkua elokuvan ja livesountrackin muodossa. – Olemme koonneet yhteisnäyttelyn uusista, osin myös aiemmista töistä. Korsmanin talon ovet ovat maksutta avoinna 6.6. Myös Heli on huomioitu Vuoden tekstiilitaiteilijan arvolla. Samaan sarjaan kuuluu myös kohtaus, jossa Teemu Aromaan näyttelemä hiljainen hissukka tulee poliisilaitokselle kyselemään veljensä perään. kolmena päivänä monipuolisen kansainvälisen kattauksen italialaisesta musiikkiperinteestä maailmoja syleilevään jytäpsykedeliaan. PORI P ”Kolmen piiri”, Inka Kivalo , Heli Tuori-Luutonen ja Riitta Turunen , on tällä kertaa koolla Poriginal galleriassa, Porin Eteläranta 6:ssa. Aistikas viiva ja heleät värit keventävät maalauksia. Niitähän lavalla piisaa. Reinikainen oli suomalaisen tv-viihteen ensimmäisiä spin offsarjoja, jossa aikaisemmin nähdyn sarjan eli Tankki täyteen sivuhenkilö nostettiin uuden sarjan päähenkilöksi. Usein työt rakentuvat pienistä osista mosaiikin tapaan tai sitten kokonaisuuden luo sarja variaatioita teemasta. Hetkittäin se palkitsee lukijansa lempeällä tilannekuvauksella, toisinaan jättää lievän hölmistyksen tilaan vain iskeäkseen seuraavaksi riemastuttavalla oivalluksella. Korsmanin talossa on 6.6. Korsmanin talossa on 6.6.– 27.7. Näyttelyn kuvat ovat pääasiassa Satakunnan Museon kokoelmista. Se esittelee vuoden 1917 Poria ja sen asukkaita säilyneiden rakennusten ja niihin liittyvien tarinoiden kautta. Teokset ovat sukua barokkimaalausten runsaille muodoille ja voimakkaalle tunneskaalalle. Korjausneuvontaa ja -tarvikkeita. non stop -tapahtumapäiviä lapsille tiistaisin ja torstaisin kello 11 – 14. Menneiltä kesiltä tutulla ja turvallisella kaavalla mennään, mutta mitä sitä hyväksi havaittua muuttamaan. Lauantain rokimmassa illassa Spirit Bistrossa huomiota herättäneen paluun tekee 1980 perustettu tyrnäväläistrio Jolly Jumpers, jonka pohjoista juurevaa aavikkorockia aikanaan ylistettiin viiden tähden arvioin kansainvälisestikin. Antti Peltolan yhden miehen show kreikkalaisen ravintolan tarjoilijana on mainio. Perjantaina Gallen-Kallelankatu 12:ssa laulaja Maria Laura Baccarini ja viulisti Régis Huby yhdistävät säveltäjä Giorgio Gaberin ja sanoittaja Sandro Luporinin italialaista musiikkiperinnettä moderniin minimalistiseen ilmaisuun. Se on aina ennalta arvaamatonta ja kaavoihin kangistumatonta
Pelinsä alkukauden jälkeen uomiinsa saanut Musan Salama saa vieraakseen FC Jazzin, joka lähtee hakemaan kauden avausvoitto Länsi-Porista. Sataravin 70-vuotisjuhlaraveihin on ilmoitettu yhteensä 150 hevosta. Nashvillen sinivalkoisen maalivahtikaksikon toinen osapuoli on nuorten maailmanmestaruutta aikanaan juhlinut Juuse Saros . Ilmoittautuminen 18.6. Ottelusarja on tällä hetkellä tasan 2-2 ja mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa. kesäkuuta 2017 14 YLE TEEMA & FEM SUB Urheiluseurat Jälkipelit lahdenpetteri@gmail.com Kirjoittaja on Uuden Ajan vakituinen urheilukolumnisti Petteri Lahti Televisio & Urheilu Televisio-ohjelmat l TV1 l TV2 l MTV3 l Nelonen l Teema l FEM l Urheilukolumni Torstai 8.6.2017 09.00 Kesäpuhujat 10.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka 10.30 Aistit avoinna Italiaan 11.00 Luontoretkellä: Nuoret erämaassa 11.30 Sportmagasinet 12.00 Orkesterin tytöt 13.05 13.21 Pääsykoe luovaan luokkaan 13.30 A Fuller Life (12) 14.50 Päivä Ruotsissa 15.05 Altai 30 päivässä 15.50 16.45 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.50 Jäitä hattuun (12) 17.25 Aistit avoinna Italiaan 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Bärtil 18.30 Leirille! (7) 18.39 Full Proof 18.53 Viidakkojytä (7) 19.00 Obs debatt 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Velvet muotitalon tarina 20.45 Mittatilaustyönä 21.00 Kino Klassikko: Neljäkymmentä urhoa (12) 22.21 Elävä arkisto: Rakkauden kesä 22.23 Arkistovieraana: Aake Kalliala ja Eeva Litmanen 22.48 Naurava rakkaus 23.21 00.46 My Lai (16) Perjantai 9.6.2017 09.00 Kesäpuhujat 10.00 Puutarhaperjantai 10.30 Aistit avoinna Italiaan 11.00 Ævar tutkii ja selvittää 11.30 Obs debatt 12.00 Auringon hevoset Versaillesissa 13.10 Bartabas Salzburgissa 14.20 14.50 Erakkorapu (S) 14.55 Elävä arkisto: Rakkauden kesä 14.57 Arkistovieraana: Aake Kalliala ja Eeva Litmanen 15.22 Naurava rakkaus 15.55 Isä Matteon tutkimuksia (7) 16.50 Jäitä hattuun (12) 17.25 Aistit avoinna Italiaan 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Saara ja Sorsa 18.30 Ennen Saunabalettia 19.00 Dok: Haluan vain elää 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Batman (7) 20.24 20.48 Batman (7) 21.00 Kino: Fargo (16) 22.35 Yle Live : Charles Lloyd Quartet ja Aziza 23.35 00.30 Tiededokumentti: Himon verkko Lauantai 10.6.2017 09.00 Elämäni eläimet 09.30 Efter Nio 10.30 Aistit avoinna Italiaan 11.00 Dok: Haluan vain elää 11.29 Annedroidit (7) 11.51 Kamppailu (S) 12.00 Yle Live : Donny McCaslin ja Marius Neset 13.00 13.50 Tiededokumentti: Aivot 14.00 Velvet muotitalon tarina 14.44 Velvet muotitalon tarina 15.30 16.25 Historia: Euroopan juutalaisten tarina (12) 16.36 Altai 30 päivässä 17.25 Eläimet lähellä sydäntä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Superapulaiset 18.30 Ævar tutkii ja selvittää 19.00 Line deittailee Norjassa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.49 Arkkitehtuurin helmiä 20.00 Rahsaan Roland Kirk 21.25 Kino: Barbarella (12) 23.00 23.55 Kind of Miles Sunnuntai 11.6.2017 08.30 BUU-klubben: Saariston lapset 09.00 Clay Kids (7) 09.11 Gazoon (S) 09.15 Nina Patalo (7) 09.22 Nina Patalo (7) 09.30 Leirille! (7) 09.40 Full Proof 09.53 Viidakkojytä (7) 09.58 Annedroidit (7) 10.20 Kamppailu (S) 10.30 Aamujumpan aakkoset 11.00 Eläimet lähellä sydäntä 11.30 Line deittailee Norjassa 12.00 Kino: Kala nimeltä Wanda (12) 13.45 16.12 Pariisi juhlii 2016 16.25 RSO Musiikkitalossa 17.25 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Saariston lapset 18.30 Puutarhakausi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Gunnel Carlson Italiassa 20.00 Teinipeto 20.30 Valereissu 21.00 Perilliset 22.00 Dok: Koditon New Yorkissa 23.20 23.46 Skam (12) Torstai 8.6.2017 09.30 Salatut elämät (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 The Late Show With Stephen Colbert 16.00 Gladiaattorit 17.00 Myytinmurtajat 18.00 Ninja Warrior 20.00 Simpsonit (12) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Kauhukeittiö 22.00 Anthony Bourdain kohti tuntematonta 23.00 Penny Dreadful (16) 00.00 Ota rahat ja juokse 01.00 Ninja Warrior 02.00 03.00 The Late Show With Stephen Colbert Perjantai 09.06.2017 09.30 Salatut elämät (S) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 The Late Show With Stephen Colbert 16.00 Gladiaattorit 17.00 Fameless tuplajäynät 17.30 Arena eSports (12) 18.00 Myytinmurtajat 19.01 Olipa kerran elämä 20.01 Simpsonit (7) 20.31 Simpsonit (7) 21.00 #Subleffa: Yö museossa 2 (7) 23.10 Rysän päällä 00.10 Rysän päällä 01.10 The Late Show With Stephen Colbert 02.10 Olipa kerran elämä 03.10 04.10 Gladiaattorit Lauantai 10.6.2017 08.00 Ostoskanava Tvins.com 09.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7) 09.30 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Mutsi (S) 11.30 Mutsi (S) 12.00 Faija hoitaa (S) 12.30 Vintiöiden kosto (S) 13.00 Fresh Off the Boat (S) 13.30 Fresh Off the Boat (S) 14.00 Ninja Warrior 15.00 Ninja Warrior 16.00 Valehtelevat viettelijät (12) 17.00 Posse 18.30 Arena eSports 19.00 Nuori MacGyver (12) 20.00 Huippujengi 21.00 #Subleffa: Commando (16) 23.00 60 Days In 1. klo 17.30 Huovinrinteen ampumahiihtostadion, Säkylä. ruokailu, ohjelma ja vakuutus. Osanottomaksu 10 e ja nuoret 5 e. seuran toimistolla Valtakatu 10 D 4. Myös viime ottelussa loukkaantunut Susanna Puisto kotiutti kotipesän turvaan peräti neljä etenijää. klo 16. Aituri kompasteli suoran puolivälin jälkeen ja löi kaatuessaan päänsä seuraavaan aitaan. Yleinen kesäonkikilpailu järjestetään Harjavallan Punppurannassa 8.7.2017 klo 10. Suomenhevosen kantakirja täyttää tänä vuonna 110 vuotta. Ottelu alkaa kello 18 ErkuAreenalla.. (02) 630 6901, pirjo.rantaneva@tulsatakunta.com Pesäkarhuille kaksi sarjapistettä PESÄPALLO P Pesäkarhujen runkosarja jatkui tiistaina Maila-Jussien vieraana Seinäjoella. kausi 00.00 60 Days In 1. Tapahtumassa juhlitaan paitsi 70-vuotiasta suomenhevosta, myös suomenhevosta. Pitsiturnauksen lohkojaot ja otteluohjelma selvillä Sataravin juhlaraveihin tulossa 150 suomenhevosta KOKEMÄKI P Hevosväki on ottanut hyvin vastaan idean nostalgishenkisistä suomenhevosraveista. rullahiihdon ja -luistelun tekniikkaharjoittelua, tutustumista ampumahiihtoon, harjoituskilpailuja ym. Jalkapallo-ottelun kuvataan usein olevan hyökkääjän ja maalivahdin kaksintaistelu. PTU Mäntyniemijaoston kokous seuran toimistolla tiistaina 13.6.17 klo 18. Nostalgia näkyy raveissa muutenkin, muun muassa vanhana kalustona ja erityisesti hallituksen naisväen pukeutumisessa. ja päättyvät sunnuntai klo18. Kirjurinluodolla Lokkilavan ympäristössä. Torstai 8. paljon erilaisia pelejä ja leikkejä, askartelua, kasvomaalausta, pomppulinna, possujuna ym. Grönlund , kun Porin ravirata oli sota-aikana menetetty lentokenttätoiminnalle. Huolimatta siitä, että Juventus ei onnistunut kaatamaan Real Madridia finaalissa, Gianluigi Buffonin upea ura tullaan muistamaan jalkapallopiireissä pitkään. klo 17. Urheilumaailma on armoton, sillä pelaaja on täsmälleen niin hyvä, kuin viimeinen ottelu osoittaa. Kumpi vetää tässä taistelussa pidemmän korren, johdattaa joukkonsa voittoon. Sympaattinen maalivahti on lopettelemassa huikeaa uraansa ja jalkapalloyleisö olisi mielellään suonut Buffonin uran kruunuksi Champions-liigan voiton. ja nuoret alle 15v. Lisätietoja puh. Real onnistui tässä, aiemmin mahdottomassa tehtävässä ja sen nimi löytyy nyt UCL-pokaalista kaksi kertaa peräkkäin. Ravit ovat houkutelleet osallistujia aina Lahden seutua ja Pohjanmaata myöten. Nashville on onnistunut kipuamaan tahmean alun jälkeen jo tasoihin ja iso rooli tässä on ollut suomalaismaalivahti Pekka Rinteellä . Lähtöjä ajetaan 11. Kino: Fargo (16) (USA 1996) Mustan huumorin täyttämä Coenin veljesten rikoselokuva miehestä, joka aikoo lavastaa oman vaimonsa kidnappauksen. klo 21. Hän oli jäänyt kentälle torjumaan pikkupoikien rankkareita. Ilmoittautumiset Tarmo Vajavaaralle 26.6. Tapahtuma on maksuton, tervetuloa! Riemuleiri 2.-7.7. Cardiffissa pelatussa finaalissa pidemmän korren veti kuitenkin Christiano Ronaldo. Juventuksen tiiviin puolustuksen uumoiltiin olevan myrkkyä espanjalaisille. Meillä oli sisäpelissä vaikeuksia ja mukana oli myös puhtaasti huonoa tuuria, taustoitti Pesäkarhujen pelinjohtaja Sami Österlund ottelun kulkua. N: Kuvassa Marge Gunderson (Frances McDormand). Nashvillen menestyksen ei pitäisi kuitenkaan maalivahtipelistä jäädä kiinni. Otteluisäntä Pori Energia tarjoaa 1 000 ensimmäiselle munkkikahvit kello 1718. Hiihdon leiripäivä lapsille ja nuorille pe 30.6. Suomen pikajuoksutoivo, aituri Nooralotta Neziri avasi oman kautensa viikonloppuna Raaseporissa. Turnauksen ottelut alkavat aamulla kello 9, ja loppuottelu pelataan kello 20. Ja loppuun menovinkki: porilainen jalkapalloväki suuntaa lauantaina Musan kentälle, missä pelataan ensimmäinen kauden kahdesta paikallisottelusta miesten Kakkosessa. kesäkuuta kello 16 alkaen Kokemäen raviradalla. Mies itse on tämän toki teoillaan ansainnut. Tittelin, joka mieheltä puuttuu. mennessä sekä lisätiedot: Pirjo Rantaneva, puh. Tässä jälleen kerran oiva osoitus suomalaisen maalivahtituotannon korkeasta tasosta. kausi 01.00 The Strain (16) 02.00 03.00 Huippujengi Sunnuntai 11.6.2017 08.00 Ostoskanava Tvins.com 09.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S) 09.30 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Mutsi (7) 11.30 Mutsi (S) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Ninja Warrior 16.00 Valehtelevat viettelijät (12) 17.00 60 päivää kiven sisässä 18.00 Suomen surkein kuski 19.00 Kauhukeittiö 20.00 Myytinmurtajat 21.00 #Subleffa: X-Men Origins: Wolverine (12) 23.05 Anthony Bourdain kohti tuntematonta 00.05 Exiä rannalla UK 01.05 Sekoilevat idiootit (16) 01.35 Sekoilevat idiootit (16) 02.05 Suomen surkein kuski 03.05 04.05 The Late Show With Stephen Colbert n Teema & Fem 9.6. ym. Tallinnaan. Yleinen mielipide tuntui olevan lähes täysin Buffonin ja Juventuksen kannalla. Mäskäys kielletty. Myös yleisöä kannustetaan pukeutumaan menneiden vuosikymmenten malliin. Neziri selvisi pahannäköisestä tilanteesta onneksi kuitenkin ilman isompia vaurioita, joten toivotaan juoksijalle vakaampaa menoa loppukauden ajaksi. klo 12.16. Pääsevätkö suomalaisvahdit nostamaan Stanley Cupia finaalisarjan päätteeksi, on vielä auki. mennessä Päivi Luontola, 0400 817 114, paivi.luontola@tulsatakunta.com tai Timo Lehtonen, 041 493 7579, ttlehtonen61@gmail.com. Vaihdetaan lajia , mutta pysytään maalivahdeissa. Ohjelmassa mm. Laivalla menomatkalla seminaari ja tulomatkalla kevyempää ohjelmaa. Aiheina mm. TUL: n veteraaniristeily 3.4.10. mennessä osoitteeseen leirit@ tul.fi. 14. Hieno jalkapalloilija, kerrassaan. Juhlaravit järjestetään sunnuntaina 11. seuran toimistolla, mahdollisimman monen jaostojen jäsenen toivotaan osallistuvan palaveriin. Maalivahdin asema ei ole koskaan helppo, sillä Rinne ehdittiin jo finaalisarjan alkajaisiksi tuomita Nashvillen sylkykupiksi. Koko muu Juventuksen joukkue oli siirtynyt jo kentältä pukukoppiin juhlimaan mestaruutta. Kaikki ei mennyt kuitenkaan tällä kertaa ihan suunnitelmien mukaisesti, sillä kauden kotimaisen kärkiajan sijaan Nezirin saldoksi jäi jomottava pääkipu. Lohkoarvontaa ei. Ilmoittautuminen 20.6. Tähtihyökkääjä johdatti joukkueensa voittoon, iskelmällä itse kaksi osumaa. Nyt Äkkijyrkkä on mukana tuomaroimassa Suomi ja hevonen 100 vuotta -taidekilpailua, jonka finalistit paljastetaan juhlaraveissa. Yleisurheilukesäkin on käynnistymässä kovaa vauhtia. Johtokunnan jäsenet tervetuloa kokoukseen Terveisin puheenjohtaja Jazzleirinnän palaveri ma 19.6. Ronaldon johtama tähtisikermä teki ottelussa historiaa, sillä mikään muu seura ei ole aiemmin onnistunut uusimaan mestaruuttaan. Buffon oli ainoana pelaajana edelleen viheriöllä, ei pönöttämässä, eikä nostamassa itseään jalustalle. Grönlund oli muutenkin aktiivinen herrasmies, ja hänen seurueessaan viihtyi aikoinaan muun muassa kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkkä . Sarjat: Miehet, miesveteraanit 60 v, naiset, naisveteraanit 60 v, nuoret alle 18v. Elokuun kovimman kiekkokarnevaalin lohkot on nyt arvottu ja otteluohjelma selvillä. Nashvillen maalivahtiosasto on muuten mielenkiintoinen. Otteluissa pelataan aiemmilta vuosilta tutuilla peliajoilla eli alkusarjan otteluissa ja kahdessa välieräottelussa pelataan kaksi 15 minuutin erää, ja finaalissa pelataan kaksi 20 minuutin erää. Erinomainen esimerkki tästä on parin kolmen viikon takaa, kun Juventus varmisti Italian mestaruuden. RAUMA P Uusi kiekkokausi käynnistetään Raumalla elokuun ensimmäisenä perjantaina 4.8., kun Kivikylän Areenalla pelataan jo 24. Ensimmäiset kesäravit järjestettiin Kokemäellä 14. Pesäkarhut pelaa perjantaina Jyväskylän Kirittäriä vastaan. LuMestareidenliigan finaali keräsi kansainvälisen jalkapalloyleisön huomion viime viikonloppuna. Näin toimii esimerkillinen urheilija, ihminen, jolla on arvot kohdallaan ja joka muistaa sen, mistä on itse lähtenyt. – 15.6.1947. Janon yllättäessä kahviosta löytyy helpotus. NHLkauden finaalipelit ovat käynnissä. Leirillä majoitutaan teltassa. Järjestäjänä Harjavallan Seudun Urheilukalastajat ry.Tervetuloa kaikki onkimaan. suppausta, melontaa, capoeiraa, bmxpyöräilyä sekä vesiralli. Tällä kertaa tuon asetelman osapuolet olivat Buffon sekä Real-hyökkääjä, yksi maailman parhaista pelaajista, Christiano Ronaldo . 040 592 6177. Samalla ratkaistaan Harjavallan kaupungin kesäonkimestaruus, jossa on samat sarjat. Porin Pyrintö ry järjestää seuran 110-vuotisjuhlavuoden kunniaksi koko perheelle tarkoitetun ”Yllätysten tapahtumapäivän” sunnuntaina 11.6. Yhdyshenkilöt ovat Tarmo Vajavaara puh 040 558 9756 ja Arvo Oja puh 0505 938 808. Erityisesti koska Juventus-alakerran viimeisenä lukkona toimi itse elävä legenda, 39-vuotias maalivahti, Gianluigi Buffon . Paluuaika 30 min. Pesäkarhut sai juoksutilin pyörimään vasta viimeisessä sisävuorossaan toisella jaksolla, kun Aino-Kaisa Mantere löi kunnarin ajotilanteeseen. Sympaattisena herrasmiehenä tunnettu Buffon on erinomainen jalkapallon lähettiläs, joka nauttii kannattajien varauksettomasta ihailusta. Himoitusta Stanley Cupkannusta taistelevat Pittsburg Penguins sekä Nashville Predators. A-lohkon muodostavat Lukko, SaiPa ja Ässät, Blohkossa toisensa kohtaavat HPK, Sport ja TPS. Matkan hinta 140e/hlö/2 hh, 170e/hlö/1 hh. kerran perinteinen Pitsiturnaus. vassa monipuolista ohjelmaa kaiken ikäisille mm. Walesissa pelattuun finaaliin oli selvittänyt pitkän kauden aikana tiensä kaksi tämän hetken parasta joukkuetta, Juventus ja Real Madrid. Raviradan maat lahjoitti Kokemäenkartanon isäntä Erik E. Tervetuloa sankoin joukoin viettämään hauskaa sunnuntai päivää Johtokunnan kokous ma 19.6. Ilmoittautumiset 26.6. O: Joel Coen. Ottelun loppunumerot 4-1 Real Madridille eivät jätä jossiteltavaa. Sauvon Ahtelassa 7-13-vuotiaille tytöille ja pojille. HSUK Järjestää seuranleiripäivät Koivurannassa Sääksjärvellä 30.6.2.7.2017 perjantaina klo 16. Kotiin juoksi ykköskärki Henna Juka Venla Rapila Susanne Ojaniemi . klo16 mennessä puh 040 558 9756. Mainiot otteet kahdessa seuraavassa ottelussa ovat nostaneet Rinteen rikollisesta sankariksi. Sunnuntaina paikalla oli 5 000 henkilöä. Leirin hinta 99 e, sis
Torstai 8. 09.10 Hyvää elämää 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Emmerdale (12) 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Oma koti kullan kallis 14.30 Laurin talot 15.30 Piha ja parveke 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Aarteiden metsästäjät Suomi 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (12) 18.25 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. kesäkuuta 2017 15 TV1 TV2 MTV3 NELONEN Televisio Televisio-ohjelmat l TV1 l TV2 l MTV3 l Nelonen l Teema l FEM Torstai 8.6.2017 04.00 Uutisikkuna 06.25 MOT : Meppien piilobonukset 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Meidän maamme Vårt land 10.00 10.42 Piikkejä paratiisissa (7) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Viidakkoperhe (7) 13.20 Hei, rillumarei! (S) 14.40 14.55 Päivä Ruotsissa 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.52 Yle Oddasat 16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.54 Piikkejä paratiisissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Meidän maamme Vårt land 19.00 Kettu (12) 20.00 Muisti: Chilen jälkeen 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Kansan mies (7) 21.50 Ulkolinja: 50 vuotta vankilassa 22.45 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.55 Yle Uutiset 23.00 Oddasat 23.15 Raja jota ei ylitetä (16) 23.55 Meidän maamme Vårt land 00.25 04.00 Uutisikkuna Perjantai 9.6.2017 04.00 Uutisikkuna 06.25 Puutarhaunelmia 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Meidän maamme Vårt land 10.00 10.47 Piikkejä paratiisissa (7) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.12 Oddasat 12.30 Viidakkoperhe (7) 13.15 Muhoksen mimmi (S) 14.30 Ikimuistoinen: Esa Pakarinen 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Avara luonto: Villi Lähi-itä 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Piikkejä paratiisissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Meidän maamme Vårt land 19.00 Kansan mies (7) 19.45 Mittatilaustyönä 20.00 Tosi tarina: Usko Toivo 20.30 Yle Uutiset 20.52 Urheiluruutu 21.00 Hulahula Suomi 21.55 Catastrophe (12) 22.20 Ruotsalainen avioliitto (12) 00.05 Yle Uutiset Uutis-Suomi 00.15 Yle Uutiset 00.20 Oddasat 00.35 Naistenosastolla Amerikassa (12) 01.05 Meidän maamme Vårt land 01.35 04.00 Uutisikkuna Lauantai 10.06.2017 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 08.53 Rakkaudesta puutarhaan 09.00 Yle Uutiset 09.05 Merten siirtolaiset 09.30 Meidän maamme Vårt land 10.00 Yle Uutiset 10.05 Prisma: Oudoimmat uonnonilmiöt 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.05 Puolueet koolla: Perussuomalaiset 2017 14.00 Yle Oddasat 14.05 14.20 Oddasat 14.30 Puutarhaunelmia 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10 Naistenosastolla Amerikassa (12) 15.40 Luonnon yrttiapteekki 16.00 Naapureita ja ystäviä (7) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Pokka pitää (S) 18.45 Avara luonto: Villi Lähi-itä 19.37 Rikos yhdistää (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Rakkautta vain (S) 21.45 Neiti Marple: Neiti Marplea ei petetä (12) 23.20 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 00.05 04.01 Uutisikkuna Sunnuntai 11.6.2017 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Villi Lähi-itä 09.00 Yle Uutiset 09.05 Inhimillinen tekijä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 10.45 Seniori työssä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Hulahula Suomi 12.10 Carl Th. 06.53 Samsam (S) 07.00 Jokeri Pokeri Box 07.05 Hermanni Hiiri (S) 07.14 Pikkuli (S) 07.19 Nelli ja Noora (S) 07.26 Herra Heinämäki 07.32 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 07.56 Melkein mestari 08.02 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.17 Galaxi 08.18 Syrhämä (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Sukujuuria etsimässä 11.10 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 11.50 Parturin Amerikan-matka 12.10 Hehku 12.40 Aamujumpan aakkoset 13.10 VICELAND: World of Sports 13.35 Tanskalainen maajussi 14.05 Laivakokin matkassa 14.35 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 15.05 Rentoa ruokaa Lontoossa 15.30 16.21 Maailman nopein mies 16.30 Ali Show: Juuso Mäkilähde 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yleisurheilun eliittikisa: Lahti 20.30 Lentopallon Maailmanliiga: FIN CHN 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.10 The Late Late Show with James Corden 22.50 Ranskan avoin tennisturnaus 01.25 Ali Show: Juuso Mäkilähde 01.55 04.00 Uutisikkuna Lauantai 10.6.2017 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.6. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Kokkisota 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Robot (12) 00.55 04.00 Uutisikkuna Sunnuntai 11.6.2017 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.6. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formulasirkus 23.05 Rikoksista pahin (12) 00.05 Hävyttömät (12) 01.10 Revolution (16) 02.05 03.00 112 (7) Perjantai 9.6.2017 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati 08.00 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 06.52 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 07.07 Maikki ja pelottava Pontso (S) 07.31 Urpo ja Turpo (S) 07.41 Pipsa Possu (S) 07.47 Raa Raa, leikkisä leijona (S) 07.58 Ryhmä Hau (S) 08.23 Oktonautit (S) 08.34 Oktonautit (S) 08.47 Jari ja Kari (S) 09.00 Galaxi 09.01 Tenavat (7) 09.09 Råtta Booris (S) 09.14 Neljä ja puoli kaverusta (7) 09.38 Galaxi Play 10.00 10.41 The Late Late Show with James Corden 10.50 True selfie 11.20 VICELAND: States of Undress 12.05 Doctor Who (12) 12.50 Maailman nopein mies 13.40 Ratsastuksen maailma 14.10 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 15.00 Suomen vahvin : Mies 16.00 Ranskan avoin tennisturnaus 18.40 Jalkapallon MM 2018 karsinta: FIN UKR 21.15 Ranskan avoin tennisturnaus 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 The Late Late Show Carpool Karaoke Primetime Special 2017 22.50 Reggie Yates: Venäjän nuoret 23.45 Kummeli (7) 00.15 Jalkapallon MM 2018 karsinta 00.45 04.00 Uutisikkuna Torstai 8.6.2017 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 08.05 Huomenta Suomi: Duunikunto 08.30 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 19.30 Syyttäjä (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Täällä Pohjantähden alla (12) 21.55 Raja jota ei ylitetä (16) 22.40 Dokumenttiprojekti: Aleppon viimeiset miehet (16) Torstai 8.6.2017 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.6. 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Stand Up! (S) 20.00 Vain elämää 21.25 Keno 21.30 Elokuva: Sooloilua (12) 23.35 Arman Pohjantähden alla (12) 00.35 Holmes NYC (12) 01.35 Leijonan luola USA 02.35 Poliisit (7) 03.05 Poliisit (7) 03.35 Rekkakuskit jäällä (7) 04.35 05.00 Astral-TV Perjantai 9.6.2017 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Myyrä ja Panda (S) 06.25 Tashi (7) 06.35 Tashi (7) 06.50 Disney esittää: Leijonakaarti (S) 07.10 Rusty Rivets (S) 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.55 Kung Fu Panda (7) 08.20 Angry Birds Toons (S) 08.25 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.28 Angry Birds Stella (S) 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Candice sisustaa 09.25 Candice sisustaa 09.55 Ummikot ulkomailla 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Heikoin lenkki 14.45 MasterChef Australia 15.50 Leijonan luola USA 16.50 Onnenarpa 16.55 Hauskat kotivideot 17.55 Hyvät ja huonot uutiset 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Vain elämää 21.25 Keno 21.30 Elokuva: 21 Jump Street (16) 23.45 Elokuva: Iron Man 2 (12) 02.10 Leijonan luola USA 03.10 Poliisit (7) 03.40 Poliisit (7) 04.10 05.00 Astral-TV Lauantai 10.6.2017 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Myyrä ja Panda (S) 06.25 Tashi (7) 06.40 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.00 Rusty Rivets (S) 07.25 K3 (S) 07.35 K3 (7) 07.50 Lego Jurassic World: Indominuksen pako (7) 08.10 Kung Fu Panda (7) 08.35 Lego Ninjago (S) 09.00 Elokuva: Ruma ankanpoikanen (7) 10.40 Julkkisselviytyjät (S) 11.40 Heikoin lenkki 12.40 Leijonan luola USA 13.45 Leijonan luola USA 14.50 Elokuva: Step Up: Revolution (7) 16.55 Vain elämää 18.25 HS-uutiset ja sää 18.30 Supertähdet (S) 20.00 Vain elämää 21.55 Keno 22.00 Elokuva: 22 Jump Street (12) 00.20 Elokuva: Matador (16) 02.25 Katastrofin anatomia (S) 03.25 Poliisit (7) 03.55 Poliisit (7) 04.25 05.00 Astral-TV Sunnuntai 11.6.2017 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 Myyrä ja Panda (S) 06.30 Tashi (7) 06.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.10 Rusty Rivets (S) 07.35 K3 (7) 07.45 K3 (7) 08.00 Kung Fu Panda (7) 08.25 Lego Ninjago (7) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Eläinsairaala (7) 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Kummalliset kammot (S) 12.05 Hyvät ja huonot uutiset 13.05 Vain elämää 14.35 Vain elämää 16.35 Elokuva: Bruce taivaanlahja (7) 18.40 HS-uutiset ja sää 18.45 Elokuva: Toy Story 3 (7) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Divergent Outolintu (12) 23.55 Arman Pohjantähden alla (12) 00.55 Poliisit (7) 01.25 Poliisit (7) 01.55 Elokuva: Rendition – poikkeuksellinen luovutus (16) 04.20 05.00 Astral-TV n Mtv3 10.6. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Piha ja parveke 20.00 Diili 21.00 Pop’n’Roll 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Kuukauden parhaat sekunnit 22.50 Elokuva: Braveheart taipumaton (16) 02.30 Rikoksista pahin (12) 03.25 04.20 Sleepy Hollow (12) Lauantai 10.6.2017 07.05 Ostoskanava Tvins.com 08.05 Littlest Pet Shop (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Nuori Robin Hood (S) 09.05 Paavo Pesusieni (S) 09.30 Invizimals (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Piha ja parveke 11.00 Salatut elämät (7) 11.30 Salatut elämät (7) 12.00 Salatut elämät (7) 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Elokuva: Ice Age Jäätikön sankarit (7) 14.50 Pilanpäiten 15.00 Erikoiset eläimet 16.00 Hurjat sääilmiöt 17.00 Lauantairavit 18.00 Teknavi 18.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.25 Tulosruutu 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12) 20.00 Bumtsibum 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 Tulosruutu 22.35 Formula 1: Paalupaikka 23.05 Midnight Sun (16) 00.15 F1 Extra 00.25 Incorporated pimeyden verkko (16) 01.20 Pukumiehet (7) 02.15 03.10 Sleepy Hollow (12) Sunnuntai 11.6.2017 07.05 Ostoskanava Tvins.com 08.05 Littlest Pet Shop (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Nuori Robin Hood (S) 09.05 Paavo Pesusieni (S) 09.30 Invizimals (7) 10.00 Elixir Life 10.30 Trinny & Susannah Skandinaviassa 11.30 Makujen viikonloppu 12.00 Metsällä 13.00 Laurin talot 14.00 Oma koti kullan kallis 15.00 Upeat skandikodit 15.30 Teknavi 16.05 Huippujengi 17.00 Paimelan autoparoni 18.00 Bumtsibum 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.21 F1 Extra 19.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat 20.00 Stadi vs Lande 21.01 Gåsmamman Naarasleijona (16) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.30 NCIS: New Orleans (12) 23.25 Formula 1: osakilpailu 00.25 Midnight Sun (16) 01.40 Ensimmäisen asteen murha (12) 02.35 Diili 03.30 04.25 Bosch (12) Torstai 8.6.2017 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Myyrä ja Panda (S) 06.25 Tashi (7) 06.35 Tashi (7) 06.50 Disney esittää: Leijonakaarti (S) 07.10 Rusty Rivets (S) 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.55 Kung Fu Panda (7) 08.20 Angry Birds Toons (S) 08.25 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.28 Angry Birds Stella (S) 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Candice sisustaa 09.25 Candice sisustaa 09.55 Ummikot ulkomailla 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Andrew Maynen metkut (S) 14.15 MasterChef Australia 15.50 Leijonan luola USA 16.50 Onnenarpa 16.55 Suomen Huippumalli haussa 17.55 Haluatko miljonääriksi. 06.52 Maikki ja pelottava Pontso (S) 07.15 Anniina Ballerina (S) 07.41 Killi ja Kiki (S) 07.46 Maukka ja Väykkä (S) 07.58 Sanni Sateenkaari (S) 08.10 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.33 Vilkki Ankka (S) 08.44 Jetron matkaan (S) 09.00 Galaxi 09.01 Galaxin Pallo 2016 09.25 Aika härdelli! (7) 09.37 Eläinhoitolan tarinoita 09.42 Tero hoitaa (7) 09.53 Harri & Bip 09.55 Harri & Bip 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Uusi päivä (S) 11.08 Uusi päivä (S) 11.36 12.05 Uusi päivä (S) 12.10 VICELAND: States of Undress 12.50 Rentoa ruokaa Lontoossa 13.15 Rentoa ruokaa Lontoossa 13.45 Paavo Nurmi paras kaikista 15.05 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 15.30 MotorSport 16.00 Ranskan avoin tennisturnaus 17.50 Lentopallon Maailmanliiga: FIN AUS 20.30 Ranskan avoin tennisturnaus 21.00 Satuhäät 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 The Late Late Show with James Corden 22.45 Kesäkaverit (12) 00.15 Mr. Dreyerin tiellä (S) 12.30 Mannerheimin mersu 13.15 Suomi on suomalainen 13.45 Kyllä BBC hoitaa (S) 14.15 Suomen historian myytit : Suomalainen sotilas 15.00 Yle Uutiset 15.05 Historia: Kadonneen laivan arvoitus 15.57 Pepi egyptiläinen: Lapsuuteni Niili (S) 16.20 Rakkautta vain (S) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Rakkaudesta puutarhaan 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Veden saartamat 18.45 Kansan liike: Mikä autoiluissa maksaa. klo 13 Ice Age Jäätikön sankarit n Nelonen 11.5.2017 klo 16 Rusty Rivets. Uuden suomeksi puhutun animaatiosarjan taustalla ovat supersuositun Ryhmä Haun luojat.. 09.10 Hyvää elämää 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (12) 10.35 Emmerdale (12) 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Koiralle koti 14.00 Koiralle koti 14.30 Ruotsin surkein kuski 15.30 Middle (S) 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Aarteiden metsästäjät Suomi 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (12) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 06.53 Nelli ja Iiro (S) 07.00 Vertailuruutu 07.06 Stella ja Sami (S) 07.21 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.32 Killi ja Kiki (S) 07.37 Fluugalaiset (S) 07.49 Puutarhan tonttu 07.57 Martta puhuu (S) 08.24 Galaxi 08.25 Futaajat 08.37 Nokkelikot (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Tuntematon Norja 11.10 Kummeli (7) 11.40 Hehku 12.07 12.35 Hehku 12.40 Tuhkimotarinoita 13.30 13.52 VICELAND: World of Sports 14.00 Yksineläjä Severin 14.30 Askel uuteen elämään 15.00 Rentoa ruokaa Lontoossa 15.30 Au pairit Lontoossa 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Ali Show: Irina 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Villi kortti 18.50 Lentopallon Maailmanliiga: FIN SVK 21.30 Ranskan avoin tennisturnaus 00.00 The Late Late Show with James Corden 00.40 Ali Show: Irina 01.10 04.00 Uutisikkuna Perjantai 9.6.2017 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 9.6
info.kauhajoki@ihk.fi Rami Ojanen 040 7129 413 rami.ojanen@ikh.fi Ostetaan nuoria 4-vetoisia traktoreita, vm. 0400 951 685, 040 588 2716 ttt_koivisto@hotmail.com Ravintola 19. 0800 392 262 joka päivä 6.30-11.00 RAUMAN ALUEELLA Länsi-Suomen jakelupäivystykseen klo 6.00-9.00 puh. Avoinna ma-pe 7-16 Rami Ojanen 040 7129 413 Keskustie 26, KAUHAJOKI as. REIKÄ Karhuluodontie 85, Yyteri Paulan Pidot Puh. 30 E Paikalliset asiantuntijasi Pauli Lahtinen, 050 501 9760 Jyrki Haapajärvi 044 7458 661 Lauri Lehtonen 044 7753 371 TALVI SAAPUI ONKO KIINTEISTÖSI VALMIS. 040 5734 399 Seija Koirikivi • Koneellinen pesu ja laakapesut • Työvaatepesut Noutopalvelu Kankaanpää, Siikainen, Pomarkku, Noormarkku PIHASEPELIÄ MULTAA 0400-227083 ANTTI HJULGREN JAKELUHÄIRIÖILMOITUKSET SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys puh. Pyydä talvikampanjan ehdoilla veloitukseton kartoituskäynti markkinajohtajien ovista ja ikkunoista! Paikalliset asiantuntijasi Pauli Lahtinen 050 5019 760 Jyrki Haapajärvi 044 7458 661 ikkunaremontit.fi Paikalliset asiantuntijasi Pauli Lahtinen, 050 501 9760 Jyrki Haapajärvi 044 7458 661 Lauri Lehtonen 044 7753 371 TALVI SAAPUI ONKO KIINTEISTÖSI VALMIS. kesäkuuta 2017 Takasivu Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu PORI: ANTINKATU 25, PUH. 02-630 8324, 0500 898 772 LOUNAS NOUTOPÖYDÄSTÄ JOKA PÄIVÄ alk klo 11.00 MEILTÄ VOIT VUOKRATA JUHLATILAA MÄNTYLUODOSTA MERINÄKÖALALLA. 2002-2012 ja alle 4000h ajettuja käteisellä, lunastamme myös loppuvelan. Torstai 8. 02 630 6100, PORI@SATACOM.FI RAUMA: PAPINHAANKATU 14, PUH. 044 531 0855 facebook.com/Mansikkahalmeenmuksut madeby.fi/designers/shop/ Mansikkahalme Puistoja piha-alueiden KANTOJEN JYRSINTÄÄ Koiviston Koneurakointi p. 02 630 6140, RAUMA@SATACOM.FI TURKU: LINNANKATU 61, PUH. Pyydä ilmainen kartoituskäynti ovija ikkunaremonteista. OSTETAAN TRAKTOREITA! • NUOHOUSPALVELUT • MATTOPESULAPALVELUT Isosuontie 1, Pomarkku p. 02 630 6130, TURKU@SATACOM.FI WWW.SATACOM.FI PORI: ANTINKATU 25, PUH. 02 630 6140, RAUMA@SATACOM.FI WWW.SATACOM.FI Kesäkuun ristikko ANTINKATU 17, PORI PUH (02) 6316 500 • RATSULA.FI PALVELEMME MA-PE 10-19, LA 10-16 MODAKORTTIPÄIVÄT Moda-kortilla kaikki normaalihintaiset tuotteet loppuviikon ajan -20% PALVELEMME SUNNUNTAINA 12–16 Nuket on valmistettu käsin puuvillatrikoosta ja aidosta lampaanvillasta Nukkemaakari Tarja Mattila-Krank Honkakoski, puh. 0800 398 336 klo 8.00-16.00 puh. 02 630 6100, PORI@SATACOM.FI RAUMA: PAPINHAANKATU 14, PUH. 010 83 361 TILAUSPALVELU Merja Virtanen puh. 044 7300 250 www.uusiaika-lehti.fi. Pyydä talvikampanjan ehdoilla veloitukseton kartoituskäynti markkinajohtajien ovista ja ikkunoista! KESÄN parhaat asennusajat nyt varattavissa