Satakunnan vuodenvaihteen juhla järjestettiin viime perjantaina kuudetta kertaa, tällä kertaa yhteistyössä Eurajoen kunnan kanssa. S killS F inland /n elli P aakkanen KIRJAT Työväenmuseo Werstaalle kävijäennätys P 12. Sivut 6-7 n Vuoden Nuori satakuntalainen-palkinto myönnettiin EuroSkills -kisojen pronssimitalistille Samu Lahdelle . Nuori satakuntalainen -palkinto myönnettiin Sataedussa opiskelleelle Samu Lahdelle, hopeinen Satakunta-mitali raumalaiselle kulttuurin ja liike-elämän moniosaajalle Riku Räsäselle, pronssinen Satakunta-mitali Satakunnan yhteisökeskukselle ja Satakunnan aluesuunnittelumitali Merikarvian entiselle kunnanjohtajalle Pentti AlaLuopalle. Kansa kysyy, Antti Rinne vastaa Eduskuntavaaliehdokkaiden esittely Musiikkia Arvontaa TYÖVÄENMARSSI Porin Työväen Soittokunta ja yleisö JUHLAN JUONTAA Diana Bergroth-Lampinen Klo 13.00 KAHVITARJOILU MUSIIKKIA Porin Työväen Soittokunta Porin Työväenyhdistys ry (& sd-yhteistyökumppanimme) Puheenjohtaja Antti Rinne ENNEN JUHLAA KLO 11.30-12.30 EETUN AUKION VAALITELTALLA TARJOLLA HERNEKEITTOA (500 annosta) TUNNUSTUKSIA P Satakunnan vuodenvaihteen juhlassa Euroajoen Luvialla palkittiin vuoden aikana ansioituneita maakuntalaisia. NP 1 Ite lla O yj PÄÄKIRJOITUS P 2 UUTISET P 3 Eero Heinäluoma Porissa ensi maanantaina Ilmoittautuminen Porin seudun kansalaisopiston kursseille alkaa tänään P 10 Marttojen juhlakakku on M-kirjaimen muotoinen P 11 N:o 1 • 113. vuosikerta • 1,50€ Keskiviikko 9. tammikuuta 2019 P 5 Stieg Larssonin tutkimukset kuka murhasi Olof Palmen -kirja vie matkalle lähihistoriaan SDP vaatii toimia eläkeläisköyhyyden kitkemiseksi RUOKA www.uusiaika-lehti.fi Uutisia myös verkossa Maakuntaliiton vuodenvaihteen juhlassa jaettiin Satakunta-tunnustuksia VUODENVAIHTEENJUHLA LAUANTAINA 12.1.2019 Pripoli, Tiedepuisto 4, 28600 Pori Lämpimästi tervetuloa! Klo 14.00 TERVETULOA Porin Työväenyhdistyksen puheenjohtaja Rauno Vesivalo Porivointi-ohjelmapalvelu esittää: B.S.HIT CONSULTIT JUHLAPUHE Puheenjohtaja Antti Rinne Mitä sinulla on sydämelläsi. Aiempina vuosina kutsuvierasjuhlan järjestäjinä Satakuntaliiton kanssa ovat olleet Huittisten kaupunki, Nakkilan kunta, Ulvilan kaupunki, Kankaanpään kaupunki ja Merikarvian kunta
Keskustalaisten päänsärkyä lisää kokoomusta lähellä olevan Ajatuspaja Toivon tutkimus. Keskiviikko 9. SDP:n mielestä eläkejärjestelmän on oltava ja se on koettava oikeudenmukaiseksi. Molemmat tarvitsevat sitä vuorotellen. Silloin puolue putosi kannatuskyselyiden kärkisijalta kolmanneksi ja jäi oppositioon. Nyt suuri osa konkareista on ilmoittanut jättävänsä politiikan. HS-gallupin mukaan Juha Sipilä on koko pääministeriaikanaan ollut parhaimmillaan kesäkuun 2015 mittauksen aikaan. tammikuuta 2019 2 Otamme kantaa Satakuntalainen sosialidemokraattinen sanomalehti • Perustettu 1906 • Päätoimittaja Maarit Kautto Pääkirjoitus Porissa 9. Nyt, jos koskaan pitää tukea vahvaa EU:ta. ”Jos on moukka, ei ole sivistynyt, vaikka tietäisi kuinka hirveästi.” Kirjailija Kaari Utrio Helsingin Sanomien haastattelussa. Tänään ulkopolitiikka avautuu laaja-alaisempana. Sote-palveluiden käytön eläkeläisiin kohdistuvista kuluista 70 prosenttia kasaantuu noin 10 prosentille eläkeläisistä. Miljonääri Sipilän valinta johtoon hämmästytti muitakin kuin tutkijapiirejä. Keskustapuolueella ovat muistissa useat karvaat kokemukset virheellisistä henkilöratkaisuista. Aiheet eivät ole suoraan verrannolliset, mutta antavat mittaluokan siitä, millaisista summista uudistuksissa puhutaan. Jatkammeko länsimaista demokratiaa vai siirrymmekö äärimmäiseen markkinaliberalismiin, mitä on kokeiltu kohta neljä vuotta pääministeri Juha Sipilän johdolla. Mielipidemittauksia tulee päivittäin. Harjoitettu politiikka kostautuu. Pohjimmiltaan itse liikkuminen on yhä yksinkertaista. Yhteistä tuntuu olevan tieto, että ns. Tilanne maassa on äärimmäisen kireä. Kun kokoomus ei häntä kelpuuttanut listoilleen, niin keskusta otti hänet mielihyvin. Vähän pienempiä, jatkuvia kahinoita löytyy pitkin maanosaa. Esimerkiksi terveyskeskuksen lääkärija hoitajakäyntien muuttaminen maksuttomiksi, asiakasmaksujen kohtuullistaminen, maksukattojen yhdistäminen ja laskeminen ja indeksitarkistusten tekeminen tukisivat eläkeläisten toimeentuloa. Kehno tulos oli monen tekijän summa, mutta kaikki tekijät osoittivat suuntaan, jossa Sdp:tä odotti vaalitappio. Sorry vaan, Kyösti, mutta ninjaveljenäsi on ihan velvollisuuteni kertoa sinulle, että päälakesi kaipaa kenkälankkia. Olemme liikaa antaneet valtaa mainosja kaikenkarvaisille tiedotustoimistoille. Merkittävässä osassa eläkeläisten toimeentulon kannalta ovat myös palvelut, niiden saatavuus ja hinta. Kukaan ei voi tietää, miten Britannian käy Brexit-väännössä. Negatiiviseen kierteeseen joutumista olisi syytä välttää, sillä kierrettä on vaikea oikaista. ”Kaupallisuus on tullut myös liikkumisen puolelle. Yhdellä toimenpiteellä ei ratkaista kaikkia ongelmia. Erimalliset kyselyt tuntuvat vahvistavan toistensa tuloksia. Uusien hävittäjien hankinnan hintahaarukaksi puolustusvoimat arvioi 7-10 miljardia euroa. Käykäämme vastaiskuun: pelastakaamme demokratia! Sipilän johtaman hallituksen nelivuotiskausi vaikuttaa sekavalta. Ulkonaiset paineet maatamme kohti ovat vuonna 2019 erityisen suuret. Suotta, koska Rinteen ”vappusatasiksi” leimatut lupaukset perustuvat puolueen järjestelmälliseen ohjelmatyöhön, jonka pohjalta demarit suuntaavat kohti eduskuntavaaleja. Sipilän hallitus nimitettiin toukokuun 2015 lopussa. Moinen tilanne muistuttaa irvikuvaa kansanvallasta. Eläkeläisten toimeentulo on kokonaisuus, johon vaikuttavat monet eri tekijät. Siksi puolue esittääkin paikkausten sijaan toimenpideohjelmaa, jossa pienituloisten eläkeläisten asemaa tarkastellaan kokonaisuutena ja esitetään aidosti vaikuttavia toimia tilanteen parantamiseksi. Pienetkin äänierot ratkaisevat sen, ketkä istuvat hallituksessa. tammikuuta 2019 Häm-vitsit Sanottua Lehdistä luettua Kolumni seppo.saari@pp.inet.fi Seppo Saari Kirjoittaja on euralainen toimittaja. Kesäkuussa 2017 perussuomalaiset hajosi ja irronnut sinisten ryhmä runsaan prosentin kannatuksella pitelee viittä ministerin salkkua, joista kolme (Soini, Lindström, Niinistö) ovat kaiken lisäksi avainpaikkoja. Suomen kansalaisuuden hän sai pari viikkoa ennen kuin ehdokaslistat lyötiin kiinni. Silloiseen vaalitulokseen ei voi sanoa vain yhtä syytä. Sen tekisi nyt Jussi Halla-aho. Aina äänestäjien mielipiteitä ei ole helppo tulkita. Vuodelle on ladattu suuresti odotuksia. Se on ainakin varmaa, että tviittejä ja uutisia kolahtaa tuutin täydeltä. Matalan kynnyksen liikunnan aloittaminen pitäisikin olla mahdollisimman helppoa ja mukaansatempaavaa.” Kankaanpään kaupungin uusi hyvinvointija liikuntakoordinaattori Ilari Köykkä Kankaanpään Seudussa.. Äänestäjän tulee ottaa selville puolueiden syvimmät tavoitteet. Sen mukaan keskustan menestys viime eduskuntavaaleissa lepäsi varttuneempien, yli viisikymppisten miesehdokkaiden varassa. Helsingin Sanomat pohtii pääkirjoituksessaan toteuttavatko kannatuskyselyt itseään: Vaan kumpi oli ensin, muna vai kana. Kun Soini ehti tehdä kaksi ”jytkyä”, kolmas ei tunnu lainkaan mahdottomalta. Vähäisempikin palvelutarve on merkittävä taloudellinen rasite pienituloisille eläkeläisille, joilla asiakasmaksut, lääkekustannukset ja matkojen omavastuut muodostuvat suuriksi tuloihin suhteutettuna. Surullista on se, että jotkut sitten salaa ihailevat EU:n huonoa menestymistä. Muistaa täytyy sekin, että alkuvuoden EU:n puheenjohtajamaana toimii Romania, jonka asiat eivät ole parhaassa mahdollisessa kunnossa. Huhtikuussa pidettävät eduskuntavaalit näyttävät kehityksemme suunnan. Jokainen ääni on kultaakin kalliimpi. SDP vaatii toimia eläkeläisköyhyyden kitkemiseksi S DP:n puheenjohtaja Antti Rinnettä on yritetty nauraa suohon hänen luvatessaan konkreettisia toimia eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi. Nähtäväksi jää, ketkä maakunnastamme tähänkin syöttiin tarttuvat. Italiassa populistit saivat vallan ja sehän ravistelee koko EU:ta. Sukulaismaamme Unkari polkee jääräpäisesti omaa tietään, samoin Puola. Avohoidon hoitajaja lääkärivastaanoton muuttaminen maksuttomiksi on bruttovaikutukseltaan alle 70 miljoonaan euron ja hallinnolliset kustannukset huomioiden noin 60 miljoonaan euron toimenpide. On siis syytä toivottaa hyvää ja onnellista jatkoa. Muutosten vuoteen Vuosi 2019 on lähtenyt vauhtiin. Perussuomalaisten tulo apupuolueeksi oli tärkeä sekä keskustalle että kokoomukselle. Ihmetellä täytyy, ettei hallitus ole vimmassaan tohtinut painaa jarruja. Poikkipuolisia kannanottoja ei suvaittu. Moni keskustaa äänestänyt joutuu etsimään uuden ehdokkaan. Kyseessä lieneekin ehkä enemmän tahdon kuin rahan asia. Ministereiksi ei kalpuutettu vanhoja ”alkiolaisia”, vaan äkkivääriä tulokkaita, joista Anne Berner lienee tunnetuin. Oikeudenmukaisuus edellyttää järjestelmän korjaamista tarvittaessa ja erilaisten uudistusten sukupolvivaikutukset pitäisi aina selvittää niin hallitusohjelmissa, keskeisissä ohjelmissa kuin puolueen työssä. Trump Yhdysvalloissa on aina arvaamaton. Heidän kulunsa ovat keskimäärin 50 000 euroa vuodessa. SDP on muissakin yhteiskunnallisissa kokonaisuuksissa, muun muassa sosiaaliturvan uudistamisessa, ottanut aloitteen itselleen ja se nähtävästi harmittaa muita puolueita, jotka eivät ole samaan kyenneet. Varaa löysäilyyn ei ole. Sen voivat todistaa esimerkiksi demarit vuoden 2007 vaalien kokemuksen perusteella. Aikaisemmin ulkopolitiikka tarkoitti suurin piirtein samaa kuin maamme suhteet itäiseen naapuriin ja asioiden hoito lähes monopolisoitiin tasavallan presidentille ja ministeriölle, jota paimennettiin tiukasti. Eurovaalit pidetään toukokuussa eli siinä vaiheessa, kun sulattelemme eduskuntavaalien tulosta ja hallitusneuvottelut ovat vielä käynnissä. Se, joka horjahti ”viralliselta linjalta” koki olevansa häirikkö. Eläkeläisten asemaa on parannettu vaihtelevin ja yleensä riittämättömin keinoin. Eduskuntavaalit pitää ottaa vakavasti. tammikuuta olleella ilmoituksella. Hauska ajankuvamme on se, että ikuinen konkari Paavo Väyrynen haki eduskuntavaaliehdokkaita Helsingin Sanomissa 4. kolmen suuren kärki vaikuttaa tasaiselta. Varsinkin pienipalkkaiset, julkisen sektorin työntekijät, eläkeläiset ja opiskelijat tuntevat sen karusti nahoissaan
Kuluttajille jakamistalous on yksi merkittävimmistä tavoista kiertotalouden edistämiseen. Eihän yksityinenkään pysty kaupungin toimintoja ja velvoitteita ilman rahatta hoitamaan. Perustuslain 19 § velvoittaa julkista valtaa turvaamaan riittävät sosiaalija terveydenhuollon palvelut. Ihme kyllä pääsivät ylioppilaiksikin. Valitettavasti tämä valvontavelvollisuus on laiminlyöty monissa kunnissa ja näiden laiminlyöntien vuoksi työntekijät ja monet palveluja tarvitsevat asiakkaat ovat joutuneet sopimuksia ja ohjeita noudattamattomien palveluntuottajien armoille. Eero Heinäluoma Porissa ensi maanantaina TILAISUUS P SDP:n kansanedustaja, EU-vaaleihin ehdolle lähtevä Eero Heinäluoma saapuu maanantaina 14. Mikael Ropo piti tätä järjettömänä päätöksenä (SK. tammikuuta 2019 3 Politiikka & Mielipide Mielipide P Toimitus julkaisee tällä sivulla lukijoidensa kirjoituksia ja mielipiteitä. Näihin kysymyksiin tarjoaa vastauksia jakamistalousinfo. Syynä oli, paitsi patalaiskuus, ennen muuta taiteellisuus. Porin kaupungin talouden kustannuksella kampanjoivan kokoomuksen ainoa selkeä visio onkin kaupungin toimialojen töiden ulkoistaminen tai jopa yksityistäminen. Julkisella vallalla on myös velvollisuus seurata ja valvoa, että perustuslain tarkoittamat oikeudet toteutuvat käytännössä. Se kokoaa yhteen eri viranomaisten jakamistalouteen liittyviä ohjeita ja tietoa lakisääteisistä velvoitteista. Ja samanaikaisesti meille pääluottamusmiehille annetaan tietoa, että varsinkin lastenhoitajia olisi noin 80 liikaa kaupungilla. Aloitamme omakustanteisella ruokailulla noutopöydästä ja sitten siirrymme jälkiruoan jälkeen kahvikupin kanssa kabinettiin kuuntelemaan ja keskustelemaan Eeron kanssa. Ja minusta he tekivät puhallinmusiikin alttiin ihailijan, kiitos siitä. Lisäksi sivustolta löytyy yhteen koottuna muutakin tietoa jakamistaloudesta, kuten selvityksiä ja tutkimuksia. Sitä lakkia ei toki enää meikäläisen aikaan pidetty päässä koko kesää, saatettiinpa koko lätsällä kirjaimellisesti heittää vesilintua tai pyyhkiä lattiaa. Uskokoon ken tahtoo. Silja Paavola puheenjohtaja, Suomen lähija perushoitajaliitto SuPer Päivähoidon palvelusetelistä P Porin kaupunginhallitus päivitti 3. Tämä johtunee laajennetuista tehtäväkuvista, joissa itse varhaiskasvatus jää vähemmälle. Jos palvelusetelipäiväkotiin sijoitetaan erityistä tukea tarvitseva lapsi, maksaa kaupunki tämän lapsen avustajan kustannukset. Pääkirjoituksessaan Muurinen leimaa sosialidemokraattien, vasemmistoliiton, vihreiden ja kristillisdemokraattien sekä sinisten solmiman Pori-sopimuksen ”höttöiseksi”. Kunnat vastaavat riittävien palveluiden järjestämisestä alueen asukkaille. Kuntien on myös useiden lakien velvoittamina puututtava palvelutuotannossa ilmeneviin epäkohtiin. Siihen pyrittiin pääsykokeessa, joka oli hirmuinen ja peljättävä kokemus kansakoulun neljä luokkaa läpäisseelle 11-vuotiaalle. Mitä tulee huomioida, kun haluaa tehdä keikkatyötä tai ostaa siivouspalveluja. Sivusto sisältää ohjeita ja vinkkejä niin jakamistalouden palvelujen käyttäjille kuin tarjoajille. Niin Porin kuin muidenkin kuntien talous on tiukoilla johtuen muun muassa terveydenhuoltomenojen kasvusta, mutta myös siitä, että nykyhallitus on leikannut rajusti kuntien valtionosuuksia. Huvittelen konserteissa muistelemalla soittimien nimet ja paikat: oikealta alkaen trumpetit ja kornetit, sitten pasuunat. Epäkohtiin tulee puuttua viipymättä, ja valvonnan on oltava tehokasta. fi verkkosivusto. Vuosina 2002–2005 hän oli SDP:n puoluesihteeri.. Sivustolta saa tietoa siitä, mitä tulee ottaa huomioon, kun yksityishenkilöt esimerkiksi vuokraavat omaa asuntoaan tai autoaan lyhytaikaisesti tai tarjoavat tai teettävät työtä. Olemme liitossa havainneet joidenkin kuntien viranhaltijoiden olevan täydellisen tietämättömiä omasta valvontavelvollisuudestaan. Huomioitavaa on myös se, että kaupunki ostaa esiopetuksen yksityisiltä tuottajilta erikseen, josta tietenkin seuraa kustannusten nousua. Ulkoistetun palvelutuotannon kasvun myötä myös yhteydenotot SuPerin edunvalvontaan ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. No, he kun olivat antaumuksellisia muusikoita, he kuulemma transponoivat. Paras katsoa sivistyssanakirjasta, jotain sävellajista toiseen siirtämisen kanssa sillä on tekemistä, ja se on tarpeen puhallinsoittimien kohdalla… Selvähän se – kaikki kolme näet soittivat bändissä saksofonia! He säestivät luokkabileiden tanssit ja soittivat muissa tilaisuuksissa – heistä tuli sitten ainakin puoliammattilaisia. Ulkoistamisesta on esimerkkejä myös siitä, että kustannukset ovat aiemmasta jopa nousseet. Toimitus valikoi ja tarvittaessa lyhentää tekstit. Minun henkilökohtainen näkemykseni on, että ensi sijassa pitää tuottaa palvelut julkisena omana toimintana, eikä myöntää julkisia varoja yksityisiin palveluihin – ei seteleinäkään. Keskellä soivat saksofonit.Tasokkaassa pumpussa soi myös tyylikäs kierteinen englannintorvi, jonka äänessä on taianomaista lumoa. Keskiviikko 9. Se on erityisesti keskeistä tuotteiden ja materiaalien käyttövaiheessa, Sitran kiertotalouden asiantuntija Heikki Sorasahi kertoo. Viranomaisten yhteisen sivuston tavoitteena on tarjota tietoa erityisesti lakisääteisistä velvoitteista, helpottaa niiden hoitamista ja ehkäistä mahdollisia väärinkäsityksiä. Soitto kuuluu ja kauas! Sitä paitsi vaskipuhaltimien kullanhohtoinen rivistö on komeata katseltavaa. Jos haluat käyttää nimimerkkiä, laita silti yhteystietosi mukaan. Ne toimivat yhtä hyvin salissa kuin taivasalla. Kokoomusvaltuutettu Heli Räty väittää Satakunnan Kansassa (13.12), että Porin kaupungin talous on romahtamisvaarassa. Näistä laiminlyönneistä aiheutuu kunnille myös merkittävät taloudelliset menetykset, koska kunnat eivät välttämättä saa sitä palvelua, mitä sopimuksia tehtäessä on ollut tarkoitus saada. Joko viranhaltijat eivät ole tiedostaneet omaa velvollisuuttaan tai he ovat ulkoistaneet vastuunsa ja luottaneet siihen, että esimerkiksi yritysten omavalvontasuunnitelmat ja aluehallintovirastot hoitavat valvontatehtävän. Sivistyslautakunnan edellytettiin huolehtivan, että oma toiminta hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti ja palvelusetelejä myönnetään vain täydentämään omaa toimintaa. Sivustolla on tietoa esimerkiksi siitä, milloin palvelujen tarjoamiseen tarvitaan lupa, mitä veroja pitää maksaa ja miten toimia mahdollisissa ongelmatilanteissa. Ja jossain takana rumpali tahdittaa. Se toteutuessaan tarkoittaisi työntekijöiden kannalta pahimmillaan sitä, että he menettäisivät työpaikkansa. Suurten ikäluokkien sodankärsineet vanhemmat halusivat antaa lapsilleen paremmat eväät elämään kuin he itse olivat saaneet. Henkilöstö on varmasti koulutettua ja osaavaa, mutta yksityisen nuiva suhtautuminen luottamusmiestoimintaan heikentää yhdessä kehittämisen ja tekemisen meininkiä. Viisi vuotta kestävän keskikouluksi nimitetyn vaiheen jälkeen mentiin, jos mentiin, lukioon, joka aikanaan päättyi juhlallisesti ylioppilastutkintoon ja valkolakin päähän painamiseen koko populan edessä. Pääsääntöisesti kaikki erityistä tukea tarvitsevat lapset sijoitetaan kaupungin omiin yksiköihin. Anne Granroth, Porin JHL ry pääluottamusmies Itsensä ulkoistaneen kokoomuksen takia ei Porin talous romahda Satakunnan Kansan pääkirjoituksessa (27.12) toimittaja Sakari Muurinen mässäilee samalla aiheella, jolla tuetaan Porin kokoomuksen julkista vaalikampanjointia. Kulut menevät joka tapauksessa niin henkilöstöstä kuin tiloista. Ennen joka paikkakunnalla oli oma puhallinorkesteri, samoin tehdaslaitoksissa tai yrityksissä. Puhaltimet ansaitsevat erityisesti nykyaikana suosikkiaseman; nehän ovat helppoja siirtää paikasta toiseen, kun eivät tarvitse sähköisiä äänenvahvistimia. Mitä veroja erilaisista jakamistaloudessa saaduista tuloista tulee maksaa. Sähköposti: ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Verkkosivujen kautta: www.uusiaika-lehti.fi Kirjeposti: Uusi Aika, Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori. Kunnalla on sitä paitsi velvollisuus järjestää ja ylläpitää omaa varhaiskasvatusta. Tilaisuuteen ovat tervetulleita Wanhojen tovereiden lisäksi kaikkien eri järjestöjen jäsenet ympäri maakunnan eli kaikki, joita kiinnostaa Eeron tapaaminen ja ajankohtaiset asiat, kerrotaan Porin Wanhoista tovereista. Käytännössä toiminta tapahtuu useimmiten digitaalisten alustojen tai mobiilisovellusten kautta. Kokoomus ulkoistikin itsensä puolueiden yhteistyöstä koskevasta Pori-sopimuksesta, koska se ei sopinut paikallisen kokoomusjohdon julkiseen vaalikampanjakuvioon. Itseänikin huolettaa se, että tehtävänkuviin sisällytetään siivousja ruokahuollon tehtäviä. Poikapuolinen oppilasjoukko meni työläälle matikkalinjalle, oli lahjoja vähän tai enemmän. Pentti Välimaa, Pori P Kun Porin kokoomus hävisi viime kuntavaalit, eikä kokoomuslaista Juha Vasamaa valittu kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi, niin siitä syystä Porin kaupungin talous on nyt muka vaarassa romahtaa. OAJ:n mukaan kunnat arvioivat, että yksityisen varhaiskasvatuksen laatu vaihtelee. Koska koulu oli yksityinen, vanhemmat saivat vuosittain avata lompsansa kerran jos toisenkin. Mutta mitä pitää muistaa, jos haluaa vuokrata omaa asuntoa tai autoa satunnaisesti muiden käyttöön. tammikuuta klo 12 Porin Puolen Wanhojen tovereiden vieraaksi. Unohtuiko jotain. Kielilinjan tyttöjoukkoomme silti ajautui poikia kokonaista kolme persoonaa. Se merkitsee myös velvollisuutta taloudellisten resurssien ohjaamiseen siten, että riittävät sote-palvelut voidaan toteuttaa. Avunpyynnöt koskevat usein myös työsuhteiden ehtoihin liittyviä epäselvyyksiä. Sivusto palvelee myös aiheesta kiinnostuneita tutkijoita ja mediaa. Avunpyyntöjen aiheena on usein liian pieni henkilöstömitoitus. 8.12)! Itse en kuitenkaan voi ymmärtää sitä, että omat yksiköt käyvät vajaalla teholla. OTA KANTAA Yli sata vuotta tasa-arvon, demokratian ja yhteisvastuun puolesta Kolumni Rauni K. Muurisen mielestä pitää löytää sitä selkeämpi visio. Siellä kolmikko istui aivan takimmaisissa pulpeteissa ja puuhasi jotain päät yhdessä, piittaamatta juuri siitä, mitä muut tunnilla opiskelivat. Kunnalla on lisäksi vastuu toimintansa lainmukaisuuden ja asianmukaisuuden seurannasta ja valvonnasta. Niin – ja mitä se sitten tarkoittaa. No, kertailen ensi konsertissa, jollainen toivottavasti taas pian on. Tämä merkitsee myös valvontavelvollisuutta kunnille. Kun kunnat siirtävät omassa tuotannossaan olevia, yhteisillä verorahoilla kustannettavia palveluja yritysten tuotettavaksi joko kilpailutusten tai palvelusetelien kautta, se ei suinkaan vapauta kuntia valvomasta näiden palvelujen tuotantoa. Palvelujen ulkoistukset eivät vapauta kuntia valvontavelvollisuudesta P SuPerin jäsenet työskentelevät pääosin sote-palveluissa ja varhaiskasvatuspalveluissa, joita monet kunnat ovat siirtäneet yksityisille yrityksille. Jokin aika sitten kokoomuksen, perussuomalaisten ja keskustan mahtikäskyllä vaadittiin teknisen toimialan töiden ulkoistamista. Kirjoita lyhyesti, mieluummin nimellä kuin nimimerkillä. Mitä pojat touhusivat. Kiitos, pojat, musiikkiopista Nautin aikanani kahdeksan (8) vuoden ajan opetusta rinnakkaiskoulusysteemin mukaisessa oppikoulussa. Valtion on huolehdittava riittävästä sotepalveluja koskevasta lainsäädännöstä sekä osallistuttava omalta osaltaan sote-sektorin palvelujen rahoittamiseen. Kokoomus käynnistyi kampanjansa julkisuuden tuella heti kuntavaalin jälkeen väitteellä, ettei kaupungin päätöksenteko toimi. Vuosina 2005–2008 Heinäluoma oli SDP:n puheenjohtaja ja vuosina 2005–2007 Vanhasen I hallituksen valtiovarainministeri. Käsittämätöntä minusta on se, miten voitaisiin jakaa lisää palveluseteleitä, kun oma toiminta käy vajaalla. Eero Heinäluoma on ollut SDP:n kansanedustaja vuodesta 2003 ja eduskunnan puhemies vuosina 2011–2015. Uusi verkkosivusto tarjoaa kansalaisille tietoa ja ohjeita jakamistaloudesta SUOMI P Jakamistaloudesta puhutaan, kun yksityishenkilöt jakavat toisilleen hyödykkeitä ja palveluita joko ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan. Sivustosta vastaa työja elinkeinoministeriö, ja sisältöä sinne ovat tuottaneet Eläketurvakeskus, Kilpailuja kuluttajavirasto, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, sosiaalija terveysministeriö sekä Verohallinto. Erityisesti ihmisääntä muistuttavaa saksofonin sointia kuuntelen aina lumoutuneena. joulukuuta päivähoidon palvelusetelin käyttöä koskevat perusteet. Heinäluoma alustaa tilaisuudessa aiheella ”On muutoksen aika”. Yksityisellä palkkaus kulkee myös jonkin verran perässä kunnalliseen palkkaukseen nähden. Virtanen Kirjoittaja on karvialainen teatterinohjaaja ja kulttuuripersoona. Yläilmoihin kurottuvat baritonien maltillisenkokoiset torvet, niiden takaa ja sivuilla mahtavat tuubat. Vuosikertani oli naisvoittoinen; kolmesta rinnakkaisluokasta yksi, se minun, koostui ainoastaan tytöistä – pääluku oli koko ajan vähän alle tai päälle 40:n. Mielestäni näillä on selkeitä vaikutuksia palvelun laatuun. Näissä tilanteissa kärsijöinä ovat vanhukset, lapset, vammaiset sekä heitä palvelevat työntekijät. Lisää palveluseteleitä ja liikaa henkilökuntaa, outo yhtälö! Kaupungin omana työnä järjestämä varhaiskasvatus on laadukasta ja moniammatillista. Mutta eturivissä soivat, kuin kuorossa sopraanot, nokkahuilut, klarinetit ja poikkihuilut
Tervetuloa. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. Sisältää lipun ja väliaikakahvin. Ay-toiminta SDP toimii Asiantuntevaa hautausalan palvelua. krs AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. krs 28100 PORI Puh. Edunvalvonta L-P osuuspankki 10.2. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Ilmoitushintoihin lisätään 24%:n arvonlisävero. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. Ilmoitushinnat mustavalkoisena: etusivulla 2,20 e/pmm, ennen tekstiä 1,70 e/pmm, tekstin jälkeen 1,70 e/pmm, tekstissä 1,70 e/pmm, takasivu 1,90 e/pmm, kuolinilmoitukset 0,90 e/pmm, määräpaikkakorotus 0,10 e/pmm. 0800-392 262 Rauman alueella, ottakaa yhteyttä Länsi-Suomen jakelupäivystykseen puh. Eteläpuisto 9, Pori ma-to 9.30-17, pe 9-16 Eläkkeensaajat Urheiluseurat AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Meri-Porin Eläkkeensaajat ry Kerhotoimintamme alkaa 9.1. Lehden vastuu virheellisistä tai julkaisematta jääneistä ilmoituksista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Kirja esittely Jukka Haanpää 22.1. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. Vuosittaiset kävijämäärät kohosivat järjestyksessään jo 12. kahvin ja pullan, sit. Länsi-Suomen ilmestymispäivissä tapahtuneiden muutosten vuoksi keskiviikon varhaisjakelu jää pois ja tämän vuoksi raumalaiset tilaajat saavat Uuden Ajan jatkossa torstain varhaisjakelussa. (02) 635 1160 050-569 3653 HAUTAKIVET . Hinta jäseniltä 25e ja muilta 30e. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. ilm. 12.2. Tervetuloa joukolla mukaan suunnittelemaan vuoden tulevia tapahtumia. 3000 henkilöä. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. Ilm. Kokemäen Seuratalolle, Sastamalan E-saajat to 31.1. klo 15 tehtaan ruokalassa tilaisuuden, jossa keskustellaan liikunnasta ja muista tärkeistä asioista Päivi Luontolan opastamana. Keskustelutilaisuuksissa ja teatterikierroksilla kävi vuoden aikana n. Dem. kunnostukset sään salliessa paikanpäällä SATAKUNNAN KIVIPALVELU KY Ruosniementie 142, Pori www.satakunnankivipalvelu.fi Juha Lammi 040 585 4431 Palvelua juuri kuten itse haluat myös lähelläsi Porissa Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva turva.fi • 01019 5110 2,75 X X 0,5 X 0,5 X 0,5 X 0,5 X 0,25 X Me vakuutusyhtiö Turvassa palvelemme sinua haluamallasi tavalla: puhelimitse, paikan päällä toimistossamme – tai jopa kotonasi. krs. Kotihoitopalvelut 19.2. klo 16.00 AKT:n aluetoimistolla, Isolinnankatu 24, 2 krs. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Köyliön-Säkylän Eläkkeensaajat Kutsuja: Kokemäen E-saajat kutsuu to 10.1. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. Ota yhteyttä ja olet Turvassa. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. Porin Teatterin vuoden 2018 kokonaistäyttöaste oli lähes 78 prosenttia. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. krs 28100 PORI Puh. krs. Hiljattain peruskorjattu ja uusrenessanssin aikaiseen loistoonsa restauroitu Porin Teatteritalo oli kesällä Asuntomessujen virallisena oheiskohteena.. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. Jäsenmaksun 14e voi maksaa yhd. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Viime vuonna tehtyä ennätystä parannettiin vielä yli 3 000 katsojalla. Lämpimästi tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan sekä nauttimaan Liisanpuiston hyvästä ruuasta. krs 28100 PORI Puh. Sen näki 17 619 katsojaa. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. 020 774 0410 AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. krs. Johtokunnan jäsenet tervetuloa! puheenjohtaja Porin Karhuretkeilijät ry Teatterimatka Luvian Tasalan talviteatteriin 15.2.2019 klo 18.00 alkavaan musiikkinäytelmä ”Kulkurin Valssi”-näytökseen. ”Exän uus ja vanha” klo 19.00. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. Vakuutusyhtiö Fennia, vahinkoriskit ja varautuminen 29.1. Kerho klo 12.00 Pirtillä. tammikuuta 2019 4 Uuden Ajan yhteystiedot • Ammattiliittojen osoitemuistio • Menoa ja meininkiä Ennen tekstiä Julkaisija Ajan Sana Oy Perustettu 1906 ISSN 0789-8169 Sanomalehtien Liiton ja T-Lehdistö ry:n jäsenlehti Osoite Itsenäisyydenkatu 39 B 28100 Pori Postiosoite PL 205 28101 Pori Ilmestymispäivä Keskiviikko Painopaikka Sata-Pirkan Painotalo Oy, Pori TOIMITUSJOHTAJA Esko Ahola TOIMITUS Avoinna ma-to 9 –16.00 Sähköposti ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@uusiaika-lehti.fi www.uusiaika-lehti.fi Päätoimittaja Maarit Kautto 044-7300 242 maarit.kautto@uusiaika-lehti.fi Toimitussihteeri Maarit Kautto 044-7300 242 maarit.kautto@uusiaika-lehti.fi Toimittajat Katri Kujanpää 044-7105312 katri.kujanpaa@uusiaika-lehti.fi TILAAJAPALVELU Konttori avoinna ma, ti, ke, to klo 8.00 – 16.00, pe klo 8 – 14 Tilaukset 044-7300 250, tilaukset@uusiaika-lehti.fi Ilmoitukset ua.ilmoitukset@uusiaika-lehti.fi Ilmoituskonsultti Markku Majakulma 044-7300 206 markku.majakulma@uusiaika-lehti.fi Ilmoituskonsultti Tarja Mattila-Krank 044-7300 245 tarja.mattila@uusiaika-lehti.fi Levikkiasiat Merja Virtanen 044-7300 250 merja.virtanen@uusiaika-lehti.fi Tilaushinnat kesto 12 kk 65 e määräaikainen 12 kk 70 e 6 kk 46 e 3 kk 34 e Tilaushinnat sisältävät 10 % arvonlisäveron. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. Viime vuoden aikana teatterissa kävi 65 305 katsojaa. Kaikki omat produktiot ja vierailuesitykset yhteenlaskettuna ohjelmisto koostui 18 esityksestä. Tervetuloa. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. Maaliskuussa päänäyttämöllä ensi-iltaan tullut koko perheen näytelmä Peppi Pitkätossu jatkoi myös syyskaudella ja toi katsojia yhteensä 12 418. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. men. (02) 8220 901, avoinna keskiviikkoisin klo 8.30-14.00 Porin toimisto Isolinnankatu 24, 3. 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. Jyrkille 12.2. Porin Maistraatti, valvontavaltuutus 5.3 Laskiaistiistain viettoa 12.3 Kevään sääntömääräinen kokous 14.3. Porin Autoalantyöntekijät ry os. kerros, 28100 PORI Toimisto on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8.20–12.00 ja 13–16. Käsitellään yhdistyksen omaisuuden myyntiä. 60 Toimikunnan kokous su 13.1. 22.1., puh.044 0220 648. Aloitamme ruokailulla ravintolasalissa noutopöydästä (hinta 10e) ja sitten siirrymme jälkiruoan jälkeen kahvikupin kanssa kabinettiin kuuntelemaan ja keskustelemaan Eeron kanssa. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Puheenjohtaja SDP toimii Uuden Ajan Rauman jakelupäivä muuttuu MUUTOS P Uusi Aika on jaettu Raumalla Länsi-Suomen varhaisjakelussa keskiviikkoisin. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Jyrkille viim. krs 28100 PORI Puh. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. krs. 010-83 361 klo 08–16. Pirjo 0503 493 749.Ystävän-päiväristeily, Viking Cracella 11-12.2.1019, A-hytti 35e/hlö, B-hytti 31e/hlö, Piccolo Two 34e yksin, (kerrosvuode toiselle) sisältää lounaan ruokajuomineen, kahvin ja pullan, kuohuviinilasillisen. Kokemäen seuratalolla Kaikki tapahtumat löydät kotisivuiltamme: www.harjavallan.elakkeensaajat. klo 12. ”Kulkurin valssi” klo 14.00 Tasalan teatteri 35?/hlö sis. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Sit. Johtokunta Porin Puolen Wanhat Toverit Kerho kokoontuu poikkeuksellisesti tammikuun kerhotapaamiseen jo maanantaina 14.1.2019 klo 12. Ilmoittautumiset 30.1.2019 mennessä Ulla Pynnä p. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. Muistotilaisuudet, sidontatyöt UUSIKOIVISTONTIE 40, PORI puh. Faksi 020 774 2391 Valtakunnalliset palvelunumerot: 020 774 002 PAM vaihde 030 100 600 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 620 Jäsenten työsuhdeasiat 020 690 211 Työttömyysturva Porin ja Turun aluetoimisto Toimitsija Jarmo Tuomainen 0400-796 896 jarmo.tuomainen@puuliitto.. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Ilm. Syksyllä ensi-iltaan tulleen farssikomedian Tenorit liemessä on nähnyt 7913 katsojaa ja pienen näyttämön vetonaulaksi osoittautui uusi lastennäytelmä Ali ja Baba ja 40 pahista 2898 katsojalla. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. hauska ja säväyttävä esitys ”Vainaja virittää ansan” lippu 17e/hlö, sis. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE Isolinnankatu 24, 2. kerran yli 50 tuhannen rajan, mikä on poikkeuksellisen hyvä tulos keskisuurelle ammattiteatterille. 040 848 9450 AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. krs 28100 PORI Puh. Keskiviikko 9. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. 0800-398 336 klo 06–09, puh. RAKENNUSLIITTO ry SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Liisankatu 18 B, 28100 Pori 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Rauman Demarit ry Johtokunnan järjestäytymiskokous pidetään su 13.1.2019 klo 18.00 Kerhotilassa Kuusistonkatu 1. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki Porin Puolen Wanhat Toverit, ennen mukana olleet, sekä uudet. fi. klo 11 Pihlavan seurakunta talolla. tilille FI73 5037 0540 2159 99 tai kerhossa Eilalle. Porinakerho 5.2. Porin Teatterilla ennätysvuosi TEATTERI P Porin Teatteri teki jälleen katsojaennätyksen. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. Tervetuloa, tuo myös ystäväsi mukaan toimintaamme. Porinakerho 26.2. Vammalan Seuratalolle, kutsut alkaa klo 12.– 16. Näytöstoiminnan lisäksi Porin Teatterissa tehtiin yleisötyötä ympäri vuoden. Tervetuloa! puheenjohtaja Harjavallan Eläkkeensaajat ry Hyvää alkanutta vuotta 2019! Kevätkausi alkaa 16.1. klo 19. krs, 28100 PORI Avoinna ma, ti ja to klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. 040 848 9450 AY-MUISTIO AY-MUISTIO PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. krs. 28100 PORI avoinna: klo 8.30-16.00 Telefax: 020 77 41346 Aluepäällikkö Nurmela 020 77 41340 040-827 8348 Aluetoimitsija Numminen 020 77 41342 040 707 3674 Aluetoimitsija Vahala 020 77 41341 040-754 1326 Toimistosihteeri Kauppila 020 77 41343 Työttömyyskassa 020 690 455 RAUMAN PÄIVYSTYS Metalliosastojen toimisto Aittakarinkatu 1, 26100 RAUMA puh. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.. Lähtö klo 13.00. Satakunnan aluetoimisto Isolinnankatu 24, 2. Värilliset ilmoitukset erillisen hinnaston mukaan. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Maksu yhdistyksen tilille 30.1.2019 mennessä FI23 5700 0220 0791 74 viestiin: Tasala ja lähtijöiden nimet. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. 020 774 0410 Aluetoimitsija Raija Raittio puh. krs. kerros, 28100 PORI Toimisto on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8.20–12 ja 13–16 Aluepäällikkö Jouni Nurmela 020 774 1340 040 827 8348 Aluetoimitsija Matti Numminen 020 774 1342 040 707 3674 Aluetoimitsija Ari Vahala 020 774 1341 040 754 1326 Aluetoimitsija Erno Välimäki 020 774 1453 045 636 5393 Toimistosihteeri Kati Kauppila 020 774 1343 040 351 8853 Työttömyyskassan palvelunumero kello 9–15 020 690 455 etunimi.sukunimi@teollisuusliitto.fi Satakunnan aluetoimisto Isolinnankatu 24, 2. 15.1. ilm. Ravintola Liisanpuisto, Liisankatu 20, Pori. Kepolan työväentalon kerhot alkaa ti 15.1.klo 15. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE TURUN TOIMIPISTE Maariankatu 6 b, 20100 Turku Outi Rannikko, 040 543 4875 Veli-Matti Kauppinen, 0400 715 789 etunimi.sukunimi@sak.fi Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palveluneuvoja Satu Fisk 010 7703 670 050 443 2039 020 77 43431, fax 020 77 43424 Aluepäällikkö Ismo Mansikka 0500 590 346 Aluetoimitsija Tarmo Keränen 040 717 0998 Email: etunimi.sukunimi@rakennusliitto.. Toimikunta Porin Metallitehtaan ao. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Porin Kunnalliset Eläkeläiset ry Tiistaisin Nuorisotalolla klo 11.00. 0400 492 868. Kutsut: Kokemäen Eläkkeensaajat 10.1. Vuoden ylivoimaisesti katsotuin näytelmä oli kevätkaudella Porin Promenadisalissa esitetty Tango d’Amore –musikaali Eino Grönin elämästä. krs, 28100 PORI Avoinna ma-pe klo 9-12 ja 13-16 Sähköposti: pori@pam.. 25.1.2019 mennessä Pirjo 0503493749. Naisyhdistys ry Ylimääräinen kokous maanantaina 28.1.2019 klo 17 Klubitalo Sarastuksessa, Vapaudenkatu 3, Pori. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. JAKELUPÄIVYSTYS Jakeluhäiriön sattuessa ota yhteyttä: Porin alueella SK:n kantoalue Jakelupäivystys puh. Keskiviikkoisin suljettu. Päivän alustajaksi saamme kansanedustaja Eero Heinäluoman aiheella ”On muutoksen aika”. 19.1. 122 Veteraanit järjestää keskiviikkona 23.1. Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Outi Kortelainen 010 7703 673 0400 595 611 Palvelusihteeri Satu Fisk 010 7703 670 Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Himolan-teatterin 24.1. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat Aluetoimitsija Jari Kostiainen 040 571 2788 Tukenasi työelämässä Satakunnan aluetoimisto Aluepäällikkö Jouni Nurmela 020 774 1340 040 827 8348 Aluetoimitsija Matti Numminen 020 774 1342 040 707 3674 Aluetoimitsija Ari Vahala 020 774 1341 040 754 1326 Aluetoimitsija Erno Välimäki 020 774 1453 045 636 5393 Toimistosihteeri Kati Kauppila 020 774 1343 040 351 8853 Avustava työntekijä Kirsi-Marja Hakkarainen Etuuskäsittelijä Susanne Jokisalo Etuuskäsittelijä Anna-Liisa Rautiainen Työttömyyskassan palvelunumero kello 9–15 020 690 455 etunimi.sukunimi@teollisuusliitto.fi Isolinnankatu 24, 2. kahvin. Satakunnan aluetoimisto SATAKUNNAN ALUETOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Kuljetukset kaikkialle. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. Tervetuloa! Kahvitarjoilu. Tilaisuuteen ovat myös tervetulleita eri järjestöjen jäsenet, eli kaikki henkilöt, joita kiinnostaa Eeron tapaaminen ja ajankohtainen asia. 23.1 kerhossa pelaamme Bingoa. krs 28100 PORI Puh. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Porin Pyrintö ry Johtokunnan kokous seuran toimistolla ma 14.1.2019 klo 17.30. krs Avoinna klo 8.30–16.00 Puh. lisänimet . kerros, 28100 PORI Toimisto on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8.20–12.00 ja 13–16. 010 7703 670 Telefax 010 7703 671 Sähköposti etunimi.sukunimi@jhl.. kerros, 28100 PORI Toimisto on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8.20–12 ja 13–16 Aluepäällikkö Jouni Nurmela 020 774 1340 040 827 8348 Aluetoimitsija Matti Numminen 020 774 1342 040 707 3674 Aluetoimitsija Ari Vahala 020 774 1341 040 754 1326 Aluetoimitsija Erno Välimäki 020 774 1453 045 636 5393 Toimistosihteeri Kati Kauppila 020 774 1343 040 351 8853 Työttömyyskassan palvelunumero kello 9–15 020 690 455 etunimi.sukunimi@teollisuusliitto.fi Maariankatu 6 b, 20100 Turku Outi Rannikko, 040 543 4875 etunimi.sukunimi@sak.fi Aluepäällikkö Seija Johansson 010 7703 672 0400 595 610 Aluetoimitsija Marja Ruohonen 010 7703 673 050 471 2404 Palveluneuvoja Satu Launonen 010 7703 670 050 443 2039 Avoinna: Ma, ti, to, pe 9.00-15.00. krs, 28100 Pori Avoinna: Ma-pe klo 9.00-15.00 Puh. Avoinna: ma–ti klo 8.30–12.00 ja 13.00–16.30 Valtakunnalliset numerot: 020 690 230 / työttömyysneuvonta 020 690 231 / jäsenyysneuvonta 020 690 232 / työehtoasiat SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK RY LOUNAIS-SUOMEN TOIMINTA-ALUE PORIN TOIMIPISTE PORIN TOIMISTO Isolinnankatu 24, 2. Avoinna: Ma–pe 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Kesäaikana: 8.00–12.00 ja 13.00–15.30 (touko–elokuu) Kesäperjantaisin: 8.00–12.00 ja 13.00–14.30 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL ry Isolinnankatu 24, 5. Porin Sos. Tukenasi työelämässä Satakunnan aluetoimisto Aluepäällikkö Jouni Nurmela 020 774 1340 040 827 8348 Aluetoimitsija Matti Numminen 020 774 1342 040 707 3674 Aluetoimitsija Ari Vahala 020 774 1341 040 754 1326 Aluetoimitsija Erno Välimäki 020 774 1453 045 636 5393 Toimistosihteeri Kati Kauppila 020 774 1343 040 351 8853 Avustava työntekijä Kirsi-Marja Hakkarainen Etuuskäsittelijä Susanne Jokisalo Etuuskäsittelijä Anna-Liisa Rautiainen Työttömyyskassan palvelunumero kello 9–15 020 690 455 etunimi.sukunimi@teollisuusliitto.fi Isolinnankatu 24, 2. Kuljetus kimppakyydeillä. 02-543 1451 Fax 02-543 1452 Sähköposti etunimi.sukunimi@akt.
Uudistuksella voidaan myös ehkäistä velkaantuneiden ihmisten syrjäytymistä, kun talousja velkaneuvonnan palveluja tarjotaan oikeusaputoimistoissa, joista on saatavilla tarvittaessa myös oikeudellisia palveluita. Opiston tarjontaan palaavat myös ruokakulttuurin kurssit. Koulutuksessa käsitellään vertaisohjaajan työtä ja vapaaehtoisena toimimista. Vuoden vaihteessa tulleet muutokset koskevat kaupungin organisaation lisäksi myös Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymää (PoSa), jolle kaupunki on tuottanut palvelut. Esimerkiksi Porin kaupungin alaisuudessa toiminut talousja velkaneuvontatoimisto siirtyi oikeusaputoimistojen järjestettäväksi vuoden alussa. Ikäihmisten liikuntakaveritoiminnasta kiinnostuneille järjestetään vertaisohjaajakoulutus yhdessä Porin kaupungin liikuntapalveluiden kanssa. Palveluja on mahdollista saada myös etäpalveluna videoyhteyden välityksellä. Keväisen kodin koristeeksi tehdään sisustushimmeleitä ja sidotaan kukista näyttäviä asetelmia. ministeri Jaakko Iloniemi 9.1. saakka. Musiikin viikonloppukursseilla mm. Kyselyllä halutaan saada vastaus siihen, mitä lähipalvelualueita eri ikäluokan ihmiset haluavat käyttää ja mitä pitäisi kehittää, sanoo BergrothLampinen. Lisäksi valmistelussa ovat olleet mukana Siikaisten kunta, Jämijärven kunta ja Honkajoen kunta. Kello 9.30 pääsee ilmoittautumaan mm. Jatkossa talousja velkaneuvontapalveluja tuottavat kaikki 22 oikeusaputoimistoa ja Ahvenanmaalla oikeusapuja edunvalvontatoimisto. Valmisteluprojektissa on koulutettu henkilöstöä järjestelmien käyttöön sekä kehitetty kaupungin omia toimintaprosesseja. Koululaisten ja päiväkotilasten vanhempia lähestytään heidän omien tiedotuskanaviensa Wilman ja Muksunetin kautta. Maista myös uutuusmaku Siemenet! Palveluverkkouudistuksen kysely avoinna kuntalaisille Porissa PORI P Porin kaupunginhallitus asetti marraskuussa toimikunnan, jonka tehtävänä on valmistella sivistystoimialan kouluverkkosuunnitelma tammikuun loppuun mennessä sekä koulurakentamisen periaatepäätös siten, että kaupunginvaltuusto voi tehdä päätökset keväällä 2019. Palvelut tuotetaan KuntaPron uudessa Kankaanpään toimipisteessä. Sen terveellisyys perustuu 100 % kotimaisen kauran, härkäpavun ja kuitujen tuomaan hyvään ja energiseen oloon. Koska kyse on mitä merkittävimmästä Porin kaupungin tulevaisuuteen tähtäävästä suunnitelmasta, on tärkeää, että poliittiseen vuoropuheluun ja ryhmien käsittelyyn jää riittävästi aikaa ennen kaupunginvaltuuston maaliskuista kokousta, kertoo toimikunnan puheenjohtaja Diana Bergroth-Lampinen . Kaupunkilaiset osallistetaan valmistelytyöhön laajan kyselyn avulla, joka on avoinna 20.1. Keskiviikko 9. Luennolla Jarno Laitala näyttää yleisölle ottamiaan makrokuvia ja kertoo samalla niistä mielenkiintoista taustatietoa. maaliskuuta. klo 18.00-19.30 Harjavallassa Emil Cedercreutzin museossa järjestetään maksuton yleisöluento, jonka aiheena on makrokuvaaminen. Matkailijoille tarjolla on lyhytkurssit kreikan ja kroatian kielessä. osoitteessa www.pori.fi/kansalaisopisto. Syksyn aikana on valmistauduttu palvelutuotannon siirtoon eri toimenpitein. Uudistuksella halutaan yhtenäistää kansalaisten saamia talousja velkaneuvonnan palveluja sekä luoda edellytykset sähköisten palvelujen kehittämiselle. tammikuuta 2019 5 Uutiset Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu Voimaa Verkossa www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi 55x25mm_VoimaaVerkosta_2017.indd 1 20.1.2017 14:00:47 Voimaa Verkossa www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi 55x25mm_VoimaaVerkosta_2017.indd 1 20.1.2017 14:00:47 TEOLLISUUSLIITTO.FI VOIMAA VERKOSSA TEOLLISUUSLIITTO.FI Voimaa Verkossa www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi 55x25mm_VoimaaVerkosta_2017.indd 1 20.1.2017 14:00:47 Voimaa Verkossa www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi 55x25mm_VoimaaVerkosta_2017.indd 1 20.1.2017 14:00:47 TEOLLISUUSLIITTO.FI VOIMAA VERKOSSA Voimaa Verkossa www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi 55x25mm_VoimaaVerkosta_2017.indd 1 20.1.2017 14:00:47 Voimaa Verkossa www.pam.fi www.metalliliitto.fi www.teamliitto.fi 55x25mm_VoimaaVerkosta_2017.indd 1 20.1.2017 14:00:47 TEOLLISUUSLIITTO.FI VOIMAA VERKOSSA NYT PUHUTAAN VATSASTA Superkaura on nyt Satakaura. Työn edetessä on havaittu tarve tehdä kouluverkkosuunnitelmaa laajempi, koko sivistystoimialan palveluverkkoa koskeva selvitys, kertoo sivistystoimialan toimialajohtaja Esa Kohtamäk i. Aiemmin talousja velkaneuvonta on ollut aluehallintovirastojen ja kuntien tehtävä. Porin seudun kansalaisopiston kevätkausi käynnistyy OPISKELU P Kansalaisopiston alkava kevätkausi tarjoaa 550 kurssia Porissa ja Ulvilassa. Talousja velkaneuvontaa jatkossa myös etäpalveluna UUDISTUS P Talousja velkaneuvonnan palvelut siirtyivät vuoden vaihteessa oikeusaputoimistoihin. Laitalan makrokuvissa esiintyvät muun muassa perhoset, ampiaiset, hämähäkit, kasvien yksityiskohdat ja kastepisarat. Makrokuvia kotipihasta LUENTO P Torstaina 10.1. Aiheesta yleisölle luennoi pitkään valokuvaamista harrastanut Jarno Laitala. Kansalaisopisto järjestää koko kauden kestävien kurssien lisäksi yhä enemmän erilaisia lyhytja viikonloppukursseja. käsityö-, kuvataideja kielikursseille. Tuolloin voi ilmoittautua liikunnan, musiikin sekä tietoja viestintätekniikan kursseille. Kankaanpäässä on vahvaa asiantuntemusta, jota voimme hyödyntää laajemminkin eri asiakkaiden hyväksi. perehdytään kuorolaulun saloihin ja tehdään improvisaatiopohjaisia musiikkiharjoituksia. Luento antaa hyödyllistä tietoa myös makrokuvausharrastuksen aloittamiseen – siihen, millaista laitteistoa kuvaaja tarvitsee ja miten uuden harrastuksen kanssa pääsee alkuun.. Kysely ja sen taustaaineistot löytyvät verkosta www.pori.fi/ palveluverkkouudistus, mutta sen voi täyttää myös paperisena kirjastoissa. krs). Uutuutena alkavat Ikääntyvien yliopiston verkkoluennot, jotka välitetään suorana Jyväskylän kesäyliopistosta. Talousja velkaneuvonta palvelee yksityistalouksia ja yksityisiä elinkeinonja ammattiharjoittajia talouteen ja velkaantumiseen liittyvissä ongelmissa,Vuoden 2019 alusta lähtien palvelun saaminen ei riipu asuinpaikasta, kertoo talousja velkaneuvoja Arja Jokinen . Yhteystiedot muuttuvat, mutta käyntiosoite pysyy samana. Kankaanpään talousja hallintopalveluiden tukipalvelut KuntaProlle KANKAANPÄÄ P Kankaanpään kaupunki ulkoistaa kaupungin talousja henkilöstöhallinnon tukipalvelujen tuotannon KuntaPro Oy:lle. Tämän päivän pilvipalveluiden maailmassa Kankaanpään toimipisteen kasvattaminen tulee varmasti kysymykseen tulevaisuudessa, kertoo asiakkuusjohtaja Tero Karinti KuntaPro Oy:stä. Tästä kuuluvat suuret kiitokset myös asiaan omistautuneelle henkilökunnallemme, kertoo talousjohtaja Pekka Laiho . Tähän toimipisteeseen siirtyy kaupungin rahatoimiston henkilöstöstä seitsemän henkilöä. Makrokuvaamisella tarkoitetaan lähikuvaamista, jossa kohteina ovat esimerkiksi luonnon pienet yksityiskohdat. Uutta on kuitenkin se, että talousja velkaneuvonnan asiakas voi kääntyä minkä tahansa oikeusaputoimiston puoleen kotikunnastaan riippumatta. Uudistuksessa talousja velkaneuvonnan tehtävät säilyvät ennallaan, ja palvelut ovat myös jatkossa maksuttomia asiakkaille. kattavasti. Kevään uutuuskursseilla opetellaan valmistamaan kosmetiikkaa kotikeittiöissä luonnollisista aineksista ja hyödyntämään niin viljeltyjä kuin villiyrttejäkin. Netti-ilmoittautumiseen saa opastusta ilmoittautumispäivänä klo 9.30-11 ja 11.30-14 opistotalon tietokoneluokassa (GallenKallelankatu 14, 2. Kädentaitojen uutuuskursseilla opetellaan tekemään näyttäviä lettikampauksia ja kehräämään villasta lankaa. Työpaikkojen määrä säilyy tai jopa lisääntyy, sillä KuntaPro tuottaa palvelut Kankaanpäähän perustetussa uudessa toimipisteessä, joka toimii koko Pohjois-Satakuntaa palvelevana keskuksena. Näin pyritään estämään ilmoittautumisjärjestelmän ylikuormittuminen. Jälkimmäinen ilmoittautuminen avautuu kello 11.30. Kevään luennoilla on useita nimekkäitä puhujia, mm. Ilmoittautuminen kansalaisopiston kursseille alkaa keskiviikkona tänään 9.1. Puhelinilmoittautuminen alkaa tänään klo 13-16 numerossa 02 621 5963. Uudistuksella halutaan yhtenäistää talousja velkaneuvonnan palveluja sekä parantaa sähköisiä palveluja. leipomaan erityisruokavaliot huomioiden ja valmistamaan sushia. Keväällä opitaan mm. Toimikunnan tehtävänä on valmistella kaupunginhallitusta ja valtuustoa varten vaihtoehdot eri palvelualueiden palvelumuodoista tammikuun loppuun mennessä ja valtuuston on tarkoitus tehdä päätös 25. Yksikön nimi vaihtui vuoden vaihteessa ja jatkossa se on Satakunnan oikeusaputoimisto – Talousja velkaneuvonta. Varsinaisen ilmoittautumispäivän jälkeen ilmoittautua voi koko kevään aina kurssien alkamiseen saakka. Makrokuvaamisen kohteita löytyy runsaasti kaikkialta ympäriltämme, muun muassa oman kotipihamme kasvillisuudesta ja eläimistöstä. Ilmoittautuminen avautuu kahdessa erässä. Uuden toimipisteen merkitys KuntaProlle on erittäin tärkeä. Yhteistyö KuntaPron kanssa on ollut luontevaa ja heiltä on tullut hyvät ohjeistukset muutosten läpiviemiseen. ja piispa emerita Irja Askola 17.4
Koemme, että mitali on tunnustus paitsi Yhteisökeskukselle, myös koko maakunnan järjestötoiminnaln Vuoden 2018 EuroSkills -kisojen itävaltalainen hopeamitalisti Max Meusburger ja pronssimitalisti, Nuori satakuntalainen -palkinnon saaja Samu Lahti. Tällä hetkellä Lahti opiskelee sähköja automaatiotekniikkaa Tampereen ammattikorkeakoulussa. Seuraavaksi olisikin sitten tarkoitus keskittyä koulun viimeisiin vuosiin ja samalla sulattautua enemmän myös työelämään, Lahti jatkaa. Puh 02 5501200 29810 SIIKAINEN www.satateras.fi Porin tilitieto oy yksilöllistä tilitoimistopalvelua Uusikoivistontie 40 C 11, 28130 Pori Puh. Raumanmeren Juhannus on tapahtumana tunnettu kautta Suomen ja Poroholma on kehittynyt viiden tähden lomakeskukseksi. Nuori satakuntalainen -palkinto myönnettiin Samu Lahdelle . 02 546 7766, fax 02 546 7760 Teljäntori, Antinkatu 16, Pori Puh/fax (02) 632 6210 | 0400 507 027 Ma 12-18, ti-ke 12-17, to-pe suljettu, la 10-13 www.kodikaskeittio.com Ovi kodikkaaseen kotiin Kalusteet • Uudet keittiöja wc-kalusteet • Vaihto-ovet vanhoihin kaappeihin • Peililiukuovet • Suunnitteluja asennuspalvelu • Maalaustyöt • Tapetointityöt • Huoneistoremontit • Laminaattija parkettiasennukset Remontit Ovi kodikkaaseen keittiöön Teljäntori, Antinkatu 16, Pori Puh/fax (02) 632 6210 | 0400 507 027 Ma 12-18, ti-ke 12-17, to-pe suljettu, la 10-13 www.kodikaskeittio.com Kylpyhuoneremontit Ovi kodikkaaseen keittiöön Teljäntori, Antinkatu 16, Pori Puh/fax (02) 632 6210 | 0400 507 027 Ma 12-18, ti-ke 12-17, to-pe suljettu, la 10-13 www.kodikaskeittio.com Ovi kodikkaaseen kotiin Kalusteet • Uudet keittiöja wc-kalusteet • Vaihto-ovet vanhoihin kaappeihin • Peililiukuovet • Suunnitteluja asennuspalvelu • Maalaustyöt • Tapetointityöt • Huoneistoremontit • Laminaattija parkettiasennukset Remontit Ovi kodikkaaseen keittiöön Teljäntori, Antinkatu 16, Pori Puh/fax (02) 632 6210 | 0400 507 027 Ma 12-18, ti-ke 12-17, to-pe suljettu, la 10-13 www.kodikaskeittio.com Kylpyhuoneremontit Teljäntori, Antinkatu 16, Pori Puh/fax (02) 632 6210 | 0400 507 027 Ma 12-18, ti-ke 12-17, to-pe suljettu, la 10-13 www.kodikaskeittio.com Ovi kodikkaaseen kotiin Kalusteet • Uudet keittiöja wc-kalusteet • Vaihto-ovet vanhoihin kaappeihin • Peililiukuovet • Suunnitteluja asennuspalvelu • Maalaustyöt • Tapetointityöt • Huoneistoremontit • Laminaattija parkettiasennukset Remontit Ovi kodikkaaseen keittiöön Teljäntori, Antinkatu 16, Pori Puh/fax (02) 632 6210 | 0400 507 027 Ma 12-18, ti-ke 12-17, to-pe suljettu, la 10-13 www.kodikaskeittio.com Kylpyhuoneremontit Teljäntori, Antinkatu 16, Pori Puh/fax (02) 632 6210 | 0400 507 027 Ma 12-18, ti-ke 12-17, to-pe suljettu, la 10-13 www.kodikaskeittio.com Ovi kodikkaaseen kotiin Kalusteet • Uudet keittiöja wc-kalusteet • Vaihto-ovet vanhoihin kaappeihin • Peililiukuovet • Suunnitteluja asennuspalvelu • Maalaustyöt • Tapetointityöt • Huoneistoremontit • Laminaattija parkettiasennukset Remontit Ovi kodikkaaseen keittiöön Teljäntori, Antinkatu 16, Pori Puh/fax (02) 632 6210 | 0400 507 027 Ma 12-18, ti-ke 12-17, to-pe suljettu, la 10-13 www.kodikaskeittio.com Kylpyhuoneremontit Teljäntori, Antinkatu 16, Pori Puh/fax (02) 632 6210 | 0400 507 027 Ma 12-18, ti-ke 12-17, to-pe suljettu, la 10-13 www.kodikaskeittio.com • MAALAUKSET • AUTONLASIT • KOLARIKORJAUKSET • MÄÄRÄAIKAISHUOLLOT • VIKADIAGNOOSIT • JAKOHIHNAN VAIHDOT • NELIPYÖRÄSUUNTAUS • PÄÄSTÖMITTAUKSET www.liinaharjanautopiste.. Juhlassa jaettiin Satakuntamitalit, Satakunnan aluesuunnittelumitali sekä Nuori satakuntalainen -palkinto. Tähän kaiken päälle vielä tällainen nuori satakuntalainen-palkinto, niin olen kyllä todella kiitollinen ja tyytyväinen, kertoo Lahti. 02-572 2309 0400 770 108 Automaattivaihteiston ÖLJYNVAIHTO sis. Yhteisökeskus on ollut aktiivinen toimija maakuntauudistuksen valmistelussa ja se koordinoi hanketta, jossa järjestöjen toiminta integroidaan luontevaksi ja näkyväksi osaksi uudistuvia maakuntia ja kuntien hyvinvoinnin palvelurakenteita. Huittislaistaustainen Lahti valmistui vuonna 2015 Sataedun Kokemäen toimipaikasta. Räsänen on mukana usean raumalaisen ravintolan, Unajan viihdepuiston ja elokuvateatterin toiminnassa. Tällä kertaa Satakuntaliiton kanssa juhlan juhlan järjesti Eurajoen kunta. tään ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen uusia ratkaisuja, kehitetään niiden rahoituspohjaa ja rakennetaan tiivistä yhteistyötä järjestöjen välillä. Sosiaalisen hyvinvoinnin kehittämistä Räsänen on toteuttanut tukemalla monipuolisesti yhdistystoimintaa ja ollut perustamassa muun muassa Aito Fiilis ry:tä. Satakunnan aluesuunnittelumitalin (oik.) on suunnitellut satakuntalainen kuvanveistäjä Kauko Räike. Kriteerinä on taiteeseen, kulttuuriin, liikuntaan, opiskeluun, työelämään tai muuhun kunnostautumiseen liittyvä teko, jolla on ollut paikallista tai laajempaa merkitystä. kätevästi nyt UUDELLA HUOLTOLAITTEELLA TERVETULOA! KONE JA LAAKERI LAHTI KY Teollisuustie 1, 32810 Peipohja p. Saamamme arvostus tuntuu hienolta. Markkula Oy 0400 321 545 Yläne, e.markkulaoy@elisanet.fi SAINION PELTISEPÄNLIIKE Tampionkatu 9, Kankaanpää puh. Vuonna 2017 Lahti sijoittui kolmannelletoista sijalle WorldSkills-kisoissa Abu Dhabissa. automaattivaihteiston pesun ja huuhtelun, öljynvaihdon ja laaduntarkastuksen. Yksityishenkilölle myönnettävä mitali on hopeinen ja yhteisölle myönnettävä mitali on pronssinen. Nuori satakuntalainen -palkinto myönnetään 13-29 -vuotiaalle yksityishenkilölle tai nuorelle yhteisölle. Hän sijoittui kolmanneksi automaatioasennuksessa EuroSkills-kisoissa eli ammattitaidon Euroopan mestaruuskisoissa Budapestissa syksyllä 2018. Hopeinen Satakunta-mitali myönnettiin Riku Räsäselle . Yhden henkilön liikemiestaidoilla ja rakkaudella omaan kaupunkiinsa hän on Rauman elinkeinoelämän merkittävä tekijä. 02-635 2997, 050-369 6237 info@porintilitieto.fi Vuoden 2018 Satakunta-palkinnot jaettiin Mitalit Riku Räsäselle, Satakunnan yhteisökeskukselle, Samu Lahdelle ja Pentti Ala-Luopalle TUNNUSTUKSIA P Satakunnan vuodenvaihteen juhla järjestettiin viime perjantaina kuudetta kertaa. Eteläväylä 1, PORI Eteläväylä 1, PORI www.liinaharjanautopiste.fi • Myös ongelmapuiden kaatoa maanrakennus OLLI LINJA Siirtolaisentie 7, PORI 0400 591 474 www.maanrakennuslinja.. Räsäsen menestystarina osoittaa, miten intohimo, luovuus ja vaikuttavuus syntyvät oman alan löytämisen myötä. Keskiviikko 9. Kisoissa oli mukana yli 500 nuorta osaajaa Euroopan 28:sta maasta; Suomea edusti 25 kilpailijaa. Kattavassa yhteistyössä etsin Satakunta-mitalin (vas.) on suunnitellut kuvanveistäjä Matti Kava. Kokonaisuudessaan kisoista on jäänyt vielä paljon muutakin käteen ja tietty on tullut opittua äärettömän paljon uutta, joka auttaa varmasti myös tulevaisuudessa. Vielä kun lisää vuoden 2017 WorldSkills kisojen pienoisen pettymyksen, niin ei voi kuin olla äärimmäisen tyytyväinen tulokseen. 24h Viemärihuolto päivystys AMMATTIPÄTEVYYSKOULUTUKSET Katso JA KULJETUSPALVELUT. Tähän mennessä olen työskennellyt aktiivisesti koulun ja kisoihin harjoittelemisen ohella. Silvius Irjanne P. Satakunta-mitalin on suunnitellut kuvanveistäjä Matti Kava ja se myönnetään tunnustuksena erityisen ansiokkaasta toiminnasta Satakunnan maakunnan hyväksi. Pronssinen Satakunta-mitali myönnettiin Satakunnan yhteisökeskukselle. 0400 222 538 •wc-pyttyjenmerkkihuollot •huollammesuihkutjahanat •ilmalämpöpumput huollotjapesut •talokohtaisetenergiakartoitukset •maalämpö Säästä energiaa, luontoa ja rahaa! •wc-pyttyjen merkkihuollot •huollammesuihkut jahanat •ilmalämpöpumput •talokohtaisetenergiakartoitukset •maalämpö E. Räsäselle on tärkeää myös hyväntekeminen yhteisössään ja yhteisöllisesti. tammikuuta 2019 6 Uutiset Lue uutiset omasta lehdestä • Kotikunta • Satakunta • Suomi KAIVUUTYÖT A. EuroSkillsissä saavutettu mitali tuntuu kokonaisuudessaan todella hyvältä ja tähän onkin oma ura kisojen puolesta hyvä päättää
NOSTO JA KULJETUS JALOSET OY • monipuoliset nosturit • kuormaukset • kaivuutyöt • kuljetukset, myös lavetilla 0400 722 068 lassi.jalonen@saunalahti.fi www.lassijalonen.com Toimenkatu 4, Kankaanpää Halpa-Hallin takana 02 572 1525 Kankaanpään Tekevät ry www.kierratyskpaa.fi KIERRÄTYSKESKUS Rakennustyöt pohjasta piippuun AMMATTITAIDOLLA. tammikuuta 2019 7 Uutiset Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu AUTOKORJAAMO ESA KIIKOLA Nummenkatu 28, Rauma KAIKKI KORJAUKSET KAIKKIIN AJONEUVOIHIN! p. (02) 865 0320 EURA, Satakunnankatu 18, p. Keskiviikko 9. BETONITYÖT J. 0400 626 823 PUUTARHAHAKE Haketusta ja hakkeen myyntiä Ojalan Hake Ay, Köyliö 0400 722 865/Pasi 0400 595 737/Veijo pasi.antero.ojala@gmail.com MÖKKITALKKARI Kiinteistöhuollot, pikkuremontit, pihatyöt ym. 02 865 1121 www.carafashion.. Hän on ollut aktiivisesti yhteydessä sekä asukkaisiin, viranomaisiin ja alueellisiin viranomaisiin. Satakunnan aluesuunnittelumitali myönnettiin Pentti AlaLuopalle . Meri ja merellinen ilmapiiri, Merikarvianjoen olemassaolo, yhteistyön merkitys sekä tulevaisuudenusko ovat näkyneet useissa kaavoitushankkeissa. Ala-Luopa on ollut osana Merikarvian kunnan kehittämistä edistänyt tulevaisuuteen tähtäävää kaavoitusta. (02) 822 9250, 0400 594 579 www.rauta-riihimaki.?, myynti@oriihimaki.. KANGAS Koivistontie 176, LAVIA // 050 528 4896 TURVALLISTA AJOMATKAA! • 4-pyöräsuuntaukset • ilmastointilaitehuollot • katsastuskunnostukset + huollot • katsastuskäynnit ilman eri veloitusta • dieselin savukaasumittaukset Ratakaari 5, Kauttua, puh. Hirsirakennusten •korjaus •purku •siirto •kasaus •ym. n Vuoden 2018 EuroSkills -kisojen itävaltalainen hopeamitalisti Max Meusburger ja pronssimitalisti, Nuori satakuntalainen -palkinnon saaja Samu Lahti. 045 897 9512 • Maakaivuut • Seulottua multaa • Tonttija viemäröintityöt ym. MARKKU OJALA KY • uudisja korjausrakentaminen Köyliö, puh. Satakunnan aluesuunnittelumitalin on suunnitellut satakuntalainen kuvanveistäjä Kauko Räike ja myönnetään henkilölle tai yhteisölle, joka valtakunnallisella, maakunnallisella, seudullisella tai paikallisella tasolla on tehnyt sellaista tunnustusta ansaitsevaa työtä tai toimintaa, jolla on katsottava olevan erityistä merkitystä Satakunnan tai sen osan alueellisessa kehittymisessä. Rauta-Riihimäki, Vesterinkuja 8, Pomarkku, 02-541 1880 ma-pe 8.30-17.00, la 8.30-14.00 Avoinna: ma 9-18, ti-pe 9-17 KOSKELA REIJO TMI Rajakankaantie 5, 29640 Honkakoski 044 5879809 reijo_koskela@luukku.com •Korjaus-jauudisrakentaminen •Pihojenauraus talvella MAANRAKENNUS PASI VIRTANEN puh. T:MI YRJÖ VUOHELAINEN 0400 929 394 Lavia JK Hirsipalvelut Pensasmäentie 13, Pori • Korhonen Juha 044 305 4845 Vuodesta 2002! Käsinveistetyt •saunat •vierasmajat •puusuojat •ym. Hän toimi Merikarvian kunnanjohtajana 29 vuotta. Olemme ylpeitä ja iloisia saadessamme ottaa tämän huomionosoituksen vastaan maakunnan järjestökentän puolesta, kommentoi Satakunnan yhteisökeskuksen toiminnanjohtaja Milja Karjalainen tunnustusta. W orld S killS E uropa. Vuoden 2018 Satakunta-palkinnot jaettiin Mitalit Riku Räsäselle, Satakunnan yhteisökeskukselle, Samu Lahdelle ja Pentti Ala-Luopalle le; yhteistyökyvylle, osaamiselle ja työlle
Klo 12 Paluksen kyläkirkko ja lähetysmyyjäiset Paluksen kylätalossa, Mäkikyläntie, Hanne Tobiasson, Katri Järvisalo-Hoffström. Grillausta, letunpaistoa, kahvia, arpoja. 044 4866 513 (ei tekstiviestejä) tai satu.salo@evl.fi (alkaen klo 10). Etusivun vasemmassa reunassa on linkki maksulliseen näköislehteen. Näköislehden lukeminen on tilaajille maksutonta. Su 13.5. Kastetut: Joona Eino Kalevi Ounaslehto. klo 18 Projektikuoro – Torilla tavataan, srk-keskuksen luentosalissa. Klo 11 Seurakunnan ohjelmaa Santrassa. Hautaan siunattu: Airi Annikki Olkkonen, 89 v., Antti Jooseppi Rajala, 82 v.. 044 7350 627 tai eeva-liisa.rissanen@ evl.fi. Kuollut: Markku Juhani Rantanen, 73v. Messu klo 10 Ahlainen, Keski-Pori, Lavia, Länsi-Pori, Pihlava, Pomarkku, Noormarkku, Teljä. Opettaa Satu Salo. Ilmoittautuminen pe 18.5. klo 9.30 Lasten aamukirkko kirkossa. Retken hinta on 30 e, sisältäen bussikuljetuksen ja ruoat. klo 9-14 Kullaan hautausmaalla. Näköislehden lukeminen on tilaajille maksutonta. Liturgi: Lasse Vappula, saarnaaja: Satu Salo, kanttori: Pasi Nieminen, avustamassa: Jenni Tuomi, avustava pappi: Markku Järviö, kolehti: Lapsija perhetyöhön kotimaassa sekä Virossa Evankelisen lähetysyhdistyksen kautta. Lämpimästi tervetuloa! Mukana Satu Salo. 044 7350 627/eeva-liisa.rissanen@evl.fi. Messu klo 10 Ahlainen, Lavia, Keski-Pori, Länsi-Pori, Pihlava, Teljä. IKÄIHMISTEN RETKIPÄIVÄ Tule mukaan ikäihmisten yhteiseen virkistyspäivään to 31.5.2018. klo 17 Lapsikuoro Laululintusten harjoitukset srk-keskuksen luentosalissa. Liturgi ja saarnaaja: Markku Järviö, kanttori: Pasi Nieminen, kolehti: Ulkomailla vaikeuksiin joutuneiden maanmiestemme auttamiseksi Suomen Merimieskirkko ry:n kautta. IKÄIHMISTEN RETKIPÄIVÄ Tule mukaan ikäihmisten yhteiseen virkistyspäivään to 31.5.2018. klo 18 Raamattuopetustilaisuus srk-keskuksen luentosalissa. Grillausta, letunpaistoa, kahvia, arpoja. Kesäkerhot on tarkoitettu v. Ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon 23.5. Klo 18 Virsi-ilta Kullaan kirkossa. (02) 631 9500, fax (02) 635 9505 www.porinlaakeri.fi • Kartiorullalaakerit • Neulalaakerit • Pallomaiset rullalaakerit • Juoksurullat • Nokkarullat • Vapaakytkimet Maailman suurin kartiorullalaakereiden valmistaja Korkealuokkaiset kestävät • PORI • OULU • TURKU • VANTAA KESKI-PORI Kastettu: Kaspian Nuutti Aaron Nikolajeff, Alisa Elli Ilona Pärkö, Julius Gabriel Santavuori, Maiju Emilia Ahvonen. Mukana Lasse Vappula ja Anna Tasala. 020 7558 010 Öljypoltinhuolto, puh. Tervetuloa kaikki omaistaan hoitavat! Mukana Jenni Tuomi. Retken hinta on 30 e, sisältäen bussikuljetuksen ja ruoat. 632 7575, fax 641 6535 Tilitoimistoja kello 17.00–19.00 Tarvosaaren koulu MUISTETTAVIA OSOITTEITA www.uusiaika-lehti.fi Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu www.kirkkoporissa.fi PORIN SEURAKUNNISSA 9.-16.5.2018 Helatorstai 10.5. Päiväpiirin vierailijana kanttori Pasi Nieminen. Ma 14.5. Klo 16 Väinölä. Klo 18 Kirkkovaltuuston kokous Kirkkotuvassa. Hautausmaapäivät ma 21.5. pelejä, leikkejä, askartelua tai voit vaan olla tai tehdä läksyjä. Su 20.5. klo 17 Lapsikuoron harjoitukset srk-keskuksen luentosalissa. Lyhytkestoinen opiskelu voi kestää enintään 6 kuukautta.. Kesäkerhoihin ilmoittautuminen 14.-17.5.. Kunnianosoitukset ja seppelten lasku sankarihaudalla jumalanpalveluksen jälkeen. klo 15 Yhteislaulujen iltapäivä srk-keskuksen salissa. Näin osa-aikaisen työn vastaanottaminen ei enää viivästytä työttömyysetuuden maksamista. Helatorstai 10.5. Pe 11.5. 044 4866 513 (ei tekstiviestejä) tai satu.salo@evl.fi (alkaen klo 10). MERI-PORI Avioliittoon kuulutettu: Henri Kristian Kärkkäinen ja Sini Anneli Wallin, molemmat Meri-Porin seurakunnasta. (02) 6301 880, fax (02) 6301 888 hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi Laatutuotteita ja hyvää palvelua. Sählykerho alakoululaisille keskiviikkoisin klo 17.00– 18.00 Kirkonseudun koululla. klo 18 Rukouspiiri srk-keskuksen kahviossa. toukokuuta 2018 11 MUISTETTAVIA OSOITTEITA Lakiasiaintoimisto JYLLI&UOTILA KY VESI & LÄMPÖ JUHOLA OY Putkiasennukset, puh. Su 13.1. Hautaan siunattu: Veikko Olavi Vallinen, 83 v., Pentti Sakari Pakola, 69 v., Pasi Antero Lehikoinen, 52 v., Pentti Olavi Kuusisto, 84 v., Pentti Antero Toivonen, 75 v. klo 17.30 isko1, ke 16.1. klo 10 Perhekerho srk-keskuksen luentosalissa. työhön Keski-Aasiasta ja Lähi-Idästä Eurooppaan tulevien maahanmuuttajien parissa Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen kautta 468,12 e ja 22.4. Pyydä veloitukseton kuntokartoitus. To 10.1. Kirkkotuvassa tarjolla kirkkokahvit ja –soseet. Klo 14.15 Ystävyysseurakuntapiiri Vanhassa Pappilassa. Satakunnan Karjalaseuroille kansanlaulukirkkojen toteuttamista varten 220,71 e, 15.4. To 17.5. Kolehti oman seurakunnan diakoniatyölle. Mukana Satu Salo. Su 13.5. klo 7-17 p. klo 13 Päiväpiiri Vanhustentalon kerhohuoneella, Kiertotie 8. klo 8. Pentti Einari Pihl, 90 v., Sanni Helena Husu, 91 v. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Kirkkotuvassa. Mukana Pasi Nieminen ja Satu Salo. klo 18 Nuortenilta srkkeskuksen Vernerissä. pelejä, leikkejä, askartelua tai voit vaan olla tai tehdä läksyjä. klo 17 Lapsikuoro Laululintusten harjoitukset srk-keskuksen luentosalissa. Ke 9.5. Kastettu: Benjamin Hugo Peltonen. Puhe: Satu Salo, musiikki: Pasi Nieminen. klo 12.30 Torstaikerho srk-keskuksen salissa. Luottamushenkilöiden tehtävään siunaaminen. klo 18.45 samaan paikkaan. Varhaisnuorten leiri 17.–19.7. Klo 12 Reposaari. Hetken päätteeksi jaetaan kastepuun lehdet. Paperilehden tilaajana tarvitset sähköpostiosoitteen ja tilauslaskustasi tilaajatunnuksen. La 12.5. Ulvilan seurakunnan kesäleirit 2018. Ti 15.1. Joko olet tutustunut Uuden Ajan näköislehteen. Mukana Anna Tasala. Klo 12 Reposaari. Ke 9.5. klo 18.30 Aikuisväen oma oloilta srk-kodin olohuoneella. Luodon leirikeskuksessa, leirin hinta 30 e/hlö. klo 17.30 isko2 Seurakunnan kerhot alakoululaisille Olkkari Mukulatorilla (Mukulamäentie 1) torstaisin klo 12-16, alkaen 17.1. 2. klo 12.30 Torstaikerho srk-keskuksen salissa. klo 10–15 Jennille p. Kunnianosoitukset ja seppelten lasku sankarihaudalla jumalanpalveluksen jälkeen. Ota yhteyttä. (Esim. Kerhon ohjelmassa mm. Suomen ilmavoimat on saamassa Horneteille kyvyn pommituksiin pitkän kantaman risteilyohjuksilla. Linkki avautuu 7.5. Viraston yhteydessä on hautausmaantoimisto, jossa päivystys maanantaisin ja tiistaisin klo 9-11, p. irtonumero 1,5 euroa, 3 kk:n määräaikainen digitilaus 12 euroa.) Voit maksaa tilauksen verkkopankissa tai luottokortilla. Luodon leirikeskuksessa, leirin hinta 30 e/hlö. Mukana Jenni Tuomi ja Eliisa Mannila. (Esim. aikana osoitteessa ilmoittautuminen.ulvilanseurakunta.fi. 3. klo 18 Rukouspiiri srk-keskuksen kahviossa. Ilmoittautuminen to 24.5. klo 18.45 samaan paikkaan. Lähtö klo 8.45 srk-keskuksen yläpihalta, paluu n. NOORMARKKU Kastettu: Soili Katariina Kaasinen. Klo 12 Reposaari. Timo Pekka Levonen, 61 v. Luvassa mukavaa yhdessäoloa ja yhteistä ohjelmaa Merimaan kauniissa maisemissa meren äärellä. Hautaan siunattu: Liisa Tellervo Hohkuri, 93 v., Helena Tellervo Hautala, 69 v. klo 9-14 Kullaan hautausmaalla. Ke 16.1. Ilmoittautuminen seurakunnan kotisivujen kautta 14.5. –luokkalaisille 29.7.1.8. klo 12.30 Torstaikerho srk-keskuksen salissa. 042 493 001 Öljypoltinhuolto, puh. Keskiviikko 9. Porin pääkirjaston seminaarihuone ykkösessä 15.1. Ulvilan seurakunnan kesäleirit 2018. Nuorten toimintaa Mukulatorilla: Nuortenillat torstaisin klo 18. Tervetuloa laulamaan tulevan jumalanpalveluksen virsiä! Tuokiossa tutustutaan lyhyesti virsien taustaan ja saadaan vinkkejä vapaampaan laulamiseen. Eurajoki Nakkila Säkylä-Köyliö Ulvila Pori www.uusiaika-lehti.fi Näköislehteä voit lukea joko tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella. Säkylä-Köyliön seurakunta Kastettu: Iina Kirsi Maria Väisänen, Julia Heidi Helena Laaksonen, Euran srk. MERI-PORI Hautaan siunattu: Aarne Alarik Laine, 92 v., Reijo Olavi Heikkilä, 74 v., Pekka Malja, 81 v. Kerhoon voivat osallistua myös eskari-ikäiset. Ma 14.5. Klo 16 Väinölä, Metsäkappelissa. Avioliittoon kuulutettu: Rasmus Daniel Vänttinen ja Elina Olga Anita Satoniitty, molemmat Porin Teljän srk, Miika Markus Nurmi ja Laura Elina Puisto, molemmat Porin Teljän srk. Illassa on porinointia kahvikupin äärellä sekä ohjelmaa (klo 19 alkaen) Sanan, laulujen ja rukouksen merkeissä. 1. klo 18 Rukouspiiri srk-keskuksen kahviossa. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Mukana Lasse Vappula ja Anna Tasala. Paperilehden tilaajana tarvitset sähköpostiosoitteen ja tilauslaskustasi tilaajatunnuksen. Su 13.1. Ilmoittautuminen ti 22.5. klo 9-14 Ulvilan kirkon hautausmaalla, ti 22.5. Klo 17 Iltakirkko Ulvilan kirkossa, isosten siunaaminen, Marianne Känä, Riku Pakarinen, Erika Tiainen, Päivi Multisilta. klo 18 Miesten ilta srk-kodin salissa. 3. Ma 14.5. klo 17 Lapsikuoron harjoitukset srk-keskuksen luentosalissa. ”Kiitollinen mieli”. Kuolleet: Kauko Matti Kalervo Mäkinen 85 v., Sirpa Sanelma Lindén 67 v., Heikki Lauri Tapani Riihiluoma 37 v., Harri Uolevi Palonen 53 v. Luodon leirikeskuksessa Eurajoella, leirin hinta 30 e/hlö. klo 15 Yhteislaulujen iltapäivä srk-keskuksen salissa. PORIN TELJÄ Kastettu: Reino Ismo Kari Ristiluoma, Eetu Matias Viljo Saari. klo 18 Nuortenilta srkkeskuksen Vernerissä. klo 17. Klo 12 Messu Kullaan kirkossa, Riku Pakarinen, Katri Järvisalo-Hoffström. tammikuuta 2019 8 Eurajoki Nakkila Säkylä-Köyliö Ulvila Pori Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu www.kirkkoporissa.fi PORIN SEURAKUNNISSA 10.-16.1.2019 Jumalanpalvelukset su 13.1. Ulvilasta. Ke 16.5. Klo 16 Väinölä, Metsäkappelissa. klo 9 Aamurukoushetki srk-kodin olohuoneella. Köyliön kappeliseurakunta Kuollut: Salli Kaarina Salonen, 92v., Tuula Elise Jortikka, 52v. Linkki avautuu 7.5. 044-7350 607. Ke 9.1. klo 10–15 Sadulle p. (02) 631 9500, fax (02) 635 9505 www.porinlaakeri.fi • Kartiorullalaakerit • Neulalaakerit • Pallomaiset rullalaakerit • Juoksurullat • Nokkarullat • Vapaakytkimet Maailman suurin kartiorullalaakereiden valmistaja Korkealuokkaiset kestävät • PORI • OULU • TURKU • VANTAA KESKI-PORI Kastettu: Kaspian Nuutti Aaron Nikolajeff, Alisa Elli Ilona Pärkö, Julius Gabriel Santavuori, Maiju Emilia Ahvonen. Ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon 23.5. Hautausmaapäivillä seurakunnan työntekijät avustavat hautojen kunnostuksessa ja hautakivien oikaisussa. Klo 16 Väinölä. klo 10–15 Sadulle p. Mukana Tuula Vähä-Vahe, Satu Salo, Pasi Nieminen ja Markku Järviö. Klo 10 Messu Ulvilan kirkossa, Marianne Känä, Riku Pakarinen, Lea Takala. PORIN TELJÄ Kastettu: Hilla Henrietta Haapala, Vilho Niklas Artturi Järvi. klo 10 Messu kirkossa. klo 17. Ilmoittautumiset leireille 7.-20.5. klo 14 EU-ruokajako srk-kodin päiväkerhotilassa. Puuhakerho eskari-3. klo 18 Päiväkerhon kevätkirkko kirkossa. MERI-PORI Avioliittoon kuulutettu: Henri Kristian Kärkkäinen ja Sini Anneli Wallin, molemmat Meri-Porin seurakunnasta. Olkkari Kaasmarkun Kallessa (Leineperintie 7 b) tiistaisin klo 14-16, alkaen 15.1.. klo 10–15 Sadulle p. Köyliön kappeliseurakunta Avioliittoon vihitty: Esa Antero Isotalo ja Meeri Helena Kyttä. Nyt entistä kattavampi palvelu: Vesivek ja Hämeen Laaturemontti yhdistyivät! Keskiviikko 9. järjestyksessä. LÄNSI-PORI Hautaan siunattu: Lea Kerttu Sinikka Juusela, 80 v., Hilkka Marjatta Lamminen, 83 v. To 10.5. Klo 12 Pormestarinluoto, Ruosniemi. Tarjolla pieni välipala. Kerhopaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Se on helppoa. Ti 15.5. Klo 17.30 Lähteellä-ilta Friitalan seurakuntakodissa. Klo 10 Avoin päiväkerho Harjunpään seurakuntakodissa. Klo 10 Avoin päiväkerho Kullaan seurakuntakodissa. klo 18 Raamattuopetustilaisuus srk-keskuksen luentosalissa. Ma 14.1. Lauletaan virsikirjan lisävihkoa ja toivevirsiä, mukana kirkkokuorolaisia, Lea Takala, Katri Järvisalo-Hoffström. Klo 10 Messu Ulvilan kirkossa, Riku Pakarinen, Hanne Tobiasson, Katri Järvisalo-Hoffström. klo 14 EU-ruokajako srk-kodin päiväkerhotilassa. Klo 17 Arkiolohuone Friitalan seurakuntakodissa, arkiruokaa tarjolla klo 17-17.30. Ke 9.5. Piirin toiminnalla tuetaan Ulvilan ystävyysseurakuntia Virossa. Tarkoitettu v. Päiväpiiri kokoontuu joka toinen maanantai. NOORMARKKU Avioliittoon kuulutettu: Antti Jaakko Jalmari Salmio ja Annina Emilia Latva, molemmat Noormarkun srk Hautaan siunattu: Väinö Jalmari Kankaro, 102 v. Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon 113,55 e, 24.12. Ilmoittautuminen pe 18.5. Pyydä tarjous ja voita ILMAINEN KATTOREMONT TI! Katso www.laaturem ontti.fi www.laaturemontti.fi Porin yksikkö · Säältä suojaan 1 päivässä · Teräskatot ja kattoturvatuotteet omalta tehtaalta ilman välikäsiä · Telineiltä tehtävä asennus takaa turvallisuuden sekä laadun Sulamisvesiä vintillä. 044 4866 517 (ei tekstiviestejä) tai jenni.tuomi@evl. LAVIA Avioliittoon kuulutettu: Santtu Malakias Råberg, Suvi Helena Lehtiniemi, molemmat Lavian srk. Tutustutaan laulaen ja tarinoiden virsikirjan lisävihkoon. Lisäksi tällaisille perheenjäsenille luodaan uusi 52 viikon työssäoloehto, jonka täytyttyä henkilöllä olisi oikeus työttömyyspäivärahaan. Liturgi ja saarnaaja: Lasse Vappula, kanttori: Anna Tasala, kolehti: Lasten musiikkikasvatukseen, erityisesti virsikasvatuksen tukemiseen Nuori kirkko Ry:n kautta. Ulvilan seurakunnan kirkkoherranvirasto on avoinna arkisin klo 8-15, p. klo 10 Messu kirkossa, 70-vuotiaiden kutsujumalanpalvelus. 1. Helatorstai 10.5. Päivässä on aikaa myös vapaaseen oleskeluun sekä mahdollisuus saunomiseen ja uintiin. Klo 14 Martintalo. Kastetut lapset: Oliver Onni Jaakko Wingström. Pe 11.1. klo 18 Rukouspiiri srk-keskuksen kahviossa. klo 10 Messu kirkossa. Timken Company on ainoa amerikkalainen, joka valmistaa tuotteensa omasta teräksestä. Kevätkaudelle ei ole uutta ilmoittautumista. järjestyksessä. Su 13.5. klo 14.15 Sanan ja sävelen hartaus Keinulassa. Klo 11 Seurakunnan ohjelmaa Santrassa. klo 8. Oman kunnon mukaan kävelytai juoksulenkki Lasse Pajunojan johdolla. Tilaa Uusi Aika www.uusiaika-lehti.fi hannu.knuutila@kvi.fi rauli.virtanen@kvi.fi hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi ASIANAJOTOIMISTO KNUUTILA & VIRTANEN KY 0442 650 800 VESI & LÄMPÖ JUHOLA OY Putkiasennukset, puh. Ke 16.5. Kuolleet: Sylvi Mirjami Ojala 89 v., Toini Kyllikki Kuusisto 93 v. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Kirkkotuvassa. Leirille otetaan 30 henkilöä ilm. klo 13 Omaishoitajien tapaaminen srk-keskuksen salissa. klo 7 alkaen tai puhelimitse 14.5. Hautaan siunatut: Luvialla Saara Helena Syrjä 92 v., Teemu Juhani Ahmaoja 28 v. Kirkkokolehti 8.4. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Friitalan seurakuntakodissa. Klo 17 Raamattupiiri Friitalan seurakuntakodissa. Se on helppoa. Yrittäjän perheenjäsenellä on jatkossa oikeus työttömyysturvaan samoilla työvoimapoliittisilla edellytyksillä kuin palkansaajalla. Tarkoitettu v. Saunailta Silokalliolla 30.5. järjestyksessä. klo 9.30 Lasten aamukirkko kirkossa. Pe 18.5. Voit tulla itsellesi sopivaksi ajaksi. Leirille otetaan 20 lasta ilm. 0400 380 082 Vehmasputki Oy, Karjalankatu 5, 28130 PORI • puh. Diakoniatyö tarjoaa keittolounaan Torstaikerhon yhteydessä. Ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitathan mahdolliset erityisruokavaliot sekä mistä tulet kyytiin. Sählykerho on täynnä, varapaikoille voi ilmoittautua Niinalle. 0451017402 auli.brander@openmarket.fi www.openmarket.fi Gallen-Kallelankatu 9, 28100 Pori Paikallinen tietää ja palvelee. Mikäli et ole Uuden Ajan tilaaja, voit samasta linkistä ostaa joko irtonumeron tai näköislehden pidemmän tilausjakson. Klo 10 Messu Ulvilan kirkossa, Antinkartanon kirkkopyhä, Hanne Tobiasson, Riikka Hakkarainen, Katri Järvisalo-Hoffström. Miksi kenraalimme näkevät, että kansakunnan varallisuutta olisi pantava yhä huikeampia määriä ilma-aseisiin. Hautaan siunattu: Veikko Olavi Vallinen, 83 v., Pentti Sakari Pakola, 69 v., Pasi Antero Lehikoinen, 52 v., Pentti Olavi Kuusisto, 84 v., Pentti Antero Toivonen, 75 v. Su 13.5. rippikoulutyön kummilasten tukemiseen kehitysmaissa 372,91 e. klo 18 Projektikuoro – Torilla tavataan, srk-keskuksen luentosalissa. Seurakunnan kotisivut osoitteessa www.ulvilanseurakunta.fi. klo 13 Omaishoitajien tapaaminen srk-keskuksen salissa. Voit tulla itsellesi sopivaksi ajaksi. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Friitalan seurakuntakodissa. Klo 11 Seurakunnan ohjelmaa Santrassa, hartaushetki, Olli-Matti Vuori. klo 18 Projektikuoro – Torilla tavataan, srk-keskuksen luentosalissa. Suomi on tukenut tätä sotaa jo noin miljardilla eurolla. klo 13 Omaishoitajien ja kaikkien läheistään hoitavien tapaaminen Nakkilan liikuntahallissa. Su 20.1. Jatkossa osa-aikaisen työn palkkatulo vaikuttaa työttömyysetuuteen vasta silloin, kun palkka on maksettu. klo 10 Messu kirkossa. La 19.1. Klo 10 Messu Ulvilan kirkossa, Marianne Känä, Riku Pakarinen, Lea Takala. Eurajoki Nakkila Säkylä-Köyliö Ulvila Pori www.uusiaika-lehti.fi Näköislehteä voit lukea joko tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella. vesivek.fi Kaikki pitää: rännit ja aikataulut Toimitustakuu: rahat takaisin, jos asennuksemme myöhästyy! Kysy lisää. Tilaa Uusi Aika www.uusiaika-lehti.fi hannu.knuutila@kvi.fi rauli.virtanen@kvi.fi hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi ASIANAJOTOIMISTO KNUUTILA & VIRTANEN KY 0442 650 800 VESI & LÄMPÖ JUHOLA OY Putkiasennukset, puh. LÄNSI-PORI Kastettu: Rasmus Vilho Tapani Hiltunen, Edith Linnea Nordling. Klo 17 Iltakirkko Ulvilan kirkossa, isosten siunaaminen, Marianne Känä, Riku Pakarinen, Erika Tiainen, Päivi Multisilta. Tyttökerho Friitalan seurakuntakodissa (Rauhantie 1) keskiviikkoisin klo 16-17.15, alkaen 16.1.. KESÄN 2018 LEIREJÄ MERIMAASSA Isovanhempi-lapsenlapsileiri 7.8.7. klo 10 Perhekerhojen kevätjuhla srk-keskuksen salissa. –luokkalaisille 29.7.1.8. järjestyksessä. www.rudus.fi Lakiasiaintoimisto JYLLI&UOTILA KY hannu.knuutila@kvi.fi rauli.virtanen@kvi.fi hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi ASIANAJOTOIMISTO KNUUTILA & VIRTANEN KY 0442 650 800 VESI & LÄMPÖ JUHOLA OY Putkiasennukset, puh. Klo 17 Kullaan Kyläkuoron äitienpäiväkonsertti Kullaan kirkossa. Klo 12 Reposaari. Bussi ajaa vanhustentalon, Emmanhovin ja vanhan Porintien kautta. klo 18.30 Kirkkokuoron harjoitukset srk-keskuksen salissa. Tapahtuman järjestävät Satakunnan Rauhanpuolustajat ry ja Porin kaupunginkirjasto. To 10.5. 2010-2014 syntyneille lapsille. Klo 18 Levanpellon lähetyspiiri Uolevi ja Anita Pihlmanilla, Pihlmanintie 295. www.rudus.. Auli Brander Kiinteistönvälittäjä, LKV Puh. Vuorovaikutteinen ja selkokielinen jumalanpalvelus. leiri 2.-4. Luodon leirikeskuksessa, leirin hinta 40 e/hlö. klo 9-14 Ulvilan uudella hautausmaalla ja ke 23.5. Nautitaan yhdessä laulamisesta ikään ja laulutaitoon katsomatta! Mukana Pasi Nieminen. Kirkkohetkeen kutsutaan erityisesti vuoden 2018 aikana kastetut läheisineen. työhön Keski-Aasiasta ja Lähi-Idästä Eurooppaan tulevien maahanmuuttajien parissa Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen kautta 468,12 e ja 22.4. klo 10–15 Sadulle p. Puhumassa Kari Aalto. Messu klo 10 Keski-Pori, Lavia, Länsi-Pori, Noormarkku, Pihlava, Teljä. LÄNSI-PORI Kastettu: Rasmus Vilho Tapani Hiltunen, Edith Linnea Nordling. ihmiskaupan vastaiseen työhön Mekong-alueella Suomen Lähetysseuran kautta 40,25 e, 30.12. 044 4866 513 (ei tekstiviestejä) tai satu.salo@evl.fi (alkaen klo 10). 02-535 0600, osoite Pappilantie 7 A. Luodon leirikeskuksessa Eurajoella, leirin hinta 30 e/hlö. järjestyksessä. Mukana Lasse Vappula ja Jenni Tuomi. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Helmentie 5, PORI, puh. klo 10 Perhekerho srk-keskuksen luentosalissa. Klo 14 Kaasmarkun hengellisen piirin kevätjuhla Äijälän pihapiirissä, Haukantie 7. oman seurakunnan diakoniatyölle vähävaraisten perheiden avustamiseen 144,10 e ja 1.1.2019 paikallisten vastuunkantajien varustamiseen ja koulutukseen Aasiassa ja Afrikassa Lähetysyhdistys Kylväjän kautta 30,85 e. Lähtö klo 8.45 srk-keskuksen yläpihalta, paluu n. Viraston yhteydessä on hautausmaantoimisto, jossa päivystys maanantaisin ja tiistaisin klo 9-11, p. Ulvilan seurakunnan kirkkoherranvirasto on avoinna arkisin klo 8-15, p. KESÄN 2018 LEIREJÄ MERIMAASSA Isovanhempi-lapsenlapsileiri 7.8.7. Lähtö kirkon pihasta ja paluu samaan paikkaan. klo 10 Messu kirkossa. Klo 18 Virsi-ilta Kullaan kirkossa. 2. Kirjailija Pentti Sainio Porin pääkirjastossa Porin ympäristövalvonnalle sähköinen lupahakemuspalvelu Palkka osa-aikatyöstä ei viivästytä työttömyysetuutta KIRJAT P Toimittaja ja kirjailija Pentti Sainio kertoo kirjastaan Minne Suomi pommittaa. 044 7350 637. Kansanlaulukirkko klo 10 Noormarkku. Ke 9.1. PORIN TELJÄ Kastettu: Reino Ismo Kari Ristiluoma, Eetu Matias Viljo Saari. NOORMARKKU Avioliittoon kuulutettu: Antti Jaakko Jalmari Salmio ja Annina Emilia Latva, molemmat Noormarkun srk Hautaan siunattu: Väinö Jalmari Kankaro, 102 v. klo 7 alkaen tai puhelimitse 14.5. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Friitalan seurakuntakodissa. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Friitalan seurakuntakodissa. Saunailta Silokalliolla 30.5. Klo 13 Hartaushetki Pappilanlammen palvelukeskuksessa, Olli-Matti Vuori. 0400 380 082 Soita heti 02 3619 7102 PAIKALLISET POJAT! Meidän katon alla on hyvä olla. Timken Company on ainoa amerikkalainen, joka valmistaa tuotteensa omasta teräksestä. fi (alkaen klo 10). Kesäkerhot on tarkoitettu v. leiri 4.-7. Kuolleet: Kauko Matti Kalervo Mäkinen 85 v., Sirpa Sanelma Lindén 67 v., Heikki Lauri Tapani Riihiluoma 37 v., Harri Uolevi Palonen 53 v. klo 10 Perhekerho srk-keskuksen luentosalissa. Köyliön kappeliseurakunta Kuollut: Salli Kaarina Salonen, 92v., Tuula Elise Jortikka, 52v. Liturgi ja saarnaaja: Markku Järviö, kanttori: Pasi Nieminen, kolehti: Ulkomailla vaikeuksiin joutuneiden maanmiestemme auttamiseksi Suomen Merimieskirkko ry:n kautta. Klo 14 Martintalo. 020 7558 010 Öljypoltinhuolto, puh. Pe 11.5. Puuhakerho Kullaan seurakuntakodissa (Kullaan kirkkotie 52) joka toinen torstai klo 17-18.30, alkaen 17.1. Nyt ympäristölupahakemukset, ympäristönsuojelulain mukaiset ilmoitukset melua aiheuttavasta toiminnasta, maa-aineslupahakemukset ja vapautushakemukset viemäriin liittymisestä toimitetaan Lupapiste-palvelun kautta sähköisesti käsittelyyn. Luodon leirikeskuksessa, leirin hinta 40 e/hlö. Tiedustelut: Eeva-Liisa Rissanen p. Sanajumalanpalvelus klo 10 Ahlainen. Teekupposen äärellä tutustumme Raamattuun ja laulamme. Mukana Lasse Vappula ja Jenni Tuomi. leiri 2.-4. 2005–2008 syntyneille. 044 4866 513 (ei tekstiviestejä) tai satu.salo@evl.fi (alkaen klo 10). Seurakunnan kotisivut ovat osoitteessa www.ulvilanseurakunta.fi. klo 7-17 p. Kerhopaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Nuorten toimintaa Mukulatorilla: Nuortenillat torstaisin klo 18. klo 18.30 HOHDE-kuoron harjoitukset srk-keskuksen salissa. Sanajumalanpalvelus klo 10 Ahlainen. Kastetut: Joona Eino Kalevi Ounaslehto. Liturgi ja saarnaaja: Lasse Vappula, kanttori: Anna Tasala, kolehti: Lasten musiikkikasvatukseen, erityisesti virsikasvatuksen tukemiseen Nuori kirkko Ry:n kautta. Klo 16 Väinölä (Metsäkappelissa) MUISTETTAVIA OSOITTEITA Vehmasputki Oy, Karjalankatu 5, 28130 PORI • puh. (02) 6301 880, fax (02) 6301 888 hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi hannu.knuutila@hannuknuutilaky.fi rauli.virtamem@hannuknuutilaky.fi Laatutuotteita ja hyvää palvelua. leiri 1.-3.-luokkalaisille 23.25.7. Päivässä on aikaa myös vapaaseen oleskeluun sekä mahdollisuus saunomiseen ja uintiin. Kirkkokolehti 23.12. Diakoniatyö tarjoaa keittolounaan Torstaikerhon yhteydessä. Tilaa kotiisi mielenrauhaa! SOITA 02 3619 7791 PAREMPI TERÄS – KESTÄVÄMMÄT LAAKERIT Laakeri on juuri niin hyvä kuin teräs, josta se on tehty ja jokainen Timken laakeri on myös edullinen – Timken Companyn super-clean air-melt steel. Hautaan siunattu: Aili Alina Karimaa, 95 v., Raili Inkeri Keto, 81 v., Raili Sinikka Ojala, 79 v., Tauno Aulis Salminen, 80 v. Mukana Jenni Tuomi. 2009–2011 syntyneille. Klo 17.30 Lähteellä-ilta Friitalan seurakuntakodissa, Hanne Tobiasson. Satakunnan Karjalaseuroille kansanlaulukirkkojen toteuttamista varten 220,71 e, 15.4. mennessä. La 12.5. 02-535 0600, osoite Pappilantie 7 A. Kirkkokahvit asehuoneessa. klo 18.30 Kirkkokuoron harjoitukset srk-keskuksen salissa. To 17.1. Tutustutaan laulaen ja tarinoiden virsikirjan lisävihkoon. ”Kiitollinen mieli”. Anna pyydetyt tiedot, ja ryhdy lukemaan. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Liturgi: Markku Järviö, saarnaaja: Satu Salo, kanttori: Ilkka Liuskallio, kolehti: Kristittyjen yhteyden edistämiseen Suomen Ekumeenisen Neuvoston kautta. Klo 14 Martintalo. Keittolounas ja kevätkauden päätös. mennessä diakoniatyöntekijä Jenni Tuomelle p. leiri 1.-3.-luokkalaisille 23.25.7. Oman kunnon mukaan kävelytai juoksulenkki Lasse Pajunojan johdolla. Klo 14 Pikkuväen kirkko Ulvilan kirkossa, kirkkohetken päätteeksi jaetaan kastepuusta rukoushelmet 2018 kastetuille. Tervetuloa laulamaan tulevan jumalanpalveluksen virsiä! Tuokiossa tutustutaan lyhyesti virsien taustaan ja saadaan vinkkejä vapaampaan laulamiseen. leikkejä, pelejä, askartelua ja hartaus. 044 7350 627/eeva-liisa.rissanen@evl.fi. Lastenhoito järjestetty. mennessä. 2005–2008 syntyneille. klo 18 Päiväkerhon kevätkirkko kirkossa. Ke 9.5. Tiedustelut Eeva-Liisa Rissanen p. 632 7575, fax 641 6535 Tilitoimistoja kello 17.00–19.00 Tarvosaaren koulu MUISTETTAVIA OSOITTEITA www.uusiaika-lehti.fi Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu www.kirkkoporissa.fi PORIN SEURAKUNNISSA 9.-16.5.2018 Helatorstai 10.5. Ma 14.5. klo 9.30 Lasten aamukirkko kirkossa. Opettaa Satu Salo. vesivek.fi Kaikki pitää: rännit ja aikataulut Toimitustakuu: rahat takaisin, jos asennuksemme myöhästyy! Kysy lisää. Mukana Jenni Tuomi ja Eliisa Mannila. Lauletaan virsikirjan lisävihkoa ja toivevirsiä, mukana kirkkokuorolaisia, Lea Takala, Katri Järvisalo-Hoffström. leiri 4.-7. aikana osoitteessa ilmoittautuminen.ulvilanseurakunta.fi. Kesäkerhoihin ilmoittautuminen 14.-17.5.. Klo 11 Elämän Eliksiirin ruuanjako Kullaan seurakuntakodissa. Leirille otetaan 20 varhaisnuorta ilm. ATK-Palvelu Myllymäki Oy Antinkatu 16 B, Teljäntori 2, krs, 28100 Pori puh. Ulvilan kirkossa Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon 1471,76 e ja Kullaan kirkossa Kullaan Kuusipeuroille partiotoimintaan 384,92 e, 25.12. klo 15 Naisten kahvila srk-keskuksen salissa. Nyt entistä kattavampi palvelu: Vesivek ja Hämeen Laaturemontti yhdistyivät! Soita heti 02 3619 7102 PAIKALLISET POJAT! Meidän katon alla on hyvä olla. Aktiivista ja ammattitaitoista välitystä. Klo 10 Avoin päiväkerho Harjunpään seurakuntakodissa. rippikoulutyön kummilasten tukemiseen kehitysmaissa 372,91 e. klo 18 Lassen lenkki. Lastenleiri 10.–11.7. VARHAISNUORET Varhaisnuorten kerhot alkavat viikolla 3. Klo 12 Pormestarinluoto, Reposaari, Ruosniemi. 044 7350 637. Leirille otetaan 30 henkilöä ilm. klo 10–15 Jennille p. Ke 16.5. 0400 380 082 Kastetut: Luvialta Adele Ulla Aliisa Ripatti Avioliittoon kuulutetaan: Marko Olavi Frans Malin ja Sanna Kristiina Tahkoniemi. Klo 13.15 Messu Antinkartanon kappelissa. Tarkoitettu v. Kolehti oman seurakunnan diakoniatyölle. Lastenleiri 10.–11.7. Klo 17 Kullaan Kyläkuoron äitienpäiväkonsertti Kullaan kirkossa. klo 18.30 HOHDE-kuoron harjoitukset srk-keskuksen salissa. Ke 9.1. Yhdysvaltain ilmavoimilla on pula pommituslentäjistä, joita uupuu noin 1?000. Etusivun vasemmassa reunassa on linkki maksulliseen näköislehteen. Hautaan siunattu: Kalevi Puustinen, 82 v., Eira Lahja Annikki Niemi, 79 v., Sirkka Anna-Liisa Heikkinen, 76 v. Ilmoittautuminen to 24.5. Ti 15.5. Mihin uusia välineitä halutaan käyttää, koska Suomen puolustukseen uudet ohjukset eivät oikein sovellu. 0400 380 082 Vehmasputki Oy, Karjalankatu 5, 28130 PORI • puh. Pyydä tarjous ja voita ILMAINEN KATTOREMONT TI! Katso www.laaturem ontti.fi www.laaturemontti.fi Porin yksikkö · Säältä suojaan 1 päivässä · Teräskatot ja kattoturvatuotteet omalta tehtaalta ilman välikäsiä · Telineiltä tehtävä asennus takaa turvallisuuden sekä laadun Sulamisvesiä vintillä. 044 4866 517. www.rudus.. Nuorten toimintaa Mukulatorilla: Nuortenillat torstaisin klo 18. klo 10 Messu kirkossa. Tervetuloa kaikki mukaan! klo 17.30 Viikon virret! – tuokio srk-keskuksen salissa. Tarkoitettu v. fi (alkaen klo 10). , Impi Irja Heilimä Ohvo, 90v. Seurakunnan kotisivut ovat osoitteessa www.ulvilanseurakunta.fi. Tervetuloa mukaan myös kaikki ystävätoiminnasta kiinnostuneet! klo 13.30 Sanan ja sävelen hartaus Keinustoolissa. NUORET To 10.1. To 17.5. Kuollut: Jouko Leo Kalevi Kuusisto, 71v. Ohjelmassa mm. LAKIMUUTOS P Lainsäädännön muutokset tuovat helpotusta muun muassa osa-aikatyön vastaanottamiseen, kun sovitellun työttömyysetuuden maksaminen muuttuu. Mikäli et ole Uuden Ajan tilaaja, voit samasta linkistä ostaa joko irtonumeron tai näköislehden pidemmän tilausjakson. Kirkkokolehti 8.4. Avioliittoon kuulutettu: Rasmus Daniel Vänttinen ja Elina Olga Anita Satoniitty, molemmat Porin Teljän srk, Miika Markus Nurmi ja Laura Elina Puisto, molemmat Porin Teljän srk. klo 17 Vauvakirkko srk-kodin salissa. Äitienpäivän jumalanpalvelukset su 13.5. Luvassa mukavaa yhdessäoloa ja yhteistä ohjelmaa Merimaan kauniissa maisemissa meren äärellä. Torstaikerho kokoontuu joka toinen torstai srk-keskuksella. Lähtö kirkon pihasta ja paluu samaan paikkaan. Anna pyydetyt tiedot, ja ryhdy lukemaan. Äitienpäivän jumalanpalvelukset su 13.5. klo 9-14 Ulvilan uudella hautausmaalla ja ke 23.5. Messu klo 10 Keski-Pori, Lavia, Länsi-Pori, Noormarkku, Pihlava, Teljä. –luokkalaisille 26.28.7. Pe 11.5. Messun jälkeen kirkkokahvit Kirkkotuvassa. Ilmoittautuminen ma 21.5. Tarjolla pieni välipala. Hautaan siunattu: Ismo Tapio Korhonen, 46 v., Pirkko Kaarina Pajunen, 77 v., Pirjo Marketta Nurmilaakso, 64 v., Eino Kauko Armas Willman, 90 v., Liisa Lilja Kettunen, 79 v.. Muutos koskee henkilöitä, jotka työskentelevät perheyrityksessä mutta joilla ei ole yrityksessä omistusosuutta eikä määräysvaltaa. Ma 14.1. Uusi lupahakemuspalvelu löytyy osoitteesta www.lupapiste.fi. klo 11 Ystävätoiminnan tapaaminen srk-keskuksen salissa. 2010-2014 syntyneille lapsille. Ilmoittautuminen seurakunnan kotisivujen kautta 14.5. Hautaan siunattu: Kalevi Puustinen, 82 v., Eira Lahja Annikki Niemi, 79 v., Sirkka Anna-Liisa Heikkinen, 76 v. Kuollut: Rauni Aleksi Pappila, 78v., Hilkka Anna-Liisa Mikola, 90v. Hautaan siunattu: Aili Alina Karimaa, 95 v., Raili Inkeri Keto, 81 v., Raili Sinikka Ojala, 79 v., Tauno Aulis Salminen, 80 v. mennessä diakoniatyöntekijä Jenni Tuomelle p. 042 493 001 Öljypoltinhuolto, puh. Leirille otetaan 20 varhaisnuorta ilm. Liturgi: Markku Järviö, saarnaaja: Satu Salo, kanttori: Anna Tasala, musiikkiryhmä: Kirkkokuoro, kolehti: Seurakuntatyöhön maailmalla Suomen Lähetysseuran kautta. Kastettu: Luvialla Heta Hanna Elovena Hietaoja, Emina Eden Elea Aalto Rauman srk:sta. Ohjelmassa mm. klo 18 Lassen lenkki. Levollista yhdessäoloa ja rauhoittumista arjen kiireistä. Ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitathan mahdolliset erityisruokavaliot sekä mistä tulet kyytiin. klo 10 Perhekerhojen kevätjuhla srk-keskuksen salissa. klo 18.30 Tiistain raamatturyhmä srk-kodin olohuoneella. 02-535 0600, osoite Pappilantie 7 A. Vuoden alusta lähtien 25 vuotta täyttänyt työtön työnhakija voi opiskella lyhytkestoisesti menettämättä työttömyysetuutta. Pe 18.5. (02) 6301 880, fax (02) 6301 888 www.vehmasputki.fi • vehmasputki@vehmasputki.fi www.uusiaika-lehti.fi Laatutuotteita ja hyvää palvelua. Klo 17 Raamattupiiri Friitalan seurakuntakodissa. Klo 17.30 Lähteellä-ilta Friitalan seurakuntakodissa, Hanne Tobiasson. Muutokset tulevat voimaan heinäkuussa. Into-kustannus kertoo kirjasta näin: Afganistan on Yhdysvaltojen ja Naton sotaharjoitusmaa, joissa kokeillaan eri aseita eläviin kohteisiin. Hautausmaapäivillä seurakunnan työntekijät avustavat hautojen kunnostuksessa ja hautakivien oikaisussa. Klo 11.30 Pyhäkoulu Friitalan seurakuntakodissa. Kansanlaulukirkko klo 10 Noormarkku. Liturgi: Markku Järviö, saarnaaja: Satu Salo, kanttori: Anna Tasala, musiikkiryhmä: Kirkkokuoro, kolehti: Seurakuntatyöhön maailmalla Suomen Lähetysseuran kautta. järjestyksessä. KESKI-PORI Kastettu: Roosa Olivia Linnea Tallberg. klo 11.30 Messun jälkeen kirkkokahvit srk-kodilla, jossa mahdollisuus tavata seurakunnan luottamushenkilöitä. Tervetuloa kaikki omaistaan hoitavat! Mukana Jenni Tuomi. Kuolleet: Toini Inkeri Kaukonen 96 v., Taisto Olavi Kajovuori 72 v., Viola Anneli Lehmijoki 84 v. 020 7558 010 Öljypoltinhuolto, puh. Mene Uuden Ajan verkkosivuille osoitteeseen www.uusiaika-lehti.fi. UUDISTUS P Porin kaupungin ympäristöja terveysvalvonta on ottanut vuoden vaihteessa käyttöön sähköisen lupahakemuspalvelun eli Lupapisteen. Ilta Sinikka Aleksandra Louhelainen, 87 v. Tiedustelut Eeva-Liisa Rissanen p. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Kirkkotuvassa. irtonumero 1,5 euroa, 3 kk:n määräaikainen digitilaus 12 euroa.) Voit maksaa tilauksen verkkopankissa tai luottokortilla. Leirille otetaan 20 lasta ilm. Pyydä veloitukseton kuntokartoitus. To 17.1. ATK-Palvelu Myllymäki Oy Antinkatu 16 B, Teljäntori 2, krs, 28100 Pori puh. 2009–2011 syntyneille. Bussi ajaa vanhustentalon, Emmanhovin ja vanhan Porintien kautta. Kahvitarjoilu. 044-7350 607. Muutos tulee voimaan huhtikuussa. Ulvilan kirkossa Kirkon Ulkomaanavun katastrofirastoon 373,12 e ja Kullaan kirkossa Kullaan varhaisnuorten toimintaan 149,45 e, 26.12. Puuhiksessa on tilaa, tervetuloa! Ke 16.1. Helmentie 5, PORI, puh. Klo 17.30 Naisten raamattupiiri Friitalan seurakuntakodissa. Klo 9.30 Avoin päiväkerho Friitalan seurakuntakodissa. To 10.1. klo 9-14 Ulvilan kirkon hautausmaalla, ti 22.5. toukokuuta 2018 11 MUISTETTAVIA OSOITTEITA Lakiasiaintoimisto JYLLI&UOTILA KY VESI & LÄMPÖ JUHOLA OY Putkiasennukset, puh. Ulvilan seurakunnan kirkkoherranvirasto on avoinna arkisin klo 8-15, p. Pe 11.5. Varhaisnuorten leiri 17.–19.7. Keskiviikko 9. Hautausmaapäivät ma 21.5. Puhe: Satu Salo, musiikki: Pasi Nieminen. Klo 14 Kaasmarkun hengellisen piirin kevätjuhla Äijälän pihapiirissä, Haukantie 7. Viraston yhteydessä on hautausmaantoimisto, jossa päivystys maanantaisin ja tiistaisin klo 9-11, p. Mene Uuden Ajan verkkosivuille osoitteeseen www.uusiaika-lehti.fi. Säkylä-Köyliön seurakunta Kastettu: Iina Kirsi Maria Väisänen, Julia Heidi Helena Laaksonen, Euran srk. Ke 16.5. Joko olet tutustunut Uuden Ajan näköislehteen. luokkalaisille klo 15.45–17.00 Päiväkerhon tiloissa. klo 18 Projektikuoro – Torilla tavataan, srk-keskuksen luentosalissa. Messun jälkeen kirkkokahvit Kirkkotuvassa. Tilaa kotiisi mielenrauhaa! SOITA 02 3619 7791 PAREMPI TERÄS – KESTÄVÄMMÄT LAAKERIT Laakeri on juuri niin hyvä kuin teräs, josta se on tehty ja jokainen Timken laakeri on myös edullinen – Timken Companyn super-clean air-melt steel. Ilmoittautuminen ti 22.5. Klo 10 Messu Ulvilan kirkossa, Antinkartanon kirkkopyhä, Hanne Tobiasson, Riikka Hakkarainen, Katri Järvisalo-Hoffström. Ti 15.1. –luokkalaisille 26.28.7. Ilmoittautumiset leireille 7.-20.5. Klo 12 Paluksen kyläkirkko ja lähetysmyyjäiset Paluksen kylätalossa, Mäkikyläntie, Hanne Tobiasson, Katri Järvisalo-Hoffström. kello 18. 044 4866 517. Nautitaan yhdessä laulamisesta ikään ja laulutaitoon katsomatta! Mukana Pasi Nieminen. Kokoonnutaan aulaan. Mukana Anna Tasala. 044-7350 607. Klo 12 Pormestarinluoto, Ruosniemi. Ti 15.5. Ke 16.1. Tervetuloa mukaan! Ti 15.1. La 12.1. 0400 380 082 Kastetut: Luvialta Adele Ulla Aliisa Ripatti Avioliittoon kuulutetaan: Marko Olavi Frans Malin ja Sanna Kristiina Tahkoniemi. Kuollut: Jouko Leo Kalevi Kuusisto, 71v. Ilmoittautuminen ma 21.5. Ti 15.5. Messu klo 10 Ahlainen, Lavia, Keski-Pori, Länsi-Pori, Pihlava, Teljä. Tervetuloa mukaan! klo 17.30 Viikon virret! – tuokio srk-keskuksen salissa. Siksi Yhdysvallat tarvitsee pommitusapua muista maista. Keittolounas ja kevätkauden päätös. Su 20.5. Kahvitarjoilu. 044 4866 517 (ei tekstiviestejä) tai jenni.tuomi@evl
Keskiviikko 9. Etuja saat muun muassa ruoasta ja juomasta kaikissa Restelin ravintoloissa esimerkiksi BURGER KING®ja RAX Buffet -ravintoloissa, autopesuista sekä ruoasta ja juomasta Restelin operoimilla HelmiSimpukka-asemilla, majoittumisesta Scandicin hotelleissa, lomista Liikuntakeskus Pajulahdessa, ruokaostoksista Kauppahalli24.fi -nettiruokakaupassa, Synsamin liikkeissä ja Valokuvataiteen museossa. tammikuuta 2019 9 Tradekan jäsenen vuosiedut Tradekan jäsenenä saat monipuolisia valtakunnallisia ja alueellisia etuja joka päivä. 220 000 jäsentä Hyviä jäsenetuja Moderni omistajaosuuskunta Merkityksellistä omistajuutta Vaikuta talouselämään Vaikuta yhteiskuntaan -30% -20% -20% -20% -20% -10% -3% -20% -40% -20%. Jäsenyys Tradekassa on merkityksellistä. Hyvien jäsenetujen lisäksi olet mukana vaikuttamassa suomalaiseen yhteiskuntaan ja talouselämään. Tutustu tradeka.fi/vuosiedut
Vapaa pääsy. Täytä toinen kerros samoin kuin ensimmäinen. Lähde: Marttaliitto L aura r iiheLä n Marttojen juhlakakun täytteessä on muun muassa turkkilaista jogurttia. Odotankin siis mielenkiinnolla, mitä tälle vuodelle minua varten on suunniteltu ja luvassa! Viime viikonloppuna vietettiin loppiaista. Leino Kirjoittaja on Porin murrepiirin vetäjä. Liput: Ticketmaster 25/20/7,50 e. Jaa taikina kolmeen osaan. Näin kävi tälläkin kertaa. Tähti johdatti heidät vastasyntyneen luo ja he ymmärsivät Jeesus-lapsen suuruuden. Pursota 1/3 täytteestä pohjan reunojen mukaisesti pieniksi pisaroiksi, ”helminauhaksi”. PERÄNPITÄJÄ AJANTIETO Nimipäivät Päivän sana Päivän ajatus Ajassa UUSI AIKA JULKAISEE MAKSUTTA YHDISTYSTEN, SEUROJEN JA VAPAAEHTOISJÄRJESTÖJEN TAPAHTUMAJA NÄYTTELYTIETOJA AJASSA-PALSTALLA KESKIVIIKKOISIN. Jeesus sytytti valon valaisemaan näiden tietäjien tietä. Pukeudu nuuttipukiksi, tule laulamaan laulu tai lausumaan loru yksin tai yhdessä kavereiden kanssa. Kiitos toimituksel lahjakirjast, joho e ol viä päässy käsiks, ko Taivaapallo o ihastuttanu hittaasee nauttimissee. Nämä idän viisaat miehet olivat kuulleet uuden kuninkaan syntyneen. Loppiaisest vanha kansa sannoo, et jos sattaa eres sevverra lunt et hiire jäljet peittyy, ni ei tul olemaa jatkoska lumest puutet. Joululaulukki kyl käytii kuulustelemas ja enkelikirkkoo ei voi millää ohittaa, ko se omal valosanomallas herättää ihmiset äkkää omalt kohraltaski se just tämä päivä tärkeyre. Uus vuasi 2019... Aseta pohjan päälle toinen leikkuulauta, kumoa ja irrota leivinpaperi varovasti pohjasta. Sinun ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen tullaksesi mukaan toimintaan. Vedä sapluuna pois leivinpaperin alta ja käytä sitä myös kahden muun pohjan muotoilemiseen. klo 14 Porin seudun Kansalaisopistossa, pohjakerros. Idän tietäjillä saattoi olla aavistus siitä, että jotain suurta on tapahtumassa. Laita M-sapluuna leivinpaperin alle pellille ja levitä 1/3 kaurataikinasta sapluunan mukaiseksi. Vaahdota kerma napakaksi vaahdoksi. Papi sanat kosketti siinki miäles, ko hän äitin hallitti ne kelviks ja oikeellaisiks piänte enkeleittenki korvil. Rippikoululaiset ei oikee ilma rauhallist kloosuumist meinannu saar topatettuu kampraateil selveerattavvii asjoitas. Joillakin ihmisillä on tapana tehdä uuden vuoden lupauksia tai suunnitelmia. Keskiviikko 9. Jouluu enne se oli iha upoksis, mut nyte kaikkei ihmeteltävän taas. Tee kaksi muuta pohjaa samalla tavalla. No tulvasuajeluasaja o ja kuulemma ina eristyny, niät ei täs mittää ko varrotaa stää seuraavaa siirtoo sit vaa. Ei sin jääl viä mittää asjaa kumminka ol, niät muksui kans o oltava tiukkan toistaseks. Pursota täytettä lisäksi myös pohjan leveimpiin kohtiin reunojen sisäpuolelle. klo 18. Täs o saatu nauttii nii mahtavist keleistki. herukoita ja vadelmia) (n. Jouluaamu kirkko kuuluu mee jouluu ja nii nykki saatii nauttii siit omallaisest tunnelmast kaupunki suurimmas kommees kirkos, vaik virret jäiki laulamat, mut niist piti muut sit kyl huale. Mkirjaimen muotoisen Marttojen juhlakakun resepti on tehty juhlavuotta varten. Sekoita siihen sokeri, hunaja ja kananmunat. Hän lupas tul taas Porriinki juttuines, niät tän vaa tervetulloo ja murre eläköö ommaa elämääs tänäki vuan ja ain.... Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Sai se postis hält ja oi stää hersyvää pränttii, joho ei koskaa väsy. Ripottele päälle pakastemarjoja. Torstai-Akatemia: Asiat ajoissa kuntoon testamentti ja edunvalvonta Porin seurakuntakeskuksessa to 10.1. Kirjailija Pentti Sainio vierailee Porin pääkirjaston seminaarihuone 1:ssä ti 15.1. Monta kertaa olen vuoden vaihtuessa luvannut, etten lupaa mitään. Pimeä päättyy 8.43 ja alkaa 16.37. Pruukataa sannoo, et ettiippäi ny vaa elävä miäli ja sillai se kai onki. Ja mikä jäätys, ko vesi o nii vähis et valla hirvittää. Monellaist täs loma aikan kerkes tapahtuu, vaik osaltas mult meni moni asja sivu suu, ko oli kippee sillai et oikee tartti lääkärilt troppii hakkee. Anna pohjan jäähtyä. Se valo valaisee edelleen koko maailman. Silloin muisteltiin idän tietäjiä eli vieraiden kansojen edustajia. Moni suunnittelee ja lupaa tietoisena siitä, että joistakin asioista voi vuoden mittaan joutua joustamaan. Nuuttipukeiksi pukeutuneet saavat suunsa makeaksi ja pääsyn museon näyttelyihin. klo 11 alk. Sulata voi. Meil ei tääl rannal ol tiä suhtee ollu hättää, mut kaupunkis kyl tuntu auto oleva siin tärinäs kovil, jokka siäl joutu ajelee. Luottavaisesti he kuitenkin lähtivät liikkeelle uuden edessä. Lusikoi kaurapohjan tyhjäksi jääneeseen tilaan mustaherukkahilloa. S illai se taas vuasi vahettu ja uut o jo eletty melkei viikko tätä knaputtais Loppiaisen. Enkeleit oli ny Ruasniämes must kovi vähä, mut sitäki touhukkaampii ja kiiruisii. Joki o jäätyny kyl, mut muutamii sulakohtii sihe o jääny. Oli lunt autton joulusesti ja vaik suaja sit stää kevensiki ni uuttaki o sentää tullu ja lumitöist tykkäävät o päässy kolas ja lapios kimppuu. Ja asjast kymmenentee, ninko ussei sanotaa. klo 19. Sekoita jogurttiin sokeri, vaniljasokeri ja raastettu appelsiininkuori. LÄHETÄ SÄHKÖPOSTILLA LYHYESTI TIEDOT TAPAHTUMASTASI PERJANTAIHIN KLO 12 MENNESSÄ OSOITTEESEEN: UA.TOIMITUS@UUSIAIKA-LEHTI.FI • Lemmikit • Hengellistä • Ajassa • Murteella Ihmisten kesken • Ruoka Aurinko nousee tänään Porissa kello 9.42 ja laskee kello 15.38. Luennoimassa pankkilakimies Minna Alenius, Säästöpankki Puuvilla. Nosta kolmas kaurapohja kakun kanneksi. Yhdistä jauhot voi-sokeriseokseen ja sekoita taikinaksi. sokeroituja karpaloita, murennettuja marenkeja, appelsiiniviipaleita ja/tai suklaakonvehteja Tulosta tai piirrä A3-kokoiselle paperille M-sapluuna. Iha hyvä vaa silti heenki oli trykiks aikaa hiljentyy hartaa sanoma äärel. Tarttis ny tul sevverra pakkast et jäätys kunnol. Tonttunäyttelyn ovet suljetaan ja joulukoristeet korjataan pois. Sainio kertoo uusimmasta kirjastaan Minne Suomi pommittaa. Pohja: 100 g voita 1 dl sokeria 0,5 dl hunajaa 2 kananmunaa 4 dl gluteenittomia kaurahiutaleita 2 rkl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta 1 tl leivinjauhetta Täyte: 4 dl vispikermaa 400 g turkkilaista jogurttia 3 rkl sokeria 2 tl vaniljasokeria puolikkaan appelsiinin kuori raastettuna Lisäksi: 2,5 dl mustaherukkahilloa 200 g kotimaisia pakastemarjoja (esim. tammikuuta 2019 10 Samassa paatissa Pori murteel ua.toimitus@uusiaika-lehti.fi Ulla H. Käännä tai liu’uta pohja tarjoilulautaselle. Paista pohjaa 200 asteessa noin 7 minuuttia, tai kunnes reunat ovat ruskeat. Ralph Waldo Emerson Alussa ja valossa Uusissa aluissa on aina jotain tuntemattoman mystistä ja kiehtovaa. Ikääntyvien yliopiston verkkoluennot: Aikamme uhkakuvat ke 9.1. Toivon taivaallisen valon valaisevan sinunkin elämääsi tänä vuonna ja tuovan sinulle myös iloa! Porin seudun glaukoomakerhon kevään 2019 ensimmäinen tapaaminen to 10.1. Täs o kerriitty jo klaaraa moneltki taholt mitä eletty vuasi piti sisälläs, niättei ny paljo ennää sihe. 4 dl) Kokeile Marttojen juhlakakkua Koristeluun: esim. Kysymys ei ole siitä, että pelkäisin pettyväni tai epäonnistuvani. LEIPIS P Vuonna 2019 Marttaliitto ja Finlands svenska Marthaförbund juhlivat 120-vuotisjuhlavuottaan. Ei ain voi voittaa, mut paarhaas ränttää freistat ja sillai ne tekkeeki iha vissisti. Taa jätettyy ei muuks muut, mut eres olevaa voi kyl ainaki hiukka itte förstät vaikuttaa, jos halluu ja halutaa kai me. Tule museoon nuutittamaan joulu menneeksi. Se vanha puuvene tos o erellee ninko mittatikkun, vaik onki aikalai ny jo aikas eläny ja hajonnu. Positiivine elämäasenne helppaa kyl kummasti ittekutaki tarvittais. Tännää aikasi aamul määki ninko moni muu jännäs millai pikkuleijonai käy?. Ps. klo 14. Melkost kiipeemist se Touril nousemineki muute. Mitä se sit o, se jokane itte päättää tykönäs. Kyse on pikemminkin näkökulmasta: Päätin lähestyä alkanutta vuotta niin, että odotan, mitä yllätyksiä, iloa ja valoa se tuo elämääni. Pursota loppu jogurttitäyte reunoja myötäileväksi helminauhaksi. Luennoimassa ministeri Jaakko Iloniemi. Tänään: Veikko, Veli, Veikka Torstaina: Nyyrikki Perjantaina: Kari, Karri Lauantaina: Toini Sunnuntaina: Nuutti Maanantaina: Saku, Sakari, Sasu Tiistaina: Solja Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi, pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. He lähtivät seuraamaan taivaalle ilmestynyttä, poikkeuksellisen kirkasta tähteä. Ne luovat mukavaa jännitettä vuoteen – onnistunko pitämään lupaukseni tai tavoitanko suunnitelmani. Luento välitetään verkon kautta Jyväskylän kesäyliopistosta. Nostele kermavaahto maustetun jogurtin sekaan. Silti he saattoivat yllättyä täysin sekä tähdestä että siitä, minne se heitä johti. Glaukooman hoidosta kertomassa glaukoomahoitaja Seija Rahkola Satakunnan keskussairaalasta. Onnee!! Hiihtoiki täs päivittäi o vahrattu ja kannustettu suamalaisii parempii saavutuksii. Irrota toisesta kaurapohjasta leivinpaperi ja liu’uta se varovasti täytteen päälle. 51:3 Maailma kuuluu elämänhaluisille. Sekoita toisessa kulhossa kaurahiutaleet, gluteeniton jauhoseos ja leivinjauhe. Pori Sinfonietta goes ABBA Porin Promenadisalissa la 12.1. Koristele kakku esimerkiksi ohuilla appelsiiniviipaleilla, sokeroidulla appelsiinikuorella, lumikarpaloilla, marenkimurulla tai/ja suklaakonvehteilla. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Jälleen on saatu aloittaa uusi vuosi. Nuutinpäivänä hyvästellään joulu Satakunnan Museossa su 13.1. klo 17-19 Satakunnan Näkövammaiset ry:n toimitilassa, osoitteessa Otavankatu 4 C 49, 6.krs. Meni joulu ja uus vuasi hiljaselos, konnei oikee äänikä kulkenu, mut ny täs jo elämä voittaa, ko sais voimat viä jostai takas. Huamasitteko et Kröönruuskaki o taas viä saanu murrekirja aikaseks. Hyvi kävi ja pojat nappas hianol sitkeyrel mailmamestaruure. Vedä yksi jäähtyneistä kaurapohjista leivinpaperin avulla leikkuulaudan päälle. Mikael Konttinen ja Heta Halonen tulkitsevat ABBA-hittejä kapellimestari Tibor Bogányin johdolla. No aamulenkil kyl se toive toteutu, jos se ny toiveen oli. Resepti on gluteeniton
Stieg Larsson (1954–2004) on yksi kaikkien aikojen suosituimpia dekkaristeja, jonka kirjoja on myyty yli 80 miljoonaa kappaletta. Puolivälierätaistossa Kanadaa vastaan Suomi oli viimeisellä minuutilla tappiolla 0-1. Paljon tilanteesta kertoo se, että vuosina 2005-2011 suomalaispelaajista vain neljä varattiin ykköskierroksella. Lopputulos oli paras mahdollinen. Suomi nappasi viikonloppuna alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden jääkiekossa. Henkilönä Matti Paavolaa on tutkittu sangen vähän. Keskiviikko 9. Meillä oli hiihtoloma ja olimme sukuloimassa. Nimittäin se, kuinka pienestä kaikki voi olla kiinni liki täydellisen onnistumisen ja vastaavan epäonnistumisen välillä. Olof Palmen murhasta on kulunut yli 30 vuotta, eikä sitä ole vieläkään ratkaistu. Ottamatta kantaa siihen, löytyykö murhaaja vielä joskus ja jos löytyy, löytyykö häneltä kytkös Etelä-Afrikkaan vai Ruotsin äärioikeistoon, niin suosittelen matkaa erilaisiin lähihistorian kertauksiin kaikille, joiden lapsuus oli 1980tai 90-luvilla. Kuka valmentaa Ässiä tulevaisuudessa, on se kaikkein isoin kysymys. Näin varhaiskeskiässä lähihistoria avaa uusia ajatuksia ja tuntemuksia, joista lienee, niin kuin aina uusista asioista, ihmiselle hyötyä. Se on päätös, joka on valtavan tärkeä. Jatkoerässä Kanadan pelaajalla oli edessään tyhjä maali, mutta hänen mailansa hajosi laukausutilanteessa. Moni pelaaja toki taistelee tulevasta työpaikastaan, mutta panoksen puute näkyy väkisin kaikessa. Alle 20-vuotiaiden maajoukkueen kanssa Suomi on pelannut viimeisen kuuden vuoden aikana kolme kertaa finaalissa, voittaen niistä jokaisen. Kiekko pomppasi takaisin Tolvaselle, joka huitaisi pelivälineen Aleksi Heponiemen jalan kautta verkon perukoille. Ainakin valmentajakysymys alkaa olla hyvin ajankohtainen. Nakkilan kirkkomaalle pystytettiin hänestä muistopatsas vuonna 1934. Satasairaalan potilaiden ja heidän läheistensä tapaamisajat pitenevät PORI P Satakunnan keskussairaala, nykyiseltä nimeltään Satasairaala, kehittää asiakkaiden ja heidän läheistensä palvelua siirtymällä vapaampiin potilaiden ja heidän läheistensä tapaamisaikoihin. Vastahyökkäyksestä Suomi iski kamppailun voittomaalin. Nuoria suomalaispelaajia tullaan varaamaan ensi kesänäkin NHL:n kärkivuoroilla. Aikuiset istuivat katsomassa ylimääräistä uutislähetystä, jossa kerrottiin, että Ruotsin pääministeri, sosialidemokraattien puheenjohtaja Olof Palme oli murhattu edellisenä iltana. Tiesin ruotsidemokraateista, mutta en tiennyt Larssonin povanneen jo 80-luvulla, että he nousisivat Ruotsin parlamenttiin. K atri K ujanpää Katri Kujanpää Uusi Aika KIRJAT P Maaliskuun ensimmäinen päivä vuonna 1986 oli lauantai. Hänestä tuli tahtomattaan yksi rukoilevaisuusliikkeen merkittävistä maallikkojohtajista. Historian merkityksellisten tapahtuminen ”muistamattomuus” kun ei johdu yleissivistyksen puutteesta vaan siitä tosiasiasta, että on ollut lapsi niiden tapahtuessa. NHL:ssä on useampi nuori suomalainen tähtipelaaja. Hän harvoin korotti ääntään, siksi hetki on jäänyt mieleeni. tammikuuta 2019 11 Jälkipelit juhani.liuhala@gmail.com Kirjoittaja on Uuden Ajan vakituinen urheilukolumnisti. Isoja valintoja tapahtunee kuitenkin pian. Vuonna 2014 toimittaja Jan Stocklassa pääsi tutustumaan Stieg Larssonin henkilökohtaiseen arkistoon, joka oli maannut koskemattomana kymmenen vuotta. Pudotuspelijuna hurahti kaupungin ohi sellaisella vauhdilla, ettei suurin osa ehtinyt edes vilkuttaa. Laskin kirjan kädestäni useita kertoja ja vaivuin tunneiksi nettiin tutkimaan itselleni vieraita aiheita syvällisemmin, Ylen Elävän arkiston haastatteluja, historiaa, murhatutkimusten eri vaiheita. Ei se ole nykyaikaa, tai jotain sellaista. Jos Kanadaa vastaan tilanne olisi mennyt eri tavalla, koko Suomi haukkuisi ja kritisoisi nyt kilpaa valmentaja Jussi Ahokasta . n Stieg Larssonin tutkimukset -kirja on matka erilaisiin lähihistorian kertauksiin. Negatiivisempikin henkilö voi päätellä, että suunta on oikea. Muihin aikoihin sijoittuvista tapaamisista on sovittava erikseen osaston henkilökunnan kanssa. Ensi kauden joukkueen kasauksesta vastaava Tommi Kerttula myönsi, että Ässät on takamatkalla moneen muuhun seuraan nähden. Juhani Liuhala Stieg Larssonin tutkimukset – kuka murhasi Olof Palmen. Tiedän mikä on apartheid, mutta en tiennyt tarpeeksi sen historiasta ja synnystä vuosikymmenten taa. Me lapsetkin ymmärsimme, että jotain tärkeää oli tapahtunut, jotain, joka jättäisi jälkensä historiaan. Lopulta pikkuleijonien tie vei maailmanmestaruuteen. Poikkeuksena ovat Lastenja naisten talon osastojen sekä teho-osaston tapaamisajat, jotka pysyvät ennallaan toiminnan luonteen vuoksi. Osastokohtaiset vierailuajat löytyvät Satasairaalan verkkosivuilta www.satshp.fi.. Itselleni nousi kuitenkin sunnuntain aikana mieleen yksi ajatus ennen muita. En myöskään ollut tiennyt, miten vihattu hän on vastustajiensa joukossa ollut. Poliisin mukaan näiden vuosikymmenten aikana yli 130 henkilöä on tunnustanut murhan ja tuhansia ihmisiä on kuulusteltu. Sellaista urheilu voi joskus olla. Ei siis aseteta Kerttulan niskaan muita paineita kuin se, että hänen olisi ihan pakko onnistua. Viimeisen kolmen vuoden aikana suomalaisia on varattu ykköskierroksella 12. 1-1-tasoitus oli tosiasia niin, ettei Heponiemi edes tiennyt tehneensä maalia. elokuuta. Lopulta Stocklassa yhdistää Larssonin havainnot ja omansa teoriaksi, joka selvittää mitä Tukholman keskustassa tapahtui helmikuun viimeisenä iltana vuonna 1986. Esitelmä virsirunoilijasta kirjaksi KIRJAT P Euralainen toimittaja Seppo Saari piti esitelmän rukoilevaisjohtaja, virsirunoilija Matti Paavolasta Kiukaisten Killan tilaisuudessa 6. Alkulohkossa Suomi oli heikohko, ja Kanadalle putoaminen olisi tarkoittanut kokonaisuuden olleen lähes katastrofi. Postuumisti Millemiun-trilogian julkaissut Larsson oli ennen kuolemaansa ehtinyt koota 20 pahvilaatikollista aineistoa Olof Palmen murhasta. Hän voi mahdollisesti olla jopa ensimmäinen suomalainen ykkösvaraus koskaan. Kummitätini kodissa Lahden Kiveriössä isäni kivahti meille lapsille ja käski olemaan hiljaa. Päätöksiä kuultaneen piakkoin, eikä kyseessä ole mikään ihan pikkupäätös. Eeli Tolvanen heitti tuossa vaiheessa puoliepätoivoisen kukkukiekon maalin takaa sivuverkkoon. Loppukausi tulee olemaan melkoista pakkopullaa kaikille. Porissa sijaitsevan Satasairaalan yleiset, pitkään voimassaolleet vierailuajat, jolloin omaiset ja läheiset voivat käydä tapaamassa osastohoidossa olevia potilaita, pitenevät. Tilanne ei silti tarkoita, etteikö Ässien ympärillä olisi mielenkiintoisia kysymyksiä. Suomalaisten suunta on kiistatta oikea, mutta Ässien suunnasta ei voi olla ihan samoilla linjoilla. Vieläpä aika mukavilla numeroilla. Tämäkään kirja ei, tietenkään, anna lopullista vastausta Palmen murhaan. Itsekin olisin voinut kirjoittaa näillä riveillä siitä, kuinka pihalla Ahokas on kiekkonäkemyksensä kanssa, jossa joukkue rakennetaan pitkälti kahden hyökkäävän ja kahden puolustavan ketjun paketiksi. Tiesin yleisellä tasolla Olof Palmen murhasta, Palmen persoonasta ja murhan tutkinnasta, mutta vain pintapuolisesti. Ei pudonnut. Salpausselän kisat olivat aluillaan, Matti Nykänen voittaisi mäkihypyn ja Dingo esiintyisi Lahden Suurhallissa. Saavutus on luonnollisesti hieno. Nyt hän on tiivistänyt esitelmänsä 55-sivuisen kirjan muotoon. Samoin se, pystyykö seura naaraamaan Porin ulkopuolelta yhtään laadukasta pelaajaa. Matti Paavola – tuntematon rukoilevaisjohtaja Satakunnastateoksen saa tekijältä 15 euron hintaan + postituskulut, seppo.saari(at)pp.inet.fi Eurajokelaissyntyinen Matti Paavola (1786 – 1859) asui suurimman osan elämästään Nakkilan Tattarassa. Pahvilaatikoissa oli Larssonin kartoitus 1980-luvun äärioikeistosta, mutta myös toistaiseksi tuntematon projekti: kattavat tutkimukset Olof Palmen murhasta. Porista on päässyt NHL:n kirkkaisiin valoihin useampi pelaaja, mutta patapaidoilla ei mene erityisen lujaa. Suomalaisen jääkiekon kannalta tilanne on tällä hetkellä aika mukava. Stocklassa jatkoi Larssonin tutkimuksia, ja kirjassa on paljon Larssonin muistiinpanoja ja kirjeenvaihtoa sekä Stocklassan haastatteluja ja salaa tallentamaa materiaalia. Esimerkiksi voittomaalin MM-finaalissa tehnyt Kaapo Kakko on juttelemani pelaajatarkkailijan papereissa varma varaus kolmen parhaan joukossa. Katsomossa ja kaukalossa. Yöaika sairaalassa on rauhoitettu lepoa varten. Välillä oltiin huolissaan siitä, että Suomi putoaa jääkiekossakin kilpailijoiden kärryiltä. Lukiessani toimittaja Jan Stocklassan kirjaa Stieg Larssonin tutkimukset, tajusin, miten paljon lähihistoriasta onkaan ymmärtämättä ja miten paljon yleisen tiedon taakse kätkeytyykään puutteita. Kritiikin ja kehujen välissä möllöttää se yksi kukkukiekko maalin takaa, joka pomppi suomalaisten kannalta täydellisen oikein. Vuoden alusta alkaen omaisten ja läheisten tapaamisaikasuositus on kello 12-19 välillä. Nyt ei ole syytä kritisoida eikä haukkua
LJ 10 Öljypoltin 1100e asennettuna (20 km säteellä Porin torilta) Nyt tarjouksena myös -öljypoltin huolto 135e (20 km säteellä Porin torilta) sis. 0440 535 333 www.porinnuohouspalvelu.fi. Jäännösvero on jaettu kahteen erään, jos sen määrä on 170 euroa tai enemmän. Vuonna 2018 ihmisiä kiinnosti museossa erityisesti sisällissodan muistovuoden ohjelma sekä Vapauden museo. Koulutukseltaan Löytökorpi on fysioterapeutti (YAMK) ja hän on toiminut viime vuodet yrittäjänä. Määräys koskee niitä kerrosja rivitaloyhtiöitä, joiden jätekatoksessa on jo aiemmin ollut (tai pitänyt olla) erillinen astia energiajätteelle. Werstaan näyttelyistä suosituin vuonna 2018 oli Vapauden museo, joka sai eniten positiivista palautetta kävijöiltä. Samat alueet ovat nykyisen energiakeräyksenkin ulkopuolella. Hän aloitti työnsä vuoden vaiheessa. Näiden asukkaat voivat halutessaan käyttää Rinki-ekopoisteiden muovipakkausten keräysastioita (lähin piste ja lajitteluohjeet löytyvät www. Ilmainen arviokäynti! Toni Tuovinen p. tammikuuta 2019 Takasivu Uusimpia uutisia myös verkkosivuilla: www.uusiaika-lehti.fi • Klikkaa ja tutustu PORI: ANTINKATU 25, PUH. Maksamatta olevia mätkyjä on yhteensä 110 miljoonaa euroa. Kahdeksanosainen Sisällissodan muistot -luentosarja käsitteli sisällissodan kokemuksia ja muistoja arkipäivän näkökulmasta. Alle 10 asunnon kiinteistöjä muovipakkausten keräykseen määräykset eivät velvoita. Muovipakkausten keräykseen ei saa laittaa likaisia muovipakkauksia, PVC-pakkauksia, vaarallisen aineen jäämiä tai painetta sisältäviä pakkauksia, muita muovituotteita eikä yritysten muovipakkauksia. Pesäpallon parissa pitkään eri rooleissa toiminut Löytökorpi tuntee myös porilaisen jalkapallon kuviot hyvin. Ohjaaja Jukka-Pekka Rotkon käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä Punapaula ja Valkoville esitettiin alkuvuodesta noin 2000 koululaiselle. 02 630 6130, TURKU@SATACOM.FI WWW.SATACOM.FI PORI: ANTINKATU 25, PUH. Pidämme tärkeänä myös sitä, että vapaa pääsy tuo sisällöt myös kaikkien ulottuville, iloitsee museonjohtaja Ulla Rohunen. Olen erittäin tyytyväinen, että saimme Löytökorven kaltaisen moniosaajan seuraamme, toteaa Musan Salaman puheenjohtaja Mikko-Tapio Mattila. Sisällissodan muistovuoden ohjelmistoon Werstaalla kuului yleisöluentosarja sekä koululaisille suunnattu Sota ja sata -kokonaisuus. Jäännösveron voi itse maksaa verkkomaksuna verottajan OmaVero-verkkopalvelun kautta, jolloin viivästyskoron määrä on lisätty suoraan maksettavaan määrään. 02 630 6100, PORI@SATACOM.FI RAUMA: PAPINHAANKATU 14, PUH. Joulukuussa erääntyneet mätkyt maksamatta vielä 120 000 asiakkaalla VEROT P Verovuoden 2017 jäännösveron ensimmäinen erä on maksamatta yhä 120 000 asiakkaalla. Samalla energiajätteen keräys näillä kiinteistöillä loppuu. Seuran uutena myyntipäällikkönä aloitti niin ikään vuoden vaiheessa Seppo Wallin. Toisen erän eräpäivä on 1.2.2019. Keskeisin uudistus on muovipakkausten keräysvelvoite vähintään 10 asunnon kiinteistöillä. Muovipakkausten keräysvelvoite ei koske Merikarvian ja Siikaisten kuntia eikä Porissa Lavian aluetta. nyt Rana Plaza Fashion herätti ajatuksia pikamuodin lopullisesta hinnasta, kesällä ihmisiä ihastutti pirkanmaalaisten ITE-taiteilijoiden yhteisnäyttely ja syksystä lähtien museolla on voinut tutustua Leningradin piiritys -näyttelyssä valokuviin ja muistoihin saarretun Leningradin elämästä. Kari Löytökorvesta Musan Salaman uusi toiminnanjohtaja VALINTA P Musan Salaman uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu 41-vuotias Kari Löytökorpi . suutin, suodatin & perussäätö PALVELEMME NYT KAIKKIA ASIAKKAITA! LUOTETTAVILTA PAIKALLISILTA TEKIJÖILTÄ JO YLI 30 VUOTTA PNP hormimassaukset ja teräshormit kilpailukykyiseen hintaan. Yleisöä suuresti kiinnostanut Leningradin piiritys -näyttely on nähtävissä Werstaalla 20.1.2019 saakka. rinkiin.fi ) tai tilata jätteenkuljetusyritykseltä yksin tai kimpassa naapureiden kanssa keräysastian muovipakkauksille. Myös Werstaan muut näyttelyt löysivät yleisönsä: alkuvuodesta päättynyt osuustoiminnan historiasta kertonut Oman liikkeen leivissä -näyttely oli erityisesti kotimaisten kävijöiden mieleen, keväällä päättyn Museon vaihtuvissa näyttelyissä käsiteltiin vuonna 2018 niin kepeitä kuin vaikeitakin aiheita. Muovipakkausten keräys tulee koskemaan myös muita kunnallisen vastuun piiriin kuuluvia kohteita (esim. Näyttely kertoo kansalaisten vapauksien kehittymisestä itsenäisyyden aikana ja miten köyhästä ja eriarvoisesta maasta muodostettiin yksi maailman vauraimmista hyvinvointivaltioista. Luennoitsijoina olivat muun muassa kirjailija Anneli Kanto , tutkija Ulla-Maija Peltonen sekä VTT Tiina Lintunen . 0800 9 6675 (ark. Näillä siirtymäaika on vuoden 2020 loppuun asti. Edellisenä vuonna museossa kävi 47 571 ihmistä, joten lisäystä edelliseen vuoteen oli 2598 kävijää. Taloyhtiöiden isännöitsijät ilmoittavat keräyksen alkamisajankohdan asukkaille. Henkilö voi saada verovelkatilanteestaan riippuen 1-3 maksukehotusta yhteenvedossa ennen jäännösveron lähettämistä ulosottoon. Käytännössä määräys tarkoittaa sitä, että jätekatoksen energiajäteastia vaihtuu muovipakkausten keräysastiaksi. 02 630 6100, PORI@SATACOM.FI RAUMA: PAPINHAANKATU 14, PUH. 02 630 6140, RAUMA@SATACOM.FI WWW.SATACOM.FI JAKELUHÄIRIÖILMOITUKSET SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys p. Teema koettiin merkitykselliseksi ja ajankohtaiseksi. Asukkaan tehtävänä on lajitella muovipakkausten keräysastiaan kotitalouden tyhjät, puhtaat ja kuivat muovipakkaukset, joita ovat mm. Hyvät muovipakkausten lajitteluohjeet löytyvät sivustolta www.uusiomuovi.fi --> kuluttajalle Energiajätteen keräykseen kuuluneet tuotteet kuten tekstiilit, muoviset ja pienet puiset esineet laitetaan jatkossa sekajätteen joukkoon. 0800 398 336 TILAUSPALVELU Merja Virtanen p. 02 630 6140, RAUMA@SATACOM.FI TURKU: LINNANKATU 61, PUH. Muovipakkausten keräys korvaa energiajätteen keräyksen KIERRÄTYS P Uusitut Porin seudun jätehuoltojaoston alueen (Eurajoki, Harjavalta, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pori, Siikainen, Ulvila) jätehuoltomääräykset astuivat voimaan vuoden alusta. elintarvikkeiden muoviset pakkaukset, kuten jogurttipurkit, voirasiat sekä leikkele-, juustoja valmisruokapakkaukset, lisäksi pesuaine-, shampooja saippuapakkaukset, muovipullot, -kanisterit ja –purkit, muovikassit, -pussit ja –kääreet. Tamperelaisille seitsemäsluokkalaisille suunnattu Sota ja sata -kokonaisuus sisälsi teatteriesityksen ja museonäyttelyyn tutustumisen. Aikaa muovipakkausten keräykseen siirtymiseen on kesäkuun 2019 loppuun. Näin muovi kiertää materiaalina, mikä on polttamista huomattavasti parempi vaihtoehto. Kerätyt puhtaat ja kuivat muovipakkaukset toimitetaan muovin jalostuslaitokselle, missä muovilaadut erotellaan toisistaan, granuloidaan ja toimitetaan teollisuudelle uusien muovituotteiden raaka-aineeksi. Pakkausten tulee olla puhtaita ja kuivia. Seura käynnisti toiminnanjohtajan rekrytoinnin, kun kahden viime vuoden ajan Musan Salamaa luotsannut Petteri Lahti valittiin virkaan Porin kaupungin organisatiossa. Jos asukas on epävarma, kelpaako muovipakkaus keräykseen likaisuutensa tai muun syyn takia, voi hän laittaa sen sekajätteeseen. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00) jakelupäivystys@almamedia.fi RAUMAN ALUEELLA Länsi-Suomen jakelu klo 6.00-16.00 p. Keskiviikko 9. Luennot olivat niin suosittuja, että osalle yleisöstä jouduttiin järjestämään kuuntelumahdollisuus museon muihin tiloihin. Mieleenpainuva kokonaisuus toteutettiin yhteistyössä Tampereen kaupungin kulttuurikasvatusyksikkö Taiten ja Tukkateatterin kanssa. kouluja). Vuoden 2018 aikana museossa vieraili 50 169 kävijää. Jos sinulla on maksuvaikeuksia, voit myös hakea maksujärjestelyä OmaVerossa. 044 7300 250 www.uusiaika-lehti.fi Työväenmuseo Werstaalle kävijäennätys sisällissodan muistovuonna NÄYTTELY P Työväenmuseo Werstas Tampereella rikkoi kaikki aiemmat kävijäennätyksensä. Yhteiskunnallisesti kantaaottavalle kulttuuritalolle on selvästi tilausta, ihmiset ovat kokeneet museon ohjelmiston merkitykselliseksi ja tärkeäksi. Sekajätteen sisältämä energia hyödynnetään jätevoimaloissa sähköksi ja lämmöksi