Plymouth Superbird 1970 Plymouth Superbird 1970 JENKKI TALVISÄILÖÖN CHEVROLET CHEVELLE 1969 DRAG RACE SM FINALS LAHDEN JENKKIAUTONÄYTTELY SUOMEN SUURIN JENKKIAUTOLEHTI 8/ 20 19 H IN TA 10 ,6 € 130306_.indd 1 30.9.2019 14.02.56
130307_.indd 2 30.9.2019 13.29.21
Tässä on kuunneltu hyvin harrastajien toiveita. Ilmoitusasiakas on korvausvelvollinen mainontansa aiheuttamasta mahdollisesta vahingosta kolmannelle osapuolelle ja/tai lehdelle. V8-Magazinen tilaajat ovat Fokus Media Finland Oy:n asiakasrekisterissä. Se luonnollisesti tekee paineita kentälle, kuinka pykäliä katsotaan ja onko rohkeutta tehdä päätöksiä. Kokonaisuudessa on vahva pyrkimys vähentää hidasta ja kallista poikkeuslupaprosessia. Linney, Heikki Malinen, Jim Maxwell, Kari Mörö, Anders Odeholm, Heikki Parviainen, Juha Peltonen, Pekka Polvinen, Kai Salmio, Matti Saloranta, Joke Simonen, Erik Stigsson, Pekka Vaisto ASIAKASPALVELU Sähköpostiosoite asiakaspalvelu@fokusmedia. Vaihdettavan korin on oltava alun perin tarkoitettu mallivuodeltaan muutoksen kohteena olevaan autoon tai uudempaan. Moottorin vaihtamista tehokkaampaan tai alkuperäisen moottorin tehon kasvattamista säätelevät raja-arvot: omamassan suhde nettotehoon. Tallennamme puhelut laadun varmistamiseksi ja koulutustarkoituksiin. Traficom on laittanut lausuntokierrokselle mittavan paketin rakentelusäännösmuutoksia, jotka astuvat voimaan ensi vuonna. JULKAISUJOHTAJA Laura Luoma KAUPALLINEN JOHTAJA Jaana Lindvall-Harki LEVIKKIMYYNTI Riitta Eloranta JULKAISIJA Fokus Media Finland Oy PAINOPAIKKA Kroonpress AS, Tartto 2018 ISSN 0780-2102 V8-Magazine on Aikakauslehtien liiton jäsen 130308_.indd 3 30.9.2019 19.23.03. FHRA antaa lausunnon uusista säännöksistä Tra. Ensiarviona näyttää, että muutokset ovat voittopuolisesti positiivisia ja rakentelua helpottavia. Erikseen on tulossa oma poikkeuspykälä, joka mahdollistaa rodien moottorinvaihdon jatkossa muutoskatsastuksella. Vaihdettavan moottorin tilavuusraja poistuu. Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen lehden tai sen yksittäisen osan uudelleenjulkaisun, yleisölle välittämisen tai muun käytön yhteydessä toteutusja jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaan. Yhtiöllä on oikeus käyttää tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin ja markkinatutkimuksiin henkilöstölain mukaisesti. Korinvaihtopykälä ei välttämättä ole parannus, sillä vanhempaan koriin vaihtamista on rajoitettu. Palaamme aiheeseen tarkemmin tulevaisuudessa. comille. Postiosoite V8-Magazine Hämeentie 135 A 00560 Helsinki Sähköpostiosoite v8-toimitus@fokusmedia. Renkaan ulkohalkaisijaa saa muuttaa enintään 15 prosenttia alkuperäiseen renkaaseen nähden. Iso muutos on se, että vastuuta siirretään runsaasti katsastusmiehelle. Jarmo Markkanen Rakentelusäännöksissä tapahtuu V8-MAGAZINE 3 Lehti ei vastaa tilaamattoman materiaalin säilyttämisestä eikä palauttamisesta. Facebook-osoite www.facebook.com/V8Magazine TOIMITUS Päätoimittaja Jarmo Markkanen Toimituspäällikkö Petri Laulajainen AD Isma Valkama Avustajat Juha Airio, Bo Bertilsson, Paul Granvik, Hannele Hatanpää, Mikko Isokangas, Harri Jukarainen, Harri Kunnasvuo, Michael Lamm, Peter S. Ahtimen lisääminen kasvattaa moottoriin tehoa 30 prosentilla. Määräysluonnos on virallisesti TRAFICOM/194495/03.0403.00/2019. Moottorinvaihtoon on tulossa helpotusta. Off-road harrastajille muutospaketti toisi rengassääntöön lievennystä. Puhelin 020 735 4130* *Puhelun hinta lankapuhelinliittymästä soitettuna on 8,35 snt/ puh + 7,02snt/min ja matkapuhelinliittymästä soitettuna 8.35 snt/puh + 17,17 snt/min. Lehti ei vastaa taloudellisesti niistä vahingoista, jotka aiheutuvat mahdollisista ohjeissa olevista painotai muista virheistä. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön. Muutoskatsastuksessa voidaan hyväksyä renkaan leveyden muuttaminen alkuperäiseen nähden enintään 50 prosenttia tai 105 millimetriä. V8-Marketin sähköpostiosoite v8-market@fokusmedia. Normaalisti jo myönnetyt poikkeusluvat ovat voimassa määräajan ja niille voi useimmiten saada myös jatkoaikaa, jos projekti venyy
56 50 4 V8-MAGAZINE 130309_.indd 4 30.9.2019 22.48.03. 60 EM & EDRS SUMMIT RACING NATIONALS, TIERP ARENA, RUOTSI 22.–25.8. ESITTELYSSÄ LISÄKSI 16 RASKAANSARJAN RODDAUSTA Myös järeämmästä pickupista voi rakentaa rodin, kunhan omaa mielikuvitusta ja osaavat kädet. Kotimaisen kiihdytyskauden mestaruudet ratkottiin Kauhavalla ajetun yökisan merkeissä. Maja Udtian voitti kisan ja tekaisi uuden Euroopan ennätyksen. 56 FHRA NIGHT RACE FINALS 30.–31.8. Jatkamme pienen tauon jälkeen Dodge Miradan rakentamista tyhjästä, koska autosta ei löydy valmista rakennussarjaa. Sopiva auto vain puuttui, joten sellainen pakerrettiin kasaan kimppaprojektina alle puolessa vuodessa. KISAJUTUT 34 BUICK SKYHAWK 1978 & BUICK TURBO-T 1987 Klaukkalalaiset Lotta ja Ari Remahl kisaavat Pro ETja Super Pro ET -ryhmissä, molemmat Buickien ratissa. 45 TODELLINEN LÖYTÖ Hankolaisen Tom Frömanin ’49 Dodge Coronet 4d Sedan on todellinen löytö, sillä autolla on ajettu kaikkiaan vain 46 000 kilometriä. Top Fuel oli Tierpissä naiskuljettajien hallintaa. 50 LÖYTÖLATO Sepp Weinzeltin harrastepyhättö on paikka, jossa sisään astunut joutuu haukkomaan tovin henkeään. Auton tekniikkana toimii 440-kuutiotuumainen ja 375 hevosvoimaa tuottava Super Commando veekasi. SISÄLTÖ 8/2019 Plymouth Superbird 1970 Plymouth Superbird 1970 Plymouth Superbird 1970 Plymouth Plymouth Plymouth Plymouth Superbird 1970 Plymouth Superbird 1970 Plymouth Superbird 1970 Superbird 1970 Superbird 1970 Plymouth Superbird 1970 Plymouth Superbird 1970 Plymouth Superbird 1970 Plymouth Plymouth Plymouth Plymouth Superbird 1970 Plymouth Plymouth Plymouth Plymouth Superbird 1970 Plymouth Plymouth Plymouth Superbird 1970 Plymouth Superbird 1970 Plymouth Superbird 1970 Plymouth Plymouth Plymouth Superbird 1970 Plymouth JENKKI TALVISÄILÖÖN CHEVROLE T CHEVELLE 1969 DRAG RACE SM FINALS LAHDEN JENKKIAUTONÄYTTE LY CHEVROLE T CHEVELLE 1969 CHEVROLE T CHEVELLE 1969 SUOMEN SUURIN JENKKIAUTOLEHTI 8/ 20 19 H IN TA 10 ,6 € KANNESSA KANSIKUVA: KARI MÖRÖ VEEKASI KIERTÄÄ 24 LAHDEN JENKKIAUTONÄYTTELY 28.–29.9. Kotimaisen harrastekauden päätöstapahtuma Lahden Jenkkiautonäyttely tarjosi jälleen upean kattauksen kotimaisia ja ulkomaisia autoja, tähtivieraita unohtamatta. 8 PLYMOUTH ROADRUNNER SUPERBIRD 1970 Jyväskyläläinen Juha Pykälinen hankki vuonna 2017 Suomeen palan historiaa ostamalla ’70 Plymouth Superbirdin. 76 FORD 5W COUPE 1932 Vaasalaiset veljekset Ari ja Juha Poutanen löysivät Amerikasta auton, joka oli todistetusti rakennettu ostohetken kuosiin jo vuosikymmeniä sitten. Tästä on hyvä esimerkki vaasalaisen Björn Hammarströmin ’67 Chevrolet C30 Truck. PIENOISMALLIT 70 KULMIKAS KASARI-COUPE OSA 2. 28 CHEVROLET CHEVELLE 1969 Sipoon Martinkylässä sijaitsevan tallin porukka keksi lähteä Poweriin parin vuoden tauon jälkeen. He rakensivat auton uuteen uskoon perinteitä kunnioittaen
LINNEY KERÄILYKUVA: HEIKKI MALINEN VAKIOPALSTAT KERÄILYKUVAT 41 CHEVROLET 3100 PICKUP 1955 42 FORD 5W COUPE 1932 16 V8-MAGAZINE 5 130309_.indd 5 30.9.2019 17.50.29. TEKNIIKKAA 54 TALVISEISONNAN VALMISTELU Ennen harrasteauton talviseisontaan laittoa on hyvä kiinnittää huomiota tiettyihin toimenpiteisiin. 64 SANTA POD EM FINALS, 5.–8.9. Tai ainakin vaasalainen Upi Haapamäki näkee. Anita Mäkelä varmisti Santa Podin . Mustan listan kisailijoiden kauden viimeisessä koitoksessa listasijoitukset vaihtuivat tiuhaan tahtiin. naaleissa neljännen Euroopan mestaruutensa Top Fuelissa. Pro Stock Bikessa Fredrik Fredlund nappasi myös mestaruuden nimiinsä. KAKSIPYÖRÄISET 72 HARLEY-DAVIDSON 1976 Reissupyörän ei tarvitse olla välttämättä laukku-Harrikka, vaan asian voi nähdä myös toisin. 66 BLACKLIST STREET RACE FINALS, VESIVEHMAA 24.8. 45 63 V8-MARKET OSTOJA YYNTIPALSTA 68 TAPAHTUMAKALENTERI 82 SEURAAVASSA UMEROSSA 3 PÄÄKIRJOITUS 6 NAPPILAUKAUS 20 UUTISIA JA ASIAA 40 KALIFORNIA KRUZIN 77 KALENTERIKUVA: PETER S
Kuvia voi lähettää osoitteeseen v8-toimitus@fokusmedia. Ideana on, että te lukijat lähetätte V8-Magazinen toimitukseen omia kuvianne, joiden joukosta toimitus valitsee kuhunkin numeroon sopivan kuvan. Nappilaukaus TOIMI NÄIN: Nappilaukaus julkaistaan jokaisessa Veekasissa aukeaman kokoisena kuvana. 6 V8-MAGAZINE 130310_.indd 6 30.9.2019 19.27.14. Mahdollisuudet paranevat, jos kuvassa on hauska idea, tai se on jollakin muulla tavalla uniikki. Aihekenttään maininta Nappilaukaus.
JUHA SALO V8-MAGAZINE 7 130310_.indd 7 30.9.2019 19.27.28
Jyväskyläläinen Juha Pykälinen osti kuvien Superbirdin vuonna 2017. Mallin edeltäjä on Dodge Charger Daytona, joka oli tuotannossa vuoden 1969 ajan. Superbirdejä saatiin odottaa pitkään Suomeen, mutta nyt 2010-luvulla näitä autoja on saapunut tänne kaksi yksilöä. Plymouth Roadrunner Superbird 1970 Siivekäs ihme Siivekäs ihme Siivekäs ihme Siivekäs ihme Plymouth Roadrunner Superbird on vain vuonna 1970 tuotannossa ollut kummajainen. TEKSTI JA KUVAT KARI MÖRÖ 8 V8-MAGAZINE 130311_.indd 8 30.9.2019 22.52.54
Siivekäs ihme Siivekäs ihme Siivekäs ihme Siivekäs ihme Siivekäs ihme Siivekäs ihme Siivekäs ihme Siivekäs ihme Siivekäs ihme Siivekäs ihme Laatikkomainen kori, suippo keula ja korkea takasiipi olivat Plymouthin toimiva resepti, jolla haettiin menestystä NASCAR-kilpailuissa. V8-MAGAZINE 9 130311_.indd 9 30.9.2019 22.53.54
Uuden auton ostajille muotoilu oli liian raju eikä viimeistely ollut hintaan nähden riittävän hyvää. Tämä kyseinen pienoismalli on säilynyt yhä tallessa yli 30 vuotta myöhemmin. Vuonna 1971 aerodynaamisesti optimaaliset autot olivat voimakkaasti säädeltyjä. Omakohtainen kokemus ja vahva uskomus Superbirdin näkemisestä 1980-luvun Suomessa oli suunnilleen absoluuttisen nollapisteen luokkaa. Fordin suunnittelema vastaisku Ford Torino King Cobra keskeytettiin Fomocon toimitusjohtajan Lee Iacoccan toimesta. Liiankin persoonallinen Richard Petty hääräsi voitokkaasti NASCAR radoilla Superbirdillä, mutta auto oli liian radikaali kadulle. Vähintään yhtä ennakkoluuloton suippo keula aiheuttaa yhtä lailla hämmästystä. 10 V8-MAGAZINE 130311_.indd 10 30.9.2019 22.32.55. Heillä oli etuna järkevä verotus, toisin kuin Suomessa, missä autoista revittiin veroa yli 100 %. Superbird oli tehty vain yksi päämäärä mielessä: voittamaan NASCAR kilpailut, minkä se teki joidenkin tahojen mielestä liiankin hyvin. Huima 23" (57,5 cm) korkea takasiipi kiinnittää välittömästi huomion. Ilmeisesti tuon ajan päättäjät olivat tutkineet Rooman klubin tilaamaa tutkimusta Kasvun rajat (1972) herkällä otteella ja öljyn uskottiin loppuvan vuoden 1992 kohdalla, ja siksi autoilua pidettiin jossain määrin kerskakulutuksena. Superbirdejä on valmistettu 1935 kappaletta, tietolähteestä riippuen 35–47 kappaletta meni Kanadaan ja loput jaettiin USA:n dealereille. Tämän lähemmäksi en uskonut pääseväni Superbirdiä. W inged Warrior, Aero Warrior ja Aero Car ovat nimiä, joilla Plymouth Superbird tunnetaan maailmalla. Tämä lopetti Plymouth Superbirdin tarinan yhteen voitokkaaseen vuoteen. Autojen oli oltava valmiina 1.1.1970 mennessä, eli kaikki 1970 Superbirdit on tehty 22.10.–15.12.1969 välisenä aikana. Euroopassa todennäköisesti ruotsalaiset heräsivät ensimmäisenä hankkimaan näitä erikoismalleja. Onneksi maailma on muuttunut ja voimme tutustua, kuinka tämä harvinaisuus päätyi lopulta Suomeen. Aerodynaamisten muutosten alla oli oikeasti tavallinen Plymouth Roadrunner. Superbird kykeni kilparadalla yli 200 mph (320 km/h) nopeuksiin, mikä muodostui turvallisuusriskiksi, koska rengasteknologia ei tarjonnut näille nopeuksille sopivaa rengasta. Suorastaan satumainen onni oli se hetki, kun kesälomareissulla Helsingissä löysin Askartelukeskuksesta Jo-Han 1/25 Plymouth Superbird -rakennussarjan. Moottori sai olla enää maksimissaan 305-kuutiotuumainen ja autojen piti olla myös raskaampia kuin siivettömät kilpakumppanit. Vaikka jo ala-aste ikäisenä koululaisena vuonna 1979 V8-Magazine onnistui sekoittamaan pään, niin jo silloisessa suomettumisen ilmapiirissä tajusi, että mitään tuollaista ei todennäköisesti tulla näkemään Suomessa, eikä kenelläkään ole mitään mahdollisuutta edes omistaa kyseistä autoa. Myymättömiä Superbirdejä makasi dealereiden pihoilla vielä vuonna 1972 ja osa niistä muutettiin tavallisiksi Roadrunnereiksi, jotta autot saatiin myytyä. Vuonna 2019 huomasin istuvani aidon Superbirdin kyydissä Keski-Suomessa ja ihastelevani Juhan autoa
Lampunluukut toimivat alipaineella, ja Juhan mukaan ne on toteutettu melko omaperäisesti tehtaalla. Rentona ajeluautona Juhalla on 1971 Plymouth avo Barracuda 340-pikkulohkolla ja automaatilla. Siiven vahvuudesta kertoo paljon se, että sen päällä pystyy istumaan aikuinen ihminen. Tätä kokemusta ja kokoelmaa vastaan on helppo ymmärtää, miksi valinta kohdistui hyvinkin erikoiseen autoon. Juhan ostos Perimmäinen kysymys Juhalle oli, että miksi Superbird tuli valituksi kokoelmaan. Työ ja perhe-elämä aiheuttivat 10 vuoden tauon harrastamiseen, mutta sitten on kalustoa jälleen alkanut kertymään. V8-MAGAZINE 11 130311_.indd 11 30.9.2019 22.33.15. . Näyttelykuntoisessa moottoritilassa lepää 440-kuutiotuumainen Super Commando -moottori. Juhan harrastus alkoi 18-vuotiaana Plymouth Fury III:lla, minkä jälkeen tallissa on ollut muun muassa 1965 Ford Mustang Fastback, 1969 avo Pontiac Firebird, 1973 Cuda, 1970 ja 1971 Challengerit, 1970 Mustang Mach I sekä muutamia eurooppalaisia avoklassikoita. Creative Industries teki suipon keulan valmiiksi ja toimitti ne sitten tuotantolinjalle. Takasiipi on iso, mutta myös jämerä metallista valmistettu osa. Nykyään tallissa majailee Superbirdin lisäksi 1969 Dodge Charger RT/SE Keith Black / Stage V alumiini hemillä ja manuaalilla, ja 1970 avo Corvette LS5 454 isolohkolla sekä Juhan ja hänen poikansa yhteinen ”reissuauto” 1978 Chrysler New Yorker. Lähinnä siksi, että sellainen vain piti saada, Juha vastasi
Rengastöiden ohessa huomattiin, että autossa olleet ajamattomat renkaat olivat haurastuneet auton seistessä ja ne pitäisi vaihtaa välittömästi. Raakana puhaltava pakkasilma pyrki jäädyttämään apukuskin paikalla istuneen Juhan kaverin. On hienoa, ettei autossa ole sorruttu ylientisöintiin tässä suhteessa. Autossa on erilliset istuimet, mutta niiden välissä on pieni tyyny, joka muuttaa etuistuimet sohvapenkin kaltaiseksi ratkaisuksi. Juha kävi ystävineen heinäkuussa 2018 Superbirdillä Helsingin cruisingissa ja Malmin Pöhinöillä. Auto ei vaikuttanut koskaan nähneen mitenkään huonoa elämää, vaan se on viettänyt aikaa hyvissä käsissä. Todellisuus Hemin tehojen suhteen on ollut jossakin 430–470 hv suunnalla lähteestä riippuen. Varustelistan mielenkiintoinen helmi on etuistuimien välissä oleva buddy seat. Matka meni hyvin ja ainoat ongelmat olivat ainoastaan kylmää puhaltava lämmityslaite ja auki jumiutunut raitisilmaläppä apukuskin puolella. Richard Pettyn nimikirjoitus löytyy myös ilmanpudistajan kannesta. Wardin kokoelmassa ollut auto oli alun perin myyty Kaliforniaan. Vaikka Juhan autossa onkin Superbird-mallisarjan perusmoottori, niin todellakaan ei voida puhua mistään teholtaan heikosta moottorista. Syyksi paljastui lähes ajamaton takarengas, josta oli irronnut kulutuspinta vanhuuttaan. Kun Juha vihdoin sai Dannyn kiinni puhelimitse, kävi ilmi, että hän oli sopinut autosta kaupat New Yorkiin. Näitä vaatimuksia vastaava yksilö löytyi Suomesta, mutta se ei ollut myynnissä. Tavarasäiliön puolelta löytyvät takasiiven tukirakenteet. Oulun näyttelyssä 2019 ajamalla (n. Ennen Wardia auto kuului Rick Hendricksin kokoelmaan. Olikin melkoinen yllätys, kun auto ilmestyi uudelleen myyntiin. Juha totesi, että autot ovat ajamista varten, ja jos se tällä reissulla menee pilalle, niin sitten saakin mennä. Superbird on ollut asiansa osaavilla keräilijöillä tallessa. 12 V8-MAGAZINE 130311_.indd 12 30.9.2019 22.33.38. 440 Super Commando Superbirdin varustelista on mielenkiintoinen, sillä tekniikka pitää sisällään 440 cid 375 hv Super Commando -moottorin, nelipykäläisen manuaalivaihteiston sekä järeän Dana 60 taka-akselin 3,54-välityksellä. Hän omistaa Hendrick Motorsportin, teamin, joka ajaa NASCARia neljän auton voimin, sekä on osakkaana JR Motorsports NASCAR-teamissa. Ei isoja ongelmia Superbird saapui Suomeen helmikuussa 2018. Lisäksi Rick Hendrick on autokauppias ja omistaa Hendrick Automotive Groupin. Silloin Juha laittoi pyörät pyörimään ja alkoi järjestellä matkaa Arkansasiin, mutta työkiireiden takia tämä ei onnistunut. Renkaat vaihdettiinkin heti muutoin mukavan näyttelyreissun jälkeen, ja auto on toiminut sen jälkeen lähes moitteetta. Kaikki eivät meinanneet uskoa, kun Juha sanoi, että laitetaan nastarenkaat alle ja ajetaan auto Jyväskylään. Sen jälkeen Kari hoiti kaikki kauppaan liittyvät käytännön asiat sekä rahdit Arkansasista Suomeen, ja järjesti lisäksi auton maahantuontija museokatsastuksen. Syynä oli se, ettei ostajan pankki ollut suostunut kiinnittämään hänen taloaan lainan vakuudeksi, jolla auto oli tarkoitus rahoittaa. Juha on ajanut autolla säännöllisesti ja matkamittariin onkin kertynyt jo pitkälti yli 3000 mailia, Sisusta on hyvin yksinkertainen, eli näyttävä ulkokuori kätkee sisälleen Roadrunnerin perussisustan. Jos buddy seatin selkänoja kaadetaan eteenpäin, se muuttuu etupenkkien kyynärtueksi. Hendrick on mainostanut autoliikkeidensä varastossa olevan yli 30 000 autoa mistä valita. Juha otti yhteyttä parhaillaan Floridassa olleeseen Car-Koiviston Kari Koivistoon ja sopi, että hän käy Arkansasissa tarkistamassa auton. Jyväskylään autolla päästiin takaisin, mutta renkaat olivat entiset. Puslat korjattiin ja auto toimi sen jälkeen taas paremmin, kunnes keväällä 2019 American Car Show’n katselureissulla Helsinkiin auto alkoi täristämään moottoritiellä ajettaessa. Dannyn kokoelmaan on muun muassa kuulunut seitsemän Superbirdiä ja kaksi Daytonaa, eli mies on keskittynyt erikoisiin Mopar-tuotteisiin. Auto on toiminut asiallisesti, mutta pitkä seisottaminen eri kokoelmissa aiheutti pieniä ongelmia ensimmäisenä kesänä. Kontrasti sisätilojen ja ulkokuoren välillä on lähes hämmentävä. Lokasuoja ei jaksa kantaa takasiiven tuottamaa painoa vauhdissa, vaan se vaatii jykevän tukirakenteen alleen. Moottori on varustettu yhdellä neljäkurkkuisella kaasuttimella ja se on matalaviritteisin moottorivaihtoehto Superbirdiin. . Paluumatkalla Superbirdin käytös muuttui huonoksi ja renkaat alkoivat kulua huimalla tahdilla. Haussa oli Superbird, joka on ehdottomasti aito ja hyväkuntoinen. Kun auto on osa jättikokoelmaa, niin se jää yleensä vähälle käytölle. Hendrick on kovan luokan keräilijä ja automies. Kari kävi paikan päällä ja totesi, että auto oli jopa parempi kuin mitä Danny oli kuvaillut. 750 km) ja tuliaisina sieltä tuli Classic Muscle Car -ykköspytty sekä himoittu Ladies Choice -pytty. Kyseessä oli hyvissä oloissa oleskellut matching numbers -yksilö, väriltään Vitamin C Orange. Kun kanava saatiin teipattua tukkoon, matka jatkui hieman inhimillisemmissä merkeissä, mutta kuitenkin jäätävänä. Keula istuu hiukan sinne päin, mutta juuri näin nämä ovat tulleet tehtaalta. Syyksi paljastui se, että pitkä seisottaminen oli kuivattanut alustan puslat, ja ne kertakaikkisesti murenivat 530 kilometrin matkalla. Internetin avulla löytyi viimein sopiva yksilö Arkansasista Danny Ward -nimiseltä harrastajalta. Muut vaihtoehdot olivat kolmella kaksikurkkuisella kaasuttimella varustettu 440 cid Super Commando six barrel 390 hv, sekä tehokkaimpana vaihtoehtona 426 Hemi, jonka väitettiin tuottavan 425 hevosvoiman tehon. Autolla käytiin myös mm. Juha haki auton ja ajoi helmikuun pakkasilla 250 kilometrin reissun Etelä-Pohjanmaalta Jyväskylään. Auton vararengas oli alkuperäisellä peltivanteella, mutta onneksi Heinolassa oli vielä rengasliike avoinna, jossa saatiin vaihdettua vararengas peltivanteelta alla olleelle rally wheelsille, ja matka jatkui
Menipä Superbirdillä minne hyväänsä, niin se aiheuttaa keskustelua. Tarvittavat korimuutokset on hitsattu katon takaosaan ja aikaa sekä rahaa on säästetty sillä, että saumoja ei ole viimeistelty maalauskuntoon, vaan hienoiset epätasaisuudet on peitetty katon vinyyliverhouksella. Keula istuu hiukan sinne päin, mutta juuri näin nämä ovat tulleet tehtaalta. Superbird harrastajan silmin Oli mielenkiintoista päästä tutkimaan Juhan autoa oikein kunnolla, koska Superbird on kiehtonut minua vuosikymmeniä. Valmiin auton aikaansaamiseksi luotiin prosessi, joka tapahtui pääosin Lynch RoaJossain vaiheessa auton elämää on itse NASCAR kuningas Richard Petty vetäissyt nimikirjoituksen kojelautaan. Autossa on nähtävissä vahva käsityön leima. Juha on saanut vastailla ihmisten kysymyksiin runsaasti. On hienoa, ettei autossa ole sorruttu ylientisöintiin tässä suhteessa. Aerodynaamiset osat on liitetty koriin varsin karskisti. Tämän auton muotoilu ei jätä ketään kylmäksi. Ei ehkä viimeistellyin idea, mutta ehdottomasti toimiva race-ratkaisu. Etulokasuojien scoopit ovat katuversioissa vain koristeet, mutta kilpa-autoissa niiden tehtävä oli antaa renkaalle hiukan lisää tilaa liikkua joustossa. Tilanne on sama konepellin etureunaan lisätyn erillisen jatkopalan kanssa. Vuonna 2017 Superbird on ollut esillä Mopar kokoontumisessa, mistä on vielä muistona tarra tuulilasissa. Listoitus erityisesti näiden muutettujen osien alueella istuu hiukan sinne päin, ja listat on asennettu jo tehtaalla läpi ruuvaamalla. Sitä ei ole edes yritetty liittää saumattomasti konepeltiin, vaan se on kirjaimellisesti jatkopala. Nyt se on kuitenkin niin kuin sen pitääkin olla alkuperäisyyden kannalta. Tämä oli havaittavissa myös kuvaustilanteessa, sillä ihmiset, jotka eivät ole harrastajia, tulivat kyselemään autosta. Vaikka Superbirdissä on ratkaisuja jotka säästivät tuotantokustannuksia, oli prosessi kallis ja monimutkainen. Superbirdeissä käytettiin Dodge Coronetin etulokasuojia ja konepeltiä, koska ne olivat Plymouthin vastaavia osia aerodynaamisempia. Jälkimmäiseen kysymykseen Juha vastaa yleensä, että kyllä tämä on ihan tehtaalta lähtenyt näillä varusteilla. V8-MAGAZINE 13 130311_.indd 13 30.9.2019 22.34.17. uskottavan kokonaisajomäärän ollessa tällä hetkellä reilut 56 tuhatta mailia. Ikkunamuutos tehtiin siksi, että perusikkuna aiheutti nostetta auton takaosaan. Keskustelimme Juhan kanssa keulan ilmeestä ja hän totesi, että keulapalaa voisi koettaa saada istumaan paremmin. Joskus on pitänyt kokeilla pilke silmäkulmassa reagointia ja vastata, ”Kun tuo tuning on niin suurta muotia, niin tein tästä tällaisen!”. Konepellin mitta ei ole riittänyt, mutta Creative Industriesin ratkaisu oli tekaista jatkopala. Keulakappaleen takia Dodge Coronetin etulokasuojia on muotoiltu alareunoista, ja silti keulakappale istuu koriin hiukan sinne päin. Kun on selvinnyt auton huimasta ensivaikutelmasta, pystyy keskittymään yksityiskohtiin. . Tästä syystä kaikki Superbirdin katuversiot on varustettu vinyylikatolla. Juha kertoi, että tilanne on tuttu ja kysymykset ovat yleensä joko ”mikä tämä on?” tai ”miksi olet mennyt tekemään autosta tällaisen?”. Takaikkuna on Superbirdissä ihan oma pienempi pyöristetty kokonaisuus. Vinyylikatto peittää alleen takalasin muutosten saumat, eli siksi kaikissa asiakkaille toimitetuissa Superbirdeissä on vinyylikatto
Särmikkyys, joka paistaa läpi yksityiskohdista, tekee Superbirdistä jopa entistä kiehtovamman ja mielenkiintoisemman auton. Suosittelen lämpimästi, että kun pääset seuraavan kerran joko Juhan tai jonkun muun Superbirdin lähietäisyydelle, niin pysähdy katselemaan autoa tarkkaan. Lopuksi Juha haluaa kiittää Kari Koivistoa (Car-Koivisto) auton kauppaan ja maahantuontiin liittyvissä asioissa, jotka sujuivat todella mallikkaasti, sekä auton teknisten ongelmien korjaamisessa korvaamattomana apuna olleita Teemu Hännistä (Temec) sekä Henkka Moilasta, jotka ovat auttaneet aina kun on ollut avun tarvetta. Moottoreita tuli Marysvillen moottoritehtaalta ja suipon keulakappaleen toimitti Creative Industries. Se aiheuttaa keskustelun halua jäyhissä suomalaisissa. Mutkaisella keski-suomalaisella tiellä kuitenkin paljastuu, että Superbird ei ole mikään ultrajäykkä kivireki, vaan ihan normaali Roadrunnerin alustalla varustettu auto. Muotoilultaan hämmästyttävässä autossa käytettiin surutta isoja tarroja kisahenkeen myös katuversioissa. Ehdottomasti sen, että Juha on hankkinut kerrassaan kiehtovan ja hienon auton. din tehtaalla. Plymouth Superbird on legenda, joka ei jätä ketään kylmäksi. 14 V8-MAGAZINE 130311_.indd 14 30.9.2019 22.34.50. Alusta on enemmän mukava kuin sporttinen. Takasiipi on aerodynaamisesti hyvin toimiva kappale, ja säädettävissä optimi kulmaan. Nykyisen ajattelumallin mukaan luokitteluautot ovat nopeita ja hyvin urheilullisella alustalla varustettuja autoja. Kyseessä on kiehtova ajankuva siitä, kuinka luokitteluautot tehtiin vuonna 1970. Auton yksityiskohtia voi tutkia kauan ja siitä löytää yhä uusia mielenkiitoisia ratkaisuja. Loppupäätelmä Mitä tästä siipiveikosta voi sanoa. Käytä katseluun reilusti aikaa. Tulet huomaamaan paljon kiehtovia yksityiskohtia. Nämä olivat hämmästyttäviä havaintoja, mitkä eivät missään nimessä laske auton arvoa harrastajan silmissä. Maantiekiitäjä logo toistuu siiven pystypilareissa. Superbird on S.O.C, eli Special Order Car nimensä mukaisesti
130340_.indd 15 30.9.2019 19.25.26
Paripyörät pääasia Alkusyksystä 2014 Björn mietti uuden projektin hankintaa. Myöskään jarruista ei ollut tietoakaan. Lisäksi siitä löytyivät paripyörät sekä veekasi-moottori. Olihan auto kertoman mukaan teknisesti täysin toimiva ja räpeltämättömässä alkuperäiskunnossa. Vaikka auto oli vielä Amerikassa, teki Björn siitä kaupat. Suunnitelmat saavat uuden suunnan Truckille alun perin kaavaillut pilkkomissuunnitelmat saivat uuden suunnan Björnin havaitessa, että valon osuessa auton kylkiin tietyssä kulmassa harmaan pohjavärin alta kuulsi jotain tekstiä molemmista ovista. 16 V8-MAGAZINE 130312_.indd 16 30.9.2019 21.17.22. Björnin ajatuksena oli rakentaa Truckista hot rod-henkinen nelipyöräinen, missä hänen voidaan katsoa onnistuneen oivallisesti aina perinteistä etunojaista ajoasentoa ja aitoa ajanpatinaa myöten. Hän oli jo pidemmän aikaa pohtinut paripyörillä varustetun rodin rakentamista, ja nyt oli aika toteuttaa päähänpinttymä. Kyseinen lasifrima lienee hankkinut Truckin uutena ja maalauttanut sen oviin osoitetietonsa mainostarkoituksessa. Björnin kotipihaan auto saapui huhtikuussa 2015. Sitä kauppasi autojen tuontiin erikoistunut yritys. – Merkillä tai mallilla ei ollut mitään väliä, vaan pääasia oli paripyörät, ja muut katsottaisiin sitten sen mukaan, kertaa Björn hankintakriteereitä. Uskallusta olla erilainen voidaankin pitää eräänlaisena johtoajatuksena myös hänen autoharrastukseensa liittyen. Tämän jälkeen etsittäisiin joku iäkkäämpi pickupin kori, joka muokattaisiin rungon mittoihin sopivaksi. Tarkoituksena oli ostaa tuplakuminen kuormuriaihio varaosa-autoksi, josta käytettäisiin runko alustan osineen. 283-pikkulohko pyöri liian kevyesti, mikä kieli kehnoista puristuksista. Sen kunto oli pettymys. Hieman lohtua tilanteeseen toi se, että Truckissa oli Björnin mielihyväksi miehekäs nelivaihteinen lattiamanuaali synkronoimattomalla ykkösellä varustettuna. Tästä tämä hänen tuorein Truck-tuotoksensa on konkreettinen todiste. Chevrolet C30 Truck 1967 B jörn on mies, joka tykkää tehdä asioita toisin kuin muut. Hän tutki asiaa hieman tarkemmin ja poisti pohjaväriä hiekkapaperilla varovasti hioen ja vettä runsaasti käyttäen Työn edetessä esiin paljastui ”Hurricane Glass Co BE3 7255 Freeport” -teksti. Tammikuussa 2015 netistä löytyi toiveisiin sopiva ’67 Chevrolet G30 Truck
Auton kelvottomien renkaiden tilalle Björn hankki sarjan Runwayn tehdasmittojen mukaisia 235/85–16-renkaita ja kunnosti 6" x 16" orgispeltivanteet hiekkapuhaltamalla ja maalaamalla ne kiiltävällä mustalla. Se kannatti, sillä alta paljastui ajan upeasti patinoima viininpunaisesta ja tummanvihreästä koostuva maalipinta, joista jälkimmäinen lienee ollut auton alkuperäinen väri. Ovitekstiaherruksen innoittamana Björn poisti pohjavärin Truckin muistakin korin osista. Ei pelkkää pahaa Alkuperäispenkin poistamisen jälkeen lattiasta paljastui vain vähän ruostetta. TEKSTI JA KUVAT PAUL GRANVIK – Pohjavärin poisto oli hermoja raastavaa hommaa, kun en tarkkaan tiennyt kuinka kovaa voi painaa, että tekstit eivät vaurioituisi, miten lopulta sitten kävikin, muistelee Björn, joka joutui maalaamaan osan vänkärin oven kirjaimista uudelleen. ”kriittisissä paikoissa”. Valkoisella penslatun Glass Co -tekstin kuivuttua ”vanhennettiin” se niin onnistuneesti, ettei tehtyä korjausta hevillä huomaa. Pientä paikattavaa olisi ollut myös ovien alakulmissa, mutta niitä ei lähdetty korjailemaan, koska vauriot eivät olleet katsastuksen kannalta ns. Ainutlaatuisen maalipinnan suojaamiseksi Björn ruiskutti kuitenkin pari kerrosta mattalakkaa, minkä jälkeen Truck oli kuin uudesti syntynyt. – Truckin karuun ja elämää nähneeseen ulkoasuun sopivat mielestäni mainiosti Ajanpatinoimaa maalipintaa esiin hiottaessa paljastui konepellin etureunasta ilmeisestikin mustalla maalattu do not open -teksti, joka oli Björnistä niin hauska, että se päätettiin säilyttää. Auton 283-kuutiotuumainen pikkulohko lähti käyntiin pienten toimenpiteiden jälkeen, mutta se ei käynyt kovin pitkään eikä puhtaasti. Kokonaisuus näytti Björnin mielestä niin komealta, että hän päätti säilyttää sen sellaisenaan. Vakavimmat korroosiovauriot sijaitsivat hytin helmoissa, jotka menivät vaihtoon sisäja ulkopelleiltään. Niinpä Truck jäi joksikin aikaa pihalle sellaisenaan seisomaan, kunnes kunnostusinspiraatio viimein iski ja auto otettiin työn alle. Vaasalaisen Björn Hammarströmin ajan kauniisti patinoima ’67 Chevrolet C30 Truck on oiva osoitus siitä, että sekin onnistuu, kun on mielikuvitusta ja osaavat kädet. V8-MAGAZINE 17 130312_.indd 17 30.9.2019 21.17.41. Tämän lisäksi myös akkutelineen pohjasta oli uusittava yli puolet. Öljyvalo ei suostunut sammumaan, mutta vaiva poistui öljymittarin sensorin uusimisen jälkeen. Itse asiassa auto näytti niin hyvältä, että Björn ryhtyi rakentamaan siitä rodin korviketta. Moottori piti ensimmäisen ilman jarruja suoritetun testiajon alussa naputtavaa ääntä, eikä käynyt kuin seitsemällä sylinterillä. Raskaansarjan hyötyajoneuvon rakentaminen rodiksi ei ole ihan tavanomainen ratkaisu
1980-luvulta peräisin oleva 305-pikkulohko on vanhennettu 283-orgiskoneen osilla ja viimeistelty kuluneen näköiseksi. Kengät, jouset ja sylinterit olivat kaikki uusia, mikä oli todellinen ilon aihe. – Meillä on tapana grillata reissussa, ja onhan se kivempi tehdä istuen kuin seisten, eivätkä paalit näytä myöskään pahalta Truckin lavalla, toteaa Björn tästä ratkaisusta. Auton alkuperäinen manuaali oli toiminut moitteetta, joten se vain huollettiin. Uutta alkuperäisosaa ei löytynyt mistään ja niinpä sen tilalle oli hankittava orgismittoja ja -pulttijakoa lähimpänä oleva ’67 Chevrolet Biscaynen pääsylinteri. . Ohjauksen ja alustan osat kelpasivat käyttöön sellaisenaan. Seuraavaksi siistimisen kohteeksi otettiin jykevän rungon näkyviin jäävä takaosa. Kun kaikki istui paikalla toivotulla tavalla, rungon takaosa lavan kiinnikkeineen maalattiin Semi Gloss -puolikiiltävällä ennen lankkujen lopullista kiinni pulttaamista. Rungon takaosan viimeinen poikittaistuki oli kuitenkin mutkalla ja Björn arveleekin, että autoa lienee joskus siirrelty tuosta kohtaa voimakkaasti vetämällä. Astinlauta on samaa materiaalia. Takavaloille tehtiin paneeli yhdistämällä toisiinsa kaksi tallissa turhan panttina lojunutta, vanhoissa linja-autoissa aikoinaan käytettyä metallista, noin 50 cm pituista päämääräkyltin kehikkoa. Truckin lava oli huonokuntoinen ja auton mittasuhteisiin aivan turhan pitkä, joten Björn teki sen täysin uusiksi. Tämän lisäksi runkoon hitsattiin kolme poikittaispalkkia, joihin lankut kiinnitettiin. Niitä avatessa myös paljastui, että joku oli vaihtanut kaikki jarruosat. Edessä olisi ollut täysremppa, joten Björn alkoi harkita muita vaihtoehtoja. Moottorista haluttiin vanhan näköinen, joten sen saastelaiteet poistettiin ja lohko viimeisteltiin kokonaisuuteen sopivaksi asentamalla siihen Truckin orgismoottorin punaiset venttiilikopat, kaksireikäinen valurautaimusarja, kärjellinen virranjakaja, lyhyenmallinen vesipumppu ja pukinsarvipakosarjat. Myös kaikki haurastuneet letkut uusittiin sekä tehtiin uudet linjat ¼" putkesta, minkä jälkeen jarrut alkoivat toimia toivotulla tavalla. Tässä yhteydessä myös huiman tiheällä 5,14:1-välityksellä varustettu tehdasasenteinen taka-akseli avattiin ja havaittiin niin hyväkuntoiseksi, että sille riitti pelkkä öljyjen vaihto. Painelaakeri, paineasetelma ja vauhtipyörä olivat kelpokuntoiset, mutta kulunut levy uusittiin. Autosta ostettaessa puuttunut vänkärinpuolen sisälokasuoja on uustuotanto-osa. Hiekkapuhalluksen jälkeen runsaan kuonan peitossa olleet palkit osoittautuivat täysin ruosteettomaksi. Hän muisti, että tallissa keräsi pölyä Chevrolet Caprice farmarissa alun perin ollut 305-pikkulohko, jonka puristukset liikkuivat testatessa 11,5–12,3 barin välillä. Asennus oli lopulta pelkkä puttaustoimenpide, sillä jopa työntangon pituus täsmäsi riittävästi, joten joskus on onneakin matkassa osien kanssa. Voimaa eikä myöskään lekaa säästelty tuen oikaisussa, josta saatiin tarmokkaan takomisen tuloksena käyttökelpoinen. Jarrujen toimimattomuuden aiheuttaja oli seulan lailla vuotava pääsylinteri. Kytkimen mekanismeja oli lisäksi muokattava vuosimalliltaan uudemman moottorin kiinnikkeissä ilmenneiden erilaisuuksien vuoksi. Kokonaisuuden täydentävät tavaroiden säilytystilana toimiva ja lavan kanssa samaa ikäluokkaa oleva, vanerista ja kankaasta valmistettu matka-arkku sekä penkkien virkaa hoitavat heinäpaalit. Björnin sata vuotiaaksi arvioimat paksut lankut olivat niin hyvin säilyneet, ettei niille tarvinnut tehdä muuta kuin höylätä ne keskenään saman paksuisiksi ja leikata oikean kokoiseksi. Kuluja säästääkseen hän timpuroi entistä 20 cm kapeamman ja 70 cm lyhemmän lavan omasta talostaan poistamasta vanhasta lattiasta. Kone oli kuitenkin likainen sisältä ja päältä, joten se pestiin perusteellisesti dieselin ja kerosiinin sekoituksella ja huuhdeltiin lopuksi lämpimällä vedellä. 18 V8-MAGAZINE 130312_.indd 18 30.9.2019 21.17.59. Korjausta kierrätyshengessä 283:sen oudon äänen syyksi selvisi lopulta aukeamaton kakkospytyn pakoventtiili, johon syynä oli pyöreäksi kulunut nokka-akseli. Erikoisen näköiset ja -kokoiset alkuperäisrummut olivat onneksi hyväkuntoiset. Auton rungon takaosan 8" lyhentämisen jälkeen sijoitettiin sopivaan pituuteen pätkittyjen kehikkojen päihin ennen paneelin maalaamista ’50 Pontiacin ”Blue Dotseilla” varustetut uustuotantotakavalot sekä rekisterikilven pidike valoineen. pienet ruostepeikon puraisut, perustelee Björn päätöstään. Kaksikurkkuinen vakiokaasutin korvattiin kunnostetulla Carter 2G:llä, kun sellainen sattui löytymään hyllystä valmiina. Nykyinen alkuperäistä 70 cm lyhyempi ja 20 cm kapeampi lava on tehty Björnin talon yli sata vuotta vanhoista lattialankuista, joita ei ole käsitelty millään tavalla
– Itse asiassa taisi katsastusmieskin hymyillä kuin se kuuluisa Hangon keksi, virnistää Björn suotuisissa merkissä sujunutta tapahtumaa muistellessaan. Onnistunut ja ennen kaikkea toimiva ratkaisu viimeisteltiin siistiksi tehdastyylisellä hopealla, minkä jälkeen uudet 16" pituiset sulat istuivat paikoilleen kuin tehtaan jäljiltä. Korjaus onnistui niin hyvin, että sitä ei äkkinäinen edes huomaa. Pannu ei myöskään käynyt kaikilla kahdeksalla sylinterillään. Auto valmistui nykyiseen iloa tuottavaan asuunsa kesäksi 2018, jolloin se myös leimattiin Suomen kilpiin ilman ongelmia. Rungon takaosaan liittyvien muutostöiden valmistuttua viimeisteli Björn sen siistiksi kiiltävällä mustalla maalaamalla. V8-MAGAZINE 19 130312_.indd 19 30.9.2019 21.18.22. Truckiin oli tulossa lava, joka jättäisi rungon todella likaisen ja pintaruosteisen takaosan näkyville. Pintaruosteisia peltejä ”koristi” harmaa pohjaväri ja kuudesta renkaasta suurin osa oli kadottanut ilmansa laivamatkan aikana. Ostettaessa puuttunut hansikaslokeron kansi löytyi eBaystä ja odottaa asentamistaan. Hymyt herkässä – Truck on kulkine joka saa ihmiset hyvällä mielelle, mikä oli koko projektin tarkoituskin, eli tehdä jotain erilaista ja hauskaa, kertaa Björn saamiaan kokemuksia autonsa kanssa. Jos ulkoinen olemus oli karu, niin samaa voitiin sanoa auton konehuoneesta ja siellä lepäävästä 283-pikkulohkosta. Voimaa vaativa tehostamaton ohjaus, iloisesti ääntelevä manuaalilaatikko, jäykkä pompottava takajousitus, kierroksia korostava tiuha perävälitys ja kohtuullisen meluisa tuplaputkisto yhdistettynä äänieristeiden puuttumiseen tekee Truckilla kurvailusta jokseenkin epäkiitollisen kokemuksen etenkin pidemmillä matkoilla. Tyylikäs alkuperäinen kolmipuolainen ratti on muotoilultaan kiitettävänkin ”urheiluautomainen”. Myös niin ikään näkyville jäävä taka-akseli lehtijousineen sai saman värin pintaansa. Truckia oli sen Amerikan aikoina jossain vaiheessa ehditty vähän entisöidäkin, mistä kieli sen alkuperäisellä vihreällä vinyylillä uudelleen verhoiltu manuaalitoiminen orgispenkki, joka on edelleen kelpo kunnossa. Jos auton ulkoasu saa ihmiset hyvälle tuulelle, niin ei autoa ajavalla ole Björnin mukaan hymy yhtä herkässä. Niinpä Björn päätti siistiä sen hiekkapuhaltamalla, minkä jälkeen hän ruiskutti sen suojaksi punertavan pohjavärin. Niinpä miehen harkinnassa on autosta luopuminen, koska alkuperäinen ajatus rodiprojektista ei ole antanut sielunrauhaa. Tehostajan puuttumisen vuoksi ruorin kääntely vaatii rutkasti voimaa 16” halkaisijastaan huolimatta. ”Pitoominaisuuksiensa” parantamiseksi polkimien kaikki suojakumit on uusittu. Truckin saapuessa Suomeen oli se säälittävä näky. Truckista puuttuneet tuulilasin pyyhkijät pakerrettiin puolestaan ’84 Chevrolet Caprice Farmarin osista lyhentämällä ja takaisin yhteen hitsaamalla. Yksinkertaisen tyylikäs mittaristo koostuu kolmesta kookkaasta näytöstä, jotka ovat kiitettävän selkeälukuiset. Vaikka Björn tykkää ajaa autoillaan paljon, ovat ajelut Truckilla jääneet normaalia vähäisemmiksi auton epäkäytännöllisyyden takia. Truckin ilmeisesti jo uutena ostaneen lasifirman pois hioutuneen Glass Co-tekstin Björn penslasi uusiksi ja ”vanhensi” sen muuhun tekstiin sopivaksi. Heppoisin oli C10 ja keskikokoluokkainen puolestaan C20. Etulokasuojan Bowtie-merkin alla oleva 30-numerosarja kertoo kyseessä olevan Chevroletin kookkainta ja raskainta light duty -mallisarjaa edustava hyötyajoneuvo. Karun kaunis kojelauta on täysin tehdasasussaan aina maalausta ja optiona tarjolla ollutta AM-radiota myöten
Mantorp Classic Festival kuului Ruotsin Historic-ratasarjaan. Moottoriradan viisikymppisiä juhlittiin historiaa kunnioittaen Mantorp Parkin ensimmäinen kilpailu ajettiin 31. TEKSTI JA KUVAT HANNELE HATANPÄÄ Linköpingiläinen moottorikerho, MK Scandia päätti vuonna 1967 rakentaa kansainvälisen moottoriradan E4-valtatien ja Mjölbyn kupeeseen. Vuosien mittaan alueella on ollut myös monia harrasteajoneuvotapahtumia, esim. 70-luvun loppupuoliskolla moottorirata oli talousvaikeuksissa. Norjalaisen Björn Vikon entistämä Picko Troberg Racingin 70-luvun alun Super Star Cupin Camaro vei maalauksineen ajatukset vuosien taakse. Molempien lähtöjen voitot menivät lopulta Klingille, joka voitti myös kokonaiskilpailut. Ratasarjan voitti Mantorpista ja Andestorpista voitot ottanut Leo Kinnunen Porsche 908 Spyderillä. volkkaristien suurtapahtuma Bug Run. Mantorp Park GT/GTS-65-ryhmässä Corvettella kilpailevalla Lars Esseliuksella ja GTP-prototyyppiluokan Ford GT40-kuljettaja Jan Klingillä oli hiiri ja kissa -leikki paremmuudesta. Vuotta aiemmin oli kilpailtu Anderstorpissa. Siihen starttasivat lähes kaikki sunnuntai-iltapäivänä nipussa olleet amerikkalaisvalmisteiset V8-kilpa-autot historic-luokkaan katsomatta. Muutamia vuosia lähinnä testauspaikkana toimineeseen rataan tehtiin 80-luvun alussa muutoksia ja lisäyksiä. elokuuta vuonna 1969. Vajaan parinkymmenen auton joukosta Esselius oli Vettellä toinen ja Kling GT40:llä kolmas. Niinpä 50 vuotta myöhemmin oli paikallaan juhlistaa merkkipyykkiä historiallisten rata-autojen kilpailuviikonlopulla, Mantorp Classic Festivalilla. Puhuttaessa Mantorp Parkista ei sovi unohtaa kiihdytyskilpailuja, joista ensimmäinen ajettiin myös vuonna 1969. Rata lyheni 3,1-kilometriseksi ja sen käyttö laajeni entisestään ja vilkastui. RHK:n ratasarjan kauden päätteeksi Konolalle meni oman luokansa mestaruus. Formula 1 -maailmanmestari Niki Lauda Formula V:ssä, Ronnie Petterson Formula 2:ssa sekä European Touring Car -mestarit Jochen Mass ja Dieter Glemser Zakspeed Caprilla. Mantorp Parkissa nähtiin alkuvuosina tunnettuja kuljettajia mm. Hänen ehdotuksestaan 4,1 kilometrin pituinen rata nimettiin Mantorp Parkiksi. Tapahtumassa oli myös yli 600 näyttelyajoneuvoa, joista osa nähtiin taukojen esittelyajoissa. Avauskisa oli Nordic Challenge Cupin osakilpailu, joista muut ajettiin Keimolassa ja Anderstorpissa. Tämän jälkeen monet muutkin suomalaiset ovat kurvailleet Mantorpissa. Yleisöennätyskin n. Perinteisten historiallisten kilpaluokkien lisäksi oli omat lähtönsä kahdelle Legends-luokalle. Suomalaisverta omaavan moottorivelhon Pekka Nyströmin uusi kovakulkuinen 60-luvun lopun Corvette voitti isolla reservillä V8-kutsukilpailun sekä yhden ryhmänsä Historic-lähdön. Radan kilpahistoriaa muisteltiin myös paikalla olleiden keräilykilpureiden sekä entisajan F1-kilpakuljettaja Reine Wisellin kautta. Corvette-, Jaguar-, Lotus-, Ferrarija Mustang-paraateissa oli edustus useammista mallisukupolvista. Dragracingilla on ollut suuri merkitys radalle, kuten myös toisinpäin. Lars Olof Larssonin ja Skanska-rakennusliikkeen ohella sen suunnitteluun osallistui maineikas ratakuljettaja Joakim Bonnier. Jenkkien V8-kutsukilpailu, ”yhteissekalähtö”, oli odotettu tapaus. Tästä ei juuri kuljetuskalusto/kilpa-auto-yhdistelmä komene. Olihan Mantorp suomalaistenkin vaelluskohde jo ennen kuin täällä alettiin järjestää kiihdytyskisoja. KARI MÖRÖ Mantorp Classic Festival, 23.–25.8. Jari Konolan Plymouth Barracuda ei pelittänyt täydellisesti, mutta hyvin sillä ehti STD & GT/GTS 1966–1971 -lähdön kakkoseksi. 34 000 on Drag Race -puolelta, kun ratakisoissa on ollut parhaimmillaan 28 000 katsojaa. Jan Richterin ’65 Corvettea lastataan ’69 Chevrolet G30-sarjalaisen B330:sen kyytiin. Onneksi 80-luvulla nousussa olleet ruotsalaiskuljettajat Eje Elgh ja Stefan Johansson toivat näkyvyyttä rata-autoilulle ja uskoa ratakilpailuihin Ruotsissa. 20 V8-MAGAZINE 130313_.indd 20 30.9.2019 18.02.58
Valtio tarjoaa rahallista tukea vuoden 2021 loppuun saakka bensiinitai dieselkäyttöisille henkilöautoille, mikäli muuttaa sellaisen toimimaan kaasulla tai etanolilla. Polttoaineen kulutus ja hiilidioksidipäästöt vähenevät 12 prosenttia valmistajan mukaan. Tahkon matkailukeskuksessa on tulevana kesänä uusi harrasteajoneuvotapahtuma, Tahko Cruising Party. KUVA MÄNTSÄLÄN AERO -HANKE Mahtava Mustang-kavalkaadi Syyskuun alussa tehtiin uusi maailmanennätys, 1326 Ford Mustangia yhteisparaatissa. Jenkkilästä tulee useampia uusia moottoripyörämalleja vuodelle 2020. Suunnitelmissa on sijoittaa sinne myös useita rakennuksia kuten lentokonehalleja, ilmailuun ja moottoriurheiluun liittyviä harrastustiloja, huoltorakennus/kahvila ja huoltoasema. Vaihteistoa on myös vahvistettu. Konvertointituki on siirryttäessä kaasukäyttöön 1000 euroa ja etanolikäyttöön 200 euroa. Sen tekeminen on käynnistynyt jo kesällä 2018 Hirvihaarassa valtatie 25 vieressä. Venom 850 kehittää potkua 850 hevosvoimaa ja vääntöä 725 jalkapaunaa salaisuutenaan CNC-portattu mekaaninen ahdin sekä imuilman ja pakokaasujen entistä vapaampi virtaus. Ennakko-odotuksista huolimatta siitä ei tullut maailman kalleinta huutokaupassa myytyä moottoripyörää, vaan Bonhamsin huutokaupassa viime vuonna 748 770 eurolla myyty Jake Ehretille kuulunut ’51 nopeusennätys-Vincent Black Lightning piti piikkipaikkansa. Ram 1500 -pickupiin on saatavilla lisäpotkua eTorque-moottorilla, jota tehostaa 48 voltin sähköjärjestelmä. Moottorin sisuskaluja on muutettu vaihtamalla männät ja kiertokanget. Kovin pakkaus on Venom 1200, jossa on tehoa 1200 hevosvoimaa ja vääntöä 1000 jalkapaunaa. aan kuvauksia varten. Pan America Adventure ja Street. Hennessey laittaa kuitenkin paremmaksi tarjoten autosta kolmea eri tehoversiota. Moottorin teholukemat ovat kuitenkin samat kuin vakio 5,7-litraisessa V8:ssa – 295 kilowattia ja 556 Nm. Fordin testialueella Belgian Lommelissa kokoontui kaikkien aikojen suurin määrä Mustangeja osallistuen kulkueeseen, jossa oli mukana malleja jokaisesta sukupolvesta. Huomioita on kiinnitetty imuilman tuloon moottorille ja pakoputkisto on ruostumatonta terästä. Belgiassa myydään asukasta kohden enemmän Mustangeja kuin missään muussa Euroopan maassa, minkä vuoksi Lommelin testialue oli ihanteellinen paikka uudelle ennätysyritykselle. Mustangin 55. Drag Race -meluselvitystä myöden. Tavalliseen V8-malliin verrattuna hintaa tulee 2000 euroa enemmän (ilman alv:tä). ghter -uutuudet. heinäkuuta paikallinen yhdistys Blast Garage ry, Break Sokos Hotel Tahko sekä FHRA ry. Lisävääntöä tulee liikkeellelähtöön ja moottorin alhaisilla käyntinopeuksilla. Sen järjestävät 3.–4. Toukokuun alussa pidettävässä näyttelyssä työajoneuvojen monimuotoisuus tekee osastosta yllätykselllisen ja tiedossa on mielenkiintoinen kattaus näyttelyjärjestäjän mukaan. Hankkeen rahoittajina on kotimaisia yrittäjiä sekä Mäntsälän kunta. Mäntsälän Aero on luomassa Uudellemaalle kiihdytysbaanaa Mäntsälään on suunnitteilla mahdollisimman hiilineutraali kevyen ilmailun lentokenttä ja tapahtuma-alue, joka tarjoaisi monien muiden palveluiden ohella suorituspaikan Drag Race -kilpailuille. Alueella on jo sähköyhteydet ja sitä on tasoitettu sekä tehty tarvittavia ympäristöarviointeja ja -selvityksiä mm. Teknisistä asioista voi kysyä katsastustoimipaikoilta. Mäntsälän Aero Oy:n mukaan ensimmäinen osa on valmis aikaisintaan vuonna 2020. Sarjan kolmas oli Petri Ortju Camarolla. Indian on julkistanut tulevista malleista Challengerin, Scout Bobber Twentyn ja vain 750 kappaletta valmistettavan Scout 100 Anniversary -juhlamallin. Mustangeja täältä suunnalta ainakin löytyy riittävästi ennätysyritykseen. Harley-Davidsonilta on tulossa mm. Suomalaisia osanottajia näytti olevan paikalla pääsääntöisesti Oulusta pohjoiseen, ruotsalaisia oli tullut hyvin laajalta alueelta aina Etelä-Ruotsia myöten ja norjalaisista kaukaisin taisi olla Oslosta. Pohjoisen kokoontuminen Haaparannassa Ruotsissa 11.–13.7. Tämä luovuttaa voimaa 12 kilowatin käynnistinmoottorilaturille tuoden kulkuun 176 Nm lisää. Sen reseptistä löytyy 3,0 litran mekaaninen ahdin ja paranneltua polttoaineensyöttämistä sekä välijäähdytystä. järjestetty Classic Motor Meet keräsi jälleen yhteen tuhansia autoja ja harrastajia Ruotsista, Suomesta ja Norjasta. Ensi vuoden Classic Motorshow’ssa Lahden Messukeskuksessa on teemaosastona ”Työn sankarit – ajoneuvot töissä”. comilta ja muutettu auto esitetään muutoskatsastukseen. Alueen kokonaispinta-ala on kaiken kaikkiaan 51 hehtaaria, josta noin 25 hehtaaria on lentokenttäaluetta ja kiitorata on 1,2 kilometrin pituinen. Olisivatko Pohjoismaat seuraava paikka ennätyksen lyömiseen. Venom 1000 -versiossa tehoa on 1000 hevosvoimaa ja vääntöä 850 jalkapaunaa. Mekaanisen ahtimen lisäksi siinä on kaksi pakokaasuahdinta. V8-MAGAZINE 21 130313_.indd 21 30.9.2019 18.03.27. Muuntotukea haetaan Tra. Haaparantalaisten harrastajien voimannäyte laajenee vuosi vuodelta aina vain suuremmaksi tapahtumaksi. Aiempi ennätys, 960 Mustangia, on vajaan kahden vuoden takaa Meksikon Tolucasta ja tätä aiemmat USA:sta. Uudessa Mustang Shelby GT500:ssa riittää tehoa. juhlavuoden kunniaksi autot ja kuljettajat osallistuivat myös erikoiskoreogra. Ennätyksen saavuttamiseksi eri puolilta Eurooppaa tulleet Mustangit ajoivat katkeamattomassa kulkueessa enimmillään 20 metrin välein. Rockin kuninkaan, Elvis Presleyn ’76 Harley-Davidson FLH 2100 Electra Glide vaihtoi omistajaa 731 000 eurolla GWS Auctionin huutokaupassa, mikä oli pettymys kauppaajille kaiken siihen liittyvän kiinnostuksen jälkeen. FORD MOTOR COMPANY KARI MÖRÖ Autoja oli paikalla lähes silmänkantamattomiin alueen puolesta välistä länteen katsoen. Sen valmistumisaikataulu on 2–6 vuotta riippuen eri vaihtoehdoista. Tällä kaudella käynnistyneen The Gran Turismo -luokan Suomen mestaruuteen ajoi Emil Westman GT3 Porschella Jarkko Tähtisen sijoittuessa SM-sarjakakkoseksi Ford Mustangilla. Ohjelmassa ovat ainakin cruising ja iltabileet. Indian on tuomassa tuotantoon myös uuden nestejäähdytteisen V2-moottorin, jota kutsutaan Powerplus 108:ksi. Valmistuessaan se mahdollistaisi 300 metrin kiihdytyskisat paikassa, josta sadan kilometrin säteellä asuu lähes kaksi miljoonaa ihmistä
Hän toimi juontajana Vtreme 4x4 ja Spike TV-ohjelmissa sekä esiintyi mm. Gyroskooppinen ruuvinväännin on varsin kätevä, sillä se vaihtaa pyörimissuuntaa automaattisesti ruuvinvääntimen asentoa muuttamalla. Tuo voimaan jäänyt ennätys on vuonna 2016 ajettu huippunopeus 768,61 km/h. Kansainvälinen Indian-moottoripyörien ralli keräsi Sastamalan Ellivuoreen lähes 250 osanottajaa ja 137 Inkkaria. Esillä oli mm. tavaroita hänen talliltaan ja työhuoneeltaan, muutamia hänen moottoripyöriään, muistikirjojaan, palkintojaan sekä takki ja kypärä, joita hän on käyttänyt Chip Foosen ”Overhaulin”-autonrakentelutelevisiosarjassa. lmi kestävyyskilpakuljettaja Hurley Haywoodista. Porvoon mitalla jenkkiautot näytillä Porvoon jenkkiautonäyttely 5.9. Nokian Renkaat avasivat Yhdysvalloissa tehtaan Daytonissa, Tennesseessä. Toivotussa tapahtumassa oli ohjelmassa mm. Aivan vieressä, parkkipaikalla oli myös vaihtuva ulkoilmashow koostuen kävijöiden autoista. Kurssin kokeiluluonteesta johtuen Mobilia tekee lopulliset osallistujavalinnat heidän projektiensa mukaan, jotta tieliikenteen historia tulisi monipuolisesti huomioitua. sopivaa syötävää, kuten hampurilaisia, rock’n’rollia, Fatboy trion vetämää 50-luvun meininkiä sekä jenkkiautoajelutuksia. Kahtena lähipäivänä (16.11 ja 30.11) toteutettavan pilottitapahtuman pohjalta on tarkoitus järjestää vuosittain ajoneuvoharrastajille työpajoja. Mukaan voi ottaa kokonaisten kulkuneuvojen ja työkoneiden lisäksi osia tai osakokonaisuuksia. EM-Kisoihin tauko FHRA on päättänyt pitää vuoden mittaisen tauon FIA:n alaisen kiihdytyksen EM-kisan järjestämisestä. Tarkoituksena on ajaa sillä Compissa, ja tallissa odottelee kaksi 358-kuutiotuumaista Chevroletin Pro Stock Truck -moottoria. wcja suihkutilojen sekä katsomojen osalta. Rallin vanhin moottoripyörä oli 1910-vuosimallinen Indian Single, jonka omistaja Raimo Holappa on entisöinyt. 305-kuutiotuumainen V8 ja TH-200r 4-vaihteisto ovat lähtöisin ’78 Chevystä. Äänestää voit osoitteessa overdrive.. Pitkänä elokuvana nähtiin mm. vanhainkotiasukkaille järjestettyyn 50-luvun juhlaan. ”Hurley”, joka on dokumentaarinen . Jessi Combs – ”Life at Full Speed” -näyttely keräsi varoja Jessi Combs -säätiölle, jonka missiona on kouluttaa, inspiroida ja voimaannuttaa tulevien naissukupolvien edelläkävijöitä ja stereotypioiden rikkojia. Samaan aikaan paikkakunnalla oli Hilton Head Concours -viikonloppu, joka toi paikkakunnalle upeaa autokalustoa, joita näkyi myös elokuvafestivaaleilla. Combs oli tunnettu paitsi nopeusennätysja offroad -kilpailemisestaan, niin myös TV:stä. Ohjelmassa oli elävää jenkkilän soundia a’la South River All Stars ja lisäksi Suomen pin-upja vintage -harrastajien yhdistyksen, Pin-Up Petrols’ien esitykset. Grönman Motorsportin kokonaan Suomessa rakennettuun 2016 Mountain Dew Mustang Cobra Jet Mustang -kiihdytysautoon. Tehtaan tuotantoa keskitetään henkilöautojen, SUVja kevytkuorma-autojen renkaisiin. Uusi kilpuri Hassinen Racing on ostanut rullaavana ruotsalaisen Thomas Lindströmin vanhan Pro Stock Dodge Stratuksen. Työpajapäivinä toteutettava työvaihe voi olla esim. Custom Car Clubin masinoima näyttely jatkui pihan puolelle, missä oli mahdollisuus tutustua mm. Le Mans 66 – täydellä teholla -elokuva (Ford vs. Lyhytelokuvien ja coctailbaarin lisäksi tapahtumaa sponsoroivilla ajoneuvoalan yrityksillä oli esittelyosastonsa. Hän kuoli 39-vuotiaana 27. Oscar-voittajien, Matt Demonin ja Christian Balen tähdittämä tositapahtumiin perustuva draama pohjautuu Fordin ja Ferrarin taisteluun vuoden 1966 LeMansin 24 tunnin ajon herruudesta, valmistautumisesta koitokseen ja itse kisasta. LUKIJAKILPAILU HANNELE HATANPÄÄ Herkullisen syvänpunainen ’58 avo-Impala 348 TriPowerilla kuului porvoolaiselle Kaj Hägglundille. Mobilia Autokylässä Kangasalalla järjestetään marraskuussa ”Ajoneuvohistoriaa säilyttävien menetelmien työpaja”. Ferrari) saa Suomen ensi-iltansa 15. Mythbusters, 1001 Car things to do before you die, Science Chanelin How to build…everything ja All girls garage -ohjelmissa. Arts Center of Costal Carolina järjesti neljännen kerran 10. osakokokonaisuuden restaurointi toimivaksi tai koko esineen puhdistaminen ja suojaaminen. Määrä ei ollut itsetarkoitus, vaan monipuolisuus, joka tuntui lisäävän syventymisaikaa lähinnä paikallisista ja lähialueiden harrasteajoneuvoista koostuneeseen show’hun. marraskuuta. Keskiössä ovat autonsuunnittelija Carroll Shelby (Damon) ja kilpakuljettaja Ken Miles (Bale), joilla on taistelunsa luodakseen kilpailukykyisen kilpurin Fordille (Ford GT49 Mk II). Lopputuloksena on Fordien legendaarinen kolmoisvoitto aiemmin kisaa hallinneiden Ferrareiden hävitessä pelin. Palkinnon arvo on noin 50 euroa. /kilpailut/. Pyrkimyksenä on Pohjois-Amerikan myynnin kasvattaminen. elokuuta yrittäessään lyödä nimissään ollutta nopeusennätystään suihkumoottorisella North American Eagle -kiiturilla Oregonin autiomaassa. Äänestä tämän numeron paras juttu! Äänestä mielestäsi tämän numeron paras juttu, niin osallistut akkukäyttöisen Black & Deckerin gyro driver ruuvinvääntimen arvontaan. lokakuuta Vintage Auto FilmExhibition tapahtuman Etelä-Carolinassa Hilton Head Islandilla. 15 ja ilmoittautumisaika umpeutui jo syyskuussa. Tästä huolimatta Nitro-kilpureita tullaan näkemään stripillä myös ensi kaudella. Porvoolaisen Pekka Rautakosken ’31 Ford on rakennettu suomiautosta. Osallistujamäärä on max. Tavoitteena on, että EM-osakilpailu on ohjelmassa jälleen vuonna 2021. Taidetehtaan tiloissa esitteli ajatuksella erityyppisiä ja -tyylisiä jenkkiajoneuvoja. Syynä tähän on huonosti tuottanut ja katsojavajeesta kärsinyt, kesällä ajettu EM-osakilpailu. 22 V8-MAGAZINE 130313_.indd 22 30.9.2019 18.03.45. Paikalla olivat myös Brittien saarilta saapuneet harvinaiset 1913 Thor V-Twin ja 1922 Ace. Ruotsalainen Tunagården-vanhainkoti sai asukkaaltaan Stig Aggestdilta perinnöksi lähes kaksi miljoonaa kruunua, joita se käytti tänä syksynä mm. Pajasta koostetaan aineistoa rakenteilla olevaan tietopankkiin ja työskentelyssä hyödynnetään verkkosisältöjä. Kuljettajana nähtäneen Anna Hassinen. Tauon aikana Kauhavan radan oheistoimintoja parannellaan mm. Maailman nopein nainen jätti ennätyksen lyötäväksi Petersenin Automotive Museumissa oli syyskuussa muistonäyttely ”nopeimpana naisena neljällä pyörällä”-tunnetusta Jessi Combs’ista, joka ajoi kilpaa ja rakensi autoja erityisesti metallitöitä tehden
SAMALLA LEVITYSKERRALLA KAHTA ERILAISTA VAHAA AJONEUVOSI PINTAAN TUPLAVAHA SOVELTUU MAALI-, MUOVI-, LASIJA METALLIPINNOILLE 03-53 400 53 Ghostwash.com V O I S I H A N S I TÄ H A R R A S TA A VA I K K A P I T S I N N Y P L ÄY S TÄ KAHDEKSAN SY YTÄ ELÄÄ Hanki omasi: v8.. /tilaa 130314_.indd 23 30.9.2019 22.50.10
Olimme liikkeellä Tekniikan Maailma -lehden (12/71) tuoreeltaan testaamalla ’71 Buick Electra 225 4d hardtopilla, johon palaamme myöhemmin nostalgiaesittelyn merkeissä. JA R M O M A R K K A N E N MYSTERY TRAIN VOITTAJA RAITEILLA 24 V8-MAGAZINE 130315_.indd 24 30.9.2019 18.57.38. TEKSTI JA KUVAT KAI SALMIO O lipahan taas reissu ja näyttelykokemus! Näyttelyreissut ovat poikkeuksetta samalla myös työkeikkoja, siksi olen lähes aina liikenteessä yksin. Toisenlainen kohokohta oli tiettävästi Euroopan ensimmäinen aito ’69 AMC Hurst SC/Rambler. Lahdessa nähtiin korkeatasoisen kaluston lisäksi maailman luokan autonrakentaja David Kindig Yhdysvalloista. Kyse on samaan aikaan jonkinmoisesta taiteilijasta. Paja ei olisi mitään ilman taitavia rakentajia, Daven toimiessa lähinnä projektien visionäärinä. Matkassa oli näin yhteensä pitkälti toistasataa vuotta harrastuskokemusta. JA R M O M A R K K A N E N Tomi Kankaan vasta näyttelyn avauduttua paljastettu Ford 1932 ”Mystery Train” nappasi ansaitusti Show Carien ykköspystin. Päätin tänä vuonna kuitenkin poiketa kaavasta ja palata ikään kuin alkulähteille. Reissussa oltiin liki kellon ympäri, joten kotiutus tapahtui vasta kukon laulun aikaan. Kindigin Bitchin´Rides -televisiosarja on tuttu ohjelma myös kotimaisilta kanavilta. Moni toki toivoisi, että maailmalla silmäätekevät tähdet toisivat näytille myös Tässä se on, näyttelyn showstopperi! Aito ’69 AMC Hurst SC/Rambler, jonka ulkoasu viestittää amerikkalaisuutta parhaimmillaan. Jenkkiautonäyttely, Lahti 28.–29.9. Mystinen juna sai myös arvostetun Dave Kindigin valinta -palkinnon. Näyttelyn ehdottomaksi kohokohdaksi voi nimetä Kankaan Tomin Steampunk-tyylin rodin, joka voitti kaiken mahdollisen. Tomi ja näyttelyn tähtivieras Dave Kindig valittiin molemmat myös X-treme Hall Of Fameen, mistä he saivat muistolaatat. Auto esitellään myöhemmin lehdessä. Dave isännöi viime vuosituhannen lopulla 1999 perustettua Kindig-it Design -nimistä autopajaa Utahin South Lake Cityssä. Näitä ei ole nähty aikaisemmin Suomessa, eikä tiettävästi koko Euroopassa. Kimppamatkassa oli siis tällä erää mukana itseni lisäksi useampi pitkänlinjan jenkkiautoilija. Tähtivieras Dave Kindig Lahdessa on totuttu näkemään vuosien saatossa useita maailmanluokan tähtiä, eikä tämä vuosi tehnyt poikkeusta. Näin estradille marssitettiin yhdysvaltalainen Dave Kindig, joka on kuuma nimi autonrakentelupiireissä ison lätäkön takana
Summer of ’69 teema kokosi paikalle paljon vuosien ’68–’70 autoja. Ruotsalaisen Mats Berghin ”kulahtaneessa” kunnossa ollut ’69 Plymouth Roadrunner oli yksi niistä. Falunilaisen Steven Järuddsin autoja on nähty aikaisemminkin lehden sivuilla, kuten ’68 Dodge Coronet SRT8 (V8 2/17). Hän myös signeerasi auton. Erittäin kiinnostava projekti, joka siivitti ajatukseni heti ’68 Topless Chargeriin. Torino oli näyttelyssä vielä viimeistelemättä. Galaxiella napattiin muskeliautojen hopeatila. Speedstertyyppinen avo on rakennettu Dave Kindigin haasteen ja luonnostelmien pohjalta. P E T R I LA U LA JA IN E N V8-MAGAZINE 25 130315_.indd 25 30.9.2019 18.58.43. Tämän Forsmanin ’69 Ford Torino-projektin näkemistä olin odottanut pitkään. Lahteen Steven toi näytille ’63½ Ford Galaxien, jonka hauska yksityiskohta on salmiakki-kuviollinen vinyylikatto
Skaralaisen Mikael Isakssonin ’60 Dodge Polara 2d HT rankattiin yllättäen 50-lukulaisten kolmanneksi. Tällä erää mies toi näytille sympaattisen ’69 Oldsmobile Vista Cruiserin, joka on aikanaan toimittanut los angelesilaisen palopäällikön Simonsin työauton virkaa. No onhan se ehkä kuitenkin valmistettu jo 50-luvun puolella. peruskalustoon Lahdessa. Näin ulkomaista kalustoa on helppoa ja edullistakin roudata Lahteen lahden toiselta puolelta. Näyttelyn vaikuttavin matalakiituri oli eittämättä jönköpingiläisen Bo Karlsbergin jättikokoinen ’78 Lincoln Diamond Edition Jubilee Mark V. PETRI LAULAJAINEN 26 V8-MAGAZINE 130315_.indd 26 30.9.2019 18.59.53. Tuottelias pariskunta toi näytille viime hetkillä valmistuneen ’32 Ford Tudorin, joka oli kastettu ”Mystery Trainiksi”. Kyse on luonnollisesti kulttuuriteosta, johon palaamme vielä myöhemmin esittelyn muodossa. ”Rämpylämiesten Superbirdejä” valmistettiin vähäiset 1512 yksilöä. Totuus lienee se, että kaluston tuottaminen USA:sta Suomeen on tavattoman kallista. Auto miellytti myös tuomaristoa, joten Bo sai kotiinviemisenä Show Carien kolmospytyn. Ruotsista tulee näytille usein näyttäviä 50-luvun lopun ja 60-luvun taitteen siipiherkkuja. Lapualaisen Heath Garagen Tomi ja Anna-Stina Kangas ovat nousseet melko lyhyessä ajassa kotimaisten autonrakentajien harvalukuiseen eliittiin, ja heidän tuotoksia on nähty myös kansainvälisesti. Muuten on hassua tuoda paikalle näyttelyssä aikaisempina vuosina nähtyä kalustoa. Näin Suomen Chicagossa nähtiin liki puolen sataa toinen toistaan hienompaa ruotsalaista autoa. Siitäkin huolimatta shown varasti piskuinen jenkkilipputeemainen ’69 AMC Hurst SC/Rambler, joka oli sijoitettu AMC Club Finlandin osastolle. Messukeskuksessa ihasteltiin Mystery Trainin lisäksi monia upeita rodeja, kustomeita, muskelija siipiautoja, prätkiä sekä miljoonaluokan Ferraria. Taustalla näkyy John Löfbackan ´49 Ford F1 pickup, joka sai Amerikan suurlähettilään tunnustuspalkinnon. Juhani Hirvonen toi näytille viimeistellyn ’58 Chevrolet Corvetten. Paikalla nähtiin myös Kankaiden aikaisempia tuotoksia, jotka oli tuotettu messukeskukseen lähinnä Daven silmän iloksi. kättensä jälkeä. Eskilstunalainen Keijo Hokkanen alkaa kuulua jo ns. Siksi näyttelyjärjestäjiltä ei vaan yksinkertaisesti löydy paukkuja siihen soppaan. Näitä ei ole liiaksi Suomessa! Hot Rodien voittajaksi rankattiin Lennart ”Zacke” Zackrissonin ’32 Ford Roadster ja toiseksi kuvan ’26 Ford Model T Coupe, jota kuskaa imatralainen Mika Klemolin. J A RM O M ARK K ANE N . Custom -luokan voittajaksi nousi tanskalainen Palle Johansen upealla ’47 Cadillacillaan. Steampunk-henkinen tuplaturbotettu rodi ei jättänyt kylmäksi edes kaiken nähnyttä Davea, joten näyttelyn kenties himotuin huomionosoitus matkasi syystä Etelä-Pohjanmaalle. Esikuvana on toiminut George Barrisin kustomoima ’42 Cadillac. Itse olisin nähnyt harjavaltalaisten Maria ja Samu Ketosen hankkiman erikoisuuden mieluummin yksinään näyttelyn paraatipaikalla, joka oli nyt varattu näyttelyjärjestäjien omalle ´69 Ford Torino speedster-projektille. Kindig valitsi myös oman suosikkinsa, eikä kohdetta ollut itseasiassa edes vaikea ennustaa
Jönköpingiläisen Lars Ekelundin ’57 Chevrolet 210 arvostettiin jyrytyksessä Classic-sarjan pronssitilalle. Rosersbergiläisen Kent Ekströmin ’64 Ford Fairlane Sport Coupe palkittiin pääsiäisenä Elmiassa mm. Autolla pokattiin Pick Up -luokan voittopysti. kirkkonummelalaisen Jouni Kannisen ’70 Ford Galaxie 500 XL avo. Lahden keskustassa nähtiin cruisingin aikana mm. Ruotsalaisen Anders Bengtssonin ’69 Plymouth Sport Furyssä on makeetakin makeampi ”vinyylikatto”. Puromäkeläisen Sanna Niemeläisen ’56 Chevrolet Stepside pickup on todellinen namupala. Tässä mallia näyttää brutaali ’57 Classic-Chevy. Mukana menossa oli myös porvoolainen Niklas Viitanen, joka esitteli myöhemmin illan aikana myös ’65 Dodge Dart GT:n renkaanpoltto-ominaisuuksia. Kerho-osastoilla nähdään usein mielenkiintoista kalustoa. komeita full size -jenkkejä, joita yhdisti vieläpä valkoinen väritys. PETRI LAULAJAINEN V8-MAGAZINE 27 130315_.indd 27 30.9.2019 19.01.24. Cryuisailimme itse ’71 Buick Electra 225:lla aina aamun pikkutunneille saakka. Juha Laakson Nash Gasser oli varsin piristävä ilmestys. Pikkis on nimetty osuvasti ”Unelmaksi”, jota se on takuuvarmasti Sannalle. Auto valittiin myös näyttelyn TOP 10:iin. High tech -henkisessä Classic-Chevyssä oli useita ominaisuuksia, joiden perusteella tämän olisi voinut sijoittaa yhtä hyvin ”katuautoluokkaan”. Ford-Freak Club of Finlandin laanilla ilahdutti näyttelykansaa mm. Taustalla näkyy John Löfbackan ´49 Ford F1 pickup, joka sai Amerikan suurlähettilään tunnustuspalkinnon. Syyskuun lopun sää oli suosiollinen, joten cruisingissa nähtiin myös kattava otos kotimaista jenkkikalustoa, kuten myös päivemmällä harrasteparkissa, joka suorastaan pursui komeita nelipyöräisiä. Custom -luokan voittajaksi nousi tanskalainen Palle Johansen upealla ’47 Cadillacillaan. himoitulla Best in Show Custom -tittelillä. Esikuvana on toiminut George Barrisin kustomoima ’42 Cadillac. Plymari oli osa ”Summer of ´69” -teemaosastoa. Lahdesta napattiin myös lisää hyllynkoristeita, kun Kent pokkasi Muscle Car -luokan voittopytyn. Lauantaina oli vuorossa näyttelyovien sulkeuduttua Big Cruising Night -nimeä kantava cruising, joka starttasi messukeskuksen pihalta kohti Ace Corneria
Pakoputkien ulostulot sijoittuvat auton alle, eivätkä ne näin riko kliiniä kokonaiskuvaa. Chevrolet Chevelle 1969 Hotchkisin alustaosien ansiosta auton ajettavuus on todella hyvä. 28 V8-MAGAZINE 130341_.indd 28 30.9.2019 22.10.23
Reissua varten tarvittiin auto, ja sille läpikäynti. Viime vuoden joulukuussa Sipoon Martinkylässä sijaitsevan tallin porukka keksi, että lähdetään porukalla Poweriin parin vuoden tauon jälkeen. TEKSTI JA KUVAT PETRI LAULAJAINEN V8-MAGAZINE 29 130341_.indd 29 30.9.2019 22.10.36
Maalaukseen ja pohjien tekoon jäi aikaa vain kolme viikkoa. Se osoittautui kuitenkin sävyltään liian kirkkaaksi. Joka kulmassa ovat nykyään levyt, edessä 12-tuumaiset ja takana 11-tuumaiset. Näin ei asia ole läheskään aina sieltä tuotujen autojen kohdalla, kertoo Joni Hytti, yksi idean päänikkareista. Kymppipulttinen lukollinen perä avattiin ja todettiin moitteettomaksi. Pakokaasut poistuvat Hookerin pitkien peltipakosarjojen ja yksillä vaimentajilla varustetun rosteriputkiston välityksellä. Pääväriksi valikoitui edelleen vihreä, mutta tällä kertaa kirkkaampana versiona. Vinyylipäällysteisistä penkeistä saatiin priimat. Kiinalaisvalmisteinen etumaski aiheutti lisäpuhdetta, sillä se oli sentin vinossa valoihin nähden. Tulpat, öljyt ja suodatin vaihdettiin varmuuden vuoksi. . – Korissa oli siellä täällä pieniä lommoja, jotka oikaistiin. Tekniikkana toimi piristetty moottori, TH-350-vaihteisto ja kymppipulttinen perä lukolla varustettuna. Autoon oli tilattu jo uusi konepelti, joten homma ajautui automaattisesti muskelisuuntaan. Niinpä valoja oli siirrettävä sentti sivulle. Tuulilasi on uusi, ja se tilattiin Kuttilan Autolasista. Auton historiasta oli sen verran tietoa, että sillä oli kierretty jossain vaiheessa sikäläisiä näyttelyitä. Samalla selvisi, että taka-akseliin oli vaihdettu Amerikassa jykevämmät vetoakselit. Seuravaksi värikartastosta löytyi GM Europa Green Spirit, joka kelpuutettiin. Moottoria oli myös piristetty Amerikassa, sillä siinä olivat paikoillaan Edelbrockin RPM -kannet, RPM Air-Gab -imusarja, 750 cfm vakuumitoiminen kaasutin sekä käynnistä päätelleen jyrkempi nokka-akseli. Olihan se GM:n oma värisävy. Kaikki umpiot uusittiin samalla. Kiirettä piti Auto oli alun perin väritykseltään vihreä ja mustilla raidoilla varustettu. Muskelihenkinen toteutus Auton rakentelun alkuvaiheessa aprikoinnin kohteena oli, että tehdäänkö autosta muskeliauto uusilla isoilla vanteilla varustettuna, täysin originaali vai pro street -tyylisuunnan edustaja. Värikartastoja tutkittiin ahkerasti, ja ensimmäisenä vaihtoehtona esiin nousi uuden Ford RS:n vihreä. 30 V8-MAGAZINE 130341_.indd 30 30.9.2019 22.11.08. Niinpä se valikoitui pikaprojektin kohteeksi. 2800 kierroksen tartuntanopeuden turbiinilla ja shift kitillä varustettu TH-350-automaatti oli niin ikään täysin toimiva ja siihen vaihdettiin vain öljyt. Teksasista löytynyt auto oli ostohetkellä sisustaltaan hyvä, mutta maalipinnassa oli toivomisen varaa. Takapäästä löytyvät ilmaiskarit. – Kävi hyvä tuuri sen suhteen, että tekniikka oli tehty kokonaisuudessaan Amerikassa, ja se myös toimi. Henri poisti ikkunoista Amerikassa tehdyn kiinnipalaneen tummennuksen ja siisti sisustan hammasharjaa apuna käyttäen. Kolme kaveria teki töitä iltaisin, ja neljäs kaveri tuli mukaan projektin viimeisenä kuukautena siistimään autoa, kiillottamaan kromilistoja ja puhdistamaan sisustaa, Joni kertoo. Auton moottori oli toimiva, eikä sitä katsottu tarpeelliseksi avata. Vaihdettavien osien listalle päätyivät konepellin lisäksi, puskurit, yksi lokasuoja ja jarrut eteen ja taakse. Illat alkoivat kulua tallilla yhä tiiviimmin auton kanssa puuhasteltaessa. Helsingin American Car Show lähestyi, ja auto haluttiin sinne näytille. Uutta väritystä suunniteltaessa oli selvää, että raidoituksesta luovuttaisiin. Konepelti saatiin maalaamosta vasta torstaina näyttelyn rakentamispäivänä, ja näyttelyyn auto ajettiin koekilpien turvin, aikaa leimaamiseen ei tällä erää ollut. Alustapuolta parannettiin QA1:sen säädettävillä iskareilla sekä Hotchkisin kallistuksenvakaajilla. Laborghineja ja Ferrareita. Työn toteutti sipoolaisen TudPaintingin Mauno Tuukka, joka oli maalannut aiemmin mm. T allissa majaili useampia autoja, mutta Amerikasta vajaat pari vuotta sitten kontintäytteeksi hankittu ’69 Chevelle oli se joka lähti käyntiin, ja myös liikkui omin voimin
Aidolle vastineelle ei ole tässä autossa tarvetta. Hattuhyllyllä sijaitsevien 8 x 10 -tuumaisten Ground Zero -kaiuttimien välissä on maskottina NOS-pullon pehmoversio. Peilit ja osa listoista saatiin kiillotettua, muut ovat uutta osaa. Retro Soundin soitin, Ground Zeron 8 x 10 -kokoiset kaiuttimet takana ja tavaratilan kymppituumainen basso Pioneerin digipäätteellä antavat muhkean ja voimallisen soundimaailman. Priima maalaus vaati priimat kromit. V8-MAGAZINE 31 130341_.indd 31 30.9.2019 22.11.55. Kaikki tilatut osat eivät koskaan saapuneet, joten myös vanhoja pikkuosia ja koristelistoja jouduttiin käyttämään
Ainoastaan käsijarru oli tehoton muihin jarruihin nähden. Pienen tutkimisen jälkeen selvisi, että dampperi pyöri ympyrää. Tankki jouduttiin täyttämään reissulla peräti kahdeksan kertaa, sillä tiuha perävälitys ei ole se optimaalisin vaihtoehto matka-ajoa silmälläpitäen. Ensimmäisessä Tikkurilan cruisingissa MSD-boksi sanoi sopimuksen irti, ja myöhemmin dampperin vulkanointi lähti irti tyhjäkäynnillä ja moottori alkoi kolisemaan. US-Partsista löytyi uusi, mutta se oli noin puolet vanhaa painavampi. Kahdeksan tankkausta Vihdoin koitti se pitkään odotettu Powerin reissu, ja mukaan lähti koko auton rakentamisesta vastannut porukka Henrikiä lukuun ottamatta, joka joutui jäämään kotiin. Kierrosherkkyys laski sen myötä aika paljon, Joni kertoo. Laturi vaihtui 140 ampeerin versioon ja akuksi valikoitui moottorin ulkoasun kanssa hyvin yksiin sopiva Optima Red. Kilometrejä kertyi yhteensä noin 1000, eikä minkäänlaisia ongelmia ilmennyt. Lämpömittarilla varustettu jäähdyttimen korkki kertoo milloin avaaminen on turvallista. Moottorin kierrokset huitelevat satasen vauhdissa 3200 kierroksen tuntumassa ja kulutus on sen myötä noin 25–30 litraa Moottori oli sen verran hyväkuntoinen, että sitä ei tarvinnut avata. Reissulla tuli käväistyä sekä Lidköpingissä että Västeråsissa. Se varustettiin lisäksi pikalaturin nopealla plugilla. Seuraavaksi vuorossa oli Tampereen Hot Rod & Rock Show, mistä heltisi Amerikan autojen kakkostila. 32 V8-MAGAZINE 130341_.indd 32 30.9.2019 22.12.46. Niinpä sen tilavuus on täysi arvoitus. Rekisteriotteeseen merkittyjä kuutiotuumia on 350, ja voimaa aivan riittävästi cruisailuun. – Ensimmäisenä tuli mieleen, että kampiakseli meni poikki. Näyttelyn jälkeen autoon tehtiin pieniä korjauksia ja se katsastettiin. Lastentaudit selvisivät onneksi ennen Powerin reissulle lähtemistä
V8-MAGAZINE 33 130341_.indd 33 30.9.2019 22.13.29. Suunnitelmissa on mm. ektillä varustettuna. Koko kesänä kilometrejä kertyi noin 1500, mikä oli samalla takarenkaiden kestoikä. Sama porukka on ollut kasassa jo 15 vuotta ja tallille on kokoonnuttu porukalla rakennuspuuhiin kerran viikossa. Niihin lukeutuu Cossun entinen ’31 Ford Roadster pickup sekä kustomoinnin kohteena oleva ’59 Ford Fairlane Skyliner retractable hardtop. Kasausvaiheessa yksityiskohtiin kiinnitettiin erityistä huomiota, ja esimerkiksi ovet sulkeutuvat esimerkillisen pehmeästi. Vannetukusta saatiin kokeiluun muutamia vanteita, jotta alle löytyivät oikean offsetin omaavat. ekti, jota jouduttiin käyttämään reissulla vain kaksi kertaa, vaikka autossa ei ole tuulitunnelia. Nyt puhaltelevat jo uudet tuulet, sillä seuraavat projektit ovat hyvässä vauhdissa. Auton omistavalla Timolla on ollut lukuisia amerikkalaisia autoja, mutta hänen mukaansa Chevelle on ensimmäinen auto, joka ottaa kierroksia tällä tavalla. satasella. Tehoa on käytössä riittävästi, joten takarenkaiden pito on kovilla. Kesän pokaalisaalis karttui vielä Lomaalta, mistä heltisi Amerikan autojen ykköspysti. Autoon asennettiin läpikäynnin aikana alumiininen jäähdytin kiinteällä . Vaimoille lähtevätkin kotiin isot kiitokset harrastusajasta. Varmuudeksi lisättiin sähköinen . Rajoittimen nasta on asetettu 6000 kierroksen kohdalle. Eli eiköhän jälleen ensi kevään American Car Show’ssa ole esillä tuotoksia Sipoon Martinkylän tallista. Polttoaineena autossa on käytetty V-Poweria lisäaineella ryyditettynä, sillä moottorin puristukset ovat suhteellisen kovat. lattiamaton ja ovipahvien vaihto. Autolle on tarkoitus suorittaa loppuviimeistely, vaikka se on muuten valmis. Renkaina ovat Nanganit, edessä kooltaan 235/35–20 ja takana 265/40–20. Barteza American Chrome -vanteilla on kokoa edessä 8 x 20 tuumaa ja takana 10 x 20 tuumaa. Porukalla kun tehdään, niin myös tulosta syntyy. Projektissa olivat talliporukasta mukana Timo, Joni Hytti, Tom Palomies, Jari Uusijaakola sekä Henri Björkroth
Mutta sitten eräänä Juhannuksena mökiltä paluureissun yhteydessä Lotta oli kuin ohimennen tokaissut isälleen, että olisi ihan kiva itsekin joskus ajaa kiihdytysajoja. Etenkin Kalajoelle suuntautuneet kilpailureissut olivat olleet tyttöjen mieleen, olihan siellä tarjolla upeat hiekkarannat ja paljon muita aktiviteetteja. Arin Turbo-T:ssä on Buickin itsensä mainostama Darth Vader -keula. Kummisäännön turvin Eihän siinä sitten mitään muuta tarvittu kuin kotona kaivaa sääntökirja esiin ja tutkia sieltä huolella tarjolla olleet mahdollisuudet, ja soitella ympäriinsä kyselemässä oikeat sääntötulkinnat. Ari-isä halusi vielä erikseen painottaa, että Lotta ei tuohon päivään mennessä ollut ajanut minkäänlaista moottoroitua ajoneuvoa. Lotan siirtyminen kiihdytysajon pariin on oma mielenkiintoinen tarinansa ja tässä yhteydessä on käytetty yhtä sääntökirjan sallimaa mahdollisuutta. Lotan omien sanojen mukaan ei edes mopoa. Arin Turbo-T on jo sen verran kovempi kulkuinen, että jarruvarjo, wheeliebar ja takasiipi kuuluvat mukaan kuvaan. Tähän isä ei ollut kyennyt heti ensikuulemalta vastaamaan mitään muuta kuin Jaa! Matkaa kotiinpäin oli jäljellä vielä muutama tunti ja siinä yhteydessä asiasta ehdittiin keskustelemaan vielä hyvä tovi. TEKSTI JA KUVAT HEIKKI MALINEN J älkikasvua löytyy paljonkin kilpailemassa yhtä hyvin niin junnupuolelta kuin aikuisten ryhmistä, mutta muutoin aktiivisesti kilpailevat isä-jälkikasvu parit ovat harvassa. Molemmat kilpailevat kahdessa eri ET-ryhmässä, missä kilpailija asettaa itse oman dial-in tavoiteaikansa. Nyt tutustumme klaukkalalaisten Lotta ja Ari Remahlin kisaoperaatioon. Lotta ja Ari Remahl muodostavat tyylikkään isä-tytär-tiimin, ajoneuvoinaan molemmilla Buickit. Varsinaiset ajelut rajoittuivat lähinnä käsittelyharjoituksiin, kuten peruutteluun, kääntymistä, sekä ihan vaan edes takaisin ajelua. Lotan Ari-isä oli ennättänyt kilpailla useamman vuoden ajan ja Lotta oli usein kulkenut serkkunsa ja siskonsa kanssa hänen mukana kisoissa. Siinä yhteydessä nuoret likat olivat juosseet ympäri varikkoa ja tehneet milloin mitäkin. 34 V8-MAGAZINE 130354_.indd 34 1.10.2019 10.39.42. Kaudella 2019 Lotta ajoi toista kauttaan ryhmässä Pro ET ja isä on puolestaan kilpaillut hitusen verran nopeammassa Super Pro ET:ssä ja molemmat Buickien ratissa. Tätä samaa jatkettiin monena iltana ja siihen päälle vielä käväistiin Myllypurossa ajelemassa kartingia sisäradalla. Buick Skyhawk 1978 & Buick Turbo-T 1987 BUICKIEN PAULOISSA Aktiivisesti yhdessä kilpailevat isä ja tytär -tiimit ovat olleet kiihdytysrintamalla harvassa etenkin, kun tyttäreltä ei löydy mitään junioripuolelta hankittua kilpailutaustaa. Pienen ajelun ohessa Lotta sai maistella burnisten tekoa, kuviteltua lähtövaloihin asettumista ja Buickin lähettämistä. Ari halusi kartingautolla antaa tyttärelleen mahdollisuuden tutustua siihen, mitä tapahtuu silloin, kun rattia käännetään vauhdissa. Asiaa piti vielä tutkia sitäkin kautta, että Lotta ei ollut ennättänyt hankkia minkäänlaista kokemusta kummastakaan junnuille tarkoitetuista omista sarjoista. Tässä vaiheessa Lotalle oli ennättänyt kertyä ikävuosia tasan 16. Ensimetrinsä auton ratissa Lotta ennätti kokeilla isän yrityksen hallin pihassa, ja silloin ajokkina toimi heidän ”nakkikiskaksi” kutsumansa Katu-Buick, tarkemmin sanottuna Buick Grand National 1987
”Nakkikiskan” oikeaoppisen lähettämisen eteen Lotan piti tehdä paljon harjoituksia, kokeilla erilaisia kepposia ja lisätä pikku merkki kierroslukumittariin. Ensimmäisen kisalähtönsä Lotta muistaa edelleen hyvin, kaiken tähän sisältyneen jännityksen ja sen tunteen, että hän ei tiennyt yhtään mitä varttimailin pätkällä tulee tapahtumaan. Kyseinen Kummi-sääntö kuuluu kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraavalla tavalla. Hän sai hypätä suoraan täysikokoisen turboahdetun Buickin rattiin. Arin 1987 Buick Turbo-T kilpailee astetta kovemmassa ryhmässä ja siellä isän tavoiteaika on 8,60 sekuntia. Kaudeksi 2019 Lotta istahti ”Monza-koppaisen” 1978 Buick Skyhawkin ohjaimiin. Nykyisin Remahleilta löytyy heidän omien sanojensa mukainen Klik-Klik -reaktiopeli. Muuta tietä kilpa-auton rattiin ja lisenssiin ei Lotalle yksinkertaisesti ollut tarjolla, etenkin juuri junnuvehkeistä hankitun kokemuksen puuttumisen takia. Isän mukaan ”Nakkikiska” on monilla tavoin helppo auto, mutta jos tämän kanssa haluaa nappilähtöjä jarrua vasten ja ahdot ylös nostamalla, silloin kyseessä ovat isommat haasteet. V8-MAGAZINE 35 130354_.indd 35 30.9.2019 22.42.03. . Enää ei tarvitse väkipakolla odottaa 18-vuoden ikään asti, Isot pallot ja korkeahko perä olivat perusjuttuja 70-luvulla. Heinäkuussa 2017 Lotta käväisi FHRA:n toimistolla Malmilla suorittamassa kirjalliset kokeet ja Pro ET-ryhmään oikeuttavan lisenssilähtönsä Lotta suoritti Virtasalmella elokuussa samana vuonna. Riittävän kokenut kilpailija, jolla on suoritettuna saman tai korkeamman tason kilpailulisenssi, toimii neuvonantajana ja opastajana kaikkien lisenssiajotapahtumien aikana. Neljän varovaisesti otetun lisenssilähdön jäljiltä asia oli sitä myöten klaari ja heti sen perään Lotta sai samana viikonloppuna osallistua ensimmäiseen kisaan. Mitään joulukuusen kanssa tehtyä harjoittelua ei tässä vaiheessa ollut tapahtunut, mutta jonkunlaista kännykkäsovellusta toki oli hyödynnetty ja tutustuttu siihen, missä vaiheessa auto pitäisi saada valoista liikkeelle. Lisenssin hankkiminen järjestyi FHRA:n sääntökirjan mahdollistamalla Kummi-säännöllä, ja 16-vuotiaan Lotan tapauksessa isä toimi tapahtumia valvovana ja ohjaavana kummina. Ari ei voi muuta kuin kiitellä sääntökirjan puitteissa sallittua mahdollisuutta aloittaa kilvanajo, ja nimenomaan 16-vuoden iässä. Lotan oman kertoman mukaan auto vaan lähti, meni hyvin ja sitten mielessä olikin jo ollut tunne Jaaha tässäkös tämä olikin
Ohjaamon puolelta ei löydy mitään nykyajan himmeleitä, ja turvakaaret sekä muut sisustaan liittyvät materiaalit ovat sitä itseänsä, toki nykysääntöjen mukaiset. Kauden kuluessa Ari-isä tokaisi jossain vaiheessa, että olisiko ehkä mietittävä jotain uutta autoa. Skyhawkin mukana tulleella jenkkimoottorilla auto kulki aikaan 10,28/199 km/h. RENKAAT: 3,6/24–15, 32/13–15. Siellä hänen silmiensä eteen aukesi isän ja kavereiden toimesta hauskasti Nalle-paperiin kääritty eriskummallinen paketti. . Tähän Lotta ei voinut todeta muuta kuin, että olisihan se jotain! Vuosimallia 1978 edustavan Skyhawkin hankintaan liittyy poikkeuksellisen hauska tarina, varsinkin kun Lotta ei tiennyt saavansa uutta autoa. Kevyehkö Skyhawk nostaa tassua kohtuullisen siististi. KORI. Nopeampi tulos olisi ollut yhtä kuin suorituksen hylkäys, tai auton toteaminen suoritustasoltaan ”laittoman nopeaksi”. Lotan ”Monza-koppainen” Skyhawk on pelkistetyn kaunis ja olemuksensa puolesta se kelpaisi pitkälti tuollaisenaan vaikka nostalgia-kilpuriksi. Amerikassa rakennettu 1/8 mailin kiihdytyksiin 6,5–6,6 sekunnin autoksi, kaudella 2019 varttimaililla paras aika ja loppunopeus 10,15/219 km/h. Alun alkujaan asia eteni niin, että Lotta oli itse linkittänyt isälleen erään Amerikan suunnalta netistä bongaamansa 70-luvun ”Chevrolet Monza-koppaisen” auton myynti-ilmoituksen. Lotan reaktiot osuivat hyvin kohdilleen ja Buick tikkasi tasaisia 11,8–11,9 sekunnin tuloksia. Skyhawk henkii runsain määrin aitoa 70-luvun Vintage-henkeä. Jossain vaiheessa hän oli sitten mennyt vilkaisemaan uudestaan kyseistä ilmoitusta ja joutunut harmikseen havaitsemaan, että ilmoitus oli poistunut netistä ja auto oli ilmeisesti myyty. Lotta oli tietysti ihmeissään, ehkä vielä enemmän pakettia avatessaan, ja varsinkin paketin sisällön alettua paljastumaan. Auto oli nimittäin jo kauden 2018 kevätkisoissa kulkenut sallitun kaarirajan alle, ja siitä eteenpäin Buickin kulkupuolta jouduttiin rajoittamaan 11,8 sekunnin tulostasolle. Auton yleisilme, väritys ja rakennustyyli henkivät omalla tavallaan niin paljon vanhoja 70-luvun Pro Stockereita ja silloista ajanjaksoa. Chevyn 331 cid pikkulohko jaksaa hyvin pyörittää rengasta kevyehkön Skyhawkin alla. Nyt on tyyliä Kaudeksi 2019 Lotalle ilmestyi kokonaan uusi auto, mutta merkkiuskollisesti tämäkin on Buick ja mallimerkinnältään Skyhawk. Ei hittolainen, ja ihania nämä pojat ovat, kuului useampaan otteeseen kuvaamaan sitä ilon ja onnen määrää. Skyhawkin mukana tulleella moottorilla Lotta kilpaili ekan Motoparkin, tokan Kauhavan, EM-kisat ja sitten Porin West Coast -osakilpailun yhteydessä edessä oli moottoririkko. Lotalla ei nimittäin ollut hajuakaan siitä, että isä oli salassa tehnyt kaupat autosta, joka olikin juuri tämä Lotan nykyinen Buick Skyhawk. Totuus paljastui Lotalle vasta kun isän sai hänet käväisemään firman varastolla johonkin tekosyyhyn vedoten. Kuituosia korissa ovat koko etupää, ovet, takaluukku, takapuskuri, lexan-ikkunat, auton paino 950kg. 36 V8-MAGAZINE 130354_.indd 36 30.9.2019 22.42.49. Lotta oli sittemmin itsekseen miettinyt tuota autoa jonkun ajan. Kauden 2018 päättäneessä Kauhavan finaalikisassa eteneminen tökkäsi pudotusajojen osalta sytytyshäiriöön. eikä sen kummemmin tarvitse aloittaa sieltä ihan alimmalta portaalta. Pienenä lohtuna Lotta sai käväistä sunnuntain harjoituspäivän merkeissä vielä ajamassa isänsä kanssa kahdella mustalla Buickilla tiimin sisäisen kimppalähdön. Näin Lotta joutui uudemman kerran puntaroimaan tulevaisuutta ja sitä, että joutuuko hän ajamaan ”Nakkikiskalla” vielä seuraavankin kauden. Lotan Skyhawk on ilo silmälle. Alkukausi oli pientä hakemista ja totuttelua, mutta kauden kahdessa viimeisessä kisassa homma alkoi toimimaan, ja hän oli molemmissa mukana semifinaaleissa. Muutoin Lotta kertoo olleensa ihan innoissaan kauden 2017 Alastaron Yökisasta, missä hän oli saanut lasketella menemään useamman lähdön yön pimeydessä. Perimmäinen syy uuden auton hankintaan oli se, että ”Nakkikioskiin” olisi pitänyt laittaa kaaret, mitä ei haluttu tehdä katukelpoisen Buickin kanssa. Toiseen Motoparkin kiBuick Skyhawk 1978 MOOTTORI: Chevrolet pikkulohko 331 cid (5,4 Litraa) (327 cid lohko), Wictor Junior, Holley 650 / Holley Blue, VP 109, 288/296 mekaaninen roller-nokka, Venolia-männät 12:1, teräsveivit, Brownfield-alukannet ja Jesel-rullavipat, GM teräskampiakseli, MSD-sytytyskamat, A-1 9" turbiini 5500@, Powerglide-automaatti, Dana 60 taka-akseli 6,17:1 perävälitys ja spooli, Strange 35-splines vetarit, ladder bar. Kaudella 2018 Lotta jatkoi kilpailemista Pro ET-ryhmässä ja talven sekä kaikkien erilaisten harjoitusten jäljiltä uusi kausi palautti kilvanajon haasteet nopeasti mieliin. Skyhawk on muutenkin kuin aikaharppaus 40 vuoden takaisille ajoille
Tilanne on kuitenkin vielä auki sen suhteen, että mikä moottori Lotan tulee viemään uusiin lukemiin. PET-ryhmässä Ari muistelee sijoittuneensa SM-kolmoseksi kaudella 2015. Uuden moottorin kanssa riitti pientä askaretta, sillä se ei saanut viedä Skyhawkia alle 10 sekunnin tuloksiin, Lotan lisenssin taso ja olemassa olevat turvakaaret eivät olisi riittäneet siihen. Niinpä Ari hankki Gee M Racing -tiimikaveri Jari-Pekka Lehdolta 1987 Buick Turbo-T:n ja rakenteli siitä nykyisen Super Pro ET -kilpurin. Yökisassa Lotta paransi omaa tulostasoaan lukemiin 10,15/219 km/h. Ari haluaa painottaa, että Buick Turbo-T 1987 MOOTTORI: Buick V6 Stage 2 268 cid (4,4 litraa), GN Performance 4340 teräskampiakseli 3,625 iskulla, PO-metal H-beam veivit, Comp Cams custom mekaaninen rullanokka, Ross custom männät, Buick Stage 2 kannet (2,08/1,6), TDrullakeinut, Gee M Racing pakosarjat, Garrett GT 47 ahdin (84 billet/89mm), 2 x Presicion 46 mm hukkaportit, Leash CO-ohjaus, CR-Racing vesivälijäähdytin, Syvecs S6-moottorinohjaus, E85-polttoaine, Efi 750 Magnafuel, 2100 cc Bosch, TH-400/transbrake by Lehtinen, 3"cromo kardaani, 9" alucase, spool, Moser 35-splines vetarit, alusta vakio tuennalla, Hoosier 29–11/15, 7,5 sekunnin cromohäkki by Hellman, paras aika 8,53/261 km/h, full steel, paino kuljettajan kanssa +1500kg. Alun perin Arin auto on ollut kaksivärinen harmaa. Lähempänä nollaa olisi aina parempi, mutta kun Buick sattuu hänen oman mielensä mukaan olemaan eräänlainen ”Sotanorsu” yli 1500 kilon kilpailupainolla kuskin kanssa. Delay-boksin asennuksen jälkeen Ari kertoo onnistuneensa reaktioissa melko hyvin. Matkan varrella autoon on tietysti tehty jotain muutoksia ja tehokkaampaa moottoria on tullut mukaan kuvaan. Ari oli kisojen välissä rakentanut Skyhawkiin tuhdimmat 8,5 sekunnin tuloksiin asti riittävät turvakaaret. Buickista Buickiin Ari Remahl osti ensimmäisen Buickinsa, silloisen 1977 Skylarkin, vuonna 2002 ja kävi kiertelemässä sen kanssa testipäiviä Motoparkissa, Kiikalassa ja milloin missäkin. Buickin turbiini kuitenkin hajosi Kauhavalla ja näin Remahlit joutuivat lainaamaan vaihteiston ja turbiinin Pasi Korhosen Race Mustang -tiimin suunnalta, mistä heille kuluu suuri kiitos. Samalla voimanlähteellä Lotta jatkoi sitten vielä Yökisassa. Kaareton ”Nakkikiska” meni alle kaarirajojen ja katsastusmiesten luvalla sillä sai ajella vain 11,3 sekunnin tuloksia, eli 0,2 sekuntia alle sallitun. Ihan helppoa tuon Buickin taltuttaminen pysymään sallituissa aikarajoissa ei koskaan ollut ja kauden finaalikisassa Ari tempaisi vielä selkeästi alle sallitun tuloksella 11,09 sekuntia. Hommattuaan vuonna 2009 tässä jutussa aikaisemmin mainitun ”Nakkikiskan”, oli sillä tietysti pakko päästä heti kokeilemaan kulkupuolta. Ari oli jo 90-luvun puolella ennättänyt olla mukana erään Street C:ssä kilpailleen tutun Mustang-kuskin mukana samoissa porukoissa. Arin Buick on paljon kuumaverisempi ja näin keulan nousukorkeus on aina pieni arvoitus. Näin hänen oli seuraavaksi kesäksi mietittävä jotain, sillä ”Nakkikiskaan” ei haluttu rakentaa kaaria. Tällä hän ajeli PET-ryhmässä koko kauden 2012 ja onnistui jopa voittamaan yhden osakilpailun Alastarossa. Näillä on menty, ja vaikka Ari on kilpaillut tällä kaikki vuodet ryhmässä SPET, on hänellä aina ollut takaraivossa oman parhaan aikansa 8,53 sekuntia ja parhaan loppunopeutensa 261 km/h kohentaminen. V8-MAGAZINE 37 130354_.indd 37 30.9.2019 22.43.30. Vakiotuennoilla varustettu alusta on pysynyt mukana kuvassa myös kisatouhuissa, eikä siltä puolelta löydy mitään nelilinkkejä. Tukijoina mukana: Provestis Oy, Kouta Print Oy, Raksakone Oy, Kankarin Kaluste Oy, Varuste 10 Oy, Kaluste ARK Oy, Health City Finland Oy, Weckman Steel Oy, Teknos Oy, Rautakauppa Lehto Ky Kiitokset Pro ET 1385, SPET 1386 ja SPET 1387 tiimin jäsenille, hyville yhteistyökumppaneille ja kaikille kavereille jotka ovat matkan varrella auttaneet, ja tietenkin FHRA:n ”Varikkoharakalle”. Ennätysten jahtaaminen on toiminut hänelle kilvanajon kantavana voimana. Sieltä varsinainen kipinä kilvanajoon sai alkunsa. Arin Buickia on valmistettu vain 1547 kappaletta, joten autoa ei ole harvinaisuutensa puitteissa haluttu lähteä silpomaan. . Arin Buick Turbo-T:n voimanlähteenä toimii turboahdettu 268 cid V6-moottori ja puhtia siinä riittää. Tavoitteena ollut 9 sekunnin lähtö jäi saavuttamatta, mutta tämä asia on tarkoitus hoidella järjestykseen keväällä 2020 ja nimenomaan Skyhawkin ratissa. saan ja kyseisen radan uudelle asvaltille hän sai tutulta alan harrastajalta lainaan noin 200 hv tehokkaamman Chevyn 383 cid ja 630 hv tehoisen pikkulohko moottorin. Vakioalusta, pikkurenkaat ja turbo ovat tuoneet omat haasteensa lähtönappiin ja auton reagoimiseen. Mallikkaita lamppuja on tullut, kuten jonkun verran kelpo menestystä. Yökisan yhteydessä hänen oli tarkoitus suorittaa korotukseen tähdänneet 9 sekunnin lähdöt valmiiksi kautta 2020 ajatellen. Motoparkin kisan yhteydessä Lotta ennätti suorittaa lisenssikorotukseen tähdänneen kirjallisen osuuden. Auton 2013 valmistumisen jälkeen lähtöjä on hinkattu samalla laitteella
Lotta kuitenkin epäilee hiukan Carlin elopainoa, sillä Skyhawkin penkki on nykyiselle kuskille täydellisessä kohdassa ja isällä puolestaan on penkkiin istahtaessaan polvet suussa. Toinen vaihtoehto olisi Lotan jatkaminen Skyhawkilla vielä yhden kauden. Arin Buickin konehuoneesta kaikkien piuhojen ja letkujen alta paljastuu 268 cid V6. Takana on vähintäänkin kymmeniä, jos ei jopa satoja lähtöjä Atlantin länsipuolella. Gee M Racing -tiimiin kuuluva Jari-Pekka Lehto tahkosi omalla Buickillaan kaikki 6 osakilpailua. Näin ollen Remahlit jatkaisivat kilpailemista vain yhdellä autolla. Ilman Lotan keväisiä lakkiaisia olisi kisoja kertynyt täydet 12. Myyjän eduksi on toki hyvä mainita, että hänen elopainonsa oli samaa kokoluokkaa kuin Lotan isällä, millä on tietysti ollut oma vaikutuksensa Skyhawkin tuloksiin. Ari osti Lotan auton Georgian osavaltiossa sijaitsevasta Ellabellen kaupungista ja myyjänä toimi Carl Hammer. Kauden avanneessa Motoparkin kisassa Lotta ylsi heti ensiyrittämällä Skyhawkin kanssa Pro ET -finaaliin, mistä irtosi runner-up-pytty. Isän mustan Buickin kilpailupainosta häviää heti 50 kiloa pois ja sitten Lotta aikoo päästellä menemään. Lotta haluaakin painottaa Skyhawkin olevan juuri hänen oloisensa auto, lainamoottorilla tai ilman tätä vaihtoehtoa. Kysyttäessä Lotan hinkua yltää jonain päivänä lyömään isänsä ennätykset, vastaus tulee varsin rivakasti. Parhaimmillaan Skyhawkilla on Amerikassa 201 metrin matkalla kellotettu 6,5 sekunnin aikoja ja tälle tasolle on Amerikassa ylletty ties kuinka pitkään kulkupuolta hinkkaamalla. Edellisellä auton mukana tulleella konepellin alta löytyneellä ja Lotan itsensä nimeämällä ”pikkuraksuttajalla” hänelle oli heti ensimmäisistä lähdöistä alkaen tullut se suurta tyytyväisyyttä kuvaava fiilis, että tällä ajetaan pitkään. SM-pisteitä kauden lopulla summatessa FHRA huomio loppupisteissä vain viiden parhaan kisan pisteet ja Remahleille tämä sopi paremmin kuin hyvin. Remahleille ennätti kaudelta 2019 kertyä yhteensä 10 kisaa, eli 2 x 5 osakilpailua autoa kohden. Lotta oli enemmän kuin iloinen ja onnellinen havaittuaan mitä nallekuvioisen lahjapaperin alta paljastui. Lotan Skyhawk on alun perin rakennettu kasimailin autoksi, tiuhalla välityksellä ja kiukkuisella pikkulohkolla. . Lotan nykyinen oma enkka 10,15 sekuntia ei kuulemma vielä päätä huimaa. Gee M Racingin motto: Kilpa-auto voi olla mikä vaan, kunhan se on Buick! Lotan Skyhawkissa on pelkistetyn yksinkertainen konttori. 38 V8-MAGAZINE 130354_.indd 38 30.9.2019 22.44.24. Lotta ajoi kauden ensimmäiset kilpailut Amerikasta mukana tulleella Chevyn 331 cid pikkulohkolla. Lotan ja Arin jatkokuvioita on niitäkin ehditty jo miettimään, ja vaihtoehtoja tuntuu olevan jokunen. tarkkana siellä radalla ja valoissa pitää aina olla, sillä vastaan tulee monta kovaa luuta. Kauden 2019 päätteeksi molemmat Remahlit sijoittuivat omien ryhmiensä loppupisteissä nelosiksi. Ruumiinrakenteella ja mitoilla on voinut olla oma merkityksensä penkin puitteissa. Tämän auton Remahlit ovat suunnitelleet pitävänsä nykyisessä Vintage-henkisessä kuosissaan. Tehokas turbo-auto vaatii paljon enemmän kulkua edistäviä konttorikoneita. Skyhawk 1,3 sekunnin alkuisilla 60-jalkaisillaan poistuu viivalta melkein yhtä rivakasti, mutta matkan varrella Arin turbo kelaa reippaasti enemmän puhtia ja kyytiä 8,53/261 km/h lukemineen. Yksi näistä voisi olla Skyhawkin myyminen ja Lotan siirtyminen isän auton rattiin joidenkin muutostöiden jäljiltä. Myyntivaiheessa Arin saama pieni esittelyvideo autosta paljasti ainakin sen, että mikään nuorukainen tämä Carl ei missään nimessä ollut. Tähän Ari-isä ei voi vastata muuta kuin tyytyväisen myhäilyn merkeissä. GEE M Racing kilpailee kolmen Buickin kalustolla ja tätä kautta kolmikolle tulee mainostajien tuki, ja ihan hyvin sitä on heille tullut. Suomessa Lotta on kuitenkin pistellyt Skyhawkilla menemään kasimaililla kovempaa kuin mihin jenkit olivat tällä pystyneet
131998_.indd 39 30.9.2019 19.32.03
Vuonna 2012 keräilijä Mark Moriarity kuuli, että Rice halusi myydä ”Astorianin”. Maksimi poraus 4,320 " ja maksimi iskunpituus 4,375 " on hyvä perusta tehokkaalle ja kookkaalle moottorille, varsinkin, kun lohkolla on painoa noin 60 kiloa. Autosta löytyy myös 60-luvun tyylinen, valkoisella helmiäisellä toteutettu sisusta sekä vanhan ulkonäön omaava moderni sekä ahdettu 383-kuutiotuumainen crate-moottori. 16 vuotta täytettyään hän ajoi alkoholi dragsteri-lisenssin, ja ei aikaakaan, kun hänen nimissään oli nopein ET-aika useammassa luokassa. Hän meni tapaamaan Ricea ja palasi kotiin vanhan kuuluisan kustomin kera. Lisää infoa löytyy osoitteesta Bearblockmotors.com. Grabowskin auto myytiin huutokaupassa viime vuonna 440 000 dollarilla. Entisöintityö kesti kuusi kuukautta, minkä jälkeen Darryl Color Studiolta maalasi sen täsmälleen samanlaiseksi kuin Grabowski aikoinaan. Elden Titus työskenteli aikoinaan yhdessä Darryl Starbirdin kanssa ja oppi näin bubble-top-kattoisten autojen rakentamisen salat. Yksi niistä oli ”The Orbitron”, joka löytyi Meksikosta 5-6 vuotta sitten. Nykyisin on myös mahdollista rakentaa suuritilavuuksinen Fordin moottori ilman heikkoja sylinterinseinämiä tai muita ongelmia. Sen jälkeen Mendy siirtyi nostalgia Top Fueliin, ja Garlits sekä Kalitta allekirjoittivat hänen lisenssinsä. ’32 Ford Tudor on saanut pintaansa kotitallissa maalattua muistuttavan light green metalllic -värin tummanvihreiden haalistumien kera koripaneeleiden reunoilla. The ”Medusa” Los Angelelilaisen Galpin Fordin Beau Backman on kerännyt vuosien ajan Ed ”Big Daddy” Rothin luomuksia, autoja ym., sekä myös pinstraippari ”Von Dutch” -juttuja. Hänen isänsä Ron Fry oli alustan rakentaja ja kilvanajaja, joka mielellään opasti tyttärensä drag racingin saloihin. Auton takaosan korimuutokset suoritti ohiolainen Fostoria Customs muutamia vuosia A-brothersin urakoinnin jälkeen. Vuosien aikana Titus onkin tehnyt lukuisia kustomeita. Hän on varma Top Fuel -mestari, mikäli tekee saman Bakers eldin Hot Rod Reunionissa lokakuussa. Jälleen voitto Norm Grabowskin 50-luvulla rakentama T-bucket oli yksi autoista, jotka saivat aikaan T-bucket buumin 60-luvulla. Nopein naispuolinen nostalgia top fuel -kuljettaja Mendy Fry on tunnettu kiihdytyskuljettaja, joka on ajanut viimeisten 10–15 vuoden aikana nostalgia top fuelereita sekä nostalgia funny careja. Auton rakentamisessa ei käytetty aikoinaan bondo-täytteitä, mikä helpotti huomattavasti sille vuonna 2008 tehtyä entisöintiä. Yritykset valmistivat silloin mm. Hän halusi autoon chopatun katon sekä täydellisesti muokatun keulan vinoon asetetuilla ajovaloilla. Kattoa chopattiin kolme tuumaa ja A-brothersit myös madalsivat alustaa. Kuvassa poseeraavat maalari Darryl vasemmalla, Roy Brizio keskellä ja Ross Meyers valkoisessa takissaan oikealla. Auto voitti merkittävän palkinnon Pepple Beachilla kesän aikana. Jenkkikirjeenvaihtajamme Bo Bertilsson kokosi viimeisimmät kuulumiset Atlantin takaa. Fordin alumiinilohko Fordin FE427 sideoiler -moottorit nauttivat Ford-friikkien suosiota. Ne sekä putkimaski olivat erityisen suosittuja 60-luvulla. Shuten on myös rakentanut Backmannille 60-luvun tyylisiä hot rodeja, ja Medusa on yksi niistä. Bubble-top custom Tämän Vampyreksi nimetyn ja S-10 Chevy pickupin rungolle tehdyn auton omistaa Gary Meyers, ja sen teki Elden Titus. Seuraavaksi hän kirjasi nimiinsä nopeimman ET:n nostalgia funny carilla. Myös Fordin alkuperäiset osat sopivat lohkoon sellaisenaan. Uusi omistaja Ross Meyers antoi sen street rod -rakentaja Roy Brizion entisöitäväksi. Mendy aloitti jo 4-vuotiaana kisaamisen quarter-midgeteillä, ja rakenteli isänsä kanssa dragstereita ja muita kiihdytysautoja koulun jälkeen. BBM saa lohkot markkinoille 19.10. Tänä vuonna Mendy voitti Hot Rod Reunion -tapahtuman Beech Bendillä hyvällä ajalla 5,56/259 mph. lasikuituisia replika T-23:sia ja runkoja. Hän sai kutsun tehdä näin myös Backmannin Roth-autoille. Voimanlähteenä toimii Chevyn pikkulohko ja auton kori on valmistettu kokonaan pellistä muokkaamalla. Korin muodot luotiin ensin ohuilla terässauvoilla, jotka päällystettiin muokatuilla pellin paloilla. BearBlockMotors on tuonut markkinoille uuden alumiinilohkon, jota käyttämällä välttää ongelmat. 40 V8-MAGAZINE 130321_.indd 40 30.9.2019 17.41.08. Dave Shuten puolestaan on kaveri, joka on entisöinyt ja rakentanut replicoita kuuluisista 60-luvun show-autoista. Kuuluisa ”Astorian” kustom restauroitiin Mike ja Larry Alexander ”A-brothers” modi oivat tämän ’55 Chevyn sen omistajalle, Rodney Ricelle
MARRASkuu LOKAkuu MA TI KE TO PE LA SU vk 1 2 3 4 5 6 40 7 8 9 10 11 12 13 41 14 15 16 17 18 19 20 42 21 22 23 24 25 26 27 43 28 29 30 31 44 MA TI KE TO PE LA SU vk 1 2 3 44 4 5 6 7 8 9 10 45 11 12 13 14 15 16 17 46 18 19 20 21 22 23 24 47 25 26 27 28 29 30 48 V8 132003_.indd 41 30.9.2019 19.15.57
130323_.indd 42 30.9.2019 17.25.27
1932 FORD 5W COUPE 130323_.indd 43 30.9.2019 17.25.38
Kuvaaja Peter S. Linney CHEVROLET 3100 PICKUP 1955 130324_.indd 44 30.9.2019 19.09.10.
. Gertiä oli erityisesti kiehtonut Tomin äidin autoon liittyvä pitkä Suomi-historia. V8-MAGAZINE 45 130325_.indd 45 30.9.2019 21.07.00. Auto oli laitettu myyntiin Helsingin Sanomien sivuille ja sieltä Frömanit sen löysivät ja ostivat pois. Tämän jutun auton, mikä muuten edustaa Dodge-divisioonan ensimmäistä sodanjälkeistä sukupolvea, Tom hankki elokuussa 2018 pitkäaikaisen tuttavuuden kautta. Kyseinen Gert oli vieraillut Västeråsissa useamman kerran juuri tämän 1949 Dodge Coronetin kanssa, mutta ei kuitenkaan ihan joka vuosi. Hankolaisen Tom Frömanin tallista sellainen löytyy. Hän oli saanut auton lahjaksi tyttöystävältään ja täällä Suomessa auto oli osoittautunut liian isoksi täkäläisille maanteille. Kohdatessaan Tom ja Gert löysivät nopeassa tahdissa saman sävelen. Jossain vaiheessa Tom oli vielä mennyt tokaisemaan Gertille, että mikäli hänellä olisi joskus aikomus luopua autostaan, voisi Tom olla kiinnostunut kaupoista. Dodge Coronet 4 d Sedan 1949 TÄYSIN UUDENVEROINEN Harvassa ovat ne vanhat autot, joissa on edelleen jäljellä se alkuperäinen, ajan hengen mukainen vanhan uuden auton tuoksu. Todetaan nyt heti vielä sekin, että vastaavan kuntoisia ei heti tule vastaan juuri missään, ei etenkään Suomessa ympärivuotisessa maantiekäytössä olleita. Tom lukeutuu Ruotsin Våsteråsin Power Big Meetin, nykyiseltä nimeltään Summer Meet vuosittain vieraileviin vakikävijöihin, ja sitä kautta hän tutustui vuosia sitten henkilöön nimeltään Gert Lindell. IsokoKilometrejä mittarista löytyy vain 46 000 ja auto on saanut osakseen poikkeuksellisen hyvää huolenpitoa. Etenkin siinä vaiheessa ovet aukenivat sepposen selälleen, kun Tom oli kertonut heiltä kotoa löytyvän aivan samanlaisen Dodgen. Hyvin palvellut Äidin Dodge tuli Suomeen vuonna 1952 Amerikassa opiskelleen suomalaisen arkkitehdin mukana. Autosta, joka muuten edelleen löytyy Frömanin kotitallista käsittämättömän huikeat yli 1,5 miljoonaa kilometriä ajettuna. TEKSTI JA KUVAT HEIKKI MALINEN Y llä mainittu ehta vanhan uuden tuoksu ei ole peräisin mistään Wunderbaumin vanhan auton tuoksun jäljitelmästä, sillä kyseessä on Tom Frömanin sanojen mukaan juuri sama tuoksu minkä hän muistaa nuoruusvuosiltaan vanhempiensa samanlaisesta 1949 Dodgesta
Samassa yhteydessä hän sai tutustua Tomin perheeseen ja perheen autotallin eri aarteisiin. Kutsumanimen ”Rouva Hanko” saanut äiti ja Dodge tunnettiin hyvin kotikaupungissaan ja eri suunnilla Suomea. Parempi kun tämän antaisi vaan olla tallin suojissa nykyisellään, kuitenkin edelleen täysin käynnistysja ajokuntoisena. Lopetuspäätöksen jälkeen Tom ei edelleenkään ollut halukas luovuttamaan perheen Dodgen kilpiä takaisin Tra. Näin hän kykenisi tavallaan jatkamaan Dodgen elämää siitäkin huolimatta, että kyseessä ei enää olisi se alkuperäinen äidin auto. Konehuoneen puolelta löytyy 103 hv tehot tuottava matkalaukkumallinen sivuventtiili kuutonen. koisen ja paljon liikkumaan tottuneen perheen tarpeisiin Dodge oli osunut kuin nappi silmään. Auto on kokemansa kovan käytön ja vieläpä kahden erillisen peruskorjauksen jäljiltä jo niin kulunut, että sen entisöinti ei olisi missään nimessä enää ollut kovinkaan viisas teko. Perimmäisenä tarkoituksena kaikessa tässä oli Tomin toivomus jonain päivänä löytää entisöintikelpoinen vuoden 1949 Dodge, ja sitten siirtää äidin auton kilvet tähän entisöityyn yksilöön. Onni myötä Tavallaan Tomia onnisti paremmin kun hyvin, kun pitkälti yli 80-vuotias ruotsalainen Gert ei enää jaksanut pitää hyvää huolta omasta autostaan ja hän ryhtyi harkitsemaan siitä luopumista. Kaikki tämä auttoi vahvistamaan Gertin ja Tomin välisiä siteitä, minkä myötävaikutuksella auto saatiin lopulta Hankoon. Erityisen tärkeätä Gertin näkökulmasta oli löytää uusi omistaja, joka olisi valmis jatkamaan pitkälti virheettömässä kunnossa olleen auton hyvää huolenpitoa samalla lailla kuin hän oli tehnyt. Perheyrityksen aktiivisimpina vuosina Dodgesta oli nostettu pois takapenkit antamaan tilaa yrityksen kuljetustarpeille kyetä viemään erilaisia tavaroita laajalti ympäri Suomea. n suuntaan, pikemminkin hän halusi pitää sen edelleen rekisterissä seisontavakuutuksen turvin. Työkomennus oli peräti puolen vuoden mittainen ja kyseisenä aikana Johan oli antanut Hangon Casino jos mikä sopii tämän Dodgen kuvaustaustaksi. 46 V8-MAGAZINE 130325_.indd 46 30.9.2019 21.07.59. Gert oli luopumisaikomustensa ja toiveidensa kanssa vieläpä niin totinen, että hän kävi Hangossa tutustumassa Dodgen mahdolliseen uuteen kotiin ja viipyi paikanpäällä runsaan viikon verran. Auton ensimmäisinä omistajina ovat toimineet ruotsalainen aviopari Johan ja Ulla von Utfall. Kilometrejä kertyi matkamittariin aiemmin mainitut 1,5 miljoonaa. Mielenkiintoinen historia Dodgen historia on varsin mielenkiintoista luettavaa. Tomin äiti lopetti perheen 1949 Dodgella ajamisen vasta 90 vuoden ikäisenä. Johan toimi Sveriges Radion (Ruotsin Radion) teknisenä johtajana ja sai vuonna 1949 työkomennuksen lähteä Amerikkaan tutustumaan televisiotekniikkaan, käynnistääkseen sittemmin tv-lähetykset kotimaassaan Ruotsissa
Samalla hän kertoi Dodgestaan ja uteli, josko Gert saattaisi olla kiinnostunut autosta. Hangossa kirjanpitoa ei enää ole jatkettu ihan samalla tarkkuudella, koska siellä autolla ajetaan vain joku satunnainen kieppi kaupungilla, ja muuten Dodge saa seistä enimmäkseen tallissa. Jokainen reissu myös kirjattiin tarkasti ylös omaan ajopäiväkirjaan, minne milloinkin ajettiin ja kenen kanssa. Näin Ulla otti Gertiin yhteyttä ja kertoi kuulemistaan kehuista. Tästä eteenpäin löytyy 3-vaihteinen manuaalilaatikko varustettuna Fluid Drive -kytkimellä. Ullalle lupauksen. Samaan kirjaan merkattiin kaikki huoltotoimenpiteet. Jokaisen ajon jälkeen Johan oli sitten heti pessyt, vahannut ja putsannut auton kromiosat. Tässä yhteydessä joku Ullan ystävä kertoi, että herra Gert Lindell olisi henkilö, joka on aina osannut pitää hyvää huolta autoistaan. Kaikki verhoilut ovat ihan priimakunnossa. Gert käväisi katsomassa autoa ja sai vieläpä ostaa sen edulliseen hintaan. Säilytyspaikaksi Dodgelle oli valikoitunut Johanin työpaikan Sveriges Radion autotalli ja ajokilometrejä autolle ehti kertyä vain satunnaisesti. Johanin kuoltua vuonna 1973 oli Ullalle hyvin tärkeätä löytää kuin sylilapsena huolletulle Dodgelle uusi hyvä koti. Tom sai auton mukana alkuperäisen rekisterikilven, auton amerikkalaiset ostokuitit ja kaksi mappia täynnä erilaisia kuitteja ja ajopäiväkirjoja aivan ensimmäisistä ajokilometreistä lähtien. Jokainen huoltoja öljynvaihtokuitti sekä kaikki katsastuspaperit säilöttiin huolellisesti. Yleensä vain perheen kesäpaikalle Tukholman lähiympäristössä, eikä koskaan sadekelillä. Suurin ero äidin Dodgeen löytyy siitä, Mattoja lukuun ottamatta kaikki on alkuperäistä. Vuodesta 1973 eteenpäin Gert ja rouvansa Astrid pitivät omalta osaltaan Dodgea kuin kukkasta kämmenellään. Työkomennuksen päätteeksi auto kulki Atlantin ylitse uuteen kotimaahansa Bornholm-nimisen, silloisen Ruotsi-Amerikka Linjan laivalla suoraan Tukholmaan. Rouva saisi valita itselleen sieltä ihan minkä tahansa haluamansa amerikkalaisen auton, jonka Johan luonnollisesti oli luvannut kustantaa. Kyseisen kytkimen avulla liikennevaloihin pysähdyttäessä kuskin ei tarvitse muuta kuin painaa jarrupoljinta, ja liikkeelle lähdettäessä painetaan taas kaasupoljinta. Toimiva perustekniikka Tekniikkansa osalta Dodge on täysin alkuperäiskunnossa ja varustettu alkuperäisellä 103 hv tehot omaavalla matkalaukkumallin sivuventtiili kuutosella. Ohjaamo henkii aitoa vanhan uuden auton henkeä ja tuoksua. Kyseessä on auton täydellinen historia aina siihen pisteeseen asti kunnes Gert myi auton Tomille. Tomin tarkoituksena on säilyttää Dodgea omalta osaltaan kuin kukkasta kämmenellä. Kaikki verhoilut ovat ihan priimakunnossa. Ullalle hyvä uusi koti painoi vaakakupissa enemmän kuin autosta saatava rahallinen hyöty. Kohtalon oikusta Ulla oli valinnut juuri näiden kuvien 1949 Dodge Coronetin. V8-MAGAZINE 47 130325_.indd 47 30.9.2019 21.09.28
Funkistyylinen radio-kovaääniskehikko yhdessä lämppärin katkaisimien kanssa on jo näky sinällään. Gert kertoi aikoinaan kokeilleensa auton alla vyörenkaita ja todenneensa, että aijaijai, onpa ihanan mukava ajaa. heinäkuuta 2019 matkamittari näytti lukemaa 46 020 kilometriä. Sisustansa osalta Dodge on myös täysin alkuperäisessä kuosissaan, mukaan lukien kaikki verhoilumateriaalit ja kojelauta mittareineen ja namiskoineen. Tässä pykäliä vaihdellaan eteenpäin polkaisemalla kytkinpoljin alas, rattikarahva seuraavalle vaihteelle, kaasun painallus ja hölläys, minkä jälkeen pykälä menee vasta päälle. Valkosivut tässä pitää olla, vaikka kokeilut vyörenkailla tuottivat aivan uudenlaisen ajoelämyksen. että siinä autossa on 3-vaihteinen manuaali Gyromatic-kytkimellä. 48 V8-MAGAZINE 130325_.indd 48 30.9.2019 21.37.28. Ulkokuorensa osalta Tomin Dodge on alkuperäisessä maalipinnassaan, vanteissaan ja alkuperäisen tyylisissä ristikudos valkosivurenkaissaan. Keulakoristeena on Dodgeen vahvasti vuosikymmenien ajan liittynyt sarvekas pässi. . Ihan joka puun alta ei taida löytyä uudenkarheanlaista ja tuoksuista 70-vuotiasta Dodgea. Auto on pesty ja kromit kiillotettu jokaisen ajokerran jälkeen. Kuvauspäivänä 1. Valkosivut kuuluvat tämän auton alle ja asia sillä selvä. Tom Frömanin äiti on aikoinaan vieraillut näissä maisemissa omalla saman vuotisella Dodgellaan. Mutta hän ei yksinkertaisesti vain voinut pitää niitä alla, joten kovat valkosivut saivat luvan palata ja pysyä sittemmin auton alla. Nyt kuitenkin entisöityinä siihen vanhaan tyyliin, minkälaisina nämä aikoinaan uusina luovutettiin äidin Dodgeen, eli valkoiset kirjaimet ja numerot, sekä musta pohjapinta hiukan karhean oloisella maalipinnalla. Tutuilla kilvillä Dodgesta nykyisin löytyvät rekisterikilvet ovat ne samat vanhat jotka olivat kiinni Tomin äidin autossa
Takapää kuten muutkin auton muodot ovat tyylikkäästi pyöristettyjä. Ulla oli hyvin iloinen kuultuaan, että auto jatkaa Gertiltä eteenpäin henkilölle, joka tulee takuuvarmasti pitämään siitä hyvää huolta. Ensimmäiseksi autokseen he hankkivat aikoinaan poliisien toimesta pirtutrokareilta takavarikoidun vuosimallia 1927 edustavan Oaklandin. Kertokaapa hyvät lukijat, kuinka monella teistä sattuu vielä olemaan tallessa kaksi yhtä vanhaa perheenne kahta ensimmäistä autoa. Aivan erityisenä kohokohtana Tom pitää saamaansa tietoa siitä, että kun Gert oli ollut myymässä autoa Suomeen vuonna 2018, oli hän ollut yhteydessä auton alkuperäisen omistajan leskeen. Kerrottakoon nyt vielä samassa yhteydessä, että Frömanin perheen Dodge Coronet oli järjestyksessään vasta perheen toinen auto. Lienevätkö peräti ihan alkuperäiset kuraläpät. Byrokraateilta on turha vaatia oikeaoppista pelisilmää tapahtumien kulkuun ja merkitykseen. Muutoin Dodgen saaminen liikenteeseen uudessa kotimaassaan ei tuottanut hankaluuksia ja auto on nyt museoleimattu ilman ensimmäistäkään huomautusta. Rouva Ulla von Utfall asuu Tukholman Östermalmilla ja on syntynyt vuonna 1918, eli täytti 100 vuotta juuri vuosi takaperin. Vaikka hän oli näyttänyt äidin auton kuvia ja kertonut tämän vanhoja kilpiä säilytetyn tiettyä tarkoitusta varten, ei kilpien siirron kulttuurihistoriallinen merkitys ollut oikein uponnut Trafin virkailijan sielunelämään. Vanhojen kilpien siirrosta Ruotsista ostettuun autoon Tom joutui kuitenkin maksamaan 700 euroa Trafin suuntaan. Tänä päivänä ei enää tehdä yhtä näyttäviä takavaloja kromeineen. Ei taida enää kovin monelta suunnalta löytyä. V8-MAGAZINE 49 130325_.indd 49 30.9.2019 21.10.57. Katsastusmiehet olivat vain ihmetyksissään pyöritelleet silmiään, ja ajolenkin yhteydessä he olivat kehuneet Dodgen kulkevan kuin uuden auton. Dodgen elämä saa näin jatkua hyvissä käsissä
Eräs Seppin Itärannikon kontakteista on yli 80-vuotias, hyvin vaatimattoman oloinen herrasmies, joka on todellisuudessa jonkun nimeltä mainitsemattoman suuryrityksen hallituksen puheenjohtaja. Asiat eivät ole jääneet pelkkään suunnitteluun, sillä useimmissa tapauksissa hän toteuttanut itse kaikki suunnitelmansa, oli materiaalivalintojen kohdalla kyse sitten puusta tai metallista. Ei mennyt aikaakaan, kun herran läppäri oli sulaa kuumuudesta hänen selatessa lisää kuvia ja tietoa näkemästään hänelle aikaisemmin tuntemattomasta aiheesta. Kuin ihmeen kautta hän löysi nopeassa tahdissa oikeat kontaktit Itärannikon suunnalta. Hän ei kovin usein suunnittele ja rakenna mitään varsinaisia . Näin tavaraa ja autoja on kulkeutunut Atlantin ylitse kiivaassa tahdissa useamman kontin verran. Kuinka suuresta yrityksestä on kyse, sitä voi kukin pohdiskella mielessään seuraavia lukuja arpoessaan. Tässä kylässä ja kyseisessä maassa useimmat autot ovat eurooppalaisia, tai tuontitavaraa Japanin suunnalta. Lisäksi hänellä on vielä kaikenlaisia varaosia ja tarvikkeita erilaisiin autoihin. Monet Seppin ostamista tarvikkeista ovat täysin alkuperäisiä ja käyttämättömiä tavaroita, eivät mitään uustuotantokamoja. Niinpä pojan näyttämät kuvat ja niiden värikirjo saivat Seppin syttymään siltä istumalta. Hän katsoo ja ymmärtää alkuperäisen patinapinnan ja pienten kolhujen olevan paljon arvokkaampia ja kertovan autoista huomattavasti enemmän, kuin siloposkisiksi hierotuissa näyttelypeleissä. Harvinaisempia autoja Seppin autovalinnat myös poikkeavat melkoisesti normi hotroddarin maailmankuvasta. Seppin nykyistä tavaramäärää ja näiden joukosta löytyviä erikoisuuksia katsellessa ymmärtää hyvin, että tavaroita ei ole voinut löytyä ihan normikirppiksiltä. Kaikki onnistuu, mutta asiakkaiden on parasta varautua odottamaan jokunen tovi, sillä Seppin kalenteri on varattu jatkuvalla syötöllä vuodeksi eteenpäin. Parempi on tehdä asiat oman pään ja oman mielikuvituksen tarjoamin eväin. Seppin ammatti on omalla tavallaan toiminut oivallisena kimmokkeena ja ideariihenä autonrakentelun ympärillä. Hänelle ei tulisi mieleenkään yrittää lähteä ylientisöimään ja ylikromaamaan autojaan ehtaan jenkkityyliin. Eikä tässä vielä kaikki, sillä hänellä on vielä toinen erillinen puhtaasti vanhojen autojen säilytykseen tarkoitettu talli, ja sekin sijaitsee navetan yhteydessä. nedining-ravintoloita, pikemminkin useimmiten jotain värikästä ja räiskyvää. Tällä herrasmiehellä on lukuisissa eri talleissaan piilossa 4000 auton kokoelma kaikenlaisia mahdollisia amerikkalaisia ajoneuvoja, ja erikseen hyvässä piilossa vielä 50 alkuperäisen puukylkisen auton Woodie-kokoelma. Toki Sepp on surffailut aktiivisesti myös eBayn ja moneen muun myyntisivuston sivuilla etsimässä milloin mitäkin. Myöhäisherännyt Mutta miten ja mistä kaikki sai alkunsa, sillä rekvisiittaa löytyy niin paljon, että luulisi tavaramäärän keräämiseen uhrautuneen vuosikymmeniä. Kuten näistä kuvista huomaa, kaikki paikat lattiapintoja, seiniä ja kattoparruja myöten ovat pullollaan mitä ihmeellisintä tavaraa ja rekvisiittaa. 50 V8-MAGAZINE 130356_.indd 50 30.9.2019 21.27.32. Omien autovalintojensa kohdalla Sepp on tietoisesti halunnut pidättäytyä säilyttämään ostamiensa autojen ulkokuoret siinä kunnossa mihin ne ovat aikojen saatossa menneet säiden ja käytön jäljiltä. Toki joukkoon mahtuu joitain 30-luvun LÖYTÖLATO Etualan LaSallen Sepp löysi kotimaastaan, eikä aio sen kummemmin hyökätä tämän kimppuun, sillä hieno avo vaatisi läpikotaista entisöintiä. Tämän kontaktin kautta Sepp on onnistunut ostamaan omiin kokoelmiinsa joitain harvinaisempia autoja ja erikoisempia tarvikkeita, ja vielä ihan käypään hintaan. Erikoismies Varsinaiselta ammatiltaan Sepp on käsityöläinen, erikoisalanaan yksityisten kotien, ravintoloiden, yökerhojen, tankobaarien, diskojen ja välillä myös huvipuistojen sisustusten suunnittelu. Nimittäin ihan joka jätkä ei ole tietoisesti keskittynyt keräilemään vanhoja 30-luvun Cadillac LaSalleja, tai saman vuosikymmenen lopun Lincoln Zephyrejä. Mutta oikeiden kontaktiensa kautta hän on kuitenkin onnistunut pääsemään semmoisille yksityishenkilöiden ja keräilijöiden apajille, jotka eivät ole avoinna kaikelle kansalle. Alkuperäinen maalinpinta vuosikymmenien tuottamalla patinalla on se juttu, mikä häntä kiehtoo. Syyn ymmärtää tämän jutun kuvia selaamalla, sillä hänen kotitalonsa on vanhan maatilan päärakennus aitoon keskieurooppalaiseen tyyliin. Sepp asuu hyvin pienessä kyläpahasessa väkiluvultaan alta satakunta ihmistä. Joltain suunnalta Keski-Eurooppaa löytyy eräs hotroddari, joka on suoraselkäisesti todennut, että hänen ei kannata lähteä toteuttamaan jotain, mitä jossain muualla on tehty tusinoittain. Sepp innostuu heti kertomaan, että hänen poikansa näytti hänelle joitain hot rodien kuvia netistä noin 12 vuotta aikaisemmin. TEKSTI JA KUVAT HEIKKI MALINEN H erra Sepp Weinzetliltä löytyy sen verran erikoista kalustoa ja hot rod -palikoita, että hän ei halua mainostaa kotiosoitettaan. Nettiselailua seurasi ensimmäinen Amerikan matka, sitten toinen, kolmas ja ties kuinka monta reissua lisää, ja vieläpä varsin hyvin tuloksin. Neliön muotoon rakennettuun kokonaisuuteen kuuluu lato, entinen pikkunavetta, vajat, asuinrakennus ja vintit. Yksityisten talojen sisustukset ovat toki hillittyjä, mutta esimerkkikuvia omin silmin nähneenä voin sanoa, että tyyliä ja näyttävyyttä näistä löytyy huomattavissa määrin. Kuvia vanhoista amerikkalaisista autoista, joita hän ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt missään
Tuosta hyllystä löytyy vain osa Seppin yli sadasta vanhasta kierroslukumittarista. Kun ei ahista niin ei ahista. Kuinka moni palikka Pat-Mobilen keulapäästä kelpaisi suomalaisille harrastajille. V8-MAGAZINE 51 130356_.indd 51 30.9.2019 21.28.58. Taustalla oleva, moottorin etupuolelle sijoitetulla ahtimella varustettu V8 ei suinkaan ole tämän Cadillac-vanhuksen alkuperäinen voimanlähde. Täysin toimiva ja katulaillinen. Vieraita ei toivoteta ihan kaikissa paikoissa tervetulleiksi näin komealla kyltillä
Sitä kannattaakin odotella, sillä Seppin mielikuvitus ja normikaavasta rajusti poikkeavat työmenetelmät ja ratkaisut tuottavat mitä kiehtovampia lopputuloksia. Luovaa positiivista hulluutta! Takapihan puolelta Sepp Weintzlin lato näyttää näin kiinnostavalta. Pelkästään jo siitä syystä, että hänen mielestään näiden ympärillä on nähty toteutettavan kaikki mahdollinen ja mahdoton. Moottoririntamalla Seppin tallista löytyy aivan käsittämätön määrä vanhoja Hemi-moottoreita, useampi Zephyrin V12 ja jokunen Buickin suora kahdeksikko. Jos joku sattuu miettimään Alteredin ratin alkuperää, niin voidaan tässä paljastaa sen olevan peräisin vanhasta moottorikelkasta. Muut autot ovat vain odottamassa omaa vuoroaan päästä Seppin käsittelyyn. Näillä hän käy ajelemassa paikallisten riemuksi ja joidenkin raivoksi. Rattiputken kyljessä oleva alumiinipallo on varhainen navigaattori täydellisellä Pohjois-Amerikan maantieverkostolla. Hän on heti valmis myymään pois nämä omissa silmissään tusinatavaraksi luokiteltavat autot, ja 1932 Roadsteria hän ei aio ikinä ruveta rakentamaan. Fiat Topolinon koppa yhdessä Hudson Terraplanen maskin kanssa istuu nätisti kokonaisuuteen yhdessä Hemi-moottorin kanssa. Tavaraa Seppille on poikkeuksellisen lyhyessä ajassa ennättänyt kertyä jo sen verran, että hän ilmoitti olevansa valmis myymään pois pitkälti kaikki vanhat Hemi-moottorit ja suurimman osan kaikista lättäpää-kansista, mittareista ja monista muista tarvikkeista. Käyttöautona toimivan 1938 Zephyr 3W Coupen ohjaamon on lisätty viihtyvyyttä Seppin toimesta. 52 V8-MAGAZINE 130356_.indd 52 30.9.2019 21.31.03. Tämä tarkoittaa sitä, että äänenvaimennus on täysin toissijainen seikka Seppin ajatusmaailmassa. Fordeista hän totesi muutaman huomionarvoisen seikan. ippikorilla varustettu putkirunkoinen Hemi-Altered, tsekkiläisellä vanhalla lentokoneen tähtimoottorilla varustettu Pat-Mobil sekä herran ympärivuotinen käyttöauto, 1938 Lincoln Zephyr 3W Coupe. Fordeja, yksi saman aikakauden Pontiac 3-ikkuna Coupe ja C1-koppainen alkuperäiskuntoinen Vette. Sieltä nimittäin löytyy heti satakunta paria erilaisia ihmeellisiä lättäpää-moottoreiden kansia, ihmeellisiä vanhoja ahtimia, vähintään yhtä ihmeellisiä imusarjoja, kaasaripaketteja, yli sata vanhaa kierroslukumittaria, kokonaisia kojetauluja, vanteita, renkaita ja ties mitä kaikkea vanhoihin autoihin ja näiden tarvikkeisiin liittyvää. Hän nimittäin haluaa haalia lisää erikoisia autoja ja kiehtovina pitämiänsä V12ja V16-moottoreita. Herralta löytyy kerrassaan ilmiömäinen kyky ja taito yhdistellä osia, mittareita ja tavaroita poimittuina aivan jostain muualta kuin automaailmasta. Kiehtovia ovat myös lukuisat vanhojen autokorjaamoiden kalustoon, tarvikkeisiin, tilpehööreihin ja työkaluihin lukeutuvat tavarat. Katosta roikkuva dragsteri on kulkenut Englannissa Competition-ryhmän kilpurina. Huimasti uniikkeja osia Löytöladon sisälleen kätkemä tarvikepuoli on kenties se vaikuttavin osa Seppin kokoelmista. Etualan Zephyr on isännän ympärivuotinen käyttöauto. Tavaroita pois myymällä hän myös saisi latoonsa enemmän tilaa toteuttaa positiivisella tavalla omia hullunhauskoja autoprojektejaan, kuten hänen silmäteränsä, vanhalla Hemillä ja ahtimella varustettu 1934 Cadillac LaSalle, parhaillaan työn alla oleva Fiat Topolinon . Varsinaisiksi erikoisuuksiksi voidaan laskea hyvin harvinainen Marmonin V16 ja Amerikan vanhimman paloautovalmistajan, vuonna 1881 perustetun Seagraven, V12-paloauton moottori. Seppin mielestä parasta on kuulla auton lähestyvän jo siinä vaiheessa, kun sitä ei vielä näy kulman tai mäennyppylän takaa
V8-MAGAZINE 53 130356_.indd 53 30.9.2019 21.32.57. Rengasta ja vannetta moneen lähtöön. Amerikkalainen Hot Rod Magazine lennätti oman toimittajansa ja kuvaajansa Atlantin ylitse kuvaamaan tätä Seppin Pat-Mobile rakennelmaa. He tekivät ison jutun tähtimoottorisesta ihmetyksestä. Tämä on 30-luvun loistoauto Marmonin V16-moottori. Pienet veneet ovat toimineet moottoroituina huvipuistokäytössä. Seppin löytölato on omanlaisensa hallittu kaaos. Pat-Mobilen ohjaamosta löytyy runsain määrin lentokoneista tuttuja hallintalaitteita
Avoautojen omistajien on syytä huomioida katon puhtaus. 54 V8-MAGAZINE 130925_.indd 54 30.9.2019 20.45.02. Siivoa sisätilat kunnolla. Sisätilojen siivous Jatkumona edelliselle kohdalle, myös sisätilat on syytä imuroida ja siivota perusteellisesti. Niiden myötä keväällä käyttöönotto on todennäköisemmin helpompaa. Imuroi matto ja tarkista, ettei se ole märkä. Peltipintojen kunnon vahakäsittely ei ole mitenkään liioiteltua, pikemminkin suositeltavaa. Tarkista etteivät matot ole kosteita, jos korin tiivistyksessä on sanottavaa. Jos vahaus ei kesähelteillä ole kiinnostanut, viimeistään tässä vaiheessa vahaus on hyvä huoltotoimenpide suojaamaan maalipintaa. Pitkään alas laskettuna kattokankaaseen voi muodostua pysyviä ryppyjä. Säilytyksen aikaisen kosteuden torjuntaan on tarjolla eri ratkaisuja, katso vaikkapa tarvikeliikkeistä saatavia kosteudenpoistajia. Paikat on saatava kuiviksi, muuten edessä on ikävämpiä yllätyksiä keväällä. Pitkään alas laskettuna katon materiaaliin tulee jälkiä. Säilytyspaikalla on oma merkityksensä valmisteluihin, kylmässä tilassa tai ulkona tapahtuva seisotus aiheuttaa luonnollisesti isomman rasituksen kuin lämpimissä tiloissa. Suojaa kromit lopuksi käsittelemällä ne autovahalla. Myös kromiosat kaipaavat huoltoa. Talvisäilytyksen perushommiin kuuluu tietenkin auton kunnollinen pesu. Vettä voi päästä sisään tyypillisesti sivuikkunoiden tiivisteistä. Pidä katto yläasennossa säilytyksen ajan. Mikäli märkää on, kuivaa paikat huolella. Pesutoimien yhteydessä muista myös alustan rakenteet, huuhdo ainakin pahimmat liat pois. Jos kromiosissa on hapettumia, puhdista ne kromitahnan avulla ja viimeistele suoja vahan kanssa. Ulkopinnat puhtaaksi Perusteellinen ulkopintojen pesu on syytä tehdä, kun ajelut on kesän osalta ohi. Pidä rättikatto ylös nostettuna talven ajan. Valmistelut ovat kuitenkin aina hyväksi, tapahtuipa säilytys missä olosuhteissa hyvänsä. Lisäksi katon saaminen takaisin ylös ei sekään välttämättä ole enää ihan yksinkertaista kattomateriaalin kutistumisen vuoksi. Nahkapinnat on hyvä puhdistaa kunnolla ja laittaa niille myös hoitoaine. Nahkaverhoilut tykkäävät myös hoitoaineista, tässä vaiheessa on oiva tilaisuus huoltaa verhoilupinnat. Jos niissä on hapettumaa, käy ne läpi teräsvillan ja kromitahnan kanssa. Vahaa samalla peltipinnat ja kromit. TEKSTI JA KUVAT HARRI KUNNASVUO O heen on koottu muutamia asioita, mitä harrastepelin talvilevolle valmisteluissa on hyvä miettiä. TALVIUNIEN VALMISTELUA Kun ajokausi alkaa taas valitettavasti lähentyä loppuaan, on hyvä käyttää hieman aikaa harrastepelin valmisteluun talven seisontakautta varten
Bensiinin säilyvyys Se mitä auton polttoaineelle tulisi tehdä seisotuksen ajaksi, jakaa mielipiteitä puoleen ja toiseen. Ulkotiloissa sään armoilla tai kylmissä sisätiloissa auton kääriminen tiiviin pressun alle ei ole suositeltavaa, sillä ilman tulisi vaihtua auton ympärillä. Samalla on hyvä tilaisuus silmäillä läpi nivelien suojakumien kunto ja kartoittaa mahdolliset korjaustarpeet. V8-MAGAZINE 55 130925_.indd 55 30.9.2019 20.45.43. Tarkista myös suojakumien kunto. Omaan tilanteeseen sopivaa ratkaisua pohdittaessa on syytä ottaa huomioon niin suunniteltu seisonta-ajan pituus kuin olosuhteetkin, missä ajopeli on säilytyksessä. Mikäli mahdollista, liikuta autoa hieman muutaman kerran seisonnan aikana, jotta sama kohta renkaasta ei ole maata vasten. Huomaa kuitenkin, että suojapeitteet soveltuvat vain lämpimiin tiloihin. Akku Talvilevon alettua irrota akunkengät ja lataa akku täyteen. Varsinkin jos samassa tilassa tehdään muita töitä, suojaaminen on varsin perusteltua. Jos ajopeliä säilytetään kylmässä, kannattaa harkita akun viemistä talvehtimaan vähintäänkin puolilämpimään tilaan. Aivan oman onnensa nojaan akkua ei kannata siltikään jättää koko talveksi. Syksyn hoitorutiineihin kuuluu tuoreiden moottoriöljyjen ja suodattimen vaihto. Vaihtoehtoisesti auton nostaminen pukkien varaan auttaa tähän vaivaan, jos sellainen toimenpide on mahdollinen. Vähintäänkin varmista auton jäähdytinjärjestelmän pakkaskestävyys Jos nesteiden edellisestä vaihdosta on jo useampi vuosi, on hyvä harkita niiden vaihtamista. Jos riittävää ilmanvaihtoa ei ole, odotettavissa on kosteuden aiheuttamia home ja ruoste ongelmia. Tarkista kuitenkin ainakin jäähdytinnesteen pakkaskestävyys, jos et sitä tiedä. Irrota akunkengät ja putsaa ne samalla. Lataa sitä välillä, ettei sen varaus pääse tippumaan liian alhaiseksi. Keväistä ensikäynnistystä voi toisaalta helpottaa yksinkertaisesti lisäämällä tankkiin tuoretta bensaa. Lämpimässä tilassa auton suojaksi voi laittaa suojapeitteen. Suojaus Riippuen säilytystilasta ja sen muusta käytöstä, harrastepelin suojaksi voi olla hyvä laittaa suojapeite. Vaikka auto olisi säilytyksessä lämpimässä tallissa, esimerkiksi sähkökatko voi aiheuttaa lämpötilan putoamisen pakkasen puolelle. Alusta Perushuoltoja tehtäessä alustan nivelien rasvaus on aina hyvä ja suositeltava toimenpide. Akun hyvinvoinnista on syytä huolehtia talven aikana lataamalla sitä sopivin väliajoin. Jos niveliä ei ole rasvattu aiemmin ajokauden aikana, niin nyt on hyvä hetki paneutua myös siihen. Riippuen milloin edellinen isompi huoltokierros on tehty, harkinnan mukaan samalla voi vaihtaa jarruja jäähdytinnesteet. Renkaat Jotta renkaat eivät olisi aivan neliöinä useamman kuukauden seisotuksen jälkeen, laita jokaiseen renkaaseen vähintäänkin niihin suositeltu paine. Sen käyttökelpoisena säilymistä voivat auttaa erikseen myytävät kemikaalit tai ns, pienkonebensiinin lisääminen polttoaineen joukkoon. Talven aikana on hyvä aika hankkia mahdollisesti tarvittavat varaosat ja asennellakin ne, jos säilytyspaikassa sellaiset työt onnistuvat. Vaihdon jälkeen käytä konetta niin kauan, että uusi öljy on kiertänyt kunnolla moottorissa. Nykyisin käytettävän bensiinin ”säilyvyys” on ajallisesti rajallinen. Huomaa, että asianmukainen jäähdytinnesteseos estää myös korroosion muodostumista. Lievä ylipainekin on OK, se auttaa renkaita pysymään hieman paremmin muodossaan seisonnan ajan. Lievä ylipaine auttaa myös, tarkista kuitenkin paineet kohdilleen ennen käyttöönottoa. Erityisesti jos samassa tilassa tehdään töitä, peite suojaa autoa turhalta pölyltä. Täytä renkaisiin vähintäänkin suositeltu ilmanpaine. Öljyjen ja nesteiden vaihto Vaihda vähintään moottorin öljyt ja suodatin
TEKSTI JA KUVAT HEIKKI MALINEN V iimeiseen kisaan lähdettäessä varmaa ei ollut kuin kahden mestaruustittelin osoitteet, yhteensä kuudestatoista jaossa olleesta. Näin jokaisen kuskin osalta jätettiin huomioimatta huonoin kisa. 56 V8-MAGAZINE 130352_.indd 56 30.9.2019 19.41.29. Osaamisen lisäksi monasti ripaus onnea ja sopivan tasavahva suoritustaso voivat nämäkin kantaa pitkälle. Lauantain eliminaattoriin ilmestyi vain 12 kuljettajaa, ja tässä joukossa suomalaisten ohessa mukana kaikki neljä skandinaavia. Tämän ohessa hän ylsi vielä finaaliin, mutta sortui punavaloon ja tarjoili helpon voiton maanmies ja kolmoslajittelija Anders Edhin Camarolle. Len Lindell paranteli omia kolmosiaan päivän mittaan ja teki toisella kierroksella vielä radan uuden TD-enkan 3,917 sekuntia. SM-pisteiden osalta mestaruuden sinetöi Mikko Siironen. Lajitteluissa nähtiin perjantaina heti Kauhavan radan ensimmäinen TD-ryhmän kolmosen aika kasimaililla. Loppupisteitä ynnättäessä FHRA laski tänä vuonna mukaan viisi kisaa kuudesta mahdollisesta. FHRA Night Race Finals, Kauhava 30.–31.9. Neljällä pois jääneellä tiimillä oli mitä erilaisempia teknisiä murheita. Parhaana suomalaisena löytyi yllättäen viitoslajittelija Mika Eloranta ilkeän nopealla nelisylinterisellä turboahdetulla Toyotallaan tuloksella 4,221. Mestaruudet ja mitalit eivät aina irtoa pelkästään mittavan voittoputken saattelemana. Mitalien väreistä ja uusista osoitteista taisteltiin parhaimmillaan päivän viimeisiin finaalilähtöihin asti. Mutta miten siellä lopulta kävi. Oikeaan aikaan oikeassa paikassa on osa lajin luonnetta. Näin ollen luvassa oli runsain määrin yritystä lukuisten omien ennätysten tavoitteluiden lomassa. Ryhmässä Pro Street kilpailtiin 5 kuskin voimin ja ykköseksi lajitteli pistejohdossa Kauhavalle saapunut Ossi Oikarinen ajalla KESÄN VIIMEINEN RYPISTYS Toisen polven kuski Iiro Mikkola voitti Stock/ Super Stockin ja vei mestaruustittelin mukanaan tuttuun osoitteeseen Mäntsälän suuntaan. Jens Lönngren piti mahdollisuuksiaan yltää Pro Streetin mestariksi hyvin kapoisina vielä lajittelujen yhteydessä, mutta lauantaina tilanne muuttui hänen tiiminsä eduksi. Autot Top Doorslammer oli saanut liikkeelle peräti 16 kuljettajaa, heistä kokonaiset 11 kotimaisia nimiä. Ruotsalainen Lenn Lindell piiskasi mekaanisesti ahdetun 1970 Cuda-koppaisen kilpurinsa lajittelun ykköseksi lukemilla 3,929/312 km/h. Kakkoseksi kiri norjatar Anne-Britt Nilssen ajalla 4,109. Tähän päälle vielä Summit Racing EDRS-sarjan finaalikisan puitteissa kolme ruotsalaista, yhden norjalaisen ja yhden kuwaitilaisen kuljettajan
Hyvänä kakkosena oli Seppo Iivonen samalla 0,020 sekunnin erolla. Lauantain eliminaattorissa tapahtui kuitenkin jotain yllättävää Ossin ja kolmoslajittelija Marco Käyhkön semilähdössä. Super Gasin finaalissa Janne Norenin kolmeikkuna Coupe oli Pasi Korhosen Mustangia etevämpi. Lauantain ekan eliminaattorivedon Grönman sai vetää soolona ja toisella kierroksella hän sortui punavaloon Yrjö Walliusta vastaan. Super Pro ET:n 12 kuskin osalta Pasi Vierikko ankkuroi ykköslajittelijan paikan 0,005 sekunnin erolla itse asettamaansa 8,51 sekunnin tavoiteaikaan, kakkosena Pekka Junninen (0,009 sekuntia). Marco livisti valoista liikkeelle ennen kuusen käynnistymistä ja Ossi kärppänä perään. V8-MAGAZINE 57 130352_.indd 57 30.9.2019 19.42.05. Kauhavan piikkipaikka aukeni tuloksella 8,984 sekuntia (-1,1316 sekuntia alle FS/C-indeksin). Toista kuskisukupolvea edustavan Mikkolan voiton myötä mestaruustitteli matkasi hänen mukanaan Mäntsälään. Vierikolle ajo maistui ja kellot tykkäsivät miehen suorituksista. 7,602/272 km/h. Maaliviivalla ero näiden kahden välillä oli 0,008 sekuntia Vierikon eduksi. Pisteissä Janne sijoittui ykköseksi, Pasin jäädessä kakkoseksi. Pistejohdossa Kauhavalle saapunut Arto Sulopuisto jäi hopealle ja ”Kasi-Grönman” nousi pisteissä pykälän ylöspäin pronssille. Kisan voitosta ansaitut pisteet nostivat Ruususen pisteissä pykälän ylöspäin hopealle. Pasi oli vikkelämpi lähtövaloissa, mutta ajoi kauemmaksi ryhmäindeksistä. Kauhavalla Pasi Korhonen lajitteli kärkeen jääden vain 0,001 sekunnin päähän kiinteästä 9,90 sekunnin ryhmäindeksistä. Tästä eteenpäin Wallius jatkoi finaaliin asti, mutta kohtasi siellä parempansa seiskalajittelija Iiro Mikkolan toimesta. Stock/Super Stockin lajitteluissa 13 kuljettajan joukosta kärkeen kiilasi edellisessä Motoparkin kisassa Stockin 8-sekunnin kerhon Mustangillaan perustanut Jarmo Grönman. Ryhmässä Top Street lajiteltiin viiden kuskin voimin ja kärkeen puski Timo SuoRuotsalainen Anders Edh otti Camarollaan Top Doorslammerin voiton maanmiehensä Len Lindellin sorruttua punavaloon. Super Gas -ryhmän osalta kaudella 2019 nähtiin osanottajia vain kahdessa osakilpailussa ja molemmissa viiden kuskin voimin. Näin lähemmäksi indeksiä päässyt Janne otti voiton 0,006 sekuntia huonommista reaktioistaan huolimatta. Voitto riitti nostamaan Vierikon loppupisteissä kakkoseksi mestaruuden jo Motoparkissa sinetöineen Mico Ahosen taakse. Kakkoslajittelijaksi kipusi Janne Noren. Näin hän kipusi lauantain finaaliin ja sai siellä vastaansa viitoslajittelja Ari Remahlin. Kakkospaikan otti nimiinsä Arto Sulopuisto (-1,166 sekuntia alle B/S-indeksin). Omalla puolellaan Lönngren sai kaaviorakenteen mukaisen semisoolon, ja ajoi edellä mainitun hylkäyksen myötä vielä finaalin soolona. Samalla hän sinetöi ryhmänsä mestaruuden ja näin Ossi putosi hopealle. Jälkimmäinen saapui Kauhavalle pistejohdossa ja onnistui säilyttämään paikkansa mestaruusjahdissa, vaikka hän sortui punavaloon Ruususta vastaan. Tuloksena FHRA:n sääntökirjan mukainen hylky molemmille. Lauantaina eri nimet tekivät omaa nousuaan ja näin finaalissa toisistaan ottivat mittaa kuutoslajittelija Mikko Ruusunen ja lajittelukymppi Tony Vaahtera. Pro ET-ryhmä saapui paikalle 13 kuskin voimin, joista ykköseksi lajitteli Jesse Herranen 0,020 sekunnin erolla omaan tavoiteaikaansa 11,90 sekuntia. . Kakkoseksi lajitellut Jens Lönngren piti vielä perjantaina illalla omia mahdollisuuksiaan ohittaa Ossi pisteissä melko heiveröisinä. Mikko Siiroinen vei nimiinsä TD:n Suomen mestaruuden. Näiden kahden kuskin välillä ratkottiin sekä kaksi kirkkainta mitalia että finaalilähdön voitto. Jarmo kuitenkin sai taas lohtua tappiolleen näyttötaululle ilmestyessä auton uudet ennätyslukemat 8,903/249 km/h
Eemeli Helkkala oli hyvänä kakkosena 0,014 sekunnin reaktiolla. Siellä häntä vastaan asettunut seiskalajittelija Aleksi Lindholm sai helpon voiton Eemelin sorruttua oman tavoiteaikansa alitukseen. naaliin asti ja kohtasi siellä kaimansa Laukkasen. Muutenkin kato oli sen verran raakaa, että pistekärki Jani Lindqvist sai ajaa Bemarillaan semin ja . Suojasen ainoa lohtu taisi olla oman ryhmänsä hopea. Loppupisteissä Aleksi teki aimoharppauksen sijalta 14. Real Streetissä kiirehdittiin aika-ajot niin ikään viiden kuskin toimesta, ja Kari Laukkanen korjasi nimiinsä kolmannen perättäisen ykköstilan ajalla 8,516/257 km/h. mukaan lähtenyt Roni Tekoniemi ja vain pykälää huonommin lajitellut Kaapo Lehtonen. Roni voitti lähdön nappaamalla paremman reaktion lähdössä ja ajamalla lähemmäs omaa tavoiteaikaansa. Moottoripyörät Junior Bike -ryhmässä 18 nuorukaista mitteli lajittelun kärkisijoista ja etevimmäksi tässä touhussa nousi pistejohdossa kilpailuun saapunut Tia-Maria Turunen 0,001 reaktiollaan. Iso kaavio toi mukanaan yllätyksen jos toisen, ja . Pro ET-ryhmässä Mikko Ruususen . Jälkimmäiselle olisi mestaruuden varmistamiseksi riittänyt lauantaina pelkkä lähtövaloihin asettuminen, mutta kun ”Jekku-Hermunen” on henkeen ja vereen taistelija, halusi hän tavoitella kisan voittoa. 58 V8-MAGAZINE 130352_.indd 58 30.9.2019 19.43.02. Street Bike -ryhmässä 10 kuskin joukosta kaksi eri Erälähteä hallitsivat lajitteluita, Marko ykkösenä 0,008 sekunnin ja Jouni kakkosena 0,013 sekunnin reaktioillaan. naalivedossa voiton, viitoslajittelija Minttu-Maria Gratschewin jäätyä Len Lindell ajoi Kauhavalla Top Doorslammerin lajitteluykköseksi radan ensimmäisellä kasimailin kolmosen tuloksella 3,929/312 km/h. Niilo Sieppi paranteli sijoitustaan pistekakkosen paikalta Junnu Biken mestariksi. naalissa varjoonsa Sami Hyväkän. naalista. Eemeli takoi vakuuttavaa jälkeä lauantain pudotuskaaviossa ja löysi itsensä . Hermunen eteni aina . peräti pistekolmoseksi. Kakkospaikan otti haltuunsa Pauli Stamblewski. Minttu-Maria Gratschew näytti miehille paikkansa Street Bikessa vieden nimiinsä osakilpailuvoiton ja mestaruuden. Pistekärki Tia-Maria ja kakkospaikalta kisaan lähtenyt Niilo Sieppi vaihtoivat loppupisteissä paikat päittäin. naalin soolona, siinä ohessa hymyillen mestaruus sinetöityneenä. Laukkasen kolme kisavoittoa nostivat hänet nelossijalta hopealle. Kakkonen oli Kari Hermunen. naalivoitto El Caminolla aikaisemmin päivällä mestaruutensa varmistaneen Tony Vaahteran Camarosta nosti Ruususen SM-hopealle. Kari ”Jekku Wallu” Hermunen (kuvassa keskellä) on Valiantinsa kanssa Real Streetin Suomen Meister 2019. Osakilpailuvoiton ansiosta Roni nousi viidenneltä sijalta SM-hopealle ja pistejohdossa Kauhavalle tullut Leevi Männistö onnistui pitämään paikkansa mestaruuteen asti. Jouni jatkoi Erälähteiden pitkiä menestysperinteitä kyseisessä ryhmässä vieden lauantain . Junnu Dragsterien 23 kilpailijan joukosta lajittelun kärkipaikalle nousi Emilia Niemi 0,004 reaktiollaan ja tismalleen samaan reaktioaikaan ylsi kakkosen paikan naulannut Joonas Laine. Emmi Nordman kiihdytti Kauhavalla Pro Harleyn ekat kasin ajat ja jätti . Suojasta ja Stamblewskia ei nähty radalla enää lauantaina tositoimissa. Jekulle -0,035 sekunnin punavalo, ja sen myötä voitto Laukkaselle. janen Mustangillaan lukemin 7,653/264 km/h. naalipäivänä osakilpailuvoitosta ottivat mittaa sijalta 16
naaliin asti, missä hän sai läheltä käsin todistaa ysilajittelija Jami Oksasen voiton. Päätoimittaja Markkasen Firebird on puolestaan Jimin viimeinen kilpuri. Pro Harley -ryhmässä kilpailtiin puolen tusinan kuskin määrällä. Jim oli yhtä hymyä säädellessään 427 kaasutinta vanhalla rutiinilla. naalivedossa kasilajittelija Teemu Honkasta vastaan. Lopullisessa pistetaulukossa kahden . Lajitteluissa pistejohdossa Kauhavalle saapunut Emmi Nordman löi miehisille haastajilleen heti luun kurkkuun tuloksella 8,886/246 km/h. Pistekärkeä tilanne ei sen enempää muokannut sillä Jari Malinen pysyi hopealla. naalin soolona ja kuittasi mestaruuden tiimilleen. Sinisalo pudotteli Yamahallaan 13 kuskin kentästä kuskin toisensa jälkeen ja osoitti kylmäpäisyyttään vielä . Motoparkissa mestaruuden sinetöinyt Juha Ollikainen kiri lajittelun kärkeen tuloksella 7,028 sekuntia. naalissa, missä Emmi ajoi vielä toisen kasin tuloksen 8,963 sekuntia ja korjasi voiton. Pasi Mikkonen hankki mestaruus-Fairlanen 1988 Winternationalsien voittoympyrästä, ajoi sillä menestyksekkäästi kisaa ja lopulta palautti auton alkuperäiseen asuunsa. naalikuskin järjestys pysyi samana. Sami Hyväkkä oli taikonut lisää vauhtia omaan pyöräänsä ja oli kakkonen 9,099 sekunnin vedollaan. Semissä hän jätti helposti taakseen neloslajittelija Teemu Kettulan ja toisen puolen semissä Torsti Kettulalle ei saatu mitään tuloksia. Funny Bikessa sijoituksista taisteli kolme kuljettajaa. Rautanen sijoittui kokonaispisteissä kakkoseksi. naalissa, missä Ollikainen puristi voittoon uuden oman enkkansa 6,990/322 km/h turvin. Samat kuljettajat ottivat toisistaan mittaa . Piian osalta oli muuten kyseessä kauden ensimmäinen kilpailu Suomessa. Liekö syynä pitkä kausi vai mikä, mutta erinäisten teknisten ongelmien johdosta Samu oli oikeastaan ainoa joka sai kunnollisia ryhmän tasoa edustavia tuloksia aikaiseksi lauantaina. Piian hyvä tahti jatkui . Loppupisteissä mestaruuden vei nimiinsä Petri Koivuniemi ja hopealle Kimmo Hamari. Junnu Dragstereiden . kakkoseksi. Tappiostaan huolimatta Minttu-Maria säilytti pistetaulukon piikkipaikkansa ja Jounin menestys nosti hänet pykälän ylöspäin hopealle. Minttu-Maria Gratschew näytti miehille paikkansa Street Bikessa vieden nimiinsä osakilpailuvoiton ja mestaruuden. Mestaruuden korjasi lopulta nimiinsä Leevi Männistö. Lajitteluissa Samu Kemppainen teki tasaisen varmaa jälkeä ja ajoi ykköseksi lukemin 6,636/344 km/h. Junnu Dragstereissa elettiin jännän äärellä tiiviin pistetaulukon puitteissa. Lopulta Samu ajoi . Super Gas Biken kuskit lajittelevat vasten kiinteää 9,50 sekunnin ryhmäindeksiä, missä etevimmiksi nousivat Jyrki Sinisalo 0,011 sekunnin ja Jenni Pekkarinen 0,013 sekunnin tuloksiensa turvin. Jaakko ”Maailman Nopein” Salakari oli lajittelun kakkonen ajalla 8,064 sekuntia. V8-MAGAZINE 59 130352_.indd 59 30.9.2019 19.44.04. Kakkonen oli Petri Koivuniemen tuloksella 0,057 sekuntia. naalissa Kaapo Lehtosen roadster koki tappion Roni Tekoniemen punaista putkea vastaan. Kaksikko kohtasi toisensa . Super Comp Biken kohdalla ajetaan sekuntia kovempaa kiinteätä indeksiä vastaan ja Piia Korhonen vei lajittelun ykköspaikan 0,035 sekunnin reaktiolla 10 kuskin joukosta. Jälkimmäinen sortui indeksin alitukseen ja näin voitto sinetöi lopullisesti Sinisalon mestaruuden. Kari Rautasen tahti sen kun kiihtyy ja tulos 7,394 sekuntia riitti kakkostilaan. Super Twin Bike ajoi Kauhavalla omasta mestaruudestaan viiden kuskin voimin ja kerrasta poikki menetelmällä. Finaaleissa nähtiin legenda Jim Waldo, vuoden 1987 Stockin NHRA maailman mestari
naalit. Ville Hagan hyvä kisa päättyi katkenneeseen öljypumpun akseliin ja vitosen ajat saivat jäädä odottamaan ensi vuotta 21-vuotias Maja Udtian kisaa ensimmäistä täyttä Top Fuel -kauttaan ja otti Tierpissä uran ensimmäisen EM-kisavoiton. Isot onnittelut! Top Fuel Jndia Erbacher aloitti kisan vahvasti lajittelemalla ykköseksi EE-tuloksella 3,817 ennen Anitaa, 3,828. Sportsman-ryhmissä ja moottoripyörissä kamppailtiin EDRS Pro Nordic -sarjan neljäs ja samalla viimeinen kisa. ed 24 kilpailijaa keränneen ryhmän paalupaikalle kiilasi Jan Ericsson 5,805 ajalla. Top Fuel oli naiskuskien hallintaa. Pro Modi. Finaalissa norjatar Maja Udtian voitti Anita Mäkelän ja teki myös uuden Euroopan ennätyksen 3,816 sekuntia. Norjatar siirsi Jndian päivän vanhan ennätyksen historiaan ja voitti ennätyksellä 3,816 sekuntia. Timo Lehtimäki selvisi kaavioon kasipaikalta, mutta joutui sammuttamaan ekassa pudotuslähdössä burniksen jälkeen. naalissa Maja voitti Anitan luvuin 3,885 – 3,918. Lienee aika vaihtaa nimitys kuninkuusryhmä kuningatarryhmäksi… TEKSTI JA KUVAT JARMO MARKKANEN A utojen puolella Tierpin kisa oli EM-sarjan viides osakilpailu, jäljellä on enää Englannin . Jere Rantaniemi ajoi vitosen puolelle ennätyksellään 5,963, komeasti lajittelun kutonen! Tero Laukkanen haki tuntumaa uudella Camarollaan 6,449 (20.) ja Mikko Saarinen kellotti myös oman ennätyksensä 6,597 (22.). 60 V8-MAGAZINE 130328_.indd 60 30.9.2019 19.58.34. Prätkissä ropisi EDRS Pohjoismaiden mestaruuksia kolmin kappalein: Torsti Kettula voitti Super Twinit, Ida Zetterström Super Street Biken ja Heikki-Juhani Koskinen Super Gas Biken. Jännitys alkoi eliminaattorin semissä, kun Maja ja Jndia olivat vastakkainen. Urs Erbacherin tytär Jndia puolestaan ajoi uuden loppunopeusennätyksen 513,13 km/h. EM & EDRS Summit Racing Nationals, Tierp Arena, Ruotsi 22.–25.8 NIMI UUSIKSI. Toisen semin Anita kiihdytti soolona. Tiukassa
Vastaan tuli Thomas Strand, joka semissä tiputti Bodenin. Taso on kova ja 15 ensimmäistä alitti luokkaindeksin yli sekunnilla! Kärjessä oli Lars Boden 10,268 (-1,231)! Suomalaisista korkeimmalle, kakkoseksi, lajitteli Jarmo Grönman 9,070 (-1,229). Kisan voitti Peter Trång. Stock/Super Stockin finaali oli Strand-tiimin keskinäinen mittelö. Top Methanol Topikoissa lajittelun ykkönen Jonny Lagg 5,319 ja kakkonen Sandro Bellio 5,338 (5,558) eivät tehneet virheitä ja kohtasivat finaalissa. Scott ehti kisata Firebirdillä Amerikassa 25 vuotta ennen kuin se vaihtoi omistajaa. Paalulle nousi Stefan Andreasson tasan ryhmäindeksillä 7,600. Sampsa kellotti myös uuden ennätyksensä 6,621. Finaalissa Norenin ote piti ja hän ajoi kauden ensimmäiseen voittoon kukistamalla Ålundin luvuin 6,622 – 6,671. ja Timo Erhomäki 29, mutta tekniikkamurheet estivät kaaviossa ajamisen. V8-MAGAZINE 61 130328_.indd 61 30.9.2019 19.59.14. Super Gasin lajittelu näytti herkulliselta: ykkösenä Pasi Korhonen (9,911) ja kakkosena Antti Kivinummi (9,913). Amerikan vieras Scott Burton voitti Firebirdillä tiimiomistaja Thomas Strandin kullanvärisen LeMansin. Eliminaattorin ensimmäisellä kierroksella Ossi jäi ajastaan ja tippui. Super Compissa Kevin Danielsson lajitteli sijalle 15 ja selvitti tiensä toiselle kierrokselle. Rantaniemen hyvä tahti vei semiin, jossa Micke Gullqvistin takuuvarma 5,843 oli liikaa. Mika Eloranta oli lajittelun 24. Pudotuskisa oli kuin elokuvasta. Finaalissa Gullqvist kellotti 5,845 ja voitti Roger Johanssonin. Burton sai kutsun tulla Ruotsiin myytyään uskollisen ’70 Pontiac Firebirdinsä Thomas Strandille. Pro Stock Lajittelun ykköspaikan otti Jimmy Ålund 6,485 ajalla. Aamun lämmityskäytössä öljynpaineet eivät nousseet ja peli oli vihellettävä poikki. Pudotuskaavio tarjoili yllätyksiä, kun avauskierroksella tippui mestari Jimmy Ålund ja toisella kierroksella Ericssonin Camaro rikkoutui burnikseen. Kiilaa kovaan Pro Stockin ruotsalaisrintamaan löi Sampsa Palos ajamalla semifinaaliin, jossa kisan voittaja Robin Noren oli nopeampi. Sampsa Palos tiimeinen teki hienot vedot ja uusi oma enkka kirjataan 6,621, joka vei lajittelussa kuudenneksi! Kauden ekaa kisaa ajanut Nixxon Sundblom jäi kaavion ulkopuolelle. EDRS Nordic -mestaruutta puolustanut Seppo Raussi oli viides (7,608) ja Ossi Oikarinen kuudes (7,610). Stock/Super Stock kasvoi kisojen isoimmaksi ryhmäksi 42 kilpailijalla. Kaaviossa Antti eteni toiselle kierrokselle ja Pasi kolmannelle, jossa Christer Uhlin vetäisi nap. NIMI UUSIKSI. Huikeassa finaalissa Strand otti reaktioedun 0,038 – 0,046, mutta Burton ajoi lähemmäksi aikaa 10,084 (dial 10,07) kuin Strand 10,722 (10,70). Ville Haga turbotetulla TD-Camarolla (AT/PM) lajitteli vitoseksi 6,326/375 km/h! Lauantain ekalla soolokierroksella Ville testasi isompia voimia sunnuntain varalle. Burton ajoi lajittelun kolmosruudusta semisoolon kautta finaaliin. Ossi otti PM-hopeaa ja Seppo PM-pronssia. Ari Pietilä löytyi lajittelupaikalta seitsemän ja avauskierroksella Bellio oli liian kova pala. Burton vei voiton minimaalisella 0,0002 sekunnilla! Strand kruunasi kauden EDRS Pro Nordic -mestaruudella. Lauantain viimeisessä kvaalissa tuli paha moottoririkko ja tiimi sai jumpattua auton valmiiksi sunnuntaina aamuviideltä! Avauskierroksella Johnny pesi Daniel Jedbornin kuusella, mutta kamala rengasshake käänsi auton kohti kaidetta ja kaasu oli nostettava. Bellio ajoi kisan parhaansa 5,502 ja otti kauden kolmannen voittonsa. Compissa voittoon nousi Rene Meierhofer, ja runner-up oli Jens Eklund. Toisen kierroksen häviö murensi Sepon mahdollisuudet ja Michael sinetöi EDRS Pro Nordic -mestaruuden. Eliminaattorin avauskierroksella hallitseva mestari Bengt Ljungdahl hävisi holeshotilla: parempi aika 6,580 – 6,619, mutta seiskalajittelija Robin Noren voitti reaktioilla 0,023 – 0,071! Tiputettuaan Thomas Lindströmin eteni Sampsa semifinaaliin, jossa Robin oli niukasti vahvempi, 6,624 – 6,659. SPORTSMANIT Pro Streetin 26 osanottajaa lajitteli paikasta 16 auton kaavioon. Seppo otti ekalla kierroksella voiton pistejohtaja Michael Madererista ja säilytti mestaruushaaveet. Voittaja oli tuttu nimi, Mikael Nilsson, moninkertainen EDRS-mestari, myöskin tänä vuonna. Suomalaisista Johnny Oksa lajitteli vitoseksi (5,482). Mukana nähtiin Amerikan vieras Scott Burton, voittaja NHRA-kisoista
Semifinaalissa Harri voitti ongelmista kärsineen Samun. Vesa Lipponen oli lajittelun ykkönen 6,496 ja eka kierros olisi ollut soolo. Super Twin Bike Lajittelun kärkeen kiilasi jenkki Tommy Lee Grimes 6,316 ennen Harri Piensalmea, oma enkka 6,377, ja Samu Kemppaista, 6,499. Östlund ajoi finaaliin, eikä häviö Peter Rundströmille muuttanut tilannetta. pilähdön 0,037 ja suoraan aikaan 9,908 ja voitti. Mutta sunnuntain lämmityskäytössä katkesi kiertokanki, kun flow-anturin irronnut mutteri meni polttoainesolenoidin väliin ja toinen pytty täyttyi sopasta. Suomalaisten mainion panoksen täydensi Jenni Pekkarinen ottamalla pronssimitalin. Lopulta Uhlin pokkasi koko kisan voiton. Pettersson jäi hopealle vain kuusi pistettä perässä. Draama jatkui: jos Harri voittaa finaalin, on mestaruus hänen. Finaalissa lajittelun ykkönen Mathias Bohlin kuittasi voiton 6,96 Idan ajaessa kisan parhaansa 7,01 sekuntia. Nuori ahvenanmaalainen Ida Zetterström on historian ensimmäinen naiskuski, joka on voittanut ryhmän EDRS Pro Nordic -mestaruuden. Pro Stock Bike Kalle Lyrén teki kaiken mahdollisen oikein: lajittelun ykkönen 6,950 ja kisan voitto. Runner-up Kenneth Holmbergh piti viiden pisteen kaulan ja vei PM-kullan. Kuudenneksi lajitellut Torsti Kettula johti yhteispisteissä. Torsti Kettula juhli Super Twinin EDRS Pro Nordic -mestaruutta. Top Fuel Bike Thomas Pettersson johti pisteissä ennen Tierpiä, mutta häviö semissä Sturla Hegreä vastaan oli kohtalokas. REMCO SHEELINGS 62 V8-MAGAZINE 130328_.indd 62 30.9.2019 19.59.47. Mutta sekään ei riittänyt mestaruuteen. Kun Samu voitti Torstin ensimmäisellä pudotuskierroksella, ei Torsti voinut kuin jännittää mitä muut tekevät. Junior Dragstereissa kuudesta suomalaiskisaajasta korkeimmalle lajitteli Alisa Ritola, kolmas reaktiolla 0,004. Suomalaismenestys oli mitä mainion: Harri Piensalmi toinen ja Samu Kemppainen neljäs. Finaalilähdössä valotaululle syttyivät Harrin puolelle luvut 6,392 ja Grimesille 6,406! Mutta voittovalo vilkkui Grimesille, joka ylitti maaliviivan ensin reaktioin 0,086 – 0,115. Super Comp Bike Mestarin nimi on Peter Östlund jo toista vuotta peräkkäin. Uskomattoman huono tuuri. Finaalissa Hegre oli omaa luokkaansa ja Peter Andersson kukistui selvin luvuin 6,48 vastaan 7,07. Ratkaisu meni finaaliin asti. . Pudotuskisassa Helmi Oikarinen ylsi semifinaaliin asti, jossa naapurimaan Niklas Andersson veti pidemmän korren. Vesalle arvokas PM-hopea. Kaavion toisessa haarassa eteni Veeti Kortelainen ja semisoolo vei finaaliin, jossa harmillinen punavalo ratkaisi voiton Niklakselle. MOOTTORIPYÖRÄT Super Street Bike Mestaruus ratkaistiin semifinaalissa, kun Ida Zettersröm (lajitelun 2.) ja Vesa Ruhanen (lajittelun 3.) asettuivat vastakkain. Voittaja vie mestaruuden. Valitettavasti huipennusta ei nähty, kun Vesan pyörä lakkasi toimimasta burniksen jälkeen ja Ida ajoi voittoon soolona 7,15 vedolla. Pro Modien kisassa Jere Rantaniemi oli kovassa vedossa: lajittelun kuutonen ennätyksellään 5,963 ja kaaviossa semiin. Pro ET-ryhmässä Tony Vaahtera lajitteli viidenneksi ja Janne Söderqvist kuudenneksi, mutta kaaviossa kyyti oli kylmää ja kumpikin tippui avauslähdössä. Super Gas Bike Finaalikisaan tultiin Heikki-Juhani Koskisen pistejohdossa. Lajittelun kuutospaikalta hän ajoi varmasti semifinaaliin ja keräsi PM-titteliin riittäneet pisteet. Juha Komulainen oli lajittelun ykkönen 9,509. Semissä voiton korjasi Trygve Karstad Helgerud, joka puolestaan sai finaalissa tunnustaa Robertin Nygrenin paremmaksi. Semifinaalisijoitus takasi Super Gas Biken Nordic-mestaruuden Heikki-Juhani Koskiselle. Jos norjalainen voittaa kisan, on hän mestari
KAUPALLISET ILMOITUKSET: Hansanova Oy, puh. Taxfreenä 15 000 €. MYYDÄÄN Muut Opel Rekord 4d vm. Tuotu suomeen 2010 Amerikasta. Kuvaa ei palauteta. katsastettu 8/2019. Hinta 40 000 €. 050 501 0621 Vantaa. H. V8-MARKET MYYDÄÄN Fomoco 1932 Ford Roadster, kokonaan peltiä, erittäin kiukkuinen SBC + TH-350-automaatti, levyjarrut joka nurkassa, kromattu etuakselisto, näyttelykuntoinen kokonaan läpikäyty rodi. 0400 278 279 Joensuu. Hinta 45 000 €, vaihdossa käy halvempi USA-kulkine. H. Chevrolet Chevelle 1969. Puhelimitse emme vastaanota ilmoituksia. 1954. Pontiac Firebird Formula 5,7 TPI ’91. 1300 €. 1962. Merkitse myös osasto, jossa toivot sen julkaistavaksi. Tuon Turku Aura Alastaron Moottorirata Loimaa Forssa Helsinki. Tilaa on varattu AINOASTAAN YKSITYISHENKILÖIDEN ilmoituksille. Sähköpostissa kirjoita ilmoitusteksti viestikenttään ja aiheeksi sen osaston nimi. 0400 345 427 Salo. 050 524 9833 Joni. Pontiac 347 cid vm. kone 1916 cc. Katsastettu Suomeen! Hinta Suomen kilvissä 19 990 €. Vaihdossa käy 1973 vanhempi USA-auto (Ei ruostekasoja). Valmistettu Meksikossa 151 vuotta vanhassa FRYErmassa. MYYDÄÄN Kaksipyöräiset Huippuhieno! Big Dog Ridgeback vm.2005. Täydellinen ja erittäin harvinainen, 4109 kpl valmistettu. Lue auton esittely tästä lehdestä. Auto on erittäin hyvässä kunnossa ja nopea. Ei vaihtoa. ILMOITUKSEN KUVA Kuvia julkaistaan mahdollisuuksien mukaan 1 kuva/ilmoitus. Muista suuntanumero puhelinnumeroon ja kännykkänumeroissa mainitse paikkakunta. ‘57 moottori osina ja pestynä. Ilmoitus julkaistaan seuraavaksi ilmestyvässä lehdessä, mutta jos se ei siihen ehtinyt tai mahtunut, laitamme sen automaattisesti sitä seuraavaan numeroon. MYYDÄÄN osat ja tarvikkeet Chevrolet Impalan pölykapselit 14”, ’65, ’66. Soita niin kerron lisää. Sähköpostitse liitteenä lähetettävän kuvan tulee olla JPG-muodossa, leveydeltään vähintään 6 cm ja resoluutioltaan 300 dpi. 0400 697 292 Pohjanmaa. Ei vaihtoa. Siistikuntoiset valikoidut kapselit Teksasista. V8-MAGAZINE 63 130331_.indd 63 1.10.2019 10.43.56. Ei vähäpäästöinen, WS6-alusta, lukkoperä, sähköherkut ym. Täyttä nahkaa = pohjat, päällinen, vuori. Myydään vähäisen käytön takia. Yhden ilmoituksen maksimimerkkimäärä on 1000. Ajettu noin 7000 mailia, S/S 117 cid. 050 585 0886 Kauhava. Lisäkuvia kysymällä. ajettu suomiauto. 0400 697 292 Pohjanmaa. Paljon uusia osia. autoharri@hotmail.com, 040 554 4358. MYYDÄÄN GM Camaro 1974 350 + 350 + 10 bolt, 165 000 km ajettu, km-mittaristo. 7000 €. Tai Posti / Matkahuolto. Frye on laatunahkasaappaiden valmistaja. Ollut minulla 6 vuotta. ’65 voin myydä myös yksittäin 35 € / kpl. Auto on näyttelykunnossa ja hienompaa alustaa vaikea löytää. TEE ILMOITUS Lähetä ilmoitus kirjallisena tikkukirjaimin tai koneella kirjoitettuna. Hp. Hinta 17 000 €. 040 506 9008. MYYDÄÄN Sekalaista Uudet miesten saappaat 43 ja 40. SBC Cross Ram intake uusilla Holley 4-bbl kaasareilla. Katsastettu 9/19 ilman huomautuksia, siisti ja hyväkuntoinen 183 tkm. 800 €, sekä automaattivaihteisto ja turbiini 600 €. 250 €. H. Hinta 26 000 €, ei vaihtoa. Soita niin kerron lisää. Merkitse kuvan taakse ilmoituksessa oleva nimi ja puhelinnumero. Sama omistaja 33 vuotta. Kaiser Manhattan 4d vm. 0400 697 292 Pohjanmaa. Täysin entisöity auto, ollut minulla vuodesta 1974, museorekisterissä. (09) 670 375, 0400 442 616 ILMOITUSOHJEET TEE ILMOITUS Ilmaisella V8-MARKET-palstalla lukijamme voivat myydä ja ostaa kaikkea harrastukseen liittyvää. Hinta 120 € /sarja. Kompressoriahdettu sivuventtiili 6 -auto. ‘62-’67 Chevy II V8 alkuperäinen öljypohja ja öljympumppu. 120hv/250 Nm. V8-MARKETIN YHTEYSTIEDOT Postiosoite V8-Market/V8-Magazine, Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki Sähköposti v8-market@fokusmedia. LT-malli, ainoa vuosi missä on pienempi takalasi ja uudempi maski/perä. Tullattu, mutta ei rekisterissä
Ruotsalainen varmisti peräti yhdennentoista mestaruutensa jo edellisessä kisassa Tierpissä. TUPLASTI MESTAREITA TUPLASTI MESTAREITA Europan mestaruus -sarjan . Super Twinissä pelin henki oli sama: Marcus Christiansen lajitteli paalulle 6,229, oli kisan ykkönen ja vei EM-kullan. naaliin, jossa iskivät pitovaikeudet ja Monty Bugeja kiihdytti voittoon kovalla ajalla 5,303. naaliin, jossa Martin Newbury voitti holeshotilla, paremmalla reaktiolla ja huonommalla ajalla, 7,053 – 7,047. Pro Modi. Santa Podissa Ålund lajitteli ykköspaikalle 6,551 ja nousi . 64 V8-MAGAZINE 130350_.indd 64 30.9.2019 20.16.19. naalissa. Pro Modi. Toisessa kaavion haarassa eteni varmasti Robin Noren, lajittelun kakkonen, ja . Fredrik ei jäänyt paljon pahemmaksi ja ajoi . lippou, joka oli lajittelun ykkönen 5,661 ajalla, voitti kisan ja Euroopan mestaruuden. ed Pro Modeissa koettiin kenties vielä isompi yllätys, kun Michael Gullqvist hävisi pudotuskisan avauskierroksella. Janne Koskinen puolestaan löytyi myös kärjestä, kolmospaikalta, 7,242. Fredrik Fredlund ajoi komeasti lajittelun ykköseksi 7,045 ajalla. Eliminaattorin avauskierroksella Janne otti selvästi paremman reaktion kuin vastustaja Bertrand Maurice ja johti, kunnes vaihde ei mennyt päälle. naalissa hän voitti holeshot-lähdöllä 0,047 reaktio/6,586 Ålundin 0,102/6,550! Moottoripyörät Pro Stock Bikessa nähtiin ainoat kaksipyöräisten suomalaisosanottajat, ja vahvasti nähtiinkin. Top Fuel Bikea hallitsi Filippos Papa. Super Street Bike kulki Steve Venablesin tiukassa otteessa: kvaalin kärki 6,806 ja kisan voitto sekä mestaruus. Paalupaikan vei Maja Udtian uudella Euroopan ennätyksellä 3,806 sekuntia! Eliminaattorin aluksi nähtiin iso yllätys, kun Maja menetti pidon heti lähdössä ja Liam Jones, lajittelun kasi meni jatkoon. Naishallinnan sinetöi 21-vuotias norjatar Udtian ottamalla EM-hopean ennen britti Jonesia. Yhteispisteissä korkeimmalle suomalaisista nousi Samu Kemppainen, neljänneksi. Riemun aihetta meillekin, onhan Camaro syntynyt Tami Branderin shopissa. Pro Stock Ryhmä on melkoista Jimmy Ålundin hallintaa. European Finals, Santa Pod 5.–8.9. Lajittelun ykköspaikan otti Jimmy Ålund 5,780. Nämä tapahtumat pohjustivat vallanvaihdon. Ericksson juhli mestaruutta tyylillä, kun hän voitti kisan Jean Dulamonin sortuessa . Tappiosta huolimatta tämä riitti EM-hopeaan, vain yhden pisteen erolla! Freddie ajoi mestaruuden varmistuttua . Voitto oli kauden neljäs, kun osakilpailuja ajettiin kuusi. Toisella puolella Anita eteni vakuuttavasti, ensin tippui Stig Neergaard ja semissä kukistui Jindia Erbacher huipputuloksella 3,821. EM-hopea kuitenkin Gullqvistille ja pronssi Ålundille. naaliin voitettuaan semissä 2018 mestarin Bengt Ljungdahlin. Anita jäi historian kirjoihin myös voittamalla eniten kierroksia yhden kauden aikana, peräti 14 lähtöä. EM-sarjassa kakkoseksi sijoittui Lagg ja kolmoseksi Bugeja. TEKSTI JA KUVAT REMCO SCHEELINGS A nita vei mestaruuden varmoin ottein ja voitti myös Englannin . naalissa varaslähtöön. naaliin, jossa sijoittui kakkoseksi. Top Methanol Sandro Bellio ratkaisi mestaruuden lajittelemalla kaavioon, vieläpä komeasti paalupaikalle luvuin 5,272 (5,492) ennen Jonny Laggia, 5,457. naalikisan. Ericsson voitti toisella kierroksella Dmitri Samorukovin, mikä tiesi ruotsalaiselle uran ensimmäistä Euroopan mestaruutta! Mestaruutta puolustaneen Ålundin matka päättyi punavaloon semi. edissä nähtiin ensikertalainen mestari, Jan Ericsson. Kauden toinen voitto nosti Robin Norenin Pro Stockin EM-hopealle ennen Malmgrenia ja Ljungdahlia. naalit sujuivat suomalaisittain mallikkaasti, kun kotiin tuomisina oli kaksi EM-kultaa: Anita Mäkelä Top fuelissa ja Fredrik Fredlund Pro Stock Bikessa. Finaalissa Anita ajoi ajalla 3,850 karkuun pitojen kanssa kamppailleesta Jonesista. Janne Koskinen nappasi EM-hopeaa ja tämä lienee historian ensimmäinen suomalaisten kaksoisvoitto tässä ryhmässä. Top Fuel Mestaruus ratkesi jo lajittelussa, kun Anita kvaalasi mukaan kaavioon ollen lopulta kolmas 3,903 ajalla. Micke saapui Santa Podiin pistejohdossa, mutta vaatimatoman lajittelun jälkeen (vasta 10.) Jan Ericsson siirtyi kärkeen, toinen 5,789 sekunnin vedolla. Näin Sandrosta tuli kiihdytyshistorian ensimmäinen belgialainen Euroopan mestari! Pudotuskaaviossa Sandro ajoi
Anita Mäkelä nappasi toisen perättäisen kuninkuusryhmän Euroopan mestaruuden. V8-MAGAZINE 65 130350_.indd 65 30.9.2019 20.17.03. Yhteensä se oli jo neljäs EM-kulta. Kauden toinen voitto nosti Robin Norenin Pro Stockin EM-hopealle ennen Malmgrenia ja Ljungdahlia. Palkintojenjaossa Anitan ja runner-up Liam Jonesin kelpasi tuulettaa. Fredrik Fredlund vei Pro Stock Biken mestaruuden ja voitti kaksi kisaa viidestä ajetusta. Sandro Bellio voitti neljä EM-kisaa kuudesta ajetusta ja vei Top Methanolin mestaruuden lopulta varsin selvästi
Kauden viimeisen kahinan takia sijoitus putosi laakista sijalle #6. Näistä huolimatta lopullinen sijoitus kauden pääteeksi oli tyylikkäästi #2. 66 V8-MAGAZINE 130329_.indd 66 30.9.2019 20.13.45. Rantakari ajoi jokaiseen kapinaan autolla ilman trailerikyydityksiä, ja auton tekniikkana on vapari pikkulohko. KUHINAA LISTALLA TEKSTI JAMES DARING, KUVAT OLLI-MATTI HEINONEN Vilkkaan ja tapahtumarikkaan Blacklist-sarjan viimeinen kahina ajettiin Vesivehmaalla elokuun viimeisenä viikonloppuna. Nurminen TT-Dartilla burnismontussa. Sini teki hurjan nousun haialtaasta aina sijalle #3. Uskalille päivä ei ollut antoisa. Hovilla löytyi paremmat pidot ja setupit, eikä Uskali pystynyt vastaamaan siihen. Päivä aloitettiin Blacklist-haasteajolla sijasta #1. Blacklist Street Race Finaali, Vesivehmaa 24.8. Feeniks Dartti oli saatu palon jäljiltä vihdoinkin ladulle ja Paukkurien isä/tytär combo tuntui toimivan. Listasijoitukset vaihtuivat, vaikkakin ykkönen piti pintansa
Hallström, RS7 9. Tsistovski, Audi A4 10. Roth, Farmari Vega 4. Seuraavana viivalle saatiin Puha ja Paukkuri. Ensimmäisenä haastevetona nähtiin heti Uskalin ja Hovin välinen taisto Blacklist-kruunusta. Hirvonen, Liekki Wallu 10. Nämä autot ovat kauden aikana ajaneet erittäin tasaisesti samoja aikoja, joten taas oli tiukka kisa luvassa. Yön sateiden jäljiltä ja viileästä lämpötilasta johtuen itse rata ja kenttä oli pitkälti koko aamupäivän märkä, joten starttia jouduttiin hieman odottelemaan normaalia pidempään. Tämä tuottaa luonnollisesti myös joillekin ylimääräisiä paineita, mutta niinhän se pitää ollakin. Näistä huolimatta lopullinen sijoitus kauden pääteeksi oli tyylikkäästi #2. Näin aktiivinen vuoden 2019 Blacklistkausi saatiin pakettiin kaikkiaan kuuden kilpailun, plus kahden eri Blacklist Shootout-kisan jälkeen. Rantakari ajoi jokaiseen kapinaan autolla ilman trailerikyydityksiä, ja auton tekniikkana on vapari pikkulohko. Rantakari, Duster 6. Virallinen lista näytti ennen ajoja tältä: 1. Hovi, Rainmaker Nova 2. Seuraavana Rantakari heitti haasteen Hoville ja Uskali tippui sijalle 3. Osalla oli tekniikkamurheita ja osa oli Ruotsin puolella kokeilemassa onneaan paikallisissa katukisoissa. Rantakari ei tällä kertaa kuitenkaan pystynyt vastaamaan Hovin vauhtiin, joten ykköspaikka säilyi Hovilla. Heti perään Paukkuri haastoi vielä Lappalaisen, vieden voiton myös tästä lähdöstä. Haialtaaseen ilmoittautui mukaan Nurminen tupla turbo Dartilla, Puha Golffilla, Paukkuri GTS Dartilla ja Tuomela Barracudalla. Roth, Farmari Vega 8. Tosin haasteet menivät hiukan uusiksi, kun poissaolijat selvisivät kilpailijoille kuljettajakokouksessa. Tsistovski, Audi A4 6. Roth sijasta 3 ja Rantakari vs. Lappalainen, Firebird 8. Hovi vei lähdön kotiin ja ajoi voittoon piirtäen lähes koko matkan. Niinpä Rantakari haastoi Uskalin ja Hovin välisen vedon häviäjän. Pienen jäähdyttelyn jälkeen autot viivalle ja voittoon ajoi neiti Paukkuri. S arja on löytänyt hyvin yleisönsä ja heti aamusta kosteisella varikolla pyöri kuskien lisäksi paljon sarjaa seuraavia ”turisteja”, mikä tietenkin tuo mukavan lisän kuskeille, kun tietää, että katsojat ovat oikeasti kiinnostuneita heidän suorituksista. Lähdön jälkeen Rantakari kävi haastamassa Hovin uudestaan, mutta Hovi ilmoitti haluavansa säästellä autoa Kauhavalle ja haaste ajetaan vasta seuraavassa kisassa ensi vuonna. Hirvonen, Liekki Wallu 7. Rimmi, Corvette 9. Lappalainen, Firebird 5. Hakulinen, Nova Valmiita haasteita roikkui jo tälle päivälle, Uskali vs. Taustalla viivalle saatiin sitten Lappalainen ja Tsistovski Audilla sijasta 3. Tämän lisäksi hyvin poikkeuksellisesti kaikki listalla olevat autot eivät saapuneet paikalle. Kovin Mopar painotteinen haiallas. Tämän jälkeen Sini kävi vielä haastamassa Rantakarin, mutta tämän haasteen pääsee ajamaan vasta ensi vuoden ekassa listakapinassa. Uskali, Blacklist Buick 3. Rantakari, Duster 3. Tsistovskin punainen Audi A4 on todellinen sleeper. Talveksi Blacklist jäi näyttämään nyt tältä: 1. Golfista ei ollut vajaakuntoisena vastusta Dartille, joten Paukkuri nappasi voiton. Uskali, Blacklist Buick 7. Seuraavaksi vuorossa oli Lappalaisen haaste Rantakarille sijasta 2, jolloin Uskali jälleen putosi listalla yhden sijan alemmaksi. Tällä kertaa voiton vei Rantakari. Unohtamatta tietenkään listan yhteistyökumppaneita, kuten V8-Magazine, jonka sivuilta on saanut seurata sarjaa komeiden katuautokuvien kera. edellä mainitun häviäjä sijasta 4. Paukkuri nousi tässä kohtaa listan sijalle 10, koska portinvartijana ollut Hakulinen ei saapunut paikalle. Hän ilmoittikin heti, että haasteajojen pitää jatkua, ja takaa tulevat saavat mennä hänen ohitse, jos näin vaatii. Hovi sijasta 1., Hallström vs. Kimmo Hovi ja Rainmaker Nova tiimi veivät ”pojan” talveksi kotiinsa. V8-MAGAZINE 67 130329_.indd 67 30.9.2019 20.14.16. Parit valikoituivat siten, että Nurminen sai vastaansa Puhan ja Paukkuria vastaan asettui Tuomela. Vastaavasti Lappalainen haastoi Rantakarin vedon häviäjän ja Tsistovski taas Lappalaisen vedon häviäjän. Hovi, Rainmaker Nova 2. Hallström, RS7 5. Rimmi, Corvette Erityiskiitokset vielä kaikille aktiivisille sarjan seuraajille sekä kuskeille, ja etenkin Racemaster Heikki Vaittiselle, joka on saanut pitää varikolla homman kasassa. Tauluun ilmestyi komeasti 8:lla alkava aika, vaikka rata oli vielä kaikkea muuta kuin preppaantunut. Paukkuri, Dart 4. Tämän vedon jälkeen oli jo tiedossa, että Uskali joutui poistumaan kaverinsa häihin tuloksesta riippumatta (jostain kumman syystä häitä ei voitu siirtää muutamalla tunnilla myöhäisemmäksi?). Lappalaiselle voitto ja Tsistovski sai vastaansa hullunkiilto silmissä pomppivan Sini Paukkurin. Lappalainen ei pystynyt kauden vikassa kapinassa voittamaan Rantakaria. Näin Hovi varmisti myös kauden päätteeksi #1 sijan
Sunshine State Muscle Car Club Fall Fling, Brooksville, Florida 14.–17.11. Chicagoland Petroleum 6 Advertising Show, Peotone, Illinois 20.10. VEHONIEMEN JOULUMYYJÄISET Vehoniemen Automuseo, Vehoniemenharjuntie 92, Kangasala: Vehoniemen Automuseo 14.12. Pumpkin Run Nationals, Berwick, Pennsylvania 23.10. NHRA Nationals, Las Vegas, Nevada 1.11. 24th Anniversary Avanti Meet, Winter Garden, Florida 1.–3.11. 040 052 6275 2.11. FDPC Drifting, Irwindale, Kalifornia 19.10. Vintage Car Parts & Literature Auction, 27.10. Esmerald Coast Cruzin, Panama City Beach, Florida 7.–9.11. NASCAR, Homestead, Florida 17.11. Pienoismallit 26.10. WALKKA SYYS-SWAP Helsinki: Walkka MC 9.11. . NASCAR, Kansas City, Kansas 20.10. Atlanta Concours d’Elegance, Braselton, Georgia 20.10. asuntomessualueen p-alue) Maanantai (lokakuu) Pori (Tiilimäen Neste) Perjantai Riihimäki (Ullan Pakari) Keskiviikko (ajokaudella) Vääksy (Vintage Rusty Cafe) Torstai (harrasteajoneuvot) 68 V8-MAGAZINE 130345_.indd 68 30.9.2019 19.31.09. Las Vegas Concours d’Elegance, Las Vegas, Nevada 25.–26.10. Burnout-kisaan) 26.10. Cruisin La Verne Holiday Car Show, Old Town La Verne, Kalifornia 24.11. Formula 1 USA GP, Austin Teksas 5.–8.11. XL BYG Ryomgård løpet, Ryomgård , Tanska 16.11. MODELL-AUTO-AUSSTELLUNG Stadhalle Bergen, Frankfurt am Main (Bergen Enkheim), Saksa Pohjois-Amerikka 17.–19.10. B-AJOKAUDEN PÄÄTÖSBILEET & BURN OUT CHAMPION RACE Ace Corner, Veistämönkatu 1, Lahti: toimitus@ bombermagazine.com (ennakkoilm. NASCAR, Martiinsville, Virginia 27.10. NASCAR, Martiinsville, Virginia 27.10. Tietoja tulevista alan tapahtumista kannattaa lähettää osoitteeseen V8-MAGAZINE/ Tapahtumakalenteri, Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki, tai sähköpostiosoitteella v8-toimitus@fokusmedia.fi Päivämääriin saattaa tulla muutoksia, eikä V8-Magazine vastaa tietojen paikkansapitävyydestä. Porvoo 26.10., 30.11. Hilton Head Island Concours d’Elefance & Motoring Festival, Hilton Head Island, Etelä-Carolina 25.–28.10. SCTA El Mirage Landspeed Race, El Mirage Dry Lake, Kalifornia 20.10. Zephyrhills Auto Event, Zephyrhills, Florida 15.–17.11. Super Sunday Swap, Indianapolis, Indiana 3.12. Nummela (Hiidenpirtti) 9.11., 14.12. BUCK INTERNATIONALS Djupedalsskolan, Rullstensvägen 1, Mölnlycke/Göteborg, Ruotsi 26.–27.10. AutoRama, Houston, Teksas 22.11.–1.12. Corvettes for Chip Show, Carlisle, Pennsylvania 27.10. KOONNUT: HANNELE HATANPÄÄ Tapahtumakalenteri Kotimaa 19.10. Kerava (Neste) 8.11. NHRA Southeastern Nationals, Charlotte, Pohjois-Carolina 18.–19.10. NASCAR, Avondale, Arizona 10.11. Florida Dragstrip Riot, Orlando, Florida 3.11. AAA Texas 500 NASCAR, Fort Worth, Teksas 3.11. FJDC:N AJOPÄIVÄ (MAASTOJA PAKETTIAUTOT) Kulmakorpi Off Road Park, Espoo: Finnish Jeep Drivers’ Club, hallitus@fjdc.org (ennakkoilm.) 10.11. Oslo Motor Show, Lillestrøm/Oslo 26.10. Hilton Head Island Motoring Festival & Concours Viikkokokoontumisia Hollola (Matkakeidas) Keskiviikko Nakkila (Moottorikahvila Verstas) Torstai (lokakuu) Mikkeli (Pitkäjärven ABC) Torstai Oulu (Nallikarinranta) Perjantai Pori (Ent. Mels Garage Cars & Coffee, Enköping, Ruotsi 19.–20.10. Weston Moonshiner’s Monthly Cruise-In, Weston, Missouri 26.10. B O P C Car Show (Buick, Olds, Pontiac, Cadillac) Car Show, Auburndale, Florida 26.10. MidFlorida Auto Show & Lake Mirror Concours, Lakeland, Florida 18.–19.10. Corvettes for Chip Show, Carlisle, Pennsylvania 27.10. Cruise Night, Naperville, Illinois 24.–26.10. East Bay Swap Meet, Alameda, Kalifornia 19.–20.10. , 040 096 9550 30.11. Performance Racing Industry (PRI) Show, Indianapolis, Indiana 14.12. Vantaa (Tikkurila Heureka) 18.10., 15.11., 20.12. Norrlands nostalgimarknad, Sundsvall, Ruotsi 26.10. Coughran’s Hot Ros Shop & More Car Show, Van Burren, Arizona 26.10. Sumter Swap Meets, Bushnell, Florida 3.11. Fall Norman Swap Meet, Norman, Oklahoma 24.10.–3.11. KUPITTAAN HARRASTEAJONEUVOTAPAAMINEN Kupittaan kentän p-alue, Blumbergin aukio, Turku 2.11. CCFA Car and Truck Show, St. Veteranmarknad, Töcksfors, Ruotsi 28.10. Great American Mountain Rally Revival, Saratoga Springs, New York 26.10. VMPK ROMPETORI Citymarketin p-halli, Ojamonharjuntie, Lohja: VMPK Stadin Pärtsärit, Lapinaho 040 040 1416 30.11. Bikertofest, Daytona, Florida 17.–20.10. Vintage Car Parts & Literature Auction, Fleetwood, Pennsylvania 27.10. Pennzoil Autofair Charlotte Speedway, Concord, Pohjois-Carolina 17.–20.10. California Hot Rod Reunion, Bakers eld, Kalifornia 25.–27.10. Bilmesse & brugtmarked, Fredericia, Tanska 25.–27.10. MCC OPEN Maskutalo, Seurojentalo 2, Masku: Kurittulan 4H-pienoismallikerho kurittulanpienoismallikerho@gmail.com 9.11. Mecum Auctions, Chicago, Illinois 24.–26.10. Blazing Wheels Car Show, Palm Bay, Florida 28.12. American Legends Corvette & GM Show, Lancaster, Pennsylvania 20.10. Sedgwick Street Rodders Fall Swap Meet, Hutchinson, Kansas 25.–27.10. Marco Island Knights Car Show, Marco Island, Florida 2.11. Menards Chevy Show, Orlando, Florida 23.11. Mecum Auction, Kansas City, Kansas 8.12. FJDC:N AJOPÄIVÄ (MAASTOJA PAKETTIAUTOT) Kulmakorpi Off Road Park, Espoo: Finnish Jeep Drivers’ Club, hallitus@fjdc.org (ennakkoilm.) 19.10. Goodguys Autumn Get-Together, Pleasanton, Kalifornia 10.11. MAALLA, MERELLÄ JA ILMASSA Kuopion Raittiustalo, Minna Canthin katu 52, Kuopio: Pohjois-Savon Pienoismalliharrastajat 2.11. FJDC:N AJOPÄIVÄ (MAASTOJA PAKETTIAUTOT) Kulmakorpi Off Road Park, Espoo: Finnish Jeep Drivers’ Club, hallitus@fjdc.org (ennakkoilm.) 7.–8.12. HDR Sebring Classic 12 Hour, Sebring, Florida 5.–7.12. PIENOISAJONEUVONÄYTTELY Virastotalo, Juankoski: Koillis-Savom Wanhojen Ajoneuvojen Harrastajat 2.–3.11. Vantaa (Rekola Shell) 25.10. Hilton Head Island Motoring Festival & Concours d’Elegance, Hilton Head Island, Etelä-Carolina 3.11. Stumpemarked, Herning, Tanska 30.11. Pori (ABC Tikkula) 1.11., 6.12. Hyrylä (Burger King) 2.11. Wheels and Motors, Port St. TOMAHAWK TOWN ROD & KUSTOM SWAP Kaasutintie 17, Helsinki: Tomahawk Town CC, paikkavaraukset Unu 050 353 1077, tomahawktown@gmail.com 29.10. AAA Texas 500 NASCAR, Fort Worth, Teksas 3.11. Ponies under The Palms – Mustang and Ford Show, Sarasota, Florida 28.11.–1.11. FJDC:N AJOPÄIVÄ (MAASTOJA PAKETTIAUTOT) Kulmakorpi Off Road Park, Espoo: Finnish Jeep Drivers’ Club, hallitus@fjdc.org (ennakkoilm.) Muut Pohjoismaat 16.10. 2.11. Marco Island Knights Car Show, Marco Island, Florida 2.11. MHS Halloweenrally, Arnige, Ruotsi 26.10. ACCS Power höstmarknad, Vara, Ruotsi 26.10. Las Vegas AMC Reunion Show & Swap (AMC, Rambler, Nash, Hudson, Metropolitan, ’79–’87 Renault, ’70–’87 Jeep), Henderson, Nevada 9.–10.11. Branson Auction, Branson, Montana 18.–19.10. The Albany Auto Show, Albany, New York 2.11. Auto Club NHRA Finals, Pomona, Kalifornia 14.–17.11. LA Auto Show, Los Angeles, Kalifornia 1.12. NHRA Fall Nationals, Ennis, Teksas 18.10. River City Swap, Sacramento, Kalifornia 31.10.–3.11. Sumter Swap Meet, Bushnell, Florida 12.–14.12. Gateway Classic Cars Caffeine & Chrome, Houston, Teksas 26.10. FORSSAN MP-ROMPETORI (MP, MOPO) Torikeskus, Hämeentie 7,Forssa: British MC, JMP MC, Rockhill MC, ilt. Raasepori (Karjaan ABC) 1.11, 6.12. Lucie, Florida 9.11. SCTA El Mirage Landspeed Race, El Mirage Dry Lake, Kalifornia 9.–10.11. Exotics on Las Olas Car Show, Fort Lauderdale, Florida 10.11. Hort Rods 6 Heroes Motor Show, Burleson, Teksas 20.10. Florida Dragstrip Riot, Orlando, Florida 3.11. AACA Hillsborough All-American Heritage Picnic, Tampa, Florida 26.10. Ty-Rods Fall Swap Meet, Tolland, Connecticut 20.10. River City Swap, Sacramento, Kalifornia 31.10.–3.11. Classic Motor Marknad, Västerås, Ruotsi Cruisingit Helsinki (Kauppatori) 1.11. HANAA EXPO -AUTOURHEILUMESSUT Lahden Urheiluja messukeskus, Salpausselänkatu 7, Lahti: Hanaa-media, risto.laine@hanaa. SEMA Show, Las Vegas, Nevada 6.–9.11. Classic Car Show and Swap Meet, Chatsworth, Kalifornia 20.10. Pomona Swap Meet & Classic Car Show, Pomona, Kalifornia 8.12. Midlands SC Muscle & Classic Car Group Cruise In, Newberry, Etelä-Carolina 26.10. Mecum Auctions, Davenport, Iowa 9.11. Freeman’s Super Sunday Swap, Grayslake, Illinois 4.–8.12. Kajaani (ABC) 2.11., 7.12. Petersburg, Florida 14.12. Klaukkala (tori) 26.10. Goodguys Speedway Motors Southwest Nationals, Scottsdale, Arizona 17.11
mm.: – Peltiosat – Kumitiivisteet – Alusta – Tekniikka – Sisusta – Lattiamatot – Puskurit – Race-osat – Kendall öljyt www.sepponiemensivu.fi Seppo Niemensivu, puh. 040 5617427 rodit, customit rakentelu raatohitsaukset Ls swap frame off ym. Kontit Floridasta viikottain! USA:n sisäiset kuljetukset! Kysy lisää! AUTOT, PYÖRÄT, OSAT USA:STA Tilaa osasi itse tallillemme, maksa vain merirahdista 1851 NW 9th St., Okeechobee, FL 34972, USA/oma nimi amercars@msn.com Soitot suomeksi klo 15.00 jälk. EBAY Osta suoraan ilman välikäsiä! Tapani Iivanainen Usan suunta +1561 632-5154 Seija Iivanainen ’’ +1561 632-5153 Office ’’ 1 803 796 5183 E-mail benzboy@benzboy.com Kimonkyläntie 194 puh. • Istuinten verhoilut alkuperäisestä materiaalista. • Autonsuojapeitteet kaikkiin malleihin. AMERIKAN autot, 4X4 Pick upit, moottoripyörät, varaosat, tuning, erikoisvanteet. APY Artjärven autokorj mo APY-mainos-V8-0319_61x67.indd 1 11.3.2019 12.38.50 Amer Trading, Inc. 09-302847 / 050-3305780, fax 09-3401073 e-mail: jaakko.husso@pp.inet.fi WWW.BENZBOY.COM EXPORT USA Jo 15 vuoden kokemuksella Konttikuljetukset, lentorahdit ym. 0400 591 428 Ojantie 24, 28130 Pori -Vakioputkistot-Virtaavat viritysputkistot-Peltisarjat-Taivutukset mallin mukaan-Räätälöinnit suoraan autoon-Räätälöidyt vaimentajat-Myös tuurnataivutus ja RST-Katalysaattorit-Keraamiset pinnoitteet-Pinnoitustyöt kaikkiin osiinMARTELIUS-EXHAUST OY 02-856 616 www.martelius.com PAKOPUTKET USA-AUTOIHIN 40-LUVULTA ALKAEN Autoverhoilut kaikkiin USA-autoihin! Automatot, suojamatot brodeerauksella ja tavaratilan matot. (aikaero) +1-561-7623060 / Marco Casagrande since 1978 130347_.indd 69 30.9.2019 19.33.14. • Asennus kuuluu myös meidän palveluun! www.westfix.fi, westfix@netikka.fi Korsnäs Biloch Båtinredning Norrbyvägen 32, 66200 Korsnäs (06) 364 1406 Automaattivaihteistojen erikoisliike Hiihtotie 7 B, 01280 VANTAA Puh. • Vinyylikatot, rättikatot ja tarvikkeet. • Meillä on myös muita autonsisustustarvikkeita. Alkuperäisja tarvikeosat amerikkalaisiin automerkkeihin. Florida auto dealer since 1991 www.amercars.com Myymme, välitämme autot ja moottoripyörät, Ebay jne
Yritys oli ajautumassa selvitystilaan, mikä heijastui autojen suunnitteluun, laatuun ja markkinointiin. TEKSTI JA KUVAT JUHA AIRIO Aivan tyhjästä ei pienoismalliprojektejakaan ole tarkoituksenmukaista aloittaa. Vaikka ryhtymisestä suuritöiseen projektiin saattaisi muuta päätellä, toimituksen yhteys Miradaan ei liity auton omistamiseen. Hieman yllättäen Miradoita markkinoitiin myös Suomessa, myyntimäärät jäivät kuitenkin kymmeniin. Imperialin korin mukana ei sisustusta tullut eikä riittävän lähellä olevaa oikeanlaista kokonaisuutta osunut näköpiiriin. Vaikka kori sinällään oli kiitettävä, myös muutamiin muotovirheisiin puututtiin. 70 V8-MAGAZINE 130333_.indd 70 30.9.2019 20.55.43. Tekniikan osille löytyi useampikin elintenluovuttaja normirakennussarjoista. Muistot vuosien takaa Dodge Mirada osui Chryslerin vaikeisiin vuosiin. Takasivuikkunaan lisättiin ohut mustalla maalattu muovisuikale tiivisteeksi. Helsingin Sanomien tuolloinen pilapiirtäjä Kari Suomalainen lienee yksi Miradan uutena hankkineista. Konkurssilta välmitukseen. Turvavyöt ovat maalattua kangasteippiä; soljet lisättiin ja vyöt liimattiin lopulliseen asentoonsa korin ja sisustuksen yhdistämisen jälkeen. Pienoistoimittaja asui 1980-luvulla Töölössä alueella, jolla oli vielä ilmainen pysäköinti. Vaikka kaikki osat eivät aina ihan mukisematta paikalleen sopineetkaan, vauhditti oikeanlaisten komponenttien olemassaolo loppuvaiheessa projektia niin, että valmista syntyi ilman jo lähes pakolliseksi muodostunutta hyytymistä, tervetullutta vastapainoa Dodge Mirada KULMIKAS KASARI COUPE, OSA 2 Edelliskerralla maalattu ja lakattu kori käsiteltiin kuivattelun jälkeen kiillotuslapuilla ja viimeisteltiin vahalla. Ikkunat leikattiin läpinäkyvästä 0,25 mm PVC -levystä. Miradan suoralinjaiset muodot perinteisine mittasuhteineen ja HT-korimalleineen miellyttivät kuitenkin toimitusta jo auton esittelyaikana. Tekniikan ja alustan kanssa oli helpompaa. 53 000 kpl. Kari pysäköi autonsa Urheilukadulle ja jatkoi siitä ilmeisesti julkisilla toiJatkamme pienen tauon jälkeen valtavirran ulkopuolelle jäämään tuomitun auton, Dodge Miradan rakentamista. tyttiin, mutta Miradan taru jäi lyhyeksi, autoa valmistettiin vuosina 1980–1983 vain n. Muovista rakennussarjaa ei ole, joten projektin edellisessä osassa etsittiin rakentelun pohjaksi sopiva aihio, Miradan kanssa peruskorin jakava 1983 Imperial. Mirada oli mahdollista bongata Stadionin läheisyydestä lähes päivittäin. Katon koristelistan hienorakenne suojattiin toimenpiteiden ajaksi. Elintenluovuttajilla helpotusta Miradan 1:25 projekti eteni muokkaamalla John Heyerin valama 1983 Imperialin hartsikori alue alueelta lähemmäs Miradaa perusmallailutarvikkeita hyödyntäen. Sisäkattoa detaljoitiin peilillä, häikäisysuojilla ja sisävaloilla. Toimitus luottaa perinteisiin tuotemerkkeihin, uudempiakin on. Mirada suunniteltiin hyödyntämään olemassa olevia Chryslerin komponentteja, mikä helpottaa mallarin elämää. Koritöiden valmistuttua siirryttiin sisustuksen puolelle, joka koostettiin muualta löytyneistä komponenteista. Vaikka lähtökohtana ei käytetty pelkästään metritavaraa, jouduttiin projektissa tekemään myös lukuisia osa-alueita täysin itse ja työläs urakka jäi viime jaksossa vielä pahasti kesken
AMT:ltä saa valkosivurenkaita myös erillisinä osapaketteina. konepellin avausjousen ja pellin kumivastakappaleiden sekä erilaisten sähkörasioiden rakentamisella, joskaan aivan kaikkea ei ole mahdollista lisätä. Kojelaudan hienorakenteessa, kuten mittareiden kehyksissä, ilmanvaihtoritilöissä ja äänentoistolaitteiden etulevyissä sovellettiin geneerisiä syövyteosia, samoin mittaritauluissa. alkuvaiheen hitaahkoille koritöille. Nyt rakennettu Mirada toimi myös masterina Sitä mukaa kun kaksioviset coupe-malluultavimmin jostain AMT:n Moparista. Turbiinityyliset pölykapselit syntyivät AMT:n 1963 Corvetten vanteista lisäämällä niihin ulkokehät Centerlineistä ja uusi keskiö. Shabo on lopettanut, mutta ainakin Pegasus valmistaa edelleen valkoisia irtorinkuloita. Akseliväli pidennettiin siirtämällä etuapurunkoa eteenpäin, leveyden lisäys hoitui muovisoiroin. Jarrulevyt koottiin Model Car Garagen setistä. Renkaat ovat AMT/MPC:n pro. Maalin kuivuttua ja sen ollessa vielä notkeaa leikattiin sopivat alueet ”puukuviofoilia” keskikonsoliin, oviin ja kojelautaan. Linssit liimattiin paikalleen Micro Kristal Klearilla, samalla täytettiin kehyksen ja linssin väliset raot. oitiin AMT:n 1971 Dusterin osista. Alempana konehuoneessa ja paloseinämässä olevien komponenttien lisääminen moottorin ollessa paikallaan olisi mahdotonta, joten detaljit toteutettiin kerroksittain. Takavalojen linssit valettiin läpinäkyvästä hartsista ja maalattiin läpikuultavalla punaisella. Ilmanputsari peittää kaasuttimen, joten detaljoinnissa oikaistiin. V8-MAGAZINE 71 130333_.indd 71 30.9.2019 20.56.58. Tuulilasin alareuna maalattiin sisäpuolelta mustalla, jottei kojelaudan edestä näkyisi sisälle. AMT:n 1971 Dusterin alusta, vaikka A-bodya esittääkin, ei ole kuitenkaan kaukana ja on teknisesti hyvä. Pyöränaukkojen ja lokasuojien väliset raot täytettiin paperilla ja PVA-liimalla. Pyöränripustukset modi. Niitä ei tosin juuri näy, koska vanteiden etupuolelta ei näe läpi ja sisäpinnalle lisättiin jarrukilvet. Apulaitteet, mm. Levy kiinnitettiin pienoisporaan ja urat tehtiin karkealla santapaperilla. Pakoputki on juotostinaa. Dusterin pitkittäiset vääntösauvat on korvattu itse tehdyillä poikittaisilla. Lattia, hattuhylly ja ovien alaosat pinnoitettiin irtokarvoilla. Vaihteisto on varaosalaatikosta, luultavimmin jostain AMT:n Moparista. Moottori lähes katoaa apulaitteiden alle. Asia heijastuu myös Dodge Miradaan ja sen sisarmalleihin Chrysler Cordobaan ja Imperialiin. Sitä mukaa kun kaksioviset coupe-mallit katoavat nykyvalmistajien valikoimista, näyttää 1970ja 1980-lukujen personal coupe -mallien arvostus vastaavasti kasvavan. Levy kiinnitettiin pienoisporaan ja urat tehtiin J-bodyn alustaa ei ole missään rakennussarjassa, lähimmäksi tulevat teknisesti heikot MPC:n 1970-luvun lopun F-body Moparit. Myös muutamia foliokopioituja detaljeja eri rakennussarjoista käytettiin. Jäähdytinseinämä, mukaan lukien ilmastoinnin lisäosat, rakennettiin omana kokonaisuutenaan. Konehuoneen detaljoinnissa saa aikaa kulumaan esim. Nyt käytettiin Dodge Deoran blokia, joka on esim. Yksityiskohtia tuotiin esille varovaisella litkutuksella mattamustalla. Vaikuttaa jo siltä, että Miradan pienoismallin kanssa ei oltukaan, projektin alun ironisesta suhtautumisesta huolimatta, aivan väärään aikaan liikkeellä. Sopivat ilmastointilaitteen komponentit löytyivät AMT:n 1971 Chargerista. Nestesäiliöt on valettu läpikuultavan valkoisesta hartsista kahdessa osassa, alempaan hivenen väriä lisäten. Suurin osa Miradoista myytiin slant sixillä ja automaatilla varustettuina. Valkosivut on usein helpoin toteuttaa kuivasiirtokuvilla. Jarrulevyt koottiin Model Car Garagen setistä. Sisustuksen puupaneloinnit ootrattiin emalimaaleilla Bare Metal Foil -arkille. Ajovalot liimattiin paikoilleen sisäpuolelta ennen jäähdytinseinämän lisäystä. Peruutusvalon osuudet ovat metallinvalkoisella maalattua foilia. Kaiuttimen ritilä on itse tulostettu siirtokuva. Varsinkin Mirada on saanut palstatilaa viime vuosina alan julkaisuissa. Mattapintainen ruskeanharmaa metalliväri simuloi alustamassaa. ililtaan 1980-lukulaiseen autoon sopivat Good Yearit. Kromikehys toteutettiin Bare Metal Foililla, josta leikattiin myös kapeat soirot linssien vaakalistoiksi. Lindbergin 1964 Dodgen kuutosta huonommin detaljoitu. ilmastoinnin kompressori, ovat erilaiset kuin 1960-luvun autossa. alkuvaiheen hitaahkoille koritöille. Nyt rakennettu Mirada toimi myös masterina hartsisarjalle
– Se oli myös toistaiseksi viimeinen pitkäkeulaiseni, toteaa Upi. Komeankokoinen Supertrappäänenvaimennin pitää 1600-kuutioisen Shovelhead-moottorin mölyt mahassaan, mutta antaa pakokaasujen virrata vapaasti. Sellaisia Upi on rakentanut ahkerasti niin asiakkaille kuin oman toimintansa käyntikorteiksi. Pyörillä on aina nimi, joka on sekä hauska, että kuvaa kantajaansa. Sieltä saa hyvää palvelua ja todellista osaamista kaksipyöräisiin ja niiden rakenteluun liittyvissä asioissa. 72 V8-MAGAZINE 130343_.indd 72 30.9.2019 20.52.47. Ensimmäinen chopper rakentui jo kahdeksankymmentäluvun alussa viisisatasen Hondan moottorista ja Calle's Chopperdelarin toimittamasta rungosta. Aika on näyttänyt, että lyhemmät pyörät ovat hänelle pitkiä luonteenomaisempia. Mikään ihme se ei ole, sillä pomonsa on hääräillyt kaksipyöräisten kanssa melkein koko ikänsä. Red Baron, Brainshaker, Boondocks, Head Healer ja Timewarp kertovat rakentajansa huumorintajusta sekä antavat vinkin omintakeisesta tyylistä. Harley-Davidson 1976 Lucky Dice V aasalainen Upi Haapamäki ja hänen pajansa, Upi's Garage, on chopperja muidenkin motoristien keskuudessa tunnettu
V8-MAGAZINE 73 130343_.indd 73 30.9.2019 20.52.55. Nykyinen amerikkalaisen Kiwi Indian Motorcycle Com. Projekti sai alkunsa Indian-henkisestä polttoainesäiliöstä, jonka joku oli nakutellut, ja joka kulketui Upille Vaasaan helsinkiläisen muusikon kautta. Pitkänomainen tankki saneli pyörän mitat. Sellaisia yhtään väheksymättä voi reissuprätkän nähdä toisinkin. Mittaa tuli lisää niin etukuin takapäähänkin. Pituus toi lisää tilaa, joka ei matkailukäytössä ole koskaan haitaksi, ja juuri sellaista silmällä pitäen Upi Lucky Dicen rakensi. Oikein pitkiä taipaleita varten pyörään löytyy myös helposti kiinnitettävä ja irrotettava kate. Lyhyessä laitteessa se olisi näyttänyt hassulta ja siksi Upi rakensi akseliväliltään viisitoista senttimetriä alkuperäistä pidemmän rungon. TEKSTI JA KUVAT MIKKO ISOKANGAS Kuvien Lucky Dice valmistui jo vuonna 2008 ja ehti esiteltäväksi ensimmäiseen Petrol Circus -moottoripyöräshow’hun. Ensialkuun Lucky Dicen etuhaarukan virkaa toimitti aito Indian-keula. PITKÄSSÄ JUOKSUSSA PARAS Matkamoottoripyörä tuo ensimmäisenä mieleen Bemarin korkealla tuulilasilla, tai laukku-Harrikan. Vuosimallin 1928 Indian Scoutin haarukan kunto ja kestävyys raskaassa reissukäytössä herättivät kuitenkin epäilyksiä
Hiljennettäessä suihku laskeutuu kastelemaan kasvot, taikka visiirin. Ruotsalaisten silmälasien läpi det är gräsklipparlådan. Pyörän alkuperäisestä säiliöstä leikattiin irti korkki ympäristöineen. Vuosien tuotekehittelyn tuloksia ovat mm. Chopper-ihmisten suosimasta roudarinteipistä etuhaarukan putkien välissä ei Upi myöskään perusta. Sellainen havainto hänellä hydroja aerodynamiikasta on, että oikein lujaa ajettaessa etupyörä viskaa veden vinhasti kokonaan kuljettajan yli. Viiden litran kanisteria kavennettiin, jotta se sopisi suunniteltuun paikkaan eikä söisi matkustajan jalkatilaa. Se tilattiin alun perin asiakkaan pyörään, mutta kuvissa litteältä näyttänyt vaimennin osoittautui todellisuudessa pyöreäksi ja siten liian massiiviseksi suunniteltuun sijoitukseensa. Nyt saappaat pysyvät pitämättä paikallaan. Ensimmäisen version suora pakoputki kalanpyrstöpäineen ei riittänyt hönkimään voimamoottorin pakokaasuja vaivattomasti ilmakehään saakka. nämä astinlautojen laidat. Niiden avulla jalat pysyvät ajossa paikallaan sen enempää jännittämättä. Mitat 3 5/8 sekä 4 3/4 tuumaa tuottavat kuutiotilavuudeksi 1607 kuutiosenttimetriä, joka ei nykyisenä megamoottorien aikana kuulosta valtavalta, mutta riittää hyvin kuljettamaan kahta matkalaista ja heidän tavaroitaan. Lucky Diceen se sopii kuin nenä päähän. Runko on etuja takaosastaan yhteensä viisitoista senttimetriä alkuperäistä pitempi. Lehmänläjä-vaihdelaatikko on saanut lempinimensä kannen muodon perusteella. Sellaisellekin löytyy muuten nykyään tehdasvalmisteinen korvike, karvatarrakiinnitteinen kankaanpala. Lucky Dicessä maalia ei ole nimeksikään ja sille on peruste: maalaamattomia metalliosia on helppo muunnella. Upi kertoo ostaneensa talteen samanlaisia tankkeja vastaisuuden ja vastaa74 V8-MAGAZINE 130343_.indd 74 30.9.2019 20.53.13. panyn valmistama etuhaarukka kestää varmasti. Korkin yhteydessä sijaitsee myös öljynsuodatin. Vaasasta löytyi yksi, jonka ainoaksi työksi Lucky Dicen penkki jäi. Kaikenlaisia kiinnikkeitä ja lisäkkeitä on lisätty matkan varrella tarpeen mukaan. Nyt röörin päässä on riittävän kokoinen Supertrapp-pönttö. Huoltotoimenpiteitä helpottamaan ja tyylisyistäkin öljytankki sijoitettiin pyörän oikealle kyljelle. Pyörää rakennettaessa vuonna 2008 olivat nahkatöiden tekijät kiven alla. Amerikkalaiset näkevät siinä saman aidon asian, eli cowpien. Vesisateessa pärjää maltin ja kuplavisiirin turvin. Ohjaustanko on samaa mallia kuin aiempikin, mutta hitusen sitä leveämpi. Näin vältyttiin ulkoisen filtterin ja sen vaatimien letkujen sijoittamisongelmilta. Upi tapaa rakentaa värikkäitä pyöriä. Kaikella on paikkansa Etulokasuoja ei moottoripyörään kuulu, veistelee Upi. Koko komeus hitsattiin uuteen ympäristöön kanisterin kanteen. Myöhempien aikojen lisäyksiä on myös tukeva tavarateline. Lucky Dicen pituuden saneli polttoainesäiliön muoto. . Tällaisista mainio esimerkki ovat astinlautojen takalaidat. Sen kantavuutta ja ajo-ominaisuuksia Upi paransi lisäämällä jousipakkaan kuudennen, peräkärrysukuisen lehden Viilailua Vaivaton matkailu vaatii voimaa. Lucky Dicen Shovelhead-moottorin kuutiotilavuutta on suurennettu sekä porausta että iskunpituutta kasvattamalla
Tässä ollaan kahden henkilön reissussa jossain Norjassa, ja mukana on kaikki tarvittava. KUVA UPIN ALBUMIT Virtalukkoa koristavat käynnistyspolkimen rattaat. Tai ainakin sen kuori, sisukset kannattaa vaihtaa alkuperäisiä tehokkaammiksi. Rättärin etulamppu on siis erittäin perusteltu valinta matkamoottoripyörän ajovaloksi. Upi vaimoineen reissaa Lucky Dicella aina kun töiltään ehtii. Rätti-Sitikka on kulkuneuvo, joka ei muotivirtauksista välitä. Mutta kun hetki koittaa, on mukava lähteä matkaan itse rakennetulla ajopelillä, jonka metkut tuntee, ja jonka korjaaminen onnistuu vaikka norjalaisen vuonon rannalla. Moottoripyörämatkailu on asenneja pakkauskysymys. Muodin tiet ovat tutkimattomat. 130343_.indd 75 30.9.2019 20.53.43. /tilaa KAHDEKSAN SY YTÄ ELÄÄ (03) 514 3445 vammalan@moottorikoneistamo.com www.moottorikoneistamo.com Pesurinkatu 7, 38200 Sastamala vien ratkaisujen varalta. Lucky Dicen renkaiksi päätyy useimmiten sopivasti ja edullisesti kohdalle sattuvia kumeja. Vain hyvin harvoin tarvitaan sitä oikeaa kick starttia. Eipä sitäkään osattu ennustaa, että aikanaan inhotun Harleyn AMF-aikakauden graa. Upin työn laatu ja palvelualttius tunnetaan. Vaasasta löytyi yksi, jonka ainoaksi työksi Lucky Dicen penkki jäi. Matkailtukin sillä on aina, hitaasti mutta varmasti. V O I S I H A N S I TÄ H A R R A S TA A VA I K K A P I T S I N N Y P L ÄY S TÄ Hanki omasi: v8.. Nyt edessä pyörivä matkaenduron rengas helpottaa etenemistä sorateillä. nen maailma olisi joskus kuuminta hottia. Nykyään valitettavasti varsin harvoin, sillä tekemistä riittää. Pyörää rakennettaessa vuonna 2008 olivat nahkatöiden tekijät kiven alla. Hauskaa, miten aikanaan hyljeksitty alkuperäisosa on pyörähtänyt muotiin ja suosioon. Tiesipä hän kertoa, että moista korkkia, suodatinta ja täyttöaukkoa ympäristöineen saa ostaa uutena. Yleensä Lucky Dice käynnistyy tätä avainta kääntämällä
Suomesta saman aikakauden aitoja Suomessa rakennettuja hot rodeja on mahdoton löytää, ellei mukaan lasketa joitain eri76 V8-MAGAZINE 130351_.indd 76 30.9.2019 21.45.08. Sopivan kohteen löytäminen voi kuitenkin olla kiven alla. TEKSTI JA KUVAT HEIKKI MALINEN A merikan raitilla vanhoja hot rodeja on kaivettu kovalla vauhdilla esiin mitä ihmeellisemmistä paikoista ja vielä suuremmalla poltteella, jos alkuperäinen rakentaja on myöhemmällä urallaan noussut todellisten tekijämiesten joukkoon. Sama ilmiö on ollut valloillaan myös vanhojen kustomien kohdalla. On myös käynyt niin, että tavalla tai toisella tuhoutuneita tai löytämättä jääneitä hyvin tunnettuja autoja on kloonattu, ja tästä esimerkkejä löytyy paljon. Ford 5W Coupe 1932 Aitojen 50ja 60-luvulla rakennettujen hot rodien entisöiminen on ollut kovassa nosteessa viimeisten kymmenkunnan vuoden ajan
Tässä yhteydessä on hivenen vaikea puhua autoista, jotka olisivat nyky-ymmärryksen mukaisia vanhoja hot rodeja. Lisätoiveina oli choppaamaton katto ja kaikkein mieluiten vielä dokumentoitu hot rod -historia. Yhtenä myyntikuvana mukana oli heikkolaatuinen kopio jonkun vanhemman Hot Rod Magazinen sivuilta. Vesa lukeutuu pitkän linjan jenkkiautoharrastajiin ja hänet tunnetaan luotettavana kaverina. Tarkennettuna vieläpä veljesten mielestä ehta Graalin Malja, eli 1932 Ford 5W Coupe, ja ehdottomasti aito Henry Fordin tuote. Brothers in Garage Vaasalaisveljekset Ari ja Juha Poutanen olivat ennättäneet jo pidemmän ajan etsiä seuraavaa projektia, samaan aikaan, kun heillä vielä vuonna 2013 oli meneillään 1932 Ford Roadster pikkis-projekti. Aiemmin edellisenä kesänä 2013 veljekset olivat ennättäneet myydä edellisen autonsa. Auto oli myytävänä Oregonin suunnalla vuonna 2014, joten veljekset ottivat kiireen vilkkaa yhteyden siltä suunnalta joitain autoja tuottaneeseen Vesa Krookiin. Veljekset olivat hyvin tietoisia siitä, että jos sopiva kohde tulee V8-MAGAZINE 77 130351_.indd 77 30.9.2019 21.45.29. Helpommin sanottu kuin tehty, minkä veljekset saivat pian todeta. Jonkun verran tuontia on onneksi tapahtunut, etenkin Ruotsin suunnalta, mutta Amerikasta hyvin vähän. Etsintä ei tahtonut tuottaa tulosta, joten jossain vaiheessa he alkoivat jo pohtia Fordin saman vuotisia muita korimalleja. 1930 Dodge oli kaupattu pois jaloista, joten heidän pankkitilillä oli tyrkyllä hivenen riihikuivaa. Haussa ollut vuosimalli heillä oli tasan tarkalleen selvillä, eli 1932 sen pitää olla. laisiin kilpailutarkoituksiin rakennettuja yksilöitä. Alkusyksystä saalis tarttui koukkuun, tai ainakin kävi näykkimässä, sillä kuin yllättäen Hemmingsin sivuille ilmestyi ilmoitus myynnissä olevasta toiveiden mukaisesta yksilöstä
Katon pehmusteista löytyi yksi hiirenpesä, mutta muilta yllätyksiltä vältyttiin. Sisusta kaikkineen ja takaluukun nappikoristellut verhoilut kelpasivat sellaisinaan, josEtulokasuojat päätettiin 50-luvun alun tyylistä poiketen jättää paikoilleen liki 70 vuotta takaperin. Etenkin, kun myyjä ei ensi alkuun ollut kovinkaan innokas myymään amerikkalaista hot rod -historiaa sisällään pitävää autoa ison lätäkön toiselle puolelle. Pohja ja lattia päätettiin maalata saman tien, sillä pienen reiän paikkaaminen ei tulisi vaatimaan muuta kuin hitusen maalinpoistoa. Tässä yhteydessä kori purettiin palasiksi ja numeroitiin myöhemmin vuorossa ollutta kasausta varten. Tämän jälkeen vuorossa olivat muutamat katsastusta edeltäneet pikahuollot ja korjaukset. Näin veljekset onnistuivat välttämään usein tuskaiset detaljeihin liittyvät puutehankinnat. Keulalta löytyvään koneeseen tehtiin täysi remontti laakerit vaihtamalla ja poraamalla. 78 V8-MAGAZINE 130351_.indd 78 30.9.2019 21.46.04. Varsinaisiin kauppoihin edettiin vasta useamman yhteydenoton jälkeen. jossain saataville, silloin rahojen pitää olla valmiina. Todellisuudessa Ford on sittemmin merkinnyt veljeksille paljon enemmän, ainakin sitä mukaa, kun auton vanha historia on avautunut heille. Lopulta Coupe noudettiin myyjältä ja se oli tasan tarkalleen lupausten mukaisessa kunnossa. Speed Sport -etuakseli ja laskuvarjon varavarjon avausmekanismin suojaputkista valmistetut lamppujen metalliset suojaletkut. Autosta löytyi vain yksi halkaisijaltaan parin sentin mittainen ruostereikä apukuskin puoleisen takalokasuojan edestä. Vanha näyttelyjyrä On täysin ilmiselvää, että tästä vanhasta näyttelyjyrästä on aina pidetty hyvää huolta. Purkuoperaation jälkeen hytti kiikutettiin pohjan ja lattian hiekkapuhallukseen, jonka jäljiltä odotettiin jonkunlaista hitsausurakkaa. Kaikki koneesta ulospäin näkyvät osat saivat pysyä alkuperäisinä, eli sellaisina kuin ne olivat 60-luvulla olleet. Veljesten suunnitelmana oli tehdä ehta Amerikan tyylinen frame off -restaurointi, eli aloitus tehtiin irrottamalla kori rungosta. Rungon ja alustan kanssa töitä oli vastassa enemmän, mutta eipä tämän ikäisen auton tekniikka ole kovinkaan monimutkaista. Tai ihan heti ei autoa lyöty päreiksi, sillä ensin veljekset ennättivät kurvailla sen kanssa muutamia kertoja kotinurkilla, vain ottaakseen selvää mahdollisista korjausta ja parantelua kaipaavista paikoista. 50-luvun alussa tehdylle tuck’n’rollverhoilulle riitti huolellinen puunaaminen ja siistiminen. Puhaltajalta tuli yllättävän positiivinen puhelinsoitto. Tärkeimmät mittarit löytyvät omasta paneelistaan. Rahtaukset ja auton kontitus onnistuivat muutamien viivästysten jälkeen marraskuussa 2014 ja Suomeen auto rantautui helmikuussa 2015. Erityisen mielenkiintoisia osia tässä Fordissa ovat kiihdytysja kilpa-autoissa käytetty kromattu putkimallin U.S. Jopa Amerikan suunnalta myöhemmin saaduista alan 60-luvun lehdissä näkyvät vanhat ja pääosin tallella olleet osat olivat säilyneet hyvässä kunnossa ikäänsä nähden. Tällä tavalla selviää paremmin auton kokonaiskunto ja silloin on mahdollista läpikäydä kaikki pienimmätkin detaljit. Hiljaa piilossa Fordin rekisteröintikatsastus onnistui ongelmitta ja näin auto oli valmis purettavaksi, ja se sai jäädä odottamaan täydellistä kunnostusta
Autosta aikojen saatossa irrotetut osat oli onneksi osattu säilyttää, ja näistä esimerkiksi puskurit, lokasuojat, frame coverit ynnä monet muut palikat tulivat auton mukana Jenkeistä. Tätä kautta veljekset osasivat suunnata historiahakunsa kohti tarkempaa aikakautta. Harold omisti myös alueen ainoan speeds”Veljekset 32” Juha (vas.) ja Ari Poutanen. re sai luvan ensiesiintyä valonheittimien loisteessa 2019 Tampereen Hot Rod & Rock Show’n yhteydessä. Kilpailukäytössä ollut putkimallinen etuakselisto on ikäänsä nähden yllättävän hyvin säilynyt kromeissaan. Veljeksiltä Veljeksille Poutasen veljesten Coupen taustalta löytyy pitkä ja kohtuullisen hyvin taltioitu historia. Uteliaisuuttaan veljekset päättivät lähteä selvittämään autonsa vanhaa hot rod -historiaa, ja hyvin nopeassa tahdissa H.A.M.B-keskustelupalstalta aukeni tietoa Coupen olleen mukana 1966 Hot Rod Magazinen Yearbookin sivuilla, mahdollisesti jopa Top 10 -autona. Vasta muutaman vuoden jälkeen tärppäsi, sillä kesällä 2018 eräs Kaliforniassa 60-luvulla vaikuttanut vanhempi henkilö otti yhteyttä. Veljekset ovat sittemmin onnistuneet hankkimaan kaikki nämä julkaisut. re. Siellä veljesten uurastus palkittiin Hot Rod -luokan ykköspytyllä. Dooleyn veljesten varsinainen työ löytyi rakennusliikkeen kuvioista ja autonrakentelu toimi vapaa-ajan harrastuksena. Listalta löytyi 1965 kesäkuun Popular Hot Rodding, Hot Rod Magazine tammija heinäkuussa 1966 sekä jo edellä mainittu 1966 Yearbook. He olivat myös laittaneet kyselyitä erilaisille nettifoorumeille ja facebook-sivustoille, josko joku muistaisi nähneensä veljesten liittämän kuvan mukaisen 5W Coupen jossain päin. V8-MAGAZINE 79 130351_.indd 79 30.9.2019 21.46.57. Suomessa toteutetun entisöinnin jälkeen Lime. Yksi entisistä omistajista, Gerry Cappel, oli tehnyt hyvää ja vuosikymmenien koitokset kestänyttä duunia niin työn laadun kuin ulkonäköön liittyvien juttujen suhteen. Tätä kautta selvisi Yearbookin mukaisen omistajan sukunimen kirjoitetun kuvien yhteyteen väärin. Runkoaisojen välistä löytyy 1956 Ford Thunderbirdin 312 cid Y-lohko. Mustikka antoi rutkasti lisävirtaa saattamaan valmiiksi tämän jutun Lime. Aidot vanhat tapahtumatarrat ovat hyvässä tallessa. Bonuksena hän osasi vielä kertoa missä kaikissa lehdissä autoa oli esitelty vuosina 1965– 1966. kin vasta mittavan puhdistusoperaation jälkeen. Alun perin auton on rakentanut hot rodiksi Ohiolainen veljespari Harold ja Doyle Dooley, joista nuorimmainen Dooley potkaisi rakentelun käyntiin 50-luvun alkupuolella. Pikemminkin tämä tehtiin kesäpäivien käyttis harrastepeliksi. Samaisen H.A.M.B:in kautta löytyi sopiva aihio, joka toteutettiin pikavauhdilla talven 2017–2018 kuluessa. Projektinsa kanssa veljeksillä on riittänyt sekä yläettä alamäkiä, ihan samoin kuin kaikilla rakentajilla vuorollaan. Veljesten Brothers in Garage on toiminut vuodesta 1976 alkaen. Keväällä 2017 veljekset päättivät hankkia rinnakkaisen terapiaprojektin. Auton omistajina ja rakentajina on nimittäin ollut kolme eri veljesparia Poutaset mukaan lukien. Hän oli tunnistanut Coupen ja osasi kertoa auton omistaneen henkilön nimen. Valmistumisensa yhteydessä ”Mustikaksi” nimetyn 1932 Ford 5W Coupen kanssa ei tarvinnut nysvätä. Sen verta hieno tämän lehtijutun auto on muuten ollut jo 60-luvulla, että tästä on silloin tehty Hot Rod Magazinen oma keräilypostimerkki
. Kolme vuotta myöhemmin he näkivät saman auton seuraavan kerran, ja silloin tämä oli myynnissä rullaavana ilman moottoria. Aurinkoisissa maisemissa Gerry-veli oli hänkin innostunut Ronin Coupen jatkorakentelusta ja homma lähti etenemään hyvällä mallilla. Kyseessä ei sitten ollutkaan ihan peruslohko, sillä mukana oli joitain erityisiä kilpakäyttöön tarvittavia palikoita. Moottorin jatkona on B&M shift kitillä varustettu FordO-Matic automaatti. Näin tuo kyseinen 312 cid Y-lohko oli jäänyt ylimääräiseksi ja Ronille oli kerrottu, että hän voisi saada sen. Tämä ei ollut ihan helppo juttu 50-luvulla, kun valmiita palikoita ei ollut tarjolla samaan tyyliin kuin nykyisin. Kyseessä oli sillä hetkellä tämän veljesparin osalta ihka ensimmäinen omin silmin nähty hot rod. Tällä kertaa isän siskon Chevrolet Corvairin vetämänä ja vieläpä vain kaksituumaisella puskurilla ja ilman turvaketjua varustettuna. Kilpatiimin jäsenet olivat sen verran pahoillaan asiasta, että tilasivat Ronille tehdasuuden lohkon. Ronin onneksi yksi parhaista mekaanikoista, Bill Hegee, auttoi häntä erityisen paljon kaikissa eritystoimenpiteitä vaatineissa hommissa ja koneen uudelleen käynnistämisen yhteydessä. Tämä onneton tapaus oli puolestaan omiaan vauhdittamaan rakentelun edistymistä, ja tätä oli pidetty hyvänä asiana. Moottorivalinnan osalta Ron oli nostanut keulalle Lincolnin 312 cid Y-lohkon, joka sittemmin vaihdettiin 1956 Thunderbirdin lohkoksi. Ohiosta Kaliforniaan Vuonna 1960 Cappelin perheen isä perheineen päätti jättää lumisen Ohion taakseen ja he ottivat uudeksi suunnakseen aurinkoisen Kalifornian. Ihkauusi Giovanoni nokkakeppi ujutettiin lohkoon samassa yhteydessä. Kalifornian puolella isä jatkoi työntekoa erään toisen Lincoln-Mercury-diilerin leivissä. Ronilla ja Gerryllä oli ilmeisen mukavat vanhemmat, jotka olivat usein valmiita tukemaan jälkikasvuaan. Veljesten hot rod sai lähteä muuttoreissulle hinauksessa isän luovuttua autoliikkeen pyörittämisen kiireistä ja ostettuaan sieltä lähtijäisiksi perheelle käytetyn 1955 Lincolnin. Doylen veljekset ovat tämän Deuce Coupén ensimmäiset rakentajat ja aihion he olivat löytäneet hylättynä erään joenuoman vierestä. hopin, mistä oli heille rakentelun puitteissa paljon hyötyä osahankinnoissa sekä taloudellisessa merkityksessä. Isän autoliikkeen työkaluilla ja erään korjaamotyöntekijän valvovan silmän alla 15-vuotias Ron oli sitten omin käsin kasannut lohkon toimivaksi kokonaisuudeksi, tietysti vielä hyödyntäen kaikkia kisapalikoita. Vahinkojen korjausten jäljiltä auto maalattiin 1957 Pontiacin Lime Fire -vihreään metallisävyyn. Jossain 50-luvun puolivälin paikkeilla veljekset Gerry ja Ron Cappel olivat vanhempiensa auton kyydissä kohdanneet kyseisen Coupen vastaantulevien autojen kaistalla. Ronin oli vaikea uskoa tapahtunutta todeksi, olihan hän siltä istumalta 1932 Ford Coupen ikionnellinen omistaja. Viiden vuoden ajan Ari ja Juha tekivät entisöintiä ja selvittivät samalla auton historiaa hissukseen hiljalleen. Dooleyn veljesten toimesta auton väriksi valikoitui luumunpunainen ulkokuori valkoisella tulipellillä. Channelointi vaati onnistuakseen myös maskin choppaamisen matalammaksi, ja sama oli tietysti tehtävä jäähdyttimelle. Voimanlähteeksi löytyi Lincolnin OHV-pannu. Erään kerran autoa oltiin siirtämässä normisti isän Lincolnin perässä aitoon jenkkityyliin hinausaisaan kiinnitettynä. Nykyisin Ron elelee Kalifornian Atascaderossa. Ihan alkajaisiksi he olivat channeloineet korin istumaan paremmin rungolle ja olivat päättäneet siihen aikaan poikkeukselliseen tyyliin jättää lokasuojat paikoilleen. Ron oli heti nimennyt hot rodinsa Hifi:ksi, ennen kuin väritys oli vaihtunut nykyiseksi Limefire-vihreäksi ja ulkoasu oli muutettu nykymuotoon. Madaltamaton katto oli auton etsinnässä yksi tärkeimmistä hakukriteereistä. Syy lohkon vaihtoon selkeni melko nopeasti, sillä öljypohjasta löytyi vettä ja lohko oli haljennut. Ron ei olisi kuvitellut voivansa olla onnellisempi omistaessaan käyntija ajokuntoisen hot rodin ennen kuin laillinen 16-vuoden ajokortti-ikä oli edes saavutettu. 80 V8-MAGAZINE 130351_.indd 80 30.9.2019 21.47.46. Siinä sitten Coupe oli irronnut ohittaen Corvairin ja jatkanut siitä matkaansa päin puhelintolppaa. Ron on edelleen tänä päivänä kiitollinen myötämielisille vanhemmilleen. Sisustan osalta heille kelpasi vain mustavalkoinen tuck’n’roll-verhoilu. Veljekset eivät sillä haavaa olleet voineet tehdä muuta kuin istua jalkakäytävän reunalla nauraa retkottamassa. Tekniikkansa osalta Y-lohkon listalta löytyy Iskenderian-venttiilikoneisto, Edelbrockin imusarjan päällä kolme Strombergin 97-kaasaria ja Hedmanin pakosarjat. Ron oli heti mennyt kertomaan autosta isälleen ja ilmoittanut sen olevan juuri sitä mitä hän halusi saada. Ronin ja Gerryn isän omistama Lincoln-Mercury autoliike oli jo entuudestaan toiminut erään paikallisen Circle Track -tiimin tukijana. Tämä tiimi oli kauden 1959 päätteeksi päättänyt vaihtaa 312 cid Y-lohkon johonkin suurempaan moottoriin. Voi veljet sitä ilonpäivää, kun isä osti auton Ronille 800 taalan kauppasummalla
Tähän ihan lopuksi Poutasen veljekset haluavat kiittää omia vanhempiaan ja omia perheitään sekä harrastuksen tukemisesta että ymmärryksestä. Tätä kautta Gerry oppi paljon ja näin hän sai luvan vastata Coupen uudelleen verhoilun vaatimista tehtävistä. Nuorena oppinut Gerry-veljen taustaa ja osaamista voidaan valottaa hiukan lisää. Tässä kuosissa Limefire saapui Suomeen! Takaluukun vanhoista lattiapelleistä ennen hiekkapuhallusta voi sanoa, että ei paha. Hänet palkkasi silloin sikäläinen ”James Dean” -hahmo opettelemaan autoverhoilun saloja erityisesti juuri kustomja restaurointihommiin. Coupen irtoaminen vetoaisasta ja törmääminen puhelintolppaan antoi Cappelin veljeksille hyvät naurut. Hot Rod Magazinen tammikuussa 1966 ilmestynyt juttu autosta yhdessä Ron Cappelin 427 cid Anglian kanssa. Hänet oli vain 14 vuoden ikäisenä palkattu paikallisen Custom Shopin apupojaksi. Ron ja Gerry Cappelin Hifi luumunpunaisessa värityksessään 50-luvun alkuvuosina. Cappelin Ron ja Gerry -veljeksille kiitokset avusta Coupen arvokkaan vanhan historiatiedon säilömisen, jakamisen ja dokumentoinnin merkeissä. Hot Rod Yearbook 1966, missä Limefire oli yksi Top 10 -autoista. Väritys on 1957 Pontiacin Lime Fire -vihreä. Otsikolla Dapper Deuce julkaistu heinäkuun 1966 lehtijuttu. V8-MAGAZINE 81 130351_.indd 81 30.9.2019 21.49.47. Popular Hot Roddingin kesäkuun 1965 juttu Limefirestä. Vanhasta kattoverhoilusta löytyi jotain. Lisäksi kiitokset menevät Jukka Saarelle loistavan kuvausmiljöön järjestämisestä, Tore Grönlundille tuesta moottorin kanssa, sekä vielä Vesa Krookille avusta ja neuvoista Coupen maahantuonnin yhteydessä, sen kummemmin unohtamatta muita projektissa veljeksiä auttaneita tahoja
Ford T 1920 Pekka Vesterisen T-Bucketin kulusta vastaa ’72 Corvetten 327-kuutiotuumainen moottori nelivaihteisen manuaalin kera. Ladon ovien takaa paljastui uskomattoman siisti ’70 Plymouth Duster, joka oli varustettu Pate Racingin rakentamalla ja varttimailillakin hyväksi todetulla ahdetulla 360-kuutiotuumaisella pikkulohkolla. Helsinkiläinen Kauko Latva on entisöinyt 300 H:n vuodelta 1962. Plymouth Duster 1970 Muutaman C-korisen Moparin jälkeen sotkamolainen Jouni Kähkönen etsi jotakin sporttisempaa. Suhteellisen hyvästä lähtökohdasta huolimatta auto purettiin nippeleiksi ja kunnostettiin kokonaan. Ja paljon muuta… West Coast Motorshow, Historic Race finaalit… 9/2019 ilmestyy marraskuussa viikolla 46 82 V8-MAGAZINE 130337_.indd 82 30.9.2019 19.07.10. Käsityön taido äyte Helsingbyläisen Kim Kronholmin uskomattoman upea ’72 DeTomaso Pantera näyttää äkkiseltään aikalailla alkuperäiseltä, mutta siinä ei ole itse asiassa ainuttakaan kohtaa, jota hän ei olisi muuttanut mieleisekseen. Chrysler 300 H 1962 Chrysler 300 kirjainsarjalaisia valmistettiin vuosina 1955–65 pieninä sarjoina. Auto onkin todellinen käsityön taidonnäyte, jonka viimeistelytaso on myös ”maagista luokkaa”
KATSO TARJOUS: www.gti.. /tilaa • Tuoreita näkökulmia autoesi elyihin • Mielenkiintoisia henkilökuvia • Uusia tekniikka-artikkeleita • Tapahtumarapor eja ympäri maailman • Vahvasti harrastajilta harrastajille JA PALJON MUUTA! TILAA UUDISTUNUT GTi! 130355_.indd 83 30.9.2019 13.27.58
Saatavana Teboil-huoltoasemilta sekä laajan valikoiman jälleenmyyjiltä. Otimme huomioon vanhojen autojen ja moottoripyörien erityisvaatimukset, mukaan lukien märkäkytkimet. Lisäsimme vielä tiivisteitä hoitavan lisäaineen. PAL. Erityisen voimakas kulumisenestolisäaineistus suojaa tehokkaasti moottoria sekä moottoripyörän vaihteistoa. Lue lisää tuotteistamme teboil.fi/diamond Klassikko jo syntyessään – Teboil Silver Classic GT-S 20W-50 130339_.indd 84 30.9.2019 13.11.45. VKO 2019-46 90 07 20 -1 90 8 Parasta voitelua klassikoille Tämän päivän tietotaidolla teimme öljyn klassikkoajoneuvojen moottoreille. Valitsimme huippulaadukkaat mineraaliperusöljyt sekä klassikoille parhaat lisäaineet. Näin syntyi Teboil Silver Classic GT-S 20W-50