Pituus (ilman terää): 240mm. Nostokyky: 2500kg. Sähköliitäntä: 230V. Maks. Käyttöpaine: 6,3bar. Toimituksessa 2kpl 250x20x20mm kiillotuslaikkaa ja apukarat pienempi reikäisten laikkojen kiinnittämiseen. Paino: 14,5kg. www.TORAFORS.com +358 (0)50 358 5800 order@torafors.fi Kiillotuskone 750W Ammattitason penkkimallinen kiillotuskone. hitsauspaksuus: 1,5mm+1,5mm Leukojen syvyys: 140mm Koko: 480x100x200mm. Suurin vääntömomentti: 610Nm. ALV24% Hinnat voimassa toistaiseksi, oikeudet muutoksiin pidätetään. Kiristettävä kara 6mm:n akselille. 2950€ tuotenro 498004 Siirrettävä yksipilarinostin 2500kg Erittäin laadukas siirrettävä hydraulinen yksipilarinostin manuaalisilla lukituksilla. 599€ tuotenro 511083 79€ tuotenro 510970 Mutterinväännin 1/2” Komposiittirunkoinen paineilmatoiminen mutterinväännin 1/2” hylsyille. Mitat: 1740x1212x2510mm. Kolme momentinsäätöä eteen ja taaksepäin. Paino: 650g. Ilmankulutus: 170l/min. Sähköliitäntä: 1-vaihe 230V 16A. (tuumamitat) Työkaluvaunu 143-osaisella tuumamittaisella työkalulajitelmalla. Pyörintänopeus: 9000rpm. Paineilmasaha Laadukas paineilmasaha kestävällä rungolla. Tehokas 750W:n induktiomoottori. Kutistus/ venytyskone TWIN Toinen kone kutistusta ja toinen venytystä varten kitoja ei siis tarvitse vaihtaa työn aikana. U U TU U S! U U TU U S! U U TU U S! 99€ tuotenro 510994 Nauhahiomakone 20x520mm Paineilmatoiminen nauhahiomakone vaativaankin käyttöön. Säädettävä nopeus, enintään 20000rpm. Nostokorkeus: 1,8m. Työsyvyys: 25mm 420€ tuotenro 497361 39€ tuotenro 510976 249€ tuotenro 511962 Kaikki hinnat sis. Pituus: 360mm Paino: 1153g Hiomanauhan koko: 20x520mm Pyörintänopeus: 16000rpm Ilmankulutus: 113l/min Työpaine: 6,3bar Paineilmaliitäntä: 1/4” Sopiva letkun koko: 3,8” 259€ tuotenro 513137 Pistehitsauspihdit 230V Käsikäyttöinen/kannettava pistehitsauslaite. Työkaluvaunu 143-os. U U TU U S! U U TU U S! U U TU U S! Rautaista luettavaa • www.vanhatkoneet.fi • 7/2020 • Hinta 9,90 € TRAKTORIT • KUORMA-AUTOT • MAANRAKENNUSKONEET • TAPAHTUMAT SÄKYLÄN VETOKON E TRAKTORIVELJEKSET Eemeli ja Ville Jokelan saksalaistraktorit TUTTU TYÖKONE Pulkkisen Eeron Ford 6600 PUIMUREISTA TEHTY Edvin Rajalan omatekoinen traktori 74 50 00 -2 00 7 • PA L VK O 20 20 -5 6 41 48 87 45 00 03 20 00 7 Viipale mediat 81 7 / 2 2 • La u ri S a rv o n a u to tr a k to ri • Fo rd so n D e x ta • Fo rd 6 6 • E M R -tr a k to ri • M o n i-S is u -p a lo a u to. Paineilmaliitäntä: 1/4”. Nosto-/laskuaika: 35/30sek. Autotallin sisustus (harmaa/musta) Toimitussisältö: 1kpl työkalukaappi / korkea, 3kpl yläkaapit kaasujousitetut luukut, 3kp alakaapit (1 x laatikot, 1 x kaappi & 1 x siirrettävä työkaluvaunu) 1kpl ruostamaton pöytätaso 2041,5x463x38mm 1kpl työkalutaulut Työtason korkeus: 946 mm Kokonaismitat: 2955x2000x460mm 1599€ tuotenro 513523 49€ tuotenro 510967 Karalaikkahiomakone 1/4” Kulmahiomakone / karalaikkahiomakone iskunkestävällä rungolla
Hae omasi Lehtipisteestä tai tilaa kotiin: www.klassikot.?. supermarket.fi Erikoisnumero vanhojen mopojen ystäville ILMESTYY JOULUKUUSSA Varmista, että saat omasi Ennakkotilaa! Jokaisella autolla on tarina
Vanhat Koneet -lehden alusta asti olemme tehneet juttusarjaa nimeltä Seppiä ja mestareita. Pirkka-Hämeen jätkäyhdistys on pitänyt yllä vanhaa savottaja tukkilaisperinnettä jo vuosien ajan. Oman työn juurista kasvetaan edelleen, mutta nyt ei tarvitse tuottaa rajuilla panoksilla kasvukaudessa isoa tähkää – riittää, kun monenkin vuoden hitaalla askartelulla syntyy kaunis kukkanen. Pieni harvennus tulee tehtyä hissukseen metsurintyönä, ja polttopuuhommissa käsisaha ja kirves toimivat luonnikkaammin kuin sähkökoneet. Mentiin kylään kerholle, joka pelasti palasen paikallishistoriaa ja kunnosti pahasti hapantuneen autotraktorin. Kai lihasmuisti on paras muisti koneharrastajallakin. 7/2020 3 Pääkirjoitus Ku va : El in ke in oe lä m än ke sk us ar ki st o / Ke sk o O y. Syy tuskin on vaatekaapissa. Se pätee muuhunkin kuin koneisiin. SAMOISSA HAALAREISSA K oneja urakkaihmisellä tahtoo olla samat haalarit päällä aina. Nuo perinteet ovat uhanalaisia jos mitkä: pirkkahämäläistenkin joukosta on lähtenyt jäseniä saappaat jalassa suureen ikuisuuden uittoon. Aika moni konehommista eläköitynyt jää tavalla tai toisella entiselle uralle. Sittenkin mestarispalstalla mentiin tällä kertaa työ edellä. Kari Mattila päätoimittaja kari.mattila@vanhatkoneet.fi Ruumiilliseen työhön tottunut sukupolvi ei osaa jättää rehkimistä ja rasitusta sikseen. Työelämän loputtuakaan ei työhaalareita riisuta. Entisajan työtavoista on tullut tämän päivän harrastuksia. Työtä ja harrastusta sekoittavalla kentällä sattuu usein niin, että osaajista on runsauden pulaa. Se kyllä jäi mieleen, kun tehostamaton äestystraktori löi ratilla peukaloille kyntöpellolla. Löytyi vanha koneyrittäjä, joka purki puimureita osiin ja rakensi siitä kasasta traktorin. Vanhan ajan vaativat ja raskaat koneet tuntuvat nykyajan nippelinappeleihin verrattuna aika maukkailta. Lihasvoiman valta-aika jatkui pitkään koneellistumisen alettuakin. Hankalimmat lapset ovat rakkaimpia, eikä niistä malta päästää irti. Vanhakin tekniikka tuntuu heidän parissaan nuorelta, sillä porukan osaaminen yltää moottorikoneajan taakse pokasahojen maailmaan. Ruumiilliseen työhön tottunut sukupolvi ei oikein osaa jättää rehkimistä ja rasitusta sikseen. Tavallista on, että ruvetaan kunnostamaan tai keräämään oman lapsuuden tai työuran alkupuolen vehkeitä. Pikemminkin asia on niin, että työ ja harrastus menevät sekaisin. Niin kävi tässäkin numerossa. Tavattiin nuoret traktoriharrastajat, jotka tekevät raatoihin puuttuvat palaset kotiverstaassa, ja valmis kone on kuin tehtaasta tullut. Yhytettiinpä myös vanha kyntömestari ja metsäkonetekniikan tienraivaaja. Niin kauan kierretään kuin kynnelle kyetään, jätkäilijät sanovat. Siinä esitellään erikoisalojen taitajia, tietyn merkin harrastajia tai muulla leimallisella tavalla kiinnostavia tekijöitä
Kohta kuusikymmenvuotias pieni traktori on säästynyt raskaimmilta töiltä. 26 EMR-traktori Edvin Rajala teki puimurin ja traktorin purkuosista uuden koneen. 32 Sisu SB 127A Moni-Sisu-alustalle tehtyjä paloautoja on sinnitellyt tähän päivään asti vain muutama kappale. ARTIKKELIT 38 Alustasta aloittaen Moni-Sisu oli Suomen Autoteollisuuden rohkea ajatus modulaarisesta alustasarjasta, jonka päälle voisi rakentaa hyvin monenlaisiin käyttötarkoituksiin sopivaa autokalustoa. Veto on tismalleen kuin vanhassa Sammossa. KONEET 12 Lauri Sarvon autotraktori Sepän taidonnäyte kärsi vuosikymmenet taivasalla, kunnes viisihenkinen kunnostajaporukka teki siitä jälleen soivan pelin. 62 18 12 26 KANNESSA 62 Veteraanitraktoreiden kyntöpäivä, Nurmijärvi Arto Jussila ja Reijo Elg panivat pystyyn vapaamuotoisen kyntötapahtuman. 22 Ford 6600 Eero Pulkkinen myi neliveto-Fordinsa pois ja osti sen epähuomiossa takaisin. Intoa ja kyntäjiä piisasi niin, että pelto loppui kesken. 18 Fordson Dexta Kyntömestari Reijo Elgin kotitilalla on ollut Dexta uudesta asti. 4 Tässä numerossa. 48 Suurpetojen sukua Fiat-kuorma-autot olivat suomalaisessakin katukuvassa normaali näky 1970–1980-luvuilla. 58 Itä-Saksan metsätyökoneet Karsintakone EA-20 oli yksi vastaus DDR:n tiheiden ja ohuiden mäntymetsien huutoon
Huomautukset on tehtävä kirjallisesti 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisuajankohdasta. Materiaali: Viipalemediat Oy ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä eikä palauttamisesta. Tutustuimme yrityksen perustajan Lauri Ketosen metsäkonejuuriin. Ilmoitukset: Mikäli hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. TILAAJAPALVELU Puh. 76 Markkinat Vanhan raudan kauppapaikka. 78 Rauhassa ruostuvat Joona Hammin ruosteromanttisia valokuvia nosturiautosta. Ilmoitusasiakas on vastuussa ja korvausvelvollinen mainontansa aiheuttamista mahdollisista vahingoista kolmannelle osapuolelle ja/tai Viipalemediat Oy:lle. materiaalin tekijänoikeuksista Viipalemediat Oy:n hyväksi lähettäessään materiaalin lehdelle. Ojanen, Harri Onnila, Kari Ruusunen, Pekka Stellberg, Aimo Tenni, Jukka Vuorenmaa TUOTANTOPÄÄLLIKKÖ Tomi Saloniemi ULKOASU Sari Mantila, Thomas Backman POSTIOSOITE Vanhat Koneet, PL 350, 65101 Vaasa KUSTANTAJA Viipalemediat Oy Puh. 72 Sahra katosi perunamailta, kun nostokoneet rymistivät mukuloiden kimppuun. 38 7/2020 66. (03) 2251 948 (ma–pe 8.30–16.00) E-mail tilaajapalvelu@vanhatkoneet.fi PÄÄTOIMITTAJA Kari Mattila TOIMITTAJAT Juha Pokki, Mika Rassi AVUSTAJAT Joona Hamm, Lea Lahti, Jan-Erik Laine, Aulis Lassila, Olli J. Jos kuitenkin lehti julkaisee tilaamatta lähetettyjä kirjoituksia ja/tai kuvia lehdessä tai verkkosivuillaan, katsotaan tekijän luopuneen em. VAKIOPALSTAT 6 Rekkaparkki Uutisia ja erikoisuuksia vanhojen koneiden maailmasta. (06) 2810 100 Hallituksen puheenjohtaja: Ari Isosomppi ILMOITUSMYYNTI Peppe Haapala: 050 4147 559 Susanne Ripsomaa: 050 4147 553 www.vanhatkoneet.fi > Mediakortti SÄHKÖPOSTIT MUOTOA toimitus@vanhatkoneet.fi myynti@vanhatkoneet.fi materiaali@vanhatkoneet.fi etunimi.sukunimi@vanhatkoneet.fi PAINOPAIKKA PGM MYYNTI R-Kioskit, huoltoasemat, marketit ja Lehtipisteet kautta maan ISSN: 1799-0661 Tämän tuotteen paperi sekä tuotantoprosessi ovat sertifioidusti ympäristöystävällisiä. 60 Armeijan harmaat Valtion Pukutehtaan toimintaa kesällä 1941. 72 Potut korjuun koneellisesti Perunan nostokoneita alkoi ilmestyä Suomeen toissa vuosisadan vaihteessa. Toimitus Copyright: Osittainenkin aineiston lainaaminen ilman Viipalemediat Oy:n kirjallista lupaa on kielletty. lakko) voida julkaista lehti ei vastaa tästä mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. 44 Seppiä ja mestareita Pirkka-Hämeen jätkäperinneyhdistys levittää savottojen ja uittojen ilosanomaa. Huonokuntoisetkin traktorit kursitaan omassa pajassa kuntoon. Perinteinen heittopyörä kelpasi ja kelpaa yhä monelle potaattimaalle. Viipalemediat Oy:n vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai virheestä ilmoituksessa rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrään palauttamiseen. 66 Saksalainen kasvatus Jokelan traktoriveljekset ovat saaneet verenperintönä taipumuksen saksalaisiin koneisiin. 54 54 Vakaasti teloillaan: Lauri Ketonen Kone-Ketonen alkoi 80-luvun alussa valmistaa telasyötöllä varustettuja harvesteripäitä
Puitu vilja voitiin nykytyyliin kipata suppiloon. Niissä Anor oli sijoitettu kokonaan sisätiloihin. Niinpä Anorissa voitiin kuivata vaikka kuuden tilan viljoja samaan aikaan. Kuivausilman lämpötilaa hallittiin sekä puhaltamalla ilmaa kamiinan ohi kuivuriin että säätämällä kamiinan vetoa. L apinjärveläinen Björkellin konepaja valmisti 1950-luvulla Anor-merkkistä eräkuivuria. Eräs 50-luvun suomalaisista kuivureista oli Anor. Rummussa oli sisäkkäin kaksi verkkolieriöitä, ja vilja tuli niiden väliin. Ilma painettiin kamiinan läpi kuivuriin sähkömoottorilla toimivalla puhaltimella. Kuivuri pyörivällä rummulla Viljankuivaamot ovat taas puhisseet peltojen liepeillä pitkin syksyä. Vakola testasi Anoria vuonna 1953, ja totesi sen kohtalaisen sopivaksi Suomen olosuhteisiin. Kuivaustila oli osastoitu niin, että Anor kelpasi monen tilan viljojen samanaikaiseen kuivaukseen. Vilja voitiin pitää kuivauksen aikana liikkeellä lisävarusteena saatavilla olleella moottorilla, joka pyöritti rumpua jatkuvasti. Sillä voitiin kuivata viljan lisäksi ainakin puna-apilan ja rypsin siemeniä. Siinä olevia luukkuja voitiin käyttää sekä täyttöön että tyhjennykseen rumpua kääntämällä. Puhallinlaite oli Vakolan mukaan kehittymätön ja vaati siksi paljon tehoa. Anor ei vaatinut rakennusta tai suojaa. Jyvistä on meillä poistettu kosteutta monenlaisissa kuivauslaitoksissa. Nämä säädöt tapahtuivat automaattisesti mekaanisen termostaatin avulla. Ilmeisesti tällaisenkin suurlaitoksen sai Björkelliltä tilattua. Kokonaisuuteen kuului muun muassa viljansiirtoputkisto, jossa vilja kulki puhaltimen avulla, siilo, mylly ja lajittelija. Toki sen ympärille saattoi koota hyvin monipuolisen viljankäsittelylaitoksen, kuten vanhat esitekuvat osoittavat. Kuivaus tapahtui metalliverkosta tehdyssä rummussa, joka oli vaakasuorassa. Esimerkiksi 628 kilogramman kauraerän kosteus laski 18 prosentista 13,1 prosenttiin vain hieman yli tunnin kuivauksella. Anorin lämmönlähde oli kuumailmakamiina, eli polttoaineena käytettiin puuta. Rumpu pyöri akselinsa ympäri. Polttopuita kului 20–27,5 kilogrammaa tunnissa. 6 Rekkaparkki uutisia, erikoisuuksia ja tapahtumia. Lisäksi rummussa oli väliseinin erotettu kuusi osastoa, joiden viljaerät eivät sekoittuneet keskenään
Hiihtoa Larvenilla ajaminen oli kuitenkin vain tietyin varauksin. Lisätietoja antaa Jukka Timonen SKS:n arkiston Joensuun toimipisteestä puhelimitse numerosta 040 730 1739 ja sähköpostitse osoitteesta jukka.timonen@finlit.fi. Kerro, kuinka koneet kulkivat siellä jossakin. Se oli eräänlainen lehmäkaruselli, pyörivä alusta, johon mahtui kerrallaan 50 lehmää. MUISTOJA NIILTÄ AJOILTA KERÄTÄÄN Nyt otetaan talteen varuskuntamuistoja kaikilta, jotka ovat sotilasalueilla joko palvelleet, työskennelleet tai asuneet. Larvenia alettiin tehdä vuonna 1965, ja niitä tehtailtiin 80-luvun loppuun asti. Oletko suorittanut naisten vapaaehtoisen asepalveluksen. Nykyään Lenko valmistaa lumitykkejä. Pieni koko oli myyntivaltti, mutta omintakeinen mainontakin saattoi purra. Larveneissa käytettiin pariakin eri moottoria. Ruotsalaista Larven-moottorikelkkaa mainostettiin aikoinaan kokonaan uutena tapana hiihtää. Lenko valmisti sittemmin pientä metsäkonetta nimeltä Skogis. Vanhat Koneet kannustaa lukijoitaan kirjoittamaan muistoja varuskunnista. Lehmää lypsettiin 12 ja puoli minuuttia, missä ajassa alusta teki kokonaisen kierroksen. Rotolactoria olisi voitu jo tuolloin sanoa robotiksi, sillä tšekkiläinen kirjailija Karel ?apek oli keksinyt tuon sanan kymmenen vuotta aiemmin eli vuonna 1920. Ne ovat luoneet ympäristöihinsä taloudellista ja sosiaalista toimeliaisuutta, ja siksi niiden lakkauttamiset on koettu paikkakuntia heikentävinä iskuina. Niinpä sen kuljettajalla piti olla sukset jalassa. Operaatio oli osin automatisoitu, eikä maitoon tai utareisiin tarvinnut koskea käsin. Keruun tuloksista tiedotetaan keväällä 2021. Kelkkaa valmisti Lenko-niminen yhtiö. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kerää kaikkiin Suomen varuskuntiin liittyviä muistoja. On paikallaan, että rekkakenttien kutsu kaikuu myös jälkipolville. Erityisesti armeijan monenlaisten koneiden kanssa palvelleita kehotetaan osallistumaan keruuseen. Larveniin tehtiin myös erilaisia lisälaitteita kuten latukonetta. Entä onko perheessäsi säilynyt varuskuntamuistoja aiemmilta vuosikymmeniltä tai onko sinulla muistoja lakkautetusta varuskunnasta. Vastaukset arkistoidaan SKS:n arkiston Joensuun toimipisteeseen. Millaisia muistoja sinulla on varusmiesajasta, varuskunnasta tai sotilaskodista. Niillä kelkan kulkua koetettiin säädellä. Vastaajien kesken arvotaan kirjapalkintoja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Ali-, Toimija Opistoupseerien Perinneyhdistys, Sotilasperinteen Seura, Suomen Sotahistoriallinen Seura, Suomen Sotilassosiologinen Seura ja Maanpuolustuskorkeakoulu järjestävät Varuskuntamuistot-muistitietokeruun 1.10.2020–28.2.2021. Hiihtämisen vallankumous Lylyn lykintääkin on koetettu koneistaa. Automaattilypsyn historia on kuitenkin paljon vanhempi. Oletko työskennellyt varuskunnassa, asunut varuskunta-alueella tai varuskuntapaikkakunnalla. LYPSYÄ JA ROBOTTEJA Viime numerossa kerroimme, että ensimmäiset suomalaiset lypsyrobotit ovat nyt kaksikymmenvuotiaina jo museoiässä. Vastausohjeet löytyvät nettiosoitteesta www.finlit.fi/varuskuntamuistot. Robotti viettää siis tänä vuonna satavuotisjuhliaan. Muistatko sotkun munkit tai sotaharjoitusten paukkeen. 7/2020 7. Yksi niistä oli Valmetin kaksitahtinen bensiinimoottori, josta lähti kymmenen hevosvoimaa. Sadan vuoden ajan varuskunnat ovat olleet paitsi asepalveluksen suorituspaikkoja myös työpaikkoja ja asuinyhteisöjä, joita ovat muovanneet sodan ja rauhan ajat, sotilasammattien muuttuminen ja yhteiskunnan rakennemuutos. Suomen varuskuntajärjestelmä vakiintui 100 vuotta sitten, kun tilapäisesti sijoitettuja ja rajalla olleita joukkoja alettiin sijoittaa pysyviin varuskuntiin. Larven oli telavetoinen laite, jossa ei ollut mitään ohjauslaitetta. Larvenia myytiin yllättävän paljon: noin 4500 kappaletta. Eräs virstanpylväs oli 90 vuotta sitten 13.11.1930 Yhdysvalloissa käynnistynyt Rotolactor
Aivan ovat kuin aito asia – Jussi-bussia saa varmasti käydä työntämään ylämäessä. Calle Larssonin kanssa oli näissä harjoituksissa hauskaa. Joskus olimme suossa niin syvällä, että moottori hörppäsi suovettä ja sitä suihkusi pakoputkesta kuin vesiputouksesta. Myös Jukka-merkkiset puulelut ovat monissa pienissä näpeissä kuluneet. Siinä sitten kamppailtiin ja koetettiin saada kone vetämään itsensä ylös. Näiden ajoneuvojen lisäksi Jukka-leluihin kuului vuonna 1944 niin työkaluja, tykkejä kuin juniakin. Traktorin pelastaminen kuivalle maalle oli jännittävää ja veti yleisöä. Kerran ajoimme Callen kanssa BM-10:n etupyörät ja moottorin syvään silmäkkeeseen. Kenties niiden viehätys on sekä ajattomuudessa että ajanmukaisuudessa. Vai mitä sanotte näistä jatkosodan aikana markkinoiduista häkä-autoista. Parhaiten tehdas tunnetaan Fortunaja Korona-peleistä. TEKIJÄN SUUSTA Suossa oli paljon lähteensilmiä. – Silloin oli Calle vihainen! MARTIN ÖSTBERG KERTOO ÖSAN PUOLITELATRAKTORIN ENSIMMÄISISTÄ ESITTELYISTÄ VUONNA 1952 Puisia puukaasuttimia Juho Jussilan leluverstas Jyväskylässä viettää kolmen vuoden päästä satavuotisjuhliaan. 8 Rekkaparkki uutisia, erikoisuuksia ja tapahtumia. Calle asettui tiukasti istuimelle eli saippuakupille, otti moottorista täydet kierrokset ja nosti kytkintä, ja traktori nousi muutaman sentin. Mutta Calle härnäsi moottoria niin, että se vaihtoi käyntisuuntaa, kuten kuulapäämoottorin kanssa voi käydä, ja BM ryömi takaisin suonsilmään
Eri tyi ses ti rei ssä käy tet ty mek ani sm i, jol la vet äjä ja kuo rm a saa daa n liik kee lle enn en jal aks ia. 6. 2. Minkä merkkisissä traktoreissa oli Select-O-Speed-vaihteisto. 7. 9. 4. Vaikka Old Machines on joutunut heti alkumetreillään elämään seuraelämän kannalta vaikeita hetkiä, myös onnistuneita tapahtumia on jo pidetty. 8. 6. Tan ska lai nen . Nyt käl lä irr oite tti in jää tyn eet jal aks et tai saa tiin eri tyi sen ras kas kuo rm a liik kum aan . Minkä automerkin lempinimi on Suomessa ollut Petteri. Sen ja yhden tai kahden puhalluslampun avulla moottori lämpeni nopeasti käynnistyslämpötilaan. 7. Raahelainen Old Machines on lokakuussa täyttänyt vuoden päivät. 5. 2. For dei ssa . VASTAUKSET 1. 3. Valtion lentokonetehdas Tampereella valmisti koneiden lisäksi varusteita ja apukalustoa. Mitkä ne ovat. Mikä on luukka. 10. Mihin vuoteen asti tehtiin AllisChalmers-merkkisiä traktoreita. Mikä on nytkä. 9. B edf ord in. 10. Kerhoa perustamassa oli noin kymmenen henkeä, ja nyt jäseniä on jo yli sata. Tämä pätee myös taivaalle nouseviin voimanpesiin. Vaikka yhdistyksen kotipaikka on Raahessa, toiminta-alue on koko Suomi ja jäseniä löytyy Helsingistä Utsjoelle. Esimerkiksi Ruukin pienessä kylässä pidetty rompetori ja ajoneuvoparaati onnistuivat. Kerho toimii Saloisten vanhalla Myllymäen koululla, jossa on kahvilaja korjaamotilat. Old Machinesin sihteeri Marko Anttila kertoo, että toiminta on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Ukk oPek koj a ova t ain aki n sot ila ski vää ri m/3 9 ja höy ryv etu ri Hr1 . Suomessa on tehty ainakin kaksi teknistä laitetta, jotka ovat Pehr Evind Svinhufvudin lempinimikaimoja. 1930-luvulla repertuaariin kuului muun muassa moottorin lämmityslaite. Lisäksi kerho vuokraa mopojen ja moottoripyörien säilytystilaa. Mitä ovat rahkeet. 7/2020 9. Minkä maalainen traktori oli Bukh. Vanhaa ja visaista 1. K ään töa ura n eli viil ua kää ntä vän aur aty ypi n ven älä isp erä ine n nim ity s, käy tös sä pää asi ass a Ete läKar jal ass a. 198 5. Sihteeri Anttila kiittää vanhoja jäseniä ensimmäisestä vuodesta ja toivottaa uudet jäsenet tervetulleiksi. 5. Mikä kone oli Terhi 10. A iso ja län kiin yhd ist ävä t val jai den osa t. Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää kaikenlaisten vanhojen moottoriajoneuvojen harrastusta, vahvistaa harrastajien verkostoa ja tallentaa koneperinnettä. Kuinka vanha on vanhin tunnettu kampiakseli. 8. Hänet tavoittaa numerosta 040 596 7185. 196 0–7 0-l uku jen tai tte ess a val mis tet tu suo mal ain en moo tto rik elk ka. Ant iik in Roo man aja lta , myö häi sin tää n 250 -lu vul ta aja nla sku n alu n jäl kee n. 4. 3. Jos toiminta kiinnostaa, ottakaa epäröimättä yhteyttä Markoon. LIEKILLÄ LENTOON Meidän koleilla kolkillamme moottorien lämmittämisen keinot ovat olleet monet. Vanhojen kerho täytti vuoden Uusia veteraanikoneisiin vihkiytyneitä kerhoja syntyy aina vain
Valokaari hiilipuikoilla Aluksi paikallinen asentaja teki projektorihuoneeseen sähkötyöt. Asukasmäärään suhteutettuna katsomiskertoja oli 4–5 asukasta kohden. Vuonna 1968 Punkalaitumella kävi teatterissa enää 1541 katsojaa. Bauer B5 jäi uinumaan 45 vuodeksi. Projektorihuoneen ovi lukittiin ja sinne johtavat portaat purettiin. Elokuvateatteri oli suosiossa aina 1960-luvulle asti, sitten tv alkoi viedä salista väkeä. Tämä kuvannee projektin mittasuhteita. Erinäisten selvittelytöiden ja varaosien hankinnan jälkeen Bauerin herättelyä voitiin jatkaa. Yhdistys anoi ja aikanaan saikin Kulttuurirahaston Pirkanmaan piiriltä 12 000 euron avustuksen. Vanha Bauer heräsi eloon Vuonna 1938 valmistunut Bauer B5 -elokuvaprojektori näytti Punkalaitumella elokuvia vuodesta 1941 aina 70-luvulle saakka. Pintapuolisen tutkimisen jälkeen projektorin elvytys alkoi vaihtamalla koneeseen kinoöljy. Aloitusvuodesta tasainen nousu jatkui vuoteen 1944, jolloin huikeat 34 141 silmäparia näki jännitystä ja romantikkaa valkokankaalla. Talvisodan jälkeinen jännittynyt aika rasitti ihmisiä, ja elokuva toi raskaaseen elämään hetken armahduksen. Ovi lukittiin, sähkö bunkkerista katkaistiin ja myöhemmin sinne vievät portaatkin purettiin. Koneenkäyttäjän tyhjä savukeaski jäi pöydälle täyden tuhkakupin viereen. Otettiin yhteyttä Helsingin Studiopalvelu Osakeyhtiöön. Lisätutkimisen jälkeen päätettiin ottaa riski ja kokeilla sähköllä. Kun kansa alkoi istua televisioidensa äärellä, teatteri jäi tyhjilleen. Tämä entisistä elokuvannäyttäjistä koostuva porukka otti vahvistukseksi elokuvaparoni Jari Mäkelän Salosta ja lähti katsomaan paikan päälle. Remontti paljasti yllätyksen Mäenpään työväentalo kunnostettiin vuosina 2015–2016. Öljyn pitää olla ohutta, sillä projektori ei kehitä lämpöä kuten polttomoottori. Miten hiilikaaripuikot ovat 10 Rekkaparkki uutisia, erikoisuuksia ja tapahtumia. E lokuvien esittäminen aloitettiin Punkalaitumella vuonna 1941 saksalaisella koneella. Yleisömenestys oli taattu. Valo Bauerista sammui ja projektorihuone tyhjeni. Tässä yhteydessä rakennettiin portaat projektorihuoneeseen, josta löytyi varsinainen aikakapseli. Tuona jatkosodan aloitusvuonna katsojia kertyi liki 15 000. Tappiolliseksi kääntynyt toiminta täytyi lopettaa vuonna 1973. Sen jälkeen uudemman ajan projektoreihin perehtyneillä riitti pähkäiltävää. Savua ja rätinää ei ilmennyt, vaan moottori hurahti käyntiin. Tässä vaiheessa asia jätettiin hautumaan. Alkuhämmästelyn jälkeen tekijäihmiset alkoivat miettiä, saisiko vanhan elokuvakoneen vielä käyntiin. Sitten pyöräytettiin kammesta, ja Bauer lähti pyörimään
Vahvistin toimitettiin Helsinkiin Antennija TV-Apuun huoltoon. Projektorin hiilipuikkoja ei tarvinnut lähteä etsimään, sillä niitä oli aikanaan varastoitu projektorihuoneen kaappiin runsaasti. Niihin johdetaan vaihtovirtaa, joista se siirtyy valokaarena elohopean lämmettyä elohopeahöyryä pitkin anodiin. Siellä sanottiin näiden äänikennojen kestävän jopa 6–7 vuotta. Niitä vaihdeltiin ilman merkittävää tulosta. Suomesta löytyi muutama kenno. Sen säätäminen tuotti ongelmia, ja tiimi kysyi Kino-Fotosta apua. Tämä kehitys johti lopulta elokuvaprojektoriin, jonka avulla voitiin katsella eläviä kuvia. Talossa on vuodesta 1941 majaillut Bauer B5 -elokuvaprojektori. Vaahtosammutin käteen ja virrat projektoriin, tuumasi porukka ja otti muutaman taka-askeleen... Puikot kuluvat kuten hitsauspuikotkin. Edelleen on toiveissa, jos kenties joku onnistuisi täyttämään kennon kaasulla. Äänentoisto on ruotsalaisen valmistajan AGA Baltic. Talon ja elokuvaprojektorin kunnostusurakka huipentui heinäkuun lopulla vuonna 2019, jolloin Bauer B5 vuodelta 1938 näytti jälleen runsaslukuiselle yleisölle kotimaisia elokuvia, nekin sopivasti tuon ajan tuotteita. Tasasuuntaajan toimiessa huoneeseen hohkaa sinertävä valo. Vahvistimessa on nimittäin voimakkaan äänenvahvistimen lisäksi myös äänilampun tasasuuntaaja sekä äänikennon 100 voltin säädettävä imujännite. Jos viivat etääntyvät liikaa, valokaari sammuu pian. Siellä erikoista laitetta ihmeteltiin aluksi. 7/2020 11. Miten ne keskitetään, jotta valopiste on kohdallaan. Talo on peruskorjattuna vaikuttavan näköinen, ja sitä arvostetaan lajissaan näyttävimpänä maassamme. Aikamoinen monitoimipaketti pienessä laatikossa! Monista turvallisuusnäkökohdista johtuen elohopeatasasuuntaaja on erillisessä kaapissa. Koneenkäyttäjän täytyy osata varautua tarpeeksi pitkillä valokaaripuikoilla, jotta ne eivät lopu kesken kelan. Minä näitä sitten 80-luvulla purin, joten en nyt ihan heti muista kaikkia säätöjen yksityiskohtia. Esitysten elävyys parani huomattavasti. Bauer B5 -projektorissa ei ole automatiikkaa, eli koneen käyttäjän pitää puolen minuutin välein siirtää puikkoja lähemmäs toisiaan, jotta otollinen kärkiväli valokaarelle säilyy. Olipa sille annettu Punkalaitumella paljosta lämmöntuotannosta lempinimeksi saunakiuas. Filmin sivussa juoksee ääniraita, josta lukija valon avulla muuttaa raitaa ääneksi. Riittävän kuuluva ääni oli ratkaistava muilla keinoin. kestäneet säilytystä. Sieltä Lassi Biström vastasi: ”Poijjat, poijjat, vaarini näitä asenteli, isäni huolsi ja korjasi. Jos ne vuorostaan lähestyvät liikaa, kuva himmenee. Siinä plusja miinusnapaisten hiilipuikkojen väliin synnytettiin sähkövirtaa käyttämällä valokaarta. Seinällä näkyvä vanha putkivahvistin on erityisesti elokuvateattereita varten suunniteltu. Kun tähän keksintöön lisättiin linssi, voitiin heijastaa esimerkiksi teatterin lavalle erinäisiä värejä ja valokuvioita. Mäenpään työväentalo valmistui Punkalaitumen kirkonkylän länsilaidalle vuonna 1908. Epäiltiin äänikennossa apuna olevan kaasun purkautuneen, sillä saatu ääni oli hyvin vaimea. Moottorin vetohihna oli pahoin kulunut ja niiteillä korjailtu. Paljon pähkäiltävää Philipsin tasasuuntaajassa kolme tyhjiöputkea sisältää pohjalla elohopeaa. Vaan nyt ikää oli reilut puolisataa vuotta. Käyttöönottoa valmisteltaessa kävi selväksi, ettei kenelläkään ollut elohopeatasasuuntaajasta tietoja. Mutta Bauer pyöri ja tasasuuntaajakin pelitti odotetusti. Filmin näyttäjän apuna projektorin valokammiossa on aukko, josta kaksi viivaa heijastaa valoa seinällä olevaan rastiin. Ensimmäinen sähköllä toimiva valaisin oli hiilikaarilamppu. Se muistuttaa vanhempien autojen laturin remmiä, kiristetäänkin täsmälleen samalla lailla. Mutta katson varastosta, mitä on jäänyt talteen.” Varastostaan Biström löysi elokuvakoneen käyttäjän käsikirjan vuodelta 1946
Alas taakse kulkeva pakoputki on varmasti pelastanut moottorin täystuholta. SARVOTRAKTORI SÄKYLÄSTÄ LAURI SARVON AUTOTAKTORI Säkylän kenties ensimmäinen vetokone riutui vuosikymmenet taivasalle hyljättynä ja happani huonoon kuntoon. Säkylä 12. Paikallisen moottoripyöräkerhon ÄmSee Säkylän miehet tarttuivat pari vuotta sitten härkää sarvista ja herättivät haaskan henkiin. Etupyörärakennelma lienee jostakin valmiina kokonaisuutena otettu
Se on tehty pääasiassa Ford AA -kuorma-autosta, mutta muistakin ajoneuvoista ja koneista on otettu osia. Teksti: Mika Rassi · Kuvat: Mika Rassi ja Börge Kjeldsen Traktori ja kyntöaura viettivät vuosikymmeniä ulkosalla, ja niiden kunto oli sen mukainen. Börge Kjeldsen, Erkki Lempiälä, Antti Aaltonen, Timo Peltonen ja Raimo Marttila. Ranskalaismerkki komeilee myös jäähdyttäjän otsassa. Etupyörä kiinnityksineen on huoliteltua ja komeaa työtä. Antti taas pitää todennäköisenä, että pyörärakennelma on tehdastekoinen. Tärkein tähän liittyvä työ on ollut vetää lämmitysputki pakosarjalta imusarjalle. Kuljettajan istuin on lainattu jostakin Turun rautateollisuuden tuotteesta. Lisäksi monille ovat tuttuja sokeritehtaan kylkeen kasvaneen konepajan tuotteet, etupäässä kaivurikuormaajat. Antti Aaltonen, Börge Kjeldsen, Erkki Lempiälä, Raimo Marttila ja Timo Peltonen ovat ensi sijassa moottoripyöräharrastajia, joilla on asialle vihkiytynyt epävirallinen yhdistyskin ÄmSee Säkylä. Aivan sama se ei kuitenkaan ole kuin tässä säkyläläisessä. Nyt he esittelevät meille kunnostamaansa autotraktoria. Vaan rakenneltiinpa sitä Säkylässä koneita jo kauan ennen Lännen Tehtaiden kaivureita. Traktorin on rakentanut 30tai 40-luvulla säkyläläinen Lauri Sarvo. S atakunnassa Varsinais-Suomen rajalla sijaitseva Säkylä tunnetaan ainakin sotilaista ja sokerista. ”Esimerkiksi ohjauslaitteet ja simpukka ovat ilmeisesti Sitikasta”, Raimo sanoo. Lauri Sarvon kootut teokset Säkylässä vastaamme marssii viiden hengen osasto. 13. Seppä on muuntanut bensiinimoottorin bensiini-petrolikäyttöiseksi. Vanhojen Koneiden numerossa 2/18 esiteltiin Wallis Cub Junior -traktori, jossa esimerkiksi on hyvin vastaavanlainen eturengaslaite. Paikallisen kyläsepän 30tai 40-luvulla tekemä autotraktori on pienemmän mittakaavan manufaktuuria. Traktorissa on todennäköisesti ollut kierroslukusäädin, sillä lohkon kyljessä oli siihen viittaava kannake. Timo uskoo, että taitava kyläseppä on voinut askarrella sen vaikkapa jonkin mallin mukaan. Miehet vaalivat kuitenkin syrjimättä kaikenlaisia vanhoja koneita
”Se ei ole Säkylän kunnan mutta ei oikeastaan kenenkään yksityisenkään. Purkutöissä huomattiin kuitenkin, että perän pikkuratas oli vaurioitunut. Timo epäilee, että Sarvon traktori olisi ollut Säkylän ensimmäinen vetokone. Huhtikuussa sopiva ratas vihdoin saatiin Risto Höylältä. Kunnostettuun moottoriin lisättiin laturi ja startti. Perän ratasta ei tahtonut löytyä irto-osana eikä sen paremmin vanhoista kärryistä, vaikka miehet konttasivat ties kuinka monien rattaiden alla polvet märkinä. Vielä yksi sepän käsistä syntynyt kiintoisa ominaisuus on käsijarru, joka vaikuttaa vain toiseen takapyörään. Tällainen takapään tarina on tuttu monelle. Käytännön työ alkoi 16. Traktori oli vuosikausia ulkosäilytyksessä ja tuhoutui sinä aikana melko pahoin. ”Yhtään vanhaa valokuvaa tästä ei löytynyt, vaikka haettiin kissojen ja koirien kanssa”, Peltonen harmittelee. 14 LAURI SARVON AUTOTRAKTORI. Traktori kunnostettiin säkyläläisille ja kaikille kiinnostuneille ilman taloudellisen hyötymisen tarkoitusta”, puuhakerho kertoo. Pienempiä pulmia kuten rungon karsastus korjattiin omin voimin vääntämällä ja hitsaamalla. Siellä miehet havaitsivat ilokseen, että moottori ja takapyörät pyörivät. Traktoriin kuuluvat kyntöaurat ovat myös kunnostusporukan hallussa, ja se tiedetään varmasti, että Lauri Sarvo on omien kyntöjensä ohella urakoinut ahkerasti paikallisilla pelloilla. Börge on tarkistanut, että moottori on sarjanumeron perusteella vuodelta 1931. Myös moottoriremontissa oli mutkansa. Antti sai rattaan sopimaan paikalleen laakeritöiden teettämisen jälkeen. ”Se oli kuin tippaleipää”, Antti muistelee. Suuri murheenkryyni kunnostajille oli perän pikkuratas. Lauri Sarvon veljenpoika on kertonut, että traktorissa oli aikoinaan puukaasulaitteet. ”Tässä on ollut lisävesisäiliö. Todennäköisesti sitä on käytetty peltotöissä päisteillä kääntöjarruna. Ohjauslaitteet ovat kunnostajien käsityksen mukaan Citroënin tekoa. tammikuuta 2018, kun traktori ja sen aura siirrettiin tallille. Myös jäähdytystä on tehostettu. ÄmSee Säkylän miehet pitävätkin todennäköisenä, että traktori on rakennettu jo 1930-luvulla. Kun kunnostustöihin päätettiin ryhtyä, epäselvät omistussuhteet eivät onneksi haitanneet. Kone on varmaan ollut aika kovilla, kun se on auraa vetänyt”, Raimo sanoo. Kannen vesilähdön on seppä ammoin pannoittanut. Siihen oli ilmeisesti traktorin käyttö aikoinaan päättynyt. Lauri Sarvon lähin omainen ja Säkylän kunnanjohtaja antoivat luvan viedä sen pois, ja tehtiin hallintasopimus. Märät polvet ja tippaleipää Moottoripyöräkerholaisten kesken oli ajan oloon tullut usein puhetta vanhasta autotraktorista, joka lepäsi kotiseutumuseolla. Vetokone on jäänyt pois käytöstä ilmeisesti 50-luvulla perärikon vuoksi. Kampiakselia oli jo aiemmin koneistettu alikokoon, ja uutta laakeriakin oli joku muinainen remontoija yrittänyt valaa. Sen jälkeen Sarvon suku lahjoitti traktorin Säkylän kotiseutumuseolle. Ohjaus on hyvin kevyt. Muita isoja ongelmia olivat moottorin laakeroinnit ja vuotavan jäähdyttäjän kennosto
Mistä yhtiön tekeleestä tämä istuin lienee. Börge Kjeldsen toimi ryhmän salapoliisina internetissä ja metsästi tarvittavat tavarat maailmalta. Monet kerrat mentiin yrityksen ja erehdyksen kautta. ”Siellä oli kuulemma niin kuuma mies, ettei se lähtenyt lainkaan kotiin, kun teki tätä”, Timo turisee. 7/2020 15. Polttoainesäiliön lisäksi traktorissa on lisävesisäiliö kovasta työstä vilvoittumista varten. Jo Sarvo oli aikoinaan jättänyt vaihteistosta rattaita pois, ettei vauhti vahingossakaan kohoa vaarallisen kovaksi. Takapyörät on pultattu jarrurummusta läpi. Etupyörän pystyakseliin hankittiin uusia osia ja etupyörä asennettiin paikoilleen. Åjmab, Åbo järnmanufaktur Ab eli Turun rautateollisuus teki muun muassa Kullervo-traktoreita ja -lokomobiileja. Esimerkiksi ohjauslaitteistoa koottiin, purettiin ja sorvattiin pariinkin otteeseen. Kunnostajaviisikko teki vetokoneeseen lokasuojat turvallisuussyistä. Syksyllä traktoria alettiin hiljalleen koota. Antti oli koonnut onnistuneesti taka-akselin ja vaihdelaatikon. ”Sen verran sitten muutettiin moottoria uudenaikaiseksi, että se koneistettiin ja pantiin sinne nykyajan liuskalaakerit”, Erkki sanoo. Sopivaa koneistamoa ei heti tullut vastaan, mutta syksyllä Hämeen Dieselistä löytyi innokas eläkeläinen moottoria montteeraamaan. Suuri murheenkryyni kunnostajille oli perän pikkuratas. Joskus traktorissa on ilmeisesti käytetty levikepyöriäkin. Porin moottorimies Ari Palomäki lupautui valamaan uudet laakerit, mutta muotin hankaluuden vuoksi valuhankkeesta luovuttiin
Olisiko sisuksissa jäätä. Lisäksi tehtiin perävaunu, jolla traktoria voidaan kuljettaa. Männät näyttivät hyvältä, nokka-akseli oli miltei kuin uusi. Toukokuussa traktori siirrettiin omaan vitriiniinsä Säkylän K-marketin pihaan. Moottori ja vaihdelaatikko nostettiin paikoiltaan, takasiltakin irtosi erikseen. Lisäksi lokasuojat tehtiin turvallisuussyistä. Antti rakensi uuden akkutelineen, sillä vanhaan ei akku sopinut. Traktorissa oli akkuteline, mutta on epäselvää, onko siinä ollut myös startti ja laturi. Puhdistusta. Moottori ei pyöri ympäri. ”Kysyin K-kauppias Jussi Tainiolta, onko hänellä paikkaa traktorille. Traktoriin kuuluvassa aurassa on mekaaninen nostokoneisto ja jopa laukaisin. Etupyörän pystyakseliin tarvittavat osat saatiin ja etupyörä asennettiin paikoilleen. Kun vuoto oli korjattu, traktorilla päästiin ajamaan huhtikuun puolessavälissä. Vetokone pärähti käymään viime vuoden maaliskuussa. 29.1. Kolmipyöräinen vehje vaatikin aivan omanlaisensa trailerin. Käyntiin! Kun projekti täytti vuoden, traktori alkoi olla kasassa. Vetokoneeseen kuuluvat kyntöaurat kunnostettiin. 18.1. Vetokone pärähti käymään 28. Nyt ne kuitenkin hankittiin. Ohjauslaitteet irrotettiin. Jo kasattuja osia kuten ohjauslaitteita piti purkaa ja korjata. Antti oli viikonlopun aikana purkanut moottorin. Hankkeessa rakennettiin muutakin kuin traktori. maaliskuuta 2019. Lattiavanerit hankittiin. Nyt se on jo talviteloilla, mutta palaa huhtikuussa vitriiniinsä. Senkin jälkeen riitti huolia muun muassa vuotavasta kaasuttimesta. Raimo Marttila kirjasi siihen tunnollisesti hankkeen etenemisen, ja Börge Kjeldsen otti tallilla runsaasti valokuvia. Juhlien ulkopuolella traktori on edelleen kesäajat K-marketin pihassa näytillä. Tässä muutamia otteita Raimon tekstistä ja Börgen kuvista. Jos tienne vie kevään tullen eteläiseen Satakuntaan, käykää ihailemassa eilisen ja tämän päivän seppien kätten töitä. Tulpat irti, löpöä reikiin. Osien irrottelua. 6.9. 3.2. 16 LAURI SARVON AUTOTRAKTORI. ”Kolme tuntia katsastusmies sitä tutki”, Timo naureskelee. Virranjakajaan kurkattiin, hyvältä näytti. Miesten tekemästä työstä tähän mahtuu vain murto-osa. Etupään tolpassa on 120 kiloa painoa. Sähkömies Antti johdotti traktorin. Vielä oli tekemistä. Myöhemmin ne painettiin kirjaksi. Hän pyysi tuomaan sen tänne”, Timo Peltonen sanoo. Päiväkirjan sivuilta K unnostusporukan ensimmäinen hankinta autotraktoriprojektissa oli päiväkirja. Vitriinistä traktori on otettu pariin otteeseen erilaisia näytösajoja varten, ja niissä se on kerännyt ansaittua huomiota. Muun muassa nestesäiliöt puuttuivat vielä. Erkki Lempiälä esittelee kolmipyöräistä traktoria varten tehtyä erikoiskuljetusvaunua. Kokonaan uusia osiakin asennettiin
7/2020 17. Pientä vääntöä, mutta saatiin paikoilleen ja pultit kiinni. Vesija polttoainesäiliöiden kannakkeet asennettiin, ja säiliöitä soviteltiin. 27.12. Hyvin sopi. 11.10. Sen jälkeen asennettiin takapyörät paikoilleen. 11.4. 13.12. Öljypohjan proppu vuosi, täytyy tehdä uusi. Vaihdelaatikko paikoilleen. Virranjakaja paikoilleen ja haettiin ajoitukset. Osallistuttiin kuhinakulkueeseen. Ahtaaseen paikkaan vaikea asentaa. 29.11. 17.1.2019 Kaasari asennettiin. Ohjauslaitteet ja simpukka paikoilleen. Asennettiin vesipumppu ja tuulettimen siivet. 18.10. 28.3. Antti ajoi ja neljä äijää istuivat kärrykyydissä. Bensaputki asennettiin. 28.2. 8.11. Moottorin asennus. 6.12. Antin kotonaan kokoama takaakseli sovitettiin paikalleen. Suuri päivä: moottori hyrähti startista käyntiin. Kone käynnistettiin ja traktorilla ajettiin ensi kertaa. Kerran jouduttiin ottamaan uusiksi, kun jotain meni pieleen. 14.6. Sen kunniaksi kilisteltiin. Sorvarilla oli teetetty takapyöriin uudet laakeripuslat, ne asennettiin paikoilleen. Antti teki akseleihin peltiset kartioholkit ja asensi jarrukengät
18. Nurmijärvi UUDESTA SAAKKA FORDSON DEXTA 1961 Fordson Dexta on ollut Elgin sukutilalla Nurmijärven Perttulassa liki kuusikymmentä vuotta. Hyvin palvellut työjuhta viettää nyt Reijo Elgin hoivissa eläkepäiviä lämpöisessä tallissa ja on ainoastaan kevyessä harrastekäytössä
”Vesipumppu siihen kerran vaihdettiin, ja toki kulutusosia, muun muassa vesiletkuja ja tuulettajan remmiä uusittiin”, Elg toteaa. Vaikka raskaammat työt hoidettiin toisilla koneilla, tuli joskus arvioitua nostovarsien kesto yläkanttiin, ja niitä jouduttiin korjaamaan. Heinäntekoaikaan Dextalla kuljetettiin heinäseipäät pellolle, ajettiin heinät latoon ja lopuksi korjattiin taas seipäät pois. Siitä se on kätevä ottaa käyttöön tarvittaessa. Eikä hän sinne niin kovasti halunnutkaan, hevosilla kun oli tottunut työt tekemään. Uusi traktori hankittiin ensisijaisesti kevyempiin hommiin, muun muassa kylvötöihin ja apulannan levitykseen. Muutenkin traktoria huollettiin säännöllisesti. Nuorempi veli Reijo pokkasi puolestaan Suomen nuorten kyntömestaruuden vuosina 1964 ja 1965. Teksti ja kuvat: Lea Lahti E lgin tila siirtyi traktoriaikaan vuonna 1946, kun Martti-isäntä ajoi Helsingistä kotiin uutuuttaan kiiltelevän petroli-Majorin. Innokkaita traktorinkäyttäjiä löytyi 12 hengen lapsikatraasta, eikä Martti itse sittemmin ehtinyt ratin taakse kovin usein. Vanhemmalla ja isommalla koneella hoidettiin edelleen raskaammat maanmuokkaustyöt. ”Traktoria oli helppo ja kätevä siirtää pieniä matkoja. Kyytiin ja sieltä pois oli helppo kulkea”, Reijo Elg muistelee. Dextan nokkaa koristaa Oiva Elgin 1950-luvun lopulla englanninkielisessä Euroopassa voittama kilpakyntömitali. Mitään isompaa remonttia ei koneelle sen vuoksi ole ollut tarvetta tehdä. Toisinaan sidottiin puunrankoja kettingillä kiinni renkaisiin ja päästiin sillä konstilla omin voimin pois”, Reijo muistelee. Kyläseppä Eino Piironen rakensi Majoriin kuorma-auton rungosta perävaunun 1950-luvun puolivälissä. Dextan työntövarrelle on tehty teline kärryn etulaitaan. Tilan vanhin poika Oiva osallistui ahkerasti kyntökilpailuihin 1950-luvulla ja menestystäkin tuli, muun muassa kolme suomenmestaruutta. ”Toki joskus oltiin jumissa pellolla ja tarvittiin hinausta. Elgin tilalla hoidettiin työt jämptisti, ja koneiden kunnossapidon lisäksi esimerkiksi siisti kyntöjälki oli tärkeä ja arvostettu asia. ”Monttu tiessä tai ojan ylitys painavan kylvökoneen kera oli liikaa nostovarsille, ja muutamaan kertaan jouduttiin hitsaushommiin”, Reijo muistelee. ”Traktoreita ei silloin vielä ollut paljon, ja nuoremman polven innostus ja hinku koneen käyttöön oli suurta”, Reijo toteaa. Piironen valmisti peräkärryyn myös kaikki puuja rautaosat. Koko aktiivikäyttöaikansa ajan Fordsonia säilytettiin katoksessa hyvässä suojassa sateelta ja tuiskulta. Dexta tuli taloon Huhtikuussa 1961 Elgin tilalle ostettiin kakkoskoneeksi Fordson Dexta. Oiva edusti Suomea ulkomailla asti ja saavutti yhden kerran myös Pohjoismaiden mestaruuden. Mitään isompaa haaveria ei avotraktorilla sattunut. Kaikki Fordsonilla osallistuneet saivat tämän merkin. 19. Edistysaskel modernimpaan tilanpitoon oli huomattava, kun Dextan myötä kylvöt hevosvetoisella koneella jäivät historiaan
Reijo haki lisätuloa ajamalla soraa kuorma-autolla vuonna 1966 heti armeijasta päästyään. Töitä riitti, ja pian mukaan tuli myös maanrakennus. Pienestä viljelystilasta ei kuitenkaan riittänyt elantoa kahdelle, ja niinpä 1970-luvulla Oiva jäi viljelemään tilaa ja Reijo alkoi urakoida kokopäiväisesti sorakuljetuksia kuorma-autollaan. Reijo jätti maatilan työt ja kyntämisen toistaiseksi. FORDSON DEXTA 1961 MOOTTORI kolmesylinterinen Perkinsdieselmoottori, sylinterin halkaisija 89 mm, iskun pituus 127 mm, Iskutilavuus 2360 cm 3 , teho 32 SAE-hevosvoimaa 2000 kierroksella minuutissa HYDRAULIIKKA tuotto 18,6 litraa minuutissa, nostovoima 900 kg MITAT pituus 301 cm, akseliväli 187 cm, korkeus 138 cm RENKAAT edessä 6,00-16, takana 12,4/11-28 20 FORDSON DEXTA 1961. Kaikki työvaiheet maalaus mukaan lukien on tehty itse omassa tallissa. Lypsykarjan pidosta luovuttiin ja laidunpellotkin vapautuivat viljelykäyttöön. Yrityksestä kasvoi vuosien mittaan mittava maansiirtoyritys. Merkki oli aina sama: Ford. Dextasta ei viljelijä kuitenkaan luopunut. Reijo Elg on omin käsin kunnostanut kotitilansa Dextan. Fordson Dextan polttoaineensyötöstä vastaa Simms-rivipumppu. Peltotöistä kuorma-auton rattiin Jonkin aikaa Reijo Elg hoiti maatilaa yhdessä Oiva-veljensä kanssa. Kyntömestaruuksista ja kilpakyntöharrastuksesta johtuen suhteet maahantuojaan olivat hyvät ja käytössä oli usein uutuusmalleja. Oiva isännöi tilaa 40 vuotta ja hankki uudempia traktoreita tilan käyttöön
Myös renkaat otettiin pois vanteilta. Elg kunnosti ja maalasi Fordsonin siistiin kuntoon. Runko hiekkapuhallettiin ja alkuperäiset metalliosat putsattiin ja maalattiin. Tilakaupan mukana tulivat myös koneet, ja niin Dextakin siirtyi Reijon omistukseen. Eläkepäivien ajankulua Kun Oivalla ei ollut jatkajaa maatilalle, lunasti Reijo tilan takaisin veljeltään vuonna 2011. ”Uusin kaikki puuosat ja käsittelin ne kevyellä tervamaali-seoksella”, omistaja esittelee. Myös alun perin Majorin vedettäväksi tehty mutta sittemmin muidenkin työkoneiden perässä kulkenut perävaunu kunnostettiin. ”Monesti tämän ikäisillä pienillä traktoreilla tehtiin liian raskaita töitä, ja se koitui niiden kohtaloksi. Lopuksi en malta olla kysymättä, mistä syntyy taito mestariluokan kyntöön ”Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa”, Reijo kuittaa hymyillen. Lopuksi Fordson sai uuden maalipinnan. Reijo on mukana myös kyntökisoja järjestävän SM-Kyntö ry:n hallituksessa. ”Tällä tietoa ensi vuonna kisataan Vöyrissä”, Reijo paljastaa. ”Onhan tämä hieno eläkepäivien harrastus”, mies toteaa vaatimattomasti. Sähköjohdot, etuvalot ja ratti uusittiin, ja myös kuljettajan istuimen pehmusteet vaihdettiin uusiin. Reijo teki kaikki kunnostus-, puhdistus-, ja pohjatyöt sekä maalauksen itse. ”Pieneksi koneeksi Dexta on melko hyvä ajettava. Projekti oli sikäli helppo, että aihio oli jo valmiiksi hyväkuntoinen. Kunnostusprojektia varten Elg purki kaikki peltiosat, polttoainetankin, etuakselin, ohjausvarret ja nostovarret irti. Kun tilalla oli koko ajan toinen isompi kone raskaimpiin töihin, pieni säästyi”, Reijo toteaa tyytyväisenä. Sijoitus neljänneksi ja kolmanneksi 50 vuotta vanhalla traktorilla ja auroilla on kieltämättä varsin kunnioitettava saavutus. Tällä hetkellä miehellä on jo neljä suomenmestaruutta veteraani-ikäisten traktoreiden sarjassa. Melkoiseksi saavutukseksi voidaan lukea myös hyvät sijoitukset yleisessä sarjassa. Penkin alta löytyy kolmitieventtiili kipin käyttöä varten. Lokasuojan reunaan kiinnitetty peili helpottaa maantieajoa. Mestarikyntöä Lunastettuaan kotitilansa takaisin Reijo innostui uudelleen myös kyntökilpailuista. Traktorin simpukka ja ohjausvarret ovat vielä hyvässä kunnossa”, omistaja kertoo. Lopulta pukkien päällä oli vain moottori, vaihteisto ja perä. Samaan aikaan Reijon pojat ottivat päävastuun Maarakennus Elg Oy:stä ja Reijolle jäi enemmän aikaa kunnostaa tilan työkoneita. ”Monesti pienillä traktoreilla tehtiin liian raskaita töitä,ja se koitui niiden kohtaloksi.” 7/2020 21
22. Eero Pulkkinen osti sellaisen vuonna 1980 – ja uudestaan 28 vuotta myöhemmin. Vehmersalmi TAKAISIN KOTIIN FORD 6600 Vuonna 1978 tulivat myyntiin ensimmäiset nelivetoiset 6600-mallin Ford-traktorit
”Tuo 6600 oli melko harvinainen malli, siinä etuvedon kardaaniakseli on sivulla eikä keskellä”, Eero täsmentää. ”Soitin pojille kotiin, ja molemmat olivat samaa mieltä: älä ota sellaista.” Ei auttanut muu kuin soittaa Kuopion Valtran myyjälle ja ilmoittaa, että kauppoja ei nyt tule. K uljetusja maansiirtoyrittäjä Eero Pulkkinen Vehmersalmelta osti Ford 6600:n Kuopiosta Savonmaan Autosta. Traktori ei kuitenkaan ollut nähtävänä, vaan myyjä Mika Ahonen tunnusti tehneensä sokkokaupan vaihtamalla käytetyn käytettyyn, ja näkemättä vaihdossa otettu Ford oli edelleen Lahden Valtralla. Ford oli oman aikansa traktoriksi varsin edistyksellinen, olihan siinä muun muassa kaksitoiminen hydrauliikka. Kone on niin rumassa kunnossa, että en sellaista haluaisi ostaa”, Pulkkinen muistelee. Etsitään samanlaista Koska traktorista oli niin hyvät muistot, tuli reilun parinkymmenen vuoden kuluttua hinku hankkia harrastekäyttöön samanlainen Ford 6600. ”Asko ehdotti myyjälle, että jospa tehdään toinen sokkokauppa ja haetaan Ford itse Lahdesta”, Eero kertoo. Myynti-ilmoituksia tutkittiin koko perheen voimin, mutta oikeanlaista ei tuntunut olevan tarjolla. Vuosien mittaan työkone vaihtui vielä monta kertaa uudempaan. Eeron poika Asko oli käymässä Kuopiossa, ja hän meni katsomaan, minkä kuntoinen yksilö on tarjolla. Teksti: Lea Lahti Kuvat: Jan-Erik Laine Tuotannon alkuvuosina tälle 6600:n nelisylinteriselle dieselmoottorille oli Amerikassa tarjolla osapuilleen samankokoinen bensiinivaihtoehto. Työkone toimi kaikin puolin hyvin ja siihen oltiin tyytyväisiä. Mentyään helatorstaina Lahteen Fordia hakemaan Eero löysi likaisen ja huonokuntoisen näköisen traktorin, johon oli rustattu kaikenlaisia lisävalovirityksiä katolle. Ylioppilasmallin hytti oli erittäin hyvä, lämmin ja valoisa ohjaamo. ”Ensimmäinen ajatus oli, että nyt tuli hukkareissu. ”Joskus nuorena ajoin kymmeniä kilometrejä kopittomalla traktorilla 40 asteen pakkasessa”, Eero muistelee. ”Mitään vikaa laitteessa ei ollut, se oli hyvä kuin mikä, mutta sitten tuli vain halu vaihtaa uudempaan ja isompaan.” Traktori meni vaihdossa uuteen 7610-mallin Fordiin. ”Sitä muistellessa oli yhtä juhlaa tehdä töitä lämpöisessä ohjaamossa.” Traktori oli Pulkkisen kuljetusja maansiirtoyrityksen käytössä parin vuoden verran. 23. Mitään tietoa ei ollut milloin se tulisi Kuopioon. Eräänä päivänä silmiin sattui Kuopion Valtran myynti-ilmoitus, jossa oli oikean mallinen traktori myytävänä. ”Ahonen ehdotti, että kun kerran olet lavetin kanssa liikkeellä, älä tule tyhjänä, vaan ota kone kuitenkin kyytiin, niin saadaan se Kuopioon.” Ahonen pyysi Eeroa viemään koneen kotiinsa ja miettimään vielä kaikessa rauhassa
”Loppujen lopuksi ajattelin, että tässä kävi hyvin. Silloin oli pojankin pakko uskoa, että kyseessä tosiaankin oli tuttu työkone. Nelivetoinen ketjupyöräinen vanha Ford on siinäkin hommassa varsin näppärä. Vääntö 285 newtonmetriä 1300 kierroksella minuustissa. Tämähän on minun tekemäni vipu! Tämähän on minun vanha traktorini! – Näin taisi ajatella Eero Pulkkinen, kun lähti tuoreella ostoksellaan kyntämään. Muutoinkin työkone käytiin läpi kokonaan, vaihdettiin öljyt ja nesteet ja huuhdeltiin kone kokonaan. Pakko uskoa Eero katseli traktoria viikon verran ja päätti sittenkin lunastaa sen omakseen. Mutta sitten yhdessä löydettiin tutut hitsausjäljet kardaaniakselissa. Fordin valkolakkiohjaamo oli hytti paremmasta päästä, vaikka esimerkiksi vaihdevivut sojottivat vielä keskellä lattiaa. Kotoa löytyi kauppakirjat ja takuukortit 28 vuotta aiemmin pois myydylle työkoneelle. Saman tien tuli tarkistettua, että rekisterinumero täsmää vanhoihin papereihin ja valokuviin. Hämmästys oli suuri, kun käsi kävi tottuneesti itse hitsatun lisähydrauliikkavivun päälle. Sylinterin halkaisija 112 mm, iskun pituus 107 mm, tilavuus 4,2 litraa. ”Kardaaniakseli oli tasapainotettu 40 km/h maksimivauhdille, mutta alamäessä vauhti pääsi nousemaan niin suureksi, että akseli katkesi. Siinä hetkessä Eero tajusi saaneensa oman koneensa takaisin. HYDRAULIIKKA tuotto 35 litraa minuutissa, nostovoima 2150 kg VAIHTEET 8+2 JARRUT märät levyjarrut RENKAAT edessä 11,2-24, takana 16,9-34 MITTOJA pituus 398 cm, korkeus 277 cm, paino 3560 kg 70-luvulla traktorimaailma kuhisi ylioppilaita. Pesu ja siistiminen kohensivat ulkonäköä kummasti. ”Tämä traktori on minulle museotraktorikokoelmani tärkein ja arvokkain kone”, Pulkkinen kertoo tyytyväisenä. Vanhempi poika Kari ei uskonut, kun Eero soitti ja kertoi asiasta. FORD 6600 MOOTTORI nelisylinterinen vapaastihengittävä dieselmoottori. Se hitsattiin kuntoon ja töitä jatkettiin”, Eero kertoo. Jos se olisi jäänyt meille kakkoskoneeksi, olisi se varmasti ajettu ihan loppuun”, omistaja pohtii. Ehkä parempaa ei myöhemminkään löytyisi. Ford 6600:lla on vastikään viety metsälannoitteita metsään. Kone on säilynyt paremmassa kunnossa toisella omistajalla. Kotitalon puutarhaan oli aikomus laittaa perunaa kasvamaan, ja Pulkkinen laittoi Fordiin kolmisiipiset Fiskarsin aurat. Ford pestiin puhtaaksi, ja katolta poistettiin lisävaloille tehty teline. Teho 77 hevosvoimaa 2100 kierroksella minuutissa. 24 FORD 6600
Pulkkisen museokoneet toimivat usein pihapiirissä trukin virassa nostohommissa. Kaikki traktorit ovat rekisterissä ja vakuutettuna. Pulkkisella on myös seitsemän museoautoa, joista neljä on museorekisterissä. Muitakin löytyy, muun muassa muutama Valmet, Case, David Brown, MF, Zetoreita ja pari Volvo Busteria. Pian kaupanteon jälkeen traktori tuhoutui tulipalossa. Samaa yksilöä ei siis voinut enää löytää ”Mutta äskettäin löydettiin presiis samanlainen, jonka valmistenumero eroaa tasan sadalla omasta Zetorista”, Pulkkinen iloitsee. ”Yksi huoltomies sanoi kerran, että moottori pitää silloin tällöin puhdistaa ajamalla kuorman kanssa kovaa vauhtia vastamäkeen”, Eero kertoo. Parhaimmillaan kuormaautoja oli ajossa yhtäaikaa viisi, nykytilanteessa ajetaan kolmella. Pulkkinen on entisöinyt monta omistamaansa traktoria uudenveroiseen kuntoon, purkanut osiksi, kunnostanut kaikki osat, ja maalannut hyvälaatuisella automaalilla alkuperäiseen väriin. on Pulkkisen pihapiirissä vietetty useasti perinnepäivää. Aloin urakoida sillä syyskuussa 1957. Silloin on otettu kaikki vanhat laitteet esille ja käytetty niitä. Kolmen viimeisen vuoden ajan perinnepäivä on jäänyt pitämättä, mutta jos suinkin keritään, jatkossa on taas tarkoitus juhlistaa vuosipäivää vanhojen koneiden kera. Vuosien mittaan yritys laajeni. Kuljetusyrityksen perustamisen vuosipäivänä syyskuun 18. Kaksi vuotta sitten löytyi myös Ford 5000, joka on ollut talossa uutena 1972. Suunnilleen 25–30 vuotta oltiin Rovaniemen ja Hangon välillä huoltoautolla asfalttihommissa. Talviaikaan ne pääsevät avustamaan lumitöissä, ja kesällä puutarhassa on tarjolla pientä työtä harrastemaisen perunanviljelyn parissa. Pulkkisen ensimmäinen urakkakone Zetor 25 A meni aikanaan Pohjois-Savon Rautakaupan kautta vaihdossa Tuusniemen kunnalle. ”Ajetaan ja nautitaan – ja aina on jokin työkone perässä.” EERO PULKKINEN • kuljetusja maansiirtoyrittäjä ”Sataprosenttisesti työkyvytön isäni osti uuden A-mallin Zetor 25:n. Talosta löytyy myös seitsemän kuormaajaa, viisi kaivinkonetta ja pari seulakonetta.” 7/2020 25. ”Nyt oltiin tarkempia kuin 6600:n kanssa ja huomattiin tuttu rekisterinumero 5-KT jo myynti-ilmoituksessa”, Pulkkinen naurahtaa. Suurin osa niistä, 17 kappaletta, on Fordtai Fordsonmerkkisiä. ”Ajetaan ja nautitaan ja aina on jokin työkone perässä.” Vanhatkin liikkeellä E ero Pulkkisen kokoelmaan kuuluu kaikkiaan 32 vanhaa traktoria. Yrityksellä on omia soravaroja
Lopulta mies rakensi hylkypuimureista ja muutamasta muusta osasta itselleen kokonaisen traktorin. 26. Puimureista TEHTY EMR-TRAKTORI Edvin Rajalan vanhan leikkuupuimurin moottori käynnistyi vuosien seisomisen jälkeen ensiyrittämällä. Rajala päätti ottaa sen käyttöön
Sammot 10, 30 ja 310 luovuttivat projektiin moottorin, jäähdyttäjän, vaihdelaatikon ja variaattorin lisäksi koko taka-akselin ja takapyörät sekä etuakselin navat, vanteet ja pyörät. Rajala tuumi, että hänellä on ladossa jouten vanha Sampo 10, jonka moottorilla ei ole montaa tuhatta tuntia ajettu. Enimmät rapsutin pois, laitoin ilmaa ja niin vain se pysyi. ”Puimuri oli seissyt turvelattialla vaikka kuinka kauan. ”Konepeiton päällä on tyhjennyskierukan korkki viljasäiliön kyljestä. Eräänlaista insinöörioppia hän sai kuitenkin jo nuorena seuratessaan isänsä puuhia, esimerkiksi vetävien kärryjen rakentamista. Lisäksi polttoaineja öljysäiliöt on tehty uudesta pellistä. ”Tässä on puimurin voimalinja. Oli ajokoneita, monitoimikoneita ja maanmuokkauskonekin. Purkuosina Rajala hankki Valmet 502:n ohjaamon ja etuakselin. Kun pääsin armeijasta lokakuussa 1969, ostin ensimmäisen metsäkoneeni. Siitä tehdään jotain Jokunen vuosi sitten Edvin Rajalan serkku kyseli vanhaan Bobcatiinsa Perkinsin moottoria. 27. Jurva V anhoissa käytöstä poistuneissa leikkuupuimureissa on usein kelvollisia osia vaikkapa traktorikäyttöön. 44 vuotta tuli urakoitua ja koko ajan pelkillä metsäkoneilla.” ”Pyörimissuunta kääntyi oikein, kun panin kulmavaihteen nurin päin.” EMR on tehty kierrätysosista runkoa ja tankkeja lukuun ottamatta. Etuakselissa on kuitenkin olkatapit, navat ja renkaat Sampo 310:stä. Vuonna 2013 lopetin. Eetu meni suuliin ja pani Sammon Perkinsin tulille. Konepeittona on puimurin peltiä. Syntyi ajatus omatekoisesta traktorista. Nämähän ovat kumia vielä.” Konepellit ja nokkamaski on taiteiltu puimurin pelleistä. Kulmavaihteen ja variaattorin välissä on hihnapyörät, sitten on vaihdelaatikko. Renkaat olivat niin painuneet, että niissäkin oli turvetta sisällä. Järjestys on sama kuin puimurissakin”, Rajala kertoo voimansiirron rakenteesta. Kavensin akselia noin sata milliä, jotta sain tästä yhtä leveän kuin normaali traktori.” Hytti ja etuakseli ovat peräisin Valmet 502:sta, ja ne on hankittu purkuosina. Myös loput traktorin perästä on puimuria. Edvin Rajala rakensi parin talven aikana kolmen puimurin ja yhden traktorin osista uuden teräsrungon päälle näppärän ja viimeistellyn lumityökoneen. Siinä oli lukot, jotka rälläköin pois.” Kansakouluinsinööri Rajala on koneenrakentaja kansakoulupohjalta. Teksti: Mika Rassi · Kuvat: Mika Rassi ja Edvin Rajala EDVIN RAJALA • eläkkeellä oleva metsäkoneyrittäjä • harrastaa moottoripyöräilyä, haitarimusiikkia ja karaokelaulua ”Isä ajoi traktorilla halkoja ja puutavaraa, ja minä olin 15–16-vuotiaasta asti apumiehenä. Pyörimisuunta kääntyi oikein, kun panin kulmavaihteen nurin päin. Rungon Rajala on hitsannut uudesta RHS-putkesta. Samalla silmiin osui myös eläkkeelle jäänyt Sampo 30, jonka kolmisylinterinen Valmet-moottori heräsi vuosien unestaan sekin oitis. ”Takapäässä on puimurista etuakseli, navat ja pyörät. Rajala päätti, ettei hyvää moottoria panna sulattoon, siitä tehdään jotain. Harva isäntä kuitenkaan tekee veteraanipuimureista kokonaista uutta traktoria
Sampo 30:n moottori virkosi niin reippaasti vuosien levostaan, että Edvin Rajala päätti ottaa sen käyttöön. Aihioita muualta Hytissä on uutta, vanhaa ja ihan muualtakin lainattua. Kiristyspyörällä veto voidaan katkaista. ”Sitten totesin, että kovalla pakkasella se ei jaksaisi lähteä käyntiin, jos kaikki pyörii vaihdelaatikkoon saakka.” Nyt hihnavedon saa katkaistua kiristyspyörällä niin, ettei moottorilla ole kuormaa käynnistettäessä. Niin monta kertaa lensin päin rattia, että suutuin ja laitoin siihen tuommoisen rattivaihteen.” Työlaitteeksi Rajala hankki käytetyn perälevyn. 28 EMR-TRAKTORI. Työlaitteen vetopisteet ovat kiinteät, ja laitteen korkeutta säädetään työntövarrella. Polttoaineen ja hydrauliikkaöljyn säiliöt on tehty uudesta pellistä. Sittemmin Rajala on omalla yrittäjäurallaan rakennellut omaan käyttöönsä urakkakoneita. Tyhjennyskierukan korkki on lämmityslaitteen kantena. Etuakseli on Valmettraktorista, mutta olkatapit, navat ja pyörät ovat peräisin puimurista. ”200 milliä piti panna jatkoa runkoon, että terä mahtuu pyörähtämään ympäri.” Traktorissa on kiinteät vetopisteet eli nostolaitetta ei ole. Polkimien varret ovat uudet, polkimet itse ovat puimurista. Ympärille syntyi traktori. ”Niihin laitettiin kaksi vaihdelaatikkoa peräkkäin, ja pyörimissuunta piti niissäkin muuttaa. ”Aluksi meinasin tehdä vedon vanhan häntämoton napamoottoreilla, mutta kolmisylinterisen dieselmoottorin teho ei olisi riittänyt.” Hihnavedollekin Rajala pohti vielä vaihtoehdoksi ketjuvetoa. Se tehtiin kääntämällä takasilta toisin päin”, mies muistelee. Hän kuitenkin pohti paljon vedon toteuttamista ja muiden hylkyosien käyttöä. Vaihdekeppi on vanhasta Mossesta, ja se on palvellut jo Sammossa. Rajala ei liiemmin paperille tehnyt suunnitelmia. Työkalun nosto ja lasku tapahtuu hydraulisen työntövarren avulla. ”Sampo 30:ssä meni aina vaihde pakille, kun yritti kakkoselle. Aivan kylmiltään ei siis koneenrakennukseen lähdetty
Lohkot ovat takaa katsottuna traktorin vasemmalla puolella, mutta käyttövivut tulevat oikealle kädelle. Vaihteiden, variaattorin ja hydraulisen työntövarren hallintavivut. Kyllä siinä useampi sata tuntia meni.” Alkuinnostuksen lisäksi hankkeessa tarvittiin aimo annos sisua. Aikaa kului. Vasemman oviaukon vieressä on vipu, joka kytkee vedon vaihdelaatikolle. 7/2020 29. ”Se on oikein urakkamiehen levy. ”Jossain vaiheessa rakentelua ajattelin, että kaikkiin piruihin sitä pitää ruveta. Tulee alaskin niin, että jysähtää.” Hydrauliikan venttiililohkoja traktorissa on kaksi, yksitoiminen variaattorille ja kaksitoiminen hydrauliselle työntövarrelle. Se on niin kevyt, ettei sillä muuten mitään tee.” Toivotaan EMR-traktorille suotuisaa työsäätä. ”Kahtena talvena tein sitä kolme päivää viikossa. Nimen traktorilleen Rajala keksi Vanhoissa Koneissa esitellystä UK-traktorista, jonka on rakentanut Unto Koli. Ja tuli sille hintaakin, kun piti kaiken maailman pylväsporakoneet ostaa”, Rajala manaa. ”Kavensin puimurin akselia noin sata milliä, jotta sain tästä yhtä leveän kuin normaali traktori.” Polkimet ovat Sammosta, mutta niihin on tehty uudet varret. Katsotaan nyt valmista konetta ja kuvia hankkeen varrelta. Jos ne sattuisivatkin vuotamaan, öljy menisi variaattorin remmiin.” Sisulla töihin Rajala käytti traktorin tekemisessä muutamia hyviä apureita. ”En uskaltanut panna niitä samalle puolelle kuin variaattori. Mutta olin jo niin pitkällä, että pakko se oli tehdä valmiiksi. Korpilaser leikkasi metalliosia, JMT-Koneistus sorvasi, Autokorjaamo Timo Rajala prässäsi laakereita, Teemu Rajala maalasi ja KR-Tuote pokkasi peltejä. Kaiken suunnitteluja kasaustyön Eetu kuitenkin teki itse. ”Katsoin, että siinä on miehen etukirjaimet ja otin mallia.” Traktori pääsee tulevana talvena töihin, jos kelit sallivat. Mutta ketjut pitäisi saada pyöriin. ”Lumihommiin tämä on menossa. Edvinin metsäkonemuistoihin palaamme varmasti tuonnempana
Ladosta se alkoi. Siihen asennetaan vaihdelaatikko. Tässä muutamia välähdyksiä ladosta, tallista ja tallin nurkalta. 30 EMR-TRAKTORI. Kuvia tekemisestä Edvin Rajala otti paljon valokuvia traktorin rungon ja voimalinjan kokoamisesta. RHS-putkesta tehdyt runkopalkit. Rungon liitospalkit on hitsattu ja moottori asennettu paikalleen. Moottorin kehtoa valmistetaan. Takapyörien navat ja vaihdelaatikko. Taka-akseli on sijoillaan. Tässä mitataan, kuinka leveän rungon moottori ja kulmavaihde vaativat
Takanavat ja -pyörät asennetaan. 7/2020 31. Ilmansuodatinkin on Sammosta. Kiinnityspisteet vaativat muokkaamista. Variaattorille on tehty peti ja se on pantu paikalleen vaihdelaatikon eteen. Traktorin jarrut ovat puimurin vannejarrut. Poljinlaitteiden asennusta. Välillä rälläköitiin ja hitsattiin purkuhyttiä. Tästä otetaan etuakselitarpeita. Hytti lasketaan rungon päälle. Kulmavaihde on valmis. Polttoainesuodatin siirrettiin moottorin imupuolelle ja öljynsuodatin vastaavasti pakopuolelle runkorakenteen tähden. Viimeisen projektikuvan aikaan on rakennettu etuakseli valmiiksi, maalattu runko ja asennettu venttiililohkot
Ajatusmalli oli aikanaan tuore ja kehityskelpoinen: modulaarista alustaa tarpeiden mukaan muokkaamalla saataisiin rungon päälle rakennettua hyvinkin erilaisia ajoneuvoratkaisuja. YKSI HARVOISTA MONISTA SISU SB 127A 1979 Moni-Sisu avasi Suomen Autoteollisuus Oy:n uudistuvaa tuotelinjaa 70-luvun lopulla. Yksi pääkäyttötarkoituksista Moni-Sisualustalle oli paloauto, joita ilmestyikin katukuvaan 80-luvun taitteessa. Tähän päivään asti on sinnitellyt kuitenkin vain muutama kappale. 32
Kaupungin pelastustoimelle tilanne merkitsi investointipiikkiä. 33. Rovaniemi R ovaniemen kaupunki eli 1970-luvun lopulla kiivasta kehittymisvaihetta. Jo pahasti yliikäiseksi venyneen kaluston tuorein ja kykenevin edustaja oli vuosimallin 1965 Ford F600 -sammutusauto, jonka lisäksi kaupungin paloasemalla oli muutama muu iäkkäämpi yksikkö. Tarkoittihan kaupunkilaisten pääluvun karttuminen paitsi enemmän tehtäviä myös vaikkapa korkeampia rakennuksia. Ratkaisu löytyi rahalla, jota kunnilla ja kaupungeilla ei liene kuitenkaan koskaan liikaa. Kun uutta vuosikymmentä lähestyttiin, oli Lapin pääkaupungin väkiluku jo liki 50 000. Teksti ja kuvat: Juha Pokki Budjettipaineissa uudeksi Rovaniemen sammutusautoksi tuli kotimainen Moni-Sisu. Edellisen vuosikymmenen vaihteen muuttotappio oli taittumassa vähitellen voiton puolelle. Rovaniemen maalaiskunnassa, esimerkiksi Muurolassa, Sinetässä ja Meltauksessa , oli omat vapaapalokuntansa, ja Saarenkylässä paloasema, eli yhden aseman varassa ei oltu. Tämä näkyikin kalustohankinnoissa. Kahden uuden sammutusauton hankinta oli siis hintapeliä. Investointilistalla oli vielä paloaseman laajennuskin, ja korvamerkittyä rahaa hankkeisiin jaettavaksi vain noin 3,5 miljoonaa markkaa. Kasvava taajama tarvitsi myös lisääntyneen väkimäärän vaatimia palveluita. Budjetti naukui väkisinkin, kun 1980-luvun taitevuosina Rovaniemen palolaitokselle hankittiin muutakin välttämätöntä kalustoa: Sisu-nostolava-auto, kaksi ambulanssia ja vesipelastus-Transit. Aikaa kuvaa kuitenkin se, että esimerkiksi korkeampien palokohteiden saavuttamiseksi kaupungissa pyydettiin paikalle sähkölaitoksen tikasauto, joka ei sekään kovin korkealle ylettänyt
Alusta mahdollisti myös bussiksi rakentamisen ja lukuisia erikoissovellutuksia: Moni-Sisu muuntuisi vaikkapa television tai radion ulkolähetysautoksi tai kiertäväksi ensiapuja sairaanhoitoklinikaksi, jos niin haluttaisiin. Sisu SB Käsittelemme Moni-Sisun tekniikkaa ja eri sovelluksia tässä lehdessä toisessa artikkelissa. Kun valmiiksi koritetun ja varustellun Moni-Sisu-lähtöisen yksikön hinta oli noin 193 600 markkaa, päädyttiin tilaamaan kaksi tällaista kapinetta. Uusi 16-tonninen SB-sarja jakaantui moottorin kilowattitehoista johdettuihin päälinjoihin SB 127 ja SB 140. Vanhoja paloautoja Pasi on entisöinyt jo useampia, eikä tämän uusimman valmistuneen kappaleen jälkeenkään jääty huilimaan. Autoja tarjottiin ja osittain toteutettiinkin käytettäväksi paitsi paloautoina myös jakelu-, roska-, myymälä-, maitoja kirjastoautoina. Volvoon tai Scaniaan verrattuna Moni-Sisu lienee ollut kuitenkin merkittävästi edullisempi. Sisun laaja mallistouudistus, S-mallisto, toi 80-luvun alussa saataville kuorma-autot SK-, SR-, SM-, SNja SL-sarjoissa. Tämä monitoimivalikoima kantoi nimeä SB; sitä ei pidä sekoittaa vuosina 19381941 valmistuksessa olleeseen Sisu SB -kuorma-autosarjaan. Siinä pelissä kuvaan astui vastikään lanseerattu Moni-Sisu-mahdollisuus. Alaan erikoistuneet yritykset valmistivat korit, ja Moni-Sisun kohdalla se tarkoitti varsin laajaa skaalaa vaihtoehtoja. Teräviä kulmia suunnittelussa käytettiin 1970-luvun lopulla mielellään, ja Kiitokorin suunnittelupöydällä tämä muoti otettiin tosissaan. Kerrotaan tässä kuitenkin perustietoja, jotta päästään jutussa olevan auton sielunelämään tarkemmin kiinni. 34 MONI-SISU PALOAUTONA. Luultavasti katukuvassa kautta Suomen näkyvin versiointi oli kuitenkin paloauto. Kuusisylinterinen Valmet 611 CSH ja myöhemmin CSDBH oli sijoitettu rungon keskelle makaavaksi, bussikielellä siis mahurimoottoriksi. SB muodostui sanoista Sisu ja Bulldog – jälkimmäinen sana kertoi, että kyseessä oli nokaton auto. Karjaalta valmiina lähti vain alusta ilman sen kummempia päällirakenteita. Pasi Havu toimii automaalaamoyrittäjänä, ja on myös mukana VPK-toiminnassa. Jo tätä ennen, vuonna 1977, oli esitelty Moni-Sisu-alustasarja. Kilpailutuksen muista hinnoista ei tarkkaa tietoa ole. Niin Rovaniemelle saatiin lokakuussa 1979 kaupungin ensimmäinen Moni-Sisu-sammutusauto Kiitokorin korittamana ja kesäkuussa 1980 toinen yksikkö Erikoiskorin nakuttelemana. Pehmeää muotoa ei piirustuksiin ole juuri eksynyt
Niittikoppiin verrattuna eteenpäin on kuitenkin menty, sillä varsinainen näyteikkuna on osattu 80-lukua lähestyttäessä tehdä jo yhtenäiseksi. Siinä missä paloautojen miehistöohjaamot perustuvat useimmiten neljän oven käyttöön, oli MoniSisuissa kokeilussa bussimaisempi ajatusmalli. Tehtiinhän omakotitaloistakin tasakattoisia laatikoita. Ei toki välttämättä pahalla tavalla. Vuosikymmenet oli katseltu pyöreämuotoisia paloautoja, ja koska nyt oltiin uuden ja ihmeellisen alustakonseptin äärellä, oli tietenkin myös päällirakenteen edustettava laserinterävää tulevaisuutta. Kun auton koritusta on piirretty, papukaijaviivain on ollut ilmeisesti huollossa, sillä lopputulos ei vain pistä silmään vaan suorastaan viiltää kulmikkuudellaan. Kitkerimpien kommenttien mukaan auton kori on suunniteltu tuulitunnelin sijaan umpitunnelissa. Aikalaiskertomusten mukaan tämä ei aina ollut vaivatonta, vaikka pelastajat Käynti konemiehen puolelta ohjaamoon ei ole nykyvaatimusten mukaan kovinkaan vaivaton, mutta 70-luvulla moiset ajatukset eivät olleet ensimmäisenä paloautojen suunnittelussa pinnalla. Siitä huolimatta, että kitkerimpien kommenttien mukaan auto oli suunniteltu tuulitunnelin sijaan umpitunnelissa, on lopputulos kiistämättä ajan oloon verrattuna huippumoderni. 7/2020 35. Syynä tähän on bussimaisen kulkuväylän järjestäminen sammutuspareille, jotka istuvat yksinkertaisella takalaverilla. Kuljettajalla eli konemiehellä oli myös oma veräjä, mutta se ei ollut käytössä kätevin – käyntikorkeus oli vähintäänkin epäergonomisella tasolla. Ohjauspulpetti tuli Karjaalta, ja Moni-Sisussa tämä oli osa moduuliajatusta. Suoraviivainen ulkoa ja sisältä Poimitaan muita suunnittelullisia yksityiskohtia. Vaikka moni onkin arvioinut tämän kyseisen paloautomallin rumimmaksi koskaan näkemäkseen paloautoksi, oli kontrastin hakeminen luonnollisesti ajan henkeä. Korituksen yhteydessä katkaisimia ja muita tarvittavia komponentteja lisättiin kojelaudan oikeanpuoeiseen osioon. Yksikönjohtajan jakkara sijaitsee melko keskellä. Yksi pääovi tarkoitti sitä, että miehistö, jota kuljettajan lisäksi lapattiin sisään jopa viiden henkilön verran, joutui sopeutumaan siirtymisiin peräkanaa. Käynti auton sisälle tapahtuu käytännössä yhdestä ovesta, mikä oli aikansa ennakkoluuloton idea. Laserinterävää luomisnäkemystä Kiitokorin Kausalassa suunnitteleman ja valmistaman Sisu SB 127 A -alustaisen, eli lyhyimmän, 4050 millimetrin akselivälin sammutusauton suunnittelussa viivoitinta ei ole armahdettu. Suuri, tasainen ja kulmistaan kantattu tuulilasi ammentaa M-sarjan Sisujen ratkaisusta
Keulaluukun takaa löytyy Esteri H-19 -nokkapumppu, jonka pinnasta löytyy muistona vielä alkuperäistä päivänloistepunaista. Näkyvyys eteen onkin tästä ykkösen penkiltä hyvä. Auto lähti tuolloin paikkakunnalta pois huutokauppameklarin kolmannen nuijannapautuksen myötä ja päätyi niinkin pitkälle kuin Pomarkkuun. Automaalaamoyrittäjä Pasi Havu tunnetaan Rovaniemellä myös VPK:n kiltajohtajana. Kertomusten mukaan viereinen, melko syvä porraskuilu yhdistettynä Sisun ärhäkkäästi reagoiviin jarruihin on motivoinut etujakkaralla istujaa käyttämään turvavyötä jo muutaman ensimmäisen reissun kokemusten myötä. Esimerkiksi mainittu Volvo LV on palannut elämään Pasin työstämänä, ja samaa linjaa jatkettiin Moni-Sisun myötä. Tällä reissulla auto ei juuri ihmeempiä saanut aikaan, ellei rähjääntymistä oteta lukuun. Pikavauhtia museovasteeseen Rovaniemelle vuonna 1979 saapunut ensimmäinen Moni-Sisu sai tunnuksen R 12, eli se tuli korvaamaan aiemmin kakkosautona käytetyn, peräti vuosimallia 1947 edustaneen Volvo LV 132D:n. No, tuskinpa mikään keikka varsinaisesti on pieleen mennyt tämän oven takia, mutta se on listattu yhdeksi Moni-Sisujen käytön pullonkaulaksi – sanan varsinaisessa merkityksessä. Kuljettajaa hemmotellaan oman oven lisäksi Sisun bussilähtöisellä kojelaudalla, joka tarjoaa kaikki tarpeelliset painonamikat ja mittarit käden ja silmän ulottuville.Esimiehen paikan edestä löytyy puolestaan tässä yksilössä edistyksellinen Elektro-Arola Oy:n SKL-12 Pro -statuskoodilähetin, jonka avulla viestitettiin hälytyskeskukselle auton kulloisestakin tilanteesta ilman varsinaista puhemuotoista radioliikennettä. Paluumuuttaja saapui keväällä takaisin kotiseudulleen ja pääsi heti työn alle. Tasalattiaisen ohjaamomoduulin perällä sijaitsee yksinkertainen istumalaveri neljälle pelastajalle. Hänen paloautoentisöintejään on vuosien varrella alan piireissä ihasteltu. Pasi kertoo, että tämä kyseinen yksilö poistui laitoksen käytöstä vuonna 2001 ja siirtyi VPK:lle, joka luopui siitä vuonna 2006. Vuonna 2019 Pasi yhytti auton netin myyntipalstalta, ja kaupat ravisteltiin kohdilleen. koulutetaan kulkemaan täysissä varusteissa hankalammistakin paikoista. Esimiehen paikka sijaitsee ohjaamon eturivillä, ja melko lailla keskellä, jotta kulku takarivin miehistölaverille helpottuisi. Auto oli käyntikuntoinen, mutta ulkosäilytys oli jättänyt jälkensä. Kyseessä oli Rovaniemen kauppalan vuonna 1948 käyttöönotettu ensimmäinen varsinainen paloauto, joka poistui laitoksen käytöstä vasta vuonna 1981. Alkuperäiseen varustukseen kuuluivat myös seinätelineet selässä kulkeville painehengityslaitteiden säiliöille. ”Siinä ei mennyt kuin kaksi ja puoli kuukautta, kun auto saatiin valmiiksi”, Pasi laskeskelee. 36 MONI-SISU PALOAUTONA
Parhaimmissa tarinoissahan porsaat tuppaavat palaamaan aina kotiin. Auto laputettiin museokilpien väliin heinäkuussa 2019. ”Tekniikkapuolelle vaihdettiin lähinnä öljyt ja suodattimet, ja kun Sisu vietiin katsastukseen, ei jarruillekaan ollut tehty mitään. ”Vähän säädön varaa laatikossa tuntuu olevan, joskus se hiukan nyökkäilee”, Pasi tuumii teknisesti ehyttä kokonaisuutta. 37 7/2020. Rovaniemeltä pois myyty auto päätyi takaisin kotiin, ja se laitettiin nopealla aikataululla kuntoon. Tietoa on, ja asiasta kuulemme ja kerromme myöhemmin lisää. Peräovien takaa löytyy myös kaksi moottoriruiskua, joista erityistä huomiota herättää Kääpiö-Esa. Ajateltiin, että siellähän se selviää, mitä tarvitsee tehdä. Varustekaappien sälenosto-ovien takaa löytyy puolestaan ilahduttava kokoelma ajankuvaan sopivaa sammutusja raivauskalustoa, jolla silläkin on paikallishistoriaa. Mitähän sille nykyään kuuluu. Se kuorma-autojen ja koneiden maalaamiseen erikoistuneelta Pasilta sujuu vuosikymmenten kokemuksella. Uutena sävy on kaunis, vanhana kauhea. Värisävyksi valittiin perinteisempi punainen, sillä 70-luvun taitteessa muotiin tullut DayGlo-punaoranssi on sittemmin todettu hyvinkin haalistumisalttiiksi. Kunnostuksessa voitiin keskittyä pintojen ehostamiseen. Entä se Rovaniemen toinen Moni-Sisu, se Erikoiskorin tekemä. SISU SB 127A MITAT pituus 8250, leveys 245, korkeus 3100, akseliväli 4050, takaylitys 2105 mm MOOTTORI Valmet 611 CSH, 6-sylinterinen, 6,6-litrainen, 127-kilowattinen diesel VAIHTEISTO Allison MT650, 5+1 vaihteinen automaatti AKSELIT edessä Sisu BEL lehtijousin, kääntökulma 57° takana Sisu ATK lehtijousin NOKKAPUMPPU Veikko Nummela Oy:n Esteri H-19, tuotto 2500 litraa minuutissa 8 baarilla VESISÄILIÖ 2500 litraa, vaahtonestesäiliö 200 litraa MITTARILUKEMA 28 000 km Museopaloautoissa nostalgian ei pidä pysähtyä pelkästään varsinaisen ajoneuvon entisöintiin. Sisustassa selvittiin pesulla ja penkkien sekä muutamien sisäpaneelien verhoilulla. Auto on valmis vasta, kun sen mukana kulkee kattava valikoima autenttista kalustoa. Mittauksissa osoittautui, että jarrut olivat jopa vähän liiankin hyvät.” Sähäkän pysähtymisen vastapainona onkin melko rauhallisesti kiihtyvä auto, joka oikealla kaasun käytöllä latelee varsin nätisti pykäliä sisään Allison-askista. Vanha kauhtunut päivänloisteväri siivottiin pois, ja puhtaalta pelliltä lähdettiin luomaan uutta pintaa
ALUSTASTA ALOITTAEN MONI-SISU Moni-Sisu oli Oy Suomen Autoteollisuus Ab:n rohkea ajatus modulaarisesta alustasarjasta, jonka päälle voisi rakentaa hyvin monenlaisiin käyttötarkoituksiin sopivaa autokalustoa. 38. Suuri menestys jäi saavuttamatta, mutta SB-sarjalla oli oma merkityksensä Sisun suositun S-sarjan avaajana
Pohjana oli Sisun kiistämättä vahva linja-auto-osaaminen, joka oli vuosien varrella terävöitynyt erityisesti kaupunkiliikenteen bussien tuotantoon. Yksi kaikkien puolesta. Moni-Sisu-tuote esiteltiin 16 tonnin keskiraskaaseen ajoneuvoluokkaan. 39. Moni-Sisuista haluttiin luoda markkinoille monipuolinen, mutta samalla yksinkertainen alustaratkaisu. Tutkimuksen pohjalta todettiin, että perinteinen kuorma-autokonsepti erillisellä kuormatilalla, erillisellä ohjaamolla ja hyötypituudesta melkoisesti haukkaavalla rungon päälle asennetulla moottorilla ei aina ollutkaan paras ratkaisu. Päälle kaavailtiin erilaisia koreja ja päällirakenneratkaisuja, jotka jäisivät eri koritehtaiden kuten Erikoiskorin tai Kiitokorin ja varustelijoiden toteutettavaksi. Ja jos kaikki tämä voitaisiin vieläpä leipoa kasaan eri moduuleista tarpeen mukaan, kyseessä voisi olla moderni menestyskonsepti. Moni-Sisuilla arveltiin olevan tekoa ainakin jakeluautona, kirjastoautona, linja-autona, myymäläautona, paloautona, jäteautona ja ns. Teksti: Juha Pokki Kuvat: Oy Suomen Autoteollisuus Ab, Valmet, Hyvinkään Kaupunginkirjasto, Helsingin Palomuseo, Elinkeinoelämän keskusarkisto / Hankkijan arkisto S isu-kuorma-autoja valmistaneen Oy Suomen Autoteollisuus Ab:n pitkäaikainen toimitusjohtaja Tor Nessling totesi 1950-luvun alussa: ”Tuote, olipa se mikä tahansa, menettää nopeasti markkinansa, ellei se ole tarkoitustaan vastaava.” Tällä ei tietenkään suoranaisesti viitattu noin neljännesvuosisata myöhemmin alkavaan Moni-Sisujen tuotantoon. Alkupään Moni-Sisu-luonnoksissa hytiksi tarjotaan M-Sisun ohjaamosta muokattua pienmallia, jota oli käytössä myös autonostureissa. Moni-Sisun kehitystyö alkoi vuonna 1974, kun Sisu teki laajan kuljetustehtävätutkimuksen ottaakseen selvää, minkälaista kalustoa kuljetusalalla tarvittiin. Moni-Sisu toteutui vuosina 1977–1978. Joissakin tapauksissa olisi hyödyllistä, että auton perusratkaisu olisi enemmänkin bussin runko-, moottorija ohjaamoajattelua hyödyntävä. työmaa-autona, eli esimerkiksi sähkölaitosten ja vastaavien organisaatioiden huoltoja miehistöajoneuvona. Se perustui käytännössä vuonna 1977 esiteltyyn keskimoottoriseen Sisu BK-87-bussialustaan, joka nimettiin yleiskäyttöön kuorma-automallistotunnuksella SB-127. Ehkäpä tuo virke silti omalla tavallaan kuvaa sitä ajatusmallia, jota 70-luvun lopulla Suomen Autoteollisuus ja vuodesta 1981 lähtien Oy Sisu Auto Ab pyrkivät toteuttamaan
Moni-Sisuja tuli jonkin verran palolaitoskäyttöön ympäri Suomen, mutta innostus hiipui pian. Jakotykki. Yksi ajatuksista oli tällainen jakoauto, joka voisi olla joko edestä lastattava tai peräti läpilastattava. Sen sijaan peruskomponentit olivat lopulta melko lailla muuttumattomia. Tarjolla oli ainoastaan Valmetin 611 CSH -perustainen, makaavasti asennettu, kuusisylinterinen, turboahdettu, 6,6-litrainen dieselmoottori, jonka ensimmäisistä versioista houkuteltiin ilmoille jotakuinkin 140 kilowatin eli 190 hevosvoiman teho. Se toimi vuodet 1994–1997 Laajasalon VPK:n sammutusautona. Luultavasti tässä olikin jo aivan riittävästi vaihtoehtoja Moni-Sisujen kaavailtuihin työtehtäviin, ja olihan ohjauskulma suuri, eli tämän osa-alueen voitaneen todeta olleen hyvällä mallilla. Rakenne on tasapainoinen mutta kaapit korkealla. Muuta moottoria ei Moni-Sisuun saanut, vaikka legenda kertookin yhdestä Volvo-moottorisesta muuttoautoratkaisusta. Moni-Sisuja oli Helsingissä kolme kappaletta, ja ne olivat käytössä 90-luvun alkuun. Myöhemmin käyttöön tulivat kehitellyt CSBHja CSBH-mallit hieman korkeammilla teholukemillaan. Eteen oli mahdollisuus ottaa joko 1500tai 1700-millimetrinen paraabelilehtijousitus tai ilmajousitus. Etuakselina oli uusi Sisun BEL-bussietuakselisto maksimissaan 57 asteen ohjauskulmalla. Ei Moni-Sisu vaan esiaste: Kiitokorin Sisu BK84 -bussialustalle vuonna 1974 korittama raivauseli pioneeriauto ilman varsinaista sammutusvälineistöä. Helsingin toinen Moni-Sisu SB127A (tässä tunnuksella 32) tuli käyttöön vuonna 1979. Auto sai Helsingissä lempinimen Akvaario-Sisu. 40 MONI-SISU. Totta oli, että esimerkiksi rungon etuja takaylitystä sekä akseliväliä oli mahdollista räätälöidä lain ja rakenteellisten tosiasioiden sallimissa rajoissa. Tämä tunnukseton Helsingin Moni-Sisu paljastuu huoltonumeron 12 perusteella syksyllä 1979 käyttöön otetuksi kolmanneksi ja peräti SB140A-alustaiseksi autoksi. Kuljettajalla ei ollut erillistä ovea kapeaan ohjaamoonsa. Tämä sen sijaan on Moni-Sisu, Sisu SB127A -sammutusauto vuodelta 1977. Enemmän ja vähemmän muokattavissa Komealta kuulostanut modulaarisuus ja vapaa muunneltavuus kulloisenkin kuljetustehtävän mukaan oli ehkä jossakin määrin liioiteltua. Elanto kokeili tätä Moni-Sisu-mallia forssalaisen SP-Korit Oy:n päällirakentamana. Voimalinja oli moottorin osalta hyvin yksipuolinen
Näin mittavaan hankkeeseen ei aivan pienin resurssein voitaisi ryhtyä, eikä pystymoottoria käden käänteessä kellautettaisi toimivasti kyljelleen, mutta silti perusmallin 611:tä pitäisi käyttää mahdollisimman paljon hyödyksi. Lainasto liikkeellä K irjastoautot olivat yksi Moni-Sisulle kaavailtu tuotesegmentti, ja tässä käytössä alustoja hyödynnettiinkin luultavasti eniten. Siinäpä haastetta kerrakseen. Moottorivalmistajana Valmet oli uuden edessä. Parhaimmillaan kyydille mahtui noin 4000 kirjaa, ja sivistystä saatiin sopivin järjestelyin mukaan jopa 100 hyllymetriä. Lisäksi Linnavuoren suunnittelijoita askarruttivat käytännön haasteet suunnittelutyön ja testausmahdollisuuksien suhteen. Muutokset edellyttivät myös miltei täydellistä moottorin ulkopuolisen putkituksen uudistamista. Kilpailu oli siellä jo kovaa. 7/2020 41. Keskimoottorisijoituksessa hyötynä oli myös ohjaamon hiljaisuus ja ajoneuvon tasainen painojakauma niin kuormattuna kuin tyhjänäkin. Öljypohja sai uuden muodon, ja se ulottui kaukalomaisesti moottorin sivulle. Kun vuonna 1974 Valmetin Linnavuoren moottoritehdas esitteli kuusisylinterisen 611-moottorin, täytyi siitä pian alkaa veistää myös tällaista makaavaa mallia. Vuonna 1974 esitelty kuusisylinterinen 611-moottori oli ollut käytössä pystymallisena vasta hetken aikaa traktoreissa, työkoneissa ja autoissa. Tehtaan johdon suunnalta annettiin ymmärtää, että mitä nopeammin aloitetaan, sitä nopeammin tulee valmista, eli päätös oli jo tehty. Tämä kyseinen yksilö on toiminut aikanaan myös artikkelin kirjoittajalle tärkeänä aineistontoimittajana käytännössä koko sen aktiiviuran ajan. Kokonaispituutta tällä liikkuvalla lainastolla on 11,9 metriä. Ajolenkit olivat työpäivän mittaisia, ja autoihin olikin rakennettu esimerkiksi WC-tilat sekä muita tarpeelliseksi koettuja ratkaisuja tilaajan toiveiden mukaisesti. Suomen Autotehdas oli ottanut 611:n käyttöön vuonna 1976 Kontio-Sisujen keulalla. Vain 6,6-litrainen Valmet tappelisi kilpailijoiden 10–11-litraisia tehokoneita vastaan. Isoimmat muutokset moottorin rakenteessa kohdistuivat jakopäähän ja öljypohjaan. Mahuri-Valmet. Mahdollista Moni-Sisujen menestystä lukuun ottamatta tällaisen moottorin markkinat olisivat käytännössä olleet linja-autopuolella. Kirjastoautojen henkilökunta koostui useimmiten kahdesta henkilöstä, eli kuljettajasta ja kirjastovirkailijasta. Kiitokorin S-80 oli myös Hyvinkäälle vuonna 1984 vihityn ja aina vuoteen 1999 palvelleen SB150D-alustaisen Moni-Sisu-kirjastoauton korina. Nimekkäillä valmistajilla oli paitsi teknistä etumatkaa ja valmista asiakaskuntaa, myös selvästi enemmän litratilavuutta. Kirjastoautoissa oli myös järeä akusto seisahdusten aikaisen toiminnan takaamiseksi. Yläkuvassa on Helsingin kaupunginkirjaston vuonna 1982 hankkima ja vuoteen 1998 käyttämä SB140Dalustainen, kuuden metrin akselivälinen yksilö, jossa on Kiitokorin S-80-kirjastoautokori. Yksi syy oli se, että Moni-Sisussa auton keula haluttiin jättää mahdollisimman vapaaksi erilaisille hyödyntämistavoille: paloauton keulapumpulle tai vaikka jakeluauton keulaoville, jos sellaiset haluttaisiin. Tähän kaukaloon kiinnittyivät huohotin, öljyntäyttöputki, öljynsuodatin ja laturi. Haasteellinen mahuri Moottori olikin luultavasti Moni-Sisun suurin ongelmakohta. Jakopäähän liittyvät apulaitteet sijoitettiin moottorin etupuolelle, ja jäähdytyspumpusta tehtiin hammaspyöräkäyttöinen. Kun moottori asennettiin autoalustalle, se tarkoitti Moni-Sisuissa sitä, että jäähdytin piti asentaa vasemmalle kylkinurkalle, kuljettajan työpisteen kohdalle. Makaava versio eli niin sanottu mahurikone, viralliselta termiltään horisontaalimoottori, oli Linnavuoren Valmet-moottoritehtaalle seuraava haaste.Tehtaalla tätä haastetta ei otettu pelkästään riemumielin vastaan
Etuna oli esimerkiksi se, että ahtaissa ja hankalakulkuisissa pihoissa autolla päästäisiin lähelle maitohuonetta ilman peruuttamista. Kun ensimmäiset CHS:t otettiin vuonna 1977 käyttöön, vasta myöhempien CSBH-, CSCHja DSCHmallien myötä, eli viimeistään 80-luvun alussa, tuote alkoi olla oikeasti valmis. Maitoa Monilla H ankkijan omistama MKT-Tehtaat Oy (aiemmin Maanviljelyskonetehdas Oy) kehitteli Moni-Sisu SB150 -alustalle tulevaisuuden maitoauton nimellä Maidonkeräilyauto MKT-3KE. Auton omapaino oli 7450 kiloa ja kantavuus 8550 kiloa. Toisaalta muissa Moni-Sisu-käyttötehtävissä moottorin sijoitus ei välttämättä näin merkittävää haittaa aiheuttanut. Normaalisti laatikkomaisena koettujen Moni-Sisu-ratkaisujen muotoilua modernisoi tämä Erikoiskorin näkemys siitä, miltä paloauto voisi näyttää. Tämä johti siihen, että tuotetta sekä myytiin että kehitettiin samaan aikaan. ruiskutuspumppujen vaihdolla, mutta myös aivan rakenteellisilla parannuksillakin. Myös moottorin sijoitus keskelle runkoa oli ainakin paloautokäytössä ongelma, sillä kalustokaappien sijoitus täytyi tehdä melko korkealle, ja painavan palokaluston nostelu ja kurottelu muodostui usein hankalaksi. Varsinkin alkupään 611-mahurit olivat jokseenkin raakileita johtuen asioista, joista suunnittelupuoli oli jo projektin alussa huolestunut. Yksi kipukohta oli moottorien yleinen tekninen luotettavuus. Tällainen yksilö toimitettiin esimerkiksi Poriin. Edestä imevän auton pumppuja mittauslaitteet oli sijoitettu ohjaamon etuosan erilliseen pumppukoppiin, ja myös säiliöiden purku tapahtui tätä kautta. Vaikka tästä konseptista ei tulevaisuuden maitoautoa tullut, on kyseinen yksilö yhä käytössä Joensuun suunnalla – paloautona, kuinkas muutenkaan. Tyhjänä painojakauma oli molemmille akseleille täysin tasainen. Esimerkiksi paloautokäytössä pienitehoinen moottori ja vajavainen jäähdytys aiheuttivat lämpöongelmia suuren rasituksen alla. Säiliöinä oli kaksi 4400 litran tankkia. Enää esimerkiksi vedet ja öljyt eivät menneet sekaisin, kuten alkupään koneissa kerrottiin taajaan tapahtuneen. Auto haki paljon vaikutteita Moni-Sisu-paloautoista. 611 CHS -mahurisarja jäikin Valmetin ainoaksi tuotteeksi lajissaan, ja sen valmistus loppui 1986 Sisun bussivalmistuksen myötä. 42 MONI-SISU. Ohjaamon ja säiliötilan välissä oli myös meijerituotteille tarkoitettu niin sanottu palautustuotetila: maitoautojen mukanahan kulki tiloille päinkin tavaraa, jota saattoi meijerikaupasta tilata. Auton piti olla ketterä erityisesti pientiloilla, mutta pientilat poistuivat ja kuljetuksia tehostettiin suuremmilla säiliöillä ja pidemmillä lenkeillä. Käytännön koneongelmia Siihen on tietenkin syynsä, että autoissa jäähdytin asetetaan yleensä keulalle, jossa ajoviima tekee oman osansa jäähdytyksessä. Maidonkeräilyauto MKT-3KE oli visio siitä, minkälaista maidonkeruu voisi tulevaisuudessa olla. Kehitystä tehtiin mm
SK-150 oli ratkaisu pienempiin kuorma-autotarpeisiin, ja olipa jäteautoksi myös SC-Sisu. Hiljaa hiipuu Moni muistoihin Moni-Sisujen menekki ei modernista ajattelumallista huolimatta lopulta lähtenyt valtavaan rynnistykseen. 7/2020 43. Bussivalmistuksesta Sisu puolestaan luopui vuonna 1986. Automaattia arvostavilla oli mahdollisuus hankkia Allisonin 5+1-kuvioiset laatikot MT-650 tai MT-653. Ehkäpä aika ei ollut vielä kypsä. Merkittävä osa tuotannosta toimitettiin asiakkaille myös käytännössä identtisinä BK-87-bussialustoina. Paloautoina ja kirjastoautoina varsinaista SB-127-sarjaa ja sen seuraajia eli uudemmilla ja tehokkaammilla 611-moottoriversioilla varustettuja SB-140ja SB150-sarjoja nähtiin eniten. Moni-Sisu-malliston bussialusta tunsi nimen BK-87. Erikoisajoneuvojen kysyntä oli niin marginaalista, että Moni-Sisu käytännössä vain hiipui hiljaa pois muiden tuotteiden alta. Takajousitus noudatteli etujousituksen vaihtoehtoja, eli myös ilmajousitus onnistuisi ajotehtävän sellaista edellyttäessä. 4050-millimetrisen A-mallin akseliväli oli lyhin käytännössä mahdollinen. Pisimmillään mentiin 6000 millimetrin akseliväliin D-mallin kirjastoautoalustassa. Jos halusi käsihämmenteisen askin, tarjolla oli Kontio-Sisustakin vuodesta 1975 eteenpäin tuttu täyssynkronoitu 6+1-kaavioinen ZF:n S6-90 eli Sisu-termein CVA-6. SB oli myös ensimmäinen Sisun uuden S-sarjan tuote, ja S-Sisut modernisoivatkin tuotevalikoiman isolla harppauksella. Oikeastaan kaikki Moni-Sisun käyttötarkoitukset kirjastoautoja ja busseja lukuun ottamatta korvautuivat lopulta SK-Sisujen esiinmarssilla 80-luvun alkupuolella. Ja sitten tuli SK-sarja. Uusi nokaton SK-Sisu alkoi vetää puoleensa Moni-Sisujen kuormaja paloautoasiakkaita. Akseliväli on ollut lyhimmillään neljän metrin luokkaa. Vaihteistovaihtoehtoja ja peräpäätöksiä Vaihteistoissa Moni-Sisu-asiakkaalla oli jälleen valinnanvaraa, ainakin noin periaatteessa. Taka-akseli löytyisi Sisun ATK-sarjasta, josta sitten haarukoitaisiin sopivalla perävälityksellä oleva malli tarpeen mukaan
Autenttinen vanhan ajan vaatetus ja perinteiset työvälineet täydentävät vaikutelmaa. JÄTKIEN JÄLJILLÄ Pirkka-Hämeen Jätkäperinne ry:n väki on kiertänyt kohta parin vuosikymmenen ajan esittelemässä pokasaha-ajan savotta-arkea ja jokiuittojen kulta-ajan tukkilaisperinnettä. Jäsenten suureksi suruksi yhdistys menetti pidetyn jäsenensä ja parhaan hanuristinsa kun Reima Ojala menehtyi muutama vuosi sitten. ”Onneksi saatiin Virroilta vahvistukseksi nuori eläkeläinen Antti Järvensivu, jolta onnistuu soitto melkein millä tahansa pelillä”, Ilkka Kyttälä kertoo tyytyväisenä. Metsämuseo Lustoa perustamassa ollut ja museon ensimmäisenä johtajana toiminut Markku Rauhalahti on toiminut Jätkäperinneyhdistyksen toiminnantarkastajana alusta lähtien. Pirkka-Hämeen Jätkäperinne ry:ssä oli alunperin 11 jäsentä: Olli ja Sinikka Lehto, Ritva Ojala ja Risto Lehto Kangasalta, Tapio ja Tuula Suutari, Ilmo Suutari ja Ilkka Kyttälä Tampereelta sekä Heimo Tuomarla ja Seppo Ristamäki. Osa on ollut jo 1980-luvulta lähtien mukana muun muassa Metsäja Uittoperinneryhmä ry:n toiminnassa. Useat jäsenistä kuuluvat muihinkin perinneyhdistyksiin. Ruotsissa ja Itävallassa asti Yhdistyksen kalustoon kuuluu muun muassa liikkuva museo, joka sisältää 300–400 erilaista työvälinettä. ”Erilaisia kokoonpanoja oli jo ennen sitäkin, ja tiedonkeruuta on moni meistä tehnyt jo 1960-luvun lopulta lähtien”, täsmentää Olli Lehto, yksi jätkistä. Toisinaan tapahtumavierailla on myös mahdollisuus osallistua ja kokeilla itsekin esiteltävää työmenetelmää. Kaikki eivät aina ole yhtäaikaa liikkeellä, vaan ryhmän kokoonpano vaihtelee tilaisuuden mukaan. Pirkka-Hämeen Jätkäperinne ry 44. Ryhmän jäsenten aito innostus metsäja uittoperinteeseen sekä pyyteetön halu välittää tietoa vanhanajan arjesta ja työmenetelmistä tarjoavat katsojille elämyksellisen aikamatkan menneen ajan arkeen. Tukkilaisnäytöksiä varten mukana kulkee iso tukki, jonka päälle mahtuu kaksi miestä tasapainoilemaan yhtä aikaa. Yhdistyksen riveihin liittyi pari vuotta sitten myös Matti Uusi-Mikkola Valkeakoskelta. Pitkän tukin kuljetus pakettiautossa tai peräkärryssä on ratkaistu siten, että se on katkaistu kahteen osaan, mutta voidaan tapahtumapaikalla pulttiTeksti: Lea Lahti Kuvat: Lea Lahti ja Heimo Tuomarla Ryhmän innostus perinteisiin työmenetelmiin välittyy yleisölle työnäytöksissä. ”Yhteistyö Luston kanssa on ollut tärkeä kannustin meille”, Lehto kommentoi. Vuonna 2002 perustettu yhdistys on esitellyt jo lähes parinkymmenen vuoden ajan vanhaa metsäja uittoperinnettä eri puolilla Suomea järjestetyissä tapahtumissa. Havainnolliset esitykset vanhoista työmenetelmistä ja perinnetyökalujen käytöstä houkuttelevat yleisöä seisahtumaan ja tutustumaan kulloiseenkin aiheeseen. J ätkäperinneyhdistyksen väki on tullut tutuksi monille traktorija konetapahtumissa vierailleille
”Jos tukilta putosi paksun levän sekaan, siellä oli kuin verkossa, ei meinannut päästä millään ylös”, Olli Lehto muistelee nyt jo nauraen. Myös Metsähistoriaseuran kanssa on päästy mielenkiintoisille matkoille ympäri Eurooppaa ja samalla ammennettu tietoa muidenkin maiden metsätyöperinteestä. Lehdon äiti kirjoitteli metsäperinneaiheisia runoja ja lauluja vielä yli 80 vuoden ikäisenäkin. Lehdon kotiin onkin muodostunut melkoinen kirjasto aiheeseen liittyen. ”Itselläni ei pysy kynä kädessä ollenkaan, mutta veljeni on perinyt äitini taidot siinä asiassa”, Lehto naurahtaa. ”Metsätöistä elantoaan hankkimassa oli myös käsija jalkapuolia miehiä, eikä eläkkeelle jäämisestä ollut tietoakaan”, mies huomauttaa. Myös Lehdon isä oli metsätyömies, ja sitä kautta savotta-arki tuli tutuksi pojallekin. ”Isä jätti onneksi työkalunsa talteen. Olli Lehto esittelee sahoja ja sahanterien teroitusta Jokelan Kotiseutumuseon Vanhan Ajan Päivillä. Eläkkeelle jäätyään Ristolle on jäänyt aikaa osallistua entistä tiiviimmin Jätkäperinneyhdistuksen toimintaan. Lehto muistuttaa, että jokunen vuosikymmen sitten metsä antoi elannon huomattavan monelle suomalaiselle. Risto on tallentanut metsätyöperinnettä kirjalliseen 45. Osa Jätkäperinne ry:n väestä on esiintynyt Tukholman Vesifestivaaleilla sekä Lyckselen metsämuseoon kutsuttuna vieraana. Havainnolliset esitykset metsätyömiesten käyttämistä työkaluista kiinnostavat yleisöä tapahtumissa. Uittoperinneyhdistyksen mukana osa jäsenistä on ollut myös Itävallan ja Italian rajalla pidetyssä tapahtumassa. Jokaisessa kylässä pidettiin esityksiä sekä iltajuhla. Suomea on kierretty Oulaisista ja Soinista Kiteelle sekä Taivalkoskelta pääkaupunkiseudulle. Kun Ruotsissa Tukholman Skeppsholmenilla kuninkaanlinnan lähellä esiteltiin tukkilaisperinnettä, vesi ei ollut aivan Suomen virtaavien jokien veroista. Tilaisuudet aloitetaan yleensä lappilaisen mestaripelimanni Leo Siirtolan säveltämällä Uittomiehen marssilla. Myös vaarin käyttämiä mittavälineitä on tallessa edelleen. ”Lautalla laskettiin Drava-jokea pitkin alas kylästä toiseen”, Lehto muistelee. ”Aloitin lomani aina toukokuussa ja pestauduin mukaan hakkuisiin ja myöhemmin istutustöihin”, Risto kertoo. Perinnetaitoja on esitelty myös maamme rajojen ulkopuolella. Kun leipä myöhemmin tuli valtion virkamiehen töistä, käytti Risto kuitenkin osan vuosilomastaan metsätöiden parissa. Elettiin sodan jälkeistä aikaa, jolloin kaikki kynnelle kykenevät halusivat tehdä töitä. Ollin tapaan velimies Risto Lehtokin on nuoruudessaan hankkinut elantonsa uitoilta ja metsäsavotoilta. Olli itse lähti 14 vuoden ikäisenä isänsä mukaan metsätöihin. Yhdistyksen jäsenten omien sukulaisten lisäksi vanhoja työkaluja, neuvoja ja tukea toimintaan on saatu ympäri Suomea. ”Vielä 1950-luvulla maassamme oli 350 000 metsätyömiestä.” Työnteko helpottui, kun koneet syrjäyttivät käsikäyttöiset sahat. ”Monet antikvariaattien pitäjät laittavat metsätyöperinteeseen liittyviä kirjoja sivuun minulle”, Olli kertoo kiitollisena. Tuolloin työmaalla urakoitiin vielä pokasahalla. Niitä olemme hyödyntäneet esitellessämme metsätyöperinnettä”, Lehto toteaa tyytyväisenä. Uittoesitykset ovat tärkeä osa yhdistyksen toimintaa. en avulla liittää takaisin täyteen mittaansa. ”Sodan aikana kaikki 15 vuotta täyttäneet olivat lain mukaan velvoitettuja työhön ja moni aloitti työnteon jo 12-vuotiaana”, Lehto huomauttaa. Kolmannen polven metsätyömiehiä Lehdon suvussa metsätyöt ovat tuoneet leivän perheen pöytään useamman sukupolven ajan
”Vahvana musiikkimiehenä ja vettä pelkäämättömänä tukin päällä esiintyjänä Ilkka vahvistaa hienosti ryhmän soittoja vesinäytöksiä”, Risto kehuu. Närelenkin teko sujuu helpoimmin kahden miehen voimin. Heimon ja Ollin tiet kohtasivat Jätkän Kulttuuripäivillä Varkauden torilla 1992. Työsuojeluhallituksen yli-insinöörin toimesta eläkkeelle siirtynyt Ilkka saatiin mukaan Heimon houkuttelemana. Noin kolmen metrin pituisen kuusinäreen paksumpi pää halkaistaan ja kiinnitetään kapulaan, jonka avulla närelenkkiin saadaan tehtyä kierre. Jääteiden jäädytyksessä käytetty pumppu esittelyssä Vanhan Savotan metsäperinnepäivillä. Yksi hauskimmista on säädös käpyjen keräilijöille: ”Puusta toiseen hyppääminen työn suorituksen aikana on kielletty.” Seppo Ristamäki puolestaan muistelee ensimmäistä metsätyökokemustaan, kun hän kansakoulua käydessään jäi kuorimaan paperipuupölkkyjä rantalaanille. Närelenkillä saatiin sidottua tukkilauttoja ympäröivät puomitukit yhteen pitkäksi ketjuksi. ”Kummallakin oli mukana kaksiriviset haitarit. Aikuisikänsä Seppo toimi raskaan kaluston ajoneuvoasentajana. Ilkka Kyttälälle leikit tukkija massalautoilla tulivat lapsena tutuiksi eri puolilla Suomea, kun vesirakennusinsinööri-isän työt veivät perhettä muun muassa Kokemäenjoen ja Kymijoen voimalaitostyömaille. Ryhmään tullessaan hän toi mukanaan puolisonsa Hilkka Varvikko-Tarvaisen kaksirivisine haitareineen ja mandoliineineen. ”Harmitti, kun mukava työ ja oman rahan tienuu piti lopettaa lyhyeen”, Seppo muistelee. Siitä se yhteistyö alkoi”, Risto kertoo. Monitaitoinen kokoonpano Lehdon veljesten tapaan myös Heimo Tuomarla, Seppo Ristamäki, Matti Uusi-Mikkola, Olavi Blåstedt ja Antti Järvensivu ovat maaseudulta lähteneinä tottuneet jo nuoruudessaan metsätöihin vanhoin menetelmin. Työ keskeytyi jo toisena päivänä, kun opettaja lähetti luokkakaverin hakemaan Seppoa kouluun. Metsälammen pieni vesimäärä ei tee oikeutta laitteen toiminnalle, mutta nouseepa tässäkin vettä vauhdilla jään päälle. Heimo muistelee usein virkamiesuran alussa voimassa olleita määräyksiä. Kun pölkyn keskelle upotettua tukkia pyöritetään sen läpi työnnetyn kapulan avulla, ei miehen tarvitse kävellä tukkia ympäri. Antti Järvensivun monipuolinen musiikillinen tuki saatiin yhdistyksen käyttöön, kun hän siirtyi eläkkeelle työstään Näkövammaisten Liiton aluesihteerinä. Ohut pää kiinnitetään tukkiin tehtyyn viiltoon. Autokorjaamoyrittäjänä edelleen toimiva Matti Uusi-Mikkola liittyi ryhmään mukaan parisen vuoitta sitten viisirivisen hanurinsa kanssa. Olli oli esittelemässä metsäperinnettä ja Heimo oli paikalla viran puolesta Työsuojeluhallituksen metsäja maataloustoimiston päällikkönä. 46 PIRKKA-HÄMEEN JÄTKÄPERINNE. muotoon ja toiminut Jätkäperinneyhdistyksen sihteerinä alusta lähtien. Pettymystä lisäsi entisestään, kun opettaja määräsi rangaistukseksi pari tuntia arestia
Ajaminen vaatii harjoittelua ja hyvää yhteispeliä. Oksetti viihdyttää J ätkäperinneyhdistys höystää usein työnäytöksiään myös musiikkiesityksillä. Työnäytöksissä esiteltäviä työkaluja on saatu myös monilta yksityishenkilöiltä. Tallenteet jäävät kertomaan tarinaa pitkälle tulevaisuuteen, aikaan, jolloin kertojia ei enää ole. Onkin hienoa, että nykytekniikka ja netti mahdollistavat näytösten tallentamisen ja katsomisen niille, jotka eivät ole itse päässeet paikalle. Mottona kuitenkin on, että niin kauan kierretään kuin kynnelle kyetään. ”Vuosia karttuu koko ajan lisää, ja toiminnan jatkuminen onkin siksi täysin avoin asia”, Risto Lehto myöntää. Siinä sitä on soittoa honkain huminan ja kosken kohinan sävellajissa. ”Lapset ovat luonnostaan uteliaita ja innokkaita kokeilemaan, ja silloin meillä aikuisilla tulisi olla aikaa antaa neuvoja ja opastusta”, Lehto painottaa. Eripuratandem alias Jakuar Pekial Port on valmistettu liittämällä yhteen Jaguar-polkupyörämallit Special ja Sport. Lehdon itse rakentama isopyörä herättää ihailua yleisössä. Samasta porukasta koostuva Oksetti-yhtye esittää tukkilaisperinteeseen ja jätkäkulttuuriin pohjautuvia rillumareikappaleita sekä kansanmusiikkia. Tarvittaessa orkesterilta luonnistuu myös vanha tanssimusiikki. 7/2020 47. Tapahtumavieraiden mielenkiintoiset tarinat omista ja läheistensä kokemuksista metsätöissä ja uitoilla tuovat jatkuvasti lisää tietoa menneen ajan arjesta. Lahjoituksena on tullut myös Työtehoseuran opetusvälineistöä, muun muassa pokasahan teroitusvälineistö, jota onkin sittemmin esitelty ahkerasti tapahtumissa. Reijo Lehtosen Virroilta löytämän 1800-luvulta peräisin olevan polkupyöränraadon perusteella on valmistettu kaikkiaan neljätoista Reijonlainen-isopyörää. Oksettipa hyvinkin. Lisäksi koko kööri yhtyy useimmiten lauluun. Tapahtumakävijät kiittelevät vuolaasti Jätkäperinneyhdistuksen väkeä aiemmin nähdyistä esityksistä, lehdissä ilmestyneistä artikkeleista sekä netissä olevista lukuisista videotallenteista. Perinne tallentuu nykypäivän menetelmin Perinnetaitoja on pyritty siirtämään nuoremmille polville muun muassa pitämällä Sepän sällin päiviä Olli Lehdon pajalla. Kun perinnetyönäytöstä seurannut ja sen jälkeen juttusille tullut iäkäs mies pyyhkäisee kyyneleen silmäkulmastaan, tietää yhdistyksen väki olevansa oikealla asialla. Oksettiko Minkiöllä. Orkesterissa soivat kaksija viisiriviset haitarit, mandoliini, kitara, klarinetti, pyykkilauta, hyppykeppi, narubasso, justeeri, pokasaha, lusikat ja erilaiset rytmisoittimet. Paitsi pajalla myös tapahtumissa on annettu lasten ja nuorten kokeilla valvotusti vanhojen työkalujen käyttöä. ”Tässä matkan varrella on itsekin oppinut paljon”, Olli Lehto toteaa tyytyväisenä
Konsernin tuotevalikoimaan on kuulunut kuitenkin myös paljon muuta liikkuvaa kalustoa: lentokoneita, rautatiekalustoa, traktoreita, maansiirtokoneita ja tietenkin kuorma-autoja. Italialaismerkin suosio ei meillä koskaan aivan samanlaiseen kukoistukseensa auennut kuten vaikka Eteläja Keski-Euroopassa, mutta sen historia on tietenkin mielenkiintoinen. Puskuriin upotettujen lisäpitkien johdattamana lähdetään Autonovon koeajokiertueelle maanteiden jättiläisellä, Fiat 170 F. Aloitetaan! Iniziamo! Teksti: Juha Pokki · Kuvat: valmistajat ja jälleenmyyjät Vuosi on 1979. 35:llä, kuten merkintä näkyy ajan kaavan mukaan olevan. Tällä kertaa otetaan tarkasteluun Fiatkuorma-autojen historia aina alkuajoista Iveco-ajan alkuun saakka. Siksipä käymme läpi perheenjäsenet jokainen vuorollaan. Ja kun puhutaan Fiat-kuorma-autoista, olisi vähättelyä jättää pois ne muut automerkit, josta tämä kokonaisuus historian varrella muodostui. F iat on helppo mieltää erityisesti henkilöautovalmistajaksi, eikä ihme, onhan kyseessä yksi maailman suurimmista ja vanhimmista tekijöistä alallaan. Fiat-kuorma-autot olivat suomalaisessakin katu kuvassa normaali näky 1970–1980-vuosi kymmenillä. Fiat-kuorma-autojen jäljillä SUKUA Suurpetojen 48
Huomaa kaappariovet ja oikeanpuoleinen ohjaus. Jo vuonna 1903 tuotiin markkinoille myös ensimmäinen kuormaauto, Fiat 24 HP. 49. Useimmat näistä tunnetaan jälkeen päin lähinnä menevämpien vehkeiden, osa jopa luksuskulkijoiden tekijöinä. Kolmatta akselia tarjottiin Fiatiin tämän 621 P A :n myötä vuonna 1930. Uusia malleja ryhdyttiin kehittelemään heti tämän auton jälkeen. Fiat Fiat perustettiin vuonna 1899. Monet automerkit näkivät tässä selvän myyntisauman, joskaan kaikki eivät ole jääneet nykypäivään tästä asiasta muistuttamaan. Suomessa Fiat-kuorma-autoja edusti Hankkijan alainen Autonovo. Ensimmäisenä käsittelyyn otettiin OM eli Officine Meccaniche vuonna 1933. Raskaassa kalustossa ratti oli oikealla jopa 80-luvun alkuun. Nimi on lyhenne sanoista Fabricca Italiana Automobili Torino. Italiassa jokainen provinssi sai päättää ohjauksen kätisyyden, kunnes Mussolini vuonna 1921 määräsi liikenteen oikeanpuoleiseksi. 1900-luvun alun Euroopassa kilpaili lukuisia kuormaautovalmistajia. Tässä pari sähäkkää 625 N B -huoltoautoa 70-luvun alusta. Lisäksi alalla toimi myös esimerkiksi rautatiepuolelta lähtöisin oleva OM ja palokalustotehtaana aloittanut Magirus sekä useita muita tekijöitä. Tämä aiheutti tietenkin kovenevaa kilpailua kohti toista maailmansotaa mentäessä, ja Fiatilla päätettiin ottaa perinteiset keinot käyttöön: kilpailijoiden ostamisellahan saataisiin tilannetta selvitettyä. Kuorma-autovalmistus ei 1900-luvun alun Euroopassa suinkaan ollut harvinaista saati ihmeellistä. Tämä Torinon italialainen autotehdas oli heti alkumetreistä nimenomaan autoalan yritys. Aikomus oli siis jo heti alussa laajentaa myös tavarankuljetuskaluston pariin. Automobiilituotanto aloitettiin samana vuonna Fiat 3 ½ HP -mallisella pienellä hyrysysyllä, jonka mallimerkintä kuvasi suoraan moottorin hevosvoimalukua. Kaikilla oli visio siitä, miten kuorma-auto tulisi oikeasti tehdä ja kuinka juuri se oma merkki olisi muita parempi. Tässä tehdään 1954 esiteltyä Fiat 682 N2 -mallia. Fiat oli yksi menestyneimpiä, mutta esimerkiksi Hispano-Suiza, Alfa Romeo, Lancia, Isotta Fraschini ja Unic olivat myös kuorma-automerkkejä
Forza! 50 FIAT-KUORMA-AUTOT. Muita seuraajia ja raskaampia malleja olivat Tigrotto, ”Tiikerinpentu”, Tigre, ”Tiikeri”, Lupetto, ”Sudenpentu”, Cerbiatto, ”Saksanhirvi” ja Daino, ”Kuusipeura”. Talouskasvuun suunnattiin eläinten nimillä leikittelevällä kalustolla. OM Milanolainen OM oli erikoistunut raskaampaan puoleen kuten rautatiekalustoon ja kuorma-autoihin. Tässä kevyempään päähän tarjolla ovat 90, 80 ja 50. Bellisimo! 260 hevosvoimaa. Seuraavana vuonna henkilöautovalmistus lopetettiin, mutta kuorma-autojen tuotanto jatkui kovan maineen saaneella OM-tuotemerkillä. Nyt on järeyttä vuodelta 1974. 180 NC pitkällä hytillä ja kahdeksanakselisena yhdistelmänä! Grande! Ja teli nousee! Fantastico! On tykkipyörää. NC-sarjan kevyempien 80-, 90ja 100-mallien edeltäjä oli esimerkiksi tämä OM Tigrotto, jota valmistettiin vuosina 1957–1972. Hyötykuormaa sai mallista riippuen 4–6,5 tonnia. Itävallassa OM oli Steyr-OM, Saksassa Büssing-OM, Sveitsissä Saurer-OM ja Ranskassa Unic-OM. Fiat hankki OM:n osakeenemmistön vuonna 1933 ja kokonaan yritys sulautettiin Fiatiin 1938. Fiatin kanssa samana vuonna perustettu yritys oli tosin sekaantunut 20-luvulla urheiluautoihinkin. Toisen maailmansodan jälkeen Euroopan ja erityisesti Italian jälleenrakennusta tehtiinkin paljon OM-vetoisesti. Fiatin laajentumiskeinoksi valikoitui kilpailijoiden ostaminen pois markkinoilta. Kevyt OM Leoncino, ”Pikkuleijona”, oli varsinainen suosikki. Tigrotto oli saatavana 67-, 90-, ja 100-hevosvoimaisena OM:n omilla moottoreilla. NC tulee sanoista Nafta Cabinato, eli diesel ja pystyhytti. Nyt ollaan vuodessa 1972, ja uusi moderni NC-mallisto on esitelty. Näitä malleja myytiin myös naapurimaissa hieman lokalisoituna erityisesti merkin osalta
Unic ZU 122 Izoard sai nimensä Col d’Izoardista, erittäin haastavasta Tour de Francen nousuosuudesta, josta nimikaima kuulemma menisi leikiten. Hytin muotoilu oli rohkeaa, eikä suoria pintoja kuulemma ollut. Esadeltan seuraaja, vuonna 1970 esitelty Fiat 684, sai jo luvan rauhoittua jopa tylsän näköiseksi. Hispano-Suiza-sukujuuriakin omannut Pegaso oli perustettu 1946, ja päätuotteena olivat ensin henkilöautot. Unic Ranskalainen Unic oli perustettu vuonna 1905. Viimeinen Pegaso rullasi tehtaalta ulos 1994. Ensimmäinen kuorma-auto valmistettiin jo 1912. Pegaso Comet oli huikean suositun ja edistyksellisen Z-207 ”Barajas” -mallin seuraaja vuodelta 1961. Kovia kilpailijoita olivat Talbot ja Citroën. Unic päätti keskittyä laadukkaisiin kuormaautoihin vuodesta 1938 eteenpäin. Pegaso Espanjalaisella Pegasollakin on osansa tässä kuviossa, joskaan ei suoranaisesti Fiatin vaan sen seuraajan Ivecon myötä. Ensimmäiset vuosikymmenet se puuhaili lähinnä henkilöautojen, erityisesti taksien parissa. Suurin suosikki raskaammalla puolella oli Esadelta eri malleineen. Erityisesti Citroën Traction oli hinnoiteltu todella huomiotaherättävästi, ja asiakkaat päättivät vaihtaa luotettavuuden hintaan. Kyseessä on Lancia Esatau, tuttujen kesken Televisio. Tällä kertaa yhteistyötä tehtiin Leylandin kanssa, ja kauppa kävi: Espanja rakasti Pegasojaan. Tuote oli hyvä aikansa mittapuulla, jossain määrin jopa edistyksellinen. Pegaso-kuorma-autoista tuli yleinen näky Espanjassa, mutta kauppaa tehtiin myös Eurooppaan. 1930-luvun lopulle tultaessa henkilöautopuoli ajettiin kuitenkin alas. Vuonna 1952 yritys yhdisti voimansa Simcan kanssa. Hytin muotoilussa ei suoria peltejä tunnettu. Olihan hevosia sentään 180. Kun Espanja liittyi Euroopan Yhteisöön, monista valtionyrityksistä tuli kauppatavaraa. Fiat osti Lancian vuonna 1969. Valtio-omisteinen Pegaso ja emoyhtiö ENASA takoivat hyvää tulosta. Lancia Vuonna 1906 perustettu Lancia on yksi italialaisen autoteollisuuden suurista nimistä. 7/2020 51. Vuonna 1966 Fiat-ryhmä osti Unicin Simcalta, ja valmistajan tuotteet yhdistettiin Fiat-merkin alle niiltä osin kuin niiden valmistusta jatkettiin. Maailmansotien jälkeen vauhti yltyi tällä sektorilla. Tuotteina olivat myös bussit, työkoneet ja traktorit. Unicin henkilöautoja pidettiin erittäin luotettavina ja tarkkaan valmistettuina mutta ei kovin edistyksellisinä tai ominaisuuksiinsa nähden edullisina. Lancia tultiin tuntemaan erityisesti ennakkoluulottomasta muotoilustaan kuormaautojen suhteen. Vuonna 1990 Fiat-kuorma-autokonsernin seuraaja Iveco iski kaupoille ja hankki Pegason talliinsa. Uskotaan. 80-luvulle tultaessa Euroopan kuormaautomarkkina alkoi ylikuumentua tarjonnan osalta. Maskistakin sen tuntee
Näitä tehtiin vuosina 1981–1989. 52 FIAT-KUORMA-AUTOT. Näin mentiin 1970-luvun alkuun, kunnes öljykriisi alkoi kurittaa eurooppalaisia kuorma-autovalmistajia. Magirus väistyi kuorma-automerkkinä 80-luvun alussa. Neljän suuren valmistajan ryhmä, Club of Four, perustettiin Renault-SAVIEMin, Volvon, DAFin ja KHD:n kesken, jotta ainakin hyttisuunnittelua ja -tuotantoa voitiin yhtenäistää. Onko se. Fiat ja KHD tekivät kuitenkin vuonna 1974 sopimuksen, jonka myötä Magirus siirtyi osaksi vuonna 1975 perustettavaa Ivecoa ennen kuin yhtään hyttiä oli ehditty valmistaa. Ettei vain olisi. Taitaa olla Iveco-Fiat 190.38 Turbo eli peräti 17-litraisella kasikoneella ja 381 hevosvoimalla. Magirus 1866 perustettu Magirus on sarjan ikänestori. Monesta osasta on siis nykyinen Iveco muovattu. Tämä tarkoitti sitä, että moni tuttu merkki ja malli karsiutui viimeistään tässä vaiheessa ja Ivecosta alkoi muovautua yhtenäinen, nykyaikaista rationaalista kuormaautosuunnittelua edustava yritys. Tällä matkalla mukaan liitettiin myös 52 % osuus Fordin kuorma-autotuotannon osakkeista, jonka myötä muodostui yhteistyöallianssi. Toiminta alkoi palokaluston valmistamisella. Vuonna 1975 syntyi Iveco, ja samalla alkoi vimmattu toiminnan järkeistäminen. Näin Neljän Kerhon hytti päätyi Magiruksen lisäksi Ivecoon. Suomessa Magirus sai jalansijaa aluksi rahtiautona ja myöhemmin erityisesti raskaissa maansiirtoja puunkuljetustehtävissä Sieltä se jyskyttää. Lisäksi ryhmään liitettiin erityisesti dumppereita ja maastokuorma-autoja valmistava Astra. Konserni tuotti moottoreita, kuorma-autoja, työkoneita, traktoreita, busseja, sotilasajoneuvoja ja palokalustoa tuotemerkeillä Magirus, Deutz ja Magirus-Deutz. Ensimmäisenä työnsarkana oli tietenkin asioiden järkeistäminen. Vuonna 1936 Magirus yhdistyi Humboldt-Deutzmotoren -moottoritehtaan kanssa ja kahta vuotta myöhemmin Klöckner Werke -konepajan kanssa, jolloin tuloksena oli KHD, Klöckner-Humboldt-Deutz. Yrityssulautusten jäljiltä Ivecon ensimmäisten vuosien tuotevalikoimassa oli huikeat noin 200 erilaista perusmallia ja 600 erilaista versiota aina kevyestä pakettiautokalustosta yli 40 tonnin kuorma-autoihin, busseihin, ja moottoreihin. Vuonna 1917 valikoimaan liittyivät kuorma-autot ja bussit. Iveco Vuonna 1975 tämä kokonaisuus sitten haalattiin yhteen muodostamalla IVECO, Industrial Vehicles Corporation
Auto oli valmistuksessa vuosina 1972–1977. Mutta nousu ei ollut räjähdysmäistä. Menekki ei ollut mitenkään hurjaa. Fiat-kuorma-autot Suomessa Edellä mainituista merkeistä Suomessa tarjolla on ollut käytännössä Fiatia ja Magirusta. Suuret markkinat ovat maailmalla, ja Suomi osana niitä. Tähän kauniiseen ja vielä kilvittämättömän tuoreeseen 170-sarjan yksilöön vuodelta 1979 on aika päättää tämä tarina. Hankkija lopetti autokaupan teon vuonna 1987, ja sittemmin Iveco on käynyt muutamankin nimen alla, mutta aina se siellä joukossa sinnittelee. Vuorisen 100 NC:llä. Viereisen kuvan kevyt Z-sarja oli alkujaan jo OM Lupetto -linjalta versonut sukuhaara, joka eli vuoteen 1991. Jaffa ja muut janojuomat ovat saaneet kyytiä tällä O. Piti odottaa Hankkija-vetoisen Autonovon toiminnan käynnistymiseen vuonna 1962, jotta raskaampaa kalustoa ja bussialustoja voitiin alkaa toden teolla odotella Suomen maanteille. Fiat-kuorma-autoja oli jonkin verran Puolustusvoimilla, yksityisillä kuljetusliikkeillä ja esimerkiksi palokunnilla. Kouhian Joukolle on tullut ajoon Fiat-Iveco 170.35 eli 352-hevosvoimainen rekkaveturi. Kyseisenä vuonna 1973 henkilö-Fiateja kilvitettiin peräti 15 000 kappaletta. Vuosi ei kaiketi 1980:sta paljoa heitä. Esimerkiksi vuonna 1963 italialaisia kuorma-autoja rekisteröitiin Suomessa seitsemän ja kaikkiaan kilpiin vietiin 4979 kuorma-autoa. Kohtalaisesta noususta huolimatta tulos oli kovin pieni, sillä samaan aikaan Fiat-henkilöautot nauttivat suurta suosiota. Kymmenen vuotta myöhemmin, 1973, luku oli 78, kun kokonaisrekisteröintimäärä oli noussut vain hieman, 5189 autoon. 7/2020 53. Unskan ajossakin merkkiä nähtiin. Fiatia toi maahan aluksi Walfrid Alftan Oy vuosina 1913–1932
Työnjohtaja sanoi, että kuule poika, täällä kysytään aina, että kuinka ohutta!” Korkeakouluopintojensa alkuvaiheessa Lauri oli kesätöissä Kaskisissa tukkikuljettimia valmistavassa Tähkä Oy:ssä hitsaajana. Siellä Ketonen perehtyi sahalaitosten toimintaan. Sillä seudulla oli Valmet, Pinomäki ja Lokomo eli Suomen metsäkoneitten huippuja. Korkeakoulun professori Kauko Aho oli tehnyt väitöskirjan maatalouskoneiden käyttämisestä metsätaloudessa. ”Tampereella ollessani tutustuin uudestaan metsätalouteen. Ja se oli Laurille jo neljäs omatekoinen traktori. VAKAASTI TELOILLAAN Kone-Ketonen alkoi 80-luvun alussa valmistaa telasyötöllä varustettuja harvesteripäitä. Aluksi maatalouskoneet tuntuivatkin omimmalta alalta, sillä Ketonen on maatilan poikia. ”Menin vuonna 1972 tekniseen opistoon Poriin ja olin samaan aikaan neljänä kesänä Rosenlewilla prototyyppiosastolla harjoittelijana. Puhuimme myös koneenrakennuksen erilaisista filosofioista ja metsätalouden muutoksista muilla mantereilla. Lauri Ketonen 54. Laman myötä töitä ei kuitenkaan ollut. Ne olivat kaksi aivan eri maailmaa. Aikatauluttaminen oli toinen hyvä oppi.” Eräs tapaus on jäänyt koko alaa kuvaavana mieleen. ”Isossa talossa oli esimerkiksi reikien paikat ja koot standardisoitu. Menin työnjohtajalta kysymään, että kuinkahan paksua tämän aineen pitäisi olla. Teksti: Mika Rassi · Kuvat: Kone-Ketonen T euvalta kotoisin oleva Lauri Ketonen oli koneenrakentajana julkisuudessa jo reippaasti alle parikymppisenä vuonna 1968. Ala ei ollut aivan outo, sillä isänsä mukana Lauri oli käynyt myös metsätöissä hieman yli kymmenen vanhasta asti. ”Kerran kun teimme prototyyppiä, eräästä kuvasta puuttui materiaalin paksuus. Ymmärsin, että on tärkeää olla standardit, joiden mukaan edetään. Monet opiskelijat tekivät diplomitöitä näille valmistajille”, Ketonen muistelee. Juttelimme yrityksen perustajan Lauri Ketosen kanssa ja tutustuimme hänen metsäkonejuuriinsa. Tämän myötä hän ymmärsi, että eri aloilla painottuvat eri kriteerit. Siellä opin maatalouskoneiden, lähinnä äkeiden ja puimureiden tuotekehitystä. Tuolloin Koneviesti kirjoitti Ketosen 15-vuotiaana rakentamasta traktorista. Lauri lähti jatkamaan opiskelua tekniseen korkeakouluun Tampereelle, jossa metsäkoneet olivat vahvasti esillä. Maatalouspuolella tärkeintä oli, että koLauri Ketosen ensimmäinen telakäyttöinen syöttölaite valmistui 70-luvun lopulla. Eri maailmat Rosenlewillä Lauri Ketonen kertoo oppineensa järjestelmällisyyden merkityksen. Se oli hyvä paikka, testejä tehtiin paljon.” Vuonna 1976 koneinsinööriksi valmistuttuaan Ketonen olisi kernaasti jäänyt töihin Rosenlewille. ”Maatalouspuolella kysyttiin, kuinka ohutta, sahapuolella kysyttiin, kuinka paksua
Ketonen rakensi autotallissa kourakoneen prototyypin, jonka syöttölaitteessa oli neljä rullaa. Sakari vastasi, että on, mutta ne kestävät vain viikon.” Telasyötöllä oli siis ehkä sittenkin tulevaisuutta. Sitä testattiin keväällä 1978 ja syötössä huomattiin pulmia hyvin märillä puilla. ”Kesällä 1983 olin Elmiassa. Telan täytyy olla rajua tekoa. Palkkatyön ohessa hän jatkoi diplomityötään eli kouraprosessorin suunnittelua. Tämänkin hän havaitsi kouriintuntuvasti eri aloilla työskennellessään. Tähkällä olin kuitenkin oppinut niksejä vahinkojen minimointiin.” Vuonna 1978 Ketonen palasi Tähkälle töihin, nyt suunnittelijaksi. Rakenne patentoitiin, saimme myydä lisenssiä siitä, ja niin tuli rahaa tuotekehitykseen.” ”Pinomäki sanoi, että kumipyörät kestävät vain viikon.” 55. Myöskään markkinassa ei ole samanlaista sykliä kuin maataloudessa.” Kouran pariin Korkeakoulussa ollessaan Lauri Ketonen alkoi suunnitella kevyttä harvesteria, joka olisi edullinen ja näppärä. ”Suomessa maatalouskoneitten testaamiselle on vuosittain hyvin vähän aikaa. Testilaite oli ollut Veljekset Myllykankaan käytössä joulukuusta 1983. Kone-Ketonen selvisi 90-luvun alun laman yli ison japanilaistilauksen avulla. Rullasyöttökoneessa oli ongelmia, mutta työnäytös saatiin jutuntekopäivänä vietyä kunnialla läpi. Havaittuaan rullasyötön ongelmalliseksi Lauri alkoi epäillen tutkia telasyöttöä. Maatalouskoneiden rakentaminen on syklistä hommaa. Jo vuonna 1979 valmistui ensimmäinen telakoneen prototyyppi. Tuohon aikaan oli muitakin telasyöttökokeiluja. neet ovat kevyitä. Tämä 80-luvun alun prototyyppi toimi vielä mekaanisella voimansiirrolla, mutta telat alkoivat jo olla sarjatuotantoon valmiit. Sahapuolella piti tekniikan olla varmaa. Se kului nopeasti tietyistä paikoista. Japani vakiintui sittemmin yrityksen parhaaksi vientimaaksi. Alustakoneena Myllykankailla oli Kockums 836 -kuormatraktori ja kuormaimena Cranab 6015. Sanoin hänelle, että näyttää olevan kaikilla muilla kumipyöriä. Tampereella ollessaan Ketonen oli tutustunut Sakari Pinomäkeen, joka myöhemmin antoi uudelle tekijälle ratkaisevaa kannustusta – vaikkakin tietämättään. Sen tekemiseen auttoi Tähkältä saatu kokemus. Kestävän tuotantomallin tekeminen jäi hautumaan. Ajattelin, ettei telasyöttöä kannata enää suunnitella, kun kaikki siirtyvät kumirulliin. Mutta Pinomäelläkin oli siellä osasto ja iso metallirullakone esitteillä. Meidän rakenteessamme saatiin kuluminen tasattua joka lenkille telassa. Koneen rakentaminen eteni hissukseen, eikä Lauri ollut vielä ratkaissut, lähteekö hän tosissaan metsäkonevalmistukseen mukaan. En uskonut sen toimivan, koska isotkin ketjut hajosivat, kun pieni tikku meni väliin. Kenties Ketonen kallistui metsäkoneiden puolelle myös siksi, ettei niiden tekeminen ja myynti ole maatalouskoneiden tapaan kausiluonteista. Sen työmaiksi hän ajatteli erityisesti harvennushakkuut, joihin sen ajan isot häntäkoneet olivat kömpelöitä. Mikä teki Ketosen ratkaisusta erityisen kestävän. Jos trukki ajoi kuljetinta päin, kuljettimen täytyi kestää se.” Jotakin näiden maailmojen väliltä Ketonen on saanut toteuttaa harvesteripäiden kanssa. Luovan koneensuunnittelun opetuksessa oli tuolloin uutta se, että yhtä totuttua ratkaisua ei pidetty ainoana oikeana. heinäkuuta 1978 Aamulehti ihmetteli diplomi-insinöörikokelaan autotallissa rakentamaa metsäkonetta. Silloin siellä oli paljon kumipyöräisiä kouramotoja. 70-luvun lopulta lähtien Lauri Ketonen testasi teloja syöttölaitteessa petyttyään rullien toimintaan. Lauri tuli näyttelystä niin innostuneena Sakarin sanoista, että sai jo loppuvuodesta telasyöttökoneensa valmiiksi. 12. ”Ongelma oli ketjun rakenteessa ja materiaalissa”, Ketonen kertoo. ”Tähkällä olin tullut hyvin kriittiseksi telasyötön suhteen. Metsäkonepuolella testikausi on ympärivuotinen. Metsäteho testasi Keto 100 -prosessoria lokakuussa 1984 ja antoi siitä myönteisen lausunnon katsauksessaan vuonna 1985. Jos kone on valmis, aina voidaan mennä testaamaan. ”Standardiketju ei soveltunut siihen. Tela syötti hyvin, mutta sitä oli mahdotonta soveltaa sarjatuotantoon
Ei ollut enää sen jälkeen ongelmia. ”Mieluummin olen mukana, jos porukka vain hyväksyy. Ne olivat ketterämpiä yksiköitä kuin isot häntäkoneet. Maailma muuttuu Vuonna 1984 Lauri jätti päivätyönsä ja perusti Kone-Ketosen. Ruotsiin Kone-Ketonen on myynyt koneita aivan alkuvuosistaan lähtien. Vuosikymmenten aikana Lauri onkin saanut havainnoida aitiopaikalta eri metsätalousmaiden muuttumista. Pelkäsin, että koko bisnes kaatuu siihen.” Amerikan-maahantuoja ehdotti Ketoselle telamittausta, jonka tarkkuudesta Laurilla oli epäilyksensä. Kokonaan eläkkeelle jääminen soveltuu vain muutamille.” Tänä vuonna 70 vuotta täyttävä Lauri Ketonen ei malta pysyä poissa Kone-Ketosen tuotekehityksestä. Lisäksi syöttötelat kehittyvät: leveillä yli 200 millimetrin teloilla voidaan syöttää useita puita yhtä aikaa. Mittalaitelegenda Tapio Miettinen tuli hätiin ja lähti osien kanssa rapakon taa ”Sitten saatiin mitta kohdalleen. Nyt mies haluaa lisätä pienten kaivinkoneiden määrää harvesterialustoina. Sillä lailla me selvisimme siitä lamasta.” Pian sen jälkeen Kone-Ketonen pääsi myös Japanin sisämarkkinoille. Niissä oli myös vähemmän automatiikkaa. ”90-luvulla olin Pohjois-Amerikassa. Osinakin asiakkaat hakivat niitä.” Ketonen oli oman arvionsa mukaan liikkeellä oikeaan aikaan oikeanlaisen koneen kanssa. ”Kysyntä oli aivan käsittämätöntä, kaikki vietiin käsistä. ”Suurin osa Japanin metsistä on toisen maailmansodan jälkeen järjestelmällisesti istutettuja, ja siellä puut ovat kasvaneet koko ajan. ”Kun lama tuli, japanilaiset tilasivat meiltä yllättäen yli 70 hakkuupäätä Venäjän kaasulinjatyömaalle. Amerikan isojen puiden mitan suhteen meinasi jo tulla toppi koko touhulle. Häntäkoneessa oli pakko olla automatiikkaa, että saatiin seuraavaa puuta kaataa samaan aikaan kun edellistä käsiteltiin. Pajalta hän ei silti malta olla pois. Puut ovat suurentuneet noin 15 senttiä tänä aikana.” Pohjois-Amerikassa on käynyt päinvastoin. ”Sinne on viety oikein suuria koneita, nyt viedään pienempiä. Keto 100 -mallit ovat olleet tuotannossa 80-luvun alkupuolelta saakka. Lauri tuli kotiin ja heti pantiin työn alle anturilaitteet. Siellä on ollut paljon metsätuhoja, ja isoja metsiä on hakattu runsaasti. Silloin niiden paino oli noin 300 kilogrammaa, ja ne todistivat, että hyvin kevyetkin kuormainharvesterit ovat käyttökelpoisia. Mutta jo ennen Japania oli päästy kestävän viennin makuun. Vanha isäntä on päässyt eroon johtajan lisääntyvistä velvollisuuksista. Yritykselle järjestyi rahoitus, työvoimaa ja toimipaikka Kristiinankaupungista. Siellä ajettiin pitkiä tukkeja, ja tarkkuusvaatimus oli kova. Kaatava koura ja isompi malli tuotiin markkinoille hyvin pian. Siitä Ketonen selvisi kohtalon oikulla. Aluksi veimme sinne pieniä koneita, mutta nyt menee isoimpia malleja. Häntäkoneella työ piti myös suunnitella aika hyvin, koska sillä on vaikea edetä umpimetsään.” Kone-Ketosella ei ollut alkuvaiheessakaan isoja teknisiä ongelmia. Uudella kouralla riitti ostajia. Siellä on pysytty, ja sinne menee vähän alle sata konetta vuosittain. Vuonna 1992 meillä oli täysi rähinä päällä. ”Vuonna 1992 meillä oli täysi rähinä päällä.” 56 LAURI KETONEN. Niinpä nyt hakataan pienempiä.” Piukat paikat Mutta ei Ketosellakaan aina kaikki ole käynyt kuin tanssi. Emme saaneet mittaa pysymään kohdallaan. Syksyllä Laurille tulee mittariin 70 vuotta. Töitä oli niin paljon, että juuri ja juuri ehdimme tehdä kaiken. Metsätehon testi antoi Keto-prosessorille hyvän mainesanan. ”Se oli murrosaikaa, jolloin kourakoneet alkoivat toimia. Kotimaan myynti pysyi hyvänä 90-luvun alun lamaan saakka. Sitä varten kehitetään turvallisempia teräketjuja ja hybridihydrauliikkaa. Pohjois-Amerikka tuli mukaan 80–90-luvun taitteessa. Ratkaisu oli aika yllättävä.” Vaikka Lauri on maaliskuussa väistynyt Kone-Ketosen toimitusjohtajan paikalta, on työlistalla vielä pari kiperää pulmaa, jotka hän haluaa selvittää. Urean läpivienti ympäripyörivässä rotaattorissa on osapuilleen ratkaistu. Satasten paino on nykyään miltei tuplaantunut alkuvuosista, mutta isäntälinjan Keto Forst -harvesterit ovat edelleen yhtä kevyitä kuin vanhat 100-mallit
37 90 + kaupan päälle avaimenperä 37 90 + kaupan päälle avaimenperä 37 90 + kaupan päälle avaimenperä 37 90 + kaupan päälle avaimenperä 37 90 + kaupan päälle avaimenperä 9 90 Avaimenperän arvo: Verkkokauppa osoitteessa: www.supermarket.?. 02-868 3000 | Eurajoki www.vrp-makela.fi ”PITÄISIKÖ TALLIN VANHIMMALLE HANKKIA UUDET RENKAAT?” Nautinnolliset lukuhetket! Tilaa kirjat osoitteesta: www.supermarket.. Suuri Valmet -traktorikirja Upea teos kaikille Suomen teollisuusja maatalous historiasta kiinnostuneille. Deeren Deeren Puh. 216 sivua
M E T S Ä T A L O U S K O N E I T A S A K S A N D E M O K R A A T T I S E S S A T A S AV A L L A S S A V U O N N A 19 8 1 35 vuotta toisen maailmansodan jälkeen DDR:n metsät olivat nuoria. Siellä siitä tehtiin 70–80-luvun taitteessa kehittyneempi versio. Karsintakone EA 20 Itä-Saksan metsäkoneiden sarjassa saamme jälleen työmaalle yhden värkin, joka on tehty lähinnä havupropsin karsintaan. Ulottuvuus oli kolmisen metriä. Armeijan hallussa oli paljon metsiä niin sotilasharjoituksia kuin päällystön metsästyshuveja varten, mutta lisäksi näissä sotilasmetsissä harjoitettiin samanlaista metsätaloutta kuin valtionmetPuun syöttö oli telavetoinen. Miestyö kävi hitaasti, joten halpoja käsittelyratkaisuja etsittiin moniaalla. Vanha kone painoi 755 kilogrammaa, uusi vain 500. Telojen veto oli mekaaninen: ne saivat voimansa suoraan traktorin ulosotosta. sissä. EA 20:n paranneltu malli toimi täysin hydraulisesti, ja letkusto oli sen mukainen. Aiemmin puun nopeus koneessa oli ollut viisi, nyt se oli kuusi metriä sekunnissa. Itä-Saksan puolustusministeriössä toimi omana yksikkönään metsätalousosasto. Aiemmin oli tarvittu valkovenäläinen MTZ-50/52 tai MTZ-80/82, nyt asian ajoi romanialainen Universal 445 V. Rungon suurin läpimitta oli 20 senttimetriä. Kuulonkin vakuuteltiin säästyvän, kun masiinaa manööveerattiin kauempana metelistä. Keskisessä Itä-Saksassa sijaitsi sotilaallisten metsälaitosten pääkonepaja, Züllsdorfin kansanyhtiö. Uudistuneen koneen käyttö tapahtui sähköisellä kaukosäätimellä, joka oli kytketty johdolla koneeseen. Käyttäjän luvattiin pääsevän kauko-ohjauksen ansiosta pois vaara-alueelta, mutta kovin kauas ei ohjaimen johto antanut karata. Näin saatiin käyttäjä pois vaara-alueelta. Rungon läpimitta sai olla enintään 20 senttimetriä. Siellä kehitettiin vuonna 1977 traktorin nostolaitteeseen kiinnitettävä karsintakone EA 20. Leikkuuterien luvattiin yltävän kokonaan rungon ympäri, kun läpimitta oli 15 senttiä. Puu puristettiin pyörivien piikkitelojen väliin, jotka vetivät rungon leikkuuterien läpi. Työsaavutukseksi oletettiin noin 13 kiintokuutiometriä työvuorossa. Uusi ominaisuus oli pyörivä pöytä, jossa sekä kuormain että karsija olivat kiinni. Konetta valmistettiin Züllsdorfin lisäksi Warenin metsätekniikkakombinaatissa Pohjois-DDR:ssä. Valtapuu oli mänty, ja se oli kylvetty tai istutettu tiheisiin riveihin. Tällä kertaa jäljet johtavat DDR:n puolustusvoimiin. Parannellun koneversion vetotelat toimivat hydraulisesti. Sen eteen kelpasi nyt pienempi traktori. Karsintamenetelmä oli moniin muihin itäsaksalaisiin karsijoihin verrattuna nykyaikainen. Monista metsäkoneista poiketen EA 20 sopi myös naisten käytettäväksi. Ne tekivät yhteistyötä paitsi keskenään myös valtion metsälaitosten kanssa. Noin 3600 kilogrammaa painanut yhdistelmä oli keventynyt niin, että se painoi enää 2590 kiloa. Alueet olivat pääosin hiekkakangasta. Siksi maassa oli yhdeksän sotilaallista metsätalouslaitosta, joissa kaikissa oli konepaja. Koneen hallintalaitteet olivat kiinni koneessa itsessään, joten käyttäjä seisoi koneen vieressä alttiina vaaroille. Siinä oli oma kuormain, jolla karsittava runko nostettiin koneeseen. Toteutus oli vielä hieman alkeellinen. Puut olivat ohuita ja lyhyitä mutta niitä oli paljon. 58
TILAA KONEURAKOINTI Tutustu ja tilaa: www.koneurakointi.. Sany SY365C 6 414887 200110 2 7 72 00 11 -2 00 7 PAL VKO 2020-51 Viipale mediat 7/2020 • Hinta 9,50 € • www.koneurakointi.?. N U M E R O 5 5 K O N E U R A K O IN T I 7/ 2 2 • RAUHALLISEEN TAPAAN VELJEKSET REINIKAINEN OY HAKETUSPALVELU J. MICKOS OY UUTUUDET OSAO TAIVALKOSKI LOKOMO 909 TURBO RAANUJÄRVEN KONETYÖ OY TROMBIA FREE WILLE 475 SANY! Se on se MOTOKO MIELENKIINTOINEN JA MODERNI TUORE SUOMALAISEN IDEOINNIN JA KONERAKENTAMISEN SAAVUTUS
ARMEIJAN HARMAAT Riihimäellä oli sota-aikana Sakon ohella muutakin sotilasvarustetuotantoa. Itse puvusta monella onkin omakohtaista kokemusta. Teksti: Kari Mattila Kuvat: SA-kuva Leikkuuosastolla kankaat leikataan kaavan mukaiseen muotoon nippu kerrallaan. Puolustusvoimien kuva-arkistossa pääsee kurkistamaan harmaan univormun valmistusmenetelmiin ja käytössä olleisiin koneisiin. Sakon tiloissa pukutehdas oli vuokralla vuoteen 1954 saakka. Pukimon nimi vaihtui myöhemmin Valtion Pukutehtaaksi. Valokuvaaja Akseli Neittamo tallensi Valtion Pukutehtaan toimintaa kesällä 1941. S otilaskäyttöön tarkoitettujen sarkapukujen valmistus Riihimäellä alkoi vuonna 1931, jolloin aiemmin Hämeenlinnassa toiminut Armeijan Pukimo sai käyttöönsä tilat Sakon konepajarakennuksesta. 60
Asepuvun ohella Riihimäellä valmistettiin päähineet kesäja talvikäyttöön. Neulontaosaston ompelukoneet ovat useimmille tutun näköisiä vehkeitä. Neulontaosastolla kankaista ommellaan valmiit asusteet. Ompelijoiden ilmeistä päätellen valokuvaajan vierailu on tuonut piristystä pitkään työpäivään. Puku ei ole valmis ennen kuin jokainen ryppy on siloteltu. Prässäystä tehtiin käsityönä sekä koneita apuna käyttäen. Napinläven neulonnassa käytetty kone on harvinaisempi näky. 61
”Osallistujia varmaankin riittäisi, vaikka tapahtumapaikkoja olisi useampiakin.” Jäämme jännityksellä odottelemaan, missä veteraanitraktorit pääsevät ensi syksynä kääntämään sänkeä mullokselle. Nyt ei kuitenkaan valmisteltu kilpailua, vaan vapaamuotoista kyntötapahtumaa rennolla meiningillä. ”Lähdin mukaan järjestelyihin, kun Arto Jussila otti minuun yhteyttä ja kyseli, löytyisikö lähistöltä sopivaa paikkaa kyntötapahtumalle”, sanoo Elg. T apahtuman puuhamiehinä toimivat lähiseudulla asuvat maamoottorija traktoriharrastaja Arto Jussila ja veteraanitraktoreiden kilpakynnön nelinkertainen suomenmestari Reijo Elg. ”Illansuussa hoidimme vielä päisteet kuntoon ja saimme luovuttaa pellon kokonaan kynnettynä omistajalleen”, Elg jatkaa. Päivämäärä ja paikka saatiin lyötyä lukkoon, kun Jari Jussila lupautui antamaan peltonsa tapahtuman käyttöön. ”Veljeni voitti aikanaan kolme suomenmestaruutta 1950-luvulla ja voitin itse nuorten sarjan kahdesti vuosina 1964 ja 1965”, Reijo muistelee kyntöinnostuksen alkuaikoja. 62. Veteraanitraktorit kokoontuivat kyntöpäivään Nurmijärven Perttulaan lokakuun ensimmäisenä lauantaina. Sää suosi tapahtumaa. ”Peltoa olisi saanut olla parin hehtaarin verran lisää”, Jussila tuumaa. Veteraanitraktorit kyntöhommissa NURMIJÄRVI 3.10. Jatkoa ei ole vielä ehditty suunnittelemaan. Monenmerkkisiä vetokoneita Kaikki halukkaat saivat osallistua, eikä kyntöjälkeä arvosteltu virallisesti. Teksti ja kuvat: Lea Lahti Tapahtuman puuhamies Arto Jussila ehti itsekin päivän mittaan kyntämään muutaman kierroksen. Osa paikan päälle saapuneista vierailijoista viihtyi pellon laidalla koko päivän kyntöjälkiä vertaillen sekä traktoreita ja auroja tutkien. ”Ensi vuonna toiset järjestäjät voisivat toteuttaa tapahtuman samalla idealla jollakin toisella paikkakunnalla”, Reijo ehdottaa. Pikku-Valmeteja ja Massikoita oli useampi – ja olipa kyntötöissä mukana yksi autotraktorikin. Heinämaan konekerhon häkäpönttö-Ferguson herätti hämmästystä niin ikään. Poutakelissä Jussilan tilan pellolla nähtiin maata kääntämässä monta tuttua traktorimerkkiä, muun muassa Zetor, Fordson ja pari Volvoa. ”Suvussamme on 1950-luvulta lähtien osallistuttu kyntökisoihin”, Elg kertoo. ”Kaikki sujui hyvin ja suunnitelmien mukaan, ollaan kaikin puolin tyytyväisiä”, miehet toteavat yhteen ääneen. Pelto loppui kesken Pitkiä taukoja eivät kyntäjät malttaneet pitää. Kuskit innostuivat kyntämään niin ahkerasti, että koko viiden hehtaarin ala oli käännetty jo pari tuntia ennen etukäteen ilmoitettua loppumisaikaa. Idea on lähtöisin sieltä”, Arto kertoo. Telttakahviosta sai ostaa kahvia, makkaraa ja pientä purtavaa. Tyyni poutakeli tarjosi ihanteelliset olosuhteet hytittömien koneiden kuskeille ja paikalle saapuneelle yleisölle. ”Omien laskujeni mukaan tontilla oli parhaimmillaan 18 traktoria”, Arto Jussila toteaa. Kun Jokelan tapahtumaa ei ollut viiteen vuoteen järjestetty, innostui Arto itse puuhaamaan vastaavanlaista. ”Samantapainen vanhojen traktoreiden kyntöpäivä on aiemmin toteutettu Hyvinkään lähellä Jokelassa Eerolan tilalla
63. Elgin kilpakyntöaurojen varustukseen kuuluvat kätevästi saatavilla olevat työkalut ja mitat. Kyntömestari Reijo Elgin pojanpojat olivat innolla vuoronperään Massey Fergusonin ratissa. Arto Jussilan Zetorin perässä olevat kaksisiipiset Kverneland-aurat tutkittavana. Yleisö oli tarkkana, kun nelinkertainen veteraanitraktorikynnön suomenmestari Reijo Elg laski aurat maahan. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Taito siirtyy, kun kokenempi neuvoo nuorempaa. Elgin suvun nuoriso osallistui ahkerasti kyntönäytökseen
Kyntöpäivä oli suunnattu ensisijaisesti hytittömille traktoreille, mutta sopivan ikäisellä hytilliselläkin sai osallistua. Sipoolainen Johan Lindström käänsi sänkeä kaksipyttyisellä Volvollaan. Viettävä pelto tuotti hieman vaikeuksia vanhoille takavetotraktoreille, kun ylämäkeen kynnettiin. Heikki Hakamäki ja hytillinen MF 35 olivat tervetulleita mukaan. Karri ”Kuge” Kivinen käänsi maata Jouni Lappalaisen upeasti patinoituneella Super Majorilla. 64 KYNTÖPÄIVÄ PERTTULASSA. Etulalalla Martti Ronkainen ja perheen toinen Valmet 20 vuodelta 1956. Antero Vilander kynti isoisänsä vuonna 1949 ostamalla autotraktorilla. Heinämaan konekerhon häkäpönttö-Ferguson hämmästytti paikalle saapunutta yleisöä. Nuoria kyntäjiä nähtiin ilahduttavan paljon. Veli-Matti Arola esitteli konetta monen vuoden kokemuksella. Työkoneen tarina kerrottiin numerossa 1/2016. Valmet-Martta Anne Ronkainen ahkeroi yksisiipisen auran kera vuosimallin 1956 Valmet 20:llä
Volvo BM Buster 320 pinnisteli pellolla kaksisiipisten aurojen kera. Häkäpönttö-Fergusonin ympärillä riitti kiinnostuneita. 7/2020 65. Henrik Verkkoniemi osallistui kyntöpäivään Valmet 15:lla. Elgin suvun nuori mies pääsi testaamaan kyntöä Arto Havulehdon MF 35:lla. Pikku-Valmet riittää yksisiipisen auran eteen, Zetorin perässä kaksikin siipeä kulkee kevyesti. Porin konepajan valmistamat jykevät Sampo-aurat ovat vuodelta 1962. Pertti Suomi ahkeroi kolmeviitosella Massikalla. Erilaisten aurojen vertailu ja niiden ominaisuuksien tutkiminen kuului olennaisena osana päivän ohjelmaan
Eemeli ja Ville Jokela 66. Huonokuntoisetkin traktorit kursitaan omassa pajassa kuntoon. SAKSALAINEN KASVATUS Jokelan traktoriveljekset ovat saaneet verenperintönä taipumuksen saksalaisiin koneisiin
Ainakin kotikasvatus. Loimaalaiset Eemeli ja Ville Jokela ovat saksalaisten vanhojen traktoreiden harrastajia, jotka osaavat myös laittaa koneensa kuntoon. Vanhempi ja nuorempi sukupolvikaan ei aina malta pitää näppejään erossa veljesten puuhista. Se on ollut sellainen, että saksalaisia ajoneuvoja pidetään arvossa. ”Se harrastus jäi, ja rahat piti tunkea jonnekin. Lisäksi tarjoutui niin tilaisuus kuin motiivi. ”Harrastuksen kriteerit tämäkin täyttää: kaikki raha ja vapaa-aika menee”, Eemeli lisää. Teksti ja kuvat: Mika Rassi H ytittömien traktoreiden keräilijät tuppaavat olemaan voittopuolisesti eläkeväkeä. Kaikki raha ja vapaa-aika Mikä sitten usutti Jokelat Saksan kopittomien kimppuun. Veljekset harrastivat aiemmin jokamiesluokan kilpaajoja, mutta kymmenisen vuotta sitten autokisaaminen loppui. Eemeli, Ville, Villen poika Väinö ja Risto Jokela – traktorimiehiä kolmessa polvessa. Ruvettiin harrastamaan näitä traktoreita”, Ville sanoo. Akselin edessä näkyvä etupaino oli lisävaruste. Moottorikoneistuksissa joudumme vähän käyttämään ulkopuolisia, mutta niistäkin saamme osan tehtyä.” 4 L 1:n moottori on tehty yhteistyössä Güldnerin kanssa, ja siihen saa osia Euroopasta hyvin. ”Suurin piirtein kaiken pystymme tekemään itse. Entisten harrastusten peruja lienee, että Jokelat kunnostavat traktoriensa vakavatkin puutteet omin avuin. ”Suurin piirtein kaiken pystymme tekemään itse.” 7/2020 67. Vaan johtuu se joskus nuorempienkin mieleen alkaa hankkia ja kunnostaa veteraanikoneita. Kotitilalta on myös löytynyt kipinä molempien lempimerkeille. Jos ei heti onnistu, tehdään sitten työkalut, joilla onnistuu
”Me hankimme erän työstökoneita, sorvin, jyrsimen ja metallihöylän, ja opettelimme käyttämään niitä. Ne tehtiin itse – tyynyjä lukuun ottamatta. Ville veikkaa, että Pohjanmaa olisi umpimetsää ilman tätä MANia, niin työtä tehneen näköinen se oli ennen entisöintiä. Otin siitä valokuvia, jossa nuo etuvedon osat näkyvät. MAN 4 L 1 MOOTTORI MAN D 9532 M 180, kaksisylinterinen 1835-kuutioinen suoraruiskutteinen dieselmoottori, teho 25 hevosvoimaa, 1800 kierrosta minuutissa VAIHTEISTO 6+1 (ZF A 8/6) RENKAAT edessä 6.00–20, takana 10–28 MITAT paino 1665 kg, pituus 2820 mm, leveys 1460 mm, korkeus 1630 mm, raideleveys takana 1250–1500 mm ja edessä 1266–1514 mm VALMISTUSMAA Länsi-Saksa VALMISTUSVUODET 1959–1960 VALMISTUSMÄÄRÄ 1325 Harrastaja Eemeli ja Ville Jokela 68. Kun kuvan venytti oikean kokoiseksi, siitä pystyi työntömitalla mittaamalla ja suhteilla laskemalla saamaan oikeat mitat selville. Risto sorvasi tarvittavat osat sen valokuvan pohjalta”, Ville kertoo. Vetopyörästön kotelon reikään oli veistetty koivutappi. Kuvankaunis MAN Veljesten traktorikeräily alkoi siitä, kun Ville sai päähänsä, että tilan vanhalle takaveto-MANille on hankittava nelivetoinen mallitoveri. MANin etuvedon kardaani ja sen kiinnitykset on itse rakennettu. Kunnostustyötä oli siis tiedossa. Esimerkiksi uritukset onnistuvat. Rattaat ostettiin, mutta muut hilut tehtiin itse. Yhteensä MANia rakennettiin hieman päälle vuosi. Tämä oli ensimmäinen työ, jossa niitä kaikkia tarvittiin.” MANin puuttuvia osia tehtiin valokuvan mukaan. Lisää MANeja on kuitenkin tulossa riviin. ”Puuttui kardaani ja puolet perän osista.” Veljekset ja heidän isänsä Risto rupesivat kehittämään konepajataitojaan. Ostoilmoituksella löytyikin 4 L 1, joka ei ollut vain levännyt tallissa. MANin perä oli muuten ehjä, mutta istuin ja sen alusta puuttui. Villellä on MANin lisäksi Porsche Super. Ohuen pellin kannuista tuli neljänkympin ja paksummista kuudenkympin prikkoja”, Ville muistelee. Etuvedosta ei ollut tietoakaan. Männät löytyivät Itävallasta. ”Näin Raudassa ja Petroolissa samanlaisen traktorin. Saksasta tuli vielä etuja takavalot, merkki nokkapeltiin, mittari ja moottorin venttiilit. ”Vissiin sillä on Pohjanmaan lakeudet tehty kokonaan, sen näköinen se oli”, Ville tuumii. Osien valmistamisen jälkeen etuperää säädettiin viikon verran. Etuakseli oli osittain tyhjä. Jokelassa tehdään monenlaisia osia. Kolmisylinterinen neliveto 4 P 1 on työn alla, ja muita malleja on tarkoitus hankkia sen valmistuttua. ”Vanhoista peltisistä öljykanistereista leikattiin soviteprikkoja, että saatiin hammaskosketus
Osia ei kuitenkaan aihiosta puuttunut. Alkuperäistyylinen pakoputki on veljesten käsialaa. Entisaikaan 12-volttisen virkaa tekivät kaksi kuusivolttista akkua. Eemeli osti Deutz D 40 S:n kahtena kappaleena vuosien ulkosäilytyksestä. Jäähdytin ei vie nokalta tilaa. DEUTZ D 40 S MOOTTORI KHD F3L 712, kolmisylinterinen 2550-kuutioinen ilmajäähdytteinen pyörre kammio dieselmoottori, teho 38 hevosvoimaa, 2300 kierrosta minuutissa VAIHTEISTO 7+3 (Deutz) RENKAAT edessä 6.00-19, takana 14.9-30 MITAT paino 2050 kg, pituus 3500 mm, leveys 1870 mm, korkeus 1780 mm, raideleveys takana 1480 mm ja edessä 1426 mm VALMISTUSMAA Länsi-Saksa VALMISTUSVUODET 1959–1963 VALMISTUSMÄÄRÄ 33 500 (kaikki D 40 -mallit yhteensä) S-malli otti parisataa kierrosta minuutissa enemmän kuin D 40 ja oli sen myötä kolme hevosvoimaa perusmallia tehokkaampi. Toinen matkustajaistuin oli lisävaruste. 7/2020 69
Eemeli ja Villekin ostivat Eberhardtinsa Saksasta sillä ajatuksella, ettei kukaan vain pääse sanomaan perinnepäivien vakiolausetta: ”Meillä oli juuri samanlaiset!” Aurat matkasivat Suomeen kyntökuntoisina, Jokelat ovat vain panneet niihin uuden maalipinnan, sillä koneiden pintakäsittelytkin hoituvat omin avuin. Veljekset Eberhardt oli hyvin tunnettu saksalainen koneyhtiö, joka valmisti etupäässä kyntöauroja. Toinen nykyään harvinainen paluuaura oli pyörän varassa hieman keinulaudan tapaan toiminut niin sanottu kippiaura. Eniten työtä on tehty D 40:n parissa. Jokelat epäilivät aluksi auransa toimivuutta, mutta kyntö kävi niillä miltei ensi kokeilusta lähtien moitteetta. Etupää mahtui LT-Volkkariin, ja takapää sopi peräkärrylle. Isoin D, kuusisylinterinen D 80 voi olla kiven alla Suomessa ja hinnan kiroissa kaikkialla. Eemelillä on työn alla D 30, tehokkaampi kaksisylinterinen malli 60-luvun alusta. Jää nähtäväksi, saako sarjasta aivan täydellistä. Näin Jokelassa. Edellinen omistaja oli jo ilmeisen varhain jättänyt Deutzin odottelemaan kytkinremonttia kahtena kappaleena. Eberhardtin paluuaurat ovat saksalaiset nekin. ”Se tuli kahdessa pätkässä, se oli pantu keskeltä poikki”, Eemeli kertoo. Suomessa Eberhardtin aurat ovat outo ilmestys. 70 Harrastaja Eemeli ja Ville Jokela. Vain kuorijan etäisyyttä auran siipeen piti säätää pahnan märkyyden mukaan, jottei aura mennyt tukkoon. Yhä yleinen paluuaura, jossa aurarunko käännetään 180 astetta, oli vain yksi vaihtoehto. Noin 15-hevosvoimainen pikku-Deutz riittää mainiosti niiden eteen. Kauan kaivattu kytkinremontti tehtiin vihdoin, ja myös moottori remontoitiin perusteellisesti. Eemeli alkoi hankkia 50-luvun lopulla myyntiin tulleen suositun D-sarjan traktoreita. Annetaanpa aikaa kulua tovi ja käydään taas katsomassa, kuinka veljesten antiikkiarsenaali on kasvanut. Siinä yksi aurakalusto on ilmassa, kun toinen on maassa. aikanaan monia erilaisia kyntöauratyyppejä, muun muassa erilaisia paluuauroja. Saksasta auratkin Veljesten traktorit pannaan välillä huhkimaan maatilan töihin ja perinnetapahtumien työnäytöksiin. Deutz tuli omalla autolla kotiin. Niitä ei ollut ehditty kovin paljon rypyttää”, Ville sanoo. Ne tuntuvat äkkiseltään nykyaikaiselta keksinnöltä, mutta erilaisia edestakaiseen kyntöön soveltuvia auramekanismeja on ollut olemassa jo kauan. Miehet ovat hankkineet myös asiaan kuuluvaa saksalaista työvälineistöä. MANin lisäksi tilalta löytyi nimittäin 80-luvun Deutz. Kerää koko sarja Eemeli sai Villen tapaan nuotit traktoriharrastukselleen kotitallista. Eberhardt teki kultaJokelan veljesten tähänastinen kokoelma. Jokelan veljesten Eberhardt on niin sanottu vinkkeliaura, jossa kyntölaitteistot ovat 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden. ”Deutzien isot lokasuojat on usein ajettu aika ryttyyn. Niitä onkin pihaan siunaantunut jo liki täyskädellinen: pienin yksisylinterinen D 15, kaksipyttyinen D 25 S, kolmisylinterinen D 40 S ja nelisylinterinen D 50. Tämä oli hajonnut tarpeeksi aikaisin. Eemelin pienimmän Deutzin perässä komeilevat yksisiipiset Eberhardt-paluuaurat
Vuonna 1980 tehdas pantiin kiinni, mutta kuvaan astuneet perheen ulkopuoliset omistajat pelastivat yhtiön ja jatkoivat sen toimintaa. Vaikka sota katkaisi yhtiön vahvat vientiverkostot, pää pysyi pinnalla ja Eberhardt oli vielä 50-luvulla alansa voimatekijä Saksassa. 1880-luvulla Eberhardt korvasi auroissaan rautaa teräksellä niin, että auran paino väheni peräti neljäsosan. Traktorit pannaan välillä maatilan töihin ja perinne päiville työnäytöksiin. Alamäki alkoi 60-luvun maatalouden taantumasta. Heidän tarkoituksenaan oli valmistaa hienoja hevosvaunuja varakkaalle väelle. 1800-luvun puolivälissä useat aurojen osista olivat yhä puisia. Eri omistajien hoivissa Eberhardt sinnitteli omana konemerkkinään tämän vuosituhannen puolelle. Eberhardt kehitti aurojen materiaalia ja sitä kautta niiden kestävyyttä ja keveyttä. Koska kysyntä tällä saralla oli vähäistä, veljekset ryhtyivät tekemään myös maatalouslaitteita. Eemelin suoritusta valvovat Elsa ja Veera Jokela. Paljon isommat aurat olisivat epäilemättä olleet liian raskaat toimiakseen hyvin. Eemeli ja Ville ovat vakiokyntäjiä Matti Merran jokavuotisessa kyntönäytöksessä. 90 asteen rakenne sopi yhden tai kahden siiven auroihin. 7/2020 71. Kyntöauroista tuli pian yhtiön tärkein tuote. Molemmissa traktoreissa on kaksisiipiset Överumit, Deutzissa 14ja MANissa 12-tuumaiset. Eberhardtit ja aurat Veljekset Albert ja Wilhelm Eberhardt perustivat vuonna 1854 yhteisen yrityksen Saksan Ulmissa. Vuonna 1859 Eberhardt sai valmiiksi ensimmäisen kokonaan raudasta valmistetun kyntöauran. Ennen toista maailmansotaa Eberhardt oli Euroopan suurin maanmuokkauskoneiden valmistaja. Eberhardtin vuoden 1935 auramainoksessa näkyy parikin erilaista paluuauratyyppiä
Harderinmallisia koneita oli tarjolla eri valmistajilta. Sidorowin Suomalainen Konekauppa ja Gustaf Swanljungin liike olivat varhaisia tämän uutuuden esittelijöitä. Pietarsaaren Konepaja tuli omilla Ville-heittopyöräkoneillaan markkinoille myöhemmin 30-luvun lopulla. P erunannostokoneiden tulo Suomeen osui 1890-luvun lopulle ja uuden vuosisadan alkuun. 60luvulla nähtiin jo perunasadonkorjuun monitoimikoneita, mutta perinteinen heittopyörä kelpasi yhä monelle potaattimaalle. Koneista keskusteltiin vilkkaasti maamiesseuroissa ja tutustumisretkiä tehtiin perunannostokoneen hankkineille tiloille. Poimijoita tarvittiin 15–20, jotta koneen käyttö oli tehokasta. Hankkija toi Saksasta Hollsten Heag -merkkisiä, ja tästä merkistä tuli suosittu. Aika pian saksalainen Harder nousi ykkösmerkiksi. Kotimaiset koneet astuivat pian ulkomaisten rinnalle. Heittopyöräkone tuli tarjolle 20-luvun lopulla. Varsinkin Sidorowin liike mainosti alkuperäisiä Hardereita, samaa rakennetta olevia koneita tehtiin nimittäin monessa muussakin tehtaassa. Vuonna 1920 laskettiin maatiloilla olevan melkein 3000 perunannostokonetta. Suomessa 1910-luvulla Pietarsaaren Konepaja esitteli Kätevä-koneen ja Epilän Konepaja kertoi myös perunannostokoneista. POTUT KORJUUN KONEELLISESTI Toissa vuosisadan vaihteen Suomessa perunan nostokoneet alkoivat vähitellen panna sahraa viralta. Alansa klassikon, saksalaisen Harder-perunannostokoneen voimalinja. (kuva: Toni Helminen) 72. Hankkija myi Lesser-merkkistä saksalaista, puolalainen Ventzki ja saksalainen Reima olivat nekin aika näkyvästi esillä. Näihin kahden hevosen vedettäviin kaivupyöräkoneisiin oltiin tyytyväisiä, ne nostivat perunat kunnollisesti. Harderit hallitsivat perunannoston koneistumisen varhaisvaihetta, ensin kauhapyöräkoneina ja sitten kuvan heittopyöräkoneena. Harderin rakenteita oli heittopyöräkoneissakin, joista jatkossa tuli hallitseva konetyyppi. Valtion koelaitoksella testattiin Harderja Käteväkoneet 20-luvun alussa. Noihin aikoihin Agrosilla oli sellaisia konemerkkejä kuin Germania, King, Martin ja Uusi Lipsia. Työtavaltaan erilainen Kruppin kone ei yleistynyt. Perniössä maamiesseuran järjestämissä arpajaisissa 1901 oli päävoittona perunannostokone. Harderin mallin koneita valmistettiin monessa eri tehtaassa Saksassa, meillä ja muuallakin. Suomen kuudennessa yleisessä maatalousnäyttelyssä Kuopiossa 1906 Agros Oy:n osastolla esillä ollut perunannostokone sai ykköspalkinnon. Agros Oy, Hämeen Maanvilijäin Kauppa, P
Sotien jälkeen Työtehoseuran suurnäyttelyssä 1948 vain Wärtsilän Pietarsaaren tehtaan kone edusti tätä toimialaa. Mainos on vuodelta 1920. Työtehoseuran Teho-lehdessä 1954 julkaistussa katsauksessa maatalouskoneiden kehityksestä valitettiin sitä, ettei sotien jälkeen perunannostokoneissa ollut tapahtunut mainittavaa kehitystä. Hevosvetoisten rinnalle oli nyt tarjolla traktorikäyttöisiä. 7/2020 73. Tällaisia heittopyöräkoneita oli täällä tarjolla 30-luvun alun lamavuosien jälkeen. Perunannostoon oli esillä kaksi uutta laitetta, molemmat tanskalaisia. Yhteiskäytön ansiosta perunaa nostettiin koneen avulla yli 21 000:lla tilalla, noin kahdeksalla prosentilla tilojen lukumäärästä. Sidorowin liike mainosti alkuperäistä Harderia näin vuonna 1927. Koneita oli sekä seuroilla että tiloilla yhteisinä. Kuvassa esite vuodelta 1938, jolloin sahra oli jo tutuksi tullut. Hankkijan edustama Hyllenberg oli isompi elevaattorityyppinen. Fiskarsin valmistama Jooseppi Koiviston suunnittelema sahra oli parin vuosikymmenen ajan suosittu työkalu. Myyntiin niitä ei ainakaan yleisemmin ilmaantunut. Samana vuonna testattiin myös elevaattorikone, norjalainen Underhaug. Mainos on vuodelta 1928. Maatalouskoneiden tutkimuslaitoskin esitteli Harderin ja Kätevän yhdessä. Vakolan kokeisiin otettiin 30-luvun mittaan Harderin ja Reiman uusia malleja, mutta myös amerikkalainen Deering ja kaksikin tšekkoslovakialaista konetta testattiin. Heittopyöräkoneet tulivat tarjolle 20-luvun lopulla. Harderin kauhapyörätyyppisiä koneita oli tarjolla noin kolmen vuosikymmenen ajan ja jo suuriruhtinaskunnan aikoina. SMK toi kokeiltavakseen muutamia moskovalaistehtaan tekemiä koneita muttei kelpuuttanut niitä myyntiin. Vuoden 1930 maatalouslaskennassa todettiin, että 2,5 prosentilla tiloista oli perunannostokone. Pietarsaaren Konepajan valmistama Kätevä oli joitakin mittaeroja lukuun ottamatta samanlainen kuin Harder. Maahantuoja Labor esitteli Lanzeja myös suomenkielisillä alueilla maatalousnäyttelyissä. Käytännön elämässä tiloilla ja verstailla muutettiin hevosvetoisia ahkerasti traktorikäyttöön. Innostusta ei herännyt. Vuonna 1957 testattiin traktorikäyttöinen Peko-kone. Sekä Lesser että Reima olivat saksalaisia ja Harderin mallia nekin mutta halvempia. Hämeenkyrössä SMK:n edustajaliikkeellä oli tarjolla kolmea eri merkkiä mutta asiallisesti samanlaisia. Koneiden määrä tiloilla kasvoi niin, että 1941 laskettiin perunannostokoneiden luvuksi 12 238. Sotien jälkeen Koiviston sahraa käytettiin yleisesti niin kauan kuin perunaa hevosvetoisesti nostettiin. Kätevä ja Harder myös arvioitiin samalla tavalla kelvollisiksi koneiksi. Perunannosto sujui perunasahran avulla, joten konetta ei läheskään joka viljelmälle hankittu. Vakolassa testattiin 50-luvun mittaan kotimaisia Pekoja M-perunannostokoneita. Hevosveto oli kuitenkin käytössä pitkään. Esitekuva on vuodelta 1936. Vuonna 1959 Työtehoseuran isossa esittelykokeessa oli mukana kolme heittopyöräkonetta ja seitsemän elevaattorikonetta. Vasta vuonna 1967 Wärtsilä järjesti hevosvetoisten perunannostokoneiden loppuunmyynnin. Sitten seura järjesti syksyllä 1951 suuren koneiden ja konetöiden esittelyn Jokioisilla. Keskusliike Labor toi maahan ja mainosti saksalaisia Lanz-koneita. Ford Oy:n edustama Rational oli joko perunan tai juurikkaiden nostamiseen soviteltava traktorivetoinen laite. Noin 7300 konetta palveli kuitenkin suurempaa määrää viljelmiä. Saksalainen Lanz valmisti monenlaista meillä tuttua konekalustoa, myös perunannostokoneita
Korjuukoneiden aikaan Perunapuimureista alettiin puhua 60-luvulla, kun isot koneet alkoivat nostaa, puhdistella ja lajitella perunoita säiliöihin tai suoraan varastoon vietäviksi. Kevyille maille soveltuvan koneen työsaavutukseksi sanottiin puolitoista hehtaaria kahdeksassa tunnissa. Sen avulla työskentelyn kerrottiin vaativan pellon rikkaruohottomuuden lisäksi suurta tarkkuutta ja tottuneisuutta, jotta perunoiden rikkoutumiselta vältyttäisiin. Heittopyöräkoneista huomattiin, että kokoojalaitteilla vähennettiin työmenekkiä 10–15 prosenttia. Erotuksena vähemmän työvaiheita tekevistä koneista näiden nimitykseksi otettiin perunankorjuukone. Siitä käytettiin vielä nimitystä perunannostokone. Mikkelissä perunakoeasemalla oli 60-luvun puolimaissa käytössä tällainen suuri kone. Koneen hinta oli pikkuauton luokkaa, melkein 700 000 markkaa. Kuusikymmenluvun alussa markkinoilla oli valittavana ainakin Mukon ja Wärtsilän kotimaisia heittopyöräkoneita sekä tuontimerkeistä Harder, Herkules ja John Deere Lanz. SMK toi kokeiltavakseen muutamia moskovalaistehtaan tekemiä koneita muttei kelpuuttanut niitä myyntiin. Muko Oy:n nostolaitesovitteinen heittopyöräkone vuodelta 1962. Traktorin nostolaitteisiin kiinnitettäväksi muuttamiseenkin oli varustusta tarjolla. Kesko toi tarjolle täysautomaattiseksi sanotun länsisaksalaisen Holsten-Lührs-koneen. Juko oli 105 000 markan hintaisena halvin ja Fasterholdt 240 000 markan hintaisena kallein. 74 PERUNANNOSTOKONEET. Se oli traktorivoimainen, kahdella peräkkäisellä ja vastakkaisiin suuntiin liikkuvalla seulasäleiköllä varustettu kahta riviä nostava kone. Tuolloin todettiin, että elevaattorikoneilla päästiin 15–25 prosentin työvoiman säästöön. Suuren perunapuimurin käyttöä opiskeltiin myös Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan puitteissa Viikin tiluksilla. Testauksen loppuarvostelussa Vakola piti konetta käyttöominaisuuksiltaan ja kestävyydeltään hyvänä. Wärtsilän Pietarsaaren Konepaja valmisti koneita myös sota-aikaan, koska niitä tarvittiin eikä muualta olisi hevin saanut. Kokoojarumpuja – kuten Peko ja Junnilan Konepajan Lauri – oli ollut käytössä, samoin pienten valmistajien tekemiä kevyempiä perunoiden lentelyn esteitä. Villekoneen opas on vuodelta 1941. Labor toi maahan tekniikaltaan poikkeavaa Bucheria. Wisent puolestaan oli käytössä hyvä mutta kestävyydeltään vain kohtalaisen hyvä. Toinen saman tehtaan malli sai arvosanaksi kohtalaisen hyvä. Wühlmaus-merkkisellä noin kahden pikkuauton hintaisella koneella päästiin tilanteista riippuen 6–12 aarin työsuorituksiin tunnissa. Muko muistutteli siitä, että sen valmisteet kokeiltiin yhdessä Vakolan kanssa. Vakolassa koeteltiin perunankorjuukoneita jo vuosina 1967–68. Tässä ylihärmäläinen valmiste vuodelta 1966. Niiden hinnat vuonna 1962 olivat 63 000–69 000 markkaa ilman kokoojalaitteita. Elevaattorikoneiden puolella merkkivalikoima käsitti ASA-Liftin, Fasterholdtin, John Deere Lanzin, Jukon, Tumen ja Valtin. Norjalaistaustainen Underhaug-Faun todettiin kohtalaisen hyväksi vain helpoissa oloissa, vaikeammissa vain tyydyttäväksi. Hevosvetoisista koneista tehtiin yleisesti traktorivetoisia aisarakennetta muuttamalla
Laatikkoon saakka perunat pellosta nostava ja siirtävä Valtti on tässä esiteltynä vuonna 1964. Kuusikymmenluvun päättyessä maatiloilla oli käytössä noin 5400 elevaattorikonetta. 7/2020 75. Sen paremmin elevaattorikoneet kuin perunankorjuukoneetkaan eivät heittopyöräkonetta syrjäyttäneet. Työkoneiden valmistajien piti laatia tuotteistaan eri kokoisia malleja, koska traktoreitakin oli monen kokoisia eikä 50-luvulla tunnettu kansainvälisiä standardeja koneiden mitoituksissa. Erikoisempi piirre oli se, että Mikkelin ja Kymin lääneissä sellaisia oli runsaimmin, yli 500 kummassakin. Tämä kone on nimeltään Toveri. Hankkija tarjosi 50-luvun lopulla kahta erilaista elevaattorikonetta. Perunankorjuukoneita myytiin 300–400 kappaleen tahdilla. Elevaattorikoneista puolet oli 5–15 peltohehtaarin tiloilla. 70-luvun alkupuolella elevaattorikoneiden myynti vaihteli noin 500–1100 kappaleen välillä. Pieneen Holdertraktoriinkin oli saatavilla oma versionsa perunannostokoneesta. Alkujaan se oli hevosvetoinen, mutta hinaustanko rakentamalla se on muutettu traktorivetoiseksi. Norjalaiseen Underhaugiin perustuva Juko jätti perunat jonkinlaiseen riviin, ja Valtti kokosi potut laatikkoon. Pietarsaaren konepajan koneita myytiin usealla eri merkillä eri liikkeiden välityksellä. Tämä laite on kuvattu Jokelan Museolla Ruotsinpyhtäällä. Kone kuuluu Sarka-maatalousmuseon kokoelmaan ja myös kuva on museon kokoelmista. Valtti oli tullut Hankkijan merkkinä myyntiin jo muutamaa vuotta aikaisemmin. Niinpä 70-luvun puolelle päästyä heittopyöräkoneiden myynti pysytteli vähintään parin sadan koneen vuositahdissa. Eri kokoisiin tarpeisiin tarvittiin erilaisia koneita
405 th. Jonsered raket moottori/raivaussaha 60-luvulta. 2 sylinterinen noin metrin korkuinen kone, joka ollut veneessä. Puh. Puh. Petrolitynnyreitä. Isoja kardaanin ristikoita 4 kpl. 041 7012103 Halkosirkkeli, voimavirtajohto mukana, hyvä. Höyrykone Marshall vaakasylinterinen noin 10 HV. 050 5922 866, Ylihärmä. Piikkiketjut, Kipa-perälevy, Farmi-takakuormain, yhdessä tai erikseen. Esim. 3200 €. 750 €. Maamoottori Sarin 5 HV. Uusia Hp. 60 €. Jobu 1.6 moottorisaha, putsaamalla käyntikunto 50 €. Puh. Nestekaasu höyrykehitin. 0500 124 571, Kemiö. Maitokannuja eri kokoja. Tiettävästi Wickströmin merikytkin ja kampiakseli kankineen ja mäntineen. kunto. Kauhava, Puh. Ruotsalainen hehkukuulasytytteisellä moottorilla oleva Lidan vinssi, ollut laivan kannella. 1950-luvun Renault Fregaten pisteosia metsäautosta. Volvo N12 (nokkamalli) 4-lehtiset etujouset (paraabeli). Toyota HDJ80 aj. 3000 €, puh. Puh. 040 8675 936, Kurikka. 045 2632 707 klo 18 jälkeen, Kotka. Myydään Sisu-Kontio -74, ajokuntoinen, ei rekisterissä, hinta 3200 €/tarjous. 040 375 3423. 040 580 7376, Kihniö. Laakerikupissa koodi 804805KI, sopii ilmeisesti Kamaz, Zil, Ural, Maz. Otto Rönkkö Iisalmi, puh. Puh. Mannin runko vm. Ns. 050 4690 099 / Kaavi Maarianvaara. 76 Markkinat Ostaa ja myy kalustoa. Tarkempia kuvia tar. Kaksitoiminen nostolaite, 3 kaksitoimista hydr. Hinta 7000 €. Pituus 2 m, leveys 4 tuumaa. 40 € Puh. Vain nouto ja käteismaksu. Höyryllä toimiva vesipumppu, niin sanottu tunkkipumppu. Tiedustelut Paavo Ania, puh. Terät käänettävissä neljään asentoon. Toimiva kampe. 2 kpl Volvo dumpperi 80-luvulta. Leyland 272 -76. Leyland 272 Syncro, alkup. Puh. 045 267 5333, Pekka Hyvönen, Padasjoki. Vaihdossa huomioidaan parin tonnin hytitön traktori, ei itäkoneita. 041 5459 352, Haapavesi. Stenbergin konepajalla valmistettu n. Fiat Allis 645 kuormaaja. Hp. 0400 199 845. Fiat 128 farmarin todella ruosteinen raato varaosiksi 50 €. Vaihdossa ehkä joku 50-60-luvun moottorisaha. 050 4690 099 / Mikkeli Kuomiokoski. Hintapyyntö 200 €/kpl, mutta perunannostokone 300 €. Kaivinkone HY-MAC 580C entisöintiin tai harrastuskäyttöön nappikuntoinen h. Hinta 50 €. Hp. Puh. 200 €/kpl. MF165 -73 traktori + EK + kippikärri. tee-se itse miehelle. vanhempiin käyttötraktoreihin Bosch ja Lucas ansiasennusmalleja. Autolite Chrysler -laturi sivuventtiili 6-moottoriin 40 €. Kunnostettuja vaihtoja tasavirtageneraattoreita sekä käynnistimiä 6/12/24 V. Laakereissä väljää, männät renkaineen ehjät 80 €. 044 0717 205. 20 metriä uutta lämpöeristettyä höyryletkua, joissa liittimet päissä. Lännen 216C kaivinkone kallistajalla -89. Seagull 102cc sylinteri 20 €. Lokomo 320, hyvä vm. Löytyy vaihdelaatikko, etuakseliston osia, kojelaudan osia, ovia ja luukkuja, etuvilkkujen kehykset 120 € koko kasa. Venäläisiä 2T-agregaatteja 2 kpl Hp.yht. -60, neliveto, akselit, maastolaatikko ja vaihdelaatikko. 1,5 metriä korkea pystysylinterinen kone. Puh. 50 €. Vaikka keräilijälle. Puh. Harmaa-Fergusonin niittokone, perunannostokone, äes ja fältti. Puh. Porshe Super -trakorin vaihteistoja + periä 2 kpl. Winha 55 kelkan runko. 5000 €, ei sis alveja. Hinta yhteensä 12 000 €. 1968, ei vuotoja, ei hitsailtu. Hp. J.D. FISKARS-ojajyrsin, jossa laakerivika ja jotakin muuta. Ehjä etukuomu ja tangon pehmuste ainakin. Olleet samassa taloudessa uudesta asti. h. Jouset ja akselit rungossa kiinni. Myös amerikkalaisia ja venäläisiä ja tsekkiläisiä laitteita. 0400 322 445, Vinkkilä. 0500 124 571, Kemiö. ulosottoa, moottori laitettu, 7600 h. Sinkittyjä 180 lit. Pieniä puutteellisia perämoottoreita: Gale Buccaneer 5 hp 1958 100 €, Evinrude Lightwin 40 €, Archimedes A30-A 50 €, Johnson Seahorse 3 hp 1960-lukua 60 €/2 kpl
Kyseessä on amerikkalainen The Coleman Motor Companyn nelivetoinen nosturiauto, jonka päälle on istutettu vaijerikäyttöinen Quick-Way Truck Shovel -nosturi. 78 RAUHASSA RUOSTUVAT COLEMAN. Budan moottoreita käytettiin lukuisissa muissakin ajoneuvoissa, traktoreissa ja koneissa, mutta tutuimpina listasta pomppaavat esiin sellaiset merkit kuin Oliver, Allis-Chalmers, International Harvester ja helmenä pohjalla 1930-luvun lopun supisuomalaiset Sisut. No, oli miten oli, positiivista on silti se, että tällainen on vielä näihin päiviin asti säilynyt maassamme, missä yleensä kaikki on kulutettu loppuun. Kummitusmainen ja salaperäinen näky valtaa katsojan ajatukset, kun astelee ensi kertaa tähän supisuomalaiseen pusikkoon, jossa nosturiauto asustaa. Moista näkyä en ole kohdannut toista. Nyt jo muutamaan otteeseen sen luona vierailleena täytyy sanoa, että joka kerta se tuntuu yhtä vaikuttavalta. Siitä taitaa olla jo yli kolmetoista vuotta, kun sain vihjeen eräästä nosturista. 1940-luvulla valmistettu nosturiauto oli tehty amerikkalaisten sotajoukkojen käyttöön. Colemanit varustettiin alun perin amerikkalaisella Buda– moottorilla. Juuri näitä G-55A-malleja on joissakin lähteissä verrattu sveitsiläisen linkkuveitsin laatuun. Kellertävä malmikasa odottaa aikaa seuraavaa
Rissana rokassa. Tällainen pihamonumetti olisi tietysti parhaimmillaan sille suunnitellussa käytössä. Vedenlämpömittarin koputtajalinnulla on oma työsuhdeasunto nosturin hytissä. Alkuperäinen Budan 125-hevosvoimainen moottori on vaihtunut skandinaavisempaan Pentaverkenin L A6B-bensiinimoottoriin, joka on tuttu patanokka-Volvon keulilta. Pitkä puomi toimii vaikka kiipeilykeskuksena. Viimeinen vääntö on rentouttanut myös kiintoavaimen. Coleman 4 Wheel Drive lukee valurautaisessa isossa vanteen keskiössä. 7/2020 79. Keulalla komeilee jykevä vinssi pitkällä ja paksulla vaijerilla. Kyllä Toyotan ikivahva mekaaninen maasturivinssikin kalpenee tämän jätin rinnalla
EteläSuomen talvi ei yllätä koskaan. Rapistuneiden maalien alta pilkottavat amerikkalaisten alkuperäiset maalatut merkit. Mihin lievät sisemmät hukkuneet. Mutta ei sen ole väliä, kunhan se toimii. Taka-akselin paripyöristä ei ole jäljellä kuin ulommaiset. Quick-Wayn nosturikoppi ei ehkä ole muotoilultaan viimeiseen asti hiottu. Ei niin jouluinen kuva yhdeksän vuoden takaa. Suomessa maalatun keltaisen maalipinnan päältä erottuvat kemiläisen Pohjolan Voima Oy:n konstailemattomat tekstit. 80 RAUHASSA RUOSTUVAT
Kätevää, eikö totta. 7/2020 81. Vinkkarit rutussa ja lamput sammuneet. Molemmille puolille runkoa on sijoitettu lieriönmalliset isot polttoainetankit. Nosturin ohjaamo ei juurikaan komeile kotimaisten vaijerikoneiden rinnalla. Hyppysiini osui myös suomalainen rekisterikirja, mistä selvisi monenlaista nippelitietoa. Nosturin konehuoneessa olisi lauantain siivouspäivälle puuhaa. Volvo–moottorin venttiilikoppaan niitattu lätkä kertoo ohjearvot venttiilien säätämiseen. Työkoneen kuljettaja on joutunut tyytymään vasemmanpuoleiseen ohjaukseen ja ohjaamokoppiin, josta ei näkyväisyyttä ole oikeastaan kuin eteenpäin ja pikkuräppänöistä hiukan muihin suuntiin. Viimeinen kirjan merkintä oli vuoden 1963 leimavero. Yhtä karuja kaikki
82. Kanta-Hämeen Hauholla tutustumme Jorma Virtasen konekantaan. Seuraavassa numerossa: VANHAT KONEET 8/2020 ILMESTYY 10.12.2020 IHMISIÄ JA KONEITA Joulukuussa tapaamme taas harrastajia ja härveleitä eri puolilta Suomea. Pohjois-Karjalassa poikkeamme Juukaan Polovelan Papattajien juttusille. Konehistoriaan sukellamme, kun kohteena on Varsinais-Suomi, Mynämäki ja Korvensuun konepaja museo
supermarket.fi Erikoisnumero vanhojen mopojen ystäville ILMESTYY JOULUKUUSSA Varmista, että saat omasi Ennakkotilaa! Jokaisella autolla on tarina. Hae omasi Lehtipisteestä tai tilaa kotiin: www.klassikot.?
Pituus (ilman terää): 240mm. Kutistus/ venytyskone TWIN Toinen kone kutistusta ja toinen venytystä varten kitoja ei siis tarvitse vaihtaa työn aikana. Suurin vääntömomentti: 610Nm. Nostokyky: 2500kg. www.TORAFORS.com +358 (0)50 358 5800 order@torafors.fi Kiillotuskone 750W Ammattitason penkkimallinen kiillotuskone. U U TU U S! U U TU U S! U U TU U S! Rautaista luettavaa • www.vanhatkoneet.fi • 7/2020 • Hinta 9,90 € TRAKTORIT • KUORMA-AUTOT • MAANRAKENNUSKONEET • TAPAHTUMAT SÄKYLÄN VETOKON E TRAKTORIVELJEKSET Eemeli ja Ville Jokelan saksalaistraktorit TUTTU TYÖKONE Pulkkisen Eeron Ford 6600 PUIMUREISTA TEHTY Edvin Rajalan omatekoinen traktori 74 50 00 -2 00 7 • PA L VK O 20 20 -5 6 41 48 87 45 00 03 20 00 7 Viipale mediat 81 7 / 2 2 • La u ri S a rv o n a u to tr a k to ri • Fo rd so n D e x ta • Fo rd 6 6 • E M R -tr a k to ri • M o n i-S is u -p a lo a u to. U U TU U S! U U TU U S! U U TU U S! 99€ tuotenro 510994 Nauhahiomakone 20x520mm Paineilmatoiminen nauhahiomakone vaativaankin käyttöön. Autotallin sisustus (harmaa/musta) Toimitussisältö: 1kpl työkalukaappi / korkea, 3kpl yläkaapit kaasujousitetut luukut, 3kp alakaapit (1 x laatikot, 1 x kaappi & 1 x siirrettävä työkaluvaunu) 1kpl ruostamaton pöytätaso 2041,5x463x38mm 1kpl työkalutaulut Työtason korkeus: 946 mm Kokonaismitat: 2955x2000x460mm 1599€ tuotenro 513523 49€ tuotenro 510967 Karalaikkahiomakone 1/4” Kulmahiomakone / karalaikkahiomakone iskunkestävällä rungolla. Sähköliitäntä: 230V. 599€ tuotenro 511083 79€ tuotenro 510970 Mutterinväännin 1/2” Komposiittirunkoinen paineilmatoiminen mutterinväännin 1/2” hylsyille. Ilmankulutus: 170l/min. Työkaluvaunu 143-os. Paineilmasaha Laadukas paineilmasaha kestävällä rungolla. Kiristettävä kara 6mm:n akselille. hitsauspaksuus: 1,5mm+1,5mm Leukojen syvyys: 140mm Koko: 480x100x200mm. Työsyvyys: 25mm 420€ tuotenro 497361 39€ tuotenro 510976 249€ tuotenro 511962 Kaikki hinnat sis. Nosto-/laskuaika: 35/30sek. Nostokorkeus: 1,8m. Säädettävä nopeus, enintään 20000rpm. Tehokas 750W:n induktiomoottori. Pyörintänopeus: 9000rpm. Paineilmaliitäntä: 1/4”. Käyttöpaine: 6,3bar. Pituus: 360mm Paino: 1153g Hiomanauhan koko: 20x520mm Pyörintänopeus: 16000rpm Ilmankulutus: 113l/min Työpaine: 6,3bar Paineilmaliitäntä: 1/4” Sopiva letkun koko: 3,8” 259€ tuotenro 513137 Pistehitsauspihdit 230V Käsikäyttöinen/kannettava pistehitsauslaite. (tuumamitat) Työkaluvaunu 143-osaisella tuumamittaisella työkalulajitelmalla. Toimituksessa 2kpl 250x20x20mm kiillotuslaikkaa ja apukarat pienempi reikäisten laikkojen kiinnittämiseen. Mitat: 1740x1212x2510mm. 2950€ tuotenro 498004 Siirrettävä yksipilarinostin 2500kg Erittäin laadukas siirrettävä hydraulinen yksipilarinostin manuaalisilla lukituksilla. Kolme momentinsäätöä eteen ja taaksepäin. Paino: 14,5kg. Paino: 650g. Maks. ALV24% Hinnat voimassa toistaiseksi, oikeudet muutoksiin pidätetään. Sähköliitäntä: 1-vaihe 230V 16A