VALTRAT VALMISTETTIIN, VARUSTELTIIN SEKÄ MAALATTIIN ASIAKKAAN TOIVOMUSTEN MUKAAN. 6/2013 • Caterpillar B6 • Deutz D15 • McCormick Farmall BM • Sisu K-41 SP 4350 • Valmet 361 D TRAKTORIMALLI SUOMESSA 2013 Rautaista luettavaa • www.vanhatkoneet.fi • 06/2013 • Hinta 8,50€ s u u r a t s e m n a m il a a M JAHDISSA Zetor-kyntökilpailut Roismalan pelloilla Kana raiteilla Höyryveturin matkassa Pieksämäellä 745000-1306 • PAL VKO 2013-46 6 414887 450003 Kysy lisää! Valtra-myyjät, AGCO Suomi Oy Lähimmän Valtra-myyjän yhteystiedot saat numerosta 020 45 501 tai www.valtra.fi SUOMALAISTA TYÖTÄ – MADE IN FINLAND VALTRA N163 Direct Hinta alkaen 84.000,- alv. 24 Traktorit • Kuorma-autot • Maanrakennuskoneet • Tapahtumat JYRYSISU 3. 0% 13006 Viipale mediat Amerikanherkkua Pohjoisen puurtaja Väsymätön kone Laadukkaasti entisöity McCormick Farmall BM ´51 Tiesavotoilta harrastekäyttöön kotiutunut Caterpillar B6 ´62 Vanha Deutz painaa hommia vuoden ympäri. OSTETUIN –––––– TRAFI –––––– RAJATTOMAT MAHDOLLISUUDET VALTRAN UNLIMITED-RÄÄTÄLÖINTISTUDIO MAHDOLLISTI TRAKTORIEN VALMISTUKSEN VASTAAMAAN SUOMEN PUOLUSTUSVOIMIEN TARPEITA
TILAA KONEURAKOINTI maanrakennus • metsäkoneurakointi • kiinteistöhuolto • maatalous nUMERo 1 UUTUUSLEHTI! KESTOTILAUS: nro 1 • 1/2013 • 7,90€ KonEURAKoInTI 1/2013 • artiKKeli tässä • artiKKeli tässä • artiKKeli tässä • artiKKeli tässä • 44 90 PiKaKoKeilussa: KoLME 6 NUMEROA DooSAnIA TURVETTA TARPEESEEN HajateK oy jo 20 vuotta energiatuotantoa Koeajossa ARMoTon VW AMARoK esittelyssä MAnIToUKURoTTAjAT SAAT TILAAJALAHJAKSI AKOINTI teKniiKKaa KONEURtuoretta -LIPPALAKIN! KoneMessuilla ELMIA CAT HYBRIDIKAIVURI WooD ´13 Metsäalan tekijät koolla liikevoiman hyötykäyttäjä silvator 2000 PAL VKO 2012-46 Viipale mediat 6 414887 002455 Puhelimitse: Soita tilaajapalveluumme puh 03-2251 948 EnERgInEn HAKKURI Sähköpostitse: Lähetä sähköpostia tilaus@koneurakointi.fi Tututstu ja tilaa: www.koneurakointi.fi Lataa Koneurakointisovellus App Storesta QR-koodilla Tilaa internetissä: Täytä lomake osoitteessa www.koneurakointi.fi 12001 700245-1201 Suomalaista työtä • www.koneurakointi.fi
Entisöinti saattaa parhaimmillaan lähestyä lähes taidetta, mutta patinan ja käytön jälkien näkyminen on osaltaan säilyttämässä kulttuuriperintöä, merkkejä siitä että tällä nimenomaisella laitteella on nämäkin kyiset pellot raivattu aikanaan. Kari Mattila Päätoimittaja kari.mattila@vanhatkoneet.fi Tämänkin numeron juttuja ja valokuvia varten matkattiin tuhansia kilometrejä pitkin Suomea. Toisinaan matkaa tehdään laivalla tai lentokoneella, eikä aivan vähäistä ole sekään aika, joka kuluu taustatietoa metsästäessä. Useimpien harrastajien lierihatut nousevat kohti korkeuksia, kun 06/13 vastaan tulee vaikkapa upeasti entisöity Zetor 25A tai esimerkiksi tässä lehdessä esiteltävä McCormick Farmall Model BM. Yhden numeron vaatimaa ajomäärää ei ole sen enempää laskeskeltu, mutta tuo edellä mainittu lukema tuskin riittää alkuunkaan. Konemaailmassa koulukuntia tuntuu olevan enemmän. Ennen paluuta Vaasaan koukataan vielä Pudasjärven kautta, jossa artikkelin aiheeksi löytyy komea Sisu. Itä-Suomi jää taakse ja seuraavaksi häämöttää Taivalkoskella sijaitseva Caterpillar. Se toinen koulukunta vannookin sitten laitteiden patinan nimiin – ei siten, että traktoreita lähdettäisiin tieten tahtoen ”vanhentamaan”, vaan että vuosikymmenten möyriminen pelloilla ja pusikoissa saa näkyä koneen kupeilla, kunhan tekniikka toimii ja savu on sakeaa. Vanhojen autojen osalta pyritään useimmiten orjallisesti entisöimään ja hävittämään vuosikymmenten käytön aikana tullut patina niin että auto muistuttaa uutta, tehtaalta juuri rullannutta yksilöä. Jos kuviteltaisiin, että tämän lehden kotimaassa kuvatut tarinat hoidettaisiin yhdellä reissulla, kulkisi se jotakuinkin näin: ensimmäinen siirtymä kulkisi Vaasan-toimituksesta Sastamalaan raportoimaan Zetor-kynnön MM-kisoista. Tämä ei tietenkään vastaa todellisuutta, sillä kaikki tekijät eivät asu konttorin liepeillä, eikä yhdelle jutuntekomatkalle käytännössä pysty järjestämään kovinkaan montaa kuvaussessiota. Usein aikaa joutuu viettämään ratin takana, eikä yöksi aina pääse omaan punkkaan lepäilemään. Siitä Hämeeseen, jossa Hattulassa kahviteltaisiin Deutzin omistajan kanssa, pistäydyttäisiin Riihimäellä Rauta ja Pet rooli -tapahtumassa. Ja se on jotain, mihin kaikissa harrastepiireissä ei vieläkään ole päästy. Lehteä voisi tehdä huomattavasti pienemmällä vaivalla, mutta silloin joutuisimme tinkimään alkuperäisestä ajatuksesta tarjota lukijalle mahdollisimman monipuolista ja laadukasta sisältöä koko maan kattavasti. Ruotsinpyhtään tapahtuma olisi seuraava kohde, ja ennen Heinolaa ja treffejä Valmetia kuskaavan Annen kanssa ehtisi vielä pistäytyä Ahtialan asemalla. Vanhat Koneet -lehden toimittajien ja valokuvaajien päivätkään eivät aina kulu kuvakulmia miettien tai sopivia sanajärjestyksiä suunnitellen. Hienoa! Arttu Toivonen Toimittaja 3. Vitsissä oli totuuden siementä sikäli, että moni homma näyttää aivan toiselta kuin se käytännössä on. Pohjoisen suuntaan matka jatkuisi Pieksämäen, Joroisten ja Rantasalmen kautta Kerimäelle, jossa tämän numeron Seppiä ja Mestareita -artikkeli on kuvattu. 250 kilometrin siirtymän jälkeen ehtisi vielä ajella illaksi puolentoista tunnin matkan Mynämäelle Farmallia kuvaamaan. Oli koulukunta sitten mikä tahansa, molemmat tuntuvat kunnioittavan toisten tapaa harrastaa. Pääkirjoitus JUTUNTEKOREISSULLA M uutama vuosi sitten seurasimme jutuntekomielessä historic-rallikuskin kilpailupäivää ja -rutiineja. Kuluupa matkantekoon joskus koko työpäivä, ja kameran muistikortille tai nauhurille saadaan sisältöä vasta seuraavana aamuna. Parempi puoliskoni tuumasi osuvasti, että miksiköhän tätä kutsutaan vauhtilajiksi, kun suurin osa ajasta kuluu kuitenkin odotteluun. Suorinta reittiä noudatettaessa kilometrejä tälle kuvitteelliselle kuvausreissulle kertyisi vajaat 2?200 kilometriä. Tekijältä Viime viikkojen aktiivisen kentällä kiertämisen seurauksena aloin pohtimaan säilytyksen, säilymisen ja entisöinnin periaatteellisia eroja koneharrastuksen osalta. Päivä alkoi reilusti ennen kukonlaulua ja siihen mahtui kisaamisen ohella paljon kaikenlaista – yllättävän paljon
Raineri Aerikkalan Farmall ei kuulu uustuotujen joukkoon, sillä se on kunnostettu uutena Suomeen myydystä yksilöstä. Nyt komean historian omaava kone viettää eläkepäiviään kevyemmän työn merkeissä. Tähtiahon Veijo on toista maata, hä- 10 4 nen Deutz 15 -traktorinsa on kovassa käytössä vielä tänäkin päivänä. 28 Valmet 361 D Ronkaisen Anne punaisine Valmeteineen on tuttu näky Heinolan keskustassa. Traktori on Annelle tärkeä muisto edesmenneestä isoisästä. 60 Korholan perinnepäivät Vanhan ajan vehkeitä, leppoisaa seuraa ja työnäytöksiä. TAPAHTUMAT 56 Rauta ja Petrooli, Riihimäki Rautalammilla alkanut ja pitkään Hyvinkäällä järjestetty tapahtuma muutti uuteen osoitteeseen. KONEET 10 McCormick Farmall BM ´51 Suurikokoisia, 1950-luvun jenkkitraktoreita on tuotu maahan viime aikoina runsaasti ison veden takaa. 16 Deutz D15 ´60 Kun traktorilla on ikää yli puoli vuosisataa, painoa tonnin verran ja tehoa reilut parikymmentä hevosvoimaa, moni voisi luokitella sen pelkkään harrastamiseen sopivaksi koneeksi. 22 Caterpillar B6 ´62 Vanha Pillari ehti olla mukana yhden jos toisenkin pohjoisen tien raivausurakassa. Sisun on tottunut näkemään perään kytketyn avorekan kanssa, ei sitä osaa enää ajatellakaan pelkkänä vetoautona. Tässä numerossa 52 KANNESSA 52 Zetor-kynnön MM 2013 Neljättä kertaa järjestetyt kyntökilpailut saivat aikaan suuren urheilujuhlan tuntua. 34 Sisu K-41 SP 4350 ´64 Kun Pudasjärveläisen Penttilän Arin 62 Vanhan ajan päivät Jokelan kotiseutumuseolla nähtiin 28 34
Viipalemediat Oy:n vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai virheestä ilmoituksessa rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. 64 Jari-Pekan Zetor-ajot Ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma keräsi mukavasti yleisöä Jari-Pekan parkkipaikalle. 78 Markkinat Uusi projekti talvi-illoiksi täältä! 80 Kuvalaari Lukijoiden postittamia valokuvia vuosien varrelta. 03-2251 948 (ma-pe 8.30-16.00) E-mail tilaajapalvelu@vanhatkoneet.fi PÄÄTOIMITTAJA Kari Mattila TOIMITTAJAT Iikka Kekko, Juha Pokki, Arttu Toivonen 56 66 asemal la siä käy tässä 68 ”Kun ih mi minäkin sa an , an istoja kertomassa mu hän ta loon.” at juureni tä om a tu et at sv ka tuttuun tapaan harvinaisia ja tuttuja maatalouskoneita. 66 Trailer Trucking Festival Naapurimaan harrastekaluston näkeminen piristää aina. Copyright: Osittainenkin aineiston lainaaminen ilman Vanhat Koneet -lehden kirjallista lupaa on kielletty. 76 Rauhassa ruostuvat Joona Hammin ruosteromanttisia valokuvia. 06/13 70 Vahtrasin museo 65 kilometriä Tallinnasta Narvan suuntaan sijaitsee pieni, maatalouden historiaan keskittynyt museo. Ojanen, Harri Onnila, Paula Tavasti, Aimo Tenni TUOTANTOPÄÄLLIKKÖ Tomi Saloniemi ULKOASU Tero Björklund, Markku Ikonen, Thomas Backman, Meniina Lundström POSTIOSOITE Vanhat Koneet, PL 350, 65101 Vaasa KUSTANTAJA Viipalemediat Oy Puh. 06-2810 170, fax 06-2810 112 Toimitusjohtaja: Ari Isosomppi ILMOITUSMYYNTI Kim Dahl: 050-4147 539 Peppe Haapala: 050-4147 559 Susanne Ripsomaa: 050-4147 553 www.vanhatkoneet.fi > Mediakortti 72 Autodigger Omin voimin liikkuva ja toimiva ojankaivuukone oli aikaansa edellä. Ilmoitukset: Mikäli hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) voida julkaista lehti ei vastaa tästä mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Ilmoitusasiakas on vastuussa ja korvausvelvollinen mainontansa aiheuttamista mahdollisista vahingoista kolmannelle osapuolelle ja/tai Viipalemediat Oy:lle. Huomautukset on tehtävä kirjallisesti 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisuajankohdasta. Matkustaisivat hekin vanhaan malliin höyryveturin perässä, siinä arkihuolet häipyvät savun mukana taka-alalle. SÄHKÖPOSTIT MUOTOA toimitus@vanhatkoneet.fi myynti@vanhatkoneet.fi materiaali@vanhatkoneet.fi etunimi.sukunimi@vanhatkoneet.fi VAKIOPALSTAT PAINOPAIKKA UPC Print, Vaasa 6 Rekkaparkki Uusia ja vanhoja uutisia harrastuksen tiimoilta. Toimitus 40 TILAAJAPALVELU Puh. Materiaali: Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä eikä palauttamisesta. Jos kuitenkin lehti julkaisee tilaamatta lähetettyjä kirjoituksia ja/ tai kuvia lehdessä tai verkkosivuillaan, katsotaan tekijän luopuneen em. ARTIKKELIT 40 Kana kiskoilla Junalla matkatessa tapaa nähdä stressaantuneita kanssamatkustajia, jotka eivät nosta tiukkailmeisiä kasvojaan älypuhelimensa takaa. AVUSTAJAT Tuukka Erkkilä, Joona Hamm, Antti Kautonen, Sami Korhonen, Johanna Helin, Lea Lahti, Jan-Erik Laine, Tapio Mäntyniemi, Olli J. MYYNTI R-Kioskit, huoltoasemat, marketit ja Lehtipisteet kautta maan ISSN: 1799-0661 Tämän tuotteen paperi sekä tuotantoprosessi ovat sertifioidusti ympäristöystävällisiä. 46 Seppiä ja mestareita Jorma Mielosen verstaassa syntyy työkaluja moneen hommaan. 68 Ahtialan asema Taannoin myynnissä ollut vanha asemarakennus sai arvoisensa asukkaan, joka kunnioittaa aseman alkuperäistä käyttötarkoitusta ja tarjoaa perinteisen pysäkin ohi kulkeville höyryjunille. materiaalin tekijänoikeuksista Viipalemediat Oy:n hyväksi lähettäessään 5 materiaalin lehdelle.
Vielä koekilvissä ollut Scania oli haettu Kiitokorilta Anjalankoskelle edellisenä päivänä, ja auton edeltäjä, myöskin Kiitokori-valmisteinen Sisu BK-84BO vuodelta 1974, oli tuolloin siirtymässä pois palveluksesta. Alunperin 1874 perustettu 6 yritys siirtyi John Allenin haltuun vuonna 1897, ja nimi vaihtui tuolloiseen muotoon vuonna 1925. Näissä oli kaksisylinterinen CM 2-71 -kaksitahtidiesel vuonna 1950.. Myöhemmin, kultaisen 1990-luvun lopulla suoritin ns. Lukemisen salat olivat auenneet minulle jo hyvissä ajoin ennen kouluikää, joten kirjastoauton käyntien jälkeen raahasin lukemista usein molemmin käsin, ellen unohtunut selailemaan välitunneille yliajaksi. Yhdysvaltalainen Grove puolestaan hankki John Allen & Sonsin itselleen, ja sulki sen toiminnot vuoteen 1984 mennessä. Antti Kautonen KUVAT: TEPPO SEPPINEN Salaojakonetietoa Kysäisimme Oulaisten Weteraanikonepäiviä esitelleessä artikkelissamme lisätietoa Pekka Siposen omistaman Fordson Super Major -pohjaisen salaojakoneen historiasta. Missähän auto taivaltaa. Rekkaparkki Uutisia, uutuuksia ja tapahtumia Missä Regina kulkee. Lukijamme Timo Pasti arvelee laitteen kulkevan nimellä Allen 9/15, ja toinen lukijamme Seppo Rantanen täydentää laitteen olevan 1960-luvun alusta peräisin oleva oxfordilaislähtöinen John Allen & Sons, nostoportin päällä olevan vinssipyörästön perusteella. Kirjastoautonkuljettaja Teppo Seppisen ottama kuva on elokuulta 1987, hetkeltä jolloin aineistoa siirrettiin Anjalankosken ensimmäisestä kirjastoautosta uuteen autoon. Autolle koittikin varsinainen uranvaihto, sillä sen takaosaan rakennettiin tilat kilpa-auton kuljettamiseen. Kaikkiaan se kar- tutti matkamittariinsa noin 460?000 kilometriä, minkä jälkeen se myytiin kotkalaiselle autokorjaamoalan yrittäjälle. Regina kulki kirjastoauton säntillistä reittiä aina vuoteen 2004 asti, kunnes se korvattiin seuraajallaan. Nyt, Anjalankosken jo aikaa sitten sulauduttua kuntaliitoksen myötä Kouvolaan, ja itsenikin päästyä ammattiin tekstintuoton pariin, juolahti mieleen kysellä tuolloisen kirjastoauton myöhempiä vaiheita. Teppo Seppinen kertoo kuulleensa Scanian olleen vielä ainakin viime vuonna tässä käytössä, ja miksipä se ei puurtaisi vieläkin samoissa hommissa. Seppo muistelee vielä olleensa aikoinaan salaojahommissa vastaavanlaisella, Buckeye-merkkisellä koneella, joita valmistettiin Ohiossa. Nykyinenkin Kiitokorin tekemä kymenlaaksolais-kirjastoauto on nimetty arvokkaasti Reginaksi, mutta Scanian sijaan se on Mercedes-tekniikkainen. Kouluvuosinani viihdyin paikallisen kirjastoauton hyllyjen välissä varsin innokkaasti. Värikuvassa näemme autojen vuoronvaihdon vuodelta 2004. Regina-nimeä kantanut ja rekisteritunnuksella RME–479 varustettu Kiitokori T82 Libris rakennettiin aikoinaan Scanian K112 CL -alustalle. TET-harjoittelunkin tässä nimenomaisessa kirjastoautossa, joka kulki ympäri silloisen Anjalankosken maaseutuja
Moottoroitujen tiehöylien valmistus alkoi Suomessa 1920-luvulla ulkomaisilla malleilla. Kaikesta koulutustoiminnasta simulaattorissa vastaa Aeropole Oy, joka on Trafin hyväksymä JAR FTO -lentokoulutusorganisaatio. Uusin näyttelyn ajoneuvo puolestaan oli 2010-mallinen Scania CrewCab. SCANIAN PALOAUTOHISTORIAA Scania esitteli Södertäljen-museossaan kuluneena kesänä vanhoja paloautojaan. Ajoneuvot saatiin paikalle Scanian omien kokoelmien lisäksi yksityisiltä harrastajilta, kertoo Marcus Wallenberg -hallin vastaava, Ulf Wettergren. Lisäksi museolla on sopimus Finnair Flight Academyn Boeing MD-11 -matkustajakoneen koulutussimulaattorin käytöstä. VIELÄ EHTII MOBILIAN TEEMANÄYTTELYIHIN Mopokauden päätösajelut Espoon Automuseolla Perinteinen Espoon Automuseon mopokauden päätösajo järjestetään lauantaina 19. Ensimmäisen tiehöylän nimi oli Tiekarhu, jonka mukaan tiehöyliä kutsutaan yleisesti tiekarhuiksi. lokakuuta. Paikalle oli haalittu kuusi paloautoa vuosien varrelta, ja vanhin museon Marcus Wallenberg -hallissa esitteillä ollut tulikukon taltutusauto oli miltei satavuotias, vuoden 1915 mallinen Scania-Vabis. Kylläpä silläkin varmaan sai miehistön ripeästi paikalle sammutustoimiin, kun vain lähti ajoissa. Koneita tiellä -näyttelyyn on puolestaan koottu esimerkkejä tiehöylistä 1900-luvun alkuvuosien hevosvetoisesta Talkoo- eli ”Ameriikan höylästä” oikeaan amerikkalaiseen Caterpillariin. elämyspalveluita. Sen kaikki toiminnot vastaavat oikean lentokoneen toimintoja, ja sillä voidaan muun muassa lentää merkittävä osa mittarilentokelpoisuuteen vaadittavasta koulutuksesta. Oikean kaksimoottorikoneen ohjaamoon perustuva, FNTP II -kelpoinen Diamond -simulaattori on moderni ja kustannustehokas väline lentokoulutukseen. Lähtö klo 11 museolta länteen päin, noin 35 kilometrin ajoreitille; osallistumismaksua on kymmenen euroa ja se sisältää tarjoilua. Toistasataa kulkinetta kattava Kahdella pyörällä -näyttely kertoo polkupyörien, moottoripyörien ja mopojen historiasta Suomessa, painottuen pyörien arkikäytölle, mutta mukaanlukien myös kilpapolkupyöriä ja -moottoripyöriä sekä poliisin ja armeijan käytössä olleita pyöriä. KUVAT: SCANIA ILMAILUMUSEO JA AEROPOLE YHTEISTYÖHÖN Suomen Ilmailumuseo on tehnyt ilmailualan koulutusyritys Aeropole Oy:n kanssa yhteistyösopimuksen Aeropolen Diamond DA42 -yleisilmailukoneen koulutussimulaattorin sijoittamisesta Ilmailumuseon tiloihin. mennessä Jussi Muotialalle (0400-725199) tai sähköpostitse jussimuotiala@ gmail.com. Teivo October Swap Meet, Teivon Ravirata 19.10. Vermo HAK:in rompetori, Vermon ravirata 19.10. Vaasa Konepäivä, Vaasan Veteraaniautoseura 19.-20.10. Vantaa Suuri Snadi tapahtuma, Energia Areena 06/13 Kangasalla sijaitsevan Mobilian Kahdella pyörällä- sekä Koneita tiellä -näyttelyt ovat vielä avoinna 30.11.2013 asti, ennen valmistautumista vuoden 2014 teemanäyttelyihin. Edelliset mopokauden päättämiset vuosi sitten keräsivät päivän mittaan yli 100 ihmistä ja kymmeniä mopoja Espoon Automuseolle, ja mikäli sää suosii, on tänäkin vuonna varmasti nähtävää ja koettavaa. Museolla kokoonnutaan aamuyhdeksältä, ja samalla on mahdollista tutustua museon tämän vuoden teemanäyttelyyn Tunturi-ajopeleistä. 7. Koulutuskäytön ohella simulaattorilla laajennetaan Suomen Ilmailumuseon tarjontaa vierailijoille. Diamond -simulaattori liittyy Ilmailumuseon perheeseen syyskuussa, ja se sijoitetaan museon nykyisiin kirjastotiloihin. Rakennelluille pyörille löytyy oma osastonsa. Museolla on entisestään Piper Aztec -kaksimoottorikoneeseen ja Messerschmitt Bf 109 -hävittäjään pohjautuvat lentosimulaattorit, joilla tarjotaan opastettuja ns. Tapahtumakalenteri Ilmoita omasi: toimitus@vanhatkoneet.fi LOKAKUU 5.10. Vaasa Vaasan Veteraaniautoseuran Syysroinamarkkinat 5.–6.10 Ähtäri Loska-ajot 2013 12.10. Näyttely esittelee myös 60-vuotiaan Helkaman Hangon tehtaan historian. Ilmoittautumiset päätösajeluun tulisi tehdä 10.10. Mustavalkoisessa kuvassa esiintyy puolestaan vielä näyttelyn vanhinta paloautoakin iäkkäämpi, 1912-mallinen Scania-Vabis, jota lii- kutti 60 hevosvoiman moottori
Ajatuksena oli, että kuljetettavaa järjestyi ajellessa sekä pohjoiseen että etelään. Lyhyeksi rakennettu ohjaamo oli räätälöity yhdistelmien pituuksia silmälläpitäen. Alun perin tämä GMC:n keksilaatikkokoppa tuli markkinoille vuonna 1959, ja sillä korvattiin Cannonballina tunnettu GMC-kuormurimallisto. K uljetusyritykselle tekee selvää hallaa kuljettaa pelkkää ilmaa kotimatkalla, siitä ei pääse mihinkään. Lyhykäisen ohjaamonsa takia Crackerbox-nimellä tunnettuun GMC:hen asennettiin 11 jalkaa pitkä, 8 3?300 gallonaa vetävä hieman pyöreäkylkinen alumiininen tankki ohjaamon taakse, jolloin veturilla saattoi vielä kiskoa 45-jalkaista kylmäkontti-perävaunua ilman että tuolloisista yhdistelmien pituusrajoituksista tarvitsi kantaa huolta. Tarjolla on kuvamateriaalia niin vanhoista lentokoneista kuin niiden lentäjistäkin, ja erityisen maininnan ansaitsevat tarkasti kuvatut vanhat mittarit ja hallintalaitteet, jotka kuuluvat Flygvapenmuseon ko- koelmiin. Mainessa, Yhdysvalloissa operoinut Cole’s Express pohti järkevää ratkaisua tyhjiin kyyteihin Interstate 95:n suunnalla, ja päätyi muuttelemaan tilaamaansa, vuosimallin 1964 GMC DFX7009:tä toimimaan samalla kertaa myös öljynkuljetuksessa. Jokaisesta laitteesta on myös tarkat tiedot, ja mittareidenkin taustat on selvitetty juurta jaksain. Yli kaksituhatta vanhaa valokuvaa ja kokoelmia varten kuvattua esinettä on kiinnostuneiden tutkiskeltavissa digitaalisessa muodossa, ja sivusto on mielenkiintoista selattavaa kenelle tahansa vanhoista lentovempaimista kiinnostuneille. Tavarankuljetusta yhteen suuntaan, öljyä toiseen. GMC:n voimanlähteenä toimi 230-hevosvoimainen Detroit Dieselin V6-71, jonka kaveriksi oli liitetty 10-vaihteinen Fuller Roadranger -laatikko. Vetäviä taka-akseleita oli kuitenkin vain yksi ainokainen. Kaikkiaan näitä ”Tank Vaneiksi” nimettyjä yhdistelmiä otettiin käyttöön neljä kappaletta, joista yksi on vielä tänäkin päivänä jäljellä ja esitteillä Cole’sin museossa, Bangorissa.. Rekkaparkki Uutisia, uutuuksia ja tapahtumia Ruotsalainen ilmailumuseo digitaalisessa muodossa Osa ruotsalaisen Flygvapenmuseumin kokoelmasta on nyt selailtavissa netissä, osoitteessa www.digitaltmuseum.se. Kaikkea kyydissä kerralla Tältä näytti amerikkalaisratkaisu tyhjien kyytien ratkaisemiseksi viitisenkymmentä vuotta sitten: isolla tankilla varustettu Cole’s Express -yrityksen GMC DFX7009 ”Crackerbox”. Cole’sin käytössä olleet DFX7009:t olivat vielä siitäkin erikoisia, että kumpikin etummaisista akseleista oli Hendrickson Motor Truck Companyn ohjaaviksi varustelema. Tank Van: kyydissä öljytankki ja kaksi etummaista akselia ohjasivat
23.6. Trafilta kuitenkin selvennetään, että historialliset ja niitä jäljittelevät veneet voidaan ottaa alkuperäisen tarkoituksensa mukaiseen käyttöön esimerkiksi ilman CE-merkintävaatimusta, ja niitä voi myös sikäli antaa vaivattomammin vuokralle. Paulin hankkima, valmistusnumeroltaan 0018 oleva laite on otettu käyttöön vuonna 1986, ja sitä liikuttaa 2,5-litrainen dieselmoottori. Löytyisikö joltakulta kenties vieläpä pienemmällä valmistenumerolla oleva Sammy. 1989 06/13 V ielä 1980-luvun lopulla Suomi oli melkoinen takapajula. Pekka Tuomikoski 9. Finn-Sammy Lukijamme Pauli Kinnunen Porvoosta etsiskelee tietoja ostamansa kaltaisista Finn-Sammyistä. Tällöin merkintöjä ja tietoa kyseisen veneen historiallisuudesta täytyy harkita tapauskohtaisesti. Finn-Sammy painaa 3?740 kg. Näihin veneisiin ja niiden käyttöön sovelletaan vuokraveneitä ja niiden käyttöä koskevia vaatimuksia (muun muassa veneen katsastusvaatimus ja vuokra- veneen kuljettajan pätevyysvaatimus). Tässä onkin kaikki tieto, mitä Pauli on saanut Sammystään selville: olisikohan lukijoillamme kenties kattavampaa tietoa näistä vehkeistä. Vuokraveneeksi Trafi luokittelee huvivenelain soveltamisalaan kuuluvan, urheiluun tai vapaa-ajan viettoon tarkoitetun veneen tyypistä tai kuljetuskoneistosta riippumatta, kun sitä tarjotaan vuokralle huvikäyttöön miehitettynä tai miehittämättömänä. jäljennökset eivät ole tarkan vuokravenesääntelyn alla. Suuri osa kansasta oli edelleen maatalousyhteiskunnassa jollakin tavoin kiinni. Jotta vene luokiteltaisiin historialliseksi veneeksi tai sen jäljitelmäksi, olisi sen täytettävä seuraavat vaatimukset: • vene on suunniteltu ennen vuotta 1950 • vene on rakennettu pääasiassa alkuperäisistä materiaaleista • veneen voi valmistajan merkinnöistä tunnistaa tällaiseksi veneeksi Lopuksi Trafilta todetaan, että vaatimus valmistajan merkinnästä voi osoittautua kohtuuttomaksi sellaisten veneiden osalta, jotka on valmistettu ja otettu käyttöön ennen nykyisten merkintävaatimusten voimaantuloa. Euroopan yhteisö oli kaukana siintävä pienen eliitin tavoite, jota kohti haaveiltiin pyrkivämme – tai vielä tarkemmin: kuka haaveili, kuka ei. Jos ei itse harjoittanut maanviljelystä tai karjanhoitoa, todennäköisesti vielä joku sukulainen sitä ammattia harjoitti. Niinpä ei olekaan yllätys, että tuolloin ulkomaalaisva staisuu s oli asenteena vielä kohtala isen vahvaa. Trafi ja historialliset veneet Trafin mukaan historialliset veneet ja niiden ns. EI SAA TULLA MINUN REVIIRILLENI! Kari Suomalaisen piirros vuodelta 1989 muistuttaa samalla kertaa suomalaisesta liikennekäyttäytymisestä ja asenteista. Suomessa epäiltiin suurin piirtein kaikkea mikä poikke si oman kotiseudun meiningistä
10. AMERIKANHERKKUA McCORMICK FARMALL MODEL BM ’51 Pitkän linjan traktoriharrastaja Raineri Aerikkala taltioi projektiasteella kauan maanneen Farmallin nelisen vuotta sitten. Tuloksena oli nopealla aikataululla, mutta laadukkaasti entisöity jenkkiklassikko
Mynämäki 11
Nealen yhteydet tehtaaseen tosin olivat melkoisen selvät, sillä tämä oli toiminut emoyhtiö IHGB:n toimitusjohtajana 25 vuoden ajan ja eläköitynyt toimesta edellisenä vuonna. Niinpä traktoreita ei maahan tahdottu saada ollenkaan. 12. Se myytiin Arthur Nealelle, paikalliselle maanviljelijälle. Konepeiton dekaaleja on saatavana valmiina tarroina. 1950-luvun alussa tamperelainen Takra valmisti muutaman vuoden ajan pientä erää kotimaisia traktoreita, mutta raaka-ainepulan vuoksi tuotantomäärät olivat todella pieniä: sataa- tai kahtasataa yksikköä vuositasolla, samaan aikaan kun tarve olisi ollut 10–15?000 traktorille vuodessa. Oli pärjättävä joko hevosvetoisesti tai kehitettävä muita ratkaisuja, kuten vanhemmista henkilöautoista modifioituja autotraktoreita. Alkuaikoina Suomea tosin vaivasivat saatavuusongelmat. Aivan vuosisadan alussa tehdas oli ostanut tonttimaata Saksasta ja rakentanut tuotantolaitoksen, ja sodan jälkeen laajentanut toimintaansa myös Iso-Britanniaan. McCORMICK FARMALL MODEL BM Teksti: Arttu Toivonen Kuvat: Tuukka Erkkilä T akavuosikymmenten Suomessa maanviljelyksen koneellistuminen kesti kauemmin aikaa kuin muualla maailmassa. Jo yli sata vuotta aiemmin bisnekseen mukaan lähtenyt yritys laajensi toimintaansa 1900-luvulla myös Eurooppaan, osin yrityskauppojen myötä. Niinpä suurikokoista ja tehokasta traktoria – ainakin aikansa mittapuulla – halajavan oli käännettävä katseensa ulkomaille. Valmet käynnistäisi oman tuotantonsa vasta muutamaa vuotta myöhemmin, ja senkin kotimaisen vaatimattomasti hyvin pienikokoisilla laitteilla. Suurilla ja vaurailla tiloilla asiat olivat tietysti toisin, ja siellä konevoimaa saatettiin hankkia rahamassin paksuudesta riippuen jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Malleiltaan tuohon aikaan tuotetut traktorit vastasivat amerikkalaisia emoyhtiön malleja, tosin niin että kun jenkkivalmisteisen laitteen konekoppaan leimattiin merkki Model M, koristi doncasterilaista versiota Model BM, jossa B tarkoitti tietysti brittiläistä. Tinkimätön entisöintityö ylttää Rainerin omistaman Farmallin jokaiseen sopukkaan. Vuonna 1949 valmistui ensimmäinen Farmall-tuotemerkillä tehty traktori Doncasterin tehtaalta. sa kovin pienellä vaivalla. M ja BM Suomen Maanviljelijäin Kauppa Oy toi tuohon aikaan maahan muun muassa McCormickin traktoreita. Konetuotanto maassa oli lähes nollalukemissa, eikä vientilisenssejä valuutalle saanut vielä 1950-luvun alus- 1950-luvun alussa valuutalle ei meinannut saada vientilupia, mikä johti traktoripulaan. Meillä pienillä tiloilla maanmuokkaus, niitto ja kaikki peltotyöt hoidettiin pitkään hevosvetoisesti, monessa tapauksessa jopa niinkin äskettäin kuin 1960-luvulla
Palveltuaan aikansa käytössä mihin se oli alun perin suunniteltukin, siirtyi Farmall mynämäkeläisen romukauppiaan laanille, harmittavasti nurinperin käännettynä ja pyörät kohti taivasta sojottaen. 13. Silti niiden luettavuus on hyvä ja näyttö selkeä. Voima siirrettiin multaan 11-tuumaisen kytkinlevyn ja viiden vaihteen kautta, joista viitonen oli selvä ylivaihde. Konepeiton päältä löytyvät mittarit ovat reilun metrin päässä kuljettajasta. Mistään pienestä piikkilangankiristäjästä ei ole kyse 1950-luvun alussa ollut. Petrolikäyttöisen nelisylinterisen moottorin iskunpituus oli 133 millimetriä ja sylinterin läpimitta 98 mm, mikä tekee iskutilavuudeksi messevät 4,1 litraa. Nelosella huippunopeus on 8 km/h, mutta viitosella jo 26 km/h – ja jos laitteeseen asennettiin piikkipyörät, lukittiin viitosvaihde pois käytöstä kokonaan. Sähkökäynnisteinen ja magneettosytytteinen moottori tuotti hihnapyörältä tehoa 37 hevosvoimaa ja vetotehoakin 33 hevosen verran, huippukierrosten ollessa 1?450 r/min. Sieltä traktorin oli pelastanut muutaman kuukauden selällään makaamisen jälkeen aikanaan Rauno Varjonen, jolla oli tarkoitus entisöidä isokokoinen Farmall alkuperäiseen loistoonsa. Saman yrityksen tuotteisiin oli silmänsä iskenyt myös suuren mynämäkeläisen maitotilan isäntä, joka tarvitsi uutta traktoria 60 hehtaarin peltojensa työstämiseen. ”Se tila on edelleen olemassa, mutta tuon laitteen uutena ostanut isäntä on kyllä jo edesmennyt ja tila sukulaisen hoidossa. Malli oli BM, joka jostain syystä oli harvinaisempi meillä kuin amerikkalaisvalmisteinen M-malli. Isot sikalat siellä on kyllä”, Farmallin nykyinen omistaja Raineri Aerikkala kertoo. Valinta osui yhteen aikakauden suurimmista, luotettavimmista ja laadukkaimmista tuotteista mitä tarjolla oli: Farmalliin. 06/13 Entisöintiprojekti oli pelkkää raakaa työtä, sillä kaikki osat olivat tallessa
”Mittaritkin ovat alkuperäiset, ja näkyvät hyvin siitä konekopan päältä vaikka ovat reilun metrin päässä. Raineri kertoo entisöivänsä traktoreita vain talvella: kesällä ei viitsi tallissa aikaa viettää. Traktori oli kyllä asiallisesti säilöttynä, pajupuskaan peiteltynä. Se oli ’55-mallinen Zetor 25A.” Ajovalojen puuttuminen keulalta tuo oman, solakan ilmeensä Farmallille. Englantilaisen ja amerikkalaisen Farmallin osat käyvät myös täysin yhteen, ja niitä on siis saatavana mitä vain. Ei nyt ihan kuulemma vielä tarvita lentolupakirjaa, tavallinen traktorikortti riittää hyvin”, Raineri virnistää.. ”Kaikki siitä on käyty läpi, yli sata osaa rungosta oli irti purettuna ja erikseen maalattuna. Rauno puolestaan korjaa vieläkin koneita, mutta ikää alkaa olla jo 80 vuotta. Enkä oikeastaan näitä harrasta kuin talvella, ei sitä kesällä viitsi tallissa olla”, Raineri kertoo. Mynämäkeläis-Farmallin entisöinti käytiin läpi pari ”Ensimmäisen traktorini sain 12-vuotiaana. McCORMICK FARMALL MODEL BM Rauno puolestaan oli entinen autokorjaamo- ja purkamoyrittäjä, joka oli vuonna 1970 lopettanut yrityksensä ja siirtynyt Pöytyälle maanviljelijäksi. Hinta oli alusta alkaen ihan sopiva joten siitä ei ollut kyse, ehkä pikemminkin tunneasioista”, Raineri kertoo. Ensimmäisen sellaisen sain 12-vuotiaana, ja se oli 1955-mallinen Zetor 25A. Projektilla oli mittaa, vaikka kyseessä oli pelkkä kunnostustyö – yhtään osaa ei ollut kateissa, joten puuttuvien palojen metsästykseen ei aikaa kulunut. Hän kyllä sanoi jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että sitten kun traktori myydään, niin se myydään minulle. ”Pienen torpan poikana olen harrastanut koko ikäni traktoreita. ”Raunolla alkaa olla ikää, joten entisöinti jäi tekemättä. Jos osia olisi puuttunut, olisi niitä saanut hyvin Amerikasta, sillä siellä näitä harrastetaan paljonkin. Raineri on, monen vastaavan traktoriharrastajan tavoin, maatilan poikia. Aikaa kului sellainen 400–500 tuntia. ”No valot on tietysti siinä heti ohjaamon vieressä eikä keulalla kuten normaalisti. Runko hiekkapuhallettiin, pohjamaalattiin epoksilla ja pintaan vedettiin kaksikomponenttivärillä alkuperäinen sävy. Tietysti jotain rasvanippoja ja tiivisteitä piti uusia. Traktorin perään oli tehty joku itse viritelty nostolaite, jonka purin pois, sillä tämä laitehan on tehty alun perin vain perässävedettäville työkoneille”, Raineri linjaa. Kauppaa siitä tehtiin liki viisi vuotta. Tällä hetkellä traktoreita on 20–30 kappaleen paikkeilla, ja viimeisin hankinta on piikkipyöräinen 1938-mallinen Farmall Kokemäeltä. 14 vuotta sitten. Jopa pakoputki on alkuperäinen, siinä on IH:n leimat ja kaikki. Farmallhan oli aikanaan sellainen edelläkävijämalli siellä, että muut katsoivat siitä mallia omia traktoreita suunnittellessaan”, Raineri kehaisee. Tyypiltään se on F14, ja se olisi tarkoitus entisöidä ensi talvena. Ohjausakseli menee aika korkealta siitä konekopan päältä, ja lopulta tässä istutaankin melkoisen korkealla. Moottorinkin avasin, mutta se oli kunnossa eikä vaatinut muuta kuin tiivisteiden vaihtoja. Perässävedettäville laitteille suunniteltu Farmall on suunnittelultaan silti hyvin vanhaa perua, eikä siitä löydy sen erikoisempi kummallisuuksia. Kaikki tallessa Huolellisen entisöintityön kontrastiksi muutamiin vipuihin on jätetty patinaa ja sitä kautta persoonallista särmää
Petroolisäiliön tilavuus 77 litraa VALMISTUSVUODET 1949–1954 VALMISTUSMÄÄRÄ noin 10?800 kpl VALMISTUSPAIKKA: Doncaster, Englanti 15. MCCORMICK FARMALL MODEL BM MOOTTORI: Nelisylinterinen, nestejäähdytteinen bensiini/petroolikäyttöinen rivimoottori, iskutilavuus 4,1 litraa, sähkökäynnistys, sylinterimitat 98x133 mm
LUOTTOPELI DEUTZ D15 ’60 Pienen ja näppärän Deutz D15 –traktorin 1960-luvun lopulla ostanut Veijo Tähtiaho ei aio luopua traktoristaan, joka on palvellut omistajaansa moitteettomasti yli 40 vuoden ajan. Eikä ihme – kukapa haluaisi antaa pois luotettavan ja uskollisen työparinsa, joka on valmis lähtöön niin helteellä kuin pakkasellakin. Hattula 16
17
Ilmajäähdytteiset mallit tulivat tuotantoon vuodesta 1942 lähtien. DEUTZ D15 Teksti: Lea Lahti Kuvat: Tapio Mäntyniemi 18 V uonna 1862 Deutz -nimisellä paikkakunnalla Saksassa Nicolaus August Otto ja Michael Zons koekäyttivät kehittelemäänsä kaikkien aikojen ensimmäistä polttomoottoria. Vuoteen 1970 mennessä niitä oli valmistettu satojatuhansia kappaleita. Suomessa Deutzia ja etenkin pientä D15-mallia myytiin kuitenkin niukahkosti – lieneekö syynä ollut epäsuotuisan valuuttakurssin muovaama korkeahko hinta esimerkiksi Nuffieldiin tai Fordson Majoriin nähden, sitä voimme vain arvailla. D-sarja saavutti Euroopassa suuren suosion, ja D15-, D25- ja D30-malleja seurasivat nopeassa tahdissa D40, 50, 55 ja 80. D-sarjan Deutzit olivat useimmiten vihreitä, harvinaisempi oranssi väri maalattiin ainoastaan vientiin meneviin yksilöihin. ”Sarjan pienin malli oli liian hentoinen maataloustöihin, ja sitä ostettiin enimmäkseen puutarhoille ja muuhun kevyempään käyttöön”, maahantuojalla töissä ollut Kalevi Jokinen perustelee. Mainonnassa painotettiin saksalaisen työn korkeaa laatua ja siitä johtuvaa toimintavarmuutta, kestävyyttä ja pitkäikäisyyttä. Pari vuotta myöhemmin, vuonna 1864 Nicolaus Otto perusti Motorenfabrik N.A. Ensimmäinen dieseltraktori valmistui vuonna 1927. Tehtaan nimi vaihtui vuosien saatossa Deutz AG:stä Klöckner-Humbold-Deutziin. Suomeen tuotiin pelkästään oransseja D15-traktoreita.. Otto & Co -nimisen tehtaan nelitahtipolttomoottoreiden valmistamista varten. Sarjan pienimmän eli D15-mallin valmistus loppui vuonna 1964. Vuonna 1959 KHD:n tehtaalla käynnistyi ilmajäähdytteisillä dieselmoottoreilla varustettujen Deutz D 15 -traktorien sarjavalmistus. Ilmajäähdytteisessä koneessa eivät vedet ja öljyt päässeet sekaantumaan, eikä sisäisiä korroosio-ongelmia tarvinnut pelätä. Deutzia edusti maassamme Suomen Koneliike vuosina 1953–1965
Aikanaan kerrottiin sellaista tarinaa, että oranssi väri valittiin sen vuoksi, ettei traktoria Tähtiaho ammuttaisi hirvenä. Löytö laanilta traktorin myyntilaanilla Hämeenlinnassa ja tykästyi siihen saman tien. Löysimme ajokkiinsa tyytyväisen Deutz-traktorin pitkäaikaisen omistajan Veijo Tähtiahon Hattulasta lukijavinkin perusteella. Taustalla näkyvällä vävypojan Fiat 600:lla Tähtiahokin pyörähtää silloin tällöin kylillä. ”Vuoteen 1963 asti kaikki Suomen Koneliikkeen maahantuomat Deutzit olivat oransseja, siitä eteenpäin tuli myös vihreitä”, Jokinen muistelee. ”Ensimmäisissä tuontierissä sattui pieni käännösvirhe, y-kirjain oli muuttunut i:ksi ja niissä luki ilma-jäähdytetti”, maahantuojalla töissä ollut Kalevi Jokinen kertoo. 19. ”Se minua kyllä häiritsee, kun Fiatissa on Minin takalamput ja vääränlaiset peilit. En yhtään tykkää siitä, että vanhojen kulkupelien alkuperäisasua muutetaan”, Veijo kommentoi. Ajan patina saa näkyä työkoneessa; omistaja on säilyttänyt traktorinsa mahdollisimman pitkälti alkuperäiskunnossa. Jo kuudentoista vanhasta alkaen koneiden huolto, korjaus ja kunnossapito alkoi sujua, ja töitä koneiden parissa Hämeenlinnan ja Parolan suunnalla riittikin siitä lähtien. Työparin yhteinen historia alkoi jo vuonna 1968, kun Tähtiaho näki näppärän näköisen traktorin myyntilaanilla Hämeenlinnassa ja tykästyi siihen saman tien. ”Muistaakseni maksoin siitä näki 4000 markkaa”, Tähtiaho muistelee. Ihan kertakatsomalta kauppoihin ei päästy, vaan Veijo kävi tinkimässä hintaa kohdalleen useaan otteeseen ennen kuin traktori lopulta vaihtoi omistajaa. Koneiden kimpussa jo nuorena miehenä Veijo Tähtiaho oli vasta 5-vuotias, kun hänen äitinsä kuoli, ja isästäänkin hän joutui luopumaan 15-vuotiaana. Traktorin nokalla oleva ”ilma-jäähdytetty” –teksti kiinnitettiin paikalleen jo tehtaalla Saksassa. ”Aina on kädet olleet rasvassa”, Tähtiaho nauraa. Vuosi oli 1968. Traktorin ensimmäinen omistaja, silloisen Keskus-Autolan johtaja, oli halunnut vaihtaa Deutzin isompaan, jolloin kahdeksan vuot06/13 ta vanha D15 päätyi myyntiin
”Annoinkin yhdessä tapauksessa jo ukaasit, että tästä lähtien itse ei saa koskea mihinkään, jos aikoo tuoda homman minulle”, mies kertoo pilke silmäkulmassa. ”En halunnut hankkia uutta laturia, vaan korjasin alkuperäisen”, Tähtiaho painottaa. Osaavalle miehelle löytyy töitä vapaa-ajallakin, ja Tähtiaho on korjaillut paljon myös lähitienoon isäntien laitteita. Alun perin pakoputki päättyi traktorin alle heti etuakselin taakse. DEUTZ D15 Työuran viimeiset 20 vuotta kuluivat Parolan panssarivarikolla valtion hommissa panssarivaunuja huoltaen ja korjaten. Kuluvia osia, kuten starttia ja laturia on jouduttu korjaamaan. 20 Ostettuaan traktorin uusi omistaja tutki sen perinpohjin. Joitakin pieniä parannuksia Tähtiaho on traktoriinsa myöhemmin tehnyt. ”Esimerkiksi lamput olen vaihtanut uu- siin tarvikelamppuihin, koska vanhojen umpioiden heijastuspinnat menivät niin huonoksi, että se haittasi jo näkyvyyttä pimeän ajan ajossa.” Vanhat osat ovat kuitenkin hyvässä tallessa, ja jos kelvolliset heijastinpinnat jostain löytyvät, alkuperäiset lamput vaihdetaan ilman muuta takaisin paikoilleen. Veijon mukaan se puhalsi noet suoraan nenälle, joten uUusi, rosterista valmistettu pakoputki on jatkettu ja tuotu ylös. ”Kun kyselin eturenkaita Turengista, minulle sanottiin, että niin pieniä ei enää saa mistään. ”Eläkepäivistäkin olen ehtinyt nauttia jo parinkymmenen vuoden ajan”, Veijo laskeskelee. ”Remonttimiehen pohjaton uteliaisuus pakotti minut avaamaan koneen, mutta totesin saman tien, että mitään tarvetta korjauksiin ei ollut”, Veijo kertoo. Myös akku on uusittu useampaan kertaan, viimeksi pari viikkoa ennen kuvauspäivää. ”Haluaisin säilyttää traktorin mahdollisimman alkuperäisen näköisenä, mutta käytännön syyt ovat pakottaneet joihinkin ulkoasun muutoksiin”, omistaja harmittelee. Sieltä löytyikin sopivat – ja niissä oli lappu päällä, jossa luki: tulleet Turengista”, Veijo kertoo nauraen.. Deutz tuli taloon jäädäkseen Veijo ajaa Deutzillaan kesät talvet. ”Pientä putsailua ja tankkausta kummempaa ei ole ollut tarvetta tehdä”, omistaja kehuu. Ostotarjouksiakin hän on Deutzistaan saanut, mutta vastaus on ollut aina sama: traktori ei ole myytävänä. Kun renkaat alkoivat käydä haperoiksi, ei uusia tahtonut ensin löytyä. Vuosittain Tähtiaho vaihtaa Deutziinsa öljyt ja suodattimet. Toisinaan on käynyt niinkin, että isännät itse ovat purkaneet traktorinsa tai puimurinsa, mutta eivät enää ole saaneet sitä kasaan; silloin Veijo on kutsuttu hätiin. Kerran sitten olin Töysässä ja kävin purkamossa haeskelemassa renkaita
D 15 –moottorin mallimerkintä F1 L 712 on luettavissa seuraavasti. Parin vuoden takaisen vatsaleikkauksen ja sitä seuranneen sairaalassa ravaamisenkin on jo melkein ehtinyt unohtaa. Tähtiaholla on toinenkin samanikäinen traktori, Deutzia isompi Nuffield, jolla hoidetaan raskaammat hommat, kuten puun ajot ja tien lanaukset. Talviaikaan Deutzin varustukseen kuuluu itse valmistettu etulevy sekä ketjut lumitöiden tekemistä ja liikkumisen helpottamista varten. Pieni traktori ja yksisiipinen aura sopivat näppärästi sellaiseenkin pihaan, johon isolla nykytraktorilla ei ole mitään asiaa. Työpari hoitaa talvisin muun muassa monen talon lumityöt. 21. Veijo ja Deutz ovat tuttu näky lähiympäristössä. Jonkin aikaa traktorissa oli kevytrakenteinen rättihytti, mutta se on riisuttu pois. Ei kiire minnekään Eläkepäivien ratoksi Tähtiaho on alkanut valmistaa erilaisia puutöitä, kuten esimerkiksi kaappikelloja. ”Se on paljon siistimpää hommaa kuin koneenkorjaus, kädetkin jää ihan puhtaiksi työn jäljiltä”, mies mainitsee. Perälevylläkin olen joskus lumia pökkinyt, mutta etulevyn kanssa työskentely on paljon helpompaa, kun ei tarvi pyörittää päätä niin paljon.” Veijo ja Deutz ovat tuttu näky lähiympäristössä. Siinä on talvella hyvä pitää hiekkaa ja samalla saa taakse lisää painoa”, Veijo kertoo. Traktoreiden parissa vietetty aika on mieleistä ajankulua. Autotallin puolelta löytyy Mig- ja puikkohitsauskoneet sekä kohtuullisen kattava työkaluvalikoima. F=Fahrenzeugmotor eli ajoneuvokäyttöön tarkoitettu moottori, 1=sylinterien lukumäärä, L=Luftgekühlt eli ilmajäähdytteinen, 7=moottorin mallisarjanumero, 12 iskun pituus. ”Ja mukavahan sillä on hakea vaikka lehti postilaatikolta”, omistaja nauraa. ”Aina on Deutz lähtenyt käyntiin kun olen sitä pyytänyt, kelissä kuin kelissä. ”Remonttimiehen uteliaisuus sai minut avaamaan koneen heti ostamisen jälkeen”, Tähtiaho kertoo. Mutta pidänkin sitä lämpöisessä tallissa”, omistaja toteaa. Työpari hoitaa talvisin muun muassa viiden–kuuden talon lumityöt, joten Deutzin on oltava lähtövalmiina joka säällä. Ympärivuotisessa käytössä Vakiovarustukseen kesät talvet kuuluva takakuuppa on omavalmisteinen. ”Hitsasin sen kasaan vanhasta sontakauhasta. Työtä pelkäämättömälle toiminnan miehelle sairaalapäivät ja toipilasaika olivat melkoista tervanjuontia. ”Vähän aikaa minulla oli linkokin käytössä, mutta se ei osoittautunut kovin käteväksi. ”Mukavahan näillä on leikkiä, kun ei ole muutakaan niin tähdellistä tekemistä, eikä kiire minnekään”, Veijo kertoo hymyillen. Veijon verstaasta löytyy sorvi, vannesaha, tasohöylä ja pylväs/penkkiporakone sekä mittava määrä työkaluja. Yksinkertainen tekniikka on myös luotettavaa, esimerkiksi koneremonttia Deutziin ei ole koskaan tehty, mutta se on kertaalleen avattu. Kesäaikaan traktorilla pyöritetään sirkkeliä, kuskataan soraa ja käydään kyntämässä lähitienoon kasvimaita. Nyt jo 78-vuotias Veijo on ikäisekseen varsin hyvässä kunnossa, vaikka pientä remonttia miehelle taannoin tehtiinkin
Kotimaisen sisun lisäksi työ tehtiin amerikkalaisilla koneilla. Taivalkoski 22. TIESAVOTOILTA LUMITÖIHIN CATERPILLAR B6 ’62 Uudisraivauksen, suomalaisen sodanjälkeisen jälleenrakennustyön ja syrjäseutujen infrastruktuurin parantamisen yhtenä kulmakivenä oli Perusyhtymä Oy
23
Välirauhan aikana karjalaiset palasivat valtaosin takaisin omille mailleen, mutta raivattavaa riitti silti – hevosvetoisesta maanmuokkauksesta tehokkaampaan siirtyminen oli enää ajan kysymys. jelyksen parissa. Historiankirjoitus kertoo, että Pellonraivaus Caterpillarin ohjaamo on työkoneelle tyypillisen selkeä. Toistasataatuhatta tuntia eivät ole jättäneet vielä kovin pahoja käytön jälkiä. Uusille asuinalueille piti vetää tietysti teitä, rautatiekiskoja ja parhaimpiin paikkoihin myös viemäreitä. Olavi Jaakkola toimi vuosina 1941–1945 Pellonraivauksen työpäällikkönä, ja hänet nimitettiin koko yrityksen johtoon vuonna 1945. Ilmeisten pommitustuhojen korjaamisen lisäksi tehtävää riitti myös uudisraivaamisen ja uudelleenasuttamisen puolella. Vaikka jälleenrakentamisen tarve suurissakin kaupungeissa oli paljon vähäisempää kuin vaikkapa Keski-Euroopan täysin tuhotuissa metropoleissa, riitti työtä silti monella saralla – kirjaimellisesti. Pellonraivaus teki maatalousministeriön kanssa kymmenen vuoden sopimuksen, ja sai sitä kautta itselleen vakaan rahoituspohjan sekä valtion että liikepankkien, vakuutusyhtiöiden ja keskusliikkeiden kirstuista. Hän päätyi – toisin kuin monet nykynuoret – opiskelemalleen alalle. Tähän tarvittiin miestyövoimaa: rintamamiestaloja nousi jokaiseen niemeen, notkoon ja saarelmaan. Vuonna 1940 perustettu Pellonraivaus Oy oli perustettu Maataloustuottajain Keskusliiton aloitteesta, ja sen tehtävänä oli toimia asutustilojen raivaustöitä suorittavana, koko maan laajuista palvelua tarjoavana suuryrityksenä. Noina vuosikymmeninä asiallisten ja tarpeeksi raskaan luokan raivauskaluston hankkiminen ei ollut helppoa, ainakaan yksityishenkilöille. Sen sijaan suuren kaliiperin valtiotaustaisella yrityksellä valuutan vientilisenssien hankkiminen oli lastenleikkiä, ja niinpä Jaakkolan johtama konserni osti melkoisia määriä työkoneita Yhdysvalloista, tarkemmin sanoen armeijan ylijäämävarastoista. Kun uudet rajat oli lopulta saatu vahvistettua, oli työtä edessä valtaValtiotaustainen vasti. Jo ennen talvisodan puhkeamista oli Karjalan kannakselta lähtenyt evakkoon 45?000 ihmistä, ja kun jatkosodan viimeiset laukaukset oli saatu ammuttua, oli tehtävälistalla yli 430?000 siirtolaisen uudelleen asuttaminen joka puolelle Suomea. Maata, metsää ja mantuja Suomessa riitti, joten tarvittiin joku, joka raivaisi kaskettavaa huomattavasti tehokkaammin kuin Järnefeltin Raatajat rahanalaiset -maalauksessa. Tuolloin asuttiin vielä kovasti agraarivoittoisessa taloudessa, joten useat rajantakaisesta Karjalasta muuttaneet ryhtyivät viljelemään maata, eli jatkoivat samaa ammattia jota olivat harjoittaneet siihen astikin. Sotakorvauksia taottiin Pellonraivaus harkkoraudasta jäänmurtajiksi, Oy osti ja niille joille ei puskutraktoreita töitä riittänyt siellä, oli pesti Yhdysvaltojen taattu maanvilarmeijalta. 24. Kiukaisissa vuonna 1914 syntynyt Olavi Jaakkola opiskeli maa- ja metsätieteitä Helsingissä, ja valmistui juuri talvisodan alla agronomiksi. Pellonraivauksesta Perushommiin Karvainen työnjohtaja Sissi tarkkailee tilannetta omistaja Reijo Karjalaisen selän takaa. CATERPILLAR B6 Teksti: Arttu Toivonen Kuvat: Tuukka Erkkilä S odanjälkeinen Suomi eli melkein kliseisesti sanottuna vuotta nolla
Supikoira on ainoa mitä ne eivät saa suoraan hengiltä, mutta osaavat käyttää hukuttamistekniikkaa siihenkin! 25. Vuoden 1962-mallia edustava Caterpillar B6 oli vasta kiiluvana ajatuksena sitä rakentaneiden tehdastyöläisten mielissä, kun Raja-Joosepilta Tuulomaan rakennettu 170 kilometrin mittainen soratie syntyi Pellonraivauksen toimesta ensimmäisenä itään suuntautuneena projektina. Tuossa Sissi (ohjaamossa) ja Hupi ovat kovan luokan metsästyskavereita. Ja juuri niihin lukemattomiin pohjoisen Suomen muihin tienraivausprojekteihin juttumme Caterpillar osallistui aikanaan yli 16 vuoden ajan. Oy:n kalustolla oli 1960-luvun puoliväliin mennessä siloiteltu yli 100?000 hehtaaria uutta peltoa, mikä vastasi kolmasosaa sodanjälkeisestä uudisraivauksen määrästä. Keltainen kannonraivaaja Aikanaan kuitenkin jo Pellonraivaus Oy:lle oli hankittuna eräs tietty puskutraktori, jolla osallistuttiin pohjoisessa Suomessa sen aikaisiin savottoihin. Savotoissa oli yleisemmin mukana enemmänkin Caterpillarin koneita – yleisimmin A7:oja ja muita 1950-luvun tuotteita, C6:sia ja myös muutamia B6:sia. Ja jos Pellonraivaus kuulostaa nykyisellä itellojen, leonioiden ja ironioiden aikakaudella hellyttävän yksinkertaiselta yrityksen nimeltä, niin aikakaudellaan se oli vain yksi muiden joukossa. Metsäojien ja hakkuuaukkojen kyntämisen tosin valittiin yleensä suurempia laitteita, ja ”Berttakuutoset” saivat olla penkkakoneina. Reijo kertoo niiden haukkuvan linnut, minkit ja kaiken pienriistan. Kun uudisraivauksesta oli aika siirtyä modernimman infran pariin, yhdistettiin nämä kolme yritystä uudeksi Perusyhtymä Oy:ksi vuonna 1968. Samaan konserniin perustettiin vuonna 1953 siltoihin, rautateihin ja laitureihin keskittynyt Pohjarakenne Oy, vuonna 1956 päivänvalon näki puolestaan Kenttä ja Vesi Oy, jonka nimestä voinee päätellä sen erikoistuneen vesihuoltotehtäviin
Ostimme koneen velipojan kanssa vuonna 1978, kun firma hävitti vanhaa kalustoa”, Reijo Karjalainen kertoo. Moottori oli kyllä vähän huonovetoinen silloin. Perusyhtymä oli sillä tehnyt vesijohtolinjoja aikanaan, ja laite oli käynyt tyhjäkäynnillä silloin vuorokaudet ympäri työmailla. Kampiakseli käytiin mittauttamassa, eikä sitäkään tarvinnut lähteä alikokoon työstämään. Sen sijaan tyhjäkäyttäminen oli hiiltänyt pakoaukot niin umpeen, että siellä oli enää lyijykynän mentävät reiät. Kesällä raivataan peltoja ja talvella tehdään talvitiehommia”, Reijo jatkaa. Tehot siinä tietysti on suhteessa painoon ihan eri luokkaa kuin tänään, mutta sen takia tämä onkin ihan ikiliikkuja”, Reijo sanoo. Niitä sai hakata ihan tosissaan, olivat melkein kuin metallia”, Reijo päivittelee. Rauhallisempaa käyttöä Caterpillarin ajomäärät laskivat silti dramaattisesti, eikä sitä tullut vesijohtourakoissakaan tyhjäkäytettyä enää entisenlaisia määriä. ”Ei siinä ole missään vaiheessa otettu sitä viimeistä irti koneista, ja rautaa on laitettu että tosiaan kestää. Ajateltiin että käytetään moottori siitä auki, ja laitetaan uudet männät, venttiilit, laakerit ja kampiakseli. Karjalaisilla olonsa aikana, 35 vuodessa mittariin on kertynyt 20?000 tuntia, ja tahti on rauhoittunut entisestään. ”Ei siihen nyt ole 10–15 vuoteen tullut enää kuin muutamia kymmeniä tunteja vuodessa. 26 Todennäköisesti jopa 100?000 tuntia ajettu moottori oli muuten ihan terve, mutta Karjalaiset päättivät silti uusia kuluvat osat, olihan kone nyt sentään auki. B6:sen suunnittelu saa hänet kuitenkin vuolaasti kehuvalle tuulelle. Caterpillarin D333-moottori oli käytössä puskutraktoreiden lisäksi myös teollisuusmoottorina sekä vesialuskäytössä.. Ja toki: Caterpillarin 110-hevosvoimainen rivikuutonen ei ole ihan herkimmin rikkoutuvien voimalaitteiden maineessa. ”En tiedä onko paljonko sillä on oikeasti ajettu, mittari kun oli jossain vaiheessa Perusyhtymällä olleessaan pysähtynyt, mutta monta vuotta se oli ollut ilmeisesti jo rikki. Pihakoneena sitä on käytetty ja lumitöissä”, Reijo kertoo. ”Ajateltiin silloin, että jos ei muuta työtä ole, niin ajellaan sitten sillä. ”Pitokoneeksi sitä ajateltiin aikanaan. Eikä se taida enää rikkoutuakaan, rauhallisessa mutta säännöllisessä käytössä. Yllätys oli kyllä melkoinen, kun kaikki oli sisällä hyvässä kunnossa. Penkoilta ja vesijohtosavotoilta lumitöihin ja eläkepäiviä viettämään. CATERPILLAR D6B KESKIKOKOLUOKAN PUSKUTRAKTORI MOOTTORI: Caterpillar D333-dieselmoottori, 6 sylinteriä, iskutilavuus 8,6 litraa TEHO 110 hevosvoimaa PAINO noin 10,5 tonnia ”Pakoaukot olivat hiiltyneet umpeen, siellä oli jäljellä enää lyijykynän mentävät reiät...” ajassa mittariin kertyi 85?000 tuntia, mikä ei ole aivan koko totuus ajomäärästä. Tällä puskulevyllä on tehty töitä kenties melkoiset määrät
Kerromme myös menneiden vuosikymmenien työtavoista ja ilmiöistä. Lehti käsittelee jenkkiharrastekenttää tämän päivän näkökulmasta unohtamatta tapahtumien ja cruisingien merkittävää roolia. on lehti tuningharrastajille. Lehden sivuilta löydät tuoreet uutiset, koneuutuudet sekä paljon hyödyllistä tietoa itse koneista, työmenetelmistä ja alan osaajista. Esittelemme traktoreita, maansiirtokoneita, kuljetus-, auraus- ja maaurakointikalustoa. www.lehtiluukku.?/lehdet/raskas_kalusto/ Tuning.fi Tuning.. www.lehtiluukku.?/lehdet/klassikot/ Koneurakointi Koneurakointi on uusi ja reilusti erilainen ammattilehti, joka on suunnattu alan yrittäjille ja ammattilaisille. www.lehtiluukku.?/lehdet/tuning?/ facebook.com/jenkkiautonayttely Avoinna: La 10-19, su 10-16. Nimensä mukaisesti sen sivuilta löytyy toinen toistaan suurempia ja mielenkiintoisia koneita, joiden yhdistävänä tekijänä on täysin arkipäivästä poikkeavat mittasuhteet. Lisäksi se tarjoaa hyödyllistä tietoa uutuustuotteista koeajojen ja uutisten muodossa, sekä viihdyttää esittelemällä alan kalustoa. Viipale mediat Nautinnolliset lukuhetket nyt myös digitaalisena! Amerikan Rauta Amerikan Rauta on lehti kaikille, joille amerikkalaiset ajopelit ja niiden rakentelu ei ole vain harrastus vaan elämäntapa. www.lehtiluukku.?/lehdet/koneurakointi KLASSIKOT CUSTOM hot rod muscle retro PATINA lowrider pin-up VINTAGE pinstriping performance racing WORKSHOP Vans trucks Raskas Kalusto 12.-13.10.2013 Lahden Messukeskus jenkkiautonayttely.fi Raskas Kalusto kertoo lukijalleen alan arjesta sellaisena kuin työn tekijä sen näkee ja kokee. www.lehtiluukku.?/lehdet/amerikan_rauta Isot Koneet Isot Koneet on erilainen aikakausilehti. www.lehtiluukku.?/lehdet/vanhat_koneet/ Tai tilaa kotiisi: www.viipalemediat.fi. 046 8782 479 Vanhat Koneet Vanhat Koneet on uudenlainen aikakauslehti koneharrastajille. Liput: la 20€, su 15€, lapset 7-12 v 10€ Perhelippu (2 aik + 2 lasta 45€) Tiedustelut: Email: lahti@x-treme.fi puh. Lehdessä esitellään näyttävimmät autot ja kuumimmat kissat, projekteja, tee se itse -juttuja ja tarvikeuutuuksia unohtamatta. www.lehtiluukku.?/lehdet/isot_koneet/ Klassikot Klassikot on aikakauslehti, joka sisältää juttuja 1950–1980-lukujen autoista ja entisöintiprojekteista, tapahtumareportaaseja, ohjeita ja vinkkejä oman auton kunnostamiseen sekä saman aikakauden klassikkomoottoripyöriä ja mopoja
28
Kun hintapuoli saatiin vielä sorvattua myyjän kanssa kohdalleen, oli aika siirtyä konttorin puolelle viimeistelemään paperityöt kaupan osapuolten puumerkeillä. Ehkä puolittuisivat riidat siitä, kenen vuoro olisi ajaa. Talon pihamaalle ilmaanuttuaan Valmet sai ansaittua huomiota osakseen, ja jokainen kävi vuorollaan kokeilemassa, miltä uuden koneen ohjauspyörän takana istuminen tuntuu. Varsinkin suopellolla työskentely tuntui Volvolla varsin työläältä ja se yhdessä muiden seikkojen kanssa kypsytti ajatusta edelleen. Sitten traktorikin joutui eläkkeelle ja poistettiin rekisteristä. Omistajuuden suhteen sukupolvi vaihtui siis seuraavaan, mutta vielä yksi hyppäys tarvitaan ennen kuin tarinassa päästään tähän päivään... Heinolan Autoliikkeen, joka toimi siihen aikaan Val- Pienehkö traktori osoittautui näppäräksi työjuhdaksi maatalon töissä, mutta metsätöihin siitä ei oikein ollut. Jossakin vaiheessa Valmetin moottori alkoi reistailla; sylinteriputki oli päässyt syöpymään ja vedet menivät öljyn sekaan. metin edustajana, vaihtokonerivistössä seissyt 361-Valmet kiinnitti Niilo Ronkaisen huomion. Kymmenen vuotta vanhaksi koneeksi se näytti ikäistään tuoreemmalta modernin muotokielensä ansiosta, eikä työvuodet olleet suuremmin sitä rasittaneet. Teksti: Anja Koistinen • Kuvat: Anja ja Markus Koistinen K oska Volvo T 600 oli raskas peli, tuli maanviljelijälle mieleen, että ehkä tarvittaisiin tilalle toinenkin traktori. Onneksi sitä ei kuitenkaan myyty, vaan se jätettiin seisomaan tarpeettomana maatilan konetalliin. Valmet hoiti tilalla työkoneen virkaa Niilon eläkeikään saakka. Lopulta tilan isäntä lähti uuden traktorin ostoon Heinolan kaupunkiin. Yksikseen pellon laidalla seistessään 361 ei näyttänyt juuri Volvoa pienemmältä, mutta kokoero paljastui viimeistään siinä vaiheessa, kun rättikopillisen traktorin kyytiin rupesi kiipeämään – ahtaasta välistä pujottelu vaati notkeutta ja erinäisten voimisteluliikkeiden hallintaa. PERINTÖKONE VALMET 361 D Kun Ronkaisen maanviljelijäperheeseen Rihuun ostettiin 60–70-lukujen taitteessa Valmet 361 D, ei se ollut kovin suuri tapahtuma. Heinola niin heinä- kuin kyntöhommiinkin. Traktori kaiken kaikkiaan soveltui erinomaisesti maataloustöihin ja rättikopin ansiosta sillä pystyi työskentelemään kuivana sateisellakin säällä, mutta metsätöihin siitä ei oikein ollut. 29. Vanha isäntä teetti siihen moottoriremontin, jonka jälkeen traktori palasi taas sorvin ääreen ja toimi moitteettomasti. Kun Niilo Ronkainen kuoli vuonna 2010, lankesi traktori Niilon pojalle Martille perintönä. Uutta konetta odotettiin innolla, sillä talossa oli kolme poikaa, jotka kaikki olivat tottuneita traktorikuskeja. Silloin alkoivat uudet tuulet puhaltaa Valmetinkin elämässä, sillä Martti laittoi menopelin taas käyttökuntoon ja rekisteriin. Kätevä kakkostraktori Valmet sai hoitaa aputraktorin virkaa Ronkaisten maatilalla, ja näppäryytensä vuoksi se otettiin työjuhdaksi 06/13 Traktorista tulee erityisen merkittävä, kun tietää että samaa rattia on pyöritellyt isä ja edesmennyt isoisä. Talossa oli työkoneen virkaa hoitanut jo Zetor 25A, joka vaihtui sittemmin Valmetin 565-malliin, jonka jälkeen vaihdettiin taas merkkiä ja ostettiin Volvo T 600
VALMET 361 D ”Rättikoppi” on varsinkin sateisella kelillä mukava varuste, mutta kuskin penkille kiipeäminen vaatii pientä voimistelua. 30. Kunhan kyytiin pääsee, on hymykin herkässä. Aivan ilman murheita alkuperäinen voimanlähde ei ole toiminut, mutta isoisän teettämän koneremontin jälkeen on selvitty pelkillä huoltotoimilla
Oli se, mutta niukin naukin. Pikkutyttönä Annen piti päästä traktorilla ajamaan lumia isän sylissä. Onneksi kuitenkin sitä oli säilytetty sateelta suojassa. Kaikki oli sattumaa, kuten yleensäkin. Varsinaisessa leipätyössään Ronkaisen likka on jatkuvasti liikenteessä. Mäntä oli jumissa ja renkaat olivat päässeet kovettumaan. Eihän siinä isän muu auttanut kuin jatkaa ajoa. On kiva katella sieltä niin korkealta. Niinpä siinä tehtiin vaihtokauppa: Martti sai pyörän sekä alkuperäisen huolto- ja varaosakirjan ja mökkinaapuri säästyi vaivalta viedä pyörää romunkeräykseen. Hän taputtaa luottavaisesti punaista traktoria ja sanoo siihen sisältyvän paljon tunnearvoa. Koska Sysyn alkuperäinen huoltokirja on vielä tallella, siitä selviää monta mielenkiintoista asiaa. Anne on viittomakielen tulkki ja työt ovat usein keikkaluonteisia sekä varsin kaukana kotoa. Ohjeet ovat varsin selkeät ja teksti alkaa näin: ”Sysy polkupyörän moottori on tarkoitettu polkupyöräilijöille helpottamaan matkantekoa ja siksi tuleekin kaikkien sitä käyttävien muistaa, että se on nimenomaan apumoottori. ”En minä tälle ole vielä paljoa itse osannut tehdä. Olen vain maalannut pakoputken ja isän kanssa ottanut ketjut pois”, huokaisee Anne, joka on ollut pikkuflikasta asti kiinnostunut koneista – ja koneitahan on piisannut ihan omasta takaa. Totta kai pyörä oli jäänyt pienen pojan mieleen, koska se oli Rihun ensimmäinen apumoottorilla toimiva polkupyörä, eikä niitä varmaan ihan lähimain ollut muuallakaan. Älkää vaatiko moottoriltanne enempää mihin itse suurin ponnistuksin pystytte.” 06/13 Martti ja fillari ovat tuttuja jo vuosikymmenien takaa, joskin omaan talliin isäntä sai apumoottoripyörän vasta hiljattain. Isä on ylpeä tyttärestään, mutta pyrkii eläväistä Annea myös toppuuttelemaan. Konetyttö Martti Ronkaisen tytär, Anne, ihastui isoisältä perittyyn Valmetiin. Ajaisin kyllä enemmänkin, jos vaan muilta töiltä ehtisin”. Sitä ei ole tarkoitettu miksikään moottoripyöräksi eikä hurjasteluvälineeksi. Onhan ne kaikki kapeat metsätietkin omalla tavallaan haasteellisia. Anne on pikku flikasta asti ollut kiinnostunut koneista - joita koneyrittäjän piha piirissä piisaa. Onhan se palvellut hyvin jo isoisää eikä isänkään merkitystä voi tunneasioissa sivuuttaa. Martilla kun on ollut metsäkoneyritys jo vuosia. ”Osaan nyt kääntää paljon paremmin vaikka traktoriin liittyviä juttuja ja niitä on tullut aika paljonkin vastaan” tarkentaa Anne. Konekokemuksesta on ollut paljon hyötyä myös tulkin työssä: tulkinhan pitäisi olla tuhattaituri ja tietää vaikka mitä. Hän oli jo lapsena nähnyt kiinnostavan pyörän liikenteessä, sillä oli taitettu kauppamatkoja silloisessa Heinolan maalaiskunnassa. Pyörä oli ripustettuna puuliiterin harjahirteen, ja odotti vain kuljetusta romulavalle. Tietysti pitää ottaa huomioon, ettei sellaista kolonnaa niin vaan siirrellä. 31. Pyörä oli vailla huoltoa, koska se oli seissyt pitkään käyttämättömänä. Mäntä irtosi muutaman viikon öljyliotuksen jälkeen, renkaat vaihdettiin uusiin, eikä pyörälle sitten muuta tarvinnutkaan tehdä. Martin tarina on se tavallinen metsäkoneyrittäjän tarina: ensin oli metsuri moottorisahoineen ja nyt työt tehdään isoilla koneilla. Tehtiinpä vaihdoksesta ihan virallinen luovutustodistuskin. ”Lavettiautoa minä tykkään ajaa. ”Olishan se lähtenyt Kalajoellekin ajelemaan jonnekin traktorien kokoontu- ISÄN AARRE Martti Ronkainen vilahtaa alamäkeen saadakseen apumoottorilla toimivan pyöränsä käyntiin. No, onnistuuhan se hetken päästä ja melkoiset savut tuprahtavat ilmoille. Traktori ei suinkaan ole ainoa peli, jota Anne ajaa. Vakuutuskilpi kertoo, että vuodelta 1954 peräisin oleva pyörä on ollut liikenteessä viimeksi vuonna 1967. Tavatessaan pyörän omistajan, paikallisen kesämökkiläisen, Martti tuli kysyneeksi, onko pyörä vielä hengissä. Jottei Sysy-moottorinen polkupyörä olisi joutunut monen muun kiinnostavan koneen tavoin koneiden taivaaseen, pelasti Martti aarteen haltuunsa. Niin mieluista se tytöstä oli, että jos isä hetkeksi keskeytti ajon, Anne hakkasi rattiin: lisää, lisää. Eihän sitä mukavaa menoa heti malta lopettaa, vaan Martti vetäisee samalla kunnon kierroksen tontin poikki jatkaen maantietä myöten takaisin
Pahinta on kuulemma se, että harrastus meinaa jo syödä tilaa leipätyöltä. Teho (DIN) 46 hevosvoimaa, suurin vääntömomentti 157 Nm. Perheen traktori on kiva, mutta oma traktori olisi haaveissa joskus tulevaisuudessa. Mitä se tekee, jos vaikka rengas puhkeaa kesken matkan?” tuumailee isäukko, ja kertoo perään, että Anne on Valmetillaan ehtinyt pariin otteeseen kisatakin tapahtumissa. Tulevaisuuden haaveita Annella on ja ne liittyvät pitkälti juuri vanhoihin koneisiin. 32 Karun yksinkertaiset hallintalaitteet ja muut yksityiskohdat tuovat viestiä vuosikymmenien takaa ajalta, jolloin ergonomia ja käyttömukavuus eivät olleet suunnittelun lähtökohtia. Voiman ulosotto 540 kierr/min. Vaihteita 6+2, kuiva 11” yksilevykytkin. Ensimmäisellä kerralla Vuolenkosken vetokapinoissa taakse jäi yksi kisailija, ja Tupasvillan perinnepäivillä järjestetyistä traktorin taitoajokilpailussa tuli hopeaa naisten sarjassa. Martti tuumaa, että kai sitä hullu on, kun päivät tekee koneilla työtä ja vielä vapaa-ajankin niitä rassailee. Ku se on semmoinen, ettei se osaa mitään pelätä. VALMET 361 D misajoon, mutta en minä antanut. Yhteinen harrastus Isä ja tytär menevät yhdessä tapahtumaan jos toiseenkin, jos vain vanhoja koneita pääsee hipelöimään. VALMET 361 D VUOSIMALI 1961 TEKNIIKKA Kolmesylinterinen rivimoottori, tilavuus 2685 kuutiosenttiä (poraus 100 mm, isku 114 mm) . Rumpujarrut MITAT Paino 1770 kg, akseliväli 1900 mm, raideväli edessä 13701670 mm, takana 1420-1940 mm (säädettävät),korkeus (konepeiton päältä) 1350 mm, polttoainesäiliön tilavuus 38 litraa VALMISTUSVUODET 1960-65. Onneksi isä antaa kuitenkin tyttären ajella perintötraktorillaan, vaikka niihin pitkiin matkoihin ei niin suopeasti suhtaudukaan. Haastattelu- ja kuvausrupeaman jälkeen Anne vilkuttaa iloisena traktorin pukilta: ”Hei, vaan nyt lähden töihin” ja ajaa mäen nyppylän taakse kauas näkymättömiin
1980–2008 • erityisesti kiinnostavat isommat mallit ja telivedot (6x4/8x4) Ota yhteyttä: 0400-666 875 / Jari Kauppila tai jari@kah-trucks.. Laukkanen Oy Pyhällöntie 41, Lieto • Puh. Meillä hyvä valikoima renkaita ja sisärenkaita myös entisöitäviin koneisiin. Myös vanhemmat ja erikoisemmat mallit, purkuosat, PartsCountry varaosat, JD oheistuotteet ja Castrol öljyt. 0500-226 028 www.konehuoltolaukkanen.fi Pintakarkaistua pyöröterästä määrämittaisena. Deeren alkuperäisvaraosat ja lisävarusteet TAPPEJA JA HOLKKEJA KAIVINKONEISIIN • PYÖRÄKUORMAAJIIN NOSTUREIHIN ym. Ilvesjoentie 425, 61760 Ilvesjoki -renkaat Varaosat jo 60 vuoden kokemuksella numerosta 06-456 8800 kah@kah-trucks.. WWW.AURAOSA.FI 0400 828 460 OSTAMME! • Volvo-, Scania-, M-B-, Sisu-kuorma-autoja • vm. www.kah-trucks.. NDI Finland Oy www.ndi.fi. Konehuolto T
Pudasjärvi 34. ROIKKONOKKA REKALLA SISU K-41 SP 4350 ’64 Kun Penttilän Arin Sisun on tottunut näkemään aina perään kytketyn avorekan kanssa, ei sitä osaa enää kuvitellakaan pelkkänä vetoautona
35
Pihassa seisova Jyry mutta eteenpäin mentiin. raamassa vielä olemassakaan. päivänsankari ystävineen muisteli vuosikymmenten takaisia savottoja ja työmaita Sisun ollessa esillä ja Sisu tulee taloon 1964 juhlassa mukana. punaisen ja valkoisen rajaan”, Seppo muistelee viiden Seppo aloitti autohommat 15-vuotiaana sodat käy- vuosikymmenen takaista tapahtumaa esitellen samalla neellä ’37 Chevroletilla. Seppo auton lopullista kertoo tarinoita vaatimatvalmistumista Kausalassa, tomaan tapaansa ilman minkäänlaista rehvastelua, missä tekivät ohjaamot Jyryihin siihen aikaan. Hyttikin on maalattu samoime. Ainoa ero menten taakse, jolloin esi- mahtuisi puoliakaan nykyiseen oli se, että tuolmerkiksi monet nykyään loin hankittu auto otettiin tarinoista, joita itsestään selvinä pidetyt puuautoksi harvinaisella, apulaitteet olivat joko ylelli- vanhoilta automiehiltä pitkällä makuuohjaamolla. Mukavasti ne siivittivät hin väreihin samanlaisella kuitenkin monet kuulijoiskuin PenttiYhteen lehtijuttuun ei raidoituksella ta aikamatkalle vuosikymlän auto tuolloin. Jonkin ajan kuluttua Letuk- poikansa kanssa entisöimäänsä autoa. 36 A ri ja Seppo Penttilä ovat kumpikin kuorma-au- kuusipyöräiseen Britti-Fordiin, joita tuohon aikaan tomiehiä henkeen ja vereen, vaikka leipä onkin oli mahdollista saada edes jokunen kappale Suomeen. ka vaihtui Ford Sussexiin, siihen kolmiakseliseen ja Seppo kertoo, ettei autossa ollut esimerkiksi tasaus-. JYRY-SISU VANAJAN REKALLA Teksti ja kuvat: Iikka Kekko Roikkonokka on uljas näky rekanveturina. Alku ei ollut luonnollisestikaan ruu- Valinta kohdistui kotimaiseen merkkiin, Jyry-Sisuun eli suilla tanssimista, kuten ei muillakaan tuohon aikaan, niin kutsuttuun Roikkonokkaan. Erityivaikka tekikin monen muun automiehen tavoin etenkin sesti mieleen jäi se, kuinka maalari viimeisteli ohjaauransa alkuaikana töitä kelloon katsomatta kalustolla, momme puna-valkoisen maalauksen vetämällä pensjoka ei välttämättä täyttänyt vaatimattomimpiakaan selillä vapaalla kädellä tuon mustan viivan tuohon vaatimuksia. tullut taloon taksinajosta jo vuosikymmenet. Vie- Erityisellä lämmöllä veteraani muistelee kuitenkin raillessamme Penttilöillä Pudasjärvellä viime kesä- vuotta 1964, jolloin oli mahdollista päästä lopultakin nä satuimme sopivasti Sepon 80-vuotispäiville, jossa kiinni uuteen autoon. syyttä tai sitten niitä ei ollut ”Olin viikon verran seujuhlapaikalla kuulimme. Yhteen lehtijuttuun ei mah- on pitkälti samanlainen kuin tuolloin hankittu ensimtuisi puoliakaan tarinoista joita juhlapaikalla kuulim- mäinen uusi kuorma-auto. Hytin maalaus on toteutettu samalla teemalla kuin Sepon Jyryssä vuonna 1962
Ohjaustehostin autossa puolestaan oli. Täysperävaunuyhdistelmä-DAFilla päästiin tekemään kuormia jo hydraulisella kuormaajalla joutsalaisen sijaan. Penttilän Sisun kojetaulu on harvemmin nähtyä mallia. Nosturin pihdit ottivat sen verran kiinni auton runkoon, että se nousi nipun mukana useita metrejä ennen kuin nosturinkuljettaja huomasi ylhäältä kopistaan että auto lähti mukaan. Sitä se ei kuitenkaan tien06/13 37. Ari puolestaan muistaa kyseiset ajat ja autot lapsuudestaan senkin vuoksi, että niin Sisussa kuin DAFissa tuli oltua ”päivähoidossa” lukemattomat reissut ja työpäivät, millä on varmasti oma vaikutuksensa hänen kuorma-autoharrastukseensa. Seppo kertoo, että kun oli saanut kokeilla ohjaustehostimella varustettua autoa, sitä ei enää voinut jättää pois omasta uudesta autosta, vaikka hinta olikin kirpaissut. pyörästön lukkoa: sillä piti ajaa niin ettei jäänyt kiinni. Mittaristo on keskellä normaalisti, mutta päällinen on pehmustettua muovia. Kyseessä on siirtymäkauden versio ennen uutta ohjaamoa. ”Yksi erityisesti mieleen jäänyt tapaus sattui, kun oltiin viemässä puukuormaa Ouluun. Sisukautta kesti viisi vuotta, kunnes se vuonna 1969 vaihdettiin DAF 2600 -teliautoon. Hyvätkin autot kuluvat käytössä ja vanhenevat. Seppo kertoo, ettei hollantilaisautossakaan ollut tasauspyörästön lukkoja, mutta telin se nosti siinä missä Sisu ja Vanajakin
Postin poistettua rekan vahvuudestaan se siirtyi varastokontiksi Kemijärvelle Kone-Kostamolle, josta Ari ja Seppo Penttilä sen löysivät 90-luvulla. Rekka on palvellut alkujaan valtion laitosta kuten vetäjänsäkin. Tietoa on vahvistaneet muutamat aikakauden Sisuja tuntevat – kojetaulua on jopa mainostettu jossain vaiheessa sen kuitenkin jäädessä vain muutamaan autoon asennetuksi ennen ohjaamomallin vaihtumista tuoreempaan. Auto ei Arin mukaan ollut mitenkään sievä päällepäin, mutta kuitenkin hyvä aihio verrattuna muihin vastaaviin, joita he olivat käyneet katsomassa. Samalla pumpulla tunkataan myös tukijalkoja alas ja ylös. Vanajan rekka Jos kojetaulu on harvinainen, on sitä myös Jyryn vetopöytään kytketty puoliperävaunukin, mikä lisää mielenkiintoa autoa kohtaan entisestään. Ohjaamossa silmiin pis38 tää ensimmäiseksi oudon näköinen, päältä pehmustettu kojetaulu, jollaista ainakaan allekirjoittanut ei ole koskaan aiemmin nähnyt. Armeijan palveluksesta Nyt pihassa komeilevan ’62 Jyryn työhistoriaa kirjoitettiin noin kolmenkymmenen vuoden ajan puolustusvoimiemme toimesta. Suurin käyttöön vaikuttava vika oli moottori, jonne oli jostain syystä päässyt vettä ilmanpuhdistimen kautta. Ari painaa starttinapista Leylandin 11-litraisen kuutoskoneen käyntiin, jolloin huomaa koko auton heräävän eloon – käyntiääni kuuluu ohjaamoon hyvin tulipellin takaa kuten 60-luvun autoille on tyypillistä ja peilit värisevät tasaisesti tyhjäkäynnillä.. Penttilät kertovat muidenkin vieraiden hämmästelleen kojelautaa, mutta lisäävät, että kyseinen osa on alkuperäinen varuste autossa. Rekka on ollut alun perin umpinaisella korilla varustettu. Vanajan valmistama 11-metrinen rekka muodostaa karjaalaisen veturinsa kanssa varsinaisen kuljetusten avainlipputuotteen, joka edustaa aikansa huippuosaamista, josta voimme olla vilpittömästi ylpeitä: suomalaista osaamista ja muotoilua, jota ei voi tuoda ulkomailta isollakaan halulla tai rahalla. Puolustuslaitoksen sijaan käyttäjänä on ollut silloinen Posti- ja lennätinlaitos Oulun ja Rovaniemen välisellä postilinjalla. 60-luvulla rekka-sanalla tarkoitettiin lähes yksinomaan puoliperävaunua, sittemmin lyhyen ja ytimekkään sanan merkitys on elänyt omaa elämäänsä kansan suussa ja nykyään sillä voidaan kutsua kaikkia mitä erilaisimmilla perävaunuvirityksillä varus- tettuja kuorma-autoja. Rekka olisi mielellään jätetty umpimalliseksi, mutta rakenteet olivat päässeet niin huonoon kuntoon, että kori olisi pitänyt Arin mukaan rakentaa alusta asti uudestaan. Autoa on pidetty hyvin ja se on säilynyt hyvässä kunnossa vielä kunnostuksen jälkeenkin. Vanhan kuorma-auton ohjaamossa on aina oma tunnelmansa verrattuna uudempiin autoihin. Uusi moottori syntyi kahdesta Leylandista rakentamalla. nyt, että minä olin hytissä nukkumassa”, Ari kertoo tapauksesta, josta nyt puhutaan jo hymyillen. Tässä yhteydessä on ajan hengen tunnelman luomiseksi oiva tilaisuus puhua rekasta, kun tarkoitetaan tuota kuvissa esiintyvää perävaunua. Toki auto käytiin läpi muiltakin osin kunnostuksen yhteydessä – työnjäljestä ei pääse sanomaan poikkipuolista sanaa. Nyt rungolle rakennettu avolava on sekin hyvin aikakauden tyyliin toteutettu ja ajaa asiansa erinomaisesti. Auto vapautui eläkkeelle 90-luvulla Kalkun huutokaupasta, jonka jälkeen sillä oli yksi omistaja ennen Penttilöille saapumistaan. Tien päällä On aika lähteä vielä ilta-ajelulle. Auto on toiminut tiettävästi jollain sotilaskentällä vetäen polttoainerekkaa. 60-luvun Roikkonokat eivät ole sen kummempia harvinaisuuksia sinällään, mutta pienen autotehtaan tuotteina niistä löytyy kuitenkin usein pieniä toisistaan poikkeavia detaljeja, joita vaille ei Penttilänkään Jyry ole jäänyt. JYRY-SISU VANAJAN REKALLA Telinnostin toimii samalla periaatteella kuin Vanajan kuorma-autoissakin, poikkeuksena vain että hydraulipaine syntyy käsipumpulla
Välillä käydään pumppaamassa kärryn teli ylös, kun siitä tulee puhetta, ja matka jatkuu. Kytkin pohjaan, vaihde vapaalle kytkin ylös ja uudelleen pohjaan ja kolmosta sisään. Kaksoispoljennalla ja välikaasulla pienempää vaihdetta päälle. Samalla kaksoispoljentarituaalilla mennään kuutoselle asti. Pihaan käännellessä huomaa, kuinka pitkänokkaisella autolla kiertäminen on erilaista kun nokattomalla: keulaa työnnetään reilusti tyhjän päälle ulkokurvissa jotta kärry mahtuu tulemaan pihatiellä perässä. Ari neuvoo pysäyttämään kolmiolle ja aloittamaan alusta, ja niin taas punainen Sisu kiitää rekkoineen pitkin valtatietä kohti Pudasjärveä. Puolen tunnin koeajo antaa vain varovaisen ensiaavistuksen vanhojen rekkamiesten työstä, mikä saa asiasta kiinnostuneen innostumaan melkein ylikierroksille. Edessä hää- möttävän T-risteyksen vuoksi annetaan vauhdin laskea. Tyhjän maalaistien auetessa edessä saa Leylandin kuutonen lisää ruokaa moottoriäänen noustessa vauhdin kanssa samaa tahtia. Mietin, että moni muu viettää kesäiltaansa varmaan tylsemminkin. SISU K-41 SP 4350 VUOSIMALLI 1964 MOOTTORI Leyland 0.680, 6-sylinterinen ahtamaton dieselmoottori, teho 165 hv VAIHTEISTO ZF, Synkronoimaton 6-nopeuksinen vaihteisto, 2-nopeuksinen perä AKSELIVÄLI 4350 mm PERÄVAUNU Vanaja, vuosimalli 1964, 2-akselinen avorekka, hydraulinen telin ja tukijalkojen nosto OMISTAJA Ari Penttilä, Pudasjärvi 06/13 39. Ison tien risteyksessä jossa vauhti laskee nopeasti, tulee tilanne ettei äkkinäinen saakaan sopivaa, tarpeeksi pientä vaihdetta päälle sävelkorvan ollessa vielä kehittymätön sopiville kierroksille. Pysähdymme ottamaan välillä kuvia sopivan pysähdyspaikan sattuessa kohdalle. Tunnelmia on vaikea välittää kirjoittamalla – ne on koettava itse. Puolen tunnin koeajo antaa vain varovaisen ensiaavistuksen vanhojen rekkamiesten työstä. Sisumiehet Seppo ja Ari Penttilä Pudasjärveltä. Tien mutkitellessa seuraan ojakepeissä olevista peileistä kuinka rekka seuraa perässä. Sepolle Jyry oli aikoinaan työkalu monen vuoden ajan, kun taas Arille se on harrasteauto. Parin vaihteistosta kuuluvan rutinan jälkeen oppi helposti talon tavoille vaihteiston opettaessa kuljettajaa äänellään synkronoimattoman tavoille. Kakkosella liikkeelle ja sitten kolmosta, jolla pujottelemme pihasta tielle rauhallisesti kierrellen mutkan tarkasti ulkoreunoja pitkin rekan oikoessa tiukoissa käännöksissa. Tunnelma ratin takana on vielä kihelmöivämpi kuin vänkärin puolella, kun edessä on iso valkoinen ratti ja pitkä nokka, jonka molemmilta puolilta näkyvät ojakepit peileineen. Ari kääntää auton ympäri risteyksessä ja ehdottaa kuljettajan vaihtoa paluumatkalle. Kytkin pohjaan ja hakemaan ZF:n synkronoimattomasta laatikosta kakkosta, mikä löytyykin helposti: mieleen tulee automaattisesti armeijassa saatu Fuller-koulutus
40
Matkustamisesta voi myös nauttia, ihan vaan ajan kuluksi. KANA KISKOILLA RASKAS VAIHTOVETURI Vr1 665 ’21 Aina ei aamujunassa olla valmiiksi stressaantuneita tulevasta työpäivästä, eivätkä matkustajat piiloudu uutislehden taakse tai uppoudu älypuhelimiensa kanssa pelailuun. Pieksämäki 41
Kaikkialla missä Pieksämäen Kana Lipun tarkastavan konduktöörin Vanhat puuvaunut perässään Piekvain ihmisiä olemus on leppoisa mutta vaatetus sämäeltä Varkauteen matkaava uskottava. ulkoa tupsahtaa vaunuosastoon kevyt höyryn ja poltetun puun aromi. nalle, jonka toimintaa yhdistys jatmaalaismaisemia katsellen junan kaa hyvin pitkälle saman aktiivisen henkilökunta tekee ahkerasti työtään taustalla. Ylikäytävillä, -höyryveturin, jonka kunnostusta ja ylläpitoa varten radanvarren pelloilla, uimarannalla, kaikkialla missä perustettiin edellä mainittu toimikunta seuraavan vuo-. Kun avaa ikkunaa kesäkuumalla, saattaa myöhästelevistä junista. Kukaan ei edellisestä kerrasta olisi kulunut aikaa yli kolmekym- ole kuullutkaan lippuautomaattiongelmista tai talvisin mentä vuotta. Kiiltävien lippupihtien on museojunan höyryveturi kuuluu vuonna 2004 naksahdus lipun reunaan on yksi perustetulle Pieksämäen Höyrykulkua matkan kohokohdista junan kiihveturiyhdistykselle. Pieksämäen-osaston vuonna 1986 nousevat kädet Matkustajien nauttiessa tunnelperustetulle Höyryveturitoimikunmasta eväitään syöden ja kesäisiä huiskutukseen. KANA KISKOILLA Teksti ja kuvat: Iikka Kekko 42 M aassamme järjestetään vuosittain useita museoju- vain ihmisiä on sattumalta tai tarkoituksella museojuna-ajeluja, joissa ihmisillä on mahdollisuus heittäy- nan kulkua seuraamassa, nousevat kädet huiskutukseen tyä matkustamisen muodossa vuosikymmenten ta- ja suupielet miltei korviin. Puuvaunujen tunnelma nitinöineen nousevat kuljettajan ja lämmittäjien kädet tervehdykja tuoksuineen palautuu välittömästi mieleen, vaikka seen ja pillikin vislaa tunnelmaa kohottaen. duktööri vaihtaa vaunua ehtiäkseen käydä kaikkien Höyryveturiharrastus alkoi siis käytännön tasolla asemalla näkemiensä matkustajien luona pihteineen, Pieksämäellä vuoden 1985 syksyllä, Rautatiehallitukkun taas lämpöisessä veturissa heitetään pari halkoa sen lahjoitettua toimikunnalle sen anoman Vr1 665 tulipesään ja pyyhkäistään hikeä otsalta. Vastavuoroisesti veturista kaisiin tunnelmiin. Sitä ennen vedyttäessä tilanteen mukaan kohti seuraamassa, turi kuului Veturimiesten Liiton seuraavaa asemaa tai pysäkkiä. Kon- harrastajajoukon voimin
den puolella. Kana sai saman remontin yhteydessä myös hiekkapuhallusta ja uutta maalia pintoihinsa. Vetureista suurin osa valmistettiin Tampellan konepajalla Tampereella. Linjalla Vaikka Kanaa ei oltu tarkoitettukaan linjalle, on sitä käytetty nyt eläkepäivillä kuitenkin lähikaupunkeihin suuntautuvissa museojuna-ajeluissa. Vaikka veturin kunto todettiin hyväksi, vaadittiin kuitenkin yli tuhat työtuntia ennen kuin se oli valmis tarkastukseen seuraavan vuoden heinäkuussa, jolloin sen kunto todettiin liikennekäyttöön hyväksytyksi. Uuden kattilan löydyttyä se kunnostettiin tarkastajan ohjeiden mukaisesti. Kesällä 1993 Kana tarkastettiin läpikotai- sin ja hyväksyttiin jälleen liikenteeseen. Vr1 Valtionrautateiden käytössä on ollut useita kymmeniä erilaisia veturityyppejä erilaisia käyttötarkoituksia silmällä pitäen. Vuonna 1971 viimeksi käytössä ollut vaihtoveturi oli säilöttynä vuosikausia Lievestuoreen varikolla lukuisten muiden höyryvetureiden tavoin niin kutsutussa kriisivarastossa. Muita Kanoja on ollut Pieksämäelläkin käytössä, joten siinä mielessä veturi on löytänyt hyvän paikan eläkepäivilleen. Kanoja valmistettiin vuosina 1913–27 yhteensä 43 kappaletta ja ne olivat varsin yleinen näky eri ratapihoilla. Pieksämäkeläiset ovat käyneet junallaan muun muassa reilun sadan kilometrin päässä Savonlinnassa, jonne Museojuna keräsi Varkauden asemalle yleisöä sankoin joukoin. Koska kanassa on vain ja ainoastaan kuusi vetävää pyörää, on koodissa muiden pyörien kohdalla nollat, kun taas vertailukohde Ukko-Pekan pyörästö on tyyppiä 4–6–2, mikä tekee siitä kankeamman mutta vastaavasti vakaamman kulkijan suuremmilla nopeuksilla. Ratapihoilla edestakaisin poukkoillessaan se oli kätevän lyhyt ja ohjaamosta näki linjavetureita paremmin lähiympäristöön. Tarkemmassa vertailussa alkaa erojakin erottumaan. Vaikka ison sanotaan olevan kaunista, ovat Kanan mitat käytännössä vain eduksi vaihtotyössä, jossa niitä käytettiin. 43. Uutena sen asemapaikaksi valikoitui Turku. Pieksämäen veturitallille Kana saapui hinauksessa toukokuussa 1986, minkä jälkeen kunnostustoimet alkoivat vauhdilla. Pyörästöltään Kana on tyyppiä 0–6–0. Jos ei ole elänyt höyryveturikaudella ja on nähnyt niitä vain kuvissa, saattavat veturit näyttää äkkisilmäyksellä hyvinkin samanlaisilta keskenään – tummilta savua tupsauttelevilta koneilta, joissa ohjaamon edessä on pyöreä pönttö. Veturimiehet saivatkin vastata monenlaisiin höyryveturia koskeviin kysymyksiin päivän aikana. Pieksämäellä tämä Vr1 665 ei ole uransa aikana varsinaisesti palvellut. Ensin mainitut on suunniteltu vetämään junia pitkien etäisyyksien päähän reipasta vauhtia ylläpitäen, kun taas järjestelyveturit järjestelevät vaunuja ratapihoilla ja poimivat niitä eri raiteilta juniksi. Koodi kertoo johtopyörien, vetopyörien ja laahuspyörien määrän. Höyryveturin hyväksyminen ei vielä tarkoita sitä että se olisi hyvällä hoidolla käyttökunnossa hamaan tulevaisuuteen, vaan veturi kaipaa jatkuvaa ylläpitoa kaikin puolin. Kattilan vaihto ja pintaremontti vaativat asiaan omistautuneilta harrastajilta noin 1?500 työtuntia. Karkea jako voidaan tehdä linja- ja järjestelyvetureiden kesken. Ukko-Pekan 22 metrin pituus on yli tuplat Kanan 9,5 metriin verrattuna. Jos vertailun vuoksi pistetään rinnakkain esimerkiksi järjestelyveturiksi suunniteltu Kana ja tehokkain maassamme palvellut linjaveturi Ukko-Pekka, asia valkenee maallikollekin. Myöhemmin se on palvellut useammallakin asemalla vaunuja juniksi järjestellen. Linjavetureita voidaan lisäksi jakaa niin tavarakuin henkilöjunien vetureiksi eri kokoluokituksin. Nykyään Kanalla saa ajaa 40 km/h museoajoissa vaunujen kanssa, jotka tasoittavat menoa hieman. Valtionrautatiet hankki Kanoja neljässä eri erässä. Tuolloin vuonna 1987 saatu hyväksyntä saatiin viideksi vuodeksi, jonka jälkeen tiedettiin kattilanvaihdon olevan edessä. Aluksi Kanojen nopeusrajoitus oli vain 15 kilometriä tunnissa, kunnes se nostettiin 25:een 30-luvun aikana. Saksalainen Hanomag rakensi Vr1-vetureista kymmenen, kuten tämän vuonna 1921 valmistuneen yksilön, joka sai Valtionrautateillä numerokseen 665. Linjavetureita pienempikehäisten vetopyörien ansiosta välitys oli sopiva jatkuviin liikkeellelähtöihin vaunujen kanssa. Kanan painaessa noin 45 tonnia oli Ukko-Pekkaan saatu uppoamaan rautaa 93 tonnin edestä
Aurinko paistaa ja ilmassa on rento ja hyväntuulinen tunnelma. Veturinkuljettaja Petri Paukku tähystää käsi valtaventtiilillä. Kolman kohdalla hellettä järveen paenneet ihmiset vilkuttavat ohi puksuttavalle höyryjunalle saaden vastaukseksi kimeän ju44 nanpillinvislauksen veturinkuljettaja Petri Paukulta. sityisen omistajansa toimesta kunnossa. Iltapäiväjuna Varkaudesta Pieksämäelle, seuraavana Huutokoski. Päivän aikana kului yhteensä noin viisi mottia koivuhalkoja. Huutokoskelta erkanemme Savonlinnan radasta kulkusuuntaan nähden vasemmalle Varkauden kautta Joensuuhun johtavalle osuudelle. Kahvi ja pulla käyvät kaupaksi vanhan aseman kahvilassa. Kollinjoen ja Lehtoniemen liikennepaikoista ei puolestaan ole jäljellä enää kuin muisto historiankirjoissa. Halkotäydennystäkin on kannettu. Reilun kolmen tunnin pysähdyksen aikana veturi on käyty kääntämässä kolmioraiteella nokka menosuuntaan ja kytketty junan toiseen päähän kiinni. johtava rata on ollut viime vuosina erityisen vähällä käytöllä VR:n liikenteen osalta. Tällä kertaa matka suuntautui reilun 50 kilometrin päähän Varkauteen. Paikalla on yleisön lisäksi toimittajia paikallislehdestä sekä muutamia paikalle kauempaakin varta vasten saapuneita junaharrastajia. Kanan päällä Kellon lähestyessä iltapäivällä puoli kolmea alkaa Kana olla valmiina paluumatkalle. Esko Hirvonen heittää koivuklapia pesään. Laakerit on öljytty ja tankit täytetty vedellä. Ensimmäiset 30 kilometriä matkaa taitettiin Huutokoskelle asti vuonna 1914 valmistunutta Pieksämäen ja ElisenPieksämäen ja vaaran rataa pitkin. Matkalle jäi rautatiehistoriasta kiinnostuElisenvaaran radan neen matkailijan silmissä monta varrella on monta mielenkiintoista mutta nykyään käytöstä poistettua rautatieliimielenkiintoista, kennepaikkaa, kuten esimerkikmutta nykyään si Nikkarila, Siikamäki, Maavesi Huutokosken risteysasema, käytöstä poistettua sekä jota onneksi yritetään pitää ykliikennepaikkaa. Varkauden asemalle saavuttaessa ohitetaan uusi, 70-luvulla rakennettu betonibunkkeria muistuttava asemarakennus junan pysähtyessä vierellä sijaitsevan 1914 valmistuneen aseman eteen. Huutokoskelaisia olikin kerääntynyt asemalle hämmästelemään paikalle pitkästä aikaa pysähtyvää junaa. Kolman laiturirakennus on sentään vielä pystyssä ja hyvässä kunnossa, vaikkakin liikennepaikka on lakkautettu vuonna 1991 ja henkilöliikenne pari vuotta sitäkin aiemmin
Vr1 on saanut Kana-lempinimensä nyökkivän kulkunsa johdosta, joka korostui aiemmin kun käytettiin lyhyitä, toisiinsa hitsaamattomia kiskoja. Kattilan päällä olevasta kahvipullosta otetaan ryypyt ja haukataan pullon vieressä foliokäärössä lämminnyttä makkaraa. Tunnelma veturin päällä on lämmin, myös fyysisesti. Tulta on luonnollisesti myös pidetty yllä veturinlämmittäjän heittäessä silloin tällöin koivuhalon pesään. Veturinkuljettaja Paukku tähystää oikean puoleisesta etuikkunasta rataa pitäen kättä rennosti valtaventtiilillä välillä nykäisten junapillistä lähestyttäessä ylikäytäviä tai radanvarrelle saapunutta yleisöä. Nykyisiin vetureihin verrattuna höyryveturit ovat vetoisia ja äänekkäitä työpaikkoja, sen tietävät työkseen veturinkuljettajina toimivat Hir06/13 vonen ja Paukku, jotka silti uhraavat harrastukselleen useita kesäviikonloppuja. Maailma näyttää, kuulostaa ja tuoksuu kesälauantaina höyryveturin päällä hyvälle. Hanomagin valmistama Vr1 665 ”Kana” vuodelta 1921 taustanaan Varkauden vuonna 1914 valmistunut asemarakennus, jossa toimii nykyään idyllinen kesäkahvila. Yleisö on seurannut suurella mielenkiinnolla leppoisien savolaisveturimiesten puuhastelua kysellen tietoja veturista ja siihen tehtävistä huoltotöistä. Kolmen vaunun kanssa Kana lähtee liikkeellä kevyesti. Petri Paukku, Esko Hirvonen ja Eku Kiiveri saivat harrastuksellaan tälläkin kertaa monta ihmistä hyvälle tuulelle. Hirvonen painaa jalallaan lattiassa olevaa poljinta, jolla tulipesän luukku aukeaa ja heittää pari halkoa sisään luukun lämähtäessä sen jälkeen kiinni. Vr1 665 ”KANA” VUOSIMALLI 1921 TYYPPI Raskas vaihtoveturi PYÖRÄSTÖ 0-6-0 PAINO 44,8 tonnia AKSELIPAINO 15 tonnia PITUUS 9,41 metriä VETOVOIMA 6?250 kp TEHO 320 kW/431 hv HÖYRYKATTILA Maksimiteho 1,3 MW, työpaine 12 bar OMISTAJA Pieksämäen Höyry veturiyhdistys ry mukana kulkevasta tavaravaunusta veturiin. 45. Pitkän ja loivan alamäen alkaessa työnnetään valtaventtiiliä vähän pienemmälle. Nyt lämmittäjänä toimiva Esko Hirvonen kertoo, että aikoinaan Kanoilla on liikuteltu vaihtotöissä jopa 700 tonnin junia. Kellon ollessa 14.30 kysytään vielä puhelimella lähtölupa junien kulkua seuraavalta henkilöltä. Kun ollaan veturin ohjaamossa, ollaan alan termejä käyttäen ”veturin päällä”. Johto- ja laahuspyörätön Kana tapasi nyökkiä kuten kanoilla on tapana nokkia, mutta nykyisillä kiskoilla ilmiötä tuskin edes huomaa. Pillin viheltäessä junaa paluumatkalla ajava Petri Paukku työntää suunnanvaihtovipua eteenpäin ja alkaa vetämään auki valtaventtiiliä, joka laskee höyryä sylintereihin
Seppiä ja mestareita 46
Tarpeeseen, mutta innolla Kerimäkeläisen Jorma Mielosen käsistä on vuosikymmenten aikana lähtenyt jos jonkinlaista keksintöä. Teksti: Arttu Toivonen Kuvat: Jukka Vuorenmaa, Jarmo Mielonen, Kari Mattila 47. Tarvelähtöinen suunnittelu ja valmistus on sekä taloudellista että ekologista
Viikko ennen haastatteluajankohtaa 67 vuotta täyttänyt Jorma on juuri palannut Lapista ruskaretkeltä ja istuu nyt kahvipöydän ääressä. Se oli ihan ensimmäisiä metallitöitä aikanaan. Sen lisäksi ihan alkuvaiheessa tehtiin juontovinssi, se oli joskus rippikoulun jälkeen, mutta ennen armeijaan menoa. 48 Jorma Mielonen vahvikkeet raudasta parrujen päihin. Sieltä samalta maatilalta on lähtenyt innostus ja saatu tärkeimmät opit koneenrakennukseen. Ne ajoivat rautasahalla tuolta raunioilta kulmaraudanpätkiä. Harmi että se laite tuli jätettyä tuonne ’raunioille’ märkänemään, eikä siitä ole kuviakaan enää olemassa.” ”Mutta isoisä oli se, jonka kanssa ideoitiin ja pappa sitten toteutti. Valmetin perässä vietiin maitotonkkia tai käytiin mummon kanssa kirkossa. Silloin ei ollut vielä hitsauslaitteita meillä, joten lisälaitteet tehtiin puusta, ja pappa sitten teetti sepällä Yksinkertainen keksintö pellistä taiteiltu kiila, joka jakaa soran tasan metsäautotien raiteille. ”Isoisä ja setä kehittelivät porukassa kaikkea. Siinä vinssissä oli vanhan Studebakerin moottorin jakopään osat voimansiirtopalikoina. Nostovaijeri vedettiin etuakselin ylitse niin että taittopyörä oli takana nostolaitteessa. Vaijerikelalla oli puupyöräisen kärrynpyörän metalliosat, siis ne millä puupinnat kiristettiin toisiinsa. Vähän sieltä, vähän tuolta ”Seuraavaksi kehiteltiin traktorin perään hihnakäyttöinen katkaisusirkkeli, jolla rankapuita pystyi metsässä katkomaan metrisiksi, ja sitten niistä kolmekymmensenttisiä hellapuita. Myllyreissujakin pappa sillä teki, viljasäkkejä kuljetti siellä takana”, Jorma kertoo. Aikalaiset työkalut tämän kokoluokan projekteihin olivat välillä jopa huonoja, mutta into ja sisu laitteiden rakentamiseen sitäkin kovempaa. Kun nosti sieltä, niin puskulevy nousi 20 senttiä maasta. Sitten kun oltiin tekemässä salaojia tai täytettiin kivikuoppia pellolla, niin parin lapiomiehen hommat se teki kerralla. Ulosoton akselilta tuli ratas sitten mikä käytti vinssiä”, Jorma kertoo. Ne taas oli otettu alun perin jostain niittokoneen rungosta, se oli joku käytettynä ostettu itäsaksalainen systeemi. Niin sekin vinssi vaan laitettiin Valmetin 565:sen perään. Ensimmäinen prototyyppi kun teh- Aikalaiset työkalut suuremman kokoluokan töihin olivat välillä huonoja, mutta into ja sisu laitteiden rakentamiseen sitäkin kovempaa. tiin niin velipojat olivat auttamassa siinä. Olin vähän päälle kymmenvuotias silloin, kun tehtiin puskulevy siihen. Seppiä ja mestareita ”S emmoinen ihan täysi maalaispoikahan minä olen”, Jorma Mielonen aloittaa. ”Ja kerran tehtiin puusta niin sanottu nuppilava, joita nyt vanhojen traktorien perässä näkyy muutenkin. Aluksi meillä ei ollut edes hitsausvehkeitä itsellä”. Jossain vaiheessa Mielosen tiluksille hankittiin hitsauskonekin, joka avasi ihan uusia mahdollisuuksia.. Se tehtiin puuparruista, ja siihen teetettiin sitten kyläsepällä raudoitukset. Vajaan 60 vuoden ajan hän on myös touhunnut mitä moninaisimpien keksintöjen ja kehitelmien parissa. ”Se alkoi isoisän kanssa joskus vuonna 1955, kun alettiin kehittämään Kakskymppiseen Valmettiin lisälaitteita. Sitä on monen vaikea uskoa, miten köyhistä laitteista niitä silloin tehtiin aikanaan. Eikä se ollut mikään lantatalikkoviritelmä, vaan asiallinen. Mahdollisimman lähelle runkoa se vietiin, ettei keula kippaa niin herkästi ylös
Silloin sain metsäautoyhtiöiltä tienkorjauskeikkoja, kun kehitin sellaisen kartion muotoisen lisälaitteen perälautaa vasten. Urat täyteen ”Kuorma-autohommia tehtiin 1980-luvun puolivälissä. Tämä ei hidastanut Jormaa – päinvastoin, antoi idean. Ja mikä tärkeintä, rakentamiseen ja suunnitteluun on käytetty jo romutukseen tuomittujen koneiden osia, kuten Jorman tapauksessa usein. Vinssillä sitten nosteltiin niput metsästä kyytiin. Louhen kalkkitehtaan jauhimen myllyn osia siihen käytettiin, tukkirekan pankoista tehtiin runko. Vinssi ja lantahommia ”Sellainen mitä kutsutaan nimellä joutsalainen, kuorma-autojen perässä. Myöhemmin hankittiin polttoleikkauslaitteet ja kulmahiomakoneet.” Takakuormaaja, jonka kanssa traktorin kanssa pystyi käyttämään yhtä aikaa myös peräkärryä. Kuormain laskeutui nätisti sinne kärryn päälle”, Jorma muistelee. Kymmeniä kalkkikuormiakin sillä nimittäin tuli ajettua, samoin karjalannan levityksessä sitä käytettiin monta vuotta 1970-luvun puolenvälin tienoilla. Isä oli sotainvalidi ja setä oli muuten vain heikko, sellainen 150-senttinen vain ja heikko voimiltaan. Tämä mullan siivilöintiin tarkoitettu laite on piakkoin siirtymässä oikealle käyttöpaikalleen siirtoa varten siinä on silti vielä pyörät ja vetoaisa kiinni. Pääasiassa Mielosten talous on pyörinyt kuorma-autotouhuissa, mutta 1970-luvun puolenvälin tienoilla viljeltiin myös maata pienimuotoisesti. 49. ”Sitä vissiin sanotaan, että ruokahalu kasvaa syödessä. Mossen tasauspyörästö on voimansiirtona, ja sitä levitysropellia pyöritettiin sitten kahden hihnan avulla. Ostettiin valovirtakäyttöinen Esab 120 ensi alkuun. Se oli tehty pellistä, ja se jakoi lavalta putoavan kiven tai murskeen sitten tarkas06/13 Lana, joilla sorateiden hoito sujuu leikiten. Kierrätysosista se oli tehty kuten kaikki muutkin. Tuon aikakauden takakuormaajissa oli ongelma: ne piti irrottaa traktorin perästä jos meinasi vetää peräkärryä. Niinpä ei tarvinnut enää tehdä niitä inhottavia irrotus-kiinnityssulkeisia. Hydrauliikka työnsi kuorma-auton nosturin hydraulijatketta siinä, ja työnsi levyllä lannan tai välillä kalkkikuormankin ulos. ”Enpä muista oliko se sitä aikaa, että tehdastekoiset lannanlevittimet olisivat jo tulleet markkinoille, mutta tämä laite oli kyllä oma idea. Fiat Piccolan perässä se oli meillä, ja sillä haettiin parimetristä propsia metsästä. Eikä Jorman tekemä kehitystyö ole lakannut mihinkään. Joten oli pakko kehitellä kaikenlaista neuvokkia siihen. ”Siinä vaiheessa ennen armeijaan menoa oli meillä jo hitsaus- ja polttoleikkausvehkeet sillä tasolla, että pystyi tekemään kunnon metallihommia. Kun pisti traktorin vielä poikittain pinon viereen, sieltä sai vielä paksuimman pöllin päälle”, Jorma kertoo. Nostolaitteella kun laski niin puomin pää nousi ylös, ja kun nostolaitetta nosti niin se keskitti itsensä sitten kärryn keskelle. Kehitin sellaisen kuormaimen, että nostolaitteen työntövarren tapista lähti pitkä puomi, jonka päässä oli kauha
Kun takalaidan ketjut olivat sopivan tiukalla, sillä sai koko lavan tyhjäksi. Ei vain itselle ti niihin uriin mitä metsätiellä oli. Seppiä ja mestareita Jorma Mielonen Pikakiinnitteinen nosturi, jonka mukaankaappaamiseen menee aikaa vain muutama minuutti.. Jostain syystä muut paikalliset yrittäjät Kaikkiin keksintöihin ei liity itse keksintöä. Sipulinviljelijälle tein nostokoneen, jolla pystyi sipulipeltojen rivivälejä liekittämään”, Jorma tarinoi. Toiseen päähän sitten tuli laakerointi, ja laakereiden varassa oli makkarankäris-. Se oli kova kilpailuvaltti, ja usein kuskeilla oli siellä oikeus soittaa meille että nyt tarvitaan tien täytettä. Ei tarvinnut sinne mennä lapioimaan sitä vertaa mitä joutuu, jos siellä olisi vaikka paksu halko sitä lautaa vasten. Se laite muuten vilahti joku aika sitten telkkarissakin, se löytyy nykyään jostain Mikkelin läheltä”, Jorma kertoo. 50 eivät halunneet sitä ostaa ollenkaan, joten sain Stora Ensolta, Metsäliitolta, UPM:ltä ja Versowoodilta paljon niitä tieurakoita. ”Ja kerran koeruutupuimurista tehtiin sellainen niittolaite, että kun leikkuupuimurilla ajoi, niin kumimatto veto koneen läpi ja kuskin persiin alta säiliöön. Ruostumattomasta teräksestä oli 200-litrainen varaaja, jossa oli lasiluukku kuin takassa ikään. pohja raavi kiviin. Sillä sai täytettyä puolen metrin syvyisiäkin raiteita, kun meni takaperin kuorma-autolla. Kompaktin kokoinen tukkikärry on sekin Mielosen käsialaa. ”Jäppilään tein yhdelle marjanviljelijälle myslipaahtimen, sekin oli samalla tavalla raunioilta kerätystä romusta tehty. Sitä sai vaan kysyä, että lasketaanko soraa koko uran leveydeltä vai ainoastaan urat täyteen”, Jorma kertoo. Eikä se ollut mikään kallis keksintö: muutama kymppi osiin ja tunnin verran hitsausta. Metsäyhtiöt olivat mielissään, kun ei tarvinnut sinne lanamiestä maksaa, vaan tilasivat meidät vähän pidemmänkin matkan päästä täyttämään uria, jotta siellä pääsisi tukkirekalla ajamaan. Ja et kuule usko, miten monta kertaa tienasi ekstraa ja montako kertaa mökkiläiset tarjosivat pullakahveja, kun kävin mökkiteiden uria täyttämässä sillä! Puruveden rannalla on sen verran varakasta mökkiläistä, että siellä oltiin jyräämässä sitä nättiä kukkaketoa siitä keskeltä mökkitietä, kun sain tilauksen että täytetään urat ettei Mersun ”No on sitä vieraillekin joskus tehty ihan yksittäiskappaleina. Yhdestä kurkunpoimintakoneesta tein yrttitarhurille sellaisen ryömintälaitteen, jonka laverilla pystyi makaamaan pari poimijaa ja kitkemään penkkejä
Joko se ei ollut ihan oikein paahtunut, tai sitten se paloi liian kuivaksi. Mutta sellaista kierrätystähän tämä on ollut. Mitäpä tuohon lisäämään. Ratakiskot ei toimineet kuitenkaan piikkeinä, ne repesivät hitsauksen vierestä irti. Se piti muuttaa myöhemmin sähkökäyttöiseksi. Oikeastaan niin isoja, että niitä oli välillä jo tuska viedä pelloilta pois, vaikka ne oli sieltä saanut ylöskin”, Jorma nauraa. En muista miten paljon sillä sai tehtyä kerralla, jonkun kymmenen kiloa kuitenkin”, Jorma sanoo. Maailma on kuitenkin rajallinen noiden raaka-aineiden suhteen, että niitä on tärkeä käyttää tällä tavalla uusiksi. Monella naapurinmiehellä oli silloin luiskakauhoja yhdellä sylinterillä, mutta niistä korkkasi se sylinteri vähän väliä, jos sen iski kiveen liian nopeasti tai nosti kauhan väärällä kulmalla. Siitä katsottiin mallia toisesta paahtimesta Skjöldvikistä, mutta sitä alkuperäistä oli jouduttu käyttämään vähän arvionkaupalla. Sillä pystyi kaksivetoisella Valmetillakin nostamaan reilusti kuution kokoisen kiven, kun sai piikin kärjet vaan kiven alle. Mutta sitten kun se nostolaite laitettiin nelivetoisen Valmet 702:n perään, sillä kätevä mies raivasi peltoa paremmin kuin kaivinkoneella”, Jorma kehaisee. Joutoaikoina hitsailin sen kasaan, ja se laitettiin 502-Val- metin perään. ”Näreenkannot sillä sai kerralla irti, mutta iso koivu tai mänty oli sellainen, että yleensä joutui kahta puolta painamaan piikit maan sisään. Tavallisessa Valmetin nostolaitteessa ei ollut mitään tehoa, mutta Hiabin 18-senttisen työsylinterin kun pani töihin, niin aika pienellä neuvottelulla sillä sai isojakin kantoja irti. ”Luulen että 1980-luvulla meillä oli ensimmäinen kaivinkoneenkauha, jossa oli kauhan kallistus kahdella sylinterillä. Sain tilaajalta valtuudet kehittää laitetta, ja se tehtiin lopulta sairaalan kippisängyn alustalle jotta sen sai menemään oviaukoista sisään. Sikälikin olen onnellinen, että omat pojat ovat nyt innoissaan tämän perinteen tallentamisesta”, Jorma fiilistelee. ”Tein sellaisen kannonnostokoneen. Tämä systeemi pyöri pienellä sähkömoottorilla, ja sieltä meni laakeroinnin läpi paistomittari. Naapuri sanoi, että hänellä olisi Sisun kuorma-auton etuakseli ylimääräisenä, josta otettiin uudet piikit, ja ne on sitten kestäneet. Sähkölampulla pystyi katsomaan sitten siitä takkaluukusta paahtumista”, Jorma kertoo. Entinen Hiabin kappaletavaranosturin masto nostaa 18-senttisen sylinterinsä avulla yli kuution kokoisetkin kivet pellosta. 06/13 51. Siihen hitsasin sitten paksuun levyyn ratakiskot piikeiksi ja korvakkeet veto- sekä työntövarsille. Rau- Takaisin pelloille ”Maailma on kuitenkin rajallinen noiden raaka-aineiden suhteen, että niitä on tärkeä käyttää tällä tavalla uusiksi.” Suurin osa Jorman keksinnöistä ja rakennelmista on kuitenkin liittynyt maatalouskoneisiin. Sitten niitä alkoi olla muillakin valmistajilla, ja nythän niitä kallistelevia kahdella sylintereillä varustettuja kauhoja on kaikilla”, Jorma miettii. ”Tosin, sillä tilaajalla tuli vissiin myöhemmin vähän riitaa palopäällikön kanssa, kun laite oli kaasukäyttöinen ja jossain autotallissa tai kellarissa. ”Osittain tietysti syynä näihin itse tekemisiin on ollut se, että rahaa ei ole aina ollut kovin paljoa. Kantojen ja kivien nostamiseen tarkoitettu laite on yksi tärkeimmistä laitteista. Yksi Jormalle tärkeimmistä keksinnöistä on 1970-luvulta. Kysyin että laitetaanko puomin kahta puolta ne sylinterit, ettei ole nioilta löytyi Hiabin kappaletavaranosturi, josta otettiin torni ja tyvipuoli, sellainen metrin pätkä tornin juuresta. väliä kummalla kauhan nurkalla nostaa, eikä ole vain toispuoleista voimaa. tysgrillistä tehty paahdin. Toisaalta myös siitä saa itse iloa, kun käytetystä ja muualla olleesta toimivasta laitteesta saa osia toimimaan täysin toisenlaisessa koneessa
Kuusi kilpailijaa 52 Värimaailma on maanläheinen, mutta kirjava. Versioista A-mallia on reilu enemmistö, sillä vain kaksi kappaletta K-mallia löytyy lähtöluettelosta. Teksti ja kuvat: Arttu Toivonen A jatus Zetor-kynnön MM-kisoista syntyi reilut viisi vuotta sitten. Ilmassa oli heinäpölyn ja suuren urheilujuhlan tunnun ohella myös paksulti dieselsavua. Lopputuloksena oli, että traktoreita tuli enemmän kun oli ajateltu, ja kun aamulla katseltiin kun väkeä tulee tien täydeltä, niin se oli sitten siinä”, Markku kertoo. Auran suhteen valinta on vapaampi. Ajateltiin että kutsutaan vähän porukkaa tänne kokeilemaan hommaa. ”Päätimme että kilpaan voi osallistua nimenomaan näillä vanhoilla malleilla. Zetor 25:lla, pienemmällä 15:lla tai sitten suuremmalla Zetor Superilla”, Ojala linjaa. Sellaista ei ainakaan nimittäin oltu missään pidetty. Kotitilansa pellon reunalla seisoskellut Markku Ojala sai ajatuksen katsellessaan puitua peltoa: ”Jospa kokeiltaisiin noilla vanhoilla Zetoreilla kyntämistä, siinä mietittiin. Tästä syystä vuonna 2012 päätettiin vetää hieman henkeä. Parc Fermé on hieman erilainen kuin nopeampien moottoriurheilumuotojen varikoilla. Kisavireeseen itsensä ja Zetorinsa oli virittänyt 11 kilpailijaa – vanhin traktori oli vuosimallia 1953, tuorein mallia 1957. Urheilujuhlan tuntua Neljättä kertaa järjestetyt Zetor-kynnön MM-kilpailut keräsivät huikean määrän yleisöä Roismalan kylään. Kaksviitonen näyttää olevan suosituin malli lähtöviivalla – itse asiassa ainoa malli tämän vuoden kisassa. Melkein jokavuotista MM-kisat järjestettiin sen jälkeen kolmena vuonna peräkkäin. Varastopuna sekoittuu iloisesti vihreän ja ruskean eri sävyihin.. Tapahtuma palasi kuitenkin kalentereihin tälle vuodelle, nyt entistä ehompana. Yön yli nukuttua homma oli sitten riistäytynyt käsistä, kun tapahtuma oli päätetty pitää Zetor-kynnön MM-kisojen tittelillä. Paikkana oli vanha tuttu Roismalan Hamppulantien pelto. Sekä osallistuja- että yleisömäärä kasvoivat joka vuosi siinä määrin, että tapahtumasta alkoi muovautumaan ihka oikea spektaakkeli
Voiton korjasi 96 pisteellä Heikki Tenkanen Alastarolta upeasti entisöidyllä ’53-mallin 25K:lla ja Sampon höylällä. Loppuhuipennuksena tehdään vielä Fiskarsin ”Kynnä oikein”-oppaan mukainen lopetus. Kisasuoritus on muutenkin kaksiosainen: ensin tehdään aloitus ja vaot, minkä jälkeen siirrytään noin puolen tunnin tauolle, jonka aikana tuomaristo tarkastaa kisasuoritukset. Tauoillakin on ohjelmaa. Tuleva maailmanmestari Heikki Tenkanen lähdössä tässä vielä kilpailusuoritukseen neitseelliselle pellolle. Zetor-kynnön MM-finalistit 2023 ja 2025. Heikin ’53-mallin 25A oli myös yksi kisapäivän upeimmista laitteista. Silmä kovana ja turvaliivit hohtavana tarkkaileva tuomarikolmikko kävelee vakojen päässä ja tarkkailee niiden suoruutta, aloituksen ja lopetuksen oppikirjanmukaisuutta sekä traktorinkäsittelytaitoa – nopeutta ei mitata. 53. Kilpailijat asettuvat lähtöviivalle, ja luvan saatuaan starttaavat vetämään neljä edestakaista vakoa sänkipellolle. Lopulta tulee palkintojenjaon vuoro. Fiskarsin ja Sammon aurojen kaksintaistelu päättyi Fiskarsin auran voittoon: kolmanneksi ylsi 84,67 pisteellä Taisto Seppä Suodenniemeltä, kakkostilalle nousi 91,67 pisteellä erityisesti kynnön tasaisuudesta kehuttu Tarmo Pihlajamäki Huittisista. Auroissa nähtiin valmistajaeroja tosin tälläkin kertaa. Tämän kisan vie näytöstyyliin Tyrvään Zetor-aktiivi Appu Haapaniemi. Vakojen on oltava syvyydeltään 20 cm, tosin lajin luonteesta johtuen siihen sallitaan 5 senttimetrin toleranssi molempiin suuntiin. Kahdella on perässään Kverneland ja yhdellä Hydrein. luottaa Fiskars Kyntäjään, yksi ajaa Sampon tuotteella. Yksimerkkiluokassa taistelu on tasaväkistä ainakin suorituskyvyn puolella. Kilpailijoista kolme osallistuu tehokyntönäytökseen, jossa kynnön suoruus tai traktorin käsittely eivät näyttele suurta roolia – tarkoitus on ajaa kolme vakoa niin nopeasti kuin mahdollista. 06/13 Ensimmäinen veto takana, merkitään vakojen paikat. Tuomariston mukaan kynnön päätös oli tällä kertaa ratkaiseva kolmannen sijan loppukirin osalta. Harmaata savua Zetor-kyntö ei ole nopeuslaji, vaan enemmän tarkkuutta ja taitoa mittaava
Tarmo Pihlajamäki, Zetor-kynnön MM-kakkonen, kuvassa vielä kesken kilpailusuorituksen. 54 Tuomaristo valvoi silmä kovana ja liivit kirkkaana. Tuoreemmalla Zetor-kalustolla ei asiaa kilpakentille olisi ollutkaan. Tarkkana nyt! Päähinetyylejä oli useita. Yleisöstä löytyi taatusti myös osaavaa kyntömiestä, ilman traktoria tai sen kanssa. Lieriversio on yksi yleisimpiä ajomiesten valintoja. Nuorena vako kynnettävä, vaikka sitten Valmet 864:llä.
Sitojalla tehty työnäytös keräsi yleisöä, ja nopeuskynnön kuninkuuden otti nimiinsä niin ikään näytöksissä ajanut Appu Haapaniemi Tyrväältä. Tällä kertaa MM-kisat käytiin pelkästään suomalaisin voimin, mutta sehän ei estänyt kilpailijoita kertomasta kansallistunnuksin, minkä maalainen traktorikunta on tälle vaolle startannut. Yleisöä Zetor-kynnön MM keräsi arviolta reilut parituhatta – ihan pienen piirin keskinäisestä hupailusta ei siis enää ole kyse. Tauoilla nähtiin myös ohjelmaa. 55. Kärkikolmikko palkittiin asiaankuuluvasti: kuvassa vasemmalla Tarmo Pihlajamäki, keskellä Heikki Tenkanen ja oikealla Taisto Seppä
Valikoimaa täydensivät autot ja kaksipyöräiset sekä näyttelyalueella että päivän mittaan vaihtuvassa harrasteajoneuvoparkissa. RAUTA & PETROOLI petrasi entisestään Fordson Club Finlandin järjestämä, Rautalammilta alkanut ja jo pitkään Hyvinkäällä järjestetty Rauta ja Petrooli siirtyi tänä vuonna uuteen paikkaan. Hyrian opiskelijavoimin hoidettu ruokahuolto toimi hienosti: alueelta sai ostaa syötävää ja juotavaa kolmesta eri pisteestä. Ohjelmassa oli paitsi teemakaluston esittelyä, myös satavuotiaan Avence-moottoriauran käynnistysnäytöksiä, traktoreiden, autojen- ja kaksipyöräisten paraatiajoja, kerhoesittelyjä sekä erilaisia työnäytöksiä. Laajalle ja vaihtelevalle alueelle oli helppo jakaa rompetori, harrasteparkki, traktorit, kuorma-autot ja maamoottorit omiin rykelmiinsä. Muutaman kilometrin päässä sijaitsevasta yleisöparkista järjestetty tauoton neljän museoikäisen bussin hoitama kuljetus sai kiitosta tapahtumavierailta – linjurikyyti oli monelle mieleinen kokemus, joka sisältyi pääsylipun hintaan. Vanhat koneet murisevat nyt Riihimäellä. Olli J. ”Uusi tapahtumapaikka hieman jännitti etukäteen, mutta kaikki sujui hyvin ja Hyvinkään kävijämäärät ylitettiin, joten siinäkin suhteessa ollaan tyytyväisiä”, tapahtumapäällikkö Ari Ojala kertoo. Tapahtumavieraille riitti nähtävää ja koettavaa, sillä juonnettu ohjelma pyöri lähes tauotta koko päivän ajan, ja moitteettomasti toimiva äänentoisto toi ohjelman kuuluviin koko tapahtuma-alueelle. Ainoana miinuksena entiseen oli työnäytösalueen pienuus ja syrjäinen sijainti. Puistikossa mutkittelevia lukuisia hiekkakäytäviä pitkin kulkupelit pääsivät luontevasti ajamaan paraatiajoa. Ojasen asiantuntevat esittelyt syvensivät yleisön tietämystä teemakaluston historiasta. Teksti: Lea Lahti, kuvat: Lea Lahti, Tapio Mäntyniemi T ehtaankadun messupuistikko Riihimäellä osoittautui mitä oivallisimmaksi paikaksi tapahtuman järjestämiseen. Esillä oli toki myös muita traktorimerkkejä, erilaisia harrastekerhoja, harvinaisia ja mielenkiintoisia maansiirtokoneita, maamoottoreita sekä moottorisahoja. Lauantaina tapahtumavieraita hauskutti Jope Ruonansuu ja sunnuntaipäivää juhlisti alueen yllä lentänyt DC-3-lentokone.. 56 Vuoden teemana oli International Harvester Companyn IH-tuoteperhe eli International-, McCormick-, Farmall-, Deering- ja Case IH -kalusto, jota löytyi alueelta runsain mitoin
Avencen kunnostajasta Arto Haapakorvesta saamme lukea myöhemmin lisää Seppiä ja Mestareita –palstalla. Satavuotiaan Avence-moottoriauran käynnistysnäytös oli komeaa katseltavaa. 06/13 57. Juha Silén ja Timo Suomela olivat saapuneet Riihimäelle ajamalla Asikkalasta asti. Traktorit pyörähtivät myös kaupungilla. Arto Jussila kurvaili kulkueessa Zetorillaan niittokonevarustuksen kera. ”Vähän viiden jälkeen lähdettiin liikkeelle kolmen traktorin kolonnalla”, miehet kertoivat. Korkeuksiin kiskaistu Natikka johdatteli tulijat oikeaan suuntaan jo pitkän matkan päästä
Olli J. Kaksipyöräinen ja nelipyöräinen Natikka nojailevat sopuisasti toisiinsa tapahtuma-alueella. 58 Simo Niemisen sympaattinen Trojan, yksi pienimmistä tapahtumassa vierailleista moottoroiduista laitteista.. Ojanen kertoi tapahtumavieraille IH-teemakoneiden taustoista. Kumpikohan näistä kulkee kovempaa. Hartsuherran puodilla soitto soi totuttuun tapaan. Maatalousyhtymä A&A Vilanderin nykyisin omistama autotraktori on alun perin ollut vuosimallin 1928 A-Ford kuorma-auto
Ösa-350 All-Grip -kourakuormaimella varustettu täysentisöity Volvo kiinnosti kovasti. Kuormaajalla varustettu Ferguson Tea 20 keräsi ihailijoita ympärilleen. Viiden euron panoksella sai jännittää, pääsisikö punaisen Pappiksen omistajaksi vai ei. Allis-Chalmersin kupeessa tulee mieleen mittaamattomia muistoja. Traktori-karavaanari, ihan kaikkien kaveri. Pappatunturin luona mietittiin ankarasti, mahtaisiko onni potkaista arpajaisissa. 59
Etualalla olevalla pärehöylällä tehtiin päreitä, joista myös valmistettiin pärekattoa paikan päällä.. Korholan Perinnepäivät 700 hengen yleisö saapui Rantasalmen Korholan kylälle tutustumaan maaseudun vanhoihin työskentelymenetelmiin kauniissa syyssäässä. Ristiinalaisen Matti Partion käsissä riukuaidan teko näytti helpolta, miltei taiteelta. Tämäkin taito on kadonnut lähes olemattomiin muutamassa vuosikymmenessä. 60 Näytillä oli useita leikkuupuimureita, joihin yleisö pääsi tutustumaan kun työnäytöksiltä ehti. Teksti ja kuvat: Iikka Kekko Runsasta traktoririvistöä edusti muun muassa tämä Tero Auvisen ajan mukavasti patinoima Volvo T24 -traktori vuodelta 1954
61. Malleja oli niin perässä vedettävä kuin traktorin nostolaitteeseenkin kiinnitettävä versio. Mekaaninen Temmes-kaivinkone vuodelta 1958. Temmeksiä rakensi aikanaan Raahe Oy:n konepaja Raahessa ja se tarvitsi ainoastaan 15 hevosvoiman voimanlähteen. Rääkkyläläinen Pekka Rahkonen taiteili moottorisahalla koristepöllöjä, jollainen valmistui parissa minuutissa halukkaille. Hannes Martikainen tarjosi alueella vieraille Zetorkyytiä. Pari kertaa kumpanakin päivänä järjestetty puintinäytös tuntui olevan yksi tapahtuman vetonauloista. Mopo ja maitotonkka saivat monet pysähtymään ja muistelemaan aikoinaan niin itsestään selviä asioita, joita nykyään hienosti kutsutaan retroksi. Vaikka Rantasalmi ei ole tunnettu tervapitäjä, on taito sen valmistukseen kuitenkin olemassa. Rantasalmen kunnan vapaapalokunnalle vuonna 1955 uutena hankittu ja nyttemmin museokatsastettu Gaz-paloauto oli paikalla uutuutensa loistossa
Vanhan ajan päivät tarjosi tuttuun tapaan runsaasti elämyksiä, ja nähtävää riitti isännille, emännille ja jälkikasvullekin. 62 Jos isot koneet olivat mielenkiintoisia, niin samaa voi sanoa pienemmistä työkaluistakin.. Vanhaan malliin Jokelan tilan piha täyttyi vanhoista koneista ja työmenetelmistä kiinnostuneista elokuun viimeisenä viikonloppuna. Molempia laitteita pyöritti B.M.V -maamoottorit. Teksti ja kuvat: Kari Mattila Polttopuut talveksi perinteisin konstein
Pieni, yksisylinterinen ilmajäähdytetty diesel puksuttaa pihalle 15 hevosvoimaa. Pieni ja sympaattinen Deutz F1L. 06/13 63. ”Tuosta se lähtee!”. Pikkuinen John Deere lähdössä traktoriparaatiin. Työmies ja Saimaa ovat tuttuja tupakkimerkkejä, mutta oli niitä muitakin... Viime numeron Seppiä ja Mestareita -palstalta tuttu Saha-Matti esitteli vanhaa sahakalustoa tositoimissa. Tämä maamoottorilla pyöritettävä silppuri tuli museoon viime vuonna Nummi-Pusulasta, ja nyt se jo komeili uudenveroisessa kunnossa. Ihmettelijöitä piisasi tämän ympärillä. Juustohöylä-Anglia oli tuttu näky maaseutujen sorateillä aikanaan – samoin kuin viereinen Datsun 100A hieman myöhemmin. Wikströmin valmistama Lister oli vakuuttavan kokoinen ja varsin kauniisti ikääntynyt. Pernajan VPK:n vanha ´63 International toi väriä vanhojen kuorma-autojen rivistöön. Jokelan kotiseutumuseo saa toisinaan mielenkiintoisia lahjoituksia, jotka päätyvät kokoelmiin ja yleisön ihmeteltäväksi kunnostuksen jälkeen
Jari-Pekan Zetor-ajot Joroinen, 24.8. 64 tyksessä kuin naisille tarkoitetussa käynnistyskammen heittokilpailussakin, jossa tarkkuus oli voimaa tärkeämpää. Joroisten Moottorikerho juhlisti 60-vuotista toimintaansa yhdessä Savon Zetoristien kanssa Joroisten Jari-Pekka-liikenneasemalla. Kahdentuhannen kävijän yleisö ylitti järjestäjien kaikki odotukset ja tapahtumalle on sunnitteilla jatkuvuutta.. Vetokilpailuissa toisistaan mittaa ottivat eri kylien joukkueet ja nähtiin Zetoria vetämässä myös naisten joukkue. Vanha tshekkoslovakialainen peltoveturi taipuu monipuoliseksi harrastevälineeksi, sillä Zetorien kiihdytyskilpailujen lisäksi tapahtumassa kilpailtiin niin kampikäynnis- Zetorien vetokilpailussa kisasivat Joroisten eri kylien asukkaista kootut joukkueet, joiden lisäksi naiset olivat muodostaneet oman joukkueensa. Noin 30 myyjän rompetoritarjonnan lisäksi ihmeteltävää riitti niin pärehöylän kun maamoottorinkin toiminnassa. Teksti ja kuvat: Jan-Erik Laine J oroisten Jari-Pekan tilava parkkis tarjosi vanhojen Zetorien ystäville ihailtavaa, kun paikalla nähtiin kymmeniä vanhoja Zetoreita
Entisöinnin tarpeellisuutta tai tarpeettomuutta pohdittiin tämän ’54 Zetorin äärellä. Kalevi Häyrynen käytteli waasalaista Olympiaansa. Pärehöylänäytös keräsi jännittyneitä katsojia. Kaikki sormet säästyivät ja halukkaat saivat oman päreen mukaansa. Joroisten Moottorikerhon toimintaa esittelevältä osastolta löytyi jäsenistön kilpakalustoa. Letkaa vetomiehenä nähtiin nopeammista kulkupeleistä tunnettu Ari Vatanen. Jokkis-Kuplan tavaratilasta löytyi BMW-tekniikka. Zetoristit pyörähtivät Joroisten keskustassa näytösajoissa. Pakko ei ole maalata kaikkia Zetoreita vihreäksi, siitä hyvänä esimerkkinä Enni Kähkösen punainen ´57 25 A. 06/13 65
Suomalaiset autot ovat olleet tuttu näky vuosikymmenien ajan esimerkiksi Ruotsin maanteillä, kun taas ruotsalaista kalustoa on liikkunut meidän teillämme merkittävästi vähemmän. Länsinaapurin kalustoa on yleensä pidetty paremmin varusteltuna ja muutenkin vauraamman oloisena eron tosin kavennuttua koko ajan nykypäivää lähestyttäessä. Ruotsi on lähellä ja siellä on paljon mielenkiintoista katseltavaa avoimin mielin liikkeellä olevalle veteraanikuormaautoturistille.. MANTORP PARK, RUOTSI Ruotsissa, kuten missä tahansa muuallakin, on hauska käydä vaihtelun vuoksi katsomassa kuorma-autoja jotka poikkeavat meidän kalustostamme. Kun meillä hämmästellään jonkin värikkään auton kohdalla, ettei sen värisiä valmistunut koskaan liukuhihnalta, toteaa ruotsalaisautoilija, että meillä maalattiin autot näihin väreihin uutuuttaan jo 50-luvulta lähtien. Toiset tykkäävät harrastaa jotain tiettyä merkkiä eikä esimerkiksi ulkomainen kalusto juurikaan kiinnosta. Aikansa tyypillinen 10-pyörä tukkiauto mekaanisella kuormaajalla herätti ansaittua mielenkiintoa. Me olemme asuneet täällä niin kutsutussa saaressa Euroopan laidalla ja touhunneet oman kalustomme kanssa keskenämme, jolloin ulkomainen kalusto tuntuu meistä paljon vieraammalta kuin vaikkapa KeskiEuroopassa, jossa kansainvälinen liikenne on ollut vilkkaampaa eri valtioiden välillä ja eri maiden kalusto on tullut sen myötä tutummaksi. Kulttuurieroja TRAILER TRUCKING FESTIVAL 23.-24.8. Kuorma-autointoilijan silmissä naapurimaan kalusto näyttää meikäläistä värikkäämmältä – paitsi merkkikirjon osalta kaluston ollessa pääasiassa kahta oman maan merkkiä. Berndt Eriksson Boxholmista oli saapunut paikalle vuodes 1952 Scania-Vabis LS63:lla. On siis mielenkiintoista kurkistaa naapurimme hieman erilaiseen kuljetus- ja kalustokulttuuriin. Huomaa aurinkolipassa oleva vanha ruotsalaismallinen ”rekkavalo”. Sikäläiset automiehet ovat olleet tunnettuja keskimääräistä huolitellummasta kaluston ulkonäöstä ja hienoista varusteista siinä missä suomalaiset tunnettiin kovina ja sitkeinä työmiehinä, joiden työpanoksesta on toki oltu kiinnostuneita Sweanmaallakin. Teksti ja kuvat: Iikka Kekko 66 V anhoja kuorma-autoja voi harrastaa niin monin eri tavoin kuin on miehiäkin, joita aihe kiinnostaa
Molinverkenin valmistamassa korissa on tilaa 13 matkustajalle. On hatun noston arvoista että näitä rivikuutosella varustettuja peruspuurtajiakin tallennetaan V8 -huumassa. Sekajuna ruotsaiseen tyyliin vuodelta 1949. 67. Nätti kuin nappi. Vimmerbyn LBC:n eli paikallisen KTK:n ajossa ollut Viikinki-Volvo Be-Ge -hytillä, hydraulisella nosturiila ja pirteällä värityksellä varustettuna. Tästä kuvakulmasta katsottuna autot voisivat olla periaatteessa jopa samaa vuosimallia Scanian päivittäessä 76-mallin 110 ja 140-malleihin vuonna 1968. Pari hienosti aikansa tyyliin rakennettua 111 Scaniaa perävaunuineen. Tämä täysin läpikäyty Scania LBS140 palvelee vanhoja kuorma-autoja entisöivän verstaan kuljetustarpeita. Alustana 135 hevosvoimainen Scania-Vabis diesel 2B21. Tästä alkuperäiskuntoisesta Akuankka -Scaniasta voidaan kiistellä, pitäisikö se entisöidä vai antaa olla tässä asussaan joka kertoo sen historiasta paremmin
Siltä seisomalta päätettiin puhelimessa, että antaapa olla ostamatta”, Outi kertoo ensitapaamisesta. Ajattelin jo, että ehkä sitten luovun siitä haaveesta, kun kerran mieleistä ei osunut kohdalle”, Outi Hurskainen kertoilee elokuisena sunnuntaina ja oikaisee selkänsä pihatöiden lomassa. Puoli vuotta siinä meni paperitöissä ennen kuin saatiin kauppakirjat tehtyä”, aseman omistaja huokaa. Asemarakennuksessakin on koko ajan. Tiheän pusikon keskellä tönötti surkean näköinen punainen torppa ja soitin vanhemmilleni, että täällä on aika hirveän näköistä, synkkää ja ikävää. Rakennusten puolivälissä sijaitsee yhteiskäytössä ollut kellari ja sauna. Isäni laulatti puoli vuotta moottorisahaa tontilla, ennen kuin saatiin asemarakennus kunnolla esiin. 68 ”Sitten huomasin, että Senaatti-kiinteistöt myy Ahtialan asemaa. Paikan päällä hoksasin, että tämähän onkin aivan mahtava monien mahdollisuuksien paikka, ja päätin lyödä kaupat lukkoon. Teksti ja kuvat: Lea Lahti S aatoin helposti kuvitella siirtyneeni ajassa muutaman sukupolven verran taaksepäin. Kyllä kelpaa veturimiesten heiluttaa tällä asemalla! Ahtialan Asemalla kuin ennen vanhaan Aurinkoisena kesäkuisena päivänä sain kohdata upean näyn, kun savua tupruava ja äänekkäästi puhiseva ja sihisevä höyryjuna saapui lupiinien ja puuntaimien lomaan autenttisena säilyneen punamultaisen Ahtialan aseman kupeeseen. Kiinteistön kauppaan kuului hehtaarin tontti, joka on jaettu kahtia vuokralla olevan ratavartijan mökin ja asemapäällikön talon eli asemarakennuksen kesken. Silloin myyjä puolestaan ilmoitti, että ei myykään tätä kiinteistöä. Kun kuulin, että asemarakennus on yksityisomistuksessa, mutta uusi omistaja on nimenomaan toivonut junan pysähtyvän asemalla ja halunnut avata kotinsa tapahtuman käyttöön, päätin heti, että haluan käydä tämän pyyteettömän rautatieläiskulttuurin ystävän juttusilla joskus myöhemmin oikein ajan kanssa. Runsaslukuinen yleisö on saapunut innoissaan vastaanottamaan höyryjunaa Ahtialan vanhalle asemalle. ”En tiedä miksi, mutta myöhemmin ajattelin, että jos kuitenkin käyn vielä katsomassa sitä asemarakennusta itselleni. Naapuritkin sanoivat, etteivät ole koskaan hahmottaneet, minkä kokoinen rakennus pusikon keskellä oikein on”, Outi nauraa. Vaikka suurin raivaustyö on jo tehty, ei ole vaikea huomata, että tontissa riittää tekevälle ihmiselle askaretta vielä pitkäksi aikaa. Aseman omistaja Outi Hurskainen on avustajineen tehnyt hienon kulttuuriteon kunnostamalla vanhan asemarakennuksen, saamalla höytyjunan pysähtymään asemalla ja kutsumalla vieraita kotinsa pihapiiriin. Raivausta ja remonttia Hurskaisen isä on ollut suurena apuna kunnostustöissä. Punainen tupa pusikon keskellä ”Olen aina halunnut ostaa itselleni vanhan talon ja lähes 30 vuotta etsin sopivaa, jota ei vaan löytynyt. ”Tämä oli täyttä pusikkoa, samanlaista kuin radan toinen puoli nyt. Koska asuin Lahdessa, tulin katsomaan tätä kesämökiksi vanhemmilleni
VR:n julkaisemassa ohjevihkosessa neuvotaan yksityiskohtaiseti, kuinka Ahtialan kaltainen asema rakennetaan. Päinvastoin, onhan jaettu ilo monikertainen ilo”, Outi toteaa hymyillen. 69. asuttu ja kaikkia huoneita on pidetty pienellä lämmöllä. ”Miksi ihmeessä minä täällä vaan yksikseni koikkelehtisin – jos ihmiset haluavat tapahtumien yhteydessä tulla tänne, ei se minua häiritse. Ahtialan aseman tapahtumista ilmoitellaan Facebook-sivustolla (hakusana ”Ahtialan aseman ystävät”) sekä tienvarsikyltein. Luettuaan Antti Holopaisen artikkelin ”Topparoikka kutsui minun lisäkseni koolle muun muassa Lahti Travelin edustajia sekä Vierumäen kyläyhdistyksen ja Heinolan väkeä – ja niin kesän 2012 tapahtuma sai alkunsa.” ”Silloin kun teimme remonttia, tässä kävi paljon ihmisiä katsomassa ja ihmettelemäs- 06/13 sä, onko asemarakennus todellakin vielä olemassa; siis sellaisia ihmisiä, joilla on juuret tälle tontille ja joilla on muistoja siltä ajalta, kun asema oli käytössä. Samanlaisia rakennuksia on Suomen ratojen varsille rakennettu 21 kappaletta. Asemarakennukseen asennettiin uudet sähköt ja sisälle vedettiin myös lämmin vesi. Nenääni otti kuitenkin tunkkainen haju keittiössä, ja koska halusin olla aivan varma, että pääsen asumaan terveeseen taloon, purimme isäni kanssa kertaalleen kaikki lattiat auki”, Hurskainen kertoo. Se onkin eräs motiivi pitää avoimia ovia asemalla ja järjestää tapahtumia oman kodin pihapiirissä”, Hurskainen selittää. ”Kauppoja tehdessä ajattelin, että tämähän on asuttu talo, eihän siinä sen kummempaa kuin kantaa kamat sisään ja muuttaa asumaan ja miettimään mitä tehdään. Rakennustöissä käytettiin apuna vankityövoimaa. Ahtialan aseman omistaja haluaa päästää kiinnostuneet muutaman kerran vuodessa kurkistamaan asemaa nykyasussaan. Kosteusvaurio osoittautui onneksi hyvin pieneksi, keittiön ainoan vesipisteen luona olleeksi vuodoksi. Pysähtykää asemalle! ”Kun ihmisiä käy tässä kertomassa muistojaan, minäkin saan kasvatettua omat juureni tähän taloon.” ”Lahdessa asuessani huomasin silloin tällöin lehdessä ilmoituksia ja juttuja Topparoikka ry:n tapahtumista ja tiesin, että Lahdessa on höyryjunaperinnettä vaalivia harrastajia. Vuosien varrella omaa kotia etsiessään Outi Hurskaisen olisi tehnyt mieli käydä katsomassa vanhoja kouluja, kauppoja, asemarakennuksia ynnä muita julkisia rakennuksia, sitä miten ne on muutettu asuinkäyttöön, millaisia rakenteita niissä on ja on ollut – mutta useimmiten ja pihatien päässä on ollut puomi ja ”yksityisalue”-kyltti. Outi Hurskainen on istahtanut pihatöiden lomassa hetkeksi asemarakennuksen portaille. Kun ihmisiä käy tässä kertomassa muistojaan, minäkin saan kasvatettua omat juureni tähän taloon ja saan tietooni arvokasta historiaa kerrottavaksi täällä vieraileville. Kului kuitenkin kokonainen vuosi, ennen kuin Outi pääsi muuttamaan uuteen kotiinsa. ”Soitin oitis Topparoikan puheenjohtaja Janne Ridanpäälle ja sanoin, mitä te tästä vaan eestaas ajelette, pysähtykää nyt ihmeessä, kun tässä kerran on asema!” Outi innostuu kertaamaan asemapihan tapahtumapäivien syntyä. Kun muutin tähän, niin huomasin, että höyryjunat kulkevat silloin tällöin ohi”, Outi kertoo. rautatiekulttuurin elävöittämisestä Hurskainen innostui miettimään, voisiko omallakin asemalla olla jonkinlainen tapahtuma
Kunnar Vahtras esittelee 200 vuotta vanhaa satulaa, jossa nainen istui hevosen selässä jalat samalla puolella. Oma höyläämö aloitti toiminnan, ja katon alla oli tilaa viimein lähes puoli hehtaaria. 70 Esineistä opiksi Maatila oli koneistunut ja Kunnar Vahtrasia alkoi mietityttää, mitä tehdä käytöstä poistetuilla koneilla ja laitteilla. Museosta löytyy myös joitakin omaperäisiä innovaa-. Jo hänen isänsä oli onnistunut säilyttämään tilansa kaikki hevostyökalut läpi neuvostokauden sekä pitämään aina oman hevosen. ”Me 50-vuotiaat ja sitä vanhemmat olemme nähneet mistä ja miten ruoka, vaatteet ja vaikkapa kotona kudotut matot tulevat. Ostettiinpa tilalle raamisahakin ja tukkeja alkoi haljeta laudoiksi ja lankuiksi. Vahtrasien museo Kunnar Vahtras oli vuonna 1991 Suomessa työssä ja näki Karhun veljesten laittavan pientä museota entiseen navettaansa. Etenkin heille olen halunnut osoittaa aikaisempia tuotantoketjuja maa- ja metsätaloudessa. Teksti ja kuvat: Aimo Tenni V ahtrasin veljesten yrityshalut alkoivat päästä oikeuksiinsa jo 80-luvulla Gorbatsovin valtakautena. Hän ei tiedä, oliko se alkukipinä museoinnostukseen vai saiko se vain lisäroihua tästä – joka tapauksessa, nyt Kunnarilla on museo. Mutta nuoremmat, etenkin mitä enemmän on kaupungistuttu, ovat menettäneet kosketuksen tähän elinehtona olleeseeen kulttuuriin. Ja vanhemmat voivat käydä täällä muistelemassa menneitä!” Kunnar Vahtras kertoo. Puunhankinnan vaikeudet näillä rajoituksilla ja maatalousvaltaisella alueella lopettivat sahatoiminnan. Sisukkaat miehet kaatoivat tarvespuunsa justeerilla, samoin kaikki maataloustyöt tehtiin omalla hevosella ja lihasvoimalla. Nythän tilaa sahan jäljiltä oli yllin kyllin, joten museo alkoi rakentua, täyttäen ensin yhden nurkan, rakentuen sittemmin omiksi loogisiksi osastoikseen, innokkaan keräilyn ulottuessa koko Viron alueelle. Sahaliiketoiminnan nousut ja laskut tulivat tutuiksi, mutta eniten rajoittavaksi tekijäksi osoittautui Lahemaan kansallispuisto, joka rajoittui Vahtrasien tilaan ja asetti rajoituksia metsien käytölle. Olojen hiljalleen vapautuessa, samaa tahtia alkoi veljeksien lihasonnilauman pääluku lisääntyä, nousten jo pariinkymmeneen. Sittemmin veljekset ostivat entisen kolhoosin maita ja rakennukset. Rakennuksia kunnostettiin, ja tässä vaiheessa sahatukitkin kaatuivat jo komeasti seisomaasennossa Druzhba-moottorisahalla
Näistä puimureista suurin on kuvan Niva SK-5M. 71. Rahatta ei kukaan anna. Ja huomata että Kolgaküla on eri paikka kuin lähistöllä sijaitseva Kolga! Pääsylippu on yhden euron verran per henkilö. Eestin kielen talu tarkoittaa nimenomaan maataloa. tioita, jotka kertovat ns. Kunnar Vahtrasin omakohtaisiin kokemuksiin kuuluu justeerilla kaataminen. Esimerkkinä moottoroitu potkukelkka, jossa kesäajoa varten on myös pienet pyörät. Pari telakonettakin on omin voimin kolistellut sisälle museon suojiin. Valtatieltä pitää kääntyä vasemmalle Loksan suuntaan. ”Koneiden ja laitteiden löytäminen ei ole vielä erityisen hankalaa, mutta niiden saanti omistukseensa on. Työt on tehty ja pöly laskeutunut peitteeksi. Soittamalla varmistuu että opastus on paikalla. Siihen nähden Kunnarin työn ohessa puurtaman museokaluston laajuus yllättää: lähtien käsijauhinkivillä toimivasta myllystä, kangaspuista, käsikäyttöisestä pesukoneesta, sisältäen läpileikkauksen työkaluista joilla lihasvoimalla tehtiin metsätyötä, hevostyökalujen ja traktorien kautta aina leikkuupuimureihin saakka. Kunnar Vahtrasin saa kiinni numerosta +372 50 536 79, hän puhuu jonkun verran suomea. Traktoreita kokoelmassa on 1970-luvulle saakka, vanhimman ollessa 1928-mallin Deering. Ei herkkyyttä ukkosvaurioille! Nimetön traktori. Museossa on runsaasti tätä aikakautta esittelevää työvälineistöä. Lasivitriinissä on lisäksi taidokas pienoismallikokoelma, joka esittelee hevosta monissa töissä ja monien työkalujen kanssa. Takana nostolaitteella varustettu työkalujen kiinnityspalkki. Se sijaitsee noin 65 kilometriä Tallinnasta Narvan suuntaan. Takana kahden hevosen siirreltävä. Eri hevosrotuja tunteva erottaa niistä helposti, mikä on Eestin hevonen, mikä Ardennien jne. ”Että noin nuori mies on kiinnostunut...!” Ja sitten mestari teki ihan ekstrana museolle mittavan hevostyövaiheita kuvaavan sarjan. Löytyypä niin sanottu 06/13 Venäjän Fordsonkin eli Universal vuodelta 1949. Hän kertoo sahan olleen perso bensalle: ”Olin kolhoosiaikana rakennusporukassa, mutta talvella jouduimme joskus pariksi kuukaudeksi metsään töihin. MAN-traktori vuodelta 1958. Nykyisen pesukoneen varhainen kantaisä. Rehepeksumasinad, meikäläisittäin puimakoneet. Kokoelman laajennuttua on käyttöön otettu nimi Kolgaküla Traktoride- ja tööriistademuuseum. Eikä tietenkään tällaisella sahalla voinut karsia, ainoastaan terä kääntämällä katkoa.” Hevostyön historiaa Hevosille ihminen saa olla kiitollinen paljosta. Kun kerran kaupasta ei saanut, piti tehdä itse. Laaja skaala Vahtrasin veljekset, Kunnar ja Roomet, pitävät nyt noin sataa päätä lihakarjaa ja ratsastustallikin sisältyy elannon hankintaan. Myöhemmin Drushba ja Taiga tulivat moottorisahoina tutuiksi. Saarenmaalta löytyi neljää vuotta nuorempi Fordson. Niin janoinen se saha oli, että usein koko kanisteri meni tyhjäksi! Muuten puun kaataminen seisoma-asennossa ei ollut vaikeaa, mutta kaatolovihan piti toki tehdä kirveellä. Eivätkä läheskään kaikki osaa antaa arvoa sille seikalle, että laite tulee museoon säilytettäväksi”, kertoo Vahtras. Ulkosalla ja toistaiseksi ilman kattoa on muutama puimuri ja Harkov T-150. Taiga painoi noin 16 kiloa, lisäksi selässä oli metsään mennessä 20 litran kanisteri bensiiniä. eestikätevyydestä. Mallikokoelman on tehnyt vanha mestari, joka oli hyvin yllättynyt, kun silloin 40-vuotias Vahtras kertoi hänellä olevan museo tekeillä. Alussa museon nimenä oli Kolgaküla Talumuuseum
Sitten hän lähti tuolloin yleiseen tapaan Yhdysvaltoihin ja toimi Chigago Flexible Shaft -nimisessä konepajafirmassa. Ulkoisilta mitoiltaan ojankaivukone oli kookas, mutta niin olivat 1900-luvun alkuvuosien traktorit tai peltoveturitkin. Ojankaivukoneen suunnittelu ja rakentaminen alkoi vuonna 1912 Wahlstedtin palattua amerikoista Hankmoon. Kylän nimeä kantavaa Hankmo-äestä alkoi sitten teollisesti valmistaa Pietarsaaren Konepaja. Autodigger oli aikaansa edellä Täysin mahdollisena ajatusleikkinä voisi kuvitella Euroopan ensimmäistä ojankaivukoneita valmistavaa ja kenties traktorintekijäksi laajenevaa tehdasta Hankmoon, Kvevlaxiin eli Koivulahteen Vaasan tuntumaan. Etuakselin yläpuolelle sijoitettiin moottori, josta vetoakselit johtivat sekä vetäviin takapyöriin että takana sijaitseviin kahteen poikittaiseen kaivupyörään.. Teksti: Olli J. Käsikäyttöisiä nastapuimakoneita oli mäkitupalainen K.J. Juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa sellainen ilmiö oli tapahtumaisillaan. Koivulahdessa ja kotikylä Hankmossakin oli maatalouskoneasioissa osaamista jo valmiiksi. Ojanen Vanhat kuvat: K.V.Åkerblom: Kvevlax historia,1919 Uudet kuvat: Olli J. Ojanen 72 V uonna 1883 Hankmossa syntynyt Isak Wahlstedt oli paikallisen koulun jälkeen opiskellut Vaasan teollisuuskoulussa ja harjoitellut Onkiluodon Konepajalla eli Metvikensillä. Sata vuotta sitten mekaanikko Isak Wahlstedt sai patentoiduksi Autodigger-merkkisen polttomoottorin voimin liikkuvan ja toimivan ojankaivukoneen. Höyrypuimakoneita oli hankittu, ja 1900-luvun ensimmäisellä kymmenellä oli muodostettu kolmekin polttomoottoria käyttävää koneosuuskuntaa. Kehittelijämiehet Sand ja Forsberg tulivat sitten Wahlstedtin avuksi vielä kookkaammassa hankkeessa. Östman alkanut tehdä kotiteollisuutena 1890-luvulla. Manviljelijät Johannes Sand ja Anders Johan Forsberg olivat kehittäneet ja rakentaneet pikku pajassa lapiorullaäkeen
Autodigger oli tuolloin kallis kone, joskohta suotuisissa oloissa suorituskykyinen. Alla Kvevlax historiassa 1919 julkaistu kuva. Rakenne on niin hyvin tallella, että laitteen toiminta on helppo ainakin kuvitella. Autodigger kaivoi noin 1,2 metriä leveää ja 0,5 metriä syvää ojaa nelisen metriä minuutissa. Toinen jäi Hankmoon. 6?000 markkaa on koneen hinnaksi mainittu. Moottori teetettiin erikseen Vaasassa Wickströmin veljesten, niin ikään amerikoista kokeneina palanneiden konemiesten moottoritehtaassa. Autodigger kaivoi noin 1,2 metriä leveää ja 0,5 metriä syvää ojaa nelisen metriä minuutissa. Silloisten autojen hintoihin 73. 06/13 Näissä oli kehällä kauhoja, jotka ”puraisivat” maan irti ja heittivät sitten sivuille. Autodigger sai patentin myös Saksassa ja sitten myöhemmin Ruotsissakin. Suotuisissa oloissa koneella tehtiin pari kilometriä ojaa päivässä. Kaivukoneeseen valittiin voiman antajaksi nelisylinterinen, noin 16 hevosvoiman tehoinen petroolimoottori. Autodigger-koneita valmistettiin kaksi kappaletta. Toinen niistä joutui ilmeisestikin nopeasti Venäjän viranomaisille. Vertailun vuoksi todetaan, että paljoa myöhemmissä Työtehoseuran arvioissa lapiomies keskimääräisissä olosuhteissa sai tunnissa kaivetuksi 3–5 juoksumetriä sarkaojaa. Suotuisissa oloissa koneella tehtiin pari kilometriä ojaa päivässä. Autodigger heitti kaivamansa maat 3–4 metrin etäisyydelle, mikä sekin oli parannusta lapiokaivuun verrattuna. Vertailukohdaksi voidaan ottaa vaikkapa lokomobiilit, jollaisia hyviäkin olisi saanut kolme kappaletta Autodiggerin hinnalla. Tuotekehittely saatiin valmiiksi ja patenttihakemukset tehdyksi 1913. Tällaisena Autodigger esiintyi Farmari 2013 näyttelyssä, ja on tallella Västra Hankmon kotiseutuyhdistyksen hoivissa
Aivan siltä varalta, että nyt julkisuuteen palannut Autodigger ehkä myöhemmin saataisiin palautetuksi lähemmäksi alkuperäistä tilaansa.. Taitava entisöijä Markku Lyhty vanhoine traktoreineen oli Farmarissa Autodiggerin vierustoverina, ja hän on jo ehtinyt valmistella ensiapuna tarvittavia kunnostustoimia. Onneksi kone kuitenkin suurin piirtein säilyi, ja jäi Västra Hankmon kotiseutuyhdistyksen haltuun. Suomalaisessa tai eurooppalaisessakaan maataloudessa ei koneistuminen ja motorisoituminen 1910-luvulla ollut oikeastaan minkäänlaisessa vauhdissa. Joidenkin muistelmien mukaan sen jäljelle jääneen koneen moottori olisi jatkossa palvellut konepajan voimakoneena. Autodigger pääsi unohtumaan. Wahlstedt haluttuna ammattimiehenä siirtyi Pietariin. 74 Venäjän vallankumouksen jälkeen hän perheineen pääsi vaikeuksien kautta pakenemaan ehjänä, mutta kaiken omaisuutensa menettäneenä takaisin kotiseudulleen. Seinäjoella kuluneena kesänä järjestetyssä Farmari-maatalousnäyttelyssä oli esillä Autodigger tai sen runko kaivulaitteineen. Pienen ruotsinkielisen alueen asiat eivät juurikaan päässeet kulkeutumaan suomenkieliseen julkisuuteen. Maailmansota hautasi mahdollisuudet Autodigger ei kovin laajoilla alueilla Suomessa olisi ollut mikään menestyjä. Kivinen maa olisi ollut liikaa sen kaltaiselle kaivukoneelle. Venäjää oli ajateltu Kullervo-traktoreidenkin markkina-alueeksi... Joka tapauksessa voidaan sanoa Autodiggerin olleen hyvin paljon aikaansa edel- lä. Mahdollisuuksia ei päästy edes kokeilemaan. Autodiggeristä ei ole kerrottu myöhempinä vuosikymmeninä sen paremmin maatalouden kuin koneidenkaan historiaa esitelleessä ja käsitelleessä kirjallisuudessa. Sen sijaan ns. verrattaessa ojankaivukone olisi maksanut saman verran kuin melkoisen edustavaksi mainittu Studebaker-auto. Ehkä vielä mittavammat mahdollisuudet olisivat avautuneet Baltian maissa ja Venäjän mustan mullan alueilla. Paria vuosikymmentä myöhemmin Autodigger olisi nostattanut jo laajaakin kiinnostusta. Osat ovat erittäin perusteellisesti ”jumissa”. Kesällä 1914 syttyi suursota, ja Suomikin julistettiin sotatilaan. Unohtumiseen on varmasti vaikuttanut kielimuurikin. vilja-Suomen alueilla olisi kyllä ollut soveliasta työsarkaa
Autodiggerin koosta sai kunnon käsityksen ja sitä oli Farmari näyttelyssä helppo verrata hiukan nuorempiin koneisiin. Ylhäällä kaivupyörät kuokkamaisine siipineen, eli ojankaivukoneen tärkein osa. 06/13 75. Toimintatavat ovat helposti ymmärrettävissä. Kvevlaxissa kansakoulun opettajana toimineen K.V.Åkerblomin julkaisemassa paikallishistoriassa julkaistiin myös tämä, Wahlstedtin ojankaivukoneen ensimmäistä versiota esittävä kuva. Kaivukone oli Markku Lyhdyn entisöimien Allwork ja Kullervo moottorivetäjien välissä. Alemmissa kuvissa voimansiirron rakenteita
Moni tankkiauto on saanut uuden työuran kiinteistöhuolto- ja puhdistusalan piiristä.. Retkilläni olen törmännyt vanhoihin ”pikkupojan unelmiin”, joista osa on enemmän tai vähemmän ryhdikkäinä ja toisista ei ole kuin muisto jäljellä. Polttopuiden ja pyykkien kuivatus on aivan hyvä vaihtoehto ja Scania Vabiksen tikasautoonkin saa pressut hienosti oikenemaan. Scanian kevyt viheriönkastelulaite nyytti perässään. RAUHASSA RUOSTUVAT puu-paa-punainen Paloauto on aina vaikuttava näky, oli se missä kunnossa tahansa. 76 Sisun tankkeri piilotteli kasvojaan autopeitteen takana. Oli se uusi tai vanha, niin jollain lailla se aina osaa säväyttää. Joka kerralla voi samaistua siksi pieneksi pikkupojaksi, joka haaveilee palomiehen urasta, siitä omasta isosta ja punaisesta työkalusta, jonka siniset pyörivät hälytysvalot saavat pojan pään pyörälle ja jonka sireeni pauhaa vaikuttavasti. Teksti ja kuvat: Joona Hamm Jos omistat useita vanhoja paloautoja, niitä voi käyttää moneenkin uuteen tarkoitukseen
Hieman hassuttelevan oloinen bulldog-Mersu on saanut uuden olemuksen jonkinlaisena rahtauskamppeena. Kevyesti patinoitunut kaveri olisi vielä kova harrastekaveri, jos sen joku pelastaisi romuttamon uumenista. 77. 1960-luvun puolivälin F600 Fordista ei ollut jäljellä kuin ranka. Chrysler-yhtymän raskasta nelivetoista sivutuotetta nähtiin meidänkin maassamme monen paloauton asemassa. Hitaampi palamisprosessi oli enää jäljellä maaliskuisessa loskatalvessa jossain hitaan hämäläisen pellon laidalla. Oiva peli monenmoisen saastan kuljettaamiseen. Voimakkaanoloinen Fargo Power Wagon. Jotenkin on ironista nähdä, kuinka on osunut omaan nilkkaan ja paloauto on palanut. Bedford TK -nosturiauto on toiminut jälkimmäisessä elämässään peltifirman työkaluna. Tämäkin uuden käyttötarkoituksen saanut yksilö oli unohduksen partaalla. Tästä 1950-luvun Bedfordissa oli tuli tuhonnut koko ohjaamon ja hyvin ehtinyt myös peräosaankin. Aattellisen yhdityksen tankkiauto viettää piinallista ja epävakaata huomista Tattarisuon tuntumassa. Natikan puupaa-auto on vaihtanut statuksensa jonkin sortin retkeilyvaunuksi. Vauhdin takaa Volvon oma 120-hevosvoimainen bensa-V8. L-sarjan Volvo ”Snabbe” muuntautuneena Tvärminnen VPK:laiseksi. Pyöreästä akkunasta saa mukavan merinäköalan ajamalla rannikon läheisyyteen
150 €. Glinton 8hv, H. 0400-706842, Kärsämäki Tunturi -71 Museorekisteröity, H. 0400-973479, Hämeenkyrö Olympia maamoottori Toimintakuntoinen, 043-2181041, 138083 VARAOSAT TRAKTOREIHIN Landsverk paalujuntta Mukaan myös kaivupuomi, 040-5390406,138085 Myydään Agria-jyrsimen 7hv NSU:n moottori. (08) 430311 Fax. Nostolaitteet, vaihdelaatikko ja perä hyvässä kunnossa. 4000 €/tarjous. puskulevy, 120x43cm. 050-4121193, Kuopio • Fiatagri, Case IH, Ford, New Holland, MF, Zetor, Leyland, DB, Same, Nuffield • Nivelakselien osat • Aurojen osat • Työkoneiden osat Puh. Hajonnut alkuperäinen moottori annetaan mukaan. 040-7657193, Espoo Myydään moottorit: Bernard 4hv, H. 2300 €, 050-5890885, Jalasjärvi 138075 David Brown 880 Implematic 1960-luvun alusta. Markkinat Osta ja myy kalustoa Myydään Helkama Ässä -86 Entisöity, H. (08) 430323 KAUPPA JA LUETTELOT NETISSÄ www.konekorjaamo.fi. Kuljetus lähistölle järjestyy, H. Volvon vaihdelaatikko, 5-vaihteinen, H. Vaihdettu Ford gargon moottori. 100 €. 550 €, myös osina. H. Koneet käyntikunnossa. 700 €, 0400-496788, Nastola 138082 Massey Harris Pony -57 , 040-5390406, Tammela 138086 Myydään mörkö-Majorin rautapyörät, Valmet 15 loki, vaihdelaatikko, Vire-venemoottorin osia, Jawa 175 purkuosia, Zetor 25 sekalaista osaa, H. Hydr, nouseva hytti, neljälapainen pakkarakenteen koura ja kääntäjä, 040-8159398, Valkeakoski 138090 138074 David Brown 30D hyvään kotiin. Voi koekäyttää. Vesipumppu Einhell 4-tahti, 360 l/ min, vähän käytetty, H. 300 €. Suoraan soranajosta. 50 €. Clayson 3hv, H. Moottori purettu, lohkossa sylinterien välissä halkeama. käy ja kukkuu, jarrut puuttuu. 250 €. 040-5546501, Punkaharju Moottori + vaihdelaatikko, KontioSisu Leyland 690. 0405420839, Vaajakoski 78 El Camino korjausosia Rungon hiekkapuhallettuja korjauspaloja, korjauspeltejä. Kolme rengasta erittäin hyvät. -51, mukaan perälevy Hankmo, H. Soita ja kysy lisää. 3000 €. 150 €. Kysy!, 040-5210729, Paimio 138078 Myydään Volvo TD60 moottori, laakerivika, H. 040-8669806 Chaseside SL 1000 -64 Power: 85 Kw / 115 Hp, Gross weight: 6 500 kg, Myytävänä maataistelukone. Toisessa takarenkaassa pintaa hyvin, mutta rengas pykinyt. alk 10 €. Diesel-moottori puimurista MAN, H. Hyvät oven saranat + muuta. entisöintiin tai kovaan ajoon. 1600 €, 050-5890885, Jalasjärvi Materiaalinkäsittelykone Fuchs F713 Siisti pitkäpuomikone. Mäntä-sylinteri ja -kansi venttiileineen sekä mönkijän tms. ilutuominen@luukku.com, 046-8912366, 138091 Myydään bensa-Fergu traktori vm
Sen varaan on nyt vaan laskettava. Tunnistaako joku nosturit. Veikko Tarvainen Kemistä on lähettänyt meille aiemminkin mielenkiintoista kuvamateriaalia, kuten tälläkin kertaa. Ehkä ne tuovat teistä jollekin jotain mieleen. Kuvalaari Mysteerikuvia Veikon lähettämät kuvat palkittiin 35 euron kuvatuote lahjakor tilla. Vanhoja työmaakuvia soisi näkevän runsaamminkin, ne kertovat töistä ja niiden tekijöistä. Kuvan Lapin läänin kilvissä oleva yksilö näyttää olevan vielä liki uutuuden loistossaan ja varustettu jopa kappaletavaranostimella. Onnea! Tällä kertaa olemme saaneet lukijoiltamme nipun mysteerikuvia, joista suurimmasta osasta on vaikea sanoa yhtään mitään asiaa tuntematta. 80. Tässä työmaakuvassa ollaan mitä ilmeisimmin jollain pohjoisen patotyömaalla. Jos nostureiden kyljessä lukee Kemi Federation Stevedoring LTD, ei arvaus siitä, että kuva on otettu Ajoksen satamassa, välttämättä mene pieleen. Fordin D-sarjalaiset tunnettiin meillä paremmin Custom Cap Fordina, millä nimellä niitä markkinoitiin Suomessa
Kalusto on vanhaa ja erikoista sisältäen erikoisiakin rakenneratkaisuita. Usein mainoskäytössä näkee vanhojen autojen kopioita, mutta tämä Kööpenhaminan Tivolissa kuvattu yksilö näyttää yllättävän aidolta T / TT-Fordilta. Kuvan lähetti Erkki Antikainen Kuopiosta. Be-Ge-hyttinen Scania-Vabis antaa viimeiset hengenvetonsa vesipumpun pyörityksessä. Suomen Tivolin kalusto herättää tien päällä vastaan tullessaan mielenkiintoa vanhojen koneiden ystävissä. 06/13 Suurin koskaan valmistettu Sisu lepäilee automuseon nurkassa. Hollantilaismerkki ei ollut tuolloin yleisimmästä päästä täällä Pohjantähden alla. Hollantilaiset kuorma-autot pärjäsivät Suomessa aikanaan hyvin. Nostoteli-DAF Suomen talvessa 60/70-luvuilla on mukavan harvinainen näky. Tuskin tulee enää lavettikeikkaa, mutta hienoa, että auto on tallessa. 81. Kuvan lähetti Late
Jukka Välilän isä osti Nuffieldin uutena vuonna 1965 ja myi sen pois 1970. Seuraavassa numerossa: Muovimaski Volvon suositut F88 -mallit jaetaan automiesten puheissa joko rauta- tai muovimaskisiin. Miten miehen työtehtävät ja koneet kehittyivät vuosikymmenien saatossa, siihen tutustumme ensi numerossa. Vuonna 2000 Jukka osti traktorin takaisin ja entisöi sen. Kuluvana vuonna sama Nuffield palasi jälleen Välilän tilalle.. Kolmesti omistettu 82 Vanhat koneet 7/2013 ilmestyy 14.11.2013 Reino ja koneet Reino Aho on tehnyt pitkän uran metsäkoneurakoitsijana. Nuffi tuli myytyä hätäpäissään vuonna 2005 – mutta tarina ei pääty tähän. Hietikon Hannun Kasipari edustaa malliston päivitettyä eli muovisella maskilla varustettua versiota
TILAA KONEURAKOINTI maanrakennus • metsäkoneurakointi • kiinteistöhuolto • maatalous nUMERo 1 UUTUUSLEHTI! KESTOTILAUS: nro 1 • 1/2013 • 7,90€ KonEURAKoInTI 1/2013 • artiKKeli tässä • artiKKeli tässä • artiKKeli tässä • artiKKeli tässä • 44 90 PiKaKoKeilussa: KoLME 6 NUMEROA DooSAnIA TURVETTA TARPEESEEN HajateK oy jo 20 vuotta energiatuotantoa Koeajossa ARMoTon VW AMARoK esittelyssä MAnIToUKURoTTAjAT SAAT TILAAJALAHJAKSI AKOINTI teKniiKKaa KONEURtuoretta -LIPPALAKIN! KoneMessuilla ELMIA CAT HYBRIDIKAIVURI WooD ´13 Metsäalan tekijät koolla liikevoiman hyötykäyttäjä silvator 2000 PAL VKO 2012-46 Viipale mediat 6 414887 002455 Puhelimitse: Soita tilaajapalveluumme puh 03-2251 948 EnERgInEn HAKKURI Sähköpostitse: Lähetä sähköpostia tilaus@koneurakointi.fi Tututstu ja tilaa: www.koneurakointi.fi Lataa Koneurakointisovellus App Storesta QR-koodilla Tilaa internetissä: Täytä lomake osoitteessa www.koneurakointi.fi 12001 700245-1201 Suomalaista työtä • www.koneurakointi.fi
0% 13006 Viipale mediat Amerikanherkkua Pohjoisen puurtaja Väsymätön kone Laadukkaasti entisöity McCormick Farmall BM ´51 Tiesavotoilta harrastekäyttöön kotiutunut Caterpillar B6 ´62 Vanha Deutz painaa hommia vuoden ympäri. OSTETUIN –––––– TRAFI –––––– RAJATTOMAT MAHDOLLISUUDET VALTRAN UNLIMITED-RÄÄTÄLÖINTISTUDIO MAHDOLLISTI TRAKTORIEN VALMISTUKSEN VASTAAMAAN SUOMEN PUOLUSTUSVOIMIEN TARPEITA. 6/2013 • Caterpillar B6 • Deutz D15 • McCormick Farmall BM • Sisu K-41 SP 4350 • Valmet 361 D TRAKTORIMALLI SUOMESSA 2013 Rautaista luettavaa • www.vanhatkoneet.fi • 06/2013 • Hinta 8,50€ s u u r a t s e m n a m il a a M JAHDISSA Zetor-kyntökilpailut Roismalan pelloilla Kana raiteilla Höyryveturin matkassa Pieksämäellä 745000-1306 • PAL VKO 2013-46 6 414887 450003 Kysy lisää! Valtra-myyjät, AGCO Suomi Oy Lähimmän Valtra-myyjän yhteystiedot saat numerosta 020 45 501 tai www.valtra.fi SUOMALAISTA TYÖTÄ – MADE IN FINLAND VALTRA N163 Direct Hinta alkaen 84.000,- alv. 24 Traktorit • Kuorma-autot • Maanrakennuskoneet • Tapahtumat JYRYSISU 3. VALTRAT VALMISTETTIIN, VARUSTELTIIN SEKÄ MAALATTIIN ASIAKKAAN TOIVOMUSTEN MUKAAN