V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC
0400 626 770 yrjo.kaasalainen@luukku.com Jouni Kallio Kurikka p. 22 Vuoden mutteri ....................................... 0400 838 355 arto.rantala@tuubi.net VetKu 1 / 2011 ISSN: 1795-4452 Julkaisija: Veteraanikuorma-autoseura ry, Päätoimittaja: Veikko Hoppula Kangasala p. 7 Linja-autolla Petsamoon ...................................... 0400 539 369 carl-johan.blomqvist@powder-trans.fi Aulis Hartikainen p. 040 590 4830 talous@vetku.fi Wanhat Sisut ja Vanajat -kerhon yhdysmies Hannu Kettunen Juankoski p. 16 SA-HK:n puheenjohtajan esittäytyminen ....... ARTIKKELIT Lehden toimituksellista sisältöä tuotetaan talkoohengessä. 4-5 Museoajoneuvoalan edunvalvontatoimikunta ... ARTIKKELEIDEN KUVAT: Ilman mainintaa Vetkun arkisto, Martti Piltz (MPz), Tullimuseo, Markku Koskinen (MTK), Tapio Vaaran kokoelmat (TV), Kari Nivan kokoelmat (KN), Jorma Rusanen (JR), Ari Perttilä (ArPe), Mobilia (Mob), Matti Pakkanen (MP), Veikko Hoppula (VH), Vehoniemen Automuseo (VAM) SISÄLTÖ 1/2011 Info-sivu ............................................................ 0400 278 963 hannuilmari48@jippii.fi Vastaava museoajoneuvotarkastaja Arto Rantala Tampere p. 0400 828 441 Sture Palmgren Pernaja p. 3 Petsamon liikenteen päättymisestä 70 v .......... 050 4520 180 mikko.rautalin@kolumbus.fi Talous Anu Mesiranta, Kangasala p. 23. KANNEN KUVA: Hämeenlinnalaisen A. Tekstisivujen Osta-MyyVaihda -palstalla Seuran jäsenistön ilmoitukset julkaistaan veloituksetta, muiden halukkaiden ilmoitushinnat sopimuksen mukaan. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 2 VETERAANIKUORMA-AUTOSEURA RY PL 48, 36201 KANGASALA Y-tunnus: 1549 562-4 Pankki: Tapiola-pankki TAPIOLA 363630-2797181 IBAN: FI83 3636 3002 7971 81 www.vetku.fi sähköpostit: sihteeri@vetku.fi Hallitus Puheenjohtaja: Markku Tapio Koskinen Pornainen p. 6 Vinkkilän vaarin kikkakulma ............................. Kaasalainen Harjavalta p. 0500 315 271 Mikko Rautalin Nokia p. 040 590 4850 jari.kosenius@vetku.fi jasenasiat@vetku.fi Jäsenet: Carl-Johan Blomqvist Turku p. Jakelu toteutetaan postitse Seuran jäsenistölle ja kannattajajäsenille sekä myös yhteistyökumppaneille ja alaan liittyville viranomaistahoille. 0400 576 212 aulis.hartikainen@pp.inet.fi Lasse Hietsalo Elimäki p. 0400 449 009, markku.tapio.koskinen@vetku.fi Jäsenasiat Jari Kosenius Riihimäki p. 040 411 6483, veikko.hoppula@vetku.fi Painos n. Lehti julkaisee ainoastaan tavara-autoperinteeseen ja sen tallennukseen liittyviä ilmoituksia. 22 Kauppapaikka .............................................. 6 Kulttuuritukea moottorimuseoille ........................ H. ILMOITUKSET Takakannen ilmoitustila on varattu seuran yhteistyökumppaneiden lunastettavaksi erillisen sopimuksen mukaan. 8-9 Natsu ................................................ Anderssonin Ford 1938 puoliperävaunuineen saapumassa Liinahamarista kesällä 1940. 19 Välilanssille odotellessa .................................. 12-15 Kuorma-autoväelle katettuna ................ 2 Päätoimittajalta ja puheenjohtajalta .................. 040 500 3212 jouni.kallio@netikka.fi Tapio Nisula, Jyväskylä p. Kuva VAM/J Andessonin kokoelmat. Toimitus ottaa mielellään vastaan vinkkejä sisällön kehittämiseksi sekä tekstija kuva-aineistoa julkaistavaksi. 7 Kuutamokeikkaa 1963 ..................................... 10-11 Kaukaisia tuulia ............................................... 1000 kpl Painopaikka: Aaltospaino, Tampere VetKu on Veteraanikuorma-autoseura ry:n jäsenjulkaisu, jonka tarkoituksena on toimia jäsenistön keskinäisenä yhdyssiteenä ja informaatiokanavana sekä toteuttaa Seuran ulkoista viestintää web-sivuston ( www.vetku.fi ) ohella. 0400 769 637 lasse.hietsalo@pp.inet.fi Tuure Hulmi Säkylä p.0500 590 095 hulmi@netti.fi Yrjö S. Julkaisua tuotetaan vähintään neljä numeroa vuodessa. 20-21 Vetku onnittelee .....................................
Wexi. Osallistujat eri puolilta maata, eivät ainoastaan kokouspaikkakunnan liepeiltä. Tulee mieleen lapsuuden talvet ja ne lumiaurat, joilla viisikymmenluvulla isämme ja muut automiehet yrittivät pitää teitä auki. Terveiset pyryisestä Pornaisista pj. Meillä on myös iso vastuu SAHK:n toiminnassa, luotsatkaamme SAHK:sta hyvä ja vahva keskusjärjestö meille kaikille – niin henkilöauto-, kuorma-auto-, linja-auto-, traktorija moottoripyöräperinteen tallentajille. Demokraattisen päätöksenteon toimimiseen voi kyllä luottaa. Tämä talvi olisi ollut erittäin vaikea sen ajan kuorma-automiehille. Luntakin on saatu – voisin sanoa jopa erittäin runsaasti. Se on hatunnoston arvoista sitoutumista vapaaehtoistyöhön omalla kustannuksella ja toisten hyväksi! Kyllä jäsenistömmekin osallistumisaktiivisuudestaan kehut ansaitsee; myös syysja kevätkokousten osallistujamäärät ovat aina erittäin korkealla tasolla, yli 10 % koko jäsenmäärästä. Siis hyvissä ajoin, että alkanut toimintavuosi pääsi heti reippaasti käyntiin. Vetkussa toimitaan näin. Tähän mennessä takana on jo toinenkin kokous, onhan seuran tilit ja kirjanpito pitänyt tarkistaa ja allekirjoittaa, jotta tilinpäätösasiakirjat ja tositteet on voitu toimittaa ajoissa tilintarkastajalle. Hallitus lähettääkin kiitokset Tampereen Seudun Mobilistit ry:lle ja sen puheenjohtaja Antti Prusille hyvästä kokouspaikasta ja suurenmoisesta vieraanvaraisuudesta Restaurannan kerhotuvalla. Meillä on uusi vetkun hallitus lupautunut tekemään vetkulaisten hyväksi kaikkensa, että rahat riittävät, saamme hyvät lehdet, ja saamme kolme laadukasta Keikkaa niin kuin edellisinäkin vuosina. Seuramme hallitus on tehnyt ja tekee kaiken aikaa hienoa työtä meidän rivijäsenten yhteiseksi hyväksi. Koskinen Päätoimittajalta Puheenjohtajalta Ihailtavaa sitoutumista Veteraanikuorma-autoseura ry:n uusi, viime syyskokouksen valitsema hallitus piti järjestäytymiskokouksensa heti tammikuun alussa. Yhdenkään luottamustoimeen valitun henkilön työpanosta ei voi pitää vähäisenä, siksi laajaksi ja monitahoiseksi seuramme toiminta on kehittynyt. Markku T. Oletukseni on, että aika harvan valtakunnallisen harrastusseuran hallitus kokouksesta toiseen saadaan kokoon täysimääräisenä, huolimatta pitkistä etäisyyksistä ja hankalista keliolosuhteista. Toivon, että jäsenistö on meidän tukenamme kun rakennamme tätä yhteistä Veteraanikuorma-autoseuraamme runsaan 650:n jäsenen voimin. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 3 Hyvät vetkulaiset! Taas on uusi vuosi vetkulaisilla alullaan. Mutta menkäämme tähän päivään
Onneksi suomalaisten oma hävitystyö ei onnistunut kovin hyvin ja vastaavasti satama oli Neukkujen sotajoukoille tärkeä huoltokohde, joten he joutuivat sitä korjaamaan. Petsamon liikenteestä on kirjoitettu aika paljon, koska siihen on liittynyt niin paljon poikkeuksellisia asioita. Janne Nokki hoitaa Tullimuseota. Muutenhan tietysti joku vanha muistelma ei avautuisi lukijalle mitenkään. Hänelle paperit ovat todellisuutta. Riittävää ja asiansa osaavaa henkilöstöäkään ei tahtonut löytyä, kun ei voitu osoittaa majapaikkoja. Hän kutsui vaimonsakin asumaan samaan telttaan. Ahtaassa raossa Tullipäällikkö oli aika ahtaassa välissä. Keskellä on suurin Petsamon liikenteen aikana valmistuneista laitureista, Pohjoislaituri. Petsamon tarujen ”Lentävä Hollantilainen”, siis kokonaisena Petsamon tiellä kuljettajineen kadonnut kahvikuorma-auto, ei saa vahvistusta oikeuden kirjoista. Hänen havaintonsa vahvistavat, että Pohjolan Klondyke ei ollut mitenkään yliampuva nimi Petsamolle. Ei kovin sankarillista. Mietintäaikaa ei annettu lainkaan, vaan samana iltana piti lähteä Helsingistä, eikä palkkaakaan suostuttu maksamaan kuin kolme neljättä osaa edellisen tullinhoitajan palkasta. Hän on oikea kunnon virkamies, joka kiroilee mielessään sitä, ettei paperipuoli pysy toiminnan perässä. Hän pitää melko yllättäen esimerkiksi huolintaliikkeiden edustajia jokseenkin täysinä toopeina, jotka eivät edes tiedä mikä passitus on. Aikaisemmissa kirjoituksissani olen viitannut Kirsi Kuusikon Laiton Lappi, laiton Petsamoväitöskirjaan, joka nyt enää ei ole uusi, mutta siinä on tarkasti ja luotettavasti selvitetty, mitä asioita joutui oikeudelliseen tutkintaan Petsamossa ja Lapissa 1930-luvulta vuoteen 1944. Vastasatanut lumi peittää liiat rosot maisemassa. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 4 Tarunomainen Petsamon liikenne alkoi kuukausi talvisodan jälkeisen Moskovan rauhan päättymisestä 14.4.1940 ja päättyi jatkosodan syttymiseen kesäkuussa 1941. Ericsson ei pidä työtään Petsamon liikenteen avainpaikalla sankaritaruna, niin kuin kuorma-autoilijat omaansa. Hänen näkökulmastaan tietysti liikenne pitäisi järjestää niin, että se ehdittäisiin lain ja määräysten mukaisesti kirjata. Monenlaista rakennelmaa satamassa on; parakin näköiset pömpelit ovat kaikki uusia, osa Ericssonin henkilöstölleen tilaamia. Hän asui teltassa, joka oli konekivääripesäkkeessä, johon valui vettä pohjalle. Hän valmistelee historian väitöskirjaansa Tampereen Yliopistossa. No, kokoluokka on kummassakin arviossa sama eli noin 10 prosenttia Suomen ulkomaankaupasta kyseisellä aikajaksolla. Eräs niistä, varmaankin automiesten näkökulmasta aika nihkeä ja hohdoton, on Tullilaitoksen toiminta. Sai olla kyllä aika reipas tättäräinen, tämä nuori nainen! Kaikki piti improvisoida puutteellisissa oloissa, joissa saattoi olla pula kynistäkin. Autojen kuljettajat välittivät passituksista tietysti vielä vähemmän. Kivitalot näyttävät korjatuilta. Laituriin mahtui peräkkäin kaksi laivaa ja siinä on sataman ainut nosturi. Laitureiden tavarakatokset ovat myös uusia. Harald Ericsson puolestaan oli tullinhoitaja eli koko tullitoiminnan pomo Petsamon liikenteen ajan. Varsinaista tutkimustietoa kirjoituksissa on melko rajallisesti, ne perustuvat parhaimmillaan mukanaolijoiden vaikutelmiin ja kokemuksiin. Timo Herrasen Hangosta Petsamoon-kirjassa on esitetty kuljetetuksi tavaramääräksi selvästi vähemmän kuin 500 000 tonnia, Ericsson esittää noin 530 000 tonnia. Sitä ennen Petsamossa toimittiin talvisodan jälkeen voimassa olleen sotatilalain valtuuksin; periaatteessa paikallisen päällikön saaman käskyn ja sen terveen järjen tulkinnan mukaan. Hänet määrättiin Petsamoon toukokuun puolivälissä 1940 tehtäväänsä. Tämän seurauksena hänen mielestään on täysin mahdotonta selvittää liikenteessä kuljetettua tavaramäärää. Siihen on monia muitakin näkökulmia. Satamaa ja sen rakennuksia korjattiin ja rakennettiin lisää koko ajan. Pohjolan Klondyke on hänen muistelmansa, johon Janne Nokki on laatinut selkeän ja nykylukijalle pakollisen viitekehyksen. Ericsson muisteli Tullilehdessä vuosina 1971 ja 1972 työtään Petsamon tullin päällikkönä. Ericssonia lievästi sanoen PETSAMON LIIKENTEEN PÄÄTTYMISESTÄ 70 VUOTTA Huhtikuussa 1941 Liinahamarin sataman liikenne oli vilkkaimmillaan. Vaikka Petsamon liikenne on jo vaipumassa unohduksen yöhön, uusiakin julkaisuja syntyy. Minulle on jäänyt epäselväksi, mistä arviot ovat peräisin, kun niitä ei nykyisenkään käsityksen mukaan pystytä selvittämään. Teksti Martti Piltz, kuvat Mobilia, Tullimuseo. Vuonna 2006 julkaistiin kirja Pohjolan Klondyke, Tullitoimintaa ja ulkomaankauppaa Petsamossa 1940-1941. Toisaalta tarina on niin hyvä, että voi sen totena kertoa, vaikkei se ehkä siis kirjaimellisesti oikeuslaitoksen mukaan tosi olisikaan! Kannattaa lukea! Tullin näkökulma Kuorma-autoilijat ovat valloittaneet Petsamon tien omaksi legendakseen. Passituksilla määrättiin tavaroiden tullauspaikka jonnekin muualle Suomeen, esimerkiksi Rovaniemelle. Tekijöiksi on merkitty Harald Ericsson ja Janne Nokki. Oikealla näkyy bensiinisatama. Laivoja näyttäisi olevan kahdeksan
Hänen päätelmänsä oli, että sotilasviranomaiset aloittivat ja päättivät liikenteen sekasorrossa. Ericsson pitää Talvelaa siinä määrin kiireisenä ja itsevarmana tyyppinä, että Liinahamarin murheet olivat hänelle sangen vähäpätöisiä. Kuva on otettu kesällä 1940 ja kaunis nuori nainen toisena oikealta on Margareta Ericsson ja hänestä vasemmalle Harald Ericsson. Taustalla on suomalaisten polttama tullirakennus ja sen edessä komea auto. Hän saa savustettua ensimmäisen Pohjolan Liikenteen Liinahamarin asioidenhoitajan, komentajakapteeni Holmbergin, pois tehtävästään. Vaikka seuraaja onkin mieluisampi yhteistyökumppani, ei armeijaorganisaation hankaluudet mihinkään katoa. Näinhän kävi myös jatkosodan hyökkäyksessä Aunuksen Karjalaan. Petsamon tullissa työskenteli 80 henkilöä keväällä 1941. Talvisodan sankari ei Tolvajärvelläkään papereita ehtinyt kysellä, vaan huusi ja raivosi saadakseen ne joukot ja kuorma-autot, joilla voitto sitten saavutettiin. Hän näkee siinä suunnatonta tehottomuutta, virkavaltatärkeilyä, suoranaisia väärinkäytöksiä ja vahingon tuottamista, muttei oikeastaan mitään hyväksyttävää. Onko se peräti Packard. Heille työ oli periaatteessa normaalia työtä, jota tosin jouduttiin tekemään poikkeuksellisissa olosuhteissa eikä työaikojakaan voitu pitää normaaleina. Kuva Tullimuseo. heinäkuut asti. Muistelmansa lopuksi Ericsson kertoo, että sodan syttymistä (=saksalaisten Barbarossa-operaation käynnistyminen 22.6.1941) edeltäneenä iltana Liinahamarin satama tuli täyteen norjalaisia kalastajalaivoja. Ehkä kuvakulma antaa väärän kuvan liikenteen määrästä, mutta todellisuudessakin liikenteen määrä vaihteli huomattavasti. Esimerkiksi en muista lukeneeni mistään aikaisemmin, että Suomessa oli siihen aikaan vain yksi tankkilaiva: Nordströmin varustamon Josafina Thorden, joka upposi toisella Liinahamarin matkallaan. Kovin suurta arvostusta eivät saa sen ajan tärkeimmät liikennejohtajatkaan, eversti Harald Roos, jatkosodan ”kuljetusdiktaattori” ja kenraali Paavo Talvela, Petsamon ”kuljetusdiktaattori”, vaikka he käyvät tullipäällikköä varta vasten tapaamassa. Kuitenkin lomarulettikin pyöri, ravitsemus sekä majoitus ja terveydenhoito piti järjestää. Tullin henkilöstön määrä on tietysti pieni varsinaiseen Petsamon kuljetusorganisaatioon tai tienpito-organisaatioon verrattuna, joissa suurimmillaan oli noin 10 000 henkilöä, mutta sekin työ oli tehtävä. Tullihallituksen museossa on hienoja kuvia Petsamosta. Tässä tullin konttorihenkilökuntaa Liinahamarissa. Oikeastaan ainut myönteisen arvion saanut henkilö vaimon ja työtovereiden lisäksi on valtiovarainministeri Väinö Tanner. Talvelan näkökulmasta näin varmasti olikin. Liikenne ei näytä kovin vilkkaalta, kun autojakaan ei ole kuin Volvo ja Servoletti ja laiturilla kahdeksan muuta kuorma-autoa, mutta tavaraa ei näy kuljetettavaksi. Aika iso baletti Suomi eli poikkeuksellista aikaa talvisodan jälkeen. Ericsson sai määräyksen jäädä selvittelemään sen poiskuljetusta 20. Kuva on oletettavasti otettu loppukesällä tai jo syksyllä, koska pakkahuone on ehditty rakentamaaan ja tullirakennuksessa taustalla näyttäisi olevan uusi katto.. Moskovan rauha oli niin epäilyttävä, että aikaa kutsutaan yleisesti välirauhan ajaksi, vaikka virallisesti rauha olikin tehty. Mielenkiintoisia yksityiskohtia muistelmissa on monia. Satamaan jäi 20 000 tonnia tuontitavaraa. Pakkahuone Petsamossa vuonna 1940. Yön aikana laivojen miehistö vaihtoi saksalaiset sotilaspuvut päälle ja miehittivät sataman. Hän antoi suullisen ohjeen tullivalvonnalle siitä, että tavoitteena oli mahdollisimman hyvä liikennetulos. Kustantaja Tullihallitus. Kannattaa lukea: Ericsson, Harald, Nokki, Janne, 2006, Pohjolan Klondyke, Helsinki. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 5 potuttaa sotilastyyppisesti organisoitu kuljetustoiminta. Hänen Petsamon savottansa kesti siis kuukauden pidempään kuin se virallisesti kesti. Lainmukaiset siviiliasiat piti hoitaa, vaikka poikkeustila salli sotilasviranomaisten ja kansanhuoltoministeriön melko mielivaltaisen toiminnan
Se saattaa olla joskus yllättävän lujasti kiinni. Osassa myös mahdolliset tiedot ensimmäisestä omistajasta ja -rekisteritunnuksesta sekä takuuajan alkamisesta. Toimikunta kehittää alan yhteistyötä viranomaisten kanssa tavoitteena omalta osaltaan tehostaa mm. Mobilian johdolla valmisteilla oleva perinneajoneuvorekisteri kaipaa niinikään toimikunnan kannanottoa. 1960-luvun puolivälistä 1980-luvun puoliväliin mennessä maahantuotujen ajoneuvojen alustamoottorija vaihteistonumeroista. Toimikunta aikoo ottaa asian esille tulevissa viranomaistapaamisissa. Yksinkertaisesti. Pilttiä on kulunut siinä määrin, että poistoon menevien lasipurkkien kasa hirvittää. Keskinäistä yhteistyötä kokouksen lomassa; Tom Rönnberg Volvo Finland Ab:sta luovutti Vetkun arkistoon mittavan määrän kuorma-autojen kantakortteja, jotka Vetkun puheenjohtaja Markku Koskinen mielihyvällä otti vastaan. Kansien väliä kannattaa jättää riittävästi, jotta oma koura mahtuu tarttumaan purkkia otettaessa. Tilpehööriä sisältävän miljoonalaatikon reunat taas pursuivat yli runsasta materiaalin määrää. Jos oikein hienon tekee voi laudan höylätä ja vaikka vielä maalata. Aluksi tuntuu muutaman kymmenen purkin hyllykkö riittävältä. Toimikunnassa ovat edustettuina Suomen AutomobiiliHistoriallinen Klubi ry (SAHK), Veteraanimoottoripyöräklubi ry (VMPK), Autohistoriallinen Seura ry (AHS), Suomen Linja-autohistoriallinen Seura ry (SLHS) sekä Veteraanikuorma-autoseura ry (VETKU). On odotettavissa, että mikäli lausuntopyyntö koskee museoajoneuvoja, liittyy se useimmiten juuri Vetkun ja/tai SLHS:n kalustoon. Aiheesta ovat eräät kansanedustajat tehneet eduskunta-aloitteen, joka ei kuitenkaan ole toistaiseksi johtanut toimenpiteisiin. Tehtävää varten toimikunta seuraa kotimaista ja EU-lainsäädäntöä sekä julkista keskustelua yhdessä sovitun työjaon mukaan. Kokolajittelu nousevan tai laskevan mitan mukaan. jne. Nälkä kasvaa syödessä: Omassa hyllykössäni 200 purkin raja on ohitettu ja miljoonalaatikko pursuaa edelleen! Eipä hätää, pikkupertta jo aloittelee purkkiruokailua kunhan rintaruokinnasta malttaa…! Kannattaa muodostaa ryhmiä: puuruuvit (kupu/uppokanta), pienet täkkipultit, koneruuvit, kuusiokantaruuvit, kuusiokoloruuvit, mutterit, prikat, sokat, tuumamittaiset(!), jne. Järjestäytymiskokouksessaan tammikuun lopulla toimikunta on sopinut, että SAHK:n toimisto välittää viranomaisilta tulevat lausuntopyynnöt toimikunnan jäsenille kannanottoja varten. Tavalliseen lautaan tai vastaavaan levyyn ruuvataan parilla (kuva) leveäkantaisella ruuvilla purkin kansi kiinni, siis alapintaan. On ilahduttavaa, että aiemmin erillään toimineet järjestöt ovat vihdoin löytäneet yhteisen sävelen. kuultavaksi tulemisja lausuntopyyntöjenjärjestelmiä. Asennuspaikka ja purkkien tarve määrittelee hyllykön koon. Koollekutsujana toimii kukin jäsenjärjestö vuorollaan. Yksi vaihtoehto olisi saada pidennettyä kaikkien 50 vuoden ikäisten museoajoneuvojen katsastusväli neljäksi vuodeksi. Olisikohan tässä Suomen paras kuoro. Mikä avuksi. Paikkaa valittaessa kannattaa hieman miettiä kokonaisuutta. Toimikunta muodostuu jokaisen alan järjestön kahdesta edustajasta, joilla on yksi varahenkilö. Kun kannet on ruuvattu niin voidaan lauta nostaa seinälle kannattimiensa varaan. Lisäksi sen tehtävä on toimittaa lausunto kannanotosta viranomaisille ja muille asian kohdalla tärkeiksi havaituille tahoille sekä joukkoviestimille. Akuutiksi yhteistoiminta-asiaksi toimikunta totesi museoajoneuvojen katsastusvälien pidentämistavoitteen. Niihin tulee ottaa kantaa mahdollisimman pian, viimeistään viikon kuluessa. Ja sitten osasto messinki eikä pieniä naulojakaan saa unohtaa: kuparitai teräsnaulat… Voihan ajatusta kasvattaa isommille tuotteille ottamalla käyttöön hillopurkit… Vau! Sadepäiviks puuhaa riittää Hyvä, mukulit – pappa kiittää! MUSEOAJONEUVOALAN EDUNVALVONTATOIMIKUNTA Vinkkilän vaarin kikkakulma.. Heureekka! Niistähän voi tehdä Papan Miljoonahyllykön. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 6 teksti Veikko Hoppula kuva tilapäinen avustaja Suomalaiset museoajoneuvoalan harrastajajärjestöt ovat perustaneet yhteisen toimikunnan ”vahvistamaan ja toteuttamaan alan yhteistä yhteiskunnallista edunvalvontaa”. Mukulit söivät – pappa teki miljoonahyllykön Neljä lastenlasta, varsinkin kaksi keskimmäistä, ovat ahkeroineet ruokailemalla. Esillä oli myös konservointimääritelmän mahdollinen sisällyttäminen tuvaisuudessa museoajoneuvohyväksyntään. Kortit sisältävät tietoja n. Toimikunta kokoontuu kahdesti vuodessa, kerran syysja kerran kevätkaudella, sekä lisäksi tarvittaessa jonkun jäsenjärjestön niin esittäessä. Toimikunnan keskeinen tehtävä on laatia yhteinen kannanotto koko alaa koskevasta, tärkeäksi havaitusta asiasta. Veteraanikuorma-autoseuran hallitus on nimennyt seuran edustajina toimimaan puheenjohtaja Markku Koskisen sekä varapuheenjohtaja Jari Koseniuksen
Majoitus on Hotelli Petsamossa Zapoljarnyin kaivoskaupungissa. Aloitetasolla olevaan tukiasiaan ei kuitenkaan ole odotettavissa nopeaa päätöstä. Matkareitti ja -kohteet suunnitellaan Petsamon liikenteen muistoja vaalien, ja Venäjän viranomaisten päätöksistä riippuu miten suunnitelmat lopulta toteutuvat. ”Kulttuuritukea moottorimuseoille” Tienhoito ”Vesivaltion” vastuulla. Menoja paluumatkalla Ivalossa voi ruokailla omaan piikkiin. Tämänkaltainen liikkuva ja elävä museotoiminta tarvitsee vahvempaa yhteiskunnallista tukea, koska se on olennainen osa kulttuuriperintömme”, summaa kansanedustaja puheessaan. Matkalla päästään tutustumaan vanhan Jäämerentien maisemiin ja toivottavasti myös Liinahamarin satamaan. Matkanjärjestäjä on hyvin perillä Petsamon liikenteen historiasta ja tekee varmasti kaikkensa, että matka onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla. Tämän uutisen meille kertoi Klassiska Lastbilar-lehden numero 1/2011. Matkan hinta tulee olemaan noin 400,/hlö ja se sisältää matkan linja-autolla Rovaniemeltä, kaksi yötä hotellissa aamiaisineen, päivälliset, viisumit ja matkanjohtajan palvelut. Lisätietoja ja PIKAISET ilmoittautumiset Kari Niva, puh. Vetkulaiset ovat viimeksi käyneet Petsamossa vuonna 1995, silloin oltiin matkassa Petsamon liikenteen aikaisilla museokuorma-autoilla. Kokenut valmismatkojen järjestäjä Lapin Ekspertit Oy toteuttaa vetkulaisille tarkoitetun linja-automatkan Petsamoon 19.21.8.2011. ”Mielestäni olisi kohtuullista, että eläväinen moottorimuseo saisi kulttuuritukea toiminnalleen. Moottorihistoriamme säilyttäminen ja kehittäminen on tärkeä osa kulttuuriperintöämme, jota on vaalittava ja säilytettävä myös tuleville sukupolville”, jatkaa edellisen kollega. Kaikki työ tapahtuu suurelta osin vapaaehtoisvoimin ja omalla kustannuksella. 040 5927 295. Valitettavasti äänessä eivät ole kotimaiset kansanedustajat, vaan heidän maamiehensä Ruotsista. Lähtö on Rovaniemeltä perjantaiaamuna klo 8.30 ja paluu sunnuntaina noin klo 20. Petsamon liikenteen muistomerkki pystytettiin vuonna 1993 Kaunispäälle Magneettimäen museotien varrelle. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 7 Eri puolilla maata on lukuisa joukko harrastajia, jotka uhraavat aikaa ja vaivaa vanhojen ajoneuvon entisöintiin ja ylläpitoon. 0400 779 355 tai Jari Kosenius, puh. Ruotsalaiset kansanedustajat ovat jättäneet Valtiopäiville aloitteen, jonka mukaan nämäkin ajoneuvot ovat osa ruotsalaista kulttuuriperintöä ja siten kulttuuritukeen oikeutettuja. Valtiopäiville osoittamassaan aloitteessa kansanedustajat Eliza Roszkowska ja Sten Bergheden peräävät ajoneuvoharrastajille perinteisten museoiden nauttimaa valtiollista kulttuuritukea. Petsamon rahtiliikenne oli laajimmillaan 70 vuotta sitten maaliskuun lopussa 1941, jolloin käytössä oli yhtäaikaisesti 1573 kuorma-autoa. Jäämerentie Rovaniemeltä Petsamoon Liinahamarin satamaan oli vuosina 1940-41 tärkeä jatke Suomen ja Ruotsin satamaliikenteelle. Mukaan sopii 42 henkeä. Matka toteutuu, jos ilmoittautuneita on vähintään 30. Nelostiellä ollaan ja oikein ajopinnalla. Kun toinen maailmasota vaikeutti ltämeren laivaliikennettä, käytössä oli Liinahamarin talvellakin avoin syvänmeren satama. Jääpato Kitisenjoessa jossakin Postojokisuun paikkeilla on nostanut taas vedet tielle Kersilön ja Petkulan kylien välillä. Kuva on eräältä aiemmalta Petsamon linja-automatkalta (todennäköisimmin keväällä 1937). (Kari Nivan arkisto) LINJA-AUTOLLA PETSAMOON Teksti ja kuva Ari Perttilä
Sain opintolainan. Valoissa paistatteli kortteeritalo, joka oli naapurivaltion puolella. Kortteeritalon omistaja piti ”Vulvuaan”, Volvo Duett, Suomen puolella olevassa tallissaan, sillä Ruotsissahan ei ole siellä tietä rajan pinnassa. Auto pysäköitiin Suomen puoleiselle törmälle. Hyvin palvelleesta autosta tuli korjauskelvoton. Ford raksutteli joutenkäyntiä aamuviiteen, sillä sille oli varattu aika Pohjolan Autossa Rovaniemellä kello 7:00. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 8 1960-luvulla opiskelevan piti käyttää hyväkseen kaikki mahdollisuudet rahoituksen hankkimiseen. Saman päivän aikana – vuorokausi saattoi välillä vaihtua ajelin sitten Naimakka-järvelle (iso suvanto Könkämäenossa Kaaresuvannon ja Kilpisjärven välillä). Sitten Sisun kuljettaja lähti heittämään tiesuolakuorman työpäivän jälkeen yökeikkana Muonioon ja nukahti tulomatkalla; Sisu pulahti Pellossa Jolman putaaseen, mutta kumpikin akseli jäi tielle vahvan kaiteen ansiosta. Sain ammattiajokortin joulun alla 1956 18-vuotiaana erivapaudella ja ajoin siitä lähtien veljeni autoja tienrakennusja – perusparannustyömailla; kaksi vuotta ennen asepalveluksen suorittamista ja vuoden sen jälkeen. Ajokkeja olivat bensiinikäyttöiset Chevroletit 1953 ja 1955, Sisu Kontio 1957, ”patanokka”-Volvo tukin ajossa sekä opiskeluvuosien aikana Ford F 700/1960, Suomessa uutena dieselöity. Henkilövahinkoja ei onneksi tullut. Hinausautoksi noudettu uudenkarhea Volvo Viking kärsi vakavan moottorivaurion, kun onnettomuuden vuoksi ylikierroksilla käyvä noutaja ei muistanut, että hän oli illalla poistanut veden jäähdytysjärjestelmästä. Oli sopiva hetki purkaa yhtymä ja jatkaa itsenäisinä yrittäjinä. Olimme peruskorjaamassa kantatietä 21 eli E8:aa. Nuorimies on Matti Nulu. (kuva KN arkisto). Volvosta tuli vielä hyväkin auto, Sisusta tuli huono, Chevroletista perävaunu. Mahtui tuohon ajanjaksoon vähän kaivosajoakin Misissä sekä yhtenä kesänä erikoisjäreän tukkipuun ajoa Kemijärven ja Ranuan suunnilta Ruotsiin Haaparannan satamaan. Maanviljelijä ”Pappa” ja hänen ”Mammansa” hoitivat sivutoimena säähavaintoasemaa. Oli tullut toisten vuoro huolehtia kotipaikasta. Hevosmiehelle paha paikka, varsinkin kun hänen hevosensa oli sellainen hidasliikkeinen paksujalkainen (vahva karvoitus vuohisissa) ja omapäinen turjake, mikä götanmaalainen mahtoi ollakaan, joka vaati totellakseen ärrän pärinää. Joululoma 1963 Työmaalle matkaa! Joulun aikana Napapiirillä oli niin kylmää (-40:n paikkeilla), että kun Ahti opasteli minua taipaleelle ensimmäisenä arkena, hän käski käynnistää moottorin ennen nukkumaan menoa. 1963 Chevrolet 55:n etupuskuriin on tukeva nojata – vielä. Vuoteen 1960 saakka autokaluston omisti yhtymä, veljeni ja enomme, 50/50. Suunnitelma kuitenkin muuttui ja minun käskettäväkseni kaavaillun uuden ajokin –joka ei ollut auto tilaus peruttiin. Viikon sisällä käyttöomaisuus oli menettänyt merkittävästi arvoansa. Viikkotuntimäärä 5 x 16 + lauantaina 6, yhteensä 86 Eikä siinä vielä kaikki; joillakin työmailla kannatti muka olla aikaisin montulla, koska kuormat saatiin saapumisjärjestyksessä. Pankinjohtajan luona oli käytävä nöyränä ”lakkia pyörittämässä”, kun Helsinkiin lähtö tuli eteen. Isäntä oli uskovainen ja paheksui mm kiroilemista. Vakuutuksia ei ollut tapana pitää. Alkoi ankea viikko kuljetusyritykselle armon vuonna 1960. Mm laturi piti kunnostaa, siis ennakoivaa huoltoa. Pari päivää myöhemmin, kun kirjoittaja (oik) oli ehtinyt siirtyä junakyydillä Helsinkiin, tuli Letukasta entinen nokkakolarin seurauksena. Maailmaa katselimme tuohon aikaan Ylitornion pitäjän Kaulirannan kylän näkökulmasta, vaikka olinkin viettänyt 2 talvea pääkaupungissa. Rahaa en saanut säästetyksi juuri ollenkaan siksi, että kotona elettiin tiukkoja aikoja isän työkyvyttömyyden vuoksi ja annoin tilini äidilleni lähes kokonaisina, mitä nyt ruokaja iltamalippurahaa niistä hieman verotin. Sillä hetkellä uskoin, että olin valinnut paremman osan. Ahti (84) asuu Kaulirannassa edelleen. Kun lähes aina ajettiin kaksi vuoroa samaan syssyyn, kertyi tuona aikana miestyövuosia viitisen kappaletta. Pappa karjaisi tarvittaessa: kärrrpänen! ja hevonen tulkitsi sen toivotulla tavalla. Isoveljeni Ahti, joka toimi autoilijana ja koneurakoitsijana, järjesti itselleen ansaitun joululoman ja minulle tilaisuuden saada vähän rahaa lomittamalla häntä tietyömailla eri puolilla Lappia joulujen ja joskus kesienkin aikana. Teksti Kari Niva Kuva Kari Nivan arkisto KUUTAMOKEIKKAA v. Kukapa pystyy sanomaan, tuliko kahdesta vaihtoehdosta valittua parempi vai huonompi, toisin sanoen, kumpi olisi antanut onnellisemman elämän. Yrittämisen ankea puoli näyttäytyy Vielä keväällä 1960 näytti siltä, että minusta tulee yhtymän jäsen jollakin kuviolla. Ja ajokki kunnostettiin sekä huollettiin viikonloppuna. Kuljettaja teki mm jousiremontit, ja niitä kyllä riittikin, erityisesti ”Letukka” -53:n kanssa, Sisu siinä hyvänä kakkosena. Samoilla hetkillä, kun saavuin Helsinkiin aamujunalla – opinnot aloittaakseni – ajoi seuraajani vain vielä pari päivää sitten ajokkinani olleella Chevrolet -55:llä nokkakolarin
Pariskunnalla olevista lapsista yksi aikamiespoika asui vielä vanhempiensa luona. Tietysti kesällä. Saatiin siitä kuitenkin yksi kunnon tauro(rantakala)keitto, jonka Mamma valmisti joen törmällä. Poika tiesi, että dieselien kylmäkäynnistyvyyttä, Fordinkin, avitettiin haistattamalla moottorille eetteriä. En voinut siihen aikaan kehuskella autosähköjen osaamisella, mutta rohkea rokan syö: Kun sain laturin työpöydällä avatuksi ja ankkurin poistetuksi, näin oitis, että kuoreen pultatusta mötikästä toiseen mötikkään menevä johto oli poikki. Kevväilä nep pittää vesilinnup pyytää, silloin non isoja, niinkö nuokki jouhtenet.” ”Voi Lempo(Piru)! Kyllä tekki aikaana haaskaatta, ko pörhöisillä (perhoilla) ongitta. Loppiaisen paikkeilla lähdin ”koulumatkalle” Fordilla: Naimakka Kaaresuvanto – Palojoensuu – Muonio – Kolari – Pello – Kauliranta, kyydissä tyhjiä polttoainesäiliöitä. Näkemisen suhteen ei kuitenkaan ollut ongelmia paitsi silloin, kun toinen ajoneuvo valoillaan hetkeksi sokaisi. Jatkoin ajamista korvakuulolla vaihtaen. Tuttu asia entuudestaan: työsylinterin (renkisylinterin) mäntä oli taas kerran kulunut niin, että nesteet menivät ”pihalle” totaalisti. Hän pyysi aika usein tuomaan eetteriä itselleen. Käsivarrentien kuun valaisemat karunkauniit talvimaisemat olivat vaikuttavaa katsottavaa. Juotin päät yhteen ja eristin johdon. ”Olipa sielä Karessuanossa yks´ mahottoman matala vaimo!” Poika oli nähnyt lyhytkasvuisen naisen. Matkan aikana ampeerimittarin osoitin hivuttautui keskustaa kohti, akut täyttyivät. Kuutamokeikka Kello 13:n jälkeen pääsin lähtemään Kaaresuvantoon. Parempaa kalasoppaa en ole saanut. Ford-merkkikorjaamon sähköasentaja oli joko tökännyt ankkurilla liian kovaa johtoon, joka vioittui, tai johto oli jäänyt koskettamaan ankkuriin ja kului poikki. Ainoalla huoltopaikalla oli ruotsalaisasiakkaan Ford Prefect, jonka ovet olivat lukittuna ja vaihde kytkettynä. Enpä muista enää, miltä murtumakohta näytti. Liekö aika kullannut muistoa, mutta mielestäni se iltayöajelu oli nautittava. Kun olin vienyt lauantaina muutaman kuorman, meni kytkinpoljin täysin rennoksi. Tilasin puhelimitse uuden sylinterin ”Eskelis-piilassa” (=Eskelisen Lapin Linjat. On mahdollista, että päivän agendassani oli autojen sähkövarusteet. Korjaukset Aivan ensiksi akut lataukseen. Olihan se aika värkkäämistä, kun moottori piti sammuttaa aina ennen liikkeelle lähtöä ja ennen kippaamista, sitten startilla menoksi. Perjantaina alkoi vastustaa: Ampeerimittarin osoitin asettui pysyvästi miinukselle, valot himmenivät radikaalisti – sillä korkeudellahan niitä joulun aikana oikein tarvitaan keskipäivälläkin. Pari sitaattia pojalta: ”Kyllä Lannan (Muut kuin Saamenmaan) miehet on tolpuusia (tyhmiä) ko nep pyytäväs syksylä linnunpoikasia. Suunnittelin, että lauantaiaamuna saan moottorin vielä käyntiin, ajan sen 6-tuntisen ja menen sitten Kaaresuvantoon Shellille tutkimaan asiaa tarkemmin. Postiautohan on poastapiila) Palojoensuuhun, jota kautta bussin reitti Rovaniemeltä Enontekiön Hettaan kulkee. Valoja käyttelin vain vastaantulevia kohdatessani. Puolensa molemmilla! Mieleenpainuva Lapin loma, josta sain vielä rahallisen korvauksen.. Lataus katosi kuin leikaten. Pääsin altapäin käsiksi vaihteensiirron tankoihin ja sain lootan vapaalle. Eskelisen tuloon oli aikaa, Palojensuuhun saapumisaika taisi olla siinä kello 18. Tarkistelin systeemiä aina tilaisuuden tullen säädintä myöten (vaikka en siitä mitään ymmärtänyt), mutta kuolleena se pysyi. Eräs Tarja Kaarina (nyt 67) saattoi hyvinkin tulla puiston liepeillä vastaan nuorena lainopin ylioppilaana, kun tallustelin Töölöä kohti; siellä oli kortteeripaikka, jaettu alivuokralaishuone. Hän kelpuutti siihen ainoastaan vielä elävät siiat. En kumminkaan työntänyt Prefectiä ojaan. Shellkauppias oli tuttu mies ja hänen kanssaan sovittiin siitä, että voin tehdä huoltohommat lämpimässä, kun sylinteri Palojoensuusta on haettuna. Maisemien vaihto En muista, mihin väliin Uusi Vuosi sattui; taisi olla vain yksi vapaapäivä, jonka vuoksi ei kannattanut matkustella ja joka saatettiin viettää työn merkeissäkin, vapaapäivien keskittämiseksi. Päivä kului talonväen kanssa seurustellessa. Talossa oli Volvo-traktori. Olihan siitä ihan mukava oikein valojen kanssa ajella majapaikkaan, kun kuukin teki jo laskua horisonttiin. Ehkäpä se joskus piti käynnistää, mutta oli kyllä selvästi vaikeasti käynnistyvä. Valosähköä pystyi säästämään, sillä sattui olemaan täyden kuun aika. Määräaikana olin sitten luentosalissa Helsingin Kalliossa Karhupuiston äärellä. Ajelin sitten hiljakseen kohti Palojoensuuta. Starttisähköä ei siis enää voinut säästää. Viikonloppu Naimakassa Ankara pakkanen oli viikon aikana hieman hellittänyt. Pakkasen poudittamat Käsivarren kaamoskelit vaihtuivat Helsingin loskaan. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 9 Vastuksia Muutama työpäivä meni mukavasti, perjantaihin saakka. Ajoin kaikki kuormat siinä missä toisetkin. Mamman poro-, riistaja lohikalaruuat vaihtuivat ruokabaarien nakkisooseiksi ja stroganoffeiksi. Pottuja vain nimeksi. Kasaus, asennus, käynnistys ja VOILA! Lataus oli kunnossa. Laturithan olivat silloin niin sanottuja tasavirtageneraattoreita. Ei sitä kallaa kannako ko nuottaamala, tartte tyihää pyytää.” Talon kohdalla suvannon niskalla oli niva ja siitä saimme Ahdin kanssa ”pörhöisillä” pulskia harjuksia helposti. En sitten loppupäivän aikana pysäytellyt moottoria ja valoja käytin säästellen. Kävelin kuitenkin sunnuntaina joen yli autolle ja varmistin, että akut olivat tarpeeksi varautuneet arjen kohtaamiseen. Muistini mukaan siinä oli kipinäsytytys. Kauppias suuttui kovasti moisesta: ”eihän tallissa olevaa autoa saa lukita!” ja hän sanoi, että jos saat sen liikkeelle, niin työnnä tien yli ojaan: ”Että oppii!” Korjauspaikalla oli huoltomonttu. Kerran myös ”kalamiehen” nuottasakki tuli, teki suvannossa hommansa ja vei kalat tuntureiden toiselle puolelle. Ajoimme ajan tavan mukaan 16-tuntiset ja kun oli sopuisa, pienehkö automiesporukka, oli sovittu, että seuraavana päivänä vuorot jatkuvat siitä, mihin edellispäivänä jäätiin – ei siis tarvinnut kiirehtiä esimerkiksi kello 4 montulle ollakseen ensimmäinen. Kun palasin takaisin Kaaresuvantoa kohti, ei kuljettajan paikalta voinut enää sanoa, olivatko valot päällä tai ei. Siitä, rautatien silloisesta päätepisteestä, höyryveturin vetämässä vaunussa kohti etelää. Myöhemmin sain luennoilla oppia, miten latausjärjestelmä toimii ja käsitin, että olin korjannut katkoksen kenttäkäämien virtapiirissä. Sitten kytkinsylinterin vaihto ja -järjestelmän henkiin saattaminen
Kirjan kolmannen osan lopussa Lauri on jo kuollut "sodan aikana häkäpöntöistä saamaansa syöpään". Nääpän mäessä asuessaan Armas kertoi kirjoittajalle joskus tarinoita autoiluun liittyvistä asioista. Voidaan hyvinkin kuvitella, että Väinö Linnalla on saattanut olla esikuvana Armas Mäkisen vuonna -1937 ostama kuorma-auto, kun Kiviojan Lauri teoksessa osti ”Natsun". Natsulla ei maitoa ajettu kuin vähän, sillä Armas osti maitoautoksi Bedfordin, ja ”Letukan” (Chervolet) v.1952, ja sen jälkeen monta muuta autoa, joita Gunnar, hänen vanhin poikansa, ajoi niin kauan kunnes systeemit muuttuivat, ja tuli tankkiautot. Auto keikahtikin siinä nurin. Maittakoon, että Honkolan kartanossa oli Suomen ensimmäinen meijeri, jossa oma maito käsiteltiin. Näin kertoi Gunnar Mäkinen. Väki kierteli autoa –Onkoos se venäläinen… Sen nimi on International, ja siinä on punaiset akselit. Jo ennen sotia oli muitten ajojen lisäksi väen kuljetuksia kirkolle erilaisiin juhlatilaisuuksiin. Lauri kierteli autoa lakin lippa silmillä ja kädet taskuissa, potki renkaita ja antoi ihmisille lyhyitä vastauksia. Koskelan Akselikin lähti. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 10 Teksti Matti Pakkanen Kuvat Matti Pakkanen (MP) ja Armas Mäkinen (AM) Saiko Väinö Linna kehrolaiselta Armas Mäkiseltä virikkeen. Tilaisuus kesti monta tuntia, ja ajattelimme kavereitten kanssa käydä sillä välin hiukan ajelulla. Henkilöiden nimiä mainitsematta hän kertoi, että ne kuljetettiin vain yhdestä paikasta erääseen toiseen paikkaan. Mutta aattelin sitten että mennään vaan…Taivaassa pojaan koto on. Kuuskymmentä hummaa pyörii nokalla…Letti on samoissa hinnoissa, mutta hopan olis saanu hiukan alle…Mutta natsu on auto Preeti kierteli myös autoa, horjahti hieman ja sanoi: -Minä pelkäsin kun toi Lauri paino että mettään mennään. Saapujat olivat vähän juhlavia, niin kuin olisivat olleet jonkin verran parempia ihmisiä. Se oli jäänyt moottorin suojuksen rakoseen, eikä ollut pudonnut. Eräs juttu oli sellainen, josta hän ei koskaan ollut puhunut kellekään. Vakituinen maidonkuljetus alkoi 1950luvun alussa. Urjalan Pentinkulmalla asustava persoona kuvataan herkeämättömän kiinnostuneena kaikenlaisiin ajoneuvoihin. Reittiin kuului silloin Kehron kylä, josta eniten maitotonkia tuli kyytiin Laurilasta, Honkolan kartanon sivutilalta, ja tietenkin itse kartanosta. Sivulasi oli auki, ja Laurin toinen käsivarsi lepäsi rentona avoimella ikkunalla ja toinen käsi ohjasi. Vikki määräili lähtijöitä, sillä Lauri oli liian ylhäisessä tilassa puuttuakseen sellaiseen asiaan. Kun muuan muonamiehen eukko sattui vastaan ja vetäytyi tien viereen, parkaisi Vikki särkyneellä äänellä: -Menee… Ei pärjää valakka saatana.” Kun auton paluuta tiedettiin odottaa, oli kaupan pihassa suuri joukko kyläläisiä. Lauri tuli kaupasta, istui autoon, käänsi sen pihassa ja lähti. Autoon lastattiin kiväärejä, ammuksia ja muita aseita ja tarvikkeita. Voimanlähteenä oli tuolloin höyrykone. Monta päivää myöhemmin se löytyi yllättäen. Samoin oli asian laita Kehron talojen kohdalla, mutta taloista maito vietiin hevosilla Kylmäkosken meijeriin ainakin 1920luvulta lähtien. Menet sinä Otto koppiin pojaan kanssa… Olet vanhempi… ja luottomiehiä…olet vähän niinkun paremmin… jos on kirkonkylässä tärkeitä näkyvissä…Tule sinä Akseli tänne lavalle …kattellaan…Ja Elias siittä toiselle puolelle…Minä itte olen tässä lasin vieressä.-Katto ny katto … katto…Tosta se painaa jalaallansa…On kova koneitten niskaan poika…Tiet sen vanhastansa saatana…Eikö ole…Minä sanon perkele, että lähtee Pentinkulmalta sakki, joka ei kuvia kumarra…Olin nuorempana kuule jumalauta… Mutta kun päästiin kartanon nurkista, kiihtyi vauhti ja Vikki tarttui lujemmin takaikkunan suojana oleviin pinnoihin: Akseli…Akseli…Rupee oleen pian paskanen vana taivaalla… Hänen äänensä ei enää ollut aivan yhtä rehvakas kuin alussa Mutta hän pääsi pelostaan heittäytymällä riehakkaaksi. Kansalaissodan jälkeen Late hankkii ensin kuorma-auton ja saa sittemmin liikenneluvan myös linja-autolle. Muuta varsinaista vahinkoa ei sattunut, mutta moottoriöljyn mitta oli pudonnut. Se oli ensimmäinen ja ainoa tämänmerkkinen auto Urjalan seudulla. Preetiä ei ollut käsketty, mutta hän sattui olemaan kaupan pihassa, eikä häntä voitu kieltää tulemasta kun hän kerran itse halusi. Hän kertoi, että pian sodan jälkeen häntä pyydettiin viemään kuorma, josta piti olla vaiti. Talot oli jaettu kyytivuoroihin, jolloin saman talon kohdalle vuoro sattui vain kerran tai pari viikossa. Kaikkein ”komein” auto oli aikaNATSU. Se oli perustettu jo 1880luvulla, jolloin kartano rakensi meijerin myös Halkivahaan, sekä Kehron Laurilaan maidon kuorinta-aseman. Sotavuodet koettelevat Laten autoilu-uraa; se parempi kahdesta linja-autosta oli pakkootettu armeijan käyttöön ja paikallisbussi sekä kuorma-auto kulkivat häkäpöntöillä, joiden vuoksi mies oli jatkuvasti nokinen. –Lähde kirkolle… pojaan autolla…Annetaan vähän ilmasta kyytiä naapureille. ”Muistan erityisesti suuret nuorisojuhlat, jotka järjestettiin Urjalassa, ja erään toisen kerran, kun Säätiötalolle vein väkeä sattui tapaus, joka on yhä muistissa. Hän ei lannistunut vaan teki kauppaa kaikella mahdollisella, pärjäten lähinnä hullun tuurilla ja ottamalla riskiä riskin päälle. Näin Linna Täällä Pohjan Tähden Alla: ”Tuodessaan autonsa Lauri sovitti tulonsa niin, että saapui kaupalle lauantaina postinjaon aikaan. Väinö Linnan romaanissa Kiviojan Vikki teki maidonajosta sopimuksen jo ennen sotia, mutta Mäkisen maidon ajo alkoi vasta sodan jälkeen. Keppilän lammen kohdalla oli jyrkkä mutka ja pehmeä tiensyrjä. Arvatenkin tämä operaatio liittyi asekätkentä juttuun. Sitä etsittiin kauan, ja vielä jälkeenpäin, mutta ilman tulosta. Armas Mäkinen aloitti myös taksinajon 1950luvun alussa. Kansalaissodassa hän liittyy punakaartiin, taistelee Ikaalisissa ja jää vangiksi Lahdessa. Kiviojan ”Late” (Lauri) on autonkuljettaja ja punakaartilainen, joka esiintyy Väinö Linnan Täällä Pohjantähden kirjoissa. Haettiin Kaivosen verstaalta kraana, jolla se sitten saatiin veivattua tielle. Henkilöautoja hänellä oli aikojen saatossa useita. Olikin kova kiire saada se ylös etteivät ihmiset joutuisi kauan vartoilemaan kyytiä kotiin. ”Seuraavana aamuna isä Vikki kiersi kylää. Maidon kuljetuksia kartano ei tarvinnut ennen kuin sen oma meijeritoiminta päättyi sodan jälkeen. Muuttokuormat mm Helsinkiin tulivat sodan jälkeen myös kuvaan mukaan
Sen jälkeen se ajettiin Nääpän navettalatoon, jossa se oli muutamia vuosia. Hyttiin tuli kranaatin sirpale, mutta se ei aiheuttanut suurempia vahinkoja. Armas lähti, osti auton eikä enää palannut rautatielle lapiohommiin. – Minä menen ja ostan itselleni kuorma-auton. Tämä tapahtui vuonna 1937. Jatkosodan aikana Armas oli komennettu muihin ajoihin. Vain pienet aukot oli jätetty keskelle, jotta himmeät valokiilat.näyttivät hieman valoa Talvisota meni ilman isompia vaurioita. Jorma Mäkinen yritti veivata sitä ikäkaverinsa Hutkon Jaskan kanssa käyntiin pikkupoikana, mutta se vain paukahteli ja sauhusi hiukan, ja käynnistys jäi silloin yritykseksi. Gunnar Mäkisen muistikuvan mukaan viimeinen matka Natsulla oli, kun sillä ajettiin sorakuorma Laakson montusta maantielle Laurilan kohdalle. Kun Armas oli ollut töissä jo hyvän aikaa, ja sai tilipussin, niin hän oli sanonut, että nyt tämä rautatien tekeminen sai hänelle piisata. Hän ajoi siellä ”kuriiripostia” etulinjaan. Kyseinen sirpale oli pitkään tallella vielä sodan jälkeen, mutta sen myöhemmästä kohtalosta Gunnar Mäkinen ei tiennyt. Ainikki Koskinen kertoi isänsä usein muistelleen näitä aikoja. Kortteeripaikan hän sai sukulaispaikasta Koskiselta Kylmäkosken asemalta. 5700 kg (6000), kantavuus 3300 kg (3150) Suurin sallittu akselipaino 4500 kg moottori bensiinikäyttöinen, nro 57.708/23, 285 (puukaasulaitteet 1946-48), teho 78 hv renkaat 7.00 –20” Omistaja Armas Mäkinen Urjala, Kehro Autosta on tallella huoltokirja sekä katsastustodistuksia. 2400 kg (puukaasukäyttöisenä 2700) kokonaisp. Gunnar Mäkisen kertoman mukaan auton lyhdyt oli maalattu mustiksi. Vain yksi läheltäpiti tapaus sattui. (AM). 1930luvulla Armas Mäkisen kotipaikka oli Kikurilla Pitkässäsillassa, ja hän teki monenlaisia töitä, mm metsätöitä, mutta sitten alkoi Toijala-Turku radan korjaustyöt Kylmäkoskella, missä rata oli suon kohdalla painunut ja vaurioitunut. INTERNATIONAL Model C-35 (with Hydraulic Brakes) Valmistaja International Harvester Company U.S.A Michigan Ave.Valm.v.1937 Rekisterinumero: H-5106 Pituus 650 cm, leveys 210 cm, korkeus 210 cm Omap. Tämänmerkkisiä ja -mallisia autoja tuli Suomeen sinä vuonna vain kolme kappaletta, ja maahantuoja oli SMK (Suomen Maanviljelijäin Kauppa) kertoi Gunnar Mäkinen, joka nuorena jo ennen autokouluun menoa opetteli ajamaan tällä isänsä autolla. (MP) Tuliterä auto Laakson soramontussa Porraskorven harjulla v. Hän oli mm Härmälän lentokentällä, Vapon ja VR:n halkojen ajossa ja ruumiitten kuljetuksessa Urjalan asemalta. Taustalla auton omistaja Jorma Mäkinen, jolle Natsu oli jäänyt isänsä perintönä. Sen jälkeen se hinattiin omaan autotalliinsa, missä se on saanut olla. Tämä legendaarinen auto lähti entisöitäväksi. 1937. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 11 naan mielestäni Ford Customline,joka oli väriltään taivaan sininen, siivekäs, varustettuna ”yliheittäjällä” (nopein vaihde), eikä sen käynti ääni kuulunut lainkaan sisälle hyttiin. Armas Mäkisen ottamassa valokuvassa ovat Gunnar Mäkisen muistikuvan mukaan ainakin Olavi Huhdanperä, Kalle Nääppä ja Esko tai Rauni Porraskorpi (molemmat kaatuivat sodassa). omissa oloissaan, vaikka ei unohdettuna Armas Mäkinen oli Natsulla mukana jo talvisodassa. Keväällä 2009 Natsu hinattiin pois sortuvasta autotallista, jossa se oli ollut kymmeniä vuosia. Sinne otettiin miehiä töihin, ja Armaskin lähti tienaamaan. Talo sijaitsi aivan radan varressa, joten työmatka oli lyhyt. Tänä päivänä Armaksen taksi perinnettä jatkaa hänen toinen poikansa Jorma
Tehtaan tuotteissa hyödynnettiin useimmiten lasikuiturakenteisia ohjaamoita. Ja missä autoja, siellä autoharrastusta, jolta ei ole välttynyt myöskään Australia. Maan keskiosassa sijaitsevaan Alice Springsiin kokoontui tuhatkunta vanhaa kuorma-autoa, joita saapui ihailemaan arvioiden mukaan noin 15 000 kiinnostunutta harrastajaa. Lukuisten tuontimerkkien ohella Ausseissa on ollut ainakin yksi täysin kotimainen valmistaja, jonka historia on tosin valitettavan lyhyt. Ajoneuvoharrastaminen elää tässä meille kaukaisessa maassa varsin vahvana, vai mitä mieltä olette viime kesänä pidetyn veteraanikuorma-autotapahtuman tunnusluvuista. Eikä muuten oltu sinä päivänä ainoita suomalaisia. Tuotteen lujuudesta kertonee jotakin niiden näkyminen katukuvassa edelleenkin.. Ensimmäinen Leader valmistui Toowoombassa vuonna 1972 ja vain 2000 valmistuneen ajokin jälkeen tuotanto lopetettiin vuonna 1984. Tapahtuman näyttämönä toimineessa kaupungissa sijaitsee myös paikallisen Vetkun ylläpitämä museo, Road Transport Hall of Fame, jonka tehtävänä on säilöä ja vaalia maan kuljetusalan historiaa. Valitettavasti Vetkun toimituskunta ei tällä kertaa päässyt osallistumaan tähän vuosittain järjestettävään tapahtumaan, mutta aiheesta kiinnostuneiden kannattaa merkitä ajankohta vuoden 2015 kalenteriin. Kumipyörät ovat siis omalta osaltaan vastanneet tämänkin maan hyvinvoinnista ja sen kasvusta. Kieltämättä hauska yhteensattuma museossa, jonka oven taakse pääseminen Adelaiden keskustasta vaatii suunnistustaitoa, vuokra-auton tai matkustamisen kahdella linja-autolla. Vieraskirjassa oli edellisrivillä selvä merkintä; Family Anttila from Finland. Näiden lisäksi eteläisellä pallonpuoliskolla sijaitsevassa maassa on myös huomattavan paljon veteraaniautoharrastusta. Leader kuuluu sarjaan, jossa esitellään paikallisia erikoisuuksia. Autoilla ja autoilulla on aina ollut varsin suuri merkitys pinta-alaltaan lähestulkoon Keski-Euroopan kokoisessa maassa, joka on kuitenkin varsin harvaan asuttua. Silloin on luvassa 20-vuotiskekkerit, joihin odotetaan edelliskesää enemmän osanottajia. Vajaan 30 000 asukkaan Alice Springsin kadut täyttyivät historiallisista, osien eurooppalaisista, osin amerikkalaisista, joskin myös paikallisista ajoneuvoista. Maan laajuudesta ja harvasta asutuksesta johtuen junatai lentoliikenne ei ole kyennyt, eikä vielä tänäänkään kykene vastaamaan henkilöja tavaraliikenteen kaikkiin vaatimuksiin. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 12 Useimmille automiehille Australia tuo mieleen kymmenien metrien mittaiset maantiejunat ja niitä väistelevät kengurut. Hätäisimmät voivat toki rientää paikalle jo ensi kesänä, jolloin tapahtuma viedään läpi muutaman sadan auton voimalla. Tiiviiden kaupunkien ohella tästä kenguruiden ja koalojen värittämästä maasta löytyy edelleen huomattavan paljon täysin asumatonta seutua. Laajassa maassa on myös muita automuseoita, joista reitillemme paremmin sattui Etelä-Australian Adelaiden liepeillä sijaitseva National Motor Museum Birdwood, eli kansallinen moottorimuseo. Teksti ja kuvat Arpe Missä ihmisiä, siellä autoja
Paikallisen päällirakentajan valmistaman lavan turvin REO kiskoi maa-aineksia 40 vuoden ajan, jonka jälkeen se pääsi museon suojiin eläkepäiviä viettämään.. Vankin asema on Kenworthilla, joka rantautui maahan jo vuonna 1962. Seuraavana vuonna tiloissa avattiin automuseo, joka osoittautui varsin suosituksi. Tämä kolmiakselinen C332 valmistui Yhdysvalloissa Michiganissa vuonna 1960, jonka jälkeen se laivattiin Australiaan. Sittemmin valtio päätti ostaa miesten kokoelmat, joista kehkeytyi jo muutaman vuoden kuluttua National Motor Museum. Purkutuomion saanut, 1920-luvulla rakennettu asema päätettiin siirtää sekin museon suojiin. Mazda Three Wheeler on tarjonnut mainion ratkaisun moneen pieneen, mutta sitäkin kiireisempään ajotehtävään. Amerikkalaismerkeillä on vankka markkina-asema maassa, missä välimatkat ovat pitkiä. Tämä Road Train-maantiejunan vetäjänä taivalta taittanut Kenworth W902 valmistui vuonna 1972 Melbournen liepeillä sijaitsevassa kokoonpanotehtaassa, joka aloitti toimintansa vuonna 1968. Autojen sijaan myllyssä varastoidaan nykyään kirjallista materiaalia, jota kerrotaan olevan 10 000 nimikkeen verran. Museomyymälä on sijoitettu Etelä-Australian ensimmäiseen palveluasemaan, joka tunnettiin nimellä Regent. Myös REO on ollut mukana rakentamassa Australian infrastruktuuria. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 13 Australian kansallisen automuseon syntyhistoriassa on jotakin tuttua; 1960-luvun puolivälissä Jack Kaines ja Len Vigar ostivat Birdwoodin kylässä jo kaksi vuosikymmentä tyhjillään seisseen myllyrakennuksen säilöäkseen siellä kokoelmiinsa päätyneitä autoja ja moottoripyöriä. Vuonna 1960 valmistunutta ajokkia lennättää 0,6 litran ilmajäähdytetty voimala
Lawton& Sons Ltd-nimisellä korittajalla. Holden-autojen isä Lawrence Hartnett päätti aloittaa oman tuotannon ajauduttuaan sanasotaan omistajan ääntä käyttäneen GM:n kanssa. Lämpöisessä ilmastossa hedelmät kulkevat vaikka avolavalla, joka on rakennettu Fiatin päälle. Ensimmäinen Hartnettprototyyppi valmistuikin jo vuonna 1948 jääden samalla ainokaiseksi, koska paikallinen alihankkija ei pitänyt lupauksiin koripeltien valmistamisesta. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 14 Mobilistin tuliaiskauppa löytyi kantatien välittömästä läheisyydestä. Laajemmat hankinnat kuitenkin kariutuivat matkaseuran mielipiteeseen, jonka mukaan tuliaisten tulee mahtua käsimatkatavaroihin. Australiassa suolaa nähdään vain meren rannalla ja perunalastuissa, joten korroosio-ongelma on varsin minimaalinen. Kuva kertonee kaiken.. Maailma on väärällään onnekkaita, mutta myös vähemmän onnekkaita yrityksiä autotuotannon saralla. Tämän 1950-lukulaisen Morriksen alusta on peruja Oxfordista, joskin korirakenne on valmistettu Adelaidessa J.A. No, näissä on rattikin väärällä puolella, mutta… Historiallisista seikoista johtuen on Australian autokannassa huomattavan paljon englantilaisia piirteitä
Oliko ensin tämä sähkön turvin liikkunut Milburn vai Mummo-Ankan ajokki. Vuonna 1948 ajokin rungon todettiin päässeen huonoon kuntoon, joten Tom päätti yhdessä paikallisen sepän kanssa korvata brittiläisen rungon aussivalmisteella. Tavoitteena oli suoriutua edestakaisesta reissusta kahdessa viikossa, mutta reitillä olleen joen tulviminen saattoi venyttää matka-aikaa jopa kuuteen viikkoon. Vuonna 1922 valmistunut ajokki ylsi 40 km/h huippunopeuteen ja akkukapasiteetti tarjosi 80 kilometrin toimintasäteen. Kolme vuotta kestäneen, laajamittaisen ja intensiivisen entistämistyön jälkeen Tomin Leyland otti savut vuonna 1999, neljän vuosikymmenen hiljaiselon jälkeen. Samalla posti siirtyi käyttämään nopeampaa liikennemuotoa, lentokonetta. Tämä tarina osoittaa, että koskaan ei ole liian myöhäistä jäljittää jo hukan teille luultua ajokkia. Australian automarkkinat hakevat vertaistaan monipuolisuudessaan. Muutaman vuoden kestäneen kevyen lähiliikenteen jälkeen Englannissa valmistettu ajokki varustettiin Thornycroftin valmistamalla teliakselistolla ja vaihteistolla, jonka jälkeen 22-vuotias Tom Kruse käänsi postisäkein kuormatun Leylandin kohti Birdsvillen pikkukylää. Tomin tarina Arpe. Kyydissä oli tuhansittain kirjeitä, joiden avulla kyläläiset halusivat kunnioittaa kahden vuosikymmenen ajan postikuljetuksia hoitanutta Tom Krusea. Milburnin taru loppui vuonna 1923, kun GM osti tehtaan vain lopettaakseen tuotannon. Nyt vuonna 2011 tuntuu, että GM:n olisi lopettamisen sijaan kannattanut jatkaa tuotekehitystä, sillä 1920-luvun suorituskyky tuntuu varsin kehittyneeltä verrattaessa sitä nykypäivän sähköautoon, jonka harteille on tosin luotu varsin mittavia odotuksia. Vuonna 1953 Shell kiinnostui tästä varsin haastavasta reitistä ja vielä samana vuonna öljy-yhtiön johdolla alettiin kuvata dokumenttia, joka julkaistiin myöhemmin nimellä The Back of Beyond. Viime vuosien aikana taasen japanilaiset merkit ovat ottaneet entistä suuremman jalansijan. Lokakuun toisena vuonna 1999 Tom käänsi tutun ajokkinsa vielä kertaalleen tutuksi käyneelle reitille Birdsvillestä kohti Marreen kylää. Kolme vuosikymmentä myöhemmin sekalainen, huomattavissa määrin vetkulaisia piirteitä omaava joukkio päätti suunnata Birdsville Trackille mielessään Leylandin pelastaminen. Ratin takana istui, kukas muu kuin 85 vuoden ikään ehtinyt Tom. Postin ajossa sinänsä ei ollut haastetta, mitä taasen reilun 500 kilometrin matka tiettömällä taipaleella tarjosi. Päätettiin ajaa vielä yksi reissu, ihan vanhojen aikojen muistolle. Vuonna 1958 uskollisesti palvellut ajokki koki matkalla niin merkittäviä vaurioita, että Tom päätti jättää sen niille sijoilleen lähelle Birdsvillen kaupunkia. Ilmeisesti työ onnistui, sillä seuraavana vuonna kuljettajana toiminut Tom päätti ostaa ajokin itselleen, jonka jälkeen hän jatkoi Birdsville Track-postilinjalla Marreen ja Birdsvillen välillä. Mantereella on myyty ja myydään edelleenkin lähestulkoon kaikkia eurooppalaisia ja amerikkalaisia merkkejä. Ajokki löytyi, joskin tallin seinässä vaihtui kalenteri likimain kymmenen kertaa ennen kuin Leyland saatiin tallin suojaan Adelaiden seudulle. Tämä tarina ei myöskään pääty tähän, sillä kaikkien mielissä oli vuonna 1958 teknisiin murheisiin kariutunut postikeikka. Yhdennäköisyyttä on ainakin huomattavan paljon. Postin ohella kyydissä kulki myös olutta, jota ei muutoin olisi saatu Birdsvillen asukkaille. Kunnollisen tiestön puute yhdessä alueella vallinneen kuuman ilmaston kanssa eivät ainakaan helpottaneet matkaa, jota Tom teki useimmiten yhdessä kakkoskuljettajansa kanssa. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 15 Vuonna 1936 tämä Leyland Badger oli vain yksi tuloksentekijä muiden joukossa. Kumpikin ruotsalaismerkki on tehnyt vaikutuksen myös aussiautoilijoihin
Uusi tapahtumapäivä on Rallinpäivä 21. maaliskuuta. Oikeastaan alkaneellakaan vuodella meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä taas paras vuosi. AKK:n rallin Hall of Fame oli hyvä startti. Hiekan tonkiminen on tosiäijien puuhaa. Kokeilu onnistui ja tänä vuonna Nostalgiapäivä on 15. toukokuuta. Ehkä ei ole yllätys, että niistäkin poliisiauton lisäksi suosituin auto on aurakuorma-auto. Teksti ja kuvat Martti Piltz. Vuonna 1964 rekisterissä oli 64 vaunua, tilanne on siitä hiukan muuttunut. Silloin avaamme uudistuneen Hall of Famen ja toivomme uudet tähdet haluavat tulla juhlistamaan nimitystään. Tänä vuonna kokeilemme ensimmäistä kertaa FHRA Tampereen Kerhon kanssa cruisingia. Elokuun viimeisenä lauantaina, 27.8. Monet Yölinjalla-autot ovat harrastajille tuttuja; vaikeahan niitä on piilotella jo kokonsakin vuoksi, mutta aika harvoin niistä kuitenkaan on kokonaista näyttelyä tehty. En muista koskaan nähneeni sitä matkailukäytössä, mutta tässä se on! Hienoa, että Caravan-lehti jaksaa järjestää oman nostalgiatapahtumansa. Tietenkin ne vetkulaiset, jotka eivät ole keikalla, ovat tervetulleita täydentämään työnäytöstämme. Syysrestaurannan päätteeksi virittelemme pihanurmikolle rockabilly-konsertin. lokakuuta Loska-ajon startin ja Tiekonepäivän merkeissä. Mobilian koneista ulkoilutetaan ainakin Lokomo 5-8 vaijerikaivukonetta ja toivotaan, että saadaan sille kaveriksi tästä läheltä löytynyt Fiskars 500. Museoajoneuvon päivän tähtenä esiintyy ihan oikea Elvis -59 Cadillaceineen ja viihdemusiikista vastaa Mobilistisoittokunta. Kuorma-autoilla pyörii talouselämämme, mutta varmaankin vielä hauskempaa on niitä harrastaa. Mikkelinpäivä oli Vapun lisäksi tiehistoriassa merkkipäivä. Tänä vuonna on luvassa astetta järeämmät pelit. Ensi kesäksi muutamme kokonaan sen ulkonäön. KUORMA-AUTO VÄELLE KATETTUNA Mobilistisoittokunta on kasvanut niin paljon, ettei tämä kapellilava tarjoa edes aurinkosuojaa, mutta ääntä taitaa lähteä vieläkin enemmän. Uudet tähdethän julkistettiin Ruotsin rallissa ja he ovat Hannu Mikkola ja Walter Röhrl. Mobilia-säätiö täyttää 25 vuotta ja vaikka sitä ei keskitytä kovin paljon juhlimaan, on se kuitenkin merkkivuosi. Tämä tietysti sopii kuin hattu päähän, koska Sallisethan olivat tavaralinjaliikenteessä mukana jo alkuvuosista alkaen. Raskaan kaluston puolella ulkoilutamme omaa kalustoamme, koska vetkulaiset ovat silloin Kesäkeikalla. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 16 Viime vuosi oli Mobilian historian paras vuosi. Ja pienimmät saavat polkea Rahtarit-liikennepuistossa polkuautoja. Juhlavuoden näyttelyn nimi on Yölinjalla. Tavaralinjaliikenne juhlii oman järjestönsä Logistiikkayritysten Liiton 60-vuotisjuhlaa. Opetusministeri avaa näyttelyn 25. Olavilla perheineen ja autoineen on keskeinen asema näyttelyssämmekin. Viime vuonna Tiekonehistoriallinen Seura järjesti yhdessä Vetkun kanssa tiekonepäivän, josta tuli hieno elämys. Museoajoneuvopäivän musiikillista antia lisää aito Elvis-imitaattori, joka ajelee 59 Käkkylällä. Silloin nimismies tarkasti teiden kunnon. Hyvän yhteistyön innostamana on sovittu, että tänä vuonna Mobilian vietetään Mikkelin päivää 1. Matkailuvaunuporukka on siinä iässä, että nostalgia alkaa vetää. Renault Estafette tuntui pikkupoikanakin aika rimpulalta vehkeeltä. heinäkuuta. Esittelemme monien ihmisten toivomuksesta ainakin aitoa ”Maailmanpankki-Sisua” ja etsimme sille lastauskoneen. Viime kesän yllätysuutuus oli SF-Caravanin Caravan-lehden Karavaanareiden Nostalgia-tapaaminen. Neljännesvuosisata sitten Lilja ja Olavi Sallinen perustivat säätiön. Tänä vuonna ovat siis Mobiliassa vuorossa kuorma-autot. Ilkka Ala-Maakalan Caterpillar Traxcavator on onnistunut saamaan kauhan täyteen hiekkaa viime vuoden harjoituksissa
SAHK:n tavoite olisi liukuva 4 vuoden katsastusväli yli 45 vuotta vanhoille ajoneuvoille, tarvittaessa etenemme tässä asiassa myös eduskunnan kautta, katsotaan miten näissä pääsemme tulokseen! Pidimme tammikuussa myös yhteisen edunvalvonta tapaamisen AHS:n, Vetkun, SLHS:n ja VMPK:N kanssa. asiaa vieneet eteenpäin jokaisessa Trafin ja lainsäätäjien tapaamisessa, eikä keskustelu pääty ennen kuin saadaan korjatuksi ts. Hän toimi nuorempana myös koneyrittäjänä ajaen puutavaraa niin traktorilla kuin kuorma-autolla Kajaani yhtiöön, hän hankki ensimmäisten joukossa ns. rekkakortin mutta itse alalle en kuitenkaan koskaan jäänyt. Isäni Yrjö Suutari oli rekkakuski ja hän ajoi rahtia Kuusamosta ja Kajaanista Helsinkiin ja myöhemmin Kajaanilaisen Kaise Oy:n siltaja betonielementtejä suurimmaksi osaksi lappiin. Sain kunnian kirjoittaa lehteemme (olenhan itsekin Vetkun jäsen) kuulumisia ja mieleeni tuli kertoa ensiksi kuinka oma harrastukseni liittyy myös kuorma-autoihin. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 17 Kirjoittaessani tätä on talven tähän saakka kylmin päivä, meillä mittari laski -34 asteeseen. jäsenkentän toiveita ja ajatuksia. Vetku on runsaalla 600 jäsenellään keskusjärjestömme suurin jäsenkerho ja kuuntelemme hyvin ”herkällä korvalla” ko. Trafi ohjeistus. Kävinkin autoasentajan ammattikoulun ja suoritin myös kuorma-auto ja ns. Työtä riittää ja lupaan, että asioita viedään eteenpäin. Auto on käyttökuntoinen ja voisi sanoa ihan kohtuullisen siistissä kunnossa vaikka harrastepelinä. Kuvassa paineita nostattelee vaasalaisen Kaj Nymarkin veteraani-Volvo N86/1968. Itselläni on myös kuorma-auto, aiemmin Scania LS85 vm 1969, tämän sain museokatsastettua 2006 ja auto on nykyisin veljelläni Joukolla, viime kesänä hankin toisen Sacnian mallia 111 ns. Tarkoitus on saada se entisöityä museoajoneuvoksi. Olemme ko. mittajärjestelmiä koneelliseen puunkorjaukseen, puutavarakuormavaakoja puutavaran kuljetukseen ja tietojärjestelmiä ammattiliikenteen logistiikkaan. kuorimakoneen sullien kuorintaan ja myös ensimmäisten joukossa hydraulisesti toimivan puutavarakuormaajan Hiab merkkinen.Silloin kuormaajaa kutsuttiin kansan kielellä hiiapiksi! Kyllähän tällaisen taustan seuraukseni oli se, että rekkakuskin ammatti oli pienen pojan ajatuksissa usein niin leikeissä kuin muutenkin. Tässä tapaamisessa keskustelimme yhteisen vaikuttamisen mahdollisuudesta, keskeisissä harrastukseemme liittyvissä asioissa, muodostuuhan yhteenlasketuksi jäsenmääräksemme vajaa 15 000 jäsentä, joten tätä kautta tulemme saamaan kaivattua ”voimaa” tarvittaessa, tulemme tekemään yhdessä tervehdyskäynnin keskeisten viranomaisten luona kuten Trafi ja lainsäätäjät, seuraava tapaaminen onkin nyt helmikuussa eduskunnassa tällä ryhmällä. Otan mielelläni vastaan kentän terveisiä ja ajatuksia ja oman aikatauluni puitteissa tulen mielelläni mukaan tapahtumiin! Tässä lyhyesti mietteitäni ja myös esittäytymiseni! Oikein mukavaa ja leppoisaa kevät-talvea kaikille niin harrastuksen kuin muunkin elämän pariin! Meillä Kainuussa päin toivotellaan unta ja näläkkee! Jukka Suutari jukka.suutari@sunit.fi 04058417110 SAHK:n puheenjohtaja esittäytyy Jukka Suutari ja veljensä Joukon Scania LS85 /1969. (kuva MTK).. Olen ollut veljieni mukana kehittämässä mm. Kuitenkin ammatti jossa olen toiminut, on hyvin läheisesti liittynyt metsäkoneisiin ja kuorma-autoihin, voisi sanoa yleisesti ammattiliikenteeseen. Katsastusasiassa olemme olleet keskustelussa Trafin kanssa tammikuussa ja Trafi on lupautunut selvittämään perustuuko 4 vuoden katsastusväli ennen vuotta 1960 rekisteröidyille autoille asetukseen vai onko kyseessä entisen Aken nyk. Kun ajatellaan erityisesti kuorma-autoihin liittyviä asioita, joita meidän asialistalla juuri tällä hetkellä on, tulee ensimmäiseksi mieleen ajopiirturiasia. Veteraanikuorma-autot hyvin edustettuina Keski-Suomen Mobilistit ry:n perinteisissä Talwiajoissa. Osallistuin viime kesänä sillä Kuopion tapahtumaan, lauantain näyttelyyn, tapahtuma oli todella upea! Täytyy myöntää, että niissä joissa olen mukana ollut, niin aina Vetkulla homma on onnistunut, tekemisen meininkiä! Tällaiseen porukkaan on hyvä kuulua! Itn enempää kertailla, päivitän vain hivenen asiaa. nokkamalli kuten edellinenkin ja tämän vuosimalli on 1978. poistetuksi ajopiirturin ”käyttöpakko” museokuorma-autoilta
(MPz) KONSERVOINTITYÖRYHMÄ JATKAA Teksti ja kuva:Martti Piltz. Samoin on peltolöydön kanssa; sen arvo on siinä, että se jostain syystä jätetty sinne pellolle tai suolle. Konservoinnin tarkoitus on ehkäistä tai ainakin hidastaa esineen kunnon jatkuvaa rappeutumista (kuten esimerkiksi paljaiden metallipintojen erityinen huolto niiden ruostumisen estämiseksi, ja maalipintojen korjaus siellä missä väri on alkanut hilseillä, jne.) Yleensä konservointitoimenpiteet eivät ole ulkonaisesti näkyviä. Mobilian omaksuman kokoelmapolitiikan mukaan Wille on käyttökunnossa ja sitä tullaan, niin kuin kaikkia muitakin kokoelman kapistuksia, esittelemään työnäytöksissä yleisölle. Lustossa paneudutaan konservointikertomukseen ja työkoneiden konservointiin sekä tietysti Luston kokemuksiin konservointityöstä. Jos esineellä aiotaan tallentaa tietoarvoa, siinä pitää olla mahdollisimman paljon tallella alkuperäistä, siis tutkittavaa, joka liittyy sen historiaan Suomessa. Ehkä se nyt hyväksytään, että ”Amerikanilmat” on renkaissa ohennettu suomalaisella ilmalla. Se on selvä, ettei edellä mainitulla kanalalla ole liikennekelpoisuutta eikä se aktiivisillakaan konservointitoimenpiteillä liikennekelpoiseksi tule. Ruotsissa, joka on meitä kaikissa asioissa valovuosia edellä, museoissa on näytteillä esimerkiksi kesämökkinä käytetty bussinkori, koska se kertoo sekä ruotsalaisesta kesämökkikulttuurista että korinrakennustaidosta. Mobiliassa aiheena ovat peltipintojen ja verhoilujen konservoinnin sekä teoreettiset tiedot että käden taidot. Yritän tässä hieman hahmottaa työryhmämme näkemyksiä, jotka kehittyvät ja muuttuvat koko ajan. Muistiorganisaatioiden ja erityisesti museoiden tehtävä on yhteiskunnan ilmiöiden esineellisen tietoarvon tallentaminen. Teollisen sarjavalmistetun tuotteen arvo on siinä, että sillä on suomalainen tarina! Mobilismissa on tietysti tärkeää päästä kurvailemaan ajoneuvoilla, vain museoilla on velvollisuus tallentaa kulttuuriperinnettä. Näinhän japanilaiset autotehtaat sanoivat jo 1980-luvulla. Mitä konservoidaan Mitä vaan arvokkaaksi arvioitua voidaan konservoida: Esimerkiksi vaikka Suomen ensimmäinen entisöity auto, kanalana toimiva linja-auton kori tai ”peltoauto” tai sitten ”Kekkosen auto” tai perheen oma perinneauto. Konservoinnin käsitteestä Konservointi on tyypillisesti museon toimintatapa. Erityisesti uudenkarheiden museoautojen tai jostain muusta syystä hyvin säilyneiden ajoneuvojen kohdalla pitäisi tutkia ja harkita todella pitkään ja hartaasti, mikä kaikki alkuperäinen onkin aivan ”alkuperäistä vastaavaa”, kun sitä osaa oikein käsitellä. Konservointi on asiana otettu vastaan yllättävällä innostuksella ja positiivisella asenteella. FIVAn pykälät Kansainvälisen veteraaniajoneuvojärjestön FIVAn sivuilla on suorastaan huiman tiukat pykälät aidosta ja alkuperäisestä sekä entisöinnistä ja uudelleen rakentamisesta. Lähemmät tiedot martti.piltz@mobilia.fi. Käsityksemme mukaan Opetusja kulttuuriministeriö tukee toimintaamme siksi, että se näkee hyödylliseksi, että veteraaniajoneuvojen harrastajapiirissäkin tämä kulttuuriperinteen vaaliminen yleistyy. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 18 Mobilian ja veteraaniajoneuvojärjestöjen yhteinen työryhmä jatkaa tänäkin vuonna toimintaansa ja koulutustapahtumia. Esineellisen kulttuuriperinnön tallentamisen pointti on siinä, että myös tulevien sukupolvien pitäisi voida löytää esineestä, tässä tapauksessa ajoneuvosta, jotain alkuperäistä sen koko historian ajalta. Kokeilumme Mobiliassa 15 vuoden aikajaksolla viittaavat siihen, ettei 100 vuotta ole autolle mikään ongelma, mutta on eri asia, kuinka monet osat siitä menevät niin hauraiksi, että ne murentuvat käsiin ja häipyvät pölynä taivaaseen. Niistä viimeisin on TKHS:n Wille 745:n tallennuskonservointi. Eli tästä syntyy tutkittavuuden käsite. Mobiliassa on tehty useita konservointeja ulkopuolisille asiakkaille. Ne näyttävät lähes tuntemattomilta Suomessa. Olen keskustellut siitä Dage Groopin ja Heikki Häyhän kanssa ja tuolta se nyt näyttää. Konservoinnin yhteydessä on tehostetusti opiskeltu konservointikertomuksen tekoa ja pohdittu myös konservoinnin käytännön työtä. Konservoinnilla säilytetään esineen tai ajoneuvon sen hetkinen olomuoto. Käytännössä se toteutuu helpoimmin säilyttämällä ajoneuvoa huolellisesti sille soveltuvissa tiloissa. Niiden lähtökohtana on, että entisöintikin voidaan tehdä vain niin, että ajoneuvo on alkuperäinen kokonaisuus eikä osia vaihdeta. huhtikuuta ja Mobiliassa 15.-16.10. Sitä ei yritetä parantaa tai muuntaa johonkin aikaisempaan kuvitteelliseen olotilaan. Periaatteellisesti kulttuuriperinteen tallentamisen tavoite on yhteinen tai se ainakin voi olla yhteinen. Määritelmä Mobilismin piirissä käytettäväksi konservoinnin määritelmäksi ehdotamme harkittavaksi seuraavaa: Konservointi on prosessi, jonka päämääränä on suojata esineen tai ajoneuvon kuntoa. Uudet tekniset säännöt on käännettävänä, ehkä se auttaa niiden oivaltamiseen. Kannattaa muistaa, että auto on tehty noin viiden vuoden käyttöön, jonka jälkeen valmistajalle olisi edullisinta, että se häviäisi olemattomiin tai ainakin kierrätykseen. Konservointi taas tarkoittaa alkuperäisen suojelemista niin, että se säilyisi mahdollisimman pitkään. Todellisuudessa konservointi ei ole ristiriidassa kovinkaan paljon mobilismin tavoitteiden kanssa. Työryhmän seminaarit tänä vuonna ovat: Lustossa lauantaina 2. Siihen sisältyvät kaikki toimet, jotka vakauttavat ja suojaavat esineet ilman, että niiden historiallisia osia tai materiaaleja niiden nykyisessä olomuodossa muutetaan, ja ilman että niiden historialliselle tai aineelliselle todistusarvolle koituu minkäänlaista haittaa. Määritelmä on kehittynyt FIVAn määritelmästä Mobilian Elina K:n, Riikan, Jennin ja Annamarian käännösja mietintätyön tuloksena
SISU -toivottu kirja siitä ihtestään Jari Ala-Ilomäki. 2010. Moni nuori harrastajakin sitä paitsi lienee kirjasta kiinnostunut ja heille uusi järjestelmä saattaa olla tai se ainakin tulevaisuudessa on vanhaa tutumpi. Kirja esittää hyvän kuvauksen SISUn laajasta mallistosta aina tuotannon alusta juuri esiteltyyn Polar -sarjaan saakka. Veteraanikuorma-autoseura ry olisi varmaan ilahtunut maininnasta kiitettävien tahojen joukossa sen perustavaa laatua olevan myötävaikutuksen johdosta. Se on päinvastoin erittäin tervetullut lisä SISUsta kertovien kirjojen joukkoon. Kirja on tekstiasultaan viimeistelemätön ja asiavirheitäkin on valmiiseen tekstiin jäänyt. Parannettavaakin teoksessa siis on, mutta suuri osa tästä lienee hoidettavissa todennäköisesti ilmestyvässä toisessa panoksessa, joka viimeistään on paikkansa suomalaisesta SISUsta kiinnostuneiden kirjahyllyissä ansainnut. Esimerkiksi kirjan maininta Leylandin O.680 Power Plus moottoriin alkutaipaleeseen liittyvistä lastentaudeista on kiinnostava, mutta varsinainen tiedon ydin olisi ollut ongelmien laatu. Mäkipirtti, M. Toiveet olivat nyt ilmestyneen kirjan osalta sen vuoksi korkealla, mutta valitettavasti nyt käsillä oleva teos ei mielestäni yllä toivotulle tasolle. Mäkipirtin teksti on hänelle tyypillisen elävästi ja kiinnostavasti kirjoitettu. SI-järjestelmän mukaisten yksiköiden poisjättäminen on kirjan historialuonteen huomioon ottaen ehkä ymmärrettävää, mutta se ei toisaalta ainakaan edistä nykyisin käytössä olevien mittayksiköiden omaksumista. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 19 Kirja kertoo mm. lyhytikäisestä Ukko-Kontio -mallista tasokkain ja suurelta osin ennen julkaisemattomin kuvin, mutta lisätieto Cumminsin Vale -moottorin teknisten ongelmien syistä olisi ollut enemmän kuin mielenkiintoista. Apali Oy. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kirja olisi huono. Kuvien osalta teos täyttää odotukseni. Kirjojen arvostelu on sitä paitsi verrattomasti niiden kirjoittamista helpompaa puuhaa. Kirja noudattaa pitkälti saman sarjan Vanakirjan toimivaa kaavaa. 264 s. Paino teoksessa on mielestäni kuvilla, joista huomattava osa on Oy Sisu Auto Ab:n ja Veteraanikuorma-autoseura ry:n yhteistyöprojektin tuloksena Jukka-Pekka Heinosen sähköiseen muotoon tallentamia. Suuri osa kuvista on ennen julkaisemattomia ja huonolaatuista ei joukkoon juurikaan mahdu. ISBN 978-952-5877-02-1. Teknillisten seikkojen esittämisessä teos ei yllä kattavuudeltaan odottamalleni tasolle. Kyseessä on Ajoneuvot Suomessa -sarjan neljäs kirja nimeltään ytimekkäästi SISU. Näin lieneekin valtaosalle kohderyhmästä, mutta paras mahdollinen alku itsenäiselle historiateokselle tämä ei mielestäni ole. Jo kirjan alku antaa kuvan tulevasta. Tämän tiedon saanti olisi saattanut olla hankalaakin, mutta se on osa mainitsemaani tehtävän haasteellisuutta. SISU. Esittämäni kritiikki on tässä paikoin ollut kovaakin. Ajoneuvot Suomessa 4. Tuottelias ajoneuvohistorioitsija Markku Mäkipirtti on kirjoittanut Apalille kuudennen kirjansa. Siinä Oy Suomen Autoteollisuus Ab:sta lähdetään kertomaan ikään kuin sen historia olisi lukijoille entuudestaan tuttu. Viittaamiskäytäntö tämän tyyppisiin lainauksiin on tieteellisen kirjallisuuden ulkopuolella tietenkin veteen piirretty viiva, mutta erityisen toivottavaa sen ottaminen omiin nimiin ei ole. Mäkipirtin aikaisemman Vanajakirjan arvostelussa korostin ulkopuolisen oikoluvun merkitystä hyvän ja virheettömän tekstiasun saavuttamiseksi. Kaiken kaikkiaan teknisen kehityksen kattava selvittäminen on haastava tehtävä. Osa tekstistä vaikuttaa kuitenkin olevan suoraan Sisun markkinointimateriaalia
Omasta takaa repussa oli yleensä leipää, voita ja joskus jopa makkaraa, hampparin väärää. Nykyisin kuitupuuna tunnettu puutavara kantoi siihen aikaan nimeä massapölli tai propsi (eräissä murteissa ropsi). työmiehet olivat pääosin muutamien kuukausien mittaisia, rattijuoppoudesta, varkauksista yms. Koivupöllilläkin oli lempinimi, juutalainen. Niillä piti viikko pärjätä. Täällä Kainuun puolessa sanovat vanhainkotia välilanssiksi. rikoksista saamiaan tuomioita suorittavia vankeja. Kuvaa katsoessani mieleeni nousivat muistot omilta savotoiltani. Monet valtakuntamme teistä on rakennettu konnavoimalla. Talviaikaan tietyömaat pyörivät aamukuudesta ilta yhteentoista. Ajoimme kerran kuormia leirin ohitse ja koska sattui olemaan ruoka-aika, poikkesimme leirin ruokalaan sopalle. Kaikki ajurit eivät raatsineet uhrautua, menihän syödessä helposti hukkaan Teksti Jorma Rusanen kuvat Jorma Rusanen ja Tapio Vaara (VAM arkisto) Volvo 465 / 1963:lla TVL:n Sirviönlehdon työmaalla keväällä 1966. Miehet majoittuivat joko isoissa kämpissä tai siirrettävissä parakeissa. Milloin asemalla oli vaunuja valmiina odottamassa, kuormattiin pöllit suoraan vaunuihin. Oikealla auton omistaja Jorma Rusanen, puskuriin nojaa apumies Olavi Rytkönen. Montulla lastauskone ei saanut odottaa, vaan autoja oli tulossa kuormaukseen jatkuvana jonona. Jos oli onnistunut saamaan kortteerin jostakin talosta, keitti majapaikan emäntä yleensä aamukahvin sekä täytti ajurin termosja maitopullon päiväevääksi. Nämä kuormattiin autoon käsin heitellen pokaraa apuna käyttäen. Välilanssilta puut ajettiin autoilla edelleen uittoreitin tai rautatien varteen, joko lavalla tai tarkoitukseen rakennetuilla rekoilla. Lapioym. Puuja tietyösavotat muistuttivat toisiaan monessa suhteessa. Käyttötarkoituksesta ja ajomatkasta riippuen osa myös suoraan tehtaille. Auton kanssa tietyömaalla Kotona vietetyn pyhäpäivän jälkeen työmaalle lähtiessä lastattiin lavalle polttoainetynnyrit ja reppuun kuivamuona. Sotakorvausten maksamisen aikakaudella erityisesti Kainuussa ja Keski-Suomessa oli suuria metsätyösavotoita, joille autoja kerättiin ympäri maata. Esimerkiksi Mieslahti (Paltamo) – Lentiira tien rakentaminen aloitettiin ns. Välilanssille odotellessa Kirjoittajan entisöity TVH-huoltoauto Volvo 465 / 1963 Hiab 193 -nosturilla ja miehistönkuljetuskopilla Hiisijärven museosillalla kesällä 2005.. Välilanssi oli sota-ajan jälkeisen puunkorjuun keskeinen varastointialue, jonne tukit kerättiin metsästä hevospelillä odottamaan seuraavaa siirtoa, milloin uittovesistö oli liian kaukana. Mäntypölli oli sulli ja kuorimaton kuusitukki karvamarri. Ellei ajomatka muodostunut liian pitkäksi, ajettiin puut talvella suoraan jäälle tai ainakin järvien ja jokien rannoille uittokautta odottamaan. Myös eräitä Vapon (Valtion polttoainekeskus) metsätyömaita miehitettiin vankityövoimalla. Aikana, jolloin Kainuun uusille asutusalueille, sekä kunnollisten kulkuyhteyksien puutteessa oleviin vanhoihinkin kyliin ryhdyttiin puuhaamaan kulkuväyliä, kierteli Urho Kekkonen ahkerasti vaalikampanjamatkoillaan hankkimassa paitsi ääniä itselleen, myös tienrakennusmäärärahoja seudulle. Ne olivat raskaampia kuormata, eivät liukuneet kuten kuoritut pöllit. Ajurit olivat enimmäkseen yhden auton yrittäjiä, kuten tietyömaillakin. 20 V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC VetKu-lehden kuvassa Wexi nojailee vanhan metsäkämpän elämänluukkuun. Onnistui molemmissa hyvin. Terävän pään puolella oli oma elämänluukkunsa. Kuljetuskapasiteetista oli pulaa, joten yleensä autoja otettiin ajoon niin paljon kuin tarjolla oli. konnatyömaana. Kämpän keskiosassa oli kanttiini, josta ruoka jaettiin kummallekin puolelle
Huoltoauto liikkui aina Huoltoautolla piti kiirettä. kahden vuoron työpisteisiin ja noudettiin aamuvuoro leirille. (TV) Ajomiesten taukopaikka, välipirtti, pitkien etäisyyksien savottatyömailla Pohjois-Suomessa. Saunat olivat erikseen sekä miehistölle, herroille, että naisille, joten puutakin kului. Vastaavanlaisella GAZilla Jorma Rusanen savotoi aikanaan 3 vuotta, joten pitihän sellainen tallentaa. Valde Vuolijokikin tuli syömään, mutta manaili lusikoidessaan aterian kallista hintaa. Siinä välilanssille odotellessa. (TV). Kello 16 piti noutaa päivävuoroa tekevät leirille, joka jälkeen jäikin sopivaa aikaa muutaman hiekkakuorman ajamiseen, kunhan ensin nosti miehissä kuljetuskopin alas lavalta. siirtoajoa. Vähän hämmästelimme, lautasella oli halvinta perunakeittoa á 50 penniä. Neuvostoliittolaisvalmisteinen GAZ 51/1956 oli 1950-60 -lukujen yleisimpiä kuorma-autoja maansiirtoajossa. Nallilaatikko otettiin hyttiin penkkien väliin – turvallisuussyistä. Tankatessa Valde lausahti ”onnellisen päivän ilta – ei vaikeuksia koko päivänä”. Se oli sitä, kuorma-autoyrittäjän onnellista elämää; ei huolta vapaa-ajasta, ei yötä, ei pyhää. Huoltoauto oli liikkeellä aina aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Räjähdysainevarastolta saatiin dynamiitit lavalle, samoin polttoainetynnyrit ja kaasupullot. Ojankaivajat, siltarumpujen tekijät, metsänraivaajat ja siltatyömiehet piti saada kohteisiinsa kello seitsemään mennessä. Aamukuudeksi vietiin miehet murskaamolle, samoin penkkamiehet ja ylösottajat. Kello 14 oli tuurin vaihto. Silloin rasvattiin auto, vaihdettiin öljyt ja tehtiin muut tarpeelliset huoltohommat. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 21 yhden kuorman aika. Ajomies pääsi yleensä pyhän aikaan lapsiaan laskemaan, eli piipahtamaan kotona. Kello 23 noudettiin iltavuoron miehet leirille. Leirin valaistuksen ja keittiön koneiden tarvitsema sähkö tuotettiin omalla aggregaatilla, joka oli myös talonmiehen huolena. ”On se kallis: mies ajaa autoa kaksi vuoroa ja saa palkkioksi lautasellisen soppaa!” Autot tankattiin yöllä seuraavan päivän ajoa varten. Silloin vietiin uudet miehet ns. Ruukin (=yhtiön) tukikohta jäälle perustetun ison lanssin yhteydessä. Tietyömaan leirit olivat kaikin puolin varsin omavaraisia; oli toimisto, vastaava mestari, kassanhoitaja ja toimistotytöt. Viikoittain käytiin Kajaanista Komiahon keskusvarastolta noutamassa tarvikkeita. Aamutuimiin hän käynnisti laitteen ja sammutti iltayöstä, kun väki hiljeni. Ruokalassa oli emäntä ja aputytöt, varastolla varastonhoitaja ja hänellä apumies. Entisöinti valmistui keväällä 2010. Kämppien ja saunan lämmityksestä huolehti talonmies, joka myös teki tarvittavat polttopuut. Sen jälkeen oli vuorossa ylösottokoppien, ruokailusuojien, liikennemerkkien, rumpuputkien sekä aluspuitten ym
3.2011 50v Vänttinen Jorma VARKAUS 3. 5.2011 70v Tuuli Kari VANTAA 8. Arto Rantala kiitteli luovutuspuheessaan pariskuntaa erittäin täydellisestä kokonaisuudesta. Kuva on historian ensimmäisestä Vuoden Mutteri -palkinnon luovutustilaisuudesta. Palkintoa vuoden hallinneelle jää pysyväksi muistoksi ajoneuvoon kiinnitettäväksi tarkoitettu, pronssiin valettu ovaalinmuotoinen Republic -reliefi, jossa kaiverrus ”Vuoden entisöinti 2009” (vaihtuu palkitsemisvuoden mukaan). Vuoden Mutteri -palkinnon on ideoinut ja valmistanut Vetkun vastaava museoajoneuvotarkastaja Arto Rantala. Seuran hallitus ottaa vihjeitä vastaan. Parhaillaan on ”etsinnässä” vuoden 2010 aikana valmistunut tavara-auton entisöintityö, joka olisi arvioitavissa palkitsemisen arvoiseksi. Palkinto luovutetaan ns. 1. 5.2011 60v Koso Juha INGERMANINKYLÄ 11.5.2011 50v Holmberg Kurt JURMO ÅLAND 16.5.2011 60v Pyykkönen Simo KANGASALA 20.5.2011 70v Riipinen Tuomo PUUPPOLA 20.5.2011 50v Fagerlund Janne TYRVÄNTÖ 23.5.2011 50v Nousiainen Kyösti KARPERÖ 24.5.2011 50v Mesiranta Sirpa KANGASALA 6. 3.2011 60v Nieminen Juhani KELLOKOSKI 14.3.2011 70v Hietanen Risto SASTAMALA 29.3.2011 70v Onnela Heimo YLIVIESKA 30.3.2011 60v Petroff Pentti-Nikolai HELSINKI 15.4.2011 60v Friberg Tarmo LIETO 26.4.2011 60v Ylikoski Jouko SASTAMALA 26.4.2011 60v Sandberg Rainer PORVOO 30.4.2011 70v Haavisto Matti NOKIA 1. 6.2011 60v Tuominen Mikko ELIMÄKI 15.6.2011 60v Koivumäki Risto VANTAA 20.6.2011 70v Veteraanikuorma-autoseura ry Teksti ja kuvat Veikko Hoppula Veteraanikuorma-autoseura ry on asettanut vuosittain jaettavaksi kiertopalkinnon edellisen vuoden merkittävimmästä entisöintityöstä. 5.2011 80v Lang Aarne TAMPERE 7. 2.2011 60v Kuusela Arto JÄRVENPÄÄ 16.2.2011 60v Niemelä Risto HAMINA 22.2.2011 60v Vinha Matti KÄMMENNIEMI 1. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 22 VETKU ONNITTELEE Tasakymppejä täyttyy – ja osalla on jo täyttynytkin – vetkulaisten vuosilukumittareissa. Valintakriteereinä huomioidaan, paitsi vanhan ajoneuvon laadukas entisöintityö, myös kohteen historian selvittäminen ja tallentaminen sekä kunnostustyön dokumentointi. ”kesäkeikan” yhteydessä seuran jäsenelle, jonka hallitus valitsee museoajoneuvotarkastajien esityksen perusteella. Vuoden Mutteri. Palkinto luovutettiin Mobilian Classic Galleryssa Tarja ja Matti Keskiselle vuosimallin 1975 Scania L80 S 46:n taltioinnista. Seura toivottaa lämpimästi Onnea ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana juhliville! Rossi Kari HELSINKI 2. Kiertopalkinto on massiivinen metallimutteri, johon on istutettu Republic 20 kuorma-autoa esittävä maalaus. 2011 50v Kivinen Kauko LAHTI 15.1.2011 60v Hurtta Sulo SALO 17.1.2011 90v Vuorio Simo UUSIKAUPUNKI 22.1.2011 70v Salonen Ahti HÄMEENLINNA 2. 3.2011 60v Saittola Raimo LAUKKOSKI 7
Hintapyynti 7000,00 / tai tarjous Tiedustelut p. (Tulee myyntiin toukokuussa 2011) Tied. 54. Voi olla valmis museoajoneuvo tai hyvä aihio. 3. Molemmat puvut kuin uusia, käytetty vain harrasteajoissa n. Ajurin sarkapuku, takin koko 52-54 ja housut 54-56, 3. 050191 951 / Harald. Sopivia erityisesti armeijan kuorma-autoihin tai moottoripyöriin ja moneen muuhun ajoneuvoon. 2. kuormaautohistorian tallennusta, autojen kunnostamista sekä niiden esittelemistä matka-ajojen ja työnäytösten avulla. 0500 775 515 Juha Virta MERCEDES-BENZ 710 VM. 0400 450 585 (Raimo), tai 0400 453 255 (Kirsti) MYYDÄÄN MYYDÄÄN Asusteita ajureille 1. tiedustelut antti.prusi@jippii.fi p. Nahkapuvut, 2 kpl ”SA-malli”. Matti Eskola, Lahti p. 1940 Ei entisöity. 180 cm pitkälle ja n. 10 kertaa. 044-5518743 Korpiniityntie 11 26200 Kangasala OSTETAAN 1. 43-45. 2. Vanaja vuosimallia 1954, normaali lava-auto Leyland moottorilla. 4. Kaikki vihjeet p. 1964 Kappaletavaralava 5 m Hyväkuntoinen, museorekisterissä. 0400 351 318 LOSKA-AJO 2010 Perinnetallennusharrastajien suurtapahtuma kokosi lokakuun kolmantena viikonloppuna Sydän-Hämeen alueelle n. Nahkasaappaat 2 paria, koot n. 80-90 kiloa painavalle, toisen koko on n. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 23 GMC CCKW 353 vm. mm. Ajurin lakit kokoa n. Hintapyynnit: puvut á 250 /kpl / tai tarjous saappaat 50 /pari / tarjous lakit 10 kp l/ tarjous. 175 cm pitkälle / 70-80 -kiloiselle. Vetkun kerhotuotemyynti, Tuusulan Automuseo Kirsti tai Raimo Stenvall, raimo.stenvall@r-stenvall.fi p. 50-54, sopiva n. 60 museokuorma-autoa. 4. Tallenne kuvaa [Loska-ajon 2010 lisäksi] Veteraanikuorma-autoseuran toimintaa myös yleisemmin, sis. Kokonumerot (noin) toinen: takki 52-54 ja housut 56, sopiva n
V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC VETERAANIKUORMA-AUTONÄYTTELY KURIKKA 9.6.2011 KLO 14.00