V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC
ARTIKKELEIDEN KUVAT: Ilman mainintaa Vetkun arkisto, Ari Perttilä (arpe), Jari Ala-Ilomäki, Rahtarit/Hanna Seppä, Torsti Sotarauta (TS), Hannu Lampinen (HL), Martti Piltz (Mpz), Arto Rummukainen, Risto Suominen (RS), Juhani Heino (JH), Veikko Hoppula (VH) Kai Ekbom (KE) SISÄLTÖ 3/2011 Info-sivu ............................................................ 040 592 7295 jari.kosenius@vetku.fi jasenasiat@vetku.fi Jäsenet: Carl-Johan Blomqvist Turku p. 040 590 4850 talous@vetku.fi Wanhat Sisut ja Vanajat -kerhon yhdysmies Hannu Kettunen Juankoski p. Lehti julkaisee ainoastaan tavara-autoperinteeseen ja sen tallennukseen liittyviä ilmoituksia. 18-19 Power Truck Show ..................................... 0400 449 009, markku.tapio.koskinen@vetku.fi Jäsenasiat Varapuheenjohtaja, Jari Kosenius Riihimäki p. Bedfordin moottori on bensiinikäyttöinen, 3,52 litran 63 kW (~86 hv). 2 Päätoimittajalta ja puheenjohtajalta .................. ARTIKKELIT Lehden toimituksellista sisältöä tuotetaan talkoohengessä. Kaasalainen Harjavalta p. 0400 828 441 Sture Palmgren Pernaja p. KANNEN KUVA: Kalajokelainen liikennöitsijä Matti Rahkola hoiteli Pohjanlahden keikan osallistujille kyyditykset Topi-Kalustajan tehtaille linja-autolla, joten oma silmäterä, Bedford vm. 17-18 Kauppapaikka ...................................................... 27. 0400 838 355 arto.rantala@tuubi.net VetKu 3 / 2011 ISSN: 1795-4452 Julkaisija: Veteraanikuorma-autoseura ry, Päätoimittaja: Veikko Hoppula Kangasala p. 0400 576 212 aulis.hartikainen@pp.inet.fi Lasse Hietsalo Elimäki p. Julkaisua tuotetaan vähintään neljä numeroa vuodessa. 11 Muistoja Pohjolasta .............................................. 040 411 6483, veikko.hoppula@vetku.fi Painos n. 0400 539 369 carl-johan.blomqvist@powder-trans.fi Aulis Hartikainen p. 0400 769 637 lasse.hietsalo@pp.inet.fi Tuure Hulmi Säkylä p.0500 590 095 hulmi@netti.fi Yrjö S. 4-7 Veteraanikuorma-autojen kokoontuminen Eestissä 8-10 Voittoisia vetkulaisia ........................................... 21 Sisun vuosijuhlaa Kuhmossa ............................ 040 500 3212 jouni.kallio@netikka.fi Tapio Nisula, Jyväskylä p. Museorekisterissä olevan auton kantavuus 2750 kg, oma massa 2950 kg ja kokonaismassa 5700 kg. 25 Uutta museoajoneuvojen katsastusmääräyksiin 26 Kun kuorma-auto lapin valloitti ............................. 1000 kpl Painopaikka: Aaltospaino, Tampere VetKu on Veteraanikuorma-autoseura ry:n jäsenjulkaisu, jonka tarkoituksena on toimia jäsenistön keskinäisenä yhdyssiteenä ja informaatiokanavana sekä toteuttaa Seuran ulkoista viestintää web-sivuston ( www.vetku.fi ) ohella. ILMOITUKSET Takakannen ilmoitustila on varattu seuran yhteistyökumppaneiden lunastettavaksi erillisen sopimuksen mukaan. Toimitus ottaa mielellään vastaan vinkkejä sisällön kehittämiseksi sekä tekstija kuva-aineistoa julkaistavaksi. 0400 626 770 yrjo.kaasalainen@luukku.com Jouni Kallio Kurikka p. 0500 315 271 Mikko Rautalin Nokia p. 1960 sai seistä näyttelyssä. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 2 VETERAANIKUORMA-AUTOSEURA RY PL 48, 36201 KANGASALA Y-tunnus: 1549 562-4 Pankki: Tapiola-pankki TAPIOLA 363630-2797181 IBAN: FI83 3636 3002 7971 81 www.vetku.fi sähköpostit: sihteeri@vetku.fi Hallitus Puheenjohtaja: Markku Tapio Koskinen Pornainen p. 12-15 Veteraanikuorma-autoilla Suur-Saimaan ympäri 16-17 Savotalla sattuu ............................................... Tekstisivujen Osta-MyyVaihda -palstalla Seuran jäsenistön ilmoitukset julkaistaan veloituksetta, muiden halukkaiden ilmoitushinnat sopimuksen mukaan. 0400 278 963 hannuilmari48@jippii.fi Vastaava museoajoneuvotarkastaja Arto Rantala Tampere p. Jakelu toteutetaan postitse Seuran jäsenistölle ja kannattajajäsenille sekä myös yhteistyökumppaneille ja alaan liittyville viranomaistahoille. 3 Aikaa se otti, mutta valmistui ............................ 22-24 Tapahtumakooste .............................................. 050 4520 180 mikko.rautalin@kolumbus.fi Talous Anu Mesiranta, Kangasala p. 20 Kaikki joukolla konservoimaan .....................
Jaosto järjestää omia tapahtumiaan, joissa keskitytään juuri heitä kiinnostaviin asioihin ja -tekemiseen. Kiitokset Kari Nivalle ja Jari Koseniukselle matkan järjestelystä. ”Nuorisojaostolla” on oma, kuvaava nimensäkin, Max22 tai jotakin siihen suuntaan. Syyskokouksessahan voimme tätäkin asiaa ruotia, ehkäpä siihen mennessä joku keksii vieläkin parempaa lääkeainetta Vetkun kaipaamaan nuorennusruiskeeseen. Jäsenistön keski-ikä huitelee jo nyt ihan turhan korkeissa lukemissa kasvaen kaiken aikaa. Jospa vastineeksi olisi löydettävissä tulevaisuudessa jokin säästökohde, esimerkiksi kattojärjestön tupla-jäsenlehden painatus/postituskuluista. Kävimme noin neljänkymmenen vetkulaisen joukolla tutustumassa reittiin, jossa isämme olivat 1940-1941 Pohjolan Liikenteen ajossa. Kiitokset Intolle, Kirstille, Raimolle ja Jarille kun jaksoitte edustaa Vetkua kanssani Lahden Classic Motorshowssa! Suuret kiitokset Pietarsaaren, Kokkolan ja Kalajoen jäsenille ja automiehille, teitte meille ikimuistoisen Pohjanlahden keikan! Keikan olosuhteet olivat mitä mainioimmat, Pietarsaaren idyllinen kaupunki kauniine saaristoreitteineen, jota menimme Kokkolan kautta Kalajoen ihanille Hiekkasärkille, jossa aurinko ja meri meitä helli. Suurkiitos Martti Piltzille, joka oli iloksemme valmistanut meille erittäin kattavan historiakertomuksen Rovaniemi – Liinahamari välisestä liikenteestä ja Matti Hepoaholle, joka kertoi meille historiaa Liinahamarin ja Petsamon seudusta. Entäpä jos Vetkukin perustaisi nuorisojaoston. Tavatkaamme iloisin mielin Loska-ajoissa Kangasalan Mobiliassa ja Teiskon Murikassa Seuran Syyskokouksessa! Terveisin Teidän Puheenjohtaja Markku Koskinen Pornaisista Päätoimittajalta Puheenjohtajalta Nuoriso-osasto(ko?) Istuskelimme tässä iltana muutamana hyvän ystäväni kanssa pohdiskellen Vetkun tulevaisuutta. Toivottavasti tämän nuoremman sukupolven joukosta löytäisimme nuorta toimivaa joukkoa myös hallitustoimintaan ja lehden tekoon kun vanhan kaartin voimat alkavat ehtyä. Eräässä toisessa, ihan Vetkuun verrattavissa olevassa yhdistyksessä, näyttää ainakin jäsenlehden kuvien perusteella olevan vireätä toimintaa myös nuorten jäsenten kesken. Ideoita toimintamuodoiksi kehittyisi melkein itsestään: kilpailuja, koulutusta, oma palsta lehdessä, excursioita etc. Nuorisojäsenille on olemassa sääntöjen mukainen jäsenmaksu, mutta se on vuosikokouksen päätöksellä painettu niin alas, ettei varmasti muodostu kynnykseksi. Eikähän ole tarkoituksenmukaista vain eläkeikäisten keskenään harrastella, tietoa ja taitoa pitäisi saada myös siirtymään sukupolvelta toiselle. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 3 Hyvä vetkun jäsenistö! Vetku on Suomen suurempia alan harrastuskerhoja. Oli ilo nähdä niin suuri joukko vetkulaisia iloisena ja hymyssä suin, vaikka välillä olikin hieman lämmin. Wexi. Alennettu nuoriso-jäsenmaksu edellyttäisi tietenkin muilta jäseniltä hienoista sponsorointihalukkuutta, mutta tuskinpa se näin isolle joukolle tasan jaettuna muodostuisi yli pääsemättömäksi. Terveiset Petsamon liikenteen reitiltä. Olen ilokseni todennut, että meidän entisten joukkoon on tullut uusia jäseniä, joukossa myös nuorempaa alan harrastajaa, joilla on erittäin laadukkaasti entisöityjä kuormaja pakettiautoja. Vetäjäksi nimettäisiin yksi näistä harvalukuisista jo nyt mukana olevista tai -tulevista junioripolven miehistä ja tälle hyvä tukiryhmä. Olemme olleet mielestäni erittäin edustava joukko vanhojen kuorma-autojen perinteen tallentamisen A1 luokkaa. Porukka on innolla mukana
Lukiolaispojan kesätyöpaikka autonkuljettajana vei innokasta automiestä eri puolille EteläSuomea, Lahti mukaan lukien. Niinpä tämäkin yksilö laivattiin Itämeren yli Suomeen, missä se jatkoi aherrustaan orimattilalaisen, kattoturvatuotteita valmistavan Oriman lukuun. Hyvin nykyaikaisella ja kuljettajamukavuutta tarjoavalla makuuohjaamolla varustettu ajokki sai ylleen rahtilavan, jonka turvin konsernin tuotteet matkasivat tehtailta kohti satamia. Volvon ja Pekan tiet kohtasivat, minkä seurauksena auto ja raha vaihtoivat jälleen omistajaa. Vastikään ajokortin saaneen nuorukaisen ajohalujen määrää ei saattanut metrin mitalla mittailla. Miten se minulle jäi. Kustannukset omasta kuljetuskalustosta yhdessä sahayrittäjä Skofeltin korkean iän kanssa laittoivat Volvon telakalle alkuvuodesta 1995. Puut saivat kulkea jatkossa muiden kalustolla. Kuuden vuoden aktiivisen käytön jälkeen monialayhtiössä päätettiin kaluston uusimisesta, jolloin torni-Volvo päätyi paikallisen autokauppiaan rivistöön. Matka tuotantolinjan päästä museoajoneuvotarkastukseen on usein vivahteikas ja monivaiheinen. Jo neljän vuoden käytön jälkeen, vuonna 1978 Orimattilassa todettiin tarvetta auton vaihdolle, joten Volvo oli jälleen käyttäjää vaille. Lahtelainen sahayrittäjä Pekka Skofelt taasen oli samaan aikaan vaille autoa, joka soveltuisi niin tukkien kuin valmiin sahatavarankin kuljettamiseen. Koko 1980luvun ja myös 1990-luvun alun ajan lahtelaisen sahayrittäjän puut matkustivat ensin sahalle ja sitten vastaanottajalle oman kuorma-auton turvin. Kuormauksen jälkeen auAikaa se otti, mutta valmistui! Teksti ja kuvat arpe Vuonna 1968 Göteborgissa valmistunut Volvo FB88 näytti alkutalvesta 2005 ryhdikkäältä, joskin monessa mukana olleelta ajokilta. Yksi Ruotsin vanhimmista ja suurimmista rautamalmin sekä metsäteollisuustuotteiden valmistajista, Stora Kopparbergs Bergslags AB oli päättänyt jo 1950-luvulla panostaa omaan kuljetuskalustoon, mikä toi joustavuutta ja riippumattomuutta konsernin kuljetuksiin. Puutavaraliikkeen ajossa vuoteen 1995 saakka ollut Volvo sai ulkoilla säännöllisesti, mikä piti rattaat rasvassa.. Kuljettajansa Pertti Hietalan ohjastamana rakentajat niin etelässä kuin pohjoisessakin saivat taloihinsa tikkaat ja rännit syöksytorvineen. Metrilaitainen rahtilava ei kuitenkaan sellaisenaan soveltunut sahayrittäjän käyttöön, joten päällirakenne korvattiin tukkipankoin varustellulla kippaavalla lavalla. Niin on myös museoiän ylittänyt ja entisöinnin läpikäynyt, historiaa pursuava veteraaniajokki. Ajomääräys muutaman sahatavaranipun noutamisesta Skofeltin sahalta Lahdesta lennätti autonkuljettajan aikaisemmin keväällä kilvistä poistetun Volvon ääreen. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 4 Uutuuttaan hohtava kuorma-auto on omistajansa silmäterä. Kiipeä kyytiin, mennään aluksi vuoden 1968 Göteborgiin uuden auton hakuun. Vuonna 1968 kuljetuskapasiteettia kasvatettiin muun muassa kolmiakselisella Volvo FB88:lla, joka haettiin tehtaalta loppuvuodesta 1968. 1970-luvun Suomessa elettiin suotuisaa aikaa käytettyjen auton uittamisen kannalta
Vuodet kuluivat ja taltioitua autoa käytiin liikuttamassa säännöllisen epäsäännöllisesti toimintavarmuuden takaamiseksi. Perimätiedon mukaan ajokki on ollut osallisena onnettomuudessa, jonka vastapuolena on ollut hevonen. Logistinen haaste ratkaistiin paikallisen kuljetusPaikka paikoin paikkoja oli laitettu myös paikan päälle. Runkopalkkien väli kun oli täynnä ruostetta, jonka poistamiseksi sai tehdä työtä hartiavoimin. Kymmenen vuotta ajoneuvon hankinnan jälkeen, syksyllä 2005 Volvo sai pyyhkijänsä alle työnumeron, jonka turvin aloitettiin aiottua suuremmaksi osoittautunut entistämisprojekti Saarisen Teron isännöimissä tiloissa Mäntsälän Sälinkäällä. Edessä oli maalinpoistoa, pohjamaalausta ja kittausta. Matkaa tehtiin toki valoisaan aikaan.. Asiakirjojen täyttämisen jälkeen ajokki varustettiin koekilvillä, joiden turvin alkoi matka kohti jemma-nimistä paikkaa. Syksyllä 2008 oli aika lähetä maalarin luokse – ajamalla tietysti. Tuon verran se maksaa”, tuumasi Skofelt autonkuljettajan kysymykseen. Allekirjoittanut keskittyi tässä kohdin lähinnä palojen muotoiluun ja kahvituksesta huolehtimiseen. Hintaa tingittiin ja kauppaa tehtiin koko kesän ajan, kunnes eräänä elokuisena lauantaipäivänä autonkuljettaja löi kappaleiksi kesätienestit sisältäneen säästöpossun ja matkusti autokaupoille. Rungon siivoamisen jälkeen päätimme taluttaa kohteen maalarille, joka sijaitsi vajaan kymmenen kilometrin päässä. Hitsaamisen taidokkaasti hoitanut Vantte, eli Seppo Helenius ei kuitenkaan työtä säikähtänyt, vaan liimasi tervettä peltiä reippaasti sitä kaipaaviin kohteisiin. Leka ja ilmavasara olivat niitä halutuimpia työkaluja tässä kohdin. Valojen ympärillä olevat kromikehykset tuovat mukanaan hyppysellisen 1960-luvun customointia. Sitten jatkettiin hionnalla, kittauksella, pohjamaalilla ja hionnalla. Tässä vaiheessa oli selvää, että ajoneuvon entisöinti tulisi tapahtumaan myöhemmin tulevaisuudessa. Pohjat kuntoon Entiseen loistoon saattaminen aloitettiin ohjaamon tyhjentämisellä, sillä ruoste oli nakertanut niin lattiaa kuin seiniäkin salakavalasti verhoilujen alta. Erinäisten viikonloppujen jälkeen ohjaamo oli jälleen terveessä, joskin värikkäässä kunnossa. Tuskin poliisi uskaltaisi edes pysäyttää tämmöisellä ajokilla liikkuvaa. Takavalokotelo on mukailtu versio Suomi-Trailerin käyttämästä. Ohjaamon jälkeen oli aika keskittyä hetkeksi alustaan ja päällirakenteeseen. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 5 tonkuljettaja rohkaistui ja kysyi pihassa seisovan, kilpiä vaille olevan kasiparin kohtaloa. Tiedä sitten kipinän lähdettä, mutta talkoolaisista kaksi päätyi tuon kesän aikana hankkimaan myös oman harrasteajoneuvon – luonnollisesti kokoa kuorma-auto. Jokaiseen nurkkaan sekä laajalti lattialle laitettiin uutta peltiä. ”Kyllä se kaupan on, jos joku siitä on kiinnostunut. Hiontapölyn seasta pilkisti useina iltoina ilahduttavan monen talkoolaisen käsiparia. Tässä kohdin havaittiin myös tuplarunkoisen ajokin asettamat harmit entistämistä ajatellen. Hinta pysyi muuttumattomana, joskin kohtuullisena kiivaasta tinkaamisesta huolimatta. Vanha kippilava todettiin tässä kohtaa tarpeettomaksi varusteeksi, joka voitiin nostaa takapihalle odottamaan myöhempiä tarpeita
Saarisen Rauno päätti verestää kasiparimuistojaan täysin osiksi puretulla, ovettomalla, ikkunattomalla ja valottomalla versiolla. Museoajoneuvoharrastuksen pitää mielestäni olla koko perheen yhteinen harrastus! Värien sijoittuminen ajoneuvoon ja ohjaamoon on sekin päätetty keittiömme pöydän ääressä. Kokkolassa toimiva WestCustom on sivutoiminen verhoomo, joka on keskittynyt lähinnä uusien ohjaamoiden verhoiluun. Kimmo Koivuranta suhtautui museoajoneuvon verhoilemiseen antaumuksella, jonka myötä istuimet ja moottoritunneli saivat ylleen uutta vastaavan pinnan. Tuloksen perusteella kyseistä verhoomoa voi suositella lämpimästi ainakin kaikkien kasipari-Volvojen entisöijille, sillä kokkolalaisessa autotallissa on valmiit kaavat istuimista ja moottoritunnelin peitteestä. Lahdessa sijaitseva Originator Oy asiantuntevine ja asiaan vihkityvine osaajineen osoittautui kullanarvoiseksi lähteeksi myös harvinaisempien osien suhteen. Tiettävästi kenelläkään autoilijalla ei ole ollut käytössään juuri näitä, sälinkääläisen Jorma Gröhnin Volvon pintaan sumuttamia värejä tässä kokoonpanossa. Puhdasta päälle Uuden värin myötä itselläkin alkoi esiintyä jälleen uskoa ajoneuvon valmistumiseen. 6 yrittäjän lavetilla, joka soveltui mainiosti harrasteauton kuljettamiseen. Maalauksen jälkeen oli aika keskittyä sähköisiin yksityiskohtiin sekä verhoiluun. Lukemattomien jälkiasennuksena tehtyjen kytkentöjen ja johdotusten karsimisen jälkeen kojelaudan alla sijaitsi enää tarpeellinen määrä johtoja, joiden oikeaan järjestykseen saattaminen opetti tämänkin harrastajan lukemaan sähkökaaviota. Kaiken hitsaamisen, hionnan ja kittaamisen keskellä alkoi koko projektin mielekkyys askarruttaa ainakin tekijäänsä. Niin sähköisiä kuin muitakin osia piti projektin aikana pyydystää varsin suurikokoisella, joskin pienisilmäisellä haavilla. (kuva RS). Katon kovalevyt haettiin Puukeskuksesta, joka toimittaa myös valmiiksi rei’itettyä levyä katon keskiosaa varV E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC Metsään on tullut jo syys, mutta Volvo F88 elää uuden elämänsä kevättä. Lavetti osoittautui kuitenkin ylimitoitetulta kuljettimelta, sillä vasta siirron jälkeen kuulin Volvon matkanneen maalarin luo omin voimin. Kaukana horisontissa nähty hailakka kuva sinivalkosiesta metrilaitaisesta Volvosta potkaisi harrastajan kuitenkin kerta toisensa jälkeen tallille hanketta edistämään. Kirjoittaja kollegansa Iikka Kekon kanssa saapumassa Vehoniemenharjulle Loska-Ajossa 2010. Värisävyjen valinnassa piti turvautuman jo kotijoukkoihin, jotka valitsivat tuumaa paksusta väriliuskanipusta toisiinsa sopivan sinisen, punaisen ja valkoisen sävyn. Verhoiluteknisissä asioissa etsiydyimme jälleen alan ammattilaisten sekaan
Opin ja erehdyksen kautta tehty lava syntyi aihiosta, joka piti ensin purkaa lähestulkoon alkutekijöihinsä. Älkää kuitenkaan luulko, ettenkö olisi polttanut rautaan reikiä! Lavan takapäähän istutettiin myös tupet nosturille, joka on jo muutaman vuoden ajan odotellut malttamattomana pääsyään ehostukseen ja pienimuotoiseen, harrastepohjaiseen nosteluun. Niin seinät, moottoritunneli kuin penkitkin saivat ylleen uudet verhoilumateriaalit. Jälkeenpäin ajatellen tyhjästä tehty lava olisi säästänyt purkamisen vaivan, mutta kuluihan ainakin aikaa. Rungon ja ohjaamon lisäksi myös päävoimala sai ylleen sen alkuperäisen vihreän sävyn, joka löytyi Hyvinkäällä toimivasta SP-Automaalit Oy:stä. Taivutettava kohta sai hautua vesipaljussa hyvän aikaa, jonka jälkeen levy pingotettiin paikoilleen. Vajaan viiden vuoden puuhailun, takomisen, osien metsästyksen ja välillä turhautumisenkin jälkeen keväällä 2010 oli aika kysellä museoajoneuvotarkastajien kiireitä ja mahdollisuuksia Volvon tarkastamiseen. Keväisessä sateessa tarrakilpien turvin tehdyn matkan aikana olin jo tuntea pientä ylpeydentunnetta, joka kuitenkin vaihtui haikeuteen. Levyjen muotoilu kattoa myötäileväksi tehtiin vedellä. Tom Rönnberg ja Martti Peltonen osoittautuivat harrastajaa nopeammiksi, sillä viimeisinä iltoina ennen tarkastajien saapumista kiinnitettiin vielä lokasuojia, valoja ja muita yksityiskohtia kilpaa kellon kanssa. Onneksi kotitallin nurkalle on viime aikoina kerääntynyt erinäisiä osia, joiden perusteella tallipuuhailua on luvassa vielä monelle illalle. Katon kovalevyt ja verhot ovat myös uusia, mahdollisimman lähelle alkuperäisiä sävyjä. Tästä johtuen päällirakenteen valinnassa ei ollut vaikeuksia, rungon päälle pitää saada rahtilava. Seinien ja ovipahvien keinonahkaverhoilun uskalsin sentään tehdä itse saksien ja kontaktiliiman tuella. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 7 ten. Hyväksytyn tarkastuksen jälkeen piti varaamaan aikaa katsastusasemalle rekisteröintiä varten. Ajoneuvon valmistumisen myötä vähemmäksi jäävä tallilla puuhailu on näemmä olennainen osa museoajoneuvoharrastamista. Voimalinjaan ei kohdistettu suuria huomioita, koska vanhan sanonnan mukaan ehjää ei pidä korjata. Volvon suunnittelijat ovat olleet ennakkoluulottomia valitessaan verhoilun värejä, jotka tekevät ohjaamosta pirteän. Kaikki vesiletkut ja hihat sekä osa polttoaineputkistosta toki vaihdettiin uusiin.. Maantie maistuu Oma, ehkä lyhyeksi jäänyt autonkuljettajaurani pitää sisällän lähinnä metrilaitaisella nosturiautolla tehtyjä töitä. Kuivuttuaan levy otettiin vielä kerran alas maalausta varten. Lavassa käytettyjen materiaalien vahvuudesta johtuen uskalsin itsekin jo tarttua hitsauskoneen kahvaan
Myös hintataso on noussut eikä ero Suomeen ole enää suuri. Lähdin kokoontumiseen mielenkiintoisen tekniikkaelämyksen ja intensiivisen kielikurssin toivossa. 1943 GAZ-MM:ä ja lavalla seisova poika kolmipyöräista vm. Paikalla Toomaksen lisäksi olleen, Sortavalassa 3 vuotta Neuvostoliiton sotaväessä viettäneen herrasmiehen kanssa käsiteltiin mm. Maatalousmaan käyttö on maanomistusolojen selkiintymisen myötä tehostunut ja miltei kaikki tieltä näkyvä peltomaa on viljeltyä. 1973 Muravej TGA-200-01 tavaraskootteria. Maisema on muuttunut sitten v. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 8 Teksti ja kuvat: Jari Ala-Ilomäki Eestiläisten veteraanikuorma-autoharrastajien kokoontuminen järjestettiin 23.-24.7. Lavan takana näkyvä isä ohjasti vm. onneksi jo historiaan jääneen suunnitelmatalouden erityispiirteitä, kuten kuljetusyksikön polttoaineen kulutusnormin täyttämistä (lue: ajon puuttuessa vielä kuluttamatta oleva osa kaadettiin turhien selvitysten välttämiseksi Veteraanikuorma-autojen kokoontuminen Eestissä Toinen tapahtuman järjestäjistä, joillekin suomalaisillekin tuttu Tiit Talts osallistui ajoihin poikansa Joosepin kanssa. Tallinnasta Narvan suuntaan johtavaa, vanhaa kuorma-autoa saumakohdillaan raivoisasti tärskäyttävää betonilaattatietäkin oli jäljellä enää pieni nostalgiapätkä. Ja onhan varsinkin siemenpuuhakkuita kuitenkin tehty. Minua ennen paikalle oli saapunut vain yksi auto, jonka kuljettaja Toomas Pärtman kanssa kielikurssi saattoi alkaa täydessä intensiivisyydessään. Hauskana yksityiskohtana voisi todeta, että kapeaan ohjaamoon ei olisi suurempaa ohjaustehostinta mahtunutkaan.. Massaa säiliöt täynnä on komeat 43200 kg ja pituutta 14,3 m, huippunopeutta maltillisemmat 60 km/h. Pyörät on erillisripustettu ja jousitettu vääntösauvoin. Pikkuväkeäkin kiinnostanut skootteri nostettiin keikan lopuksi miesvoimin GAZin lavalle ja kotimatka saattoi alkaa.. Moottorina on V-12 rakenteinen D-12A-525A -diesel iskutilavuudeltaan vaatimattomat 38,8 l ja teholtaan kohtuullisemmat 525 hv. Metsämiehen silmään hoitamattomien metsien määrä on toki edelleen suuri, mutta metsien rakenteen muuttaminen viekin huomattavan kauan. Järva-Jaanin vanhan tekniikan turvakodin kokoelma käsittää yli 300 ajoneuvoa. Edessä oli iltapuhde todella kauniin merimaiseman ihailua, uiminen hiekkarannalla ja ehkä puolen tähden koppiyöpyminen rajoitetuin mukavuuksin. 1977 MAZ 7310 "Uragan" AA-60/160, joka on Tallinnan entinen lentokenttäpaloauto. Levänneenä oli kuitenkin hyvä suunnistaa satakunta kilometriä etelään Mäoon, jossa ajojen kokoontumispiste sijaitsi. Toomas olikin hyvä keskustelukumppani, selkeäsanainen ja huumorintajuinen. kerran, tällä kertaa Keski-Eestissä Järvan maakunnassa. 2008 Vetkun Eestin keikan. Kohti Mäoa Tallinnaan saavuttuani reittini suuntautui itään paikallisen metsähallinnon eli RMK:n ylläpitämälle telttailualueelle Eestin mantereen pohjoisimpaan kohtaan Pärispeahan Purekkarin niemelle. Molemmat toiveet täyttyivät yli odotusten. Eräs vaikuttavimmista on tämä järeä vm. jo 21. Eesti kehittyy ripeästi Kehitys Eestissä etenee ripeästi nyt, kun laskusuhdannekin on toivottavasti väistymässä
V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 9 maahan). Kohdalleni pysähtyi varhaiskeski-ikäinen pariskunta komealla, kymmenisen vuotta vanhalla ja erittäin hyväkuntoisella Cadillac Fleetwoodilla, jota rouva ajoi. Tutustumiskohteessa Koerun entisessä autojen keskuskorjaamossa tuli esille ennen tärkeän palveluntuottajan ja työllistäjän roolin kuihtuminen talousjärjestelmän muututtua. Toisaalta, polttoainetta jakeluasemilla oli vain tiettyinä päivinä. Matkalla Mäoon tiettyä taukoa pitäessäni tosin tutustuin päinvastaiseenkin suhtautumiseen. Järva-Jaanin Vanhan tekniikan turvakoti Ajot päättyivät Järva-Jaanissa järjestetyn näyttelyn jälkeen Vanatehnika varjupaik -nimisen (varjupaik.jjts.ee) vanhojen ajoneuvojen kokoelman ja näyttelyn viereiselle pellolle. No, mielipiteensä kullakin. Ajo sinänsä noudatti meillekin tuttua kaavaa sisältäen tutustumiskohteen, paraatiajoa ja näyttelyitä. Ainakin se on tuore, tässä Perinneautolla osallistuva perinnemies Toomas Pärtma vietti yönsä tietenkin perinteisessä harjateltassa, joka illalla asuntokoppiakin heilutelleessa ukkosmyrskyssä kuulemma kastui hieman. Herra katseli ja valokuvasi Jyryä aikansa ja totesi: "Suomessa osattiin tehdä hyviä autoja jo tuolloin, mutta ryssä ei osaa vieläkään". Helpottuisikohan Puolustusvoimien ja SISUn kanssakäyminen, jos muotoilua rustattaisiin piirun verran Rein Naelin miehekkään vm. Toomas Repp yöpyi perheineen upeasti entisöidyn vm. Sanakirjan mukaan 'varjupaik' tarkoittaa turvatai suojapaikkaa. Näinhän se menee meilläkin: nuoruusajan autot ovat usein itse kullekin mieluisimpia. Ja vapaan markkinatalouden hyviin puoliin kieltämättä kuuluu vapaus resurssien puitteissa valita niin käyttökuin harrastusajokkinsakin. Saatoimme aikanaan Eestin keikalla jättää itsestämme hiljaisen vaikutelman, sillä kyllä Eestiläiseen perinneajoon kuuluu iloinen koneellinen musiikki taukopaikoilla ja äänitorven soittaminen letkan katselijoiden iloksi. Mielestäni termi 'turvakoti' on tässä yhteydessä oivallisin käännös. 1962 MANin suuntaan. 1958 Zil-164A lavalla pressun alla ukkoskuurolta suojassa.. Länsiautoja oli reilu neljännes osallistuneista. 1920 Ford TT on isoisän peruja ja se oli yleisöäänestyksen suosikki. Vaikka Eesti onkin itsenäistynyt, koskettavat neuvostovalmisteiset autot silti monille sitä nostalgian kanteleen herkintä kieltä. Reitille Kokoontumispaikalle saapui kuutisenkymmentä osallistujaa, joukossa pari henkilöautoakin. Muistelen Vanaja-historiakirjoista lukeneeni Puolustusvoimien joskus asettaneen sota-auton ulkonäön vaatimusmäärittelyksi termin 'ruma'. "Ennen oli rahaa vaan ei polttoainetta, nyt on toisinpäin", totesivat keskustelukumppanini. Tilalle on onneksi tullut uutta toimintaa, mutta muutos on tässäkin suhteessa edelleen käynnissä. Vakuutteli vielä varmuuden vuoksi, että häntä saisi tovin suostutella Ladakaupoille ostajan rooliin. Toomasin vm
Ruiskumestarina toimi tapahtuman käytännön järjestelyistä päävastuun kantanut Tuve Kärner.. Tuloksena on tietenkin saunapuhtaita ja suihkunraikkaita veteraanikuorma-autoharrastajia! Autot ovat Raul Küttin ZIL-157K ja Valdo Pediuksen omistama Nummelan korittama vm. Olipa joukossa puun alle majoittunutkin. Kaikki on jotenkin tutun oloista mutta kuitenkin sopivasti Suomesta poikkeavaa niin, että tuntee ulkomailla olevansa. 1968 Bedford TK KEL. 1964 MAZ-200B mansiirtopuolikkaalla varustettuna sai toisen palkinnon yleisöäänestyksessä. Majoittuminen hoitui useimmilla teltassa tai pressun alla lavalla. Esimerkkinä mainittakoon nopeuskilpailu noin kaksi metriä korkeaa tyhjää kaapelikelaa sen päällä seisten pyörittämällä. Lavalle on kotiinkuljetusta odottamaan siirretty Martin Kutserin vm. Nyt olin ajoissa ainoa ulkomainen osallistuja, mutta toiveita useammasta suomalaisesta autokunnasta ensi vuodelle esitettiin. Mitä on tuloksena, kun majoituskopilla varustetulla ZILillä vedetään rekisteritunnusta SAUN kantavaa saunavaunua ja samalle tontille sattuu paloauto-Petteri. Tämä Urmas Loosin vm. 1945 ZIS-5V on vaikuttava ilmestys. Mati Kutserin komea vm. 1962 LUAZ-969M, pieni Jaltan V-4:llä varustettu maastoauto. 1955 UralZIS-5M:n erot ainakin keulapuolella ovat nimeä lukuun ottamatta vähäisiä, joten kantti kertaa kantti -konstruktio täytti paikkansa vielä huomattavan myöhään. Ensi vuonna uudelleen Ajojen päätöspaikalla yöpymisen jälkeen oli alkuiltapäivästä aika suunnata matka tulomatkalla hyväksi havaitulle metsähallinnon telttapaikalle. Asiasta kiinnostuneet pannevat ruksin kalenteriinsa ja lisätietojen toivossa ottavat viimeistään ensi keväällä allekirjoittaneeseen yhteyttä. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 10 käyttöyhteydessä vielä kulumaton. Verrattuna otsikkokuvan Raul Pärnpuun vm. Ajot järjestetään ensi vuonnakin heinäkuun kolmantena viikonloppuna, nyt noin 50 km Tallinnasta itään Kuusalussa. Ajojen osallistujien ikärakenne on meikäläistä nuorempi ja iltaohjelmakin sitä myöten fyysisempää. Puukaasuautoperinnettä pidetään yllä Eestissäkin. Iltaruokailu kuului myös ohjelmaan turvakodin näyttelyyn tutustumisen ja mukavan, tärkeiksi koetuista asioista rupattelun ohessa. Eestissä veljeskansan vieraana on aina mukavaa käydä. Yhdysrakenteisissa miehistökopeissakin nukuttiin ja edustamaani THV-hotelliinkin kävi eräs rakentamisaikeissa ollut perhe tutustumassa
Volvo FB88:a koskeva artikkeli toisaalla tässä lehdessä. Kertoi Into Nikander puukaasu-Fordinsa polttoaineen, Ari Perttilä (vas.) vastaanotti palkintomutterin Vetkun edustajilta. Kilpailussa mitattiin raskaiden ajoneuvojen kuljettajien ajoneuvon käsittelytaitoa erilaisilla tehtävillä. 2011. Ari on myös selvittänyt ja tallentanut museoautonsa historian hyvin, dokumentoinut entistämistyön vaiheet sekä osallistunut aktiivisesti Veteraanikuormaautoseura ry:n toimintaan. ONNITTELUT VOITTAJILLE! VOITTOISIA VETKULAISIA Se on kaiken paras, kun se on noin kananmunan kokoista eikä liian säännöllisen muotoista ja pitää olla hyvin kuivaa. Vuodesta 1996 lähtien järjestetty Kuorma-autojen tunnistamisen SM-kilpailu on tarkoitettu kaikille kuorma-autoista, kuorma-autoliikenteestä ja kuorma-autohistoriasta kiinnostuneille. 1968 laadukas entisöinti. Veteraanikuorma-autojen seura ry:n osastoa Inton lisäksi hoitelivat ansiokkaasti myös Kirsti ja Raimo Stenvall, Markku Koskinen sekä Jari Kosenius. Yhdistelmän käsittelyä Vetkun hallituksen jäsen Mikko Rautalin Tottijärveltä voitti jälleen puoliperävaunusarjan Suomenmestaruuden Rahtarit ry:n 36. Kisan järjestivät tänä vuonna Logistiikkayritysten Liitto ry ja Mobilia yhteistyökumppaneineen. Ei tarvitse olla vähän väliä kolistelemassa hiiliä pytyssä alemmaksi. Kilpailutehtävät olivat tälläkin kertaa toimittaja-tietokirjailija Olli Blombergin käsialaa, tuomaristoon kuuluivat hänen lisäkseen päätuomarina toimitusjohtaja Pekka Aaltonen Logistiikkayritysten Liitosta sekä päätoimittaja Veikko Hoppula VetKu -lehdestä. SM Ajotaitokilpailussa Tampereella 6.8. Kuorma-autojen tunnistamista Karijokelainen jäsenemme Jukka Eriksson korjasi potin Kuorma-autojen tunnistamisen SM 2011 -kilpailun finaalissa Mobiliassa 4.9.2011. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 11 Veteraanikuorma-autoseura ry:n entistämispalkinto, Vuoden Mutteri, myönnetään vuosittain edellisen vuoden aikana valmistuneelle parhaalle hyötyajoneuvon entisöintityölle. Luovuttajina toimivat vastaava museojoneuvotarkastaja Arto Rantala (tak.) ja seuran hallitusta 2010 edustanut Raimo Mesiranta (oik.). Palkinto luovutettiin Arille kesäkuussa Mobiliassa Yölinjalla-näyttelyn tiloissa. (VH) VUODEN MUTTERI LÄHTI LAHTEEN Perttilä pokkasi painavan palkinnon koivupilkkeen salaisuuksista Lahden Messuhallissa 7-8.5.2011järjestetyssä Classic Motor Show:ssa. Kyseessä ei ole vauhtilaji, vaikka ajosuorituksen aika mitattiinkin. Silloin siitä tulee hyvä kaasu, eikä holvaannu tasaisellakaan tiellä. Mikko Rautalin (Rahtarit/Hanna Seppä) Jukka Eriksson (VH) (VH). Vuoden 2010 palkitsemisen arvoiseksi suoritukseksi on valittu lahtelaisen toimittaja Ari Perttilän Volvo FB88 vm. Palkinnon myöntämisestä päättää seuran hallitus museoajoneuvotarkastajien esityksen perusteella. Kokonaisuuteen liittyi myös kirjallinen koe, sisältäen ammattikuljettajien työhön oleellisesti liittyviä kysymyksiä
Keikkamme virallisen matkaan lähetyksen suorittanut kaupunginjohtaja kiitteli perinnetyötämme arvokkaaksi kulttuuriteoksi. Piirron Jussi ja Kallion Jouni olivat käyneet isäntää ahdistelemassa – hyvin tuloksin. Uima-altaan ja suihkun raikkaina suunnistimme syömään ja sen jälkeen kuorma-auton lavalta alkoi kuulua haitarinsoittoa ja ehkä vähän lauluakin niin kuin asiaan kuuluu. Loppuviikoksi oli luvattu helteistä säätä, joskin ukkoskuurojen säestämänä. Kokkolan ABC:llä pidettiin parin tunnin näyttelyja ruokatauko. Me emme olleet ennen poikenneetkaan kyseiseen paikkaan ja se oli monipuolisuudessaan kyllä positiivinen yllätys. Tikkulan ABC-liikenneasemalla tuttujen jälleennäkemisen jälkeen ja kun kaikille oli saatu oikeat ja tarpeelliset lääkkeet mukaan, lähdettiin kohti Lapväärttiä. klo. Talon isäntä esitteli vaatimattomalla pohjalaisella tyylillä firmansa tarinaa, selviytymistä ja kehittymistä. Kokoontumispaikkakunnaksi ja siten yhteisen matka-ajon lähtöpisteeksi oli sovittu Pietarsaari. Sinne olivatkin jo ehtineet myös Hämeenlinnan nurkilta lähteneet sekä tietysti Pohojalaaset. Viimevuosien tapaan eri puolilla maatamme muodostettiin pienempiä, n. No, onneksi ei kokeiltu. Ihmisiä oli mukavasti liikkeellä autoja katselemassa ja tarinoita ja muistelmia kerrottiin monissa niin mieskuin myös naisporukoissa. Pöytä oli katettu koriaksi, niin ettei kenenkään tarvinnut lähteä nälkinensä eteenpäin. Kun kaikilta suunnilta saapuvat kokoontumiskolonnat olivat paikalle ehtineet, täyttyi laaja pysäköintialue mitä upeammista museokuorma-autoista. Aamusta asti täytyi Vanajassakin pitää ilmastointi päällä, sillä säätieto näytti poikkeuksellisesti pitävän paikkansa. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 12 Teksti Merja Hulmi Kuvat: Veikko Hoppula, Kai Ekbom Tämänvuotinen kesäkeikka ”Pohjanlahden Keikka”, suuntautui, kuten muistanette, Kalajoelle. Taisi joukossa olla jokunen ”pikkuruuneperkin”. Matkalla vähän ihmeteltiin erinomaisessa kunnossa olevia hiekkatienpätkiä mutta eipä sekään ollut kuulemma sattumankauppaa, Olof oli jopa niihinkin järjestänyt extrahoitokerran. Maisemat näyttivät siltä, että Porin ja Lapväärtin välille olisi pitänyt uhrata ensimmäinen päivä kokonaan, mutta puoleen päivään kuitenkin tavoiteltiin perille. Ahlaisten Lampista käännyttiin merenrantaan ja ajettiin rantatietä pitkin ylöspäin. 9.30 eli lähtö kotoa oli ihan ihmisten aikaan. Kun Lapväärtissä oli perunat ja pullat saatu huiviin tai käkättimeen, kuten olen Lapaton Pekan kuullut joskus asian ilmaisseen lähdimme kohti Kurikkaa. Kyllä Kurikassa osataan Kurikassa meille oli järjestetty tutustuminen Hyväkoneelle joka valmistaa, välittää ja myy kaikenlaista, pääasiassa maatalousja karjatilojen koneita. Hetken siinä mietittiin jatkosuunnitelmia ja isä ja poika Friberg lupasivat jäädä auttamaan hyytynyttä. Isosta ryhmästä johtuen meidät majoitettiin kahteen eri hotelliin, Lokkilinnaan ja Rantakallaan, joissa oli sekä mökki-, rivitaloja hotellihuonemajoi. ’Seitsemän sillan tietä’ kohti Kokkolaa. Kova usko ja panostus on pohjalaisilla oman maakuntansa eteenpäin viemiseksi. Hyväkoneelta saamamme maatalouskonetietopläjäyksen innoittamina ja tietoa pursuen starttasimme kohti Alahärmää ja Powerparkia. Kaikki joukolla Pietarsaareen Aamukahdeksaksi tavoiteltiin Pietarsaareen, jossa varsinaisen Pohjanlahden keikan ”pääakitaattori” Olof Stara kumppaneineen oli järjestänyt koulutuskeskus Optiman alueelle yleisölle näyttelyn ja tulijoille aamupalan. Currella ja Yrjöllä oli koko aamupäivän ollut muna-autossaan jokin käyntipropleema ja ennen Karijokea se hyytyi lopullisesti. Ymmärtääkseni Tarmon vankasta ammattitaidosta huolimatta muna-Ford ei ollut oikein yhteistyöhaluinen ja lopulta se otettiinkin Sisun lavalle. Ja taas haitari soi, tällä kertaa Stenvallien myyntiauton vieressä. Auton lavalla näytti olevan tavanomaista enemmän purkkia, purnukkaa ja tunkkia työkaluineen ja mitä ensinkään, olihan edessä melkein 1000 kilometrin retki. Muutenkin järjestelyt oli hoidettu lähes sotilaallisen täsmällisesti ja siksi oli helppo mennä joukon mukana. Varsinaiselle keikalle lähdettiin ns. ABC-kirjaimet tutuiksi jo alkumatkasta Me säkyläläiset liityimme turkulaisten letkaan Porissa, jossa meidän piti olla n. Intiaanikesää Kalajoen kuuluilla Hiekkasärkillä Kokkolasta matka jatkui kasitietä vältellen kohti Kalajokea, jossa ensiksi (ABC-asemalla, kuinkas muuten) alahärmäläiset Power Truck Show -järjestäjät tarjosivat meille sämpyläkahvit ja kertoilivat kesän näyttelystä, toivoen myös runsasta museoauto-osallistumista. Paikallisten mobilistien hienot museoajoneuvot siellä jo olivat meitä odottamassa. Komia oli hotellihuone ja melkein rappusilta pystyi uima-altaaseen hyppäämään. 10 – 20 auton joukkoja, jotka kukin omaa tahtiaan ja -reittiään ajelivat kohti Pohjanmaata
Sopivan leppoisa aikataulu Tämä keikka oli suunniteltu ohjelmaltaan riittävän väljäksi ja porukoille jäi aikaa esitellä autojaan ja jutustella ihmisten kanssa. Kalajoki on kuitenkin sen verran ylhäällä, että pohjoisestakin oli autokuntia mukavasti jaksanut lähteä mukaan. Ainakin mökeissä ja rivitaloissa majoittuneet saivat tuntuman, mitä Suomen helle voi parhaimmillaan ja pahimmillaan olla, riippuen ihmisen asenteesta. Anja. Mukava käydä välillä tämän alan tehtaalla sekä myymälässä kun näin miehisen harrastuksen myötä kohteetkin ovat useasti konepajapuolella. Monet muutkin kertoivat kaukaisista vierailijoista. Innokkaimmat kuulemma eivät malttaneet yöpuulle vielä tanssien loputtuakaan vaan meno jatkui pikkutunneille saakka kauniissa Suomen suviyössä. Taas tarvittiin myös haitaria ettei Kirstin tarvinnut myyntityötä ilman musiikkia hoitaa. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 13 tusta. Nyt matka oli kuitenkin niin pitkä, että se vaati peräti kaksi taukoa. Ilta kun koitti niin illanvietto alkoi ruokailun merkeissä. Illalla oli perinteinen illanvietto ja ruokailu Hotelli Rantakallassa ja sen päälle normaalia paremmat tanssit (lue karaoketanssit), yhtenä laulajana mm. Ei se kuitenkaan ollut suuremmin muita häirinnyt. Sunnuntain kokouskaan ei venynyt maratonmittoihin vaan kotimatkalle päästiin hyvissä ajoin. Tuleville keikkajärjestäjille vielä pyyntö, että kannattaa runkoa laatiessaan lukea läpi Pohjanlahden keikan aikatauluja ja nimenomaan ottaa siitä mallia, ettei keikka menisi hosumiseksi ja ettei kaikki aika kulu autossa, lähtöä taikka parkkipaikkaa odotellessa. Matkalla takaisin hotellille poikkesimme myös Tyngän myllyllä, jossa tehtiin jauhoja jäätelöostoksia. Vaihto sujui kuten formulavarikolla, sen verran monta asiantuntijaa oli moottorin ympärillä. Toiset halusivat toteuttaa pr-toimintaa ja he jäivät esittelemään omia autojaan ja ehkä myös toisten. Samaten Säkylästä oli pariskunta lähtenyt aivan varta vasten asuntoautollaan tapahtumaamme katsomaan. Lähtiessämme miehet vaihtoivat huoltoaseman pihassa Blomqvistin Vanajaan vielä jonkun pumpun, jonka Calle oli onnistunut hankkimaan matkan varrelta. eli Pietarsaaren veteraaniautokerho oli tuonut tervehdyskäynnille myös Otso häkäkaasulaitteella varustetun, vm. Nuorempi Blomqvist kertoi paluumatkan kahvitauolla, ettei Vanaja ollut tähän mennessä vielä ollutkaan niin hyväkulkuinen kuin nyt. Niinpä lauantaipäivän ainoa virallinen ohjelma oli tutustuminen Topi-Kalustaja Oy:n toimintaan. Pirkanmaalaisharrastajien kevyempää sarjaa Kurikan auringossa. Hyväkone Oy oli pannut vierailleen pöydän koreaksi ja sopinut yläkerran kanssa komian kelinkin. Suomi kun on laaja ja harvaanasuttu maa, niin aina jollain on pitkä matka tapahtumiin ja useimmiten se on pohjoissuomalaisten kohtalona. Jakobstadsnejdens Veterabilssällskap r.f. 1939 olevan Fargo AFH3-60 -kuormurinsa.. Sen kyllä huomaa muistakin osallistujista, sillä paluumatkat tehdään yleensä ”yhden pysähdyksen taktiikalla”, hanat kaakossa ja viisarit punaisella (meniköhän oikein_). He olivat matkalla pohjoiseen ja olivat kuulleet tästä keikasta ja halusivat nähdä mitä tämä tapahtuma pitää sisällään. Vexi kertoi lehden menevän jakoon ennen loska-ajoja. Siis sitä odotellessa kiitos viimeisestä ja hymyillään kun tavataan. Kun vatsat olivat täynnä niin ohjelmassa seurasi palkitsemisia jonka jälkeen alkoi tanssi ja nyt oli orkesterikin paikalla eikä meidän porukka päässyt vielä tässä vaiheessa iltaa laulamaan. Meille oli myös kiva yllätys nähdä isännän serkku Jussi Marjansa kanssa. Sen verran lämmintä oli mäntymetsän keskellä olleissa huoneissa. Vaikka keikoille on aina mukava lähteä ja aika kuluu kuin siivillä, aina on mukava tulla kotiinkin. Osa halusi päivälevolle, että jaksaisi taas illalla tanssia. Hotellilla hajaannuttiin kuka minnekin, osa lähti katsastamaan rantahietikkoa ja toiset liottivat meressä varpaansakin
V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 14 Oma varjo oli valttia Hiekkasärkkien helteessä. Hotelli Lokkilinnan edustalla hehkuva Chevrolet HS Special/1940 on lohikkolaisen Heikki Hirvikankaan silmäterä. Austin WA2/1952 on nykyisin nuoremman polven hallinnassa, maskiin nojailee Timo Priuska. Letukan laturi sai uutta puhtia paikallisen osaajan avustuksella . Vanha kalajokelaisystävämme Reijo Priuska myhäili teksasilaismallisten lieriensä varjossa. Sotkamolainen Jorma Rusanen sai nautiskella, kun keikan nuorimman osallistujan palkinnon ansainnut Jaakko Rusanen oli parkkeerannut Volvo Starke/1963:n TVH-koppeineen juuri sopivaan asentoon. Taisi olla peräti neitsytmatkallaan.
Haukotteleva 1413 on vuodelta 1965 (kuva KE). Kotoosin Pohojanmaalta, totta maar. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 15 Hyväkoneen hitsareiden saumoja kelpasi arvostella. Jorma Vainio kurkisteli varoen Mersunsa kitaan. Timo Toivosen 1956-mallisen Scania-Vabis L51;n lavalla oli arvoituksellinen maatalouskone
Vetkun jäsenistöä ja heidän perheenjäseniään oli mukana kiitettävän runsaasti, muutamat tosin henkilöautoilla, vaan eipä se tahtia haitannut. Kilpailu järjestetään ennen ajon alkua lähtöpaikalla, missä osallistujien haastattelut videoidaan. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 16 Saimaata kierrettiin viikonloppuna 2.3.heinäkuuta 190:n ajoneuvon voimin. Rouvat Pirkko Kokkonen ja Marja Saarinen olivat pukeutuneina ajan hengen mukaisesti mm. ”Hämäläinen TVH ryhmä” koostui kahdesta ajoneuvoyksiköstä taloushuollon henkilöineen. Ajo on tarkoitettu museoajoneuvoikäisille, entisöidyille tai hyvässä alkuperäiskunnossa oleville mobiileille ja konepyörille mottona: Hauskaa olla pittää. Matka suuntautui Puumalaan ja sieltä Imatralle, jossa tarkasteltiin illanvieton yhteydessä päivän aikana rastitehtävistä saatuja pisteitä ja kilpailun väliaikatilannetta. Palkitut suoritukset esitettiin iltajuhlassa salin valkokankaalle heijastettuna samassa yhteydessä kun jaettiin palkinnot tästä osiosta. Nykyisessä muodossaan ajoja on järjestetty vuodesta 1993 lähtien. Olavi Kokkonen Iittalasta kuljetti Mercedes-Benz L K1413 vm 1966 k-autoa rekvisiittanaan TVH:n tierumpuyksikön varusteet. Joistakin talouksista oli matkassa jopa kaksikin yksikköä. Kilpailussa oli monta eri sarjaa, olihan osanottajiakin runVeteraanikuorma-autoilla Suur-Saimaan ympäri Teksti Pauli Wiklund Kuvat Pauli Wiklund, Torsti Sotarauta ja Olavi Nenonen Suur-Saimaan Ympäriajo Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. Ajoreitille kilpailijat lähetetään minuutin välein. Kilpailuluokkia on useita: henkilöautoille valmistusvuoden mukaan, hyötyajoneuvoille oma sarja, samoin naisille ja moottoripyörille. Kilpailijoiden kesken järjestetään myös asu-ajoneuvokisa, jossa arvioidaan pukeutumista ajoneuvon valmistusajankohdan mukaisesti. Saimaata kierrettiin myötäpäivään, lauantaina Mikkeli – Anttola – Puumala – Ruokolahti – Rauha – Imatra, sekä sunnuntaina Imatra – Lappeenranta – Savitaipale – Mäntyharju – Ristiina (Heimari). Järjestelyissä on mukana yli 100 talkoolaista molempina päivinä. Lähtöpaikkana oli Auto-Kilta Oy:n toimipaikka Mikkelissä. Matkan varrella osallistujien tietoja ja taitoja mitataan erilaisilla leikkimielisillä tehtävärasteilla. Suur-Saimaan ympäriajon uudet ajoneuvokset (kymmenettä kertaa ajoissa mukana olevat) julkistetaan iltajuhlan yhteydessä. Pauli Wiklundin ajokkina oli Bedford J6 LC5 vuodelta 1967. Petterin varustuksena oli huollon yleiskuljetusmateriaalia. Joka kerta Suur-Saimaan ympäriajoihin on osallistunut kahden muun autokunnan lisäksi vetkulainen Olavi Nenonen Pieksämäeltä De Soto L-500 vm. Saunomisen ja ruokailun jälkeen olikin tehtävärastikilpailun palkintojen jaon aika. Kuva on vuodelta 2006. 1958:lla. Ennen ajon lähtöä oli suoritettu asuajoneuvokilpailun osanottajien videointi, jotka esitykset myös tuomaristo arvioi. Juhlavuotta kohti Sunnuntai-aamuna startattiin kohti Lappeenrantaa, josta edelleen Savitaipaleen ja Mäntyharjun kautta Ristiinaan. järjestää yhdessä Mikkelin Mobilistit ry:n kanssa vuosittain juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna Suur-Saimaan Ympäriajo -tapahtuman. ruutuessuihin. Molemmissa autoissa oli aiheen mukaisesti myös TVH -miehistönkuljetuskopit. Asu-ajoneuvokilpailua käytiin kolmessa sarjassa. Hukkaan ei ole mennyt nuoren polven koulutuskaan; tänä vuonna Topi (oik.) voitti hyötyajoneuvosarjan. (VH). Nuoremmat autot / ”amatöörit” -sarjassa vetkulaisten ”hämäläinen TVH ryhmä” voitti kolmannen palkinnon, järjestävän yhdistyksen joukkueen sijoittuessa ensimmäiseksi. Reitin pituus on noin 300 km Saimaan rantaa seuraillen. Saimaan Ajot -nimellä tapahtuma ajettiin jo 1950-luvulla. Kuin elävissä kuvissa Tänä vuonna Suur-Saimaan ympäriajo järjestettiin yhdeksättätoista kertaa. Ajon lähtöja maalipaikkoina vuorottelevat Mikkeli ja Lappeenranta, tänä vuonna oli Mikkelin vuoro toimia lähtöpaikkana. Ajon teemaksi oli valittu ”Vanhuksilla varovasti”
Lopulta Topikin sai kuitenkin oikean pokaalin käteensä. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 17 TILASTOJEN KERTOMAA Alkuvuonna 2011 (Heinäkuun loppuun mennessä) on kertynyt kiitettävä määrä hyötyajoneuvoille suoritettuja museoajoneuvotarkastuksia. Niin kävikin. 1959. Sää huippuhelteinen ja aiheutti eräille osanottajille päänvaivaa – sekä fyysistä että teknistä. Topi Nenonen voitti ensimmäisen palkinnon, niinikään vetkulaisuutta hipova Ville Kuhmonen Peterbilt Conventional 359 palkittiin toisena ja Olavi Kokkoselle MB 1413 L ojennettiin kolmannen sijan pokaali. Väliaikatilanne, jossa ”melkeinvetkulainen” Topi Nenonen Sisu AH 45 -autoineen oli sijalla kaksi, antoi aihetta odottaa hyvää sijoitusta. N2 ja N3 luokan ajoneuvot Sisu 12 Volvo 10 Scania 5 Ford 3 Fargo 1 Bedford 1 Fordson Thames 1 Commer 1 Mercedes-Benz 1 MAN 1 N1 -luokan ajoneuvot Chevrolet 1 Fargo 1 Ford Transit 1 Volkswagen 1 Land-Rover 1 GMC 1 Volvo 2 IWL-Berlin 1 Voittoisa Vetku-joukkue; Vas. (HL) Museoajoneuvotarkastuksia hyötyajoneuvoille saasti. Veteraanikuorma-autokunnat palkittiin hyötyajoneuvojen sarjassa kolmoisvoitolla. Tekevälle aina sattuu, kömmähdyksiltäkään ei voitu välttyä. Ohessa SA-HK:n museoajoneuvotarkastajien tilastotietoa. Palkintoja jaettiin monessa sarjassa – hyviä suorituksiakin oli runsaasti. Ensi vuonna on tapahtuman juhlavuosi. Muutama keskeytyskin tapahtui. Onnittelut vielä kanssakilpailijoilta! Saimaan kiertäminen oli tosi mukavaa ja kuumaa hommaa. Pauli Wiklund, Marja Saarinen, Pirkko Kokkonen ja Olavi Kokkonen.(TS) Alkuvuoden museoajoneuvotarkastusten helmiin lukeutuu ainakin tämä nokialainen Fargo KEW LF-225 -säiliöauto vm. Lupasivat keksiä jotakin hauskaa – antaas kattoo…
Korjaamolla sorvari teki uuden ”tumpin”, jolla takasillan puolikas saatiin taas ryhdikkääksi. Rikastunut kaasu räjähti pakoputkessa. Kerran oli Martoilla juhlat Mieslahden kansanopistolla. Se piti purkaa siinä paikassa, koska autoa ei voinut hinata. Se alkaa näin: Mestarin varjo ilmestyi auton vierelle ja sanoi ”Teillä on vajaa kuorma”. GAZin voima riitti nipin napin lankutuksen yläpäähän ja lopahti siihen. Kasasin takasillan ja lähdin hakemaan montulta kuorman päälle. Minä luovutin, siitä ajosta piti lähteä pois. Vesa jätti koko savotan taakseen. Kesäaikaan matkaa kertyi enemmän kun jouduttiin kulkemaan ison Naapurivaaran ylitse. Aikansa kun etsi, kyllä ”vikakin” lopulta löytyi. Sen leiskauksen jälkeen pysäytin katsomaan, kuinka oli käynyt. Vaihdelaatikosta kuului outoa kilinää. Immosen Tauno ei antanut periksi, vaan kävi Tampereelta Pekka Mäkiseltä vaihtamassa GAZinsa leveäpeltiseen Letukkaan (Chevrolet 53). sota-GMC:ssä. Tekiväthän ne pojalle kaikenlaista pientä harmia. Takasilta oli katkennut jarrukilven takaa. Toinen käytetty jekku oli katkaista sytytysvirta vähän ennen kohtaamista ja kytkeä se juuri rinnalla ollessa takaisin. Savotalla sattuu. Koneella oli ns. Talvella Tihrun montulta ajettiin metsän läpi jäädytettyä tietä. Koneen kuljettajana toimi Kuokkanen. Osuva nimi miehellä. Kervisen Vanajan hän viittoi monttutiellä pysähtymään ja sivulaidasta kiinni ottaen kiipesi takapyörän päälle nähdäkseen lavalle. Nuotion ääressä kahvija ruokatauoilla juttu luisti. Teksti ja kuvat Jorma Rusanen Lokomon valmistama Teräsmies 5-8 kaivinkone 1950-luvun lopulla 4-tien rakennustyömaalla Äänekosken pohjoispuolella, Mercedes-Benz odottaa kuormaa. Paikallisen Shell-huoltoaseman johtaja Viljo Ryyppö tunsi minut, vakio-asiakkaansa, ja uskalsi kirjoittaa mukaani takauslapun, jolla sitoutui maksamaan, ellen itse velkaani hoitaisi. Illalla, saatuani juuri viimeisetkin Martat vietyä koteihinsa, loppui GAZista veto kesken matkan. Akselit lujilla Se taisi olla jo toinen kerta, kun GAZista loppui veto tyhjänä ajettaessa. Yritin vauhdilla, mutta jäin siltikin vähän kauaksi. Kauha tyhjennettiin pohja avaamalla. Hän piti myös montulla nuotiota, jolla keitteli konemiehelle kahvia. alusmies, jonka tehtävänä oli huolehtia koneen rasvauksesta, tankkaamisesta ja öljynvaihdoista. Kauha ylsi juuri lavan takapään alle, josta Kuokkanen nosti auton peräpään ilmaan ja huuteli: panehan poika puita alle. Mestarin sana oli laki. Koneen luokse sattui olemaan hiukan vastamäkeä. Taisi pojalta räjähtää rengas, virnuilivat. Kervinen veivasi sivuikkunan auki ja huikkasi: sopisi se mestari koppiinkin, ettei tartte lavalle nousta. Kunnes yhtäkkiä toppasi äkillisesti ja saman tien irtosi uudelleen. Takasillan puolikas olalle ja taas tien varteen. Henkilökuljetuksia ajan malliin Rakentelin GAZin lavalle kuljetuskopin rungon, jonka päälle tuli huopamatto. Rangaistus oli _ m3:n vähennys ajotaksasta jokaiselta kuormalta koko tilinvälin ajan. Mestari Räisänen oli erityisen innokas ratsaamaan, ettei ajettu vajailla kuormilla. Montulla kuormasi Teräsmies 5-8, sinkkivaijeri-kaivinkone. Matto oli paperikoneen viirahuopaa, melko painavaa, mutta piti vähän vettäkin. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 18 Poika pääsi hommiin Kun 55 v sitten, kesällä 1956 menin pyrkimään töihin ensimmäiselle tietyömaalleni, sanoi vastaava mestari: ”Ei täällä tarvita opettelijoita!” Onnekseni työnjohtaja tunsi tilanteeni ja sanoi, että pitäähän pojan jossakin opetella, menehän montulle. Sitäpä ei uskallettukaan antaa velaksi nuorelle miehelle, eikähän sellaista summaa tietenkään työhousujeni taskusta olisi löytynyt. Ei tarvinnut enää starttia avuksi, sanoi Tauno. GAZin kaasupoljin on saranoitu alapäästään hytin lattiaan. Kokeilin kuitenkin ykkösja kakkosvaihteilla, auto lähti liikkeelle, eikä kilinäkään enää kuulunut. Aurinko paistoi vasten, tiekin pölisi, enkä huomannut ajoissa rummun painumisesta aiheutunutta kuoppaa. Montun pohja oli karkeata hiekkaa, koneelle peruutettiin riukuja pitkin. Nuotiolle tuli GAZ-mies Vesa Huotari sanoen, minä olen päättänyt ruveta kirjailijaksi. GAZIn takasilta muodostuu kahdesta toisiinsa pultatusta puoliskosta, sama rakenne kuin esim. Varastosta löytyi tarvittava takasillan puolikas hintaan 28 400 mk. Kuskinpuoleiset paripyörät olivat lavan alta puoleksi ulkona ja vetoakseli mutkalla. Kun laittoi sopivan kiven polkimen alle, ei moottori ottanut täysiä kierroksia. Seuraavana päivänä sattui, että vastaava mestari oli penkalla ratsaamassa kuormia. Sunnuntaisin ja muina juhlapyhinä ajelin kirkkokyytejä. Joskus tässä leikissä saattoi pilkka sattua myös omaan nilkkaan, kun äänenvaimennin halkesi. Tiellä oli iso lammikko öljyä ja siinä raudan palasia. Takasilta poikki vetopyörästökopan vierestä! Kippasin kuormani tienluiskaan ja purkuhomma taas käyntiin. Kuva Olavi Sallisen kokoelmista. Montusta kiivettiin jyrkkää nousua, johon oli lankutettu raiteet. Oikein piti nousta ulos katsomaan, mitä tuli. Vesa osui ensimmäiseksi, mestari kurkki lavalle sanoen, että teillä on vajaa kuorma. Kirkolle oli matkaa kolmisenkymmentä kilometriä. Niin läksivät kuormat kulkemaan. Tulivat siinä takasillan pultit tutuiksi. Ei auttanut edes jalalla painettavalla startilla avustaminen. Linjaautolla pääsin Kajaaniin, jossa varaosia möi paikallinen Osuusliike. Kirjoitan kirjan ja sen nimeksi tulee ”Vajaa Kuorma”
Vetosinkkiä selvitellessäni odotin peläten, mitähän kohta saan kuulla. (JR) Gaz 51:n takasilta. Suopätkältä poistettiin muraa, joka kipattiin hieman vitorinteeseen. Irto-osien tultua pois vaihdelaatikosta onnistuin ajamaan auton ykkösja kakkosvaihteita käyttäen korjaamolle asti. Vieressä katseleva vastaava mestari rykästeli, että pane etuveto päälle. Sutkauksia savotoilta Vastaava mestari ja työnjohtaja suunnittelivat rumputyön aloittamista. Meillä on sora-autoja joka lähtöön, sanoi nimismies, mutta mikä se sellainen kolmikaatokippi oikein on. Pusikosta alkoi kuulua Kallen laulua: ”metsässä ei liikahda lehtikään, on kuin luonto kuollut jo ois…” Taitavat olla TVH:n miehet asialla, rykästeli vastaava. Repeämien välttämiseksi koteloa jäähdytettiin hitaasti tuhkatynnyrissä. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 19 Nyrkin mentävä reikä ammotti vaihdelaatikon pohjassa. Tiheä vesakko esti tauolla olevia miehiä näkymästä tielle. Kolmikaatokippiä tarvittiin mm. Sain tehtäväkseni käydä Valtimon nimismiehen luona hakemassa leimat autojen siirtolupiin. Olin tuomassa varasillan puutavarakuormaa, jonka peruutin loivan jokipenkan alle ja kippasin. Ylös yrittäessäni sutivat VolvoStarken pyörät tyhjää. Kolmikaatokippi Minulla oli 1963 -mallinen Volvo 465 Hiab 193 nosturilla ja kolmikaatokipillä. Sotkamosta pyydettiin kolmikaatokipillisiä autoja pinnoituksen reunan, ns. Siihen minä, että kun unohtui se etuvedon paaki tänä aamuna keittiön pöydälle, vein sen yöksi sisälle, kun näytti tulevan pakkanen. Tientukkonakin Talvikeleillä olin menossa aamupimeällä montulle kuormaa hakemaan, kun puiden välistä alkoi vilahdella kuormatun auton valot. Kun mentiin läänin rajan yli Pohjois-Karjalan läänin alueelle, vaadittiin autoilta siirtolupa. Auto luisui kohtauspaikan ohi, etupyörä tökkäsi aurausvalliin ja perä pyörähti rinnalle. Sillekin työmaalle oli sattunut osuvan nimisiä miehiä: Sotkamosta oli Lukkari ja Valtimolta Pappi. Matkaa kertyi kymmenisen kilometriä. Olin kapealla tiellä poikittain kuin korkki pullon suulla, ehjä lumipenkka edessä ja takana. Korjaamolla vaihteisto purettiin ja valurautaisen kotelon palaset hitsattiin paikoilleen hitsipillillä kuumentaen. Armeijaan lähtiessäni äiti antoi 100 mk käteen. Valde pysäytti autonsa, käveli penkkamiehen luo ja tokaisi: Mitä sinä oikein vilkutat, etkö sinä näe, että autohan tulee koko ajan. No sitä on vähän vaikea selittää, mutta voisin näyttää miten se toimii. Penkkamies seisoi lapio pystyssä viittoillen, että anna tulla vaan, ei ketään ole edessä. Kevätaurinko lämmitti muraa, joka renkaissa levitessään teki alueen varsin liukkaaksi. Valtimo – Nurmes tieosuus oli juuri oikaistu ja uusi pinta saatu vedetyksi. Valdehan sieltä tuli. Aloiteltiin pienen sillan tekoa. Kotelon pohjaan jäi pieni hitsihuokonen, josta aina tihkui hiukan öljyä. Mistäs sinä olet tullut, kun ei näy tulojälkiäkään. Palkaksi sain puhtaat vaatteet, eväskassin ja ruokarahan. Miehiä oli raivaamassa veto-ojalinjaa tiestä poispäin. Jos ajoa ei joskus ollut, kotona kyllä tekemistä piisasi. Tilini menivät suoraan perikunnalle, josta maksettiin polttoaineet, vakuutukset, remontit ym. ”jätkän polun” täyttämiseen. Laatikkoa kasatessa uusittiin 3-4 vaihteen siirtopyörä. Ajahan tuohon ikkunan alle ja näytä. Uutta tietä tehtiin suon yli, jolloin kuormia tuovat autot joutuivat peruuttamaan tavallistakin pitemmän matkan. jätkän polun tasoittamisessa. Oli siirrytty 1960-luvulle. Valdella oli nelivetoinen piikkinokka-Mersu, jota hän peruutti kuorman kanssa hitaasti ja painoi aina välillä äänimerkkiä, riikkaria. Tein työtä käskettyä, nimismies löi leimat papereihin ja sanoi: no nyt minä tiedän mikä on kolmikaatokippi. Nurmes – Siilinjärvi -tiellä oli Sotkamon Raivaus Oy:llä pohjanteko-urakka pätkä. Satuin olemaan juuri kohtauspaikan kohdalla ja polkaisin äkkijarrutuksen. Kalevi, Petterimies, tuumi että siinä takapyöräkin pyöri kuin separaattorin kuula
Vuosien työn vaatinut entisöinti on tehty pieteetillä, mikä on ulottunut kaikkialle BP:n väreihin maalattuun säiliöyhdistelmään. 20 Teksti ja kuvat arpe Suomalaisen rekkakansan kesäjuhlia vietettiin totuttuun tapaan Härmässä Pohjanmaalla. Tällä kertaa matkaan oli lähdetty pienoismallija veteraaniauto-osilla lastatulla Scania-Vabis LS76:lla vuodelta 1967. Rune Jonssonin säiliöperävaunulla varustettu Chevrolet COE vuodelta 1941 sai monen vieraan haukkomaan henkeään. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC Hollantilainen Ad Van Dijk on tuttu Härmän kävijä. Hollantilaisharrastaja kertoi jatkavansa Pohjanmaalta Tornion kautta Helsingborgin Pärlrallyt-tapahtumaan. Ruotsalaisväriä tapahtumaan toi muun muassa Björn Nilsson Järfällasta Scania-Vabis LS71.llä, joka aloitti taivalluksen ruotsalaistiestöllä vuonna 1951.. Ilahduttavan monen vetkulaisenkin viikonloppu sujui aurinkoisen taivaan alla entisajan ajokeista tarinoiden. Nyt jo seitsemännen kerran järjestetty Power Truck Show houkutteli Power Parkin alueelle reilut 30 000 kuljetusalasta kiinnostunutta kävijää, joiden tutkailtavana oli laaja valikoima alan palveluita, mutta myös näyttävästi rakennettuja ja taidokkaasti entistettyjä harrasteajoneuvoja
Valtaosa Suomen veteraaniajoneuvoista on yksityisten ihmisten hallussa. FIVA tiukensi omaa kansainvälistä vanhojen ajoneuvojen luokitustaan melko jämerästi, missä keskeistä on nimenomaan alkuperäisyys. Se tekee, niin kuin tietysti oikein onkin, konservoidut ajoneuvot omaksi ryhmäkseen museoajoneuvorekisterin ajoneuvoista. Vanhat ajoneuvot ovat kulttuuriomaisuutta. Museoajoneuvoasetusta on tulkittu tiukasti ja tämä on johtanut raskaaseen entisöintiin, jossa kulumat, haalistumat ja muut luonnollisen käytön jäljet on poistettu. Suomessa ajoneuvojärjestöt alkoivat yhteisessä työryhmässä miettiä keinoja, miten ajoneuvoissa voisi säilyttää aitoa alkuperäisyyttä ja kuitenkin saada ne liikennekelpoisiksi. Seminaari on tarkoitettu yhdistysten valitsemille museoajoneuvotarkastajille. Tämän kesän heinäkuussa se julkisti uudet museoajoneuvojen katsastusohjeet. Näiden asioiden yhdistelmästä kehittyivät ajatukset maailmalla ja Suomessa tarkastella asioita vähän uudesta näkökulmasta. Veteraaniajoneuvoharrastajayhdistysten yhteinen ”Konservoivan entisöinnin” työryhmä järjestää Mobiliassa 15.-16. Aitoa savua, josta ei voi olla lainkaan varma, onko se samaa savua kuin auton varsinaisen työkäyttöajan savut. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 21 Veteraaniajoneuvoharrastajien joukossa on keskustelu lainehtinut siitä, mitä vanhoille ajoneuvoille pitäisi tehdä. Niissä on useita selkeyttäviä tarkistuksia aikaisempaan verrattuna ja uutena asiana konservoitu ajoneuvo. Sitä eivät tietenkään mitkään museaaliset velvoitteet koske, vaan tieliikenteeseen riittävä turvallisuuskunto. lokakuuta kutsuseminaarin, jossa tehdään yhteisvoimin lomake entisöintiselvitystä varten ja opetellaan käyttämään sitä. Museoille tämä on ollut selvää yli sata vuotta; auto on samankaltainen museoesine kuin kaikki muutkin eli sen jatkuvaa tuhoutumista hidastetaan ja se pannaan näyttelyyn tai varastoon seisomaan. Niiden säilyttämistä ja entisöintiä ohjaa museoajoneuvoasetus. Myös sen käyttöja ylläpitotaito katoavat, kun se ei liiku. Entinen AKE, nykyinen Trafi, ymmärsi yskän ja reagoi todella nopeasti. Kaikki muuttuu ja ihmismuisti on hyvä, mutta lyhyt. Museorekisteriin päästäkseen ajoneuvon tulee läpäistä museoajoneuvotarkastus sekä normaali liikennekatsastus. Jos lueskelee vanhojen mobilistien ajatuksia silloin, kun he puuhasivat ”museoajoneuvolakia”, ollaan aika lähellä samoja ihanteita. Autojen entisöinnistä on kehittynyt oma taiteen laji, jolla on hyvin vähän tekemistä alkuperäisyyden tai aitouden säilyttämisen kanssa. Konservoinnilla pyritään ajoneuvon tietoarvon kohottamiseen ja ainakin jonkun sen käyttöön liittyvän aidon tuntomerkin säilyttämiseen. Toisaalta museot ovat havainneet, että hyvistä yrityksistä ja –teorioista huolimatta paikallaan seisova auto rappeutuu käytössä olevaa nopeammin. Ajoneuvosta pitää tuntea sekä tekniikkaa että käyttöhistoria ja sen lisäksi vielä se, mitä sille on tehty; korjaukset, muutokset, maalaukset jne. Koska museoiden mahdollisuudet niiden taltioimiseen ovat rajalliset, on historiallisten arvojen säilymiselle tärkeää, että yksityiset alan harrastajat saataisiin tarkemmin pohtimaan restauroinnin periaatteita ja tavoitteita. Mitä enemmän veteraaniajoneuvoharrastukselle halutaan saada ymmärtämystä ja arvoa yhteiskunnalta, sitä enemmän kannattaisi suunnata voimia ajoneuvojen tietoarvon kohottamiseen. Ajoneuvon säilyttämisessä olennaisen osa on se tieto, mitä ajoneuvo kuljettaa mukanaan. Ajoneuvosta on esitettävä konservointiselvitys. Määräyksen mukaan auton esittäjällä on ”todisteluvelvollisuus” auton aitoudesta ja konservoinnista. Teksti ja kuva Martti Piltz. Konservointi perustuu tutkimiseen ja tietämiseen, ei niinkään mihinkään menetelmään tai toimintaan
Tässä autossa on Leylandin 11,1 litran dieselmoottori.. Sora-autojen joukossa mukava poikkeus oli hiekoituslaitteistolla varustettu keltainen kaunotar Jyry-Sisu. Näitä pitkänokkaisia juhla-Jyryjä valmistettiin 11 ja lyhytnokkaisia M-162 autoja 39. Koulun kentälle noustessa oli vastassa näyttelyn vanhin kuorma-auto: punainen Volvo vuodelta 1930. Tämä auto on Jyry-mallisarjan alkupäästä, minkä voi konepellin sivusta havaita. Auton on äskettäin hankkinut Hannu Kettunen, jonka kotipaikan voikin nähdä reittikyltissä vasemmalla. Liekö se valittu mukaan sen takia, että Sisun toiminta alkoi kuorma-autojen kokoamisella Volvon osista. Kaikilta vuosikymmeniltä Sisu oli tuonut juhliinsa upouuden sinisen neliakselisen telivetoisen Polarautonsa, jossa oli Komen soralava. Historian siipien havinaa oli kuultavissa, kun vastaan tuli musta-punainen teliauto. Näyttelyn järjestäneillä Kuhmon mobilisteilla olikin aurinkoinen avauspäivä. Autossa on paljolti alkuperäisasussa, siinä on suuntaviitat ja takana vain yksi valaisin jarrulle, takavalolle ja rekisterikilvelle. Parkkipaikalta kävelyn jälkeen näyttelyalueella ottivat kävijän ensin vastaan monen alan kauppiaat. Jokaiselle jotakin Etelä-Suomen näyttelyitä ja ajoja katselleelle joukossa oli monta ennen näkemätöntä autoa ruuhka-Suomen ulkopuolelta. Nälkää ei alueella tarvinnut kärsiä, tarjolla oli monenlaista perinneja etnoruokaa. 1955 on Kyllösen harmaan K-25:n ikätoveri. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 22 Teksti ja kuvat Arto Rummukainen Serkkuni tarjosi minulle retkeä Kuhmon rompepäivien aloituspäivänä perjantaina 15.7.2011. Kun näin nettisivuilta, että siellä on kotimaisen Sisun 80-vuotis juhlanäyttely, vastasin heti myöntävästi. Sehän oli vielä kesken kunnostusta paikalle tuotu 50-vuotisjuhlamallinen R-142. Sisun joka vuosikymmeneltä oli ainakin yksi auto. Ainakin Hannu Kettunen ja Sisun 80-vuotisjuhliin saapuu maailman ensimmäinen lyhytnokkainen kuorma-auto, jonka ohjaamo voitiin kipata hydraulisesti moottorin huoltoja ja korjauksia varten. 1930-luvun auto oli kaikille tuttu vihreä KAL-1. Esko Pohjolan Ylöjärveltä asti tuoma Sisu K-33 vm. Peltikuomuisia pitkänokkia oli ensirivissä vielä kolme lisää. Ensimmäinen nokaton auto oli 1980-luvun KB-117 BP joka oli tullut aina Juankoskelta asti. Seuraavaksi oli kadun toisella puolella pitkä rivi mustarekisterisiä henkilöautoja ja toisella uljas traktoririvi. Seuraavassa rivissä pitkänokkien kuomumateriaali vaihtui sitten jo pellistä lujitemuoviksi. Kyseessä on siis Sisu KB117 BP vuodelta 1964. Nelikymmenlukua edusti sen ajan muotivärinen eli harmaa S-15, joka oli kiiltäviksi entistettyjen autojen joukossa mukavana poikkeuksena vain käyttökuntoon saatettu
Taimmaisena näkyvän tämän vuoden sinisen Sisu Polarin kyljessä oleva 80-vuotisjuhlamerkki on ajan hengen mukaan muovinen linssitarra. 1955). Siniharmaa Sisu K25-SH edustaa jo 1950-lukua (vm. Alkuperäinen omistaja muutti puuauton kolmikaatokippiautoksi, jossa varustuksessa se nyt on. Aivan samaan aikaan autot eivät käynnistyneet, eikä melu lopuksikaan ollut aivan päätä huimaavaa. Kuormana on iloisen keltainen Oliver OC-3 telatraktori.. Antero Kyllönen olivat tuoneet paikalle useita Sisujaan. Vasemmalla on Arto Nissisen omistama Sisun 50-vuotisjuhlamalli R142 BEV (tietysti vuosimallia 1981) tyypillisessä musta-punaisessa värityksessään. Alun perin Kajaanin lentokentällä olleeseen autoon vaihdettiin 1967 kuusisylinterinen 95 hevosvoiman diesel-moottori ja asennettiin vaihtolavalaitteet. Tunnelman kohotukseksi järjestettiin yleisön pyynnöstä iltapäivällä yhteiskäynnistys. Rompepäivien juontaja mainosti Sisuja olevan jokaiselta valmistusvuosikymmeneltä. Olimme serkun kanssa jo pois lähdössä, kun urheilukentän mäkeä kiipesi oranssi puoliperävaunun veturi pitkänokkainen paloauto perässään. Auto odottaa vielä punaisen vaihtamista oikean sävyiseksi. Se oli Rompepäivien vanhin kuorma-auto ja ilmiasultaan hyvin lähellä Sisun ensimmäisiä vuonna 1932 Volvon osista kokoamia autoja. Ovessa on hieno metallinen valettu 50-vuotismerkki. Juhlaautojen välissä on 1970-luvulta kaksiakseliset keltainen hiekanlevittimellä varustettu Jyry ja kolme punaista lava-Kontiota. Olihan siellä Sisujen takana muutama Volvo, Scania ja neuvostoliittolaisia vihreitä ilmestyksiä, puoliperävaunullista toista kotimaista Vanajaa unohtamatta. Nuori osanottaja isineen ilmeisesti vertailee Sisun 50 ja 80-vuotisjuhlamalleja. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 23 Näyttelyyn kuorma-autotasanteelle tulijoita tervehti Pertti Lähivaara kauniisti kunnostettu punainen Volvo vuodelta 1930. Tämän omistaja kuhmolainen Antero Kyllönen oli kiitettävästi tuonut näytille useita Sisujaan
Juhlaa kerrakseen Muita tänä vuonna pyöreitä vuosia täyttäviä autokuuluisuuksia ovat Jaguarin E-tyypin urheiluauto (50 vuotta) ja Mercedeksen Unimog-maastoauto (60 vuotta), joita en ainakaan perjantaina Kuhmossa huomannut. Lisää maansiirtoalan herkkuja on luvassa Loska-ajon lähtöhuminoissa Mobiliassa 1.10.2011. Omistaja on Veikko Mäenhovi Tammelan Mustialasta. Osastolla järjestettiin työnäytöksiä, joiden avulla esiteltiin entisaikojen maanrakennuskonetekniikkaan liittyviä työtapoja. Suomen Maanrakennuskonehistoriallinen Seura, Tiekonehistoriallinen Seura ja Veteraanikuorma-autoseura esittelivät maansiirron historiaa Hyvinkään lentokentällä 8. Mikkelinpäivä on entuudestaan Tiekonehistoriallisen Seuran perinteinen esittäytymispäivä ja tänä vuonna olemme yhdistäneet voimamme tietyönäytösten järjestämiseksi. Mielenkiintoinen "uutuus" oli juuri Maxpo-näyttelyyn valmistunut entisöinti, 960 -litraisella laahakauhalla varustettu Lokomo Teräsmies22E /1964. Nimensä se on saanut erikoisen loikkivan kävelymekanisminsa ansiosta. 1951 valmistunut Lokomo Teräsmies 3. MAANSIIRTOHISTORIAA Teksti ja kuvat Veikko Hoppula Brøyt X2 Teräsmies-3. Historiansa suurimman Maxpo-näyttelyn Veteraanikone-osastolla oli esillä edustava joukko hienosti entisöityjä sekä ”suoraan ajosta” otettuja koneita ja maansiirtoajossa käytettyjä veteraanikuorma-autoja. Kukahan järjestää Sisun 90-vuotisjuhlat, kuuluisiko siihen jo juhlaseminaarikin, vai jääkö se satavuotisjuhliin. Esiteltävistä työkoneista vanhin oli ”Hyppy-Heikki”, eli virallisemmin v. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 24 Hannu Kettusen moninaiseen näyttelyn Sisuautokaartiin kuuluu myös rahtimallin Sisu M162, jota myös niittikopiksi kutsutaan. 50-vuotisjuhlamallin nokattomat autot olivat samanlaisella hyttityypillä varustettuja. Saksalaisen ajanlaskun mukaan koko autokin on keksitty 125 vuotta sitten, joten sitäkin merkkipäivää Kuhmon mobilistien voitiin katsoa näyttelyllään juhlistavan. – 10.9.2011. Näytöksissä oli mukana muun muassa alalla legendaarisen maineen saavuttanut Brøyt X2 -kaivinkone 60-luvulta, jonka liikuttelu konetta puomin ja kauhan avulla pyöräyttelemällä on nykykuljettajalle varsin erikoista. Nettikuvien perusteella Sisuja oli lauantaina tullut vielä monta lisää, mutta mukavasti oli perjantainakin nähtävää. Oletettavasti vanhin jäljellä oleva Suomessa tehty kone on vielä siinä kunnossa, kuin se oli löydettäessä Tammelan Torronsuon laidalta 2010. Paino 22 tonnia, moottori Scanian D8. Vielä se joskus käveleekin, lupaili omistaja, Teijo Skyttä
(VH). (kuva Juhani Heino) Magneettimäki nyt K angasalalaisen Mesi-Auto Oy:n 6.8. Haltialla P älkäneläinen Haltian kylä vireine kylätoimikuntineen ja Tapsan Metsätyömuseo tulivat vetkulaisille tutuiksi Loska-Ajossa 2010. Meidän vetkulaisten kannalta varsin tarpeellisen ja antoisan tapahtuman järjestäminen tulevaisuudessa on kuuleman mukaan vaakalaudalla, koska pieneltä yritykseltä järjestäminen vaatii liian paljon resursseja. Kutsu Haltian Wanhat Moottorivehkeet -konserttiin saikin 16.7. Matka muistojen Petsamoon toteutettiin jälleen kuorma-autoilla, joita oli ollut liikennöimässä myös 1940-41. Tuolloin tuliaisina luovutetun maatalousmoottori ”Porilaisen” säveliä luvattiin käydä joukolla kuuntelemassa, kunhan musiikkia alkaa syntyä. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 25 S eitsemän vuosikymmentä sitten suoritettu mahtava kuljetusurakka, maamme elinkeinoelämää vaikeina aikoina hengissä pitänyt Jäämerentie liikenne, elää yhä monien mielessä kunnioitettavana, lähes uskomattomana saavutuksena. Kaunispään tunturin pohjoisrinteellä, Magneettimäen muistomerkillä otettiin ja valokuvattiin. Matkakertomus on luvassa lehtemme seuraavaan numeroon. Seuramme aloitteesta vuonna 1993 nimesi Tielaitos Jäämerentien legendaarisimman osuuden, Magneettimäen, museotieksi. Veteraanikuorma-autoseura pystytti yhteistyössä Suomen Kuorma-autoliiton, Svenska Åkeriförbundet rf:n ja suomalaisen liike-elämän toimijoiden kanssa Magneettimäen rinteeseen muistomerkin liikenteen veteraanien kunniaksi. Talosta löytyy omastakin takaa melko runsas museoautokalusto, lisäksi paikalle saapunut sekä myyjiä, että ostajia vanhoilla kuorma-autoilla parisenkymmentä. Vuonna 1990 ajettiin Jäämeren keikka autoilla, joita oli käytetty ”siinä oikeassa” Petsamon liikenteessäkin. liikkeelle aimo annoksen museokuorma-autoja, kuvan ulkopuolelle olivat joukosta pysäköityinä vielä ”TVHBedfort” sekä International Loadstar paloauto. Kesällä 1995 matkaan jaksaneet saivat lopulta nähdä ikimuistoisen Liinahamarin sataman, joka toimi välirauhanaikaisenkin tavaraliikenteen päätepisteenä. Kesällä 2011 joukko kuorma-autoperinteen harrastajia halusi käydä tutustumassa noihin historiallisiin seutuihin ja kuljetusreitteihin, tällä kertaa bussikyydillä. Lapin suuri soratiesavotta on suomalaisen kuorma-autoliikenteen arvokkainta historiaa, jonka tallentamiseen Veteraanikuorma-autoseura on paneutunut lähes koko olemassaolonsa ajan. Toivottavasti jatkomahdollisuuksia syntyy, kuorma-autovaraosia kun ei juurikaan muilta rompetoreilta löydy. Neuvostoliiton asettamista rajoituksista johtuen ajo piti loppuosaltaan suunnata Norjan puolella sijaitsevaan vuononrantaan. Matkan aikana syvennyttiin useammankin asiantuntijan avustuksella Jäämerentien liikenteen värikkääseen historiaan. jo kolmatta kertaa järjestämät raskaan kaluston rompemarkkinat olivat jälleen – erinomaisen tavaratarjonnan lisäksi myös upea veteraaniautonäyttely
vaatimuksista voidaan kuitenkin vähäisissä määrin poiketa, kun kyseessä on huomattavan vanha konservoitu ajoneuvo. Museoajoneuvon korin, sisustusmateriaalien ja moottoritilan on oltava lähtökohtaisesti ehjiä (vähäiset korjausjäljet sallittuja) ja puhtaita. Tähän kysymykseen on Mobilian johdolla jo vuosia toiminut työryhmä paneutunut tarkoin. valvoo katsastustoimintaa sekä ajoneuvojen ja niiden varusteiden kauppaa. Lähtökohtana alkuperäisyydelle on pidettävä sitä, millainen ajoneuvoyksilö on ollut sen valmistuttua ja mihin tarkoitukseen se on tehdasvalmisteisesti rakennettu. konservoinnin hyväksyminen asianmukaisen entisöinnin muotona. Konservoimalla entistetyn ajoneuvon kunto ei yleensä vastaa uuden ajoneuvon kuntoa ja ”ajan patina” on sopivissa määrin säilytetty. Trafin näkemyksen mukaan pelkästään tietyn ajoneuvotyypin asiantuntemus ei suoraan oikeuta tarkastajaa toimimaan toista tyyppiä olevan ajoneuvon museoajoneuvotarkastajana, jos välttämätön ajoneuvotyyppikohtainen asiantuntemus puuttuu. päivinä Mobiliassa järjestettävässä ”Kädet taskuun” -seminaarissa. valmistenumero sekä mahdollinen rekisteritunnus) sekä lausunnon antajasta (järjestö ja henkilöt). ” Museoajoneuvossa ei saa olla ulkoisesti tarkasteltuna näkyvillä syöpyneitä osia, näkyvää tai etenevää ruostetta, lommoja eikä maalipinnan selkeitä puutteita tai halkeamia” (ote katsastusmääräyksestä). Konservointiselvityksessä tulee olla kirjattuna, millä menetelmillä ja missä laajuudessa konservointityö on tehty. Museoajoneuvon kunto ja rakenne Museoajoneuvolta vaaditaan joko alkuperäistä vastaavaa kuntoa tai sitä, että ajoneuvo on entistetty asianmukaisesti. Dokumenttina vaadittavan konservointiselvityksen (koostuu konservointisuunnitelmasta ja konservointikertomuksesta) rakennetta ja sisältöä jalostetaan seuraavan kerran lokakuun 15-16. Jos poikkeuksellisen vanhaan tai harvinaiseen ajoneuvoon ei jotain tiettyä siihen kuuluvaa osaa ole saatavilla, eikä sitä pystytä valmistamaan, voidaan osa korvata tarvittaessa vastaavanlaisella aikakauden mukaisella osalla. Kuorma-auton alustalle rakennetut paloautot vähäisine myöhempine muutoksineen katsotaan lähtökohtaisesti sallituiksi (esimerkiksi alkuperäiset siniset hälytysvalot korvataan sinisillä kuvuilla, jos auto ei ole enää rekisterissä eikä käytössä hälytysajoneuvona). Maalauksen värisävyn tulee olla ajoneuvon aikakauden mukainen. Trafin Määräys on kokonaisuudessaan luettavissa viraston internet-sivuilta, tähän olemme poimineet sen sisällöstä muutamia merkittävämpiä, meitä koskevia kohtia. Tämäkin rekisterikilpi vaatinee siis toimenpiteitä, samoin kuin sen takana näkyvä korin pintakin. Mainituilla määritelmillä tarkoitetaan sitä, että museoajoneuvon tulee olla rakenteeltaan ja ulkoasultaan mahdollisimman tarkasti säilytetty sellaisena tai entistetty sellaiseksi kuin se oli ajoneuvon valmistuttua. Museoajo neuvossa ei saa olla ulkoisesti tarkasteltuna näkyvillä syöpyneitä osia, näkyvää tai etenevää ruostetta, lommoja eikä maalipinnan selkeitä puutteita tai halkeamia. Määräys sisältää runsaasti kaikkia rekisteröitäviä museoajoneuvoja – myös hyötyajoneuvoja koskevia uudistuksia, jotka alan harrastajien on hyvä tuntea. Esimerkiksi kuorma-auton päälirakennetta (kuormakori) koskeva muutos voidaan hyväksyä, jos muutostyö on toteutettu aikakauden mukaista tyyliä ja rakennetta vastaavaksi. Miten määräykset täyttävä ajoneuvon konservointi tulee suorittaa, onkin aivan oma ”tieteenalansa”. Henkilön tulee olla nimetty asianomaisen museoajoneuvoyhdistyksen museoajoneuvotarkastajaksi. Ajoneuvon asianmukaisena entistämisenä voidaan pitää myös ajoneuvon konservointia, jossa alkuperäisyyden säilyttämisen lisäksi pyritään säilyttämään myös yksittäisen ajoneuvon historia. Täysin uutta on mm. Tällaisen ajoneuvon museoajoneuvotarkastuksessa tulee esittää konservointiselvitys museoajoneuvolausunnon allekirjoittavalle museoajoneuvotarkastajalle. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 26 Veikko Hoppula Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi vastaa liikennejärjestelmän sääntelyja valvontatehtävistä, kehittää liikennejärjestelmän turvallisuutta ja edistää liikenteen ympäristöystävällisyyttä. Em. Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi) voi tarvittaessa yksittäistapauksissa ottaa kantaa rakenteellisesti muutetun ajoneuvon hyväksymisestä museoajoneuvoksi Museoajoneuvoksi hyväksyttävän ajoneuvon varusteilta vaaditaan, että ne ovat kulloisenkin ajoneuvon valmistumisaikakauden mukaisia. Museoajoneuvon katsastaminen Trafin määräys nro TRAFI/8926/03.04. Museoajoneuvotarkastuksen suorittavan ja museoajoneuvolausunnon laativan museoajoneuvotarkastajan tulee olla ammattitaitoinen ja pätevä henkilö arvioimaan kyseisen museoajoneuvomallin museoajoneuvokelpoisuutta. 03/2011 Museoajoneuvon hyväksyminen katsastuksessa astui voimaan 8.7.2011. Edellä mainittu kohta koskee myös ajoneuvoon tarjolla olleita lisävarusteita. Uutta museoajoneuvojen katsastusmääräyksiin. Tarkastajalla tulee olla riittävät ja pätevät tiedot siitä, millainen ajoneuvo on ollut sen valmistuttua ja miten ajoneuvoa tulee tarvittaessa entistää, jotta se voidaan hyväksyä Ajoneuvolain 24 § mukaiseksi museoajoneuvoksi. Virasto mm. Vähäiset rakennemuutokset ovat sallittuja, jos rakennemuutoksella on pyritty säilyttämään ajoneuvo alkuperäistä vastaavassa kunnossa. Museoajoneuvolausunto Valtakunnallisen rekisteröidyn museoajoneuvojärjestön yksilöidysti numeroidusta lausunnosta tulee käydä ilmi perustiedot ajoneuvosta (mm
Kannattaa kysyä. 1920 ovaalin muotoisessa kentässä). TYYLIKÄS NAHKAVYÖ ARVOKKAALLA VETKU-SOLJELLA on hieno isänpäivälahja. Vaihdelaatikko rikki. V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC 27 MYYDÄÄN Paloauto Ford F 600 / 1953 Hienokuntoinen Tiedustelut/tarjoukset: Risto Ylä-Kapee, Terälahti p. Myös vanhalla logolla varustettuja tuotteita saattaa olla vielä jonkin verran varastossa, viimeisistä on tullut keräilytuotteita. Perävalot alkup. 050 5608707/Pentti Vanhan kuorma-autokaluston varaosia. Renkaat 2kpl Michelin 7.50R-17, Tupe PR12 ,kulutuspintaa 10 mm, lähes uudet! 2kpl Good Year kulutusp. Tiedustelut p. Tiedustelut Tuusulan Automuseo Kirsti tai Raimo Stenvall p. Suurin osa tarkemmin tunnistamatta, kuvat puhukoot puolestaan. Ja remmissä riittää mitta! VAUNUMERKKI Vetkun vaunumerkki, pronssiseoksesta valettu tyylikäs ovaalin muotoinen laatta, jossa Republicin sivukuva kuuluu jokaisen veteraanikuorma-auton jäähdyttimen säleikköön. 0400 977 454 (klo 21.00 jälkeen) Parasta päällepantavaa syksyn keleihin LÄMPIMÄT COLLEGEPUSEROT VETKUN LOGOLLA! Nyt saatavissa laadukkaita, lämpimiä collegepuseroita, joihin on painettu Veteraanikuorma-autoseuran logo (seuran oma Republic 20 vm. Kippi omalla pumpulla. 0400 450 585 (Raimo), raimo.stenvall@r-stenvall.fi tai 0400 453 255 (Kirsti). 10mm / 5mm. Osat Perniössä. Sijaitsee Nurmossa. VETKUN KEIKKAVIDEOT DVD:llä ovat mieluisia muistoja nostalgisilta keikoilta. Oheisissa kuvissa vain muutamia esimerkkejä isommasta erästä (lisää kuvia Vetkun nettisivujen Kauppapaikalla). 050 547 4410 tai (03) 378 140 Volvo ka:n (vm?) takaosasta tehdyt traktorin peräkärryt osina tai koknaan. Tied/tarjoukset kai.ekbom@dnainternet.net tai p
V E TE RA AN IKUOR MA-AUTOS EUR A R Y SUOMI FINLAND REPUBLIC