SISÄLTÖ 4/2009 Info-sivu ........................................................ 18-19 Etsintäkuulutus ................................... 8-9 Loska-ajot 2009 ............................................. 0400 769 637 lasse.hietsalo@pp.inet.fi Tuure Hulmi Säkylä p.0500 590 095 hulmi@netti.fi Yrjö S. ........................... 0400 838 355 arto.rantala@tuubi.net VetKu 4 / 2009 ISSN: 1795-4452 Julkaisija: Veteraanikuorma-autojen seura ry, Päätoimittaja: Veikko Hoppula Kangasala p. 0400 626 770 yrjo.kaasalainen@luukku.com Jouni Kallio Kurikka p. Kaasalainen Harjavalta p. KANNEN KUVA: Saapuminen v. Kuva: Jari Ala-Ilomäki ARTIKKELEIDEN KUVAT: Ilman mainintaa: Vetkun arkisto, Jari Ala-Ilomäki (JAI), Mobilia (M), Ari Perttilä (arpe), Antti Prusi (AP), Vehoniemen Automuseo / Olavi Sallisen kokoelmat (VA/OS), Veikko Hoppula (VH). 040 500 3212 jouni.kallio@netikka.fi Jari Kosenius Riihimäki p. ARTIKKELIT Lehden toimituksellista sisältöä tuotetaan talkoohengessä. 19 Mitä kuuluu Vetkun SH-4:lle . 040 592 7295 jari.kosenius@kolumbus.fi Raimo Mesiranta Kangasala p. 0400 449 009, markku.tapio.koskinen@kolumbus.fi Sihteeri: Sariina Mesiranta, Kangasala p. 040 590 4830 sihteeri@vetku.fi Jäsenet: Carl-Johan Blomqvist Turku p. 2 VETERAANIKUORMA-AUTOJEN SEURA RY PL 48, 36201 KANGASALA Y-tunnus: 1549 562-4 Pankki: 451 075-225 537 www.vetku.fi sähköpostit: sihteeri@vetku.fi Yhteystiedot 2010: Hallitus Puheenjohtaja: Markku Tapio Koskinen Pornainen p. 4-7 Petsamon tie ..................................................... 20 Tapahtumakalenteri ja tulevaisuuden visioita 21 Kirjauutuuksia ............................................. Tekstisivujen Osta-Myy-Vaihda -palstalla Seuran jäsenistön ilmoitukset julkaistaan veloituksetta, muiden halukkaiden ilmoitushinnat sopimuksen mukaan. 3 Ukko-Reo -se rakkain tallenne ................ Lehti julkaisee ainoastaan tavara-autoperinteeseen ja sen tallennukseen liittyviä ilmoituksia. 040 411 6483, veikko.hoppula@vetku.fi Painos n. 0400 278 963 hannuilmari48@jippii.fi Vastaava museoajoneuvotarkastaja Arto Rantala Tampere p. 0400 631 644 info@mesiauto.fi Sture Palmgren Pernaja p. 2 Päätoimittajalta ja puheenjohtajalta................ 23. 14-16 Purkamo ystävä vai vihollinen .................... 0400 576 212 aulis.hartikainen@pp.inet.fi Lasse Hietsalo Elimäki p. Julkaisua tuotetaan vähintään neljä numeroa vuodessa. 1963 Sisu K-141 lipuu milteipä majesteetillisesti syksyisen koivukujan läpi. 0400 539 369 carl-johan.blomqvist@powder-trans.fi Aulis Hartikainen p. 050 4520 180 mikko.rautalin@kolumbus.fi Wanhat Sisut ja Vanajat -kerhon yhdysmies Hannu Kettunen Juankoski p. 2009 Loska-Ajojen päätepisteeseen Helsingin yliopiston metsäasemalle Hyytiälään: Juha Juvelan vm. Toimitus ottaa mielellään vastaan vinkkejä sisällön kehittämiseksi sekä tekstija kuva-aineistoa julkaistavaksi. Jakelu toteutetaan postitse Seuran jäsenistölle ja kannattajajäsenille sekä myös yhteistyökumppaneille ja alaan liittyville viranomaistahoille. ILMOITUKSET Takakannen ilmoitustila on varattu Seuran yhteistyökumppaneiden lunastettavaksi erillisen sopimuksen mukaan. 800 kpl Painopaikka: Aaltospaino, Tampere VetKu on Veteraanikuorma-autojen seura ry:n jäsenjulkaisu, jonka tarkoituksena on toimia jäsenistön keskinäisenä yhdyssiteenä ja informaatiokanavana sekä toteuttaa Seuran ulkoista viestintää web-sivuston ( www.vetku.fi ) ohella. 10-13 Remonttikeikka Ruotsiin .......................... 22 Kauppapaikka .................................................. 0500 315 271 Mikko Rautalin Nokia p. 17 Syyskokous ..............................
Parannuksia on mielestäni saatu aikaan, mm. Esineiden lisäksi myös tietoa. Aika on niitä harvalukuisia asioita, joita rahallakaan ei saa. Kun kuljettajan jatsarisaappaan kanta on hangannut AA-Fordin lautalattian oksanpaikkoja lukuun ottamatta puhki 18,5 v:n ajorupeaman kuluessa, on kyseessä oleellinen näyttö ajoneuvon käyttöhistoriasta. Ensimmäiset kaksi noista viidestä kuluivat Veteraanikuorma-autojen seura ry:n hallituksen jäsenenä sekä SA-HK ry:n hallituksen jäsenenä ja sihteerinä. keikkarutiineja on virtaviivaistettu ja sitä myöten sihteerin työtaakkaa on onnistuttu keventämään. Jälkimmäiset kolme ovat vierähtäneet, jos mahdollista, vieläkin sukkelammin Veteraanikuorma-autojen seura ry:n puheenjohtajana. Haluaisinkin kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita miellyttävästä, Veteraanikuorma-autojen seura ry:n hyväksi käytetystä ajasta. Kuluneet viisi vuotta ovat menneet sutjakasti yhteistä asiaamme edistäessä. Kun kiihkeimmät kehittämisajatukset on nyt viety käytäntöön ja työelämässäkin on luvassa kiireitä, tuumailin ajan olevan kypsä välillä toisenkin henkilön toteuttaa ajatuksiaan puheenjohtajana. Esineen saattaminen entisöintitoimenpitein ajokuntoon. Mobilian vetämänä ja suomalaisten ajoneuvoharrastejärjestöjen myötävaikutuksella toivottavasti syntyvä Perinneajoneuvorekisteri poistanee tämän ongelman. Puheena olevan ajan kuluessa Veteraanikuorma-autojen seura ry:n toimintoja on monilta osin kehitetty. vaihtoehto 2: Konservointi ja restaurointi säilyttävät historialliset kerrostumat, esineen ainutlaatuisuuden ja vahvistavat esineen luettavuutta. Wexi (AP). Perinneajoneuvon arvokkaan statuksen voi saada historiallisesti arvokas tallenne, jota on todistettavasti myös käytetty joskus ja johon käytöstä on jäänyt arvokkaita todisteita. Ne itselle tutut valokuvat kenkälaatikossa kertovat vuosien kuluttua vieraammillekin omaa tarinaansa, mikäli niiden taakse on kirjoitettu kuvan ottamisvuosi ja -paikka, auton merkki ja malli, kuvassa esiintyvien henkilöiden nimet, sekä myös kuvan ottaja, jos se on tiedossa. Ja sen tuossa puuhassa sai menemään niinkin hyvin, että joskus sen riittäminen muuhun tuntui olevan kortilla, kun Mobilia-säätiön hallituspestikin on vielä kesken. Ja mikä parasta, uudet jäsenet ilmoittivat aikaa hallitustyöskentelyyn kalenterista löytyvän. Olkoon työnne Veteraanikuorma-autojen seura ry:n parhaaksi! Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä: toivotan Teille kaikille Menestyksekästä Uutta Vuotta! Jari Ala-Ilomäki Päätoimittajalta Puheenjohtajalta Entisöinti pilaa kulttuuriarvoja -Konservointi voisi säilyttää Suomalaisessa ajoneuvoperinnekulttuurissa – jos sellaista yleensä voidaan sanoa olevankaan – on vakava arvostusongelma; Vanhan kulttuuriesineen säilyttäminen konservoimalla on vain romun pitämistä nurkissaan, mikäli omistaja on yksityishenkilö. vaihtoehto 1: Entisöinti tähtää alkuperäisfunktion kaltaiseen käyttöön. Näiltä osin alkaa siis uusi aika, mutta Veteraanikuormaautojen seura ry:n jäsenillä ei luonnollisestikaan ole syytä huoleen. Aikaa pitää työhön ollakin, pelkkä hallituksessa oleminen tai kokouksissa käyminen ei vie asioita eteenpäin parhaalla mahdollisella tavalla. Hallitukseen jäljelle jäävän vankan kokemuksen lisäksi sinne saatiin tuoreita voimia, vanhempaa ja nuorempaa automiestä. FM Hanna Tuokilan, Tampereen Museoiden pääkonservaattorin, ansiokas esitelmä aiheesta Mobilian perinneajoneuvotyöryhmälle 9.9.2009 valotti kuulijoiden käsityksiä, mitä tarkoitetaan konservoinnilla. 3 Aika. Uudistuksia odotellessamme keskittykäämme edelleenkin tallentamaan hyötyajoneuvojen historiaa kaikissa niissä muodoissa, mitä siitä vielä on jäljellä. Lisäksi haluaisin onnitella uudeksi puheenjohtajaksi valittua Markkua Koskista ja toivottaa hänen johtamalleen hallitukselle hyvää yhteistyöhenkeä ja runsaasti tuoreita ajatuksia. Alkuperäisen lattian korvaaminen uusilla laudoilla ma-tarkastuskriteerien mukaisesti olisi historiallisten arvojen hukkaamista. Ajoneuvoista puhuttaessa museoajoneuvolainsäädäntö mahdollistaa MA-statuksen myöntämisen ainoastaan hyvässä alkuperäisessä kunnossa säilyneelle tai sitä vastaavaan kuntoon entistetylle esineelle. Myös keikkojen alueellinen tasapuolisuus on entistä paremmin varmistettu. Kun sama esine siirretään arvovaltaisen museon kokoelmiin, konservoinnista tuleekin yllättäen suositeltavin keino saada esineessä säilymään kaikki sen historiasta kertovat ajanhampaan puraisut ja käytön jäljet. Luokitellaanko tulevaisuudessa suvisena viikonloppuna allamme oleva ajopeli sitten käyttö-, harraste-, museotai perinneajoneuvoksi, se selvinnee aikanaan. Eikä sen puoleen, kokouksiin osallistuminen viekin vain pienen osan luottamustehtäväänsä tunnollisesti hoitavan hallituksen jäsenen ajasta. On kiitosten aika. Näin ollen vuoden 2009 Loska-Ajot sekä nettisivuston uudistuksen läpivienti ovat näillä näkymin viimeiset palvelukseni Teille Veteraanikuorma-autojen seura ry:n hallituksen jäsenenä. Ja mikäpä ettei; mieluisan harrastuksen ja ystävien parissa. Tietojen puutuessa kuvien arvo aikanaan katoaa
Yritin sitä ostella parikin kertaa, mutta se oli noussut arvoon arvaamattomaan, eikä kauppoja syntynyt. Se rakkain tallenne. Adam) Halinen oli ennen sotia autoillut Kivennavalla, kuten isänikin. Aikaa kului ja aikanaan (1970 –luvun alussa) Atikin otti taas yhteyttä, kertoen aikovansa lopettaa autoilun ja ryhtyvänsä ns. vaihde oli ylivaihde. Olimme isäni kanssa jo aiemmin puhuneet, että juuri ukko-REO olisi sellainen auto, joka pitäisi entisöidä. Sitä ei enää korjattu, vaan käytettiin muiden REOjen varaosiksi se, mitä käyttökelpoista siitä jäi. Hankala hankinta Kerran olimme isäni kanssa tulossa Savonlinnasta kohti Kangasalaa. Noin kerran vuodessa kävin katsomassa, miten UKKO-REO Olavi Sallinen muistelee, osa IV Teksti: Olavi Sallinen Toimitus: Veikko Hoppula Kuvat: VA/OS R.E.O. Takaakselistoa sai perinteisen lisäksi sekä 2-välitteisellä vetopyörästöllä standardimallina, että erittäin raskaisiin ajoihin tupla-vetopyörästöllä varustettuna HDmallina. jumbo-vaihde (5. Etsiskelimme tämän jälkeenkin REOa vähän sieltä ja täältä, mutta kokonaista autoa ei vaan ollut löytyäkseen. Tavoitinkin auton uuden, vanhoista kuormaautoista kiinnostuneen omistajan, joka kertoi aikovansa entisöidä sen. vaihde oli ns. eläkemieheksi. On todettava, että tehdas pystyi valmistamaan auton melkeinpä mihin tahansa käyttötarkoitukseen. Viipurissa he olivat kumpikin tilanneet itselleen samana päivänä samanlaiset ukko-REOt Arwidsonin Haaraliike A. Kovasti vaan ihmetytti sen ohjaamo – näytti aivan Bedfordin hytiltä. Yks kaks auto kuitenkin katosi. jarrutehostin ja 12 V sähköjärjestelmä, sekä paljon muitakin lisävarusteita. saatavana 4+1 ja 5+1vaihteistotyyppejä, viimemainitussa vielä kahta eri versiota, joista toisessa 1. Hauskaa riitti aina siihen asti, kunnes lopulta päästiin itse aiheeseen. Auton edessä Toivo Rautiainen ja Väinö Kakko. Vaihteistoja ja akselistoja oli niinikään saatavissa useita erilaisia, valinnan mukaan. Atilta päätimme käydä kyselemässä, jospa hän vaikka möisi autonsa. No, tavatessaan vanhat herrat muistelivat Viipurin ja Kivennavan aikojaan tuntikaupalla. Nyt auto seisoi nastolalaisessa vajassa katon alla, ja hyvä niin. -merkkisiä. Moottoria oli tarjolla 5 eri kokoluokkaa, suurin näistä suora 8-sylinterinen. R.E.O.n jäännökset kotiin rahdattuina Saarijärven savottatyömailla 1949 sattuneen kolarin jälkeen. 4 1930 -luvulla isäni, Toivo Johannes Sallisen, autokanta oli lähes poikkeuksetta R.E.O. oli suora) ja toisessa taas 5. Vuoden 1935 ukko-REOon oli mm. Vuomalta. SpeedWagon 2J5/1935 propsikuormineen Raivolan asemalla 1936. Sain selville, että eräs urakoitsija oli ostanut Mäkiseltä useita kuorma-autoja ja myös REO oli mennyt mukana. Ostajaksi ilmaantui sitten joku paikkakuntalainen, joka osti Atin auton lupineen ja vaihtoi sen välittömästi Tampereella Pekka Mäkisellä suurempaan. Auto kiinnosti edelleen kovin, ongelmana oli kuitenkin meille täysin tarpeeton Lappeenrantaan myönnetty liikennelupa. Autot olivat malliston järeimmästä päästä, mistä johtuen ne olivat saaneet kansankielessä nimityksen ukko-REO. Oli se kuitenkin Halisen REO, hieman vain ajan saatossa muuntuneena. Isäni REO tuhoutui v. Lappeenrannassa isä ehdotti, että käväistäänpä tervehtimässä Halisen Atia, hän asuu tuolla lentokentän laidassa Leirikatu kuudessa. Tilauksesta oli saatavissa mm. Kohta osuikin silmiin erään omakotitalon edessä punainen ukko-REO. Ukko-mallin hyvä ulkoinen tunnusmerkki on konepeltiä reilusti korkeampi jäähdyttimen kehys. Ati (oik. Itsekin ihastuin jo pikkupoikana juuri tällaiseen ukko-REOon ja ensimmäiset ajokokemuksenikin (tietenkin ilman ajokorttia) olen hankkinut juuri ukkoREOlla. Kytkimen voi valita joko 1tai 2-levyisen. Mäkisen autotalon räystäsvuodossa REO seisoi jonkun vuoden. 1949 Saarijärvellä pahassa kolarissa. Tiesin suurin piirtein, missä Lappeenrannan lentokenttä sijaitsi, joten ajelin siihen suuntaan. Ati sanoi heti, ettei käy! ”Miehä meen huomen aamul KTK:hon ajoon, miul on monta keikkaa.” Se niistä ostohaaveista. REOja valmistettiin hyvin laajaa mallisarjaa käsittäen useita kokoluokkia – myös keveitä malleja. Taempana vanhempi ”Ykkönen”
Auto oli ilmeisesti kipattaessa kaatunut useampiakin kertoja ja joka kerta oli hitsattu uutta lattarautaa päälle, alle tai sivulle. Tiukka aikataulu Olin ehdottanut Turussa kesällä 1988, että Veteraanikuorma-autojen seuran toimesta järjestettäisiin matka-ajo vanhalla Jäämeren tiellä Petsamon liikenteen muistoksi, mikä päätettiinkin toteuttaa vuonna 1990, kun liikenteen aloittamisesta tulee kuluneeksi viisikymmentä vuotta. Mitään ei ollut tapahtunut. summalle ja noutavani auton kahden päivän kuluessa, mikä sopi hänellekin. Seuraavana päivänä Aarne tulikin; ”Tuosta poikki ja tuohon parin metrin pätkä uutta runkopalkkia. ”Niinhän se on, että jos poika kerran tahtoo ponin tai mopon, niin hankkimaanhan sen joutuu!” Seuraavana päivänä kävimme Vehoniemen Automuseon Dodgella Pantakosken Taiston kanssa hinaamassa REOn kotiin. Rautaa ja ruostetta Tamperelaiselta jousipajalta, AutoRauta Oy:stä, eläkkeelle jo siirtyneeltä Heikki Koivistolta kysäisin, tekisikö hän vielä REOn jousityöt. Loppu sentään näytti jo aika tavalla alkuperäiseltä REOlta, mutta oli kauttaaltaan hyvin kulunutta ja vaatisi paljon kunnostustyötä. Annoin kaverin riittävästi purkaa huonoa tuultansa ja kun hän oli rauhoittunut, ehdotin että hän hakisi rekisterikirjan ja muut paperit esiin, minä puolestani noutaisin autosta luovutuskirjalomakkeen. Ehdotin kuitenkin kirjoittavani shekin ko. Ruoste oli sitten tehnyt tehtäväänsä vahvikkeen ja runkopalkin välissä. Heikki Koivisto palasi pitkäaikaisen työmaansa, tamperelaisen Auto-Rauta Oy:n pajalle viettämään eläkepäiviään hyvän harrastuksen merkeissä.. Isäni Toivo Johannes suoritti 1940 – 1941 Petsamon rahtikeikkoja neljällä REO -autolla. Ei tuota vanhaa saa enää siedettävän näköiseksi”, kuului neuvo. Heikki lupasi, kertoen, että hän saa kyllä tehdä ne vielä entisen työpaikkansa pajalla. Taisi olla kaverilla perjantaipäivä; ”..kele, myyn kaikki nämä harrastusvehkeet!” Tosi pahalla päällä oli. Jos matkan voisi vielä ajaa juuri REOlla, joka on tiellä aikanaan kulkenut, olisi se yhtä juhlaa. Aikamme siinä Heikin kanssa ihmeteltyämme päätin pyytää Aarne Sjögreniltä konsulttiapua, heillä kun firmassa lyhennettiin, jatkettiin ja korjattiin mitä erilaisimpia autonrunkoja harva se päivä. Juhannuksen edellä 1988 olin palailemassa Kouvolan suunnalta ja päätin jälleen poiketa katsomassa entisöinnin edistymistä. Kunnostustöihin Perusajatuksenani oli isääni kunnioittaen tehdä auton entisöinti niin hyvin ja alkuperäisen mukaiseksi, kuin se suinkin olisi mahdollista. Runkopalkin muoto oli erikoinen – se madaltui peräosaan päin siten, että Tallennuskunnostusta kaipaava aihio lopulta Kangasalle hinattuna 1988. Auto oli paljon käytetty ja muutoksiakin tehty, eikä mikään alkuperäisosa ollut enää hyvässä alkuperäiskunnossa. Vihdoin ilmoitettuaan summan, jolla luopuisi autosta, totesin kalliiksi tulevan minullekin. Sitten pääsikin jo näkemään, mitä oli tullut hankituksi. Nyt, kun tilaisuus tarjoutui, olin tietysti ensimmäisenä ilmoittautumassa mukaan. Ja millainen runko! Eipä paljon huonompi olisi voinut olla. Samaan hengenvetoon hän vielä kysyi, milloin aloitan auton purkamisen ja saisiko hän ehkä tulla talkoisiin mukaan. Ensimmäiseksi autosta poistettiin lavan rotisko ja nestekippi, samoin Bedfordin ohjaamo. Omistajan kanssa jutustellessamme niitä näitä kysäisin, eikö REO jo joutaisi myyntiin. 5 REOn entisöinti edistyy – se vaan ei edistynyt yhtään. Löimme kättä päälle ja kirjoitimme paperit kuntoon. Aavistin toki, että kunnostuksella saattaa tulla kiire – ja kyllä se tulikin! Auto osoittautui paljon kuluneemmaksi ja huonokuntoisemmaksi miltä se ensitarkastuksen perusteella oli vaikuttanut. Ajattelin, että nyt kun hän jonkun hinnan sanoo, ei ole varaa tinkiä, jos aikoo auton saada. totesi kaveri auton tulleen kalliiksi. Siis juuri sellaisilla autoilla jotka olivat tuohon legendaariseen rahtisavottaan osallistuneet. Eräänä aamuna sitten aloitimme ja kolmantena päivänä oli tallin lattialla paljas runko. Asuimme silloin Rovaniemellä ja olin tietysti aina hinkumassa mukaan, mutta olin kuulemma vielä liian nuori päästäkseni mukaan silloisille matkoille. Parempaakaan aihiota ei kuitenkaan Suomesta eikä lähinaapurimaista ollut löytynyt, joten ei ollut muuta mahdollisuutta kuin korjata vanhat osat. Pitsireunaisiksi muuntuneet levypyörät saavat uuden kuosin sorvari Sunilan avustuksella. Kysymykseeni, paljonkohan tuo maksaisi. Siis minkäänlainen ”pika-entisöinti” ei tulisi kysymykseen. Kerroin, että olisi jo pitänyt aloittaakin ja toivotin tervetulleeksi, koska tiesin, että häneltä kaasuleikkurin käyttö kävisi paljon tottuneemmin kuin itseltäni
TAM-laakerin pojat onnistuivat tilaamaan jostakin, samoin vaihteiston pari laakeria, vetopyörästön ”murikan”, eli pienen vetopyörän kaksi laakeria ja öljytiivisteen. Pientä näpertämistä oli paljon, paljon, jossa aikaa kului, mutta näkyvää tulosta ei juurikaan syntynyt. Esimerkiksi lavan palkkien tervaamisen ja muut laitojen maalaustyöt hoitivat pääosin Lilja ja Liisa. Viisikymmenvuotias Pohjolan Liikenne Oy kustansi kuljetukset.) Helpotuksen huokaus! Se onnistui sittenkin, vaikka tiukalle ottikin. Ohjaamon sisustuksen uusivat verhoiluammattilaiset Erik ja Heikki Ahonen. Taas rupesi tuntumaan, että aika loppuu kesken. Monenlaista hankittavaa riitti. Kytkimen pinnat piti oikaista hiomalla ja kytkinlevyn lamellit uusia. Puuosat oli uusittava ja lommoja oiottava. Pari uutta venttiiliä piti valmistaa aihioista, muut koneistettiin. Sylinterilohkon ja -kannen tiivistepinnat hiottiin suoriksi. Olin ostanut Esko Rahkoselta alkuperäistä vastaavan, ns. Ohjaamossa kunnostettiin myös sisävalo, lasinnostajien kammat ja ovien kahvat. Niistä olisi kadonnut jäntevyys. Tekniikan haasteita Puretut moottorin osat kunnostettiin Tammer-Dieselissä. Tuollaista palkkia ei mistään rauta-alan liikkeestä olisi valmiina saatavissa. 6 alalaippa leveni samassa suhteessa kuin korkeus väheni. Lukot ja ohjurit kunnostettiin, ohjaamo lasitettiin ja niihin ”loihdittiin” tiivisteet. Kansitiiviste ja imupakosarjan tiivisteet löytyivät uudet, kaikki paperitiivisteet piti valmistaa. Tietysti myös kaikki moottorin apulaitteet piti käydä läpi ja korjata vesipumppu, latausgeneraattori, käynnistysmoottori. Auton konepeltejä oli jouduttu lyhentämään kummastakin päästään 10 – 15 cm, kun siihen oli tulipalon jälkeen asennettu Bedford J6:n ohjaamo. Taisto halusi valmistaa mieluummin kokonaan uudet konepellit, kuin ryhtyä hitsaamalla jatkamaan entisiä, koska niitä olisi ollut vaikea saada ryhdikkäiksi. Pyöränlaakerit piti uusia lähes kaikki. Suorapuheisena miehenä tokaisi Pitkäniitty kohta koealtaaseen jäähdyttimen upotettuaan, että luuletkos, että tuosta seulasta rupeaisin sinulle kennoa rakentamaan. Uuden vuoden 1990 vastaanotto tapahtui näin mukavissa merkeissä, missäpä muualla kuin pajalla. Autoon löytyi myös siihen kuuluva Carter-kaasutin. Pari viikkoa myöhemmin ”Kiidon Kake” toikin palkit, jotka sitten Auto-Raudan pajalla hitsattiin paikalleen. ”Virtasen” kahden hengen ohjaamon, jota Taisto Pantakoski ryhtyi kunnostamaan. Niitä ei harvinaisesta koostaan johtuen löytynyt ”hyllytavarana”. Kelpaako auto katsastukselle, toimiiko kaikki, ehditäänkö junan lastaukseen Tampereelle. Olimme tietenkin kaikki muutkin auttamassa, minkä muilta kiireiltämme ehdimme. Päättelin, että jos aikoo lähteä Petsamon keikalle perävaunun kera, niin apua on saatava. (Hoppulan Vexi oli järjestellyt ajoon osallistuville junakuljetuksen Rovaniemelle, aivan vuoden 1940 tapaan. Laakerit olivat niin hyväkuntoiset, että kelpuutimme entiset. Ainoa vaihtoehto on tilata uusi kenno ja tinata se entisiin säiliöihin, jotka sentään näyttävät vielä kelvollisilta. Tempus fugit Aika lentää Ja kyllä aika lensikin. Tekemistä oli niin paljon ja sitä löytyi lisää kaiken aikaa kun työ eteni. Projektia aloittaessani en vielä tiennytkään, kuinka paljon minulla on hyviä ja auttaTaisto Pantakoski palautti lokasuojat alkuperäistä vastaavaan muotoonsa. Sellaista vauhtia että meinasi käydä hermoon. Aarnelta löytyi lääke tähänkin. Hyvä tuli jäähdyttimestä. Jäähdyttimen vein G Pitkäniityn jäähdytinkorjaamolle. Sylinterit olivat melko hyvät, niille riitti pelkkä hoonaus ja männänrenkaiden uusinta. Näiden suurempien osaprojektien lisäksi töitä oli valtavasti myös esimerkiksi johtosarjan valmistuksessa, jarruputkien asennuksessa, suuntaviittojen, lasinpyyhkijöiden kunnostuksessa, kuin myös ohjauslaitteiden tarkastuksessa ja kunnostuksessa. Näillä eväillä Pentti Toija pääsikin jo aloittamaan moottorin kasaamista. Pälkäneläinen moottoriexpertti Pentti Toija loihti moottorin kunnostetuista osista jälleen käyntikuntoisen kokonaisuuden.. Teen sinulle tarkat piirustukset, jotka lähetämme alan liikkeeseen ja sieltä tulee juuri sellaiset palkit, jotka tarvitsemme. Eläkkeellä oleva mallipuuseppä Vilho Karttunen lupautui auttamaan puutyöprojektissa ja näin sain vauhtia perävaunun valmistumiseen. Näethän itsekin, miten monesta paikasta se vuotaa ja jo pinnastakin näkee, että on ruostetta täynnä, eli tukossa on. Perävaunun valmistamiseen tarvittava puutavara, parrut lankut ja laudat löytyivät omasta varastosta, samoin akselisto, jouset ja rungon osat, kuten myös vanteet, renkaat, jarruhihnat ja jarrukumit
Minä myönnän saaneeni. Tässä tapauksessa aihio kuitenkin oli joka paikastaan niin romu, ettei sitä olisi voinut sellaisena esitellä. Eipä Mersu sitten tarvinnutkaan muuta kuin bensaa tankkiin ja apukaapeleilla vähän lisävirtaa. REO oli vuonna 1897 perustettu nimellä R. Isäni mielipidettä kunnioittaen pyrin saamaan auton niin lähelle alkuperäistä kuntoa, kuin se oli mahdollista. Saimmekin siellä palkinnon pisimmän matkan ajamalla tulleina osallistujina. Tietysti useimmat harrastukset myös maksavat, käytpä sitten vaikka Australiassa lyömässä golf-nimistä palloa. Se vaan ei olisi ollut ukko-REO, ja näitä kun ei vaan ollut myytävänä. Luulenpa, että Toivo Johanneskin olisi kääntynyt lepopaikassaan, jos olisin ko. E. Köyhäksi olisi jäänyt tämä suomalainen museoautokanta, ellei entisöintikunnostuksia lainkaan harrastettaisi. Mutta, mutta; elämässä on muitakin, kuin taloudellisia arvoja. Ensimmäinen R.E.O. R.E.O. Jäämeren ranta saavutettu, suuri toive on täyttynyt.. Kauppakin autosta syntyi aikanaan vasta sitten, kun myyjä oli aikansa kuulustellut minua, onko autotalli lämmin vai kylmä, mitä aion tehdä sillä ym. romua esitellyt kertoen, että tässä se ukko-REO nyt on! Jos olemme kovin tarkkoja kaikkien yksityiskohtien alkuperäisyydestä, niin eipä niitä 1920 – 1930 -luvun autoja alkuperäisinä enää löydy. Hän myös oli vielä eläessään kanssani samaa mieltä, että sellainen olisi entisöitävä. Esimerkiksi tällä toisella meidän alkuperäiskuntoisista, 1952 mallisella Mercedes Benz 180 C:llä ei koskaan ollut ajettu talvella eikä rospuuttokelillä. Kun sen sijaan vei jonkun osan firmaan tehtäväksi sanoen ”saanhan sen valmiina jo ylihuomenna jos teette vähän ylitöitä?” ei juuri jäänyt sijaa tinkimiselle. Myönnän, että paljon helpompaa olisi ollut ostaa jokin vähän ajettu kuorma-auto, jonka olisi saanut ”fiksaamalla” muutamassa päivässä näyttävään kuntoon. (Motor Car Company) oli yhdysvaltalainen, Michiganista lähtöisin ollut henkilöja kuorma-autoja valmistanut yritys, jonka R. Heille kuuluu kiitos siitä, että REO valmistui ajoissa ”Vetkun” Petsamoon tavoitelleelle Jäämeren keikalle. Apukuski Juhani Heino (vas.) ja Olavi Sallinen lakisääteisellä Tankavaarassa 11.6.1990. R.E.O. Yrityksen perusti Ransom Eli Olds (1864 1950), joka oli ollut myös yhtenä perustajana ja osakkaana Oldsmobile-autotehtaassa. Vuonna 1913 se sai rinnalleen nokallisen 2 tonnin J-mallin, joka oli yksi ensimmäisistä sähkövaloilla ja -käynnistyksellä varustetuista kuorma-autoista. Nyt varmaan monella herää kysymyksiä, esimerkiksi, kannattiko moisesta romusta alkaa entisöimään. Auton entistämistavasta voisi joku myös sanoa kuten entinen palopäällikkö, että muuten kyllä, mutta ”väärin sammutettu” – täysin alkuperäinen sen pitäisi olla. Minulle tärkeätä oli entisöidä nimenomaan ukkoREO, joka oli isäni, Toivo Johanneksen lempiauto silloin kun hän sen vuonna 1935 hankki. Monenlaisia entisöintitöitä on minunkin tullut tehdyksi. Nuoremman ikäluokan, 60 – 70 -lukuisten autojen, kanssa on jo helpompaa, niitä kun löytyy myös vähän ajettuina alkuperäiskuntoisina. Tokihan meilläkin on pari alkuperäiskuntoista, joita tietysti arvostan ja haluan, että ne sellaisina säilytetäänkin. Se oli nokaton ajokki, jossa oli nelisylinterinen, istuimen alle sijoitettu bensiinimoottori ja ketjuveto. Se on tietenkin R.E.O. 7 mishaluisia ystäviä. vain huonot kohdat on entisöity ja muu on alkuperäistä. Speed Wagon 2 J, vm. Ilman heitä ei olisi onnistunut. -kuorma-auto tuli markkinoille vuonna 1911. Myöhemmin ostin kuivuneiden renkaiden tilalle 5 kpl uusia kesärenkaita, kun olimme lähdössä Hans Danielssonin kanssa Auto 100 -vuotisajoihin Stuttgartiin, Mersun tehtaille. Olds oli myös edelläkävijä autojen sarjavalmistuksessa ennen Fordia. E. Tai kunnostat vanhoja autonromuja. ym. Lisäksi on sitten myös muutama ”siltä väliltä” ts. Petsamoon olisi enää jäljellä vain 299.9 km, siis reilu puolet matkasta taitettuna. ja vakuututtuaan, että auto todella pääsee hyvään kotiin. Ensimmäinen REO valmistui 1905 ja vuoteen 1907 mennessä REO oli Amerikan neljän suurimman autonvalmistajan joukossa. Tai jotain muuta vastaavaa. Olds perusti vuonna 1904. Olds Motor Car Company, mutta Oldsin aiemman yrityksen Olds Motor Worksin uusi omistaja ei hyväksynyt nimen käyttöä. Taloudellisesti ajatellen – iso EI! Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi tämänkin ”projektin” saanut tehtyä edullisemmin tekemällä monta kohtaa itse. Itse arvostan kuitenkin eniten sitä, minkä kanssa on ollut eniten vaikeuksia ja mikä on ollut työläin, mutta palkitsevin. Miksi. 1935, valmistusmaa USA Rek.tunnus MR-625 (museoajoneuvo) 6 –sylinterinen Gold Grown -bensiinimoottori, tilavuus 4,39 l, teho 83 hv/2800 rpm vaihteisto 5+1 ylivaihteella, kytkin kuiva 2-levyinen kokonaismassa 7264 kg Rengaskoko, Levypyörät 6-pulttiset kappaletavaralava, lisävarusteena puurunkoinen puoliperävaunu. Tärkeintä on saada harrastuksestaan tyydytystä. Olds Motor Works muutti myöhemmin nimensä valmistamansa automerkin mukaan Oldsmobileksi
Kuitenkin Tieja vesirakennusten Ylihallituksen ylitirehtööri Karl Snellman tarkasti tämän 165 kilometrin pituisen tien vuonna 1914 Benz-autollaan. Talvisodan jälkeen rauhansopimuksen mukaan rataa jatkettiin Sallan kautta itärajalle, jonne neuvostoliittolaiset rakensivat radan Kantalahdesta. Rautatie Rautatien tulo Rovaniemelle vuonna 1909 teki siitä Lapin liikenteen keskuksen. 8 Kolme tietä Lappi on ollut asuttu suunnilleen yhtä kauan kuin Etelä-Suomikin eli tuhansia vuosia. Reitillä kuljetettiin 5 000 puuvillapaalia, jotka painoivat 230 kiloa. von Julin seurueineen teki vuonna 1912 automatkan Hettaan. Ajatus heräsi vielä 1920-luvulla ja hetkeä ennen toisen maailmansodan syttymistä. Autonomian ajan alussa alettiin rakentaa Tornioja Muoniojoen itärannalle maantietä, joka saavutti Muonion vuonna 1895 ja Hetan vuonna 1906. Kun ensimmäinen maailmansota aiheutti Venäjälle kuljetusongelmia, talvella 1915-1916 järjestivät suomalaiset puuvillatehtaat puuvillan kuljetuksen Kirkkoniemestä Ivalon kautta Rovaniemelle ja sieltä tehtaille. Työ kesti vuosikymmeniä ja tiet voitiin ottaa käyttöön vasta, kun rakennusajan vauriot oli korjattu. Tie valmistui Ivaloon vuosina 1913 ja 1914. Kuvasta puuttuu Lapin kulkuväylien kolmas peruslinjaus, Torniosta Kilpisjärvelle ja sieltä Jyykeänvuonon Markkinaan eli Skibotniin.. Kulkuväylät olivat alunperin jokia ja kinttupolkuja, talvisin lumen ja jään päällä ne hakeutuivat edullisimpiin kulku-uriin. Aluetta halkoivat niin kutsutut kolme tietä: 1. Rovaniemen ja Sodankylän välinen tie aloitettiin vuonna 1849, mutta rakentaminen pääsi vauhtiin vasta 1890luvulla. Toiseen suuntaan kuljettamista varten perustettiin kuuluisa ”Samperin konesavotta”, jossa höyrytelatraktorit vetivät tukkirekiä Suomen puoleisille uittoväylille. Pohjoiskalotin alueelle muodostui poluista oma ”valtatieverkosto”, jota jälkiviisaudella voi kutsua kansainväliseksi. Kulkureiteillä oli useita muunnelmia riippuen kesätai talvikäytöstä. Läntisin tie, ”Väylä”, Tornioja Muoniojoen kautta Atlantin rannalle Jyykeään, 2. Lapin alue oli pitkään Ruotsin, Norjan ja Venäjän raja-alue, joilla sekä viranomaiset että asukkaat liikkuivat luonnonkierron mukaisten elinkeinojen mukana. Aseet tuotiin Murmanskin satamaan, josta rataa rakennettiin kohti etelää. PETSAMON TIE Teksti: Martti Piltz Kuvat: Mobilia Lapin alueella on ollut 1500-luvulta vakiintunut kulkuväyläverkko, joka edelleenkin on teiden linjauksen pohjana. Kuljetukseen osallistui noin 1 000 hevosta. Edes hevoskärryllä niitä ei kaikkialla voinut ajaa, mutta tavarat kuljettiinkin venekyydillä jokia pitkin ja talvisin talviteitä rekikuormassa. Teiden laatu ei ollut nykyisen käsityksen mukaan lainkaan tie, vaan raivattu polku. Käytössä olivat suuriruhtinaskunnasta kootut verorahat, joita keisarin avustukset suurensivat yleisvaltakunnallisissa hankkeissa huomattavasti. Norjan viranomaiset ehtivät hätiin vasta kuljetuksen loputtua. Rakennusrahoitusta myönnettiin vain katovuosina. Jatkorata Kemijärvelle valmistui vuonna 1934. Toinen saman kokoluokan kuljetusurakka olivat asekuljetukset Kantalahdesta Rovaniemelle, ”Kassinajo”. Erityisesti Sallan ja Vienanmeren välillä kuljetettiin vedenjakajan yli raakapuuta sahattavaksi Vienanmeren rannikon kansainvälisille sahoille, jotka edelleen laivasivat sahatavaran Eurooppaan. Syksyllä kirjoitin tutkielmaa Lapin teiden historiasta ja kävin maastokatselmuksella siellä. Nykyisin ei oikeastaan naapurin tontille saisi rakentaa eikä saanut 1900luvun alussakaan. Venäjän vallan aikana päätöksenteko siirtyi Ruotsin pääkaupungista Helsinkiin. Suuret joet muodostivat pääkulkuväylät ja asutus asettui niiden rannoille. Vastaavasti muutkin Lapin keskuspaikat kuten Kuolajärvi ja Kittilä saivat omat tiensä. Tie Norjan Kirkkoniemelle rakennettiin häikäilemättä ja kyselemättä. Keskeisiä liikennepaikkoja olivat Kuolajärvi eli Salla, Kittilä, Sodankylä, Inari ja Kyrönkylä. Tämä kulkuväylästö on ollut käytössä noin 1500-luvulta ja on nykyisinkin tielinjausten pohjana. Ensimmäiset maantiet Ruotsin vallan aikana Etelä-Suomessa oli jo melko tiheä tieverkko, valtakunnan tiet kiersivät Pohjanlahden, mutta Lapin alueella sisämaahan ei johtanut yksikään tie. Tie Kantalahteen syntyi kyllä sovussa, mutta tietenkin lakien ja asetusten vastaisesti. Vastaavasti A. Samalla sovittiin VetKun päätoimittajan kanssa, että kirjoitan Petsamon kuljetuksia taustoittavan jutun tienpidon historian näkökulmasta. Jos joku on ihmetellyt, miksi Saariselän erämaassa on Maantiekuru, niin se liittyy juuri näihin vanhimpiin tunnettuihin kulkureitteihin. Kuorma-autoilijoille legendaarisista Petsamon kuljetuksista on pian kulunut pyöreät 70 vuotta. Keskimmäinen tie Kemijoen väylää Kyrönkylään eli Ivaloon ja edelleen Varanginvuonoon, 3. Pumpulitalvi ja Kassinajo Helposti tulee ajatus, ettei näillä poluilla voisi tehdä suuria kuljetussuoritteita. Kuljetustyössä oli 1 200 miestä, 800 hevosta ja 1 000 poroa. Suomen suuriruhtinaskunta perusti ”Kuljetusorganisaatio Kantalahti-Rovaniemen”, joka rahtasi aselaatikot, Lapin kielellä kassit, rautatielle Rovaniemeen. Tämä mahdollisti strategisen IvalonPetsamon tien aloittamisen ja yhdisti Koillis-Lapin kultamaat eteläisen Suomen liikenneverkkoon. Itäinen eli ”Kolmas tie” Pohjanlahdelta Kuusamon tai Sallan kautta Vienanmerelle, Kantalahteen ja edelleen Kuolaan, ”Ryssän rannalle”. Lapin maantiestön ydinväylä, Kemi-Rovaniemi, valmistui 1800-luvun puoliväliin mennessä ja sitä jatkettiin Kemijärvelle. Tiet rakensivat paikalliset talonpojat, jotka olivat tientekovelvollisia. Ivalon tie oli 2,5 metriä leveä. Suunnitelmia tehtiin radan jatkamisesta Sodankylään ja jopa Jäämerelle 1890-luvulla ja uudestaan vuonna 1914. Rata ei kuitenkaan ollut liikennöitävissä kuin Kantalahteen
Itsenäisyyden ajan kulkuväylät Tielaki vuonna 1918 oli itsenäistyneen Suomen ensimmäisiä lakeja. Se valmistui vuonna 1933. Komitealla oli viisi pääsuuntaa selvityksessään: Liinahamarin ja Varangin yhteydet Jäämerelle sekä Porsangerin, Alta-, Lyngenja Baalvuonojen sekä Narvikin kautta Pohjois-Atlantille. Vanhoja puurumpuja myös korvattiin kestorakenteilla. Petsamon tien, kuten Pumpulija Kassinajonkaan, suurin ongelma ei ollut laki ja sen syrjäyttäminen, vaan miehistön ja vetoeläinten huolto. Jäämerentiestä tuli valtatie 4 vuonna 1938. Komitea sai työnsä valmiiksi vuonna 1928 ja sen perusteella säädettiin laki teiden rakentamisesta. Vuonna 1935 Autoklubi teki seuramatkan Petsamoon. Tärkein tiehanke oli Jäämeren yhteyden rakentaminen autotieksi. Eduskunta asetti komitean ylijohtaja Uuno Branderin johdolla pohtimaan syrjäseutujen tieolojen kehittämistä. Kaikki majoitusja huoltorakennukset piti rakentaa ja muona sekä rehut tuoda satojen kilometrien päästä ja vielä paukkupakkasessa. Sitä ei kuitenkaan voitu aurata kokonaan, vaan Kaunispään tunturit ylitettiin lumikiitäjällä. Samalla rakennettiin lennätinlinja ja majatalot tien varteen. Kaikki lossit korvattiin silloilla ja ojarummut tehtiin kivestä tai betonista. Tietä Petsamoon ei pystytty auraamaan Saariselän tuntureiden yli, vaan Laanilasta Paljakaiseen matkustajat ja rahti siirrettiin lumikiitäjällä. Peräpohjolan, myöhemmin Lapin, tieja vesirakennuspirin perustaminenkin liittyi tienpidon kehittämiseen. 9 Petsamon tie Samassa hädässä, missä Venäjä yritti rakentaa sodan aikana välttämättömiä kuljetusyhteyksiään valtamerisatamiin, se rakennutti Petsamon tien. Suomi valmistautui sotaan Neuvostoliittoa vastaan pitkään ja hartaasti. Puheenjohtaja Arthur af Forselles on pysäköinyt autonsa Liinahamarin matkailijahotellin edustalle. Suomettumisen ensi askeleina se painosti Suomen Senaatin rakentamaan tien, josta 70 kilometriä oli Suomen puolella ja 170 kilometriä Venäjän puolella. Ford-kuorma-autosta rakennettu lumiajoneuvo on palannut Paljakaisesta Laanilaan, jossa oli majatalon lisäksi myös tulli.. Koska autoliikenne lisääntyi nopeasti, tiet parannettiin rakennusvaiheessa autoille soveltuviksi. Niinpä siltojen kantavuus oli aluksi 3,2 tonnia ja Petsamon puolelle ehdittäessä jo 4,5 tonnia. Sodan syttymiseen ei uskottu eikä alkamisajankohtaa arvattu. Kansainvälisen merkityksen Jäämerentie sai, kun Kolosjoelta löytyi nikkelimalmia ja kaivostoiminta saatiin alulle. Koska työ ei ollut valtion virastolle lain mukaan mahdollinen, perustettiin yhden miehen yritys, joka rakensi 500 työntekijän voimin kahdessa vuodessa kaksi metriä leveän kulku-uran Ivalosta Petsamoon. Lapissa aurattiin vain harvoja teitä. Tien merkitys oli pitkään lähinnä matkailullinen, jolla oli kansainvälistäkin kiinnostavuutta. Niillä saattoi olla ratkaiseva merkitys, kun Tarton rauhansopimuksessa vuonna 1920, melko yllättäen, Petsamo liitettiin Suomen tasavaltaan. Komitea ehdotti kovassa kustannuspaineessa teitä rakennettavaksi vain hevosliikennettä varten. Rakennustyön aikana teiden laatuvaatimuksia nostettiin. Petsamon tie oli paikallinen mullistus. Suomen ensimmäistä pitkän matkan linja-autolinjaa ehdotettiin perustettavaksi jo vuonna 1919 Rovaniemen ja Sodankylän välille ja kolme vuotta myöhemmin se avattiinkin postiautolinjana. Lupaavimmalta näytti Lyngeneli Jyykeänvuono ja sen satamapaikka Skibotn eli Markkina, vaikka sinne ei johtanut tietäkään. Kilpi hotellin seinässä kertoo, että hotellissa on AK:n tiehätäpalvelun puhelin käytettävissä. Itsenäisyyden alkuvuosien tienrakennusja parannustoimet keskitettiin Oulun lääniin kuuluneen Lapin alueelle. Vaikka Venäjän puolelle rakentaminen oli selvää nöyristelyä, suomettumista, Petsamon lennätinlinja ja majatalot olivat kiistatta suomalaista omaisuutta. Varsinkaan ei uskottu, että Lapin pitkillä ja kapeilla teillä voisivat hyökätä suuret sotatoimiyhtymät. Keväällä 1939 asetettiin Suomessa salainen komitea tutkimaan kauppayhteyksien hoitamista Pohjois-Atlantin tai Jäämeren satamien kautta. Liinahamariin perustettiin kalanjalostustehdas ja siitä tuli merkittävä kalastussatama. Pohjois-Suomen ja rajaalueiden tieolojen kurjuuteen havahduttiin Eduskunnassa seuraavana vuonna. Komitean lähtökohtia olivat alueellisen eri arvoisuuden tasoittaminen, metsäteollisuuden raaka-aineen kuljetusten helpottaminen ja maanpuolustuksen tarpeet. Laki astui voimaan vuonna 1921. Sen suuri uudistus oli teiden siirtyminen valtion hoitoon. Rahti ja matkustajat kuormattiin lumikiitäjään ja siirrettiin taas pyöräajoneuvoihin tunturin ylityksen jälkeen. Neuvostoliitossa oltiin eri mieltä ja reittien kuvaukset julkaistiin kirjassa Puna-armeijan marssiopas Suomeen. Pisin näistä teistä oli Jäämerentie. Se toi kulkuyhteyden, mutta se toi myös rahatalouden
Törmäsinki heti Olavi Sallisseen. Korkeakoskela oli vilskettä, paljo oli ihmistä liikheelä ko nolit tulheet kattomhaan hienoja kuormureita. Molin peukalokyyttiläisenä, ko matka Roaniemeltä on niin mahottoman pitkä aijaa Ooppelilla. Mettähallinnon mettät oli silloin jaettu nelhjään piirikunthaan hoitoalueihneen ja semmonenki oli ko Korkeakosken hoitoalue Länsi-Suomen piirikunnassa. Sallisen perhe on roaniemiläsilekki tuttu, ko Olavin isä ajo välirauhan aikana Liinahamarin rahtia ja net asuit Roaniemelä. Kävin paikan päälä sopimassa hehtaaritaksat. Soli ainoa piirikunta, jolla ei ollu konevarikkoa, ko sielä on niin vähä valtion mettiä. En pitäny tähelisenä olla kovin hyvin selvilä siittä, mitä teitä ajethiin. Jaakasin monta viikkoa lähtöä ja sitte lopulta soitin Sariinalle (Mesiranta) ja Jarille (Ala-Ilomäki). Olihan mulla tietekki sielä asioitaki toimittaa. Meän autokunta oli jonossa jo kolmas, niinettä met emmä olheet juuri vaarassa kaottaa johtajaa, Tuutepakkeria. Olavia en ollu ennen tavannu. Sain osalle kierosta parhaan maholisen opastuksen. Silmiä sai leppuuttaa kommeita autoja katellessa ja korvia hemmotella tiisselien rouskutusta kuunellessa. Mettäaurausta halusik kuitekki tehä ja mie orkaniseerasin niile kuutospillarin auroihneen Perä-Pohjolan piirikunnasta. Olin tullu Tampehreele jo pari päivää etukätheen, etten vain myöhästys (!). Katkoksen jälkheisen letkan johtoauton kuski ei vissiin ollu lukenu viimistä ajo-ohjetta ja se johti jälkiporukan vääräle reitile. Hyytiälässähän harjottelevat ne ylioppihlaat, joista tullee forsmestaria sittekkö net valmistuvva. Olinhan mie lukenu, että Korkeakosken kautta. Matkan varrela oli muutenki ihhailijoita ja vilkuttajia suuret määrät. Ei meän tarvinnu kauoa oottaa, ko matka taas jatku. Harjottelen ensin persoonapronomiineila: molen, solet, son, molema, toletta, non. Tulima varhmaan suunile aikataulun mukhaan Hyytiählään. Ennen Orivettä meilä oli pikku hässäkkä ko jono oli menny poikki . Molima vajava sata henkeä lähele viieläkymmenelä kuormurila reisussa. Ensmäinen tuttu paikka oli Orivesi, jossa olen ollu pari kertaa kesäkurssila. Kaveri toi sitte 24.10. Vasta ko sieltä lähethiin matkaa jatkamhaan niin muistin, että miehän olin täälä 42 vuotta sitte etelisen kerran. Nuitahan sattuu ja taitavat itte asiassa kuulua asihaan. Paneppa merkile puutavara-Kaanian asihaan kuuluvat varustheet. Runssaan ja monipuolisen aamupalan jälkheen lähethiin ajelemhaan hämäläisiä teitä kohti Hyytiällää. Mukava son kuitenki aina tutkia, ko näyttely ellää koko ajan. Nolit ensmäistä kertaa matkassa keikala nämäk kotimaisten kuorma-autojen harrastajat Jari Korpela Toijalasta Vanaja viisnollaviielä, tekovuosi 1967 ja sitte Mika Korpela ja Hannu Jalonen vuosimallin 1962 Sisu K neljäkolmela.. Hyvin oli tieto ajosta sauttanu ihmiset. 10 Teksti: Kari Niva Kuvat ja kuvatekstit: Jari Ala-Ilomäki Päätoimittaja halus, että murtheela. Kovin olit pienet kuviot ja vaikeat maat… Vaikka Pomokaihraan verrattuna. Net järjestit mulle paikat: hyttipaikka matkustaa oli Raimo Mesirannan kalossi-Kempsussa, nukkumapaikka Hyytiälän opiskelija-asunnossa, niinkö kaikila muilaki, ja tooli illallispöyässä. Vehoniehmeen. Son ennestänsä tuttu paikka, ko on tullu pari kertaa pistäy ´yttyä. Nokan kannalta tilaLoska-Ajot lähit tällä kerrala Vehoniemen automuseolta, jonne kokkoinuttaissa oli hyä ilma
Hyytiälässä meitä viihytti, kilpailutti ja sivisti jätkäkulttuurin perinneporukka. Kuumaveriset kävit uimassa jäähilheitten seassa. Sielä vanhassa hirsitalossa oli tunnelma heti alusta lähtein kohalansa. Peterbilt näyttää paljo samanlaiselta. Puolinen syöthiin laitoksen ruokasalissa ”uuela puolela”. Puvustajana oli ollu parsinneulapesialisti. Sattu tavalansa aika somasti ko moni varhmaan pittää yhen sortin hulluina meitä jokka vanhoitten kuorma-autojen kansa touhuama...Kuvassa on museon alule panija Jyrki Jakkola. Ennenkö päästhiin alkahmaan musiikiesitykset, hääty tutkia, että mistä se haitari oikein valskaa ilmaa. Siittä häintuskin maltoima mennä kattomhaan kuvaesitytä autitoriossa. 11 ne ei ollu häävi ko pakkaavat saustahmaan varsinki ne vaakkumisäätöpumppuset, joile ei anneta sylinterin täyeltä ilmaa tyihäkäynilä. Sannooko Oshkosh mithään. Tehas on erikoistunu lentokenttien puhtaanapitovehkeissiin, toela suuhriin ja matkailuautojen alustiin, mutta tekkee maantievehkeitäki, jos joku tillaa. Molin sielä kurssila kerran ko se virma jolle met tehimä konsulteeraamista, soli valinu puurekkojen ja lavettien vethoon Oshkoshit. Poristiin autoista ja muistelthiin niitten kans tehtyjä urotöitä. Tänä vuotena Loska-Ajojen ohjelhmaan tuli täyenysta sen jälkheen ko keikkakirje oli jo posthiin laitettu: vetkulaiset kuttu käyhmään tutustumassa paikhoin Suomalaisen Hulluuen Huone ja Kahelin Kerräilijän Näyttely (SHHKKN) Korkeakoskela. En ollu tieny sikäkhään, että 2-rivinen haitari tarttee ilmanpainetta että pellaa. Ja suuri saki mahtu hyvin, koli kaksi pukuhuonettaki. Kampheet olit huonot, teki mieli kysyä, että onko huonot tienastit. Peterbilt eusti Amerikan mannerta. Onneksi joku katto kelloa, molisima muuten myöhästyhneet päiväliseltä. Jätkäperinneryhmä nouatti vanhan kansan meininkiä viimisseen saakka, elikkä lopuksi olit tansit!. Pirkka-Hämheen Jätkäperinneryhmä viihytti vetkulaisia mettäsellä perinetiola, kilpailuila ja viihteelä iltapäivästä myöhässeen saakka. Son kaikkia näitä: 1) Intiaanipäälikön nimi, 2) kaupunki Wisconsinissa (Osavaltio USA:ssa suurila järvilä) ja 3) Kuormaautomerkki. Sen jälkhiin ylheisessä saunassa, miesten puolela, oli lämmintä vähinthäänki tarpheeksi. Ei vissiin ole koskhaan nähty Suomessa. Vanha kunnon häkälöylyt, pelli kiini ja vettä kiukhaale-malli. Osasto Perävaunuyhistelmän keulila on Mikko Rautalin ja CarlJohan Blonmqvist (Rautaliini ja Lunkvisti), jokka valithiin Vetkun hallitukseen. Hyä soli. Meän suureksi iloksi sinne tuli jätkäperinneporukka kahen kokin kansa esPerävaunuyhistelmän kans keikale osalistuvien määrä kasuaa. 1980-luvula soli tuotantomäärilthään aikalaila ko Sisu. Mutta olipa se hyvä saki! Selkisi mullekki monta asiaa, niinkö tuo vittaksen teko. Se esittellee siinä, kunka museo on hunteerattu toimihmaan aivan omala sortilansa
Siinä meininki oli minusta hyä eritoten sillälaila, että pöytäkirjaksi ei kelpaa viimevuotinen päivämäärilä korjattuna. Kesäkeikka on Kuopiossa kokkointumisajona. Soli rohki hyä ja sortit piisasit. Uuet keikkalaiset Mikko ja Helena Perttula Keuhruulta vetävä letkaa vuosimallin 1966 Kaania Vaapiksella, malli L76S, osaksi jo varisseitten syyslehtien loistheessa.. Raimo veiki minut vielä Kangasalle ja sain nähä hänen muun kaluston ja verstaan. Molemila kerroila molen tykäny meininkistä. Menun valittijat olit lähtenheet siittä, että kukhaan ei tule valittamhaan ruasta. Non kaikki Mesirannat jäseniä ja aktiivisesti völjyssä. Olipa senthään SHHKKN pistäny näkösälle semmosta joka vetkulaistaki varmasti kiinostaa. Saattaa olla ranskalainen. Molen alkanu jo värväähmään väkeä sinne lähtemhään. Toimituksen pyynnöstä hän kertoi kokemuksiaan Loska-ajoista Länsi-Lapin ’murtheela’. Tuntisko joku lukija. Raimo anto mulle illan pääle kyytin Tampehreele, josta tulin yöjunala Roaniemele. Etenkin Lapissa murrealueita on paljon ja rajat ovat tarkkoja. Met lauloima matkassa. Lapissahan ei ole yhteistä ja yhtä murretta, vaan samassa kylässäkin järven vastakkaisilla puolilla voidaan puhua eri tavoilla. Piti minua kotonansa perheihneen ko piispaa pappilassa. Kirjoittaja on Rovaniemellä asuva aktiivinen jäsenemme, joka on perehtynyt laajemmaltikin perinneasioihin. Mie en ole osanu aavistaakhaan, että vetkulaisuus saattaa olla vaikka nelihenkisen perheen yhteinen harrastus. Sunnuntaiaamuna aamiaisen jälkhiin piethiin viralinen vuosikokkous. Mukavaa porukkaa, jonka seurassa outo ei aisti hylkimistä, niinkö monesti on. Kalossi-Kempsun lasinpyhkiä sai tehä hommia koko matkan. Syöhmään alethiin juuri varsin. Vetkulaiset esimerkiksi ymmärtävät sen, että harrastuksista pittää olla valmis maksahmaan ja ko homma tuntuu omalta ja hyvältä, niin maksama. Tohtii ilmottautujamäärä mennä hollaamattohmiin ko Eeron Aukun vilu. Ko mie vertaan Vetkun tyyliä toimia muihin seuhroin ja yhistyksiin, niin on se aivan ommaa luokkaansa. Soli toinen kerta ko molin matkassa. Kotimatkale lähethiin sitte ittekuki ommaa tahtia ja reittiä. 12 siintymhään. Non olheet niin antosia ja täyspainosia, että non pitkänki matkan väärtejä. Oli kallaa ja lihhaa. Hyytiälän kartanole ajethaan koijukujan kautta. Ja kyllä ne jaksoit! Ja osasit. Jutussa käytetty murre on kotoisin Ylitorniolta ja se on hyvin läheistä sukua Ruotsin puolella puhutun meänkielen kanssa. Piisaavakko paikat. Onkhaan tämä Vetkussa kovinki ylheistä. Nämäkki on aikahnaan tarkotettu kläpeile leikkikaluiksi, mutta saattaa olla, että nykynen omistaja on eläny siittä iästä siutti. Semmosta tavaraa, joka on käyttökampheitten seasta hävihneet tiesi kuinka kauon sitte: muovista tehyt pienoismallit, joista tunsi Sisu KB-117:n ja Opel Blitzin (Litsin), mutta se jätheenkuljetusauto jäi nimettömäksi
Tunnelma nousi Jätkäperinneryhmän völjyssä kurkihirtheen saakka, mutta ei se katto senthään remusta reveny... Niitä punoit miehet niinkö vaimokki. 13 Entisten aikojen oloja piethään monesti köyhinä nykyssiin aikhoin verrattuna. Hyytiälän Vanhassa ruokalassa koit yllätyksen varsinki Hoppulan Veikko ja Mesirannan Raimo, ko nes sait Automiesristit. Kari Ja Merja Mesiranta näyttäväk kuinka mimmikipiksi sanottu vehe pellaa. Jätkäperinneryhmä näytti, kuinka sotien jäkheinen korvausrätinki vei Suomen niin tiukoile, että uiton puomilenkkiki hääty vääntää närheestä. Rohvessori Varttilitra alias Risto Lehto piti mielenkiintosen ja Vetkun perinealhaan mallaavan esityksen teistä ja niitten varsista. Koskinen näyttää, kuinka kurvi otethaan halkokärröjen aika-ajossa. Ekolookisiahan nolik ko sai suohraan kahvinuotihoon heittää, mutta suuritöisiä tehä ja kerran vain pysty käyttähmään. Esityksen seuraamista haittas se, että kengännauhat pakkasik koko ajan aukeilehmaan. Mutta oli niitä varustheita kulkuvehkeissä ennenvanhaanki, ko halkokärrössäki oli enämpi ko tavalisessa kansanautossa 1970-luvula. Kunniakirjat ojensit Risto Ojanen ja Pentti Lahdensuu ko nolit Autojoukkojen killan eusmiehiä. Ei sole kumma, että Jokke Kallioki käytti riukuvarsikenkiä kansainvälisissä kilpailuissa siihen saakka ko net kielethiin, ko niissä on nuin hyä pito! Juhlahumua Hyytiälän Vanhassa ruokalassa. Solis somempi seurata esitystä, jos rohvessori seuraavala kerrala sitos kengännauhat umpisolmuila... Nek kiinitit vielä ränikät rinthaan kummalekki.. Uueksi puhheenjohtajaksi valittu Markku T
Tulli otti haltuunsa myös lähes kaikki rahani, sillä vaihdelaatikosta perittiin panttimaksua kaikki 3500 mk, minkä olin yhtiöstä mukaani saanut. 19.8.1954, toimi asentajana Kuljetusneliö Oy:n ja Yhtymä T Sallinen Oy:n korjaamolla. Korjaamon varastosta nostettiin huoltoautona käytetyn Bedford pic up avolava-pakettiauton kyytiin kunnostettu vaihdelaatikko, mukaan hän keräsi hätäisesti öljyä ja muita mahdollisesti tarpeelliseksi katsomiaan tykötarpeita ja sitten vain matkaan posken vielä jomotellessa. Papereita kysyttäessä kerroin, etten ole saanut muuta matkaani kuin kyseisen vaihteiston sekä 3500 mk rahaa ruokaa, paluulippua ym. Maanantaina matkaan Keikka on vielä kaksi vuosikymmentä myöhemminkin tarkasti miehen muistissa: -Lähdin ajamaan vauhdilla kohti Naantalia kellon lähennellessä jo puoli seitsemää. Sundsvallia lähestyttäessä Scanian vaihdelaatikko sanoi eräässä ylämäessä työsopimuksensa irti. Samalla sain taskuuni jääneillä kruunuilla juuri ja juuri irti sämpylän ja kahvin, enhän ollut koko päivänä vielä syönyt mitään laivan kevyttä aamupalaa lukuun ottamatta. Tiukalle otti, sillä satamassa oli mies ohjaamassa ja kertoi laivan odottavan minua. Perillä tiistai-illan pimetessä Paikka, jossa hajonnut Scania oli, löytyi lopulta illalla kellon lähestyessä kymmentä. Yhtiön taholta käyty tiukka puhelinrumba paikallisen avun saamiseksi ei tuottanut tulosta. Teksti: Veikko Hoppula Haastattelu: Olavi Sallinen Kuvat: VA/OS. tarvetta varten. Rouvansa tarjoamaa iltaREMONTTIKEIKKA RUOTSIIN Punavalkoinen Viking-autolautta tuntui jo niin kotoiselta, kun remonttikeikkamies siihen aivan viime tipassa ehti. Firmasta oli ilmeisesti soitettu. Kuljetusreitti kulki Pohjanlahtea kiertäen Suomen puolta aluksi pohjoiseen, Haaparannan kautta Ruotsin puolelle ja sitten toista rantaa kohti etelää. Hän kutsui minut myös kotiinsa lämmittelemään ja ruokailemaan. Laivan lähtöaika piti olla tasan kahdeksalta. Taksinkuljettaja kertoi suomalaismiehet kyllä nähneensä ja arveli heidän olevan jonkun lähikaupungin jossakin hotellissa. Ystävälliset tullimiehet lupasivat kirjoittaa paperin vaihdelaatikon viemisestä, mutta varottelivat odotettavissa olevista vaikeuksista ruotsalaisten kollegojensa kanssa. Ajettuani kauniissa kelissä reilut 150 kilometriä, pysähdyin tankkaamaan auton yhtiön luottokortilla (TB). Asentaja Harri Niemisen haastattelun valossa. Lopulta, vähäisen kiroilunikin jälkeen sain käteeni suljetun kirjekuoren, minkä oletin jonkinlaiseksi lupakirjaksi, joka tulisi esittää aikanaan maasta poistuttaessa. Liput oli tilattuna valmiiksi portille. Selitin, että paikalla pitäisi olla kaksi kuljettajaa, mutta ettei minulla ole aavistustakaan, mistä heidät löytäisin. Nukkumaan ryhdyin hieman aprikoiden, millaisiahan vaikeuksia he mahtoivat tarkoittaa, mutta kaipa kaikesta selvitään aikanaan. Tiistai-aamuna Kapellskäriin saavuttuamme tulli ottikin minut välittömästi sivuun, ryhtyen tutkimaan kuormaani. Mahdollisesti muutaman päivän toimitusajalla olisi ehkä löytynyt täysin uusi vaihteisto, jonka asennusta varten auto lavetteineen olisi myös pitänyt hinata korjaamolle. Ruotsinkielisen tiukkaamisen, missä ovat paperit kuljettamastani tavarasta, yritin selvittää heikohkolla keskikouluruotsillani. Pelkkä hinauskin olisi tullut maksamaan yli 10 000 markkaa, koska siihen olisi tarvittu kaksi järeätä hinuria. Poski oli vielä tunnoton ja turvoksissa, mutta olisihan aamuun aikaa sitä parannella… Saman aikaisesti oli yhtiön Scania LBT 140 viemässä Siimetin raskaalla lavetilla 25 tonnin painoista junttaa Tanskaan. 14 Harri, s. Kellokin oli jo neljännestä yli kahdeksan, mutta minun oli vielä mentävä tullin kautta ja esitettävä siellä kuormani. Riittävän raskaita hinausautojakaan ei ollut lähistöllä saatavissa, joten kuljetus olisi ainakin viivästynyt huomattavasti. Hetken kuulustelujen jälkeen minut kyyditettiin tullin autolla toimistorakennukseen, jossa jatkui inttäminen, etten voi jatkaa matkaani, koska varmasti myisin kuljettamani vaihdelaatikon ja muut tarvikkeet luvattomasti Ruotsissa. Mitään liikettä ei auton läheisyydessä näkynyt, sen sijaan vettä oli alkanut sataa ja pimeys tihentyä. Lopulta, puolen päivän jälkeen lähdin ajamaan pohjoiseen kohti Sundsvallia. Aikani ihmeteltyäni paikalle sattui saapumaan taksi, joka ystävällisesti kysyikin, voisiko olla jotenkin avuksi. Ajoin sen, mitä ”lava-Petteri” vaan kuormassaan kulki. Sämpyläaterian nautiskelin siinä ajellessani ja tuumiessani, mistähän auton mahtaisin löytää. Maanantaina, syyskuun viidentenä päivänä 1980 silloin 26 -vuotias Harri oli juuri kotiutunut hammaslääkäristä, jossa oli työpäivänsä päätteeksi käynyt poistattamassa molemmat kipeytyneet viisaudenhampaansa. Kylä oli Sundsvallista vajaa 100 kilometriä Norjan rajalle päin. Kartta, johon kohteeni oli ruksilla merkitty, oli melko summittainen. Auto oli lukittuna omalla kaistallaan loivassa, mutta usean kilometrin mittaisessa ylämäessä. Lavettikuski Pekka Meriniitty ja etuautomies Aarne Kukkasniemi totesivat, että vaihdelaatikon rattaat olivat tulleet kyljestä ulos ja ilman toimivaa vaihdelaatikkoa kuljetus päättyy siihen paikkaan. Olisi tullut kallis keikka! Juuri kotiin ehtinyt Harri kutsuttiin takaisin töihin
Ei ihan suoraan mekaanikon käsikirjasta Kun sain laatikon vedetyksi pois auton alta, huomasin, että ”uuden” laatikon perävälitys poikkesi selvästi vanhasta. Kuvan otti kertoja, asentaja Harri Nieminen. Kevensimme lavettia aluksi sen omilla tassuilla. Liikkeelle päästyämme lähdin vielä Scanian perässä Pohjanlahden rannikkomaisemat ovat kauniita Sundsvallin seudulla. Heräsin noin kello viiden aikaan jälleen kaunistuneeseen aamuun. Saattoautomies Aarne Kukkasniemi (vas.) ja kuljettaja Pekka Meriniitty vaihteistonsa murentaneen Scanian vierellä. Niinpä päätimme selvitä edelleenkin ”omin eväin” ja siirryimme jatkamaan vaihdelaatikon irrottelua. Olin varannut matkaan kaiken varalta myös kytkinlevyn ja –asetelman, koska en ollut varma ”spoorien” sopivuudesta. 15 ateriaa siinä nauttiessamme hän sitten ryhtyi soittelemaan lähikaupunkien hotelleita ja saikin selville missä kaverini olisivat. Scanian vaihdelaatikko sai kovaa kyytiä Bedford picup vm. Sain ruinatuksi hotellista jonkinlaisen varhaisaamiaisenkin, jonka jälkeen lähdin auton kimppuun kaverusten jäädessä vielä sikeästi nukkumaan. Hotellin löydettyäni löysin lopulta myös vapaavuoronsa tyypilliseen tapaan aloittaneet kuljetusmiehet sikeästi nukkumasta. Myöhemmin sitten hekin ilmaantuivat autollensa, jossa olin jo saanut alkuvalmistelut suoritettua. Paikallisessa pankissa vaihdoimme kaikki matkassa olevat (vähät) suomenrahamme kruunuiksi. Selvisi, että rahan siirtäminen maasta toiseen olisi kyllä mahdollista, mutta operaatio pankkien välillä veisi aikaa vähintään kaksi päivää, joten tästä ei olisi ollut mitään apua. Myöskään kardaaniakseli ei olisi sopinut tämän uuden laatikon nivellaippaan. Mukana oli ratapölkkyjä, joilla aloin petaamaan auton pyöriä korkeammalle, jotta mahtuisimme irrottamaan vaihdelaatikon. Saatuani kartan ja ajo-ohjeen kyseiseen hotelliin, lähdin jälleen matkaan kiitellen isäntäväkeä vieraanvaraisuudesta ja suurenmoisesta avusta. Vaihdoin perävälitykset toisesta laatikosta, jonka jälkeen huomasin vielä kytkinakselinkin olevan erilainen, joten sekin oli vaihdettava. Nafta saatiin mahtumaan yhteen 200 litran tynnyriin ja väliputken ansiosta se voitiin pumpata kaikki samalta puolelta. Lavettia ei voinut katkaista, iso ja raskas juntta oli päällä. Kysyin heikolla ruotsillani, olisiko pankinjohtaja mahdollisesti paikalla. 1979 lavalla.. Nekin vaihdettuani pääsin asentamaan laatikkoa takaisin paikalleen. Tunkkasimme aluksi ainoastaan ratapölkyt pois alta, jolloin pääsimme kokeilemaan kytkimen ja vaihteiden toimivuuden. Mieleeni jäi, että ainakin sillä alueella ruotsalaiset ovat todella ystävällistä ja avuliasta väkeä. Vaihteistotunkki upposi aluksi öljysoraan, onneksi matkassa oli pari vahvaa vanerilevyä sen alle. Molempien puolten polttoainesäiliöt oli myös irrotettava, ennen kuin tila riitti vaihdelaatikon poistamiseen. Jäin nukkumaan heidän huoneensa lattialle, minullehan ei ollut varattuna majoitusta ja rahatkin olivat menneet tullin vaatimaan panttiin. Koko seuraava yö meni asennushommissa, pimeys ja jälleen alkanut sade haittasivat työtä omalta osaltaan. Meidät ohjattiinkin pankinjohtajan pakeille, jolle selitin tilanteen parhaan kykyni mukaan. Urakka valmistui lopulta torstaina noin kello yhdentoista aikoihin. Otin myös puhelun Suomeen, Kuljetusneliö Oy:n konttoriin, josta Lilja Sallinen vastasi ja selitti pankinjohtajalle tarkemmin rahantarpeemme. Jossakin vaiheessa päivää pidimme sen verran taukoa, että käväisimme lähikylässä. Vasta sitten täytimme tankit lopullisesti ja purimme pois loputkin ”asennuskorokkeet”
Salakuljettajaksikin ehdittiin epäillä Tarjosin tullille maahantulovaiheessa saamaani paperia, jonka tarkoitus oli minulle jäänyt epäselväksi. Lopulta sentään löytyi yksi vapaa punkka kuuden hengen rekkamies-osastosta. Juoksujalkaa puseroa napittaen autokannelle, jossa totesin, että autonikin oli ollut jo hieman muiden poistuvien kierreltävänä. Nostelin pressua ja esittelin herroille likaista vaihdelaatikkoa, työkalujani ja omaa rähjäistä ja rasvaista olemustani, yrittäen saada heidät ymmärtämään, että todella olen vaihtanut sen ehjän laatikon autoon, josta mukanani oleva on poistettu. Seuraavan kerran tajusin maailmasta jotakin, kun olimme Naantalin satamassa ja hyttisiivooja hätisteli minut ulos. Hyvät työntekijät ovat yrityksen tärkein pääoma. 1974 hankittiin kaksi Scania 140 S 6x4 autoa ja seuraavaksi Volvo F-12. Vetoautoiksi sopivia 6x4 -malleja oli saatavilla monillakin eri merkeillä ja myös riittävän suurilla kokonaispainoilla. Ei ehkä tuntunut samalta juuri silloin, kun yön pimeydessä ja kylmässä vesisateessa auton alla maatessa mäkeä virtaava vesi työntyi haalarinkauluksesta sisään. Muuta unilääkettä ei tarvittu. Meillä oli onneksemme näihin kaikkiin oli hyvät valmiudet, työntekijät olivat pitkäaikaisia, tunnollisia ja tehtäviinsä hyvin kouliintuneita. Silloin alkoi minullakin jo lämpö nousta. Kävin ensimmäiseksi saunomassa kuljettajasaunassa ja sen jälkeen pitkästä aikaa syömässä kunnon ruoan, jonka kanssa otin oluen. Nyt sitten selvisi, että minun olisikin pitänyt mennä Sundsvallissa esittämään paperi sikäläiselle tulliviranomaiselle leimattavaksi, jolloin maasta poistuessani asiakirja olisi pätenyt dokumenttina. Sanottuani asiasta oman mielipiteeni melko rumilla sanakäänteillä, työnnettiin lopulta rahakuori käteeni, että siinä on, ala mennä laivaan. Länsisaksalaisten Magiruksien lisäksi käytimme mm. He ovat myös ajojärjestelyn A ja O. Itse pääasia, eli juntan lavettikuljetus Tanskaan onnistui lopulta sovitun aikataulun mukaisesti, eikä uhkana olleita huomattavia viivästyssakkoja tullut yhtiön maksettavaksi. KULJETUSVARMUUDEN YLLÄPITO JOSKUS TYÖLÄSTÄKIN Tieverkoston parannuttua ja kaikkien pääteiden alkaessa jo 1980 -luvulle tultaessa saada kestopäällysteen, ongelmia suuremmille kuljetuksille aiheuttivat useimmiten matalat alikäytävät ja monilla tieosuuksilla myös painorajoitetut sillat. Akselipainot olivat nousseet ja ajoneuvojen mitat kasvaneet. Lopulta tulkiksi noudettiin nainen, joka sitten käänteli selityksiäni tullimiehille (jotka hyvin todennäköisesti olisivat itsekin suomea ymmärtäneet). Tässä jo aurinkokin paistaa.. Aika kultaa muistot ja Ruotsin keikkakin on mielessä näin jälkeenpäin aivan mielenkiintoisena kokemuksena. Nämä tosin jäivät sittemmin pois kalustostamme maahantuojan vaihduttua useita kertoja. Vähältä piti, etten joutunut rautoihin, koska minulla ei ollutkaan vaadittuja Sundsvallin leimoin varustettuja asiakirjoja. Kunnossapidonkin puolella edellytetään lähes palokuntamaista lähtövalmiutta ja sopeutumiskykyä. Taisi tulla vähän suomeksi kirottuakin, etteikö kyseisessä virastossa muka kukaan osaa puhua suomea! Minä ainakin lopetan ruotsin yrittämisenkin nyt ja puhun tästä lähtien vain suomea. Kehittyvä kustannusseuranta alkoi myös ohjata tulevia kalustohankintoja. Suomen tullia eivät rasvaiset autonosat juuri kiinnostaneet, vaan varsin sujuvasti pääsin ajelemaan kohti Kangasalaa. Laivan lähtöaikakin alkoi jo taas olla käsillä. Saatavilla oli jo erilaisia kuljetuslavetteja eri käyttötarkoituksiin. Meilläkin kokeiltiin useita eri merkkejä. Teiden parannuttua olivat nämä aiempaa kalustoa nopeampia ja pieniruokaisempia, jolla oli oma merkityksensä kilpailun yhä kiristyessä. Hieman ruokailtuamme tiemme erosivat, lavettikuljetus jatkoi kohti Tanskaa ja minä Kapellskärin satamaa. Pysyin kuitenkin hereillä ja pääsin Kapellskäriin perille. Laivan ”respassa” sain kuulla, ettei koko aluksessa ole yhtä ainoata vapaata hyttipaikkaa. Lopulta he alkoivat uskoa, etten ehkä sittenkään ole myynyt kyseistä vaihdelaatikkoa pimeillä markkinoilla, mutta pantiksi pidättämänsä rahat he pitävät. 16 ajaen varmistamaan kuljetuksen sujumista lenkillä, joka noin sadan kilometrin ajon jälkeen päätyi edessämme jo lähtiessä näkyneen, mutta kantavuudeltaan heikon sillan vastakkaiselle puolelle. itävaltalaisia Steyrejä. Olavi Sallinen Scania, lavetti ja juntta täyttivät toisen kaistan. Osaavien kuljettajien lisäksi tarvitaan toimivaa ja tehokasta ajojen suunnittelua, kuljetusreittien selvittelyä, kuljetuslupien hankkimista ja monta, monta muuta hallittavaa asiaa. Vähän ennen kello yhtä perjantai-iltapäivänä sitten jätin Bedfordin kuorman muiden purettavaksi Kuljetusneliön verstaalle ja painuin kotiin viikonlopun viettoon. Vettä satoi ja miestä väsytti, olihan takana usean päivän työputki, mutta vain yksi, sekin huonosti nukuttu yö. Matkaa satamaan oli noin 650 kilometriä, mutta minulla oli lähes pakottava halu ehtiä vielä iltalaivaan
Missä päin Suomea pidetään ensimmäinen purkamopäivä kesällä 2010. Ja jos pääsee, niin usein liian myöhään. Purkamon nojallaan olevan aidan takaa löytyy monasti kasapäin säilömisen arvoisia kohteita, joihin ei tahdo päästä käsiksi. Entä mistä löydämme ensimmäiset myytävät ”veteraaniautot ja niiden osat”-sivun. Kolaritapausten kautta auton elinkaari saattaa olla lyhytkin, joskin toisessa ääripäässä on kolmannelle vuosikymmenelle ehtinyttä, historiallisessa mielessä kiinnostavampaa kuljetuskalustoa. Menikö…. Sain kattotelineestä 300 kruunua, terästehtaalla sen arvo olisi ollut 30 kruunua, pohtii romuttamon yrittäjä tyytyväisenä. Olisiko nyt aika ruveta valamaan perustuksia jämerälle sillalle. Menikö terästehtaalle juuri maamme viimeinen niittikoppi-Sisun suora puskuri. Olisiko.... Monet purkamot ilmoittelevat jo nyt verkkosivuillaan myyntiin tahi purkuun tulevasta kalustosta, joskin veteraani-ikäiset ajokit loistavat poissaolollaan. Niin, ja peräkärryaihiosta sivuun siirretty hytti saattaisi sekin tuoda mielenrauhan johonkin hämyiseen harrastetalliin, sikäli kun siihen pääsee käsiksi riittävän ajoissa. Eihän niitä kukaan osta, eihän. Kertaalleen peräkärryksi päätynyttä autoa tai paalaimeen joutunutta ohjaamoa on paha enää elvyttää, joten annetaan menneiden olla ja katsotaan tulevaan. Hiukan kaiholla olen katsellut lehtijuttuja puuhapäivistä, jolloin purkamolla on avoimet ovet veteraaniautoille ja harrastajille. Piha-alue täyttyy näyttelykuntoisista museoautoista, joiden lomassa syödään ruotsalaistyyppisiä nakkisämpylöitä ja nautitaan gevaliaa. Olisiko tästä kuitenkin ollut harrasteautoksi tai olisiko ohjaamossa ollut jonkin toisen ajokin elinkaarta jatkavia pisteosia. Ei jäänyt jälkipolville nähtävää tästäkään autosta. Suomessa myydään vuosittain muutama tuhat uutta kuorma-autoa ja karkeasti arvioiden liikenteestä poistuu saman verran kalustoa, jonka ikähaitari on varsin leveä. Purkamon ja harrastajan välisen, varsin leveän kuilun yli ei tällä hetkellä taida mennä edes huteraa riippusiltaa, mikä toisi kysynnän ja tarjonnan lähemmäs toisiaan. 17 Kuorma-autopurkamo on varsinkin mobilistipiireissä tunteita herättävä taho. Purkamot kun ovat omalta osaltaan varsin tehokkaasti huolehtineet iäkkäämmän ajoneuvokaluston hävittämisestä, vai pitäisikö puhua nykytermein kierrättämisestä. Toisaalla miehet kantavat peltikatoksen kätköistä ruosteista kasipari-volvon kattotelinettä hienosti entisöidyn seitenkuutosen lavalle. Purkamo ystävä vai vihollinen. Ohjaamo kipataan romukasaan, kone ja vaihteisto ahdataan vientikonttiin ja loppupää työnnetään perävaunutehtaalle. Silta yli kuilun Purkamoiden pihoilla ja katosten kätköissä on edelleen huima määrä meitä harrastajia kiinnostavia autoja ja osia. Toisaalta taas purkamon näkökulmasta samat tavarat näyttävät yli-ikäisiltä ja vanhentuneilta, terästehtaan raakaaineilta. Teksti ja kuvat:arpe Näiden autojen kohtaloon on paha puuttua… … mutta tässä kohtaa on vielä hyvät mahdollisuudet.. Tuskinpa on kattotelineen omistajakaan harmissaan, ainakin suupielet olivat lähellä korvia. Saattaisi vaikka ostaa, jos vain tietäisi. Naapurimaassa Ruotsissa on paljon kaikkea, siellä on myös yhteistyötä. Harrasteauton mentävän sillan rakentamisen voisi alkaa vaikkapa tiedonsiirron lisäämisellä. Moni mobilistitai harrastajahenkinen olisi kieltänyt kuorma-autojen purkamotoiminnan jo monta kertaa ja kauan aikaa sitten. Loppuratkaisu on usein murheellista nähtävää tällaisen elinkaarensa päässä olevan auton päätyessä purkamon aidan taakse
Finnairin lahjoittamalle Ford D 300 tikasautolle vuokrataan tallipaikka. Toimintasuunnitelma: Vuoden 2010 toimintasuunnitelmaksi kokous hyväksyi yksimielisesti hallituksen esityksen, joka sisältää paljon tuttua ja hyväksi havaittua mutta myös uutta. Mobilian järjestämiin tapahtumiin. 18 Teksti:Jari Kosenius, hallituksen tiedottaja Kuva: Veikko Hoppula MARKKU T. Kokous hyväksyi yksimielisesti sääntöjen muuttamisen sekä uudet säännöt esitetyssä muodossa. Jämäkällä nuijankopautuksella puheenjohtaja Jari Ala-Ilomäki keskeytti löpinät ja kokous alkoi Veikko Hoppulan johdolla. Kevätpäivän Tasaus järjestetään 27.-28.3. Kaluston säilytykseen perustetaan tarvittaessa kiinteistöosakeyhtiö sopivan kiinteistön hankkimiseksi ja hallinnoimiseksi. Riihimäen seudulla. Sääntömuutos: Jo kertaalleen hyväksytty sääntöjen muuttaminen ja uudet säännöt käsiteltiin toiseen kertaan, kuten asiaan kuuluu. Muutetuilla säännöillä toimitaan ensi vuoden alusta. KäySyyskokouksessa henkilövalintoja ja muita päätöksiä. Kumma, ettei siihen opi. Hallitus esitti henkilöjäsenten jäsenmaksuksi 40 euroa/v, sekä liittymisja kannatusjäsenmaksujen pitämistä ennallaan, eli17 euroa ja 85 euroa. Olihan taas käännelty kelloja eikä sisäinen kello samalla kääntynytkään. Republic 20:n ja Sisu L-131 CVT:n kuntoa ylläpidetään. Toisaalta tarve on myös saada aikaan yksinkertaisempi jäsenmaksukäytäntö ja siksi esitettiin myös, että luovutaan eri suuruisesta jäsenmaksusta niiden osalta, jotka kuuluvat Vetkun lisäksi toiseenkin SA-HK:n jäsenyhdistykseen. Seuran museokuorma-auton Sisu SH-4:n kunnostussuunnitelma on tehty ja projekti käynnistetään vielä kuluvan vuoden puolella ja kunnostusta sekä historiatietojen keräystä jatketaan ensi vuonna. KOSKINEN VETKUN PUHEENJOHTAJAKSI Loska-ajon sunnuntaiaamu käynnistyi hyvin nukutun pitkän yön jälkeen. Näkyvin muutos on Seuran nimen uusi muoto Veteraanikuorma-autoseura ry. Lisäksi Keski-Suomen Mobilistien järjestämiin Talwiajoihin kootaan edustava ryhmä, ja muutenkin osallistutaan mm. Keikka toteutetaan uuden tyyppisenä kokoontumisajona, ja päätepisteenä on Kuopio. Edellispäivän jätkäperinnejutut palasivat mieleen, 153 gramman närekiekkoja löytyi yhdeltä jos toiseltakin eikä propsikärryjen työntäminen ollut enää yhtään hankalaa. Seura järjestää 2010 jäsenilleen perinteiset kolme ajotapahtumaa, joiden järjestelyistä vastaavat hallituksen nimeämät ajotoimikunnat. Toiveena on, että uusi yhteistyö entisestään tehostaa kuorma-autohistoriallisen aineiston keräämistä ja tallentamista. Jäsenmaksut: Hallitus oli laatinut esityksen jäsenmaksujen korotuksesta. Avonaisia kengännauhoja muisteltiin, ja saattoipa jonkun omatkin nauhat ehtoolla päästä vähän löystymään. Korotuksen tarkoituksena on varmistaa VetKu-lehden ilmestyminen ja edelleen kehittäminen. Loska-ajo ajetaan loka-marraskuussa perinteen mukaan hämäläisissä maisemissa. Kuopion Keikka järjestetään 17.20.6. Seura pyrkii yhteistyössä Mobilian ja Tampereen yliopiston kanssa käynnistämään haastattelututkimuksen ikääntyvien kuorma-autoalan henkilöiden hiljaisen tiedon tallentamiseksi. Muut muutokset ovat lähinnä hallinnollisia ajanmukaistuksia, olivathan vanhat säännöt alkuperäiset ja jo vuodelta 1987. Ajojen yhteydessä pidetään Seuran syyskokous. Mutta nyt oli nauhat taas tiukasti solmittu, olihan vuorossa Seuran Vuosikokous. Tapahtuman yhteydessä pidetään Seuran kevätkokous
Tilintarkastajaksi valittiin Tarmo Männistö HTM ja varatilintarkastajaksi Veikko Hoppula. Kuva: Veikko Hoppula. Antti Prusi esitti, että VetKu-lehden päätoimittaja saisi muutakin kuin kulukorvausta. Puheenjohtajan valinta: Jari Ala-Ilomäki on puurtanut puheenjohtajana kolme vuotta ja oli esittänyt halukkuutensa pitää hengähdystaukoa. Hallituksen valinta: Kokous valitsi yksimielisesti uudelleen kahden vuoden pestille hallituksen varsinaisiksi jäseniksi erovuorossa olleet Aulis Hartikaisen Juankoskelta, Tuure Hulmin Säkylästä ja Sture Palmgrenin Pernajasta. Jäyhään tyyliinsä Markku kiitti luottamuksesta todeten, että: ”Auttaakin saa!”. Koskinen. Kokous piti ehdotuksia hyvinä ja velvoitti hallituksen hoitamaan asioita parhaaksi katsomallaan tavalla hyväksytyn talousarvion puitteissa. Pari tuntia kestäneen kokouksen lopuksi Veikko Hoppula kiitti Jari Ala-Ilomäkeä puheenjohtajakautensa uurastuksesta sekä vetkulaisia aktiivisesta kokoukseen osallistumisesta. Muita asioita: Kokoukselle ei ollut ennalta jätetty käsiteltäviä asioita. Kokousväki tunsi tehneensä taas kerran hyvän päätöksen ja nyökkäili myöntyvästi Markun vinkille. Ajoneuvojen konservointi ja miksei myös "konservoiva entisöinti" on voimakkaasti lisääntymässä ja se puolestaan lisää tiedon tarvetta vanhoista työtavoista ja niihin soveltuvista materiaaleista. Jotta tällainen seminaari todella antaisi todellisia tietoja ja miksei myös opettaisi työtapoja pitäisi löytää päteviä asiantuntijoita. Hallituksen kalustovastaava Raimo Mesiranta informoi kokouksen osanottajia Seuran Sisu SH-4 -kuorma-auton kunnostusprojektista. Muita esityksiä ei tullut, ja kokous valitsi yksimielisesti Markun uudeksi puheenjohtajaksi. Tästä syystä on harrastepiireissä herännyt ajatus järjestää seminaari ajoneuvojen konservointityötavoista. Keskustelun avauduttua rovaniemeläinen Kari Niva esitti, että puheenjohtajaksi valittaisiin Markku T. Tämän lehden toimitus on sopiva paikka ottamaan vastaan näitä tietoja. Seuran internetsivuille sovittiin avattavaksi osio, josta jäsenistö voi seurata projektin etenemistä. Siltä ainakin näytti. Lyhyesti kuvattuna "konservointi" tarkoittaa sitä, että pyritään työn yhteydessä säilyttämään niin paljon kuin on mahdollista alkuperäisiä pinnoitteita ja teknisiä rakenteita, muuttamatta niitä. Mikäli tuttavapiiriisi kuuluu jonkin ajoneuvojen korjausalan eksperttejä jotka hallitsevat myös vanhan tekniikan korjauksen ja niihin liittyviä työtapoja tai tuntevat menetelmiä miten esimerkiksi ajoneuvojen pinnoitteita voitaisi suojata ja uudistaa niin näitä henkilöitä koskee julistamamme etsintäkuulutus. Ääntenlaskijat Erkki Humpas ja Kalevi Oksanen verestivät laskutaitoaan, ja niin varajäseniksi valittiin Lasse Hietsalo Elimäeltä, CarlJohan Blomqvist Liedosta, Mikko Rautalin Tottijärveltä ja Jari Kosenius Hausjärveltä. Kokous oli päättynyt. Selvitys on toimitettu SAHK:n tekniselle valiokunnalle ja toimitetaan myös suoraan AKE:lle. Tarkoitus on muutenkin tallentaa kunnostusprojektia kirjallisin ja kuvallisin keinoin. Raimo Mesiranta esitti, että myös puheenjohtajalle alettaisiin suorittaa korvausta. Carl-Johan Blomqvist esitti, että seuran sihteerille alettaisiin suorittaa kohtuullista korvausta, koska varsinkin keikkajärjestelyt työllistävät runsaasti. Tässä säilyttämistyössä pysäytetään teknisin tai kemiallisin keinoin rakenteissa oleva korroosio ja tekniset osat puolestaan korjataan toimintakuntoon. Yrjö S. ETSINTÄKUULUTUS Teksti: Simo Nieminen, VMPK Mobilian konservoivan entisöinnin työryhmän jäsen. Esitetyiltä henkilöillä tullaan tietysti erikseen kysymään halukkuus näihin hommiin ja vaivasta maksetaan tietysti kohtuullinen korvaus. Tämä lyhyt kuvaus jo osittaa, että nämä työt vaativat vanhojen työtapojen uudelleen henkiin herättämistä sekä myös nykyaikaisen tekniikan ja aineoppien hyväksikäyttöä korroosioja pinnoiteongelmissa. 19 dyn keskustelun jälkeen kokous hyväksyi yksimielisesti hallituksen esityksen jäsenmaksuista sekä talousarvion vuodelle 2010. Mikäli tekniikka on niin huonossa kunnossa tai niin puutteellista , että sitä on mahdoton korjata, voidaan ajoneuvo konservoida pelkästään ilmiasultaan ja jättää tekniikan osuus puutteelliseksi. Puheenjohtajakysymys on aina ja useimmissa yhdistyksissä vähän hankala, koska tekemistä tahtoo kasaantua muittenkin edestä. Kaasalainen esitteli selvitystään paineilmajarrujen ja ajopiirtureiden tarkastusvaatimuksista museokuorma-autojen määräaikaiskatsastuksissa. Varajäsenpaikoista ratkottiin positiivista ongelmaa: halukkaita ja hyviä ehdokkaita oli seitsemän vaan paikkoja vain neljälle. Vapaaehtoiset ovat aina vähissä
Näin tapahtui monille muillekin entisille linjaautoille, olihan sodan jälkeisessä Suomessa huutava pula kuljetuskalustosta. ”Auton luovutus muistuttaa dynaamista nykypäivää elävän SISU kuorma-auton vahvoista juurista ja suomalaisen kuorma-auton pitkästä historiasta”, totesi Sisu Auton toimitusjohtaja Teppo Raitis autoa luovuttaessaan. ”Oy Sisu Auto Ab panostaa tuotehistoriallisesti tärkeiden tuotteiden entisöintiin ja museointiin muodostaakseen näkyvän todisteen pitkäaikaisesta ammattitaidostaan ajoneuvojen ja työkoneiden valmistajana”, todetaan luovutuskirjan liitteessä, jossa myös määritellään lahjoituksen saajaa koskevat velvoitteet entisöintityön laadulle, aikataululle ja valmiin ajoneuvon esille asettamiselle. SH-4 Vetkun osastolla Logistiikka-Kuljetus 2006 –messuilla Helsingin messukeskuksessa. Auton osti uutena loviisalainen liikennöitsijä Hj. (RM) Ohjaamo irtautumassa alustastaan. (RM) Raimo Mesiranta hiekkapuhalteli ohjaamosta korroosion pureskelemat kohdat puhtaiksi korjausta ja suojausta varten. 80 hv Hercules bensiinimoottori osoittautui ensi tarkastuksen perusteella aivan toimivaksi peliksi. Aiempien kunnostustöiden yhteydessä autoon asennettuja osia ja rakenteita pyritään mahdollisuuksien mukaan palauttamaan alkuperäistä vastaaviksi. Vetkulainen Kari Mesiranta irrottelemassa. Seuran tarkoituksena on entistää auto sellaiseen kuntoon, että sen säilyminen voidaan turvata ja se voidaan asettaa sopivalla tavalla yleisön nähtäville. Menettely itsessään on merkittävä osa suomalaista kuljetushistoriaa ja sinänsäkin säilyttämisen ja esittelemisen arvoinen seikka. (VH) Kunnostusprojektin starttilaukaus ammuttiin 28.10.2009, kun vanhus matkasi Vetkun toisen arvokkaan Sisu-tallenteen, 1974 mallisen Kontion kyydillä tilapäisestä säilytyspaikastaan Orivedeltä Kangasalle, Mesi-Auto Oy:n korjaamolle. Teksti: Veikko Hoppula, Kuvat: Veikko Hoppula ja Raimo Mesiranta. Aikanaan auto palautettiin rintamalta takaisin niin pahoin vaurioituneena, ettei siitä enää voitu kunnostaa linja-autoa, vaan se muunnettiin kuorma-autoksi. Kertauksen vuoksi, SH-4 on eräs maamme vanhimmista säilyneistä Sisu kuorma-autoista. 20 SISU SH-4 kuorma-auton lahjoitti seurallemme Oy Sisu Auto Ab LogistiikkaKuljetus 2006 -näyttelyssä SISUn 75vuotisjuhlavuoden merkkitapahtumana. Holmström, joka joutui luovuttamaan sen sittemmin sotaan puolustusvoimien käyttöön. Se valmistettiin alun perin linja-autoksi vuonna 1935. (VH) Mitä kuuluu Vetkun SH-4:lle. Luovutusta valmisteltaessa Vetku lupautui käynnistämään auton kunnostusprojektin mahdollisimman pikaisesti yhteistyössä Sisu Auton kanssa
Eivätkä ole turhaan puurtaneet, sillä vuoden tärkeimpien tapahtumien ohjelmat ovat hahmottuneet niin jo hyvin, että uskallamme alustavat suunnitelmat julkaista. Lauantain ohjelmassa todennäköisesti mm. autonäyttely, yritysvierailut lounas, Suomen Lasimuseolla, kävelymatka 200 m klo 16 siirtyminen vartioituun yöparkkiin Riihimäen Kauppatorille, ajomatka 3 km -autonäyttely -majoittuminen Teatterihotelli Linneaan, kävelymatka 100 m -saunomismahdollisuus klo 19 Riihimäen Teatterin näytös, veteraaniystävällinen ohjelmisto. Kaikkia osallistujia koskevaa yhteistä pitkää matka-ajoa ei tällä kertaa suoriteta, vaan museokuorma-autot kokoontuvat kohdepaikkakunnalle Kuopioon eri suunnilta pienempinä, n. 0400 769 637 Pohjois-Suomi: Ari Penttilä p. koillispirkanmaalaisissa-) maisemissa. 0400 576 212, varsinaisesta näyttelystä myös Kuopion Kuorma-autoilijat ry/Topi Hytönen p. 0400 387 760 ja Aimo Pirnes p. Lähtöpaikkakunniltaan kulkueet starttaavat pääsääntöisesti torstaina 17.6.2010. 0500 590 095 Pirkanmaa: Raimo Mesiranta p. Kokoontumispaikat ja tarkemmat aikataulut ilmoitetaan tulevan vuoden ensimmäisessä VetKu -lehdessä. Eteläisen Suomen alueelta saapuvat autot ovat keskenään sopineet kokoontuvansa 17.6.2010 Mikkeliin, jonne Arto Rantala on alustavasti varannut majoituksen sekä järjestänyt paikallista ohjelmaa, mm. Tarkempi ajankohta, ajoreitti ja -ohjelma julkaistaan VetKu nro 1:ssä helmi-maaliskuussa 2010. risteily Kallavedellä. Autot tulevat olemaan näyttelyssä sunnuntaina vähintään puolipäivään asti. 0400 631 644 Uusimaa: Markku T Koskinen p. Kokoontumispaikka Kuopiossa on Sorsasalon ravirata. Vanhojen kuorma-autojen Suurnäyttely järjestetään yhteistyössä Kuopion Seudun Kuorma-autoilijat ry:n kanssa. Tarkempia tietoja voi tiedustella myös kunkin lähtöseudun yhteyshenkilöiltä: Varsinais-Suomi: Carl-Johan Blomqvist p. klo 21 Hotellissa iltapala, illanvietto ja niin päivä onkin pulkassa Sunnuntaina 28.3.2010 klo 8 aamiainen klo 10 Veteraanikuorma-autoseura ry:n kevätkokous klo 12 Etupuskurit suunnataan kohti kotia Riihimäen seudulle vetkulaiset toivottaa tervetulleiksi Jari Kosenius, p. 0400 449 009 sekä kaikki järjestelytalkoisiin osallistuvat Loska-ajo 2010 (lokakuussa) Syksyn loska-ajo järjestetään perinteiseen tapaan perustamispäätöksensä mukaisesti pohjoishämäläisissä (nyk. 040 592 7295 Veteraanikuorma-autoseuran Kallaveden Keikka 2010 17.6. tutustumisen Visulahden museoautonäyttelyyn (tämä osuus ei sisälly varsinaiseen keikkaohjelmaan eikä -maksuun). Ja suunnittelemaan samalla tulevien vuosien toimintaa ja sen kehittämistä. 0400 539 369 Satakunta: Tuure Hulmi p. 21 TAPAHTUMAKALENTERI 2010 pvm tapahtuma paikkakunta järjestäjä 27 – 28.3.2010, Kevätpäivän tasaus Riihimäki Vetku 22.05.2010, Varaosatori Mobilia TamMob 23.5.2010, Kuorma-auton Päivä & k-a tunnistuksen SM-loppukilpailu Mobilia SKAL & Mobilia 11– 13.6.2010, Liittokokous Turku SKAL ry 12.06.2010, Retkeilyajot Tampere SAHK 12.6.2010, Museoajoneuvopäivä Mobilia Mobilia 17 – 20.6.2010, Kallaveden Keikka Kuopio Vetku 9-10.7.2010, RR-päivät Kangasala, Pikkola TamMob 1.8.2010, Linja-autopäivä Mobilia SLHS, Linja-autoliitto ja Mobilia 28.8.2010, RR-päivät Kangasala, Pikkola TamMob Lokakuu Loska-Ajot 2010 Koillis-Pirkanmaa Vetku Työryhmät ovat puurtaneet tahoillansa eri puolilla Suomea jo tovin aikaa, että meillä rivijäsenillä olisi jälleen hauskaa totuttuun vetkulaiseen tapaan kokoontua yhteen esittelemään perinnetallennusharrastuksemme parhaita puolia. Majoituspaikkana Kuopiossa on Hotelli Rauhalahti, illanvietot perinteitä uhkuvalla Jätkän Kämpällä. Mikkelissä muodostettava kolonna lähtee liikkeelle perjantaina 18.6.2010 heti aamiaisen jälkeen siten, että Kuopioon saavutaan hyvissä ajoin vielä aamupäivän puolella. 10-15 auton kulkueina. 16 km 3-tieltä kohti Lahtea tai Hollolasta 37 km kohti Riihimäkeä). 0400 892 334 Kuopion järjestelyistä lisätietoja antaa Aulis Hartikainen p. 0500 315 271 Kymenlaakso: Lasse Hietsalo p. 0400 754 400. Paikallisen ohjelmatoimikunnan johdattamana käynnistyy klo 12.00 yhteinen Kallaveden kierros reitillä Joensuuntie – Vehmersalmi – Puutossalmen lossi – Kuopio, Kolmisoppi, jonka päätteeksi autot paikoitetaan näyttelyä varten Suomen Kiitoautot Oy:n terminaalialueelle. – 20.6.2010 Kesän 2010 keikka toteutetaan pääosin kokoontumisajona. Tulevan vuoden visioita. 0400 449 009 ja Sture Palmgren p. -aamiainen, autonäyttely, yritysvierailu klo 11 lähtö kohti Mattilan teollisuusaluetta Riihimäellä, ajomatka 27 km klo 12HF-Autohuolto Oy ja Okline Logistics Oy, Tehtaankadulla. Kevätpäivän Tasaus 2010 27.-28.3.2010 Hausjärvi – Riihimäki Alustava aikataulu: Lauantaina 27.3.2010 klo 8-9 kokoontuminen Hausjärven Serafiinaan, joka on viehättävä lounaspaikka kantatie 54:n varrella osoitteessa Riihimäentie 3620, Oitti (n. Tervetuloa Kallan keikalle! Markku T Koskinen keikkakoordinaattori, p
Niinpä kirjassa on esitelty laaja kattaus mielenkiintoisia työkoneita, jotka oli suunniteltu varta vasten Fergusonia varten. Tarunhohtoisen maineen saaneelle Samperin savotalle tuotiin Amerikasta asti raskaat höyryveturit Savukosken Tulppioon keskelle tietöntä erämaata. Kirja keskittyy vähiten huomiota saaneeseen, vuonna 1939 pitkälle valmisteltuun Luton autosavottaan, jota ei voitukaan toteuttaa talvisodan vuoksi. Lisäksi kartat havainnollistavat tapahtumia. 150 sivua Kuvitus värija mustavalkokuvitus Ohjevähittäishinta 34,00 Kustantaja Alfamer Oy Ilmestymisaika joulukuu 2009 Kuorma-auton kaveri on traktori. Lapin metsäyhtiöt olivat uuden haasteen edessä: kuinka saada tukit kannattavasti kuljetettua kaukaa erämaista vedenjakajan takaa sahoille. Tukkeja tunturin takaa tuo eniten uutta tietoa Luton autosavotasta, mutta myös kahdesta muusta hankkeesta on esillä uutta tietoa. Ainutlaatuisessa kokeilussa veturit vetivät tukkeja Kemijoen uittoväylän varteen 1913-1916. 040 53 600 80, metsamuseo@gmail.com. KIRJAUUTUUKSIA Uusi kirja Lapin suurista autosavotoista. Ferguson oli Suomen yleisimpiä traktoreita 50-luvulla. Vasta traktoriin asennettavat koneet ja laitteet tekevät siitä maataloustraktorin. Harry Ferguson on sanonut, ettei pelkästä traktorista ole hyötyä maatalouskäytössä. Zetor Suomessa -kirja kertoo "Paukku-Setorin" lisäksi myös merkin muista vanhoista malleista ja niiden käyttäjistä. Nykyään nämä Zetor 25:t ovat haluttuja traktoriharrastajien keräilykohteita. 22 Kirjan tekijä/toimittaja Vesa ja Marjatta Rohila Kirjan nimi Zetor Suomessa Sarjan nimi ja numero S244 Painos/vuosi 2009 ISBN-numero 978-952-472-092-2 EAN-koodi 9789524720922 Asu sidottu Sivumäärä n. Kirja on mielenkiintoinen historiikki kaikille koneharrastajille sekä traktorihistoriasta kiinnostuneille. Tukit oli tarkoitus kuljettaa autoilla talviteitä pitkin Saariselän yli Luirojoen varteen uitettavaksi Kemiin. Lapin metsien hakkuut siirtyivät 1900-luvun alkupuolella yhä ylemmäs jokivarsiin ja kauemmas pääuittoväylistä. Olli Sandström on eläkkeellä oleva metsänhoitaja, joka teki työuransa Metsähallituksen palveluksessa Rovaniemellä. Sallan vuosien 1934-1939 suuria autosavottoja sanottiin jopa maailman suurimmiksi. Lapin metsämuseo on tukenut tätä kirjaan johtanutta tutkimusprojektia ja Metsämiesten Säätiö on myöntänyt apurahan hankkeelle. Vihreiden tai vaaleanruskeiden Zetkojen perässä kulkivat pellolla kyntöaurat, äkeet, perunannostokoneet ja monet muut työvälineet. Zetor-traktorit olivat hyvin suosittuja Suomessa 50-60-luvuilla. Lähempänä sijaitsevat metsät oli jo pitkälti hyödynnetty ja sahateollisuus tarvitsi Metsähallitukselta uusia tukkimetsiä raaka-aineekseen. Kirjan hinta on 35,00 euroa. Yhtiöt ehtivät saada tieurat ja kämpät lähes valmiiksi ennen sodan syttymistä. Kemiyhtiö ja Veitsiluoto Oy ostivat puut ja aikoivat hakata ne seuraavana talvena. Valmistelutöissä oli mukana satamäärin miehiä, joidenkin tietojen mukaan jopa 500. TUKKEJA TUNTURIN TAKAA. Lisätietoja: Lapin metsämuseo, Metsämuseontie 7, 96400 Rovaniemi, p. Puutavaran autokuljetusten kalustoa ja menetelmiä saatiin vaikeissa oloissa kehitettyä yhä paremmin toimiviksi. Kirjaan on haastateltu useita hankkeessa mukana olleita veteraaneja, joille kesän 1939 vaiherikkaat tapahtumat Luttojoen erämaassa ovat jääneet pysyvästi mieleen. Suomalaisen kuljetusketjun alkutai loppupäässä on perinteisesti hyvinkin usein esiintynyt juuri maataloustraktori. Siksi kuorma-autoperinnettä arvostavat mielellään tutustuvat myös traktoreiden historiaan. Kaikki muistavat Zetorin paukahtelevan äänen, joka kuului jo kilometrien päästä, kun sillä tultiin aamuhämärissä noutamaan maitokannuja. Nykyisin 84-95-vuotiaat haastateltavat muistelevat kirjassa värikkäästi erikoislaatuisen työmaan tapahtumia. Kirjassa on runsaasti sekä vanhoja että uusia valokuvia. Kaikki muistavat nämä pienet harmaat traktorit. Vetkun jäsen Vesa Rohila on kuluneen vuoden aikana toimittanut kaksikin hienoa traktorikirjaa, Zetoreista kertova ilmestyi vasta muutama viikko sitten. Kirjan tekijä/toimittaja Michael Thorne Suom. Metsähallitus leimasi Inarin Luttojoen tuntumaan, 8000 hehtaarin metsäalueelle, suuren 250 000 runkoa käsittävän tukkileimikon. Kirjassa kerrotaan Ferguson TE-20 -mallin historia ja sen erilaiset kehitysversiot nelivetomalliin saakka. teksti Vesa Rohila Kirjan nimi Ferguson TE20 Sarjan nimi ja numero S255 Painos/vuosi 2009 ISBN-numero 978-952-472-104-2 EAN-koodi 9789524721042 Asu sidottu Sivumäärä 168 sivua Kuvitus värija mustavalkokuvitus Ohjevähittäishinta 34,00 Kustantaja Alfamer Oy Olli Sandströmin kirjoittama tuore kirja Tukkeja tunturin takaa kertoo kolmesta Lapin metsäyhtiöiden ennakkoluulottomasta tukkien kuljetushankkeesta
Laadukkaita, seuran logopainatuksella somistettuja vahvoja college-puseroita on saatavana kaikkia kokoja hintaan 25,00 /kpl. 0400 450 585 Scania 111 / 1976 ml. Kirsti tai Raimo Stenvall p. Pekka Snellman p. Selostustekstit Jari Ala-Ilomäki ja Pasi Harju. Levy 2 sisältää Hämeenlinnan raatihuoneella järjestetyn Kuorma-autohistoriallisen seminaarin asiantuntijaluennot lyhentämättöminä. Kaksois-DVD:n 1. Pituus n. Jämsäläisen PH-Videon asiantuntemuksella toteuttama 80 min. Toyota Camry farmari vm. 5,6 m hp. Volvoihin F88 F89 N sarjaan naftatankkeja. Kerhotuotteet Vetkun kerhotuotemyynnistä. Hp 7000,00 euroa/tarjous. Mersujen osia 70 luvulta: kardaaneja, niveliä, naftatankkeja 130-400 ltr. 0400-450 585 sähköposti: raimo.stenvall@r-stenvall.fi. n. Leyland-diesel. Veteraanikuorma-autojen seura ry:n VANAJA 60 v -juhlakokoontumisesta Hämeenlinnassa 5-6.4.2008 tuotettu hieno DVD-kooste. Tarjolla on myös venäläinen ZIL-43310 vuosimalli 1990. 040 548 8450 MYYDÄÄN OSTETAAN Vetkun kerhotuotteita ostamalla tuet seuramme toimintaa Viimeisimmät videotallenteet Veteraanikuorma-autojen seura ry:n Länsirannikon Keikka 2009 4. 10 v, mutta liikuteltu ajoittain. 205 min. Kuvaus ja editointi on tutun ammattilaisen, jämsäläisen PH-Videon käsialaa, selostustekstit ovat laatineet Jari ja Päivi Ala-Ilomäki. – 7.6.2009 Keikkalaiset kokoontuivat Länsirannikon Keikan lähtöpaikalle Powder-Trans Ab Oy:lle Lietoon sateisessa säässä. 0400 409 749 tai Markku Koskinen p. Scanian nokkamalliin oikeanpuolen lasikuituinen lokasuoja. Ehostusta kaipaavalla soralavalla Auto on ollut käytöstä poistettuna n. Tiedustelut: Jari Salonen, Nokia p. 7 000,00 / tai tarjous Tied. pituinen videotaltointi esittelee värikkäästi niin osallistuvat ajoneuvot, kuin mielenkiintoiset vierailukohteetkin. 50 min. Tupla DVD:n hinta Seuran jäsenille 35,00 /kpl (postituskulut lisätään). Matkalla nähtiin kaikkea mielenkiintoista sepän takomasta naulasta ydinvoimatekniikkaan. Tiedustelut 0400 626 518 Riittävän kauan säästettyjä osia halutaan päästää kiertoon: BMC -moottorin osia, suuttimia, naftapumppuja. 23 Tarjolla on Kontio-Sisu 4x4 vuosimalli 1964. 040-5415 332 Tarvetta olisi seuraavista osista autoon Volvo N88 vm. 1968 ylimääräinen Kiinnostuitko, soita Raimolle Tuusulaan p. Yleensä kaikki toimii. Tiedustelut: Üllar Õnnepalu Keskuse 6-14 12912 Tallinn Estoniaa Scania 140 / 1975 3-akselinen, napaperällä. Tekniikka kunnossa. Erikoiserä mustaa, huipputyylikästä pitkähihaista t-paitaa, jossa seuran logo 5-väripainatuksella myydään nyt alennettuun erikoishintaan. Talvi jatkuu, ethän unohda pukeutua lämpimästi. V-8 diesel 8740cm3 136 kW, toimintakunnossa. 0400 449 009, markku.tapio.koskinen@kolumbus.fi Chevrolet/1939 kuorma-auton kokonainen aihio, (osittain entistetty) Chevrolet kuorma-auton monenlaisia käytettyjä varaosia vuosilta 37-46 Vaihtolava kiinteillä puulaidoilla, mitat 420x240x100 cm, ehostusta vaativa. Sijainti Kangasala. Tämä ei kuitenkaan tunnelmaa suuremmin haitannut vaan vetkulaiset lähtivät hyvillä mielin keikalle kohti Turkua ja edelleen Mynämäen, Uudenkaupungin, Porin sekä Kullaan kautta Leineperin ruukkiin. 546 000 km Vaihtolavalaitteet, lavassa uusi puupohja + pelti, teräslaidat, pit. 1971: Etulokasuojat molemmat Vänkärin ovi Aurinkolipan (metallinen) säätökahva Metallinen työtai peruutusvalo, mielellään 2 samanlaista Yhteydenotot: Jari Ollila p. Moottorin osia Vmoottoriin, pakoputkia, pystyputkia naftapumppuja ja paljon muuta. kuvauksen museokuorma-autojen historiallisesta vierailusta entisellä Vanajan Autotehtaalla nykyisin toimivissa tuotantolaitoksissa sekä autonäyttelystä Hämeenlinnan torilla. levyllä on puheenjohtaja Jari Ala-Ilomäen käsikirjoituksen mukaan tuotettu filmitaltiointi, joka sisältää mm