040 5927 295 Vetkun Kerhotuotekauppa vetkunkauppa.vilkasstore.com TAPAHTUMAKALENTERI 2022 SISÄLTÖ Info-sivu ............................................................................................................................................................ Mid Finland Truckmeeting Viitasaari 2.–3.7. 36 Hettulan perinneautot ............................................................................................................................... 0400 700 511 olavi.nenonen@on-kuljetus.inet.fi Esko Pohjola Ylöjärvi p. 45 Kauppapaikka ................................................................................................................................................ 62. Suur-Saimaan Ympäriajo Lappeenranta–Mikkeli– Lappeenranta 15.-16.7. 0400 635 358 into.valikeikka@gmail.com Mikko Varonen Jämsänkoski p. 46 10.–11.6. 2. Mansen Mörinät Tampereen seutu 8.–9.10. 0400 660 121 pohjolaesko-@outlook.com John Pajarinen Vantaa p. 28 Näin muuttui kuormurimaisema Suomessa 1930-luvulla ............................................................ 39 Olli Saarinen – Pitkän linjan toimija ...................................................................................................... 42 Hallituksen tallista ........................................................................................................................................ 2 Pääkirjoitus ja puheenjohtajalta .............................................................................................................. 050 5023 425 john.pajarinen@hotmail.com Matti Polvela Tampere p. 0500 590 095 tuure.hulmi@pakkasvakka.fi Jussi-Pekka Hämäläinen Kangasala p. Vuosikokous Mesikämmen, Ähtäri Tiedot sitoumuksetta. 0400 539 369 carl-johan.blomqvist@powder-trans.fi Tuure Hulmi Säkylä p. Vetkun Loska-ajo Tuuri–Ähtäri 9.10. 33 Kotiarjen logistiikkaa – vaseliinia pyhämekossa ............................................................................. Power Truck Show Härmä 3.–4.9. Tarkista tapahtuman tiedot järjestäjältä. 16 Lahden Autolasikeskus Oy ........................................................................................................................ 18 Hikeä ja vilunväristyksiä jälkeen kieltolain ......................................................................................... Rauta & Petrooli Hämeenlinna 23.–24.9. 044 5225 197 antti.kekalainen@pp1.inet.fi Mauno Kumpulainen Forssa p. 12 Classic Motorshow Lahdessa .................................................................................................................. 040 4864 015 count@theblah.fi Antti Kekäläinen Juankoski p. Tawastia Truck Weekend Hämeenlinna 23.7. VETERAANIKUORMA-AUTOSEURA RY PL 4, 11101 RIIHIMÄKI Y-tunnus: 1549 562-4 Pankki: Oma Sp FI12 4108 0010 3180 56 www.vetku.fi sähköpostit: info@vetku.fi Hallitus 2022 Puheenjohtaja Juha Helin Loimaa p. SAHK:n Retkeilyajo Turku 17.–19.6. 040 5531 287 mva.varonen@gmail.com Osoitteen ja kaluston muutokset jasenasiat@vetku.fi p. 20 Vuoden 2021 Mutteriauto ........................................................................................................................ 0400 474 879 kumpulainen.mauno@gmail.com Olavi Nenonen Pieksämäki p. Koskensaaren keikka Jämsänkoski–Jyväskylä 17.–18.6. 0400 487 011 juha.v.helin@gmail.com Carl-Johan Blomqvist Turku p. Himos Truck Show Himos 12.–13.8. 3 Haapamäen tasauksesta viimein totta ...................................................................................................4 Maitoa helsinkiläisille ....................................................................................................................................8 50 vuotta vahtolaista koriosaamista .................................................................................................... 22 Powder-Trans 50 vuotta ...........................................................................................................................
AdBlue-ureanesteen hinnannousut ja saatavuusongelmat eivät onneksi koske meidän kalustoa. Hyvä määrä autoja tulee valmistumaan taas tänäkin vuonna. Kun yhdestä yllättävästä tapahtumasta ollaan pääsemässä yli, niin uusi järkyttävä episodi Ukrainan sota kohtasi Euroopan. Meidän autojen kulutukset huitelevat siellä 20L/100 km tienoilla, joten kohonneet hinnat tuntuvat kukkarossa. Vuoden takaisesta 1,5 euron litrahinnasta on tultu melkein euro ylöspäin. Autosta on oma artikkeli tässä lehdessä. Esimerkiksi Vappuna Lahden Classic Motorshow -tapahtumassa nämä työn sankarit kiinnostivat nostalgianälkäistä yleisöä ihan tungokseen asti. Toisaalta ajokilometrimäärät ovat maltillisia, joten toivottavasti tämä ei radikaalisti vaikuta esimerkiksi keikoille osallistumiseen. Toivotaan että intoa riittää ja mukaan saadaan myös nuorempaa porukkaa. Toimituskunt a ottaa mielellään vastaan tekstija kuvaaineistoa julkaistavaksi sekä vinkkejä sisällön kehittämiseksi. Runsaslumisen talven jälkeen tapahtumat ovat lähteneet liikkeelle. Aktiivikäytöstä poistuvalla kuormurilla on yleisesti ollut monta omistajaa ja monta käyttötarkoitusta, jotka lähtökohtaisesti liittyvät työhön ja tekemiseen. Postimuseon Volvon katveessa paistatellut Tero Raunion lavettiyhdistelmä edusti sitä suurempaa päätä Classic Motorshown ”Työn sankarit” teemanäyttelyssä. Toimivia kumipyöräkuljetuksia tarvitaan tänään ja huomenna, mutta on niitä tarvittu menneisyydessäkin. Museoikäisen kaluston kohdalla tunteet ohittavat järjen, ja siksipä siirrymme ilta illan perään talliin ruostetta rapsuttamaan. Vetku ja erityisesti sen runsas lukuinen jäsenistö on vuosikymmenten aikana entisöinyt vaivaa ja varojaan säästelemättä lukemattoman määrän näitä yhteiskunnan pyörittämisen kannalta tärkeitä työn sankareita. Kuva Ari Perttilä PÄÄKIRJOITUS PUHEENJOHTAJALTA 4041 0089 Painotuote TERVEISET LOIMAALTA N yt näyttäisi siltä, että vuodesta 2022 tulee vihdoinkin koronasta vapaa vuosi. Julkaisija: Veteraanikuorma-autoseura ry Toimituskunta: Juha Helin, Jari Kosenius, Ari Perttilä Lehden osoite: lehti@vetku.fi Painos: 1600 kpl Ulkoasu: Mediasepät Oy Painopaikka: Lehtisepät Oy, Lahti Vetku on Veteraanikuorma-autoseura ry:n jäsenjulkaisu, jonka tarkoituksena on painotuotteen muodossa tallentaa hyötyajoneuvojen historiaa sekä seuran toimintaa. Julkaisu toteuttaa seuran ulkoista viestintää kotisivujen ja facebookin ohella ja on yksi seuran sisäisen tiedottamisen kanavista. Julkaisu postitetaan seuran henkilöja kannatusjäsenille sekä yhteistyökumppaneille. Kevätpäiväntasauskin pystyttiin vihdoin ajamaan kahden vuoden tauon jälkeen. Ilmoitusten ja kannatusmainosten mediatiedot: www.vetku.fi/images/mediakortti2017.pdf ARTIKKELIT Lehden toimituksellista sisältöä tuotetaan talkoohengessä. Alan nettikirjoittelua seuranneena olen ilokseni pannut merkille, että kuorma-autojen entistämisharrastus elää edelleen voimakkaana. Kuorma-auton hankinta lähtee aina tarpeesta, eli käyttöä varten se hankitaan ja hankintapäätös tehdään järkiperustein. Ja juuri sitä menneisyyttähän me olemme taltioimassa. Osanottajia oli paikalla hyvä määrä ja ilmassa oli selvästi patoutunutta tarvetta keikkailla. Terveisin Juha TYÖN SANKARISTA NÄYTTELYN HELMEKSI R ekka-autot ja kuormurit pääsevät nauttimaan suuren yleisön suosiosta valitettavan harvoin, vaikka kumipyörä kalusto yhdessä nykyaikaisen logistiikan kanssa onkin yksi yhteiskunnan peruselementeistä. Artikkeleiden kuvat ilman mainintaa: Vetkun arkisto KANSIKUVA Harrastekohteita on monenkokoisia. Vetkun kesäkeikka tulee olemaan kahden vuoden jälkeen normaalilla paikallaan ennen Juhannusta ja Loska-ajon järjestelytkin ovat jo pitkällä. Talouden epävarmuudet ovat heijastuneet voimakkaana kustannusten nousuna ja konkreettisesti muun muassa dieselpolttoaineen hinnan nousuna. Suuren kokonsa takia kalusto useimmiten odottelee tulevaa kohtaloaan taivasalla. On nimittäin varmaa, että teemahalliin ajettu Tero Raunion Scania LT145 -yhdistelmä aikakauden mukaisella kuormalla oli yksi näyttelyn suurimmista ja kuvatuimmista kohteista. Hyvänä esimerkkinä tästä on vuoden 2021 Mutteripalkinnon pokanneet Jarno ja Pertti Rönkkö. Hyviäkin aihioita on kaupan, mutta romuraudan hinnan nousu on nostanut myös aihioiden hintaa. Myös Classic Motorshow pidettiin tänä vuonna ja muutkin perinteiset tapahtumat ovat jälleen tulossa tänä kesänä. Toivottavasti se loppuu mahdollisimman pian eikä laajene vielä isommaksi kahinaksi. Kuorma-autokaluston käytön luonteesta johtuen entisöintiprojektia viedään läpi useimmiten sen pidemmän kaavan mukaan. Kustannuslaskelmassa tai automyyjän tarjouksessa tunteilla ei ole omaa riviä. Näiden iltapuhteidemme tuloksena työn sankarit saavat lopulta suurta yleisöä kiinnostavan ilmeen ja ulkoasun. Itse epidemia jyllää edelleen, mutta onneksi paljon miedompana versiona, joka ei enää vaikuta päivittäiseen elämään yhtä vahvasti kuin aiemmin. Nähdään tallissa ja tien päällä! Ari 3. Aktiiviuran jälkeen retroikäinen kuormuri joutaa toisarvoiseen käyttöön, jolloin huolto ja kunnossapito jäävät monesti maltillisemmalle tasolle. ILMOITUKSET Seuran jäsenten ilmoitukset Kauppapaikka -palstalla julkaistaan veloituksetta. Veteraanikuorma-autoseuran historia juontaa kauas 1980-luvulle, joskin perinnekaluston entisöimisellä ja taltioimisella on sitäkin pidempi menneisyys. Hyvää kesää ja mukavia ajeluja
Iloinen puheensorina ja jälleennäkemisen innoittamat riemukkaat tervehdykset täyttivät tunnelmallisen ravintolatilan. Kylmyys lakkasi haittaamasta, kun päästiin autoihin ja liikkeelle. Maaliskuun viimeinen lauantai valkeni kylmänä ja tuulisena. HAAPAMÄEN TASAUKSESTA VIIMEIN TOTTA Vetkun hämäläisintä Kevätpäiväntasausta saatiin koronan vuoksi odottaa, mutta kolmas kevät sanoi toden ja pitkään tehtynä keikasta tulikin hyvä. Reittimestari oli nähnyt vaivaa viitoituksia ja varoitustauluja tehdessään, ja niinpä kaikkien matkan teko sujui ilman haavereita. Onneksi tuuli oli kuivattanut tiet ja paikoittaista liukkautta lukuun ottamatta ajokeli oli hyvä. TEKSTI JUSSI-PEKKA HÄMÄLÄINEN KUVAT TOMMI NIEMINEN, SARI PERHONEN-PIRTTINIEMI, JARI KUUSINEN Kokoonnuimme Haapamäelle Höyryveturipuistoon, jonka parkkipaikoilta keikan isännät Matti Polvela ja Esko Pohjola olivat raivanneet talven paksuisen lumipeitteen. Kuva Sari Perhonen-Pirttiniemi.. Myös ratapihalla seisovaan kalustoon saattoi käydä tutustumassa, jos arvasi mennä keväiselle jäätikölle liukastelemaan. Paikalle saapuneet yli kuusikymmentä autoa jaettiin sujuvasti kahteen lähtöryhmään. Aamupalan jälkeen oli tilaisuus tutustua veturitallien sisältöön. Höyryveturipuiston kahvilassa oli ilmoittautumisen jälkeen tarjolla aamupalaa. Kovin kevyttä kuormaa ovat entisöidyt moottorikelkat vuosikymmenten takaa. MUTKAISILLE JA MÄKISILLE TEILLE Sopivasti ennen kymmentä puheenjohJari ja Jarmo Lehtovaaran Sisu SR 300 hallitsee Teräkosken myllynsillan maisemaa. Sieltähän löytyi huomattavasti kuorma-autoja raskaampaa kalustoa, sekä innokkaasti esitteleviä veturiharrastajia rasvaisissa haalareissaan. Kevätpäiväntasaus-ajon tiet olivat mäkisiä, mutkaisia ja jäisiäkin. Lämpömittari oli pari piirua pakkasen puolella ja taivaalta tuli satunnaisia lumihiutaleita. Työn alla oli monenlaisia vetureita, niin kotimaisella biopolttoaineella eli koivuhaloilla kuin dieselilläkin toimivaa. Kuva Jari Kuusinen
Matkaan lähdettiin kahdessa ikäryhmässä, joista vanhempaa johti Matti patanokka-Volvollaan ja nuorempaa Esko Vanajallaan. Matti ja Esko esittelivät reittiä, varoittelivat kevätliukkaista teistä ja perehdyttivät osanottajat keikan kulkuun. Useimmille keikkalaisille siltojen yhteneväisyys tosin selvisi vasta myöhemmin illalla. Ajoreitin ensimmäinen pätkä kulki Haapamäeltä Ruovedelle. Hallissa oli kokoonpanossa kaksi 5. Upeita maisemia oli tarjolla paljon – sikäli kun monttuja ja routaheittoja väistellessä niitä ehti kuljettajan paikalta katselemaan. Haapamäellä lähtöhetkeä odottavat Markku Koskisen Vanaja VAK 4000 vm 1958, Jukka Lönnbergin Mercedes-Benz L-321 vm 1958 ja Arto Anttilan Mercedes-Benz L-3500 vm 1952. Perusteellisesti keikkaan valmistautuva vetkulainen lastaa varaosia paitsi omaan tarpeeseen, myös muitten varaksi. Reitin varrella pääsimme ihastelemaan muun muassa Rantalansärkkää ja Salussärkkää sekä Syvinkisalmen ylittävää korkeaa kaarisiltaa, joka on samanlainen kuin Inkulansalmen silta Viljakkalassa. Perillä nääs suoritettaisiin pistokoe, jossa tarkkuus palkittaisiin. NYKYAIKAISIA KONEITA JA TAITEILIJA KODIN SALAT Matkan ensimmäinen puolikas johti Ruovedellä metsäkoneita valmistavalle ProSilva Oy:lle. Vinkiksi saatiin, että matkan varrella olisi syytä olla tarkkana. Tommi Nieminen niemisentommi@gmail.com IG niemisentommi Tommi Nieminen niemisentommi@gmail.com IG niemisentommi Tommi Nieminen niemisentommi@gmail.com IG niemisentommi Tommi Nieminen niemisentommi@gmail.com IG niemisentommi Tommi Nieminen niemisentommi@gmail.com IG niemisentommi Tommi Nieminen niemisentommi@gmail.com IG niemisentommi Tommi Nieminen niemisentommi@gmail.com IG niemisentommi Tommi Nieminen niemisentommi@gmail.com IG niemisentommi taja Juha Helin avasi keikan ja pitemmittä puheitta ojensi mikrofonin pääjärjestäjille. Siellä pääsimme tutustumaan kotimaisten metsäkoneiden tuotantoon, joka on pienimuotoista, asiakaslähtöistä ja laadukasta. Hyvästä hiekoituksesta huolimatta jyrkkä ja mutkainen alamäki jäisellä tiellä oli melkoisen jännittävä kokemus. Jämsänkosken Jorma Varonen neliveto-Vanajalla on takuuvarmasti mukana Vetkun ajoissa. Tyytyväiset pääjärjestäjät Esko Pohjola (vas.) ja Matti Polvela (oik.) ovat helpottuneita, kun kolmantena keväänä päästään vihdoin matkaan. Polvelan Matti tunnetusti tietää kaikki Suomen huonoimmat asfalttitiet, eikä ollut säästellyt sisäisen kartastonsa käyttöä. Kevättalviseen seikkailuun vanhoilla kuorma-autoilla on hyvä osata pukeutua lämpimästi. Tarja Pohjolan PV-Volvon lavalla olisi ollut mäntiä vaikka Haapamäen Veturikorjaamolle. Reitillä oli myös soratietä, joka oli olosuhteet huomioon ottaen hoidettu hyvään kuntoon. Höyryveturipuiston piha on luminen ja liukas, samanlaista taitaa olla matkallakin. Kevätpäiväntasauksesta Jorma sai vielä lisää puhtia Kesäkeikan suunnitteluuun. Kauko Välimäki myhäilee samoissa tunnelmissa
Linja-autolle palatessamme emme pesunkestävinä mobilisteina voineet tutkimatta sivuuttaa amerikanrautoja, joita Iivu oli pihaansa haalinut. Ohjelmaan oli varattu sopivasti aikaa saunomiseen ennen illallista ja iltaohjelman alkua. Esitäytettyjen huonekorttien ansiosta avaimien noutaminen sujui jonottamatta, mikä oli erinomaisen hyvä asia lämpimän rantasaunan ja raikasvetisen avannon odottaessa. Mieleen jäi myös varsin jyrkkä ylämäki, joka ei odotuksista poiketen ollut onneksi kovin liukas. Kolmen ja puolen tunnin ilottelu ja tanssin jytke päättyi puolilta öin, kun henkilökunnan työvuoro päättyi. Meno oli tamperelaisen letkeää ja taiteilijoilla oli mainio vire päällä. Reitti kulki tietä 66 Kautunvuolteen yli Jäminkipohjaan, josta sitten etenimme pikkuteitä pitkin Kekkosen, Kapeen ja Terälahden kautta kohti määränpäätä. ILTAMIEN KAUTTA KOKOUSTAMAAN Illallisen jälkeen siirryimme kuin tilauksesta nimetylle Mutteri-klubille nauttimaan iltaohjelmasta. Silloin näköyhteys pysyy, eikä letka katkea. Riippuvan taakan alla ei tietenkään kuljettu ja kaikilla oli muistaakseni suojakypärät päässä. Ruoveden tauolle oli luvassa tutustuminen suureen höyrykoneeseen ja hakekäyttöiseen makkaragrilliin, mutta ne peruuntuivat sairastapauksen johdosta. Kulttuuri kohteeksi meille oli järjestetty tilaisuus käydä tutustumassa taiteilija Heikki Asunnan kotiateljeehen, jota esitteli paikan nykyinen isäntä Iivu Asunta. ProSilvan metsäkonetehtaan piha täyttyi hyvässä järjestyksessä perinneautoista. 6. Muistitieto kertoo, että niinkin on käynyt ja loppuletka on ajanut omille teilleen. Hyvin toimiva autoletka hiljentää vauhtia hyvissä ajoin ennen risteystä. Lounastarjoiluun saimme reippailla muutaman sadan metrin matkan Kukkapaikalle, jossa tarjottiin maukasta lihakeittoa. Vastausten keksiminen ei ollutkaan yhtä helppoa. SARI PERHONEN-PIRTTINIEMI SARI PERHONEN-PIRTTINIEMI "KESÄKELI KAUSI ON ALKANUT – SIISPÄ AUTOT TALLEISTA JA USVAA PUTKEEN!" konetta ja kolmannen runko odotti pääsyä työpisteelle. Yleisön huomio kiinnittyi heti esiintyjien hienoihin asusteisiin, sillä kaikilla oli päällä painotuoreet Vetku-haalarit. Paikasta jäivät mieleen päällimmäisenä itse ateljeen karut työtilat, asuintalon upeat käsityönä tehdyt huonekalut ja esineet sekä autenttinen 1940-luvun hammaslääkärin vastaanotto. Yleisö kiitti taiteilijoita ja taiteilijat kiittivät yleisöä, tyytyväisyys onnistuneesta illasta oli yhteinen. Ruovetisten puheissa taiteilija Heikki Asunta oli aina se ”hammaslääkärin mies”. Kapeen kivilouhimon tienhaarassa seisoi mahtava pyöräkuormaaja, jonka sarvissa oli yli 14 tonnia painava kivipaasi. Matin kahmari oli ollut korjattavana ja se toimitettiin ProSilvan pihaan kevyellä perävaunulla, josta Matti poimi sen Volvonsa lavalle 1950-luvun vaijeri-Hiabilla. Hotellin aulassa Pohjolan Tarja ja Ida olivat jakaneet meille tietovisan lomakkeet, joissa oli helppoja kysymyksiä matkan varrelta. Siispä Polvelan Matti järjestikin spontaanisti niitä korvaavan työnäytöksen. Saavuimme Kokoushotelli Murikanrantaan täydellisesti aikataulussa kello 16. Ylämäen jälkeen tuli tietysti alamäki, jonka alla oli 120 asteen käännös oikealle. ProSilvan väki tarjosi lounaan alkuruoaksi kuumaa grillimakkaraa. TOINEN ETAPPI TOI MURIKKAAN Matkan toinen puolikas toi meidät Ruovedeltä Teiskon Murikkaan. Mutkan jälkeen pääsimme ihailemaan Kiimajoen Teräkosken ylittävää patosiltaa, jonka yhteydessä on ennen vanhaan toiminut mylly, saha ja voimalaitos. Kärkiautoina vilkkuauton perässä tulivat ajon vanhimmat Bedford KC vm 1948 ja Volvo L 223 vm 1950. Tamperelaista viihdettä tarjoili näyttelijä Ahti Jokisen johtama trio, joka aloitti ohjelmansa komeasti kappaleella ”Täällä öljypohjan alla”
Sunnuntaiaamuna järjestäydyimme vuosikokoukseen ja Raimo Mesirannan puheenjohdolla hyvin sujuneen kokouksen jälkeen koitti kotiinlähdön aika. Tivoliautoksikin nimitelty Rahtarit ry:n suhdetoiminta-auto Volvo F7 Miljö on pitkää autoletkaa piristävä väriläiskä. Yöllä oli ollut toistakymmentä astetta pakkasta, mikä tuotti maltillisia käynnistysvaikeuksia. Kesäkelikausi on alkanut – siispä autot talleista ja usvaa putkeen! • 7. Myös parhaan kokonaisuuden autokunta palkittiin ja tällä kerralla kiertopalkinnon veivät kaappinsa päälle kurikkalaiset Tommi ja Tarja Poskiparta sekä vuoden 1948 Bedford KC. Sama autokunta palkittiin syksyn Loska-ajossa vanhimmasta autosta ja vanhin oli Bedford tässäkin ajossa. Arpajaisissa kävi niin kuin aina käy, että voittoarvat osuivat muutaman harvan pöydän onnekkaille. Ratamestarit Matti ja Esko paljastivat lopulta tietovisan vastaukset ja tarkimmin ajoreitin yksityiskohdat muisti autokunta Kauko Välimäki ja Briita Uusi-Ristaniemi. Laihialaisen Kaj Forsin Volvo F88 vuodelta 1974 taittoi taivalta omistajansa ja kartturina toimineen Rauno Koivulan turvin kohti keikan päätepistettä Murikanrantaa. Mika Saaren Mercedes-Benz 2624 vuodelta 1971 on uljasta katsottavaa, kuvaustaustana on Salusjärven ylittävä upea Salussärkkä. Tällä kerralla Volvon autokunnaksi valikoituivat Juha ja Tuija Vilkman. J ARI KUUSINEN JARI KUUSINEN JARI KUUSINEN Ohjelman väliajalla Juha Helin otti puheenvuoron ja julkisti Vuoden Mutteri -enti söintipalkinnon saajiksi sonkajärveläiset Jarno ja Pentti Rönkön, jotka entisöivät vuosimallin 1979 Sisu LV-131:n eli tuttavallisemmin Karhu-Sisun. Kotimatka taittui kaikilla upeassa auringonpaisteessa
Mallit vasemmalta lukien LP 1313, LK 1924 ja L 1513.. Ja aiempaa suuremmalla ja teknisemmällä kalustolla. TEKSTI RAMI AINIALA KUVAT KIRJOITTAJAN ARKISTO, OSUUSKUNTA TUOTTAJAIN MAITO Itäisellä Uudellamaalla, 30 kilometrin säteellä Myrskylästä toimi vuonna 1952 yhteensä 56 meijeriä, joissa suurimmassa osassa jalostettiin maitoa juustoksi. Maitoa ajetaan toki edelleen, mutta aiempaa suuremmilta tiloilta aiempaa suurempiin meijereihin. Keräilymatkat kasvoivat, kun toimintaa tehostettiin pieniä meijereitä sulkemalla ja yhä suurempi osa maidosta alettiin keräämään kuorma-autoilla. tinkimaitona. Kylämeijereiden aikakaudella maidonkeräily tapahtui maitotonkissa eli pystöissä, jotka kuljetettiin meijerille ja takaisin hevosella, traktorilla tai autolla. Kaupungistuminen oli kuitenkin jo alkanut ja kasvukeskukset, suurimpana Helsingin seutu, tarvitsivat yhä enemmän maitoa suoraan kuluttajille. Itä-Uudellamaalla perustettiin Helsingin maitohuoltoa turvaamaan vuonna 1955 Oy Tuottajain Maito ja kovasta kilpailusta huolimatta sen kasvu oli nopeaa, kun meijereitä ja tuottajia liittyi uuteen yhtiöön. Irtomaito kuluttajille myytiin pääsääntöisesti suoraan tiloilta ns. Pystöt kulkivat pitkään avolavoilla, mutta 1960-luvulla alkoi näkyä myös umpinaisella kaapilla varustettuja autoja, joissa maito oli paremmin suojassa auringolta ja pölyltä. Pienet kylämeijerit eivät pystyneet tehokkaasti tyydyttämään kaupunkien kasvavaa maidontarvetta ja näin oli löydettävä uusia ratkaisuja ongelmaan. Autoista suurin osa oli liikenteenharjoittajien, mutta Tuottajain Maidolla oli alusMercedes-maidonkeruukalustoa monessa eri koossa vuonna 1971. MAITOA HELSINKILÄISILLE Maitoja meijerikuljetuksetkaan eivät ole välttyneet tehostamisilta ja muutoksilta. Juuston valmistuksessa syntyi heraa, jota syötettiin meijereitten yhteydessä toimivien sikaloiden asukeille
MEIJERI OLI KOKOAAN SUUREMPI TOIMIJA Helsingin kasvavan maidonkulutuksen tyydyttämiseksi tarvittiin kuitenkin toisenlaisia ratkaisuja kuin tonkka-autot. Oli tärkeää näyttää, että oma meijeri sai parhaiten pidettyä tiet auki ja tähän tarpeeseen Tuottajain Maidolle hankittiin nelivetoisia Mersuja, joilla alkoivat tiet aukeamaan. Tässä ei käydä läpi valmiiden maitotuotteiden kuljetuksia, mutta todettakoon kuitenkin, että meijereillä oli tuolloin muutakin kuljetustoimintaa. " TIENHOITO OLI 50JA 60-LUVUILLA MAASEUDULLA MELKO HEIKKOA " ta alkaen myös omaa kalustoa kuljetuksia hoitamassa. Pystökeräilyn aika päättyi lokakuun lopussa 1977, kun viimeiset tonkat otettiin vastaan Pukkilan meijerissä. Vielä 1960-luvulle tultaessa oli Tuottajain Maidollakin juustontuotantoa muutamassa meijerissä ja näin ollen myös sikala. Meijerit lämpenivät haloilla, joita ostettiin maidontuottajilta ja nämäkin kuljetukset hoidettiin meijerin autoilla. Maitoautonkuljettaja Leo Clewer nimittäin kertoo, kuinka heidän kotioveen kolkutettiin jouluaattona. Lunta riittää, joten tiet tiloille on saatava auki. Ovella oli joulupukin sijaan Pukkilan meijerin isännöitsijä Juhani Eskola, joka tuli pyytämään kuljettajaa yöksi auraamaan Kanteleen suunnalle. Lastauksen jälkeen alkoi maidon matka Valion meijeriin Helsinkiin. Kun pystöt oli saatu aamulla toimitettua kylämeijereihin, purettiin niissä ollut maito meijerin varastosäiliöihin. Tienhoito oli 50ja 60-luvuilla maaseudulla melko heikkoa ja yhtenä kilpailutekijänä meijerit lupasivat hoitaa lumen aurauksen maidonkeruureiteiltä. Isännöitsijä epäili, että pukkilalaiset eivät pääsisi omin avuin joulukirkkoon. Muun muassa paremmasta ra9. Leo Clewer säätämässä Mercedes-Benz LA 1113 4x4:n auraa meijerin viimeisenä auraus talvena 1970. Maanviljelijä Eino Ketonen on kerännyt lähitalojen maidot ja peruuttanut hevoskärryt Artjärven meijerin laituriin vuonna 1974. Varastosta maito lastattiin erillisiin siirtoautoihin, joissa oli avolavalla 3-6 kappaletta irtosäiliöitä. Pertti Rintala purkamassa kuormaa Pukkilassa kuljettimelle viimeisenä tonkkakesänä 1977. Tonkkien nostelu kävi työstä. Siitä hyötyivät samalla myös sivukylien muut asukkaat meijerin auton käydessä pyyhkäisemässä yöllä sataneet lumet pois väen päästessä siten vaikkapa joulukirkkoon. Maidon lisäksi autoilla kuljetettiin myös porsaita sekä rehua lisäravinnoksi. Leo aurasi jouluyön, tiet olivat puhtaat ja kansa pääsi kirkkoon. Meijeri oli monessa mukana
Kuluttavassa ajossa kilometrejä kertyi nopeasti ja vetoauton alusta vaihdettiin uuteen 2,5 vuoden välein. Näiden perusteella ensimmäiseen Bedford-säiliökeräilyautoon hankittiin päällirakenne Tanskasta. Mercedes-Benz Unimog 406 4x4 kaivon pesussa kesällä 1970. Uudenaikainen siirtoyhdistelmä sai lempinimen ”maitojuna” ja sillä alettiin kuljettamaan Pukkilan, Orimattilan ja Kausalan meijereiden maitoa Helsinkiin ja myöhemmin uuden meijerin valmistuttua myös Herajoelle. Mercedes-Benz LK 338 6x2 -vetoautoon ja Forss-perävaunuun rakennettiin Ruotsissa Wedholmsin 8000 litran säiliöt. Nelivetoauto ei välttämättä ollut paras mahdollinen siirtokuljetuksiin, mutta kaluston käyttöastetta saatiin näin nostettua. Siirtokuljetuksissa oli aloitettu maitojunien myötä uusi aika, mutta maidon keräily tiloilta tapahtui edelleen vanhaan tyyliin tonkkakuljetuksina. Lahden Seudun Meijeriosuuskunta oli aloittanut ensimmäisenä Suomessa säiliökeräilyn maatalousministeriön erityisluvalla yhdellä autolla keväällä 1966 ja sitä seurattiin mielenkiinnolla. SÄILIÖKULJETUKSET TULEVAT Maidon laatuun ja hygieniaan alettiin kiinnittää yhä enemmän huomiota, minkä vuoksi alettiin etsiä kuljetusten parempaa lämpötilanhallintaa. Yhdistelmä pyrittiin saamaan ympärivuorokautiseen käyttöön vuoden jokaisena päivänä ja siihen valjastettiin kolme kuljettajaa. vinnosta johtuen lehmät lypsivät maitoa kesäisin huomattavasti enemmän kuin talvella, joten kun aurat oli otettu keväällä pois nokalta, niin lavalle nostettiin irtosäiliöt maidonkuljetuksia varten. Kyllä kiinnostaa! Mercedes-Benz LK 338 6x2 maitojuna uutena lehdistötilaisuudessa elokuussa 1962 Pitäjänmäellä. Ensimmäinen ”mansikki” vuoden 1968 talvella. Myös ulkomailla käytiin tutustumassa keräilykuljetuksiin ja säiliökalustoon. Talon väen lisäksi myös eläinlääkäri seuraa toimenpidettä tarkasti. Kuljettaja Asko Lehtinen virkapuvussa auton keulan edessä. Säiliökuljetuksissa kantavuus korostui ja Bedford TK oli kevyt alusta, johon sai suuren säiliön. Tilatankit piti tuolloin myös hankkia ulko10. Vetoautossa oli myös keruulaitteet, mutta aika ei ollut vielä kypsä säiliökeräyksen aloitukseen Suomessa. Tästä johtuen keruulaitteet purettiin ja varastoitiin tulevaisuutta varten. Harkinnan ja tutustumisten jälkeen tilattiin Suomen ensimmäinen eristetyillä säiliöillä varustettu maidon siirtoauto, joka otettiin käyttöön syyskuussa 1962. Ajettiin säännöllisesti 12 tunnin vuoroissa per kuljettaja, ainoastaan jouluisin tuli vähän muutoksia haettaessa Joensuusta kermaa Helsinkiin
Säiliön takakaappi oli lämmitettävä ja hyvin toimivat keruulaitteet pakkasellakin, joten päästiin huokaisemaan helpotuksesta. 2-akselisten säiliöt olivat noin 6000-litraisia ja 3-akselisten autojen säiliöihin meni 9000–10 000 litraa. Aina 1970-luvun puoliväliin saakka Suomessa kuorma-autojen sallitut kokonaispainot rajasivat melkoisesti kantavuuksia ja siten myös litramääriä. Samalla myös tiloilla käytettävän veden puhtaus tuli entistä tärkeämmäksi. Autossa oli tanskalainen 10 000 litran säiliö. Säiliökeräilyautojen perusrakenne oli alusta alkaen melko samankaltainen kuin tänäänkin: eristetyt säiliöt, lämmitetty mittakaappi takana, kuivalastitilat ohjaamon takana ja säiliön sivuilla sekä ulosoton kautta otettu voima hydrauliikkaan ja sieltä maitopumpulle. 1970-luvulla ei tosin oltu kuultu letkukeloista, automaattisista näytteenottoja tiedonkeruulaitteista, jäähdytetyistä kuivalastitiloista ja muista nykyaikaisen maitoauton varusteista. Arvo Rintalan Mercedes-Benz LPS 1624 6x2 Teijon ykköspyörätelillä ja ketterällä 3600 millimetrin akselivälillä huhtikuussa 1971. Vuonna 1977 pystökeräilystä voitiin kuitenkin luopua kokonaan. mailta ja päädyttiin naapurimaa Ruotsiin, koska heillä oli niistä jo vuosien kokemus. Lopulta 8.1.1968 aloitettiin säiliökeräily Tuottajain Maidon alueella. PERUSRAKENNE SÄILYY KEHITYKSESTÄ HUOLIMATTA Kokemukset säiliökeräilystä olivat positiivisia ja myös maidon laatu parani jäähdytettyjen tilatankkien ja eristettyjen keruusäiliöiden ansiosta. • 11. Varovaisen alun jälkeen säiliökeräily ja tankkiautojen määrä kasvoi nopeasti. Maitokuorma on saapunut Urajärveltä Pitäjänmäen uuteen meijeriin vuonna 1962. Vuonna 1971 tonkka-autoja oli edelleen lukumääräisesti paljon enemmän, mutta säiliökeräilyn osuus kerättävästä maidosta oli jo lähes puolet. Matka nykyiseen kellon ympäri tapahtuvaan maidonkeräilyyn on ollut pitkä. Esko Ainiala katselee purkuun pääsyä Volvo Viking L485:n astinlaudalla. Myös kuljetusten tehokkuudessa on tapahtunut suuri muutos; tonkka-aikana maitoa kerättiin vain aamuisin ja säiliökeräilyn myötä se laajeni iltapäivään saakka. Teiden ja pihojen kunnossapitoon hankittu Unimog varustettiin kaivojen puhdistuslaitteilla ja tällä aloitettiin kesäaikaan tehtävät maatilojen kaivojen puhdistukset ja kunnostukset. Uusi keräilyauto joutuikin heti ensimmäisenä keräysaamuna Askolan Särkijärvellä testiin, kun pakkasta oli -25 celsiusta
Juhlan kunniaksi kävimme Vahdolla jututtamassa yrityksen perustajaa Lassi Virtasta. Pajarakennus annettiin vuokralle ja vuokralaiset aloittivat lavojen teon. TEKSTI JUHA HELIN KUVAT JUHA HELIN, VAK VAK:n tehtaat sijaitsevat nykyisen Ruskon kunnan Vahdon kylässä, noin 20 kilometriä Turusta luoteeseen. Yksi alan pioneereista on Virtasen Autokori, nykyisin paremmin tunnettu lyhenteellä VAK. Yhden soralavan Lassi rakenteli ihan harrastusmielessä. Valitettavasti Lauri-isä menehtyi jo vuonna 1964 Lassin ollessa vasta 12-vuotias. Vuokralle annetussa pajassa aloitettiin tonkkakuljetuksessa käytettävien aaltopeltikuomujen valmistus. Vahdon tehdaskeskittymässä valmistetaan vuosittain noin lähes 900 perävaunua tai kuormakoria.. 50 VUOTTA VAHTOLAISTA KORIOSAAMISTA Suomessa on aina ollut kuorma-autojen päällirakentajia ja perävaunujen tekijöitä. Tehtiin hevosen kengitystarvikkeita, taottiin auran vantaita, rakennettiin traktorien peräkärryjä ja kaikenlaista maataloudessa tarvittavaa kalustoa. Tästä juontaa siis alkunsa se, miksi Virtasen Konepaja on päällirakenteiden ja perävaunujen rakentaja. Vuokralaiset lopettivat toiminnan vuonna 1968 ja paja kävi tämän jälkeen tyhjäkäyntiä nelisen vuotta. Yhtiö täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja on lämpötilasäädeltyjen kuormatilojen ja perävaunujen valmistuksen edelläkävijä. Lassi viihtyi pajassa jo lapsena niin hyvin, että isä kiinnitti poikaansa varten oman kahvan matalalle pajan oveen, jotta poika pääsi seuraamaan isän työntekoa ja auttelemaan aina kun halusi. Tähän aikaan kiellettiin maitotonkkien kuljetus avolavoilla, mikä synnytti tarvetta umpinaisten korirakenteiden valmistukselle. Toiminnan alku juontaa 50-luvulle, jolloin Lassin isä Lauri ylläpiti maaseudulle tyypillistä sepänpajaa
Löytyisikö näitä vetkulaisten pihoilta. Jalkakonttien ansiosta kuljetettaviin tuotteisiin ei tarvinnut koskea reitin varrella. Ratkaisua hyödynnettiin muun muassa eläinkuljetusajoneuvoissa. Virtasen Autokori teki alkuun perinteisiä puulaitaisia soralavoja. Varsin pian tehtiin ensimmäiset täysperävaunun umpikaapit paikalliselle autoilija Ilkka Aaltoselle. Siihen aikaan puurungoista oli jo luovut13. SELVÄLLÄ VISIOLLA MARKKINOILLE Vuonna 1972 Lassi pääsi armeijasta ja hänellä oli jo tuolloin selvä visio: konepajatoiminta kiinnostaa. Toimeen tartuttiin heti ja Lassi perusti isänsä vanhaan pajaan autokoriverstaan, Virtasen Autokoritehdas Ky:n. Taustalla näkyy kulma Virtasen ensimmäisestä pajarakennuksesta. Ensimmäisellä itse rakennetulla perävaunulla ajettiin leipomotuotteita. Alkuun tehtiin soralavoja puulaidoilla. Runkoliikenne hoidettiin isoilla yhdistelmillä, jakelu tehtiin pienemmillä ajoneuvoilla. VAK Oy:n valmistama ensimmäinen perävaunu, 2-akselinen tasonostolaitteilla varustettu perävaunu konttien kuljetukseen löytyy tänään entisöitynä tehtaalta. 1970-luvun umpikorirakenteiden runko toteutettiin neliöputkista puikkohitsaamalla. Samainen perävaunu on nyttemmin entisöity, mutta Vahdossa ollaan vailla kontteja. Asiakkaiden parissa aina viihtyvä Lassi Virtanen esittelemässä takalaitanostimella varustettua kuormatilaa asiakkaille 80-luvun alkupuolella. VAK Oy:n kehittämän kuormahissin avulla peräosan lattia voidaan laskea maahan, jolloin kuormaus on helppoa. Perävaunun runkoaihiot olivat vanhoja tukkiperävaunuja, joiden päälle rakennettiin umpikori
Lassi tunnetaan alalla innovatiivisena kehittäjänä, joka keksii ratkaisut haastavimpiinkin kuljetustarpeisiin. VAK on aikojen saatossa tehnyt paljon omaa tuotekehitystä, esimerkkinä VAK Kuormahissi, juomajakeluun kehitetty sivulaitojen avausjärjestelmä ja nykyisten HCT-yhdistelmien kehitys. Eläinkuljetuskorit ovat myös aikanaan kuuluneet Virtasen koritehtaan valikoimaan. Tämä ihka ensimmäinen 2-akselinen vaunu löytyy tänä päivänä pihalta entisöitynä. Yksi Virtasen innovaatioista oli juomakorien aukeava sivulaita. Työkalusetti oli aika yksinkertainen: peltisaksia, kulmahiomakone, porakone, kaapparisaha ja puikkohitsauskone. Pienemmässä määrin tehtiin edelleen lavoja vanerilaidoilla ja muun muas a karjankuljetusautojen koreja. tu ja umpikoreissa oli putkesta tehty metallirunko päällä pelti, sisällä vaneri ja välissä eristys. Lassi Virtanen on omalta osaltaan tuonut alalle uusia ajatuksia, joiden avulla kuljettajan työ on helpottunut ja tehostunut. TUOTEPALETTI KEHITTYY Oma perävaunujen runkovalmistus aloitettiin vuonna 1984. Ohuiden runkoputkien hitsaus puikkokoneella vaati ammattitaitoa, MIG-laitteet otettiin käyttöön vasta 80-luvulla. Vaunujen runkorakenteet ovat omaa suun14. Nykyään kaikki vaunut tehdään itse, hieman tehdään jopa muille päällirakenteiden valmistajille. Näistä eristetyistä umpikorirakenteista tuli nopeasti yrityksen päätuote, ja niitä tehtiin pienistä jakeluautoista isoihin täysperävaunuihin. Tuotantotahtia kuvaa se, että hyllyssä olleita akseleita asennetaan viikoittain 50 kappaletta. Ensimmäiset Virtasen valmistamat perävaunut rakennettiin Ilkka Aaltoselle käytettynä hankittujen puutavaraperävaunujen rungoille
PERHEYHTIÖNÄ VANHOILLA OPEILLA Yhtiö on kasvanut tasaisesti vuosien saatossa nykyiseen kokoonsa. •. Tuotannossa on myös omat tasonostoja koukkulaitteet. PÄÄLLIRAKENTEISIIN KESKITTYVÄÄ HUOLTOPALVELUA Yhtiö aloitti oman erillisen huoltopalveluliiketoiminnan jo vuonna 1987. Kiinteiden korien ohella valikoimaan kuuluu myös vaihtokuormatiloja sekä laajalti erilaisia perävaunuja. Puhelin soi haastattelunkin aikanakin useasti ja muun muassa asiakkaan polttoainetankin sijoitusongelmaa ratkottiin uutterasti. Tuotantotilat ovat Vahdolla varsin kookkaat, tontilta löytyy nykyään yli kymmenen erilaista hallia. Vaikka Lassi on jättänyt operatiivisen johtamisen toimitusjohtaja Ilpo Korhoselle, hän on edelleen vahvasti mukana päivittäisessä toiminnassa. Tästä on hyvä jatkaa kohta seuraavia vuosikymmeniä. VAK Huoltopalvelut Oy toimii Liedossa, Vantaalla, Seinäjoella, Jyväskylässä, Tampereella, Oulussa ja Ruotsissa Västeråsissa. Huolletaan, korjataan ja modernisoidaan päällirakenteita ja niihin liittyviä järjestelmiä kuten takalaitanostureita ja jäähdytyskoneistoja. Jo lapsena opittu työn arvo, ahkeruus ja halu palvella asiakkaat parhaalla mahdollisella tavalla ovat vieneet Virtasen yritystä eteenpäin. Oman valmistuksen osuus on iso: levyn leikkuut, hitsaukset, pintakäsittelyt sekä lopuksi kokoonpano ja varustelu. " NYKYÄÄN KAIKKI VAUNUT TEHDÄÄN ITSE HIEMAN TEHDÄÄN JOPA MUILLE PÄÄLLIRAKENTEIDEN VALMISTAJILLE " nittelua ja ne valmistetaan laser-leikkauksesta lähtien itse alusta alkaen. Perinteikästä yritystä luotsaavat eteenpäin myyntijohtaja Matti Virtanen (vas.), VAK:n perustaja Lassi Virtanen sekä toimitusjohtaja Ilpo Korhonen. Suurin markkina on kotimaassa, mutta liikevaihdosta 25 % on vientiä lähinnä Pohjoismaihin. Kaikkiaan yrityksen tuotannosta on sen historian aikana valmistunut jo liki 20 000 tuotetta. Perävaunujen osalta tehdään kaikkea mahdollista korjaustoimintaa akselit ja jarrut mukaan lukien. Nykyinen tuotekirjo on laaja, mutta pääpaino on edelleen umpikorirakenteissa. Liikevaihto vuonna 2021 oli 80 miljoonaa euroa työntekijöiden määrän ollessa noin 550. Yhtiö on edelleen vahvasti perheyhtiö: Lassi toimii hallituksen puheenjohtajana ja hänen kaikki lapsensa ovat mukana toiminnassa
Vappuviikonlopulle ajoittu neessa tapahtumassa annettiin tällä kertaa tilaa myös työssä käytetyille ajoneuvoille ja koneille. Eräänlaiseksi ajokauden avaukseksikin muodostunut tapahtuma houkutteli ajoneuvoista ja nostalgiasta kiinnostuneita ihmisiä entiseen tapaan, sillä järjestäjän mukaan näyttelyyn tutustui reilut 18 000 ihmistä. Messuhalleissa toimintaansa esittelivät myös lukuisat kotimaiset merkkija harrastekerhot sekä alaan läheisesti liittyvät toimijat. Kaiken kaikkiaan näyttelyhalleissa oli esillä nelisensataa menopeliä mopoista ja moottoripyöristä henkilöja pakettiautojen kautta kuorma-autoihin ja työkoneisiin. Peilejä, Michelin-ukkoa ja maalausta myöden alkuperäisasussa olevalla autolla on ajettu nyt noin 100 000 kilometriä. kerran. Aku Kanervan rahtilavalla ja Mini Master-nosturilla varustettu Bedford CF vuodelta 1975 on suorittanut uutena Virkkalassa Rauta-Järn Pihlin jakelukuljetuksia. TEKSTI JA KUVAT ARI PERTTILÄ Classic Motorshow järjestettiin Lahden Messukeskuksessa nyt jo 13. HATUNNOSTO TYÖN SANKAREILLE Muutaman välivuoden jälkeen voitiin Lahden Classic Motorshowssa ihailla jälleen klas sikko ja veteraani auto kalustoa. Harrastajien suureen suosioon ajanut harrasteparkki yli 30-vuotiaille ajoneuvoille täyttyi kumpanakin messupäivänä jo aamusta tarjoten yleisölle maukkaita makupaloja ajoneuvohistoriasta.. Tero Raunion Scania LT145:n kiskoman Hafo-lavetin ylle oli ajettu reilun 22 tonnin Kockum-dumpperi, joten kyseessä on varmasti yksi tapahtuman historian raskaimmista ja samalla kuvatuimmista näyttelyesineistä. Joskus hyötyautotkin pääsevät eläkkeelle helpomman kautta. Harrastelehtien ohella tarjontaa oli ainakin pienoismallien saralla sekä pesuaineja tarvikepuolella, joten tyhjin käsin ei tarvinnut kotiin ajella tästäkään tapahtumasta. Teemanäyttelynä oli tällä kertaa ”Työn sankarit – ajoneuvot töissä” ja yksi halleista piti sisällään erilaisia työssä käytettyjä ajoneuvoja skootterista postiautoon ja edelleen dumpperilla kuormattuun lavettiin. Yksi osaston katseenvangitsijoista oli Jari Koseniuksen Vanaja A69-R/4800 vuodelta 1966 betonikuupalla varustettuna. CLASSIC MOTORSHOW LAHDESSA Vetkun osastolla hankittiin uusia jäseniä ja tehtiin samalla kauppaa kerhotuotteista
Autolla on ajettu puita koko 1970-luvun ajan Heinäveden ympäristössä ja tämän jälkeen alkoi ura erilliskuormaimena. 17. Jos DAF oli harvemmin nähty, oli Bedford muinoin yksi suosituimmista autoista Suomessa ja siten se herättää edelleenkin mukavia muistoja niissä entisissä pikku pojissa. Joskus elämä heittelee santaa laakereihin, mikä johtaa lopulta lähes uskomattomalta kuulostaviin tarinoihin. CLASSIC MOTORSHOW LAHDESSA Yksi Suomen harvoista entisöidyistä DAF-kuormureista, Tuiran veljesten DAF FA-16 DD vuodelta 1965 herätti ansaittua huomiota osastollamme. Heti auton luovutuksen jälkeen putkiasentaja joutui sairaalaan eikä hän sieltä enää palannut. Eräs itäsuomalainen putkiasentaja tilasi vuonna 1964 Opel Blitz -alustan, jonka ylle oli tarkoitus rakentaa omaan työtehtävään räätälöity päällirakenne. Henry Fordin aloittaman sarjatuotannon ansiosta auto oli myös edullinen. Juha Leppäsen Ford TT -kuormuri täyttää ensi vuonna täydet 100 vuotta. Vuonna 2013 Jari Orava osti auton itselleen ja nyt vuonna 2022 tällä edelleen rekisteröimättömällä autolla on ajettu noin 500 kilometriä. Rekisteröimätön auto jäi seisomaan kylmään varastoon, mihin se unohtuikin 47 vuoden ajaksi. Noin tuhannen kilon kantavuuden tarjoava Ford TT mullisti tavara liikenteen, sillä se oli aiem pia umpikumirenkain varustettuja autoja ketterämpi ja helpommin ajettava. Kalevi Toukovalkama Lammilta kaartoi Mercedes-klubin osastolle vuonna 1974 valmistuneella Mercedes-Benz 1932A -puutavaraautolla. Sirolan Eskon Hiab 650 -nosturilla varustettu Bedford ERT vuodelta 1972 herätti sekin monta mukavaa tarinaa messuvieraiden mielissä. Toukovalkamalle auto siirtyi vuonna 2011 ja jo seuraavana vuonna tallista ajettiin ulos näyttävästi entisöity puutavara-auto kuormaimella ja aikakauden mukaisella perävaunulla. Tämä Hollolaan kotiutunut yksilö on tiettävästi aloittanut uransa Kurun-Ylöjärven suunnalla, mistä se on Pohjanmaan kautta kulkeutunut Päijät-Hämeeseen. Tehtaalla kaksiakselisena ja nelivetoisena valmistunut auto on Suomessa varusteltu nostettavalla teliakselilla
Lasien vaihdot pitivät Helinin kiireisenä, joten vuonna 1996 hän siirtyi päätoimiseksi lasiyrittäjäksi Lahden pohjoispuolelta löytyneisiin toimitiloihin. Lasien vaihdot hoituivat kotitalon alakerran tallissa monesti iltatöinä. Lahden Autolasikeskus Oy hoitaa kuntoon niin nuorempien kuin hiukan vanhempienkin autojen lasiasiat. LAHDEN AUTOLASIKESKUS OY Auton lasit ovat olennainen osa paitsi ulkonäköä, myös turvallisuutta. Jo parin vuoden jälkeen Jouni Helin on automiessukua, joten nuoruuden unelma-ammattina oli rekkakuski. Vanha asiakaskunta toi töitä mukavasti ja autonkuljettajakavereista löytyi uutta asiakaspohjaa”, summaa Helin yritystoiminnan alkuvaiheita. Lahtelainen Jouni Helin kouluttautui autonasentajaksi ja ammattikoulun oppien perusteella hän alkoi tehdä kotitallissaan pienempiä ja välillä isompiakin remontteja autoihin. TEKSTI ARI PERTTILÄ KUVAT LAHDEN AUTOLASIKESKUS Lahden Autolasikeskuksen maantieteellinen toiminta-alue on nimeään suurempi, sillä Jouni Helinin luotsaaman lahtelaisyrityksen palveluihin nojataan laajalti. ”Kuljettajan töitä en kuitenkaan uskal tanut lopettaa heti, joten jatkoin palkkatöissä ja tein lasihommia sivutoimisesti. Lahden seudusta on kehittynyt merkittävä logistinen solmukohta ja siitä johtuen täällä on huomattavan paljon kuljetustoimintaa ja kuljettajia myös muualta Suomesta”, kertoo yritystä vuodesta 1986 luotsannut Helin. Minä vaihdoin lasin, laitoin pankkisiirron kojelaudalle ja pistin auton avaimet oikean takapyörän päälle”, kertoo Helin. ”Päivät ajettiin rahtia, illat vaihdettiin laseja. Veri veti kuitenkin tien päälle, joten lahtelaisnuori päätyi nopeasti rekka-auton ohjauspyörän taakse. Tien päällä vietettyjen vuosien jälkeen hän on luotsannut Lahden Autolasikeskus Oy:tä. SIVUTOIMISTA YRITTÄJYYTTÄ Vuonna 1986 tapahtui kuitenkin ratkaiseva muutos, kun Lahdessa autolasikauppaa tehnyt yrittäjä halusi siirtyä eläkepäivien viettoon. ”NYKYISIN KÄYTETTÄVÄT ERIKOISLIIMAT KUIVUVAT TUNNISSA" VETKU ESITTELEE KANNATUSJÄSENIÄÄN. ”Kuljettajauran aikana tutuksi tulivat niin kappaletavaran lemppaukset, kapellien purkaukset kuin polttoöljyletkun veto umpihangessakin”, kertoo Helin konttorinsa pöydän äärellä Lahdessa. Monien vaiheiden kautta Helin päätyi ostamaan tämän perinteikkään yritystoiminnan varastoineen ja asiakaskuntineen. Palataanpa ajassa muutamia vuosikymmeniä taaksepäin, jotta päästään kiinni toiminnan alkumetreille. ”Henkilöauton laseissa pääpaino on päijäthämäläisissä asiakkaissa, mutta raskaassa kalustossa asiakkaita saapuu paikalle kaikkialta Suomesta. Monesti asiakkaat toivat auton kotitalon pihaan ja pudottivat avaimet postiluukusta sisään
KUMITIIVISTEISTÄ LIIMAAN Jouni Helinin aloittaessa lasityöt nojattiin laseissa suurelta osin kumitiivisteisiin, jotka ovat lasinvaihdon kannalta varsin vaivattomia. Lisäksi saatavilla on aina työssä tarvittavat välineet ja materiaalit. ”Nämä kotimaiset toimijat valmistavat yksittäiskappaleina harvinaisempiakin laseja. ”Aiemmin tänään eräs asiakas soitti Scania-Vabis L75:n lasin perään ja viime viikolla toimitin asiakkaalle alkupään F12 Volvon tuulilasin, joka löytyi vielä varastosta”, kertoo Helin. Lahden Autolasikeskus Oy työllistää tänään neljä vakituista työntekijää, joista kolme osallistuu päätoimisesti asennustöihin. Omasta varastosta löytyy edelleen jonkin verran laseja vanhaan kalustoon ja lähestulkoon kaikki mahdolliset lasit saadaan tukkureiden tai kotimaisten valmistajien kautta. VETERAANIAUTOTKIN HOIDETAAN Uusien ajoneuvojen ohella Helinin luotsaamassa yrityksessä halutaan palvella myös vanhemmalla ajoneuvokalustolla liikkuvaa asiakaskuntaa. Museotai harrasteajoneuvoa silmäillessään itsekin ajoneuvoharrastajaksi lukeutuva Jouni Helin kiinnittää huomiota tiivisteisiin ja listoihin sekä niiden asennukseen. Ammatillisesta taustastaan johtuen yrittäjällä on vahva kiinnostus juuri hyötyajoneuvojen laseihin. Lahden Autolasikeskus Oy myy ja asentaa lasit myös vanhempaan ajoneuvokalustoon. Lasien saatavuus myös vanhempaan kalustoon on varsin hyvä, sillä kansainvälisten lasitukkureiden ohella tarjontaa täydennetään kotimaisella valmistuksella. Näennäisesti samanlaiset tiivisteet eivät myöskään välttämättä aina ole täysin samanlaisia. Vanhan liiman poistaminen on sekin oma taiteenlajinsa. Silloin on käytössä varmasti oikeat tuotteet”, summaa Autolasikeskuksen yrittäjä Jouni Helin. 1960-luvulla rakennettu toimitila nielaisee sisäänsä useita ajoneuvoja ja 4,5 metrin ovikorkeuden ansiosta myös nykyiset kuorma-autot saadaan vaivatta sisälle. ”Ne ovat pieni, mutta ulkoisen ilmeen kannalta tärkeä tekijä”, pohtii Helin, jonka mukaan uusi lasi viimeistelee vuosia vaatineen entisöintityön. Helinin mukaan asennustyöt tehdään aina omissa tiloissa laadun takaamiseksi. • 19. ”Lasin vaihdon kannalta liimaaminen sekä ajoneuvotekniikan kehittyminen on vaatinut paljon opettelua ja uusien asioiden omaksumista”, kertoo Helin ja jatkaa: ”Iso osa vaihtotyöhön kuluvasta kokonaisajasta menee purkamiseen ja kasaamiseen. ”Nykyisin käytettävät erikoisliimat kuivuvat tunnissa ja ovat tämän jälkeen valmiita ajoon”, valottaa Helin. Haluamme olla varmoja liimauksen kestävyydestä ja tiiveydestä ja siitä johtuen poistamme kaiken vanhan liiman ikkuna-aukosta”, kertoo Helin, jonka mukaan yksi kriittisistä asennuksen onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä on liimakerros, sen tasaisuus ja määrä. ”Vanhemman kaluston lasien ympärillä on monesti alumiinilistoja, joiden irrottaminen vaatii malttia ja osaamista. Helinin mukaan lasin ohella myös oikeaan tiivisteeseen sekä asennustyöhön kannattaa kiinnittää huomiota. Liimalasien aikakaudella myös liimat ovat kehittyneet isoilla harppauksilla erityisesti kuivumisaikojen osalta. Heillä on käytössään valtava muottivalikoima ja tarvittaessa muodossa olevaa vanhaa lasia voidaan käyttää muottiaihiona”, kertoo Helin ajoneuvoharrastajalle mieluisia uutisia. Lasien ympärillä on esimerkiksi paljon muoviosia, joiden irrottamisessa vaaditaan varovaisuutta ja osaamista. toiminta siirrettiin nykyisiin tiloihin Lahden Hirsimetsäntielle – entiseen Mercedes-Benz -hyötyautokorjaamoon. Liimalasit yleistyivät aluksi henkilöautoissa ja sittemmin ne rantautuivat myös hyötyajoneuvoihin. Tänään liimaustekniikkaa hyödynnetään lähestulkoon kaikissa uusissa ajoneuvoissa. Myös ajaminen kirkkaan lasin takaa on mukavampaa. Helinin mukaan lasin vaihtoon kuluva kokonaisaika asettuu nykyisin kahden-kolmen tunnin haarukkaan lasin liimauksen ottaessa aikaa alle puoli tuntia. Parhaaseen ja monesti myös asiakkaan kannalta edullisimpaan lopputulokseen päästään ottamalla lasi ja siihen liittyvät tarvikkeet yhdessä asennuksen kanssa yhdestä paikasta
Yhteiskunnassa oli tästä johtuen entistä rauhattomampaa. Päivä oli helteinen, mutta alkumatka painavalla kuormalla oli sujunut hyvin. Oli päästy Rökkelinmäen päälle, ja pitkä alamäki kohti Hausjärven kirkonkylää oli edessä. Apumiehenä Paavolla oli Eemeli Toivonen ja autona oli muutaman vuoden ikäinen puoliperävaunullinen Chevrolet. Vuosien mittaan vaatimukset epäonnistuneen lain kumoamisen puolesta vahvistuivat, mutta lopulta laki kumottiin vasta kansanäänestyksellä joulukuussa 1931 - sel vällä 70 prosentin enemmistöllä. Vaan kun oli päästy Pikkupappilan kohdalle, lähti takaa vauhdilla tullut henkilöauto ohittamaan ja kiiUljas tiilinavetta valmistui Hausjärven kirkonkylässä Kolkkalan taloon vuoden 1932 syystalvella. ALKOHOLILLA OLI OSUUTTA ONNETTOMUUTEEN Autoilija Paavo Sirola oli heinäkuussa 1932, siis jokunen kuukausi kieltolain päättymisen jälkeen viemässä kuormaa Salpausselän tiilitehtaalta Oitista Kolkkalan navettatyömaalle Hausjärven kirkonkylään. HIKEÄ JA VILUNVÄRISTYKSIÄ JÄLKEEN KIELTOLAIN Kesäkuussa 1919 tuli Suomessa voimaan laki, joka kielsi alkoholijuomien valmistuksen ja myynnin kansalaisille. Kieltolain haitoilta silmänsä sulkeneet, ja sitä loppuun asti kannattaneet pitivät lain kumoamista pitkään syypäänä onnettomuuksiin, joissa alkoholilla oli osuutta. Salakuljetus ja pimeän viinan myynti rehottivat, eivätkä viranomaiset pystyneet sitä estämään. Yhden tiilikuorman kaatuminen ei rakentamista haitannut, mutta herätti kylillä puhetta ja päivittelyä.. TEKSTI ILKKA SIROLA JA JARI KOSENIUS KUVA VETKU Kieltolain hyvästä tarkoitusperästä huolimatta kansa ei kiellosta piitannut. Kieltolakiaika päättyi 5.4.1932 klo 10.00, jolloin valtion viinakaupat avasivat ovensa. Lailla oli hyvä tarkoitus, sillä sen piti raitistaa suomalaiset, vähentää rehottavaa väkivaltaa ja poistaa alkoholin terveys haittoja. Letukka saisi huokaista ja jäähdytellä raskaan ylämäen jäljiltä
Hausjärvelle oli hiljan tullut poliisin virkaan konstaapeli Vilhonen, ja hän saapui onnettomuuspaikalle polkupyörällä neljän kilometrin päästä Hikiästä. TUTKINTA JA PIKAINEN RATKAISU Koska syyllisyydestä oltiin eri mieltä, päätettiin kutsua poliisi paikalle. lasi eteen. Samanlaisella ajokilla Paavo Sirola kuljetti kovan onnen tiilikuormansa ja useamman lautakuormankin. Sana oli kuitenkin kiirinyt, ja seuraavana aamuna Kolkkalan muurarit naureskelivat Paavolle, että ”Miksikä eilen jäi toinen kuorma vallan tulemati.” Puhetta ja päivittelyä riitti pitkään pitäjäläisten keskuudessa. Yhteenajon välttääkseen Paavo väisti tien reunaan, joka ei kestänyt painoa ja tiilikuorma kaatui ojaan pappilan kiviaidan viereen. Mihin tämä holtiton viinanjuonti vielä johtaakaan.” Suurin päivittely taisi tulla siitä, että onnettomuus tapahtui pahimmassa mahdollisessa paikassa Pikkupappilan ikkunan alla. Etenkin raittiusaatteen ihmiset, jotka viimeiseen asti olivat vastustaneet kieltolain kumoamista, saivat vettä myllyynsä: ”Tässä ne seuraukset heti näkyvät. Autokin päätyi ojaan, mutta pysyi onneksi pyörillään. Henkilöauto, jossa oli kolme Paavolle tuttua isäntämiestä, pysähtyi onnettomuuspaikalle. Sen aikaisten lakien mukaan isännällä oli varma pääsy ”tiilenpäitä lukemaan”, kuten oli tapana sanoa. No, saihan hän siitä esimakua tiilikasalla pappilan kiviaidan vieressä, kun Letukka ja perävaunu saatiin pyörilleen ja tiilet ladottiin yksin kappalein kyytiin. Silmin, korvin ja nenin oli havaittavissa, ettei seurue ollut niin sanotusti leivän jäljiltä. Liekö nautittu salakuljetettua tai kotipolt toista, vaiko uutuuden viehätyksestä Lahden viinakaupasta haettuja valtion tuotteita. Kuljettaja oli heti sitä mieltä, ettei ainakaan hänessä ollut mitään syytä ojaanajoon, mihin näkemykseen hänen matkakumppanit isoon ääneen yhtyivät. Talossa kun asusti seurakunnan pappi, joka toimi silloin myös raittiuslautakunnan puheenjohtajana. Kolmenkymmenen asteen helteessä tumma ja paksu virkapuku oli huono työsuhde-etu. Silmäiltyään hetken onnettomuuspaikkaa ja henkilöauton seuruetta sekä hiestä märkänä olevan kuljettajan tärisevää olemusta, kysyi Vilhonen: ”Onkos teitiin kylmä?”, johon isäntä epävarmasti vastasi: ”O-oon, o-on minun vähä, on minun vähä.” Konstaapeli Vilhonen otti häneltä heti paikalla armotta ajokortin pois. • Vehoniemen Automuseolta tuttu Chevrolet Capitol Truck ei ollut osallisena tässä tapahtumassa. "KONSTAAPELI VILHONEN OTTI HÄNELTÄ ARMOTTA AJOKORTIN POIS" 21. Aikaa kului sen verran pitkään, että kuorma jäi sinä päivänä viemättä
Tiukan seulan jälkeen vuoden 2021 parhaaksi entisöinniksi valikoitui Jarno ja Pertti Rönkön yhteisprojekti Sisu LV-131 CIT / 4600, eli tuttavallisemmin Karhu-Sisu vuodelta 1979. Perusteluina Vetkun hallitus mainitsee muun muassa kattavan ja tarkan entisöintityön, jonka tuloksena on alkuperäistä vastaava kokonaisuus. Kuljetus hoitui näppärästi kotipihalle. Ajateltiin varmaan, että kun niitä on valmistettu Suomen markkinoille kohtalaisen paljon, niin varaosienkin saatavuus olisi helpompaa. 22. TEKSTI JARNO RÖNKKÖ, JUHA HELIN KUVAT JARNO RÖNKKÖ Kiinnostukseni vanhoihin kuorma-autoihin heräsi vuonna 2005, kun kävimme erään tuttavan museoidulla Scania-Vabiksella hakemassa vanhoja maatalouskoneita viljelyään lopettelevalta maatalousyrittäjältä Karttulasta. Jarno Rönkkö elää seuraavassa kirjoituksessaan pitkän projektin eri vaiheet uudelleen. Vuoden 2021 parhaaksi entisöinniksi valikoitui Jarno ja Pertti Rönkön Karhu-Sisu vuodelta 1979. Tästä kipinän saaneena aloimme velimies Pertin kanssa etsiä sopivaa kuljetuskalustoa, jonka varustukseen kuuluisi vaihtolavalaite tai nosturi. Sisu LV-131 CIT / 4600 VUODEN 2021 MUTTERIAUTO Veteraanikuorma-autoseura on jakanut jälleen Mutteripalkinnon ensiluokkaisesta entisöintityöstä. Vetku-lehden lukijat pääsevät näin mukaan tekemään vuoden 2021 Mutteriautoa. Auto oli varustettu vaihtolavalaitteella ja myyjä oli traktorilla nostamassa laitteita kyytiin. Jostain syystä Sisu tuntui olevan se merkki, jota lähdettiin etsimään
Lahden Energialaitoksen käytössä ollut auto vietti hetken Heinolassa ennen päätymistään Sonkajärvelle Rönkön veljeksille. Armeijalla olleet autot houkuttivat, koska ne olivat vähän ajettuja ja hyvin huollettuja, toki olivat varustukseltaan melko vaatimattomia. Auto oli hyvin pitkälti alkuperäisessä asussa ja aikaa nähnyt, mutta teknisesti ja yleiskunnoltaan hyvä sekä kohtalaisen vähän ajettu. Seuraavana keväänä löytyi kiinnostava myynti -ilmoitus Sisusta, joka olisi myynnissä Heinolassa. Autoa rakennettiin pääasiassa kesäaikaan, koska lämmintä hallitilaa ei ollut käytössä. Kontioja Karhu -Sisut olivatkin tuohon aikaan Kalkun huutokaupoissa yleinen myyntikohde. Autolla oli viimeisinä aikoina kuljetettu metalliromua kierrätykseen. Myös alan harrastajia tuntui olevan yllättävän lähellä ja heillä myös Sisuista vankka kokemus. Nosturin virheliike oli jossain vaiheessa painanut ohjaamon takaseinään kolhun, joka oikaistiin näkymättömiin. SE OIKEA LÖYTYI Kävimme katsomassa montaa autoa ja tarkoitus oli käydä myös Puolustusvoimien huutokaupassa Tampereen Kalkussa, jossa myytiin siihen aikaan runsaasti armeijan käytössä olleita ajoneuvoja. Hankintahetkellä vuonna 2007 auto oli teknisesti kunnossa, joskin vuodet olivat nakertaneet ulkoista olemusta. Etusermissä näkyy energialaitoskäytön tarpeisiin toteutetut pylväiden kuljetustelineet. Kävimme katsomassa ja koeajamassa autoa. 23. Silloinen omistaja kertoi purkaneensa alkuperäiset metallirunkoiset puulaidat pois ja korvanneensa ne metrin korkuisilla umpinaisilla teräslaidoilla. "KIINNOSTUSTA HERÄTTI ERIKOISESTI AJONEUVON HISTORIA SEKÄ ALKUPERÄINEN HUOLTOKIRJA" Ruostevaurioiden paikkaamiseltakaan ei vältytty. Keväällä 2006 kävimme katsomassa Pohjois-Pohjanmaalla myynnissä ollutta puolustusvoimien Karhu-Sisua , mutta vähistä ajokilometreistään huolimatta auto oli ulkosäilytyksestä johtuen hyvin ruosteinen, emmekä innostuneet siitä. Lähimmät harrastajat Raimo Rytkönen ja Hannu Kettunen löytyvät omalta kylältä Sonkajärveltä sekä Juankoskelta. Myös paineilmatoiminen kamilauta oli poistettu, mutta mekanismi oli edelleen tallella. Päällirakenteena autossa oli Nummi TOP 8000 -kappaletavaranosturi sekä kippilava
VUODEN MUTTERI 2021 SISU LV-131 CIT / 4600 Jarno ja Pertti Rönkkö, kuva Jarno Rönkkö
Päätimme siis tarttua toimeen ja keväällä lava sai uudet laidat. Teimme Sisusta kaupat 23.3.2007 ja auto haettiin Sonkajärvelle. Aiempaa kokemusta Karhu-Sisusta meillä ei ollut. Seuraavat kymmenen vuotta auto seisoi katoksessa odottamassa sopivaa aikaa projektin jatkamiselle. Touko-kesäkuussa 2007 runko hiekkapuhallettiin ja maalattiin sekä hytti korjattiin. Lavan teräslaidat purettiin pois ja autoa valmisteltiin rungon hiekkapuhallukseen , hytin lattian ruostevaurioiden korjaukseen ja takaseinän oikaisuun. Kiinnostusta herätti erikoisesti ajoneuvon historia sekä alkuperäinen huoltokirja Karhu-Sisun ensimmäiseltä omistajalta Lahden Energialaitokselta. Museoajoneuvotarkastus yhdessä rekisteröintikatsastuksen kanssa hoidettiin kesällä 2021 Iisalmessa. Ajoneuvon entisöinti hoidettiin pääosin omin voimin omassa pihapiirissä. Kallistusta oli käytetty nosturin ollessa työasennossa, jolloin takaseinä laseineen vaurioitui. Tuona aikana oli muita kiireisempiä töitä menossa, joten Karhu-Sisu sai levätä laakereillaan . Myös laturi laakeroitiin ja hiilet uusittiin. Hytti maalattiin Teknisesti hyvässä kunnossa ollut auto käytiin tarkoin läpi muun muassa jarrujen ja laakereiden osalta. 26. UUTTA VÄRIÄ PINTAAN Loppukevään aikana tutustuimme autoon tarkemmin mahdollisten vikojen löytämiseksi. LOPPUKIRI VÄLIVUOSIEN JÄLKEEN Vuoden 2019 alussa tuumattiin, että jos Sisua ei nyt saada kuntoon, sen joutaa myydä pois liiterissä romottamasta. Höyläsimme myös uudet lankut lavanlaitoihin. Nosturiin teetettiin uudet, alkuperäisen mukaiset tyyppikilvet ja varoitustarrat. Myös takapuskuri uusittiin, koska entinen oli vääntynyt pilalle . Runkoon tulleet pienemmät ruosteet hiekkapuhallettiin pois ja runko, nosturi sekä hytti maalattiin läpeensä. Ajettiin ja todettiin, että tekniikka toimii pääosin hyvin. Maaliruiskuun tarttumista ei tässä porukassa pelätty. Syksyllä uusittiin nosturin sylinteritiivisteet sekä moottorin kampiakselin etummainen akselitiiviste. Moottoria sentään käyteltiin ja autoa liikuteltiin muutaman kerran vuodessa. Moottoriin vaihdettiin uusia tiivisteitä muun muassa venttiilikoppaan ja pakosarjaan. Tuossa Nummen mallissa on tornin juuressa kallistus, jolla pystytorni kallistetaan kuljetuksen ajaksi sivulle. Suurimpana miinuksena oli kohtalaisen suuri painauma hytin takaseinässä, mikä oli tullut nosturin käyttövirheestä. Moottori apulaitteineen maalattiin alkuperäisellä sävyllä. Auto oli pukkien päällä kaikki irrotettavissa oleva irrotettuna sekä hytti purettuna ja lava tuettuna ylös
Mittaristo purettiin ja puhdistettiin sekä kierroslukuja monitoimimittarin vähän ruosteiset kehykset maalattiin. Reittikohteena meillä oli pisimmillään Viitasaari ja Kuhmo. Huomautuksitta sujuneen museotarkastuksen suorittivat Ari Borg ja Tauno Karppinen Iisalmesta. Taka-akselille uusittiin vasemman puolen U-pultti ja vetoakselin akselitiiviste. Sähköjohdotuksia sukitettiin auton ulkopuolella sekä osittain myös ohjaamon sisällä. Suurena apuna tässä projektissa on ollut alan harrastajilta saadut neuvot ja varaosat, joita ei muualla ole saatavilla. Nivelet ja helat voideltiin useasti ja ajokilometrien karttuessa savutuskin väheni. Oven, hytin takaseinän ja katon verhoilu sekä kuljettajan istuimen verhoilu uusittiin. Samalla uusittiin nopeudenvaihtajan paineilmakellon kalvo. Vanhat puulaidat metallirunkoineen löytyivät auton edelliseltä omistajalta. Alkuperäistä vastaava Bendix-valmistajan kalvo täytyi tilata Kanadasta. Myös paikallisen Sisun varaosaliikkeen E. Karhu-Sisu oli taas liikuntakelpoinen. Syksyn mittaan ajokilometrejä kertyi kaikkiaan lähes kolme tuhatta. Ikkunat ja lukuisa joukko muita osia asennettiin paikalleen vielä syksyllä 2020. Maalatuille vanteille asennettiin uudet renkaat. Heinäkuun lopulla tehtiin museoajoneuvotarkastus, paineilmajarrusovitus Driv-yhtiöissä sekä rekisteröintikatsastus Marjahaan autokatsastuksessa. Nyt vanhojen metalliosien välissä on tuoretta ja ehjää puutavaraa. Nosturiin vaihdettiin muutama teräsputki ja jatkojen liukupaloja. Ajokauden päätteeksi kaikki suuttimet kunnostettiin ja perän nopeudenvaihtajan kiinnityslaipan öljyvuoto korjattiin. Kunnostustyöt jatkuivat keväällä hytin ruostesuojauksella ja ohjaamon sisätöillä. Kytkimen työja pääsylinterit uusittiin ja myös rungossa olleita putkia ja letkuja vaihdettiin uusiin. OHJAAMON KIMPPUUN Maalaustyöt saatiin tehtyä pääosin vuoden 2019 aikana, ja renkaat ja muut osat asennettiin paikalleen. Jousitus ja muu tekniikka alkoi kuitenkin parin päivän ajelun jälkeen toimia notkeammin ja luontevammin. Työt auton parissa päättyivät marraskuulla, koska tuli talvi, eikä meillä ollut lämmintä tallia rassaukseen. Nastolan Villähteellä. 14 vuoden seisonnan jäljiltä auto tuntui jokseenkin kankealta ja laiskalta. Kaikki jarrut avattiin, kengät ja mekanismit puhdistettiin ja rummut hiekkapuhallettiin. ikkunat ja ovet irrotettuna ja kaikki sisustat purettuina, mikä helpotti työskentelyä. Myös Sisu-Auton asiakaspalvelu on ollut asiakaspalveluhenkistä ja muun muassa kantakortti löytyi vaivatta. Kaikki jarrukellot uusittiin letkuineen. Samalla ohjaamon äänieristeet vaihdettiin uusiin ja kotelot ruostesuojattiin perusteellisesti. • Lahden Energialaitokselle toimitetun auton päällirakenteet on valmistanut Autonlava E.Kimonen K.Y. TEKNISET TIEDOT Sisu LV-131 CIT / 4600 (Karhu-Sisu) • Valmistenumero 31145 • Vuosimalli 1979 • Moottori: Valmet 611 Valmistenumero: 2629 • Päävaihteisto ZF CVA-6 Valmistenumero: 033992 11-17 • kappaletavaralava • 4-jatkoinen Nummi-housukippi • Nummi TOP 8000 -kappaletavaranosturi • Ensirekisteröinti 27.6.1979 Käyttöönottopäivämäärä 2.7.1979 • Ensimmäinen omistaja: Lahden Energialaitos 27. Renkaat irrotettiin vanteilta ja kun vanteissa oli huomattavan paljon ruostetta, vietiin ne hiekkapuhallettaviksi iisalmelaiselle Metallityö Vainio Oy:lle. Kesällä 1979 rekisteröidyn auton on Lahden kaupungin Energialaitokselle myynyt Starkjohann Lahti, joka toimi Sisuja Scania piirimyyjänä Lahden seudulla. Edessä oikean puolen olkatapin helat uusittiin, koska niissä oli huomattavasti välystä. HUOLLON KAUTTA LEIMALLE Kesällä 2021 vaihdettiin kaikki öljyt ja hankittiin parin päivän siirtolupa koeajoa varten. Polttoainelinjat uusittiin kokonaan. Hartikaisen varaosapuolen kanssa on etsitty varaosia ja selattu räjäytyskuvia
Kuljettajat eivät kuitenkaan olleet halukkaita ottamaan lisää lastia jaettavaksi, sillä heillä oli kyydissään jo Helsingistä tai Turusta lähetettyä tavaraa. Paljon onnistumisia, mutta myös takaiskuja sekä menetyksiä. Carl-Johanin syntymän aikoihin 1950-luvun alussa Joelin laivastoon kuului taksin Powder-Transin 50-vuotisjuhlia vietettiin toukokuussa Liedossa avointen ovien muodossa. Powder-Trans 50 vuotta PERHEYHTIÖNÄ TULEVAISUUTEEN Nuoruuden intoa ja pitkiä työvuoroja. ”Isälläni oli 1930-luvulla virvoitusjuomatehdas Kemiössä ja hän yritti toimittaa juomansa asiakkaille Kemiönsaaressa siellä liikkuvien linja-autojen avulla. Kemiössä vuonna 1952 syntynyt Blomqvist päätyi kuljetusalalle jo nuorella iällä isänsä Joelin jalanjäljissä. Carl-Johan Blomqvistin pystyyn polkaisema yritys täytti alkuvuodesta 50 vuotta, ja on aika katsoa taustapeiliin hiukan tarkemmin. Lopulta Joel päätyi ostamaan juomakuljetuksiin oman auton”, taustoittaa Carl-Johan. Kilpailu alan isompia toimijoita vastaan osoittautui ajan mittaan vaikeaksi, ja Joel sulki juomatehtaansa keskittyen täysipainoisesti kuljetustoimintaan. Muun muassa kaikkea tätä mahtuu kuljetusyrittäjän arkeen viiden vuosikymmenen aikana. TEKSTI ARI PERTTILÄ KUVAT POWDER-TRANS ARKISTO 2000-luvulla lietolaistuneen Powder-Transin juuret ovat vahvasti kemiöläisessä maaperässä yrityksen perustajan Carl-Johan Blomqvistin tavoin. Samalla esiteltiin myös Carl-Johan Blomqvistin viimeisin entisöintityö, painesäiliökuljetuksiin rakennettu Scania-Vabis LBS 76.
Tonnihinnaksi oli sovittu 20 markkaa, joten 20,4 tonnin kuorman hinta oli 408 markkaa. Turussa odotti tummanpuhuvaksi värjätty Volvo NB88 kippilavalla ja kaksiakselisella kippiperävaunulla. Seuraavalla lomalla menin tehtaalle keskustelemaan asiasta ja sitä seuraavalla olinkin jo Turussa katsomassa Bromanin appiukon Ruotsista uittamaa kippiyhdistelmää”, kertoo Carl-Johan mieleen juurtuneita hetkiä uransa alkuvaiheilta. Maatalouden kuljetukset yhdessä halkotoimitusten kanssa muodostivat vahvan selkärangan toiminnalle monen vuosikymmenen ajaksi. Kuvassa ovat myös vaimo Sonja sekä yrityksen operatiivisista toiminnoista tänään vastaava poika, 50-vuotias Christian. ”Yhdistelmän hintapyyntö oli 70 000 markkaa, mutta tinkimisen jälkeen hinnaksi jäi 63 000 markkaa”, kertoo Carl-Johan, joka 27. Tien päällä joutuu joskus vetämään haalarit päälle remonttia varten. tammikuuta vuonna 1972 käänsi 20,4 29. EI TULLUT MAANMITTAUS TEKNIKKOA Työnteko isän yrityksessä keskeytyi hetkellisesti varusmiespalveluksen ajaksi. Palvelusajan loppupuolella Joel-isä alkoi kysellä poikansa tulevaisuudensuunnitelmista. Auton alustanumero oli 172 ja se saattoi hyvinkin olla ensimmäinen Suomeen saapunut yksilö. Tuoreen kortin turvin halot saivatkin kyytiä aamusta iltaan ja usein myös illasta aamuun. Ensimmäinen bulkkiauto valmistui syksyllä 1977 heti Volvo F12-malliston esittelyn jälkeen. Carl-Johan varttui autojen äärellä, joskus ohjaamossakin ja vuonna 1970 hän sai Presidentti Urho Kekkosen myöntämällä erivapaudella ammattiajokortin jo 18-vuotiaana. ”Naapurissamme asunut Sixten Broman kertoi, että Kemiön maasälpätehtaalla tarvitaan yksi perävaunullinen auto lisää. ohella kolme kuorma-autoa, jotka työllistyivät sekalaisilla ajotehtävillä. Suunnitelmat muuttuivat varsin pian Carl-Johanin kuultua naapuriltaan ajomahdollisuudesta. Nyt ollaan Ruotsin Köpingissä vuonna 1985. Carl-Johan Blomqvist ajoi ensimmäisen kuorman maasälpää Kemiöstä Lahden Lasitehtaalle 27.1.1972 Ruotsista uitetulla Volvo NB88:lla. Autossa oli Nyströmin hytin sijaan Flobyn valmistama komentosilta, joka oli Carl-Johanin mielestä ruma. Carl-Johanin mukaan auto oli hyvässä työkunnossa, mutta kokonaisuuden pilasi kaamea hytti. ”Ei minulla oikein suunnitelmia ollut, mutta koulussa suositeltiin maanmittausteknikon koulutusta, ja pidin sitä yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona”, muistelee Carl-Johan nyt viisi vuosikymmentä myöhemmin
”Eräänä talvisena päivänä Ahlströmin Mauri Vikeväinen soitti ja pyysi käymään Karhulassa, koska hän halusi keskustella tehdyistä kuljetussopimuksista”, kertoo Joel Blomqvist harjoitti autoilua Kemiössä lähinnä brittimerkeillä. Lasivillatehtaan Nils Eriksson tarjosi Carl-Johanille heti lisää töitä A. Alueen muille autoilijoille kerrottiin, että minun autossa ei ole ilmastointia ja siksi se saadaan Suomeen nopeammin”. ”Olin uudesta perävaunustani todella ylpeä ja muistan, kuinka matkalla Länkipohjasta Kemiöön pysähdyin pariinkin kertaan ihailemaan hankintaani”, kertoo Carl-Johan. Käytetty auto osoittautui sekin odotusten mukaiseksi. ”Mene Teerin luo Saloon allekirjoittamaan paperit. ”Silloin en ollut ihan varma tehdyn päätöksen järkevyydestä”. Kasiysin tai nokkamallin olisi saanut tällä aikataululla. Ensimmäisellä autollaan Carl-Johan ajoi noin 300 000 kilometriä. Mutta perille Lahteen päästiin ja iltapäivällä alkoi kuorman purku kahmarilla, joka naarmutti uudet lavanpohjavanerit”, kertoo Carl-Johan ensimmäisestä keikasta. Perävaunulla oli kuitenkin jo enemmän kilometrejä takanaan, joten Carl-Johan päätyi hankkimaan uuden Jyki-kippivaunun vuonna 1974. NUORIN SAI TAIPUA Arki kuljetusyrittäjänä alkoi kuitenkin soljua mukavasti, sillä lupausten mukaisesti ajoa tuntui olevan varsin reilusti. tonnin maasälpäkuormassa olevan Volvon keulan kohti Lahden lasitehdasta. Nuorena ja ennakkoluulottomana yrittäjänä Carl-Johan teki kaupat vetoauton säiliöstä ja perävaunusta Trailexin Risto Luukkaan kanssa. Ahlströmin Forssan lasivillatehdas haluaa raaka-aineensa toimitettavan jatkossa bulkkiautolla. Ahlströmin tehtaiden välillä, joten Kemiön ja Forssan ohella sinivalkoinen bulkkiyhdistelmä liikkui myös muun muassa Inkoon ja Karhulan suunnalla. Seuraavana vuonna oli aika päivittää auto uudempaan ja vaihtoautorivistöstä löytyi Into Nikanderin parivuotias Volvo F89-puuauto, josta rakennettiin kippiauto Carl-Johanin ja maasälpätehtaan tarpeisiin. ”Eihän Teeri tästä ilahtunut, mutta tilaussopimus saatiin allekirjoitettua ja auto toimitettiin Göteborgista suoraan Falkenbergiin säiliön asennusta varten. Carl-Johan päätti kokeilla ohituskaistaa ja soitti suoraan Volvon maahantuontiin Rainer Nymanille, joka totesi, ettei tässä ole mitään ongelmaa. Ruotsalainen tummanvihreä väri vaihtui raikkaampaan sinivalkoiseen väritykseen jo vuoteen 1973 mennessä. Minulla ei ollut hajuakaan reitistä sinne eikä meillä mitään karttoja ollut. ”Minua vanhemmat autoilijat eivät innostuneet bulkkisäiliöistä ja he totesivatkin, että viimeksi rinkiin tullut saa kokeilla uusia juttuja”, kertoo Carl-Johan neuvottelutuloksesta. Nuori autoilija oli nyt pattitilanteessa, sillä päällirakenteet ovat valmiina elokuussa, mutta alustasta ei ole tietoakaan. 30. ”Isäni oli mukana ensimmäiset kaksi päivää ja hän osasi neuvoa tien Lahteen. Mieleen on jäänyt myös purkutyön avustaminen lapiolla pöllyävän maasälvän seassa. Scanian piirimyyjällä oltiin yhtä penseitä; nokkamallisia autoja olisi saanut, mutta nokattoman kanssa menisi vuodenvaihteen yli. TOISELLA AUTOLLA TOIMITUSVARMUUTTA Blomqvistin ura bulkkikuljetusten parissa alkoi siis vuonna 1977. Uusien, Interconsultilla Ruotsin Falkenbergissa valmistettavien päällirakenteiden alle hän päätti hankkia uuden alustan, joten kulku suuntautui Salon Volvolle kaupantekoon. Minä hoidan loput”, evästi Nyman Carl-Johania, joka marssi tutuksi tulleen automyyjän luo. ”Kerroin automyyjä Olli Teerille, että tarvitsen uuden alustan ja olisin kiinnostunut vastikään esitellystä Volvo F12:sta”. Neuvotteluissa kerrottiin, että A. Teeri totesi Carl-Johanille, että kaikki loppuvuoden aikana toimitettavat F12-Volvot luovutetaan alueen vanhoille asiakkaille. Keväällä 1977 maasälpätehtaan ajossa olleet kolme autoilijaa kutsuttiin tehtaalle
”Menin aamulla varhain Lohjalle tutkimaan kalustoa ja valitsin sieltä parhaat autot ja perävaunut. Pankinjohtaja saapui paikalle ja totesi, ettei aio jatkossakaan toimia kuljetusyrittäjänä ja tästä johtuen kalusto myydään ainoastaan nipussa yhdellä kaupalla”. Yksi Carl-Johanin silmäteristä on kopio hänen ensimmäisestä bulkkiautostaan vuodelta 1977. Ruotsin kieli on ollut perusedellytys tälle kehitykselle. Kuljetuspäälliköllä oli huoli toimitusvarmuudesta, sillä Carl-Johan huolehti yhdellä autolla monen lasija villatehtaan kriittisestä raaka-ainehuollosta. Vuonna 1982 käännettiin historiakirjasta uusi välilehti, kun ulkomaanliikenne aloitettiin toimittamalla kalkkia Ruotsiin. KERTAKAUPALLA RAUTAA PIHALLE Carl-Johanilla oli haaveena kolmen bulkkiauton yritys, joten toiminnan kasvattamiseksi sekä tehostamiseksi hän etsi aktiivisesti uusia asiakkuuksia. Raisio oli ostanut Ruotsista tärkkelystehtaan, jonka tuotanto oli määrä siirtää Lapualle ja tässä kohdin tarvittaisiin lisää kuljetuskapasiteettia Suomen ja Ruotsin välille. ”Hiukan se hirvitti, mutta onneksi Pekka Lankoskella oli Kankaanpäässä myytävänä käytetty Scania LS140 -bulkkiyhdistelmä, jolla työkuormaa saatiin jaettua. Konjakkipullo sieltä löytyi”, muistelee Carl-Johan vuona 1978 tapahtunutta autokauppaa. Ahlströmin pääkonttorilla. 31. Sittemmin ulkomaanliikenteestä, erityisesti Skandinaviaan suuntautuvasta liikenteestä on kehittynyt yritykselle tärkeä tukijalka. Carl-Johanin tekemä tarjous hyväksyttiin ja juhannusviikolla Lohjalla seisseet 12 värikästä yhdistelmää siirrettiin Kemiöön. Eräänä perjantai-iltana alkukesästä 1992 Carl-Johan sai ajojärjestelijältään soiton, että Lohjan Scanian aitaukseen on tuotu pariinkin kertaa omistajaa vaihtaneen kuljetusliikkeen bulkkiautot. 1990luku oli monilta osin vaikeaa aikaa, mutta ”Isäni Joel kannusti autoilijan uralle, äitini Doris sen sijaan oli sitä vastaan perustellen muun muassa asiakkaiden jatkuvalla tinkimisellä”, kertoo autoilun vuonna 1972 aloittanut Carl-Johan Blomqvist. Asiakas hyväksyi tarjouksen, mutta erilaisista syistä johtuen kuljetusten alkaminen venyi arvioitua pidemmälle, mikä antoi Carl-Johanille aikaa hankkia tarvittavaa kalustoa. Carl-Johan Blomqvistin perustamassa perheyrityksessä ollaan edistyksellisiä, mutta samalla muistetaan vaalia myös perinteitä. ”Rupesimme kunnostamaan näitä autoja ja kun kaksi ensimmäistä yhdistelmää oli saatu liikennekelpoisiksi, alkoi tärkkelyksen ajo Lapualta Ruotsiin”, muistelee Carl-Johan vuoden 1992 tapahtumia. Maanantaiaamuinen soitto Lohjan Osuuspankkiin vahvisti tiedon ja Carl-Johan sopi pankinjohtajan kanssa tapaamisen Lohjalle. Kankaanpäästä lähtiessäni Pekka sanoi, että hansikaslokerossa on jotain. Hän suositteli toisen auton hankintaa luvaten lisää töitä Suomessa tuolloin harvalukuiselle bulkkikalustolle. Olohuoneen lattialle levitetyn Ruotsin kartan kanssa Carl-Johan yhdessä yrityksen palvelukseen siirtyneen Sonja-vaimon kanssa laski tarjousta kuljetuksille, jotka vaatisivat kolmesta neljään uutta bulkkiyhdistelmää. Carl-Johan sai listan toimituspaikkakunnista sekä vuotuisista volyymeistä. 1980-luvun puolivälin jälkeen hän ottikin yhteyttä Raision tehtaille, missä Keijo Kujanpää totesi kuljetusyrittäjän soittaneen juuri oikeaan aikaan. Carl-Johan, joka jo heti seuraavan keikan lomassa poikkesi A
Seuraavana vuonna oltiin jälleen yrityskaupoilla ostamalla muutamalla autolla operoinut Olof Sundqvistin kuljetusliike Paraisilta. Yrityksessä työskenteli tässä vaiheessa Carl-Johanin ja Sonjan ohella puolenkymmentä palkattua henkilöä. KERHOTUOTEKIOSKI PALVELEE KESÄTAPAHTUMISSA: • Vetkun Kesäkeikka Jyväskylässä 17.–19.6. Entisaikojen kaluston parissa touhutessa voi salaa seurata, kuinka Powder-Transin 120 yhdistelmää ja 220 työntekijää huolehtivat asiakasyritysten materiaalivirroista. Kuljettamisen ohella erilaisten lisäarvopalveluiden merkitys on kasvanut ja tästä johtuen yritys on investoinut huomattavan paljon omiin toimitiloihin ja niiden kautta tarjottaviin varastointipalveluihin. Vuonna 2001 olikin aika pakata muuttokuorma Lietoon, mistä vuokrattiin modernit konttorija korjaamotilat. Valitettavan usein kuljetusliikkeen pojat työskentelevät ensin tien päällä ja sitten korjaamolla. Juhlavuoden kunniaksi yrityksen ensimmäiset 50 vuotta on laitettu kansien väliin ja toukokuussa julkistettu kirja ”Tankki täynnä tulevaisuuteen” kertookin seikkaperäisesti, kuinka yhdestä maasälpäkuormasta on edetty nykyiseen laajuuteen. 32. Tärkkelysajon alettua bulkkiyhdistelmiä oli 12, mutta vuosituhannen vaihteessa niitä oli jo 34 kappaletta. Ruotsi on aina ollut yritykselle merkittävä toimialue ja tästä johtuen vuonna 2009 Ruotsiin perustettiin oma tytäryhtiö, joka tunnetaan tänään nimellä Powder-Trans Sweden. Kasvuhaluinen yritys otti merkittävän harppauksen vuonna 2005 ostamalla Viinikan kuivabulk-liiketoiminnan kuljetusliike Haanpäältä. Kaupan myötä Powder-Transin ajoneuvomäärä kasvoi parillakymmenellä yhdistelmällä. 2000LUVULLA VAHVAA KASVUA Kasvun ja laajentumisen myötä Kemiö ei enää ollut logistisesti paras kotipaikka kansainväliselle toimijalle ja tästä johtuen Carl-Johan alkoi kartoittaa yritykselleen uusia toimitiloja Turun seudulta. • TANKKI TÄYNNÄ TULEVAISUUTEEN Carl-Johan Blomqvistin perustaman Powder-Transin historia on täynnä tapahtumia. Vuosituhannen vaihteen tienoilla pojat Christian ja Fredrik astuivat vahvemmin mukaan kuljetusliikkeen toimintaan. Viimeisin laajennus omiin tiloihin tehtiin vuonna 2019. Liedossa sijaitsevissa toimitiloissa tehdään nykyisin myös valtaosa yrityksen päällirakennetöistä sekä korjauksista. Vuonna 1998 otettiin käyttöön uusi yritysnimi Powder-Trans AB/OY, joka sisälsi viestin kuljetusten erikoisosaamisesta. ”Poikien piti päästä mukaan konttorityöhön heti alusta. • T-PAITA musta, harmaa, sininen ja keltainen, myös lasten kokoja 3–11 vuotiaille • PIKEEkesäpaita musta ja harmaa OSTA KÄTEVÄSTI VERKKOKAUPASTA vetkunkauppa.vilkasstore.com • UUSI ERÄ nokkamerkkejä ja lakkimerkkejä • VETKU-softshell -takki ja VETKU-haalari tilaustuotteena. Yrityksen operatiivinen vastuu siirrettiin Fredrikille ja Christianille vuonna 2018, jolloin tehtiin myös sukupolvenvaihdos. Blomqvistin yrityksessä toiminta kasvoi ja kehittyi suotuisasti paljolti Skandinavian liikenteestä johtuen. Konttoriin he siirtyvät vasta keski-iän kynnyksellä, jolloin vanhemman polven pitäisi jo vetäytyä sivuun päivittäisestä toiminnasta”, pohtii Carl-Johan. • Härmän Power Truck Show 12.–13.8. Kirjaa on saatavilla lukuisista kirjakaupoista suomen, ruotsin ja englanninkielisinä versioina. Omien toimitilojen rakentamisen ohella viime vuosikymmenellä tehtiin myös liiketoimintakauppoja ostamalla RHD-Kuljetus Oy:n liiketoiminta ja kymmenkunta yhdistelmää. Vastikään 70-vuotissyntymäpäiviään viettänyt Carl-Johan toimii hallituksen puheenjohtajana ja tämän ohella hänen vastuullaan on myös aktiivisen Vetkula-harrastetallin toiminta
Kuormurilistan seuraavalle kympille mahtuivat eurooppalaisista merkeistä sijalle 14 kivunnut uusi merkki Volvo ja saksalaiset Daimler-Mercedes, M.A.N, Mannesmann-Mulag ja Presto sekä ranskalaiset Citroen ja Rochet-Schneider. OJANEN KUVAT TEXTRANS ARCHIVE JA OLLI J. Tuotanto ei käynnistynyt niin kuin oli odotettu, eikä tilattuja autoja lopulta tarvittu, kun toinen maailmansota loppui. Amerikkalaiset REO ja Federal olivat loput kymmenen kärjessä -listalle päässeet. Amerikkalaiset merkit hallitsivat maisemaa ja markkinoita täysin ylivoimaisesti, kun niiden osuus kaikista tavara-autoista oli väliin 95 prosentin luokkaa. Pohjoismaiset merkit Volvo ja Sisu olivat kuitenkin 30-luvun suurimmat nousijat. Tilaston kolmosen, amerikkalaisen Brockwayn osuus oli vain 2,2 prosenttia, mihin riitti 254 kap paletta. Sisun kuorma-autotuotanto alkoi vuonna 1932, ja vuosikymmenen loppuun mennessä oli mallimerkinnöissä edetty jo SH-12:een ja rekisteröintitilastossa kahdeksanneksi. OJANEN Kolmenkymmenluvun alkaessa rekisterissä oli yhteensä 10 252 kuormaja pakettiautoa. Sentään seitsemänneksi ylsi saksalainen Benz ja yhdeksänneksi italialainen Fiat. Kaksinapaisuus taas tarkoitti sitä, että Fordit ja Chevroletit kahdestaan edustivat vähintään kolmea neljäsosaa kaikista. TEKSTI OLLI J. Tästä mallista tuli myöhemmin Yhteissisun ensimmäinen tuotantomalli, joita piti valmistaman puolustusvoimien autopulaa helpottamaan. Näiden kahden amerikkalaismerkin osuus “tavara-automobiilien” koko määrästä oli 85 prosenttia. Saksalaismerkkien yhteinen määrä oli 2,3 prosentin. NÄIN MUUTTUI KUORMURIMAISEMA Suomessa 1930-luvulla Kuormaja pakettiautojen, eli tavara-automobiilien Suomi oli 1930-luvulla varsin kaksinapainen. Niistä melkein 8700 oli joko Ford tai Chevrolet-merkkisiä. Kolme seuraavaakin oli amerikkalaisia, eli GMC, Graham Brothers ja International
Kärkipään tuntumaan olivat nousseet uusina amerikkalaisina Studebaker ja Diamond T, mutta niiden määrät olivat vasta puolen prosentin markkinaosuuksia. Tilastoissa aika odottamattomia nimiä olivat Buick ja Chrysler. Joskus Fargokin saattoi esiintyä Chryslerinä. Kolmekymmenluvun puolivälissä elettiin parempien aikojen paluuta, ja autokauppa piristyi. Tavara-autokanta oli vielä 30-luvun puolivälissä varsin kevyttä. Büssingin kuormuri oli sentään mukana vuoden 1936 Autonäyttelyssä. Kärkikymmenikössä ei sitten muita eurooppalaisia ollutkaan. Büssing-NAG, M.A.N ja Mercedes-Benz -kuormurit jäivät markkinoinnissa linja-autoalustojen varjoon, mutta Opelja Blitz-merkkisiä mainostettiin näkyvämmin. Volvo oli kivunnut jo tilaston kolmanneksi. Englantilainen Fordson tuli amerikkalaistaustaisen Fordin rinnalle, ja General Motorsin englantilainen Bedford tuli tarjolle Chevroletien seuraksi.Ihan englantilaista tuotantoa edustivat Morris Commercial ja vuoden -36 Helsingin isossa näyttelyssäkin ollut Commer. Rekisterissä oli 216 Volvoa, ja niiden osuus kaikista oli melkein 2 prosenttia. Nimikilpailulla vuonna 1932 saatiin kotimaiselle autolle nimeksi Sisu, ja tuotannon kasvaessa tilastopaikkakin aukesi. Hienossa valokuvassa on yhtä hieno tunnisteteksti: Pentti, kuorma-auto ja sorakuoppa. Vuoden 1935 päättyessä rekisterissä olleista 12 000 tavara-autosta oli kantavuudeltaan 1,55 –1,8 tonnisia 2200 yksilöä ja 1,8–2,8 tonnisia 4000. Oli siellä myös Renault, mutta muulloin ranskalaisia ei näkynyt. Muista amerikkalaismerkeistä REO oli kohentanut asemiaan ja noussut neljännelle sijalle. Yli kolmen tonnin kantavuus oli vain 145 autolla, ja toisaalta alle 800 kilon kantavuus oli 1700 autolla. Kuormurimaisemamme oli näihin aikoihin täynnä Fordeja ja Chevroleteja, koska niitä oli neljä viidestä rekisteriin merkitystä. Fordson ja Morris olivat vielä “muita” tilastolokerossa. Fiateja oli 60 autoa ja ranskalaisia yhteensä 55. Saksalaisten merkkien uusi tuleminen alkoi 30-luvun puolivälin jälkeen, kun samaan aikaan alkoi dieselmoottorien esittäytyminen. Nehän olivat isojen henkilöautojen alustoille rakennettuja erikoisautoja. AMERIKAN YLIVOIMAA Virallisia tilastoja silmäillessä amerikkalaisten autojen ylivoimaa ei helposti huomaa, sillä tuontitilastoissa Tanska ja Ruotsi ovatkin kärkimaita. Linja-autoina saksalaiset menestyivät paremmin, ja dieselmoottori tuli käyttöön lähinnä linjureissa. Pulavuosina ei tämän lisäksi näkynytkään muuta kuin kahden suuren kuormurimerkin mainontaa. Uusia saksalaisia tai italialaisia ei markkinoitu edes nimeksi, ja ranskalaistenkin mainonta jäi muutamaan Citroenin lehti-ilmoitukseen. Amerikkalainen Brockway oli rekisteröintitilastossa kolmantena Fordin ja Chevroletin jälkeen. 20-luvun alkuvuosina tänne tuodut saksalaiset kuorma-autot joutuivat usein poistolistalle. Bedford oli kuitenkin hypähtänyt heti sijalle 11. Pakettiautojen läsnäolo näkyy esimerkiksi DKW-merkin esiintymisenä. Kuljetustarpeiden väheneminen oli osasyy, ja ajoneuvovero oli toinen syy. ENGLANTILAISET TULIVAT Englantilaisia kuormureita esiteltiin ja mainostettiin näkyvästi 30-luvun alkuvuosina, kun Suomen ja Englannin kauppasuhteita muutenkin kampanjoitiin. Vanhimpia ja käyttökelvottomia autoja ei kannattanut pitää rekisterissä. 34. Vuosikymmenen alku oli pula-aikaa, jolloin autokanta suorastaan väheni jonkin aikaa. Suomalainen autotuotanto oli kovin vaatimatonta vuonna 1930, jolloin suunnitelmissa olivat ulkomaisille ”konealustoille” koritettavat kuorma-autot. Se johtuu näissä maissa olleista Fordin ja General Motorsin tehtaista, joista enimmät alustat ja autot tuotiin. Fiat ja Benz olivat vielä 20:n joukossa. Sisu nousi vuoden 1935 lopun tilastossa “kympin sakkiin”, kun rekisterissä oli 100 Sisu-kuormuria. osuudella 250 autoa
Autojen tuonnin jakautuma esimerkiksi vuodelta 1938 osoittaa, kuinka suuri osa kuorma-autojen alustoista tuotiin kokoomatehtailta muualta kuin merkin kotimaasta. SMK:n eli Suomen Maanviljelijäin Kauppa O.Y.:n edustama International ja Korpivaara & Hallan edustama Studebaker kasvattivat reippaasti markkinaosuuksiaan nousten merkkilistalla sijoille neljä ja viisi runsaan kahden prosentin osuuksillaan. Volvoja oli yli 550 ja Sisuja vähän yli 300 kappaletta. Kuormurimaisemaa hallitsivat lähes 14 000 Fordia ja Chevroletia yhdessä noin 75 prosentin osuudellaan, ja amerikkalaismerkkien valtaa vahvistivat yli 2800 muiden merkkien edustajaa. Volvo oli kolmantena kolmen prosentin osuudella ja Sisu oli noussut kahdeksanneksi tarkasti laskettuna 1,76 prosentin osuudella. Volvo osoitti ylivoimaisuutensa viimeistään Petsamon liikenteessä vuosina 1940-41, kun Suomen ja Ruotsin tuontiliikenne oli Liinahamarin sataman varassa. Englantilaismerkkejä oli tullut tilalle, mutta niiden yhteinenkin osuus jäi runsaaseen yhteen prosenttiin. Ulkomaankauppatilaston mukaan kuorma-auton alustoja tuotiin lähes 3100 kpl. sijalle nousi Oldsmobile. "NIMIKILPAILULLA VUONNA 1932 SAATIIN KOTIMAISELLE AUTOLLE NIMEKSI SISU, JA TUOTANNON KASVAESSA TILASTOPAIKKAKIN AUKESI" ALUSTOJA POHJOISMAISTA Amerikkalaiskuormurien laajassa joukossa tapahtui vuosikymmenen jälkipuoliskolla melkoisia muutoksia. General Motorsin hienommaksi tehty kuormuri ohitti suomalaisten suosiossa yhtymän järeämmän GMC:n. Automerkkien jakautuma on aivan muuta! Vuoden 1939 alussa kym menen yleisimmän kuormurimerkin joukossa vain pohjoismaiset Volvo ja Sisu olivat poikkeuksina amerikkalaismerkkien joukossa. Autojen kokonaismäärä Suomessa oli tuolloin 18 122 kappaletta. Saksalaisten merkkien yhteinen osuus oli noin puoli prosenttia, ranskalaiset ja italialaiset olivat hävinneet listoilta. Talouspula oli kaatanut Brockwayn, ja sen osuus tietenkin pieneni. Volvon LV 90 -sarjaa valmistettiin vuosina 1936-40, ja se nosti merkin rekisteröityjen listan kolmannelle sijalle. Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta S.O.K.:lla oli merkittävää teollisuusja liiketoimintaa ja paljon erilaisia kuljetustarpeita, mutta omaa autotuontia ei silloin ollut. Aivan uutena tulokkaana listan 11. Vuosikymmenen päättyessä amerikkalaisuus kukoisti. • 35. Ruotsista tuotiin yli 1400, Tanskasta melkein tuhat, USA:sta tuotiin noin 600, Saksasta 81 ja Iso-Britanniasta 4 alustaa. Ruotsiin tuotiin muun muas sa lentokoneita Amerikasta ja Italiasta suurissa puulaatikoissa. Ford hallitsi koko 1930-luvun suomalaista kuorma-automaisemaa
Jos Mersu jätettiin tankille, oli selvää, että autoon piti lisätä kaasuöljyä eli naftaa. Aamupäivän aikaan kotona ei näkynyt muiTorstaisin maitomersu käytettiin huollossa Kaivokadun Gulfilla ja isä sai mukaan viisimarkkaa kahvirahaa. Moni talonjussi, ohikulkija ja meijerin mies katseli Sirkan riuskaa työskentelyä hämmästyneenä. Maitomiehiksi heitä tosiaan kutsuttiin, vaikka maitoauton repsikka olikin nainen. TEKSTI ARJA HURME KUVAT VETKU, VOITTO KIVI, PEKKA KYYTINEN, SAARINEN UA, MUSEOVIRASTON KOKOELMAT, SA KUVA Kun tätini mies, Kosti-sedäksi kutsumani, tuli Sirkan kanssa maitoreissusta puoli yhden maissa kotopihaan, hän yleensä peruutti auton suoraan talliin. Vaan, jos se jätettiin tallin ovien eteen, niin se tarkoitti sitä, että remonttia olisi tiedossa. 36. Kotiarjen logistiikkaa VASELIINIA PYHÄMEKOSSA Kuljetusyrittäjän työpäivät täyttyivät jo ennen vanhaan paljolti ajamisesta ja kuormaamisesta. Sellaista, minkä isä itse pystyisi illalla omien ajojensa päälle tekemään. Olisi ollut koko lailla kaseva mies, joka olisi rohjennut yrittää samaan suoritukseen. Nykysäädösten mukaan pitäisi kai sanoa maitohenkilöt, mutta Sirkka vastasi töittensä puolesta täydesti nohevaakin miestä. Vähäinen vapaa-aika käytettiin auton huoltoihin ja korjauksiin. Hän oli lyhyt ja vanttera, pyöritteli maitotonkia taitavasti auton lavalla ja nosteli nelikymppisetkin tonkat maitolaiturilta kyytiin. Arjen logistiikka on maailman sivu ollut kuljetusyrittäjän vaimon harteilla. Reissunsa päälle maitomiehet tulivat syömään, ja istuimme Kosti-sedän kanssa vastakkain keittiön pöydän ääressä. Jos auto ajettiin talliin, jäi se odottamaan huomista maitoreissua
Minua passattiin kuin Saaban kuningatarta ja sen huomaa vielä tänäkin päivänä. Äiti oli myös kotiompelija, joka teki kylän rouville ja emännille tyylikkäitä vaatteita. Sokeri tarkoitti samaa kuin rakas, mutta ei meillä käytetty sellaisia sanoja. VITOSELLA GULFIN BAARIIN Olin isän sokeri, olinhan perheen kuopus. Teen vain sitä mikä huvittaa, enkä sitä mikä täytyy. Eipä hän sitä syyttä suotta tehnyt, villejähän me lapset varmaan olimme. Silitettiin hiuksia tai isä otti polvelleen ja antoi parransiementä, töyssytti siinä samalla ja laulaa rallatti Säkkijärven polkkaa tai Vesivehmaan jenkkaa. Äiti passasi ensin isän ja tyttäret ja sai sitten rauhan siitä asiasta. Livekiveä ei sentään tuotu esille tähän toimitukseen. Tytöt saivat mekkoja ja pojat housuja ja paitoja. Pyörässä ei ollut turvaverkkoja takapyörässä. Lisäksi äiti oli kunnanvaltuustossa ja kunnanhallituksessa, sosiaalilautakunnassa ja työväenyhdistyksessä ja vaikka mitä . Eihän äidin hermostuminen ihme ollut. Minä – sokeri – istuin isää vastapäätä ja isä replikoi: ”Antakaas Arjalle Bambi-lusikka. Isä oli hellämielinen hassuttelija ja häneltä oli äitiä helpompi maanitella hyviä tunteita. Joskus hänen kätensä olivat rasvasta ja öljystä niin mustat, että äiti ravisti laatikosta pyykkipulveria käsisaippuaksi. Hän oli saanut nauttia kuopuksen asemasta kahdeksan ja puoli vuotta. Kotoa lähtiessä tytär hyppäsi tarakalle ja matkusti siinä äidin sisarelle hoitoon. 37. Sitten asetuttiin syömään ja kaikilla oli oma paikkansa. Yksi sisaristani ei suostunut menemään yöunille, ennen kuin isä lauloi hänelle ”Lännen lokarin”. Syntymällä olin ryövännyt siskoltani isän lempilapsen paikan. Monesti isä sanoikin: ”Minä olen vuosikymmenet tehnyt töitä, mutta rahaa en ole nähnyt kuin viisimarkkasen torstaisin, jos olen ollut maitoreissussa.” RUOKAPÖYDÄN KAUTTA TOISEEN VUOROON Isän tullessa Magiruksella pihaan, hän meni ensin nyrkkipyykille. Niin sitä mentiin kappa sauhuten , äiti kun oli viimetingan ihmisiä. Äiti puolestaan piti yllä kuria ja järjestystä ja huusi meille mukuloille välillä niin, että korvissa soi. Svarfegaa ei ollut vielä keksitty, mutta hyvin Sunokin tehtävänsä hoiti. Missäs Arjan Mikki-lautanen on?” Ja palvelu pelasi. Sitten he Sirkan kanssa söivät kaikessa rauhassa ja puhuivat aikuisten naisten asioita. Sen jälkeen heillä olikin tiskaamisen ja keittiön siistimisen aika . Kerta kerralta opin lisää sanastoa ja työkalujen nimiä”, muistelee autoilijan tytär vuosikymmeniä myöhemmin . ÄITI ON MONITOIMIOSAAJA Se oli sitä 60-luvun pienyrittäjän vaimon arkea . ”Isä teki monet remontit kotona töiden jälkeen ja minä sain toimia hanslankarina. eli kuten ymmärtämättömät sanoivat: ”Ei se missään töissä ole, sehän on vaan kotona.” Äidillä ei ollut ajokorttia ja mitäpä hän sillä olisi tehnytkään, kun meillä ei ollut koskaan henkilöautoa. Äiti allekirjoitti isän nimen moneen paikkaan, koska se oli niin paljon käytännöllisempää ja sujuvampaa. Meillä kyllä osoitettiin rakkautta, mutta jollain muulla tavalla. Pöytään istuivat kaikki muut paitsi äiti ja Sirkka. äiti teki töitä aamusta iltaan. Laiskuus on lahja, kun sen osaa oikein käyttää. Kamalinta oli, kun äiti tukisti ohimokarvoista. Siinä välissä hän antoi minulle piirustustai askartelutehtäviä, etten olisi koko ajan hänen kintuissaan. Hän otti vastaan isän viraapelitilaukset, hoiti kanoja ja myi munia, kävi kaupassa, leipoi, paistoi, kokkasi, siivosi, teki isän kirjanpidon ja palkkalaskelmat, laskutti ajamiset, kävi kylän pankissa maksamassa laskut ja hankki postista veromerkit. Äiti oli taitava kaikissa käsitöissään ja jossain välissä ehtoohämärissä hän kutoi vielä sukkia ja tumppuja meille tyttärilleen. Milloin mitäkin, ja sen lisäksi laittoi joka päivä ruokaa maitomiehille. Hän oli perheen järki ja selkäranka, todellinen huoltaja. Äiti kantoi huolen toimeentulosta ja asioiden sujumisesta. Kukas antaa Arjalle mukin. Polkupyörä oli äidin kulkuneuvo, jolla tehtiin monet matkat esimerkiksi lukuisiin luottamustoimiin. ta aikuisia kuin äiti, joka puuhasi loppumattomia huushollihommiaan. Olihan sentään polkupyörä ja minä istuin tavaratelineellä tyynyn päällä jalat levällään, etteivät jalat mene pinnojen väliin. Meillä kävikin naisväkeä omien kankaittensa ja nappiensa ynnä vetoketjujensa ja lankarulliensa kanssa teettämässä leninkejä. Hän toimitti kaikki yritystoimintaan kuuluneet asiat, ei isä niistä paljon piitannut. Kyläläisten lapsillekin äiti ompeli tosi kauniita vaatteita
Jos isä nyhäisi housunpersuksensa naulaan tai muuhun piikkiin, niin ei hän suinkaan stopannut. Kun isä oli saanut suunsa makeaksi , hän hellitti toisen henskelinsä olkapäältään ja oikaisi pitkäkseen ruokaperäisille vähän torkkuakseen ja siitä havahduttuaan alkoi se toinen työvuoro; tankkaamiset, remontit ja muut huoltotoimenpiteet. Mitä kauemmin ritisi, sen komeampi tuli palkeenkielestä. UUDELLA MEKOLLA RASVAHOMMIIN Pihassa meillä oli alun alkujaan pullea TB:n säiliö, johon tankkiauto toi aina tilattaessa lisää naftaa. Näitä asioita en silloin ymmärtänyt, mutta vuosien saatossa ovat rahan mahti ja poliittiset katsantokannat sekä osuuskauppahenki minulle selkiintyneet, ainakin oman perheeni osalta. Kaikkien vieraille tekemien ompelutöittensä ohella äiti teki meille omille lapsilleen uudet mekot koulun kevätja joulujuhliin. Milloin se oli kiisseliä, ruispuolukkapuuroa, pullavanukasta, lättyjä tai pannukakkua, mannapuuroa ja mehukeittoa tai jotain muuta hyvää. Aina ei äidin olisi kannattanut olla ihan huoleti, koska olen perinyt tyylikkään ja muotitietoisen äitini vastakohdaksi isäni riemukkaan resupekka-tyylin. Se selvitti lapsenkin ymmärrykseen asioiden suhteutumista toisiinsa. Meillä synkkasi isän kanssa hyvin ja äiti oli varmaan tyytyväinen, kun sai olla huoleti muissa hommissa . Sittemmin pihaan tuli E-öljyjen säiliö, joka oli litteämpi ja pidempi kuin TB:n vastaava. Tilaus piti tehdä, jos mittakeppi kastui vain vähän. Se tarkoittaa, että kunhan vaatteet on päällä. Säiliöstä tankattiin maitomersu ja maansiirtoajossa ollut Magirus. Autot tankattiin omassa pihassa sijainneista säiliöistä. Avain oli koko ajan kiinni lukossa, mutta lukko oli käännetty niin päin, että avain sujahti sinne oven rakoon. Kyllä äiti siihen tiesi varautua. Alakoulussa ollessani äiti ompeli minulle kaunista keltaisenkukikasta mekkoa. Hiljaa piti olla isän nukkuessa nokosiaan. Ihan hyvä , jos ovat suurin piirtein ehjät ja mielellään puhtaatkin. Muistan puhutun, että sadan markan setelin kokoinen pala uutta tietä maksoi yhteiskunnalle sen saman satasen. Ovi oli siis ”lukossa”, muttei lukossa. Entisaikojen autoilijoilla oli monesti apunaan apumiehiä lastausta ja purkausta varten. Sovittaminen ei ollut pistelevien nuppineulojen vuoksi mitään kivaa puuhaa elohopeanvilkkaalle pikkulikalle. Pitkien työpäivien johdosta arjen logistiikka jäi monesti vaimojen hoidettavaksi ”MINÄ OLEN VUOSIKYMMENET TEHNYT TÖITÄ, MUTTA RAHAA EN OLE NÄHNYT KUIN VIISIMARKKASEN TORSTAISIN" Tärkeä ateriaan liittyvä yksityiskohta oli, kun isä oli perunansa ja soosinsa syönyt, niin hän kysyi: ”Onks muuta?” Se tarkoitti sitä, että piti olla jälkiruokaa ja aina sitä oli. Siihen aikaan tehtiin Hämeenlinnan halkaisevaa kolmostietä, eli nykyistä 130-tietä. Äiti sanoikin, että onneksi hänellä on ompelutaitoa. Pumppukaappi oli säiliön etupäädyssä ja ovessa oli riippulukon rämppä, jolla se oli suljettuna. Niin pitkältä kuin saatan muistaa, oli autojen tankkaaminen säännöllisesti toistuva tapahtuma. Saatuani uuden mekon päälle hilpasin pihalle ja huusin mennessäni: ”Mä menen näyttään isälle tätä mekkoa.” Isä oli pihalla painamassa vaseliinia Magiruksen nippoihin letkunokkaisella rasvarässillä… • 38. Tytöt saivat pumpata polttoainetta käsipumpulla säiliöstä auton tankkiin. Tankkaushommassa en sellaisena alta kymmenen vanhana pärjännyt, mutta annas olla, kun alettiin tehdä remonttia. Hän jatkoi matkaansa ja kuunteli, kuinka pitkään kuului kankaan repeämisestä syntyvä ääni
HETTULAN PERINNEAUTOT Hettulan sinisävyisellä kalustolla on jo vuosikymmenten ajan kuljetettu Kittilän talousalueella mitä moninaisempia tuotteita. Hettula oli mukana muun muassa rakentamassa ”Kekkosentietä” Raattamasta Puljuun 1960-luvun alussa. Matkailun lisään39. Tänään yritys nojaa paljolti kierto talouteen liittyvien palveluiden tarjoamiseen. Lisääntynyt rakentaminen synnytti tarpeen valmisbetonin toimituksille ja tähän rakoon Hettulat perustivat oman betoniaseman, josta on sittemmin luovuttu yhdessä sora-alueiden ja murskauslaitosten kanssa. Perinteikkään perheyrityksen juuret ovat vuodessa 1959, jolloin Kittilän Kaukosessa syntynyt Erkki Hettula aloitti autoilun Lapin lääninhallituksen myöntämällä liikenneluvalla. TEKSTI JA KUVAT ARI PERTTILÄ Kittilässä pyörähtäessä ei voi välttyä kohtaamasta Hettulan näyttäväksi rakennettua, tänään paljolti jätehuollon parissa palvelevaa kalustoa. 1980-luvulla yrityksen toiminta nojasi paljolti kivijalosteiden toimituksiin ja pyöräkonetöihin. Seuraavalla vuosikymmenellä aloitettiin soratoimitukset vuokratuilta soranottoalueilta ja hankittiin myös oma murskauslaitos. Erkki Hettula aloitti autoilun Kittilässä vuonna 1959 ja ensimmäiset työmaat liittyivät monesti tientekoon tai vesivoiman rakentamiseen. Ensimmäisiä toimeksiantajia olivat muun muassa TVH, Metsähallitus ja Kittilän kunta sekä lukuisat voimalaitostyömaat eri puolilla Pohjois-Suomea. 1960-luvulla toimintaa laajennettiin puskutraktorija pyöräkuormaajapalveluilla, jotka myöhemmin yhtiöitettiin omaksi yhtiökseen. Nyt kalustolaivastoon on liitetty myös perinneautoja. Kuten niin usein tuohon aikaan, myös Erkki polkaisi toiminnan käyntiin soranajolla. 1990-luvun puolivälin jälkeen Hettula Oy on enenevissä määrin suuntautunut jätehuoltoon, lokapalveluihin ja kierrätyspalveluiden tuottamiseen. Vuosikymmenen lopulla aloitettiin jätteiden keräily Kittilän alueella
”Olen jo pitkän aikaa etsinyt kaksiakselista, vuoden 1959 Volvo L485 Vikingiä, jollaisella isäni aloitti autoilun”, kertoo Pertti Hettula Kittilän kirkonkylällä kahden veteraani-ikäisen Volvon äärellä. Volvo L495 Titan vuodelta 1964 on Lähivaaran Pertin entisöinnin jäljiltä edelleen moitteettomassa kunnossa myös sisältä ohjaamosta. ”Nämä hankittiin vuonna 2020 koronaelvytyksen varjolla”, naurahtaa Pertti veteraaniensa äärellä tuttuun leppoisaan sävyyn samalla kylän ohikulkijoita tervehtien. Näiden terveisten turvin Erkki pääsi työmaalle ja olikin mukana työmaan valmistumiseen saakka. tymisen vanavedessä yritys on osannut ja uskaltanut panostaa myös uusille toimialoille, kuten henkilöliikenteeseen ja hinauspalveluiden tuottamiseen. Hettulan N86:n yllä oleva lavaa kaatuu kolmeen suuntaan, mikä on huomioitu muun muassa laitalukoissa. Ruotsissa on nojattu vahvemmin kolmikaatolavoihin. Ville Rauma totesi isälleni, että ei sinun kannata ostaa käytettyä, tuossa pihassa on uusi”, muistelee Pertti, jonka mukaan kotiin tultiin myöhemmin uudella autolla, jonka turvin lähdettiin mukaan Kemijoen valjastukseen. Zetterbergs on tehnyt lukon, joka aukeaa tai toimii saranana. ”Isäni meni 1960-luvun alussa Rovaniemelle V. Voimalaitosten ohella Erkki työllistyi useilla tietyömailla, joista monet polkaistiin käyntiin Presidentti Kekkosen aloitteesta. Alkuperäisen kaltainen Viking on edelleen löytämättä, mutta ensiapua perinneautokuumeeseen on löytynyt Titanin ja N86:n muodossa. KÄYTTÖENTISÖITY N86 Hettulan kesäisen veteraaniautonäyttelyn 40. ”Kekkonen toi hyvinvointia tänne pohjoiseen muuan muassa näiden tiehankkeiden muodossa”, painottaa Pertti Hettula kuusi vuosikymmentä myöhemmin. Rauman Autoliikkeeseen vaihtamaan ensimmäistä Volvoaan hiukan uudempaan, mutta käytettyyn. Uumajassa sijainnut ohjaamotehdas siirtyi vuonna 1964 osaksi Volvo-konsernia. Pertin mukaan yksi Scania pääsi soluttautumaan joukkoon yrityskaupan mukana, mutta södertäljeläinen ajokki vaihtui sekin nopeasti tutummaksi tulleeseen göteborgilaiseen. Yhtiössä on nojattu Volvoihin käytännössä koko toiminnan ajan. Valmistajan Titanille sallima kokonaismassa on 15200 kiloa, ja moot tori tilasta löytyvän kilven perusteella takuu ei ole voimassa mikäli autoa ylikuormitetaan. AJOPAIKKA AUTOKAUPAN KYLKIÄISINÄ Reilun kuuden vuosikymmenen ikäisellä yrityksellä on pitkät perinteet ja pian parin vuoden ajan yrityksen pitkää historiaa on kunnioitettu myös omalla perinneajoneuvokalustolla. Nyströmin teräsohjaamo tarjoaa tilat kolmelle henkilölle. ”Ville oli sanonut isälleni, että mene voimalaitostyömaalle ja kerro minulta terveisiä”
”Pitkään ajoimme nokkamallisilla autoilla. TÄYSENTISÖITY TITAN Yrityksen toisella autolla sen sijaan on vahva Suomi-tausta, sillä vuosimallia 1964 oleva L495 Titan on myyty jo uutena suomalaismarkkinoille. Pitkän päivätyön jälkeen auto siirtyi tiettävästi jo 1980-luvulla Kuopioon Lähivaaran Pertin huomaan, missä se muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen otettiin työn alle ja kunnostettiin uutuuttaan hohtavaan kuosiin. Hettulan tallissa autolle ei ole tehty mittavampia kunnostustoimia, sillä kunnostuksen jälkeen auto on verrattain siistissä kunnossa toimien yrityksen maskottina erityisesti kesäaikaan Kittilän kylällä. Talossa on tänäänkin vastaava kampe, tosin hiukan uudempana. • 41. Se oli vuosimallia 1968, joten siltäkin osin tällä automallilla on yhteys yritykseemme”, kertoo Pertti Hettula. ”Tämän jälkeenkin on autokaupat tehty Rovaniemellä, vaikka en isäni tavoin saanutkaan autolle ajopaikkaa ensimmäisen kaupanteon yhteydessä”, pohtii Pertti kuljetusalan koventunutta tilannetta. MERKKI ON PYSYNYT Pertti kiipeää tottuneesti Titanin ohjauspyörän taakse ja heittää vaihteistosta sopivan pykälän liikkeellelähtöön. ”Tätä voidaan pitää hyvänä vaihtoehtona sille vuoden 1959 L485 Vikingille, jollaista ei ole vielä löytynyt. Kaksiakselinen Volvo kippaavalla puulavalla oli auto, jolla Erkki Hettula aloitti uransa. Käyttöentisöinnin yhteydessä ulkoilmettä on piristetty reilulla lisävalokattauksella sekä muutamilla rosteriosilla. Hettulan mukaan auto on saapunut Suomeen vuonna 2010 ja Kittilän korkeudelle ajokki saapui keväällä 2020. Automatisoituihin vaihteistoihin nyttemmin tottunut kuljettaja heittelee tottuneesti isompia pykäliä peliin muistellen samalla yrityksessä ollutta kalustoa. Käytössä olevien tietojen mukaan autossa olisi uutena ollut kippilava ja kappaletavaranosturi. nuorempi edustaja on valmistunut vuonna 1973 ja aktiiviaikansa se on palvellut Ruotsissa. Jossakin vaiheessa alkuperäiset päällirakenteet on nostettu sivuun ja auto on saanut ylleen nykyisen kippilavan, joka taipuu myös esiintymislavaksi. Päällirakenneuudistuksen yhteydessä auto on saanut pintapuolisen käyttöentisöinnin, jonka turvin mennään tarvittaessa pitkälle tulevaisuuteen. Hettula Oy on aina nojannut vahvaan perheyrittäjyyteen ja tänään yritystä luotsaa Pertti Hettula yhdessä perheensä kanssa. Tämä on kuitenkin hyvin lähellä sitä isän ensimmäistä autoa”, jatkaa Pertti herätellen ajokkeja pienimuotoiselle koeajolle. ”Turbokoneella tämä on jo aika mukava ajettava”, tuumaa kuljettaja, joka teki ensimmäisen oman autokaupan vuonna 1997 – missä muuallakaan kuin Rovaniemellä Wetterillä, joka jatkaa V. ”Kyllä se vuoden 1959 Viikinki vielä löydetään” uskoo Pertti Hettula. Rauman Autoliikkeen piirtämissä renkaanjäljissä autokauppaa. ”Vuosikymmenten aikana talossamme on ollut kymmeniä Volvoja ja muistan, että yksi N86 oli myös. ”Tutustuimme Juhanin kanssa jossakin vaiheessa ja tämän jälkeen hän alkoi kaupitella tätä Titania meille”, kertoo Pertti, jonka mukaan Juhani lupasi jo maksaa bensarahatkin autonkatsomisreissua varten. Päällirakenteiden perusteella voisi helposti kuvitella, että kyseessä olisi kunnallisteknisissä töissä aikoinaan palvellut ajoneuvo. Esiintymislavakäytön johdosta autoon on lisätty huomattava määrä ilmaletkuja sekä sähköä. N86:n jälkeen tuli sora-autoksi kolmiakselinen N1025 ja vuonna 1983 panostimme ensimmäistä kertaa neliakseliseen sora-autoon, jonka alustaksi valittiin telivetoinen N12”, muistelee Pertti vedättäessään Titania kylänraitilla, jolla kohtaamme muutaman tuoreemmankin Hettulan sävyjä kantavan ajokin. ”Lopulta lähdimme eikä Etelä-Savosta tultu ilman Volvoa”, kertoo Pertti, jonka mukaan tämänkin auton hankinta ajoittui vuoteen 2020. Kuopiosta auto matkasi jossain vaiheessa kohti etelää Mäntyharjun maisemiin Pietikäisen Juhanin harrastetallin kätköihin. Laivastoon kuuluu tällä hetkellä 15 autoa – kaikki Volvoja
Naimisiin Anne ja Olli menivät vuonna 1978 ja tämän jälkeen perheeseen syntyi neljä lasta. Olli perusti Cool Cargo Ltd:n, joka ajoi ensin Venäjälle ja tämän jälkeen yritys suuntautui Euroopan irtoperäliikenteeseen. Vuonna 1987 Unto osti myös kuljetusliike E. Sillankorvan toiminnot. Mielessä paloi kuitenkin oman firman perustaminen, joka toteutui vuonna 1995. Yritystoiminnan ollessa kiivaimmillaan oli Vanaja VKN -57 melkoisen rapistuneena lähdössä kohti Ollin entisöintipajaa vuonna 2015.. Olliin iski veteraaniautokipinä, kun aktiivityöelämä oli jäänyt taakse. Olli ajoi koko ajan opiskelujen sivussa muun muassa Etelä-Kiidon ulkomaanajoa. Vaimoksi siunaantui Anne, jonka isällä Unto Mansikkaniemellä oli Tammelassa kuljetusliike Etelä-Kiito. TEKSTI JUHA HELIN KUVAT JUHA HELIN Olli on syntynyt Jokioisilla armon vuonna 1950. Olli tunsi aikanaan 80-luvun päätoimijat kuljetusalalla ja oli mukana useissa päätöksentekopöydissä. Kuorma-autot kiinnostivat jo pikkupoikana ja hän seurasikin tarkoin paikallisten autoilijoiden kalustoa. Myös ajojärjestelijän toimet tulivat tutuksi sekä kotiettä ulkomaanajossa. Kiinnostus vanhaan kalustoon sai alkunsa jo 16-vuotiaana, jolloin ruvettiin entistämään kaverin kotona ollutta vuoden 1926 Chevrolet-avoautoa, joka on tänä päivänä tallissa ajokuntoisena. Ulkomaankomennuksen jälkeen Olli palasi takaisin Tammelaan ja Etelä-Kiitoon. Vetku-lehti poikkesi jututtamassa Ollia Forssan kupeessa Tammelassa. Nyt autoja on entisöityinä jo useita ja harrastus jatkuu kohti uusia haasteita. Mieli teki kuitenkin ulkomaille ja vuodet 1983–84 Olli työskenteli Saudi-Arabiassa johtaen Vaanon kuljetusoperaatioita Punaisen meren rannalla. TAMMELASTA MAAILMALLE – JA TAKAISIN Kun Unto Mansikkaniemi osti Kultelan Kuljetuksen vuonna 1975, tuli Ollista kyseisen firman toimitusjohtaja. OLLI SAARINEN – PITKÄN LINJAN TOIMIJA Saarisen Ollilla on takanaan pitkä matka erilaisissa kuljetusalan toimissa – kuljettajasta aina toimitusjohtajaan saakka. Unto Mansikkaniemen menehdyttyä vuonna 1991 tuli Ollista koko yritysryppään toimitusjohtaja. Olli oli ollut Untolla ajohommissa jo muutaman vuoden ja sitä kautta tutustunut Anneen
Scania LBS 110 -74 entisöitynä kesällä 2020 Lahnajärven ”keikalla”. Auto oli kuitenkin päässyt huonoon kuntoon: hytin puuosat olivat lahonneet ja pellit olivat ruostuneet, vaihteisto ja jarrut olivat jumissa. Naapurinsa Harri Lehtosen antaman vihjeen perusteella Olli osti sen sieltä kunnostettavaksi. Auto on mallia VKN eli Vanaja Kuormaauto Neliveto ja oman tyyppinsä sarjanumeroltaan ensimmäinen. Siinä oli aluksi ollut kippilava, mutta muutaman vuoden jälkeen autoon on asennettu myös tukkivehkeet joutsalaisella vaijerinosturilla. Vuonna 2013 kaikki operatiivinen toiminta myytiin Containership Oy:lle ja eläkepäivät saivat alkaa. Näiden kahden harjoituksen jälkeen harrastus lähti kunnolla eteenpäin vasta vuonna 2015, jolloin Olli osti ensimmäisen Vanajan. Cool Cargolla oli muutamia suuria asiakkaita, joiden ajoja ei voinut suorittaa yhden yrityksen nimissä. Parasta autossa oli moottori, johon vaihdettiin vain 43. Vanaja VKN -57 entisöitynä. ajossa yli 30 autoa Annen toimiessa kirjanpitäjänä ja konttoristina. Olli Saarinen (vas.) on yhdessä veljensä Pekan kanssa entisöinyt jo muutamia ajoneuvoja, jotka tuskin jäävät veljesten viimeisiksi. Sukupolven vaihtumisen seurauksena auto joutui taivasalle kosteaan paikkaan vuonna 1993. Silloin ei kuitenkaan ollut aikaa sen kunnostamiseen, joten auto myytiin pois. Auto on poistettu rekisteristä vuonna 1965 täysin palvelleena, mutta tämän jälkeen sitä säilytettiin katon alla. Scania LBS 110 -74 VPK:n tamineet päällä, eli tässä oli entisöinnin lähtötilanne Ollin nykyiselle rekkaveturille. Hänellä heräsi myös kaipuu vanhaan yksinkertaiseen tekniikkaan. VETERAANIAUTOSTA VIIHDYKETTÄ Eläkepäivien viihdykkeeksi Olli luki alan lehdistä ja netistä Veteraanikuorma-autoseuran toiminnasta. Toisena hankintana oli 1939 Chevrolet, jota alettiin kunnostaa. Jo vuonna 2010 pihaan hankittiin Sisu vuodelta 1954. Valitettavasti auto paloi pahasti ollessaan korjaamossa Somerolla. Tästä johtuen Olli perusti vuonna 2000 Someron Autokuljetus Oy:n, jolle myöhemmässä vaiheessa siirrettiin koko operatiivinen toiminta. Auton olivat alun perin vuonna 1957 ostaneet Aarne ja Pentti Ryhtä Tammelasta
Hytti oli sisältäkin lähes uudenveroisessa kunnossa. Autoa varten on nyt kunnostettu myös pokattu puoliperävaunu, joka toivon mukaan nähdään tulevan kesän keikoilla. • 44. Auton varusteena oli hankintahetkellä pankot, robsonit ja Jonsered-tukkinosturi. Auto on ollut alun perin autokoulukäytössä ja sen jälkeen asennustyömailla, josta johtuen myös tässä autossa on hyvin maltillinen kilometrikertymä. Olli on selvästi pitänyt silmät auki ja toiminut nopeasti, kun tarjolla on ollut vähän ajettuja veteraaniautoja. Erilaiset pienet puutteet korvattiin, tekniikka fiksattiin kuntoon ja maaliskuussa 2020 oli katsastussyynin aika. Nämä ovat kumpikin hankittu valmiiksi entisöityinä. Entisöinnissä on ollut suurena apuna Ollin veli Pekka, jolla on myös vankkaa kuorma-autotaustaa. Kesällä päästään tekemään ensimmäinen tukkikuorma 60 vuoteen! TALOON TULI TOINENKIN AUTO Toinen itse entisöity auto on nokaton Scania LBS 110 vuodelta 1974. EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI Ollin tallista löytyy myös nelivetoinen ja TICO-nosturilla varustettu vuoden 1959 Vanaja VKK sekä vuoden 1962 Sisu K332 SP Jyry konttivarustuksella. Innalan Kimmolta ja Lapaton Pekalta saatiin täydennystä tukkivehkeisiin, jotka ovat nyt täydelliset. Hommia on paiskittu yhdessä ja jokaiselle on luontevasti muotoutunut oma pääalue Ollin toimiessa päätirehtöörinä sillä samaisella 16-vuotiaan kiinnostuksella. Vajaan parin vuoden ikäiseen autoon asennettiin Finsäiliön kirkasöljysäiliö ja sen osti Kemin VPK säätiö 31.10.1979. Hytti jouduttiin rakentamaan miltei kokonaan uudestaan ja uutta onkin puurunko, pellit sekä sisustan vanerit. Heikkilä on vastannut muun muassa Scanian rungon lyhennyksestä. Moottori korjattiin Aineen korjaamolla Rovaniemellä. suuttimet ja uusi öljypohja. Nestetoimisiin jarruihin tehtiin täyskunnostus ja varsinkin alipainetehostin oli haasteellinen korjattava. Haastattelussa oli paikalla myös forssalainen Harri Heikkilä, jolla on takanaan pitkä korjaamoja autoiluhistoria. Auto palveli VPK:n vesiautona noin 35 vuotta, mutta ajokilometrikertymä oli melko pieni. VPK:n jälkeen Kari Kohonen Oy Lahdesta osti auton 7.10.2015. Parasta aikaa työn alla on vuosimallin 1981 2-akselinen Scania T82 Hiab-nosturilla varustettuna. Hytti oli yllättävän hyvässä kunnossa, ruostevaurioita löytyi ainoastaan takakulmista. Kovan 7 vuoden uurastuksen jälkeen auto on nyt katsastusta vaille valmis. Vaikka aika kultaakin muistot, voinemme kuitenkin todeta, että satakymppi oli aikoinaan erinomainen puoliperävaunun veturi. Tämän auton on aikoinaan hankkinut kemijärveläinen puutavara-autoilija Olavi Lähdesmäki 12.8.1974. Entisöinti aloitettiin saman vuoden syyskuussa. Kohonen käytti autoa muun muassa siltatyömaiden kasteluun ja edelleen kilometrejä kertyi vain 20 000 km. Lähdesmäki totesi kuutosmoottorin olevan tehoton täysperävaunukäyttöön, joten auto vaihdettiin 140-sarjan autoon. Olli on aikanaan vastaavanlaisella autolla tehnyt ensimmäiset ulkomaanreissut. Auto oli ajossa vuoden 1975 loppupuolelle, jolloin kampiakseli katkesi. Tallin päädyssä seisoo myös Volvo N7 vaihtolavalaitteilla, joka on Ollin mukaan hankittu pelastusajoneuvoksi, jos entisöidyt vanhukset jäävät tien päälle. Valtaosa rakentamisesta tehdään omassa tallissa omana työnä. Keväällä 2022 Ollin tallissa oli työn alla museoikään yltänyt entinen autokouluauto, Scania T82 -81. Tästä johtuen autolla on tätä kirjoitettaessa ajettu vain noin 200 000 kilometriä, mikä on erittäin vähän lähes 50-vuotiaalle autolle. Säiliö nostettiin yhdessä pumppuvarusteiden kanssa pois, jonka jälkeen runko lyhennettiin ja hiekkapuhallettiin. Olli osti tämän ajokuntoisen ja katsastettuna olleen auton 6.7.2019. Etelä-Kiito Oy:n värejä kantavan Scania LBS110:n perään on entisöitynä nyt myös pokkarekka
Tilinpäätöskokous pidettiin Pirkanhovissa Lempäälässä 5.3. Kokouksissa on määritelty työnjakoa, valmisteltu seuran tilinpäätös ja seurattu keikkojen järjestelyjen etenemisiä. Keskusteltiin myös kerhotuotemyynnistä, VETKU-lehden toimitustilanteesta ja keikkojen valmistelutilanteesta. Kuvanottohetkellä oli menossa vastuunjakojen määrittelyä, joka ainakin ilmeistä päätellen on sujunut kivuttomasti. TEKSTI JA KUVA JUHA HELIN Kevään ensimmäinen kokous pidettiin legendaarisella Patalahden Liikenneasemalla Jämsässä 22.1. Naulatehtaalla nautitaan myös lounas. Kevätpäiväntasauksen yhteydessä Teiskon Murikanrannassa pidettiin myös lyhyt kokous, jossa valittiin keikan paras kokonaisuus. hallituksen tehtäväjako, seuran edustajat eri yhdistyksissä ja taloudenhoidon käytännön järjestelyt. Mutteripalkinnon ehdokkaat käytiin läpi ja nettisivujen uudistamisen tilanteestakin keskusteltiin. Vakiona esityslistalla meillä on aina jäsentilanne ja talouden pikakatsaus. Vuoden ensimmäinen kokous oli Patalahden Liikenneasemalla Jämsässä. HALLITUKSEN TALLISTA Seuran hallituksen työskentely on noudattanut totuttuja latuja vuoden 2022 alkupuoliskolla. Lisäksi kivenheiton päässä on mahdollisuus vierailla Suomen Käsityömuseossa. Ensi vuoden keikkojen alustava suunnitelmakin luotiin: keväällä ajetaan Forssasta Turkuun, kesällä pyörähdetään Itä-Suomessa ja syksyllä käydään Kymenlaaksossa. aamulla. Aamupäivän aikana siirrytään Petäjävedelle Koskensaaren Naulatehtaalle, joka on salaperäisyyttä huokuva, hämmästyttävä kulttuuriaarre. KESÄKEIKKA OMALLA PAIKALLAAN Kesäkeikka alkaa tänä vuonna Jämsänkoskelta perjantaina 17.6. Pääosassa oli vuoden 2021 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen läpikäynti. Majoitus on hotelli Laajavuoressa ja lauantaina on näyttelypäivä. Kauppamme tuotesortimenttia on laajennettu ja mukaan tulee toimitusmyyntinä VETKU-softshell -takki ja -haalarit. Vetku vastaa myös tähän haasteeseen ja tarkoitukseen on hankittu oma maksupääte, jonka avulla korttimaksutkin hoituvat esimerkiksi tapahtumissa. Mietinnässä on oman kontin hankkiminen tavaroiden säilytykseen ja kuljetukseen. • Hallitus on kokoontunut vuoden 2022 aikana kolmesti. Sen jälkeen alkaa sisällön siirto ja viimeistely. Mutteripalkinnon saaja päätettiin tässä kokouksessa. Nykyisin yhä harvempi käyttää käteistä hoitaen maksunsa pääsääntöisesti korteilla. Koskensaaren naulatehdas on Keski-Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut teollisuuslaitos, jonka rakentaminen alkoi vuonna 1850. Paitavalikoimaa on täydennetty ja uusissa paitamalleissa on päivitetty sekä tekstejä että logoja. Esityslistalla oli mm. Samassa keskusteltiin kerhotuotteiden toimitusputken järjestelyistä ja uusien tuotteiden hinnoittelusta. Jämsässä koulutetaan muun muassa ajoneuvoalan erilaisia kuljettajatutkintoja, joista meille on luvassa tietoiskuja. Iltapäivän aikana siirrytään Jyväskylään, sielläkin Gradian tontille, Viitanimentielle, jossa ryhmitetään autot lauantain näyttelyä varten. Tätä kirjoitettaessa uusien nettisivujen projekti on hyvässä vauhdissa. Näiden lisäksi vakiona katsottiin keikkojen valmistelutilanne läpi. 45. Demoversio on jo tehty ja koulutukset päivityksiä varten järjestettiin toukokuussa. Vetkulaisille on järjestettynä vierailuja kuljetusliike Silvastin toimintaan ja kuljetusliike Taipaleen terminaalille. Paikka on sama, missä järjestetään raskas konealan ammattija myyntinäyttely Finn METKO. Illallistapahtuma on Laajavuoressa. Vakioasiana oli nettisivujen uudistamisen tilanne ja keikkojen järjestelyjen tilanne. Kokoontumispaikkana on koulutusyhtymä Gradian Jämsän toimipiste osoitteessa Metsäoppilaitoksentie 14. KERHOTUOTE KAUPAN UUDET TUULET Tapahtumien kerhotuotemyynnistä ottaa jatkossa isomman vastuun John Pajarinen
041 453 7714, Urpo Virta, Nastola OSTETAAN Kuorma-auton lukkovanteellisen pyörän tasapainoja. Lisätiedot ja tilaukset: Pentti Ruuska p 0400 131 288 tai ruuskapentti@gmail.com Volvo F 86 moottori varaosiksi. Scania 143 H vm. 1980 BPW:n akseleilla. Scania-Vabis L55 moottori varaosiksi. 1990, 3-akselinen puoliperävaunun vetoauto. 050 5909 30 Ilkka Ala-Maakala, Sastamala Scanian yläpään tiiviste-sarjoja 1970-luvun 14ja 11-litraiseen moottoriin. MYYDÄÄN Moottoreita: Diamond T200 4x3 ¾”x4 ½” Nash 400 6x3 ?”x3 ?”x 3 ?” Vaihteistoja: ZF VG500 jakovaihteisto ZF S5-35 0,78 ylivaihde Ford Cargo 1618 0400 474 879 Mauno Kumpulainen, Forssa. 0400 477 733, Tero Saarinen, Mäntsälä KAUPPAPAIKKA RUOSTEESTA LOISTOON Kovakantisessa A4 kokoisessa kirjassa on 190 sivua ja 787 kuvaa, joissa esitellään yli 400 ruosteesta pelastettua kuormaja pakettiautoa vuosilta 1920–80, sekä 43:n entisöijän tarinat ja kalusto. Autossa ovat kaikki osat paikoillaan. 050 5909 309 Ilkka Ala-Maakala, Sastamala 46. Kaksi Mercedes-Benz 1113-alustaa kaksija kolmiakselinen. 0400 652 913, Reijo Kiiski, Taipalsaari Teijo-kasettiperävaunun runko ilman akseleita. Scania-Vabis LS 76 S 42 vm.1964. LRR 2-akselinen kasetti perävaunu vm. Myydään harrastajalle harrastajahintaan. Myydään tarjousten perusteella. Morris Morris Commercial NVS 13/5 vm.1952 kuorma-auto. Tikapuukippi, 2kpl varamoottoreita, laatikollinen varaosia
H Ä R M Ä MESSUT AVOINNA Perjantaina 10.00-18.00 Lauantaina 10.00-18.00 LIPPUJEN HINNAT 1PV 30€, 7-12V 10€ 2PV 40€, 7-12V 15€ YHTEISTYÖKUMPPANIT KULJETUSMESSUT AUTONÄYTTELY PALJON OHJELMAA POHJOISMAIDEN SUURIN KULJETUSALAN POHJOISMAIDEN SUURIN KULJETUSALAN MESSUJA NÄYTTELYTAPAHTUMA MESSUJA NÄYTTELYTAPAHTUMA 47
YHTEYSTIEDOT KAIKKI FENNOLTA Jani Korkiakoski, 040-529 3334 jani.korkiakoski@fennosteel.com FennoSteel Oy Fennokatu 1 39700 Parkano www.fennoheavyduty.com EURO VI -DPFt EURO V -KATALYSAATTORIT VAIMENTAJAT JA YLEISOSAT Jani Korkiakoski FennoSteel Oy Fennokatu 1 39700 Parkano +358 40 529 3334 jani.korkiakoski@fennosteel.com www.fennosteel.com www.fennoheavyduty.com