VOIMAA JA VIISAUTTA Ben Furman ”Nyt tarvitaan lohdullista puhetta” VOI HYVIN VERKOSSA: TERVE.FI. 7,90 € Kiti Kokkonen ”Kipu vaatii kuulemaan kehoa” Katja Kokko ”Ulkopuolisuus vaihtui energiaan ja iloon” Matti Rönkä ”Olen tuntenut katkeruuden pistoja” Terveys ”Hypnoosin avulla mieli hyväksyy muutokset” ”Puuhengitys avaa yhteyden itseesi” Ota käyttöön villikasvien voima Tunnistatko kaksoisliekkisi. NRO 7/2024
Kannen kuva Petri Mulari. 30 Psykologia | Psykiatri Ben Furman kertoo, miten pitää yllä toivoa ja luottamusta. Se sopii hyvin juhlavaan perunasalaattiin. ?. 50 38 42 20 . 13 Uutta ajateltavaa | Hyviä neuvoja jaettiin jo sata vuotta sitten. Kannessa henkisyys 6 Kannessa | Kiti Kokkosen elämäntehtävä on tuottaa iloa. Hän aloittaa uuden juttusarjan. Hän uskoo huumorin parantavaan voimaan. Niissä voi edelleenkin olla vinha perä. . Meikki ja kampaus Ida Jokikunnas. . . 20 Elämänfilosofia | Matti Rönkä pohtii, miksi alemmuudentunto on pitänyt häntä otteessaan. Tiedustelut sivulla 63. 40 Ravitsemus | Tiesitkö, että tammenterhoista voi valmistaa jauhoja ja paistaa maukkaita pannukakkuja. SISÄLTÖ 7/2024 parantava ruoka 38 Ruokajuttu | Herne on terveellinen kesäherkku
26 Voimanlähteeni | Katja Kokko vaihtoi ruokavalion ja siitä alkoi hänen syvällinen muutoksensa kohti parempaa elämää. . 26 58 40 14 ”Heikkous on valtava voima, koska se pakottaa todistamaan, että pärjään silti.” Matti Rönkä sivulla 23. joka numerossa 5 Pääkirjoitus 63 Ristikko 64 Tutustu & Lukijat 65 Horoskooppi 66 Ensi numerossa & Paras juttu 67 Voimakuva K U V A R IC H A R D IS A A C ?. mystiikka 36 Luonnonihmeet | Puutarhassa on ripaus taikaa ja siellä voi vierähtää helposti aikaa kuin huomaamatta. 42 Terveys | Hypnoosissa alitajunta on vahvasti läsnä, siksi tila suosii terveellisten elintapojen vahvistamista. 30 42 20 . hyvä olo 14 Mielenvoima | Törkeä kielenkäyttö on lisääntynyt. 48 Kauneudeksi | Hiukset kuivuvat helposti kesällä ja menettävät näin kiiltoa ja kimmoisuutta. 47 Terveydeksi | Lähes puolet suomalaisista polttaa vuosittain ihonsa auringossa. Mitä kaksoisliekki tarkoittaa ja miten sellaisen voi tunnistaa. 58 Astrologia | Oletko sinä kohdannut kaksoisliekkisi. 50 Luontoyhteys | Metsäkellijä Mirja Nylander opastaa, miten hengitetään yhdessä puiden kanssa. . Muista suojautua paahteelta. Minne kadotimme kohteliaat käytöstavat
vuosikerta. Sivunvalmistus Heidi Asplund, Aste Helsinki Oy Kustantaja A-lehdet Oy Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Ilmoitusten trafikointi PunaMusta Oy Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Helsinki Postiosoite Voi hyvin, 00081 A-LEHDET Sähköposti voihyvin@a-lehdet.fi Puhelin (09) 75 961 (vaihde) www.terve.fi, facebook.com/voihyvin, Instagram: @voihyvin Asiakaspalvelu Nopeimmin asioit netissä: asiakaspalvelu.a-lehdet.fi Puhelimessa palvelemme nyt myös iltaisin ja lauantaisin ma-pe klo 8-20 ja la klo 10-15 p. Toimitus vastaa vain tilatusta aineistosta. Lehti on painettu ympäristöystävälliselle paperille. Julkaistujen kirjoitusten ja kuvien osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kielletty. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää kaikissa lehden uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutusja jakelutavoista. @voihyvin Kuka on mielessäsi juuri nyt. (09) 759 6600 Sähköposti: info@aspa.a-lehdet.fi Sähköpostin vastausaika on noin viikko. Voi hyvin -lehti Läheisriippuvuus on merkki turvattomuudesta. Vastaa kyselykisaan Instagramissa.. Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin. Päätoimittaja Riitta Nykänen Toimituspäällikkö Sari Salonen Tuottaja Heini Lehtosalo Toimitusassistentti Päivi Ahonen Sähköpostit etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi Tämän numeron avustajat Julia Alakulju, Milja Haltsonen, Kirsi Hemanus, Jonna Hoffrén, Richard Isaac, Ida Jokikunnas, Eveliina Lauhio, Leena Lukkari, Markku Manninen, Petri Mulari, Marjo Nevala, Marjo-Kaisu Niinikoski, Hannu Niittymäki, Timo Pyykkö, Helena Saine-Laitinen, Ninni Sandelius, Esa Urhonen, Hanna Vilo ja Milja Yli-Opas. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. ISSN 0780-1122 Lue, keskustele ja osallistu netissä ja somessa terve.fi On 12 erittäin hyvää syytä saunoa, sillä kunnon löylyillä on lukuisia terveyshyötyjä. Malli opitaan usein jo lapsuudessa. Voi hyvin ilmestyy 11 kertaa vuodessa. lakko tai tuotannolliset häiriöt). Lehtitilaukset lehtitilaukset.a-lehdet.fi Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. 39. Tutustu niihin verkkosivuillamme. Keskustele aiheesta Facebookissa. Painopaikka PunaMusta Oy. Aikakausmedia ry:n jäsen
Huomasin pian paljastavani itsestäni arimmatkin asiani. Palasin kotiin voimantunnossa, uusin ajatuksin ja kiitollisena.. Lue juttu alkaen sivulta 30. Aivan kuin olisimme tunteneet jo vuosia. Luulenpa palanneeni takaisin piirun verran erilaisena ihmisenä. Aloitamme uuden juttusarjan, jossa mielen hyvinvointiin liittyviin kysymyksiin vastaa psykiatri ja psykoterapeutti Ben Furman. O ivalsin pian, että tässä retriitissä en suinkaan istu kammiossa yksin hiljaisuudessa ajatusteni kanssa. Ensimmäisessä osassa pohditaan sitä, miten saisimme toivoa ja luottamusta elämään. Vedämme puoleemme sitä, millaisen vision ajatuksemme luovat. Opin huoltamaan hermostoa, tunnistamaan, miten stressi sijoittuu kehossani, ja aktivoimaan vagushermon. Istumme hiljaa kasvot kohti varhaista aamuaurinkoa. Retriitti avasi oven J oogamatto kainaloon ja laiturille. Aura on oma valkokankaamme, johon ajatuksemme heijastuvat. Joogaharjoitukset ravisuttivat kehoa, mutta vatsalihaksia aktivoi myös nauru, josta ei tahtonut tulla loppua. Miten monen kanssa tunsin heti välittömän yhteyden. Sen sijaan kohotin energiaani yhdessä ryhmän kanssa ja sain tärkeitä oivalluksia itseni hoitamiseen. R etriitti yllätti minut myös huomaamaan, että koskaan ei ole liian myöhäistä saada uusia ystäviä. Aloin ymmärtää, että keho viestii tarkasti. Vaahtopäiden tytinä tuntuu istujan alla, ja tyrskyt pursuavat laiturin lautojen väleistä. VOI HYVIN | 5 PÄ ÄKIRJOITUS RIITTA NYKÄNEN PÄÄTOIMITTAJA riitta.nykanen@a-lehdet.fi K U V A T E SS I LY Y T IK Ä IN E N JA A D O B E ST O C K P.S. Meri antaa meille osan voimastaan. Se aiheuttaa oireita, joita en enää ohita olan kohautuksella, vaan paneudun niiden juurisyihin. Energia tuntui tutulta ja turvalliselta. Ymmärrän nyt paremmin, että sanonta ”sitä saat mitä tilaat” pitää todellakin paikkansa. Meri aaltoilee enimmäkseen rauhallisesti, mutta yllättää meidät viimeisenä retriittiaamuna. Odotukseni olivat korkealla lähtiessäni viikon mittaiselle kundaliinijoogaretriitille ja ne palkittiin moninkertaisesti. Nyt tiedän enemmän myös aurastani ja magnetisoinnista. Unohtaa ei sovi iloa ja rakkautta, joka siivitti yhteisiä hetkiämme
K ANNESSA Intuitio on Kiti Kokkoselle tärkeä päätöksenteon väline. ”Kuulen sen ääntä yhä herkemmin.” 6 | VOI HYVIN
TEKSTI EVELIINA LAUHIO KUVAT PETRI MULARI ”Tehtäväni on tuottaa iloa” VOI HYVIN | 7. Kiti rakastaa työtään, jossa hän saa tuottaa ihmisille hyvää mieltä. Intuition kuuntelu, ein sanominen, syväkyykyt, käsityöt, hyväksyminen ja huumori ovat Kiti Kokkosen hyvinvoinnin rakennuspalikoita
Näin näyttelijä Kiti Kokkonen kuvitteli parikymppisenä polkunsa menevän. Ymmärsin, että sellaiset ovat absurdeja. Häntä varten oli toisenlaisia suunnitelmia. Hänet muistetaan muun muassa MTV3:n viihdesarja Putouksen Tanhupallo-hahmosta. Ehtiessään Kiti näyttelee televisiossa, teatterissa ja valkokankaalla. Se on hyvinvointini ehto.” Kiti oppi omien rajojen vetämisen tärkeyden parikymmentä vuotta sitten, jolloin hän teki töitä seitsemänä päivänä viikossa. Hänen uusperheeseensä kuuluvat puoliso muusikko Olavi Tikka ja perheen 17-vuotias tytär. Samaan aikaan elämässä oli menossa monia muutoksia. ”Myönsin itselleni, etten ollut koskaan potenut varsinaista vauvakuumetta. Jollain tavalla tiesin jo nuorena alitajuisesti, etten voi saada lasta. Pysähtyminen vei hyvinvoinnin avaimen äärelle. Edellisessä parisuhteessaan Kitillä oli puolisonsa kanssa toive perheestä. Kiti työskentelee Suomen Komediateatterin taiteellisena johtajana edesmenneen isänsä elokuvaohjaaja ja näyttelijä Ere Kokkosen jalanjäljissä. ”Tarvitsen luovaa joutilaisuutta. Kiti on näytellyt useissa teattereissa, televisio-ohjelmissa ja elokuvissa. ”Olen välillä todella tosikko”, Kiti sanoo. Kun toimin näin, voin hyvin ja petyn harvoin.” ”En kärsinyt varsinaisesta työuupumuksesta, mutta kävin lähellä sitä. Pelkästään harrastelijaksi Kitiä ei voi kutsua, sillä hän piti keramiikkatöistään oman näyttelyn alkukesästä Helsingissä. ”Olin hakenut hyväksyntää miellyttämisellä ja ylisuorittamisella. Kävi hyvin, vaikka moni asia meni toisin kuin Kiti oli ajatellut. K aksi lasta ja avioliitto. 8 | VOI HYVIN. Joutilaisuus on paineetonta ja aikataulutonta olemista. Nelikymppisenä Kiti sai tietää, ettei hän voi saada biologisia lapsia. Se ei tarkoita riippukeinussa loikoilua, vaan kuopsuttamista puutarhassa ja kodin remontin edistämistä. Kutsun ajanjaksoa uupahtamiseksi.” Toipuessaan Kiti otti aikaa levolle. Sellaiset ovat absurdeja.” ”En aseta tavoitteita enkä suorita. He asuvat Espoossa kauniin puutarhan ympäröimänä. Hetkellinen pettymys sysäsi Kitin itsetutkiskelun matkalle. ”Luovuin odotuksista, miten elämän tulisi mennä. Kiti asuu Espoossa puolisonsa muusikko Olavi Tikan ja uusperheen 17-vuotiaan tyttären kanssa. Ennen kaikkea lomaa on tyhjä kalenteri. lokakuuta. Sen jälkeen hän rupesi sanomaan ei. Nuorempana kuvittelin, että onnellisuuteni riippuu siitä, miten hyvin suoriudun Leikkisänä tunnetulla komediennella on myös melankolinen puolensa. Kun toimin näin, voin hyvin ja petyn harvoin.” KESÄLLÄ KITI aikoo lomailla. ”En aseta tavoitteita enkä suorita. ”Luovuin odotuksista, miten elämän tulisi mennä. KITI KOKKONEN on näyttelijä ja kirjailija. Näillä mennään! -revyy saa ensi-iltansa Suomen Komediateatterissa 24. Tai ehkä juuri sen takia. Kiti harrastaa uuden opettelua – kaikenlaiset kädentaidot keramiikkatöistä virkkaukseen ovat hänelle mieluisia. Vauvaa ei kuitenkaan kuulunut. Sitä ei pidä sekoittaa laiskuuteen. Vuodesta 2010 lähtien hän on toiminut Suomen Komediateatterin taiteellisena johtajana. Yli 200 000:ta Instagram-seuraajaansa Kiti ilahduttaa kädentaidoillaan: keramiikkaja mosaiikkitaiteella. Parisuhteissa minulla oli kuitenkin kova tahto täyttää puolisoni toivetta perheestä.” Kiti alkoi miettiä, kenen unelmia hän on täällä toteuttamassa. Nyt 49-vuotiaana Kiti on onnellinen. Ei meille ole luvattu mitään, kun olemme syntyneet tänne.” Kiti pyrkii ottamaan tilanteet, tapahtumat ja ihmiset – myös itsensä – sellaisina kuin ne ovat. Hän vietti kolme kuukautta hissukseen keskittyen vain arjen tärkeimpiin asioihin
”Minulle tällaiset kokemukset tuovat lohtua.” Kiti on aina ajatellut, että on olemassa muutakin kuin se, mitä näemme. Hänen olonsa oli raskas. Usein jotain isompaa ratkaisua pohtiessaan Kiti tuntee tuulen vireen. S gia ei koskaan katoa, ja käyn yhä pääni sisällä isäni kanssa keskusteluja.” Isän hautakivessä lukee ”tuulessa saatamme koskettaa”. Isä oli Kitin tukipilari. Stressini väheni, kun aloin valita tarkemmin, mihin kaikkeen lähden mukaan.” KITIN ELÄMÄSSÄ on kaksi ajanjaksoa: aika ennen ja jälkeen isän kuoleman. ”Olen enemmän henkinen kuin hengellinen. Minua lohduttaa ajatus siitä, että ener”Olen käsitellyt aikanani biologista lapsettomuuttani huumorin keinoin.” VOI HYVIN | 9. Surutyötä tehdessään Kiti pohti kuolemaa monelta kantilta. Yhtenä iltana hän hakeutui hiljentymään kotiaan lähellä olevaan Temppelinaukion kirkkoon. Hän kasvatti minusta vahvan naisen.” Kun Ere menehtyi vuoden 2008 syksyllä, 33-vuotiaalta Kitiltä katosi peruskallio jalkojensa alta. töistäni. ”Ajattelen, että isä ei ole hautausmaalla eikä taivaassa, mutta jossain hän on. Vuosittain muutaman nupun puskenut magnolia hurmasi seuraavana keväänä yhdellätoista vaaleanpunaisella kukallaan. Lapsena hän rukoili joka ilta. Häntä turhautti se, ettei hän ymmärtänyt, missä isä on. Kiti uskoo, ettei se ollut sattumaa. ”Hän oli läsnä, keskusteli kanssani ja arvosti minua. Kiti ikävöi myös edesmennyttä Mini-kissaansa. Uskonnot kiehtovat minua, mutten tiedä niistä tarpeeksi, jotta voisin tuntea kuuluvani niistä johonkin.” ISÄN KUOLEMAN jälkeen Kitillä oli tapana kävellä yksin Helsingin keskustassa itkeskelemässä. Suruun sekoittui jo ripaus itsesääliä. Minin tuhkat haudattiin lemmikin lempipaikkaan pihalle magnoliapensaan juurelle
”Huumori voi parantaa, ja se laittaa asiat perspektiiviin. Hän uskoo, että teatteri parantaa ihmisen hyvinvointia. Sitähän elämäkin on.” Kiti toivoo, että kulttuuriin panostettaisiin taloudellisesti, sillä vaikeina aikoina kaipaamme viihdytysjoukkoja. ”Tilanne tuntui niin hullulta, että minua alkoi naurattaa. Etenkin parisuhteissa sen merkitys on suuri. Erityisesti kevään S Rehellisyys on Kitille tärkeää. Talon seinässä asuu pieni hiiri, jota Kiti käy iltaisin tervehtimässä. TEATTERIN OHELLA Kitin voimapaikka on luonto. Kiti ojensi kätensä. Kansainvälisen ryhmän kokoontumisen aluksi kirkkokansaa pyydettiin ottamaan toisiaan käsistä kiinni ja tervehtimään. ”Minulle on käynyt hyvä tuuri, sillä sekä nykyinen mieheni että ex-mieheni ovat hyvin huumorintajuisia.” Huumorilla on Kitin mielestä myös laajempaa yhteiskunnallista merkitystä. ”Siinä itku ja nauru kulkevat käsi kädessä. ”One, two, three” pappi spiikkasi mikrofoniin kokeillessaan, onko se päällä. Yhtäkkiä minut tempaistiin syvästä surusta riemukkaaseen yhteyteen.” Kitistä tuntui siltä, että Erellä oli yllätyksessä sormensa pelissä. ”Arvostan suorapuheisuutta.” ”Minut tempaistiin syvästä surusta riemukkaaseen yhteyteen.” 10 | VOI HYVIN 10 | VOI HYVIN. ”Isä varmaan ajatteli, että nyt tyttö lopeta murehtiminen.” HUUMORI ON ollut rakastetun komediennen selviytymiskeino monessa tiukassa paikassa. ”Etenkin näinä haastavina aikoina uskon meidän kaipaavan sitä, että voimme nauraa yhdessä. Hänen pihallaan käy peuroja, kettuja, pupuja, mäyriä ja siilejä. Kiti rakastaa vuodenaikojen vaihtumisen seuraamista. Kun Kiti pääsi kirkon penkkiin, valot syttyivät. Turisteja alkoi virrata sisään, ja pappi harppoi pitkin käytävää. Olen käsitellyt aikoinani muun muassa biologista lapsettomuuttani huumorin keinoin. Muistutan tästä itseäni, jos joskus mietin työni merkityksellisyyttä.” Tragikomedia, joka esittää traagisen kertomuksen humoristisin keinoin, on Kitille rakkain laji. Kymmenen vuotta sitten Helsingin ydinkeskustasta Espooseen muuttanut Kiti koki muuttavansa maalle. Kun toisten tehtävä on synnyttää, ajattelen, että minun tehtäväni on estää ylikansoittumista.” Huumori on yksi tärkeimmistä tekijöistä Kitin ihmissuhteissa. Hän uskoo vakaasti, että teatteri ei koskaan katoa suoratoistopalveluiden tieltä, sillä tarvitsemme livekohtaamisten synnyttämää yhteyttä. Lapsuudessaan Klaukkalassa asunut ja kesälomillaan Savonlinnan Säkylässä paljon aikaa viettänyt Kiti on aina viihtynyt luonnossa
”Onneksi ammatteihin on monia eri reittejä.”. Nuorempana Kiti tunsi alemmuutta siitä, että hän on opiskellut lukion jälkeen ainoastaan mainoshoitajan tutkinnon
Siellä jumaluus on läsnä. Kipu on vaatinut Kitiä kuuntelemaan kehonsa viestejä yhä tarkemmin. Kun kipu yltyy, Kiti pystyy toisinaan lieventämään sitä hengitysharjoituksilla ja viemällä huomionsa sellaiseen kohtaan kehosta, johon ei satu. Luonto on Kitin mielestä kauneinta, mitä voi olla. En ajattele, että viikolla pitäisi syödä kevyesti, jotta viikonloppuna voisi ottaa rennommin. ”En juuri katso televisiota, mutta ketunpesää saatan jäädä tuijottamaan pitkäksi toviksi. Mitä vanhemmaksi saan elää, sitä enemmän tulen kohtaamaan kuolemaa.” Nuoremmaksi Kiti ei haikaile, vaikka joskus hän muisteleekin huoletonta aikaa. Hänestä on vaikea uskoa, että olisimme osa luontoa, sillä käytämme niin paljon energiaa sen tuhoamiseen. Kipu on vaatinut Kitiä kuuntelemaan kehon viestejä yhä tarkemmin. Sairauden kanssa eläminen on vahvistanut uskoa siihen, että mielellämme on valtava voima. ”Minulla se toimii vain silloin, kun olen virkeä. Putous -ohjelman sketsihahmokilpailun Tanhupallo-hahmossa on paljon Kitiä. Hän ei ole vanhenemisesta kovin innoissaan. ”Mitä enemmän hyväksyn asiat ja tapahtumat sellaisina kuin ne ovat, sitä helpommaksi elämä muuttuu.” . Kun nuorempi Kiti käveli liukkaalla kadulla, hän ei miettinyt asiaa sen enempää. Elän täysillä koko ajan. herääminen on hänestä joka kerta yhtä koskettavaa. Positiivinen ajattelu tekee hyvää, vaikkei sillä voikaan parantaa kaikkia sairauksia.” Kipuunkin Kiti pyrkii suhtautumaan elämänfilosofiansa mukaan: se on, mitä on. Hän liittää myös varovaisuuden vanhenemiseen. ”Samalla tunnustan tekopyhyyteni. Pidin ikäkriisejä naurettavina.” Ikääntymisessä Kitiä pelottavat sairaudet. Luonnonsuojelu on Kitille sydämenasia. Joskus hän venyttelee. Kaikki, mikä on ihmeellistä, on minulle pyhää.” LOKAKUUSSA KITI täyttää 50 vuotta. Kierrätän ja teen pieniä hyviä valintoja luonnon puolesta, mutten tee kaikkea, mitä voisin.” Luonnossa Kitille häivähtää jumaluus. Myönnän, että puhun kotona aika usein Tanhupallon äänellä.” Ruumiinsa temppelistä Kiti pitää huolta arjen toimeliaisuudella ja tekemällä joka päivä syväkyykkyjä. Olen renessanssinautiskelija.” KROONINEN KIPU , jonka kanssa Kiti on elänyt yli kymmenen vuotta, on ollut yksi suurimmista opettajista. Nykyään mielessä vilahtelevat pelot murtuneesta nilkasta ja pitkästä sairauslomasta. Varhaisista vuosistaan hän on halunnut säilyttää leikkisyyden ja uteliaisuuden. ”Nelikymppisenä ihannoin vanhenemista. Toisin oli vielä kymmenen vuotta sitten. Luonto on kauneinta, mitä voi olla.” Kiti pitää ihmistä maailman suurimpana vieraslajina. ”Tuntuu myös hurjalta, kun ympäriltäni alkaa lähteä ihmisiä. ”Minulta puuttuu aikuiselle tyypillinen häpeämättömyys, hyvässä ja pahassa. Joskus kipu pakottaa lepäämään kesken pihan haravoimisen, toisinaan se tekee työpäivästä tuskaisan. ”En juuri katso televisiota, mutta ketunpesää saatan jäädä tuijottamaan.” 12 | VOI HYVIN. ”Välillä ajattelen, että jumala on luonto, toisinaan taas minusta tuntuu siltä, että jumaluus asuu meissä ihmisissä. Kitillä on kyky innostua leppäkertuista, kirkkaista väreistä ja hauskoista arjen sattumuksista. ”Minulla on hyvin vähän sääntöjä tai rajoituksia
Tolvasen kokemukset ja vanha viisaus vievät olennaisen äärelle – ja äkkiä kaikki on selkeää. Atena 2024. Ruokaa kaikille Tiedemuseo Liekissä Helsingissä 26.10.2025 asti. Noin sadan vuoden takaiset neuvot ”kylve, niin menestyt työelämässä”, ”ole tarkka valokuvistasi” tai ”puoliso pitää etsiä itse” pätevät tavallaan vielä nykyäänkin, vaikka kotona on suihku, kuvia tuhansittain ja kumppania haetaan Tinderistä. Eikä pelaaminen ole yhden ikäryhmän etuoikeus. Vuosien saatossa suosikkiruokamme ovat vaihdelleet, ja ruoan historiaan liittyy myös hauskoja juttuja. Esimerkiksi lautaja korttipelit ovat hyvää sosiaalista toimintaa ja tarjoavat hengen ravintoa, ja on pelejä, jotka saavat meidät liikkumaan. Voima on sinussa • Pilko polttopuut, nouda vettä. Heidän opissaan ollut lääkäri, kirjailija ja kung-fumestari Joonas Tolvanen on koonnut saamansa neuvot kansien väliin. Tammi 2024. Uutta ajateltavaa VOI HYVIN | 13. Matkalla menneeseen -tiliä Instagramissa pitävät tietokirjailijat Seija Aunila ja Jukka-Pekka Heiskanen ovat koonneet viime vuosisadan alun elämäntaito-oppaista hyviä ohjeita. Toimii. Kaikenikäiset voivat hyötyä siitä. Lempiruokia ja muita aterioita • Ennen kuin ruoka päätyy ateriaksi, siihen on liittynyt paljon tutkimustyötä ja kehittelyä. Syömään Kansalliskirjastossa Helsingissä 1.11.2024 asti. Jaakko Kemppainen: Pelit tekevät hyvää. Aviador 2024. Joidenkin neuvojen aikasidonnaisuus saa hymyn kasvoille. Sari Salonen Joonas Tolvanen: Todellinen voimasi – 100 asiaa, jotka voit oppia Shaolinmunkeilta. Pelaaminen tukee terveyttä • Monesti pelaamista pidetään pahana, mutta on olemassa lukuisia pelejä, joiden parissa vietetty aika on hyväksi meille. On esimerkiksi herrasmiehen tehtävä keksiä kiinnostava aihe, kun hän keskustelee naisen kanssa. Näin kuuluu Shaolinmunkkien ohje. Ihmiset olivat kuitenkin ihmisiä myös sata vuotta sitten, emmekä me ole suuresti muuttuneet. JO N N E R A SA N E N KOONNUT HEINI LEHTOSALO KUVAT ADOBE STOCK, KUSTANTAJAT Ammenna viisautta elämääsi. Ja yhtä asiaa nuoren herrasmiehen ei sovi unohtaa: naisilla on erityinen lumoamislahja, jolla he halutessaan hurmaavat miehet. Monet niistä huvittavat nyt, sillä meille ne ovat itsestäänselvyyksiä, mutta myös niissä on totuuden siemen. Tilanteessa on tärkeää myös se, missä seisoo ja miten mies pitää käsiään. Seija Aunila ja Jukka-Pekka Heiskanen: Aikamatka hyvään elämään?–?Parhaat neuvot sadan vuoden takaa. Kylve, niin menestyt työssä ”Suurimman onnen ja hyvinvoivan rakkauselämän löytää ihminen, joka on lempeä muille ja itselleen.” Hannan Markuksela: Parinvalinnan salaisuus?–?Naiselle joka haluaa kaiken ja vielä enemmän. Jos elämä kohtelee sinua kaltoin, palaa perusasioihin. Atena 2024. N ykymaailman saavutuksia tarkastellessa on helppo jättää huomiotta menneisyyden ajatukset ja innovaatiot
14 | VOI HYVIN. MIELENVOIMA Ennenkin on heilutettu sanan säilää, mutta digitaaliset alustat ovat haihduttaneet kaikki pidäkkeet. Samalla vihapuhe on tullut aiempaa näkyvämmäksi
Hyvät käytöstavat tuntuvat unohtuneen ja kohteliaisuus jääneen isovanhempien aikaan. TEKSTI MARJO NEVALA KUVAT ADOBE STOCK Minne katosivat käytöstavat. VOI HYVIN | 15. Törkeä kielenkäyttö, nimittely ja muu loukkaava käytös ovat yleistyneet. Mistä oikein on kyse
On kohteliasta tervehtiä kaupan kassaa. Hän tutkii vihapuhetta ja populismia. On hyvä tietää, miten pukeutua, kun kutsussa lukee juhlapuku tai missä morsiamen ja sulhasen omaiset ja ystävät kirkossa istuvat. Epäkohtelias tunkee sisään heti muista välittämättä. Koululaisten ei enää tarvitse istua luokassa jäykkinä eikä asetella käsiään tietyllä tavalla pulpetin päälle. Olen saanut ohjeen, että käsi ei saa olla vetelä kuin kuollut lahna, mutta ei saa myöskään puristaa liian lujaa. MIRVA SAUKKOLA on filosofian tohtori, kirjailija ja journalisti. Käytösopas arkeen ja juhlaan (WSOY 2014). Näin meille 60-luvun lapsille opetettiin kotona hyviä käytöstapoja. O T T O V IR T A N E N 16 | VOI HYVIN. On kohteliasta, että junan tai metron tullessa asemalle sisällä olijat astuvat ulos ensin. Vasta sitten laiturilla odottavat menevät sisään. On kohteliasta ottaa kuulokkeet N IK O JO U H K IM A IN E N TUIJA SARESMA on filosofian tohtori ja kulttuurintutkimuksen professori Itä-Suomen yliopistossa. ”Käytöstavat muuttuvat ajan mukana. Se oli suorastaan naurettavaa.” JUHLIEN TUNNELMAA etiketti ja hyvät käytöstavat kohottavat. Hän toimii Tapaseuran puheenjohtajana ja on kirjoittanut teoksen Etiketti. Hyvä käytös ei enää ole kaikille itsestään selvää, mutta ei se Saukkolan mielestä ole täysin kadonnut. Kun niitä noudattaa, ei tule yhteentörmäyksiä ja kaikilla on mukavampaa”, sanoo Tapaseuraa luotsaava päätoimittaja ja kirjailija Mirva Saukkola. Empatia on ihmisyyden ydintä, ja se kuuluu kaikkiin kohtaamisiin. Nykyään meno on mennyt niin villiksi, että hyviä käytöstapoja ja kohteliaisuutta on syytä opettaa myös aikuisille. Myös päivittäisessä arjessa on tilanteita, joissa hyvät käytöstavat helpottavat elämää. Etiketti tarkoittaa käytöstä ohjaavaa sääntöä sosiaalisissa tilanteissa, kuten työpaikalla, juhlissa ja arkisissa kohtaamisissa. Ainakin pieni kertaus on paikallaan. Somessa kiusaamisen kohteeksi voi joutua miltei kuka tahansa. On kohteliasta, ettei bussiin, kuntosalille eikä teatteriin mennä voimakkaasti hajuvedeltä tuoksuen. S anon päivää, katson silmiin ja puristan kättä. ”Hyvät käytöstavat ja etiketti ovat ihmisyyden liikennesäännöt
Käyttäydytään, miten halutaan tyyliin ”kyllä minä saan sanoa, mitä ajattelen”. AINA HOMMA ei pelitä. Hän kirjoittaa: Tuntuu, että arvokasta on saada huomiota, ja arvokasta on se, mikä saa huomiota, saatiin se sitten millä tavalla tahansa. Ja ihmisen arvon tuntuu määrittävän se, kuinka monta seuraajaa hänellä on – kuinka paljon huomiota hän saa. Eikä se tarkoita sitä, että me huomioisimme toiset. Ole tarkka puheissasi. Älä valehtele. Pidä, minkä lupaat. Työpaikalla voi tarjoutua tuomaan työkaverille kupin kahvia. On vaikea ymmärtää, mistä someraivo milloinkin roihahtaa. Hyvä käytös voisi lähteä vaikkapa siitä, että pyrin tekemään toisen ihmisen päivästä hieman paremman. Nähdään, että oven avaaminen on turhaa. Kännykkä on nykyään näkyvästi mukana kaikkialla ja sitä tuijotellaan ja vilkuillaan. . Ihminen asettaa muiden hyvinvoinnin velvollisuudekseen. Jopa vanhempien ihmisten somealustaksi kutsutussa Facebookissa tavallisen, arkisen aiheen ympärillä polveilevan keskustelun riittää pilaamaan yksi, joka alkaa haastaa riitaa. Tekemään toiselle niin kuin toivomme itsellemme tehtävän. Älä huomaa virheitä. Älä puhu toisista pahaa selän takana. . Vaikeneminen ei ole valehtelua eikä puheenaiheen vaihtaminen. On kohteliasta vastata kutsuun, vaikka ei pääsisi paikalle. Riitelijä innostuu sitä enemmän, mitä enemmän hänen käytöstään arvostellaan. Itsensä on hyvä tuntea ja hyväksyä, mutta kuka voi sanoa olevansa täydellinen. Leimallista on, että huomiota saa epäarvokkaalla käytöksellä. HURJINTA MENO on sosiaalisen median alustoilla kuten X:ssä, Instagramissa ja Facebookissa. Kotona voi ripusS taa pyykit ilman kinaamista tai hieroa hetken kumppanin hartioita. Sivistynyt käytös perustuu palvelutehtävään. Tervehtiminen ja kiva, toisen huomioiva katse on hyvä lähtökohta. Tai jos päivällisellä kännykkä pärähtää soimaan Säkkijärvenpolkkaa ja yksi seurueesta alkaa pajattaa kuin muita ei olisi. Näin kirjoittaa Joonas Konstig keväällä ilmestyneessä kirjassaan Hyvät naiset & herrat. OMAA KULTTUURIAMME Konstig kutsuu oivaltavasti huomiokulttuuriksi. Pätee myös nettikirjoitteluun! . WSOY 2024. ”Kukaan ei ota ovea vuorostaan. Lähde: Joonas Konstig: Hyvät naiset & herrat. Toisten ihmisten vikoihin ei kannata kiinnittää huomiota, toivommehan itsekin, että muut eivät huomaisi meidän vikojamme. Minusta se on kiva juttu”, Saukkola sanoo. Tuntuu, että meillä on erilaiset säännöt. Konstigin mielestä ajan henki on minä-itte. Sanat ovat tärkeitä. Saukkola on huomannut, että jos hän esimerkiksi on menossa tavarataloon sivuovesta, avaa oven ja päästää perässään tulevat ihmiset sisään, saa hän pitää sitä ovea loppupäivän. Tyyli, käytös ja sydämen sivistys. Mielikuvitus on rajana. Ei tunnu kivalta, jos on sopinut tapaamisen ja ystävä plärää luuriaan. VOI HYVIN | 17. Tyyli, käytös ja sydämen sivistys. Kysymykseen ”tiedättekö kivaa hotellia Pariisissa?” hän saattaa vastata: ”ootko sä niin juntti, että et ole käynyt Pariisissa”. Korostetaan omana itsenä olemista ja ajatellaan, että se riittää ja että ihminen on sellaisena täydellinen. Konstig kannustaa meitä tähtäämään minä-itte -tasoa korkeammalle ja kehittämään itseämme. Vaadi itseltäsi enemmän kuin muilta. . Hiomista timanttikin vaatii loistaakseen. päästä, kun tapaa tuttuja. Jos sanot tulevasi paikalle, saavu paikalle, muuten sinua ei enää pidetä sanojesi mittaisena. Aikuinen käytös vaatii itsehillintää, tahdikkuutta ja muiden huomioon ottamista . KOHTI SYDÄMEN SIVISTYSTÄ
alustoilla vihapuheesta on tullut näkyvämpää. Suhonen sanoi keväällä Helsingin Sanomien haastattelussa näin: Ennen aikuiset ihmiset sentään osasivat käyttäytyä. 18 | VOI HYVIN. Kotisohvalla istuvien otsat kurtistuivat, kun suomalainen ministeri taannoin kutsui ammattiyhdistysliikkeen johtoa mafiaksi. Mirva Saukkola toivoo, että huonosta käytöksestä niin politiikassa kuin yleisemminkin keskusteltaisiin enemmän. Se ei ole viatonta. ”No hei, vitsi, vitsi” tuntuu riittävän perusteluksi, kun kiusaajalta pyydetään selitystä huonolle käytökselleen. Hyvä ohje on, että jätä sanomatta se, mitä et voisi sanoa kasvotusten. Politiikan kielenkäyttö on koventunut. Somessa on helpompi olla ilkeä, suoltaa soopaa ja käydä kanssaihmisten kimppuun kuin kasvotusten. Vaatesuunnittelija Paola Suhonen päätti lähteä ja viedä yrityksensä kokonaan pois sosiaalisen median alustoilta. Nimittelemällä toisia epäasiallisesti on helppo saada mainetta ja seuraajia, mutta pidemmän päälle toisten ihmisten mustamaalaaminen ja panetteleminen ei ole rakentavaa edes oman uran kannalta. Nyt he radikalisoituvat ja taantuvat somemaailmassa. Hän toivoo, että ihmiset kuuntelisivat aidosti toisiaan oman asian toitottamisen, päälle puhumisen ja jopa huutamisen sijaan. Empatia on Saresman mielestä ihmisenä olemisen ydintä, ja se kuuluu politiikkaan siinä missä kaikkien ihmisten välisiin kohtaamisiinkin. EPÄASIALLISTA keskustelua käydään jopa omalla nimellä ja kasvoilla. Toisten huomioiminen ja hyvät käytöstavat helpottavat arkea ja kohottavat tunnelmaa, kun on juhlan aika. Sieltä ne voivat nousta esiin tilanteissa, joissa ei toivoisi, kuten työpaikkaa haettaessa tai uuden kumppanin heittäessä nimen hakukoneeseen. Kannattaa muistaa, että poliisi on alleviivannut, että kiusaaminen on rikos”, Saukkola sanoo. Toiminta-alustana on tavallisimmin netti. Miten pitkä matka huonosta käytöksestä ja nimittelystä on suoranaiseen vihapuheeseen. ”Kiusaaminen kulkee läpi ihmisen koko elämän. Politiikassa ikävästä äänensävystä on jopa hyötyä, ja sillä saa seuraajia”, kulttuurintutkimuksen professori Tuija Saresma Itä-Suomen yliopistosta sanoo. Somessa kiusaamisen kohteeksi voi joutua miltei kuka tahansa. Saresma on huolestunut keskusteluilmapiirin kovenemisesta. Käyttäytymällä hyvin voi saada ystäviä ja menestyä, jopa tuntea olonsa paremmaksi. Ollaan siis ihmisiksi. Öyhöttämällä saa seuraajia somessa, mutta miten käy oman uskottavuuden. ”Vihapuhe johtaa aggressiiviseen käytökseen, jopa kansanmurhaan. ”Pääseekö siitä maineestaan koskaan irti. Reagoimalla palkitaan öyhöttäjien käytöstä. Hän uskoo, että puhujat ovat tietoisia siitä, miten nimittely vaikuttaa. Huono käytös voi vähitellen nakertaa poliitikon uskottavuutta.” YKSI KEINO puuttua epäasialliseen kielenkäyttöön on jättää reagoimatta ja kääntyä niiden ihmisten puoleen, joiden kanssa voi keskustella ketään loukkaamatta. Ja, Saukkolan sanoin, kirsikkana kakun päällä: ”Pääset enemmän humppaamaan eläkeläistansseissa, kun olet kivasti.” . Helpottaako oloa, että saa heitettyä ämpärillisen sitä itseään toisten niskaan. Edes huoli siitä, että netissä omat törppöilyt säilyvät tallessa hamaan tulevaisuuteen, ei tunnu hidastavan. Silloin, kun vihapuhe ylittää rangaistavuuden tunnusmerkit, tiedot pitää toimittaa poliisille”, Saresma sanoo. On koulukiusaamista ja somekiusaamista. Miksi edes kaikki aikuiset eivät tajua, ettei podcastissa saa nimitellä ylipainoisia ihmisiä läskeiksi tai ryhävalaiksi. Valtioneuvosto.fi-sivustolla vihapuheeksi määritellään suvaitsemattomat, halventavat tai loukkaavat ilmaisut, jotka perustuvat esimerkiksi yksilön tai ryhmän etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen taikka sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen. ”On ennenkin sanottu ilkeästi ja haluttu haavoittaa, mutta digitaalisilla Miten pitkä matka huonosta käytöksestä ja nimittelystä on vihapuheeseen. KÄYTTÄYTYMISEN ja kielenkäytön muutos lävistää koko yhteiskunnan lapsista aikuisiin, koulujen pihoilta julkisen vallan keskukseen, eduskuntaan
itsehoitoapteekki.fi. 1/ 20 23 Aqualan L Sinun ihollasi jo 40 vuotta 4/ 20 24 APTEEKISTA
20 | VOI HYVIN. ELÄMÄNFILOSOFIA ”Ennen repäistiin taskuun oikea karttalehti edellisen vuoden puhelinluettelosta, kun lähdettiin liikenteeseen”, Matti Rönkä muistelee
TEKSTI LEENA LUKKARI KUVAT TIMO PYYKKÖ ”Heikkous on valtava voima” VOI HYVIN | 21. Heikkoudesta on tullut voima, joka on saanut hänet ylittämään itsensä. Alemmuuden tunne sai yrittämään kahta kauheammin. Matti Rönkä on tuntenut koko ikänsä tarvetta todistaa, että kelpaa ja pärjää
KAIKKIA TARVITAAN , oli innostava ajatus, johon jälleenrakennuksen aikana kasvettiin. Röngällä on kolme aikuista lasta ja yksi lapsenlapsi. Silmissä katse, joka haastaa, mutta on samaan aikaan lempeä. Häärinnän ja huokailun tuloksena syntyy kauniita pieniä juustoleipiä, joita kutakin koristavat siroiksi leikatut kurkkuviipaleet ja kirsikkatomaatin puolikkaat. Rönkä vaikuttaa helpottuneelta, kun hän saa viimein istuutua tekemään sitä, mikä sujuu luonnostaan, eli puhumaan ja pohtimaan maailmaa. MATTI RÖNKÄ moninkertaisesti palkittu kirjailija, helmikuussa eläkkeelle jäänyt Ylen uutisankkuri asuu Helsingin Tapanilassa rintamamiestalossa. ”Se jälleenrakennuksen eetos oli selkeä, että kun käyt koulut, ohitat vanhempasi ja saat hyviä töitä.” Töitä riitti kaikille ja työ toi vaurautta, josta kaikki pääsivät nauttimaan. 22 | VOI HYVIN. Hän on tällä hetkellä sinkku. Kun Röngästä ja hänen serkuistaan tuli ylioppilaita, he olivat suvun ensimmäiset valkolakkiset. ”Ensin työmiehen pihaan ilmestyi kuplavolkkari, sitten Toyota Corolla ja kolmen vuoden päästä taas joku vähän parempi.” Rönkä ei ollut menossa kaivokseen töihin, se oli ainoa ohje tai käsky, jonka hän kotoa sai. Ex-vaimo vilahtaa puheissa, hän kun osasi kokata. M ies punaisissa farkuissa ja rennosti avoimena liehuvassa paidassa pyörii keittiössään ja huokailee. Ennen eläköitymistään Rönkä ehti työskennellä Yle Uutisissa 34 vuotta. Isän kuolema jätti nuoreen poikaan tunteen, että onni on katoavaista. Kirjailija Röngästä tuli 2000-luvun alussa. Ääni on tietysti tv:stä tuttu, matalan soinnikas ja puheen tempo verkkainen ja varma. Silloin se oli kuin taikalakki, joka avasi monia ovia. Syksyllä ilmestyy taas uusi romaani, Onnen kaukoranta. Mies on kirjailija ja helmikuussa eläkkeelle jäänyt Ylen uutisankkuri Matti Rönkä, 64. Tarkoitus on puhua Röngän elämää viitoittaneista opeista ja oivalluksista, jotka toivat nuoren Röngän ensin Outokummusta Helsinkiin ja lopulta kaikkien suomalaisten olohuoneisiin. Vaurastumisen huomasi Röngän kotiseudulla Kuusjärvellä Pohjois-Karjalassa ihan jo Outokummun kuparikaivoksen työntekijöiden autoista. Tapaamme Röngän kotona, kodikkaassa kulttuuria henkivässä rintamamiestalossa Helsingin Tapanilassa, jossa antiikkija designhuonekalut ja räsymatot lyövät luontevasti kättä
”En tuntenut ketään. Tuli pölykeuhkoa ja muuta vaivaa.” Röngän vanhemmat eivät olleet tekemisissä kaivoksen kanssa, isä ajoi linjaautoa ja äiti oli töissä postissa. Rönkä selviytyi hienosti aina uusista ja yhä vaikeammista haasteista, mutta sisällä häntä kalvoi ajoittainen ulkopuolisuudentunne, joka johtui omasta taustasta. VOI HYVIN | 23. Isän kuolema jätti 13-vuotiaaseen poikaan tunteen, että onni on katoavaista, mutta toisaalta se pakotti seisomaan omilla jaloilla jo varhain. Maalaispoika ihmetteli pääkaupungin vilinää: ratikoita, ravintoloita ja ruotsia puhuvia ihmisiä. Ylioppilaskunnan asuntolaan pääsin, koska olin tarpeeksi köyhä.” SIITÄ ALKOI kipuaminen. HEIKKOUS Heikkous on valtava voima, koska se pakottaa todistamaan, että pärjää siitä huolimatta. ”Kaivoksessa työ oli fyysisesti niin ankaraa, että harva sitä jaksoi tehdä eläkkeeseen asti. ”Kai ne olivat tykästyneet ääneeni radiossa ja kun olivat katsastaneet, että olen ookoon näköinen, niin homma oli minun.” Ne olivat Röngän ruuhkavuosia. Maailma avartui. Ei ollut tuttuja, ei kavereita, ei alussa edes kurssikavereita. Nuorimies ujutti itsensä urheilun kautta yhteisöihin mukaan, löytyi tyttöystävä ja opinnotkin lähtivät käyntiin. Lapset syntyivät, perhe osti asunnon ja Rönkä teki gradunkin valmiiksi. Helsingin Sanomien urheilutoimittajana Rönkä pääsi tekemään isoja juttuja ja matkustamaan. HYVYYS Kaikki ihmiset ovat samankaltaisia ja pohjimmiltaan hyviä. ”Äiti ja isä olivat vähän sellaisia alkiolaishenkisiä, he uskoivat siihen, että sivistys kuului kaikille.” Alkiolaisuus oli kirjailija-poliitikko Santeri Alkion ajatuksiin pohjaava poliittinen ideologia ja nuorisoliike, joka kannusti työväen ja maaseudun nuoria ottamaan tulevaisuuden omiin käsiinsä ja sivistämään itseään: lukemaan, perustamaan näytelmäkerhoja, soittokuntia ja runopiirejä. Pärjäänkö minä. sitä Rönkä on pohtinut monta kertaa elämänsä aikana. Yritys kantoi hedelmää. ”Olen jälkeenpäin tajunnut, että heikkous on hirmuinen voima. Rönkä pääsi Lehtikuvaan kesäkuvatoimittajaksi, sitten Sanoman toimit”Testeissä tuli ilmi alemmuudentunteeni ja todistamisen tarpeeni.” S tajakouluun ja siitä Helsingin Sanomiin . Alemmuudentunto aiheutti Röngälle joskus katkeruuden pistoja, että miksi joku muu saa helpommin tai perittynä MATIN KOLME TÄRKEÄÄ IHMISET Olemme täällä toisia varten, mutta silti saatamme tehdä itsekkäitä tekoja. Jos ajattelisimme, että ihmiset ovat pohjimmiltaan pahoja, ei olemassaolollamme olisi mitään merkitystä. Tv-uutisiin hän päätyi, koska oli ehtinyt tehdä töitä myös radiossa, ja kun MTV tarvitsi yllättäen uutisankkurille sijaisen ja joku muisti Röngän matalan soinnikkaan äänen. Minun piti jatkuvasti todistaa, että kelpaan, koska tulin vähäisemmistä lähtökohdista.” Alemmuudentunne sai yrittämään kahta kauheammin. ”Kun pääsin oppikoulusta lukioon, polku yliopistoon pois kotiseudun ympyröistä oli mielessäni selvä.” Oli vuosi 1979 kun Rönkä astui junasta Helsingin rautatieasemalle
Aina paljastuu uusia kerroksia, jotka näyttävät asiat eri näkökulmasta. Pyhien pitäminen vapaana voisi tehdä hyvää terveydelle.” Rönkä urheilee joka päivä, koska muuten vanhat urheiluvammat alkavat oireilla. ”Olemme täällä toisiamme varten, mutta silti saatamme tehdä itsekkäitä tekoja.” Sosiaalisesti omaksumamme moraalisäännöt voivat vaikuttaa lapsellisen yksinkertaisilta, mutta samalla ne ovat sellaisia, että tiedämme, ettemme voi niitä täysin noudattaa. ”Kaksikymmentä vuotta tein töitä niin, että olin monet viikonloput töissä ja vapaat olivat arkena. ”Hyvä toimittaja myöntää itselleen sen, mitä ei osaa ja missä pitää vielä kehittyä, mutta on samaan aikaan niin rohkea, että uskaltaa kysyä: herra pääministeri, mitä te oikein tarkoitatte tällä?” Ihmisiä ohjaavat inhimilliset arvot ja pragmaattinen välttämättömyys, jotka voivat olla ristiriidassa keskenään, on yksi Röngän elämää ohjaava totuus. Jos olisi ottanut päähän, niin ainahan olisin voinut lopettaa.” Vaikka työ Ylellä loppui, taiteilijan työ ei lopu koskaan. ”Testeistä tuli ilmi tämä minun alemmuudentunteeni tai todistamisen tarpeeni.” Samankaltaisia alemmuudentunteita Rönkä pohtii romanissaan Surutalo . Ne kertoivat sen, minkä Rönkä jo tiesi. Moraalin sipulimaisuus tulee esille myös valtioiden suhteissa ja politiikassa. ”Lauluharjoituksiin täytyy keskittyä, ja siksi laulu vapauttaa alitajunnan muihin puuhiin samalla tavalla kuin käy tennistä pelatessa tai moottoripyörällä ajaessa.” Laulutunneilla Rönkä treenaa laululihaksia ja koettaa keskittyä mielikuvaan, ”Aika nopeasti syyllistän itseäni, jos en ole saanut tehtyä mitään tuottavaa.” 24 | VOI HYVIN. Se on tarina isästä ja pojista ja ylisukupolvisista traumoista. Kohtele muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Siinä on kirjailijan mukaan paljon häntä itseään. ”Tiedostan sen, että pitää olla sosiaalisia porukoita, että ei vain jumiudu johonkin omaan kuplaan.” Saattaa olla, että ex-uutisankkuri siirtyy tavallisten ihmisten viikkorytmiin. ”En ole vielä ehtinyt ahdistua vapaudesta.” Sen Rönkä on huomannut, että ihmisiin pitää nyt eri tavalla pitää aktiivisesti yhteyksiä, kun työyhteisöä ei enää ole. ”Ihminen kaipaa läheisyyttä, kosketusta, ystävyyttä tai toveruutta.” sen, minkä eteen hän oli joutunut tekemään niin paljon töitä. Yhteistä on vain se, että itkettää. ”Ei noussut. ”Minulla on savolainen vapauden illuusio, jonka ansiosta pystyin myös töissä tuntemaan itseni vapaaksi. Uskon, että ihmiset, jotka ovat työskennelleet kanssani voivat sanoa samaa.” Työ opetti Röngälle, että hyvän toimittajan itsetunto rakentuu kahdelle vastakkaiselle voimalle, nöyryydelle ja rohkeudelle. ”Aina voi keksiä tekosyitä, joilla omia elämänohjeita voi kiertää.” Moraali on kuin sipuli. Teoriassa helppoa, käytännössä paljon vaikeampaa. ”Olin tosi tyytyväinen, iloinen ja ylpeä siitä, mitä minulla oli ja mitä olin saavuttanut, mutta siitä huolimatta minulle saattoi joskus tulla sellaisia epistunteita.” Saatuaan paikan Ylen tv-uutisien uutispäällikkönä Rönkä pääsi psykologisiin testeihin. Kaiken kirjoitan itsestäsi, vaikka en kirjoita itsestäni.” NOUSIKO MENESTYS missään vaiheessa päähän. Surutaloa on kehuttu Röngän parhaaksi romaaniksi. Kirjoittaminen ja haastattelut ovat pitäneet hänet kiireisenä. ”Aika nopeasti syyllistän itseäni, jos en ole saanut tehtyä mitään tuottavaa, niin kuin kirjoittamista.” Uuteen vapauteensa Rönkä suhtautuu savolaisella nurinkurisuudella. Tällaisen mietelmän Rönkä kirjoitti joskus luomalleen etsivähahmolle, Viktor Kärpälle. Rintamamiestalon pihalla on aina hommia ja laulutunnilla voi unohtaa kaiken muun. ”En tiedä, olenko keskimääräistä enemmän itsereflektoiva, mutta kirjoittajana minun on pakko, koska ei minulla ole käytössäni kenenkään muun tunteita. ”Venäjälle ei tee mieli kääntää toista poskea, vaikka rauha ja elämä ovat pohjimmiltaan tärkeämpiä asioita kuin kosto.” EN OLE LÖHÖÄJÄ , mutta saatan kyllä laittaa kesällä riippumaton tuohon pihalle, kirjailija paljastaa
”Minusta oli paljon kivempaa pussailla ja jutella kuin juopotella.” Nyt eläkkeelle jäätyään Röngällä olisi hyvää aikaa käydä tansseissa, mutta ei hän käy eikä tykkää baareista. Uusi romaani Onnen kaukoranta ilmestyy syksyllä. Kasvi parhaassa iässä. ”Rauha ja elämä ovat pohjimmiltaan tärkeämpiä asioita kuin kosto.” jossa kitalaki kohottautuu korkealle kohti takaraivoa. Radio saa soida hiljaa taustalla, kun kirjailija sukeltaa romaanihenkilöidensä nahkatakkiin tai kellohameeseen. ILLALLA RÖNKÄ vetäytyy yläkertaan kirjoittamaan. Rönkä ei rohkaisua tarvinnut. Rönkä nautti suuresti, kun sai uutta romaania kirjoittaessaan uppoutua 1970ja 1980-lukujen muistoihin ja maisemaan. Rönkä nostaa mustasankaiset lasit harmaille kiharoilleen ja hieroo silmiään. Tässä iässä se on vain sillä tavalla haasteellisempaa, että ei ole sellaisia malleja tavata kuin kenties nuoremmilla.” Rönkä tunnustaa, ettei ole enää perillä siitä, miten nuoret deittailevat. Monet maistelivat niissä väkeviä tai kävivät ottamassa kuppilassa kaljaa pohjiksi, että uskalsivat lähestyä vastakkaista sukupuolta. ”Tiesitkö, että tuo on joulutähti. Siinä voi ihmisillä mennä helposti tv-kasvo ja oikea ihminen sekaisin. Lavoja oli siihen aikaan paljon ja porukkaa oli aina paljon, viidestäsadasta kahdeksaansataan.” Tansseihin pääsi heti, kun oli käynyt rippikoulun. ”Tuntui jännemmältä ja hauskemmalta, kun ajettiin vähän kauemmaksi. Pörhistynyt latvus saa sen näyttämään villiltä ja elinvoimaiselta. Se vie kesäiseen Savoon, jossa heinä heilimöi ja tango kaikaa iskelmä-Suomen kultaisina vuosina 1970ja 1980-luvuilla, Matti Röngän nuoruuden vuosina. Se kasvaa parissa vuodessa tuollaiseksi, jos sitä ei heitä sesongin jälkeen roskiin.” Kasvi keittiön pöydällä on metrin korkuinen, ja sen rungosta on tullut puumaisen vankka. ”On itsestäänselvää, että ihminen kaipaa läheisyyttä, oli se sitten kosketusta tai ystävyyttä tai toveruutta. VOI HYVIN | 25. . Kuusjärvellä ei ollut tanssilavaa, mutta sadan kilometrin säteellä löytyi vaikka kuinka monta. ”Pääsääntö taitaa nykyään olla nettideittailu, mutta en tiedä, miten siinä se kutyymi menee.” Rönkää myös vähän arveluttaa, ovatko deittipalvelut toimivia, jos kasvot ovat koko kansalle tutut
Energia ja into olivat hukassa. Kun Katja vaihtoi ruokavaliotaan, alkoi syvällinen muutos. Tätä ennen en ollut tuntenut elämässäni merkityksellisyyttä tai voimakasta intohimoa. Luin Noora Shinglerin blogikirjoituksia selittämättömistä vatsavaivoista ja tunnistin niistä itseni. Niillä hän yhdistää yinjoogaa, holistisista ihonhoitoa ja kiinalaista gua shata. Tämä ajatus siirtyi kosmetiikkaan. Hän tunsi olevansa kuin ihmisrusina. Nuoresta asti olin tuntenut olevani erilainen ja ulkopuolinen. Vuoden 2011 lopussa perustin ystäväni kanssa luonnonkosmetiikkaa myyvän ja maahantuovan yrityksen. Oikein mikään ei motivoinut, ja olin silloisessa työssäni onneton. Se oli oikea hurahdus! ”Sydämeni valo alkoi loistaa” Katja Kokko voi huonosti. Samaan aikaan kiinnostuin toden teolla joogasta. Pystyn lähes kuulemaan sademetsän äänet, lintujen laulun, sirkkojen sirityksen ja sammakoiden kurnutuksen sekä haistamaan salissa leijailevan suitsukkeen.” 26 | VOI HYVIN. Olin ollut sinkku koko elämäni ja hyvin yksinäinen. Palasin ihonhoidon pariin uudesta näkökulmasta. Hän on kouluttautunut myös joogaohjaajaksi ja lisensoiduksi akupunktiohoitajaksi. Opiskelin teini-ikäisenä 1990-luvun lopulla kosmetologiksi. Ymmärsin, että kaikki liittyy yhteen. TEKSTI NINNI SANDELIUS KUVAT RICHARD ISAAC ”Olin ollut hyvin yksinäinen ja tuntenut olevani erilainen ja ulkopuolinen.” Olin pitkästä aikaa aidosti innostunut jostakin ja halusin oppia lisää. Vatsa oirehti, mieli oli maassa. Halusin, että ruoka on alusta alkaen itse valmistettua, mielellään luomua. Oman yrityksen perustaminen oli mullistavaa. Olin kärsinyt nuorempana ryhmäliikuntakammosta, mutta ystäväni houkutteli minut hot joogaan. Luonnonkosmetiikka veti minua puoleensa ja tuntui loogiselta suunnalta. Kun ymmärsin, että voin rakentaa urani kiinnostuksen kohteideni varaan, heräsi minussa merkityksellisyyden tunne, jota olin kaivannut.” 3 Miten kiinnostuit luonnonkosmetiikasta. Tein paljon muutoksia ruokavalioon, turvotus hävisi ja energia tuntui palaavan. VOIMANLÄHTEENI S Y rittäjä, akupunkturisti ja kosmetologi Katja Kokko on kestävän kauneudenhoidon edelläkävijöitä. Olin intoa täynnä ja tuntui, että asioiden etenemistä ei voinut enää pysäyttää. Sen myötä hänestä tuli tunnettu luonnonkosmetiikan, joogan ja akupunktion erikoisosaaja. Jatkoin astangakurssille ja jäin sille tielle.” 2 Mihin muutokset johdattivat sinua. Hän on paitsi kauneudenhoidon somevaikuttaja myös kirjoittanut kaksi kauneudenhoitoon liittyvää tietokirjaa. TÄRKEÄ PAIKKA ”Aloitan joogan aina praynayamahengitysharjoituksella, suljen silmäni ja palaan mielessäni Goan Purple Valleyn saliin. Silti minulla oli omituinen tunne, että elämässä on jotakin juuri minua varten. 1 Miten kaikki alkoi. ”Vuonna 2009 minulla oli vatsavaivoja ja turvotusta joka puolella kehoa. Hän on luonut kaksi omaa luonnonkosmetiikkasarjaa, Yin Your Skin ja Djusie, kansainvälisille markkinoille. Hämmästelin, miten työ voi rakentua intohimojen ympärille ja oikeasti motivoida. ”Kiinnostus ravintoa ja kehollista hyvinvointia kohtaan sai minut pohtimaan aiempaa kosmetologin koulutustani. Vuoden 2012 alussa jäin pois päivätöistä ja ryhdyin yrittäjäksi. Olin kuin ihmisrusina. ”Uuden ruokavalioni myötä kiinnostuin raakaaineista ja aloin tehdä kaiken itse salaatinkastikkeista lähtien. Hyvinvoinnista kerryttämänsä opit Katja Kokko on nivonut yhteen niin kosmetologeille ja kiinalaisen lääketieteen asiantuntijoille kuin muillekin kiinnostuneille tarkoitetuiksi kursseiksi. Se oli herätys
”Rauhallinen yhteys itseen ja omaan kehoon vaikuttaa myös ihoon.”. Askel kerrallaan Katja Kokko löysi merkityksellisyyden, innostuksen ja motivaation
Olen kasvanut metsässä ja pelloilla eläinten kanssa, ja luonnossa oleminen on minulle tärkeää.” 4 Mikä on tärkein oivalluksesi ihonhoidosta. ”Joogassa esiintyy kummallista henkilöpalvontaa ja guruja, jotka asettavat itsensä auktoriteetin asemaan. Minulla on ollut tärkeitä joogaopettajia, joita pidän myös ystävinäni. Rauhallinen yhteys itseen ja omaan kehoon vaikuttaa myös ihoon.” 5 Olet joogannut 15 vuotta. Aloitin hänen kehittämässään, astangaopettajille tarkoitetussa koulutusohjelmassa Sandra Howlingin oppilaana 2019. Hermosto ja keho yrittävät luonnostaan pyrkiä tasapainoon, mikä korostuu vaikeissa elämänvaiheissa. Se auttaa minua hyväksymään tapahtuneen. Kasvit ja yrtit kiinnostivat jo silloin, vaikka luonnonkosmetiikasta ei silloin juuri puhuttu. Jooga saa minut myös tuntemaan iloa. ”Laadukkaalla ihonhoidolla pystytään tekemään paljon, mutta vain ihon pintaan. Tämä ei ole tapahtunut nappia painamalla, vaan kyse on ikuisuusharjoituksesta. Meillä kaikilla on hetkellistä stressiä, mutta moni kärsii pitkittyneestä ylikuormituksesta ja stressistä. Se on väline, jolla huollan kehoa, mutta ennen kaikkea saan sen avulla yhteyden itseeni. Ulkoinen ihonhoito on siinä kirsikka kakun päällä. Gurun merkityshän ei ole olla mikään ylin tietäjä, vaan valaista tietä. Olin myös liikuttunut siitä, miten hän huomioi jokaisen ryhmämme jäsenen ja halusi luoda ryhmään hyvän energian. Sellainen nostaa ihokarvani pystyyn. Etsin uutta näkemystä ja 2018 lähdin uusiseelantilais-skottilaisen John Scottin retriitille Italiaan. Jokainen harjoitus – asento, hengitys, katseen kohdistaminen ja keskittyminen – on tärkeä.” 6 Kuka on esikuvasi. Mitä jooga antaa sinulle. Joogan ansiosta mielenrauhani palaa ja osaan olla tyyni. Kunnioitan heitä, mutta en katso ylöspäin. Olin aloittanut joogaopettajan opinnot 2015. 28 | VOI HYVIN. Hän riisui joogasta tähtipölyn ja korkealentoisuuden, ja harjoitus oli arkista ja loogista. Vasta Johnin tavattuani ymmärsin, miksi jotkut joogaa harjoittavat kokevat, että heillä on guru. ”Joogan merkitys on korostunut ja syventynyt vuosien kuluessa. Jooga on osa jokaista päivääni. Hän ei halua olla guru vaan toivoo, että jokainen ottaa oppimisen ohjat omiin käsiinsä. Hermoston rentouttaminen ja sidekudosverkoston hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeintä. Se juurruttaa minut itseeni, enkä ole niin reaktiivinen. Jok’ikinen niin sanottu guru on erehtyväinen, inhimillinen ihminen. Muutin Lontooseen pari vuotta sitten, enkä ole täällä opettanut joogaa. Kun olen tilanteessa, jossa asioita tapahtuu hemmetisti samanaikaisesti ja sisäinen mielenrauhani järkkyy, normaalisti minulle nousisi paniikki. Hän mullisti käsitykseni joogan opettamisesta. Tunnen myös syvää kiitollisuutta siitä, mitä minulla on. Halusin oppia Johnilta niin paljon kuin mahdollista ja osallistuin monelle hänen retriitilleen. Syy opiskeluun ei ollut jatkaa opettamista vaan syventää joogan tunte”Gurun merkitys ei ole olla mikään ylin tietäjä, vaan valaista tietä.” Katja tekemässä astangasarjaa John Scottin vetämällä retriitillä Goalla vuonna 2020. Voin todella sanoa, että Johnin opetus on jättänyt sydämeeni valon, jonka tunnen jokaisessa harjoituksessa
Tämä on toiminut minulla ja voi toimia muillakin: Vaikka elämässä olisi vaikea tilanne, fyysinen treeni ehkäisee lamaantumista ja olosuhteiden ja huolten vatvomista. Kun vaalii hyvinvointiaan ja hermoston tasapainoa, yhteyskin löytyy. Kokemuksen karttuessa ymmärtää, miten paljon tietoa ja ymmärrystä kuitenkin vielä puuttuu ja näkemykset voivat muuttua.” 8 Miten jooga on muuttanut sinua. Uteliaisuus, halu oppia ja ymmärtää entistä syvemmin eivät katoa minusta koskaan. ”Joogan filosofinen puoli, miten katson elämää ja ajattelen ihmisenä kehittyväni, on muuttanut suhdettani maailmaan ja toisiin ihmisiin. Etsin tietoa monenlaisilta kursseilta, mutta kaipasin syvempää ymmärrystä. Erilaisten ihmisten kohtaaminen kasvotusten on ihanaa. Ihmiset ovat minulle tärkeintä sekä ajatus siitä, miten kohtelee toisia ja tulee itse kohdelluksi. Teen joogaharjoitusta pääasiassa itsekseni, kuten John ja Sandra opettavat. ”Tutustuin eräällä retriitillä kiinalaiseen lääketieteeseen pohjautuvaan yinjoogaan, joka tuntui ihanalta. ”En ole koskaan pitänyt siitä, vaikka tiedostan, että minulla on pitkä kokemus, syvää ammattitaitoa sekä näkemyksiä, jotka ovat jalostuneet vuosien myötä. Ryhdyin opiskelemaan Suomen kiinalaisen lääketieteen akatemiassa akupunktiohoitajaksi. Kiinalainen lääketiede ja akupunktio kulkevat mukanani lopun elämääni, aivan kuin jooga.” 10 Mikä on voimaannuttava viestisi muille. Se on lempeää ja palauttavaa kehon ja hermoston huoltoa astangan rinnalle. Silloin olen myös parempi ihminen toisia kohtaan.” . Vuosi sitten kokeilin kuntosaliharjoittelua. Ennen vihasin sitä, mutta puolisoni otti minut mukaansa salille. Tässä auttaa liikunta. Innostuin taas niin, että aloin pitää työpajaa yinin ja ihonhoidon yhdistelmästä. Toivon hyväksyvää, suvaitsevaa ja ystävällistä kohtaamista.” 9 Miten kiinnostuit kiinalaisesta lääketieteestä. Instagram: @katjakokko, @djusie_official, @yinyourskin Katja osallistui John Scottin retriitille ensimmäistä kertaa Italiassa vuonna 2018. Niin joogassa, kiinalaisessa lääketieteessä kuin ihon anatomiankin suhteen koen kuitenkin olevani ikuisesti oppilas. Teen akupunktiohoitoja, ja tuntuu hyvältä, kun voin olla ihmisille avuksi. VOI HYVIN | 29. Huomasin, että yinin turvotusta poistavat vaikutukset olivat huomattavia. Olen jatkanut voimaharjoittelua, mikä on tuonut lihasvoiman lisäksi sisäistä voimaa. Tätä kautta kiinnostuin lisää kiinalaisesta lääketieteestä. Kun tunsin itseni vuosikausia yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi, olen nyt löytänyt uudelleen yhteyden toisiin: ystäviini, läheisiin asiakassuhteisiini, perheeseeni, mieheeni ja koiraani. ”Tässä ajassa on tärkeää löytää yhteys omaan kehoon. ”Vaikka olisi vaikea tilanne, fyysinen treeni ehkäisee lamaantumista ja huolten vatvomista.” musta. Kappas, tuli taas hurahdus! Sain punttien nostelusta ryöpyn endorfiineja ja euforiaa. Se on minulle merkittävää.” 7 Mitä ajattelet siitä, että sinua pidetään luonnollisen ihonhoidon ja joogan guruna. Lisätietoa: katjakokko.com, djusie.com, yinyourskin.com
Näin ajattelee psykiatri Ben Furman, joka vastaa uudessa sarjassamme mieltä askarruttaviin kysymyksiin. ”Ajatuksena on, että ihminen itse keksii keinoja, joilla hän voi voittaa vaikeutensa. Niiden avulla huolista irrottautuminen voi olla helpompaa.” Katkeran ajatuksen tilalle on hyvä luoda korvaava ajatus. Miten ja mihin suuntaan ihminen haluaisi elämänsä muuttuvan. P sykiatri Ben Furman on tunnettu ratkaisujen etsijänä. ”Aina ratkaisujen hakeminen ei ole helppoa, olipa kysymys parisuhteesta tai koululuokasta. Terapeutti toimii silloin ohjaajana ja voimaannuttavien kysymysten esittäjänä.” Ratkaisujen hakua Furman kutsuu lypsämiseksi. On sotaa ja huolta ympäristöstä, läheisten hyvinvoinnista. TEKSTI RIITTA NYKÄNEN KUVAT JULIA ALAKULJU JA ADOBE STOCK PSYKOLOGIA Tarvitsetko lohdullista puhetta. Mitä tehdä silloin, 30 | VOI HYVIN. ”Ratkaisukeskeistä terapiaa on oikeutetusti arvosteltu, sillä se antaa virheellisen viitteen siitä, että ihmiselle annettaisiin valmiita ratkaisuja. Oikeampi ilmaisu voisi olla voimaannuttaminen”, hän sanoo. ”Miksi-alkuiset kysymykset olisi syytä unohtaa. Sellainen on ihmiselle hyödyllinen. S ”Vasta-ajatuksen avulla huolista irrottautuminen voi olla helpompaa.” kun mieli palauttaa meidät kesken yöunien vaikeisiin menneisiin muistoihin. Näinhän ei kuitenkaan ole. Siksi kehityksen seuraaminen on tärkeää.” ”Joskus on lähdettävä liikkeelle hyvin pienistä asioista, babystepeistä , joissa pohditaan vaikkapa sitä, mitä muuta ihminen voisi tehdä kotiin tultuaan kuin lysähtää päivästä toiseen sohvalle.” Mikä voisi olla vaihtoehto. Furman aloittaa uuden juttusarjan, jossa hän vastaa mieltä askarruttaviin kysymyksiin ratkaisukeskeisen terapian näkökulmasta. Usein pienikin positiivinen kehitys pois vanhasta lamaannuttavasta tavasta voi olla ratkaisevaa. Voi olla, että heti tulee onnellisempi olo.” FURMANIN MIELESTÄ ihminen kaipaa erityisesti tässä ajassa lohdullista ja voimaannuttavaa puhetta. Mielikuvan on oltava kuitenkin tarpeeksi realistinen, jotta se voidaan toteuttaa. Haluatko edetä elämässäsi ja tavoitella todellisia muutoksia. ”Murehtimisen sijaan voi kehittää vasta-ajatuksia. Se on mahdollista. TOTTUMUKSIA ei ole helppo muuttaa, mutta Furmanin mielestä ihmiset siinäkin välillä onnistuvat. Ehkä kukkien kastelu. Pyrkimys on, että tulevaisuusvisio on hyvin yksityiskohtainen. ”Murheita keräävä voi ajatella kuten ruotsalaiset usein sanovat ’den dagen den sorgen’ eli jokaisella päivällä on vain oma murheensa. Ajatuksena on koko ajan se, että elämä todella muuttuu parempaan suuntaan. Esimerkiksi hankalassa erotilanteessa voi kehittää ajatuksen, että en anna sitä nautintoa hänelle, että hän tietää minun kärsivän. Furman kannustaa ihmistä ratkaisemaan ongelmansa. Kun pidämme huolta itsestämme ja toisistamme, siinä voi oppia kääntämään ajatuksiaan uuteen asentoon.” Keskeisiä kysymyksiä ovat esimerkiksi toiveet tavoitteista ja muutoksista. Kaiveluun johtava kysymyksenasettelu ei vie positiiviseen suuntaan”, hän sanoo ja jatkaa: ”Elämme raskasta aikaa. Hän haluaa suunnata katseen tulevaisuuteen ja kurkottaa kohti positiivista ajattelua. Hän ei usko pitkiin terapioihin eikä etenkään siihen, että mieltä painavat ongelmat ratkeaisivat menneitä märehtimällä
VOI HYVIN | 31. Psykiatri Ben Furmanin mielestä tarvitsemme juuri nyt lohdullista ja voimaannuttavaa puhetta
Kaikki näyttää synkältä. ”MAAPALLON tulevaisuus ei näytä kovin valoisalta. On sairauksia, rikoksia, ristiriitoja. Nähtyään saintpauliat ja pistokkaan, Erickson kirjoitti potilaalle ’reseptin’. Ne kaikki ovat hyviä selviytymiskeinoja.” ”Voi olla poliittisesti aktiivinen tai liittyä Elokapinaan. Pitäisikö uskotella itselleen, että kaikki kääntyy vielä parhaiten päin ja että kaikki paha päättyy aikanaan. Erickson harrasti itsekin puutarhanhoitoa ja oli tietoinen siitä, että saintpaulian kasvattaminen vaatii taitoa ja osaamista. Herään yöllä murehtimaan omaani ja läheisten tulevaisuutta. Silloin ihminen edistyy ja jaksaa yrittää. Kolmessa ruukussa oli kussakin eri värinen täydessä kukassa oleva saintpaulia, ja neljänteen ruukkuun nainen oli istuttanut saintpaulian lehdestä tehdyn pistokkaan. He käyttävät mielikuvaharjoitusta onnistumiseen. Käsillä tekeminen on neurologisesti tärkeää, siksi aivotutkijatkin suosittelevat sitä.” Myös mielikuvilla on eheyttävä vaikutus. HÄN MÄÄRÄSI taloudenhoitajan hankkimaan lisää saintpaulioita, niin että naisella olisi yksi kappale jokaista saatavissa olevaa yli kymmentä erilaista saintpaulian värisävyä. Ennen puhuttiin itsesuggestiosta, nykyisin käytetään affirmaatiota.” JUURI NYT Furmanin mielen päällä ovat koulut ja oppilaat. Euroopassakin soditaan. Kaltaisten löytäminen ja vertaistuki ovat tärkeitä tukijalkoja. Hänen uusin kirjansa Ratkaisuja koulutyön arkeen ilmestyy syksyllä. Jokainen kertoo, miten hyvin menee, vaikka todellisuudessa niin ei ehkä olisikaan. ”Pitää olla aktiviteetteja, joista saadaan onnistumisen kokemuksia. Maailman tilanne huolestuttaa minua. Nainen eli yksin suuressa talossaan, ja hänellä oli perätä kaksi taloudenhoitajaa. Lisäksi taloudenhoitajan tuli ostaa 50 istutusruukkua, runsaasti kukkamultaa ja 200 kaunista lahjaruukkua. Kiertäessään naisen kanssa suurta taloa, Erickson pani merkille, että talon lasikuistilla oli kukkaruukkuja. Jokaiselle etsitään tekemistä ja ideoita koulutyön arkeen.” ”Neuvon, miten yhdessä opitaan sosiaalisia ja ryhmätyötaitoja, kuuntelemista ja keskustelutaitoja.” Yleisohjeena Furman kannustaa mielen vaikeuksista kärsiviä hakemaan apua. ”Opetan ja valmennan nuoriso-ohjaajia, joiden työstä kouluissa on ollut hyvää kokemusta. Se voisi auttaa, mutta lienee yhtä vaikeaa kuin itsensä nostaminen tukasta vetämällä. Erickson ’määräsi’, että naisen tuli ryhtyä viljelemään saintpaulioita ja joka kerta, kun seurakuntaan Ben Furman vastaa 32 | VOI HYVIN. Viime keväänä hän koulutti nuoriso-ohjaajia Itävallassa. Furman uskoo toimintaan ja käsillä tekemiseen. ”Harjoituksissa unelmoidaan siitä, miten asiat voisivat olla. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen toivottomuutta. Joku tanssii, toinen laulaa kuorossa, kolmas kirjoittaa runoja. Ihmistä energisoi jo sen kuvittelu, että elämä voisi olla parempaa.” Furman kertoo, että harjoituksen jälkeen posket hehkuvat innosta punaisena. Hän on itsekin taitava nikkaroija ja korjaa ompelukoneella omia vaatteitaan. Mieleeni tulee edesmenneen amerikkalaisen psykiatrin Milton Ericksonin kertoma tarina masentuneesta eläkeikään ehtineestä varakkaasta naisesta, jonka luokse hän teki naisen pojan pyynnöstä kotikäynnin. Yksin ei kannata jäädä.” ”Ihmistä energisoi jo sen kuvittelu, että elämä voisi olla parempaa.” Miten saan toivon ja luottamuksen takaisin elämääni. ”Mahtava tunnelma luo kasvualustan edistysaskeleille. Mielikuvilla ja mielikuvituksella on valtava merkitys.” ”Sehän tiedetään urheilijoiden harjoituksista. Hän kävi säännöllisesti kirkossa, mutta hänellä ei ollut ainuttakaan ystävää eikä hän välittänyt juurikaan pitää yhteyttä sukulaisiinsa. Mikä siis avuksi. Kun oppilaita aktivoidaan, kiusaaminen ei heti tule mieleen. Läheisillä on murheita, ja itse kullakin meistä on lyhyempiä tai pidempiä epätoivon hetkiä. ”Kannattaa kimppaantua, etsiä fyysistä ja henkistä tukea toisista ihmisistä
Istahda johonkin sinulle mieluisaan rauhalliseen paikkaan ja ryhdy täyttämään papereita kirjoituksella seuraavia ohjeita noudattaen. Joka kerta, kun joku seurakunnan jäsen sairastui, hänen tuli antaa tälle saintpaulia. Kirje 5 KIRJAA viidennelle paperille kymmenen sellaista asiaa, joiden toivot tapahtuvan tulevaisuudessa ja jotka tapahtuessaan tulevat tuottamaan sinulle hyvää mieltä. Siirry seuraavaan tehtävään vasta, kun olet saanut kerättyä paperille kaikki kymmenen kohtaa. Kirje 3 KIRJOITA kolmannelle paperille kymmenen sellaista asiaa elämäsi varrelta, jotka joku toinen ihminen on tehnyt sinulle ja joista olet kyseiselle ihmiselle kiitollinen. Hänellä oli parhaimmillaan 200 saintpauliaa, ja kun hänestä aika jätti parikymmentä vuotta myöhemmin, hänellä oli lukemattomia ystäviä ja hänestä käytettiin paikallislehden muistokirjoituksessa nimitystä ’Milwaukeen Saintpaulia-kuningatar’. USEIMMILLA MEISTÄ ei ole lääkäriä tai henkilökohtaista elämäntaidon valmentajaa, joka tulee luoksemme kotikäynnille nuuskimaan uteliaana paikkoja saadakseen kaivettua meistä esiin jonkin sellaisen vahvuuden, kyvyn tai ominaisuuden, jota toteuttamalla voisimme löytää toivonkipinän ja tarkoituksen elämällemme. KUN OLET valmis, lue läpi kaikki viidelle paperille kirjoittamasi tekstit ja pane paperit talteen johonkin sinulle mieluisaan paikkaan, josta voit aina tarvittaessa ottaa ne esiin muistuttaaksesi itseäsi siitä, mitä olet niille kirjoittanut. 5 KIRJETTÄ ITSELLESI VOI HYVIN | 33. Joka kerta, kun joku seurakunnan jäsenistä meni kihloihin tai naimisiin, hänen tuli antaa pariskunnalle lahjaksi saintpaulia. Harjoitus saattaa ensinäkemältä vaikuttaa työläältä, mutta voin luvata, että päästyäsi alkuun se muuttuu vähitellen helpommaksi ja saattaa jopa temmata sinut mukaansa.” ”Voimme itsekin tietoisesti vaikuttaa henkiseen hyvinvointiimme.” Ota esiin kynä ja viisi tyhjää paperiarkkia. Mutta onneksi voimme itsekin tietoisesti vaikuttaa omaan henkiseen hyvinvointiimme soveltamalla meihin vaikutuksen tehneiden ihmisten elämänviisautta omaan elämäämme. Jos tehtävä tuntuu vaikealta, älä kuitenkaan luovuta. Kirje 1 KIRJOITA ensimmäiselle paperille kymmenen sellaista asiaa, jotka olet elämäsi aikana tehnyt ja joista voit hyvällä syyllä tuntea iloa tai ylpeyttä. Kirje 2 KIRJOITA toiselle paperille kymmenen sellaista merkittävää vaikeaa elämänkokemusta tai koettelemusta, josta olet selviytynyt, ja mieti kunkin kohdalla, miten kyseinen kokemus on kasvattanut sinua ihmisenä tai opettanut sinulle jotakin tärkeää elämästä. Lisäksi hänen tuli lahjoittaa useampia kasveja kirkon vuosittaisiin joulumyyjäisiin. Kirje 4 KIRJOITA neljännelle paperille kymmenen vahvuuttasi – kykyäsi, taitoasi tai taipumustasi – ja mieti, miten voisit tuottaa kunkin niiden avulla muille ihmisille hyvää mieltä. Ericksonin tarina muistuttaa meitä siitä, että yksi tärkeä henkisen hyvinvoinnin avain on tunne siitä, että ihmisellä on jotakin annettavaa muille ja maailmalle. S syntyi lapsi tai järjestettiin ristiäiset, hänen tuli antaa kyseiselle lapselle lahjaksi saintpaulia. Kuuliainen potilas noudatti lääkärin määräystä. Jos tämä ajatus puhuttelee sinua, ehdottaisin, että tekisit seuraavan harjoituksen, johon olen koonnut viisi tutkitusti tehokasta henkisen hyvinvoinnin edistämisen keinoa
VALITSE yksi huolenaihe ja mieti toimia, joita voit itse tehdä sen helpottamiseksi tai ratkaisemiseksi. 3. Ota vielä lisätehtävät ja vinkit osaksi arkeasi. 1. Ei haittaa, vaikka ne tuntuisivat pieniltä. LISTAA kolme asiaa, jotka herättävät sinussa eniten huolta maailmantilanteessa. LISTAA kolme asiaa, jotka tuovat sinulle usein iloa tai tyydytystä. 2. 3. 34 | VOI HYVIN. 2. Näin voimistat toivon ja luottamuksen tunteitasi joka päivä. Kun tunnistat nämä asiat, niiden käsittely helpottuu. Tunnista toivosi kipinät Tehtävä 2: Mikä huolestuttaa sinua. 1. MILLOIN viimeksi koit pienen onnistumisen tai ilon hetken. ”Älä koskaan aliarvioi pienen teon voimaa.” Tehtävä 1: Mikä herättää toivosi
3. . Jaa ne kahteen ryhmään: niihin, joihin voit vaikuttaa, ja niihin, joihin et voi vaikuttaa. Lopuksi: toivo ja luottamus ovat kuin lihaksia – ne vahvistuvat käytössä. MITEN voisit luoda lisää luottamusta elämääsi. Hengitysharjoitukset . HUOLIEN KARTOITUS: Listaa asiat, jotka aiheuttavat sinulle eniten huolta. Onnellisuustutkija Ilona Suojanen opastaa https://www.terve.fi/artikkelit/ onnellisuustutkija-ilona-suojanen LISÄTEHTÄVIÄ . Osa 3: Mitä luottamus tarkoittaa sinulle. VINKKEJÄ JA HARJOITUKSIA Lisävinkit Voi hyvinja terve.fi-aineistosta PODCAST-LINKIT . Voimameditaatio https://www.terve.fi/artikkelit/voi-hyvinlehden-podcast-energiaa-ja-iloa LINKIT JUTTUIHIN TERVE.FI . LUONTOYHTEYS: Vietä aikaa luonnossa ja keskity havainnoimaan ympäristöäsi aisteillasi. VOI HYVIN | 35. 1. Tehtävä 4: Miten voit olla tukemassa läheisiäsi heidän toivon hetkissään. TOIVON JAKAMINEN: Kirjoita kirje tulevaisuuden itsellesi, jossa kerrot siitä toivosta ja luottamuksesta, jonka olet löytänyt. Maailman tuska . 2. AUTTAMINEN: Ota osaa vapaaehtoistoimintaan tai auta muita – se voi lisätä toivon tunnetta. Joka neljäs potee ilmastoahdistusta – asiantuntija kertoo, miten maailmantuskaa voi helpottaa https://www.terve.fi/artikkelit/ ilmastoahdistus . . Listaa kolme aihetta, jotka edistävät luottamuksesi tunnetta. . . Pyri löytämään ainakin yksi asia, josta olet kiitollinen joka päivä. VALITSE yksi pieni asia, jonka voit tehdä huomenna lisätäksesi toivoa omaan päivääsi tai jonkun toisen elämään. PÄIVÄKIRJA: Kirjoita päivittäin huolesi ja toiveesi. Mihin turvata, kun maailma ympärillämme järkkyy. Tehtävä 5: Sitoudu pienen positiivisen muutoksen tekemiseen
P uutarhoissa on ripaus taikaa. Samaan soraan on istutettu myös kaikki kasvit, jotka näin ovat osoittaneet sitkeytensä aurinkoisella tontilla. Keväisin ensimmäiset maasta nousseet versot saavat sydämen läpättämään ja ilon heräämään rinnassa. Ahvenanmaalla asuvat Birgitta Karlsson ja Marcus Sandberg ovat vieneet kiinnostuksensa vielä pidemmälle. Erityisen rakkaita Marcukselle ovat kuitenkin muotoon leikatut pensasaidat, jotka reunustavat punaisesta sorasta muodostettuja käytäviä. Puutarhassa voi vierähtää tunti toisensa jälkeen kuin huomaamatta käytti aikansa sitten kukkapenkkien möyhimiseen tai aikaansaannostensa ihailuun. Silloin oman paratiisin rakentamisen lisäksi luetaan puutarha-aiheisia kirjoja ja vieraillaan muiden puutarhoissa ideoita metsästämässä. TEKSTI HEINI LEHTOSALO KUVA ESA URHONEN / TALLINK SILJA LINE JA VIKING LINE Kukkien keskellä LUONNONIHMEET 36 | VOI HYVIN. Puutarhassa on sipulikasveja, perennoja, pensaita, köynnöksiä ja puita, jotka esittelevät kukkaloistoaan toukokuusta aina lokakuulle asti. Pelkästään ruusuja on noin 150 lajiketta ja kukkasipuleita yli 100?000. Osa kasveista on luonnonvaraisia, monille pelkkiä rikkaruohoja, mutta täällä ne loistavat rinnakkain jalojen serkkujensa kanssa. He perustivat vuonna 2012 kotipihalleen meren läheisyyteen suuren, noin 7?000 m 2 :n, Senses-vierailupuutarhan, jossa pariskunta päästi mielikuvituksensa valloilleen. Joskus harrastus vie mukanaan täydellisesti
Vierailusta voi sopia osoitteessa www.senses-aland.com. Koska Senses on yksityispiha, se on pääsääntöisesti avoinna tilauksesta. VOI HYVIN | 37
Palkojen muoto, koko, mehevyys ja väri vaihtelevat lajikkeen mukaan. 5 Apposet eli vetoherneet ovat supisuomalainen kesäherkku ja rapujuhlien vegevaihtoehto. Nappaa torilta mukaan pussillinen palkoja, nauti ne sellaisenaan tai upota ruokaisaan perunasalaattiin tai perinteiseen kesäkeittoon. Joidenkin lajikkeiden, kuten sokerija taittoherneen, palot ovat kalvottomia, makeita ja mureita, eli nekin sopivat syötäviksi. Silpoydinherne on lukuisista lajikkeista tärkein. 4 Herneenpalot säilyvät maukkaina vain muutaman päivän, joten kesähelteellä korjatut palot kannattaa huuhtoa mahdollisimman kylmällä vedellä. Terveellinen kesäherkku Raikkaan vihreät kotimaiset herneet ovat maultaan ihanan makeita. Palot keitetään kypsiksi, dipataan voisulaan, vedetään käsin hampaiden välistä ja imeskellään pehmenneet osat. Sitä käytetään sekä tuoreena että pakasteja säilyketeollisuuden raaka-aineena. Palon sisälle kehittyy 5–15 siementä eli hernettä. 3 Tuoreet herneenpalot kuuluvat suomalaisten suosimiin toriherkkuihin, joita popsitaan ihan sellaisenaan. TEKSTI HELENA SAINE-LAITINEN KUVAT TIMO PYYKKÖ JA ADOBE STOCK RUOK A 38 | VOI HYVIN. Herne sisältää kasvikseksi runsaasti proteiinia. Siitä saa myös kuituja sekä A-, Cja K-vitamiineja. Nopeasti jäähdytetyt herneet säilyvät parin asteen lämpötilassa hyvänä viikon, jopa kaksi. 1 Herne on ihmiskunnan vanhimpia hyötykasveja, jota on alun perin viljelty Lähi-idän alueella. 2 Herne kasvattaa hedelmän, joka on vatsatai selkäsaumasta aukeava palko. Ne maistuvat myös salaateissa, keitoissa, risotoissa ja tahnoissa sekä kalatai liharuokien lisukkeena
Viipaloi retiisit ja hienonna kevätsipulit ja sekoita ne perunoiden joukkoon. Paloittele lämpimät perunat kastikkeen joukkoon, jolloin ne imevät itseensä kastikkeen maut parhaiten. 6. Juhlava perunasalaatti 8–10 ANNOSTA, 30 MIN + 1 VRK MAUSTUMISEEN GLUTEENITON, VEGAANINEN 1 kg varhaisperunoita Kastike: ½ dl oliiviöljyä 1½ rkl omenaviinietikkaa 1 rkl sitruunamehua 1 rkl vaaleaa luomusiirappia noin 3 tl tryffeliöljyä 1½ tl suolaa Lisäksi: 2½ dl herneitä (tuore tai pakastettu) 1 prk (180/115 g) grillattuja artisokansydämiä 12 retiisiä 2–3 kevätsipulia ½ ps (40 g) käyttövalmista babypinaattia ½ ruukkua lehtipersiljaa 1. VINKKI: Jos et välitä tryffelisienen mausta, voit jättää tryffeliöljyn pois ohjeesta. 3. Lisää perunakulhoon herneet ja valutetut, paloitellut artisokat. 7. VOI HYVIN | 39. Siirrä kulho peitettynä jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi tai yön yli. Kääntele niin, että perunat maustuvat kauttaaltaan. Kesäinen perunasalaatti kylvetetään maukkaaksi tryffeliöljyllä maustetussa kastikkeessa. Valuta, haihduta ja anna jäähtyä hetki. 4. 5. 2. Keitä perunat napakan kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Pese perunat puhtaiksi. Kun teet salaatin hyvissä ajoin, maut ehtivät tekeytyä kunnolla. Sekoita kastikkeen ainekset isossa kulhossa. Juuri ennen tarjoilua kääntele joukkoon pinaatti ja silputtu lehtipersilja
Seokseen voi halutessaan lisätä hieman sokeria. Niitä kannattaa säilöä esimerkiksi kuivaamalla. Kuivatut mustikkalevyt sisältävät paljon ravintoaineita, ja niitä on helppo ottaa mukaan esimerkiksi retkille ja liikuntaharrastuksiin. Sen jälkeen ne voi laittaa kuivuriin kuivumaan. ”Kun luonnonantimia opettelee käyttämään uudella tavalla, saa aivan uudenlaisia makuelämyksiä.” Monet villikasvit sisältävät myös paljon ravintoaineita, jotka antavat voimaa jaksaa pitkän talven yli. ”Aamulla marmeladin voi jakaa pieniksi annospaloiksi. Kun käyttää tuttuja marjoja eri tavalla kuin aikaisemmin, ruokavalio saa mukavan piristysruiskeen. Yrttiterapeutti vinkkaa, mitä kaikkea luonnosta kannattaa loppukesällä ja alkusyksyllä kerätä. 40 | VOI HYVIN. Lämpimän mustikkamehun sekaan laitetaan liivatetta ja annetaan niiden sulaa hyytelöksi. TEKSTI HANNA VILO KUVAT ADOBE STOCK R AVITSEMUS Takiaisenjuuri hellii ja vahvistaa maksaa V aikka villiyrttikausi on parhaimmillaan alkukesällä, Suomen luonnosta löytyy monia syötäväksi kelpaavia ja herkulliselta maistuvia kasveja myös syksyllä. Sen jälkeen hyytelö kaadetaan uunivuokaan ja laitetaan jääkaappiin jäähtymään yön yli. Kress vinkkaa myös kokeilemaan vanhoja tuttuja luonnonantimia uusin tavoin. Meillä kotona se katoaa parempiin suihin aivan hetkessä.” Mehumaijaan jäänyt mustikan hedelmäliha kannattaa hienontaa ja muotoilla pieniksi levyiksi. Yrttiterapeutti Henriette Kress suosittelee tutustumaan niihin ennakkoluulottomasti. Vahvistu voimakasveilla Joko olet maistanut tammenterhopannaria tai takiaisenjuuriteetä. ”Mustikoista voi esimerkiksi keittää mustikkamehua ja tehdä siitä herkullista marmeladia.” MARMELADI valmistuu nopeasti
Väinönputkenjuuri Väinönputkea kutsutaan suomalaisessa muinaistiedossa karhunkasviksi, koska sen syöminen antaa lisää voimia ja auttaa jaksamaan paremmin. Voikukanjuuri Voikukka on villiyrtti, jonka juuri kannattaa hyödyntää loppukesällä. Se sopii erinomaisesti hilloja mehumarjaksi. Juolukkaa kannattaa kuitenkin ehdottomasti kerätä, sillä se sisältää runsaasti C-vitamiinia, erilaisia kivennäisja hivenaineita ja antioksidantteja. Takiainen viihtyy soraisassa maassa, minkä takia juuren kaivaminen esiin vaatii yleensä paljon aikaa. Teetä ei kuitenkaan kannata juoda kovin myöhään illalla, sillä se lisää voimakkaasti virtsaneritystä. Loppukesällä taas voi nauttia takiaisenjuurista, jotka maistuvat hieman pähkinäiseltä, makealta ja karvaalta. Karvasta makua voi tasoittaa esimerkiksi lisäämällä teehen vähän sitruunatai mustaherukkamehua, timjamia, kuminaa tai kanelia. Tammenterho Tammenterhoihin eli tammen tuottamiin pähkinöihin kannattaa ehdottomasti tutustua. Siivilöidessä niistä häviävät poltinkarvat ja myös mahdollisesti mukana olevat etanat. Kotona takiaisen juuri kannattaa pestä ja viipaloida. Takiaisenjuuri Takiaisen nuoret kukkavarret ovat alkukesän herkkua. Nokkosen siemen Nokkosen siemenet ovat todellista voimaruokaa, jota kannattaa säilöä talvea varten. Niistä tehtyä jauhoa voi käyttää samaan tapaan kuin mantelijauhoa esimerkiksi pannareissa ja vohveleissa. Juuren palasia voi pureskella sellaisinaan tai niistä voi keittää teetä. Oikea aika kerätä nokkosen siemennorkkoja on yleensä elotai syyskuussa, kun nokkosen kukinnot ovat painavia ja menevät hieman alaspäin runkoa pitkin. Takiaisenjuuri hellii ja vahvistaa maksaa. Asiantuntijana yrttiterapeutti Henriette Kress Muista! Tammenterhojen poiminta tai juurien kerääminen ei kuulu jokaisenoikeuksiin. Ne ruokkivat kehoa syvältä asti ja auttavat jaksamaan. Takiaisenjuuren kerääminen vaatii kuitenkin kärsivällisyyttä. Juolukan poiminta ajoittuu noin puolta kuukautta myöhäisemmäksi kuin mustikan. Se sopii erityisen hyvin ihmisille, jotka työskentelevät liuottimien kanssa. VOI HYVIN | 41. Juolukkamehusta voi tehdä samaan tapaan marmeladia kuin mustikkamehusta. Sen jälkeen jauhe kuivataan, minkä jälkeen se on valmis käytettäväksi. Jos hilloihin tai mehuihin haluaa voimakkaamman maun, juolukan sekaan voi lisätä vaikka mustikkaa ja puolukkaa. Siksi se sopii hyvin ihmisille, jotka työskentelevät erilaisten kemiallisten aineiden kanssa. Ennen käyttöä terhot onkin hyvä jauhaa ja liottaa kylmässä tai kuumassa vedessä niin pitkään, että kitkerä maku poistuu. Lisäksi se maadoittaa ja auttaa seisomaan tukevasti maan pinnalla. Siemennorkot kannattaa riipiä irti varsista ja laittaa kuivuriin kuivumaan. Tammenterhot sisältävät muun muassa proteiinia, hiilihydraatteja ja kivennäisaineita. . Hyvä tapa nauttia voikukanjuurta on valmistaa siitä teetä. Jos kuivuria ei ole, norkot voi laittaa myös huoneenlämpöön kuivumaan. Kasvi kannattaa kaivaa lapiolla maasta, minkä jälkeen siitä voi erottaa juuren. Lisäksi nokkosen siemenet tuovat lämpimiin ruokiin umamin makua. Se kasvaa märillä kankailla, soiden reunalla ja järvien rannoilla. Juolukka Juolukka on yleinen suovarpu ja mustikan lähisukulainen. Jälkiruokien harmaata väriä ei kannata pelästyä, sillä tammenterhot maistuvat herkullisilta. Voikukanjuuresta valmistettu tee puhdistaa ja vahvistaa maksaa, munuaisia ja haimaa. Sen jälkeen sen voi maustaa lorauksella sitruunamehua, jonka happamuus tasoittaa karvasta makua. Se johtuu siitä, että juolukan marjat ovat maultaan melko mietoja. Vaikka juolukan sadot ovat yleensä suuria, sitä hyödynnetään aika vähän. Kuivattuja siemeniä voi lisätä esimerkiksi 0,5–3 teelusikallista smoothien joukkoon. Lisäksi se voi auttaa lievittämään voimakkaita kuukautiskipuja. Väinönputkenjuuri vahvistaa ruoansulatusta ja keuhkoja. Villikasveja kannattaa säilöä talven varalle kuivaamalla. Syksyllä väinönputkesta käytetään takiaisen ja voikukan tapaan juuri. Muista kysyä maanomistajalta lupa. Kun norkot ovat kuivuneet, ne täytyy siivilöidä. Terhoja käytettäessä on syytä kuitenkin muistaa, että ne sisältävät runsaasti tanniineja, jotka voivat aiheuttaa esimerkiksi vatsaoireita
TERVEYS Hypnoosi on mielentila, jossa kyky vastaanottaa suggestioita on merkittävästi lisääntynyt. 42 | VOI HYVIN
Hypnoositilassa mieli on kirkas ja alitajunta läsnä, joten sitä voidaan käyttää terveiden elämäntapojen ja hyvinvoinnin tukemisessa. TEKSTI KIRSI HEMANUS KUVAT ADOBE STOCK Hypnoosi auttaa muutokseen VOI HYVIN | 43. Pääsevätkö kaikki hypnoosiin. Entä mihin hypnoosi perustuu
Hypnoositilassa ihminen on suorassa yhteydessä omaan alitajuntaansa. Näin tapahtuu vähintään aamulla heti herättyämme ja illalla juuri ennen nukahtamista. Silloin hän kykenee myös palauttamaan alitajunnassa olevia tiedostamattomia asioita takaisin tietoiseen mieleensä sekä halutessaan muokkaamaan niitä paremmin palveleviksi. Uupumus on yleinen syy tulla hypnoterapiaan. Samalla terapeutti laskee numeroita yhdestä viiteen. Hypnoterapiassa terapeutti ohjaa asiakasta pääsemään hypnoosiin, mutta asiakas on kuitenkin se, joka lopulta vie itsensä sinne. ”Hypnoosissa ollaan muuntuneessa tajunnan tilassa. Hypnoosissa harjoitellaankin pysähtymistä tähän hetkeen. Ennakkoluuloja hypnoosia kohtaan on paljon, mutta onneksi moni tulee myös uteliaana kokeilemaan hypnoterapiaa”, kliininen hypnoterapeutti Johanna Virtanen Mindbalancesta sanoo. ”Hypnoosin jälkeen voi olla vähän pöllähtänyt, mutta ihana ja rauhallinen olo”, Johanna kuvailee. Hän on siis koko ajan itse kontrollissa sen suhteen, mitä tekee ja sanoo”, Virtanen kertoo. Kun rentoutuminen etenee, kuvitellaan, että ollaan laskeutumassa kapeaa portaikkoa alas. Riittää, että avaa silmänsä. Vanhoissa elokuvissa hypnoosiin saatettiin jäädä jumiin tai se koitui peräti kuolemaksi. Pystymme paremmin tarkentamaan huomiomme olennaisiin asioihin.” Hypnoterapialla voidaan hoitaa erilaisia pelkoja, jännittämistä, unettomuutta, kivunhallintaa ja psykosomaattisia oireita. Silmät alkavat tuntua kovin raskailta, kunnes ne lopulta sulkeutuvat. Ihminen on silti koko ajan tietoinen ympäröivästä maailmasta.” Kokemus on aina yksilöllinen ja siinä on eri syvyystasoja. ”Mikään sellainen ei ole totta tai oikeasti mahdollista. ”Myös ne hetket ovat hypnoositiloja, jolloin kuuntelemme herkeämättä hyvää 44 | VOI HYVIN. Alitajunnassa sijaitsee siis koko meidän historiamme, uskomuksemme, ajatusmallimme, unelmamme ja sääntömme. Jos arkielämä on hyvin kuormittavaa, mieli voi olla niin levoton, että rentoutuminen on vaikeaa. A N N II N A E N R O T H JOHANNA VIRTANEN on kliininen hypnoterapeutti ja valtiotieteiden maisteri. Silloin mielen fokus on kääntynyt voimakkaasti omaan sisäiseen maailmaan ja vähemmän ulkoiseen maailmaan. ”Hypnoosissa ajatusten kulku hidastuu ja niiden määrä vähenee.” T uleeko sinulle hypnoosista mieleen Aku Ankan heiluvat taskukellot tai televisiotaikurit, jotka hypnotisoivat ison miehen kotkottamaan kuin kana. ”Kaikki hypnoosi on itsehypnoosia, eikä kukaan voi hypnotisoida toista ihmistä.” HYPNOOSIIN MENO voi tapahtua esimerkiksi seuraavasti: Asiakas istuu tai makaa, ja terapeutti ohjaa tätä puheellaan. Vapaa-aikanaan hän tanssii katutansseja, laulaa ja meditoi. USKOTAAN, että ihmisen kaikki kokemukset ja tapahtumat elämässä jäävät muistoiksi alitajuntaamme, vaikka emme muista niitä tietoisesti. Numeroita jälleen laskemalla laskeudutaan koko ajan alemmas, syvempään rentoutumisen tilaan. Kun ihminen ei voi hyvin, hän pitää usein alitajuisesti kiinni vanhoista ajatusmalleista tai menneisyyden tapahtumiin liittyvistä tunteista, joita ei ole kyennyt kohtaamaan. Hypnoosi on syvärentoutumisen tila, johon meillä kaikilla on luonnostaan kyky vaipua. ”Hypnoositilassa ihminen itse päättää, ottaako hän vastaan terapeutin antamia kehotuksia. ”Hypnoositila on otollinen tila käsitellä näitä asioita, sillä siinä mieli on hyvin kirkas. Hän asuu Pohjois-Helsingissä ala-asteikäisen tyttärensä kanssa. www.mindbalance.fi puheenvuoroa tai seuraamme elokuvaa ja uppoudumme siihen täysin”, Johanna Virtanen sanoo. Hän kehottaa tätä suuntaamaan silmät suoraan ylös kohti kuvitteellista ”Suggestion avulla voidaan löytää oppimiselle otollinen tila.” valopistettä. Silloin myöskään palautumisen tunnetta ei tule. Hypnoosista pääsee tulemaan milloin vain halutessaan pois. ”Usein hypnoottisia valmiuksia voi testata niin, että jos kykenee haaveilemaan tai rentouttamaan mielensä, pystyy myös vaipumaan hypnoosiin.” Noin 90 prosenttia ihmisistä voidaan hypnotisoida, mutta ketään ei vastoin tämän omaa tahtoa. JOHANNA VIRTASEN mukaan hypnoosi on luonnollinen tila, jossa me käymme muutenkin monta kertaa päivän aikana
Kun hypnoosissa fokus kohdistuu vahvasti omiin sisäisiin tuntemuksiin, ajatukset kulkevat hallitusti ja näyttäytyvät selkeämpinä. Hypnoosia kuvataan myös upeana ongelmaratkaisutilana. KOSKA HYPNOTERAPIA avaa mieltä, moni kokee luovuutensa aktivoituvan hypnoosityöskentelyn ansiosta. Silloin pitää valita, mennäänkö pelon taakse piiloon vai ollaanko valmiita muutokseen. ”Muisto on aiempaa lievempi, eikä tunneyhteyttä tapahtumaan enää ole.” HYPNOOSITILASSA mieli on vastaanottavaisempi muutokselle. On tärkeää etsiä ongelman juurisyy. ”Mieli pelkää muutosta, sillä vanha ajattelumalli on suojellut ihmistä.” S HYPNOTERAPIAA KÄYTETÄÄN ITSETUNNON ja minäkuvan parantamiseen, tapojen muutoksiin, kuten tupakoinnin ja kynsien pureskelun lopetukseen, ahdistuneisuuden ja pelkotilojen hoitoon, tunteiden säätelyyn, stressija kuormittuneisuustiloihin, kivunhallintaan ja uniongelmiin. Silloin kun hypnoosissa käsitellään menneisyyden traumaa tai fobiaa onnistuneesti, tapahtuneesta jää sen jälkeen muisto, mutta ei enää voimakasta tunnetta. VOI HYVIN | 45. Kokemuksen syvyys vaihtelee: yhdestä voi tuntua, että on vain silmät kiinni, toisesta taas, että leijuu omassa sisäisessä maailmassaan. Rentoutumista, mielikuvaharjoittelua ja suggestioita eli mieltä vahvistavia kehotuksia voidaan käyttää apuna löytämään oppimiselle otollinen tila ja asenne. ”Hypnoosin avulla voidaan opettaa mielelle uutta tapaa ajatella.” MONIEN RIIPPUVUUKSIEN , kuten tupakoinnin hoidossa hypnoterapialla on saatu hyviä tuloksia. ”Silloin vastauksia omiin kysymyksiin on paljon helpompi huomata. Hypnoosi tuntuu rentouttavalta ja hyvältä. Lähde: Johanna Virtanen ”Hypnoosissa ajatusten kulku hidastuu ja niiden määrä vähenee. HYPNOTERAPIA EI SOVI JOS sinulla on psykoottinen sairaus tai prodromaalioireita, skitsofrenia, haet apua kivun hallintaan ilman lääketieteellistä konsultaatiota, olet päihteiden tai huumeiden vaikutuksen alaisena tai olet saanut aivojen sähköhoitoa. ”Taustalla voi olla riittämättömyyden ja yksinäisyyden tunteita. Jos ihminen kärsii huonosta itsetunnosta, hän ei aina itsekään tiedä, mistä se johtuu. Kaikki vastaukset kun ovat jo meissä.” Ero meditaatioon on se, että hypnoosilla on aina jokin tavoite. HYPNOTERAPIA ei korvaa perinteistä lääketiedettä, eikä se sovi ensisijaiseksi hoitomuodoksi kliiniseen masennukseen. Hypnoterapeutin vastaanotolla nämä työkalut oppii muutaman käyntikerran aikana, kertoo Johanna. Vaikka rentoudumme, olemme silti kontrollissa. Opimme helposti uutta ja voimme luoda uusia parempia tapoja toimia. Sen avulla voimme tutkia menneitä, jos mielemme sen sallii, ja saada selityksiä omalle käyttäytymiselle. Nämä mielen rajoitukset asettavat elämällemme rajoja, joita muun muassa pelon tunteet vartioivat,” Virtanen sanoo ja jatkaa: ”Usein haasteemme ovat sellaisia, ettemme tiedosta niitä, vaikka oireilemme niiden takia eri tavoin.” Hypnoosissa kehomme on rentoutunut ja mieli keskittynyt. ”Meitä ihmisiä estää useammin jokin mielemme tuottama este kuin aito fyysinen este. ”Pelko on luonnollista, sillä vanha ajattelumalli on suojellut ihmistä. Se mahdollistaa pääsemisen hyvin syvälle omaan mieleen. ”Hypnoosissa voi itse päättää, minkä antaa tulla pintaan ja minkä ei. Se on toiminut aiemmin selviytymiskeinona.” Onkin tärkeää ymmärtää, että muutokseen kuuluu pelko. Siinä tilassa ihminen voi helpommin antaa itselleen luvan rentoutua ja päästä siten ohi tietoisen mielen kontrollista”, Virtanen kertoo. Hypnoosi ei silti ole tajuttomuuden tila kuten uni.” Hypnoosi sopii myös oppimisen tueksi. Niitä lähdetään käsittelemään vahvistamalla omia sisäisiä voimavaroja, etsimällä uutta perspektiiviä ja keskittymällä tulevaan.” Johanna Virtasen mukaan mieli pelkää muutosta, ja joskus vaaditaan monta sessiota, että päästään tietoisen mielen ohi asian ytimeen. ”Kaikki riippuvuudet ovat opittuja tapoja, joten niistä voidaan oppia myös pois.” Hypnoosi on tärkeä työkalu itsetutkiskelulle. SUORITUSKYVYN parantamiseen, motivoitumiseen, esimerkiksi terveellisiin elintapoihin, urheilun psyykkiseen valmennukseen ja esiintymisja synnytysvalmennukseen
”Köydet oppii katkaisemaan nopeammin ja nopeammin. J ussi Weckman sai vuonna 2003 onnettomuudessa usean rintarangan nikaman kompressiomurtuman. Vankkana skeptikkoja hän ei odottanut juuri mitään, mutta muistaa vieläkin sen hetken, kun rentoutumisen yhteydessä kipusignaali hetkellisesti alentui. On palkitsevaa myös terapeutille, kun asiakas pääsee yli mielen kontrollista.” Asiakkaastakin tuntuu yleensä hyvältä huomata, että hänellä on hypnoosiin vaipumisen kyky ja että hän ”teki sen itse”. ITSEHYPNOOSIA kannattaa hyödyntää arkielämässä. ”Vaikka kovat kivut eivät ole hävinneet mihinkään, pystyin luopumaan lääkkeistä ja sain ilon reunasta taas kiinni.” tutkimukseen. Jos jännitys on voimakasta, sanon yleensä, että katsotaan mitä tapah”Kuin vapauttaisi ilmalaivan köysistä” Hypnoosi ei ole vaikeaa mutta vaatii harjoittelua. Säännöllinen rentoutuminen on jokaiselle tärkeä tapa hoitaa terveyttään. ”Myös silloin, kun meillä on kysymys, johon kaipaamme ratkaisua, se kannattaa laittaa muhimaan alitajuntaan yön yli. ”Lisäksi hypnoosi opettaa tietenkin rentoutumaan ja löytämään itselleen sopivan rentoutumistavan. ”Koska sisäisen puheen merkitys on valtavan suuri, kannattaa olla tarkka ja käyttää aina positiivisia sanoja.” Kliininen hypnoterapia käyttää hypnoosia yhtenä päätyökalunaan. Hypnoosissa ollaan hereillä ja aistit toimivat normaalisti, mutta jotkut prosessit menevät nukkumaan.” Hypnoosista jäi leijaileva, hyvä olo. Hypnoosi auttaa myös palautumisessa.” Moni jännittää etukäteen, onnistuuko menemään hypnoositilaan vai ei. ”Tärkeintä on pitää omasta mielenterveydestä huolta. Näin sanoo Jussi Weckman, joka on kärsinyt kovista kivuista. ”Osa aivojen tietoisuudesta meni lepotilaan. Aamulla heti herättyä voi vahvistaa haluamiaan asioita affirmaatioilla eli toistamalla itselleen yhdestä kolmeen kehotusta. Se ei ole vaikeaa, kun pääsee oman epäilyksen yli.” Hypnoosihoito opetti muuttamaan kivun tuntemusta, kapseloimaan sen ja siirtämään sen viereen. Hän kuvailee hypnoosia kuin ilmalaivaksi, joka on sadoilla köysillä maassa kiinni. Kolmen vuoden kuluttua hän kokeili hypnoosia Ortonin kipukurssilla. Aamulla tiedämme vastauksen.” Illalla nukkumaan mennessä voi päättää jo ennakkoon, että nukkuu tulevan yön hyvin. tuu. ”Sain työkaluja, joita käytän edelleen päivittäin. Myöhemmin Jussi pääsi koehenkilöksi HYKS:n psykiatrian laitoksen hypnoosiJussi Weckman sai hypnoosihoidosta henkistä vahvuutta. ”Säännöllinen rentoutuminen on tärkeä tapa hoitaa terveyttä.” Luovuuden ajatellaan asuvan nimenomaan alitajunnassa. Opin myös säätelemään omaa ruumiinlämpöäni ja siirtämään lämpöä jalkoihin tai käsiin.” Ennen kaikkea Jussi oppi selviytymään kipujen kanssa. Valtava suru kuitenkin iski, kun kokeilun jälkeen vaikutus hävisi välittömästi ja kivut palasivat. Jussia lääkittiin aluksi erittäin vahvoilla kipulääkkeillä, kuten morfiinilla. Nuoremmasta sukupolvesta näkee jo, että he hakevat täältä työkalut ja saavat itse aikaan toivomansa muutoksen.” 46 | VOI HYVIN. Enää en pelkää kipua lainkaan. Kun aivoja oppii käyttämään, pääsee harjoittelulla merkittäviin tuloksiin.” . Virtasen mukaan aamulla alitajunta on vastaanottavaisempi, ja se tekee niin kuin sille sanomme. Hän kävi siellä puolentoista vuoden ajan kymmeniä kertoja. ”Luottamus terapeuttiin on tärkeää, jotta asiakas voi antaa itse itselleen luvan rentoutua. Sen rinnalla voidaan hyödyntää myös muun muassa kognitiivisen terapian ja gestalteli hahmoterapian ongelmanratkaisuun tarkoitettuja tekniikoita. Kun saa viimeisen köyden katkaistua, on hypnoosissa. Se voi joissakin tapauksissa nopeuttaa ratkaisun löytymistä haasteena olevaan asiaan. Hypnoterapia on ratkaisukeskeistä ja lyhytkestoista terapiaa. Siitä jäivät vakavat kivut ja toimintakyvyn rajoitukset. ”Kuvittelin kivun raikkaaksi kuin Mynthon-pastilli. Alitajunta tekee näkymätöntä työtä ja sitä kautta voimme aikaansaada muutoksia
Ole tarkkana myös kotipihalla Herkälle hipiälle • Kun paahde ei todellakaan sovi ihollesi, suojakertoimia tarvitaan mahdollisimman paljon. Mutta sitten he saattavat tehdä puutarhatöitä tai purjehtia tai asua saaressa. 80 ml 27,90 e. Tuote sisältää kauraja jojobaöljyä, ja sen ainesosista 98 prosenttia on peräisin luonnosta. Jos auringossa olla pitkään, suojavoidekin voi olla riittämätön”, Kyrklund neuvoo. Yksi tapa varustautua tulevaan päivään on seurata UV-indeksiä. Mieluummin kannattaa tosin käyttää vielä korkeampaa 30:n tai 50:n suojakerrointa. ”Nyrkkisääntö on, että jos on niin kirkasta, että tarvitset aurinkolaseja, kannattaa käyttää myös aurinkosuojaa. Hajusteeton ja vedenkestävä tuote tuntui kevyeltä ja levittyi hyvin. ”Usein luomitarkistukseen tulevat ihmiset kertovat, etteivät he ota aurinkoa. Vaalea iho on erityisen herkkä. Ei kuitenkaan ole väliä, aiommeko ottaa aurinkoa vai olemmeko ulkona muun syyn takia. Harmaallakin kelillä indeksi voi olla yllättävän korkea. Laboratoires de Biarritz Alga Maris Sävyttävä Aurinkovoide Kasvoille Beige SPF 50. Aveenon Skin Relief Body Oil Spray on tarkoitettu erittäin kuivalle ja herkälle iholle. Terveydeksi VOI HYVIN | 47. Valitettavasti sitä seuraa todella harva. Kasvoille tarkoitettu Alga Maris -aurinkovoide suojaa UVAja UVB-säteiltä ja siniseltä valolta sekä auttaa ehkäisemään pigmenttimuutoksia ja aurinkoyliherkkyyksiä. Eucerinin lääkinnälliseksi laitteeksi luokitellussa Actinic Control MD:ssä suojakerroin on peräti 100. Aurinkosuojavoiteet ehkäisevät myös ryppyjen syntymistä. Ruotsin säteilyviranomaisten kyselyssä paljastui, että ruotsalaisista alle puolet käyttää aurinkosuojavoiteita suositellulla tavalla, eli yli 20 suojakerrointa. Silloin palamisia tyypillisesti tapahtuu, joten erityisesti silloin kannattaa myös suojautua auringolta”, ihotautilääkäri Carl Kyrklund kertoo. Saatavilla apteekeista. Muista kosteutus • Kesällä kuiva hipiä saattaa ärtyä entisestään. Miedosti hajustettua suihketta on helppo levittää iholle. Levitetään vain puhtaalle ja ehjälle iholle. K esällä ulkona ollessa, niin lomareissulla kuin kotinurkilla, on tärkeää kiinnittää huomiota aurinkosuojaukseen. Aveeno Skin Relief Body Oil Spray 200 ml, 10,50 e. Moni unohtaa auringon, kun he innostuvat puuhastelemaan jotakin. Se sopii esimerkiksi työssään auringossa paljon oleville sekä auringon aiheuttamista ihovaurioista kärsiville. Eucerin Actinic Control MD SPF 100. 50 ml 31,90 e. Kalpeille kasvoille • Rusketuksen ystävä valitsee valmiiksi sävytetyn aurinkosuojan. ”Suomalaiset palavat tavallisimmin rannalla ulkomailla. Oma pihakin voi sillä tavalla olla vaarallinen paikka.” Aurinkosuojauksesta ei voi puhua liikaa, sillä joka vuosi noin 45 prosenttia suomalaisista polttaa ihonsa. UV-indeksin voi tarkistaa muun muassa osoitteesta www.ilmatieteenlaitos.fi/uvi-ennuste KOONNUT HEINI LEHTOSALO KUVAT ADOBE STOCK JA VALMISTAJAT Uusia ideoita hyvään elämään. Aurinkosuojavoiteita kannattaa kuitenkin käyttää myös kotimaassa, sillä ihmiset usein polttavat ihonsa omalla pihallaan tai parvekkeella. On ihon kannalta vaarallisinta palaa, kun mennään UVindeksi nollasta UV-indeksi kahteentoista
K AUNEUSUUTUUDET Suojaa kutrit helteeltä Auringon säteet kuivattavat hiuksia, mikä vähentää niiden kimmoisuutta ja kiiltoa. 48 | VOI HYVIN. Suojaamalla ja hoitamalla kutrejasi vältät auringon haurastuttavan vaikutuksen
Raikas tuoksu. Hiuksiin voidaan käyttää myös UV-suojatuotteita, jotka ehkäisevät vaurioita. Uudistettu pakkaus. Entsyyminaamion hedelmähapot kuorivat ja macapeptidit uudistavat. Luonnollinen sinkkioksidi toimii fysikaalisena suojana ja levittyy hyvin. Paras keino välttää UV-säteilyn vaikutus on suojata kutrit hatulla tai huivilla. Sopii erityisesti kuivalle iholle. 60 ml 32,90 e. Pohjoisen marjat ja C-vitamiini kiinteyttävät ja tasoittavat sekä kirkastavat ihon sävyä. /. L V 7 Evolve Organic Beautyn Miracle Vitamin C Mask pikakaunistaa kasvot muutamassa minuutissa. N AT U R E L L E P R O B E AU T Y.C O M , AV É N E 2 7 3 1 1 1 2 , DAV I N E S . Davines-tuotteet saatavilla kampaamoista. F I , M O S S A 8 9 2 2 9 9, S N Ø LØ S B E AU T Y . V 3 Mossan Glow Cocktail Vitamin C Brightening Night Cream kirkastaa hipiää yöllä. Erityisesti loppukesällä hiukset janoavat kosteutta, jota saa lisää helposti hiusnaamioilla ja -öljyillä sekä hiuksiin jätettävillä hoitoaineilla. Kevyt koostumus sopii meikin alle. 60 ml 42 e. 1 3 2 6 5 7 A apteekkikosmetiikkaa luonnonkosmetiikkaa vegaaninen V L K esällä auringon UVsäteily alentaa hiusten kosteuspitoisuutta sekä heikentää niiden pintaa. Hoitosuihke ehkäisee sekä kuivuutta että hiusvärin haalistumista. 250 ml 20,90 e. Kuorivat hedelmähapot kirkastavat, uudistavat ja ehkäisevät epäpuhtauksia. A V 6 Aurinkotuotteet kasvoilta tehokkaasti pesee Flow Cosmeticsin Balm to Milk -puhdistusvoide. Kevyttä suihketta voi käyttää ennen ja jälkeen auringolle altistumista. S TO C K M A N N .C O M . Lisää hehkua. Tämän seurauksena hiusten elastisuus vähenee ja väri saattaa haalistua. L V 5 Elinvoimaa kasvoille lisää Avénen Hyaluron Activ B3 Aqua Creamin-Gel . 4 VOI HYVIN | 49. 1 Hiuksia auringon UV-säteiltä suojaa Davinesin SU Hair Milk . Herkullinen sorbettimainen koostumus. 50 ml 16,90 e. V 2 Kuivia ja vaurioituneita hiuksia korjaa Snøløs Beautyn Healing Session Conditioner . 120 ml 39 e. Täyteläinen kasviöljypohjainen voide muuttuu veden kanssa maitomaiseksi. 50 ml 40,60 e. / . F I , E V O LV E O R G A N I C B E AU T Y 4 76 8 74 7, F LO W C O S M E T I C S . L V T I E D U S T E L U T: A N T I P O D E S . L V 4 Korkeaa aurinkosuojaa antaa Antipodesin Supernatural SPF50 Ceramide Silk Facial Sunscreen . Hoitava koostumus ja ilmava lopputulos saavat kutrit näyttämään elinvoimaisilta. Hoitava aurinkovoide sopii myös herkälle hipiälle. K U V A T A D O B E ST O C K JA V A LM IS T A JA T Estenomi, kosmetologi ja kauneustoimittaja Milja Yli-Opas valitsee kiinnostavimmat tuotteet. Raikas geelivoide sisältää ikääntymistä hidastavaa niasiiniamidia. I N F O @ K I N D B E AU T Y. Kuivuus saa ne myös katkeilemaan herkemmin. /. Hoitoaineen soijaja vehnäproteiinit lisäävät elastisuutta. 50 ml 20 e
LUONTOYHTEYS 50 | VOI HYVIN
Puunhalaus on monelle jo tuttua, mutta nyt tulee puuhengitys. TEKSTI MARJO-KAISU NIINIKOSKI KUVAT ADOBE STOCK JA VESA RANTA Hengitä puiden voimaa VOI HYVIN | 51. Metsäkellijä Mirja Nylander opastaa, miten se tapahtuu. Hengittely puiden kanssa antaa elämänvoimaa ja avaa yhteyttä itseen ja luontoon
Hän pitää perheenään aikuisten lastensa ja tärkeiden puiden lisäksi myös luonnon perhosia ja lintuja. Lähimetsä oli tytölle tärkeä paikka, sinne pääsi aina. MIRJA NYLANDER on metsäkellijä, tietokirjailija ja yrittäjä. Mirja kuuli sisältään äänen, joka sanoi: ”Mirja, tule tänne.” Se ei ollut pelkästään ääni, vaan myös voimakas kutsu. OMAN KOKEMUKSENSA innoittamana Mirja haluaa jakaa metsän ihmeitä myös muille. S ”Erityisen hienoa oli viedä isälle savottaan eväät. Vastavuoroisesti hän saa puilta kohottavaa energiaa ja voimaa. Myös Mirjalle oli itsestäänselvyys, että oma ammatti liittyisi tavalla tai toisella metsään. Hän on elänyt ja hengittänyt yhdessä metsän kanssa lähes koko ikänsä. 52 | VOI HYVIN. Tärkeä osa menetelmää on puuhengitys, jota voi verrata meditaatioon ja läsnäoloon. Puut olivat minulle rakkaita, taidan olla istunut niiden oksilla 18-vuotiaaksi saakka”, Mirja kertoo naurahtaen. Se on saamelaisten vanha pyhä paikka. ”Metsäkellintä hoivaa ja parantaa kehoa ja mieltä. Onneksi poikani kantoi minut sisälle.” Elettiin vuotta 2006. Hän sanoo, että parisen kymmentä vuotta sitten puut pelastivat hänet. Hänellä on myös NLP Coachin, voimaantumisen mahdollistajan ja Reiki Masterin koulutus. Hän eli lapsuutensa maaseudulla Säämingissä. Luonto ei ollut pelkkä hyödyke. Nylanderin suvussa oli metsäalan ammattilaisia. Istuttiin nuotion äärellä ja syötiin puiden katveessa. P E K K A N Y LA N D E R A amu alkaa tervehtien. Mirja asuu Mikkelin Anttolassa Huttulansaaressa. Parin viikon patikoinnin loppupuolella sisarukset olivat Muoniossa Pakasaivon maisemissa. NAISET OLIVAT jo tulossa pois vaeltamasta, kun tapahtui jotakin täysin odottamatonta. Tuo nainen on metsäkellijä, metsämystikko Mirja Nylander. Iloisuuteen ja optimismiin taipuvaisena naisena hän ei huomannut, miten uupunut ja masentunut oikeasti olikaan. Isän puolelta meillä on yli 700-vuotinen katkeamaton jatkumo metsän kanssa. Kuten jokaisena aamuna hän tervehtii metsänhaltijan, metsän ja puut. EteläSavossa Huttulansaaren pienessä metsämökissä asuva nainen seisoo pihalla ja virittäytyy uuteen päivään. Yhteys avautuu, naisen mieli virkistyy ja sydämeen laskeutuu rauha. Hän opiskeli metsuriksi ja päätyi Rovaniemen metsäopiston kautta Helsingin yliopistoon, josta valmistui 1980-luvulla maatalousja metsätieteiden maisteriksi. ”Olemme mehtäläisiä. Hän on julkaissut teokset Metsä! Havuja sielulle (Readme.fi 2020), Metsäkellintä – terveyttä luonnosta (2018) ja Ruukkien retki (Museovirasto, Suomen Matkailuliitto 1998). ”Oli kevättalvi ja makasin lumessa. ”Olin kadottanut itseni, luonnon ja metsän. Luonto oli perheelle elannon lähde, mutta samalla sitä kunnioitettiin ja arvostettiin. Luonto ja eläimet olivat osa jokapäiväistä elämää. Se myös ruokkii sielua.” Akateemisen taustan omaava Mirja Nylander on kirjoittanut aiheesta kirjan. Metsä tuli avukseni”, Mirja muistelee. Mirja vetää metsäkellintäreissuja ja pitää Facebookissa havusteluiltoja. Hän on luonut hyvinvointimenetelmän, jota hän kutsuu metsäkellinnäksi. Mirja työskenteli väsymättä rakastamiensa metsän ja luonnon hyväksi sekä kehitti valtakunnallista maaseutumatkailua. Olin valmis jäämään hankeen nukkumaan. Teoksessaan Metsäkellintä – terveyttä luonnosta hän kuvaa menetelmäänsä näin: Metsäkellinnällä päästämme luovuuden vapauteen, löydämme sisältämme Se ei ollut pelkästään ääni, vaan myös voimakas kutsu. MIRJAN VANHEMMAT olivat luontoa rakastavia ihmisiä. Mirja Nylanderin metsäyhteys syntyi jo varhain. Hän perusti oman yrityksen ja jatkoi kiireistä työelämää. Sieltä on aina saatu toimeentuloa ja mielenrauhaa”, Mirja kertoo. Mirjan oli pakko pysähtyä. Olin lopen uupunut ja melkein luovuttanut. innostuvan intohimoisen toimintakyvyn ja virittäydymme yhdessä metsän kanssa arvostavan myötätuntoisen, aikaansaavan leppoisan ja parantumisen mahdollistavan elämänasenteen taajuuksille. Kesän tullen Mirjan sisko houkutteli hänet vaellusreissulle Lappiin. Mirja sanoo, että metsäkellintä on tietoista oman hyvän olon ja terveyden ylläpitämistä metsän avulla. Hän on koulutukseltaan maatalousja metsätieteiden maisteri, metsuri ja keruutuoteneuvoja. Se on meidän omien elämänvoimiemme etsimistä ja löytämistä. Puut ovat antaneet Mirjalle paljon ja vielä enemmän
”Tämä puu välittää minulle energiaa. Minun pitää nyt vain seistä tässä.” VOI HYVIN | 53
Olemme myös energeettisiä. Aiemmin puunhalaajille hymähdelleen tutkijan maailmankuva romahti. MIRJAN MOTTO: ”Olkoon jalkani painallus. Maaemon hipiään rakastava.” Sana metsäkellintä herättää iloa. Tunsin, miten jokaisesta ihohuokosestani tuli valo. Hän sanoi, että muutuin silmissä ja aloin loistaa. Mirja käveli petäjää kohti ja pyöritteli mielessään metsätalousammattilaisen ajatuksia. Vastasin hänelle, että tämä puu välittää minulle energiaa. Se oli maisemaan nähden poikkeuksellisen kookas petäjä. Hän laski mielessään, mitä se tekisi rahassa. ”Kokemus muutti tiedekäsitykseni ja käsitykseni puista, metsistä ja koko elämästä. ”Sanoin sisarelleni, että meidän täytyy poiketa polulta ja mennä etuviistoon vasemmalle. Valutan sinulle energiaa, kun sinä olet ihan lopussa.” Mirja asettui seisomaan petäjän juurelle. Kaikki meni uusiksi”, Mirja kertoo. Lopulta hän ymmärsi, että hänen ihmiskäsityksensä oli ollut rajoittunut. Minun pitää nyt vain seistä tässä.” Muutaman minuutin kuluttua energiavirtaus loppui. Mirja oli kymmenen metrin päässä petäjästä. Hän opiskeli myös NLP:tä (neurolingvistinen ohjelmointi), metaja kvanttifysiikkaa sekä kirkon mystikoiden viisausperintöä. Hän tunsi, kuinka puun latvuksesta lähti laskeutumaan voima, joka meni hänen lävitseen. Hän tuumi, miten hyvää lautaa puusta saisi vaikkapa ikkunapuitteita varten. Häntä alkoi kiinnostaa, miten tällainen kokemus oli mahdollista. ”Me olemme muutakin kuin fyysinen kehomme. ”Kuulin sen sanovan minulle: Tule lähemmäksi. TAPAHTUMA OLI mystinen ja hämmentävä, siitä tuli Mirjan elämän käännekohta. ”Vieressä seisonut realistinen siskoni kysyi, mitä minulle tapahtuu. Kotiin palattuaan tiedenainen alkoi tutkia asiaa monesta näkökulmasta. Kaikki ympärillämme on energiaa mukaan lukien luonto, metsä ja puut.” 54 | VOI HYVIN. Hän pohti, että tuosta puusta saisi ainakin kuution puutavaraa. Kunnes yhtäkkiä ajatukset alkoivat hävitä hänen mielestään. Olkoon käteni kosketus. Seiso edessäni. Mirja on saanut sen puilta. En tiennyt syytä, näin vain oli pakko toimia.” Kauniin lappilaisen mäntymetsikön keskellä Mirjan silmään pisti korkea ja paksu puu. Mirja perehtyi energiapsykologiaan ja -lääketieteeseen, vanhaan egyptiläiseen elämänvoimajärjestelmään sekä chakroihin. Hän tajusi, että juuri tämä puu oli kutsunut häntä luokseen. Samalla loppui myös Mirjan uupumus
Kerro metsälle, millä aikomuksella olet sinne tullut. Samalla tavalla kuin minä sain 700 vuotta vanhalta Pakasaivon petäjältä.” Puuhengitystä voi harjoittaa myös ilman ohjaajan tukea. Kun menet metsään, tervehdi aina ensin metsänhenkeä, metsää ja puita. Niistä hän löysi tietoa metsän ja puiden hoitavista ja parantavista vaikutuksista. ”Tarkoituksena on puita vasten hengittämällä ja mielikuvaharjoituksia tekemällä saada energiaa puilta. S Mirja tutki myös kasvineurobiologiaa ja vanhaa suomalaista kansanperinnettä. VOI HYVIN | 55. Luo mieleesi ja sydämeesi metsää kunnioittava asenne. Meistä kukaan ei pysty synnyttämään luovia ajatuksia tiukkapipoisena.” Ilon lisäksi metsäkellinnästä hänelle tuli mieleen itsensä hemmottelu. Mirja kertoo saaneensa sanan puilta. Mirja Nylander sanoo, että kaikki ympärillämme on energiaa. Pysäytä taas hengitys hetkeksi. Aloita sitten uloshengitys sydämestäsi kohti jalkojasi ja niistä puun juuriin ja sisään maapallon keskukseen. TUNNUSTELE , MIKÄ puu vetää sinua puoleesi. Pysäytä jälleen hengitys hetkeksi. Ensin hän suhtautui siihen epäillen ja ajatteli, että ihmiset pitävät häntä ihan kahelina. Sitten hengitä mielikuvaa apuna käyttäen sisään niin, että ilma kulkee maapallon keskuksesta puun juurien kautta ja jalkojasi pitkin sydämeesi. Mirja antaa ohjeen, jonka avulla kuka tahansa voi kokeilla sitä metsäreissullaan. Mirja törmäsi myös biosähkömagnetismiin, joka valotti asiaa entistä syvemmin. PUUHENGITYS ON yksinkertainen mutta voimallinen menetelmä. ”Metsäkellintä nostaa hymyn huulille. MÄNTYJEN ERITTÄMÄT haihtuvat öljyt puolestaan vähentävät sympaattisen hermoston aktiivisuutta, ja sitä kautta stressihormonien määrä ja verenpaine laskevat. ”Kokemuksesta tiedän, että metsäkellinnän jälkeen olo on yhtä ihana kuin tuolla kissalla.” Metsäkellintä koostuu puuhengityksen lisäksi muun muassa ilon kivien virittämisestä, vihreän hengityksestä ja kiitollisuuskävelystä. Sitä voi harjoitella ryhmän kanssa tai itsekseen. Tammien aika herättelee meidät pyyteettömään rakkauteen. Kuvittele, että hengität sisään auringosta puun latvukseen ja puun runkoa pitkin päälaellesi ja sen kautta sisälle sydämeesi. Pysäytä hengitys hetkeksi. Sano puille, että haluat tehdä virkistävän puuhengityksen. ”Nämä tutkimustulokset vahvistivat intohimoani kehittää metsäkellintämenetelmää.” Sana metsäkellintä viittaa Mirjan mukaan ajatukseen itsensä hellimisestä ja kellimisestä metsän sylissä. ”Voin taata, että jo viiden minuutin harjoitus on todella tehokasta”, Mirja sanoo. Jatka sisäänhengitystä. Hän ajatteli, että aivot ovat luovimmillaan silloin, kun ihminen on onnellinen ja iloinen. Hän oppi, että puiden vihreä väri on aallonpituudeltaan sellainen, että se puhuttelee etenkin sydämen aluetta. Pysäytä vielä kerran hengitys hetkeksi. Jatka sitten hengittämällä ulos päälaestasi puun runkoon ja puun latvuksista ylös taivaalle. Sitten hän näki asian toisin. Hän ohjaa osallistujia hengityksen avulla ajattelemaan energiavirtoja, niiden kulkua maasta ihmisen ja puun lävitse ylöspäin ja takaisin maahan. Seuraavaksi käännä selkäsi puun runkoa vasten. TÄMÄN JÄLKEEN voit toistaa samaa kaavaa niin monta kertaa kuin haluat. Metsäkellijänä Mirja vie ryhmiä metsään. Tervehdi tuota puuta ja pyydä siltä lupa hengitykseen. Vedä hartioitasi eteen ja yhteen siten, että lapaluidesi seutu, yläselkäsi ja takaraivosi asettuvat puuta vasten. Siksi menetelmänkin oli hyvä olla sellainen, että siitä tulee leikkisä olo. Hän vertaa sitä auringonpaisteessa loikoilevaan ja venyttelevään kissaan
”Jokainen voi laittaa kivet taskuunsa ja viedä ne kotiinsa. SITTEN ILOKIVIÄ pidetään jonkin aikaa sydämen lähellä. ”Ilon palauttaminen arkeen on etenkin tänä päivänä äärimmäisen tärkeää.” Kivien virittäminen tapahtuu ryhmässä siten, että osallistujat keräävät ensin metsästä kolme itseään puhuttelevaa pientä kiveä. Lopulta paljastetaan kivet muille ja päästetään ilo irti nauramalla omille ja muiden kiville. ”Pyydän heitä laittamaan kivet vasempaan käteen ja laskemaan oikean käden sen päälle. ”Meidän tulisi kyetä päästämään irti itsessämme olevasta itsekkyydestä ja ahneudesta. Sen tehtävänä on sananmukaisesti avata ja kasvattaa meissä sielun luontaista ominaisuutta eli iloa. Metsä on paljastanut Mirjalle myös nimen, jota se käyttää meistä ihmisistä. Kädet nostetaan sydämen kohdalle ja pidetään siinä hetki.” Sitten nostetaan kädet suun korkeudelle ja raotetaan vähän kämmeniä. Huonon hetken tullen iloenergialla viritetyt kivet voivat auttaa löytämään uudelleen itsessä olevan ilon.” Metsä on ollut meille suomalaisille myös pyhä paikka, Mirja muistuttaa. Se on pyyteettömän rakkauden aikaa. Nyt on meidän ihmisten vuoro seurata perässä. Niiden hyvinvointi on meidän vastuullamme.” Mirja sanoo, että olemme siirtymässä ihmiskuntana tammien aikakauteen. Seuraavaksi hymyillään kiville ja laitetaan kädet taas kiinni. Se on Vaara. Emme voi jatkaa metsien ja luonnon tuhoamista tuhoamatta samalla itseämme.” . Tähän liittyy pyyteettömän rakkauden kehityskausi, jota luonto jo elää. Hän kirjoittaa: Maisemat ja puut puhuttelevat sieluamme, ja meillä on mahdollisuus rauhoittua alkuvoimaisiin ylevyysavaruuksiin. Sitten ryhmäläiset kokoontuvat seisomaan rinkiin. Metsäkellintäretkillä Mirja ohjaa osallistujia myös ilon kivien virittämiseen. 56 | VOI HYVIN. Hiljentymällä ja metsää kuuntelemalla voimme oppia siltä paljon. ”Metsä ja luonto tarvitsevat myös meitä. Tervehdi puuta, joka vetää sinua puoleensa, ja pyydä siltä lupa hengitykseen. Kirjassaan Metsä! Havuja sielulle hän toteaa, että metsäviisausperinnössämme metsä on pyhäkkö. TAMMIEN AIKAKAUDESTA konkreettinen merkki on, että tammipuut ovat viime aikoina lisääntynyt metsissämme huomattavasti. Ja vielä kerran avataan kämmenet ja ladataan niihin hymyn kautta iloa. ”Metsäalan ammattilaisten kanssa käymäni keskustelut vahvistavat, että tammi on alkanut palata luontaisesti.” Mirja kertoo saaneensa myös sisäisesti puiden välittämänä tiedon metsäluonnon kiertokulusta. Mirjan mielestä on tullut aika muistaa, että metsä ja puut välittävät meille edelleen syvää viisautta
Lähde: Mirja Nylander: Metsä! Havuja sielulle. Koivu Palauttaa ja antaa kauneutta arkeen ja viehkeyttä elämään. 13 sielunpuuta Mirja Nylanderin tutkimusten mukaan luonnossamme elää 13 sielunpuuta. Kun pyydät puulta, se antaa sinulle tarvitsemasi. Tammi Lahjoittaa pyyteettömän rakkauden voiman. Metsälehmus Antaa voimia tehdä päätöksiä toimia rakkaudesta käsin, rakastaa itseämme ja muita. Tervaleppä On metsänhaltijan puu, joka johdattaa meidät omien sielun mahdollisuuksiemme äärelle. Jalava Kirkastaa omaa aavistustamme eli sisäistä näkemistä ja vahvistaa intuitiotamme. Haapa Auttaa puhdistamaan kaikki menneisyyden vaivaavat kokemuksemme ja puhdistaa tunnekehoamme. Kuusi Elävöittää yhteytemme maaemoon eli maapalloon ja auttaa meitä asettumaan omaan elämäntehtäväämme. Jokaisella puulajilla on omat ominaisuutensa ja tehtävänsä. Paju Kirkastaa omaa tahtoamme, jotta se olisi korkeimman hyvän mukaista. Sitä kautta se auttaa myös löytämään voiman suvustamme ja kulttuuristamme. Mänty Auttaa vaalimaan itseämme, pitämään itsemme kunnossa ja löytämään oman voimamme fyysisen terveyden ylläpitoon. Lahjoittaa luottamuksen siihen, että elämä kantaa. VOI HYVIN | 57. KUN TIEDÄT, mihin asioihin kaipaat elämässäsi lisää energiaa, voit lähestyä metsässä vastaavaa puuta. Vaahtera Palauttaa kunnioituksen ihmissuhteisiimme, helpottaa sosiaalisten suhteiden tai parisuhteen haasteita ja antaa meille ystävällisyyden voiman. Pihlaja Auttaa meitä päästämään irti vanhoista asioista, suvun painolasteista tai taloudellisista vaikeuksista. Lisää palvelualttiuttamme luonnon ja koko ihmiskunnan hyväksi. Kataja Lahjoittaa sitkeyttä kasvaa henkiseksi omaksi itseksemme sielun tasolla. Tuomi Lahjoittaa meille voiman tulla uudesti synnyttävän ilon välittäjäksi
ASTROLOGIA Kaksoisliekkisi puskee sinua saavuttamaan korkeimman potentiaalisi, eli olemaan paras versio itsestäsi. Kaksoisliekit – kohtalon erottamat sielut 58 | VOI HYVIN
Ehkä tunnet, että mikään ei koskaan tule olemaan enää ennallaan. TEKSTI MILJA HALTSONEN KUVAT ADOBE STOCK Kaksoisliekit – kohtalon erottamat sielut S K aikki syvälliset suhteesi opettavat sinulle jotain tärkeää itsestäsi tai ympäröivästä maailmasta. Erään ajattelutavan mukaan kaksoisliekki on karminen sopimus: tässä elämässä on tarkoitus jatkaa jotain, joka on jäänyt edellisissä elämissä kesken. Kyse voi olla kaksoisliekistäsi. Hänen seurassaan tunnet olevasi kotona. Samalla tuntuu, että elämäsi on mullistunut täysin. Henkisyyden näkökulmasta ajatellaan kuitenkin, että niin sanotut kaksoisliekkiliitot opettavat eniten. Aivan kuin hän olisi sinä! Tunnet välitöntä vetovoimaa häneen, ja ymmärrätte toisianne myös ilman sanoja. VOI HYVIN | 59. Tapaamisenne on lähtölaukaus henkiselle kasvulle, joka harvemmin on helppoa, mutta kuitenkin tarpeellista. Mistä kaksoisliekin sitten tunnistaa ja mikä kaksoisliekki on. Kaksoisliekin tunnistaa välittömästä tuttuuden tunteesta. Oletko kohdannut joskus ihmisen, jonka seurassa sinusta välittömästi tuntuu siltä kuin olisit palannut kotiin
Kaksoisliekkejä on kuitenkin koko elämän aikana vain yksi, jos sitäkään. Häntä kaipaat läpi elämäsi tietoisesti tai tietämättä, jos hän ei ole läsnä. Alun samankaltaisuus muuttuu nopeasti niin, että näet erovaisuutenne – olettehan toistenne vastaparit. Näin et voi pakoilla enää joitain puolia itsestäsi, ja itsensä kohtaaminen voi olla vaikeaa. Kaksoisliekeillä on taipumus löytää toisensa aina uudelleen. Tämä merkitsee haasteiden, hidasteiden ja pelotteiden kohtaamista yhdessä, mutta kaikesta on mahdollista selvitä – yhdessä. TÄTÄ SUOSITUMPI teoria on, että yksi sielu on jakaantunut kahteen kehoon. Koska kaksoisliekit ovat yksi sielu kahdessa erillisessä kehossa, he peilaavat itseään toisesta. KAKSOISLIEKKISUHTEIDEN ei ole edes tarkoitus olla helppoja. Sekä sielunkumppanin että kaksoisliekin on tarkoitus ravita sieluasi, ei kuihduttaa. Välillä suhde saa sinut polvillesi, mutta se myös nostaa sinut aina uudelleen jaloillesi. Kukaan ei saa rikkoa rajojasi, itsemääräämisoikeuttasi tai hyväksi käyttää sinua. 60 | VOI HYVIN. Kaksoisliekkisuhteet eivät ole heikoille. Mukana on kohtalonomainen tunne – tiedät, että teidän kuuluu olla toistenne elämissä. Sielunkumppania ja sinua yhdistää samankaltaisuus. Liitosta ei kuitenkaan lähdetä ihan tuosta noin pois. Riitoja ja erimielisyyksiä tulee kaikkiin suhteisiin, mutta teidän on kohtuullisen helppo ratkoa ne samankaltaisen mielenmaisemienne ansiosta. Yhdessä olette kokonaisia: hänessä on ne puolet, jotka sinusta puuttuu ja toisinpäin. Kasvu ei koskaan tapahdu ilman kasvukipuja. Vielä on oppeja opittavana, karmaa purettavana ja rakkautta annettavana. Silloin kyse on jostain aivan muusta kuin kaksoisliekistä. MIKÄ ERO on sielunkumppanilla ja kaksoisliekillä. Kummankin seurassa tunnet olosi turvalliseksi ja mielesi inspiroituneeksi. Koska peilaat itseäsi kaksoisliekistäsi, korostaa se myös epävarmuuksiasi. Joskus traumaattiset suhteet naamioituvat erityisesti kaksoisliekkisuhteiksi. Suurin ero sielunkumppanin ja kaksoisliekin välillä on se, että ajatellaan, että sielunkumppaneita voi olla useita. Riidat ovat myös sen mukaisia; raastavia ja kivuliaita. Hän on toinen puoliskosi. Koet välitöntä sielujen sympatiaa, lämpöä ja sanatonta yhteyttä. Näin ollen, kun olette erossa, tunnet olevasi vajavainen. Sielunkumppaneita voi olla useita, kaksoisliekkejä vain yksi. Teidän on helppoa ja vaivatonta olla yhdessä. Välillänne on jokin vetovoima, mikä pitää teidät yhdessä. Sielunkumppani on hengenheimolaisesi, mutta kaksoisliekki on osa sinua. Pystytkö rakastamaan itseäsi juuri sellaisena kuin olet. Kaksoisliekki on ajatuksena romanttinen, mutta moni taivastelee kohtaloaan sellaisen sattuessa kohdalle. Kuitenkin jokaisessa niissä piilee suuri henkisen kasvun mahdollisuus. Sielunkumppanuudessa ja kaksoisliekissä on paljon samaa. Tässä kohtaa lemmen kaksoisliekki leimahtaa vaaralliseen roihuun, jossa kuka tahansa polttaa helposti näppinsä. Sielunkumppanin voi löytää ystävästä, perheestä tai matkoilta
Leijona: Olet intohimoinen romantiikan ja rakkauden suhteen. Et erityisesti nauti muutoksesta, mutta poistumalla mukavuusalueeltasi koet jotain niin sykähdyttävää, että se ravistelee koko elämääsi. Kaksoisliekissä tosin on niitä ominaisuuksia, joita et ole aiemmin huomannut itsessäsi. Suhde on intensiivinen. Neitsyt: Kaksoisliekkisi saapuessa kuvioihin, sinut kohdataan sellaisella tasolla, mistä et ole uskaltanut unelmoida villeimmissä unelmissasikaan. Viimeinen asia, mitä haluat, on sydäntä riipivät oppitunnit. S Kaksoisliekki astrologisesti Miten eläinradan 12 merkkiä suhtautuvat kaksoisliekkiinsä. Kaikkia kaksoisliekkiliittoja ei ole tarkoitettu kestämään ikuisesti. Kyseessä on palava rakkaus, mutta roihu voi polttaa kumpaakin teistä, ellette hieman hidasta tahtia. Kaksoisliekkisi mukana tulee kuitenkin koko paketti, hyvää ja pahaa samassa mittasuhteessa. Kaksoisliekkisi kanssa reitti harvemmin on näin suoraviivainen, vaan mutkat kuuluvat matkaan. VOI HYVIN | 61. Mihin eri horoskooppimerkkien kannattaa kiinnittää huomiota kaksoisliekin osuessa kohdalle. Härkä: Rakastat helppoja ja vaivattomia suhteita. Alussa se kohottaa, mutta myöhemmin ristiriitojen ilmaantuessa se voi myös erottaa. Alun tuttuuden jälkeinen erilaisuus vetää puoleensa, ja sitä kautta opitaan koviakin oppiläksyjä. S iinä missä sielunkumppaneiden astrologisilta kartoilta löytyy paljon samankaltaisuutta, kaksoisliekkien kartoilta löytyy eroavaisuuksia. Kaksonen: Jos sinulta kysytään, seurustelisitko itsesi kanssa, vastaisit todennäköisesti kyllä. Varo mitä toivot, sillä kaksoisliekkisi kanssa seurustelu voi tuntua juuri siltä. Joskus myös liian kovasti. Parhaimmillaan kaksoisliekkisuhteesi parantaa, puhdistaa ja korjaa sinua. Kun päätät ryhtyä leikkiin mukaan, olet valmis näkemään kovasti töitä sen eteen. Kun Se oikea sattuu kohdalle, et epäröi sitoutua ja asettua aloillesi. Rapu: Kaksoisliekkisi löytäminen tuntuu sinusta kuin kotiin paluulta – turvalliselta, lämpimältä ja rauhoittavalta. Oinas: Kaksoisliekkisi voi tuntua rakkaudelta ensisilmäyksellä. Olet valmis viemään suhdettasi eteenpäin valonnopeudella ja järkkymättömällä itsevarmuudella. Vaaka: Kaksoisliekkisi on peilisi: kohtaat jokaisen puutteen, vian ja epävarmuuden itsestäsi toisen kautta. Pahimmassa tapauksessa olette toistenne seurassa varpaillanne, sillä tunteiden syvään päätyyn on kovin lyhyt matka hypätä. Kaikkia kaksoisliekkiliittoja ei ole tarkoitettu kestämään ikuisesti – tunnista, milloin on oikea aika myös luovuttaa. Kaksoisliekkisuhde voi roihuta liiankin voimallisesti. Ärsytyksen iskiessä vika löytyykin usein siitä, että näet toisessa niitä puolia, joita et ole hyväksynyt itsessäsi. Kysymys kuuluu, oletko valmis laittamaan oman egosi syrjään ja tutustumaan uusiin tapoihin rakastaa ja olla toisen elämässä. Tuli on tärkeää opetella kesyttämään ennen niitä kaikkein suurimpia siirtoja
Sinun on pakko saada hänet elämääsi! Sinulla on kuitenkin taipumusta putkinäköisyyteen. SYNASTRIATULKINTOJEN kautta, eli vertailemalla kahden ihmisen syntymäkarttoja toisiinsa, on mahdollista nähdä sielujen yhteyksiä heidän välillään. Maailmankatsomuksesi voi mennä uusiksi, jolloin koko persoonasi käy läpi muutosprosessin. Ne kertovat karmallisista ihmissuhteista. Jousimies: Kaksoisliekkisi on toinen seikkailija, joka ei pidä hihnaa liian tiukalla kaulasi ympärillä. . K U V IT U K SE N T E K E M IS E SS Ä O N K Ä Y T E T T Y T E K O Ä LY Ä . Toista on helpompi syyttää kuin itseä ja asioiden kieltäminen voi olla mukavampaa kuin niiden kohtaaminen. Planeettojen välinen yhteys tuo kitkaa ja usein myös seksuaalista jännitettä. ASTROLOGIAN TAITUREILLE Jos taas et ole valmis kohtaamaan itseäsi, voi suhde olla riitaisa. . huoneeseen osuvat planeetat. . Yhteisten menneiden elämien kaiku on voimakkaasti mukana tässä elämässä. K U V A T M A R IN 4 IK JA M U H A M M A D A R IF , A D O B E ST O C K . Antivertexin kontaktit. . Jommankumman yhteys erityisesti Kuun alasolmuun kertoo menneiden elämien linkistä. Planeetat, erityisesti Kuu tai Venus, toisen 7. . Siksi kaksoisliekkisi saattaa ilmestyä sinulle jo etiäisissä, enneunissa tai jollain muulla tapaa. . . Antaudu siis rakkaudelle ja kaikelle, mitä se tuo mukanaan. Perääntyvät planeetat, erityisesti Venus. Jos taas ei, se ei pysy, vaikka pitäisit kiinni kynsin hampain. . Oppositiossa olevat Kuut. . Uskallatko antautua rakkaudelle ja kaikelle, mitä se tuo mukanaan. Sinun haasteesi onkin päästää joku niin lähelle. . . . Hänet löydettyäsi yhteytesi henkiseen maailmaan voimistuu entisestään jos vain mahdollista. Toinen nähdään silloin vahvasti omana peilinä. . 62 | VOI HYVIN. Välitön yhteytenne on havaittavissa kilometrien päästä. . Kun tavoittelet unelmiesi kumppania, saatat unohtaa sinulle muut tärkeät asiat, kuten työn ja ystävät. Silloin on parempi riisua laput silmiltä ja nähdä kokonaiskuva. . Selkeä merkki jonkinlaisesta sielunystävyydestä. . . Halutessasi saat kyllä kenet vain tanssimaan pillisi mukaan, mutta haluatko sitä todella. Tuskinpa. Asetelma tuo helppoutta sitoutua toiseen. Elementit: tuli, ilma, vesi ja maa. Ne kertovat kohtalonomaisuudesta teidän kahden välillä. Silloin rakkaudella ei ole mahdollisuutta parantaa sinua. Toisen 12. . Tässä muutamia yhteydestä kertovia vihjeitä: . . Kuunsolmujen kontaktit. Marsin ja Venuksen kulmat keskenään, myös haastavat aspektit. Vahvat kontaktit toisen Juno-asteroidiin. Sinun tulee oppia päästämään irti hallitsemisen tarpeestasi. Kuun ja Auringon suhteet toisiinsa. Opit, että jos jokin asia on sinulle tarkoitettu, se pysyy elämässäsi. Parhaimmillaan toisen elementit täydentävät omiasi. Esimerkiksi on positiivista, jos kartallasi on vähän maaelementtiä ja hänellä on sitä paljon. Ehkä lähdet karkuteille ennen toista, ettet tunne itseäsi torjutuksi. Ne kertovat, että olette tavanneet jo aiemmin, ehkä edellisissä elämissä. huoneessa. Kauris: Liekkisi toisella puoliskolla on kaikki ne ominaisuudet, joista olet unelmoinut. Skorpioni: Et päästä ketä tahansa lähellesi, mutta kaksoisliekkisi kanssa tämä tapahtuu varkain. Kaksoisliekkisi ei kuitenkaan saavu elämääsi ilman opetuksia. Pelkäät pohjimmiltasi sitä, oletko rakastettava. Kalat: Olet universumin ihmeiden kanssa samoilla taajuuksilla. Teillä on sama käsitys vapaudesta, mutta myös sama tarve tuntea syvä yhteys toistenne kanssa. Hän tuntee sinut läpikotaisin – usein paremmin kuin itse tunnet itsesi. Vesimies: Kaksoisliekkiä intiimimpää suhdetta ei voi olla.
RISTIKKO 7 LAATINUT HANNU NIITTYMÄKI / TEKSTIKUVA Voi hyvin nro 6 ristikon ratkaisu ”Keskitien kulkijalla on onni mukanaan ja tapana tehdä asiat loppuun asti.” Tao Lin: Laozi ja tekemättömyyden taito. Aviador Kustannus 2024. Tyyli: Kiti Kokkosella omat vaatteet. TIEDUSTELUT: Meikki ja hiukset: Ida Jokikunnas. Kuvauspaikka: Suomen Komediateatteri, Peacock. 63 | VOI HYVIN
Voi hyvin -lehden kaikki jutut olivat mielenkiintoisia. Lukijoittemme viestit ovat tervetulleita! Kirjoita meille sähköpostitse voihyvin@a-lehdet.fi tai postiosoitteella Voi hyvin, Kirje lukijalta, 00081 A-lehdet VAIN NETISSÄ TERVE.FI Mitä tähdet kertovat meille. Jutut olivat hyvinkin erilaisia keskenään. Hiljaisen tulehduksen taltuttamisesta kertovassa jutussa (Voi hyvin 5/2024) minulle tuli vastaa uusi tieto, se että hermoston käyminen ylikierroksilla lisää tulehdusta. Tuula Tarot kiinnosti Mystiikka kiinnostaa minua aina. Miten paljon vettä on tarpeeksi. 1. VESI on elämämme ehto, ja sitä on kaikkialla. Minne haluaisit mennä kesällä. kiinnostaa erityisesti Liisa Väisänen ja hänen kertomansa tarinat. Toivoisin lisää juttuja mystiikasta, tarotista ja horoskoopeista. Olemme kaikki samaa energiaa -jutussa hän kertoi lapsuusajastaan tähän päivään asti ja kunnioitus häntä kohtaan nousi todella korkealle. Hyvä oli myös yli 80-vuotiaasta Eeva Hurskaisesta ja hänen tuntemuksistaan kertova juttu. Tosin täytyy hieman opiskella ja olla tietoinen kunkin yrtin vaikutuksesta. Rantalomalle 23,5 % 3. Nimimerkki 62-v Mystinen mies Olen aina pitänyt näyttelijä-muusikko Antti Reinistä, koska hän on karismaattinen ja hänessä on jotakin mystistä. Päivähoroskooppi on luettavissa vuoden jokaisena päivänä osoitteessa www.terve.fi. Kaupunkilomalle 15,7 % 4. 64 | VOI HYVIN Kirjoita meille TUTUSTU, KUUNTELE , VIIHDY: TERVE .FI Hiljainen tulehdus Lepääminen ja rentoutuminen on monelle todella vaikeaa nykyään. Mielestäni Voi hyvin -lehden 6/2024 paras juttu oli Meeri Toivosesta, noituudesta ja tarotista kertonut artikkeli. Tulin hyvälle mielelle, kun hänen mielestään vanhus on kaunis sana. Vai juotko kenties sitä liikaakin. Kasvatan itsekin yrttejä ja olen huomannut niiden positiivisen vaikutuksen terveyteen ja vireystilaan sekä niiden terveyttä edistäviin vaikutuksiin. Jäädä kotiin 15,4 % Lähde: @voihyvin-kysely. Samalla voit tutustua myös astrologi Markku Mannisen kuukausija vuosihoroskooppeihin. Onko vedelle hyviä vaihtoehtoja. Katri Lähetä meille postia • Mitä ajatuksia lehden jutut herättivät. Hän on huippuosaaja omassa työssään. Entä oletko jo kokeillut avovesiuintia. Minua Hiljaista tulehdusta voi hillitä ruokavalinnoilla. Mökille 45,4 % 2. Vastaukset näihin kysymyksiin ja moniin muihin löydät osoitteesta www.terve.fi. Muistatko sinä juoda tarpeeksi vettä. Onko se vaarallista. Myös Hiljaisuus on suuri voima oli hyvä juttu. HALUATKO tietää horoskooppimerkkisi kuulumiset jokaiselle päivälle. Astrologi Milja Haltsonen kertoo päiväsi tunnelman ja odotettavissa olevan suunnan sekä antaa kannustavan ohjeen päivääsi. Kirsi Yrtit kunniaan Pidin erityisesti Yrtit auttoivat krooniseen borrelioosiin -jutusta (Voi hyvin 6/2024)
Ote kuitenkin pehmenee noin 20.7. LEIJONA 23.7.–23.8. Vuosikymmenen tärkein kesä herättelee nyt kesäkuun alkupuolella syntyneitä. Jakson alkupuolella leijonat ovat aika särmikkäitä ja kärsimättömiä, mistä voi seurata äkillistä arkidraamaa. Ajan viisari osoittaa koko kesän ajan 8.–12.3. KALAT 19.2.–20.3. Jakso alkaa tunteikkaana, ja jo kesäkuussa auennut suora voimalinja suhteisiin on aktiivinen 20.7 asti. HOROSKOOPPI TEKSTI MARKKU MANNINEN markku.manninen@welho.com, trijata.com K U V A T IS T O C K Astrologi Markku Mannisen laatima horoskooppi kertoo, millaiset energiat nyt vaikuttavat.. Yleisen tunnelmahuipun 14.–16.7. NEITSYT 24.8.–22.9. Jakson alun ilmapiiri on lämmin, mutta jo viikon jälkeen taivaanmerkit viilenevät. Tärkeimmäksi jää joukkovoiman idea. VOI HYVIN | 65 OINAS 21.3.–20.4. Sydänkesä kallistuu syyskesään kaksijakoisesti. Vetkuttelu saa kyytiä. Suhdekeskeisille voi luvata säpinää. Toukokuisilla huippuenerginen vaihe alkaa 20.7. jälkeen skorpionit voivat koteloitua kotiin. Sopuisa asenne ja kepeä juhlamieli tekevät jakson alkupuolesta suven suloisimman. Pienikin matka avartaa ja tuo tärkeitä kontakteja. Elokuun alun viikonloppuun osuu jousimiesten tunnelmahuippu, jota kannattaa juhlistaa. VAAKA 23.9.–22.10. Arki palaa heti sen jälkeen. Maata muokatessa tai saunaa lämmittäessä voi mietiskellä elämänsä suuntaa ja sisältöä. Elokuun alussa neitsyiden elämänmeno vilkastuu ja tunteet heräävät. Seuraelämässä elokuu merkitsee paluuta arkeen. Heinäkuun ensimmäiseen viikonloppuun osuu tunnelmahuippu, ja jo kesäkuussa alkanut kotoilu jatkuu vielä viikon. Huhtikuisilla on tämä jo takana. Ulkomaalaisia vilisee kaikkien vaakojen elämässä. Lomailuun sopiva iloinen ilmapiiri tekee tästä vuoden antoisimman jakson. Erittäin vilkas ja käänteikäs heinäkuu alkaa lämpimän seurallisissa tunnelmissa. Elokuun alussa ravuilla alkaa hyödyllinen vaihe. Neitsyt on sosiaalisesti vetäytyvä, ja jakso sopisi työntekoon paremmin kuin lomailuun. . RAPU 22.6.–22.7. Tunnelmahuippu on elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. KAKSOSET 22.5.–21.6. Heinäkuun jälkipuolella alkaa tarmokas mutta kepeä meno, ja tanssi ja musiikki sopisivat kuvaan. VESIMIES 21.1.–18.2. Muilla on varsin tasaista, mutta tunnelmahuipun 19.–21.7 voi sentään mainita. Jakso on seurallisuudessaan vuoden mukavimpia. syntyneisiin, joiden mieleen voi pälkähtää jonkinlainen uusi kutsumus. Heinäkuu on sosiaalisesti hiukan köyhä, koska härät viihtyvät parhaiten omissa oloissaan. Painopiste on raha-asioissa ja tavarapuolella, mutta käsistään kätevälle tämä voi merkitä tilaisuuksia luoda jotain. KAURIS 22.12.–20.1. Heinäkuuussa on 20.7. Romantiikkakin voi nostaa päätään. Tammikuun puolivälin lapsilla on erinomainen mahdollisuus tehdä jotain aivan uutta ja vapauttavaa. Heinäkuu on harvinainen, sillä taivaalla ei ole mitään ikävää. Elokuun puolella skorpionien taivaanmerkit siirtyvät voimakkaasti ystävien ja rientojen sektoriin. Voimakas painotus rientojen ja ystävien suunnalla hallitsee jaksoa, jonka arkitasolla leijonat ovat iloluontoisia ja pidettyjä. alkaen. asti kestävä voimavaihe, joka puskee toukokuisia kääntämään elämässään uutta lehteä. Elokuun alussa kaloilla alkaa seuraelämän vaihe. Suhdepuolella menee hyvin, ja jos uutta seuraa etsii, kannattaa hakeutua juhliin. JOUSIMIES 23.11.–21.12. Kaksijakoisen heinäkuun alkupuoli on seurallista aikaa. 5.8. Elokuu sopii lomailuun. Henkinen myötätuuli nostaa seikkailunhalua lokakuun alkupuolen lapsissa. alkaa neljän viikon sosiaalinen lämpöaalto ja kaikenlainen viestittely yltyy. Elokuun alussa on tunnelmahuippu. Se voi tehdä matkoista ja kesäkursseista antoisia. SKORPIONI 23.10.–22.11. HÄRKÄ 21.4.–21.5. Elokuun ensimmäinen viikko huipentaa jo heinäkuussa alkaneen seurallisuusjakson
Ikääntymisestä on maalattu synkkä ja ikävä kuva. YHDEN PALKINNON ARVO ON 47–77 e. 2. Näyttelijä ja kirjailija Antti Reinin elämässä henkisyys on tärkeässä roolissa. VOIT osallistua kilpailuun netissä osoitteessa terve.fi/teemat/ osallistu tai postikortilla: Voi hyvin, Paras juttu 7/24, 00081 A-lehdet. Voittaja saa valita palkintotilauksensa seuraavista lehdistä: Apu Terveys, Avotakka, Eeva, Kauneus ja Terveys, Maku, Meidän Mökki, Meidän Talo, Mondo, Unelmien Talo&Koti, Viherpiha ja Voi hyvin. Aino Kassinen tunnettiin valtakunnan selvänäkijänä, jonka luona viihtyivät merkkihenkilöt. Omena on kauden suosikki. Mikä oli tämän numeron paras ?juttu. OSALLISTU kilpailuun ja voit voittaa lukemista puoleksi vuodeksi. Virkisty tasapainottavalla joogalla K U V A A D O B E ST O C K Valmista gluteeniton ja vegaaninen tuorepuuro kotimaisista omenista. VOITTAJILLE ilmoitetaan henkilökohtaisesti, joten muistathan merkitä osoitetietojesi lisäksi sähköpostiosoitteesi tai matkapuhelinnumerosi. LÄHETÄ vastauksesi 6.8.2024 mennessä. Yhden palkinnon arvo on 47–77 e. Arvomme kaksi palkintotilausta. Silti meistä jokainen vanhenee. 3. ENSI NUMEROSSA l hyvä olo l parantava ruoka l henkisyys l mystiikka l Seuraava ilmestyy 7.8.2024 Rituaalit liimaavat meitä yhteen Mitä laskeva merkki kertoo. PARHAAT JUTUT NUMEROSTA 5: 1
VOIMAKUVA K U V A A D O B E ST O C K ”Onnellisuutta ei tarvitse jahdata, vaan keskittymällä omien arvojen mukaiseen elämään kiitollisuuden ja merkityksellisyyden tunteet usein lisääntyvät.” Eevi Vuoristo ja Marika Rosenborg: Tunnekarttakirja?–?Tehtäväkirja. Hidasta elämää 2023.
Lahjasoluvanhemmuus. Apu_360_205x280_uusi ilme.indd 1 Apu_360_205x280_uusi ilme.indd 1 29.2.2024 8.49 29.2.2024 8.49. LATAA SE Lataa Apu360-sovellus. Ja lukuisia muita pelottomia juttuja