9,90 € Linssit ja pavut proteiinin lähteinä VOIMAA JA VIISAUTTA Tule mukaan! Vapaudu torjutuista tunteista Voi hyvin -meditaatioilla Mystiikka Carlos Castaneda ”Maan ihmeet avautuvat sitä kunnioittavalle” Mielenvoima Mantra vahvistaa kärsivällisyyttä Filosofia Tuure Kilpeläinen ”Olen vältellyt itseni ja toisten kohtaamista” Guru Fyysikko Johanna Blomqvist ”Kvanttikentän viisaus on olemassa” Pyhät paikat Buddhan jäljillä Myanmarissa Mukana ihanat Voimapostikortit Uskallatko kohdata kuoleman. NRO 9/2020 . Markku Mannisen horoskooppi Miia Nuutila ”Isän kokemus vei henkiselle polulle”
Myös kiipeilyyn löytyy erinomaiset puitteet esimerkiksi Krabilta. Jos haluat rentoutua sekä fyysisesti että henkisesti, kannattaa kokeilla perinteistä thaihierontaa. Kokeilemisen arvoinen on myös kuumakivihierontaa, joka rentouttaa kehoa tehokkaasti. Aromaterapiassa kehoa hellitään hieronnan lisäksi yrttiöljyillä. Hemmottele itseäsi hoidoilla Stressivapaa ohjelma, kuten erilaiset hoidot, jooga, meditaatio ja terveellinen thairuoka ovat omiaan vahvistamaan sisäistä rauhaa, joka puolestaan parantaa yleistä hyvinvointia. Paikallisilla saleilla voi puolestaan tutustua thai-nyrkkeilyn saloihin. Thaimaa tarjoaa loistavat mahdollisuudet reippaampiinkin liikunta-aktiviteetteihin. Hieronnoista ja muista hoidoista haaveilevat löytävät haluamansa helposti, sillä hoitoloita löytyy runsaasti. Onko tavoitteenasi uudistunut minä. MAINOS MAINOS. Upeat valkohiekkaiset rannat, aurinkoiset päivät, lämmin sää, herkullinen ruoka ja kiinnostavat nähtävyydet ovat yhdistelmä, jota harva pystyy vastustamaan. Hoitojen ja liikunnan lisäksi Thaimaassa voi helliä kehoaan herkullisella ja terveellisellä ruoalla, sillä thaikeittiössä yhdistyvät tuoreet raaka-aineet ja eksoottiset maut. Kaakkois-Aasiassa sijaitseva Thaimaa on vuosien varrella valloittanut monen matkailijan sydämen, eikä ihme. Nyt maa on kasvattanut suosiotaan myös hyvinvoinnistaan kiinnostuneiden keskuudessa. Miltä kuulostaisi rentouttava hieronta, jooga tai vaikka meditatiivinen labyrinttikävely. Lisäksi moni hotelli tarjoaa spa-palveluita myös muille kuin asukkailleen. Sen kerrotaan jännityksen lisäksi helpottavan päänsärkyä, ruhjeita ja revähdyksiä sekä parantavan liikkuvuutta ja unta. Tämän ansiosta uuden entistä ehomman minän tavoittelu on tavallista mielekkäämpää. Annoksissa maistuvat muun muassa erilaiset maustekastikkeet, tuoreet yrtit, lime ja chili. Tällaisena aikana moni meistä haaveilee lomasta, johon kuuluu rentouttavia hierontoja, lempeää joogaa, meditaatiota tai vaikka hyvinvointiin keskittyvä retriitti. Kehoa ja mieltä hellivä loma Kaipaatko vauhdikkaampaa liikuntaa. Erityisen houkuttelevaksi asian tekee sen, että miellyttävän ilmaston joogaja meditaatioharjoituksia tehdään esimerkiksi upeissa puutarhoissa ja rannoilla. Hoitoon yhdistyy usein lämpimällä yrttinyytillä painelua. Kirkkaat vedet houkuttelevat sukeltamaan ja melomaan. Thaimaasta löytyy myös lukuisia kauneushoitoloita, jotka tarjoavat edullisesti muun muassa erilaisia kasvoja kynsihoitoja. Jos olet yksi heistä, on Thaimaa oiva valinta. Etsit sitten terveysretriittiä, hyvinvointia ylläpitäviä hoitoja tai boot campia, löytyy Thaimaasta runsaasti tarjontaa
Hemmottele itseäsi hoidoilla Stressivapaa ohjelma, kuten erilaiset hoidot, jooga, meditaatio ja terveellinen thairuoka ovat omiaan vahvistamaan sisäistä rauhaa, joka puolestaan parantaa yleistä hyvinvointia. Lisäksi moni hotelli tarjoaa spa-palveluita myös muille kuin asukkailleen. MAINOS MAINOS. Aromaterapiassa kehoa hellitään hieronnan lisäksi yrttiöljyillä. Jos olet yksi heistä, on Thaimaa oiva valinta. Kirkkaat vedet houkuttelevat sukeltamaan ja melomaan. Miltä kuulostaisi rentouttava hieronta, jooga tai vaikka meditatiivinen labyrinttikävely. Sen kerrotaan jännityksen lisäksi helpottavan päänsärkyä, ruhjeita ja revähdyksiä sekä parantavan liikkuvuutta ja unta. Thaimaa tarjoaa loistavat mahdollisuudet reippaampiinkin liikunta-aktiviteetteihin. Onko tavoitteenasi uudistunut minä. Kaakkois-Aasiassa sijaitseva Thaimaa on vuosien varrella valloittanut monen matkailijan sydämen, eikä ihme. Kokeilemisen arvoinen on myös kuumakivihierontaa, joka rentouttaa kehoa tehokkaasti. Nyt maa on kasvattanut suosiotaan myös hyvinvoinnistaan kiinnostuneiden keskuudessa. Erityisen houkuttelevaksi asian tekee sen, että miellyttävän ilmaston joogaja meditaatioharjoituksia tehdään esimerkiksi upeissa puutarhoissa ja rannoilla. Tällaisena aikana moni meistä haaveilee lomasta, johon kuuluu rentouttavia hierontoja, lempeää joogaa, meditaatiota tai vaikka hyvinvointiin keskittyvä retriitti. Paikallisilla saleilla voi puolestaan tutustua thai-nyrkkeilyn saloihin. Tämän ansiosta uuden entistä ehomman minän tavoittelu on tavallista mielekkäämpää. Upeat valkohiekkaiset rannat, aurinkoiset päivät, lämmin sää, herkullinen ruoka ja kiinnostavat nähtävyydet ovat yhdistelmä, jota harva pystyy vastustamaan. Hoitojen ja liikunnan lisäksi Thaimaassa voi helliä kehoaan herkullisella ja terveellisellä ruoalla, sillä thaikeittiössä yhdistyvät tuoreet raaka-aineet ja eksoottiset maut. Etsit sitten terveysretriittiä, hyvinvointia ylläpitäviä hoitoja tai boot campia, löytyy Thaimaasta runsaasti tarjontaa. Jos haluat rentoutua sekä fyysisesti että henkisesti, kannattaa kokeilla perinteistä thaihierontaa. Hoitoon yhdistyy usein lämpimällä yrttinyytillä painelua. Thaimaasta löytyy myös lukuisia kauneushoitoloita, jotka tarjoavat edullisesti muun muassa erilaisia kasvoja kynsihoitoja. Kehoa ja mieltä hellivä loma Kaipaatko vauhdikkaampaa liikuntaa. Hieronnoista ja muista hoidoista haaveilevat löytävät haluamansa helposti, sillä hoitoloita löytyy runsaasti. Annoksissa maistuvat muun muassa erilaiset maustekastikkeet, tuoreet yrtit, lime ja chili. Myös kiipeilyyn löytyy erinomaiset puitteet esimerkiksi Krabilta
Lisäksi halutaan tarjota matkailijoille uudenlaisia kokemuksia ”uuden normaalin” jälkeen. MAINOS. Thaimaan matkailutoimisto (Tourism Authority of Thailand TAT), Matkailuja urheiluministeriö, kansanterveysministeriö, kauppaneuvosto ja matkailualan toimijat tekevät yhteistyötä Thaimaan turvallisuusja terveyshallinnon (Safety & Health Administration SHA) kanssa taatakseen matkailijoiden turvallisuuden. Hankkeen avulla Thaimaan matkailutoimisto pyrkii pitämään Thaimaan jatkossakin matkailijoille mieluisena kohteena, ja samalla ylläpitää matkailuviranomaisten valmiutta matkailun paluuseen COVID19:n jälkeisenä aikana. Kaikkien toimijoiden yhteisenä tehtävänä on omalta osaltaan vahvistaa SHA-kriteerien toteutumista Thaimaan turistiviranomaisten ja matkailualan palveluissa. Matkailuviranomaisten on noudatettava tiukasti julkisen terveydenhuollon ministeriön COVID-19-ohjeita ja suosituksia. Yhteistyön tavoitteena on lisätä kotimaisten ja kansainvälisten matkailijoiden luottamusta turvallisuutta ja terveyttä koskeviin sääntöihin turistiviranomaisten ja matkailualan palveluissa
vuosikerta. ISSN 0780-1122 IBS. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. 35. VOI HYVIN | 5 Päätoimittaja Riitta Nykänen Toimituspäällikkö Sari Salonen Graafikko Sanna Eskelinen Toimittaja Hanna Hyväri Toimitusassistentti Päivi Ahonen Toimitusharjoittelija Lotta Pellas Sähköpostit etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi Tämän numeron avustajat Milka Alanen, Annika Elomaa, Kirsi Hemanus, Marjo Hentunen, Mira Jalomies, Anneli Juutilainen, Sanna Lehto, Peppe Mancuso, Markku Manninen, Petri Mulari, Marjo-Kaisu Niinikoski, Hannu Niittymäki, Satu Nyström, Miia Ollula, Timo Pyykkö, Antti Raatikainen, Arja Sihvola, Liisa Talvitie ja Milja Yli-Opas. (09) 759 6600 (ma-pe klo 8–18) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin. Sivunvalmistus Heidi Asplund, Aste Helsinki Oy Kustantaja A-lehdet Oy Liiketoimintajohtaja Anna Ruohonen Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Media-assistentti Katja Bruun Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Helsinki Postiosoite Voi Hyvin, 00081 A-LEHDET Sähköposti voihyvin@a-lehdet.fi Puhelin (09) 75 961 (vaihde) www.terve.fi, facebook.com/voihyvin, Instagram: @voihyvin Asiakaspalvelu ja lehtitilaukset www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Palvelussa tarvittava tilausnumero löytyy takakannen osoitetiedoista. Toimitus vastaa vain tilatusta aineistosta. Aikakauslehtien Liiton jäsen. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää kaikissa lehden uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutusja jakelutavoista. Painopaikka Devitz, Pietari. lakko tai tuotannolliset häiriöt). Julkaistujen kirjoitusten ja kuvien osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kielletty. Voi hyvin ilmestyy 10 kertaa vuodessa. Lehti on painettu ympäristöystävälliselle paperille
– Varsinais-Suomessa on sanonta ”Hullu omaansa kehuu”. dove_self_esteem_project_advertoriaali_434x280_TU.indd All Pages 2.10.2020 11.38. Samalla ajatukset palasivat omaan nuoruuteen. – Mielenkiinnon kohteita pitää tukea ja nostaa ylöspäin eikä koko ajan olla osoittamassa, että kaikki, mistä pidät, on jotenkin noloa, Olivia napauttaa. Miten annetaan eväitä nuorelle, joka näkee joka päivä some-maailmassa täydellisiä kasvoja ja vartaloita ja jonka pitäisi silti uskoa, että hän on hyvä juuri sellaisena kuin on. Hän päätyi kuitenkin lopettamaan tilin, koska ei kokenut some-maailmaa omakseen. Siinä ei ole mitään väärää, Johanna Oras toteaa. Omalta osaltani yritän murtaa tätä perinnettä. Taiteilija Johanna Oras ja hänen some-tähtenä tunnetuksi tullut tyttärensä Olivia Oras ovat yksimielisiä siitä, että ympäröivän maailman asenteissa on paljon korjattavaa. Vanhemmille suunnatusta Aidosti Minä -oppaasta löydät neuvoja ja tehtäviä, joita voit tehdä myös lapsesi kanssa yhdessä. – Omaa itsetuntoani ovat vahvistaneet henkilökohtaiset onnistumiset: olen saanut tehdä jotakin, mistä nautin ja missä olen hyvä, Olivia pohtii. Opas on tuotettu Doven ja asiantuntijoiden yhteistyönä. Olivian mielestä tyttöjen kiinnostuksen kohteita, kuten nuortenleffoja tai keppihevosia usein vähäksytään. Helposti tsemppaaminen kääntyy niin, että nuori kokee, että hänen tunteitaan vähätellään, Johanna Oras pohtii. – Itse olen sortunut siihen, että kun Olivia on tullut kertomaan minulle tunteistaan, olen koettanut selittää mistä olo johtuu, vaikka olisi kannattanut kuunnella ja lohduttaa. Kun Olivia ponnisti jaloilleen syömishäiriön suosta, hän teki myös itsestään näkyvän Instagram-palvelussa. Yhteisen kriisin läpikäyneet Johanna Oras ja Olivia-tytär ovat oppineet kunnioittamaan toistensa mielipiteitä ja tekemistä. dove.com/fi/dsep self-esteem project Taiteilija Johanna Oraksen ja entisen some-tähden Olivian yhdessäolo ei ole aina ollut näin helppoa, mutta rakkautta ja naurua ei ole äidin ja tyttären väliltä koskaan puuttunut. – Tuntui todella pahalta tajuta, että juuri mikään ei ole muuttunut: tyttäreni kipuilee oman itsensä ja ulkonäköpaineiden suhteen täysin samoissa asioissa kuin minä vuosikymmeniä sitten. Haluan tyttäreni tietävän, että minun silmissäni hän on maailman ihanin ja fiksuin, Johanna Oras toteaa. Kun itsetuntoa poljetaan Olivian omaa itsetuntoa koeteltiin koulumaailmassa ja myöhemmin somessa. ” Suurinta vahvuutta on olla herkkä ” Haluatko lukea lisää, miten voit tukea lapsesi itsetunnon kehitystä. MAINOS MAINOS ”Tyttäreni on maailman ihanin ja fiksuin” H yvä itsetunto vie pitkälle. – Suurinta rohkeutta ja vahvuutta on olla herkkä ja tunteikas, jos se on itselle oma tapa olla. Eikä hyvä itsetunto tarkoita sitä, että pitää olla räväkkä tai esillä. Koulukiusaaminen alkoi yläasteella. Myöskään tunteiden sanoittamista ei voi tehdä liikaa. Sanoita, kuuntele, kannusta Miten tässä ajassa tyttöjen itsetuntoa sitten voidaan vahvistaa. Kun tytär sairastui syömishäiriöön, Johanna Oras tunsi itsensä voimattomaksi. Ulkonäöstä huomauteltiin, terve ja normaalipainoinen tyttö sai kokea olevansa vääränlainen. Toisaalta pelkkä hyvä palaute ei riitä
Miten annetaan eväitä nuorelle, joka näkee joka päivä some-maailmassa täydellisiä kasvoja ja vartaloita ja jonka pitäisi silti uskoa, että hän on hyvä juuri sellaisena kuin on. – Tuntui todella pahalta tajuta, että juuri mikään ei ole muuttunut: tyttäreni kipuilee oman itsensä ja ulkonäköpaineiden suhteen täysin samoissa asioissa kuin minä vuosikymmeniä sitten. Hän päätyi kuitenkin lopettamaan tilin, koska ei kokenut some-maailmaa omakseen. – Varsinais-Suomessa on sanonta ”Hullu omaansa kehuu”. Opas on tuotettu Doven ja asiantuntijoiden yhteistyönä. dove_self_esteem_project_advertoriaali_434x280_TU.indd All Pages 2.10.2020 11.38. Kun tytär sairastui syömishäiriöön, Johanna Oras tunsi itsensä voimattomaksi. Helposti tsemppaaminen kääntyy niin, että nuori kokee, että hänen tunteitaan vähätellään, Johanna Oras pohtii. – Suurinta rohkeutta ja vahvuutta on olla herkkä ja tunteikas, jos se on itselle oma tapa olla. Samalla ajatukset palasivat omaan nuoruuteen. Koulukiusaaminen alkoi yläasteella. Yhteisen kriisin läpikäyneet Johanna Oras ja Olivia-tytär ovat oppineet kunnioittamaan toistensa mielipiteitä ja tekemistä. Myöskään tunteiden sanoittamista ei voi tehdä liikaa. – Mielenkiinnon kohteita pitää tukea ja nostaa ylöspäin eikä koko ajan olla osoittamassa, että kaikki, mistä pidät, on jotenkin noloa, Olivia napauttaa. Olivian mielestä tyttöjen kiinnostuksen kohteita, kuten nuortenleffoja tai keppihevosia usein vähäksytään. Omalta osaltani yritän murtaa tätä perinnettä. Kun Olivia ponnisti jaloilleen syömishäiriön suosta, hän teki myös itsestään näkyvän Instagram-palvelussa. Haluan tyttäreni tietävän, että minun silmissäni hän on maailman ihanin ja fiksuin, Johanna Oras toteaa. Taiteilija Johanna Oras ja hänen some-tähtenä tunnetuksi tullut tyttärensä Olivia Oras ovat yksimielisiä siitä, että ympäröivän maailman asenteissa on paljon korjattavaa. Toisaalta pelkkä hyvä palaute ei riitä. dove.com/fi/dsep self-esteem project Taiteilija Johanna Oraksen ja entisen some-tähden Olivian yhdessäolo ei ole aina ollut näin helppoa, mutta rakkautta ja naurua ei ole äidin ja tyttären väliltä koskaan puuttunut. MAINOS MAINOS ”Tyttäreni on maailman ihanin ja fiksuin” H yvä itsetunto vie pitkälle. – Omaa itsetuntoani ovat vahvistaneet henkilökohtaiset onnistumiset: olen saanut tehdä jotakin, mistä nautin ja missä olen hyvä, Olivia pohtii. Sanoita, kuuntele, kannusta Miten tässä ajassa tyttöjen itsetuntoa sitten voidaan vahvistaa. Eikä hyvä itsetunto tarkoita sitä, että pitää olla räväkkä tai esillä. Ulkonäöstä huomauteltiin, terve ja normaalipainoinen tyttö sai kokea olevansa vääränlainen. Kun itsetuntoa poljetaan Olivian omaa itsetuntoa koeteltiin koulumaailmassa ja myöhemmin somessa. – Itse olen sortunut siihen, että kun Olivia on tullut kertomaan minulle tunteistaan, olen koettanut selittää mistä olo johtuu, vaikka olisi kannattanut kuunnella ja lohduttaa. Vanhemmille suunnatusta Aidosti Minä -oppaasta löydät neuvoja ja tehtäviä, joita voit tehdä myös lapsesi kanssa yhdessä. ” Suurinta vahvuutta on olla herkkä ” Haluatko lukea lisää, miten voit tukea lapsesi itsetunnon kehitystä. Siinä ei ole mitään väärää, Johanna Oras toteaa
Tiedustelut sivulla 78. Tyyli, meikki ja kampaus Miia Ollula. 20 Meditaatiot | Tervetuloa mukaan vaikeiden tunteiden meditaatioihin! 22 Kannessa | Miia Nuutila uskalsi sukeltaa syvemmälle henkiseen elämäntapaan. SISÄLTÖ 9/2020 parantava ruoka 50 Ohjeet | Herkulliset ja värikkäät jyvätöt syntyvät kaurasta, speltistä ja kvinoasta. Kannessa henkisyys 12 Guru | Kvanttifysiikka ohjasi Johanna Blomqvistin reikin pariin. 40 61 18 12 Kannen kuva Milka Alanen. 18 Uutta ajateltavaa | Marika Rosenborg puolustaa rehellisyyttä parisuhteessa. 8 | VOI HYVIN. 34 Elämänfilosofia | Pyhyys näyttäytyy Tuure Kilpeläiselle elämän pienissä asioissa. 57 Nautinnoksi | Tilaisinko ateriatarvikkeet ohjeiden kera kotiin kassissa. 28 Psykologia | On monia tapoja helpottaa kuoleman kohtaamista. 54 Ravitsemus | Kasvikset ovat hyviä proteiininlähteitä, ja niistä saa myös kuitua
74 Mystikot | Carlos Castaneda oli sanansaattaja kahden maailman välillä. 81 Voin hyvin | Jenni Kokanderille metsään meneminen on elämän perusasioita. 58 Hyvissä käsissä | Intuitiivisessa energiahoidossa haetaan syvempää rauhaa. 62 Mielenvoima | Mantroissa luotetaan ajatuksen voimaan. 61 Tee se itse | Näin valmistat ravitsevan kasvovoiteen, joka myös rauhoittaa ihoa. 34 68 28 62 ”Meidän tulisi nähdä itsemme sieluina, jotka tässä elämässä asuttavat tätä kotia, kehoa.” Johanna Blomqvist sivulla 16 50 74 hyvä olo 40 Kutsumus | Annukka Cederlöfin eläintilalla kaikki saavat olla onnellisia. 60 Kauneudeksi | C-vitamiini vaikuttaa ihoon monella tavalla hoitavasti. joka numerossa 11 Pääkirjoitus 78 Ristikko 79 Horoskooppi 80 Lukijalta & Paras juttu 82 Ensi numerossa 83 Voimakuva VOI HYVIN | 9. mystiikka 48 Mietelause | Viisaita sanoja ihmisen kaipuusta rauhaan ja johdatukseen. 68 Pyhät paikat | Myanmarissa palvotaan henkiä ja uskotaan karmaan
Bioteekin Probiootti -sarjan tuotteet löydät terveysja luontaistuotekaupoista, -osastoilta sekä valikoiduista apteekeista. @SUOMENBIOTEEKKI WWW.BIOTEEKKI.FI. 4 tutkittua, toisiaan tukevaa maitohappobakteerikantaa Sisältää Cja D-vitamiinia vastustuskyvylle Sopii sekä päivittäiseen käyttöön että kuuriluonteisesti VASTUSTUSKYVYLLE! * C ja D MONIPUOLISESTI MAITOHAPPOBAKTEEREITA + UUTUUS! *C + D-vitamiinit edistävät immuunijärjestelmän normaalia toimintaa
M editaatiossa pysähdymme kehon ja mielen äärelle, avaudumme kuudennelle aistillemme, intuitiolle. Pidämme sinut ajan tasalla aikataulusta ja kerromme Facebook-sivuillamme, milloin pääset mukaan meditaatioiden maailmaan. P.S. Lue juttu alkaen sivulta 12.. Entä onko niistä mahdollista päästä kokonaan eroon. Fyysikko Johanna Blomqvist oppi reikikurssilla taitoja, joiden avulla hän pystyy kytkeytymään kvanttikenttään ja pääsemään osalliseksi universumin energiasta, valtavasta voimasta, jota on vaikea selittää. Kuka ties tunne haluaa tuoda itsensä esiin auttaakseen sinua hyväksymään sen ja päästämään siitä irti. Rentoutuneena keho paljastaa meille, missä kohdin ikävä tunne meitä painaa. Siksi aloitamme Voi hyvin -somekanavilla syksyn aikana meditaatiosarjan, jossa paneudumme näihin viiteen meissä monesti torjuntaa herättävään ja suojauksemme nostavaan tunteeseen. Voit kuunnella noin 20 minuuttia kestäviä meditaatioita sosiaalisen median kanavillamme niin monta kertaa kuin haluat. Tunteilla on näet ikävä tapa koteloitua kehoomme. Meditaation aikana herkistymme myös kehon tuntemuksille ja viesteille. Iloa ja rakkautta on kuitenkin vaikea värähdellä, jos pintaan nousee tunteita, jotka mieluiten torjuisimme. Intuitiolta saamme tietoa, joka jää muilta aisteilta usein huomaamatta. Näiden tunteiden käsittelyssä voi meditaatiosta olla apua. Kuinka voisimme käsitellä näitä joskus noloiltakin tuntuvia ja mieluiten piilossa pidettäviä tunteita. T ervetuloa mukaan meditaatiomatkoille kohti tunteita ja kehon salaisuuksia. VOI HYVIN | 11 PÄ ÄKIRJOITUS RIITTA NYKÄNEN PÄÄTOIMITTAJA riitta.nykanen@a-lehdet.fi Kurkista myös sivujamme Facebookissa, Instagramissa ja terve.fi:ssä! l facebook.com/voihyvin l instagram.com/voihyvin l terve.fi K U V A T SA T U N Y ST R Ö M JA IS T O C K Meditaatiot alkavat E lämme aikaa, jolloin tunteilla on erityinen merkitys. Häpeä piiloutuu lantion seudulle, suru puristaa rintaa ja pelko ja viha kipristävät vatsaa. Näin toteaa meditaatioiden ohjaaja, henkinen valmentaja Taru Astikainen tämän lehden sivulla 20. Jokainen meistä tunnistaa vihan, pelon, häpeän, surun ja kateuden. Tunnistatko sinä epämääräistä kipua kehossasi
Fyysikko Johanna Blomqvist kiinnostui energiahoidoista, kun lähipiiri sairasteli. Blomqvist yhdistää jännittävällä tavalla kvanttifysiikan ja vanhan hoitoperinteen. TEKSTI HANNA HYVÄRI KUVAT ANTTI RAATIKAINEN GURU ”Olet yhteydessä syvään tietoon” 12 | VOI HYVIN. Kaikella, mitä teemme, on merkitystä. Hän kouluttautui lopulta reikiopettajaksi
”Jokaisen tutkijan pitäisi lähestyä mitä tahansa aihetta avoimin mielin”, Johanna Blomqvist kannustaa. VOI HYVIN | 13
Myöhemmin fysiikka vei matemaattisesti lahjakkaan tytön mennessään. Itsensä hän määrittelee ”sihteeriksi”, koolle kutsujaksi. Uskokoon ken haluaa. Fysiikka, jos mikä, on kovaa luonnontiedettä. Väitöskirjassaan nuori tutkija mallinsi materiaaleja, jotta voitaisiin kehittää biohajoavia muoveja. OLEMME OTTANEET Blomqvistin kanssa tietoisen riskin. Sitä on vaikea selittää, sillä se ei ollut ääntä. Mutta voisiko olla toisiakin malleja?” ENERGIAHOITOJEN maailma oli Blomqvistille täysin tutkimatonta ja vierasta rajaseutua. Tekee parhaillaan tutkimusjulkaisua etähoidoista. Blomqvist teki yli 15 vuotta töitä yritysja tutkimusmaailmassa, esimerkiksi asiantuntijana supertietokonekeskuksessa. Kuten intuitiota, tietoisuutta tai henkisyyttä. Ei siis voida erottaa, missä yksi ihminen loppuu ja toinen alkaa. Mielestäni pitäisi JOHANNA BLOMQVIST, 47 on helsinkiläinen fyysikko, yrittäjä, kirjailija ja reikiopettaja. Lähipiirissä oli kaikenlaisia sairastumisia ja monenlaisia tauteja, kuten syöpää. Kukin osallistuja auttaa, se ei ole yksisuuntaista.” Mutta miten ihmeessä fysiikasta väitellyt tohtori Blomqvist on päätynyt tällaiseksi sihteeriksi. Tämä kysymys alkoi vaivata Blomqvistia jo nelivuotiaana, kun hän järkytyksekseen tajusi, ettei äiti jakanutkaan saumattomasti samaa maailmaa hänen kanssaan. Eikä hänkään tiedä kaikkea. Kirjat: Hypertodellisuus – Olet olemassa ja merkittävä (Basam Books 2020, ilmestyi lokakuussa) ja Kvanttifysiikasta energiahoitoihin (Viisas Elämä 2016). Perheeseen kuuluvat puoliso ja kaksi lasta. Maskit on riisuttu ja syömme lounasta helsinkiläisravintolan nurkkapöydässä. Kymmenvuotiaana Blomqvist pohti olemassaoloa ja todellisuutta. Ilmiöt voivat kertoa paljon uutta todellisuudesta.” Mitä todellisuus on. Vähitellen kohina hiljeni ja jäi vain voimakas läsnäolo. ”Kuulin useasta suunnasta sitä tarinaa, ettei ole mitään mahdollisuutta, tai lääkitystä pitää jatkaa elämän loppuun asti.” Koska Blomqvist oli väitöskirjassaan etsinyt ratkaisuja mallintamalla, hän tiesi, että vaihtoehtoja on aina useampia. Kvanttifysiikka ei aivan heti aukea maallikolle. 14 | VOI HYVIN. Tuossa hetkessä tuntui olevan aivan valtava voima, jota on vaikea selittää”, kommentoi Blomqvist. Hän kiinnostui kuitenkin muun muassa yhdysvaltalaisen tohtori William Bengstonin tekemistä tutkimuksista. Lääkkeet ovat yksi malli. ”Tieteessä ei helposti myönnetä sitä, että jotain asiaa ei tiedetä. Kaikki värähtelee. Vaikka siellä voisi olla jotain, mitä meidän pitäisi oppia ymmärtämään. Hän oli juuri järjestänyt ryhmäetähoidon, jossa oli mukana satoja ihmisiä. ”Ryhmäläiset vahvistivat toinen toisiaan. Elämme monella tapaa murroksen keskellä. Materialistisdeterministinen maailmankuva ei pysty selittämään kaikkea kokemaamme. Osa heistä oli tuhansien kilometrien päässä. Nuo uskomukset kuuluvat vanhaan maailmaan, sanoo Blomqvist. Tunne, että me olemme kaikki tässä yhdessä . Hän mietti syntyjä syviä, elämän ja kuoleman kysymystä. ”Ennen olisin suoralta kädeltä sanonut, että tämä on aivan huuhaata.” Reikissä on tärkeää, että ihminen pitää hyvää huolta itsestään. Ja tyttärellä toiset. ”Otan mielen tasolla yhteyden kaikkiin, jotka ovat mukana. Näin kuvailee reikiopettaja Johanna Blomqvist kokemustaan. ”Sain oivalluksen, että mehän mallinnamme omaa elämäämme ja paranemista. Kvanttifysiikan mukaan olemme kaikki värähtelevää energiaa, kun mennään riittävän pitkälle hiukkastasolle. Kytkeydyn ikään kuin kenttään reikissä oppimieni tekniikoiden avulla. Tuntuu, että kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. Se oli enemmänkin tunne, kuin monet olisivat puhuneet samaan aikaan. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun hän organisoi energiahoitoa näin laajalle osallistujajoukolle. Myös tämä koivu Helsingin Vuosaaressa. Äidillä oli omat ajatuksensa. Blomqvist järjestää ryhmähoitoja aika ajoin. Tiede muuttuu, ja isot totuudet horjuvat. T unsin valtavasti kohinaa. ”Ajattelin, että tänne olen menossa ja tämä on minun suuntani.” Mutta sitten hän tuli erikoiseen tienhaaraan. Arveluja ja aavistuksia on sitäkin enemmän. Ne blokkaavat elimistössä tiettyjä toimintoja, jotta saataisiin toivottu vaikutus. Niistä voi siis valita. Onneksi Blomqvist jaksaa selittää rauhallisesti kerta toisensa jälkeen perusasioita. johannablomqvist.com kysellä enemmän, ja avoimesti myöntää, että ei tiedetä. Ja vaikea. Ja energiahoidot, no jaa, sivuutetaan usein silkkana huuhaana. Hiukkaset taas vaikuttavat toisiinsa välimatkankin päästä. Ruoka tosin tahtoo jäädä lähes lautaselle, sillä aihe on niin mielenkiintoinen. Ilmiöitä sivuutetaan tai hylätään suoraan, eikä niitä edes lähestytä. He olivat kaksi erillistä ihmistä
Luotan, että asiat menevät niin kuin niiden pitää mennä. Niitä ei kuitenkaan pystytä millään mittalaitteilla tavoittamaan.” YLEENSÄ AJATELLAAN , että ihmiskunta elää viimeisimmän tieteellisen tiedon mukaisesti. ”Onhan se kokemuksellista. Australialainen neurotutkija ja nobelisti Sir John Eccles on sanonut: VOI HYVIN | 15. Tiede kehittyi ja otti vastuulleen koko materiaalisen maailman. Elämä on uskomatonta! Iloitsen juuri ilmestyneestä Hypertodellisuuskirjastani, jonka painetun version sain käsiini! Fyysikko on opetellut yhdistämään intuitiota loogiseen, tieteelliseen ajatteluun. Kontrasti tiedeja yritysmaailmaan oli valtava, kun Blomqvist kymmenisen vuotta sitten astui harmaasta marraskuisesta loskasäästä kurssitilaan. Avataan ikään kuin postilaatikko universaaliin elämän voimaan ja värähtelyyn. Pelko siis määrittelee, miten toimit. Ihmettelen usein, sillä ihmetteleminen on myös pysähtymistä. Reiki on täydentävä hoitomuoto, joka tukee ihmistä myös vakavan sairauden keskellä. Osallistujat keskustelivat suolalamppujen lämpimässä valossa. Bengston on kehittänyt oman energiahoitomenetelmän. ”Niin, mitä se on. Itämaisissa kulttuureissa puhutaan eri energiakehoista. Tehokkuuteen ja logiikkaan tottunut Blomqvist hämmästyi. ”Jotakin heissä itsessään herää ja saa aikaan muutokseen. Blomqvist tiivistää, että sen mukaan olemme, karkeasti ottaen, vain biologisia ”lihakoneita” vailla syvempää tarkoitusta. Siinä kerättiin selkeästi dataa, joka vetosi tutkijan mieleen. Sisällä ikään kuin virtaa ja keskellä aivoja kutittaa. Kurssilaiset halusivat löytää sisältään voimavaroja, joilla voisi parantaa omaa ja läheisten hyvinvointia. 1600-luvulla tapahtui ratkaiseva kahtiajako. Mistä ne tulivat. Onko se energiaa vai informaatiota, johon päästään käsiksi. Ei se ollut helppoa.” Blomqvist yllättyi kuitenkin iloisesti. Ajattelen, että autan tiedon kulkua.” Blomqvist ihmetteli myös sitä, miten hän vaikutti hoidettaviinsa. Menetelmä kuuluu tietoisuustaitoihin samaan tapaan kuin meditaatio ja mindfulness. Voisi ajatella, että on olemassa jonkinlainen kenttä, jossa tieto kulkee.” ”Hoitotilanteessa siihen avataan yhteys. Toinen silmä kiinni. Uskonnolle jäi henkinen puoli. Näin Sokrateenkin kerrotaan sanoneen. Pelkään toisinaan. Tiedän vain sen, etten tiedä. Reikissä on useita tasoja. Miksi koen näin, hän mietti. Reikissä mieli tyhjeni yrittämättä, lähes huomaamatta. Olen välikäsi, joka auttaa purkamaan esteen.” Blomqvist sanoo, että mitä vain voi hoitaa. Ei ollut tietokoneita, powerpointeja eikä minuuttiaikataulua. ”Ne ruokkivat toinen toistaan kuin yin ja yang”. Hän oli aiemmin yrittänyt meditoida vaihtelevalla menestyksellä. ”Vein huomion erilaisiin asioihin kuin aikaisemmin, käännyin sisäänpäin ja havainnoin esimerkiksi aistimuksia käsissäni.” REIKIIN KUULUVAT aktivoinnit, joilla vahvistetaan kykyä aistia erilaisia energian tuntemuksia. ”Aluksi tuli tosi epäileväinen olo, että olenko ihan väärässä paikassa. Unelmoin säännöllisesti, sillä unelmat toteutuvat. Yllättäviä yhteensattumia on ollut paljon. Mutta halusin ymmärtää, mitä tämä on ja mistä on kyse. vahvasti aktivoinnin aikana. Silti katsomme ympärillemme vanhan monokkelin läpi. Se oli sellaista maailmaa, jota ymmärsin.” Pian pelkät tutkimukset eivät riittäneet, vaan Blomqvist halusi kokeilla itse, miltä energiahoito tuntuisi. Hän ilmoittautui reikikurssille. Nämä kaksi maailmaa eriytyivät täysin toisistaan. Se, mihin vien huomioni, vahvistuu. Mutta nyt tulee uutinen: Blomqvistin mukaan asenteemme ja maailmankuvamme on peräisin 1600-luvulta! Käyttämämme teknologia on toki juuri tätä päivää, uusinta mallia. Hän kokee päinvastoin saavansa aina voimaa. ”Ennen olisin suoralta kädeltä sanonut, että tämä on aivan huuhaata, mutta Bengstonin tutkimussarja kiinnosti. Blomqvist tunsi kylmät väreet S Uskon, että rakkaus voittaa. ”Ohjaan ihmiset aina lääkärin luo, jos on jotain epäilyttävää.” Hoitoja tehdessään Blomqvist ei ole koskaan tuntenut uupumusta. Yritän vieläkin hakea ja selittää sitä. Samat mielikuvat, tuntemukset tai värit saattoivat nousta sekä hoitajan että hoidettavan mieleen. Varsinaista leikkaustai lääkehoitoa se ei koskaan korvaa. Hoidettavat ovat myös saaneet konkreettista apua esimerkiksi päänsärkyyn, vatsaja kurkkukipuihin. Siksi peloista pitää päästää irti. Vallitseva maailmankuvamme edustaa siis tieteellistä materialismia. Olo on miellyttävä, kevyt ja rento
fyysikko kysyy. Onko taustalla tietoisuus, joka vaikuttaa tulokseen. ”Mutta vieläkään ei ymmärretä, mitä kaikkea kvanttifysiikka tarkoittaa ja mitä sen kautta pitäisi nyt ymmärtää tästä todellisuudesta. ”Tieteellinen reduktionismi on halventanut ihmisen mysteerin väittämällä selittävänsä kaiken henkisyyden hermosolujen toiminnalla. Elämme edelleen vanhan fysiikan mukaisesti”, Blomqvist sanoo. Hiukkaset kimpoavat perille tietyn, aina samanlaisen aallon muotoon. Laita toinen käsi niskalle ja toinen kurkulle. Miten tähän on tultu. Hänen mukaansa olemme kukin ilmentymiä universaalista tietoisuudesta ja sitä kautta yhteydessä toisiimme. ”Mitä tämä oikeasti tarkoittaa. ”Meidän tulisi siis nähdä itsemme ensisijaisesti henkisinä, ei-aineellisina olentoina, sieluina, jotka tässä elämässä asuttavat tätä kotia, kehoa.” Tietoisuus voi Blomqvistin mukaan tarkoittaa myös ymmärrystä omasta henkisyyden tasosta. Lisäksi on yhä enemmän kokeellisia tuloksia siitä, että mieli vaikuttaa materiaan. RAUHOITU. Mielestäni kaikki viittaa siihen, että tietoisuus on perustava tekijä.” Olemme päätyneet Blomqvistin kanssa ihmiskunnan visaisimman kysymyksen äärelle: mitä on tietoisuus. Monesti puhutaan tietoisuuden laajentumisesta ja henkisestä heräämisestä. Miten psyykkiset ilmiöt linkittyvät fyysiseen todellisuuteemme. KVANTTIFYSIIKKA SYNTYI sata vuotta sitten mittalaitteiden kehittyessä. ”Kaikilla meillä on luonnostamme kyky välittää elvyttävää energiaa”, Johanna Blomqvist sanoo. On siis tietoisuus, joka synnyttää todellisuuden. 16 | VOI HYVIN. Laita molemmat kädet silmien päälle. ”Kuvittelemme, että olemme kehityksen huipentuma ja tiedämme, miten asiat ovat. Keskeistä on itsehoito. Kaikki ei sovikaan mittalaitteisiin. Kokeile seuraavia reikiotteita: KÄÄNNY sisäänpäin. HERÄTÄ intuitio. Tämäkin tukevalta näyttävä ravintolan pöytä on siis perustaltaan pelkkää energiaa, jonka läpi voisi kulkea. Kaikki aine, siis myös ihminen, on energiaa. Hän kääntää koko vallitsevan maailmankuvan ylösalaisin. Erikoista on myös se, että maailmankaikkeus laajenee kiihtyvällä tahdilla. Sitä se ei Blomqvistin mukaan ole, koska emme voi koskaan katsoa maailmaa ulkoapäin. En näe muuta vaihtoehtoa. Muut lounastajat ovat poistuneet jo aikoja sitten. Ihminen muuttaa siis lopputulosta vain tarkkailemalla sitä. Monesti väitetään, että aivot synnyttävät tietoisuuden, mutta Blomqvist ajattelee toisin. Voit painaa kevyesti myös molemmat kädet kurkkuchakran päälle. Tällaisia ilmiöitä ovat esimerkiksi ennakkoaavistukset, intuitio, telepatia, enneunet ja synkroniteetti. Laita toinen käsi takaraivolle ja toinen otsalle kolmannen silmän päälle. Tulos muuttuukin ratkaisevasti. Erikoisin ilmiö kokeessa syntyy, kun ihminen laitetaan tarkkailemaan hiukkasten liikettä. Pääruoaksi tulleet kampelafileet jäähtyvät nopeasti. Olemme aina mukana, sisällä, tulkitsemassa mittaustuloksia, valitsemassa näkökulmaa ja asettamassa kysymyksiä. Sitä pohtivat parhaillaan kaikki fyysikoista filosofeihin, lääkäreistä neurotieteilijöihin. Jos alkuräjähdys pitäisi paikkansa, laajenemisen tulisi hidastua samaan tapaan kuin jos ”Kaikki viittaa siihen, että tietoisuus on perustava tekijä.” KÄSI SYDÄMELLE REIKI on sisäisen kasvun ja hyvinvoinnin menetelmä, jonka kehitti japanilainen Mikao Usui 1920-luvulla. Kvanttifysiikan mukaan koko maailmankaikkeus on värähtelevää energiaa. HOIDA sydäntä. Yksi mielenkiintoisimpia ja kuuluisimpia kvanttifysiikan tutkimuksia on kaksoisrakokoe. Kirkkaita ajatuksia on silti ollut ennenkin, ja paljon hyvää on karsiutunut matkan varrella.” Blomqvistin mielestä meidän pitäisi yrittää ymmärtää myös sitä, mitä järjellä ei voi tavoittaa, eli todellisuuden irrationaalista puolta. Filosofi Bernardo Kastrup on sanonut, että jos et koskaan kysy itseltäsi filosofista kysymystä, jätät jälkeesi tutkimattoman elämän. Pane molemmat kädet rinnan päälle joko päällekkäin tai rinnakkain. Istumme edelleen ravintolassa. ILMAISE itseäsi. ”Oivallus omasta itsestä ja paikasta maailmankaikkeudessa voi aueta esimerkiksi erilaisten harjoitusten, kuten meditaation kautta.” HUIKEINTA FYSIIKASSA on, että kun mennään riittävän pitkälle hiukkastasolle, niin vastassa on pelkkää tyhjyyttä. Aseta kädet molemmin puolin korvien päälle ja leukanivelille. Elämme erillisyydessä, egon ja itsekeskeisyyden maailmassa, joka ei ole tasapainossa. Blomqvist kritisoi, että nyt hallitsee maailmankuva, jossa sielulla ei ole sijaa. Tätä väitettä voi kutsua taikauskoksi.” Nykyisin siis totuuden määrää tieteellinen näkemys, jonka ajatellaan olevan objektiivista. Jos olisi riittävän pieni. Vanha nähdään alkeellisena. Siinä valohiukkasia syötetään vapaasti kahdesta pienestä reiästä taustalla olevaan tauluun. Se syrjäytti newtonilaisen fysiikan. Paina kädet päälaelle kruunuchakran kohdalle. ”Materiaa ei ole olemassa ilman meidän tietoisuuttamme, koska me havainnoimme sitä. Termi tulee japanin sanoista rei ja ki, jotka yhdessä tarkoittavat universaalia energiaa. Vain sitä kautta voi auttaa muita. Tietoisuus on ikuista ja kaiken perusta”, Blomqvist vastaa. Havaitsija romahduttaa aaltofunktion ja hiukkaset asettuvat lähes suoraan linjaan. Nykyiset kännykät ja tietokoneet perustuvat kaikki kvanttimekaniikan saavutuksiin. KUUNTELE
Oman elämän äärelle on hyvä pysähtyä ja ravistella tapaa katsoa asioita.” . Vauhdin kiihtymistä on yritetty selittää pimeällä aineella ja energialla. Kun tuloksia vertailtiin, huomattiin, että lukusarjat muuttuivat järjestäytyneemmiksi suurten katastrofien tai ihmisten joukkokokoontumisten aikaan. Olemme kaikki yhtä, kuten kvanttifysiikka osoittaa. Aika on sivuoire, joka ilmaantuu, koska me ihmiset havaitsemme asiat jatkumoina”, Blomqvist sanoo. ”Aika on kokemus. Kokeen perusteella voi päätellä, että ajatuksilla ja tunteilla tosiaan on vaikutusta fyysiseen todellisuuteen, ja tämä voidaan jopa mitata. Ne syöttävät nollia ja ykkösiä täysin vapaasti. Peräti 95 prosenttia on näkymätöntä ja tavoittamatonta”, Blomqvist laskee. Nykyinen maailma pyörii sillä ajatuksella, että olemme kaikki erillisiä. Muutos numeroissa näkyi kaiken lisäksi hiukan ennen isoa tapahtumaa. Projisoisimme fysikaalisen todellisuuden tietoisuudestamme, niin kuin elokuvateattereissa elokuvat. ”Planeetta on siinä tilassa, ettei meillä edes ole muita vaihtoehtoja kuin alkaa ajatella kokonaan uudella tavalla. Mutta me ihmiset olemme olleet mukana hyvin lyhyen aikaa.” Ja valitettavasti pelaamme usein aika röyhkeästi ja epäreilusti. Joku isomman luokan operaattori tietoisuuden takana. KUOLLESSAAN IHMINEN palaisi takaisin tietoisuuteen ja valitsisi aina uuden hahmon kuten tietokonepeleissä. Ennen pitkää pallo pysähtyy. Jumala tulee nyt väistämättä mieleen. ”Voit siis saada tietoa toisesta ajasta, toisesta paikasta, jopa toisesta elämästä tai kuoleman rajan takaa.” Mitä tästä kaikesta tulisi päätellä. Nasan tekemien laskelmien mukaan maailmankaikkeudessa on atomeja 4,6 prosenttia, pimeää ainetta 24 ja pimeää energiaa loput 71,4 prosenttia. ”Näin voi aivan hyvin ajatella. Jokaisella ajatuksella, tunteella ja teolla on vaikutusta. Niin sen määrittelisin. ”Se on enemmänkin aineetonta, jota on vaikea tavoittaa. Ehkä kaiken taustalla luojana on Platonin Tosioleva, Ykseys, Jumala, Lähde, Brahman tai niin edelleen.” Elämästä ja kuolemasta Blomqvistilla on mielenkiintoinen näkemys, ikään kuin sielunvaelluksen versio 2.0. Usein ajatellaan, että aika on jotain konkreettista, mutta sitä ei oikeasti ole olemassa. Peräti 95 prosenttia on näkymätöntä.” ”Meillä ei edes ole muita vaihtoehtoja kuin ajatella uudella tavalla.” Tutkijan mieli on utelias. Maailma on 4,5 miljardia vuotta vanha massiivinen simulaatio. Tästä seuraa se, että tieto ei aina kulje siinä järjestyksessä kuin asiat tapahtuvat. Joku on asettanut pelille kuitenkin raja-arvot, kuten valonnopeuden ja Planckin vakion, pienimmän mahdollisen mitan. Blomqvist haluaa herätellä meitä. Materialistinen ja egoistinen tavoittelu ei lisää kollektiivista hyvää. Jos tietoisuus on perustavaa ja ikuista, maailma voisi olla sen synnyttämä simulaatio. Blomqvist hörppää jälkiruoaksi tilaamaansa vihreää teetä. heittäisi pallon ilmaan. Olemme myös vastuussa itsestämme ja toisistamme, kuten reikissä opetetaan. Sekin taitaa olla jäähtynyt. Se näyttäisi siksi täydeltä todelta. ”En olisi uskonut, mihin kaikkialle tämä polku vie.” VOI HYVIN | 17. KAIKEN LISÄKSI modernin fysiikan pohjalta pystytään sanomaan, että aikaa ja etäisyyttä ei ole. Minulla on aina ollut se tunne, että voin turvallisin mielin luottaa siihen.” Blomqvistille tuo voima ei ole kristinuskon parrakas mieshahmo. Mielenkiintoinen on myös 30 vuotta kestänyt koe, jossa on tutkittu eri puolille maapalloa sijoitettuja satunnaislukugeneraattoreita. Se näyttäytyy jokaiselle eri tavalla. Näin Blomqvist selittää esimerkiksi synkroniteetteja, merkityksellisiä yhteensattumia ja ennakkoaavistuksia. Ja saa uskonnoissa ja kulttuureissa monenlaisia hahmoja. Mitä mieltä olet. ”Materia on siis vain jäävuoren huippu. ”Tämä meitä ympäröivä materia on siis vain jäävuoren huippu. ”Ajattelen, että tämän kaiken taustalla on jotain perustavaa
Paradoksaalisesti se myös tuo paria lähemmäs toisiaan. ”Henkisyys on elämän arvostamista ja läsnäoloa. Kun parisuhteen molemmat osapuolet ottavat vastuun henkisestä hyvinvoinnistaan, he pystyvät muodostamaan paremman yhteyden toisiinsa. Kun osaa pyytää sitä, mitä parisuhteessaan tarvitsee, ei ohita itseään. Kolmanneksi on tärkeää osata pysähtyä itsensä äärelle. Me kaikki projisoimme omia tunteitamme toisiin ihmisiin. Vaikka he päättivät erota, he pystyivät selvittelemään tilannetta ja menemään eteenpäin. ”Ahdistuksen tunne kertoo siitä, että on olemassa avoimia kysymyksiä, että jokin parisuhteessa kutsuu tarkastelemaan sen tilaa. Uutta ajateltavaa U udessa kirjassaan, Te selviätte kyllä – Mahdollisuuksien parisuhde , terapeutti ja eroasiantuntija Marika Rosenborg antaa työkaluja parisuhteensa kanssa kipuileville ja kaikille niille, joita parisuhde mietityttää. ”Tunteiden projisointi on inhimillistä. On helpottavaa tietää, mitä toinen ajattelee, vaikka ääneen sanottu asia ei olisikaan mukavaa kuultavaa. Mitä vaikeampi meidän on käsitellä tunteita itsessämme, sitä herkemmin projisoimme niitä muihin. Luopuessamme tulkinnoistamme ja uskomuksistamme pääsemme aidosti tutkimaan mitä itsessämme tapahtuu, kun kohtaamme toisemme.” Marika Rosenborg: Te selviätte kyllä – Mahdollisuuksien parisuhde. Asia ei ehkä ole vielä kypsynyt tarpeeksi, jolloin tarvitaan ahdistuksen tunteen sietokykyä. Ahdistus suhteessa ei välttämättä ole merkki siitä, että ero olisi paras tai oikea ratkaisu. Vapaudumme voidessamme luottaa siihen, että puhumme totta – myös silloin, kun tuotamme pettymyksen. Kun eron ottaa puheeksi, voi havahtua siihen, että sitä ei ainakaan halua.” Kirjoitat, että ahdistus ei ole vastaus, vaan kysymys. Lisäksi kannattaa rohkeasti kysyä toiselta, mitä hän tarvitsee. Toki niinkin voi olla.” Usein heijastamme eli projisoimme omia tunteitamme toiseen. ”Sen kolme elementtiä ovat omista ydintarpeistaan puhuminen, kuunteleminen ja itsensä äärelle pysähtyminen. Voi esimerkiksi kokea mustasukkaisuutta kumppaniaan kohtaan, jos on itse vilkuillut muita kiinnostuneena.” Kirjoitat, että parisuhde on henkinen prosessi. Kuitenkin ne, jotka projisoivat paljon omia tunteitaan vaikka kumppaniinsa, kieltävät oman vastuunsa. Mitä hyvää henkisyys voi tuoda suhteeseen. Terapiatyössäni noudatan periaatetta siitä, että totuus tekee meidät vapaaksi. Lopulta Marika ja hänen puolisonsa uskalsivat tunnustaa tämän toisilleen. Marika kirjoittaa myös omasta kokemuksestaan, siitä, kuinka avioliitto ei ollut tuntunut hyvältä enää pitkään aikaan. Sokeasta rakkaudesta syntyy yhteyden avulla tietoista rakkautta. Kun toista aidosti kuuntelee valmistelematta puolustuspuhetta, kuulee tämän asian. Esimerkiksi riidan aikana pysähtyykin kysymään itseltään: Mitä tämä tilanne kertoo minusta?” Miksi erosta puhumista ei kannata vältellä ja pelätä. Miten tämä hankaloittaa parisuhdetta. 18 | VOI HYVIN TEKSTIT LOTTA PELLAS KUVAT SAMUEL GLASSAR, ISTOCK JA KUSTANTAJAT Totuus vapauttaa rakkaudessa Ammenna viisautta elämääsi. Terapeutti ja eroasiantuntija Marika Rosenborg kannustaa pariskuntia avoimuuteen.. Hidasta Elämää 2020. ”Kun pelkäämme jonkin asian puheeksi ottamista, se ottaa meidät valtaansa. Rehellisyys avasi lukkiutuneen tilanteen. Mitä tarkoitat mahdollisuuksien parisuhteella. Mitä tarkoitat
Elina Jokinen: Säröjen kauneus, sisäisen tarinasi voima. Keltainen: onnellisuus. Tähän ikiaikaiseen kysymykseen etsivät vastausta uudessa kirjassan Päivi ja Santeri Kannisto. Pariskunta on kiertänyt maailmaa 16 vuotta. Ja kyllä, kirja paljastaa hyvän elämän salaisuuden. He myös kertovat, kuinka lukija voi soveltaa niitä omassa elämässään. Sanat lievittävät yksinäisyyttä • Ei ole samantekevää, kuinka laaja sanavarasto meillä on. Kirja kannustaa sinua nauttimaan kehostasi, ja sen tarinat ja monipuoliset harjoitukset auttavat sinua tutustumaan seksuaalisuuteesi uudella tavalla.. Ympärillä hehkuva ruska houkuttelee kiinnittämään huomiota sen tuttuihin väreihin. Puutarha elää vuodenaikojen mukaisessa rytmissä. Tammi 2020. Tuuma 2020. VOI HYVIN | 19 Antaudu aistien vietäväksi • Aistipuutarha herkistää tutkimaan ympäristöä lapsen uteliaisuudella: heti sisäänkäynnin kohdalla kuulen solinaa, joka saa heristämään korvia. Opaskyltti kertoo värien vaikutuksesta meihin. Sinne tänne puutarhassa ripustetut kyltit johdattelevat keskittymään yhteen aistiin kerrallaan. Ruskea: maanläheinen. Joensuussa sijaitsevassa Botania-puutarhassa on useamman eri teeman ympärille rakennettujen ulkopuutarhojen lisäksi perhostalo ja kasvihuoneita. Lähtiessäni jään pohtimaan, miltä siellä näyttää keväällä ja kesällä. Helähtelevän ja pirskahtelevan veden ääni luo mielikuvan metsän halki juoksevasta purosta. Elämäntaidon helmiä eri puolilta maailmaa. Kirjassaan he tuovat esille laajan paletin eri kulttuurien uskontoihin, psykologiaan ja filosofiaan perustuvia elämäntaidon oppeja. Elämäntaitoa maailmalla • Mitä on hyvä elämä. Heinäpurontie 70, Joensuu. Päivi ja Santeri Kannisto: Hyvän elämän opas. Jatkan eteenpäin. co m is ta . Mitä enemmän meillä on erilaisia sanoja käytössämme, sitä paremmin meidän on mahdollista sanoittaa kokemuksiamme. Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi ttä in . Vakituisen asuinpaikan sijaan maailma on heidän kotinsa. Lisäksi lukija pääsee seuraamaan Kannistojen arkea Aasiassa, Afrikassa ja Euroopassa. Hän puhuu kielen ja sanojen vaalimisen tärkeydestä. Näin koemme olevamme vähemmän yksin. Ka ts o m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai ne n. Kunkin värin vaikutus on tiivistetty yhteen sanaan. Botania on avoinna lauantaisin klo 10 –18. Tunnen, kuinka luonnon tarjoilema värikylpy tekee hyvää. Aistillisen naisen VOIMAKIRJA Hehkuvan naisen salaisuuksia KIRSTI KUOSMANEN Tämä on kutsu kukoistavaan elämään! Kirsti Kuosmasen kiehtova elämäntarina kuljettaa sinut kohti säteilevää naiseutta, sisäistä hehkua, herkkyyttä ja rohkeutta. Punainen: energia. Kirjassaan Säröjen kauneus, sisäisen tarinasi voima Elina Jokinen näyttää, miten sanat muokkaavat maailmankatsomustamme ja luovat elämänpolkuamme
TARU VERTAA tunteita säätiloihin, joiden pitää antaa tulla ja mennä. Voi hyvin julkaisee torjuttujen tunteiden meditaatiosarjan yhdessä Taru Astikaisen kanssa. Keho ei tunteita unohda, vaan kantaa mukanaan kuin taakkaa. Torjuttuja tunteita voi olla myös vaikea tunnistaa, sillä ne kätkeytyvät toisten tunteiden taakse.” Näin sanoo meditaatio-ohjaaja ja henkinen valmentaja Taru Astikainen. ”Meditaation yksi tarkoitus on opetella huomaamaan kehon syvimmät tuntemukset. Meditaatiosarjan alkamisajankohta tarkentuu lähiviikkoina, joten seuraa Voi hyvin -lehden somekanavia. Monesti tunteen taakse piiloutuu se, mitä on ajatellut tai kokenut menneisyydessä. Mikä sinussa haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi?” Taru sanoo. Kukin meditaatiohetki kestää noin kaksikymmentä minuuttia. Illoissa keskitytään mielen ja kehon yhteyden tavoittamiseen hiljentymisen avulla. Myös värit ovat apuna mielikuvien luomisessa. Kun ei keskity asioihin järjen tasolla, saa paremmin yhteyden kehontuntemuksiin, herkistyy niiden lähettämille viesteille. Tunteet haluavat kertoa jotakin. ”Se liittyy varhaislapsuuteen, jossa yleensä häpeä syntyy. ”Vuosikymmeniä tukahdutettuina olleet tunteet voivat aiheuttaa fyysisiä ja psykofyysisiä oireita.” Usein torjutut tunteet varastoituvat alakehoon: häpeä jää lantioon ja viha vatsaan. Mukana ovat kateus, viha, pelko, häpeä ja suru. Meditaatioissa käsitellään kateutta, vihaa, pelkoa, häpeää ja surua. Tällöin on hyvä miettiä, mistä kehossa tuntuva kipu tai mielessä oleva alakulo on lähtenyt liikkeelle. Lantio voi alkaa tuntua kireältä tai vatsaan koskea. Miten omalla toiminnallaan tai ajattelullaan on tukahduttanut jotakin tunnetta. ”On kuitenkin yksilöllistä, missä kohtaa omassa kehossa mikäkin tunne lymyilee.” Taru on huomannut, että hänellä esimerkiksi häpeä varastoituu juuri lantioon. Tästä huolimatta niitä ei koeta samalla tavalla hyväksytyiksi, joten olemme työntäneet ne syrjään tavallisesta tunteidemme kirjosta. MEDITAATIOSSA TARU käyttää apuna mielikuvia, jotka voivat auttaa tunteen paikantamisessa. Etenkin tässä ajassa on paljon koronan aiheuttamaa pelkoa. 20 | VOI HYVIN. Surun pitää antaa ottaa paikkansa, vihan tulla ulos, tai muuten ne kasautuvat kehoon. Usein teemme näin tunteille, jotka koemme vaikeiksi, häpeällisiksi tai kielletyiksi. ”Torjutut tunteet ovat tunteita muiden tunteiden joukossa. O n tunteita, joiden kohtaamista kaihdamme, painamme ne mieluummin pinnan alle. Voit osallistua meditaatioihin Voi hyvin -lehden Facebooksivulla ilmaiseksi kotona. TEKSTI LOTTA PELLAS KUVAT SATU NYSTRÖM JA ISTOCK MEDITA ATIOT Kevennä tunnekuormaa meditoimalla Taru Astikainen on imatralainen meditaatioohjaaja ja henkinen valmentaja. MEDITAATIOITA on viisi, jokaiselle tunteelle omansa. Niiden avulla on mahdollista vahvistaa torjuttujen tunteiden vastakohtia, kuten rakkautta, iloa ja voimaa. On jatkuva epävarmuus taudin leviämisestä ja työpaikan menettämisestä. Taru ohjaa kehotietoisuusiltoja yksilöille ja ryhmille. Häpeä liittyy seksuaalisuuteemme ja seksuaalienergiaan, joka on myös luovuuden energiaa.” Kun pysähdymme kehon ja mielen äärelle, avaudumme kuudennelle aistillemme, intuitiolle. Kuunnella, mitä ne haluavat nostaa esiin. Intuitiolta saamme tietoa, joka jää muilta aisteilta usein huomaamatta. Tähän ajatukseen pohjautuvat myös Tarun Voi hyvin -lehdelle ohjaamat meditaatiot. Värien merkityksen saa valita itse
Silloin elämäkin pitää meitä piilossa. VOI HYVIN | 21. Torjuttuna tunne sitoo energiaa, kapeutta ja rajoittaa elämää sekä nakertaa toiveikkuutta. ”Jos emme uskalla kohdata tunteita itsessämme, meillä on jotakin salattavaa. Torjuttu tunne kapeuttaa ja rajoittaa elämää sekä nakertaa toiveikkuutta. Tarulle meditaatio on ennen kaikkea pysähtymistä, läsnäoloa ja rentoutumista. Tunteesta tulee voimavara ja mahdollisuus. ”Meidän ei ole tarkoituskaan olla koko ajan iloisia tai onnellisia, tasapainossa tai rauhassa. ”Ilo ja rohkeus ovat lisääntyneet. Sitä ei tarvitse muuttaa miksikään muuksi eikä yrittää päästä siitä nopeasti eroon. Etsi itsellesi rauhallinen paikka hiljentymiseen. Tiedän, mitä haluan, ilmaisen tunteitani ja ajatuksiani. OLIPA TORJUTTU tunne mikä tahansa, on tärkeää hyväksyä se. ”Omaa voimaansa, joka on piilossa torjutun tunteen takana, voi aktivoida monella eri tavalla. Olen omassa voimassani ja elän omannäköistäni elämää. Oma voima voi olla keltainen, vaaleanpunainen tai vihreä.” Olennaista on se, mitä väri nostattaa ihmisessä itsessään esiin. Kun yhdestä saa kiinni, voi sen lisäksi tunnistaa muita tunteita tästä viisikosta. ”Meitä kannatteleva voima, myönteisten tunteiden taika, katoaa.” Torjuttujen tunteitten purkautuminen voi aluksi pelottaa ja hämmentää. Niin se auttaa ihmistä herkistymään omille kipupisteilleen. Taru on huomannut, että kun hän on alkanut hyväksyä omia tunteitaan, elämä ei tunnu niin kaoottiselta tai stressaavalta. Mitään hätää ei kuitenkaan ole.” Tunteen saadessa tilaa siihen sidoksissa oleva voima muuntuu rakentavampaan muotoon. ”Kun tunteen sallii ja hyväksyy, se lähtee liikkeelle. Olen uskaltanut tulla näkyväksi.” . Elämään kuuluvat kaikki tunteet”, Taru muistuttaa. Emme pysty astumaan täysin omaan potentiaaliimme ja tuoda lahjojamme ja kykyjämme esiin.” Häpeä, viha, kateus, suru ja pelko ovat sidoksissa toisiinsa
K ANNESSA 22 | VOI HYVIN
Sama kipinä ohjaa edelleen häntä vahvasti eteenpäin, kuten myös usko sielunvaellukseen ja henkiolentoihin. TEKSTI ANNELI JUUTILAINEN KUVAT MILKA ALANEN ”Tunnen enkeleiden läsnäolon” Näyttelijä Miia Nuutila rauhoittuu parhaiten metsän keskellä ja halaa usein puita. Näyttelijä Miia Nuutila ajautui henkimaailman kysymysten äärelle jo nuorena tyttönä. ”Metsän maadoittava vaikutus ja viisaus antavat valtavasti voimaa.” VOI HYVIN | 23
Joskus hän meditoi jollekin läheiselleen, lähettää valoa tai kuvittelee tälle tapahtuvan hyviä asioita. Nyt isä on 84-vuotias ja sanoo edelleen, ettei ihminen kuole, vaan siirtyy toiseen paikkaan.” Isän kokemuksen rohkaisemana Miia uskaltautui antautumaan voimakkaammin henkisyyden polulle. Meditaation tarkoitus on rauhoittaa ja tuoda energiaa. Erityisesti häntä inspiroivat Leo Buscaglian kirjoittama Elä täydellisesti tätä päivää sekä Kahlil Gibranin Profeetta . 24 | VOI HYVIN. Usein Miia puhdistaa mielensä harjoituksella, jossa hän käy koko kehonsa läpi violetilla valolla, joka pyyhkii pois raskaat ajatukset ja pahan olon. Pian hän sai merkin siitä, että tie oli hänelle oikea. M itä jos elämä ei päätykään silloin, kun ruumis kuolee. Hetken aikaa hän sai olla valoisassa paikassa kauniin musiikin ja edesmenneiden läheistensä ympäröimänä. Jos sielu jatkaakin matkaansa eteenpäin. ”Kun isä alkoi toipua, hän kertoi jotain lohdullista. Joskus meditaatio voi olla myös rukous tai hetki, jolloin hän lataa MIIA NUUTILA, 48 on näyttelijä. ”Violetilla liekillä sanotaan olevan erityisen puhdistava ja parantava vaikutus.” Meditaatio voi olla Miialle myös hetki omien tunteiden tai sisäisen äänen kuuntelemiselle. Miian äiti kävi perheen kotipaikkakunnalla Forssassa paikallisella kasvohoitajalla ja suositteli tätä myös tyttärelleen. Toisinaan Miia keskittyy kiittämään asioista ja ihmisistä. Kun isä makasi sairaalassa toinen puoli kehostaan halvaantuneena, Miia poti voimakasta kuoleman ja menettämisen pelkoa. Hän saattaa käydä läpi myös tulevia tapahtumia tai tehdä mielikuvaharjoituksia. Miialla on kaksi lasta, Amos, 15, ja Mimosa, 18, edellisestä liitostaan. Siellä hänen oli hyvä olla.” Isän sanat vahvistivat Miian omia orastavia näkemyksiä. Hän pyysi Miiaa lepäämään paikoillaan vartin verran. Hän asuu Espoossa ja on naimisissa muusikko Antti Paavilaisen kanssa. ”Tuntui ihanan helpottavalta, että kaikki ei lopukaan kuolemaan. ”Olin valtavan kiinnostunut siitä, minkälaisia vastauksia hän sai ihan arkisissakin asioissa, kuten ruoanlaitossa ja kasvien hoidossa. Pohdinta oli seurausta siitä, että Miian isä oli saanut yllättäen 48-vuotiaana aivoverenvuodon. Kaikki ei lopukaan kuolemaan.” Hän hiljentyy aamuisin parinkymmenen minuutin ajaksi risti-istuntaan kotinsa makuuhuoneeseen tai olohuoneeseen ja nauttii hetkestä ilman taustamusiikkia. Miia kuuli hänen poistuvat askeleensa ja sen, kun ovi meni hänen perässään kiinni. Mediaatiolla on aina positiivinen vaikutus hänen omaan olotilaansa – on tärkeää pysähtyä itsensä äärelle ja hengittää. Näyttelijä Miia Nuutila oli vasta ala-asteikäinen, kun hän tutkiskeli mieltään tämän ajatuksen äärellä ensimmäisiä kertoja. TEINI-IKÄINEN MIIA ahmi erilaisia elämäntaito-oppaita, elämänviisauksia ja teoksia ihmismieleen ja henkisyyteen liittyvistä teemoista. Hoitajan parantavilta tuntuneet kädet olivat tehneet äitiin erityisen vahvan vaikutuksen. Hän jatkoi hoitokäyntejä usean vuoden ajan. Uskon, että joku oli silloin luonani ja hoiti minua, vaikka fyysisesti paikalla ei näkynyt ketään.” Miia vaikeni kokemuksestaan, mutta nautti sen tuomasta rauhoittavasta tunteesta. Hiljalleen hoitaja uskoutui kertomaan Miialle, että hän teki kanavointeja eli otti toisinaan yhteyden henkimaailmaan. Tällaisen kokemuksen jälkeen minua ei ole kiinnostanut mikään muu niin paljon kuin yhteydet syvälle tuntemattomaan.” KÄYTÄNNÖN ARJESSA Miian henkinen ajattelu näkyy nykyään kaikkein voimakkaimmin meditoinnissa. ”Isä oli kokenut leikkauspöydällä ruumiista irtautumisen. Hoitolassa Miian otti vastaan lempeä nainen, joka laittoi hänen kasvoilleen syvävaikuttavan naamion. ”Tiesin olevani huoneessa yksin, mutta samaan aikaan tunsin jonkun tekevän kasvoillani aaltoilevia hoitavia liikkeitä. Samalla nainen ilmoitti käyvänsä sillä aikaa toisessa huoneessa. Puhelimen herätyskellon hän ajastaa soimaan, jos hetki ei saa venyä liian pitkäksi. Mutta kun isä ryhtyi toipumaan, hän kertoi tyttärelleen jotain lohdullista
”Olemme kaikki henkiolentoja, ja olemme saaneet tulla kokemaan ihmisyyden maapallolle. ”Uskon, että hän kävi hyvästelemässä minut lähtiessään.” SATTUMAAN MIIA ei usko. Miia tulkitsi sen erittäin selväksi merkiksi, jonka mukaan tulisi toimia. ”Vastaavasti tunnen hyvin vahvasti asiat, joihin pitää vastata myöntävästi. Seuraavana aamuna Miia sai tiedon, että täti oli kuollut yöllä. Miia havahtui syvästä unesta siihen, että hänen rakas vanha hoitotätinsä seisoi makuuhuoneen ovella ja katsoi häntä lämpimästi. Eräänä iltana Miia ajatteli tätä henkilöä voimakkaasti ja visualisoi hänet eteensä. Hän uskoo enkeleiden olevan humoristisia ja iloisia olentoja, joiden on tarkoitus tuoda iloa ihmisten elämään. Jostain syystä emme muista, mistä tulemme.” S keikalla Ylläksellä ja keskittyi hotellihuoneessaan intensiivisesti ottamaan yhteyttä tuntemattomaan. ”Tunnen usein enkeleiden läsnäolon ympärilläni, ja tiedän heidän olevan lähellä, kun päänahassani kihelmöi. Myöhemmin hän on tuntenut olevansa toisinaan liian kiltti ja herkkä alalle. Henkimaailman asiat kiehtoivat Miiaa jo nuorena tyttönä. Enkelit haluavat auttaa ihmisiä ja ilahtuvat, kun heistä puhutaan.” Joskus Miia pyytää enkeleiltä apua elämän suurissa kysymyksissä, toisinaan yksinkertaisissa arkisissa hetkissä kuten parkkipaikan löytämisessä. Tapausten välissä oli vuosia. Viime aikoina hän on myös ryhtynyt luottamaan enemmän omaan intuitioonsa. ”Välillemme oli syntynyt yhteys, ja se tuntui ihmeeltä. Juuri samalla hetkellä, kun hän pyysi vastausta, koko Ylläkselle tuli sähkökatkos. Se tapahtui keskellä yötä. Miia uskoo sielunvaellukseen ja siihen, että hänellä on takanaan lukuisia elämiä. ”En tiedä keitä tai mitä ne ovat, mutta uskon, että he ovat koko ajan vierelläni ja odottavat, että heiltä pyydetään ja heitä tarvitaan. Jos joku soittaa väärään aikaan, hän näkee sen ohjeena olla etenemättä asiassa. Tiedän, ettei se ollut sattumaa.” Toisessa vastaavanlaisessa tilanteessa Miia pyysi henkimaailmalta merkkiä, jotta tietäisi, miten edetä ihmissuhteisiin liittyvässä kysymyksessä. Vuosien varrella Miia onkin löytänyt itsestään telepaattisia kykyjä. Hän kaipaa ja pyytää usein merkkejä, neuvoja ja ohjeita – ja myös saa niitä. Miia kertoo saaneensa yhteyden myös rajan takaa parikymmentä vuotta sitten. Toisessa tapauksessa kyseessä oli ohjaaja, toisessa näyttelijäkollega. Hän lukee ja aistii ihmisiä ja heidän ajatuksiaan helposti ja tuntee usein olevansa ulkopuolinen, yksinäinen ja erilainen. Jostain syystä meidän päällemme on langennut syntymässä unohduksen verho, emmekä muista, mistä olemme tulleet.” Hän uskoo, että syvät totuudet tulevat joskus pinnalle muistutuksina ja yliluonnollisina kokemuksina. En näe heitä fyysisesti tai kuule ääninä, mutta olen täysin varma heidän olemassaolostaan.” MIIA AJATTELEE, että ihmiset ovat osa samaa energiaa maailmankaikkeuden kanssa. Mutta aina kontaktit eivät liity näkyvään ja fyysiseen maailmaan. Rukouksensa hän osoittaa Jumalalle, enkeleille, henkioppaille ja valo-olennoille. Joskus hän on kuunnellut sisäistä ääntään ja kieltäytynyt projekteista hetkellä, jolloin mitään muita töitä ei ole ollut tarjolla. Kerran hän sai yhteyden henkilöön, josta ei ollut kuullut kahteen vuoteen. VOI HYVIN | 25. Silloin koen sisälläni iloisen, kevyen ja virtaavan hyvän olon tunteen.” Samaan tilaan hän pääsee usein kirjoittaessaan näytelmiä. itseensä energiaa ja valoa. Hän oli tuolloin työ”Olemme kaikki henkiolentoja. Hetken päästä hän säpsähti kilahdukseen: sama henkilö lähetti juuri silloin Miialle viestin. Miia pohtii hänelle tarjottuja työmahdollisuuksia entistä tarkemmin. Silloin olen kuin toisessa todellisuudessa, ja tunnen olevani täynnä ja väsymätön – kuin kasvaisin joka suuntaan ja lähtisin lentoon.” MIIA TIESI JO PIENENÄ tyttönä haluavansa näyttelijäksi. ”Välillä tuntuu kuin teksti virtaisi kauttani ilman synnyttämistä tai puskemista. Ei ainakaan merkityksellisissä asioissa. Uransa aikana Miia on joutunut kahdesti työpaikkakiusaamisen, henkisen lyttäämisen kohteeksi
Alkuun hän yritti päästä eteenpäin erilaisten negatiivisten mielikuvien avulla: kukistamalla vähättelijänsä, musertamalla kiusaajansa. ”Jokaisen pitää tehdä töitä sen eteen, että sieraimet pysyvät vedenpinnan yläpuolella – minä haluan elää elämäni valon puolella.” . ”Oivalsin pian, että pimeys ei toimi, ja aloin kuvitella kaltoinkohtelijalleni hyviä asioita. Mutta myös surua, joka näyttäytyy yllättävinä ja samalla puhdistavina itkuun purskahduksina. ”Minulla ei ole mitään epäilyksiä henkimaailman asioista.” Jokainen kokee joskus hetken, jolloin entuudestaan vieras ihminen tuntuu läheiseltä ja tutulta. 26 | VOI HYVIN. Molempien kohdalla Miia teki useamman vuoden ajan mielikuvaharjoitteita saadakseen asian ja tunteensa käsiteltyä. Omaksi yllätyksekseen hän reagoi spontaanisti: halasi toista ja kehui toisen roolisuoritusta. Samalla hän ymmärsi, että näiden teot olivat pienten ihmisten heikkouksia. KUUKAUSIEN TOIMETTOMUUTEEN on mahtunut monenlaisia tunnetiloja: Iloa läheisten kanssa vietetystä yhteisestä ajasta, kukoistavasta puutarhasta ja kasvimaasta. Samalla hän yrittää etsiä hyvää kaikesta, mitä tekee ja kohtaa. Rakkaudellinen lähestyminen oli ainoa keino saada asia ratkeamaan.” Miia ymmärsi, että synkät ja vihaiset ajatukset ja mielikuvat pitävät tilanteen jumissa, eikä paha olo helpotu. Päinvastoin, synkät ajatukset lisääntyvät ja palaavat takaisin itseen. Siinä ohjeistettiin työstämään anteeksiantoa rakkauden ja valon kautta. Miia uskoo, että se johtuu kohtaamisista entisissä elämissä. ”Rakastan työtäni. YKSI TÄRKEIMMISTÄ omista elämäntehtävistä on Miialle selkeä. Itselläni on tunne, että olen ollut täällä todella monta kertaa. Sen jälkeen tilaa on taas ilollekin. ”Haluan olla valomajakka – huolehtia omasta valostani, loistaa ja lähettää valoa ajatuksin, sanoin ja teoin sinne, missä sitä tarvitaan.” Meditoiminen, pyrkimys terveelliseen ruokavalioon ja tasapainoiseen elämään ovat tärkeä osa hänen arkeaan, jotta hän pystyy olemaan paras versio itsestään. Olen antanut anteeksi.” Enää hän ei suostuisi työskentelemään alistavien kollegoiden kanssa. ”Rakkaudellinen lähestyminen oli ainoa keino, jolla pystyin käsittelemään tunteeni.” Oman isän yliluonnollinen kokemus vahvisti Miialle hänen omia uskomuksiaan. MYÖHEMMIN MIIA on kohdannut kiusaajansa sattumalta. Hän uskoo, että se mihin keskittyy, myös lisääntyy. Silti Miia yrittää luottaa siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Hän uskoo, että sieluilla on sopimukset, jotka on solmittu jo ennen maan päällä tapahtuvaa elämää. Se saa minut tuntemaan itseni joutavaksi – kukaan ei kaipaa tai tarvitse minua.” Miia on työskennellyt freelancerina jo 20 vuoden ajan ja kohdannut aiemminkin työttömyysjaksoja. Mutta se ei vienyt ajatuksia eteenpäin. Ilo lisää iloa, pelko pelkoa. Sen sijaan Miia on huomannut kaipaavansa työyhteisöä, joka muodostuisi samalla tavalla henkisesti ajattelevista ihmisistä. Sielut valitsevat sopivan perheen ja ympäristön, jossa on mahdollista toteuttaa oma elämäntehtävä. Siksi Miia seuraa tietoisesti, miten erilaiset asiat vaikuttavat hänen omaan energiakenttäänsä ja jaksamiseensa. Huono kohtelu satutti syvästi. ”Uskon sielunvaellukseen ja siihen, että olemme eläneet useita elämiä erilaisissa sukupuolissa ja kehoissa. Lopetan, jos en pidä reaktioista, joita ne minussa aiheuttavat.” Positiivinen ajattelu on tuonut Miian elämään lisää energiaa erityisesti koronapandemian aikana. Muutaman ystävän kanssa hän pystyy olemaan täysin oma itsensä ja jakamaan syvällisimmätkin ajatuksensa. Muutos tapahtui vasta, kun hän löysi henkisen valmennuksen äänitteen. Keväästä lähtien monet Miian esiintymiset ja teatteriprojektit ovat peruuntuneet tai siirtyneet vuoden päähän. ”En ole katkera kokemistani vääryyksistä. Hän uskoo, että nyt meneillään on muutoksen aika, johon pelko, suru ja ahdistuskin kuuluvat osana prosessia. Välillä olen hyvin surullinen, kun en saa toteuttaa itseäni haluamallani tavalla. Välillä olen kyllästynyt ihmisenä olemisen haasteellisuuteen.” Miian näkemyksen mukaan ei ole myöskään sattumaa, mihin perheeseen kukakin päätyy. ”Tarkkailen sitä, miten uutisten lukeminen tai sosiaalinen media vaikuttaa minuun. Juuri nyt pahinta on epätietoisuus
PSYKOLOGIA 28 | VOI HYVIN
On aika tutustua siihen. Kuoleman kohtaaminen on parhaimmillaan kaunis kokemus, joka syventää ja selkeyttää elämää. Kuolema herättää pelkoa, ahdistusta ja paljon kysymyksiä. TEKSTI HANNA HYVÄRI KUVAT ISTOCK Tervetuloa viimeiselle matkalle VOI HYVIN | 29
”Jokaisen olisi hyvä välillä pohtia kuolemaa ja lukea siihen liittyvää kirjallisuutta. Kuolevan lähelle tuodaan Buddha-patsaita muistuttamaan tästä. ”Surusta ei ole kiire pois. ”On aika yleistä, että väistetään kadulla toiselle puolelle, jos tiedetään, että perheessä on sattunut kuolemantapaus. HINDUJEN kuolinvuoteella lauletaan ja luetaan mantroja. Kuoleman käsittelyä ja kohtaamista vältellään yleensä monin tavoin. Vaikka todellinen vaara sairastua vakavasti on pieni, osa potilaista kuolee. Munkki suorittaa rituaalit tietyssä järjestyksessä. Elämä jatkuu, vaikka minua ei enää ole. Nämä näyt ovat tuoneet monille turvallisemman olon. Pappi antaa hengellistä tukea ja sivelee pyhitettyä öljyä. Huumorista on apua eikä toivosta pidä luopua, mutta jossain vaiheessa asiasta olisi hyvä puhua suoraan ilman kiertoilmaisuja. Olen osa ketjua, palanen laajempaa kokonaisuutta. MITÄ KUOLEMASSA sitten pelätään. Tieto rauhoittaa kuolevaa. Elina Grönlund kuuluu katoliseen kirkkoon. Hän luottaa siihen, että tapaa kuoleman jälkeen läheisensä ja neljä rakasta kissaansa. Varsin konkreettisia asioita, Elina Grönlund vastaa. Syntejä pyydetään anteeksi. Se ajatteluttaa ihmisiä. Surun erämaahan saa jäädä niin pitkäksi aikaa kuin se on itselle tarpeellista”, Grönlund lausuu. Osaan kysymyksistä on vastauksia ja osaan ei. BUDDHALAISET ajattelevat, että ihminen jälleensyntyy karman lain mukaisesti useita kertoja. Läheisen menettäminen ei ole koskaan helppoa. Ruumis poltetaan vuorokauden sisällä. Miten lähiomaiset asiaan suhtautuvat. Se on raskasta. Paras kuolinpaikka on koti, jossa kuoleva on omaisten ympäröimä. Grönlundin mukaan kuolemaa pelätään niin paljon, että voi puhua jopa kuoleman kauhusta. Potkaisi tyhjää. Heitti lusikan nurkkaan. RUKOUKSIA JA RITUAALEJA KAIKISSA uskonnoissa on tapoja, jotka helpottavat kuoleman kohtaamista. Sairaanvoitelua käytetään ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa. Läheisen kuolema lievittää usein pelkoja. Ne ovat enimmäkseen myönteisiä ja lisäävät luottamusta.” Lähellä kuolemaa käyneet ovat kertoneet näkemästään valosta ja kirkkaudesta, ikään kuin kurkistuksesta toiselle puolelle. Se on tuonut viikatemiehen liki jokaisen kotiovelle. Hän jää läheisten muistoihin, perheen tavaroihin ja kuviin. Ystävien mielessä ja puheissa, kun tavataan.” Ajatus kuulumisesta yhteisöön, perheeseen ja sukuun auttaa myös ahdistuksen keskellä. Ruumistani kohdellaan arvokkaasti. On hyvä, jos tästäkin pystytään puhumaan.” Jotain jää joka tapauksessa, vaikka emme ole enää fyysisesti olemassa, Elina Grönlund muistuttaa. Saan riittävästi kipulääkkeitä. Minua ei koskaan unohdeta. Oma minä lakkaa olemasta. Saattohoitoon erikoistuneen Elina Grönlundin suosikki on tämä: ”Ylitti ikuisuuden rajan.” Hiukan huvittava, kömpelö lausahdus. Lasketaan leikkiä tai uskotellaan, että kyllä kuoleva vielä tilanteesta toipuu. Silti sekin on pienen ihmisen yritys jotenkin sanoittaa suurinta mahdollista siirtymää. Puhutaan ”sisäisistä saattajista”, edesmenneistä rakkaista, jotka tulevat noutamaan vainajan mukaansa. Onko kuoleman jälkeen jotain. P oistui keskuudestamme. Kuolemalle on suomen kielessä yli 80 kiertoilmaisua. Hän on läsnä kodissa tai vaikka kesämökillä. KUOLEMANPELKO ON pahin ihmisen peloista ja se vaikuttaa koko elämään. ”Kannattaa tutustua myös kuolemanrajakokemuksiin, jos pelottaa. Korona-aika on lietsonut lisää paniikkia ympäri maailmaa. Huomataan, että ei itse tapahtuma lopulta ollutkaan niin kauhea.” Nyt ei siis puhuta suremisesta vaan kuoleman prosessista. Paratiisimaiset taivasnäyt saat30 | VOI HYVIN. Mitä enemmän tietää, sitä vähemmän pelkää. Läheiseni selviävät. Muutti manan majoille. Miten ruumistani kohdellaan. Ei osata kohdata”, Grönlund tietää. On myös mahdollista suhtautua kokonaan toisin ja ajatella, että elämä todella päättyy kuolemaan. ”Katoavaisuus kauhistuttaa, lopullinen loppu. MUSLIMEILLE kuolema on vahvasti yhteisöllinen kokemus. USKO TAI LUOTTAMUS tuonpuoleiseen helpottaa yleensä kuoleman kohtaamista. ”Jotain jää, vaikka emme ole enää fyysisesti olemassa.” ”Ihminen tavallaan elää, vaikka olisi kuollut. Miten he selviävät, kun minua ei enää ole. Siirtyi yläkerran orkesteriin. Tekeekö se kipeää
Ollaan ihmeen ja mysteerin edessä. Hän toimii kuolevan hoidon kouluttajana. Tilaisuudet, joihin ei tartuttu. Samalla jätetään hyvästejä tärkeille asioille, ihmisille ja rakkaille paikoille. Täytyykö elämää jatkaa vielä jossain toisessa todellisuudessa. Kun elinkaaren kaikki vaiheet, niin ilot kuin surut, on eletty tosissaan ja täydesti, ote on helpompi irrottaa. Kuolema on yhtä mykistävä hetki kuin syntymä. Toivon, että loppu on loppu.” ELETTY ELÄMÄ helpottaa kuoleman hyväksymistä. MODERNI LÄÄKETIEDE on yllättävän neuvoton kuoleman edessä. Apuvälineinä matkalla menneisyyteen ovat valokuvat, päiväkirjat, kirjeet tai Facebook-sivut. Unelmat, joita ei uskallettu toteuttaa. Eräs kuoleva kertoi huolensa hoitajalle, koska tytär ei yrityksistään huolimatta ehtinyt ajoissa paikalle. Viesti tuli kuitenkin välitettyä ja vastaanotettua. Parhaimmillaan elämä täyttyy ja tiivistyy kohti loppuaan. Se oli tärkeää”, Grönlund kertoo. Kirjoittanut muun muassa kirjan Kuolevan hyvä hoito (2011) yhdessä Aili Huhtisen kanssa. Hän kannustaa käymään omaa elämäntarinaa läpi läheisten kanssa ennen kuolemaa. Se kannustaa S ”Kannattaa tutustua kuoleman rajalla käyneiden kokemuksiin. Parhaimmillaan surun rinnalla kulkee myös kiitollisuus. Eihän kukaan synnytä lastakaan yksin. Mitään ei jää puuttumaan. Kun olen kuollut, antakaa minun levätä. Tähän työhön on jo joissain piireissä tartuttu. Aika pysähtyy. Toisinkin voisi olla. Kivuliaita toimenpiteitä jatketaan. ”Suomessa tosin hallitaan huonosti uskoon tai hengellisyyteen liittyviä kysymyksiä. tavatkin ahdistaa. Viimeisistä viikoista jää omaisille kaoottinen ja syyllinen olo. Tampereella asuva Grönlund muistaa hyvin Pirkanmaan hoitokodin johtajan sanat: ”Eläkää ihmiset elämäänne.” Tutkimusten mukaan kuolinvuoteella ahdistaa eniten elämätön elämä. ”Meillä on lännessä suuri työ kuolemaan liittyvän pelon, häpeän ja surun tuomisessa kirkkaaseen auringonvaloon puhdistumaan”, Doughty kirjoittaa. Kuolevan ja läheisten ympärille luodaan turvallinen piiri, johon kuuluu asiaan vihkiytyneitä ammattilaisia. Pahimmillaan kuoleva sivuutetaan, unohdetaan tai häntä pompotellaan hoitopaikasta toiseen. Kaikki on valmista. Se näyttää aina tappiolta. ELINA GRÖNLUND on terveydenhuollon maisteri ja erikoissairaanhoitaja. Myös omaiset voivat parhaimmillaan kokea, että läheisen elämä ikään kuin täyttyy ja tiivistyy kohti loppuaan. Yhdysvalloissa ja Euroopassa syntyi 2000-luvun alussa kuolemapositiivinen liike (death positive movement ). Siksi asiat pitäisi puhua selviksi. Eikö tämä yksi taipale riitä. Sanat, jotka jäivät sanomatta. Ihminen miettii esimerkiksi, olenko kelvollinen Jumalalle tai hyväksytäänkö minut tuonpuoleiseen.” Syvimpien asioiden käsittely on mahdollista vasta, kun fyysiset kivut saadaan lääkittyä. ”Erilaiset syyllisyydet voivat vaivata. Samalla päästään käsittelemään myös muita, esimerkiksi ihmissuhteisiin liittyviä tarpeita, arpia ja ahdistuksia. Ne ovat myönteisiä.” VOI HYVIN | 31. Hautausurakoitsija Caitlin Doughty puhuu kannattelemisesta ja läsnäolosta kirjassaan Hyvää kuolemaa etsimässä . Grönlundin mielestä saattohoidossa tärkeintä on ihmisen henkisten kipujen lievittäminen, lopullisuuden kohtaaminen. Parantumatonta syöpää sairastava muusikko Astrid Swan toteaa kuolemasta Viimeisessä kirjassaan : ”Toivottavasti minua ei ole silloin missään
Doula on perinteisesti ollut perheen tukena synnytyksessä. Magnusson kutsui talkoisiin jo nyt, iästä ja elämäntilanteesta riippumatta. Perinteisessä meksikolaisessa juhlassa (Día de Muertos ) kuolema karnevalisoidaan ja sitä juhlitaan aina marraskuun alussa. Sanalla croak viitataan suorasukaisesti kuolinkorinaan, varisten ja korppien raakkumiseen. Äiti kuoli nuorukaisen ollessa vain parikymppinen. Vihreillä hautausmailla hautapaikkoja ei merkitä. Perheenjäsen on yhtäkkiä ja yllättäen vain kokonaan poissa. Kuoleman kätilö auttaa eri vaiheissa ja antaa emotionaalista tukea. • Kahdenkeskiseen hengittämiseen soveltuu ohjaajaksi henkilö, jolla on läheinen ja säännöllinen kontakti kuolevaan ja jolla on riittävästi kokemusta meditaatiosta. Ruumiin maatuminen ilman maaleja, muoveja ja kemikaaleja on ympäristöystävällistä. ITSEMURHAAN PÄÄTTYVÄN elämän kohtaaminen ja käsittely on äärimmäisen vaikeaa. Kuolemaan halutaan suhtautua lempeästi ja uteliaasti. Eikä sen siltä tarvitse tuntua. Lähde: Elina Grönlund: Matkavalmisteluja ja opastajia – Elämän viimeisen vaiheen kokemukset (Basam Books 2015) USEIN SANOTAAN , että kuolema kuuluu elämään ja se on luonnollista. Liike on vastareaktio medikalisaatiolle ja piilottamiselle. Kannan hänen olemustaan ruumiissani. 32 | VOI HYVIN. Suomessa tällaista toimintaa vastaa onnistunut saattohoito. Suruprosessi on myös erilainen. Läheisten tuki on alussa usein konkreettista, surevan perustarpeista huolehtimista, läsnäoloa ja kuuntelemista. Yleensä omaiset raivaavat vainajan jäämistön. Elina Grönlund joutui tämän tosiasian eteen, kun hänen aikuinen poikansa kuoli. Viimeiseen asti. ”Sosiaalisen median kanavat ovat uusi väylä käsitellä vaikeaa asiaa.” Vihreässä hautauksessa ruumis lasketaan maan syliin sellaisenaan, ilman arkkua. Toisinkin saa ajatella. Minä kannan sinun koko elämääsi.” Samantapainen, liki fyysinen tunne voi vallata lähiomaisen, vaikka kyseessä ei olisikaan juuri oma lapsi. Nuorukainen oli syönyt huumaavia sieniä ja joutunut psykoosiin. Kirjassaan Mitä jälkeen jää hän sanoo: ”Jotkut ihmiset eivät uskalla puhua kuolemasta tai edes ajatella sitä. ihmisiä puhumaan aiheesta avoimesti ja kättelemään viikatemiestä jo etukäteen. Hän on minussa. Ohjaaja Klaus Härön elokuva Elämää kuoleman jälkeen (2020) kertoo hänen omista kokemuksistaan. Äidin syyllisyys oli raskasta. Kuolemattomiksiko he itseään luulevat?” Kuolinsiivous on yksi konkreettinen tapa käsitellä asiaa ja käydä elettyä elämää läpi. Se ei ole luonnollista. Vihreässä hautauksessa ruumis lasketaan maan syliin ilman arkkua. Mitä tein väärin. • Kuolevan tietoisuus vapautuu reaalisisällöstä ja päästään korkeammalle tietoisuuden tasolle. Shokki on läheisille totaalinen. Idea perustuu bhutanilaiseen sanontaan: Jos haluat elää onnellisena, mietiskele kuolemaa viidesti päivässä. • Ohjaaja kiinnittää huomion kuolevan hengityksen rytmiin ja hengittää mukana samassa tahdissa. Kirjailija Eeva Kilpi kirjoittaa omassa Kuolinsiivous -teoksessaan veikeästi: ”Kun saisi kuolla nukkuessaan eikä ainakaan yhtiökokouksessa kesken kriittisen puheenvuoron, vaan omassa vuoteessa unta nähden.” MEDITOINTI KUOLEVAN KANSSA • Yhdysvaltalaisen psykoterapeutin Richard Boerstlerin kehittämä menetelmä. Magnussonin mielestä se on ”hauskaa puuhaa” ja samalla kuolemasta voi puhua läheisten kanssa. Myös hautauskäytäntöjä halutaan muuttaa. RUOTSALAINEN 86-VUOTIAS taiteilija Margareta Magnusson nousi julkisuuteen pari vuotta sitten kannustamalla kaikkia ryhtymään kuolinsiivoukseen. • Apuna voidaan käyttää mantraa. Pitkän prosessin päätteeksi Aidt havaitsee, että äitinä hän kantaa nyt poikaansa mukanaan: ”Kokemus on hyvin fyysinen: Hän on sisimmässäni. Periaatteessa niin voi käydä kuitenkin kenelle tahansa.” Näihin tilanteisiin on tarjolla välitöntä apua, jota saa oman sairaanhoitopiirin sosiaalija kriisipäivystyksestä. Lopulta tunne helpotti. Tämäkin on yksi kuoleman mysteereistä. Apuna viimeisissä jäähyväisissä toimivat kuoleman doulat. Rohkeimmat lataavat puhelimiinsa WeCroak-sovelluksen, joka lähettää viisi kuolemaan liittyvää mietelausetta vuorokaudessa. Alueet pidetään luonnontilaisina. Turvallinen arki kääntyy kerralla nurin. Haastatteluissa Härö sanoi useampaan kertaan, ettei läheisen kuolema ole luonnollinen asia. • Auttaa rentoutumaan sekä ylläpitämään kirkasta mieltä ja rauhallista sydäntä. Elämästä täytyy myös pitää kiinni ja siitä saa nauttia. ”Se on iso järkytys. Edesmennyt tulee iholle, läsnäolevaksi, vaikka on lopullisesti poissa. Tanskalainen kirjailija Naja Marie Aidt menetti 25-vuotiaan poikansa, kun tämä hyppäsi korkealta kerrostalon parvekkeelta. Heidän jäljiltään jää usein hirvittävä siivo. Kaikin tavoin. Pitkään sairastanut, edesmennyt poliitikko Maarit Feldt-Ranta lausui: ”Jonakin päivänä kuolen, mutta kaikkina muina elän.” ÄKKIKUOLEMA ON Grönlundin mukaan hyvin erilainen kuin tilanne, jossa suruuutiseen on osattu jo varautua pitemmän aikaa. • Yhteinen syvä hengitys ja läsnäolo helpottavat kuolevan tuskaisuutta ja pelkoja
Pystyikö kuoleva nopeuttamaan prosessia tai jopa säätelemään aikataulua. Lähteet: Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin (2018), Caitlin Doughty: Hyvää kuolemaa etsimässä (2019), Elina Grönlund: Matkavalmisteluja ja opastajia (2015), Eeva Kilpi: Kuolinsiivous (2012), Ninnu Koskenalho: Positiivinen kuolema (antroblogi.fi), Margareta Magnusson: Mitä jälkeen jää – Taito tehdä kuolinsiivous (Tammi 2018), Astrid Swan: Viimeinen kirjani (Nemo 2019), WeCroak, wecroak.com ”Saattohoidon keskeisin periaate on, ettei kenenkään tarvitse kuolla yksin.” VOI HYVIN | 33. AVAUDU JA VAPAUDU TIIBETINBUDDHALAINEN Kuolleiden kirja on klassikko. Kuoleva yllättyi siitä, kuinka paljon hän oli vaikuttanut toisen elämään. Istuimme pitkään yhdessä, pidin häntä kädestä ja kerroin tulevani taas uudestaan aamulla ”, tytär muistelee. Pian Grönlund tajusi, että äitihän kuolee aivan pian, itse asiassa juuri nyt. Francesca Fremantle ja Chögyam Trungpa) Terve äiti lähti tavalliseen sappikivileikkaukseen. Ja kuolee sillä välillä. Ja niin lopulta kävi. Silti sähköisissä kanavissa on kääntöpuolensa. Sain olla mukana.” . Osasin tehdä silloin jotain. Halusiko äiti lähteä juuri silloin, kun tytär oli turvana ja tukena sairaalahuoneessa. Jonkin ajan kuluttua toipilaan vointi heikkeni. Hyvän saattohoidon merkitys korostui, joten Grönlund perehtyi siihen pitkään ja alkoi toimia alan kouluttajana Suomessa. Surevat ja sairastuneet kertovat avoimesti kokemuksistaan ja tunteistaan eri sivustoilla. ”Hän kuoli, kun olin ollut hänen luonaan noin kolme tuntia eli juuri sen ajan, kun sanoin viipyväni sairaalahuoneessa.” Surun murtama Grönlund hämmentyi täysin. ”Voi muistaa, että se meni hyvin. Kuoleva voi todella vaikuttaa lähdön aikatauluun. Näin kuolema on ehkä hiukan helpompi omaisille. Nämä tulkitaan usein hourailuksi tai mielen järkkymiseksi, vaikka ihminen on todella lähdössä viimeiselle matkalleen ja tekee itsensä kanssa psyykkistä työtä. Masennus on pahimmillaan kuolemaan johtava sairaus.” SOSIAALINEN MEDIA tuo nykyään kuoleman myös lähelle. ”Otin äidin kuoleman lahjana. Mitä jos kuolevalla oli aktiivinen rooli tapahtumissa. Grönlund alkoi tutkia asiaa. Hän antoi sen minulle. Tekstejä on luettu ääneen kuoleville, jotta he vapautuisivat. Leikkauksen jälkeen kirurgi ilmoitti, että toipilaalla onkin maksasyöpä, jolle ei voitu tehdä enää mitään. Grönlundin mielestä tämä on hyvä, uudempi tapa helpottaa oloa ja käsitellä vaikeaa asiaa. Viimeisiä viikkojaan elävä tarvitsee konkreettista apua ja läheisiä vierelleen. ”Äiti oli masentunut mutta muuten kunnossa. Hän kiitti kaikesta saamastaan tuesta konkreettisesti. Ne hetket ovat elämää rikastuttavia asioita, jos on riittävän rohkea ottamaan kaiken vastaan.” Grönlund muistaa, kuinka kävi hyvästelemässä ystävänsä sairaalassa. TÄSSÄ otteita säkeistä: ”Hylkään kaiken tarrautumisen, ikävöinnin ja kiintyneisyyden, hylkään kaikki kauhun ja pelon ajatukset, jättäessäni tämän lihasta ja verestä koostuvan ruumiin tiedän, että se on katoava harha.” Lähde: Tiibetiläinen kuolleiden kirja – Suuri kuulemisen tuoma vapautuminen bardossa (toim. ”Saattohoidon keskeisin periaate on, ettei kenenkään tarvitse kuolla yksin”, Grönlund muistuttaa. Kuoleman kohtaaminen on Grönlundin mielestä myös kaunis kokemus, joka jää ikuisesti jälkeenjääneiden mieleen. Mikään ei auta. Elina Grönlund on kiitollinen viimeisistä tunneista äitinsä kanssa. Sivustolla piipahtaminen lievittää syyllisyyttä, jos ei ole nähnyt ystävää aikoihin. ”Mielen sairaudet ovat yhtä vakavia kuin fyysiset. Hän luki paljon ja haastatteli lääkäreitä, hoitajia ja pappeja. Grönlund riensi äitinsä tueksi sairaalaan ja ajatteli, että yhteistä aikaa olisi kuitenkin jäljellä vielä kuukausia tyrmäävästä uutisesta huolimatta. Viimeisestä tapaamisesta jäi lämmin tunne. Elämänhalu häviää vuosien varrella. Tapahtumat etenivät erikoisella tavalla. Meditaatio-opettaja Chögyam Trungpa suosittelee tekstiä kaikille keinona päästää hetkeksi irti maallisista kahleista. Toisinaan taas kuoleva tekee ”matkavalmisteluja”, puhuu junien aikatauluista tai haluaa pakata. ELINA GRÖNLUND KIINNOSTUI kuolemasta ja saattohoidosta, kun hänen äitinsä menehtyi yllättäen liki 30 vuotta sitten. Grönlund kertoo, että esimerkiksi sairaalassa viimeisiä hetkiään elävä lapsi saattaa lähettää vanhempansa kahvioon keräämään voimia. Sydänhymiön klikkaaminen tai virtuaalisen kynttilän sytyttäminen on helpompaa kuin surevan tai kuolevan suora kohtaaminen. Tilanne on liian tuskallinen
34 | VOI HYVIN. Hän kokee nyt yhteyden omaan sisimpäänsä ja sitä kautta puhtaaseen rakkauteen merkittävänä elämässään. Koronakevään pakollinen pysähtyminen antoi muusikko Tuure Kilpeläiselle lisää olemisen pääomaa. TEKSTI LIISA TALVITIE KUVAT TIMO PYYKKÖ ELÄMÄNFILOSOFIA ”Sielun tie kulkee kohti valoa” Tuuren koti on Helsingissä Katajanokalla, mutta yhä enemmän hän kaipaa luonnon hiljaisuutta. Sitä löytyy Inkeroisista, josta hän ja Manuela ostivat vanhan huvilan
Tuure keskittyy tänä syksynä aivan uudenlaisen meditaatiomusiikin tekemiseen. Hän on myös aloittanut joogaamisen, joka tuntuu juuri nyt hyvältä uudelta harrastukselta. VOI HYVIN | 35
Mies on laulaja, lauluntekijä, muusikko Tuure Kilpeläinen. Olen usein vain lähtenyt suhteesta ja vältellyt perinpohjaista selvittelemistä.” Tuure sanoo, että välttely on ollut varmasti pelkoa kohdata totuutta tai toisen ihmisen tuskaa. Olo on nyt jotenkin kohottunut.” Tuurella on ollut kolmisen vuotta työhuone Lapinlahdessa, kuten monilla muillakin taiteilijoilla. Hän sanoo ymmärtävänsä ”Olen rypenyt syyllisyydentunnoissa ja pelännyt kohdata toisen ihmisen tuskaa.” itseään vuosi vuodelta paremmin oman elämäntarinansa kautta. Jos osaa kuunnella, vanha rakennus kuiskii tarinoita. 36 | VOI HYVIN. TYÖHUONEEN HILJAISUUDESSA, soittimien keskellä Tuuren ajatukset elämänfilosofiastaan ja elämästään soljuvat levollisina. TIETOISUUS OMASTA itsestä on portti muihin ihmisiin, heidän ymmärtämiseensä ja hyväksymiseensä. V alkoisiin pellavahousuihin ja -paitaan pukeutunut mies rientää rautaportista sisälle Helsingin Lapinlahden historiallisen sairaalan pihamaalle. ”Jos koko ajan pelkää ja valittaa, siihen olotilaan voi juuttua. Uusperheessä on yhteensä viisi lasta. Jotenkin sen tajusin aiemminkin, mutta en sisäistänyt samalla tavalla kuten tämän oudon vuoden aikana olen tehnyt.” Menneisyyden myllynkivi ei enää paina hänen kaulassaan, eivät häpeän tai syyllisyyden tunteet. Hän ei oikein koskaan toipunut omasta avioerostaan. ”Merkittävää on yhteys omaan sisimpään ja sitä kautta puhtaaseen rakkauteen. ”Olemisen pääomaa on tullut lisää pakollisen pysähtymisen jälkeen. Hän on naimisissa taiteilija Manuela Boscon kanssa. Nuorin heistä on pariskunnan yhteinen tytär. Olin oikein pahanpäiväinen valittaja ja myrkyttäjä, enkä osannut hyväksyä tilannetta.” Hän purki pahaa oloaan kotona ja puhelinkeskusteluissa kollegansa ja ystävänsä Lauri Tähkän kanssa. ”Tärkeää on, ettei mene jatkuvasti omien tuntemustensa mukana. Monien hittikappaleiden jälkeen hän suunnittelee nyt meditatiivisen musiikin säveltämistä. Olen sanonut liian monta kertaa, että aloitan joogan huomenna. Sen hän on sisäistänyt. Lauri sanoi musiikin tekemisen pysähdyttyä, että jousi on löysällä, kun ei ole mihin tähdätä.” Kun viikot ja kuukaudet ovat nyt kuluneet, Tuure on hyväksynyt tilanteen ja nähnyt siinä aivan uusia mahdollisuuksia. On havahtumisen aika. Nyt siellä tehdään taidetta. ”Olen hakenut tälle psykologisia syitä esimerkiksi äitini puolelta. ”Onneksi teemme tätä haastattelua vasta nyt, emmekä keväällä, jolloin olisin vain voivotellut menetettyjä keikkoja. Tarinoihin mahtuu monenlaisia elämänkohtaloita, toivoa, epätoivoa, valoa ja synkkiä hetkiä. Koronan takia me kaikki elämme maailmanlaajuisesti isoa murroskautta. Viisikymmentä vuotta kesällä täyttäneen miehen elämäntilanteessa on nyt paljon valoa. Tuure on tutustunut podcastista 70-vuotiaan brittiläisen qigong-opettajan Clive Tempestin ajatuksiin ajan murroksesta. Nyt se huomenna oli tänään, onneksi menin puolisoni patismana. Hän sanoo, että oudon kevään, kesän ja kuluvan syksyn aikana monet ajatukset ja tuntemukset ovat muuttuneet. Syyllisyyden tunteeni eivät ole auttaneet ketään muuta, se on ollut lopulta melko itsekästä vellomista. Siellä ovat itseään hoidattaneet monet taiteilijat Aleksis Kivestä VesaMatti Loiriin. Tempest toteaa, että olemme vedenjakajalla – psykologisoiva aika on tullut päätepisteeseensä, ja olemme siirtymässä tietoisuuden aikakauteen. Isompi pandemia kuin lopulta korona itsessään on ahdistus, jota moni on ehkä tietämättään jo pidempään tuntenut.” Hän uskoo, että ahdistus on saanut koronan myötä selkeän muodon. Sen sijaan asioiden kohtaaminen olisi auttanut, ja kenties vienyt eteenpäin kohti totuutta ja hyväksymistä.” ENÄÄ TUURE ei mieti jatkuvasti mennyttä. Vasta silloin tietää rakastavansa aidosti muita. Hän tulee suoraan aamun joogatunnilta, siksi tämä asu. Tunteet tulevat ja TUURE KILPELÄINEN, 50 on laulaja, lauluntekijä ja muusikko, jonka ura alkoi jo 1990-luvulla. Hän on myös pelännyt konflikteja. Usein ne liittyvät ihmissuhteisiin, joiden olisin suonut päättyvän osaltani hienovaraisemmin. Kun se tulee näkyväksi, siitä voidaan myös puhua. ”Totuuden nimissä on sanottava, että tämä oli ihan ensimmäinen tunti. ”Olen rypenyt omissa syyllisyydentunnoissani aikanani melko lailla
Hän itse on hitaampi ja yrittää ottaa järjen äänen roolia, siinä lopulta onnistumatta, sillä samanlaisia tulisieluja he ovat molemmat. ”Onhan kaupunkikin luontoa, mutta se on vimmaisesti päällystetty asfaltilla ja taloilla.” Luontoa tuhoaa myös tehomaatalous: ”Tyttäreni kävivät sikatilalla ja lopettivat sen jälkeen lihan syönnin. Samanlainen maailmankuva, taide ja henkisten asioiden pohtiminen yhdistävät heitä. Inkeroisissa Tuure on oivaltanut, miten paljon hän tarvitsee luontoa. Uskonto ja uskonnollisuus ahdistivat nuorta Tuurea. ”Ei se ainakaan se parrakas mies ole, joka nähdään länsimaisessa uskonnollisessa kuvastossa. INKEROISISSA ON paikka, jossa ajatus lepää. Sitäkin harvoin. Siellä, keskellä erämaan rauhaa, Tuure on monet kerrat rauhoittunut keikkojen välissä. PYHÄÄ TUURELLE on elämä itsessään. Jos siihen lähtee mukaan, on tuulen vietävänä.” Elämänfilosofian isompi muutos alkoi runsas kolme vuotta sitten Tuuren rakastuessa Manuela Boscoon ja solmittua avioliiton tämän kanssa. Ennen kaikkea hän toi elämääni rakkauden ja sen monet ulottuvuudet. Mielen valtaa levollinen tyhjyys, liikkeen ja avaran maiseman kiitollisuus.” Hän sanoo, että jos muistaisimme luontosuhteen tärkeyden, oivaltaisimme, miten yhteys luontoon on pyhää. Siellä heidän huvilaansa ympäröi villiintynyt puutarha, ”Pyhyys ilmenee kaikessa elollisessa, pienissä ja isoissa asioissa.” S ja luonto repsottelee lähellä virtaavan joen partaalla. Sitä on myös henkisyys ja sielu, joka on hänen uskomuksensa mukaan aiemmin kulkenut ja tulee kulkemaan maan päällä eri olomuodoissa. Koen pyhyyden ja jumaluuden siten, että se ilmenee kaikessa elollisessa, pienissä ja isoissa elämän ilmenemismuodoissa.” Hän pohti lapsena ja teininä usein uskonasioita. Ja että luontoa pitäisi kunnioittaa. VOI HYVIN | 37. ”Minulla oli sellainen selkeä vamma, etten osannut olla perheellinen. ”Tykkään hiihtää Ylläksellä Kukas-tunturin huipulle ja sieltä pitkää alamäkeä takaisin Äkäslompoloon päin. Lopulta sielun tie kulkee kohti valoa.” Jumalalla hän kokee olevan monia kasvoja ja monia nimiä. Kouluissa voisi olla pakollinen opintoretki tällaisille tiloille, jotta oppilaat näkisivät mistä kaupan tiskeillä myytävä liha tulee.” Myös Tuure on lopettanut melkein kokonaan lihansyönnin – hän syö ainoastaan hirventai poronlihaa. Jo se mullisti konkreettisesti, että hän toi elämääni itsensä ja pesueensa. Tuure sanoo, että hänellä oli nuorempana jotenkin sarkastinen ja ehkä hieman kyyninenkin suhtautuminen sitoutumiseen ja parisuhteen käsitteeseen. Ehkä syynä oli kuvitelma soittajan kulkurin roolista, jossa desperadon viitta saa liehua ja maailman kokee vain omien mielialojensa kautta.” Desperadon viitta on nyt heitetty tuuleen, ja sinne se saa lentääkin. Elämänluukku-niminen vanha savottakämppä on nykyään savottakahvila. Uskon, että tulevaisuudessa tehomaatalouden harjoittamista vielä ihmetellään.” Toinen Tuurelle tärkeä luontokohde löytyy Lapista, ja yksi erityinen paikka Ylläkseltä. Vaikka olin. Kouvolassa syntynyt Tuure näkee oman tulevaisuutensa Inkeroisissa. Silloin tuntee olevansa pieni olento suuremman edessä. Myös Kiilopäällä ja Pallaksella on hienoa hiihtää tuntureilla. ”Jo se, että lihaa syödään, on johtanut siihen, että metsät on raivattu pelloiksi lihakarjalle. Nyt hengellisyys on avautunut hänelle uudella tavalla. ”Sielu kulkee meidän luuta ja nahkaa olevissa lainakamppeissamme ja on seuraavassa vaiheessa toisissa lainakamppeissa. Kun löysin rakkauden itsessäni, aloin myös uskoa siihen.” Tuure sanoo, että Manuela on voimallinen ihminen. ”Manuelan ajattelu on vaikuttanut minuun mullistavasti. Tuure ja Manuela hankkivat sieltä vanhan huvilan, joka on peräisin Terijoelta, Karjalankannakselta. Hän sanoo väsyvänsä ihmisiin välillä, koska meistä ihmisistä lähtevä väreily voi kuormittaa. menevät
38 | VOI HYVIN. ”Vasta neljänkympin korvilla alkoi valjeta ja kirkastua suuri kuva, jonka ulottuvuuksia ja syvyyksiä nyt uteliaana tutkiskelen.” Oma maallinen maja vetää iän myötä yhä enemmän kohti maata, mutta hengen Tuure uskoo nousevan korkeuksiin. Aloin jo keväällä kuunnella parantavaa meditaatiomusaa ja löysin myös alkuperäiskansaan kuuluvan 101-vuotiaan intiaaniparantajan Bear Heartin Äitini tuuli -kirjan.” Vanhan ja viisaan miehen elämänfilosofiassa oleellista on luonnon ja ihmisen välinen yhteys, rauhoittuminen maailman hälystä. Sen ulottuvuuksia tutkin nyt uteliaana.” Tuure täytti kesällä 50 vuotta ja tuntee olevansa hyvässä iässä. ”En näe nyt uutta kappaletta tehdessäni samoja kuvia mielessäni kuin aiemmin, en kesäfestareita, joilla esiinnymme ja ihmisiä tanssimassa. Nuoruuden kokemukset vaikuttivat siten, että hänellä oli pitkään kielteinen asenne uskonnollisuutta tai hengellisyyttä kohtaan. Avioliitto Manuelan kanssa on tuonut elämään uusia ulottuvuuksia. ”Isäni äiti, Helena-mummu, asui meillä ja oli ankaralla tavalla uskovainen ihminen. Tuure sanoo, että vaikka matot ovat konkreettista ja näkyvää, niin niihin liittyy tärkeäksi koettu elämänfilosofia. Perhetilanteeni määrittelee pitkälti käytännön elämää. ”Olin pitkään aika yksin, nyt joudun kohtaamaan itseni monin tavoin uudella tavalla. En uskaltanut kysyä, mistä oli kysymys, mutta jotenkin kaikki liittyi niihin kammottaviin virsiin, joita mummu lauloi.” ITSEÄÄN VIIHDYTTÄÄKSEEN Tuure imitoi mummun kuullen tämän virsilaulantaa, ja mummu löi häntä virsikirjalla päähän. Nyt on kehitettävää omassa mielessä ja omissa asenteissa vielä paljon, mutta se on kiinnostavaa ja haastavaa.” Joinain päivinä hän myöntää kaipaavansa yksinäisyyttä, hiljaisuutta perheen äänien keskeltä. Laulussaan Hyvä, paha, ruma mies hän sanoittaa miehen eri ikävuodet kymmenvuotiaasta 70-vuotiaaksi. Kun on parisuhde ja puoliso, niin onhan se vaativin joogan lajeista!” Uusperheessä väkeä riittää: on Tuuren 13ja 16-vuotiaat tyttäret, Manuelan 4-vuotias poika ja 6-vuotias tytär ja pariskunnan yhteinen, vajaan kahden vuoden ikäinen tytär. Hän oli silloin neljäkymmenvuotias. Tuure, jonka elämään estetiikka tuli jo nuorena poikana, sanoo, että hänen vähitellen syntyvä uusi musiikkinsa on johtanut johonkin tienhaaraan. Kun mies on päässyt sinne asti – Tuurella aikaa siihen on vielä parikymmentä vuotta – hän kertoo sen koskettavasti: ”Hullun pojan rohkeutta/ ja nuoren miehen voimia/ja vanhan pöllön viisautta/ei voi koskaan saada kerralla./ Silti kerroksittain kaikki tää/pakka roiskittua elämää/on laskoksissa hyllyssä/vanhan miehen mielessä.” Tuure on kirjoittanut monia koskettavia lauluja, mutta juuri nyt, tänä vuonna 2020, hän haluaa tehdä meditatiivista musiikkia. Oli aivan mahdollista, että elämä olisi jatkunut yksin. ”Kouvolan seudulla herätyskristillinen viidesläisyys löi leimansa nuorten uskonnolliseen liikehdintään. Tämän prosessin hän kertoo alkaneen jo kymmenisen vuotta sitten. Teosmattoihin tehdyssä videossa on Tuuren luomaa temaattista meditaatiomusiikkia. Siellä oli suurikokoinen krusifiksi seinällä, Jeesus kitumassa ristillä. ”Mattojen teemat ovat vesi, maa, puu, tuli, aika, avaruus ja rakkaus”, Tuure kertoo ja näyttää videota, jolla Manuela joogaa Lauttasaaren kallioilla. Hänen huoneeseensa saatoin mennä vain salaa. Se syö välillä sanojen voimaa. ”Olen välillä ollut kateellinen muille lauluntekijöille, jotka voivat lähteä itsekseen milloin vain kirjoittamaan vaikkapa Berliiniin ja Hailuotoon!” . Meditaatioon ja joogaan liittyy myös Manuelan lokakuussa lanseeraama joogamattomallisto. Vastustin manipuloivaa hengenopetusta.” Tuure erosi kirkosta heti, kun se oli mahdollista. Siinä ei tarvita sanoja, ja hän sanoo, että niin monet asiat on jo sanottu. Seven Sisters -nimisen malliston kuviot ovat Manuelan taideteoksista. Pääsin teininä osallistumaan matalan kynnyksen illoiksi kutsuttuihin tilaisuuksiin, mutta tunsin itseni ulkopuoliseksi sekä niissä että riparilla. MEDITAATIOMUSIIKKI ON vasta saamassa muotojaan, ja sitä Tuure aloittelee muiden muusikoiden sekä yhtyeensä Kaihon Karavaanin kanssa. ”Vasta 40-vuotiaana alkoi kirkastua suuri kuva. ”Tienhaara on kiinnostava, enkä vielä tiedä mihin suuntaan tie lopulta vie
Voimavalmentaja Joni Jaakkola opastaa sinut alkuun turvallisesti ja omassa tahdissasi. Kurssilla opit nauttimaan voimaharjoittelusta ja tekemään sitä turvallisesti ja tavoitteellisesti. Haluaisitko käydä salilla, mutta et oikein tiedä mitä siellä pitäisi tehdä. Onko kuntosaliharjoittelu sinulle vierasta. MAINOS RAKASTU VOIMAHARJOITTELUUN -VERKKOKURSSI: 49 euroa 8 viikkoa 2 treeniohjelmaa vinkkejä motivaatioon ja harjoitteluun varmoja tuloksia, kun noudatat ohjelmaa Lue lisää: lue.terve.fi/rakastu-voimaharjoitteluun Untitled-1 1 07/10/2020 11.55. 49 e Uuden Rakastu voimaharjoitteluun -verkkokurssin avulla teet harjoittelusta rutiinin, josta et halua luopua
TEKSTI HANNA HYVÄRI KUVAT PETRI MULARI KUTSUMUS ”Tulepa alas sieltä”, Annukka Cederlöf maanittelee Rokia, joka on juuri löytänyt tikkataulun. Kaikki liikkuvat laumassa vapaasti ja jokainen voi toteuttaa lajityypillisiä tarpeitaan. Arki on juhlaa laumassa 40 | VOI HYVIN. Emäntä Annukka Cederlöf luotsaa Vihdissä hauskaa eläintilaa. Myös ihminen, joka saa silittää kilinkarvaa ja rapsuttaa possua korvan takaa
VOI HYVIN | 41
En halunnut päätyä itsekin samanlaiseksi.” Niinpä Annukka päätti, että nyt lähdetään. Annukka halusi kuitenkin lopettaa jossittelun ja testata, miltä maalaiselämä todella tuntuisi. Tässä vaiheessa kuvaaja Petri tarttuu tiukasti kameralaukkuunsa. Hän oli haaveillut siitä 30 vuotta, siis pikkutytöstä asti. T ekstiviesti tavoittaa meidät kesken ajomatkan, kun huristelemme kuvaajan kanssa tahoillamme kohti Vihtiä. Samaan aikaan Roki hyppää ketterästi kahvinkeittimen viereen ja työntää naamansa suodatinpussiin. ”Täällä tuli heti ensikäynnillä sellainen rauha ja varmuus. Mutta he ”Halusimme omaa rauhaa, pois kaupungin hälinästä luonnon keskelle.” S eivät tehneet asialle mitään. Tämä on meidän paikka. Tuuli kahisuttaa pihalla kasvavan jykevän tammen lehtiä. Kurkiauran konsertti kaikuu Vuohet ovat uteliaita ja nopeita. Kun lapset seuraavalla näyttökerralla tulivat mukaan ja juoksivat sänkipellolla, tiesin, että näin tässä tulee käymään. 42 | VOI HYVIN. Roki pistää päänsä verkkoaidan läpi. Jännää! Tarjoilija tuo lounasjyvät. Kun pääsemme perille ja kävelemme pihaan, veijarit ovat vastassa ja katsovat meitä tutkivasti päät kallellaan. VIISI VUOTTA SITTEN Annukka päätti vihdoin toteuttaa elämänikäisen unelmansa. Annukka oli väsynyt kaupunkiin. Vain poni puuttui. Ostin 8-vuotiaana omilla viikkorahoilla hevosen riimun, koska olin kinunnut ponia niin kauan, mutta eihän sitä kaupunkiin voinut hankkia.” Riimu oli kulkenut aina mukana. ”Halusimme omaa rauhaa, pois kaupungin hälinästä luonnon keskelle.” MUUTTO MAALLE voi kuulostaa romanttiselta utopialta vailla ymmärrystä realiteeteista. Kyynistyminen pelotti. Paljon töitä ja pimeitä huonokuntoisia ajoteitä. Uusperheen neljä lasta olivat valmiita elämänmuutokseen. Hän ehdotti puolisolleen, että mitä jos muutettaisiin maalle. ”Ajattelin, että jonkin täytyy muuttua. Kun käännämme selkämme, vuohet ovat löytäneet tikkataulun ja tikat lentelevät ympäriinsä. Tullaan sitten vaikka maitojunalla takaisin, jos muutos ei onnistu. Kun Annukka avaa navetan vieressä sijaitsevan kahvittelutilan oven, Eeva livahtaa sisään ja kipittää pian pitkän pirttipöydän päällä. Kotkotus täyttää kanalan. Annukka korjaa teräaseet pois. Nokitaan ja jutellaan. Seuraavaksi salamannopea vuohisetti kipittää jo vintille, vaikka portaille on laitettu barrikadi. ”Harrastin ratsastusta ja olin heppahullu. Puoliso asetti yhden ehdon: hän halusi traktorin. Annukka hätistelee uteliaan avustajan lempeästi pois. Paikkaan, jonne voisi hankkia oman ponin. Muutamme tänne.” SYYSPÄIVÄ ON mitä ihanin. Hän toimi vanhempana konstaapelina Helsingissä. Aurinko paistaa. Asunnosta ja elämäntilanteesta toiseen. Annukka Cederlöf varoittaa: ”Älkää tulko autojen kanssa pihaan, vaan jättäkää ne kauemmas pellonlaitaan.” Vuohet kuulemma kiipeilevät mielellään konepellin päällä ja katolla. Unelmatila kumpuilevien peltojen keskellä löytyi lopulta täältä Vihdistä viisi vuotta sitten. Töissä ja lähipiirissä oli ihmisiä, joista osa oli täysin kyllästyneitä elämäänsä. Nyt aika oli kypsä. Roki ja Eeva ovat nuoria vuohia
tiluksilla.com, facebook.com/tiluksilla, @ tiluksillaofficial Derkun on eläkkeellä. 09_Kuvateksti SULASSA SOVUSSA TILUKSILLA asuu 76 eläintä: 3 hevosta 2 ponia 3 aasia 2 possua 5 lammasta 3 vuohta 3 ankkaa 4 koiraa 6 kissaa 14 pupua 3 kukkoa 28 kanaa Parisuhde kukoistaa. • Facebookissa 138 000 ja Instagramissa 52 000 seuraajaa. Tyyne kylpee. VOI HYVIN | 43. Elias odottaa vuoroaan herrasmiehen tavoin. Ilona (vas.) ja Antero törisevät yhdessä. Itsevarma Taison ei kumarra ketään. • Iltatee-tapahtumia ja ryhmätapaamisia. TILUKSILLA •Tila tarjoaa aikuisille iloa ja hyvinvointia eläinten seurassa. • Tilan emännän, Annukka Cederlöfin perheeseen kuuluvat puoliso sekä 13-, 14-, 15ja 21-vuotiaat lapset. Entinen virkamies nauttii vapaudesta. • 12 hehtaarin kokoisen tilan pellot ovat lauman laitumena ja vuokralla
Vain hän saa tehdä rouvalle näin”, Annukka paljastaa intiimin yksityiskohdan pariskunnan elämästä. Vuohet eivät ole moksiskaan, kun ne taas kerran kannetaan ulos. Annukka ”Ilona kellahtaa kyljelleen ja Antero sivelee sen pehmeää vatsanahkaa.” Ruuti-kana on 13-vuotias. Vuohet Roki ja Eeva ovat kipittäneet mukanamme, mutta nyt ne ovat yllättäen poissa. korkealla sinisellä taivaalla. Niinpä Ilona alkoi mököttää. Muniminen on historiaa. Aina iltaisin possupari petaa heinistä yhteisen vuoteen. Joskus tulee sanomista. ”Voi ei, tiedän, missä ne ovat. Tässä on Ilona ja Antero. Viis tomaateista, onhan meillä toisemme. Syy selviää pian. Viimeksi kriisi iski eilen illalla tomaattien kanssa. Puoliso hätääntyi tuttuun tapaansa, pyöri ympyrää ja yritti lepytellä rouvaa. ”Sitten Ilona kellahtaa kyljelleen ja Antero sivelee kärsällään sen pehmeää vatsanahkaa. Yritys onnistui, toteutus keskeytyi. Tänään ankkakolmikko tutkii ojanpohjaa. Niitä haudottiin lämpökuvun alla neljä viikkoa. Järkeviä realisteja. Parisuhdetta parhaimmillaan. TILAN ANKOILLA ON vuohiin verrattuna räpylät tiukasti maan pinnalla. 44 | VOI HYVIN. Annukka kiertää navetan taakse ja esittelee meille hurmaavan pariskunnan. Kellepä ei. Rehuvarastossa!” Annukka syöksyy viljasiiloon punaiset saappaat vilkkuen. Elias, Tyyne ja Pikku A kuoriutuivat täällä kaksi vuotta sitten. Annukka hakee herkkupalaksi kuivaa leipää. Napero-aasi piehtaroi ja nauttii aurinkoisesta päivästä. Suhde rakentuu rakkaudelle. Possut törisevät ja turisevat omia juttujaan. Antero elää tyynesti ja ilmeisen onnellisena rouvansa sorkan alla. Hevoset, lampaat ja aasit käyskentelevät verkkaisesti laitumella ja nyhtävät heinätuppoja. TÄNÄÄN ON selvästi leppoisa päivä. Ja olisiko ukon kutjake hotkinut punaisia herkkupalloja enemmän. Gitte (vas.) poikansa Pentin seurassa. Nehän vasta makeilta maistuivat mutta loppuivat Ilonan mielestä liian pian. Tonkivat ja touhuavat. Hiljainen, vahva ase, joka osuu Anteroon. Possut mainitaan juuri tässä järjestyksessä, koska Ilona on tiiviin liiton kärkikärsä, pahnojen paikan määräävä matriarkka. Sopu saatiin lopulta aikaiseksi. Palat rouskutellaan sulassa sovussa kylki kyljessä. Se on hänen tapansa käyttää valtaa. Rouva antaa nyt hautomisohjeita nuoremmille
kutsuu ryhmää ”asiantuntijoiksi”. Kyllä sieltä jotain kuoriutuu. Annukka iloitsee, kun huomaa, että ankoilla on hyvä fiilis tai ratsastaessa hevonen on rento ja tyytyväinen. POSSUILTA: Herkuttele, niin usein ja paljon kuin se vain on mahdollista. Tiimi on hitsautunut hyvin yhteen. Elias on ryhmän herrasmies, joka ottaa rouvat huomioon. Mene riittävän lähelle, jos haluat rapsutuksia. Mukava pieni ele porukan miespuoliselta jäseneltä. Syysmyrskyt, tähtitaivas ja kevään tulo korostuvat isommin verrattuna kaupungin katuvaloihin ja kauppakeskusten sisätiloihin. Niin siinä usein käy, kun kuoriudutaan saamaan aikaan. Joka päivä on joku uusi projekti. ANNUKKA SANOO nauttivansa valtavasti luonnon läheisyydestä täällä Vihdissä. ”Se kasvattaa myös nöyryyttä. Pernilla (vas.) ja Lispet-täti ottavat yhdessä vesihörpyt. Tehokas trio. Pysy iloisena ja uteliaana. Kun lounasaikaan jyväkuppi tarjoillaan nokan eteen, Tyyne ja Pikku A saavat syödä ensin. AASEILTA: Pidä kiinni rutiineista. Välillä käydään kylvyssä pihan ammeessa. Tee asiat samalla tavalla ja samassa järjestyksessä. Ei pomottelua. Niin pitkään kuin tarve vaatii. Älä päästä koskaan lajitoveria näköpiirisi ulkopuolelle. S Jerry on Annukan ensimmäinen poni. Olemme loppupeleissä vain osa isoa kokonaisuutta. VOI HYVIN | 45. Joka paikkaan voi mennä ja kaikkea kurkotella. Ja totuus otetaan vastaan sellaisena kuin se on. Jos projekti epäonnistuu, kokeillaan jotain muuta. Läpsyttelevät pitkin pihaa. ”Hauskaa porukkaa. ANKOILTA: Työnnä nokkasi joka paikkaan. Kaikesta on joku mielipide.” Asiantuntijoiden työyhteisö on tasavertainen. Nokka työnnetään tarkasti asioiden ytimeen. Vasemmalla asiantuntijat: Pikku A, Tyyne ja Elias. Kukaan ei hermostu. VUOHILTA: Ei ole olemassa mitään rajoja. HEVOSILTA: Tutustu uusiin tyyppeihin haistelemalla. Jos tänne perille saakka ajaa auto, niin kyllä ne kolistelevat vanteet ja pellit. Lämminverinen Severi tutustuu kaikkeen haistelemalla. Kun illat pimenevät, teen vain sen välttämättömän, minkä ehdin.” Tilalla parhaat päivät ovat täynnä pieniä onnistumisia. Joskus koko lauma pötköttää laitumella MITÄ OPIMME. KANOILTA: Jos tekee mieli hautoa, niin haudo. LAMPAILTA: Turvaudu aina laumaan. Kunkin spesialistin näkemys on arvokas. Kylve pari kertaa päivässä
Maisa-kissa heräsi juuri nokosilta. ”Ihmisillä on kaipuu eläinten luokse. Hän on tarkka omasta reviiristään eikä ole paijattava tai syliteltävä.” Annukka ihailee Taisonin itsevarmuutta. pitkänään. ”Tosi hienoa. ”Eikä hänessä ole mitään epäaitoa. JERRY-PONI NYHTÄÄ heinää muiden hevosten lomassa. Pikku A nauttii lämmöstä navetan vieressä. Tietää, mitä haluaa ja ottaa sen. Aikuisilla on sama tarve kuin yleensä ajatellaan, että vain lapsilla on. Suru oli suuri, mutta legendaarisen vuohen muisto elää. Ne saavat vapaasti myös poistua omiin puuhiinsa, jos siltä tuntuu. Raudanharmaa pukki ei kumartele ketään. ”Juhlallinen hetki. Aika päivittää pihapiirin kuulumiset. Kukko kummastelee taustajoukoissa. Tämä suhde on erityinen. Ja tietenkin on myös ankeita aikoja, kuten viime talvena, kun sateet jatkuivat kuukaudesta toiseen. Vuohet kuulemma haistavat, onko sähköpaimen päällä. Annukka rapsuttaa tottuneesti 16-vuotiasta puoliveristä Derkunia paikoista, joihin se ei itse yllä. Tehtiin vuosia töitä. Mutta muut eivät ota sitä niin vakavasti. Hevonen on Annukan työpari ratsupoliisista. Pitkän ja puuduttavan harmauden jälkeen kevään valo näytti sitäkin kirkkaammalta. 46 | VOI HYVIN. Se on merkki luottamuksesta. Derkuniin minulla on vahvin luotto ja pisin suhde. Reilu 4-vuotias nuorukainen on itsevarma. ”Ego on vähintään ison hevosen kokoinen. Tuntea lampaan villa, hevosen tuoksu.” . Annukka on muokannut laumastaan sellaisen, että eläimet tulevat luottavaisina lähelle ja viihtyvät ihmisen seurassa. HEVOSLAUMAN KOOKKAIN jäsen erottuu selvästi. Kuten ei yleensäkään eläimissä.” Puput kuiskailevat pehmeässä piirissä. Se avasi tuvan oven, söi viherkasvit ja meni lasten sänkyihin nukkumaan”, muistelee Annukka lämpimästi. Hän on juuri se, jonka päähän Annukka viimein pujotti vanhan riimunsa. TAISON-VUOHI MÄREHTII pihan parhaalla paikalla auringonpaisteessa. Unelma oli pysynyt hengissä ja lopulta toteutunut. Eläin toimii näin, kun mikään ei uhkaa. He ovat partioineet yhdessä Helsingin katuja. Kun Derkun jäi eläkkeelle viime keväänä, Annukka halusi tarjota sille kodin. ”Taisonissa ei ole mitään epäaitoa. ”Jamez ei koskaan kasvanut aikuiseksi. Kuten ei yleensäkään eläimissä.” Roki ja Eeva otettiin Taisonille kaveriksi, kun tämän veli Jamez sairastui ja kuoli yllättäen viime keväänä. Annukka kantaa tyypit aitaukseen. Lukko tosin murtui muutaman päivän päästä.” Mutta riimu oli tehnyt tehtävänsä. Ja jos ei ole, niin ei muuta kuin menoksi. Olemme alalaitumella ja kas vain, kaksikko tutkii jo postilaatikkoa. ” Mutta missä ovat Roki ja Eeva. Se saattaa haastaa jopa talon isännän
Kirjapaja 2020. Valaise ja johdata, ankkuroi.” Olli Seppälä (toim.): Lepään joogamatollani ja rukoilen. MIETELAUSE 48 | VOI HYVIN. ”Auta minua keskittymään, opeta mietiskelemään, rohkaise syventymään
VOI HYVIN | 49. Revontulet syntyvät, kun aurinkotuulen varautuneet hiukkaset osuvat maapallon ilmakehään. Taivas tanssii
Gluteeniton ja maultaan mieto kvinoa kannattaa huuhdella tarkasti siivilässä. Kokonaiset kaurasuurimot vaativat pitkän keittoajan. Kun keität spelttiä, lisää kasvisliemi vähitellen, jolloin ruoasta tulee sopivan puuromainen. Kaurassa on myös runsaasti E-vitamiinia, sinkkiä, seleeniä, rautaa, magnesiumia ja mangaania. Pysy jyvällä Tiesitkö, että kotimaisista jyvistä voi valmistaa maistuvaa risottoa. Vanhassa vehnänsukuisessa speltissä on gluteenia, joten se ei sovellu keliaakikoille. Lisäksi speltti vahvistaa ja aktivoi aineenvaihduntaa sekä vatsan ja suolen toimintaa eli puhdistaa kehoa kuona-aineista. Jyvät saavat jäädä hiukan pureskeltaviksi. Huuhdotut kvinoat eivät puuroudu ja niiden pinnalla oleva, keitettäessä vaahtoava saponiini poistuu. Kokonaisista kauranjyvistä syntyy viljaisa, pehmeän puuromainen jyvättö. TEKSTI ANNIKA ELOMAA KUVAT SAMI REPO RUOK A 50 | VOI HYVIN. Speltissä on reilusti B-vitamiineja, ja se sisältää kaikkia ihmisen tarvitsemia aminohappoja. Kvinoassa on runsaasti kuitua, ja se sisältää kaikkia välttämättömiä aminohappoja juuri oikeassa suhteessa. Siinä on paljon rautaa, magnesiumia, kalsiumia ja fosforia. Kauran sisältämä vesiliukoinen ravintokuitu beetaglukaani suojaa vatsaa ja suolistoa, tasapainottaa verensokerin vaihteluita ja on eduksi kolesteroliaineenvaihdunnassa. Sellaisia ovat kaura, speltti ja kvinoa. Ne kannattaa kypsentää miedolla lämmöllä, ettei neste haihdu liian nopeasti. Valmista jyvättö kevyesti pinnalta hiotuista spelttijyvistä, jotka kypsyvät nopeammin kuin kokonaiset jyvät. Kokkaa terveellisempi jyvättö kvinoasta, kaurasta tai speltistä. U nohda paljon tyhjiä hiilihydraatteja sisältävä riisi, ja vaihda se terveellisempiin vaihtoehtoihin
8 dl kuumaa kasvislientä 2 rkl limetin mehua 200 g mascarponejuustoa 1 dl saksanpähkinöitä 1 dl granaattiomenan siemeniä 1 dl tuoretta minttua hienonnettuna 1. Lisää viini ja ras el hanout -mausteseos. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Pohjoisafrikkalainen kikhernejyvättö 4 ANNOSTA | 50 MIN 1 tlk (400 g) säilöttyjä kikherneitä 3 (savustettua) valkosipulinkynttä 3 rkl kirkastettua voita 2½ dl kokonaisia kaurasuurimoita 3 dl valkoviiniä 2 tl ras el hanout -maustesekoitusta n. Mittaa joukkoon kaurasuurimot ja valkosipulit. Kaada jyvättö laakealle tarjoiluvadille. Tarvittaessa lisää kasariin kasvislientä, ettei seos kuivu. Kun viini on imeytynyt suurimoiden joukkoon, lisää joukkoon puolet kuumasta kasvisliemestä. Jatka kypsentämistä vielä noin 30 minuuttia, kunnes suurimot tuntuvat pehmeiltä. Lisää myös kikherneet. Rouhi päälle saksanpähkinöitä. 4. Viimeistele granaattiomenan siemenillä ja mintulla. Huuhtele kikherneet kylmällä vedellä. Anna kypsyä keskilämmöllä poristen. Tässä ihanassa ruoassa supisuomalainen kaura saa seurakseen pohjoisafrikkalaiset mausteet: muskotin, korianterin ja kardemumman. 2. 3. Sekoita joukkoon limetin mehu ja mascarponejuusto. Kuullota pari minuuttia, mutta älä anna suurimoiden ruskistua. Kuumenna kirkastettu voi laakeassa kattilassa. VOI HYVIN | 51. Lisää loput liemestä, kun edellinen nestesatsi on imeytynyt
Lisää viini, aurinkokuivatut tomaatit ja yrtit. Paahda 225-asteisessa uunissa 8–10 minuuttia. 3. 2. Speltti-sienijyvättö 4 ANNOSTA | 40 MIN 1 l tuoreita kantarelleja, mustatorvisieniä tai suppilovahveroita 2 salottisipulia 1 valkosipulinkynsi 4 aurinkokuivattua tomaattia 2 rkl tuoretta timjamia tai rosmariinia hienonnettuna 2 rkl voita 1 rkl öljyä 3 dl spelttihelmisuurimoita 3 dl valkoviiniä 7 dl kuumaa kasvislientä 50 g voita tai margariinia 1 dl parmesaania raastettuna 2 rkl seesaminsiemenöljyä Uunipaahdetut kirsikkatomaatit: 400 g terttukirsikkatomaatteja 2 rkl öljyä 1 rkl balsamicoa 1 tl sokeria ¼ tl suolaa ¼ tl mustapippuria 1. Lisää sipulit, valkosipulit ja speltti. 4. Paahda spelttisienijyvätön seuraksi balsamicolla maustettuja kirsikkatomaatteja. Kun viini on imeytynyt spelttiin, lisää kasvislientä 2 dl kerrallaan. Nostele jyvättö tarjoiluvadille. Hienonna yrtit. Valmista ensin kirsikkatomaatit. 52 | VOI HYVIN. Lisää sienet ja kuullota, kunnes neste on haihtunut. Lisää myös parmesaanijuusto. Raasta halutessasi parmesaania. 6. Ripottele päälle sokeri, suola ja mustapippuri. 5. Huuhtele ja puolita ne ja levitä leivinpaperin päälle uunipellille. Nostele päälle paahdetut kirsikkatomaatit. Valuta päälle seesaminsiemenöljyä. Kuutioi 50 g voita ja lisää se jyvättöön. Paista miedolla lämmöllä pari minuuttia sekoitellen, kunnes sipulit ovat läpikuultavia. Valuta päälle öljyä ja balsamicoa. Kuumenna kasarissa voi ja öljy. Hienonna sipulit ja valkosipuli. Speltinjyvät ovat maukkaita ja sopivat monessa ruoassa korvaamaan riisin. Viipaloi aurinkokuivatut tomaatit. Jatka näin noin 20 minuuttia, kunnes speltti on kypsää. Puhdista sienet ja leikkaa ne pieniksi paloiksi. Kun se on imeytynyt, lisää jälleen hieman lientä
Lisää 2 rkl sulatettua kookosöljyä ja 2 rkl ravintohiivahiutaleita sekä ½ tl suolaa. Mausta sitruunamehulla ja suolalla. Murustele päälle parmesaania. Poista kanta ja leikkaa fenkoli viipaleiksi. Kuullota miedolla lämmöllä pari minuuttia. Murustele valmiin ruoan päälle. Vuoraa siivilä harsokankaalla, mittaa kvinoa siivilään ja huuhtele kylmällä vedellä. Muotoile taikina pyöreäksi palloksi ja kääri tuorekelmuun. Nosta jääkaappiin kiinteytymään vähintään 6 tunniksi. 3. Halkaise ja huuhdo fenkoli. Huuhtele parsakaalit ja leikkaa varsista kuivat päät. Vihreä kvinoajyvättö 4 ANNOSTA | 30 MIN Paahdetut kasvikset: 150 g varsiparsakaalia (broccolini) 1 fenkoli 1 rkl rypsiöljyä ½ tl suolaa Kvinoajyvättö: 2 dl kvinoaa 3 rkl rypsiöljyä 6 dl kuumaa vettä 2 rkl sitruunan mehua ¼ tl suolaa 2 dl herneitä 1 dl tuoretta minttua hienonnettuna 1 dl vegaanista parmesaanimurua 1. VEGEPARMESAANI Mittaa 200 grammaa cashewpähkinöitä kuivalle pannulle, paahda ruskeiksi ja jauha hienoksi. Paahda 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes parsakaalien kukinnot ovat hieman ruskistuneet. Mittaa kattilaan öljy ja kvinoa. Uunissa paahdetetut varsiparsakaalit maistuvat hennosti parsamaisilta ja pähkinäisiltä. Sekoita joukkoon paahdetut kasvikset, herneet ja hienonnettu minttu. 4. Sekoita parsakaalit, fenkoli, öljy ja suola kulhossa. 5. Pyöräytä koneella kiinteäksi taikinaksi. 2. Kypsennä keskilämmöllä noin 15 minuuttia tai pakkauksen kypsennysajan mukaan, kunnes vesi on imeytynyt. Vegeparmesaani säilyy jääkaapissa 1–2 viikkoa. VOI HYVIN | 53. Kaada uunipellille leivinpaperin päälle. Lisää kuuma vesi
Esimerkiksi soijasta saa kuitenkin kaikkia välttämättömiä aminohappoja ja se riittää proteiinin lähteeksi myös yksinään”, sanoo Peltola. Ne koostuvat kuitenkin samoista aminohapoista kuin eläinproteiinitkin. Kasviproteiinit ovat kasvikunnan tuotteiden sisältämiä valkuaisaineita. Pähkinät ja siemenet sisältävät myös hyvää, pehmeää rasvaa. Aiemmin ajateltiin, että kasviproteiinit olisivat jotenkin puutteellisia eläinproteiineihin verrattuna, tai että niistä puuttuisi aminohappoja. Nykykäsityksen mukaan kasviproteiinit sisältävät siis kaikkia aminohappoja ja myös ihmiselle riittävästi. Jos käyttää kasviproteiinivalmisteita, kannattaa tarkistaa valmisteen suolapitoisuus. Jos jotain aminohappoa on vähemmän kuin vertailuproteiinissa, sanotaan tätä aminohappoa rajoittavaksi aminohapoksi. Kova rasva nostaa LDL-kolesterolia ja altistaa siten sydänja verisuonisairauksille. ”Papujen, maissin ja kauran proteiinit imeytyvät heikommin kuin lihan ja kalan proteiinit, mutta maapähkinävoin sisältämä proteiini taas näitäkin paremmin. Eläinproteiinien mukana saa usein tyydyttynyttä eli niin sanottua kovaa rasvaa, joka pakkautuu herkästi verisuonten seinämiin ja ahtauttaa niitä. Kuidun tiedetään olevan hyödyllistä myös suolistosyövän ja tyypin 2 diabeteksen torjunnassa. Kaikenlainen ruoan käsittely, kuten papujen ja linssien liottaminen ja keittäminen, parantaa imeytyvyyttä”, toteaa Eevi Peltola. Näistä yhdeksän on välttämättömiä eli ne tarvitaan ravinnosta. Viljojen ryhmästä kauran proteiinit soveltuvat myös osalle keliaakikoista. Erityisen paljon sitä on punaisissa kidneypavuissa. Pelkästä kasvisruoastakin saa riittävästi proteiineja, kun syö monipuolisesti erilaisia papuja, linssejä, tofua ja tempehiä sekä täysjyväviljatuotteita. Keliaakikot eivät voi syödä gluteenia, joka on vehnässä, rukiissa ja ohrassa tai niiden risteytetyissä lajikkeissa esiintyvä proteiini. TEKSTI MARJO HENTUNEN KUVAT ISTOCK R AVITSEMUS 54 | VOI HYVIN. Kasvisten sisältämistä valkuaisaineista saa kaikki tarpeelliset aminohapot, joten niillä on hyvä keventää ruokavaliota. Proteiinit koostuvat aminohapoista, joita on 20 erilaista. Koska kuitupitoinen ravinto vaatii paljon pureskelua, se voimistaa syljen eritystä ja parantaa ikenien verenkiertoa. Satunnaisesti käytettynä suolan määrällä ei ole väliä sillä ehdolla, että sitä tulee ruokavaliosta muutenkin kohtuudella. Linssejä ja täysjyväviljaa Kasviproteiinien pääasiallisia lähteitä ovat erilaiset pavut, kuten härkäpapu, pähkinät, linssit, täysjyväviljat ja soijapavuista valmistetut tuotteet, kuten tofu ja tempeh sekä soijajuomat ja -välipalat. Myös tölkkipavut on hyvä huuhdella ennen käyttöä. Hyvää rasvaa ja kuituja Suurin osa kasviproteiineista on luontaisesti rasvattomia. Seitanista tuttu vehnägluteeni imeytyy jopa kananmunan proteiinia paremmin. Sylki huuhtelee ja neutraloi kariesbakteereja. Voi siis sanoa, että kasviproteiineista on hyötyä kaikille ja jokaisen olisi hyvä ujuttaa niitä hieman eläinproteiinien tilalle. Keveyttä ja kuituja lautaselle Kasviproteiinien suosio on lisääntynyt huimasti, ja uusia tuotteita on kehitetty kuluttajille. Loput yksitoista voidaan rakentaa elimistössä tai muodostaa välttämättömistä aminohapoista. Jos valmistetta käyttää usein, suolan määrä ei saisi olla yli 1,2 grammaa sataa grammaa kohti. ”Yhdistelyä ei tarvitse tehdä samalla aterialla, vaan voi hyvin syödä päivän jollain toisella aterialla vaikkapa linssejä. Yleensä kasviproteiinien aminohappokoostumusta on verrattu kananmunaan, mutta nykyään vertailukohtana käytetään aminohappojen tarpeeseen perustuvaa aminohappoprofiilia. Esimerkiksi vehnässä rajoittava aminohappo on lysiini eli sitä on vehnässä niukasti. ”Kananmunassa aminohappoja on niin paljon, että vertailu siihen aliarvioi kasviproteiinien lähteitä ja antaa vaikutelman, ettei niistä saisi kaikkia elimistön toiminnalle välttämättömiä aminohappoja”, kertoo Vegaaniliiton ravitsemusasiantuntija Eevi Peltola. P roteiinit eli valkuaisaineet ovat meille välttämättömiä, sillä ne toimivat elimistön entsyymeissä, kudosten rakenteissa, hormoneissa ja vasta-aineissa. Käytännössä pitäisi siis syödä jotain muuta kasviproteiinin lähdettä vehnän lisäksi, että saisi riittävästi välttämättömiä aminohappoja. Kasviproteiineissa on myös paljon kuitua, joka laittaa suoliston toimimaan ja ehkäisee ummetusta. Liottaminen on tärkeää siksikin, että monissa pavuissa on myrkyllistä lektiiniproteiinia
Pavut ja linssit uppoavat myös sauvasekoittimella surauttaen sosekeiton joukkoon. Ruokavaliolla voi vaikuttaa myös omaan hiilijalanjälkeen. Härkis muistuttaa koostumukseltaan murustettua jauhelihaa, Nyhtökaura taas poronkäristystä. Tofua voi siivuttaa lämpimien voileipien päälle tai tehdä kermaista curry-kastiketta”, vihjaa Eevi Peltola. Tutkimusten mukaan vegaanien proteiinin saanti on riittävää. Pavuista saa tortillojen väliin salsakastikkeen kanssa ruokaisan sekoituksen. VOI HYVIN | 55. Kun Härkis ja Nyhtökaura tulivat markkinoille, ne menivät kuumille kiville ja hyllyt ammottivat aluksi tyhjyyttään. Eläinproteiini kasvattaa ilmaston kuormitusta, kasvipohjaisten tuotteiden käyttö taas vähentää sitä. Pavut, linssit, soijarouhe, tofu ja tempeh sopivat päivittäiseen käyttöön. Peltola arvelee, että todennäköisesti kasvava ilmastotietoisuus ja eläinten tehotuotantoon liittyvien ongelmien laajempi tiedostaminen ovat lisänneet kasviproteiinien suosiota. . ”Tofua voi siivuttaa lämpimiin voileipiin tai tehdä kermaista currykastiketta.” Kun syö monipuolisesti kasviksia sekä papuja, linssejä, tofua ja täysjyväviljatuotteita, saa riittävästi proteiineja. Näitä tuotteita voi käyttää sellaisenaan kastikkeissa ja laatikoissa. ”Soijarouheella voi korvata näppärästi jauhelihan makaronilaatikossa, kastikkeessa sekä pyöryköissä. ”Vegaaneilla kasviproteiinit ovat luonnollisesti ainoa proteiinin lähde. Molemmat maistuvat parhailta kastikkeissa tai pataruoissa, jossa ne saavat hieman muhia nesteessä. . Käytännössä valkuaisaineita saadaan riittävästi, kun syödään monipuolisesti ja energiamäärältään riittävästi.” Uusia maistuvia tuotteita Markkinoilla on paljon erilaisia kasviproteiinivalmisteita, kuten härkäpavuista tehtyä Härkistä , kaurasta ja palkokasveista koostuvaa Nyhtökauraa ja vehnän gluteenista valmistettua seitania, joka oli tuttu tuote jo buddhalaisille munkeille. Valmisteita saa sekä maustettuina että maustamattomina
AIKAA YHDESSÄ 00 kuukautta 05 päivää 18 tuntia ”Isoäiti on minulle erittäin rakas. APU KERTOO HYVIEN IHMISTEN MAASTA. Silti on musertavaa tajuta, miten vähän yhteistä aikaa on jäljellä.” Irina, laulaja. Apu haastaa jokaisen käyttämään 2020 minuuttia enemmän aikaa läheisensä kanssa vuonna 2020. Olen kiitollinen siitä, että hän on edelleen elämässäni. Apu.fi Testaa kuinka kauan sinulla ja läheiselläsi on yhteistä aikaa. Tee se nyt, kun aikaa vielä on
Chili nipisteli mukavasti makunystyröitä. Koronan takia ateriat syödään yhä useammin oman keittiönpöydän ääressä. Mukavan paksua ja samettista. Poika kuori perunat. Se on libanonilainen persiljasalaatti, johon tulee bulguria, vehnäsuurimoita. Tieto lämmitti, totta kai. Kotikonttorilaisen lounaaksi se riitti hyvin. Säästyy peltotilkku planeettaa jälkipolville. TEKSTIT HANNA HYVÄRI KUVAT ISTOCK, VALMISTAJAT Kasvikset kotiin ja kokkaamaan Poimi vireyttä elämääsi. Falafel-pötkö oli valmis pakaste. Seuraavana iltana vuorossa oli tabbouleh ja järvikalapihvit. Shalom vain tähänkin kotiin. Itse valitsin helpoimman ohjeen: onnelliset (happy) falafelit tsatsikilla ja lohkoperunoilla. Samat pitsat ja pastat eivät ehkä pitemmän päälle maita. Tytär valmisti illaksi moussakan fetajuustolla. K otiruoka porisee nyt ravitsemustrendien kärjessä. antonanton.fi. Meidän perheessä kävi juuri näin. Anton&Anton perustettiin Porvoossa 2008. Yllätyin, miten sujuvasti 14-vuotias poikamme kokkaili. Makeahko jauhe maistui smoothiessa ja pähkinäinen öljy sopi hyvin salaattiin. Neiti oli ylpeä tuotoksestaan. Atrian annoksessa ilahdutti se, että mausteita oli ropsautettu herneproteiinikastikkeeseen tällä kertaa runsaasti. Marttojen mukaan yhteiset ateriat vahvistavat ihmisten välisiä suhteita. Toimii pääkaupunkiseudulla. Molemmat tarttuivat tarjoukseen innokkaasti. Herkuttele hampulla • Hyvälaatuista rasvaa, runsaasti kuitua, kivennäisaineita ja proteiinia. Parasta projektissa oli, että ojensin kassin suoraan perheen teineille. Kasvisvaihtoehdot ovat valitettavan usein melko mauttomia. Litrakaupalla nautittuna suomut kasvavat silmille ja vaihtoehdot unohtuvat. Kauran suosio jatkuu • Syksy on tuonut uusia kauratuotteita kauppoihin. Kassin teemana oli tällä kertaa Välimeren keittiö. Tätä kaikkea on ekologisessa hampussa. Kassissa oli tarveaineet kolmeen eri kasvisja kala-ateriaan. Suomessa viljeltävä hamppu on Finola-lajiketta. Foodin hamppuproteiini 250g 6,95 e, hamppuöljy 250 ml 9,95 e. Juustoportin kreikkalainen kaurajogurtti muistutti maultaan yllättävän paljon alkuperäistä vuohenmaitopohjaista. En ole kummoinenkaan kokki. Tutut ja turvalliset reseptit pyörivät arjen runkona vuodesta toiseen. Nautinnoksi VOI HYVIN | 57. Mausteista kasvisruokaa • Joskus on pakko turvautua eineksiin. Tuotteet ovat luomua lähituottajilta. Vastaavanlaisia yrityksiä: Sannan ruokakassi (sannanruokakassi.fi, Helsinki, Tampere, Turku), Ruokaboksi (ruokaboksi.fi, Helsinki), Komero (komerofood.fi, valmiita reseptipaketteja marketeissa ympäri Suomea). Sen aminohappokoostumus on monipuolisempi kuin monissa muissa kasviproteiineissa. Atrian Vegyou paahdetut kasvikset ja hernebolognese 300 g 4,75 e. Nimi tulee yrittäjien poikien mukaan. Kalakeitto on hyvää, mutta rajansa silläkin. Isompaan nälkään annos on pieni. Anton&Antonin kala-kasviskassi neljälle 70 e (kolme ateriaa). Järvi ja kala olivat tuttuja, mutta mitä on tabbouleh. Valitsin pussin, joka sisältää raaka-aineet ja valmiiksi laaditut ohjeet. Juustoportin Greek Style O’gurt -kauravälipala mango 150g 0,99 e. Lupasin avustaa tarvittaessa. Annosten ravintoarvotkin voivat jäädä vähäisiksi. Ruokakassit.fi vertailee palveluja. Päihdyttävä THCpitoisuus on jalostettu aivan minimiin (alle 0,2 prosenttia). Siksi on tärkeää, mitä suuhunsa päivästä toiseen lusikoi. Voit myös lahjoittaa kassin vähävaraiselle perheelle Vennerin kautta (venner.fi). Kotiin levisi muhkea valkosipulin ja yrttien tuoksu. Läppäriä ei voi vilkuilla, jos katse on ruokaohjeessa. Perunaa ei nimittäin voi kuoria, jos kädessä on kännykkä. Lisukkeena oli porkkana-omenasalaattia. Tartuin siis mielelläni Anton & Antonin tarjoukseen, jossa ruokakassi toimitetaan kotiovelle. Opa! Busuki soimaan ja sirtakin askelin hellan ääreen. Jes! Jos ei päästä Kreikkaan, niin rakennetaan taverna Zorbas kotiin. Tässäpä mainio tapa irrottaa nuoret laitteista. Pitää vielä kokeilla hampunsiemeniä sämpylöissä
Myöhemmässä vaiheessa voidaan purkaa karmallisia asioita. Hänestäkin henkii rauha ja selkeys. Olosta tulee kirkas ja kevyt. Kerron hänelle myös, että oikean käteni etusormi oireilee voimakkaasta stressistä ihottumalla. Hetken päästä käsivarren yläosaa alkaa kutittaa voimakkaasti. Sitä tapahtuu hyvin harvoin, mutta juuri nyt on sellainen ajanjakso. Rauhaa ja lämpöä huokuva tila tuntuu kutsuvan suojiinsa, ja energiahoitaja Marjo Heinonen ohjaa minut hoitohuoneeseen. Tärkeää on myötätunto; se, että asiakas tulee kuulluksi sellaisena kuin on. Suljen silmäni, ja Marjo alkaa sivellä jalkateriäni. 90 min hoito maksaa 119 euroa. Pohdiskelen asiaa mielessäni. Hän sanoo sen johtuvan siitä, että energia on liikkeellä. TEKSTI KIRSI HEMANUS KUVA ISTOCK HY VISSÄ K ÄSISSÄ VALON KOSKETUS -HOITO MITÄ: Hoidetaan viittä eri kehoa: fyysistä kehoa, eetterikehoa, tunnekehoa, mentaalikehoa ja henkistä kehoa. Kuuluu meditatiivista musiikkia. Intuitiivisessa energiahoidossa avataan tunnelukkoja ja vahvistetään sisäistä voimaa. www.proudofmyselfcoaching.fi. Valon ja rauhan virrassa 58 | VOI HYVIN. V antaalla sijaitsevan kauneushoitolan alakerrassa on ylellinen spa-osasto. HOIDOSSA käydään läpi chakrat, elementit ja yin/yang-energia. Marjo alkaa hoitaa oikeaa kättäni. Itse puhelen niitä näitä, kun siltä tuntuu. Kehon oikeaa puolta pidetään maskuliinisena, ja oireilu voi liittyä johonkin ihmissuhteeseeni tai isään. Hoitaja luottaa prosessiin ja on sille avoin. Välillä olemme pitkiä toveja hiljaa. Hän liikkuu ja heiluu paljon hoidon aikana. Himmeä valo on kellertävää ja huonekalut kauniita, tumman puun värisiä. MITEN: Marjolle ensisijainen kanava on oma keho. En yhtään tiedä, mitä on tulossa. Oloni on hyvä ja levollinen, nautin pehmeästä tunnelmasta. Katossa vilkkuvat pienet tähdet, se on kuin taivas. Hoito tapahtuu energian tasolla, ja siksi asiakas ei aina ymmärrä, mitä tapahtuu. Keskityn siihen, että hengitykseni kulkee kohti vatsaa, jolla minulla on tapana reagoida tunteisiin ja stressiin. Energiahoito on esteiden, kuten tunnelukkojen ja haitallisten uskomusten, purkamista. MISSÄ: Marjo Heinonen tekee intuitiivista energiahoitoa nyt kotonaan Nikinmäessä Vantaalla. Aluksi Marjo pyytää minua hengittämään johonkin tiettyyn kehon osaan päin. Maljakossa on oksia. Marjo peittelee minut hoitopöydälle viltillä. INTUITIIVISEN ENERGIAHOIDON aikana hoitaja kertoo, millaisia asioita hänen mieleensä nousee
Olen kiitollinen, että joku toinen on tehnyt työn puolestani. Mielen ei tarvitse päästä mukaan siihen, mitä tapahtuu, eikä se voikaan päästä. Varmaankin energiat nyt liikkuvat. Silloin hoidettiin päätäni, mitä en itse tiennyt. Pidänkö sisälläni salaisuuksia. TÄMÄN HOIDON teemana on rauha. Keskittymällä hengittämiseen fyysinen ja mentaalinen levottomuus vähenevät. MARJO KYSYY, mitä tunnen sydämen ja keuhkojen alueella. Hoidossa haettiin tilaa syvemmälle rauhalle. ”Hoidossa edetään aina asiakkaan omassa rytmissä, ja silloin siinä ei voi tapahtua vahinkoa. En oikeastaan tunne mitään. Se tarkoittaa vastuunottoa omasta elämästä sekä uhriutumisen välttämistä. Jätän osia pois aamumeditaatiostani. Juuri nyt mikään ei vaivaa mieltäni. Olen lähes koko hoidon ajan silmät kiinni. Sitä kunnioitetaan.” Hoidossa löydetään ei-tietämisen tila. Hoitajakaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Olen vain vastaanottavana osapuolena, eikä minun tarvitsekaan ymmärtää, mitä tapahtuu. Kerran huomaan, että hän heiluttaa molemmilla käsillään ilmaa minusta poispäin. Mieleni on kuitenkin hyvin rauhallinen, ja olen vain. Marjo sanoo, että hän virratti minuun paljon valoa. Niin oli tarkoitus käydä. Seuraavana yönä nukun tavallista vähemmän, mutta herätessäni oloni on erittäin kirkas. Kun onnistun rauhoittumaan itseni äärelle, saan paremman yhteyden intuitiooni. JUURI SE hetki, jolloin ajatukseni hajosivat, olikin tärkeä. Marjo keskittyy hoidoissa ja valmennuksessa naisiin, jotka haluavat rohkeammin elää omannäköistä elämää. Hoidon loppupuolella käännyn kyljelleni, ja Marjo sivelee selkääni ja kylkeäni. Vanhoja, traumaattisia kokemuksia ei tarvitse aina läpikäydä uudestaan”, hän sanoo. Ajattelen muististani nousevaa julistetta sekä satunnaista liikennemerkkiä. Hoito ei tapahdu mielen tasolla, vaan energian tasolla, kertoo Marjo. Seuraavanakin yönä nukun tavallista vähemmän. Marjo on opiskellut sitä Anna-Liisa Nuutisen kehittämässä Valonkoulussa Päivi Ilosen johdolla. Ne asiat aukenevat, jotka aukenevat. ”Uudessa kodissani on hoitoihini sopivat energiat. Pohjimmiltaan pyrkimyksenä on vahvistaa turvaa ja auttaa ihmistä löytämään oma valonsa ja sisäinen voimansa. Se on hyvin helpottavaa. On lohdullista, että kaikki tapahtuu aikanaan. Marjon mukaan voimme vapautua rajoittavista asioista ilman, että meidän täytyy aina tietää sitä. Hoito rakentuu aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Mietin asiaa hetken aikaa, mutta en jaksa ponnistella ajatusten tasolla. Mutta niitä ei tarvitse kohdata analysoiden. Minua huimaa vähän, ja nyt pitää juoda paljon vettä. Alan ajatella outoja, triviaaleja asioita. Ehkä energiavirtani ovat muuttuneet. HOITO ONKIN nimeltään Valon kosketus. Ehkä yritän liikaa, kenties oloni on levoton. Valolle avauduttiin koko ajan enemmän. ”Antaudumme siihen hetkeen, eikä mitään tarvitse suorittaa.” . Hän on kouluttautunut myös erityisherkkien kokemusasiantuntijaksi. Marjo sanoo, että kun sisäinen turvani vahvistuu, voin luopua kontrollista ja alkaa luottaa. Loppupuolella alan kuulla kellon äänekkään tikityksen. Onko minun vaikea olla rehellinen itselleni. Hämmentävää, mutta myös vapauttavaa. Ymmärsin myös, että teen hoitoja mieluummin omassa rauhassa.” ”Mielen ei tarvitsekaan päästä mukaan siihen, mitä hoidossa tapahtuu.” VOI HYVIN | 59. SELKEYS JA rauhallisuus kulkevat mukanani loppupäivän. Pöydältä pois noustessani oloni on hieman epämukava. MARJO HEINONEN, 42 on herkkien hyvinvointivalmentaja. Ei tässä toki tarvitsekaan. Marjo siirtyi lokakuussa tekemään hoitoja kotiinsa Vantaan Nikinmäkeen. Vain siten alitajunnasta voi nousta tärkeitä asioita. Hän sanoo tunteneensa minussa jonkin lukon, mutta ymmärtäneensä myös, että vielä ei ole oikea hetki sen avaamiseen. Voin saavuttaa entistä syvemmän rauhan. ”Tunteet pitää kohdata ja antaa niiden virrata vapaasti. Aistihavaintoni siis muuttuvat. Marjo valmentaa kehoja tunnetaitoja, ja hänellä on työnohjaajan koulutus. Niitä näitä jutellessamme huomaan, että keskittymiseni hajoaa. Sekin tuntuu hyvältä. En siis tiedä yhtään, mitä hoitaja tekee. Huomaan, että hoidolla on myönteinen vaikutus, vaikka en tiedä, miksi. Hän kertoo itse tuntevansa, että ikään kuin en saisi kunnolla henkeä. Makaan lähes puoliunessa, ja horrostila tuntuu hyvältä
F I , L U M E N E .C O M / F I , N AT U R A S I B E R I C A 1 4 3 9 5 1 5 , U N I Q U E H A I R C A R E / H O U S E O F O R G A N I C . 1 3 2 6 5 JOS KOSMETIIKAN raakaaineista valittaisiin supersankari, se olisi C-vitamiini. 6 Kuivuneet latvat elvyttää Unique Haircaren Miracle Hair Mask -hiusnaamio. Appelsiininkukan ja mausteiden tuoksu vartalovoiteessa hemmottelee aisteja. F I , U N N A N O R D I C . 75 ml 8 e. Iho rakastaa C-vitamiinia K AUNEUSUUTUUDET K U V A T A -L E H T IE N K U V A T O IM IT U S JA V A LM IS T A JA T Estenomi, kosmetologi ja kauneustoimittaja Milja Yli-Opas valitsee kiinnostavimmat tuotteet. C-vitamiini ja niasiiniamidi neutraloivat vapaita radikaaleja ja hidastavat ihon vanhenemista. C-vitamiinijauhe sekoitetaan seerumiin ja käytetään kuuden viikon kuurina. apteekkikosmetiikkaa luonnonkosmetiikkaa vegaaninen A V L T I E D U S T E L U T: H E R B I N A . 30 ml 26,90 e. Siperianmäntyöljyn Eja F-vitamiinit silottavat ja ravitsevat. 50 ml 11,50 e. Myös samea, eloton ja pigmentoitunut iho hyötyy tästä ihoa tasoittavasta ja kirkastavasta vitamiinista. 120 ml 16,90 e. F I , L I L F OX / N AT U R E L L E . 245 ml 7,90 e. Suosi siis korkean C-vitamiinipitoisuuden sisältäviä seerumeita ja tehotuotteita. 4 Syysilmojen karhentamaa ihoa ravitsee Urtekramin Spicy Orange Blossom -vartalovoide. 5 Yöllä ihon luonnollista uudistumista edistää Natura Siberican Firming Night Face Mask -kasvonaamio. 20 ml + 2 g 51 e. C-vitamiini edistää myös kollageenin tuotantoa, eli kiinteyttää ja silottaa. 7 L V L V V L V L V L V L V 60 | VOI HYVIN. 2 Stressin väsyttämän ihon kirkastaa Unna Nordicin Taimi – Vitamin C Treatment -hoitoseerumi. 1 Maksaläiskät ja aknearvet kirkastaa Lilfoxin Haute C Brightening Serum -seerumi. Täyteläinen tuote pehmittää jopa kuivuneet kyynärpäät ja polvet. Lisäksi Cvitamiinilla on tulehdusta rauhoittava vaikutus, ja se vähentää epäpuhtauksia ihossa. Ihosolujen vihollisten eli vapaiden radikaalien hyökätessä antioksidanttinen C-vitamiini suojaa ihosoluja vaurioitumiselta ja vanhenemiselta. Valmistettu tuulienergialla Tanskassa. Heleyttää pintakuivaa ihoa. F I , U RT E K R A M 2 74 3 4 7 5 5 . Luonnolliset kuorintarakeet toimivat yhdessä E-vitamiinin ja mustikkauutteen kanssa. 3 Herkälle ja kuivalle iholle vahvuutta antaa Lumenen Kosteuttava prebioottitehohoito . Runsas 10 prosentin C-vitamiinipitoisuus uudistaa ja heleyttää tehokkaasti. Tehokas 15 prosentin C-vitamiiniseerumi on löytö elottomalle ja väriltään epätasaiselle iholle. Edullinen löytö arkikäyttöön. 7 Epätasaista ihoa silottaa Eco by Herbinan Kirkastava kuorintavoide. Kaksiosainen seerumi sisältää prebioottista ksylitolia, joka kosteuttaa tehokkaasti. Hajusteeton tuote antaa hiuksille pehmeyttä ja saa ne näyttämään terveemmiltä. 30 ml 125 e. Se edistää myös kollageenin tuotantoa. Aamulla iho tuntuu napakalta. 4 C-vitamiinilla on paljon hoitavia ja suojaavia vaikutuksia ihoon
A M E T H YS T FAC I A L R O L L E R K A S V O R O L L E R 2 9 E / N AT U R E L L E . 30 ml 29,90 e. Lisää BTMS-50-emulgaattori ja kameliaöljy karitevoin joukkoon ja lämmitä, kunnes seos on sekoittaessa tasaista. Kermainen tuote poistaa kireyden tunteen. Täyteläinen klassikkovoide vähentää punoitusta ja ravitsee. Kun tuotteessa käytetään vettä, tarvitaan säilöntäainetta estämään bakteerien kasvu ja tuotteen pilaantuminen. 5. • Kuivaa ihoa rauhoittaa Màdara by Noora Shinglerin Nokkonen Daily Defence -kasvovoide. V. L. Monitoimivoide ravitsee myös kuivia huulia. Talvi-ihon pelastus. Kokeile myös näitä voiteita... P O W E L L C R A F T M A R G O -YÖ PA I TA 5 9, 9 E . Kasvovoiteen tekeminen on kuin leipomista. Sekoita taikapähkinävesi ja vesi leivontakulhossa keskenään. Sulata karitevoi vesihauteessa tai mikrossa. 2 rkl vettä 1 rkl taikapähkinävettä 1 rkl karitevoita 1 tl kameliaöljyä 3 tippaa E-vitamiinia 1 tl BTMS-50-emulgointiainetta 0,5 ml Geogard ® 221 -säilöntäainetta Lisäksi: vesihaudekattila / mikro leivontakulho sähkövatkain kannellinen purkki 1. Voide tai emulsio koostuu vesiosasta ja rasvaosasta. Lisää jäähtynyt rasvaseos ja E-vitamiini vesiseoksen kanssa samaan kulhoon. Purkita puhtaaseen kannelliseen purkkiin. O letko haaveillut itsetehdystä kasvovoiteesta. Vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi. V. Ravitseva kasvovoide Anna elvytystä kasvoillesi TEE SE ITSE VOI HYVIN | 61. • Couperosa-ihoa sekä herkkää ihoa vahvistaa Dr. H AU S C H K A .C O M / F I , M A DA R AC O S M E T I C S .C O M , M O S S AC O S M E T I C S .C O M . Hauschkan Ruusuvoide. Veden ja rasvan sitominen toisiinsa vaatii emulgointiaineen. 4. Voit myös soveltaa ohjetta. R A A K A A I N E E T L I M E P O P. 60 ml 18,90 e. 3. A S T I A J A L U S I K K A K U VAU S R E K V I S I I T TA A . 2. F I . Tässä kasvovoidereseptissä käytetään Ecocertja Cosmos-standardien hyväksymää säilöntäainetta. E-vitamiini, kameliaöljy ja karitevoi ravitsevat. Karhunvatukan siemenöljy suojaa ikääntymiseltä. VA R R E L L I N E N P U U K A M PA 1 5 , 9 E / K AU R I L A N S AU N A . Täyteläinen kasvovoide sopii ikääntyvälle ja pintakuivalle iholle. Herkän ihon luottotuote. Mittaa säilöntäainetta nuppineulanpään kokoinen määrä ja lisää vesiseokseen. Voiteen tekeminen on kuin kakun leivontaa. 50 ml 15,90 e. L. F I . L. • Yöllä kasvot pehmittää Mossan Restoring Night Cream -yövoide. TEKSTI MILJA YLI-OPAS KUVA SANNA LEHTO T I E D U S T E L U T: D R . F I . Taikapähkinävesi rauhoittaa ihoa
Mantra. Sana. TEKSTI MARJO-KAISU NIINIKOSKI KUVAT ISTOCK MIELENVOIMA Käytä mantran voimaa 62 | VOI HYVIN. Loitsu. Miten ikinä sitä kutsummekaan, sanoja toistamalla luomme yhteyden sisäiseen voimaamme, tyynnytämme mielemme ja suuntaamme kohti tavoitteitamme. Rukous
Ihmismieltä on verrattu taivaalla vaeltaviin pilviin. Välillä pilvet ovat tummia ja raskaita, välillä keveitä poutapilviä. VOI HYVIN | 63. Mantrat auttavat kirkastamaan mielen
Kaikissa maailman uskonnoissa ja henkisissä traditioissa tunnetaan voimalauseita, joita harjoitetaan eli äännetään mielen tyynnyttämiseksi. Manas tarkoittaa mieltä ja trayate verbiä suojella. Rukousnauhameditaatioita on pidetty muun muassa Helsingin Kampin kappelissa. Käsitteenä se on juurtunut monin tavoin arkikieleemme. Suomalaisen Tiina Kristofferssonin kehittämä rukousnauhameditaatio on yksi esimerkki tästä. Muslimit toistavat Koraanin säkeitä rukousnauhan, subhan , kanssa. Juutalaisilla on hyvin säilytetyt Tooran resitointiperinteet. Mantra tarkoittaa siis mielen suojelua. • Auttavat pääsemään tavoitteisiin. Mantroja voidaan myös laulaa eli resitoida tai englantia mukaillen chantata . ”Mantroista sanotaan, että niiden avulla pääsee lähemmäs todellista itseä”, kiteyttää joogaopettaja, laulunopettaja Meri Tiitola. • Auttavat keskittymään. Kristinuskon eri kirkkokunnilla on omat rukouslaulunsa, ortodoksit resitoivat rukousta MITÄ VOIMALAUSEET TEKEVÄT. Omat mantransa on myös islamilaisessa ja kristillisessä perinteessä. Joskus se kuvataan myös mielen vapautumisena tai mielen instrumenttina. MYÖS LUTERILAISUUDESSA on tilaa hiljaisuuden harjoittamiselle. Mantra on eräänlainen voimasana. Myöhemmin niiden käytön omaksuivat myös buddhalaiset, jainalaiset ja sikhit. Monissa kulttuureissa niillä on henkinen, jopa pyhä merkitys. Yksi tunnetuimmista on Hare Krishna -mantra, jota myös The Beatles -yhtyeen jäsenet toivat julkisuuteen 1960-luvulla tavoitellessaan tietoisuuden laajentamista. Mantraamista opettava Tiitola ammentaa itse pääasiassa intialaisiin Veda -kirjoihin perustuvasta traditiosta, jonka mantrat ovat 64 | VOI HYVIN. Länsimaihin levinneet itämaiset mantrat ovat joogan eri suuntauksia harjoittaville tuttuja. Gospodi pomilui , Herra armahda . Mantrat ovat kuitenkin ikivanhaa perua. Niitä voidaan kirjoittaa, maalata esineisiin tai pyörittää rukousmyllyssä. Buddhalaiset käyttävät rukousnauhasta nimeä mala . ”Hengellisestä tai henkisestä suuntauksesta riippumatta eri kulttuureissa on käytetty ääntä jonkin korkeamman voiman kanssa kommunikoimiseen”, Tiitola kertoo. Näin kuvaillaan mantran ydintä ja vaikutusta. • Vahvistavat positiivisia tunteita, kuten kiitollisuutta, kärsivällisyyttä, empatiaa ja anteliaisuutta. • Auttavat vähentämään jännitystä ja ahdistusta. Ortodoksisessa rukousmietiskelyssä käytetään myös Jeesuksen rukousta: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä.” Tämä voimallisena pidetty rukous on levinnyt läntisiinkin kirkkokuntiin. Se on tavu tai runo, jota toistetaan joko hiljaa mielessä tai ääneen. O let sitä, mitä mantraat. Se koostuu kahden sanan juuresta. Ne voivat auttaa hiljentymään vaikka ruuhkabussissa. • Rauhoittavat mieltä. MANTRAT OVAT universaali ilmiö. • Kasvattavat itsen hallintaa. • Lievittävät sisäisiä ristiriitoja. Ihmiset ovat käyttäneet niitä iät ja ajat. Alkujaan mantrat syntyivät idässä, varhaisessa hindulaisuudessa. • Lisäävät tahdonvoimaa ja vahvuutta. Sana mantra tulee sanskritin kielestä. Saatamme esimerkiksi tokaista, että jotakin asiaa toistetaan kuin mantraa tai että jokin ilmiö on uusi mantra, jonka nimeen vannomme. Katolilaisella kirkolla on vanhat rukousnauhaperinteensä, joissa rukousnauhana on ruusukko eli rosarium . Rukousnauhat tai rukoushelmet toimivat arjessa. Mantrat ovat todistus ajatuksen voimasta. Se, mihin keskityt, lisääntyy
Meri Tiitola kertoo itse luopuneensa ajatuksesta, että hänen pitäisi mantrojen avulla saavuttaa tai oppia jotakin. Kyse on enemmänkin luonnollisesta itsensä kanssa olemisesta. Tämä on sekä buddhalaisten että hindujen harjoittama mantra. Käytän mantratunneillani myös kalevalaisia loitsuja, jotka avautuvat minulle muinaissuomalaisen perinteen kautta. ”Minulle äänen värähtely on maailman maagisin asia.” peräisin ajalta 1500–500 eKr. Ääni parantaa myös keskittymistä ja palauttaa mielen tähän hetkeen. Se kasvattaa myös rohkeutta ja luottamusta. Tätä etenkin buddhalaisuudessa tunnettua mantraa käytetään puhdistamaan paikka, jossa meditoidaan. ”Mantraaminen on itsensä ja oman äänensä kanssa olemista. Välillä ajatukset ovat kuin tummia pilviä, toisinaan taas kepeitä poutapilviä. ”Pystyn esimerkiksi esiintyessäni keskittymään enemmän soittamiseen kuin jännittämiseen.” IHMISMIELTÄ ON verrattu taivaalla vaeltaviin pilviin. Moni oppilaani pitää niistä todella paljon.” Mantrojen toistaminen äänen avulla, resitointi, on Tiitolan mukaan ennen kaikkea sisäinen prosessi. Se on alkuääni, joka sisältää kaikki muut äänet. A N N E LE H T IN E N VOI HYVIN | 65. Sitä käytetään mielen esteiden poistamiseksi ja peloista vapautumiseksi. OM TARE TUTTARE TURE SOHA. Ihmisääni on ihmeellinen.” Tiitola korostaa, että kuka tahansa asiasta kiinnostunut voi oppia mantraamaan. ”Nyt vain nautin äänen tekemisestä ja siitä syntyvästä rauhan tunteesta. Sen sanotaan edustavan maailmankaikkeuden ääntä. OM AH HUM. S ”Minulle äänen värähtely on maailman maagisin asia.” Sanskritinkielinen termi mantrojen resitoinnille on adhyayanam , jonka voi kääntää liikkeeksi kohti todellista itseä. Se tukee joogaja meditaatioharjoittelua tai on jo itsessään meditaatiota. Meri on opiskellut mantrajoogaa vuodesta 2011 intialaisten opettajiensa Radha Sundararajanin ja Meneka Desikacharin johdolla. Tämä on hindujen yksi suosituimmista mantroista, joka on omistettu Shiva-jumaluudelle. Sillä koetaan olevan siunaava vaikutus. Hän on valmistunut Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta. OM NAMAH SHIVAYA. ”Mantrat auttavat nimenomaan mielen kirkastamisessa.” MEDITOINTIA VARTEN OM. Hän ottaa vaikutteita lisäksi suomalaisesta kansanperinteestä. Tämä erityisesti Tiibetin buddhalaisten käyttämä Vihreän Taran (kaikkien Buddhien äiti, buddhalaisuuden suosituin jumalatar) mantra auttaa keskittämään sisäistä voimaa. Ja tiedostaa, että pilvien takana on aina kirkkaansininen puhdas taivas. ”Olen opiskellut suomalaista kansanmusiikkia. Sitä kannattaa käyttää, oli se millainen tahansa.” JOOGAFILOSOFIAT korostavat usein pyrkimystä eli sitä, että joogan, meditaation ja mantrojen avulla tavoitellaan korkeampaa tietoisuuden tasoa aina valaistumiseen saakka. On tärkeä tiedostaa, että ei samaistu tai takerru ajatuksiin, jotka tulevat ja menevät. OM MANI PADME HUM. ”Meillä jokaisella on ääni. Sitä äännetään hyvinvoinnin ja onnellisuuden lisäämiseksi. MERI TIITOLA, 47 on tamperelainen musiikin maisteri, laulunopettaja ja joogaopettaja. Se on yksi voimallisimmista mantroista, joka kutsuu myötätuntoon, viisauteen ja ykseyteen. Se on lepäämistä äänen äärellä.” Mantrat ovat vapauttaneet häntä myös pingottamisesta. Sitä pidetään buddhalaisuudessa ja hindulaisuudessa myös kaikkein pyhimpänä mantrana. Meri opettaa mantrojen harjoittamista ryhmille ja yksityisille oppilaille. Tämä on kaikkein tunnetuin mantra. Hän sanoo olleensa aiemmin suorittaja
”Jotkut aloittavat maailman ehkä kaikkein tunnetuimmalla Om -mantralla.” Om on hindulaisuuden pyhin tavu ja symboli. 4. Esimerkiksi rajoittavat uskomukset ovat omanlaisiaan mantroja. Ei ole pakko toistaa ajatuksissaan vanhaa liukuhihnamaista kaavaa. Minä Olen ilo. Ota mukaan hengitys. Mantraaminen on henkistä mielen harjoittamista, joka vaatii toistoja. 2. Ja lisätä keskittymiskykyä. Voinkin valita, miten ajattelen. Nykymantrat ovat niin kutsuttuja positiivisia affirmaatioita eli voimalauseita, joita toistetaan tietoisesti oman mielen ja elämän ohjaamiseksi ja luomiseksi. Jos hokee itselleen päivittäin, että ei tästä tule mitään, voi arvata, miten käy. Länsimaissa on yleistynyt mantrojen käyttö myös omien unelmien manifestoitumisen työkaluna. Affirmaatiot tai mantrat, kuinka niitä kutsuukaan, toimivat alitajuisesti. On myös mahdollista luoda omia henkilökohtaisia mantroja. Esimerkiksi: Minä Olen rakkaus. Ne ovat alitajunnalle syötettyä informaatiota, joka ohittaa tietoisen mielen ja matkaa sen tiedostamattomiin osiin. Merkki on sanskritin kieltä ja lausutaan joko ”om”, ”aum” tai ”ohm”. Voit esimerkiksi laulaa A-vokaalia, yhtä ja samaa ääntä, rauhassa ja pitkään. Lisää mantraasi sanoja, joita toivot elämääsi. Harjoita mantraasi säännöllisesti. 5. Mantrat toimivat työkaluna apinamielen kesyttämisessä. 3. Minä Olen valo. PERINTEISESTI MANTROJA käytetään henkisen kasvun edistämiseksi. ”En puhu mistään ihmeistä, vaan esimerkiksi siitä, että mantrojen avulla voi vähentää omasta mielestä negatiivisia asioita, jotka haittaavat arkea”, Meri Tiitola sanoo. Voit luoda mantrasi aloittamalla sanoilla Minä Olen. Se luo esteitä mieleen. Tämä kokemus tuli minulle vähän puskista, mutta loi hienon vapauden tunteen.” JOS HALUAA KOKEILLA mantraamista, voi aloittaa yksinkertaisesti. Niitä harjoittaessa mieli täyttyy yhä enemmän hiljaisuudesta. Minä Olen runsaus. Sitä kautta ne alkavat vaikuttaa ja toteuttaa itseään. Hiljenny ja pohdi, mikä on motiivisi. Buddhalaisessa traditiossa puhutaan apinamielestä, jossa ajatukset sinkoilevat levottomasti ja hallitsemattomasti sinne tänne. ”Olen myös omassa elämässäni kokenut, etten aina reagoikaan tai hätäänny kuten aiemmin. Silti siitä ei kannata tehdä itselle urakkaa tai maratonia. Niiden kautta voi keskittyä harjoittamaan esimerkiksi kiitollisuutta, myötätuntoa ja lempeyttä. Ne raivaavat mieleen tyhjää tilaa. Tämä puolestaan edesauttaa sitä, että voi ajatella laatikon ulkopuolella. Mielen ahdas laatikko avautuu. Sitä on Kalevalaisia loitsuja Kiputyttö, Tuonen neiti Tule työsi tuntemahan Pahasi parantamahan Kanna korppi kaihojani Murehia musta lintu Kanna kaivohon syvähän Lampehen kalattomahan Terve maa ja terve manner Anna maata maataksemme Terveenä kävelläksemme Maa isäsi, maa emosi Maata yhessä elämme Lähde: SKVR-teos, Suomen Kansan Vanhat Runot (Suomen Kirjallisuuden Seuran kokoelmat) yhteyttä todelliseen itseen, jumaluuksiin tai alkulähteeseen. Voimalauseissa on hoitavaa voimaa. Meillä jokaisella on omat arkimantramme, tiedostimme niitä tai emme. Niitä ei välttämättä tarvitse yhdistää meditaatioon, vaan ne voivat toimia sellaisinaan mielen rauhoittajina ja vahvistajina. Minä Olen voima. ”Riittää etenkin alkuun, että siitä tulee hyvä olo ja se on kivaa.” Mantrat sisältävät aina jonkun sanoman tai teeman. Meri Tiitola muistuttaakin, että on tärkeä keskittyä positiivisiin, rakentaviin ajatuksiin. Tai vastaavasti luoda NÄIN LUOT OMAN MANTRASI 1. ”Hyvä esimerkki tästä ovat lapset, jotka mantraavat hiekkalaatikolla: Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku.” pidetty universumin alkuäänenä, joka sulkee sisäänsä kaikkeuden. Mantrat ovat hieno osoitus ihmismielen voimasta. Vältä käyttämästä ei-sanaa. Lausu sisäänhengityksellä: ”Minä Olen.” Jatka uloshengityksellä: ”Rakkaus, valo, ilo, voima tai runsaus.” 66 | VOI HYVIN
Tässä muodossa rauta on vatsaystävällinen ja heti valmis imeytymään. Aikuisena etsiessään omaa joogalajiaan Marjaana huomasi, että joogan yhteydessä meditaationomaisesti lausutut tai lauletut mantrat vetosivat häneen. Marjaana on itsekin julkaissut mantroja sisältävän meditaatio-cd:n, johon musiikin on säveltänyt Mika Kalmi. ”Ne lisäsivät hyvää oloani ja toivat rauhaa, vaikka en ymmärtänyt niistä tuolloin yhtään sen enempää. Vatsaystävällinen Hyvin imeytyvä RAUTAISEN KLASSIKKOSARJAN UUTUUS Rauta edistää normaalia punaisten verisolujen ja hemoglobiinin muodostumista sekä edistää normaalia hapen kuljetusta kehossa. ”Kuin taivaallista musiikkia” Marjaana Will-Vidlund sai ensimmäisen kosketuksensa mantroihin jo lapsuudessaan. * APTEEKISTA. ”Joskus käytän omaa kieltämme ja tuttuja sanoja mantran tapaan. Mukana myös vahva annos C-vitamiinia, joka edistää raudan imeytymistä. K A T I B JÖ R N IN E N VOI HYVIN | 67 FERRITIINIARVOJEN TUEKSI! * Ramavit Rauta 100 mg sisältää rautabisglysinaattia, joka on orgaaninen aminohappokelaatti. Toistan peräkkäin esimerkiksi nimiä Jumala tai Kristus.” IKIVANHAA Moola -mantraa Marjaana arvostaa erityisesti. 7 päivää, 7 onnellisuuden pilaria -cd:n meditaatiot perustuvat ikivanhoihin, modernisoituihin kirjoituksiin. Sitä pidetään henkisen aarteen avaimena. ”Meditaatioissa onnellisuuden pilarit yhdistetään chakroihin eli energiakeskuksiin. Aina, kun laulaa tai kuuntelee Moola-mantraa, se kantaa sisällään voimaa, vaikkei edes tietäisi sen merkitystä.” Kun tietää sanskritinkielisen Moolan tarkoituksen ja laulaa sitä koko sydämestään, on se vielä voimakkaampi. ”Sen uskotaan olevan pyhä työkalu, joka voi parantaa ja jonka avulla voi saavuttaa vapauden. Meditaatioissa chakrat yhdistetään lopuksi feminiinistä jumalatarenergiaa sisältäviin mantroihin.” Marjaana suosittelee mantroja kaikille. Sanotaan, että sen lausuminen hyödyttää koko ihmiskuntaa. Samalla mantratkin saivat jäädä pariksi vuosikymmeneksi”, hän kertoo. Fyysinen keho rakentuu chakrojen ympärille, jotta energia virtaa luonnollisesti ja viisaasti. ”He ovat tuoneet itämaisia mantroja länteen tavalla, joka meidän on helppo ymmärtää.” MARJAANA KÄYTTÄÄ mantroja päivittäin tietoisesti hiljentyessään rukoukseen ja meditaatioon. Helposti nieltävä tabletti. Hän on vakuuttunut siitä, että meditaation tavoin mantroilla on lukuisia terveysvaikutuksia. ”Kokeilemalla sen voi huomata.” . Lausuin niitä hauki on kala -tyyliin, mutta ne tuntuivat toimivan.” Marjaana innostui kuuntelemaan mantramusiikkia. Liikkeelle voi lähteä hyvin yksinkertaisista, parantavista ja mieltä rauhoittavista sanoista tai äänteistä, esimerkiksi toistamalla Om-mantraa. Mirabai Ceiban ja Deva Premalin laulamina mantrat kuulostivat taivaallisilta. P orvoolainen henkinen valmentaja, yrittäjä Marjaana Will-Vidlund, 57, oli vasta 11-vuotias osallistuessaan kansalaisopiston joogatunnille. ”Jooga osoittautui minulle aivan liian fyysiseksi akrobatiaksi
TEKSTI MIRA JALOMIES KUVAT PEPPE MANCUSO PYHÄT PAIK AT Hyvää karmaa etsimässä 68 | VOI HYVIN. Paikalliset tekevät pyhiinvaelluksia Buddhan jäännöksiä vaalivalle temppelialueelle. Kaakkois-Aasiassa sijaitseva Myanmar on vahvasti buddhalainen maa. He tietävät myös, kuinka varmistetaan hyvä karma ja lepytetään muinaiset nat-henget
Baganin temppelilaakso on Myanmarin kuuluisin nähtävyys ja Unescon maailmanperintökohde. Vanhimmat pyhätöt ovat tuhannen vuoden takaa. VOI HYVIN | 69
Temppelialue levittyy kukkulan päällä maan suurimmassa kaupungissa Yangonissa. Jos ihmistä kohtaa onnettomuus, sen uskotaan olevan pikemminkin henkien tekosia, ei niinkään huonosta karmasta johtuvaa epäonnea. Ne löyhyttelevät Buddhan patsaan yläpuolella olevia kangashapsuja tarjoten sille raitista ilmaa. Ennustajien kojuja näkyykin monien temppelien yhteydessä. HYVÄ TIETÄÄ MYANMAR sijaitsee Kaakkois-Aasiassa, Thaimaan naapurissa. Niitä löytyy myös tänne Shwedagon pagodiin johtavista pitkistä katetuista porraskäytävistä, jotka nousevat ylös kukkulan kuvetta neljästä ilmansuunnasta. ”Uskomme myös numerologiaan ja astrologiaan.” Numerologiaan turvaudutaan esimerkiksi silloin, kun vanhemmat haluavat tietää ennalta lapsensa luonteesta, tulevaisuudesta ja kohtalosta. Tornimaisen monumentin uskotaan sisältävän neljän edesmenneen Buddhan pyhäinjäännöksiä, mukaan luettuna buddhalaisuuden perustajan, Gautama Buddhan, kahdeksan hiussuortuvaa. Henkiä on sekä hyväntahtoisia että pahansuopia, joten ruokaja muut lepyttelylahjat ovat niillekin tarpeen. OSA suomalaisista matkatoimistoista on järjestänyt maahan kiertomatkoja. S den alla, ja jopa buddhalaistemppelien kupeessa. Muiden rakennelmien keskellä kurottuu liki sata metriä korkea, umpinainen pagodi. ”Tee se yhdeksän kertaa”, opas neuvoo. TIETYNLAISTA taikauskoisuutta voi Myanmarissa havaita monessa asiassa, uskontoon kietoutuneena. Maa on myös entinen Iso-Britannian siirtomaa, joka itsenäistyi vuonna 1948. Ennusteita laaditaan ihmisen syntymähetken ja nimen sisältämien kirjaimien lukuarvoista laskemalla. Ja se, että pysähtyy uhraamaan vettä juuri sille Buddhan kuvalle, joka edustaa viikonpäivää, jona on syntynyt. VUOSINA 1989–2011 maata hallitsi sotilasjuntta, ja se pysytteli eristäytyneenä. Koronan takia matkat saattavat olla tauolla. Joka paikka hehkuu, kimmeltää ja kimaltaa. KOMEITA TEMPPELEITÄ on Myanmarissa loputtoman paljon. Alueella kuljeskelee myös nunnia, munkkeja ja noviiseja, sekä matkailijoita ympäri maailmaa. Tännekin tullaan isojen kantamusten kanssa: alttareille lasketaan yhä uusia kynttilöitä ja suitsukkeita, tuoreita kukkia ja rahaa, ruokaa ja hedelmiä. Sellaisia ovat auton taustapeiliin sidotut punavalkoiset kankaat ja kotipihojen alttareille nostetut kookospähkinät, joihin on kiedottu punainen turbaani. Valtavalla auringon lämmittämällä marmoritasanteella lepää temppeleitä, joita on koristeltu värikkäillä lasinpaloilla ja maalauksilla, kaiverruksilla ja patsailla. ”Me olemme suunnattoman taikauskoisia”, opas vahvistaa. ”Merkkejä henkien palvonnasta on kaikkialla, jos vain osaa etsiä”, opas vihjaa. Monet näistä hengistä ovat väkivaltaisen kuoleman kärsineitä merkkihenkilöitä ja muita tärkeitä esi-isiä, joita on palvottu maassa aikojen takaa, sittemmin buddhalaisuuden rinnalla ja siihen osittain sekoittuneena. Vierailemme useassa 70 | VOI HYVIN. Kävijälle ja hänen karmalleen on etua paitsi uhrilahjojen tuomisesta, myös siitä, että käy nykimässä tiettyjä naruja. Sitä voi kartuttaa muun muassa antamalla lahjoituksia temppeleihin ja almuja munkeille tai suorittamalla uskonnollisia rituaaleja uhrilahjoineen. ”Emme voi ottaa tästä maailmasta mukaamme rahaa tai muuta omaisuutta, ainoastaan karmamme”, hän muistuttaa. He ajattelevat, että hyvän karman avulla voi saavuttaa onnea tässä ja seuraavissa elämissä. Niiden lomassa kohoaa kymmeniä erikorkuisia, kullanhohtoisia stupa-torneja. Nat-hengille omistettuja pikkuruisia, ihmishahmoilla koristettuja pyhättöjä voi huomata vanhojen temppeliviikunapuiHyvää karmaa voi kartuttaa antamalla lahjoituksia temppeliin tai almuja munkeille. Jalokiviä ei erota paljaalla silmällä, vaan niitä voi ihailla tornin laidalla olevilla teleskoopeilla. Yhdeksän on onnea tuova luku. KÄTEVINTÄ sinne on lentää Bangkokin kautta, josta pääsee sekä Yangoniin että Mandalayhin. HYVÄ KARMA ja uskonnollisten meriittien tavoitteleminen toistuvat oppaan puheissa tämän tästä, kun kuljeskelemme Shwedagonin valtaisalla temppelialueella – niin olennaisesti ne liittyvät monien myanmarilaisten elämään. V uosisatojen takaa juontuva buddhalainen pyhä alue on kuin unien palatsi; upeudessaan häkellyttävä ja epätodellinen. Olemme Shwedagon pagodilla, Myanmarin pyhimmässä paikassa ja yhdessä maailman tärkeimmistä buddhalaisista pyhiinvaelluskohteista. Kulta ja muut aarteet ovat lahjoituksia eri tahoilta, kuninkaallisilta ja tavallisilta yksityishenkilöiltä, opas kertoo. MATKAILU on miellyttävintä viileän kauden aikaan, joka kestää marraskuulta helmikuulle. Sittemmin maa on avautunut matkailijoille. Heistä valtaosa on buddhalaisia ja hyvin uskonnollisia. MYANMARIN paikalla sijaitsi ennen useita kuningaskuntia. Huippua koristavat tuhannet timantit, rubiinit ja safiirit. Ellei maltti riitä niin moneen kertaan, voi tyytyä yhdeksään. Vesikippo kuuluu täyttää ja tyhjentää jo karttuneiden elinvuosien määrän mukaan. MAAN sisällä voi liikkua busseilla, lentäen tai vuokraamalla auton kuskeineen. Onnea tuottaa sekin, että käy ripsauttamassa päähänsä erään temppelin pyhää vettä. Kaukaa saapuvat perheet ja pariskunnat viettävät täällä koko päivän eväineen. ”Monien mielestä tärkeintä on kuitenkin nat-henkien pitäminen tyytyväisinä”, opas huomauttaa. Pagodi on kirjaimellisesti häikäisevä näky – jalusta on lehtikullattu ja loppu on päällystetty puhtaalla kullalla. Maasta käytetään yhä myös sen vanhaa nimeä Burma. Tähdistäennustajien näkemystä kysytään ennen tärkeiden päätösten tekoa, eli kun halutaan varmistua tulevan aviopuolison sopivuudesta tai valita suotuisa ajankohta talon rakentamiselle, häille tai yrityksen perustamiselle
Ruoassa maistuvat vaikutteet Kiinasta, Intiasta ja Thaimaasta. Miespuoliset pyhiinvaeltajat kiinnittävät sen pintaan ohuita kultalehtiä. Mahamuni Buddha -patsas on maan kunnioitetuin Buddhan kuva. VOI HYVIN | 71. Myanmarissa on tapana, että buddhalaisuutta harjoittavien perheiden pojat viettävät ainakin tovin elämästään luostarissa. Jalokivillä ja kullalla silattu Shwedagon pagodi on Myanmarin pyhin paikka. Munkit käyvät keräämässä ruoka-almuja aamunkoiton aikaan
Myanmarissa aika tuntuu pysähtyneen vuosikymmenten taakse. Sandamuni Pagoda hehkuu valkoisena ja kullankimalteisena. 72 | VOI HYVIN. Vanhassa kuninkaallisessa pääkaupungissa, Mandalayssa, on useita hienoja buddhalaistemppeleitä
Kasvoja maalataan koristautumiseksi ja auringon suojaksi sekä pahoja henkiä vastaan. Raunioituneesta kaupungista on säilynyt parisen tuhatta uskonnollista monumenttia. MAAN MAINETTA on tahrinut viime vuosina rohingya-muslimivähemmistön vaino. Ihmisvirta temppelille on jatkuva, kävijöitä on tuhansia joka päivä, mutta tunnelma on rauhallinen. USKONTO ON LÄSNÄ MYANMARIN väestöstä noin 90 prosenttia on theravadabuddhalaisia. Kuviot kasvoillani käyskentelen pyhäkköjen kuopalle painuneilla, miellyttävän viileillä kivilattioilla. Niitä tehdään kasvojen koristeeksi ja auringon suojaksi sekä karkottamaan pahat henget, nainen kertoo. Paikalliset uskovat sen olevan yli kahdentuhannen vuoden takaa, ja yksi viidestä muotokuvasta, jotka Gautama Buddhasta tehtiin hänen elinaikanaan. Erään temppelin pihassa nainen levittää kasvoilleni puunkuorijauheesta ja vedestä sekoitettua seosta. Saan poskiin, nenään, leukaan ja otsaan vaaleankellertäviä pyörylöitä, samanlaisia, joita paikallisilla naisilla ja tytöillä liki aina on. . Hallitsijat rakennuttivat pyhättöjä paremman karman toivossa, sovittaakseen julmuuksiaan. Niitä on kertynyt vuosisatojen mittaan niin monia kerroksia, ainakin 15 senttimetrin paksuudelta, että patsas näyttää aivan epämuodostuneelta muhkuraisine käsineen ja jalkoineen. Niitä tehtailtiin 1000-luvulta lähtien, kahden ja puolen vuosisadan ajan, jolloin täällä sijaitsi Aasian mahtavimpiin kuningaskuntiin lukeutuneen Paganin pääkaupunki. Väkivaltaisuudet ovat rajoittuneet Rakhinen osavaltioon. Täällä eivät kulta ja jalokivet kimaltele kuten Shwedagon pagodassa. Osa kävijöistä käy hieromassa niiden pintaan jalkaansa tai selkäänsä, sillä patsailla uskotaan olevan parantavia ihmevoimia. Ainoastaan kasvot ovat sileät ja säihkyvät. Hämäryydestä tuijottaa Buddhan katse. Maassa on myös kristittyjä ja muslimeja. Nekin ovat kärsineet monissa maanjäristyksissä, mutta tärkeimpiä on kunnostettu. Katonrajasta kuuluu lepakoiden kirkaisuja ja pulujen siipien suhinaa. STUPA on buddhalainen kellontai kupolinmuotoinen, tai tornin kaltainen umpinainen pyhä monumentti. Seinien ja holvikattojen kuluneet ja haalistuneet freskot erottuvat vain taskulampun valokeilassa. Pyhiinvaeltajilla on tapana kiinnittää Buddhan pintaan ohuen ohuita kultalehtiä. Syksyllä 2017 armeija ajoi sadattuhannet rohingyat pakolaisiksi Bangladeshin puolelle. Hämäryydestä tuijottaa siellä täällä Buddhan terävä katse. Mahamuni Buddha -temppeli ei ole itsessään kovin erityinen, mutta huomion vie sen sisällä säilytettävä monimetrinen patsas, maan kunnioitetuin Buddhan kuva. PAGODIT ovat stupia suurempia, korkeita tornimaisia temppelirakennuksia. näissä Baganin hiljaisissa, muinaisissa temppeleissä. Ne tuovat antajalleen hyvää karmaa. AURINKO PAAHTAA korkealta taivaalta, mutta terrakotanpunaisten tiiliseinien sisällä, pienissä huoneissa, on salaperäisen pimeää. Silti näemme vain murto-osan. Mikään muu Myanmarissa ei tee niin lähtemätöntä vaikutusta kuin vaeltelu Katonrajasta kuuluu lepakoiden kirkaisuja. Kaikki ovat jollakin tavalla käynnin arvoisia. Sen sisällä on usein pyhäinjäännöksiä tai pyhiä tekstejä. BAGANIN TEMPPELITASANGON tunnelma on hienoimmillaan aamunkajossa, kun maisemasta erottuvat vain puiden ylitse kurottuvien pyhien monumenttien pyramidimaiset hahmot. Jostakin kantautuu rauhoittavaa hyminää – joukko naisia lukee ääneen pyhiä tekstejä kaislamattojen päällä istuen. Ne kiillotetaan ja hampaat pestään seremoniallisin menoin anivarhain joka aamu. Baganin vuosisatoja vanhoissa temppeleissä on hiljaista ja hämärää. Mielenkiintoisia ovat myös sivummalla olevat, sotureita esittävät kolhiintuneet pronssipatsaat, aikoinaan Kambodžasta tuodut sotasaaliit. Vain miehet saavat mennä patsaan luo, me muut seuraamme tapahtumia taaempaa televisioruutujen välityksellä. Hiekkatiellä tulevat vastaan lehmien vetämät kärryt ja paimen vuohineen. VOI HYVIN | 73. Mieleenpainuvaa on sen sijaan ikiaikainen tunnelma. Käytävissä kaikuu. kymmenessä, kenties sadassa, pyhäkössä kolmen viikon kiertomatkan aikana. Munkit ja munkkikokelaat kiertävät aamuisin keräämässä ruokalahjoituksia. Tummanpunaiseen kaapuun ja huiviin kietoutunut munkki astelee kulho kädessään, almuja keräämässä. Viime vuonna alue lisättiin Unescon maailmanperintökohteisiin. Monet viettävät pitkän tovin maahan polvistuneina. Täällä Keski-Myanmarin kuivalla tasangolla, parin sadan kilometrin päässä Mandalaysta, kohoaa suunnaton määrä temppelitorneja ja stupia, alun perin yli kymmenen tuhatta. Kahta samanlaista ei tule vastaan. Yksi erottuvimmista löytyy Mandalaysta, 1800-luvun kuninkaallisesta pääkaupungista. Kun se hiljenee, kilkattavat sinne tänne ripustetut tuulikellot. Välillä pihamaalta kantaa kumea jymähdys, kun puunuijalla isketään valtavaan valurautaiseen kelloon
Sillä tavalla väsyy itse, väsyttää toiset ja kuluttaa luontoa enemmän kuin on tarpeen”, samaani opetti. Siitä alkoi Carlos Castanedan ja samaani don Juan Matusin kolmetoista vuotta kestänyt yhteinen taival. Välillä he tapasivat muita intiaaninoitia, joiden oudot tavat ja yllättävät temput olivat sekoittaa Castanedan pään. N uorta antropologian opiskelijaa kiinnostivat lääkekasvit, joita Meksikon intiaanit käyttivät tajunnan laajentamiseen. MYSTIKOT Sarja kertoo mystikoista, jotka inspiroivat meitä ajattelemaan. Don Juanin tavassa katsoa maailmaa oli kuitenkin jotakin niin kiehtovaa, että Castaneda nieli ärtymyksensä kerta toisensa jälkeen. Opettaessaan Castanedaa metsästämään syötävää don Juan päästi ansasta viiriäiset, joita ei tarvittu juuri sen päivän ateriaksi. Se että syö enemmän kuin tarvitsee, nousee samasta juuresta kuin pyrkimys olla aina tavoitettavissa. Castanedasta tuli soturi ja sanansaattaja kahden maailman välillä. Mutta don Juan ohitti kysymykset ja nauroi nuorukaisen ajatuksille, itsetietoisuudelle ja elämäntavalle. Kun Castaneda oli jälleen kerran kysynyt kasveista, don Juan vaati Carlosta polvistumaan kasvien eteen ja puhelemaan niille ääneen: ”Haluat tietää jotakin kasveista, mutta et suostu edes keskustelemaan niiden kanssa. Toistuvasti tämä suuttui, loukkaantui ja päätti, ettei enää tulisi tapaamaan hullua, vanhaa miestä. Hän tähtäsi korkealle, professoriksi. VASTAUSTEN SIJAAN tietäjä vei Castanedan pitkille vaelluksille erämaahan kertomatta päämäärää. Jokin vastustamaton voima vei hänet aina uudelleen don Juanin talolle, jossa he välillä vain istuivat hiljaa ja aterioivat yhdessä. Hänen kirjansa yaqui-intiaani don Juanin opetuksista saavuttivat valtavan suosion. Hänen aikomuksenaan oli kirjoittaa aiheesta tutkielma, joka olisi yksi askel kohti tavoitetta. ”Ahnehtimisen taustalla on pelko, ettei saa enää myöhemmin kyllikseen. Soturi, joka peitti jälkensä Carlos Castanedasta piti tulla tiedemies, mutta samaanin kohtaaminen muutti suunnitelmat. Kun oppipoika sanoi pelkäävänsä, että päätyy mielipuoleksi, samaani rauhoitteli häntä: ”Yritän vain ravistella käsityksiäsi ja ohjata sinua muuttamaan tyhmän elämäntapasi metsästäjän ja soturin puhtaaksi, vahvaksi elämäksi.” Käytyään don Juanin kanssa läpi monta kovaa ja haastavaa koulutuksen paikkaa Castaneda alkoi nauttia pitkistä vaelluksista ja oppi kuuntelemaan, näkemään ja toimimaan hetkestä hetkeen uudella tavalla. Haluat tietää niiden salaisuudet antamatta itse mitään.” Vaikka don Juan toistuvasti pilkkasi Castanedaa ja kyseenalaisti tämän käsityksiä, hän oli nähnyt nuorukaisessa myös paljon tärkeitä ominaisuuksia. Ajoittain Castaneda tapasi intiaanin jossakin yllättävässä paikassa hetki sen jälkeen, kun oli ajatellut tätä. Opiskelijan onnistui kuitenkin tavoittaa intiaanitietäjä uudelleen. Tapaamisiin Castaneda toi aina mukanaan muistiinpanovälineet ja kyseli sisukkaasti kasveista. TEKSTI ARJA SIHVOLA KUVITUS SANNA ESKELINEN ”Haluat tietää kasveista, mutta et suostu keskustelemaan niiden kanssa.” S 74 | VOI HYVIN. Hän vain katsoi tiukasti nuorta opiskelijaa ja käveli pois. Nuoren miehen hämmennykseksi don Juan mainitsi esimerkkinä erään nuoren naisen ja Castanedan suhteen päättymisen. Hän oli oivaltanut, että tässä oli ainesta samaanin oppipojaksi. Mutta yaqui-intiaani, jolta hän uskoi saavansa tarvitsemaansa tietoa, ei näyttänyt ollenkaan kiinnostuvan asiasta. YHTEISILLÄ VAELLUKSILLA don Juan alkoi opettaa, miten kätkeydytään tuulelta ja kuulostellaan henkien olinpaikkoja. Elettiin 1960-luvun alkua ja nuorukainen oli hiljattain aloittanut opinnot Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa Yhdysvalloissa
VOI HYVIN | 75
Samaani sanoi oppipojalleen, että tästä tulee soturi, joka ensin perehtyy tarkkaan vuosituhantiseen sanattomaan tietoon ja sitten muuntaa sen järjellä ymmärrettäviksi käsitteiksi. Naguaaliksi kutsutaan myös samaania, joka hallitsee toisen maailman totuudet. Sen voi vain kokea, siitä ei voi puhua. Soturi voi olla mitä sukupuolta tahansa. Olivatko ne kaikki aivan turhia. Se kertoo asioiden olevan niin tai näin ja ihmisten olevan sellaisia ja tällaisia. The Teachings of Don Juan ( suom. Don Juan halusi kouluttaa Castanedan naguaaliksi, soturiksi ja sanansaattajaksi, joka voi kuljettaa tietoa tonaalija naguaalimaailmojen välillä. Don Juan tuntui tietävän muutakin itsevarmalta vaikuttavan nuoren miehen elämästä ja hänen sisällään asuvasta pelosta ja haavoittuvuudesta. Don Juan Matusin kuolema. Myöhemmin hänet lähetettiin sisäoppilaitokseen Buenos Airesiin. Niistä saatiin tärkeää tietoa yaquiintiaaneista ja heidän samaaniperinteestään. Kerran don Juan säikäytti Castanedan huomauttamalla, että kuolema seisoo aivan hänen lähellään. Naguaalissa energia virtaa vapaasti, ja sitä ohjaamalla voi saada aikaan muutoksia. 1959 kirjoittautui Kalifornian yliopistoon Los Angelesissa (UCLA). Tonaalin voi ajatella saarena, jossa on kaikki nimettävät asiat ja ilmiöt. Naguaali on tonaalin ulkopuolella oleva tila, johon kuuluu kaikki, mitä ei voi ajatella eikä määritellä. Kirjoja julkaistiin sen jälkeen tasaista tahtia, ja ne herättivät valtavasti kiinnostusta. Sisäinen dialogi synnyttää turhia ennakkoluuloja ja masennusta. OPPIPOIKA SAI tietää, että samaanien perinteen mukaan maailmassa on kaksi tasoa: tonaali ja naguaali. Se sisältää kaiken, minkä voi ilmaista sanoilla. Vain se antaa tietäjälle rohkeutta.” CASTANEDAN TÄRKEÄT VUODET 1935 syntyi pienessä kylässä nimeltä Juquery lähellä Sao Pauloa Brasiliassa. 1955-1959 kävi Los Angelesin City Collegessa erilaisia kursseja: tiedotusoppia, psykologiaa, luovaa kirjoittamista. ”Tuppauduit kaiken aikaa häntä tapaamaan, ja lopulta väsyitte molemmat. Pojan otti hoitoonsa äidin sisar, jonka Carlos koki oikeaksi äidikseen. Hänen ainoa taistelunsa on ponnistelu kohti todempaa ihmisyyttä. ”Kirjoita niistä kirja”, intiaanivanhus kehotti nauraen. Mitä päätät tehdä, kun muistat kuolemasi?” ”Kuolema on tärkeä opastaja, ja vain se antaa tietäjälle rohkeutta olla ovela ilman itserakkautta ja häikäilemätön ilman itsetärkeyttä.” Toisinaan kun Castaneda katsoi don Juania, tämän silmät näyttivät hetken ajan kotkan silmiltä. Carlos Castaneda syntyi pikkukylässä Brasiliassa 15-vuotiaalle äidille ja 17-vuotiaalle isälle, jotka eivät pystyneet huolehtimaan lapsesta. 1957 sai USA:n kansalaisuuden ja alkoi käyttää nimeä Castaneda. Jos tonaali säilyy suojelijana, se on ymmärtävä ja avaramielinen, mutta jos sillä on liikaa valtaa, se muuttuu tiukaksi vanginvartijaksi. Näin on mahdollista kertoa helposti ikävystyville nykyihmisille esimerkiksi Maan tärkeydestä, jonka he ovat unohtaneet. Se on mystiikan ja samanismin aluetta. Soturilta vaaditaan vahvuutta, jotta hän pystyy elämään maailmassa, jonka käsitykset poikkeavat hänen omistaan. 1973 suoritti tohtorin tutkinnon antropologiassa. 76 | VOI HYVIN. Castaneda kysyi harmistuneena, mitä hän tekee kaikille muistiinpanoilleen, joita hän oli vuosien mittaan tehnyt. Carlosin ollessa 6-vuotias täti kuoli, ja poika siirtyi isovanhempiensa luo. Tonaaliin kuuluu järki ja ajattelu. 1998 kuoli syöpään Los Angelesissa. Castaneda oli poikana jäljittänyt pitkään valkoista albiinokotkaa, mutta kun hän oli viimein tavoittanut sen, hän luopui sen ampumisesta. Niiden juuret olivat turvattomassa ja epävakaassa lapsuudessa. Kun dialogi lakkaa, aistit kirkastuvat ja asiat ja ihmiset näkee raikkaasti ja todenmukaisesti. Moninaiset ilmiöt ja henkisen kasvun opit vetivät puoleensa. Hän jatkoi: ”Kun olet pulmatilanteessa, käänny vähän vasemmalle ja kuuntele sen neuvoja. Samaani kertoi tapauksen, josta hänen ei Castanedan mukaan pitänyt tietää mitään. Samalla tavalla kuin pitää osata kätkeytyä tuulelta, myös elämässä on hyvä osata välillä vetäytyä näkymättömiin”, tietäjä sanoi. Don Juan korosti, ettei soturilla ole mitään tekemistä sotimisen tai väkivallan kanssa. Tonaali on järjestäjä, joka antaa merkityksen ja tarkoituksen kaikelle, suojelee liialta kaaokselta. ERÄÄLLÄ PITKÄLLÄ vaelluksella samaani kertoi oppipojalleen, että joskus on käveltävä hyvin kauan, jotta pääsee irti sisäisestä dialogista. ”Kuolema on tärkeä opastaja. Sekin on ahneutta. Tietäjä sanoi, että kuolema seuraa ihmistä koko ajan hänen vasemmalla puolellaan. Don Juanin opetukset) ilmestyi vuonna 1968, kahdeksan vuotta sen jälkeen kun Carlos Castaneda oli ensimmäisen kerran tavannut don Juan Matusin. Yhdysvaltoihin hän muutti 15-vuotiaana ja lahjakkaana oppilaana pääsi opiskelemaan Los Angelesin yliopistoon. 1968 julkaisi ensimmäisen kirjansa The Teachings of Don Juan/Don Juanin opetukset. 1990 ilmestyi uudestaan julkisuuteen tekemään Tensegrity-liikkeitä tunnetuksi. VUOSIEN MITTAAN Castanedalle paljastui, ettei hänen intiaaniopettajansa ollutkaan lääkekasvien tuntija. Tutkijoiden lisäksi kirjoista innostuivat nuoret, jotka tavoittelivat uudenlaisia arvoja ja aatteita
Castanedalle mainetta. Soturi arvostaa Maata, koska näkee, että se on antanut hänelle kaiken. Castaneda vetäytyi maatilalleen ja perusti kolmen antropologin kanssa Cleargreenorganisaation. Ristiriitaisista mielipiteistä huolimatta – ja myös niiden ansiosta – kirjat toivat VOI HYVIN | 77. . YKSINOLO. Heidän mukaansa don Juan Matusin käytös ja opetukset poikkesivat heidän tekemistään tutkimuksista yaquiintiaanien parissa. En anna lupauksia mistään tapaamisajankohdasta. Kirjailija sai kuitenkin voimaa suunnitelmasta edistää ja levittää tietoa samaaniperinteestä. En pidä luentoja, jos niistä pitää sopia aikaisemmin kuin päivää ennen. Hänen ympärillään alkoi liikkua monenlaista hyödyn etsijää, ja häntä haluttiin esiintymään ja mukaan monenlaisiin hankkeisiin. Castaneda ei koskaan suostunut kertomaan don Juanin todellista nimeä, koska tietäjä halusi pysyä tuntemattomana. Monet tulkitsivat Castanedan salailun ja piiloutumisen ylpeydeksi ja haluksi tehdä itsestään mielenkiintoinen. Soturi ottaa omasta toiminnastaan täyden vastuun, tapahtui mitä tahansa. Castaneda oli edelleen kiinnostunut tutkimuksesta ja pahoitteli, että monet akateemisen maailman edustajat olivat kyseenalaistaneet hänen teoksensa. Hän kertoi nauraen, miten oli kerran osunut kirjakauppaan, jossa pitkä, valkoisiin pukeutunut mies signeerasi hänen kirjojaan ja esiintyi Carlos Castanedana. Sen jälkeen hän toimii varmana ilman epäilyjä ja omantunnonvaivoja. Carlos Castanedan kuoleman jälkeen mitään julkista seremoniaa ei järjestetty, vaan tuhka siroteltiin Meksikonlahteen. Castaneda muisti don Juanin opetuksen siitä, miten soturin pitää osata kadota ja peittää jälkensä. Se jakaa tietoa maagisesta liikesarjasta, jolle Castaneda antoi nimen Tensegrity . Haastattelussa hän kuitenkin vahvisti Fortille olevansa brasilialaista syntyperää, vaikka usein hänen on väitetty olleen perulainen. Soturin yksinäisyyteen ei sisälly kipua eikä puutteen kokemusta. Kun hän avautuu nöyrästi Maan ihmeiden edessä, hänen voimansa moninkertaistuvat ja hän pääsee kosketuksiin elämän syvien salaisuuksien kanssa. Samanismi on yksinkertaisesti kosmisen energian tuntemista ja sen oikeanlaista käyttöä.” CASTANEDAAN LIITETTIIN niin hänen elinaikanaan kuin hänen kuolemansakin jälkeen vähemmän mairittelevia huhuja ja ristiriitaisia tietoja. Castaneda myönsi käyttävänsä eri nimiä pysyäkseen tuntemattomana. Castanedan suomennetut kirjat: Don Juanin opetukset (Unio Mystica 1994), Matka Ixtlaniin (Otava 1974, 1981), Kotkan lahja (Otava 1984), Tietoisuuden hehku (Otava 1986), Tarinoita voimasta (Otava 1982, 1998), Unennäön taito (Otava 1994), Noidan voimapiiri (Otava 1983), Hiljaisuuden voima (Otava 1989), Toinen todellisuus (Unio Mystica 1997) ja Maagiset liikkeet (Otava 1998). ”Haluan olla vapaa, tulla ja mennä selittämättä mitään. Vältän kaikin tavoin rutiineja ja itseni vapaaehtoista rajoittamista”, Castaneda julisti. VASTUU. Hän tutkii ensin tarkkaan, miten ja miksi hän aikoo toimia. Toisessa ulottuvuudessa, jossa ihminen on vain hetken välähtävä valo, soturi on oman välähdyksensä ajan lähellä Maata, elämän alkua ja voimaa. Siihen läheisyyteen ei yksinäisyyden tunne ulotu. Ravinnon ja asumuksen lisäksi hän on saanut runsaasti mystistä voimaa sisältävää kauneutta. Yllättäen kirjailija kuitenkin suostui espanjalaisen journalistin Carmina Fortin haastateltavaksi vuonna 1988, vuosia julkisuudesta vetäytymisen jälkeen. Yksinäisyyden kokemus liittyy tonaaliseen maailmaan. Hän kertoi Fortille myös siitä, miten oli joutunut syvään masennukseen don Juan Matusin kuoleman jälkeen. ”Haluan olla vapaa, tulla ja mennä selittämättä mitään.” Koska elettiin 1960ja 1970-lukujen vaihdetta ja Castanedan kirjoissa oli paljon tarinaa peyote-kaktuksesta peräisin olevasta meskaliinista sekä hulluruohosta, hänestä tuli eräänlainen esikuva huumaavia kasveja käyttäville nuorille. MYÖHEMMIN USEAT tutkijat ovat kyseenalaistaneet Castanedan kirjojen todenperäisyyden. Jos soturi kaipaa lohtua, hän yksinkertaisesti menee ja valitsee jonkun ja purkaa tälle tuskansa pienintä yksityiskohtaa myöten. Haastattelija huomasi, että Castaneda oli omaksunut paljon don Juanin tavoista. Hän totesi, että samasta ilmiöstä voi käyttää monta nimeä: samaani, noita, tietäjä, velho, näkijä tai meedio. Sen sijaan, että olisi ollut esillä edistämässä kirjojensa myyntiä, kirjailija katosi. Soturi ei käytä energiaansa turhiin asioihin. Yksinolo on salainen ilo, joka antaa mahdollisuuden rakastaa aidosti kaikkea, mitä soturi katsoo ja koskettaa. Soturi on tietoinen, että hän yksin on vastuussa henkilökohtaisesta polustaan ja sen valinnoista. Säästämänsä energian avulla hän pystyy tavoittamaan, käyttämään ja käsittelemään energiakenttiä, jotka eivät muuten olisi hänen tavoitettavissaan. Se on modernisoitu versio intiaaniperinteeseen perustuvista liikkeistä, jotka vahvistavat energioita. Castaneda puolustautui toteamalla, että don Juan piti itseään yaqui-intiaanina, joka edusti pohjoismeksikolaisten samaanien perintölinjaa. DON JUANIN OPETUKSIA MAAN tärkeys. ENERGIAN KÄYTTÖ. ”Koska me itse, samoin kuin muu maailmankaikkeus, koostumme kosmisesta energiasta, olemme kaikki potentiaalisia noitia. Hän leikitteli haastattelijan kysymyksillä ja toiveilla, ehdotti yllättäviä tapaamispaikkoja ja vaihtoi niitä. Soturi ei etsi ymmärtämystä tai apua, puhumalla hän vain haluaa vapautua paineestaan. Maa on soturin suurin rakkaus. LOHDUTUS. Castaneda pahoitteli tätä rooliaan jälkeenpäin toistuvasti
RISTIKKO 9 LAATINUT HANNU NIITTYMÄKI / TEKSTIKUVA Voi hyvin nro 8 ristikon ratkaisu ”Mitä ikävöin Kolumbiasta. Like 2020. Kaulaja rannekorut Ajlajk?/. Korvakorut Edblad?/?Villa Tremondo. Marjapuuron värinen mekko Gustav?/. Villa Tremondo. Villa Tremondo. Mangoja, salsaa, sademetsiä, hetkessä elämistä, huumoria ja elämäniloa.” Anni Valtonen: Elämäni Kolumbia. TIEDUSTELUT: Miia Nuutilan asu kannessa ja sisäsivuilla: Fuksian värinen neule Gant?/?Marsaana. Villa Tremondo. marsaana.com, 09 2522 6200 villatremondo.fi, 09 621 6007 78 | VOI HYVIN. Viininpunainen neule harteilla Second Female?/?Villa Tremondo. Vihreä mekko Coster Copenhagen?/
Ristiriidat kuitenkin puhdistavat ilmaa ja helpottavat tulevia päätöksiä, koska tiedät, kuka on puolellasi ja kuka ei. asti läpikäymään aiemmin tekemiäsi päätöksiä. Jakson alku on seurallinen ja toimeentuloasi tukeva. HOROSKOOPPI TEKSTI MARKKU MANNINEN markku.manninen@welho.com, trijata.com K U V A T IS T O C K Astrologi Markku Mannisen laatima horoskooppi kertoo, millaiset energiat nyt vaikuttavat.. Tunneihmisenä kaipaamaasi aitoutta ja naamioiden riisumista on luvassa jakson lopulla. VOI HYVIN | 79 OINAS 21.3.–19.4. asti olet pidetty ja kanssakäymiset tuottavat iloa sekä sinulle että muille. Loppukuussa ongelmia tuottaa tärkeän tavaran tai paperin katoaminen ja erään lähimmäisen käytös hämmentää. 13.–22.9. Ihmissuhteissa jakson alku on melko vaisu. 7.–12.12. SKORPIONI 23.10.–21.11. VAAKA 23.9.–22.10. Jakson alkupuolella nautit huvista ja hyödystä ystävien kanssa. Varo sanojasi. Mutkikkaassa muutosvaiheessa olevat tammikuiset voivat joutua miettimään ystävyyden hintaa. Muilla painotus on iloa tuottavissa yhteishankkeissa ystävien ja lähipiirin kanssa. 21.11. Jakson jälkipuolella avainsanoja ovat muiden tuki sekä tunne-elämä. Kesäkuisten haikailut uuteen asuinpaikkaan tai työhön ja heinäkuisten sukuriita tai kädenvääntö viranomaisten kanssa helpottavat marraskuun puolivälissä. Varsinkin helmikuisilla on edessä vilkas vaihe. Huhtikuisille tämä voi olla ratkaiseva käänne, mutta toukokuiset suhtautuvat asioihin varovaisemmin. Joudut vielä 14.11. KALAT 19.2.–20.3. Kesällä alkanut miespuolisen tuttavan kipuiluun ja jahkailuun liittyvä terapiaprosessi alkaa olla loppusuoralla. 7.–12.9. Maaliskuisilla jatkuu mietteliäs vire. . Kuun taitteessa syntyneillä myllerrys ja kapina jatkuvat, ja varsinkin jakson loppupuoli on värikäs. syntyneillä henkisen kasvun hanke parantaa asemia. Toiminta lähimmäisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa on sujuvaa, ja uusia kontaktejakin ilmaantuu. syntyneiden on syytä varoa huijareita. Jos työ on uuvuttanut, kannattaa ehkä kokeilla vaihtelun vuoksi jotain aivan muuta. Loppuvuoden antoisimmat ihmissuhdekuviot kantavat pitkälle joulukuuhun. Marraskuun puolivälissä jokin hanke alkaa edetä. Marraskuun loppupuolella saat tukea ystäviltä ja lähimmäisiltä. Marraskuun jälkipuolella parisuhde vaatii korttien pöytään lyömistä. Tammikuisilla sukupolvien väliset tai lakiasioihin liittyvät pulmat alkavat ratketa. Lokakuisilla sosiaalinen jännite alkaa poistua 21.11., mutta seitsenvuotiskriisi ei ole ohi ihan vielä. Ensimmäiset kolme viikkoa tuovat uusia ystäviä ja tunnustusta. Marraskuun edetessä tunne-elämäsi herää ja ystävät palaavat näyttämölle. HÄRKÄ 20.4.–20.5. Ota tämä uudistumisena. Joulukuisille loppujakso voi olla hyvinkin antoisa. Elokuisten lempeä muutosprosessi on tauolla. JOUSIMIES 22.11.–21.12. Myöhemmin ilmapiirin muutos vie sinut kahden tulen väliin tunneasioissa ja työssä. Yhteishanke jonkun henkilön kanssa etenee kuun jälkipuolella, ja tuloksia näkyy viimeistään alkuvuodesta. RAPU 22.6.–22.7. syntyneet voivat uuvuttaa itsensä mahdottoman tilanteen edessä. Maaliskuisilla on kepeämpää, huhtikuisilla jatkuvat motivaation, jaksamisen ja tulevaisuuden pohdinnat. KAKSOSET 21.5.–21.6. KAURIS 22.12.–19.1. Jakson pääaihe on uusien ajatusten omaksuminen, ja tavallisuudesta poiketen voit muuttaa mieltäsi nopeastikin. Henkisemmällä tasolla helmikuiset ovat edelleen uudistumisvaiheessa. Elokuisten ihmissuhdepyörteet alkavat rauhoittua ja selkeytyä. NEITSYT 23.8.–22.9. LEIJONA 23.7.–22.8. Tilanne voi vaatia hyppyä uudelle tasolle tai muutoksia työssä tai asumisessa. Päästämällä irti vapaudut. Hermostuttavan alkujakson jälkeen tunnelmat lämpenevät, ja romantiikkaakin on tiedossa – kuin myös antoisaa ajatustenvaihtoa. VESIMIES 20.1.–18.2
Terttu Uutta tietoa Edellisessä lehdessä olleessa ayurvedajutussa oli uutta asiaa minulle. Katja Mikä oli tämän numeron paras ?juttu. On kuitenkin lähes fakta, että ihminen aina haikailee jonkin sellaisen perään, mitä itsellä ei ole. Anuirmeli Sallamo-Lavi näkee toiselle puolelle. Seleeni vaikutta myös hiusten ja kynsien kuntoon. VOITTAJILLE ilmoitetaan henkilökohtaisesti, joten muistathan merkitä osoitetietojesi lisäksi sähköpostiosoitteesi ja matkapuhelinnumerosi. Mutta todelliset ystävät jäivät. Myös artikkeli ystävyydestä oli hyvä. Osa niin sanotuista ystävistä jäi heti matkasta, toiset taas koittivat hyötyä saamastani omaisuusosuudesta. PARHAAT JUTUT NUMEROSTA 7: 1. LÄHETÄ vastauksesi 24.11.2020 mennessä. Näyttelijä Saija Lentonen oppi ottamaan vastuun onnellisuudestaan. Puut ovat tärkeitä niin kesällä kuin talvellakin. Yhden palkinnon arvo on 60 e. Erja Lahja itselle Voi hyvin on mielenkiintoinen lehti. Osuva pääkirjoitus Edellisen numeron pääkirjoitus Pään siivousta kolahti. 80 | VOI HYVIN ARVOMME kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken neljä Pharma Nordin ravintolisäpalkintoa. Kiitos siitä. SelenoPrecise edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. On helpottavaa osata pitää herkkyyttä voimana, vaikka välillä toivoisi olevansa muunlainen. Ritva Uuniruokaa Numerossa 8/2020 oli ihania uuniruokareseptejä sekä hyvä juttu kaaleista. Sahra Lähetä meille postia • Mitä ajatuksia lehden jutut herättivät. Sinikka Ne todelliset ystävät Numerossa 8/2020 kirjoitettiin ystävyydestä. 3. 2. Lukijoittemme viestit ovat tervetulleita! Kirjoita meille sähköpostitse voihyvin@a-lehdet.fi tai postiosoitteella Voi hyvin, Kirje lukijalta, 00081 A-lehdet Artikkeli herkkyydestä sai lukijoilta paljon kiitosta.. Olkoon se vaikka luonnonkiharat hiukset tai kaunis laulunääni. VOIT osallistua kilpailuun netissä osoitteessa terve.fi/teemat/osallistu tai postikortilla: Voi hyvin, Paras juttu 9/20, 00081 A-lehdet. Hyvä herkkyys Mielestäni edellisen lehden paras juttu oli Ota herkkyys voimavaraksi . Teija Tarinoita puista Lukijoitten puutarinat olivat mielestäni mielenkiintoisinta edellisessä lehdessä. Itse aikanaan avioeroni myötä sain huomata, ketkä ovat oikeita ystäviä ja ketkä eivät. Terapeutti ja kirjailija Tommy Hellsten kannustaa olemaan heikko. Pirjo Kirsin elämästä Olen mielenkiinnolla seurannut Kirsi Rannon (Voi hyvin 8/2020) elämää ja lukenut hänen kirjoittamiaan kirjoja. Murehdin paljon asioita, ja minun pitää komentaa itseäni viettämään mukava päivä ja käsittelemään murheet esimerkiksi kahden viikon päästä. Tilasin sen itselleni lahjaksi. Bio-Qinon Active Q10 Gold sisältää ubikinonia sekä B2-vitamiinia, joka auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta. Kirjoita meille LUKIJALTA YHDEN PALKINNON ARVO ON 60 e
Silloin tajusin, että minulla ei ole kuolemanpelkoa, vaan ennemminkin elämänpelkoa. KIRJA Olen lapsesta asti pelännyt kuolemaa. Koomikko Jenni Kokanderin, 40, esikoisromaani Sukupuuttoon kuolleiden planeetta ilmestyi syyskuussa. Keiton kaveriksi sopii itsetehty leipä. Hän on hyvin omanarvontuntoinen ja kertoo, kun haluaa olla yksin. Jos maadun, ei tapahdu mitään pahaa. Kirjoittaessani esikoisromaaniani pistin hahmot pohtimaan, mikä heistä tekee kuolemattomia ja merkityksellisiä. VOI HYVIN | 81. GURU 86-vuotias mummini on voimaihmiseni. Syksyyn kuuluvat värikkäät sosekeitot. Vaikka hän on elänyt monipuolisen elämän, hän ei ole katkeroitunut. VOIMARUOKA Kannatan satokausiajattelua – syödään sitä, mitä luonto kulloinkin tuottaa. Onko olemassa planeetta, jossa sukupuuttoon kuolleet mammutit ovat ja siirrynkö minä sinne. Etukäteen ei kannata murehtia, vaan mennä tuulta päin. Keskustelumme ovat henkireikäni. TREENI Metsään meneminen on minulle elämän perusasioita. Myös kirjoittaminen on johdattanut hänet olemassaolon ytimeen – ja hämmästyttävän oivalluksen äärelle. Minusta on ihanaa ajatella, että vielä 86-vuotiaanakin viihtyisin itseni kanssa, niin kuin mummini nyt. Tarvitsemme toisiamme puolin ja toisin: minä käyn mummille kaupassa ja hän antaa minulle henkistä virtaa. Kun haistan märän sammaleen, kuulen lintujen laulun ja tuulen puissa, olen olemassa, osa isompaa kokonaisuutta. Kukoistan, kun uskallan elää murehtimatta VOIN HY VIN TEKSTI LOTTA PELLAS KUVAT JAAKKO JASKARI JA I23RF VOIMALAUSE ”Kaikki päättyy hyvin.” Kirjan kirjoittamisen kautta oivalsin, että kuollessani minulle selviää salaisuus – saan tietää, mitä sitten tapahtuu. Kerran viikossa käyn metsälenkillä kotini lähellä. Jenni asuu Helsingissä miehensä Jukan sekä lastensa Saiman, 13, ja Vilhon, 8, kanssa. Metsässä kohtaan luonnon ja hengitän. Minulle on tärkeää, että lenkkiin liittyy myös henkinen läsnäolo. Kun Jenni Kokander haistaa märän sammaleen tuoksun, hän tietää olevansa elossa. Meillä syödään kerran viikossa eri versioita keitosta riippuen siitä, mitä kotoa löytyy, kuten perunaa, porkkanaa ja sipulia
82 | VOI HYVIN 82 | VOI HYVIN ENSI NUMEROSSA K U V A K IR SI H E M A N U S henkisyys parantava ruoka hyvä olo mystiikka Seuraava ilmestyy 25.11.2020 Miten päästä eroon ahneudesta. Numerologia on avain itsetuntemukseen Pyhä Birgitta uudisti sääntöjä näkyjen avulla Senegalissa sykkii ikiaikainen rytmi Musiikki, luonto, lämpimät ihmiset ja esi-isien henget ilahduttavat täällä Länsi-Afrikassa. ENSI NUMEROSSA
VOIMAKUVA K U V A IS T O C K Kettu muistuttaa ihmistä. Otava 2020. VOI HYVIN | 83. Se on kaikkiruokainen, sopeutuvainen ja asustaa monenlaisissa ympäristöissä. ”Kun et enää ota vastaan ympäröivän maailman mielipiteitä ja vaatimuksia, kuulet sisimpäsi äänen.” Jay Shetty: Ajattele kuin munkki
Mutta sinä et ole samanlainen kuin muut. Muut selaisivat tästä ohi.. Mitä ne ikinä ovatkaan. Emme usko, että on olemassa tuotteita tai hoitorutiineja, jotka sopivat ihan kaikille. Eikä ihosi ole samanlainen kuin muilla. Finally, unique care for unique skin. Käy hoitolassamme tai osoitteessa exuviance.fi, niin saat ohjeita, hoitoja ja tuotteita juuri omiin tarpeisiisi. Sen sijaan uskomme ihosi hoitamiseen sinun ja ihosi ainutlaatuisista lähtökohdista