vuosikerta 2,00 e
www.ylakainuu.fi
Sää tänään
-3
Puolanka
Suomussalmi
Hyrynsalmi
0
> Päivyri 18
Ukkohallan omistuspohja laajenee
>Pääomasijoitusyhtiölle neljännes hiihtokeskuksen osakekannasta. Ikkunoista näkyi laskettelurinteiden ilonpitoa. 6
Leila Hiltunen valmistelee Hotelli Paljakan ravintolan pöytiä tarjoilukuntoon. Hauskanpitoa on odotettavissa myös hotellin ravintolan parketilla, jossa pyörähdellään ensivalssit pitkästä aikaa perjantai-iltana.
> Kaikki olennainen on tehty, sanoo ravintolapäällikkö Leila Hiltunen. Hiltunen oli lähes koko ajan kännykkä korvalla tehden ruoka- ja juomatilauksia ja hoitaen muita asioita. Tästä saa oman näköisensä, eikä tarvitse peilata mihinkään muuhun aikaisempaan. 4
Neuvola evakkoon
>Pari kuukautta
entisessä verotoimistossa. Kesemmällä tehdään lisää parannuksia, puututaan esimerkiksi rakennuksen ulkopuoleen. Nyt on sillä keinoin, että voidaan jo avata. Hotelli siirtyi venäläisomistukseen vuonna 2006, mutta meininki tyssäsi yhden talvikauden jäl-
keen, mikä oli takaisku koko hiihtokeskuksen kehittymiselle. Hotelli avataan perjantaina.
Kansanedustajat kuulolla
>Suomussalmi listasi keskeisimmät kehitystoiveet. Hän huomauttaa, että hotellin avaaminen heijastuu myös muuhun alueen yrittäjyyteen. Välillä hän ehti sommittelemaan ravinto-
lan ikkunapöytien astiastoja. Suomussalmelainen Leila Hiltunen katsoo valoisin mielin tulevaisuuteen kehittäessään hotellin toimintaa. 15
Kunnossa.
Olkaa hyvä, valmista on!
Hotelli Paljakan avaaminen on iloinen asia koko hiihtokeskukselle.
Juha Hankkila
Puolanka, Paljakka
kiinnostuneita, milloin me avaamme. Hänen mukaansa Paljakka kuuluu keskisuuriin hiihtokeskuksiin, joten hotelli on oleellinen osa alueen palveluvarustusta. Uusista yrittäjistä Jouni Mattila ja Martti Pulkkinen Oulusta nostelivat baaripuolen ledtelevisiota laatikoista, testasivat kassakoneita, kantoivat petivaatteita huoneisiin, virittelivät ravintolasalin valoja. Hotellin viriäminen tekee hyvää koko alueelle, Hiltunen tuumii.
Kaksi päivää ennen Hhetkeä tiistaina hotellissa kävi vilske. Tai oikeastaan jo tänään torstaina hotellin väki voisi poksautella samppanjapulloja, kun ensimmäiset yöpyjät istuutuvat aamiaispöytään. Välillä pantiin kahvinkeitin kurluttamaan. Hotellin ovet ovat olleet tätä ennen kiinni nelisen vuotta. Torstai
Suomussalmi, Hyrynsalmi ja Puolanka 5.1.2012 Numero 2 48. Puitteet ovat varsin hyvässä kunnossa, hän sanoo. Ihmiset ovat olleet tosi
Ravintolapäällikkönä Hiltunen voi aloittaa työnsä
puhtaalta pöydältä. Paljakan hiihtokeskus saa kauan kaivatun potkun, kun Hotelli Paljakka avataan uudelleen perjantaina. Tämä tuo tervetullutta lisäpotkua koko Paljakan matkailun kehitykselle.
Voimistelu heti oma laji
Opettaja osasi innostaa. > 19
Aarrella on huikea kokoelma moottorisahoja 8-9 Luvassa lentopalloviikonloppu 18 Aurausurakka sujuu 7. Mattila kertoi, että sisätiloissa on tehty muun muassa lämmitysjärjestelmän automatisointia, keittiötiloja on modernisoitu ja huoneiden lattioita uusittu.
Hotellin avajaisvalmisteluissa oli mukana myös
liikkeenjohdon konsultti Jukka Kauko, joka on ollut asiantuntijana luomassa yrittäjien kanssa hotellin strategista ja toiminnallista suunnitelmaa. Aina on ihmisiä, jotka haluavat yöpyä nimenomaan hotellissa
Scandic Snow Tour Halavatun Papat 27.-29.1. Ehdokas itse ei ole paikalla. (08) 741 017
Tulossa: 14.1. klo 18 la 7.1. 08-711 052
Jalonkaarre 3-5, Suomussalmi, p./fax 711153
MEILTÄ SAA MYÖS PITOPALVELUA!
Avoinna: ma-la klo 6.30-22, su 8-22
Avoinna: ma-pe klo 9-17, la 9-16, su 11-16
Keittiö avoinna: ma-su 17-22
Lounaslista myös www.ylakainuu.fi. Fintelligens
Tervetuloa!
KIANNON KUOHUT SUOMUSSALMI Jalonkatu 1, (08) 710 770 kiannonkuohut@scandichotels.com www.scandichotels.fi
*** klo 10.30 11.30 Vuokatti (rinneravintolan parkki) klo 13.00 14.00 Ukkohalla hiihtokeskus klo 15.00 16.00 Paljakka hiihtokeskus *** HUOM!
Perjantaina 6.1.
Suuri koko kansan vaalijuhla su 8.1. Mukana Paavo ja Vuokko.
v Herkulliset hetket tarjoaa... Scandic Swing 28.1. (08) 6155 5777
www.suomussalmi.fi
Hyryntie 11, HYRYNSALMI p. klo 17.45 tilaisuuden päätös
to 5.1. ateria ilmainen. (08) 636 285, 050 5720 135 www.kultainenkukko.fi Avoinna: ma-pe klo 10-18, la 10-16
kainuulaisen leipäKanakookoskeitto pöydän, ruokajuomat, Metsästäjänpihvi, monipuolisen salaattiperunat pöydän sekä jälkiruuan Arkena keittolounas 6,80, lounas 7,80-8,50, sunnuntaina 8,00-9,50. Nyt myös päivän leike.
MAANANTAI
8,50 ma-pe klo 11-14 Torstai Lohikeitto Hollandaisekalaa Pyttipannu Perjantai Savuporo-juustokeitto Silakkalaatikko Porsaansuikalepata PS Kysy kassalta päivän
LOUNAS klo 11-15
Aurajuustokeitto Lohi-perunavuoka Barbeque-broileria Kasvisgratiini
TIISTAI
MAANANTAI
Hernekeitto ja pannari Kalkkunaleikkeet Smetanalohta Kasviskiusaus
PERJANTAI
TORSTAI
Juustoinen savulohivihanneskeitto Broilerrisotto
TIISTAI
PERJANTAI
Herkkukeitto Maustekurkkukinkkuvuoka
LAUANTAI
Maanantai Kanttarellikeitto Savulohipasta Stroganoff Tiistai Siikakeitto Kermasipulimuikut Hirvimureke
Kasvissosekeitto Tomaatti-kermamuikut Laivurinvuoka Risotto Pinaattikeitto Pustanpihvi Pyttipannu Munakas
KESKIVIIKKO
Savulohikeitto Broilerikiusaus Kaalilaatikko Porsaanlihapata
LAUANTAI
Palvilihakeitto Gulassikeitto Puutarhurin kirjolohi- Mantelikalaa, muusi kastike
KESKIVIIKKO SUNNUNTAI
Sienikeitto Kuorrutettua lohta Porsaanuunifilee
Kalakeitto Nakkistroganoff, perunat
TORSTAI
Katkarapukeitto Juurestarhan possupata, perunat
Lounas arkisin 10.3015.00 keittolounas 6,90, lounas 8,90
Leike vaihtelee päivittäin.
Kauppakatu 4-6, Suomussalmi, p. i i Päivän leike k o l l a 2
Herkullinen noutopöytä joka päivä.
Joka 11. klo 12 Kajaanissa, Kaukametsän salissa. 050 596 3865
merkkipäivääni. Aikuiset 20 . Kahvitarjoilu.
Arkisin klo 9 - 17 Lauantaisin klo 9 - 14 Tervetuloa!
YÖDUURI
Baarissa Teatteri Retikassa KARAOKE+DISCO SUKLAAPATUKKAKONE L. ja pe 13.1. klo 14 ja 16
HYRYNSALMEN APTEEKKI
Hyryntie 38, 89400 HYRYNSALMI p. 2
Ylä-Kainuu Torstai 5.1.2012
SuRa:n Naisvoimistelijoiden
Ei juhlita
Jorma Heikkinen Ilveskadulta
JUMPAT JATKUVAT VIIKOLLA 2
Tervetuloa kaikki kiinnostuneet kuulemaan Suomussalmen kunnan
pe 6.1.-la 7.1 klo 20-03
Tervetuloa jumppaamaan!
HARJOITUSMAKSUT KEVÄT 2012: Opiskelijat ja lapset 10 . (Huomioithan että harjoitusmaksu ei sisällä seuran jäsenmaksua). Mika Lappalaisen yhtye 25.2. klo 21 03 TAMMIKARAOKEKISA DISCO+KARAOKE
Vapaa pääsy
La 7.1. Lempi Oikarinen Tervalehto
To 5.1. Zumba 30 . Pullakahvitarjoilu!
Loppiaisdisco ja Karaoke
Vapaa pääsy!
En juhli
Kari Heikkinen Moisiovaara
En juhli
Virkistyskylpylä avoinna Loppiaisena:
p. klo 21 03
Salissa
HYVÄÄ TANSSIMUSIIKKIA
Vaalibussi
Tervetuloa! Tule keskustelemaan ja katsomaan Paavo -video. klo 10.0018.00
Tervetuloa!
Meidän uutiset
Aylakainuu.fi
Kainuun veteraanit puolisoineen ja saattajineen
Kutsu
Retikka-teatterissa koko perheen näytelmä
VETERAANILOUNAALLE JA TEATTERIIN
Aika Paikka Ohjelma la 14.1.2012 Scandic Kiannon Kuohut klo 16.00 Teatteri Retikka klo 17.00 veteraanilounas Scandic n. 050 325 0016
PALVELEMME
Maksaja: Suomen Keskusta r.p.
Pe 6.1. 0400 453 182 Senja Juntunen, p. lounas ilmainen.
Sisältää runsaan
Keskiviikko Broilerkeitto PIHVILOUNASKampelaa Kaalilaatikko TARJOUS! Tarjoamme PITOPALVELUA Pyydä yksilöity tarjous; muistotilaisuudet, häät, syntymäpäivät, yritystilaisuudet.
Teboil Suomussalmi
Kalliokatu 2, puh. Yhdellä harjoitusmaksulla voit osallistua useampaan jumppaan!
MATKAILIJATUTKIMUKSEN VÄLIRAPORTOINTIA sekä MARKKINOINTISUUNNITELMAA
torstaina 12.1.2012 alkaen klo 18 Ämmänsaaren nuorisotalolle. klo 8.0018.00 Pe 6.1. Joka 10. la 7.1.
klo 18 klo 14 ja klo 16
Liput 6 euroa Varaukset 040 512 7301
WWW.TEATTERIRETIKKA.NET
Tämän tilaisuuden mahdollistaa: Hyväntekeväisyys mopokerho HALLAN PAPAT Olette lämpimästi TERVETULLEITA!!!
Ämmänsaaressa ke 11.1. 5
to 5.1. Painonpudotuksesta pysyvään painonhallintaan!
Kehonkoostumismittaukset, oma ohjaaja, viikottainen seuranta, ryhmän tuki ja paljon ravintotietoutta ym.
PAINONPUDOTUSRYHMÄT ALKAVAT
Lisätiedot ja ilmoittautumiset iltaisin Jaana Kvist, p
saakka.
2
99
rs
(6,64/kg)
2
n. Myös Soiva Metsä, Oilola, kirjasto, Jätkänpuisto ja Kianta-laivan lähtöpaikka olivat muutamilta matkalaisilta hukassa. Kehittämisideana ilmoille heitettiin esimerkiksi Raatteentie-logolla varustettujen matkamuistojen valmistus ja myynti. KLO 21 SAAKKA JA LOPPIAISENA PE 6.1. (08) 633 000, fax 08 633 0030 ilmoitukset.ylakainuu@sps.fi
HERKULLISTA LOPPIAISTA!
PALVELEMME TO 5.1. KAHVI 500 g 2 pkt/ta
Raj.
palana
ERÄ!
5
95
kg
Tarjous voimassa 7.1. Jätkänpuistoon matkailijat toivovat uimakoppeja, jäätelökioskia, minigolf-rataa, lisää penkkejä ja tielle uimarantaopastetta. Ikärakenne painottui keski-ikään. 2 p
VALIO VOI
500 g
HEDELMÄ/VIHANNES
APPELSIINIT
Egypti
Ilman korttia 3,79-4,49/rs (8,42-9,98/kg). Kehujen lisäksi palautteesta nousi esille myös paljon erilaisia kehittämistarpeita ja -ideoita. tammikuuta. Kesäteatteri oli monen matkan kohokohta. Muuta tapahtumatarjontaa pidettiin kunnan kokoon nähden hyvänä. Tilataideteos ansaitsisi kuitenkin paremmat mainoskyltit. Joka neljäs antoi matkansa arvosanaksi täyden kympin. Matkailijatutkimusta varten kerätään aineistoa kerätään ensi kesäkuuhun saakka, eli noin vuoden ajan. (08) 711 032
Konttorimme on suljettu pe 6.1.
Hyvää Loppiaista!
Ilmoitukset ti 10.1. Suomussalmen matkailijatutkimuksen teko alkoi kesäkuussa 2011. Suunnistamisongelmia ilmeni etenkin Raatteen tien suunnalla. Raj. Torstai 5.1.2012 Ylä-Kainuu
3
Tyytyväisiä turisteja
Suomussalmen matkailijakyselyyn vastanneet toivovat parempia opasteita ja lisää palveluja Jätkänpuistoon.
Sirkku Rautio
Suomussalmi
www.kipa.fi
200 euroa. Matkailijoiden 3 yleisintä lähtökuntaa olivat Helsinki, Oulu ja Kajaani. LisäPlussat eivät vaikuta palkintopistekertymääsi.
PALVELUTISKILTÄ
VAIN TO 5.1.
LYLYJOEN KIRJOLOHI
HERKKUKIRSIKAN SAVULOHISALAATTI
KSESSA MAISTATU TO JA LA!
PIRKKA COSTA RICA VAASAN KINKKU l. lehteen to 5.1. Kolmanneksi eniten Suomussalmelle saapui matkailijoita Kainuun muista kunnista. saakka.
2
99
pkt (5,98/kg)
PIRKKA PERUNAT
2 kg/ps, Suomi
RÖNKÄN NAUDAN ½ SISÄFILEE
ATRIA ULKO- JA PYÖRÖPAISTI
Tarjoukset voimassa 8.1. Tutkimuksen perusteella keskimääräinen Suomussalmella vieraileva matkailija on 4060-vuotias, työssäkäyvä nainen, joka asuu Helsingissä, Oulussa tai Kajaanissa. Tilaisuus alkaa kello 18 Ämmänsaaren nuorisotalolla. klo 16.00 mennessä.
Kauppakatu 10-12, Suomussalmi P. saakka.
25 95 8
90
kg kg
OULULAISEN IlmanpsPlussa-korttia 1,19 (0,60/kg). REISSUMIES PIRKKA tumma ja vaalea, 235 g
-50%
ETUSI
-22%
Ilman korttia 0,89/ps (3,79/kg). Hän tutustuu matkansa aikana ainakin Raatteen Porttiin ja Hiljaiseen kansaan. saakka.
0
69
ps
(2,94/kg)
KIRSIKKATOMAATTI
250 g/rs, Espanja
ETUSI
-50%
Ilman Plussa-korttia 1,19 rs (4,76/kg). KLO 12-18
Nyt 3 x per uspisteet! LisäPlussaa kaikista ostoista
LisäPlussaa koko tammikuun. Nouto paikallisesta KIPA-kirjakaupastasi.
>Suomussalmella kesän ja syksyn aikana vierailleet matkailijat olivat tyytyväisiä näkemäänsä ja kokemaansa. Jotkut vastaajista päätyivät tahtomattaan Suomussalmen kirkonkylälle. Tarjous voimassa 5.2. Tammikuussa saat kolminkertaiset peruspisteet kaikista ostoksistasi K-market HerkkuKirsikasta. Hiljainen Kansa ja Niittykahvila toimivat matkailijoiden mielestä hyvin nykyisellään. Matkailijakyselyyn vastanneista suurin osa arvioi Suomussalmen vierailunsa 8 tai 9 arvoiseksi. Tarjous voimassa 5.2. Tarjoukset voimassa 8.1. Matkailijoille suunnattuja kyselyjä on jaossa paperilomakkeina suosituimmissa matkailukohteissa ja siihen pystyy vastaaman myös sähköisesti Suomussalmen kotisivuilla. saakka.
13
90
kg
ETUSI
-39%
Ilman Plussa-korttia 3,29 pkt (6,58/kg). Vastaajat mainitsivat nimeltä positiivisessa hengessä muun muassa Viepperhaudan, Suomussalmi Rockin ja Soiva Metsä 2010 -tapahtuman Sotahistoriallisten kohteiden asiakaspalvelu ja erityisesti oppaiden toiminta sai vastaajilta kehuja. Hän viipyy paikkakunnalla korkeintaan pari vuorokautta ja majoittuu sukulaisten tai tuttavien luona tai hotellissa. Suomussalmen puistot ja keskustan ympäristö saivat kiitosta hienoista kukkaistutuksistaan ja siisteydestään. Yli 80 prosenttia kyselyyn vastanneista oli yli 30 vuotiaita. Raporttia tehdessä käytettävissä oli noin 1 600 täytettyä vastauslomaketta.
merkiksi huoltoasemilta saisi helposti nykyistä selkeämpiä karttoja ja esitteitä Suomussalmen käyntikohteista.
sillä nyt roskia lojuu paljon maassa.
TEE KIRJA-ALEN ennakkotilaukset netissä NYT
Kyselyyn vastanneista
matkailijoista 61 prosenttia oli naisia. saakka.
0 Hurja TALVIALE! 59 20% -30% 0 --40 % -50% 59 0 K
79
kg ps
(0,30/kg)
TeKStiilissä
rs
(2,36/kg)
Tervetuloa tekemään edullisia ostoja!
Vaate- ja Kodintekstiili
ÄHKÖNEN
Kauppakeskus, p. Ranta-aluille toivottiin lisää roska-astioita,
STI ärä NOPEA ttu mä TOIMI rajoite ja on - kirjo
Ilmari Kianto: Ilmari Kiannon talvisota - Siviilimiehen sotapäiväkirja
ale
osoitteessa www.kipa.fi. Rahaa keskimääräinen matkailija käyttää Suomussalmella noin 100
Vastauksissa annettu
avoin palaute oli enimmäkseen suopeaa, ja sitä annettiin runsaasti. 600 g-1,2 kg, Suomi
49
pkt (2,77/kg)
Tarjous voimassa 5.2. Ennen tilaisuuden alkua tarjolla on kahvia ja pullaa.
Tapahtumat ja teatteri
saivat miltei yksinomaan positiivista palautetta. Eniten negatiivista sanottavaa matkailijoilla oli opasteista ja viitoituksista. Tarjous voimassa vain tänään to 5.1.
1
ETUSI
99
pkt
(3,98/kg)
7
95
kg
PIRKKA BROILERIN FILEESUIKALEET
450 g, hunaja ja maustamaton
ETUSI
-21-33%
HK POPSI RÄ! ISO VIITONEN E
900 g
kt/tal. Ensi viikolla julkaistavassa raportissa esitellään aikavälillä 20.6. 9.11.2011 palautettujen kyselyjen tulokset. 045 355 1070 Kauppakatu 2-6, SUOMUSSALMI. 045 879 0676 ma - to 9 - 17, pe 9 - 18, la 9 - 14
ma-pe la su
7-21 7-18 12-18
HERKKUKIRSIKKA
Kirsi Moilanen, puh. Maakunnista tärkeimpiä olivat Uusimaa ja PohjoisPohjanmaa. Parempien opasteiden lisäksi toivottiin, että esi-
9,90 (44,08)
Suomussalmen Kirjakauppa
Kiannonkatu 8, Suomussalmi, p. Matkailijatutkimus ja Suomussalmen kunnan uusi markkinointisuunnitelma esitellään yleisölle torstaina 12
Siinä helmikuukin lee. Perinneyhdistys on myös mukana Ilmari Kianto -
Ilta päättyy Iki-Kiannon juomalauluihin Salakapakassa eli Karvahatussa. Se antaa lukanen, mutta ei tarvitsisi tehdä lumitöitä niin paljoa. Illan kuluessa kuullaan K.H.P.V.veljes, Bacchus Magisterum Globus Plexus Ari Talkamon ensiesitys yhdistyksen marssista ja tunnuslaulusta. Kaksikin siinä on hyvää. Nimipäiville järjestetään Kajaanista linja-autokuljetus. päivä vietetään Suomussalmella jälleen Ilmari Kiannon nimipäivää. 040 526 4880 tai anna-liisa. tammikuuta mennessä: ella@karttimo.fi, puh. Retikka-teatteri on valmistellut nimipäiville esityksen K.H.P.V.-salaseuran synnystä. seuran tämänkertaisessa tapahtumassa. Elias Lönnrot -seuran Kohtuuden ystävien tervehdyksen veljesseuralle välittää puheenjohtaja Lasse Lyytikäinen.
Ukkohallan kehittämisessä on nyt mukana pääomasijoitusrahoitusrahasto.
Pääkirjoitus 5.1. Kun nimipäiväkahvit "Hotel de la Kielten Latkimossa" on nautittu, alkaa Ilmarin päivän iltatilaisuus kello 18 teatteri Retikassa. päivien välein. Pasi Falck
Suomussalmella 3.1.
"
Ylä-Kainuu
Kajaanin lentojen lopettaminen on katastrofaalinen päätös Finnairilta"
"
Torstaina iltapäivällä pitäisi olla loputkin tavarat uudessa osoitteessa."
Maakuntajohtaja Alpo Jokelainen
Kainari.fi-sivulla 4.1.
Terveydenhoitaja Liisa Oittinen
Suomussalmella 2.1.
Ilmarin päivä kohtuuden asialla
>Tammikuun 16. Sitten alkaa vasta auvain kuvitella, kuinka paljon lunta vielä turinko lämmittää päivällä. Pääomasijoitusrahaston myötä kehitysaskeliin voi odottaa lisää varmuutta. 0400 422 061. Ukkohalla on viime vuosina ottanut nopeasti useita vahvoja kehitysaskelia. Ukkohalla 2018 -masterplaniin on kirjattu kunnianhimoisia tavoitteita, jotka vaativat suuria investointeja myös tulevina vuosina. Joskushan sellaisia kelejä on ollut maasesti. Keskus palveluineen myy jo itse itseään, kun Ukkohallasta syntyy riittävän vahva brändi. Keskuksen yrittäjät odottavat, että matkailuun keskittyvä pääomasijoitusrahasto tuo matkailukeskuksen kehittämiseen lisää osaamista ja varmistaa rahoituspohjaa. ry:ksi. Tapahtuma järjestetään Teatteri Retikassa maanantaina, 16. Ympärivuotisen toiminnan kehittäminen on keskeisessä asemassa, jotta toiminnan taloudellisesta pohjasta tulee riittävän vakaa. 2011
Vahvistusta keskuksen vetoon
Y
ksityiset toimijat saavat Hiihtokeskus Ukkohalla Oy:n omistajina rinnalleen pääomasijoitusrahasto Matkailunkehitys Nordia Oy. Ukkohallan uskottavuus kainuulaisena toimijana on kova mutta kasvun ja kehityksen on jatkuttava, jotta se saavuttaa kotimaan markkinoilla riittävän suuren jalansijan. pitkältä tuntuu. Tuiskujen aikaan on otettava esille kolat ja lingot. Ihminen on tunnetusti mukavuudenhaJuhani Mustonen Silloin saattaa mielessä käydä, että saattaisi luinen, joten nyt voisi miettiä, kumpi on juhani.mustonen@sps.fi sitä lumitöitäkin tehdä, kun olisi vähän lämpiparempi, sekö, että on suhteellisen lauhaa, mämpää. lut melko lauha, on se ollut talvea Kohtapa se pakkanen taitaisi kuitenkin olla kuitenkin. Niistä kovista pakkaslukemista jo viimutta lumisadetta vai se, että olisi kova pakdenkin asteen lauhtuminen tuntuu hyvältä. Lumisateet ovat joulusta parempi. Kotimaan matkailijat turvautuvat usein nelipyöräisiin, ja kansainvälisessä matkailussa on luotettava sujuviin yhteyksiin Ouluun.
Tahdonvoima kehittämisessä on jo noussut vahvasti esiin.
Ilmari Kianto -seuran puheenjohtaja Ella Karttimo on koostanut Ilmarin päiväksi kuvakoostaan kieltolain ajasta ja lain lieveilmiöistä. Laulajina ja laulattajina ovat musiikinopettaja Reijo Peuravaara ja paikalliset musiikintekijät. helttunen@pp.inet.fi, puh. tammikuuta.
Kohtuullisen Hutikan Pyhän Veljeskunnan aatetta vaalimaan perustettiin Helsingissä 1970-luvun lopulla oma nimikkoseura,
joka vuonna 1986 rekisteröitiin viralliseksi Ilmari Kiannon Perinneyhdistys K.H.P.V. Aiheeseen Ilmarin päivillä johdattaa teatteri Retikassa kello 16 nähtävä Ryysyrannan Jooseppi -elokuva vuodelta 1952. Kainuulle Finnairin linjaus on kestämätön ja Kainuun matkailulle lentoliikenteen halvaantuminen on tappio, mutta ei matkailun kehitys siihen kaadu. Matkailunkehitys Nordia Oy:n omistavat Finnvera Oyj ja Sitra. Tapahtuman järjestelyistä vastaa Ilmari Kianto -seura. Ilmari Kianto -seuran puheenjohtaja Ella Karttimo taustoittaa tilaisuutta kieltolain aikaan ja lieveilmiöihin liittyvin kuvin. Mutta "laki, jota kaikkien noudattaman piti, oli kuin kuolleena syntynyt vasikka, jonka jalkoja sähköllä liikuteltiin, jotta se elävältä näyttäisi." Vuosien 1919-1932 kieltolaki jäikin historiaan aikakautena, jolloin rehottivat pontikan salapoltto ja pirtun salakuljetus. pauksen keväästä. Matkan hinta kuljetuksineen ja ohjelmineen on 45 euroa. Mutta lumityöt unohtuvat, kun mittarissa on Lunta näyttäisi olevan hyvinkin normaali pakkasta yli 30 astetta eikä lauhtumisesta ole määrä, ellei jopa enemmän kuin tavallitietoa. vaatteita, ja ennenkin on pärjätty. 4
Ylä-Kainuu Torstai 5.1.2012
"
Kaikki lentopallopuulaakin tuotto menee suoraan lentopallojuniorien hyväksi."
Lentopallojaoston pj. Rahaston taustalta löytyy Nordia Management Oy, joka on palvelusektorille erikoistunut pääomarahastojen hallinnointiyhtiö. Tällä kertaa korpikirjailijan monipuolisesta tuotannosta nousee esiin K.H.P.V. Pääsymaksu Ilmarin päivään on 15 euroa. Ilmoittautumiset Kapsakkaan numeroon 044 2790 384 maanantaihin 9.tammikuuta mennessä.
Tuiskujen aikaa
V
siirreltävä autoja pois tieltä, puhdistettava liitaikka talvi on meidän korkeuksilla oltymät auran heittämästä lumesta. Pakkasetkaan eivät mieltä Kainuulainen kyllä talvesta selviää, jo toki. Tahdonvoima matkailukeskuksen kehittämisessä on jo noussut vahvasti esiin. Saa lämmittää taloa jatkuvasti ja pitää autoa roikovat pakkaset tai tuiskut juuri uutiskynnystä ylitä niin kan päässä. eli Kohtuullisen Hutikan Pyhä veljeskunta. On. Ilmoittautumiset onnistuvat maanantaihin 9. Ainakin tuiskukeleillä tuntuu hellähtien pieksäneet maisemaa muutamien posti siltä. Se on saavuttamassa kotimaan matkailumarkkinoilla entistä vahvemman aseman, ja todennäköisesti luonnonrauhan ympäröimä matkailukeskus kiinnostaa tulevaisuudessa myös yhä useampaa ulkomaista matkailijaa. Eikä täällä ylennä. Ukkohallan omistajapohjan uudistumista koskeva uutinen julkistettiin samana päivänä, kun tieto Finnairin lentojen loppumisesta Kajaaniin nousi julkisuuteen. Ulos ei tee mieli lähteä kuin suoranaisessa kuin eteläisessä Suomessa. Puheenjohtaja, Bacchus Primus Inter Pares Timo Alarik Pakkanen kertoo yhdistyksestä ja pitää Kianto-aiheisen tietovisan. Lähtö Kajaanin linja-autoasemalta on kello 16 ja paluu takaisin noin kello 23. Nyt ollaan tammikuun alussa, ja voi liskuun puolelle asti. Nykyään löytyy kunnon pakkotilanteessa. Ilmari Kianto kirjoitti yhteiskunnallisen boheemisatiirinsa vuonna 1925, jolloin Suomessa elettiin kieltolain aikaa. Jos riittäviä vaihtoehtoisia palveluja Kajaaniin ei synny, se merkitsee yhteyksien turvaamista Oulun ja Kuopion kautta
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että ero myönnetään. Matkai-. Kohteen ympärivuotisuus ja lukuisat alueella järjestettävät tapahtumat
saunamaailmaan. Oikaisuvaatimusten jättöaika päättyy 11. Investointi kattaa 30 lomahuoneistoa, wellness-tilojen laajennuksen sekä uusia saunoja kylpylä- ja
Ukkohallan rinteiden toimitusjohtaja Kimo Kyhälä iloitsee ratkaisusta. Poliisin puhalluttaessa miestä, alkoholimittari antoi tuloksen tuloksen 2.83 promillea. Nordia Management Oy:n liiketoimintajohtaja Tuula Paananen näkee Ukkohallan kasvavana ja kehittyvänä matkailualueena. Olemme mukana, sillä uskomme matkailukeskuksen yrittäjiin ja heidän tapaansa toimia, Paananen sanoo. Linkki toimijoiden välillä syntyi Kyhälän mukaan matkailukeskuksen masterplania työstettäessä. Ukkohallan talvisesonki on täydessä vauhdissa.Lumitilanne on hyvä, 13 rinnettä on avattu ja murtomaaladut ovat kunnossa. Virkailmoitus julkaistaan Ylä-Kainuu -lehdessä, Kuntalehdessä, Helsingin Sanomissa, Kainuun Sanomissa, Kalevassa, Kansan Tahdossa ja Kauppalehdessä. Sen sijaan Anna Tolonen on lupautunut ottamaan viran vastaan. Asiantuntijana mukana työssä ollut Elisa Kangasaho on tuttu toimija myös Nordia Oy:ssä. Tavoitteenamme on jatkaa Ukkohallan kehittämistä yhdeksi matkailualan menestystarinaksi yhteistyössä Nordian kanssa, Kyhälä sanoo. maaliskuuta alkaen. Kauppasummaa yhtiöt eivät julkista. Uskomme, että Matkailunkehitys Nordia on tässä aivan oikea yhteistyökumppani, toteaa Kyhälä.
>Matkailunkehitys Nordia Oy:n omistavat Finnvera Oyj 63,5 prosentin ja Sitra 36,5 prosentin osuudella. Se vaatii kehitystyötä ja uusia investointeja, jotka sisältyvät alueen Masterplaniin. Kunnanhallitus päätti julistaa viran haettavaksi välittömästi. Ukkohallan matkailukeskus oli rahastossa ensimmäisen kerran esillä jo 1990-luvun alussa. Venäläisiä matkailijoita on tullut runsaasti myös Ukkohallaan.
Hyrynsalmelaismies kärähti ratista Ristijärvellä
>Vuonna 1987 syntynyt hyrynsalmelaismies syyllistyi törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä ajoneuvoverorikkomukseen Ristijärvellä. Kunnanjohtaja Matti Mentilä anoi joulukuun lopulla eroa kunnanjohtajan virasta 1. Masterplanin kehittämistavoitteiden ja investointien turvaamiseksi tarvitaan sekä tiedollista, taidollista että rahoituspohjan vahvistamista. >Tällä hetkellä Nordia on omistajana mukana esimerkiksi seuraavien osakeyhtiöiden kehityksessä: Himos Patalahti Golf Oy, Hotelli Luostotunturi Oy, Hotelli Pyhätunturi Oy, Hotelli Mesikämmen Oy, Kalajoen Kylpylähotelli Sani Oy, Kristina Cruises Oy, Kultaranta Resort Oy, Luoston tuotto1, Levi Magic Oy, Savonlinnan Seurahuone Oy, Tietotalo Infocenter Oy, Yyterin Kylpylähotelli Oy.
Aura-auto peruutti päin henkilöautoa
>Aura-auto törmäsi vahingossa henkilöautoon Välikadulla Suomussalmen Pitämällä. Huoneistoista muodostuva Ukkohalla Chalets liittyi Best Western-hotelliketjun edustukseen syyskuun alusta alkaen. Paananen katsoo, että seuraava askel Ukkohallan kehityksessä on nostaa matkailukeskus Suomen 10 keskeisimmän hiihtokeskuksen joukkoon. Lunta riittää ja 13 rinnettä on jo auki. Matkailunkehitys Nordia Oy:n hallitus tutustui Ukkohallaan joulukuussa. lunkehitys Nordia Oy on ollut mukana kehittämässä matkailun menestystarinoita esimerkiksi Naantalin Muumimaailmassa, Kalajoen Kylpylähotelli Sanissa sekä hiihtokeskuksissa Ylläksellä ja Kolilla. Ukkohalla Oy:n muut omistajat pääomasijoitusyhtiön tinnalla ovat Kimmo Kyhälä, Markku Haanpää ja Jouko Koski yhtiönsä kautta. Mies ajoi autolla ojaan Hyrynsalmentiellä. Peruuttamaan lähtenyt aura-auton kuljettaja ei huomannut takana ollutta henkilöautoa. tammikuuta.
Neljännes Hiihtokeskus Ukkohalla Oy:n osakekannasta siirtyi suunnatulla osakeannilla pääomasijoitusyhtiön omistukseen.
Omistuspohja laajenee
Pääomarahasto osti neljänneksen Hiihtokeskus Ukkohalla Oy:n osakekannasta.
Anna-Leena Rauhala
Ylä-Kainuu
>Pääomasijoitusyhtiö Matkailunkehitys Nordia Oy on Hiihtokeskus Ukkohalla Oy:n uusi osakas. >Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja. Kunnanhallitus sai samassa kokouksessa tiedon, että hallintosihteerin virkaan valittu Anne Väisänen ei ota virkaa vastaan. Henkilöauto siirtyi törmäyksen voimasta taaksepäin ja sen etuvalot ja konepelti vaurioituivat.
Ukkohallan matkailukeskuksen historian suurin
yksittäinen investointi, huoneistohotelli valmistui viime syksynä. Torstai 5.1.2012 Ylä-Kainuu
5
Mentilälle haetaan seuraajaa
>Suomussalmelle ryhdytään hakemaan uutta kunnanjohtajaa pikaisesti. Hän kertoo tutustuneensa itse Ukkohallaan ensimmäisen kerran viime kesänä. Yhtiö on ostanut neljänneksen yrityksen osakekannasta. Miehellä ei ole voimassaolevaa ajokorttia. Ukkohallan nykyisen omistuspohjan laajentuminen on Kyhälän mukaan luonteva askel Ukkohalla 2018 masterplanin toteutumisessa. Nykyiset yrittäjät ovat tehneet Ukkohallassa todella hyvää työtä, Paananen sanoo. Sitra on eduskunnan alainen rahasto . lisäsivät mielenkiintoamme Ukkohallaan. On hienoa, että Ukkohalla sai valtakunnallisen matkailun pääomasijoittajan osakkaaksi. Poliisi tavoitti miehen maanantaina vähän ennen puolta yötä. Matkailunkehitys Nordia Oy kartoittaa koko ajan Suomessa uusia kehittämis- ja sijoituskohteita. Myös miehen kuljettaman auton verot olivat maksamatta.
Matkailukehitys Nordia Oy
>Matkailunkehitys Nordia
Oy:n taustalta löytyy Nordia Management Oy, joka on palvelusektorille erikoistunut pääomarahastojen hallinnointiyhtiö.
Ukkohallan matkalukeskuksen talvi on hyvässä vauhdissa
Kirjallisuuspalkintona jaetaan kirjan tekijälle (kirjoittaja, toimittaja, kuvaaja, työryhmä tai toimituskunta) riisi kirjoituspaperia ja kainuulainen taideteos, jonka valinnasta päättää yhdistyksen hallitus.
KOPIOPALVELUA!
Meiltä saat myös kopiopalvelua.
Mustavalkeat ja värilliset kopiot edullisesti.
P. Hoffrénilla on laaja kokemus työskentelystä erilaisissa teatteriproduktioissa niin esiintyjänä kuin säveltäjänä ja äänisuunnittelijanakin. (08) 633 000. Suomen arvostelijain liitto palkitsi Hoffrénin Kritiikin kannuksilla vuonna 2005 taiteellisesta työstään ja erityisesti musiikistaan ja äänimaailmastaan Kuopion kaupunginteatterin näytelmään Maa on syntinen laulu. Raati käy parhaillan läpi viime vuoden aikana julkaistua kirjasatoa. Arhippa Perttunen oli kaikkein merkittävin runolaulajista, joita Elias Lönnrot tapasi Vienan Karjalassa. Kannattaa muistaa, että vero määräytyy ensirekisteröintipäivän mukaan, eikä tilauspäivän mukaan. Ehdottomasti sellainen, joka toimisi kehittäjänä. Se päinvastoin hidastaa sitä, koska veromuutoksen tuoma korkeampi hinta vaikeuttaa uusien autojen myyntiä, sanoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta. Arhipan säkeet muodostivat yli kymmenesosan siitä materiaalista, joka Elias Lönnnrotilla oli käytössään toimittaessaan vanhaa Kalevalaa. Mitään ostoryntäystä ei tapahtunut. Suomen autokanta on jo nyt Länsi-Euroopan vanhin, eikä veromuutos vauhdita autokannan uusiutumista. Kirjallisuuspalkinto julkistetaan vuosittain Kalevalanpäivän juhlassa tai muussa kulttuuritilaisuudessa. Autokaupan asiakkaista vain hyvin pieni osa on heitä, joille ympäristöasiat ovat tärkein valintaperuste. Taito Hoffrén on perehtynyt syvällisesti Arhippa Perttusen runolauluihin. Esimerkiksi hybridiautoja on myyty noin 2 000 vuodessa. Hankintaveron korotuksen asemasta käyttöveron korotus olisi ollut tasaisempi tulonlähde valtiolle, sanoo Pekka Rissa.
Rissa toivoi, että verouudistus olisi toteutettu niin, että se houkuttelisi osta-
Kirjalijat jakavat Kainuun kirjallisuuspalkinnon
Seppo Rajala
Puolangan kunnanjohtaja Hänen pitäisi olla yhteistyökykyinen ja kunnalliset prosessit on oltava riittävästi hallinnassa. Taito Hoffrén (s. Elinkeinoelämään hänen pitäisi olla myönteisesti suhtautuva.
>Ajoneuvon ensirekisteröinnin yhteydessä maksettava autovero muuttuu huhtikuun ensimmäisenä päivänä 2012. Jos auton hiilidioksidipäästöt ovat alle sen, verosumma laskee, mutta yli 110 gramman päästöillä vero nousee. Yhteispelin luottamushenkilöiden kanssa tulee olla joustavaa.
Alpo Jokelainen
maakuntajohtaja Henkilön tulisi tuntea jossain määrin julkishallintoa. 1974) on Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla koulutuksensa saanut suomalainen laulaja, monipuolinen muusikko ja säveltäjä. Sähkö- ja hybridiautojen sekä vähäpäästöisten dieselautojen osuus Suomen autokaupan valikoimasta on ollut viime vuodet vain viisi prosenttia. Rissan mukaan on hämmästyttävää, miten vähän
Kaisa Halme/SPS kuva-arkisto
Suomen autokanta on jo nyt Länsi-Euroopan vanhin, eikä veromuutos vauhdita autokannan uusiutumista, sanoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta. Lisäksi raadilla on oikeus nimetä ehdokkaita tie-
toonsa tulleista muistakin kirjoista. Jokaisella runolaulajalla on omintakeinen runolaulun äidinkieli, jolla laulaja voi kertoa ja kuvailla haluamansa tarinan. Arhippa Perttuselta muistiin merkittiin noin 4500 säettä runolaulua. Autoalan Keskusliitosta kerrotaan, että kuluttajia kiinnostaa erityisesti taloudellisuus ja se, mitä auto maksaa. Hän arvelee, että ehkä kuluttajat eivät vielä ole havahtuneet tulevan muutoksen vaikutuksiin. Tärkeä raja on 110 grammaa. Ympäristöasiat tulevat toisella sijalla. Palkittava kirja valitaan yhdistykselle vuoden vaihteeseen mennessä lähetettyjen kirjojen joukosta. Hänen tulisi olla sosiaalisesti lahjakas ja yhteiskunnallisista asioista tietävä. kello 18 Kuhmo-talolla Sommelon toteuttama Runoi Arhippa Perttunen -runolaulukonsertti, joka on Sommelon taiteellisen johtajan Taito Hoffrénin taiteellisen tohtorintutkinnon ensimmäinen osa. Konsertin kantaesitys kuultiin Helsingin Musiikkitalossa joulukuun alussa. Kirjallisuuspalkinnon saajasta päättää yhdistyksen hallituksen vuosittain valitsema kolmihenkinen raati. Palkittavan kirjan tulee
olla sisällöltään laadukas ja kirjan on puhuteltava lukijoitaan vielä pitkään julkaisuvuoden jälkeenkin. Fyysinen ja henkinen sekä osaamisen huolto on tärkeää. maan uusia, vähemmän saastuttavia autoja. Konsertti käsittelee Arhippa Perttuselta tallennettuja runolauluja. Pitäisi myös pitää huolta henkilöstön jaksamisesta, sillä väki ikääntyy. Jos haluaa auton tietyillä varusteilla, voi joutua odottamaan jopa 46 kuukautta ja silloin uusi verokäytäntö on jo ehtinyt astua voimaan. 6
Ylä-Kainuu Torstai 5.1.2012
Puheenaihe
Autoveromuutos huhtikuussa
Vain sähkö- ja hybridiautojen sekä vähäpäästöisten dieselautojen hinnat halpenevat.
Kirsi Hiekkala
Ylä-Kainuu
Millainen kunnanjohtaja Suomussalmelle?
Runolaulukonsertti Kuhmon Talvessa
>Kuhmon Talvessa kuullaan loppiaisena 6.1. On kuitenkin hyvä tietää, että autojen maahantuojat ovat varautuneet tilanteeseen ja tilanneet autotehtailta autoja varastoon, sanoo Rissa. Niiden merkitys korostuu, jos ne tuovat kuluttajalle selkeästi taloudellista hyötyä. Nyt Suomen 2,8 miljoonan autokannasta suurin osa on saastuttavia. Palkittavan kirjan tekijän tulee olla Kainuun Kirjailijat ry:n jäsen tai kirjan tulee käsitellä Kainuuta. Uuden auton ostajalle keskimääräinen veron korotus on noin tuhat euroa, sillä vain sähkö- ja hybridiautojen sekä muutamien vähäpäästöisten dieselautojen hinnat halpenevat, ja niiden osuus automarkkinoista on vielä pieni. veron muuttuminen näkyi vuodenvaihteen autokaupassa. Esityksessä kuullaan tarinat Vienan naisia, Tuonelassa käynti, Antero Vipunen ja Sampo. Hän on esittänyt Perttusen runolauluja kahdessa konserttisarjassa, joista ensimmäinen kuultiin Juminkeossa Kuhmossa vuonna 2003 ja toinen Helsingissä vuonna 2007.
Timo Säkkinen
maakuntavaltuuston pj. Uuden auton vero määräytyy uudistuksessa auton hiilidioksidipäästöjen mukaan. Valtion kirstuun on tulossa selvä lovi, kun uusien autojen myynti hiljenee vuonna 2012. Palkittava kirja voi olla kaunokirjallinen teos, tietokirja tai kuvakirja. On hyvä olla riittävästi näkemystä syrjäisten alueiden kehittämisedellytyksistä.
>Kainuun kirjallisuuspalkinto on Kainuun Kirjailijat ry:n vuosittain myöntämä palkinto, jonka tarkoituksena on esitellä ja edistää hyvää kainuulaista tai Kainuusta kertovaa kirjallisuutta. Kirjallisuuspalkinto myönnetään kerrallaan yhdelle Kalevalan päivää edeltäneenä kalenterivuonna ilmestyneelle kir-
jalle
Sakkorangaistuksen määrässä huomioitiin, että metsästyksenjohtaja ilmoitti asiasta heti poliisille. antaa myös valmiuksia itsenäiseen työskentelyyn lapsiperheissä. Käräjäoikeus arvioi, että tilanteessa oli hirvien nopean etenemisen vuoksi ilmeinen erehtymisen mahdollisuus. Kurssilaiset osallistuvat opetukseen, jota on yhtensä 36 tuntia. Ensisijaisesti kurssi antaa valmiuksia toimia MLL:n lastenhoitotoiminnoissa lapsiperheiden apuna lyhytaikaisissa lasten hoitotehtävissä. Kurimontiellä aurausrajana on kolme senttimetriä ja muualla viisi senttimetriä
lunta. Hirvet olivat noin 70 metrin päässä ampujasta. Kurssi
Suomussalmi 050 413 4325 (08) 711 062 (8,21 snt/puh. Kurssin jälkeen 16 vuotta täyttäneillä on mahdollisuus liittyä MLL:n paikalliseen lastenhoitorenkaaseen, josta perheet voivat tilata tilapäistä lastenhoitoapua. Yrityksen toimisto on Siikarannassa osoitteessa Lahnatie 2, ja yrityksen vastuuhenkilöt ovat Juha-Pekka Seppänen (p. Torstai 5.1.2012 Ylä-Kainuu
7
Sakkoja metsästysrikkomuksesta
>Suomussalmelainen 83vuotias mies tuomittiin metsästysrikkomuksesta Kainuun käräjäoikeudessa. Vuo-
den loppuun mennessä oli ehditty käydä parikymmentä kertaa aurausreissulla. + 5,9/16,9 snt/min. Kurssi sopii hyvin vastuuntuntoisille, lapsirakkaille henkilöille, joilla on aikaa toimia tilapäisissä lasten hoitotehtävissä tai jotka ovat kiinnostuneet lasten kanssa toimimisesta. Törmäys tapahtui keskiviikkoaamuna. Kurssi alkaa keskiviikkona 1. Kurssin hinta on 23 euroa ja lisäksi MLL perii 4 euron materiaalimaksun. Nainen oli pysähtynyt risteykseen punaisen liikennevalon takia. Yritys on vastannut kuluvana talvena lumen aurauksesta osalla Ämmänsaaren kaavateistä.
JPS- Kuljetuksen auraauto hoitaa Siikarannan suunnan kaavateiden aurauksen Kyröntieltä Kurimontietä pitkin aina Metsärinteentietä myöten sekä Tervakankaan, Siikarannan ja Kurimon alueiden muut kaavatiet. Auraamaan lähdetään, kun lumisade on päättynyt ja tulee käsky. Takavarikoitu kivääri palautettiin takaisin miehelle.
Karhunkierroksallla lumi lensi tiistaina, kun Marko Keränen urakoi JPS-kuljetuksen aura-auton ratissa.
Uusi auraaja Ämmänsaaren teillä
JPS-Kuljetus poistaa lumet taajaman kaavateiltä.
Juhani Mustonen
Suomussalmi
>Suomussalmelainen JPSKuljetus on laajentanut jälleen toimintaansa. Mies ampui lokakuussa luvallisessa hirvenmetsästyksessä hirvinaaraan, jota seurasi kaksi alle vuoden ikäistä vasaa. Lisäksi aurausreitistöön kuuluvat Jalonkangas ja Karhunkierros. Tapahtumassa ei tullut henkilövahinkoja.
MLL:n lastenhoitokurssi Suomussalmella
Ylä-Kainuu
Kurssi järjestetään ilta- ja
viikonloppukurssina. 040 564 2628) ja Pekka Seppänen (p. Ilmoittautumisia kurssille odotetaan KiantaOpistoon maanantaihin 16. Miehen tarkoitus oli ampua yksi naarasta seuranneista vasoista. MLL:n lastenhoitokursseja on järjestetty Kainuussa 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Peruskurssin sisältä on sama koko maassa.
MLL:n ja Kianta-Opiston lastenhoitokurssilla kaikki kiinnostuneet voivat päivittää taitojaan. Kurssin käyneet saavat todistuksen.
Kurssin tavoitteena on
antaa perustaitoja lasten hoito- ja leikkitilanteisiin, tietoa eri-ikäisten ja erilaisten lasten toiminnoista ja tarpeista sekä lasten tapaturmien ennaltaehkäisystä ja hoidosta. Ennakkotehtävien lasketaan vievän 20 tuntia ja harjoitteluun on varattu 4 tuntia. Yksi alusterällä varustettu kuorma-auto yrityksen kalustosta on otettu auraustoimintaan. tammikuuta mennessä, www.opistopalvelut.fi/ kiantaopisto tai opintosihteeri Riitta Honkaselle numeroon 044 777 3157 tai rehtori Leena Mannerille numeroon 044 775 3148.
>Kianta-Opisto järjestää lastenhoitokurssin Suomussalmella yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) kanssa. Lasten hoitokurssin on suunnitellut alan ammattilaisista koostunut työryhmä. Uutta ajoneuvoa ei ole tarvinnut hankkia. Lenkille kertyy mittaa kerrallaan 130 kilometriä.
Aikaa siihen kuluu 10 10,5 tuntia riippuen liikenteen määrästä. helmikuuta kello 17.30 Alvarin Kuukkelissa. Kuljettajia löytyy kymmenkunta, eikä uusia henkilöitä ole palkattu aurausta varten. 0400 380 831).
Hyrynsalmelainen kolarissa Kajaanissa
>Vuonna 1990 syntynyt hyrynsalmelaismies törmäsi kuljettamallaan henkilöautolla kajaanilaisnaisen kuljettaman henkilöauton perään Kajaanissa. Talvi on muuten hiljaisempaa aikaa, joten tämä toiminta tasaa mukavasti suhdannevaihtelua, Pekka Seppänen JPS-Kuljetuksesta kertoo. JPS-Kuljetuksen toimintaan kuuluu aurauksen lisäksi jätehuolto, NOVUS-tuulilasinkorjaus, arkistontuhous, muuttokuljetukset ja rahtikuljetukset. Lisäksi aurataan osa kevyen liikenteen väylistä. Kunnan kanssa on tehty sopimus, joka alkoi lokakuun alusta ja kestää huhtikuun loppuun. Tie oli tapahtumapaikalla jäinen ja liukas. Takavarikoidun hirven huutokaupasta saadut 1 116,65 euroa tuomittiin valtiolle menetetyksi. )
www.kello-optiikka.fi
APPALAINEN
KellO Optiikka. Miehelle määrättiin rangaistukseksi 4 päiväsakkoa, joista kertyy maksettavaa yhteensä 64 euroa
>Vuosittain haetaan 1,5 miljoonaa muutosta verokorttiin. Toinen mokoma sahoja, enemmän tai vähemmän raatoina, on pihapiirin vanhan navetan seinustoilla ja pilttuissa.
Ulla Harju mukana Juminkeon näyttelyssä
>Kuhmossa toimivan Juminkeon vuoden ensimmäisessä näyttelyssä on esillä neljän kainuulaisen taiteilijan Kalevala-teemaista töitä. Husqvarnassa oli jymisevä ääni kuten pappa-Tunturissa. Häneltä löytyy saksalaisen Stihlin saha, mutta tullimääräyksiä kiertäen sahan kylkeen on isketty Valmetin lätkä. Palveluun tarvitaan henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset tai sirullinen henkilökortti. Sain sen tippuräystään alta viskipulloon vaihtamalla. Väisänen on kunnostanut
kaikki yli sata kotimuseonsa sahaa käyttökuntoon. Kotimuseon hyllyyn pääsemisen edellytyksenä on, että kone pelaa. Se tuotiin osina Suomeen ja kasattiin Jyväskylän Tourulan tehtaalla. Ohjeessa on käännös venäjästä: Kahtena ensimmäisenä viikkona sahatkaa leikko kerrallaan. Asiakkaan kannattaa tarkistaa verokortin selvitysosa. Moottorisahat ovat nyt hänen intohimonsa. Kotikontujen kuuset keräävät jo lupaavasti tykkyä. Kätevimmin se käy verkossa. Tammikuussa 2012 toimitaan vielä vuoden 2011 verokortin mukaan. Kuunnelkaa ja katselkaa. itkuvirsiä ja loitsuja, Ainon tragiikkaa ja muita Kalevalan säkeiden taakse kätkeytyviä ilmiöitä sekä perinteiden sukupolvelta toiselle siirtymisen problematiikkaa.
Yhteen hiileen -nimeä kantava näyttely sisältää veistoksia, maalauksia, grafiikkaa ja installaation. Tämäkin saha nyt toimii. Hän ajaa pörräsi Tun-. Nyt vuoden vaihteessa on odotettavissa asiakaspalvelussa hieman palvelun hidastumista, koska Verohallinto on ottanut käyttöön uuden tietojärjestelmän, jolla muutosverokortteja tehdään. Näyttely on esillä maaliskuun 29. Eikä ainoastaan teknisessä mielessä, vaan myös työsuojelun, mallien ja nimikehityksen näkökulmasta. Etenkin 1960-luvun sahojen äänet ovat syöpyneet korvien väliin. Keräily on tauti, mutta en haluakaan päästä siitä taudista irti.
Hauska tuttavuus on venäläinen Drushba, suomeksi nimi on Ystävyys. Verokortin muutostarvetta voi arvioida veroprosenttilaskurilla. Ei ne etelässä kuuseen suksimista ottaneet todesta.
Metsäalan opettajana
Taivalkoskella ja myöhemmin Kurussa häneen tarttui moottorisahakuume. Tämä johtuu siitä, että matkakulut on tarkoitus siirtää verokortilta lopulliseen verotukseen ja esitäytetylle veroilmoitukselle vuoden kuluttua.
Tammikuussa puhelinpalvelu ja verotoimistot
ovat yleensä ruuhkaisia. Siinä on kääntyvä terä, ja käynnistinlaitteen voi irrottaa ja laittaa taskuun, jotta koneen paino saadaan pienemmäksi. Suomeksi laadittu pikaohje on kuusi sivua Anelosta. Toinen on Aarren veistämä puusaha pojalleen kun hän oli pieni. Mutta se meni epäkuntoon melkein kättelyssä. Kokoelmissa on myös moottorisahojen "henkilötietoja", hinnastoja, julisteita, mainostuhkakuppeja ja lippalakkeja. Näyttelyn avajaiset loppiaisena 6.1. Muutoksesta saa silti vuositasolla saman hyödyn. Hän oli silloin ollut Metsähallituksen harjoittelijana Hyrynsalmella. Sitä ennen hän oli viettänyt savottakämppäelämää 14 vuotta 1963-1977. Hänen uraansa metsurista metsäalan opettajaksi ja sittemmin moottorisahojen kerääjäksi vauhditti nolo tapaus. Verokortin voi edelleen tilata myös puhelimitse numerosta 020 697 000. Nuorukaisella oli talven töistä kertynyt tilille 700 markkaa, jonka summan hän oli käynyt nostamassa postin tiskiltä Alopeuksen Eilalta moottorisahan ostoa varten. Se oli sitä aikaa, kun juuri 17-vuotta täyttänyt Aarre vuonna 1964 lähti ostamaan ensimmäistä moottorisahaansa. Jos perusteena olevat tulot ja vähennykset eivät vastaa vuoden 2012 tilannetta, kannattaa verokortin tiedot korjata. Antakaa koneen jäähtyä ja pistäkää välillä tupakaksi.
Kun Aarre ensimmäise
>Kotikuusten katveesta poika kouliintui hyväksi savottalaiseksi. Viimeiset vuodet ennen eläkkeelle jäämistään hän toimi Tampereella ammattiopiston opinto-ohjaajana.
Aarre Väisäsen kaikki kotimuseon hyllyillä olevat sahat ovat käyntikunnossa. 8
Ylä-Kainuu Torstai 5.1.2012
Uudet verokortit voimaan helmikuun alussa
Ylä-Kainuu
Moottorisahaviruksen riivaa
Aarre Väisäsellä on yli sata käyttökuntoista moottorisahaa kotimuseossaan.
Juha Hankkila
Väyrykänkylä, Puolanka
>Verokortit ovat perillä asiakkailla viimeistään 16.tammikuuta, tiedotetaan Verohallinnosta. kello 15.00 ovat osa Kuhmon Talvi kulttuuriviikkoa. On hyllyssä sentään kaksi sahaa, joissa ei ole liikkuvia osia. Ovat ne ennenkin osanneet matkia toisiaan. Tulorajojen seuranta aloitetaan alusta tammikuussa, eli vuonna 2011 ansaituilla tuloilla ei ole vaikutusta ennakonpidätykseen tammikuussa. Työnjohtaja Toimi Keränen sanoi poijalle, että jos sinulla olisi moottorisaha, saisit leimikon raivausta koko kesälle ja kämppähalon tekoa. Veroprosentin pienentämistä varten työnantaja tarvitsee uuden verokortin.
>Aarre Väisänen on tehnyt pitkän päivätyön maailmalla ja palannut eläkepäiviensä ratoksi takaisin syntymäkotiinsa Puolangan Väyrylänkylän Pahkavaaraan. Vanhimmat ovat 1950-luvulta ja uusimmat tuliteriä. päivään asti. Kun hän oli Etelä-Suomessa töissä, hän kertoi mielellään juttua, kuinka hän hiihti suksella kuuseen. Veroprosentin korottamiseen ei tarvita uutta verokorttia, vaan työntekijä voi itse ilmoittaa työnantajalle suuremman perus- tai lisäprosentin. Jokaisen verokortilla näkyy nyt veronumero. Näyttelykutsun saaneet taiteilijat keraamikko Ulla Harju Suomussalmelta, kuvanveistäjä Leo Karsikas Kajaanista, taidemaalari Urho Kähkönen Kuhmosta ja graafikko Annikki Leinonen Vaalasta ovat lähestyneet kukin omasta näkökulmastaan kansalliseepostamme ja sen taustalla olevaa mytologiaa. Tiesin jo kaukaa, että tuolla Homelite räpättää. Toinen on hänen siskonsa tekemä keraaminen syntymäpäivälahjasaha. Tuloksena on mielenkiintoinen näyttely, jossa kuvataiteellisin keinoin lähestytään mm. McCullopissa taas ei ollut nimeksikään tyhjäkäyntiä Se sammua lunksahti tiuhaan. Jos asiakas haluaa asioida puhelimitse tai verotoimistossa, verokortin ehtii muuttamaan myöhemminkin. Kun alkoi kuulua ärräpäitä ja helvetillistä noiduntaa, tiesin, että Kulloppia siellä kiskotaan taas käyntiin.
Väisäsen kotimuseon jokaiselle sahalle löytyy tarina. Sitä tarvitsevat kuitenkin vain ne henkilöt, jotka työskentelevät rakennusalalla.
Veroprosentti 4,6 miljoonalle
>Vuoden vaihteessa Verohallinto lähettää 4,6 miljoonalle asiakkaalle tiedon veroprosentista. Väisänen nostaa pöydälle neljä kappaletta lähes identtistä sahaa, mutta kaikilla on eri merkki: Jobu, Comet, Partner, Tanaka. Meitä oli poijankolliporukka ja kierrettiin suksilla kuusta kuin jengoilla ylöspäin ainakin viiden metrin korkeuteen. Verokortin saa tilattua jonottamatta verkossa omilla verkkopankkitunnuksilla. >Vuonna 2011 hakijoista jo joka kolmas asioi verkossa.
korttia, kysytään matkakuluista hieman tarkempaa tietoa, kuin aikaisemmin. Vanhin niistä on S halpamarketista 99 eurolla. Vain pienissä vivahteissa on eroja, Väisänen hymähtää. Tuon talven savotat olivat silloin jo ohi maalishuhtikuun taitteessa ja Aarre oli vaarassa jäädä työttömäksi. Vanhin saha on Sankey Aspin vuodelta 1953, joka maksoi silloin 82 900 markkaa. Erikoisuus on sekin tanskalainen sahamerkki, jonka saa tänään
Väisänen oppi jo nuorena tuntemaan äänestä millaisella sahalla metsässä aherretaan. Juminkeko on yleisölle avoinna maanantaista perjantaihin klo 12 - 18.
Hän on nähnyt metsä-alan kehityksen juurta jaksain. >Tiedot koskevat 3,2 miljoonaa palkansaajaa ja 1,4 miljoonaa eläkkeensaajaa. Sekin tosin pärisi niin, että suu vaahtosi, kun poika sillä heinää kaatoi Moottorisahaviruksen riivaama Aarre Väisänen ei pane ollenkaan pahakseen " heikkouttaan". Drushban käyttöohje venäjäksi on 50-sivuinen opus. Ensimmäisellä kerralla, kun asiakas muuttaa vero-
Verokortin pidätysprosentin muutoksen voi laskea ja tilata kätevimmin verkossa, osoitteessa www.vero.fi/verokortti . Käynnistinkynnen jousen tappi oli pantu liimalla kiinni. Väisänen sai Leylandtraktorilla tosissaan puskea, kun tuisku oli luonut kotitien umpeen tiistaiyönä
Variksenmarjan antioksidanttipitoisuus on korkea. Kukinnot leikataan saksilla tai korjuukoneella
niin, että mahdollisimman vähän vartta tulee mukaan. Koivun-, männynja haavanpunikkitatteja tavataan lähes koko maasta heinäkuusta syyskuuhun. Variksenmarjaa voidaan hyödyntää paljon nykyistä enemmän, koska sen sato on luonnossa hyvänä satovuotena lähes yhtä suuri kuin mustikalla, eli 120 160 miljoonaa kiloa. Niille on ominaista mallon tummuminen leikkauspinnoilla ja kypsennettäessä. Sitä voidaan käyttää myös viherjauheena. Osmon myymä Homelite on nyt "poijan" arvokkaimmista aarteista autotallinsa ullakon moottorisahamuseossa. Siankärsämö voidaan säilöä kuivaamalla tai pakastamalla. Siankärsämöä voi kerätä kaksi kertaa kesän aikana. Koska työt odottivat Hallan Kivijärven kämpällä, hän ajoi sinne Tunturilla jo sunnuntai-illaksi. Sitten hän hurautti mopolla kotiinsa Puolangan Pahkavaaran. Punikkitatit sopivat esimerkiksi lihamurekkeeseen, kaalikääryleiden täytteeksi ja sämpylätaikinoihin. Loppupeleissä se se oli hyvä opetus, Aarre nauraa nyt lähes 50 vuota myöhemmin. Yritykset myyvät punikkitatteja muun muassa kuivattuina ja sienikasviskeittoaineksina.
Väisäsellä on kaikista sahoista myös yksityiskohtaiset "henkilötiedot".
en moottorisahansa osti
turi-mopolla Liimatan Kallen kauppaan ja sopi myyjänä olleen Kumpulaisen Osmon kanssa, että hän hakee ja maksaa sahan maanantaina. Variksenmarja on myös hyvä pirtelön raaka-aine ja sopii myös hillon valmistukseen keitettynä yhdessä muiden marjojen tai raparperin kanssa. Myös kuivatut sienet on kypsennettävä hyvin. Säilöntämuodoiksi sopivat pakastaminen ja kuivaaminen viipaleina. Ulkoisesti siankärsämöä käytetään kylpyinä, kääreinä, salvoina ja voiteina. Punikkitatit ovat runsassatoisia, hyvänmakuisia, kookkaita ja kiinteämaltoisia ruokasieniä. Mehuissa variksenmarja sopii esimerkiksi punaherukan, puolukan ja mustikan kanssa. Lehdet kerätään ennen juhannusta ja kukat alkukesällä niiden puhjettua. Punikkitatit kiehautetaan omassa liemessään täysin kypsiksi, sillä puutteellisesti kypsennettyinä ne voivat aiheuttaa joillekin pahoinvointia ja vatsakipua. Ja niin savottamiehen alku sai sitoa tuliterän Homelite- sahansa mopon tarakalle. Se sopii myös rasvaisten hiusten hoitoon.
Punikkitatteja kasvaa
kaikenlaisilla metsätyypeillä. Siellä oli traktorimiehiä ja muita savottalaisia. Variksenmarjan satokausi kestää elokuun alusta ensilumiin asti. Arktiset Aromit ry valitsi vuoden luonnontuotteet syyskokouksessaan. Muita tuntomerkkejä ovat lakin punaruskea väri, sekä jalan musta tai ruskea nukkapinta. Siankärsämö sopii yrttijuomaksi ja on hyvä rasvaisten ruokien mauste. Tilanne oli kiusallinen, kun olin luvannut maksaa sahan. Vuoden marjaksi valittu variksenmarja viihtyy kuivahkoilla kankailla sekä räme- ja korpimättäillä. Variksenmarjasta voidaan valmistaa mehuja, hilloja ja hyytelöitä sellaisenaan tai yhdistelemällä sitä muiden runsashappoisempien marjojen kanssa. Antioksidantit ehkäisevät elimistössä vapaiden happiradikaalien aiheuttamaa rasvojen hapettumista. Koskaan ei ole työmotivaatio ollut niin korkealla. Pahoin takkiinsa saanut kortinpelaaja ajoi nolona seuraavana aamuna Osmon juttusille. Liikkeessä siten sovittiin, että puolet sahasta maksetaan osamaksulla. Hävisin juutas puolet moottorisahan hinnasta. Se sopii myös salaatteihin, kastikkeisiin ja yrttisuolasekoituksiin sekä keittoihin, patoihin ja muhennoksiin. Siankärsämöstä tehdään naamioita, kasvovesiä, suuvesiä, kylpyjä ja sitä käytetään höyrytyksiin. Se on siniverinen Homelite C 5.
Variksenmarja sopii esimerkiksi mehujen, hillojen ja hyytelöiden valmistukseen.. Kosmetiikassa siankärsämöä käytetään rasvaisen ihon hoitoon. Tuli kortille äijyttyä ja höynähin pelaamaan sököä. Sitä joutui selittämään. Variksenmarja sisältää karpalon ja puolukan tavoin myös A-tyypin proantosyanidiineja, joiden terveysvaikutuksia on tut-
Koivunpunikkitatteja tavataan lähes koko maassa.
Variksenmarja sisältää A-tyypin proantosyanidiineja, joiden terveysvaikutuksia on tutkittu muun muassa virtsatietulehduksissa.
kittu muun muassa virtsatietulehduksissa.
Vuoden yrtiksi valittu siankärsämö on yleinen lähes koko maassa, pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Torstai 5.1.2012
9
ama mies
Variksenmarja, siankärsämö ja punikkitatit vuoden luonnontuotteita
Ylä-Kainuu
Sankey Asp vuodelta 1953.
>Vuoden 2012 marjaksi on valittu variksenmarja, yrtiksi siankärsämö ja sieneksi punikkitatit. Aarre sai nolosta tilanteessa sellaisen adrenaliinipiikin, että hän teki yhtä soittoa töitä useita viikkoja. Liiallisesti käytettynä siankärsämö voi aiheuttaa huimausta ja päänsärkyä sekä allergisille henkilöille ihottumaa
Perheneuvola ja äitiys-
Jos perheistä nousee uusia ideoita, otamme niitä mielellään vastaan.
Perhekeskuksen tiimijohtaja Anneli Louhela
on havaittu hyväksi ratkaisuksi. Yhtiön tiedotteen mukaan Eniro Sentraalin Outbound-liiketoiminta on ollut kannattamatonta ja tuottanut tappiota vuonna 2011. Jos perheistä nousee uusia ideoita, otamme niitä mielellään vastaan, Louhela kertoo. tammikuuta, ja ne kestävät kuusi viikkoa. Myös yrityksen pienten yksiköiden lakkauttaminen esimerkiksi Porissa tai Joensuussa on mahdollista. Perhevalmennus tarjoaa perheille mahdollisuuden tutustua muihin vauvaa odottaviin perheisiin jo raskausaikana, ja tapaamiset jatkuvat myös lapsen syntymän jälkeen. Neuvottelut ja niiden jälkeen mahdollisesti päätettävät henkilöstötoimenpiteet eivät vaikuta palvelujen tuottamiseen asiakkaille.. Moni haluaisi tavata neuvolakäyntien yhteydessä toisia samassa elämäntilanteessa olevia perheitä. Kaikki rakentuu luontevasti neuvolan ympärille. Äitiys- ja lastenneuvola tapaa kaikki paikkakunnan lapsiperheet jossain vaiheessa, perhekeskuksen tiimijohtaja Anneli Louhela sanoo. Muutto johtuu neuvolan remontista ja on väliaikainen. Perhekoulu on vanhemmille ja lapsille tarkoitettua ryhmätoimintaa, jonka tavoitteena on löytää uusia kasvatusme-
netelmiä.
Uudistettu perhevalmennus on saanut Suomussalmella suuren suosion. Tänne voi poiketa juttelemaan ja leikkimään. Nykyiseen vauvanhoitotilaan rakennetaan kaikille perheille avoimet kokoontumistilat. Vierekkäiset työhuoneet vastaanottohuoneet pysyvät neuvolan remontissa entisillä paikoillaan. Evakon aikana Välskärinkujalle muokataan tilat Suomussalmen perhekeskusta varten. Lastensuojelun, neuvolan ja päivähoidon tiivis yhteistyö on koettu tosi hyväksi, Anneli Louhela sanoo.
Äitiys- ja lastenneuvolan
ja lastenneuvola ovat harjoitelleet yhteiseloa syyskuusta lähtien. Pakkauspuuhissa terveydenhoitajat Mirva Mäkeläinen ja Liisa Oittinen.
Keväällä käyttöön otettavassa perhekeskuksessa toimivat saman katon alla kaikki lasten ja perheiden neuvola- ja sosiaalipalvelut. Ratkaisut voivat kohdistua enimmillään 121 henkilöön Eniro Sentraalin Numeropalvelun Porin yksikössä sekä Outboundissa Helsingissä, Joensuussa ja Kajaanissa. Myös potilastietojärjestelmät toimivat väliaikaisissa tiloissa normaalisti. Yritys aloittaa yt-neuvottelut 9. Tila on avoin kokoontumistila ja vapaasti perheiden käytettävissä. Remontissa perhekeskukseen tehdään myös modernit ryhmätyötilat, joissa voidaan järjestää esimerkiksi perhekoulutoimintaa. Nykyinen vauvanhoito-
piste puretaan pois ja tilalle rakennetaan uudet kokoontumistilat. Yhtiön tiistaisen tiedotteen mukaan mahdolliset henkilöstöratkaisut eivät tule koskemaan yrityksen Suomussalmen toimipaikkaa. Tarkoituksena olisi nyt löytää hyvässä yhteistoimintahengessä keinoja, joilla yhtiön liiketoiminta saadaan sopeutettua vallitsevaan markkinatilanteeseen ja joilla takaamme kilpailukykymme myös tulevaisuudessa, sanoo
Eniro Sentraali Oy:n toimitusjohtaja Kaj Lindholm. Näillä lapsimäärillä suosio on ollut hyvä. Tämä on hyvä paikka perhekeskukselle. Remontin pitäisi olla valmis helmikuun loppuun mennessä. Kokoontumiset ovat jatkuneet virallisten tapaamisten jälkeenkin pienemmissä ystäväporukoissa, Liisa Oittinen sanoo.
Eniro Sentraali Oy käynnistää yt-neuvottelut
Ylä-Kainuu
>Eniro Sentraali Oy aloittaa tammikuussa yt-neuvottelut, jotka voivat koskea 121 yrityksen työntekijää. Yt-neuvottelut voivat johtaa irtisanomisiin, osaaikaistamisiin ja toiminnan uudelleenjärjestelyi-
Joonas Moilanen
Eniro Sentraali tarjoaa Suomussalmella töitä noin 90 työntekijälle. 10 Ylä-Kainuu Torstai 5.1.2012
Neuvola muuttaa remontin tieltä
Äitiys-, lasten- ja perheneuvola palvelevat helmikuun loppuun entisessä verotoimistossa.
Sirkku Rautio
Suomussalmi
>Suomussalmen äitiys- ja lastenneuvola sekä perheneuvola toimivat ensi viikosta alkaen entisen verotoimiston tiloissa osoitteessa Kiannonkatu 17. Asiakkaat tavoittavat äitiys-, lasten- ja perheneuvolan työtekijät tutuista puhelinnumeroista. Torstaina iltapäivällä pitäisi olla loputkin tavarat uudessa osoitteessa, Oittinen kertoi maanantaina.
Neuvolan tavarat muutettiin tällä viikolla Välskärinkujalta Kiannonkadulle. Ottaa vaikka pullat mukaan ja kiehauttaa kahvit, Louhela sanoo. Louhelan mukaan omat kokoontumistilat ovat olleet lapsiperheiden toive-
listalla pitkään. Lisäksi numeropalveluiden kysyntä laskee vuosittain noin 15 prosenttia. Neuvolapalvelut löytyvät A-rapusta, johon on sisäänkäynti talon sisäpihalta. Terveydenhoitaja Liisa Oittinen kertoo, että muutto Kiannonkadulle ei vaikuta neuvolan toimintaan. Eniro Sentraali Oy työllistää yhteensä yli 500 henkilöä viidellä paikkakunnalla Helsingissä, Porissa, Kajaanissa, Suomussalmella ja Joensuussa. Lasten leikkipaikan vieressä olevaan tilaan tulee pieni keittiö, jonka pöydän ääressä lapsiperheet voivat esimerkiksi kahvitella yhdessä. Suurin muutos tapahtuu aulassa. Eri tahot ovat tehneet yhteistyötä ennekin, mutta kun apu on konkreettisesti käden ulottuvilla, yhteyttä tulee pidettyä tiiviimmin. hin, mikäli kannattavuuden parantamiseen tähtääviin tavoitteisiin ei neuvotteluissa muuten päästä eivätkä uudet toimeksiannot elvytä
tilauskantaa
soitettaessa matkapuhelimesta.). Torstai 5.1.2012 Ylä-Kainuu
11
VK 1, POHJOIS-SUOMI
Hyvää loppiaista
Palvelemme loppiaisena pe 6.1. klo 12-21. soitettaessa kiinteän puhelinverkon liittymästä, 8,28 snt/puh.+17,00 snt/min. Tervetuloa!
Kiitämme asiakkaitamme vuodesta 2011 ja äänistä Fonectan ja Heikki Kovalaisen järjestämässä Paikkakunnan parasta palvelua -kilpailussa. ellei toisin mainita.
Risteentie 12, Suomussalmi, p. 0207 705 770
Palvelemme ark. Antamillanne äänillä voitimme kaikki kisan kolme osakilpailua! Kiitoksena siitä tarjoamme torstaina 5.1.2012 Ämmän Leivän KORVAPUUSTIKAHVIT. 8-21, pe 6.1. 12-18, la 8-18 ja su 12-18
(8,28 snt/puh.+7,00 snt/min. Tervetuloa!
LIHA T AUHE EV Y,23 Jg) K k
400 g (6 rs/talous 2 rajoitus
a Costa Ric
Ilman kort
(7,48 kg tia 2,99 rs
2
)
49
rs
VI K AH(3,98 kg)
500 g lous 2 pk t/ta rajoitus
-16 %
Ilman kort
kt (6,58 kg tia 3,29 p
1
99
pkt
)
-39 %
ke-to 4.-5 .1.
Voimassa
EDAM 9 kg) (3,9
us 1 kg 2 kpl/talo rajoitus
Ilman ko
) kpl (4,99 kg rttia 4,99
3
99
kpl
TIIN KLEMEN nja
Espa
I
-20 %
0
99
kg
VU R JÄ Änja O
Espa
ISAL A AT
TI
0
tommi.niskanen@k-supermarket.fi
99
kg
www.k-supermarket.fi
HINNAT VOIMASSA KE-SU 4.-8.1
Kypsennä vielä 5 minuuttia. soitettaessa matkapuhelimesta.)
tommi.niskanen@k-supermarket.fi. Lisää tarvittaessa nestettä. ellei toisin mainita.
Risteentie 12, Suomussalmi, p. 8-21, pe 6.1. 150 g 1 n. Lisää joukkoon yrttimauste ja suola. Sekoita pataan hunaja, rosmariini ja jauheliha. Kuumenna kasviliemi ja lisää juurekset joukkoon. Kypsennä juureksia miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. 12 Ylä-Kainuu Torstai 5.1.2012
U AT PERi, 2Ng (0,30 kg) k
S uom
Ilma
0 ,19 ps (0,6 n korttia 1
0
59
ps
kg)
-50 %
JAUHELIHAPATA
4 hengelle 400 g 1 rkl 2 tl 1 tl 2 100 g 100 g n. 3. 0207 705 770
Palvelemme ark. Tarjoile pata keitettyjen perunoiden tai riisin ja raikkaan salaatin kanssa. 5. soitettaessa kiinteän puhelinverkon liittymästä, 8,28 snt/puh.+17,00 snt/min. 2. Kuori ja pilko porkkanat, lanttu ja palsternakka. Huuhdo kesäkurpitsa ja paloittele se, kuori punasipuli ja suikaloi se. 4. 12-18, la 8-18 ja su 12-18
(8,28 snt/puh.+7,00 snt/min. Lisää molemmat pataan. 1 l 1 tl 1 tl 30-60 min jauhelihaa öljyä Pirkka Provencen yrttisekoitusta suolaa porkkanaa lanttua palsternakkaa kesäkurpitsaa punasipuli kasvislientä hunajaa kuivattua rosmariinia
KIRSIKKATOMAATTI
Espanja 250 g (2,36 kg)
0
2
PS
59
rs
-50 %
1. Kuumenna öljy pannulla, lisää jauheliha ja paista se kauniin ruskeaksi. Vinkki: Tämä pata kestää hyvin lämmittämisen, eli urakoi sitä kerralla suurempi satsi.
Ilman korttia 1,19 rs (4,76 kg)
Findus
VIHANNEKSET
300 g (2,50 kg) pakaste
1 1
50
Snellman ohuen ohuet
VALKOSIPULISET JA PIPPURISET LEIKKELEET
150 g (15,93 kg) valkosipulinen kinkku ja kalkkuna, pippurinen kinkku ja broiler
2 1
39
pkt
Yksittäin 1,15 ps (3,83 kg)
Perheleipurit
Atria
LUOMU
LUOMU RUISPALAT
6 kpl/340 g (4,38 kg)
49
ps
OHUKAISET
400 g (2,50 kg)
00
rs
www.k-supermarket.fi
HINNAT VOIMASSA KE-SU 4.-8.1
soitettaessa matkapuhelimesta.)
tommi.niskanen@k-supermarket.fi. ellei toisin mainita.
Risteentie 12, Suomussalmi, p. soitettaessa kiinteän puhelinverkon liittymästä, 8,28 snt/puh.+17,00 snt/min. 12-18, la 8-18 ja su 12-18
(8,28 snt/puh.+7,00 snt/min. pantit 0,60
3
4
00
-23-31 %
www.k-supermarket.fi
Ilman korttia ja yksittäin 2,85 pkt (2,85 l)
Ilman korttia ja yksittäin 1,69-1,85 plo (1,57-1,74 l) sis. 8-21, pe 6.1. 0207 705 770
Palvelemme ark. Torstai 5.1.2012 Ylä-Kainuu
13
Rönkä
SISÄNAUDAN OPAISTI ja PA AHT
Polar wild
12
GRILLATTU KOKONAINEN BROILERI
raakapaino n. 700
16
Valio Hyvä suomalainen
90
kg
Herkkutorilta
PKT/ FÖRP.
2
4 4
99
kpl
Voimassa ke-la 4.-7.1.
ARKIRAE RAEJUUSTO
500 g (3,98 kg)
1
PLO
99
rs
-32 %
Ilman korttia 2,95 rs (5,90 kg)
Pingviini
Olvi Kevytolo
MAUSTETUT KERMAJÄÄTELÖT
1 l (2,00 l) ei laktoositon
PKT
2
00
-29 %
VICHY ja KIVENNÄISVEDET
0,95 l (1,19 l) sis. pantit 0,20
HINNAT VOIMASSA KE-SU 4.-8.1. 1,1 kg
90
kg
S K ÄRIST Y PORONakaste g, p
n
8-21, pe 6.1. 14 Ylä-Kainuu Torstai 5.1.2012
TARJOUSTAKUU - 10 % - 5%
K-PLUSSA-TARJOUKSISSA
AINA VÄHINTÄÄN
LISÄKSI K-PLUSSA-PISTEILLÄ ETUSI JOPA
Valio
OIVARIINI
600 g (4,98 kg)
2 2
LEVY
99
rs
-21 %
BROILERIN FILEESUIKALEET
450 g (6,64 kg)
2 1
PKT
99
rs
-21-33 %
Ilman korttia 3,79 rs (6,32 kg)
Ilman korttia 3,79-4,49 rs (8,42-9,98 kg)
PYTTIPANNU ja LIHAPULLAPANNU
500 g (4,38 kg) pakaste
Oolannin
Perheleipurit
UUTUUS
19
ps
-12-31 %
KARPPINEN VAALEAT- ja RUISPALAT
260 g (7,65 kg)
99
ps
-13 %
Ilman korttia ja yksittäin 2,49-3,19 ps (4,98-6,38 kg)
Ilman korttia 2,29 ps (8,81 kg)
Duta
ANANASPALAT
12 prk/levy 227/135 g (3,40 kg)
Danone
5
50
-20 %
ACTIVIA JOGURTTI
2 x 125 g (3,33 kg)
3
2
50
-15 %
Ilman korttia 6,90 levy (4,26 kg)
Ilman korttia ja yksittäin 0,99 pkt (3,96 kg)
Nyt 3 x peruspisteet!
LisäPlussaa kaikista ostoista
LisäPlussaa koko tammikuun. 0207 705 770
(8,28 snt/puh.+7,00 snt/min. soitettaessa matkapuhelimesta.)
tommi.niskanen@k-supermarket.fi
www.k-supermarket.fi. soitettaessa kiinteän puhelinverkon liittymästä, 8,28 snt/puh.+17,00 snt/min. LisäPlussat eivät vaikuta palkintopistekertymääsi.
Kolminkertaisten pisteiden lisäksi hyödynnä K-Plussatarjoukset!
Etusi aina vähintään -10%!
HINNAT VOIMASSA KE-SU 4.-8.1. ellei toisin mainita.
HINNAT VOIMASSA TO-SU XX ellei toisin mainita Palvelemme ark. Tammikuussa saat kolminkertaiset peruspisteet kaikista ostoksistasi K-supermarket Suomussalmesta. 12-18, la 8-18 ja su 12-18
Risteentie 12, Suomussalmi, p
Hän epäilee, että Kainuussa hallituksen tahto toteuttaa kuntauudistus on jäänyt näkemättä. Piirainen pohtii, voisiko malli jatkua niin, että Puolanka olisi jatkovuoden samassa asemassa kuin Vaala tähän asti. Kansanedustajakolmikko pohtii, että lisätalousarvioon on tehtävä esitys lisämäärärahasta kuljetustukeen. kansanedustajille. Torstai 5.1.2012 Ylä-Kainuu
15
Liikenneverkon kehitys ydinkysymys
Suomussalmen kuntajohto päivitti tilanteen kolmelle kansanedustajalle.
Anna-Leena Rauhala
Suomussalmi
>Suomussalmi haluaa, että Kontiomäki-Taivalkoski -rata peruskorjataan viimeistään vuonna 2014, ja viimeistään samana vuonna tulisi rakentaa myös Ylä-Kainuun puuterminaali. Se on haaste tilanteessa, jossa kotimaahan sijoittaminen on kääntynyt laskuun. Raatteen Portin laajennukseen suunnitellaan tilaa vaihtuville näyttelyille. Se, että Kainuun kunnat eivät löytäneet mallista vuoden loppuun mennessä yhteistä näkemystä, on järjetön tilanne, Korhonen sanoo. Itsesuojeluvaisto ohjaa Mentilän mukaan virkamiehiä jo etsimään uusia ratkaisuja, jotta palvelutuotanto ja noin 4 000 henkilön organisaatio ovat toimintakunnossa vuoden alussa. Jos kunnista ei löydy valmiutta etsiä yhteistä ratkaisua, jatkoajalla ei ole merkitystä. Kainuun kehittämistahto miesten on helppo jakaa, vaikka hallitus-oppositioasetelma nousee esiin keskustelussa. Eero Suutari arvioi, että Kainuun mallin jatko olisi vahvistanut valtionhallinnon rakenteita, esimerkiksi ELY-keskuksen asemaa Kainuussa. Piirainen sanoo, että myös viesti vastinrahaleikkausten vaikutuksesta alueille kulkee ministeriöihin.
Viesti kentältä kulkevat
Vielä kerran Kainuu, sanovat kansanedustajat
Anna-Leena Rauhala
Suomussalmi
>Kansanedustajat Timo Korhonen (kesk), Eero Suutari (kok) ja Raimo Piirainen (sd) ja haluavat vielä kartoittaa Kainuun kuntien tahdon Kainuun mallin tulevaisuudesta. Raimo Piirainen ja Timo Korhonen kokevat, että maakuntien kärkijoukkoon lukeutunut Kainuu tipahtaa nyt kehityksen hännille. Piirainen sanoo, että Kontiomäki- Taivalkoski rata on saatava mukaan keväällä eduskuntaan tulevaan liikennepoliittiseen selontekoon. Suomussalmen elinkeinoasiamies Hannu Leinonen lisäsi kunnan kehittämistavoitteiden listaan myös Raatteen Portin laajentamisen.
Kansanedustajat Timo Korhonen, Raimo Piirainen ja Eero Suutari tapasivat Suomussalmen kunnan luottamusmies- ja virkamiesjohtoa tiistaina. Suutari tietää, että ministeriöstä ei löydy haluk-
Kansanedustajat Eero Suutari , Raimo Piirainen ja Timo Korhonen toivovat, ettei hallintokokeilun aikana tehdyn työn tulokset häviä. Nyt Kainuu on maakunta muiden joukossa, kun uudistuksia toteutetaan.. Kaivosalueiden valtaajat tulisi jollain tavalla saada mukaan infran rakentamiseen, Suutari sanoo. Kunnan keskeiset kehittämisesitykset lähtivät kolmen kansanedustajan mukaan tiistaina, kun Eero Suutari (kok), Raimo Piirainen (sd) ja Timo Korhonen (kesk) vierailivat Suomussalmella ja tapasivat kunnan luottamusmies- ja virkamiesjohtoa. Kunta on jo osaltaan sitoutunut hankkeeseen, mutta tavoitteen toteutuminen vaatii vielä 300 000 euroa vastinrahaa. Valtion virkojen vähentäminen Kainuussa tulee lopettaa, esittää Suomussalmi Niitä tulee mieluummin keskittää tänne samalla tavalla kuten yksityinen sektori tekee. Suutari harmittelee, että suomalaiset eivät ole innostuneet Ruotsin mallin mukaan sijoittamaan varoja omiin kaivoshankkeisiinsa. kuutta puuttua kokeilulain sisältöön ja etsiä kuntakohtaisia ratkaisuja. Pakkohan tässä on yrittää, sanoo Suutari, joka on käynyt aiheesta lukuisia keskusteluja hallinto- ja kuntaministeriministeri Henna Virkkusen (kok) kanssa päättyneen syksyn aikana. Yritysten kuljetustukeen Suomussalmi esittää korotusta. Meiltä on kesästä asti odotettu yhteistä esitystä Kainuun mallin jatkosta. Toisaalta kenttää hajottaa myös Vaalan linjaus hakeutua Pohjois-
Pohjanmaan suuntaan. Suutari selvittää myös ministeriön kannan mahdolliseen jatkoaikaan, jonka kuluessa kunnat voisivat yhä etsiä yhteistä näkemystä mallin tulevaisuudesta. Korhonen summaa, että vieraat asettuvat yksituumaisesti puuterminaaliajatuksen ja tieverkoston ylläpitämisen taakse. Perussuomalaisten Pentti Kettunen oli Kela-tapaamisessa Kajaanissa ja Mervi Kyllönen kiinni ministeritehtävissä. Eero Suutari sanoo, että opittava on sekin, että jokainen verkonlasku tai vieheenheitto ei tuo saalista, ei varsinkaan nyt, kun ratkaisuja linjaavat valtion säästötavoitteet. Tieverkon ylläpidon määrärahat olisi kunnan esityksen mukaan pidettävä vähintään nykytasolla, mielellään korotettava Ylä-Kainuussa ja myös muualla PohjoisSuomessa. Timo Korhonen katsoo, että kuntauudistuksen aikataulun venyminen luo edellytykset jatkoajalle. Suomussalmen kunnanjohtaja Matti Mentilä pitää tärkeänä, että jatkoaikaa ei haeta turhaan. Lisäajan saaminen on nyt kovan työn takana, Suutari sanoo
u n i S
al k.
nuu ai -K lä
ämä i N k aik k
8
25 ,
/ kk
Näköisleh veloitukse a arvo 5,42 /kk lue lehtesi verkossa missä ja milloin haluat
Onni eluilmoitukset kerran kalenterivuodessa puoleen hintaan 11 (arvo 22 )
(vain kesto laajille)
Voit lata ystävälle lahjalehden 15% määräaikaislauksen normaalihintaa edullisemmin
(vain kesto laajille)
Vuosi ain rivi-ilmoitus veloitukse a. iPad2 Wi-Fi 16GB
arvo 479 e, arvotaan 4 kpl
Kesto laajana olet aina automaa ses mukana kaikissa laaja-arvonnoissa!
ylakainuu.fi. 16 Ylä-Kainuu Torstai 5.1.2012
Y
lle... (arvo 12 )
Osallistut aina automaa ses kaikkiin laajaarvontoihimme
Ka a verkkop va a ylakainulvelu u.fi
TULEVIA ARVONTOJA
30.3.2012......
Torstai 5.1.2012 Ylä-Kainuu
17
Helposti ja edullisesti
omasta S-marketista!
Palvelemme ma-to klo Loppiaisena pe 6.1. klo 12-21
ABC Lohtaja joka päivä 24 h
Etusi 22 %
X-tra Uunilenkki 400 g (1,73/kg)
69
Ilman S-Etukorttia 0,89 (2,23/kg)
www.maakunta.fi Lisää suosikkeihin!
Ilmoituksemme myös netissä
95
S-Etukortilla to-ke 5.11.1.
Rukiiset piirakat 6-9 kpl
330-420 g (5,91-4,64/kg)
0
Maroc
Voimassa to-su
99
Klementiini
Marokko, 1-lk/kg
195 0
Saarioinen
Ämmän Leipä
Valjusrieska
290 g (6,72/kg)
99
3
1
Etusi 26 %
99
Rainbow Edamjuuo 17 % 800 g (4,99/kg)
1
Etusi 47 %
Voimassa to-su
29
Abate Fetel
Päärynä
Italia, 1-lk/kg
Ilman S-Etukorttia 5,45 (6,81/kg)
Pizzat
200-220 g (4,95-4,50/kg)
179
Rainbow
Ilman S-Etukorttia 0,95/prk
Uunijuurekset
600 g (2,98/kg)
029
175-200 g (1,66-1,45/kg)
Etusi 21 %
00
/
Maustetut- tai kerrosjogurtit
Rainbow Keittojuures 200 g (1,25/kg)
4 pss
Yksittäin tai ilman S-Etukorttia 0,32/pss (1,60/kg)
1
00
/
Rainbow Ananas-mandariinijuoma 1 l/prk (0,50/l)
2 prk
1
Atria
99
Gotler
300 g (6,63/kg)
ABC-Lohtajan S-market palvelee joka päivä 24 h.
Palvelemme ma-to 8-21, pe 12-18, la 8-18, su 12-18. ja su 8.1. klo
Paltamo ja Riijärvi su ljettuina pe 6.1.
8-21 12-18
0
1
Fazer Valio
S-Etukortilla toke 5.11.1.
Vuokatti pe 6.1
Kelloliikkeen ilmapiiri on suorastaan lumoava. Vaikka hän vaikuttaa poissa olevalta, väliin etäiseltä ja välinpitämättömältä, on hänen käsissään aika, joka meitä mittaa; aika, jota me mittaamme. Lisäksi myös Hyrynsalmi, Puolanka, Sotkamo ja Kuhmo ovat edustettuina. Järjestäytymiskokous kerhon jälkeen. Jesajan kirja avaa tietä tulevaan aikaan seuraavasti: "Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa." (Jes. Tule hyvissä ajoin! wLisätietoja p. Ajan kuluessa tapahtuu muutoksia ympäristössämme. eet ovat järkevästi koottuja, ettei kukaan lähde liian kovalla ryhmällä reissuun.
Toisaalta lisääntynyt
joukkuemäärä tietää lisää rahaa lentopallojaoston kassaan. tammikuuta. Sekuntiviisareiden kiertäminen omaa rataansa onkin tehnyt levottomuuden sijaan levolliseksi. Kylätalo Iskulla alkaa jumppa ma 9.1. Melonnat Kiannon Kuohuissa 8.1.-22.4. ja 8.4.). Aurinko nousee kello 10.06 ja laskee kello 14.13. Jumppa Jelly Legs on peruttu ma 9.1. Kerho aloitetaan 12.1.2012 klo 12 Op:n kerhotiloissa. Kajakkiin totuttautumista, pelastusharjoituksia. Kostamuksesta on ilmoittautunut kolme joukkuetta. Falck lisää, että vieraspaikkakuntalaiset joukku-
Pasi Falck on tyytyväinen, kun Suomussalmen puulaakitapahtuma kiinnostaa laajemminkin. SuRa, naisvoimistelijat. Kymmenet kellot seinillä mittaavat ihmiselle ajan kulumista, mutta samalla myös julistavat meidän katoavaisuuttamme. Opimme näkemään asioita ja ilmiöitä myös muiden näkökulmasta. Tämän päivän Herra turvaa, ja lupaa vielä turvata tulevatkin. Kysymyksessä on iso lentopallotapahtuma. Aika muuttaa meitä jokaista. Hyrynsalmen eläkeläiset ry. 33:6) Jumala on läsnä ajassa. Vääjäämättä vanhenemme, vaikka kuinka taistelisimme sitä vastaan. Ajan tarkkailu on mielenkiintoista. Tervetuloa!
Suomussalmen Samoojat. 0400 295 794.
Tilattu on luettu
www.ylakainuu.fi
verkossa. Kypärä välttämätön! Sarjalipun hinta, kausilippukin käy. Tervetuloa. Tiettyinä ajanjaksoina ennättää tapahtua monenlaisia asioita niin lähipiirissä kuin maailmallakin. Jumala turvaa aikamme ja elämämme. Nyt myös lasten kajakki. Myös kahvio toimii kahden päivän aikana, ja joukko junioreiden vanhempia on lupautunut sitä pyörittämään. Kellot korostavat jokaisen hetken merkitystä ja tärkeyttä. Raamatun luomiskertomuksessa kerrotaan valoista erottamassa aikoja: "Jumala sanoi: 'Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia.'" (1 Moos. Sen takia muiltakaan paikkakunnilta tulevia joukkueita ei mielellään rajoittaisi, hän sanoo. Nimipäiviään viettävät: To: Lea, Leea Pe: Harri La: Aku, Aukusti, August Su: Titta, Hilppa Ma: Veikko, Veli, Veijo, Veikka Ti: Nyyrikki Katso sää: www.ylakainuu.fi
SÄÄ
Tänään
Perjantai Lauantai
-3
Puolanka
-2
Suomussalmi
-8
Maanantai
Sunnuntai
Hyrynsalmi
0
-9
-12
Sunnuntain Sana Risto Kormilainen
Aika ottaa meistä mittaa
len usein pysähtynyt ajan keskelle kelloliikkeessä. Tämä lupaus luo meissä rohkeuden tehdä suunnitelmia tulevaisuuden eteen.
Puulaakiin 20 joukkuetta
Viikon vinkki
Juhani Mustonen
Suomussalmi
Nuoruuden vimma ja ehdottomuus tasoittuvat vuosien mittaan.
>Melkoinen vilske käy liikuntahallilla perjantaina ja lauantaina, kun perinteiseen tapaan ratkaistaan Suomussalmen lentopallopuulaakin mestaruudet. Kaavoitukset tuovat uusia taloja, liikenteen kasvu uusia reittejä. Lauantaina pelipäivä alkaa myös yhdeksältä ja voittajat ovat selvillä miesten puolella kello 16 ja naisissa kello 17 alkavissa otteluissa. Voi myös käydä täysin toisin päin: seutu hiljenee kokonaan ja naapuritaloja puretaan, lähitienoot metsittyvät. Näinpä myös pelipäivistä tulee melko pitkiä. Aika muuttaa myös ajatteluamme. Pasi Falck laskee, että noin 60 ottelua pelataan, ja lähes 150 lentopalloilijaa kokoontuu liikuntahallille kahden päivän ajaksi. Ajattelun särmät hioutuvat ajan myötä erilaisuuden hyväksymiseksi ja toiseuden ymmärtämiseksi. 1:14) Ajan mittaamisen aikakäsittein on ihminen luonut. Iho saa ryppyjä ja hiukset sharmantisti harmaantuvat, emme iän lisääntyessä pysty enää sellaisiin suoristuksiin kuin nuorena. sunnuntaisin klo 18-19.30. Kellojen piirityksessä aika ikään kuin pysähtyy, sillä hetkellä ajalla ei ole merkitystä. Tämä määrä alkaa olla jo maksimi kolmelle kentälle, sanoo Suomussalmen Palloseuran lentopallojaoston puheenjohtaja Pasi Falck. Nuoruuden vimma ja ehdottomuus tasoittuvat vuosien mittaan. Yleisöllä on vapaa pääsy kumpanakin päivänä otteluja seuraamaan.
Hyrynsalmen kirkonkylän kyläyhdistys. 18 Ylä-Kainuu Torstai 5.1.2012
"
O
Suurin onni elämässä on vakuuttuneisuus siitä, että meitä rakastetaan itsemme tähden tai pikemminkin siitä huolimatta.
Victor Hugo
Päivyri
Tänään on torstai 5. Hän kertoo ähränneensä otteluohjelmia neljä tuntia Markku Kemppaisen kanssa. Luonnossa aika näkyy valona ja pimeänä, yön ja päivän vaihteluna. Tunnit alkavat ma 16.1.2012. Hän on mukana jokaisessa hetkessä. Sitä tarvitaan, kun juniorijoukkueita
Tämä määrä alkaa olla jo maksimi kolmelle kentälle.
Pasi Falck
matkustaa etelään ja pohjoiseen pitkin kevättä. Joukkueita on nyt tulossa ennätysmäärä kymmenen naisten ja kymmenen miesten joukkuetta. Kellojen tikittäessä seinillä olen yllätykseksi kokenut kiireen jäävän liikkeen oven ulkopuolelle. Puulaakiturnaus kiinnostaa muuallakin kuin Suomussalmella. klo 10.00. Kiinnostusta on, ja pelejä kaivataan. Maapallon eri puolilla valon vaihtelevuus toteutuu eri tavoin. Vartumme lapsista nuoriksi ja aikuisiksi. (ei 4.3., 11.3. Perjantaiaamuna aloitetaan kello yhdeksältä ja viimeiseen peliin päästään kello 19. Lapsuudenmaisema pysyy harvojen kohdalla täysin muuttumattomana
Sitten tuli pitkä tauko ennen kuin Jyväskylästä löytyi uusia mitalimiehiä. Vanha liikunnanopettaja pitää valmennusaikaansa antoisana ja muistelee sitä mielellään, vaikka yhden miehen harteilla oli paljon työtä. Timo Palo-oja voitti muun muassa Suomen oppikoulujen yleismestaruudet vuosina 1967 ja 1968 sekä Koululiikuntaliiton yleismestaruudet vuosina 1966 ja 1968. Ne mustuneimmat pytyt yhdessä nurkassa ovat minun saamiani, Palo-oja naurahtaa. Tätä jatkui sitten koko keskikoulun ajan, ja tuloksia alkoi näkyä. Se oli yllättävän hyvä menestys, sillä mukana oli noin sata kilpailijaa. Hän oli myös Suomen voittoisassa joukkueessa Oxfordissa Englannissa oppikoululaisten Englanti-Suomi maaottelussa vuonna 1968. Hän arvostaa Honkasta edelleen ja ihmettelee, kuinka nopeasti suomussalmelaiset nousivat huipulle. Olavi Honkanen sanoo, että nuoret tulivat kaksi vuotta myöhemmin yläasteelle kuin aikaisemmin keskikouluun. Taipumusta voimisteluun siis oli jo varhaisessa vaiheessa, mutta pienikokoisen ja ketterän pojan taidot havaitsi varsinaisesti liikunnanopettaja Olavi Honkanen, kun Timo siirtyi keskikouluun vuonna 1963. Meillä on palkintokaappi kotona Tampereella. Pitkä reissu tehtiin Baseliin Sveitsiin, jossa Suomussalmen pojat osallistuivat Gymnaestrada -tapahtumaan. Tämä 1960-luvulla otettu valokuva on vuonna 1968 ilmestyneessä Suomussalmi-kirjassa. Isä innostui myös uudelleen ja alkoi osallistua ikämiesten kilpailuihin ja sai palkintoja ikämiesten kansallisista kilpailuista. Palo-oja esiintyi näytösluonteisesti permannolla maaottelun toisena päivänä. Alkoi valmistautuminen ylioppilaskirjoituksiin. Semmoistahan se on.
Jossain nousee ja jossain kuihtuu, Olavi Honkanen tuumii. Voimistelu on tuonut monin tavoin positiivista nostetta elämään, Palo-oja toteaa. Timo Palo-oja muistelee Olavi Honkasta innostavana, reiluna ja rehellisenä valmentajana, joka oli niin kuin isähahmo asuntolan pojalle. Innolla mentiin mukaan, ja voimistelu tuntui heti oikealta lajilta, Palo-oja muistelee. Taitava ja virheetön suoritus sai raikuvat suosionosoitukset yleisöltä. Tampereella ollessaan Palo-oja nappasi nuorten Pohjoismaisen mestaruuden sekä permannolla että joukkuekilpailussa vuonna 1970. Ne menivät hyvin, ja Palo-oja lähti opiskelemaan lääketiedettä ja valmistui vuonna 1979 Tampereen yliopistosta. Kilpailumatkoilla kävi 6 7 eli sen verran kuin autooni
mahtui, Honkanen muistelee. Viimeinen niitti oli peruskoulujärjestelmän tulo. Vetäjänä oli maineikas Kalevi Suoniemi. Osa tamperelaisista voimistelijoista oli hyvinkin tuttuja aiempien vuosien kilpailuista. Harjoittelin kotona pirtissä ja jouluun mennessä opin tuon taidon, Palo-oja kertoo. Heti alkuaikoina keskikoulun asuntolassa ollessa antoi voimistelussa pärjääminen itsevarmuutta. Hän muistaa kerholaisista hyvin Tapio Mähösen, Kalervo Rissasen, Reijo Kelan, Ilkka Rinteen, Lasse Seppäsen ja Teuvo Korvuon. rempi veli Tapio tuli mukaan neljä vuotta nuorempana myöhemmin ja menestyi erinomaisesti valtakunnallisissakin kilpailuissa. Hänen äitinsä asuu kotitalossa Kiannalla edelleen, ja siellä myös Timo viivähtää reissuillaan. Lukio kutsui ja myös uudet haasteet voimistelijana. Joka penni piti jostain kerätä, mutta yritykset antoivat rahaa, jotta pojat pääsivät mukaan kisoihin, Honkanen muistaa.
Vetreyttä löytyy vanhalta mestarilta edelleen. Tampereella ollessaan hän edusti edelleen Suomussalmen Rastia, mutta meni mukaan Tampereen Sisun voimisteluharjoituksiin. Torstai 5.1.2012 Ylä-Kainuu
19
Käsillä kävelystä se lähti alkuun
Timo Palooja sai elämän eväitä nuoruuden voimistelu-urastaan.
Juhani Mustonen
Suomussalmi
ja päihdepalveluissa apulaisylilääkärinä.
>Kun Timo Palo-oja meni 1950-luvun lopulla ensimmäiselle luokalle kansakouluun Kiannalla, herätti hänen huomiotaan muuan poika, joka käveli käsillään. Pohjois-Suomessakin oli kova taso voimistelussa tuohon aikaan. Voimisteluun uhrattu
aika ei ole koskaan kaduttanut. Hän seuraa lajin kehitystä edelleen tarkasti. Siihen voimistelu sillä erää sitten jäi. Voimistelu oli Suomessa aikoinaan taattu menestyslaji arvokisoissa. Telineet olivat ajanmukaisia, kouluhan oli uusi ja sinne hankittiin tarvittaessa uutta. Vanhoja voimistelijakavereita ei ole juuri tullut tavatuksi, sillä lyhytaikainen käynti kotikunnassa tahtoo mennä lähisukulaisten luona.
Timo Palo-oja harjoittelee Ruukin koulun salissa. Honkanen tuli Suomussalmelle vuonna 1962 ja ryhtyi pitämään kerhoja, joissa rupesi kulkemaan niin asuntolassa olevia kuin Ämmänsaaressakin asuvia poikia. sunsa. Myös Timo Palo-ojan nuo-
Timo Palo-oja muistelee mielellään aikaa, jolloin voimistelu tuli Suomussalmelle. Keskikoulun toisella luokalla pääsin ensimmäistä kertaa kilpailemaan oppikoulujen SM-kilpailuihin Helsinkiin, jossa olin sijalla 14. Hänen viimeisin esiintyminen kotiyleisölle tapahtui samana vuonna keväällä kalottimaaottelussa, joka pidettiin Ruukin koulun salissa. Hän on erikoistunut psykiatrian erikoislääkäriksi ja toimii tällä hetkellä Tampereen mielenterveys-
Tapio Palo-oja oli aikeissa aloittaa lukion Suomussalmella syksyllä 1968, mutta lähtikin Tampereelle, jossa asui sukulaisia. On vähän liian myöhäistä aloittaa voimistelu siinä vaiheessa. Ensin alkoi säännölli-
sen harjoituksen tuloksia näkyä Kainuun piirin tasolla, mutta sitten valtakunnallisestikin. Timo Palo-ojan lisäksi oli muitakin menestyjiä, mutta toiminta alkoi hiipua jo silloin, kun Timo lähti Tampereelle jatka-
maan opintojaan. Suomussalmelta tullut nuori mies otettiin hyvin vastaan. Kahdeksanlapsisen perheen vanhimpana poikana hän joutui ottamaan rankasti osaa talon töihin, joten hän teki oman ratkai-
Olavi Honkanen antoi opit voimisteluun
Juhani Mustonen
Suomussalmi
>Eläkkeellä oleva liikunnanopettaja Olavi Honkanen muistaa Timo Palo-ojan hyvin. Pyydettäessä käsinseisonta onnistuu niin kuin yli 40 vuotta sitten permantoliikkeessä.. Voimistelijat pärjäsivät ensin Kainuun piirin tasolla ja sitten myös valtakunnallisesti. Siellä olivat muun muassa olympiamitalisti Hannu Rantakari ja Euroopan mestari Lasse Laine. Hän on kuulunut pitkään Tampereen Voimistelijoiden taustaorganisaatioon, mutta ei ole kuitenkaan toiminut varsinaisesti valmennuspuolella. Itse pystytettiin telineet ja itse ne myös koottiin. Hän sanoo voimistelun ohjanneen osaltaan määrätietoiseen ja tavoitteelliseen toimintaan. Oulu, Kemi, Rovaniemi ja Kajaani olivat kovia voimistelupaikkakuntia.
Voimistelu tuli vielä kuvioihin mukaan noin kymmenen vuotta sitten, kun Palo-ojan molemmat tyttäret kiinnostuivat lajista ja alkoivat myös menestyä. Honkasen paras muisto on vuodelta 1968, jolloin Suomussalmen Rasti voitti SM-kultaa joukkuekilpailussa Turussa. Heistä on osa jo edesmenneitä. Se oli tervetullutta vaihtelua asuntolaelämään. Menestystä tuli. Honkanen tarkkaili poikia voimistelutunnilla ja pyysi hyviksi havaitsemiaan osallistumaan kerhoon Ruukin koulun saliin kaksi kertaa viikossa. Päätin, että minäkin opin. Permanto oli paras laji hypyn ohella. Kun huomasi, että sai ihailua osakseen, itsetunto kasvoi.
Timo Palo-oja käy nykyisin Suomussalmella 3 5 kertaa vuodessa tilanteen tai tarpeen mukaan. Voimistelijoita oli kymmenkunta
040 733 4601
ÄMMÄN HUOLTO-OSA KY
Kurimontie 1, p. 08 713 821, 0500 388 631
p. 713 752
www.eskonpekka.fi
ASIANAJOTOIMISTO
§ Lakiasiain palvelut § Julkinen kaupanvahvistaja § Koulutettu sovittelija § Siviilivihkijä
JUHANI SEPPÄNEN
Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi asianajotoimisto@juhaniseppanen.fi www.juhaniseppanen.fi
Fysioterapia
Mira Oikarinen
Hyrynsalmella, Hyryntie 33
Vesi ja Lämpö Oy
020 747 9780, ilt. 050 570 5262
Näköpalvelut
kiinteistöhuolto kiinteistövälitys isännöinti lumityöt
Suomussalmen
Kiinteistöhuolto Kiinteistökeskus
p. 044 280 1024
SUOMUSSALMI, ÄMMÄNSAAR I, YR HYNSALMI, R ISTIJÄRI V
Suomussalmen Taksilinjat
p. 0207 940 660 Myynti 0207 940 663
www.kuhmonikkuna.com
Ajanvaraus p. 0400 200 617
Hakemistossa ilmoituksesi huomataan!
0400 188 542
Hinnat alk. 040 356 0414
0400 381 468
Varust: pyörätuoli, paarit.
KUHMON IKKUNA OY Sammontakojankatu 8 Puh./fax. 0400 389 907
Puh. 20 Ylä-Kainuu Torstai 5.1.2012
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
§
Asianajajat Fysikaaliset hoidot LVI-palvelut ASIANAJOTOIMISTO ESKONPEKKA OY
Merja Eskonpekka asianajaja - varatuomari - siviilivihkijä - kaupanvahvistaja
Kauppakatu 20, 89600 Suomussalmi
®
LVI-alan kokonaispalvelua
Hoitopalvelut
Suomussalmen
puh. 010 440 9109 www.jalonnaiset.net
Autokorjaamot/-maalaamot
Kauneushoitolat
Kauneushoitola
ÖLJYNVAIHDOT Henkilöautojen, Autojen huollot ja kuorma-autojen varaosat ja traktoreiden ren 3D nelipyöräsuuntaus kaat ja rengastyöt Ilmastoinnin huolto
SKY-dipl.kosmetologi Inka Pyykkönen Kylpylä Kiannon Kuohut Suomussalmi
Inka
LÄÄKÄRIKESKUS MEDIKATTI
Kiannon Kuohut, p. (08) 6331 9920, päivystys 0400 384 924 0500 280 254 Toimisto: Keskuskatu 16
Varaa aika optikolle tai silmälääkärille.
ma-to 9.00-17.00 pe 9.00-18.00 la 9.00-13.00 Kauppakatu 10, Suomussalmi (8,21 snt/puh. (08) 710 100, 0400 387 371
SUOMUSSALMEN KTK OY
Toimitamme hiekkaa, soraa, mursketta, seos- ja ruokamultaa.
www.suomussalmenktk.fi
(08) 712 830
Fysikaaliset hoidot
045 268 9699
Rakennuspalvelut TEPAN REMONTTI JA RAKENNUS
Kaikki remontti- ja rakennustyöt "perustuksista peltikattoon"
FYSIOTERAPEUTTI
Timo Järvenpää
Vastaanotto: Ämmänsaari, Palvelutalo Hyrynsalmi, Kaarnatie 6
FYSIORIITTA
Kauppakatu 5, Suomussalmi fysikaaliset hoidot pintalämpö, hieronnat lymfahieronta (LYKO) tukisukat
LENTOKENTTÄKULJETUS
Ma-Pe iltakoneelle
TAKSI INVATAKSI
Seppo Moilanen
fysioterapeutti RIITTA SEPPÄNEN p. 050 539 3379
Lääkäripalvelut
Kaikki LVI-tarvikkeet, myös asennettuna
Myynti:
Eino p. 010 440 9100 suomussalmi@rautia.fi
Hakemisto myös verkossa!
Kolarityöt Maalaukset Tuulilasin vaihdot Ruoste-estokäsittelyt SIJAISAUTOPALVELU
- sopimukset kaikille vakuutusyhtiöille
Tuohustie 4, Ämmänsaari p. (08) 633 000 tai ilmoitukset.ylakainuu@sps.fi. 0400 686 511
AUTOMAALAAMO S. 710 799
Asennus:
Pekka p. 050 502 8062 Eero p. 010 525 1920
0404 190 901 Kiinteistöhuolto ja isännöinti
Risteentie 1, p. HEIKKINEN
Lahnatie 3, 89600 Suomussalmi p. (08) 633 1990 p. 75/kk
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. + 5,9/16,9 snt/min.)
NÄKÖTARKASTUS
KellO Optiikka
APPALAINEN (08) 711 062
050 413 4325
Kysy hinta ilmoituksellesi!
Parturi-kampaamot
Erikoishammasteknikot
Kuljetuspalvelut
Maansiirtokuljetukset, Nosturiautot myös kokonaisurakat Vaihtolavakuljetukset Maanrakennuskoneet Puutavarakuljetukset Muuttokuljetukset POLTTOÖLJYN VÄLITYSKAUPPA
ParturiKampaamo
Juntunen & Kymäläinen Keskuskatu 3, Suomussalmi
Keskuskatu 18, Suomussalmi www.ämmäntukka.com
Ämmän-Tukka
ma-pe 9-17 la 10-14
Parturi-kampaamo
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Ulla Pakarinen 08 713 773
Syväyksenkatu 1 A, Suomussalmi
p
klo 11 diakonian hartaus Moisionvaaran palvelupäivässä Moision-
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Suosituimmat haut:
Jehovan todistajat
To 5.1. klo 18 Kansanlähetyksen seurat srk.salissa.Su 15.1. klo 19 Veljesilta rukoillen, kerhohuoneessa. Alustavat silmuanalyysit tukevat mallien antamaa ennustetta. klo 10 12 Ystävän Kahvila srk-keskuksessa. Su 8.1. klo 12.00 valtakunnansalilla yleisöesitelmä teemasta: "Kenen arvoja pidät kunniassa?". 11.1. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta Hyrynsalmi: Pe 6.1. klo 12 vanhemman väen kerho srk:salissa. To 12.1. Siemensadon ennustemallien perusteella kuusi kukkii ensi keväänä hyvin maan eteläpuoliskossa. Ke. Ke 11.1. klo 19 rukouskokous. 9.45 perhekerho srk.kodissa, mukana Ulla Anttonen, klo 18.30 raamattupiiri srk.kodissa. Ilkka Puhakka ja Juha Ketola puhuvat. klo 11 Moisiovaaran palvelupäivä koululla. klo 12 päiväkokous, Seppo Moilanen ja Kalevi Heikkinen puhuvat. To 12.1. To 12.1. Kyröntietä ajanut auto oli menossa suoraan Jalonkadun yli kohti Puolankaa. Ti 10.1. klo 10 12 Ystävän Kahvila srk-keskuksessa. Klo 13 messu Joukokylän koululla. klo 18-20 puhelinpäivystys "Puhu sinua kuunnellaan", puh. loppiainen klo 10 messu kirkossa, saarna Heli Riipinen, klo 14 Anna Moilasen 90-vuotissyntymäpäiväseurat seurakuntasalissa, mukana Matti Mäkelä ja Tatu Ryyti, muistamiset lähetystyölle seuratilaisuudessa. salissa. 57:15)" ja "Mikä on ihmiselämän tarkoitus?". ei tilaisuuksia. klo 13 hartaushetki Palvelutalolla, Matti Mäkelä, klo 17-18 avoin perhekerho päivä-kerhotilassa, klo 18 pyhäkoulunopet-
Avoinna ma-pe 10-17
AJANVARAUKSET ja MYYNTI 044 2790 443
Kauppakatu 6, Suomussalmi
HUURTUMATON ENERGIAIKKUNA
Skaala FrostFree
MAUNO HEIKKINEN p. Kolmion takaa toisen eteen tullutta autoa ajoi vuonna 1933 syntynyt hyrynsalmelaismies. Su 15.1.klo 17 pyhäkoulu srk.kodissa. 18.luku
Vapaaseurakunta
Hyrynsalmi: Su 8.1. klo 11 päiväkokous. klo 18 Tuomas-kuoron harjoitukset kirkossa. klo 10 sanajumalanpalvelus, saarna Heli Riipinen, klo 17 pyhäkoulu srk:salissa. Pe. klo 11-12.30. Tervetuloa yhteiselle aterialle. klo 10 Messu seurakuntakeskuksen kirkkosalissa. klo 10 Messu seurakuntakeskuksen kirkkosalissa. salissa. Ma. Paluu samaa reittiä messun jälkeen. 5.1. 044 326 6033/Matti Kivijärvi.
tajien kokous kokoushuoneessa. Ke 18.1. To 5.1. Pitämä: Ti 10.1. Pe 6.1. männyn siemensato on koko maassa runsas. klo 18 messu kirkossa, saarna Heli Riipinen, klo 18 pyhäkoulu kokoushuoneessa. klo 10 messu kirkossa, saarna Mikko Riipinen. Su 8.1. klo 16 Tuomasharjoitukset kirkossa, klo 18 Tuomasmessu kirkossa. klo 18.30 valtakunnansalilla puheita mm. Loppiainen, ei jumalanpalvelusta kirkossa. Aterian hinta on kolme euroa aikuinen ja vanhemman mukana ruokaileva lapsi yksi euro. Su 15.1. Seppänen, 86 v. Diakoniatyö:To. Ulla Anttonen. Loppiaisena klo 10 messu kirkossa. Lämpimän kasvukauden ansiosta siemen on kypsynyt hyvin Pohjois-Suomea myöten. klo 16 ehtoolliskokous, Tuomo Tikkanen puhuu. Keskustelua aiheesta: "Hengen mukaan vaeltaminen johtaa elämään ja rauhaan".
Hae tuotteita tai palveluita:
Esim. Su 8.1. Vuonna 1987 syntynyt suomussalmelainen nainen oli ajamassa Jalonkatua kohti Siikarantaa, kun hänen eteensä
tuli Kyröntieltä henkilöauto. Mikäli ennustetta verrataan muihin 2000-luvun alkuvuosiin, odotettavissa on kolmanneksi parhain kukinta, sillä ennustettu sato ei aivan yllä vuosien 2000 ja 2006 tasolle. armon ja rukouksen henki seurakunnille ja Israelille Kajaanin srk:ssa klo 14, 16 ja 18. Raamatun lukeminen: Jesaja 24-28. Nuoret: Pe-Su 13.-15.1. klo 18.30 sana ja rukous, aihe Joh. Lämpösummiin perustuvat mallilaskelmat ennakoivat männylle ensi kevääksi Pori-JyväskyläNurmes-linjan eteläpuolelle enimmäkseen keskinkertaista kukintaa. Vähäisiksi huvenneita kuusen siemenvarastoja täydennettäneen ensi syksynä mittavin käpykeräyksin, mikäli kukinta realisoituu hyväksi käpysadoksi myös siemenviljelmillä. Su 8.1. Vuokki: Ti 10.1. Ma 9.1. srk. Runsas ja hyvälaatuinen sato tarjoaa ensi kesänä tavanomaista paremmat lähtökohdat uudistusalojen taimettumiselle ja luontaisen uudistamisen onnistumiselle. Kampaamo
HAE
Helluntaiseurakunnat
Suomussalmi: Pe 6.1. Oman lelun päivä; jokainen voi tuoda oman lelun mukanaan kerhoon. Pe 6.1. Suomen itäosissa kukinta jäänee muuta maata heikommaksi. LC Suomussalmi tarjoaa ilmaisen kirkkokyydin. Häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Ke 11.1.klo 9.45 perhekerho päiväkerhotilassa, mukana kv.työnsiht. Torstai 5.1.2012 Ylä-Kainuu
21
Kyröntien ja Jalonkadun risteyksessä kolaroitiin
>Kaksi henkilöautoa vaurioitui kolarissa Jalonkadun ja Kyröntien risteyksessä Suomussalmella tiistaina. Vienan Kalevala -ystävyysseurakuntailta; klo 17.30 seurakuntasalissa kahvia ja pika-arpoja Kalevalan seurakunnan hyväksi, klo 18 Vienan työn ilta kirkossa, mukana kirkkoherra Andrei Savolainen ja pastori Antti Tuhkanen Kalevalan srk:sta, sekä Timo Suutari ja Matti Mäkelä ja srk:n työntekijöitä. klo 10.45 Hartaus seurakuntakeskuksen kirkkosalissa. klo 10 Sanajumalanpalvelus seurakuntakeskuksen kirkkosalissa. La 7.1. ruokailu srk. 0400 388 024 mauno.heikkinen@rautia.fi
Pitopalvelut
Pitopalvelu Merja.Kieppi
Risteentie 1, 89600 SUOMUSSALMI suomussalmi@rautia.fi
Vakuutuspalvelut
p. Pe 13.1.klo 9.45 perhekerho srk.kodissa, mukana Ulla Anttonen. Aikataulu: klo 9.10 Kurimo - Kurimontietä - linjaautoasema klo 9.20. 9.1. klo 10 kirkossa messu. Huippusatoa ei kuitenkaan ole odotettavissa, vaan kukinnan ennakoidaan jäävän heikommaksi kuin keväällä 2006, jolloin oli edellinen hyvä kukintavuosi. www.evl.fi/srk/hyrynsalmi
Puolanka
Kastettu: Lennu Iivari Oliver Nissinen Kuollut: Eeva Hyttinen s. 11.1. klo 11 perhekerho kirkossa. Ti 10.1. Kuusen tavoin myös männyn kukinta jäänee Ylä-Lapissa ja Pohjois-Suomen itäosissa muuta maata heikommaksi.
Keväällä 2012 variseva
Seurakunnat
Turvallinen talokauppa!
Suomussalmi
Kuolleet: Veikko Juntunen 82 v, Eino Aarne Elomaa 74 v. Klo 18 kuoroharjoitus srk-salissa.
Takatie 14; M Juntunen. Alustavan ennusteen mukaan kevään 2013 siemensato jää männyllä edellisvuotta heikommaksi. 040 576 9057
jaanamerja@gmail.com
vakuutukset, rahastot, pankki
Otathan yhteyttä, tavoitettavissa aina, p. Toiminnasta: Pe 6.1. klo 15-18 Tuomas-kuoron harjoitukset kirkossa. Ke. Kuljettajat selvisivät törmäyksestä ehjin nahoin.
Kuuselle runsas kukinta
Ylä-Kainuu
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Rakennuspalvelut
www.kiantakeittiot.fi
myynti@kiantakeittiot.fi
>Metsäntutkimuslaitos (Metla) ennustaa ensi kevääksi runsasta kuusen kukintaa suureen osaan Suomea. Ti 10.1. Su 15.1. klo 11 päiväkahvit Pyhäkylän koululla. Klo 18 kirkkokuoron harjoitus srk-salissa. klo 13 15 näkövammaisten kerho srk-salissa. Ke 11.1. Ensi kevään kukinnoista kehittyvät kuusen siemenet varisevat maahan keväällä 2013. Su 8.1. Ruokana on jauhelihakeitto, leivät, rieska, levitteet, juomat, leikkeleenä juusto ja suolakurkku, jälkiruokana marjakiisseli vaniljakastikkeella. Loppiaisena 6.1. aiheista: "Älä koskaan epäile Jehovan rakkautta sinua kohtaan (Jes. La 7.1. Suomussalmi: Pe 6.1. Törmäys tapahtui tiistaina kello 12.30. Etelä- ja KeskiSuomessa siemensato muodostunee keskinkertaiseksi, kun taas pohjoisempana satotason arvioidaan vaihtelevan heikon ja keskinkertaisen välillä. Su 8.1. Loppiainen klo 10 messu kirkossa. klo 12 "Jeesus on rakkaus" -päiväkokous, Olli Melanen ja lauluryhmä Sykomor Siilinjärveltä vierailevat. Kuollut: Helmi Johanna Mikkonen 84 v. Vihitty: Saana Maarit Karjalainen ja Mika Antero Posio. 13.1.2012 klo 11 diakoniapäivystys Auringonkukassa, Ahmatie 1 G. Hallituksen kokous klo 13.30. klo 18 Kotikokous Juntusrannan Valtalassa,
Pätevä palveluhakemisto. Ämmänsaari: To 5.1. vanhojen isosten leiri Roinilassa
vaaran koululla. Keväällä 2012 varisevaa kuusen siemensatoa voidaan luonnehtia hyvin heikoksi. Lapissa ei ole käpyjä käytännöllisesti katsoen lainkaan ja muuallakin niiden määrä on hyvin vähäinen. Su 15.1. klo 18 raamattupiiri srk.kodissa. 0400354978. Valkeinen: To 12.1. Su 8.1. Ylä-Lapissa ja Pohjois-
Ensi keväänä männyn siemensadon ennakoidaan olevan runsas, seuraavana vuonna jo heikompi. klo 10 kirkossa sanajumalanpalvelus. Ainostaan Kaakkois-Suomessa kuusen käpyjä esiintyy hieman enemmän, mutta sielläkin satotaso on yleisesti tarkastellen vaatimaton. klo 9.30 ystäväkerho Paljakkatalossa. Tervetuloa ! Lasten kerho aloittaa kevätkauden to 19.01.
Hyrynsalmi
Kastettu: Oona Emilia Posio. Su 15.1. Molemmat autot vaurioituivat. Heikkinen, 84 v., Nanna Saimi Keränen s. klo 18 Porinapiiri srk. Ma 16.1. Puolanka: Pe 6.1. klo 12 Eino Heikkisen 80-vuotissyntymäpäiväkahvit Ala-Vuokin kylätalolla. Su 8.1. Ruhtinansalmi: Pe 6.1. -Palvelutalo - Rantakadun kautta - Pitämän srk-koti - TB:n kautta Suomussalmen kirkkoon. To 12.1
Tiibetinspanielin 2 soopeYksiö 34 m2 Kiannonkadullia narttupentua. rivit 2,00 , , 1 5 riviä + kuva 15 Yritysrivit 6 / i i + alv. Työaika: 8.00 16.00. (08) 123 4567.
ALLI M
Kolmessa lehdessä samalla hinnalla! Ilmoita edullisesti rivi-ilmoituksena kolmessa lehdessä samalla hinnalla: TORSTAISIN Ylä-Kainuussa, PERJANTAISIN Kuhmolaisessa ja Sotkamo-lehdessä. Y it i it /rivi l Laskutuslisä 5,09
Kysy myös kuorma-autokursseista! Alkavat kurssit löytyvät parhaiten autokoulun omilta sivuilta, jossa voi suorittaa myös ilmoittautumiset.
Ilmoituksen jättöaika torstain torille tiistaina klo 16.00 mennessä.
Myydään
Varaosiksi Citroen Xantia 1.8 bensa vm -96. Sisältö Koulutuksen tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat hoivaja pudistusalojen työtehtäviin ja koulutuksiin sekä tehdä alustava soveltuvuuskartoitus aloille soveltuvuudesta. 040 961 3749.
Mäkikadun läheisyydessä Kuhmossa n. Varovaisuus on tärkeää talven leikeissä, sillä lumipallojen heittely voi johtaa silmävammoihin. Miel. Ajankohta Koulutus alkaa 27.2.2012, kesto 3 kk. P. Tietoja koko maan työvoimakoulutuksista saat osoitteessa www.mol.fi. Läh. joulusta alkaen oleillut harmaa ihmisystävällinen poikakissa, jolla valkoista leuassa, vatsassa ja tassuissa. 040 513 2633. alk., myös myöhemminkin kesällä rattiveneen vierestä, os. klo 17.00
II-vaiheen ratapäivä
to 19.1. mon keskustan ja Vuokatin Yksiö Vuokatista. P. Sisältö Koulutuksen tavoitteena on kouluttaa maatiloille maatalouskoneet ja nykytekniikan mm. P. p. Siisti yhtiö. yht. kohteesta mahd. P. Öljykattila Jämä, h. Sisältö Koulutuksen tavoitteena on suorittaa rakennusalan perustutkinto näyttöperusteisesti, suuntautuminen talonrakennusalalle, kirvesmieheksi. 050 590 0866. koivupilkettä titarve, uudet työt alkavat 33 ja 50 cm kotiin toim. 150 . Kylki kolaroitu, kone + renkaat ok, hp. P. Hakuaika päättyy 20.1.2012.
Maataloustyöntekijän koulutuksen
Edellytykset Koulutukseen voidaan valita työttömiä ja työttömyysuhanalaisia 20 vuotta täyttäneitä hakijoita, jotka ovat kiinnostuneita työskentelemään maatilan monipuolisissa ja vastuullisissa töissä ja joilla ei ole terveydellisiä rajoitteita toimia maatalousalalla. Jätä ilmoitus soittamalla, sähköpostilla tai nettisivujemme kautta!
Kainuuntie 103, Kuhmo p. Infotilaisuus koulutuksesta pidetään 23.1.2012 kello 13.00 Ylä-Kainuun TEtoimistossa Suomussalmella. asuinympäristö. krs, SuoRivitaloasunto 4h+k+s 92 m2 Sotkamon Rauramos- Juontokoura nostolaiteso- mussalmella. Hakuaika päättyy 18.1.2012.
Hoiva- ja puhdistusaloille ohjaavan koulutuksen
Edellytykset Koulutus on tarkoitettu työttömille ja työttömyysuhanalaisille 20 vuotta täyttäneille työnhakijoille, jotka ovat kiinnostuneita tutustumaan hoiva- ja puhdistusalojen työtehtäviin ja joita kiinnostaa alan ammatillinen koulutus. Vuokra 530 /kk + vesi ja sähkö. hoitaja etsii vuokra-asuntoa Vuokatti-Sotkamo al. Leivinuuni keskeisellä paikalla, lämmittää koko huoneiston. Koulutuksen numero on 636709. Voidaan myös myydä. 044 933 0901. Nuoripari haluaa vuokrata Kuhmosta saunallisen kaksion tai Sinä tunnettu henkilö, joka kolmion mieluiten rivitalosta. Terveistä, ihanaluon3h+k+s, parveke 85 m 2, teisista valiovanhemmista. Autoviikko 5, Suomussalmella. sio Kuhmossa. Heti vapaa. Koulutuksessa voi myös suorittaa puuttuvia tutkinnon osia. 22 Ylä-Kainuu Torstai 5.1.2012
Muista varovaisuus lumileikeissä
>Näkövammaisten Keskusliitto kehottaa nauttimaan lumesta turvallisesti. iltapäivä "ilmoittaudu ennakkoon"
1 5 riviä 12,00 , seur. Meiltä ilmalämpöpumput: myynti, asennus ja huolto.-
Kestotilaaja, muistathan hyödyntää rivi-ilmoitusetusi!
Rivi-ilmoitus 1 5 riviä ja valokuva
Työvoimakoulutus
www.mol.fi
KESKI-KAINUUN KULJETUS OY
Jätehuoltoa jo vuodesta 1984 Hyrynsalmen ja Ristijärven alueella.
Hyväkuntoinen, vähän ajettu. P. Kysy lisää. parW. Suomussalmentie 18 käy. P. (08) 710 435. 0400 312 140. Hyvästä säyhtymä Kähkönen, Kuhmo. 040 867 6087. (08) 713 851. 1-vaiSotkamon kesk. Nastarenkaat Aurora 175/14, 3 kpl, jako ra 4x114,3, pintaa 7 mm. Rauhall. 712 150. tarenkaat Nastarenkaat Semper 14, 175/14, 4 kpl, jako 4x114,3, a pintaa 7 mm. teja. niin soita. Manun Paja, Suomussalmi. (08) 123 4567.
ALLI M
15
Annetaan 3-vuotias, kiltti tyttökissa hyvään kotiin. Infotilaisuus koulutuksesta pidetään 13.1.2012 kello 10.00 Ylä-Kainuun TEtoimistossa Suomussalmella. 040 825 7612 Kuhmo. AkuutKuivaa, hyvälaat. Ajankohta Koulutus alkaa 13.2.2012, kesto 1 v 5 kk. Peruskorjattu kevät -06, www.tibicinan.com vuokra 595 /kk, heti vap. 050 433 4743. 150 . Koulutuksen numero on 635615. 050 Yksiö tai vastaava Sotka- 365 9520. Rivitalokolmio Kuhmon taajamassa. Komeat tiibetinterrierin p. Edull. Kuh- helmikuussa. veke. Infotilaisuus koulutuksesta pidetään 10.1.2012 kello 13.00 Kainuun Ammattiopistolla, Siikarannantie 7, Suomussalmi. Kuljen päivittäin (arkisin) Kuh0400 890 202. 300 , ajokunt. P. Kainuuntie 15 B, Sotkamo. 040 834 5782.
Ylä-Kainuun Autokoulu
Kainuun ammattiopisto järjestää Suomussalmella työvoimakoulutuksena
Kainuun ammattiopisto järjestää Suomussalmella työvoimakoulutuksena
Avartum Oy järjestää Suomussalmella työvoimakoulutuksena
Siisti KT-asunto, 2h+k+ Ostetaan parveke, 54 m2, 3. 040 575 8341. Kairan teroitukset. Ota uusi suunta elämääsi. 0400 283 257 Mettoksella tai tallilla. P. 08 666 1095 tai 040 580 pojat etsivät rakastavia ko- 6294. tehdä 6 kk Remontoitu kerrostalokak- tai 12 kk sopimus. asumista rivitalossa. 040 535 7934. Hakuaika päättyy 27.1.2012.
Työvoimakoulutukseen voit hakeutua internetissä osoitteessa www.mol.fi. 040 472 9317. Kysy lisää p. Kylmä- ja kodinkonehuolto T. Palauta ilman lisäseuraaVuokralle tarjotaan muksia samaan paikkaan. autokamoon. järven ranheinen aggregaatti, 3200 nalla 1h+k+kph+lasit. Ajankohta Koulutus alkaa 13.2.2012. Kesto 9 kk. +46 702 26 5195. mosta tai Vuokatista. P. (08) 633 000
ilmoitukset.ylakainuu@sps.fi
Nyt myös Suomussalmella.
PYYDÄ TARJOUS! Hakolantie 6 89400 Hyrynsalmi Puh. P. Jos kimppakyyti kiinnostaa, 368 2060. P. P. P. Luovutusla, Suomussalmella. P. 044 344 6568. Työ- ja elinkeinotoimistosta tai www.mol.fi -sivuilta saat tarkemman koulutusesitteen, jossa on kerrottu koulutuksen sisältö, koulutuspaikka, opettajat yms.
Sievä KT-kaksio 57 m2 + lasitettu parveke, kylpyhuone remontoitu, Kiannonkadulla Ämmänsaaressa. mon kirkonkylästä. Mäkeläinen Oy, p. 0400 Omakotitalo 74 m2 Sotka582 550. P. 150 . Koulutuksen alussa on 4 viikon pituinen kartoitusjakso, jonka päätteeksi valitaan opiskelijat varsinaiseen tutkintokoulutukseen. klo 17.00 Mopokurssi M to 12.1. Tiedustelut p. lainasit luvatta polkupyörän 1.2. paikka on. Hyrynsalmen keskustassa RT-asunto, 3h+k+s, 79,5 m2. Työssäkäyvä metsäntuotteet Anja p. H. P. P. P. lypsy- ja ruokinta-automaattien käytön osaavia lomittajia. H. 0500 296 504. Työmaakoppi ja 2 kpl vitteinen. (08) 741 550. Halutaan vuokrata Pese matot harjaamatta! Swi- Yksiö tai kaksio tai kolpen pesuaineet ja Aloe Vera- mio. Aurinkolasit ovat tarpeen erityisesti kirkkailla hangilla liikuttaessa, sillä suoran paisteen lisäksi auringon säteet heijastuvat myös lumesta.
Uudet kurssit
I-vaihe
ma 9.1. Sari 0700 84 444, ota talteen.
Rakennusalan perustutkinnon, talonrakennuskoulutuksen
Edellytykset Koulutus on tarkoitettu yli 20-vuotiaille työttömille ja työttömyysuhanalaisille henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita talonrakennusalasta. 040 576 8578. Suomussalmen ATK-huoltokeskus, Keskuskatu 24, S-salmi. P. na W-lan. Luotettava auttaja/ennustaja ti-la 10-24, 1,97 /min. Wimax-laajakaista, muka- Lisät. Yht.otot p. A. 050 väliä. 040 567 Sekalaiset 9972. uusia ulko-ovia. Koulutuksen numero on 635054. P. Heikki p. P. 044 0741 813 keski-kainuun.kuljetus@ kolumbus.fi
Ilmoitukset.kuhmolainen@sps.fi
ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi
www.kuhmolainen.fi
www.sotkamolehti.fi
www.ylakainuu.fi. 010 665 6000 Kauppakatu 10, Suomussalmi P. (08) 632 530 Keskuskatu 10, Sotkamo P. 0500 686 809. sa
Tervetuloa! Pihla ikkunat ja ovet asennettuina.
Tilaa ilmainen arviokäynti. Presidenttiehdokas Paavo Arhinmäen tervehdyksen tilaisuuteen tuo ministeri MERJA KYLLÖNEN, Katajaiset esiintyvät, sketsejä, arvontaa ym. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Ylä-Kainuulehdessä. alv 23%). Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. 040 - 7115 811
hannu.parkkisenniemi@pihla.fi
Keskustan Kiannan Paikallisyhdistys ry:n
Taina Huttu
Sirpa Kinnunen
SYYSKOKOUS koululla tiistaina 10.1.2012 klo 18. (08) 633 000, fax (08) 633 0030 www.ylakainuu.fi
PAAVO ARHINMÄKI
presidentiksi Koko kansan VAALI-KARKELOT
ÄMMÄNSAAREN TYÖVÄENTALOLLA su 8.1.2012 klo 15.00. Torstain lehteen vedosilmoitukset ma klo 16.00 mennessä, pikkuilmoitukset ti klo 16.00 mennessä. Esillä sääntömääräiset asiat ja keskustelu kunnallisvaaliehdokkaista. Yritykset 6,00 e/rivi + alv 23%, kuvallinen yritysrivi-ilmoitus 8,00 e/rivi+alv 23%. Tilaushinnat sisältävät 1.1.2012 alkaen alv 9%. vuosikerta Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi p. (08) 633 000, fax (08) 633 0030 Ilmoitusasiat: ilmoitukset.ylakainuu@sps.fi Asiakaspalvelu avoinna klo 9.00 - 16.00 Asiakaspalvelu ja tilausasiat: asiakaspalvelu.ylakainuu@sps.fi
Suomussalmi: Tulikivi-piste, Rautia Suomussalmi, p. Tervetuloa! Juhlan jälkeen ILMAISET PÄIVÄTANSSIT, soittaa suosittu DUO POHJOLAN YÖ. Torstai 5.1.2012 Ylä-Kainuu
23
Suomussalmen, Hyrynsalmen ja Puolangan paikallislehti 48. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Ylä-Kainuun asiakaspalveluun. Käytettävät ohjelmat: InDesign CS3, Adobe Photoshop, Adobe Acrobat, InDesign CS2 Vastuu virheistä: Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Kahvio avataan klo 14.00. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon.
Viivi ja Wagner
Arvauskeskus
Palvelupisteet
Puolanka: Puolangan Kirja ja Paperikauppa p./fax (08) 751 064 Kustantaja: Suomen Paikallissanomat Oy Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy Kajaani ISSN 0356-4894. Kaikki joukolla mukaan!
Keskustan Suomussalmen kunnallisjärjestö
Toimitus
fax (08) 633 0030 toimitus.ylakainuu@sps.fi
Päätoimittaja Anna-Leena Rauhala (08) 633 0012 050 343 9276 anna-leena.rauhala@sps.fi
KERMANSAVI
Toimitussihteeri Juhani Mustonen (08) 633 0014 juhani.mustonen@ sps.fi
Toimittaja Sirkku Rautio (08) 633 0015 sirkku.rautio@sps.fi
3 761 korkeus 1700 mm asennettuna + rahti
3 200
TYÖTERVEYSHUOLTO SUOMUSSALMELLA
Työterveyshuolto muuttaa Suomussalmen terveysaseman päätyyn (entiset fysioterapian tilat). Ylä-Kainuulla ja muilla Alma Media Oyj -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. 16,9 snt/min.
Lauantaina 7.1.
C 3-divisioona
SoKi/KHT-JyKi
(Jyvässeudun Kiekko ry)
klo 15.00
Vapaa pääsy!
Huoltojoukoissa mukana
Myyntipäällikkö Titta Toivanen (08) 633 0013 040 751 1749 titta.toivanen@sps.fi
Markkinointipäällikkö Kirsi Kela 044 332 5332 kirsi.kela@sps.fi
Kovajärven Metsästysseura ry
VUOSIKOKOUS la 21.1.2012 klo 10.00 majalla. Esillä sääntömääräiset vuosikokousasiat. 010 440 9100 Kajaani: Tulikivi-studio, Kauppakatu 38, puh. 0403 063 064, 040 531 0340
puhelut 010 numeroihin: 8,21 snt/puhelu + max. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi.
Ilmoitushinnat
Julkaisupäivät: tiistai ja torstai Levikki 7.980 LT/2010 Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 23%) Tekstissä 1,20 e Tekstin jälkeen 1,08 e Takasivu 1,27 e Kuolinilmoitukset 1,17 e Ilmoitusten suunnittelu ja valmistus 0,05 e/pmm Lukijan Tori: Yksityiset 1-5 riviä 12,00 e, kuvallinen 1-5 riviä 15,00 e, seuraavat rivit 2,00 e/rivi (sis. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Tervetuloa! Puheenjohtaja
Mirja Juntunen
Tilaukset
Tilaushinnat: Laskutusväli 12 kk 6 kk 4 kk 3 kk 2 kk Kestotilaus 99 e 52 e 35 e 27 e 19 e Määräaikaistilaus 12 kk 118 e, 6 kk 69 e, 3 kk 46 e Hinnat ovat voimassa 1.31.12.2012. Toiminta alkaa uudessa paikassa maanantaina 9.1.2012.
AADA
Toimittaja Juha Hankkila p./fax (08) 741 888 050 438 0860 juha.hankkila@sps.fi
Pelejä jäähallissa
Asiakaspalvelu
p. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Lähdetään kimppakyydillä virastotalon P-alueelta klo 9.30. Vapaa pääsy!
PAAVO VÄYRYSEN
VAALIJUHLA Kajaanin Kaukametsässä su 8.1.2012 klo 12.00. Jakeluhäiriöt varhaisjakelussa: Suomussalmi, Hyrynsalmi, Puolanka p. Ilmoitusten jättö: Tiistain lehteen vedosilmoitukset to klo 16.00 mennessä, pikkuilmoitukset pe klo 16.00 mennessä. 0200 58 585 Avoinna arkisin klo 6.00 - 14.00 ja viikonloppuisin klo 6.00 - 12.00 Asiakasrekisteri Ylä-Kainuun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Huomautukset on tehtävä 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien. Hannu Parkkisenniemi P
215.000 Taipaleentie 66, 4h+k+s, 146/216 m2, piharak., v. Välittäjiemme antamat hinta-arviot ovat toteutuneet tilastojemme mukaan 98 prosenttisesti. 159.000 Kainuuntie 24, 3h+k+s+ allasos., n. Vh. 43.000 Vh. 120.000 Kinttupolku 5, 4h+k+s, n. 1973. 1964. Vh. 79.000 Koppelokuja 9, 4h+k+s, 107/ 135 m2, v. 150/215 m2, v.1948/1985. 1964. 2011. H. 185.000 Piilolantie 24, 4h+k+s, n. 98.000 Kainuuntie 54, 5h+k+s, n. Vh. 88.000 Koulukatu 9 A, 4h+k+s, 105 m2, sis. H. 76.000 Hakatie 24, 3h+k+s, 155 m2, v. 58.000 Vh. 1976. Vh. 24 Ylä-Kainuu Torstai 5.1.2012
www.etuovi.com/kiinteistopalvelut
KERROSTALOT Karhunpolku 1 B, 1 h+kk+ kph/wc, 29,5 m2. 115.000 Kinttupolku 2, 4h+k+s, n. ) .
MYYNNISSÄ MYÖS USEITA LIIKETILOJA JA TEOLLISUUSKIINTEISTÖJÄ! Meiltä saat kiinteistökaupan kaikki palvelut kauppakirjan laatimisesta kaupanvahvistukseen!
mitä asunnostasi saa.
Mikä on asuntosi arvo. 55.000 Vh. Mh. 161/196 m2, v.1977. 151/262 m2, v.1993. H. H. H. 1960/2008. Vh. Nyt voit lopettaa arvailun, tuumailun ja jahkailun. 1956/71. 103/130 m2, v. 167.000 Hankarannantie 5 B, 4h+k+ s, 105 m2. H. 1984. 1975. Maksuttomalla Kotikäynnillä kerromme mitä asunnostasi saa ja kuinka kodinvaihto sujuu jouhevasti. Vh. H. Vh. 67.000 Teerenpolku 10, 4h+k+s, 115 m2, v. k i i n t e i s t o m a a i l m a . 68.701 Karhunpolku 10 C, 3h+k+s, 77 m2. 56.480 Karhunpolku 1 A, 2h+kk+ kph/wc, 45 m2. 63.000 Lentiiran Kirkkotie 22, 3h+k+s, 94/143 m2, v. 82.000 Mustikkatie 46, 4h+k+s, 89/138 m2, v. H. 1965. H. 95.000 Käkirinteentie 5, 3h+k+s, 100/150 m2, piharak., v. 1965. 340.000
Koti ja asuminen
Me tiedämme
98%
varmuudella
Kiinteistömaailma
Välityspalkkio alk. 159.000 Tervapolku 14, 5h+k+s, n. a l v. 42.000 Valtimontie 1830, 4h+k+s, 110/128 m2, piharak., v. H. 108/165 m2, v. 050 328 2020, Kainuuntie 86, 88900 Kuhmo
Katso kohteet www.kiinteistomaailma.fi
Sotkamon Kodit Oy LKV Kainuuntie 26, 88600 Sotkamo Puh. Mh. Mitähän uskaltaisi pyytää. 150/234 m2, v. (08) 613 0100
w w w. 165.000 Sylväjäntie 22, 3h+k+s, n. 2500 ( s i s . H. H. Kutsu meidät kylään.
KUHMON KIINTEISTÖPALVELUT OY
Juha Ahtonen LKV, juha.ahtonen@kpkuhmo.fi p. f i. autokatospaikan. H. H. 169.000 Kuhmonniementie 60, 3h+k+s, n. 32.500 Piilopolku 11 A, 1h+kk+kph/ wc, 36,5 m2. 65.000 Torikatu 37 A, 3h+k+kph/ wc+s, 77 m2. 80.000 h. 60.000 Karhunpolku 10 L, 3h+k+s, 77 m2. H. 116/189 m2, v. 95.000 Suvantotie 24, 4h+k+s, 118/ 165 m2, v.1979. Vh. 83.852 Karpalotie 20 A, 3h+k+kph/ wc+s, 79 m2. H. 125.000 Tapionkatu 6, 4h+k+s, n. 138/171 m2, v.1973. 98.000 Rajakatu 23, 4h+k+s, 99/189 m2, piharak., v. 139.000 Kontionkatu 16, 5h+k+s, n. 64.996 Kontionkatu 39, 5h+k+s, 121 m2, autotallipaikka. H. 25.000 Koulukatu 41 C, 1h+kk+kph/ wc, 30 m2. 143.000 OMAKOTITALOT Kannintie 16B, paritalo, 3h+ k+s (yht.), 65/79 m2, v. Vh. 65.000 Vh. 148.000 RIVITALOT Lakkatie 36 A, 2h+k+s, 65 m2. 191/236 m2, v.1975. 96.000 Kontionkatu 17 B, 4h+k+s, 93 m2, sis.autotallin. 78.000 Karhunpolku 6, 4h+k+kph+ wc+s, 93 m2. 153/216 m2, v.1968. 33.000 Koulukatu 16 A, 2h+kk+kph wc, 43 m2. Mh. 44.566 Kainuuntie 4 B, 2h+k+kph/ wc, 54 m2. H. H. 1982. Vh. 30.000 Hankarannantie 5 B, 1h+kk +kph/wc, 34,5 m2. 1970. H. H. 1973. Mh. 95.000 Piilolantie 41, 2h+k+s, n. 120 m2, piharak., v. H. Vh. Mh. Vh. H. 95/138 m2, v.1993. 130.000 Koulukatu 32, 4h+k+s, n. Vh. 27.000 Peuranpolku 11 B, 1h+k+ kph/wc, 34 m2. 1981