Vaikka touhu saattaa näyttää pelkältä hauskanpidolta, on leikeillä ja harjoituksilla tärkeä merkitys. > 4
Toukosiunauksen perinne elää 9 Hyöty-yrtit löytyvät pihamaalta 17 Oppi frisbeegolfiin kiinnosti 24. vuosikerta 2,00 e
www.ylakainuu.fi
Sää tänään
+14
Puolanka uolanka
Suomussalmi
Hyrynsalmi
> Päivyri 18
Malminetsintä alkaa
>Koeporaukset
käynnistyvät Moisiovaarassa ja Jumaliskylässä 5
Nuotio syttyy sateellakin
>Kesäsarjassa
käydään läpi arkisia taitoja. 19
Teatteri Retikan pukuvaraston runsaus herätti intoa ja ihmetystä nuorissa teatterilaisissa.
Lukion jälkeen Intiaan
>Opiskelu ulkomailla opettaa myös itsestä. 10
Ideoita.
Lekkerin kautta teatteriin
Alakouluikäisten teatterileirin suosio on kestänyt pian kymmenen vuotta.
Juha Seppänen
Suomussalmi
>Vuodesta 2003 lähtien pyörinyt teatterileiri Lekkeri kerää jälleen alakouluikäisiä yhteen. Leirin ohjaa teatteritouhuja paljon nähnyt näyttämöyhdistyksen sihteeri Mervi Seppänen. Parasta on kuitenkin, että pääsee esiintymään vanhemmille, Kyllönen kertoo. Esitys kestää vartista puoleen tuntia ja on avoin ja maksuton.
Uuden jäljillä Irlannissa
Residenssijakso palkitsi. Mokaamisen kautta voi löytää uusia tapoja tehdä asioita, Seppänen kertoo. Aamu alkaa erilaisilla teatterileikeillä ja mielikuvaharjoituksilla, joita tytöt tekevät mieluusti. esitettävä näytelmä kantaa modernia kauhun ja jännityksen teemaa, ja tietysti mukana on vampyyrejäkin. Torstai
Suomussalmi, Hyrynsalmi ja Puolanka 7.6.2012 Numero 46 48. Ja kavereille, lisää
Televisiossa pyörivien improvisaatio-ohjelmien lisääntynyt suosio näkyy Seppäsen mukaan myös Lekkerin suosiossa. Sai jo vähän toppuutella, kun tekstiä tuli sitä vauhtia ettei ehtinyt kaikkea edes kirjoittaa.
Teatteri on hyvä tapa löytää onnistumisen kokemuksia, eikä täällä voi oikeastaan tehdä mitään väärin.
Mervi Seppänen
aikaisempana vuonna leirejä on ollut kesässä vain yksi, kun nyt osallistujia riittää kahteen. Parina
Korja. Joka aamu kymmeneltä Teatteri Retikan tiloihin kokoontuu yhdeksän ty-
tön ryhmä, joista suurin osa on teatterin ensikertalaisia. Ilo, nauru ja onnistumisen riemu ovat herkässä, kun lapset pääsevät itse rakentamaan näytelmää, jonka työnimi on Mummolan ullakko. Uusia kavereita kertovat saaneensa molemmat, Lotta Korja sekä Minja Kyllönen. On täällä saanut uusia kavereita. Uudet tekijät ovat tässä hommassa tärkeitä, Seppänen toteaa.
Sulassa sovussa ja iloisessa sekamelskassa toimivat niin kokeneet kuin uudetkin näyttelijänalut. Seppänen kertoo ryhmän olevan todella idearikas ja
halukas kirjoittamaan omaa tarinaa. Perjantaina 8.6 kello 14.30. Ennen perjantain esitystä nuoret teatteriharrastajat pääsevät tutustumaan puvustamisen, lavastamisen ja maskeerauksen saloihin. Minä toimin lähinnä konsulttina ja ideoiden kokoajana, Seppänen kertoo. Tämän viikon leirille ilmoittautui myös kaksi poikaa, jotka kuitenkin estyivät tulemasta. Jokainen pääsee osallistumaan, sillä tarina ja sen hahmot ovat tekijöidensä näköiset. Teatteri on hyvä tapa löytää onnistumisen kokemuksia, eikä täällä voi oikeastaan tehdä mitään väärin. Tänä vuonna Lekkeri toimii ensimmäistä kertaa yhteistyössä Kianta-opiston kanssa. Ryhmä sai itse päättää, tekevätkö he leirillä oman näytelmän vai tutustuvatko he vain erilaisiin teatterin osa-alueisiin
klo 20-03
LASTENPÄIVÄ
Suomussalmi
Kotiseutumuseolla su 10.6. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Rakkaamme
Mauri Jalo Iisakki SEPPÄNEN
s. Museonhoitaja avaa tilaisuuden esittämällä katsauksen Kaunislehdon nykytilanteeseen ja tule-
Kotiseutuneuvos Kalle Juntunen toivottaa kaikki tervetulleeksi Kaunislehdon talomuseon avajaisiin.
vaisuuteen. runsaan salaattipöydän, ravitsevan Hernekeitto Valkosipulibroileria leipäpöydän, ruokajuomat sekä jälkiruoan Hollandaisei Joka 11. Sen jälkeen on kahvitilaisuus. 7.5.2012 Suomussalmi Kun astuit illalla unten purteen, se lipui hiljalleen rantaan uuteen. Juhani ja Tilda perh. Jalonkaarre 3-5, Suomussalmi, p./fax 711153
Teboil Turjanhovi
MEILTÄ SAA MYÖS PITOPALVELUA!
Kalliokatu 2, puh. 050 371 0781
NAUTI JA RENTOUDU MEILLÄ!
Pe 8.6. klo 20-02
MINISTERIEN KYSELYTUNTI
Jäi jälki sydämiimme, jäi jälki unelmiin. Eero ja Kaija perh. Yhdessä kun lausuimme toisillemme: "Näkemiin!" Lämmin kiitos kaikille! Ritva Svanberg
Tervetuloa laulamaan ja tanssimaan!
(Melplayer 3 ja n. Valot, varjot vuoroin täyttää sen, kuka tietää päivänsä viimeisen. muut sukulaiset ja ystävät Mauri siunattiin 25.5.2012 läheisten saattamana. klo 16.30 17.30 Alvarin salissa (Ervinkatu 1)
Vieraina ja keskustelemassa asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru ja liikenneministeri Merja Kyllönen. Kesällä tämä paikka on ehdottomasti parhaimmillaan, kotiseutuneuvos Kalle Juntunen sanoo. klo 11.00 alk. Ohjelmassa on myös yhteiskeskustelu Kaunislehdon kulttuuripalveluista- ja toiminnasta. (08) 636 285, 050 5720 135 www.kultainenkukko.fi Avoinna: ma-pe klo 10-18, la 10-16
Arkena keittolounas 6,80, lounas 7,80-8,50, sunnuntaina 8,00-9,50. 4.10.1946 Suomussalmi k. 08-711 052
Avoinna: ma-la klo 6.30-22, su 8-22
Avoinna: ma-pe klo 9-17, la 9-16, su 11-16
Keittiö avoinna: ma-su 17-22
Lounaslista myös www.ylakainuu.fi. Tervetuloa! Suomussalmen kunta
Avoinna: ma-pe 10-18 la 10-15
Hossan Poropuisto
P. 08 710 770 kiannonkuohut@scandichotels.com www.scandichotels.com/kiannonkuohut
kainuulaisen leipäKalakeitto Nakkikastike, perunat pöydän, ruokajuomat, monipuolisen salaatti-
Sisältää runsaan
Tarjoamme PITOPALVELUA Pyydä yksilöity tarjous; muistotilaisuudet, häät, syntymäpäivät, yritystilaisuudet.
(keittolounas 6,90, noutopöytä ma-pe 8,50, la-su 9,50)
pöydän sekä jälkiruuan
Kauppakatu 4-6, Suomussalmi, p. Kaikille avoimen tilaisuuden juontaa kansanedustaja Raimo Piirainen. 050 596 3865
kakkukahvien merkeissä
ma 11.6. * Rotti Eero hauskuttaa ! Puffetti Tervetuloa * Hanuripartio * Juhannuskokko klo 12.00 (säävaraus)
Hyryntie 11, HYRYNSALMI p. 040 755 9834 Kimmo 040 703 5037 Raili
Parturi-Kampaamo
Jäniksenpolku 12 A 2, Suomussalmi
Aila
Tervetuloa!
p. Joka 10. 2
Ylä-Kainuu Torstai 7.6.2012
Veljemme, enomme ja setämme
Esko Kalervo KAARTINEN
* 13.1.1958 Hyrynsalmella 14.5.2012 Hyrynsalmella Kiittäen ja kaivaten siskot ja veljet perheineen Arja perheineen sukulaiset, ystävät ja työtoverit Ei tunne tietänsä ihminen, on elo kuin hiukkanen hetkinen. Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitän asiakkaitani kuluneista vuosista
siirtyessäni viettämään eläkevuosia. lounas ilmainen. klo 21 Baarissa
v Herkulliset hetket tarjoaa... Siunattu haudan lepoon läheisten läsnä ollessa. klo 12 * Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri Seija Rannikko * Mervi leikittää lapsia Puffetti
Disco/Karaoke
Vapaa pääsy
KESÄJUMPPA
maanantaisin 11.6.-30.7.2012 Ruukinkankaan kentällä klo 19-20
Tervetuloa jumppaamaan!
Järj. Lämmin kiitos muistamisesta ja tuestanne surussamme.
Kaunislehdon kesä alkaa
Anniina Keiskander
Hyrynsalmi
www.ylakainuu.fi
>Kesäisen kaunis Kaunislehdon talomuseo avaa taas ovensa vierailijoille. kello 13 pidettävissä kesäavajaisissa on tarjolla monenlaista ohjelmaa. i i k o l l a 24
LOUNAS joka päivä klo 11-17
Kinkku-juustokeitto Metsästäjän pihvi Savulohikiusaus Broileripaistos Kalakeitto Häränlihapata Makkarapannu Kasvisvuoka
TIISTAI MAANANTAI
KARAOKE/ DISCO
8,50 ma-pe klo 11-14 Torstai Lohikeitto Yrttikalaa Kinkkukiusaus Perjantai Jauhelihakeitto Silakkapihvit Porsaan kaslerpaisti PS Kysy kassalta päivän
Vapaa pääsy La 9.6. klo 21 Salissa
Hernekeitto ja pannari Paistettua lohta Stroganoff Risotto Bortshkeitto Lasagne Pariloitua maksaa Uunikalaa Juustokeitto Smetanalohta Lihapata Kasvisgratiini
LAUANTAI PERJANTAI
TORSTAI
Kasvissosekeitto Silakkapihvit Munakas Currybroileria
KESKIVIIKKO
Lounas arkisin 10.3015.00 keittolounas 7,20, lounas 9,20
MAANANTAI PERJANTAI Katkar.vihann.keitto Savulohikeitto Makkarastroganoff Pekoninakit Lohirulla Silakkalaatikko TIISTAI LAUANTAI Kanttarellikeitto Kalaseljanka Hawajin pata Spagetti Bolognese Tomaattimuikut Yrttikala KESKIVIIKKO SUNNUNTAI Palvilihakeitto Kinkku-kasviskeitto Jauheliha-perunaKaalikääryleet soselaatikko Sitruunainen Kalapuikot lohileike TORSTAI sis. klo 12-18
Tervetuloa tutustumaan
KARAOKEILTAMAT
UUSIMME KARAOKELAITTEEMME ja LEVYSTÖMME
, -ravintola Kahvilaikeudet! A-o
la 9.6. 600 kotim. Sunnuntaina 10.6. SuRa:n naisvoimistelujaosto (Sateen sattuessa jumpataan liikuntahallin aulassa) Jumppa on maksuton
JUHANNUSAATTONA
pe 22.6. ateria ilmainen. Kotiseutuneuvos Kalle Juntunen kertoo vierailijoille Hyrynsalmen jääkärikomppanian päällikön Rainhold Ladaun, "Latokapteenin", monivaiheisesta elämästä. biisiä)
tiistaina 12.6. Kaivaten isä Arja ja Erkki perh. Sään suosiessa nähdään perinteisen kirpan peluu näytösotteluna. Nyt myös päivän leike.
MAANANTAI
LOUNAS klo 11-15
PERJANTAI
Minestronekeitto Lohilaatikko
TIISTAI
Lihapullakeitto Silakkapihvit, muusi
LAUANTAI
Maanantai Sienikeitto Paistinmuikut Nakkikastike Tiistai Kasvissosekeitto Uunisei Sipulipihvit Keskiviikko Aurajuustokeitto Mantelikalaa Appelsiinibroiler
MIIA MÄKELÄ YHTYEINEEN
Baarissa
Kesäkeitto Kaalikääryleet
Broilerkasviskeitto Jauhelihamakaronilaatikko
SUNNUNTAI
KESKIVIIKKO
Lihakeitto Broileripata, riisiä
TORSTAI
Korvasienikeitto Burgundinpata
PIHVILOUNASTARJOUS!
KARAOKE/ DISCO Lippu 10
KIANNON KUOHUT
Jalonkatu 1, Suomussalmi, p. Avajaisten eri vaiheissa saadaan nauttia kansanmusiikkiesityksistä. Niin helppo nyt on hengittää siellä ja kevyt on kulkea valon tiellä. Maija Karhunen
Avajaistapahtuma
Pe-la 8.-9.6
Inka ja Kaisa Palvelemme ma-pe 9.30-17.00
9500
K Ka eush itola Kauneushoitola shoitol
SKY-dipl.kosmetologi smetologi Inka Pyykkönen Syväyksenkatu 1, Suomussalmi www.kauneushoitolainka.fi yvä äyk
I Inka
0404 190 901 19 1
KEsän HERKUT EDULLISESTI
HERKKUKIRSIKASTA!
ATRIA WILHELM A-LUOKAN GRILLIMAKKARAT 400 g
n Myös kesä us utu maukas u IPPURI STAP FETA-MU
Tarjous voimassa 7.-11.6.
TUORE LOHIFILEE
Norja, pakattu, raj. Retkivarusteeksi sopivat mukavat saappaat. 1450
alk.
K
2750
Hoitavat HUULIPUNAT ja HUULIKIILLOT alk. 045 355 1070 Kauppakatu 2-6, SUOMUSSALMI. klo 10-18 KAKKUKAHVIT!
Avajaistarjouk sena!
Kahden Dermalogica-TUOTTEEN ostajalle suojaava AURINKOPUIKKO Spf15 ja kolmen tuotteen ostajalle KESÄKIMONO tai RANTAKASSI kaupan päälle!
Tervetuloa tutustumaan, nyt meiltä
Hurma
avat
VESITIIVIIT KUULOKOJEET
Phonakin edustaja paikalla perjantaina 15.6. Tarjous voimassa 7.6.-4.7.
Tarjoukset voimassa 7.-10.6.
0
99
kg
ATRIA LIHAPYÖRYKÄT
380 g
PORSAAN PAAHTOKYLKI
maustettu ja maustamaton, pakattu ja irto
tuus Myös uu IX! M OCEAN
FAZER JUMBO -PUSSIT
325-400 g
PINGVIINI JÄÄTELÖTUUTIT
6 kpl/408-432 g, ei laktoositon
2 ps
89
rs
(2,34/kg)
Tarjous voimassa 7.-9.6.
95
kg
ETUSI
-12%
5
00
2 ps
(6,257,69/kg)
ETUSI
-22%
2
79
pkt
(6,466,84/kg)
Tarjous voimassa 7.-10.6.
Ilman korttia yksittäin 2,87/ps (7,18-8,83/kg). 109 )
Varaa aikasi puh. 950
KORVALÄÄKÄRIN VASTAANOTTO PE 15.6.
Pohjolankatu 33, 87100 KAJAANI ma ja pe 9.00 - 16.00 ti, ke ja to 9.00 - 17.00 puh. Riitta Nykänen vie retkeläiset kirkonkylän kujille ja aitovierille. klo 9-16
Kojeen ostajalle vuoden paristot kaupanpäälle!
MEIKIT
MEIKKIVOITEET RIPSIVÄRIT 3 LUOMIVÄRIN MOSAIIKKIRASIA
Valitse lempivärisi itse!
2550 alk. 1350 Silmille ja huulille RAJAUSKYNÄT myös hajusteettomat alk. Tarjous voimassa 7.6.-4.7.
ma-pe la su
7-21 7-18 12-18
HERKKUKIRSIKKA
Kirsi Moilanen, puh. Tarjous voimassa 7.6.-4.7.
Ilman korttia 3,59/pkt (8,31-8,80/kg). Päivän suojelijana on ympäristöministeri Ville Niinistö.
Kauneushoitola Inka UUSISSA JA VALOISISSA TILOISSA
Syväyksenkatu 1
Tarjoamme avajaisten kunniaksi pe 8.6. Tarjous voimassa 7.-10.6.
5
2 0
99
kg
Tarjous voimassa 7.-11.6
9
95
kg
1
99
pkt
(4,98/kg)
2 rs
3
00
2 rs
(6,00/kg)
Yksittäin 1,99/rs (7,96/kg).
ÄMMÄN LEIVÄN OMENABOSTON
380 g
ATRIA KOTIMAINEN NAUDAN PAISTIJAUHELIHA
pakattu
VALIOJOGURTIT
maustetut, 1 kg, ei laktoositon
2 tlk
JÄÄVUORISALAATTI
50
kpl
(6,58/kg)
Tarjous voimassa 7.-11.6.
Tarjous voimassa 7.-10.6.
8 5
95
kg
ETUSI
-23%
3
00
2 tlk
(1,50/kg)
Ruotsi
Ilman korttia yksittäin 1,95/tlk (1,95/kg). Torstai 7.6.2012 Ylä-Kainuu
3
Luonnonkukkien päivä kutsuu Suomussalmen kirkonkylälle
>Metsähallituksen Luontopalvelut järjestää sunnuntaina kesäkuun 17. 08-613 1956 s-posti: kuulopiste@kajaani.net
Lashfood RIPSIRAVINNE
(norm. Yhteispohjoismaisen luonnonkukkien päivän tavoitteena on kasviharrastuksen edistäminen ja yhteisten luontokokemusten tarjoaminen mahdollisimman monelle. 08-613 1956
Teitä palvelee myös kosmetologi Kaisa Helttunen Tervetuloa tutustumaan! t. 2 kpl/talous
ATRIA KOTIMAINEN NAUDAN ULKOPAISTI
HEDELMÄ/VIHANNES
KIRSIKKATOMAATTI
250 g/rs, Suomi
ETUSI
-39%
Ilman korttia 9,95/kg. päivä, luonnonkukkien päivänä, opastetun retken Suomussalmen kirkonkylällä. Retkelle lähdetään Wanhan Kalevan majatalon pihalta kello 11, ja retki päättyy noin kello 14.00
Erityisesti Harjua kiinnostivat erilaiset kivimuodostelmat, joita Irlannissa on sekä luonnollisena että ihmisen tekemänä. Itse aion taatusti käydä testaamassa sujuuko kuntoilu raittiissa ulkoilmassa kuin taisesti se, ettei tiedetä mitä laitteella tehdään. Residenssejä on monia eri aloja varten ja niitä sijaitsee ympäri maapalloa.
Viime viikonvaihde oli juhlan aikaa.
Pääkirjoitus 7.6.2012
Tukea ja puuttumista
iime viikonloppu merkitsi juhlaa monelle yläkainuulaiselle nuorelle. Se on mahdollisuus, josta koko yhteiskunta voi olla ylpeä. Lentokoneiden painorajoitusten vuoksi useiden keramiikkatöiden kuljettaminen ilmateitse olisi tullut kalliiksi, joten Harjun oli tyytyminen tekemään pienempiä kokeiluja. 4
Ylä-Kainuu Torstai 7.6.2012
"
Parasta on se, että pääsee esiintymään vanhemmille."
"
Juha Seppänen
Suomussalmi
Kun tiedonannon pintaa vähän raaputtaa, sieltä paljastuu edelleen tammikuussa julkaistu 70 kunnan kuntakartta, pakkoselvittäjät ja pakkoliitokset."
Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi
HS.fissä 6.6.
"
Suomen luonnossa on puhtaita ja valoisan kesämme vuoksi vahvempia hyötyyrttejä kuin monissa muissa maissa."
Opiskelija Tuovi Luhtaniemi
Puolangalla 3.6.
Teatterileiriläinen Minja Kyllönen
Suomussalmella 5.6.
Irlanti inspiraation lähteenä
>Suomussalmelainen keraamikko Ulla Harju vietti kuukauden Irlannin lounaisrannikolla Ballinskeligsissä. Alunperin hän tutustui
Cill Rialaigiin Kianta-opiston viiden päivän projektimatkalla. Senioriryhmät kokoontuvat sina kaupunkien ja kuntien puistoihin. Laura Heikkinen useimmiten käyttämättöminä. Vaikka opintoihin käytetty aika ei väistämättä näy tulevassa tulotasossa, toivottavasti nuoret uskovat, että opinnot yliopistossa tai ammattikorkeassa tarjoavat pääomaa, jota voi hyödyntää tulevaisuudessa monella eri tavalla. maksuttomuus houkutteli. Ammatillisen koulutuksen suosio on voimistunut viime vuosina, mutta tulevaisuuden Suomi tarvitsee myös akateemisesti koulutettuja. Harju vertaa Ballinskeligsiä syrjäisyytensä takia Kainuuseen, ja luonto toimi sielläkin hyvänä inspiraation lähteenä. Ylioppilaille suomalainen koulutusjärjestelmä avaa monta hienoa vaihtoehtoa, ja jokaiselle nuorella on kohtuullisen tasa-arvoiset edellytykset edetä opinnoissa niin pitkälle kuin into ja kyvyt riittävät. Viikonvaihteen juhlahumun ikävämmät jäljet olivat luettavissa alkuviikon pikku-uutisista: muutama öinen pahoinpitely ja rattijuopumuskäry. kerran viikossa ja laitteiden käyttöä saavat Harmillista vain, että laitteet seisovat tulla opettelemaan muutkin kuin seniorit. Neliapiloita ei kuitenkaan töissäni tulla näkemään, niin konkreettisesti Irlannissa vietetty aika ei näy. Taiteilijaresidenssien idea on, että luovat ammattilaiset voivat hetkeksi keskittyä työhönsä ilman nykyajan yhteiskunnan asettamia paineita ja aikatauluja. Jos puisleikki viereisessä lastenpuistossa, jos liikuntapuisto kuntossa töröttää kummallisen näköisiä hilavitkuttimia iltaan saadaan. Kaikkea Irlannissa viettämäänsä aikaa Ulkla Harju ei kuitenkaan savea muokannut, vaan matkan aikana hän ehti tutustua myös paikalliseen elämään, sekä Irlannista puhuttaessa tietysti myös pubeihin. Art Kainuu 2012 näyttelyssä Nurmeksen Galleria Tykossa, Janssonin Galleriassa Raahessa, sekä Valkeakoskella keramiikan suurnäyttelyssä, Ceramegassa.
Puistoliikunta vaatii opastusta
K
varmasti ennaltaehkäisisivät väärien liikeratoylpylän viereen suunnitteilla olevalle jen aiheuttamia ongelmia. Uutisten taustalta löytyy nuoria, miehen tielle pyrkiviä kainuulaisia. Harjun tarkoituksena oli mennä nyt Islantiin, mutta Irlannin
Ulla Harju miettii asettavansa Irlannista tuomansa luomukset osaksi suurempaa työtä. Toisaalta, parempi etten vanno mitään, Harju sanoo. Yksi syy laitteiden laiskaan käyttöön voi olla yksinker- mista ne voivat helpottaa. kannustaa kuntoilijoita ja opastaa alku- ja lopLiikuntapuistoja on noussut viime vuopuverryttelyissä. Osaa töistään hän ei edes polttanut, vaan valokuvasi ja muotoili uudestaan.
Kesällä Harjun töitä on esillä kolmessa näyttelyssä. Kuukauden aikana Ulla Harju ehti tutustua lukuisiin uusiin ihmisiin, joka on myös osa taiteilijaresidenssien ideaa. Yhtä paljon kuin nuoret ansaitsevat tukea hyviin valintoihin, he ansaitsevat myös puuttumista elämänkulkuun silloin, kun yleisesti hyväksytyn rajat ylittyvät.
V
Se on mahdollisuus, josta koko yhteiskunta voi olla ylpeä.
Cill Rialaig on seitsemän mökin kylä kallioisella rantaseudulla, josta on merinäköala Atlantille. Toivottavasi poliisin resurssit ovat yhä niin hyvät, että nuoret tekijät oppivat oitis, mikä suomalaisessa yhteiskunnassa on sallittua, mikä ei. Kokonaisuudet hallitseville, asioiden yhteydet ymmärtäville osaajille sopeutuminen koko ajan muuttuvien työmarkkinoiden vaatimuksiin on helpompaa ja palkitsevampaa. Jokaisen mökin vakiovarusteisiin kuuluvat kaikki elämisen välttämättömyydet sekä oma henkilökohtainen ateljee. Fysioterapeutit kouluttavat senioriteen, rintapenkin ja muiden laitteiden tarikäisistä vertaisohjaajia, joiden tehtävänä on koituksena on kannustaa kaikkia ikäryhneuvoa liikuntapuiston laitteiden käytössä, miä monipuoliseen liikuntaan. Työt tein ateljeessa, josta kuljetimme ne noin viiden kilometrin päähän poltettaviksi, Harju kertoo. Suurin osa asujista oli irlantilaisia, mutta joukossa oli myös saksalaisia, amerikkalaisia ja englantilaisia. Kauniinkarulla rannikkoseudulla sijaitsee taitelijaresidenssi Cill Rialaig, jonne Harjukin pääsi toteuttamaan itseään. Ylioppilaiden koulutie päättyi, ja ammattiin valmistuneet saavat nyt tähdätä työmarkkinoille. Vapauden huuma, viinan nostattama voimantunto ja kaveripiirissä syntyvä uho voivat saada ikävää jälkeä aikaan. Uutiset lupaavat hyvää: suurten ikäluokkien eläköityessä nuorten osaamiselle tiedetään olevan kysyntää monella alalla. Idea iloisesta juhlasta nuhrautuu nopeasti, vaikka kyse on vain pienen porukan harkitsemattomasta törttöilystä. Ja vaikka laitteille voi itsekin luovasti keksiä käyttötarkoituksia, hyvät opasteet len, etteivät laitteet jää vaille niiden liikuttajia.. Piittaamattomuudesta sekä ympäröivä yhteisö että normaalin elämän normien yli kävelevät nuoret joutuisivat tulevaisuudessa maksamaan tuntuvasti kovemman hinnan. Irlanti ei ole ensimmäinen paikka jossa Harju on keramiikkaansa keskittynyt, vaan aikaisemmin hän on vieraillut Ranskassa. Stepperin, vyötärölaitpuistoihin. liikunta- ja leikkialueelle on tulossa Tampereella on keksitty konsti, jolla yritemonenmoista vekotinta aikuisenkin tään saada ikäihmiset tutustumaan liikuntaliikkujan tarpeisiin. Toivottavasti moni muukin kuntoilija man mitään ohjeistusta, voi omatoimisen kokeilemisen odottaa liikuntapuistoa mielenkiinnolla ja pitää huokynnys nousta turhan korkealle. Irlantilaisia ihmisiä Harju pitää sympaattisina. Puuttuuko Opastetaulut ja vertaisohjaajat eivät autolaura.heikkinen@ aikuisilta rohkeutta mennä kuntoilemaan maattisesti tuo kävijöitä liikuntapuistoon, almamedia.fi sisätilojen suojasta ohikulkijoiden katseen mutta käytön aloittamista ja laitteisiin tutustualle
Tarkoituksenamme on toimia avoimesti. Avustusta ovat saamassa Mäntylammen, Terva-ahon ja Kyrön yksityisteiden tiekunnat.. Yhtiö aloittaa nyt timanttikairauksen poraamalla noin tulitikkuaskin kokoisia, 200-500 metrin syvyisiä reikiä maahan. Havainnekuva Koskipuiston liikunta- ja leikkialueesta.
Hyrynsalmen kunnanhallitus päätti tiistain kokouksessa esittää valtuustolle, että se myöntäisi avustusta kolmelle yksityiselle tiekunnalle. Yhtiön edustajien mukaan heidän käyttämänsä tekniikka on turvallisuusstandardien korkeimmasta päästä. Lakisääteinen etäisyys on 150 metriä. Maanomistajille ja paikkakuntalaisille tiedotetaan aina ensiksi.
Peter Blåberg
Maanomistajille, joiden
mailla koeporauksia tehdään, on ilmoitettu henkilökohtaisesti ja heille on maksettu valtausmaksu. Etsinnät ovat aivan alkumetreillä, ja paikallisia informoidaan aina uuden vaiheen alkaessa. Neuvonen myös soittaa aina maanomistajille, jos siirrytään uudelle alueelle. Toimintaa yhtiöllä on Suomessa ollut vuodesta 2003, ja KuhmoSuomussalmi alueella vuodesta 2008.
Moisiovaaran osuuskunta vuokrasi rivitalosta tilaa kyläkaupalle
>Toimintaa Moisiovaarassa kehittävä Osuuskunta Itä-Kulma vuokrasi kolme huoneistoa moisiovaaralaisesta rivitalosta. Murrossa vietiin mökin irtaimistoa. Torstai 7.6.2012 Ylä-Kainuu
5
Mökkeihin murtoja Kuurtojärvellä
>Kuurtojärven rannalla sijaitsevaan mökkiin ja piharakennuksiin murtauduttiin maanantain kello 20.00 ja tiistain kello 12.00 välisenä aikana. Samalla alueella oli tehty myös murto toiseen mökkiin, josta ei kuitenkaan oltu anastettu mitään.
Suomussalmi esittää valituksen hylkäämistä
Anglo Americanin turvallisuuspäällikkö Petteri Blåberg ja Suomen alueen malminetsintäpäällikkö Mattias Johansson vastailivat Moisiovaaran koululla kysymyksiin. Poraukset pysyttelevät useiden satojen metrien päässä alueen taloista. Samalla alueelle tulee lasten leikkipuisto ja aikuisten liikuntapuisto. >Suomussalmen kunnanhallitus esittää Oulun hallinto-oikeudelle, että se hylkäisi kunnanjohtajavalinnasta tehdyn valituksen perusteettomana. Ympäristö pyritään jättämään mahdollisimman koskemattoman näköiseksi koeporausten jäljiltä. Äänekkääm-
mät työvaiheet suoritetaan arkityöaikaan. Löydöistä riippuu, miten kauan projekti jatkuu.
jille kaikki vahingot alueella, myös mahdolliset
Tarkoituksemme on toimia avoimesti. Suomussalmen kunnanhallitus pitää väitettä kunnanvaltuuston päätöksen lainvastaisuudesta, valmistelun virheellisyydestä sekä kunnan menettelystä muutoksenhakuvaiheessa perusteettomina.
Malmia etsitään
Anglo American Exploration Team aloittaa malmin etsinnän Moisiovaarassa ja Jumaliskylässä.
Anniina Keiskander
Moisiovaara
>Moisiovaarassa ja Jumaliskylässä aloitetaan malmin etsinnät tänä kesänä. Tiimissä on geologeja ja geofyysikoita, jotka vastaavat geokemiallisista ja rakennegeologisista tutkimuksista.
Brittiläinen yhtiö on yksi
maailman suurimmista luonnonvaroja hyödyntävistä yrityksistä. Yhtiönä on kansainvälinen Anglo American Exploration. Suun-
nitelma on osa kuntakeskustan kehittämissuunnitelmaa, ja se on tehty kunnan teknisissä palveluissa. Rivitalokiinteistön omistaa Kiinteistö Oy Ahmahaka, joka solmi tiloista vuokrasopimuksen kunnan kanssa, joka vuokrasi tilat edelleen osuuskunnalle.
Liikunta- ja leikkialueen suunnitelma lautakuntaan
Ylä-Kainuu
>Ämmänsaaren keskustaan rakennettavan liikunta- ja leikkialueen suunnitelma tulee Suomussalmen kunnan teknisen lautakunnan käsiteltäväksi tänään torstaina, 7. Projekti käynnistyi viime kesänä näytteiden ottona kallion pinnasta ja jatkuu nyt pohjamoreeninäytteiden otolla sekä koeporauksin.
Anglo American piti infotilaisuuden maanomistajille sekä kyläläisille tiistaina Moisiovaaran koululla ja keskiviikkona Haukilan vanhalla koululla. Hyrynsalmen kunnanhallitus hyväksyi vuokrasopimuksen kokouksessaan tiistaina. Maanomistajille ja paikkakuntalaisille tiedotetaan aina ensiksi, ennen kuin he lukevat mitään lehdistä, Blå-
berg kertoi yhtiön toimintaperiaatteista. Rivitalon tiloihin osuuskunta suunnittelee kyläkauppaa ja sitä tukevaa liiketoimintaa. Yhtiön edustajat kertoivat korvaavansa maanomistataimistotuhot. Kimmo Neuvonen on paikallinen kontakti. Suunnitelma on tehty Koskipuiston alueelle Kylpylän viereen. Timanttikairauksella etsitään nikkeliä, kuparia ja platinaa. Paikallisena kontaktina toimii Kimmo Neuvonen, jolta voi kysellä projektista. Koneen kuulee yleensä vasta kun sen näkee, turvallisuuspäällikkö Peter Blåberg kertoi Moisiovaarassa. Valituksen hallinto-oikeuteen teki virkaa hakenut Janne Tervo. Kairakoneen mörinä on itse porausääntä voimakkaampi. kesäkuuta. Määräraha puistohankkeelle on varattu Suomussalmen kunnan tämän vuoden talousarvioon
Mukaan toivotaan, siis kaikkia 9 A,B,C ja Dluokan oppilaita. Alunperin oli tarkoitus tavata vasta vuonna 2015, mutta kun meillä viimeksi oli niin mahottoman mukavaa, niin pyyntöjä aiempaan kokoontumiseen on tullut. Itse en jättäisi alle 10vuotiasta pitkäksi aikaa kotiin yksin. Harjoittelun lisäksi koko reissu Nepaliin ja elämä siellä varmasti kasvattaa minua edelleenkin ihmisenä. Suomen Reserviupseeriliitto ry. Lähimmäiseen päivään osallistuivat ensimmäisen vuosikurssin lisäksi toisen vuosikurssin opiskelijat.
Kouluun palattuani kävimme koordinaattorin kanssa läpi asioita, joita opimme ja koimme Nepalissa. Niin iloisina astuu he tietään retkeillen, näin tuntee oman vastuun ja onnen avaimen.
Ämmänsaaren ylä-asteen 1986 päättäneiden tapaaminen - osa 2
Lukijalta
>Suomussalmi Rock:n 2012 yhteydessä olisi jälleen kerran mahdollisuus tavata "vanhoja" koulukavereita. Toiminnallaan liitto edistää Suomen ja sen kaikkien kansalaisten turvallisuutta. Tällaiset asiat saivat minut arvostamaan sitä kaikkea mikä meille suomalaisille on itsestäänselvyys, kuten ilmainen koulutus ja terveydenhuolto. "Ohikulkija"
Vauvauutiset
>13.4.2012 sai Eevi pikkusiskon. Palattuani takaisin on tuntunut oudolta monella tapaa; ihmiset eivät juttele tuntemattomille ja kaikilla tuntuu olevan kova kiire jonnekin. Onnesta mykkyrällä vanhemmat Riikka ja Jani Tulppo.
Kalle Luostarinen
Toinen Nepalin valtauskonnoista, buddhalaisuus, näkyy tavallisessa arjessa.. Nuorisopalvelun kerhoja on hyvä käyttää ja jos mahdollista, niin mummoja ja muita tuttuja kysyä avuksi. Oma kännykkä hänellä on käytössä ja kellosta osaa katsoa, milloin ollaan tulossa takaisin. Harjoittelussa ulkomailla kielitaito paranee aivan kuin itsestään, kun vierasta kieltä joutuu käyttämään joka päivä. on Suomea enemmän perhekeskeinen maa, ja tämä näkyi myös sairaalan arjessa; potilailla oli läheinen vierellä koko ajan. Syntyessään Saana Mimmi Lumitähti painoi 3325 g ja oli 50 cm pitkä. En jättäisi alle kouluikäistä yksin, esikoululainen ehkä kaupassa käynnin ajaksi, riippuu minkä tyyppinen lapsi on kyseessä. Tyttö kertoi eräänä päivänä, että on todella onnellinen uudessa kodissaan. Hanna Kinnunen 1. Lapsi katsoo lastenohjelmia, on tietokoneella tai kavereitten kanssa ulkona tai omassa huoneessa, aika kuluu mukavasti.
Martti Könkäälle ansiomerkki
>Puolankalainen kapteeni Martti Köngäs on palkittu Suomen Reserviupseeriliiton kultaisella ansiomerkillä (RUL am) puolustusvoimien lippujuhlapäivänä 4. On ollut omituista olla yksin kotona, kun on tottunut asumaan viiden muun kanssa. Viimeisen vuoden ajan on jäänyt jo mielellään kotiin, ei halua lähteä aina mukaan kauppaan. Vuonna 2010 meitä oli mukana noin 25 henkilöä ja tällä hetkelle Facebookin kautta ilmoittautuneita on 11 henkilöä. mennessä, että Kiantalaivan varaus voidaan varmistaa! Soita tai tekstaa: Karoliina 040-5397926, Paula 040-7208714 tai Virva 050-5862370.
Nepalissa ihmiset tuntui-
Niilo Konttinen
Oikaisu
>Tiistain 5.6. Sen kauneuden laadun sen tuoksun pihkaisen voi ymmärtää vain parhaiten ken samoo laulellen. Reissu on nyt takana, mutta muistot ja kokemukset pysyvät mielessä aina. Myös suhtautuminen potilaisiin on muuttunut ja eritoten heidän läheisiinsä. "Vähemmän on joskus enemmän"- pitää paikkansa tuon reissun jälkeen ja siellä viimeistään ymmärsin, että meillä täällä Suomessa on kaikkea yllin kyllin ja silti pitäisi olla jatkuvasti vain lisää, uudempaa ja parempaa. Esimerkiksi perheemme äiti, Sailo palasi pohjois- Nepalista mukanaan pieni tyttö, joka oli jäänyt orvoksi. Ken tuntee tämän joukon
sen rehdin huumorin, hän tuntemaan myös oppii luonnon suuren temppelin. Sen kuitenkin pystyn toteamaan, että Nepalissa tehty harjoittelu on varmasti valttikortti tulevaisuutta varten. Nepal
Ruusut ja risut
>Risuja Hyrynsalmen SEO:n Starburgerille todella hitaasta palvelusta. Silloin on huomioitava myös läheisiä ja perhettä sekä heidän tunteitaan ja tarpeitaan. Ilmoittautumiset 22.6. kesäkuuta. Oli hankalaa pukea sanoiksi kaikkea sitä, mitä kolmessa kuukaudessa ehti tapahtua. Ajatukset alkoivat kääntyä pikkuhiljaa Suomeen päin, mutta silti olisin halunnut jäädä. Koordinaattorikin totesi, että yleensä opiskelijat ymmärtävät harjoittelussa oppimaansa ja kokemaansa vasta myöhemmin, esimerkiksi Suomessa työskennellessään. Sailo otti lapsen mukanaan Kathmanduun ja osti tälle vaatteita ja nyt tyttö käy koulua. lehdessä "Lukiolaiset olivat avuksi" etusivulla jutussa oli virhe. Eeva Pyykkönen kouluterveydenhoitaja Korostaisin turvallisuutta, että lapsi tuntee olonsa turvalliseksi ja pärjää kotona. luokan luokanopettaja Itselläni on 5- ja 8-vuotiaat lapset ja vanhemman uskallan jättää yksin kotiin joksikin aikaa, esimerkiksi kaupassa käynnin ajaksi. Kotona täytyy sopia, missä saa käydä ja mitä tehdä, että vanhemmat tietavät, missä lapsi on. On hyvä valmistella etukäteen, tehdä päiväjärjestys ja yhteiset säännöt, rytmittää päivä, ettei jää vain roikkumaan. vat tyytyvän siihen, mitä heillä on ja siitä vähästäkin jaetaan muille. Asiakaspalvelussa on todella parantamisen varaa: siisteys kuuluu elintarvikealalle. Työnantajan kanssa voi neuvotella työajan lyhennyksestä, voisiko tehdä lyhyempää työpäivää. On hyvä opetella oven aukaisemista, mistä löytyy avain ja mitä ruuaksi. Isät, äidit, mummit ja kummit! Viekää ilosanomaa eteenpäin 1970 syntyneille "entisille nuorille", että lauantaina 21.7.2012 klo 17.30 Ämmänsaaren laivarannasta starttaa Kianta-laiva, jossa teidän jokaisen toivotaan olevan mukana! Laiva on varattu käyttöömme 2,5 tunniksi, jonka jälkeen iltaa voidaan jatkaa maissa. 6
Ylä-Kainuu Torstai 7.6.2012
Puheenaihe
Miten lapsi pärjää yksin kotona?
Birgitta Vikholm Päiväkodin johtaja Päivähoito jatkuu ekaluokalle menevillä heinäkuun loppuun asti, mutta sitä isommat lapset joutuu ehkä olemaan välillä loman aikana yksin kotona, kun vanhemmat ovat töissä. Sen joukon mieltä paina ei taival helteinen, vaan iloisina aina käy matkaa laulellen.
On määränpäänä heillä nyt seutu kaunoinen ja polkuna ja teinä on maasto metsäinen. on vuonna 1931 perustettu reserviupseerien valmiuksia kehittävä toiminnallinen ja aatteellinen maanpuolustusjärjestö. Viimeinen viikko Nepalissa oli yhtä tunteiden vuoristorataa; välillä itketti lähtö ja välillä taas naurettiin uusien ystävien kanssa. Jos on isompia sisaruksia, niin heitä voi velvoittaa jätskirahojen toivossa hoitamaan nuorempia. Myös Suomen hintataso oli meinannut unohtua kolmen kuukauden aikana. Jokainen vanhempi lapsensa tuntee, onnistuuko yksin oleminen. Tiesin kuitenkin, että nyt olisi tultava takaisin ja palattava Nepaliin myöhemmin uudestaan. Aino Kormilainen
Runo
Kun kankahilla Hossan reippaasti astuen, näät joskus joukon iloisen mi marssii laulellen. Liiton 320 jäsenyhdistykseen kuuluu noin 28 000 reserviupseeria.
Kalle Luostarinen
Nepalin perheeni, oikealla Sailo, perheen äiti ja perheen tytöt.
Elämää Nepalin jälkeen
Namaste
>Kaksi viikkoa sitten palasin koti-Suomeen ja nyt pitäisi aloittaa arki kesätöiden parissa. Puolustusministeri Stefan Wallin myönsi kaikkiaan 14 Suomen Reserviupseeriliiton kultaista ansiomitalia soljen kera ja 47 kultaista ansiomitalia. Voisi tehdä yhteistyötä naapurien kanssa, että lapsi tietää mistä saa apua tarvittaessa
Torstai 7.6.2012 Ylä-Kainuu
7
Kaunis Kiitos...
Kiitos Kiitos
Aapo Koistinen
Kiitos
Jouni Kaartinen
Kiitos
Saku-Pentti Toivainen
Kiitos
Leena Kemppainen
Lari Heikkinen
Kiitos
Tiia Heikkinen
Kiitos Kiitos
Riika Tolonen
Kiitos
Ekku Rämä
Kiitos
Kati Kinnunen
"Sydämellä näkee paremmin..."
Lämmin
Kiitos
Toni Barck
Kiitos
Joonas Räisänen
Kiitos
Eeva Väyrynen
Laura Heikkinen
Kiitos
Miika Mannermaa
Kiitos
Juho Kela
Kiitos
Kiitos
Hanna Heikkinen
Tuomas Turpeinen
kemppaisen kesätarjoukset
TARJOUKSET VOIMASSA 7.-11.6.2012.
PLUSSA-KORTILLA 7.-9.6.2012
ERÄ!
TUORE LOHIFILE
-39%
PLUSSA-KORTILLA 7.-10.6.2012
ETUSI
Ilman Plussa-korttia 9,95/kg.
5
pak., Norja
KESKI KILORINKELI
KESÄN TARVIKKEET MEILTÄ!
NAUTITAAN KESÄSTÄ!
99
kg
VESIMELONIT
3
650 g
50
ps
(5,38/kg)
LENKKIKENKIÄ PAINEPESURIT
alk.
alk.
112,90
35,00
pari
KALUSTESARJA
normaalisuolainen, 500 g
VALIO VOI
-10%
PLUSSA-KORTILLA 7.-10.6.2012
ETUSI
Ilman Plussa-korttia 2,79/pkt (5,58/kg).
2
49
pkt
(4,98/kg)
0
PLUSSA-KORTILLA 7.-10.6.2012.
Espanja
pöytä 60 x 60 cm, 2 tuolia, valk.
99
kg
KEKKILÄ PUUTARHA MULTA
2 pkt
ETUSI
LOTUS EMILIA DESING TALOUSPYYHE 4 rl
2 pkt
HK CAMPING GRILLIMAKKARA
Ilman Plussa-korttia yksittäin 2,50/pkt (0,63/rl).
-16%
-25%
ETUSI
Ilman Plussa-korttia yksittäin 1,99/pkt (4,98/kg).
2
400 g
50
2 pkt
(3,13/kg)
ES MEETVURSTI
600 g, siivup.
4
16
KUKKAAMPPELI ISO
EMMA PÖYTÄ
60, musta, lasilla
5 sk
99,50 39,50
sarja
kpl
20
2 pkt
(0,53/rl)
18,-
ERAMUS KAASUGRILLI
kpl
3
8-21 8-18 12-18
99
kpl
(6,65/kg)
PIENSIEMENET, LANNAT
BETONILAATTOJA, KYLLÄSTEPUUTAVARAA
99,50
kpl
MAATALOUSOSASTO
Hyrynsalmi K-Market p. (08) 741 131 Maatalous p. (08) 741 121
RAUTAOSASTO
ma-pe la su
KEMPPAINEN KY
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN. (08) 741 288 Rauta p
pantin 0,40
0 1
Valio Maustetut tai kerrosjogurtit 175-200 g (1,66-1,45/kg)
29
69
3
3
Etusi 18%
90
Yhteishintaan
Serla Toilet ja Talous
Wc- ja talouspaperi
Wc-paperi 2,15 8 rll/pkt (0,27/rll) ja talouspaperi 1,75 4 rll/pkt (0,44/rll)
Ilman S-Etukorttia wc-paperi 2,65 (0,33/rll) ja talouspaperi 2,15 (0,54/rll)
S-Etukortilla 13.6. alkaen
99
Atria
80
Karhu III 20 x 0,33 l 6,6 l (3,00/l) (sis. asti
Suomalainen
Suomen Nestlé Aino&-jäätelöt 480 g (7,69/l)
Etusi 24 %
Hinta voimassa to-su
1
39
Hinta voimassa to-su
Extra sweet Ananas Costa Rica, 1-lk
kg
69
Parkinniemen Puutarhan Tomaatti Suomi, 1-lk
kg
22
Hinta voimassa 21.5. pantit 3,00)
Viljaporsaan ohut leike
marinoitu 400 g (9,98/kg)
Ilman S-Etukorttia 5,25 (13,13/kg)
1
Etusi 31 %
99
Ämmän Leipä
Grahamsämpylä
8 kpl/400 g (4,98/kg)
Ilman S-Etukorttia 2,89 (7,22/kg)
ABC-Lohtajan S-market
palvelee joka päivä 24 h.
Palvelemme arkisin 821 , lauantaisin 818 , su 1218 Vuokatti la 820, Kajaanin Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu la 821, su 1221. 8
Ylä-Kainuu Torstai 7.6.2012
Etusi 25 %
Yksittäin tai ilman S-Etukorttia 2,35 (11,75/kg)
3
9
50
Valio 200 g (8,75/kg)
2 kpl
Aamupala sulatejuustoviipaleet
S-Etukortilla 13.6. asti
S-Etukortilla kesäkuussa
Suomalainen Suomalainen
1
69
Atria Hiillos grillimakkarat 400 g (4,23/kg)
Kariniemen Broilerin hunajamarinoidut fileepihvit 6 kpl/1 kg
49
2 3
Rainbow Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,38/kg)
95
1
19
Rainbow Kivennäisvedet 1,5 l (0,53/l) sis
vuonna 1931 ja talo on laajentunut vuosien myötä useilla huoneilla. Toukosiunauksen seremonia suoritettiin kirkkoherra Risto Kormilaisen johdolla. Noin kerran kuussa on kalenterissa jokin tapahtuma, jonka työt tehdään talkoilla. Nykyinen komea ja laaja pirtti on valmistunut
Vieraat ihastelivat tilavaa pirttiä, jonka hirret ovat tilan omalta maalta lähtöisin. Myyntipaikat ovat ilmaisia paikallisille yrittäjille. Ruokamyynti ei ole teltoissa sallittu. Paikalla on ollut monia asukkaita ja vaiherikas elämä, kertoo Heikki Seppänen. Torstai 7.6.2012 Ylä-Kainuu
9
Vuorisuon kylämarkkinoilla esitellään paikallista osaamista
>Ukkohallan Matkailuyhdistys Ry järjestää Suopotkupallon MM-kisojen yhteyteen kylämarkkinat Hyrynsalmen Vuorisuolle. Määrä on edellisvuoden toukokuuta hieman suurempi. Laakko ja Heikki Seppänen muistelivat entisajan tupailtoja ja vierailukulttuuria.
Näljängän yhdistyksessä
on 140 jäsentä, joista noin puolet aktiivisia. Vartiuksen kansainvälisellä rajanylityspaikalla matkustajia oli toukokuussa noin 39 900, joka on noin viisi prosenttia enemmän kuin vuoden 2011 toukokuussa. Markkinat nostavat aiempaa vahvemmin paikallisia yrittäjiä ja heidän osaamistaan ja tuotteitaan esille Vuorisuolla. Kuusamon matkustajamäärästä venäläisiä oli noin 900 ja suomalaisia 1800. Taloa asustavat kolme veljestä: Olavi, Heikki ja Matti Seppänen. Tällä paikalla on asuttu 1600-luvulta lähtien, talon nimi tulee ensimmäiseltä asukkaalta, joka oli Hiltunen. Puheen ja virrenveisuun jälkeen Olavi Seppäsen perinteiseen tapaan käsin kylvämät siemenet pääsivät itämään siunauksen ja taivaalta tihkuneen sateen avustamana.
Toukosiunauksen pitopaikka vaihtelee vuosittain. Vastojen teko Kuri-
Yksi uusi aktiviteetti ovat
turinatuvat, jolloin vieraillaan kerran kuussa jonkun jäsenen kotona ja käydään läpi kuulumiset. Kylämarkkinoilla on tarjolla noin kymmenen erilaista myyntipaikkaa, joista osassa on valmiina myyntikoju ja osaan sen voi tuoda itse. Karjaa on pidetty vuoteen 1999 asti ja pellot ovat tällä hetkellä vuokralla. Myyntipaikoista ja kylämarkkinoista voi tiedustella Maija Juntuselta numerosta 044 270 3339.
Olavi Seppänen kylvi siemenet siunauksen jälkeen taustallaan komeat vaaramaisemat.
Touko siunattiin sadesäässä
Eläkeliiton Näljängän yhdistys järjesti toukosiunauksen Vaarannivan kauniilla paikalla.
Pirjo Kähkönen
Suomussalmi
Rajanylitysliikenne kasvanut hieman
>Kainuun rajavartioston valvomilla rajanylityspaikoilla rajan ylitti 43 000 matkustajaa toukokuussa, ja rajanylitysliikenne lisääntyi noin viisi prosenttia. Havaituissa rikoksissa ja rikkomuksissa oli muun muassa kaksi lievää valtionrajarikosta, yksi väärennösrikos, yksi ulkomaalaisrikkomus, yksi liikennerikkomus.
>Vaarannivan Hiltulaan kokoontui tiistain sateisessa säässä noin kolmisenkymmentä henkeä seuraamaan toukosiunausta, jonka tällä kertaa järjesti Eläkeliiton Näljängän yhdistys. moon heinäkuussa on ollut tapana jo yli kymmenen vuotta. Ainakin yksi suuri tilaisuus on tälle vuodelle tiedossa, sillä yhdistyksen 30-vuotisjuhlat ovat syksyllä. Toukosiunausta voi sanoa jo perinteeksi, sillä kerta oli nyt viides Suomussalmella.
Hiltula sijaitsee komealla
paikalla, josta avautuu kauniit maisemat Puolangan Siikavaaraan asti. Paikan omistajiin on kuulunut muun muassa eräs Oulun tervaporvari, joka osti talon huutokaupalla ja möi hyvällä voitolla lyhyen ajan kuluttua. Kuusamon rajanylityspaikalla matkustajamäärä laski edellisestä vuodesta noin kymmenen prosenttia, matkustajia oli toukokuussa noin 2700. Keskustelemme ajankohtaisista asioista ja milloin mistäkin. Kainuun rajavartiosto havaitsi 18 rikosta ja rikkomusta toukokuun aikana. Näljängän yhdistyksen puheenjohtaja Senja Pyykkönen oli kysynyt veljeksiltä lupaa tulla pitämään toukosiunaus tällä kertaa heidän maillaan ja lupa oli tullut mielihyvin. Matkailuyhdistyksen tavoitteena on saada markkinoista jokavuotinen tapahtuma, jossa alueen asukkaat, mökkiläiset ja muut kävijät löytävät mielenkiintoista katseltavaa ja ostettavaa. Kokonaismäärästä venäläisiä matkustajia oli noin 26 150 ja suomalaisia noin 13 500. Toukosiunaus on vain yksi yhdistyksen perinteistä ja yhteistoiminnan tavoista. Laakko. Meitä on ollut 12 henkeä mukana alusta asti, kertoo yhdistyksen sihteeri Taimi
Toukosiunaus vie pienen siemenen jäljille.
Kirkkoherra Risto Kormilainen
Kanssakäyminen oli silloin luonnollista, vieraat tulivat ja lähtivät omia aikojaan.. Rantaongintaa olemme myös suunnitelleet tälle kesälle järjestää, kertoi Pyykkönen ja harmittelee, että pitkät välimatkat hankaloittavat kokoontumisia. Markkinat toteutetaan Elävä Kainuu Leaderin rahoittaman Hyryn Sysäys hankkeen puitteissa
Myös hän on muuttamassa Suomeen, kunhan Suvi saa omat asiansa järjestykseen. Koska oppikirjoja ei ole, opettajien on pakko tarjota kurssilla yksi kirjallinen aineisto. joka paikassa. Luokkahuoneissa istutaan, kuunnellaan opettajaa ja tehdään muistiinpanoja. Ja kyllähän Suomeen oli kaipuu. Opinnot rahoittuivat suomalaisella opintotuella. Vieraat maat kiinnostavat yhä, vaikka kotonakin on hyvä olla. mukaan kattamaan vähintäänkin hyvin elämisen ja lukukausimaksut Intiassa. Joitakin asioita intialaisessa kulttuurissa oli Suvin mukaan vaikeaa hyväksyä. Alue on vuoristosta ja vehreää. Tosin opettajat sanelivat välillä muistiinpanoja sana sanalta. Vaikka esimerkiksi koulupaikoista kilpailu on aivan älytöntä, ihmiset osaavat ottaa rennosti ja päivän kerrallaan.
>Kiinnostus muita maita ja kulttuureita kohtaan vei suomussalmelaisen Suvi Pyykkösen opiskelemaan ulkomaille. Ulkomaille mieliviä Suvi kehottaa toteuttamaan haaveitaan rohkeasti. Jos olisin jäänyt Suomeen, en varmasti olisi näin rohkea ja uskalias. Esimerkiksi korruptio sekä poliisin ja
armeijan arvaamattomuus eivät sovi helposti suomalaiseen ajatusmaailmaan.
Ulkomaille muuttaminen
on Suvin mukaan ollut kuitenkin kaikkiaan positiivinen kokemus. Jutut ja kiinnostuksen kohteet ovat samoja, Suvi toteaa. Poikaystäväni on perheensä ainoa lapsi ja Intiassa on käytäntönä, että lapset huolehtivat vanhemmistaan näiden ikääntyessä. Opiskelu intialaisessa collegessa ei Suvin mukaan juuri eroa opiskelusta Suomessa. Intialaisella piknikillä ei syöty eväitä, vaan laitettiin kunnon ruokaa keittokatoksessa, Suvi Pyykkönen kertoo.. Suvi asui ja opiskeli Shillongin kaupungissa Koillis-Intiassa. Suvi Pyykkönen kertoo Intian 18 virallisen pääkielen ja 8 000 rekisteröidyn kielen lisäksi maassa puhuttavan tuhansia heimokieliä, joten yhteinen opiskelukieli on välttämättömyys. Kaikki halusivat ottaa puvusta kuvia.
Suvi ja opiskelukaverit piknikillä. Olen löytänyt itsestäni uusia puolia ja ulkomaanvuosien aikana kasvoin aikuiseksi. Intialaisilta hän oppi ennenkaikkea turhan stres-
Suvi hankki itse opiskelupaikan collegesta Shillongista. Ulkomaille hän voisi muuttaa asumaan pysyvästikin. Työpaikan löytyminen olisi voinut pitää Suvin pitempäänkin Intiassa, mutta nyt tavoitteena on saada opiskelupaikka Suomesta. Ulkomaat kiinnostavat
Suvi Pyykköstä tulevaisuudessakin. Suomi jäänee jälleen taa viimeistään kun opiskelut kotimaassa on saatu päätökseen. Ikätovereiden hakeutuessa kotimaisiin korkeakouluopintoihin Suvi käännätti paperinsa englanniksi ja otti heinäkuussa lennon Intiaan. Sehän ei suomalaiselle käy, vaan pitää itse saada tehdä omia juttuja, Suvi nauraa. Jossain vaiheessa on tällainen velvollisuus täytettävänä, Suvi kertoo. Kun kerran ylität itsesi pelossa, se tuo itsevarmuutta ja uutta näkökulmaa itseen.
Suvi Pyykkönen kertoo kaivanneensa Intiassa etenkin pesäpallon pelaamista. Vaikka Intiassa olikin kavereita, välillä oli yksinäinen olo. Vaikka mitään ongelmia ei koskaan ollut, muut huolehtivat niin paljon etten saanut tehdä mitään yksin. Pääaineenaan hän luki sosiologiaa. 10 Ylä-Kainuu Torstai 7.6.2012
Intia opetti stressittömyyttä ja varmuutta
Opiskelu ulkomailla tuo uutta näkökulmaa ja antaa ainutlaatuisia kokemuksia.
Laura Heikkinen
Suomussalmi
sin välttämistä. Monestikaan opettajat eivät jaksa niitä monistaa, vaan sanelevat tekstin. Intiassa kulttuuri, ihmiset ja arvomaailmat kun ovat hyvin erilaisia kuin länsimaissa. Kaupungissa on noin 300 000 asukasta. Jos haluaisi lähteä, mutta tuntuu epävarmalta, kannattaa lähteä halun, ei epävarmuuden mukaan. Lisäksi pitemmillä vapailla olisi haluttanut viettää aikaa omien sukulaisten kanssa, koska sukumme on laaja ja yhtenäinen. Se helpotti maahan laskeutumista, kun ympärillä oli olemassa vankka tukiverkosto. Alueella suurin osa ihmisistä on kristittyjä, joten uskontojen suhteen ei tullut suurta yhteentörmäystä. Vaikka olen englantia opiskellut ja siinä hyvä, kielen muuttuminen päivittäiseksi kieleksi oli aluksi vaikeaa. Pääsin ystäväni perheeseen asumaan. Puku on villaa, joten paahduin siinä. Sosiologian opiskelijoista muodostui tiivis joukko kolmen vuoden aikana. Hän oli koulussaan ainoa länsimaalainen. Hänellä oli intialainen kirjeystävä, jonka luona hän vieraili vuonna 2008. Aluksi se ahdisti, mutta kun koululla totuttiin läsnäolooni ja lakkasin välittämästä kadulla tulevista katseista, olo helpottui.
neelle suomalaiselle intialaisten läheisten huolehtiminen hänen turvallisuudestaan tuntui välillä raskaalta. Suomalainen opintoraha vastaa Intiassa sihteerin kuukausipalkkaa, Suvi vertaa. Ulkomailla saa niin paljon kokemuksia. Myöskään kaupungissa ei ollut paljoa länsimaalaisia, joten vaalea nainen sai koulussa ja kaduilla paljon katseita. Se osoittautui täysin perusteettomaksi peloksi. Lähtemistä ei kannata pelätä, eikä kielitaidon tasoa. Uskonto kylläkin vaikuttaa Intiassa vielä vahvasti ihmisten elämään, Suvi toteaa.
Suvi Pyykkönen palasi tänä keväänä Suomeen, kun opinnot Intiassa päättyivät. Kesti noin neljä kuukautta, että kielenkäyttö muuttui helpommaksi, Suvi kertoo. Nuoret ovat samanlaisia
Itsenäisyyteen tottu-
Suvi pukeutui kansallispukuun juhlissa, joissa intialaiset pukeutuivat omiin heimovaatteisiinsa. Intia oli Suville ennestään tuttu maa. Opintoraha riitti Suvin
Yksi Suvin suurimmista
peloista oli, saako hän Intiasta uusia kavereita. Collegessa opiskeltiin
englannin kielellä. Intialainen kirjekaveri on muuttunut matkan varrella poikaystäväksi. Mielikuvat kuivuudesta, hiekasta ja kaduilla kävelevistä lehmistä eivät Shillongissa toteudu
soitettaessa matkapuhelimesta.)
tommi.niskanen@k-supermarket.fi. 0207 705 770
(8,28 snt/puh.+7,00 snt/min. klo 10-15!
Pakattun
E LOHIFILE
a tuore
ER Ä
Valio
VOI
,98 kg) 500 g (4 uolainen s normaali
us Norja 2 kpl/talo rajoitus:
Ilman kort
tia 9,95 kg
5
)
99
kg
-39 %
to-la. Torstai 7.6.2012 Ylä-Kainuu
11
VK 23, POHJOIS-SUOMI
Kesän kunniaksi nyt edullisesti
Kahvittele ! assa ostosten lom
Pulla- tai munkkikahvit
1
00
HERKKUTORILTA vasta paistetut MUIKUT pe 8.6. soitettaessa kiinteän puhelinverkon liittymästä, 8,28 snt/puh.+17,00 snt/min. tia Ilman kort
2,79 pkt (5
2
49
pk t
1 -10 %
,58 kg)
Arla
O 17% AJ U U S T K E R M9 k g) ,9
1 kg (4 2 kpl/talous rajoitus:
ping H K Cam KK AR AT
IMA GRILL,13 kg) g (3
400
Kariniem
250 -3
FILE00 g (6,67-8,00 k
E ET ESUIK AL g)
po en kanan
jan
l (7,79 kg ia 7,79 kp Ilman kortt
4
99
kpl
2
-35 %
PKT
ia ja yksi Ilman kortt
2
50
2
3 -37 %
RS
) pkt (4,98 kg ttäin 1,99
(9,97-11 in 2,99 rs ia ja yksittä Ilman kortt
4
00
,96 kg)
-33 %
HINNAT VOIMASSA TO-SU 7.-10.6. Voimassa 7.-9.6. ellei toisin mainita.
Risteentie 12, Suomussalmi, p
Sekoita kaikki kastikkeen ainekset ja anna maustua ainakin tunnin ajan. 2. 3. Sekoita öljy varovasti käännellen perunoihin ja silppua vielä ruohosipulia joukkoon. 600700 g kirjolohifilee limetin mehu soijakastiketta sokeria sormisuolaa rouhittua mustapippuria
Kastike kalalle
1 prk (250 g) kevyttä ranskankermaa n. 2. pantit 2,70
19
1 2 1 tl 1/2
98
-14 %
Voimassa 7.6.-5.9.2012
Ilman korttia 4,15 pkt (5,53 kg)
Ilman korttia 22,86 18-pack (3,39 l) sis. "Itketä" kesäkurpitsoja noin 5 minuuttia ja pyyhit talouspaperilla niistä enin suola. Laita kastike laakealle vadille ja filee lihapuoli alasuin kastikkeen päälle. Anna fileen maustua ainakin puoli tuntia. Ripottele fileelle suolaa ja mustapippuria. Purista limetin mehu ja sekoita joukkoon soijakastike ja sokeri. Asettele siivut leivinpaperin päälle ja ripottele pinnalle hieman suolaa. Valmista pariisinperunat pakkauksen ohjeen mukaisesti. Tarjoa perunat lämpiminä.
1. 2. Silppua tilli. Vinkki: Voit tehdä kastikkeen valmiiksi mainiosti jo edellisenä päivänä.
Lisukkeet
1 50 g n. Vetele juustohöylällä kesäkurpitsasta pitkittäin siivuja. Rullaa siivut tiukoiksi rulliksi. pantit 2,70
Lohifilee pariisinperunoilla 4 hengelle,
Lohifilee
1 1 1/2 dl 1 tl n. 12 Ylä-Kainuu Torstai 7.6.2012
Tiesitkö, että tarjoustuotteille reseptit löy
MINIVESIMELONI
kokonaisena Espanja
0 9 2
99
kg
MINILUUMUTOMAATTI
250 g (3,96 kg) Espanja
0 3
18
PACK
99
rs
Atria
BROILERIN GRILLIPALETTI
1,2 kg (8,29 kg)
Atria
95
rs
-20 %
VILJAPORSAAN OHUT KASLERIPIHVI
700 g (5,70 kg) marinoitu, Suomi
99
rs
-20 %
Ilman korttia 12,49 rs (10,41 kg)
Ilman korttia 4,99 rs (7,13 kg)
Atria Hiillos
750 g (3,99 kg)
GRILLIMAKKARA
Karhu
99
pkt
-27 %
yli 60 min
III-OLUT
18 x 0,33 l (2,91 l) sis. Asettele kesäkurpitsarullat ja pinaatit siivilään ja höyrytä niitä noin 5 minuuttia kattilan päällä, jossa on kiehuvaa vettä.
HINNAT VOIMASSA TO-SU 7.-10.6. Pese ja raasta kurkku kuorineen raastimen suurimmalla terällä. Kuori ja murskaa valkosipulin kynnet. Pese kesäkurpitsa ja poista siitä kannat. 10 cm:n pala tuoretta kurkkua limetin mehu valkosipulin kynttä pieni nippu tilliä sokeria tl suolaa
1. ellei toisin mainita.
www.k-supermarket.fi
www.facebook.com/Ksupermarketketju. 2. Laita filee uunivuokaan ja paahda fileetä 225 asteisen uunin yläosassa noin 1015 minuuttia.
1. 200 g kesäkurpitsa tuoretta pinaattia suolaa
Pariisinperunat
1 ps Pirkka pariisin perunoita 2 rkl pähkinä- tai oliiviöljyä ruohosipulia 1. Huuhdo pinaatit ja poista kovat kantaosat. 3
ellei toisin mainita.. Torstai 7.6.2012 Ylä-Kainuu
13
ydät www.k-supermarket.fi
Klikkaamalla -kuvaketta kotisivuillamme näet, mitä ruokia tarjouksista voit valmistaa.
UUTUUS
XL Texas Atria X X LIPIHVI
GRIL ,67 kg) (7
900 g
apin Vaasan L ja SK AT
280 -2
6
SAVUNIERIÄ
PKT/ FÖRP.
90
rs
RIE ASET RIESKg (5,32-5,73 kg) 0 6
tia 1,9 Ilman kort
1
49
ps
,50 kg)
-23 %
5 ps (6,96-7
HERKKUTORILTA
Antell
2
15 4
rs
90
kg
RUISRUIS
9 kpl/450 g (4,42 kg)
1 1
99
ps
Voimassa to-la 7.-9.6.
Atria perinteinen
MARINETTI GRILLIPIHVI ja PIHVETTI
675-800 g (7,26-6,13 kg)
90
-10%
JÄÄTELÖTUUTIT
6 kpl/376-414 g (5,29-4,81 kg)
99
pkt
-20%
Ilman korttia 5,49 rs (8,13-6,86 kg)
Ilman korttia 2,49 pkt (6,62-6,01 kg)
HINNAT VOIMASSA TO-SU 7.-10.6
ellei toisin mainita.
tommi.niskanen@k-supermarket.fi. 14 Ylä-Kainuu Torstai 7.6.2012
TARJOUSTAKUU
K-PLUSSATARJOUKSISSA
AINA VÄHINTÄÄN
- 10 %
LISÄKSI K-PLUSSA-PISTEILLÄ ETUSI JOPA
- 5%
-20%
Valio Edam
JUUSTOVIIPALEET
150 g (12,20 kg)
Ilman korttia 2,29 pkt (15,27 kg)
Valio
JUUSTOVIIPALEET
150 g (13,27 kg)
Ilman korttia 2,49 pkt (16,60 kg)
Valio Olympia
400 g (7,70 kg)
SULATEJUUSTO
Ilman korttia 3,89 rs (9,73 kg)
Valio Aamupala
400 g (8,98 kg)
SULATEJUUSTOVIIPALEET
Ilman korttia 4,49 pkt (11,23 kg)
Valio Edam
JUUSTOVIIPALEET
700 g (9,81 kg)
Ilman korttia 8,59 pkt (12,27 kg)
1 99 1 08 3 59 3 87 6
pkt pkt rs pkt pkt
83
-20 %
Valio Polar
JUUSTOT
Valio
300-350 g (8,54-9,97 kg)
2
99
kpl
-36 %
AURAJUUSTO
170 g (14,06 kg)
2
39
kpl
-11 %
Ilman korttia 4,69 kpl (13,40-15,63 kg)
Ilman korttia 2,69 kpl (15,82 kg)
Hinnat voimassa seuraavissa K-supermarketeissa:
HAAPAJÄRVI
Kauppakohtaiset aukioloajat löydät www.k-supermarket.fi www.facebook.com/Ksupermarketketju
Risteentie 12, Suomussalmi, p. 0207 705 770
(8,28 snt/puh.+7,00 snt/min. soitettaessa matkapuhelimesta.)
HINNAT VOIMASSA TO-SU 7.-10.6. soitettaessa kiinteän puhelinverkon liittymästä, 8,28 snt/puh.+17,00 snt/min
Liikenneturvallisuusalan ansiomitaleita on myönnetty vuosittain vuodesta 1992 lähtien. 90 )
59,-naisille valkoinen -miehille musta, t-sininen, kirk.sininen
(sh. pe 8.6. Talviperunan istutus on parhaillaan käynnissä koko Kainuussa. Kasvukauden edistyminen on joitakin päiviä jäljessä viime vuosista, mutta 3 - 5 päivää edellä verrattuna pitkäaikaisiin keskiarvoihin, sanoo kasvinviljelyneuvoja Matti Partanen Pro Agria Kainuusta. Keskimäärin kainuulaisella tilalla on peltoa viljelyssä noin 32 hehtaaria, josta noin kolmannes on vuokrapeltoa. Liikenneturvallisuusalan ansiomitali voidaan myöntää henkilölle, joka on vähintään viidentoista vuoden ajan ansiokkaasti työskennellyt liikenneturvallisuuden edistämiseksi ja jonka toiminta on ollut yleisesti arvostettua. Vaarojen pohjois- ja itärinteillä ja varjoisissa metsissä mustikka kukkii myöhemmin ja hallat eivät liene niihin
Nurmet talvehtivat hyvin. 2 viikoksi alk. On tärkeää, että laidunaidat saadaan kuntoon ajoissa. tuhosieniä, joista merkittävimmät ovat pahkulasieni ja pohjan pahkasieni. Kukalla oleva mustikka sen sijaan on kärsinyt alavimmilla mailla yöhalloista. 69,90 )
Vaihtuvia KASSITARJOUKSIA, esim.
DAHLIAT Muhkeat 5 kpl AHKERA(yksittäin 3 ) LIISAT 4 kpl 1 kpl SYYSKAUNOSILMÄ + 2 kpl TÄHTILOBELIA
10 10
10
Muista Puutarhan bonukset, kerää leimoja!
CAPRI HOUSUT
nopeasti kuivuva materiaali uv-suojattu
PURPPURAPIPO!
Uutuus!
69,(sh. Viime talvelta puuttuivat suvet, jotka olisivat sulattaneet vesilammikoita notkopaikkoihin. Ministeri Kyllönen luovutti ansiomitalit palkituille 30. toukokuuta Helsingissä. Torstai 7.6.2012 Ylä-Kainuu
15
Kevättyöt etenevät tuttuun tapaan
Mustikka kärsinyt hallaöistä alavilla mailla.
Ylä-Kainuu
Antti Westersundille liikenneturvallisuusmitali
>Suomussalmen kunnan tekninen johtaja Antti Westersund on saanut liikenneturvallisuusalan ansiomitalin. Tähän mennessä tunnustuksen on saanut 246 henkilöä.
>Kevättyöt ovat edenneet tavanomaisesti Kainuussa. Roudattomaan maahan tullut pysyvä lumipeite suosi talvi-
vaikuttaneet, Partanen arvioi. Westersund oli ainoa kainuulainen tunnustuksen saaja. Näidenkin tuhot jäivät kuitenkin varsin vähäisiksi. Viljelyssä oleva peltoala on Peltolan mukaan lisääntynyt Kainuussa tasaisesti ja on nyt hieman alle 32 000 hehtaaria. Laidunkausi on alkanut monilla tiloilla Kainuussa. Kainuulaisen luomutilan keskipeltoala on noin 54 hehtaaria.
Mustikan kukinta on paikoin runsasta. Lakan pääkukinta on vielä edessäpäin, joskin ensimmäisiä kukintoja on avoimilla soilla ollut jo nähtävillä. 040 134 1577
(sh. Kevätviljoista on Kainuussa kylvetty Partasen mukaan noin 70 - 80 prosenttia. 119 )
TARVITAAN KUKKAMYYJÄÄ
Suomussalmen hautausmaalle myyntipisteeseemme n. 79,90 )
Cody II SANDAALIT Kevyet PIKEEPAIDAT
kantavaimennettu
89,-
(sh. Esimerkiksi jääpoltteen aiheuttamia tuhoja ei ollut. Hallayöt ovat säästäneet ainakin pääosan Kainuun mustikan kukinnoista. Ministeri myönsi mitalit Liikenneturvan hallituksen esityksestä. (08) 711 338
Elmo Sport suomalaisten kauppiaiden omistama ketju.. Liikenneministeri Merja Kyllönen jakoi liikenneturvallisuusalan ansiomitalit 11 henkilölle pitkäjänteisestä työstä liikenneturvallisuuden hyväksi. Muutoin laitumien hyväksikäyttö jää vaillinaiseksi ja laidunkauden alussa tapahtuu tarpeetonta, arvokkaan laidunnurmen tallaantumista. 40 )
49,90
Raate CAPRI HOUSUT
(sh. Ja kyllä puoli vuotta päästään ruokintapöytään kytketyt eläimet kaipaavatkin jo ulkolaitumille.
Viime päivien kylmät yöt
eivät juuri ole aiheuttaneet vioituksia peltoviljelykasveihin. Ota yhteyttä alla olevaan numeroon pikaisesti.
Tervetuloa!
TERVETULOA OSTAMAAN SUOMUSSALMELAISTA HUIPPULAATUA!
Avoinna: ma pe 9 20, la 9 18, su 9 20 Juntusrannantie 30, Suomussalmi, p. 36,90 )
20,-
Avoinna: ma-pe 9-17 la 9-14
Palvelua vuodesta 1967
ÄMMÄN ERÄ-URHEILU
Suomussalmi, p. Metsämarjojen kehitykseen vaikuttavat ratkaisevasti myös pölyttäjät, joiden lento viileässä, tuulisessa ja sateisessa säässä voi olla vähäistä.
HAUKIPERÄN PUUTARHA
va Kesäkelit tulemont...ta! ka ut än El
Va ra ud u ke sä
Särki-PAITA T-PAITA
helppohoitoinen kauluspaita
Uusia upeita värejä
MILJOONAKELLOISSA
24,90
(sh
16 Ylä-Kainuu Torstai 7.6.2012
Kaikki ihmisen toiminta vaikuttaa ympäristöön. Ylä-Kainuu on osa Alma Mediaa.
Lähteet: SYKE 2009, VTT 2010. Suomessa on arvioitu, että kustannus- ja painotuotteiden osuus ilmastovaikutuksesta on alle 1 %. Lue lisää www.kestavamedia.fi
Alma Media on Pohjoismaiden ilmastoystävällisin mediayritys (Carbon Disclosure Project 2011). Yli puolet kaikesta arkemme ympäristörasituksesta kertyy asumisesta, ruoasta ja liikkumisesta. Luku ei ole suuri, mutta siihenkin voit omilla toimillasi vaikuttaa. Niin myös sanomalehdet painettuina ja digitaalisina mutta niiden osuus ympäristövaikutuksista on pieni
Suutari painottaa, että kyseinen muutos parantaa koulutuksen laatua nostamalla joukkueiden kouluttajien määrän nykyisestä keskimäärin 1,7 kouluttajasta per joukkue arvoon 2,5.
Yrteistä voi tehdä ruokaa,
teetä, jalkakylpyjä ja rohteita eri tarkoituksiin. Rikkaruohona pidetyt kasvimme ovatkin käyttämätön ravinnonlähde. Parantava vaikutus on sama kuin lääkkeellä, joka on valmistettu kasvin vaikuttavasta ainesosasta, mutta ilman sivuoireita, Luhtaniemi kertoo. Nokkosessa on kymmenenkertaisesti ravintoaineita verrattuna pinaattiin, ja voikukka puhdistaa maksaa vieraista aineista.
Keskikesällä yrtit ovat parhaimmillaan kerättävinä hoitotarkoitukseen. Luhtaniemi muistuttaa kuitenkin, että ulkovessan, navetan tai ojan vierestä ei suositella poimittavan, sillä niiden lähellä kasvustossa on paljon nitraattia. Tapahtumassa kysellään käen kukunnasta sekä kerätään havaintoja yhdeksästä muusta lintulajista: laulujoutsenesta, kyhmyjoutsenesta, kuikasta, mustakurkku-uikusta, meriharakasta, västäräkistä, kirjosieposta, talitiaisesta ja peiposta. Suomen luonnossa on puhtaita ja valoisan kesämme vuoksi vahvempia hyöty-yrttejä kuin monissa muissa maissa. Suomessa on ongelmana toisinaan on, että kaikki tehokkaat yrtit päätyvät lääkeluetteloon, jonka jälkeen niitä ei saa ilman reseptiä ostaa. Omasta luonnostamme löytyy näin ollen myös lääke kaamosmasennukseen. Alkukesän uusi yrttikasvusto käy hyvin vaikka salaatteihin. Esityksessä pyritään järjestämään varusmiesten koulutus tarkoituksenmukaisemmalla, tehokkaammalla ja entistä taloudellisemmalla tavalla lyhentämällä varusmiesten palvelusaikaa 15 vuorokaudella. tehdä esimerkiksi maistuvaa pestoa. Pitkä villivihannesten käytön perinne katkesi, eikä monikaan tiedä, että ennen kotitonteilla oli usein yrtti- ja nokkospenkki normaalin ravinnon lähteenä.
Tuovi Luhtaniemi poimi uutta nuorta koiranputkea salaattia varten. Kurssilaisille opetettiin, miten käyttää muun muassa voikukkaa, koiranputkea ja vadelmanlehtiä. Kurssin pitänyt hyrynsalmelaislähtöinen Tuovi Luhtaniemi on Steinerpäiväkodin keittäjä ja opiskelee fytoterapiaa eli kasvilääkitsijäksi Seinäjoella. Kerätä omiin tarkoituksiin kuitenkin saa, Luhtaniemi kertoo.
Suutari kannattaa asevelvollisuuslainmuutosta
>Puolustusvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eero Suutari (kok) pitää hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi asevelvollisuuslain muuttamisesta perusteltuna ja tarkoituksenmukaisena. järjestettävään Mökkibongaukseen. Kuva: Mika Selin
>Yrttikurssi perehdytti pihapiiristä löytyvien villivihannesten ja lääkinnällisten yrttien käyttöön viikonloppuna Puolangalla. Hapattamalla villivihanneksista voi
Ne yrittävät sinnikkäästi tulla ihmisen luo parantavine vaikutuksineen, ja me vain myrkytämme niitä, Luhtaniemi naurahtaa. Tapahtuman päätarkoituksena on saada ihmiset kiinnostumaan lähiluonnosta ja samalla kerätä arvokasta lintutietoa. Niistä yksi on käki. Havainnot ja vastaukset voi ilmoittaa osoitteessa www.mokkibongaus.fi tai postikortilla. Kuten sienillä, joillakin kasveilla on näköislajeja, jotka ovat myrkyllisiä. Kasvit vaikuttavat kokonaisuutena, siinä ovat kaikki kasvin luonnolliset aineet mukana tukemassa. Esimerkiksi kuisman on havaittu tehoavan muun muassa keskivaikeaan masennukseen yhtä hyvin kuin masennuslääkkeiden. Mökkibongauksen tulokset päivittyvät BirdLife Suomen sivuille.
Anja Mäkäräinen kuunteli Tuovi Luhtiniemen ohjeita vadelmanlehden käyttöön.
Yrteistä ravintoa ja hoitomuotoja
Omasta pihasta löytyviä luonnonyrttejä voi hyödyntää lääkkeeksi asti.
Anniina Keiskander
Puolanka
Bongareilta odotetaan havaintoja yhdeksästä lajista. Samalla kannalla on puolustusvaliokunta ja puolustusvaliokunnassa kuultujen asiantuntijoiden esitykset. Niillä on muun muassa kipua lieventäviä sekä sisäelimiä puhdistavia vaikutuksia. Kaikki ravinto haluttiin ostaa kaupasta, sillä se symboloi köyhyyden päättymistä. Luhtaniemi on saanut oppia yrttien lääkinnälli-
seen käyttöön muun muassa Helsingin yliopiston farmakognosian opettajan Raimo Hiltusen kursseilta, joka näkee lääkkeiden tarvitsevan rinnalleen muitakin hoitomuotoja. Osallistujien kesken arvotaan lintuaiheisia palkintoja. Siksi on hyvä kerätä vain tuttuja kasveja.. Osallistuakseen ei tarvitse olla lintuharrastaja, eikä Mökkibongaus ole kilpailu. Luhtaniemi kertoo, että pula-ajan jälkeen suomalaiset alkoivat välttää kaikkea, mikä toi mieleen korvikeajat. Esimerkiksi suomalaista kuminaa on ennen vanhaan viety ulkomaille saakka makunsa vuoksi, Luhtaniemi kertoo. Torstai 7.6.2012 Ylä-Kainuu
17
BirdLife kutsuu mökkibongaukseen
>BirdLife Suomi kutsuu kaikki luonnosta kiinnostuneet mukaan ensi viikonloppuna 9.10.6
Maanvuokraajien ja jäsenten väliset rantaongintakilpailut la 9.6. 15.6. p. Varaus p. SuRa, suunnistusjaosto. . Raparperikiisselin makuun käy hyvin ruisleipäkin. Tämä punainen lanka on pelastushistoria. Pane pulloihin rusinoita ja 1 tl sokeria. Kokoontuminen metsästysmajalle. Keitä hiljalleen 510 minuuttia. Ohje: Finfood/Kotimaiset kasvikset.
Raamattu on aarrekartta, joka opastaa meitä Jumalan suurimman aarteen luo, ikuiseen elämään.
Kesän paras saunajuoma syntyy raparperista. sunnuntai helluntaista ja sen sisältönä ovat katoamattomat taivaalliset aarteet, ja toisaalta katoavat ja petolliset maalliset rikkaudet. Lisää loppu vesi ja sitruunamehu. Tervetuloa! Kerälän Erä ry. Leikkaa vaniljatanko pituussuunnassa halki ja rapsuta si-
Ahvelan Erä ry. Lähtö KELA:n parkkipaikalta. 050 384 3661/ Virpi. Aurinko nousee kello 2.24 ja laskee kello 23.44. Nimipäiviään viettävät: To: Suvi, Roope, Robert Pe: Salomon, Salomo La: Ensio Su: Seppo Ma: Impi, Immi Ti: Esko Katso sää: www.ylakainuu.fi
SÄÄ
Tänään
Perjantai Lauantai
+14
Puolanka
+14
Suomussalmi
+14
Maanantai
Sunnuntai
Hyrynsalmi
Georg Christoph Lichtenberg
+15
+16
+18
Sunnuntain Sana Heli Riipinen
Kesä kasvaa raparperin alla
Viikon vinkki
Sari Ohinmaa
Ylä-Kainuu
Aarrekartta
aamattu, kristinuskon pyhä kirja, on maailmanhistorian levinnein kirja. Keitä miedolla lämmöllä 20 minuuttia. Kiehauta vesi, viini ja sokeri. Lapsena meille lyötiin aina maitolasi toiseen käteen ja toiseen käteen kiisselilusikka. Näin suuren lahjan taivaasta me saimme omaksemme, sanansa Herra Jumala kun antoi aarteeksemme." Välillä olemme kuitenkin niin eksyviä. Iltarastit tänään to 7.6. Syyspäiville ilm. Kyyditys yhdessä kajaanilaisten kanssa. Jano lähtee raparperimehulla kuin hauki rannasta ja erityisesti Kultarannan kauniin punainen raparperimehu toimii kesäjuhlien alkujuomana. 13.6. Paavali kirjoittaa Jumalan rakkauden kestävyydestä: "Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room. Hyrynsalmen Eläkeläiset ry. Pidetään myös työvaliokunnan kokous. Perhekahvila avoinna kesäajan neuvolan tiloissa, Välskärinkuja 1, maanantaisin klo 10-12. Ilmarin Soutuun (30.6.) halukkaat soutajat ilmoittautukaa viim. Kun meillä on usko elävään Jumalaan, kun tartumme Raamatun sanaan ja lupauksiin, olemme rikkaita, eikä sitä rikkautta voi kukaan meiltä riistää. Lähtö torilta klo 10.15. klo 10 (halon tekoa), la 28.7. Hengelliset aarteet, Jeesuksen sovitustyö, anteeksiantamus ja armo, ovat ylivertaisia maallisiin aarteisiin verrattuna. klo 11. Mutta kristityn tärkein aarre, iankaikkinen elämä, ei ole rahalla ostettavissa. Tervetuloa! Suomussalmen os. Myös jalokivi kallein on sen rinnalla vain multaa. Keitä mehumaijassa normaalin höyrymehun tavoin. Siksi voimme pyytää: Herra, ohjaa minua sanasi ääreen! Raamatun aarrekartalle, psalmien rukouksiin ja ylistyksiin, evankeliumin eheyttäville eväille.
>Sieltä sitä taas tullaan, maan uumenista. omatoimisesti. Kukaan ei voi viedä mukanaan mitään aineellista tästä ajasta, vaikka olisi koonnut paljonkin. Jeesus on maksanut sen hinnan ristinkuolemallaan. Vaikka Raamatussa on 66 erillistä kirjaa, siinä on juoni, punainen lanka. Talkoot majalla la 16.6. P. Ohje: Presidentin keittiömestari Sirkka Ruottinen.
Raparperisima
Kultarannan kauniin punainen raparperimehu toimii kesäjuhlien alkujuomana. Ulkoilutapahtuma Saarikylän kodalla pe 15.6. klo 9.05, Pitämä klo 9.15, Suomussalmi kk klo 9.35. klo 10 (majan valmistelu metsästyskauteen). Koska raparperisatoa saadaan pitkin kesää, kiisseliin voi myöhemmin yhdistää mansikoita. Lähtö: Joosepintie 4 klo 9, la-as. Hänelle Raamattu oli kertomus Jeesuksesta. Vuosisataista kristillistä perinnettä siirtävässä virressä (VK 183) sanotaan: " On meillä aarre verraton, se kalliimpi on kultaa. Eikä aikaakaan kun uunissa kypsyy kesän ensimmäinen raparperipiirakka. Tied. Kaikki vastustamattoman ihania kesän airuita. Yhdistys on varannut Kylpylähotelli Sanista majoituksen, hinta on 62 /hlö/vrk ja lisävuode 47 /hlö/vrk. Helpoin tapa säilöä raparperin varsia on pakastaminen. Suomussalmen Eläkeläiset ry. Raparperihilloke sopii vaniljajäätelön, lettujen ja vohveleiden kanssa suomalaisen suveen kahvipöytään, jälkiruoaksi tai välipalaksi. klo 17. Tarjoa jäätelön kanssa. mennessä. Järjestelmä sopii syöjän suuhun mainiosti, sillä mikään ei ole raparperiherkkujen kanssa niin hyvää kuin vähän pehmennyt jäätelö.
sältä siemeniä liemeen. Raparperi ei vaadi syötäväksi laittautuessaan muuta kuin ohuen kuorinnan. Ilm. Poista vaniljatanko. klo 9.00 alk. 18 Ylä-Kainuu Torstai 7.6.2012
"
R
Jotkut tuntevat päällään ja ajattelevat sydämellään.
Päivyri
Tänään on torstai 7. Jäähdytä ja viipaloi joukkoon mansikat. Ohje: Finfood/Kotimaiset Kasvikset.
Kultarannan raparperimehu
Käytä mehuun alkukesän punaisia raparpereja, paloittele, älä kuori. com. Sekoittele. alk. 044 322 4674 tai ylakainuu.jytyliitto@gmail.com viim. Siinä on syy, miksi tämä kirja on kestänyt vuosisatoja. klo 9.00. 8:38-39). Piirakkaa, torttua, kiisseliä, simaa, hilloketta. Anna siman käydä huoneenlämmössä huomiseen. Kahvin ja teen keittomahd. Vältä sekoittamista. 4 l vettä 1,3 l raparperia 0,5 kg fariinisokeria 0,5 dl sitruunamehua vajaa 1/4 tl tuorehiivaa Kuumenna puolet vedestä ja lisää raparperit. Leikkaa kevyesti kuoritut raparperinvarret sentin, parin viipaleiksi ja pakasta kevyesti sokeroituina pusseihin. Raamattua on vihattu ja pilkattu, mutta se on kestänyt. Talkoot la 9.6. Lasten leikki- ja keittiötilat perheiden käytössä. Laita tanko liemeen ja lisää raparperi. Muotoile pussit litteiksi, jotta pakastuminen tapahtuu mahdollisimman nopeasti. Puheenjohtaja.
Ruhtinansalmen yhdistys. Aluejärjestön juhlaan Kajaaniin suomussalmelaisten kyydillä ke 13.6. klo 9 (uusi kaivo) ja la 22.9. Lähdemme Kajaaniin kolmen aluejärjestön kesäjuhlaan ke 13.6. Usko Jeesukseen, usko Jumalaan, on kestävää. Avustus 50 /työvoimajäsen.. majalla. muutoin 15.6. hilloketta. Sen sanoma on katoamaton. Tiedoksi: vielä tarvitaan lisää lähtijöitä Ylläksen retkelle. mennessä ja maksettava osanotto- ja ateriamaksut järjestäjän ilmoittamalle tilille. Sokerin voi lisätä keitettäessä juoksutusastiaan tai vasta laimennettaessa mehua tarjolle. Ensi sunnuntai on 2. Jälkiruokakastikkeen tavoin voi nauttia raparperi-
Mansikkaraparperihilloke
600 g raparperia 2 dl vettä 2 dl valkoviiniä 2 dl sokeria 1 vaniljatanko 0,75 l mansikoita Huuhtele, kuori ja paloittele raparperi pikku paloiksi. 17.6. Jokainen tietää, ettei viimeisessä puvussa ole taskuja. klo 10.00. Kahvittelua, kävelyä, laulua, ruokana omat makkarat. Kaada mehu siivilän läpi isoon astiaan fariinisokerin päälle. mennessä Moilasen Pentille tai Moilasen Heikille.
Mäkelän Erä ry. kesäkuuta. Lisää hiivaa, kun simapohja on haaleaa. Tervetuloa! Pesiön kyläyhdistys ry. Syyspäivien nettisivuilta voi katsella muitakin majoitusvaihtoehtoja: www.kalajokisyyspaivat. Ehron Erä ry. Raamattu on aarrekartta, joka opastaa meitä Jumalan suurimman aarteen luo, ikuiseen elämään. Luther muotoili asian sanomalla, että "Raamattu ajaa Kristusta". Talkoot metsästysmajalla la 9.6. 040 574 5170. Syy moiseen oli raparperin sisältämä oksaalihappo, joka sitoo kalsiumia. Aurinkoista ja lämmintä kesää kaikille perheille!
Jyty Ylä-Kainuun syyspäiväretki Kalajoelle 31.8.-2.9
nuotio saa ilmaa joka puolelta. Tuli tarttuu hyvin kunnon kiehisiin.
Sytykkeet ja nuotiopuut voi latoa monella tavalla. Aluksi nuotioon ei kannata laittaa liikaa puita, jotta tuli ei tukahdu. Alaoksista ei puolestaan kannata rakentaa nuotiota, sillä se palaa nopeasti. Etenkin lämpimällä säällä bensa voi höyrystyä, ja tulitikun sytytettyä voi saada liekit silmille. Se on märälläkin kelillä sisältä kuiva, ja syttyy hyvin. Syttöjä kannattaa vuolla riittävästi. Rajavartiomestari Esko Heikkinen muistuttaa huomioimaan metsäpalovaroitukset ja sammuttamaan nuotiot asianmukaisesti käytön jälkeen. Näin
Nuotion voisi kuvitella sy-
Männyn tervaskanto on sisältä kuiva pitemmänkin sateisen kelin jälkeen.
Tervaisen puun tunnistaa helposti: terva näkyy puussa ja tuoksuu miedosti.
Nuotion pohjalle kannattaa vuolla paljon sytykkeitä. Turvallisempi pika-apu nuotionsytytykseen on sytytyspalat. Torstai 7.6.2012 Ylä-Kainuu
19
Nuotio syttyy kosteammallakin kelillä
Pitäs osata!
Märät puut syttyvät huonosti, mutta maasto tarjoaa kuivaa puuta sateisellakin säällä.
Laura Heikkinen
Suomussalmi
>Nuotion sytyttäminen märistä puista on taito, joka on hyödyllinen jokaiselle eränkävijälle ja makkaranpaistajalle. Nuotion rakentamiseen on useita eri tyylejä. Tarpeeksi isossa nuotiossa ne kosteammatkin puut palavat. Märät puut kannattaa kylläkin tehdä pieniksi ennen nuotioon laittoa, Heikkinen toteaa. Bensan käyttö sytytysnesteenä voi olla jopa hengenvaarallista. Kun liekit kasvavat ja vahvistuvat, nuotioon voi ruveta lisäämään isompia puita. Ne helpottavat tulentekoa etenkin jos on hätä tai kiire, eikä nuotionsytytyspuuhissa ehdi fiilistelemään. Vinkkejä Pitäis osata -juttusarjan aiheiksi voi soittaa toimitukseen tai lähettää sähköpostilla toimitus. Myös tuohi on hyvää sytykettä, mutta sitäkään ei saa puista repiä ilman maanomistajan lupaa. tykseen. Esimerkiksi isot, maassa olevat kelot ovat sisältä yleensä kuivia. Esko Heikkisen mukaan bensa on kuitenkin huono sytyke. Esko Heikkinen kertoo metsästä löytyvän yleensä aina kuivaa puuta. Erävalvontapartiossa tulee lähes joka kerta tulet tehtyä maastossa, Heikkinen toteaa.
Visio märistä puista sytytetystä nuotiosta saa Heikkisen seurassa kyytiä. Ylä-Kainuun juttusarjassa esitellään arkisia taitoja, joita jokaisella olisi hyvä osata. Esko Heikkinen kertoo suosivansa sytykkeiden ja nuotiopuiden latomista ristikon muotoon. Männyn ja kuusen alimmat oksat ovat useimmiten kuivia, ja niitä voi käyttää nuotion syty-
Komea nuotio syttyi nopeasti männyn tervaskannosta. Tihkusateisena tiistaina tulentekotaitojen oppaaksi lähtee rajavartiomestari Esko Heikkinen. Tulentekotaito kuuluu sotilaan perustaitoihin. Märistä puista ei oikein nuotiota saa aikaiseksi, mutta kuivista puista saa märällä kelilläkin, Heikkinen tarkentaa. Itse teen yleensä kiehiset neljästä viiteen kalikkaan, Heikkinen kertoo. Heikkisen mielestä parasta on löytää hyvä männyn tervaskanto. Tulenteko on tuttua puuhaa myös rajavartioston arjessa. ylakainuu@almamedia.fi.
Kannosta hakattuihin
pilkkeisiin Heikkinen vuolee kunnon kiehiset. Ristikkomallissa nuotio saa ilmaa joka suunnasta.
Nuotio sytytetään alakautta.
Isompia puita kannattaa lisätä vasta, kun nuotio on syttynyt kunnolla, jotta tuli ei tukahdu.. Tulien tekeminen kuivista puista onnistuu useimmilta, mutta märällä kelillä tilanne voi olla toinen. Puita pitäisi liottaa pitkään bensassa, jotta bensa sytyttäisi puut eikä vain palaisi pinnasta pois. Täytyy muistaa, että pystykeloja ei saa mennä kaatamaan ilman lupaa. tyttävänsä nopeasti lorauttamalla vaikkapa bensaa puiden päälle. Mutta mistä saada kuivaa puuta märässä metsässä
(08) 633 1990 p. 050 570 5262 KOLARIKORJAUKSET yli 30 v. (08) 710 100, 0400 387 371
SUOMUSSALMEN KTK OY
Toimitamme hiekkaa, soraa, mursketta, seos- ja ruokamultaa.
ParturiKampaamo
Juntunen & Kymäläinen Keskuskatu 3, Suomussalmi
Keskuskatu 18, Suomussalmi www.ämmäntukka.com
Ämmän-Tukka
ma-pe 9-17 la 10-14
Parturi-kampaamo
www.suomussalmenktk.fi (08) 712 830
Ajanvaraus p. 050 539 3379
Inka
®
LVI-alan kokonaispalvelua
SKY-dipl.kosmetologi Inka Pyykkönen
Autokorjaamot/-maalaamot
Hoitopalvelut
Kylpylä Kiannon Kuohut Suomussalmi
ÖLJYNVAIHDOT Henkilöautojen, Autojen huollot ja kuorma-autojen varaosat ja traktoreiden ren 3D nelipyöräsuuntaus kaat ja rengastyöt Ilmastoinnin huolto
0404 190 901
Suomussalmen
Vesi ja Lämpö Oy
020 747 9780, ilt. (08) 6331 9920, päivystys 0400 384 924 0500 280 254 Toimisto: Keskuskatu 16
Näköpalvelut
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Ulla Pakarinen 08 713 773
Syväyksenkatu 1 A, Suomussalmi
Varaa aika optikolle tai silmälääkärille.
ma-to 9.00-17.00 pe 9.00-18.00 la 9.00-13.00 Kauppakatu 10, Suomussalmi (8,21 snt/puh. 040 733 4601
Kiinteistöhuolto ja isännöinti
kiinteistöhuolto kiinteistövälitys isännöinti lumityöt
Risteentie 1, p. 044 280 1024
p. kokemuksella SIJAISAUTO VAHINKOTARKASTUKSET kaikille vakuutusyhtiöille
p. 0400 871 460
www.jalonnaiset.net
Kysy hinta ilmoituksellesi!
LÄÄKÄRIKESKUS MEDIKATTI
Kiannon Kuohut, p. (08) 633 000 tai ilmoitukset.ylakainuu@sps.fi. 0400 686 511
AUTOMAALAAMO S. 20 Ylä-Kainuu Torstai 7.6.2012
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
§
Asianajajat Fysikaaliset hoidot Kuljetuspalvelut ASIANAJOTOIMISTO ESKONPEKKA OY
Merja Eskonpekka asianajaja - varatuomari - siviilivihkijä - kaupanvahvistaja
Kauppakatu 20, 89600 Suomussalmi
TAKSI INVATAKSI
Seppo Moilanen
Varust: pyörätuoli, paarit.
puh. 08 713 821, 0500 388 631
p. 75/kk
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. + 5,9/16,9 snt/min.)
NÄKÖTARKASTUS
KellO Optiikka
APPALAINEN (08) 711 062
050 413 4325
Kuljetuspalvelut Fysikaaliset hoidot
Maansiirtokuljetukset, Nosturiautot myös kokonaisurakat Vaihtolavakuljetukset Maanrakennuskoneet Puutavarakuljetukset Muuttokuljetukset POLTTOÖLJYN VÄLITYSKAUPPA
Parturi-kampaamot
FYSIOTERAPEUTTI
Timo Järvenpää
Vastaanotto: Ämmänsaari, Palvelutalo Hyrynsalmi, Kaarnatie 6
FYSIORIITTA
Kauppakatu 5, Suomussalmi fysikaaliset hoidot pintalämpö, hieronnat lymfahieronta (LYKO) tukisukat
fysioterapeutti RIITTA SEPPÄNEN p. 710 799
Asennus:
Pekka p. HEIKKINEN
Lahnatie 3, 89600 Suomussalmi p. 0400 200 617
Hakemistossa ilmoituksesi huomataan!
045 268 9699
Hinnat alk. 050 502 8062 Eero p. 010 440 9100 suomussalmi@rautia.fi
Hakemisto myös verkossa!
Erikoishammasteknikot
Suomussalmen
Kiinteistöhuolto Kiinteistökeskus
p. 0400 389 907
KAUNEUSHOITOLA
Matleena
IA dipl.kosmetologi maskeeraaja Tarja Himanen Keskuskatu 18, Suomussalmi
Lääkäripalvelut
Kaikki LVI-tarvikkeet, myös asennettuna
Myynti:
Eino p. 010 525 1920
Kolarityöt Maalaukset Tuulilasin vaihdot Ruoste-estokäsittelyt SIJAISAUTOPALVELU
- sopimukset kaikille vakuutusyhtiöille
Tuohustie 4, Ämmänsaari p. 010 440 9109
ÄMMÄN HUOLTO-OSA KY
Kurimontie 1, p. 713 752
www.eskonpekka.fi
0400 381 468
Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi asianajotoimisto@juhaniseppanen.fi www.juhaniseppanen.fi
Fysioterapia
Mira Oikarinen
Hyrynsalmella, Hyryntie 33
Kauneushoitolat
Kauneushoitola
LVI-palvelut
Puh
ja 21.6. Tied. Rippileiri alkaa ma
(08) 777 088, 0400 217 720
Vakuutuspalvelut
Hakemistossa ilmoituksesi huomataan! Onko Sinun ilmoituspaikkasi tässä?
Puolanka
Toiminnasta: To 7.6. Hakijan tulotiedot tarkistetaan. (Ps. 044 326 6033/Matti Kivijärvi
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA www.ylakainuu.fi
Suosituimmat haut: Hae tuotteita tai palveluita:
Esim. klo 10 Konfirmaatiomessu kirkossa. alempaa!). Alle kouluikäisten leiripäivät 20. Kilpailun etenemisestä löytyy lisätietoja osoitteesta www.maaseutu.fi
Pienimuotoisiin juhlatilaisuuksiin Kultaisen Kukon kellarikabinetti
Isompiin juhliin Vanhan Kurimon upeat puitteet
HUURTUMATON ENERGIAIKKUNA
Skaala FrostFree
MAUNO HEIKKINEN p. Ma 18.6. mennessä Suomussalmen seurakunta 0861723231 tai 08-6172321. puitteissa syntyneitä uusia ideoita ja toimintamalleja ja kierrättää niitä muille esimerkeiksi. Su 17.6. Ensimmäisellä kerralla tulevien tapaamisten suunnittelua ja ideointia. klo 11 Pesiön hautasaaren siivousta ja hartaus, kahvia ja nuotiomakkaraa koulun rannassa. klo 17 seurat (Aatu Heikkilä, Arto Heikkilä).
KUHMON IKKUNA OY Sammontakojankatu 8 Puh./fax. klo 18 sinkkuilta srk.kodissa Saihotie 1, tarkoitettu yli 25-vuotiaille ilman puolisoa eläville miehille ja naisille. Ti 12.6. Kilpailun voittajat julkaistaan 8.11. Ruskamatka Lappiin 15.20.9.2012! Retki suuntautuu Pallaksen maisemiin, majoitus Vuontispirtillä. Ti 12.6. Konfir-
vakuutukset, rahastot, pankki
Otathan yhteyttä, tavoitettavissa aina, p. Retki Ristijärveltä Isonkyrön herättäjäjuhlille 7.-8.7. Lisätietoja Matti Mäkelä 050 572 5820. 050 572 5820. Pe 8.6. klo 6, paluu sunnuntaina. mennessä puh. 2002 syntyneet. Lähtö klo 8 Lojolasta, paluu n. klo 10 messu kirkossa, Äiti Teresa peittojen siunaaminen, Piispajärven lauluryhmä avustaa, kirkkokahvit. klo 17 hengellisen laulun ja musiikin ilta, Merja Hautanen ja Gunnar Lindeman laulavat ja laulattavat. Ruskamatka Lappiin, Pallaksen maisemiin 15.-20.9. Seija Moilanen Puolangalta. Ilmoittautuminen to 7.6. klo 9-14 Pikkupappilassa, Huom! alaikäraja 3-vuotta täyttäneet, yläikäraja v. klo 13 mehtämessu Muikkupuron laavulla. Klo 18 Pieni rukoushetki srk-salissa. klo 14: ään äiti-lapsileiri Roinilan leirikeskuksessa. Ämmänsaari: Su 10.6. klo 9-11 Polvelan hautausmaan siivoustalkoot, hartaus klo 9.30, huom. klo 11.00 valtakunnansalilla kuulemme yleisöesitelmän aiheesta: "Uskokaa hyvän uutiseen". 11.6. 044781 9371 tai tulemalla diakoniapäivystykseen arkisin klo.9.00-10.00. 91:1,2,9)". mennessä Suomussalmen seurakuntaan puh. klo 19 Enni Kemppaisen muistoseurat Hakokylässä, Tervalantie 22 b. maatio 17.6. klo 15.30. Raamatun lukeminen: Jeremia 51,52. Keskustelua aiheesta: "Petollisuus - aikamme huolestuttava tunnuspiirre".
HAE
Pätevä palveluhakemisto. Alustava hinta 320 /hlö. klo 18.30 valtakunnansalilla puheita mm. Kilpailussa jatkavat myös Suomussalmellakin koulutuksia järjestävä Kainuun Metsänainen hanke, Oulujärven Melontakeskus, Kainuun Pirtin Vallattomasti Villasta ja MTK Pohjois-Suomen Maaseutuelinkeinojen kehittämisen tiedotus-, koordinaatio ja aktivointihankkeet sekä Ismon Hirsityö Kajaanista. Su 17.6. klo 10 messu kirkossa, kirkkokahvit ja lähetystilaisuus srk.salissa, Tansanian nimikkolähetit Annamari ja Oskari Holmström kertovat työstään. Urho Mäkäräinen 0400 383136. 0440- 617 232. La 9.6. Ilmoittautuneille lähetetään kirje, jossa lähempiä tietoja matkasta. 15.30. Ilmoittautuminen 20.6. 040 576 9057
jaanamerja@gmail.com
Myös Paintballvarustevuokraus.
0400 188 542
Suomussalmi
kohta 20 vuoden kokemuksella ja ammattitaidolla
PITO- ja LOUNASPALVELUA
Turvallinen talokauppa!
Teatteri Retikka on saanut työstään tunnustusta mm. näkövammaisten virkistyspäivä Hyrynsalmella. Leirimaksu 20 euroa. Wild Taigalta. Aholansaari kutsuu la 29.9.2012! Päiväretki Aholansaareen ja Väärnin pappilaan Lapinlahdelle. klo 9 alkaa seurakuntaretkelle ilmoittautuminen ( kts. Su 17.6. Jos haluat tuoda tekemäsi peiton siunattavaksi, voit ilmoittaa etukäteen Kertulle p. klo 19 sanan ja rukouksen ilta. 2012 Maaseutugaalassa Tampereella. - 29.6. klo 9-12 hautausmaan siivoustalkoot, klo 11 hartaus Paavo Kovalainen. Majoitus tunturihotelli Vuontispirtillä. - 18.8. (08) 617 2321. aiheista: "Miten ihmiset voivat päästä Jehovan 'kätköön'. 0400 388 024 mauno.heikkinen@rautia.fi
Järjestämme juhlia myös: seurakuntasaleissa, seurojentaloilla ja asiakkaiden omissa tiloissa.
Kauppakatu 4-6, Suomussalmi, p. Vuokki: La 9.6. Torstai 7.6.2012 Ylä-Kainuu
21
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
Pitopalvelut Rakennuspalvelut TEPAN REMONTTI JA RAKENNUS
Kaikki kodin remontit.
Maaseudun hyvät kehittämisideat kiertoon
>Maaseutuverkoston valtakunnalliseen Parhaat Käytännöt 2012 kilpailuun Kainuusta etenee seitsemän hanketta ja kaksi yritystä. klo 11 Päiväkokous. Sitovat ilmoittautumiset 18.6. Elävä Kainuu Leader, Oulujärvi Leader ja Kainuun ELY-keskuksen Maaseutu- ja energiayksikkö kukin valitsivat saapuneista rahoittamistaan ehdotuksista sarjojen semifinalistit. Ilmoittautuminen 20.6.mennessä Suomussalmen seurakuntaan puh. Kirpputori ja Lähimmäisentupa kesätauolla Hyrynsalmi: Pe 8.6. klo 10 kirkossa konfirmaatiomessu. Su 17.6. Nuori seurakunta: Rippikoulun leirijakso 11. Su 10.6. klo 13 sanajumalanpalvelus Näljängän kirkossa. 0400354978. Ota yhteys diakonissaan 15.6. klo 19 seurakuntakeskuksen sivusalissa. Klo 18 keskustelu- ja rukouspiiri srksalissa. Nuoret: La 16.6. Esimerkilliset maaseutuyritykset -sarjassa etenee Maatalousyhtymä Korpelan Maito, muissa sarjoissa Teatteri Retikka, Ruhtinansalmen Älykylä -hanke sekä Arktiset Aromit ry:n Luonnosta Sinulle II hanke. Kouluikäisten lasten Jees-leiri 13.-16.6. Puolanka: To 7.6. Lisätietoa saat Matti Mäkelältä puh. Suomussalmelta jatkoon pääsi neljä ehdokasta. klo 18-20 puhelinpäivystys "Puhu sinua kuunnellaan", puh. Kilpailun sarjat ovat mainio maaseutuoivallus, esimerkillinen ympäristöpanostus, onnistunut kehittämishanke, esimerkillinen maaseutuyritys, Leader - oiva paikallisteko ja vaikuttavin Leader -toimintaryhmä. 20.6. Ilm. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta. klo 10 alkaen Lähetyspäivä Kuusamossa. Nyt teatteri jatkaa on etenemistä Parhaat Käytännöt -kilpailussa. Ruhtinansalmi: Su 10.6. La 16.6. Kampaamo
Jehovan todistajat
To 7.6. (08) 636 285, 050 5720 135 www.kultainenkukko.fi
Rakennuspalvelut
www.kiantakeittiot.fi
myynti@kiantakeittiot.fi
Risteentie 1, 89600 SUOMUSSALMI suomussalmi@rautia.fi
Seurakunnat
Suomussalmi
Kuolleet: Marko Kristian Heikkinen 40 v. Kilpailu nostaa esille maaseudun kehittämisohjelmien
Pitopalvelu Merja.Kieppi
p. Lisätietoa saat Matti Mäkelältä puh. 0207 940 660 Myynti 0207 940 663
www.kuhmonikkuna.com
Ortodoksit
Ämmänsaari: su 10.6. To 14.6. 20.6. klo 9-14 lasten päiväleiri seurakuntakodissa. klo 12 päiväkokous.
Hyrynsalmi
Kuollut: Jaakko Edvard Kemppainen 75 v., Hilkka Lyydia Tolonen 85 v. Kuorot: Eliezer-kuoron harjoitukset ke 6.6. klo 18 siioninvirsiseurat kirkossa, mukana Matti Mäkelä. Nuorten retki Ouluun, lähtö klo 9 seurakuntakeskuksen edestä. Seurakuntaretki Ahvenanmaalle 15. Diakoniatyö: Kotiseurakunta haluaa auttaa vähävaraisia lapsia ja nuoria kausivaatteiden hankinnassa, jakamalla tarkoitukseen saatuja lahjakortteja edelleen. Päiväretki Aholansaareen ja Väärnin pappilaan Lapinlahdelle la 29.9. Kiitos teille, jotka olette halunneet tukea lahjojen kautta oman seurakunnan avuntarvitsijoita. klo 19 Rukouskokous. klo 8.30 lähtö kirkon luota vanhemman väen leiripäivään, paluu n. Lähtö klo 8 Ämmänsaaren kirkolta Hyrynsalmen, Ristijärven ja Kajaanin kautta. klo 13 eräleirin vierailupäivä ja mehtämessu Muikkupuron laavulla Hossassa. Hautausmaan kukitus. 15.6. (08) 617 2321. Ukkohallassa. Valkeinen: To 7.6. klo 11 Väyrylän koululla, ohjaajina Anne Korkeamäki ym. 050 572 5820. Su 10.6. Muualla seurakunnassa: Pe 8.6. Su 10.6. klo 10 messu kirkossa. klo 10 kirkossa messu, sen jälkeen talouspäällikkö Pirjo-Riitta Kinnusen eläkkeellelähtökahvit seurakuntasalissa. Rovastik. Lisätietoja Matti Mäkelä. Ilm. To 15.6. Rauhanyhdistys: Su 10.6. klo 18 messu kirkossa, saarnaa Mikko Riipinen. Su 10.6. Ti 12.6. 050 5141 005. Suomussalmi: Su 10.6. Lähtö Ristijärveltä 7.7. alk. Su 17.6. klo 15 - La 9.6. muuttunut aika, kukkien myyjä on paikalla. Lapset ja nuoret: Kesäkerhot 4. mennessä Ristijärven kirkkoherranvirastoon 08-6172361. klo 10 Messu seurakuntakeskuksen kirkkosalissa. Su 17.6. mennessä Suomussalmen seurakunta. (Ei omia tilaisuuksia). lähtö klo 8.30 Hyrynsalmelta. Su 10.6. klo 9 alkaen kirkkoherranvirastoon, puh. alkaen ke 13.6. seurakuntakeskuksessa. Retket: La 9.6. klo 10 Liturgia
Avoinna ma-pe 10-17
AJANVARAUKSET ja MYYNTI 044 2790 443
Kauppakatu 6, Suomussalmi
OK SISUSTUS
Kiannonkatu 3, Suomussalmi
20
20 vuoden kokemuksella!
Remontoimme kotisi toiveittesi mukaan.
KYLPYHUONEET SAUNAT KEITTIÖT VAHINKOSANEERAUKSET KORJAUS- JA RAKENNUSPALVELUT SISUSTUSTARVIKKEET LASITUSPALVELUT
Helluntaiseurakunta
Suomussalmi: Su 10.6
Sotkamosta omakotitalon pää. 5 km keskustasta. klo 9.00 ja jatkuu kurssilaisten yhdessä opettajan kanssa sopiman aikataulun mukaisesti koko viikon. P 040 722 5144. -06. 754 0259 / Sotkamo. Korpraali Asmo Kemppainen. Ilmoittautumiset viimeistään ma 11.6. Yht.otot klo 16 jälkeen p. . Käyt. 30 neliötä, johon tulee sauna ja kylpyhuone. Ohjelmassa: pallopelejä, leikkejä, luontoretkiä, kalastusta, askartelua, uintia ja illanviettoja. Vieraana Satumaarit Myllyniemi Tarinakylä-hankkeesta. PIKIÖLJYÄ, PIHKASALVAA ja TERVAVOIDETTA hyttyskarkotteeksi ja iho-ongelmiin. . P 0500 684 748. 0440 284 001 tai LVI-teknikko Timo Moilanen puh. 040 581 1689. klo 15 jälk. 044 5673 458. Oppitunteja yhteensä 40. 040 824 8191. KANOOTTI. (pientä laittoa). 583 626. kamo. TIETOKONEHUOLTO JA -MYYNTI IT-Ylä-Kainuu Ky / Kainuu.com, Keskuskatu 24, Suomussalmi. 555 1781, Ristijärvi. Tiilitörmä, Ylikylä, Jataniemi -alue kiinnostaa. . 6:lle, siisti. 0400 286 729, Suomussalmi. säyhtymä Kähkönen, Kuhmo. Palkkaus määräytyy kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen mukaan. EDULLISIA AUTOJA! 10 % käsirahalla Ämmänsaaresta. P 050 . 3/3 kerros. P 041 455 . RENAULT LAGUNA 2.2. Lehdessä julkaistavalta Myyjaosta.com palstalta saat lisätehoa kaupantekoon, edullisesti.
- VIIMEISTÄÄN KESKIVIIKKONA KLO 11.00 Myydään
Pese matot harjaamatta! SWIPEN PESUAINEET ja ALOE VERA-TUOTTEET Anja p. Saunallinen RT-YKSIÖ, 35 m2 Siikarannassa Suomussalmella vanhemmalle naishenkilölle. 490 e/kk. Ylivuotisia POLTTOPUITA, pit. Jäspi-ECO-20 Lux öljy/kaasu/6 kW sähkövastus LÄMMITYSKATTILA, ÖLJYPOLTIN HB Jet, ÖLJYSÄILIÖ 1500 l valuma-alt. Rek. Työssä käyvä, tupakoimat., siisti nainen haluaa vuokr. KATSO! N e t t i a u t o / N i k u l a o y. P . PS. . Tiedustelut p. Mikäli mahdollisuutta hakemuksen täyttämiseen sähköisesti ei ole, tulee hakemus lähettää liitteineen osoitteeseen Suomussalmen kunta, tekninen lautakunta, PL 40, 89601 Suomussalmi. H. 338 0940.
Suomussalmella 7.6.2012
Tekninen lautakunta
LASTEN LEIRI ROKUALLA
Suomussalmen liikuntapalvelut järjestää 9-13-vuotiaiden lasten leirin Rokuan leirikeskuksessa 18.-21.6.2012. 2 h+kk+s+lasit. Halpa. METALLIROMUT. Rak.oikeus poikk.luvalla 2 (-3) mökille. Hp. SUZUKI GSX 750F -04, aj. p. TIENVARSIEN KONEELLISET RAIVAUKSET, niitot ja teiden lanaus. RT-ASUNTO 2 h+k+s(+pp), 60 m2, Rastaankuja 1. P 0400 188 960. alk. . Kalastusvälineitä HUIPPUVALIKOIMA. Hyvät renkaat, siisti suomipyörä, h. Hakemukseen on liitettävä ansioluettelo. SOHVAPÖYTÄ. VESIVARAAJA 270 l. 040 960 8664. Siisti, ollut tytön käytössä. Asunto vapaana 1.7.12 alkaen. . 536 2317. P 040 . H. P . P 044 284 4246. 040 758 5790. Pieni, talviasuttava KESÄMÖKKI/ OK-TALO järvenrannassa Suomussalmella. OPEL OMEGA vm. Pyöreä, jatkettava RUOKAPÖYTÄ. P 0500 583 626. Työ on osittain kaksivuorotyötä ja siihen liittyy velvollisuus osallistua varallaoloon. 742 3796. Kohtuuhintainen KESÄMÖKKI/ RANTATONTTI Sotkamon seudulta. POLKUPYÖRIÄ 50 /kpl. P 0500 . P 040 586 5291. 010 665 6000
ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi
SOTKAMO-lehti
1962 - 2012
Kauppakatu 10, Suomussalmi, p. Iso etu- ja takapiha, siisti ja edullinen koti. KYLMÄ- JA KODINKONEHUOLTO T. Kurssi alkaa ma 25.6. yht. www.myyjaosta.com/1531594 KEINUTUOLI, vähän käytetty, edullisesti. BELLA 440 TL + 60 Mercury -89, siisti ja juuri huollettu tuulilasivene, 2400 . P 040 869 9878. Lisätietoja: www.kiannanera.fi
Myyjaosta.com on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka, jossa voit ostaa, myydä, antaa, vuokrata ja huutokaupata tuotteita. P 0500 234 . Sovitaan hinnasta. P 050 566 4252. polttopuille. . . Vapaa 1.7.alk. KESÄMÖKKIRANTAA Vuokkijärvellä reilu 6 ha. RT-KAKSIO 2 h+k+s, 63,5 m2 + varasto Suomussalmen kk:llä. 600 . Tie perille. krs:ssa Ämmänsaaren keskustassa. Kaunista ja rauhall. Vapaa heti. P 050 431 8019. mi. Kurssimaksu 180 euroa laskutetaan kurssin jälkeen. Makkaranpaistoa ja kahvitarjoilu. 9506. P 0400 573 . H. PIRTTIKALUSTORYHMÄ, 160 cm, tukeva. MÄKELÄINEN OY, p. (08) 632 530
ilmoitukset.kuhmolainen@sps.fi
Keskuskatu 10, Sotkamo, p. 040 778 5330.
JÄTÄ ILMOITUKSESI!
Viimeistään klo 11.00 keskiviikkona
Kainuuntie 103, Kuhmo, p. P 040 . 734 5444. Myyjaosta.com -verkkopalvelussa ilmoitat ilmaiseksi. Onnittelut ylennyksen johdosta. P 040 . Lämmin KIITOS syntymäpäiväni muistamisesta! Tiina Penttinen TERASSIKIRPPIS 8.-9.6. Valittavalta henkilöltä edellytetään tehtävään soveltuva teknisen alan perustutkinto tai aiempi alan ammatillinen tutkinto sekä käytännön kokemusta alaan liittyvistä työtehtävistä. Kuhmoon. -82, Suomussalmella. Ota uusi suunta elämääsi. AGGREGAATTI, 3 vaihevirta. SUOMUSSALMEN ATK-HUOLTOKESKUS, Keskuskatu 24, Suomussalmi. 40 . klo 1018 Hyrynsalmella, Jäkälätie 5 B 16. P 050 328 2354. Rauramo-Leivolank.-Hirvenn. P 045 891 1115. KESÄRENKAAT + ALUVANTEET, 4-pulttiset, 185/60/14. Erikoinen avainperä. KAKSION/ KOLMION Sotkamosta. P ilt klo 16.00 . JÄTEVESILLE umpisäiliö, imeytyskenttään tarvikkeita: jakokaivo, putkistoa yms. parv., 41 m2, lähellä Sotkamon keskustaa, vapaa 1.7. 8777. P 040 . 30 m2. PIHAKIRPPIS VUOKATISSA, Topintie 10 (n. -97, rek. .
2
AVOIMIA TYÖPAIKKOJA
Suomussalmen kunnan tekniset palvelut hakee
KAUKOLÄMPÖLAITOKSEN LÄMMITTÄJÄÄ
vakituiseen työsuhteeseen. Kahvitarjoilu. 263, www.kelpokeraaja.net KAIKKI TOYOTAT käteisellä, vm. Tervetuloa!. . 040 561 3669. Sitovat ilmoittautumiset kurssille ke 13.6.2012 mennessä p. Vapaa sopimuksen mukaan. P 050 322 9156. Miel. 5200 km. P 050 327 1166. METSÄPALSTA Kuhmossa. . P . Kuivaa, hyvälaatuista 25 ja 50 cm kotiin toim. 2+3 pakettiauto, ajoaikaa vuoden loppuun, 1200 . Mahottomia en maksa, tarjoa joutilasta niin neuvotellaan! Koiranhäkin/verkkoa ostaisin myös. 045 869 4410. Hyväkuntoinen, kuomuton HENKILÖAUTON PERÄKÄRRY. KESÄMÖKKITONTTI 0,5 ha Kiantajärven rannalla 16 km Ämmänsaaresta. P 0400 192 796. 29.6.2012. Käteismak. ja TRAKTORIN PUUTAVARAKUORMAIN, korj. OK-TALO Suomussalmen kirkonkylällä. Tavaraa laidasta laitaan. -88 farmari. 300 m K-kaupalta) pe 8.6. Suomussalmi 2012. P 040 834 5782. 3 mh, max. ASENTO ja LEPO. ASUNTO lukioon menevälle tytölle Suomussalmen keskustasta. Hyväkuntoinen OK-TALO Kuhmosta väh. 405. SKOOTTERI Yamaha Aerox vm. . 12 tkm, toiselta omistajalta. . 86-95, nouto kotipihasta. 50 cm, 86 pinom, sopivat lämmityskattilaan. AUTON ym. . Tule katsomaan! P 040 767 8048. päivittäin klo 12-18. Tervetuloa!
Vuokralle tarjotaan
MATKAILUAUTO Fiat Dethleffs, vm. 040 513 2633. Parvekkeellinen YKSIÖ Sotkamon keskustassa. - su 17.6. . 150 . 050 304 0375. KOIVUPILKETTÄ. . P 040 539 5421. Lisätietoja kurssista ja tarvittavista materiaaleista antaa kurssin opettaja Mauri Heikkinen p. (08) 633 000
ilmoitukset.ylakainuu@sps.fi
VUOSIKOKOUS Kylätalo Iskulla ti 19.6.2012 klo 18.00. 044 585 9700.
Halutaan vuokrata
Pieni HUONE työtilaksi Ämmänsaaresta. 050 358 9727. Siisti, saunallinen RT-KAKSIO, 59,5m2, rv. rek.poisto. 60 . 0400 192 796. Eurometalli Oy, p. P 044 933 5454. H. jälkeen 040 179 9973. Ei lemmikkejä. PIANOHARMONIKKA Akkord, 3-äänik., soi nätisti. Hakemukset sähköisesti Kuntarekry.fi sivujen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen tekniset@suomussalmi.fi. kelpoinenkin käy. . Tehtävään valitun on ennen työn vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. p. P 045 315 9455. kunnossaoleva 3-siipinen Mako tai Isku VESIPUMPPU sähkömoottorilla. Tied. Hierontapiste Peukku, p. . dystä YKSIÖ n. P 040 545 9098, Suomussal. P 040 749 5167. Tied. Hinta: 60 sisältää ohjelman, vakuutuksen, ruokailut ja kuljetuksen Suomussalmelta. P 0800 393 950. Löytynyt OPEL VIRTALUKON AVAIMET Kostamust. P 0400 552 173 Sot. 22 Ylä-Kainuu Torstai 7.6.2012
Ilmoitus julkaistaan kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla.
Ylä-Kainuu torstaisin, Sotkamo-lehti ja Kuhmolainen perjantaisin.
Pohjola-Cup:n IV osakilpailu
Shell-Kontiomäki-uistelu, la 16.6.2012 klo 10 18
Kilpailukeskus Kiannanniemen kalasatama. P 050 . .
Saunallinen RT-YKSIÖ, 36 m2, vuokra 270,-/kk +sähkö+vesi, Jäkälätie, Hyrynsalmi. 250 . . 150 . P 040 821 . Hyrynsalmi. Lisäsiipi n. www.laatukeskushyrynsalmi.fi P (08) 741 068. 0500 201 335. Myös myynti tai vaihto mahdollinen. 044 710 4503 tai seija.heikkinen@hyrynsalmi.fi
Kaikenlaista
RAAMATULLINEN KASTE luterilaisille. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. P 040 501 0709/ . . PUULIITERI, vanha lato tms. 4-henkinen perhe etsii OMAKOTITALOA Sotkamosta. Pyydä esite p. METALLIROMUT, rom.tod. . P 040 847 4986 tai 044 541 8479.
Ostetaan
ROMUAUTOT (romutustodistus) ym. Suomussalmella KT-ASUNTO, 57 m2, 2 h+k+kph+parv. Sari 0700 84 444, ota talteen. Etsitään ammattitaitoista URAKOITSIJAA, yksikerroksisen lisäsiiven rakentajaksi. H. p. Meiltä ILMALÄMPÖPUMPUT: myynti, asennus ja huolto. Istuttava VANNA (lasikuitu). P 040 186 7769, . Aj. Lisätietoja tehtävästä antaa tekninen johtaja Antti Westersund puh. Kiire! www.myyjaosta.com/1532913
PUUKKOKURSSI
Hyrynsalmen kansalaisopisto järjestää Puukkokurssin Nivan koulun teknisentyön luokassa 25.6. Kaikkea kodin tavaraa, myös urheiluvälineitä. Työaika on 38,25 h/viikko. P 040 581 9916 Met. 050 326 8130. P . Hakuaika päättyy 21.6.2012 klo 15.00.
LAATUA HARRASTUKSIIN Stihl, Viking, Suzuki, Suomi veneet, Helkama- & Merida pyörät ym. Heti vapaa. 712 150. Tervetuloa! Johtokunta
Hyrynsalmen kirkonkylän kyläyhdistys ry:n
Ahjolan Seutu ry:n
sääntömääräinen vuosikokous pidetään su 17.6.2012 kello 12.00 Poppakeskuksella. . Sotkamossa. -07. P (08) 741 550. Jonssered RAIVAUSSAHA RS44, 70 ha raivattu. KT-HUONEISTO 3 h+k+s, 63 m +lasitettu PARVEKE, 2. LUOTETTAVA AUTTAJA/ENNUSTAJA tila 10-24, 1,97 /min. 4800 . Isänmaan puolesta, KotiSanomat. Käsitellään lisäksi vuosikokousasiat ja päivitetään kyläsuunnitelma. Pyörä- ja pienkonehuolto
010 440 9100 Kajaani: Tulikivi-studio, Kauppakatu 38, puh. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Ylä-Kainuun asiakaspalveluun. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Jakeluhäiriöt varhaisjakelussa: Suomussalmi, Hyrynsalmi, Puolanka p. Koivisto
Toimitus
TANE & RAMOS
www.puhoskylan.sivut.in Lippu 10
Tervetuloa!
fax (08) 633 0030 toimitus.ylakainuu@almamedia.fi
Päätoimittaja Anna-Leena Rauhala (08) 633 0012 050 343 9276 anna-leena.rauhala@ almamedia.fi
Puhoskylän kyläseura
Suomussalmi: Tulikivi-piste, Rautia Suomussalmi, p. TS: Suomen Realisointiyhtiö
HUUTOKAUPPA
Kukkaamppelit alk. klo 21-01
Suomussalmen, Hyrynsalmen ja Puolangan paikallislehti 48. (08) 633 000, fax (08) 633 0030 Ilmoitusasiat: ilmoitukset.ylakainuu@almamedia.fi Asiakaspalvelu avoinna klo 9.00 - 16.00 Asiakaspalvelu ja tilausasiat: asiakaspalvelu.ylakainuu@ almamedia.fi
SUURI
sunnuntaina 10.6. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon.
Tilaukset
Tilaushinnat: Laskutusväli 12 kk 6 kk 4 kk 3 kk 2 kk Kestotilaus 99 e 52 e 35 e 27 e 19 e Määräaikaistilaus 12 kk 118 e, 6 kk 69 e, 3 kk 46 e Hinnat ovat voimassa 1.31.12.2012. 0200 71 400 Avoinna arkisin klo 6.00 - 14.00 ja viikonloppuisin klo 6.00 - 12.00 Asiakasrekisteri Ylä-Kainuun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. 040 504 7762, 050 327 7765
Kiannan Taimistolta!
Toimittaja Pirjo Kähkönen (08) 633 0016 pirjo.kahkonen@ almamedia.fi
Toimittaja Sirkku Rautio perhevapaalla.
Asiakaspalvelu
p. klo 12 16 Ämmänsaaren työväentalolla. klo 20.30-01.00 Tanssit tahdittaa
Hyrynsalmen torilla pe 8.6. (08) 633 000, fax (08) 633 0030 www.ylakainuu.fi
VAATEKAUPPIAS
Rapattu Suvi-takka sopii mainiosti lämmönlähteeksi ja tunnelmanluojaksi vapaa-ajanasunnolle.
MÖYKKÄLÄSSÄ
la 9.6. KUKKAMYYNTI myös pe 8.6. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. ym. 16,9 snt/min.
Pihla ikkunat ja ovet asennettuina.
Tilaa ilmainen arviokäynti. klo 10.00
Toimitussihteeri Juhani Mustonen (08) 633 0014 juhani.mustonen@ almamedia.fi
Toimittaja Anniina Keiskander (08) 633 0015 anniina.keiskander@ almamedia.fi Toimittaja Juha Hankkila vuorotteluvapaalla 14.7.2012 saakka.
Hyvää pihallesi! Kestävät pohjoisen taimet ja kesäkukat, myös mansikantaimet Taimimyynnit: Ämmänsaaren torilla, taimistolla ja Suomussalmen kk:n hautausmaalla. ym.
K. Käteismaksu rahalla, muut ehdot huutokaupan alussa.Tervetuloa reiluun huutokauppaan (ei omia huutajia, ei pohjahintoja). Hannu Parkkisenniemi P. Tilaushinnat sisältävät 1.1.2012 alkaen alv 9%. kattokruunuja, uppopumppuja, painepesuri, digivideo ja tavallinen kamera, virveleitä, erilaisia hiomakoneita, astioita ym. alv 23%) Yksityiset 2-3 riviä 7,00 e 4-6 riviä 12,00 e otsikollinen 20,00 e kuvallinen 30,00 e Lisärivit 2,00 e/rivi Yritykset 2-3 riviä 22,00 e 4-6 riviä 40,00 e otsikollinen 55,00 e kuvallinen 75,00 e Lisärivit 6,00 e/rivi Ilmoitusten jättö: Tiistain lehteen vedosilmoitukset to klo 16.00 mennessä, pikkuilmoitukset pe klo 16.00 mennessä. 10 (R3)
la 9.6. Huomautukset on tehtävä 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien. vuosikerta Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi p. Torstain lehteen vedosilmoitukset ma klo 16.00 mennessä, pikkuilmoitukset ti klo 16.00 mennessä. Torstai 7.6.2012 Ylä-Kainuu
23
2 200
korkeus 1400 mm asennettuna + rahti
SUVI
soraa/seulottuna, murskeita, multaa, muraa, imeytyskenttäsepeliä - pyöräkuormaaja-/kuorma-autotyöt - maa-ainesten seulonta ja murskaus
Romppainen p. Pelargonia Orvokit/ petuniat Tomaattiamppeli
6kpl 5kpl 8
Myyntipäällikkö Titta Toivanen (08) 633 0013 040 751 1749 titta.toivanen@ almamedia.fi Markkinointipäällikkö Kirsi Kela 044 332 5332 kirsi.kela@ almamedia.fi
10kpl 3 10kpl
Nevalaisen puutarha Lieksa puh. sähkölämmittimiä, antiikkiaseiden kopioita, lasereita, kristalli- ym. 0400 1594 55
Taina Huttu
Sirpa Kinnunen
Viivi ja Wagner
Mirja Juntunen
Ilmoitushinnat
Julkaisupäivät: tiistai ja torstai Levikki 7.746 LT/2011 Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 23%) Tekstissä 1,20 e Tekstin jälkeen 1,08 e Takasivu 1,27 e Kuolinilmoitukset 1,17 e Ilmoitusten suunnittelu ja valmistus 0,05 e/pmm MyyJaOsta.com rivi-ilmoitukset (sis. Myydään kauppiasrakentajan konkurssipesästä yms:ta käyttö-, vaihto- ja henkilökohtaista irtaimistoa kuten: ruohonleikkureita ja trimmereitä, moottori-, raivaus- ja ketjusahoja, aggregaatteja, kääntöpöytä-, pumppujiiri- ja käsisirkkeleitä, kuvio- ja puukkosahoja, ilmakompressoreita, naulaimia, akku- ja sähköporakoneita, rakennus- ym. Naisten kesähousut, hameet, hellemekot, caprit ja tunikat Miesten reisitaskuhousut, caprit ja narufarkut ym. Käytettävät ohjelmat: InDesign CS3, Adobe Photoshop, Adobe Acrobat, InDesign CS2 Vastuu virheistä: Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Ylä-Kainuulla ja muilla Alma Media Oyj -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Ruhtinan kaupalla klo 9-11 ja Juntusrannan hautausmaalla klo 11-12.
Salovaarantie 19, Suomussalmi www.kiannantaimisto.fi, p. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Ylä-Kainuulehdessä. 0403 063 064, 040 531 0340
puhelut 010 numeroihin: 8,21 snt/puhelu + max. Eero 0400 218 787, Juha 044 583 8343 juha.romp@luukku.com
MYYDÄÄN
PISTON PIRTTI
Kvartetti Nelituuli
Tervetuloa!
L. 040 - 7115 811
hannu.parkkisenniemi@pihla.fi
NEVALAISEN PUUTARHAN
KUKKALOISTO
Ämmänsaaren torilla alkaen pe 8.6. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi.
Arvauskeskus
Palvelupisteet
Puolanka: Puolangan Kirja ja Paperikauppa p./fax (08) 751 064 Kustantaja: Alma Media Kustannus Oy Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy Kajaani ISSN 0356-4894
Mielestäni tämä on loistavaa vaihtoehtoliikuntaa ja tässä onnistuu seuranpitokin hyvin, Manninen sanoo. + 5,9/16,9 snt/min. 11.31.08, 4) Lauri Seppänen 1.32.35, 5) Juho Ajo 1.44.06, 6) Janne Kinnunen 1.48.43, 7) Eija Aarnio 1.57.29, 8) Markku Lassila KaSu 1.58.03, 9) Mirja Humalamäki 2.04.23, 1 ilman ajanottoa, 2 keskeytti. Mielestäni täällä on sopivasti osallistujia. Voittajat palkitaan Jätkänpuistossa Viepperhauta 2012 -erämessuilla heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Paikalla oli yli kymmenen osallistujaa, joista suurimmalla osalla oli hyvin vähän kokemusta lajista, osalla ei ollenkaan. Haka kohtaa oululaisen Tervarit Ruukinkankaan kentällä kello 15. Todella vaativat radat olivat laatineen Jari Anttonen, Paula Kemppainen ja Ari Kemppainen. Suomussalmen kunnan liikuntapalveluiden järjestämään trisbeegolf-opastukseen osallistuneet hakivat tuntumaa erilaisiin kiekkoihin.
Kuntorasteissa vaativa rata
>Hyrynsalmen Konivaaran kuntorastit vetivät mukaan 24 suunnistajaa. Kilpailuun osallistuvan kalan täytyy olla suolistettu, avattu ja kidukset poistettu ja todistettavasti pyydetty Kiantajärvestä, Suomussalmelta. Lisäksi kaikki kilpailuun osallistuneet osallistuvat tuotepalkintojen arvontaan! Lisätietoja: Tommi 040 555 3639, tommi.niskanen@k-supermarket.fi. Golfia harrastavan Pirjo Westersundin mielestä frisbeegolf on hyvä perhelaji, jonka jokainen voi oppia. kesäkuuta. Kuntorastit juostiin 5. Pikaisen sääntöjen ja Jätkänpuiston radan historiikin jälkeen Neuvonen
ohjeisti ihmisille eri kiekkojen ominaisuudet ja oikean heittotavan, jonka jälkeen osallistujat jaettiin ryhmiin. Punnituspaikka on K-Supermarket Suomussalmi, Risteentie 12 ja punnituksessa pitää kalastajalla olla mukana yksi todistaja. 24 Ylä-Kainuu Torstai 7.6.2012
Hakan edustusjoukkue pelaa Suomussalmella
>Jalkapallon kolmosessa pelaava Kajaanin Hakan edustusjoukkue tuo kotiottelunsa Suomussalmelle lauantaina, 16. Nuoremmat pelaajat olivat lajiin jo vihkiytyneet ja osalla oli omat kiekotkin mukanaan. Rennolla meiningillä mukaan lähteneitä oli kaikenikäisiä. Jarmo Anttonen Kajaanin Hakasta sanoo, että ottelulla Haka haluaa vahvistaa kainuulaista jalkapalloyhteistyötä. Haka on jo usein vuosien ajan osallistunut aktiivisesti juniorvalmennukseen eri puolilla Kainuuta. Idea frisbeegolf-opastuksen järjestämiseen tuli kuntalaisilta.
Arja Manniselle tiistain oli ensimmäinen pelikerta. Punnituksen yhteydessä saat punnitustodistuksen kalasta ja osallistut kilpailuun. A-rata, 6,7 km: 1) Pertti Pasanen 1.07.51, 2) Pertti Oikarinen 1.22.50, 3) Pentti Lukkari RiPy
Kesä tuli
Silmälasien ostajalle KAIKKI KEHYKSET
LE Aalkoi!
Erä laadukkaita MERKKIKELLOJA
-50%
JA
Aurinkolasit voimakkuuksilla KAUPAN * PÄÄLLE
Rentoa heittelyä rantaradalla
*
*) Lisätietoja ja tarkemmat ehdot osoitteesta www.kello-optiikka.fi/tarjous
-50% -30%
Suomussalmi 050 413 4325 (08) 711 062 (8,21 snt/puh. Ryhmät kiersivät rataa omaan tahtiin. 30.6.2012.
www.kello-optiikka.fi
>Koleahko sää ei tiistai-iltana estänyt kiinnostuneita tulemasta paikalle kuuntelemaan Suomussalmen kunnan liikuntasihteeri Pirjo Neuvosen pitä-
mää frisbeegolf-opastusta Jätkänpuistossa. B-rata, 4,4 km: 1) Sven Eriksson GIF 54.49, 2) Maija-Liisa Sirviö 1.17.37, 3) Eero Niskanen 1.18.27, 4) Arvi Noponen 1.37.06, 3 hylätty. Valokuvat kalasta ja pyytäjästä tulee lähettää osoitteeseen: tommi.niskanen@k-supermarket.fi. Isommalla porukalla tämä menisi liian hitaaksi ja kun ihmiset haluavat kuitenkin heittää, Neuvonen sanoi. C-rata, 1,9 km: 1) Juhani Hellsten 40.52, 2) Martta ja Jari Anttonen 41.19, 3) Jemina Anttonen 45.16. kesäkuuta. )
KAIKKI AURINKOLASIT
0
Leppoisan liikuntavaihtoehdon tarjoava laji tuli tutuksi Jätkänpuistossa.
Juha Seppänen
Suomussalmi
APPALAINEN
KellO Optiikka
Tarjous voimassa 1. Ja onhan tämä halvempi kuin oikea golf, Westersund toteaa.
Osallistu kilpailuun 10.5.-25.7.2012
kiannan lohiherra 2012
Kilpailussa on kaksi sarjaa: Aktiivinen (vapavälinein) ja passiivinen (seisovat pyydykset). Aktiivi- ja passiivisarjojen kolme parasta palkitaan tuotepalkinnoin ja ykkössijan voittajat saavat Kiannan Lohiherra -kiertopalkinnon