HEINÄKUUTA 2015
Tapahtuma
Pessimismiillassa
surkuteltiin
vesisateessa. >>12
NRO 53
PERUSTETTU 1965
MAIJA RÄSÄNEN
IRTONUMERO 2 e
HANNA LAUKKANEN
Seppänen täytti
70 vuotta
Matkailuyrittäjä oli mukana OK Maakunnan
hallituksessa 31 vuotta.
>> 14
SuRa haki
kolme pistettä
SuRa:n miesten pesäpallojoukkue onnistui viikonlopun peleissä Kuopiossa ja Nerkoossa. Ajonopeutta on syytä laskea.
Yleisö pääsee paikalle
myös kisabusseilla. 6 414880 106297
15028
WWW.YLAKAINUU.FI
Mobilistit
Yhdistys perustettiin 35 vuotta sitten Suomussalmella. >> 7
Merenneito ui
Hossassa
Öllörijärven 11-asteisessa
vedessä viihtyi Mikko
Valtosen kuvaama ihka
aito merenneito. >>9
TIISTAI 7. >> 10
Kolumni: Kreikan kansanäänestyksen lopputulos odotettu. >> 2. >> 18
Kainuulaislähtöinen Jarmo Heikkinen (oik.) saapui sunnuntaina alkaneelle Kainuun Rastiviikolle Helsingistä yhdessä tyttärensä perheen, Hanna,
Timo ja viikon päästä vuoden täyttävän Daniel Riskin kanssa.
Suunnistus innostaa
Rastiviikko: Ensimmäisenä kisapäivänä suunnisti 2 730. >> 6
Katsoja pääsee
bussilla perille
Autoilijoiden on oltava Itäjärven kilpailukeskuksen
alueella tarkkana
Tosi mukavaa täällä
on ollut, tuulee, niin ei ole itikoitakaan.
Niilo Härkönen
Kajaani
En tiedä miksi tulin tänne, ehkä suunnistamisen. He ovat rahakriisin kärsijöitä ja uhreja.
Suomalaisesta tuntuu oudolta, että ensin otetaan velkaa,
mutta ei sitten sitä maksettaisi. Pääsee mittaamaan oman tasonsa.
Jani Myllärinen
Lappeenranta. Joku saattaisi sanoa tähän menoon, että mitäs minä sanoin.
Kreikka on valtiona vanha ja eurooppalaisen kulttuurin
kehto, mutta olot ovat olleet epävakaat historian saatossa.
Siellä on ollut vieraita vallanpitäjiä ja sisäisiä ristiriitoja
kautta vuosisatojen. EU:lla ei näytä menevän kovinkaan lujasti tällä hetkellä. Tunnollisuus ei ole
kannattavaa.
Kreikalle on annettu paljon myönnytyksiä ja lisää rahaa
huonoja vakuuksia vastaan. Pöljiä taisivat olla suomalaiset silloinkin. Kävin suunnistamassa. Saattaa olla, että esimerkkiä seuraavat jotkut muutkin valtiot. Se ei sovi kenenkään oi-
A
Lopputulosta
osattiin toki
odottaa.
keustajuun. Maastosta tulevat ovat janoisia.
Raija Moilanen
Suomussalmi
Tytär perheineen pakotti. Valtiot
eivät yleensä mene konkurssiin, mutta Kreikan kohdalla se
saattaa olla mahdollista piankin. Onko sitten taas jonkin
miehittäjän vuoro hallita maata?
Viikonlopun sateet nostivat Kiantajärven vedenpintaa tulvakorkeuteen.
www.ylakainuu.?
Viikon 27 kysymys:
Onko Ylä-Kainuussa mielestäsi
riittävästi kesätapahtumia?
24
%
Vastauksia 117 kpl
Kyllä: 76%
Ei: 24%
76
Viikon 28 kysymys: Harrastatko
suunnistusta. Eri asia, miten tilanne kehittyy
tästä eteenpäin . vaikeudet tulevat vain suurenemaan.
Kreikassa on rikkaita ihmisiä, oikein ökyrikkaita, mutta
siellä on paljon enemmän todellisen köyhyyden vaivaamia
ihmisiä. Eivät näytä olevan kiitollisia
siitä, vaan jättäisivät maksamatta. Ihan mukavaa on ollut. Tällaista lopputulosta osattiin toki odottaa viime kuukausien tapahtumien jälkeen.
Köyhä kansa äänesti ei, sillä rahannostoautomaattien pitkät jonot ja rajoitukset ovat tympäisseet. YLÄ-KAINUU Tiistaina 7. heinäkuuta 2015
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 7.7.2015
Juhani Mustonen
juhani.mustonen@slpmedia.?
Kirjoittaja on Ylä-Kainuun toimittaja.
JUHANI MUSTONEN
Velat tuntuvat
saatavilta
K
reikka päätti äänestää ei Euroopan velkojien vaatimuksia vastaan, ja nyt juhlitaan Ateenan kaduilla. En ole
tällaista oikeata suunnistusta koskaan kokeillut, armeijassa viimeksi. Tyttö ja hänen lapsensa tykkäävät aivan älyttömästi suunnistaa.
Minä en ole ikinä siitä oikeasti tykännyt. Tulin
talkoisiin siksi, että tiedän tämän olevan iso
ponnistus meille suomussalmelaisille. Tähän
mennessä täällä on ollut vilkasta ja vesi maistunut kovasti, vaikka ei ole hellekään. Tämä on kauden parhaita kisoja ja Kainuun Rastiviikko omanlaisensa tapahtuma, jossa on monta kisaa lyhyen ajan sisään. Jos rahaliittoon kuulumaton Ruotsi
vaikka eroaisi EU:sta, jäisi Suomi melko yksinäiseksi saarekkeeksi pohjoiseen.
Kreikassa siis juhlitaan, velat tuntuvat nyt saatavilta.
Mielenkiintoista seurata, mitä tulee tapahtumaan. Saksan todellisella vastinparilla Isolla-Britannialla on jo mielessä eroaminen koko
liittoutumasta. Suomihan muistetaan ainoana maana, joka
maksoi aikoinaan Yhdysvalloilta saamansa velan pois. Nämä asiat saattavat osaltaan selittää
maan taloustilanteen leväperäistä hoitamista.
Talouskriisiä on jatkunut jo kohta kymmenen vuotta, eikä ratkaisua näytä löytyvän.
Velkojan osa on EU-mailla. Löysin kaikki rastit ja sain palkinnon.
Juoksin yhden mäen täyttä vauhtia alas, enkä
kaatunut.
Taavi Koskela
Oulu
Tulin Rastiviikolle kilpailemaan eliittisarjassa.
Se on miesten pääsarja, jossa on eliittisarjan
pääkatsastukset. Käy vastaamassa verkossa.
Gallup: Miksi tulit Kainuun Rastiviikolle?
Olen täällä vesipisteellä jakamassa vettä
1,5 kg, 1. 2,5 kg
Atria
499
99
Atria
SIKA-NAUTAJAUHELIHA
Atria
PORSAAN FILEPIHVI
natur, n. 045 879 0676
ma - pe 9 - 17, la 9 - 14. heinäkuuta 2015 YLÄ-KAINUU
3
Suunnista ostoksille
oimassa
Tarjoukset v
Ti-Ke
7.-8.7.2015
K-Market HerkkuKirsikkaan!
Kariniemen
Atria
BROILERIN
PAISTISUIKALEET
1
PORSAAN
ULKOFILE
5
250-300 g, marinoitu, naturel
rs
(6,63-7,96/kg)
HK
1
400 g
9
rs
(4,98/kg)
Kotivaran
VENÄLÄINEN
MEETVURSTI
1
Flora
RUOKA- JA KUOHUKERMA
059
380 g
PALJON
IA
ERILAIS S
U
A
L
IL
R
G
Ä!
IT
E
VÄLIN
1
65-68 g, ei laktoosittomat
VIRVOITUSJUOMAT
1
1,5 l, raj. ti-ke 7.-8.7.
Ilman korttia 2,69-2,89 pl (1,53-1,66/l) sis pantin 0,40.
JÄÄTELÖTUUTIT
HILLOMUNKIT
pkt
(4,88-5,42/kg)
Hartwall Jaffa
rs
(4,71/kg)
500 ml/prk
ER Ä
95
Ilman korttia 2,19 pkt (5,48-6,08/kg).
Ingman
ksia
Valmiita lahjapakkau
viemisiksi!
1
360-400 g, raj. 3 pkt/talous
rs
(9,40-11,75/kg)
(9,40-11,75/kg
K-MARKET HERKKUKIRSIKKA
- saunatyynyt
- laudeliinat ja pyyhkeet
- löylytuoksut
- Saiputti vuohenmaitosaippuat
- Osmia tuoksusaippuat
KABANOSSI
GRILLIMAKKARAT
70
Flora Vanilla Vanhanajan
1
HK
79
pl
(2,19/kg)
BANAANIT
GRILLIHIILET
3
910 g/pl
Chiquita
rs
(6,66/kg)
AURINKOSALAATTI
prk
(4,98/l)
Kainuulaiset Pohjolan
ps
(2,60/kg)
HK
249
prk
(2,36/l)
90
kg
VANILJAKASTIKE
2,5 dl/prk
1,5 kg
4
90
Heinz
1
599
BROILERIN OHUEN OHUT
PIHVI 400-500 g, hunajainen, natur
99
pkt
(11,71/kg)
Suomi, 900 g
mainita
PORSAAN
AA XXXL
TEXAS GRILLIPIHVI
Kariniemen
TOMAATTIKETSUPPI
99
pippuri, classic, paprika,
natur, fariini, 600 g
rs
(8,32/kg)
NAUDAN
PAAHTOPAISTI
99
170 g
kg
n. 5 pl/talous
kg
kpl
pl
pl
Kauppakatu 2-6, Suomussalmi
Puh. lk, Suomi
99
ellei toisin
69
kpl
ES
APPELSIINIJUOMA
1,5 l/tlk
099
tlk
(0,66/l)
PALVELEMME
MA-PE 7-21, LA 7-18, SU 12-18
Puutarhaan,
kotiin, tuliaisiksi
sisustuspuolelta
kaikkea
ÄHKÖNEN
!
a
a
n
iha
Meiltä saat K-Plussaa!
K
Vaate- ja
Kodintekstiili
Kauppakeskus, p. pantit 0,40
Valio Grandi
MEHUJUOMAT
4
2 dl/prk
prk
4 prk
(1,25/l)
Lähileipomon
Ämmän Leipä
35
99
100
2 kpl
(7,35-7,69/kg)
0
49
2
k pl
100
Tarj. 045 355 1070
LEHTISALAATTIRUUKKU Suomi
0
HERKKUKIRSIKKA
Kesäsaunaan!
(
/
$
Paljon ihania
kesävaatteita
ale-hinnoin!
pl
(1,06/l)
sis. Tiistaina 7
kesäkuuta
olleeseen uutiseen Ylä-Kainuu lehdessä. Kirjoita napakasti. Käykää
Varsinkin näin kesäaikaan
maatilayrittäjät juoksevat kilpaa eteenpäin rientävän ajan
kanssa tänne monesti soveltumattomien EU-määräysten
painaessa päälle.
Helpolla eivät pääse toisentyyppisetkään yrittäjät.
Vaatii sitkeyttä ja palavaa halua niin kuin nykyisellä Vonkan leirintäalueen toimijalla
on. Kunnan tekemä tarjous on tasaarvoinen loppuliittymien
osalta, olisi samat lähtökohdat kuin aikaisemmin tehdyt
sopimukset.
taa.
Villihevosien laidunmailla
yli pellon katse kiiruhtaa.
sen.
Katariina kynti, kylvi pellot,
Andrei jätti nelisuuntaisen.
Vuodet kulki, kiiruhtivat
päivät,
nyt on aika levon, kiitok-
Kari Moilanen
kunnanvaltuutettu (kesk.) ja
kunnanhallituksen jäsen
Missä Andrei, kysyy Katariina,
onnellinen nelisuuntainen.
Andrei nukkuu alla tähtitaivaan,
varmaan Katariinaa muistellen.
Luoman Kerttu
7LODD LWVHOOH WDL ODKMDNVL
.(6b/8.(0,67$
23 ?
2 kk määräaikainen
(15M2)
34,50 ?
3 kk määräaikainen
(15M3)
46
?
4 kk määräaikainen
(15M4)
Toimi näin: Soita tilauksesi numeroon 010 665 9014 TAI lähetä tekstiviesti YLÄ TILAA
(väli) kampanjatunnus, nimesi ja osoitteesi numeroon 17192.
asiakaspalvelu.ylakainuu@almamedia.?, 010 665 9014. Suurilla luonnonsuojelualueilla kokee, millainen
vapaasti monimuotoinen
luonto todellisuudessa on, ja
merkityllä reitillä voi kuitenkin kulkea huoletta. Jos
luonto ja luonnonilmiöt jäävät vieraiksi, saattaa metsää
jopa pelätä.
Luontoasioiden katoaminen arjestamme juontaa juurensa myös koulutuspolitiikan muutoksiin. Ympäristökasvatukseen on kouluissa
vähemmän resursseja eikä
metsäretkille lähtemiseen
välttämättä ole mahdolli-
suutta. Luulenpa, että sopimuksen tekijöitä näillä tarjotuilla hinnoilla on aika harvassa, itse en aio maksaa korotettua liittymähintaa. Ymmärrys ympäristöstä ja sen merkityksestä kasvaa vain kokemalla ja näkemällä. Kirjoittajan
nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Silloin loisimme paremmat edellytyk-
set yritystoiminnan jatkamiselle. Hyvä näin!
Menkää suomalaiset metsään, antautukaa luontoon ja
löytäkää yhdessä perheinä
kokonainen uusi maailma!
Käyttäkää hyväksenne yhteisiä maitamme, hienoja jokamiehenoikeuksiamme ja tutkikaa vaikka lähimmän kansallispuiston luontopolut ja
retkeilyreitit.
Kansallispuistoista jokainen voi löytää oman palansa
kauneinta Suomea nautittavaksi. 8. kahdeksan on
lasta,
kuka peri nelisuuntaisen.
Yksi muutti kullankaivajaksi,
toinen osti villin hevosen.
Kuusi muta yksisuuntaisena,
niinkö luulet, joku virkah-
vitsinä. Kaisanetin tarjous tuli minulle, jossa tarjottiin valokuituliittymää hintaan 2 449 euroa, tarjous oli
Oikaisu
Torstaina 2. Vastuu luontosuhteen rakentamisesta jää siis
kodin vastuulle.
Menneessä ajassa oli kunnia-asia siirtää luonto-oppia
ja luonnossa liikkumisen
kulttuuria vanhemmilta sukupolvilta nuoremmille.
Marjastus, metsästys, erästys
ja yleensä luonnossa liikkuminen olivat jossain vaiheessa hyvinkin suosittuja perheiden yhteisiä harrastuksia,
ja meillä Kainuussa tätä kulttuuria on vielä paljon jäljellä.
Teknologinen murros ja
muuttuvat trendit ovat kuitenkin siirtäneet ihmisiä liikunnan ja luonnon parista
BRYSSELISTÄ
tietokoneiden ja kännyköiden suurkuluttajiksi, myös
täällä.
Kesä on kuitenkin monelle
paluuta maalle, metsään,
mökille ja vesille. Niissä on
kannustettu nuoria yrittäjiksi.
Uusia yrittäjiä kaivattaisiin
Hyrynsalmellekin jo täällä
toiminnassa olevien rinnalle
työllistämään lähiseudun
nuoria koulunsa päättäneitä.
Kysynkin tässä kirjoituksessani, mitä yrittäminen oikein on. Yrittäminen on mielestäni riskin ottamista ja
vaatii kovaa työtä ja tahtoa.
Ennen kaikkea rohkeutta
ryhtyä itsenäiseksi yrittäjäksi, sitoutumista melkein ympärivuorokautiseen työn tekemiseen kelloa kelloa katsomatta,
Täällä toimivat yrittäjät
ovat meille kullan arvoisia
henkilöitä. heinäkuuta pidettävät syntymäpäivät
ovat vain omaisille tarkoitettu yksityistilaisuus.
valitettavasti 744 eurolla korotettu viimevuotisiin hintoihin verrattuna.
Minun liittymän korotus
on pienen puoleinen, jos verrataan yli 10 000 euron korotuksiin. Se olisi paras
mahdollinen asia meidän
kaikkien kuntalaisten hyvinvoinnin kannalta. heinäkuuta YläKainuun Seurakunnat -palstalla ollut tieto Helvi Minkkisen syntymäpäiväseuroista
on virheellinen. Mielipiteet: toimitus.ylakainuu@almamedia.?, Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi. Hatun nosto heille, että jaksavat viedä yritystään eteenpäin, mikä on tärkeä asia kunnan kannaltakin.
Olen myös sitä mieltä, että
meidän pitäisi käyttää kunnassamme tarjolla olevia palveluita enemmän. Tämäkö on Kaisane-
tin kiitos kyläyhteisöjen toimijoille, jotka keräsivät liittyjiä valokuituverkkoon?Tähän
kuituhankkeeseen on laitettu
valtion ja kunnan euroja suuria määriä, joten mitenkähän
on kansalaisten tasa-arvoi-
Diagnoosi
ala,
usein täytyy sauna yllättää.
RUNO
Onnellinen nyt on Katariina,
diagnoosi mieltä lämmittää.
Nelisuuntainen on mieli-
Kylpyyn mennä joskus
keskiyöllä,
kun on vuoro kolmisuuntaisen.
Vielä vapaana voi unelmoida,
kuka lämmittäisi kylysen.
nen kohtelu.
Ilmeisesti on tarkoitus
maksattaa alkuperäisen sopimuksen vastaisesti huomattavasti korkeampia liittymähintoja. Hänenlaisiaan tarvittaisiin Hyrynsalmellekin enemmän kehittämään tämän seudun hyvinvointia omalla panoksellaan luomalla uusia
työpaikkoja. Se antaisi mahdollisuuksia myös uusille investoinneille yrittäjien keskuudessa, mikä koituisi meidän
kaikkien hyväksi tulevaisuudessa pitkällä tähtäimellä.
Moro ensi kertaan
Pentti Oikarinen
Hyrynsalmi
Kunnan Kaisanetille lähettämä pallo tuli takaisin
MIELIPIDE Otsikolla viittaan torstaina 25. Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.ylakainuu@almamedia.?.
Ei erkaannuta luonnosta
Alkuvuodesta Yle uutisoi ihmisten vieraantuvan luonnosta jo toisessa polvessa.
Kun vanhemmat eivät liiku
luonnossa ja tutustu oman
lähiympäristönsä ihmeisiin,
ei myöskään jälkipolvi opi
elämään luonnon kanssa. Kirjoituksia ei palauteta. Kirjoita viestin alkuun
YLÄ ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Ilmeisesti Kaisanet
pitää alkuperäistä sopimusta
Katariina . Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Toivon, että jokaisella
lapsella olisi samanlainen
mahdollisuus omaan luontoperintöön, jonka itse sain
omilta vanhemmiltani metsäretkillä ja puolukkavarvikossa.
Merja Kyllönen
Kirjoittaja on suomussalmelainen
vasemmistoliiton
europarlamentaarikko.
Yrittäminen
MIELIPIDE Yrityksen perustaminen, yrittäminen on
ollut esillä mediakeskusteluissa tänä vuonna. Kirjoituksia koskevat
tiedustelut 010 665 9018. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Ei tarvitsisi
lähteä muualle työnhakuun
ja muuttaa täältä pois.
A
Jokainen lapsi
ja nuori on ansainnut yhteyden luontoon.?
kainuulaiset katsastamassa
vaikka Hossa, kainuulaisten
selkosten helmi kauneimmillaan, ja muistakaa allekirjoittaa myös adressi, joka tähtää
tämän luontomatkailukoh-
teen turvaamiseen ja kansallispuiston perustamiseen!
Jokainen lapsi ja nuori on
ansainnut yhteyden luontoon
1972, puurakenteinen, vesikeskuslämmitteinen omakotitalo Suomussalmen kunnalta
vuoratulla tontilla. Kohde vapautuu heti.
Hp. 1974,
höylähirsinen,
peruskuntoinen
vapaa-ajan asunto Poikkeusjärven
rannalla. Vv. 75.000 ?
Oh, k, 3 mh ja s; 91 m², Kirkkotie
Suomussalmi kk. 2008, erittäin siisti, hyvin
varusteltu, lasitetulla parvekkeella
oleva 1. 50.700 ?,
velaton hinta 54.000 ?
2 h, k ja s; 61,0 m², Välitie Hyrynsalmi. 30.000 ?
Oh, k, 2 mh, khh ja s; noin 100 m²,
Perangantie. Vv.
1960/1981, omalla 1628 m2:n tontilla, rauhallisella alueella sijaitseva vesikeskuslämmitteinen omakotitalo.
Rakennuksessa on myös autotalli,
halkovaja ja varasto sekä varaamaton takka. 1974, osaksi pintaremontoitu 3. Vv. Tontilla nurmikkoa,
pensaita ja luonnonpuustoa.
Hp. Rakennuksen sisätiloja
on remontoitu, ulkoseiniin ja yläpohjaan lisätty eristystä sekä ikkunat
uusittu. Vv. Rakennuksessa myös autotalli ja lämmönjakohuone. 78.000 ?
2 mh, oh, k ja s; 75,5 m², Öljylampunkuja Suomussalmi kk. 1983, sähkölämmitteisessä rivitalossa sijaitseva osaksi
pintaremontoitu, vuokrattu huoneisto. Kohde sopii hyvin vapaaajan asunnoksi.
Hp. 1986, höylähirsirakenteinen, suorasähkölämmitteinen,
omakotitalo Suomussalmen kunnalta vuokratulla tontilla, lähellä
Viitostietä. Vv.
1967, siisti, valoisa, remontoitu huoneisto pienessä vesikeskuslämmitteisessä (kaukolämpö) taloyhtiössä.
Taloyhtiössä mm. 1981, puu/
tiilivuorattu omakotitalo 1200 m2
suuruisella vuokratontilla. 48.000 ?
Tupakeittiö ja sauna; 20 m², Myllylahdentie. Tontilla on
asuinrakennuksen lisäksi hirsinen
aittarakennus, autotalli, lato ja vanha navettarakennus. uusittu ovet ja
huoltomaalattu ikkunoita. 22.360 ?,
velaton hinta 24.000 ?
Tupak., mh ja s; 68,3 m², Koulukatu. 30.000 ?
TALVI 2014
7HUYHWXORD 3RKMRODQ 0DWNDQ PDWNRLOOH
$/$1<$
/b+'g7 $/. Tasainen
tontti, jolla on myös leikkimökki,
puutarhamaata ja istutuksia. Oma
tontti, jolla runsaasti rakennusoikeutta jäljellä. 98.000 ?
2 h ja k; 57,0 m², Jäniksenpolku 12.
Vv. 59.000 ?
Tupakeittiö ja sauna, n. 46.000 ?
Oh, k ja mh; 60 m², Aulalantie,
Ruhtinansalmi. 29.800 ?,
velaton hinta 32.164,24 ?
3 h ja k; 75,5 m², Jäniksenpolku
14. Rakennusoikeus 191 m2.
Hp. Vv. Omaa rantaviivaa 250 m.
Kohteen pinta-ala 2,59 ha. kerroksen huoneisto hissitalossa. Vv. 1975, valoisa, 2. Rakennuksen huopakate on
uusittu v. 55.000 ?
Tupak. 45 m², Hossantie. Vv. Huoneisto vapautuu sopimuksen mukaan.
Mh. Keittiön kaapistojen
ovet ja työtasot vaihdettu, seinäpinnat maalattu ja listat vaihdettu v.
2011. Tilan pintaala on hieman yli 3 hehtaaria, joten
tila on osaksi metsäinen. 98.000 ?
Oh, k, 3 mh, khh ja s; 135 m²,
Kustaavantie. 1980, siisti 3. 1969, puurakenteinen, tiilivuorattu rakennus, vuokratontilla kylän keskustassa. Omalla 2500 m2 suuruisella
tontilla on myös saunarakennus
13 m2 ja 2 kpl varastorakennuksia.
Omaa rantaviivaa 60 m. kerroksen huoneisto vesikeskuslämmitteisessä kerrostalossa. Tontti 2210
m2 Kiantajärven rannalla, josta hyvä
näkymä järvelle. 1963/1964,
puurakenteinen, omakotitalo omalla
2295 m2 tontilla. 1958, Kauniilla
tontilla, metsän ympäröimänä sijaitseva purkukuntoinen asuinrakennus
sekä muu vanha maatilan pihapiiri
muine rakennuksineen. 16.800 ?
1 h, kk ja s; 35 m², Jäniksenpolku
24. 2014. 68.000 ?
RIVITALOHUONEISTOJA
2 h, kk ja s; 48,5 m², Kanervakuja
1 B. Tontilla on myös autokatos 69 m2,
aitta/leikkimökki, ulkosauna 20 m2 ja
ulkohuussi sekä terasseja 65,6 m2.
Rakennusoikeutta jäljellä.
Hp. kerroksen tilava, remontoitu huoneisto. 2014, höylähirsirakenteinen loma-asunto ja 9,445 ha
oma tontti Suomussalmen pohjoisosassa lähellä valtion maita vesistön
äärellä. Vv. Rakennus on hyvin
valoisa ja tilava. Vv. Rakennuksessa myös autotalli, halkovaja ja
lj-huone.
Hp. 1966, remontoitu puurakenteinen, vesikeskuslämmityksellä varustettu omakotitalo omalla 3430 m2:n suuruisella
tontilla. ja
autokatos 6.000 ?
2 mh, oh ja k; 75,5 m², Tietäväisenkatu. Omaa rantaviivaa 80 m. Huoneisto 162.000 . Etupihalla on aloitettu
sadevesijärjestelmän korjaus.
Tarjouksia otetaan vastaan!
Hp. Rakennuksessa on suorasähkölämmitys ja lisälämmityksenä
on leivinuuni. Rakennuksessa on vesikeskuslämmitys ja
kunnallinen vesihuolto. kate uusittu, käyttö- ja lämmitysvesiputkisto uusittu. 31.602 ?,
velaton hinta 33.000 ?
H ja kk; 34,0 m², Kiannonkatu.
Vv. Kohde on vuokrattu,
vapautuu sopimuksen mukaan.
Hp. Vv. 87.000 ?
Oh, mh, k, kph, ruokailutila, parvi, 55,5 m² Juntusrannantie. 30 m², Kotisaarentie. Vv.
2003, hirsirakenteinen vapaa-ajan
asunto Kiantajärven rannalla, omalla
tontilla, jolla omaa rantaviivaa 80 m.
Rakennus lämpiää suoralla sähköllä
(lattialämmityskaapelit) ja leivinuunilla. 70.000 ?
Oh, k, parvi, 20 m ², Juntusrannantie. Kauppaan kuuluu myös
autokatososake. 219.000 ?
Tupa, k ja ma; 42 m², Sutelantie
Piispajärvi. Vesi haetaan
lähteestä. Vv. kerroksen lasitetulla parvekkeella varustettu huoneisto aivan
keskustassa sijaitseva huoneisto.
Huoneistossa tehdään remonttia,
jolloin uusitaan pinnat, keittiön kaapisto ja kylpyhuone.
Hp. 30.000 ?
OMAKOTITALOJA
Oh, k, 3 mh, kkh, saunatilat; 110
m², Haukkatie 24. 100.000 ?
Oh, k, 3 mh, ask.huone ja s; 118
m², Joukokylä. Vv. Suora
sähkölämmitys, leivinuuni/takkayhdistelmä, ilmalämpöpumppu. Huoneet sijaitsevat 2 eri
kerroksessa. 1983, siisti rivitalohuoneisto
vesikeskuslämmitteisessä, pienessä
taloyhtiössä. Vv. Vv. Vv. Vv. 1982, höylähirsirakenteinen vapaa-ajan rakennus. 25.000 ?
Tk, 3 mh, saunatilat ja 2 kuistia; 61,2 m², Hossantie. Vapautuu nopeasti.
Hp. Rakennuksessa
suoritettu runsaasti remontteja,
mm. kerroksen huoneisto. Tiistaina 7. Vapautuu
sopimuksen mukaan.
Hp. Taloyhtiö sijaitsee
omalla tontilla ja lämpö tuotetaan
kaukolämmöllä.
Hp. Vapautuu
nopeasti.
Hp. Vesi rakennukseen
johdetaan vesisosuuskunnan putkistosta. kerroksen huoneisto
aivan kunnan keskustassa liikeasuinkerrostalossa. Vv. Huoneisto on vuokrattu,
vapautuu sopimuksen mukaan.
Hp. Lisälämmityksenä ilmalämpöpumppu.
Hp. Remontit
mm. 75.000 ?
Oh, k, 3 mh, s, varastotilat ja
autotalli, Valkeisenkatu 1. Vv. Lämmitysmuoto on
vesikeskuslämmitys (öljy). 40.000 ?
Oh, k, 3 mh ja saunatilat, 97,0 m²,
Valkeisenkatu 16. Vv.
1983, siisti, tilava vesikeskuslämmitteisessä yhtiössä (maalämpö) sijaitseva pintaremontoitu huoneisto.
Taloyhtiössä tehty runsaasti remontteja. Taloyhtiön vesikate uusittu ja
yhteiset sauna- ja pesutilat perusparannettu.
Mh. 1988, höylähirsinen,
puulämmitteinen vapaa-ajan rakennus käsittäen parven. 1980, siisti 1. Talousvesi
kaivosta, juomaveden voi ottaa lähteestä järven takaa.
Hp. Taloyhtiössä ja huoneistossa runsaasti varastotilaa, sekä erillisessä
pihavarastossa sijaitseva säilytyskellari. 60.000 ?
ASUINTALOTONTTI
Pinta-ala 1438 m², Ämmänkatu
11. Vv.
1978, siisti 2. heinäkuuta 2015 YLÄ-KAINUU
5
-tunnus takaa turvallisen asuntokaupan
KERROSTALOHUONEISTOJA
OMAKOTITALOJA
VAPAA-AJAN ASUNTOJA
Oh, k, mh; 56 m2, Kauppakatu. Tontilla myös saunarakennus
ja varastorakennus.
Hp. 1998, lautarakenteinen
vapaa-ajan asunto Kiantajärven rannalla. Taloyhtiöön asennettu huoneistokohtaiset vesimittarit.
Hp. Suorasähkölämmitys, varaamaton takka.
Tontilla on myös ulkorakennus.
Hp. Vv. Vv.
1963, puurakenteinen, omalla 2820
m2:n tontilla oleva sähkölämmitteinen, leivinuunilla varustettu omakotitalo. 1991, suorasähkölämmitteinen, tilava omakotitalo Suomussalmen kunnalta vuokratulla tontilla. 95.000 ?
Oh, k, 3 mh, ask.h., khh ja s; 116
m², Haukkatie 15. 2014. Rakennuksen pelti- ja aluskate uusittu
v. Tarjouksia otetaan vastaan!
Hp. Rakennuksessa on
leivinuuni ja varaava takka. Pyydä
esittely ja tee tarjous!
Hp. Uudiskohde! Heti vapaa!
Hp. 1988, puurakenteinen, tiilivuorattu omakotitalo
Suomussalmen kunnalta vuokratulla tontilla. Rakennuksessa on
tehty sisäpintaremontteja.
Hp. 27.500 eur,
velaton hinta 31.086,26 ?
3 h ja k; 95,0 m², Paasikatu. Autotalli, varasto ja lämpökeskus.
Hp. 1982, peruskuntoinen rivitalohuoneisto pienessä taloyhtiössä
rauhallisella paikalla Suomussalmen
kirkonkylällä. Vv. Tontilla
on ulkorakennus, jossa on autotalli,
2 varastoa ja halkovaja.
Hp. .$-$$1,
.$-$$1,67$
LOMALEHTI
SUOMUSSALMI
HYRYNSALMI
PUOLANKA
5LVWHLO\ 7DOOLQQDDQ %DOWLF 4XHHQLOOD
OHQWR *D]LSDVDQ $OD NHQWlOOH. 19.800 ?
Oh, k, ruok.tila, 3 mh ja s; 126 m²,
Matikkatie. rakennuksen katto muutettu
harjakattoiseksi, ikkunat uusittu,
saunatilat remontoitu.
Tarjouksia otetaan vastaan.
Hp. ja mh sekä terassi, huoneistoala n. Vv. Vapautuu
nopeasti.
Hp
%DEDRJOX KXRQHLVWRW
KO| %
DON
DON ¼ KO| %
HL DWHULRLWD
Mahdollisuus kuitukaapelin hankkimiseen.
Hp. DON
'HWXU )LQODQG 2\
KO| KK NXOMHWXV ¼ /HJRODQG MD .||SHQKDPLQD SY
¼
¼
2015
KESÄ
DON ¼ KO|
-DUL 6LOODQSll
Y MXKODNRQVHUWWL 9LPPHUE\ +RWHOOLPDWND
7XUXVWD SY
2O\PSLDVWDGLRQLOOD
¼ KO|
PDWND
2ULJLQDO 6RNRV
KWO 3UHVLGHQWWL
DON
3RKMRLV /DSSL MD +XUWLJUXWHQ
SY
¼
KO| KK
DON
¼ KO| KK
mmaa #mennään
#suo #suvi #seikkailu #lovethis #helmiho
Lue ja suosittele
ystävällesikin:
ERÄ-KAINUUN
NÄKÖISLEHTI
OSOITTEESSA
WWW.YLAKAINUU.FI
KAJAANI,
BUSSITp.p.0201
(08) 303
633390
020
KAJAANI,Kauppakatu
Kauppakatu1,1,p.p.0201
0201 303
303 380,
380, BUSSIT
Puhelujen
hinnat
8,28 snt/puh.
snt/puh + 7 snt/min,
8,28snt/puh.
snt/puh++17
17snt/min.
snt/min.
Puhelujen
hinnatkiinteästä
kiinteästä verkosta
verkosta 8,28
snt/min., matkapuhelimesta
matkapuhelimesta 8,28
www.pohjolanmatka.fi
www.ylakainuu.?
7b
0,.6, 3 < OR<P.DVb
WD MD DXULQJRVWD
NXQ YRLW QDXWWLD
Me huolehdimme
PYYKISTÄSI kesälläkin!
WD
3XKGDVSHVX PXNDYDVWL SXKGDV
Palvelemme:
Ma . 910
m3.
Hp. 80 km2:n vapaa-ajan asunnolle ja enintään 30 km2:n suuruiselle
saunalle tai 2 kpl talousrakennuksia.
Mahdollisuus kuitukaapelin hankkimiseen.
Hp. 20.000 ?
E AL E
AL E AL E AL E AL E AL E AL E AL
PALJON KESÄN JA KEVÄÄN
TA!
TEKSTIILEJÄ JA JALKINEI
VUOKRALLE TARJOTAAN
Rivitalohuoneisto 2 h ja k, 61,0
m², Kalevantie Suomussalmi kk.
Vuokra 450 eur/kk, lisäksi vesimaksu ja sähkö. 16.30
Noutopalvelu Ämmänsaaren ja
Suomussalmen kk:n taajamista!
Pyykkien noutopisteet paikkakunnittain:
. Työpaja, Taivalkoski
Kurimontie 17, Suomussalmi,
P. (08) 712 204, 0440 823 417
VAPAA-AJAN TONTIT
Pinta-ala 4070 m², Merkkivirrantie. 37.200 ?
METSÄTILA
Pinta-ala 14,11 ha, Vaaranniva.
Metsänarvio tehty, puusto yht. Lamingon Kukka- ja Hautauspalvelu, Paltamo
. Vuokra 425
eur/kk, lisäksi vesimaksu ja sähkö
Vapautuu nopeasti!
Suomussalmen
Kiinteistökeskus
Keskuskatu 16, 89600 Suomussalmi p. Tontilla
kunnallistekniikka ja sähköliittymä
valmiina.
Hp. pe
7.30 . Puolanka-lehti, Puolanka
. Vapautuu heti!
Kerrostalohuoneisto 2h ja k; 57,0
m², Jäniksenpolku 14. 37.200 ?
Pinta-ala 4500 m², Joensuuntie
Korvuanjärvi. Hietajärven rannalla Merkkivirran kohdalla oleva loma-asunto
tontti, jossa rakennusoikeutta 150
k-m2, josta päärakennuksen suurin
sallittu kerrosala 100 m2. (08) 6331 9920, 0500 280 254, www.etuovi.com
LUONNOSSA LIIKKUJAN RETKIKARTTA
www.retkikartta.?
-20%
-40%
-50%
ÄMMÄN ERÄ-URHEILU OY
p. 38.000 ?
Pinta-ala 4350 m², Joensuuntie
Korvuanjärvi.
Rakennusoikeus
enint. (08) 711 338
VERKKOKAUPPA palvelee 24/7 www.eraurheilu.?. Seo, Hyrynsalmi
Ne eivät säikähdä risuja eivätkä vettä.
Kengän pitää istua napakasti,
eikä se saa pyörähtää jalassa
tiukoissakaan rinteissä.
Lenkkarit eivät sovellu juoksusuunnistukseen nyrjähtämisvaaran vuoksi.
4
Kaikkein tärkein väline on kartta. Maalissa tiedot puretaan, ja Emit- leimaus-, väliaika- ja ajanottojärjestelmällä
saadaan selville, kuka löysi
rastit nopeimmin oikeassa
järjestyksessä.
2
GPS-järjestelmän ja
juoksutietokoneen
avulla suunnistaja saa
tarkkaa palautetta omasta
reitistään, nopeudestaan ja
sydämen sykkeestä. Riepusuo. Tiedot: Jarmo Heikkinen, Seppo Keltamäki ja www.suunnistus.?.
Kompassin avulla otetaan oikea suunta rastien välillä. Kun ohitan kohteen, totean meninkö
oikein. heinäkuuta.
Tiistaina kisataan keskimatka ja torstaina pitkämatka. Nämä kaksi osakilpailua
toimivat myös osana Suomen suunnitusmaajoukkueen karsintaa Skotlannissa
pidettäviin suunnistuksen
MM-kilpailuihin.
YLE televisioi molemmat
Huippuliigan kilpailupäivät
ja TV-lähetykset ovat katsottavissa TV2-kanavalta sekä
tiistaina että torstaina. YLÄ-KAINUU Tiistaina 7. 30 vuotta tätä on yrittänyt opetella. Sen
jälkeen lähden etenemään
sillä ajatuksella, että mitä on
näkökenttäni ulkopuolella,
mitä on jo seuraavan kumpareen takana tulossa. Rastiväli on purettava pienempiin
osiin, sitten on edettävä määrätietoisesti kohteelta toiselle, kunnes saavuttaa rastin.
Daniel Riski tutkii innokkaasti ukin suunnistusvarusteita.
Jarmo Heikkinen on kotoisin Hyrynsalmelta, Roukajärveltä.
. Kompassinkäyttö on ehdottoman
tärkeää, tarkkana on pakko
olla.
Kainuun Rastiviikko alkoi
Itäjärven kilpailukeskuksessa sunnuntaina.
Kainuulaislähtöinen, Hyrynsalmen Roukajärveltä kotoisin oleva kilpasuunnistaja
laskeskelee, että 13 rastivälistä neljä tuli suoritettua oikeaoppisesti.
. Hetkittäin
tuntuu että jotain osaa, sitten
seuraavassa hetkessä tulee
virhe, Espoossa nykyisin asuva, aktiivikilpailijoiden sarjassa suunnistava Heikkinen
naurahtaa.
. Kompasseja on
levy- ja peukalokompasseja
sekä lasten käteen sopivia
pieniä malleja. Tiistaina tulen vielä
juoksemaan pidemmän ra-
dan kuntosuunnistuksessa.
Kainuun Rastiviikko on
perhekunnalle tuttu kesäinen matkakohde.
. heinäkuuta
Viitostiellä on alennettu nopeusrajoituksia huomattavasti.
Rajoitukset ovat voimassa
välillä Pihlajavaara . Luonnehtisin maastoa sillä
tavalla, että this is Kainuu,
Helsingin Suunnistajia edustava Jarmo Heikkinen huokaa kuusi kilometriä pitkän
H55A-radan suoritettuaan.
. Pihlajavaara on noin
kahdeksan kilometriä Suomussalmelta pohjoiseen ja
Riepusuo noin 13 kilometriä
Suomussalmelta pohjoiseen).
Viitostiellä voi esiintyä
ruuhkaa, sillä suunnistajia
saapuu kilpailukeskukseen
sekä pohjoisesta että etelästä. Kompassin
avulla suunnataan myös
kartta oikein. Tänään oli huono päivä,
eläkkeellä oleva Heikkinen
summaa.
Heikkinen oli saapunut
A
Rastiviikko
ohjaa lomasuunnittelua.?
Jarmo Heikkinen
kilpasuunnistaja
sunnuntaina alkaneelle Kainuun Rastiviikolle Helsingistä yhdessä tyttärensä perheen, Hanna, Timo ja viikon
päästä vuoden täyttävän Daniel Riskin kanssa.
. Maastokuviot eli mäet ja notkot sekä suuret kivet löytyvät kaikki kartalta. Joka
kerta suorituspaikka on uusi
ja se tuo taidollisen vaikeuden lajiin.
Lähtöpaikalta startatessaan
suunnistajan on nopeasti
hahmotettava ensimmäisen
rastin ja oman sijainnin lisäksi paras mahdollinen reitti.
Maastosta on poimittava
tärkeät kohteet, jotka vievät
suunnistajan perille. Pitkät
lahkeet ja hihat suojaavat oksien raapimiselta. ja
perjantaina 10. Täytyy sanoa, että ykkönen oli katastro?, mutta sen
jälkeen alkoi sujumaan ja
loppu meni hyvin, Hanna
Riski analysoi.
. Itse aina varmistan etenemisen kompassilla, joka
näyttää tarkan suunnan. Suunnistuskartta on tarkempi
kuin tavallinen kartta. Osakilpailukoosteet ovat katsottavissa myös YLE Areenassa.
Lajin
haasteena
tarkkuus ja
ennakointi
Kainuun Rastiviikon aikana on voimassa poikkeuksellisia liikennejärjestelyitä.
Suunnistus: Maastossa oli 2 730 rastien
etsijää ensimmäisenä kisapäivänä.
Maija Räsänen
maija.rasanen@slpmedia.?
. On
hyvä valita sään mukainen, ulkoliikuntaan sopiva asu. Suuntaaminen
tehdään vertaamalla karttakuvaa ja maaston selkeitä
kohteita ja asettamalla kartta
samansuuntaisesti suhteessa
ympäröivään maastoon.
5. GPS-järjestelmien avulla toteutetaan
netissä tai tv-lähetyksissä
katsojan mahdollisuus seurata suunnistajien etenemistä
kisan aikana suorassa lähetyksessä.
3
Maasto-olosuhteita
varten valmistetut
suunnistuskengät eli
nastarit ovat tukevat ja niissä
on nastapohja. Kilpailen tiistaina toisen
kerran. Paikalla on järjestetty liikenteenohjausta.
Kainuun Rastiviikolla vierailee yhteensä 4 000 ?
5 000 henkilöä.
YLE
televisioi
Huippuliigaa
Suunnistuksen Huippuliigan
kaksi viimeistä osakilpailua
kisataan Suomussalmella
Kainuun Rastiviikon yhteydessä tiistaina 7. heinäkuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
Alennettuja
nopeusrajoituksia
Kainuun Rastiviikon aikana
Viitostiellä on voimassa alennetut nopeusrajoitukset.
Itäjärven kilpailukeskus
sijaitsee noin 12 kilometriä
Ämmänsaaresta pohjoiseen,
Käärmevaarantien varrella.
Tapahtuman kilpailupäivinä tiistaina 7., torstaina 9. Sitä ennen olen jo luonut seuraavan odotuskohdan, Heikkinen kuvailee kilpasuunnistuksen ennakointia ja järjestelmällisyyttä vaativaa ajattelutapaa.
Lapsena isän kautta lajin
pariin veljensä ohella pääty-
MAIJA RÄSÄNEN
SUUNNISTUS
Toimitus
esittelee suunnistajan viisi
tärkeintä apuvälinettä.
Suunnistus on metsässä liikkumisesta pitävälle hauska
seikkailu. Tämä on tyypillistä pohjois-kainuulaista maastoa.
Viehättävää, mutta pitää
suunnistajan nöyränä. Oli todella haastavaa ja
raskastakin maastoa.
Hanna Riski suoritti kuntosuunnistuksen lyhyen Bradan.
. Emitkortti leimataan rastilla ja se
ottaa elektronisesti tiedot talteen. Harrastuksen
alkuun pääsee myös ilman
kompassia, sillä alkuvaiheessa tärkeintä on opetella kartanluvun perusteet.
1
Emit-kortti on laite,
jonka aktiivisuunnistaja hankkii omaksi.
Niitä voi myös lainata. Kaikilla muilla väleillä
minulla oli pientä hämminkiä. Kuntosuunnistaja
voi etsiä rasteja omaan tahtiin.
Jos haluaa lisää haastetta, voi
suunnistaa kelloa vastaan. Koskaan ei ole kahta samanlaista rataa, ei kahta samanlaista rastinväliä. ja torstaina
9
GPS-laitteet jaetaan lähtöpaikalla
noin 10 minuuttia ennen kilpailijan radalle lähtöä. Kilpailukeskuksen pysäkiltä on noin puolen kilometrin kävelymatka kilpailukeskukseen.
Kisabussin reitti:
Karhulanvaara (Kuhmontie 3,
Suomussalmi) . Kainuun Rastiviikko on Kainuun maakunnassa vuosittain
järjestettävä kansainvälinen
suunnistusviikko.
. Kajaanin Suunnistajat, Kuhmon Peurat, Puolangan Ryhti,
Sotkamon Jymy ja Suomussalmen Rasti järjestävät Rastiviikon vuorovuosin.
. Ehkä loppuviikosta saa-
tan käydä, mutten ainakaan
tänään, hän kertoi sunnuntaina.
. Mukava laji, tässä on tai-
Kainuuseen perhe saapuu
vuosittain suunnistamisen lisäksi mökkeilemään ja Jarmo
Heikkisen vanhempien luona käymään.
. Laitteet jaetaan lähtöhenkilöstön
toimesta.
Tiistain, torstain ja perjantain seurattavat urheilijat ilmoitetaan Kainuun Rastiviikon internetsivuilla osiossa
GPS-seuranta kilpailua edel-
ma, jossa voi viettää mukavan kesäpäivän. Tiedossa on erityisen
jännittävä urheilutapahtu-
Rastiviikkojen kisabussi kiertää reitin kerran tunnissa jokaisena kilpailupäivänä.
Kilpailukeskus sijaitsee
noin 10 kilometriä Suomussalmelta pohjoiseen. Kilpailukeskuksessa on muun muassa
ravintola- ja kahvilapalveluita, suunnistus- ja urheilutarvikemyyjiä, muksula ja koiraparkki.
Itäjärven kilpailukeskukseen järjestetään Suomussalmelta linja-autokuljetus jo-
kaisena kilpailupäivänä.
. Kyllä suunnistuksessa
kiinnostaa sen haastavuus.
Tämä ei ole puhdasta juoksua, vaan tässä tulee myös aivoille työskentelyä, kestävyysjuoksuakin harrastava
Hanna Riski vertaa ja sanoo,
että suunnistus on hyvä rentoutumiskeino työn vastapainoksi.
Myös Timo Riski suunnit-
teli Kainuun Rastiviikolle
osallistumista, mutta sairastuminen torppasi suunnitelman.
Vaimo ja apen harrastus
on vetänyt hänet jo muutaman kerran metsään kokeilemaan kuntosuunnistusta.
. Bussikuljetuksella pääsee lähemmäksi kisakeskusta. Kilpasuunnistajia on ilmoittautunut
noin 2 000 ja odotamme saman verran kuntosuunnistajia, Kainuun Rastiviikon tiedottaja Mervi Juntunen kertoo.
tävänä iltana. Tiistaina 7. Jos vain suinkin pystyn
järjestämään loma-asiat, tullaan tänne. Helsingissä on aika tiheää metsikköä, Hanna
Riski kertoo.
MAIJA RÄSÄNEN
GPS-seurantaa ja
bussikuljetuksia
Maija Räsänen
maija.rasanen@slpmedia.?
Itäjärven kilpailukeskuksessa tapahtuvaa Kainuun Rastiviikkoa voi tarkkailla GPSseurannan avulla. Luonto, vaaramaisemat
ja on mukava nähdä sukulaisia. Sukurasitteen kautta tuli
lajiin lähdettyä. saakka.
. Vuonna 2013 Suunnistuksen
MM-kisojen yhteydessä järjestetylle Kainuun Rastiviikolle
osallistui 9 166 eri suunnistajaa kilpa- ja kuntosarjoihin.
Lähde: www.rastiviikko.?
to tärkeämpää kuin kunto,
kestävyysjuoksun rinnalle
suunnistamisen ottanut harrastaja tuumii.
Hanna, Timo ja Daniel Riski tulivat Kainuun Rastiviikolle Helsingistä saakka.
nyt ekonomi Hanna Riski
kertoo, että aloitti suunnistusharrastuksen kahdeksanvuotiaana.
. Kerran vuodessa ainakin
käydään Kainuussa. Viime vuosina olen palannut lajin pariin, käynyt muutamia
Venlojen viestejä ja tänä
vuonna Jukolan viestissä
perhejoukkueella.
Metsässä on keskityttävä
täysin juoksemiseen ja suunnan pitämiseen.
. Kilpailukeskuksen navigointiosoite
on Käärmevaarantie 11-13,
Suomussalmi. Kisakylä (Ruukinkatu
3, Suomussalmi) Kylpylähotelli Kiannon
Kuohut (Jalonkatu 1, Suomussalmi)
. Suosikaa bussia. Rastiviikko ohjaa
lomasuunnittelua, Jarmo
Heikkinen nauraa.
. Kuntosuunnistajia oli perhesarjat
mukaan lukien reilu 630 kappaletta.
. Vaaramaisemat ovat kyllä komeita, Timo Riski sanoo.
. Ensimmäisenä kisapäivänä
yhteensä 2 730 suunnistajaa,
joista kilpasarjoihin oli ilmoittautunut reilu 2 100. Nuoruudessa kisasin teinivuosiin asti keskisuomalaisessa Rasti E4 -seurassa. Mukaan kannattaa varata käteistä bussi- tai paikoitusmaksuja varten.
Erityisesti tiistaina ja torstaina kisattavaan Suunnistuksen Huippuliigaan toivotaan runsaasti katsojia.
. Suomussalmella sunnuntaina alkanut Rastiviikko kestää
10.7. Kainuun Rastiviikko on maailman toiseksi vanhin suunnistusviikko, ja se on järjestetty
47 kertaa.
. Ero Helsinkiin on aikamoinen, täällä
on rauhallista ja suunnistusmaasto on todella mukavajuoksuista. Parkkipaikkoja on rajallisesti, Juntunen vinkkaa.
Bussin ajoaika kilpailukeskukseen on on noin 25 minuuttia. Bussi kiertää reitin
tunnin välein koko päivän
ajan. heinäkuuta 2015 YLÄ-KAINUU
7
MAIJA RÄSÄNEN
RASTIVIIKKO
. Viimeksi
edellisen kerran olen suunnistanut armeijassa, mies hymyilee Daniel sylissään.
. GPS-seurannan verkkosivusto löytyy
osoitteesta www.gpsseuranta.net.
Yleisö voi seurata Kainuun
Rastiviikkoa paikan päällä
koko tapahtuman ajan. Kilpailukeskus
(Käärmevaarantie 11-13,
Suomussalmi).. Siikaranta (Siikarannantie,
Suomussalmi)
Tiistaina 7. Ainoa Kainuun alueella toimiva Suomen ajoneuvohistoriallisen keskusliiton (SAHK) jäsenyhdistys
. Haluamme kerätä yhteen tietoa vanhoista kulkuneuvoista ja tieliikennehistoriasta. Meillä oli muutaman
vuoden kestänyt suvantovaihe toiminnassa, mutta nyt on
tullut mukaan paljon aktiivisia toimijoita. Suullisen tiedon tal-
lentamiseen pitäisi keksiä kätevä keino, jotta taidot säilyisivät, Huovinen sanoo.
HANNA LAUKKANEN
MOBILISTIT
. Vaalii moottoriajoneuvojen ja
työkoneiden perinnettä
. www.kainuunmobilistit.?
Vanhat autot ja traktori olivat lauantaina esillä Suomussalmen Nesteen pihalla.
SÄHKÖPOSTIOSOITTEEMME
Käsityömyynt
vuodesta 1975. Kainuun Mobilistit on vuonna 1980 Suomussalmella perustettu yhdistys
. heinäkuuta 2015 YLÄ-KAINUU
ELÄMÄNMENO 9
Volvot kiehtovat mobilisteja
Ajot: Risto Kemppaisen
syntymäpäivätoive Volvosta toteutui yllättäen
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@slpmedia.?
Kainuun mobilistit järjestivät lauantaina juhla-ajon
Suomussalmella yhdistyksen
35 vuoden taipaleen kunniaksi. Pu inäyttely
nainen hirsitalo
,
jossa on m
suomussalmelai yytävänä yli 200
sen tekijän laat
ukäs
Oilolaa ylläpitä
ä Suomussalmen itöitä.
kunta.
OVAT
MUUTTUNEET
Henkilökohtaiset sähköpostimme
ovat muotoa
etunimi.sukunimi@
slpmedia.fi
Asiakaspalvelun ja tilausasioiden sähköposti on
asiakaspalvelu.ylakainuu@
slpmedia.fi
Ilmoitusvaraukset ja
-aineistot osoitteeseen
ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi
Toimitukselle osoitetut viestit osoitteeseen
toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi
Kauppakatu 10-12
89600 Suomussalmi
ilmoitukset 010 665 9018
tilaukset 010 665 9014
2LORODQWLH 6820866$/0,
WLHQ YDUUHOOD bPPlQVDDUHQ OLLWW\PlVWl SRKMRLVHHQ NP. Lisäksi rahalle saa vastinetta,
kun auto painaa niin paljon,
Kemppainen sanoo nauraen.
Hän kokee, että autoharrastajat ymmärtävät hyvin
toistensa harrastusta. Volvoissa on se hyvä puoli, että
varaosia löytyy helposti. Tyttäreni oli masinoinut auton hankintaa ja löytänyt auton Etelä-Suomesta 93-vuotiaalta
naiselta, joka halusi eroon
autoistaan, Kemppainen sanoo onnellisena.
Autolla on ajettu noin
360 000 kilometriä muun
muassa Ruotsissa ja sitä on
huolella pidetty.
Muita vanhoja autoja Kemppaisella on noin parisenkymmentä.
. Kaikki eivät halua esitellä autojaan julkisesti, Kemppainen sanoo.
Kemppainen sanoi jälkikasvulleen viime vuonna, että ei
tahdo syntymäpäivälahjaksi
kippoja, vaan vuoden 1964
Volvo Amazonin.
Hän ajatteli, että toive ei
käy toteen, ja siksi mies menikin sanattomaksi syntymäpäivänään.
. Mobilistit rakastavat rautaa ja samalla haluavat siirtää tietoa
tulevaisuuteen.
. Suomussalmen Nesteen
pihassa oli vanhoja Volvoja,
yksi traktori, Mercedez-Benzejä ja myös vanha pakettiauto.
Syy kokoontumispaikan valintaan oli selvä: Yhdistys perustettiin 35 vuotta sitten
Suomussalmella ja mobilistit
halusivat palata juurilleen.
Muutenkin yhdistys haluaa
toimia kaikkialla Kainuussa.
. Syntymäpäivänä pihaamme ajettiin vuoden
1964 Volvo Amazon. Edistää historiallisesti arvokkaiden moottoriajoneuvojen ja työkoneiden entistämistä sekä säilyttämistä
. Nostalgia ja
vanhat autot näkyvät mediassa paljon ja varmaan sen
takia kiinnostavat ihmisiä,
Kainuun mobilistien sihteeri
Petri Huovinen sanoo.
Suomussalmelainen yhdistyksen aktiivi R is to
Kemppainen sanoo, että
Suomussalmellakin vanhoja
autoja on talleissa varmaankin lähes sata.
. Kokoaa yhteistoimintaan
alueen vanhojen ajoneuvojen
harrastajat
Kainuun mobilistien hallituksen jäsenet ihastelivat Timo Mannisen (vas.) vuoden 1964 Volvoa.
. Vanhojen autojen kanssa
on jännä puuhastella