Terttu Romppainen korostaa, että toiminnassa ei ole pakko heti hypätä näyttämölle. vuosikerta 2,00 e
www.ylakainuu.fi
Sää tänään
-6
Puolanka
Suomussalmi
Hyrynsalmi
-10
> Päivyri 10
Seurakunnat ystävyystoimintaan
>Kalevala
Suomussalmen ystävyysseurakunnaksi. Miehiä olisi tarvittu vielä kaksi, mutta saimme näytelmän toimimaan kun Otsolla on siinä kolme erilaista ammattia ja persoonaa, sanoo teatteriyhdis-
tyksen sihteeri Terttu Romppainen. Näytelmässä on 13 henkilöä: kahdeksan naista, kolme miestä ja kaksi lasta. Uudenlaista otetta ja innostusta on nyt nähtävissä teatteriporukassa. Saipa Paavo Kemppainen kukatkin vuosia täytettyään. tammikuuta. Näytelmää ryhdytään harjoittelemaan toden teolla Iskun talolla 16. Teatteritoiminnassa tarvitaan lavastuksesta, puvustuksesta, maskeerauksesta, musiikista ynnä muusta sellaisesta kiinnostuneita. Tapahtumapaikkana on vanhainkoti, jossa asukkaat on tainnutettu lääkkeillä ja rutiineilla. Pääosassa ovat vanhukset, jotka ovat aktiivisia, eläviä ihmisiä. 5
Paluumuuttaja
>Jarkon juuret
vahvasti Suomussalmella. Vasemmalla Jaakko Keränen
Lentopallopuulaaki onnistui
>Liikuntahallilla kaksi päivää kansainvälinen meininki. Vieressä sihteeri Terttu Romppainen. > 4
Rastin hiihtokoulu käynnistyy 10 Lukiolaiset myyvät lippuja jäähallille 12 SuPSille kolme pistettä 16. Pohjalla on kuitenkin
lähteä toimintaa jatkamaan. Roolitkin on jo jaettu ja lukuharjoituksia pidetty. Ohjaajana on Tapani Kyllönen. Näyttelijöitä ei aina tahdo löytyä, etenkin miehistä on pulaa. Tilanne kuitenkin muuttuu, kun taloon saadaan uusi johtaja, joka nostattaa vanhukset kapinaan. Muutenkaan ei voimavaroja ole koskaan liikaa.
vakava kysymys, miksi vanhuksista ei huolehdita ihmisarvoisella tavalla.
Hyrynsalmen harrastajateatteri kokoontui yhteisen aterioinnin merkeissä ravintola Palagaan lauantaina. Hyvä on siitä
Harmaat pantterit on julkaistu vuonna 2009. Hän uskoo, että, mitä enemmän olisi mukana olijoita niin sitä enemmän saadaan toimintaa Hyrynsalmelle. Koko touhua oltiin jo hautaamassa joitain vuosia sitten, mutta nyt on toinen ääni kellossa. Alku näytti todella harmaalta, mutta sitten saatiin uusia näyttelijöitä mukaan, ja homma lähti toimimaan, Kaartinen sanoo. Tiistai
Suomussalmi, Hyrynsalmi ja Puolanka 10.1.2012 Numero 3 48. Se kertoo vanhustenhoidosta ja tarjoaa siihen uudenlaisen näkökulman. Otso Kaartinen kiittelee edeltäjiään, jotka ovat jättäneet seuraajiensa hoitoon vakavaraisen yhdistyksen. Uusi kesäteatterinäytelmä on jo tiedossa, nimittäin Heikki Lundin kir-
joittama Harmaat pantterit. Siinä muisteltiin mennyttä kesää ja suunniteltiin uutta. 8
Otso Kaartinen johtaa nyt Hyrynsalmen harrastajateatteriyhdistystä. Haaveena olisi, että saataisiin lapsille ja nuorille teatterijuttuja sekä pienoisnäytelmiä, joita voidaan esittää meidän hienossa kylätalossa Iskulla, Terttu Romppainen sanoo.
Kaija pitää koirista
Työtä koirien parissa. Viime kesänä Tervatörmässä esitetty Tulipään tyttäret oli menestys, ja syntyi yleisöennätys. Saimme hyvää palautetta ja vinkkejä tulevaa varten, kertoo teatteriyhdistyksen tuore puheenjohtaja Otso Kaartinen. 13
Uusi yritys.
Uusi näytelmä kesäksi
Harmaat pantterit nähdään Hyrynsalmen kesäteatterissa kesällä.
Juhani Mustonen
Hyrynsalmi
>Hyrynsalmen harrastajateatterilla menee lujaa tällä hetkellä
Heikkinen * 26. Vain muistot ja rakkaus jäljellä on, ja kaipaus suuri ja sammumaton. Kontiomäki Ristijärvi Hyrynsalmi Suomussalmi
KUVA: VENJA NIEMEN VALOKUVAKOKOELMA
Tilattava klo 19.00 mennessä.
Tilaukset junalta kuljetukseen: Taksi Kai Heikkinen 0400 306 305 Huom! Auto lähtee Hyrynsalmelta Kajaaniin n. Kunnilta pyydetään myös kirjalliset lausunnot selvitystyön ehdotuksiin. päivänä PohjoisKarjalasta, Joensuusta. 22.45 n. 0201 303 380, BUSSIT p. klo 21.30. Irmeli perh. Enkelit valkoiset taivaalta tuolta, pitäkää mummusta hyvää huolta. Eeva Kajalo ke 15.2. (08) 710 799. Myös paluukuljetukset lentokentältä kutsuliikenteenä. Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat ottaneet osaa suureen suruumme.
Tilaukset lentokenttäkuljetukseen: Taksi Kai Heikkinen 0400 306 305 Taksi Sakari Heikkinen 0400 387 933
JUNA-KUTSULIIKENNE
MA SU 1.6. sukulaiset, ystävät ja tuttavat Me tiesimme lähtösi lähenevän, me näimme voimasi vähenevän. Suomussalmi kk Hyrynsalmi Ristijärvi Kontiomäki Kajaani las.
Reitti
paluu
"...kun olin ihan pieni, minun isänmaani maistui mansikkamaidolta ja tuoksui niin kuin vastaleivottu leipä, eikä kulkusten kilinä koskaan, kokonaan lakannut siellä kuulumasta..." (Raili Malmberg)
LA 21.1.2012 KLO 18 SU 22.1.2012 KLO 13 ja KLO 16
Tervetuloa!
Kiitos ja kunnianosoitus sota-ajan naisille runojen, laulujen ja tarinoiden siivin, suurella sydämellä! Yleisön pyynnöstä lisäesitykset Teatteri Retikassa, Suomussalmella:
LIPPU 10 EUROA Ennakkovaraukset arkisin klo 9-15: 040 5167 488
Ylä-Kainuun Yrittäjänaiset ry
19.50 20.05 20.35 20.55 21.15 21.40
LA
Lääkäreiden vastaanottopäivät
Kysy myös päivystyksestä Askelklinikka ti 10.1.
Esko Ripaoja pe 13.1. 2
Ylä-Kainuu Tiistai 10.1.2012
Meille kaikille rakas
Seppo Tauno Olavi KERÄNEN
* 13.12.1955 Hyrynsalmi 13.12.2011 Oulu Isää, veljeä, enoa ja setää kaivaten Saara Antti ja Liisa perheineen Jorma ja Eila perheineen Airi ja Esko perheineen Silja ja Heimo perheineen Pirkko ja Tapio perheineen Esko ja Sughon Mikko ja Leila perheineen sukulaiset, ystävät ja työtoverit Levolle laske Luojani, armias ole suojani, jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. 6.20 n. ja to 2.2. Rakennetyöryhmän selvitystä esitellään 19 alueellisessa tilaisuudessa helmimaaliskuussa. lastenlapset perh. 22.35 n. maaliskuuta Uudellamaalla.
Tilaisuuksien tavoitteena on rakentaa vuorovaikutusta valtion ja kuntien välillä, kerätä palautetta rakennetyöryhmän selvityksestä ja vastata kuntauudistusta koskeviin kysymyksiin. 6.00 n. Ilkka perh. Työryhmä
KIANNAN AITTA
Avoinna: tope la
Lomakyläntie 2 Suomussalmi p. Muisto kaunis vie eteenpäin meitä, vaik' on sydän ja silmät täynnä kyyneleitä. 050 531 2051
12-17 11-15
luovuttaa raporttinsa hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkuselle helmikuun alussa. 7.00
15.50 16.20 16.40 17.00 17.20
18.30 19.00 19.20 19.40 20.00
Rakas äiti, mummu ja isomummu
Tilattava edellisenä päivänä klo 18 mennessä. Kuntauudistuksen aluekierros käynnistyy helmikuun 14. 23.10 n. KYSY!
LINJALIIKENNE
Suomussalmi-Kuusamo-Suomussalmi
Reitti LA-SU meno
LA SU
Suomussalmi 9.00 15.50 Juntusranta 10.15 14.55 Hossa 10.45 14.25 Kuusamo 12.55 13.15 Suomussalmi-Kajaani Suomussalmi las. 00.15 Reitti Kajaani las. Jos aamukone ei lennä, kutsuliikenne päiväkoneeseen.
Saara Eliina HEIKKINEN
o.s. ja to 22.3.
KOKO MATKAPAKETTI SAMASTA NUMEROSTA!
Nyt myös nettiajanvaraus www-sivuiltamme. Uusimme myös reseptit, Kela korvaa osan kuluista! www.kuhmonlaakaripalvelu.fi
KAJAANI, Kauppakatu 1, p. 6.40 n. Kierros päättyy 21. Lämmin kiitos osanotosta.
Hierontapalvelu Mikko Heikkinen
lopettaa toimintansa 31.1.2012 Kangastie 14:ssä ja jatkaa hierontaa kotikäynnein.
P. Sisarukset perheineen Siunattu haudan lepoon 7.1.2012 Hyrynsalmella läheisten läsnä ollessa. Kajaani rautatieas. 5.30 n. lastenlapset Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 5.1.2012. ja ma 23.1.
KALEVALAINEN JÄSENKORJAAJA 040 719 8348
Kauppakatu 5, Suomussalmi www.kansanlaakintaseura.fi
Paula Kaikkonen
PERINNEHOITOLA PAULA
MRI-kuvaukset
(magneettirekka) su 22.1.
MEILTÄ SAAT KAIKKI MATKUSTAMISEEN JA LOMAAN LIITTYVÄT PALVELUT
Bussi-risteilymatkat Hotellimajoitukset Autonvuokraukset Kylpylämatkat Ryhmämatkat Luokkaretket Tilausajot Lentoliput Junaliput Bussiliput Laivaliput Seuramatkat Vakuutukset Viisumit
Pertti Kuusela to 26.1. Kainuun tilaisuus järjestetään perjantai 2. Leila perh. Tarja perh. 23.25 n. 050 349 6546
OSTO- JA MYYNTILIIKE
Kuntauudistuksen aluekierros Kainuussa maaliskuun alussa
>Kunnallishallinnon rakenneryhmän selvitys valmistuu tammikuun lopussa 2012. (08) 633 020 www.pohjolanmatka.fi
Puhelujen hinnat kiinteästä verkosta 8,28 snt/puh + 7 snt/min, matkapuhelimesta 8,28 snt/puh + 17 snt/min.
LÄÄKÄRIKESKUS MEDIKATTI
Kiannon Kuohut puh. Veijo perh. maaliskuuta Kajaanissa. Isää kaivaten, Saara Emme nähneet, kun silmäsi sulkeutui, emme hyvästejä sanoa saaneet. 23.45 n. ALK.
ma-su n. lapset Enkeli mummun vierellä kulki, tarttui käteen ja silmät sulki. Seppo perh. 6.1928 Hyrynsalmi 19.12.2011 Hyrynsalmi Ikävöiden ja rakkaudella muistaen Kyllikki perh. Vuulemisen jälkeen hallitus tekee keväällä 2012 linjaukset kuntauudistuksen etenemistavoista, kriteereistä sekä uudesta kuntarakenteesta.
www.kainuu.com/kiannanaitta www.antikvaari.fi/kiannanaitta
RAKKAUDENTUNNUSTUS ISÄNMAALLE
LENTOKENTTÄ-KUTSULIIKENNE MA SU
Reitti Suomussalmi Hyrynsalmi Ristijärvi Kontiomäki Kajaanin lentoas.
aamu-/päivä- iltapäivä- iltakone kone kone
ma-pe
la
su
n. siskot perh
044 200 9338
Keskuskatu 24-26, Suomussalmi
K-MARKETISTA!
LÄMPÖTISKISTÄ:
EDULLISESTI palvelevasta
Nyt 3 x per uspisteet! LisäPlussaa kaikista ostoista
LisäPlussaa koko tammikuun. (08) 711 311
p. Tiistai 10.1.2012 Ylä-Kainuu
3
Paljon laadukkaita talvijalkineita tosi edullisin hinnoin kaiken ikäisille.
>MTK-Pohjois-Suomen
Viking Thermo UHUIPPUS! PAKKASSAAPAS O TARJ koot: 40-47 ain Nyt v
alvitempaus T
-50% -30% -20%
ERÄ TARJOUSKANKAITA
59,-
(ovh. saakka.
0
99
kg
ma-pe 7-21 la 7-18 su 12-18
HERKKUKIRSIKKA
Kirsi Moilanen, p. Liiton johtokunnan varapuheenjohtajana jatkaa maidontuottaja Jari Ahlholm Kärsämäeltä.
Hurja talviale jatkuu!
Tervetuloa edullisille talvikaupoille! ille
Suomussalmi p. Tarjous voimassa 12.1. 045 355 1070 Kauppakatu 2-6, SUOMUSSALMI. Tammikuussa saat kolminkertaiset peruspisteet kaikista ostoksistasi K-market HerkkuKirsikasta. ATERIA ½ HINTAAN JA JOKA 10. ILMAISEKSI! KYSY PASSIA PALVELUTISKILTÄ
KOTIVARA MEETWURSTITANKO
n. + 5,9/16,9 snt/min. Turvaa silloinkin kun markkinoilla myrskyää. Mahdollistaa säästämisen ja vaurastuttaa sinua joka lyhennyksellä. 2 kp
l.
PIRKKA EDAM
1 kg
00
ETUSI
-20%
Ilman Plussa-korttia 4,99 kpl. )
www.kello-optiikka.fi
APPALAINEN
KellO Optiikka
-15% -25% -30% -50%
KYSY LISÄÄ JA VARAA AIKA: Suomussalmi: Keskuskatu 16, puh. 79,90) 9
Sampo Pankki Oyj ja www.sampopankki.fi
Peltola MTKPohjoisSuomen johdossa
johtokunta valitsi maanantain kokouksessaan liiton johtokunnan puheenjohtajana jatkamaan maidontuottaja Harri Peltolan Puolangalta. saakka.
HEDELMÄ/VIHANNES OMASTA UUNISTA ROUHEPEHMOPALAT KLEMENTIINIT
450 g Espanja
6
95
kg
Tarjoukset voimassa 11.1. saakka.
2
59
kpl
(6,56/kg)
Tarjous voimassa 11.1. saakka.
0 95 5
kg
59
Tarjous voimassa 11.1. saakka.
3
99
kpl
(3,99/kg)
KERÄKAALI
Suomi
ATERIAPASSILLA JOKA 5. 710 097
ma-pe 917, la 913
Joustaa kun taloudellasi on tiukkaa. Antaa taloutesi kehittyä nyt ja tulevaisuudessa.
www.sampopankki.fi/ asuminen
ALE
kelloja koruja aurinkolaseja Victorinox-työkaluja Lasituotteita Roselli-puukkoja
Voimassa 1.2.2012 asti.
LAPPALAISELLA ON
Tervetuloa!
Suomussalmi 050 413 4325 (08) 711 062 (8,21 snt/puh. 0200 2580 Puolanka: Virastokatu 8, puh. 050 422 5152
Talouttasi ajatellen,
p. LisäPlussat eivät vaikuta palkintopistekertymääsi.
BROILERIN KOIPI UUNILOHI
1 90 14
kpl kg
Tarjoukset voimassa 11.1. saakka.
l/ta Raj. 1,2 kg
NAUTA-SIKAJAUHELIHA
kg
Tarjous voimassa 16.1
Aika optimistisesti sanottu. Yläkainuulaisittain surullinen totuus on se, että täällä äänetysaktiivisuus on myös presindentinvaalissa jäänyt tuntuvasti maan keskiarvon alle. Yhdistys on saanut käyttöönsä entisen liikekiinteistön Pitämältä. Voitamme, koska myymme ihan älyttömästi lippuja."
"
Juhani Mustonen
Suomussalmi
Kuvaavaa on, että venäläiset saattoivat käydä kaupoissa kyselemässä muovipusseja ja näyttelylahjoja."
Pääkirjoitus
Koillissanomissa 9.1.
"
Etelä-Suomessa kaikki menivät kyynärpäätaktiikalla eteenpäin, siellä jäi kaupoissa mummojen jalkoihin."
Suomussalmelainen Jarkko Hyvönen
Kirkonkylällä 9.1.2012
Suomussalmen "Diilin" kilpailija Niko Kurkinen
Suomussalmella 9.1.
Koirien trimmausta ja koulutusta tarjolla
>Suomussalmelainen Kaija Seppänen suoritti eläintenhoitajan ammattitutkinnon Kainuun ammattiopistossa. Ehdokkailla itsellään tuntuu olevan erilainen käsitys sitä, mihin presidentin vallan rajat asettuvat, ja kannat heijastavat myös ehdokkaiden demokratianäkemyksiä. säksi pitää varata aikaa lähtöselvitykseen ja Myös vahvoja vuorovaikutus- ja yhteistyöturvatarkastukseen. Tärkeää olisi, että koirasta saa "yhteiskuntakelpoisen". Tämä on antoisa ja kiinnostava ala, Kaija Seppänen toteaa. Opiskelun jälkeen Kaija Seppänen on perustanut päivätyönsä oheen Ämmän Murre -yrityksen, joka tarjoaa koirien trimmausta ja koulutusta. Esimerkiksi Eniron reittihaku arvioi matka-ajaksi kaunisteltiin totuutta. Talossa on tälläkin hetkellä kolme koiraa kaksi espanjanvesikoiraa ja yksi metsästyskoira. Ensimmäisen kierroksen varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 22. Tekstin mukaan Suosirkku.rautio@sps.fi Kajaani-Helsinki-lennot. Hänet tavoittaa puhelimella, ja yrityksen internet-sivut ovat valmisteilla.
Suomalaiset haluavat valita itselleen myös arvojohtajan.
Diva ja Tilta ovat antaneet hyvää käytännön harjoitusta Kaija Seppäselle.
Kahdessa tunnissa Helsinkiin
S
26 minuuttia. pana Helsingistä. Hakija saa kahdessa tunnissa ja Ouluunkin ennättäminen tekee aika huonon ensivaikutelman kunnasta, jos hän huotiukkaa. Osaamisalana oli eläintenkouluttaja. Voisin auttaa, kun joku suunnittelee koiran ottamista ja antaa vinkkejä, miten toimia, kun pentu tulee taloon, Kaija Seppänen sanoo. Galluptulosten kehitys kertoo, että suomalaiset saavat varautua myös toiseen äänestyskierrokseen, eli seuraavan presidentin nimi on todennäköisesti tiedossa vasta sunnuntai-iltana 5. Aikaisemmat kunnallislin taittamiseen jäisi siis puoli tuntia. tammikuuta. Divan pentu Tilta on toisena koirana. Finnairin aikatauluhaun mukaan lento johtoon haetaan henkilöä, jolla on virtaa Helsinkiin kestää 1 tunnin ja 15 minuuttia. Yritys toimii kotona Kaljuskylällä Erätie 3 A: ssa. Ämmän Murre opastaa, millainen koira missäkin tapauksessa olisi sopiva. Kunnan nössä. Omien kokemuksieni muEikö olisi ollut reilumpaa kertoa Suomussalmen sijaitkaan Suomussalmelta on mahdotonta päästä Helsinkiin sevan alle kolmen tunnin päässä Helsingistä. Jos korvaavaa yhmussalmi on kahden tunnin päässä sekä teyttä ei saada, Suomussalmi on entistä kauemHelsingistä että Oulusta. Presidentinvaalien alla on käyty keskustelua myös presidentin valtaoikeuksista. On ymmärrettävä, että koiranpennun ottaminen muuttaa elämää kaikin tavoin. Ämmän Murre antaa apua pulmatilanteisiin, joita koirien kanssa saattaa tulla. Vaikka ehdokasasettelu ei kaikilla puolueilla luistavasti sujunutkaan, vaalipäivä tarjoaa äänestäjille todellisen valinnan paikan. Toivottavasti tilanne on tänä vuonna toinen, jotta koko Suomen ääni kuuluu vaalipäivinä. uomussalmen kunnanjohtajan hakuilTeoriassa Helsinkikin voi olla kahden tunmoitus julkaistiin sunnuntaina muun nin päässä Suomussalmesta, mutta ei käytänmuassa Kainuun Sanomissa. Kuusi vuotta sitten Tarja Halonen sai toisella kierroksella 112 647 ääntä enemmän kuin toisena ehdokkaana ollut Sauli Niinistö. Siellä on hyvä järjestää muun muassa koulutusta ja pienimuotoisia näyttelyitä. Kahden tunnin etäisyys Helsingistä muuttui Ilmoitus on muuten ihan hyvä, mutta vielä epäuskottavammaksi viime viikon keskisiinä annetaan virheellistä tietoa SuomusSirkku Rautio viikkona, kun Finnair ilmoitti lopettavansa salmen sijainnista. eivät välttämättömiä. Tasavallan presidentin tehtävät liittyvät ennen muuta ulkopolitiikkaan, mutta on selvää, että suomalaiset haluavat valita presidentivaaleissa itselleen myös arvojohtajan. Nämä haukkuvat vieraan tullessa, mutta rauhoittuvat heti ja tekevät rohkeasti tuttavuutta.
Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona.
Pääkirjoitus 10.1.2012
Aika antaa äänen kuulua
uomenna keskiviikkona alkaa presidentinvaalien ennakkoäänestys. Arkitottelevaisuus pitää oppia, jotta koiran voi viedä ihmisten ilmoille.
Koirat ovat olleet hänelle
mieleisiä lemmikkejä aina. Hän on innostunut juuri espanjanvesikoirista, ja ensimmäiseksi hankittu Diva-koira oli Kaijan ensimmäinen harrastuskoira. Koiran ostajan olisi hyvä päästä katsomaan, millaisessa paikassa pennut kasvavat, eikä sopia johonkin huoltoasemalle tapaamista kasvattajan kanssa. helmikuuta. Keltainen Pörssi ei välttämättä ole paras koiran löytämispaikka. Määrä on tuntuva, mutta prosenteissa ero oli vain 3,6 prosenttiyksikköä. Henkilövaalina presidentinvaali on saanut äänestäjät kohtuullisen aktiivisesti liikkeelle. Pitää ainakin ajaa koko matka melkoista vauhmaa haastatteluun tullessaan, että ilmoituksessa hieman tia. Suomussalmelta Ouluun nopeinta reittiä pitkin 2 tuntia. Suomussalmi-Kajaani-vätaitoja arvostetaan. Kuusi vuotta sitten ään3etysaktiivisuus oli vaalien toisella kierroksella yli 77 prosenttia. Likintaassa ja vahva elinkeinollinen ote. Tutkintotilaisuuksissa piti olla kaksi eläintä, ja Kaija Seppänen valitsi koiran ja kanin. Tasavallan presidentin valitseminen suoralla kansanvaalilla on yksi suomalaisten kansalaisoikeuksista. Pentu-, arkitottelevaisuus- ja kisoihin tähtäävät koulutukset alkavat viikolla 4. 4
Ylä-Kainuu Tiistai 10.1.2012
"
Taktiikka on selvä. Nykyisellä vaalitavalla, eli välittömällä suoralla vaalilla presidentti on valittu Suomessa vasta kolme kertaa. Viimeksi mainittu on enimmäkseen mukana isännän harrastuksissa. Luku kertoo sen, että äänensä kuuluviin haluavan kannattaa myös ääntään käyttää.
H
Kaija Seppänen on aktiivijäsen Doggaajat-yhdistyksessä, jolla on vireää toimintaa. Avuksi hallinnon johtotehtävät ovat eduksi mutta tarvittaisiin vähintäkin helikopteri. Ensimmäisen kerran vaalitapa oli käytössä vuonna 1994, kun Martti Ahtisaari nousi Suomen presidentiksi
Kaikki herätysliikkeet ovat samalla tavoin mukana, raja-aitoja ei tunneta. Hän kuten Tatu Ryytikin on mielissään hyvistä suhteista ortodoksiseen kirkkoon. Mahdollisuudet kasvavat. Vienan Karjalassa on hyvä ekumeeninen henki. Uskonnon säilyttämisessä äitien ja yleensäkin naisten osuus on ollut tärkeä. Onnettomuus sattui, kun traktori ajoi työvalot ja keltainen varoitusvalo päällä kohti Kajaania ja tämän perästä tullut henkilöauto törmäsi sen perään. He esittelivät luterilaisen kirkon toimintaa Vienan Karjalassa.
Vaikka ystävyysseura-
Inkerin kirkko täytti 400 vuotta viime vuonna. Ystävyysseurakuntasopimuksen nojalla on molemminpuolista kanssakäymistä mahdollista tiivistää. Edellä menneen auton eteen tuli yllättäen poroja ja kuljettaja sai autonsa pysähtymään ennen kuin törmäsi eläimiin. Pyhäkoulutoiminnalla on lapsia saatu mukaan jonkin verran.
kuntatoiminta nyt saadaan virallisesti käyntiin, on lähialueilla tehty kristillistä työtä jo aiemmin suomussalmelaisten toimesta. Onnettomuudessa olivat osallisina suomussalmelaiset vuosina 1965 ja 1950 syntyneet miehet, joista nuorempi kuljetti traktoria. Entistä useampi seurakuntalainen on ilmaissut halunsa yhteistyöhön. Tiistai 10.1.2012 Ylä-Kainuu
5
Humalassa ulos tieltä
>Henkilöauton kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan ja ajautui autollaan lumipenkkaan loppiaisen vastaisena yönä Suomussalmen Kurimontiellä. Kalevalassa on oma luterilainen kirkko, joka on täyttänyt jo kymmenen vuotta. Jumalanpalvelukset pidetään sekä suomeksi että venäjäksi. Sama ongelma on nykyään joka kylällä, Savolainen kertoi. Myös monet muut yksityiset ihmiset ovat ottaneet Vienan asiat omikseen. Inkerin kirkko aloitti työn Vienan Karjalassa 1990-luvun alkupuolella
kohta vallan vaihduttua Venäjällä. Kansalla oli hengellinen kaipuu ja nälkä, Ryyti kiteyttää.
Ämmänsaaren kirkossa
vietettiin ystävyysseurakuntailtaa loppiaisena. Mukana olivat Kostamuksen kirkkoherra Andrei Savolainen ja Kalevalan kirkkoherra Antti Tuhkanen. Kirkossa kävijät ikääntyvät, eivätkä nuoret käy kirkossa. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.. Joulun aikaan kastettiin kolme aikuista ja yksi lapsi Kalevalassa. Savolainen ja Tuhkanen ovat halukkaita jatkamaan ja kehittämään yhteistyötä Suomussalmen seurakunnan kanssa.
Henkilöauto traktorin perään
>Henkilöauto törmäsi traktorin perään viitostiellä Suomussalmella keskiviikkona puoli neljän aikaan. Inkerinsuomalaisia tuli aikoinaan Petroskoihin, ja sieltä luterilaisuus levisi Vienan Karjalaan, Tatu Ryyti selvittää Vienan luterilaisuuden taustoja. Takaa tullut mies ei saanut autoaan pysähtymään, vaan törmäsi vasemmalla etukulmallaan edellä ajaneen oikeaan takakulmaan. Ilmeni myös, ettei miehellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Alkujaan inkerinsuomalaisten mukanaan tuoma uskonto on säilynyt vuosisadoista toiseen, vaikka se joutui
Elpyminen on todella ollut hyvä, sillä noin 40 henkilöä osallistui joulujumalanpalvelukseen Kalevalassa. Venäläisseurue oli ajamassa kohti Suolijärveä kahdella henkilöautolla. Inkerinsuomalaiset ovat muuttaneet Suomeen, jäljellä on enää pieni ryhmä, hän selvittää. Peräänajajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Kirkkoherrat oik. Luterilaisilla on Vienassa samoja ongelmia kuin Suomenkin puolella. Se on ollut luterilaisuuden kehtona Venäjällä. Luterilaiset toimivat yhteistyössä ortodoksien ja helluntaiseurakunnan kanssa. Kostamuksen ortodoksinen kirkkoherra on ymmärtäväinen, vaikka ortodoksipiispa ei toimintaa hyväksykään. Taustalla Vienan Karjalassa paljon toiminut pastori Matti Mäkelä.
Ystäviä rajan takana
Suomussalmi ja Kalevala virallisesti ystävyysseurakuntia.
Juhani Mustonen
Suomussalmi
>Suomussalmen seurakunta päätti syksyllä ottaa Kalevalan seurakunnan ystävyysseurakunnakseen. Auto oli käyttökiellossa maksamattomien verojen takia.
Venäläiset kolaroivat Puolangalla
>Henkilöauto törmäsi toisen perään Suolijärventiellä Puolangalla keskiviikkoiltana. Autoilija oli havainnut traktorin, mutta ei ollut ajoissa huomannut, että traktori oli pysähtynyt. Uskon siemen säilyi vaikeina vuosikymmeninä. Uskonnot elävät rinta rinnan. Sain kipinän jo nuorena kotiseurakunnassani Pieksämäellä, kun olimme nuorten leirillä Inkerinmaalla, Ryyti kertoi. Suomussalmen seurakunnan avustus Kalevalaan menee nyt suoraan perille eikä sitä kierrätetä Inkerin kirkon kautta niin kuin aikaisemmin on tehty.
toimimaan maan alla kommunistivallan aikana. Luterilaisilla saattaa olla ikoneita asunnoissaan. Ryytin mukaan seurakuntatyö on elpynyt, vaikka 1990-luvun alussa lähdettiin liikkeelle tyhjästä. Ortodoksit osallistuvat toimintaan, ja helluntailaiset antavat tiloja käyttöön, Ryyti iloitsee. Andrei Savolainen suree Kostamuksen toiminnan kuoleutumista. Yhteistyötä on toki ollut jo ennen tätäkin. Edellä ajanutta autoa kuljetti vuonna 1972 syntynyt pietarilaismies ja hänen perässään ajoi vuonna 1975 syntynyt pietarilalaismies. Auto vaurioitui pahoin keulastaan ja myös lumilinko vaurioitui. Antti Tuhkanen, Andreas Savolainen ja Suomussalmen seurakunnan II kappalainen Tatu Ryyti vaihtoivat kuulumisia ystävyysseurakuntaillassa. Jarrutuksen jälkeen henkilöauto oli törmännyt traktorin perässä kiinni olleeseen lumilinkoon. Autoilijalla oli turvavyö päällä. Kalevalassa ymmärretään suomea ja karjalankieltä melko hyvin. Tatu Ryyti sanoi, että ortodoksisuus on valtauskontona Kalevalassa niin kuin muuallakin Venäjällä, mutta luterilaisuutta esiintyy rinnalla. Ihmiset, jopa jo kirkosta vieraantuneetkin ovat löytäneet tiensä seurakunnan tapahtumiin. Ortodoksisuutta siedettiin neuvostovallan taholta paremmin. Muun muassa Suomussalmen II kappalainen Tatu Ryyti on käynyt Kalevalassa parin vuoden ajan. Hän osaa venäjää opiskeltuaan kieltä lukiossa ja täydennettyään taitoaan omaehtoisesti myöhemmin. Ongelmana on väkiluvun väheneminen ja väestön ikääntyminen. Liikennevahinko sattui Laherman kohdalla. Luterilaisuus oli vainottu ja sorrettu uskonto. Kuljettajana toiminut, vuonna 1988 syntynyt iisalmelainen mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,52 promillen lukemat. Muun muassa Matti Mäkelä ja Kerttu Kokkonen ovat tuttuja vierailijoita Vienan Karjalassa
Palokuolemien määrä on nyt suurin piirtein samaa tasoa muiden Pohjoismaiden kanssa. Tässä kehityksessä näkyy yhteiskunnan ikärakenteen muutos. Kärppä oli varastoinut putkeen 79 hiirtä ja yhden kesäturkkisen lumikon. Tämä luku on samaa luokkaa kuin muissa Pohjoismaissa. >Ylä-Kainuu julkaisee Viikon kuva -palstalla lukijoidensa ottamia kuvia. Esimerkiksi Kajaanilainen Reiniko Oy on vahvasti mukana kansallisissa yhteisrakentamisen kehityshankkeissa Eduskuntaa ja hallitusta myöten. Raa`asti yksinkertaistaen mieltäni askarruttavat muiden muassa seuraava: UPM Kymmene -konsernin paperitehdas laittoi ovensa säppiin 17.12.2008. Sitä, kun on lapsesta asti kotona kasvatettu ja tottunut siihen, mitä puoluetta äänestetään.
Nykyisin puut kasvavat komeiksi ja pitkiksi Kainuun puhtaassa luonnossa. Ronskimpi myrsky puhaltaa ne avojohtojen päälle ja sen jälkeen kainuulaiset
Yksi valopilkku on toki tähänkin pimeyteen. ICT ja elektroniikkatoimiala tarvitsee varmasti toimivaa sähköä ja nopeat tietoliikenneyhteydet. Ikäihmisten suhteellinen osuus väestöstä kasvaa nopeasti. Viiden uhrin sukupuoli ei ilmennyt tietolähteissä. Finnair lopettaa lennot maaliskuun 2012 alussa. Työkoneessa on varoitusvilkku katolla, ja se tarkoittaa, että konetta on varottava. Erityisenä haasteena on ikäihmisten turvallisuudesta huolehtiminen. Koneen kuljettaja
Palokuolemat vähenivät
>Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ennakkotietojen mukaan tulipaloissa kuoli viime vuonna 67 ihmistä. Kainuu voisi olla johtava maakunta toimivien sähkö- ja tietoliikenneverkojen rakentajana. Niin pitkään kuin johdot kulkevat ilmassa, Kainuulla on vaara joutua mottiin. ovat ilman sähköjä. Tunnostaa, että se on yksi hailee, kuka siellä istuu, ei vaikuta minun elämääni. Palopaikan perusteella palokuoleman riski on suurin omakotitaloissa. Otetaanpa jatkossa maltillisempi tyyli, jotta vältytään suurilta vahingoilta. Ja vasta Tapani-myrsky herätti poliitikot toteamaan: "Tarttis tehrä jotain." Siinäpä se. Suomessa paloturvallisuutta on parina viime vuotena parannettu monin keinoin: Suomessa saa myydä ainoastaan itsestään sammuvia savukkeita, palovaroittimien määrää kodeissa on lisätty, paloturvallisuuden edistämiseksi on kampanjoitu ahkerasti, ja sprinklaamista on edistetty. Nyt, kun puun menekki on pienempi ja kuljetuskustannukset nousivat kuluvan vuoden alusta kohonneena polttoaineen hintana ja pienentyneinä tukina, ei puutavaraa tai jalostetta kannata kuskata kovin kauas. Paloputkiston läpimitta on kymmenen senttiä. Miehiä vuoden 2011 palokuolleista oli 43, naisia 19. Hyvää vuoden 2012 jatkoa!
Eero Suutari
Viikon kuva
>Hannu Keränen lähetti kuvan kärpän talvivarastosta, joka oli tehty Henri Keräsen auton pakoputkistoon. Lähetä omasi sähköpostilla osoitteeseen toimitus.ylakainuu@sps.fi tai postissa osoitteeseen YläKainuu, Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi. Ilmoita viestissä kuvaajan nimi ja kerro lyhyesti kuvasta.
Jarkko Heikkinen (ja Iida)
Ei ole vielä omaa ehdokasta. Kainuu on monissa asioissa ollut edelläkävijä. Kainuun maakuntaohjelmassa painotetaan kolmea kärkialaa; ICT ja elektroniikka, matkailu ja luonnonvarat. Yhteentörmäyksen vaara on monesti lähellä. Naiset ja vanhemmat mieshenkilöt ovat yleensä asian oikein ymmärtäneet ja antavat työkoneen tehdä työtään. Autoilijoilla pitäisi olla malttia ja olla varovainen silloin, kun näkee, että kone liikkuu. Yli 60vuotiaiden osuus viime vuoden palokuolleista oli lähes puolet. Junallakin toki pääsee myös päätepysäkiltä Helsingistä, jos jaksaa istua puolipäivää junassa.
Sanna Leppikorpi
En ole yhtään seurannut vaaleja. kivinen. Paavoahan sitä pitää äänestää. Oton pikkusiskolla oli mittaa 50,5 cm ja painoa 3220 g.. Osaamista ja kapasiteettia on, mutta kuljetus tulee kalliiksi. Mikäli asumisen turvallisuutta ei pystytä edistämään, vanhusten palokuolemien määrän voidaan olettaa kasvavan. Viime vuonna suurin tulipalossa kuolleiden ryhmä olivat ikäihmiset. Kyllä tie vapautuu pian pienen odotuksen jälkeen, ja matkaa voi sitten jatkaa. Ennen kaikkea risteysalueella. 6
Ylä-Kainuu Tiistai 10.1.2012
Kalluppi
Joko oma ehdokas selvillä?
Teiden kunnostus taajamassa
Tätä mieltä
>Katujen risteyksiä puhdistetaan lumesta katujen risteyksissä kunnan työnä. Tämän vuoden alussa Suomen Valtio leikkaa maantiekuljetusten kuljetustukien maksatusta 60 %. Vuosi 2011 oli toinen vuosi peräkkäin, jolloin tulipalojen aiheuttamat kuolemantapaukset vähenivät. Entä jos Kainuu panostaisikin matkailuun. Liikenteessä ei pidä hosua. Ruotsissa ja Norjassa puolestaan uusissa rakentamismääräyksissä on vaatimuksia asuntojen varustamiseksi sammutuslaitteistoilla. Elinkeinoministeri Häkämies esittää lainmuutosta, jossa teiden reunan sisäluiskaan voitai-
siin jatkossa asentaa sähköverkon maakaapeleita. Väestömäärään suhteutettuna viime vuoden palokuolemien määrä on noin 12 tapausta miljoonaa asukasta kohti. Kiire voi usein aiheuttaa suuria vahinkoja, jopa hengen menetyksiä. Kun auto käynnistettiin ja painettiin kaasua, kärpän varasto lensi ladon lattialle. Kun ja jos menen äänestämään, tiedän sitten ketä äänestän. Kuolemantapaukset sattuivat 59 tulipalossa. Eduskuntatyöni tärkein tehtäväni on kotimaakuntani asioiden edistäminen. VR lopetti yöjunaliikenteen Kajaaniin vuonna 2006. Aiemmin selkein riskiryhmä olivat keski-ikäiset miehet. Vilkku ei ole mikään koriste. Jos haluat matkailuelämyksen Kainuussa, niin maantie tänne on pitkä - ei tosin ainakaan vielä kovin
Jaakko Keränen
Ehdokas on selvillä. Presidentillä pitää ennen kaikkea olla muihin maihin hyvät suhteet ja kaikkiin olla yhteyksissä. Sanonnan mukaan "Kainuu elää metsistään", mutta kuinka kauan. Työ vaatii koneille tilaa liikkua edestakaisin. Itse tuen tätä ja esitän Jyrille, että sähköverkon maakaapeliasennuksien yhteydessä, teitä korjattaessa ja uusia tehtäessä siihen asennetaan aina myös yhteisrakentamisen putkisto, joka mahdollistaa tietoliikenneverkoston rakentamisen ja jatkokehittämisen. Taloustilanne tosin asettaa sille melkoisia rajoituksia. Luonnonvarojen suhteen vuodesta 2012 eteenpäin tulevaisuus ei näytä järin valoisalta. Infrakäytävä-ajattelu on ollut kajaanilaisyrityksen suunnittelupöydällä jo vuosikausia ennen Tapanimyrskyä. Olkoonpa sitten kuka tahansa presidenttinä ei siellä maailmalla pidä vikuroida.
Eduskunnasta
Kainuustako luonnontilainen kansallispuisto?
>Kulunut vuosi toi tuoreelle kansanedustajalle roppakaupalla mietittävää. Vaihteluväli on ollut noin 80 120. Jo pitkään Suomessa on ollut keskimäärin sata palokuolemaa vuodessa. Niin Suomessa kuin Pohjoismaissa on vielä paljon tehtävää asumisen paloturvallisuuden parantamiseksi. Presidenttihän on jo valmiiksi valittu kalluppien mukaan, ja Niinistö taitaa eka kierroksella mennä läpi. Työkoneen kuljettaja säikähtää monta kertaa, kun konetta joutuu peruuttamaan muutamia metrejä, ja auto mennä suhahtaa takaa. Ilmateitse saatavan nettiyhteyden nopeus on vain murto-osa siitä, mitä maan alla voidaan valokuidussa saavuttaa. Teen työtä kuljetustuen määrärahojen kasvattamiseksi ja uskon tietenkin, että lentoliikenne Kajaaniin saadaan jatkumaan jopa entistä edullisemmin ja keskeytyksettä. Auto oli seissyt heinäladossa syksystä asti. Ei vähiten siellä asuvien, ahkerien ja maakunnastaan ylpeiden, periksi antamattomien ihmisten vuoksi. Enkä varmaan äänestäkään, kun ei ole semmoista ehdokasta. Toiseksi eniten kuolemantapauksia oli tahallaan sytytetyissä tulipaloissa.
Toivo Hiltunen
On ollut jo kauan tiedossa eivätkä kallupit siihen vaikuta. Tupakointi oli yhä yleisin tunnistettu syy kuolemaan johtaneissa paloissa. Sen takia ei mahda kannattaa käydä äänestämässäkään, kun tulos on jo tiedossa.
Vauvauutisia
>Mira ja Olli Jääskeläiselle Kajaaniin syntyi suloinen tyttövauva 27.12.2011. Presidentin pitää ainakin olla mies nyt vuorostaan.
Kaksi kolmesta kärkialasta on siis kärsimässä erätappion. Viime vuoden palokuolemista 25 tapahtui niissä, kerrostaloissa 13, rivi- ja muissa pientaloissa 12
Lisätietoja asiasta antaa: Toimitusjohtaja Timo Polo puh. Lunta on kaikkialla vähintään 40 50 senttiä. Nyt pitää ruveta rakentamaan seuraavaa kuviota, Eriksson sanoo. tammikuuta. Valtiovarainministeriön kehittämispäällikkö Teemu Eriksson sanoo, että lisäaikaan ei ole mi-
tään mahdollisuuksia. Vapaamuotoiset hakemukset 29.2.2012 mennessä Suomussalmen Osuuspankin hallitukselle osoitteeseen: Suomussalmen Osuuspankki, Keskuskatu 3, 89600 Suomussalmi tai sähköpostilla osoitteeseen: timo.polo@op.fi. Hossaan ajaa kaksi ryhmää ja Vaarannivaan yksi.
Ilmoittautuminen Scandic Snow Tourille päättyy
lähtöpäivän aamuna. Aikaisemmin lumitilanne on ollut heikko,
mutta jäätä on ollut hyvin. Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. Tampparit ovat olleet vaikeuksissa erityisesti suo-osuuksilla. Sinne ei ole asiaa kenelläkään, Jarkko Tolo-
nen sanoo. Lyhyempi reitti vie Raatteen Portin sijasta Vaarannivaan. Viimeisten mittausten mukaan heikoimmissa paikoissa on vain sentti jäätä. Palvelu toimii Elisan, Soneran, DNA:n ja Saunalahden liittymillä. Esimerkiksi Suomussalmelle tulossa oleva kone upposi pahasti suohon Kuusamossa muutamia päiviä sitten. numeroon ________________ sähköpostilla osoitteeseen_____________________________________
Tekstiviestitilauksen hinta on 0,84 . Lumitilanne on pohjoisessa hyvä, mutta kelkkareittien tekemistä haittaa roudan puute. Lisätietoa saat konttoristamme.. Koska jäälle ei voi mennä, pisin reitti kulkee tänä vuonna Kiantajärven länsipuolelta Pesiönlahden kautta. Kun tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran 4 vuotta sitten, osallistujia oli yli 80. Jarkko Tolonen arvioi, että tapahtumaan osallistuu 3040 kelkkailijaa. + 5,9/16,9 snt/min. (08) 633 000, fax (08) 633 0030 asiakaspalvelu.ylakainuu@sps.fi www.ylakainuu.fi
Haluan vastaanottaa Ylä-Kainuun ja Alma Median tiedotteita ja markkinointiviestejä matkapuh. Neuvotteluun Kainuun tulevaisuudesta osallistuivat iltapäivällä myös kansanedustajat Pentti Kettunen (ps), Timo Korhonen (kesk) ja Raimo Piirainen (sd).
Suomussalmi 050 413 4325 (08) 711 062 (8,21 snt/puh. Kelkkasafari starttaa Jalonniemitalon kupeesta aamulla kello 9. Hakijoina voivat olla suomussalmelaiset yhteisöt, yhdistykset tai yksityiset henkilöt. Nyt tilanne on toisin päin, Tolonen sanoo. Pisimmän safarin määränpää on varareitilläkin Hossa. Hakemuksen mukaan on liitettävä vapaamuotoinen suunnitelma ja talousarvio. Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointitarkoituksiin. Varareitillä on mittaa noin 220 kilometriä, eli se on noin 50 kilometriä lyhyempi kuin järvenselkää pitkin Hossaan vievä reitti. Nyt jäätä on ohuimmillaan vain sentti.
Snow Tour varareitille
Heikot jäät yllättivät kelkkailijat.
Sirkku Rautio
Suomussalmi
Osuuspankki
SUOMUSSALMEN
>Moottorikelkkatapahtuma Scandic Snow Tour järjestetään alkuperäisen aikataulun mukaisesti lauantaina 14. Lisäaikaa neuvotteluille toivoivat viime viikolla kainuulaiset kansanedustajat.
Eriksson sanoo, että lisäaika edellyttäisi lainsäädännön muutosta, eikä siihen ole valmiutta.
Maanantaina Kajaanissa
olivat jo koolla ovat Kainuun kuntien johtajat ja
maakunnan ylin johto. Huono jäätilanne pitää kuitenkin moottorikelkkailijat pois Kiantajärven jäältä. )
www.kello-optiikka.fi
APPALAINEN
KellO Optiikka
www.ylakainuu.fi
Nyt vain 10 euroa/kk,
kun tilaat 2, 3 tai 4 kk.
SOITA ASIAKASPALVELUUMME p. Tolosen kuuleman mukaan kaikkia moottorikelkkareittejä ei ole saatu käyttöön Lapissakaan.
Lisäaikaan ei mitään mahdollisuuksia
Anna-Leena Rauhala
Ylä-Kainuu
>Kainuun mallin jatkovuosista ei enää neuvotella. Tekstiviestitilauksessa puhelinnumerosi välittyy lehdelle. Eduksi lasketaan myös hankkeeseen muualta tuleva rahoitus (EU). Tamppari on tulossa tekemään tarvittavat urat keskiviikkona. 040 505 0837
Aikaisempina vuosina Kiantajärven jäät ovat olleet tammikuussa tarpeeksi vahvat kelkkailijoille. Kohteen tulee kehittää merkittävästi suomussalmelaista jo olemassa olevaa tai tulevaa hanketta. Tiistai 10.1.2012 Ylä-Kainuu
7
Suomussalmen Osuuspankin 100-vuotisjuhlarahasto
julistaa haettavaksi vuoden 2012 apurahat. Lenkki Ämmänsaaresta Vaarannivaan ja
takaisin on 100 kilometrin mittainen. (08) 633 000 TILAA TEKSTIVIESTILLÄ, lähetä tekstiviesti TILAAYLÄ sekä nimesi, osoitteesi ja tilausaika numeroon 17255 POSTITA OHEINEN KUPONKI
lle tai lahjaksi oma Ylä-Kainuu itse Tilaa
STUMISTARJOUS! TUTU
Kiitos, tilaan Ylä-Kainuun ____ / _____ alkaen ,t ti
TARJOUS OU US
10/kk
3 kk 30 4 kk 40
2 kk 20 2 20
Tilaajan nim nimi Lähiosoite Postinro Puhelin
edullis edullisena kestotilauksena 3 erässä 35/erä s
YLÄ-KAINUU MAKSAA POSTIMAKSUN
Postitoimipaikka
Maksajan nimi (ellei tilaaja ole maksaja) Lähiosoite Postinro Postitoimipaikka
Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi p
Lapselle muutto Suomussalmelle on tehnyt hirveän hyvää, Jarkko sanoo. Siinä syitä, jotka saavat Jarkko Hyvösen viihtymään Suomussalmen kirkonkylällä. Toistaiseksi tuntuu siltä, että ei täältä tarvitse lähteä. Kesällä 2009 he olivat Suomussalmella lomareissulla, kun ajatus alkoi saada hahmonsa. Lentotarkastuksia jatkettiin viikonlopun aikana ja yhteensä niiden aikana löydettiin lähes tuhat paikkaa, jotka on käytävä puhdistamassa. 1980-luvulla oli paluumuuttobuumi Suomeen. Nyt Hyvösten 8-vuotias Ville käy koulua Suomussalmen kirkonkylällä, ja turvallisessa ympäristössä liika arkuus on karissut ja omatoimisuus vahvistunut.
Kuljetusala tuli Jarkko Hyvöselle tutuksi jo Ruotsissa, kun vanhemmilla on muuttofirma. Perjantain ja lauantain lumisade pahensi paikoitellen tilannetta, mutta tällä hetkellä uusia lumisateita ei ennusteiden mukaan ole odotettavissa tällä viikolla.. Hengenvaaran vuoksi sähköjohtoihin kertynyttä kuuraa ei saa yrittää poistaa itse ja alhaalla riippuvista sähköjohdoista on pysyttävä kaukana.
Jarkko Hyvösen puhelin soi, ja maanantai-iltapäivän suunnitelmiin tulee muutos. Hyvöset aikoivat antaa Jarkon Suomussalmella asuvalle äidille tehtäväksi
Vaikeinta minulle oli tottua siihen, miten verkkaista touhua kaupassakäynti voi olla, kun täytyy ehtiä kuunnella mummojen tarinat.
takaisin Ruotsiin ja EteläSuomeen. Pian Jarkon veli ilmoitti, että kirkonkylällä olisi kaupan Osuuspankin vanha toimitalo. Olemme kaikki viihtyneet Suomussalmella hyvin. Linja-autonkuskina olo oli jo epäkiitollista hommaa. 8
Ylä-Kainuu Tiistai 10.1.2012
Kuuraa poistetaan linjoilta Ylä-Kainuussa
>Ylä-Kainuun sähköverkossa jo toista viikkoa jatkunut kuuraongelma saataneen poistettua perjantaihin mennessä. Etelässä kauppareissuilla jäi mummojen jalkoihin.
Jarkko ehti Ruotsin vuosien jälkeen asua Suomussalmella vuodet 1990 1994 ennen kuin tie vei
Suomussalmelle asettuessaan Jarkko suunnitteli
kouluttautuvansa pienko-
Monta kertaa elämässään muuttanut Hyvönen ei käy vannomaan, että Suomussalmelta hän ei enää muuta. Pääkaupunkiseudulla hän ehti ajaa viisi vuotta linja-autoa ja tietää ettei olisi koskaan lähtenyt ajamaan siellä taksia. Sekä Jarkolla ja Liljalla oli jo vahvat siteet Suomussalmelle: Lilja on kotoisin Saarikylältä, Ruotsissa syntyneen Jarkon mummola oli Pesiönkylällä ja molemmat vanhemmat kasvoivat Suomussalmella. Täällä ihmiset ovat hyvällä tuulella, kun he lähtevät baariin, ja sama tunnelma jatkuu vielä palatessakin mukavan illan jälkeen. Sanon, että älkää menkö, mutta ehkä sitä tulee avarakatseisemmaksi, jos käy asumassa etelässä. Asiakas odottaa kyytiä Suomussalmen terveysasemalla.
Pohjoinen veti puoleensa
Etelä-Suomen ja Ruotsin jälkeen Suomussalmen kirkonkylä tuntuu omalta maalta.
Anna-Leena Rauhala
Suomussalmi
Maaseutuhallinto nyt yhteistoiminnassa
>Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan, Ristijärven ja Suomussalmen kunnat ovat hyväksyneet maaseutuhallintoa koskevan yhteistoimintasopimuksen kuntien maaseutuhallintoa koskevien tehtävien järjestämiseksi. Valtaosa Ylä-Kainuun keskijänniteverkosta on tarkastettu, mutta asiakkaita pyydetään edelleen ilmoittamaan alhaalla olevista johdoista tai sähköjohdoille kallistuneista puista E.ONin maksuttomaan vikailmoitusnumeroon 0800 9 2500. Päätyönään Jarkko ajaa nyt Suomussalmen Taksilinjojen säännöllisiä linjoja ja viikonloppuillat kuluvat usein taksin ratissa. Hyvönen tietää, että Suomussalmella moni suunnittelee muuttoa Etelä-Suomeen. Äiti palasi kotipitäjäänsä jo vuonna 1988.
neasentajaksi, mutta työ kutsui kokenutta kuljettajaa. etsiä paikkakunnalta sopivaa, vuokrattavaa omakotitaloa. Silloin oppii arvostamaan tätä kotipitäjää.. MTK-Hyrynsalmi on ilmoittanut Liisa Heikkisen, MTK-Paltamo Markku Ronkaisen, MTK-Puolanka Tiina Mäkäräisen, MTK-Ristijärvi Pentti Tolosen, ja MTK-Suomussalmi Ossi Heikkisen. Siinä sai olla ihmisten sylkykuppina, Hyvönen sanoo. Puolangan kunnan isännöimän maaseutuhallinnon yksikön tueksi on perustettu yhteistoimintaryhmä, johon maataloustuottajien yhdistykset ja kunnat ovat asettaneet edustajansa. Vaikeinta minulle oli tottua siihen, miten verkkaista touhua kaupassakäynti voi olla, kun täytyy ehtiä kuunnella mummojen tarinat. Enemmän kuin 99 prosenttia, oikeastaan 99,9 prosenttia asiakkaista on miellyttäviä.
Jarkko kertoo houkutelleensa aikansa vaimoaan Liljaa muuttamaan pohjoiseen. Sopimuskuntien edustajat ovat Esa Kemppainen Hyrynsalmelta, Pentti Keränen Paltamosta, Markku Suutari Ristijärveltä ja Keijo Mulari Suomussalmelta Puolangan kunnanhallitus nimesi Puolangan kunnan edustajaksi ja ryhmän puheenjohtajaksi Harri Peltolan.
>Kainuussa asuu mukavia ihmisiä, kauppareissulla ei tarvitse kyynärpäätaktiikkaa ja kotimaisemiin sopii sekä moottorin pärinää että rauhallisia kalavesiä. Valtaosa kuuraisista johdoista sijaitsee Suomussalmen pohjoisosissa. Etelässä kiire tarttui, itsekin meni aina puolijuoksua. Tarjouksen jälkeen kaupat syntyivät nopeasti, ja veljekset omistavat nyt kivitalon kylänraitin varrella. Maanantaina töissä on 12 työryhmää eli apuvoimia on hankittu eri puolilta verkkoaluetta. Plussaa tuo sekin, että sillä rahalla, millä EteläSuomesta olisi saanut hankittua ehkä parkkipaikan, Hyvösen perhe sai kirkonkylältä omakseen tilavan kodin. Täällä ihmiset ovat paljon rennompia. Asuinpaikkana tutuiksi tulivat muun muassa Hyvinkää, Järvenpää ja Jokela
Tärkeät hermosolut nauttivat reippaasta ulkoilusta, monenlaisten asioitten kokemisesta ja uusista virikkeistä. Talaskujalla kokoontuivat Eino Määttä (vas.), Antti Heikkinen, Leo Pöllänen, Erkki Malinen ja Veikko Määttä. Annetaan EU-tukea, joku lohkaisee.
Keittiönpöydällä on itse kullakin edessään kupaJarno Hiltunen
Hyrrä kehittää työkuntoa
Kainuun Liikunnan käynnistämän Hyvinvointi Hyrrä -hankkeen tavoitteena on räätälöidä hankkeeseen osallistuville työyhteisöille liikunta- ja hyvinvointipalvelukokonaisuuksia, joilla kehitetään työntekijöiden työkuntoa. Viisisenttiset ovat ainoastaan pelimerkkejä. Joku voisi luulla, että naljaillaan, Malinen sanoo. ken. Sen rinnalla on meneillään maakuntajohtaja Alpo Jokelaisen innovoima Kunnon Kapina päättäjille ja vaikuttajille. Sitten ajattelimme, että yhtenäinen valuutta on oltava. Tuurikorjain, evästää Eino Määttä.
vitkin. Tärkeää on tehdä välillä tutut kuviot eri tavalla, kokeilla ja leikkiä tutuilla asioilla. Sivu 7. Juttu lentää niin kuin sillä on tapana toisensa hyvin tuntevien ihmisten kesEino Määttä jakaa kortit. Ihan sama vaikka olisi paidan nappeja, Veikko Määttä lisää. Tätä juttua varten se on poikkeuksellisesti kokoontunut Malisille. Eino Kyllönen oli tällä kertaa estynyt.
"Tämä voisi olla vaikka höpinäkerho"
Muutaman kuhmolaisen vanhemman herrasmiehen muodostama sököpiiri on kokoontunut säännöllisesti 1990-luvun lopulta lähtien.
Tällä kertaa sököpiiri kokoontuu poikkeuksellisesti Erkki Malisen kotona. Sököpiirin idea oli lähtenyt linja-autoretkeltä. Sosiaalinen kanssakäyminen on sököpiirin tärkein anti. Ensi alkuun porukka oli kiertänyt vuoronperään ringin jäsenten luona. Kun ulko-ovi aukeaa, kuuluu keittiöstä suorastaan vallaton keskustelun helke. Tehohoito kannattaa levittää viikoittain tai ainakin kahdesti kuussa. Täällä voi asiat sanoa suoraan. Korttipeliringissä tärkeintä onkin yhdessäolo, kuten moneen kertaan painotetaan. Neljä on jo haudassa. Peli kestää noin kaksi tuntia. Sivu 3
Värisudoku on haasteellinen peli, jossa aivotoiminta pysyy virkeänä. Hiuksia muotoillessa kihartimella tai suoristusraudalla kannattaa aina käyttää hyviä lämpösuojatuotteita. Pöydästä kuuluu, että sököpiiri voisi olla nimeltään vaikka höpinäkerho. Yhtäkkiä joku sanoo hakevansa "päristäjän". Tämä on seurustelumuoto. Aikoinaan kun pelasimme, pelissä oli myös kopeekoita ja ruplia. Sivu 4
rinhohtoisia viidensentin kolikoita, joita pelissä käytetään panoksina pelimerkkeinä, tähdennetään. Terveyden ja hyvän olon teeman löydät myös verkkopalvelusta ylakainuu.fi
Sinun arkesi iloksi ja hyö
Terveys ja hyvä olo
Potkuri luistaa sivu 2 Tosimiehen eväät sivu 6
TEEMANA
dyksi
Muisti pitää leikkimisestä
Aivot vaativat liikuntaa samoin kuin muukin kroppa. Hiljaisempiakin aikoa on, Kesälomaakin pidetään, lohkaisee Eino Määttä.
Hiuksia kannattaa helliä
Elämäntavat vaikuttavat hiustenkin terveyteen. Sitten ajateltiin, että voihan sitä muulloinkin kokoontua. Meillä on tämä ammattimiesten laite, miehet sanovat. Jos kaverilta loppuvat rahat, annamme rahaa potista, Malinen sanoo. Miehet pelaavat piirissä vain sököä. Pitkien matkojen aikana oli pelattu sököä. Hiuksiaan voi myös hoitaa säännöllisesti, esimerkiksi syväpuhdistavalla shampoolla kahden viikon välein. Välillä juodaan toki kah-
"
Rinki on ollut olemassa vuodesta 1999 saakka. Tykötarpeet viemme mennessämme vuoron perään.
Tämä on seurustelumuoto.
Kuuden hengen peliporukka on vakiinnuttanut kokoontumispaikkansa Eino Kyllösen luo, mutta nyt se ei onnistunut. Päristäjä osoittautuu kortinsekoittajaksi. Piiri kokoontuu yleensä kerran viikossa, keskiviikkoisin. Erkki Malinen sanoo olevansa ainoa alkuperäinen sököpiirin jäsen
Eiväthän ne edes leikkaisi tämän ikäistä ihmistä, jos pohjakunto ei olisi tarpeeksi hyvä. Lähes kaikki arvot olivat kauniisti sanottana punaisella. Kalle ja Senja Manninen ovat kulkeneet vesijum-
passa niin kauan kuin se on ollut Suomussalmella mahdollista. tammikuuta 2012
Liikunta on hyvää lääkettä
Sairaudet eivät ole estäneet Kalle ja Senja Mannisen liikuntaharrastuksia.
Sirkku Rautio
Lumi saa kyytiä sekä kolalla että itsevetävällä lumilingolla.
Kaksi
potkukelkkaa odottaa lähtövalmiina omakotitalon edessä. Vaikutukset ovat näkyneet vireydessä, jaksamisessa ja mielialassa. Viimeksi eilen ajelin potkurilla. Olemme vanhimmasta päästä siellä. Hän laihtui 10 vuorokautta kestäneen sairaalassaolon aikana 7 kiloa. Yllättävän monet ottivat haasteen vastaan. Ei ollut muuta tekemistä niin tuli mentyä katsomaan jumppia ja jäin mukaan, Senja Manninen muistelee syitä aloittaa säännöllinen liikuntaharrastus. Viime vuosikymmeninä ihmisten omat elämäntavat ovat yhä enemmän vaikuttaneet heidän terveyteensä: fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Senja ja Kalle Manninen toivovat saavansa elää omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Tänä talvena talviverkot saivat jäädä varastoon ensimmäisen kerran yli 50 vuoteen. Aamulla on tupruttanut lunta, joten isäntä huhkii lumitöissä.
Sivustakatsoja ei arvaisi, että harjaa heiluttaa 4 kuukautta sitten isossa sydänleikkauksessa ollut mies. 84-vuotias Kalle Manninen on toipunut operaatiosta hyvin vahvan yleiskuntonsa ansiosta. Senja Manninen harrastaa myös tuolijumppaa. Nyt elämä on mukavampaa. Kesällä pitää leikata ruohoa, syksyllä haravoida ja talvella tehdä lumitöitä. Onneksi edes tupakanpoltto oli jäänyt taakse jo ennen armeijavuosia 1974. Työtä riittää myös peruna- ja mansikkamaan hoitamisessa. Toivotaan, että terveyttä riittäisi. Henkisesti antauduin kii-
P
Kainuuntie 103, 88900 KUHMO toimitus.kuhmolainen@sps.fi P. Kalle Manninen kävi ennen leikkausta kuntosalilla, mutta joutui luopumaan siitä, koska voimat eivät enää riittäneet.
Lumihommat ovat melko raskaita, mutta Kalle Manninen tekee niitä omaan tahtiinsa.
Liikunta on kuulunut Mannisten elämään aina. Leikkauksen jälkeen Kalle Mannisen kunto oli pohjalukemissa. Syön usein, vältän sokeria ja liikun mahdollisuuksien mukaan. Sen tuntee nivelissään, että ne notkistuvat lämpimässä vedessä. *** Vajaa vuosi sitten maakuntajohtaja Alpo Jokelainen otti henkistä härkää sarvista ja haastoi vaikuttajia ja päättäjiä Kunnon Kapinaan. On vetreämpi olo, Senja Manninen sanoo. Vaikutus tuntuu jumpan jälkeenkin. Kalle Mannista pitävät liikkeellä myös omakotitalon pihatyöt. Kävin terveyskeskuksessa. Sen kanssa on turvallista kulkea talvella, Senja Manninen sanoo Tänä aamuna potkurit saavat seistä rauhassa pihalla, sillä talonväellä on muuta puuhaa. 2
Terveys ja hyvä olo
Tiistai 10. Hektisessä kulutusyhteiskunnassa erilaiset elämäntilanteet ja tarjolla olevat herkut johdattavat aivan liian helposti vääränlaisiin elämän- ja kulutustottumuksiin. Porukka on vaihtunut paljon siitä, kun aloitimme. Siinä tulee henkistäkin liikuntaa, kun näkee kavereita jumpparyhmässä, Kalle Manninen sanoo. Samaa mieltä on hänen puolisonsa Senja Manninen. Aloitusmittauksen tulokset olivat armottomat. Se kannattaa!
MARTTI HUUSKO. Iän myötä liikuntamuodot ovat vain vaihtuneet. Siitä piti iloita. Liikkeelle on kuitenkin päästävä, sillä paikallaan ollessa aika käy pitkäksi. Otamme potkurit käyttöön heti, kun lunta tulee. Reumaa sairastava nainen hakee hyvää oloa muun muassa vesijumpasta. 08 633 000 Päätoimittaja Anna-Leena Rauhala Kustantaja: Suomen Paikallissanomat Oy Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy/Kajaani 2012
reelle ja ryhdyin elämään työn ja harrastusten luoman kiireen, en oman hyvinvointini ehdoilla. Autoa ei kehtaa ottaa tallista jokaisen pikkuasian takia, Kalle Manninen kertoo. Siksi haastan kaikki omaan kapinaan. Liikunnan hyödylliset vaikutukset tuntee myös 84-vuotias Senja Manninen. Nyt kymmenen kuukautta myöhemmin moni asia on muuttunut. Kalle Manninen oli aikaisemmin innokas metsäja kalamies. 010 665 6000 Päätoimittaja Martti Huusko
Teemaa ajatuksella Hyvinvointi lähtee ajatuksesta
ohjoismaisessa yhteiskunnassa lähes kaikilla kansalaisilla ovat elämän perusasiat kunnossa. Ja hämmästyttävän yksinkertaisin menetelmin. Oikeastaan vain lihasmassan määrä
pituuteeni verrattuna oli oikealla tasolla. 08 632 530 Päätoimittaja Martti Huusko
Kauppakatu 10, 89600 SUOMUSSALMI toimitus.ylakainuu@sps.fi P. Kalle Manninen puistelee lumet potkurin päältä, tarttuu kiinni sarvesta ja luo kulkupeliin lämpimän silmäyksen. Kunhan vielä kesällä kalalle pääsisi, Kalle Manninen sanoo.
Potkukelkka on Kalle ja Senja Mannisen kulkuväline talvella. *** Täytyy tunnustaa, että myös minulle on käynyt näin. Autoa ei viitsi jokaisen pikkuasian takia tallista ottaa.
Terveys ja hyvä olo
SOTKAMO-lehti
1962 - 2012
Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO toimitus.sotkamolehti@sps.fi P. Työaikaa elemäntapamuutos ei ole juurikaan syönyt
Hermoverkkoyhteyksiä on aktivoitava. Menetelmää käytetään muun muassa lasten oppimishäiriöitten korjaamisessa. Keski-iässäkin voi oppia uusia asioita. Muistin eri osatekijöiden monimutkainen yhteistoiminta edellyttää riittävää vireystilaa. Eläkeikäisten päiväryhmissä muistiin liittyvät asiat ovat esillä säännöllisin väliajoin. Sari Hämäläinen-Kemppainen (vas.) ja Eila Jaakola ratkovat värisudokua, jossa jokaiseen ruutuun ja jokaiselle suoralle on saatava kaikki yhdeksän väriä vain kerran. Myös sosiaaliset suhteet, erilaiset harrastukset ja toimiva ystäväverkosto ovat täynnä virikkeitä.
"
Kun ei aina tee asioita samalla tavalla kuin ennen, aivot joutuvat töihin.
Samoilla linjoilla muistin hoidosta on Sotkamon Vanhaintukisäätiön päiväkeskusohjaaja Eila Jaakola. Aivojumppa on aivojen ja kehon aktivoimista. Muistaminen edellyttää mieleen painamista, mielessä säilyttämistä ja mieleen palauttamista. Liikunnalla on tässä suuri merkitys, Torvinen vahvistaa. www.muistiliitto.fi
Tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä vaativat tehtävät, joissa on etsittävä kuvistä pieniä eroavaisuuksia.. Hän korostaa liikunnan ja liikkumisen merkitystä aivojen virkeyden ylläpitäjänä. Metsässä tuoksuu, siellä on monenlaisia ääniä, uutta katseltavaa ja
Erilaiset pelitkin aktivoivat aivoja. kesällä voi maistella marjojakin.
Ikääntyvässä Kainuussa muistisairaudet ovat koko ajan yleistyneet. Monipuolisinta aivojumppaa on hänen mielestään luonnossa liikkuminen. Stressaantuneet aivot eivät toimi samalla tavalla kuin levänneet aivot, Torvinen toteaa. tammikuuta 2012
Terveys ja hyvä olo
3
Rutiinien rikkominen pitää mielen virkeänä
Aivot tarvitsevat virikkeitä ja lepoa, jotta muisti pysyisi kunnossa.
Päivi Eskelinen
Työikäisten muisti on kovilla kiireisessä työelämässä. Edunvalvonnan turvaaminen ja valtakirjat takaavat oman tahdon mukaiset järjestelyt.
www.kainuunmuistiyhdistys.net www.muistiliitto.fi
Muisti
Muisti on tapahtumasarja, jossa palautetaan mieleen aiemmin opittuja ja koettuja asioita sekä opitaan uutta. Tiedon painuminen muistiin tarkoittaa tiedonvälitystä tiettyjen hermosolujen välillä. Verenpaine ja diabetes sekä metabolinen oireyhtymä lisäävät verisuonien rasitusta. Kaikki älyllinen toiminta perustuu tavalla tai toisella muistiin. Kaikenlainen mielihyvää tuottava ajattelu ja aistien aktivoiminen auttavat pitämään aivot kunnossa. Kun ei aina tee asioita samalla tavalla kuin ennen, aivot joutuvat töihin. Voidaan tunnustella erilaisia esineitä pussin läpi, pitää tietokilpailuja, koota palapelejä tai vaikka arvuutella, mitä erilaisilla esineillä tehdään, hän kuvailee. Jaakola uskoo rutiinien rikkomisen pitävän mielen virkeänä. Mitä enemmän on muistettavaa, sitä helpommin tuntuu siltä, että kaikki ei millään pysy päässä. Kun muisti toimii, uusi tieto tallentuu aivoihimme ja on palautettavissa myöhemmin käyttöömme. Myös tupakka ja alkoholi vaikuttavat hermosoluihin ja sitä kautta huonontavat muistia, samoin epäterveellinen ruokavalio, Torvinen muistuttaa.
Ristisanatehtävät ja sudokut ovat muistin aktivoimisessa yksi keino. Tiistai 10. Aivot tarvitsevat myös lepoa. Ilman muistia yksilöllä ei olisi identiteettiä tai elämänhistoriaa, läheisimmätkin ihmiset pysyisivät tuntemattomina ja käsitys maailmasta olisi vain havaintojen virtaa, mikä ei jäsentyisi meille ymmärrettävästi. Torvinen puhuukin kehon ja mielen tasapainosta. Tehtävien olisi hyvä sisältää myös kuvien hahmottamista, ei pelkästään tietopuolista muistamista. Kainuun Muistiyhdistyksen muistikuntoutusvastaava Lea Torvinen vahvistaa tuntemukset osittain oikeiksi. Esimerkiksi uuden kielen oppiminen on aivan mahdollista, hän kannustaa. Muistijutuissa käytetään kaikkia aisteja. Niihin voi tulla tietty rutiini, eivätkä ne silloin ole kovin hyödyllisiä, hän kuitenkin sanoo. Stressi, siitä johtuvat unihäiriöt ja liian vähäinen uni voivat aiheuttaa muistin heikkenemistä. Torvinen neuvoo muistiongelmia epäileviä ottamaan yhteyttä oman kunnan muistihoitajaan, sillä terveydenhuollon kautta muistihoitajat saavat esille myös muut tarvittavat potilastiedot. Torvisen mielestä ne ovat ihan hyvä
konsti, kunhan tehtävien vaikeusasteita vaihdellaan. Hän suosittelee myös ajoissa miettimään, millaista hoitoa haluaa siinä tapauksessa, että oma ajattelu ja muisti ei enää toimikaan. Myös sanojen ja kielen ymmärtäminen sekä mielikuvien muodostaminen vaatii muistia. Tehtävien pitäisi olla vaihtelevia ja aivoja aktivoivia. Erilaisilla liikkeillä vahvistetaan keskittymiskykyä ja tarkkaavaisuutta, ja hermosolut saavat liikkeitten kautta uutta virtaa. Työntekotahti on useilla aloilla muuttunut, nyt tehdään töitä vielä illalla kotonakin, ja aivot käyvät kierroksilla. Myös fyysinen terveys on oleellinen tekijä aivojen toiminnassa. Siellä joutuu asettelemaan askeleensa, ja samalla kaikki aistit saavat osansa
Huhujen mukaan tulosta eli painonpudotusta on heitetty puntariin kymmeniä kiloa, selvittää Matias Ronkainen ja toivoo pääsevänsä helmikuun lopussa ja viimeistään 1. maaliskuuta Alpon päivänä tekemään loppumittauksia. Helmikuun loppuun kestävässä kampanjassa on kainuulaisia kannustettu tekemään henkilökohtaisesti hyvää terveyttä edistäviä ratkaisuja. Kunnon Kapinan käynnistivät Kainuun Liikunta ja Kajaanin ammattikorkeakoulu yhdessä. Hankkeen tavoitteena on räätälöidä hankkeeseen osallistuville työyhteisöille liikunta- ja hyvinvointipalvelukokonaisuuksia, joilla kehitetään työntekijöiden työkuntoa. Talvisaikaan harrastan kansantanssia pari tuntia viikossa.
Pirjo Ojala (Sotkamo): Liikun päivittäin puolesta tunnista tuntiin. Talviset lumityöt, sauvakävely ja muu lenkkeily auttavat pitämään krempat kurissa.
Edelleen mukaan. Viidessä kuukaudessa on saatu aikaan varsin hyviä tuloksia. Hyvinvointi Hyrrä pyörii hankkeen avulla reilun puolentoista vuoden ajan. Silloin myös tulokset ovat parhaat mahdolliset. Sauvat ovat aina mukana, ne ovat liukkaalla kelillä hyvänä apuna. tammikuuta 2012
tomuuden haasteisiin. Niissä nähdään, miten kapinassa mukana olevien paino- ja terveysindeksit ovat kehittyneet.
Matti Räsänen (Kuhmo): Enimmäkseen lenkkeilen tunnin lenkkejä ja lääkitys on päällä.
Maakuntajohtaja Alpo Jokelainen aloitustestissä, jonka perustaalla hän päätyi seitsemän kilon painonpudotustavoitteeseen. Taustalla valmentaja Heikki Suhonen.
Osmo Vilmi (Kuhmo): Sänkyvoimistelu, hiihtelen talvella jonkun verran.
Hyrrä pitää kunnossa
Kainuun Liikunta käynnisti viime vuonna Hyvinvointi Hyrrä hankkeen.
Martti Huusko
Sylvi Juntunen (Suomussalmi): Huolehdin kunnostani kävellen. Siihen on yhdistetty myös nykyaikaiseen tapan nettivalmennuspalvelu. Kilometrejä kertyy päivän aikana neljätoista. Projektipäällikkö Matias Ronkainen Kainuun Liikunnasta kertoo, että tähän mennessä Hyrrän kyytiin on lähtenyt yli 40 yritystä. Joissakin valtuustoissa haaste on otettu todella hyvin vastaan. 4
Terveys ja hyvä olo
Tiistai 10. Heistä yli 50 on saanut painoaan putoamaan. Ne työllistävät yhteensä noin 450 työntekijää. Puolenkymmentä vuotta olen sauvoja käyttänyt.
Arvo Moilanen (Suomussalmi): Harrastan hyötyliikuntaa, esimerkiksi halontekoa ja lumitöitä. Hankkeen toiminnan perustana on luoda yrityskohtaisesti
liikunta- hyvinvointipalvelukonsepti, joka pystyy vastaamaan täsmällisesti työpaikkaliikunnan, työhyvinvoinnin ja liikkumat-
Hyvinvointi Hyrrä -hanke on Euroopan sosiaalira-
Valmentaja Heikki Suhonen, projektipäällikkö Matias Ronkainen sekä ravitsemus- ja terveysvalmentaja Marjaana Riissanen ovat tyytyväisiä kapinaan osallistuvien kainuulaisten toiminnan tuloksiin.. Siksi yrityksissä tehdään laajemmin työtä työhyvinvoinnin hyväksi.
Gallup
Miten huolehdit kunnostasi?
Asta Hampinen (Tampere): Huhtikuusta marraskuulle pyöräilen työmatkat. Kainuun maakunta -kuntayhtymä tukee kampanjaa, johon on haastettu ryhmänä myös maakuntavaltuusto ja Kainuun kunnanvaltuustot. Hyvinvointi Hyrrä pyörii Kainuussa ainakin kesäkuuhun 2013 saakka. haston rahoittama, kaksi ja puolivuotinen vuoteen 2013 ulottuva, Kainuun hallinnoima hanke. Sen rinnalla on meneillään maakuntajohtaja Alpo Jokelaisen innovoima Kunnon Kapina päättäjille ja vaikuttajille. Metsälläkin tulee kuljettua ja käyn lasten kanssa hiihtämässä.
Hyvinvointi Hyrrän tavoitteena on edistää kainuulaisten hyvinvointia. Kohderyhmästä ylipainosta kärsiviä, yli 27 painoindeksin tuloksen aloitusmittauksissa kirjattuja, oli reilut 70 henkilöä. Paino ei kuitenkaan kerro kaikkea ihmisen hyvinvoinnista. Yrityskohtaisesti järjestetään lisäksi neljä työhyvinvointipäivää. Hyrrään mukaan lähtevien yritysten kustannukset ovat kohtuullisen alhaiset ja niihin kuuluu: työhyvinvointikartoitus koko henkilöstölle sisältäen alku- ja loppukartoituk-
"
Oman terveyden, kunnon ja hyvän olon vuoksi kannattaa kapinoida!
sen, yhdessä toteutettavan työhyvinvointisuunnitelman laatiminen, testauksia ja terveysmittauksia sekä henkilökohtaisen liikuntaja ravitsemusohjelman laatiminen. Matias Ronkaisen mukaan halukkaat yritykset työntekijöineen pääsevät vielä mukaan kunhan pitävät kiirettä. Jotkut todella merkittävästi, Ronkainen selvittää tyytyväisenä. Haasteen heitti valtuutettujen lisäksi reilulle kymmenelle kainuulaiselle vaikuttajalle Alpo Jokelainen. Parasta olisi, että mukaan tulevat ehtisivät ottaa hyödyn koko puolentoista vuoden ajasta. Hankkeen ajan jokainen Hyrrässä mukana oleva saa tapaamisten välissä puhelinneuvontaa
Terveysliikunta ja vapaaajan palveluista vastaava Merja Vikström kertoo, että osastolla työskentelee puolenkymmentä henkilöä. Heikkilää voidaan pitää normaalin lääketieteen vastustajana. Vierasperäisiä sanoja ei viljellä tekstissä liiaksi. Miten stressi vaikuttaa terveyteen ja elinikään. Mukana on muun muassa elintapoihin liittyviä tekijöitä, kuten ravinto ja liikunta, sekä hormonaalisia ja psyykkisiä tekijöitä. Lääkärikirjaa tutkiessa alkaa monesti tuntea outoja oireita, jotka muistuttavat kirjassa kuvattuja sairauksia. Muun muassa Pellingin joulu, Näin me keitämme sekä Hyvän olon keittokirja 1 ja 2 ovat Antti Heikkilän tuotantoa. Edellä mainituthan alkavat olla kansansairauksia Suomessa ja muuallakin länsimaissa. Tiistai 10. Lisäksi niistä tietenkin voisi opetella sairauksien mukavalta tuntuvia latinankielisiä nimiä ja yllättää lääkäri tai työterveyshoitaja seuraavalla vastaanotolla.
Suomussalmen Kirjakaupassa on runsaasti erilaisia terveyttä ja kuntoilua käsitteleviä teoksia, vaikkakin kysyntä joulun alla oli vilkasta, ja tietyt kirjat, esimerkiksi tällä hetkellä muodikkaat karppauskirjat, pääsivät loppumaan. Terveyden saaminen lukemalla voi kuulostaa äkkiä oudolta. Terveyskirjojen kysyntää säätelee julkisuus, jota niiden tekijät eri tavoin hankkivat. Muun muassa kolesterolilääkitystä hän pitää paljolti tarpeettomana.
Elämäsi kuntoon.
Nyt uuden vuoden kuntoon
JALKAHOITO (60 min.) HYDROJET HIERONTA (1 x 30 min.) (5 x 30 min.) SUOLAHUONEHOITO (5 x 40 min.)
Kolesteroli ja diabetes ja näiden vaivojen hoito kiinnostaa Suomussalmen Kirjakaupan asiakkaita. Moni haluaa mieleisen kirjan omaksi eikä tyydy lainaamaan kirjastosta, josta löytyy myös kattavasti tietoa näistä asioista.
Tammi- ja helmikuun aikana aloitetuista FYSIOTERAPIAN LÄHETEHOIDOISTA
40 16 70 40 -10%
Tervetuloa virkistäytymään!
Ajanvaraukset puh. Suunnitelmalliseen ja tavoitteelliseen toimintaan päästään Merja Vikströmin mukaan entistä paremmin käyttämällä ODUM Hyvinvointikartoitusta. Vikström toivoo, että Kainuussa toimivat pienet ja keskisuuret yritykset
lähtisivät mukaan parantamaan pitkäjänteisesti työntekijöittensä työhyvinvointia. Miksi naiset elävät pidempään kuin miehet. tammikuuta 2012
Terveys ja hyvä olo
5
Urheiluopistolla uusia hyvinvointituotteita
Kainuulaisten hyvinvoinnista huolehtiminen on mukana myös Vuokatin Urheiluopiston toiminnassa. Yksi suosituimmista tämän alan kirjailijoista on Antti Heikkilä. Juuri ne, joille liikunnan ja terveiden elintapojen omaksuminen olisi kaikkein tärkeitä, helposti jättävät omatoimisen liikkumisen vähemmälle. Heitä, joilla ei ole mitään riskejä, kannustetaan edelleen liikkumaan ja pitämään hyvää huolta itsestään. tologian erikoislääkäri on esiintynyt muun muassa televisiossa ja hänen kirjojaan osataan kysyä, usein heti kyseisen ohjelman näkymisen jälkeen. Löytyykö pitkän iän salaisuus pään sisältä. Monenlaisia kuvitettuja jumppaohjelmia löytyy.
Internet ei ole syrjäyttänyt perinteistä kirjaa vieläkään, vaan kyllä kirjoja kysytään. Suomussalmen Kirjakaupasta löytyi viime viikolla vain yksi Heikkilän kirja, Diabeteksen hoito ruokavaliolla. Voiko lastenhoito pidentää elämää. Tämän vuoksi Merja Vikström toivoo, että henkilöstöstään huolta kanta-
vissa yrityksissä ja muissa työpaikoissa toimittaisiin aktiivisesti.
Hintalappu työhyvinvoinnin kartoittamiselle ei ole kovin suuri. Näitä kysymyksiä pohtii toukokuussa 2012 ilmestyvä Löytyykö pitkän iän salaisuus pään sisältä -teos.
Terveyttä ja hyvinvointia käsittelevää kirjallisuutta löytyy runsaasti Suomussalmen Kirjakaupasta. Samoin erilaisista liikuntamuodoista kuten joogasta, zumbasta ja pilateksesta haetaan lisätietoa. Heistä kaksi on fysioterapeutteja ja kolme liikuntaohjaajia.
Urheiluopisto on kehit-
Työhyvinvoinnin parantamiseen Vuokatin Urheiluopistolla on panostettu paljon. Tämä kivunhoitoon perehtynyt kirurgi, ortopedi ja trauma-
Pitkän iän salaisuus löytyy ajatuksistasi
Geneettiset tekijät määräävät vain vajaan kolmanneksen ihmisen eliniästä. Yleensä jollain tavoin aktiiviset ihmiset hakeutuvat erilaisille kursseille ja liikkuvat. Työterveyshuolto ottaa hoitaakseen kaikkein pahimpiin riskiryhmiin kuuluvat ja pienen riskin ryhmään kuuluvien kanssa
voidaan lähteä tekemään työtä terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi. Sen myötä työntekijöiden terveys ja voimavarat pystytään kartoittamaan hyvin ja tuloksia pystytään vertaamaan laajaan suomalaisista työntekijöistä koostuvaan yli 210 000:n henkilön vertailuaineistoon. Heikkilän kirjoja on kehuttu siitä, että ne on kirjoitettu tavalliselle lukijalle ymmärrettävään muotoon. Se osaltaan motivoi ihmisiä.
Terveyttä voi hankkia lukemalla?
Juhani Mustonen
Tietoa haluavalle löytyy kirjoja eri aiheista hyllymetreittäin. Merja Vikström muistuttaa myös jatkoseurannan merkityksestä. Merja Vikströmin mukaan alkukartoitus Vuokatin Urheiluopistolla maksaa 50 euroa henkilöltä. Teoksessa Kuinka elän pitkään ja terveenä. Selvästi suurin osa tulee ympäristön vaikutuksista, joihin voimme myös itse vaikuttaa: sairauksista ja sattumista, onnettomuuksista ja onnesta. Mitä enemmän rahaa on käytettävissä sitä monipuolisempia ohjelmia voidaan henkilökunnalle rakentaa. Jokainen osanottaja saa henkilökohtaisen raportin suosituksineen ja työnantaja yhteenvedon koko henkilöstön tilanteesta.
Lumikenkäilijöitä tauolla Vuokatin vaarojen maastossa.
Kuva Vuokatin yhteismarkkinointi
Työkykyyn liittyviä riskitekijöitä
Painonhallinta, ylipaino Liikunnanpuute Mielialatekijät Tuki- ja liikuntaelimistön kunto Työpaikoilla tulisi kiinnittää huomiota juuri näihin tekijöihin.
Näiden tulosten perusteella sovitaan jatkotoimenpiteistä. Luomuruoka on tärkeässä roolissa. 040 849 1569 Osoite:Väinämöinen 2, 88900 Kuhmo. Hän asettaa kalliiden lääkkeiden tehon kyseenalaiseksi. Hän on tuonut yleiseen tietoisuuteen niin sanotun Pellinki-dieetin. Siis lääkärikirjat pois, vaikka siellä olisi mielenkiintoisia värivalokuvia ihoja sukupuolitauteja sairastavista. Liikunnan avulla opisto haluaa edistää ihmisten terveyttä.
Martti Huusko
Kun meillä on myös terveydenhoitoalan ammattilaisia tiimissämme, voimme tarjota muiden palveluiden rinnalla myös työkyvyn kehittämiseen liittyviä palveluita, selvittää Vikström.
tänyt organisaatiotaan siten, että terveysliikuntaan ja vapaa-aikaan liittyvät toiminnot on yhdistetty samalle osastolle. Eikö pitäisi liikkua ja kuntoilla eikä makailla sängyssä kirja silmien edessä. Varsinaiset lääkärikirjat eivät ehkä olekaan parhaita mahdollisia varsinkaan silloin, kun terveys on kuta kuinkin kohdallaan. tarkastellaan tekijöitä, jotka vaikuttavat ihmisten elinikään ja hyvään terveyteen. Miksi elektroniikka-asentajaksi ei kannata ryhtyä
Työmaita koko ikänsä ympäri maata kiertäneeltä reissumieheltä oli kysytty sitä, kuinka hänen vatsa on kestänyt epäsäännöllisen elämän.
Mies oli kertonut syövänsä kerran päivässä lämpimän ruuan ja välttäneensä tentun juontia. Oluen lisäksi energiaa tulee limppareista, kahvileivistä, valkoisesta leivästä, karamelleista ja sokerista. Kainuun maakuntayhtymän palveluksessa työskentelevä sotkamolainen ravitsemussuunnittelija Sirpa Pääkkönen oli kattanut kahvipöytään voileipiä. Usein ravitsemusterapeutin asiakkaana on keski-ikäinen, isomahainen öhökki. Viikonloppuna sitten sitä olutta otetaan vähintään korillinen.
"
Radiossa ja televisiossa usein terveellisistä elämäntavoista saarnannut mainio maalaislääkäri Tapani Kiminkinen on todennut tiedon lisäävän tuskaa ja kuidun paskaa. Ravintoa ei mainituista elintarvikkeista juurikaan löydy. Kokeile rohkeasti uutta. Muista pyöritellä ja ravistella välillä olkapäitä, niin hartiat pysyvät kunnossa. Limppareita, vaaleaa leipää, karamellejä jne.. tammikuuta 2012
Teemakalenteri
Asiantuntijana erityisliikunnanohjaaja Seija Huotari
Tammikuu
Tarkista ateriarytmi, muista välipalat ja vältä napostelua. Milloin kävit viimeksi hierojalla. Päivittäisestä kaloriannoksesta kun vähennetään 100 kaloria, niin vuodessa kalorimäärän vähennys tarkoittaa noin viiden kilon painopudotusta, Sirpa Pääkkönen sanoi. 6
Terveys ja hyvä olo
Tiistai 10. Olisiko aika kysyä lumikenkiä lainaksi Suomen Ladun paikallisyhdistykseltä. Jos työmatka on sopiva, jätä parina päivänä viikossa auto kotiin ja kävele töihin! Toivottavasti haastoit itsesi hiihtämään, sillä nyt alkaa laturetkien aika.
Huhtikuu
Missä kunnossa on polkupyöräsi. Syötkö hedelmiä/ kasviksia puoli kiloa päivässä?
Marraskuu
Tutki hyvissä ajoin, löytyykö jouluresepteistä kevyitä vaihtoehtoja. Täysjyväviljatuotteita vähintään neljän leipäviipaleen verran päivässä. Eikä harrasteta liikuntaa ollenkaan. Kun illat pimenevät, sytytä kynttilöitä. Rasva pehmeänä, leivälle kasvirasvalevitettä ja ruuanvalmistukseen kasviöljyä tai juoksevaa "pullomargariinia." Kalaa vähintään kaksi kertaa viikossa. Jos määrä kuulostaa hurjalta, niin kourallisten täyttämisen voi aloittaa vaikka omenilla. Metsäpolut ja pururadat alkavat kuivua. Jos päivää ei halua aloittaa kaurapuurolla, voi puuron korvata voileivällä.
Ruokavalion lisäksi säännöllinen liikunta on tärkeä tekijä useiden sairauksien ennalta ehkäisemisessä. Aurinko pilkahtaa jo esiin. Makkaraa, pitsaa, käristystä, rasvaista maitoa ja niin edelleen. Muista juoda tarpeeksi, suosi vettä. Anna aikaa itsellesi. Olisiko hyvä ajatus pitää napostelupäiväkirjaa. Ravitsemussuunnittelija Sirpa Pääkkösen mukaan suunta on tarinan miehellä ollut ihan oikea. Päivän annos isojen miesten yleisesti rehuiksi nimittämiä ruoka-aineita on kuusi kourallista. Juodaan paljon olutta ja muuta alkoholia sekä tupakoidaan. Lähtisitkö mukaan suunnistuskouluun?
Kesäkuu
Voisiko verkoille soutaa mutkan kautta. Juomaksi rasvatonta tai vähärasvaista maitoa tai piimää. Vähärasvaista lihaa ja lihavalmisteita kohtuullisesti. Kaksi lämmintä ateriaa. Kaljankittaajien tuskaa lisää tieto keskiolutpullon sisältämästä kalorimäärästä. Vältä huonoja hiilareita. Innostaisiko uusi ulkoilupuku tai lenkkikengät liikkumaan?
Toukokuu
Pihan rapsuttelu ja kevätsiivoukset alkavat. Aloita tutulta reitiltä.
Lokakuu
Tarkista jo talviliikuntavälineiden kunto. Kevät etenee. Sirpa Pääkkönen sanookin olevansa erittäin huolestunut alle kolmekymppisten kainuulaisten elämäntavoista. Syksyn liikuntaryhmissä voi vielä olla tilaa. Ateriakertoja välipaloineen viisi vuorokaudessa. Muista marttojen tuttu ohje: tärkeää ei ole se mitä syöt joulun ja uuden vuoden välissä vaan se, mitä syöt uuden vuoden ja joulun välissä! Kenelle sopisi lahjaksi jumppalahjakortti, kuka tarvitsee uuden hiihtopipon tai -hanskat?
Sananlasku ei aivan väärässä ole ollut todetessaan leivän pitävän miehen tiellä. Vältä liikkumista kuumimpaan aikaan. Lähde vaellusretkelle, pakkaa reppuun eväät ja juotavaa ja kutsu ystävät tai naapurit mukaan. Tarkista annoskoko. Syödään suolaisia ja rasvaisia ruokia. Aloita hiihto helposta maastosta. Muista, että grilliin sopivat hyvin myös kasvikset. Liha, erityisesti broileri tai kalkkuna, on makkaraa kevyempää grillattavaa.
Ravitsemussuunittelija Sirpa Pääkkönen esitteli terveellisiä ja terveellisillä lisukkeilla koristeltuja voileipiä.
Leipä se miehen tiellä pitää
Terveelliset eväät näyttävätkin paremmilta.
Pertti Granqvist
Viljatuotteita pitäisi syödä päivässä ainakin neljä viipaletta, siis tummaa leipää nimenomaan.
Heinäkuu
Aloita uinti tai vesijuoksu luonnonvesissä. Kokeile uutta kävely/hölkkäreittiä ja kysy ystävä tai naapuri mukaan. Pukeudu pakkaspäivinä riitävästi ja käy kävelemässä.
Helmikuu
Eikö painossa ole tapahtunut mitään, vaikka aloitit jo elämäntapamuutoksen. Painaen palan alas muutamalla pullollisella olutta. Potkurikelit ovat parhaimmillaan!
Maaliskuu
Mitähän kuuluu herkuille. Lisäksi tarjolla on lakkoja ja mustikoita. Jos jokaisella aterialla syödään kasviksia, marjoja ja juureksia vähän, niin saadaan tarvittava päivän annos kokoon. Noin puoli kiloa. Kokeile jotain uutta: miltä tuntuisi frisbeegolf?
Elokuu
Kun loma loppuu, tarkista ateriarytmi. Tarkista, löytyykö sinulle sopivaa kesäjumppaa. Janoon vettä. Perisuomalainen jäärä, joka päivän kahvilla ja sämpylöillä kituutettuaan syö illalla ennen nukkumaan menoa päivän raskaimman aterian. Suola, eivätkä suolaiset elintarvikkeet ole hyväksi. Kaloreita pullollinen olutta pitää sisällään 150. Työmatkaliikunta on hyvä vaihtoehto. Samoa metsissä ja etsi parhaat marjapaikat. Onnistuisivatko työmatkat jo pyöräillen. Kun tumman leivän lisäksi muistetaan heittää ääntä kohti muutama kourallinen juureksia, marjoja ja hedelmiä päivässä, ollaan jo terveellisten eväiden jäljillä. Tummat leipäviipaleet oli koristeltu ohuen kinkkuviipaleen lisäksi persiljalla, tomaateilla ja tuorekurkuilla. Voisitko kulkea töihin polkupyörällä tai kävellen?
Syyskuu
Liikuntaryhmät aloittavat toimintansa. 1980-luvulla syntyneiden onkin ennustettu kuolevan nuorempana kuin vanhempansa.
Näin syöt terveellisesti
Kasviksia, marjoja, hedelmiä noin puoli kiloa päivässä. Koska suolankäyttö nostaa verenpainetta ja rasittaa sydäntä. Onhan nämä leivät jotenkin paremman näköisiäkin näin koristeltuina, Sirpa vielä perusteli tuorekurkulla, persiljalla ja tomaatilla leipien koristelua.
Jos päivää ei halua aloittaa kaurapuurolla, voi puuron korvata voileivällä.
Ravitsemussuunnittelijan toimenkuvaan kuuluu opastaa ihmisiä syömään oikein ja terveellisesti. Työmatkapyörälijä vaihtaa alle talvirenkaat, kuntoilijan kenkien alle laitetaan nastat. Viimeisillä aamupakkasilla on mukava hiihdellä rantoja pitkin. Perunoita ei tässä yhteydessä lasketa juureksiin kuuluvaksi. Istuta kesäkukat ja viimeistele pihatyöt. Diabetes, sydän- ja verisuonisairaudet sekä tukija liikuntaelimien sairaudet ovat juuri niitä, joiden syntymiseen vaikuttavat huonot elämäntavat. Vältä suolan käyttöä ja suolaisia elintarvikkeita. Nosta hiihtovarusteet varastosta ja tarkasta niiden kunto, voitele sukset tai käytä ammattilaisen asiantuntemusta. Onko lautasella puolet salaattia ja kasviksia. Joko ladut ovat käytössä?
Joulukuu
Ota aikaa liikunnalle joulukiireiden lomassa
Koti ja asumin en 6.11. Kaupan tuotteissa käytetyt aineet kuten silikoni eivät välttämättä pääse poistumaan hiuksesta. (08) 632 5324, 050 438 0786 miia.vaisanen@sps.fi miia.vaisanen@sps.fi
Titta Toivanen Titta Toivanen p. Nykyisin tuotteiden tuoksutkin ovat mietoja, löytyy jokaiselle jotakin, Pulkkinen lisää. Opiskelu ja kou lutu lutus s 6.3. Särkylääkkeet voivat pitkäaikaisesti käytettynä aiheuttaa esimerkiksi vatsaoireita. Harrastukset 11.9. Hiuksia olisi myös hyvä helliä silloin tällöin hoitavilla tuotteilla.
Minna Kähkönen
Hiusten syvimpien kerroksien vaurioittamiseen tarvitaan jo järeämpiä aseita, esimerkiksi liian usein toistettuja kemiallisia käsittelyitä, kuten hiusten värjäyksiä.
asiakas on yliherkkä jollekin aineelle tai jos hänen päänahkansa on vaurioitunut.
kampaajat Anne Pulkkinen ja Heli Sallinen ovat pitäneet yritystään, parturi-kampaamo Hiussoppia yhdessä parin vuoden ajan. Lääkärit kiinnittävät huomiota joskus esimerkiksi siihen ibuprofeeni pitkäaikaisesti käytettynä saattaa vähentää verihiutaleiden määrää. Aina kannattaa keskustella myös apteekin henkilökunnan kanssa, sanoo Järvensivu Apteekissa henkilökunta tuntee hyvin itsehoitolääkkeet ja muitakin lääkkeitä ja siellä on itsehoidon asiantuntemusta. Pekka Järvensivun on sisätautien erikoislääkäri. Terveelliset elämäntavat, säännöllinen liikunta ja monipuolinen ruokavalio vahvistavat myös hiuksia ja päänahkaa. Järvensivu muistuttaa, että lääkepakkausten mukana on yleensä pakkausseteli, josta löytyy ohjeet ja paljon tietoa. Hänen keskeinen neuvo on, että silloin kun kipu
tulee ensimmäisen kerran odottamattomasti, tilanne arvioidaan tarkasti. Päänahka kärsii esimerkiksi hiusten värjäyksen yhteydessä, kun vaikuttavat aineet ja hapetteet ovat koko ajan kosketuksissa siihen.
Kauppojen tuotteiden ja kampaamoiden tuotteiden välillä on muutenkin selvä ero. Piha, mökkeily, kes kesä ä 28.8. Päänahan terveyttä eivät useat tulekaan ajatelleeksi. Itsehoitona käytetyn ja apteekista ostetun särkylääkkeen mukana on ohjeet kuinka lääkettä käytetään ja missä vaiheessa lääkäriin on syytä ottaa yhteyttä. Järvensivu neuvoo yllättävän kivun kohtaavaa ihmistä miettimään huolellisesti, mikä voisi olla kivun syy ja mikä on mahdollinen hoitomuoto. Juhlat, kädent aidot, ruoka ot, ruoka
PaikallisPaikallislehtiemme avulla lehtiemme avulla pääset suoraan pääset suoraan kuluttajan syliin, kuluttajan syliin, kahvipöytään kahvipöytään ja odotettuun ja odotettuun lukuhetkeen. Lasten hiukset ja päänahat ovat herkkiä, eikä esimerkiksi hiusten värjäystä missään tapauksessa suositella ala-asteikäisille lapsille, vaikka tuotteet ovatkin kehittyneet aiemmista. Hänellä ei ole ikävä 80-luvun alussa päättynyttä lääkepulveriaikaa. 010 665 6013, 040 587 2067 040 587 2067 sanna.koivusalo@sps.fi sanna.koivusalo@sps.fi
Miia Väisänen Miia Väisänen p. Verkossa yli 16 000 kävijää viikossa. Työssä käyvä ihminen voi melko nopeasti palata työkuntoon.
OPISKELU OPISKELU OPISKELU JA KOULUTUS JA KOULUTUS ti 7.2. Toinen seikka on työssäkäynti sairaana, mikä ei ole nykyaikana harvinaista sekään. (08) 632 5324, 050 438 0786 p. Orion Pharman vanhempi lääketieteellinen asiantuntija Pekka Järvensivu, 62, sanoi, että ylipäätänsä peruslähtökohta on, että lääke on itsehoidon kipulääke, ei särkylääke jatkuvaan särkyyn. Nykyisillä lääkkeillä on itsehoidossa niihin verrattuna aikamoinen ero. Kun peruslähtökohdat ovat kunnossa, on siitä hyvä jatkaa.
Nuoret kuhmolaiset parturi-
Vaikka elämäntavat olisivat kunnossa, on hiuksia hyvä helliä esimerkiksi tehohoidoilla tai syväpuhdistavalla shampoolla tasaisin väliajoin. Kampaajalla käydessä etuna on se, että kampaaja pystyy huomioimaan, jos
Särkylääkettä, lievityslääkintää vai sairauslomaa
Antero Komulainen
Teemana
Haluttu ja Haluttu ja siksi luettu siksi luettu
Särkylääkkeen syöminen
itsehoitona liian pitkäaikaisesti ei ole terveellistä. Yleisesti kampaamoiden hoidot ja käytettävät tuotteet ovat vuosien varrella kehittyneet parempaan ja hoitavampaan suuntaan. Vuosien aikana molemmille on kertynyt kokemusta niin hyvä- kuin huonokuntoisistakin hiuksista. Kampaamon tuotteissa on käytetty laadukkaampia ainesosia ja hoitavien aineiden suhde muihin aineisiin on suurempi kuin kaupan tuotteissa. Tällainen lääke on esimerkiksi itsehoidossa usein käytetty Burana. Silloin esimerkiksi kampaamoissa tehtävät käsittelyt voivat epäonnistua. Yhtenä esimerkkinä järvensivu nostaa esiin migreenin, jonka kipua pystyy esimerkiksi Buranalla lievittämään ja kipu- ja poissaoloaikaa lyhentämään. Siitä voi myös todeta sen, että kuinka huolellisesti ihmiset tulevat lukeneeksi tuon pakkaussetelin. Lähtökohta terveille, hyväkuntoisille hiuksille on terve ihminen. Myös muut suuret lämpötilavaihtelut, esimerkiksi pakkanen tai sauna rasittavat hiusta. Tiistai 10. Jatkuva kihartaminen tai suoristaminen ilman lämpösuojatuotteita on haitallista. lukuhetkeen.
Lukijoita Lukijoita 52.000 kpl! 52.000 kpl!
Haluathan Verkossa yli 16 000 kävijää viikossa. Se voi lisätä särkylääkkeiden käyttöä itsehoitona. (08) 633 0013, 040 751 1749 titta.toivanen@sps.fi titta.toivanen@sps.fi. Hän neuvoo miettimään, onko kipu- ja
särkylääkkeen pitkäaikainen käyttö edes tarpeen. Raitoja voi ottaa, sillä raitoja laitettaessa päänahka ei joudu kosketuksiin hiusvärin kanssa, kertovat kampaajat.
Hiuksessa on kolme kerrosta, joista päällimmäinen voi vaurioitua esimerkiksi mekaanisissa käsittelyissä, kuten muotoilurautoja käyttäessä. Arvioisin, että sellaiset henkilöt, jotka käyttävät särkylääkettä pitempään, ovat jossain vaiheessa olleet jo yhteydessä lääkäriin ja saaneet lääkehoitoonsa sieltä ohjeita, sanoo Järvensivu.
Kainuussa ja eri puolella Suomea on ollut useinkin tilanteita, ettei lääkäriin pääse helposti. tammikuuta 2012
Terveys ja hyvä olo
7
Terveelliset elämäntavat tekevät hyvää hiuksille
Elämäntavat vaikuttavat hiustenkin terveyteen. ittelusi ilmo olevan + KATTAVAA + TEHOKASTA + VAIVATONTA + EDULLISTA TEHOKASTA + VAIVATONTA + EDULLISTA
me! me! Kysy tarjousta myös verkkopalveluistam Kysy tarjousta myös verkkopalveluistam
SOTKAMO-lehti
1962 - 2012
Sanna Koivusalo p. Pipo pitäisi siis pitää päässä pakkasella, naurahtaa Pulkkinen.
Pakkanen voi olla vaaraksi myös hiuksille.
Esimerkiksi liian usein tehdyt vaalennukset voivat aiheuttaa jopa sen, että päänahka menee niin huonoon kuntoon, ettei hiuksia voi enää ollenkaan värjätä, naiset muistuttavat. Liikenne ja ajo neuvot neuvot 8.5. Kampaamot tarjoavat nykyisin haudehoitoja, joista voi olla hyötyä esimerkiksi silloin, jos kärsii hilseestä. He suosittelevatkin, että hiukset värjättäisiin aina kampaa-
"
Anne Pulkkinen (edessä) ja Heli Sallinen tuntevat hiustenhoidon niksit. Uudet tutkitut ja paremmat lääkkeet ovat tulleet tilalle ihmisten avuksi ja niistä pitää käyttää oikein ja ohjeiden mukaan.
Meillä valmistettaviin ilmoituksiin lisäämme Meillä valmistettaviin ilmoituksiin lisäämme valmistuslisän 0,05 /pmm. Kauppojen hiusväreissä käytetään enemmän hapetteita ja ne vaurioittavat hiuksia ja päänahkaa enemmän. tarvittaessa valmistuslisä 0,05 /pmm.
Yrittäjä! Yrittäjä!
7.2. Jos lapsen hinku muodonmuutokseen on kuitenkin suuri, löytyy siihen ratkaisu. Myös hiusten säännöllinen leikkaus estää latvoja haurastumasta ja katkeilemasta. Kokonaisuudessaan Järvensivu suhtautuu positiivisesti lääkkeiden kehittämistyön etenemiseen. Flunssassa lääkityksen tavoite on lieventää oireita. Rakentamine n ja sisustaminen ja sisustaminen 11.4. Sitä huolimatta ihmisen on flunssassa levättävä ja oltava jopa sairauslomalla, muistuttaa Järvensivu. moissa. Ruoka 2.10. ti 7.2.
Aineiston jättöpäivä TI 31.1.
ME LEHTE LME LEHTE Ä Ä KOL KO
0
70
/pmm /pmm
Y K S H N TA Y K S II H IIN TA
Muut koot Muut koot pyydä tarjous! pyydä tarjous!
Flunssan kanssa on meneteltävä eri pohjalta. Haudehoidot kosteuttavat hiusten lisäksi myös päänahkaa. Ennen oli sähköpermanentteja ja ties mitä, naurahtaa Sallinen. Ibuprofeeni on tulehdusta ja kipua lievittävä tulehduskipulääke ja sitä käytetään lääkemerkeissä. 2x50 pmm (84x50 mm) 2x100 pmm (84x100 mm) 140 2x100 pmm (84x100 mm) 140 3x100 pmm (128x100 mm) 210 3x100 pmm (128x100 mm) 210
Hintoihin lisätään alv 23% ja Hintoihin lisätään alv 23% ja tarvittaessa valmistuslisä 0,05 /pmm. (08) 633 0013, 040 751 1749 p. valmistuslisän 0,05 /pmm.
70 Esim 2x50 pmm (84x50 mm) 70 Esim.
Valikoima kattaa kolmisenkymmentä erilaista tuoreyrttiä. Sitä käytetään myös parantamaan viinien säilyvyyttä ja aromikasvina likööriteollisuudessa. Yritykset käyttävät siankärsämöä muun muassa yrttiuutteissa, mausteissa ja yrttiteeaineksissa. kaksi kertaa kesän aikana. Variksenmarjasta voidaan kotitalouksissa valmistaa mehuja, hilloja ja hyytelöitä sellaisenaan tai yhdistelemällä sitä muiden runsashappoisempien marjojen kanssa. Tuotteita tilatessa verkosta tulee kuitenkin ottaa huomioon tullin tiukat määräykset.
Jonna Karjalainen
Sähkötupakka tarjoaa
vaihtoehdon tupakanpolton lopettamiseen tarkoitetuille nikotiinipurukumeille ja lääkkeille. Esimerkki tapauksessa 14milligrammaa x 30millilitraa, joka on juuri 420mg eli sallittu enimmäismäärä per pakkaus. com neuvoo että varmin tapa on pitää ylärajana Fimean ilmoittamaa 420 milligrammaa. Kosmetiikassa siankärsämöä käytetään rasvaisen ihon hoitoon.
Vuoden yrtiksi valittu siankärsämö on yleinen lähes koko maassa. Tuotteita saa tilata ainoastaan omaan käyttöön. Nikotiini löytyy myös reseptilääkeluettelosta eli nikotiinipatruuna on reseptilääke. Yksittäisessä patruunassa saa olla enintään 10mg nikotiinia.
Euroopan ulkopuolelta nikotiinin tilaus on koko-
Terveyttä ja hyvää oloa luonnon antimista
Arktiset Aromit ry valitsi syyskokouksessaan vuoden 2012 marjaksi variksenmarjan ja yrtiksi siankärsämön. Se muistuttaa toiminnaltaan oikeaa savuketta. Variksenmarjan satokausi kestää elokuun alusta ensilumiin asti. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi 30 millilitran pulloa 14 milligrammaa sisältävää nestettä. Yrtit vetoavat kaikkiin aisteihin, ja yrttien tiedetään tuottavan hyvää oloa. Tuoretta yrttisatoa saadaan jatkuvasti kasvihuoneilta ja kesällä lisäksi avomaalta. tammikuuta 2012
Elektronisesti eroon tupakasta
Elektroninen savuke helpottaa tupakoinnin lopettamista. Siankärsämöä voi kerätä
Yrteistä makua, väriä ja tuoksua
Yrttejä käyttämällä on mahdollista vähentää liiallista, terveydelle vahingollista suolan käyttöä. Sähkötupakan mainostaminen Suomessa on kiellettyä.
annoksen yläraja on 10 mg ja koko lääkkeen pitoisuuden yläraja 0,42 grammaa, eli 420 milligrammaa. Nettisivusto e-savuke. Tupakkavieroitukseen käytettävät myyntiluvalliset inhalaatiohöyrylääkkeet ovat poikkeus, koska ne on määritelty itsehoitolääkkeiksi. Elektronisissa savukkeissa tupakanpuru korvataan nesteellä jota kuumentamalla putkilosta on mahdollista imeä savua muistuttavaa vesihöyryä. Sen sisällä on osa joka kuumenee vain kun savuketta käytetään. Tuoreyrttien käyttömäärät ovat kymmenen viime vuoden aikana Suomessa yli nelinkertaistuneet.
Myönteisen kehityksen on mahdollistanut suomalainen kansainvälisestikin tasokas kasvihuoneviljely sekä monipuolistunut avomaaviljely. E-Savukkeen imeminen tuottaa höyryä, joka on koostumukseltaan samanlaista kuin normaalin tupakan. Höyry on lähes hajutonta. Variksenmarja sisältää antosyaaneja 370 mg/100 g. Se imitoi tekniikallaan savukkeen polttamista karsien tupakoinnin negatiivisia vaikutuksia, kuten passiivista tupakointia, värjäytymiä ja palovaaraa. Antioksidantit ehkäisevät elimistössä vapaiden happiradikaalien aiheuttamaa rasvojen hapettumista. Sähkötupakkaa ei luokitella tupakkatuotteeksi sillä se ei sisällä tupakkaa. Nikotiinia sisältävät tuotteet tulee taas tilata verkosta ETA- alueen sisäpuolelta. Sähkötupakkaa tilattaessa ulkomailta tulee kuitenkin noudattaa tarkoin Suomen tullin asettamia määräyksiä. Ne ovat valloittaneet suomalaiset, ja niitä käytetään yhä enemmän sekä arki- että juhlaruokiin kautta koko vuoden. Lehdet kerätään ennen juhannusta ja kukat alkukesällä niiden puhjettua. E-tupakan toiminta perustuu siihen, että tupakoitsija saa siitä tarvitsemansa nikotiinin ja samalla hel-
pottaa tapapolttajaa antamalla käsille tuttua tekemistä. Siankärsämö sopii yrttijuomaksi ja on hyvä rasvaisten ruokien mauste. 8
Terveys ja hyvä olo
Tiistai 10. Elektroninen savuke muistuttaa perinteistä tupakkaa, mutta sen sisällä on erilaisia elektronisia komponentteja. Silloinkin kerta-
Sähkötupakka muistuttaa monella tapaa tavallista tupakkaa.
"
Tuotteita saa tilata ainoastaan omaan käyttöön.
naan kielletty. Variksenmarjan antioksidanttipitoisuus on korkea. Sähkötupakka on elektroninen tupakka, joka kuumentaa joko glyseroli- tai propyleeniglykolipohjaista nestettä
höyryksi. Siankärsämö on 30-40 cm korkea monivuotinen ruoho. Variksenmarja sisältää karpalon ja puolukan tavoin myös A-tyypin proantosyanidiineja, joiden terveysvaikutuksia on tutkittu muun muassa virtsatietulehduksissa. Savuke ei kuumene ulospäin missään vaiheessa. E-nestettä on saatavana jo nikotiinipitoisena tai nikotiinittomana. Tuoreyrtit on valittu Vuoden Vihannekseksi vuonna 2012. Nikotiini on Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen, Fimean, ylläpitämän lääkeluettelon mukaan lääke. Naantalin luostarissa ja Turun linnassa yrttejä viljeltiin jo 1550-luvulla. Ulkoisesti siankärsämöä käytetään kylpyinä, kääreinä, salvoina ja voiteina. Vuoden marjaksi valittu variksenmarja viihtyy kuivahkoilla kankailla sekä räme- ja korpimättäillä. Vakioosat ovat akku, lämmityselementti eli atomisaattori ja e-nestesäiliö tai -patruuna.
Sähkötupakka koostuu elektronisista komponenteista ja enesteestä.
Elektronisia savukkeita tai niihin liittyviä nikotiinittomia tuotteita kuten patruunoita ja liuoksia saa tilattua suomalaisista verkkokaupoista. Tuloksen saa aikaan yksinkertaisella laskukaavalla. Yrttien sisältämät fenoliset yhdisteet vaikuttavat suotuisasti ihmisen elimistössä. Tuolloin yrttien käyttö painottui lääkinnällisiin tarkoituksiin.. Yrttitarhoja alettiin perustaa Suomessa 1600- ja 1700-luvuilla
Erityisalueena on isien osallisuus ja läsnäolo vanhempana ja parisuhteen toisena osapuolena. Perheiden parissa tehtävä kehitystyö tapahtuu yhteistyössä MLL:n paikallisyhdistysten kanssa. Ensimmäinen vaali toimitetaan sunnuntaina 22. tammikuuta. tammikuuta.
Mediamyynti palvelee sinua:
Ylä-Kainuu
Ti a Toivanen p. Ennakkoäänestys ensimmäisessä vaalissa on 11. Hankkeen toiminta jakautuu kahteen osioon, perheiden parissa sekä ammattihenkilöiden kanssa tehtävään kehitystyöhön. Äänioikeutetut voivat äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa.
TÄ: OJA TÄSTÄ ELÄMÄS ALJON TEEM UUSSA TULOSSA P ON TAMMIK OLO EYTEEN JA HYVÄÄN TERV LIITTYVÄÄ ASIAA
OTA YHTEYTTÄ!
Tasavallan presidentti
valitaan suoralla, tarvittaessa kaksivaiheisella vaalilla. - 31. Toimintamuotoina ovat esim. 17. Toisessa vaalissa ennakkoäänestys on kotimaassa 25. Alkuvuodesta toteutetaan laajahko kysely, jonka tarkoituksena on kartoittaa isän kohtaamiseen liittyviä karikoita ja haasteita. helmikuuta. (08) 633 0013, 040 751 1749, a.toivanen@sps.fi Aineistot: ilmoitukset.ylakainuu@sps.fi
Toimi
pian!. viikos eri kävijää
Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona
>Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkaa huomenna keskiviikkona. Suomussalmella ennakkoäänestyspaikka on pääkirjastossa Kiannonkadulla, ja eri puolilla kuntaa kiertää kaksi äänestysautoa. Myös perhevalmennusten isäryhmät jatkuvat ja niiden sisältöä kehitetään edelleen. Hankkeen tavoitteena on tukea ja lisätä tasavertaista ja kestävää vanhemmuutta. Puolangalla ennakkoäänestyspaikkana toimii vain kunnanvirasto. tammikuuta.
Jos kukaan ehdokkaista ei
saa ensimmäisessä vaalissa yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan toinen vaali sunnuntaina 5. Tulosten perusteella suunnitellaan ammattihenkilöstölle täydennyskoulutusta.
21 0j0a0 ia
luk
Yli
Sinun arkesi iloksi ja hyö
dyksi
500 + verkossa yli 3 sa. Hyrynsalmella ennakkoäänestyspaikka on kunnanvirasto, ja äänestysauto kiertää kylillä. Vanninen-Vaattovaara jatkaa Risto Tervosen aiemmin hoitamaa tointa. kerhotoiminta, isälapsiryhmät, toiminnalliset kurssit, isien vertaisryhmätoiminta ja tapahtumat. Työskentely on kokeilevaa kehitystyötä jonka onnistumiset mallinnetaan MLL:n valtakunnalliseen käyttöön Isien parissa työskentelevän ammattihenkilöstön kanssa jatketaan yhteistyötä isän huomioimiseksi tasavertaisena vanhempana niin neuvolassa, perhetyössä kuin lastensuojelussakin. Tiistai 10.1.2012 Ylä-Kainuu
9
Isätoiminnan ohjaaja vaihtuu
>Janne Vanninen-Vaattovaara on valittu isätoiminnan ohjaajaksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kainuun piirin Isä-hankkeeseen
Ensimmäisen kerran kokoonnutaan huomenna 11. Ihan pienillä pitää olla vanhemmat mukana.
Hiihtojaoston puheenjohtaja Timo Kinnunen kertoo, että viime vuonna oli mukana toistakymmentä hiihtokoululaista, ja saman verran odotetaan nytkin. maatalousnaiset. Harvempi uskaltaa ainakaan julkisesti tunnustaa näin arkaluontoisen asian. stä ja suurin osa väestä aivan sekoja, vaikka vastauksen antajat eivät ole mitään inhomoralisteja. klo 13 ja 16. Yleisön pyynnöstä
lisäesitykset teatteri Retikassa: la 21.1. klo 12-14 Sopulan kerhotiloissa Kaarnatie 6. Lisätietoja 040 526 4880. Perhepirtti avoinna klo 9-14.30.
>Ylä-Kainuun A-Killan kaikille avoimet kokoontumiset Suomussalmella maanantaisin klo 18 Ämmän Kamarilla, Hyrynsalmella keskiviikkoisin klo 17 Auringonkukassa, Ahmatie 1 G 39.
>Scandic Snow Tour Moottorikelkkatapahtuma Scandic Kiannon Kuohuissa 13.-15.1. >Hyryn muisti-kerho aloittaa
kevät kautensa 12.1. Jotkut ovat tehneet tupakkalakon, jotkut aloittaneet tipattoman tammikuun. klo 14.00 alk. Tervetuloa uudet ja vanhat kerholaiset!
>Hallan Pappojen Talvipäivät Scandic Kiannon Kuohuissa 13.15.1. Saa nähdä kuinka pitkään tuo lupaus pitää, vanhalta evp-juopolta. Alkoholi ja liikenne ovat yhteen sopimaton pari, ainakin ratissa. tammikuuta perinteisellä tyylillä. Aurinko nousee kello 9.56 ja laskee kello 14.27. Kerhot alkaa ti 17.1. Ti klo 10.30 bingo, klo 1112.30 ruokailu. Järj. Uusia harrastajia toivotaan mukaan. Osakilpailun yhteydessä pidetään myös piirikunnalliset hiihtokisat. Hiihtokoulun vetäjinä toimivat Jarmo Tolonen, Pertti Pasanen ja Timo Kinnunen. Lippu 10 euroa, ennakkovaraukset arkisin klo 9-15 p. mussalmella. Ensimmäisen jälkeen tilaa pian samanlaisen, ja kohta ollaan kohtuuttoman hutikan kerhossa. Nuoriso Cupin ensimmäinen osakilpailu pidetään Paltamossa 21. Pääsymaksu 15. Lisäaineksia antoi, kun perheen nuoret palailivat joulunaikamenoista. Kyselyjä on ollut, milloin hiihtokoulu taas alkaa, Kinnunen toteaa. klo 16 alkaen. Kahvitarjoilu. Ihan pienillä pitää olla vanhemmat mukana. tammikuuta. tammikuuta. Kerätään jäsenmaksuja ja suunnitellaan tulevaa kevättä. Ohjatut vesijumpat pe 13.1. 10 Ylä-Kainuu Tiistai 10.1.2012
"
M
Ei ole hyvä tehdä liian paljon työtä. Lisäksi tuli joulun aattona mieleen liian monen sukulaisen ja entisen työkaverin ennenaikainen kuolema. Ke klo 9.30-10 hartaushetki. Muuhun en enää kykene. klo 18-20. Kolmas osakilpailu järjestetään Puolangalla 11. maaliskuuta.
Myös kilpailukausi pyörähtää pian käyntiin Suo-
Menotietoja
>Suomussalmen kunnan
markkinointisuunnitelman esittely ja matkailijatutkimuksen väliraportti Ämmänsaaren nuorisotalolla to 12.1. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 08710 770.
>Wanhan ajan ompeluseura kokoontuu ti 10.1. Kassalla vihko. Ilmari Kianto seura.
>Porstuankulma: Ma klo 1012 lauluhetki. Viimeisin julkisuudessa ollut tapaus, jossa sälli ensin ryypättyään työpaikalla käy rullaamassa pikkulapsen hengiltä ja palaa muina miehinä takaisin työmaalleen - ryyppäämään! En viitsi edes julkisesti sanoa, mitä tuollaiselle mulkerolle pitäisi tehdä, sillä sanomisestani saatan joutua itse tuohon riippukeinuun. Se on suuri siveellinen velvollisuus.
Minna Canth
Päivyri
Tänään on tiistai 10. Ke klo 10.30 - 11 bingo, klo 11-12.30 ruokailu. Alkoholin mainostamista on suitsittu. Niinpä niin, mutta kun pullo on korkattu, useimmiten kohtuus unohtuu. Turhaan! Alkoholi osaa mainostaa itse itseään. Moni tuttavani saa aamukahvin väärään kurkkuunsa ja toteaa: Nyt Mikko moralisoi ja hurskastelee! Mutta totta se on. Ti klo 15-17 lastenkerho Teremok. Viinaan! Peiliin katsellessa aloin kuvitella itsenikin notkumassa torin ja Makasiinin välisellä rannalla. Vaikka tähän tekstiin saattaa liittyä hieman sarkasmia ja ironiaakin, asia on vakava. Nostan hattua liikenneministeri Merja Kyllösen ajatukselle, jonka mukaan törkeästä rattijuoppoudesta kärähtäneelle määrättäisiin autoon alkolukko.
>Suomussalmen Rastin hiihtojaosto aloittaa hiihtokoulun pitämisen keskiviikkoisin Haverisen hiihtokeskuksessa. Lieneekö vika peilissä vai pelossa menettää pullo konjakkia. Muut päivät: 27.1., 10.2., 24.2., 9.3., 23.3., 20.4. Useat tietävät hellät tapani; otan vain silloin kun kaverit tarjoavat ja kun itsellä sattuu olemaan pullo kaapissa. Päädyin tuohon ratkaisuun pienen vedonlyönnin ja peiliin katsomisen jälkeen. tammikuuta kello 18.
Hiihtokoulu on tarkoitettu eskariikäisistä ylöspäin. Hiihtokoulussa saa vinkkejä, miten hiihdetään kovempaa ja tehokkaammin. Rasti järjestää Kainuun Nuoriso Cupin 2. Monet meistä perustelevat alkoholin käyttöään eri tavoin: voi palkita itsensä paukulla raskaan työpäivän jälkeen tai laimennella kolesterolia, punaviinissä on terveyttä edistäviä flavonoideja ja oluessa B-ryhmän vitamiineja. Itse päädyin viimeiseen vaihtoehtoon ja aloittaa APO:n eli alkoholipoliittisen ohjelman toteuttamisen. >Istok-perhepirtissä ma klo 14 - 16 eläkeläisten kerho. Hiihtokoulu on tarkoitettu eskari-ikäisistä ylöspäin. >Ilmarin päivä Teatteri Retikassa ma 16.1. To klo 10.30-11 bingo, klo 11-12.30 ruokailu. Käydessäni eräs päivä asioilla, törmäsin moneen känniseen kanssaihmiseen, vaikka meneillään oli vasta aamupäivän tunnit. Kiannon Kuohuissa pe 13.1.
>Tammikaraokekisa Scandic Kiannon Kuohuissa pe 13.1. klo 11.00 Op:n kerhotilassa. osakilpailun lauantaina 28. Nimipäiviään viettävät: Ti: Nyyrikki Ke: Kari, Karri To: Toini Pe: Nuutti La: Sakari, Saku Su: Solja Katso sää: www.ylakainuu.fi
SÄÄ
Tänään
Keskiviikko Torstai
-6
Puolanka
-9
Suomussalmi
-6
Lauantai
Perjantai
Hyrynsalmi
-10
-7
-8
Kolumni Mikko Juntunen
Hiihtokoulu alkaa
Viikon vinkki
Juhani Mustonen
Suomussalmi
Tipaton tammikuu?
oni kansalainen on tehnyt taas uudenvuoden lupauksia, kuka itsensä laihduttamiseksi, kuka liikunnan tai muuten terveiden elämäntapojen aloittamiseksi. klo 11 Tähellisessä.
>Kianto-näyttely Suomussalmen pääkirjastossa kirjaston
aukioloaikoina ma 10-20, ti-pe 12-20, la 10-15.
>Rakkaudentunnustus isänmaalle. Pe klo 10.30 bingo, klo 11-12.30 ruokailu. 040 5167 488.
>Hiljainen kansa -tilataideteos vt 5:n varrella, 30 km Suomussalmen keskustasta pohjoiseen. Täytyy myöskin laiskotella välistä ja välistä huvitella. >Disco & karaoke Scandic
EL:n Hyrynsalmen yhdistys. Baarissa kaikki näytti olleen ihan per... Pakkasraja on -15 astetta.
Peiliin katsellessa aloin kuvitella itsenikin notkumassa torin ja Makasiinin välisellä rannalla.
Melkein jokainen osaa hiihtää. Tervetuloa entiset ja uudet jäsenet!
Kerälän ymp. klo 18, su 22.1. Kaikki mukaan!. Kun sitä on riittävän pitkään käyttänyt, aine maistuu mainostamattakin. ja 4.5
Tiistai 10.1.2012 Ylä-Kainuu
11
Y
le... 3 kpl 30 :n ostolahjakor eja K-Supermarket Suomussalmeen
Ker u Kemppainen, Hyrynsalmi Reijo Tolonen, Porvoo Tauno Kaikkonen, Ris järvi
Voit lata ystävälle lahjalehden 15% määräaikaislauksen normaalihintaa edullisemmin
(vain kesto laajille)
Vuosi ain rivi-ilmoitus veloitukse a. (arvo 12 )
Lahjakor t pos tetaan voi ajille.
Osallistut aina automaa ses kaikkiin laajaarvontoihimme
Ka a verkkop va a ylakainulvelu u.fi
TULEVIA ARVONTOJA
30.3.2012....... l u n i S
al k.
nuu ai -K lä
ämä i N k kaik
8
25 ,
/ kk
Näköisleh veloitukse a arvo 5,42 /kk lue lehtesi verkossa missä ja milloin haluat
Onni eluilmoitukset kerran kalenterivuodessa puoleen hintaan 11 (arvo 22 )
(vain kesto laajille)
ONNEA VOITTAJILLE
9.1.2012.......... iPad2 Wi-Fi 16GB
arvo 479 e, arvotaan 4 kpl
Kesto laajana olet aina automaa ses mukana kaikissa laaja-arvonnoissa!
ylakainuu.fi
Projektioppimisessa joutuu myös ottamaan vastuuta, Nilkku sanoo. Ennakkolippujen arvo kerrotaan 1,5:llä, jotta kilpailusta tulisi tasapuolinen, sillä jälkimmäistä peliä myyvä joukkue saattaa hyötyä ensimmäisen ryh-
män tekemästä työstä. Kilpailijat myyvät lippuja sunnuntaina 5. Voittaja julkaistaan toi-
sen ottelun jälkeisellä viikolla. 12 Ylä-Kainuu Tiistai 10.1.2012
Jäähalli täyteen oppilasvoimin
Lukiolaisten joukkueet kilpailevat Diiliohjelman tyyliin, kumpi saa SuPSin edustusjoukkueen peliin enemmän katsojia.
Sirkku Rautio
Suomussalmi
>Suomussalmen Palloseuran jääkiekon edustusjoukkueen kotipelit kaipaavat lisää yleisöä. Joukkueiden neuvonantajina toimivat Ylä-Kainuu-lehden myyntipäällikkö Titta Toivanen ja K-Supermarket Suomussalmen kauppias Tommi Niskanen. Kilpailun voittaa joukkue, joka kerää eniten myyntituloja. Hallin täyttämistä yritetään yhdessä Suomussalmen lukion 10A-luokan kanssa. Talouspäällikön roolin sai Tuomo Heikura (toinen vasemmalta).
Raha ratkaisee voiton,
mutta kilpailussa arvioidaan myös joukkueiden ideoinnin rikkaus, ottelun yleinen tunnelma ja katsojilta saatu palaute. Tässä oppii työtä tekemällä, ja oppilaat voivat käyttää hyväksi eri oppiaineita. helmikuuta pelattavaan otteluun SuPSEt-Po 72 ja sunnuntaina 12. helmikuuta pelattavaan SuPS SoKi-peliin. Luokka osallistuu leikkimieliseen, Diili-ohjelmaa mukailevaan kilpailuun, jossa on tavoitteena myydä SuPSin helmikuun alun kotipeleihin mahdollisimman paljon lippuja. 10A-luokasta muodostetut joukkueet valitsivat projekti-, markkinointi- ja talouspäällikkönsä maanantaina. Ylä-Kainuu-lehti seuraa kilpailun etenemistä.
Opettaja Heikki Nilkku
luokkineen otti SuPSin haasteen mielellään vastaan. Tukena ovat myös edustusjoukkueen pelaajat sekä taustajoukoissa häärivä Riitta Kettunen. Diilimäinen kilpailu sopii hyvin luokan yrittäjyysopintoihin, ja se on myös hyvä keino kerätä rahaa Istanbuliin suuntautuvaa opintomatkaa varten. Suomussalmen Donald Trumpina ja Hjallis Harkimona toimii Kiantama Oy: n toimitusjohtaja Vernu Vasunta. Apua ideointiin joukkueet voivat kysyä omilta neuvonantajiltaan. Kakkosjoukkueen projektipäällikkönä häärii Henna Huttu, markkinointia johtaa Emmi Vikholm ja talouspuolta Niko Kurkinen. Viime kaudella II divisioonassa pelaavan joukkueen otteluita seurasi keskimäärin sata katsojaa per peli. Ennakkolippujen myynti päättyy ottelua edeltävänä perjantaina. Luokka on jaettu kilpailua varten kahteen 15henkiseen joukkueeseen. Voittajajoukkue saa myyntituloistaan 30 prosenttia ja kakkonen 15 prosenttia. Mainonnan suunnittelussa auttaa mainostoimisto Paalumedia Oy:n yrittäjä Ari Manninen. Pääpaino on lippujen myynnissä, mutta kilpailijat saavat ideoida ja toteuttaa myös muita rahanhankintakeinoja.
Kakkosjoukkueen markkinointipäällikkö on Emmi Vikholm (oikealla), talouspäällikkö Niko Kurkinen ja projektipäällikkö Henna Huttu.
Joukkueet keksivät itse,
miten, missä ja kenelle lippuja myydään. Taktiikka on selvä. Lipunmyyntitulot pisteytetään ennakkoon myytyjen ja ottelupäivänä myytyjen lippujen suhteen. Talouspäällikön tehtävät ovat Tuomo Heikuran vastuulla. Ykkösjoukkuetta luotsaa Juuso Heikkinen ja markkinointipäällikön tehtävät jakavat keske-
nään Hanna Keränen ja Susanna Hänninen. Vasunta julkaisee voittajan ja antaa molemmille joukkueille palautetta. Voitamme, koska myymme ihan älyttömästi lippuja, Niko Kurkinen kertoo.. Pistäkää kaikki ideat ylös, sillä niistä voi olla hyötyä myöhemminkin, Kettunen neuvoo joukkueita.
Ykkösjoukkuetta johtaa Juuso Heikkinen (oikealla edessä), markkinoinnista vastaa Hanna Keränen (keskellä). Tavoitteena on, että yleisöä olisi enemmän myös jatkossa. Moni paikka jää tyhjäksi, sillä Suomussalmen jäähalliin mahtuu noin 750 henkilöä. Oppilaat saavat kilpailusta yhden soveltavan
kurssin. Keltamustien tavoitteena on saada tämän kauden aikana jääkiekkokatsomo täyteen kannustajia ainakin yhdessä ottelussa
Kova nousija on ollut Ähky, joka nousi peräti viidenneksi tällä kertaa. Matero myönsi, että ikä on tehnyt tehtävänsä Näätälässä. Nuoria ei ole saatu mukaan. Ansioistaan varusmiespalveluksensa aikana palkittiin muun muassa tykkimies Janne Antero Pyykkönen Suomussalmelta. Alokkaiden kotiväenpäiviä vietetään ensimmäisenä palvelusviikonloppuna. Hän sai Pohjois-Suomen Tykkimieskillan puukon. Sekä miehissä että naisissa saatiin voittajat selville, ja kotijoukkueet olivat voittajia. rivit 2,00 /rivi 1 5 riviä+kuva 15 Yritysrivit 6 /rivi (+ alv 23%) Laskutuslisä 5,09
Myydään
Laadukkaita terassilaseja. Voimassa olevaan Kainuun maakuntakaavaan 2020 on mahdollista tutustua Kainuun maakunta -kuntayhtymän virastossa (käyntiosoite: Kauppakatu 1, Kajaani, 2. Pelit ovat tasaisia, ja etenkin miesten sarjan neljän parhaan joukkueen välillä käytiin kovat kamppailut voitosta, ja joukkueiden järjestys olisi voinut olla, mikä tahansa. Kainuun 1. Miesten sarjan voitti kahdella naisella vahvistettu Team Volley, joka löi loppuottelussa Hyryn 2-0 (25-17, 25-21). P. Kun vielä oli naisjoukkueet Sotkamosta ja Kuhmosta sekä miesjoukkueet Puolangalta ja Hyrynsalmelta, oli hyvä tunnelma taattu. vaihemaakuntakaavassa käsitellään puolustusvoimien ampuma- ja harjoitustoimintaan Kainuussa liittyvät alueidenkäyttöratkaisut sekä maakuntakaavassa selvitysalueiksi osoitettujen alueiden maankäyttö. Aikoinaan joukkue ei saanut erävoittoakaan, mutta nyt jäätiin pari sijaa mitalista. Finaaliin päästiin, ja kultamitalit jäivät pikkuista vaille. Perinteinen lentopallotapahtuma on myös mittari siitä, kuinka voimasuhteet kehittyvät vuosien
Lentopallosta on myös koko perheen harrastukseksi. Naisten puolella vei voiton Kunnoks voitettuaan jännitysnäytelmän jälkeen sotkamolaisen HojoPlockin 2-1 (24-26, 25-23, 18-16). vaihemaakuntakaava kumoaa voimassa olevasta Kainuun maakuntakaava 2020:sta selvitysalueen (se) kaavamerkinnän ja -määräyksen, selvitysalueella olevien maa- ja metsätalousvaltaisten alueiden (M) kaavamerkinnän ja -määräyksen sekä selvitysalueella olevan luo -kohteen suunnittelumääräyksen. Vahvistuessaan Kainuun 1. Kainuun 1. Loppuottelussa taistelleen Hyryn joukkueessa nähtiin isä ja kolme lasta. Putoaja oli puolestaan vuosien takainen puulaakimestari ja moninkertainen mitalijoukkue Näätälä, joka jätettiin nyt miesten sarjassa kymmenenneksi. Kunnoksissa pelasivat Laura Heikkinen, Pauliina Keränen, Kati Kinnunen,
Jere Kemppainen on nostanut pallon näkymättömiin. Nyt sen päihitti salibandymiehistä koostunut OuBaga 2-1. tammikuuta Kajaanissa astui palvelukseen 1705 varusmiestä, joista 25 naisia. Riikka Kemppainen, Lili Kinnunen ja Mari Helttunen. varrella. Maakuntahallitus asettaa Kainuun 1. vaihemaakuntakaavan ehdotukseen on mahdollisuus tutustua myös Kainuun maakunta -kuntayhtymän internet-sivuilla, osoitteessa: http://maakunta.kainuu.fi/1_vaihemaakuntakaava. Maanantaina 9. P. Tilanteessa mukana isä Reijo, veli Jari ja sisko Jenni. Kaavaprosessin aikana vaihemaakuntakaavassa osoitettavat alueidenkäyttöratkaisut ovat täsmentyneet käsittämään Vuosangan ampuma- ja harjoitusalueen laajentumiseen liittyviä alueita. Kymmenen parhaan joukkoon päästiin, totesi Näätälän kantava voima jo yli 40 vuoden ajan ollut Juhani Matero. krs) ja internet-sivuilla, osoitteessa: http://maakunta.kainuu.fi/maakuntakaava_2020 Kainuun maakunta -kuntayhtymän yhteystiedot: PL 400, 87070 KAINUU käyntiosoite: Kauppakatu 1, 2. Nyt mukana oli suomussalmelaisten joukkueiden lisäksi kolme porukkaa Kostamuksesta kaksi nais- ja yksi miesjoukkue. Miesten sarjan pronssin otti Yläpaula, joka voitti pronssipelissä Ryhdin 2-1 (25-27, 25-20, 15-9). vaihemaakuntakaavan ehdotusta koskevat mielipiteet pyydetään toimittamaan kirjallisena viimeistään perjantaina 10.2.2012 klo 15.00 osoitteella Kainuun maakunta -kuntayhtymä, PL 400, 87070 KAINUU (käyntiosoite: Kauppakatu 1, Kajaani, 2. vaihemaakuntakaavan ehdotuksen maankäyttö- ja rakennuslain 62 §:n ja -asetuksen 30 §:n mukaisesti nähtäville 9.1.10.2.2012 väliseksi ajaksi ja varaa osallisille tilaisuuden mielipiteen esittämiseen asiasta. Naisten pronssijoukkue oli Kostamus 35 voitettuaan Kivan 2-0 (25-11, 25-12). krs, Kajaani puhelin: 08 6155 41, fax 08 6155 4260 sähköposti: kirjaamo@kainuu.fi, etunimi.sukunimi@kainuu.fi internet: www.kainuu.fi Lisätietoja antavat tarvittaessa: suunnittelujohtaja Hannu Heikkinen, puhelin 08 6155 4220 suunnittelija Martti Juntunen, puhelin 08 6155 4221 Kajaanissa 19.12.2011 Kainuun maakunta -kuntayhtymä Maakuntahallitus
>Suomussalmen lentopallopuulaaki alkaa olla maakunnallinen ja myös kansainvälinen tapahtuma. Näätälän naisjoukkue oli sarjassaan seitsemäntenä.
Puulaakiturnaus oli erittäin hyvätasoinen ja viihdyttävä tapahtuma. Hyrynsalmen joukkueessa useina vuosina pelannut Reijo Kemppainen oli saanut tyttärensä Jennin, ja poikansa Jarin sekä Jeren mukaan puulaakiin. Kainuun 1. Tuolloin kotiväki pääsee tutustumaan tupaan, kasarmeihin ja kalustoon.
1 5 riviä 12,00 , , seur. 050 528 7419/Tero.
www.ylakainuu.fi
Voittajajoukkue Team Volley voitti kaikki ottelunsa, vaikka joutui kolmeen erään Ryhdin ja Yläpaulan kanssa.
KUULUTUS
Kahden päivän rutistus
Kahdenkymmenen joukkueen lentopallopuulaaki tarjosi tiukkoja pelejä ja mukavaa yhdessäoloa.
Juhani Mustonen
Suomussalmi
KAINUUN 1. Voittajajoukkueessa pelasivat Markku Kemppainen, Heikki Hietajärvi, Matti Keränen, Jevgeni Kyllönen, Pasi Falck, Iida Vikholm ja Elina Heikkinen. vaihemaakuntakaavan ehdotus on nähtävillä Kainuun maakunta -kuntayhtymän virastossa sekä jäsenkaupunkien ja -kuntien virastoissa niiden aukioloaikoina. 045 130 9198.
Ostetaan
OK-talo Suomussalmelta (ei kirkonkylältä). p. VAIHEMAAKUNTAKAAVAEHDOTUKSEN NÄHTÄVILLE ASETTAMINEN Kainuun maakunta -kuntayhtymä laatii parhaillaan maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 27 §) mukaista vaihemaakuntakaavaa. 045 355 2655, 041 783 6205.
Halutaan vuokrata
Kaksio Hyrynsalmelta maaliskuusta alkaen. Etenkin äitien osana oli huolehtia, että tarjottavaa riitti.. Tied. krs) tai sähköpostina osoitteella: kirjaamo@kainuu.fi Kainuun 1. Perheiden voimaa oli nähtävissä myös liikuntahallin kahviossa, jossa uurasti lentopallojunioreiden kotiväki. Tiistai 10.1.2012 Ylä-Kainuu
13
Kainuun Prikaati kotiutti
>Kainuun Prikaati kotiutti loppiaisena 1221 varusmiestä, joista 533 on suorittanut vuoden pituisen palveluksen
-99 Fiat Marea 1.6i SX, ml. Mopedit/moottoripyörät: Skootteri Honda Pantheon 125.................-03 1.000 Maa-alueet: Kysy! Rantapalsta, n. Ämmänsaari tori
Äänestyspaikat löytyvät internetistä
>Presidentinvaalin yleisten ennakkoäänestyspaikkojen sekä vaalipäivän äänestyspaikkojen sijainnit, osoitteet ja aukioloajat löytyvät kätevästi Väestörekisterikeskuksen internetsivuilla www.vrk.fi olevasta maksuttomasta karttapohjaisesta äänestyspaikkapalvelusta. Virka täytetään toistaiseksi 6 kuukauden koeajalla. Varapuheenjohtajana toimii Anu Moilanen, sihteerinä Ahti Veteläinen ja rahastonhoitajana Tuula M Heikkinen, joka valittiin myös johtokunnan jäseneksi. Ilmoituslehtenä Keskustan kunnallisjärjestö käyttää Ylä-Kainuu-lehteä.
Asiakaspalvelu
p. Jos Sinut valitaan, Sinun on esitettävä ennen viran vastaanottamista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastasi. Hyvänä johtajana omaat vahvat vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon.
Viivi ja Wagner
Arvauskeskus
Palvelupisteet
Puolanka: Puolangan Kirja ja Paperikauppa p./fax (08) 751 064 Kustantaja: Suomen Paikallissanomat Oy Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy Kajaani ISSN 0356-4894. 7260 h.................................. Tilin- ja toiminnantarkastajina jatkavat Seppo Huotari ja Liisa Tolonen. Olemme hoitaneet taloutemme ja palvelumme mallikkaasti. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Kunnallisjärjestö teki valinnat syyskokouksessaan joulukuussa. Työhösi Sinulla on vahva elinkeinollinen ote ja näkemys tulevaisuuden mahdollisuuksista. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Ylä-Kainuulehdessä. 220 tkm -97 Opel Vectra 1.6i, ilmastointi........-00 Saab 9-3 2.0i, ilmast. 4 ha Kysy!
Myös maa-alueet ja rantatontit. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Kun hakutiedoksi antaa oman kotikuntansa ja sen osoitteen, jossa asui vakinaisesti 2.12.2011, oikea äänestyspaikka näkyy kartalla keltaisena pallona. Palloa näpäyttämällä saadaan näkyviin äänestyspaikan käyntiosoite.
PALATALO p. 0500 285 040
Toimitus
fax (08) 633 0030 toimitus.ylakainuu@sps.fi
Päätoimittaja Anna-Leena Rauhala (08) 633 0012 050 343 9276 anna-leena.rauhala@sps.fi
KIANNAN TAKSI
Esko Moilanen
P. Yritykset 6,00 e/rivi + alv 23%, kuvallinen yritysrivi-ilmoitus 8,00 e/rivi+alv 23%. Torstain lehteen vedosilmoitukset ma klo 16.00 mennessä, pikkuilmoitukset ti klo 16.00 mennessä. Hitsaustyöt/katsastushuollot.
Myyntipäällikkö Titta Toivanen (08) 633 0013 040 751 1749 titta.toivanen@sps.fi
Markkinointipäällikkö Kirsi Kela 044 332 5332 kirsi.kela@sps.fi
Taina Huttu
Sirpa Kinnunen
AUTO- JA KONEPIHA MOILANEN
p. Hyrynsalmi tori Pe 13.1. Aikaisemmat kunnallishallinnon johtotehtävät katsomme myös eduksesi. www.suomussalmi.fi Kannattaa tutustua! Suomussalmella 4.1.2012
Keijo Mulari jatkaa kunnallisjärjestön johdossa
>Keijo Mulari jatkaa Suomen Keskustan Suomussalmen kunnallisjärjestön puheenjohtajana vuonna 2012. (08) 633 000, fax (08) 633 0030 Ilmoitusasiat: ilmoitukset.ylakainuu@sps.fi Asiakaspalvelu avoinna klo 9.00 - 16.00 Asiakaspalvelu ja tilausasiat: asiakaspalvelu.ylakainuu@sps.fi
Traktorit/työkoneet: Ford 4600 4-veto etukuormaaja -81 11.900 Massey Ferguson 575, 4-veto, ml. Ilmoitusten jättö: Tiistain lehteen vedosilmoitukset to klo 16.00 mennessä, pikkuilmoitukset pe klo 16.00 mennessä. 14 Ylä-Kainuu Tiistai 10.1.2012
Suomussalmen, Hyrynsalmen ja Puolangan paikallislehti 48. ja viikonloppuisin
RENKAAT JA RENGASTYÖT EDULLISESTI! AUTON PESUT JA VAHAUKSET.
www.autojakonepiha.com
Mirja Juntunen
Kunnanhallitus
Tilaukset
Tilaushinnat: Laskutusväli 12 kk 6 kk 4 kk 3 kk 2 kk Kestotilaus 99 e 52 e 35 e 27 e 19 e Määräaikaistilaus 12 kk 118 e, 6 kk 69 e, 3 kk 46 e Hinnat ovat voimassa 1.31.12.2012. Mikäli olet kiinnostunut, voit soittaa kunnanhallituksen puheenjohtaja Ritva Huttuselle 044 777 3070, valtuuston puheenjohtaja Pentti Moilaselle 0400 705 930 tai kunnanjohtaja Matti Mentilälle 044 777 3344. omaishoidon tuen siirtämisestä Kelalle. 180 tkm...-02 Seat Cordoba 1.6i, ml. Järjestö jatkaa jäsenkeräystä kirkonkylän ja Ämmänsaaren osalta. alv. 190 tkm.................................-01 Nissan Almera 1.5i HB uusilla renkailla......................................-03 MB Vito 110 2.3 D, ml. Kokoukseen osallistui 19 paikallisyhdistysten edustajaa sekä kansanedustaja Timo Korhonen. Kunnallisjärjestön vaalipäällikkönä jatkaa Eila Jokelainen-Keränen. Edustajaksi piirin kokouksiin valittiin Keijo Mulari ja varalle Ahti Veteläinen. (08) 633 000, fax (08) 633 0030 www.ylakainuu.fi
KANGAS- JA KUDEAUTO
To 12.1. Johtokuntaan kuuluvat myös Pekka Halonen, Ilmari Hekkala, Jukka Heikkinen, Ritva Huttunen, Reijo Keränen, Sulevi Moilanen, Irene Paasovaara ja Eero Seppänen. Käytettävät ohjelmat: InDesign CS3, Adobe Photoshop, Adobe Acrobat, InDesign CS2 Vastuu virheistä: Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Kunnallisjärjestön tämän vuoden talousarviota ja toimintasuunnitelmaa värittävät presidentinvaalit ja kunnallisvaalit. Ennakkoäänestyspaikan voi hakea myös osoitteen perusteella. 5 ha Jokivarsipalsta, n. Lähetä hakemuksesi opinto- ja työtodistuksineen 3.2.2012 klo 15.00 mennessä osoitteella: Suomussalmen kunta, Kunnanhallitus, PL 40, 89601 Suomussalmi tai sähköpostilla: kunta@suomussalmi.fi. Ennakkoäänestyspaikat näkyvät kartalla keltaisina palloina. Tilaushinnat sisältävät 1.1.2012 alkaen alv 9%. 246 tkm. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi.
Ilmoitushinnat
Julkaisupäivät: tiistai ja torstai Levikki 7.980 LT/2010 Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 23%) Tekstissä 1,20 e Tekstin jälkeen 1,08 e Takasivu 1,27 e Kuolinilmoitukset 1,17 e Ilmoitusten suunnittelu ja valmistus 0,05 e/pmm Lukijan Tori: Yksityiset 1-5 riviä 12,00 e, kuvallinen 1-5 riviä 15,00 e, seuraavat rivit 2,00 e/rivi (sis. 0400 536 937, Ämmänsaari, Ämmänkatu 7 ja Piispajärvi, myös ilt. alv 23%). Esimerkiksi kodin tai työpaikan lähellä sijaitsevat äänestyspaikat löytää helposti valitsemalla kunnan nimen ja antamalla haluamansa katuosoitteen. Huomautukset on tehtävä 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien. Meitä on 8800, vauvasta vaariin. Jakeluhäiriöt varhaisjakelussa: Suomussalmi, Hyrynsalmi, Puolanka p. 208 tkm -98 Mazda 323 1.6i, siisti..................-94 MB 180 C 2.2l, siisti...................-93 Tulossa: Toyota Hiace 2.4 TD, 4-veto.......-01 28.900 7.250 4.950 4.350 sis. 3.950 3.750 2.950 1.950 1.750 1.450 Tee tarjous!
KUNNANJOHTAJAKSI SUOMUSSALMELLE!
Olemme Suomi-neidon vyötäröllä, Kainuun itäosassa, kauniin luonnon keskellä, kahden tunnin päässä sekä Helsingistä että Oulusta. Varsinaisena vaalipäivänä voi äänestää ainoastaan oman äänestysalueensa äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusilmoituskorttiin. -81 8.600 Valmet 500 tehostin+ketjut.........-70 3.950 2 kpl auroja, pieni reki/kärry, yms. Kunnan kaikki yleiset ennakkoäänestyspaikat saadaan näkyviin valitsemalla kuntaluettelosta kunnan nimi ja klikkaamalla "Hae". Ylä-Kainuulla ja muilla Alma Media Oyj -konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Koulutuksenasi on virkaan soveltuva ylempi tai alempi korkeakoulututkinto. vuosikerta Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi p. ...................-00 Nissan Primera 1.6i, ml. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Ylä-Kainuun asiakaspalveluun. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. 0400 386 823
PAARIVARUSTUS PYÖRÄTUOLIVARUSTUS
www.ylakainuu.fi
verkossa
Toimitussihteeri Juhani Mustonen (08) 633 0014 juhani.mustonen@ sps.fi
Toimittaja Sirkku Rautio (08) 633 0015 sirkku.rautio@sps.fi
PAIKKOJA AVOINNA
Sinä, jolla on virtaa kintaassa, tule
Toimittaja Juha Hankkila p./fax (08) 741 888 050 438 0860 juha.hankkila@sps.fi
MYYNTI-VAIHTO-OSTO
Tule ja tee oma tarjouksesi!
MB E 320 CDI Avantgarde autom.....-05 Toyota Avensis 1.8 VVT-i farmari, ml. Palloa näpäyttämällä saadaan näkyviin kunkin ennakkoäänestyspaikan käyntiosoite ja aukioloajat. Kokouksessa todettiin, että Keskustan Ämmänsaaren paikallisyhdistys on tehnyt aloitteen puoluekokoukselle mm. 0200 58 585 Avoinna arkisin klo 6.00 - 14.00 ja viikonloppuisin klo 6.00 - 12.00 Asiakasrekisteri Ylä-Kainuun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Meillä tehdään, eikä meinata, toimitaan yksissä tuumin ja kehitetään sen, minkä ehditään
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Tv-uutiset 8.05-8.51 Kiehtova maailma: Joanna Lumley Niilillä 9.00 Tv-uutiset 9.05 Ykkösen aamu-tv 10.00 Tv-uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Apinatasavalta 11.00 Tv-uutiset 11.05-11.08 Pisara 11.15 Opettaja ohjaimissa (7) 12.00 Kohti maalia 12.25 Dokumenttiprojekti: Ikuisesti sinun (7) 13.45 Gilmoren tytöt (7) 14.30 Luontohetki: Kroatian rannikolla 15.00 Strada 15.30 Antiikkia, antiikkia 16.00 Sherlock Holmesin paluu (7) 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.05 Kotikatu 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Kuka oikein olet?: Marion Rung 18.45-19.33 Avara luonto: Jäinen planeetta 19.40 Midsomerin murhat (12) 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Lotto 20.51 Urheiluruutu 21.15 Apinatasavalta 21.30 Uutisvuoto 22.00 Viimeistä päivää (12) 22.30 Murhan jäljet (16) 0.10-4.00 Uutisikkuna
SUNNUNTAI 15.1. 14.15 Amazing Race 15.15 Miehen puolikkaat 15.45 Mestareiden mestari 16.45 Voittojahti 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat (S) 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Tiistai 10.1.2012 Ylä-Kainuu
15
TIISTAI 10.1. 14.20 Freaks and Geeks (7) 15.15 Rita Rocks 15.45 Idols 16.45 Voittojahti 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 10.05 Tunteita ja tuoksuja 11.00 Emmerdale (S) 11.30 Emmerdale (S) 12.00 Ostoskanava 13.15 Lääkärit 14.05 Mitä tänään syötäisiin. Phil 18.10 Pulmuset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Arvostele mun illallinen Suomessa 19.30 Lentokenttä 20.00 Sokkokokki 20.57 Keno 21.00 Criminal Minds FBI-tutkijat (16) 22.00 Blue Bloods (12) 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Pulmuset 0.15 Kylmä rinki (16) 1.25 Cleaner (16)
NELONEN
7.00 Disneyn esikoulu: Viidakon vauhtiviikarit 7.25 Disney esittää: 101 Dalmatialaista 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 7.55 Kapteeni Flamingo 8.20 Vaaleanpunainen pantteri 8.30 Sinkkuisä Gary 9.00 James Martin: Makeaa 9.30 Vauvan tarina 10.00 Nuortumiskilpailu 11.00 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Nuortumiskilpailu 14.30 James Martin: Makeaa 15.00 Vaaleanpunainen pantteri 15.05 Sinkkuisä Gary 15.35 Eddie & Jeff 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Vaaleanpunainen pantteri 17.20 Puolivahingossa (7) 17.45 Suomen Huippumalli haussa 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of Finland 21.25 Keno 21.30 Elokuva: A Mighty Heart Taipumaton (12) 23.45 Nelosen uutiset 23.55 Nelosen sää 0.00 SM-liigan huippuhetket 0.05 Kylmä rinki (16) 1.15 Elokuva: Jesse Stone: Poliisipäällikön kuolema (12) 3.05 Kauhukerroin
NELONEN
6.25 Ostosruutu 7.25 Ostosruutu 8.25 Wipeout UK 9.20 Unitupa 9.50 Hurja remontti 10.45 Animal Planet: Urhea eläintarha 11.45 Eläintenpelastustiimi 12.15 Eläintenpelastustiimi 12.45 Frasier 13.15 Frasier 13.45 Frasier 14.15 Frasier 14.45 Puolivahingossa (7) 15.15 Outo, uusi elämä 16.15 4D: Hurja painonpudotus 17.15 The Voice of Finland 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Elokuva: Riemukupla: Tankki täynnä 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Lara Croft: Tomb Raider (12) 23.10 Nelosen uutiset 23.20 Nelosen sää 23.25 Oikeuden edessä 0.25 Blue Bloods (12) 1.20 Cleaner (16) 2.20-6.00 Älypää-TV
NELONEN
6.30 Ostosruutu 7.30 Ostosruutu 8.30 Start! 9.00 Arvostele mun illallinen Suomessa 11.00 Lentokenttä 11.30 Lentokenttä 12.00 Lentokenttä 12.30 Lentokenttä 13.00 Waverly Placen velhot 13.30 Suhdekoukerot 14.00 Näytön paikka 15.00 Salattu teinielämä (S) 16.00 Elokuva: Grilled lihakauppiaat liemessä (12) 17.50 Melrose Place (12) 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Wipeout UK 20.00 Hauskat kotivideot 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Good Shepherd (16) 0.15 Nelosen uutiset 0.25 Nelosen sää 0.30 SM-liigan huippuhetket 0.35 Totuuden miekka 1.35 Taisteluplaneetta Galactica 2.35 Elokuva: Kuoleman kartano (16) 4.15 Kauhukerroin
NELONEN
Katso tarkemmat tv-ohjelmat: www.ylakainuu.fi
7.00 Viidakon vauhtiviikarit 7.25 101 Dalmatialaista 7.50 Aku ja kumppanit 8.00 Kapteeni Flamingo 8.30 Sinkkuisä Gary 9.00 James Martin: Makeaa 9.30 Vauvan tarina 10.00 Nuortumiskilpailu 11.00 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Nuortumiskilpailu 14.30 James Martin: Makeaa 15.00 Vaaleanpunainen pantteri 15.10 Suomen Huippumalli haussa 16.10 Outo, uusi elämä 17.05 Nelosen sää 17.10 Fort Boyard Linnake 18.10 Pulmuset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Arvostele mun illallinen Suomessa 19.30 Lentokenttä 20.00 Huippumalli haussa 20.57 Keno 21.00 Good Wife (12) 22.00 Nurse Jackie (12) 22.35 Californication (16) 23.10 Nelosen uutiset 23.20 Nelosen sää 23.25 Frasier 23.55 Pulmuset 0.25 NCIS Los Angeles (12) 1.25 Totuuden miekka. YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Muskelimieheksi ponnistelematta 10.00 Sydämen asialla 10.50 Paikan kertomaa: Diakonissalaitoksen museo 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Jumalanpalvelus 12.10-12.25 Rakentajat 12.30 Herrasmiesfarmari 13.00 Pekka Puupää 14.10 Vutti vuugle 14.30 Presidentinvaali 2012 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Tosi tarina: Taisteluni 16.25 Antiikkia, antiikkia 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Sydämen asialla 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kiehtova maailma: Joanna Lumley Niilillä 19.50 Kuinka nainen sai housut 20.00 Prisma Studio 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Downton Abbey (7) 21.55 Kruununjalokivien säihkyvä historia 22.50 Tv-uutiset 22.55 Prisma: Napa-alueiden tulevaisuus
KESKIVIIKKO 11.1. 10.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 11.00 Emmerdale (S) 11.30 Emmerdale (7) 12.00 Ostoskanava 13.15 Lääkärit 14.10 Mitä tänään syötäisiin. 10.05 Tunteita ja tuoksuja 11.00 Emmerdale (S) 11.30 Emmerdale (S) 12.00 Ostoskanava 13.15 Kultainen Venla 15.10 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Presidenttiehdokas tentissä 20.05 Korkojen kera 21.00 Unohdetut (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hockey Night 22.50 The Boxer (16) 1.05 Murhavaisto (12)
MTV3
5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. Miami (12) 23.35 Muodon vuoksi (12) 0.35 30 Rock (S)
MTV3
5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Presidenttiehdokas tentissä 20.05 Mestareiden mestari 21.00 C.S.I. Miami (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Aina vaarassa (12) 23.35 Burn Notice 0.35 Jokakoti.fi
NELONEN
7.00 Viidakon vauhtiviikarit 7.25 101 Dalmatialaista 7.50 Aku ja kumppanit 8.00 Kapteeni Flamingo 8.30 Sinkkuisä Gary 9.00 James Martin: Makeaa 9.30 Vauvan tarina 10.00 Morsiandieetti 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Nuortumiskilpailu 14.30 James Martin: Makeaa 15.00 Vaaleanpunainen pantteri 15.05 Uusi elämä maalla 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Dr. 14.10 Jamie Oliverin kokkikoulu Australiassa 15.15 Kath & Kim 15.45 45 minuuttia 16.45 Voittojahti 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat (S) 17.25 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Phil 18.10 Pulmuset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Arvostele mun illallinen Suomessa 19.30 Lentokenttä 20.00 Inno 20.57 Keno 21.00 NCIS Rikostutkijat (12) 22.00 4D: Michael Jackson lääkärin oikeudenkäynti (12) 23.05 Nelosen uutiset 23.15 Nelosen sää 23.20 SM-liigan huippuhetket 23.25 Frasier 23.55 Pulmuset 0.25 Tracey Ullman 0.55 Start! 1.25 Totuuden anatomia (12) 2.20 Good Wife (12)
NELONEN
7.00 Disneyn esikoulu: Viidakon vauhtiviikarit 7.25 Disney esittää: 101 Dalmatialaista 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 8.00 Kapteeni Flamingo 8.30 Sinkkuisä Gary 9.00 James Martin: Makeaa 9.30 Vauvan tarina 10.00 Nuortumiskilpailu 11.00 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Nuortumiskilpailu 14.30 James Martin: Makeaa 15.00 Vaaleanpunainen pantteri 15.05 Uusi elämä maalla 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Dr. 15.15 Better Off Ted 15.45 Hännänheiluttajat 16.15 Sukari 16.45 Voittojahti 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin. YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Tv-uutiset 8.05-8.55 Avara luonto: Jäinen planeetta 9.00 Tv-uutiset 9.05 Aamusydämellä 9.40 Seniori työssä 9.55 Tv-uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Tv-uutiset 11.05 Viikko viitottuna 11.15 Opettaja ohjaimissa (7) 12.00 Vielä virtaa 12.30 Prisma: Napa-alueiden tulevaisuus 13.20 Prisma Studio 13.50 Gilmoren tytöt (7) 14.35 Kuka oikein olet?: Marion Rung 15.05 Historiaa: Asuin Viron tasavallassa 16.00 Sherlock Holmesin paluu (7) 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Antiikkia, antiikkia 18.45 Näin tehtiin Jäinen planeetta 19.00 Neiti Marple (12): Tuijottava katse 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Punainen nauha 22.20 Kova laki: Lontoo (12) 23.05 Ykkösaamu 23.45-4.00 Uutisikkuna
MAANANTAI 16.1. 10.05 Tunteita ja tuoksuja 11.00 Emmerdale (S) 11.30 Emmerdale (S) 12.00 Ostoskanava 13.15 Lääkärit 14.10 Mitä tänään syötäisiin. 10.05 Tunteita ja tuoksuja 11.00 Emmerdale (S) 11.30 Emmerdale (S) 12.00 Ostoskanava 13.15 Teho-osasto 14.15 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Presidenttiehdokas tentissä 20.05 45 minuuttia 21.00 C.S.I. 14.15 Rakkauden anatomia 15.15 Ensisilmäyksellä 15.45 Tyylivarkaat 16.45 Voittojahti 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 MOT 10.00-10.44 Kotirintaman naiset (7) 10.50 Paikan kertomaa: Raahen Apteekkimuseo 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 Presidentinvaali 2012 12.10 Huuhkajain paratiisissa 12.35 Herrasmiesfarmari 13.05 August järjestää kaiken 14.40 Kalanmaksaöljyä 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00-16.46 Itse asiassa kuultuna : Sirkka Hämäläinen 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10-17.54 Kotirintaman naiset (7) 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Vanha suola janottaa 19.30 Kuningaskuluttaja 20.00 Kotikatu 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.05 Presidentinvaali 2012 22.55 Tv-uutiset 23.00 Kuningatar ja kardinaali (16) 0.45 Oddasat 1.00-4.00 Uutisikkuna
PERJANTAI 13.1. YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30-9.55 Puutarhan lumoissa: Pellolta pataan 10.00 Kotirintaman naiset (7) 10.50 Paikan kertomaa: Kallion kirkko 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 Baletti on kivaa! 12.10 Hercules 12.30 Herrasmiesfarmari 13.00-14.47 Suomisen perhe 14.55 Pisara 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Kuka oikein olet?: Marion Rung 16.25 Kuningaskuluttaja 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10-17.54 Kotirintaman naiset (7) 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Uutisvuoto 19.00 Prisma: Sydämenkorjaajat 19.50 Euroopan tiede 20.00 MOT 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Mama Africa 23.00 Tv-uutiset 23.05 Kotikatsomo: Punainen nauha 0.20 Apinatasavalta
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.52 Nalle Luppakorva: Moottori 7.01 Ariol 7.05 Riku ja Rami 7.16 Roope-karhun taikaseikkailut 7.28 Samsam: Marshin prinssi 7.35 Luisteluleikit 7.41 Pingu: Uusi koulukaveri 7.47 Neppajymykerho 7.55 Dinojuna 8.20 Galaxi 8.22 Hirveä Henri 8.33 Hemmot 8.35 Karvinen 8.48 Lentävät lääkärit (7) 10.15 Alueuutiset 10.35 Pohjanmaan uutiset 10.55 Oddasat 11.10 Uutisikkuna 12.30 Tartu Mikkiin 13.20 Ulkosuomalaisen tarina 13.50 Wallace ja Gromit keksintöjen maailmassa (S) 14.20 Ajankohtainen kakkonen 15.10 Ampumahiihdon mc : Naisten 15 km 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.02-18.24 Dino-Dan 18.30 Uusi päivä: Uusi päivä (S) 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 YLE Uutiset Suora linja 19.30 Rintheessä 20.00 Uusi päivä: Uusi päivä (S) 20.30 Kaikki pelaa (7) 21.00 Karjalan kunnailla: Karjalan kunnailla (7) 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Keskiviikon ravisuora 22.10 Silminnäkijä: Älä koske muhun! 22.40 Yö Kiitos ja kunnia 23.55 Lauantaiprojekti 0.35 Rintheessä 1.05-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Harri ja Toto 7.04 Possu Pallero 7.15 Ludovic 7.28 Katinkontti Remix: Juhlakengät 7.42 Mio Mao 7.47 Neppajymykerho 7.56 Dinojuna 8.20 Galaxi 8.22 Tero hoitaa 8.30 Operaatio Hurrikaani: Puuman tulikaste 8.37 Aivokeskus 8.45 Kapteeni Kari 8.46 Hemmot 8.49 Lentävät lääkärit (7) 10.15 Alueuutiset 10.35 Pohjanmaan uutiset 10.55 Oddasat 11.10 Vuoristosairaala (7) 11.55-12.25 Kaikki pelaa (7) 12.30 Mansikkapaikka 13.20 Tanskalainen maajussi 13.50 Luokkakuva 14.20 Lauantaiprojekti 15.00 Pat & Stan 15.10 Ampumahiihdon mc : Miesten 20 km 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.06 Raimo 18.16 Pikku Nikke 18.30 Uusi päivä: Uusi päivä (S) 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 YLE Uutiset Suora linja 19.30 Rintheessä 20.00 Kansallisaarre: Kekkonen 20.30 Väärä ovi (12) 21.00 Märät säpikkäät (S) 21.25 Kakola 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Game of Thrones (16) 23.05 Amerikan frendi (12) 23.35 Silminnäkijä: Älä koske muhun! 0.05 True Blood (16) 1.05 Rintheessä 1.35-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Hemmo Hölmöläinen 6.57 Kuunalle 7.10 Meillä asuu: Papukaija 7.16 Taikakaruselli 7.28 Herra Heinämäki 7.39 Taikuri Savisen eläinpuisto: Norsu 7.46 Nelli ja Iiro 7.56 Dinojuna 8.20 Galaxi 8.21 Eläimet töissä 8.29 Raimo 8.35 Kanikenttä 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.35 Alueellinen uutislähetys 10.15 Alueuutiset 10.35 Pohjanmaan uutiset 10.55 Oddasat 11.10 Vuoristosairaala (7) 12.00 Suomen Urheilugaala : Yleisöäänestys 12.05 Åke Lindman konnasta sankariksi 12.50 Jumppa : Lihastasapaino 2 13.20 Puskuri 13.50 Brasilian vesisiat 14.20 Sörenin seurassa 14.50 Sisu 15.20 Ampumahiihdon mc : Naisten pikakilpailu 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01-18.25 Hillitön hotelli: Ensimmäinen päivä 18.30 Ampumahiihdon mc : Naisten pikakilpailu 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 YLE Uutiset Suora linja 19.30 Rintheessä 20.00 Pressiklubi 20.30 Free Radio (7) 20.50 Pat & Stan 21.00 Tartu Mikkiin 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Kova laki: Rikollinen mieli (16) 22.50 Kakola 23.15 Pasila (12) 23.40 Rintheessä 0.10 Rush (16) 0.55-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Simon Taikateltta: Rouva Klaarabella 7.01 Taitavat koirat: Kuulokoira Hani 7.06 Timppa 7.16 Laulujen osto- ja myyntiliike 7.23 Hanna Ankka 7.34 Liisa ja taikalamppu: Hammasharja 7.42 Niko ja ystävät 7.47 Neppajymykerho 7.56 Dinojuna 8.19 Galaxi 8.21 Snoukkaa! 8.29 Taikaplaneetta 8.42 Viidakkojytä 8.48 Lentävät lääkärit (7) 10.15 Alueuutiset 10.35 Pohjanmaan uutiset 10.55 Oddasat 11.10-11.55 Vuoristosairaala (7) 12.00 Tulevaisuuden tekijät 13.50 Iloa puutarhasta 14.15 UP: Lissu ja Vihreät Valot Hyvää ja kaunista 2.2 (S) 14.20 Keittiössä tuoksuu ruoka 14.50 Muuttohaukantie 15.20 Mestari 15.45 Eläinsairaala 16.15 Sydänmailla (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01 Velhot, jätit ja susihukkaset 18.13 Karvinen 18.30 Uusi päivä: Uusi päivä (S) 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 YLE Uutiset Suora linja 19.30 Rintheessä 20.00 Uusi päivä: Uusi päivä (S) 20.30 Wallace ja Gromit keksintöjen maailmassa 21.00 Ajankohtainen kakkonen 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Likainen tusina (16) 0.30 Rintheessä 1.00-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 7.45 Pikku Kakkonen 7.48 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia 8.13 Mimmi Lehmä ja Varis 8.23 Franklin ja ystävät 8.47 Katinkontti 9.00 Galaxi 9.01 Sherlock Jakki 9.15 Lulu ja lehmä 9.24 Late lammas: Siivouspäivä 9.32 Asha 9.45 Hirveä Henri 10.00 Muumilaakson tarinoita (S) 10.25 UP: Lissu ja Vihreät Valot Hyvää ja kaunista 2.2 (S) 10.30 Tartu Mikkiin 11.20 Peliuutiset 11.40 Kakkosen urheiluviikonloppu 11.50 Hiihdon Suomen cup 14.10 Ravisuoran vihjeet 14.19 Kakkosen urheiluviikonloppu 14.40 Ampumahiihdon mc : Miesten pikakilpailu 16.15 Alamäkiluistelua 17.00 Kakkosen urheiluviikonloppu 17.10 Sisu kohti Lontoota 17.40 UP: Vihreät valot Taikatyttö (S) 17.45 MotorSport 18.15 Ravisuora 19.00 Tv-uutiset 19.10 Urheiluruutu 19.30 Rintheessä 20.00 Lauantaiprojekti 20.40 Mikaelin Naiset: Mikaelin Naiset Erin 20.50 Kettu (12) 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Plutonium 239 Näkymätön vaara (16) 23.40 Kova laki: Erikoisyksikkö (16) 0.25 Rintheessä 0.55-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 7.45 Pikku Kakkonen 7.47 Hertan maailma: Hertta valmistautuu yökylään 7.51 Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 8.16 Lauludiplomi 8.37 Viidakkokirja 9.00 Galaxi 9.02 Pertti ja Purtti 9.15 Kanikenttä 9.27 Viidakkojytä 9.34 Eläimet töissä 9.43-9.55 Kapteeni Kari 10.00 Muumilaakson tarinoita (S) 10.25 Aistit avoinna Italiaan 10.55 Kakkosen urheiluviikonloppu 11.05 Hiihdon Suomen cup 13.35 Ampumahiihdon mc : Naisten takaa-ajo 14.35 Alamäkiluistelua 15.25 Ampumahiihdon mc : Miesten takaa-ajo 16.20 Nolojen tilanteiden mies 16.45 Matkapassi: Lonely Planetin Marokko 17.30 Rintheessä 18.00 Rintheessä 18.30 Rintheessä 19.00 Tv-uutiset 19.05 Urheilukatu 2 19.30 Karjalan kunnailla: Karjalan kunnailla (7) 20.20 Märät säpikkäät (S) 20.45 Alivaltiosihteerin televisioohjelma 21.00 Boardwalk Empire (16) 22.10 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.25 Amerikan frendi (12) 22.55 Yle Live: Kylie Minogue 0.30 Kova laki: Erikoisyksikkö (16) 1.15-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Anniina Ballerina 7.06 Muista laulaa 7.12 Pikku Toni 7.17 Sirkus Temppula 7.23 Norsulan perhe 7.34 Viivi ja Leevi: Eksyksissä 7.40 Humps 7.47 Neppajymykerho 7.56 Dinojuna 8.19 Galaxi 8.21 Animalia 8.46 Hemmot 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.40 Matkapassi: Rooma 10.35 Matkantekoa Hurtigrutenilla 11.05 Ensiaskeleita 11.10 Vuoristosairaala (7) 11.55 UP: Lissu ja Vihreät Valot Hyvää ja kaunista 2.2 (S) 12.00 Pressiklubi 12.30 Mansikkapaikka 13.20 Kasvihuoneunelmia 13.50 Veljesten keittiössä 14.20 UP: Vihreät Valot Heilutaan 14.25 Jäätiköllä 14.50 Uusi päivä 15.15 Uusi päivä 15.45 Uusi päivä 16.15 Sydänmailla (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.02 Tero hoitaa 18.10 Taikaplaneetta 18.25 Kapteeni Kari 18.30 Loma! (S) 18.52 Eläinystäväni: Milena ja Miska-kissa 18.56 Pat & Stan 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 YLE Uutiset Suora linja 19.30 Uusi päivä 20.00 Suomen Urheilugaala 22.05 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.20 Onnenkantamoinen (16) 23.05 Rush (K15) 23.50 Game of Thrones (16) 0.50-4.00 Uutisikkuna
MTV3
5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Luontohetki: Kroatian rannikolla 10.00 Sydämen asialla (7) 10.45 Näin tehtiin Jäinen planeetta 11.00 Tv-uutiset 11.05-11.09 YLE News 12.30 Herrasmiesfarmari 13.00 Koskenlaskijan morsian 14.10 Painajaiset 14.30 MOT 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00-16.49 Avara luonto: Jäinen planeetta 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Kotirintaman naiset (7) 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historiaa: Asuin Viron tasavallassa 19.55 Vielä virtaa 20.25 Viking Lotto 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.05 Presidentinvaali 2012 21.35 Itse asiassa kuultuna : Sirkka Hämäläinen 22.20 Ulkolinja: Perhe on pahin 23.20 Tv-uutiset 23.25 Oddasat 23.40-4.00 Uutisikkuna
TORSTAI 12.1. (12) 21.55 Viking Lotto ja KeskiviikkoJokeri 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Myytinmurtajat 23.40 Fringe rajamailla (16) 0.40 Kovan onnen kundi 1.10 Voittojahti 2.10-5.20 MTV3 Deitti
MTV3
6.00 MTV3 Deitti 6.20 Ostoskanava 7.50 Uki (S) 7.55 Ystävien kylä (S) 8.10 Tuomas Veturi 8.25 PopPixie 8.40 PopPixie 9.00 Nakke Nakuttaja 9.25 INK Ihmenappuloiden kerho (S) 9.55 Pokémon (7) 10.20 Beyblade: Metal Masters (7) 10.45 FUTIS+ 11.15 Voittojahti 12.15 Kaikkea sitä näkee 12.20 Musta ori 14.40 HANKI- Studio 14.55 Mäkihypyn maailmancup: Tauplitz 15.55 HANKI- Studio 16.10 Mäkihypyn maailmancup: Tauplitz 17.00 Tarinoita suomalaisesta työstä 17.20 Top Gear 18.30 Sukari 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.30 Putous 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Tulosruutu 22.30 Lotto ja Jokeri 22.35 Isän nimeen (16) 1.10 Hyvässä uskossa (16) 2.10 Voittojahti 3.10-6.00 MTV3 Deitti
MTV3
5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. Phil 18.10 Pulmuset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Arvostele mun illallinen Suomessa 19.30 Lentokenttä 20.00 Fort Boyard Linnake 20.57 Keno 21.00 Totuuden anatomia (12) 22.00 Elokuva: Basic Instinct 2 (16) 0.15 Nelosen uutiset 0.25 Nelosen sää 0.30 Frasier 1.00 Pulmuset 1.30 Pelastava siirto 2.25 Oikeuden edessä 3.20 NCIS Los Angeles (12)
NELONEN
7.00 Disneyn esikoulu: Viidakon vauhtiviikarit 7.25 Disney esittää: 101 Dalmatialaista 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 8.00 Kapteeni Flamingo 8.30 Sinkkuisä Gary 9.00 James Martin: Makeaa 9.30 Vauvan tarina 10.00 Nuortumiskilpailu 11.00 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Nuortumiskilpailu 14.30 James Martin: Makeaa 15.00 Vaaleanpunainen pantteri 15.05 Uusi elämä maalla 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Dr. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Presidenttiehdokas tentissä 20.05 Tyylivarkaat 21.00 Lemmenkipeät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 C.S.I. YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Tosi tarina: Taisteluni 10.00-10.44 Kotirintaman naiset (7) 10.50 Paikan kertomaa: Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 Presidentinvaali 2012 13.30-14.53 Suurin voitto (7) 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00-16.46 Kiehtova maailma: Joanna Lumley Niilillä 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10-17.55 Kotirintaman naiset (7) 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Candlefordin postineiti (7) 20.00 Kotikatu 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Baletti on kivaa! 21.30 Strada 22.00 Inhimillinen tekijä 22.50 Tv-uutiset 22.55 Winston Churchill myrskyn silmässä (12) 0.30 Oddasat 0.45-4.00 Uutisikkuna
LAUANTAI 14.1. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Presidenttiehdokas tentissä 20.05 Idols 21.00 Mentalist (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Moderni perhe (S) 23.05 Robocop 2 (18) 1.25 Voittojahti 2.25-5.20 MTV3 Deitti
MTV3
6.00 MTV3 Deitti 6.10 Ostoskanava 7.40 Chuggington (S) 7.55 Smurffit (S) 8.25 Daltonit (S) 8.55 Superpahisten liiga (S) 9.25 Kasper 9.50 Tyylivarkaat 10.45 Jokakoti.fi 11.15 Hännänheiluttajat 11.45 Sapuskaa, harashoo! 12.20 Pilanpäiten 12.30 Norbit 14.35 Kaikkea sitä näkee 14.40 HANKI- Studio 14.55 Mäkihypyn maailmancup: Tauplitz 15.55 HANKI- Studio 16.10 Mäkihypyn maailmancup: Tauplitz 17.00 Rakkauden anatomia 18.00 HANKI: Hiihtolajien huippuhetket 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.30 Kultainen Venla 21.30 Mieletön maailma 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.40 Takaa-ajajat (12) 23.40 Ilman johtolankaa 0.40 Voittojahti 1.40-5.20 MTV3 Chat
MTV3
5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin
Tornio on toisena 17 pisteellä, ja SuPS kärkkyy kolmantena pisteen päässä. Tornion voittonumerot olivat 10-6 (3-1, 2-3, 5-2). 0207 705 770
(8,28 snt/puh.+7,00 snt/min. soitettaessa matkapuhelimesta)
Palvelemme ark. SuPSilla oli sikäli huonoa tuuria, että aloittanut ja sataprosenttisesti torjunut maalivahti Janne Laukkanen loukkaantui toisessa erässä. EtPo-peli sen sijaan kulki jo paremmin.
peräkkäin, ja tilanne oli tasan 4-4. SuPSin pistemiehet: Antti Kinnunen 1+2, Olli Heikkinen 2+0, Joni Kela 1+1, Kalle Korhonen 1+1, Juha Turunen 0+2, Juhani Päivärinta 1+0, Timo Vornanen 1+0, Olli-Pekka Alanko 0+1, Kalle Heikkinen 0+1, Harri Heikkinen 0+1. Sen jälkeen Tornio teki neljä seuraavaa maalia ja johti toisen erän ensimmäisellä minuutilla jo 41. YJK johtaa 22 pisteellä. SuPSin pistemiehet: Kalle Heikkinen 1+1, Antti Kinnunen 1+1, Harri Heikkinen 0+2, Petteri Heikkinen 1+0, JuhaMatti Heikkinen 1+0, Joni Kela 1+0, Timo Vornanen 1+0, Kalle Säippä 0+1, Olli Heikkinen 0+1, Juha Turunen 0+1. TIHC siirtyi taas yhden maalin johtoon toisen erän loppuhetkillä. Peli luisti jo paljon paremmin kuin edellisenä päivänä, ja valmentaja arveli, että jos pelit olisivat olleet toisinpäin, olisi Lapin reissun tuomisina ollut kuusi pistettä kolmen sijaan. Pitkä pelaamattomuus näkyi niin heidän kuin muunkin joukkueen otteissa.
Ei oltu käyty jäällä pitkiin aikoihin. 16 Ylä-Kainuu Tiistai 10.1.2012
SuPSilla kolmen pisteen matka Lappiin
Tornion IHC nousi kotivoitollaan SuPSin ohi toiseksi sarjataulukossa.
Juhani Mustonen
Ylä-Kainuu
>Suomussalmen Palloseura aloitti jääkiekon II divisioonan kevätpelit tappiolla vierasottelussa Tornion IHC:tä vastaan lauantaina. SuPS johti peliä reilun kaksi minuuttia ensimmäisessä erässä, kun Petteri Heikkinen teki johtomaalin ylivoimalla. 2/tal.
Ilman korttia 0,89 ps (3,18-3,79 kg)
069
ps
-22%
Ilman korttia 4,99 kpl
399
-20%
Hinnat voimassa ti-su 10.-15.1., ellei toisin mainita.
Risteentie 12, Suomussalmi, p. Joukkue sai tilanteen kuitenkin nollatuksi yön aikana Ruotsin puolella ja nousi voittojen tielle sunnuntain ottelussa EtPo 72:ta vastaan. Neljäntenä ja viidentenä ovat Cowboys ja Paka jo viisi pistettä SuPSin takana. Olisi saatu purkaa paineet EtPoa vastaan ensin, niin olisi pystytty parempaan peliin Torniossa. TIHC sai kymmenen kaksiminuuttista ja SuPS yhdeksän kakkosta ja lisäksi Kalle Heikkinen istui kymmenen minuuttia päähän kohdistuneen taklauksen seurauksena.
Sunnuntain ottelussa ei
EtPo 72:lla ollut jakoja, vaan SuPS vei pelin ilman suurempia vaikeuksia maalein 7-1 (1-0, 3-0, 3-1). TIHC oli terävämpi ottelun ensimmäisessä ja kolmannessa erässä. Toinen erä oli SuPSin hallussa. 8-21, la 8-18 ja su 12-18
tommi.niskanen@k-supermarket.fi
www.k-supermarket.fi. Maalintekijänä oli Joni Kela. Nyt peli oli jo siistimpääkin. Tammikuussa saat kolminkertaiset peruspisteet kaikista ostoksistasi K-supermarket Suomussalmesta. SuPS pelaa kaksi peliä myös tulevana viikonloppuna. Maalivahdit Simo Kemppinen ja Janne Laukkanen vuorottelivat SuPSin maalissa. Simo Kemppinen tuli tilalle ja oli hyvässä vireessä, vaikka joutui antautumaan kerran EtPon
tehtyä ylivoimamaalin. SuPS ei lannistunut vieläkään, vaan tuli 5-5:een kolmannen erän alkupuolella. Sen jälkeen oli SuPSin vuoro onnistua ja Tornion maalivahti Niko Maliniemi sai poimia kiekon maalistaan kolme kertaa
SuPSin valmentaja Toni Sutinen ei ollut täysin tyytyväinen kevätkierroksen avaukseen, kun Torniosta ei saatu pisteitä. SuPSilla oli kuusi ja EtPolla viisi kahden minuutin rangaistusta.
Muut ottelut: PyPo-Cowboys 3-8, YJK-PaKa 6-1, Et-Po 72-Soki 6-1, TIHCSoki 14-4, Cowboys-PaKa 9-5. soitettaessa kiinteän puhelinverkon liittymästä, 8,28 snt/puh.+17,00 snt/min. Lauantaina on käynti Pyhäjärvellä PyPon vieraana, ja sunnuntaina tulee kotihalliin vierailulle sarjajohtaja YJK.
Nyt 3 x peruspisteet! LisäPlussaa kaikista ostoista
LisäPlussaa koko tammikuun. Kovin oli sekavaa peliä, SuPSin valmentaja Toni Sutinen kommentoi. Rangaistuksiakin tuli puolin ja toisin. Maali syntyi tasavajaalla. Voittojensa ansiosta Tornio nousi SuPSin ohi sarjakakkoseksi. LisäPlussat eivät vaikuta palkintopistekertymääsi.
Kolminkertaisten pisteiden lisäksi hyödynnä K-Plussatarjoukset!
Etusi aina vähintään -10%!
Lindahls
1 kg (0,5
PULLA- tai MUNKKIKAHVIT
Kahvittele ostosten lomassa
1
ps
00
rtin Juustopo
40 0 g,
I OGU RT T AB -Jvanilja (1,25 kg)
ER Ä
T TI JOGURkg) 0
turkkilain
en
ER Ä
3
PRK
1
Pirkka
10 x150 g
50
3 prk
ti 1,79 Normaalis /prk (4,48 kg)
2
PRK
1
Her
PO R SA A
00
2 prk
Normaalis ti 2,99/prk
Pirkka
KIRSIKKATOMAATIT
Pirkka
Espanja, 250 g/rs (2,36 kg)
PERUNAT
Suomi, 2 kg (0,30 kg)
059
rs
-50%
0 59
Duta
-50%
Ilman korttia 1,19 rs (4,76 kg)
Ilman korttia 1,19 ps (0,60 kg)
G U R T TI AB -JOlevy (1,3 3 kg)
ER Ä
Danone
8x10 0
1
Creme
kant ta
99
levy
Normaalis (3,33 kg ti 0,50/kpl )
FRUIT ) 8 kg L P OW E R ACTIME sikka-karpalo (1,8 an g, m
ER Ä
Saamme u mme uuden erän keskiviikkona: Lapin Lih n Lihan
RMET l) HE GOU FR AIClli-konjakki, 2 dl (1,67 re
ER Ä
Grillattu
ERI EN BROIL OKONAIN K
Her
kkutorilta
3
PRK
1
50
3 prk
ti Normaalis 2, 25 l) 05/prk (10,
4
95
kpl
1 00 1
pack
ti Normaalis
50
N LEIKE
kpl
KINKKU- JA MEETVURSTIKKU KANTAPALAT NTA P T
ANANASPALAT
12 prk/levy, 227/135 g (3,40 kg)
(4,61 kg 3,69/pack
)
2
Oululainen ainen
95
kg
Ilman korttia 6,90 levy (4,26 kg)
550
levy kpl
-20%
kkutorilta
REISSUMIES JA SUM SUM REISSUMIES 100%
täysjyvä, 2 vä, 235-280 g 2,94 (2,46-2,94 kg)
EDAM
Pirkka
1 kg, raj. Tornio onnistui vuorostaan kahdesti lyhyen ajan sisällä ja johti kahdella maalilla. SuPSin Timo Vornanen kavensi vielä, mutta SuPSin selkäranka taittui, kun TIHC lisäsi maalitiliään alivoimalla. SuPSin takaa-ajoa tahdittivat maaleillaan Kalle Heikkinen, Antti Kinnunen ja Juha-Matti Heikkinen