Opasteet
Suomussalmiopasteet
puhuttavat
edelleen. Fortum juoksuttaa vettä muun muassa Niippaan padon tulvaluukusta.
Vettä riittää talven keskellä
Juoksutuksia: Vuokkijärven vedenkorkeutta lasketaan juoksuttamalla >> 6
Vuodenvaihteen
sesonki päättyy
Venäläisturistit palaavat
lomilta kotimaahan. Vedenkorkeudet ovat nyt jo laskemaan päin. >> 4
Murroksen
vuosi takana
Pentti Malinen korostaa
aluekehitystyön tärkeyttä
Kainuussa.>> 8
Pääkirjoitus: Vierailijoiden palaute voi olla uuden yrityksen kasvun siemen. TAMMIKUUTA 2014
Automaatti
Suomussalmi ei
jää yhden Ottoautomaatin
varaan. >>3
WWW.YLAKAINUU.FI
PERJANTAI 10. >>5
NRO 3
PERUSTETTU 1965
IRTONUMERO 2 e
JUHANI MUSTONEN
Järvien pinnat ovat olleet poikkeuksellisen korkeallavuodenvaihteen molemmin puolin johtuen lauhoista ilmoista. >> 2
YLÄ-KAINUU Perjantaina 10. Saattoipa joku varoittaa, mutta häneen ei uskottu.
On käynyt mielessä, että tätä vartenko on maahan rakennettu hyvinvointi, tasapuolinen koulutus ja sosiaali- sekä
terveydenhoito.
No nythän näitä uudistetaan suurella kiireellä, kun eurot
eivät tunnu riittävän entisenlaiseen toimintaan.
Toinen tämän ajan ilmiö on digiaika, joka tuli melkein
yhtä aikaa eurojen kanssa. Jo vuonna 1991 syntyi karhujenkatseluun erikoistunut elämyspalveluyritys.
Reilun kahden vuosikymmenen aikana
uraa uurtava työ on kehittynyt, ja tällä hetkel-
lä Pirttivaarassa vierailee vuosittain luonnosta kiinnostuneita matkailijoita kymmenistä
eri maista.
Martinselkosen Eräkeskuksen menestyksen innoittamana monet muutkin ovat ryhtyneet tarjoamaan karhun ja muiden eläinten ja
lintujen katselu- ja kuvauspalveluja. Kiireisimpänä aikana asiakkaita riittää kaikille,
kunhan vain palvelut on toteutettu asiakkaiden tarpeita vastaavaksi.
Ennakkoluulottomuus ja rohkeus, mutta
samalla myös asiakkaiden tarpeiden tunnistamiskyky on välttämätöntä, jotta uusia yrityksiä syntyy. Ruokalaskut kasvoivat, ja ajat menivät koko ajan huonommiksi. Palaute voi olla uuden kasvun siemen.
www.ylakainuu.fi
?Mainio juttu että taimenilla on
nyt mahdollisuus edes kerran
kutea. Hinnat tulivat
alaspäin mallien uudistuessa ja tekniikan kehittyessä.
Tekninen kehitys on ollut valtavaa, vaikka meikäläisen
sukupolvi muistaa vielä senkin ajan, ettei ollut koko televisiota, eikä sähköjäkään kaikkialla.
Sitten kun tv tuli, niin suorat lähetykset vaikka olympialaisista tai muista merkkitapahtumista tuntuivat jonkinlaisilta ihmeiltä: Nyt juuri, samalla hetkellä!
Mikä on seuraava aika. Ne eivät ole
pakkautuneet tähän kylälle. Rajojen
avauduttua tämä ei ole huono juttu. Esimerkiksi Ruotsi ja Tanska käyttävät
edelleen kruunujaan, eikä tunnu olevan ongelmia.
A
Toivottavasti
tulee
paremmat ajat.
Nyt Suomen euroja on tarvittu muun muassa Kreikan talouden pelastamiseen, ja todennäköisesti tarvitaan vielä
muutamien muidenkin Etelä-Euroopan suurten matkailumaiden auttamiseen.
Tästähän ei ollut tietoa 2000-luvun alussa, kun rahaliittoon ruvettiin. Alkuun
laitteiden hinnat olivat pilvissä, mutta pienen odotuksen
jälkeen pystyi säästämään satoja euroja. Kalojen (kuhien)
alamitan nostolla Ruotsin
suurilla järvillä on ollut iso
vaikutus saaliiden kasvuun.
Näin jäkeenpäin on
päätökseen oltu todella
tyytyväisiä.?
Onnea, pitkäjänteinen työ tuo hedelmää...
Terveiset
yrittäjäpalkinnon
saaneille.
Gallup: Ovatko porot aiheuttaneet sinulle haittaa?
Minulle ei ole ollut haittaa poroista.
Erkki
Seppänen
Porot eivät ole haitanneet. Jätkänpuistossa niitä joskus on.
Kauko
Keränen
Ei muuten kuin tienpäällä. Siitä hyväksi esimerkiksi voi nostaa juuri Suomussalmen yrittäjäpalkinnolla palkittu Martinselkosen Eräkeskuksen Markku Määttä.
Raja-alueen toimintaa Kainuun rajavartioston palveluksessa tarkkaillut Määttä päätti
yhdessä vaimonsa Oilin kanssa käyttää kokemuksiaan ja havaintojaan hyväksi. raha tahtoo vain kulua niin kuin aiemminkin.
Suomi otti euron käyttöönsä, mutta eivätpä ottaneet
kaikki EU-maat. Aamuhämärissä saa erityisesti varoa.
Jyrki
Ikonen. Tätä ei tavallinen kuluttaja ole
kyllä huomannut . Taulutelevisiot valtasivat olohuoneet. Siksi kannattaa tänne saapuvia
vieraita puhuttaa ja kuunnella tarkkaan. Metsissä kulkevat porot ei haittaa.
Eemeli
Huttu
Ei ole ollut muuta haittaa kuin tiellä jonkin
verran. Voi nimittäin käydä niin
että taimenkannat alkavat
vahvistua. Ajoin viime
vuonna porokolarin. Televisio- ja viritinkauppa kävi
vilkkaasti. tammikuuta 2014
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 10.1.2014
Juhani Mustonen
Päätoimittaja Martti Huusko
juhani.mustonen@almamedia.fi
Kirjoittaja on Ylä-Kainuun toimittaja.
Euroaikaa ja
digiaikaa
Luonto tarjoaa monia
hyviä mahdollisuuksia
E
uroon siirryttäessä piti ruoan hinnan laskea ja muutenkin oli aikojen määrä muuttua paremmiksi kuin ennen. Kuinkas kävikään. Rahaministerit eivät ole suuta hymyyn vetäneet,
kun ovat kansalle jotain joskus puhuneet.
Viime päivinä on isona uutisena kerrottu, että ruoan hintojen nousu olisi pysähtynyt. Todennäköisesti euroaika päättyy ennen pitkää, ja digiaikakin muuttuu joksikin muuksi.
Toivottavasti tulee paremmat ajat.
T
arkkasilmäinen ja idearikas ihminen pystyy hyödyntämään
asioita, jotka muista näyttävät jokapäiväisiltä ja tavallisilta.
Näin on käynyt Ylä-Kainuussa
monissa tapauksissa
045 879 0676
ma - pe 9 - 17, la 9 - 14
/,6b.6,
. Kirjoittajan
nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Se on meille
vielä arvoitus, suuri kysymysmerkki.
Toivoisin alkavalta vuodelta sitä, että tämä kunta- ja
sote-uudistuslaki kohtelisi
tasapuolisesti kaikkia. Viitassa lukee Suomussalmi kk.,
mutta tiellä ei ole nimeä. auto vielä ajoi tuota reittiä kirkonkylältä Ämmänsaareen,
en asiaa ihmetellyt. saakka.
KLEMENTIINI
Espanja
IDARED OMENA
Puola
9
50
kg
1
pkt
(3,38/kg)
Jalostaja
69
kpl
Ristorante
0
00
50
69 2
5
0
99
HERNEKEITTO
520 g
2 p rk
PIZZAT
320 g
2 k pl
kg
kg
Ilman korttia yksittäin 1,49 prk (2,87/kg).
7$5-2867$.88
. He puolustivat itsenäistä Suomeamme vaikeina aikoina, kaatuivat sen puolesta
jättäen meille ja lapsillemme
sekä lastemme lapsille turvallisen, rauhanomaisen
mahdollisuuden elää tässä
maassa tulevaisuudessakin.
Edellinen vuosi oli monella tapaa tapahtumarikas.
Päällimmäiseksi jäivät mieleeni Mandelan poistuminen
keskuudestamme loppuvuodesta. Se jää nähtäväksi.
Minulle henkilökohtaisesti jäi muistoihini viime vuodelta Suomen itsenäisyyspäivä laulaessamme kirkossa
lehteriltä Veteraanien iltahuudon lasten kanssa ennen
siirtymistä sankarihaudoille
seppeleen laskuun. Kirjoituksia koskevat
tiedustelut 010 665 9018. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Saa nähdä, mitä se suhteellisen nuori vuosi
tuo tullessaan. tammikuuta 2014 YLÄ-KAINUU
3
Mielipiteet: toimitus.ylakainuu@almamedia.fi, Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Kirjoita napakasti. Ennen vanhaan, kun ?Otun. 3/866$
7$5-28.6,66$
$,1$
9b+,17bb1
2 kpl
(7,81/kg)
2 prk
(2,40/kg)
PORSAAN ULKOFILE
49
kg
Tarjous voimassa pe-la 10.-11.1.
LEIPÄOSASTOLTAMME
Vain pe!
5
PALVELUTISKISTÄ
Snellmanin
S
ll
i kkotimainen
ti i
SIKA NAUTA
SIKA-NAUTAJAUHELIHA
VALJUSRIESKA
RUISPALAT
TUORETTA JA RAIKASTA JOKA PÄIVÄ
MEILLÄ JAUHETTU
NAUDAN
ULKOPAISTI
Kainulainen
7
palana
99
Tarjous voimassa pe-la 10.-11.1.
HURJA
E
L
A
I
V
L
TA
-70%0%
2
-50% -40%
-30%tuloa! K
Terve
Vaate- ja
Kodintekstiili
ÄHKÖNEN
Kauppakeskus, p. huomenna, ylihuomenna tai
viikkojen päästä. Kirjoita viestin alkuun
YLÄ ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Nämä
ovat toteutuessaan siksi valtavia uudistuksia, että askarruttaa, saammeko apua, neuvoa tulevaisuudessa . Tuntuu
hassulta, kun tuolta tieltä
haarautuu polkuja ja kujia,
niillä on nimet mutta tällä
tiellä ei.
Voisikohan joku nimen
keksiä ja panna toimeksi.
?Nimetöntie. 50
euron jätelaskulla muutaman
viikon oleskelusta. Siis, toimeksi eKOKYMPPI.
Olen paikallislehden kirjoituksista ymmärtänyt, että
Suomussalmi pyrkii profiloi-
tumaan matkailijoiden ja lomalaisten paikkakuntana.
Mielestäni siinä pyrkimyksessä kannattaisi ottaa huomioon myös nämä pienet asiat, jotka voivat ikänsä seudulla asuneista tuntua vähäpätöisiltä.
Toivo Keränen
Nokia
mielestämme ansaitsevat
meidän kaikkien kunnioituksen. Perjantaina 10. sekä Tyynen meren Filippiinien tuhoisa myrsky, joka aiheutti suurta kärsimystä
tuhansien kansalaisten jäädessä kodittomiksi.
Oli vuodessa hyvääkin.
Vältyimme suurilta, maailmanlaajuisilta selkkauksilta.
Saimme rakentaa tulevaisuutta rauhanomaisin keinoin. Me
entiset Suomussalmelaiset
jotka olemme vuosikymmeniä asuneet muualla, emme
välttämättä tiedä, missä Pölykangas on, jonne naapurit
meitä opastavat. Tässä tie samalla numerolla johtaa Suomussalmelta Suomussalmelle.
dotellut.
Niin ja minkä vuoksi viitostien varteen ei voisi pystyttää viittaa, joka osoittaisi
missä lajitteluasema on. Aikaakin
tuosta on kulunut jo viitisenkymmentä vuotta. Kirjoituksia ei palauteta. Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.ylakainuu@almamedia.fi.
Turistieurot eksyvät?
Vuoden
vaihtuessa
JUHANI MUSTONEN
MIELIPIDE Aarni Paljakka
kirjoitti Suomussalmen viitoituksesta hyvin ja osuvasti
31. Sinänsä
entinen kotikuntani, väen vähentymisestä huolimatta, on
kehittynyt suuresti, mutta ihmetystäni on herättänyt pari
pientä, mutta mielestäni
merkityksellistä asiaa.
Kun olen ajellut mökilleni
2 . 3/866$ 3,67(,//b
(786, -23$
kg
ma-pe
la
su
7-21
7-18
12-18
HERKKUKIRSIKKA
Kirsi Moilanen, puh. ei kuulosta oikein hyvältä vaikka olen perheelleni sitäkin huvikseni eh-
MIELIPIDE Äskettäin jäi
vuosi 2013 historiaan. joulukuuta Ylä-Kainuu
lehdessä. 4 kertaa vuodessa, olen
havainnut, että Kajaanista
päin tullessani, Ämmän Betonin risteyksestä Haukiperän suuntaan haarautuva tie
on unohtunut nimetä. Asuttuani Nokialla
vuodesta 1968, moni asia on
synnyinkunnassani Suomussalmella muuttunut. 045 355 1070
Kauppakatu 2-6, SUOMUSSALMI. Jatkossakin toivon rauhallista rinnakkaiseloa kansakuntien keskuudessa. Kehitetään tulevaisuutta kaikkien yhteiseksi hyväksi tänä
alkavanakin vuonna neuvottelemalla kauppasuhteita
kaikin puolin järkevästi huomioon ottaen kaikkialla vallitsevat olosuhteet.
Pentti Oikarinen
Hyrynsalmi
ruokaherkut
RUOKAHERKUT K-MARKETISTA!
HINNAT VOIMASSA PE-SU 10.-12.1.2014, ELLEI TOISIN MAINITA
ZZZ N PDUNHW FRP
KIRJOLOHI
6
95
kg
Tarjous voimassa pe-la 10.-11.1.
LEIPÄOSASTOLTAMME
Pullapirtin
9 kpl/500 g
1
69
Tarjous voimassa 2.2. Käänsimme nyt uuden lehden,
vuoden 2014. Asian hoitaminen kuuluu ilmeisesti
eKOKYMPILLE, joka muistuttaa vuosittaisella 40 . Sillä hetkellä kysyin itseltäni, miten
voisimme enemmän muistaa
korkeassa iässä olevia sen aikaisissa oloissa toimineita ja
sen jälkeen maatamme rakentaneita henkilöitä, joita
on vielä keskuudessamme.
Muistammeko tarpeeksi
kumpujen alla lepääviä, kaatuneita, nuoria sotilaita, jotka
Opasteet hämmentävät
Varsinainen
vaalipäivä on sunnuntaina
25. toukokuuta
välisenä aikana. toukokuuta ja se päättyy
20. Tänä vuonna kotiväelle on järjestetty toimintanäytöksiä kaikissa yksiköissä.
Puolustusvoimat pyytää
vierailijoita pukeutumaan
sään mukaisesti ja varaamaan aikaa vierailulle. tammikuuta ja päättyy perjantaina
16. tammikuuta. Ennen kaikkea koska Venäjä on lähellä, tänne on helppo tulla. Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys alkaa Suomessa
14. Ryntäystä ei tänä
vuonna silti nähty.
Aino Isojärvi
aino.isojarvi@almamedia.fi
. Joulusesonki
on hiljalleen loppumassa.
Kemppaisen mukaan turistit ovat pääosin vierailleet
omilla autoillaan, ja kaikenlaisia elintarvikkeita on mennyt
kaupaksi.
. Maitoa, lihaa, kalaa ja leipää. YLÄ-KAINUU Perjantaina 10. Harvoinpa täällä kiire tulee,
kuvailee Kyllikki Kemppainen Hyrynsalmen K-market
Kemppaiselta. Venäläisturistien ostoskoriin on päätynyt esimerkiksi jauhoja, hedelmiä ja juustoja. Tulevan
nelivuotiskauden yksi isoin
kysymys on kirkon rakenneuudistus, koska seurakuntien
talous tiukkenee ja jäsenmäärät ovat pienentyneet.. Venäläisturistit ovat ostaneet etenkin vihanneksia ja
hedelmiä, olutmyynnissä taas
ei ole ollut mitään näkyvää
nousua.
Turistien apuna palvelemassa on ollut kielitaitoinen
myyjä.
. Pimeälentoharjoitus alkaa maanantaina 13. Turisteja voisi
olla kyllä enemmänkin, Kettunen arvioi.
Kettunen pohtii, että alueen
matkailumarkkinointia tulisi
kehittää.
. Sotilasilmailun aiheuttamaan meluun liittyvissä asioissa voi
ottaa yhteyttä Puolustusvoimien puhelinvaihteeseen numeroon 0299 800.
?Voisi
olla
kyllä
enemmän?
Sesonki: Venäläisturistit
viihtyvät Ylä-Kainuun
alueella. lokakuuta ja
virallinen seurakuntavaalipäivä on isänpäivänä eli sunnuntaina 9. Perheet saapuvat autoilla
ja viihtyvät kylän pinnassa.
Asiakkaiden kanssa on selvitty hyvin englannin kielellä.
VAALIT
Edessä ovat
europarlamenttivaalit ja
seurakuntavaalit.
Vuonna 2014 tehdään valintoja ainakin europarlamenttivaaleissa ja evankelis-luterilaisen seurakunnan vaaleissa.
1
Europarlamenttivaalit
järjestetään vuoden
2014 toukokuussa. Lisäys johtuu Pohjois-Karjalan prikaatin lakkautuksesta, kertoo prikaatin tiedottaja Satu Hujanen.
Lauantaina vieraita ottavat
vastaan Kainuun tykistörykmentti ja Kainuun jääkäripataljoona. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys järjestetään 27.-31. Lentotoimintaa on maanantaista torstaihin aamu yhdeksästä iltaan kello 22.00 asti.
Lentotoiminnasta aiheutuva melu voi aiheuttaa häiriötä, jota pyritään välttämään
suuntaamalla toiminta harvaan asutuille alueille. marraskuuta.
5
Seurakuntavaalit järjestetään Usko hyvän
tekemiseen -teemalla.
Vaalikampanja nostaa esille
kirkon toimintaa ja osallistuu
keskusteluun elämästä, arvoista ja kirkosta. Pitää myös muistaa,
että sesongin lisäksi venäläisiä
vierailee pitkin vuotta.
Puolanka-Paljakka matkailuyhdistyksen puheenjohtaja
Juha Haanela kertoo, että venäläisiä matkailijoita on uuden vuoden ja loppiaisen aikaan vieraillut mukavasti.
Kaukaisimmat turistit ovat
saapuneet junalla tai lentäen.
. Laskettelu ja lautailu ovat
olleet suositummat lajit, sen lisäksi asiakkaita on buukattu
esimerkiksi kalastusretkille
Paljakan kalastuspuistoon se-
kä moottorikelkka- ja huskysafareille, Haanela luettelee
ja lisää, että lomailun jälkeen
turistit ovat poistuneet tyytyväisinä ja hymyssä suin.
Aino Härkönen kertoo Hotelli Kiannon Kuohujen vastaanotosta, että vaikka varsinaista tungosta ei tänä sesonkina ole ollut, asiakkailta on
saatu pääosin positiivista palautetta.
. toukokuuta.
2
Europarlamenttivaaleissa valitaan yhteensä 751 jäsentä Euroopan parlamenttiin 28 jäsenmaasta. päivä toukokuuta. Sunnuntaina vuorossa ovat Kuopion pataljoona, Pohjan pioneeripataljoona ja Pohjois-Suomen viestipataljoona. Sotilaspoliisit täyttävät paikoitusalueet järjestyksessä.
Lennosto
harjoittelee
ensi viikon
Lapin lennoston vuoden ensimmäinen pimeälentoharjoitus lennetään Rovaniemen
tukikohdasta käsin ensi viikolla.Lentotoimintaa harjoitetaan välillä Kajaani - Kuusamo - Kemijärvi - Rovaniemi. Toki nyt joulun aikaan on
ollut hieman vilkkaampaa
kuin viime vuonna. Suomesta euroedustajia valitaan yhteensä 13.
3
Eurovaalit järjestettiin
aiemmin kesäkuussa,
mutta äänestysaktiivisuuden lisäämiseksi vaalit
järjestetään nyt toukokuussa.
Valitut euroedustajat työskentelevät europarlamentissa kaudella 2014-2019.
4
Syksyllä vaaliuurnat
kutsuvat jälleen, kun
Suomen evankelis-luterilaiseen seurakuntaan
kuuluvat äänestävät seurakuntavaaleissa. Tänä vuonna on ollut jonkin
verran enemmän venäläisturisteja, etenkin perheitä, mutta
ei mitään hirveää väenpaljoutta. On tärkeää, että halutessaan asiakkaat löytävät esimerkiksi vastaavan tuotteen,
A
Koska Venäjä
on lähellä,
tänne on
helppo tulla.
Pitää myös
muistaa, että
sesongin lisäksi
venäläisiä
vierailee
pitkin vuotta.?
kuin mitä ostaisivat kotimaassaan.
Myymäläpäällikkö Esa Kettunen Ämmänsaaren S-Marketista on samoilla linjoilla, että sesonkimyynti korostuu
Venäläisturisteille ovat maistuneet vihannekset ja hedelmät, tietää Kyllikki Kemppainen Hyrynsalmen K
enemmän käyttötavaroissa,
kuin elintarvikkeissa.
. Ulkomailla ennakkoäänestys järjestetään 14.-17. tammikuuta 2014
4 PUHEENAIHEET
Kotiväen
päivä
prikaatilla
Loppiaisena palvelukseen astuneet alokkaat saavat viikonloppuna vieraita Kainuun
prikaatille.Kainuussa aloitti
1995 alokasta, mikä on yli sata enemmän kuin aiempina
vuosian
Sen haluttiin tuovan
alkuperältään kainuulaisia
elintarvikkeita ja käsitöitä
tunnetuksi sekä edistävän
niiden markkinointia. Pääraakaaineen on oltava 100-prosenttisesti kainuulainen ja
tuottajan pystyttävä todistamaan raaka-aineiden alkuperä.
Kainuussa tuotettu -merkki on aina tuotekohtainen ja
löytyy ainoastaan elintarvikepakkauksista, jotka ovat läpäisseet vaatimukset. Hallituksemme
vahvisti päätöksen, että tuotteen alkuperästä ei tingitä ja
tämän takana seisomme,
kertoo ProAgria Kainuun johtaja Osmo Tiikkainen.. Olipa joku asiakas kartoittanut Suomen lumitilannetta
ja todennut, että täällä sitä on
riittävästi. Tälle seudulle hakeutuvat pitkälti sellaiset matkailijat, joita kiinnostaa luonto.
Uimaohjaaja Petra Lackman arvioi kylpylän puolelta,
että suomalaisia lapsiperheitä
on ollut tänä vuonna enemmän kuin turisteja.
. Käteistä voi nostaa myös
kauppojen kassoilta. Kun kiireettä yritin ujuttaa kärryihini salaatinkastiketta, ehdin saada jo kahdesti
ronskin taklauksen vasten
hyllyjä. Merkki on osoitus aidosti
kainuulaisesta ja kotimaisesta
tuotteesta.
jojen vuoksi. päivän välisenä aikana pyhiä viettää Suomessa
noin 400 000 venäläistä.
. Käyttäjiä on kyllä tarpeeksi, Pelkonen sanoo.
Ainoa tällä hetkellä käytössä oleva Otto-automaatti
on Suomussalmen Osuuspankin seinässä. Automatian omistavat Nordea Pankki, OP-Pohjola-ryhmä
ja Danske Bank.
. Kriteerit tulevat
kuitenkin karsimaan osan
tuotteista pois tiukkojen lin-
FAKTA
. Ehkä
siis ihan hyvä asia sekin, että
puhuttu yleisöryntäys ei täällä ollut ylenmääräistä.
Kainuussa tuotettu
-merkki uudistui
Marjut Lehto
marjut.lehto@almamedia.fi
ProAgria Kainuu ja Kainuun
Maa- ja kotitalousnaiset ovat
uudistaneet Kainuussa tuotettu -merkin ja myöntävät
jälleen käyttöoikeuksia yrityksille. Kielitaitoinen myyjä on tarvittaessa auttanut asiakkaita ostosvalinnoissa..
AINO ISOJÄRVI
Moni vieras on pitänyt perinteisestä hiihdosta.
. Jarmo Pelkosen mukaan se pysyy paikallaan jatkossakin.
. Uuden paikan etsiminen
pankkiautomaatille alkoi välittömästi entisen sopimuksen loputtua, Pelkonen sanoo.
Ensimmäinen selvittelyssä
ollut paikka ei sopinut automaatin käyttöön teknisten
syiden takia. tammikuuta 2014 YLÄ-KAINUU
5
SIRKKU RAUTIO
AINO ISOJÄRVI
FAKTA
. Tarkista
käytännöt kaupasta.
kertoa.
Uusi Otto-automaatti on
käytettävissä noin viiden viikon kuluttua siitä, kun paikasta on päästy sopimukseen.
Käteisen rahan nostomäärät ovat Suomussalmella sellaiset, että paikkakunnalla on
tarvetta kahdelle Otto-automaatille.
. Nykyi-
nen Kainuussa tuotettu - alkuperämerkki on tarkoitettu
ainoastaan elintarvikkeille.
Merkki on uudistettu ulkoasultaan ja kriteeristöltään,
jonka pohjalla ovat 80-luvun
perusteet, mutta asiat päivitetty vastaamaan nykyajan
tarpeita. Koko vuoden 2013 aikana
Suomessa vieraili yli 10 miljoonaa venäläisturistia.
Tällä hetkellä Suomussalmella on vain yksi pankkiautomaatti,
mutta toinen on tulossa.
Toinen pankkiKommentti automaatti tulossa
Sirkku Rautio
sirkku.rautio@almamedia.fi
Aino Isojärvi
aino.isojarvi@almamedia.fi
K-market Kemppaiselta. Merkki luotiin
1980-luvun loppupuolella
hankkeen kautta ja lanseerattiin Kajaanin maatalousnäyttelyssä. Käteistä voi nostaa kahdesta paikasta heti, kun toiselle automaatille löytyy sopiva paikka.
. päivän ja tammikuun 12. Kriteereillä varmistetaan elintarvikkeen reilu kainuulaisaste
ja, että käytetyt raaka-aineet
ovat kotimaisia.
. Perjantaina 10. Otto.-käteisautomaattiverkkoa ylläpitää ja kehittää Automatia Pankkiautomaatit Oy.
. Tuolloin Matkailun edistämiskeskuksen Venäjän aluepäällikkö ennakoi, että venäläiset jättävät Suomeen parissa
viikossa 200 miljoonaa euroa.
. Paikallinen suomalainen ja venäläinen turisti,
kumpikin niin keskittyneinä
omiin ostoslistoihinsa, että
meinasivat levitä hyllylle pinotut tortillapaketit pitkin
lattioita. Käyttöluvan saamiseen vaikuttaa oleellisesti
tuotteen kainuulais- ja kotimaisuusaste. Elintarvikkeen
raaka-aineista vähintään
puolet tulee olla kainuulaista
alkuperää ja loput enintään
50 prosenttisesti kotimaista.
Näihin eivät kuulu lisätty vesi
Kainuussa tuotettu -merkki uudistui ja sitä myönnetään jälleen.
Suomussalmella toimii tällä
hetkellä vain yksi Otto-automaatti. Sitä on uudistettu niin,
että rahakapasiteetti riittää
paremmin asiakkaiden tarpeisiin, Pelkonen sanoo.
FAKTA
. Uudistamistyöllä pyritään
palauttamaan merkille sen ansaitsema arvostus.
. Toinen pankkiautomaatti vietiin pois joulukuussa, koska Automatia Oy ei
päässyt sopimukseen kiinteistön omistajan kanssa.
Suomussalmen toinen Ottoautomaatti oli Keskuskadulla
Nordean entisen konttorin
seinässä.
Sijoittelupäällikkö Jarmo
Pelkonen Automatiasta kertoo, että Suomussalmi ei jää
yhden pankkiautomaatin varaan. Joulukuun 27. Siitä kauppareissusta ei tullut omalta osaltani
kuin väistelyä.
Onkin helppo ymmärtää,
miksi moni venäläisturisti
kehuu Ylä-Kainuun aluetta
erinomaisesta palvelusta.
Täällä ei tule tallotuksi. Kainuulaiset elintarviketuottajat voivat hakea merkin käyttöoikeutta ProAgriasta.
. Tuottajat ovat olleet ilahtuneita merkin uudistamisesta.
. Parhaillaan
käynnissä ovat neuvottelut
toisen kohteen kanssa.
Pelkosen mukaan ratkaisu
saattaa syntyä lähiaikoina.
. STT uutisoi joulukuussa, että alustavien arvioiden mukaan venäläisturisteja vierailee
Suomessa uuden vuoden aikoihin ennätysmäärä.
. Hieno juttu! Matkailualan mahdollinen kasvu on
oiva piristysruiske varsinkin
pienemmille paikkakunnille.
Viettäessäni joulupyhiä
Rovaniemellä koin kuitenkin
ahdistuksen piston astuessani paikalliseen megamarkettiin. Joulun aikoihin kelit olivat hieman huonot.
Sesonkiaikaan elintarvikekauppa on käynyt hyvin myös liha- ja
kalatiskeillä.
Venäläisturistien määrän on
arveltu kasvavan tällä sesongilla etenkin Pohjois-Suomessa. Toiveena on, että merkkiä tullaan näkemään mahdollisimman monissa elintarvikkeissa. Automaatti tulee Suomussalmen keskustaan.
Tarkkaa paikkaa en vielä voi
sekä ulkomaisessa tuotannossa olevat ainesosat, kuten
sokeri ja mausteet
Karhujen katselu- ja kuvausretkistä laajalti tunnettu
yritys tarjoaa ympäri vuoden
matkailupalveluja, mutta sulan maan aikana on kiireisintä, kun matkailijoita noin 30
maasta pyrkii karhuja katselemaan.
Juntusrannassa asuvat
Markku ja Oili Määttä perustivat Martinselkosen Eräkeskuksen vuonna 1991 vuotta aikaisemmin lakkautetulle
Pirttivaaran rajavartioasemalle.
Lapset olivat mukana toiminnassa alusta alkaen. Kymmeneen vuoteen ei
ole tarvinnut tyhjää reissua
tehdä, Markku Määttä sanoo.
Alkuaikoina saattoi käydä
niinkin, että karhuja saatiin
odotella turhaan, ja katsomaan tulleet nukahtelivat.
Vedet keskimääräistä
korkeammalla
Juhani Mustonen
juhani.mustonen@almamedia.fi
Moni on huomannut, että vedet ovat nousseet tavallista
korkeammalla Kianta- ja
Vuokkijärvessä.
Tämä johtuu loppuvuoden
poikkeuksellisen lauhasta ja
sateisesta säästä.
Asiantuntija Juha Happonen Fortumilta toteaa, että
vedenpinnat ovat lähteneet
nyt laskemaan sään viilenemisen ja sateiden päättymisen myötä.
Kiantajärven ja Vuokkijär-
ven vedenkorkeudet nousivat vielä viime viikolla. tammikuuta 2014
6 PUHEENAIHEET
Karhut
tutuksi
kaikelle
kansalle
Yrittäjäpalkinto: Martinselkosen Eräkeskus on
ollut petojen katselemisen
ja kuvaamisen uranuurtaja koko maailmassa
Juhani Mustonen
juhani.mustonen@almamedia.fi
Suomussalmen kunta myönsi vuoden 2013 yrittäjäpalkinnon Pirttivaarassa toimivalle
Martinselkosen Eräkeskukselle. Nykyisin poika Jani on täysipainoisesti mukana kuten myös
puolisonsa Riina NilssonMäättä.
Alkuun yritys toimi vuok-
ralla, mutta se on ostettu
myöhemmin omaksi.
Nyt pystytään majoittamaan kerralla 30 henkilöä.
Viime vuosikymmenellä pihapiiriin valmistunut majoitusrakennus takaa sen.
Silti joudutaan sesonkiaikaan kesällä myymään usein
ei oota.
Karhujen katselu ja kuvaaminen on edelleen kesäajan
vetonaula. Ensi kesälle on tullut run-
saasti varauksia, ja myös
vuotta 2015 on jo myyty.
Lisäbisnestä on tehty käymällä saksalaisten kaupunkien joulutoreilla loimulohta ja
muuta pohjoisen eksotiikkaa
myymässä.
Markku Määttä oli viime
joulunkin alla kuukauden
verran Saksassa.
Loimutetun lohen lisäksi
myytiin lohi- ja poromakkarasämpylöitä.
. Meillä oli 25 myyntipäivää ja 350 työtuntia, Määttä
JUHANI MUSTONEN
Vuokkijärven vedenpintaa lasketaan juoksuttamalla vettä Niippaan padon tulvaluukusta.
pinnasta, kun keskimääräinen korkeus on 198,27. Nykyinen katselupaikka on osoittautunut hyväksi, jopa paremmaksi kuin
entinen . Juoksutuksia oli vähennetty, koska Oulujärveen tulevan veden määrää haluttiin pienentää.
Nyt juoksutukset on palautettu normaalien talvikauden juoksutusten tasolle ja
vedenkorkeudet ovat kääntyneet laskuun.
Keskiviikkona oltiin sekä
Kianta- että Vuokkijärvellä
reilusti kymmenen vuoden
keskiarvoa korkeammalla tasolla. Ylärajaan
oli Vuokkijärvellä matkaa
vielä 29 senttiä.
Oulujärvestä on yritetty
juoksuttaa vettä kiireellä pois
ja vastaavasti hidastaa veden
tuloa yläpuolisista järvistä.
Oulujärvellä pinnankorkeuden ja säännöstelyn ylärajan
välinen ero oli keskiviikkona
vain 23 senttiä.
Myös Sotkamon reitin järvillä ollaan säännöstelyn ylärajoilla. YLÄ-KAINUU Perjantaina 10. Kiantajärven vedenkorkeus oli 198,62 metriä meren-
Oili ja Markku Määttä sekä Jani Määttä tyttärensä Maijan kanssa olivat yllättyneitä, mutta iloisia saamastaan yrittäjäpalkinnosta.
A
Kymmeneen
vuoteen ei ole
tarvinnut tyhjää reissua tehdä?
Yrittäjä
Markku Määttä
Nykyisin voi yhdellä käyntikerralla nähdä kymmeniäkin
karhuja, eikä uni tule silmään
niitä seuratessa.
Karhujen katseleminen ja
kuvaaminen ei ole Martinselkosen Eräkeskuksen perustamisen jälkeen ollut pelkästään innokkaiden luontovalokuvaajien yksinäistä työtä.
Nyt melkein kuka vain pääsee näkemään villejä eläimiä
läheltä.
Määttien idea on havaittu
hyväksi, sillä nykyisin karhu-
jen katselua tarjoavia yrityksiä löytyy eri puolilta Suomea
ja muualtakin maailmasta.
Suomussalmellakin niitä on
useampia.
Kun Martinselkosen Eräkeskus aloitti, toiminta oli
uutta, ja sitä tultiin ihmettelemään kaukaakin.
Martinselkosessa otettuja
kuvia on julkaistu monissa
medioissa eri puolilla maailmaa, ja paikka tunnetaan kaikilla mantereilla.
Suosio on jatkunut vakaana. Kiantajärven säännöstelyn yläraja
on 199,44 metriä.
Vuokkijärven vedenkorkeus oli keskiviikkona 188,97,
kun kymmenen vuoden keskiarvo on 188,20. Ontojärvi on kuuden
ja Kiimasjärvi yhdeksän sentin päässä ylärajasta.. Särkänaluslammen
maasto.
Ympärillä on nyt enemmän metsää, ja karhut uskaltautuvat puiden suojassa tulemaan entistä herkemmin
nähtäväksi.
Koulutuksien sisältö on
koottu kyläyhdistyksiltä saatujen tarpeiden pohjalta.
. Metsästäviä miehiä on
eniten 55-59-vuotiaiden ikäryhmässä.
Metsästys on silti kaikenikäisten harrastus, sillä nuorimmat metsästäjät ovat alle
10-vuotiaita ja vanhimmat yli
90-vuotiaita.
Metsästäjätutkinnon suo-
Martinselkosen Eräkeskus on
tullut allekirjoittaneelle tutuksi vuosien varrella lukuisista jutuntekoreissuista jo
aivan yrityksen alkuvuosista
lähtien.
Muistan, kun parilla ensimmäisellä kerralla odotettiin karhuja tuntikausia, mutta turhaan. Hittituotteena karhujen katselu ja kuvaaminen.
Sirkku Rautio
vinvointi kylällä.
Ruhtinansalmen kyläyhdistys kokeilee uusia keinoja parantaa arjen turvallisuutta.
Kylä on mukana Arjen turvaa
harvaan asutuilla alueilla
-hankkeessa, jonka pilottialue on Kainuu.
Kainuun ensimmäinen
koulutuspäivä järjestetään
Ruhtinansalmen kylätalolla
15. Tämän lisäksi he voivat
käyttää asetta ampumaharjoittelussa sekä metsästyksessä täysi-ikäisen metsästäjän välittömässä valvonnassa.
Metsästäjärekisterissä on
kaikkiaan lähes 400 000 henkilöä. SPEKin kumppaneita hankkeen toteutuksessa ovat muun
muassa Kainuun pelastuslaitos ja ProAgria/Maa- ja kotitalousnaiset.
. kyllä niitä vielä tulee.
Kyllä niitä sitten tulikin . Opastus on olennainen osa karhun katselua, ja
Martinselkosen Eräkeskuksessa se osataan.
Oikealla tiellä ollaan. alkavalle metsästyskaudelle saa maksamalla
vuosittaisen riistanhoitomaksun, joka on tällä hetkellä 33 euroa. Moottorikelkkailijoillekin eräkeskus on hyvä
etappipaikka.
Martinselkosen Eräkeskus
on hyvä esimerkki yritystoiminnasta, joka voi menestyä
syrjäseudullakin, jos innovatiivisuutta ja aktiivisuutta on
tarpeeksi. Metsästyskortin
saaminen edellyttää myös,
että metsästäjä on suorittanut metsästäjätutkinnon.
Naisten tuleminen mukaan
metsästysharrastukseen näkyy siinä, että eniten metsästäviä naisia koko maassa on
nyt ikäryhmässä 45-49-vuotiaat. Mukana on kyliä Suomussalmelta, Kuhmosta, Kajaanista ja Vaalasta.
. KLO 11-16. Kävijöitä noin 30 eri maasta.
Turvallisempaa
arkea kyliin
. Käsittelyyn pääsevät myös naapuriapu ja hy-
Arjen turvaa harvaan asutuilla alueilla -hanketta koordinoi Suomen Pelastusalan
Keskusjärjestö.
Hankkeen tavoitteena on
rakentaa toimintamalli, jolla
harvaan asuttujen kylien turvallisuutta ja asukkaiden turvallisuusosaamista ja naapuriapua parannetaan.
Harvaan asutuilla alueilla
pelastustoimen palvelu ei ole
yhtä nopeaa kuin esimerkiksi
kaupungeissa. Tätä nuoremmat voivat harrastaa esimerkiksi loukkupyyntiä. Majoitustilaa 30 henkilölle
kerrallaan.
. Martinselkosen Eräkeskus,
toimii Suomussalmen Pirttivaarassa.
. Hankkeen rahoittaa Palosuojelurahasto.
S-PANKKI
PALVELEE
S-MARKETISSA
S-PANKIN PALVELUNEUVOJA SUOMUSSALMEN
S-MARKETISSA LA 11.1. TULE KYSYMÄÄN LISÄÄ.
S-PANKKI.FI. kolmannella kerralla.
Tuli emokarhu kahden pennun kanssa, ja sitten vielä yksi karhu.
Neljäs kerta oli sitten suurmenestys, kun lähes 20 eri
karhua kävi silmien edessä.
On melkoinen elämys nähdä karhu luonnossa.
Siinä on kokonaan erilainen tunnelma kuin eläintarhassa. Koulutuksissa
otetaan huomioon lapsiperheet, ikäihmiset ja maahanmuuttajat.
Koulutustilaisuudet järjestetään myös Kuhmossa, Kajaanissa ja Vaalassa. Mukana on
myös käytännön harjoituksia.
Aiheita ovat muun muassa
paloriskien tunnistaminen,
alkusammutus ja omatoiminen varautuminen vaaratilanteisiin. Itsenäisesti aseen kanssa saa
metsästää 15 vuotta täyttänyt
henkilö, jolla on metsästysaseeseen rinnakkaislupa. Omat vahvuudet
pitää muistaa eikä tavoitella
kuuta taivaalta.
Yhä useampi
nainen metsästää
Metsästyskortin suorittaneiden naisten määrä kasvoi viime vuonna edellisvuodesta
3,5 prosenttia. Sisältö
on koottu kyläyhdistyksiltä
saatujen tarpeiden pohjalta.
. Käsiteltäviä aiheita ovat
muun muassa paloturvallisuus, alkusammutus, ensihuolto ja naapuriapu.
. Metsästyskortin lunasti viime vuonna 289 079
miestä. Siitä
ovat osoituksena yrityksen
saamat tunnustukset.
rittamiselle ei ole ikärajaa. Koulutukseen odotetaan osallistujia
useilta kyliltä.
Koulutuspäivän aikana
osallistujat saavat perustietopaketin omatoimisesta varautumisesta. Suomussalmen Vuoden Yrittäjä vuonna 2007.
sirkku.rautio@almamedia.fi
Kommentti
Juhani Mustonen
juhani.mustonen@almamedia.fi
summaa Saksan reissua.
Saksassa saatava tulos
riippuu paljolti paikasta,
minkä onnistuu saamaan.
Määtät on noteerattu korkealle ennenkin, sillä Suomussalmen Vuoden Yrittäjän
titteli tuli vajaat kymmenen
vuotta sitten.
Martinselkosen Eräkeskus
työllistää perheenjäsenten lisäksi kaksi vierasta ympärivuotisesti, mutta kesäaikaan
on palkattua työväkeä oltava
viisinkertaisesti.
Syksyisin tulee metsästä-
jiä ja marjastajia majoittumaan.
Talvella matkailija hakee
hiihtomaastoja, ja Hossaan
johtava kelkkareitti kulkee
vierestä. Kaikki eivät kuitenkaan lunasta metsästyskorttiaan joka vuosi.
Riistanhoitomaksun maksamisessa voi pitää taukoa,
jos ei aio metsästää kauden
aikana.
FAKTA
. Perjantaina 10. Metsästyskortin lunasti vuonna 2013 kaikkiaan 19 311 naista.
Miehet ovat kuitenkin
edelleen metsästäjien enemmistönä. tammikuuta 2014 YLÄ-KAINUU
7
JUHANI MUSTONEN
FAKTA
. Toiminta alkoi vuonna 1991.
. helmikuuta. Pilottivaiheen jälkeen toimintamalli on tarkoitus levittää koko Suomeen.
. Metsästyskortin kullekin 1.8. Koulutuksilla
wtähdätään siihen, että kylien asukkaat osaavat ehkäistä
onnettomuuksia ja toimia
niissä oikein. Kunnan Yrittäjäpalkinto
vuonna 2013.
Koulutus: Ruhtinansalmi mukana
Suomen pilottihankkeessa
. Kainuu on hankkeen pilottialue. Markku jaksoi olla toiveikas koko ajan ja valaa
uskoa epäilijöihin
Tämä toi omat haasteensa aluekehityksen ylläpitämiseen Kainuussa. nyt ehdotettu vos-järjestelmä tulee
niitä lisäämään.Kipeää.
Ja vielä liikenneyhteydet.
Koko Kainuun kaikki mahdolliset liikenneyhteydet,
myös tietoliikenneyhteydet
tulisi pitää kuin rasvattuina,
sekä matkailijoille että yrityselämälle.
Nyt tilanne on hankala, sillä esim lentoliikenteen aikataulut ja toimijat ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin.
Tiestökin koko maakunnan alueella tulee pitää toimivana.
Kainuun maakuntajohtaja Pentti Malinen arvioi vuoden 2014 olevan maakunnalle todella haasteellinen.
mallissa, vaikka siihen liittyvässä keskustelussa sitä ei
valitettavasti olekaan huomioitu. Kokeilun tarkoituksena oli saada kokemusta
maakunnallisen itsehallinnon
vahvistamisen vaikutuksista
maakunnan kehittämiseen,
peruspalveluiden järjestämiseen, kansalaisten osallistumiseen, maakunnan ja valtion
keskushallinnon suhteeseen
sekä kuntien ja valtion aluehallinnon toimintaan.
. Valtionosuuksien tulisi tasoittaa kansalaisten eriarvoisuutta . Meitä lähinnä on EteläKarjala, joka on Kainuun riitelyn aikana nostettu sotepalveluiden mallimaakunnaksi. Hallintokokeilun päätymisen yhteydessä koulutuksen kehittäminen kärsi kaikkein eniten. Sen
koko tuotantoketju toimii
Kainuussa.
Toiseksi kainuulainen
edunvalvonta kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa.
. YLÄ-KAINUU Perjantaina 10. Tulossa on vielä lisää. Välineitä maakunnan kehittämiseen on entistä
vähemmän käytettävissä.
Kainuun tulevaisuuden
kannalta kaikki kehitystä
vauhdittavat ja tukevat tekijät ovat tärkeitä.
VUOSI 2014
Kainuu on
murroksessa.
Miten kunnat
pärjäävät?
Taloudellisen tilanteen muuttuminen ja hallintokokeilun
päättyminen ovat tuoneet Kainuun kunnat uusien haasteiden eteen.
Mitä pitäisi kehittämistyössä,
maakunta- ja kunnallishallinnossa painottaa vuoden 2014
aikana?
1
Kuhmo, Eila Valtanen: Kaksi asiaa nousee ylitse muiden: Ensiksi pk-sektorin yritysten työpaikkatarjonnan
kehittäminen koko Kainuun
alueella. Toisaalta
voittoja ja tappioita laskettaessa meidän pitää kirjata
plussaksi se, että maakuntaliitot saivat entistä vahvemman roolin EU-tukien jakoon. Hallintokokeilun alkaessa
Kainuun väkiluku oli noin
88 000.
Talvivaaran kaivoshankkeen ongelmat ovat tässä
mielessä tuoneet uusia haasteita . Näin siitä huolimatta,
2
Sotkamo, Petri
Kauppinen: Olennaista on elinvoimaisen Kainuun turvaaminen ja kehittäminen.
Jokaisen kunnan on valmisteltava kestäviä ratkaisuja
omalta osaltaan osana koko
Kainuuta.
Väestökehitys ja toimintaympäristön oletut tai mahdolliset muutokset tuovat
isoja haasteita ja eriyttävät
että eteläkarjalaisetkin ovat
selvästi meidän perässämme
palveluiden kehittämisessä,
muistuttaa Malinen.
Eniten tuskaa ja epävarmuutta on maakuntajohtajan
mielestä aiheuttanut maa-
Kainuun kuntakehitystä entisestään.
Sote-järjestämislain mukaisesti näyttäisi siltä, että
sote-palveluja on mahdollista jatkaa kuntayhtymänä.
Maakunnallisesti on huolehdittava kehitysresurssien
riittävyydestä ja kohdentamisesta oikeisiin kohteisiin.
On huolehdittava edunvalvonnasta ja siitä, että työllisyyskehitystä voidaan olennaisesti parantaa.
kunnallisen koulutuskuntayhtymän hajoaminen.
. Se vielä korostui
Oulun yliopiston ajaessa alas
opettajakoulutuksen Kajaa-
3
Suomussalmi, Asta
Tolonen: Kehittämistyössä pitää painottaa: Uusien työpaikkojen synnyttämistä ja
entisten säilyttämistä sekä
vahvistamista.
Kuntien valtionosuuksia
on Kainuussa leikattu jo tähän mennessä yhteensä noin
300 euroa asukasta kohden
eli yli 20 miljoonan euron
edestä. Kainuun läänistä äänestys
eduskunnassa vuonna 1986.
Lääni ei toteutunut.
. Sote on meillä hyvässä
Käytännössä uudistus myllää
julkiset palvelut kokonaan
uusiin puihin. Hallintokokeilun jälkeen jouduttiin ottamaan taka-askeleita eikä
Puolanka halunnut edelleenkään olla täysin mukana muiden kuntien perustamassa
sosiaali-ja terveydenhuollon
(sote) kuntayhtymässä.
. Eduskunta sääti helmikuussa 2003 lain Kainuun hallintokokeilusta. Kajaani ei näihin kaupunkeihin
kuulu.
Tämä jako on koko maakunnan kannalta todella valitettavaa. Tappio taas kärsittiin
siinä, että valtio halusi toimia
tulevaisuudessa vain neljän
ELY-keskuksen kautta. Kainuun vahvuus
on metsä- ja puuklusteri. varsinkin sen vuoksi,
ettei pian päättyvällä EU-ohjelmakaudella ole enää varoja
uusiin kaivokseen liittyviin
kehittämishankkeisiin.
Selväksi plus-sarakkeeseen kirjattavaksi asiaksi
maakuntajohtaja Pentti Malinen nostaa sosiaali- ja terveyskuntayhtymän toiminnasta saadut kokemukset.
. tammikuuta 2014
8 PUHEENAIHEET
Kainuu elää
2000-luvun
myrrysvuosia
Tulevaisuus: Valtion hallinnon
rakenneuudistus ja taloudellinen tilanne
kärjistävät tilannetta maakunnassa
FAKTA
Martti Huusko
martti.huusko@almamedia.fi
Vuosi 2013 olikin Kainuun
maakuntajohtaja Pentti Malisen arvion mukaan todellinen murrosvuosi maakunnan historiassa. Näin
päätöksenteko siirtyy entistä
enemmän Ouluun, missä toimii Pohjois-Pohjanmaan
ELY-keskus ja Pohjois-Suomen Aluehallintokeskus.
Miinukseksi maakuntajohtaja Malinen nostaa maakuntien kehittämisrahan
leikkaamisen lähes nollatasolle.
Valtion kaavailema kau-
A
Juuri nyt
suurin haaste
on aluekehitystyön jatkon varmistaminen.
Pentti Malinen
Maakuntajohtaja, Kainuun liitto
punkipolitiikka on myös Kainuulle epäedullinen.
Suomessa on tulevaisuudessa kuusi suurta kaupunkikeskusta (Six-pack) ja lisäksi
kaikkiaan 12 kaupunkia kasvusopimuksen piirissä
Se
kasvattaisi myös Kainuun
alueella toimivien matkailukeskusten sekä kaupan ja
palveluiden kysyntää sekä
koko maakunnan hyvinvointia.
Yleisesti Pentti Malinen
korostaa Kainuun pienten ja
keskisuurten yritysten merkitystä toimivat ne missä
maakunnan kunnassa tahansa.
. Jotta
palvelut voidaan turvata ja
Kainuun elinvoimaa pystytään lisäämään, ainoaksi
vaihtoehdoksi jää oman veropohjan vahvistaminen työpaikkoja lisäämällä. Lisäksi
Talvivaaran ratkaisut ja jatko
vaikuttavat muihinkin maakunnan kaivoshankkeisiin.
Bio- ja metsätalouden
Pentti Malinen nostaa tärkeäksi maakunnan vihreäksi
oksaksi. Mikäli
sosiaali- ja terveydenhuollon
kasvua ei saada leikattua, ei
jää rahoitusta eikä resursseja
myöskään välttämättömään
elinkeinojen kehittämistoimintaan.
Karvas pala oli vuonna 2013
toteutettu pelastuslaitoksen
uudelleenjärjestely.
Maakuntajohtaja ei näe
muuta kuin hämmästeltävää
siinä, että pelastustoimintaa
johdetaan tästä lähtien Oulusta käsi vaikka kaikki toiminta on paikallista ja alueellista!
. Tässä oli
Kainuun liitolla suuri merkitys. Tässä vaaditaan
yhteistyötä eri tahojen kanssa.
Samalla pitää maakuntajohtaja Pentti Malisen mielestä miettiä, miten ylipäänsä
yhteistyö ja aluepoliittinen
edunvalvonta tulevaisuudessa järjestetään. Vain se turvaa maakunnan olemassaolon.
nissa.
. Kehittämiseen on käytettävissä entistä vähemmän
rahaa.. Kunnissa ja maakunnan hallinnossa on pystyttävä toimimaan tulevaisuuden
ehdoilla. Säästöjä uusi organisaatio ei tuo, vaikka sillä uudistusta perusteltiinkin, näkee
Malinen.
Tulevaisuuden energiapoliittisiksi haasteiksi Malinen
nimeää tuulivoiman kehittämisen, ydinvoiman rakentamisen vaikutusten arvioinnin, turvevoiman käytön turvaamisen sekä bioenergian
entistä tehokkaamman tuottamisen Kainuussa.
. Kaivoksella ja sen toiminnan varmistamisella on todella pitkä
aikavälin vaikutuksia. Nyt meidän pitää toimia
niin, että kuntarakenneuudistukseen ja siihen liittyvään valtionapu-uudistukseen liittyen tappiot saadaan
minimoitua. Perjantaina 10. Juuri nyt Kainuuta vedetään Oulun, Joensuun ja Kuopion suuntaan.
Elinkeinopoliittisesti
Pentti Malinen nostaa Talvivaaran kaivoksen saneerauksen onnistumisen ehdottomasti tärkeimmäksi koko
Kainuun kannalta. Isona plussana löytyy
onneksi Kajaanin ammattikorkeakoulun toimiluvan jatkaminen ilman erityisehtoja.
Se oli merkittävää, sillä 24:stä
ammattikorkeakoulusta peräti 20 sai kehittämisvelvoit-
teita.
leikkauksia ja saman aikaisesti valtionosuusjärjestelmää muutetaan siten, että
Kainuu on kokonaisuutena
menettäjä vaikka muutama
kunta näyttää näennäisesti
voittavan.
Palvelujen tarve ei kuitenkaan häviä mihinkään. Esi-
merkiksi hajautetun energiatuotannon mahdollisuudet ja
tulokset maatiloilla nähdään
myöhemmin.
Toimivaksi esimerkiksi tulevaisuuteen tähtäävästä tuloksellisesta työstä maakuntajohtaja nimeää ilman epäilyjä entisen UPM:n Kajaanin
tehtaan alasajon ja Renforsin
rannan yritysalueen luomisen.
Myös matkailualan kehitys
tukee Pentti Malisen mielestä edelleen koko maakunnan
kehitystä.
. Myös yhteydet presi-
dentti Urho Kekkoseen ja
maan muuhun ylimpään johtoon olivat kunnossa.
Mauno Koiviston (sd) johtama hallitus teki Kainuun
läänin osalta myönteisen periaatepäätöksen, mutta eduskunta päätti vuonna 1986 yhden äänen enemmistöllä äänin 91-90 pitää silloisen läänijaon voimassa.
Pettymyksestä huolimatta
työ maakunnan hallinnollisen aseman vahvistamisen
hyväksi jatkui.
2000-luvulla valtion hallinnon uudistuessa Kainuu
näki taas mahdollisuuden
hakea uutta. Lain mukaisesti maakunta huolehti itse
suunnittelusta, alueiden kehittämisestä, terveydenhuollosta, sosiaalihuollosta ja
koulutuksesta. Kainuussa on matkailualalla pitkä ja menestyksellinen historia. tammikuuta pohtimaan sitä,
kuinka voitaisiin entistä pontevammin toimia toisaalta
kuntien ja toisaalta koko
maakunnan tulevaisuuden
turvaamiseksi.
Tilannetta helpottaa osittain se, että sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä
toimii jo mallikkaasti. Se ei
aiheuta suuria paineita vaikka trimmaamisen tarvetta
vielä onkin.
Tulevaisuuden kannalta
tärkeiksi osatekijöiksi maakuntajohtaja Pentti Malinen
nostaa uuden Kainuun maakuntastrategian valmistumisen ja tulevaisuuden tarpeita
vastaavan kaavoituksen tekeminen.
. Niissä rakennetaan
maakunnan tulevaisuutta
pienin ja varmoin askelin.
Malinen nostaa vielä esiin
uudet avaukset: Kajaanin
amk:n tekemän työn pelialan
yritysten vauhdittamisessa
sekä nuorten yrittäjien esiinmarssin eri aloilla koko maakunnassa.
Kamppailua Kainuun puolesta
Martti Huusko
martti.huusko@almamedia.fi
Kainuu on aina elänyt ajan
hengessä. Sitä osoitti jo 17.
huhtikuuta 1917 Suomussalmella pidetty kansalaiskokous, jossa vaadittiin Suomen
irtaantumista Venäjästä.
Suomen itsenäistyttyä Kainuu ja kainuulaiset kokivat
oman alueensa olevan kokonaisuus, jota haluttiin kehittää yhdessä.
1950-luvulta lähtien
1980-luvulle maakunta taisteli omasta läänistä. Se sai myös
kehittämisrahaa.
Puolangan halutessa jäädä
pois 1.6.2003 . Tältä osin on toimittava
sen hyväksi, että rahoituspäätökset pysyvät Kainuun
TE-keskuksessa Kajaanissa.
Myös Kainuun Edun, YritysSuomi-toimiston ja kuntien
elinkeinotoimistojen on työskenneltävä juuri nyt mahdollisimman tehokkaasti pienten ja keskisuurten yritysten
apuna. Siksi työtä
bioenergiahankkeiden ja
puunjalostuksen osalta pitää
jatkaa pitkäjänteisesti. Kainuun metsävaroja ei juuri nyt pystytä jalostamaan ja käyttämään hyödyksi riittävän hyvin. Raja-alueilla pitäisikin ponnistella viisumivapauden saamiseksi Suomen ja Venäjän välille. Siksi bioenergiatuotannon eri ratkaisuihin sekä puurakentamiseen ja puunjalostukseen pitää panostaa.
. Silloisen pääministerin Paavo Lipposen (sd)
Kainuun vierailun ja seminaarin yhteydessä saatujen
ideoiden perusteella käynnistyi työ, jonka tuloksena
vuonna 2005 Kainuun hallintokokeilu alkoi.
Tässä kokeilussa Kainuusta
muodostettiin muusta maasta irrallinen hallintoyksikkö,
jolla oli oma maakuntahallitus ja -valtuusto. Nyt emme voi takertua
menneeseen tai nykyisyyteen. Jo rakennetun
varaan on mahdollista kehittää uutta, joka vie koko Kainuuta eteenpäin.
Malinen muistuttaa Venäjän läheisyyden olevan kilpailuvaltti. Työpaikkojen tulisi olla sellaisia jotka
tuovat tuloja maakuntaan
sen ulkopuolelta.
Maakuntahallinossa tulee
painottaa: Kainuun vetovoiman lisäämistä yritysten sijoituspaikkana ja kuntien yhteistyön koordinointia työ-
paikkojen synnyttämiseksi.
Kuntahallinnossa tulee
painottaa: Koko Kainuun laajuisen toimivan ja tehokkaan
sotejärjestelmän luominen
kuntien yhteistyönä. Edellytykset todelliseen
kehittymiseen ja menestykseen ovat hyvät. tammikuuta 2014 YLÄ-KAINUU
9
PEKKA LASSILA
Toiminnan aika
Kainuu:
Väkiluku
pian alle
80 000
Martti Huusko
martti.huusko@almamedia.fi
Väkiluvun laskun vuoksi
maakunnassa nähdään erittäin tärkeäksi onnistua tulevissa kehittämistoimissa kaikissa kunnissa.
Kuntapäättäjät ja alueen
kansanedustajat kokoontuvatkin maanantaina 13. Niitä ei
pidä Malisen mielestä missään nimessä väheksyä tai
jättää huomioimatta. 31.12.2012
voimassa olleen lain kokeilusta hallintokokeilu päättyi
vuoden 2012 lopussa.
Tämän päivän kokemusten
perusteella kokeilun päättyminen ei ollut eduksi Kainuulle.
Entistä ahtaammassa tilanteessa Kainuun ja kainuulaisten on pystyttävä taistelemaan muiden maakuntien
kanssa vähenevistä resursseista. Näiden osalta on ristiriitoja, jotka meidän pitää pys-
tyä ratkaisemaan.
Kuntarakenneselvityskin
mietityttää Pentti Malista.
Juuri nyt näyttää siltä, että
erityisesti Kajaani ja Sotkamo
ovat valtionrahoituksen osalta voittajia, mutta samalla
erityisesti Suomussalmi,
Kuhmo ja Puolankaa lukuun
ottamatta pienet maakunnan
kunnat ovat häviäjiä.
klo 17. Pe 10.1. laulu klo 10-11.
Ti bingo 10.30-11 ja ruoka 1112.30. Taikasormus,
to 9.1. klo 12-14. Vierailijana esittelijä Mervi Pöllänen. Ma 13.1. Pe 10.1. Luudan varresta tuijottaa iloinen
tonttukaksikko, ja oven pielessä tulijaa tervehtii suomen
menestynein formulakuljettaja Mika Häkkinen.
Pahvi-Mika ei valitettavasti ole kaupan. Tervetuloa!
Hyrynsalmen eläkeläiset. Kalevalalainen lapsiteatteriryhmä
Rodnitsok esittää näytelmän venäjäksi.
NÄYTTELYT
Hyrynsalmi
Hyrynsalmen kirjasto. Wanha posti,
Hyryntie 29 B, ti 14.1. Valkeisen seurakuntakoti, Saihotie 1, ke 15.1. 9.1.?1.2. klo 15, la
set ihmiset. Valkeisen
seurakuntakoti, Saihotie 1, su
12.1. Järj. klo 12.
Meditaatio jokapäiväisessä
elämässä -luento. Enää on yksi seinällinen jäljettä, Pentilä sanoo.
Kirjoja ostavat kaikenikäi-
Tarja Pentilä on pitänyt
Suomussalmi
Avoimet ovet. klo 19 Ainoat oikeat, K7, 1 h 56 min, 10 ?.
Su 12.1. Ma
29.12.?to 9.1. klo 8.30?
12. ja klo
19 Ainoat oikeat, K7, 1 h 56 min,
10 ?.
TEATTERI
Suomussalmi
Teatteri Retikka. Ämmänsaaren
kirkko, Kirkkokuja 1, su 12.1. klo 17?18. Suomussalmen
seurakunnan lapsi- ja perhetyö.
Porstuankulma. Tavoitteena on päästä vähitellen
eroon vuosien mittaan kertyneistä tavaroista.
musiikin, teatterin ja kivan pulinan muodossa.
ELOKUVAT
Suomussalmi kk:n pyhäkoulu.
Suomussalmen kirkko, Salmentie 1, su 12.1. Rukouslaulut klo 17.45. aikuisen kanssa. Sopiva tervehdys löytyy myös 95-vuotispäiviään viettävälle.
Entisen VR:n rivitalon toisesta huone on pyhitetty
kynttilöille, maljakoille ja erilaisille koristeille. Mukana Tuomaskuoro ja -bändi Reijo Peuravaaran johdolla. klo 11 Tähellisessä.
Sanan ja rukouksen ilta.
Helluntaisrk,Rukoushuone, Ouluntie 16, to 9.1. Tarjolla koko perheelle (lapset 4-6-vuotiaat) lastenkulttuuria satujen, leikkien,
rompetoriaan auki kahtena
kesänä ja joulun alla. Ne kestävät muuten
säässä kuin säässä, Pentilä
sanoo.
. klo 17. Järj. Tervetuloa!
Puolanka
Väisälä-Kytömäen kyläläisten
liikuntailta. Järj. klo 15, pe 10.1. Su 12.1. Taidemaalari Ilkka Väätin töitä. klo 16.15.
Käki. Värien ja muotojen kirjoa on vaikeampi hahmottaa
kuin tasareunaisia hyllyrivejä.
Ensivaikutelmaa ei kannata säikähtää. Näköispainoksen omistaja Tarja Pentilä
kertoo, että pahvi-Mika toimittaa rompetorilla turvamiehen virkaa.
Lämmityskattilan päältä
löytyy tyylikäs päähine: nahkainen lierihattu. Vapaa pääsy. Suomussalmen seurakunnan lapsi- ja
perhetyö.
Kirkkomuskari-Café 0-3-v. Irwinin
levyä ei Pentilän ravintolan
perua olevasta levyvalikoimasta löydy, mutta monta
muuta klassikkoa kyllä. Kaikille kiinnostuneille tarkoitettu
luento. klo 15, su 12.1. YLÄ-KAINUU Perjantaina 10. Palaan tunnin kuluttua.
Näin lukee korttitelineessä
olevassa kortissa. klo
15?16. Se on Irwin-hattu.
Hinta on kymmenen euroa,
Pentilä sanoo.
Musiikinystävän on pakko
käydä läpi Vääkiön rompetorin cd-levykokoelma. Kyllä. Suomussalmen pääkirjasto, Kiannonkatu 31-33, ke
15.1. klo 12. Kajaanilaisen Eino Urpasen maalauksia
ja valokuvia vuosien varrelta.
3.1.?31.1. Järj. klo
18. Kerhot alkaa jälleen torstaisin
Osuuspankilla.
Vapaamuotoinen tapaaminen
kahvin ja rupattelun merkeissä
sunnuntaisin klo 15 alk. Hyrynsalmen Kylätalo Isku, Asematie 1,
ke 15.1. Moisiovaaran vanhalla koululla. klo 16.15.
Kino Retikka. Teosofinen seura.
Hyryn Muistikerho kokoontuu
jälleen Sopulassa, Kaarnatie 6,
16.1. Ukkohalla, 9.1.?
13.2. Ämmänsaaren
seurakuntakeskus, Kirkkokuja 1,
ti 14.1. Kun katselee
hetken ympärilleen, alkaa
erottaa tavaramerestä mielenkiintoisia yksilöitä. Suomussalmen seurakunnan lapsi- ja perhetyö.
Pulinapöksä - lapsellista kulttuuria. Luennoi Eva Heiman. Kirjat ovat vanhasta
koulusta, astiat, levyt, ja karaokevehkeet ravintolasta.
Kerran pidin postia, sieltä jäi
kirjekuoria ja kuittirullia,
Tarja Pentilä kertoo.
Olen 10 minuutin kahvitauolla. klo 16.15.
Moskova ei usko kyyneliin. Taina Herukan maalauksia ja
Paula Väyrysen keramiikkaa. tammikuuta 2014
10 ELÄMÄNMENO
Tavarataivas
Rompetori: Yllättävät
löydöt palkitsevat
kärsivällisen penkojan
Sirkku Rautio
sirkku.rautio@almamedia.fi
Rompetorille sisään astuessa
tavaran paljous sokaisee hetkeksi. klo 10?17.
Suomussalmi
Galleria Kieppi. klo 17. La 11.1. Rompetori oli päivittäin avoinna ennen joulua.
SIRKKU RAUTIO
vyä.
. Elämänpolku maalauksia. Messun
jälkeen teejatkot seurakuntasalissa.
Metsästyksen kansalliset erikoisuudet. Merja
Hautanen.
Wanhan ajan ompeluseura kokoontuu ti 14.1. klo 18?
19.30. Kirja on toi-
11.1. Teatteri Retikka,
Jalonkatu 1, ma 13.1. klo 18.30.
SIRKKU RAUTIO
Pingviinit odottavat ostajaa hyllyn päällä.
Irwin-hattua ei jokaisen kaapista löydykään.
. Suomussalmen
lukion juhlanäyttely. Pe bingo 10.30-11 ja ruoka
11-12.30.
Kalastuksen kansalliset erikoisuudet. Järj. Suomussalmen seurakunnan lapsija perhetyö.
Suomussalmi
Tuomasmessu. Avoinna ma-pe
9-13.30. ma?ke klo 11?18, to, pe
klo 11?16.
Hyrynsalmen vanha rautatieasema. klo 12 Ella ja kaverit-Paterock, S, 1 h 29 min, 8 . To
9.1. Lierihattu päässä kelpaa kuunnella esimerkiksi progelegenda
Jethro Tullin Aqualung-le-
A
Tavoitteena on
päästä
vähitellen
eroon vuosien
mittaan
kertyneistä
tavaroista.?
Tarja Pentilän rompetorin valikoimista löytyy tavaraa joka lähtöön. klo 16.15.
Valkeisen pyhäkoulu. Kerran Tarja
Pentilä löysi kokoelmastaan
vanhan koulukirjan, jonka oli
aikoinaan omistanut Pentilän serkun äiti. klo 15. to klo 18.30?20.30.
Päiväkokous.
Helluntaisrk,Rukoushuone, Ouluntie 16, su 12.1. Kirjoja olen myynyt jo
neljä seinänlevyistä kirjahyllyllistä. ma?
pe klo 10?19, la klo 10?15.. Ihan kuin
Irwin Goodmanilla aikoinaan.
. Elävä Kainuu Leaderin avoin
tilaisuus kaikille Kainuun maaseudun kehittämisestä kiinnostuneille.
Iltaperhekerho. Hyllyn
päällä seisoo kolme veikeää
puutarhakoristeeksi tarkoitettua pingviiniä.
Menoinfo
TAPAHTUMAT
Hyrynsalmi
Ikäihmisten kahvila
Perinteiset kainuulaiset tekstiilit ovat harmaita
ja maanläheisiä. Myös kunniamainitut sukat esitellään.
Toimita valmis sukkapari 6.2.2014 kello 15 mennessä
Työpaja Hanslankareille. Arvioitavaksi otetaan aikuisille tarkoitettuja sukkia.
Materiaalina pitää käyttää 7 veljestä tai Nallelankaa.
Valmiit sukkaparit laitetaan esille Suomussalmen pääkirjaston Galleria Kieppiin nimettöminä. Se kertoo muistisairaan omaishoitajana toimimisesta, elämän
rajusta muuttumisesta, väsymyksestä, katkeruudesta ja
usein myös yhteiskunnan
niukasta avusta omaishoitajan arkeen.
Teos on hyvin pitkälle
omaelämäkerrallinen. Nyt hän on tehnyt uuden
aluevaltauksen kirjoittamalla
dokumenttiromaanin Rakkaani on muistisairas. Voittajan sukista ja niiden tekijästä tehdään juttu
Ylä-Kainuu lehteen. tammikuuta 2014 YLÄ-KAINUU
11
SIRKKU RAUTIO
SIRKKU RAUTIO
TOIMITUS SUOSITTELEE
Perinteiset kainuulaiset villasukat ovat harmaita. Oilola on paikallisten käsityöläisten tuotteiden myymälä Suomussalmella. Avoinna aina kun
talon emäntä Tarja Pentilä on
paikalla.
suuteen, menneisyyteen,
muistamattomuuteen ja hetken elämään, sillä sen perästä on kysyttävä: miten asiat
olivatkaan, mitä me teimme
eilen, miksi emme tee sitä ja
sitä. Viron kylpyläreissut Huotari-
maan villasukkia. Vuonna 2015 Oilolan myymälä täyttää 40 vuotta.
Sukkakilpailun järjestää Suomussalmen kunnan Työpaja Hanslankarit ja OIlola. Mitä Tarja
Muistisairaan
hoitajan rankka arki
Veikko Huotarinen: Rakkaani
on muistisairas. Nyt haussa
on värikkäämpi malli.
Haussa uusi
villasukkamalli
Nyt kannattaa ottaa sukkapuikot käteen ja ryhtyä neulo-
Näillä muovituopeilla juottaa isommankin porukan.
SIRKKU RAUTIO
SIRKKU RAUTIO
Pahvinen Mika Häkkinen ei valitettavasti ole kaupan.
Kalasumppua käytettiin kalasaaliin säilytykseen ja kuljetukseen.
mitettu perille entiselle omistajalleen.
Voimakkaimpia elämyksiä
asiakkaat ovat kokeneet vanhojen opetustaulujen äärellä.
Pentilä sitten tekee?
. Matkustelu
virkistää, mutta toisaalta toinen ihminen on hoitajana
myös matkoilla ja omaa aikaa
ei juuri jää nimeksikään. Olen koulut-
LIIKUNTA
Suomussalmi
C-tyttöjen lentopalloturnaus.
Suomussalmen Liikuntahalli, Urheilukatu 5, la 11.1. Ja risufloristiikkaa. Palkintosumma
voittajalle on 200 euroa ja kunniamaininta palkintaan 50
eurolla. 153 s. Yön aikana on noustava useita kertoja
katsomaan, ettei läheinen
kaadu, lähde omille teilleen
tai tee mitään sopimatonta.
Huotarinen kuvailee vaikuttavalla tavalla arjen elämään, aamuja, päivän askareita ja iltatoimia. Kustannusosakeyhtiö Hai. 010 665
9018.
Lisää tapahtumia osoitteessa
www.menoinfo.fi.
Pentilän 400 taulun kokoelmassa iso osa on jo myyty.
Myytävää riittää vielä,
mutta entä jos tavaravarastot
joskus tyhjenevät. Perjantaina 10. Valmiin sukkaparin mukaan pitää liittää kertomus siitä, miten tekijä keksi ja kehitteli mallin.
Kilpailuun tarkoitetut sukat voi joko neuloa tai virkata.
Malli saa olla lyhyt- tai pitkävartinen ja sovellettavissa oleva. Muistisairaus johdattaa
epätietoisuuteen: koskaan ei
voi tietää, mitä seuraavassa
hetkessä tapahtuu. Huotarinen kirjoittaa vetävää tekstiä
jälleen tässä uusimmassa. Järj. 2013
Suomussalmelaislähtöinen, nykyään Nurmeksessa
asuva Veikko Huotarinen
on kirjoittanut useita Vienan
Karjalaan sijoittuvia teoksia,
niin proosaa kuin lyriikkaakin. Raati valitsee voittajan ja myöntää kaksi kunniamainintaa. Sitä olen miettinyt itsekin. Villasukkia on pakattu niin paikallisten
kuin paikkakunnalla pysähtyvien turistien kasseihin.
Nyt asiakkaille halutaan tarjota jotain uutta ja ennennäkemätöntä. Siihen voivat osallistua kaikki
Suomussalmella kirjoilla olevat.
Villasukat ovat olleet kautta vuosien erittäin suosittu
tuote Oilolassa. Hyrynsalmen
Isku, hiihtojaosto.
ILMOITA
Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.ylakainuu.fi. Ja
lukijan hän palkitsee monin
yllätyksin!
Risto Kormilainen. Liitä mukaan nimi ja yhteystiedot.
A
Kirja on tärkeä
puheenvuoro.?
nen kuvaa hetkiksi, jolloin
edes hieman jää aikaa omille
hoidoille.
On tärkeää, että arki on
omalla tavallaan rutiineista
koostuva, sillä jatkuvat muutokset ovat vaikeita muistisairaalle. Huotarinen kuvaa
luonto- ja marjastusretkiä runollisen kauniilla tavalla, samoin myös kylästelyreissuja,
joista hoitaja saa myös hyvää
palautetta.
Veikko Huotarisen kirja on
tärkeä puheenvuoro muistisairaan hoitajana toimimisesta ja jaksamisen äärilaidoista. Se ottaa kantaa myös
yhteiskunnan vastuuseen olla tukemassa hoitajaa niin,
että hoitaja saisi kokea säännöllisin väliajoin myös itse
virkistystä ja lepoa. Selkeä päivärytmi
ulkoiluineen ja retkineen on
tärkeää. Yleisö voi äänestää suosikkiaan 2,5 viikon ajan. klo 11?17.
Hyrynsalmi
Hyryn Sportti Klubin yhteislenkki perjantaisin klo 17.30.
Lähtö Kylätalo Iskun pihasta.
Lasten ja nuorten hiihtokoulu
tiistaisin klo 18 Iskun talon
maastossa. Molemmilla
on työ opettajana jo kaukana
takana ja elettävänä eläkepäivät, joita kuitenkin himmentää puolison muistisairaus.
Kestäkö rakkaus kaiken sen,
että toinen etääntyy yhä kauemmas ja enemmän kaukai-
tautunut myös floristiksi.
Vääkiön rompetori löytyy osoitteesta
Leväkoskentie 155. Tiedustelut, p. Puikkojen ja villalangan lisäksi tarvitaan
hieman mielikuvitusta, sillä malli on keksittävä itse, jos
mielii voittaa Oilolan suuren sukkakilpailun.
Haussa on värikäs sukka, joka kuvastaa parhaiten Oilolaa. Kai rupean tekemään käsitöitä ja myyn niitä. Nykyään värillisiä lankoja on tarjolla jos
jonkinmoisia, joten uudesta sukkamallista halutaan värikäs ja massasta erottuva.
Mallin voi suunnitella kokonaan itse tai poimia ideoita
perinteisten käsitöiden kuvioista. Pariskunnalla on takanaan pitkä,
yli 50 vuotta kestänyt avioliitto, jonka aikana puolisot ovat
hitsautuneet yhteen kokonaisvaltaisesti. Viisi eniten ääniä saanutta
sukkaparia pääsee raadin arvioitavaksi
YLÄ-KAINUU Perjantaina 10. tammikuuta 2014
12
tammikuuta 2014 YLÄ-KAINUU
13
Voimassa S-Etukortilla 8.?31.1.
1
Etusi 25 %
89
Snellman
Sika-nautajauheliha 23%
400 g (4,73/kg)
Ilman S-Etukorttia 2,55 (6,37/kg)
Voimassa ke
ke-su
su
Suomalainen
9
Suomalainen
Voimassa ke-su
Voimassa S-Etukortilla 8.?31.1.
Suomalainen
90
/kg
HK
Viljaporsaan
sisäfilee
marinoitu
n. Perjantaina 10. pantit 2,40
9 l (0,73/l)
0
59
Valio
Pehmeä maitorahka
250 g (2,36/kg)
Ilman S-Etukorttia 0,81 (3,24/kg)
ABC-Lohtajan S-market
palvelee
joka päivä klo 6?24.
Palvelemme arkisin 8?21, lauantaisin 8?18, sunnuntaisin 12?18
Vuokatti la 8?20, Kajaanin Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu la 8?21.. 650 g
0
69
Keräkaali
1-lk
/kg
0
99
Navel
Appelsiini
1-lk, Kreikka
/kg
Suomalainen
3
99
1
Atria perhetilan
Broilerin
fileesuikale
300-400 g
(13,30-9,98/kg)
15
Valio
Arkijogurtti
1 kg
2
95
Popsi
Iso viitonen
900 g (3,28/kg)
2
77
Kellogg?s
Riisimuro
375 g (7,39/kg)
2
85
8
Etusi 15 %
1
69
Vaasan
Ruispalat 12 kpl
660 g (2,56/kg)
Ilman S-Etukorttia 1,99 (3,02/kg)
Kulta Katriina
Kahvi
500 g (5,70/kg)
Etusi 27 %
99
X-tra
Virvoitusjuomat
1,5 l 6-pack
sis
Ma
13.1. Joka 10. To 16.1. klo 18 Kristittyjen yht. Ruokakassien jakoa. (08) 636 285
www.kultainenkukko.?
$YRLQQD PD SH NOR OD
MAANANTAI
TORSTAI
Hernekeitto
Juustoinen
Naudanlihaa piparporokeitto
juurikastikkeessa
Kinkkukiusaus
Tomaatti-mozzarellasei
Kukkoa viinissä
TIISTAI
PERJANTAI
Kanakeitto
Mausteinen
Makkarakastike
kalakeitto
Silakkapihvit ja
Sipuli-jauhelihapihvi
kananmunakastike Broileria välimerenkastikkeessa
KESKIVIIKKO
ytä
Siskonmakkarakeitto
Noutopö ntaina
Porsaankyljys ja
myös lauataina.
sinappi-kapriskastike
ja sunnun !
Kalkkuna-kookoskastike Tervetuloa
sis. klo 9.45
Perhekerho. klo 10 jumalanpalvelus seurakuntakeskuksen
kirkkosalissa.
Diakoniatyö: Ke 15.1. klo 10 - 15 rippikoulua
molemmille ryhmille. 10. Ma 20.1. 08 710 770
Kauppakatu 7, Suomussalmi, p. klo
18 Raamattupiiri. Su 12.1. Nyt myös päivän leike.
Arkisin: keitto 7,50 ?, noutopöytä 9,30 ?.
Viikonloppuisin: keitto 7,90 ?, noutopöytä 10,30 ?.
Teboil Turjanhovi
Kalliokatu 2, puh. La 11.1. klo 9:4511.15 Perhekerho. Su 12.1. Klo 13 näkövammaisten kerho srk-salissa ja raamattupiiri Kesärannassa. Ti 14.1.
klo 10 ystäväkerho Joukokylässä. klo 18 Raamattupiiri.
Ruhtinansalmi: Ti 14.1.
klo 10 Pirtin kerho. Ma, Ti
ja Pe klo 10-15 kirpputori, Jalonkatu 8. Ne kestävät kaikenlaisissa aikojen ja säiden vaihteluissa. Suomussalmella kokoonnutaan esimerkiksi Valkeisen seurakuntakodissa torstaisin kello 9.45.
sa.
Lapset, nuoret: Päiväkerhot alkaneet, ajankohdat entiset. Ke 15.1. klo
18.30 sanan ja rukouksen ilta,
Ilm. 1-5. 20.30 Raamattupiiri. klo 10 kirkossa messu.
Klo 18 Kristittyjen ykseyden
rukousviikon tilaisuus srksalissa. To
16.1. klo 18 Tuomasmessu
kirkossa. 08-711 052
$YRLQQD PD OD NOR VX
LOUNAS klo 11-15
MAANANTAI
Pinaattikeitto
Lihapyörykkäkastike,
perunat
PERJANTAI
Kanakookoskeitto
Sianlihakastike,
perunat
TIISTAI
LAUANTAI
Jauhelihakeitto
Broilernuudelvuoka
Riistakeitto
Lohilasagne
KESKIVIIKKO
SUNNUNTAI
Lohikeitto
Pyttipannu
Savulohikeitto
Broilerin?le
TORSTAI
Sisältää runsaan
kainuulaisen leipäpöydän, ruokajuomat,
monipuolisen salaattipöydän sekä jälkiruuan
Palvilihakeitto
Silakkapihvit, muusi
LOUNAS
9,80?
ma-pe
klo 11-14
Maanantai
Sinappinen
uunikala
Broilerleike
Torstai
Janssoninkiusaus
Riistakäristys
Tiistai
Kampelarullat
Makaronilaatikko
Perjantai
Savulohipasta
Bolognaiskastike
Keskiviikko
Silakkapihvit
Porsaanlihakastike
HOTELLI
Arkena keittolounas 7,50, lounas 8,50-9,00,
sunnuntaina 10,50. Ma
13.1. Lempeästi
loiskivat aallot kalliota vasten tuudittivat hyviin uniin.
Kivi ja kallio synnyttävät turvallisen mielikuvan. klo 12
päiväkokous, Merja Hautanen. klo 12 Omaistaan kotona hoitavien ja hoidettavien tapaaminen kokoushuoneessa. klo
18 Tuomasmessun harjoitus
kirkossa. To 9.1. klo 18.30
. klo 14 Tuomasmessun harjoitus kirkossa.
Su 12.1. Saarna
Heli Riipinen. klo
18-20, Puhelinpäivystys ?Puhu sinua kuunnellaan.?, puh.
0400-354978. klo 18 Elämän leipää ja sanaa, Merja Hautanen. klo 17.30
Kirkkokuoron harjoitukset
seurakuntasalissa.
Päivän tunnussana 2014
saatavilla kirkkoherranvirastosta, 5?.
Puolanka
Kastettu: Miina Anna Alisa Moilanen
Kuollut: Matti Aatu Moilanen, 56 v.
Toiminnasta: Pe 10.1. ateria ilmainen. To 23.1.
klo 10 Kahvit Näljängän kirkossa.
Tilaisuudet muualla: Ti
21.1. 9. ?Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet
kallio.. Ti 14.1. 11.30 Ystävän
Kahvila auki srk-keskuksessa. Su 12.1. Su
19.1. Pe 17.1. klo 11 valtakunnansalilla yleisöesitelmä: ?Arvosta Jumalan luomakunnan ihmeitä?. klo
10 . klo
9.45-11.15 Perhekerho. klo
12.15 Tutustumme Mediatyöhön Savuojan opastamana
Ämmänsaari: To 9.1. Kallion kainalo oli turvallinen yöpaikka. Rakennuksen perustuksen kulmakivi liitetään Jeesukseen. klo 13 Messu kirkossa.
Näljänkä: Ti 21.1. Su
12.1. klo 13 Työpiiri srksalissa, mukana Matti Mäkelä. klo 16-17.30 Lasten
kerho eka-kuutosluokkalaisille
Jehovan todistajat
To 9.1. Myöhemmin sen läheisyyteen hankittiin vanha Gaz-kuorma-auton koppi, jossa
usein leikin. klo 11
Kahvit Vaarannivan Markkulassa, Leppäläntie 39. Kivi toimi mainiosti huoltamon kahviona, taukopaikkana.
Parin kilometrin päästä kotirannasta sijaitsi suuri kallio,
Lehmikallio, jonne puolestaan veneellä usein retkeilimme.
Kallion lähellä oli hyvät marjamaat ja vartuttuamme teimme kaverien kanssa sinne myös yön yli kestäneitä telttaret-
A
Jumala on
elämän
perusta?
kiä. klo 18 Tuomasmessun harjoitus kirkossa. klo 17 Pyhäkoulu. runsaan salaattipöydän, ravitsevan leipäpöydän, ruoka-juomat sekä jälkiruoan
Joka 11. Pe 17.1. klo 18.30 sanan
ja rukouksen ilta, Ilm. Silloin tällöin äiti laittoi eväsvoileivät mukaani enkä ole juuri sellaista makunautintoa kokenut kuin tuolla kivellä kesäisenä päivänä.
Kun sain ensimmäisen lasten polkupyörän, suuntasin usein tuolle kivelle. Pe
17.1. Ti 21.1. 22:3) Jumala on elämän perusta, jonka varaan saamme kaiken laittaa. Pe 17.1. klo 17 seurat (Tuomo
Koivukangas, Pasi Kurkinen). punajuuripihvit
TIISTAI
Lapinukon porokeitto
Paistettua haukea
Nakkikastike
Pekoninen possupata
KESKIVIIKKO
Kermainen lohikeitto
Keitettyä härän rintaa
Kasvispihvit
Uunimakkara
TORSTAI
Hernekeitto ja pannari
Hampurinpihvit
Purjo-aurajuustokalaa
Kasvispaistos
PERJANTAI
Kasviskeitto
Lihapyörykät
Sitruuna kampelaa
Kinkku-aurapasta
LAUANTAI
Kultaisen Kukon lohikeitto
Lohta tomaatti-kermakastikk.
Häränlihapata
Kasvisgratiini
Lounas arkisin 10.30?15.00.
Salaattilounas 6,50, päivän keitto 6,50,
päivän keittolounas 7,80, lounaspöytä 10,00
Kauppakatu 4-6, Suomussalmi, p. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta. Kaikkiin tilaisuuksiin vapaa pääsy.
LOUNAS
joka päivä klo 11-16
MAANANTAI
Makkarakeitto
Jauhelihakääryleet
Lohi-perunavuoka
Parmesan kuorr. Hän pitää meistä huolen.
Nähdessäsi lujan kallion missä vain viestiköön se sinulle
rakkauden Jumalasta, Luojasta ja elämän ylläpitäjästä, joka
tarjoaa aina turvan ja suojan meille.
SEURAKUNNAT
NITA LOHI/ARKISTO
Suomussalmi
Kastetut: Anni Ella Katariina Heikkinen, Jooa Lauri
Johannes Vesterlund
Kuolleet: Toivo Aukusti
Juntunen 73 v., Nestori Lauronen 85 v., Reino Iisakki
Helttunen 84 v.
Suomussalmi: Su 12.1. luku. Ma
13.1. Kiven
syrjään vierittäminen on meille viesti Jumalasta, joka toimii ihmeellisellä ja rakastavalla tavalla täällä maailmassa
tänäänkin.
Raamatussa puhutaan paljon Jumalasta kalliona ja turvapaikkana. luku. hintaan.
Kahvilastamme lounasaikaan myös muut
suolaiset ja makeat herkut.
Meille käyvät myös lounassetelit.
Jalonkaarre 3-5, Suomussalmi, p./fax 711153
Jalonkatu 1, Suomussalmi, p. Klo 19 raamattupiiri
srk-keskuksessa. tilaisuus kirkon srk-salissa.
Vapaaseurakunta
Hyrynsalmi: Su 12.1. Klo 10 perhekerho Joukokylässä. klo 18 Siionin virsiseurat kirkossa, mukana
Matti Mäkelä ja Tatu Ryyti.
Su 19.1. Ti 14.1. Saarna Heli Riipinen. tammikuuta 2014
14 ELÄMÄNMENO
Hartaus
Risto Kormilainen
Kirjoittaja on Suomussalmen kirkkoherra
ja lääninrovasti.
Kivi ja
kallio
L
apsuuden tärkeä leikkipaikkani oli välittömästi kotiaidan takana sijaitseva kookas,
laakea kivi. Su
12.1. Ti 14.1. 12 perhekerho srk-keskuksessa. Medialähetystyön
kirkkopyhä. Ma
13.1. Saarna Arja Savuoja. klo 18
Sana ja rukous
Puolanka: To 9.1. Ti 14.1. Ei
jumalanpalvelusta kirkossa.
Su 19.1. klo15
Kirkkomuskari-Cafe, 0-3
vuotiaille vanhempineen. Pe 10.1. klo 19
raamattupiiri srk-keskukses-
Seurakuntien perhekerhojen kevätkausi on alkanut. klo 12 Valkeisen seurakuntakerho. Pe 10.1. klo
9.30 ystäväkerho Paljakkatalossa. Su 19.1. Klo 10 Messu
kirkossa. lounas ilmainen.
MEILTÄ SAA MYÖS PITOPALVELUA!
Lounas klo 11 . Pe 10.1. Ti 14.1. klo
12 Keskiviikkokerho seurakuntasalissa.
Musiikki: To 9.1. Ke 22.1.
klo 11 Perhekerho srk-salissa.
Su 26.1. klo 17
Pyhäkoulu päiväkerhotilassa. Klo 11.30 Kirkkokahvit ja
myyjäiset srk-salissa, pikaarpoja, puu- ja käsitöitä. klo 9.45-11.15 Perhekerho.
Pitämä: Pe 10.1. Jeesusta voitelemaan
menneet naiset kokivat suuren yllätyksen, kun valtava kivi
oli poissa ja he kohtasivat kivelle istahtaneen enkelin. klo
16.30 Kehitysvammaisten
kerho srk-salissa. Mukana Tuomaskuoro ja -bändi Reijo Peuravaaran johdolla. 13
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Makkarakeitto
Makaronilaatikko
Kahden kalan keitto
Uunilaatikko
Kinkkukiusaus
Joka päivä myös kevyt salaattiateria 4,50 ?
Keittolounas alk. 5,90 ?
Keittolounas+salaatti 7 ?
Leivät, kotijuomat sekä kahvi sis. Puuhikset alkavat
ma 20.1.
Rauhanyhdistys: Pe 10.1.
klo 18.30 lauluseurat Ry:llä.
Su 12.1. (2 Sam. klo 11,
Päivätilaisuus. Me
saamme turvautua ja luottaa kaikessa hänen apuunsa, rukoilla häneltä siunausta ja voimia, mutta myös kiittää häntä
johdatuksesta kaiken elämän keskellä.
Kivi liittyy myös Jeesuksen ylösnousemukseen, sillä se
oli vieritetty syrjään haudan suulta. klo 10 kirkossa jumalanpalvelus, sen
jälkeen kuoroharjoitus musiikkityön huoneessa. Ke 15.1. klo 18.30 lauluseurat Tuomaalalla Pistotie
4.
Helluntaiseurakunnat
Suomussalmi: Su 12.1. Rukouslaulut alkavat
klo 17.45. Su 12.1. suomussalmi.helluntaiseurakunta.fi
Hyrynsalmi: Pe 10.1. klo
12 Päivätilaisuus, pastori Esko Taipale ja Olavi Stenroth.
Pe 17.1. klo 10 . Su
19.1. Klo 17 diakoniatyön
johtokunnan kokous. klo
11 Sana sunnuntaiksi; Matti
Juntunen. YLÄ-KAINUU Perjantaina 10. klo
10 Messu kirkossa. Messun jälkeen teejatkot srk-salissa. klo 18.30 valtakunnansalilla keskustelua aiheesta: ?Oikean uskonnon jäsenet todistavat aktiivisesti
Jumalan valtakunnasta?.
Raamatun lukeminen: 1.
Moos. klo 11 Pesiön seurakuntakerho Orvokin luona Aholantie 14.
Hyrynsalmi
Su 12.1. 044 284 8306
$YRLQQD PD SH NOR OD VX
.HLWWL| DYRLQQD PD OD NOR
$YRLQQD PD WR NOR SH OD VX
/RXQDVOLVWD P\|V ZZZ \ODNDLQXX ¿
+HUNXOOLVHW KHWNHW WDUMRDD YLLNROOD . Su 19.1. klo 10-11.30
Ystävän Kahvila srk-keskuksessa, kiikkutuolivieraana Elvi Kemppainen. klo 18 Pyhäkoulu kokoushuoneessa.
Valkeinen: To 9.1. klo 10 perhekerho Joukokylässä. Su 12.1. klo 10-12 perhekerho srk-keskuksessa. klo 10 Lähetyssoppi srksalissa
klo 19
viimeinen la 22.2. tammikuuta 2014 YLÄ-KAINUU
15
JUHANI MUSTONEN
Myös Viljo
Moilanen
myy lupia
Piispajärven-Korvuan osakaskunnan vesille myy kalastuslupia myös Viljo Moilanen Pyhäkylästä.
Toimituksesta riippumattomista syistä hänen nimensä puuttui osakaskunnan kokouksesta kertovasta uutisesta.
Muun muassa Teatteri Retikka on saanut Leader-rahoitusta.
Elävä Kainuu Leader
haastaa kehittämään
Marjut Lehto
marjut.lehto@almamedia.fi
Elävä Kainuu Leader järjestää
avoimet ovet Teatteri Retikassa 13. klo 13, pe 21.2. klo 19 ennakko (17/15/10 e)
pe 24.1. klo 19, to 13.2. klo 19
Huikea draama rakkaudesta,
Ohjaus Marcus Groth, Sovinto, suunnittelu ja dramaturgia
Marcus Groth, Tuomas Timonen, Heikki Törmi ja työryhmä.
Ensi-ilta Teatteritalon näyttämöllä 18.1.2014 klo 19.
Esitykset: pe 17.1. klo 19, la 8.2. Kajaani Info 08 6155 2555.
Teatteritalo 08 6155 2244.
Ryhmät 044 7100 350 / 044 7100 452
UUU. klo 19, la 8.2. tammikuuta 8.3012.00 ja Sotkamon Heinämäen kylätalossa 15. tammikuuta 18.00-21.00. klo 14, pe 7.2. Kansainväliset hankkeet ovat tuoneet
alueelle vuosittain useita vierailijaryhmiä.
Valmistautuminen vuosien 2014-2020 ohjelmakau-
delle on loppusuoralla ja rahoitusta odotetaan olevan
käytettävissä lähes sama
määrä, kuntien panoksesta
riippuen.
. Leader-tukien kautta
alueille on tullut kehittämisrahaa yli 5,5 miljoonaa euroa.
Suomussalmella kohteita
ovat muun muassa Teatteri
Retikka, Hossan Poropuisto
ja Ylä-Kainuun Äitien hanke
sekä koko Kainuun alueella
vaikuttanut Metsänainenkoulutushanke. Perjantaina 10. Kelan välityskeskus
palvelee 7 päivänä viikossa.
Kaikissa maasta- ja maahanmuuton tilanteissa sekä
muissa kansainvälisissä tilanteissa Kela palvelee yhdessä numerossa.
Tammikuussa toimintansa aloitti myös rajat ylittävän
terveydenhuollon yhteyspiste, joka kokoaa, tuottaa ja jakaa tietoa terveyspalvelujen
käyttämisestä Suomessa ja
ulkomailla.
5DNNDDPPH
8UKR 8QWDPR
-$$..2/$
V 9LPSHOL
N 6XRPXVVDOPL
-RXOXQ ODSVL NLLWRV HYlLVWl ODSVXXGHQ
1H PDWNDVVDLQ NXONL OlSL QXRUXXGHQ
NDXWWD ODNHXNVLHQ MD PHWVLHQ ORLVWL
VlWHHW DXULQJRQ YlOLLQ YDUMRW KHLWWlHQ
VDDYXLQ YLLPHLQ NRWLSHVllQ VDDNND
.LLWRV ,VlQL HWWl KDLW PLQXW MRXOXNVL
NRWLLQ
.LLWWlHQ MD NDLYDWHQ
,LQHV SXROLVR
0DUNNX MD 3lLYL
,LQD /LQGD 9DOWWHUL
$QQH MD 0DUNNX
0LNDHO $QQLLQD
+DQQX MD 5LLWWD
VXNXODLVHW MD \VWlYlW
Kelan palvelukeskusten tarkemmat
yhteystiedot osoitteessa www.kela.fi
5DNNDDPPH RQ VLXQDWWX KDXGDQ OHSRRQ
6XRPXVVDOPHOOD OlKHLVWHQ OlVQl ROOHVVD
.LLWRV RVDQRWRVWD VXUXXPPH .LLWRV P\|V +RLWRNRWL
9lOVNlULQ KHQNLO|NXQQDOOH 8UKRQ K\YlVWl KRLGRVWD
KAIKENLAISTA
ONKO SINULLA VAIVAA
selässä, niskassa, raajojen nivelissä.
KÄRSITKÖ päänsärystä, huimauksesta,
lihaskireyksistä.
VARAA AIKA JA TULE HOITOON,
LÄÄKÄRIN LÄHETTEELLÄ TAI ILMAN.
fysioterapeutti Riina Timonen p. 044 972 3442
fysioterapeutti, osteopaatti Juha Kampman p. Tässä suunnitteluvaiheessa kaikki oman alueensa
kehittämisestä kiinnostuneet
voivat vaikuttaa ohjelman sisältöön ja arvioida, vastaako
se paikallisiin tarpeisiin, sanoo Elävä Kainuu Leaderin
toiminnanjohtaja P i r jo
Heikkinen.
Tavoitteena on kannustaa
yrityksiä kehittymään ja luomaan uusia työpaikkoja sekä
hanketoimijoita suunnittelemaan konkreettisesti uudenlaisia ja innovatiivisia hankkeita.
Yrittäjät voivat vielä jättää
yritystukihakemuksia maalis-huhtikuulle 2014 saakka.
Kehittämishankkeiden osalta
haku on päättynyt.
Yritystuki sopii haettavaksi pienehköihin investointeihin ja yrityksen tai yritysryhmän kehittämistoimenpiteisiin, jotka on mahdollista toteuttaa tämän vuoden loppuun mennessä.
Ohjelmakauden 20142020 strategia luettavissa
Elävä Kainuu Leaderin Internet-sivuilla.
PÄIVYRI
7lQllQ RQ SHUMDQWDL WDPPLNXXWD
$XULQNR QRXVHH NHOOR MD ODVNHH NHOOR
1LPLSlLYLllQ YLHWWlYlW
3H 1\\ULNNL
/D .DUL .DUUL
6X 7RLQL
0D 1XXWWL
7L 6DNDUL 6DNX
.H 6ROMD
7R ,OPDUL ,OPR
3H 7RQL $QWRQ $QWWRQL $QWWR
/D /DXUD
3lLYlQ PLHWHODXVH
7DLYDDVHHQ PHQQllQ VXKWHLOOD MRV VLQQH PHQWlLVLLQ
DQVLRLGHQ PXNDDQ MlLVLWWH SRUWLQ WDDNVH MD NRLUDQQH
PHQLVL VLVllQ
0DUN 7ZDLQ
Muutoksia
Kelan
puhelimissa
Kelan tulkkien välityksen,
maasta- ja maahanmuuton
sekä perintään liittyvien asi-
oiden puhelinpalvelu on
muuttunut vuoden alussa.
Esimerkiksi tulkin tilaaminen on nyt joustavampaa. Tilauksen voi tehdä myös illalla
ja viikonloppuna ennakoimattomaankin tapahtumaan. Tilaisuuksissa
esitellään hanketyön tuloksia, pohditaan tulevia haasteita ja kannustetaan tarttumaan rahoituksen kautta
saataviin vaikutusmahdollisuuksiin.
Yhdistys on rahoittanut
vuosien 2007-2013 aikana
Suomussalmella, Hyrysalmella, Sotkamossa, Kuhmossa ja Ristijärvellä yhteensä 32
yritystä ja tukenut 76 yleishyödyllistä kehittämishanketta. 044 972 3443
KIITOS
ONNITTELUT
Kiitos
Yllätitte täysin.
Kauppakatu 5,
89600 Suomussalmi
Eija Väisänen
2QQHD
YXRWLDDOOH SDSDOOH
5DNNDXGHOOD
9LHQR
2OOL MD 0DLUH
0DULWWD .DUL
6DPXOL MD 6DNDUL
Lääkärikeskus Medikatin tiloissa
KAIKENLAISTA
(,1$5 0$5
*8'081'6621
.$,..(8'(1 (1.(/,7
(16, ,/7$
Einar Már Guðmundsson, dramatisointi ja ohjaus Aino Kivi
Kaikkeuden enkelit, ?Soolo särkyneelle mielelle?,
ensi-ilta Sissilinnassa to 16.1.2014 klo 19, kantaesitys.
Esitykset: la 18.1. klo 14
Kevään ohjelmistossa: Katoava maa,
*GCICGQQÐÇ #JTGQ KSQGI??JG
1M?L K??GJK?
Auringonlaskun sankarit, Remontti
Liput 27-5 e. klo 19, pe 7.2
I?H??LGLRC?RRCPG
klo 17.30
Valtuustosali. Toi elämään mukanaan valoisan lisän, teki toisesta äidin, toisesta isän. 08 710 770
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Ke 15.1. klo 19 Ainoat oikeat
K7, 1 h 56 min, 10 ?
Su 12.1. Jaanalle ja Matille
Ouluun syntyi 21.12.2013 tyttövauva, painoa 3430 g, pituutta 50 cm.
RAVINTOLAT
HOTELLISSA
La 11.1.
Pub Jalonuomassa
Karaoke
Vapaa pääsy
KYLPYLÄHOTELLI
Meidän
uutiset
TUOMASMESSU ?Kasteen lahja?
Ämmänsaaren kirkossa su 12.1.2014 klo 18.00.
Rukouslaulut alkavat klo 17.45.
Mukana Tuomaskuoro ja ?bändi
Reijo Peuravaaran johdolla.
Messun jälkeen teejatkot seurakuntasalissa.
Tervetuloa!
ELOKUVAT
Pe 10.1.
VAUVAUUTISET
Ei ole kooltaan suuri tuo pikkuinen, mut aikaan sai melkoisen muutoksen. klo 12 Ella ja kaverit-Paterock
sallittu, 1 h 29 min, 8 ?
klo 19 Ainoat oikeat
K7, 1 h 56 min, 10 ?
www.teatteriretikka.net
Kutsumme kaikki asiasta kiinnostuneet ja
erityisesti yrittäjät
kunnan elinkeinojen kehittämisja ideointitilaisuuteen sekä
elinkeino-ohjelman laatimiseen
Aika:
Paikka:
Kahvitarjoilu
Asta Tolonen
kunnanjohtaja
Aylakainuu.fi
Jalonkatu 1, Suomussalmi, p
www.eskonpekka.?
FYSIOTERAPEUTTI
Timo Järvenpää
Vastaanotto:
Ämmänsaari, Palvelutalo
Hyrynsalmi, Kaarnatie 6
Ajanvaraus
p. 0400 200 617
.DXSSDNDWX 6XRPXVVDOPL
L I\VLRWHUDSLD
L SLQWDOlPS| KLHURQQDW
L O\PIDKLHURQWD /<.2
050 570 5262
Tuohustie 4, Ämmänsaari
p. Henkilöautojen,
. nivel- ja nikamakäsittelyt
. 010 665 9018 tai ilmoitukset.ylakainuu@almamedia.?
050 413 4325
(08) 711 062
(8,21 snt/puh. + 5,9/16,9 snt/min.). 010 525 1920
$XWRPDDODDPR
6 +HLNNLQHQ
Lahnatie 3, Suomussalmi
p. (08) 710 100, 0400 387 371
Lahnatie 3, Suomussalmi
p. Ilmastoinnin huolto
b00b1 +82/72 26$ .<
Kurimontie 1, p. 044 733 9598
Avoinna: ma-pe 8.00-16.00
/9, $6(1186
.(5b1(1
Lääkäripalvelut
.DLNNL SXWNLW\|W
0\|V LOWDLVLQ
0DWLNNDWLH 6XRPXVVDOPL
Kiinteistökeskus
p. 0400 389 907
.DXSSDNDWX 6XRPXVVDOPL
Erikoishammasteknikot
Juha p. 0400 157 588
+LQDXVSDOYHOX
+HLNNLQHQ
Hoitopalvelut
p. 3D nelipyöräsuuntaus ja traktoreiden renkaat ja rengastyöt
. 0400 686 511
Riina p. (08) 633 1990
p. L WXNLVXNDW SLHQDSXYlOLQHHW
Mira Oikarinen
HIERONTAPALVELU
Hyrynsalmella, Hyryntie 33
Puolangalla, Mäntykoti
Lasse Heikkinen
Hyryntie 38, Hyrynsalmi
ÖLJYNVAIHDOT
. 040 673 1054
koko kehon vyöhyketerapia
hermoratahieronta
koliikkihoidot/vauvahieronta
Reiki-energiahoidot
intialainen päähieronta
turvehoidot
regressioterapia
Shindo-rentoutusohjaus
infrapunasauna
Jalkahoitolat
www.suomussalmenktk.?
Toimitamme hiekkaa, soraa, mursketta, seos- ja ruokamultaa.
/(172.(177b
.8/-(786
0D 3H LOWDNRQHHOOH
SUOMUSSALMI, ÄMMÄNSAARI,
HYRYNSALMI, RISTIJÄRVI
Suomussalmen Taksilinjat
p. 040 356 0414
?
Suomussalmen
Taksilinjat
- tilausajot
0400 890 084
Myös paari- ja pyörätuolikuljetukset.
LVI-palvelut
Kaikki putkialan asennukset, korjaukset ja saneeraukset
koko Ylä-Kainuun alueella. 75?/kk
SUOMUSSALMEN KTK OY
p. 044 733 6508
Tero p. 044 972 3442
Maansiirtokuljetukset,
Nosturiautot
myös kokonaisurakat
Vaihtolavakuljetukset
Maanrakennuskoneet
Puutavarakuljetukset
Muuttokuljetukset
POLTTOÖLJYN VÄLITYSKAUPPA
kimmo.makelainen@luukku.com
www.putkirenki.?
Kolarikorjaamo
- sopimukset kaikille
vakuutusyhtiöille
?
Kuljetuspalvelut
I\VLR O\PIDWHUDSHXWWL
5,,77$ 6(33b1(1
S
Hierontapalvelut
Hinauspalvelut
Kolarityöt
Maalaukset
Tuulilasin
vaihdot
Ruoste-estokäsittelyt
SIJAISAUTOPALVELU
FYSIORIITTA
Fysioterapia
p. 044 323 4567
®
LVI-alan kokonaispalvelua
-$/.$+2,'27
Suomussalmen
Vesi ja Lämpö Oy
-DONDKRLWROD 6DWX
Kauneushoitolat
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Ulla Pakarinen 08 713 773
Syväyksenkatu 1 A, Suomussalmi
Onko sinun
paikkasi
tässä!
Fysikaaliset hoidot
Kauneushoitola
Inka
SKY-dipl.kosmetologi Inka Pyykkönen
Syväyksenkatu 1, Suomussalmi
0404 190 901
www.kauneushoitolainka.?
Kiinteistöhuolto ja isännöinti
kiinteistöhuolto
kiinteistövälitys
isännöinti
ASIANTUNTEVAA PALVELUA
fysioterapia . 050 539 3379
Autokorjaamot/-maalaamot
$UL 0DWHUR S
DUL#DUWYH ¿ ZZZ DUWYH ¿
Verkkokauppa!
§
9HQLHUL PDDQUDNHQQXVNRQHHW
:HEHU PDDQWLLYLVWlMlW
Varaa paikkasi
palveluhakemistosta!
Näköpalvelut
1b.g7$5.$6786
Varaa aika optikolle tai silmälääkärille.
KellO Optiikka
ma-to 9.00-17.00
APPALAINEN
pe
9.00-18.00 Kauppakatu 10, Suomussalmi
la
9.00-13.00
www.kello-optiikka.?
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. Autojen huollot ja
kuorma-autojen
varaosat
. (08) 6331 9920,
päivystys 0400 384 924
0500 280 254
Toimisto: Keskuskatu 16
Kauppakatu 5,
89600 Suomussalmi
Hinnat
alk. Pyydä tarjous! Muista
nys!
kotitalousvähen
Puh. hieronnat
?
020 747 9780, ilt. 040 556 4909, Eino p. 044 972 3443
kosteusmittaukset
lämpökuvaukset
lumityöt
Suomussalmen
Kiinteistöhuolto
Lääkärikeskus Medikatin tiloissa
LVI-TYÖT JA -TARVIKKEET
Keskuskatu 22, 89600 Suomussalmi, p