SYYSKUUTA 2014
Pihlaja
Runsas pihlajanmarjasato
ennustaa kovaa
talvea. >> 14
Hiljaisen Kansan isä, tanssija Reijo Kela sanoo tilataideteoksensa nimen viittaavan mahdollisesti siihen, kuinka suuri osa kansastamme vaikenee
ongelmistaan - tai niiden puuttumisesta.
Hiljaisia viestejä
Kunniaa: Reijo Kela omistaa tanssiesityksen kansalleen. s.6
Huomio! Suomussalmen ja Suomussalmi kk:n taajamien kotitaloudet!
(Tervakangas, Siikaranta,
Ämmänsaari, Pitämä, Lomakyläntie, Ruukinkangas,
Kaljuskylä ja Kirkonkylä)
KESKIVIIKON SEKAJÄTTEIDEN
NOUTOREITIT MUUTTUVAT TIISTAISIN
AJETTAVIKSI VIIKOSTA 37 ALKAEN!
toimisto 040 848 5872
päivystys 0500 295 007
www.jpskuljetus.fi
suomussalmen@jatekuljetus.com
Lahnatie 2,
Oy
Suomussalmi. >> 8
Kemppainen
MM-kisoihin
Skeet-ampuja Marko
Kemppainen lähtee MMammuntaan tavoitteenaan ?naalipaikka. Suomussalmen kunta on aloittanut tehokkaan markkinointikampanjan, joka
kohdistuu Oulun seudulle. >> 10
Ympäristö ja harrastuspaikat ovat kuunossa
Suomussalmella. Kunnostus
Kirkonkylän tyhjä
tontti sai uuden
ilmeen puiston
myötä. >>4
WWW.YLAKAINUU.FI
TORSTAI 11. >>6
NRO 73
PERUSTETTU 1965
IRTONUMERO 2 e
MARJUT LEHTO
Tunnustus
ensiavusta
Suomussalmelaiset Reino
Oittinen ja Matti Kinnunen saavat tunnustusta ripeistä toimistaan. Ne ovat tärkeitä asioita, kun
kun kuntaa markkinoidaan hyvänä paikkana
elää ja yrittää
Ylä-Kainuunkin kunnissa pohditaan kuumeisesti,
miten kuntien tekemillä päätöksillä pystyttäisiin edistämään paikallista yritystoimintaa.
Esimerkiksi Suomussalmella elinkeino-ohjelmaa päivitetään tulevat vuodet tähtäimessä. Pakkasin reppuun termospullollisen kahvia sekä
muovisen rasian ja suuntasin lähimetsään.
Join termarikahvit kannonnokassa nauttien raikkaasta
syysilmasta, kuunnellen luonnon ääniä ja tunnustellen tuk-
A
Raikas ilma on
?unssalääkkeistä
paras.?
koisen nenän läpi tiensä selvittäneitä metsän tuoksuja. Raitis ilma osoittautuikin sängyn pohjalla makaamista tehokkaammaksi. En ole koskaan harrastanut.
En yhdeksään vuoteen. Tokihan siinäkin ovat omat hyvät puolensa. Kuuma
hunajatee helpottaa kurkkukipua ja lepo lämpimän peiton
alla tuntuu mukavalta ?unssan kourissa.
Itselläni kuitenkin lepääminen pelkästään yhdenkin päivän aikana saa olon tuntumaan entistä tokkuraisemmalta.
Ajatus ei kulje, päätä alkaa särkeä ja mahdollisen kuumeen
aloittaessa lähtölaskentaa kohti normaalia ruumiinlämpöä,
tulee tukalan kuuma, jolloin nukkuminen ei ainakaan onnistu.
Totaalisen mökkihöperöitymisen sijaan kokeilin mieluummin luonnon omia rohtoja. Poimin mustikoita ja puolukoita. Joka vuosi pyrin käymään.
MARJUT LEHTO
Veikko
Heikura
Anteri
Heikkinen
Liisa
Ruonakangas
Sami
Paasisalo. Syys?unssa. syyskuuta 2014
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 11.9.2014
Marjut Lehto
Päätoimittaja Martti Huusko
marjut.lehto@almamedia.?
Kirjoittaja on Ylä-Kainuun toimittaja.
Voimaa
luonnosta
Kuntien kehittäminen
vaatii hyvää yhteistyötä
S
e iskee jokaisena syksynä. Ei
tarvitse lähteä joen toiselle
puolelle ruokapaikkaa
etsimään.
Onnittelen ahkeraa yrittäjää
hienosta ideasta!?
Suomen riistakeskuksen olisi pitäny
lyhentää metsästysaikoja eikä tehdä niin kuin Metsähallitus on halunnut.
Kommentti kanalintujen
metsästyksestä
Gallup: Oletko käynyt lintumetsällä?
En ole käynyt, enkä käy. Niinpä nyt
erityisesti yrittäjiltä haetaan mielipiteitä ja
omiin tarpeisiin liittyviä ajatuksia kyselyn
avulla.
Yrittäjien kannattaa nyt olla aktiivisia. En halunnut lähteä metsään rehkimään ja tyhjentämään jokaisen mättään päällä
komeilevia puolukanvarpuja, tavoitteena kerätä koko talven
marjat pakastimeen. Joskus täydellä
voimalla, joskus varovaisemmin. Heillä on todellinen mahdollisuus vaikuttaa siihen, mihin suuntaan Suomussalmen elinkeinopolitiikkaa ryhdytään reivaamaan.
www.ylakainuu.?
?Ompa hyvä juttu,että
kauppakeskuksen
läheisyydessä on tällainen
paikka,josta voi ostaa
ruokaa,jos nälkä yllättää. YLÄ-KAINUU Torstaina 11. Kierreltyäni pari
tuntia metsässä nauttien sen tuoksuista, mauista ja väreistä, totesin, että raikas ilma ja kaunis luonto ovat ?unssalääkkeistä parhaimmat. Aamusta alkaen kestänyt väsymys
ja voimattomuus olivat tiessään.
Usein kipeänä ollessaan ajattelee, että paras lääke on lepo ja kuuma juoma, kuten päihimme on pienestä pitäen
taottu. Sitä ennen kyllä,
15-vuotiaasta heti sodan jälkeen joka syksy.
En ole käynyt, ei ole asettakaan.
Olen menossa, vielä en ole kerennyt. Se on lähes
jokaisen riesana, ehkä viikon, ehkä kuukauden. Luonto antoi voimaa, ja
mikä parasta, sain iltapalaksi maukkaita metsän antimia.
J
ulkisen sektorin toiminta vaatii
tulevina vuosina monin tavoin
uutta otetta. Kun Kainuussakin
väestömäärä on jatkuvassa laskussa, on kunnissa ja kuntayhtymissä tultu haastavaan tilanteeseen.
Kuntalaisten palvelut pitäisi pystyä tuottamaan nykyaikaisten vaatimusten ja mahdollisuuksien mukaisesti, mutta rahaa palveluiden tuottamiseen on käytössä yhä vähemmän.
Yksityisen sektorin toiminnan kehittäminen on entistä tärkeämpää. Uudet, eri toimialoilla toimivat yritykset ovat Suomussalmella, Hyrynsalmella ja Puolangalla vakaan kehityksen tärkeä peruspilari.
Onneksi kuntien johdossa ymmärretään
paikallisten pienten ja keskisuurten yritys
merkitys, siksi yksityiselle sektorilla on tavoitteena luoda uutta toimintaa. Minuun se iski viime viikolla. Yrittäjien ja muiden yhteistyökumppaneiden mukaan saaminen on aikataulu- ja muiden ongelmien vuoksi takkuillut. Nenäliinapaketit hupenivat yksi toisensa jälkeen, käytetyt teepussit täyttivät
roskakorin, särkylääkkeet tekivät voitavan-
sa.
Vietettyäni koko lauantaipäivän sohvalla viltin alla ja
katsellen ikkunasta täydellisintä syyspäivää, päätin uhmata tautia. Toisinaan pysähdyin herättelemään kadonnutta makuaistiani makoisilla mustikoilla.
Hetken päästä unohdin, että olen kipeä
3/866$ 3,67(,//b
(786, -23$
Onnettarina toimivat Liisa ja Raimo Karppinen.
Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.
ma-pe
la
su
7-21
7-18
12-18
HERKKUKIRSIKKA
Kirsi Moilanen, puh. Torstaina 11. ja fax 0207 940 660
Myynti ja tekninen neuvonta
0207 940 663
Tommi Moilanen
p. 044 974 1924
edulliset ja maukkaat herkut!
HINNAT VOIMASSA TO-SU 11. 1,2 kg
400 g
95
LEIPÄOSASTOLLA
Kylmäsen suolattu
HIILLOSMAKKARAT
mikille
Lemra
pa sta!
7
90
Tarjous voim. 30.9. Ehdottomasti uusi päiväkoti pitää
rakentaa Rajavartiolaitoksen alueelle. 17
3DLNDOOD HGXVWDMDW 7RPPL 0RLODQHQ MD 3HNND 0DQQLQHQ SlLYlQ
DLNDQD YRLW VRSLD DMDQNRKGDQ LNNXQDWDUMRXNVHQ WHNHPLVHOOH
-RV HW SllVH SDLNDOOH N\V\ OLVll SXK
7(+'$6.,(5526 NOR
9LLNRLOOD
LNNXQDUHPR
Q
WLQ
WLODQQHLGHQ
NHVNHQ
DUYRPPH
500 ?:n arv
oise
lahjakortin n
.
3lLYlQ DLNDQD
.$+9,7$5-2,/8
PUHDASTA
LAATUA
.XKPRQ ,NNXQD 2\ WDUMRDD RPDNRWLWDORMHQ
LNNXQDUHPRQWLW µDYDLPHW NlWHHQµ SDOYHOXQD
MD WDNXXW\|Ql \PSlUL YXRGHQ VHNl XXGLV
HWWl NRUMDXVUDNHQWDPLVHHQ 0\\QWL MD
LNNXQRLGHQ WRLPLWXV XORWWXX 5RYDQLHPHQ
3DQRVWDPPH \NVLO|OOLVLLQ
MD 1XUPLMlUYHQ P\\QWLNRQWWRUHLGHQ DYXOOD
UDWNDLVXLKLQ MD NRUNHDDQ ODDWXXQ
2OHPPH 37< /$$786(57,),2,78
SRKMRLVHVWD HWHOllQ
<5,7<6 MD Nl\W|VVlPPH RQ
,62
²/$$'81+$//,17$-b5-(67(/0b
Pesemme kotitalouksien peruspyykin; liinavaatteet, verhot, täkit,
tyynyt ja petauspatjat, matot ja käyttövaatteet.
Tule tutustumaan
tuotteisiimme!
-20%
US
SYYSKUUSSA ALENN
MATTOPYYKISTÄ
Tarjous voimassa 15.-30.9.
Tervetuloa asioimaan pesulaan Kurimontielle!
Muista myös noutopisteemme Hyrynsalmella, Puolangalla,
Paltamossa ja Taivalkoskella! Puhdaspesun pyykkiauto
hakee ja palauttaa pyykit noutopisteistä viikottain.
SUOMUSSALMEN PUHDASPESU
/DXUL 1LLUDVHQ OXYXOOD UDNHQQHWWX WDOR
.DMDDQLVVD NRNL Wl\GHOOLVHQ PXXWRNVHQ
Kurimontie 17, 89600 Suomussalmi, p. 3/866$7$5-28.6,66$
$,1$ 9b+,17bb1
pkt
(3,97/kg)
kg
Atria
Fanta ja Sprite
500-600 g, naturel, hunaja
400 g
Raj. 2 erää/talous
95
kg
HK
2
49
rs
(6,23/kg)
4
99
pkt
(0,31/rl)
Ilman Plussa-korttia
5,95 pkt (0,37/rl). saakka.
Ilman Plussa-korttia
2,99 pkt (6,64/kg).
KANAFILEE
400 g/ps
16 rl, valkea
pkt
(5,53/kg)
4 pl
(0,57/l) sis.
pantit 1,60
Hau Hau Champion
WC-PAPERI
49
5
00
4 pl!
Ilman Plussa-korttia yksittäin
2,49 pl (1,39/l), sis. 1.10. Kannattaa tarkastaa,
ettei omalla mökillä ole
luvattomia asukkaita.
Kuhmon Ikkuna Oy:n tehtaalla
Sammontakojankatu 8, Kuhmo
ma 15.9.14 klo 10 . Kirjoita
alkuun YLÄ
ASIA, välilyönti
ja sitten mielipiteesi.
Uusi koulu vai uusi päiväkoti Suomussalmelle?
Helppo vastaus. saakka.
ps
(19,75/kg)
Hyvärisen Leipomon
TUOTE-ESITTELY
pe 12.9. Tänä syksynä
kävi niin, että ulkoomaalaiset marjanpoimijat valtasivat meiltä kylän yhteisen
grillikodan asuinkäyttöön.
Kehotimme heitä lopettamaan yöpymisen kodalla,
mutta he palasivat takaisin. klo 10-17.
Hyvärisen Leipomon
OHRARIEVÄ
Hyvärisen Leipomon
KUUKAUSIVIINERI
200
120
kpl
kpl
Synttäriarvontojen
voittajat!
Tekstiiliosastolla
arvotun ulkolyhdyn voitti:
Tuula Seppänen
Muut kauppamme 6-vuotissynttäriarvonnat:
Juhla Mokka KAHVIA (6 pkt/voittaja):
Mitra Pajarinen, Aaro Nevalainen, Lea Moilanen,
Birgitta Juntunen, Katja Heikkinen, Maija Juntunen
RISTEILY-LAHJAKORTTI:
Milla Väisänen, Rauno Moilanen, Jorma Alahiiro
Fjällräven REPPU (Marabou):
Eila Manninen, Jari Mikkonen
Fazerin REPPU: Anne Moilanen
Dumle TUOTEKASSI: Sylvi Seppänen
Kainuun Kalatuotteen SÄILYKKEET:
Aulis Kinnunen, Marjatta Heikkinen, Tarja Paavola
Felix REPPU ja KURKKUSÄILYKE: Setti Luukkonen
/,6b.6, . syyskuuta 2014 YLÄ-KAINUU
3
Ikkunapäivä
TEKSTARIT
Lähetä viesti
numeroon
17192. voim. Suomussalmen lapsia on jo vuosikymmeniä hoidettu päiväkodiksi soveltumattomissa
tiloissa ja huonoissa sisäilmoissa. Uusi on aina uusi
Siinä ei ole tolkkua, että
kirkonkylälle rakennetaan
uusi koulu. Tarj. 14.9.2014, ELLEI TOISIN MAINITA
ZZZ N PDUNHW FRP
TUORE
ER Ä
RUODOTON
KIRJOLOHIFILEE
Atria
Suomi
9
TUORETTA JOKA PÄIVÄ
UUDEN
SADON
SATSUMAT
Espanja
1 5
49
kg
kg
pkt
(3,73/kg)
1
19
2 kpl/300 g, Hollanti
7$5-2867$.88
. (08) 712 204
pesula@puhdaspesu.?, www.puhdaspesu.?
Sammontakojankatu 8
Puh. Jos Ruhtinan
pienet lapset jaksavat päivittäin kulkea koulumatkaa 70x2 km niinkirkonkylän lapsetkin voivat hyvin
istua koulukuljetuksessa
11x2 km. . Ei Ruhtinan koulun säilymisenkään kohdalla ollut painoarvoa kylän elinvoimaisuudella!
Saimpa makeat naurut
vaikka teko olikin
katala,lukiessani pökkelöperän emännän juttua kadonneista punaherukoista.
Hymy kareili naamalla pitkään! T.satunnainen lukija
Kun laitatte merkkipäiväonnittelukuvia lehteen niin
laittakaa mukaan onniteltavan kuva, että muutkin
saavat tietää ketä onnittelette. Tarkka lukija
Huomio! Käykäähän katsomassa, mitä kesämökeille ja yleisille grillikodille kuuluu. Nyt on varhaiskasvatuksen aika saada
nykyaikaiset ja tämän päivän rakennustekniikalla
varustetut pienille lapsille
suunnitellut ja soveltuvat
tilat! T. pantin 0,40.
Serla
MINILIHAPIIRAKKA
2
VIRVOITUSJUOMAT 1,5 l/pl
NAUTA-SIKAJAUHELIHA
BROILERIN
FILEEPIHVI
450 g
PAPRIKA
99
Kariniemen
9
1
69
PORSAAN
ULKOFILE n. 045 355 1070
Kauppakatu 2-6, SUOMUSSALMI
Onnea kaikille voittajille!
syyskuuta 2014
4 PUHEENAIHEET
Tyhjä
tontti
hyötykäyttöön
Uudistuksia: Kirkonkylän entisen hammashoitolarakennuksen tilalle
loihdittiin puisto
Marjut Lehto
marjut.lehto@almamedia.?
Suomussalmen tekninen lautakunta katsoi tarpeelliseksi
kunnostaa Suomussalmen
kirkonkylän puretun hammashoitolan tyhjäksi jäänyt
tontti rakennusten purkutyön jälkeen.
. Alueella on siis mahdollisuus kaavan mukaiseen rakentamiseen.. Puisto rakennettiin parantamaan ympäristön viihtyvyyttä, ihmiset voivat nyt
istuskella ja viettää aikaa siellä. Olemassa olevan puuston lisäksi alueelle istutettiin
muutamia kymmeniä puita,
pensasryhmä sekä kesäkukkia.
Lisäksi puistoon sijoitettiin penkkiryhmä ja luotiin
polku. Rakennus jouduttiin
purkamaan sen huonokuntoisuuden vuoksi, se oli käyttöön soveltumaton. Rakennus oli kunnan
tontilla, eikä rakennuksen
omistajalle osoitettu pyyntö
rakennuksen purkamisesta
johtanut toivottuun tulokseen, Suomussalmen tekninen johtaja Antti Westersund toteaa.
Kunnan tekniset palvelut
päätti purkaa palaneen talon
Supermarket ja Tokmanni.
. Me Suomussalmen kunnassa toivoisimme, että tyhjälle tontille rakennettaisiin
uudelleen.
Hän kuitenkin muistuttaa,
että kyseessä on yksityisessä
omistuksessa oleva tontti,
jolla kuitenkin on voimassa
oleva kaava.
. Puiston ulkoasun on
suunnitellut Suomussalmen
ympäristösihteeri, puutarhuri Jukka Korhonen.
Kunnostustyö toteutettiin
kesällä 2014 muutaman viikon aikana. Tilalle olisi yleiskaavan
mukaan ollut mahdollisuus
rakentaa myös uusia, julkisten palveluiden, rakennuksia, mutta koimme, että niille
ei ole niin suurta tarvetta.
Päädyimme siis tekemään
puiston tyhjäksi jääneelle
tontille, Suomussalmen tekninen johtaja Antti Westersund kertoo.
Hammashoitolarakennus
sekä viereisellä tontilla sijainnut suojatyökeskus purettiin
viime vuoden aikana.
. Toivottavasti tyhjälle
tontille saadaan esimerkiksi
jokin uusi yritys, tekninen
johtaja pohtii.
rauniot, ja aikoo velottaa tehdyn työn rakennuksen omistajalta.
Rakennuksen perusteista
jäljelle jääneet murskeet toimitettiin Ekokympin jätteiden vastaanotolle Kajaaniin
ja maa-alue tasattiin.
Maankäytön on suunnitellut kaavoituksesta ja rakentamisesta vastaava Infra ry.
Alue on kaavassa varattu
kaupallisten toimijoiden tarkoitukseen, aivan kuten viereisellä tontilla sijaitsevat K-
K-Supermarketin vieressä oleva tontti on kaavassa varattu kaupallisen toiminnan tarkoitukseen.
Purettujen rakennuksien
lisäksi Westersund ottaa esille Keskuskadulla sijaitsevan
tyhjilleen jääneen Määräsen
rakennuksen.
. YLÄ-KAINUU Torstaina 11. Alueelle
jäi suojatyökeskuksen uusi
osa sekä vanha paloasema.
Rakennukset sekä tontin
vuokraoikeus myytiin käyttämättöminä kunnan ulkopuoliselle taholle tehtyjen tarjousten perusteella.
Tekniset palvelut laati tontin kunnostussuunnitelman,
jonka perusteella tontin pinta
muotoiltiin ja nurmetettiin.
. Työtä tehtiin
osittain Kirkonkylällä tehtyjen kadunrakennustöiden
ohella.
Kirkonkylän entisen hammashoitolarakennuksen tontti kunnostettiin puistoksi parantamaan ympäristön viihtyvyyttä.
MARJUT LEHTO
A
Puisto rakennettiin parantamaan ympäristön viihtyvyyttä.?
Antti Westersund
Tekninen johtaja
Ämmänsaaren entisen Lomakylän rauniot puretaan viimeistään ensi vuoden aikana.
. Tyytyväisiä
on oltu erityisesti huoliteltuun ulkoasuun, sillä tontti
oli purettujen rakennusten
jäljiltä keskeneräisen näköinen.
Westersund sanoo Kirkonkylällä olevan vielä kaksi suurempaa, tyhjillään olevaa ra-
MARJUT LEHTO
Mahdollisuus uuteen
yritykseen
Marjut Lehto
marjut.lehto@almamedia.?
Suomussalmen kunta on
purkanut K-Supermarketin
vieressä kolme vuotta sitten
palaneen rakennuksen.
. Olemme saaneet myönteistä palautetta tehdystä
kunnostuksesta
Minkin leuan alla on vaalea täplä.
. Kunta pidättää itselleen oikeuden olla hyväksymättä yhtään annetuista tarjouksista.
Kiannan koulun kerrosala
1 023 neliömetriä ja tontilla
on kokoa 16 250 m2. 68 senttiä pitkä eläin. Saarijärven koululla koko on 426 m2
ja tontilla 24 040 m2.
Ruhtinan koulu on 812 neliömetrin kokoinen ja se sijaitsee 69 100m2 tontilla.
Pohjois-Pohjanmaalla
tammi-elokuun yhteenlaskettu ostomäärä on viime
vuoden tasoa, vaikka alkuvuosi oli sielläkin huomattavasti viime vuotta vilkkaampi.
Katsauksen mukaan kesäkauden kauppamäärien pienenemistä selittävät tehtaiden huolto- ja korjausinvestointiseisokit muun muassa
Pietarsaaressa ja Veitsiluodossa. Torstaina 11. Ensimmäiset havainnot minkistä Suomen luonnossa tehtiin 1930-luvulla, ja muutamassa vuosikymmenessä laji
levittäytyi koko Suomeen.
Lähde: Vieraslajit.?
arvokalakantoja, kertoo apulaistutkija Pirjo Appelgren.
Hanke kohdennetaan
kunnostetuille virtavesikohteille, joita on nimenomaan
Hyrynsalmella ja Kuhmossa.
Samoilla paikkakunnilla on
myös korkea työttömyys.
Näiden tekijöiden takia kyseiset kunnat valikoituivat
hankkeen toimintaympäristöiksi.
Hankkeen yhteydessä on
tarkoitus monenlaisen tutkimuksen ja tutkimusmenetelmien testauksen ohella myös
vähentää kyseisten alueiden
minkkikantaa.
Tenaville
turvaa
liikenteeseen
Suomussalmen, Puolangan
ja Hyrynsalmen ja Ristijärven
1.-2.-luokkalaisille järjestetään Turvaa Tenaville -tapahtuma Suomussalmen liikuntahallilla.
Lapset kiertävät tapahtumassa liikenneturvallisuusaiheisia rasteja, joilla käsitellään mm. Lisäksi sahojen tukkivarannot olivat lomakauden
alkaessa tavallista suuremmat.
. Keskus on osallistunut myös jättiputken torjuntaan.
Minkkiä ei ole yleisyydestään huolimatta kovin paljon
tutkittu. Puretuista rakennuksista on jäljel-
lä enää perustukset, purkutöitä jatketaan viimeistään
ensi vuonna, Westersund toteaa.
Lomakylän alueella on olemassa yleiskaava, joten purettujen rakennusten tilalle
on mahdollista rakentaa uutta, matkailuun liittyvää yritystoimintaa.
. Nykyinen luonnossa esiintyvä minkkikanta on saanut alkunsa tarhakarkulaisista ja Venäjällä tehdyistä istutuksista.
Nyt minkki elää luonnonvaraisena koko Suomessa.
. Pahimmat niistä ovat vajaatuottoisten metsien uudistamisen tuen ja energiapuun
korjuutuen päättyminen. Avustusta tarvitaan
pitkäaikaistyöttömien matkalaskujen ja työtarvikkeiden
maksamiseen.
Kuhmon kaupunginhallitus päätti tiistaina 9. syyskuuta kello 15
saakka. Määrä on 15 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Tehtaiden ja sahojen
huolto- ja kesälomaseisokit
ovat nyt ohi ja investointien
seurauksena odotetaan tehtaiden aikaisempien tuotantoennätysten ylittyvän ja
myös puunkäytön lisääntyvän.
Rahkon mukaan merkittävät heikennykset odottavat
Pohjois-Suomea, kun metsätalouden valtion tuet uudistuvat.
. Tämä talvi on niissä loppukirin
paikka. syyskuuta tukea hanketta 10 000
eurolla vuodessa kolmen
vuoden ajan. Minkki on tummanruskea,
48 . Palokunta on käyttänyt
rakennuksia harjoituskohteinaan polttamalla niitä. tien ylitystä, suojatiesääntöjä, liikennemerkkejä, pyöräilyturvallisuutta ja
aura-auton kohtaamista liikenteessä. Useimmat metsänhoitoyhdistykset ovatkin
koko alkuvuoden kampanjoineet maksuttomaan puunmyyntisuunnitelman eli vanhalta nimeltään leimauksen
puolesta.
Metsänomistajien liiton
Pohjois-Suomen aluejohtaja
Heikki Rahko muistuttaa,
että vilkkaan alkuvuoden ansiosta tammi-elokuun puukauppamäärä oli kuitenkin
viime vuoteen verrattuna
kuusi prosenttia suurempi.
Kainuussa nousua on ollut 10
prosenttia, mutta myyntimäärät ovat nousseet eniten
Lapissa 16 prosentilla.
Puukauppa oli kesällä hiljaisempaa tehtaiden huolto- ja korjausseisokkien takia.. kello 9.
Kolme
koulua
myynnissä
Hankkelle haetaan avustusta sekä Kuhmon kaupungilta että Hyrynsalmen kunnalta. Hakkuupuolella kemera-uudistamiskohteet ja
energiapuukohteet on nyt laitettava etutilalle.
Uudistuksessa nuoren
metsän kunnostuksen hehtaarituet heikkenevät ja energiapuulle tuleva seitsemän
euron kuutiohinta poistuu.
Sen tilalle odotetaan pienpuun korjuun hehtaaritukea.
PERTTI GRANQVIST
Puukauppa kesällä
hiljaisempaa
Jukka Keränen
jukka.keranen@almamedia.?
Pohjois-Suomen puukauppa
jäi kesäkuukausina jälkeen
viime vuodesta, mutta koko
vuoden saldo osoittaa edelleen kasvua, kertoo metsänomistajien liitto puumarkkinakatsauksessaan.
Kesä-elokuun yhteenlaskettu kauppamäärä PohjoisSuomessa oli noin 777 000
kuutiota. On kuitenkin huomioitava, että kyseessä on Metsähallituksen omistama maaalue, Antti Westeersund sanoo.
Hyrynsalmelle ja Kuhmoon
ollaan suunnittelemassa yhteistä hanketta minkin torjumiseen.
Hankkeessa on tavoitteena kehittää malli, jossa erittäin haitallisen vieraslajin eli
minkin ympäristöhaittojen
vähentäminen yhdistetään
yritystoimintaan.
Minkin poistopyynnin
avulla on tarkoitus vähentää
kala- ja lintukannoille aiheutuvia haittoja ja samalla kanavoida luonnonminkin nahat turkistuotantoon.
Hankkeessa työmarkkinoilta syrjäytyneet työnhakijat saisivat kannustimia minkin koordinoituun pyytämiseen ja nahkojen toimittamiseen yrittäjälle.
Hanketta suunnittelee
Suomen ympäristökeskus/
Ystävyyden puiston tutkimuskeskus yhteistyössä ItäSuomen yliopiston ja Metsähallituksen kanssa.
Tutkimuskeskus käynnisti
hankkeen suunnittelun, koska keskus kuuluu lajiensuojelun yksikköön, minkä toiminnassa vieraslajihankkeet
ovat tärkeitä. syyskuuta 2014 YLÄ-KAINUU
5
MARJUT LEHTO
Työttömät
minkinpyyntiin
Hanke: Kuhmoon ja Hyrynsalmelle
hanke, jossa pyydetään minkkejä
HELENA LAAKSO/ARKISTO
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
kennusta: entinen ala-aste
sekä asuntolarakennus, jotka
todennäköisesti puretaan lähivuosien aikana.
Suomussalmen kunta osti
valtion maalla sijainneet Ämmänsaaren entisen Lomakylän rakennukset, jotka ovat
nyt yhtä lukuun ottamatta
purettu.
. Aikaa tarjouksen jättämiselle on maanantaihin 22. Pääosa hankkeen rahoituksesta tulisi Euroopan Maaseuturahastosta.
Suomussalmen kunta myy
Kiannan, Saarijärven ja Ruhtinan koulut. Nyt suunnitteilla
olevassa hankkeessa on tarkoitus kartoittaa minkkipopulaation kokoa ja minkkien
käyttämää ravintoa.
. Tarkoitus on selvittää,
paljonko minkit verottavat
vesilintukantoja ja istutettuja
Minkinpyyntihanke työllistäisi projektipäällikön, minkkitutkijan
sekä pitkäaikaistyöttömiä.
FAKTA
. Päivän aikana rastit kiertää noin 230 lasta.
Turvaa tenaville tapahtuma järjestetään osana Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Kainuun kuntien
(Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo, Suomussalmi, Vaala, Utajärvi) yhteistä
Kainuun liikenneturvallisuustoimija -hanketta
(http://www.kainuuntoimija.?/).
Tapahtuman toteuttamisessa ovat mukana Liikenneturva, poliisi, pelastuslaitos,
rajavartiolaitos ja Destia.
Tapahtuma on tiistaina
16.9
Tänne voi perustaa
esimerkiksi toimistohotellin,
elinkeinoasiamies Hannu
Leinonen sanoo.
Vaikka kohteena ovat insinöörit, markkinoinnissa on
otettava huomioon koko perhe.
. Keitä
hilloa 10 minuuttia silloin tällöin sekoittaen. Hannu Leinonen kertoo, että kunta voi
auttaa omistajanvaihdosta
haluavia yrityksiä jatkajan
löytämisessä.
Uuden yrittäjän hakua
vauhditetaan muun muassa
työnhakukorttien avulla.
Korteissa kerrotaan, millaisesta yritystoiminnasta on
kyse ja millaista henkilöä
yrittäjäksi haetaan.
. Jos omistajanvaihdos on
mielessä, ottakaa yhteyttä
minuun. Yhdistämällä pihlajanmarjoja muihin marjoihin
ja hedelmiin pihlajanmarjojen karvaus pehmenee. Kiinnostuneet
kutsutaan tutustumaan Suomussalmeen tarkemmin.
Kampanjassa ei ole unohdettu paikkakunnalla jo olevia yrityksiä. Myös rankimmat syyssateet siirtyvät myöhemmälle,
sillä on ollut niin lauha syksy.
Ensi vuoden tammikuussa
92 vuotta täyttävä Vaara-Kaija kehottaa myös poimimaan
marjat pian.
. Kunnassa olisi tiloja ja tarvetta uusille y
Pihlajanmarjoja
on nyt paljon
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
Nyt on hyvä pihlajanmarjavuosi.
Pihlajanmarjat ovat monikäyttöisiä, mutta aivan alkusyksystä niitä ei vielä kannata kerätä, sillä marjan maku
miedontuu ensimmäisten
yöpakkasten jälkeen.
Eri puiden marjojen maussa on eroa, joten kannattaa
etsiä makeamarjaisia puita ja
pitää niiden kasvupaikat
mielessä.
Pihlajanmarjoista voi teh-
dä etikkasäilykkeitä, hyytelöä ja sosetta. Sovitaan sitten yh-
Suomussalmea markkinoidaan nyt keskitetysti Oulun seudulle. syyskuuta alkavasta lohikalojen
syysrauhoituksesta. Rauhoitusaikana kaikki pyydyksiin
tarttuneet lohet, taimenet ja
siiat tulee vapauttaa välittömästi takaisin jokeen. Syksystä on tulossa tänä
vuonna pitkä ja kunnon talvi
tulee vasta joulukuussa, ennustaa Kaisa Lauronen, tutummin Vaara-Kaija.
Hän sanoo talven olevan
kuitenkin kova tämänhetkisen pihlajanmarjojen paljouden vuoksi.
. Kuumenna,
kunnes alkaa muodostua vesihöyryä. Äitini sanoi aina, että
puolukat tulisi poimia ennen
kuin lehdet putoavat. Oulu on perinteisesti ollut kainuulaisten
tärkein muuttoalue.
. Muuten marjoja ei löydä enää lehtien alta, hän tuumaa.
sirkku.rautio@almamedia.?
Sadat Oulun seudulla asuvat
saavat tänä syksynä puhelun
Suomussalmen kunnalta.
Kunta on käynnistänyt kampanjan, jonka tavoitteena on
saada työn perässä pois
muuttaneita palaamaan takaisin Suomussalmelle.
Kampanjan kärki kohdistetaan Ouluun, jossa ICTalan työttömyys on kasvanut
rajusti irtisanomisten myötä.
Kohteena ovat ensisijaisesti
henkilöt, joilla on kontakti
Suomussalmelle. Tölkitä puhtaisiin
kuumennettuihin lasipurkkeihin. Tarjoa esimerkiksi
suolaisten keksien ja juuston
kanssa. Jäähdytä 20
minuuttia. Pyynti vavalla ja uistelemalla sekä lipolla on kuitenkin näissä vesissä sallittu syyskuun kymmenenä ensimmäisenä päivänä ja marraskuun 15 päivän
jälkeen.
Lohi, taimen ja siika nousevat syksyllä jokiin ja puroihin lisääntymään. Marjat antavat
makua jälkiruokiin ja leivonnaisiin. Omena ja pihlajanmarja täydentävät hyvin toisiaan. Uutena
kalana rauhoitettujen listalle
on tullut siika.
Merilohi, järvilohi, meritaimen, järvitaimen ja purotaimen ovat rauhoitettuja joessa ja purossa sekä siika mereen laskevassa joessa ja purossa 1.9.?30.11. Lupaamme heille erittäin viihtyisän asuinympäristön ja hyvät tilat yritystoimintaan. Kalastuksen lisäksi tulisi turhaa
kutualueilla kävelyä välttää,
jotta pohjasoran joukkoon
lasketut mätimunat eivät rikkoontuisi.
Täsmäiskuja
Ouluun
Markkinointi: Suomussalmen kunta houkuttelee
työikäisiä paluumuuttajia.
Kampanja kohdistetaan
Ouluun, jossa suuri
joukko insinöörejä on
jäänyt työttömäksi.
Sirkku Rautio
Vaara-Kaija
ennustaa
kovaa talvea
. Paketissa on tietoa Suomussalmesta koko perheelle,
Leinonen sanoo.
Kaksi kuukautta kestävässä tehokampanjassa otetaan
suora kontakti vähintään 200
työikäiseen. Lisää hillosokeri
koko ajan sekoittaen. YLÄ-KAINUU Torstaina 11. Myös kesäkurpitsa on pihlajanmarjalle oiva pari.
Pihlajanmarjoja kypsyy
puuta kohti muutama kymmenen kiloa, mutta parhaimmissa puissa voi hyvänä satovuonna olla parisataa kiloa
marjoja.
Pihlajien oksat taipuvat marjojen painosta.
Pihlajanmarja on runsaskuituinen ja sisältää yhtä paljon C-vitamiinia kuin lakka.
Pihlajanmarjahillon ohje,
joka on peräisin Martoilta:
1 l pihlajanmarjoja
1,5 dl tummaa siirappia
3 dl hillosokeria
Soseuta pihlajanmarjat.
Lisää siirappi. Sopii myös liharuokien lisäkkeeksi.
Lähteet: Arktiset Aromit,
Martat. syyskuuta 2014
6 PUHEENAIHEET
Lohikalojen
rauhoitus
alkaa
Kalatalouden Keskusliitto
muistuttaa torstaina 11
pantin 0,40.
(0,57/l)
sis. Suomussalmea kyllä
kehtaa esitellä, Leinonen sanoo.
Tehokampanjan budjetti
on noin 15 000 euroa. Vapaista tonteista ja toimitiloista löytyy tietoa kunnan internetsivuilta osoitteesta
www.suomussalmi.?/yrittaja
dessä, miten asiassa edetään,
Hannu Leinonen rohkaisee.
Hannu Leinosen mukaan
moni työttömäksi jäänyt ICTalan ammattilainen saattaa
haaveilla alan vaihdoksesta.
Suunnanmuutosta etsiville jo
olemassa olevan yrityksen
jatkaminen on helpompaa
kuin täysin uuden rakentaminen.
. Otsotuuli Oy järjestää bussikuljetuksen, lounaan ja kahvit
matkan aikana.
Bussikuljetus lähtee kello
8.15 Lähtö Hyrynsalmen SMarketin pihasta. Kello 8.25
on pysähdys Ukkohallan
kohdalla Puolangantien ja
Hallanmaantien risteyksen
linja-autopysäkillä.
Paluu illalla noin kello 20
Hyrynsalmen S-marketille.
Matkalla pysähdys myös
Puolangantien ja Hallanmaantien risteyksen linja-autopysäkillä. Me voimme tarjota uusia
alkuja, tilaisuuden lähteä tekemään jotain muuta kuin aikaisemmin, Hannu Leinonen
sanoo.
Kampanjan toimivuus selviää ajan myötä. Ajomatka kestää
pysähdyksineen noin 4 tuntia suuntaansa.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset 18.9.2014 mennessä. 050-4120392 tai
atte.lohman@upm.com
2 rs
90
kg
FANTA & SPRITE
1,5 l/pl
4 pl
4 pl
Ilman korttia yksittäin
2,49 pl (1,39/l) sis. Meillä on puitteet kunnossa. Torstaina 11. Tavoitteena
on saada mahdollisimman
moni käymään Suomussalmella ja pistää vireille yrityskauppoja ja -neuvotteluja.
Muuttopäätökset vaativat
aikaa, sillä huomioon on
otettava koko perheen tarpeet. Toivottavasti viejä korjaa jälkensä. Suomussalmi tarjoaa yrityksille neuvontapalveluja, toimitilajärjestelyjä.
. Meidän pitää pystyä tarjoamaan
tekemistä koko perheelle,
Leinonen sanoo.
yrittäjille ja perheille.
Tälläinen jätekasa on kipattu pururadan varrella olevaan ojaan Siikarannan kohdalla. (08) 741 131
Maatalous p. Rinnalla jatketaan koko ajan myös
muuta kuntamarkkinointia.
Vastikään kunta lähestyi paikallisia metsästysseuroja
Suomussalmen riistanhoitoyhdistyksen tiedotuskirjeen
mukana. Kaikki tällainen on lisäarvoa markkinoinnille. (08) 741 121
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN. Lapsiperheet eivät esimerkiksi mielellään vaihda
paikkakuntaa kesken koulun
lukukauden.
. Ilmoitathan nimesi, osoitteesi,
puhelinnumerosi ja mahdollisen sähköpostiosoitteen sekä tiedon, kummalta pysäkiltä nouset kyytiin.
Ilmoittautumiset p. Olhavan voimalat ovat yhdet Suomen korkeimmista ja samaa kokoluokkaa kuin Hyrynsalmelle
suunnitellut voimalat. Eikö se ole
vielä mennyt ihmisten päähän , että ilmaiseksi saa viedä Pölykankaalle. Retki TuuliWatin omistamaan tuulivoimapuistoon järjestetään keskiviikkona 24. Kirjeessä kunta tiedustelee seurojen halukkuutta ottaa maattomia metsästäjiä seuran jäseniksi.
. syyskuuta.
Tutustumismatka on
suunnattu erityisesti Hyrynsalmen Iso Tuomivaaran ja
Lumivaaran tuulivoimahankealueiden lähiasukkaille, loma-asukkaille ja päätöksentekijöille sekä muille kuntalaisille, jotka ovat Hyrynsal-
men tuulivoimahankkeista
kiinnostuneita.
Iin Olhavan tuulivoimapuisto valmistui 2012 lopulla,
ja se koostuu kahdeksasta
nykyaikaisesta 3 MW:n tuulivoimalasta. pantit 1,60
JONAGOLD
OMENAT Hollanti
0
79
0
PORKKANAT
1 kg, Suomi
ps
(0,79/kg)
MAATALOUSOSASTOLTA
GALLUNA
Saksa
TULILATVA
3,50
3,99
TILAA ENNAKKOON
KÄÄRINTÄKALVOT 500, 750
ma-pe
la
su
8-21
8-18
12-18
kpl
kpl
(ei kiusaukset)
3
00
4
19
3
99
4
00
2 rs
CREME BONJOUR
TUOREJUUSTOT 200 g ja
RASVASEOKSET 400 g
Ilman korttia yksittäin
2,39-2,49 kpl
(6,23-11,95/kg).
89
kg
Tutustumismatkalle
tuulivoimapuistoon
MIKROATERIAT
2 rs
2 rs
(5,00-10,00/kg)
HK OHUEN OHUET KOKOLIHALEIKKELEET 300 g
Ilman korttia 3,89 pkt
(12,97/kg).
pkt
(10,63/kg)
SERLA WC-PAPERI
16 rl
Ilman korttia 5,95 pkt
(0,37/rl).
16 rl, valkea
pkt
(0,31/rl)
RAUTAOSASTOLTA
VESIAUTOMAATTI
OK
alk.
120,-
REMONTOIJAT!
LVI-TARVIKKEET JA
KESTOPUUTAVARA MEILTÄ.
(kestopuuvärit: vihreä, ruskea)
KEMPPAINEN KY
Hyrynsalmi
K-Market p. Törkeätä touhua.
Puolukat ovat löytäneet vanhasta valtavasta muurahaispesästä mieluisan kasvupaikan.
TERVETULOA EDULLISILLE OSTOKSILLE!
TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 11.-14.9.2014, ELLEI TOISIN ILMOITETA
KYLMÄSEN PORSAAN
ULKOFILE suolattu
6
00
5
Iso Tuomivaaran ja Lumivaaran tuulipuistohankkeita kehittävä Otsotuuli Oy järjestää
tutustumismatkan Iin Olhavassa sijaistevaan tuulivoimapuistoon. syyskuuta 2014 YLÄ-KAINUU
7
SIRKKU RAUTIO
NEUVOJA
LUKIJOIDEN KUVIA
. (08) 741 288
Rauta
p. Kunta myös aktivoi kehittämishankkeita sekä osallistuu
tiedotus-, koulutus-, verkostoja markkinointihankkeisiin.
Se jähmettyy usein tielle paikoilleen ja jää yliajetuksi.
Tilastojen mukaan Kainuun vuotuinen saalismäärä
on ollut runsaat 1 000, koko
maan lähes 150 000. Suurpedot vähentävät supikoiria.
Markku Paakkinen
Viikon 37 luontoääni Yleisradiossa. Hän alkoi yskiä ja taisi
sanoa jonkun sanan, Oittinen
ja Kinnunen muistelevat tapausta.
He ovat sitä mieltä, että jokaisella on velvollisuus auttaa. Naaras
voi synnyttää lähes 20 pentua, mutta harva niistä elää
seuraavaan kevääseen.
Supikoira on maanteillä
oravan ja jäniksen ohella
usein liikenteen uhri. Matti paineli ja minä pu-
halsin, Oittinen sanoo.
Miehet arvelivat, että sairauskohtauksen saanut henkilö oli ilman pulssia pari minuuttia, mutta hän alkoi virota elvytyksen jatkuessa.
. YLÄ-KAINUU Torstaina 11. Lipaskerääjille ja lahjoittajille on tarvetta
joka puolella Suomea.
Avun tarve on tällä hetkellä suuri etenkin Länsi-Afrikassa, jossa kärsitään historian pahimmasta Ebola-epidemiasta. Siitä ei ole vaaraa kenellekään.
Perjantaina Oulussa palkitaan kaikkiaan viisi PohjoisPohjanmaan ja Kainuun alueella elvyttämällä ihmisen
hengen pelastanutta henkilöä.
SPR:stä tiedotetaan, että
kuka tahansa kansalainen tai
yhteisö voi saada huomionosoituksen tunnustuksena
ansioituneesta ensiavun annosta tai hengen pelastamisesta.
Auttamistyön tärkeyttä
halutaan näin korostaa.
Supikoirakannat pysyvät
korkealla vuodesta toiseen,
vaikka lajin luontainen kuolleisuus on runsasta. syyskuuta 2014
8 PUHEENAIHEET
JUHANI MUSTONEN
Maanpuolustusjuhla Hyrynsalmella
Kainuun maanpuolustusjuhlaa vietetään tänä syksynä
Hyrynsalmella sunnuntaina
21. Juhlapuhujana on kenraalimajuri Jorma Ala-Sankila.
Musiikista niin juhlassa kuin
sankarihaudoilla vastaa Lapin sotilassoittokunta.
Juhlan yhteydessä on
mahdollisuus tutustua Kainuun prikaatin kalustonäyttelyyn koulun kentällä.
Maanpuolustusjuhlan järjestävät Hyrynsalmen maanpuolustusjärjestöt sekä Hyrynsalmen kunta ja seurakunta.
Reino Oittinen (vas.) ja Matti Kinnunen muistelevat vakavina tapausta, jossa heidän neuvokkuutensa pelasti ihmishengen.
Nälkäpäiväkeräys ensi
viikolla
Ensiavulla elävien kirjoihin
Suomen Punainen Risti
haastaa kaikki auttamaan
Nälkäpäivänä 18. Sain hänet kiinni, ettei hän pudonnut lattialle, ensimmäisenä tilanteeseen reagoinut Matti Kinnunen kertoo.
Hän sai kaverikseen Reino
Oittisen, ja elvyttäminen alkoi.
. Mies istui pöytään ja alkoi lyyhistyä. . Tapahtuma alkaa jumalanpalveluksella kirkossa kello 10, jonka jälkeen
on vuorossa kunnianosoitus
ja seppeleenlasku sankarihaudoille.
Lippulinna marssii sankarihaudoilta yhtenäiskoululle,
jonne on järjestetty ruokailu
kello 11.25 alkaen.
Varsinainen juhla alkaa
kello 13 yhtenäiskoulun salissa. Tärkeintä on, että edes
yrittää elvyttää, se on aina
eteenpäin.
Esimerkiksi Matti Kinnunen ei ole saanut erityistä ensiapukoulutusta, mutta Reino Oittinen on käynyt useampiakin kursseja.
Heidän mielestään paikoissa, joihin ihmisiä kokoontuu, voisi olla valmiiksi
elvytysmaskeja ja nitroja.
Tässä tapauksessa eräs asiakas oli antanut nitron potilaalle.
Miehet tietävät, että nitron
voi antaa hätätilanteessa. syyskuuta. Levinneisyysraja kulkee Tornion-Suomussalmen linjalla.
Tämä haukkumaton koiraeläin on lähes kaikkiruokainen ja kasviravinto on tärkeä
osa ruokavaliota.
Lintujen poikaset ja munat
ovat kesällä suosittu saalis.
Kömpelö supikoira osaa hyökätä yöpyvän kanalinnun
kimppuun, joten supikoiran
metsästys on suosittua riistanhoitotyötä.
Matalalla hiiviskelevä supikoira on pystyasennossa koiramaisempi.
ten hoitoon.
Tästä syystä miehet palkitaan Punaisen Ristin ensiavun huomionosoituksella
Oulussa perjantaina.
. Nälkäpäiväkeräyksen
varoilla autetaan luonnonkatastro?en ja kon?iktin uhreja
eri puolilla maailmaa sekä
onnettomuuksien uhreja
Suomessa.
Huomionosoitus: Reino Oittinen ja Matti Kinnunen antoivat apua
Juhani Mustonen
juhani.mustonen@almamedia.?
Suomussalmelaiset Matti
Kinnunen ja Reino Oittinen
sattuivat olemaan suomussalmelaisella huoltoasemalla
oikeaan aikaan muutamia
kuukausia sitten.
Eräs huoltamon asiakas
sai sairauskohtauksen, ja
Kinnunen sekä Oittinen elvyttivät hänet niin, että kohtauksen saanut saatiin sairaankuljetukseen ja sitä myö-
Suomussalmi
supin pohjoisrajaa
Supikoira on Suomessa vieraslaji, jolla on suuret vaikutukset luonnon ekosysteemiin.
Supikoiran Euroopan valloitus alkoi vajaat sata vuotta
sitten, kun lajia istutettiin
Itä-Aasiasta Uralin länsipuolelle.
Kainuussa supikoirat
yleistyvät vasta 1900-luvun
loppupuolella, vaikka Wikipedian mukaan ensimmäiset
supit Suomessa pyydettiin
Kainuussa 1930-luvulla. 20.9. Nälkäpäivään ovat tervetulleita
kaikki halukkaat, eikä aiempaa kokemusta Punaisesta
Rististä tarvita
800?1400 g
2
0
49
0
29
7
49
2
99
49
3
95
0
79
1
99
2
99
/kg
Porokylän Leipomo
Ruiseväs siivuina
650 g (3,83/kg)
Valio
Hyvä suomalainen
arkijuustoviipale
500 g (7,98/kg)
Suomalainen
Suomalainen
Voimassa ma-su
Kotimaista
Sipulipussi
500 g (0,98/kg)
2-lk
Voimassa ma-su
Kotimaista
Keittojuures tai
juureskuutio
300 g (3,17/kg)
Suomalainen
Atria Perhetilan
Broilerin ohut leikkeet
480-600 g (15,19-12,15/kg)
Rainbow
Kahvit
sj, pj tai
tumma paahto sj
500 g (4,98/kg)
!
Vaasan
Ruispalat
12 kpl/pss
600 g (2,71/kg)
Bon Aqua
Kivennäisvedet 2 x 1,5 l
3 l (0,73/l)
sis. syyskuuta 2014 YLÄ-KAINUU
9
Voimassa to?su 11.?14.9.
6
2 pkt/talous
90
1
99
HK
Sininen lenkki
580 g (3,43/kg)
1
75
Voimassa ke-su
Calluna
4
15
1
Suomalainen
99
Kotimaista
Karjalanpaisti
600 g (8,32/kg)
Valio
Hyvä
suomalainen arkijogurtti
1 kg
/kg
salmen
s
u
m
o
u
S
tissa
S-markeerjantaina
up
tapahtu
.
9
.
12
ia,
tarjouks
,
a
a
t
n
o
ar v
kkaraa,
tusta.
Grillima elyitä ja maista
t
esit
a
o
l
u
t
e
v
r
Te
Rainbow
B-leikattu
Norjan lohifilee
Ilmoitukset verkossa!
Maakunta.fi
n. Torstaina 11. pantit 0,80
Palvelemme arkisin 8?21, lauantaisin 8?18, sunnuntaina 12?18
Vuokatti la 8?20, Kajaanin Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu la 8?21, su 12?21
Voi olla, että
osa omasta kansastamme
vaikenee ongelmista - tai niiden puuttumisesta. Olen kuitenkin hyvä vartioimaan lapsiani.
. Paltamossa
Jaakko toimi kirkkoneuvoston jäsenenä.
Musikaalisena Jaakko palveli usein myös kanttorin sijaisena. Jalonhaarassa rantojen
raukat, Ämmänkoskessa
Kauniit ja Rohkeat -esityksen
jälkeen aloin kartoittaa aluet-
sassa. Olihan Matti yli 25
vuotta Suomussalmen suntiona. Seuraliike ja Siionin
virret merkitsivät elävän veden lähteellä viipymistä, virvoituksen ja toivon ammentamista elämän kilvoitukseen.
Herännäisyys oli Jaakolle
läheistä jo Matti-isän perintönä. Olisi mielenkiintoista
tietää, kuinka kauan Hiljainen Kansa vielä elää. Esityksessä yleisö seurasi minua, ja oli tarkoitus, että
pellon toisessa päässä meitä
olisi vastassa suuri väkijoukko. Myös yhteinen juma-
lanpalvelus ja kirkkokuoro
sekä muut seurakunnan kokoontumiset olivat tärkeitä
ammennushetkiä.
Eläkkeelle siirryttyään
Jaakko ja Eila muuttivat kotiseudulleen Suomussalmelle.
Musiikillisesti lahjakkaina he
rikastuttivat nyt Suomussalmen seurakunnan musiikkielämää. Lisäksi hän muistuttaa,
että teoksen nimi sanotaan
Hiljanen Kansa, Kainuun
murteella.
Hiljaisen Kansan isä, tanssija Reijo Kela pohtii ohikulkijoita pysäyttävän joukon vaatteiden kantavan hist
Hiljainen Kansa syntyi Karhulanvaaran suoralla, Lassilan pellolla vuonna 1988 esitetyn Ilmarin kynnöksen innoittamana.
. Kajaanin aluesairaalassa.
Jumalaa Jaakko Huotarisesta kiittävät hänen puolisonsa Eila, pojat Matti ja VeliAntti perheineen, kuusi lastenlasta ja neljä neljännen
polven lasta sekä muut sukulaiset ja suuri ystävien saatto.
Jaakon siunaustilaisuus
on Suomussalmen siunauskappelissa lauantaina 13.9
kello 10.
Matti E Mäkelä
Kirjoittaja on Jaakon ystävä.. YLÄ-KAINUU Torstaina 11. Siellä he palvelivat 33 vuotta. Sydänvaivojen seurauksena
Jaakko sai laskea matkasauvansa 18.8. He solmivat
avioliiton 1955. Mutta aina Jaakko oli valmis auttamaan säes-
täjänä mahdollisuuksien mukaan.
Jaakko Huotarinen huolehti Suomussalmella Siionin
virsi-seurojen järjestämisestä. Vanhemmat olivat
tulleet pakolaisina 1922 Vienan Karjalasta, Matti Vuokkiniemen Kivijärven Ilvesvaaralta ja Tarja Uhtualta.
Vanhempien perintönä
karjalaisuus väritti vahvasti
Jaakon elämää: hän oli herkkä, lämmin, ystävällinen,
myötätuntoinen, usein karja-
laisuudesta ja Vienaan jääneistä sukulaisista hän kertoili. Virsi ja yhdessä veisaaminen kuului
asiaan säännöllisesti Jaakon
ja Eilan kodissa vierailevien
kanssa.
Jaakko Huotarisen viimei-
siä elinvuosia varjostivat sairaudet. Luonnossa Jaakko viihtyi.
Jaakko kävi keskikoulun
Raudaskylässä, koska Suomusalmella ei vielä silloin ollut keskikoulua. Suomussalmella oli tuolloin 973 työtöntä, mutta heidän palkkaamisensa osaksi
esitystä olisi kustantanut
noin 30 miljoonaa markkaa.
Niinpä eräänä yönä mieleeni
kohosi ajatus turvepäisistä
hahmoista.
Joukko keräsi myönteistä
huomiota kuntalaisilta jäätyään pellolle odottamaan vuoden 1990 Ilmarin kynnös
-esitystä. Tilataideteoksen nimen
synnylle ei ole järkiperäistä
Reijo Kela sanoo olevansa hyvä vartiomaan lapsiaan.
selitystä. Esirukous läheisten ja
ystävien puolesta oli tärkeä
tehtävä. Hän jakoi Jumalan sanaa
lämpimin puhein rohkaisten
ja kehottaen kuulijoita turvautumaan Vapahtajaan.
Toisinaan hän luki hartauskirjaa tai kertoi seuratilanteissa virsien taustoista.
Jaakko oli rukouksen ihminen. Erityisesti Jaakko
muisti Jumalan edessä lapsiaan perheineen. Valmistuttuaan opettajaksi Kajaanin seminaarista Jaakko Huotarinen hakeutui Suomussalmen
Näätälän koululle 1954. Ajatuksenani
ei ollut rakentaa Hiljaista
Kansaa, vaan se rakentui ja
kehittyi itsestään, Hiljaisen
Kansan isä, tanssija Reijo
Kela kertoo.
Hän on tyytyväinen, että
Suomussalmelta löytyy aktiivinen joukko, joka pitää huolen hänen silmäteristään, eikä jätä turvepäistä katrasta
oman onnensa nojaan.
. Esityksen jälkeen
joukko kuitenkin siirrettiin
pois, kunnes heinäpäät matkustivat Senaatintorille
vuonna 1994, jolloin Kainuu
esittäytyi Helsingissä.
. Ehkä vaatteet kantavat historiaa ja välittävät
viestiä jostakin. Jaakko johti lauluryhmää, joka ilahdutti kuulijoita
ja välitti Jeesuksen evankeliumia pääasiassa Siionin virsiä laulamalla.
Jaakko palveli myös Suomussalmella kanttorin sijaisena niin jumalanpalveluksissa kuin toimituksissa saaden joskus viime hetken hälytyksiäkin. Jo
ennen seminaaria hän toimi
väliaikaisena opettajana Hos-
Heikkisellä on ollut merkittävä rooli nimen syntymisessä. Näätälästä
nuori opettajapariskunta
muutti Paltamon Hakasuon
koululle 1958. Ehkä
100, ehkä 150, ehkä jopa 1
000 vuotta. He lauloivat kuorossa. Tuli hiljaisen riisumisen aika. syyskuuta 2014
10 ELÄMÄNMENO
Turvepäiden
isä pitää
huolen
omistaan
Hiljainen Kansa: Reijo Kela osoittaa
kunnioituksensa turvepäistä joukkoa
kohtaan tanssiaskelin
MARJUT LEHTO
Marjut Lehto
marjut.lehto@almamedia.?
Ohikulkijoita hiljaisuudellaan pysäyttänyt liki tuhatpäinen kansa Viitostien varrella on saavuttanut 20 vuoden iän.
. Uskoin 20 vuotta
sitten, että tilataideteos tulee
herättämään kiinnostusta
ohikulkijoissa. Senkin Jaakko otti
nöyrästi Herran kädestä. Olemmeko todella tyytyväisiä omaan onneemme?
Kela korostaa, että Jalo
Kuollut: Jaakko Huotarinen
Opettaja, kanttori,
luontoihminen
Opettaja Jaakko Huotarinen
syntyi Suomussalmella
26.7.1931 vanhimpana Matti
ja Tarja Huotarisen neljästä
lapsesta. Näätälässä Jaakko tutustui toiseen opettajaan, Eila Seppäseen. Emme
ole Kainuussa, tai Suomessakaan, niin kärkkäitä, kuin esimerkiksi latinalaisamerikkalaiset, emme välttämättä
puolusta itseämme sanallisesti
Hanna
Ekola ja Virpi Salo ovat tehneet kirkkokonsertteja yhdessä jo yhdeksäntoista vuoden ajan.
Hanna Ekolan
Kiitosmielellä-konsertti la 13.9. Kirkkokonsertteja Hanna on laulanut jo 20 vuoden ajan.
. Viitostien varressa sijaitseva Käpylän pelto
kutsui Hiljaista Kansaa asettumaan sinne syksyllä 1994.
Reijo Kela toteaa, että Viitostien varressa ohikulkijoita
pysäyttävä turvepäinen joukko on nähnyt paljon kaikenlaista viimeisen 20 vuoden
aikana muun muassa digitalisoitumisen.
Tulevaisuutta pohtiessaan
Kela sanoo olevan mahdollista, että Hiljainen Kansa ke-
hittyy tulevina vuosina.
. Toivon, että pirtissä vapautuu energiaa jostakin syvällisemmästä, järkiperäisen
tiedon tuolta puolen.
Jokainen meistä tarvitsee
elämäänsä rauhoittavia levähdyshetkiä ja pysähtymistä toivon ja lohdutuksen äärelle. Torstaina 11. Kun
elämän pohjavireenä on kiitollisuus, silloin myös surun
ja luopumisen hetket voivat
muuttua voimavaraksi ja
eteenpäin jaettavaksi toivoksi, laulaja-kirjailija Hanna
Ekola muistuttaa.
Hanna Ekolan Kiitosmielellä -konsertti hiljentää kuulijan kauniiden ja lohdullisten laulujen myötä kiitoksen,
valon ja toivon äärelle. klo
16 Puolangan kirkossa ja
Ämmänsaaren kirkossa su 14.9.
2014 klo 15.
3LNNXMRXOXNDXVL
RQ MR RYHOOD . Hyvän mahdollisuuden
uusien voimien keräämiseen
tarjoaa Hanna Ekolan Kiitosmielellä ?konsertit Puolangan ja Ämmänsaaren kirkoissa tulevana viikonloppuna.
. Hannan kuulijaa lähelle tulevat
sielukkaat tulkinnat koskettavat elämän syviä kerroksia
ja luovat samalla näkyä siitä,
että Luojan lähellä elämämme on turvassa ja hyvissä käsissä.
Pikkujoulusivumme ilmestyvät
TIISTAINA 23.9.
Pikkujouluun
Kaikki kolme
lehteä tarjoushintaan
2 x 50 pmm ja
1 x 100 pmm
Yritykset, järjestöt, seurat ja yhdistykset tekevät
päätöksiään pikkujoulujen vietosta juuri nyt.
Tule mukaan tarjoamaan tuotepakettiasi ja palveluitasi!
Yhteensä 52.000 lukijaa
kuudessa kunnassa & verkossa
yli 16.000 kävijää viikossa.
Niina Kauppinen
p. 040 587 2067
niina.kauppinen@almamedia.?
2 x 100 pmm
129?
180?
Hinnat sis. Kiitollisuus on elämää
kannatteleva voima, joka voi
saada ihmeitä aikaan. 040 751 1749
titta.toivanen@almamedia.?
Alunperin Villihevosilla itsensä koko kansan tuntemaksi laulaneelta Hanna
Ekolalta on ilmestynyt 12 levyä, joiden joukossa on useita hengellisiä äänitteitä. alv 24%.
Aineistot viimeistään ti 16.9.
Pikkujoulusivut ovat
luettavissa myös verkossa.
Eine Kotamaa
p. 050 315 5849
eine.kotamaa@almamedia.?
Titta Toivanen
p. Voisivatko he esimerkiksi alkaa ajatella sarjakuvamaisesti?
Hiljaisen Kansan luoja aikoo viikonloppuna, kansan
20-vuotisjuhlissa, osoittaa
Haluttu ja siksi luettu
kunnioituksensa turvepäistä
joukkoa kohtaan tanssimalla
Niittytuvassa Heikki Laitisen kanssa.
. syyskuuta 2014 YLÄ-KAINUU
11
MARJUT LEHTO
Hanna Ekola saapuu Suomussalmelle ja Puolangalle syyskuun
puolivälissä.
Hanna Ekolalla
kaksi konserttia
Ylä-Kainuu
toimitus.ylakainuu@almamedia.?
toriaa ja välittävän hiljaista viestiä.
ta, jotta löytäisin kansalle sopivan paikan. Tämän syksyn konserteissa juhlimme näitä hienoja
vuosia yhdessä yleisön kanssa, Hanna Ekola iloitsee.
Laulujensa lisäksi Hanna
on tullut tunnetuksi useisiin
painoksiin yltäneistä ajatelma- ja runoteoksistaan, joista
uusimpia ovat Aurinkovoimaa, Otan osaa suruusi ja alkusyksyllä ilmestyvä Leskenlehti.
Hanna Ekolan kanssa
esiintyy hänen pitkäaikainen
säestäjänsä, laulaja-pianisti
Virpi Salo, jolta on ilmestynyt
levy Sinun valossasi
Näin tuo lapsi sai
esittää asiansa ja nousi arvoasteikolle lähimmäinen. 08 710 770
$YRLQQD PD SH NOR OD VX
/RXQDV PD SH NOR PD OD NOR
Katso päivän lounas
facebook.com/penangrilli
Lounaan hinta
6,90?
penangrilli@gmail.com
040 553 5469
Tervetuloa Penan Grillille!
Risteentie 12, Suomussalmi
Supermarketin pihassa
$YRLQQD PD SH NOR OD
/RXQDVOLVWD P\|V ZZZ \ODNDLQXX ¿
+HUNXOOLVHW KHWNHW WDUMRDD YLLNROOD . Burgundinpata
Kalkkuna-kookoskast. juustokeitto
Porsaankyljys ja
sinappi-kapriskast. Väyrynen, 73 v.
Toiminnasta: La 13.9. n.
klo 19. Klo 18 Pieni
rukoushetki srk-salissa. Yhteyshenkilö Ulla Anttonen p.
0440 615 228. Leirin hinta
17?. To 18.9.klo
9.45 Perhekerho. Su 14.9. klo 10 Ystävän
Kahvilan päivystäjien kokoontuminen srk-salissa.
Kaikkia asiasta kiinnostuneita kutsutaan! Klo 18 Kansanlähetyksen tilaisuus srk-salissa, mukana Erkki Heikkinen ja Heikon Ihmisen lauluryhmä. liturgia ja veden
pyhitys.
Helluntaiseurakunnat
Suomussalmi: La 13.9. klo 13 Kesärannan raamattupiiri ja Ehtoollinen. Ti 16.9.klo 11 Näkövammaisten kerho kokoushuoneessa. Klo
17 vaalilautakunnan kokous.
Klo 17.30 kirkkokuoron harjoitus srk-salissa. klo 11. 3 . Leiri alkaa pe 3.10.klo
17 ruokailulla ja päättyy su
5.10. Tied. klo 16 - 20 puh. Kuorman kantaminen on yhteistä jakamista. klo
18-20, Puhelinpäivystys ?Puhu sinua kuunnellaan.?, puh.
0400-354978. Ennakkoon ilmoittautuneille! Retken hinta 10 ?
peritään matkalla. lounas ilmainen.
MEILTÄ SAA MYÖS PITOPALVELUA!
Jalonkaarre 3-5, Suomussalmi, p./fax 711153
Jalonkatu 1, Suomussalmi, p. klo
18 Sana ja rukous.
Puolanka: Pe 12.9. Klo 17-19
Äiti-Teresan peittopiiri alkaa
srk-salissa. klo 11.00 Suomussalmen kirkossa. Pe 19.9.
klo 18.30 lauluseurat Ry:llä.
Ortodoksit
Ämmänsaari: La 13.9. klo
13 Outi Cappel Ämmänsaaren kirkossa. Ymmärretyksi tuleminen on
tärkeää jokaiselle ihmiselle ja siinä jo itsessään on sanomaton parantava voima.
Lopuksi Ewaldsilta pieni ?nyrkkisääntö. Varhaisnuortenleiri Roinilassa kolmasluokkalaisille.
Leiri alkaa pe 10.10.klo 17
ruokailulla ja päättyy su
12.10. Ewalds korostaa, että todellinen yltäkylläinen elämä
toteutuu vuorovaikutuksessa, jossa on läsnä kuunteleva,
auttava, rakastava ja elävä lähimmäinen.
?Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain ( Gal. Ke 17.9. Ti 16.9. kalakeitto
Kinkkukiusaus
Sipuli-jauhelihapihvi
Paistettua lohta
Broileria välimerenkastikkeella
TIISTAI
Kanakeitto Tom Kha LAUANTAI
Herkkusienikeitto
Makkarakastike
Porsaanpotkaa
Silakkapihvit ja
kananmunakastike juureskastikkeella
Lohta sitruskast.
KESKIVIIKKO
Siskonmakkarakeitto SUNNUNTAI
Pippur. Nyt myös päivän leike.
Arkisin: keitto 7,50 ?, noutopöytä 9,30 ?.
Viikonloppuisin: keitto 7,90 ?, noutopöytä 10,30 ?.
Teboil Turjanhovi
Kalliokatu 2, Suomussalmi
Kalliokatu
puh.
08-711 052
Puh.
0102,231
9100
$YRLQQD PD OD NOR VX
LOUNAS klo 11-16
MAANANTAI
PERJANTAI
TIISTAI
LAUANTAI
Savulohikeitto
Pippurinen possunlihakastike
Minestronekeitto
Merimiespihvi
Parsakaalikeitto
Porkkana-bataattiRiistakäristys
sosekeitto
Ryynimakkara, muusi
KESKIVIIKKO
Siskonmakkarakeitto
Kaalikääryleet
TORSTAI
Lohi-seikeitto
Broilerkasviskastike
SUNNUNTAI
Kanttarellikeitto
Aurajuusto-ananaslohi
Sisältää runsaan
kainuulaisen leipäpöydän, ruokajuomat,
monipuolisen salaattipöydän sekä jälkiruuan
LOUNAS
klo 11-14
9,80?
Maanantai
Torstai
Mantelikalaa
Tomaatti-mozzaLindströminpihvi
rellakalaa
Suklaamousse
Lihakasvispata
Hedelmäkiisseli
Tiistai
Haukimureketta,
Perjantai
kermakastiketta
Leivitetty kalaBroilerihöystö
pihvi, remoulade
Marjakiisseli
Jauhelihakastike
Marjarahka
Keskiviikko
Seitä ja tillikastiketta
Kaalikääryleitä
Lätyt, mansikkahilloa ja kermavaahtoa
HOTELLI
Arkena keittolounas 7,60, lounas 8,60-9,20,
sunnuntaina 10,90. Hinta 15 ?. Rahalahjakeräys
Iso-Kirja opistolle. Ma
22.9. Lapinlahdella. Su 14.9. La 4.10. klo 10 Kainuun maanpuolustusjuhlan jumalanpalvelus kirkossa, jonka jälkeen
kunnianosoitus ja seppeleenlasku sankarihaudoille. klo 9.30 alle
kouluikäisten lasten syyshartaus kirkossa. Ke 17.9.klo 9.45 Perhekerho päiväkerhotilassa. Su 14.9.klo
17 Pyhäkoulu. Mukana Thaimaanlähetit Tapio ja Kaija Karjalainen. Tervetuloa! Su 14.9. Aidossa lähimmäisyydessä Ewaldsin
mukaan raivataan tietä niiden voimien luo jotka auttavat
ihmistä kokonaisvaltaiseen paranemiseen.
Ongelmatilanteissa lähimmäinen ei tuputa neuvojaan,
vaan auttaa toista neuvottomuudestaan. siihen mitä lähimmäisenä tarvitsemme:
Kärsivällisyyttä, paljon kärsivällisyyttä ja loputonta kärsivällisyyttä
Kärsivällisyyttä tarvitsi myös tuo alussa mainitsemani
lapsi joka jaksoi kysyä asiaansa yhä uudestaan. Ti 16.9. klo
18 Elämän Sana ja Leipää ym.
omiin kasseihin. 0440 615
217. Pe klo 10-12 perhekerho. vigilia. Ke 24.9.klo 11
Kahvit Saarikylän koululla.
Nuoret: Varhaisnuortenleiri Roinilassa viidesluokkalaisille. Ei ennakkoilmoittautumista. syyskuuta 2014
12 ELÄMÄNMENO
Hartaus
Kristiina Juntunen
Kirjoittaja on suomussalmelainen
emäntä ja taiteen harrastaja
Lähimmäisenä
?
Veden kalvossa näet kasvosi, lähimmäisessä näet
sydämesi ( Snl.27:19 ).. klo 11
Elojuhla, alkaen ruokailulla.
Puhe Seppo Moilanen Puolangalta. Ei
jumalanpalvelusta kirkossa.
Ma 15.9.klo 15 Leivonta- ja
puuhakerho päiväkerhotilassa. nuorten hiippakunnallinen tapahtuma
?Hyvää Päivää. Sen aisti sivustaseuraajakin.
Kesällä ostin teol. (08) 636 285
www.kultainenkukko.?
$YRLQQD PD SH NOR OD
MAANANTAI
PERJANTAI
Juust. Askartelua ja leivontaa
vuoroviikkoina Eskarit - 6
luokkalaisille. Leirin hinta
17?. La 13.9.klo 13 Palavan sydämen säätiön päivä
kirkossa, mukana Outi Cappel. Ohjelmia
khranvirastosta.
Lapset, nuoret: Kerhot
seurakuntakeskuksen kerhotiloissa: Ti klo 9-11: 4-vuotiaat, klo 12-14: 5-vuotiaat. Apteekista (silmälääkkeet ym.) Klo 16 kyläseurat ja
lähetysmyyjäiset Väyrylän
Honkalassa. Nuorempi mies ei ilmeisesti kuunnellut mitä mukana
ollut lapsi kysyi häneltä toistaen useasti kysy-
mystään.
Vanhempi puuttui tilanteeseen sanoen: ?Kuule, lapsella
on sinulle asiaa. 050
358 2147.
Puolanka
Kuollut: Antti Johannes
Reinikka, 88 v., Matti Heikki
Ruonakangas, 86 v., Eila Katri Oikarinen s. To 25.9.
Päihdeongelmaisten virkistyspäivä Roinilan leirikeskuksessa. 17 lähetyksen kahvikoju markkinapaikalla. Klo 18 diakoniatyön johtokunnan kokous. Merja Hautanen puhuu ja laulaa. 6:2).. Lähtö Vaalaan Lähetyksen syysstarttiin klo 7.30 Ämmänsaaren srk-talolta, Kirkkokuja 1. Ke 17.9.klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset srk-salissa. Säävaraus:
Sateen sattuessa kylätalolla
tai kirkolla
Ruhtinansalmi: Ke
17.9.klo 11 Perhekerho srk-salissa. Ilmoittautuminen
Anna-Liisa Miettiselle p. Ti 23.9. klo 6 alkaen
munkkitalkoot srk-salissa:
klo 9 . Seniorileiri Roinilassa ennakkoon
ilmoittautuneille! Leiri alkaa
ke 17.9. 19.30. To
18.9.klo 18 Kansanlähetyksen
seurat srk-salissa, mukana
Matti Manninen. tri Erik Ewaldsin luentosarjan Lähimmäisenä, sisältäen 4 cd-levyä. Su
5.10. Ke 17.9.klo 12
Vanhemman väen kerho srksalissa. klo 12 Päiväkahvit Vuokin rantagrillillä. Su 14.9.klo 15 Hanna
Ekolan ?Kiitosmielellä. klo 10 Messu kirkossa. 11.30 avataan
Ystävän Kahvila seurakuntasalissa. To 18.9.klo 11 Päiväkuoron
harjoitukset srk-salissa. Ti 16.9. - konsertti kirkossa. Leirin hinta 25 ?
peritään leirillä. Marjolle p.
050 5141 078.
Rauhanyhdistys: Pe 12.9.
klo 18.30 lauluseurat Moilasella Siimeksentie 13. Klo 15 Siioninveisuut
seurakuntakeskuksessa. Hän tuli
kuulluksi.
SEURAKUNNAT
Suomussalmi
Kastettu: Artur Ari Kemppainen
Kuolleet: Eero Juhani
Luukkonen 68 v, Aarne Eetu
Hartikka 77 v, Paavo Antero
Moilanen 60 v, Kaisa Valpuri
Juntunen 82 v,Heimo Lesonen 90 v, Veikko Eemeli Heikura 75 v, Veikko Ilmari Koistinen 55 v
Suomussalmi: Su 14.9.
klo 10 Messu kirkossa saarnaa nimikkolähetti Oskari
Holmström. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit
ja lähetystilaisuus srk-salissa.
Anna Riitta ja Oskari Holmström kertovat Tansanian
kuulumisia. Broilerin rintafilee
Thai-kastikkeessa
TORSTAI
sis. klo 11.00 Suomussalmen kirkossa. Su 14.9. Ohjelmaa,
myyntiä arpajaiset (voittoja
vastaanotetaan). - ke
17.9. Hänelle pitää vastata.. Käsiohjelma
10 ?. ?
konsertti, Hanna Ekola (laulu), Virpi Lahti (piano, laulu).
Ohjelma 10 ?, myös kirjoja ja
CD:itä. Ma 15.9. n. Ke
klo 9.30-11: 3-vuotiaat. 13.9.
Vaalan kirkossa klo 9.30 . ateria ilmainen. To
18.9.klo 11 Seurakunnan päiväkahvit Pyhäkylän koululla
Hyrynsalmi
Kuollut: Kaino Maria Pikkarainen 83 v.
Su 14.9. klo 11 ja päättyy pe
19.9. YLÄ-KAINUU Torstaina 11. Su
21.9. klo 18
Kotikokous Juntusrannan
Valtalassa; Matti Juntunen,
Takatie 14. Su
21.9.klo 10 Messu kirkossa.
Ämmänsaari: To 11.9.klo
11 Päiväkuoron harjoitukset
srk-salissa. Pe 19.9.klo 9.45
Perhekerho.
Vuokki: Ti 23.9. To klo
9-11: 4-vuotiaat, klo 12-14:
5-vuotiaat. Su 21.9.klo
18 Messu kirkossa. Kajaanin rovastikunnan ?Lähetysstartti. To 11.9. n. Sain olla sivustaseuraajana kun eräs sukulaismies, itse
yhdeksän lapsen isä opasti nuorempaansa. Ti 16.9.klo 16.30
Kehitysvammaisten kerho
srk-salissa. Mukaan liinavaatteet, peseytymisvälineet ja omat lääkkeet. 0440 615
169. Su 21.9. Pe 12.9. Klo 13 näkövammaisten kerho srk-salissa,
vier. Ilmoittautuneille lähetetään leirikirje.
Tilaisuudet muualla: La
13.9. Kainuun kirkkomusiikkipiirin kuoropäivä ja vuosikokous Ämmänsaaressa,
seurakuntasalissa klo 12.00
. Su 21.9.klo 13 Messu
kirkossa, liturgi Tatu Ryyti.
Kirkkokahvit. Ke 17.9.
klo 10 Hartaushetki Porstuankulmassa. klo 10
kirkossa messu. Lähtö Ämmänsaaren kirkon pihasta yhteiskyy-
dein klo 10.30
Valkeinen: To 11.9.klo
9.45 Perhekerho. Klo
18 seurat Latvan Kalliorinteellä (Kanervantie 4b) , mukana Pentti ja Terhi Smeds.
Rovastikunnallinen kehitysvammaisten kirkkopyhä Vaalassa. Ei jäänyt säröä. Klo 18 riparimuistelot ja isosinfo kerhotiloissa. ja ilm. klo
16 kirkossa ?Kiitosmielellä. klo 10 Joukokylän ystäväkerho. Lapsuudestani muistan
tapauksen jossa tuo sananlasku toteutui. To
18.9.klo18.30 Raamattupiiri.
Su 21.9.klo 14 Seurat, mukana Heli ja Mikko Riipinen.
Kahvitarjoilu alkaa klo 13.30.
Tervetuloa!
Pitämä: Pe 12.9.klo 9.45
Perhekerho. Ma 15.9.klo 12
Seurakuntakerho. porokeitto Maust. kerta.
Tiedustelut lastenohjaaja
Raija Seppänen p. klo 10 . Joka 10. klo 11
Pesiön seurakuntakerho Ritvan ja Maunon luona . Su 14.9.
LOUNAS joka päivä klo 11-16
MAANANTAI
Kasviskeitto
Seesam-lohta
Kasvisvuoka
Metsästäjänpihvit
TIISTAI
Nakkikeitto
Savulohipasta
Barbeque-broileria
Kinkkukiusaus
KESKIVIIKKO
Kalakeitto
Lihamureke
Kalkkunapata
Kasvispyörykät
TORSTAI
Hernekeitto ja pannari
Wallenberin kalapihvi
Lihapata
Kuorrutetut kasvikset
PERJANTAI
Broileri-kasviskeitto
Verimakkarat
Paistetut muikut
Laivurin vuoka
LAUANTAI
Juusto-savuporokeitto
Aurajuustobroileria
Kuorrutettua lohta
Kasvispaistos
Lounas arkisin 10.30?15.00.
Salaattilounas 6,50, päivän keitto 6,50,
päivän keittolounas 7,80, lounaspöytä 10,20
Kauppakatu 4-6, Suomussalmi, p. klo 10 kirkossa sanajumalanpalvelus. Tuo omat makkarat, Irjat
keittävät kahvit. runsaan salaattiHernekeitto
pöydän, ravitsevan
Pustan patapihvi
leipäpöydän, ruokaTomaattijuomat sekä jälkiruoan
mozzarellasei
Joka 11. Su 14.9.klo
17 Pyhäkoulu päiväkerhotilassa. Ke 24.9. Su 14.9. Hän oli eläessään suosittu lu-
A
Kuorman kantaminen on yhteistä
jakamista.?
ennoitsija Suomessa ja Pohjoismaissa ainakin 1970-1980 luvuilla. Lähtö kirkon luota klo
8.45. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta. Vahaisnuorten leireille
ilmoittautuminen ma 15. Tilanne hoitui kokonaisuutena lämmöllä ja taidolla. Ma, Ti ja Pe klo
10-15 Lähetyskirpputori, Jalonkatu 8.
Hyrynsalmi: To 11.9. klo 18
elämän leipää ja sanaa, ruokakassien jako. Ti 16.9.klo 16 Vaalilautakunnan kokous kokoushuoneessa
37 valtakunnnansalilla ei ole kokouksia, vaan kokoonnumme la 13.9. 6XRPXVVDOPHOOD
LEVYNJULKAISUKIERTUE
.LLWWlHQ MD NDLYDWHQ
$LUL
,UMD MD (UNNL
0LVD SHUKHLQHHQ
3HWUR
VXNXODLVHW MD WXWWDYDW
la 27.9.2014 klo 19.00
Kuhmo-talo
Konsertin kesto 2,5 h (sis. 040 526
9857.
Vapaaseurakunta
Hyrynsalmi: Ma 15.09. Konventin teema
on: ?Etsi rauhaa ja pyri siihen
(1.Piet. 3:11)?. verkkarit ja
T-paita.
Tervetuloa!
Uusia treenaajia otetaan
mukaan syyskuun ajan.
Lisätietoja ja ennakkoilmoittautuminen:
Ilpo Luukkonen
040 250 2633
Petri Kinnunen
044 521 2785
www.teatteriretikka.net
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
6XRPXVVDOPHOOD
. Elokeräyksen ja hengellisen rakentumisen matkalle. p. Isoon Kirjaan Keuruulle 27.-28.9. Torstaina 11. klo 19 sanan ja rukouksen ilta. klo 17 Taikojen talo 3D (dub)
1 h 27 min, K7, 10 ?
6LXQDWWX OlKHLVWHQ OlVQl ROOHVVD .LLWlPPH RVDQRWRVWD
.LLWRNVHW P\|V NDLNLOOH .DLQRD KRLWDQHLOOH
klo 19 Mielensäpahoittaja
1 h 43 min, S, 10 ?
klo 21 Shopping tour
1 h 10 min, K16, 10 ?
Ke 17.9. Ke
17.9. väliajan)
surakarate@gmail.com
www.facebook.com/budosuomussalmi
Liput
40,50 ?
.DVYDWLW PHLGlW NRYDOOD W\|OOl
YLLVDXGHOOD SHULDDWWHHOOD
URKNHXGHOOD MD KXXPRULOOD
2SHWLW NLLWWlPllQ MD S\\WlPllQ DQWHHNVL
.HVWLW NDLNHQ NRLW SDOMRQ
(PPH MllQHHW NRVNDDQ PLWllQ YDLOOH
2OLW RPDQ HOlPlVL K\YlV\GlPLQHQ
VDQNDUL ROHW PHLGlQ HOlPlPPH
DLQLDDQ YLUWDDYD OlKGH
5DNNDXWHVL PHLWl NRKWDDQ ROL ORSXWRQ
5DNNDXWHPPH VLQXD NRKWDDQ RQ LNXLQHQ
6LQXD LNlY|LGHQ ,6b
3LGlWKlQ PHLVWl KXROWD \KGHVVl
HQNHOL lLWLPPH NDQVVD
(sis. (08) 732 322
www.hossanlomakeskus.com
KAIKENLAISTA
5DNNDDPPH
.DLQR 0DULD
3,..$5$,1(1
-HH MHH MHH
ODXDQWDLQD Wl\WW\\ YHH 6\QWWlULVDQNDULD RQQLWHOOHQ
lLWL LVl
7XRPDV MD 3HUWWX
R V 7RORQHQ
+\U\QVDOPL
. syyskuuta 2014 YLÄ-KAINUU
13
klo 16 hengellisten laulujen
tilaisuus Nevaloilla, Suolijärvellä Nivantie 19, mukana
Merja Hautanen. klo 18 Rukoillaan yhdessä.
Jehovan todistajat
Vko. ilm. klo
10:40 Kellon konventtisalille
Ouluun. klo 17 Taikojen talo 3D (dub) (viimeinen)
5DNDV LVlPPH
XNNLPPH MD LVRXNNLPPH
1 h 27 min, K7, 10 ?
klo 19 Mielensäpahoittaja
+HLPR
/(621(1
1 h 43 min, S, 10 ?
Varusteiksi riittää
esim. Lähtö rukoushuoneelta klo 14.50. .DNV
.LLWWlHQ MD NDLYDWHQ
.RVWL
,LUR 6YHWODQD MD $QDVWDVLD
$OWWL
.LPPR 6XYL +HOL MD 0LLVD
VLVNRW /LLVD MD +HQQD
VXNXODLVHW MD \VWlYlW
ELOKUVAT
KAIKENLAISTA
Pe 12.9. klo 17 Taikojen talo 3D (dub)
1 h 27 min, K7, 10 ?
Shorin-Ryu Seibukan
Karate Do
Perinteisen
Okinawan Karaten
peruskurssi
junioreille tiistaisin ja
yli 13 v:lle ja
aikuisille torstaisin
klo 19.00-20.30.
Paikka:
Taivalalasen ala-aste
Pitämällä
klo 19 Mielensäpahoittaja
$DPXQ WXOOHQ V\GlQ VDPPXL
/RSSXL YDLYDW PDDOOLVHW
.DXQLLW PXLVWRW PHLOOH MlLYlW
6XUX VXXUL VDQDWRQ
1 h 43 min, S, 10 ?
klo 21 Shopping tour
1 h 10 min, K16, 10 ?
Su 14.9. kuluja
1,50 ?)
PÄIVYRI
7lQllQ RQ WRUVWDL V\\VNXXWD
$XULQNR QRXVHH NHOOR MD ODVNHH NHOOR
1LPLSlLYLllQ YLHWWlYlW
7R 6DQWHUL $OHNVDQWHUL 6DQWWX $OHNVDQGUD 6DQGUD
$OL $OH
3H 9DOPD 9LOMD
/D 2UYR
6X ,LGD
0D 6LUSD
7L +LOOD +HOOHYL +LOOHYL +LOOH
.H $LOL $LOD
9DQKDQ NDQVDQ OXRQWRWLHWRXWWD
3\KlQ 5LVWLQ SlLYlQl . klo
17.30-19 Varkkis-kerho 8-12
vuotiaille tytöille ja pojille Ke
17.09. Rauhaan pyrkiminen on tärkeä tapa etsiä
ensin Jumalan valtakuntaa,
niin perheessä kuin seurakunnassakin.
Korjausavustusten
haku alkoi
Suomen Kotiseutuliitto on
julistanut haettavaksi vuoden 2015 seurantalojen korjausavustukset.
Hakemukset on toimitettava Kotiseutuliittoon viimeistään 30.9.2014.
Seurantalojen korjausavustus on tarkoitettu seurantalojen kunnostamiseen,
toimivuuden parantamiseen
sekä talojen kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseen.
Avustusta voi hakea yhteisö, joka omistaa vapaaseen
kansalaistoimintaan tarkoitetun seurantalon.
Seurantalojen korjausavustus on valtionavustus,
jonka jakamisen opetus- ja
kulttuuriministeriö on antanut Suomen Kotiseutuliiton
tehtäväksi.Avustusten myöntämisen edellytyksenä on, että opetus- ja kulttuuriministeriö osoittaa tarvittavat mää-
rärahat.
Vuonna 2014 korjausavustusta myönnettiin 188 yhdistykselle yhteensä 1,7 miljoonaa euroa.
Seurantalojen korjausavustusten hakuohjeet ja
linkki sähköiseen hakupalveluun löytyvät osoitteesta
ww.kotiseutuliitto.?.
Valmistunut
5DNNDDPPH
Suomussalmelainen MerjaLeena Seppänen on suorittanut terveystieteiden maisterin tutkinnon Oulun yliopistossa.
$DUQH (HWX
+$57,..$
V
N
ONNEA
.DLYDWHQ
.DLMD MD 6HWWL
VXNXODLVHW MD \VWlYlW
RAVINTOLAT
/XRMD SllWWll SlLYLVWlPPH
WLHWll WXQWHH HOlPlPPH
$QWDD UDXKDQ OHYRQ VXR
MRNDLVHQ KlQ NXWVXX OXR
5DNNDDPPH VLXQDWDDQ 6XRPXVVDOPHQ VLXQDXVNDSSHOLVVD
SHUMDQWDLQD NOR PLQNl MlONHHQ PXLVWR
WLODLVXXV 6XRPXVVDOPHQ NLUNRQN\OlQ VHXUDNXQWDVDOLVVD
PLNl WlWHQ \VWlYlOOLVHQl NXWVXQD LOPRLWHWDDQ
1-01.30
la 13.9. 2
MARTTI
TIMONEN
orkestereineen
Tervetuloa!
p
(sis. 40,50 . kuluja 1,50 ?)
www.lipputoimisto.?
Pohjanmaan Lipputoimisto Oy
puh. 5LVWLOWl QDXULV NXRSSDDQ
KlUNl DLWKDQ NDOD NDUKLQ MD SHXUD N\QWKHQ 6LLV PP
OLKDSRURW WHXUDVWHWWLLQ OlKGHWWLLQ S\\WlPllQ V\YLLQ
NDODKDXWRLKLQ NRNRRQWXYDD PXLNNXD VLOOl UXVND DLNDDQ
DUYRNDODW SHOMlVW\LYlW MD SDNHQLYDW V\YlQWHLVLLQ
JARI SILLANPÄÄ
RAKKAUDELLA
MERKITTY
MIES
6LXQDXV WRLPLWHWWX RPDLVWHQ MD OlKHLVWHQ OlVQl ROOHVVD
5XKWLQDQVDOPHQ NLUNRVVD
/lPPLQ NLLWRV MRNDLVHOOH VXUXXPPH RVDD RWWDQHHOOH
KAIKENLAISTA
Liput: 39,00 ?
Kuhmo-talon lipunmyynti
puh. (08) 6155 5451
UUSI CD
RAKKAUDELLA
MERKITTY MIES
JULKAISTAAN
26.9.2014
Liput: alk. klo 9-14
Puolangan majoitus ja caravan
Pudasjärventie 1, Puolanka. klo 9-18 ja TI 16.9. (06) 822 9800
www.jarisillanpaa.com
Facebook/Jari Sillanpää Info
PUOLANGAN SYYSMARKKINAT
MA 15.9
lk keihäs: 1) Pauli
Mutanen Paltamo 46,41...3)
Jesse Falck Suomussalmi
38,13...6) Lasse Heikkinen
Puolanka 28,55
Pojat Lukio keihäs: 1) Eetu
Suutari Kuhmo 43,65 2) Jere
Kemppainen Suomussalmi. lk keihäs: 1) Niilo
Holappa Paltamo 33,64...4)
Paavo Seppänen Puolanka
28,90
Pojat 9. lk 60 m: 1) Juho
Pääkkönen Kuhmo 7,93...3)
Jani Juntunen Suomussalmi
8,88...8) Lauri Hartikainen
Puolanka 9,46.
Tytöt 8. 600 m: 1) Inka
Hartikainen Puolanka
1.59...4) Jenna Holappa Suomussalmi 2.04
Pojat 12 v. lk keihäs: 1) Ale
Tc h e s m e n s k i S o t k a m o
32,48...3) Jukka Pyykkönen
Suomussalmi 24,32...7) Johannes Nuorala Puolanka
22,10.
Pojat 8. lk 600 m: 1) Veera
Laaksoviita Suomussalmi
1.51...7) Sanni Hyttinen Puolanka 2.30.
Pojat 7. Kymmenen
vuoden takainen olympiahopeamitalisti on yksi Suomen
kolmesta skeet-ampujasta,
jotka osallistuvat Granadassa, Espanjassa pidettäviin
haulikkolajien MM-ammuntoihin.
Paikka on tuttu. Ensin keskiviikkona ammutaan 50, torstaina
25 ja perjantaina 50 kiekkoa
ja päälle vielä ?naali.
. YLÄ-KAINUU Torstaina 11. Joukkuemestaruus voisi
tulla 123 kiekon keskiarvolla,
Kemppainen laskee.
Marko Kemppainen on ollut joukkuetovereihinsa nähden altavastaajana kotimaan
kisoissa, mutta suomussalmelainen on antanut näyttönsä kansainvälisillä kentillä.
Marko Kemppainen starttaa MM-matkalle sunnuntaina. Meillä on hyvä
joukkue, Kemppainen sanoo.
Hän arvioi, että peruskilpailussa pitäisi saada vähintään 124 kiekkoa 125:stä, jotta
?naalipaikka varmistuisi. Siellä on
ammuttu arvokisoja ennenkin.
. kuula: 1) Alisa
Oikarinen Kajaani 8,17 2)
Hanna Manninen Suomussalmi 7,63...4) Inka Hartikainen Puolanka 7,29
Pojat 12 v. lk 800 m 1) Mari
Heinonen Kajaani 2.46...4)
Reeta-Mari Manninen Suomussalmi 2.55...7) Sara Karjalainen Puolanka 3.09.
Tytöt 9. lk 60 m: 1) Jenna
Kokkonen Kajaani 8,47...5)
Inga Mäkäräinen Puolanka
9,51 6) Vilma Anttonen Suomussalmi 9,64
Pojat 7. lk kuula: 1) Elisa
Husso Kajaani 8,57...5) Laura
Tolonen Puolanka 6,28.
Tytöt 8. kuula: 1) Aroni
Martinho Vaala 11,65 2) Egor
Kurta Suomussalmi 8,65...7)
Aleksi Juntunen Puolanka
5,96.
Tytöt 7. Tason maailmalla on kova.
Muut Suomen edustajat
skeetissä ovat Lauri Leskinen ja Timo Laitinen.
. lk 100 m: 1) Tuom a s J u vo n e n P a l t a m o
12,00...3) Mikko Mykkänen
Suomussalmi 12,52...7) Lasse
Heikkinen Puolanka 14,52.
Pojat Lukio 100 m: 1) Eetu
Hartikainen Puolanka 12,33
2) Jere Kemppainen Suomussalmi 12,47.
Tytöt 12 v. lk kuula: 1) Heta
Juvonen Paltamo 8,83...3)
Siiri Kyllönen Suomussalmi
7,75...6) Anni Leinonen Puolanka 7,01.
Tytöt 9. lk 800 m: 1) Valtteri Heikkinen Kuhmo 2.20...3)
Miro Minkkinen Suomussalmi 2.22...6) Veeti Nissinen
Puolanka 2.49.
Pojat Lukio 800 m: 1) Eetu
Hartikainen Puolanka 2.23 2)
Mikko Moilanen Suomussalmi 2.26.
Tytöt 12 v. Iltapäivällä
alkaa yleensä tuulla, joten parempi olisi päästä ampumaan alkupäässä, Kemppainen pohtii.
Lisää mielenkiintoa
Granadan MM-kisoille tuo se,
että sieltä jaetaan ensimmäiset olympiapaikat Rio de Janeiron olympialaisiin. lk 800 m: 1) Emma
Karjalainen Kajaani 2.48...3)
Marika Holappa Puolanka
2.50
Pojat 8. Finaali olisi minimitavoitteena ja mitali joukkuekilpailussa. Itse kilpailu kestää keskiviikosta perjantaihin.
Kainuun koulut
kilpasilla
Koululiikuntaliiton Kainuun
piirin yleisurheilukilpailut
Ruukinkankaan urheilukentällä viime tiistaina.
Tytöt 12 v. syyskuuta 2014
14 URHEILU&LIIKUNTA
Hutit
jäävät
metsään
Skeet: Marko
Kemppainen lähtee
hakemaan olympiapaikkaa MM-kilpailuista
Espanjan Granadasta.
Kolme paikkaa jaossa nyt.
Loput ensi vuonna.
Juhani Mustonen
juhani.mustonen@almamedia.?
Marko Kemppainen ei edes
muista, kuinka monensiin
MM-kisoihin hän lähtee ensi
sunnuntaina. lk 100 m: 1) Annika
Haverinen Kajaani 12,86 2)
Taru Väisänen Suomussalmi
13,64...6) Annika Siira Puolanka 14,97
Pojat 8. 60 m: 1) Kerttu
Pyykkönen Paltamo 8,74, 2)
Suvi Heikkinen Suomussalmi
8,75...5) Inka Hartikainen
Puolanka 9,18
Pojat 12 v 60 m: 1) Aroni
Martinho Vaala 8,11...3) Mikael Ryytty Suomussalmi
9,01...6) Henrikki Kemppainen Puolanka 9,61
Tytöt 7. paikkoja sinne on jaossa
vielä ensi vuonnakin.
MM-kisa käydään kolmena päivänä. lk 800 m: 1) Paavo
Seppänen Puolanka 2.27
Pojat 9. lk 100 m: 1) Olli
Kyllönen Kajaani 12,92 2) Eemil Juntunen Suomussalmi
12,95...4) Valtteri Haanela
Puolanka 13,06
Pojat 9. Ne
ovat kahden vuoden kulut-
tua . Olosuhteet ovat maksimaalisen hyvät. lk 600 m: 1) Teemu
Kemppainen Kajaani 1.43 2)
Jani Juntunen Suomussalmi
1.44...6) Lauri Hartikainen
Puolanka 2.01
Tytöt 8. lk 100 m: 1) Venla
Reponen Kajaani 13,85...4)
Mia Tapio Suomussalmi
14,92
Tytöt 9. lk kuula: 1) Taina
Jääskeläinen Paltamo
7,15...4) Hanna Leinonen
Puolanka 6,43.
Tytöt Lukio kuula: 1) Anni
Moilanen Suomussalmi 9,38.
Pojat 7. 600 m: 1) Veikko
Moilanen Suomussalmi
1.54...6) Timi Junkkari Puolanka 2.11
Tytöt 7
2, 2) Veijo Äikäs IA 52, fin. Edustaa Suomussalmen Urheiluampujia.
. Se on rentouttanut, on
ehtinyt puuhata kaikenlaista.
Vuorotteluvapaan on mahdollistanut urheilija-apuraha,
hän kertoo.
43,47.
Tytöt 12 v. Olympiahopeaa Ateenasta
1994.
. Marko Kemppainen, skeetampuja, syntynyt 1976.
. EM-pronssia Mariborista
2009.
. Torstaina 11. 1, 3)
Hannu Haverinen KMAS 57,
?n. lk pituus: 1) Sanni
Huotari Suomussalmi 410...5)
Inga Mäkäräinen Puolanka
342 6) Maria Lämsä Vaala 319.
Tytöt 9. 10 ratk. Työskentelee liikuntapaikkojen hoitajana Suomussalmen
kunnassa.
. 040 747 2067
OTA
RO HK EA ST I
YH TE YT TÄ !. syyskuuta 2014 YLÄ-KAINUU
15
JUHANI MUSTONEN
FAKTA
. lk pituus: 1) Annika Haverinen Kajaani 489 2)
Taru Väisänen Suomussalmi
478
Pojat 8. Nuorten SMkultaa hän ampui jo vuonna
1992 muutamien vuosien
harrastamisen jälkeen.
Kemppainen on valmistautunut MM-kisoihin ampumalla vähemmän kuin joskus
takavuosina. 8, 5) Keijo Heikkinen
KMAS 51, ?n.8
B-sarja: 1) Vesa Äikäs KajA
64, ?n. -meininki,
hän selvittää.
Vaikka Kemppainen on
saavuttanut olympia-, MMja EM-mitalit on hänellä vain
yksi Suomen mestaruus yleisessä sarjassa. 10 ratk. 9,
4) Sakari Takkunen IA 59,
fin. Joukkueiden EM-hopeaa
Mariborista 2009.
. 9
C-sarja: 1) Tuija Toivanen
KMAS 55, ?n. MM-pronssia Kairosta 2001.
. lk korkeus: 1) Eemil Juntunen Suomussalmi
155...3) Valtteri Haanela Puolanka 140
Pojat Lukio korkeus: 1) Joni Nyman Suomussalmi 125.
Heinonen
voitti
SUA:n Pekka Heinonen voitti Kuhmo Skeetin.
A-sarja: 1) Pekka Heinonen
SUA 66, ?naali 12, 2) Pasi Toivanen KMAS 65, fin. 7) Emmi Kela Taivalalanen 2,39, 8)
Lotta Juntunen Kirkonkylä
3,00.
Tytöt 6lk 600m: 1) Jenna
Holappa Ruukinkangas 2,06,
2) Anni Moilanen Taivalalanen 2,16, 3) Hanna Kela Ruukinkangas 2,17, 4) Lotta Korja
Ruukinkangas 2,29, 5) Sanna
Nyman Ruukinkangas 2,30,
6) Patriicia Keränen Ruukinkangas 2,33.
Tytöt 7lk 600m: 1) Sara
Juntunen 2,03, 2) Maiju Laatikainen 2,15.
Pojat 3lk 600m: 1) Tomi
Savukoski Ruukinkangas
2,10, 2) Joni Pelli Taivalalanen 2,15, 3) Eetu Heikkinen
Ruukinkangas 2,24, 4) Aapo
Saarisalo Ruukinkangas 2,28,
5) Tuomas Heikkinen Kirkonkylä 2,30, 6) Onni-Lenni
Vasunta Ruukinkangas 2,32,
7) Topi Keränen Ruukinkangas 2,40, 8) Lauri Horsma Niva 2,42, 9) Niklas Turpeinen
Taivalalanen 2,47, 10) Juuso
Moilanen Kirkonkylä 2,50,
11) Teemu Torvinen Taivalalanen 2,52, 12) Janne Seppänen Ruukinkangas 2,55.
Pojat 4lk 600m: 1) Luukas
Tolonen Ruukinkangas 2,13,
2) Eemeli Juntunen Ruukinkangas 2,14, 3) Joona Heikkinen Ruukinkangas 2,16, 4)
Miika Kyllönen Kirkonkylä
2,29, 5) Tomas Junttila Kirkonkylä 2,29, 6) Atte Seppänen Ruukinkangas 2,31, 7)
Atte Anttonen Taivalalanen
2,37, 8) Aaro Nevalainen Taivalalanen 2,38, 9) Teemu
Kemppainen Taivalalanen
2,39, 10) Axel Juntunen Kirkonkylä 2,53, 11) Valtteri
Heikkinen Ruukinkangas
2,57.
Pojat 5lk 600m: 1) Onni
Laatikainen Ruukinkangas
2,06, 2) Jone Ohtonen Ruukinkangas 2,14, 3) Tuomas
Juntunen Ruukinkangas
2,16, 4) Joopi Moilanen Ruukinkangas 2,19, 5) Riku Rautiainen Ruukinkangas 2,30.
Pojat 6lk 600m: 1) Veikko
Moilanen Ruukinkangas
1,55, 2) Miska Minkkinen
Piispajärvi 1,59, 3) Mikael
Ryytty Ruukinkangas 2,08, 4)
Miika Heikkinen Ruukinkangas 2,13, 5) Jere Lauronen
Taivalalanen 2,15.
Pojat 7lk 600m: 1) Jani
Juntunen
1,48, 2)
Iekko Anttonen 2,12.
Tytöt 8lk 800m: 1) ReetaMari Manninen 3,06, 2) Anna-Riikka Mykkänen 3,19, 3)
Sini Riekki 3,52, 4) Janina
Ohtonen 4,01.
Tytöt 9lk 800m: 1) Taru
Väisänen 3,07, 2) Roosa Moilanen 3,08, 3) Tiina Heikkinen 3,20.
Tytöt lukio 800m: 1) Elina
Kvist 3,03, 2) Tuuli Juntunen
3,30.
Pojat 8lk 800m: 1) Eemil
Juntunen 3,08, 2) Veikka
Juntunen 3,09, 2) Samu
Pyykkönen 3,09.
Pojat 9lk 800m: 1) Miro
Minkkinen 2,25, 2) Mikko
Mykkänen 2,37.
Pojat lukio 800m: 1)Jere
Kemppainen 2,30, 2) Joni
Nyman 2,42, 3) Iivari Khaikovitch 2,43, 4) Mihail Strelkovich 2,46.
www.jarinatk-piste.?
?
Tarjoan neuvonta-, huolto-, säätö-,
asennus- ja korjauspalveluita tietokoneille ja puhelimille
?
Huoltotyöt ja opastus myös asiakkaan
kotona
?
Hyllyssä kotimaiset
Ultracomin koiran
paikannuslaitteet
Pitämällä
Hirvikatu 4, Suomussalmi
(toimitilat talon päädyssä)
P. 11, 3)
Mika Pöllänen KajA 57, ?n. On semmoinen ?hällä väliä. Yhden oman
leirin hän piti Italiassa.
Nyt on menossa kahden
viikon totaalinen paussi ammunnassa. pituus: 1) Aroni
Martinho Vaala 512...3) Mikael Ryytty Suomussalmi
406...5) Henrikki Kemppainen Puolanka 355
Tytöt 7. En saa mitään aikaan kotimaan kisoissa. Täytyy ampua ne hutit
tuolla metsässä, Kemppainen naurahtaa.
Hän huomasi parin viikon
tauon ennen arvokisoja tekevän hyvää Ateenan olympiavuonna ja on pitänyt siitä
kiinni.
Kemppainen jäi keväällä
vuorotteluvapaalle, käy talvella vähän aikaa töissä ja sitten jatkaa vuorotteluvapaalla.
. Haulikkoon hän
tarttuu ainoastaan lintumetsällä tällä viikolla.
. pituus: 1) Aleksandra Perhovaara Kajaani
402 2) Jenna Holappa Suomussalmi 398...4) Salla Väyrynen Puolanka 355
Pojat 12 v. 9
Suomussalmen
koululaiset kilpailivat
Tytöt 1lk 40m: 1) Helinä Niskanen Kirkonkylä 7,74, 2)
Emmi Heikkinen Ruukinkangas 8,06, 3) Niiki Juttula
Ruukinkangas 8,37, 4) Emma
Juntunen Ruukinkangas
8,50, 5) Saara Mikkonen Piispajärvi 8,86, 6) Anni Manninen Ruukinkangas 8,90
Pojat 1lk 40m: 1) Venni Kela Ruukinkangas 7,41, 2) Elmeri Heikkinen Ruukinkangas 7,78, 3) Topias Heikkinen
Kirkonkylä 7,82, 4) Kerkko
Seppänen Kirkonkylä 7,97, 5)
Kalle Helttunen Kirkonkylä
8,03, 6) Luka Romppainen
Taivalalanen 8,91.
Tytöt 2lk 40m: 1) Emma
Juntunen Ruukinkangas
7,91, 2) Aino Moilanen Kirkonkylä 7,99, 3) Jemina Anttonen Ruukinkangas 8,00, 4)
Mona Kinnunen Kirkonkylä
8,03 5) Maria Laakkonen
Ruukinkangas 8,10, 6) Anni
Anttonen Piispajärvi 8,26.
Pojat 2lk 40m: 1) Rasmus
Paavola Ruukinkangas 7,32,
2) Lauri Kemppainen Ruukinkangas 7,44, 3) Sampo Sutinen Ruukinkangas 7,69, 4)
Juho Kemppainen Taivalalanen 7,81, 5) Eeli Laukkanen
Kirkonkylä 7,88, 6) Eetu
Manninen Kirkonkylä 8,11.
Tytöt 3lk 60m: 1) Emmi
Heikkinen Ruukinkangas
10,40, 2) Saimi Helttunen
Kirkonkylä 10,63, 3) Iida Kinnunen Ruukinkangas 10,67,
4) Jatta Manninen Kirkonkylä 10,82, 5) Saija Kinnunen
Ruukinkangas 11,09 6) Sanna
Mykkänen Niva 11,50.
Pojat 3lk 60m: 1) Tomi Savukoski Ruukinkangas 10,30,
2) Roni Cekirge Ruukinkangas 10,43, 3) Joni Pelli Taivalalanen 10,96, 4) Sakari Kyllönen Kirkonkylä 11,07, 5) Veikka Kovalainen Taivalalanen
11,21, 6) Alexi Huuskonen
Ruukinkangas 11,32.
Tytöt 4lk 60m: 1) Hilla Niskanen Kirkonkylä 10,10, 2)
Katariina Laakkonen Ruukinkangas 10,47, 3) Mira Seppänen Kirkonkylä 10,58, 4)
Iida Kemppainen Ruukinkangas 10,59, 5) Alisa Ikonen
Ruukinkangas 11,17, 6) Manta
Laatikainen Ruukinkangas
11,23.
Pojat 4lk 60m: 1) Ossi Niskanen Ruukinkangas 9,80, 2)
Topias Ryytty Ruukinkangas
10,03, 3) Henri Sutinen Ruukinkangas 10,27, 4) Atte Anttonen Taivalalanen 10,51, 5)
Teemu Kemppainen Taivalalanen 10,53, 6) Matias Kyllönen Kirkonkylä 11,21.
Tytöt 5lk 60m: 1) Aada Tapio Kirkonkylä 9,10, 2) Vanessa Juntunen Taivalalanen
9,25 3) Noora Pelli Taivalalanen 9,67, 4) Emilia Kinnunen
Ruukinkangas 9,82, 5) Suvi
Töyräs Kirkonkylä 10,22, 6)
Elmi Vasunta Ruukinkangas
10,39.
Pojat 5lk 60m: 1) Juho
Heikkinen Ruukinkangas
8,94, 2) Joopi Moilanen Ruukinkangas 9,45, 3) Samu Kinnunen Ruukinkangas 9,46, 4)
Miikka Mustonen Piispajärvi
9,72, 5) Viljami Itkonen Taivalalanen 9,90, 6) Tuomas
Juntunen Ruukinkangas
10,01.
Tytöt 6lk 60m: 1) Suvi
Heikkinen Ruukinkangas
8,74, 2) Minja Kyllönen Ruukinkangas 9,37, 3) Anni Moilanen Taivalalanen 9,73, 4)
Sara Seppänen Kirkonkylä
9,89, 5) Patriicia Keränen
Ruukinkangas 9,93, 6 Nea
Luomanen Kirkonkylä 10,03,
6) Seija Kemppainen Niva
10,61.
Pojat 6lk 60m: 1) Miska
Minkkinen Piispajärvi 8,66,
2) Santtu Niskanen Ruukinkangas 9,26, 3) Mikael Ryytty
Ruukinkangas 9,26, 4) Kimmo Timonen Ruukinkangas
9,47, 5) Kaapo Laakkonen
Ruukinkanga 9,51, 6) Markus
Junttila Kirkonkylä 9,63.
Tytöt 7lk 60m: 1) Emilia
Viinikainen 9,08, 2) Vilma
Anttonen 9,38, 3) Sanni Huotari 9,48, 4) Emilia Heikura
9,53, 5) Niina Heikkinen
10,11, 6) Emma Hukkanen
10,42.
Pojat 7lk 60m: 1) Jani Juntunen 8,92, 2) Matti Pyykkönen 9,12, 3) Tapani Pyykkönen 9,14, 4) Leevi Heikkinen
9,25, 5) Joni Mikkonen 10,14.
Tytöt 8lk 100m: 1) Mia Tapio 14,77, 2) Reeta-Mari Manninen 15,57, 3) Vilhelmiina
Rannikko 16,02, 4) AnnaRiikka Mykkänen 16,80.
Pojat 8lk 100m: 1) Eemil
Juntunen 13,28, 2) Henri Pöllänen 13,57, 3) Veikka Juntunen 13,60, 4) Samu Pyykkönen 14,62, 5) Kasperi Kyllönen 16,03.
Tytöt 9lk 100m: 1) Taru
Väisänen 13,61, 2) Nella Huttu 14,42, 3) Niina Heikkinen
14,85, 4) Maria Mannermaa
15,15, 5) Tiina Heikkinen
15,59, 6) Roosa Moilanen
15,65.
Pojat 9lk 100m: 1) Mikko
Mykkänen 13,14.
Pojat lukio 100m: 1) Jere
Kemppainen 12,70, 2) Mikko
Heikkinen 14,25, 3) Iivari
Khaikovitch 15,17.
Tytöt 3lk 600m: 1) Jatta
Manninen Kirkonkylä 2,33,
2) Sanna Mykkäne Niva 2,40,
3) Anni Liuska Ruukinkangas
2,42, 4) Emmi Heikkinen
Ruukinkangas 2,44, 5) Reetta
Heikkinen Taivalalanen 2,47,
6) Jenna Räisänen Ruukinkangas 2,49, 7 Lilli Mikkonen
Taivalalanen 3,19, 8) Martta
Autere Taivalalanen 3,20.
Tytöt 4lk 600m: 1) Hilla
Niskanen Kirkonkylä 2,11, 2)
Katariina Laakkonen Ruukinkangas 2,12, 3) Manta Laatikainen Ruukinkangas 2,18,
4) Reetta Hokkanen, Ruukinkangas 2,24, 5) Mira Seppänen Kirkonkylä 2,41, 6) Marika Pyykkönen Ruukinkangas
2,54, 7) Hanna Heikkinen
Kirkonkylä 2,56.
Tytöt 5lk 600m: 1) Emilia
Kinnunen Ruukinkangas
2,18, 2) Aamu Tauriainen
Ruukinkangas 2,20, 3) Suvi
Töyräs Kirkonkylä 2,21, 4) Elmi Vasunta Ruukinkangas
2,25, 5) Taimi Pyykkönen
Taivalalanen 2,26, 6) Aada
Tapio Kirkonkylä 2,32
0400 200 617
I\VLR O\PIDWHUDSHXWWL
5,,77$ 6(33b1(1
S
.DXSSDNDWX 6XRPXVVDOPL
L I\VLRWHUDSLD
L SLQWDOlPS| KLHURQQDW
L O\PIDKLHURQWD /<.2. www.eskonpekka.?
Autokorjaamot/-maalaamot
FYSIOTERAPEUTTI
Timo Järvenpää
Vastaanotto:
Ämmänsaari, Palvelutalo
Hyrynsalmi, Kaarnatie 6
Ajanvaraus
p
(08) 6331 9920,
päivystys 0400 384 924
0500 280 254
Toimisto: Keskuskatu 16
Näköpalvelut
1b.g7$5.$6786
Varaa aika optikolle tai silmälääkärille.
KellO Optiikka
ma-to 9.00-17.00
APPALAINEN
pe
9.00-18.00 Kauppakatu 10, Suomussalmi
la
9.00-13.00
www.kello-optiikka.?
SILMÄLÄÄKÄRI
OPTIKKO
050 413 4325
(08) 711 062
(8,21 snt/puh. 0400 389 907
Luontaishoitoja
vauvasta
vaariin
-$/.$+2,'27
-DONDKRLWROD 6DWX
Keskuskatu 24-26, Suomussalmi
sirkkaliisa.seppanen@elisanet.fi
p. 0440 710 096
- tilausajot
0400 890 084
Myös paari- ja pyörätuolikuljetukset.
Maansiirtokuljetukset,
Nosturiautot
myös kokonaisurakat
Vaihtolavakuljetukset
Maanrakennuskoneet
Puutavarakuljetukset
Muuttokuljetukset
POLTTOÖLJYN VÄLITYSKAUPPA
SUOMUSSALMEN KTK OY
p. 044 521 3294
ekologinenkauneushoitola@gmail.com
elisa.juntunen@vihreahuone.fi
LVI-TYÖT JA -TARVIKKEET
.DXSSDNDWX 6XRPXVVDOPL
Verkkokauppa!
Syväyksenkatu 1 A, Suomussalmi
Kaikki putkialan asennukset, korjaukset ja saneeraukset
koko Ylä-Kainuun alueella. Pyydä tarjous! Nyt ilmanvaihtopuhdistukset!
Puh. 0400 686 511
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
MATTI TAPIO
Ajanvaraus 0400 121 121
Fysikaaliset hoidot
®
LVI-alan kokonaispalvelua
Maa-, ilma- ja aurinkolämpölaitteet
Öljypoltinasennus ja -huolto
Jalkahoitolat
IV-kanavien puhdistus
Nunnauuni
Vesi ja Lämpö Oy
020 747 9780, ilt. 040 673 1054
Hoitopalvelut
Kosmetologi
Maskeeraaja
Hieroja
Erikoishammasteknikot
?
Lahnatie 3, Suomussalmi
Kauneushoitolat
- sopimukset kaikille
vakuutusyhtiöille
Ma-pe 9.00-16.00, Kauppakatu 13, Suomussalmi
P. Autojen huollot ja
kuorma-autojen
varaosat
. (08) 710 100, 0400 387 371
IDFHERRN FRP
\KG\VNXOPD
www.suomussalmenktk.?
Toimitamme hiekkaa, soraa, mursketta, seos- ja ruokamultaa.
?
?
?
Parturi-kampaamot
Parturi-kampaamo
bPPlQ 7XNND
Keskuskatu 18, Suomussalmi
www.ämmäntukka.com
ma-pe
9-17
la 10-14
045 268 9699
?
?
?
Ompelu- ja korjauspalvelu
Kalusteverhoilu
(sohvat, tuolit, rahit jne.)
Naisten hää- ja juhlapukuja
Vanhojentanssipukuja
Sisustustarvikkeita ja
kankaita
Käsitöitä
Syväyksenkatu 1,
89600 Suomussalmi
puh. 044 323 4567
Suomussalmen
Ekologinen kauneushoitola
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Ulla Pakarinen 08 713 773
LVI-palvelut
p. 050 338 4792
Keskuskatu 22, 89600 Suomussalmi, p. 044 972 3442
?
Juha p. Henkilöautojen,
. 010 525 1920
Kolarityöt
Maalaukset
Tuulilasin
vaihdot
Ruoste-estokäsittelyt
SIJAISAUTOPALVELU
LAKIPALVELU ARTO PAPPINEN
kimmo.makelainen@luukku.com
www.putkirenki.?
b00b1 +82/72 26$ .<
$XWRPDDODDPR
6 +HLNNLQHQ
Lakiasiatoimistoja
SKY-dipl.kosmetologi
Inka Pyykkönen
Syväyksenkatu 1,
Suomussalmi
/9, $6(1186
.(5b1(1
Lääkäripalvelut
.DLNNL SXWNLW\|W
0\|V LOWDLVLQ
0DWLNNDWLH 6XRPXVVDOPL
www.kauneushoitolainka.?
Kiinteistöhuolto ja isännöinti
kiinteistöhuolto
kiinteistövälitys
isännöinti
kosteusmittaukset
lämpökuvaukset
lumityöt
Suomussalmen
Kiinteistöhuolto
Kiinteistökeskus
p. + 5,9/16,9 snt/min.)
Ompelupalvelut
Kuljetuspalvelut
ASIANTUNTEVAA PALVELUA
?
fysioterapia . Ilmastoinnin huolto
FYSIORIITTA
Lahnatie 3, Suomussalmi
Kolarikorjaamo
p. 050 570 5262
+LQDXVSDOYHOX
+HLNNLQHQ
Tuohustie 4, Ämmänsaari
p. 050 539 3379
Olet
näköalapaikalla!
p. 044 97 27 700
Varaa paikkasi
palveluhakemistosta!. 040 704 6061, artopappinen@gmail.com, www.artopappinen.com
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
Laillistettu kiinteistönvälittäjä
Julkinen kaupanvahvistaja
Hinauspalvelut
Kurimontie 1, p. 040 356 0414
Suomussalmen
Taksilinjat
Kauppakatu 1, Suomussalmi
p. nivel- ja nikamakäsittelyt
. 0400 157 588
ÖLJYNVAIHDOT
. hieronnat
Riina p. 044 733 9598
Avoinna: ma-pe 8.00-16.00
Kauneushoitola
Inka
Elisa Juntunen
Jalonniemitalo, Suomussalmi
0404 190 901
Kastehelmi
p. 3D nelipyöräsuuntaus ja traktoreiden renkaat ja rengastyöt
. L WXNLVXNDW SLHQDSXYlOLQHHW
Hierontapalvelut
HIERONTAPALVELU
Lasse Heikkinen
Hyryntie 38, Hyrynsalmi
p. 044 733 6508
Tero p. 044 972 3443
Kauppakatu 5,
89600 Suomussalmi
/(172.(177b
.8/-(786
0D 3H LOWDNRQHHOOH
SUOMUSSALMI, ÄMMÄNSAARI,
HYRYNSALMI, RISTIJÄRVI
Suomussalmen Taksilinjat
Lääkärikeskus Medikatin tiloissa
Fysioterapia
Mira Oikarinen
Hyrynsalmella, Hyryntie 33
Puolangalla, Mäntykoti
p. 040 556 4909, Eino p. (08) 633 1990
p
Mukana ovat Kainuun
soteen kuuluvat kunnat.
Tulevaisuuden lähipalveluja tarkastellaan työpajoissa
yhteistyössä kuntalaisten,
palvelujen kehittäjien, järjestöjen, yritysten ja päättäjien
kanssa.
Suomussalmella ja Hyrynsalmella ensimmäiset kuntalaistyöpajat ovat torstaina 18.
syyskuuta.
Suomussalmella pajat järjestetään Ämmänsaaren
nuorisotalolla ja Hyrynsalmella valtuustosalissa.
Kuntalaiset täyttävät työpajassa nykyhetkellä käyttämistään palveluista palvelukartan ja seuraavat viikon
ajan omassa arjessaan käyttämiään palveluja päiväkirjan
avulla.
Toinen kuntalaistyöpaja on
torstaina 9. P. . Muutoin sopimuksen mukaan. 044 533 8353.
(sis. p. ???????
Mukaan palvelujen
suunnitteluun
Kainuussa toteutetaan syksyn 2014 aikana palveluluotain-projekti. ?. Tiedustelut p.
040 523 2996.
YAMAHA VIRAGO 750 v. 0400 281 991, 08 712 150.
KIINTEISTÖJEN KONETYÖT yms.
Kiinteistö- ja laitehuolto Teuvo
Mäkeläinen, p. Kuhmon taajamaalueelle ilmainen kuljetus.
P. P. klo 12-20,
la 12-20, su 12-20. Soittamalla konttoriin
- VIIMEISTÄÄN KESKIVIIKKONA KLO 11.00
. Ti-su 10-24,
1,99?/min. 044 279 0443. ???????????
. 0400 315 397
Hyrynsalmi.
PERÄMOOTTORI Suzuki 6 hv,
2-tahti kone, huollettu 9/2014.
P. Metsäyh. 044 333 1207
tai 046 538 4491.
KIRJOJA, POKKAREITA, KORUJA
ym. ja fax 0207 940 660
Myynti ja tekninen neuvonta
0207 940 663
Tuotteet myös avaimet
käteen palveluna.
Soita edustajallesi
Tommi Moilanen
p. Email:
marketta.kovalainen@suomussalmi.
?, puh. ?
.DWWRUHPRQWLW
-XONLVLYX MD LNNXQDUHPRQWLW
6RLWD MD WLODD
3LLSXQ SHOOLW MD SHOOLW\NVHW
PDNVXWRQ
3HUXVWXNVHW
VXXQQLWWHOXNl\QWL
6LVlUHPRQWLW
.DLQXXQ /DDWXUDNHQWDMDW .\
.XULPRQWLH 6820866$/0,
3
Unski
YXRWWD
D
-R \OL
LQWDD
WR
QXV L P
DL
.
5(02177,7<g7 .25-$865$.(17$0,1(1
88',65$.(17$0,1(1 +,56, -$ .,59(6
0,(67<g7 3(68+821( -$ 6$81$5(0217,7
5D N H Q
8QWR +\WWLQHQ 7XRPDV 0RLODQHQ
Q X XVV
Turvapalvelut
Sammontakojankatu 8
Puh. lokakuuta. 040 587 2150.
Ostetaan
Kaikenlaista
METALLI, MAATALOUSROMUA,
kattilat, akut, kuparia, kaapelit
ja autonromut. kello
17?19. P. ??????. P. 050 543 2349 Hyrynsalmi.
Mökkikäytössä olleet RUUTUIKKUNAT karmeineen, koko 89 x
119, 10 kpl, S-salmella. P. 040
748 7613 Kuhmo.
KUIVAA
KOIVUPILKETTÄ ja
KOMPOSTOITUA NAUDAN KUIVIKELANTAA. ASUNTOVAUNU, katsastusvapaa. P. P. Sähköpostilla . Sari 0700 84 444,
ota talteen. Kylmä- ja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi,
p. ??????????. Projektin tavoitteena on määrittää, mitä
ovat kuntalaislähtöiset lähipalvelut ja kunnan rooli lähipalvelujen monituottajamallissa. P. 044 974 1924
Olet
näköalapaikalla!
Risteentie 3,
89600 Suomussalmi
usssa
ssal
allmi
mi
p. 050 434 9241.
30 vuoden kokemuksella KYLMÄ-, KODINKONE- ja LAITOSKONEHUOLTOA, myös ILMALÄMPÖPUMPPUJEN myynti, asennus ja
huolto. 044 521 2785
www.pohjolanturvatekniikka.fi
VARTIOINTI
PALOVAROITINJÄRJESTELMÄT
KAMERAVALVONNAT
RIKOSILMOITINJÄRJESTELMÄT
Myydään
Myydään
PESE MATOT harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Veratuotteet Anja p. klo 9-10.
RIVITALOYKSIÖ 42 m2, Karhunpolku 4 as 17, Kuhmo.
P. Avoinna ma-pe 10-17
OK SISUSTUS
Kiannonkatu 3, Suomussalmi
25
25 vuoden
kokemuksella!
KYLPYHUONEET
SAUNAT
KEITTIÖT
VAHINKOSANEERAUKSET
KORJAUS- JA
RAKENNUSPALVELUT
SISUSTUSTARVIKKEET
LASITUSPALVELUT
PUTKITYÖT
Remontoimme kotisi
toiveittesi mukaan.
ma-pe 7.30-17, la 9-13, (08) 777 088, 0400 217 720
avata keskustelua asiakaslähtöisestä kehittämisestä, tarkastella palveluverkkoa lähipalvelujen ja asiakkaan näkökulmasta sekä tuoda lähipalvelujen määrittely osaksi
aluekehittämistä.
Kuntalaistyöpajat Ämmänsaaren
nuorisotalolla ja Hyrynsalmen
valtuustosalissa 18.9. 040 581
9916 Kuhmo.
Ostetaan
Ostetaan edullinen OMAKOTITALO max. syyskuuta 2014 YLÄ-KAINUU
17
JUHANI MUSTONEN/ARKISTO
???
Pitopalvelut
Rakennuspalvelut
TEPAN
REMONTTI
JA RAKENNUS
Kaikki kodin remontit.
Myös Paintballvarustevuokraus.
0400 188 542
Suomussalmi
Rakennuspalvelut
. 200 ?. 0400 168 083.
SUOMUSSALMEN ATK-HUOLTOKESKUS,
Keskuskatu
24,
Suomussalmi. 050 309 2699.
KOIVU-KLAPI kuiva I-laatu, 33,
50, 60 cm. (08) 741 068
OK-TALO Ämmänsaaressa, h.
25.000 ?. 08 6155 5521.
Ilmoitus julkaistaan
kolmessa lehdessä
yhden ilmoituksen
hinnalla.
Ylä-Kainuu torstaisin,
Sotkamo-lehti ja Kuhmolainen perjantaisin.
Myyjaosta.com on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka, jossa voit ostaa, myydä, antaa,
vuokrata ja huutokaupata tuotteita. Reppumallin KOIRATUTKA Tracker. palo- ja kosteusilmaisimet)
DÄ
PYY OUS!
J
TAR
Kainuuntie 103, Kuhmo, p. 044 512 0085.
Vuokralle tarjotaan
KAKSIO Sotkamossa järven rannalla 62 m2. P. 199,- VIKING HB 585 puutarhajyrsin
799,- UUDET STRAND TERÄT
ja 6,3 mm teräviilat. ?????????. 044 279 0443 | myynti@kiantakeittiot.fi | www.kiantakeittiot.fi
Kurimontie 19, Suomussalmi p. vaatteita. kello 17?19,
9.10. ????????????
. Tässä
työpajassa luottamustoimihenkilöt, viran- ja toimenhaltijat, seurakunta, yrittäjät ja
3-sektorin toimijat peilaavat
lähipalveluita Kainuun nykyiseen tuotantomalliin.
Työpajassa työstetään palvelupäiväkirjojen perusteella
luotujen asiakasprofiilien
avulla tulevaisuuden lähipalveluja.
Kolmas kuntalaistyöpaja
on lokakuun lopulla. Kähkönen
040 581 9916 Kuhmo.
Karkeakarvaisen
MÄYRÄKOIRAN PENTUJA. mm. Naisten
JAKKUJA ym. (08) 741 550.
Ota uusi suunta elämääsi. 040 962
7750.
JARIN ATK-PISTE tietokonehuolto. 046 551 1281.
Uusi, valkoinen 3-vaihteinen
NAISTEN POLKUPYÖRÄ 26?
renkailla, hp. Lehtien verkkopalvelussa/Jätä ilmoitus
Lehteen: . Kuntalaiset osallistuvat yhdessä luottamustoimihenkilöiden kanssa palvelujen priorisointiin.
Kirjasto on yksi kuntalaisten lähipalveluista.
Työpajojen tuloksia esitellään kaikille osallistujille yhteisessä kokoontumisessa
marraskuussa.
Kuntaliitto on käynnistänyt
yhdessä Valtiovarainministeriön, Sosiaali- ja terveysministeriön sekä Työ- ja elinkeinoministeriön kanssa Vaikuttavat lähipalvelut -hankkeen, jonka tavoitteena on
määritellä, mitä lähipalvelut
todellisuudessa ovat sekä miten niitä kunnissa toteutetaan ja uudistetaan.
Kainuun palveluluotainprosessin tarkoituksena on
Puh. Ei seksilinja.
Suloisia KISSANPENTUJA annetaan. P. ???????
. Hänelle myös
ilmoittaudutaan kahvittelun vuoksi
12.9.2014 mennessä. 0400 765 607.
Sotkamossa NELIÖ, KAKSIO ja
YKSIÖ. 040 513 2633.
Vaihda Wanha sahasi uuteen
ja tehokkaaseen STIHLIIN,
sahat ja raivurit alk. ????????
. P. 050 302 7029. ???????????
. 010 665 9018
ilmoitukset.kuhmolainen@almamedia.fi
ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.fi
ilmoitukset.ylakainuu@almamedia.?. 010 665 6000
Kauppakatu 10, Suomussalmi, p. 010 665 9017
Keskuskatu 10, Sotkamo, p. 15 km säteellä
S-salmelta. 95,
tosi siisti, huollettu, uudet renkaat, varma kard.veto, laukut,
pleksi, kaatumaraudat, myyd.
tarpeettomana. Avoinna ma-pe 10-17
Koulukatu 14, Kuhmo p. Muikkuverkko 35,- MUCKBOOT kumisaappaat 79,- NOPEA HUOLTOPALVELU, kaikki merkit.
WWW.LAATUKESKUSHYRYN
SALMI.FI P. 0800 393 950.
OSSIN
KODINKONEHUOLTO.
Ilmalämpöpumput ja kodinkoneet, myös ilt. 041 448 8810.
Iso AUTOTALLIKIRPPIS Topintie
14, Vuokatti pe 12.9. P. P. P. Lisätietoa tilaisuuksista antaa
Marketta Kovalainen. ?????????????. kello 17?20 ja 23.10. ?. Myyjaosta.com -verkkopalvelussa ilmoitat ilmaiseksi.
Lehdessä julkaistavalta Myyjaosta.com palstalta saat lisätehoa kaupantekoon, edullisesti.
Verkkoon/lehteen: . Viimeisessä työpajassa kuntalaisilta
saatuja mielipiteitä ja palvelutarpeita käytetään pohjana
hyvinvointipalvelujen kehittämiseen. MUUTTO- JA KUOLINPESIÄ.
P. LUOTETTAVA AUTTAJA/ENNUSTAJA.
Myös unien tulk. 050 525 5505.
OKT/tontti mieluiten järven rannalta, max noin 20 km Kuhmon
keskustasta. Torstaina 11. 040
550 8635.
Oulujärven KALAA Sotkamon
Työväentalon pihalla lauantaina
13.9. 040 747 2067.
www.jarinatk-piste.fi
KIRPPUTORI Sotkamon seurakuntatalolla lauantaisin klo
9-13.
Kaikenlaista
TIETOKONEHUOLTO JA -MYYNTI
IT-Ylä-Kainuu Ky/Kainuu.com,
Keskuskatu 24, Suomussalmi.
P. 0400 808 856.
MÖNKIJÄ Honda 800 + PERÄVAUNU