Marjatta Kurvinen Konsensusta etsimässä. Tykkymetsää ja hakkuita kävi ihmettelemässä kolmisenkymmentä henkilöä. >> 8 Vahinkojen torjunta jatkuu 6 4 1 4 8 8 1 6 4 5 7 1 8 2 Metsähallituksen Metsätalous vei sidosryhmiä tutustumaan kiistellyille Paljakan hakkuualueille. >> 7 Metsänkäsittely: Luontoja matkailuväki Metsähallituksen vieraana Paljakassa. Kainuuseen palkataan tulevina vuosina uusia työntekijöitä ja tekniikka kehittyy. LIsäksi on jouduttu kaatamaan vaarallisia taajaman puita. >> 10 Uusia rajavartijoita rekrytoidaan Suomussalmella on puhdistettu lumesta lähes 500 runkoa. Eturivissä matkailuyrittäjä Mika Klimenko, Metsätalous Oy:n toimitusjohtaja Jussi Kumpula ja Suomen Ladun paikallisyhdistyksen edustaja Marja Väyrynen. TAMMIKUUTA 2018 NRO 4 Äänestys Julma-Ölkky ja Hepoköngäs ehdolla vuoden retkikohteeksi. PERUSTETTU 1965 | WWW.YLAKAINUU.FI | IRTONUMERO 2,50 € TORSTAI 11. >> 7 Aputyövoimaa Nopeasti avuksi tulevalle tuuraajalle on tarvetta. >> 4-5 Rajavalvonnan kokonaisuus ja suorituskyky vahvistuvat. Työt jatkuvat tarpeen mukaan
2 KESKUSTELE YLÄ-KAINUU – Torstaina 11. A Kun oli asiaa kaverille, mentiin pimpottamaan kaverin ovikelloa. Jos kuulumisten kysymisellä ei ole tulenpalava kiire, kirjehän on vallan mainio vaihtoehto. Jos mitään ei tehdä, mikään ei muutu. Kun oli asiaa kaverille, napattiin lankapuhelimen luuri kouraan ja näpyteltiin numero tai vaihtoehtoisesti mentiin pimpottamaan kaverin ovikelloa. T uoreen tutkimuksen mukaan nuoret viettävät päivästään jopa kahdeksan tuntia sosiaalisessa mediassa. Ohjelmaan kuului muun muassa tarkkuuspujottelua, kuperkeikkapyllähdystä, rata-ajoa mönkijällä sekä kotikaljan juontia saappaasta. K ainuun kyliä koulutettiin yhteistyöhön, Suomussalmelta mukana oli Pesiön kylä. Kirja oli katsaus Kainuun matkailun menneisyyteen, nykytilaan ja tulevaisuuteen. tammikuuta 2018 ”Täyttyykö tätä paikkaa hakiessa aktiivimallin vaatimukset, vaikka edellytykset eivät riittäisikään tähän paikkaan.Silloinhan olisi hakenut työpaikkaa,kun tämä näyttää olevan ainut avoin paikka näillä seuduilla.” Nimimerkki aktiivinen työnhakija pohtii avoinna olevaa Suomussalmen kunnanjohtajan virkaa. Hyvä esimerkki on yhden naisen henkilöstövuokrausyritys, josta on juttu tässä lehdessä. www.ylakainuu.fi Ilman sähköä ei nettikään toimi, ei ainakaan meillä. Paljon voi saada aikaan myös oma-aloitteisuudella. Kirjeen saadessaan huomaa, että toinen on nähnyt vaivaa sen sijaan, että näpyttelee lyhyen ”Mitä kuuluu?” -viestin muun somettelun ohella. K ainuun kulttuurin vuosikirja 4 ilmestyi. Yrittäjä kartoitti tarpeet ja räätälöi palvelunsa sen mukaan. Vuosikirjan julkaisivat Kainuun kuntien kulttuuripalvelut, Kainuun museo ja Kainuun Liiton kulttuuritoimintaprojekti. Lakimuutoksen myötä työttömän työnhakijan on 65 työttömyysetuuden maksupäivän tarkastelujakson aikana täytettävä niin sanottu aktiivisuusedellytys, jotta etuus säilyy täysimääräisenä. Nyt jos menisin ystäväni oven taakse kysymään ehtisikö hän nähdä huomenna, saisin todennäköisesti vastaukseksi hämmentyneen katseen sekä tiedustelun, miksi en laittanut viestiä. Työllisyystilanteen parantaminen vaatii kuitenkin uusia keinoja ja kokeiluja. Tämä sai miettimään omaa lapsuuttani. Mistähän sitten saisi tietoa. Tavoitteena oli luoda toimiva malli keskusten lähellä sijaitsevien alueiden ja maaseutukylien väliselle laajalle yhteistoiminnalle. Myös lasten päivähoidon järjestäminen lyhytaikaisesti voi olla hankalaa. Uskon, että myös monella aikuisella tulee melko monta tuntia täyteen, kun ryhdytään laskemaan sosiaalisessa mediassa käyttämää aikaa. Joka paikassa istutaan matkapuhelin liimautuneena käteen ja kuulumiset ystävien kanssa vaihdetaan tietenkin sosiaalisessa mediassa. Vastustajien mielestä kyseessä on orjatyölaki, joka rankaisee työttömiä. Mallissa on hyvää se, että sen tarkoituksena on parantaa työttömien työllistymismahdollisuuksia, kannustaa etsimään töitä ja löytämään väylän takaisin työelämään. Aktiivimallin perumista vaativan adressin on allekirjoittanut jo yli 6 000 ihmistä. S uomussalmella ryhdyttiin tositoimiin pesäpalloilun eteenpäin viemiseksi. Aamusta iltaan somessa Kolumni Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Kirjoittaja on Ylä-Kainuun toimittaja. Kainuun kulttuurin matkailuaiheinen vuosikirja ilmestyi. Yksi tavoite oli saada menestystä viiden vuoden kuluessa myös Kainuun ulkopuolella. Miss Suomi -karsintakiertueen tytöt kävivät Ukkohallassa. Mietteitä sähkökatkon vaikutuksista ja tiedottamisesta. Vain hipaisemalla älypuhelimen tai tabletin näyttöä pääset sisään somen ihmeelliseen maailmaan. M iss Suomi 1993 -karsintakiertueen tytöt osallistuivat monenlaisiin leikkimielisiin kisoihin Ukkohallassa. Myönnetään, että sosiaalinen media on nykypäivänä hyvä tapa pitää yhteyttä kaukana ja miksi ei lähelläkin asuviin ystäviin. Suomussalmella ryhdyttiin tositoimiin pesäpallon suhteen. Sosiaalisesta mediasta on tullut monelle jokapäiväinen asia. Työllisyyden parantaminen vaatii tekoja ja kokeiluja Pääkirjoitus 11.1.2018 Päätoimittaja Sirkku Rautio. Ongelmia siitä voi aiheutua paikkakunnilla, joissa ei yksinkertaisesti ole työtä tarjolla. Ensimmäinen malli ei välttämättä ole kaikkein paras, mutta jostakin on lähdettävä liikkeelle. Kainuun kylien välille ryhdyttiin kehittämään yhteistyötä. Eikä muutaman tunnin työpätkän takia ole järkeä muuttaa. Aktiivisuus voi olla palkkatyötä, yritystoimintaa tai osallistumista työllistymistä edistäviin palveluihin. Rastin pesäpallojaosto järjesti pesisillan, jossa selvitettiin, miten projekti aloitetaan. Ilahduin joulun alla, kun tekstiviestin ja Facebookin sijaan sainkin jouluntoivotuksen ihka oikeana kirjeenä. Erityisesti yritystoiminnan kehittäminen kiinnosti. Mutta mielestäni kolmasosa vuorokaudesta somessa roikkumiseen käytettynä on todella paljon. Toisinaan kaipaan näitä aikoja. Aikaa, jolloin ei ollut älypuhelimia, sosiaalisesta mediasta puhumattakaan. 25 vuotta sitten AikAkone S uomessa on vuodenvaihteen molemmin puolin käyty vilkasta keskustelua työttömyysturvan aktiivimallista. Tutkimuksen tekijän, turkulaisen viestintätoimisto Viestintäliigan, toimitusjohtaja perustelee tuloksia sillä, että sosiaalisessa mediassa oleminen on nykyään huomaamatonta, sillä eri kanaviin on lisätty pikaviestiominaisuuksia ja näin ollen reaaliaikainen yhteydenpito ystävien kanssa muuttuukin someajaksi
Juoksunhytkää sisälle, palttoo naulakkoon ja takapuoli penkkiin… kello minuutin yli varaamani ajan – oli se luojan lykky, että tekstarina tullut ajanvahvistus aika olikin varttituntia myöhemmin… Ehei se mitään myöhemmin ollut, hädin tuskin ehdin ajatella – ehdinpä, kun jo kutsu kävi! Ei vastukset vielä siihen loppuneet. Jo virikkeenä aamujumppaa saaneessa ajatushautomossa vilahteli – sote perkule! Nytkö jo alkoi säästö purra… pudotetaan ukkopaha kelkasta heti ensimmäisessä kurvissa! Pienen neuvottelun jälkeen sain ohjeen palata tuloaulaan ja käväistä Potilastoimistossa, saan sieltä ’varmaan unohtuneen tilalle’ uuden lähetteen. Kirjoita viestin alkuun YLÄ ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Upeita ALE löytöjä sekä vaateettä sisustuspuolella! KAUPPAKATU 2-6, P. JK. Likaa ja vihreää politiikkaa. Muistatteko sen anarkistiblondin teeveessä, joka oli katkera, kun joutui maksamaan Helsingin kantakaupungissa lähes tonnin vuokraa yksiöstä porvarille, joka ei ees itse tarvitse asuntoa. Henkikööt hesalaiset V Niinistön tilaamaa puolalaista likaista ruskohiiltä paradoksi sinänsä. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Hojo Nytkö jo alkoi säästö purra… Joel MaisalMi Kirjoittajan mielestä meidän on helppo pitää puolemme möyhkääjiä vastaan. Huomasiko joku, että yhden kainuulaisen malmiyhtiön osake pomppasi eilen (8.1.) 8.2 %. Kokko-mikko Take it easy päätoimittaja Sirkku MIELIPIDE Aamulla, vartin yli kahdeksan oli Kainuun sotesta varattu labra-aika. Kainuussa ja kainuulaisissa, jos missä, on omavaraisuus. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 9014. Kirjoita napakasti. Osa on sähköttä vieläkin omasta halustaan. Nyt asiat hoituivat pienen hapuilun jälkeen luonnikkaasti niin toimistossa kuin labrassakin, muutaman minuutin kuluttua kiskon jo palttoota niskaani ja poistun odottamaan uutta aamua ureapurkin kanssa. Toisenkin kerran kirahti hampaiden lomasta ennen kuin ovet aukeni, sitten vain tienpäälle ja kohti TKta. 045 879 0676. Torstaina 11. MIELIPIDE Olipa lystiä lukea nykyisen Ylä-Kainuun päätoimittajan purskaus lehtensä kolumnista 9.1. Lunta pitää olla ja vuoden ajat. Lähdin pakkasaamuun ’viimmetipassa’ ettei tarvitse väikkyä odottelemassa… mutta heti tuli problem – autotallin ovenlukko ei osoita yhteistyöhalukkuutta riittävästi. 700 g 2 99 rs Atria Perhetilan VILJAPORSAAN FILEEPIHVIT naturell ja pippurinen 2 kpl/rs 5 00 2 rs (8,33-10,-/kg) Atria BROILERIN FILEESUIKALEET 250-300 g 9 90 kg Atria KULMAPAISTI palana Kaikki hyvä on lähellä Tarjous voimassa to-la Yksittäin 0,54/prk (2,70/kg) Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 1,15/prk (7,19/kg) Tarjous voimassa 28.1.2018 saakka. Eino K. Vai onko se sama asia. Kirjoituksia ei palauteta. Heikkinen pystyi samaan. Helsingin päällä uisteltiin ja pidettiin verkkoja, kun Salmella jo asuttiin. Matka taittui rivakasti ja ilman virkavallan asiaan puuttumista, parkkipaikkakin löytyi aivan aulanoven tuntumasta. tammikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 3 Mielipiteet: toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi, Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi. Kirota piti ja pikajalkaa touhuamaan pannuhuoneesta ’lämmintä öljyä’ lukon sisuskaluille. 045 355 1070 K-marKet HerKKUKIrSIKKa LOPPUVIIKON LIHATARJOUKSET: K-Market HerkkuKirsikassa 2 rs 2 rs PALVELEMM E ma-la 7-21 su 11-21 4 00 2 rs (5,00/kg) HK NAUTA-SIKAJAUHELIHA 400 g 7 50 kg Pouttu UUNIPIHVI SIPULIPEDILLÄ n. Ei kelvannut Helsingin Kallion lattebaareihin oli kuulemma liian pitkä matka. Kutkut niille, jotka Suomussalmea riepoo. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Ollessani lehdessä töissä -80 luvulla silloinen pt. Tarjoukset voimassa To-Su 11.-14.1.2018 ellei toisin mainita PALVELEMME MA-LA 7-21, SU 11-21 Kauppakatu 2-6, Suomussalmi Puh. Pitää yrittää, ei vollottaa. Aika on puolellamme pieni, puhdas ja rauha on valttia ja se on arvokasta kaupallisestikin. He...tti, jos Kiannan rannalla ei muka olisi eloon hyvää mahdollisuutta. Aamupirteä ’labrapeippo’ viserteli ja näpelöi konetta… totesi – ei täällä ole lähetettä! Ei ole lähetettä. Ämmän Leivän HILLOmUNKKI Ämmän Leivän KarHIaINeN laktoositon, 350 g 35 kpl 1 99 kpl Valiojogurtti MAUSTETUT JOGURTIT 200 g, ei laktoositon rajoitus 1 erä/talous 2 00 5 prk (2,00/kg) GrILLIStÄ! BROILERINKOIPI kpl 1 00 2 00 2 prk (6,25/kg) Valio Lumo PROTEIINIHERKKU 160 g, sokeroimaton, laktoositon 99 ps (9,90/kg) akonlahden JÄÄSALAATTI 100 g 69 kg Ida red OMENA Puola 2 69 kg Suomalainen KURKKU 2 49 ps (3,11/kg) AVOKADO 800 g espanja/Israel/Kolumbia/Chile 2 49 rs (4,98/kg) Vihreä ja tumma VIINIRYPÄLE 500 g 5 prk 2 prk -13% Pakkaskel iin Lahtiset! Onni on lämpimät jalat... Tarjosin blondille asuntoa Suomussalmelta ilmaiseksi (olisin maksanut vuokran). Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Uutisvinkit: Puhelimitse 010 665 9014, sähköpostitse toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi. Meillä on helppo pitää puolemme tuommoisia möyhkääjiä vastaan, kun pidämme selän suorana. Lemmon suset ammutaan, kuten aina on tehty, jos uhaksi ovat
Metsähallitus esitteli uusia hakkuutapojaan tällä viikolla Puolangan Paljakan alueella, jossa on alkutalvesta käsitelty metsiä uusilla tavoilla. Hallan paliskunnassa ei vielä tiedetä, miten luvat jakautuvat ja saadaanko niistä yhtään Kainuuseen. Mustarinda-seuran Antti Majava toivoi, että Metsähallitus käyttäisi menetelmää nykyistä enemmän. – Me on kehitetty metsänkäsittelyä yhä joustavammaksi, sanoo Metsähallitus Metsätalouden Oulun ja Kainuun alueen metsienkäyttöja suunnittelujohtaja Pertti Tuomi. Tarvetta ahmojen metsästykseen kyllä olisi, sanoo paliskunnan poroisäntä Asko Moilanen. Meiltä on tämän lumen aikana mennyt parisenkymmentä poroa ahmalle. Hakkuuaukon koko pienenee erityiskohteissa Hannu Tolonen kertoo, että poimintahakkuita on Kainuussa tehty vain muutamilla sadoilla hehtaareilla. – Havaintoja tulee paljon eri puolilta Kainuuta. Ahmojen rajoitettu metsästys sallitaan merkittäviä porovahinkoja aiheuttavien yksilöiden poistamiseksi. tammikuuta. Maaja metsätalousministeriön asetus tuli voimaan tiistaina 9. Tärkeintä olisi, että metsästyksen kohteena olisivat juuri ne yksilöt, jotka aiheuttavat vahinkoja. Esimerkiksi Puolangan kiistanalaisissa Paljakan alueen hakkuissa tehtiin niinkin pieniä kuin 0,3 hehtaarin aukkoja, joita ei vielä jokunen vuosi sitten tehty valtion metsiin ollenkaan. Poimintahakkuumenetelmää on käytetty Kainuussa valtion mailla muutamalla sadalla hehtaarilla. Rohkeimmat tulevat talojen pihoille. Määrä on sama kuin viime talvena. Tilaisuus, johon oli kutsuttu eri sidosryhmien jäseniä, järjestettiin Metsähallitus Metsätalous Oy:n toimitusjohtaja Jussi Kumpulan aloitteesta. – Nyt ne ovat muuttuneet yrittäjäja luontoystävällisemmiksi, Väyrynen sanoi. 4 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Torstaina 11. Määrän pitäisi olla moninkertainen, jotta nähtäisiin, miten metsästys vaikuttaa ahmakantaan ja porovahinkoihin, Moilanen sanoo. Erityiskohteilla hakkuuaukkojen koko on pienentynyt ja on nykyään paikoin vain noin 0,3 hehtaarin kokoluokkaa. Kumpula oli itsekin tilaisuudessa paikalla. – Nyt halusimme tehdä eri tavalla. Sami KaSurinen Poroja joutuu vuosittain kymmeniä ahman suuhun myös Kainuussa.. Karhun suihin joutuneista poronvasoista ei juuri jälkiä jää, koska karhu syö saaliinsa tarkkaan. Olemme oppiva organisaatio, viestintäpäällikkö Päivi Lazarov jatkoi. Matkailuyrittäjistä Mikko Pirttijärvi on voimakkaasti vastustanut Paljakan alueen hakkuita. Suomen Ladun Puolangan paikallisyhdistyksen Marja Väyrynen arvioi, että vielä pari vuotta sitten Metsähallituksen hakkuut olivat aivan erilaisia kuin nyt. Löytöjärven alueella tehtiin viisi kahden hehtaarin kokoista avohakkuuta ja yksi neljän hehtaarin aukko sekä 57 hehtaaria harvennettiin. Olisi aika yllättävää, että sama ahma olisi samaan aikaan kahdessa eri paikassa, Asko Moilanen sanoo. Poroisännän mielestä ahman metsästykseen kannattaisi myöntää isompi kiintiö, josta myönnettäisiin lupia tarpeen mukaan. Vääränsärkkien 84 hehtaarin alueella tehtiin 0,3 hehtaarin aukkoja ja kuusi yhden hehtaarin kokoista aukkoa. Suomen luonnonsuojeluliiton Kajaanin seudun yhdistyksen puheenjohtaja Elsa Lankinen arvioi, että pari vuotta sitten alueella tehdyistä hakkuuaukoista ei voida hyvällä tahdollakaan puhua pienaukoista. Vasemmalla Metsähallituksen Ahti Juntunen ja oikealla Pertti Tuomi. Ahma tallentuu myös yhä useampaan riistakameraan. Hän toivoi myös, että Metsähallitus hakkuiden suunnitteluvaiheessa puhuisi enemmän alueiden muiden käyttäjien kanssa. tammikuuta 2018 Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Pohjoisen ja itäisen poronhoitoalueen kannanhoitoalueella sallitaan kahdeksan ahman metsästys poikkeusluvalla. Suurin osa tuhoista on tullut Hallan paliskunnan itäosissa, Moilanen sanoo. – Kahdeksan lupaa ei riitä. Antti Majava kertoi ainakin Mustarindan vieraiden arvostavan vanhaa metsää. Muu metsä harvennettiin. Hallan paliskunnassa ahma aiheutti erityisen pahat porovahingot viime maaliskuussa, jolloin ahman saaliiksi joutui 37 poroa yhden kuukauden aikana. Toimitusjohtaja Jussi Kumpula vakuutti, että Metsähallitus on aina valmis neuvotteluihin. Ahmahavaintoja tehdään nykyään myös taajamissa. Hän huomauttaa, että ahma lisääntyy Suomessa enemmän kuin kahdeksan pentua vuodessa, joten ahmakanta jatkaa kasvuaan. – Toki toivomme, että reittien ja teiden viereen jäisi suoja-alueita, Haanela sanoi. UKK-reitin päällä on ajettu koneilla ja ihan reitin vieressä on hakkuuaukkoja. Vääränsärkkien alue on niistä suurin. Paljakan Matkailuyhdistyksen puheenjohtaja, kelkkasafariyrittäjä Juha Haanela kuitenkin kertoi, etteivät muut matkailuyrittäjät ole vastustaneet tämäntalvisia hakkuita. Ahma on poron pahin vihollinen erityisesti kevättalvella. Hän piti kuitenkin rahanvaihtoa parempana vaihtoehtona sitä, että osapuolten näkemyksiä pyritään sovittamaan yhteen hakkuiden suunnitteluvaiheessa. Asko Moilanen sanoo, että ahman piikkiin menee käytännössä puolet Hallan paliskunnan petovahingoista. – Käytännössä nämä kahdeksan lupaa ovat enemmän sellaista sielunhoitoa. Tänä talvena poro on helppo saalis ahmalle jo nyt, koska metsissä on niin paljon lunta, ettei poro pääse petoja karkuun. Majavan mukaan Metsähallituksen tulee olla tarkkana, ettei esimerkiksi retkeilyreiteille pääse hakkuissa syntymään näkymiä, jotka heikentävät alueiden arvoa. Puolangan Löytöjärven ja Vääränsärkkien alueilla hakkuut tehtiin pienipiirteisesti. – Voisimme jopa lyödä euroja pöytään ja kompensoida menetyksiä, joita kevyempien menetelmien käytöstä syntyy, tarjosi Majava. – Jos saamme yhdenkin luvan, niin sillä on merkitystä. Ilves tappaa poroja enemmän huvikseen. Ahma on poron pahin vihollinen Hallan paliskunnassa Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Metsähallitus käsittelee erityiskohteilla metsiään yhä pienipiirteisemmin. Vääränsärkillä tehtiin jokunen vuosi sitten hakkuita, joista luonnonsuojelujärjestöjen edustajat antoivat tutustumisretkellä tiukkaa palautetta
tammikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 5 Toimitusjohtaja Jussi Kumpula vakuutti, että Metsähallitus haluaa olla vastuullinen toimija: – Mutta jonkin verran meidän pitää sietää toisiamme ja ottaa toisiamme huomioon. He majoittuvat ja käyttävät alueen palveluita enemmän kuin keskimääräinen alueen matkailija. Tuoreimmassa vuoden 2015 nisäkkäiden uhanalaisuusarvioinnissa ahman uhanalaisuusluokkaa laskettiin äärimmäisen uhanalaisesta erittäin uhanalaiseksi kasvaneen kannan vuoksi. Kun alueelle nyt hakattuihin aukkoihin ja harvennettuun metsään syntyy taimikkoa, joudutaan kelkkailua rajoittamaan ja vapaakelkkailualue siirtämään pois. Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Luonnonvarakeskuksen vuoden 2017 arvion mukaan Suomessa on noin 220–250 ahmaa. Hän siirtyy Kajaanin kaupungin talousjohtajaksi. Hakkuuaukon koko pienenee erityiskohteissa Vääränsärkkien alueella oli jo viime talvena rajattu alue, jossa moottorikelkkailijat saivat ajaa vapaasti umpihangessa. Tutkimusten mukaan yksi ahma tappaa kaksi poroa kuukaudessa, mutta 15 poroa tappaviakin yksilöitä on. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Sekä Ruotsi että Norja metsästävät ahmoja lammasja porovahinkojen vähentämiseksi. Tänä talvena alue avattiin 29. Suomussalmen kunnanhallitus julisti viran haettavaksi. Ylä-Lapissa ja Käsivarressa ahman on katsottu olevan viimeisimmässä luontodirektiivin arvioinnissa 2007–2012 suotuisalla suojelutasolla. Kunnanhallituksen hyväksymässä kunnanjohtajan viran hakuilmoituksessa sanotaan, että Suomussalmi hakee tehtävään rohkeasti toimeen tarttuvaa osaajaa, jolla erinomaiset johtamisja vuorovaikutustaidot ja kyky löytää innovatiivisia ratkaisuja kunnan elinvoiman ja hyvinvoinnin kehittämiseksi. Vastaavia umpihankikelkkailualueita on pari Lapissa ja tulossa niitä lienee Suomeen pari muutakin. Lisäksi tarvitaan kunnallishallinnon tuntemusta, vahvaa elinvoimaosaamista ja kielitaitoa. Lomakkeita voi noutaa esimerkiksi MHY Ylä-Kainuun toimistolta. Ahman aiheuttamat vahingot ovat noin 6,6 miljoonaa euroa, mikä on enemmän kuin suden, karhun ja ilveksen aiheuttamat porovahingot yhteensä. – Kelkkailu tuo tosi paljon rahaa alueelle, kertoo matkailuyrittäjä Mika Klimenko. Jaana Kilpeläinen/arKisTo MarJaTTa Kurvinen. – Jokaisen pitää antaa pikkuisen periksi, matkailuyrittäjä Mika Klimenko jatkoi. joulukuuta. Tolosen virkasuhde päättyy helmikuun lopussa. Muualla Suomessa eli boreaalisella vyöhykkeellä suojelutaso on arvioitu vielä riittämättömäksi, mutta sielläkin ahmakannan kehityssuunnan on arvioitu olevan kasvava. Hallintojohtajan sijaisena toimii talouspäällikkö Sirpa Kovalainen. Kunnanjohtajaksi valittavalta edellytetään ylempää tai alempaa korkeakoulututkintoa. Kainuusta löytyy eri toimijoille tilaa. Suomussalmen kunnanjohtajan viran hakuaika päättyy perjantaina 2. Hyrynsalmen kunnanjohtaja Heimo Keränen uskoi, ettei sovittamattomia ristiriitoja ole. Verohallinto suosittelee kausiveroilmoituksen tekemistä sähköisesti. Ahmat elävät pääosin pohjoisilla tunturialueilla ja itäisillä metsäalueilla. Suosittu vapaakelkkailualue Metsähallitus Metsätalouden Kainuun aluejohtaja Arto Tolonen (vas) ja matkailuyrittäjä Mikko Pirttijärvi (oik) olivat välillä hyvinkin erimielisiä sopivista metsänkäsittelytavoista valtion mailla. Vääränsärkät houkuttelee kelkkailijoita tulemaan Paljakka-Ukkohalla -alueelle usein koko viikonlopuksi. helmikuuta. Ahmakanta on moninkertaistunut viimeisen 15– 20 vuoden aikana. Metsäveroilmoituksen voi tehdä edelleen paperisena. Kahdeksan ahman poiston vaikutus olisi siten vähintään 192 porovahinkoa vähemmän vuodessa ja säästäisi noin puoli miljoonaa euroa vahingonkorvauksia. Ahma aiheuttaa kaikista suurpedoista eniten vahinkoja porotaloudelle. Maaja metsätalousministeriön mukaan ahman poistolupien vaikutusta ahmavahinkoihin ja niistä maksettaviin korvauksiin ei voida suoraan arvioida, sillä vahinkoihin vaikuttavat myös lumija sääolosuhteet. Haastatteluryhmänä toimi kunnanhallituksen asioita valmistelevaan toimikuntaan kuuluvat luottamushenkilöt eli valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat sekä Ahti Pakarinen. Matkailuyrittäjä Mika Klimenko kertoo, että Vääränsärkkien alueella oli kelkkailemassa viime talvena noin 500 kävijää. Suomussalmen kunnanhallitus myönsi Asta Toloselle eron Suomussalmen kunnanjohtajan virasta tiistain kokouksessaan. Enontekiön, Inarin ja Utsjoen alueella arvioidaan olevan 40–60 ahmaa, jotka kuuluvat Pohjoismaiden yhteiseen elinvoimaiseen ahmapopulaatioon, jossa on yli 800 ahmaa. Tarkennus Ahmat aiheuttavat paljon porovahinkoja.. Hallintojohtaja Eija Väätäinen toimii vt. Kolmen pohjoisimman kunnan eteläpuolisessa Suomessa arvioidaan elävän todennäköisesti noin 180–190 ahmaa. Se on osa Venäjän noin 1 500 yksilön elinvoimaista ahmapopulaatiota. Matkailuyrittäjä Mikko Pirttijärvi arvioi, että talvimatkailijoista kelkkailijat jättävät jopa eniten rahaa Puolangalle. Heidän välissään Metsähallituksen Luontopalveluiden erikoissuunnittelija Pentti Hamunen. Torstaina 11. Suomussalmi hakee uutta kunnanjohtajaa Veroilmoituksen oma-aloitteisista veroista eli kausiveroilmoituksen voi antaa paperilomakkeella, jos sähköinen ilmoittaminen ei ole mahdollista esimerkiksi teknisen esteen vuoksi. Ministeriön mukaan kahdeksan ahman metsästysmäärä ei siten tule vaikuttamaan ahman suojelutasoa heikentävästi. kunnanjohtajana kunnanjohtajan vuosiloman ajan ja viran ollessa avoimena. Kahdeksan ahman poisto säästäisi puoli miljoonaa Suomussalmi alkaa hakea uutta kunnanjohtajaa. Nyt kyseinen alue on laajennettu noin 100 hehtaarin suuruiseksi samalla alueella, jossa alkutalvesta tehtiin hakkuita. Vapaakelkkailualueena Vääränsärkkiä voidaan käyttää ehkä kymmenisen vuotta. Toimitusjohtaja Kumpula arveli päivän päätteeksi, että hänen silmiään Paljakassa järjestetty tilaisuus avasi siinä mielessä, että myös matkailuyrittäjillä on erilaisia tarpeita. Ahman tappamia poroja oli ilmoitettu vuoden 2017 lopulla jo 2 893, joka on noin sata poroa enemmän kuin edellisenä vuonna.. Alueelle päästetään korkeintaan 75 kelkkailijaa yhtä aikaa
Palkinnosta kilpailee yhteensä kymmenen kohdetta. Vaikka palkkaus on korkeampi kuin perinteisellä työntekijällä, monista muista asioista ei yrittäjän tarvitse huolehtia. Työnkuvaan kuuluivat myynti, markkinointi autojen pesu sekä toimistoja keittiötyöt. – Monella alalla on tarvetta nopeasti ja helposti saatavilla olevalle sijaiselle. . . Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa kaikki retkeilystä ja luonnossa liikkumisesta innostuneet saivat lähettää ehdotuksia Vuoden retkikohteeksi. Toiminut vuoden pankkimaailmassa sekä osakkaana ja työntekijänä vanhempiensa huoltoasemalla. MarjaTTa Kurvinen. Myöskään vakuutuksia ei tarvitse maksaa, ja työpalvelun voi irtisanoa milloin vain, Korhonen perustelee. Paikkakunnalla toimivat yksityisyrittäjät ja oma yli 30 vuoden kokemus myyntialalta saivat Korhosen perustamaan yhden naisen henkilöstövuokraustoiminimi Tuntitaikurin. – Minulla on paikallisten yrittäjäyhdistysten kautta paljon kontakteja ja kun olen itse toiminut yrittäjänä, niin tiedän mitä yrittäjät työntekijältä toivovat. Raati huomioi valinnassa kohteen geologisten arvojen lisäksi muun muassa palveluita ja monipuolisuutta. Maakunnan ulkopuolelle hän ei kuitenkaan tällä hetkellä näe tarvetta lähteä. Kun yrittäjät tulevat tutuiksi sijaispalveluyrittäjän kanssa, myös kynnys pyytää häntä uudelleen sijaiseksi madaltuu. Vuoden retkikohde valitaan yleisöäänestyksellä. Kilpailulla pyritään edistämään retkeilyn ja retkeilykohteiden tunnettuutta sekä löytämään uusia, kiinnostavia kohteita. Ennen toiminimen perustamista, Korhonen kartoitti sijaispalveluyrittäjän tarvetta Suomussalmen ja Hyrynsalmen yrittäjiltä sekä Ylä-Kainuun Yrittäjänaisilta. . Uudessa työssään Korhonen saa tehdä itselleen tuttua yrittäjän työtä, mutta tietynlainen vastuu yrityksesTällä viikolla Tuntitaikuri Marjut Korhonen on työskennellyt Suomussalmen ATK-huoltokeskuksessa, jossa työhön on kuulunut muun muassa passikuvien ottaminen. Retkeilyalan ammattilaisista koostuva raati valitsi ehdotuksista kymmenen finalistia. – Voi kuitenkin olla tilanteita, joissa toimeksiantaja on jossakin muualla, mutta työpaikka kuitenkin täällä. . Tuntitaikuri rientää nopeasti apuun Marjut Korhonen perusti henkilöstövuokraustoiminimen ja auttaa nyt muita yrittäjiä. Tällä hetkellä Marjut Korhonen tekee sijaisuuksia Suomussalmella, mutta on valmis liikkumaan ympäri Kainuun. TausTaa . Kymmenen finalistia ovat Hepoköngäs, Isokuru, Pyhä-Luoston kansallispuisto, Julma-Ölkky, Hossan kansallispuisto, Jurmo, Saaristomeren kansallispuisto, Kevon kanjoni, Kevon luonnonpuisto, Kolin vaarat, Korouoman rotkolaakso, De Geer -moreenit, Merenkurkku, Rokuanvaara, Rokua Geopark ja Yyteri. – Työntekijän irtisanomissuojaa ei ole, työntekijän ei tarvitse järjestää pikkujouluja eikä työterveyshuoltoa. . Hän osallistui koululaisena vanhempiensa yritysten toimintaan, muun muassa matkamuistoja ja jäätelöä myyden sekä äitinsä grillikioskissa myyjänä toimien. Tämän vuoden kilpailun teemana on geologiset kohteet. Marjut Korhosen molemmat vanhemmat toimivat yrittäjinä. Hän uskoo, että yrittäjä maksaa mielellään enemmän, kun on akuutti tarve ja luotettava tekijä. Toimi yrittäjänä 20 vuotta. Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Vuoden retkikohde 2018 -kilpailun äänestys on käynnissä. Ehdotuksia tuli ennätysmäärä: oman ehdotuksensa jätti yli 280 henkilöä ja ehdotettuja kohteita oli noin 100. tammikuuta 2018 Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Vähittäiskaupan alalla toiminut suomussalmelainen Marjut Korhonen pohti, mitä tekisi 20 vuoden yrittäjyyden jälkeen. . Sijaispalveluyrittäjän palkkaaminen on yrittäjälle vaivaton vaihtoehto. . Yrittäjä voi tilata tuntitaikurin apuun, kun työvoimaa tarvitaan nopeasti. . Kainuusta mukana on Puolangalla sijaitseva Hepoköngäs ja Hossan kansallispuistossa Kuusamon puolella oleva Juhma Ölkky. Vuoden retkikohde -finaalissa on mukana luontoretkeilyyn sopivia kohteita, joissa voi tutustua merkityltä reitiltä käsin alueella sijaitsevaan ainutlaatuiseen ja merkittävään luonnonmuodostelmaan, kuten harjuun, kanjoniin, putoukseen tai hiidenkirnuun. – Kun työntekijällä on korkea motivaatio, toimeksiantaja on valmis maksamaan työstä. Ääänestys on käynnissä osoitteessa http://goexpo.messukeskus.com Hepoköngäs ja Julma-Ölkky ehdolla vuoden retkikohteeksi Hepoköngäs on ehdolla vuoden retkikohteeksi. . Osti puolisonsa kanssa urheilukaupan vuonna 1997. Vuoden Retkikohde -kilpailu järjestetään nyt neljännentoista kerran. Marraskuun alussa Tuntitaikurin perustanut Marjut Korhonen on ehtinyt olla apuna jo Ämmän Leivällä, Suomussalmen Maarakennuksella, Katukengässä sekä tällä viikolla Suomussalmen ATK-huoltokeskuksella. Lukion jälkeen Korhonen kävi kauppaopiston. 6 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Torstaina 11. Ylä-Kainuun alueella erityisesti ravintola-alalta saisi varmasti töitä sijaistoiminnalla
Ostomäärätiedot pohjaavat Arktiset Aromit ry:n jäsenilleen tekemään kyselyyn. Varavoimalaitteistolla ei saa missään olosuhteissa syöttää virtaa Loisteen jakeluverkkoon. Aggregaatin kytkentä talon sähköverkkoon. Ulkomaiset poimijat ehtivät silti kerätä marjoja talteen satomäärään nähden melko hyvin. Marjasta pääosa ohjautui torikaupan ja suoramyynnin kautta, joten tilastoihin ostoista saadaan vain osa. Räätälöimme ratkaisun tarpeeseesi. 050 430 5545 ma-to 6.30-21, pe 6.30-22, la 7-22, su 8-21 Tarjous voimassa vuoden 2018 loppuun. -20% PUHELINNU MEROMME ON VAIHTUNUT : 050 430 5545 Auton huollot ja korjaukset Varaosat ja tarvikkeet 3D-nelipyöräsuuntaus Diagnostiikkatestaukset Ilmastointihuolto Pakokaasumittaukset Katsastustarkastukset ja katsastuksessa käyttö Rengasmyynti Rengashotelli Autoasi-rahoitus /voit maksaa myös erissä AUTONPESU TÄLLÄ KUPONGILLA VARAVOIMAA! Turvaa sähkön saanti myös sähkökatkon aikana. Alku on lähtenyt hyvin käyntiin, mutta näen haasteena töiden riittämisen. Tämän vuoksi teen myös tuotemyyntiä, johon pystyn itse vaikuttamaan. Parasta hänen mielestään on työn monipuolisuus ja uusien asioiden oppiminen. Myös suurhäiriötilanteen yhteydessä asennetuista laitteista on tehtävä ilmoitus. Keskiviikkona iltapäivällä Suomussalmella oli 53 sähkötöntä asiakasta ja Puolangalla yksi. Sitä yritykset ostivat runsaat 200 tonnia. Nykyään on paljon henkilöstövuokrausyrityksiäkin ja niitä myös käytetään. Kun aiemmin toimin kivijalkamyymälän yrittäjänä, varasto täytyi saada myytyä ja palkat hoidettua työntekijöille. Torstaina 11. Tuntitaikurin mukaan tämän kaltaisella työtavalla kuitenkin on tulevaisuutta. Varautumisen purkaminen tarkoittaa sitä, että Kainuun soten terveysasemat ja hoivayksiköt palaavat normaaleihin aukioloaikoihin, eli ovet eivät ole enää auki ympäri vuorokauden. Lisäksi sähkökatkoja oli Paltamossa ja Sotkamossa. – Kun on 20 vuoden ajan tehnyt tiettyä juttua, on mukavaa tehdä monenlaisia asioita. Puolukan sato oli hyvä, mutta se kypsyi niin myöhään, että ulkomaisista poimijoista ehti pääosa jo lähteä maasta heti sadonkorjuun käynnistyttyä. MarjuT LehTo tä on kuitenkin toimeksiantajalla. Miksipä ei, kysyntää niillä kyllä on. Seppäsen uusin kirja Kuohunrannan mafioso kertoo satiirin keinoin, helpottaako yksityisyyden suojan heikentäminen epärehellisen aineksen kontrollointia, kun konnia voi olla myös virkakunnassa. Kyselyn avulla yritykset saavat tietoa siitä, paljonko marjoja ja sieniä on varastossa ja näin osaavat suunnitella talven aikaista kaupankäyntiä täsmällisemmin. Määrä on edellisvuotta pienempi. Mitäpä ei rahasta tekisi?. Hän kannustaa myös muita ihmisiä sijaispalveluyrittäjyyteen. Kansalainen kysyy, lisääntyykö urkinta ja kuka on urkinnan takana. Myös muut sähköasennukset ja tarvikkeet. tammikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 7 Teboil Turjanhovi Kalliokatu 2, 89600 Suomussalmi p. Mustikan sato kypsyi erittäin myöhään ja se oli melko vaatimaton. Sähköyhtiö on varautunut tilanteeseen, jossa sää lämpenee runsaiden lumisateiden kera ja lumikuormaongelmat voivat jatkua. – Uskon tämän olevan kasvava ala Suomessa. – Kokonaisvastuu on toimeksiantajalla. Lakasta saatiin viime kesänä poikkeuksellisen hyvä sato. Samalla Loiste Sähköverkko varmistaa, että asennus on tehty siten, että verkostoasentajien sähköturvallisuus ei vaarannu. Taisto J. Lisäksi varavoimakoneen käyttöönotosta on tehtävä ilmoitus Loiste Sähköverkko Oy:lle. Tilanne normalisoitui maanantain ja tiistain aikana. www.kainuunpaikkatieto.fi 044-7526776 Tällä viikolla Tuntitaikuri Marjut Korhonen on työskennellyt Suomussalmen ATK-huoltokeskuksessa, jossa työhön on kuulunut muun muassa passikuvien ottaminen. Määrään eivät sisälly torikaupan osuus ja poimijoitten suoramyynnit ammattikeittiöille ja Sateet ja kylmyys vaikuttivat marjasatoon kuluttajille. – Tämä on matalan kynnyksen aloitus yrittäjyyteen, tähän voi lähteä mukaan pienellä budjetilla, Korhonen rohkaisee. Kirjakaupasta, nettikirjakaupasta ja Nordbooks Oy:stä, Suomussalmella myös KuutamoShop ja Ruhtinan Herkkukori. Tykkylumitilanne on tällä hetkellä pakkasen myötä vakaa, mutta kuuraa muodostuu edelleen runsaasti johdoille ja puustoon. Myös kotihoidon ja ensihoidon lisätyövalmius puretaan, ja häiriötilanteen vuoksi perustettu Kainuun soten johtokeskus päättää toimintansa. Sote palasi päiväjärjestykseen Yritykset ostivat poimijoilta metsämarjoja Suomessa runsaat 11 miljoonaa kiloa. Nyt vastaan itse itselleni ja otan vastuun omasta toiminimestä, muun muassa palvelujeni markkinoinnista. Lumikuorman alla taipuneet puut voivat olla jännitteisiä ja vaaraksi, jos niitä raivataan ilman asiantuntemusta. Metsämarjojen ostomäärissä mustikan ostot jäivät edellisvuoden ennätyksestä, ollen nyt noin viisi miljoonaa kiloa. Puolukkaa ostettiin poimijoilta runsaat kuusi miljoonaa kiloa. Kainuun sote purki tiistaina varautumisen tykkylumen aiheuttamaan häiriöön ja palaa normaaliin päiväjärjestykseen. Myös Seppäsen edellistä kirjaa Paavin kengät saatavana. Pääosa sadosta jäi kotimaisten poimijoitten varaan. Määrä jäi huomattavasti edellisvuotta alhaisemmaksi. Tykkylumi aiheutti Kainuussa päiväkausia jatkuneita sähkökatkoja. Loiste Sähköverkko muistuttaa, että varavoimalaitteiston eli aggregaattien kytkennät saa tehdä vain sähköalan ammattihenkilö, jolla on riittävä pätevyys sähkötöihin 400V sähköverkossa. Tietenkin minulla on vastuu työstä, jota eri yrityksissä teen. Pahimmillaan sähköttömiä kotitalouksia oli tuhansia. Yksityisyyden kustannuksella urkintaan vauhtia Olisiko mahdollista hyödyntää myös kilpailijan sisäelimet. Ilmoituksen voi tehdä Loisteen tekniseen asiakaspalveluun 0800 9 2200 (klo 8-16). Esim. Kysymyksessä on yleinen sähköturvallisuus sekä erityisesti vikoja korjaavien asentajien työturvallisuus. Varavoimakoneesta ilmoitettava Loisteelle Sirkku rauTio Moni kainuulaiskoti on viimeisen viikon aikana hankkinut varavirtajärjestelmän. Suurhäiriön aikana kainuulaiset hankkivat aggregaatteja kiinteistöihinsä
Nuoskatykkykertymää kasvattaa myös vesisade. Katkenneita puita on metsissä paljon ja osa tukkikokoisia. Lyhyet käväisyt pakkasen puolella voimistavat kertymän kasvua. Tänään teemme viimeisiä kohteita taajamassa, Korhonen kertoi tiistaina. – Vaikea laskea, mitä sillä on onnistuttu pelastamaan, mutta jos yksikin vahinki on estetty niin se on hyvä. Taajamapuiden kopistelua ja kaatamista jatketaan Nämä männyt on jo puhdistettu lumesta. Jopa 500 onrunkoa puhdistettu lumesta ja työtä riittää edelleen. Vesistöjen varrella tykkylumi on jonkin verran karissut ilmeisesti kosteuden vaikutuksesta. Lähde: Ilmatieteen laitos Sirkku rauTio Paljakan Löytöjärven alueella on komeata tykkymetsää mutta sinne on myös alkutalvesta hakattu pieniä aukkoja. Kunta huolehtii taajaman katuja puistoalueista, jalkakäytävistä ja kunnalle kuuluvista kiinteistöistä sekä vuokratonteista. Hän toivoo, että ihmiset ottaisivat tykkylumen aiheuttaman vaaran vakavasti ja välttäisivät liikkumista esimerkiksi hämärällä ladulla ja metsässä, jossa on paljon tykkyä. Tykyn kaksi päälajia ovat huurretykky ja nuoskatykky. Kunnan työntekijät ovat auttaneet myös kotitalouksia, jotka eivät ole kunnan tontilla. Myös metsäkoneilla työskenneltäessä tulisi ohjaamosta poistua ainoastaan turvallisilla alueilla, muistuttaa Varis. . Olosuhteet Kainuussa, mutta myös Pohjois-Karjalassa ja PohjoisSavossa ovat nyt poikkeukselliset. Korhosen mielestä työssä on onnistuttu hyvin. . Pelastuslaitos on eristänyt alueen. . Vahinkojen torjuntaa jatketaan niin kauan kuin on tarpeen. Nuoskatykystä voidaan puhua silloin, kun tykkymassasta yli puolet on syntynyt kosteana satavasta lumesta tai kostean lumen sitomasta ns. – Emme suosittele menemään pahoille tykkylumialueille lainkaan, Markku Varis sanoo. Loiste Sähköverkon toimitusjohtaja Heikki Juntunen ja Vilho Hartikainen sanovat, että Kainuussa ei ole aikaisemmin masto sortunut kertyneen lumikuorman vuoksi, mutta Lapin alueelta tiedetään vastaavanlaisia tapauksia. – Varmasti on ollut läheltä piti tilanteita mutta vahingoilta on vältytty, Korhonen sanoo. – Olemme kopistelleet puita myös yksityisille, jos on ollut selvä hätä ja olemme olleet vieresellä tontilla. . Ympäristötarkastaja Jukka Korhonen kertoo, että Suomussalmen kunta aloitti työt jo reilu viikko sitten. tavallisista lumihiutaleista. Eniten lunta on kertynyt puihin Suomussalmella Jumaliskylän suunnalla sekä Näljängän ja Lylykylän suunnalla. – Jos nyt horjahdat metsässä puuta vasten, voi se katketa ja pudota niskaan. Tykkylumeksi kutsutaan puihin lujasti kiinni tarttunutta lumikertymää, joka on syntynyt lumihiutaleiden lisäksi muusta kiinteässä olomuodossa olevasta vedestä. Suomussalmen taajama-aluilla on puhdistettu tykkylumesta noin 300–500 puuta. – Nyt tulisi pikaisesti tarkistaa yrityskohtaiset työturvallisuusohjeet ja kertoa miten tykkylumialueella työskennellään. Metsähallituksen aluejohtaja Arto Tolonen ennakoi, että vielä tänä vuonna on tulossa hakkuita, joissa tykkylumen pahasti murjomia metsiä hakataan aukoiksi. Puhelinyhteyksissä voi olla hetkellisiä katkoja Puolangan alueella. LoiSTe Sähköverkko oY. Jos tykkyä on alueella vähän, olisi Variksen mukaan hyvä kulkea alueella työparin kera. Vaaraa aiheuttavat puut ovat työllistäneet Suomussalmen kuntaa jo yli viikon. Taajamaalueilta on jouduttu kaatamaan paljon komeita vanhoja puita. Nyt vahinkojen suuruus metsissä on vielä selvittämättä. Tykkylumen aiheuttama vaara on otettu huomioon myös päiväkodeissa ja kouluissa. Ympräistötarkastaja sanoo, että kuntalaiset voivat olla kaikissa puuongelmissa yhteydessä kuntaan. . Nuoskätykkyä syntyy tehokkaimmin kun lämpötila on ja +0,5 asteen välillä. – Kirkonkylän puoli on saatu hallintaan alkuviikon aikana. – Hiljainen kuolema voi tulla yllättäen, kun kokonainen puun latva, oksa tai jäistä lunta voi tippua lähes ääneti päälle – korkealta ja kovaa, hän sanoo. . Kokonaisia puita on kaatunut, kertoo Tegelberg. Lunta on maassa puolesta metristä metriin, mutta maa lumen alla on sula. Kunnan laitosmiehet ja kiinteistönhoitajat ovat eristäneet alueet, jotka ovat tykyn vallassa. Puhelinoperaattoreista ainakin Telialla ja Elisalla on häiriökarttojen perusteella ollut ongelmia puhelinyhteyksissä Puokion alueella. Siitä kertovat jäljet puiden rungoissa. . . – Mänty varoittaa, mutta kuusesta tulee latva kertanapsauksella alas, Korhonen muistuttaa. MarjaTTa kurvinen Loiste Sähköverkon omistama Puolangan Puokiossa sijaitseva linkkimasto vioittui keskiviikkona. Tykyn syntymiseksi vaaditaan suuri määrä ilmassa olevaa kosteutta, yleensä sumua ja sumupilveä, joka ulottuu ylempänä maastossa olevaan puustoon ja . fysikaalinen tarttumismekanismi, joka kiinnittää veden puustoon. Puista tippuu oksia ja katkeilee latvoja edelleen. Meneillään olevan kaltaisessa tilanteessa ihmisten ja omaisuuden turvallisuuden takaaminen ajaa suojelunäkökulmien edelle. . . Jokaiselle kohteelle mietitään sopiva ratkaisu ja tekijä. . – Masto on sijainnut Puokiossa vaaran päällä jo vuosikymmeniä, joten sortuminen kertoo poikkeuksellisesta tilanteesta tykkylumen suhteen. tammikuuta 2018 Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Kainuun tykkylumialueilla työskentely on hengenvaarallista, sanoo Metsäalan Asiantuntijat Meto ry:n työsuojeluasiantuntija Markku Varis. Maston sortuminen voi vaikuttaa puhelimiin Puokion masto vioittui keskiviikkoaamuna. Tulisi vähintäänkin kertoa sovitulle henkilölle, milloin ja missä työskentelee, sekä ilmoittaa, kun on palannut turvallisesti maastosta. Toinen vaihtoehto on kieltää työskentely siellä tilapäisesti kokonaan, sanoo Varis. Jokaisen puhelinoperaattorin verkkosivuilta löytyy häiriökartta, josta löytyy ajantasainen tieto häiriöistä puhelinyhteyksissä. Tilanteessa ei sattunut henkilövahinkoja. Alue-esimies Harri Tegelberg Kajaanista kertoo, että tilanne Kainuussa on täysin poikkeuksellinen. – Maston sortuminen vaikuttaa osaksi Loisteen yhteyksiin, mutta enemmän linkkimastoon yhteydessä oleviin puhelinoperaattoreihin, Loiste Sähköverkon verkostoautomaatiopäällikkö Vilho Hartikainen sanoo. . tavallisista lumihiutaleista ja jääkiteistä. . 8 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Torstaina 11. Tykkylumialueilla liikuttaessa on henki vaarassa Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Ihmisille, taloille ja ajoneuvoille vaaraa aiheuttavien puiden poistamista ja puhdistamista jakuu Suomussalmen taajama-alueilla. . Puissa on runsaasti tykkylunta, mutta maa on sula. Huurretykky on tykkylunta, joka on syntynyt suurimmalta osaltaan huurrekertymästä ja huurteen sitomista ns. Vahinkoja on metsissä tapahtunut paljon. Yksittäisiä tykyn katkomia puita ei Metsähallitus lähde metsistä hakemaan vaan ne saavat jäädä paikoilleen. . Mikä tykky. Loiste Sähköverkko selvittää parhaillaan asiaa. Uudenvuoden aikaan toisesta tipahti iso oksa jalkakäytävälle. 70 metriä korkean maston harusvaijerin tukibetoni oli irronnut roudattomasta maasta johtuen mastoon kertyneestä lumikuormasta
– Tuleva vahvuus on jonkin verran pienempi kuin vuonna 2012, mutta aika lähelle sitä päästään, Koponen sanoo. Kainuun rajavartioston apulaiskomentaja, everstiluutnantti Heikki Koponen kertoo, että ennen tätä jaksoa Kainuun rajavartiostoon ei rekrytoitu yhtään uutta rajavartijaa lähes kymmeneen vuoteen. Lisäresursseja on jo tullut ja tulee niin Kuhmoon, Suomussalmelle kuin Kuusamoonkin. Kysymys oli ennen kaikkea vakaalta näyttäneestä turvallisuustilanteesta ja -ympäristöstä, mutta henkilöstön vähentämiseen ohjasi vahvasti myös vuonna 2013 käynnistetty 28 miljoonan euron pysyviin vuosittaisiin säästöihin tähdännyt sopeuttamisohjelma, jonka Rajavartiolaitos sai päätökseen vuonna 2017. Sen myötä myös tilannetietoisuus paranee, ja jos rajatilanne edellyttää toiminnan tehostamista, niin toimintakyky siihenkin on parempi suuremmalla miehistöllä, Koponen summaa. Vähennystä tapahtui myös Länsi-Suomen merivartiostossa. Rajavartiolaitoksen tuoreen strategian päämääränä on itärajan valvonnan vahvistaminen, mitä työtä varten se rekrytoi lähivuosina satoja uusia rajavartijoita erilaisiin tehtäviin.. Muutaman viime vuoden aikana turvallisuusympäristössä on kuitenkin tapahtunut selviä muutoksia, ja Rajavartiolaitoksen tuoreessa strategiassa ensimmäinen linjaus on vahvistaa itärajan valvontaa ja kykyä torjua turvallisuusuhkia ulkorajoilla. Heikki Koponen sanoo, että tätä työtä tehdään siirtämällä sisäisesti Rajavartiolaitoksen sisäisin toimenpitein 80 henkilötyövuotta itärajan valvontaan pääosin Kaakkois-Suomen rajavartioston rajanylityspaikoilta. Vastuualue on kuitenkin paljon laajempi, sillä Kuhmon rajavartioasema vastaa Rajavartiolaitoksen lakisääteisistä tehtävistä Kuhmon kaupungin alueella. Jatkuu seuraavilla sivuilla. Sisäisten siirtojen ja uusien rajavartijoiden rekrytoimisen myötä Rajavartiolaitos saa itärajan valvontaan takaisin noin 150 henkilötyövuoden verran aikaisemmin vähennettyä resurssia. – Tuolloin katsottiin, että itärajalta Värtsilästä pohjoiseen voidaan vähentää väkeä 40 prosenttia. – Näen niin, että lisäresurssien myötä Kainuussa saadaan lisää kattavuutta peruspartioinnille. Kuhmon rajavartioaseman alueella on 115 kilometriä valvottavaa valtakunnanrajaa. Timo Kyllönen Rajavalvonta entiseen vahvuuteen Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Rajavartijan urasta haaveilevat kainuulaiset ja koillismaalaiset nuoret ovat saaneet vuosien tauon jälkeen mieluisia uutisia, kun Rajavartiolaitoksen (RVL) rajaja merivartiokoulu on ryhtynyt rekrytoimaan uusi työntekijöitä kahden viime vuoden aikana ja on myös kasvattanut tuntuvasti uusien rajavartioiden kouluttamista
Toimintaa johtaa Kajaanissa sijaitseva Kainuun rajavartioston esikunta sekä johtokeskus, jossa ylläpidetään reaaliaikaista rajatilannekuvaa sekä muun muassa johdetaan rikostutkintaa. 15 vuoden palveluksen jälkeen voi hakeutua ylirajavartijaksi ja yhä edelleen rajavartiomestariksi moniin esimiestehtäviin. Vastavalmistuneita astuu palvelukseen lähivuosina lisääkin, sillä ensimmäinen kolmesta suuresta, 120 opiskelijan vahvuisesta rajavartijan peruskurssista käynnistyi tammikuussa. Tämä näkyy arjessa nimenomaan rajapitäjissä. Kuhmon rajavartioaseman päällikkö, kapteeni Jouko Kinnunen sanoo, että vaikka henkilöstömäärässä ei ylletä aivan entiselle tasolle, kokonaisuudessaan tilanne on nyt aiempaa parempi. Rajavartijoille on jaettu lisäksi oheistehtäviä, kuten ajoneuvo-, kiinteistö-, valvontalaitevastuita. Hän pitää käytännön koulutusta erittäin tärkeänä, sillä runsaasti maastossa liikkuvien rajavartijoiden työkaluina ovat niin moottorikelkat kuin moottorisahatkin. Rajavartijan peruskurssille voi hakeutua varusmiespalveluksen suorittamisen jälkeen. Rajavartijat ovat suomalaisittain omalaatuinen hybridiviranomainen, sillä heillä on vaalittavanaan erittäin vahva rajamieshenki. – Ukki on käynyt sodan, joten minulla on ollut aina kova maanpuolustustahto. Pakko myöntää, että monessa työyhteisössä riittää opittavaa tässä asiassa. Jouko Kinnunen ja Sami Kuikka jakavat saman käsityksen siitä, että suomalaisilla on melko ohut kuva rajavartijan työnkuvasta. 10 ELÄMÄNMENO YLÄ-KAINUU – Torstaina 11. Vanhempien rajavartijoiden myönteinen suhtautuminen sekä halukkuus siirtää käytännön tietoa nuoremmille on hänen mielestään työyhteisön hieno piirre. Sami Kuikka arvioi omanikäisen tuttavaverkostonsa perusteella, että mitä pidemmälle länteen mennään, sitä vähemmän ihmiset tuntevat Rajavartiolaitoksen monialaista toimintaa. Jouko Kinnunen korostaa, että Kuhmon rajavartioasemalla rajavartijoille on tarjolla Kuhmon laajat erämaat ja iso vastuualue laajoine erikoistumisja etenemismahdollisuuksineen. – Päivittäin kussakin rajakunnassa on liikkeellä useita rajapartioita säännöllisen epäsäännöllisesti. – Kahden seuraavan vuoden aikana Kainuuseen rekrytoidaan koulutusten kautta 16 uutta rajavartijaa, ja odotuksen mukaisesti senkin jälkeen poistumaa vastaava määrä. – Kun otetaan huomioon, että käytössämme oleva teknologia on kehittynyt koko ajan, tulevien toimenpiteiden myötä rajavalvonnan kokonaisuus ja suorituskyky vahvistuvat paremmaksi kuin mitä ne olivat ennen vuotta 2012, Kinnunen sanoo. Uudessa rekrytointimallissa tulevat rajavartijat opiskelevat puoli vuotta Imatralla sijaitsevassa rajaja merivartiokoulussa ja puoli vuotta työn ohessa. Olen tiennyt jo pitkään, että haluan tälle alalle, reservinupseerikoulutuksen saanut Kuikka sanoo. – Kuhmossa kaikilla rajavartijoilla on peruspätevyys sekä rajavalvontaan että rajatarkastuksiin, mutta päätoimisesti rajavartija palvelee jommassa kummassa tehtävässä. Hän kertoo, että siinä missä ihmiset aikaisemmin kävivät rajavartioasemilla, nyt rajavartijat ottavat itse aktiivisesti kontaktia alueen ihmisiin. tammikuuta 2018 Kahden rajavartijan partio valvoi viime viikolla itärajaa muun muassa Rajakankaalla rajamerkki 661:n kohdalla. – Vahvasta tietopohjasta ja oikeasta asenteesta muovautuu kovan luokan rajaosaamista, Kinnunen vahvistaa. Koulutuksia varten Rajavartiolaitokselle myönnettiin viime keväänä noin 10 miljoonan euron vuosittainen lisämääräraha vuosille 2018–2021. Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Rajavartiolaitoksen strateginen linja itärajan valvonnan vahvistamiseksi on jo näkynyt koko Kainuussa sisäisinä siirtoina, ja joulukuussa Kuhmonkin rajavartioasemalle saatiin lisämäärärahan ansiosta vastavalmistunut rajavartija ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen. Monen osaamisalan erikoismiehiä ja -naisia Rajavartiolaitos varmistaa rajaturvallisuutta sekä valvoo alueellista koskemattomuutta. Sami Kuikkaa Kuhmossa odottava laaja tehtävänkuva kiehtoo, mutta alalle hakeutumisen taustalla on myös vahva halu palvella isänmaata. Käytännön tasolla rajavartijat työskentelevät mitä moninaisemmissa työtehtävissä tiiviissä yhteistyössä paikallisten ihmisten kanssa. – Tämä arvokas perinne pitää myös siirtää uusille rajavartijoille, Jouko Kinnunen sanoo. Nuorempi rajavartija arvioi kahden viikon palveluksen jälkeen, että Kuhmoon on ollut mukava tulla. Partiossa nuorempi rajavartija Sami Kuikka (vas.) sekä vanhempi rajavartija Ismo Komulainen. Kuhmon rajavartioaseman päällikkö, kapteeni Jouko Kinnunen sanoo, että Kainuussa ollaan tyytyväisiä Rajavartiolaitoksen strategiseen linjaukseen itärajan valvonnan vahvistamisesta. Yksi rajavalvonnan tärkeä suorituskyky luodaan rajakoirilla, ja Kainuun Rajavartioston rajakoirien kokonaisvahvuus on 30–35. Timo Kyllönen. Valmistuttuaan nuoremmat rajavartijat ylenevät vanhemmiksi rajavartijoiksi noin viiden vuoden palveluksen jälkeen. Toivon, että kainuulaiset nuoret huomaavat tämän mahdollisuuden, Kainuun rajavartioston apulaiskomentaja, everstiluutnantti Heikki Koponen sanoo. – Rajaseudun asukkaat ovat aina olleet rajavartijoiden hyviä yhteistyökumppaneita, he ovat meidän silmämme ja korvamme 24/7 välittämällä meille konkreettisia havaintoja raja-alueen tapahtumista, ylirajavartija Sami Sorri sanoo. Osa henkilöstöstä on lisäksi erikoistunut rikostutkintaan, kouluttamiseen tai rajakoiranohjaajaksi. Tuorein Kuhmon rajavartioasemalla palveleva rajavartija on syntyperäinen sotkamolainen, Vuokatissa asuva Sami Kuikka. – On mahtava juttu, että työntekijöihin luotetaan paljon, ja annetaan vastuuta töiden tekemisestä. Jouko Kinnunen sanoo, että monien muiden tehtävien ohella myös rajavartijan yksi tärkeimmistä osaamisalueista, vahva paikallistuntemus, rakentuu ainoastaan käytännön työn kautta. Rajatarkastuksia tehdään Vartiuksen kansainvälisellä raja-asemalla, kun taas rajavalvontaa sekä siihen kuuluvia muita tehtäviä, muun muassa maastoliikenneja erävalvontaa, tehdään Itä-Kuhmossa sekä tarvittaessa koko pitäjän alueella
Kokonaan oma lukunsa on uuden teknologian käytön valvominen osana rajavalvontaa. Heikki Koponen sanoo, että käytännössä miehittämättömään ilmaalukseen sovelletaan samoja säännöksiä kuin miehitettyynkin: se rinnastetaan tunnistamattomaksi valtion ilma-alukseksi, johon voidaan tietyissä tilanteissa kohdistaa aluevalvontalain mukaisia voimakeinoja. Torstaina 11. Partiossa nuorempi rajavartija Sami Kuikka (vas.) sekä vanhempi rajavartija Ismo Komulainen. Heikki Koponen kertoo, että meneillään on lainsäädäntöhankkeita, joilla kehitetään toimivaltuuksia ja kykyä vastata uusiin turvallisuusuhkiin, kuten hybridivaikuttamiseen. tammikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 11 Kahden rajavartijan partio valvoi viime viikolla itärajaa muun muassa Rajakankaalla rajamerkki 661:n kohdalla. Järjestelmämme on kunnossa, eikä siitä tarvitse olla huolissaan, Koponen sanoo. Tämä tarve ilmenee muun muassa marraskuussa Imatralla paljastuneessa tapauksessa, jossa salakuljetettiin tupakkaa Venäjältä Suomeen dronella eli pienoiskopterilla. Koponen sanoo, että ennen kuin kopteria alkaa lennättämään, on syytä selvittää tarkasti, missä sitä saa lennättää ja missä ei. Vaikka tilanne on tällä hetkellä vakaa, niin se voi muuttua nopeastikin, ja turvallisuusviranomaisena me haluamme olla valmiina myös muuttuvien tilanteiden varalta. Rajaturvallisuuden eteen tehdään työtä myös Suomen ulkomailla sijaitsevissa lähetystöissä sekä yhteistyössä naapurimaiden rajaviranomaisten ja Suomen poliisin, tullin sekä maahanmuuttoviraston kanssa. Kainuun rajavartioston apulaiskomentaja Heikki Koponen sanoo, että itärajan valvonnan vahvistamisessa on kysymys ennakoitavuudesta. Rajavartiolaitoksen valmiutta ja suorituskykyä kehitetään sekä yhteistyötä puolustusvoimien ja poliisin kanssa tiivistetään. Rajaturvallisuutta kohennetaan henkilöstön lisäämisen ohella samanaikaisesti muillakin tavoilla. – Tällaiset laitteet tuovat meille uusia haasteita, ja myös ne pyritään huomioimaan lainsäädännön kehittämisessä. – Dronejen eli pienoiskopterien lennätyksessä on riski, että syyllistyy tietämättään johonkin rikokseen. Timo Kyllönen. Timo Kyllönen Turvallisuusympäristön muutos edellyttää valmistautumista Turvallisuusympäristön muutoksessa keskeistä on viime vuosina konkretisoituneet suurvaltojen toimet, joilla on ollut vaikutusta Eurooppaan, terrorismin riskin kasvu sekä tarve varautua kokonaan uudenlaisiin uhkiin. Hän muistuttaa, että rajaturvallisuus on muutakin kuin pelkästään Suomen ulkorajoilla tehtävää rajavalvontaa. Heikki Koponen tähdentää, että Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista, eikä meihin kohdistu konkreettista uhkaa, mutta: – Kysymys on ennakoitavuudesta. Myös teknologian ja automaation käyttöä lisätään niin koulutuksissa kuin käytännön työn apunakin
klo 18 Raamattupiiri Heikuralla, Honkatie 23. klo 11 Näkövammaisten kerho kokoushuoneessa. Hyrynsalmi: To 11.01. Su 14.1. Ti 16.1 klo 19.00 Sanan ja rukouksen ilta, Petri ja Anne Koivisto. klo 17 Pyhäkoulu päiväkerhotilassa. Ke 17.1. ateria ilmainen. Joka 11. Klo 14 Virsipiiri srksalissa. Ma 15.1. klo 17 Isoskoulutus kerhotiloissa. Messun jälkeen SV seurat ja kirkkokahvit seurakuntasalissa. klo 17.15 Kirkkokuoron harjoitukset srksalissa. kalakeitto L,G Paprikahärkää L,G Kasvisrisotto L,G LAUANTAI Jauhelihakeitto M,L,G Bearnaisebroileria L,G Riistapataa L,G SUNNUNTAI Aura-punajuurikeitto L,G Stroganoff L,G Herkkusuun uunimuikut L,G Arkena keittolounas 7,90, noutopöytä 9,40, lauantaina keittolounas 7,90, noutopöytä 10,20, sunnuntaina 10,90. klo 10 Messu Seurakuntakeskuksen kirkkosalissa. Ke 24.1. klo 18.30 Raamattupiiri seurakuntakodilla. Ke 17.1. Viime vuosina useaan kirkkoon on hankittu kastepuu. Puolanka Kuollut: Hongisto Jafet 81v., Moilanen Viljo Lauri Antero 81v., Torvinen Seppo Uolevi Matias 69v., Heikkinen e. (08) 636 285 www.kultainenkukko.fi Kasvissosekeitto Pekoni-sipulimuikut Kaalilaatikko Ylikypsää häränrintaa MAANANTAI Savulohikeitto Kukkakaaligratiini Hawaijin broileria Riistakäristys TIISTAI Jauhelihakeitto Broileri-kasvisvuoka Paistettua kalaa Palapaisti KESKIVIIKKO Hernekeitto ja pannari Silakkapihvit Porsaanfilee Kasvispyörykät TORSTAI Purjo-perunakeitto Ranskal. klo 18 Tuomasmessu kirkossa, saarnaa Mikko Riipinen. Kasteen lahja Hartaus Hannes Seppänen Kirjoittaja on Puolangan kirkkoherra. klo 18 Kuoroharjoitukset seurakuntasalissa. Siinä annetaan kaikki, mitä pelastukseen tarvitaan. To 18.1. Rauhanyhdistys: Su 14.1. klo 13 Porinapiiri Metsätyömieskodilla. Ti 16.1. Ma 15.1. klo 17.15 Kirkkokuoron harjoitukset srk-salissa. klo 12 Vuokin päiväkahvit kirkossa. Avoinna: ma-pe klo 9-17, la 9-16, su 11-16 MAANANTAI PERJANTAI Juust. Jotta tänäkin vuonna saadaan kinkerit toimitettua, kukin kinkeripiiri tarvitsee oman paikan, missä kokoonnutaan. klo 10 Messu seurakuntakeskuksen kirkkosalissa. Jumalan armon varassa elävä seurakunta kokoontuu jumalanpalvelukseen, kastejuhlaan tai hautajaisiin. klo 18 Sana ja rukous, Mervi Tolonen Tervetuloa tilaisuuksiimme! Vapaaseurakunta Hyrynsalmi: Pe 12.01. Tämän uskon mukaisesti kirkossa toimitaan, kun joku kastettu ja myöhemmin kirkosta eronnut haluaa uudestaan liittyä seurakunnan jäseneksi. Kirkon jälkeen rippikoulua srksalissa klo 14 asti. Rukouslaulut alkavat klo 17.45. klo 12 Vanhemman väen kerho seurakuntasalissa. Hyrynsalmen seurakunnan kinkeripiirit ovat Hakokylä-Teerijärvi, kirkonkylä, Kytömäki, LuvankyläRoukajärvi, Moisiovaara-PekankyläTapaninkylä, Nuottikylä-Rantokylä, Paljakka-Väisälä. tammikuuta 2018 Seurakunnat V iime sunnuntain kirkollinen aihe kirkossa oli kasteen lahja. klo 10 Herättäjän päivän messu kirkossa, saarnaa Yrjö Sorvari. Kaste ja siihen liittyvä lupaus on voimassa. Tilaisuudet muualla: Ti 16.1. Ke 17.1. klo 17 Pyhäkoulu seurakuntakodilla. Vastasyntynyt herkistää paatuneimmankin ihmettelemään. Su 21.1. Pe 12.1. Kun ihmisen voimat vähenevät ja mieleen tulee muistoja virheistä ja erehdyksistä, silloin turvaudutaan Jumalan ihmeelliseen armoon. Ke 24.1. Ma 15.1. Lounas arkisin 10.30–15.00. klo 11 Rukoushuoneyhdistys ry:n hallituksen ja seurakunnan vanhimmiston järjestämä asiakokous seurakunnan jäsenille ja toiminnassa mukana oleville. Kasteessa on usko, syntien anteeksiantamus, Pyhän Hengen lahja ja koko elämän kattava siunaus. Ämmänsaari: Pe 12.1. klo 9.45 Perhekerho seurakuntakodilla. klo 9 Aamupuuroporinat Metästyömieskodilla. Silloin sitä vasta kasteeseen turvaudutaankin. Kiitos! Päivän tunnussana 2018 myytävänä kirkkoherranvirastossa, 6 € Diakonia: Ma 15.1. Jalonkaarre 3-5, Suomussalmi, p. Ke 17.1. Lahja on kuitenkin käytettävä oikein. Ke 17.1. klo 10 Hartaus Porstuankulmassa. (08) 711 153 kahvila@ammanherkkusuu.fi MEILTÄ SAA MYÖS PITOPALVELUA! TIISTAI Kana-kasviskeitto L,G Lasagne L Jauhemaksapihvit L Sisältää runsaan kainuulaisen leipäpöydän, ruokajuomat, monipuolisen salaattipöydän sekä jälkiruoan Makkarakeitto L,G Possukastike L,G Kasvispastaa L LOUNAS arkisin klo 10.30-15, viikonloppuisin klo 11-15 KESKIVIIKKO Palvilihakeitto M,L,G Rakuunabroileria L,G Lohi-juureskiusaus L,G TORSTAI Hernekeitto M,L,G Yrtti-juustogratinoitu sei L,G Kaali-makkarapannu L,G Avoinna: ma-to 6.30-21, pe 6.30-22, la 7-22, su 8-21 Kalliokatu 2, puh. Jumala antaa kaiken valmiina pelastukseen. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa (H.Seppänen). Hän saa turvautua koko elämänsä ajan voimassa olevaan siunaukseen. klo 10 Perhekerho kerhotiloissa. TORSTAI Hernekeitto Jauhelihakastike Broilerikiusaus TIISTAI Lohikeitto Tortillalasagne Kanan chilisiivet Makkarakeitto Porsaankyljykset ja ruskea kastike Paistetut muikut KESKIVIIKKO PERJANTAI Lapinukonkeitto Hawaijinpata Tomaattimozzarellakalaa Sienikeitto Jauhelihamureke Uunilohi SUNNUNTAI Jauhelihakeitto Broilerin rintafilee bearnaisekastikkeessa Kalapuikot LAUANTAI MAANANTAI Lihakeitto Riistapata Pinaattiletut. Viikonloppuisin: keitto 8,50 E , noutopöytä 10,90 E . Kun perhe ja suku kokoontuvat kastejuhlaan, silloin iloitaan elämän lahjasta. Vain Jumalan armo ja anteeksiantamus kantavat ja kestävät. Su 14.1 klo 11.00 Jumalanpalvelus, Anne ja Petri Koivisto. klo 9.30 Veteraanikerho srk-salissa. Ti 23.1. klo 18 Elämän Sana ja Leipä, Erkki Heikkinen ja Heikon ihmisen lauluryhmä. Kahvit klo 17.30. Su 21.1. Näin puu muistuttaa kasteesta ja kaikkein pienimmistä. Nuoret: To 11.1. klo 18 Nuortenilta Pikkupappilassa. Pyhä kaste liittää meidät Jeesuksen seuraan, kristikunnan yhteyteen ja pelastettujen joukkoon. To 18.1. klo 17 Neulepiiri srk-salissa. Välinpitämättömyys ja epäusko saavat aikaan sen, että ihmiseltä jää käyttämättä hyödyksi kaikki se, mitä hän jo kasteessa on lahjaksi saanut. Seppänen). klo 13 Napero-muskari kerhotiloissa. klo 11 Pesiön seurakuntakerho Orvokin luona Aholantiellä. klo 18 Raamattupiiri seurakuntakodilla. Su 21.1. klo 8.30 Seurakuntaruokailun vapaaehtoisten palaveri seurakuntasalissa. klo 13 Puuhis kerhotiloissa. Su 14.1. Lehdessä on kastetun nimi. Vanhemmat iloitsevat lapsesta, jonka ovat saaneet, isovanhemmat lastenlapsesta, sisarukset uudesta perheenjäsenestä. ja 18.1. Su 21.1. Ke 24.1. klo 11 Kahvit kirkossa. Ma 22.1. Ke 17.1. Lapsija perhetyö: Päiväkerhot alkavat viikolla 3 entiseen tapaan. Su 14.1. La 13.1. Mukana seurakunnan uusi nimikkolähetti Teija Lievonen. Nuori seurakunta: Päiväkerhot alkavat viikolla 3 tiistaina ja torstaina. Musiikki: To 11.1. Hartaus ja ehtoollinen klo 12 Mäntylässä, klo 13 Sopulassa, klo 14 terveyskeskuksen hoivaosastolla ja klo 14.45 Hopeahyryssä. Su 14.1. klo 13 Tuomaskuoro/bändin harjoitus kirkossa. Ma 15.1 klo 17.30 Hyvän sanoman hetki radio Kajauksessa. Helluntaiseurakunnat Suomussalmi: Su 14.1 klo 8.30 Sana sunnuntaiksi radio Kajauksessa. klo 16.30 Kehitysvammaisten kerho seurakuntasalissa. klo 16 Tuomaskuoro/ bändin harjoitus kirkossa. klo 10 Ystävänkahvila. Kastejuhlia useammin kirkossa kokoonnutaan hautajaisiin. 044-7819370. klo 14 Vapaaehtoisten palaveri srk-salissa. haukipyörykät Kaalikääryleet Nyhtöpossua bbq PERJANTAI Aurajuustokeitto Kasvispaistos Tilli-smetana lohta Stroganoff LAUANTAI Salaattilounas 6,70, päivän keitto 6,70, päivän keittolounas 8,00, lounaspöytä 10,40. Joka 11. Ti 16.1. klo 18 Lähetysilta seurakuntasalissa, mukana uusi nimikkolähetti Teija Lievonen. Ne kuuluvat kaikille kastetuille. Ti 16.01. Messun jälkeen teejatkot seurakuntasalissa. Ma 22.1. klo 13 Seurat rauhanyhdistyksellä. lounas ilmainen. To 18.1. klo 18 Raamattupiiri neuvotteluhuoneessa. Pe 19.1. klo 9.30 Paljakan ystäväkerho. klo 15 Leivonta ja puuhakerho eskaritkuudesluokkalaiset 3€/ kerta seurakuntakodilla. Juntunen Vilma Helena 100v. Lapsia ei ole monta syntynyt. klo 18 Kansanlähetyksen seurat seurakuntasalissa. klo 13 Kirkonkylän työpiiri seurakuntasalissa. klo 13 Torstaiystävät Kalevan tuvilla. Su 14.1. Kaste ja kasteen armo eivät kuulu vain vauvoille. klo 18 Raamattupiiri seurakuntakodilla. Kaikissa on siunaus mukana. 050 430 5545 LOUNAS joka päivä klo 10-16 Arkisin: keitto 7,90 E , noutopöytä 9,90 E . A Kaste on säilyttänyt voimansa, vaikka kastettu asian kieltäisi. Kristitty saa elää koko elämänsä Taivaallisen Isän rakkauden ja armon varassa. klo 12 Keskiviikkokerho seurakuntasalissa. Sovittehan paikasta yhdessä ja ilmoitatte kirkkoherralle 24.1. Pitämä: Pe 12.1. Su 21.1. Häntä ei kasteta uudestaan. Ke 17.1. mennessä, p. Hän uskoo ja rukoilee. Kastevesi pesee puhtaaksi. Useimmat ovat kuitenkin oivaltaneet, että ei lapsia tehdä. klo 10 Messu kirkossa, saarnaa Mikko Riipinen. Valitettavasti Puolangan kirkon kastepuu on ollut tyhjänä jo kaksi ja puoli kuukautta. klo 12 OmaisOiva Kahvila seurakuntasalissa Näljänkä: To 18.1. Vuokki: Su 21.1. Syntymisen ihme tekee nöyräksi. klo 13 Kesärannan raamattupiiri. 12 ELÄMÄNMENO YLÄ-KAINUU – Torstaina 11. Hyrynsalmi Kuollut: Reino Kristian Romppainen 93 v. klo 13 Puuhis kerhotiloissa. Ristin muotoinen kirkon kastepöytä ja siinä oleva kastemalja muistuttavat saadusta lahjasta. Ma 15.1. Kaikki ihmettelevät ja kiittävät. Suomussalmi Kastettu: Teemu Väinö Viljami Anttonen, Hanne Ulpukka Helttunen Kuolleet: Jaakko Anteri Kela 86 v Suomussalmi: Su 14.1. RaamattuLo un as lis ta m yö s w w w .y la ka in uu .fi Herkulliset hetket tarjoaa... klo 18 Kristittyjen ykseyden rukousviikon tilaisuus srksalissa yhdessä Helluntaiseurakunnan kanssa. Su 14.01. To 18.1. Heidät joko saadaan tai sitten ei saada. klo 10 Messu kirkossa (H. Ti 16.1. klo 18 Pieni rukoushetki srk-salissa. Kaste on säilyttänyt voimansa, vaikka kastettu asian kieltäisi tai sitä vähättelisi. klo 15 Pyhäkoulu kokoushuoneessa. Kastepuuhun laitetaan puun lehti silloin, kun seurakunta on saanut uuden jäsenen kasteessa. Su 21.1. Rippikoulua alkaen klo 10 jumalanpalveluksella kirkossa ja jatkuu klo 14 saakka srk-salissa. Pe 19.1. La 13.1. Jotkut puhuvat itsetietoisesti lasten tekemisestä. Su 21.1. Rippikoulua seurakuntakeskuksessa, alkaen jumalanpalveluksella. Toiminnasta: To 11.1. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta seurakuntasalissa. To 18.1. To 25.1. klo 10 Ystävänkahvila srk-salissa. Valkeinen: Ma 15.1. klo 1819.30 ”Meidän Jengi” -kerho 8-12 vuotiaille tytöille ja pojille Armi Ruokolaisella, Kenttätie 1. (Pasi Kurkinen ja Teuvo Kämäräinen). Ruhtinansalmi: Ti 23.1. 08-711 052 Teboil Turjanhovi Kalliokatu 2, Suomussalmi Puh. klo 9.45 Perhekerho päiväkerhotilassa. Mukana Tuomaskuoro ja -bändi Reijo Peuravaaran johdolla. klo 18 Nuortenilta kerhotiloissa. klo 15 Lähetystilaisuus srk-salissa. klo 18 Tuomaskuoro/bändin harjoitus kirkossa. klo 14 Herättäjän päivän messu kirkossa, saarnaa Yrjö Sorvari, Messun jälkeen SV-seurat ja kirkkokahvit. viikolla 3 Avoinna: ma-pe klo 10-18, la 10-16 Kauppakatu 4-6, Suomussalmi, p. Kaste on täyttä armoa ja lahjaa
Parkkiin otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä kerrallaan kymmenen lasta, joista enintään viisi voi olla 0-1-vuotiaita. Rakas puoliso, isä ja ukki Jaakko Anteri KelA s. Vanhempi voi jättää lapsen parkkiin hoitoon, kun tarvitsee aikaa esimerkiksi asioiden hoitoon. Tervetuloa vanhat ja uudet kerholaiset mukaan! Lapsiparkki tarjoaa hoitoapua joka toinen tiistai Suomussalmen seurakunnan lapsiparkki tarjoaa hoitopaikan kahden tunnin ajaksi joka toinen tiistai ensi viikosta alkaen. Sen avulla vanhempi saa hetken omaa aikaa, jonka voi käyttää vaikkapa rauhassa siivoamiseen, yksin kaupassa käymiseen tai vaikka vain lepäämiseen. Kokoontumiskerrat ovat 16.1., 30.1., 13.2., 27.2., 13.3., 3.4., 17.4., 8.5 ja 22.5. Muistotilaisuus seurakuntasalissa. maksutta) Ennakkomyynti: Suomussalmen kulttuuritoimisto. Yhteinen ilta ei ole ohi messun päätyttyä, vaan seurakuntasalissa on teejatkot. klo 18:00 Star Wars: The Last Jedi 2D K12, 2 h 32 min, 10€ Su 14.1. Rakkaamme Hilja Maria TOLOnen o.s. Tuomasmessua vietetään sunnuntaina tuokio, musiikkia ja muuta mukavaa yhdessäoloa. klo 13:00 Star Wars: The Last Jedi 3D K12, 2 h 32 min, 12€ klo 16:00 Tuntematon sotilas K16, 3 h 00 min, 10€ Ke 17.1. 22.12.2017 Suomussalmi Rakkaudella kaivaten Elja Matias ja Johanna Kasper Raija-Liisa ja Mikko, Lila Pasi ja Kreetta Tanja Pirkko ja Pasi Inga, Linnea, Jemina, Benjamin, Arttu, Elli ja Johanna siskot ja veli perheineen siskon lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Lähtöhetken lohtuansa tuokoon meille tieto se. Eipä koskaan Herran kansa ainiaaksi erkane. Kyse on lasten ja aikuisten yhteisistä kerhoista, joihin ovat tervetulleita äidit ja isät, perhepäivähoitajat, mummit, vaarit ja kummit yhdessä lasten kanssa. Ja aikuisille. Aurinko nousee kello 9:51 , laskee kello 14:33 Nimipäiviään viettävät: To: Kari, Karri Pe: Toini La: Nuutti Su: Saku, Sakari, Sasu Ma: Solja Ti: Ilmari, Ilmo Ke: Toni, Anton, Antto, Anttoni To: Rukouspäivä, Laura Päivän ajatelma: Ei sillä ole nälkä, joka sanoo kookospähkinän kuorta kovaksi. Lapsiparkki Valkeisen seurakuntakodilla joka toinen tiistai klo 16.30-18.30. Perhekerhoon voi tulla pienenkin vauvan kanssa. Seurakunnan perhekerhot alkavat Suomussalmen seurakunnan perhekerhot kokoontuvat Valkeisen seurakuntakodilla, Suomussalmen kirkon päiväkerhotilassa ja Ruhtinansalmen kirkolla. Viestiksi ”Hilja”. Kiitämme osanotosta. Adressien asemasta mahdolliset muistamiset Hyrynsalmen seurakunnan lapsija varhaisnuorisotyölle, tili FI03 576 017 100 014 44 tai Hyrynsalmen Hautausja Pitopalvelu Kesia. 040 159 0930 www.teatteriretikka.net Pe 12.1. Kerhossa on pieni kahvimaksu, mutta muuten toiminta on maksutonta. Sen ajatuksena on yhdistää moderni hengellisyys ja kirkon vanhan perinne. Tarjous ei koske lasilinssejä. Tuomasmessu 14.1.2018 klo 18.00 Ämmänsaaren kirkossa. JuhlaTaikaShow Vain lapsille. Parkin tarkoituksena on helpottaa lapsiperheiden arkea. SUOMUSSALMI Teatteri Retikka perjantai 19.1. Voimassa 2.1.-31.1.2018 ja koskee ainoastaan tarjousaikana tehtyjä uusia tilauksia. Torstaina 11. Parkissa ei ole tarjoilua, mutta omia eväitä voi halutessaan ottaa mukaan. klo 18.00 Liput 10€ (alle 2-v. P. Hoitavalla ja monipuolisella musiikilla on keskeinen rooli Tuomasmessussa. 040 708 6482 tai sähköposti elja.s.tolonen@gmail.com PÄIVYRI Tänään torstai 11. Lapsiparkin toiminta käynnistyi vuosi sitten seurakunnan lapsija perhetyön saaman palautteen pohjalta. tammikuuta 2018. Rukouslaulut alkavat klo 17.45. 4.11.1931 Suomussalmi k. Lapsiparkki on maksuton. 27.8.1942 Pielavesi k. Lapsille on tarjolla välipalaa ja aikuisille kahvia. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan lauantaina 20.1.2018 kello 10.00 Hyrynsalmen rukoushuoneella, Nivantie 4. 8.12.2017 Suomussalmi Kaivaten Pirkko Aila, Heikki ja Toomas Teea ja Jarkko Titta ja Roope Tatja ja Janne sukulaiset ja tuttavat Siell’ kaunis kannel soi, he veisaa virttä uutta, ei koskaan lopu se, ei koskaan vanhene. ELOKUVAT Oikeudet muutoksiin pidätetään. Perhekerhoon ei tarvitse ilmoittautua etukäteen ja mukaan voi tulla milloin vain. Musiikista vastaa Tuomaskuoro ja -bändi Reijo Peuravaaran johdolla. Perhekerho Suomussalmen kirkonkylällä 17.1.2018 klo 9.45, Valkeisen seurakuntakodilla 18.1.2018 klo 9.45 ja Ruhtinansalmella 31.1.2018 klo 14.00. Sanonta Etiopiasta Ei muita alennuksia samanaikaisesti. Hujanen s. Ovimyynti alkaa tuntia ennen esitystä. klo 18:00 Star Wars: The Last Jedi 3D K12, 2 h 32 min, 12€ Meillä käyvät maksuvälineenä: KAIKENLAISTA www.ylakainuu.fi Tykkää ja tutustu! Ylä-Kainuu on Facebookissa! Ylä-Kainuu myös verkossa www.ylakainuu.fi. Ennakkoilmoittautumiset lapsiparkkiin lastenohjaaja Jaana Kelalle. tammikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 13 Seurakunnat EN JUHLI Merja Juntunen Puolangantie 40-v. Lisätietoja: www.kello-optiikka.fi/tarjous Osta Suomalaiset silmälasilinssit Suomalaiset ohuet yksilöllisesti räätälöidyt huippu moniteholinssit ALENNUS –150 € Koko valikoimasta! Lisäksi Ämmänsaaren kirkossa vietetään sunnuntaina Tuomasmessua, joka järjestetään Suomussalmella kolme kertaa vuodessa. Kerhossa on yhteistä hiljentymistä alttarin äärellä, leikkiseuraa lapsille ja juttuseuraa aikuisille. Se kutsuu hiljentymään, iloitsemaan, rukoilemaan, laulamaan ja viettämään ehtoollisjuhlaa. Ilmoitus osallistumisesta p. Tuomasmessu syntyi Helsingissä 1980-luvulla lopulla elävöittämään kirkon jumalanpalveluselämää. www.taikurisimoaalto.com MERKKIPÄIVÄT Siunattu läheisten saattamana 5.1.2018 Ruhtinansalmen kirkossa
Kajaanissa kelkkareitin varrella p. Puh. tammikuuta 2018 14 Koti-Kajaani | Keskiviikko 10.1.2018 21 Jätä ilmoitus Kainuun Pörssiin lehtesi verkkosivujen kautta. 046 545 3132. Lisäeristeenä myös vanhan täytteen päälle. Peruskuntoinen. Olen tumma ja tulinen 64-v. Hp. P. Romut ja romuautot ym. www.kainuunovipinnoite.. P. Nyk. Soita 0445400558.. Qefla Finland Oy. Keittiökalusteet suoraan toimittajalta. Parvekkeellinen kaksio, nykyaikaistettu, pitkäaikainen vuokrasuhde mahdollinen p. rivitaloyksiö 34,5 m², ulkovarasto. Moottorikelkkapurkaamo Jaakko. P: 044 9784936 Morphon lumikenkiä, Järvisen Lapponia metsäsukset 260-300 cm. Perheeseen kuuluu myös kaksi sisäsiistiä kissaa. p. LAIKAN PENTUJA 4 narttua ja 3 urosta Sirutettu ja madotettu 3.1.2018. Kajaanin keskustan parvekkeellinen kaksio 51 m2. Tied. Iisa auttaa! Suhde, perhe, terveys, työ. ”Ystävyys”. 044 567 0022. 0500 303 3997. Yst. P. Puh: 0400 930447 Niilo. p. 050 374 4655. P. Vuokra 600e/kk. Sähköstartti, pakki, 38 cm leveä tela ym. 235000 €. 2xrenk. 31.12.2017 Kajaanin Rautatieasemalla kadonnutta harmaata neulepipoa jossa turkiskarva tupsu. 050 379 2746. Htai p-auto, as.vaunu/auto käteisellä. Vuokra 600e +v ja s. Qefla Finland Oy. Tulisitko apukuljettajaksi eläkeläismiehelle. Ostettavissa myös autotalliosake. Suomussalmi. Vapaa 1.1.2018. Kannattaa tarjota. P. Laadukasta, kuivaa koivupilkettä, 35 tai 50 cm, 38 €/kuutio. Ota yhteyttä niin me autetaan. Soita 0700 93077 (1,98€/min+pvm)Qt pl84 Oulu50 Homekoiratutkimukset www.ekakoira.. Linja-auto Kajaani-Sukeva lähti klo 12,17. 050 363 4745. Kohtuu vuokra ja rauhallinen ympäristö. Soittele 050 331 1364 Kainuun Kalustepalvelu pentti.kela@hotmail.?. 040 513 2633 Kuhmo Lämmönpitävää puhallusvillaa asennettuna yläja alapohjat + seinät. 050 433 4785. Myös unien tulk. P. Intervalliasumista Suomussalmen Haukiperässä viihtyisissä tiloissa vanhuksille ja vammaisille. Pese matot harjaamatta ! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera -tuotteet, Anja p. Vastaus varma. 0400 890331. Kotitalousvähennys. Vapaa 1.2. Kajaanista tai Sotkamosta ok-talo tai kaksio kt-talosta/rv-talosta. Halutaan vuokrata Autopaikka/hallipaikka mieluummin kylmä, läheltä Kajaanin keskustaa. Thermoksen termospullot, Marttiinin ja Victorinoxin puukot ja veitset. P. Luottotiedot tarkistetaan. Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Kaikenlaista Vuokralle tarjotaan Myytävänä Kaksio 50,5 m² Sotkamon kesk. Yst. 050 468 3663. Teppanassa kaksio 56,5 m2. Löydät kuvia fasebookista: Trimmaus Kajaani. Talossa juuri uusittu putkistot, kylpyhuoneet, hissit ym. 7200€. Metalliset rappurallit ulkoportaisiin asennettuna. 045 139 6620. Venäläinen kivääri, malli 91 + pistin. Ovipinnoituspalvelua, uudista 50-90 -luvun laakapintaiset väli/keittiök.-/vaatekaapin ovet. Luovutusviikko 4/2018. Dermapen mikroneulaushoidot nyt 370€/ 3 hoitokertaa (sis.kasvot+kaula). 30 vuoden kokemus kylmä-, kodinkoneja laitoskonehuollosta , myös ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto . Lumenpudotukset katoilta Kuhmon alueella. 040 809 7268. www.kainuunhomekoirapalvelu.fi. 041 565 5000. 050 359 2909. Lumien pudotukset katoilta sekä kattoturvalaitteet. myös Kainuun ulkopuolelle. 040 9695700, rentti@suomi24.. Erittäin suosittu taukopaikka Nuottijärvi, Kajaani. vast. Puh. Vuokra 420+vesi ja sähkö. Edullinen huoltohinta ja ajokilometrit. Urho Kekkosen katu 3, Kajaani. 0400 173 838. 0400 671062. TAMMIALE nyt -30%! WWW.DIGITOI.FI p.050-3079355 Laadukasta sekapilkettä sekä järeää keskuslämmityspuuta toimitettuna. P. Puh. Vuokrataan 01.02.2018 alkaen kerrostalo kaksio 56,5 m² Sotkamossa, Kangaskatu 1. P. 0400 384 846. Ilmalämpöpumput, kodinkoneet ja kylmälaitteet. P. 050 5892116. Trimmauspalvelu Kaikkien rotujen trimmaukset ja pesut 044 288 5862. Lento Kajaanista. Puh. Stihl sahat ja raivurit, metsurin tarvikkeet. Viitasaari. Kysy 0500 374 187. 3 km keskustasta. Varaosa& Huoltopalvelu p. P. 08 741 068 Laatukeskus Heikura Ky www.laatukeskushyrynsalmi.fi Ossin Kodinkonehuolto . YH DEL LÄ ILMOITUK SEL LA TA VO ITAT KOKO KAIN UU N Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista Kaikenlaista Sisäilmaja homekoiratutkimukset Kainuussa. Otanmäestä yksiö 26m2. Autopaikka ja parveke. Sari 0700 84 444, ota talteen. Hei sinä, hyvä lukija! Saitko löytötavaraa. VAROITUS! Nauhat eivät kestä aikaa. 050 411 0656. P. Puh. Ti-su 10-24, 1,99 e/min. Siisti saunall. 040 824 5611 klo 16 jälkeen. Simo 0400 207 834 tai Laina 040 188 2823. 50 km Kajaanista. P. Kotitalousvähennys. 041 496 6316. 0400 571 566, www.nuottijarvi.fi. mies. Katinkullan Kylpylät 8 e /kpl. Moottorikelkka Lynx Rave vm 08. P. 045-121 0915 Lämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto Kainuun alueella. P. 110 m² okt + autokatos/lämmin varasto. Hyväkuntoinen kaksio hissitalossa rauhallisella paikalla Teppanassa lähellä keskustaa, parveke joelle. nainen . Tervetuloa entiset ja uudet asiakkaan Lähde mukaan kevätmatkalle Ranskan Rivieralle ajalla 3.-10.5.2018. Rientolassa, Pirttijärven rannalla, jonne näkymät. Otanmäestä yksiö 26m2. Edullisia kaasukeittimiä ja varavoimakoneita. 044 599 0489. Talvikalastukseen verkot, syötit, pilkit, kairat ja paljon muuta tarviketta. Läh. Honda Accord Tourer farm. Sinä vapaa, ajokortin omistava, aikuinen nainen . Perikunta myy tilavan saunallisen rivitaloasunnon Kuhmon keskustasta edullisesti. Paikkoja jäljessä 6 kappaletta. Soita: 050 573 8745 Täyteainehoidot/Mari, sairaanhoitaja. Heti vapaa. H. Edulliset lomahuoneistot Sallatunturilta 1320.1 ja Saariselältä 2027.1. Luottotiedot tarkistetaan. Ostetaan Traktorin lumilinko, kippikärry, moottorikelkka, pitkätelainen, saa olla laittoa. Ei seksilinja. VHS, VHSC, 8mm, DV, KAITAFILMIT HD-tasolla, diat jne. Sairaanhoitajaopiskelija haluaa vuokrata yksiön Kajaanin keskustasta. 044 533 8353. 040 728 8170. 0400 890331. vast.p. Betanian lastenkodin säätiö sr 11-vuotias lempeä ja sosiaalinen tyttökissa etsii uutta kotia muuton vuoksi. 040 809 7268. 044 7390019 tai iltaisin 044 7356387. alk 1990€ www.kekenkelkka.. 044 971 3426. 050 324 4025, 050 365 0535. P. 2.2 i-ctdi -06. Suomussalmella. Vaatii ostoluvan. puh. P. Soita ja varaa aika. Nuask.17 Kni. Vuosimalli väliltä -75 95. Vuonna 2013 rak. Tiedustelut ja ilmoittautumiset p. Uusi hieroja Kajaanissa. Yksiö 30 m² Kajaanin Lehtikankaalla. Leväkoskentie 154, Suomussalmi. Uudet kodinkoneet varmasti halvalla! Myös iltaisin. Suunnitteluja asennuspalvelu. Vuokra 560e. Huollettu. Hyväntekeväisyys kirpputori aukeaa taas to 11.1 klo 10-14( Huom! uusi aika ) os. 0400 283 624. Vuokra 230e/kk. aikainen talotekniikka. Kuljetus tarvittaessa. etuovi.com e43432 4-tahti moottorikelkkoja Irbis T150. 050 325 6804. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi. P. Ylä-Kainuun konttoriin nimim. 050 569 5882 www.pumppuasennus.. Ota yhteys 60-65-v. Myös osamaksulla. YLÄ-KAINUU – Torstaina 11. Pyydä tarjous. 187 tkm. Myös pitempiaikainen asuminen. 0440 295 650. Huippu laatu. 044 300 8911, 040 536 2324. Iso takapiha. Myydään purkuosia. P. Aj. Vielä toivoa, kiitos! Vuokralle tarjotaan OK-talo Sotkamon kirkonkylällä 120 m², Tulikivi-takkauuni. Siirrämme muistosi turvaan digiaikaan DVD:lle tai tiedostomuotoon. Siisti. www.eristevilla-kahkonen.fi Myytävänä Kaipaako asuntosi remonttia. 0400 281 991, (08) 712 150. Hp. P. Vuokra 230e/kk. Yhteydenotot puh. Kajaanilaista työvoimaa. 044 333 1622 Lämmintä varastotilaa PikkuKetussa. P. Ota uusi suunta elämääsi. Tied. Uutta vastaava kattohuoneisto Sotkamon keskustassa, 5H+K+2 WC+S+KHH+kattoterassi, 155 m², sekä liike,toimi/varastotilaa n.150 m² edullisesti. Traktori pidempiaikaiselta omistajalta. Palvelusetelillä tai itsemaksavana. Luotettava auttaja/ennustaja. P. P. 050 547 9199. 040 507 1343, myös ovihelat, kuljetus-/asennusp. 045 858 3608. Hyväkuntoinen hirsitalo tai asumiskäyttöön soveltuva hirsimökki, max. Kaikenlaista Lumenpudotukset katoilta, kolaukset pihoilta. 0400 670486. P. Lasiaukko välioveen antaa valoa/uutta ilmettä. Puh: 050 486 1213. 040 174 7688, 040 580 6294. Romu Green Steel Oy, 044 546 5294, 040 741 8436. 046 948 6133. Puh
. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2016. Ti ja pe bingo klo 10.30–11, ruokailu klo 11– 12.30. Muut osakilpailut ajetaan helmikuussa Lieksassa, maaliskuussa Kuusamossa ja pääsiäisenä päätöskisa Gold rush run Ivalossa Tankavaaran maisemissa. Neljän koiran MD4luokka ajaa Paljakasta Ukkohallaan ja takaisin. Arktiset Vetokoirat ry toivoo reitin varrelle ja päätepisteisiin runsaasti yleisöä tutustumaan lajiin. Ukkohalla-Paljakka-ajot järjestää AVEK eli Arktiset Vetokoirat ry, joka on perustettu vuonna 2013. Ensimmäinen lähtö on Paljakasta kello 9 lauantaina. Tänä vuonna uutta ovat erilliset reitit neljän koiran ja kahdeksan koiran valjakoille. NäyTTelyT HYRYNSALMI Hyrynsalmen kirjasto. Ma lauluhetki klo 10–11. klo 20.30. Kahdeksan koiran MD8luokka kisailee reitillä Paljakka–Hyrynsalmi–Paljakka. klo 12–13. Rukouslaulut alkavat klo 17.45. ke klo 17.30–18.30. Valjakot kulkevat pitkin nousevan auringon latua Paljakan Ukkohallan välillä, Hyrynsalmen ja Ukkohallan välistä yhdyslatua ja osittain niin sanottua Akan kierrosta pitkin. Mitä. 2.1.–31.1. ”Kerran tämä oli koti”. Tuomasmessu, Ämmänsaaren kirkko, Kirkkokuja 1, 14.1. Valjakot saapuvat Ukkohallaan kello 11–13. Arktiset Vetokoirat ry:n tarkoituksena on edistää ja kehittää rekisteröityjen valjakkokoirien työskentelyominaisuuksia, erityisesti kuormanvetoja valjakkoharrastusta, vaalien rotujen rotumääritelmää ja alkuperää. Soittaa trio Pohjolan Yö. Valjakkoajojen seuraaminen onnistuu myös Komulankönkäällä Ukkohallassa. Lisäksi yhdistys voi harjoittaa valistusja tiedotustoimintaa. Toinen uutuus on 18 kilometrin mittainen retkiluokka Hyrynsalmelta Ukkohallaan. . PUOLANKA Päiväkokous, Helluntaisrk, rukoushuone, Ouluntie 16, 14.1. Tanssit, Ämmänsaaren työväentalo, Voimakatu 5, 13.1. Ukkohalla-Paljakka-ajot on Suomen valjakkourheiluliiton MD Suomen cupin ensimmäinen osakilpailu. Ystävätoiminnan tapaaminen, Ämmän kamari, Kiannonkatu, 16.1. Suomussalmen seurakunta. Ukkohalla-Paljakkaajoihin tulossa 42 kuskia ja yli 200 koiraa. Menoinfo A Tavoitteena on saada aikaan hyvähenkinen tapahtuma, jossa kaikki menee hyvin ja kaikki kilpailijat pääsevät maaliin. Torstaina 11. . Tule tapaamaan tuttavia tai vain muuten piipahtamaan ja rupattelemaan kahvikupposen ääressä. Taina Dalbergin valokuvia vanhoista rakennuksista. Alue todettiin hyväksi ja kilpailijoilta saadun palautteen mukaan urat olivat hyvät ja maisemat hienot. Toivomme, että kaikki kilpailijat pääsevät maaliin ja ovat tyytyväisiä omaan suoritukseensa, yhdistys tiedottaa. Kuvassa yhtyeen haitaristi Ari Kela ja solisti Salme Salonen. Työväentalon tansseissa soittaa Pohjolan Yö. tammikuuta. Porstuankulma. klo 18. klo 13–14.30. Yhdistys järjestää treenitapaamisia, kilpailuja, kokeita ja tapahtumia valjakkokoirille. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. Hiihtäjät ja retkiluokka starttaavat noin kello 13 ja 14 Kahvila-ravintola Tikistä Hyrynsalmelta. Mukana Tuomaskuoro ja -bändi Reijo Peuravaaran johdolla. Vetokoirakisa lumisissa maastoissa Vetokoiravaljakot kilpailevat tulevana viikonloppuna välillä Hyrynsalmi-Ukkohalla-Paljakka. . Keskustelua ajankohtaisista asioista. – Tavoitteena on saada aikaan hyvähenkinen tapahtuma, jossa kaikki menee sekä järjestelyiden että kilpailuun osallistuvien osalta hyvin. Lisäksi ajetaan hiihtoluokka Ukkohallasta Paljakkaan. tammikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 15 Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Lumesta ei ainakaan ole pula, kun vetokoiraharrastajat kilpailevat Suomen cupin ensimmäisessä osakilpailussa viikonloppuna. Tapahtuma järjestetään jo kolmannen kerran. Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.ylakainuu.fi. . Tiedustelut, p. Lähtöja maalipaikkoja on myös Ukkohallassa. 010 665 9018. Sirkku rauTio TapahTumaT HYRYNSALMI Ikäihmisten kahvila, Hyrynsalmen Kylätalo Isku, Asematie 1, 17.1. ma, ke klo 11–18, ti, to, pe klo 11–16. Palkintojenjakotilaisuus ja REKkoetulosten julkistaminen järjestetään Safari Pub Paljakassa sunnuntaina aamupäivällä. Messun jälkeen teejatkot seurakuntasalissa. Hiihto-/retkija valjakkoluokkiin on ilmoittautunut 42 kuljettajaa ja yli 200 koiraa. Avoinna: ma, ke, to klo 9–12, ti ja pe klo 9–13. Järj. aino iSojärvi. Ukkohalla-Paljakka-ajot 13.-14. UkkohallaPaljakka-ajojen keskuspaikkana toimii Paljakka. Arktisiin vetokoirarotuihin kuuluvat alaskanmalamuutit, grönlanninkoirat, samojedinkoira sekä siperianhusky. Tänä vuonna eri luokille on omat reitit. Kisakeskus on tuttuun tapaan Paljakassa. . Yleisö voi seurata ajoja joko lähtötai maalialueilla Paljakassa, Ukkohallassa tai Hyrynsalmella Kahvilaravintola Tikissä. SUOMUSSALMI AA-kokous naisille, Pitämän seurakuntakoti, Jäniksenpolku 10, 3.1.–26.12. Vastaavissa olosuhteissa pääsee harvoin ajamaan kilpaa koiravaljakoilla. Ukkohalla-Paljakka-ajoissa ajetaan samalla Suomen Kennelliiton rekikoirien virallisen kilpailukokeen (REK) tuloksista. klo 11
14.00 Elämäni eläimet. 22.00 Kymmenen Uutiset. 06.25 Ylen Aamu-tv. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 20.00–20.50 Syke (12). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia. 10.46–10.55 Kuvakirjeitä EteläAmerikasta. 13.30 Peter Nyman. 15.25–16.50 Ampumahiihdon MC: Miesten viesti. 13.00 Hiihdon SM : M yhdistelmäkilpailu. 12.40 RSO Musiikkitalossa. MTV3 08.05 Palomies Sami (S). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.00 Kauneuden hinta. 22.08 Mr. 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). NELONEN 06.00-06.25 Myyrä ja Panda (S). 20.00 Milanon naisten paratiisi (12). 08.05 Arktika. 07.00 LEGO Friends (S). 22.26 Maa nimeltä Vietnam 3. 21.00 #Subleffa: Tyttö sinä olet tähti (12). 21.00 Kauneuden hinta. 11.30 Faija hoitaa (S). 16.30 Sääntö-Suomi. 16.30 Uusi päivä (S). 18.30 Leijonan luola (S). 11.00 Norjalaisessa syrjäkylässä. 22.55 Zoo (16). 17.00 Aku ja 7 ihmettä (S). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 01.10 Rikospaikka. 23.00 Mr. 09.55 Viidakkojytä (S). 21.00 Elokuva: Die Hard – Koston enkeli (16). 19.30 Salatut elämät (7). 19.55 Sub.doc: Mainonnan uusi aika – Isoveli valvoo. 06.50 Angry Birds Stella (S). 19.30 Jarkko Tamminen Stars Show XXL. 09.46 Kammokatu (7). 10.00 Kohteessa: Vietnam. 18.00-21.00 Simpsonit (7). 06.15 Myyrä ja Panda (S). 08.05 Angry Birds Toons (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 06.35 Vili Vilperin seikkailut (7). 20.55 Urheiluruutu. 22.15 Viikon sää. 21.00 Kino Klassikko: Puuttuva rengas (12). 20.30 Simpsonit (7). 20.30 Yle Uutiset. 01.25–01.55 Jonah from Tonga (7). 19.20 Päivän sää. 10.00 Norjalaisarkkitehtien koteja. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 15.10 Presidentinvaalit 2018: Sauli Niinistö. 14.40 Kaverille ei jätetä (12). 23.55 Uusi Kino: Kuollut jo saapuessaan (7). 13.00 Elämäni eläimet. 20.00–02.05 YLE TEEMA. 17.00 Yle Uutiset. 17.55 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. 01.20 Scorpion (12). 15.00 Tiededokumentti: Aivot. 23.25 Catfish – deittihuijarit. YLE TEEMA & FEM 09.10–12.00 YLE FEM. 13.45 Kaverille ei jätetä (S). MTV3 06.00 Aamusää. 09.50 Haluatko miljonääriksi?. 19.30 Perintö (12). 22.00 Helteinen helmikuu (12). 20.30 Presidenttitentti. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 06.10 Myyrä ja Panda (S). 11.30 Tanskan toisenlaiset frendit. 00.05 The Late Late Show with James Corden. 10.40 Hiihdon SM : N 10 km (v). 15.34 Urheiluviikonloppu. 19.00 Yle Uutiset. 16.30 Rankat duunit. 09.05 Winx-klubi (7). YLE TV1 05.55 Sikahan se vain on. 08.50 HS Lasten uutiset. 10.00-11.25 Uusi päivä (S). 12.00 Elävä arkisto: Vietnam. 22.00 Hard Sun (16). 01.55–02.40 Sami Yaffa – Sound Tracker. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.00 TILT 2.0. 02.20 #Subleffa: Black Swan (16). 09.35 Leila leipoo Ranskassa. 06.35 Vili Vilperin seikkailut (S). 17.30 Keilailun Ballmaster Open. 10.20 Knietzsche – maailman pienin filosofi (7). 09.12 Karvinen (7). 17.10–17.19 Syötävät sävelet: Metsästäjä Puccini. 08.50 Näin Norjassa. 08.31 Jack (7). 18.55 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. 15.05 Elokuva: Hobitti – Odottamaton matka (12). 15.00 Yle Uutiset. MTV3 08.05 Palomies Sami (S). 07.20 Angry Birds Stella (S). MTV3 06.00 Aamusää. 12.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 06.25 Huomenta Suomi. YLE TEEMA & FEM 09.00 Syntynyt vuonna 2010. 14.00 Hauskat kotivideot. 23.10 Oddasat. 20.00 Space Cowboys (12). 16.00 Walker, Teksasista (12). 16.50 Novosti Yle. 00.40 Alppihiihdon maailmancup: Bad Kleinkirchheim. 16.50 Onnenarpa. 16.15–16.45 Elossa 24h. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 22.40 Peter Nyman. 17.00 Hurrikaanin jahtaajat. 17.07 Kotiin takaisin (12). 06.25 Ylen Aamu-tv. 22.35 Rikospaikka. 18.00 Yle Uutiset. 14.00 Vaiheessa: Töölön tähti. 10.00 Usko, toivo ja tiede. 11.00 Pisara. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 20.30 Yle Uutiset. 11.28 Ali Show: Anna Dahlman. 17.00 Presidenttitentti: Nils Torvalds. 13.00 Elokuva: Se ainoa oikea (S). 19.25 Tulosruutu. 13.30 Historia: Vietnamin sota. 12.50 Jengi (12). 01.10–01.40 Puoli seitsemän. 07.20 Madagascarin pingviinit (7). –17.1. 16.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 22.20 Tulosruutu. 20.00 Elossa 24h. 07.20 Angry Birds Stella (S). 08.50 Näin Norjassa. 15.30 Kokkisota. 00.15–00.50 Rouva varapresidentti (7). 16.40 Hauskat kotivideot. 00.20–00.50 Puoli seitsemän. 01.10 Bull (12). 9 (12). 22.52 Vietnam 1: pohjoinen. 22.00 Kino Suomi: Pidä huivista kiinni, Tatjana! (7). 16.00 Myytinmurtajat. 12.30 Vääpeli Mynkhausen (S). 19.00 SuomiLOVE. 18.00 BUU-klubben: Henri ja uudet asiat. 21.00–21.53 Helteinen helmikuu (12). PERJANTAI 12.1. 22.55 Simpsonit (7). NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 17.10–17.55 Kotiin takaisin (12). 09.20 Wedding Town. 18.00 Mökkireissu. Robot (16). 19.10 Tulosruutu. 12.30 Linen mukana maailman ympäri. 20.58 Keno ja Synttärit. 23.55 David Bowie: Serious Moonlight. 09.30 Salatut elämät (S). 23.20 David Bowie: Lazarus. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 20.00 Skavlan. 20.58 Keno ja Synttärit. 00.55 Pahan jäljillä (16). 06.25 Vili Vilperin seikkailut (7). 14.45 Pikakurssi kodinostoon. 17.10 Mittatilaustyönä. NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 18.00 Yle Uutiset. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 12.30 Simpsonit (12). 09.35 Manuela leipoo. YLÄ-KAINUU – Torstaina 11. 22.00 Elokuva: Twilight – Uusikuu (12). YLE TEEMA & FEM 09.00 Luontomatkalla Ugandassa. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 16.45 Video Killed the Radio Star. 10.05 Huippukokki landella. 20.58 Keno ja Synttärit. 12.10 Yle Oddasat. 08.36 Tero hoitaa (7). 18.00 Yle Uutiset. 14.50 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 09.30 Cristela (S). Lawrence (16). 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 11.00 Yle Alueuutiset. 14.00 Lippu rakkauteen. 20.00 Leijonan luola (S). 21.00 #Subleffa: Tahraton mieli (12). 00.25–00.55 Puoli seitsemän. 06.55 Angry Birds Toons (S). 18.30 Tanskalainen maajussi. 09.00 Junajengi: Junajengi (S). 13.15 Lastenosasto. 15.00 Urheilu-Suomi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 06.10 Myyrä ja Panda (S). 15.30–16.20 Totuuden treffit. 16.35 Pohjolan luonto. 16.55 Leijonan luola USA. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.30 Jarkko Tamminen Stars Show XXL. 19.25 Tulosruutu. 23.45–00.15 Jonah from Tonga (7). 14.30 Sääntö-Suomi. 18.00 BUU-klubben: Bärtil. 11.30 Saunabaletti. 14.30 Meidän maamme – Vårt land. 08.35 LEGO Ninjago (7). 15.45 MasterChef Kanada. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.10 Yle Oddasat. 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 09.00 Cristela (S). 08.15 Angry Birds Stella (S). 21.00 Sääntö-Suomi. 12.00 Milanon naisten paratiisi (12). 17.25 Strömsö. 18.45–19.29 Arto Nyberg. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.30 Yle Uutiset. 15.00–15.25 Donna (12). 19.05 Urheiluruutu. 14.53 Vietnam 1: pohjoinen. 13.30 Valitut sanat: Persson Giolito. 19.00 Kadonneen jäljillä (S). 15.45 MasterChef Kanada. 20.00 The Voice of Finland. 16.30 Arena eSports (12). 18.00 BUU-klubben: Yakari. 11.30–11.55 Kätevän emännän juhlat (S). 21.50 David Bowien viimeiset vuodet. 17.55 Hauskat kotivideot. 20.00 Presidenttitentti: Laura Huhtasaari. 11.00 Yle Alueuutiset. 01.35 Poliisit (7). 17.25–00.30 YLE FEM. 23.30–00.30 Luontomatkalla Ugandassa. 09.05 Flinkkilä & Tastula. 06.25 Vili Vilperin seikkailut (S). 22.00 Dok: Blood brother. 16.05 10 metrin hyppytorni (S). 20.00 Kultainen Venla. 19.20 Päivän sää. 18.00 Yle Uutiset. 15.00 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S). 01.25–02.05 Jäitä hattuun (12). 10.50 The Late Late Show with James Corden. 20.00 Milanon naisten paratiisi (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 14.45 Riistametsällä. 06.25 Ylen Aamu-tv. 10.00 Huippukokki landella. 21.25 Keno ja Synttärit. 09.00 Yle Uutiset. 11.50 Hiihdon SM : N yhdistelmäkilpailu. 01.55 Pahan jäljillä (16). 19.00 Urheilu-Suomi. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 15.00 Nykyajan ihmeitä. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. Topeliuksen näytelmään perustuva satu kotimaisena elokuvana. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 22.00 Kymmenen Uutiset. 23.05 Yle Uutiset. 17.40 Hauskat kotivideot. 08.35 LEGO Ninjago (7). 11.00–12.00 Laurin talot. 09.00 Yle Uutiset. 00.45 Kokkisota. 19.30 Salatut elämät (S). MTV3 06.00 Aamusää. 20.55 Urheiluruutu. 13.30–14.10 Kekseliäs nikkari. 16.00 Arto Nyberg. 12.30 Kolmiapila (7). 17.00 Vintiöt Total Remix (S). 08.10 Angry Birds Toons (S). 22.05 Yle Uutiset. 18.10 Urheiluruutu. SUB 08.00 Selviytyjät. 06.25 Huomenta Suomi. YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 22.20 Päivän sää. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 15.00 Yle Uutiset. 10.50 Kioski. 19.00 Reggie Yates: Britannian nuoret. 10.00 Kohteessa: Indonesia. 06.40 Vili Vilperin seikkailut (7). 12.00 Le Havre (7). 19.00 Tanskalaisia menestystarinoita. 14.00 Hiihdon SM : Pariviestit. 22.20 Päivän sää. 16.00 Velvet – muotitalon tarina (12). 15.35 Ampumahiihdon MC: Naisten yhteislähtö. 18.00 Top Gear. 00.10–00.40 Inside No. 10.50 Kuvakirjeitä Etelä-Amerikasta. 00.20 Prisma: Totuus kaloreista. 12.00 David Bowie: Serious Moonlight. 16.28 Uusi päivä (S). 18.30 Taivaallista menoa: Änkyttävä trubaduuri. 21.00 Yökylässä Maria Veitola. 01.20 Vampyyrien sukua (16). 19.30 Elokuva: Ainoat oikeat (7). 22.00 Yle Uutiset. tammikuuta 2018 TV VIIKKO 11. 9 (12). 22.20 The Late Late Show with James Corden. 23.20 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.00 LEGO Friends (S). 08.35 LEGO Ninjago (7). 00.20 Elokuva: Kauhea kankkunen 2 (12). 19.00 Ninja Warrior. 21.00 Presidentinvaalit 2018: Pekka Haavisto. 08.24 Harri & Bip. 06.25 Ylen Aamu-tv. 01.35–02.35 Hiljainen todistaja (16). 15.00 Yle Uutiset. 20.00 Elossa 24h. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.25 Tulosruutu. 10.00 Taivaallista menoa: Änkyttävä trubaduuri. 14.30 Meidän maamme – Vårt land. 01.11–01.50 Sami Yaffa – Sound Tracker. 10.30 Vem vet mest?. 19.20 CHL Extra. 15.05 Penn & Teller: Naruta meitä! (7). 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 18.00-19.00 Simpsonit (7). 18.30 Hevostila Mistral (7). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 16.00 Velvet – muotitalon tarina (12). 00.20 Scorpion (12). 16.45 Yle Oddasat. 09.38 Tenavat (7). 14.45 Pikakurssi kodinostoon. 15.00 Ampumahiihdon MC: Miesten yhteislähtö. 23.50 Sami Yaffa – Sound Tracker. SUNNUNTAI 14.1. 07.20 Disney esittää: DuckTales (7). 22.25 Elävä arkisto: Vietnam. 02.15 Americans (12). 23.55–00.25 Valitut sanat: Pamuk & Aittokoski.. 12.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 07.30 Madagascarin pingviinit (7). 22.52 Game of Thrones (16). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 17.00 Yle Uutiset. 08.05 Angry Birds Toons (S). 14.00-17.00 Ninja Warrior. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 16.30 Presidenttitentti: Laura Huhtasaari. 20.58 Keno ja Synttärit. 21.00 #Subleffa: Ganes (12). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.00 Suomen surkein kuski. 19.14 Grantchester (12). 06.40 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S). 21.30 Perintö (12). 08.42 Råtta Booris (S). 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 09.05 Ylen Aamu-tv. 20.30 Inside No. YLE TEEMA & FEM 09.15 Kysymyksiä kulttuurista. 21.01 Naissotilaat. 23.10 Yle Uutiset. 17.10–17.20 Syötävät sävelet: Pitelemätön Beethoven. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 21.50 Yle Uutiset. 15.30 Grand Designs – unelmaasunnot. 07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 21.00 Elokuva: Star Wars: Kloonien hyökkäys (12). 11.30 Perheyrityksen sukupolvenvaihdos. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.00 Heikoin lenkki. 10.30 Vem vet mest?. 17.10 Vintiöt Total Remix (S). 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Sääntö-Suomi. 09.01 Aappo ja Tööt (S). 16.45 Yle Oddasat. 13.45 Näin Norjassa. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.00 Soppa365. 16.00 Walker, Teksasista (12). 17.55 Haluatko miljonääriksi?. 18.25 Emmerdale (7). 01.20 Vampyyrien sukua (16). 07.45 Kung Fu Panda (7). 17.00 Yle Uutiset. 01.40 60 päivää kiven sisässä. 09.00 Cristela (S). 10.30 Dok: Thomas Enrothin oratorio Suomelle. 12.00 Tinan tunturikeittiö. 12.01 Maa nimeltä Vietnam 3. 15.15 Wedding Town. 16.55 Leijonan luola USA. 16.00 Uusi päivä (S). SUB 09.00 Mike & Molly (S). 14.15 Tanskalainen maajussi. 13.45 Heikoin lenkki. 23.22 Vietnam 2: etelä. 23.25 Silta (16). 20.45 Urheiluruutu. 19.00 Ninja Warrior. 12.30 Prinsessa Ruusunen (S). 07.25 Madagascarin pingviinit (7). 06.50 Angry Birds Toons (S). 14.05 Ikimuistoinen: Tapio Rautavaara. 08.24 Neljä ja puoli kaverusta (7). 13.30 Penn & Teller: Naruta meitä!. 17.00 Presidenttitentti: Tuula Haatainen. 06.50 Angry Birds Toons (S). 15.15 Wedding Town. 06.25 Huomenta Suomi. 23.35 The Late Late Show with James Corden. 16.45 Video Killed the Radio Star. 22.10 Urheiluruutu. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Uusi päivä (S). 21.00 Stand Up! – SPESIAALI: Mika Eirtovaara (S). 16.15 Elossa 24h. 13.00 Jamie Oliver: Super Food Family Classics. 09.35 Emmerdale (7). 21.00 #Subleffa: The Happening (16). 18.30 Puoli seitsemän. 19.50 Kuvakirjeitä maailmalta. 10.00 Yle Uutiset. 00.35–01.05 Puoli seitsemän. 11.00–12.00 Laurin talot. 15.23–15.55 Vietnam 2: etelä. 21.05 Kotikatsomo: Raja (12). 06.25 Vili Vilperin seikkailut (7). 08.35 LEGO Ninjago (7). 11.00–12.00 Laurin talot. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 08.50 Näin Norjassa. 16.00 Walker, Teksasista (12). 16.00 Nykyajan ihmeitä. 18.30 Puoli seitsemän. 19.20 Päivän sää. 08.25 LEGO Nexo Knights (7). 10.05 Ykkösaamu. 16.50 Onnenarpa. 22.05 Urheiluruutu. 09.20 Pikakurssi kodinostoon. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 11.00 Arena eSports (12). 07.40 Vili Vilperin seikkailut (S). 00.05 Oddasat. 18.30 Puoli seitsemän. 18.15 Strömsö. 15.30 Unelmarempat. 09.35 Emmerdale (7). 15.10 Presidentinvaalit 2018: Pekka Haavisto. 22.15 Big in Finland. 10.00 Kohteessa: Kalifornia. 20.20 Roope Salminen Show. 14.00–14.55 Prisma: Totuus kaloreista. 09.00 MasterChef Kanada. 14.00 Suomen surkein kuski. 12.14–12.30 Oddasat. 12.35 Ikimuistoinen: Olavi Virta. 22.35 Pukumiehet. 11.00 Yle Uutiset. 23.35 Stand Up! (S). 09.21 Minä ja Carolina. 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.10 Flinkkilä & Tastula. 10.25 Yksin lavalla: Frida Andersson & Moa Lignell. 11.00 Ali Show: Laura Malmivaara. 11.29 Ali Show: Simo Frangén. 19.05 Sweat Inc. 00.35 Kauneuden hinta. 00.39–01.33 Sami Yaffa – Sound Tracker. 10.00 Yksin lavalla: Moa Lignell. 16.00 Mysteerilento 370. 22.00 Silta (16). 18.10 Urheiluruutu. 19.50 Erikoisia koteja. 15.05–15.10 Pisara. 15.20 Hakekaa kätilö! (12). 20.00 Mökkireissu. 17.00 Yle Uutiset. 18.25 Emmerdale (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 12.00-14.00 Simpsonit (7). 09.20 Wedding Town. 12.00 Älä kokeile tätä kotona. 09.00 Cristela (S). 20.50 Urheiluruutu. 06.00 Myyrä ja Panda (S). 00.35 Holmes NYC (7). 19.00–19.50 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa. 13.00 Irina palaa kotiin. 23.59 Lasihelmi (7). 23.25 Alppihiihdon maailmancup: Bad Kleinkirchheim. 22.25 Tulosruutu. 21.44 David Bowie: The Stars (Are Out Tonight). 18.55 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. 16.25 RSO Musiikkitalossa. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 20.00 Milanon naisten paratiisi (12). 17.25 Dok: Thomas Enrothin oratorio Suomelle. 13.30 Metropolitan: Jolanta ja Siniparran linna. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 18.00 Yle Uutiset. 08.24 Tenavat (7). 11.30 Faija hoitaa (S). 09.00-09.20 Soppa365. 19.05 Urheiluruutu. 00.50–01.20 Puoli seitsemän. 20.30 Yle Uutiset. 23.05 Myytinmurtajat. 21.00–21.55 Historia: Vietnamin sota. 11.30-15.00 Elossa 24h. 18.00 Haluatko miljonääriksi?. 08.10 Kung Fu Panda (7). 20.30 Simpsonit (7). 19.00–19.50 Syke (12). 21.00 #Subleffa: Haarautuvan rakkauden talo (12). 09.08 Kesäleiri (7). 12.10 Yle Oddasat. 22.00 Big in Finland. 07.55 Kung Fu Panda (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.14 Oddasat. 15.05 SuomiLOVE. 22.25 Tulosruutu. 17.00 Mökkireissu. 17.25–20.00 YLE FEM. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 10.00–10.52 Itse asiassa kuultuna : Pertti Paasio. 00.15 Salvation (12). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 11.28 Ali Show: Laura Malmivaara. 00.20 Alppihiihdon maailmancup: Wengen. 11.00 Yle Alueuutiset. 17.10 Kotiin takaisin (12). 15.15 Wedding Town. 16.50 Onnenarpa. 20.00 Uusi päivä (S). 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 00.05-02.50 Rouva Ministeri (12). 11.00 Ali Show: Tommi Läntinen. 10.30 Vem vet mest?. 21.00 Presidentinvaalit 2018: Matti Vanhanen. 21.00 Elokuva: Twilight – Houkutus (12). 23.00 Ykkösaamu. 16.45 Yle Oddasat. 09.25 Sohvaset (7). 10.00–10.55 Kotiin takaisin (12). 13.45 Heikoin lenkki. 12.15 Yle Oddasat. 03.25 Tyrant (16). 09.35 Leila leipoo Ranskassa. 11.05–12.23 Kivisen pellon kyntäjät. 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 19.00–19.50 Historia: Francon salamurhayritykset. 09.00 Cristela (S). 23.45–00.45 Capital – rahan mahti (12). 14.00 Suomen surkein kuski. 12.14–12.30 Oddasat. 14.40 Uusi päivä (S). 13.30 Downshiftaajat (12). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 09.20 Pikakurssi kodinostoon. 23.35 NCIS: New Orleans (12). 09.10 Soppa365. 15.00 Yle Uutiset. 23.35 Oddasat. 16.50 Novosti Yle. 20.00 MOT. 23.45–00.45 Yle Live: Reino Nordin. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 10.00–10.47 Kotiin takaisin (12). 17.00 Pikku Kakkonen. 16.55 Leijonan luola USA. 02.20 Stand Up! (S). 12.00 Kokkisota. 20.00–20.25 Uusi päivä (S). 06.25 Vili Vilperin seikkailut (S). 10.30 Vem vet mest?. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 09.38 Galaxi Play. 13.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 16.45 Video Killed the Radio Star. 20.00 Beside Bowie: The Mick Ronson Story. 09.50 Haluatko miljonääriksi?. 00.27–00.42 Kevätjuhla (S). 18.15 Peltsin Lappi. 21.55 Urheiluruutu. 20.30 Yle Uutiset. 21.50 Yle Uutiset. KESKIVIIKKO 17.1. 10.00 Puutarhaperjantai. 12.57 Vietnam 2: etelä. 01.30 Kaappaus keittiössä. 17.25 Salatut elämät (S). 14.00 Arktiset vedet. 12.00 Simpsonit (7). 13.30 Simpsonit (7). 19.00 Ninja Warrior. 20.30 Maailman oudoimmat urheilulajit. 12.00 Syytettynä isät. 16.45 Yle Oddasat. 22.00 Ulkolinja: Putinin kosto (12). 23.40 Dokumenttiprojekti: Where to Invade Next (12). 01.35-03.35 Poliisit (7). 19.00–19.54 Prisma: Hyvät vai pahat terveystestit?. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.55 Urheiluruutu. 19.00 Perheyrityksen sukupolvenvaihdos. 14.00 Ninja Warrior. 22.30 Bull (12). 20.00 Kokkisota. 09.10 Soppa365. 09.30 Puoli seitsemän. 22.55 Rikoksista pahin (12). 20.00-21.00 Simpsonit (7). 10.50 LIVE: Onnenarpa. N: Tuula Usva, Aku Korhonen, Mirjam Novero, Pikku Annika, Aarne Laine, Eeva-Kaarina Volanen, Martti Katajisto. 20.30 Presidenttitentti: Nils Torvalds. 17.00 Yle Uutiset. Saigon – sodan kaupunki. 06.50 Angry Birds Toons (S). 13.00 Linen mukana maailman ympäri. 06.25 Vili Vilperin seikkailut (S). 11.00 Yle Uutiset. 23.28 Tanssi heikolla jäällä (S). 18.30 Puoli seitsemän. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 23.15 Oddasat. 10.50 The Late Late Show with James Corden. 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 09.01 Näin meillä (7). 19.25 Tulosruutu. 21.00 Donna (12). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 17.55 Pilanpäiten. 14.30 Pomo piilossa. 22.15 Minkä taakseen jättää (12). 18.00 BUU-perjantai. 10.00–10.55 Kotiin takaisin (12). 10.05 Huippukokki landella. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia. 23.35–00.25 The Leftovers (16). 06.40 Vili Vilperin seikkailut (7). 07.45 Kung Fu Panda (7). 08.15 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 23.55 Sweat Inc. 20.30 Arkistojen salat. 17.55 Haluatko miljonääriksi?. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 04.30–05.25 Bosch (12). 08.40 Muumilaakson tarinoita (S). OY SUOMEN FILMITEOLLISUUS (SF ) TORSTAI 11.1. 10.00 Huippukokki landella. 11.55 Historiaa kolmessa minuutissa (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 20.30 Yle Uutiset. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. MAANANTAI 15.1. 11.52 Knietzsche – maailman pienin filosofi (7). 16.55 Leijonan luola USA. 18.30 Simpsonit (7). 21.55 Urheiluruutu. 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.00 Usko, toivo ja tiede. 21.55 Urheiluruutu. 13.53 Milanon naisten paratiisi (12). 22.05 Fame (S). 02.25 Rizzoli & Isles (12). 16.00 Velvet – muotitalon tarina (12). 12.30 Kun kaksi sukupuolta ei riitä. 13.30 Penn & Teller: Naruta meitä!. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 14.00 Arktiset vedet. 14.10 Naissotilaat. 18.45 Elokuva: Monsterit-yliopisto (7). 01.25 Rysän päällä. 09.00 MasterChef Kanada. 00.20 Mäkihypyn maailmancup: Tauplitz. 07.00 LEGO Friends (S). 23.30 Yle Uutiset. 13.30 Penn & Teller: Naruta meitä! (7). 16.30 Uusi päivä (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia. 16.45 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 02.30 Viikingit (16). 08.10 Kung Fu Panda (7). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 14.15 Ranskan modernismin kiehtova historia. 17.00 Pikku Kakkonen. 18.30 Hulluna moottorikelkkailuun. 07.10 Peukaloisen uudet retket (7). 00.26 Duudsonit Amerikassa (16). 08.18 Syrhämä (7). 18.00 Taitoluistelun EM: Miesten lyhytohjelma. 16.30 Presidenttitentti: Pekka Haavisto. 06.55 Peukaloisen uudet retket (7). SUB 08.00 Selviytyjät. 20.30 Yle Uutiset. 08.50 Näin Norjassa. 14.30 Australian kaunein koti. 23.40 Stand Up! (S). 11.00 Yle Alueuutiset. 21.50 PUTOUS: Hei, me hoetaan taas!. 22.15 Reggie Yates: Britannian nuoret. 09.30 Puoli seitsemän. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 19.39 Sportnytt. 06.10 Myyrä ja Panda (S). YLE TV1 05.55 Peltsin Lappi. 19.20 Päivän sää. 21.30 Elokuva: Poliisiopisto 2 – Eka komennus (12). 22.35 Elokuva: Wallander: Peitenimi (16). MTV3 06.00 Aamusää. 11.00 Ali Show: Anna Dahlman. 09.10 Soppa365. 12.00 Riistametsällä. 19.25 Tulosruutu. 09.00 Cristela (S). 10.00–10.50 Kotiin takaisin (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 23.40 Silicon Valley (7). 14.00 Suomen surkein kuski. 19.00–19.50 Durrellin perhe (7). SUB 09.00 Poikamiesboksi (S). 16.55 Leijonan luola USA. 09.30–10.00 Mike & Molly (S). 08.15 LEGO Nexo Knights (7). 18.45 Arktika. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 09.00 Soppa365. 17.00 Pikku Kakkonen. 15.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 15.30 Unelmarempat. 18.25 Emmerdale (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 10.00 Kohteessa: Filippiinit 1. 18.00 BUU-klubben: Vaahteramäen Eemeli. 17.25–20.00 YLE FEM. 08.15 LEGO Nexo Knights (7). 09.15 Avaruusapinat (7). 16.50 Onnenarpa. 23.15 Salvation (12). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 18.30 Saunabaletti. 06.40 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S). 22.00 Railway Man (16). 22.20 Päivän sää. 12.30 Laivakokin matkassa. 13.30 Penn & Teller: Naruta meitä!. 02.50 Kohde (16). 14.27 Maa nimeltä Vietnam 3. 10.00 The Late Late Show with James Corden. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia. 20.00 Valitut sanat: Persson Giolito. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia. 11.00 Amerikan Gladiaattorit. 19.10 Donna (12). YLE TEEMA & FEM 08.30 BUU-perjantai. 13.40 Ikimuistoinen: Lavakuninkaat. 13.15 Suomen huutokauppakeisari. 23.50 Yökylässä Maria Veitola. 10.00–11.00 Lemmen viemää (S). 18.53 Urheiluviikonloppu. 09.00 Soppa365. 21.00 #Subleffa: Eläintohtori (7). 13.45 Kaverille ei jätetä (S). 16.50 Novosti Yle. 06.25 Huomenta Suomi. 08.24 Pertti ja Purtti (7). 17.55 Antti Holma ja maastamuuttajat. 20.00 Elossa 24h. 01.26–02.25 Uusi Kino: Viimeinen yritys (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia. 00.45 Downshiftaajat (12). 22.50-01.20 Twin Peaks (16). 14.30 Meidän maamme – Vårt land. 09.31 Otso ja sopulit (7). LAUANTAI 13.1. 19.30 Elokuva: Viikossa aikuiseksi (7). 13.00 Simpsonit (7). 14.30 Amazing Race. 23.50 Kotikatsomo: Raja (12). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00-21.00 Simpsonit (7). 20.00-21.00 Simpsonit (7). 12.45 Tanskalainen maajussi. 16.50 Novosti Yle. 16.30 Kaappaus keittiössä. 11.00 Mark ja Luther. 21.00 Villi kortti. 17.10 Mittatilaustyönä. 10.05 Huippukokki landella. 19.10 Matkaaja: Filippiinit. 17.55 Antti Holma ja maastamuuttajat. 11.05 Yle Alueuutiset. 19.00 Heikoin lenkki. 22.55 The Late Late Show with James Corden. 09.20 Pikakurssi kodinostoon. 06.55 Madagascarin pingviinit (S). 21.30 Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7). 21.00 Urheilu-Suomi. 17.25 Vem vet mest?. 17.25 Vem vet mest?. 23.35 Stand Up! (S). 22.35 Taitoluistelun EM: Parien lyhytohjelma. 13.30 Jäitä hattuun (12). 06.35 Vili Vilperin seikkailut (S). 21.00 Presidentinvaalit 2018: Sauli Niinistö. 19.00 Seitsemän Uutiset. 21.55 Yle Uutiset. 08.16 Tipu Touhukas (S). 18.30 Norjalaisarkkitehtien koteja. 22.00 Dokumenttiprojekti: Pohjolan enkeli (S). 21.00 Urheilu-Suomi. 15.30 Unelmarempat. 19.20 Päivän sää. 21.00 Elokuva: Sherlock Holmes (12). 23.10 NCIS: New Orleans (12). 15.30–16.20 Villi kortti. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 21.00 Kino: The Wolf of Wall Street (16). 11.30 Leila leipoo Ranskassa. 09.30 Cristela (S). 17.25 Vem vet mest?. 12.00 Lippu rakkauteen. 08.05 Historia: Maanalainen Rooma. 10.30 Jaksa paremmin. 12.30 Irina palaa kotiin. 12.00–12.55 Tiededokumentti: Totuus valheista. 17.00 Tuubi. SUB 08.00 Selviytyjät. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Aisopoksen teatteri. 23.15 Donna (12). 14.26 Elävä arkisto: Vietnam. 09.30 Paavo Pesusieni (7). 07.25 Madagascarin pingviinit (S). 18.00-19.00 Simpsonit (7). 16.45 Yle Oddasat. Saigon – sodan kaupunki. 08.35 LEGO Ninjago (7). 17.05–17.16 Syötävät sävelet: Madame Bénédictine. NELONEN 05.00 Astral-TV. 12.19–12.35 Oddasat. 18.00 Yle Uutiset. 14.40 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S). 20.00 Akuutti: Varaosia ihmisille. 11.30 Zorro the chronicles (7). 11.00 Tanskalaisia menestystarinoita. 10.30 Tanskalainen maajussi. 23.15 Myytinmurtajat. 11.30 Sportmagasinet. 12.00 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 09.30–10.00 Poikamiesboksi (S). 18.30 Pääpeli: Noora Räty, yksilö joukkueessa. 15.10–16.10 Presidentinvaalit 2018: Matti Vanhanen. 20.00–20.50 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa. 10.25 Historiaa kolmessa minuutissa (S). 12.14 Oddasat. 15.00 Ninja Warrior. 22.00 Elokuva: Noidan oppipoika (12). 14.25 Elokuva: Rakkauden pelikenttä (7). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 23.24 Kino: Merry Christmas, Mr. 18.00 Hiihdon SM : Pariviestit. SUB 08.00 Selviytyjät. 20.55 Urheiluruutu. 19.00 Seitsemän Uutiset. 11.00 På spåret. 19.00 Ninja Warrior. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 22.00 Capital – rahan mahti (12). 15.00 Yle Uutiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.35 Kätevän emännän juhlat (S). 10.00–10.50 Kotiin takaisin (12). 16.25 Suomen Urheilugaala etkot. tammikuuta 2018 TV-VIIKKO // A17 A16 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 11. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 14.00 Suomen surkein kuski. PRINSESSA RUUSUNEN YLE TV1 klo 12.30 maanantaina 15.1. 17.25 Vem vet mest?. 19.00 Naissotilaat. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 10.30 Lentävät koirat. YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 15.45 MasterChef Kanada. 22.20 Päivän sää. 15.45 Matematiikan taikaa. 10.00 Makumuistoja. 18.40 Tulossa: Selviytyjät Suomi (7). 13.30 Tanskan toisenlaiset frendit. 21.05 Itse asiassa kuultuna : Pertti Paasio. tammikuuta 2018 16 TV-Viikko PSM-sivuvaihto // Torstaina 11. 13.05 Vaaleanpunainen pantteri. 13.45 Kaverille ei jätetä (7). 16.50 Novosti Yle. 20.55 Urheiluruutu. 18.53 Viidakkojytä (S). 16.45 Video Killed the Radio Star. 17.25 Piilokamera. SUB 08.00 Selviytyjät. YLE TEEMA & FEM 09.00 Efter Nio. 11.30 Elämäni eläimet. 14.45 Kaverille ei jätetä (7). 09.05 Winx-klubi (7). 23.00 Kerrostalojen prinsessat. 16.45 Video Killed the Radio Star. 00.15 Elokuva: Poliisiopisto (12). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.00 Yle Uutiset. 11.00 Strömsö. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 17.10 Kotiin takaisin (12). 19.30 The Voice of Finland. 06.25 Vili Vilperin seikkailut (S). 16.00 Velvet – muotitalon tarina (12). 11.00 Maastoautolla halki Indokiinan. 17.40 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 22.00 Fortitude – ikiroudan kirous (16). 09.50 Haluatko miljonääriksi?. 21.00 Amazing Race. 23.30 4 Blocks – veriveljet (16). 22.35 Elokuva: Bad Ass (16). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 23.00 Kino Suomi: Total Balalaika Show (S). 22.03 Urheiluruutu. MTV3 06.00 Aamusää. 08.15 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 18.30 På spåret. 15.35 Uusi päivä (S). 14.30 Nykyajan ihmeitä. NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 17.55 Haluatko miljonääriksi?. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.45 Pilanpäiten. 12.00 Yksineläjä Severin. 12.27 Vietnam 1: pohjoinen. 22.10 Päivän sää. 17.10–17.55 Kotilieden lämpöä (12). 20.00 Presidenttitentti: Sauli Niinistö. 15.20 Ampumahiihdon MC: Naisten viesti. 19.10 Uutisextra. 16.00 Velvet – muotitalon tarina (12). 07.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 19.00 Hauskat kotivideot. 08.00 Angry Birds Stella (S). 08.26 Merten syvyyksissä (7). 10.00 MasterChef Kanada. 08.05 Angry Birds Toons (S). YLE TV1 05.55 Kalastaja Erik. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 09.30–10.00 Paavo Pesusieni (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.50 Ummikot ulkomailla. 10.00 Kohteessa: Filippiinit 2. 18.55 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 20.00 Dok: Dream Academy Norden. 19.25 Tulosruutu. 09.50 Haluatko miljonääriksi?. 21.15 SuomiLOVE. 10.00 Liiga: Viikkomakasiini. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 17.07 Kotiin takaisin (12). 18.00 Simpsonit (S). 08.00 Angry Birds Stella (S). 16.50 Onnenarpa. 23.10 Yle Uutiset. 16.25 Urheilu-Suomi. 09.30 Hevostila Mistral (7). 06.10 Myyrä ja Panda (S). 22.25 Tulosruutu. 00.10 Sääntö-Suomi. 15.00 Kätevän emännän juhlat (S). 11.25 Kioski Show. 21.00 #Subleffa: Braveheart – taipumaton (16). 14.30 Meidän maamme – Vårt land. 16.00 Walker, Teksasista (12). 21.58 Yle Uutiset. 07.00 LEGO Friends (S). 21.00 Efter Nio. 17.04 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00-19.00 Simpsonit (12). 14.10 Muodin äärirajoilla. 19.00 Hauskat kotivideot. 16.50 Novosti Yle. 06.25 Vili Vilperin seikkailut (7). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 18.00 Yökylässä Maria Veitola. 00.35 Stand Up! (S). 09.55 Yle Uutiset. 09.30 Cristela (S). 17.00 Aku ja 7 ihmettä (S). 23.55 Elokuva: Expendables (16). 19.00–19.23 Yksin lavalla: Moa Lignell. 20.30 Rouva varapresidentti (7). 23.15 Sub.doc: Mainonnan uusi aika – Isoveli valvoo. 08.10 Angry Birds Toons (S). 14.20–14.48 Arkistojen salat: Saigonin kukistuminen. YLE TV1 05.55 MOT. 01.35 Mäkihypyn maailmancup: Tauplitz. 11.05–11.15 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 17.00 Pikku Kakkonen. 00.14 Kielikysymys (7). 22.00 Urheiluruutu. 16.05 Peltsin Lappi. 13.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 11.00 Teknavi. 16.45 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. 06.25 Ylen Aamu-tv. 18.30 Puoli seitsemän. 09.30 Puoli seitsemän. 08.35 Korentolampi (S). 21.00 Presidentinvaalit 2018: Merja Kyllönen. 16.45 Hiihdon Ski Classics: Kaiser Maximilian Lauf. 17.00 Pikku Kakkonen. 11.00 Skavlan. 09.30 Salatut elämät (S). 16.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 12.10 Yle Oddasat. 14.30 Rouva varapresidentti (7). 00.20 Duudsonit Amerikassa (12). 15.05 Ranskan modernismin kiehtova historia. 00.40 Stand Up! (S). 18.00 BUU-klubben: Pikku Roy. 06.50 Angry Birds Toons (S). 20.00 Docstop: Piikki sydämessä. 01.20 Uusi Kino: Noste (S). 14.20 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 07.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 14.40 Suomen Urheilugaala etkot. 06.55 Angry Birds Toons (S). 23.20 Stand Up! – SPESIAALI: Mika Eirtovaara (S). NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 15.10 Presidentinvaalit 2018: Nils Torvalds. 16.50 Novosti Yle. 21.50 Yle Uutiset. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 14.30 Teknavi. 22.00 Kino: Elser (16). 11.00–12.00 Laurin talot. 07.00 LEGO Friends (S). 10.00 Zorro the chronicles (7). 14.30 Meidän maamme – Vårt land. 06.25 Huomenta Suomi. 22.45 Fortitude – ikiroudan kirous (16). 00.50 Duudsonit Amerikassa (12). 08.10 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7). 14.05 Hengittävä maa (S). 16.45 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 22.00 Hiljainen todistaja (16). 21.25 Kätevän emännän juhlat (S). 11.00–12.00 Laurin talot. 17.04 Yle Uutiset alueeltasi. 08.50 Näin Norjassa. 15.00 Yle Uutiset. 21.00–21.45 Downshiftaajat (12). 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 12.30 Hiihdon SM : M 15 km (v). 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 12.35 Ikimuistoinen: Danny. YLE TEEMA & FEM 09.20–12.00 YLE FEM. 09.18 Kysy Laralta (7). 23.35–00.20 Isä, äiti ja fetissi. 11.00 Amerikan Gladiaattorit. 10.00 Piha kuntoon. 16.15 Elossa 24h. 08.10 LEGO Nexo Knights (7). 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 20.00 Kaappaus keittiössä. 10.45 Kun Suomesta tuli Suomi. 15.10 Ampumahiihdon MC: Naisten normaalimatka. 00.25 Docstop: Piikki sydämessä. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 09.00 Soppa365. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia. YLE TV1 05.55 Tosi tarina: Graffitivirkamies. Saigon – sodan kaupunki. 13.15 Taiteen maantiede: Skandinavia. 14.45 Pikakurssi kodinostoon. 21.00 Kadonneen jäljillä (S). 13.00–14.20 Lumisten metsien tyttö (7). 21.30 Donna (12). 07.45 Kung Fu Panda (7). 08.35 LEGO Ninjago (7). 23.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.40 Muumilaakson tarinoita (S). 19.25 Tulosruutu. 17.00 Yle Uutiset. 13.50–14.21 Ikimuistoinen: Huumorin Kukkia. 19.00 Mark ja Luther. 07.30 Madagascarin pingviinit (7). 17.10 Mittatilaustyönä. 09.10 Kadonneita etsimässä. 17.00 Yle Uutiset. TIISTAI 16.1. 19.39 Sportnytt. 12.58 Milanon naisten paratiisi (12). 10.30 Vem vet mest?. 08.05 Angry Birds Toons (S). 22.25 Tulosruutu. 16.35 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S). 18.40 Sweat Inc. 19.30 Salatut elämät (S). 09.20 Lääkärit vastaan internet. 18.00 Yle Uutiset. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 09.30 Puoli seitsemän. 19.00 Sportmagasinet. 15.00 Antiikin Kreikan teatteri. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 00.25 Catfish – deittihuijarit. 21.00 Kaappaus keittiössä. 17.25 Vem vet mest?. 17.00 Suomen Urheilugaalan backstage. 12.00 24 Hours of Reality -tapahtumakooste. 09.10 Soppa365. Robot (16). 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 17.25 Salatut elämät (S). 20.00 Simpsonit (7). NELONEN 06.00-06.25 Myyrä ja Panda (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.30 Puoli seitsemän. 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 23.30 Ulkolinja: Putinin kosto (12). 19.00 Kettu (12). 23.15 Oddasat
23.22 Vietnam 2: etelä. 21.44 David Bowie: The Stars (Are Out Tonight). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 11.00 Skavlan. 00.40 Alppihiihdon maailmancup: Bad Kleinkirchheim. 12.15 Yle Oddasat. 15.45 Matematiikan taikaa. 16.45 Video Killed the Radio Star. 17.10 Kotiin takaisin (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 20.00 Mökkireissu. 19.00 Hauskat kotivideot. 13.30 Penn & Teller: Naruta meitä!. 07.55 Kung Fu Panda (7). 11.00–12.00 Laurin talot. 06.25 Ylen Aamu-tv. 19.30 Salatut elämät (S). 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 15.15 Wedding Town. 12.10 Yle Oddasat. 00.25 Docstop: Piikki sydämessä. 20.50 Urheiluruutu. 11.55 Historiaa kolmessa minuutissa (S). 13.30 Peter Nyman. 22.20 The Late Late Show with James Corden. 10.00 Puutarhaperjantai. 21.00 Presidentinvaalit 2018: Matti Vanhanen. 06.25 Vili Vilperin seikkailut (S). 19.00 Urheilu-Suomi. 16.00 Walker, Teksasista (12). 16.00 Walker, Teksasista (12). 06.25 Vili Vilperin seikkailut (7). 12.00–17.20 YLE TEEMA. 16.00 Velvet – muotitalon tarina (12). 15.30 Unelmarempat. 11.00 Teknavi. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 08.50 Näin Norjassa. 17.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 14.15 Ranskan modernismin kiehtova historia. PRINSESSA RUUSUNEN YLE TV1 klo 12.30 maanantaina 15.1. 09.55 Viidakkojytä (S). 08.40 Muumilaakson tarinoita (S). 12.30 Kun kaksi sukupuolta ei riitä. 12.30 Hiihdon SM : M 15 km (v). 14.30 Meidän maamme – Vårt land. 20.00 Elossa 24h. 11.28 Ali Show: Laura Malmivaara. 17.00 Pikku Kakkonen. 00.25 Catfish – deittihuijarit. 07.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 21.00 #Subleffa: Tahraton mieli (12). 11.00 Ali Show: Tommi Läntinen. 16.50 Onnenarpa. 14.00 Vaiheessa: Töölön tähti. 21.00 Efter Nio. 11.00–12.00 Laurin talot. 15.00 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.30 Irina palaa kotiin. 20.00 Uusi päivä (S). 12.00 Milanon naisten paratiisi (12). 23.10 Yle Uutiset. 01.25 Rysän päällä. 21.55 Urheiluruutu. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 11.30–11.55 Kätevän emännän juhlat (S). 13.45 Kaverille ei jätetä (S). 09.00 Soppa365. 01.10–01.40 Puoli seitsemän. 15.00 Yle Uutiset. 17.10 Mittatilaustyönä. 16.00 Arto Nyberg. 21.00 Elokuva: Sherlock Holmes (12). 16.45 Video Killed the Radio Star. 23.00 Kino Suomi: Total Balalaika Show (S). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 23.55–00.25 Valitut sanat: Pamuk & Aittokoski.. 18.00 BUU-klubben: Vaahteramäen Eemeli. 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 08.24 Tenavat (7). 01.20 Scorpion (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 09.00 Cristela (S). 07.25 Madagascarin pingviinit (S). 20.30 Yle Uutiset. 08.00 Angry Birds Stella (S). 20.45 Urheiluruutu. 08.25 LEGO Nexo Knights (7). 19.50 Kuvakirjeitä maailmalta. 12.00 24 Hours of Reality -tapahtumakooste. 18.30 Puoli seitsemän. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 11.05–12.23 Kivisen pellon kyntäjät. 22.40 Peter Nyman. 19.00 Heikoin lenkki. 08.36 Tero hoitaa (7). 18.30 Taivaallista menoa: Änkyttävä trubaduuri. 09.20 Wedding Town. 22.00 Kymmenen Uutiset. 23.50 Sami Yaffa – Sound Tracker. 16.50 Onnenarpa. 21.00 Donna (12). 23.25 Catfish – deittihuijarit. 08.35 Korentolampi (S). 20.30 Inside No. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 11.00 Strömsö. 13.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 08.10 Kung Fu Panda (7). 13.00 Hiihdon SM : M yhdistelmäkilpailu. YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 00.26 Duudsonit Amerikassa (16). 16.30 Presidenttitentti: Laura Huhtasaari. 06.10 Myyrä ja Panda (S). 18.00 Yle Uutiset. 14.30 Australian kaunein koti. 16.00 Walker, Teksasista (12). 18.40 Sweat Inc. 17.04 Yle Uutiset alueeltasi. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 22.00 Elokuva: Twilight – Uusikuu (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 21.30 Elokuva: Poliisiopisto 2 – Eka komennus (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 20.30 Rouva varapresidentti (7). 13.50–14.21 Ikimuistoinen: Huumorin Kukkia. 22.25 Tulosruutu. 10.30 Vem vet mest?. 16.50 Novosti Yle. 15.35 Ampumahiihdon MC: Naisten yhteislähtö. 22.03 Urheiluruutu. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 14.40 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S). NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 03.25 Tyrant (16). 10.50 LIVE: Onnenarpa. 02.20 #Subleffa: Black Swan (16). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.19–12.35 Oddasat. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia. 23.35 The Late Late Show with James Corden. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 17.55 Haluatko miljonääriksi?. 19.00 Kadonneen jäljillä (S). 20.00 Space Cowboys (12). 17.40 Hauskat kotivideot. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.20 Knietzsche – maailman pienin filosofi (7). 16.50 Novosti Yle. 19.25 Tulosruutu. 10.00 Taivaallista menoa: Änkyttävä trubaduuri. 14.30 Nykyajan ihmeitä. 9 (12). 20.30 Maailman oudoimmat urheilulajit. 08.18 Syrhämä (7). 23.35 Oddasat. 14.20 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. 13.00 Simpsonit (7). 16.45 Hiihdon Ski Classics: Kaiser Maximilian Lauf. 22.00 Hard Sun (16). 06.00 Myyrä ja Panda (S). 06.25 Ylen Aamu-tv. 23.05 Myytinmurtajat. 16.50 Novosti Yle. 17.10 Mittatilaustyönä. 16.05 10 metrin hyppytorni (S). 16.45 Yle Oddasat. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 00.20 Elokuva: Kauhea kankkunen 2 (12). 12.30 Kolmiapila (7). SUB 08.00 Selviytyjät. 19.05 Urheiluruutu. 08.42 Råtta Booris (S). 18.30 Norjalaisarkkitehtien koteja. 15.30–16.20 Villi kortti. 02.15 Americans (12). 19.00 Ninja Warrior. 08.10 LEGO Nexo Knights (7). 14.40 Kaverille ei jätetä (12). 15.05 SuomiLOVE. 22.20 Päivän sää. 14.00 Elämäni eläimet. 22.00 Elokuva: Noidan oppipoika (12). YLE TV1 05.55 Peltsin Lappi. 00.35 Kauneuden hinta. 17.10 Mittatilaustyönä. 08.15 LEGO Nexo Knights (7). 14.15 Tanskalainen maajussi. 13.00 Elämäni eläimet. 08.15 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 16.45 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. YLE TEEMA & FEM 09.15 Kysymyksiä kulttuurista. 14.45 Pikakurssi kodinostoon. 22.35 Rikospaikka. YLE TEEMA & FEM 09.10–12.00 YLE FEM. 21.00 Presidentinvaalit 2018: Pekka Haavisto. 11.00 Yle Alueuutiset. 19.00 Ninja Warrior. 20.00 Uusi päivä (S). 14.30 Amazing Race. 20.00 Valitut sanat: Persson Giolito. 12.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 20.20 Roope Salminen Show. 02.20 Stand Up! (S). 13.30 Simpsonit (7). 06.15 Myyrä ja Panda (S). 07.30 Madagascarin pingviinit (7). 09.30 Hevostila Mistral (7). 16.55 Leijonan luola USA. 16.45 Yle Oddasat. 18.55 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. 10.00 The Late Late Show with James Corden. 09.20 Pikakurssi kodinostoon. 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 01.25–01.55 Jonah from Tonga (7). 19.20 Päivän sää. 15.05 Penn & Teller: Naruta meitä! (7). 00.20 Duudsonit Amerikassa (12). 18.30 Leijonan luola (S). 15.30 Unelmarempat. 14.00 Arktiset vedet. 06.55 Angry Birds Toons (S). 17.00 Hurrikaanin jahtaajat. 21.00–21.55 Historia: Vietnamin sota. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.00 Kino: The Wolf of Wall Street (16). 11.30 Tanskan toisenlaiset frendit. 06.25 Ylen Aamu-tv. 06.50 Angry Birds Toons (S). KESKIVIIKKO 17.1. 06.50 Angry Birds Toons (S). 14.45 Kaverille ei jätetä (7). 23.00 Mr. 09.35 Leila leipoo Ranskassa. 00.05 Oddasat. 14.45 Riistametsällä. 19.39 Sportnytt. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 16.30 Sääntö-Suomi. 17.00 Yle Uutiset. 00.15–00.50 Rouva varapresidentti (7). 16.55 Leijonan luola USA. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 11.00 Maastoautolla halki Indokiinan. 10.05 Huippukokki landella. 02.50 Kohde (16). 00.20 Prisma: Totuus kaloreista. 08.05 Angry Birds Toons (S). 06.55 Angry Birds Toons (S). 13.15 Suomen huutokauppakeisari. 16.55 Leijonan luola USA. Saigon – sodan kaupunki. 06.25 Vili Vilperin seikkailut (7). 21.00 #Subleffa: Eläintohtori (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.58 Keno ja Synttärit. 06.25 Vili Vilperin seikkailut (S). 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 16.45 Video Killed the Radio Star. 23.28 Tanssi heikolla jäällä (S). 18.25 Emmerdale (7). 21.00 Kauneuden hinta. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 08.40 Muumilaakson tarinoita (S). 07.20 Angry Birds Stella (S). 15.20 Ampumahiihdon MC: Naisten viesti. 08.35 LEGO Ninjago (7). 19.00–19.50 Syke (12). 23.45–00.45 Yle Live: Reino Nordin. 15.20 Hakekaa kätilö! (12). 15.23–15.55 Vietnam 2: etelä. 22.20 Päivän sää. 22.10 Urheiluruutu. 12.14 Oddasat. 13.00–14.20 Lumisten metsien tyttö (7). 10.00 Huippukokki landella. 11.00 Pisara. 08.05 Angry Birds Toons (S). 09.15 Avaruusapinat (7). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 18.30 Pääpeli: Noora Räty, yksilö joukkueessa. SUB 08.00 Selviytyjät. TIISTAI 16.1. 14.20–14.48 Arkistojen salat: Saigonin kukistuminen. 23.45–00.45 Capital – rahan mahti (12). Topeliuksen näytelmään perustuva satu kotimaisena elokuvana. 09.55 Yle Uutiset. 19.00 Tanskalaisia menestystarinoita. 08.35 LEGO Ninjago (7). 19.00 Perheyrityksen sukupolvenvaihdos. 23.00 Kerrostalojen prinsessat. MTV3 06.00 Aamusää. 15.05–15.10 Pisara. Saigon – sodan kaupunki. 14.27 Maa nimeltä Vietnam 3. 00.45 Downshiftaajat (12). 13.05 Vaaleanpunainen pantteri. 12.14–12.30 Oddasat. 08.35 LEGO Ninjago (7). 15.35 Uusi päivä (S). 15.45 MasterChef Kanada. 15.34 Urheiluviikonloppu. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00 Yle Uutiset. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 23.40 Silicon Valley (7). 19.00–19.54 Prisma: Hyvät vai pahat terveystestit?. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia. 10.30 Lentävät koirat. 20.00 Kokkisota. 23.35 Stand Up! (S). 06.25 Vili Vilperin seikkailut (S). 00.20 Mäkihypyn maailmancup: Tauplitz. 14.30 Teknavi. 13.45 Heikoin lenkki. 23.59 Lasihelmi (7). 22.55 Zoo (16). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Pilanpäiten. YLE TV1 05.55 Sikahan se vain on. 09.00 Soppa365. 18.00 Yle Uutiset. 06.50 Angry Birds Toons (S). 06.25 Huomenta Suomi. 23.30–00.30 Luontomatkalla Ugandassa. 17.10–17.19 Syötävät sävelet: Metsästäjä Puccini. MTV3 06.00 Aamusää. 09.18 Kysy Laralta (7). 06.25 Huomenta Suomi. 20.55 Urheiluruutu. 23.00 Ykkösaamu. 07.25 Madagascarin pingviinit (7). 20.00 Presidenttitentti: Sauli Niinistö. 22.35 Taitoluistelun EM: Parien lyhytohjelma. 01.55 Pahan jäljillä (16). 23.40 Stand Up! (S). 06.55 Madagascarin pingviinit (S). 13.15 Lastenosasto. 17.07 Kotiin takaisin (12). 01.35-03.35 Poliisit (7). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 13.30 Metropolitan: Jolanta ja Siniparran linna. 11.00 Norjalaisessa syrjäkylässä. 09.10 Soppa365. 20.00-21.00 Simpsonit (7). 09.20 Pikakurssi kodinostoon. 12.50 Jengi (12). 22.25 Tulosruutu. 19.55 Sub.doc: Mainonnan uusi aika – Isoveli valvoo. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 07.00 LEGO Friends (S). 18.00-19.00 Simpsonit (12). 09.50 Haluatko miljonääriksi?. 18.30 Puoli seitsemän. 12.30 Linen mukana maailman ympäri. 18.00 Top Gear. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 19.25 Tulosruutu. 06.55 Peukaloisen uudet retket (7). 06.25 Vili Vilperin seikkailut (7). 22.52 Game of Thrones (16). 18.30 Puoli seitsemän. 14.00 Hiihdon SM : Pariviestit. 15.00 Kätevän emännän juhlat (S). 00.14 Kielikysymys (7). 17.25–20.00 YLE FEM. 23.15 Oddasat. 17.00 Pikku Kakkonen. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.00 Naissotilaat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 17.00 Aku ja 7 ihmettä (S). 12.00 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 10.05 Huippukokki landella. 12.00 Kokkisota. 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 16.25 Urheilu-Suomi. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 17.04 Yle Uutiset alueeltasi. 21.50 David Bowien viimeiset vuodet. 18.00 BUU-klubben: Pikku Roy. 16.55 Leijonan luola USA. 09.00 Cristela (S). 11.00 Ali Show: Anna Dahlman. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.00 Mark ja Luther. 22.25 Tulosruutu. 14.05 Ikimuistoinen: Tapio Rautavaara. 00.15 Elokuva: Poliisiopisto (12). YLE TV1 05.55 MOT. 22.25 Tulosruutu. 18.45 Arktika. SUB 08.00 Selviytyjät. 18.40 Tulossa: Selviytyjät Suomi (7). 09.30 Puoli seitsemän. 10.50 The Late Late Show with James Corden. 19.00 Mark ja Luther. 09.00 MasterChef Kanada. 18.00 Yle Uutiset. 08.24 Neljä ja puoli kaverusta (7). tammikuuta 2018 TV-VIIKKO // A17 A16 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 11. 20.00 Leijonan luola (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 19.25 Tulosruutu. 00.20 Alppihiihdon maailmancup: Wengen. 20.00 Milanon naisten paratiisi (12). 12.30 Vääpeli Mynkhausen (S). 13.15 Taiteen maantiede: Skandinavia. 13.30 Valitut sanat: Persson Giolito. 00.05-02.50 Rouva Ministeri (12). 22.08 Mr. 18.00 Haluatko miljonääriksi?. 20.30 Simpsonit (7). 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 18.00 Yökylässä Maria Veitola. 09.00-09.20 Soppa365. 21.00 Yökylässä Maria Veitola. 00.35–01.05 Puoli seitsemän. 11.00 Yle Uutiset. 20.00 MOT. 22.20 Päivän sää. 20.00 Beside Bowie: The Mick Ronson Story. 13.53 Milanon naisten paratiisi (12). 23.10 Yle Uutiset. 01.20 Vampyyrien sukua (16). 20.58 Keno ja Synttärit. 14.10 Naissotilaat. 19.20 Päivän sää. 17.00 Mökkireissu. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 07.20 Disney esittää: DuckTales (7). 17.25–20.00 YLE FEM. 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 10.00 MasterChef Kanada. 13.30 Penn & Teller: Naruta meitä! (7). 09.05 Ylen Aamu-tv. 09.50 Ummikot ulkomailla. 22.35 Elokuva: Wallander: Peitenimi (16). 17.05–17.16 Syötävät sävelet: Madame Bénédictine. 16.25 RSO Musiikkitalossa. 18.00 Yle Uutiset. SUB 09.00 Mike & Molly (S). 12.01 Maa nimeltä Vietnam 3. 09.30 Cristela (S). 12.30 Prinsessa Ruusunen (S). 21.00 Amazing Race. 20.00–20.50 Syke (12). 20.30 Yle Uutiset. 09.38 Galaxi Play. 19.00 Reggie Yates: Britannian nuoret. 23.35 Stand Up! (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 07.45 Kung Fu Panda (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 21.58 Yle Uutiset. 17.55 Antti Holma ja maastamuuttajat. 17.55 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. 21.25 Kätevän emännän juhlat (S). 06.25 Huomenta Suomi. 09.30 Cristela (S). 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 22.55 Simpsonit (7). 20.00–02.05 YLE TEEMA. 18.00-21.00 Simpsonit (7). 15.30 Unelmarempat. 00.35 Holmes NYC (7). 20.30 Yle Uutiset. 09.30 Puoli seitsemän. 23.20 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 10.25 Yksin lavalla: Frida Andersson & Moa Lignell. 11.30 Zorro the chronicles (7). YLE TEEMA & FEM 09.00 Syntynyt vuonna 2010. 12.00 Elävä arkisto: Vietnam. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 10.50 Kuvakirjeitä Etelä-Amerikasta. 16.50 Novosti Yle. 23.55 Elokuva: Expendables (16). 22.00 Helteinen helmikuu (12). 09.21 Minä ja Carolina. Robot (16). 22.00 Kymmenen Uutiset. 14.00 Suomen surkein kuski. 07.00 LEGO Friends (S). 10.50 LIVE: Onnenarpa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 09.20 Lääkärit vastaan internet. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.00 Elossa 24h. 18.10 Urheiluruutu. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Haluatko miljonääriksi?. 16.45 Video Killed the Radio Star. 07.45 Kung Fu Panda (7). 10.00 Zorro the chronicles (7). 10.00 Usko, toivo ja tiede. SUNNUNTAI 14.1. 17.10–17.20 Syötävät sävelet: Pitelemätön Beethoven. 18.00 BUU-klubben: Bärtil. 11.29 Ali Show: Simo Frangén. 16.45 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 14.00 Hauskat kotivideot. 22.05 Yle Uutiset. 08.50 Näin Norjassa. 23.50 Kotikatsomo: Raja (12). 21.00 Villi kortti. 17.55 Hauskat kotivideot. 06.40 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S). NELONEN 06.00-06.25 Myyrä ja Panda (S). 12.40 RSO Musiikkitalossa. 13.00 Elokuva: Se ainoa oikea (S). 07.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 13.30 Tanskan toisenlaiset frendit. 17.25 Vem vet mest?. 20.30 Arkistojen salat. 17.00 Pikku Kakkonen. 10.00 Yle Uutiset. 18.00 Simpsonit (S). 09.35 Emmerdale (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.25 Piilokamera. 08.24 Harri & Bip. 21.50 Yle Uutiset. 18.30 På spåret. 12.00 Lippu rakkauteen. 08.24 Pertti ja Purtti (7). 22.50-01.20 Twin Peaks (16). 18.45–19.29 Arto Nyberg. 22.05 Urheiluruutu. 12.10 Yle Oddasat. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia. 08.26 Merten syvyyksissä (7). 11.30 Faija hoitaa (S). 17.00 Pikku Kakkonen. 19.00–19.23 Yksin lavalla: Moa Lignell. 14.00 Suomen surkein kuski. 20.55 Urheiluruutu. 19.35 Kätevän emännän juhlat (S). 15.05 Elokuva: Hobitti – Odottamaton matka (12). 22.05 Fame (S). 12.30 Laivakokin matkassa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.00 Sääntö-Suomi. 19.20 Päivän sää. 20.00 Elossa 24h. 01.26–02.25 Uusi Kino: Viimeinen yritys (S). 20.00 Kaappaus keittiössä. 09.10 Soppa365. 19.00 Seitsemän Uutiset. 23.50 Yökylässä Maria Veitola. 23.25 Alppihiihdon maailmancup: Bad Kleinkirchheim. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.50 Näin Norjassa. 20.58 Keno ja Synttärit. 17.00 Tuubi. 22.00 Urheiluruutu. 17.00 Presidenttitentti: Nils Torvalds. 10.25 Historiaa kolmessa minuutissa (S). 15.30 Grand Designs – unelmaasunnot. 08.50 Näin Norjassa. 09.00 Cristela (S). 19.25 Tulosruutu. 07.40 Vili Vilperin seikkailut (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.08 Kesäleiri (7). MTV3 06.00 Aamusää. 11.50 Hiihdon SM : N yhdistelmäkilpailu. 22.00 Fortitude – ikiroudan kirous (16). 16.00 Velvet – muotitalon tarina (12). 06.50 Angry Birds Stella (S). 23.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 09.00 Soppa365. 06.25 Ylen Aamu-tv. 06.50 Angry Birds Toons (S). 06.25 Ylen Aamu-tv. 10.46–10.55 Kuvakirjeitä EteläAmerikasta. NELONEN 06.00-06.25 Myyrä ja Panda (S). 19.30 The Voice of Finland. 14.00 Suomen surkein kuski. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 16.00 Walker, Teksasista (12). 08.05 Arktika. 17.00 Yle Uutiset. 09.46 Kammokatu (7). 11.00 På spåret. 22.15 Minkä taakseen jättää (12). 22.00 Capital – rahan mahti (12). 16.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.15 Elossa 24h. 22.26 Maa nimeltä Vietnam 3. 08.10 Kung Fu Panda (7). 16.30 Arena eSports (12). 10.30 Vem vet mest?. 18.30 Simpsonit (7). 10.00 Kohteessa: Filippiinit 1. 08.35 LEGO Ninjago (7). 21.30 Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7). 23.20 David Bowie: Lazarus. 21.25 Keno ja Synttärit. 16.00 Myytinmurtajat. 18.30 Hevostila Mistral (7). 09.20 Wedding Town. 10.00 Kohteessa: Indonesia. 09.10 Soppa365. 21.00 Urheilu-Suomi. 15.00 Antiikin Kreikan teatteri. 23.35 NCIS: New Orleans (12). 11.52 Knietzsche – maailman pienin filosofi (7). 22.00 Ulkolinja: Putinin kosto (12). 12.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 09.30 Puoli seitsemän. 19.00 Kettu (12). 18.00 Hiihdon SM : Pariviestit. 15.10–16.10 Presidentinvaalit 2018: Matti Vanhanen. 11.00 Amerikan Gladiaattorit. 17.55 Antti Holma ja maastamuuttajat. 07.10 Peukaloisen uudet retket (7). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 07.30 Madagascarin pingviinit (7). 15.30–16.20 Totuuden treffit. 20.00 Milanon naisten paratiisi (12). 00.10 Sääntö-Suomi. 07.20 Madagascarin pingviinit (7). 17.00 Pikku Kakkonen. 20.00 Docstop: Piikki sydämessä. 19.14 Grantchester (12). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 07.00 LEGO Friends (S). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 06.35 Vili Vilperin seikkailut (S). 15.10 Presidentinvaalit 2018: Nils Torvalds. YLE TEEMA & FEM 08.30 BUU-perjantai. 22.35 Elokuva: Bad Ass (16). 21.00 Kadonneen jäljillä (S). 00.10–00.40 Inside No. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00 Piha kuntoon. 10.30 Vem vet mest?. YLE TEEMA & FEM 09.00 Efter Nio. 00.20 Scorpion (12). 19.20 CHL Extra. 16.00 Mysteerilento 370. 12.35 Ikimuistoinen: Olavi Virta. 16.00 Velvet – muotitalon tarina (12). 16.30 Uusi päivä (S). 18.00 BUU-klubben: Yakari. SUB 09.00 Poikamiesboksi (S). 19.30 Jarkko Tamminen Stars Show XXL. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 14.00 Ninja Warrior. 16.28 Uusi päivä (S). LAUANTAI 13.1. 15.30 Kokkisota. 19.00 Sportmagasinet. 19.10 Tulosruutu. 06.25 Vili Vilperin seikkailut (S). 11.00 Ali Show: Laura Malmivaara. 14.05 Hengittävä maa (S). Robot (16). 23.15 Oddasat. 20.58 Keno ja Synttärit. 16.50 Novosti Yle. 12.00-14.00 Simpsonit (7). 20.30 Presidenttitentti: Nils Torvalds. 06.35 Vili Vilperin seikkailut (S). 17.45 Pilanpäiten. 18.45 Elokuva: Monsterit-yliopisto (7). 01.40 60 päivää kiven sisässä. SUB 08.00 Selviytyjät. 11.30 Perheyrityksen sukupolvenvaihdos. 04.30–05.25 Bosch (12). 18.55 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. 11.30 Leila leipoo Ranskassa. NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 16.35 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S). 19.00 Heikoin lenkki. 10.50 Kioski. 12.27 Vietnam 1: pohjoinen. 23.30 4 Blocks – veriveljet (16). 19.00 Seitsemän Uutiset. 13.30 Historia: Vietnamin sota. 14.00-17.00 Ninja Warrior. 22.25 Tulosruutu. 21.50 PUTOUS: Hei, me hoetaan taas!. 12.58 Milanon naisten paratiisi (12). 15.00 Yle Uutiset. 13.00 Jamie Oliver: Super Food Family Classics. 17.25 Vem vet mest?. 10.00 Liiga: Viikkomakasiini. 02.30 Viikingit (16). 09.35 Emmerdale (7). Saigon – sodan kaupunki. 10.00–10.47 Kotiin takaisin (12). 07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 14.40 Suomen Urheilugaala etkot. 08.16 Tipu Touhukas (S). 14.30 Meidän maamme – Vårt land. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 14.00 Suomen surkein kuski. 11.00 Kauneuden hinta. 01.35–02.35 Hiljainen todistaja (16). 01.20 Uusi Kino: Noste (S). 22.55 Rikoksista pahin (12). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 18.00-19.00 Simpsonit (7). 20.00–20.50 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa. 16.50 Onnenarpa. 11.30 Sportmagasinet. 11.00–12.00 Laurin talot. 07.20 Angry Birds Stella (S). 08.15 LEGO Nexo Knights (7). 23.35–00.20 Isä, äiti ja fetissi. 18.00 BUU-perjantai. 14.40 Uusi päivä (S). 20.00 Skavlan. 09.20 Pikakurssi kodinostoon. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 01.10 Bull (12). 17.10 Vintiöt Total Remix (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää (S). 13.45 Heikoin lenkki. 17.25–00.30 YLE FEM. 15.10 Presidentinvaalit 2018: Pekka Haavisto. 00.25–00.55 Puoli seitsemän. 08.50 Näin Norjassa. 11.28 Ali Show: Anna Dahlman. 16.15 Elossa 24h. 13.30–14.10 Kekseliäs nikkari. 00.27–00.42 Kevätjuhla (S). 08.50 HS Lasten uutiset. 13.40 Ikimuistoinen: Lavakuninkaat. 21.55 Urheiluruutu. 09.31 Otso ja sopulit (7). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 22.45 Fortitude – ikiroudan kirous (16). 01.30 Kaappaus keittiössä. 09.38 Tenavat (7). 14.00 Suomen surkein kuski. 19.00 Seitsemän Uutiset. 12.00 Tinan tunturikeittiö. 09.35 Manuela leipoo. 16.45 Yle Oddasat. 10.00 Makumuistoja. 10.00 Huippukokki landella. 18.15 Peltsin Lappi. 23.55 Sweat Inc. 14.30 Sääntö-Suomi. 08.05 Angry Birds Toons (S). 20.30 Yle Uutiset. 12.00 Syytettynä isät. 09.30–10.00 Poikamiesboksi (S). 23.15 Sub.doc: Mainonnan uusi aika – Isoveli valvoo. 06.10 Myyrä ja Panda (S). 23.15 Salvation (12). 21.00 #Subleffa: Ganes (12). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 12.14 Oddasat. 00.35 Stand Up! (S). 19.25 Tulosruutu. 06.35 Vili Vilperin seikkailut (7). 21.00–21.45 Downshiftaajat (12). 23.10 NCIS: New Orleans (12). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.15 Big in Finland. 08.31 Jack (7). 17.25 Dok: Thomas Enrothin oratorio Suomelle. 13.30 Jäitä hattuun (12). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 11.00 Arena eSports (12). 23.40 Dokumenttiprojekti: Where to Invade Next (12). 16.30 Presidenttitentti: Pekka Haavisto. 23.30 Yle Uutiset. 16.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 22.00 Dokumenttiprojekti: Pohjolan enkeli (S). MTV3 08.05 Palomies Sami (S). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 06.40 Vili Vilperin seikkailut (7). –17.1. 23.45–00.15 Jonah from Tonga (7). 21.05 Kotikatsomo: Raja (12). 23.55 David Bowie: Serious Moonlight. 09.05 Winx-klubi (7). 21.00 #Subleffa: Haarautuvan rakkauden talo (12). 17.00 Yle Uutiset. 21.30 Donna (12). 19.00 Ninja Warrior. 09.35 Leila leipoo Ranskassa. 02.25 Rizzoli & Isles (12). 14.26 Elävä arkisto: Vietnam. 14.45 Pikakurssi kodinostoon. 19.10 Uutisextra. 18.25 Emmerdale (7). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 09.10 Soppa365. 22.25 Elävä arkisto: Vietnam. PERJANTAI 12.1. 10.00 Kohteessa: Vietnam. 23.30 Ulkolinja: Putinin kosto (12). 18.00 Yle Uutiset. 17.25 Vem vet mest?. 16.50 Novosti Yle. 21.00 Elokuva: Twilight – Houkutus (12). OY SUOMEN FILMITEOLLISUUS (SF ) TORSTAI 11.1. 16.40 Hauskat kotivideot. 10.45 Kun Suomesta tuli Suomi. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 23.10 Oddasat. 01.35 Poliisit (7). 15.15 Wedding Town. 16.50 Onnenarpa. 12.00 Simpsonit (7). 19.10 Matkaaja: Filippiinit. 16.35 Pohjolan luonto. 19.00 Yle Uutiset. 12.10 Yle Oddasat. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. Torstaina 11. 16.00 Uusi päivä (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia. 19.00 SuomiLOVE. 17.00 Presidenttitentti: Tuula Haatainen. 21.00 #Subleffa: The Happening (16). 09.50 Haluatko miljonääriksi?. 14.10 Muodin äärirajoilla. 11.00 Yle Alueuutiset. 09.30–10.00 Paavo Pesusieni (7). 09.01 Näin meillä (7). 18.00-19.00 Simpsonit (7). 06.40 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S). 20.30 Simpsonit (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.52 Vietnam 1: pohjoinen. 17.30 Keilailun Ballmaster Open. 09.00 Cristela (S). 22.00 Kino: Elser (16). 21.00 #Subleffa: Braveheart – taipumaton (16). NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 16.45 Yle Oddasat. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.00 Velvet – muotitalon tarina (12). 08.10 Angry Birds Toons (S). 23.15 Donna (12). 17.10–17.55 Kotiin takaisin (12). 01.20 Vampyyrien sukua (16). 12.14–12.30 Oddasat. 16.50 Onnenarpa. 14.30 Meidän maamme – Vårt land. 18.53 Viidakkojytä (S). 19.00 Hauskat kotivideot. 13.30 Penn & Teller: Naruta meitä!. 19.00 Usko, toivo ja tiede. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 11.00 Tanskalaisia menestystarinoita. 09.30 Paavo Pesusieni (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 21.00 Presidentinvaalit 2018: Merja Kyllönen. 11.00 Amerikan Gladiaattorit. 06.10 Myyrä ja Panda (S). 21.50 Yle Uutiset. 19.30 Jarkko Tamminen Stars Show XXL. 16.55 Leijonan luola USA. 10.30 Vem vet mest?. 18.00 Mökkireissu. 15.10 Ampumahiihdon MC: Naisten normaalimatka. YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 12.57 Vietnam 2: etelä. 16.00 Velvet – muotitalon tarina (12). 17.10–17.55 Kotilieden lämpöä (12). 11.05–11.15 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 07.45 Kung Fu Panda (7). 18.00 BUU-klubben: Aisopoksen teatteri. 10.00 Kohteessa: Filippiinit 2. 15.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 18.30 Puoli seitsemän. 14.53 Vietnam 1: pohjoinen. 20.00-21.00 Simpsonit (7). MTV3 06.00 Aamusää. 11.00–12.00 Laurin talot. 23.15 Myytinmurtajat. 18.55 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 21.00–21.53 Helteinen helmikuu (12). 11.05 Yle Alueuutiset. 21.50 Yle Uutiset. SUB 08.00 Selviytyjät. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 23.05 Yle Uutiset. 13.45 Kaverille ei jätetä (7). 10.00–10.50 Kotiin takaisin (12). 15.00 Yle Uutiset. 15.00–15.25 Donna (12). 08.35 LEGO Ninjago (7). 18.30 Hulluna moottorikelkkailuun. 19.30 Elokuva: Ainoat oikeat (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 15.45 MasterChef Kanada. 17.25 Salatut elämät (S). 19.05 Sweat Inc. 09.12 Karvinen (7). 17.25 Vem vet mest?. 10.05 Huippukokki landella. 08.10 Angry Birds Toons (S). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 09.30 Salatut elämät (S). 21.00 Presidentinvaalit 2018: Sauli Niinistö. tammikuuta 2018 TV VIIKKO 11. 20.30 Yle Uutiset. 11.00 Yle Alueuutiset. 12.35 Ikimuistoinen: Danny. 09.30 Cristela (S). 19.05 Urheiluruutu. 19.20 Päivän sää. 10.30 Jaksa paremmin. 17.00 Vintiöt Total Remix (S). 16.15–16.45 Elossa 24h. 22.00 Silta (16). 22.00 Kino Suomi: Pidä huivista kiinni, Tatjana! (7). 23.35–00.25 The Leftovers (16). 19.30 Salatut elämät (7). 14.30 Pomo piilossa. Lawrence (16). 19.10 Donna (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.00 The Voice of Finland. 22.30 Bull (12). 20.00–20.25 Uusi päivä (S). 09.00 Yle Uutiset. 00.39–01.33 Sami Yaffa – Sound Tracker. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 11.30 Elämäni eläimet. 15.00 Yle Uutiset. 12.00 Riistametsällä. 22.15 Viikon sää. 20.00 Presidenttitentti: Laura Huhtasaari. 06.10 Myyrä ja Panda (S). 19.20 Päivän sää. 09.50 Haluatko miljonääriksi?. 09.30 Salatut elämät (S). NELONEN 06.00 Myyrä ja Panda (S). 17.00 Yle Uutiset. 06.40 Vili Vilperin seikkailut (7). 13.45 Näin Norjassa. 10.00 Norjalaisarkkitehtien koteja. 14.45 Pikakurssi kodinostoon. 14.00 Arktiset vedet. 17.10 Kotiin takaisin (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 10.00–10.55 Kotiin takaisin (12). 12.10 Yle Oddasat. 16.00 Nykyajan ihmeitä. 10.00 Yksin lavalla: Moa Lignell. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.00 Yle Uutiset. 11.30 Saunabaletti. 15.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 14.25 Elokuva: Rakkauden pelikenttä (7). 21.55 Yle Uutiset. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 18.53 Urheiluviikonloppu. 18.00 Taitoluistelun EM: Miesten lyhytohjelma. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.25 Suomen Urheilugaala etkot. 15.25–16.50 Ampumahiihdon MC: Miesten viesti. 12.00 Yksineläjä Severin. 10.00–10.52 Itse asiassa kuultuna : Pertti Paasio. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 14.30 Rouva varapresidentti (7). MTV3 06.00 Aamusää. 15.00 Ampumahiihdon MC: Miesten yhteislähtö. 20.00 Simpsonit (7). 06.25 Huomenta Suomi. NELONEN 05.00 Astral-TV. 09.00 Junajengi: Junajengi (S). 18.30 Saunabaletti. 22.25 Tulosruutu. 18.15 Strömsö. 15.10 Presidentinvaalit 2018: Sauli Niinistö. 16.30 Kaappaus keittiössä. 20.30 Presidenttitentti. 22.00 Yle Uutiset. 21.30 Perintö (12). 21.00 Sääntö-Suomi. 15.00 Nykyajan ihmeitä. 22.00 Railway Man (16). 17.40 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 19.30 Perintö (12). 18.30 Puoli seitsemän. 18.00 Yle Uutiset. 06.25 Huomenta Suomi. 10.00-11.25 Uusi päivä (S). 20.55 Urheiluruutu. 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.10 Flinkkilä & Tastula. 11.25 Kioski Show. YLE TEEMA & FEM 09.20–12.00 YLE FEM. 18.00 BUU-klubben: Henri ja uudet asiat. 07.00 LEGO Friends (S). 23.24 Kino: Merry Christmas, Mr. 09.05 Winx-klubi (7). 20.00-21.00 Simpsonit (7). 10.40 Hiihdon SM : N 10 km (v). 21.00 #Subleffa: Tyttö sinä olet tähti (12). 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 09.25 Sohvaset (7). 22.00 Dok: Blood brother. 17.55 Haluatko miljonääriksi?. 01.55–02.40 Sami Yaffa – Sound Tracker. 20.58 Keno ja Synttärit. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 01.25–02.05 Jäitä hattuun (12). 00.15 Salvation (12). 17.25 Vem vet mest?. 15.05 Ranskan modernismin kiehtova historia. 15.00 Tiededokumentti: Aivot. 23.25 Silta (16). 23.55 Uusi Kino: Kuollut jo saapuessaan (7). 20.55 Urheiluruutu. 12.00 Älä kokeile tätä kotona. 14.30 Meidän maamme – Vårt land. N: Tuula Usva, Aku Korhonen, Mirjam Novero, Pikku Annika, Aarne Laine, Eeva-Kaarina Volanen, Martti Katajisto. 19.00 Ninja Warrior. 10.05 Ykkösaamu. 23.20 Stand Up! – SPESIAALI: Mika Eirtovaara (S). 22.00 Hiljainen todistaja (16). 14.00–14.55 Prisma: Totuus kaloreista. 10.00–10.50 Kotiin takaisin (12). 19.00 Yle Uutiset. 00.20–00.50 Puoli seitsemän. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia. 00.45 Kokkisota. 21.00 Stand Up! – SPESIAALI: Mika Eirtovaara (S). 16.05 Peltsin Lappi. 16.45 Video Killed the Radio Star. MAANANTAI 15.1. 16.45 Yle Oddasat. 18.00 Yle Uutiset. 15.00 Urheilu-Suomi. 09.05 Flinkkilä & Tastula. YLE TEEMA & FEM 09.00 Luontomatkalla Ugandassa. 17.00 Suomen Urheilugaalan backstage. 09.00 MasterChef Kanada. 14.30 Meidän maamme – Vårt land. 20.00 Kultainen Venla. 21.00 Kino Klassikko: Puuttuva rengas (12). 18.30 Tanskalainen maajussi. 09.10 Kadonneita etsimässä. 21.55 Urheiluruutu. 13.00 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. 21.00 Kaappaus keittiössä. 12.00 Le Havre (7). 22.20 Päivän sää. 00.55 Pahan jäljillä (16). 22.55 The Late Late Show with James Corden. 08.05 Angry Birds Toons (S). 17.07 Kotiin takaisin (12). 11.00–12.00 Laurin talot. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.30 Puoli seitsemän. 19.50 Erikoisia koteja. 22.20 Tulosruutu. 08.15 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 10.30 Dok: Thomas Enrothin oratorio Suomelle. 20.30 Yle Uutiset. 19.00–19.50 Durrellin perhe (7). 16.30 Uusi päivä (S). 10.50 The Late Late Show with James Corden. 15.15 Wedding Town. 11.30-15.00 Elossa 24h. 09.00 Yle Uutiset. 22.10 Päivän sää. 00.40 Stand Up! (S). 19.25 Tulosruutu. 08.00 Angry Birds Stella (S). 01.35 Mäkihypyn maailmancup: Tauplitz. 10.00 Kohteessa: Kalifornia. 19.30 Salatut elämät (S). 20.00 Akuutti: Varaosia ihmisille. 22.00 Big in Finland. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia. YLE TV1 05.55 Tosi tarina: Graffitivirkamies. 22.15 Reggie Yates: Britannian nuoret. 12.00–12.55 Tiededokumentti: Totuus valheista. 08.05 Historia: Maanalainen Rooma. 11.00 Yle Alueuutiset. 21.01 Naissotilaat. 09.00 Cristela (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.45 MasterChef Kanada. 13.00 Irina palaa kotiin. 08.35 LEGO Ninjago (7). 22.20 Päivän sää. 15.00 Ninja Warrior. YLE TV1 05.55 Kalastaja Erik. 18.10 Urheiluruutu. 22.00 Kymmenen Uutiset. 14.50 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 16.00 TILT 2.0. 21.00 Elokuva: Star Wars: Kloonien hyökkäys (12). 19.00–19.50 Historia: Francon salamurhayritykset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 16.45 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. 01.10 Rikospaikka. 09.30 Puoli seitsemän. 09.01 Aappo ja Tööt (S). 10.30 Vem vet mest?. 21.15 SuomiLOVE. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 17.00 Aku ja 7 ihmettä (S). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 00.05 The Late Late Show with James Corden. 13.30 Downshiftaajat (12). 12.30 Simpsonit (12). 09.30–10.00 Mike & Molly (S). 15.00 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 01.11–01.50 Sami Yaffa – Sound Tracker. 00.50–01.20 Puoli seitsemän. 08.15 Angry Birds Stella (S). 22.35 Pukumiehet. 10.00–10.55 Kotiin takaisin (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.45 Tanskalainen maajussi. 16.30 Rankat duunit. 20.00 Dok: Dream Academy Norden. 08.10 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7). 17.00 Yle Uutiset. 09.00 Soppa365. 10.30 Tanskalainen maajussi. 13.30 Penn & Teller: Naruta meitä!. 17.25 Salatut elämät (S). 19.30 Elokuva: Viikossa aikuiseksi (7). 15.00 Yle Uutiset. 9 (12). 19.39 Sportnytt. 20.30 Yle Uutiset. 12.00 David Bowie: Serious Moonlight. tammikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 17 PSM-sivuvaihto // Torstaina 11. 19.00–19.50 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa. 13.45 Kaverille ei jätetä (S). 00.50 Duudsonit Amerikassa (12). 11.30 Faija hoitaa (S). 21.05 Itse asiassa kuultuna : Pertti Paasio. 21.00 Elokuva: Die Hard – Koston enkeli (16). 17.25 Strömsö. 21.00 Urheilu-Suomi. 20.00 Milanon naisten paratiisi (12). 16.50 Novosti Yle. 09.50 Haluatko miljonääriksi?. 14.00 Lippu rakkauteen. 18.25 Emmerdale (7). 13.00 Linen mukana maailman ympäri. 07.00 LEGO Friends (S). MTV3 08.05 Palomies Sami (S)
Erätauolle tilanteessa 3-1. LiKi oli ottanut pelaajiaan II-divisioona-joukkueestaan rosteriinsa. Ottelun tilanne oli se, ettei vierasjoukkue ollut edelleenkään herännyt peliin ja kotijoukkueelle oli annettu jo kahden maalin etumatka. Hanna Laukkanen HALUAISITKO ANTAA TOIMITUKSEEN JUTTUVINKIN. Ottelun pistemiehet: Kela Joni 2+0, Himanen Aleksi 2+0, Tolonen Eetu 0+2, Alanko Olli-Pekka 0+2, Mäkeläinen Petri 1+0, Mikkonen Matti 0+1, Tiainen Ville 0+1, Savukoski Jari 0+1, Heikkinen Kalle 0+1, Heikkinen Tommy 0+1. Kuntopassiin sai tehdä merkinnän liikuntasuorituksesta, jos oli päivän aikana esimerkiksi kävellyt, jumpannut, hiihtänyt, tanssinut tai tehnyt hyötyliikuntaa vähintään 30 minuuttia reippaasti niin, että hengästyi. SuPS sai yhden ottelun ajaksi lainalle Joni Kelan Vaajakosken Pelikaaneista. Erän loppuun joukkueen oma maalihaukka Aleksi Himanen iski tilanteeksi 5-3. Oletko uutisen lähteillä. Seuraava LiKin maali syntyi kun matsi oli vanhentunut vajaan kolmen minuutin verran. Piste-eroakaan joukkueilla ei ollut sarjataulukossa kuin yksi piste. Kolmas erä alkoi samanlailla mitä toinenkin erä: SuPS vyörytti peliä LiKin puolustuspäätyyn, mutta LiKi teki ensimmäisen maalin. Ikäihmisiä aktivoitiin liikkumaan kilpailun avulla. Täydennä kampanjaasi myös digissä! Suomussalmen Palloseuran edustusjoukkue matkasi viikonloppuna Liminkaan, missä vastassa odotti Limingan Kiekko (LiKi). Suomussalmen yhdistys odottaa tietoa aiheesta. Valmentaja Jari Sissonen sai tiukalla puhuttelulla sekä tsemppaamisella Kelta-Mustat pikkuhiljaa heräämään peliin. Tilanne Hidas lähtö peliin kostautui SuPSille Limingassa A Valmentaja Jari Sissonen sai tiukalla puhuttelulla sekä tsemppaamisella Kelta-Mustat pikkuhiljaa heräämään peliin. Joukkueen kapteeni Olli-Pekka Alanko alusti omasta rebound-kiekostaan Kelalle maalipaikan, jota maalihaukka ei jättänyt käyttämättä. Näissä lukemissa erätauolle. Kelta-Mustamiehistöllä oli hyvä kiri päällä, mutta tälläkin kertaa aikaa ei ollut tarpeeksi. Kela on tuttu naama Suomussalmen jäähallilla, sillä onhan hän kiekkoillut SuPSissa useita vuosia menneisyydessä. Viikonloppuna SuPSin vieraaksi Suomussalmelle saapuu sarjataulukossa pohjalla majaileva Haapajärven Kiilat. Ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon 7–5 (3-1, 2-2, 2-2). valmistuslisä 0,08 € /pmm sekä alv 24 %. oli monen harmittavan virheen summa. Eläkeläisten liikuntakisan voitti Helena Juntunen Vesijumppa on suosittu kuntoilumuoto eläkeläisten keskuudessa. Tavoita tehokkaasti ja edullisesti asiakkaat Kuhmossa, Sotkamossa, Suomussalmella, Hyrynsalmella ja Puolangalla. Vuoden lopulla liikuntasuoritukset laskettiin ja voittajat päätettiin palkita pienellä rahasummalla. LiKi kuitenkin oli tehokkaampi ja toisen erän puoleen väliin mennessä tilanne oli kotijoukkueelle 5-1. Kelta-Musta miehistöön nousi hyvä taisteluhenki ja SuPS siirtyi ottelussa selvästi niskan päälle. Ensimmäisen erän loppupuoliskolla LiKi kuitenkin iski vielä kerran tilanteeksi 3–0. Edellinen ottelu SuPS:in ja Kiilojen välillä päättyi Kelta-Mustien voittoon 3-8. Ottelun ensimmäinen rangaistus nähtiin jo 13 sekunnin pelin jälkeen, kun SuPSin täytyi rikkoa vahvasti aloittanutta LiKiä vastaan. Tommi Pyykkönen Suomussalmen Eläkeläiset ry:n jäsenten välisen liikuntakilvan vuonna 2017 voitti Helena Juntunen, toiseksi tuli Aune Juntunen ja kolmanneksi Jorma Kinnunen. Toiseen erään SuPS sai selvästi paremman lähdön mitä ensimmäiseen erään ja saikin haastettua hyökkäyksiä LiKin maalille asti koko erän ajan. tammikuuta 2018 KOULUTUS Eine Kotamaa 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Titta Toivanen 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi Miia Väisänen 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi VAIVATONTA TEHOKASTA KATTAVAA EDULLISTA Seuraava teema: Rakentaminen tiistaina 13.3.2018 KAINUU TIIStai 6.2. SuPS sai vielä erän loppuun ylivoimaa ja silloin joukkueeseen tullut lainapelaaja astui esiin: Kela iski loistavan onetimer-maalin Ville Tiaisen syötöstä. OPISKELU Aineistopäivä: tiistai 30.1.2018 Aineiston koko Teemahinta € 99 x 42 mm 142,00 99 x 65 mm 174,00 99 x 88 mm 204,00 99 x 111 mm 260,00 150 x 42 mm 171,00 150 x 65 mm 235,00 150 x 134 mm 395,00 150 x 157 mm 431,00 254 x 180 mm 694,00 254 x 365 mm 1358,00 MAINOS KAIKISSA KOLMESSA LEHDESSÄ: Hintoihin lisätään mahd. SuPSmiehistö ei tästä lamaantunut vaan painosti peliä edelleen. Tällä hetkellä SuPS on kiinni playoff-paikassa. Hyvä fyysinen kunto tukee terveyttä ja toimintakykyä. SuPSilla on ruskosarjassa jäljellä enää viisi ottelua. Kuusi minuuttia ennen ottelun loppumista, tulostaululla olikin lukemat 6-5. LiKi ei turhaan aikaillut ylivoimansa kanssa vaan iski avausmaalin 47 sekunnin pelin jälkeen. LiKi sai ottelusta paremman otteen ja Kelta-Mustat olivat selvästi jäljessä pelin kaikilla osa-alueilla. Ottelu alkoi SuPSin kannalta huonosti. SuPS tarvitsi herätystä ja sitä taistelutahtoa mitä kauden aikana joukkueelta ollaan nähty. Joukkueen sytyttäjäksi osoittautuikin jo kertaalleen onnistunut Joni Kela. SuPSin hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia pääsi LiKiin pelaaja sieventelemään ottelun loppulukemiksi 7-5. Valtakunnallinen Eläkeläisten kuntopassi -liikuntakilpailu jatkunee tänäkin vuonna. Samanikäisten seurassa on helppo ja mukava liikkua, ja kaverilta saa kannustusta. Otteluun ei siis lähdetty ennakkosuosikkina eikä altavastaajana. OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEMME, SOITA 050 365 3666 toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Kianta-OpistOn Kursseille mahtuu vielä! Ilmoittaudu tämän viikon aikana tai mene tunnille! KaiKeniKäisten musKari 112011 Kirkonkylä, Kalevan Palvelutuvat, Kalevantie 1 Svetlana Heikkinen Joka toinen viikko to 17.00-18.00 Maksuton kurssi 11.1.2018-5.4.2018 enGlanti 401002 aloittelijoille Alvari, Kuukkeli ke 19.00-20.30 Aki Saarisalo, kurssimaksu 25 € 10.1.2018-4.4.2018 maalaus Ja piirustus 130002 aloittelijoille Alvari, Keltasirkku ma 9.00-12.30 Leena Sissonen, kurssimaksu 33 € 8.1.2018-9.4.2018 sisäpYÖräilY 832011 Kiannon Kuohut, pyöräilytila pe 6.45-7.30 Kirsi Myllynen, kurssimaksu 42 € 19.1.2018-20.4.2018 Kausikortti ei käy sisäpYÖräilY 832012 kertamaksu 4 € Kiannon Kuohut, pyöräilytila to 16.30-17.15 Kirsi Myllynen, ei kausikortilla 18.1.2018-12.4.2018 Ei netti-ilmoittautumista KevennettY KahvaKuula 832070 Alvari sali/piha pe 9.30-10.30 Kirsi Myllynen, kurssimaksu 25 € 19.1.2018-13.4.2018 S U O M U S S A L M I. Ikääntyminen saa aikaan monenlaisia muutoksia elimistössä. Liikunnallisen elämäntavan edistäminen on osa Eläkeläiset ry:n paikallisyhdistysten toimintaa. 18 URHEILU&LIIKUNTA YLÄ-KAINUU – Torstaina 11. Niitä haittoja voi vähentää liikunnan avulla. Edellinen kohtaaminen Suomussalmella lokakuussa päättyi LiKin voittoon voittolaukauskilpailussa 3-4. Molemmat joukkueet olivat saaneet vahvistuksia kokoonpanoihinsa
tiistai: aineistot perjantaina klo 16 torstai: aineistot tiistaina klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... tammikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 19 sarjakuvat B. asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.fi p. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. SuPS – HK KOKOUKSET Vähän Erä ry:n VUOSIKOKOUS su 21.1.2018 klo 14.00 Siikarannan kerhotalolla. 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Jatkuva täystilaus (paperija digilehti) 12 kk maksuvälillä .....126,00 € 6 kk maksuvälillä .......69,00 € 4 kk maksuvälillä .......46,00 € 3 kk maksuvälillä .......34,50 € 2 kk maksuvälillä .......23,00 € Määräaikainen 12 kk 192,00 € (sis. ammattikoulu) P. 010 665 9014 Ilmoitusmyynti: ..................... Lisätietoja työnjohtaja Juha Tauriainen, puh. 010 665 7215 Toimittaja Hanna Laukkanen p. SEKALAISIA ÄMMÄNSAAREN TYÖVÄENTALO L. Sääntömääräiset asiat, uuden jäsenen valinta ja sääntöjen muutos. SEURATOIMINTA Ylä-Kainuun Pörssi on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka. Torstaina 11. klo 10-11 Alvarin salissa. 040 178 8895, Suomussalmi Avoinna: ma-pe 8-17 huollot, varaosat sähköiset testaukset 4-pyöräsuuntaukset rengastyöt ilmastointihuollot tuulilasin korjaus Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 5.2.1965 Päätoimittaja......................... Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. PÖRSSI Kaikenlaista Teemme hakkuita, siivoamme myrskytuhoja, pihapuiden kaatoja, raivaamme taimikoita ja teiden/linjojen raivuita. ma-pe klo 9.00-14.00, puhelinpalvelu klo 8.00-16.00 Sähköpostit asiakaspalvelu .. Kurssimaksu 20 €/lukukausi ja voi ilmoittautua joko toimistolle, internetissä ja Kirsille kurssin alussa. 15,20 €, 8 riv. 040 751 1749 Myyntijohtaja Kirsi Kela p. 18,50 € (sis. Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki www.ylakainuu.fi UTACON Oy Ostamme ja noudamme KAIKENLAISET METALLIROMUT Varastotie 9, Utajärvi, Mustikkakankaan teollisuusalue, p. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Ilmoitusten jättö tiistain lehteen viim. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Mikäli tiellä ei ole avointa tilaa riittävästi, voi auraustyön tekeminen estyä kokonaan. 11,20 €, 6-7 riv. Myyntipäällikkö Titta Toivanen p. Johtokunta klo 12.30. 5883 kpl Kustantaja: ............................ ALV 10 % paperilehti, 24% digilehti) ma-la klo 6.30-11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. alv 24 %). Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Ylä-Kainuussa. Johtokunta YKSITYISTEIDEN TIENVARSIEN RAIVAUS Viime aikojen poikkeukselliset sääolosuhteet ovat taivuttaneet yksityisteiden varsilla sijaitsevia puita niin voimakkaasti, että teiden auraus on vaikeutunut merkittävästi. Suomussalmen kunnan tekniset palvelut pyytää tiekuntia ja talon teiden omistajia raivaamaan tienvarsipuustoa niin, että auraustyö voidaan suorittaa. 010 665 7217 Ilmestymispäivät: ................. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. 0400 892 414, www.utacon.fi, sakari.kantojarvi@utacon.fi OLEMME VIRALLINEN ROMUAUTOJEN VASTAANOTTOPISTE. asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.fi ilmoitukset ........ Johtokunta klo 10.30. Toimittaja Marjatta Kurvinen p. VIRTANEN AJAN SÄVEL SEKALAISIA päästömittaukset autojen, traktoreiden, raskaskaluston ja metsäkoneiden moottoreiden optimoinnit MB/VW alkuperäisvaraosat peräkärryn vuokraus 1+8 hengen bussin vuokraus Siikarannantie 7 (ent. klo 20.30 01.00 soittaa aina yhtä suosittu Trio Pohjolan Yö Tervetuloa! Mikitän Metsästäjät ry VUOSIkOkOUS la 20.1.2018 majalla klo 12.00. Sirkku Rautio p. Sääntömääräiset asiat. 20 €, 4-5 riv. Suomussalmi, Hyrynsalmi, Puolanka LT 2016: ................................ J Ä Ä K I EKK OA VS la 13.1. 29 €, 6-7 36 €, 8 riv. S U O M U S S A L M I Suomussalmen Eläkeläiset ry. SLP Kustannus Oy Painopaikka: ......................... Lavista ikäihmisille jatkuu yhteistyössä Kianta-Opiston kanssa ti 16.1. alv 24%). toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Henk.koht. Hinnat: Yksityisille 1-3 riv. Ylä-Kainuulla on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi. T: Fast Forest Tmi vesa.malinen@hotmail.com Puh: 040 937 0449 Oman lehtesi uutiset syntyvät lähellä! www.ylakainuu.fi Muista tehdä osoitteenmuutos myös meille! Oletko muuttamassa. klo 16 Suomussalmen jäähallilla III divisioona LIPUT 5€/3€ KAHVIO Haapajärvi Nyt joukolla kannustamaan! Otteluisäntä Nokikäki tarjoaa erätauolla grillimakkarat. 010 665 9014, www.ylakainuu.fi. Meiltä romutustodistukset. Yrityksille: 1-3 riv. 050 438 0972 Konttori avoinna: .................. 44 € (+ alv 24%). maanantaina ja torstain lehteen keskiviikkona klo 11.00 mennessä. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Käyntija postiosoite: ........... 044 039 9770. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. sähköpostit: ....... 010 665 7214 ................................................ tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Ylä-Kainuun asiakaspalveluun. 7,90 €, 4-5 riv. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi Puhelin: ................................. Asiakasrekisteri: Ylä-Kainuun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. 12 e www.topari.com Yleisön pyynnöstä Nuutin päivän TANSSIT la 13.1. ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi toimitus ............ 044 332 5332 Toimitus: ............................... Toimittaja Marjut Lehto p
Pilvipoutaa. Tavoitat meidät joka arkipäivä klo 9–15. klo 10–17 4 prk 3.deL monte ananaSviipale, -murSka Tai -pala mehuSSa 220-230/140-147 g (5,10-5,36/kg) -11% Plussa-kortIlla vko 3 ma 15.1. Puhujia ovat FT Kari Sallamaa, joka esitelmöi aiheesta ”Kianto ja Haanpää, kaksi metsäherran herjaajaa” sekä FT Panu Rajala, jonka esitelmän aiheena on ”Kianto ja vapaussodan hurmio”. tammikuuta vuonna 1874. Toiminta on vapaaehtoista ja maksutonta. Lähtö klo 9.15. Kesän chilisadon hyödyntäminen paholaisenhilloksi ja uuteen kasvuun klo 9.15. Viikkostartti klo 9.15. Kanttori Merja Matero säestää heitä molempia. Paluu noin klo 16. Aulassa on myytävänä myös Kianto-tuotteita: takkatikkuja, kirjoja, Kianto-kasseja ja vasta painosta saatuja vuoden 2018 Kianto-kalentereita. Yhteinen suunnittelu & arviointipäivä. Vierailu Kajaanin taidemuseoon Metsän syli -näyttelyyn sekä ITTEhankkeeseen ja Nakertaja-Hetteenmäen kyläyhdistykseen. YLÄ-KAINUU – Torstaina 11. Esitelmien jälkeen yleisö voi esittää kysymyksiä puhujille paneelikeskustelussa esitelmien pohjalta. Sijaitsemme Työpalvelukeskus Miilussa (Miilutie 5). pe 26.1. Kujelma-hankkeen toiminta on tarkoitettu työttömille Suomussalmen kuntalaisille. Lähtö klo 9.15. Eero Schroderus tarinoi FL Jalo Heikkisen Turjanlinna, kadonnutta etsimässä -teoksen pohjalta. Kianto-seuran järjestämä kaiken kansan juhla aloitetaan kello 16:30 alkaen maksullisella kahvituksella Teatteri Retikan aulassa. Virkeyttä roppiin, lähtö Siikarannan liikuntasalille klo 9.15. Veistelyä ja tarinointia -savityöpiiri Alvarin Uunilinnussa klo 9.30–13. Veistelyä ja tarinointia -savityöpiiri Alvarin Uunilinnussa klo 9.30–13. ti 23.1. tammikuuta kello 17. Paneelissa on mukana myös suomussalmelaislähtöinen FT Helena Hyöty. Luontoretki, lähtö klo 9.15. Juhlan suunnittelija, Ilmari Kianto -seuran varapuheenjohtaja AnnaLiisa Helttunen toimii tilaisuuden juontajana ja puheenjohtaja Lasse Lyytikäinen paneelikeskustelun vetäjänä. Ilmari Kianto syntyi Pulkkilassa Lamujoen rannalla sijaitsevassa pappilassa 16. to 18.1. Ilmarin päivän juhla Teatteri Retikassa Suomussalmella tiistaina 16. ke 17.1. to 25.1. pe 19.1. Ilmarin päivää juhlitaan Teatteri Retikassa. Viulisti Miro Matero soittaa kappaleet Pikku-Inkerin laulu, Nocturne, Rantakoivulleni ja Sydänmaan lammella. Pakkasta 6...10 astetta. Luontoretki, lähtö klo 9.15. ke 24.1. Laulaja Nella Huttu esittää Olli Alangon Helmikuun illan ja suomalainen kansansävelmän Revontulten leikki. vko 4 ma 22.1. Kajaani Suomussalmi Kuhmo ?0°C 6 ?1°C 3 ?2°C 5 pe la su Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 1 ?2 ?3 ?5 ?2 ?2 ?3 ?4 ?6 ?4 ?7 ?2 ?2 ?3 ?6 ?2 ?1 ?4 ?4 ?2 ?3 ?2 ?2 ?1 ?2 ?4 ?2 ?3 ?2 ?4 ?1 ?5 ?5 ?3 ?1 ?1 ?4 ?6 ?4 ?4 ?6 ?11 ?7 5 4 3 6 Ilmarin päivää juhlistetaan ensi viikolla Suomussalmella Teatteri Retikassa. ti 16.1. Vapaavalintaista toimintaa. Paluu noin klo 16. Henkilökohtaista ATK-opastusta klo 12–14. tammikuuta 2018 20 2 69 kg TomaaTTi Suomi 2 50 8.k-ruokamestarin parempi karjalanpaiSTi Suomi k-ruokamestarin parempi naudan keiTToliha Suomi k-ruokamestarin porSaan luuTon paiSTi palana, Suomi vapaan kanan munia m10 580 g (2,16/kg) Presidentti jauheTuT kahviT 500 g (8,00/kg) ei gold label, black label, origin blend, Special blend Yksittäin 1,49 rs (2,57/kg) 11.-13.1.2018 Ilman korttia 4,95 pkt (9,90/kg) 2 rs 2 pkt Suomi Terveellistä ja kevyTTä tarJoukset Voimassa To-Su 11.-14.1. 0207 705 770 jarkko.jokipera@k-supermarket.fi, palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-18, SU 11-18 12 90 kg 9 90 kg 6 90 kg 1 99 rS vihreä rypäle 500 g (3,98/kg) eTelä-afrikka/namibia arlan konSulenTTi maistattaa uutuuksia myymälässämme TorSTaina 11.1. Tervetuloa mukaan! Tiedustelut: Kirsi Sahrman-Hauhia, 044 777 3362, kirsi.sahrman-hauhia@suomussalmi.fi www.facebook.com/kujelma.hanke Luontoja taidetoimintaa sekä palveluohjausta: Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten PUOLANKA HYRYNSALMI Kajaani Paltamo Ristijärvi Sotkamo SUOMUSSALMI Meteorologi Joanna Rinne ?6 ?8 ?5 ?7 1 Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina ?6°C 4 ?3°C 2 ?4°C 3 ?8°C 5 Kristiinankaupunki +3,9 °C Inari ?25,3 °C Heikkoa tuulta. Kello 17 teatterin salissa aloitetaan pääsymaksuton juhla musiikilla ja tarinoinnilla. Valokuvamme kirjaksi klo 9.45. eLLei toisin mainita vihreä smoothiebowl KATSO RESEPTI k-supermarket.fi Yksittäin ja ilman plussa-korttia 0,85 prk (5,78-6,07/kg) -19% Plussa-kortIlla Tavallista parempi ruokakauppa s u o m u s s a L m i Risteentie 12, 89600 Suomussalmi, puh