s. >> 17
Lasse Karjalainen koirineen maastossa etsimässä piilotettuja esineitä.
Rajakoirat kisassa
Rajavartiosto: Ilman koiraa ei pärjää rajalla>> 20
ANNIINA KEISKANDER
PÄIVI ESKELINEN
Puolukoista
kauneutta
Suomussalmelainen Kiantama toimitti puolukat
hankkeeseen, jossa puolukkaa rikastettiin ihonhoitotuotteiden raaka-aineeksi. > 4
Uudenlaista
painonhallintaa
Verkkopuntari-ryhmässä
kaloreiden laskemista tärkeämpää on ihmisen hyvinvointi. >>5
NRO 73
PERUSTETTU 1965
JUHANI MUSTONEN
IRTONUMERO 2 e
JUHANI MUSTONEN
Luvat
olivat kunnossa
Metsästäjän täytyy varautua lupien tarkastukseen.
Jouni Karttimo syynää
Jukka Laitisen aseen. >> 2. SYYSKUUTA 2013
WWW.YLAKAINUU.FI
ANNIINA KEISKANDER
Ravirata
Talkooporukka
suureksi
avuksi kunnostuksessa. 14-15
Uutta energiaa
Mustarindassa
Mustarindaan rakennetaan omavarainen energiajärjestelmä. >> 10-11
Pääkirjoitus: Metsästäjillä pitää olla malttia noudattaa lakia ja hyviä tapoja. Yksi osa
sitä ovat biokaasulla toimivat autot. ANNIINA KEISKANDER
Tangoa
Tango-orkesteri
Unto tarjosi
poikkeuksellisen
elämyksen. >> 6
Kukkaistutukset hehkuvat värikkäinä ja kauniina edelleen, vaikka kesä on jo kääntynyt syksyksi. Myös valituilla lajeilla on merkitystä. >>10
TORSTAI 12. Suomussalmen kunnanpuutarhurin mukaan kukkaloiston salaisuus on huolellinen
lannoitus ja säännöllinen kastelu
Autoilu on
tehty kalliiksi. Se on hieno asia.
Vastuulliset metsästäjät pitävät huolen siitä,
ettei lakia rikota ja luonnossa liikutaan, metsästetään ja kalastetaan sallitulla tavalla.
Suojeluvaatimusten lisääntyessä metsästäjien kannattaa toimia hyvin vastuullisesti. Uuden auton ostohinnassa on veroa useita tuhansia euroja ja siihen vielä vakuutukset, renkaat kesäksi
ja talveksi, muut lisävarusteet, huollot ja
korjaukset sekä käyttömaksut.
Auto ei ole meidän korkeuksillamme ylellisyystarvike,
vaan välttämättömyys, jos haluaa selviytyä arkisessa elämässään.
Etäisyydet kyliltä kuntakeskukseen ovat pitkiä, eikä julkista liikennettä ole samassa mittakaavassa kuin joskus
vuosikymmeniä sitten. Siten he pystyvät perustelemaan toiminnan jatkumisen tarpeellisuutta myös tulevaisuudessa. Se takaa jatkuvuuden.
www.ylakainuu.fi
Ala-Vuokissa myös toinen
palo... syyskuuta 2013
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 12.9.2013
Juhani Mustonen
Päätoimittaja Martti Huusko
juhani.mustonen@almamedia.fi
Kirjoittaja on Ylä-Kainuun toimittaja.
Kilometrejä
laskuttamaan
Vastuullisuus on tarpeen
metsissä ja kalavesillä
A
utolla ajaminen on kovin kallista nykyisillä polttoaineen hinnoilla. Silloin tällöin metsästysretkillä tapahtuu ylilyöntejä. En osaisi ajaakaan ilman!
AINO ISOJÄRVI
Leila Juntunen
Suomussalmi
Tietysti, käytän jatkuvasti.
AINO ISOJÄRVI
Susanna Heikkinen
Suomussalmi
Tottakai! Se on ollut tapa aivan alusta asti.
AINO ISOJÄRVI
Kauko Manner
Suomussalmi
Elvi Kuvaja
Suomussalmi. Siitä kertoo metsästäjien suhteellisen suuri osuus koko väestöstä.
Metsästyskauden käynnistyttyä miehet ja
yhä useammin myös naiset ovat lähteneet
luontoon saaliin toivossa. Teiden läheisyydessä viihtyvät
metsäkanalinnut ovat helppoa riistaa. Silloin tilanne vasta vakava oli.
Ihmiset lähtivät vuosikymmeniä sitten Ruotsiin parempaa elämää etsimään. YLÄ-KAINUU Torstaina 12. Niin ja mahtuuhan etelän kaupunkeihinkin vielä.
Y
lä-Kainuunkin alueella ihmiset
hyödyntävät luonnon tarjoamat
mahdollisuudet monin tavoin.
Monille kalastus- ja metsästysmahdollisuudet ovat todella tärkeä osa elämää. Riistanlaskenta, ruokintapaikkojen kunnostaminen ja niiden ylläpitäminen sydäntalvella on tärkeää. Ei ole hyvinvointivaltiossa hyvin asioita hoidettu.
Tilanne on vakava, sanovat ministerit, vaikka aiemmin
eläneet sukupolvet maksoivat sotakorvaukset ja teollistivat,
jälleenrakensivat Suomen. Viimeksi
näin kävi Kuhmossa karhunmetsästyksen alkaessa.
Metsästystä valvovat Metsähallituksen erävalvojat ja omilla toimialueillaan myös rajavartioston partiot.
Tiistaina alkanut linnunmetsästys on tark-
kaa puuhaa. Palvelut ovat kadonneet syrjäseuduilta, ja jostainhan ne on saatava.
A
Ikääntyinen rajoittaa
ihmisen
liikkumista.
Aivan sama tilanne on keskuspaikkojen läheisyydessä,
josta on jo jonkin verran matkaa kauppoihin ja muihin palveluihin. Siksi
metsästäjiltä vaaditaan malttia noudattaa lakia ja hyviä tapoja. Se on tapa, ja samalla tuntee olonsa turvallisemmaksi.
AINO ISOJÄRVI
Käytän. Nyt taitaa metsämiehet
olla huolimattomia nuotioiden
kanssa. On niin kuivaa, että
huhhuh.
Oiva toimenpide
ympäristön- ja maisemanhoitoon.
Kylän ilme muuttuu
kummasti ja kauniimmaksi.
Kommentti
taajamametsän
harvennuksesta
Gallup: Käytätkö turvavöitä?
Käytän. Jotenkin sinne on päästävä, ja jos omaa autoa ei
ole, jää jäljelle taksikyyti.
Ikääntyminen rajoittaa liikkumista.
Jos otetaan huomioon edellä kuvattu tilanne, tuntuu hallituksen kaavailema auton ajettuun kilometrimäärään perustuva maksujärjestelmä melko epäoikeudenmukaiselta
nimenomaan syrjäisiä seutuja kohtaan.
Täällä ei ole kattavaa eikä kannattavaa joukkoliikennettä, eikä sitä näillä asukasmäärillä kenenkään liene järkeä
ryhtyä perustamaankaan. Pitäisikö nytkin lähteä. Teiltä ampuminenhan ei
ole sallittua.
Vain aniharvat syyllistyvät malttamattomuuttaan väärinkäytöksiin. Täällä on toisenlaista kuin suurissa kaupungeissa, joissa ei tarvitse kauan odottaa, kun uusi bussi tai raitiovaunu tulee.
Vaikka suunniteltu käyttömaksu olisi kilometriä kohden
alhaisempi Pohjois-Suomessa, joutuisivat täällä asuvat kuitenkin koko järjestelmän maksumiehiksi, koska kilometrejä kertyy joka tapauksessa niin paljon.
Rahaa olisi välttämättä saatava valtion kassaan ja paljon,
sillä siitähän tuntuu olevan jatkuva puute
Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Mitä se
tarkoittaa. 045 355 1070
Kauppakatu 2-6, SUOMUSSALMI. voim. Kirjoituksia ei palauteta. voim. 3/866$
7$5-28.6,66$
$,1$
9b+,17bb1
1
19
6-pack
(4,06/l) sis.
pantit 0,90.
98
18-pack
(2,91/l)
3 ps!
00
ESKIMOPUIKKO
Into, mansikka, vanilja
1
Tarj. Ei keli,
kun nykyään puhutaan säästä, puhutaan kelistä. Kirjoittajan
nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Olemme vaikeuksissa, kun meidän tulisi selvittää ajatuksiamme tai tunteitamme kanssaeläjille.
Oletko kiinnittänyt huomion esimerkiksi, jos radiossa tai tv:ssä toimittaja kysyy
muutakin kuin että miltä nyt
tuntuu, niin vastaus voi olla
esimerkiksi näin: tota tota se
että niin niin kyllä se niin menee, että tota tota se on hanskassa.
Mahdoton muistaa tätä
sökeltämistä, mutta jotenkin
näin se menee. Toivotaan nyt
että, tota tota, tämä tota nuin
syksy jatkuu kauniina.
Piispajärvellä
Hannu Luukkonen
LUKIJAN KUVA
Timo Korhonen
maakuntahallituksen
puheenjohtaja,
kansanedustaja (kesk)
Rukiinpuintia Suomussalmen
Veihtivaarassa 31. Oliko se peräti
suositus, vaiko komento. Mitä tästä tulisi ajatella?
Eikö uutisointi olisi pitänyt tehdä näin: Koska kyseessähän on rajoitus, voit
ajaa tuolla nopeudella, mutta
kun ylität sen, niin sinua voidaan rangaista ylinopeudesta. Keli tarkoittaa luistoa, ei mitään
muuta.
Totalaiset. 2.10. Kuvan lähetti Jari Pöllänen.
LEIPÄVIIKON KUNNIAKSI HERKKUKIRSIKASTA!
HINNAT VOIMASSA TO-SU 12.-15.9.2013, ELLEI TOISIN MAINITA
ZZZ N PDUNHW FRP
LÄHIRUOKAA
TUORETTA JA RAIKASTA ?
JOKA PÄIVÄ
Kiantajärven
TUMMAT
RYPÄLEET
4
Ilman korttia 2,19 rs (4,38/kg).
1 kg/ps, Suomi
250 g
Tarjous voimassa 30.9. Emme ymmärrä, mitä hän pohjimmiltaan tarkoittaa ja ymmärtäneekö itsekään.
Varmaan olet huomannut,
kuinka nopeasti me tartum-
Suurin huoli on aluepolitiikan tulevaisuus kokonaisuudessaan. Voidaan olettaa,
että rakennerahastojen hallinnoinnin keskittäminen olisi askel kohti nykyisenmuotoisen aluehallinnon purkamista.
Kainuun kannalta ainoa
hyvä ratkaisu on pitää EU-rahoituksen hallinnoinnissa
mukana kaikki 15 ELY-keskusta ja nivoa kunkin maakunnan sisällä maakunnan
liiton ja ELY-keskuksen hankehallinnot mahdollisimman
tiiviisti yhteen.
Toisaalta Kainuussa,
jossa maakunnan liitto ja
ELY-keskus tekevät erittäin
hyvää yhteistyötä, hankkeiden käsittely- ja maksatusajat ovat olleet maan lyhyimpiä.
Läheisyyden ekonomia
tuo tehokkuutta. saakka.
COSTA RICA
KAHVI 500 g,
5
1
00
LONKERO
L
4,7%, 0,33 l/tlk
4,
6 -pack!
8
Ilman korttia 9,96 6-pack
(4,58/l) sis. saakka.
Kuvan
TUNIKA
3 ps
(1,19-1,42/kg)
6590
Atria
HIILLOS
GRILLIMAKKARA
400 g
1
49
Flora
Ingman
3 kpl!
SUOSITUT NEULE- JA
TRIKOOTUNIKAT
pkt
(3,73/kg)
Ilman korttia 1,99 pkt (4,98/kg).
94
1
4 kpl/280 g
kg
Ilman korttia 2,75 kg.
19
Ilman korttia 22,50 18-pack (3,33/l).
Tarj. Kirjoita napakasti. voim. 045 879 0676
ma - pe 9 - 17, la 9 - 14
/,6b.6,
. Torstaina 12. elokuuta
2013. syyskuuta 2013 YLÄ-KAINUU
3
Mielipiteet: toimitus.ylakainuu@almamedia.fi, Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi. Myös hankkeiden byrokraattisuus vähenee, sillä
säädöksiä on yksinkertaistettu.
Että tota niin
MIELIPIDE Kun meiltä ka-
toaa kieli, niin meiltä katoaa
ajatuskin. 2.9.13 alk. 30.9. 1,1 kg
3 pkt
(3,33/kg)
Rajoitus 1 erä/talous.
Ilman korttia yksittäin 2,69 pkt (5,38/kg).
Kerää ja voita!
Herkuttelijan
3 pk t!
JA REISSUMIES
100% TÄYSJYVÄ
Syksyn tuulet
puhaltaa
Rajoitus 2 erää /talous.
Ilman korttia yksittäin 1,05 ps (3,75-4,47/kg).
Atria
00
3 ps
(1,33-1,67/kg)
kpl
Tarjous voimassa to-pe 12.-13.9.
myös tumma paahto
ps
(0,89/kg)
Apetit
KEITTOJUURES
200 g ja
VIHANNESSEKOITUS
1
69
kg
rs
(2,58/kg)
500 g/rs, Espanja
PORKKANA
129
089
4 kpl/235 g
VALJUSRIESKA
79
REISSUMIES
Ämmän Leipä
MUIKKUA
Oululainen
00
MARGARIINI 400 g,
Flora CULINESSE ja
KULTA JUOKSEVA 500 ml
2 kpl!
3 kpl
2
50
2 kpl
(2,50-3,13/kg/l)
Tarj. Nyt se helposti tulkitaan
että sillä nopeudella on ajettava, mikä ei tietenkään ole
tarkoitus.
Muuten liikenteessä on
aistittavissa juuri tätä nopeuden robottimaista noudattamista oli sää kuin sää. Vastustan jyrkästi aluekehittämistyön vastuun ja päätösvallan vetämistä pois alueilta.
Omasta ja Kainuun liiton
mielestä EU-hanketoiminta
tulee toteuttaa lähellä yrityksiä ja kehittäjäorganisaatioita, alueen omaa kehitystahtoa noudattaen.
Maakuntien liitot ja ELYkeskukset näkevät asian toivon mukaan samalla tavoin,
vaikka pientä lipsumista onkin ollut havaittavissa.
TEM:n esitystä on perusteltu rakennerahastovarojen
käytön tehostamisella.
Päätösvallan keskittämistä
ei kuitenkaan voi perustella
taloudellisuudella.
EU-varojen hallinnointi
kevenee seuraavalla ohjelmakaudella automaattisesti, sillä rahoitus pienenee ja hallin-
nointitarve vähenee vastaavasti. Tota tota -kieltä. pantit 0,90.
keräilykohde: paistoastiat
kestävää designia keittiöön
!
C
Carlsberg
18 -pack
III-OLUT 4,5%,
II
0,33 l/tlk
0,
Keräilyaika 2.9.-24.12.2013.
Tuotteiden viimeinen lunastuspäivä 5.1.2014.
Kahvinkeittimet arvotaan 8.11.2013. 3/866$ 3,67(,//b
(786, -23$
ma-pe
la
su
7-21
7-18
12-18
HERKKUKIRSIKKA
Kirsi Moilanen, puh. Kainuun
hankkeiden päätökset ja
maksatukset kulkisivat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta. Kirjoita viestin alkuun
YLÄ ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Mitä kukin tarkoittaa?
Muuan viikko sitten tv:n
aamu-uutiset uutisoi, että
nopeus voitaisiin nostaa 90
tai 130:een. saakka.
Ilman korttia yksittäin 1,39-2,19 kpl (3,49-4,38/kg/l).
TUUKSIA
RUNSAASTI SYYSUU LLA!
TO
SISUSTUSOSAS
ostoille!
Tervetuloa edullisille
K
Vaate- ja
Kodintekstiili
ÄHKÖNEN
Kauppakeskus, p. pantit 2,70.
7$5-2867$.88
BROILERIN
MARINOITU REISIKOIPI n. Kirjoituksia koskevat
tiedustelut 010 665 9018. Hinnat sis. Jos hanketoimijat ja rahoittaja olisivat
kauempana toisistaan, hallintotyö lisääntyisi.
Sitä paitsi teknisluontoiselta näyttävällä keskittämisratkaisulla olisi huolestuttavia seurannaisvaikutuksia.
Keskushallinnon tavoitteet
korostuisivat alueiden oman
kehitystahdon kustannuksella.
Maakunnan yhteistyöryhmille (MYR) jäisi mahdollisuus antaa hankkeista rahoittajaa sitovia lausuntoja, mutta ristiriitojen syntyminen
hankevalmistelussa olisi todennäköistä.
me paperiin, josta katsomme, mitä meidän tulisi sanoa.
Se varmaan on muuta kuin
Aku Ankka -kieltä, mutta
puuttuu se jokin eli tunne,
miten pukisin sen sanoiksi.
Kouluissa tämä pitäisi
opettaa, mutta siellä tänä
päivänä oppilas saa päättää
liikaa, ja opettajatkin ovat jo
sitä sukupolvea, että puhuvat
ja ymmärtävät hyvin tätä
uutta suomenkieltä. Nimenomaan
näin se tuotiin esille. Kerää
vähintään kuusi merkkiä ostoksistasi ja
jätä täytetty kilpailukuponki K-marketin
kassalle lunastuksen yhteydessä
31.10.2013 mennessä, niin olet mukana
arvonnassa.
. Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.ylakainuu@almamedia.fi.
Hallinnointia
ei saa keskittää
MIELIPIDE Työ- ja elinkei-
noministeriön esityksen mukaan rakennerahastojen hallinnointi keskitettäisiin neljälle suuralueelle
Papereitako tulitte katsomaan?, kysyy mies auton
vieressä ystävälliseen sävyyn.
Valvojat esittäytyvät ja
saavat nipun papereita tutkittavakseen.
Käy ilmi, että kyseessä on
Hankasalmelta viikoksi Suomussalmelle metsästämään
tullut kolmen miehen porukka. Hän on syntyi-
sin Suomussalmelta, mutta
asuu nykyisin Hämeenkyrössä.
Hän halusi vaihtelua ja lisäkokemusta työhönsä ja hakeutui erätarkastajaksi Kainuuseen kesän ajaksi.
Jari Lauronen on puolestaan toiminut valvojana Metsähallituksessa jo useampana vuonna.
Miehillä on hyvä Suomus-
ANNIINA KEISKANDER
peutti Kirsti Pyhäluoto-Keränen, jolla on kokemusta
tukiryhmien vetämisestä.
. Myös pyydysmerkit olivat pääsääntöisesti
kunnossa. Varmaa on, että nuoret,
vasta peruskoulusta päässet
nuoret tarvitsevat tukea perheeltä. Moni on voinut käydä
koulunsa tutussa ympäristössä, tuttujen opettajien ja
kavereiden kanssa yhdeksän
vuotta, ja vieras ympäristö on
iso muutos, Pyhäluoto-Keränen sanoo.
Psykologi Tuula Seppänen alkaa vertaistukiryhmän vetäjäksi,
ja ryhmän perustamisen kummina sekä neuvonantajana toimii
psykoterapeutti Kirsti Pyhäluoto-Keränen. Kohteena ovat olleet
lähinnä kalastajat.
. Karttimo
ja Lauronen tekivät pitkän
kierroksen Puolangalla ja
Suomussalmella. Joitakin puutteita
oli lähinnä yhteystietojen
merkinnöissä pyydyksiin,
miehet kertovat.
Jouni Karttimo arvelee, että hyöty ja huvi ovat suuremmat kuin mahdollinen lupamaksun säästö.
Kun maalinnun ja metsä-
hanhen metsästys aloitettiin
tiistaina, on valvonta siirtynyt vesiltä metsiin. YLÄ-KAINUU Torstaina 12. Koska ammatillisen koulutuksen yksiköt ovat vähentyneet huimasti paikkakunnalla, ei monilla nuorilla ole
muuta vaihtoehtoa kuin
muuttaa opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, ellei
halua käydä lukiota, tukiryhmän vetäjä, psykologi Tuula
Seppänen kertoo.
Vertaistukiryhmän ajatus
on tullut kentältä, kuntalaisten toiveista, sillä ilmiö vaikuttaa yhä useampiin perheisiin. Osallistumismaksu
on 15 euroa kerralta.. Luvattomia
kalastajia ja metsästäjiä
maastossa vain
muutamia.
Juhani Mustonen
juhani.mustonen@almamedia.fi
Hyvin harva kalastaja tai
metsästäjä joutuu esittämään luvat tarkastajalle. Ihan päivittäisten asioiden hoitaminen on uusi juttu
monelle, Seppänen sanoo.
. Tämä johtuu siitä, että alueet
ovat laajat ja tarkastajia vähän.
Toukokuulta lokakuun
loppuun saakka valvontaa tekevät erätarkastaja Jouni
Karttimo ja valvoja Jari
Lauronen ovat kiertäneet kesän aikana koko Kainuun
alueella. Valvojat
arvelevat, että keskellä viikkoa tapahtunut metsästyksen avaus karsi osanottajia.
Valvonta ei kuitenkaan ole
pelkkää lupien tarkastamista.
Maastoa ja teitä tarkkaillaan
samalla, kun mennään
eteenpäin.
Runsas korppien määrä
parilla hakkuuaukealla saa
miehet menemään tarkistamaan, onko paikalla mahdollisesti jonkin eläimen raato.
Mitään ei kuitenkaan löydy.
Matka jatkuu. Heillä on luvat kunnossa.
Ryhmään kuuluva Jukka
Kotoa muuttavien
nuorten vanhemmille
Anniina Keiskander
anniina.keiskander@almamedia.fi
Useat vanhemmat pohtivat,
kuinka kotoa alaikäisenä
muuttavat nuoret pärjäävät
omillaan ja miten vanhemmat voisivat olla tukena parhaiten myös välimatkan
päästä. Pyhäluoto-Keränen
ottaa vastaan myös ennakkoilmaoittautumiset.
Ammattilaiset listaavat
asioita, joissa nuoret tarvitsevat apua, niin konkreettista
kuin emotionaalista:
. Sen lisäksi pitää ottaa
huomioon, että 16-vuotias on
vielä tavattoman epävarma
itsestään, jos verrataan esimerkiksi 18-20-vuotiaaseen.
Silloin voi olla myös suurempi houkutus joutua vääriin
porukoihin uudella paikkakunnalla, Pyhäluoto-Keränen sanoo.
Hyvin valmistautuneet
vanhemmat voivat helpottaa
tilannetta paljonkin.
Tukiryhmä kokoontuu ensi kerran torstaina 19. Ilmoittautumiset:
Kirsti@Kainuun-Psykoterapia.fi tai numeroon 040
7721710. Luvat olivat
kunnossa kaikilla tavoitetuilla metsästäjillä.
Riuskan sydänmaan läpi
kulkeva metsäautotie Suomussalmella on hiljainen tiistaina aamupäivällä.
Valvojat ajelevat lukuisia
Riuskan tieltä lähteviä sivuhaaroja, mutta metsästäjiä ei
löydy.
Lopulta havaitaan eräs iso
pakettiauto ja miehiä sen vieressä. Tätä varten ollaan nyt
perustamassa vertaistukiryhmää vanhemmille Suomussalmella.
. Ratissa oleva Jari Lauronen huudahtaa
äkkiä, että tuossahan on linnun höyhenkasa.
Katsotaan tarkemmin, ja
näyttää siltä, että paikalla on
joko ajettu metson päälle tai
sitten se on ammuttu.
Tien varresta löytyy metson suolistamisen jälkiä ja lisää höyheniä.
Saattaa olla, että tapahtuma on samalta aamulta.
Jouni Karttimo on ammatiltaan poliisi. Kesän aikana on tavattu
vain muutamia ilman lupaa
kalastaneita. Mennään katsomaan.
. syyskuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Valvoja
tutkii
luvat
Erävalvonta: Metsähallituksen kausivalvojilla
laajat reviirit. On taitolaji olla riittävän
etäällä ja riittävän lähellä, ja
juuri sitä vanhemmat pohtivat. Vertaistukiryhmä pyrkii
vastaamaan muuttuneeseen
tilanteeseen ja helpottamaan
perheiden sopeutumista ajan
vaatimuksiin.
Seppäsen omana neuvonantajana toimii psykotera-
Erätarkastaja Jouni Karttimo tarkastelee hankasalmelaisten Tauno Karjalaisen, Jussi Matilaisen ja Jukka Laitisen papereita Riuskan alu
Laitinen kertoo olevansa
Laukaan riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja.
Muita metsästäjiä ei sille
aamulle tavoiteta. syyskuuta kello 18 Jalonnaisten
tiloissa osoitteessa Keskuskatu 24-26
Tämä rata on kaikkien
kuntalaisten vapaassa käytössä. Runko on oikaistu ja
vahvistettu sekä päälle laitettu uusi pinta-aines. Talkoot ovat
hitsanneet porukkaa yhteen,
ja kyllä me olemme kuin yhtä
suurta perhettä.
Suomussalmen kunta
omistaa radan, ja sen vuokralaisena on Hevosystävät ry.
. Voipa tänne tulla esimerkiksi koiraharrastajatkin,
Kivijärvi lisää.
EILA KILPELÄINEN/ARKISTO
tista olemattomiin. Katos tulee alueen vasemmalle puolelle ja
yleisö omalle puolelleen.
Suomussalmen hevosystävät
ry:n jäsenet ovat pitkin kesää
yhdistäneet voimansa ja laittaneet Suomussalmen harjoitusravirataa uuteen uskoon.
Yhteistuumin on raivattu
pensaikkoa radan keskeltä
laajalta alueelta.
. Keväällä osuus oli
kaksi prosenttiyksikköä pienempi. Myös varik-
Myös radan turvallisuus on
saanut uudistusten myötä
suuren parannuksen. Lupa-asiat olivat kunnossa.
Anniina Keiskander
salmen tuntemus. Ennen hevoset olivat yleisölle näkösällä
vain etusuoralla. Paikallisravit järjestetään
myös ensi vuonna perinteisesti kevättalvesta.
. Ne ovat hyvät ravit nuorille hevosille päästä treenaamaan. Karttimo
tuntee Kuivajärven ja Vuokin
suunnan, ja Lauronen taas
pitäjän pohjoispuolen.
Metsähallituksen valvojat tekevät tänä syksynä
yhteistyötä riistanhoitoyhdistysten kanssa ja partioivat
yhdessä rhy:n valvojien
kanssa.
Jouni Karttimo ja Jari Lau-
ronen toimivat Suomussalmen, Ristijärven-Hyrynsalmen ja Puolangan riistanhoitoyhdistysten alueilla.
Yhteisiä valvontapäiviä ei
ole vielä sovittu tarkemmin.
Kasvuhalut kasvussa
kainuulaisyrityksissä
Hannu Mustonen
hannu.mustonen@kainuunsanomat.fi
Kainuun pienten ja keskisuurten yritysten kasvuhakuisuus on kasvussa. Kesäteatterin lisäksi paikallisravit ovat
eräs harvoista yksittäisistä tapahtumista, joka kokoaa väkeä kerralla kauempaakin,
Kivijärvi kertoo.
Kivijärvi on iloinen siitä innosta, jolla jäsenet ovat olleet
talkoissa mukana. Vasemmalla valvoja Jari Lauronen. He ovat ottaneet tämän
omaksi jutukseen, ja ydinporukakkaan on kuulunut noin
15- 20 ihmisistä. Ennallaan
pysyvää tilannetta ennakoi
nyt 63 prosenttia, viimeksi
61. Henkilöstön vähenemistä ennakoivien osuus on
kasvanut yhdellä yksiköllä 12
prosenttiin.
Pahimmaksi yrityksen kehittämisesteeksi kainuulaiset
kokevat nimenomaan yleisen
suhdanne- ja taloustilanteen.
Sen nimeää kovimmaksi
kompastuskiveksi 36 prosenttia yrittäjistä. Myönteisenä merkkinä
heikentymistä odottavien
osuus on säilynyt 19 prosentissa.
Koko maan pk-yrittäjistä
parannusta odottaa 25 pro-
senttia ja heikennystä 21, mikä vastaa kevään lukemia.
Kainuun yrityksistä 17 prosenttia näkee, että niiden
henkilökunnan määrä on
vuoden kuluttua suurempi
kuin nyt. Torstaina 12. Kuvassa Katja Heikkinen ja Eero Moilanen.
Ravirata uuteen uskoon
Suomussalmi: Isot
kunnostustalkoot
anniina.keiskander@almamedia.fi
koalue siirretään radan sisältä sen viereen, ulkopuolelle.
Aiemmin ongelmana oli liikenne, mikä kulki radan halki matkalla varikolle, yhdistyksen puheenjohtaja ja ravimies Jussi Kivijärvi kertoo.
Nyt Pikitielle kulkee uusi
liittymä, josta kulkea varikolle ja radalle. Tämä lisää näkyvyyttä
todella paljon. Näin
kielii syksyn pk-yritysbarometri.
Voimakkaasti kasvuhakuisiksi ja mahdollisuuksien
mukaan kasvuun pyrkiviksi
ilmoittautuu nyt 53 prosenttia yrityksissä, kun viime kevään barometrissa lukema oli
vain 39 prosenttia. Koko
maassa osuus asettuu nyt 45
prosenttiin, mikä on pari py-
kälää pienempi luku kuin viimeksi.
Erityisesti Kainuussa on
paisunut mahdollisuuden
myötä kasvavien osuus, 33
prosentista 49 prosenttiin.
Täysin kasvuhaluttomien yritysten osuus on kutistunut 19
prosentista yhdeksään prosenttiin, ja nykyisen aseman
säilyttämistä lähtökohtanaan
pitävien yritysten osuus on
pysynyt 40 prosentin kieppeissä.
Toimintansa lopettamista
uumoilevat yritykset ovat vähentyneet kahdesta prosen-
toimintaan ja on siksi tärkein
muutos, sillä viimeksi kaviouraa on kunnostettu noin
20 vuotta sitten, Kivijärvi kertoo.
Nyt ravirata sekä alueen järjestelyt vastaavat myös Hippoksen vaatimustasoa, jota
ravien järjestäminen edellyttää. Investointien arvon kasvua ennakoi 14 prosenttia yrittäjistä,
kun keväällä osuus oli yhdeksän prosenttia.
Ämmän Betoni on yksi vahvoista yläkainuulaisista yrityksistä.
Yritysbarometrin mukaan yritysten kasvuhalut ovat Kainuussa
virinneet.
Yritysten kasvuhalut ovat
virinneet, vaikka lähimmän
vuoden suhdannenäkymät
eivät ole kirkastuneet viime
kerrasta.
Kainuulaisyrittäjistä 18
prosenttia odottaa nyt suhdanneparannusta, kun keväällä osuus oli 20. syyskuuta 2013 YLÄ-KAINUU
5
ANNIINA KEISKANDER
JUHANI MUSTONEN
Suomussalmen hevosystävät ovat raivanneet talkootöin raviradalle näköesteet pois. Tämä
vaikuttaa suoraan käytännön
ueella. Tänne tulee yleensä
hevosia noin 50-60, ja sen
mukana yleisöä lähiseudun
lisäksi Oulun läänistä, Pohjanmaalta, Karjalan suunnalta ja Joensuusta. Toiseksi
asettuvat resurssitekijät 19
prosentilla ja kolmanneksi
kilpailutilanne 17 prosentilla.. Oulujärvi LEADER- hankkeelta
saadulla tuella sekä yhdistyksen omalla rahalla myös radan ydin, eli kavioura on laitettu kuntoon.
. Heidän
panoksensa koko urakasta on
ollut vaikuttava kolmasosa,
kun kaksi kolmasosaa ovat
tulleet hankerahasta ja yhdistyksen varoista.
Heistä aiempaa
useampi oli kotimaan matkailija.
. Iso osa marjan sisältämistä
arvokkaista yhdisteistä piilee
marjan kuoressa ja siemenissä.
. In vitro -kokeissa puolukkaraaka-aineen todettiin suojaavan ihon elastiinia hajoamiselta ja keratinosyyttejä UV-valon
vaikutuksilta. Tänä ke-
sänä meillä kävi tilastomme
mukaan asiakkaita 34 maasta, kun kansallisuuksien
määrä on useina aiempina
vuosina noussut reilusti yli
40.
Suomalaismatkailijoiden
jälkeen toiseksi suurin kävijäryhmä Niittykahvilassa syntyi saksalaisturisteista.
Muita kärkisijoja Hiljaisen
Kansan ystävien kansallisuuksien listalla pitävät hollantilaiset, venäläiset, ranskalaiset ja sveitsiläiset.
Turvepäät saivat vieraita
myös maailman ääristä, esi-
Puolukkajauheesta valmistettu puolukkarikaste sopii ihonhoitotuotteitten raaka-aineeksi. Olimme kehittäneet jo
aikaisemmin kuitufraktioita.
Esimerkiksi Lumenelle olimme toimittaneet karpalokuitua, kertoo marjanjalostusyrityksen toimitusjohtaja
Vernu Vasunta.
. syyskuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
Kiantaman
puolukat
Lumenen
tuotteisiin
PÄIVI ESKELINEN
A
Pohjoisen puolukoissa on erityisen korkeat
pitoisuudet fenolisia yhdisteitä ja vitamiineja.?
Jarkko Räty
Tutkimuspäällikkö, Bio-BLG-Flavo
Kosmetiikka: Puolukkarikasteesta erinomainen
ihonhoidon raaka-aine
Aino Isojärvi
aino.isojarvi@almamedia.fi
Suomussalmelainen Kiantama Oy valikoitui puolukkamateriaalin toimittajaksi BioBLG-Flavo tutkimushankkeeseen, jossa etsittiin uusia
menetelmiä marjojen arvoaineiden eristämiseen.
. Niiden
aika on ensi kesänä, kun Hiljainen kansa juhlii 20 vuottaan viitostien varressa.. Tästä
syystä esimerkiksi pohjoisen
puolukoissa on erityisen korkeat pitoisuudet fenolisia yhdisteitä ja vitamiineja, Räty
jatkaa.
Hankkeessa kehitettiin
uusi arvoaineiden eristysmenetelmä, jolla erityisesti kversetiiniä saatiin rikastettua
puolukan prosessoinnista
syntyvästä sivuvirtatuotteista.
. Meillä voi kokea mutkatonta globalisaatiota. Lisäksi pohjoisen marjat
joutuvat kestämään hurjia
sääolosuhteita: on pitkää kovaa talvea ja valoisaa kesää,
joten ne joutuvat suojautumaan ääriolosuhteilta. Kampetta kansalle ottaa
vastaan Suomussalmen Työpaja Hanslankarit, joka löytyy osoitteesta Kurimontie 6
A.
Talvitamineiden ohessa
mukaan voi pakata myös kesämekkoja ja paitoja. Ehkä talouden taantuma
näkyy juuri kansainvälisessä
matkailijavirrassa. Ritva Huttunen arvioi, että kahvilan parasta antia työntekijöille on juuri kansainvälisyys.
. Ravinnossa antioksidantit edistävät
terveyttä ja alentavat sairauksien, kuten verisuonitautien
riskiä.
. Puolukan kversetiiniä pidetään luonnon omana antihistamiinina, sillä se voi auttaa hillitsemään tulehdus- ja allergiaprosesseja.
. Lähtökohtana pohdimme, miten sivuvirtatuotteet,
toisin sanoen marjan sieme-
net ja kuoret, voitaisiin käyttää hyödyksi paremmin, eikä
ohjata esimerkiksi vain rehuksi. Kian-
tama Oy:n lisäksi hankkeeseen osallistuivat Oy Valioravinto Ab, Clinical Life Sciences Oy sekä Lumene Oy.
. Ihmiset
ovat lopulta aika samanlaisia,
tulivatpa he mistäpäin tahanNiittykahvilassa vierailevat
asiakkaat laittavat kotipaikkansa kohtaan nuppineulan.
Kuvassa kahvilan emäntä Ritva Huttunen selostaa miten
Amerikan, Kanadan, Australian ja Ruotsin kävijöillä on monesti juuret Suomessa.
sa.
Syyskuun 24. Etenkin Lumene näki tulokset potentiaalisina kosmetiikkakehittelyssä, ja päätti
kaupallistaa puolukkarikasteen, joka on nyt lanseerattu
ihonhoitotuotteisiin.
Nyt loppunut tutkintahanke sai alkunsa loppuvuodesta
2009.
. Kversetiini on voimakas
antioksidantti, joka voi ehkäistä tiettyjä sairauksia, kuten syöpää tai verisuoritauteja.
Lumene Oy:n innovaatioja tuotekehitysjohtaja Tiina
Isohannin mukaan puolukkaraaka-aine soveltuu myös
erinomaisesti ihonhoitoon,
sillä sen ominaisuudet edistävät ihon uudistumista ja
auttavat säilyttämään ihon
kimmoisuutta.
Hanketta rahoitti teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes Symbioohjelman ja Euroopan unionin aluekehitysrahaston
kautta. Kainuu on perinteistä
marjanpoiminta-aluetta,
mutta viime vuosina sato on
ollut kehno ja hieman riittämätön.
FAKTA
. YLÄ-KAINUU Torstaina 12. Niittykahvilan emännän Ritva Huttusen mukaan kahvilan asiakkaiden kokonaismäärä oli
noin 17 000. Puolukkakuitu, mikä nyt on saatu rikastettua toimivan yhteistyön lopputuloksena, on jotain aivan uutta.
Vasunta lisää, että pyrkiminen kaikkien marjan osien
hyödyntämiseen on myös
osa yrityksen perusarvoja.
Puolukoita on hankittu paitsi
Suomesta, myös Ruotsista.
. Tutkimuspäällikkö Jarkko Räty kertoo, että hankkeelle oli tilausta niin yritysten kuin yliopistonkin intresseissä.
. Elastiini pitää yllä ihon kimmoisuutta ja keratinosyytit edistävät ihon uusiutumista.
Bio-BLG-Flavo toteutettiin
Niittykahvilan
kävijämäärä kasvoi
Aino Isojärvi
aino.isojarvi@almamedia.fi
Hiljaisen Kansan Niittykahvilan kävijämäärä Suomussalmella kasvoi tänä kesänä
noin 15 prosenttia edelliseen
kesään verrattuna. Vaikka meillä tavallaan
oli jo tuote, mietimme, voisiko sitä kehittää ja hyödyntää
vieläkin enemmän. Puolukka sisältää muun muassa E-vitamiinia, useita Bryhmän vitamiineja, A-vitamiinin esiastetta sekä jonkin verran C-vitamiinia.
. Talkoolaisille on luvassa lettukahvit.
Vaatteita Hiljaiselle Kansalle voi lahjoittaa läpi vuoden. päivä alkaa
Hiljaisen Kansan talviaika, ja
vaatteidenvaihtotalkoot pellolla vihelletään käyntiin aamuyhdeksältä.
Kansa kaipaa silloin ylleen
talvipalttoita ja muuta lämmintä. Vitamiinien lisäksi myös
puolukassa olevissa fenolisilla
yhdisteillä on runsaasti antioksidatiivisia vaikutuksia. Puolukka on ravintoarvoiltaan erinomainen ja sopii käytettäväksi sekä sisäisesti että
ulkoisesti.
. Hyvien tulosten innoittamana käynnissä on jo
uusi BIOHIVA-hanke, jossa
tavoitteena on tutkia muita
kainuulaisia biomassoja.
NIITTYKAHVILA
merkiksi Singaporesta ja Venezuelasta.
Syksyn alkaessa moni
kahvilan kesätyöntekijöistä
palaa takaisin opintielle. Mehuakin tehtäessä
jopa puolet ravintorikkaista
yhdisteistä jäävät puristemassaan.
Puolukka valikoitui tutkimushankkeen kohteeksi, sillä sitä on valtakunnan mittakaavalla runsaasti.
. Oulun
yliopiston tutkimusryhmän jäsenet Mari Jaakkola (vas.), Jarkko Räty ja Hanna-Liisa Malinen
ovat tyytyväisiä siitä, että tutkimustyöllä on käytännön merkitystä.
Oulun yliopiston Sotkamon
tutkimusryhmän (CEMISOulu) toimesta. Yrityskumppanit, osaaminen ja rahoitus osuivat
kaikki yksiin, Räty kiittelee.
Menestyksekkäässä tutkimuksessa syntyikin kokonaan uusi innovaatio, jonka
avulla puolukan arvokkaat
yhdisteet voidaan valjastaa
teollisuuden käyttöön
Kuvaja
kehottaa kuitenkin mielellään juttelemaan mahdollisten tonttinaapureiden kanssa
ensin. Tavoitteena kuitenkin on
juuri monimuotoisuus ja töiden on tarkoitus auttaa uutta
puustoa kasvamaan. >>
ER
Työpai
telemyynnissä
nissa
Vuosi sitten Kajaa
s Sales Proaloittanut yrity Suomusduction Oy tulee
tajat Tomi
salmelle. -hanke kerää tänä syksynä arjesta kertovia ruokaaiheisia kuvia museokokoelmiin.
Kuka tahansa voi 9.9.?
30.11.2013 lisätä osoitteessa
www.suomisyojajuo.fi omas-
kakuvista valittu otos tallennetaan Museoviraston kuvakokoelmiin ja museoiden toteuttamat dokumentoinnit
kunkin museon omiin kokoelmiin.
?Suomi syö ja juo. Kompromissia
mietittiin myös siinä, voisiko
aseman viereiselle metsäpalstalle jättää jotain koskemattomia kohtia.
. Verkkosivuston kautta kerätyistä ruo-
Valtakunnallinen ?Suomi syö
ja juo. pantit 0,90.
6-pack
(4,06/l) sis.
pantit 0,90
RAUTAOSASTOLTA MAATALOUSOSASTOLTA
5,5,10,-20%
LÄMPÖKERRASTO
ERÄ
FLANELLIPAITA
ERÄ
CALLUNA
kpl
MIESTEN
LIIVI maastokuvio
kpl
ALE
ROSENLEW
PESUKONEET
ma-pe
la
su
kpl
NESTE CITY PRO
ÖLJY 5-40W, 4 l
8-21
8-18
12-18
25,315
astia
kpl
ERIKAT, CALLUNAT, MULLAT, LANNAT
WC-PAPERIT, TALOUSPAPERIT
TARJOUSHINTAAN!
Lämmityspolttoöljy
päivän hintaan!
KEMPPAINEN KY
Hyrynsalmi
K-Market p. Torstaina 12. >>6
PERUSTETTU
1965
IRTONUMER
O2e
ANNIINA KEISKAND
ER
ELOKU
TORSTAI 1.
Jukka
Putkirengistä,
Mäkeläinen
anit Kimmo
Yhteistyökumpp Juntusen jo ennestään.
Eino
Heikkisen ja
n
Karppinen Ylävesie
ista sekä Pekka
monitoimipalvelu
tä (oik.) tuntevat
nus Keräses
Keränen LVI-Asen
Tero
talotekniikan
Ylä-Kainuun
eteenpäin
Yhteistyössä
>> 4
een osaamiseen
etaan paikallis
yrityksessä luot
essa LVI-alan
Avajaiset: Uud
kkoja
ANNIINA KEISKAND
NITA LOHI
Taiteelliset
niittotalkoot
n niittäjäisisTiaisen torpa vuonna
sä nähtiin tänäPihan elämyös taidetta. Pöpelikössä ollaan eletty jo ihan tarpeeksi,
kyllä harventaminen lisää
viihtyvyyttäkin, mitä näin
naisnäkökulmasta kaipaan,
eräs paikalla ollut kuntalainen sanoi.
Vastustustakin oli, ja siitä
syttyneessä keskustelussa
käytiin läpi muun muassa
varvikon toipumista motokoneiden jälkeen.
. (08) 741 288
Rauta
p. Kuitenkin jossain vaiheessa harvennusta on tehtävä. (08) 741 121
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN
Pääaineena
elämä.
HANNA KAUPPINE
HANNA KAUPPINE
N
Menetys
Historiallisesti
merkittäviä puitaon hakattu Beta 4
. (08) 741 131
Maatalous p. Lähetettyjä kuvia voi katsella hankkeen
verkkosivustolla.
Hankkeessa tallennettavasta kokonaisuudesta syntyy merkittävä valtakunnallinen tutkimusaineisto eri
puolilta Suomea. >>
nian soratieltä
NRO 61
UTA 2013
I
INUU.F
WWW.YLAKA
N
Bändileiri
Kymmeniä nuota
ria muusikoi
Puolangalla tällä
viikolla. Sen
voin sanoa, että Hakokylässä
ainakin paras sienipaikka on
nimenomaan hakatulla alu-
eella, Kemppainen kertoi.
Keskustelu jatkuu, ja kuntalaiset voivat ottaa yhteyttä
Kuvajaan toiveissaan oman
tonttinsa lähellä olevien puiden harvennuksessa. Kysyn vain, miten käy
sienestämisen ja marjastamisen, jos metsää harvennetaan
kovasti. Siten saadaan parempi
kuva siitä, mitä alueelle voidaan tehdä. Isoista männyistä saa
kuljettaa kottikärrykaupalla
havuja pois, ja siinä on liian
paljon työtä. syyskuuta 2013 YLÄ-KAINUU
7
Aktiivista
keskustelua
Hyrynsalmi: Kuntalaiset tutustuivat
puuston harvennussuunnitelmaan
ANNIINA KEISKANDER
Anniina Keiskander
anniina.keiskander@almamedia.fi
Hyrynsalmen vanhan aseman vieressä pidettiin tiistaina keskustelutilaisuus, joka
koski suunniteltuja taajamaalueen puustoharvennuksia.
Paikalla oli reilu 15 henkeä, ja
keskustelu kävi vilkkaana.
Kunnan teknisten palveluiden päällikkö Raimo Kuvaja kertoi suunnitelmista, ja
metsäpalveluyrittäjä Teuvo
Kemppainen kertoi harvennustöiden käytännön puolesta.
Useat paikalla olleet kuntalaiset olivat hyvillään siitä,
että puustoa harvennetaan
tonttien liepeiltä valon ja
maiseman tieltä.
. Omis Sami Alaja
Kemppainen infotilailoukusa pitivät >> 5
suuden tiistaina.
ea liigaa. >> 15
a pelataan kolm
Ruukinkankaall
Viikonloppuna
Jalkapallo:
Saat lehtesi painettuna
ja digitaalisena
yhteensä vain 6,33 ?/kk.
Opiskelijalle
-50%
6 kk
vain 38 ?
Tilaa nyt
lu.ylakainuu@
al
p
asiakas ve
almamedia.?. n silmään
jistä talkooväe ssa kultamua
osui muun 8
kuoriainen. Museovirasto on myöntänyt museoiden innovatiivisten hankkeiden avustuksista hankkeelle 15 000 euroa.
Verkkosivut osoitteessa
www.suomisyojajuo.fi
TERVETULOA EDULLISILLE OSTOKSILLE !
TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 12.-16.9.2013, ELLEI TOISIN ILMOITETA
COSTA RICA OULULAINEN
KAHVI 500 g REISSUMIES 4 kpl/235 g
5
99
4
59
0
00
3 pkt
Ilman
korttia
2,69 pkt (5,38/kg).
3 pkt
(3,33/kg)
PAULA RED
OMENAT Puola
kg
Harvennusta vastustava Kaj Fagerroos kuunteli metsäpalveluyrittäjän Teuvo Kemppaisen selostusta taajametsän harventamisesta.)
kun varvikko parissa vuodessa toipuu. -hankkeen taustalla on suomalaisten museoiden tallennus- ja
kokoelmayhteistyötä koordinoiva yhteistyöverkosto TAKO. Harvennukset
on tarkoitus aloittaa syksyn
aikana.
1
49
1
94
8
00
ja REISSUMIES
100% TÄYSJYVÄ
4 kpl/280 g
Ilman korttia yksittäin
1,05 ps (3,75-4,47/kg).
EDAM
JUUSTO 1 kg
kpl
(4,99/kg)
3 ps
(1,19-1,42/kg)
ATRIA HIILLOS
GRILLIMAKKARA 400 g
Ilman korttia
1,99 pkt (4,98/kg).
pkt
(3,73/kg)
LONKERO
4,7%, 0,33 l/tlk
Ilman korttia
9,96 6-pack (4,58/l)
sis. Olisi hienoa, että taajama-alueellakin on ihmisille
paikka, jossa nauttia metsästä, asema-alueella asuva yrittäjä Kaj Fagerroos sanoi.
Harvennusta suunnittelevat Kuvaja sekä yrittäjä selvensivät harvennuksesta tulevan valon auttavan esimerkiksi marjoja kasvamaan,
Museot
keräävät
verkossa
arkisia
ruokakuvia
ta arjestaan kertovan ruokaaiheisen kuvan museoiden
käyttöön.
Lisäksi toivotaan, että lähetettäviin valokuviin lisätään monipuolisia taustatietoja, jotta ne kertoisivat mahdollisimman paljon myös niitä tulevaisuudessa katsoville
ja tutkiville
mennessä.
1103123 GRAFIIKKAKURSSI
Alvari, Keltasirkku, la ja su 10.00-17.00, Urho
Kähkönen, 19.10.-1.12.2013. mennessä.
5101100 IKÄAUTOILIJAN KUNTOKURSSI
Alvari, Kuukkeli, ti 9.00-11.30 ja 12.30-16.00 ja
ke 9.00-11.30 ja 12.30-16.00, Juhani Kemppainen, 24.9.-25.9.2013.
Kurssimaksu 13 ?. Näistä hieman alle 1 200
eläkkeensaajan tiedot siirtyivät Kelan toimistoihin tarkasteltavaksi yksityiskohtaisemmin. mennessä.
1104245 NEULAKINNASKURSSI
Pyykkölä koulu, pe 17.00-20.30, la ja su 10.0018.00, Liisa Lauronen. KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET
Dosentti Kati Kulovesi: Sopimukset ja ilmastonmuutoksen hallinta
VTT Antto Vihma: Ilmastonmuutos, kansainvälinen yhteistyö ja turvallisuus
Tilaisuuden puheenjohtaja: Dosentti Teija Tiilikainen
Luennot myös verkossa suorina lähetyksinä ja jälkikäteen: www.helsinki.?/videot
Alustusten jälkeen luennoitsijat vastaavat yleisön kysymyksiin. Ei
ennakkoilmoittautumista.
LUKIOLAISESTA LUONTOKUVAAJAKSI
Suomussalmen lukio 50-vuotta luentosarjan avaus lukiolla tiistaina 1.10. Hintaan sisältyy teatterilippu ja
kuljetus. Lassi Rautiainen kertoo urastaan ja näyttää kuvia susista ja karhuista. Ajotunnin hinta
10 ?.
6101121 ENSIAVUN KERTAUSKURSSI
Alvari, Kuukkeli, ma 16.30-20.00, Kainuun ensiapuopetus ja tarvike / Janne Suutari 7.10.2013.
Kurssimaksu 24 ?. Enintään 15
opiskelijaa. Myös yleisölle annetaan suunvuoro. Muista myös
syksyn lyhytkurssien tarjonta! Lisätietoja kaikista kursseista ja vapaista opiskelupaikoista saat
toimistosta.
1101113 YHTEISLAULU
Juntusranta Ruhtinan koulu, ma 18.30-20.00,
Svetlana Heikkinen, 16.9.-25.11.2013 ja 13.1.28.4.2014.
OHJAUSTA KUNTOSALIN KÄYTTÖÖN
Kiannon Kuohut, kuntosali, pe 10.00-11.15, Seija Huotari. kansallista Demokratiapäivää. Ilm. ja 25.10.2013. Puolangalla paloi
puolisen hehtaaria harvennettua metsää. Yhteistyössä Pohjois-Suomen Syöpäyhdistyksen
Suomussalmen osaston kanssa.
1101117 YHTEISLAULU
Kiannan koulu, to 15.00-16.30 (joka toinen
viikko), Svetlana Heikkinen, 19.9.-21.11.2013 ja
16.1.-29.4.2014.
1101147 VENÄLÄINEN LAULURYHMÄ
Alvari, teorialuokka, 2 krs, ke 17.30-19.00,
Svetlana Heikkinen, 18.9.-27.11.2013 ja 15.1.23.4.2014.
1101186 HARMONIKKA
Alvari, Muskariluokka, to 17.00-19.30, Veijo Pyykkönen, 19.9.-28.11.2013 ja 16.1.-29.4.2014.
1101200 PIANO/HARMONIKKA
Juntusranta Ruhtinan koulu, ma 13.15-15.45,
Svetlana Heikkinen, 16.9.-25.11.2013 ja 13.1.28.4.2014.
1103110 MAALAUS JA PIIRUSTUS
Alvari, Keltasirkku, ma 09.00-12.30, Leena Sissonen, 16.9.-25.11.2013 ja 13.1.-28.4.2014.
1104120 KERAMIIKKAA SYVENTÄVÄSTI
Alvari, Uunilintu, ma 17.30-21.00, Ulla Harju,
16.9.-25.11.2013 ja 13.1.-28.4.2014.
Kuva: NASA
1104165 TEKSTIILITYÖ/OMPELU
Alvari, Kehrääjä, ti 16.30-20.00, 17.9.-26.11.2013
ja 14.1.-22.4.2014.
STUDIA GENERALIA
MUUTTUVA ILMASTO
Suorat verkkovideolähetykset Helsingin yliopistosta
Torstaisin klo 17.00-19.00 Kianta-opisto (Ervinkatu 1)
3.10. Kausikortti ei käy.
Enintään 16 opiskelijaa. Kausikortti ei käy. Enintään 15 opiskelijaa. Kianta-Opiston lasten teatteriryhmien kanssa. mennessä.
1103121 KUVATAIDEKURSSI
Kuivajärvi Domnan pirtti, pe, la ja su 10.00-19.30,
Jaakko Heikkinen, 11.10.-13.10.2013. Kohtees-
sa oli iltapäivällä kolme pelastuslaitoksen yksikköä
Suomussalmelta, rajavartioston partio ja säiliöauto Taivalkoskelta.
Maastoa paloi tiistaina
Suomussalmella myös Keskisentiellä.
Metsä oli tulessa lisäksi
Puolangan Jalka-ahossa tiistai-iltana. Kausikortti ei käy. Se
on kaikille avoin ja maksuton.
ELÄKÖÖN DEMOKRATIA!
Teatteri Retikka, to 18.00-20.00, 17.10.2013. 8.10. Enintään 10 opiskelijaa. mennessä.
1104350 KIERRÄTYSDESIGN Sisustusesineitä kierrätysmateriaaleista
Työpaja Hanslankarit, pe 18.00-19.30, la ja
su 10.00-15.00, Mari Heikkinen 4.10.20136.10.2013. Asiantuntijana alustaa VTT Anne Luomala.
Paneelikeskusteluun paikallisdemokratiasta ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista
kutsutaan valtuustoryhmien, nuorten, ikäihmisten ja äitien edustajat. Opetuspäivät: 28.-29.9. Vuosittaisissa tietokoneajoissa Kela vertaa kansan-
eläkkeen saajien muualta
kuin Kelasta maksettuja eläkkeitä ja korvauksia niihin tietoihin, joiden perusteella
kansaneläke on maksettu.
Jos eläkkeensaajan muut
eläkkeet ja korvaukset eivät
vastaa kansaneläkkeen perusteena olevia tietoja, Kelan
toimistot tutkivat tarkemmin, mistä erot johtuvat. 16.9. Kurssimaksu
100 . Kurssimaksu 30 ?. 25.9. Kausikortti ei käy.
Enintään 20 opiskelijaa. mennessä. Ilm. Tulessa oli useampi
hehtaari kuivaa kangasmaastoa. Ilm.
15.10. 23.9. Keskusteluun voi osallistua myös tekstiviestein, ja
Studia Generalia -blogissa ja twitterissä. Hartikainen ja Niilo Kiviniemi. UHAT, EPÄILYT JA RATKAISUT
Professori Atte Korhola: Loppuuko ilmastokeskusteluista happi?
Dosentti Hannele Cantell: Voinko itse vaikuttaa?
Tilaisuuden puheenjohtaja: Professori Laura Kolbe
7.11. Kausikortti ei käy.
Enintään 15 opiskelijaa. Opetuspäivät: la 19.10. 18.10.-20.10.2013. syyskuuta 2013
8 PUHEENAIHEET
Kela selvittää
kansaneläkkeitä
Kela tarkistaa syksyn kuluessa, että kansaneläkkeet maksetaan oikean suuruisina.
Eläkkeensaajien ei itse tarvitse tehdä mitään, ellei Kelasta
oteta heihin yhteyttä.
Tänä vuonna Kela selvitti
tietokoneajoilla kaikkiaan 90
591 eläkkeensaajan eläketulot. Kurssimaksu 40 ?. ILMASTOHISTORIA JA ASUTUS
Professori Juha Karhu: Maapallon ilmastohistoria
Professori Mika Lavento: Ilmaston muutos ja asutuksen kehitys
Tilaisuuden puheenjohtaja: Vararehtori Kimmo Kontula
10.10. KASVIT JA ELÄIMET
Professori Mar Cabeza: Muuttuvat eliölajistot
Professori Jouko Rikkinen: Ilmastonmuutos ja metsäluonto
Tilaisuuden puheenjohtaja: Professori Ilkka Hanski
24.10. Ilm. 044 777 3157 tai 044 775 3148. mennessä. Aamupäivien kuuden tunnin
teoriaosuuden lisäksi mahdollisuus varata ajotunti
opettajan kanssa omalla autolla. Paikalla oli neljä sammutusyksikköä.
Kainuun pelastuslaitos
muistuttaa, että Kainuussa
on voimassa metsäpalovaroitus. MAA, ILMA, IHMINEN
Professori Markku Kulmala: Pienhiukkaset ja ihminen
Professori Heikki Peltola: Ilmastonmuutos ja terveys
Tilaisuuden puheenjohtaja: Dosentti Pirjo Hiidenmaa
31.10. mennessä.
3401115 TEKSTINKÄSITTELYN PERUSTEET,
Word
Piispajärven koulu, la ja su 9.00-14.30, Teemu
Matero, 28.9.-20.10.2013.
Kurssimaksu 24 ?. 24.9. 19.9. MALLIT JA ENNUSTAMINEN
Pääjohtaja Petteri Taalas, Ilmatieteen laitos: Ilmastonmuutoksen mallintaminen
Johtaja Juhani Damski, Ilmatieteen laitos: Sääennusteet ja niiden hyödyntäminen
Tilaisuuden puheenjohtaja: Professori Maija Aksela
17.10. Ilm.
18.9. Jos unohdit ilmoittautua, tee se heti!
P. Kurssimaksu
30 ?. Kausikortti ei käy. Kela ottaa yhteyttä eläkkeensaajaan, jos kansaneläkkeen
määrä on syytä korjata joko
suuremmaksi tai pienemmäksi.
Nuotioista
maastopaloja
Mustikkavaarassa Suomussalmella syttyi tiistaina iltapäivällä maastopalo. Metsäpalovaroituksen
aikana avotulen teko metsiin
tai niiden läheisyyteen on
kielletty.
KIANTA-OPISTO
ILMOITTAUTUMISIA ODOTETAAN
YLEISÖLUENTOJA JA TAPAHTUMIA
RONJA RYÖVÄRINTYTÄR
Retki Oulun kaupunginteatteriin lauantaina 12.10. ja 19.20.10.2013.. Kolmena päivänä: 27.9.,
11.10. Hinnat: aikuiset 50 ?, eläkeläiset
45 ?, lapset, opiskelijat, työttömät ja varusmiehet 28 ?. 9.10. sisältää opetuksen sekä pe ja la lounaan
ja päivällisen ja su lounaan. Ilm. Tai internetissä
www.opistopalvelut.?/kiantaopisto. Tervetuloa!
Lisätietoa: www.helsinki.?/avoin/studiageneralia
Studia Generalia -blogi: http://blogs.helsinki.?/studiageneralia/
Helsingin yliopiston verkkovideopalvelu: www.helsinki.?/videot
1104179 ETUPISTOKIRJONTA
Alvari, Kehrääjä, pe 16.00-18.30, Pirkko Meriläinen, 20.9.-29.11.2013 ja 17.1.-30.4.2014.
1104302 PUUTYÖ
Kirkonkylän koulu, ma 17.00-20.30,
16.9.-25.11.2013 ja 13.1.-28.4.2014.
1104304 PUUTYÖ
Selkoskylä koulu, ti 12.30-16.00,
17.9.-26.11.2013 ja 14.1.-22.4.2014.
1104312 PUUTYÖ
Raate koulu, to 16.00-19.30, 19.9.-28.11.2013 ja
16.1.-29.4.2014.
1201011 SUOMEA ULKOMAALAISILLE
Alvari, Satakieli, ti 17.00-18.30, Riitta Peussa,
17.9.-26.11.2013 ja 14.1.2014-22.4.2014.
1204104 SAKSA, jatkoryhmä
Ruukinkankaan koulu, luokka C2, ti 17.30-19.00,
Kaiju Kinnunen, 17.9.-26.11.2013 ja 14.1.22.4.2014.
1208100 ITALIAN ALKEET
Alvari, Satakieli, to 18.30-20.00, Marketta Räihälä, 19.9.-28.11.2013 ja 16.1.-29.4.2014.
3298120 ALVARIN AAMUKAHVIT
Alvari, opettajainhuone, pe 9.00-10.00, 20.9.29.11.2013 ja 10.1.-25.4.2014.
8301155 KUNTOA ETSIMÄSSÄ
Taivalalasen koulu, sali, ma 16.30-17.30, Seija
Huotari, 9.9.-9.12.2013 ja 13.1.-5.5.2014.
LYHYTKURSSEJA
1104181 KÄSPAIKKAKURSSI
Kuivajärvi Domnan pirtti, pe, la ja su 10.00-17.00,
Pirkko Meriläinen 4.10.-6.10.2013. Enintään 12 opiskelijaa. klo 10-17 ja 30.11.-1.12.
klo 10-17.
1104286 TIFFANY - LASITYÖT
Näljänkä Leinolan koulu, la ja su 10.00-17.00,
Leena Sissonen, 5.10.-13.10.2013. sisältää opetuksen sekä perjantaina
ja lauantaina lounaan ja päivällisen, sunnuntaina
lounaan. Euroopan paikallisdemokratian viikolla vietämme 17.10. Astrid Lindgrenin sadun on ohjannut suurelle näyttämölle Fiikka Forsman.
Esitys sopii kaikille yli 7-vuotiaille ja se alkaa klo 13. mennessä. Kurssimaksu 100 . mennessä.
8198200 MATKAILUN TURVALLISUUSPASSI
-koulutus
Alvari, Kuukkeli, la 10.00-17.00, Helena Aro,
19.10.2013. YLÄ-KAINUU Torstaina 12. Enintään 30 opiskelijaa.
Ilm. Ilmoittautumiset viimeistään 19.9.!
Seuraavilta kursseilta puuttuu vielä muutamia
osallistujia. Aiempien vuosien
kokemuksella voi arvioida,
että heistä noin vajaalle puolelle kansaneläke on maksettu joko liian suurena tai pienenä. Ilm. Kurssimaksu 22 ?. klo
10.00-13.30, 23.-24.11. Luentosarjan järjestää Helsingin yliopiston Avoin yliopisto. Tilaisuus alkaa klo 12.15. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu Roosa nauha keräykseen. Runoja ja lauluja elämän varjoista
ja valosta esittävät Teija Anneli, Kari J. Kaikille avoimet
ohjauskerrat, kertamaksu 4 ?/kerta maksetaan kylpylän kassalle. Ilm. Tervetuloa Retikkaan! Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.
ROOSA NAUHA -TAPAHTUMA
Runomatinea Alvari, Sali, su 15.00-16.30, 27.10.2013. Kausikortti ei käy. Ohjausta kuntosalin uusien laitteiden käyttöön. Palo sai ilmeisesti alkunsa nuotiosta.
Jalka-aho sijaitsee pari kilometriä Leipivaarasta lou-
naaseen.
Keskiviikkona iltapäivällä
pelastuslaitokselle ilmoitettiin maastopalosta Illevaarassa Hyrynsalmen Seitenoikealla. Kurssimaksu 30 ?.
Kausikortti ei käy. Ilm. 23.9. Palo sai
alkunsa nuotionpohjasta.
Tulessa oli noin 20-30 neliömetrin kokoinen alue Hossanjoen länsipuolella Autiontien tuntumassa.
Kainuun pelastuslaitos sai
paloalueen rajattua
pantit 0,80
95
/kpl
Calluna
alluna
uukun koko
ruukun
Ø 11 cm
ABC-Lohtajan S-market
palvelee
joka päivä 6?24 h.
Palvelemme arkisin 8?21, lauantaisin 8?18, sunnuntaisin 12?18
Vuokatti la 8?20, Kajaanin Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu la 8?21, su 12?21.. Torstaina 12. pantit 0,90
2
1
99
Bon Aqua
Kivennäisvedet
2 x 1,5 l
3 l (0,73/l)
sis. syyskuuta 2013 YLÄ-KAINUU
9
Etusi 29 %
1
19
Atria
Hiillos grillimakkara
400 g (2,98/kg)
Ilman S-Etukorttia 1,69 (4,23/kg)
Voimassa to-su
Voimassa S-Etukortilla 12.?15.9.
Suomalainen
Suomalainen
4
99
Rainbow
Karjalanpaisti
600 g
(8,32/kg)
Voimass to-su
Voimassa
0
99
Kukkakaali
1-lk
/kg
1
Suomalainen
49
/kg
Paprika
1-lk, alkuperämaa
Puola
7
Atria Perhetilan
Broilerin ohut
leikkeet
480-600 g
(15,94-12,75/kg)
2
49
Findus
Uuni- ja
grillikasvikset
pakaste
500 g (4,98/kg)
2
79
Suomalainen
65
Etusi 17 %
3
15
Porokylän
Leipomo
Ruiseväs siivuina
650 g (4,85/kg)
Atria
Jauheliha 9,5%
400 g (6,98/kg)
Ilman S-Etukorttia
orttia 3,39 (8,48/kg)
2
Etusi 26 %
99
LU
Domino
525 g (5,70/kg)
Ilman S-Etukorttia 4,05 (7,71/kg)
hinta voimassa
3.4.2013 alkaen
1
99
Valio
Olo ruoansulatusjogurtti 4 x 125 g
500 g (3,98/kg)
9
54
Koff
Kurko Grape
6 x 0,33 l
1,98 l (4,36/l)
sis
Biokaasugeneraattori on
yksi ratkaisu pohjoisessa, jossa pimeällä ja paukkupakkasissa ei juuri aurinko-tai tuulivoimaa saada kerättyä, Majava sanoo.
Mustarindan projektiin
uskovat muutkin kuin itse
seuran jäsenet, ja projekti on
saanut rahoitusta Sitralta eli
Suomen itsenäisyyden juhla-
Unton taidetango
hurmasi yleisön
Kansainvälistäkin suosiota
nauttiva Tango-orkesteri Unto konsertoi maanantai-iltana teatteri Retikassa. Eikä hän ole ainoa.
Myös Sotkamon MTT on samalla asialla maatilojen biokaasutuotantoon tähtäävässä
projektissaan.
Mustarinda-seuran 700
neliön taiteilijaresidenssille
rakennetaan omavarainen ja
päästötön energiajärjestelmä, joka ottaa energiansa
useasta eri lähteestä.
. Orkesteri
sen sijaan antoi tilaa hanuristin hämmästyttävän monisävyiselle solistin taidolle sekä
viulun ajatuksen keveälle käsittelylle. Mustarinda-seura vastaa
energiajärjestelmän toteuttamisesta ja siihen perehdyttämisestä Mustarinda-talolla.
. Energia- ja investointikulut tulevat maksamaan
vuositasolla noin 4000 euroa
enemmän kuin verkkosähkö,
mutta ekosähkön ostaminen
sen sijaan kipuaisi jo hyvin
lähelle omavaraisen energian
kuluja.
. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on kerätä mahdollisimman kokonaisvaltainen ja
yleistettävissä oleva tietopaketti kulttuuritoimijoille saasteettoman ja hajautetun energiantuotannon sovelluksista.
. Kulut ovat kohtuullisella
tasolla, sillä luontomatkailussa suuri markkinavaltti on
myös ekologisuus. Ilta alkoi Unto Monosen klassikolla Tähdet meren yllä, mikä heti kättelyssä osoitti orkesterin
herkän ja soljuvan tavan käsitellä tuttua tangoa.
Orkesteri liikkui perinteisen suomalaisen tangon
maailmassa, mutta ilmaisussa oli harvinaista notkeutta,
mikä sai Tangomarkkinoita
seuraamattomankin kuuntelemaan musiikkityyliä uusin
korvin.
Laulajan Pirjo Aittomäen kuningatarmainen karisma oli ensi hetkestä lähes käsinkosketeltava ja äänessä
tangoon sopivaa tummuutta,
vaikka korkeista äänistä löytyi kirkkautta ja voimaa.
Viimeistään kolmannen
kappaleen Pieni sydän kohdalla aika tuntui hetkeksi pysähtyvän ihmetyksestä soiton taidokkuutta kohtaan.
Johanna Juholan haitari
aloitti kappaleen, johon
Mauno Järvelän viulu vastasi herkästi, ja soitinten vuoropuhelu hypnotisoi kuulijan.
FAKTA
. Aika ei silloin vielä ollut
kypsä. Jos minut vielä kohtaat- kappaleessa viulun äänimaailma kuulosti lähes
tuulessa hiljaa narisevalta
ovelta, mikä loi kappaleeseen
sopivan haikeuden hyvin yllättävällä tavalla.
Siks on mä suruinen- tango
kuultiin sanojen kera, mikä
sai melankolisessa tuttuudessaan tunteet pintaan vokalistin herkässä ja varmassa
käsittelyssä. Pääyhteystyökumppanina
on Art Lab Gnesta Ruotsista.
. Tuulimyllyn pystyttänyt firma ehti mennä konkurssiin, vaikka ideassa olisi
ollut potentiaalia. YLÄ-KAINUU Torstaina 12. Etenemme
nyt rauhallisesti, sillä problematiikka on tutumpaa. syyskuuta 2013
10 PUHEENAIHEET
Kohti
omavaraista
energiaa
Mustarinda: Taidekeskukselle
maailman ensimmäinen saasteeton ja
omavarainen energiajärjestelmä
Anniina Keiskander
anniina.keiskander@almamedia.fi
Maaseudulla olisi todellinen
potentiaali luoda omavarainen energiatuotanto, joka ei
enää nojaa öljyyn eikä sähköverkkoon, uskoo Mustarindaseuran puheenjohtaja Antti
Majava. Matkailukohteen hiilijalanjäljellä on
merkitystä, kun paikkaa valitaan, Majava sanoo.
Järjestelmän suunnittelussa on mukana teknisen
puolen osaajia, mutta tavoitteena on, että järjestelmä
pystytään rakentamaan ja
huoltamaan Mustarindan
henkilökunnan sekä paikallisen yhteisön voimin. Hankkeen rahoituksesta on
varmistunut noin 50 %.
. Mutta
uskomme todella, että energiaomavarainen talo on täysin mahdollinen tavoite. Yleisö kuuli
myös orkesterin omia sävellyksiä, joista mielenkiintoisin
ja modernein oli viimeisenä
Juholan sävellys Suomorsian.
Vokalisti käytti ääntään rohkeasti hypäten jyrkästi sävelkulussa kaikuvaan kiljahdukseen, mikä vei mielleyhtymiä
joiku-lauluun, ja rikkoi näin
raikkaasti tangon genreä väläyttäen mahdollisuuksia,
joita siitä voi löytyä.
Anniina Keiskander. Talon kulutus vuositasolla
on noin 80 000 kilowattituntia.
Antti Majava ei lannistunut ensimmäisen Mustarindan tuulivoimahankkeen pysäyttämisestä, vaan ideoi
ta energiaomavarainen.)
ANNIINA KEISKANDER
rahastolta sekä Koneen säätiöltä. Asia on herättänyt valtavaa innostusta joka paikassa,
jossa olemme käyneet asiasta
puhumassa, Majava kertoo.
Mustarinda-seuran ympäristössä energiaomavaraisuutta on lähdetty tavoittelemaan jo vuonna 2010 maalämpöpumpulla sekä tuulimyllyllä.
. Sähkön ja lämmön
kerääminen generaattoriin
on tärkeä osa järjestelmän
toimivuutta.
. Jos
kuuhun pystytään lentämään, pystytään varmasti tähänkin, Majava kertoo.
Mustarinda Off the Gridprojektin tavoitteena on koota samaan energiantuottojärjestelmään parhaat käytössä
olevat innovaatiot ja käytännöt hyvän esimerkkikohteen
luomiseksi.
Suunnitelmana on, että 46
prosenttia tulisi maa-/ilmalämpöpumpusta, 22 prosenttia aurinkosähkökeräimestä,
14 prosenttia tuulienergiasta,
13 prosenttia aurinkolämpökeräimestä, 4 prosenttia biokaasugeneraattorista, ja verkkosähkölle jäisi vain prosentin verran. Tämä
periaate menee yksiin omavaraisuuden filosofian sekä
maaseudun riippumattomuuden kanssa.
Päästötön energia on jo
nyt osa arkea Mustarindassa.
Kaksi biokaasuautoa nimittäin komeilee pihassa.
Matti Kemppainen, tutkija Elina Virkkunen, Mustarindan Antti
Majava ja tutkimusmestari Pekka Heikkinen kerääntyivät biokaasulla toimivan auton ympärille.
ANNIINA KEISKANDER
Tango-orkesteri Unto konsertoi maanantai-iltana haltioituneelle yleisölle Teatteri Retikassa.)
Siihen liittyivät saumattomasti Petri Hakalan kitara,
Timo Alakotilan piano ja
Hannu Rantasen kontrabasso.
Orkesteri käsitteli kaksi
suomalaisittain ehkä suurinta tangohittiä Rannalla sekä
Satumaan instrumentaalina,
mikä vaikutti hyvin tietoiselta vedolta - tämä toi soiton tason esiin, sillä tutuissa kappaleissa huomio kiinnittyy
usein vokalistiin
Kainuun
sote-kuntayhtymän ja Kainuun
Muistiyhdistys ry.
Hallan Akan vaellus Hyrynsalmella Ukkohallassa. Hanke on saanut Kainuun liitolta mittavan
rahoituksen. Järj. Maatilojen jätteissä olisi näin ollen
huomattava raaka-ainepotentiaali. Järj. Suomussalmen
seurakunnan lapsi- ja perhetyö.
Suomussalmi
Kirkkomuskari 3-5 v.. ja ke 18.9. Loput kuluttavat yli tai
elävät puutteessa.
Tanssit. Vadenin mukaan tämä on nykykulttuurin sokea piste, modernin pimeä sydän, jota ei
havaita.
. Kuitenkin meillä on uuden energian myötä mahdollisuus muuttaa jäte energiaksi ja löytää uusia lähteitä
energialle, joita ymmärrämme. Syntytietoa kertyy vain, kun ih-
misryhmä asuu pitkiä aikoja
jossain tietyssä ympäristössä
sukupolvien verran. 10 ?, viimeinen esitys.
Lisää tapahtumia osoitteessa
www.menoinfo.fi.. Suomussalmen
seurakunnan lapsi- ja perhetyö.
Ämmänsaaren pyhäkoulu klo
18. Suomussalmen seurakunnan lapsi- ja
perhetyö.
Porstuankulma avoinna ma
9.00-13.30, ti bingo klo 10.3011.00, ruokailu klo 11.00-12.30,
ke 11.9. Pe 13.9. 10 ?,
klo 17.00 Red 2, kesto 1 h 56 min,
K12, L. klo
15.00 Tumman veden päällä,
kesto 1 h 48 min, K12, L. Biokaasulaitosten
yleistyessä se voisi tarkoittaa
myös tulevaisuuden maatilojen toiminnan kannattavuuden kasvavan noin 25 prosentilla.
. Torstaina 12. Kun ihmisille annetaan rajaton energiamöntti, luontoomme kuuluu käyttäytyä juuri näin, käyttäen sitä rajattomasti. HUOM! Ukkohalla
Maraton 14.9 on peruttu!
daan tuottaa sähköä tai liikenteen polttoainetta. Ajattelutapamme, jossa
emme enää näe asioiden yhteyksiä johtuu siitä, että
olemme eräänlaisessa fossiilikännissä. Elämme nihilistisessä tilassa, kun meillä ei ole enää
käsitystä syntytiedosta. Tapahtuma on tarkoitettu etenevää muistisairautta
sairastaville ja heidän omaisille
sekä läheisille. Järj. Siihen
liittyy myös erilaisten ja eriikäisten ihmisten yhteisö,
jossa tietotaito välittyy eteenpäin.
Maaseuduilla on Vadenin
mukaan eletty vielä syntytiedon piirissä, mutta se on
muuttunut kun maatilojen
omavaraisuus on jäänyt historiaan.
. Järj. Kesäkauden päätöstansseissa soittaa Tukkijätkät.
Viikonloppuna tanssitaan ainakin Ämmänsaaren työväentalolla, Piston Pirtillä ja Hossan Lomakeskuksessa.
NÄYTTELYT
Hyrynsalmen kirjasto. Suomussalmen kirkko,
Salmentie 1, su. Su 15.9. Ämmänsaaren seurakuntakeskus, Kirkkokuja 1, su. Saaga
Areenalla livebändi.
Kainuun Erämarkkinat: Karhun
metsästyksen mestaruuskisat,
Kalastus- ja erätuotteiden myyntikoju, paljon muuta erähenkistä
toimintaa. klo 12.00 Ämmän kamarilla.
Suomussalmi kk:n pyhäkoulu
klo 17. To?pe klo 11?16,
ma?ke klo 12?19.
Suomussalmi
Galleria Kieppi. Biokaasusta voisi tulla
liikenteen myyntituote maatiloilla, Pekka Heikkinen
MTT:stä lisää.
Mustarindalla vieraillut,
energian ja kokemuksen välistä yhteyttä tutkinut filosofi
Tere Vaden puhui kriittisesti
fossiilisten polttoaineiden ja
modernin elämänmuodon
tiiviistä symbioosista. Hyrynsalmelaisen Reijo Keräsen kivimursketauluja. Ämmänsaaren työväentalo, Voimakatu 5, la klo 20.3001.00. 10 ?.
Klo 21.00 Red 2, kesto 1 h 56
min, K12, L. Nurmi voi tuottaa kymmenkertaisen energiamäärän
lantaan verrattuna, MTT:n
vanhempi tutkija Elina Virkkunen sanoo.
Hehtaarin nurmisadosta
saatavalla energialla voi ajaa
esimerkiksi biokaasuautoa
vuoden. hartaus klo
10.00, to avoinna klo 9.00- 13.30,
pe klo 10.30 bingo, ruokailu klo
11.00-12.30.
Tanssit. Helluntaisrk, Rukoushuone, Ouluntie
16, to klo 19.
Valkeisen pyhäkoulu klo 17.
Valkeisen seurakuntakoti, Saihotie 1, su. klo 18.00
Varjojen kaupungit: Luukaupunki,
kesto 2 h 11 min, K12, L. To?pe klo 10?19, la klo 10?
15, ma?ke klo 10?19.
ELOKUVAT
Suomussalmi
Kino Retikka. Se on myös energiamuoto, joka on riippuvainen tuonnista alueilta, jotka
ovat poliittisesti hyvin epävakaita.
. Järj.
Suomussalmen seurakunnan
lapsi- ja perhetyö.
Ämmänsaaren Muistikerho
kokoontuu 18.9. Investoinnilla
vahvistetaan biokaasuosaamista Kainuussa ja koko
maassa. 10 ?. Sillä voimme päästä hyvään elintasoon, johon ei
kuulu kuitenkaan nykyisen
kaltainen tuhlailu, vaan
enemmänkin Karibian ja tiettyjen Latino-Amerikan maiden kaltainen kestävän luokan ekologinen hyvinvointi.
Siinä elää nykyään planeettamme asukkaista kolmannes. syyskuuta 2013 YLÄ-KAINUU
11
ANNIINA KEISKANDER
?Kyseessä on
fossiilikänni?
Filosofi: Tere Vaden uskoo, että fossiilisten polttoaineiden aika päättyy
ANNIINA KEISKANDER
Anniina Keiskander
anniina.keiskander@almamedia.fi
vielä monipuolisemman energiantuottojärjestelmän, jonka tarkoitus on tehdä 700 neliön Mustarindas-
Biokaasulaitos Kainuuseen
Maa- ja elintarviketalouden
tutkimuskeskus rakentaa
Sotkamoon biokaasuteknologian testaus- ja toimintaympäristön. Valkeisen
seurakuntakoti, Saihotie 1, ke klo
15.15?16. Piia JuntunenLaakso: Laulu punaisesta marjasta. Hyrynsalmen terveysasema, Kiviöntie 11,
ma klo 16.30. Ensi kesänä rakennetaan kuivamädätysteknologiaan perustuva biokaasulaitos, joka käyttää ensisijaisesti peltomassaa.
. Se humalluttaa ihmisapinan pään, Vaden
sanoi.
Vaden näkee kuljetetun
energian helpon saatavuu-
Filosofi Tere Vaden puhui fossiilisten energiamuotojen vaikutuksesta moderniin kulttuuriin ja ajattelutapaan.
den sumentaneen kyvyn
nähdä yhteyksiä ihmisten
oman toiminnan ja ympäristön muutosten välillä.
. Soittaa orkesteri Pohjolan
Yö.
Hyrynsalmi
JUHA NEUVONEN/ARKISTO
Sanan ja rukouksen ilta. Ilmasto muuttuu,
luonnonvarat ehtyvät, ja öljy
käy energiamuotona vanhanaikaiseksi. Kun miljoonia vuosia
maan sisässä ollutta ainesta
pumpataan ulos valtavia
määriä 150 vuoden sisällä,
sillä on luonnollisesti jokin
vaikutus ympäristöön Jo modernin ajan alussa eräs ruotsalainen tiedemies teki laskelmia, mitä ilmakehälle tapahtuu päästöjen myötä.
Mutta yhä edelleen on paljon
ihmisiä, jotka epäilevät, ettei
ilmastonmuutos sentään
meistä voi johtua, Vaden antoi esimerkin.
Vaden puhui modernin
ajan kadottaneen suuren
osan niin kutsuttua syntytietoa, mikä tarkoittaa ymmärrystä siitä, mistä arkipäivämme asiat ja tavarat ovat kotoisin.
. Kirkkomuskarissa syttyy kynttilä, ja matkaa musiikin
maailmaan taitetaan laulaen, lorutellen, soittaen, liikkuen ja
kuunnellen. Prosessissa käytetyt
mikrobit valmistavat eloperäisestä aineksesta energiaa.
Ilmattomassa tilassa syntyvä
metaani kelpaa polttoaineeksi lämpökattilaan, siitä voi-
Menoinfo
Puolanka
TAPAHTUMAT
Hyrynsalmi
Etenevien muistisairauksien
ensitietotapahtuma. Usein ajattelemme, että
nykyteknologia on kehittynyt
näin pitkälle, koska olemme
älyllisesti kehittyneet niin
paljon, mutta totuus on, että
modernin elämänmuotomme mahdollistaa vain fossiilisten polttoaineiden käyttöönotto, Vaden sanoi.
Nykyinen elämänmuoto,
jossa muoviroskakasat kertyvät Tyynellemerelle ja kulutus pyörii hurjaan tahtiin, on
Vadenin näkemyksen mukaan tulossa päätepisteeseensä. Soittaa Sotkamon Hanuripelimannit.
Tanssit Piston Pirtillä la 14.9.
klo 21-01. Hossan Lomakeskuksessa
Su 15.9. Ma 23.9. klo 9.4511.15 perhekerho srk.kodissa.
Pe 20.9. Ke
18.9.klo 10 hartaus Porstuankulmassa, klo 18 kirkkokuoron harjoitukset seurakuntasalissa. Ke 18.9. 13
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Pinaattikeitto
Makkarakeitto
Palvilihakeitto
Itämainen keitto
Uunilenkki
Joka päivä myös kevyt salaattiateria 4,50 ?
Keittolounas alk. klo 13 raamattupiiri Kesärannassa. klo 12-15
rovastikunnallinen
omaishoitajien kirkkopyhä
Ämmänsaaren seurakuntakeskuksessa; klo 12 messu
kirkossa, avustaa päiväkuoro,
ruokailu ja ohjelmaa seurakuntasalissa. klo 9.45 perhekerho päiväkerhotilassa.
To 19.9. Ma 23.9.
klo 10 Ystävän Kahvila aloittaa srk-keskuksessa. Virren sanat hän kirjoitti 1944
vankilassa runoksi ja lähetti joulutervehdyksenä läheisilleen. La
14.9. klo 10-12
perhekerho. Ma, Ti ja Pe klo 10-15
kirpputori, Jalonkatu 8
Hyrynsalmi: To. 12 perhekerho srk-keskuksessa. ?Pyhyys ja puhtaus,
rakkaus, virvoitus, totuus ja armahdus Sinussa on (virrestä
318).?
Kastettu: Antti Matti Tapio
Miettinen, Riitu Martta Elisa
Keränen.
Kuollut: Kerttu Johanna
Keränen 95 v
Kirkonkylä: Su 15.9. Klo 18 Pieni
rukoushetki srk-salissa. alkaen klo 10 ?
12 srk-keskuksessa, lisäksi
Joukokylässä 9.9. Su 15.9. 15. Su
22.9. Holappa, 81 v., Martti Holappa, 73 v.
Toiminnasta: Pe 13.9. klo 9.15 Varttikirkko seurakuntakeskuksen
kirkkosalissa, kaikille avoin.
Klo 13 Hartaus ja Herran Pyhän ehtoollisen vietto Mäntylässä, klo 14 Sopulassa. La
14.9. Klo 18 Parikanniemen seurat Salli Heikkisellä,
Kuhmontie 384, mukana
Pekka Maaranen ja Markku
Liukkonen.
Lankoja tai purettavaa voi
tuoda Äiti-Teresa peittoja
varten seurakuntakeskukseen.
Diakonia: Ti. ?Kristuksen uskonto,?
hän sanoi, ?ei ole herkkupala sen jälkeen kun on syöty leipää, päinvastoin: se on leipä tai sitten ei mitään.?
Olkoon tämä hartauskirjoitus kiitos ja ylistys Kristukselle, joka kaikkina aikoina herättää ?näkijänsä.. La 14.9. Su 15.9. Tervetuloa myös uudet laulajat.
Nuoret: La 31.8. klo 18 raamattupiiri
kokoushuoneessa. klo 19
Sanan ja rukouksen ilta; Niilo
Närhi, Vesa Jääskeläinen (kolehti Kuopion Tukikohta
srk:lle). Ti 24.9. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Keskiviikkoisin klo 9.30 . Su. 12.
Rauhanyhdistys: La 14.9.
klo 11.30 lähetysalueen vuosipäivä Puolangalla. klo 10
kirkkokuoron kuoropäivä
seurakuntasalissa. Su
22.9. 044 284 8306
$YRLQQD PD SH NOR OD VX
.HLWWL| DYRLQQD PD OD NOR VX
$YRLQQD PD WR NOR SH OD VX
/RXQDVOLVWD P\|V ZZZ \ODNDLQXX ¿
+HUNXOOLVHW KHWNHW WDUMRDD YLLNROOD . Leirimaksut: Aikuiset
15?/hlö, 4-8 ?vuotiaat 8?/
hlö, alle 4-vuotiaat ilmaiseksi. klo 14 Hartaus ja
Herran Pyhän ehtoollisen
vietto terveyskeskuksessa.
Klo 18 raamattu- ja rukouspiiri seurakuntasalissa. peritään bussissa.
Hyrynsalmi
To 12.9. klo 10 Messu kirkossa,
mukana Markku Liukkonen.
Messun jälkeen päivätilaisuus seurakuntakeskuksessa, Markku Liukkonen ja
Pekka Maaranen. klo 9.45-11.15 perhekerho srk.kodissa.
Ruhtinansalmi: Ti 17.9.
klo 11 kahvit Saarikylän koululla. 15.9,
klo 11, Päivätilaisuus. klo 17
pyhäkoulu srk.kodissa. 08-711 052
$YRLQQD PD OD NOR VX
Minestronekeitto
Kaamoskiusaus
Kalakeitto
Jauhelihamakaronilaatikko
Kalkkunakeitto
Sitruslohi, perunat
Lohiseljanka
Riistakäristys, muusi
KESKIVIIKKO
SUNNUNTAI
Kesäkeitto
Chili con carne, riisiä
Parsakeitto
Kukkoa viinissä
TORSTAI
Sisältää runsaan
kainuulaisen leipäpöydän, ruokajuomat,
monipuolisen salaattipöydän sekä jälkiruuan
Keskiviikko
Tomaattimuikut
Maksakastike
HOTELLI
Arkena keittolounas 7,50, lounas 8,50-9,00,
sunnuntaina 10,50. Torstaisin klo
9.30 . Su
15.9. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa,
sen jälkeen kuoroharjoitus
srk-salissa. 12.9, klo
18, Elämän Sana ja Leipää
ym. klo
10 . Klo 18 Pieni rukoushetki srk-salissa. klo 17 Kotikokous Leila ja Martti Hammarilla, Alajärventie 7. Pe 20.9. salissa.
Kirkkokuoron harjoitukset
torstaisin klo 17.30. Su 22.9. Su 15.9.
klo 17 seurat (Reijo Nissilä,
Eero Kaski). 11 :
3-vuotiaat. Ke 18.9. (08) 636 285
www.kultainenkukko.?
$YRLQQD PD SH NOR OD
LOUNAS klo 11-15
LOUNAS
9,50?
ma-pe
klo 11-14
MAANANTAI
PERJANTAI
Maanantai
Mantelikala
Sipulipihvit
Torstai
Silakkapihvit
Riistakäristys
TIISTAI
Mausteisempi
PERJANTAI
makkarakeitto
Härkäpekonikastike Kolmen kalan
keitto
Meksikolainen
BBQ possua
nachovuoka
Tortillalasagne
KESKIVIIKKO
Noutopöytä ja
Lapinukonkeitto
ina
myös lauantaina.
Porsaan ribsit
sunnunta !
Paistettua lohta
Tervetuloa
TIISTAI
LAUANTAI
Tiistai
Lohileike
Ananasbroileri
Perjantai
Haukimureke
Aurajuustohärkää
sis. klo
15.30. Klo 15 Siio-
ninvirsiveisuut seurakuntakeskuksessa, mukana Matti
Mäkelä. Lisäksi hän oli mies, joka painotti: ?olennaisinta kristillisessä uskossa ei suinkaan ole uskonto vaan Kristuksen persoona.?
Hänen mukaansa ihailemme Kristusta eettisenä nerona,
mutta emme ota häntä vakavasti. Nyt myös päivän leike.
(keittolounas 6,90, noutopöytä ma-pe 8,90, la-su 9,70)
Teboil Turjanhovi
Kalliokatu 2, puh. klo 12 seurakuntakerho
srk.kodissa. To 19.9. Puuhis seurakuntakeskuksessa (1 . 6.10.2013. Ti. La 14.9. Klo 13
srk-salissa Parikanniemisäätiön seurat (Markku Liukkonen, Pekka Maaranen).
Päiväkerhot seurakuntakeskuksessa: Tiistaisin klo
12 . klo 10 Pirtin
kerho Juntusrannassa.
Koko perheen syysleiri
Roinilan leirikeskuksessa
5.10 . Hänessä on koko Jumaluus. Pe 20.9. Elokeräys Isoon Kirjaan,
tavaraa otetaan vastaan p.
040 526 9857.
Vapaaseurakunta
Pe 13.09. klo 18 Lauluista kaunein
-kirkkokonsertti kirkossa;
kirkkokuoro joht. Joka 10. hintaan.
Kahvilastamme lounasaikaan myös muut
suolaiset ja makeat herkut.
Meille käyvät myös lounassetelit.
Jalonkaarre 3-5, Suomussalmi, p./fax 711153
Jalonkatu 1, Suomussalmi, p. Kotiinlähtö Kuhmosta klo 18 messun jälkeen. klo 17-18.30 Lasten
kerho eka-kuutosluokkalaisille Pastori Pertti Räty ja sielunhoitoterapeutit Kyösti ja
Rosita Florin Kiponniemen
toimintakeskuksesta vierailevat Kainuussa: La 14.09. Pe. omiin kasseihin. Klo 15 Syksyn
toivevirret seurakuntakeskuksen kirkkosalissa, mukana kirkkokuoro.
Ti 17.9. Ti
17.9. Ke
18.9. Säävaraus. Su 22.9. 08 710 770
Kauppakatu 7, Suomussalmi, p. klo
18.30 lauluseurat Ry:llä.
Helluntaiseurakunta
Suomussalmi: To 12.9. Maksu sisältää majoituksen ja täysihoidon, (omat liinavaatteet ja pyyhkeet mukaan!) Ilmoittautumiset ja lisätiedot ma 16.9. Kiitos hänen
nimensä ja verensä voimasta yli näkyvän ja näkymättömän
maailman. klo 10
kirkossa messu. klo
9.45-11.15 perhekerho srk.kodissa, klo 18.30 raamattupiiri
srk.kodissa. klo 13 työpiiri
ja päiväkahvit seurakuntasalissa, mukana Etiopian lähetit Leena ja Johannes Heinola.
Ämmänsaari: To 12.9. klo 19
sanan ja rukouksen ilta. klo 10
Lähetyssoppi seurakuntasalissa, mukana Etiopian lähetit Leena ja Johannes Heinola.
Valkeinen: To 12.9. 0400-354978. 14 :
4- ja 5-vuotiaat. 5,90 ?
Keittolounas+salaatti 7 ?
Leivät, kotijuomat sekä kahvi sis. ja ?Herätykseen valmistautuva seura-
LOUNAS joka päivä klo 11-17
Meksikolainen viikko
MAANANTAI
Sienikeitto
Makkaramunakas
Lihamureke
Grillilohta
TIISTAI
Nakkikeitto
Haukimureke
Barbeque-broileria (reisipala)
Kinkkukiusaus
KESKIVIIKKO
Kalakeitto
Metsästäjänpihvit
Kalkkunapata
Kasvispasta
TORSTAI
Hernekeitto ja pannari
Wallenbergin kalapihvi
Paprikainen lihapata
Kuorrutetut kasvikset
PERJANTAI
Broilerikasviskeitto
Verimakkarat
Uunimuikut
Jauhelihastroganoff
LAUANTAI
Juusto-savuporokeitto
Itämaista broileria
Kuorrutettua lohta
Kasvisvuoka
Lounas arkisin 10.30?15.00
keittolounas 7,50, lounas 9,80
PITOPALVELUA
Kauppakatu 4-6, Suomussalmi, p. Näin totesi Dietrich Bonhoe?er vastustaessaan avoimesti Hitlerin pyrkimyksiä kirkkotaistelussa Saksassa.
Sama mies sanoitti virren 600: ?Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa
kätketyt. 4
-luokkalaisille) maanantaisin
klo 14 . lounas ilmainen.
MEILTÄ SAA MYÖS PITOPALVELUA!
Lounas klo 11 . mennessä
Suvi Juntunen 044 333 1824
tai info@valmisvalmennukset.?
Tilaisuudet muualla: La
14.9. 14 : 4- ja 5-vuotiaat. klo
9.15 Varttikirkko seurakuntakeskuksen kirkkosalissa.
Puolanka
Kuollut: Lilja Maila Holappa
s. klo
10.30 Diakonian vapaaehtoisten kokous srk. Su 15.9.
klo 18 messu kirkossa, saarnaa Heli Riipinen, klo 18 pyhäkoulu kokoushuoneessa.
Ma 16.9. 17.9,
klo 18, Sana ja rukous
Puolanka: To 12.9. runsaan salaattipöydän, ravitsevan leipäpöydän, ruoka-juomat sekä jälkiruoan
Hernekeitto
Pyttipannu
MAANANTAI
Aurainen lohikeitto
Lasagnette
Maissikanapata
TORSTAI
Suomalainen
papukeitto
Meksikolainen
kanapata
Chili con carne
Joka 11. ateria ilmainen. Leirin järjestävät Valmis Valmennukset sekä Suomussalmen seurakunta. Ma
16.9. 15
Ämmänsaaressa. klo 18 Suomussalmen
Helluntaisrk:ssa Eija Merilä
ja Leo Niemelä puhuvat ja
laulavat. Elokeräyslahja Isoon Kirjaan. Perhekerho perjantaisin 6.9. 16 ja keskiviikkoisin
klo 13 . Merja Matero piano ja urut, Laura Matilainen viulu, puhe Tatu
Ryyti. 13.9,
klo 18-20, Puhelinpäivystys
?Puhu sinua kuunnellaan.?,
puh. Vuonna 1945 huhtikuussa hänet teloitettiin.
Olkoon tämä hartauskirjoitus kiitos
ja ylistys Kristukselle, joka kaikkina aikoina herättää "näkijänsä."
A
Mielessäni olen kysellyt, millainen on mies, joka aloittaa
runon hyvyyden voimasta vangittuna, tietäen tulevansa
mahdollisesti teloitetuksi. Maksu 20 . Lähtö klo 8 Ämmänsaaren kirkon pihasta,
klo 8.10 kirkonkylä Kaleva,
8.35 Ala-Vuokin kauppa,
edelleen Kuhmoon. klo 18
hyvän sanoman ilta, Erkki
Mäkinen puhuu. Sävelen saanut runo kaikkine säkeineen välittää syvää luottamusta Jumalan huolenpitoon
olipa tilanne mikä hyvänsä.
Keväällä sain lahjaksi Bonhoe?erin elämästä kertovan
kirjan. Hän oli mies, joka ei
noussut ?väärään junaan?. klo 9 K-15
Pause seurakuntasalissa.
Ajankohtaista tietoa ryhmän
Facebook sivuilta.
Päiväkerho: To 12.9. Leiri alkaa la 5.10.
klo 10 ja päättyy su 6.10. Rovastikunnallinen omaishoitajien kirkkopyhä klo 12 . klo
10 sanajumalanpalvelus kirkossa, saarnaa Heli Riipinen,
klo 17 pyhäkoulu päiväkerhotilassa. 11 avoin kerho kunnan
päivähoitoväelle, klo 12 . Kesän kuluessa olen tutustunut häneen ja viettänyt
antoisia lukuhetkiä.
Vastauksia kyselyyni olen löytänyt. Su 15.9. Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan, yhdessä
käydä uuteen aikaan nyt.. alkaen joka
toinen maanantai klo 10 . klo
11 päiväkuoron harjoitus seurakuntasalissa. klo 15.15
3-5 -vuotiaiden muskari srk.
kodissa.
Pitämä: Pe 13.9. YLÄ-KAINUU Torstaina 12. 17.9. Lähtö rukoushuoneelta klo 17. klo
15.30 ja klo 18 Kuhmon vapaaseurakunta ?Varustautuminen herätykseen. To 19.9.
klo 19 sanan ja rukouksen ilta. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta. Ma 23.9. ennakkoon ilmoittautuneille bussiretki Kuhmon Paloniemeen lähetyksen syysstarttiin. klo 11 päiväkuoron harjoitukset seurakuntasalissa, klo 18 Kansanlähetyksen seurat seurakuntasalissa. klo 18 kirkkokuoron
harjoitukset kirkossa. klo 18 Evankeliumin ilta; Eija Merilä, Leo
Niemelä. syyskuuta 2013
12 ELÄMÄNMENO
SEURAKUNNAT
Hartaus
Kristiina Juntunen
Suomussalmi
Kirjoittaja on suomussalmelainen emäntä ja
taiteen harrastaja.
Näkijä
?
Jos nousee väärään junaan, ei kannata juosta pitkin käytävää vastakkaiseen suuntaan.. marjaretki Ison Kirjan
hyväksi, lähtö rukoushuoneelta klo 9
14.
syyskuuta. Monikulttuurisia
tilanteita voi ilmetä esimerkiksi hautaan siunaamisen,
lapsen kasteen, avioliiton
siunaamisen tai perheen
nuoren rippikoulun yhteydessä. klo 16 ja 18 Kajaanin
vapaaseurakunta ?Hoitava,
parantava ja saavuttava seurakunta. klo 18 Varjojen kaupungit:
5DNNDXGHOOD NDLYDWHQ MD NLLWWlHQ
$QQHOL MD 3HQWWL
6DPL /RWWD MD -RRQDV
.DLVD 5HHWWD
/LLVD VLVNR
VLVDUXVWHQ ODSVHW SHUKHLQHHQ
PXXW VXNXODLVHW MD \VWlYlW
-D WXOL YHWWHQ W\\QH\V
-D WXXOWHQ XLQDKGXV
-D UDXHWHVVD UXVNRMHQ
6RL PHWVlQ KXRNDXV
,OPDUL .LDQWR. . klo 10 ja klo
12 Hyrynsalmen vapaaseurakunta ?Armon oikea ymmärtäminen. Konventin
teema on ?Jumalan sana on
voimaa uhkuva. syyskuuta päivittäistavaraliikkeiden auloissa (S-Market
Kymppi, K-Market Kirsikka
ja K-Supermarket), kerääjinä
Ruukin koulun oppilaita
opettajineen, lukion opiskelijoita, Terveyspisteen hoitajia
ja muita vapaaehtoisia.
olla buddhalainen ja toinen
kristitty.
Oppaan ohjeita voi soveltaa myös kristityn ja uskonnottoman yhteisen juhlan
järjestämisessä. Tiekunta voi
myöntää luvan metsästysseuralle käyttää yksityistietä
metsästystarkoitukseen.
ONNITTELUT
Rakkaamme
Arja Rauni
ILLIKAINEN
o.s. klo 11.00 Kellon
konventtisalille. Suomussalmella
keräys toteutetaan lipaskeräyksenä perjantaina 13. (Hepr. Manninen
* 4.11.1943
24.7.2013
Suuresti kiittäen ja kaivaten
Olli Rahikkala
Metsäpalveluesimies
Suomen metsäkeskus,
Metsäpalvelut
SPR kerää sitomattomia
varoja kriisirahastoon, mistä
jaetaan avustusta hädänalaisille niin kotimaassa kuin ulkomailla.
SPR on puolueeton auttaja, joten se pääsee viemään
apua konfliktialueille ja sillä
on mahdollisuus auttaa äkillisissä luonnonkatastrofeissa
heti.
Kriisirahasto ei jaa rahaa,
vaan antaa materiaaliapua
kuten ruokaa, vaatteita, lääkkeitä, arkielämän selviytymisessä välttämättömiä tavaroita, kriisialueelle jopa kokonaisen sairaalan
Lahjoituksen voi tehdä
myös virtuaalilippaaseen
www.lahjoituslipas.fi
2QQHD S\|UHLWl
Wl\WWlYlOOH .XXVLN\PS
SLVWl LVll DSSLXNNRD MD
XNNLD RQQLWHOOHQ
6DWX -DUL
6DQQD 0LNNR (HOL
7lQllQ RQ WRUVWDL V\\VNXXWD
$XULQNR QRXVHH NHOOR MD ODVNHH NHOOR
1LPLSlLYLllQ YLHWWlYlW
7R 9DOPD 9LOMD
3H 2UYR
/D ,LGD
6X 6LUSD
0D +LOOD +HOOHYL +LOOHYL +LOOH
7L $LOL $LOD
.H 7\\QH 7\WWL 7\\QL
7R 5HLMD
3H 9DUSX 9DXOD
/D 0HUYL
3lLYlQ PLHWHODXVH
0DDLOPDVVD RQ WXVNLQ PLWllQ PLWl MRNX LKPLQHQ HL
RVDLVL WHKGl KXRQRPPLQ MD P\\Gl KLXNDQ
KDOYHPPDOOD
-RKQ 5XVNLQ
Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa 10.8.2013.
Kiitokset suruumme osaa ottaneille.
.HUWWX -RKDQQD
.(5b1(1
R V /DSSDODLQHQ
V /DXNDDVVD
N 6XRPXVVDOPHOOD
2QQHD YXRWLDDOOH
-XXOLDQQDOOH
lLSSl
(PPLLQD MD -DQL
PXPPX MD XNNL
1LQD MD -DUNNR
ELOKUVAT
Pe 13.9. La
14.9. ja ?Hoitava yhteys?,
Su 15.09. Monikulttuuristen sovellusten paikka on siksi siellä, missä käsikirja antaa
mahdollisuuden vaihtoehtoisiin toimintatapoihin kuten
esimerkiksi johdantosanat,
vapaamuotoiset rukoukset ja
valinnaisen musiikin.
jalle.
Metsästysseuran jäsenet
eivät automaattisesti ole kulkuoikeuden haltijoita vaikka
yksityistien vaikutusalueen
metsästysmaat ovat vuorattu
metsästysseuralle.
Metsästysseuran jäsen voi
olla kyseisellä tiellä kiinteistön omistaja. Kulkuoikeuden haltija voi olla
myös pellon vuokraaja.
Yksiköt voidaan määrätä
joko kiinteistön omistajalle
tai suoraan pellon vuokraa-
Lipaskeräys
Nälkäpäivänä
Suomen Punaisen Ristin valtakunnallinen Nälkäpäiväkeräys toteutetaan 12. Tilaisuudet ovat kaikille
avoimia, tervetuloa mukaan!
Ortodoksit
Ämmänsaari: Pe 13.9. liturgia ja vedenpyhitys
klo 10.00.
Jehovan todistajat
Vko 37 ei ole kokouksia
valtakunnansalilla. ja ?Armosta arvokas?. Opas perustuu ekumeeniseen uskontoteologiaan, joka pitää periaatteinaan kristillistä rakkautta
ja vieraanvaraisuutta.
Opas korostaa, että tapauskohtaisen harkinnan tulee noudattaa kirkkomme
järjestystä. ja ?Miten voimme
kokea Jumalan sanan voiman omassa elämässämme??
Opas monikulttuurisiin
kirkollisiin
perhejuhliin
Piispainkokous hyväksyi oppaan monikulttuurisiin kirkollisiin toimituksiin ja perhejuhliin. Suuri
ehtoopalvelus klo 17.00. Kokoonnumme 14.9. syyskuuta 2013 YLÄ-KAINUU
13
kunta?, Su 15.09. Esimerkiksi avioliiton
siunaamista pyytävän pariskunnan toinen osapuoli voi
Kulkuoikeuksista
yksityisteillä
Tarkennuksena tiistain Metsä-liitteen tienkäyttöön liittyvään artikkeliin.
Yksityistiellä saavat kulkea kulkuoikeuden haltijat,
jotka ovat pääsääntöisesti
kiinteistöjen omistajia. Torstaina 12. 4:12).
Saamme vastaukset mm.
seuraaviin kysymyksiin: ?Miten voimme muuttua jatkuvasti, vaikka meillä olisi syvään juurtuneita tapoja ja
asenteita?
6XRPXVVDOPL
0H NDWVRPPH MlONLl NlWWHVL W|LGHQ
NLLWWlHQ PXLVWDHQ LNlY|LGHQ
VLVDUHQ ODSVHW SHUKHLQHHQ
VXNXODLVHW MD \VWlYlW
3lLYlQ WRXKXW WDDNVH Mll
PLQXD MR YlV\WWll
.LLWRV HWWl QXNNXPDDQ
SHLWRQ DOOH PHQQl VDDQ
+\Yll \|Wl -XPDOD
6LXQDD PHLWl NDLNNLD
,OWDUXNRXV. 040 758 8525
RAVINTOLAT
5DNNDDPPH
/LQGD 0DULD
+827$5,
R V -RNHODLQHQ
9XROLMRNL
. (viimeinen)
HOTELLI
KIANNON KUOHUT
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Koulutettu HIEROJA
PÄIVYRI
Virpi ja Arto
Joonas, Juulia ja Jenni-Maria
sisarukset perheineen
sukulaiset ja ystävät
5DNNDDPPH
KAIKENLAISTA
www.teatteriretikka.net
Rakkaus, jonka jaamme,
ei kuole milloinkaan.
Kerran me kohdata saamme
rakkaamme uudestaan.
Hän, jota kaipaamme täällä,
saapunut kotiin jo on.
Jumalan kämmenen päällä
rauha on loputon.
Marko Karppinen
Olen aloittanut hierontatyöt Kuhmon, Hyrynsalmen
ja Suomussalmen alueella kotikäynteinä.
Kostamustie 2166, Härmänkylä
puh. 6LXQDXV WRLPLWHWWX 6XRPXVVDOPHOOD lLGLQ WRLYR
PXNVHVWD OlKHLVWHQ OlVQl ROOHVVD /lPPLQ NLLWRV RVDQRWRVWD
.LLWlPPH P\|V OlPSLPlVWL NDLNNLD lLGLQ
KRLWRRQ RVDOOLVWXQHLWD
LEFFATARJOUS:
LUUKAUPUNKI
Pizza
2 h 11 min, K12, 10 ?
klo 21 RED 2
+ pieni limu
1 h 56 min, K12, 10 ?
10 ?
Su 15.9. klo 15 TUMMAN VEDEN
PÄÄLLÄ
pe-la klo 18-22
su klo 17-20.30
1 h 48 min, K12, 10 ?
klo 17 RED
1 h 56 min, K12, 10
klo 21?02
pohjolan
yö
L.10?
p. ((08)) 732 322
www.hossanlomakeskus.com
Teeman löydät myös lehtien
verkkopalvelusta
www.sotkamolehti.fi
www.kuhmolainen.fi
www.ylakainuu.fi. Seurahuoneen
1-vuotissynttärit
6LXQDXV RQ WRLPLWHWWX OlKHLVWHQ OlVQl ROOHVVD
/lPPLQ NLLWRV RVDQRWRVWD 6\GlPHOOLQHQ NLLWRV NRWLDYXVWD
MLOOH MD <Ol .DLQXXQ VDLUDDODQ KHQNLO|NXQQDOOH UDNNDDPPH
K\YlVWl KRLGRVWD MD KXROHQSLGRVWD
la 14.9.
Kakkutarjoilu lo 11-14
Illalla klo 21 alkaen.
Synttärijamit 1 v.
Musikaallien imitaattori
Taito Kopiovaara
ma-to 10-21, pe-la 10-02, su 12-20
Kauppakatu 7, Suomussalmi, p. 044 284 8306
La 14.9
Tilanteen voi kuitenkin
korjata kävelemällä tikkaiden
alitse uudestaan toiseen
suuntaan. Ei niiden raaski
antaa kuivuakaan, kun niistä
on tullut niin upeita.
Myös upea tulenpunainen kanna menestyy pohjoisilla leveysasteilla. Äänestä osoitteessa www.
ylakainuu.fi
. Toisaalta istutuksiin valitut kukkalajit ovat myös
ominaisuuksiltaan hyvin
säänkestäviä. Paitsi että tikkaat voivat oikeasti
kaatua päällesi, alikulku tekee loppupäivästäsi epäonnisen. Eikä tätä tilannetta voi
korjata millään keinoin!
Jos onnistut rikkomaan peilin, epäonni
tulee seuraamaan sinua seitsemän vuoden ajan.
Edes onnea tuottavat sirpaleet eivät pelasta sinua kurjalta kohtalolta. YLÄ-KAINUU Torstaina 12. Leikkimielisessä kilpailussa
ei jaeta palkintoja.
. syyskuuta 2013
14 ELÄMÄNMENO
Värien
loistoa
AINO ISOJÄRVI
Istutukset: Kukat
ilahduttavat vielä hetken
ajan loppukesän kulkijaa
Aino Isojärvi
aino.isojarvi@almamedia.fi
Ämmänsaaren kukkaistutukset ovat viime aikoina keränneet kehuja myös paikkakunnalla vierailleilta turisteilta. Ja tämä kesä on ollut
melkoinen samettikukkien
sesonki. Sitä paitsi, voit
vahingossa tyrkätä ystävääsi
silmään tai samalla huitaista
anoppisi lempimaljakon lattialle. päivä osuu
perjantaille
tänä vuonna
kaksi kertaa.
Vaikka tilastot eivät vahvista
huonon päivän mainetta, kaikkialla maailmassa perjantai
13. Eniten suosituksia saanut
julistetaan Kainuun väripilkuksi.
. Ne selviäisivät
niin rankkasateen kuin paahteenkin iskiessä.
Esimerkkinä Heikkinen
mainitsee viime kesän, jolloin kukat kukkivat kovista
sateista huolimatta.
Viherpeukaloille puutarhuri vinkkaa, että kukkaloiston salaisuus on yksinkertainen: huolellinen lannoitus ja
ennen kaikkea säännöllinen
kastelu riittävät.
Kukista saadaan nauttia vielä jonkin aikaa.
KUKKAKISA
. Joka syksy otamme vanhat juuret
talteen ensi kesää varten, puutarhuri Heikkinen myhäilee.
ARKISTO, RAINE LEHTORANTA
ARKISTO, ANNI TOLVANEN
ARKISTO, TOMMI HEINO
ARKISTO, HANNA LEPPÄNEN
ARKISTO, EERO LIESIMAA
Jos näet mustan kissan
tepastelevan tien yli,
jotain pahaa tulee tapahtumaan. Tosin ensimmäisten viileiden öiden ja pikkupakkasten jälkeen ne tuppaavat nopeasti rupsahtamaan. Toiset pelaavat varman päälle, ja sylki lentää
seitsemän kertaa. Äänestä mielestäsi parasta
kokonaisuutta.
. Ja jos kyseessä oli
kokovartalopeili, saatat myös
huomaamattasi lihoa.
Varovasti sen suolapurkin kanssa! Jos
suolaa pääsee kaatumaan pöydälle, aterioistasi
tulee mauttomia eikä mikään
muukaan tule onnistumaan.
Heitä suolaa vasemman olkasi yli ja saatat vielä selviytyä.
Muista kuitenkin siivota jälkesi, sillä kotona tai työpaikalla tuskin arvostetaan lattialla lainehtivia kiteitä.
VARO NÄITÄ!
13. Ylhäällä epäonni
tunnetaan: joissain rakennuksissa on jopa vältetty 13.
kerroksen numeroimista.
Älä avaa sateenvarjoa
sisällä, vaikka ulkona
olisikin jo kaatosade.
Varjon auki läväyttäminen
tuo huonoa onnea paitsi sinulle, myös kaikille lähettyvillä oleville. Päällimmäisenä ruskeat purppurasulkahirssit.
AINO ISOJÄRVI
. -Ne ovat meidän ylpeys. Kauniita istutuksia on vaikea olla huomaamatta, vaikka olisi vain
pikaisella ohikulkumatkalla.
Niiden avulla välittyy huoliteltu ja viihtyisä vaikutelma
koko kylästä.
Kunnanpuutarhuri Seija
Heikkinen vahvistaa, että
kukkien menestymiselle tärkeät sääolosuhteet ovat olleet
tänä kesänä erittäin suotuisat.
. Sylkäise nopeasti vasemman olkasi ylitse kolme kertaa ja poistu ripeästi
paikalta. Niin kauan kuin
pakkasia ei keskustaan tule,
pakko kai näitä on käydä kastelemassa. Uskomuksen syntyperää ei ole onnistuttu jäljittämään, mutta
historiassa jäljet johtavat vahvimmin Raamattuun.
1
2
3
4
5. Joidenkin uskomusten mukaan rikkoja ei
pääse seitsemään vuoteen
naimisiin. Ennen uskottiin, että syljessä oli rahtunen sielua, sillä sen kosteus
antoi perustan puhumiselle.
Älä kävele tikapuiden
alitse. Haukiperä on saanut jo valitettavasti kylmää niskaansa.
Heikkinen hämmästelee,
miten etenkin tienjakajissa
kukat tuppaavat vuodesta
toiseen menestymään erinomaisesti.
. tunnetaan epäonnisena.
Ikivanhaan perinteeseen liittyy
lukuisia taikauskoisia myyttejä, jotka tuovat huonoa onnea
jopa vuosiksi eteenpäin. Eikä ihme: kukkien säkenöivät värit tuntuvat hehkuvan jopa poikkeuksellisen
kirkkaasti loppukesän ajankohtaan nähden. Paina suosikkisi kohdalla
Suosittele luettavaksi -tähteä
verkkojutun alaosassa.
Kylpylä Kiannon Kuohujen edustalla valloittavat keltaoranssit kesäpäivänhatut sekä isosamettikukat, hennon violetit siniviuhkat
sekä kuultavat hopeavitjat. Ylä-Kainuun verkkolehdestä
löytyy perjantaina kooste Suomussalmen, Kuhmon ja Sotkamon kuntien kauneimmista
kukkaistutuksista.
Normaali
kierto on kolme viikkoa, mutta halkourakasta kieltäytyneet miehet joutuvat olemaan peräti kuusi viikkoa.
Mutta sitä ennen he joutuvat
kokemaan venäläisen osaston suurhyökkäyksen lähemmäs 1200 venäläisen rynnistäessä kenttävartiota tuhoamaan. Torstaina 12. Raskaiden vaiheiden
jälkeen kuitenkin selvitään ja
miehet palkitaan.
Kenttävartio Joki jatkaa
koruttomalla, mutta hyvällä
tavalla suomalaista sotakirjaperinnettä.
Risto Kormilainen
LAURA KOTILA/ARKISTO
Sirkku Rautio
sirkku.rautio@almamedia.fi
lolla kuullaan myös hupaisia
tarinoita Kainuusta.
naisen Ristin toiminnasta
Hyrynsalmella ja muualla.
Musiikki-illan järjestelyt
olivat käynnissä Hyrynsalmen kylätalolla jo tiistaina.
. Kuukausien ajan he
ovat viettäneet leppoisaa elämää siltavartiossa kunnes he
saavat komennuksen halkomottien tekemiseen. Uskottavuus, mutta myös luettavuus säilyy koko romaanin tiivistunnelmaisena.
Elokuussa 1943 venäläiset
hyökkäävät kenttävartioon
300 miehen voimin. Paisuttelematta, realistisesti ja tosiasioihin pitäytyen hän kertoo
kenttävartion toiminnasta.
Hänen tarkka perehtymisensä pieniinkin yksityiskohtiin
kertoo huolellisuudesta ja
antaa teokselle erinomaisen
lisäarvon. Hyrynsalmen kyläta-
SPR:n Kainuun aluetoimiston vastaava Pirkko-Liisa
Laitinen kertoo, että hieman
hiljaisemmin viime vuosina
toiminut Hyrynsalmen osasto on saanut toimintaansa
uutta puhtia.
. Se on suon ympäröimä metsäsaareke korsuineen ja yhtenäisine taisteluhautoineen.
Muodoltaan pyöristetyn
neliön mallinen kenttävartion erikoisuus on omaperäinen valaistus, joka on keloihin kiinnitetty pienten tervaslastujen muodostama
ketju. Lastuista lähti sähköjohto tukikohtaan ja taskulampun patteri riitti antamaan virran nopeaan sytyttämiseen.
Sirénin romaani on varsin
yhtenäinen kertomus osaston toiminnasta, mutta se on
myös kuvaus yksittäisistä
miehistä, heidän siviiliammateistaan ja taustoistaan
sekä ajattelustaan. Sairaala auttaa tulevana vuonna kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka
ovat joutuneet pakenemaan
kodeistaan Syyrian kriisin
vuoksi.
Varoilla autetaan myös onnettomuuksien uhreja Suomessa.Katastrofirahastosta
saavat apua myös kainuulaiset, Pirkko-Liisa Laitinen
muistuttaa.
. Asetelmat on kruunattu ruskeilla purppurasulkahirsseillä.
Koko perheen
musiikki-ilta Iskulla
Jääkiekkovalmentajana
työskennellyt Esa Sirén (s.
1948) on heittäytynyt vapaaksi kirjailijaksi ja muutamassa vuodessa hänestä on
tullut arvostettu ja suosittu
uuden sukupolven sotakirjailija. Tämä on pienelle Hyrynsalmen osastolle iso juttu.
Haluamme tuoda osaston
toimintaa tutuksi hyrynsalmelaisille, Laitinen sanoo.
Illan aikana onkin tarjolla
runsaasti tietoa Suomen Pu-
Nälkäpäiväkeräys on SPR:n
vuoden tärkein tapahtuma.
Tänä vuonna Nälkäpäiväkeräys järjestetään 12.?14. Mutta
vartio kestää.
Joella on ankara maine,
mutta puolustajille se ei ole
helppo paikka. syyskuuta. Laulamaan pääsee myös yleisö.
Lapsia viihdyttävät onnenpyörä, onginta ja lasten esitykset. Laji kiinnostaa yhä laajoja joukkoja ja myös nuorempaa lukijakuntaa.
Uudessa romaanissaan
Kenttävartio Joki Sirén kertoo syyskesäisistä tapahtumista vuonna 1943 kenttävartio Joella, yhdestä Tsirkka-Kemijoen varteen rakennetuista kenttävartioista.
Konekiväärikomppanian
miehet ovat sotilaita, jotka
ovat suorittaneet täsmällisesti ja tarkasti heille annetut
tehtävät. syyskuuta 2013 YLÄ-KAINUU
15
AINO ISOJÄRVI
Realistinen
sotaromaani
GUMMERUS
Esa Sirén: Kenttävartio Joki.
Rukajärvi II. 335 s. Hyrynsalmen
osasto järjestää Nälkäpäivään liittyen musiikki-illan koko perheelle.
mahdollistivat esimerkiksi
Punaisen Ristin kenttäsairaalan toimittamisen Jordaniaan elokuussa. Gummerus
2013
Jalonkadun bussipysäkillä kukkivat purppuranväriset petuniat.
AINO ISOJÄRVI
Kirjaston pihaa elävöittävät punertavat tähtisilmät ja vaaleat riippapetuniat. Mutta
siitä he kieltäytyvät vedoten
olevansa sotilaita eivätkä
metsätyömiehiä.
Miesten sana pitää kaiken
uhalla ja se uhka osoittautuu
siirroksi Rukajärven pohjoisen korpiin kenttävartioon
Joelle. syyskuuta.
Nälkäpäivänä kerätään sitomattomia varoja Suomen
Punaisen Ristin katastrofirahastoon.
Varoilla voidaan auttaa
luonnonkatastrofien ja konfliktien uhreja nopeasti eri
puolilla maailmaa.
Nälkäpäivä-lahjoitukset
Nälkäpäiväkeräys järjestetään 12.-14. Jos perhe esimerkiksi
menettää talonsa tulipalossa,
SPR:n paikallisosasto voi
hankkia heille katastrofirahaston turvin vaatteet ja
muuta, mitä tarvitaan heti
ensimmäisinä päivinä, Laitinen sanoo.. Mukaan on tullut uusia
vapaaehtoisia, Pirkko-Liisa
Laitinen kertoo.
Suomen Punaisen Ristin Hyrynsalmen osasto järjestää
koko perheen musiikki-illan
Iskun talolla perjantaina 13.
syyskuuta kello 18. Tapahtuma liittyy SPR:n Nälkäpäiväkeräykseen.
Illan musiikista vastaavat
Matti-Juhani Heikkinen ja
Kaarlo Kemppainen. Sirén taitaa hyvin lyhyen ja ytimek-
kään ilmaisun