>> 20 Mönkkärit maastossa 6 4 1 4 8 8 1 6 2 9 7 1 7 3 7 Tenavakisoissa lapset saavat ensikosketuksensa urheilukisoihin. Tenavakisat: Sade ei estänyt tenavakisojen järjestämistä. Rinki yhdistää niitä, jotka haluavat välillä juosta yhdessä. Mielekäs tekeminen innostaa ja aktivoi nuoria toimimaan. Mika Heikkinen pääsi Mehi Toolsilla ohjelmoimaan uutta, puoli miljoonaa euroa maksanutta sorvia. Polttoaineen alkaa taas Piispajärvellä. >> 22 Ravirinki lähti perjantaina taas pyörimään. >> 19 Kuva Iso-Valkeaisen pohjalta voitti Paljakan hiihtokeskus on yksi Suomen harvoista paikoista, jonne on tehty mönkijäreitti. PERUSTETTU 1965 | WWW.YLAKAINUU.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 12. >> 8 Oma paikka löytyi kaikille Kuusamo Nature Photo -kilpailussa palkittiin Hossan vedenalaisia maisemia kuvaava otos parhaana kansallispuistossa otettuna kuvana. >> 23 Pääkirjoitus: Nuorten aloitteita kannattaa kuunnella. Viikonloppuna sillä kulki 64 mönkijää. >> 4-5 Kotouttamiskoulutus päättyy. >> 2 Koukussa juoksuun Metallialan työt tehdään nykyisin siisteissä halleissa. Marjatta Kurvinen. Maahanmuuttajat löysivät työtai opiskelupaikat. >> 4 Kalalla Pekka Lehtimäki on kalastanut Hossassa jo 30 vuotta. SYYSKUUTA 2017 NRO 73 Tukijoukot Kauppias sai apua. Vinsseille oli käyttöä. Ohjelmointi on tärkeä osata. >> 12 Kumpi ehtii ensin
Juuri oli tuossa puhetta, että marjoja on aika epätasaisesti. Charlottea uhkailtiin keskustelussa niin fyysisellä kuin seksuaalisella väkivallalla. Keskustelua retkeilyrakenteiden ylläpidosta ja Hyrynsalmen kunnanjohtajan valinnasta. Muuta ruokaa minulla on pakasteessa. Perusteena se, että olisi jotakin tekemistä vapaa-aikana. Tuo kymppitonni ei varmasti mene hukkaan. Koska jutussa ei kerrottu naisen olevan yksityisillä mailla, sosiaalisen median käyttäjät raivostuivat. Kolumni Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi Kirjoittaja on Ylä-Kainuun toimittaja. Ei joka paikassa ollenkaan. syyskuuta 2017 Hakumenettely on ollut täyttä pelleilyä, koska jo ennen viran auki julistamista on ollut tiedossa päättäjillä, että Heimo Keränen valitaan tehtävään. Mustikoita näkyi olevan pakasteessa entisiäkin. Nytkin on minulla kolme sankoa peräkontissa punaherukoita. Luontopalvelut lienevät meitä retkeilijöitä varten. Vattuja on tänä vuonna ollut runsaasti, sekä luonnonvattua että puutarhavattua. Eivät vielä ole kunnolla kypsiä. S aksalainen Charlotte Arnswaldin yöpyi touko-kesäkuussa kuukauden ajan sonkajärveläisessä metsässä suomalaisen Jaana Keräsen eli maanomistajan luvalla, kertoi Yle. Moni tuntuu ajattelevan, että jos luonnossa liikkuja ei ole Suomen kansalainen ja haluaa ”elää siivellä” esimerkiksi kalastellen ja poimien luonnon antimia itselleen, se ei käy päinsä. Gallup: Joko on pakastin täynnä marjoja. A Lopulta nainen poistui maasta henkilökohtaisten syiden takia. Rahaa kyllä on, kun se vaan oikein kohdistetaan. En ole käynyt marjassa ollenkaan. Arnswald halusi löytää luonnossa itsensä ja nähdä asioita uudella tavalla. Kuuluuko luonto kaikille. Eräs netin keskustelupalsta täyttyi nopeasti sadoista kommenteista, joissa Arnswaldin toimintaa paheksuttiin kovin sanoin ja hänet haluttiin pois maasta. Kyseessä Keräsen perheen vieras, joka asui yksityismetsässä yksityisellä laavulla ja poltti Kerästen liiteristä hänelle annettuja halkoja, Keränen kirjoittaa. Hankkeen budjetti on noin 10 000 euroa. Nuoriso-ohjaajat ovat saaneet erityisesti pojilta toiveita lämpimästä hallitilasta. Ei sovi enää. Äiti on poiminut marjoja. Nuorten harrastustoiminnan tukeminen on viisasta nuorisotyötä, joka kantaa hedelmää tulevaisuudessa. Tallilla nuoret voisivat korjata mopojaan ja autojaan. www.ylakainuu.fi Josko kevennettäisiin johtoporrasta, niin moni retkeilyrakenne voitaisiin ylläpitää. Kun seuraavan kerran netissä haluamme lytätä luonnossa viihtyvän ulkomaalaisen tai suomalaisen, kannattaa muistaa, että metsään ja joelle saamme vapaasti mennä nauttimaan ilman, että kukaan rajoittaa meitä. Remppatalli on osoitus siitä, että kunta on kiinnostunut nuoristaan ja kuuntelee heidän toiveitaan. Keskustelua lukeneena hiipii mieleen ajatus, että meidän suomalaisten mielestä luonto ei kuulu kaikille. Sopiva paikkakin on jo löytynyt Voimakadulta sijaitsevasta kunnan kiinteistöstä, jossa on aikaisemmin toiminut korjaamo. Pienellä remontilla siitä saadaan sopiva paja nuorten käyttöön. Ei ole. Monella ei ole lämmintä tilaa, jossa puuhastella oman kulkupelin parissa. Olisi kuntalaisten hyvä tietää paljonko on luvattu palkkaa. Remppatalli on loistava idea ja hyvää nuorisotyötä Pääkirjoitus 12.9.2017 Päätoimittaja Sirkku Rautio On täynnä. Lopulta nainen poistui maasta henkilökohtaisten syiden takia, eikä Keräsen mukaan tiennyt mitään netissä ilmestyneestä uhkailusta. Toki maanomistajia kohtaan on epäreilua, jos esimerkiksi metsässä tehdään luvatta polttopuita, mutta metsää vahingoittamaton ja roskansa pois vievä retkeilijä on yleensä hyvin harmiton. Arnswald oli päättänyt kokeilla toisenlaista tyyliä elää: millaista on elämä vain luonnon antimia syöden ja laavussa nukkuen. Sitä toivoisin meille suomalaisillekin. Monen mielestä suomalaista luontoa saavat hyödyntää vain maan kansalaiset ja silloinkin vain tarkkaan harkiten ja mahdollisesti kerättyjä marjoja kannattaa verottajankin tarkkailla, ettei tule lisätuloja myynnistä. 2 KESKUSTELE YLÄ-KAINUU – Tiistaina 12. Oli tarkoitus poimia, mutta on ollut muuttoja ym, enkä ole ehtinyt. Siitä syystä ei ole edes haastateltu muita ja kiireellä järjestetty kokoukset. Oma remppatalli on paikka, jossa voi harrastaa ja olla kavereiden kanssa, turvallisesti ja kehittävästi. S uomussalmelle ollaan perustamassa nuorille tarkoitettua remppatallia. Heikki Polojärvi Kajaani Elisa Patosalmi Suomussalmi Eero Kuvaja Suomussalmi Toini Kyllönen Suomussalmi En ole ehtinyt yhtään marjastamaan, joten pakastimeen mahtuu hyvinkin. Ideaalitilanteessa jokainen kansallisuuteen ja varallisuuteen katsomatta saisi nautintoa luonnosta: kävelystä metsässä, meressä uinnista ja jokikalastuksesta. Sivistyslautakunta on päättänyt hakea hankkeeseen rahoitusta Elävä Kainuu Leaderilta ja lisäksi kunta varaa ensi vuoden talousarvioon rahaa tallin ylläpitoon. Nuoret tarvitsevat mielekästä tekemistä. Mikä parasta, nuoret ovat olleet mukana remppatallin suunnittelussa ja toteutuksessa. Remontin tekeminen taivasalla on tympeää, sillä Suomessa harvoin saa työskennellä lämpimässä poutasäässä. Alkuperäisessä Ylen jutussa ei kerrottu, kenen mailla Arnswald on. Viinimarjoja olen poiminut, ja kun puolukat kypsyy, käyn niitä poimimassa. Sirkku rauTio
Australialaiset tutkijat olivat jo muutama vuosi sitten todenneet, että jos siedätyshoidossa annettiin maapähkinävalkuaisen ohella probioottista bakteeria, lähes 90% potilaista oli vuoden kuluttua oireettomia. Samaisella laktobasillilla on suomalaisissakin tutkimuksissa saatu hyviä tuloksia muiden allergioiden ja infektioidenkin ehkäisyssä. Tuotteiden ja palveluiden kaupallistaminen. syyskuuta 2017 – YLÄ-KAINUU 3 ”Minun vesimittariin oli tullut nyt viikonlopun aikana yli 50 mm vettä.” Ylä-Kainuun facebookissa keskustellaan sateesta . Tämä on yllättävä tulos, sillä tavallisen siedätyshoidon teho ilman probioottilisää on ohimenevä. Uutisvinkit: Puhelimitse 010 665 9014, sähköpostitse toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi. Heikki Arvilommi (Lancet Child and Adolescent Health http://dx.doi.org/10.1016/ S2352-4642(17)30041-X) Maapähkinäallergiasta eroon probiootin avulla www.ylakainuu.fi tiistaisin ja torstaisin verkossa joka päivä l l. Pähkinäallergia eroaa monesta muusta lapsena alkavasta ruoka-aineallergiasta siinä, että se jatkuu myöhempään ikään ja on yleisin aikuisten ruoka-aineallergia. Markkinointisuunnitelmat ja somekampanjat, palvelumuotoilu ja markkinatutkimukset. Mielipiteet: toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi, Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi. Kirjoituksia ei palauteta. www.ylakainuu.fi Oliskohan se puistonjohtajalla aika siirtyä eri hommiin kun näyttää joka puolella rakenteet repsottavan ja tilalle sellainen henkilö, joka pääsee metsään tarkastamaan näitä rakenteita. Nyt tässä jatkotutkimuksessa neljä vuotta siedätyshoidon päättymisestä testattiin oliko teho säilynyt. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 9014. Tarvitsetko apua somekampanjoissa, sisältömarkkinointiin tai tuotelanseerauksiin. Maapähkinä ei ole varsinainen puupähkinä vaan kuuluu hernekasveihin, mihin viittaa myös englanninkielinen nimi, hernepähkinä (peanut). Tiistaina 12. WWW.KAISTADESIGN.FI Ota yhteyttä! mediassa kuin mediassa! tulokseksi Tavoitteet Haluatko tuntea asiakkaasi paremmin tai päivittää yrityksesi ostajapersoonat ja ostopolut. Kirjoita viestin alkuun YLÄ ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Avaimet käteen -periaatteella. Kirjoita napakasti. Kysy myös tavaramerkin suojauksesta tai brändin rakentamisesta. klo 17.30-19.30 LA 16.9. 010 665 7216 minna@kaistadesign.fi Vapaa pääsy! Ei ikärajaa ESP KITARAKLINIKKA / IIVO KAIPAINEN,Arion KITARAPÄIVÄ! Teemaravintola Ulrika Kauppakatu 21 (Raatihuoneentori) IIVO KAIPAINEN/ ArION Mahdollisuus testata! Tarjouksia esittelypäivänä! TO 14.9. Asiakaskokemuksen mittaaminen ja yrityksen immateriaalioikeuksien analyysi ja suojaus. Niinpä tuore tutkimus maapähkinäallergian siedätyshoidosta yhdessä probioottibakteerin kanssa on erityisen kiinnostava, koska pitkä seuranta osoitti yliherkkyyden pysyvän poissa vuosia. Meiltä saat markkinointisuunnitelmat ja –materiaalit niin digiin kuin printtiin. klo 10-14 Välikatu 15 Musiikki Lukinmaa YAmAhA DIGITAALIPIANOPÄIVÄ Asiantuntijana paikalla Jari Kainulainen! Tervetuloa! MARKAUDIO ERGO II esittelyssä! Musamaailmasta Roope Riihijärvi paikalla. Siedätyshoito kesti puolitoista vuotta. Probiootin arvellaan vaikuttavan ohjaamalla immuunivastetta pähkinälle suolessa oikeaan, ei allergian suuntaan. Suomalaisille kiinnostavaa oli, että tutkimuksessa käytetty probioottinen eli ”hyvä” bakteeri oli samanlainen kuin meillä kotimaisissa juomissa ja jugurteissa käytetty laktobasilli. Kaikista ruoka-aineista maapähkinä aiheuttaakin eniten kuolemia anafylaksiaan. Verrokeista siihen pystyi vain 4%. Allergiamielessä se on kuitenkin pähkinä, sillä sille herkistyneille tulee usein oireita myös varsinaisista pähkinöistä. Pähkinäallergia on Suomessakin yleinen ongelma. Lähes 70% probioottiryhmästä söi ihan vapaasti ilman oireita maapähkinöitä. Minna Komulainen markkinointipäällikkö Puh. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Pähkinät ovat usein anafylaktisen tilan eli nopean, hengenvaarallisen yliherkkyysreaktion syy
Yritys hakee uusia liiketoimintamalleja, joista yksi esimerkki on se, että se on vastikään siirtynyt alihankkijaksi kilpailijalle. . . Nykyisin koneistajilta vaaditaan valmiuksia esimerkiksi ohjelmointiin sekä 3D-mallinnuksen pohjalta tehtäviin koneohjelmointeihin, jotka ovat työssä käytännössä jokapäiväisiä. – Tämä on elintärkeä hanke. . Mehi Tools investoi ja työllistää Mehi Tools on tehnyt puolen miljoonan euron investoinnit ja palkkaa lisää väkeä. Mikä. Jos en olisi saanut polttoaineen myyntiä jatkumaan, en voisi jatkaa myöskään kauppaa, sanoo kauppias Erja Ruuskanen. Suomussalmella pysymistä puoltavat esimerkiksi edullisemmat toimitilat ja muut kustannukset. Puuhamiehenä hankkeessa on ollut Piispajärven hallituksen puheenjohtaja Jukka Pitkonen, Etelä-Savon mies, joka kymmenkunta vuotta sitten hankki Piispajärveltä omakotitalon muun muassa metsästysPiispajärveltä alkaa taas saada bensaa MarjaTTa Kurvinen. Asiakkaat ovat pääosin koneja laitevalmistajia. Lisävaatimuksena on uusien työpaikkojen luominen. Ely-keskuksen kautta Mehi Tools sai tukea investointiinsa. syyskuuta 2017 Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Suomussalmelainen Mehi Tools on hankkinut noin puoli miljoonaa euroa maksavan monitoimisorvin. Holappa arvioi, että yritys saavuttaa tämän vuoden tavoitteen, 1,5 miljoonan euron liikevaihdon. Muuttotarvetta pois Suomussalmelta ei yrityksellä ole. Tomi Holappa oli mukana Kainuun ammattioppilaitoksen koneja metallialan ohjausryhmässä. Työharjoittelua sisältyy koulutukseen useita kuukausia, ja sinä aikana yritys voi jo tutustuttaa mahdolliset uudet työntekijät esimerkiksi yrityksen tuotteisiin. . Rahaa hankkeeseen menee kaikkiaan 78 600 euroa, josta kauppiaalle jää suurin vastuu. Uusia työntekijöitä yritys hankkii jatkokouluttamalla itse koneistajakoulutuksen saaneita henkilöitä. 4 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Tiistaina 12. Yrityksen tavoitteena on olla joustava ja avarakatseinen, kertoo toimitusjohtaja Tomi Holappa. Uusi sorvi mahdollistaa jatkuvan 5-akselisen työstön ja näin säästää tuotteen läpimenoajasta jopa 30 prosenttia. Investointiin taustalla on uuden liiketoimintamallin tarpeet sarjatuotannossa tarvittavasta tehokkaammasta valmistusmenetelmästä. Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Piispajärven kyläosuuskunta riensi kauppiaan avuksi, jotta katkoksissa jo ollut polttoaineenmyynti saadaan kyläkaupalla taas jatkumaan. – Tuki antaa ison ponnahduslaudan ja auttaa investoinnin suuruuden suunnittelussa, Holappa kertoo. . Investointitukea on saatavissa, kun on hyvät perustelut ja näkymät. . – Henkilöstön osaaminen on suurin ja tärkein resurssi, Tomi Holappa sanoo. – Toki logistiikkakustannukset ovat isommat, mutta kyllä me tullaan jatkossakin pysymään täällä, Tomi Holappa sanoo. Uuden työntekijän kouluttaminen itsenäiseen työskentelyyn yrityksessä kestää Holapan mukaan runsaan vuoden. Koulun pihalla on tehty maansiirtoja asennustöitä, ja polttoaineen myynti käynnistyy taas ensi viikolla. Mielikuva pimeistä ja savuisista pajoista, joissa hakataan metallia alasimella, on täysin vanhentunut, Holappa havainnollistaa. – Tämän päivän konepajoissa tehdään töitä melkein valkoiset hansikkaat kädessä. Siellä on pyritty hieromaan ratkaisuja koulutukseen, jotta se palvelee sekä kouluja, työnantajia että opiskelijoita. Mehi Tools Oy valmistaa työkaluja, kuten jyrsimiä, rouhintaavartimia, istukoita, jatkoja ja erityistyökaluja. Kauppa toimii osuuskunnan omistamalla entisellä koulukiinteistöllä. Investointi kasvatti yrityksen kapasiteettia ja toi mahdollisuuden monipuolisempaan lisämyyntiin. Tärkein vientimaa on ollut Kiina. Tuki edellyttää myös suunnitelmallisuutta . Yrityksen toimitilat sijaitsevat Suomussalmen Siikarannalla. Mehi Tools on toiminut 2000-luvun alkuvuosista lähtien kokonaan Suomussalmella, jonne sen siirsi yrityksen perustaja, suomussalmelaislähtöinen Oiva Manninen. Työharjoitteluaika lyhentää koulutustarvetta. Se myös mahdollistaa entistä haastavampien töiden toteutuksen. Ulkomaankaupan osuus tuotannosta on vaihdellut 10 ja 30 prosentin välillä. . . Kyläosuuskunta on puuhannut polttoaineenjakelun, laittanut siihen 10 000 euroa rahaa ja tehnyt talkoitakin. Yritys on perustettu jo 1970-luvulla. Holappa harmittelee sitä, että kiinnostus metallialaan on nuorten keskuudessa laskenut, mikä johtunee alasta median kautta saatavista kielteisistä tai esimerkiksi vanhemmilta saaduista vanhentuneista mielikuvista. . Työpaikkoja uusi investointi toi kaksi lisää, ja nyt työntekijävahvuus on 20. . Holappa kertoo, että uusien työntekijöiden sitouttaminen taloon lähtee liikkeelle ammattikoulutusajan työharjoitteluiden aiakna. Se toi lisää tekemistä taloon
Heikkinen on pitänyt vuosien ajan kirjaa sademääristä eikä tällaisia sademääriä ole puolessatoista kuukaudessa aiemmin ollut. Venäjä rikkoi ETYK-sopimuksen keskeisintä periaatetta, että maiden rajoja ei Euroopassa muuteta kuin kyseisen maan perustuslaillisella päätöksenteolla. Kissa oli mennyt porstuan alle eikä päässyt sieltä pois. Tiistaina 12. Osuuskunnan hallitus oli samaa mieltä hänen kanssaan ja pani toimeksi. Hyrynsalmella oli aktiivista keskustelua niin ulkopolitiikasta kuin päivän asioista kotimaassa. Tiedon pitää kulkea. Kyläosuuskunta hankki koulun kunnalta omistukseensa reilu vuosi sitten ja pian sen jälkeen Erja Ruuskanen muutti Pyhäkylän kauppansa Piispajärvelle. – Yllättävän monella varoitusvalo jo palaa heidän saapuessaan kaupalle, koululla asuva Veikko Moilanen sanoo. Tämä on Vanhasen mukaan perussyy siihen, miksi EU:n ja Venäjän suhde on tällä hetkellä valitettavan viileä. Kyläosuuskunta on pintaremontoinut huoneita. – Kansainvälisen rikollisuuden torjunnassa, joka sisältää myös terrorismin, on olennaista se, että epäiltyjä henkilöitä voidaan seurata maasta toiseen. Kissa joutui kiipeliin Kissa joutui lauantaina kiipeliin Ukkohallassa Hyrynsalmella. Piispajärvellä on moneen kertaan havaittu, kuinka tärkeä polttoaineen jakelupaikka on myös viitostietä kulkeville ohikulkijoille. Elokuussa Heikkisen mittariin tuli vettä 167 milliä, ja syyskuussa sadetta oli jo maanantaiaamuun 11. Heikkisen arvion mukaan esimerkiksi niillä, joilla peruna on vielä pellossa, tuottaa ongelmia päästä pellolle koneilla. Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi – Turvallisuus on ajankohtainen aihe, jonka ulottuvuudet ovat tällä hetkellä Pohjois-Korean tilanteesta kotimaan turvallisuuteen saakka ja kaikki siltä väliltä, sanoo kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja ja Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen. – Joka paikka on tulvassa ja ojat täynnä vettä, hän kertoo. MARJATTA KURVINEN. päivänä alkanutta ja maanantaiaamuna päättynyttä sadetta. Pitkonen on syrjäkylien puolustaja henkeen ja vereen eikä halunnut, että kauppias ja kylä jää ilman polttoaineen jakelua. lokakuuta. – Vaikka Korean niemimaan tilanne on kaukana täältä, kyllä sen pitää herättää myös meidät. Sama koskee myös Lähi-Itää, Syyriaa ja Ukrainaa, niillä kaikilla on vaikutuksensa myös tänne. Heikkinen arvioi, että sademäärät ovat ennätyksellisiä. Se ei käy, että ihmiset voivat siirtyä maasta toiseen eri nimillä. Siinä me tarvitsemme toimivan sormenjälkisysteemin, Vanhanen sanoo. Vettä satanut ennätysmäärä Mauno Seppänen ja Jukka Pitkonen kuorivat korttiautomaattia muovin sisästä, jotta pian saapuva asennusporukka pääsee töihin. syyskuuta mennessä tullut 103 milliä. Piispajärvi on Kuusamon ja Ämmänsaaren välillä Viitostiellä noin 150 kilometrin matkalla ainoa paikka, josta voi ostaa polttoainetta. Pitäisi löytää tapa, jossa yhteistyöllä voidaan ruveta näitä ratkomaan. Vanhanen sanoo, että tässäkään asiassa ratkaisu ei ole eristäytyä vaan tiivistää ja vahvistaa kansainvälistä yhteistyötä. Yksi tällainen aihe on väestöpolitiikka. Tankkauspaikalla on korttiautomaatti, josta saa 98-bensaa ja dieseliä ympäri vuorokauden. Matti Vanhanen sanoo pitävänsä maailmaa merkillisenä siksi, että 2000-luvulla sota-sanaa edes käytetään Euroopassa. – Tällä hetkellä syntyvyys on alle kuolleisuuden, ja sellaiselle kansalle käy ei käy hyvin, jossa yhtälö menee näin päin. tukikohdakseen. Pelastuslaitos hälytettiin iltapäivällä apuun ja se kävi myös apua antamassa. 18 tonnin painoisella koneen maksimi kappalemitat ovat halkaisijalta 600mm ja pituudeltaan 1500mm, eli isohkojenkin osien valmistus on mahdollista. Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen sanoo, että kansainvälisessä turvallisuudessa pitää palata liennytyksen tielle. – Meidän suhde Venäjänkään kanssa ei ole valitettavasti normaalissa kunnossa. – Presidentinvaaleissa on ulkopolitiikan lisäksi kysymys siitä, että on olemassa muita kansallisen tason kysymyksiä, joissa valtion päämies voisi käyttää ääntä, toimia unilukkarina ja herättää koko poliittista päätöksentekoa tärkeisiin asioihin, Matti Vanhanen sanoo. Myös eläinten pelastaminen kuuluu pelastuslaitoksen tehtäviin. MarjaTTa Kurvinen Toimitusjohtaja Tomi Holappa esittelee tuotetta, jota Mehi Tools valmistaa asiakkaan tilauksesta uudella sorvillaan. Kansalaisopiston piirit kokoontuvat talossa ja yhdessä huoneessa on mattopuut. Ainoa tie on vahvistaa yhteistyötä Matti Vanhanen vieraili viikonloppuna Kainuussa. Lisäksi koululla on kokoustai yritystiloja. Joulukuuksi taloon luvassa on käsityönäyttely. Hän korostaa, että myös nyt näkyvillä oleva sapelinkalistelu ei laannu muuten kuin yhteistyöllä. Keskustelun tarvetta Matti Vanhanen löytää myös itärajan ylitse. Rantapuut seisovat jo monin paikoin vedessä Ylä-Kainuussa. – Toivon, että voisimme puhua taas liennytyksestä niin Lähi-Idän, Korean kuin Euroopan ja Venäjän välisten suhteidenkin osalta. – Meidän on helppo aikanaan palata hyvään Venäjä-suhteeseen, mutta se edellyttää sitä, että Venäjä tulee rakentavaksi kansainväliseksi toimijaksi eikä riko toisten maiden kannalta tärkeitä sääntöjä ja periaatteita. Moilanen on ollut töissä yrityksessä jo 19 vuotta. Urpo Moilanen käyttää monitoimisorvin kanssa yhtä aikaa hankittua lasermerkkauskonetta, jota käytetään tuotteiden merkintään. Moisiovaarassa on satanut puolessatoista kuukaudessa yli 250 millimetriä vettä. Kainuun kierroksellaan Kuhmossa lauantaina puhunut Vanhanen sanoo, että yhteistä kaikille turvallisuusuhille on, että jos ne halutaan ratkaista, tarvitaan entistä enemmän kansainvälistä yhteistyötä. Hänen mukaansa sivistyneessä maailmassa pitää hoitaa asiat sillä tavalla, ettei tarvitse miettiä sotaan valmistautumista. – Me suomalaiset tarvitsisimme parempaa Venäjä-suhdetta, koska sillä on suora vaikutus meidän omaan turvallisuuteemme, työllisyyteen ja talouden kehitykseen. Hän palasi omaan pääministeriaikaansa ja silloiseen hyvään yhteistyöhön Venäjän suuntaan. Koulun parissa asunnossa on asukkaat. syyskuuta 2017 – YLÄ-KAINUU 5 Mehi Tools investoi ja työllistää Mika Heikkinen ohjelmoi uutta monitoimisorvia, joka otettiin käyttöön kesäkuussa. – Nyt viimeisessä sateessa tuli 56 milliä, Heikkinen kertoo ja tarkoittaa sunnuntaina 10. Tällaisen mittaustuloksen on vesimittarillaan mitannut Tarmo Heikkinen. – Viime vuosina jotkut padot ovat päässeet auki, mykkäkoulua harjoitetetaan eikä keskustella toisten maiden kanssa. Tankkauspaikan virallisia avajaisia vietetään 13. Se johtuu siitä, että Venäjä anasti Krimin ja pitää sitä omanaan
syyskuuta 2017 6 LET´S GO, siellä sun täällä illan aikana KELLO 16.00 Klo 16 PIISPAJÄRVEN KYLÄKIRJAN JULKISTAMINEN pääkirjastossa. klo 20 saakka. Linkkikuja 2 Klo 18-20 LASTEN DISCO Humulassa, Jalonkatu 1 Klo 18-20 Suomussalmen Apteekissa: HISTORIANÄYTTELY, MAISTATUSTA, ARVONTAA ym. Osallistuneiden kesken arvotaan kivoja palkintoja ja osa kuvista julkaistaan Ylä-Kainuu-lehdessä. Faurén, Ravelin ja Ibertin sävellyksiä huilulle ja pianolle soittavat Leena Manner ja Terhi Laitinen. ”Piispajärvi vaaroilta ja vesiltä” kirjan esittelee sen toimittaja Leena Manner. Ämmänsaaren työväentalo, Voimakatu 2, Sumetku ja K-Supermarket Suomussalmi KELLO 21.00 Klo 21 Kauppakartanon URBAANI ULKOVALAISU (säävaraus), Kauppakatu 10 KELLO 22.00 Klo 22 Eero Schroderuksen KAINUULAISIA IHMISIÄ -ESITYS Teatteri Retikassa, Jalonkatu 1 KELLO 23.00 Klo 23 alkaen soittaa countryrockyhtye THE HEATER Seurahuoneella, Kauppakatu 7 HETKI YÖSSÄ -KUVAKISA. KAALIPIIRAKOITA, Kauppakatu 10 Klo 18 Ylä-Kainuun A-Kilta torilla, PERINTEISEN NÄNNIKUMINHEITON lisäksi sosionomiopiskelijat OHJELMINEEN Klo 18 alkaen PIANISTIT K-Supermarketin aulassa Klo 18 Suomussalmen jäähallilla C2-junioreitten JÄÄKIEKKO-OTTELU SuPS/Hokki-RoKi (Rovaniemen Kiekko). Palkintona Fiskarsin kirves. Tarjolla mm. Myynnissä mm. Lipputuotot lahjoitetaan vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi Suomussalmella. YLÄ-KAINUU – Tiistaina 12. klo 19 sekä tanssien lomassa Pölökynsahuu -kilpailu. Klo 19 RUNOA JA ROKKIA kirjastossa, Kiannonkatu 31. MUURINPOHJALETTUJA, MAKKARAA, KAHVIA JA LOHIVATRUSKOITA Klo 17-17.30 TORI LAVIS Ämmänsaaren torilla Klo 17-20 LASERAMMUNTAA Kenkänurkassa kaikenikäisille, paikalla ammuntaa ohjaamassa Marko Räsänen. Arpalippuja myynnissä myös tanssipaikalla 5€/kpl. Kellot, korut ja lahjatavarat -20 % Tarjoukset voimassa vain pe 15.9. 300 ekalle tanssahtelijalle makkara hiukopalaksi alk. Mukaan säänmukainen vaatetus ja oma taskutai otsalamppu. Vapaa pääsy ja kahvio avoinna. klo 18-20 UUTTA! Palvelemme pe 15.9. Apteekkari Pekka Savolaisen upea LUONTOKUVANÄYTTELY! Kauppakatu 10 Klo 18-20 Kauppakartanossa ELÄVÄÄ HAITARIMUSIIKKIA, Kauppakatu 10 Klo 18-20 HerkkuKirsikan palvelutiskillä SUSHIJA SALAATTIMAISTATUS, Kauppakatu 2-6 Klo 18.30 Suomussalmen Harmonikkakerhon SOITANTAA HerkkuKirsikassa, Kauppakatu 2-6 Klo 18-04 PIMEET BILEET Pub Jalonraitissa KELLO 19.00 Klo 19 AMERIKKALAISTEN HERKKUJEN ILTA, pihalla tunnelmatulet, Jalonhelmi, Jalonkaarre 1. mennessä osoitteella: titta.toivanen@slpmedia.fi. Mukana kirjoittajia ja kyläseuran edustajat. Esillä Jaakko Heikkisen taideteoksia. Illan lipputuotto menee lyhentämättömänä suomussalmelaisten vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi. Kuvaa hetki Taiteiden Yössä ja lähetä kuvasi ti 19.9. Lipun ostaneiden kesken arvomme Suvi 420 soutuveneen. 0404 190 901 Kauneushoitola Inka www.kauneushoitolainka.fi LÖYTÖJÄ ALEPÖYDÄSTÄ! Tarjolla lämmintä Tulsiteetä! Arvonnassa meikinopastustunti Huippusuosittu SYNTISTEN VIRRET -YHTEISLAULUILTA klo 18 Ämmänsaaren kirkossa TERVETULoA! Suomussalmen seurakunta (Tapahtuma on sama, kuin edellisvuosina pidetty Syntisten ilta) Taiteiden Yössä... Avoinna: ma-pe 9.30-17 Kauppakatu 1, Suomussalmi p. Palvelemme pe 15.9. klo 20 alkaen Ämmänsaaren työväentalolla Tans sit tahd ittaa suos itut. Klo 20HYVÄNTEKEVÄISYYSTANSSIT tahdittaa Elina Kemppainen ja Risto Heikkinen, lippu 5€. Kuva: Matti Moilanen Onnistuneita ostoksia Taiteiden Yössä – suurin osa kaupoista auki iltamyöhään! Tapahtumiin vapaa pääsy. Klo 17 Pesiön kyläyhdistys torilla. KELLO 17.00 Klo 17 HETKI MUSIIKILLE Alvarin salissa. Klo 17.30-19 tule kokeilemaan ITÄMAISTA TANSSIA Alvarin saliin, paikalle 5 minuuttia aikaisemmin, Ervinkatu 1 KELLO 18.00 Klo 18 Suomussalmen Harmonikkakerhon SOITANTAA S-Marketissa, Ämmänkatu 2 Klo 18 ERÄTULET JA TARINOITA metsien kulkijoilta Jätkänpuistossa, Kainuun Korpinaiset Klo 18 alkaen THAI-RUOKAA ja VIINIJA OLUTBAARI herkkuineen Seurahuoneella, Kauppakatu 7 Klo 18 SYNTISTEN VIRRET -YHTEISLAULUTILAISUUS Ämmänsaaren kirkossa Klo 18 Kauppakartanossa Vmeste, venäjänkielinen kulttuuriseura. MEISSÄ KAIKISSA ASUU PIENI TAITEILIJA! 19,50 € -10 % ROLL ON RAJAUS Illan aikana varatuista hoidoista Teemme SILMÄMEIKKEJÄ pe 15.9. Klo 19-23 Kianta-Laivalla LAIVABAARI avoinna, Duo Nella & Tatu esiintyy klo 21 Klo 19.30-20 KATUSOITTAJAT JA VIULISTIT VALLOILLAAN, elokuvasäveliä maailmalta, HerkkuKirsikassa, Kauppakatu 2-6 KELLO 20.00 Klo 20 kirjailija, muusikko Janne Nevala KIRJA & KITARA -KIERTUEELLA, kirjastossa, Kiannonkatu 31 Klo 20 LASTEN TASKULAMPPURETKI tehtävärasteineen, leikkipuisto Humulassa, Jalonkatu 1. Klo 19 ruvetaan runolle: KAIKEN KANSAN RUNOJA, Kalevalaiset, IKI KIANNON TILAPÄÄRUNOJA, I.K. Risto Heikkinen & Elina Kemppainen perjantaina 15.9. aamusta aina klo 20 saakka! Syväyksenkatu 1, Suomussalmi, p. 0440 710 096 s u o m u s s a l m i Hyväntekeväisyyskarkelot Tervetuloa tanssata rytkyttelemään – hyvän asian puolesta! Lippu 5 €. Klo 16 KATUSOITTAJAT JA VIULISTIT VALLOILLAAN, elokuvasäveliä maailmalta, HerkkuKirsikassa, Kauppakatu 2-6 Klo 16VALOA JA TUNNELMAA Silmun pihalla, Kauppakatu 13, yhteistyössä Kukkakauppa Silmu ja Pohjolan Turvatekniikka. Yllätyspalkintoja ja nakkitarjoilua. -seura, kirjastossa, Kiannonkatu 31 Klo 19 Ämmänsaaren työväentalolla MAKKARATARJOILU 300 ensimmäiselle, Sumetku ja K-Supermarket Suomussalmi Klo 19-20 ASKARTELE OMA SUOMENLIPPU Suomi 100 -näyteikkunainstallaatioon Kätevässä Ämmässä, Kauppakatu 11 Klo 19-21 KIRJASTOAUTO AVAA OVENSA kiinnostuneille pääkirjaston pihalla. Hyvät palkinnot, arvonta ampujien kesken, Kiannonkatu 6 Klo 17-20 TUUNAA OMA T-PAITA Vaate ja Kodintekstiili Kähkösellä, Kauppakatu 2-6 Klo 17-21 lukion opiskelijakunnan KOTAKAHVILA torilla
Etu koskee vain varastotuotteita. Ei ennakkovarauksia. klo 18-20 Tule maistam aan uudistu nutta Fiilusta ! 044 972 7086 044 205 8332 Jalonkaarre 1 Suomussalmi Taiteiden Yössä pe 15.9. (08) 711 045 Kauppakatu 10-12 www.suomussalmenapteekki.fi Löydät meidät myös Facebookista ja Instagramista! Apteekissamme HURJIA Orionin tarjouksia: Multivita Plus monivitamiini 30 kpl Aqualan L perusvoide 100 g Sebamed pesuneste 200 ml Esillä myös apteekkari Pekka Savolaisen taiteellisia LUONTOKUVIA! 3 € /tuote/kpl (Norm. Perjantaina KAHVITARJOI LU AMMUNTAA! Laserammuntaa pistoolilla kaikenikäisille perjantaina klo 17–20. SUOMUSSALMEN APTEEKKI Palvelemme: ma-pe klo 9-18 la klo 9-14 su ja juhlapyhinä suljettu P. 5,31-5,86 €/tuote) TAITEIDEN YÖ! pe 15.9. KENKIÄ JA LAUKKUJA SAAPPAAT ON MISTÄ VALITA! /pari /3 paria 50€ 100€ /3 pr kenkiä ja/tai 3 laukkua 20€ 40€ 30€ 60€ /kenkäpari tai laukku SYYSUUTTA! Mukava a alle ja ylle! p. 044 972 7086, 044 205 8332 Kesyttäjät pääsevät kuvallaan Wall of Fameen! PIMEET 18-04 DJ OLà PE 15.9. klo 20 saakka! Keskuskatu 24-26, Suomussalmi PUSEROITA TUNIKOITA HOUSUJA LIIVEJÄ Erä! Suosittu Anita RINTALIIVI sininen tarjousten taikaa, yllätä itsesi ! 20€ 30€ (65,50) 49€ Lenkille ja ulkoiluun: Polecat Waterproof & Softshell Anita UIMAPUKU -20% PE – LA 15. Hävinneille hinta 40 € AMERIKKALAISTEN HERKKUJEN ILTA Noutopöydästä mm.: tomaatti-mozzarella caesar californiansalaatti pulled pork hodarit bbq burgerit bataattiranskalaiset grillistä paahdetut ribbsit jälkkäriksi keylimepie Hinta: 15€ Ennakkoilmoittautumisia otetaan vastaan p. 050 366 5416 tai 050 343 6342 ma-to 9–17, pe 9–21, la 9–13 alkaa tänään tiistaina ja huipentuvat perjantai-iltaan saakka. 045 317 8393, ma-pe 10–17, la 10–14 Lisäksi myös muita tarjouksia ja maistatuksia. myös: www.facebook/jalonhelmi Pystytkö kesyttämään mörön. Tervetuloa läheltä ja kaukaa palvelukauppaan! POISTAMME ERIÄ KESÄ/SYYS/ TALVIJALKINEITA! Mahtavat SYYSUUTTA! HINTAHULINAT Suomussalmi p. Hyvät palkinnot, arvotaan ampujien kesken. 050 536 9476 Pe 15.9. TULE JA OSALLISTU LAHJAKORTTI 100€ VOITA KERRO MEILLE LEMPITAKKISI TAKKIVALIKOIMASTAMME Suomussalmi, Kauppakatu 10-12 Avoinna ma-pe 9.30-18, la 9.30-14 www.moda.. syyskuuta 2017 – YLÄ-KAINUU 7 PALVELEMME PERJANTAINA KELLO 20 ASTI TAITEIDEN YÖN ARVONTAAN 15.9. Ammuntaa ohjaa viisinkertainen Suomen mestari Marko Räsänen. MÖRKÖBURGERHAASTE Jos pystyt syömään 30 minuutissa noin kilon lihaa jättihampurilaisen ja ranskalaisten kera, taloa tarjoaa. Tarjous on voimassa kaikista normaalihintaisista tuotteista 15.9.2017 klo 9-20 myymälässämme tehdyistä ostoksissa. – 16.9. TASARAHALL A! Palvelemme pe 15.9. ENÄÄ 3 yötä..... klo 23Countryrockyhtye THE HEATERS Seurahuoneen pihalta klo 18 alkaen AITOA THAIRUOKAA, sisätiloissa VIINIJA OLUTBAARI koko illan. alkaen klo 19 Kts. (08) 711 311, ma-pe 9–17, la 9–13 p. Tiistaina 12. 040 683 2644 Saat bonuksen alennuksena heti kassalla. BILEET Lippu 5 € Pub Jalonraitti, Jalonkatu p. Kauppakatu 7, Suomussalmi, p
Heillä oli kesän aikana viisi vapaapäivää ja lopun aikaa he olivat harjoittelussa ja lähiopetuksessa. Tilan omistaa Suomussalmen kunta. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja eikä se levinnyt talon muihin asuntoihin, mutta asunnoista evakuoitiin puolenkymmentä ihmistä. Opiskelijat ovat syyrialaisia, venäläisiä, thaimaalaisia ja mukana on yksi sveitsiläinen. Opiskelijat ja kurssin opettaja Liudmila Moilanen Alvarin edustalla. . Vierailuilla tutustuimme paikallisiin yrityksiin ja niiden toimintaan, hän kertoo. Nuoret ovat lupautuneet tekemään hallin saamiseksi talkoita ja ottamaan vastuuta tilan pyörittämisestä. Kun kurssilla opiskeltiin käytännönläheisiä asioita kuten apteekissa ja lääkärissä asiointia, jokainen kiinnostui opiskelusta. Ammattisuuntautunut kotouttamiskoulutus oli tarkoitus kestää vuoden ajan Suomussalmella, mutta päättyi opiskelijoiden löydettyä työja opiskelupaikat. Hän on suorittanut Oulun yliopistossa pedagogiset opinnot ja erityisopettajan opinnot. Kouluttajan mukaan heidän rooli on hyvin tärkeä kotoutumisprosessissa. Pelastuslaitos sai hälytyksen pian kello 6.40 jälkeen. – OpiskelijoidenOpiskelijoiden oppimisvalmiudet ovat niin erilaiset, että jouduin koko ajan opetusta eriyttämään. Kurssin vastaava opettaja Liudmila Moilanen kertoo, että kaikki kurssilaiset haluavat jäädä asumaan Kainuuseen, jos vain löytävät työtä alueelta. . Heidän kauttaan he ovat saaneet käytännön kokemusta siitä, mitä kotouttamiskurssilla opeteltiin teoriassa. Suomussalmen kunta on vastaamassa nuorten toiveeseen saada mopojen, autojen ja pyörien korjaamiseen sopiva tila. Yksi pääsi Kainuun ammattiopistoon metallialankoulutukseen. Moilanen on kiitollinen kaikille yrityksille ja kunnan toimipaikoille, joissa opiskelijoiden ryhmä sai vierailla koulutuksen aikana. 15 koulutettavan ryhmä lopetetaan etuajassa opiskelijoiden saatua mieleistään tekemistä. Neljä heistä opiskelee vuoden mittaisessa sosiaalija terveysalankoulutuksessa ja yksi opiskelija aloittaa perusopetuksen valmistavan koulutuksen. Mikäli rahoitus järjestyy, remppahalliksi kunnostetaan hallitila Voimakadun varresta Manun Pajan vierestä. Opiskelijat tutustuivat myös kunnantaloon. . Sivistyslautakunta päätti vastikään, että tilan laitteiden, koneiden ja kaluston hankintaan haetaan Leader-rahoitusta. . . Kurssin opettaja on suomussalmelainen Liudmila Moilanen. – Yksikään yritys ei kieltänyt meitä tulemasta vierailulle. Moilasen mukaan opiskelijoiden lähtötaso oli aivan erilainen, osalla ei ollut aikaisempaa kokemusta opiskelusta, ja siksi kaikki eivät olleet yhtä motivoituneita opiskelemaan suomea. . He saivat rajoitettua paloa niin, ettei se levinnyt koko huoneistoon eikä yltynyt täyden palon vaiheeseen. . Pelastuslaitoksen mukaan tuli ja noki kuitenkin tuhosivat sisätilat asumiskelvottomana kuntoon. Kurssin rahoittaa Kainuun Elykeskus ja kouluttajana toimi helsinkiläinen Spring House Oy. syyskuuta 2017 Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi Viime helmikuussa alkanut maahanmuuttajien ammatillisesti suuntautunut kotouttamiskoulutus lopetetaan syyskuussa, koska 12 kurssilaista pääsi töihin tai opiskelemaan ja kolme kurssilaista pääsee oppimaan työn kautta. . Jokaisen kanssa tehtiin henkilökohtainen opintosuunnitelma, jonka pohjalta paikkoja haettiin. Jokainen kurssilainen myös löysi työharjoittelupaikan kunnan sisältä. Kurssin maksoi Kainuun Ely-keskus. Opiskelutai työpaikat löytyivät Koulutus . . LiudMiLa MoiLanen A Vuoden koulutusta varten budjetoitiin 125 000 euroa, mutta käytettiin 110 000 euroa.. Teki Vienan Karjalassa opetustyötä ja työskenteli sivistyspalveluissa virkamiehenä. Nuoriso-ohjaaja ja etsivä nuorisotyönohjaaja ovat nuorten apuna. Tulipalo tärveli rivitaloasunnon Tulipalo tärveli rivitaloasunnon käyttökelvottomaksi varhain lauantaiaamuna Puolangan Virastokadulla. Moilanen (o.s. Vuoden koulutusta varten budjetoitiin 125 000 euroa, mutta summasta käytettiin vain 110 000 euroa. Kolme opiskelijaa pääsi töihin ja kolme menee TE-toimiston kautta työkokeiluun puoleksi vuodeksi. Viisi kurssilaista aloittaa opiskelut Kainuun opistossa. Noin 500 metrin päässä palopaikasta sijaitsevalla Puolangan paloasemalla ei ole jatkuvaa miehitystä, mutta päivystysvuorossa ollut sivutoiminen pelastushenkilöstö ehätti paikalle noin kymmenessä minuutissa. Tiloihin asennetaan kameravalvonta. Torvinen) on Filosofian maisteri ja valmistunut Petroskoin valtion yliopistosta. Kurssilla opiskeltiin suomen kieltä, kulttuuria ja suomalaisen yhteiskunnan tapoja ja käytäntöjä, työelämäntietoja, ATK:ta ja tavoite oli saada jokaiselle opiskelutai työpaikka. Muutama opiskelija on käynyt omassa maassa yliopiston, heidän kanssa on tehty rinnastamishakemukset. 8 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Tiistaina 12. . Liekkien ja lämmön aiheuttamien vahinkojen lisäksi huoneisNuorten käyttöön remppatalli MarjaTTa Kurvinen Rivitalossa ei näkynyt vaurioitumisen merkkejä ulkopuolelta. Kiintiöpakolaisina Suomussalmelle tulleet perheet ovat saaneet kummiperheet saapuessaan Suomeen. . Paikalliset yritykset ovat luvanneet tieto-taitoa ja alennuksia tarvikkeista
Poliisi tutkii palon syttymissyytä. Talon yläkerrassa on vuokraasuntoja, ja niiden asukkaat huomioidaan nuorisotilojen aukioloajoissa. Uusissa tiloissa eri toiminnot, kuten pelaaminen ja television katselu, voidaan sijoittaa eri tiloihin, sillä käytössä on myös pienemmille porukoille rauhallisia oleskelutiloja. Kyselyitä on lähetetty kouluille ja esimerkiksi urheiluseuroille ja seurakuntaan. Nuorisovaltuusto aloittaa toiminnan Suomussalmella lähiaikoina. Tapahtumaan osallistuu joka vuosi noin 20 000 vapaaehtoista. Yökahvilakin sulkeutuu kello 22 ja muuten tilat sulkeutuvat kello 20. LiudMiLa MoiLanen Raatteen Portti oli yksi opiskelijoiden vierailukohteista. MarjaTTa Kurvinen Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Punaisen Ristin Nälkäpäiväkeräys järjestetään 14. Juuri nyt apua tarvitsevat erityisesti sodan uhrit Syyriassa, Irakissa ja Jemenissä. Sammutustehtävään hälytettiin pelastusyksiköitä Suomussalmelta, Hyrynsalmelta, Paltamosta ja Puolangalta. Nuorisotilat ovat toimineet syksystä 2015 lähtien Alvarin tiloissa, jossa käytössä on ollut yhteensä noin 100 neliötä. Nuoriso-ohjaajalla ei ole rauhallisia työtiloja. Tila muodostuu enimmäkseen yhdestä isosta luokkatilasta. Tiistaina 12. Talon muista asunnoista evakuoitiin puolenkymmentä ihmistä, mutta he pääsivät takaisin noin kello 9. Vielä keräyspäivänäkin lippaan voi hakea myös ilman ennakkoilmoittautumista S-marketin ja K-hallin keräyspisteistä. Uudet tilat ovat Kiannonkatu 12:n ensimmäisessä kerroksessa eli entisissä päivähoidon tiloissa Särkkä 1 -talossa. Pelastuslaitoksen arvion mukaan asunto tärveltyi käytännössä käyttökelvottomaksi. – Nyt voi vielä ilmoittautua kerääjäksi, vihjaa SPR:n Hyrynsalmen osaston keräysjohtaja Markku Suutari. – 15. Yläikäraja on noin 19 vuotta. Vielä ehtii ilmoittautua kerääjäksi jarKKo MiKKonen / SuoMen Punainen riSTi Opiskelijat ja kurssin opettaja Liudmila Moilanen Alvarin edustalla. Tilat ovat Suomussalmen kunnan omistuksessa. Ne ovat olleet tyhjillään päivähoidon muutettua Taivallehtoon. Uusiin tiloihin tehdään ennen niiden käyttöönottoa pientä pintaremonttia, mutta suurempaan remonttiin ei ole tarvetta. Muihin asuntoihin ei tullut paloeikä savuvahinkoja, vaikka paloasunto sijaitsee neljän asunnon rivitalon keskellä. Uudet tilat ovat entisiä suuremmat ja entistä keskempänä kylää ja vastaavat näin paremmin nuorten toiveita. Keittiö taas on liian pieni, jotta nuorten ryhmät voisivat siellä laittaa ruokaa tai leipoa. Nälkäpäivä on Suomen Punaisen Ristin suurin vuosittainen keräys. Nuorisovaltuuston koko rajataan korkeintaan noin 15 henkilöön, jotka ovat vähintään 12-vuotiaita. Asunnossa ollut nainen pääsi ulos omin avuin. Tarkoitus on, että muutto tehdään toiminnan häiriintymättä, kertoo nuorisosihteeri Eija Järvenpää. Koululaisetkin nälkäpäiväkerääjinä toon tuli kuitenkin mittavat savuvahingot, sillä asunto täyttyi savusta. Lipaskerääjät liikkuvat Hyrynsalmen keskustassa ja kiertävät perjantaina myös yrityksissä. Keskustassa tapahtuvassa keräyksessä mukana myös koulun yhdeksännen luokan oppilaat sekä Reddie-koira jakamassa ilmapalloja ja keräämässä nälkäpäivälahjoituksia. Lipaskeräyksen lisäksi nälkäpäiväkeräykseen voi osallistua soittamalla numeroon 0600 12220 (20,12 € / puhelu + pvm), lähettämällä tekstiviestin SPR numeroon 16499 (15€/viesti) tai netissä osoitteessa nälkäpäivä.fi. Kajaanista saapui päivystävä palomestari. Suomessa Nälkäpäivään lahjoitetuilla varoilla autetaan tulipalon uhreja ja ylläpidetään valmiutta auttaa onnettomuuksissa. Halukkuutensa lähteä mukaan nuorisovaltuustoon voi ilmoittaa myös itse. Tilat ovat olleet kodikkaat, mutta koska useita toimintoja on samassa tilassa, melu on välillä häiritsevä ja hallitseva. Talossa on myös runsaasti varastotilaa ja pysäköintitilaakin on olemassa. Alvarin nuorisotiloja pidetään auki, kunnes uudet tilat saadaan auki. Toivottavasti tänä vuonna yhä useampi innostuu lähtemään kerääjäksi ja on siten rikkomassa edellisvuoden kerääjien määrän, sanoo Markku Suutari. syyskuuta 2017 – YLÄ-KAINUU 9 Nuorisotilat uuteen paikkaan Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Suomussalmen nuorisotilat siirtyvät Alvarista parin viikon kuluessa uuteen paikkaan. Nuorisosihteeri Eija Järvenpää kertoo, ettei vaaleja järjestetä vaan valtuusto kootaan halukkaista nuorista. Nuorisotoimi hakee nyt halukkaita nuoria valtuuston jäseniksi. Ennen muuttoa tiloihin on tehty pientä pintaremonttia, mutta isompaan remonttiin ei ole tarvetta. Varoilla autetaan muun muassa luonnonkatastrofien ja konfliktien uhreja eri puolilla maailmaa. syyskuuta. Keittiökin on isompi kuin Alvarissa. Samalla tärveltyi asunnon irtaimisto. – Viime vuonna keräykseen osallistui Hyrynsalmella 18 henkilöä. Nälkäpäivänä kerätään tiettyyn kohteeseen sitomattomia varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Uusia tiloja on etsiskelty nuorten itsensä aloitteesta. LiudMiLa MoiLanen. Nälkäpäiväkeräystä Hyrynsalmella on toteuttamassa yhdessä SPR:n osaston kanssa myös Hyrynsalmen yhtenäiskoulu. Nuorisotilat muuttavat takana näkyvään entiseen päivähoidon käytössä olevaan tilaan. Kaikkiaan tehtävään osallistui 15–20 henkeä pelastuslaitokselta, ensihoidosta ja poliisista
Ylä-Kainuun Poimi syksyn värikäs uutissato Ylä-Kainuusta! Syystarjous • Ylä-Kainuu kotiin kannettuna • Digilehti • Verkon maksulliset jutut Näin tilaat helposti: TEKSTARILLA NUMEROON 13234 Lähetä tekstiviesti “YLÄ TILAA (väli) kampanjatunnus sekä nimesi ja osoitteesi. YLÄ-KAINUU – Tiistaina 12. Hinta 0,85€. SÄHKÖPOSTILLA asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.fi Mainitse myös kampanjatunnus. VERKOSSA www.ylakainuu.fi/syystarjous Ylä-Kainuu vuoden loppuun 43 € + tammikuu kaupan päälle ! 26,92€ Tilaa lahjaksi tai iloksi itsellesi! Etusi nopeana jopa Kampanja 17M9. Lahjatilauksessa myös saajan nimi, osoite ja sähköpostiosoite. syyskuuta 2017 10 Ylä-Kainuu uutisia läheltäsi! Tarjous on voimassa 29.9.2017 asti kotimaassa talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. SOITA TILAUKSESI 010 665 9014 Puhelun hinta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. Tilausehdot osoitteessa www.ylakainuu.fi/asiakaspalvelu
Teeman löydät myös lehden verkkopalvelusta: METSÄ, ERÄ JA RETKEILY TEEMA www.ylakainuu.fi YLÄ-KAINUU Tässä palvelumme Jos mielenkiintosi heräsi, ota ihmeessä yhteyttä. Paikallisen työvoiman käyttö on meille kunnia-asia. Meillä ei purematta niellä! SE TEHHÄ ÄN MITÄ LUVATA AN! LAITETAAN KO METÄT KUNTOON! Palvelemme kainuulaisella ammattitaidolla ja pitkäaikaisella kokemuksella. METSATKUNTOON.FI 044 974 6339 INFO@METSATKUNTOON.FI Metsäsuunnitelmat Tila-arviot Puukaupat Taimikonhoidot Taimenistutukset Maanmuokkaukset Pihapuiden kaadot Kantojyrsinnät Pihatyöt Mökkitalkkaripalvelut
Metsässä voi olla oma itsensä ilman vaatimuksia. 0400 456 848. Kävin Etelä-Suomessa kalastamassa ja kalastaneen perheen lapsi sai 1,5 tunnin aikana useamman kalan. Tekemistä on vielä kulkuyhteyksissä. Retkivinkkejä sekä muuta metsäja eräaiheista tietoa löydät näiltä teemasivuilta. Tilanne on kuitenkin paranemassa. Tahnasyötit ovat mahdollistaneet sen, että syötin voi jättää järveen odottamaan saalista, samalla kun itse tekee jotakin muuta. – Haluaisin, että perheet tulisivat yhdessä kalastamaan ja lapset saisivat saalista. Metsähallitus haluaa, että kansallispuistossa kalastaminen on aktiivista toimintaa, eikä kalastajien istumista nuotiolla. Toinen Hossaan kalalle tullut mies Unto Poutala sanoo, että nykyään kannattaa ostaa vain tuntilupia päivälupien sijaan, koska se tulee halvemmaksi. Se tarjoaa kaikkea sitä, mitä nykyihminen kaipaa: puhdasta ilmaa, vihreyttä, rauhaa, tilaa ja liikkumisen vapautta. Miljoonille ihmisille Hossa on samanlainen paratiisi kuin Thaimaan aurinkoinen hiekkaranta suomalaiselle. Sirkku Rautio Metsässä ei tarvitse pönöttää Kainuuntie 103, 88900 Kuhmo toimitus.kuhmolainen@slpmedia.fi Päätoimittaja Timo Kyllönen, p. Sastamalalainen ei koe saavansa kalastusluvan edestä kalaa saaliiden jäädessä pienemmiksi kuin menneinä vuosikymmeninä. Nykyään vihreää kultaa vain on enemmän. Metsässä ei tarvitse pelätä tungosta. Haastankin jokaisen lukijan lähtemään tänä syksynä metsäretkelle. 050 438 0972. Pekka Lehtimäki ei pidä tahnasyöttien kieltämisestä. Metsä tuottaa paitsi metsätalouskohteena, myös matkailutuotteena ja luonnontuotteiden lähteenä. Pienimmät saaliit on hyvä jättää järveen kasvamaan. Nyt viikon lupa maksaa 90 euroa, eli päiväluvalle tulee hintaa on reilut 12 euroa. Lisäksi tarvitaan kuitenkin tarpeeksi lentoliikennettä, sillä moni haluaa päästä mahdollisimman nopeasti perille matkakohteeseen. Kalarehu maksaa enemmän kuin ennen, jolloin kalojen kasvatus on kalliimpaa. Lehtimäki kertoo saaneensa saaliiksi melko pieniä kirjolohia, vain 700 gramman ja 800 gramman lohiakin. Hossan maisemat ovat piirtyneet muistiin tarkasti ja kalastaja on saanut houkuteltua Kainuun pohjoisimpaan kansallispuistoon myös uusia turisteja. Kalastuslupia myytiin Hossassa parhaimpina vuosina 14 000 kappaletta ja nyt vajaat 10 000, kerrotaan Metsähallitukselta. 044 332 5320. Kalastuslupien hinnat ovat 30 vuoden aikana nousseet hurjasti: Lehtimäki muistaa ajan, joilloin päivän kalastuslupa maksoi viisi markkaa. Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Päätoimittaja Sirkku Rautio, p. Järviin pyritään istuttamaan 1–1,5 kilon lohia, mutta joukossa on Metsähallituksen mukaan pienempiäkin kaloja. Hän muistelee aikoja, jolloin järvellä vie Moni haluaa ostaa vain tuntilupia päivälupien sijaan, koska se tulee heidän mielestään halvemmaksi. Metsässä et ole sidottu kävelytiehen. Pekka Lehtimäki on tahnasyöttien kannalla. Luultavasti päivän kalastava ei saa sen enempää kalaa kuin pari tuntia kalastava, Poutala sanoo. Kun kaikki palaset loksahtavat kohdalleen, on kasassa matkailutuote vailla vertaa. syyskuuta 2017 Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi Työkaveri houkutteli sastamalalaisen Pekka Lehtimäen Hossaan vuonna 1987 ja 30 vuotta myöhemmin Lehtimäki edelleen varaa Alpo Paasovaaran mökin joka kevät ja syksy kalastusreissua varten. Lehtimäki toivoo kalastuslupamaksujen pienentämistä ja uskoo sen vaikuttavan kalastajamääriin positiivisesti. Hän sanoi olevansa isona kalamies, Lehtimäki sanoo. Nimitys Vihreä kulta on edelleen osuva. Mies toivoo samanlaista innostusta takaisin. Samaa pätee lähes kaikkiin Kainuun metsiin. Akkoniementie 4 B, 88600 Sotkamo toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Päätoimittaja Pekka Lassila, p. Onneksi meidän ei tarvitse matkustaa metsän perässä, vaan ympärivuotinen harrastusja luontokohde ympäröi meitä joka puolella. Kustantaja: SLP Kustannus Oy Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Pekka Lehtimäki (vas.) päivitteli kalasaaliiden tilannetta Hossassa vierailleen kalastajan kanssa. Esimerkiksi Baltian maissa tiestön kunto on viime vuosina kohentunut huomattavasti, mikä helpottaa esimerkiksi Tsekistä autolla Suomeen tulevia. Hossassa, kuten useassa muussakin kalastuskohteessa, on kiellettyä käyttää tahnasyöttejä kaloille. Puita ei haittaa, vaikka hiukset ovat sekaisin ja meikki unohtui. Miten tehdään kalastajan paratiisi. Osa kalastajista on toivonut tahnasyöttien kieltämistä, koska järven rannassa saalista odottavat syötit ärsyttävät. Kirjolohen kysyntä on kovempaa kuin tarjonta, jolloin siitä on maksettava kallista hintaa, Metsähallitukselta kommentoidaan. Ei siis ihme, että Kainuun luontomatkailun uusin helmi, Hossan kansallispuisto, on noteerattu ympäri maailman. Vielä kymmenen vuotta sitten Hossan vesien äärellä oli Lehtimäen mukaan paljon kalastajia ja talvellakin pilkillä oli useita kymmeniä kalastajia. Metsässä ei tarvitse edustaa. Kainuusta on Keski-Euroopan sydämeen vain 2 000–3 000 kilometriä, mutta matka on vielä liian pitkä johtuen kehnoista yhteyksistä. Hanna Laukkanen. Metsähallituksen mukaan moni tulee Hossaan kuitenkin juuri luonnollisten kalakantojen perässä ja kalastaa esimerkiksi isoja ahvenia eri puolilta puistoa. Hintoja perustellaan kirjolohen hinnan kallistumisella. S uomalainen metsä on viimeistä brändäystä vaille valmis tuote. 12 METSÄ, ERÄ JA RETKEILY YLÄ-KAINUU – Tiistaina 12
0207 705 770 jarkko.jokipera@k-supermarket.fi Palvelemme: MA-PE 8-21, LA 8-18, SU 11-18 Erämiesten ja -naisten eväskauppa jahtikaveria unohtamatta! Pekka Lehtimäki (vas.) päivitteli kalasaaliiden tilannetta Hossassa vierailleen kalastajan kanssa. Hanna Laukkanen Eri vuorot eri kalastajille Kuten kaikki urheilulajeissa, myös kalastuksessa on lajista nautiskelijoita ja sitten tehokkaita suorittajia, jotka haluavat vain tehdä suorituksen mahdollisimman hyvin ja sitten lähteä pois. 040 178 8895, Suomussalmi Avoinna: ma-pe 8-17 huollot, varaosat sähköiset testaukset 4-pyöräsuuntaukset rengastyöt ilmastointihuollot tuulilasin korjaus. 050 302 6892 sukupolvenvaihdosneuvonta@gmail.com www.sukupolvenvaihdosneuvonta.com Metsätilan sukupolvenvaihdosja veroneuvonta Esko Heikkinen BR 500 , TODELLA TEHOKAS Varustettu äänenvaimentimella, 4-MIX moottori, lukitusvipu puhallusnopeudelle, 64,8 cm 3 599 € – SYKSYN MERKIT BGA 56 AKKUPUHALLIN sis. Metsähallituksen ongelma on, miten palvella mahdollisimman hyvin näitä molempia lajiryhmiä: tahnakalastus houkuttelee kalastuksesta nautiskelijoita ja karkottaa suorittajia. Tärkeintä kalastuksessa on se, että kalastaja saa liikkua luonnossa. Olisi ehkä tarpeen rajata tahnakalastusalueet siten, että se olisi sallittua tietyissä paikoissa. syyskuuta 2017 – YLÄ-KAINUU 13 Teboil Turjanhovi Kalliokatu 2, 89600 Suomussalmi p. 050 430 5545 ma-to 6.30-21, pe 6.30-22, la 7-22, su 8-21 Tule tutustumaan ja kysy tarjous! KAIKKI AUTOPESUT Tarjous voimassa 24.9.2017 saakka. Kuten jäähallissakin on vuorot veteraanikiekkoilijoille ja edustusjoukkueelle, Hossassakin olisi vuorot harrastekalastajille ja suorittajille. Anna Ahti kiva kalastusfiilis! päästömittaukset autojen, traktoreiden, raskaskaluston ja metsäkoneiden moottoreiden optimoinnit MB/VW alkuperäisvaraosat peräkärryn vuokraus 1+8 hengen bussin vuokraus Siikarannantie 7 (ent. -20% Nyt KESÄREN KAAT SYYSHIN NOIN! SUURI VARASTON TYHJENNYS! Myös pakettiautot ja maasturit! Autohuollot ja -korjaukset 3D-nelipyöräsuuntaus Diagnostiikkatestaukset Ilmastointihuolto Pakokaasumittaukset Katsastustarkastukset ja katsastuksessa käyttö Varaosat ja tarvikkeet Rengashotelli Autoasi rahoitus /voit maksaa myös erissä • Sukupolvenvaihdokset • Kauppakirjat • Tilojen jakosopimukset • Metsäyhtymien yhtymäsopimukset • Kaupanvahvistukset • Testamentit • Edunvalvontavaltakirjat • Perunkirjoitukset Puh. 20 min. Tiistaina 12. Jokaiselle jotakin ja kalastajamäärät lähtisivät nousuun. akku ja laturi 2,1 kg, käyttöaika n. (AK20) (600 m 2 ) 249 € MS 241 C-M Metallirunko, M-Tronic moottorinohjaus, yhdistelmäkatkaisin, 4,5 kg, 42,6 cm 3 , 2,3 kW / 3,1 hv 599 € 799 € FS 410 C-EM K Kevytkäynnistys, M-Tronic moottorinohjaus, lyhyellä akselilla metsätöihin, 41,6 cm 3 , Sthil 2-mix moottori, 2,0 kW/2,7 hv, 8,4 kg s u o m u s s a l m i Tavallista parempi ruokakauppa Risteentie 12, Suomussalmi, puh. Antaa hänen valita se sopivin tyyli, eikä määritellä sitä Metsähallituksen toimesta. Mieli virkistyy ja veden äärellä ajattelu kirkastuu. ammattikoulu) P
Metsästysaika lyheni Metsäkanalintujen metsästys Kainuussa alkoi 10. Menossa on kolmas peräkkäinen lintukatovuosi. Pitkä kylmä ja sateinen jakso on ollut tuhoisa metsäkanalintujen poikasille. 14 METSÄ, ERÄ JA RETKEILY YLÄ-KAINUU – Tiistaina 12. – Jos ajatellaan lintukantaa, joka on ollut kymmeniä vuosia aikaisemmin, niin siitähän se on laskenut. Myös Kainuussa kantojen lasku on tuntunut, vaikka maakunta onkin tunnetusti ollut hyvää kanalintualuetta. AnTTijussi RipAojA AnTTijussi RipAojA Kirsi Pyykönen, Sotkamo: Juuri tultiin tuolta Sapsojärven uimarannan alueelta. – Kainuustakin tuli jonkin verran havaintoja järven jäällä olleista teeristä, jotka eivät ole päässeet kieppiin piiloon. Vuoden 2009 jälkeen lintukanta nousi ja pysyi muutaman vuoden hyvänä. Jo kolmas lintukatovuosi peräkkäin Metsäkanalintujen huippuvuosi odotettavissa muutaman vuoden päästä. – Edellytykset kannan kasvulle ovat olemassa, mutta eihän tämä mikään huippuvuosi todellakaan Kainuussa ole, kertoo Luonnonvarakeskuksen asiantuntija Katja Ikonen. 050 412 0498 tai sähköposti: jouko@piiraisenviherpalvelu.fi Kirkkoahokatu 5 A, 87250 Kajaani Heikki Timonen, Suomussalmi: Marjastamassa olen käynyt Suomussalmella tänä kesänä ja syksynä. Metson, teeren ja pyyn metsästysaika supistui näin kuukauteen. Poikkeuksena maakunnassa on Puolanka, jossa metson metsästyskausi kestää lokakuun loppuun saakka. Elinympäristöjä voidaan myös säilyttää lajeille otollisina metsätalouden suunnittelulla. elokuuta aloitettiin koiran kanssa. Esimerkiksi Suomussalmen suunnalla on joillakin alueilla suhteellisen hyvin riekkoja, mutta esiintymät ovat hyvin paikallisia. Lumipeitettä ei ole ollut niin hyvin turvana kaikilla alueilla, toteaa Ikonen. – Monet asiat ovat vaikuttamassa taustalla. Sää on vain yksi tekijä monista. syyskuuta ja kestää 10. Metsäkanalintujen nykyinen aallonpohja on tavallinen ilmiö. Ota yhteyttä: Jouko Piirainen puh. Erästys alkaa tässä lähiaikoina, niin sitten tulee oltua metsässä. – Sitä kautta taattaisiin niille lisääntymismahdollisuus. Metsästyspainetta kannattaa suunnata pois lisääntymiskykyisistä linnuista. Mustikka tosin on ollut huonolaatuista, lakat sen sijaan parempia. Timo kyLLönen. – Kyllä tässä käy varmasti niin kuin ennenkin, että kannat lähtevät nousuun ennemmin tai myöhemmin, Keränen sanoo. Kun sitten ton tullut kylmiä pakkasia, metsäkanalintujen on ollut vaikea löytää itselleen suojapaikkoja. Kuntta nostetaan ennen hakkuita. Metsästän pienriistaa ja jäniksiä. 20. Eri vuosien ja eri alueiden välillä esiintyy voimakasta vaihtelua. Myös viimeiset talvet ovat ainakin joillakin alueilla olleet vähälumisia. Etsittiin sieltä laavua, mutta löydettiin kuitenkin nuotiopaikka. Viime syksynä kävin vielä puolukassakin. lokakuuta saakka. Huippuvuodet ja katovuodet vuorottelevat kanalintujen elämässä tavallisesti 5 – 6 vuoden sykleissä. Viimeiset 30 vuotta kannat ovat kuitenkin pysyneet suhteellisen vakaina. Kanalintujen määriin vaikuttavat myös pienpedot, kuten ketut, jotka pyytävät mielellään myyriä. – Siinä välissä olevat vuodet ovat ylätai alamäkiä, Katja Ikonen sanoo. Lisääntymiskykyisiä yksilöitä on vähän. Ihminenkin voi yrittää vaikuttaa kanalintukantoihin myönteisesti. – Kun myyriä ei ole enää saaliiksi, niin saalistuspaine kanalintuja kohtaan kasvaa. HAnnA LAukkAnen Veli Kinnunen, Suomussalmi: Asun Hossassa, joten metsällä ja kalastamassa kuljen paljon. Riekko on niin Kainuussa kuin suurimmassa osassa muuta maata rauhoitettu. Kalastan siikaa, muikkua, ahventa ja haukea. Etsitään kuntan nostoon sopivia metsäalueita Kuntan nostoon ovat sopivia puustoltaan harvahkot mäntykankaat, joissa hyvä puolukka-mustikkavarvikko. Jukka Keränen Riistapäällikkö Riistakeskus Milloin viimeksi olet käynyt retkellä ja missä. Riistapäällikkö Jukka Keräsen mukaan viimeksi samanlainen aallonpohja oli 2008 – 2009. KYSYIMME Heikki Lehvonen, Sotkamo: Siitä on aikaa, kun syksy on vasta aluillaan. On tullut hyvin marjaa. Kuitenkin havaittavissa on pieniä kanalintuesiintymiä, jotka tarjoavat toiveita. Timo kyLLönen Eelis Komulainen, Kuhmo: Parisen viikkoa sitten kävin onkireissulla Heiskalanjärvellä. syyskuuta 2017 Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Metsäkanalintujen kannat eivät ole missään päin Suomea kovin hyvillä kantimilla. Kun kolmiolaskennan historiaa katsotaan viimeisen 30 vuoden ajalta, niin pidempi ajanjakso osoittaa aikalailla vakaata lintukantaa Kainuussa sekä muualla Pohjoisja ItäSuomessa. A Kyllä tässä käy varmasti kuin ennenkin, että kannat lähtevät nousuun ennemmin tai myöhemmin. HAnnA LAukkAnen Eino Kainulainen, Kajaani: En muista milloin viimeksi olisin käynyt varsinaisesti retkellä, mutta metsällä olen käynyt jo tälle syksylle. Sitten tuli monta huonoa pesimisvuotta ja kanta laski. Metsänomistaja saa kuntan nostosta tuottoa 1500-5000€/ha. Periaatteessa muutaman vuoden päästä voisi jälleen olla odotettavissa huippuvuosi, mutta siihen on sanansa sanottavana myös tulevilla olosuhteilla
Lisätietoja ja haku koulutukseen: www.koulutuskalenteri.fi näin kuukauteen. MHY:N SÄHKÖINEN JÄSENKORTTI LÖYTYY PIVOSTA! www.pkky.fi/valtimo METSÄOPIT VALTIMOLTA Metsässä on reilu meininki! Metsäkoneenkuljettaja y Harvesteri tai ajokone y 9.1.2018–29.3.2019 Kaivinkoneenkuljettaja y Metsänparannustyöt y 9.1.2018–27.10.2018 Puutavara-autonkuljettaja y 9.1.2018–27.10.2018 Metsäkoneenasentaja y 9.1.2018–31.5.2019 y Monimuoto-opiskelu Aikuiskoulutus ta metsäalalle Hyvä työpaikka käytännön ammattilaiselle! Opetus, ruoka ja majoitus ovat maksuttomia. Sitä voi metsästää Lapin maakuntaan kuuluvissa Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa 10.9.– 31.3. Esimerkiksi hyvänä lintuvuonna 2011 Kainuussa metsäkanalintuja metsästi lähes 12 000 metsästäjää, kun huonona vuonna 2016 heitä oli vain reilut 7000. . Kainuussa metsäkanalintujen metsästys kestää kuukauden eli 10.9. Lisätietoja ja haku koulutukseen: www.koulutuskalenteri.fi www.pkky.fi/valtimo METSÄOPIT VALTIMOLTA Metsässä on reilu meininki! Metsäkoneenkuljettaja y Harvesteri tai ajokone y 9.1.2018–29.3.2019 Kaivinkoneenkuljettaja y Metsänparannustyöt y 9.1.2018–27.10.2018 Puutavara-autonkuljettaja y 9.1.2018–27.10.2018 Metsäkoneenasentaja y 9.1.2018–31.5.2019 y Monimuoto-opiskelu Aikuiskoulutus ta metsäalalle Hyvä työpaikka käytännön ammattilaiselle! Opetus, ruoka ja majoitus ovat maksuttomia. . Aaro Turunen 0400251666 www.kantojyrsin.fi , Suomen Kiinteistöja Kantojyrsinpalvelu Pihakantojen jyrsintää Kainuussa Vko 37-38, ke 13.9. Kiiruna esiintyy Tunturi-Lapissa . Riekko on niin Kainuussa kuin suurimmassa osassa muuta maata rauhoitettu. Oheisesta kaaviosta näkyy metsäkanalintukantojen kehitys pidemmällä ajanjaksolta. Opetushallitukselle tilitettävä tutkintomaksu on 58 €. Metsästysaikaa on lyhennetty kolmella viikolla lopusta lukien . . www.ylakainuu.fi Opiskelijalle -50% määräaikaisen a Tilaa nyt asiakaspalvelu. . – Ei metsästyspaine niin kova ole. anTTi saLLinen/arkisTo Pihakantojen jyrsintä Kainuussa vk 37 ammattitaidolla, edullisesti. Metsästysseurat huomioivat päätöksissään huonon lintutilanteen. Metsäkanalintuja ovat metso, teeri, pyy, riekko ja kiiruna . Keränen ei näe syytä metsäkanalintujen metsästyksen kieltämiseksi tietyksi ajaksi kokonaan. Voit tilata lehtesi täystilauksena (sis.paperija verkkolehden) tai verkkotilauksena. Aaro Turunen 0400251666 www.kantojyrsin.fi , Suomen Kiinteistöja Kantojyrsinpalvelu www.kantojyrsin.fi Pihakantojen jyrsintää Kainuussa Vko 37, ke 13.9. alkaen Pääaineena elämä. Opetushallitukselle tilitettävä tutkintomaksu on 58 €. – 10.10. Tutustu palveluihin osoitteessa www.mhy.fi KERTTU NISKANEN Meillä metsänomistajat päättävät ja ammattilaiset toteuttavat. Sieltä saat kattavat palvelut ja hyvät jäsenedut. . Kainuussa metsästyskausi lyheni loppupäästä kolmella viikolla, mikä on riistapäällikkö Jukka Keräsestä riittävä aika. suomen riisTakeskus KONE-KAIRA OY Vuorelante 85, Kuhmo, p. ylakainuu@ slpmedia.fi. Tiistaina 12. syyskuuta 2017 – YLÄ-KAINUU 15 MHY:SSÄ HOMMA LUISTAA! Yksilöurheilijakin tarvitsee rinnalleen hyvät taustajoukot. 0400 389 825 konekaira@kuhmo.net Tarjoamme mETsäNhOITOpAlvElujA kaikille metsänomistajille Metsänhoitotyöt: äestys ja kylvöäestys, mätästykset, ojitukset sekä metsäteiden teko ja kunnostus Ota yhteyttä! Teerien määrä on vähentynyt. Jo kolmas lintukatovuosi peräkkäin Fakta Metsäkanalinnut ja niinden metsästys . Opetushallitukselle tilitettävä tutkintomaksu on 58 €. Metsäkanalinnuista ainoastaan riekko on taantunut niin, että nyt on toinen vuosi, jolloin se on rauhoitettu lähes koko maassa. Riekko on rauhoitettu Kainuussa ja suuressa osassa maata. . Poikkeuksena maakunnassa on Puolanka, jossa metson metsästyskausi kestää lokakuun loppuun saakka. Metsänomistajan puolta tässä maassa pitää vain ja ainoastaan metsänhoitoyhdistys. Metsänhoitoyhdistykset ja MTK. alkaen Ammattitaidolla, edullisesti. Kun heikosta lintutilanteesta tiedotetaan, vaikuttaa se metsästäjien käyttäytymiseen ja näkyy metsästyspäivien määrissä. Lisätietoja ja haku koulutukseen: www.koulutuskalenteri.fi www.pkky.fi/valtimo METSÄOPIT VALTIMOLTA Metsässä on reilu meininki! Metsäkoneenkuljettaja y Harvesteri tai ajokone y 9.1.2018–29.3.2019 Kaivinkoneenkuljettaja y Metsänparannustyöt y 9.1.2018–27.10.2018 Puutavara-autonkuljettaja y 9.1.2018–27.10.2018 Metsäkoneenasentaja y 9.1.2018–31.5.2019 y Monimuoto-opiskelu Aikuiskoulutus ta metsäalalle Hyvä työpaikka käytännön ammattilaiselle! Opetus, ruoka ja majoitus ovat maksuttomia
Pihapiiri on hoidettu ja kaunis. Juuri eläkkeelle rakennusyrittäjän hommista jäänyt Erkki Laine alkoi etsiä Kuhmosta tuota työleirillä rakennettua ”suomökkiä”. Opinkirjon toiminta on organisoitunut yli 60 vuoden aikana kuuden erinimisen järjestön puitteissa. Leirin aikana nuoret tekivät auttamistyötä ja rakensivat runkovaiheessa olleen pienen talon asumiskuntoon Sylväjän kylän pohjoisosassa. Keskuksen toimintavaiheisiin kuuluvat Hymypoika ja -tyttö -patsaat Lähde: www.opinkirjo.fi Lahtelainen Erkki Laine (vas.) oli 12-vuotiaana isänsä ja ison nuorisoryhmän kanssa rakentamassa taustalla näkyvää Lähteelän taloa asumiskuntoon vuonna 1965. Talon isännälle Jari Mustoselle oli melkoinen yllätys tavata yksi talon alkuperäinen rakentaja, kuulla uutta taloon liittyvää työleirin historiaa. Ruoanlaittoa nuotiolla, lähtö Miilusta klo 9.15. 16 METSÄ, ERÄ JA RETKEILY YLÄ-KAINUU – Tiistaina 12. Erkki Laine ei 12-vuotiaana tansseihin päässyt. Erkki Laine kertoi mökin rakentamishistoriasta, että hänen isänsä muurasi Lähteelän piipunmuurin työleirin aikana. Erkki Laine oli silloin noin 12-vuotias, kun hän osallistui isänsä mukana Kansakoulun Nuorisotyön keskuksen työleirille Kuhmossa kesällä 1965. Matkan pätevä syy oli se, että Erkki Laineella oli muistoja vanhasta nuorten työleiristä, jossa viisihenkiselle perheelle tehtiin rakenteilla olleesta talosta pieni koti asumiskuntoon. ke 11.10. . Retki muistoihin työleiripaikalle Mikä. Leiriläisiä oli melko paljon – kaikkiaan 35. Reissu eteni niin, että sekä rakentajalla ja talon nykyisellä asukkaalla oli heti melkoisesti kerrottavaa toisilleen. klo 17. Talo on myöhemmin vaihtanut omistajaa. AnTero KomulAinen RETKEILYÄ & LUONTOTOIMINTAA ma 18.9. Laine itse kantoi tiiliä ja rakennustarvikkeita työmaalle 200–300 metrin päästä kärrytietä pitkin suotaipaleen takaa. Lähtö Miilusta Paljakkaan klo 9.15. Tiedustelut: Kirsi Sahrman-Hauhia, 044 777 3362, kirsi.sahrman-hauhia@suomussalmi.fi www.facebook.com/kujelma.hanke. Lisäksi jossain varastossa on muu yksi sen aikainen merkkilauta. Majoituspaikka koulun asuntolassa oli pääpiirteittäin tiedossa, mutta tarkempi työmaan paikka ei. ti 19.9. Isä oli opettaja ja se oli ensimmäinen uuninmuuri ja piippu, jonka hän muurasi. Pieni uutinen löytyi ja sen sisällöstä rakennuksen paikka oli tunnistettavissa. Lahtelaisen autoretkeilijän muistot kohtasivat kylän paikallishistorian kanssa. pe 22.9. Mustonen oli ostanut talon perikunnalta noin 12 vuotta sitten. Kuljettajana oli nastolalaisille koulupojille tuttu bussinkuljettaja. Toiminta on vapaaehtoista ja maksutonta. Nykyisen isännän Jari Mustosen kanssa keskustelu kävi lähti sujumaan kuin vanhojen tuttujen kesken. Paluu n. Paluu Miiluun klo 16 mennessä. Metsägolffia Seitenahvenisella. Koko työleirin johtajana toimi silloinen kuhmolainen opettaja Reino Kääriäinen. Vaikka talosta tuli pieni, sen asukkaiden asumisolosuhteet paranivat kerralla paljon. . Erkki Laine muisti, että Yleisradiokin teki televisioon jutun työleiristä ja talon valmistumisesta. Siellä pojat olivat onkineet. . Talon nimi on Lähteelä Pitkäniementien varressa. Kun Erkki Laine sitten ajoi autollaan työleirin aikaiselle rakennuspaikalle, niin sieltä löytyi pieni talo hyvässä käyttökunnossa. Perille ei autolla päässyt. . Selviytymiskurssi. Kesän 1965 yhtenä viikonloppuna isommat pojat kävivät bussikyydillä tansseissa Korkeanmäen lavalla. Sieniretki, lähtö Miilusta (Miilutie 5) klo 11.30. Hankkeen toiminta on tarkoitettu työttömille ja työelämän ulkopuolella oleville työikäisille. syyskuuta 2017 85,HirvijaHtiin ase-ja optiikkahuollon kautta: (norm. Lisäksi Laine halusi koukata läheisessä Tulisalmessa vanhan lossin paikkaa katsomassa. Perustiedot ja –taidot luonnossa selviytymiseen ja pelastautumiseen. Timoniemellä nuottamiesten pojilta työleiriläiset olivat ostaneet tinkaamisen kanssa reilun annoksen muikkuja iltapalaksi. ke 20.9. . ke 27.9. Hän tutki paikallislehti Kuhmolaisen vanhoja vuosikertoja ja katseli, onko työleiristä tehty uutista. Mustonen esitteli talon ja mainitsi, että talon vintin rakenteista on löytynyt paljon nimiä – ehkä juuri työleiriläisten nimiä. ti 26.9. Valoja videokuvausretki luonnonhelmaan, lähtö Miilusta klo 9.15. Kokataan sienistä klo 9.15 Miilussa. Nykyisin hieman laajennetunkin talon omistaa eläkeläinen Jari Mustonen, jonka Laine tapasi kuntolenkiltä talon kohdalta. Työleiriläisiä kuljetettiin asuntolasta pikkubussilla niin lähelle työmaata. 329,-) Sako 308 Range ja superhammerhead 11,7 Yhteishintaan Avoinna: ma-pe klo 9.00-17-00 Seeland veden ja tuulenpitävä hiRvipuku Seeland veden ja tuulenpitävä hiRvipuku 249,249,Antero Komulainen antero.komulainen@slpmedia.fi Lahtelainen Erkki Laine suuntasi puolisonsa kanssa autoretkelle Kuhmoon syyskuun alussa. Vetäjänä Matti Moilanen. Se aloitti nimellä Kansakoulun Kerhokeskus 1947–1954 ja jatkoi Kansakoulun Nuorisotyön Päätoimikuntana 1955-1960 . Kansakoulun Nuorisotyön keskus ry toimi vuosina 1960-1971 ja nykyisin sen nimi on Opinkirjo. Lähtö Miilusta klo 9.15. . . Työleiriläisten majoituspaikka oli toisen kylän puolella, Timoniemen koulun asuntolassa. Retki Kuusamoon, lähtö Miilusta klo 9.15. Yli 50 vuotta sitten tehdyn mökin rakentaminen oli Laineella pysynyt vuosien ajan mielessä niin, että paikka oli nyt nähtävä. Hyvässä hoidossa olevalta mökiltä Laineet jatkoivat autoretkeään majoituspaikalle Timoniemen koululle Lentuan rannalle, missä Laineella palautuivat mieleen kouluasuntolan lisäksi rantasauna muuripatoineen sekä ahkerassa käytössä ollut tikanheittopaikka
325, 1,3/1,5 mm, 13” VAIN 49€ Norm. 69 € VAIHTOTARJOUS! SYKSYN SÄVELET 125B Puhallin Näppärä ja tehokas puhallin syksyn puhdistustöihin Nyt lämpökahvat KYMPILLÄ 545 FX Raivaussaha ammattikäyttöön Husqvarnan ammattikäyttöön tarkoitetut kestävät raivaussahat ovat erittäin tehokkaita, ergonomisia ja helposti hallittavia. Kahvitarjoilu ja mahdollisuus ostaa pientä suolaista. e e l u t ä v y h ä s s e d h Y Osuuspankki on metsävarallisuuden asiantuntija sitä mieltä ovat metsänomistajat kautta Suomen. Tervetuloa! Pyydä tarjous alueesi ostomieheltä: Jukka Pulkkinen; Kuhmo, Nurmes, Valtimo ja Lieksa Puh. e ll a h a r a p p u a k u u p a t s e e tt i o s o a j o t e it ä si l o s t a k i a t is a t si k n a p s u u s O a t s a m o ä ä si l y s y K . Meillä on asiantuntemus sekä laaja sijoitustuotteiden valikoima puukaupparahalle. 325, 1,3/1,5 mm, 13” VAIN 49€ Norm. p o . n e m o u S a o tt o u t is e s k u ti o ji s t ä ä si l ä ll ö t y ä k a ll a a k k o h e t n e d u u si ll a r a v ä s t e M . p o . Tiistaina 12. 0500 137 012 Matti Kyllönen; Hyrynsalmi ja Suomussalmi Puh. . a n e e t h o k s u ti o ji s a m i o k il a v n e d i e tt o u t s u ti o ji s a j a a l ä k e s s u m e t n u t n a is a n o ä ll i e M .i t s u ll e ti n n u u s . 415 m/s tretorn vaelluskuMisaapas 220 € alpina trapper vaelluskenkä 195 € 25 kpl 25 kpl. 050 302 6892 sukupolvenvaihdosneuvonta@gmail.com POLVELTA TOISELLE metsätilan sukupolvenvaihdosmessut Lauantai 30.9.2017 klo 9.30—15.00 Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Ketunpolku 4, TAITO 2 Auditorio 148 Luokka 146 Luokka 159 9.45 Messujen avaus 10.00 Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Metsätilakauppa Maaja metsätalousyrittäjäeläke sekä tapaturmavakuutus 11.00 Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotus Yhteismetsä omistusmuotona Puukauppa ja metsänhoito sukupolvenvaihdostilanteessa 12.00 Sukupolvenvaihdoksen edut ja sudenkuopat Maanmittauksen työkalut metsätilalla metsämaiden kohtalo omistajan käsissä TAUKO 13.00 Metsätilan arvonmääritys Metsänomistamisen vaikutukset pysyvässä hoidossa olevien henkilöiden hoitomaksuihin ja Kelan tukiin Metsään.fi-palvelun esittely 14.00 Testamentti ja edunvalvontavaltuutus Kuolinpesä ja yhtymä metsänomistus muotona 15.00 Messut päättyvät Oikea ratkaisu metsätilan sukupolvenvaihdokseen. 700 € NYT LÄMMIN KYLMÄN HINNALLA! HUSQVARNA-teräpaketti Alkuperäinen Husqvarna. 700 € NYT LÄMMIN KYLMÄN HINNALLA! HUSQVARNA-teräpaketti Alkuperäinen Husqvarna. LOCAL RETAIL ADAPTATION Vaihda uuteen Technical-asuun 100 € hyvitys, kun ostat Technical-turvahousut ja -puseron. 69 € VAIHTOTARJOUS! TEE RASKAASTA TYÖSTÄ KEVYEMPÄÄ. 2 ketjua ja terälevy. teroitusja asesepän palvelut 24,90 € rapala suoMi 100 vaappu 119 € -50 % erä haulikon patruunoita 15 € kiikaritähtäin hakko (japani) 1,5-5x40 230€ € 5,50 € teeren kuvat puukot ja kuksat kaiverruksin nobel sport haulikon patruunoita 36 g lähtönop. Arvokas metsäsi on omaisuutta, jota kannattaa hoitaa hyvin. a s t e m / . 422 m/s 17 € 38 g lähtönop. n i v y h a a ti o h a a tt a n n a k a t o j , a tt u u si a m o n o is ä s t e m s a k o v r A . e ll a h a r a p p u a k u u p a t s e e tt i o s o a j o t e it ä si l o s t a k i a t is a t si k n a p s u u s O a t s a m o ä ä si l y s y K . 325, 1,3/1,5 mm, 13” VAIN 49€ Norm. e e l u t ä v y h ä s s e d h Y Metsävarallisuuden asiantuntija a tt u a k t a j a t si m o n ä s t e m t a v o ä tl e i m ä ti s a ji t n u t n a is a n e d u u si ll a r a v ä s t e m n o i k k n a p s u u s O s ö y m ä ä ti p i o v ä ä s t e M . LOCAL RETAIL ADAPTATION Vaihda uuteen Technical-asuun 100 € hyvitys, kun ostat Technical-turvahousut ja -puseron. NYT 630€ Norm. 69 € VAIHTOTARJOUS! TEE RASKAASTA TYÖSTÄ KEVYEMPÄÄ. NYT 630€ Norm. KOKO ASU NYT 469€ Turvahousut 310 € Pusero 259 € HUSQVARNA 543 XP ® G Erinomaista suorituskykyä ja ergonomiaa ammattilaatua arvostavalle. . syyskuuta 2017 – YLÄ-KAINUU 17 Metsävarallisuuden asiantuntija a tt u a k t a j a t si m o n ä s t e m t a v o ä tl e i m ä ti s a ji t n u t n a is a n e d u u si ll a r a v ä s t e m n o i k k n a p s u u s O s ö y m ä ä ti p i o v ä ä s t e M . n i v y h a a ti o h a a tt a n n a k a t o j , a tt u u si a m o n o is ä s t e m s a k o v r A . Metsävarallisuuden tehokkaalla käytöllä lisäät sijoituksesi tuottoa suunnitellusti. a n e e t h o k s u ti o ji s a m i o k il a v n e d i e tt o u t s u ti o ji s a j a a l ä k e s s u m e t n u t n a is a n o ä ll i e M .i t s u ll e ti n n u u s . KOKO ASU NYT 469€ Turvahousut 310 € Pusero 259 € HUSQVARNA 543 XP ® G Erinomaista suorituskykyä ja ergonomiaa ammattilaatua arvostavalle. Metsää voi pitää myös sijoituskohteena. LOCAL RETAIL ADAPTATION Vaihda uuteen Technical-asuun 100 € hyvitys, kun ostat Technical-turvahousut ja -puseron. n e m o u S a o tt o u t is e s k u ti o ji s t ä ä si l ä ll ö t y ä k a ll a a k k o h e t n e d u u si ll a r a v ä s t e M . 0500 202 325 Harri Tegelberg; Kajaani, Paltamo, Ristijärvi, Puolanka ja Vaala Puh. Messuille on vapaa pääsy. 050 300 7756 www.kuhmo.eu Metsänomistajat, ostamme tukkivaltaisia leimikoita • vesakonleikkuut • lanaukset • hakkuut ja puukaupat • kaivinkonetyöt Kainuun metsänparannus p. 044 332 5855 • tuhkanja apulannanlevitykset • ojaja tiesuunnitelmat • Kemara hakemukset TEE RASKAASTA TYÖSTÄ KEVYEMPÄÄ. 219 € 849 € 329 € 435 589 € 543 XP 599 € 543XPG 16 € teeripillit alk. 2 ketjua ja terälevy. KOKO ASU NYT 469€ Turvahousut 310 € Pusero 259 € HUSQVARNA 543 XP ® G Erinomaista suorituskykyä ja ergonomiaa ammattilaatua arvostavalle. Tule kuuntelemaan tule keskustelemaan Järjestäjänä Suomen metsäkeskuksen Kainuun metsätilat kasvuun -koulutushanke Messuilla asiantuntijapuheenvuoroja ja useiden näytteilleasettajien osastoja. Kysy lisää omasta Osuuspankistasi tai katso lisätietoja osoitteesta op.fi/metsa. Kainuun ja Koillismaan metsäkiinteistöjen välitys p. a s t e m / . 2 ketjua ja terälevy. 700 € NYT LÄMMIN KYLMÄN HINNALLA! HUSQVARNA-teräpaketti Alkuperäinen Husqvarna. NYT 630€ Norm
Muuna aikana tarvitaan riistakeskukselta erikoislupa, jonka voi saada esimerkiksi jos pato nostaa tielle vettä. Koivumäki sanookin, että parhaiten padot ja sen tekijät saa hävitetyksi siinä vaiheessa, kun majava on vasta asettunut alueelle ja rakentanut ensimmäisen patonsa. huhtikuuta välisenä aikana. Koivumäki pitää majavaa mielenkiintoisena metsästettävänä. päivän välisenä aikana. Asuttuun pesään liittyvän padon tai muun rakennelman saa vahinkojen estämiseksi rikkoa Kainuussa kesäkuun 25. päivän ja syyskuun 30. Käsipelillä purkaminen on työlästä, sillä jopa pari metriä korkeassa padossa on paljon tavaraa tiukasti juntattuna yhteen. . 18 METSÄ, ERÄ JA RETKEILY YLÄ-KAINUU – Tiistaina 12. . – Kanta on suuresti lisääntynyt viime vuosina, arvioi Suomussalmen riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Ale Seppänen. Siitä taitava ampuja sen ottaa, mutta matka on usein pitkä, joten perän takana pitää olla taitava ampuja. Suinpäin majavan tekemiä patoja ei kannata ruveta purkamaan, vaan kannattaa Koivumäen mukaan tutkia, mitä padon alapuolella on. Kaivinkoneella purkaminen onnistuu, mutta ongelmana on usein se, saako koneen ajetuksi usein pehmeälle maalle padon viereen. Mitä kauemmin eläin alueella majailee, sitä isommista vahingoista usein puhutaan. Koti ja asuminen 14.11. Kanadanmajavan metsästys on sallittua 20. Seppänen vinkkaa, että majava olisi otollinen kohde jousimetsästäjille. . Tokihan padon voi purkaa käsipelilläkin tai esimerkiksi kaivinkoneella. Yleensä majavaa metsästetään kevään valoisina öinä, jolloin saalista saa varmimmin. . Majava nostaa vedenpintaa padoillaan muun muassa päästäkseen vettä pitkin uusille ruokamaille metsään. Majavakanta on Kainuussa selvässä kasvussa. Kainuussa esiintyvä kanadanmajava on vieraslaji ja se pitäisi saada vähenemään. Kun pato yhtäkkiä puretaan, lähtee siinä käytetty rakennusaine veden mukana alavirtaan ja saattaa muodostaa uuden padon ja tulvan alemmaksi ja hukuttaa vaikka jonkun kesämökin saunan. . Lähellä majavan asuinpaikkaa metsästäjä käy kyttäämään. . elokuuta ja 30. Jos majava on siis asettunut alueelle, padon purkaminen on sallittua ilman erityislupia syyskuun loppuun saakka. MArJATTA kurvinen Metsästyksen voi toteuttaa niin, että lähestyy alavirrasta majavien asuma-aluetta ja heittelee pikkukiviä kävellessään veteen. 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi 1x31 (47x31 mm) 54 € 1x42 (47x42 mm) 76 € 1x65 (47x65 mm) 108 € 2x42 (99x42 mm) 136 € 2x65 (99x65 mm) 167 € 2x88 (99x88 mm) 194 € 2x111 (99x111 mm) 248 € Muut koot – pyydä tarjous! Esim. Majavan aiheuttamia vahinkoja metsälle ei korvata, ellei ole vakuutusta, joka kattaa myös majavavahingot, hoksauttaa Koivumäki, ja kehottaa käymään katsomassa palstojaan. Padon saa ilman erikoislupaa hävittää kesäkuun puolenvälin ja syyskuun lopun välisenä aikana. Lähiruoka pikkujoulut ja muoti Aineistopäivä ti 19.9. 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Kysy tarjousta myös verkkopalveluistamme! Verkossa yli 20 000 kävijää viikossa. Padon hävittämiseen tarvitaan maanomistajan lupa. valmistuslisä 0,08 €/pmm sekä alv 24% Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Suomussalmelainen Markku Koivumäki arvioi räjäyttäneensä toistasataa majavan patoa. Haluathan mainontasi olevan: + KATTAVAA + TEHOKASTA + VAIVATONTA + EDULLISTA Lukijoita 52.000 kpl! Seuraavat teemat: 3.10. www.sotkamolehti.fi Miia Väisänen, p. Majava nimittäin korottaa jatkuvasti patojaan päästäkseen käsiksi yhä uusiin ruokamaihin.. Piisamin ja majavan asuttua pesää ei saa rikkoa. Majavan metsästys on joidenkin aktiivisten pyytäjien varassa ja Seppäsen arvion mukaan liian vähäistä. Koivumäki harmittelee, että moni veden alle jäänyt metsä löydetään vasta hirvenmehtuuaikana, jolloin on sille syksylle jo myöhäistä. Sieltä löytyy puunrunkojen lisäksi myös melkoisia kiviä. Toisessa päässä jokea majavat rakensivat jo purettuja patoja uudelleen. Majava pakenee edellä. Haluttu ja siksi luettu teeMA 26.9. 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi www.kuhmolainen.fi Eine Kotamaa, p. Hänellä on ollut räjäyttäjän paperit yhdeksän vuoden ajan, ja sinä aikana hän on käyttänyt papereitaan muun muassa majavan patojen räjäyttämiseen. Ennen pitkää vedestä nousee esille majavan kuono. Majavien vihollinen numero yksi Milloin. syyskuuta 2017 www.ylakainuu.fi Titta Toivanen, p. Kolme lehteä! Hintoihin lisätään mahd. Paras lopputulos metsänomistajan kannalta tulee silloin, kun ensin puretaan vasta alueelle asettuneen majavan tekemä pato ja sitten ammutaan padon tekijä. . . Jos majavan pato ja sen aiheuttamat metsävahingot löydetään vasta hirvenmehtuuaikana, ollaan jo myöhässä. ArkisTo/JuhAni kArvonen Markku Koivumäki näyttää, minkälaisia puita majava patoonsa veden kannattelemalla voi raahata. Kun majava on asunut alueella pitempään, patoja voi olla pitkästi toistakymmentä ja padonrakentajiakin yhteisössä useita. Koivumäkeä naurattaa, kun hän kertoo, kuinka yhtiön miehet takavuosina purkivat Suomussalmella Pesiön takana majavan patoa pari kilometriä pitkällä jokiosuudella. . Majava tuntuu mieltyneen erityisesti vanhojen niittypalstojen paikkoihin, joissa se voi upottaa veteen jopa hehtaarin tai kaksi metsää.
Hossaan hän alunperin ajautuikin työn merkeissä viitisen vuotta sitten. Kilpailukuva on Iso-Valkeaiselta. Instagram-kuvat: 1) Sari Hassinen: Save the last dance for me. Maalla kuvatessa tuen saaminen on helppoa, mutta vedessä kuvat täytyy ottaa kelluessa ilman tukea. Jari Ilmosen Hossassa ottama kuva menestyi Kuusamo Nature Photo -kilpailussa. – Se on monella tapaa älyttömän hieno järvi. Jos vedessä liikkuu snorklaamalla ja käyttää pokkarikameraa, vedenalaiskuvausta pääsee kokeilemaan jo varsin edullisesti. Haasteita vedenalaiskuvaukseen tuo valon vähyys. Harjualueiden lammet ja järvet ovat muuallakin yleensä kirkasvetisiä. Tutkimusmatkailuun voi lisätä myös valokuvauksen. Jari Ilmonen työskentelee Metsähallituksessa, jossa hän vastaa sisävesien suojeluun ja kartoitukseen liittyvistä asioista. Veden alla on paljon kaloja mutta myös monenlaisia nähtävää, kuten ikivanhoja katiska-, kala-aitaja kalapatorakennelmia, joita on alueella toistakymmentä. Kuusamo Nature Photo -kilpailuun lähetettiin hieman yli 1500 kuvaa. . Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Metsähallitus ei ehtinyt korjata Murhisalon Kirnulammen lähellä olevaa siltaakaan, kun tuli jo tietoon jo toinen korjausta vaativa retkeilyreitin silta Suomussalmella. syyskuuta 2017 – YLÄ-KAINUU 19 Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Kuusamon Nature Photo -kilpailussa palkittiin muun muassa Hossassa otettu vedenalaiskuva. Siellä on paljon lähteitä ja kaloja, hän kertoo. Jos seisoo pohjassa, irtoaa veteen sitä samentavaa ainesta, joka pilaa kuvan. – Paikkana Hossa on ehdottomasti kansallispuiston arvoinen, hän sanoo. Kuusamo Nature Photo -palkitut: . . Järvessä on myös paljon muinaiseen kalastukseen liittyvää kulttuuriperintöä, kuten kilpailukuvassa oleva aita. . Sillat repsottavat retkeilyreiteillä Matti Moilanen joutui perääntymään, kun Löytöjoen yli Murhisalolla ei enää ollutkaan siltaa. Myös kilpailussa pärjänneen kuvan hän on ottanut vapaa-aikanaan. – Valmistelemme myös muita hankkeita, joista toivotaan rahoitusta tähän perustyöhön. Pokkareista löytyy kameroita, joilla pystyy kuvaamaan veden alla kymmenen metrin syvyyteen asti. . Sittemmin hän on käynyt Hossassa joka vuosi myös vapaa-ajallaan perheensä kanssa. Jari Ilmonen käyttää vedenalaiskuvauksessa järjestelmäkameraa. Alueella on kuitenkin muitakin kirkasvetisiä ja kalaisia vesiä, kuten opastuskeskuksen vieressä oleva Öllöri, joka ei kuulu puistoon. Lasten ja nuorten sarja: 1)Liina Heikkinen: En pure, 2)Elmeri Hekkala: Soutaja joella, 3)Julia Parkkinen: Sudenkorento. Hänellä on myös sukellusvarusteet. Toinen pulma on paikallaan pysymisen vaikeus. Palkinnot jaettiin perjantaina illalla Kuusamo Nature Photo Luontokuvafestivaalin yhteydessä. Jari ilmonen maTTi moilanen. Löytöjoen silta oli katkennut ilmeisesti virran vietyä osan sillasta. Vastikään Luontopalvelut sai tiedon, että valtio ohjaa suuren rahoituspotin matkailullisesti tärkeiden luontokohteiden kunnostukseen ja nykyaikaistamiseen. Jos veden alla haluaa kuvata järjestelmäkameralla, täytyy ostaa kameran lisäksi vedenpitävä kotelo. Myös kilpailun luomusarjan voitti vedenalaiskuva, jonka on ottanut Mikko Saareila. Siinä rinnalla luovutaan suuresta määrästä rakenteita, jotka pitäisi saada maastosta purettua, kertoo Kerttu Härkönen Metsähallituksen Luontopalveluista. . Maisemakuvat ja nisäkäskuvat olivat seuraaviksi suosituimmat. Kyseinen kuva on Jari Ilmosen Hossan kansallispuistossa ottama kuva, joka palkittiin parhaana kansallispuistossa otettuna kuvana. Silta puuttui parin metrin matkalta eikä virran yli hyppääminen ollut mahdollista. Hossassa onnistuu vedenalaiskuvaus Palkitut . Kuvassa oleva puu painaa siltaa alaspäin ja silta on keskellä olevan maasaarekkeen varassa. Kilpailun tuomaristo kiinnitti huomiota siihen, että vedenalaiskuvia jätettiin tämän vuoden kilpailuun runsaasti, mikä kielii uudenlaisen tekniikan käyttöönotosta ja halusta kuvata erilaisia kuvia. Näistä rahoista ei Martinselkoselle riitä varoja. Luomusarjassa linnut olivat toki edelleen vahvasti edustettuna kuvatarjonnassa. Tiistaina 12. Tästä potista rahoitetaan muun muassa Oulujärven Ärjänsaaren palveluvarustuksen rakentamista. Sillan katkeamisesta Metsähallitus sai tiedon loppuviikosta, ja silta lienee pyykiytynyt pois vasta hiljattain. . Veden alla kuvaaminen on yksinkertaisimmillaan varsin edullista, kertoo kilpailussa Hossassa ottamallaan vedenalaiskuvalla pärjännyt Jari Ilmonen. Se, joka on kiinnostunut tutkimusmatkailusta, voikin löytää ennen käymättömiä paikkoja järvien ja lampien pohjasta, vihjaa Jari Ilmonen. Hossan kansallispuiston vesissä sukeltaminen on luvanvaraista. – Kotelo maksaa saman verran kuin itse täyskennoinen järjestelmäkamera, kertoo Jari Ilmonen. Luomusarja: 1)Mikko Saareila: Ahvenet juhannuskoivulla, 2) Tuomo Björksten: Kilpajuoksu, 3) Jose Pesquero: Wings at sunrise. Retkeilyreitin alkupäähän on tarkoitus nyt asettaa kyltit, joissa kerrotaan sillan puuttumisesta. Hossan vedet sopivat valokuvaukseen niiden veden kirkkauden ansiosta. . Matti Moilanen oli retkellä syyskuun alussa Martinselkosella, kun hän päätyi umpikujaan. Luonnon taidetta -sarja: 1) Jens Lax: Bokskogen, 2)Tarja Heikkilä: Halkeama, 3)Anto Raall: Orange tree. Kyseistä siltaa on korjattu viimeksi vuonna 2016 eikä Metsähallituksella ole tänä syksynä resursseja korjata siltaa, kertoo vs. Sen sijaan Murhisalon Kirnulammen läheisen sillan Metsähallitus korjaa vielä syyskuun kuluessa. puistonjohtaja Kerttu Härkönen Metsähallituksesta. . Metsähallituksen Luontopalvelut joutuu näinä vuosina purkamaan pois retkeilyreittien varustusta, koska rahoitusta palveluiden ylläpitoon on tarpeisiin nähden liian vähän. Sarjoista suosituin oli Instagramsarja, johon jätettiin 555 kuvaa. Jari Ilmosen kuva on Hossan Iso-Valkeaisen pohjalta, josta löytyy muinaista kalastukseen liittyvää kulttuuriperintöä
Turvallisuutta Paljakan reitillä lisää se, ettei reitillä ole jyrkkiä kallioisia rinteitä, arvioi tapahtuman talkoojoukkoihin kuuluva Marc Renlund. Safariviikonlopun aikana oli mahdollisuus ajaa omatoimisesti perjantaina ja sunnuntaina Paljakassa kulkevalla 27 kilometriä pitkällä mönkijäreitillä. Muista hiljentää vauhtiasi tullessasi hirvieläinonnettomuuspaikalle. Tästä syystä kaikkien tiellä liikkujien on syytä olla tarkkana iltojen pimetessä. Liikkumista lisää hirvien kiima-aika syys-lokakuussa ja vastaavasti peurojen kiima-aika myöhemmin loppusyksyllä. Offroad-mönkkäriharrastajalle reissu on huono, jos vinssi jää kylmäksi. Haanelan mukaan suunnitelmissa on lyhentää reittiä niin, että sen kiertäminen veisi 6 – 8 tuntia. 20 ELÄMÄNMENO YLÄ-KAINUU – Tiistaina 12. Offroad-harrastukseen kuuluu se, että ketään ei jätetä pehmeikköön yksin vaan ihan outojakin ajajia autetaan ylös pehmeiköstä. Puheluissa soittaja esiintyy poliisina ja haluaa saada tietoonsa verkkopankkitunnukset ja salasanan. Jos tuntikausia joutuu vinssaamaan ajopeliä pois samasta pehmeiköstä, alkaa se jo kypsyttää. . MarjaTTa Kurvinen Oulun poliisilaitoksen alueella on kesän ja syksyn aikana tullut esille uusia valepoliisihuijauksia ja niiden yrityksiä. Offroad-mönkkäreitä on tuunattu muutenkin yleensä melko paljon. Hän osallistui safariin puolentusinan muun Etelä-Savon Mönkijät ry:n jäsenen kanssa. Mikäli saavut paikalle ensimmäisenä, varoita muuta liikennettä. Reitti kiertelee yksityisten, kunnan ja valtion talousmetsissä erillään retkeilyreiteistä ja muuttuu talven ajaksi osittain moottorikelkkaja hiihtoreitiksi eikä ole silloin mönkijöiden käytössä. . Kovempaa kulkevilla traktorimönkijöillä ajokorttivaatimukset ovat kovemmat. Traktoreiksi rekisteröidyissä mönkijöissä enintään 40 km/h mönkijöitä saa ajaa T-luokan ajokortilla aikaisintaan 15-vuotiaana. Tapahtumaa järjestää safariyrittäjä Juha Haanela yhdessä talkooporukan kanssa. Usvan tai sateen vähentäessä näkyvyyttä kannattaa pudottaa ajonopeutta, jotta eläinten tullessa tielle reagointiin jää riittävästi aikaa. Riski hirvikolariin on suuri Hirvieläinten aktiivisuus ja liikkuvuus on suurta erityisesti syksyisin. Hirvivaroitusmerkki kertoo siitä, että alueella on erityinen riski törmätä hirvieläimeen. Autossa kannattaa pitää mukana riistaonnettomuusmerkkiä, jossa on toimintaohjeet suurriistakolarien varalle. Vinssaamalla ne saatiin kuitenkin ennen pitkään ylös ja takaisin ajoon. Valepoliisit kalastelevat pankkitunnuksia. Riistaonnettomuusmerkillä voi myös merkitä kolaripaikan, mikä helpottaa huomattavasti kolarin jälkiselvittelyä ja esimerkiksi loukkaantuneen eläimen jäljitystä. Erityisen tarkkana kannattaa olla parin tunnin ajan ennen ja jälkeen auringon laskun ja nousun. Asiakkaan ei niitä pidä kertoa, rikoskomisario Nina Similä Oulun poliisista kertoo. Mukana oli kaikkiaan 64 mönkijää, mikä on ennätysmäärä tapahtuman historiassa. Paljakassa on jo seitsemän vuoden ajan ollut yksi Suomen harvoista mönkijäreiteistä. Valepoliisihuijauksia tutkitaan rikosnimikkeillä virkavallan anastus ja petos tai petoksen yritys. Pahimmat pehmeikötkin jatkossa tultaneen kiertämään ja samaa reittiä käyttämään mahdollisesti myös fatbikeja koiravaljakkoharrastajien tarpeisiin. Offroad-mönkkäriharrastajat kulkevat porukassa jo turvallisuudenkin vuoksi. Hirvieläinonnettomuudesta pitää aina ilmoittaa hätäkeskukseen. Tiellä mönkijällä saa ajaa, jos se on rekisteröity. Miehet harmittelevat, että Suomessa on kovin vähän mönkijäratoja. Puhelut ovat huijausta, sillä poliisi ei koskaan kysy verkkopankkitunnuksia, salasanoja tai pankkikortin tunnuslukua. . Reitin kiertäminen vie mönkijöiltä 9 – 12 tuntia. Mönkijällä saa ajaa maastossa vain maanomistajan luvalla. Mieluummin kannattaa olla varovaisempi kuin liian avoin. Mikäli näet hirven tai peuran tiellä tai sen läheisyydessä, vähennä nopeuttasi välittömästi. Puheluun vastanneelle kerrotaan, että jos kerrot asiasta muille, syyllistyt rikokseen. Tyypillistä tapauksille on, että soiton kohteena on iäkkäämpi ihminen. Tällaisen puhelun voi lopettaa välittömästi. Hirvieläimet liikkuvat aktiivisesti aamuja iltahämärässä. Ilman maanomistajan lupaa ei maastossa saa ajaa. – Kiire näillä reissuilla ei saa olla, sanoo Matti Hurskainen. Pahimpiin paikkoihin mönkijät upposivat melkein kokonaan. Parviainen osallistui Matti Hurskaisen ja muutaman muun kajaanilaisen mönkkäriharrastajan kanssa viikonloppuna Paljakassa järjestettyyn mönkijäsafariin. Käydä päkättää, vaikka veden alla Faktaa . Puhelun aikana voi esiintyä myös painostusta. Pehmyellä paikalla – jopa vedessä – ajaminen onnistuu, koska mönkijässä on lisävarusteena snorkkelijatko, joka antaa moottorille ilmaa. Huolehdi mahdollisista loukkaantuneista taitojesi ja kykyjesi mukaan ja varmista, että onnettomuudesta on ilmoitettu hätäkeskukseen. . He kuvaavat safarille osallistumista hitaaksi mutta mukavaksi puuhaksi. Moottorikelkkareiteillä saa ajaa vain moottorikelkoilla lumipeitteiseen aikaan, ei mönkijöillä. Parviainen harrastaa offroadajoa, koska hän hakee lajiin haastavuutta. On myös hyvä muistaa, että useita eläimiä voi liikkua yhdessä, joten tien jo ylittäneen yksilön perässä voi tulla vielä muita. – Siellä se vaan käydä päkätti, Parviainen kuvailee. Poliisi pyytää iäkkäiden henkilöiden omaisia keskustelemaan asiasta heidän kanssaan ja muistuttamaan, ettei mitään pankkitietoja saa missään tapauksessa luovuttaa puhelimitse koskaan. Lauantaina oli ohjattu ja huollettu yhteissafari, johon tehostetun tiedottamisen ansiosta saatiin tänä vuonna tavallista enemmän mönkkäriharrastajia ympäri Suomen. – Jos poliisi tarvitsee rikoksen selvittämiseksi pankkitietoja, saamme ne suoraan pankista. Kuljettajalta vaaditaan henkilöautokortti. – Käyhän ne ihmiset mutakylvyssäkin, kurainen joukko naureskelee. Rikoskomisario Similän mukaan puhelu kannattaa lopettaa ystävällisesti, mutta päättäväisesti, jos yhtään epäilee soittajan tarkoitusperiä. Monet tuunaavat paljon enemmänkin, korottavat ja leventävät ajopeliä ja tilaavat osia ulkomailta. . Nelivetomönkkärin lisäksi tarvitaan vähintään hyvät renkaat ja vinssi sekä edessä että takana. Hänkin silti myöntää, että jossain menee raja. Tämä kuoppa oli vielä helppo ohitettava, mutta vähän aikaisemmin mönkkäri kiskottiin vinssillä ylös paikasta, jossa menopelistä näkyi pinnalla enää nurkka. Soittaja esiintyy uskottavasti ja saa luotua puheluun luottamuksellisen ilmapiirin. Pelastushenkilöstö tai suurriistavirka-apuhenkilöt (SRVA) saattavat olla paikalla suorittamassa tehtäväänsä. Suomen riistakeskus muistuttaa, että varsinkin hirvivaroitusalueilla liikkuessa kannattaa tarkkailla aktiivisesti tien pientareita ja vähentää ajonopeutta. – Reitti on hyvä, mutta olosuhteet haastavat, arvioi Paljakan mönkijäreittiä safarilla mukana ollut Sami Nenonen Pieksämäeltä. syyskuuta 2017 Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Kajaanilainen Vesa-Matti Parviainen ryömii mönkijällään sentti sentiltä vinssin varassa pehmyestä kuopasta ylös. Sorateillä ajelu ei pitkän päälle ole mukavaa. Lisäksi hirvien luontainen siirtyminen talvilaitumille laittavat hirvieläimiä liikkeelle yhä enemmän. Safariin osallistujilta vaaditaan liikennevakuutus. Vesa-Matti Parviainen pitää Paljakan reittiä ajettavana ja riittävän haastavana
Metsähallituksen asiantuntijat ovat kartoittaneet alkuvuoden ajan mahdollisia suojelukohteita valtion metsissä. Kampanjan tavoitteena on, että jokaiseen maakuntaan perustettaisiin vähintään sata hehtaaria yksityisiä luonnonsuojelualueita. Mm.Vatsa,niveletjakilpirauhanen. klo 14.00 Teatteri Retikassa Vapaa pääsy. 0400 282 652 www.hautauspalvelulehto.fi ASIANTUNTEVAA HAUTAUSALAN PALVELUA SURUN KOHDATESSA Uhtuon kadrilli Kalevalan kansanteatterin vierailuesitys lauantaina 16.9. ja ke 25.10. ja ti 19.9. Syväjärven särkkä lahjoitetaan suojeluun LÄÄKÄRIT KAIKENLAISTA LÄÄKÄRIT. Uusimme myös reseptit, Kela korvaa osan kuluista! Nyt myös nettiajanvaraus www-sivuiltamme www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Lääkäreiden vastaanottopäivät Kysy myös päivystyksestä Puhelinajanvarauksemme avoinna arkisin klo 9-15 Onnea Arille! 5 ja on hyvä olla. Tervetuloa! Suomussalmen kunnan kulttuuripalvelut Ronja (o.s. •Röntgenlääkäri Anita Hiltunen ti 19.9.Ultraäänitutkimukset. – Metsähallituksen kohteita on Kemiönsaaresta Lappiin saakka. Mm.gynekologisettutkimukset(ultra), luomenpoistot,todistukset,sydänfilmit,rasitus-EKG,Holter-tutkimuksetja asiakkaatvauvastavaariin. •Kirurgi Esko Ripaoja ke 27.9. Kaikki kirurgisettaudit,pkl-toimenpiteet, luomenpoistot,tuki-jaliikuntaelinsairaudet,urheiluvammat,tapaturmat,eläkeasiat,työkyvynarvioinnit, ajokortti-jaasetodistukset. t. syyskuuta 2017 – YLÄ-KAINUU 21 ”Kun yö taivaalle tähtensä laski, syntyi meille oma poikalapsi.” Oulussa 19.7.2017 ja kasteessa hän sai nimen Veikko Antero. Valtio osallistuu kampanjaan suojelemalla vastaavan pinta-alan. – Kaikki kohteet ovat luontoarvoiltaan merkittäviä, luontopalvelujohtaja Timo Tanninen toteaa. Pakkanen) ja Janne Kela vihittiin Lappeenrannan kirkossa 14.7.2017. Tiistaina 12. Onnelliset vanhemmat Katriina Juntunen & Pekka Romppainen Otamme ajanvarauksia ma 25.9., ti 26.9., ke 27.9., ma 23.10., ti 24.10. Yksityismetsiä on tähän mennessä suojeltu reilut 650 hehtaaria. Tähän saakka valituista 400 hehtaarista vajaa puolet sijaitsee Lapissa. (08) 711 062 ma-pe 9.00 – 17.00 la 9.00 – 14.00 VAUVAT Kauppakatu 13, Suomussalmi P. Muun muassa suomussalmelaisten arvostama Syväjärvensärkkä on suojeltavien listalla, Metsähallitus Metsätalous Oy:n toimitusjohtaja Jussi Kumpula mainitsee. SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRILLE Kauppakatu 10, Suomussalmi p. kotiväki MERKKIPÄIVÄT Metsähallitus on aktiivisesti mukana Suomen juhlavuoden Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjassa. •Gynekologi Eeva Kajalo to 21.9. Kauppakatu 5 Lähetteemme ovat voimassa terveys keskuksen laboratoriotutkimuksiin ja myös röntgenkuvauksiin. •Alaraajatutkimuksetjatukipohjalliset fysioterapeutti Markku Vikström to 28.9. ja to 19.10.Naistentautienjasynnytystenerikoislääkäri. Kuva: Tommari Foto •Yleislääketieteenerikoislääkäri Airi Mäkinen ke 13.9., ma 18.9
Identtisten ja eiidenttisten kaksosparien vertailun perusteella geenien vaikutus leposykkeeseen osoittautui merkittäväksi mutta kuitenkin melko vähäiseksi. Annilla ja isoveli Urholla kannustajina oli myös muunmuassa isomummu Kyllikki Härkönen (kuva keskellä). Samalla tavalla 1,5-vuotias Armas Holmström oli ensimmäisissä kisoissaan ja pääsi tutti suussaan isä Johanneksen avulla maaliin, jossa häntä oli vastaanottamassa ukki Alpo Kemppainen. Se aloittaa urakkansa jo sikiökaudella ja taukoja pitämättä jatkaa työtään vuosikymmeniä. Tenavakisat olivat samalla Suomussalmen Rastin nuorille harjoitusta toimitsijana työskentelyyn. Pienimmät vaativat vanhempiensa tai muiden läheistensä ohjausta juoksuradalla pysymisessä ja maaliin asti pääsemisessä. Vuosi sitten nämä lapset eivät vielä osanneet juosta, saati kävellä. Sekä kokonaiskuolleisuus että sydänkuolleisuus korreloituivat leposykkeen kanssa erittäin merkitsevästi. Kisan alussa kisasuorituksensa tekivät pienimmät lapset. Matti Viljanen Heart 2017;0:1–6. Se oli miehillä keksimäärin 27 prosenttia ja naisilla 17 prosenttia. Esimerkiksi Tytti ja Pekka Matero huomasivat vasta kisapaikalla, että heidän puolitoistavuotias tyttärensä Anni saattoi myös osallistua kisaan. Tenavakisojen luonteeseen kuuluu, että mukana kannustamassa on isovanhempiakin. Vuosittain se lyö miljoonia kertoja ja pumppaa tuhansia litroja verta. Sydänkuoleman koki 6.6 prosenttia. Lajeina olivat 40 metrin juoksu, pituushyppy ja pallonheitto. Kuusitoista vuotta kestäneen seurannan aikana 31 prosenttia osallistujista kuoli. Anni pääsi myös kunniallisesti maaliin. Naisilla vastaava arvo oli 66, jonka alaja yläpuolella kuolleisuus alkoi suurentua. Kaksospareista 479 oli identtisiä ja 754 paria eiidenttisiä. Tenavakisoihin on ilmoitettu 105 lasta, nuorimmat vasta 2016 syntyneitä eli puolitoistavuotiaita. Sarja M: 1)Seppänen Seppo Puolangan RHY 1130, 2)Seppänen Paavo Puolangan RHY 1124, 3)Härkönen Ahti Puolangan RHY 1119, 4)Seppänen Jaakko Puolangan RHY 1086, 5) Kemppainen Pentti Puolangan RHY 1086, 6)Heikkinen Raimo Puolangan RHY 1058, 7)Holappa Unto Puolangan RHY 1045, 8)Seppänen Ari Puolangan RHY 1038, 9) Väisänen MauPuolangalla hirvenjuoksut no Puolangan RHY 988. Yksilölliset leposyketasot pysyivät seurannan aikana melko muuttumattomina. Tulokset: Sarja hirvimiehet: 1)Hyttinen Veli Puolangan RHY 1114, 2)Heikkinen Heikki Puolangan RHY 866. Kilpailutaitoja opettelemassa Pienimmille lapsille tenavakisat tarkoittavat ensikosketusta urheilukisoihin, SuRa:n nuorille ehkä ensikosketusta toimitsijatehtäviin. doi:10.1136/ heartjnl-2016-310986. Kisaa olivat järjestämässä Suomussalmen Rastin urheilujaosto, KMarket Herkkukirsikka ja Paikallislehti Ylä-Kainuu. Lisäksi aineistossa oli 1816 kaksosta, jotka olivat eläneet erossa kaksosparistaan. Suureen kaksosmateriaaliin perustuva tanskalaistutkimus osoittaa, että perintöteMatala leposyke ennustaa pitkää ikää kijöiden vaikutus leposykkeen tasoon on melko pieni ja elintavoilla on niitä suurempi merkitys. syyskuuta 2017 Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Suomussalmella pidettiin sunnuntaina tenavakisat suunnitelmien mukaan, vaikka vettä vihmoikin koko tapahtuman ajan. Urheilukisassa toimiminenkin oli vielä opettelua. Miehillä optimaaliseksi sykkeen tasoksi osoittautui 40 lyöntiä minuutissa. Saattoipa joku matkalla vaikka pyörähtää toiseen suuntaan, vaikka käsillä olisi ollut maaliin pääsy ensimmäisenä. Avoin kysymys on kuitenkin, missä suhteessa perintötekijät ja elintavat vaikuttavat sykkeeseen. Tutkijat hyödynsivät jo monen vuosikymmenen ajan seurattua aineistoa, johon kuului yli 4000 vuosien 1931 ja 1952 välillä syntynyttä kaksosta, jotka olivat sydänterveitä ensimmäisen leposykemittauksen aikaan vuonna 1999. Mukana oli puolitoistavuotiaitakin, joille kisasuoritus oli – totta kai – ensimmäinen. MARJATTA KURVINEN Puolangan riistanhoitoyhdistys järjesti hirvenjuoksukilpailut. 22 URHEILU&LIIKUNTA YLÄ-KAINUU – Tiistaina 12. Niinpä he ilmoittivat tytön juoksukilpailuun. Identtisillä kaksosilla on identtinen perimä ja yhteinen elinympäristö, ei-identtisillä vain elinympäristö on yhteinen. Sydän on todella ihmeellinen ”pumppu”. Lapsilla itsellään ei ollut aina kiirettä päästä ensimmäisenä maaliin. Sarja N: 1)Seppänen Eila Puolangan RHY 992, 2)Jolkkonen Paula Puolangan RHY 940. Matalaa leposykettä pidetään hyvän sydänkunnon merkkinä ja sen vuoksi pitkää ikää ennustavana. Hyvä fyysinen kunto laskee leposykettä, antaa sydämelle ja muulle verenkiertoelimistölle mahdollisuuden toipua rasitusten välillä ja voi näin pidentää elinikää
Ravirinki on Jukka Hakalan ja Jarmo Tolosen aloittesta jo 15 vuotta sitten aloittanut Suomussalmen Rastin alainen toimintamuoto. Rinkiin ovat kaikki tervetulleita. Juostessa ajatukset lentävät ja olo piristyy. syyskuuta 2017 – YLÄ-KAINUU 23 Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Ravirinki aloitti perjantaina jokaviikkoiset yhteiset juoksulenkkinsä. Jos tulos on positiivinen, hoidoksi ei anneta verenpainelääkettä vaan elämäntapaohjeita. Ravirinki lähtee liikkeelle perjantaisin kello 17.30 kylpylältä. Vanhin lenkeillä mukana ollut on seitsemissäkymmenissä, nuorin on vaunuissa mukana keinahdellut vauva. Joinakin vuosina mukana on käynyt viitisenkymmentäkin juoksijaa, mutta esimerkiksi poismuutto on vienyt porukkaa vähemmäksi. Suomussalmelaisten juoksijoiden Ravirinki aloitti taas säännölliset yhteisjuoksut. Ravirinki kokoontuu syyskuun alusta toukokuun puoliväliin aina perjantaina alkuillasta ja lähtee yhteislenkille. Muualta maailmasta on julkaistu 9 – 16 prosentin esiintyvyyksiä. Ilmiö johtuu vastaanottotilanteeseen liittyvästä potilaan jännityksestä. Sosiaalista juoksua Raviringissä Ravirinki starttaa kylpylältä säässä kuin säässä. Porukalla on käyty kauempanakin juoksemassa maratoneja. Juostessa Raviringin jäsenet vaihtavat kuulumisia – suorastaan juoruavatkin – ja saavat samalla myös toisiltaan innostusta harrastukseensa. Verenpaineen kotimittaus suoritetaan laadukkaalla kotimittarilla olkavarresta istuma-asennossa kaksi kertaa aamuin illoin 4 – 7 päivän ajan. Ilmiö kestää 10 – 15 minuuttia. Saa myös kävellä. Matti Viljanen Duodecim 2017;133:1468-75 Valkotakkiverenpaine voi olla vaaran merkki Verenpaineen mittaus voi hetkellisesti nostaa verenpainetta.. Lääkäri vertaa kaikkien mittausten keskiarvoa vastaanotolla toistetusti mitattuun verenpaineeseen ja arvioi, onko kyseessä valkotakkihypertensio. – Tykkään hirveästi, sanoo Romppainen ja tarkoittaa myös juoksemista yleensä. Duodecim-lehden katsauksessa todetaan, että ilmiö ei ole niin harmiton kuin on luultu, sillä siihen voi liittyä verenpainetaudin ja sydänja verisuonitautien kehittymisen suurentunut riski. Raviringistä moni on saanut sysäyksen lähteä kokeilemaan puolimaratonia ja maratoniakin. Suomussalmen juoksuharrastuksen laajuus lienee ainakin osittain Raviringin ansiota. Valkotakkihypertensio tulee selvimmin esiin henkilöillä, joiden todellinen verenpaine on normaali tai vain vähän koholla. Kun vastaanotolla mitatut arvot ylittävät tason 160/90 mmHg, kyseessä on lähes aina todellinen verenpainetauti eikä valkotakkihypertensio. Ravirinkiin osallistuu keskimäärin kymmenkunta juoksijaa kerrallaan. Esimerkiksi Marja Hakalalla ja Eeva Romppaisella on kummallakin takanaan jo 29 maratonia. Jos väsyneenä lähtee, niin piristyneenä palaa ainakin, jos malttaa pitää lenkin pituuden kymmenen kilometrin mittaisena. Yhteisjuoksut eivät toki ole suomussalmelaisten keksintöä vaan kilpaurheilupiireissä ihan tavallinen tapa käydä lenkeillä. Valkotakkihypertensio voi väärin tulkittuna johtaa tarpeettomien verenpainehoitojen aloittamiseen melkoiselle potilasjoukolle. Suomalaisista 45 – 74-vuotiaista se todettiin 38 prosentilla. Vaikkei kannattaisi, Suomussalmella on niin hyvät liikuntamahdollisuudet, sanoo Marja Hakala. Ikärajaa ei ole. Nytkin hän on vielä lenkin jälkeen lähdössä ajamaan Kuhmoon, mutta yhteislenkkiä hän ei halunnut silti jättää välistä. Romppainen jää yhteislenkiltä pois vain painavista syistä. Toiminta tuo myös urheiluseuralle toimintapisteitä ja sitä myötä avustusta. Aiemmin sitä pidettiin täysin harmittomana. Tiistaina 12. Valkotakkihypertensio on hyvin yleinen ilmiö. Hänen mielestään Raviringin yhteislenkki perjantai-iltaisin on koko viikon piristys. Viime vuonna osanottajia oli yhteensä kolmisenkymmentä. Valkotakkihypertensioon on todettu liittyvän kymmenen vuoden seurannassa kolminkertainen verenpainetaudin ja 1,7-kertainen sydänja verisuonitautien riski verrattuna henkilöihin, joilta on mitattu normaali verenpaine sekä vastaanotolla että kotona. MarjaTTa Kurvinen Valkotakkiverenpaineella eli valkotakkihypertensiolla tarkoitetaan vastaanotolla mitattuja verenpainearvoja, jotka ovat toistetusti korkeampia kuin kotona mitatut arvot. Romppaisen Eeva tuli kokoontumispaikalle ensimmäisenä, ehkä myös innokkaimpana. Joukossa on monta, joilla on jo useampi kymmen maratoneja takanaan. Jatkuvaa verenpainemittausta käyttäen lääkärin saapumisen tutkimushuoneeseen on todettu nostavan potilaiden verenpainetta muutamassa minuutissa keskimäärin 25 (systolinen)/15 (diastolinen) elohopeamillimetriä (mmHg). Jokainen juoksee Raviringissä omaan tahtiinsa samaan suuntaan ja kaikki palaavat takaisin kylpylälle tunnin kuluttua
syyskuuta 2017 24 Onko tämä sinun paikkasi. (08) 713 752, www.eskonpekka.fi ASIANAJOTOIMISTO JUHANI SEPPÄNEN § riita-, rikos-, hakemusja hallintoasiat § testamentit, perunkirjoitukset ja perinnönjaot § kaupanvahvistukset ja siviilivihkimiset Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi, p. Kuutamo-Shopista lahjat ja paikalliset tuotteet! . 044 972 3442 Juha p. Majoitusta Kuutamo B & B! ym. Toimisto 044 753 1099 Kiinteistöhuolto päivystys 0400 384 924 Kiinteistökeskus LKV myynti 0500 280 254 www.sskhoy. jätteille l Jäteastioiden tyhjennykset ja myynti l Pienmetallin ja paperinkeräys, Lahnatie 2 Lahnatie 2, Suomussalmi, www.jpskuljetus.fi, suomussalmen@jatekuljetus.com Jätehuoltoa yli 20 vuoden kokemuksella! toimisto 040 848 5872 päivystys 0500 295 007 -Kuljetus Oy e -shop Maansiirtokuljetukset, myös kokonaisurakat Maanrakennuskoneet Nosturiautot Vaihtolavakuljetukset Puutavarakuljetukset POLTTOÖLJYN VÄLITYSKAUPPA SUOMUSSALMEN KTK OY p. 044 972 3443 Kauppakatu 5, 89600 Suomussalmi Lääkärikeskus Medikatin tiloissa l fysioterapia l hieronnat l KELAn kuntoutukset l nivelja nikamakäsittelyt 0400 890 084 TILAUSAJOT myös paarija invakuljetukset Kiinteistöhuolto Kiinteistönvälityspalvelut Keskuskatu 16, Suomussalmi avoinna: ma-pe 8 – 16 Toimisto Kiinteistöhuolto päivystys Isännöinti Konetyöt/työnjohtaja Hydrauliikka/hitsaus Risteentie 3 044 753 1099 0400 384 924 044 330 8001 050 553 2630 050 553 2641 044 330 8002 www.sskhoy. 0400-682 637 Kokemusta ja kalustoa. (08) 713 821, GSM 0500 388 631 asianajotoimisto@juhaniseppanen.fi, www.juhaniseppanen.fi § yritys-, sopimusja veroasiat § avioehtosopimukset, avioerot ja ositukset § asunto-, kiinteistö-, osakeja muut kauppakirjat Hyrynsalmella, Hyryntie 33 Puolangalla, Mäntykoti p. 050 302 6892 sukupolvenvaihdosneuvonta@gmail.com HoitoNurkka Amalia Paula Sivula 040 719 8348 Keskuskatu 18, Suomussalmi (poliisiaseman alakerta) Ravintovalmennus Kristallija Energiahoito Itsehoitotuotteiden myynti Kauppakatu 20, Suomussalmi (kunnantalo, katutaso) p. 050 539 3379 Mira Oikarinen Fysioterapia Fysikaaliset hoidot F YSIO R IITTA fysio-, lymfaterapeutti RIITTA SEPPÄNEN p. 044 280 1024 fysioterapia hieronnat lymfahieronta (LYKO) tukisukat, pienapuvälineet l l l l Kauppakatu 5, Suomussalmi Erikoishammasteknikot ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Ulla Pakarinen 08 713 773 Syväyksenkatu 1 A, Suomussalmi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Ulla Pakarinen 08 713 773 Syväyksenkatu 1 A, Suomussalmi 08-710 380 kunnoks.fi Kuljetuspalvelut www.jpskuljetus.fi www.jpskuljetus.fi www.jpskuljetus.fi l Vaihtolavojen ja konttien vuokraus ja kuljetus l Arkistojen tuhous l Nosturiautopalvelut l Raportoinnit viranomaisille l Viemärin pesut, avaus ja sulatus l Rakennuksien purku-urakat l Jätteiden nouto ja vastaanotto: metalli, muovit, pahvit, enegia ym. (08) 710 100, 0400 387 371 www.suomussalmenktk.fi Toimitamme hiekkaa, soraa, mursketta, seosja ruokamultaa. YLÄ-KAINUU – Tiistaina 12. Toimisto 044 753 1099 Kiinteistöhuolto päivystys 0400 384 924 Kiinteistökeskus LKV myynti 0500 280 254 kiinteistöhuolto isännöinti pyöräkuormaajatyöt trukkipiikki/nostopuomityöt lumityöt hydrauliikkatyöt hitsaus/ alumiinihitsaus SUOMUSSALMEN KIINTEISTÖKESKUS LKV Kauppakatu 11, Suomussalmi 0500 280 254 l juhani.seppanen@suokk.fi l asuntojen ja kiinteistöjen välitys l kauppakirjojen laatiminen l kiinteistöarvioinnit l kaupan vahvistukset www.etuovi.com Kainuun ja Koillismaan metsäkiinteistöjen välitys p. Päivystys 24 h • Halli autojen säilytystä varten • Myös ulkomaan hinaukset • Suora laskutuslupa. Siivousta ja muuttoja! . l Likakaivojen tyhjennykset l Suursäkit haravointi-, energiaym. 050 361 8997 TERVETULOA HYVÄÄN OLOON! Rakennekynnet Kestolakkaukset Pedikyyri jalkahoidot Hemmotteluhieronnat Klassinen hieronta HINAUSPALVELU MANNELIN puh. 040 673 1054 kaikki vakuutusyhtiöt myös Venäjä Hinauspalvelu Heikkinen Kauneushoitolat Kauneushoitolat Parturikampaaja Kosmetologi Maskeeraaja Hieroja Ekologinen kauneushoitola & parturi-kampaamo Kastehelmi Jalonkaarre 1 (Jalonniemitalo), Suomussalmi p. 044 323 4567 Ylä-Kainuun Vesi ja Lämpö 020 747 9780 LVI-alan kokonaispalvelua ® IV-kanavien puhdistus Nunnauuni Maa-, ilmaja aurinkolämpölaitteet Öljypoltinasennus ja -huolto TULE MEILLE Riina p. 044 521 3294 Ekokosmetologi, maskeeraaja, hieroja Elisa Juntunen Parturi-kampaaja Heini Kemppainen www.ekologinenkauneushoitola.fi www.kauneushoitolainka.fi 0404 190 901 Syväyksenkatu 1, Suomussalmi SKY-dipl.kosmetologi Inka Pyykkönen Inka Kauneushoitola Käytä paikallista palvelua! LVI-palvelut LVI-palvelut Näköpalvelut NÄKÖTARKASTUS Varaa aika optikolle tai silmälääkärille. NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Asianajajat ASIANAJOTOIMISTO ESKONPEKKA OY Merja Eskonpekka asianajaja varatuomari siviilivihkijä kaupanvahvistaja Kauppakatu 20, 89600 Suomussalmi P. 9.00-17.00 9.00-14.00 ma-pe la (08) 711 062 Kauppakatu 10, Suomussalmi Muista myös verkkokauppamme: www.kello-optiikka.fi APPALAINEN Kell ptiikka O O Monialaista palvelua Paikallisen palvelun ”tavaratalo” yhden luukun periaatteella! www.kuutamokeikat.fi Kiannonkatu 6, Suomussalmi P. Remontointia ja pihatöitä! . (08) 710 751, 050 362 0152 Soitto vain ja sovitaan! Palvelua paikkakunnalta jo vuodesta 1996 . ym. Lääkäripalvelut Kauppakatu 5 LVI-ASENNUS KERÄNEN 044 521 4015 Kaikki putkityöt! Myös iltaisin! Matikkatie 4, Suomussalmi kimmo.makelainen@luukku.com www.putkirenki.fi P. Hinauspalvelut Hoitopalvelut Lahnatie 3, Suomussalmi p
Kehityksensä tueksi alue tarvitsee yhteistyökumppaneita ja monipuolisia palveluita. Kirja julkistetaan perjantaina 15.9.2017 kello 16 Suomussalmen pääkirjastossa. P. Kirjaa on tehty Kianta-Opinton opintoryhmänä. Hossan alueella alkaa uusi matkailuhanke. Aurinko nousee kello 6.31 ja laskee kello 19.56 Nimipäiviään viettävät: Ti: Vilja, Valma Ke: Orvo To: Iida, Isla Pe: Sirpa La: Hilla, Hille, Hellevi, Hillevi Su: Aila, Aili Ma: Tytti, Tyyne, Tyyni Ti: Reija Päivän ajatelma Viisas ei virka, hullu ei huomaa ja pikkusielut saa piipittää. Ajatus kyläkirjan tekemisestä sai alkunsa Piispajärvi-seuran aktiivisten jäsenten piirissä vuonna 2012. Osa muistitiedosta kertyi ryhmän Piispajärven kyläkirja on valmis eri aihepiirejä käsittelevien keskustelujen nauhoituksista. 0500 284 615, 050 382 4172 aarre.t.heikkinen@gmail.com S T R OY HUOMIO kotitalousvähennys! PYYDÄ TARJOUS! 040 829 5442 / Antti . 0400 168 053 / Markus www.hirsiseppa.fi Hirsitöitä, rakentamista ja remontointia! Hirsirakennuksia mittatilaustyönä Kaikenkattava rakennusja remontointipalvelu Lisäksi myös laajennukset, perustukset, kaivinkonetyöt, maarakentaminen ja jätevesijärjestelmät Piispajärven kyläkirja on valmis, ja sen julkistamistilaisuus on perjantaina 15. Teoksen esittelee sen toimittaja Leena Manner. Hossa+ -hankkeen tavoitteena on aktivoida Hossan kansallispuistoon linkittyvän matkailualueen yrittäjät, muut toimijat ja alueen kunnat yhteistyöhön alueen matkailun kehittämiseksi. Hossan kansallispuistostatus tuo lisäarvoa myös ympäröivien alueiden yrityksille ja mahdollistaa siten uudenlaisten kansallispuistoihin perustuvien matkailupalveluiden kehittämisen laajemmalla matkailualueella, arvioivat hankkeen käynnistäjät. 010 665 9014 tai asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.fi. syyskuuta 2017 – YLÄ-KAINUU 25 PÄIVYRI Tänään on tiistai 12. Remontit ja rakentaminen: PASI 044 048 2891 Laskutus ja suunnittelu: MAARIT 040 912 3186 Lasituspalvelu: TEPU 0400 217 720 KYLPYHUONEET SAUNAT KEITTIÖT PUTKITYÖT LASITUSPALVELUT VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAHINKOSANEERAUKSET KORJAUSJA RAKENNUSPALVELUT SISUSTUSTARVIKKEET 25 vuoden kokemuksella! 25 Rakennuspalvelut PIHOILLE: q Pihapuiden kaadot kiiveten ahtaista paikoista q Kantojen jyrsinnät RAKENNUKSIIN: q Saumattomat vesikourut q Tikkaat, seinäja lapetikkaat q Kävelysillat ym. Hankkeen kokonaisbudjetti on 82 408 euroa, josta Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen myöntämä tuki on 79 318 euroa ja kuntien osuus noin 3 100 euroa. Kirjaa on painettu 200 kappaletta ja sitä voi tilata Piispajärven kyläseuran puheenjohtaja Eila Juntuselta . Paikalla on myös kyläseuran edustajia, toimituskunnan jäseniä ja kirjoittajia. Maailmalla kuultua Varaa paikkasi p. Ryhmän vetäjänä toimi vuoden 2013 loppuun Teija Luukkonen, sitten Marja Heikkinen ja hänen jälkeensä syksystä 2015 kirjan valmistumiseen asti Leena Manner. Juha NeuvoNeN Oman lehtesi uutiset syntyvät lähellä! www.ylakainuu.fi Oletko muuttanut. Hanketta hallinnoi Naturpolis Oy, osatoteuttajana on Kajaanin Ammattikorkeakoulu sekä yhteistyökumppanina ja rahoittajana lisäksi Suomussalmen kunta. Tekijöiden omat muistot ulottuvat talvisodan evakkomatkoista tähän päivään painottuen kuitenkin 1950ja -60-luvuille, jolloin kylän asukasmäärä oli suurimmillaan ja kehitys ripeää. 044 975 5401 Soita ja tilaa maksuton suunnittelukäynti! Kattoremontit Julkisivuja ikkunaremontit Piipun pellit ja pellitykset Perustukset Sisäremontit Kaivinkonetyöt s s s s s s OK SUOMUSSALMEN RAKENTAJAT Kiannonkatu 3, Suomussalmi ok.rakentajat@gmail.com Remontoimme kotisi toiveittesi mukaan. RAKENNUSLIIKE SUOMUSSALMEN RAKENNUSTOIMI OY Karhunkierros 6 B, 89600 Suomussalmi p. On katsottu, että tarvitaan kehittämistoimia ja yritysyhteistyötä entistä laajemman alueen matkailuyritysten kanssa. kattoturvatuotteet q Asennuspalvelu 044 359 4438, Lauri Pyykkönen pyykkonenlauri@gmail.com www.ljp.fi SOITA, KYSY LISÄÄ TAI PYYDÄ TARJOUS! LUOTETTAVIA RAKENTAMISPALVELUJA l Uudisrakennukset, peruskorjaukset l Laajennusja muutostyöt l Myös pienemmät työt l Vesikatot ym. syyskuuta. Siksi elokuun puolivälissä on käynnistetty Hossan kansallispuistoa tukevan matkailuyhteistyön aktivointihanke. Hanke käynnistettiin, koska Hossan kansallispuistoksi tulon myötä alueen matkailukysynnän odotetaan kasvavan merkittävästi nykyisestä tasosta. Tekstejä on myös ulkopuolisilta asiantuntijoilta. 010 665 9014 Rakennuspalvelut keittiökalusteet ja -remontit ovenvaihdot liukuovet, komerot wc-kalusteet kodinkoneet mittaus, suunnittelu, asennus Puh. syyskuuta 2017. Hossan matkailuyhteistyön aktivointiin uusi hanke Hossan matkailun kehittämiseen on käynnistetty uusi hanke. Tiistaina 12. Matkailun yhteistoiminta-alueena Suomussalmi, Taivalkoski ja Kuusamo on uusi, ja kuntaja maakuntarajat ylittävä yhteistyön kehittäminen edellyttää aluksi erityisiä tiedotusja aktivointitoimia, hankkeen tiedotteen lähettänyt projektipäällikkö Terhi Wendelin sanoo Helmikuun 2018 loppuun asti kestävän aktivointihankkeen toimenpiteinä kartoitetaan eri kuntien matkailutoimijoita ja näiden intressejä yhteisen toiminnan kehittämiseen sekä järjestetään teemapäiviä yrittäjille ja muille toimijoille ajankohtaisista kehittämistä vaativista aiheista. Piispajärvi vaaroilta ja vesiltä -kirjan tekstejä on tuotettu kirjallisten lähteiden pohjalta, omina muisteluina ja haastatteluin. 044 279 0443 myynti@kiantakeittiot.fi www.kiantakeittiot.fi Kurimontie 19, Suomussalmi Palveluhakemiston hinnasto: 1x19 1x30,5 1x42 1x65 1x88 1x111 2x30,5 2x42 2x65 2x88 2x111 11,00€/krt 17,00€/krt 22,00€/krt 35,00€/krt 47,00€/krt 60,00€/krt 34,00€/krt 44,00€/krt 69,00€/krt 95,00€/krt 120,00€/krt Hintoihin lisätään alv 24% Kainuun Laaturakentajat Ky Kurimontie 17, 89600 SUOMUSSALMI P. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet. Lisäksi Kajaanin ammattikorkeakoulu selvittää matkailualueen infrastruktuurin ja palveluiden kehittämisja investointitarpeet. Muista tehdä osoitteenmuutos myös lehtitilaukseesi
+ pvm. Tilaisuudet toteutetaan paikallisten ja valtakunnallisten yhteistyökumppaneiden kanssa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. 5) Minkä nimiseen Reijo Kelan esitykseen Hiljainen Kansa rakennettiin ensimmäisen kerran ja minä vuonna. 0600 10 800 1,98€ / min. 4) Mikä koski on kuvassa ja mikä oli kosken alkuperäinen nimi. 1804 (tasaluku). 7) Mikä on uuden Raatteen tiestä kertovan sarjakuva-albumin päähenkilön nimi. Pilvistyvää, sadetta etelästä, illalla sateista. 10) Minkä nimisiä ovat Suomussalmen kotiseutumuseon varsinkin lapsikävijöitä varten suunnitellut piirroshahmot. 9) Mikä Suomussalmen tapahtuma on kuvassa. 39,90 € (SIS. Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten PUOLANKA HYRYNSALMI Kajaani Paltamo Ristijärvi Sotkamo SUOMUSSALMI Meteorologi Riikka Lahtinen +15 +15 +14 +14 4 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +14°C 3 +9°C 2 +7°C 1 +6°C 2 Kokemäki +17,4 °C Utsjoki ?0,1 °C Kohtalaista kaakkoistuulta. 0600 10 800 1,98€ / min. KAJAANIHALLI Kysymykset: 1) Mikä oli Ilmari Kiannon esikoiskirja ja minä vuonna se ilmestyi. Aluehallintovirasto haluaa omilla koulutuksillaan olla mukana rakentamassa tulevaisuuden kuntaa yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa ja innostaa henkilöstöä oman osaamisen kehittämiseen. 14) Mitkä etunimet Karhulanvaaralla syntynyt presidentti Ståhlberg sai kasteessa. + pvm. lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu lippupalvelu LIPUT ALK. + pvm. 12) Mikä on ollut Suomussalmen väkiluku v. 3) Kuka on koonnut Suomussalmen kansallispuvun ja minä vuonna. + pvm. + pvm. 8) Kuinka monta vuotta Asta Tolonen on ollut Suomussalmen kunnanjohtajana. Aluehallintoviraston järjestämät opetusja kulttuuritoimen koulutukset ja tapahtumat löytyvät internet-sivulta www.avi.fi/web/avi/pstaykkari Kajaanissa järjestettävissä koulutuksissa aiheina ovat muun muassa koulujen oppilaskuntatoiminta, nuoruusiän ja monikulttuurisuuden monet kasvot ja Paltamossa käsitellään Laaja-alaista TVTosaamista varhaiskasvatuksessa. 11) Milloin Ämmänsaareen alkoi henkilöliikenne junalla ja milloin se lakkautettiin (kk/vuosi). Vastaukset: 1) Väärällä uralla, 1896 2) 6 metriä 3) Selma Juntunen, 1953 4) Jalonkoski, Oinosenkoski 5) Ilmarin Kynnös, 1988 6) 1998 ja 2003 7) Taisto Juntunen 8) 5 9) Liekkipatsaan paljastustilaisuus 1959 10) Kärppy ja Nalli 11) 12/1955 ja 5/ 1966 12) 2500 13) 1930 14) Carl Johan 15) Värikallio Suomussalmi 150 -visa 7.9.2017 Kysymys 4: Mikä koski on kuvassa ja mikä oli kosken alkuperäinen nimi. 6) Minä vuonna pidettiin ensimmäiset marjastuksen mm-kisat Suomussalmella ja minä vuonna on kisoissa kerätty eniten marjoja. 15) Mikä on Osmo Tapio Räihälän ensimmäisen sävellyslevyn Suomussalmeenkin liittyvä nimi. 2) Kuinka monta metriä on enimmillään Vuokkijärven vuotuinen vedenkorkeuden vaihteluväli. Päivälämpötila 11...15 astetta. Kajaani Suomussalmi Kuhmo +13°C 7 +11°C 8 +11°C 4 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 14 16 16 11 16 15 16 14 14 14 13 16 14 14 12 8 12 12 13 11 11 14 13 13 8 14 11 5 11 6 11 5 8 11 13 13 17 14 13 12 12 15 15 12 9 10 7 7 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto järjestää maksuttomia koulutuksia ja tapahtumia opetusja kasvatus, kirjasto-, liikuntaja nuorisoaloille syksyn 2017 aikana. Kulutuksia opetusja kasvatus-, kirjasto-, liikuntaja nuorisoaloille. Hyvien kumppanuuksien kautta taataan toimintaedellytykset uudistusten tiellä. 0600 10 800 1,98€ / min. 0600 10 800 1,98€ / min. Kysymys 9: Mikä Suomussalmen tapahtuma on kuvassa. 13) Minä vuonna Härkökankaan hautausmaa on otettu käyttöön. 0600 10 800 1,98€ / min. 26 URHEILU&LIIKUNTA YLÄ-KAINUU – Tiistaina 12. Rahoittajina ovat opetusja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus. syyskuuta 2017 0600 10 800 1,98€ / min. Sosiaalija terveyspalvelujen siirtyessä maakuntien vastuulle lähitulevaisuudessa, opetusja kulttuuripalveluista tulee kunnan suurin toimiala. PALVELUMAKSUN) 13.12. + pvm
Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. 050 438 0972 Konttori avoinna: .................. 24.9.2017 mennessä Hilkalle p. JHL 666 Suomussalmi. Sirkku Rautio p. MYYNTIAUTO l ke 13.9. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. 044 205 8332 Vapaaehtoiset pesätarkastajat ja Metsähallituksen Luontopalvelujen työntekijät tarkastivat keväällä ja kesällä maakotkan pesintöjä lajin levinneisyysalueella. Pesintätulos oli heikko lähes koko maakotkan levinneisyysalueella, vain Kainuussa se oli parempi. Ylä-Kainuulla on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Hallitus. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Toimittaja Marjut Lehto p. Tervetuloa mukaan. Hinta: 4,50 € (alv 0%) Ivon montussa. Kk:n muistelot huomenna ke 13.9. Lisätietoja: kaivosasiat@tukes.fi tai puh. 0500 280 966 ANNETAAN VUOKRALLE VUOKRATTAVANA ITÄVAARAN YKSITYISTIEN KOKOUS su 1.10.2017 klo 18.00 Alalehdontie 4. Tule mukaan pelaamaan ja muistelemaan. Käy pihoille ja rinnekohtiin. Tiistaina 12. Päätös on nähtävillä Tukesin Rovaniemen toimipaikassa (Valtakatu 2) ja Tukesin kotisivulla (www.tukes.fi/kaivosasiat) sekä alueen kunnanvirastoissa (Kuusamo, Keskuskuja 6; Suomussalmi, Kauppakatu 20). etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Käyntija postiosoite: ........... Laakamäen kotiLiha Kari p. syyskuuta terveyskeskuksen alakerran luentotilassa klo 14.00. Kainuun omaishoitajat ja läheiset ry. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi. 044 332 5332 Telefax: .................................. 010 665 7217 Ilmestymispäivät: ................. asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.fi ilmoitukset ........ Tarkastuksissa löydettiin 101 onnistunutta maakotkan pesintää, ja niissä kaikkiaan 105 rengastusikäistä poikasta. Etuselkä, kylki 5,50 kg. Vielä joitakin paikkoja vapaana, ilm. Tervetuloa! Suomussalmen Reumayhdistys ry. 040 751 1749 Myyntijohtaja Kirsi Kela p. 0400 387 371, (08) 710 100 KTK Tulemme joka 2. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. SEKALAISET KOKOUKSET VARASTOTILAA Ämmänsaaresta Kiinteistö Oy Ämmän Posti p. Maakotkien pesintä vähän parempi Kainuussa OSTETAAN Ylä-Kainuu myös verkossa www.ylakainuu.fi. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Syy heikkoon pesintätulokseen on huono ravintotilanne, erityisesti kanalintujen vähäinen määrä. l to 14.9. Maakotkan pesintätulos oli tänä vuonna huono. 010 665 9014 Myyntipäällikkö Titta Toivanen p. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. 010 665 7215 Toimittaja Hanna Laukkanen p. ja ilm. ALV 10 %) ma-la klo 6.30-11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. 040 703 3301. 040 741 8436, 044 546 5294 NoudetaaN ja ostetaaN kaikenlaista metalliromua, romuautot (romutustodistus) Turvallisuusja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 12.9.2017 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Kalevala Gold Oy Lupatunnus: VA2017:0056 Varausalueiden sijainti: Kuusamo, Suomussalmi Varauksen voimassaolo päättyy: 2.7.2019 Varaus antaa vain etuoikeuden malminetsintäluvan hakemiseen. toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Henk.koht. Jauheliha 6,90 kg. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Ylä-Kainuun asiakaspalveluun. alv 24 %). 0500 261 399 Jalonniemessä ma-la klo 9-11 ja 16-19, su 16-19 Tiinan Marjakontti p. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Ylä-Kainuussa. Hyrynsalmen OmaisOiva kahvila kokoontuminen to 14.9.2017 klo 12-13.30 Sopulan kerhotila, Kaarnatie 6. 050 441 4656. syyskuuta 2017 – YLÄ-KAINUU 27 sarjakuvat B. Suomussalmi, Hyrynsalmi, Puolanka LT 2016: ................................ 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Jatkuva tilaus 12 kk maksuvälillä .....124,20 € 6 kk maksuvälillä .......68,70 € 4 kk maksuvälillä .......45,80 € 3 kk maksuvälillä .......34,35 € 2 kk maksuvälillä .......22,90 € Määräaikainen 12 kk 182,40 € (hinnat sis. La 16.9. Ämmänsaari K-Supermarket piha klo 15-17. Käsiteltävät asiat: – PH-asetuksen 3 § määräämät asiat – Lehtoselän Hallan ja Näljängän paliskunnan välinen rajamuutos – muut esille tulevat asiat 8.9.2017 Hallitus YHDISTYKSET Suomussalmen Eläkeläiset ry:n Porinakerho kokoontuu ma 18. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Kesän pesätarkastuksissa todettiin tänä vuonna noin 370 asuttua maakotkareviiriä. (08) 633 0030 Toimittaja Juhani Mustonen p. Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki www.ylakainuu.fi SUOMUSSALMEN KTK OY MYY ÖLJYSORAMURSKETTA 0-16 mm. klo 13 Kalevan Tuvalla. ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi toimitus ............ SLP Kustannus Oy Painopaikka: ......................... keskiviikko! LIHA-AUTO VILJAPOSSUA. tuoretta Puruveden Muikkua Ristijärvi 14.00-14.30 Hyrynsalmi 15.00-15.30 Ämmänsaari 16.00-17.00 7 E /kg, 15 E /3 kg Romu Green Steel Oy p. Tied. Lapa 5,90 kg. ma-pe klo 9.00-14.00 Sähköpostit asiakaspalvelu .. 5883 kpl Kustantaja: ............................ Anittalle p. Tervetuloa! KOKOUKSET OSTETAAN punaista, roskaista PUOLUKKAA JOKA PÄIVÄ Ämmänsaaren tori ma-la klo 9-11 ja16-19, su 16-19 Tmi Juhani Seppänen p. 010 665 7214 ................................................ Aiheena ”aivoasiaa”. sähköpostit: ....... P. Täyslihasäilyke 5€ prk. linja-auto Hossan Värikalliolle lähtee klo 8.00 Kurimo, 8.10 linja-autoasema, 8.15 Kippari, TB:n kautta, 8.30 kk Kaleva. Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin Reumayhdistysten aluepäivät Rokualla 13.-15.10.2017. Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi Puhelin: ................................. Huom! Johtokunnan kokous samana päivänä klo 12.00 kunnantalolla. Asiakasrekisteri: Ylä-Kainuun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. 040 736 0509 ma-to klo 17-20. 010 665 7214 Toimittaja Marjatta Kurvinen p. 029 5052 166 Rovaniemellä 12.9.2017 Turvallisuusja kemikaalivirasto ILMOITUS PÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA Näljängän Paliskunnan Varsinainen SYYSKOKOUS Joukokylän teurastamon kämpällä perjantaina 22.9.2017 klo 17.00. VIRTANEN AJAN SÄVEL Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 5.2.1965 Päätoimittaja......................... Hyrynsalmi tori klo 14.30-16.30. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Valitusaika päättyy 12.10.2017. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 torstai: aineistot tiistaina klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... To 14.9
W W W . Uusi yrittäjä löytyi läheltä Pauli Salmén on puolisonsa Johannan kanssa aloittanut yrittäjinä Paljakan matkailukeskuksen asuntovaunualueella. MarjaTTa Kurvinen. -40 % -60 % JOUSTINPATJAJA JOUSTINSÄNKYMALLISTOMME UUSIUTUU! SÄNKYJÄ JA PATJOJA NYT VARASTOSTA HALVALLA! NYT SIJAUSPATJOJA HALVALLA: Esim. F I MEDIA Lataa MediaKaista ja lue digilehtesi missä ja milloin vain! Apple, iPhone ja iPad ovat Apple Inc.:in rekisteröityjä tavaramerkkejä. Asuntovaunualue ehti kuitenkin jo mennä kiinni, kun yrittäjää ei ollut, ja vaunuja siirrettiin muualle. Paljakassa he ovat vuokralla rinneyrittäjällä, joka aiemmin itse pyöritti asuntovaunualueen toimintaa. Hän kertoo, että asuntovaunualueen ylläpitäminen sopii leirintäaluetoiminnan rinnalle hyvin, sillä asuntovaunualueella painopiste on talvella ja leirintäalueella kesällä. Nyt alueelle on saapunut kymmenkunta kausipaikkalaista. Jatkossa yrittäjät pyrkivät hyvän asiakaspalvelun ja siisteyden avulla houkuttelemaan enemmänkin vaunuilijoita alueelle. – Tästä se lähtee. Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Puolanka Campingin yrittäjät Johanna ja Pauli Salmén ovat aloittaneet yrittäjinä Paljakan matkailukeskuksen asuntovaunualueella. syyskuuta 2017 TYHJENNYSMYYNTI -40-70% MALLIKALUSTEIDEN VAIN 5 PÄIVÄÄ! 12.–16.9. Amore Mio 4 cm 80 x 200 Amore Mio 4 cm 160 x 200 48€ 78€ Amore Mio 7 cm 80 x 200 Amore Mio 7 cm 160 x 200 64€ 109€ Akaa TV-TASO lev. 170 cm, valkea -50 % 117,(235,-) Uutisilla on uusi Kaista! Oletko digilehtemme tilaaja. Salménit ostivat Puolankajärven rannalla lähellä Puolangan keskustaa olevan leirintäalueen tammikuussa 2016 ja tekivät siellä varsin paljon remonttia. – Tulevat ehkä vuoden päästä takaisin, toivoo Pauli Salmén. Paljakan asuntovaunualueella uudet yrittäjät ovat hieman fiksailleet paikkoja, raivanneet aluetta ja myös huoltorakennukseen tehdään pientä remonttia. Lataa MediaKaista veloituksetta iPhonelle tai iPadille App Storesta ja Android-puhelimelle tai -tabletille Google Play Kaupasta, niin saat kaikki palvelut heti käyttöösi. Android ja Google Play ovat Google Inc:n tavaramerkkejä. TEEMME TILAA SYKSYN UUTUUKSILLE! Poistamme myymälämalleja ulosheittohintaan: sohvia, lepotuoleja, sänkyjä, ruokapöytiä, jenkkisänkyjä, tuoleja, petauspatjoja, runkosänkyjä, vitriinejä, moottorisänkyjä, joustinpatjoja, lipastoja, mattoja ym. Lataa itsellesi MediaKaista! MediaKaista-sovelluksen ansiosta Kainuun Sanomien, Sotkamo-lehden, Kuhmolaisen ja Ylä-Kainuun sisällöstä voi nauttia älypuhelimella ja tabletilla ajasta ja paikasta riippumatta. Katso laitteesi yhteensopivuus osoitteesta www.mediakaista.fi. M E D I A K A I S T A . Vaunuja ehdittiin jo siirtää alueelta pois, kun yrittäjää ei ollut. Ukkohallassa asuntovaunualue on sulkeutumassa talveksi. Tilaajana pääset Kaistalle automaattisesti omilla tilaajatunnuksillasi. ym. Odotamme, että talvella täällä on 50 asuntovaunua, Pauli Salmén sanoo. Uudet yrittäjät aloittivat syyskuun alussa varsin nopealla aikataululla, kun kävi ilmi, ettei alueelle tulossa olleen yrittäjän kanssa päästykään sopimukseen. – Leirintäalueella me on huomattu, että kun on rauhallista ja paikat siistinä, niin asiakkaat arvostavat. Tietokoneella luet lehteäsi aivan kuin ennenkin. 28 YLÄ-KAINUU – Tiistaina 12. MediaKaista yhdistää paperisen lehden entistäkin tuhdimpaan sisältöön, videoihin ja ajantasalla olevaan menoinfoon. App Store on Apple Inc.:in palvelumerkki