Matkustajakoti palvelee kuitenkin
parhaan kykynsä mukaan JOKA PÄIVÄ!
www.matkustajakoti.suntuubi.com
Kodikas, edullinen, saunottava, keskellä kylää
www.kuutamokeikat.fi. >>6
TIISTAI 13. 050 462 2066
Remontoimme Matkustajakoti Kuutamoa uuteen
uskoon. TAMMIKUUTA 2015
Sipilä
Juha Sipilä
kävi Puolangalla
ja Suomussalmella. >> 2
Vuosi alkoi PAUKKUEN, niin meilläkin.
B & B majoitus
Puh. >>5
NRO 3
PERUSTETTU 1965
IRTONUMERO 2 e
JUHANI MUSTONEN
Istok-yhdistyksen naiset viihdyttivät yleisöä muun muassa vauhdikkailla tanssiesityksillään.
Talvijuhlan riehakkuutta
Yhteinen juhla: Venäläiset ja suomussalmelaiset juhlivat yhdessä >> 18
Pääkirjoitus: Kirjastoihin ei pystytä entiseen tapaan hankkimaan aineistoa. 6 414880 106297
15003
WWW.YLAKAINUU.FI
Uusi valtuusto
Kirkkovaltuusto
kokoontui ensi
kerran ja
järjestäytyi
Koska me länsimaalaiset tuomitsemme terroristit yksiselitteisesti, ymmärrämme entistä vähemmän niitä arvoja, mitä me sananvapauden nimissä
pilkkaamme.
Uskonto ei ole meille samanlainen, mutta sananvapauden pitäisi olla. YLÄ-KAINUU Tiistaina 13. lukemista harrastaville
H
uomasin, että meidän suomalaisten tekopyhyytemme voimistuu vuosi vuodelta. Niinpä länsimaalaistenkin olisi nyt hyvä
avata aistimme, ja vilpittömästi havainnoida, mitä maailma
haluaa sanoa meille. Esimerkiksi Aale Tynnin
runot ovat mukavaa luettavaa.
Tositapahtumiin perustuvia suomalaisia kirjoja
valitsen lukemiseksi, fantasiakirjat eivät kiinnosta. Tämä kävi ilmi siitä, kuinka suhtauduimme pariisilaisten toimittajien
surmiin ja Aku Hirviniemen tempaukseen Kingi-ohjelmassa.
Kun tieto terroriteosta pariisilaisen
satiiri-lehden toimituksessa saavutti suomalaiset, suurin
osa julisti sananvapautta ja kuinka meillä kaikilla pitää on
oikeus tehdä asioita ilman pelkoa terrorismista.
Sadat tuhannet ihmiset ilmoittivat sosiaalisessa mediassa tukevansa pilapiirtäjien ja toimittajien oikeutta jatkaa
työtään, julkaisivatpa he mitä tahansa.
Terroristit puolestaan tuomittiin mustavalkoisesti mur-
A
Meidän pitää oppia
kuuntelemaan
mielipiteitä.?
haajina, joilla ei ole oikeutta puolustaa uskontoaan asein.
Kun lauantain Kingi-ohjelmassa koko kansan suosikki
Aku Hirviniemi pomppi Suomen lipulta näyttäneen kankaan päällä, sosiaalinen media repesi taas liitoksistaan. Tuntematon sotilas on
hyvä kirja, se oli meillä kotona, kun olimme
nuoria.
Valitsen kirjoja monipuolisesti. ?Ainakin minulle jäi
ohjelmasta paha mieli?, hän kommentoi.
Johtopäätös siis on, että niin kauan kun julkisuudessa ei
pilkata suomalaisia arvoja, kaikki on sallittua. Se
on sääli, sillä kirjastossa kirjat ovat tehokäytössä. Monet sanoivat häpäisijä-Hirviniemen joutavan tuomiolle, jopa vankilaan.
Suomalaisuuden Liiton toiminnanjohtajana Pekka M. Sinisalo sanoi Iltalehdelle, että Akun esitys osoitti erittäin
huonoa makua, eikä ollut hyvä vitsi. Kuten muissakin kunnissa kirjasto on Hyrynsalmella hakenut sopivaa sijaintia ja käytännön
toiminnan vaatimia tiloja monesta paikasta.
Viime viikolla Hyrynsalmella juhlittiin kah-
vitarjoilun merkeissä kirjaston 30 vuotta käytössä olleita tiloja. Käyttäjien kannalta Hyrynsalmen ja muutkin Ylä-Kainuun kirjastot
ovat toiminnalliset ja monipuoliset.
Valitettavaa on, että monen muun kirjaston
tavoin täällä oleviin kirjastoihin ei pystytä entiseen tapaan hankkimaan kirjauutuuksia. Luen eniten kotimaisten naiskirjailijoiden romaaneja ja uskonnollisia kirjoja.
Luen yleensä tositarinoita, elämänkertoja,
muistelmia ja runoja. Mielestäni sananvapautta ei
pidä rajoittaa, vaan meidän pitää oppia kuuntelemaan kaikkien mielipiteitä.
Tapakristittyinä emme voi ymmärtää, miksi Muhammedin pilakuvat saa jonkun tappamaan 12 ihmistä ranskalaisessa toimituksessa. tammikuuta 2015
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 13.1.2015
Hanna Laukkanen
Päätoimittaja Martti Huusko
hanna.laukkanen@almamedia.?
Kirjoittaja on Ylä-Kainuun toimittaja.
Oikeus häpäistä Kirjastot monin tavoin tärkeitä
Suomen lippu. Mutta auta
armias, jos Mannerheimia sanotaan homoksi tai Ukkometso-kappaleesta tehdään mauton teknoversio, silloin sananvapautta on rajoitettava heti. Jos jokin kirja miellyttää, ostan sen tai
lainaan kaverilta.
HANNA LAUKKANEN
Väinö Torvinen
Ritva Huovinen
Kaija Pyykkönen
Riitta Seppänen. Kirjastoista on täällä Ylä-Kainuussa ollut
pitkään suuri apu kuntalaisten tiedon ja virkistyksen lähteenä.
Esimerkiksi Hyrynsalmella kirjaston toiminta on jatkunut vuodesta 1850 lähtien. Monien suosikkikirjailijoiden teoksia joudutaan jonottamaan.
Suuri kirjastopalveluiden muutos koski Hyrynsalmellakin haja-asutusalueilla asuvia.
Vuonna 2010 päättyi kirjastoauton toiminta.
Sen merkitys näkyi heti lainaustilastoissa.
Syrjäkyliltä ei lähdetä pelkästään kirjan perässä kirkolle ja kirkolla asioidessa kirjastossa
piipahtaminen jää muun kiireen jalkoihin.
www.ylakainuu.?
Viikon 2 kysymys:
Vietätkö tipatonta
tammikuuta?
Vastauksia 157 kpl
Kyllä: 44%
En: 56%
44
%
56
Viikon 3 kysymys: Aiotko osallistua
talven hiihtotapahtumiin?
Käy vastaamassa verkossa.
Gallup: Millaisia kirjoja luet?
Luen eläinkirjoja, hevosurheiluun liittyviä kirjoja ja sota-ajan kirjoja. Voimme oppia paljonkin.
K
irjastot ovat olleet kansakoulujen ja niistä kehittyneen yhtenäiskoulun jälkeen tärkeä elementti kuntalaisten henkiselle
ja sivistykselliselle kehitykselle.
Suomen kieli ja kulttuuri olivat oleellinen ja
kiinteä osa itsenäisyyttä hakevan Suomen
oman kansallisen identiteetin muodostumista
mennessä: titta.toivanen@almamedia.?, p. En voi
Mukaelämää
MIELIPIDE Mitä on mukaelämä. muka ol-
hyväksyä, että tänne otetaan
?käenpoikia. Se kun mukamas yrittää olla jokin. Tällä tarkoitan virastojen ja sieltä lähtevien määräysten ja kentällä toimivien
henkilöitten toimenpiteitä.
Muka ollaan tekevinään,en
tarkoita laiskuutta vaan osaamattomuutta, ei riitä älli, niin
ollaan tekevinään, asian kokonaisuutta ymmärtämättä.
Suomalaisten salaiset kansiot: ihmisten jääminen yksin,
sen vuoksi, etteivät asioitten
tiimoilla hyörivät ihmiset
ymmärrä kokonaisuutta. palkkauksen osalta noudattamaan suomalaisia palkkasopimuksia.
Olen lupautunut ehdolle
huhtikuun 19. ruokittaviksi.
Eduskunnan hallinto- ja turvallisuusjaoston jäsenenä
myös tiedän, millaisia ongelmia vääristä maahanmuuttajista voi seurata.
Työperäisen maahanmuuton hyväksyn sekä myös
avioliittojen kautta saapuvat.
Niistä tiedän hyviä esimerkkejä.
Työperäisellä maahanmuutolla tarkoitan tilannetta, jolloin työnantaja ei löydä
Suomesta tarvitsemaansa
erikoisosaajaa, mutta Suomen rajojen ulkopuolelta sellainen löytyy.
Työnantajan ja viranomaisten toimesta järjeste-
A
Vain kainuulaiset itse voivat
puolustaa
Kainuuta.?
tään oleskelulupa, (on työlupa) joka velvoittaa mm. Myös koulutus ja
viennin kilpailukyvyn palauttaminen ovat tärkeitä.
Raakaöljyn maailmanmarkkinahinnan alentuminen näyttää auttavan myös
suomalaisia ja Suomea. No se on
sitä mukamastapaa, kun ei
osaa muuta, kaikki on luettua, ei omaksuttua ja se voi
helposti unohtua.
Ja kun vahvasti näyttää
siltä että tämä mukaelämä on
levinnyt paljon laajemmalle
alueelle kuin puheenparsiin.
Arkisen elämän tarpeitten ja
kanssa ihmisten väliseen
vuorovaikutukseen. Kirjoituksia ei palauteta. Tämän eduskunnan ?naali on alkanut.
Pentti Kettunen
Kirjoittaja on kajaanilainen
kansanedustaja (ps.)
VUOSIEN VARRELTA
A
Lopetetaan
teeskentely ja
ollaan vaan
suomalaisia.?
?Kinkeriväkeä Päivärinteen pirtissä. No tietenkin elämän
ylläpitämisen ja parantamisen. Suomalainen syndrooma?
Papereita tutkiva tangomarkkinoitten juontaja, kuuluisa politiikko, joka ei ilman
muistiinpanoja selviä edes
pienestä puheenparresta. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Vain kainuulaiset itse voivat puolustaa Kainuuta
. Pienikin
kieltomahdollisuus jonkun
asetuksen tiimoilta aiheuttaa
jumalattoman tyhmyyden
esiin pullahtamisen ja samalla jäykistäen inhimillisen
ajattelun ja käyttäytymisen.
Ei auta, vaikka kuinka
hampaita kiristellään, kun
tyyppi jolla on jokin titteli,
tulkitsee asian niin, ettei sii-
nä riitä sen selvittämiseen
pureminen eikä potkiminen.
Se on taas sitä mukaelämää,
jossa toteutuu lain kirjain,
muttei sen henki.
Sanoisinko näin, käyttöohjeet ovat koneita varten, ei
ihmisiä. Tämän lisäksi tulee
ainakin yksi lisätalousarvio.
Tämä tietää pitkiä päiviä
muun muassa minulle, joka
olen valtiovarainvaliokunnassa ja sen varapuheenjohtaja. Kirjoita viestin alkuun
YLÄ ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. päivänä suoritettaviin eduskuntavaaleihin.
Tarkoituksenani on uusia
valtakirja kansanedustajan
työhön.
Olisi erinomainen asia, jos
Kainuu voisi säilyttää nykyiset viisi (5) kansanedustajan
paikkaa. Öljyn hinnan aleneminen voi
kuitenkin olla tilapäistä eikä
sille tule antaa liian suurta
painoarvoa.
Perussuomalaiset on ainoa
puolue Suomessa, joka on
koko olemassa olonsa ajan
arvostellut ja esittänyt muutoksia maahanmuuttopolitiikkaan. Väkeä oli paljon ja kinkeripirtti täynnä.
laan tekevinään muttei ymmärretä suurta kokonaisuuden vaatimusta, inhimillisen
yhteisön ääntä. Oikealla talon isäntä, maanviljelijä Manne Juntunen.. Mitä tämä tarkoittaa. Näillä näkymin eduskunnan viimeinen istuntopäivä on 13.3.2015, jolloin
kansanedustajat jäävät vaalilomalle.
Vaalien pääteemoiksi haluaisin nostaa eläkeläisten asiat, verotuksen linjaukset,
työllisyyden hoidon ja yrittä-
jäpolitiikan. 040 751 1749.. Näin kertoi Suomussalmi-lehden kuvateksti vuonna 1967. Tiistaina 13. Kun ei vielä osata niin ei anneta edes toiselle
tunnustusta, kun edes yrittää. Lopetetaan teeskentely ja ollaan
vaan suomalaisia, omine piirteinemme. Kainuun asiat tunnemme
itse parhaiten. Siinäs sen kuulit, kaikki siihen liittyvät aspektit, hienosti sanottuna,
näkökulmat. tammikuuta 2015 YLÄ-KAINUU
3
Mielipiteet: toimitus.ylakainuu@almamedia.?, Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi. Uusimmat historian tutkimukset osoittavat
meistä kykyjä, joita emme
tiedäkään meillä olleen.
Ruotsalaisia parempia,ei
mukamas, huraa, huraa.
Se vaatii 50 vuoden
matkan, hieman
urheilumieltä ja
yhteistyötä...
Hannu Luukkonen
12.1.2015
1\W XXWWD
YHUNNRVLYXLOODPPH ±
%/2*,7
7XWXVWX OLVll ZZZ \ODNDLQXX ¿
...tullakseen
tähän pisteeseen
5.2.2015!
.DWVR P\|V 6RWNDPR OHKGHQ MD .XKPRODLVHQ EORJLW
50-vuotisjuhlalehti ilmestyy to 5.2.2015! Varaa mainospaikkasi
to 22.1. Hallitus
on lykännyt eduskunnan käsiteltäväksi noin sata lakiehdotusta. Tapahtumat maailmalta osoittavat, että olemme olleet varoituksissamme
oikeassa. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Kirjoittajan
nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Suomea on rakennettu
suomalaisten toimesta ja
suomalaisia varten. Maahanmuuttoasi-
EDUSKUNNASTA
oissa ei saa olla sinisilmäinen.
On oltava selkeät säännöt
ja niitä on myös noudatettava. Toisista huolehtimisen.
Joutavat salassapitosäännöt, kuuluvat pankkimaailmaan, eivät ihmisten välisiin
huolto- ja hoitosuhteisiin.
Aivan kuin koulutusprojekteissa opetus kulkisi jalat
irti maasta.
Sama ongelma . Ja mitä korkeammalle kurkotetaan sen
epätodellisemmaksi muuttuu meidän käyttäytymisemme.
Nyt meidän tulisi olla niin
lännellä, että pelottaa jos tipahdetaan maanpäältä, konsa jos lienee tämä maailmamme pannukakku. Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.ylakainuu@almamedia.?.
Tämän eduskunnan ?naali on alkanut
Tämä eduskunta on aloittanut viimeiset kaksi kuukautta istuntokauttaan. Kirjoita napakasti. Tärkeimmät seikat, toisista huolehtiminen jäävät toisarvoisiksi, kun noudatetaan jotain
asetetta joka kuristaa itsessään kaikista tärkeimmän.
Minkä. Kirjoituksia koskevat
tiedustelut 010 665 9018
Yhteistyö Attendon
kanssa on sujunut hyvin, Peltola kehui.
Peltola totesi epäilevänsä,
että Sote-uudistuksessa toimisi vain yksi ratkaisumalli,
vaan muunkinlaisia, esimerkiksi Puolangan malleja tarvittaisiin.
. Haasteena on taloyhtiöi-
den heikko valmistautuminen koronmuutoksiin. YLÄ-KAINUU Tiistaina 13. tammikuuta 2015
4 PUHEENAIHEET
Terveyskeskus
vihittiin
juhlien
Puolanka: Uusi, upea
terveyskeskus saanut
kiitosta kaiken aikaa.
Palveluiden saatavuus
ollut hyvä.
Juhani Mustonen
juhani.mustonen@almamedia.?
Heinäkuun puolivälissä käyttöön otetun Puolangan uuden terveyskeskuksen vihkiäisistä muodostui koko pitäjän juhla.
Terveyskeskuksen esittelykierrosten ja kakkukahvien
jälkeen päivä huipentui juhlaan, jossa uuden rakennuksen toimintoja kilvan kiiteltiin lähes salintäyden yleisön
edessä.
Puheiden ja lausunta- sekä
musiikkiesitysten lomassa
asumispalveluyksikön nimeksi julkistettiin Tikankontti.
Puolangan kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri
Peltola painotti sitä, että ratkaisu oli Puolangan oma. Taloyhtiöt joutuvat päivittämään vuosittain perus-
korjaussuunnitelmiaan.
Nordea-kaksikko Jani Koivunen (vas.) ja Mikko Hannus odottaa
Sotkamon pankkimarkkinoilla mielenkiintoista vuotta OP-fuusion takia.
Taloyhtiöiden rahoituksille
on myös jatkossa suuri paine,
sillä taloyhtiökanta on suurelta osin korjausta vaativassa iässä. Rahoituksen saatavuus on onneksi
kunnossa ja rahan hinta ennätysalhaisella tasolla investointien tekemiseen, Hannus
sanoo.
Taloyhtiöiden lisäksi lainatiskillä vierailevat metsäsektorin edustajat. Metsäpuolella on menossa nousukausi.
Nordea Kainuun pk-yritysasiakkaista Suomussalmella
on vastannut vuoden alusta
alkaen kajaanilainen Jani
Koivunen, 36. Palveluiden
saatavuutta ja laatua on kiitelty. Koivunen on
työskennellyt vakuutus- ja
pankkialalla 13 vuotta.. Yritysrahoituksen odotukset ovat matalalla ilman
taloyhtiöiden ja julkisyhteisöjen kasvavaa rahoitustarvetta, Hannus toteaa.
Hannuksen mukaan taloyhtiöille pakollinen korjausinvestointien suunnitelmallisuus on realisoitunut kasvaneena rahoituksen kysyntänä. Sen Hannus sanoo
huomanneensa ajaessaan
pitkin Kainuun asuinkeskuksia.
. Siihen ei saatu aikanaan tukea
eikä lupaakaan Kainuun
maakunta-kuntayhtymästä,
vaan puolankalaisten tiloja
suunniteltiin ja rakennettiin
muualle.
. Kyseessä ovat miltei poikkeuksetta suuret velkamäärät ja
pitkät laina-ajat. Taloyhtiöiden rahoituspyynnöt kasvoivat vuonna
2014 erittäin paljon myös
Kainuussa, ja kevään 2015
yhtiökokousten jälkeen rahoituksiin odotetaan edelleen kasvua.
Yritysrahoitus kasvoi viime vuonna Suomessa 4,6
prosenttia, pääosin taloyhtiöiden lainatarpeiden ansiosta.
. Mielestäni nyt lainsäädäntövaiheessa oleva Soteuudistus ei estä tulevaisuudessakaan tällaisia palvelutuotantomalleja, totesi puolestaan juhlapuheen pitänyt
kansanedustaja ja Suomen
Keskustan puheenjohtaja
Juha Sipilä, Puolangalta
vuosia sitten maailmalle lähtenyt.
Sipilä huomautti, että siitä
ei kuitenkaan päätetä jatkos-
Puolangan terveyskeskus on niin suuri, että sitä ei tahdo saada sopimaan yhteen kuvaan.
JUHANI MUSTONEN
A
Palveluiden
saatavuutta ja
laatua on
kiitelty.?
Juha Sipilä oli odotettu vieras. Hanketta epäiltiin, mutta toisin kävi. Tässä hän tervehtii vieraita vastaanottanutta Tuulikki Moilasta.
sa Puolangan valtuustossa,
vaan yhdessä Kainuun tuotantovastuualueella.
Juhlapuhuja korosti yhteistyön merkitystä.
Hänen mukaansa kaikkien
pelaajien pelikentällä olisi
pelattava samaan maaliin.
Yhteensopivat tietojärjestelmät olisivat välttämättömät heti seuraavaksi, jotta
homma tulisi toimimaan.
Tämä olisi aivan ensimmäinen teko.
Rahoitusjärjestelyt ovat
Sote-uudistuksessa auki ja
JORMA MOILANEN
Taloyhtiöt kysyvät
rahaa
Jukka Keränen
jukka.keranen@almamedia.?
Taloyhtiöiden tarpeet kasvattivat pankkirahoitusta merkittävästi vuonna 2014, kertoo Nordea Kainuun yrityskonttorinjohtaja Mik ko
Hannus.
Finanssialankeskusliiton
mukaan muutos vuoteen
2013 on suuri ja odotusten
mukaan rahoitukset jatkavat
kasvuaan vuonna 2015.
Nordea Kainuun yritysrahoituksesta miltei 40 prosenttia liittyy kiinteistöalaan
ja rakentamiseen.
Sen sijaan vuonna 2012 alkanut yritysluottojen kysynnän laskun arvioidaan jatkuvan alkuvuoden 2015.
järjestettävillä vaaleilla
Kiteytys:
Eduskuntavaalit
järjestetään
Suomessa
sunnuntaina
19.4.2015.
Ennakkoäänestys on
kotimaassa
8.-14.4.2015 ja
ulkomailla
8.-11.4.2015.
1
Eduskuntavaaleissa 2015 valitaan 200 kansanedustajaa.
Eduskuntavaaleissa ehdokkaaksi tulemisen edellytys on, että henkilö on vaalikelpoinen eli ei
ole holhouksen alainen, sotilasvirassa tai valtioneuvoston oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies, korkeimman oikeuden tai
korkeimman hallinto-oikeuden
jäsen eikä valtakunnansyyttäjä.
2
Äänestää saavat kaikki äänioikeutetut ja täysivaltaiset
henkilöt. Kannatus on vaihdellut
vuoden sisällä 19 ja 26 prosentin välillä. tammikuuta 2015 YLÄ-KAINUU
5
JUHANI MUSTONEN
JUHANI MUSTONEN
Kansanedustajaehdokkaat Juha Sipilä (oik.), Timo Korhonen, Marisanna Jarva ja Tuomas Kettunen osallistuivat Suomussalmella
järjestettyyn vaalitilaisuuteen.
Keskustassa kova into
Juha
Sipilä:
Gallup-luvut
tasaantuvat
hankkeen perustuslaillisuuttakaan ei ole testattu.
Soten jatkovalmistelua
varten Sipilä antoi kolme
viestiä:
Ensiksi on haettava sellaisia ratkaisuja, joissa kunnilla
säilyy kunnollinen kannustin
tehdä ennaltaehkäisevää työtä.
Toiseksi kaikissa kunnissa
on syytä aloittaa työ sopeutumisessa suureen muutokseen, sillä kuntien rooli
muuttuu merkittävästi.
Kolmanneksi monissa
maakunnissa aloitettua työtä
tuotantoalueiden organisoitumiseksi ja tulevan suunnittelemiseksi on syytä jatkaa ja
tehdä se siinä hengessä, että
?tehdään nyt tästä yhdessä
hyvä?.
Vaikka valtion talous on
huonolla tolalla juuri tällä
hetkellä, on Juha Sipilän
mielestä Sote-uudistus saatava kunnialla maaliin.
. Ensimmäiset puolueiden puheenjohtajapaneelit ovat jo
tammikuun aikana.
Keskustan vaalitilaisuus
veti lähes sata henkeä Suomussalmella . Kansantalous
on elänyt raakasti velaksi jo
seitsemän vuotta, Sipilä kuvaa tilannetta.
Hän sanoo, että tarvittaisiin 200 000 uutta työpaikkaa. Täysivaltainen henkilö tarkoittaa täysi-ikäisyyden lisäksi sitä, että henkilö ei ole holhouksen
alainen. Demareilla oli
samanlainen tilanne 90-luvulla, Sipilä huomautti Suomussalmella keskustan vaali-
tilaisuudessa, johon oli saatu
myös kaikki kainuulaiset keskustan ehdokkaat Timo Korhonen, Marisanna Jarva ja
Tuomas Kettunen.
Sipilä sanoo ihmisten tuntevan epävarmuutta sekä turvallisuudesta että taloudesta.
Ukraina, Venäjä ja Ranska
ovat puhuttaneet.
. Viime kädessä se on
tietysti kiinni menestymisestä vaaleissa.
Sipilä sanoo, että 900-sivuisia hallitusohjelmia ei kirjoiteta, vaan strateginen ohjelma, jossa on puolikymmentä suurempaa tavoitetta.
Keskustalla on teemana
?Suomi kuntoon?, joka tarkoittaa talouskasvua ja vähintään 200 000 työpaikkaa,
ei puolessa vuodessa, vaan
pitemmällä tähtäimellä.
Sipilä sanoo huomanneensa hermostuneisuuden
lisääntyvän kokoomuksessa
. Hän näkee mahdollisuuksia biopolttoaineiden
hyödyntämisessä ja sen ympärille syntyvässä teollisuudessa.
Sipilää on povattu seuraa-
vaksi pääministeriksi jo pitkään. Vaalikampanja on alkanut. Tiistaina 13. mukana oli
osallistujia myös naapuripitäjistä.
Keskusteltiin vilkkaasti, ja
myös muut ehdokkaat kuin
Sipilä saivat äänensä kuulumaan.
Uudet kansanedustajat valitaan 19.4. Äänestäjän täytyy
täyttää 18 vuotta viimeistään vaalipäivänä ja olla Suomen kansalainen. Ainoastaan äänestämällä
on mahdollista vaikuttaa siihen,
millaiset henkilöt päättävät asioista eduskunnassa.
3
Hallitus on hyväksynyt vuoden 2015 eduskuntavaalien
vaalijärjestelmän muuttamisen. On yritetty tehdä kiistakysymystä Venäjän toimista.
Olemme siinä yksimielisiä ja
tuomitsemme Venäjän touhut, Sipilä vakuuttaa.
Natojäsenyys ei hänen mie-
lestään ole ajankohtainen,
mutta puolustusta tulisi vahvistaa ja tiivistää yhteistyötä
Ruotsin kanssa.
Myös oppositiossa on pystytty vaikuttamaan asioihin.
Sipilän mukaan suurkuntahanke, joka saatiin oikeille
uomilleen ja sote-uudistus
ovat siitä hyviä esimerkkejä.
Juha Sipilä on ehdokkaana
Oulun vaalipiirissä. Edessä on vaikeat talkoot, mutta tästäkin selvitään, Sipilä vakuutti.
Juhani Mustonen
juhani.mustonen@almamedia.?
Ylä-Kainuussa perjantaina
vieraillut keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Juha
Sipilä uskoo kannatuslukujen tasaantuvan vielä ennen
vaaleja.
. Mallissa on muodostettu koko maan käsittävä vaalialue, jonka
tulos määrää eduskuntapaikkojen
jaon. Valtion talous on alijäämäinen seitsemän miljardin
euron verran. Vaalipiirijako säilyy ennallaan, mutta vaalipiirikohtaiset tulokset lasketaan uudella kaavalla.
Käyttöön tulee valtakunnallinen
kolmen prosentin äänikynnys ja
vaaliliittojen kielto.
Varalle valittiin
Maarit Nurmi, Hilkka Juntunen ja Raili Seppänen.
herkuista, lopettaa tupakointi, välttää liiallista alkoholin
kulutusta, vähentää stressiä
ja lisätä arkisiin rutiineihin
liikunta.
Tuntiopettaja Pasi Hilli on
Marttilan kanssa samalla
kannalla. Vuonna 1992 syntynyt nainen törmäsi kuljettamallaan henkilöautolla hirveen, joka juoksi tielle Jaalangantiellä Puolangan Puokiolla. 2016 valittiin uudelleen Teuvo Saharinen. Jos lukemat hipovat raja-arvoja, voi verenpainetta seurata kotona noin
kuukauden päivät ennen lääkärille menoa. YLÄ-KAINUU Tiistaina 13. Taloustilanne tulee olemaan
tiukka, ja kipeitäkin
päätöksiä on edessä.
Juhani Mustonen
juhani.mustonen@almamedia.?
Suomussalmen uusi kirkkovaltuusto esiintyi ensimmäisessä kokouksessaan sopuisasti. tammikuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
Penkkaan
ajanut oli
humalassa
Vuonna 1972 syntynyt suomussalmelaismies syyllistyi
törkeään rattijuopumukseen
sekä liikenneturvallisuuden
vaarantamiseen Suomussalmella torstaina kello 10.30.
Mies oli ajanut autolla Risteentien ja Kyröntien risteyksessä lumipenkkaan. Varapuheenjohtajaksi valittiin Aila Viinikkala.
Saharinen kertoi uusille
valtuutetuille kirkkovaltuuston työstä ja tehtävistä ja käytännön toiminnasta.
Häneen saa ottaa yhteyttä
kello 4 ja 20 välillä.
Kirkkovaltuuston sihteerinä jatkaa seurakunnan talouspäällikkö Rauno Juntunen.
Kirkkoneuvostoa johtaa
kirkkoherra ja varapuheen-
Suomussalmen vastavaliittu kirkkoneuvosto. Suomussalmen
poliisi tutkii asiaa.
Hirvi juoksi
auton eteen
Puolangalla
Puolangalla sattui torstaina
hirvikolari. Suolan vähentämisen lisäksi kannattaa karsia lakritsi
Verenpainetta voi ehkäistä elämäntottumuksien muutoksella.. Hyväkuntoisella ihmisellä voi olla syke alle
60 lyöntiä minuutissa.
ARKISTOKUVA
Muista mitata
verenpaine!
Henna Haapakoski
henna.haapakoski@almamedia.?
Jopa 2 miljoonaa aikuisikäistä suomalaista kärsii kohonneesta verenpaineesta, suuri
osa tietämättään. Hyrynsalmen valtuusto päätti marraskuussa vuokrata Hallan saunan Jarmo Pekkariselle.
Jäseniä
toimielimiin
Kirkkovaltuusto:
Uudet valtuutetut
ensimmäisessä
kokouksessaan. Kirkkoherra, rovasti
Risto Kormilainen totesi kokouksen alussa, että uusi valtuusto joutuu haasteelliseen
tilanteeseen. Hirvestä ilmoitettiin paikalliselle riistanhoitoyhdistykselle.
Nopeaa
käsittelyä
toivotaan
Hyrynsalmen kunta aikoo
esittää Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle, että se käsittelisi erittäin pikaisesti Hallan saunan vuokrausta koskevasta päätöksestä tehdyn
valituksen. Syksyllä aloitin kunnon
juoksulenkit. Lääkitystä suunnitellaan
yli 80-vuotiaalle, jos hänen
paineensa ylittävät 150/90
-lukemat. Toimintaa, taloutta ja rakenteita joudutaan
tarkastelemaan vakavasti.
Kormilaisen mukaan on
koko maassa tehty paljon hyvää työtä, ja kirkkoon on tullut uusia jäseniä, vaikka runsaasti on erottukin.
. Oma liikkuminen
kannattaa nostaa prioriteettilistalla korkealle.
. Kunta tuottaa palveluja,
mutta kirkko toimii perusperiaatteeltaan hengellisenä
yhteisönä.
Kormilaisen mukaan valtuutetut luovat kuvaa kirkosta ja seurakunnasta ja heille
ja heidän toiminnalleen asetetaan tavoitteita.
Ensimmäisessä kokouksessa oli pääasiassa henkilövalintoja. Sykkeen
olisi levossa hyvä olla noin
60-80 välillä. Nyt, kun keskiikä alkaa painaa päälle, ei
painokaan ole enää pelkkä
ulkonäköjuttu vaan painoa
pitää tarkkailla jo terveydenkin kannalta, Hilli lisää.
Liikuntaa pitää harrastaa
monipuolisesti ja vähintään
kolme kertaa viikossa puolen
tunnin ajan niin, että hiki
lähtee virtaamaan.
Verenpainetta on hyvä
seurata kotona ainakin kerran vuodessa. Syntyisi suuri
aukko, jos kirkkoa ei olisi,
hän sanoi.
Kormilainen painotti, että
kirkko ei ole sama kuin kunta, vaikkakin kunnan hallinnosta on paljolti otettu mallia:
. Diabeetikolle nämä lukemat ovat 140/80.
Tärkeimpänä keinona ehkäistä verenpaineen nousua
on omien elämäntottumusten muuttaminen. Jos omilla vanhemmilla
tai isovanhemmilla on kohonnut verenpaine, olisi hyvä aloittaa tarkkailu jo nuorella iällä, toteaa tuntiopettaja Päivi Marttila.
Lääkehoitoa suositellaan
jo siinä vaiheessa, kun yläpaine ylittää 140 ja alapaine
90. Kirkkovaltuuston
puheenjohtajaksi vuosille
2015 . Hirvikolari sattui noin
kello 04.30 torstai-aamuna.
Nainen ei loukkaantunut törmäyksessä mutta autoon tuli
vaurioita. Mies
puhalsi 2,30 promillea ja hänet määrättiin väliaikaiseen
ajokieltoon. Päivi
Marttila toteaa jo esimerkiksi
suolan vähentämisen ruokavaliosta auttavan eteenpäin.
. Jos alapaine
ylittää 100-lukeman, on lääkärille mentävä välittömästi.
. Kirkko toimii auttaen ihmisiä arjessa. Vas. Hyrynsalmen kunnalle. Kohonnut verenpaine
rasittaa sydäntä kovasti.
Kalkkeutuneet ja tukkeutuneet verisuonet aiheuttavat
sen, että sydän joutuu tekemään paljon enemmän töitä
saadakseen hapen ja ravinteet kulkemaan soluille asti,
Marttila kertoo.
Ihannelukemat verenpaineelle olisi 120/80. talouspäällikkkö Rauno Juntunen, Pirjo Heikkinen, kir
Erja Helttunen ja Kauko Kemppainen. Nopeaa aikataulu
olisi tarpeen, sillä vuokrasopimukseen sisältyvä sanktio
voi aiheuttaa merkittävää taloudellista tappiota. Verenpaineita tulisi tarkkailla varsinkin silloin, jos sukurasitetta
on paljon.
. Kuvasta puuttuu Tuovi Kemppainen.
johtajaksi valittiin Pirjo
Heikkinen (varalle Irene
Paasovaara).
Muut kirkkoneuvoston jäsenet varajäsenineen: Erja
Helttunen (Vuokko Hiltunen), Tuovi Kemppainen
(Aila Moilanen), Kauko
Kemppainen (Lauri Moilanen), Eero Seppänen (Heidi
Juntunen), Mikko Juntunen (Rauno Nurkkala), Ahti
Pakarinen (Riitta Karttimo), Esteri Juntunen (Lauri
Huttu).
Suhteellisten vaalien vaalilautakuntaan valittiin Seija
Falck, Erja Helttunen, ja
Lauri Huttu
pantit 3,60
?
Plussa-kortilla
5.1.-1.2.
OMO PYYKINPESUNESTE 1 l TAI
PIKKUJÄTTI 552 ml
6
2 kpl
Ilmoitusmalli
Tuo valokuva vauvastasi tai lähetä se tietoineen
tiistaihin 13.1. 040 841 5811
erkkiniskanen1@gmail.com
Avoinna: ma-pe 9-17
32:(5 )$&725<
Taksi Anssi Rautiainen Oy
Suomussalmi
Tilausajot:
13 (2 pyörätuolipaikkaa) ja
22+1+1 paikkaisella linja-autolla
(4 pyörätuolipaikkaa)
Taksit:
1+8 paikkaa (2 pyörätuolipaikkaa)
1+8 paikkaa
Huom. (08) 741 288
Rauta
p. Tiistaina 13. pantit 3,60
Ilman korttia 27,60 24-pack (3,03/l), sis. Lisäksi Hyrynsalmelle suunnitellaan paria
pienempää tuulivoimapuistoa.
Tuulipuiston rakentaminen vaatii muun muassa teiden, asennuskenttien ja perustusten rakentamista, sähköistystöitä, erilaisia tukipalveluja sekä 20 vuoden kunnossapitoa.
Näissä työvaiheissa paikalliset kuljetus-, maanrakennus- sekä sähköalan yritykset ovat avainasemassa.
Infotilaisuuksissa kerrotaan lisää tuulivoimarakentamisen tarjoamista työmahdollisuuksista.
Alustajina toimivat kokeneet tuulivoimarakentajat.
E. klo 16 mennessä, joko sähköpostilla:
ilmoitukset.ylakainuu@almamedia.fi tai postitse
os. Näin päätettiin.
Kirkkovaltuusto siunataan
tehtäväänsä Suomussalmen
kirkossa 15. Ylä-Kainuu-lehdessä
tiistaina 20.1.2015.
4,5%, 0,33 l/tlk
23
Ilman korttia yksittäin
3,49-4,99 kpl (3,49-4,99/l).
Etunimi ja sukunimi
syntymäaika, pituus, paino,
vanhempien
nimet,
paikkakunta
Ilmoitus on maksuton.
ma-pe
la
su
8-21
8-18
12-18
FAZER JUMBO
MAKEISPUSSIT
Plussa-kortilla
5.1.-1.2.
PIRKKA III OLUT
00
2 kpl
(3,00-5,43/l)
pkt
(3,98/kg)
(4,29-4,98/kg)
Plussa-kortilla
1.9.2014 alk.
kpl
(3,74/kg)
MAITOKOLMIO
MEIJERIVOI 500 g
HK SININEN LENKKI
2
KAHVITARJOILU
TO 15.1.
ATRIA GOUTER
MAKKARA 1,6 kg tanko
3 pk
rkkoherra, rovasti Risto Kormilainen, Mikko Juntunen, Eero Seppänen, Esteri Juntunen, Ahti Pakarinen,
MYÖS
KELKAN
ISKARIHUOLLOT!
325-400 g
2
69
Ilman korttia
2,99 ps (7,48-9,20/kg).
ps
(6,73-8,28/kg)
SUKLAAKONVEHDIT
JA -RASIAT
-50%
TEKSTIILIALE
-50%
KEMPPAINEN KY
Hyrynsalmi
K-Market p. tammikuuta 2015 YLÄ-KAINUU
7
JUHANI MUSTONEN
Yrittäjille
infoa tuulivoimasta
Pienkonehuolto
ja varaosa
Hyrynsalmella ja Suomussalmella järjestetään tämän viikon keskiviikkona yrittäjille
suunnattu infotilaisuus tuulivoimarakentamisesta. (08) 741 121
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN. Niskanen
Risteentie 1, Suomussalmi, p. Suomussalmen ja Hyrynsalmen
alueilla on vireillä isoja tuulivoimahankkeita muun muassa Kivivaara-Peuravaaran
alueella. 2018 valittiin henkilöstön edustajana Rauno Juntunen ja varalle Tatu Ryyti ja
maallikkoedustajaksi Teuvo
Saharinen ja varalle Aila Vii-
nikkala.
Risto Kormilainen kuuluu
johtokuntaan luontojaan lääninrovastina.
Kokouksen yhteydessä tuli esille pyyntö muuttaa Ämmänsaaren jumalanpalvelus-
5
99
00
aika kello 18:sta kello 15:een.
Tuomas-messu ja konsertit
alkavat perinteisesti yleensä
kello 18. 044 994 3845
anssi.rautiainen@pp.inet.?
Tilaisuudet keskiviikkona 14.1.2015
kello 17 Suomussalmen
kunnantalon valtuustosalissa ja
kello 19 Hyrynsalmen kunnantalon
valtuustosalissa.
www.ylakainuu.?
tervetuloa edullisille ostoksille!
TARJOUKSET VOIMASSA TI-SU 13.-18.11., ELLEI TOISIN ILMOITETA
PAULIG JUHLA MOKKA
KAHVI 500 g
t
10
Rovastikunnallisen yhteistyön johtokuntaan vuosiksi
2015 . (08) 741 131
Maatalous p. allergikot!
22-paikkaisessa autossa nahkasisustus.
Takseissa paarivarustus ja kaikissa autoissa
pyörätuolivarustus.
P. Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi.
Laita kuvan mukaan vauvan nimi, syntymäpäivä, pituus
ja paino sekä vanhempien nimet.
99
24-pack
?
?
. helmikuuta.
3 pkt
(6,66/kg)
juusto/kevyt, 500-580 g
1
99
49
kpl
Vuoden vauvat 2014
Julkaisemme kuvat Ylä-Kainuu-lehden
lukijaperheisiin vuonna 2014
syntyneistä vauvoista
(2,57/l),
sis
Hän kävi Röntylän
kansakoulua ja muistelee
lapsuutensa ja nuoruutensa
kesiä lämmöllä.
. Hänen isänsä oli kotoisin Murtovaarasta ja äiti Luolavaarasta.
. Kodin askareisiin kuului
lasten hoitamisen lisäksi
muita kodin töitä, kuten voin
kirnuamista ja leivän paistamista. Ei kestänyt kauaa, kun
poikien housujen polvet kuluivat puhki heidän kontatessaan lattialla, hän muistelee
hymyillen.
Lasten kasvettua aikuisiksi, hän suuntasi kansalais-
opiston käsityökursseille hakemaan lisää oppia myös
muihin käsitöihin.
. Siellä sitä sitten
kävellä humpattiin, Heikkinen sanoo naurahtaen.
Hän kertoo nuorten viettäneen yön kirkonkylällä ja palanneen sitten takaisin kotiin.
. Talossa asui tuolloin
kaksi perhettä sekä isoäiti ja
-isä. Kirkonkylä on hyvä ja
rauhallinen paikka asua.
Hän vietti syntymäpäiviään lauantaina kirkonkylän
Nuorisoseurantalolla yhdessä sukulaistensa ja ystäviensä
kanssa.
. Aina kun sain jauhoja,
tein leipää. Jumaliskylä oli hyvä
paikka asua, siellä riitti tekemistä kaikille. Opin tekemään
paljon erilaisia käsitöitä kurssien avulla.
Hänen mielestään suurim-
Tyyne Heikkinen muutti
kuusi vuotta sitten Jumaliskylältä Suomussalmen kirkonkylälle ja asuu tällä hetkellä Kalevan Palvelutuvilla.
. Äiti puolestaan hoiti meitä
lapsia ja perheemme lehmiä.
Heikkisen perheeseen
kuului äidin ja isän lisäksi
kahdeksan lasta, neljä tyttöä
ja neljä poikaa.
Perhe muutti Myllylahteen
Heikkisen ollessa hieman yli
3-vuotias. Työskentelin siellä piikana ja löysin samalla myös
mieheni, Arttu Heikkisen.
Meidät vihittiin vuonna 1941,
Tyyne Heikkinen muistelee.
Aviopari muutti Jumaliskylään, miehen syntymäpaikalle. Me nuoret kuljimme juhannuksena veneellä Kiantajärveä pitkin Myllylahdesta
kirkonkylälle, jonne nuoret
kokoontuivat viettämään
juhlapyhiä. Kun lapset olivat pieniä, Heikkinen
ompeli heille vaatteita aina
kangasta saadessaan.
. Talvisin vesi
puolestaan sulatettiin lumesta, jotta saimme lehmille juotavaa ja pyykit pestyä.
Tyyne Heikkinen juhlisti 95-vuotisjuhliaan lauantaina.
usean sukupolven. tammikuuta 2015
8 ELÄMÄNMENO
MARJUT LEHTO
Suomussalmelainen Tyyne Heikkinen muistelee lämmöllä nuoruuttaan.
Muistoja 95 vuoden ajalta
Tyyne Heikkinen: Rakas käsityöharrastus kulki mukana läpi aikuisiän
JUHANI MUSTONEN
Marjut Lehto
marjut.lehto@almamedia.?
Eilen 95 vuoden iän saavuttanut suomussalmelainen
Tyyne Heikkinen syntyi
Juntusrannan Niemelän taloon. Olen hyvin kiitollinen
kaikille, jotka osallistuivat
syntymäpäiväjuhlilleni.. Kala kuului myös
ruokapöytään erityisesti kesäaikana, talvisin puolestaan
kalastettiin matikoita niiden
kutuaikana.
Heikkinen muistaa heidän
kasvattaneen toisinaan myös
sikaa, joten ruokapöytä täyttyi kalan lisäksi myös lihasta.
Hän toteaa ukkinsa olleen
kova metsämies, miehensä
puolestaan kalasti innokkaasti.
. Kudoin muun muassa
kankaita ja mattoja, tein kanava- ja ristipistotöitä sekä
ransuliinoja. Tiet ja autot ovat muuttaneet elämää, on päästy liikkumaan helpommin. YLÄ-KAINUU Tiistaina 13. Sinne kuljettiin kesäisin kävellen ja tal-
visin hevosella tai hiihtäen.
. Heikkiset kasvattivat yhteensä 11 lasta, viisi tyttöä ja
kuusi poikaa.
. Tuohon aikaan miehet
tekivät pääasiallisesti metsätöitä ja naiset hoitivat kotiaskareet.
1960-luvulla saatiin uuden
talon myötä suuremmat tilat
ja kotikylään maantie.
. Isä oli metsätöissä, toimi
suutarina ja teki myös veneitä. Lähin kauppa oli noin 10
kilometrin päässä. Kun kylään
alettiin saada kouluikäisiä
lapsia, täytyi heille rakentaa
koulu. Siihen aikaan kirkolla oli
paljon porukkaa, kun Ämmänsaarta ei vielä ollut.
Talvisodan sytyttyä Heikkinen muutti tätinsä luokse
Ala-Vuokkiin.
. Kaikki muuttui paremmaksi, kylään on vuosien
saatossa saatu uusia rakennuksia.
Käsitöiden tekeminen on
ollut Heikkiselle rakas harrastus, joka on kulkenut läpi
mat kylässä tapahtuneet
muutokset ovat nuorison
pois muuttaminen työn perässä, toimeentulon paraneminen sekä talojen tyhjentyminen järven ympäriltä, jossa
Heikkisten perhekin asui.
. Lisäksi
vettä saadaan hanasta, ennen
vanhaan suuremmat vesimäärät haettiin järvestä hevosten avulla
Kuvassa chia-siemeniä. Hänelle on kerrottu, että kun lihakset ovat kunnossa, leikkauksen jälkeenkin toipuu nopeammin. >>11
MARJUT LEHTO
Tattarijauhoista saa loihdittua mainioita tortilloja. TEEMA
TERVEYS JA HYVÄ OLO
Teeman löydät myös lehden verkkopalvelusta:
www.ylakainuu.?
MARJATTA KURVINEN
85-vuotias Terttu Piirainen suosittelee kuntosalia muillekin ikäihmiselle. >>14
JARNO HILTUNEN
Raili Väisänen rentoutuu joogan avulla. Se on myös
parempi vaihtoehto valkoiselle vehnäjauholle. >>12
JONNA KARJALAINEN
Superfoodit ovat tulleet osaksi suomalaisten ruokavaliota. Hän harjoittaa hathajoogaa eli lempeää ja tasapainottavaa joogaa. >>14
044 332 5320. Päätoimittaja Martti Huusko
Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO
toimitus.sotkamolehti@almamedia.?
Puh. Kaikki kuntoilulaitteet
on suunniteltu siten, että
myös ikäihmiset voivat niitä
käyttää, Laitinen sanoo.
Satu Laitinen muistuttaa,
että kasvuiässä olevien lasten
ei kannata vielä rasittaa itseään liikaa, vaan liikunnan on
hyvä olla enimmäkseen leikkiä ja pelaamista.
Moni lapsi haluaisi esimerkiksi kasvattaa voimia
kuntosalilla.
. Kannattaa
kuulostella omia
tuntemuksia.
Hanna Laukkanen
Sirkku Rautio
toimitus.ylakainuu@almamedia.?
Jotta kuntoliikunta ei tuntuisi pakkopullalta, kannattaa
käyttää aikaa itselle sopivan
liikuntalajin löytämiseen.
Kaikkien aikatauluihin eivät
sovi viikottain pidettävät harjoitukset tai liikuntaryhmät.
Oma laji voi silloin löytyä
vaikka uinnin tai juoksemisen parista.
. Hanki ei
haittaa, kun laittaa jalkaan
lumikengät tai sukset.
. Päätoimittaja Martti Huusko
Kustantaja: Alma Media Kustannus Oy
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani
K
ollegani
Marjut
Lehto
päätti
kuukausi
sitten,
että hän
juoksee ensi elokuussa
Raatteen Maratonilla kymmenen kilometriä. Lupaus
on kova, mutta uskoakseni
pitää ihan paikkansa, sillä
muutama tuttavani on lyhyessä ajassa venyttänyt juoksukuntonsa jopa puolimaratonin mittaiseksi.
Ohjelmassa on intervallijuoksua, 30 minuutin lenkkiä, lyhyitä spurtteja ja tietenkin lepopäiviä. Liikunnassa kannattaa kuulostella
omia tuntemuksia: väsyneinä päivinä kevyempää, reippaampina päivinä rasitta-
vampaa liikuntaa.
Monipuolinen liikunta on
usein hauskempaa kuin yhden lajin harrastaminen.
Liikkujan elimistökin tarvitsee vaihtelevia ärsykkeitä,
jotta kunto kehittyy monipuolisesti.
Lähde: www.ukkinstituutti.?
Lisätietoa
Umpihankifrisbeegolf-kisoista ja
ilmoittautumisohjeet osoitteessa
www.fribamika.com/fribablog
Juokse kainuulainen, juokse!
Kainuuntie 103, 88900 KUHMO
toimitus.kuhmolainen@almamedia.?
Puh. Olen koulussa juossut 1 500 metriä ja Cooperin
testin, mutta muuten pidemmät matkat ovat jääneet laukkaamatta. Tästä on monta mielipi-
LIIKUNTAPII
a
pp
t
as
i
Viikoittainen
re
Valitse
itselle
sopiva
laji
Paranna kestävyyskuntoa
liikkumalla useana päivänä
viikossa yhteensä ainakin
2 t 30 min reippaasti
tai
1 t 15 min rasittavasti.
ys
Kestävy
i
pyöräily
(alle 20 km/t)
Lihaskun
ja liikehal
raskaat kotija pihatyöt
marjastus
kalastus
metsästys
Lisäksi
kohenna lihaskuntoa ja
kehitä liikehallintaa
ainakin 2 kertaa viikossa.
kävely
sauvakäv
kuntopiiri
kuntosali
jumpat
pallope
luistel
venytte
tasapainoha
tanss
sauva-, porrasja ylämäkikävely
kuntouinti
vesijuoksu
aerobic
pyö
juo
maast
maila- j
pall
ra s i t t av
Terveysliikunnan suositus
18?64-vuotiaille
UKK-instituutissa on tehty terveysliikunnan suositukseen perustuva Liikuntapiirakka, joka havainnollistaa terveysliikunnan monipuolisia
taisen terveysliikuntasuosituksen.
dettä, mutta kuntosaliharjoittelu kannattaa aloittaa
vasta yli 15-vuotiaana, Laitinen sanoo.
Uutta potkua ulkoiluun kaipaavan kannattaa suunnata
frisbeegolf-radalle. Vauhdin ottaminen on
vaikeaa lumella ja jäällä.
Parhaan tuloksen liikkuja
saa, kun harrastaa sekä hengästyttävää liikuntaa että lihaskuntoliikkeitä.
Aerobista kuntoa kohottavat esimerkiksi juoksu ja sauvakävely. 010 665 9018. Kannattaa valita joku
muu kuin valkoinen frisbeekiekko. Liikkeellelähtö on peljon helpompaa, kun
on sopinut lenkistä ison tai
pienen porukan kanssa,
kannattaa kokeilla.
Juoksukoulu lupaa tehdä
jokaisesta liikuntakykyises-
tä 11 viikossa kymmenen kilometrin juoksijan. Marjutin
rohkeudesta innostuneena
minä päätin tehdä saman, ja
nyt on siirryttävä sanoista
tekoihin.
On siis aika juoksukoulun. Päätoimittaja Martti Huusko
Kauppakatu 10, 89600 SUOMUSSALMI
toimitus.ylakainuu@almamedia.?
Puh. Voimaharjoituksia
voi tehdä kuntosalilla tai ko-
tona. on ollut tähän mennessä paras
tekosyyni, mutta nyt tekosyiden aika on ohi.
Nastalenkkarini ovat saaneet jo tuntumaa lumessa ja
juokseminen ei enää maistu
vereltä.
Jos minä pystyn tähän,
pystyt sinäkin.
Nyt haastan jokaisen lukijan juoksemaan! Valitse. tammikuuta ensim-
mäiset Umpihanki-frisbeegol?n MM-kisat.
Myös aloittelijat voivat tulla mukaan.
Tapahtuman järjestäjän
Mika Hyvösen mukaan talvella heittäminen vaikeuttaa
lajia. Lihaskuntoa kohottavat
esimerkiksi vatsa- ja selkäliikkeet.
Venyttely liikunnan jälkeen helpottaa palautumista
ja liikunnasta johtuvia lihaskipuja.
UKK-instituutin aloittelevan liikkujan oppaassa muistutetaan, että päivät ovat erilaisia.
Joskus olo on virkeämpi,
joskus väsyneempi. ?En minä jaksa maaliin asti. YLÄ-KAINUU Tiistaina 13. Myös kuntosalin juoksumatolla voi pitää omaa juoksukuntoaan yllä, jos ulkona
on liikaa pakkasta juoksemiseen, Hyrynsalmen kunnan
liikuntasihteeri Satu Laitinen sanoo.
Hyrynsalmen liikuntahallilla suosituimmat liikuntavuorot ovat lentopallo, salibandy ja sulkapallo.
Kunta tarjoaa kaikki salivuorot ilmaiseksi kuntalaisille ja myös uudesta kuntosalista eläkeläiset, opiskelijat ja
työttömät saavat alennusta.
Uusi kuntosali aukeaa Hyrynsalmella tammikuun lopussa.
Jos haluaa aloittaa kuntosaliharjoittelun, mutta ei ole aikaisemmin harrastanut siellä, kannattaa pyytää ammattilainen neuvomaan liikkeitä.
Väärin tehdyt liikkeet voivat
aiheuttaa revähdyksiä ja vaurioittaa niveliä.
Myös ikäihmisille on kuntosalista hyötyä.
. Innostus saattaa mennä alussa niin pitkälle, että polvet, nilkat ja
lonkat eivät kestä liian raskasta rasitusta nopealla ai-
kavälillä.
Oma juoksuhistoriani on
surkea. tammikuuta 2015
10 TERVEYS JA HYVÄ OLO
Liikunta: Uusia haasteita
kaipaava voi kokeilla
esimerkiksi frisbeegol?a
umpihangessa. Lepopäivät ovat etenkin aloittelijalle
tärkeitä, jotta juoksija ei
loukkaannu. Kyllä, juoksemiseen
tarvitaan opetusta, varsinkin jos ei ole juossut aikaisemmin pidempää matkaa.
Marjut löysi Porin kaupungin kotisivuilta juoksuohjelman, jota nyt alamme toteuttaa.
Tällä hetkellä pystyn
juoksemaan ilman taukoja
viisi kilometriä, mikä on
kohtuullinen aloitusmatka.
Työsarkaa silti riittää ennen
elokuuta ja siinä apuna toimivat juoksukoulu ja treenikaveri, jolle en kehtaa sanoa
?en nyt jaksa?. 010 665 6000. Löytyy paremmin
sieltä hangesta, Suomussalmen kunnan liikuntasihteeri
Pirjo Neuvonen sanoo.
Ukkohallassa järjestetään
17?18
Ensin lihakset lämmitetään aerobisilla laitteilla, kuten kuntopyörällä, juoksumatolla tai
crosstrainerilla.
Kannattaa aloittaa varo-
HAMMASLÄÄKÄRIT
Kati Sarvela ja Joonas Nikkinen
SUUHYGIENISTI
Aija Porkka
Otamme vastaan myös uusia asiakkaita!
www.vuokatinfysioterapia.?
Fysioterapia Urheilufysioterapia
Työfysioterapia Alaraajatutkimus
Footbalance- medical tukipohjalliset
Hieronta PhysioPilates
?
?
?
?
?
?
LAUANTAIPÄIVYSTYSTÄ
mm. 17.1., 31.1.
ja 14.2.
Ajanvaraukset
0400 889 672
?
Markku Vikström, Fysioterapeutti AMK, PhysioPilates ohjaaja
Kidekuja 2, Snowpolis, Vuokatti, 1. Hän on
vuorotteluvapaalla, joten aikaa on enemmän käydä myös
kuntosalilla. He
auttavat myös harjoitteluohjelman laatimisessa.
85-vuotias Terttu Piirainen on käynyt kuntosalilla
kymmenkunta vuotta.
. Samoin kuin kuntosaliyrittäjä
Ari Innilä, hän kuitenkin
muistuttaa, että kannattaa
Sali: Kaiken
kansan
kuntoilupaikka
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.?
Leena Heikkinen hakee
kuntosalilta hyvän olon hormoneita.
. Terveysliikunnasta seuraava
taso on kuntoliikunta. Liian kevyilläkään painoilla ei kannata treenata.
Innilä kehottaa liittämään
kuntosaliharjoitteluun muutakin elämäntaparemonttia,
syömään oikein ja nukkumaan tarpeeksi sekä liikkumaan monipuolisesti.
Sari Pääkkönen käy esimerkiksi kuntosalilla. Terveysliikuntaa ovat kaikki
arkisetkin toimet kuten lumen
luonti ja siivoaminen. Vähintään 2 t 30 min viikossa niin, että hengästyy vähän
TAI reilu tunti niin, että hengästyy selvästi
. Liikettä kullakin laitteella toistetaan 8 . Harjoittaa lisäksi lihaskuntoa ja liikehallintaa kahtena
päivänä viikossa.
. Jaksaa sitten taas pakertaa. Aikuisen tulee terveytensä
ylläpitämiseksi liikkua
. Kuntoliikkuja rasittaa itseäänenemmän 2-3 kertaa viikossa.
. Paino on treenin
ansiosta pudonnut syksystä
8 kiloa.
Kuntosaliharjoittelu myös
virkistää mieltä, sillä kuntosalilla tapaa muita ihmisiä.
Innilä kehottaa varaamaan
kuntosaliharjoittelua varten
vähintään tunnin aikaa. Kuntosalilla käynti vaikuttaa sekä fysiikkaan että
korvien väliin, hän sanoo.
Mukanaan Heikkisellä on
pieni Helvi-tyttö, joka viihtyy
salilla muun muassa ratsastusta simuloivassa laitteessa.
Kuntosali ei tosiaan enää
Hoitopiste Pikku Peukalo
kalevalainen jäsenkorjaus,
hoitogeelit, magneettituotteet
A
Yleensä jo
viiden
kerran jälkeen
on koukussa.?
sinulle sopiva matka, sopivin ajankohta ja tulosta netistä kuntoasi kohottava
juoksuohjelma. tammikuuta 2015 YLÄ-KAINUU
11
UKK-INSTITUUTTI
MARJATTA KURVINEN
IRAKKA
kuntoa
y
vely
re
ip
pa
arki-, hyötyja työmatkaliikunta
ntoa
llintaa
elit
u
as
ti
2 t 30 min
viikossa
2 kertaa
viikossa
vauhdikkaat
liikuntaleikit
ely
rjoittelu
si
öräily
oksu
tohiihto
a juoksuopelit
Sari Pääkkönen on vuorotteluvapaallaan pystynyt lisäämään myös liikuntaa. Silti
ensimmäisellä kerralla kannattaa pyytää kuntosalin pitäjiltä opastus laitteisiin. Tulokset näkyvät.
1 t 15 min
viikossa
Hyvän olon hormoneita
va s t i
2009
mahdollisuuksia. Tämä tuntuu niin hyvältä, lihakset pysyy vetreinä ja
säryt vähenee. Kunto ei
näissä toimissa vielä välttämättä nouse, mutta ne vaikuttavat suotuisasti terveyteesi.
. Liikuntapiirakka kiteyttää 18?64-vuotiaiden viikoit-
SUOSITUS
. Hän
juoksee, pelaa sählyä ja treenaa kahvakuulalla. Mutta yleensä jo viiden kerran jälkeen on koukussa.
Juoksemisiin!
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@almamedia.?
Oili Martikkala
Kainuuntie 3 huon. Olen menossa lonkkaleikkaukseen ja lääkäri sanoi,
että toipumista auttaa, jos on
lihakset hyvässä kunnossa.
Hän kannustaa ikäihmisiä
kuntosalille, mitä lääkäritkin
nykyään suosittelevat. Useimpina päivinä viikossa
. Tiistaina 13. Kuntoliikunta pitää yllä terveyttä ja lisäksi kohottaa kuntoa. Myös ikäihmisiä käy
paljon.
Laitteet ovat helppokäyttöisempiä kuin ennen. kerros
Ajanvaraus puh. Lähde: Ukk-instituutti
ole pelkästään punttisali.
Kuhmolaisen Kuntosali Sykkeen kävijöistä suurin osa on
naisia. 040 504 5294
Kainuuntie 88, Kuhmo
www.aijanhammas.fi. Lupaan ja
vannon, että alku on aivan
jumalattoman hankalaa.
Mutta kuten kaikkeen
uuteen, myös juoksemiseen
pätee 20 kerran sääntö: Jos
lenkin juokseminen tuntuu
vielä 20 kerran jälkeen inhottavalta, se ei ole sinun
juttusi. 045 884 0710
aloittaa harjoittelu pienillä
vastuksilla ja sitten kunnon
kohentuessa lisätä painoja.
Kun aloittaa varovasti ja joka
käynnillä ensin lämmittelee
lihakset esimerkiksi kuntopyörällä, ei tule mitään vaurioita, Piirainen sanoo.
. Harvemmin
tarvitsee hierojallakin käydä,
hän perustelee salilla käyntiä.
vasti kevyillä painoilla. 15 kertaa ennen
siirtymistä toiseen.
Hyvä mittari sille, että vastusta on tarpeeksi, on se, että
viimeiset liikkeet alkavat jo
kunnolla tuntua. Keski-ikäinen tai iäkäs ihminen täyttää tämän vaatimuksen puolen tunnin lähes päivittäisellä kävelyllä.
. 16, SOTKAMO
Puh
Hän painottaa, että jokainen kokee
joogan omalla tavallaan.
. Opin kuuntelemaan itseäni ja tulemaan tähän hetkeen. Kun lähdetään tekemään joogaa, siinä
on ajatus, että keho ja mieli
ovat rentoja.
Jooga merkitsee hänelle
tässä hetkessä olemista.
. Kuntoilen myös eli
harrastan liikuntaa.
JUHANI MUSTONEN
Risto Kormilainen Suomussalmi: Harrastamalla liikuntaa. Myös lukeminen vaikuttaa terveyteen positiivisesti. Minä harjoittelen yleensä tunnin verran, mutta puolituntia tai 15 minuuttiakin
riittää. Sisään hengitettäessä
hengitetään ihan vatsanpoh-
jaan saakka ja uloshengitys
tuntuu vatsalihaksissa asti.
Joogan aloittaminen ei
vaadi muuta kuin harjoitusten aloittamista.
Ei tarvitse pelätä, että
asennot olisivat vaikeita tai
oma keho ei taivu.
Joogaa voi harrastaa omien mahdollisuuksien mukaan ja vähitellen keho myös
muuttuu taipuisammaksi.
. Hän
kiinnostui joogasta viisikymppisenä ja on jäänyt sille
tielleen. Kun olemme väsyneitä, stressaantuneita tai
hermostuneita, me hengitämme keuhkojen kärjillä.
Ajatuksena on syvähengitys. Hän on toiminut
usean vuoden ajan myös joogaopettajana kansalaisopistossa.
Väisänen kertoo harjoitusten olevan venyttäviä. Liikkumalla joka päivä mahdollisimman monipuolisesti.
PERTTI GRANQVIST
Päivi Röpelinen, Sotkamo: Syön aika terveellisesti. YLÄ-KAINUU Tiistaina 13. pikkuhiljaa
huomaakin saavansa sormet
lattiaan, kertoo Väisänen esimerkin.
Joogia on lisäksi erilaisia.
Astangajooga esimerkiksi on
Suojaa hengitystiesi ja vähennä ponnistelua pakkasella
Kylmää: Se,
kuinka hyvin
kestämme kylmää, vaihtelee.
Talvinen pakkassää voi lisätä monien hengityssairaiden, esimerkiksi astmaatikkojen oireita.
1
Kylmä aiheuttaa oireilua yleisesti astmaa, allergiaa, keuhkoputkentulehdusta ja
keuhkoahtaumaa sairastavilla. Se ei ole koskaan sitä, että se, mitä minä koen, olisi
sama, mitä toiset ihmiset kokevat.
Harjoituksiin kuuluu
oleellisena osana myös hengitys. Hän aloittaa namaste-tervehdyksellä,
jossa kämmenet ovat yhteen
liitettyinä edessä.
Väisänen harjoittaa joogaa
joka aamu.
. Jos ajatellaan jooga?loso?aa, siinä mennään pikkuhiljaa syvälle sisäiseen maailmaan. Niissä
venytellään käsiä ja jalkoja.
Harjoituksia tehdessään joogaaja oppii kuuntelemaan ja
tuntemaan omaa kehoaan.
A
Kun menen
joogamatolle,
koen tavallaan
tulevani kotiin.
Raili Väisänen joogaa joka aamu.
Raili Väisänen
joogaharrastaja ja -opettaja
Joogaharjoitus aloitetaan
yleensä rentoutumisella.
. Joogaaja opettelee hengittämään ?oikein?. Hyvä fyysinen kunto on tärkeä osa
sairauden hoitamista.
Tarvittaessa neuvoja ja
ohjeita voi kysyä esimerkiksi omalta lääkäriltä.
www.hengitysliitto.?. asanoita . tammikuuta 2015
12 TERVEYS JA HYVÄ OLO
NÄIN KYSYIMME
?
Miten hoidat
terveyttäsi?
ANTERO KOMULAINEN
Vesa Haverinen, Kuhmo:
Hyötyliikunnalla ja jos
sairastun, käyn lääkärissä. Kuntoillessa
kannattaa pitää aina sisäänhengitettävät, keuhkoputkia avaavat lääkkeet
kunnossa ja ulottuvilla.
3
Pakkasella hengityssairaalle tärkeää on
hyvä varustautuminen, mutta liikuntaa ei
kannata missään nimessä
lopettaa. Nyrkkisääntönä
voi pitää, että normaalin
rasituksen voi puolittaa
pakkasella. On
myös muistettava, että
kohtuus kaikessa.
JUHANI MUSTONEN
Pirjo Heikkinen, Suomussalmi: Tärkeimmät
asiat ovat ensiksi ruoka,
toiseksi liikunta ja kolmanneksi ihmissuhteet.
Kuhmolainen Raili Väisänen tekee Doris-aurinkotervehdyksen, joogasarjan, joka
on yksi aurinkotervehdyksen
monista versioista. Tai ihan, että venyttelee itsensä sängystä ylös.
Väisänen harjoittaa hathajoogaa, joka on lempeää ja tasapainottavaa joogaa. Koska me olemme niin
stressaantuneita. Pikkuhiljaa joogan harrastaja oppii
nenän kautta tapahtuvaa syvää hengittämistä.
. Siitä tulee hyvä olo.
Kun menen joogamatolle,
koen tavallaan tulevani kotiin.
Kehon ja mielen tasapaino
on Väisäselle joogan päämäärä.
. Kyllä minä siitä
huolehdin.
ANTERO KOMULAINEN
Seppo Haverinen, Kuhmo: Syön terveellisesti
ja hyvin ja pyrin liikkumaan.
Keho ja
mieli
tasapainoon
Jooga: Vuosituhansien
ikäinen jooga lisää kehon
ja mielen hyvinvointia yhä
edelleen
PERTTI GRANQVIST
Jarno Hiltunen
jarno.hiltunen@almamedia.?
Roosa Korhonen, Sotkamo: Syömällä terveellisesti mahdollisimman
puhdasta ruokaa. Monesti hengitetään
suun kautta. Kun tehdään harjoituksia . Yleisin pakkasen
aiheuttama oire on vesinuha, joka saattaa tulla jo
parin asteen pakkasessa.
Hengityssairaille hengitysoireet ilmaantuvat
yleisimmin, kun pakkasta
on 15?25 astetta.
2
Pakkasella urheileminen kannattaa jättää vähemmälle, sillä
kova ponnistelu kylmässä
ilmassa lisää hengitystieoireita. Apuun voi ottaa
vaikkapa hengitysilmanlämmittimen. Joogaa harjoitettaessa
stressi poistuu ja aukeaa
eräänlainen tietoisuuden kanava.
Väisänen itse kokee tulevansa tietoisemmaksi maailmankaikkeudesta
??. ?. Nykyisin eläkkeellä.
. ja
ilmoittaudu (entiset suoraan tunnille).
maijapalsio@gmail.com /050 414 4901
Hermoratahieroja
Marjo Piirainen
^???. ????
:??????????????. ^Kd< DK
Jarno Hiltunen
jarno.hiltunen@almamedia.?
JARNO HILTUNEN
vahva ja vaativa jooga.
Ohjeita löytyy videoilta ja
internetistä, mutta Väisänen
suosittelee vasta-alkajalle ohjattua kurssia.
. ??. Tiistaina 13. krs, Opistontie 1, Vuokatin urheiluopisto. Siinä, että pysähdytään
kuuntelemaan itseä ja ympäristöä.
Joogaharjoitukset ovat venyttäviä. 24?
x 50 min. tammikuuta 2015 YLÄ-KAINUU
13
JARNO HILTUNEN
FAKTA
Raili Väisänen
. ???. bussi ja
messulippu
11.-18.4. Se ei
olekaan ihan helppoa, vastaalkajalle ainakaan. ??. 17, la klo 9 . Mihinkään solmuun ei tarvitse mennä.
LOPPUUNMYYNTI
Hyvät asiakkaani . alkaen.
Katso www.mydance.. klo 8 ?16
Eijan hyvinvointipiste
HIERONTA - KAUNEUSHOITOLA
x 30 min. 13
Tervetuloa iloisen palvelun Lasikeskukseen! Ja kuriiri kuljettaa!
www.lasikeskuskainuu.?
040 556 8098
(ajanvaraus ma-pe klo 9-16). ????
<???????????????. 08 - 614 0000
lasikeskus@elisanet.?
Hyppää kyytiin!
28.3. ???????. ??????????????
<???^???<???. tulkaa tyhjentämään
talo vaatteista ja tuotteista!
EISA
M U OT I
Aloitin syksyllä joogan peruskurssin. ?^?????.
W Zh^: >< ,K/dK
???????.
?????????????????. 36?
x kasvohoito alk. (08) 652 0771
TYÖTERVEYSHUOLLON lisäksi tarjoamme
YKSITYISLÄÄKÄREIDEN,
TERVEYDENHOITAJIEN,
FYSIOTERAPEUTIN ja
PSYKOLOGIN palveluja
Soita tai poikkea käymään!
Koulukatu 20, 88900 Kuhmo, www.kalevalantt.fi
Ajanvaraus ja lisätiedot p. Joogaopettajan ohjauksessa
asennot menevät oikein, eikä
tarvitse epäselvissä kysymyksissä yksin ihmetellä.
Säännöllisen joogakurssin lisäksi joogaan myös kotona.
Siinä tosin käytän apuna kirjaston poistomyynnistä peräisin olevaa taskukokoista
kirjaa, jossa on hyvät kuvat.
Jooga on tietysti oivallista venyttelyä. ????. Toiminut hammashoitajana
Kuhmossa 40 vuotta.
. ?????????????
W. Jooga tekee hyvää
myös mielelle. <h,DK
<????????. ?. W????????
W. (08) 655 0930
Palvelemme ma . ????. pe 9 . ?. Paras hetki joogalle on aamulla, ennen
päivän askareita.
?Koko?
20 v.
Palvelemme: ma-pe 8.00-16.00
Timperintie 15, Kajaani, p. ??. Kotoisin Posiolta, opiskeli
hammashoitajaksi Turussa,
työskenteli Helsigin hammaslääketieteen laitoksella ja
muutti töiden perässä Kuhmoon joulukuussa 1974. ??????. Tällaiselta sohvaperunaltakin paikat vetristyvät
kummasti. 48?
x jalkahoito 59?
Kysy terassilasitarjous!
Tervetuloa!
www.eija.omasivu.fi
Koulukatu 7, 88900 KUHMO, p. Jos ei tiedä mitään joogasta ennestään, on ehkä parempi mennä opiskelemaan
kansalaisopistoon tai jonnekin, missä joogaa ohjataan.
Sieltä saa alkusysäyksen ja
kun pääse pidemmälle joogassa, voi sitä harrastaa ihan
kotona.
Raili Väisäsen mielestä
joogalla on kiireiselle nykyihmiselle paljon annettavaa.
. Aloitti joogan noin 50 vuoden ikäisenä ja toimii Kuhmon
kansalaisopistossa joogaopettajana.
. Lisäksi niskakivut
ovat ilmeisesti vähentyneet
säännöllisen venyttelyn seurauksena. Auki sopimuksen mukaan.
Vuokattihalli 1. KYLPYLÄMATKA
PÄRNUUN
Hotelli Tervis, alk.
50?
540?
Bussireitti molemmilla matkoilla
Kuhmo-Sotkamo-Kajaani.
www.matka-kyllonen.fi
Kainuuntie 84, 88900 Kuhmo, p. Harrastaa posliinimaalausta,
eläkeläistansseja, itämaista
tanssia ja etnoaerobicia, kävelyä ja vähemmän hiihtoa ja uintia.
Kommentti
MyDance
Tanssikoulun tunnit jatkuvat 12.1. ???. ????????. KÄDENTAITOMESSUT
JYVÄSKYLÄSSÄ
sis. Liikkeisiin
keskittyminen tyhjentää aivot arkisesta, minkä lisäksi
voi kokeilla meditointia. Sillä tavalla empien.
Ensialkuun tuntui, että mitä
hittoa tämä nyt on, mutta sitten homman nimi selveni.
Koska en ollut aiemmin joogaa harrastanut, mitä nyt jonkin verran aiheesta lukenut,
oli kurssi oikea valinta.
, ZDKZ d ,/ ZKEd
???
??.
<???????. ??????. ??. ????????????????
????????????????????????????????
d????. 044 745 2250 ark
71 % hyödynnettävässä muodossa olevaa
proteiinia. Jutussa esittelemme viisi yleistä
superfoodia.
Lähde: Valmistajien verkkosivut ja Sotkamon hyvinvointikauppa Ihanan yrittäjä Nita
Ruuskanen
Koonnut: Jonna Karjalainen
hia-siemen sisältää
arviolta 40 % kasviöljyjä, 20 % proteiineja,
mutta ei yhtään kolesterolia.
Siemen koostuu merkittävistä määristä kuituja, antioksidantteja ja vitamiineja sekä
mineraaleja. tammikuuta 2015
14 TERVEYS JA HYVÄ OLO
Vältä
valkoista
Terveys: Ravintorikkaat
vaihtoehdot perinteisten
aineksien tilalle
Marjut Lehto
marjut.lehto@almamedia.?
Valkoisen sokerin, suolan ja
vehnäjauhon voi korvata terveellisimmillä vaihtoehdoilla
niin leivonnassa kuin esimerkiksi puuron valmistamisessa ja maustamisessa.
Kookossokeri sisältää tärkeitä ravintoaineita, kuten Cvitamiinia, mineraaleja ja
sinkkiä.
Glykeeminen indeksi, joka
kertoo hiilihydraattien vaikutuksen verensokeriin, on
kookossokerilla noin 35. Polysykkaridit tunnetaan niiden immuunijärjestelmää stimuloivasta vaikutuksesta. Superfoodeja pidetään
poikkeuksellisesti terveyttä ja
hyvinvointia edistävänä. Sitä voi
käyttää ruuanlaiton lisäksi
hiusten- ja ihonhoitoon, aurinkovoiteena sekä hierontaan. Tuotteen tärkein ominaisuus on sen sisältämä Omega-3 pitoisuus.
Korkea kuitupitoisuus auttaa
painonhallinnassa sekä ruoansulatusvaivoissa.
C
pirulina on yksi levistä, joita on ollut maapallolla pitempään
kuin mitään muuta elämää.
Tämä levä muodostaa kaikista maailman organismeista
tehokkaimmin proteiineja.
Se sisältää 65 . Se
sisältää useita terveellisiä yhdisteitä, kuten vahvoja antioksidantteja ja polysakkarideja. Suolassa on 84 eri alkuainetta ja mineraalia koostumuksessa, joka vastaa kehomme tarpeita.
A
Himalajan
kristallisuolassa on
84 eri
alkuainetta ja
mineraalia
koostumuksessa, joka
vastaa
kehomme
tarpeita.?
Kookossokeri on terveellisimpiä sokereita.
Ruususuolaksikin kutsutun kristallisuolan sisältämät
mineraalit korostavat pehmeästi ruoan omia aromeja.
Valkoisten jauhojen sijaan
kannattaa valita esimerkiksi
tattarijauho, joka sopii hyvin
myös gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle.
Tattaria voi käyttää muun
muassa leivontaan sekä puuroihin.
Se on proteiinipitoinen ja
sisältää kalsiumia ja magnesiumia enemmän, kuin vehnä ja ruis.
Kristallisuolassa on kaikki mineraalit tallessa.
ILMIÖ
Superfoodit mitä ne ovat?
Superfoodilla eli voimaruualla
tarkoitetaan ravinnetiheitä ja
ihmiselle alkuperäisiä ruokia.
Sana on on markkinointitermi,
joka ei tarkoita yksittäistä tai
rajattua ruoka-aineiden joukkoa. Raaka kaakao sisältää kaikista maailman ruoka-aineista suurimpia pitoisuuksia magnesiumia sekä
korkeita pitoisuuksia rautaa,
kromia, sinkkiä, rikkiä ja kuparia. Pakurista saa kaiken hyödyn irti uuttamalla.
Keittäen ravinteet saa helposti imeytyvään muotoon.
P
onipuolinen kookosöljy valmistetaan
erittelemällä se
koprasta, kookospähkinän
kuivatusta lihasta. Vastaava luku tavallisella sokerilla on noin puolet suurempi.
Se on väriltään tummaa ja
maultaan valkoiseen sokeriin
verrattuna karamellimaisempaa.
Intiaanisokeri on käsittelemätöntä täysruokosokeria,
jota voi käyttää tavallisen sokerin tapaan.
Tätä jauhemaista sokeria
kannattaa kuitenkin koostumuksensa vuoksi laittaa hieman enemmän kuin taloussokeria.
Se ei ole yhtä makeaa,
kuin tavallinen sokeri. Kaakaonibsejä voi ripotella vaikka aamupuuroon.
K. Öljyllä voi suorittaa oil
pullingin, eli suun puhdistuksen purskuttamalla öljyä.
Siitä on apu poskiontelontulehduksiin ja nivelvaivoihin.
M
aakaonibsit ovat kuorituista kaakaopavuista murskattua
rouhetta, jota on usein helpompi käyttää kuin kokonaisia papuja. Leivonnan lisäksi sitä voi käyttää esimerkiksi jogurttiin,
rahkaan tai puuroon sekoitettuna.
Himalajan suola eli kristallisuola on erittäin mineraalipitoista, puhdasta luonnonsuolaa. YLÄ-KAINUU Tiistaina 13. Spirulina sisältää
tärkeitä mineraaleja ja rikkipitoisia aminohappoja.
S
akurikääpä on koivun
kyljessä kasvava musta lahottajasieni
pyydä
3x90 (125x90 mm) 189 ?
tarjous!
3x180 (125x180 mm) 356 ?
Lukijoita
52.000 kpl!
Seuraavat teemat
Ti 3.3. 044 972 3442
Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit ovat
kuntoutujalle maksuttomia!
Kookos- ja intiaanisokeri saattaa paakkuuntua, sillä tuotteissa ei käytetä minkäänlaisia paakkuuntumisenestoaineita.
Kurssi nro
Aloituspvä
56347 Omaishoitajien kuntoutuskurssi
7.4.2015
55151 Psoriaasiin liittyvää nivelsairautta sairastavien
sopeutumisvalmennuskurssi
1.6.2015
55619 Työelämässä olevien hengityssairautta
sairastavien kuntoutuskurssi
8.6.2015
56284 Omaishoitajien parikurssi, kuntoutuskurssi 22.6.2015
60558 Tapaturman aiheuttamaa selkäydinvammaa
sairastavien aikuisten osittainen perhekurssi,
sopeutumisvalmennuskurssi
29.6.2015
55843 Työelämästä poissaolevien ikääntyneiden
monisairaiden osittainen perhekurssi,
kuntoutuskurssi
3.8.2015
Meiltä myös Kelan yksilölliset laitoskuntoutusjaksot!
Soita meille . valmistuslisä 0,05 ?/pmm www.sotkamo-lehti.?
Kaup
Niina Kauppinen,
p. 040 751 1749
titta.toivanen@almamedia.?. 040 587 2067
sekä alv 24%
niina.kauppinen@almamedia.?
n na.kaup
nii
www.kuhmolainen.?
Eine Kotamaa, p. 040 849 1841/Huotari Tuija
puh. tammikuuta 2015 YLÄ-KAINUU
15
MARJUT LEHTO
Virkeämpää uutta vuotta!
Nyt pääset kuntoutukseen jonottamatta.
Kuhmossa aloittaa uusi fysioterapeutti Mikko Gröhn 12.1.
ja Suomussalmella jatkaa Juhan kanssa Riina Timonen.
Kelan vaikeavammaisten avokuntoutukset Kuhmossa
ja Suomussalmella fysioterapiassa ja allasterapiassa.
y
Fysioterapiat
y
Hieronnat
y
Lymfaterapiat
y
Osteopaatiset käsittelyt
y
Akupunktiot
y
Kinesioteippaukset
y
LymfaTouch-hoidot
Tervetuloa hoitoihin
uudet ja vanhat
asiakkaat!
Joulunajan arvonnoissa
hoitolahjakortin voittivat:
Kuhmossa Mirja Koistinen
ja Ritva Eskelinen
Suomussalmella Virpi Saarela
ja Anna-Riikka Kyllönen
Kuhmo
Koulukatu 10 P. Muut koot
2x150 (82x150 mm) 210 ?
. Rakentaminen,
sisustaminen
Ti 14.4.
Liikenne,
ajoneuvot
Ti 5.5.
Piha ja puutarha
Hintoihin lisätään
mahd. (08) 652 0055
Suomussalmi Kauppakatu 5 P. 050 315 5849
eine.kotamaa@almamedia.?
Kysy tarjousta
myös
VERKKOpalveluistamme!
Verkossa
yli 16 000
kävijää viikossa.
www.yla-kainuu.?
Titta Toivanen, p. kerromme mielellämme lisää!
Tiedustelut:
Kalevalan kuntoutuskoti, Väinämöinen 2, 88900 KUHMO
puh. Tiistaina 13. 2x50 (82x50 mm)
70 ?
2x90 (82x90 mm) 126 . 040 849 1464/Haverinen Marjut
Väinämöinen 2, 88900 KUHMO, www.kalevalankk.?
Tattarijauho on hyvä vaihtoehto vehnäjauholle.
Haluttu ja
siksi luettu
Aineistopäivä ke 29.1.
Teemana
2SLVNHOX MD NRXOXWXV WL
Haluitteathluasni olevan ++ KATTAVAA ++ VAIVATONTA
TEHOKASTA EDULLISTA
ilmo
Kolme lehteä!
Esim
½ dl rusinoita
. Vihkot löytyvät Liikaha-hankkeen sivuilta ja ne ovat kaikkien vapaasti käytettävissä.
Tämä on tiettävästi ensimmäinen ravitsemuskasvatustoimien kehittämishanke, johon lasten ja nuorten vanhemmat on otettu vahvasti
mukana kehitystyöhön.
Kainuussa vuosina 2010?
2014 toteutetun Liikkumisesta kansalaistaito -hankkeen
tavoitteena on ollut tuottaa
apuvälineitä sekä kodin että
koulun käyttöön lasten ja
nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. tammikuuta 2015
16 TERVEYS JA HYVÄ OLO
Hyvän olon
eväät
netistä
Ruokailoa: Vanhemmille
ja lapsille löytyy helposti
ruuanvalmistusvinkkejä
Keväällä 2013 Sotkamon alakoululaisten vanhemmista
kerättiin yhteen 10 hengen
ideariihi, jonka tavoitteena
oli pohtia kotien kohtaamia
ravitsemuskasvatushaasteita
ja kehittää toimenpiteitä niiden ratkaisemiseksi.
Riihen tuotoksena syntyivät Hyvän Olon Eväät . Törnqvist), Tanja TillesTirkkonen, Outi Nuutinen
sekä Leila Karhunen.
Ruokailutottumuksilla on
keskeinen merkitys lasten ja
nuorten kasvussa ja kehityksessä, mutta ne edistävät
myös hyvinvointia ja jaksamista.
Koska ruokailutottumusten perusta rakentuu lapsuudessa, voidaan varhaisella
vaikuttamisella tuoda terveyttä ja hyvinvointia myös aikuisuuteen. Lopeta raskas
liikuntasuoritus vähintään
3-4 tuntia ennen nukkumaanmenoa.
Unettomuudesta kärsii jokainen joskus, kroonisesti 5-8
prosenttia aikuisista. vihkot sekä vanhempien että
lasten käyttöön. ½ dl paloiteltuja kuivattuja
hedelmiä tai siemeniä (esim.
seesam- tai auringonkukan)
. Anna seoksen jäähtyä ja lisää rusinat ja hedelmät tai siemenet.
. 1 dl 4-viljan- tai kaurahiutaleita
. 1 rkl fariinisokeria
. Keskeistä
on, että makuuhuone ei ole
liian lämmin tai kylmä ja että
nukkumisympäristö on pimennetty ja rauhallinen
7
Jos uni ei tule noin 20
minuuttiin, on hyvä
nousta ylös ja juoda
vaikka yrttiteetä. Laita uuni kuumenemaan
150 asteeseen.
. Jos
unettomuuden taustalla ei
ole sairaus tai varsinainen
unihäiriö, voi unentaitoja
opetella kotikonsteilla.
noi läheisten
ihmisten,
perheenjäsenten,
ystävien
ja sukulaisten
MYSLI
3
4
Vältä tai rajoita kofeiinin, alkoholin ja nikotiinin käyttöä
Syö illalla kevyesti,
mutta riittävästi, jotta
et herää yöllä nälkään.
Juo illalla vain vähän.
ruokailutottumusten kehittymisessä
Vanhempien vihko
kannustaa
perheen yhteisten aterioiden
nauttimiseen.
Rauhoittuminen ja ajan
löytyminen koetaan monissa
perheissä haasteeksi arjen
kiireiden keskellä. Levitä seos uunipellille leivinpaperin päälle ja paista uunin keskitasolla noin 25 minuuttia.
Harrasta liikuntaa.
Unen kannalta paras aika liikkua on myöhäinen iltapäivä. YLÄ-KAINUU Tiistaina 13. Makuuhuone on syytä rauhoittaa vain
nukkumiselle.. Vihkoja ovat olleet
tekemässä Iina Hermunen
(o.s. Lähde: Hyvän Olon Eväät
lapsille
A
Tavoitteena on
herättää lapsen
kiinnostus
ruokaa ja
ravitsemusta
kohtaan.?
1
Herää joka päivä suunnilleen samaan aikaan
(myös vapaapäivinä).
Tämä pitää yllä unen kannalta tärkeää säännöllistä rytmiä.
2
Lähde: Työterveyslaitos
koululla
on keskeinen
merkitys
lasten ja
nuorten
. Sekoita hiutaleet, leseet,
rouhitut pähkinät ja sokeri kulhossa käsin.
. Tätä
tukemaan hankkeessa
kehitetty vihko sisältää maukkaita, mutta
nopeasti ja yksinkertaisesti arjen kiireiden
keskellä toteutettavien ruokien reseptejä.
Reseptien lomassa on
hyödyllisiä ruoan tuunaus- ja tähteiden hyödyntämisvinkkejä.
Vihko sisältää asiaa
myös hyvinvointia
edistävien ruokailutottumusten tukemisesta sekä
vinkkejä puolivalmisteiden ja
valmisruokien valintaan,
joista voi kasviksilla täyden-
nettynä saada aikaan täysipainoisen aterian.
Lapsille
suunnattu vihko pitää sisällään
välipala- ja
jälkiruokareseptejä.
Reseptit
ovat suunniteltu
lasten
kehitystaso huomioiden ja
ne soveltuvat joko lapsen itsensä omatoimisesta,
yhdessä vanhemman tai ystävän kanssa toteutettavaksi.
Tavoitteena on herättää
lapsen kiinnostus ruokaa ja
ravitsemusta kohtaan.
Tätä lisää reseptien lomaan lisätyt pienet tehtävät,
joissa ruokaan tutustutaan
tai sitä tutkitaan eri aistien
avulla, maistaen, haistaen,
katsellen, tunnustellen tai
kuunnellen.
Tanja Tilles-Tirkkonen
TtM, laill.ravitsemusterapeutti,
tutkija
Itä-Suomen yliopisto
Lisätietoja: www.liikaha.?/
aineistopankki/
ravitsemuskasvatusmalli
5
Rauhoitu ja rentoudu
noin 2 tuntia ennen
nukkumaan menoa.
Tee jotain levollista: lue, juttele, katso televisiota, keskity
harrastukseesi tai rentoutumistekniikkaan.
6
Tee makuuhuoneestasi unen kannalta riittävän mukava. Yhteiset
ateriat kuitenkin tukevat hy-
vinvointia
edistävien
ruokailutottumusten muodostamista.
Lapsen ja nuoren ruokailutottumukset muovautuvat
pitkälti mallioppimisen kautta, jossa lapsi ja nuori havain-
käyttäytymistä.
Yhteiset ateriat tarjoavat oivan paikan seurustelun lisäksi myös
mallioppimiseen. ½ dl pähkinä- tai mantelirouhetta
. Sekä kodilla että
HYVÄ UNI
. ½ dl kauraleseitä
Keliakia ei ole ruoka-allergia. Eli kokeilun jälkeen ei kannata ominpäin siirtyä pysyvästi gluteenittomalle dieetille ennen
kuin mahdollinen keliakia on
poissuljettu tai varmistettu.
Glu.fi on lanseerannut tipattoman tammikuun vanaveteen #GluteenitonTammikuu -tempauksen. Samalla
kaikkiruokainen oppii ymmärtämään, kuinka haastava
mutta monipuolinen keliaakikon arkinen ruokavalio voi
olla.
Puuroja ja vellejä vältellessä ainekset menevät välillä
iloisesti sekaisin. 040 159 0930
www.teatteriretikka.net
Lähetä tekstari
Kirjoita alkuun YLÄ ASIA, sitten
välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi.
Lähetä viesti numeroon 17192
KAIKENLAISTA
7HUYHWXORD 3RKMRODQ 0DWNDQ PDWNRLOOH
.8/-(78.6,1 .$-$$1,67$
7$166,0$7.$
52.8$//(
267260$7.$
0$7.86 .823,2 ,.($. tammikuuta 2015 YLÄ-KAINUU
ELÄMÄNMENO 17
Viljaton vaivoista vapaa?
$6,$17817(9$$
+$87$86$/$1 3$/9(/8$
68581 .2+'$7(66$
.DXSSDNDWX
S
ZZZ KDXWDXVSDOYHOXOHKWR ¿
Trendi:
Gluttaus
näkyy
meilläkin
ONNITTELUT
KIITOS
.LLWRV
Miia Lahti
NDLNLOOH PHUNNLSlLYllQL
PXLVWDQHLOOH
3LUMR +HLNNLQHQ
+\U\QVDOPL
miia.lahti@almamedia.?
Tavallista sekaruokavaliota
noudattavan kannattaa kokeilla kuukauden verran gluteenitonta ruokavaliota, kannustaa verkkoyhteisö Glu.?:n
perustaja Jesse Valli. Vilja-allergiasta
voi parantua.
. klo 13.00
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
P. Keliakia on elinikäinen autoimmuunisairaus.
. Tiistaina 13. Sen tarkoitus on saada osallistujat
jakamaan kokemuksia sosiaalisessa mediassa. klo 20.00
Su 18.1. Gluteeniton ruokavalio aiheuttaa keliaakikolle ylimääräisiä
kustannuksia 68 euroa kuussa
Lähde: Keliakialiitto.
metyttää, miksi kukaan haluaa vapaaehtoisesti rajoittaa
ruokavaliotaan, Valli vastaa.
Pelkoa kyntävät trendigluttaajat, joille viljattomuus
on vain uusin kokeilu.
. Aterioita ei tulisi koskaan korvata leivällä.
. Eliminaatio on ehdoton
eli ei voi olla vain vähän raskaana.
Ilmavaivat, löysä tai kova
maha, turvotus ja väsymys
ovat merkkejä gluteeni-intoleranssista. Useita keliaakikoita ih-
KAIKENLAISTA
ELOKUVAT
PÄIVYRI
7lQllQ RQ WLLVWDL WDPPLNXXWD
0XXWDPDW LKPLVHW Ql\WWlYlW SROYHXWXQHHQ VLPSDQVVLVWD
SDOMRQ P\|KHPPLQ NXLQ WRLVHW
)UDQN 0F.LQQH\ +XEEDUG
. Kiloja voi silti lähteä huomaamatta, koska mielitekoja joutuu
harkitsemaan tarkemmin.
Mikä ärsyttää?
varastoproteiinien, gliadiinin
ja gluteiinin, muodostama
sitkosaine. Vilja-allerginen voi olla
allerginen yksittäiselle tai usealle viljalle. Amerikoista meille rantautuneessa ruokatrendissä on monta väärin
ymmärrettyä seikkaa.
Gluttauksessa ei torpata
hiilihydraatteja, vaan itse gluteenia. Pahis voi pysyä
piilossa mahalaukun tai pohjukaissuolen tähystyksestä
huolimatta.
Suonsivu mukaan paras
varmuus saadaan keliakian
HLA-tautiassosiaatio -testissä tai yksinkertaisesti kuuntelemalla omaa mahaa.
Suonsivu ei näe ongelmaa
30 päivää kestävässä viljojen
eliminaatiodieetissä jos
muutoin huolehtii monipuolisesta ravinnosta. Gluteeni on vehnän,
ohran ja rukiin sisältämien
Kerro mielipiteesi!
Gluttaus ei ole laihdutusdieetti. klo 12.00
klo 18.00
Pe 16.1. Jos gluteeniton ruokavalio auttaa omalla kohdalla,
sen kyllä huomaa nopeasti,
Valli lupaa.
Tällöin kannattaa myös
selvittää, onko kyseessä keliakia, hän jatkaa. Geeni löytyy 98 prosentilla keliaakikoista ja noin
puolelta kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsiviltä henkilöiltä.
Koska viljoja on pidetty
vuosikymmeniä suomalaisen
ruokavalion kivijalkana, ei ihme jos hämmentää. Lukion biologiapohjalta olisi helppo kallistua teoriaan, ettei evoluutio ole ehtinyt siedättää suomalaisia vielä viljoihin.
Suomalainen kantaa nimittäin periytyvää geeniä, joka altistaa viljasta johtuviin
suolistohäiriöihin.
. Ongelmat kannattaa selvittää jo siksi, ettei
takana piile vakavampia sairauksia.
Viljojen vimmainen välttely hirvittää osaa keliaakikkoja.
. Verikokeita käytetään alkututkimuksessa. Gliadiini on viljoissa esiintyvä glykoproteiini, joka keliakiaa sairastavalla
tuhoaa tärkeää ohutsuolen limakalvon nukkaa.
Kyseessä ei ole silkka viljojen mustamaaluskampanja.
Suomessa on huomattava
määrä keliaakikoita suhteessa väkilukuun, kertoo ravitsemukseen perehtynyt yleislääkäri Pyry Suonsivu.
Kaksoisvirranmaan asukas totutteli viljaan jo 10 000
vuotta sitten. Moni
sinnittelee epämääräisten
suolisto-ongelmien kourissa
tietämättään että ne ovat parannettavissa.
. Tämä voi johtaa siihen,
että ravintolat eivät enää ymmärrä kuinka tarkkaa dieettiä
keliaakikoiden on noudatettava. Joissakin paikoissa gluteenittomista pizzapohjistakin on alettu periä lisämaksua.
RAVINTOLAT
HOTELLISSA
HASSISEN
COVERBÄNDI
Vapaa pääsy
To 15.1. Keliakia ja vilja-allergia aiheuttavat samankaltaisia oireita.
Ruoka-allergiassa elimistö
synnyttää vasta-aineita ruokaaineiden valkuaisaineita kohtaan. Viljat eivät
ole nimittäin edes kauhean
arvokasta ravintoa, Suonsivu
toteaa. Gluteeniintoleranssia vaikeuttaa sen
hankala toteaminen
Röntgenlääkäri Anita Hiltunen
ke 28.1. Ultraäänitut- synnytysten erikoislääkäri.
kimukset. Erikoislääkärin
ajokortti- ja asetodistukset.
lähetteellä.
. Mm.
gynekologiset tutkimukset (ultra), luomenpoistot, todistukset,
sydänfilmit, rasitus-EKG ja
Holter-tutkimukset. kaikki kirurgiset taudit, pkl-toimenpiteet,
peräpukamat, luomenpoistot,
tuki- ja liikuntaelinsairaudet,
MRI-kuvaukset
urheiluvammat, tapaturmat,
(magneettirekka)
eläkeasiat, työkyvyn arvioinnit,
su 18.1. klo 21-03
$XULQNR QRXVHH NHOOR MD ODVNHH NHOOR
1LPLSlLYLllQ YLHWWlYlW
7L 1XXWWL
.H 6DNX 6DNDUL 6DVX
7R 6ROMD
3H ,OPDUL ,OPR
/D 7RQL $QWWRQ $QWWR $QWWRQL
6X /DXUD
0D +HQUL +HQQD +HLNNL +HQULN
+HQQL +HQULLNND +HQULNNL
7L 6HEDVWLDQ
Risuja ja ruu
suja?
Tervetuloa!
KYLPYLÄHOTELLI
Lähetteemme ovat voimassa
terveyskeskuksen
laboratoriotutkimuksiin ja
myös röntgenkuvauksiin.
Uusimme myös reseptit, Kela korvaa osan kuluista!
Jalonkatu 1, Suomussalmi, p. klo 21-03
Autolla Nepaliin ?
Unelmien elokuva
Mikä pännii?
.DOMXVN\OlQ PDLVHPLVVD
SRLND VXXUHNV¶ YDUWWXL
1\W MR SXROLYXRVLVDWDD
KDUWLRLOOH NDUWWXL
2QQHQWRLYRWXNVLLQ Q\W
RQ NRWLYlNL U\KW\Q\W
¼
PEPEN
KARAOKE
1 h 43 min, S, 10 ?
3lLYlQ PLHWHODXVH
FAKTA
Pe 16.1. Naistentautien ja
ma 19.1. Mm. ja ma 9.2. vatsa, nivelet ja
kilpirauhanen.
Nyt myös nettiajanvaraus
www-sivuiltamme
. Yleislääketieteen erikoislääkäri
www.kuhmonlaakaripalvelu.fi
Airi Mäkinen ma 19.1. Alaraajatutkimukset ja tukipohjalliset fysioterapeutti Markku
Vikström pe 16.1.
La 17.1. Asiakkaat
vauvasta vaariin.
. Mm. 08 710 770
www.ylakainuu.?. Kirurgi Esko Ripaoja ke 28.1.
ja ke 11.2. Gynekologi Eeva Kajalo
. MD
+HLGL 3DNDULQHQ .DUDYDDQL
7DQVVLRUNHVWHUL +HOPLQDXKD
7($77(5,,1 7$,
2672.6,//(
28/881
DON
¼
¼
KO|
KO|
VLV NXOMHWXNVHW N\OS\OlNl\QWL SlLYlOOLQHQ
QRXWRS|\GlVWl SllV\OLSSX WDQVVLUDYLQ
WRODDQ
3(5+(5,67(,/<
78.+2/0$$1
KO|
DON
¼
& KO|
KAJAANI,
BUSSITp.p.0201
(08) 303
633390
020
KAJAANI,Kauppakatu
Kauppakatu1,1,p.p.0201
0201 303
303 380,
380, BUSSIT
Puhelujen
hinnat
8,28 snt/puh.
snt/puh + 7 snt/min,
8,28snt/puh.
snt/puh++17
17snt/min.
snt/min.
Puhelujen
hinnatkiinteästä
kiinteästä verkosta
verkosta 8,28
snt/min., matkapuhelimesta
matkapuhelimesta 8,28
www.pohjolanmatka.fi
LÄÄKÄRIT
Lääkäreiden vastaanottopäivät
Kysy myös päivystyksestä
Tarkoitus oli korostaa sitä, että ihmiset rajan yli pysyvät kavereina, vaikka tilanne
Venäjällä on jännittynyt.
Suomi-Venäjä-Seura oli
touhunnut oikein innolla ja
Retikan aulaan oli katettu venäläinen teepöytä erilaisine
piirakoineen ja samovaareineen. Opiston toimintaan
sisältyi 30-40 erilaista opintoryhmää tai -piiriä ja opettajia oli noin 30. tammikuuta 2015
18 ELÄMÄNMENO
JUHANI MUSTONEN
Väki
viihtyi
Talvijuhla: Venäläiset
ja suomussalmelaiset
iloisesti yhdessä
Juhani Mustonen
juhani.mustonen@almamedia.?
Runsaslukuinen yleisö nautti
ohjelmasta ja tarjoilusta suomussalmelais-venäläisessä
talvijuhlassa. Lisäksi oli saatu
mukaan korkeatasoisia esiintyjiä muun muassa Kostamuksesta.
Tanssit, musiikkiesitykset
ja leikit sekä leikkimieliset
kilpailut vaihtuivat taajaan,
ja yleisökin pääsi välillä mukaan.
Ohjelma oli jaettu kahteen
osaa. Esiintymässä
oli tällä kertaa kahdeksan Istok-naista. Lopuksi oli
tarjolla elokuva ?Gromozeka?.
. Mutta nyt heitä on
ollut sen verran vähän, ettei
ollut kannatusta markkinoida tapahtumaa heille.
Ennustukset liittyvät vuodenvaihteeseen. Vasemmalla tanssiva Svetlana
Heikkinen ohjasi tanssi ja laulunumerot.
JUHANI MUSTONEN
. YLÄ-KAINUU Tiistaina 13. Abiturientit kiersivät ensin Ämmänsaaressa ja
kulkivat sitten Haukiperään,
jossa penkinpainajaisjuhlaa
vietettiin Eero Materon kotona.
VUONNA 1965
Suomussalmilehdestä
poimittuja
tapahtumia 50
vuoden takaa
Vuonna 1965 Vuokin kylään
saatiin ensimmäiset paristokäyttöiset televisiot, Ämmänsaaressa vietettiin ensimmäisiä penkinpainajaisia, KiantaOpisto aloitti toimintansa,
kirkonkylälle rakennettiin
Suomussalmen suurin
navetta ja Suomussalmen
Rastin hiihtäjät kokoontuivat
valmennusleirille.
1
2
Kianta-Opisto aloitti
toimintansa 20.9.1965
rehtorinaan valtiotieteiden maisteri Kalervo
Okkola. Liha on porsaan kassleria. Kuvassa
hiihtäjät Jorma Seppänen,
Kalevi Minkkinen, Kari Moilanen, Yrjö Väisänen, Heikki
Räisänen, Tuomo Tolonen ja
Antero Kaasinen.
5. Rakennettiin parsia
16 lehmälle ja karsinat vasikoille sekä hevosille.
4
Suomussalmen Rastin
hiihtäjät kokoontuivat
marraskuussa 1965
Vaarannivan koululle kaksi
päivää kestävälle hiihtäjien
valmennusleirille. Navettaosa oli kooltaan
15x20 sekä lato-osa 12x12
metriä. Pihamaalla myytiin
saslikkia, josta näyttää äkkiä
tulevan eri tapahtumien hittituote Suomussalmella.
. Tästä tehdään perinne.
Tällä linjalla jatketaan, Suomi-Venäjä-Seuran Suomussalmen yhdistyksen puheenjohtaja Ilmari Schepel sanoi.
Schepel kertoi, että edellisenä vuonna järjestettiin venäläinen joulujuhla, mutta
nyt tapahtumaa laajennettiin, ja se oli onnistunut veto..
A
Tästä tehdään
perinne.
Tällä linjalla
jatketaan.?
Istok-naiset olivat laatineet runsaasti vauhdikasta ohjelmaa, muun muassa tansseja ja lauluja. Yleisökin sai osallistua, kun piti heittää lankakerä koriin. Parhaiten näkyi Kajaanin asema,
vaikka Hyrynsalmen Moisiovaarat varjostivat television
näkyvyyttä.
Suomussalmen lukion
16 ensimmäisen abiturientin penkinpainajaisia vietettiin 20.2.1965.
Ajoa varten oli järjestetty viisi
hevosta. Suomi-VenäjäSeura, Istok-naiset, Suomussalmen kunta ja Teatteri Retikka vastasivat mukavasta
lauantai-iltapäivästä Teatteri
Retikassa.
Suomussalmelle ajan mittaan muuttaneista venäläisistä naisista koostuva Istokryhmä vastasi pääasiassa ohjelmasta Svetlana Heikkisen johdolla. Siitä tulee parasta, Ilmari
Schepel kehui.
Ilmari Schepel korosti, että
Suomi-Venäjä-Seura on täysin epäpoliittinen järjestö.
Kuka vain voi kuulua siihen.
Juhla olisi ollut mainio
myös Kainuussa normaalisti
lomaileville venäläisille matkailijoille. Kun osui, meni kaikki hyvin koko vuoden ajan.
Vuokki sai ensimmäiset televisiot 28.1.1965.
Opettaja Toivinen ja
opettaja Saarimaa saivat
Vuokin Saarivaaran koululle
käyttöön ensimmäiset paristokäyttöiset televisiot. Ensin oltiin Teatteri Retikan aulassa ja sitten siirryttiin teatterisaliin. Toiminta alkoi
Ämmänsaaren ja kirkonkylän kansakouluissa sekä Ruukin koulussa.
3
Kirkonkylän Tähyksen isäntä, maanviljelijä Oiva Härkönen rakensi maatilalleen vuonna
1965 navetan, jonka uskottii
olevan Suomussalmen suurin
tammikuuta.
Jaoston puheenjohtajana jatkaa Jussi Tolonen Hyrynsalmelta ja sihteerinä toimii
edelleen Juha Härkönen Kajaanista.
Kajaanin edustajat jaoston hallituksessa ovat Raimo
Piirainen, Pertti Varimo, Juha Härkönen, Leena Törrö ja
Markku Oikarinen sekä varalla Niilo Leinonen, Ella Kiljunen, Asko Kananen, Anitta
Lipponen ja Helena Ohtonen.
Kuhmon edustajat hallituksessa ovat Jouni Kilpeläinen
ja Miia Rahikainen. Paikalla oli joukko aktiivisia demareita, mukana sd-piirin puheenjohtaja
Markku Oikarinen ja toiminnanjohtaja Terhi Mustakangas.
kuntakeskuksella.
Kyseessä on pyhäkoulupisteiden yhteinen pyhäkoulu, joka on avoin kaikille. Risto Manner ja Taisto Kinnunen.
Jussi Tolonen jatkaa
puheenjohtajana
Oulun sd-piirin Kainuun
aluejaosto järjestäytyi kokouksessaan 10. Muut
Kainuun kunnat nimeävät
edustajansa tammikuun aikana.
Sd-piirin Kainuun aluejaosto kokoaa Kainuun kuntien
demariedustajat yhteen. Tässä kypsentävät lihavartaita vas. Pyhäkoululainen saa tarran
osallistumistauluun ja Lasten
Pyhäkoululehden.
Pyhäkoulu on tarkoitettu
alle kouluikäisille lapsille,
3-vuotiaista alkaen, ja koululaisille. tammikuuta 2015 YLÄ-KAINUU
19
JUHANI MUSTONEN
ANNIINA KEISKANDER
Hyrynsalmelainen Jussi Tolonen jatkaa Oulun sd-piirin Kainuun aluejaoston puheenjohtajana.
Lumipalloja etsittiin porukalla.
JUHANI MUSTONEN
Saslikkia paistetttiin monen tunnin ajan Teatteri Retikan pihalla. Alle 3-vuotias voi
osallistua pyhäkouluun yhdessä huoltajan kanssa. Kaikenikäiset ovat tervetulleita
tapahtumaan kurkistamaan,
minkälaista on tämän päivän
pyhäkoulussa.
Ämmänsaaren pyhäkoulun kokoontumisaika on
vaihtunut viime vuodesta ja
uusi kellonaika on 15-16.
Pyhäkoulut aloittavat toimintansa seuraavasti:
Pyhäkoulun hartaudessa on käsitelty muun muassa kertomusta hyvästä paimenesta.
Valkeisen srk-koti sunnuntaina 18.1.
kello 17-18 ja Suomussalmi kk
kello17-18
Ämmänsaaren srk-keskus
sunnuntaina 22.2. Ohjelmassa on on hartaus, askartelua ja välipala, kuten oikeassakin pyhäkoulussa. Jaosto kokoontuu säännöllisesti ja käsittelee Kainuun ajankohtaisia asioita.
Kainuun demarit käynnis-
Pyhäkoulut kutsuvat
mukaan
Ylä-Kainuu
toimitus.ylakainuu@almamedia.?
Suomussalmen seurakunnan
pyhäkoulujen kevätkausi
pyörähtää käyntiin tällä viikolla.
Pyhäkoulussa tutustutaan
raamatunkertomuksiin, leikitään, lauletaan lastenvirsiä,
askarrellaan, rukoillaan ja
hiljennytään pyhäkoulunopettajan ohjauksessa. klo 15-16. Tiistaina 13. Asko Alasalmi, Sari Halonen, Miikka-Aukusti Heiskanen, Inka Hokkanen, Päivi Iivonen, Ella Kiljunen, Henri Kylen,
Marika Mattila, Jari Männikkö,
Raimo Piirainen, Mikko Salmi,
Tapio Siekkinen, Tomi TakaEilola, Tanja Tiainen, Tytti Tuppurainen, Pirkko Valtanen
tivät lauantaina kevään eduskuntavaalikierroksen Suomussalmen torilla. helmikuuta
kello 15 Ämmänsaaren seura-
EHDOLLA
. Pyhäkoulu on maksuton eikä
ennakkoilmoittautumista
tarvita. Pyhäkoululeiri järjestetään Roinilassa kerran vuodessa.
Pyhäkoulujen avoimet
ovet -tapahtuma järjestetään
sunnuntaina 1. Paikalla
olivat kansanedustaja Raimo
Piirainen, kansanedustajaehdokkaat Inka Hokkanen
Kuusamosta ja Ella Kiljunen
Kajaanista. Lisäksi syödään pieni välipala. Mukaan voi tulla
myös kesken toimintakauden. Oulun vaalipiiristä pyrkivät
eduskuntaan seuraavat sosiaalidemokraattien ehdokkaat:
14.00 Walker, Teksasista (12).
14.55 Pomo piilossa. 22.00 Loirinuotiolla. 22.00 Urheiluruutu.
22.05 Stacey Dooley: Uusi huumesota. Yle Kuvapalvelu.
05.50 Euroopan uudet siirtolaiset.
06.25 Ylen aamu-tv. (S).
07.04 Lasten musiikkiestradi. 22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää. 20.55 Urheiluruutu. 02.40?06.50
Voittostudio.
Sub
08.00 Astral TV. 12.40 Sydämen asialla
(7). 10.00?11.00 Lemmen viemää
(7). 14.50
Uusi päivä (S). 09.05 Studio55.?. 17.00 Yle Uutiset. 09.00 Sydänmailla (7).
09.45 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 17.20 Päivän sää. 22.10 True Detective
(16). 21.57 Yle Uutiset. 22.00 Ulkolinja: Syyrian lapset
sodan jaloissa. 07.25 Pipsa Possu: Piilosilla (S). 02.25 MasterChef USA. 16.55 Novosti Yle. 17.20
Päivän sää. 21.00 Rakas, sinusta on tullut
pullukka. 23.00
Eloonjääneet (16). 14.20 Kotikokkien taistelu. Rick
on poliisia pakosalla ja Diane
pyörittää kotirumbaa olonsa
huononemisesta huolimatta,
onneksi ystävään voi luottaa. 00.15 Rysän
päällä. 01.06 Hung
(16). 00.47?01.45
True Detective (16).
tänään syötäisiin?. 22.20
Päivän sää. 23.45 Kohde
(12). 19.30?20.05 Salatut
elämät (7). 16.00 Koiranpentuja ja palveluskoiria. 16.55 Naapurini avaruudesta (S). 17.10
Doc Martin (7). 06.25 Ylen
aamu-tv. 21.00 Unstoppable
. 20.30?20.55 Bored
to Death (12). 10.00 Doc Martin (12).
10.50 Ruotsin kuningaskunnan historia. 14.35
Mike & Molly (7). 17.20
Päivän sää. 03.25 MasterChef USA. 23.00 Poliisit . 19.30 Salatut
elämät (7). 01.15 Vihjeet hukassa (12).
02.15 Villi ja vapaa (S). 15.05 Mitä tänään
syötäisiin?. 13.40 Satuhäät. 20.05
Mummoma?a. 17.00 Lemmen viemää
(7). 22.00 Inhimillinen tekijä. 18.22
Yle Uutiset alueeltasi. 19.20 Urheiluruutu. 17.20
Päivän sää. 15.25 Matkaoppaat. 20.05 1001 Rikua. intialainen elokuvaohjaa
Pamir Kumar.
Yle TV1
Yle TV2
05.55 Strada. 18.45 Näin Norjassa.
18.55 Uuden Musiikin Kilpailu. 22.20
Päivän sää. 00.15 Hung
(16). 09.57 Aavikon
haastamat. 09.45 Luontoretkellä: Pilkkijäillä. 10.40 Emmerdale (7). 11.15 Kaalikimulit. 09.05 Studio55.?. 17.25 Kauniit ja rohkeat
(S). 13.30?14.40
Nukkekauppias ja kaunis Lilith (S).
14.50 Palanen: Sotakamera. 10.50 Onnenarpa. 20.00 Rillit huurussa (S).
20.30 Simpsonit (7). 16.00 Dieetit
vaihtoon!. 19.30 Uusi päivä (S).
20.00 Suomen Urheilugaala. salattu luonto. 16.50 Novosti Yle. 14.40?14.52 Arkistokuvia:
Kunniankukko (S). 07.00 Disneyn
esikoulu: Erikoisagentti Oso (S).
07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb
(7). KESKIVIIKKO 14.1.
MTV3 14.01.2015 klo. 16.25
Melissa & Joey (7). 09.40 Tukikummit Onnenpeli.
09.45 Kauniit ja rohkeat (S). 07.50 Disney esittää: Aku
ja kumppanit (S). 09.30 Huomenta Suomen
Uutiset. Savo-Karjalassa
tutkitaan karhuntaljaa ja tehdään
tupakkatakavarikko.
05.45 Aamusydämellä. 15.15 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa. 23.00 True Blood (16). 18.22
Yle Uutiset alueeltasi. 02.25 Castle
06.00 Voittostudio. 17.25 Viking
Loton ja Jokerin tulokset. 15.10 Yle Oddasat. 14.00 Walker, Teksasista (12).
14.55 Pomo piilossa. 20.00 Rillit huurussa (S). 19.20
Päivän sää. 16.50 Novosti Yle. 12.45 Täydellistä elämää.
13.15 Moottori mylvii ja kumi käryää.
13.45 Unelmakoti. 04.45?05.00 Ennustaja-TV.
Sub
06.00 Voittostudio. 22.50 Yle Uutiset. 09.15
Kotikokkien taistelu. 23.50
True Detective (16). 13.15 Silikonisukupolvi.
13.45?14.45 Lapsi muuttaa kaiken.
14.55 Uusi päivä (S). 15.05 Mitä tänään syötäisiin?.
15.10 Jamie Oliverin etniset herkut.
16.15 Peter Hispaniassa. 18.00
Yle Uutiset minuutissa. 18.00 Yle Uutiset. 02.45?05.30
Voittostudio.
Chef USA. 13.50
Deittikamera. 21.05 A-studio. 23.45 Bones
(16). 10.30
Neljä unelmaa muutoksesta. 17.15 Uutiset. 07.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso
(S). 19.00 Simpsonit (7). 09.10
Kotikokkien taistelu. Viekö
sosiaalitäti vauvan. 07.07 Lulu kilpikonna (S).
07.20 Nuottiavain. 10.15 Pikakurssi kodinostoon. 14.20 Kotikokkien taistelu. 15.05 Mitä tänään
syötäisiin?. 09.00 Matkailuelämyksiä huimapäille. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu. 19.10 Yle Uutiset. 21.00 Top Chef.
22.00 Viikingit (16). 08.00 Onnea matkaan, Charlie! (S). 19.20 Urheiluruutu. 14.00 Walker,
Teksasista (12). 07.07
Siiri ja Krokotiili (S). 14.55 Pomo piilossa. 20.00 Prisma Studio.
20.30 Yle Uutiset. 19.00 Simpsonit (7). 22.25 MTV Sport Uutiset.
22.35 Pimeän uhka (16). 00.00 Miehen
puolikkaat (12). 03.50 Arvostele
mun illallinen Suomessa. 17.30
Kauniit ja rohkeat (S). 06.00 Studio55.?.
06.25 Huomenta Suomi. 00.00 C.S.I. 07.40 Tinga
Tinga -tarinat (S). 10.50 Onnenarpa.
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 16.00 Dieetit
vaihtoon!. 19.10 Yle
Uutiset. 10.40 Emmerdale (S). 13.15 Ylipainosta
eroon leikkauksella?. 18.00 Viidakon
tähtöset. 23.00?23.55 Ulkolinja: Mustavalkoinen Turkki.
06.50 Pikku Kakkonen. 12.05 Yle Uutiset Pohjanmaa. 14.20 Kotikokkien
taistelu. 21.00 Syke (12). 18.30 Puoli seitsemän.
19.00?19.54 Talvisota (12). 00.00 Castle
(12). 09.40 Tukikummit Onnenpeli.
09.45 Kauniit ja rohkeat (S). 17.10 Doc
Martin (12). 07.30 Kotkaperhe. 03.05?05.00 Ennustaja-TV.
Sub
06.00 Voittostudio. 08.50 Näin
Norjassa. 00.55 Frasier (S).
01.25 Holmes NYC (12). 22.25 MTV Sport Uutiset.
22.35 Numeromurha (16). 22.55 Yle Uutiset.
23.00?00.30 Arne Dahl: Pudotuspeli (16).
Yle TV2
06.50 Pikku Kakkonen. 19.00 Naapurit-arvonta.
19.00 Simpsonit (7). 08.30 Jeff Corwin
ja valtamerten salaisuudet. 09.30 Puoli
seitsemän. kotihälytys (12). 16.50
Novosti Yle. 09.00 Sydänmailla
(7). 23.10 Brändärit (S). 20.30 Yle
Uutiset. 07.29 Jääkarhu
Otto (S). 22.30 Erikoisryhmä Stuttgart (12). 01.25?04.15 Voittostudio.
TV . 22.20
Päivän sää. 15.10 Mummoma?a.
16.10 Pilanpäiten. 08.50 Näin Norjassa.
09.00 Sydänmailla (7). 08.30 Jeff
Corwin ja valtamerten salaisuudet.
09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S).
09.10 Kotikokkien taistelu. 17.00
Lemmen viemää (7). 19.00
Seitsemän Uutiset. 21.00 A-studio.
21.30 Strada. 09.10
Kotikokkien taistelu. 11.15 Silikonisukupolvi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.1. 16.00 Dieetit vaihtoon!. 07.55 Dinojuna (S). 20.00 Rillit huurussa (S). 17.00 Lemmen viemää (7).
18.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka. 07.54 Oktonautit
(S). 19.30 Isän tyttö
(7). 11.05 Kun äiti on kaukana.
12.00 Kuin varjo metsässä. 12.45
Intian tuoksu. 10.00?11.00 Lemmen viemää (12). 09.05 Studio55.?. 11.45
Kukkaron herraksi. 12.45 Matkailuelämyksiä
huimapäille. 17.00 Lemmen viemää (7).
18.00 Kurjat kuppilat USA. 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.40
Sydämen asialla (7). 18.30 Emmerdale (7). 15.05 Yle News. 16.30 Elämäni
eläimet: Eläinsairaalassa. 13.35 Hyvästi
lemmikki!. 09.30 Huomenta Suomen
Uutiset. 15.00
Yle Uutiset. 15.55 A-studio: Talk. 09.45 Kauniit ja rohkeat (S).
10.10 Emmerdale (S). 13.30 Kukonlaulusta kukonlauluun (S). 19.00
Arvostele mun illallinen Suomessa.
19.30 Arvostele mun illallinen Suomessa. 01.55?02.21
Hung (16).
18.00 Emmerdale. 00.45 Kallista kipua (12). 10.15 Stacey Dooley: Uusi
huumesota. 06.52 Jussin
matkat (S). 12.15 Kukkaron
herraksi. 07.16 Riku ja Rami.
07.26 Kasper ja Liisa (S). 02.40?05.30 Voittostudio.
MTV3
Nelonen
05.30 Aamusää. 12.15
Kukkaron herraksi. 20.54 Uuden Musiikin Kilpailu. 01.55 Isän
tyttö (7). 20.05.
UUSI SARJA ALKAA! 1001 Rikua.
Riku Niemisen piilokameraa ja
sketsiviihdettä yhdistävän tvshown ensimmäisessä jaksossa
Rikun hahmogalleriasta nähdään
mm. tammikuuta 2015
20 TELEVISIO
TV . 17.25 MasterChef USA.
18.25 Frasier (S). 00.45 Eu-. 10.10
Emmerdale (12). pysäyttämätön (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.30 Luola (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 20.00
20.00 Suomen huutokauppakeisari.
20.57 Keno. 07.19
Muista laulaa. 14.15?14.45
Raviurheilun naiset. 22.05 Game of
Thrones (16). 13.35
Unelmien koti. 09.35 Mitä tänään syötäisiin?. 17.10 Doc Martin (12). 00.55 C.S.I. 07.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (S). 01.45
Revolution (16). 08.30 Jeff Corwin
ja valtamerten salaisuudet. 21.00 Elokuva: New in
Town . 08.00 Onnea matkaan, Charlie! (S). 12.25 Oddasat. 20.20?20.49 Pieni
keittiö Pariisissa. New York (16). 18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää. 19.30
Miehen puolikkaat (12). 09.30 Huomenta Suomen
Uutiset. 23.20
Prisma: Legendaarinen jättiläiskalmari. 12.40 Sydämen asialla (7).
13.30?14.51 Valkoisen neilikan velho (7). 15.50 A-studio.
16.20 Kuningaskuluttaja. 19.00 Naapuritarvonta. 18.00 Emmerdale (12). 10.50 Onnenarpa.
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 17.00 Pikku Kakkonen. 01.15 Ensisilmäyksellä (S).
01.40 Scorpion (12). 20.00 Suomen Tulli. 10.50 Onnenarpa.
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.30 Salatut elämät (S). 23.05
Elokuva: Baader Meinhof Komplex
(16). 12.25
Oddasat. 04.20 Naapurini avaruudesta
(S). 00.20?
01.10 Luck (16).
rojackpot ja Jokeri. 09.30 Tosi tarina: Veljekset.
10.00?10.50 Doc Martin (12). 07.04 Postimies
Pate, erikoislähettipalvelu (S). 08.40
Late Lammas (S). 07.36
Neppajymykerho. 18.02 Sydänmailla (7). 08.00 Astral
TV. 21.00 Kuudes aisti (12). 00.00
Asema 62 (7). 06.59 Mitä ihmettä. 23.00 Syke (12). 08.19 Oktonautit (S). 22.30 MTV Sport Uutiset.
22.40 Myytinmurtajat. 18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 11.45 Kukkaron herraksi. 08.27
Dino-Dan (7). 11.35 Yle Uutiset
Häme. 19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää. 22.55 Edwin
Droodin arvoitus (12). 00.47 True Blood (16).
01.40?02.30 True Blood (16).
Kingi. 23.40?
00.10 Brändärit (7). 07.25 Disney esittää: Finias ja
Ferb (7). 08.37 Hupsis (S). 22.00
Mitä on elämä Syyriassa, jossa
sota on jatkunut jo kolme
vuotta ja vaatinut yli 200 000
uhria. 14.50 Riistametsällä Pohjolassa. 12.40 Sydämen asialla (7).
13.30 Lumikki ja 7 jätkää (S). 23.00 Kylmä rinki
(16). 10.15
Pikakurssi kodinostoon. 06.52 Raa Raa,
leikkisä leijona (S). 07.23 Minun nimeni on.
07.28 Samsam (S): Nimetön mörkö.
07.37 Taavi-tiikerin naapurissa (S).
07.53 Dinojuna (S). 18.30 Emmerdale (7). 20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu. 14.35 Ensisilmäyksellä (S). 17.00 Yle Uutiset. 12.15
Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 19.20 Päivän sää. 23.55 True
Blood (16). 17.00
Pikku Kakkonen. 18.00 Top Chef. Isän onnettomuus
vei häneltä turvaverkon. 18.25 Frasier (S). 06.25 Ylen
aamu-tv. 15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News. 01.55 Frasier (S). 11.55
Yle Uutiset Itä-Suomi. 12.25
Oddasat. 12.15 Yle Uutiset
Pohjois-Suomi. 22.00
Beck: Ikonien salaisuus (16). 08.00 Astral
TV. 03.20
Arvostele mun illallinen Suomessa.
03.50 Arvostele mun illallinen Suomessa. 07.42 Sasu (S).
07.56 Dinojuna (S). 19.00 Hauskat kotivideot. 16.15
Pomo piilossa. 11.00 Yle
Uutiset. 21.00 Greyn anatomia
(12). The Spin-Off (7). 18.45 Lumilautailun MM: Crossi.
19.30 Satuhäät. 20.05 Kultainen Venla.
22.00 Kymmenen Uutiset. kotihälytys (12).
01.10 Frasier (S). 12.25 Oddasat. 01.40 MasterChef
USA. 11.15
Koiranpentuja ja palveluskoiria. 01.50?05.30 Voittostudio.
MTV3
Nelonen
05.30 Aamusää. 07.12 Sana-Arkku: Ongella. 20.30 Simpsonit
(7). 15.20 Ampumahiihdon MC: Miesten viesti. 01.00 Kolme
miestä ja tyttö (S). 18.25 Yle
Uutiset sää. 17.55 Mitä
05.00 Ennustaja-TV. 16.15 Yhdistetyn
maailmancup. 13.50
Deittikamera. YLÄ-KAINUU Tiistaina 13. 12.15 Kukkaron
herraksi. 10.00?11.00 Lemmen viemää
(7). 11.15 Moottori mylvii ja
kumi käryää. 15.25 Matkaoppaat. 14.20 Kotikokkien
taistelu. 19.00 Naapurit-arvonta. 17.00 Pikku
Kakkonen. 15.10
Yle Oddasat. 18.55 HS-uutiset.
Urheiluruutu. 23.10?23.50 Haven (12). 22.55 Rakas,
sinusta on tullut pullukka. 08.50 Näin Norjassa. 11.55 Yle Uutiset Itä-Suomi.
12.05 Yle Uutiset Pohjanmaa. 15.35 Bored to Death (12).
16.00 Intian tuoksu. 11.45
Kukkaron herraksi. 07.55 Onnea matkaan, Charlie! (S). 00.25 Viikingit (16).
01.25 Supernatural (16). 19.00
Yle Uutiset alueeltasi. 16.00 Ylös tunturiin. 22.00
Kuudes aisti (16). 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 18.30
Puoli seitsemän. 17.15 Uutiset. 06.25 Ylen aamu-tv.
09.30 Puoli seitsemän. 06.00 Studio55.?.
06.25 Huomenta Suomi. 22.00 Boss (16).
22.55 Yle Uutiset. 18.25 Yle
Uutiset sää. 18.30 Puoli seitsemän. 21.00
Downton Abbey (12). 15.55
Hotellit haltuun. 09.45?10.10
Langettavat todisteet. 16.55 Melissa
& Joey (S). 15.05 Yle
News. 02.25 MasterChef USA. 14.45 Tuhkimotarinoita. 22.15
Yle Uutiset. 17.00 Yle
Uutiset. 20.00
Kuningaskuluttaja. 16.55
Yle Uutiset viittomakielellä. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.35 Mitä tänään syötäisiin?. 19.30 Salatut
elämät (7). 20.30
05.00 Ennustaja-TV. 09.39 Viking Loton ja Jokerin
tulokset. 11.15 Yle Uutiset
Kaakkois-Suomi. 19.00
Simpsonit (7). 19.30 Ensisilmäyksellä (S). 11.25 Yle Uutiset LounaisSuomi. 16.55 Naapurini avaruudesta (S). 10.00 Kaalikimulit. 11.25 Yle Uutiset
Lounais-Suomi. 06.00 Studio55.?.
06.25 Huomenta Suomi. 07.03 Tilda ja hänen
ystävänsä (S). 13.35
Cosmos . 21.25 Pasila 2.5 ?
The Spin-Off (7). 22.25 Urheiluruutu.
22.30 Rush Hour 3 (12). 18.00
Yle Uutiset. 13.35
Unelmakoti puoleen hintaan. 21.05 A-studio:
Talk. 17.55 Mitä tänään syötäisiin?.
18.00 Emmerdale (7). 20.00 Rillit huurussa (S). 11.15 Yle Uutiset KaakkoisSuomi. (16). 10.50 Ruotsin
kuningaskunnan historia. 14.00 Walker, Teksasista (12).
14.55 Pomo piilossa. 09.05
Vaaleanpunainen pantteri (S). 03.20 Arvostele mun
illallinen Suomessa. 22.07
MTV3
05.30 Aamusää. Rosie
on aivan yksin. 18.02 Sydänmailla
(7). 10.00?11.00 Lemmen viemää
(7). 09.30 Puoli seitsemän.
10.00 Doc Martin (12). 08.41 Late Lammas (S). 08.15 Reetta ja Ronja (S). 15.00
Yle Uutiset. 17.25 MasterChef USA.
18.25 Frasier (S). 07.00 Disneyn
esikoulu: Erikoisagentti Oso (S).
07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb
(7). 08.00 Astral
TV. 16.55 Naapurini
avaruudesta (S). 09.30 Yesminen eksoottiset
herkut. 10.10
Emmerdale. 11.10?12.05 Lääkärit. 18.58 HS-sää. 16.00
Eduskunnan kyselytunti. 14.35 Rikas ja rakas
(S). 17.25 Kauniit ja rohkeat
(S). (12). 21.00 Holmes NYC (12). 22.00 Valaistunut (16). 10.40 Emmerdale (S). 09.00
Vaaleanpunainen pantteri (S). 21.00 True Detective (16). 15.10
Jamie Oliverin etniset herkut. 08.16 Oktonautit (S). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita.
13.50 Deittikamera. 18.02 Sydänmailla (7).
18.45?18.55 Näin Norjassa. 23.00 Scorpion
(12). 20.00 The Voice of Finland.
20.57 Keno. 13.50
Deittikamera. 11.00 Yle Uutiset. 08.50
Näin Norjassa. 17.10 Doc
Martin (12). 09.05 Studio55.?. 04.15?
05.00 Ennustaja-TV.
Nelonen
Sub
05.00 Ennustaja-TV. 18.30 Emmerdale (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.1. 23.55
Pasila 2.5 . 18.30 Emmerdale. 07.50 Disney esittää:
Aku ja kumppanit (S). 20.57
Keno. 22.25 Viking Lotto
ja Jokeri. 20.00
Silminnäkijä: Narkkarin kuolema.
20.30 Freestylen MM: Hypyt. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.1. 21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu. 18.25
Yle Uutiset sää. 04.20 Naapurini avaruudesta (S).
MTV3
Nelonen
05.30 Aamusää. 17.25 Kauniit ja rohkeat
(S). 13.10 Tanskalainen maajussi. 18.02 Sydänmailla (7).
18.45 Lumilautailun MM: Crossi.
18.58 HS-sää. 07.25 Disney esittää:
Finias ja Ferb. 22.00 Extant (12). 15.00 Yle Uutiset. 09.30 Huomenta Suomen
Uutiset. 19.00
Naapurit-arvonta. 17.15 Uutiset. 18.55
HS-uutiset. 06.53 Metkat
Mesiläiset (S). 21.00 Rouva Ministeri
(7). 15.05 Yle News. 15.25 Matkaoppaat. 18.25 Frasier (S). 15.55 Surkeiden kuskien autokoulu (S). 09.00
Vaaleanpunainen pantteri (7). 11.10?12.05 Lääkärit. PERJANTAI 16.1.
Yle TV1 16.01.2015 klo. 10.15 Pikakurssi kodinostoon. 11.00 Yle Uutiset.
11.05 Yle Alueuutiset. 00.40 Hung (16). 01.29 Hung (16). 16.15 Unelmakoti
puoleen hintaan. 19.30 Kolme miestä ja tyttö
(S). 19.30
Arvostele mun illallinen Suomessa.
19.30 Suurin ja kaunein (7). 09.35 Mitä tänään syötäisiin?. 15.10 Grand Designs ?
unelma-asunnot. 09.35 Mitä tänään syötäisiin?. 17.55 Mitä tänään syötäisiin?.
18.00 Emmerdale (S). 18.00 Yle Uutiset. 02.35 Naapurini avaruudesta
(S). 19.00.
Samassa veneessä (12) 2/6. 21.00 Pomo piilossa.
22.00 Kymmenen Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.10
Emmerdale (S). 16.00 Dieetit
vaihtoon!. 22.25 MTV Sport Uutiset.
22.35 C.S.I. 17.00 Yle Uutiset. 07.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (7). 11.45 Yle Uutiset KeskiSuomi. 00.10 Poliisit . 19.00 Sokkokokki.
20.00 The Voice of Finland. 17.00 Pikku Kakkonen. 11.10?12.05 Lääkärit. 15.10
Yle Oddasat. 14.30?14.45
Luontoretkellä Antarktiksella. 20.55
Justimus esittää: Fuck the Police (7).
21.00 Kimmo (7). 11.05 Yle
Uutiset Uusimaa. 19.00
Yle Uutiset alueeltasi. 19.45 Löytöretkiä maailmaan. 14.35 Moderni perhe (S).
15.05 Mitä tänään syötäisiin?. 20.57
Keno. 18.25 Yle Uutiset sää. 10.15 Pikakurssi kodinostoon. 15.15 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa. 20.00 Korkki kiinni. 19.24 Yle
Uutiset sää. 18.58 HS-sää. TORSTAI 15.1.
Yle TV1
Yle TV1 15.01.2015 klo. Valloittava yllätys (S). 11.00 Herkkuja: Vadelmakakkua. 12.45 Bored to
Death (12). 10.40 Emmerdale.
11.10?12.05 Lääkärit. 16.30 Uusi päivä
(S). 00.55
Mind Games (12). 17.25 MasterChef
USA. 18.30 Puoli seitsemän.
19.00 Kiehtova maailma: Hotellin
vuosi. 15.30 Luontoretkellä: Jänissaari. 10.00?10.50
Doc Martin (12). 15.25 Matkaoppaat.
15.55 Hotellit haltuun. 00.50 Uhka (16).
01.45?06.00 Voittostudio.
(12). 15.55
Hotellit haltuun. 11.45 Kukkaron herraksi. 17.55 Mitä tänään syötäisiin?.
07.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso (S). 20.30
Simpsonit (7). Aleppossa kapinallisten
tukikohdassa 13-vuotias Mu?tazz
valmistautuu yhdessä 16-vuotiaan
veljensä Husainin kanssa
taistoon. 11.35 Yle Uutiset Häme.
11.45 Yle Uutiset Keski-Suomi. 23.15 Yle Uutiset. 02.20?05.05 Voittostudio.
TV . 08.55
Vaaleanpunainen pantteri (S). 12.15 Kukkaron herraksi. 00.45 Alppihiihdon maailmancup. 23.35
MTV Sport: CHL Extra. 08.19 Oktonautit
(S). 00.55 Frasier (S). 23.55 Nikita (16). 01.25 Asema
62 (7). 20.55 Urheiluruutu. 15.10 Yle Oddasat.
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.15 Ylen
aamu-tv: Tänään otsikoissa. 08.00 Onnea
matkaan, Charlie! (7). 09.40 Tukikummit Onnenpeli.
09.45 Kauniit ja rohkeat (S). 19.20 Päivän
sää. 09.40 Tukikummit Onnenpeli. 19.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 02.25?
06.00 Voittostudio.
TV . 06.00 Studio55.?.
06.25 Huomenta Suomi. 19.24
Yle Uutiset sää. 14.35
Palanen: Viimeinen työpäivä. 19.00 Seitsemän Uutiset. 20.30
Simpsonit (7). 08.25 Jeff Corwin
ja valtamerten salaisuudet. 20.00.
Suomen Tulli. 19.00 Samassa veneessä (12).
20.00 Pressiklubi. 17.15 Uutiset. 21.50
Yle Uutiset. Postitullissa Suski
ja Mika harjoittelevat Danin ja
Hyrrän kanssa testihuumeilla.
Satamassa sähköjohtoja
täynnä oleva auto epäilyttää
Tonia ja Lolaa. 15.25 Ampumahiihdon MC: Naisten viesti. 19.00 Prisma:
Suuntavaiston salat. 16.20 Luontohetki: Sademetsän
viettelijä. 17.25 Master-
Uusi päivä (S). 06.53 Herra
Nokkelo (S). HD.
Yle TV1
Yle TV2
05.55 Prisma Studio. TIISTAI 13.1.
Yle TV1
Nelonen 13.01.2015 klo. 21.00 Miss Kovis (12). 11.00
Yle Uutiset. 23.50?00.20
Vankilakierre poikki.
06.50 Pikku Kakkonen. 07.39 Neppajymykerho.
07.45 Saara ja Sorsa (S). 18.55 HSuutiset. 00.15?00.45 Kuka kutsui
Kokanderin.
Yle TV2
06.50 Pikku Kakkonen. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.1. 10.15?10.55 Julkkis lapsenvahtina
22.15 SuomiLOVE. 22.15 Viikon
sää. 10.50
Hiihdon Suomen Cup. 08.00 Onnea matkaan, Charlie! (S). 10.55 Mummoma?a. Yle
Kuvapalvelu.
MTV3
06.00?07.05 Voittostudio. 17.15 Uutiset. 01.40
The McCarthys (S). 18.00 Yle Uutiset.
18.10 Urheiluruutu. kohti
tuntematonta. HD. 06.00 Studio55.?.
06.25 Huomenta Suomi. 10.40 Urheiluviikonloppu.
10.50 Hiihdon Suomen Cup. 21.50 Yle Uutiset. 14.25
Frasier (S). 20.55 Urheiluruutu. 20.30 Yle Uutiset. 20.00 MOT.
20.30 Yle Uutiset. 13.10 Urheiluviikonloppu. 19.00 Viidakon tähtöset. 14.35 Millerit (S). 18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää. 18.58
HS-sää. 15.00 Kerran lapsi, aina lapsi (S). 21.59 Yle Uutiset.
22.04 Urheiluruutu. 17.00 Loirinuotiolla. 23.05 Kotikatsomo: Tähtitaivas talon yllä (7). 09.30 Korkki kiinni.
10.00 Doc Martin (7). 08.05?08.55 Avara luonto: Sri Lankan norsut. 08.15 Lego Ninjago (7).
08.30 Merieläinten pelastajat. 15.05 Yle News. 21.00 A-studio. 07.42 Olivia (S). 08.34
Milli ja Molli (S). 13.10?14.50 Pojat (7). 10.30
Arvostele mun illallinen Suomessa.
11.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 17.10
Inhimillinen tekijä. 20.03 Jäätävä vaellus. 11.30 Elixir Sport. 10.50 Onnenarpa. 17.00 Palloilua:
Futsalia. 00.31 Girls
(16). 10.10
Emmerdale (7). 21.00 Selviytyjät. 09.40 Tukikummit Onnenpeli.
09.45 Kauniit ja rohkeat (S). 13.00 Catching Hell.
14.00 Myytinmurtajat. Yle Kuvapalvelu
Yle TV1
Yle TV2
MTV3
Nelonen
Sub
08.00 Yle Uutiset. 12.15 Sydämen asialla (7).
13.05 Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta. 09.00 Huvila &
Huussi. 01.10 Deadwood (12).
02.15 Deadwood (16). 09.01 Karvinen (7).
09.16 Late Lammas (S). 18.00
SuomiLOVE. 02.05?04.35
Voittostudio.
Yle TV1
Yle TV2
Sub
07.45 Pikku Kakkonen. 13.30?14.30 Rillit huurussa (S).
14.00?13.30 Rillit huurussa (S).
14.30 Rillit huurussa (S). 19.05 Urheiluruutu. 19.00
Kandit. 01.30
Mentalist (12). 09.50?10.00
Chaplin (S). 18.55 HS-uutiset. 14.05 Kimmo
(7). 15.25 Ampumahiihdon MC: Miesten pikamatka. 00.50 Lähiöunelmia (7).
01.15 Rysän päällä. 20.00 Huippumalli haussa. 11.05 Pisara. 11.00
Yle Uutiset. 11.00
Simpsonit (7). 15.00
Yle Uutiset. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 17.1. 12.30 Melissa
& Joey (S). Tilaushinta sisältää voimassa olevan arvonlisäveron.
Puhelun hinta 010-alkuiseen numeroon on 0.088 ?/min. 14.57 Uusi
päivä (S). 13.35 Kiehtova maailma:
Hotellin vuosi. 17.00 MTV
Sport: Ravikunkku. Puhelut nauhoitetaan sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten. 01.40?05.30 Voittostudio.
08.00 Yle Uutiset. 16.50
Novosti Yle. 23.15 Nelonen Pro: Moor Gääs. 21.00
Elokuva: Pinnauspäivän megabileet
(12). 15.50 Elokuva: Tyttöni mun 2
(S). 01.30?02.15
Mad Dogs (16).
(7). 22.00 Kymmenen Uutiset. #unelmienkoulukuva HD. 17.10 YleLeaks. 19.00
Naapurit-arvonta. 01.05 Anthony Bourdain
. 13.50
Deittikamera. 00.45 Rouva Ministeri
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV. 10.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 11.15 Merta päin!. 17.20 Frasier
(S). 10.45
Nigel Marven ja myrkylliset eläimet.
11.45 Salatut elämät (S). 14.15 Delgo (12).
16.00 Hansin matkassa. 21.15 YleLeaks. 07.48 Kimmo
Kuu (S). 08.41 Kanan
muna (S): Lentävä muna. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.30 Akuutti. 22.35
Isänmaan puolesta (12). 17.15 Palloilua: Käsipalloa.
18.45 Urheiluviikonloppu. 23.30?00.00 Panta
kaulassa (12).
07.45 Pikku Kakkonen. 02.45 Mitä tuli
tehtyä. 21.05
Musketeers (12). 11.05 Yle Uutiset Viikko
viitottuna. 09.25 Raimo (7). 12.00 Matkaoppaat.
12.30 Matkaoppaat. 21.00
Rouva Ministeri (12). 21.30
Uutisvuoto. 18.00 Yle Uutiset.
18.10 Urheiluruutu. 15.40 Päivä Ruotsissa. LAUANTAI 17.1.
Yle TV1 17.01.2015 klo. 10.20 Pikakurssi kodinostoon. 07.18 Tommin kiertävä sirkus (S). 20.00 Myytinmurtajat.
21.00 Päivä jona maailma pysähtyi
(12). 09.33?09.55 Unelmien koulukuva. 22.05 Rajaton valta
(16). 14.05 Uusi päivä (S).
14.20?14.45 Uusi päivä (S). 18.15 Kuka kutsui Kokanderin. 19.30 Lähiöunelmia (7). 10.05 Ykkösaamu.
10.45 YleLeaks. Jussi, Erika, Miska
ja Heikki halusivat lääkäreiksi
kaikki eri syistä ja lähtökohdista.
Viisi vuotta opiskeluja takana.
Vastuu potilaista on nyt heillä. 12.45 Langettavat todisteet.
13.10 Hymy Pyllyyn. 21.50 Yle Uutiset.
21.55 Urheiluruutu. 17.25 Kingi. (alv 24%). 23.05 Killer Karaoke.
00.05 Morgan Spurlock: Sisäpiirin mies. 15.55
Historia: Hitlerin valtakunnankanslia. 13.15?13.21
Urheiluviikonloppu. 15.10
Akuutti. 00.59 Girls (16). 15.00 Top
Chef. 07.57 Musarullaa!.
08.22 Pusse (S). 14.00 Walker, Teksasista (12).
14.55 Pomo piilossa. 19.00 The Voice of Finland.
20.00 Loirinuotiolla. 17.50 Gordon Ramsay maailmalla. 02.05?05.30
Voittostudio.
MTV3
Nelonen
05.30 Aamusää. 20.00
Rillit huurussa (S). 22.00 Girls (16).
22.29 Girls (16). 16.55
Urheiluviikonloppu. 09.00 Pokémon
(7). 18.45.
Avara luonto: Sri Lankan saarella
elää yksi aasiannorsun alalajeista,
joka muiden eläinten tavoin
on joutunut kärsimään maan
sisällissodasta. 08.05 My Little
Pony: Ystävyyden taikaa (7). 09.00 Galaxi. 07.00 Disneyn
esikoulu: Erikoisagentti Oso (S).
07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb
(S). 14.52 Suomen
Urheilugaala : Backstage. 19.30 Salatut elämät (7).
20.05 Suomen surkein kuski. 23.10 Elokuva: Humanoidi (12). 11.45
A-studio. 19.00 Historia: Treblinkan henkiinjääneet. 06.55 Fungi (S). 21.00 127 tuntia (12). 14.00
Eläinten pelastajat (7). 11.55 Jamie Oliverin etniset
herkut. 18.00 Rillit huurussa (S).
18.30 Simpsonit (7). 17.00
Ensisilmäyksellä (S). 23.00 Morgan Spurlock: Sisäpiirin mies. 15.05 Mitä
tänään syötäisiin?. 14.20 Fort Boyard ?
Linnake. 03.25?05.00
Ennustaja-TV.
06.00?08.00 Voittostudio. 18.00 Yhdistetyn
maailmancup. 21.00 Lumilautailun MM:
Halfpipe. 17.00 Yle
Uutiset. 19.00 Seitsemän Uutiset. 10.00?11.00 Lemmen viemää
(7). 09.00 Yle
Uutiset. 08.30 Hello Kitty: Omenapuumetsä ja Lumottu maa
(S). 20.57 Keno.
21.00 Elokuva: Diktaattori (12). 13.50?13.48
Uusi päivä (S). 20.50
Urheiluruutu. 11.45
Kukkaron herraksi. 08.50
Pokémon (7). 23.45 Rouva
Ministeri (7). 12.15 Salatut elämät (7). SUNNUNTAi 18.1.
Yle TV2 18.01.2015 klo. 13.30 Matkaoppaat. 22.56 Girls (16).
23.24?23.53 Girls (16). 16.00?16.45
Prisma: Suuntavaiston salat. 22.45
SM-liigan viikkomakasiini. Oppilaat joutuvat
itse kokemaan, mitä pelko on.
Ohjelma sisältää luurankoja,
hämähäkkejä ja sisäelimiä. 11.00 Yle Uutiset.
11.05 Taulukauppiaat (S). 16.50 Novosti Yle. 22.25
MTV Sport Uutiset. 16.00 Glee (7). 10.00 SM-liigan viikkomakasiini. 18.00 Yle
Uutiset. 07.09 Totta vai taikaa: Lämpötilat. 17.30 Rillit huurussa (S). 16.40 Upeat skandikodit. 19.00 Olipa kerran
(12). 12.15 Kukkaron
herraksi. 10.00?10.30 Hymy Pyllyyn.
10.40 Urheiluviikonloppu. 19.10 SuomiLOVE. 09.00 Sydänmailla (7).
09.45 Tanskalainen maajussi. 14.30 Uusi päivä (S). 11.30 Simpsonit (7).
12.00 Simpsonit (7). 17.00 Yle
Uutiset. 21.00 Titaanien
taistelu (12). 16.00?16.44 Arto
Nyberg. 07.47 Pikku perunat (S). 07.28 Jepu Neulanen
(S). 17.00
Valehtelevat viettelijät (7). 08.08 Ryhmä Hau (S). 19.30
Simpsonit (7). 00.00
Deadwood (12). 21.30 Dokumenttiprojekti: Tuulensieppaajat (16).
23.00 Yle Uutiset. 09.55 Yle Uutiset. 09.33.
Unelmien koulukuva Meilahden
kauhut. 14.50
Urheiluviikonloppu. 00.35 Dallas (16). 20.57 Keno. 07.50 Bumba (S). 21.55
Urheiluruutu. 14.30 Eläinten pelastajat (S). 19.10 MTV Sport Uutiset. UUDET JAKSOT
ALKAVAT! 1/8. 12.25 Oddasat. 13.45
Salatut elämät (7). 16.00 Dieetit
vaihtoon!. 20.30?
20.54 Bored to Death (12). 19.00 Kandit. 00.45?
01.15 Suomi on venäläinen.
00.00?04.00 Kandit. 15.25?15.52 Uusi päivä (S).
16.00 Freestylen MM: Parikumpareet. 23.35 Isänmaan puolesta (12).
05.00 Ennustaja-TV. 17.20 Päivän
sää. 10.00 Saariston
pelastaja. 18.00
Duudsonit tuli taloon (S). 15.30 Miehen
puolikkaat (12). 09.00
Yle Uutiset. 09.50 Loton ja Jokerin tulokset. 14.58 Urheiluviikonloppu.
14.59 Freestylen MM: Kumpareet.
16.25 Urheiluviikonloppu. 20.57
Keno. 08.35 Katinkontti.
08.47 Babar ja Badun seikkailut (S).
09.00 Galaxi. 15.30
Rouva Ministeri (7). 16.10 Upeat
skandikodit. 08.50 Näin
Norjassa. 02.30 Mentalist (12).
03.25?06.00 Voittostudio.
05.00 Ennustaja-TV. 19.00 Naapuritarvonta. 03.45?05.00 Ennustaja-TV.
Sub
06.00 Voittostudio. 17.00 Pikku Kakkonen. 19.30
Kioski. 17.25 Kauniit ja rohkeat (7).
17.55 Mitä tänään syötäisiin?. 06.20 Onnenarpa. 13.40 Pasila
2.5 . 22.50 Kylmä rinki (16). 08.05 Kiehtova
maailma: Hotellin vuosi. 15.22 Urheiluviikonloppu. 2.
tuotantokausi yle.?/kandit.
Yle TV1
Yle TV2
05.55 Kuka kutsui Kokanderin. 11.55
Hiihdon Suomen Cup. 11.15 Pressiklubi. 13.55 Frasier (S). 10.00
Mantsinsaaren Robinsonit (S). 11.10 Mantsinsaaren Robinsonit (S). 08.30 Katti
kaiken tietää! (S). 09.12
Snoukkaa!. 01.10 Deadwood
(12). 17.00 Lemmen viemää (S).
18.00 Suomen surkein kuski. 15.15 Korkki kiinni. (16). 06.50 Pikku
Kakkonen. Hirviöt, vampyyrit ja
zombiet kokoontuvat karmealle
illalliselle. 07.51 Niksi-Nella (S): Merkillisiä merkkejä. 11.00 Moderni perhe (S). 13.30?14.50
Dokumenttiprojekti: Laulu. 19.30
Kingi. 10.00
Yle Uutiset. 18.45 Urheiluviikonloppu.
19.00 Yle Uutiset. 14.05 Urheiluviikonloppu. Linnake. 18.15 Suomi
on venäläinen. 22.25 MTV
Sport Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 21.00 Elokuva: Riemukupla:
Tankki täynnä (S). 07.04 Pingu
(S): Pinga syntyy. 03.45?05.00
Ennustaja-TV.
06.00?08.00 Voittostudio. 22.00 George Gentlyn
tutkimukset (12). 09.30 Huomenta Suomen
Uutiset. 19.00 Yle
Uutiset. 02.05?05.50 Voittostudio.
TV . 12.30 Simpsonit (7). 20.45 Urheiluruutu. 11.55 Hiihdon
Suomen Cup. 12.40
Sydämen asialla (7). 12.05 Palanen:
Kunniataulu. 06.51 Nimipäiväonnittelu:
19.1. 12.05
Ylös tunturiin. 16.25 Yhdistetyn maailmancup. 00.08 Girls (16). 19.05 Urheiluruutu. 17.55 Arman ja Kamerunin kummilapset (7). 18.55
Naapurit-arvonta. 12.55 Gulliverin matkat (7).
14.35 Rouva Ministeri (7). 15.10
Pisara. 23.05 NCIS: New Orleans (12).
00.05 Vampyyrien sukua (16). The Spin-Off (7). 02.15 Frasier (S). 23.15 Kimmo (7). 18.45 Avara luonto:
Sri Lankan norsut. 08.05
Littlest Pet Shop (S). 09.24 Tero hoitaa (7).
09.37 Peter Pan (7). 13.35 Selviytyjät. 13.25 Ampumahiihdon MC:
Naisten yhteislähtö. 16.55 Yle
Uutiset viittomakielellä. 15.10
Yle Oddasat. 19.05 Simpsonit (7). 02.15?05.30
Voittostudio.
Opiskelija,
verkosta vauhtia
opiskeluun!
Soita tilauksesi 010 665 9014
TAI
Sähköpostilla:
Tilaa
opiskelijatilaus
5kk
verkkotilauksena!
asiakaspalvelu.ylakainuu@almamedia.?
mainitse: opiskelijatilaus verkkotilauksena
(5 kk:n määräaikaisen verkkolehden norm.hinta on 40 ?,
opiskelija-alennus -50%)
Tarjous on voimassa kotimaassa opiskelijatalouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. 12.20 Sydämen asialla
(7). 09.25 Daltonit (S). 12.55 Frasier (S). 21.00
Tuhkimotarinoita. 15.00
Yle Uutiset. 22.20 MTV Sport Uutiset. 22.40 Wallander: Surulintu (16). 08.05
Littlest Pet Shop (S). Tiistaina 13. 22.10 Päivän sää.
22.15 Lotto ja Jokeri. 20.00 Simpsonit (7).
20.30 Simpsonit (7). 19.00 Seitsemän
Uutiset. 09.15 Daltonit (S).
09.40 Chaplin (S). 15.05 Yle News. 15.05 Yle News. 08.30 Jeff Corwin
ja valtamerten salaisuudet. 12.00
Melissa & Joey (7). 14.10 Lumilautailun MM:
Halfpipe. kohti tuntematonta. 18.00 The
Voice of Finland. unelma-asunnot. 09.00
Fort Boyard . 01.05
Killer Karaoke. 09.35 Mitä tänään syötäisiin?. 20.10
Syke (12). 15.00
Yle Uutiset. 14.55 Totuuden anatomia
(12). 09.05?09.45 Aamusydämellä. 11.30 Arvostele mun illallinen Suomessa. 10.50 Ruotsin
kuningaskunnan historia. 16.50 Novosti Yle. 09.00
Hotellit haltuun. 20.00 Uusi päivä (S). 00.00
C.S.I. 21.05
Kotikatsomo: Tähtitaivas talon yllä
(7). 16.35
Ampumahiihdon MC: Miesten yhteislähtö. 18.55 HS-uutiset. 17.25?
17.55 Uutisvuoto. 18.45 Arto Nyberg.
19.30 Kahden keikka (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.00 Suomen huutokauppakeisari. 22.35 Bones
(16). 08.00 Astral
TV. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.57 Kaapo (S).
08.19 Oktonautit (S). 12.00 Anthony Bourdain . 18.00
Emmerdale (S). 08.40 Hunajapupuset (S). Lisätietoja saat konttoristamme.
www.ylakainuu.?
20?
ain
siis v /kk!
?
4,00. 18.58 HS-sää.
19.00 Sokkokokki. 20.00 Hauskat kotivideot. 23.40 Girls
(16). 19.20
Päivän sää. 22.50 Arne Dahl: Verikyynel (16).
00.20?01.00 Ykkösaamu.
TV . 11.10?12.05 Lääkärit. 16.00 Ajoneuvos: Superautot.
16.30 Ajoneuvos: Superautot. 20.30 Yle
Uutiset. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 18.1. 15.50 Kuuluisat kuppilat.
16.20 Olipa kerran (12). 19.10
Matkapassi: 20 vuotta maailman
ympäri. 15.15 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa. 14.30 Strada. 10.15?
11.07 Matkapassi: 20 vuotta maailman ympäri. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 06.25
Ylen aamu-tv. 08.30
Jaksa paremmin. 00.25?01.20
Game of Thrones (16).
00.40 Kovat kaulassa (12). 10.40 Emmerdale
(7). 22.20 Päivän sää. 17.10 Doc Martin (7). 00.05?00.50 Kova laki: Rikollinen mieli (16).
06.00?07.05 Voittostudio. Srilankannorsuja
on vain harvoin päästy kuvaamaan
niiden omassa elinympäristössään.
T: BBC. 09.02
Milin miljoona kysymystä (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 11.30 Moderni perhe
(S). 15.45
Löytöretkiä maailmaan. 20.00 Uuno Turhapuro armeijan leivissä (7). 22.00
Kymmenen Uutiset. 19.10 MTV Sport Uutiset.
19.30 Manitbois (S). 13.00?14.00 Simpsonit
(7). 13.00 Matkaoppaat. 06.25 Onnenarpa. 09.05 Ylen aamu-tv. 09.05 Studio55.?. 23.45 Kuudes
aisti (12). Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointitarkoituksiin.
Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. 15.10 Koiralle
koti. 11.00 Yle
Uutiset. 16.55 Yle
Uutiset viittomakielellä. 19.00 Simpsonit
(7). 18.30 Emmerdale
(S). 17.00 Yle Uutiset. 15.00 Mitä tuli tehtyä. 09.55 Grand Designs
. 10.30 Nelonen Pro: Moor Gääs.
11.00 Elixir. Osa
1/10. tammikuuta 2015 YLÄ-KAINUU
21
TV . 15.40 Koiralle koti. 08.00 Lego
Ninjago (7). 00.45 Kuudes aisti (16).
01.45 Suomen huutokauppakeisari.
02.45 Suomen Tulli. 07.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (S). 13.25
Frasier (S). 20.30 Simpsonit
(7). 19.40 Scott &
Bailey (12). 12.45 Salatut elämät
(7). 10.30 Pilanpäiten. 07.55 Bumba (S). MAANANTAI 19.1.
Yle TV2 19.01.2015 klo. 13.15 Salatut elämät (S)
60 m: 1) Taru Väisänen SuVa 8,5
Pituushyppy: 1) Taru Väisänen SuVa 456
Aluekilpailut
Kajaanissa
lauantaina
Kajaanissa pidettyihin yleisurheilun aluekilpailuihin
osallistui yläkainuulaisia urheilijoita.
M. Kuulantyöntö: 1) Risto
Harri PuRy 14.31
P12. maaliskuuta.Uuden hiihtotapahtuman reitti kulkee
vaaramaisemissa Ukkohallan
ja Paljakan hiihtokeskusten
välillä.
Tällä kertaa lähtöpaikkana
toimii Ukkohalla. Hiihtosuuntaa vaihdetaan vuorovuosin. 60 m: 1) Kerttu Pyykkönen KajKi 9,2...3) Lotta
Korja SuRa 10,0
N17. Järjestäjien mukaan
lumivarmuus on reitillä taattu, sillä lumipeite vaarojen
päällä on aina vankka.
Pidempi 55 kilometrin
reitti kiertää ensin Tuomivaaran ladun myötäpäivään,
josta jatkaa Nousevan Auringon ladun kautta Joutensuolle ja sieltä Metsäntutkimuslaitokselle Puolangan puolelle. Kilpailijoille ja retkeilijöille on omat
sarjansa.
Kilpailun järjestävät seurat
ovat Hyrynsalmen Isku, Ristijärven Pyry ja Puolangan
Ryhti
Kilpasarjassa miehet ja
naiset hiihtävät 55 kilometriä.
Retkisarjassa valittavana
on 55 ja 37 kilometrin reitit
sekä miehille että naisille.
Ensimmäisen Ukkohalla-Paljakka-hiihdon maali on Paljakassa.
JARNO HILTUNEN
SuPS
voitti
C-tytöissä
Suomussalmen Palloseura
voitti kaikki ottelunsa Kuhmossa pelatussa C-tyttöjen
lentopalloturnauksessa. Ahkera harjoittelu
alkaa tuottaa jo viimeinkin
tuloksia syksyn opettelun jälkeen.
Kajaanin Hokkia ja Raahen jääkiekkoklubia vastaan
saatiin selvät voitot.
Sarjan kärkijoukkueita
Kempeleen K-Laseria ja Kuusamon Pallo-Karhuja vastaan
joukkue taisteli uhrautuvasti
tasapelit.
SuPS-Hokki 8-4.
SuPS:n pisteet: Jiri Juntunen 2+2, Arttu Huttu 3+0,
Aleksei Ovchinnikov 1+2, Atte Anttonen 1+1, Viljami Itkonen 1+0, Juuso Juntunen 0+1.
Maalissa Niko Heikkinen
32 torjuntaa, palkittiin Viljami Itkonen.
SuPS-RJK 16-1.
Pisteet: Jiri Juntunen 5+2,
Arttu Huttu 3+0, Antti Himanen 1+4, Jone Ohtonen 2+1,
Tuomas Juntunen 1+1,Lauri
SuPS 0-2 (23-25, 18-25), Sport
- AK Bad B: 2-0 (25-18, 2523), SuPS - Sport 2-1 (25-10,
23-25), (15-10), AK Bad B - Ki-
va 2-1 (19-25, 25-17, 15-8),
SuPS - AK Bad B 2-0 (25-16,
25-14), Kiva - Sport: 1-2 (1625, 25-20, 10-15).
Kinnunen 1+0, Juuso Juntunen 1+0, Viljami Itkonen 1+0,
Santtu Niskanen 1+0.
Maalissa Niko Heikkinen
21 torjuntaa, palkittiin Jone
Ohtonen.
SuPS-K-Laser 4-4.
Pisteet: Jiri Juntunen 2+1,
Lauri Kinnunen 1+0, Tuomas
Juntunen 1+0, Antti Himanen 0+1.
Maalissa Niko Heikkinen
29 torjuntaa, palkittiin Lauri
Kinnunen.
PaKa-SuPS 5-5.
Pisteet: Antti Himanen
2+1, Tuomas Juntunen 2+1,
Jiri Juntunen 0+3, Aleksei
Ovchinnikov 1+1.
Maalissa Niko Heikkinen
43 torjuntaa, palkittiin Antti
Himanen.
Jääkiekon
III-divisioona
jatkui
Jääkiekon III divisioona jatkui viikonvaihteessa. tammikuuta 2015
22 URHEILU&LIIKUNTA
Ukkohalla-Paljakka-hiihto maaliskuussa
SIRKKU RAUTIO
Uutta: Ensimmäinen
startti Ukkohallasta
Ylä-Kainuu
toimitus.ylakainuu@almamedia.?
Ensimmäinen UkkohallaPaljakka-hiihto hiihdetään
14. Korkeuseroa reitillä on 190 metriä ja suurin
yhtäjaksoinen nousu 100
metriä.
Hiihtäjille järjestetään
hiihdon jälkeen järjestäjien
puolesta kuljetus Paljakasta
takaisin Ukkohallaan. Maali sijaitsee Paljakassa.
Lyhyempi 37 kilometrin
reitti lähtee Ukkohallasta
suoraan Nousevan Auringon
ladulle, etenee samaa reittiä
kohti Paljakkaa ja lopuksi erkanee ennen Paljakan rinnehiihtokeskusta Rakennusjärven ladulle kiertäen sen myötäpäivään. Pituushyppy: 1) Valto
Rautiainen KajKi 420, 2) Jani
Juntunen SuRa 414
T11. YLÄ-KAINUU Tiistaina 13. Lopuksi reitti kiertää Latvavaaran ladun vastapäivään. Pelipäivä oli viime lauantai.
Keijo Holapan luotsaamat
C00-01 -tytöt voittivat tietenkin koko turnauksen.
Joukkueessa pelaavat Nea
Holappa, Meri Moilanen,
Roosa Moilanen, Reeta-Mari
Manninen, Niina Heikkinen,
Martta-Ilona Moilanen, Henna Huttunen, Kirsi Heikkinen, Emilia Viinikainen, Venla Sirviö, Vilma Anttonen,
Kuhmon Kivan C-tytöt kohtaavat tässä AK Bad B:n.
Kiira Juntunen.
Loppujärjestys: 1) SuPS, 2)
Sport , 3) AK Bad B , 4) Kiva
Ottelutulokset: Kiva -
SuPSin E-juniorit
jatkosarjassa
Suomussalmen Palloseuran
E1-03 -juniorijoukkue on jo
ehtinyt pelata neljä ottelua
jääkiekon jatkosarjassa ilman
häviöitä. Lauantaina pelataan Kiuruvedellä
ja sunnuntaina Haapavedellä.
Mulari SuVa 416
P14. Suomussalmen Palloseura oli lepovuorossa kuluneena viikonloppuna.
Ottelutulokset: PJK - Kiekko-Karhut 12-2, PyPo - Cowboys 3-7, Kiekko Haukat - TeKi 9-0, KUKI HT - KK-81 13-1,
Kiilat - OYUS 7-6 vl, Ahmat HaU 13-2.
Nivala Cowboys säilytti
sarjan ykköstilansa.
SuPS on kymmenentenä.
Matkaa kahdeksantena olevaan Haapaveteen on kolme
SUA:n
ampujia
Oulussa
Kai Hyttinen
ykköseksi
Piippolassa
Suomussalmen Urheiluampujia osallistui Oulun Metsästys- ja Ampumaseuran
järjestämään ilma-aseiden
SM-karsintakilpailuun.
Tuloksia:
10 m, ilmapistooli 60 ls. 60m: 1) Johannes Mulari SuVa 12,0
Pituushyppy: 1) Johannes. 60 m: 1) Vanessa Juntunen SuRa 8,7, 2) Noora Pelli SuRa 9,5
Pituushyppy: 1) Vanessa
Juntunen SuRa 424
T13. M:
1) Matti Kuonanoja OMAS
571, 2) Jorma Jäntti SUA 564
10 m, ilmapistooli 40 ls.
M50: 1) Jaakko Sand SUA
369...7) Risto Heinistö SUA
337
10 m, ilmapistooli 40 ls.
N50: 1) Marju Sand SUA 343
10 m, ilmapistooli 60 ls.
P1Y: 1) Tauno Matilainen PA
523, 2) Risto Heinistö SUA
498
Suomussalmelainen kilpaautoilija Kai Hyttinen kartturinaan Antti Haataja voitti
Piippolassa lauantaina ajetun
kahden erikoiskokeen harrasterallin.
Kisa avasi Pohjois-Suomen
autourheilukauden.
Hyttinen jätti toiseksi sijoittunutta oululaista Matti
Koskeloa 14 sekuntia.
Kolmas oli Aarni Mertanen Kajaanista yli 54 sekuntia Hyttiselle jääneenä.
Rallisprintin SM-sarja alkaa Lapualla helmikuun alussa.
KaiHyttinen on aikonut
osallistua sarjaan.
pistettä.
SuPSilla on seuraavassa
viikonvaihteessa kaksi raskasta vierasottelua. 60 m: 1) Hilla Niskanen SuVa 9,9, 2) Mira Seppänen SuVa 10,4
Pituushyppy: 1) Anette
Saalismaa VKV 371...3) Hilla
Niskanen SuVa 341, 4) Mira
Seppänen SuVa 305
T12
Kurssimaksu 35
euroa. JATKOKURSSI (26 t) Yhtenäiskoulun
luokassa alkaa to 22.1.2015 klo 19.00-20.30. Opettaja Timo Sirkkala.
ANDROID . Kurssimaksu 35 euroa. JATKOKURSSI (26 t) Yhtenäiskoulun luokassa alkaa to 22.1.2015 klo 17.00-18.30. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Kokouksen pöytäkirja on nähtävissä kahden viikon ajan
esimiehellä, osoite Pussitie 3.
Sihteeri
6b+.g7<g7859$//,6886.2577,
SEKALAISTA
KUULUTUKSIA
-RUPD .HPSSDLQHQ SXK
6lKN|SRVWL MRUPD NHPSSDLQHQ#YMN JURXS ¿
ZZZ YMN JURXS ¿
HYRYNSALMEN KUNTA
SEURATOIMINTA
.HUlOlQ \PSlULVW|Q
PDDWDORXVQDLVHW U\
2KMDWXW YHVLMXPSDW
DONDHQ SH NOR
.RNRRQWXPLQHQ DX
ODVVD 0XXW SlLYlW
MD 7HUYHWX
ORD
6 X R P X V V D O P H Q
(OlNHOlLVHW U\ .XQ
WRUDQWDDQ
OlKWLMlW
.DDPRNVHQ NUXXQDMDLVLLQ
NH VX /lKW|DLND
WDXOX -RRVHSLQWLH NOR
OD DV NOR .LSSDUL NOR
6XRPXVVDOPL NN NOR
3
1\W XXWWD
YHUNNRVLYXLOODPPH ±
$,+(6,987
7XWXVWX OLVll ZZZ \ODNDLQXX ¿
KANSALAISOPISTO TIEDOTTAA
DIGIKUVIEN ARKISTOINTI, KÄSITTELY JA TEKEMINEN VALOKUVAKSI (26 t) Yhtenäiskoulun luokassa alkaa ma 19.1.2015 klo 18.00-19.30. Tutustutaan
syvällisemmin eri ohjelmiin, joita iPadiin on tarjolla,
sekä tarjolla oleviin eri lisälaitteisiin. tammikuuta 2015 YLÄ-KAINUU
23
SEKALAISTA
KOKOUKSIA
Tilattu
on luettu
6lKN|ODLWWHLVWRMHQ WDUNDVWXNVHW
. Tutustutaan syvällisemmin laitteiden eri ominaisuuksiin,
sekä tarjolla oleviin eri lisälaitteisiin. Kurssimaksu 35
euroa. luvun
11 §:n mukaisen tarkkailuohjelman.Tarkkailuohjelman
mukaisesti luvan haltija tarkkailee Kiantajärven
talviaikaisen nousun vaikutusta järven jääoloihin
silloin, kun vedenkorkeus nousee luvan
määrittämässä tilanteessa, kuten esimerkiksi
merkittävästä lumen sulamisesta johtuen, enemmän
kuin 0,07 m viikossa tai 0,15 m kuukaudessa.
Hakijan esitys tarkkailuohjelmaksi ja siihen liittyvä
NXXOXWXV SLGHWllQ QlKWlYLOOl . VlKN|ODLWWHLVWRMHQ NXQWRDUYLRLQQLW MD OlPS|NXYDXNVHW
verkossa
Härkövaaran
Erä ry:n
www.ylakainuu.?
6lKN|DODQ NRXOXWXV
VUOSIKOKOUS
su 25.1.2015 klo 18.00
alk. Pyhäkylän koululla.
Kanervan Kalaveden Osakaskunta
VUOSIKOKOUS ma 19.1.2015 klo 16.00 Wanhan Kalevan
Baarissa. ODNLVllWHLVHW YDUPHQQXV MD PllUlDLNDLVWDUNDVWXNVHW
. Opettaja Timo
Sirkkala.
IPAD . Opettaja Timo Sirkkala.
Kuulutus vesilain mukaisesta
tarkkailuohjelmasta
Fortum Power and Heat Oy on esittänyt Kainuun
ELY-keskukselle hyväksyttäväksi vesilain 3.
Suomussalmen kunnan virallisella ilmoitustaululla
.DXSSDNDWX 6XRPXVVDOPL. Tiistaina 13. Tämä kurssi on suunnattu niille, jotka osallistuivat Digijärkkäri käyttöön
-kurssille, mutta muutkin voivat siihen osallistua.
Toivottavaa, että kurssilaisella olisi kannettava ja Adoben lightroom ohjelmisto. Ohjelmisto voidaan hankkia
myöhemmin. Kurssin
ohjelmassa digikuvien taltiointi ja säätäminen Adobe
Lightroomilla painokelpoiseksi