KESÄKUUTA 2017 NRO 47 Uutta välineistöä Hiljaisen kansan Niittykahvilassa paistuvat letut tulisijassa. >> 10 Historia esillä Kainuulaislähtöisen Päivi Virokannaksen kuvataidenäyttely Hukkareissu on esillä leirintäalue Piispansaunoilla tämän viikon loppuun. >> 7 Ikäihmiset huijausyritysten kohteena SuPS:n sunnuntaina Ruukinkankaalla järjestämän piirisarjaturnauksen päätteeksi E11-sarjan pelaajat iloitsivat, sillä voittoja kertyi kolme neljästä. >> 4 Kasvukausi myöhässä Poliisi pyytää vanhusjärjestöiltä kiireellisesti apua huijausten estämiseksi. s.11 Terminen kasvukausi alkoi Kainuussa toukokuun lopulla, noin kolme viikkoa myöhässä. Iäkkäiltä ihmisiltä halutaan rahaa. >> 8. PERUSTETTU 1965 | WWW.YLAKAINUU.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 13. >> 8 Kaunislehdon talomuseon kesäkausi avattiin kotiseutuneuvos Kalle Juntusen esitelmän merkeissä. >> 10 Veteraaneille Toimitusjohtaja Eija Sipola oli mukana hyväntekeväisyysajossa. >> 14 06/07-joukkue vauhdissa 6 4 1 4 8 8 1 6 2 9 7 1 7 2 4 Tähtäin maailmalle Ammunta: Titta Pääkkönen haluaa maajoukkueeseen
Ikävästä tapahtumasta kertovasta jutusta ei tule hyvä mieli, mutta silti siitä pitää kertoa. Tai sitten ei. Juhliin osallistuvien kannattaa jättää kiire ja hätäily kotiin. Hienojen maalien tekeminen. Aikaa kannattaa jättää myös ihan vain oleilulle uudessa kansallispuistossa. Lisäksi presidentti Niinistö ja rouva Haukio tutustuvat kansallispuistoon ja tapaavat avajaisiin osallistuvia kansalaisia. Avajaispäivänä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, että tiukkaa tekee, jos haluaa nähdä kaikki hienot esitykset. Mahdollisuudet keskustella ja jopa väitellä asioista ja mielipiteistä ovat heikentyneet. kesäkuuta 2017 ”Kylläpä alkoi Ämmänsaaren kauppojen saranat kulumaan heti ihan erimalliin.” ”Se on varmaa, kun vielä tekevät pakolliseksi ajosuunnaksi keskustan halki ajamisen. Jokainen haluaa olla äänessä, mutta harva viitsii oikeasti kuunnella, mitä toinen sanoo. Parasta ovat kaverit. Samalla kun väärin ymmärtämisen mahdollisuudet ovat moninkertaistuneet, ovat ihmiset muuttuneet yhä herkkänahkaisemmiksi. Presidentti Niinistö pitää juhlassa tervehdyksen. Minä väitän, että taustalla on kuuntelemisen taidon puute. Kuten myös esimerkiksi päätös kehittää terveyskeskuksen puhelinpalvelua. Väärin ymmärtäminen on helppoa ja sitä tapahtuu paljon. Jokainen on varmasti leikkinyt rikkinäinen puhelin -leikkiä, jossa kuiskataan lause vierustoverin korvaan. Facebook-päivitys edellisenä yönä nähdystä unesta muuttuu nopeasti tositapahtumaksi. A Jokainen haluaa olla äänessä, mutta harva viitsii kuunnella. Juhlaohjelman kokoajilla on varmasti ollut puhelin kuumana monen kuukauden ajan. Mutta uutinen ei ole negatiivinen tai positiivinen, se on uutinen. Tarina oman kylän lukioon tyytyväisestä nuoresta tai paikkakunnalle perustetusta uudesta yrityksestä on positiivinen asia. Saati eritellä, onko kyseessä mielipide vai ihan tutkittu tieto. Maalinteko ja kaverit ovat parasta. Työtä on tehty maastossa ja luontokeskuksessa. Kuuntelemisen jalo taito Kolumni Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Kirjoittaja on Ylä-Kainuun päätoimittaja. Hyvin valmistautuneena juhlit mukavammin Pääkirjoitus 13.6.2017 Päätoimittaja Sirkku Rautio Joukkueena pelaaminen, jalkapallo on mukavaa. Kaisa Tolonen Niiki Juttula Rasmus Paavola Venni Kela Aivan kaikki. Juhlaa kunnioittavat läsnäolollaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio. www.ylakainuu.fi Kertjakaikkiaan hienoa toimintaa Halavatun Papoilta,yrittäjiltä sekä kaikilta tähän toimintaa osallistuvilta. Järjestäjät neuvovat suosimaan kimppakyytejä ja linja-autokuljetuksia ruuhkien välttämiseksi. S osiaalisen median levittäytyminen osaksi uutisvirtaa on aiheuttanut sen, että tunteet, asenteet, mielipiteet, tosiasiat, tapahtumat ja niiden taustat elävät iloisessa sekasotkussa. Kehitys on kulkenut niin, että ikävän tosiasian tai uutisen kertoja leimataan negatiivisuuden levittäjäksi. Luonnossa ollaan luonnon ehdoilla. Toisaalta positiivisia asioita ei huomata, jos niitä ei erikseen alleviivata. Kun pysähtyy hetkeksi, näyttää maailma ihan erilaiselta. Avajaispäivä sujuu hyvin, kun varaa riittävästi aikaa Hossaan saapumiselle ja varustautuu ulkoilevaan kansanjuhlaan hyvillä jalkineilla sekä säähän sopivalla vaatetuksella. Hossan juhlapäivään on valmistauduttu koko talven ajan. Kun jakaa parin vuoden takaisen muiston, kysyy joku kohta, että nytkö olet siellä etelässä. Sitkeä työ palkitaan, kun Suomen 40. Eloton kuntakeskus voi järkyttää vilinää kaipaavaa…” Keskustelua Viitostien kylteistä. kansallispuisto avataan virallisesti. Jokaisella on oikeus mielipiteeseen, mutta eikö kuitenkin kannattaisi joskus edes arvioida niitä uudelleen, jos ympäristöstä tulee jatkuvasti päinvastaista viestiä. Tarvitaan vain yksi huolimaton lukija. 2 KESKUSTELE YLÄ-KAINUU – Tiistaina 13. Viestiketjun ei tarvitse kulkea kuin muutaman ihmisen kautta ja toisesta päästä tulee ulos aivan eri lause kuin mikä liikkeelle lähti. Juhlahumun keskellä voi rauhoittua kirkasvetisten lampien rannoille tai samoilla kankailla. N eljän yön kuluttua koittaa Suomussalmen suuri päivä. ”Miksi lehti kirjoittaa vain negatiivisista asioista, pitäisi tehdä ihania, positiivisia uutisia”, kuulee usein sanottavan. Ehkä itse kullekin meistä tekisi hyvää olla hetki hiljaa ja keskittyä kuuntelemaan ja havainnoimaan. Pelaaminen, kuljettelu ja maalinteko. Gallup: Mikä sinua kiinnostaa jalkapalloharrastuksessa?
Hyrynsalmi, p. Kylänmäkeen ollaan suunnittelemassa lisää parkkitilaa, että kaikki haluavat mahtuisivat. Oikea päätös. Suomussalmi kk -viitta säilyy Viitostiellä Juntusrannantien risteyksessä. Kirjoita napakasti. On ne taas turistit päästänsä pyörällä tänä kesänä, että minne sitä mennään... Ihan takapuolesta koko homma, kun olisivat alunperin antaneet olla Ämmänsaaren Ämmänsaarena ja kirkonkylän Suomussalmena.. Muutokset liittyvät Suomussalmen kunnan päätökseen selkeyttää opastusta Viitostiellä. 040 708 5224 kahvi + munkki teRvetuloa toRikaHvilaan ämmänsaaRen toRille! ma-Pe 6.30-18 la 6.30-14, su 7-18 2 €. Kylänmäki ja Haukiperä korvasivat Suomussalmi kk -kyltit Suomussalmi kk -viitan on korvannut Kylänmäki-viitta Alajärventien ja Veikkolantien risteyksissä. Kun ei vain kukaan enää vinkuisi, että kaikki ohikulkijat olisivat halunneet tulla tuomaan rahaa, mutta kun eivät löytäneet perille. • NAISTEN KESÄPAITOJA alk. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Hieno ” kunnianosoitus” kunnalta kirkonkylälle,vielä näin 100-v.juhlavuonna.Suomussalmen kirkonkylällä vaadittiin itsenäisyyttä ensimmäisenä koko Suomessa. Suomussalmi kk -kyltit vaihtuivat Alajärventien ja Veikkolantien risteyksissä Kylänmäki-kyltteihin. No nyt alako kassakoneet rallattaa Ämmässä! Hyvä niin. Muualta tulevat eivät tiedä vanhoja nimiä. Viittakikkailun isät (ja äidit) ovat todella isänmaattomia ihmisiä! Mikä paikka tämä Kylänmäki oikein on. Kirjoita viestin alkuun YLÄ ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. KIITOS !!! • MUISTILAPPUKUUTIOT alk. Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi. Sirkku rauTio Kohta ei kukaan osaa Suomussalmen vanhalle kirkolle... Ei muualta tuleva tunne kaikkien Suomen kuntien historiaa. Kirjoituksia ei palauteta. Miten jos tulee jostain muualta päin Suomea ja haluais mennä Suomussalmen kirkonkylään.. miten sinne osaa jos tuolla ei lue sitä kuten ennen ja jos ei omista navigaattoria eli on vanhempi kulkupeli. Suomussalmen keskustan eteläpuolella Suomussalmentien risteyksessä lukee nyt Haukiperä. (08) 741 013, 044 548 1463 www.kk-kumpulainen.fi Kalusteja KonemarKet Kumpulainen Park 220 Dino Multiclip 47 blue Combi 48 Combi 48 S itse vetävä Alpina BT 84 HCP 1995,Multiclip 47 AE akkukäyttöinen 595,179,225,Autoclip 230 S robottileikkuri 1990,Tornado 3098 H 1995,269,Moottorisaha SP 520 52CC 3,1 hv 185,Estate 3098 H 2495,329,ruohonleikkurit paljon muita malleja heti varastosta! trimmerit, pensasleiKKurit, puhaltimet, moottorisahat Tornado 2098 Park 120 2595,2995,1499,Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Viitostielle pystytettiin torstaina uusia tienviittoja. Ylä-Kainuun FB Tykkää ja tutustu! Ylä-Kainuu on Facebookissa! Oman lehtesi uutiset syntyvät lähellä! www.ylakainuu.fi Ylä-Kainuu luettavissa myös verkossa www.ylakainuu.fi Carrot, Feniks Personaliteenused, Rohrer Finland Oy, Icopal, OP Ylä-Kainuu, Jakanneri Cables Oy, Kiantama Oy, Jalonhelmi, Juntunen & Koivumäki Oy, K-Supermarket Suomussalmi, K-Supermarket Pudasjärvi, Kiinteistötyö Lauri Helttunen Oy, Nokikäki Terry Luukkonen, Sumijäte Oy, OK Rakentajat Oy, Kainuun Kalatuote Oy, K-Rauta Suomussalmi, Ylä-Kainuu-lehti, Suomussalmen Seurahuone, Tilausmatkat Matka-Moilanen, Suomussalmen seurakunta, Halavatun Papat, Kosken Plikat HALLAN PAPAT KIITTÄÄ SEURAAVIA YRITYKSIÄ OSALLISTUMISESTA HYVÄNTEKEVÄISYYS PAPPATUNTURI – TAPAHTUMAAN: Tapahtuman tuotto käytetään Suomussalmen veteraanien virkistäytymiseen. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 9014. Suomussalmen kunnanhallitus päätti esittää viitoituksen uusimista ely-keskukselle, koska Suomussalmi kk -kyltit ovat aiheuttaneet ohikulkijoille sekaannuksia. Ajelin kirkonkylälle etsiessäni keskustaa. Heti ne sattui silmiin möksältä ajellessa. Tiistaina 13. • KERTAKÄYTTÖASTIOITA alk. ota yhteyttä Pikaisesti P. kesäkuuta 2017 – YLÄ-KAINUU 3 Mielipiteet: toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi, Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Jospa ne toimii, vaikka eivät ole kaikkien mieleen! Oesivat antaneet olla Ämmänsaaren Ämmänsaarena ja Suomussalmen Suomussalmena alunpitäen. • ERILAISIA SUKKIA alk. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. 5 00 2 00 5 00 piiRRustusleHtiÖ a4 avajaisviikon tarjous! huomio! huomio! sinä reiPas, oma-aloitteinen ja tunnollinen henkilö! tule töihin kesäkahvilaan myyjäksi. Minulla ei ollut käsitystäkään mitä tarkoittaa Ämmänsaari. • UIMARENKAITA • VESIPYSSYJÄ 1 € kpl/pkt/erä POISTOPISTE matto–, vuodevaate– ja huonekalumarkkinat ämmänsaaressa, keskuskatu 3 (OP:n talo) ma-Pe 9-17, la 9-14, su suljettu tarjoukset voimassa viikon tai niin kauan kuin tavaraa riittää kpl pl pr kpl kotimaisen mattokutomon puuvillamattojen loppuunmyynti! 1 50 mäntynestesaippua 2 l/pl Duudsonit Flip-Flop vaRvassanDaalit koot: 36-41 kesämekot alk
Alueelle on järjestetty väliliikennettä eri parkkipaikoilta tapahtumaalueelle. Ossi Heikkinen kertoo kaksi viikkoa kestävien kevättöiden olevan loppusuoralla. Järjestäjät toivovat, että avajaisjuhliin saapuvat suosisivat yhteiskyytejä ja julkista liikennettä. Hän sanoo, että kaksi viikkoa kestävät kevättyöt ovat loppusuoralla ja kestävät enää pari päivää. Pysäköinti on sallittua liikenteenohjaajan osoittamalle paikalle. Viivästyminen ei ole tänä keväänä kuitenkaan haitannut Korpelan Maidon tilaa, jossa viljellään nurmea omaan käyttöön, säilörehuksi. Helpoin tapa päästä perille on ilmoittautua linja-autokyyteihin. Täytyisi sataa viikoittain. kesäkuuta matkaan lähdetään jo kello 8. Opastettu linja-autokuljetus Suomussalmelta Hossaan on tarjolla maanantaista sunnuntaihin 12.– 18. Bussi starttaa maanantaista perjantaihin kello 8.30. ProAgrian mukaan kylmä sää on hidastanut roudan sulamista ja peltojen kuivumista kylvökuntoon pohjoisessa Suomessa. kesäkuuta 2017 Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi – Kasvukausi on lähtenyt vauhdilla liikkeelle viimeisen viikon aikana, kun ilmat lämpesivät. Avajaispäivänä 17. Väliliikenne pikkubusseineen pyörii alueella jatkuvalla syötöllä. Korpelan Maidon Ossi Heikkinen arvioi säilörehusadosta korkeintaan keskinkertaista. – En odota kuin korkeintaan keskinkertaista satoa, osin myöhäisyydestäkin johtuen. – Nurmi vaatii kasvaakseen lämpöä, mutta myös kosteutta. Viime vuonna aloitus tapahtui vapun aikaan. ProAgria arvioi säilörehusadon määrän välttäväksi ja laadun tyydyttäväksi maan pohjoisosassa. Matkan aikana opas kertoo Suomussalmesta. – Korjaamme sadon kesän aikana kaksi kertaa, joista ensimmäinen on tavallisesti ennen juhannusta. Säälle ei mahda mitään, toisena vuonna työt päästää aloittamaan aikaisemmin ja toisena taas myöhemmin. Pari edellistä kesää ovat kuitenkin olleet liian märkiä ja näin ollen korjuuolosuhteet ovat olleet huonoja. Näin myöhäistä kevättä hän ei oman viljelijän uransa ajalta kuitenkaan muista. Linja-auto kulkee Kekkoskakkosta pitkin ja kyytiin voi nousta matkan varrelta. – Me pääsimme töihin toukokuun viimeisellä viikolla. Nyt korjuu siirtyy heinäkuun alkuun. Kasvukausi vauhdilla käyntiin Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Hossan kansallispuiston avajaiset tuovat mukanaan muutoksia myös liikennejärjestelyihin Hossassa. Lisätietoja: hossanjuhlat.com Lähde ajoissa ja suosi kimppakyytejä Sirkku rauTio. Se on hernekeittoa, jonka tarjoavat Metsähallitus ja Kainuun ELYkeskus. Ossi Heikkinen kertoo, että tilalla on tähän mennessä tehty täydennyskylvö, lietelannan ja väkilannoitteiden levitys. Bussi pysähtyy lisäksi Juntusrannan kylätalolla, josta voi myös hypätä kyytiin. Nyt on menossa uusien nurmien perustaminen ja niitä on jäljellä pari lohkoa. Omilla autoilla saapuvien on siis ajettava perille Hossantien kautta. Nurmen kasvu tukahtuu, jos on pitkiä kuivia kausia. Sunnuntain Mehtämessuun pääsee linja-autokyydillä kello 9. ProAgria arvioi säilörehun korjuun käynnistyvän Pohjois-Suomessa vasta juhannuksen jälkeen. ProAgrian mukaan maan pohjoisosissa kylvö on parhaillaan käynnissä tai kevätviljojen kylvöt viimeistelyvaiheessa. Linja-auto lähtee Jalonniemi-talon edestä ja kulkee Kekkostietä pitkin Hossaan. Hossaan pääsee linja-auton kyydissä myös koko Hossan juhlaviikon ajan. 4 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Tiistaina 13. Pysäköintitilaa on rajoitetusti, joten autolla ei pääse aivan juhlapaikan ytimeen. Niitä tarjoavat niin kunta kuin Kainuun Sanomat. kesäkuuta. Järjestäjät vinkkaavat, että avajaisista tulee miellyttävä kokemus, kun liikkeelle lähtee varhain ja kiirettömällä asenteella. Toinen sato korjataan tänä vuonna elokuun puolivälin jälkeen, Ossi Heikkinen totea Korpelan Maidolla töihin päästiin toukokuun viimeisellä viikolla. Perillä Hossassa voi tutustua Luontokeskukseen ja lisäksi käydään liikkumassa luonnossa. – Muutama lohkoista on vielä kylvämättä. – Viime vuonna pääsimme aloittamaan työt jopa kuukautta aikaisemmin, Heikkinen toteaa. Liikenne on suljettu tapahtuman ajan välillä Huosiusvirta–luontokeskus. Varusteita kannattaa olla sen verran mukana, että pärjää päivän ulkosalla mukavasti. – Pukeudu sään mukaisesti, ota retkireppuun juomapullo ja käteistä mahdollisia ostoksia varten, tapahtumatuottaja Veikko Leinonen suosittelee. Viime vuonna aloitus tapahtui vapun aikaan. Toukokuussa myös vähäiset sateet vaikuttivat kasvukauden alkamiseen. – Lehmillä on vielä entisiä rehuja syötävänään ja kasvukauttakin on jäljellä koko kesä. Linja-autojen kyytiin pääsee merkityltä pysäkiltä. Heikkinen toteaa nurmien näyttävän harvoilta. Juhlan huipentuma on puolilta päivin, kun presidenttipari leikkaa nauhan ja mieskuoro Huutajat huutaa kansallispuistolle. Viitostieltä Pistontien kautta ei pääse tapahtuma-alueelle. Kasvukausi on kuitenkin kahdesta kolmeen viikkoa myöhässä, Ossi Heikkinen Maatalousyhtymä Korpelan Maidosta kertoo. Avajaispäivänä Hossassa tarjoillaan maksuton, metsäinen juhlalounas
Laitoimme paakut noin viikko sitten maahan ja ne ovat alkaneet jo kasvaa. huzza/MarTTi huusko. – Kylvötyöt ja lannoitukset käynnistyneet täysin vasta viime viikolla. Lannoitteella herätellään kasveja. – Olemme viime vuosien aikana istuttaneet runsaasti taimia. – Moni kevät on ollut lämmin ja kasvit ovat heränneet. Mansikantaimet tarvitsevat lämpöä ja kosteutta menestyäkseen. ja 2. Kylvötöihin on Kainuussa päästy vasta kesäkuun puolella. Katso lisäkuvat digilehdestä. Terminen kasvukausi alkaa, kun lumi on sulanut aukeilta paikoilta ja vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi yli viiden lämpöasteen. Rajaturvallisuus haasteiden edessä MarjuT LehTo Rajan perinneyhdistyksen puheenjohtaja Martti Kukkonen luovutti pöytästandaarit Suomussalmen osaston puheenjohtaja Teuvo Sahariselle, kunnanjohtaja Asta Toloselle sekä Raimo Åkerlundille. – Mansikkamaan puhdistus aloitettiin tänä vuonna kaksi viikkoa myöhässä, mutta lämpimien kelien ansiosta mansikka ehtii kukalle jo juhannukseksi. Mansikkatilan yrittäjät Raija ja Pauli Seppänen kertovat, että mansikkasatoa saadaan aikaisempien vuosien tapaan heinäkuun puolivälistä lähtien. Tavallisesti Korpiniemen Mansikalla mansikkamaan harjaus on päästy aloittamaan huhti-toukokuussa. viikon paikkeilla. Mansikkatilalla on viimeisen neljän vuoden aikana satsattu uusiin taimiin, joten marjoja pitäisi tulla reilusti. Kun mansikat ovat kypsyneet, silloin yöt voivat olla viileitä. Maa on syvemmältä vielä kylmä, joten taimet saavat tarvitsemansa ravinteet lehtien kautta lannoitteen avulla. – Toimintaympäristö on muuttunut. – Kylmyys ja lumen sulaminen sekä osittainen lohkojen kuivuminen ovat hidastaneet kasvukautta tänä keväänä. Terminen kasvukausi kolme viikkoa myöhässä Mansikkasato kypsyy ajallaan Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Korpiniemen Mansikkatilalla Suomussalmella istutettiin taimet viime viikolla. Kylvötyöt ovat suurilta osin menossa nyt. – Mansikantaimia on syksyllä pakastettu paakussa. Se hidastaa kypsymistä ja mansikoista tulee paremman makuisia. Perinneyhdistyksen puheenjohtaja Martti Kukkonen olikin tyytyväinen retken järjestelyihin ja antoi siitä kiitosta Suomussalmen kiltaosastolle sekä kunnalle ja seurakunnalle. Tänä kesänä Korpiniemen Mansikalla on käynnissä koe. – Jopa 20 astetta riittää mansikalle. MarjuT LehTo Martti Huusko toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Noin 90 Rajan perinneyhdistyksen jäsentä eri puolilta Suomea oli viikonloppuna koolla Suomussalmella kesäretkellä. Eversti Sarasmaa piti hyvänä, että valtiolliset päättäjät ovat huomioineet tämän. Viime vuonna aloitus tapahtui vapun aikaan. Pintakerros oli yllättävän kuiva ja taimet ovat vaatineet kastelua. Myös öiden tulisi olla lämpimiä. Parhaillaan on meneillään lainsäädäntöuudistus, jolla paikataan rajavartiolaitoksen toimivallassa olevat aukot tilanteen vaatimalla tavalla. Alle kymmenen asteen lämpötilat jarruttelevat kasvua. – Kun mansikoita on ainoastaan yhdessä rivissä, satomäärä jää pieneksi. Mansikat on istutettu penkkiin kahdessa rivissä. Myös yli 200 henkilön palkkaukseen saatuja lisämäärärahoja Sarasmaa tervehti ilolla. Lisäresurssien ja toimivallan uudistusten avulla rajavartiolaitos pystyy pitämään huolen siitä, että Suomessa on vain yhdenlaisia vihreitä miehiä, rajamiehiä. On kuitenkin tullut viileämpi jakso ja kasvu on pysähtynyt. Viikonlopun aikana Rajan perinneyhdistyksen jäsenet tutustuivat Raatteessa talvisodan taisteluihin, Hiljaiseen kansaan ja Turjanlinnaan asiantuntevien oppaiden kanssa. Yöpakkasia jatkui kesäkuun alkuun saakka, ennen kuin päästiin plussan puolelle myös yöllä, Maarit Partanen toteaa. Aikaisempiin vuosiin verrattuna tänä keväänä oli pidempään kylmää, lumen sulaminen viivästyi ja kevään lämpiäminen kesti poikkeuksellisen pitkään. Meidän on varauduttava entistä vaativampiin tilanteisiin, esimerkiksi ihmissalakuljetukseen, hän totesi lauantaina retken avaustilaisuudessa Teatteri Retikassa. – Lunta on ollut Ylä-Kainuussa paikoitellen runsaastikin toukokuun loppupuolella. – Termisen kasvukauden mukaan Ylä-Kainuun alueella ollaan myöhässä noin kolme viikkoa, maatilayritysasiantuntija Maarit Partanen ProAgria Kainuusta sanoo. Tiistaina 13. Epävarmuus ja epävakaus ovat tekijöitä, jotka rajavartiolaitoksen on otettava huomioon toiminnassaan. Erityisen hyvä asia tänä keväänä oli se, että ei ollut routaa, joten mansikkamaan perustamiseen päästiin ajoissa. kesäkuuta 2017 – YLÄ-KAINUU 5 Korpelan Maidolla töihin päästiin toukokuun viimeisellä viikolla. Aikaisempina vuosina tämä on tapahtunut yleensä toukokuun 1. – Terminen kasvukausi on alkanut Kainuussa toukokuun loppupuolella. Korpiniemen Mansikan Raija ja Pauli Seppänen kertovat mansikan kypsyvän ajallaan kylmästä keväästä huolimatta. Vieraat vastaanottanut Kainuun rajavartioston komentaja, eversti Matti Sarasmaa muistutti heitä muutoksesta, joka kansainvälisessä politiikassa ja samalla myös Suomen rajatilanteessa on tapahtunut. Nyt hehtaarin alueella on huomattavasti enemmän taimia
– Uskonnollisesti hän halusi toimia itse Jumalan aseena maan päällä ja herättää kansa synnintuntoon. – Suomussalmelainen Kusti Kemppainen kuitenkin vapaaehtoisesti hiihti Kajaaniin ja ilmoittautui riveihin. Miika Siiroselta on ilmestynyt tämän vuoden alussa Simojoesta kertova teos Mustan lipun alla Elias Simojoen elämä ja utopia. MarjuT LehTo. Sodassa olleessaan hän oli rohkea, jopa röyhkeä, esimiehiään kohtaan. Elias Simojoki oli Siirosen mukaan luonteeltaan poikkeuksellinen henkilö, jonka karisma syntyi hänen luonteensa rajoittamattomuudesta. Simojoki osallistui sisällissotaan, talvisotaan ja kahteen heimosotaretkeen, Siironen kertoo. kesäkuuta 2017 Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Historioitsija Miika Siironen kertoi tänään Suomussalmella järjestetyssä Raate-tapahtuman seminaarissa Akateemisen Karjala-Seuran voimahahmo Elias Simojoen elämästä ja utopiasta. Vuosina 193536 Sinimustat-järjestö Simojoki johtajanaan sekaantui Viron vallankaappaukseen. Valkoisilla oli liian suuri etulyöntiasema ja punakaartipäälliköillä ei ollut tietoa, miten massoja kuuluisi johtaa. Suomussalmella Teatteri Retikassa järjestetyssä Raate-tapahtuman keskustelutilaisuudessa esitelmöivät historioitsijat Miika Siironen ja Teemu Keskisarja. Jos olisi mahdollista, niin Teemu Keskisarja peruisi vuoden 1918 sodan. Simojoen sankaritarina päättyi marttyyrikuolemaan Laatokan Koirinojan lahdella tammikuussa 1940. – Hän toimi rintamapappina, mutta kulki tarvittaessa myös kivääri kädessä. Hänen utopiassaan oli poliittisuuden osalta kansallisesti herännyt kansa, totalitaarisesti johdettu, militantti, luterilainen Suur-Suomi. Historioitsija Teemu Keskisarjan esitelmän aiheena olivat kainuulaiset ja karjalaiset ihmiskohtalot vuonna 1918. Elias Simojoen utopiassa oli kolme osaa: poliittinen, uskonnollinen ja psykologinen. Hän menehtyi Kannakselle, eikä ehtinyt nähdä Viipurin valtausta. – Niinpä Simojoki hiihti hevosen luokse ja lopetti sen. 1930-luvun lopulla Elias Simojoki lähti vapaaehtoisena talvisotaan. Jäällä oli myös haavoittunut hevonen, jota niin venäläiset kuin suomalaisetkaan eivät olleet onnistuneet lopettamaan. Tästä syntyi julkinen mylly ja Simojoki sai tuomion. Hän kävi sodan aikana neuvomassa suuria sotaherroja, kuinka operaatiota johdetaan. Heillä ei ollut mitään havaintoa siitä, mihin olivat menossa. Elias Simojoen elämä esillä A Idealistinen nuorukainen pyrki hyvään, mutta päätyi pahaan ja koki marttyyrikuoleman. Miika Siirosta Simojoessa kiehtoo erityisesti hänen täydellinen omistautumisensa sekä idealistisuutensa, hyvän ja pahan outo liitto sekä traagisuus. – Idealistinen nuorukainen pyrki hyvään, mutta päätyi pahaan ja koki marttyyrikuoleman. Venäläinen huoltokolonna oli tuhottu jäälle rintamalinjojen väliin. Keskisarja uskoo, että suurinta osaa kainuulaisista ei sota kiinnostanut niin, että he olisivat lähteneet eteläisempään Suomeen sotimaan. Viimeisenä mustana lippuna, jota hän ei julkilausutusti kertonut kantavansa, oli ensimmäisen maailmansodan perintönä saatu fasisimi, yleiseurooppalainen totalitaristinen sekä jopa rasistinen aate. Hän oli nopeaälyinen ja aina vahva läsnäolossaan. – Pastorin työuransa hän teki lähinnä Kiuruveden pitäjänapulaisena. Psykologisesti hän halusti hyvittää vuosina 1918-1922 kaatuneiden rintamatovereiden, niin sanotun ”näkymättömän armeijan” uhrauksen. 6 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Tiistaina 13. – Simojoen kolme mustaa lippua, hänen maailmankuvansa perustana olivat herännäisyys ja uskonnollinen konservatismi sekä militantti isänmaallisuus, visionaan Suur-Suomi. Kaatuneet rintamatoverit jäivät Elias Simojokeen polttavaksi haavaksi. Vuonna 1918 nuoret miehet luulivat lähtevänsä Vänrikki Stoolin toisintoihin. Kun Simojoki kääntyi, venäläisten luotisuihkusta yksi luoti meni hänen takaraivostaan läpi. Elias Simojoki oli kansallismielinen, luterilainen pappi, Sinimustatjärjestön puheenjohtaja, Isänmaallisen kansanliikkeen kansanedustaja sekä AKS:n perustajajäsen. – Simojoella oli uskonvarmuus, hän ei epäröinyt lainkaan, vaan tiesti, miten asiat ovat. Se oli hetki, joka nosti hänen suomalaiskansalliseksi hahmoksi. Miika Siironen Historoitsija Suomussalmella järjestetyssä Raate-seminaarissa puhuivat historioitsijat Miika Siironen ja Teemu Keskisarja. Hän myös omasi hyvät puhujantaidot ja teki töitä, että kehittyi puhujana. – Simojoki oli herkkyyden ja julmuuden yhdistelmä. – Sodassa tasoero oli niin suuri. Heidän kasvoillaan ei ollut epätoivoa. – On ällistyttävää nähdä kuvista pienten ihmisten reaktio, kun he lähtivät sotaan
Sekä Pyykkönen että Aho muistuttavat myös muista rahahuijausten vaaroista. Netissä leviävät mitä erilaisimmat huijaussähköpostit salasanojen kalastelusta niin sanottuihin nigerialaiskirjeisiin. Tiistaina 13. Hänen mukaansa vanhoilla ihmisillä on usein kallisarvoisia säästöjä, ja ihmiset menevät helposti paniikkiin jos luulevat että nämä ovat vaarassa. Rikokset on kuitenkin helppo ennaltaehkäistä Ahon mukaan hyvin yksinkertaisesti: Älä luovuta korttia tai nettipankkitunnuksiasi kenellekään. Nigerialaiskirjeillä viitataan vanhoihin, jo lähes legendaarisiksi muuttuneisiin sähköposteihin missä nigerialaisena prinssinä esiintynyt henkilö tarjoaa miljoonia uhrille avusta. 0400 217 720 Palvelemme 13.-22.6.2017 ma-pe klo 9-15. LOPUT! PELLAVAÖLJYMAALIT 9 l/astia -20 % -50 % -80 % 30 € + sävytys PELTIKATTOMAALI RK60 9 l/astia Aiemmin alkyditai akrylaattimaalilla maalatut pinnat, kuten teräskatteet, vesikourut, syöksytorvet, ikkunapellit ja ilmastointiputket Ruskea PUUÖLJY 3 l/astia 13 € KAIKKI! PUUÖLJYT 5 € 1 l/astia 10 € 3 l/astia 30 € 9 l/astia 5–10 € 50 € + sävytys 60 € + sävytys KAIKKI hyllyssä olevat! SISUSTUSTARRAT tekstit ja kuvat LIIKKEEN LOPPUUNMYYNTI JATKUU 22.6. 040 912 3186 TEIJO MAKKONEN p. vasanmerkintää Vapaa pääsy Tervetuloa! Euroopan maaseudun kehittämiseen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Tuukka Tervonen tuukka.tervonen@slpmedia.fi – Suurin osa näistä huijauksista perustuvat siihen, että otetaan yhteyttä puhelimitse ja esittäydytään poliiseina. Tyypillisessä tapauksessa valepoliisit etsivät tietoa uhristaan ja sitten esittää tarinan jolla saadaan uhri viemään pankkikortti tai nettitunnukset tiettyyn paikkaan. Lähtökohtaisesti netissä ei pidä kuitenkaan suostua lähettämään tilitietoja eikä pankkikortin tietoja kenellekään, sillä pankit tai poliisi eivät tule kyselemään näitä asioita sähköpostitse tai muullakaan tavalla. Niin ilmiselvältä kuin huijaus tuntuukin, yllättävän moni saattaa haksahtaa helpon rahan toivossa. Ikäihmisten luottamus poliisiin on myös kova, mikä voi toimia uskottavasti esiintyvän valepoliisin eduksi. Tekijöitä on useita, ja heillä on omat roolinsa esitettävinään. kesäkuuta 2017 – YLÄ-KAINUU 7 – Hossan juhlaviikolla – PORON POLULLA Hossassa Perjantaina 16.6. Muulit jäävätkin lähes varmasti kiinni, mutta saavat rikollisesta toiminnastaan kuitenkin palkkion varsinaisilta tekijöiltä. – Tällaisia tuntemattomia ihmisiä ei ole syytä päästää sisälle.. Oulun poliisilaitoksella on tällä hetkellä muutama tekijä tutkintavankeudessa, missä poliisi tutkii heidän osallisuuttaan myös muualla maassa tapahtuneisiin valepoliisitapauksiin. Sen jälkeen poliiseina esiintyvät varkaat siirtävät rahat niin sanottujen muulien tilille. SAAKKA! Vaikka ”siiviliasuinen poliisi” kuinka vakuuttelisi, älä anna korttejasi kenellekään. – Sitten on myös nämä ovelle tulijat. Kyllä minulle on kerrottu näistä tapauksista, mutta luottamuksellisesti, Pyykkönen kertoo. Jos kuitenkin on joutunut huijatuksi, tili on suljettava ja kortti kuoletettava pikaisesti. 08 777 088 MAARIT SEPPÄNEN P. OK SISUSTUS Kiannonkatu 3, Suomussalmi OK-SISUTUS P. Sitten jos päästetään sisälle, niin tabletilla kuvataan kaikki arvoesineet jotka voi myöhemmin tulla ryöstämään, Pyykkönen muistuttaa vanhoista vaaroista. – Näitä huijaustapauksia tuntuu käyvän tämmöisessä syklissä. Muulit nostavat rahat tai siirtävät ne sitten eteenpäin, syyllistyen samalla rahanpesurikokseen. Samoilla linjoilla on myös Suomussalmen vanhusneuvoston puheenjohtaja Kyllikki Pyykkönen. Oikea poliisi ei koskaan tule kyselemään tällaisia tietoja, joten varma merkki valepoliisista on tällaisten tietojen utelu. Tullaan ja esitetään vaikka huoltomiestä joka haluaisi vain nopeasti tulla katsomaan paikat että olisiko remontoitavaa tabletti kädessä. Esitettyjä tarinoita on ollut useita, esimerkiksi että tili on hakkeroitu ja poliisi tarvitsee nyt sen takia kortin tai tilitiedot itselleen, poliisitarkastaja Jyrki Aho kertoo. Pyykkösen mukaan huijaustapaukset kohdistuvatkin monesti ikäihmisiin. ALENNUKSET! Voima PEITTÄVÄ PUUNSUOJA valkea, 9 l/astia Sahatut ja höylätyt puupinnat. Ahon mukaan tapaukset vaikuttavat vahvasti siltä, että toiminta on järjestäytynyttä, eikä yksittäisten rikollisten puuhaa. Jos uhri vain suostuisi maksamaan prinssille ensin esimerkiksi pienen, viiden tuhannen euron summan, saa uhri myöhemmin valtaisan rahapalkkion. – Kyllä tässä puhutaan koko maanlaajuisesta toiminnasta, Kainuussa ei olla turvassa näiltä rikoksilta, Aho kertoo. alkaen klo 14:00 Kumpuahon tilalla, osoite: Hossantie 262 – Antti Karvosen muistokiven paljastustilaisuus – Kahvitarjoilu – Poron Polulla -näytös sisältäen mm. Jos eläkeläisellä tai muulla uhrilla ei ole säästöjä ja huijari vie esimerkiksi koko kuukauden eläkkeen, se on katastrofaalista kun rahaa ei ole yhtään jäljellä. Korttiahan ei tajua kuolettaa, kun se on ”poliisilla” ”turvassa”, Pyykkönen toteaa. edes tajua tulleensa ryöstetyksi pitkään aikaan. – Moni ikäihminen ei välttämättä Valepoliisit vaanivat langoilla Tämän vuoden aikana esille on tullut noin 250 tapausta, joissa poliiseina esiintyvät huijarit ovat valheiden varjolla huijanneet ihmisten pankkikortteja ja nettipankkitunnuksia itselleen
vasen käsi on vakaa, ja naisen katse pysyy tiukasti tähtäimessä ennen aseen laukaisua. Myöhemmässä vaiheessa tulee mukaan liikkuvaan maaliin ampuminen. Yritykset saivat vuokrata viime lauantain hyväntekeväisyystapahtumaan Pappa-Tunturin, ja ajaa sillä Puraksesta Ämmänsaareen, eli yhteensä noin 25 kilometriä. – Ammunta ei ole lapsille vaarallinen laji, koska siinä harjoitellaan ensin paljon tekniikkaa ennen kuin ammunta aloitetaan, kertovat Pääkkönen ja Romppainen. Ammunnan SM-mitalisti Titta Pääkkönen sanoo, että kotona maalitauluun ampuminen ei riitä, jos ammunnassa haluaa menestyä kilpatasolla. Pääkkönen opiskelee sairaanhoitajaksi, mutta on valmis antamaan kaiken ajan ammunnalle, jos pääsee mukaan maajoukkueeseen. kesäkuuta 2017 Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi Hyrynsalmen-Ristijärven Riistanhoitoyhdistys haluaa tarjota paikallisille lapsille ja nuorille mahdollisuuden tutustua ammuntaan ja metsästykseen yhdistyksen avulla. Silloin se ei voi laueta vahingossa, Romppainen sanoo. Hallan Papat on perustettu 20 vuotta sitten Hyrynsalmella ja nykyään järjestö on savolaistunut suurimman osan jäsenistä asuessa Kuopion ympäristössä. Noin 30 aktiivijäsenen yhdistykseen toivotaan lisää jäseniä joka puolelta Suomea, erityisesti Kainuusta olisi hyvä saada toimijoita, yhdistyksen presidentti Hannu Rissanen sanoo. Kun jokainen osaa käsitellä asetta, opetellaan liikkumattomaan maaliin ampumista. Yhteistyössä Metsästäjäliiton kanssa nuorille kerrotaan metsästäjä-tutkinnosta, ja rasteilla oppilaat saavat uutta tietoa luonnosta. Hallan Papat haastoivat yläkainuulaisia yrityksiä mukaan varainkeruuseen. Tilan käyttö on seuralle ilmaista, mutta pieni tila ei ole otollinen, kun harrastustoimintaa halutaan laajentaa. – Olimme kerran soittamassa ja laulamassa syöpäosastolla. Ongelmana on, että tällä hetkellä ampujat harrastavat Kylätalo Iskun entisissä kuntosalin tiloissa, joka toimii myös osittain Kylätalon varastona. Lähemmäs 2000 euroa veteraaneille Yläkainuulaiset yrittäjät, Hallan papat ja Halavatun papat tekivät yhteistyötä lauantaina. Titta Pääkkönen toivoo ammunta-harrastuksen pariin lisää nuoria. Yhdistys haluaa neuvotella kunnan kanssa parempien tilojen saamisesta. Harrastajalla on aina ohjaaja vieressä, joka varmistaa, että kaikki menee oikein. 8 YLÄ-KAINUU – Tiistaina 13. Ketään harrastajaa ei pakoteta kilpailutoimintaan mukaan, vaan mukana saa olla omaa taitoaan kehittämässä. Kaikkia suomalaisia yhdistyksiä kehotetaan panostamaan nuorisotoimintaan, koska nuorisotoiminnan aktiivisuus voi vaikuttaa valtionavustuksen saamiseen tulevaisuudessa. Lähtiessämme käytävällä tyttö huusi ”Lissee!”, Rissanen muistaa. Ammunta vaatii keskittymistä ja siksi rauhatonkin lapsi löytää tavan olla aloillaan. – Nuorison harrastusmahdollisuuksien lisääminen on tärkeää, ja uusien ihmisten aktivoiminen on hyvä asia ikääntyvässä yhdistyksessä, yhdistyksen puheenjohtaja Mikael Romppainen. Aluksi opetellaan aseen eli ilmakiväärin turvallista käsittelyä. Hän oli kiitollinen kaikille yrittäjille, jotka auttoivat paikallisia. Hanna Laukkanen A Ammunta ei ole lapsille vaarallinen laji, koska siinä harjoitellaan ensin paljon tekniikkaa.. Syksyllä alkavat yhdistyksen esittelyt kouluilla, joissa kerrotaan harrastuksista Hyrynsalmella. Nuorisotoiminta yhdistyksen tärkeintä työtä 21-vuotias Hyrynsalmelta kotoisin oleva Titta Pääkkönen käsittelee taidolla 2000 euron arvoista kilpa-asettaan, joka painaa kuusi kiloa. Hyrynsalmen kunta haluaa, että tilat läytyvät. Neljä sekuntia aseen nostamisesta ase laukeaa ja osuma on 7,5 sentin maalitaulussa kahdeksan kohdalla. Hyvän syyn ja veteraanien auttamisen vuoksi ajamaan oli mukava lähteä, sanoo Ylä-Kainuun Osuuspankin toimitusjohtaja Eija Sipola. Halavatun Papat toivat tapahtumaan mopot. Yhdistys voi hakea toiminnalleen avustuksia, ja mahdollisilla avustuksilla on tarkoitus ostaa välineitä harrastajille. – Nuorena minulla oli pieni mopo, ja ajaessa minulla oli polvet korvissa, Sipola muistaa. – Joistakin tiloista pitäisi maksaa jonkinlaista vuokraa, ja Riistanhoitoyhdistyksellä ei ole vuokraan välttämättä riittävästi rahaa, Romppainen sanoo. Mukana oli 23 yrittäjää ja kolme Halavatun Pappojen ajajaa. Suomussalmelle ajoa oli järjestämässä Jukka Seppänen. Nuorten harjoittelun on hyvä olla säännöllistä ja ohjattua, jotta tuloksia syntyy. Hän oli yläkouluaikojen jälkeen ensimmäistä kertaa mopon ohjaimissa. Rahat käytetään joulumielen tuomiseen veteraaneille: heille on luvassa kulttuurielämys ja sen lisäksi muuta ohjelmaa ennen joulua. Myös Ylä-Kainuu -lehti sponsoroi Pääkkösen kilpailu-uraa. Ongelmana on tilanahtaus Hyrynsalmen Kylätalo Iskulla. Sotkamon Ampujia edustava Pääkkönen tuli Metsästäjäliiton ammunnan SM-kisoissa ilma-aseella pronssille tänä Titta Pääkkönen on Kainuun huippuosaaja Hanna Laukkanen Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi Hallan Papat -hyväntekeväisyysjärjestö keräsi lähemmäs 2000 euroa yläkainuulaisten veteraanien hyväksi. – Alusta asti opetellaan, että aseen käsittelyn jälkeen aseen lukot avataan ja se laitetaan pöydälle. Yrittäjät olivat tottuneita kuskeja, eikä matkan aikana sattunut kuin yksi mopon vaihto. Ilmakiväärin luodit ovat harrastajille edullisia. Järjestö on veteraanien lisäksi kerännyt rahaa muun muassa KYS:n lasten syöpäosastolle
010 665 9014 www.ylakainuu.fi. • Yleislääketieteen erikoislääkäri Airi Mäkinen ke 14.6. Pääkkönen opiskelee sairaanhoitajaksi, mutta on valmis antamaan kaiken ajan ammunnalle, jos pääsee mukaan maajoukkueeseen. Pääkköstä valmentaa Sotkamon Ampujien Reijo Huotari, jolla on 30 vuoden kokemus ampumisesta. asti. Yhteydenotot Heli Lehtinen p. Kaikki kirurgiset taudit, pkl-toimenpiteet, luomenpoistot, tukija liikuntaelinsairaudet, urheiluvammat, tapaturmat, eläkeasiat, työkyvyn arvioinnit, ajokorttija asetodistukset. ja ma 26.6. kesäkuuta 2017 – YLÄ-KAINUU 9 Optikko lomalla 23.6.-13.7. ja ti 11.7. Vuonna 2013 hän teki Suomen ennätyksen ruutiaseella kesäkisoissa. – Televisiota katsoessani istun lattialla ja otan aseen käteen. Aurinko nousee kello 2.16 ja laskee kello 23.55 Nimipäiviään viettävät: Ti: Raili, Raila Ke: Pihla, Kielo To: Moona, Viena, Vieno Pe: Päivi, Päivikki, Päivä La: Urho Su: Tapio Ma: Siiri Ti: Into Päivän ajatelma On ihmisiä, joita emme siedä, koska emme tunne heitä, emmekä opi tuntemaan heitä siksi, koska emme siedä heitä. Maajoukkueeseen pääsy vaatii sitä, että Pääkkösen pitää vaihtaa kilpailulajiaan diopteri-ammuntaan. kesäkuuta 2017. Tiistaina 13. Lisätietoja: www.kello-optiikka.fi/tarjous Kajaanin Hautauspalvelu Härkönen Palvelemme vankalla ammattitaidolla hautausja hautamuistomerkkiasioissa sopimuksen mukaan Hyrynsalmen alueella. Ultraäänitutkimukset. Titta Pääkkönen on Kainuun huippuosaaja Hanna Laukkanen vuonna, ja vuonna 2013 hän oli Suomen Mestari. Charles Caleb Colton Kalevi Kinnusen 90-vuotissyntymäpäivät Vanhassa Kurimossa la 1.7.2017 kello 12.00. Voimassa 28.7. Mm. 12 €, sis. 0400 173 836/Ari. vatsa, nivelet ja kilpirauhanen. MERKKIPÄIVÄT Lämmin Kiitos! Oona Juntunen Kiitos Eeva Marjanen L. Bonuksen saat suoraan alennuksena heti kassalla. 050 336 6703 Tuomo Härkönen p. gynekologiset tutkimukset (ultra), luomenpoistot, todistukset, sydänfilmit, rasitus-EKG, Holter-tutkimukset ja asiakkaat vauvasta vaariin. Ennakkoilmoittautumiset ruokailun järjestämiseksi 23.6. • Röntgenlääkäri Anita Hiltunen ti 4.7. Laitan aseen haluamaani asentoon ja katson televisiota. 040 582 2700 www.kajaaninhautauspalvelu.fi PÄIVYRI Tänään on tiistai 13. Tavoite on Pääkkösellä kirkkaana mielessä: Pääsy Suomen maajoukkueeseen ja kisaaminen ulkomailla. Pääkkönen on saanut valmentajaltaan vapaat kädet omaehtoiseen harjoitteluun, koska hän ampuu jo nyt 22-vuotiaana paremmin kuin Huotari. Välillä tarkistan, onko ase käsissäni liikkunut asennosta, johon sen laitoin, Titta kertoo. Nyt myös nettiajanvaraus www-sivuiltamme www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Uusimme myös reseptit, Kela korvaa osan kuluista! Lääkäreiden vastaanottopäivät Kysy myös päivystyksestä Puhelinajanvarauksemme avoinna arkisin klo 9-15 KIITOS LÄÄKÄRIT Paikkakunnan parhaat uutiset ja tarjoukset! Tilaa niin tiedät! p. Ammunnassa yksi tärkeimmistä asioista on mielenhallinta: Ampuessa muut asiat eivät saa häiritä keskittymistä ja käden hallintaa. Hän käy monta kertaa viikossa salilla harjoitellen käsija keskivartalonlihaksia, jotta ampuma-asento on • Kirurgi Esko Ripaoja ti 13.6. Mm. Hän uskoo, että tavoite on mahdollista saavuttaa parin vuoden sisällä. Pääkkösen ukki houkutteli lapsenlapset mukaan ammunnan pariin kun lapset olivat alakoulussa. Kauppakatu 5 Lähetteemme ovat voimassa terveys keskuksen laboratoriotutkimuksiin ja myös röntgenkuvauksiin. mennessä p. Diopteri-ammunnassa aseen tähtäin ei ole ristikkomainen kuten kivääriammunnassa. timanttisormusarvonnan. TIMANTTITANSSIT SELKOSKYLÄN TERVATALO PE 16.6. KLO 20-00.30 TANSSITTAJANA TANSSIORKESTERI POHJOLAN YÖ Titta Pääkkönen toivoo ammunta-harrastuksen pariin lisää nuoria. Katso lisää torstain Ylä-Kainuussa. Seuran valinta johtui harjoittelutilojen paikasta: Sotkamossa on yhdet Pohjois-Suomen parhaista tiloista
– Kirjoitin, että talo on arvokas ja sen pitäisi jäädä. Muilla, penkkipunnertajilla, eivät kestäneet jalat, Juntunen naurahtaa. A Hallan talo päätettiin kunnostaa kotiseututaloksi. Kahvila tarjoaa myös tänä kesänä taidenäyttelyn, sekä vieressä olevassa heinäladossa voi käydä ilmaiseksi nukkumassa. Museonhoitajan pestistä oloneuvokseksi siirtyvä kotiseutuneuvos Kalle Juntunen kertoi avajaisissa Kaunislehdon talomuseon monista vaiheista sekä sen perustamisesta. Eloseurat su 6.8. He saapuivat Kaunislehtoon, Oravivaaran kylään, josta löytyi paikka talomuseolle, kunnan omistamalta paikalta. kesäkuuta 2017 Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Kaunislehdon talomuseolla Hyrynsalmella vietettiin sunnuntaina kesäkauden avajaisia. Lisäksi mukana oli talkooväkeä. Yrttikävely ja juhannustaikatarinoita la 24.6. On talomuseolla järjestetty myös Kainuun vahvin mies -voimamieskisa. klo 18.. – Kesäisin talomuseolla on ollut tapana järjestää muun muassa taidepiirejä. Selvisi kuitenkin, että hirret lahjoitettiin Seurasaarelle ja pirtti on nyt siellä. Hiljainen kansa ilmestyy yllättäen vitostien varrelta, ainakin sellaiselle, joka ei ole aiemmin nähnyt hahmoja. Kalle Juntunen Kotiseutuneuvos tervan valmistuksesta Hyrynsalmella. klo 13 ja juhannusseurat klo 18. Tilalle tuli kuitenkin muistomerkki, joka paljastettiin elokuussa 1959. Tarkoitus olisi myös tehdä sisävessat. Niin talli, riihi kuin pirttikin ovat juuri siinä paikassa, missä ne ovat ennenkin olleet. Vuodessa kahvilassa käy 25 000 ihmistä yli 40 eri maasta. Uudet kartatkin tarvittaisiin, mihin vierailijat voivat merkitä kotipaikkansa nuppineuloilla, kahvilayrittäjä Ritva Huttunen kertoo. Aarne Heinonen Helsingistä tuli Hyrynsalmelle ja kiersimme hänen kanssaan kaksi päivää etsien sopivaa paikkaa talomuseolle. Selvisi kuitenkin, että hirret lahjoitettiin Seurasaarelle ja pirtti on nyt siellä. Elokuvaa kuvattiin yhteensä kahden vuoden ajan. Juntunen kertoo muun muassa Ilmari Kiannon pitäneen purkua merkittävänä rötöksenä. Kaunislehdon talomuseolla järjestetään Lastenpäivä ke 14.6. Kalle Juntunen kertoi myös, mitä termillä talomuseo tarkoitetaan. 10 ELÄMÄNMENO YLÄ-KAINUU – Tiistaina 13. Myös eversti Paloheimo lupasi, että Kajaani Oy avustaa kunnostuksessa. Kurssin loppukierroksella vierailimme Keski-Suomen museoissa, joista osa oli myös talomuseoita. Tuohon aikaan kaksi sahaa oli juuri lakkautettu Hyrynsalmella ja työttömäksi jääneillä ei ollut töitä. – Kunnalle olisi pitänyt antaa mahdollisuus ostaa pirtti. Museovirasto ilmoitti, että pirttiin tarvitaan esineitä. Kaunislehdon talomuseolla on vietetty kansanmusiikkijuhlia, joista ensimmäinen keräsi 2 000 vierasta. klo 10-14. Kunta hyväksyi paikan ja rakentaminen voitiin aloittaa. – Ajatus talomuseon perustamisesta ei ole saanut alkuaan Hyrynsalmella. Uudistuksia tapahtuu samaan aikaan myös vieressä pellolla, missä Suomussalmen nuorten työpajan ja Kujelma-hankkeen työttömät ovat vaatettamasa ristejä sinisillä ja valkoisilla vaatteilla. Kaunislehdon alue on näkynyt myös useissa elokuvista, kuten Dokumenttielokuva Tervassa, joka kertoo Kotiseutuneuvos Kalle Juntunen siirtyy oloneuvokseksi, Matti Komulaisesta tulee Kaunislehdon talomuseon hoitaja. – Sahalla työskennelleet tulivat museolle töihin ja työvoimatoimisto maksoi heidän palkkansa. Kunta hyväksyi esityksen sataprosenttisesti. – Talomuseo on sellainen, jossa kaikki rakennukset ovat alkuperäisellä paikallaan. Kenraali vastasi ja kirjeessä oli loppukaneettina: ”Puu lahoaa, kivessä muisto säilyy, pirtti puretaan”. Pienestä maksusta yöpymiseen järjestyvät niin hyttysverkot kuin iltaja aamupalakin. Kuullessaan, että Hallan pirtti aiotaan purkaa Hallan Säätiön toimesta, Kalle Juntunen päätti kirjoittaa kenraali Aarne Blickille. Kuistilla oleskellessaan Kalle Juntuselle välähti mieleen, että Kainuussa ei ole lainkaan talomuseoita ja niin Juntunen päätti ottaa asian esille palattuaan Hyrynsalmelle. Myös muun muassa Rukajärven tiessä, Lupauksessa sekä Tulipäässä näkyy tuttuja maisemia. – Hallan talo päätettiin kunnostaa kotiseututaloksi. Talomuseolla vaiherikas historia Tuukka Tervonen tuukka.tervonen@slpmedia.fi Alunperin Suomussalmen työttömiä kuvannut Hiljainen kansa on vuosien varrella vaeltanut paikasta toiseen ja kehittynyt. Työnäytöspäivä la 8.7. Nyt vaatetukseen haetaan isänmaallista teemaa Suomi100ja Suomussalmi 150 vuotta -juhlavuosien kunniaksi. klo 13-15. – Meille tulee näitä vaatelahjoituksia tänne ympäri maata. Monesti pyydetään, että lähettäkää kuva minun vaatteistani sitten, kertoo työpajan vetäjä Lea MateroHiljainen kansa, sinivalkoinen kansa Taiteilija teoksen lomassa. Huolimatta kylmästä alkukesästä, asiakkaita on kauden aluksi riittänyt ennätysmäärä. Vuokralaiset olivat murheellisia ja perheen poika sanoi, että he eivät lähde mihinkään. – Esitimme kunnalle, että pirtin menetyksen vuoksi Hyrynsalmelle tulee perustaa talomuseo. Nuorten työpaja Hanslankarit onkin ollut alusta asti hoitamassa työttömistä kertovaa taideteosta kahdesti vuodessa. Tuhatkunta vaatetettua ja turpeella kruunattua ristiä herättävät väkisinkin huomion ja tuovat myös roimasti asiakkaita kansan viereen rakennettuun Niittykahvilaan. Kotiseutuneuvos Kalle Juntunen kertoi Kaunislehdon talomuseon kesäkauden avajaisissa, kuinka talomuseo on saanut alkunsa. Vuonna 1973 vietettiin Kaunislehdon talomuseon avajaisia. Keräsimme 150 esinettä sinne ja ylimääräiset pidimme itsellämme. – Jokaisesta maakunnasta on tullut kansanmusiikkiyhtye mukaan ja näin olemme käyneet läpi koko Suomen kansanmusiikkia. Nytkin tuli vaatepaketti Hämeenlinnasta. Vuokralaisille kuitenkin löydettiin uusi koti autiosta Karpinvaaran koulusta. Kunnan edustajat Urho Heikkinen ja Timo Moilanen kertoivat kunnan varaavan seuraavalle vuodelle pirtin kunnostukseen 500 000 markkaa. – Pirtissä asui vuokralaisia ja sain tehtäväksi sanoa vuokralaiset irti. – Vahvin oli ohut mies, Matti Heikkinen Moisiovaarasta. – Uudistuksiakin on tehty, meillä on nyt uusi lettujenpaistopiste, ja viikon lopulla saadaan vesihanat. Kierroksella opiskelijat istahtivat erään museorakennuksen kuistille. Opiskellessani yliopistossa yhtenä sivuaineenani oli kansantiede, joka oli museopainotteinen
Vaikkei kansa enää vaella, se on levittänyt 50 yksilön siirtokunnan Pietariin asti. Ihmisten tulisi huolehtia ympäristöstämme. Taiteilija olikin itse esiintymässä teoksensa uudelleen vaatetuksessa yhdessä muusikko Heikki Laitisen kanssa.. – Öljyvärimaalauksen tekemiseen voi kulua päiviä, viikkoja tai kuukausiakin. Kotiseutuneuvos Kalle Juntunen kertoi Kaunislehdon talomuseon kesäkauden avajaisissa, kuinka talomuseo on saanut alkunsa. Nyt on tämä kahvila ja kaikki, Kela kertoo. Jokaisella lajilla, niin ihmisillä kuin eläimilläkin, pitäisi olla tilaa asua täällä. Vaikka Kela vastustikin alunperin kahvilan ajatusta, on mieli muuttunut vuosien varrella. – Halusin ehdottomasti pitää näyttelyn täällä, se on kunnianosoitus vanhemmilleni, jotka ovat antaneet oman panoksensa Suomen matkailun hyväksi, Virokannas sanoo. Hän kertoo akryylitöiden valmistuvan nopeasti, sillä maalin kuivumisessa ei kestä kauaa. Näyttelyssä on kuitenkin esillä muutama työ, jotka ovat mielikuvituksen tuotetta. kesäkuuta 2017 – YLÄ-KAINUU 11 Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Rakkaus Suomen luontoa kohtaan sekä tahto suojella luontoa ja nostaa kotimaan matkailun arvoa saivat kainuulaislähtöisen Päivi Virokannaksen pystyttämään Hukkareissunimeä kantavan taidenäyttelyn Suomussalmelle, vanhempiensa Taito ja Sinikka Komulaisen leirintäalue Piispansaunoille. Näin eläimestä saa luonnollisen näköisen. – Halusin myös tuoda sutta esille, sillä susikanta Suomessa on vähentynyt. Öljyvärityöt puolestaan valmistuvat hitaammin, sillä töiden täytyy kuivua. – Viime vuonna jäin vuorotteluvapaalle töistä ja tutustuin akryylimaalaukseen Pekka Halosen akatemiassa. Luonto esillä Hukkareissu-näyttelyssä Päivi Virokannaksen, taiteilijanimeltään Päivi Patinon, näyttelyssä luonto on vahvasti esillä. MarjuT LehTo Kuvataidenäyttelyssä on eläinaiheisten maalausten lisäksi myös maisemia. Tiistaina 13. Taiteilija Reijo Kela kertookin kansan merkityksen muuttuneen vuosien varrella. Virokannas maalasi 30 vuoden ajan, kunnes tuli pitkä tauko avioitumisen ja lasten saamisen vuoksi. Tapauksen lisäksi hän on kuulunut vuodesta 2001 Espoo Art ry:hyn ja KuumArt ry:hyn vuodesta 2016 lähtien. Hiljainen kansa on seissyt paikallaan vuodesta 1994, mutta ehti vaeltaa aikoinaan Helsingissäkin asti. – Näyttelyn työt ovat pääasiallisesti akryylimaalauksia ja teemana on luonto sekä eläimet. Kuvataidenäyttelyn on saanut nimensä juuri taiteilijan tahdosta nostaa Suomen luonnon ja matkailun arvoa. kesäkuuta saakka. Missään taideoppilaitoksessa en ole koskaan opiskellut. Tykkään tehdä asioita itsekseni, joten sen vuoksi juuri maalaaminen sopii minulle erityisen hyvin. Kuvataidenäyttely Hukkareissu leirintäalue Piispansaunoilla 18. Taiteilija teoksen lomassa. Parhaimman lopputuloksen maisemaja luontokuviin Virokannas kertoo saavansa silloin, kun hän menee luontoon maalaamaan. Akatemiassa hän tutustui muihin taiteilijoihin ja Taiteilijayhdistys Tapaukseen, johon hän itsekin nyt kuuluu, ja työskentelee neljän muun taiteilijan kanssa samassa työhuoneessa. MarjuT LehTo Tuukka Tervonen Seppänen. Leipätyönsä ohella, harrastuksekseen maalaava Virokannas haluaa töillään välittää katsojille erilaisia tunnetiloja. Alun perin nämä kuvasivat Suomussalmen silloisia 973 työtöntä, mutta muuttuuhan se taideteos vuosien varrella. Maalauksensa Päivi Virokannas tekee lähes poikkeuksetta mallista. Akryylija öljyväritöiden lisäksi Virokannas tekee muotokuvia tilauksesta. Päivi Virokannas, taiteilijanimeltään Päivi Patino on harrastanut maalaamista 14-vuotiaasta lähtien. – Maalaaminen on minulle intohimo. MarjuT LehTo Stiina-Emilia Kemppainen soitti tapahtumassa Ressan Lassin kappaleita. Lisäksi olen käynyt työväenopiston kursseja. – Eläimiä maalatessa täytyy maalata aina mallista, joskus useammastakin, jos haluaa erilaisen asennon. – Saatan maalata työn yhdessä päivässä, mutta normaalisti maalaamiseen kuluu kahdesta kolmeen päivää. – En kyllä olettanut silloin aikoinaan yhtään, että tämä kestää näin kauan. – Aloitin öljyvärimaalauksella, opettelin perusteet yksityisen opettajan, Aino Tuomisen, opissa
20.00 Uusi päivä (S). Yle TV1 13.06.2017 klo 20.00 Liftarit Kyydin tarjoavat mm. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 02.55–03.30 Nurse Jackie (12). 07.56 Melkein mestari. 12.40 Hehku. Yle TV1 06.25 Elämä käännekohdassa. 17.10–17.52 Piikkejä paratiisissa (7). 00.40 Revolution (12). 08.28 Angry Birds Stella (S). 07.00 Vertailuruutu. 11.05–12.00 Lääkärit. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 02.00 The Late Show With Stephen Colbert. 20.58 Keno. 20.58 Keno. 16.00 Uusi päivä (S). kesäkuuta 2017 TV l TIISTAI 13.6. 08.25 Angry Birds Piggy Tales (S). 07.00 Lauludiplomi. 10.35 Emmerdale (7). 13.30–13.57 Tanskalainen maajussi. 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. HD. 03.00– 04.00 Gladiaattorit. 15.30 Kolme miestä ja tyttö (7). 18.30 Suomi on ruotsalainen. 19.30 Moderni perhe (12). 22.20 Päivän sää. 22.20 Päivän sää. 08.23 Galaxi. 20.58 Keno. 09.10 Hyvää elämää. 08.37 Nokkelikot (7). 21.05 A-studio. 00.00 Ota rahat ja juokse. 11.05–12.00 Lääkärit. 22.20 Ulkolinja: 50 vuotta vankilassa. viidakkokuvia mielikuvituksestaan maalaava kuvataitelija ja kebab-tehtaalla työskentelevä kosovolaisparikunta. 07.30 Sonic Boom (7). 16.50 Suomen Huippumalli haussa. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 08.03 Apina opena. 17.55 Emmerdale (7). 23.00 Penny Dreadful (16). 11.57–12.25 Hehku. 15.00–15.25 Rentoa ruokaa Lontoossa. Merellekin mielitään. 15.00 VICELAND: World of Sports. 07.37 Fluugalaiset (S). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 10.05 Emmerdale (7). 23.55–00.35 Yle Live: Uniikki. 23.35 60 Days In. 22.25 Tulosruutu. 06.25 Disney esittää: Leijonakaarti (S). 12.35 Viidakkoperhe (7). 13.30 Oma koti kullan kallis. 15.30 Löytäjät. 18.00 Emmerdale (7). 07.55 Madagascarin pingviinit (7). 06.10 Myyrä ja Panda (S). 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 19.00–19.46 Rakkaudesta puutarhaan. 15.50 Leijonan luola USA. 00.40 Rikospaikka. 09.10 Hyvää elämää. Kuvassa itse käsin tekemänsä makkaran kanssa Dave ja Si. 01.00 Gladiaattorit. 15.00 The Late Show With Stephen Colbert. 16.50 Novosti Yle. 22.35 Elokuva: Lord of War (16). 22.00 The Late Late Show with James Corden. TV l KESKIVIIKKO 14.6. 21.00 Elokuva: Expendables 2 (16). 22.35 NCIS: New Orleans (12). 16.15 Veden saartamat. 18.00 Yle Uutiset. 06.25 Huomenta Suomi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.30 Rillit huurussa 10. 12.14 Oddasat. 19.30 Pihlajakadun tuhmat tädit (7). 08.25 Angry Birds Piggy Tales (S). 01.00 Leijonan luola USA. 08.20 Angry Birds Toons (S). 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. HD. 10.30–10.58 Afrikan kansallispuistojen eläimiä. Jack Stoneman / Yle Kuvapalvelu Yle TV1 06.25 Liftarit. 11.30 Hehku. 00.30 Hyvät ja huonot uutiset. 16.50 Onnenarpa. 21.00 Vares – Uhkapelimerkki (12). 07.55 Madagascarin pingviinit (S). 11.30 Hehku. 16.00 Salatut elämät (12). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.05 Kansan mies (7). 08.36 Esteitä ja ylityksiä (S). 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 22.50 Ali Show: Anu Sinisalo. 06.53 Nelli ja Iiro (S). 23.20 Au pairit Lontoossa. 08.00 Huomenta Suomi. 07.51 Petteri Kaniini (S). 18.30 Suomi on ruotsalainen. 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi. 12.10 Yle Oddasat. 09.00 Candice sisustaa. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 07.30 Sonic Boom (7). 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi. 15.50 Leijonan luola USA. 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 17.00 Pikku Kakkonen. 23.10 Elokuva: Hei, me lennetään! (12). 09.25 Candice sisustaa. 16.55 Hauskat kotivideot. 21.00 Kauhukeittiö. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 19.25 Tulosruutu. 07.57 Touhukkaat (S). 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 10.00–10.42 Piikkejä paratiisissa (7). 06.25 Huomenta Suomi. 02.30 Poliisit (S). 20.55 Urheiluruutu. 08.30 Huomenta Suomi. 13.30 Selviytyjät. 16.30 Ali Show: Matti Rönkä. Sotasaalis. Yle Kuvapalvelu Yle TV1 06.25 Kysymyksiä luonnosta. 21.52 Yle Uutiset. 17.55 Hyvät ja huonot uutiset. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 02.00 The Late Show With Stephen Colbert. 11.35 Yle Uutiset KeskiSuomi. 11.05–12.00 Lääkärit. 16.30 Ali Show: Husu. 07.32 Killi ja Kiki (S). 02.45–03.20 Nurse Jackie (12). 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 15.30 Middle (S). 07.55 Madagascarin pingviinit (7). 09.30 Suomi on ruotsalainen. 21.00 The Musketeers. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 21.00 Arman Pohjantähden alla. 16.00 Gladiaattorit. 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 13.01 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 10.50 Onnenarpa. 07.55 Madagascarin pingviinit (S). 17.10–17.55 Piikkejä paratiisissa (7). 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 10.30 Sinun viikkosi, minun viikkoni. 22.21 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt. 19.00–19.51 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt. 07.01 Musapoksi. 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). 13.15–14.33 Lakeuksien lukko (7). 12.03 Yle Uutiset Lappi. 12.12 Oddasat. 06.10 Myyrä ja Panda (S). 06.45 Lego Friends Special (S). 16.15 Aarteenetsijät. 14.10 Rentoa ruokaa Lontoossa. 00.55 Rikoksista pahin (12). 16.45 Yle Oddasat. kausi (7). 12.10 Yle Oddasat. 16.00 Salatut elämät (7). 18.00 Gladiaattorit. 19.25 Tulosruutu. 22.45 Oddasat. 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 23.41 Valkyrien (12). 19.20 Päivän sää. 15.30 Au pairit Lontoossa. 11.57–12.25 Hehku. 22.00 Kymmenen Uutiset. 13.10 Hehku. 15.00 Värikästä hääloistoa. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00 Myytinmurtajat. 07.52 Itikkaötökät. 20.30 Simpsonit (7). 17.00 Yle Uutiset. 19.45 Mittatilaustyönä. 20.00 Hyvät ja huonot uutiset. 07.45 Tashi (S). 14.30 Ikimuistoinen: Romantiikan Helmiä. 21.00 Nuori MacGyver. 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet. 09.30 Suomi on ruotsalainen. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 18.30 Suomi on ruotsalainen. 15.00 Yle Uutiset. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 21.00 60 päivää kiven sisässä. 01.35 112 (7). 22.35 Rikoksista pahin (12). 20.30 Yle Uutiset. 22.00 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 10.05 Emmerdale (7). 08.17 Galaxi. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 15.45 Muisti: Chilen jälkeen. 02.55 Poliisit (S). HD UUSI SARJA, kaikki 4 jaksoa Areenassa 13.6. 22.40 Yle Uutiset. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 21.00 Hulahula Suomi. 15.50 Leijonan luola USA. 16.30 Ali Show: Heidi Sohlberg. 14.30 Sukujuuria etsimässä. 06.53 Metkat Mesiläiset (S). 22.50 Grace of Monaco (S). 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 22.00 Sub.doc: Maailman kovimmat vankilat. 23.35–00.05 Liftarit. 00.00 Ota rahat ja juokse. 08.00 Huomenta Suomi. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 23.00 Penny Dreadful (16). 13.05 VICELAND: World of Sports. 06.53 Hei Taavi (S). 07.32 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S). 17.55 Haluatko miljonääriksi?. 17.00 Myytinmurtajat. 22.00 Kymmenen Uutiset. 21.00 Hairy Bikers: Villi Pohjola. 18.00 Lentopallon Maailmanliiga: POR – FIN. 02.30–03.05 Nurse Jackie (12). 23.35 Hävyttömät (12). 08.35 Lego Ninjago (7). 23.45–00.15 Koko elämä pelissä. 12.30 Tanskalainen maajussi. 19.30 Salatut elämät (12). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 16.00 Gladiaattorit. 23.15 Yle Uutiset. Sub 09.30 Salatut elämät (12). 17.55 Haluatko miljonääriksi?. 09.30 Suomi on ruotsalainen. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 09.55 Ummikot ulkomailla. 09.55 Ummikot ulkomailla. 03.00–04.00 Gladiaattorit. 17.00 Pikku Kakkonen. 18.25 Emmerdale (7). 12.14 Oddasat. 16.50 Onnenarpa. 21.00 Koomikon kuolema (12). 09.11 Manuela leipoo. 14.00 Kun mieli sairastaa. 20.30 Nuoret ja lupaavat (12). Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 20.30 Saaristoruokaa. 08.18 Syrhämä (7). 07.18 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 18.20 Päivän kasvo. 10.47 Päivän kasvo. 16.00 Löytäjät. 15.30 Nettideittailun vaarat. 01.00 Ninja Warrior. 08.28 Angry Birds Stella (S). 07.35 Huomenta Suomi: Omat rahat. 17.00 Pikku Kakkonen. 08.25 Angry Birds Piggy Tales (S). 12.30 Viidakkoperhe (7). 09.30 Suomi on ruotsalainen. 01.10 Elastinen feat. 10.35 Emmerdale (7). 10.50 Onnenarpa. 13.30 Lippu rakkauteen. 18.25 Emmerdale (7). 20.00 Uusi päivä (S). 06.45 Lego Friends Special (S). 08.35 Lego Ninjago (7). 08.28 Angry Birds Stella (S). 13.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 07.27 Jepu Neulanen (S). 06.00 Myyrä ja Panda (S). 20.00 Muisti: Helsingin henki. 23.10 Satisfaction (16). 13.15 Avioliittoyhtiö (S). MTV3 06.00 Aamusää. 21.00 Elokuva: Pearl Harbor (16). 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 03.30 Poliisit (7). 00.30–01.00 Naistenosastolla Amerikassa (12). 14.00–14.50 Satuhäät. Yle TV2 14.06.2017 klo 21.00 The Musketeers. 14.30 Ruotsin surkein kuski. 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.50 Novosti Yle. 06.45 Lego Friends Special (S). 20.30 Yle Uutiset. 00.00 Arman Pohjantähden alla. 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 14.40 MasterChef Australia. 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 16.30 Aarteiden metsästäjät Suomi. 16.52 Yle Oddasat. 12.30 Aamujumpan aakkoset. 10.00–10.42 Piikkejä paratiisissa (7). 20.00 Simpsonit (12). 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati. Nelonen 05.00 Astral-TV. 17.00 Yle Uutiset. 10.47 Päivän kasvo. Sub 16.06.2017 klo 21.00 / The Big Year posketonta bongausta..Komedia kolmesta elämänsä taitekohdassa olevasta lintuharrastajasta, jotka päättävät sysätä velvollisuudet syrjään ja osallistua vuoden kestävään kilpailuun, jonka tarkoituksena on bongata mahdollisimman monta lintulajia Pohjois-Amerikassa. 22.00 Elokuva: Divergent – Outolintu (12). 17.55 Emmerdale (7). 16.55 Novosti Yle. 04.55–05.00 Astral-TV. 19.25 Tulosruutu. 12.03 Yle Uutiset Lappi. 14.30 Hurjat sääilmiöt. 13.45 Andrew Maynen metkut (S). 09.00 Candice sisustaa. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 06.45 Lego Friends Special (S). 15.45 Leijonan luola USA. 12.30– 12.55 Ihanat autot. 17.00 Myytinmurtajat. 08.50 Näin Norjassa. 19.00 Yleisurheilun Paavo Nurmi Games. 19.00 Moderni perhe (S). 01.50 Sleepy Hollow (12). Hairy Bikers -kaksikko Dave ja Simon starttaavat suurelle Pohjolan moottoripyöräretkelleen Puolasta. 11.21 Yle Uutiset Häme. 16.30 Diili. Ranska käy sotaa Espanjaa vastaan ja musketöörit ovat kovilla. 10.05 Emmerdale (7). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 20.00 Moderni perhe (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 10.47–11.00 Päivän kasvo. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.6. 19.30 Piha ja parveke. 20.30 Simpsonit (7). 06.52 Samsam (S). 20.30 Nuoret ja lupaavat (12). 22.00 The Late Late Show with James Corden. 11.00 Kummeli (7). 06.59 Jokeri Pokeri Box. 19.00 Moderni perhe (12). 15.50 Avara luonto: Villi Lähi-itä. 22.20 Päivän sää. Nelonen 06.00 Myyrä ja Panda (S). 03.55 Rekkakuskit jäällä (7). 11.05–12.00 Lääkärit. 11.21 Yle Uutiset Häme. 23.10–23.38 Cuckoo (12). 14.45 Ikimuistoinen: Toivo Kärki. 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi. 20.52 Urheiluruutu. 03.05–04.05 Gladiaattorit.. 13.45 Heikoin lenkki. 23.50 Yle FOLK: Tuntematon Vlogilas: Sponsori. 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 15.00 Yle Uutiset. 21.00 #Subleffa: The Big Year – posketonta bongausta (7). 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa. 07.15 Franklin ja ystävät (S). 13.30 Yksineläjä Severin. 08.24 Futaajat. 15.00 The Late Show With Stephen Colbert. 14.15 Vaaleanpunainen pantteri. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. Tilanne näyttää pahalta, sillä ruutivaraston täydennyskuljetus ei saavu perille. 08.23 Galaxi. 18.00 Ninja Warrior. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 18.00 Holby Cityn sairaala (12). Mitä ruutilastille tapahtui. 12.10 Yle Oddasat. 07.04 Hermanni Hiiri (S). 22.10 Lilyhammer (12). 11.00 Kummeli (7). 00.05 Rysän päällä. 08.05 Huomenta Suomi: Duunikunto. 18.00 Yle Uutiset. 21.50 Ulkolinja: Jugoslavia – idän ja lännen välissä. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 20.00 Mad Cook Show (S). 07.34 Hilla ja avaruuden Eetu (S). Kausi 3, 1/10. 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi. 17.00 Myytinmurtajat. 16.30 Paimelan autoparoni. 10.05 Emmerdale (7). 12.03 Yle Uutiset Lappi. 04.00–05.00 Rekkakuskit jäällä (7). 09.25 Candice sisustaa. 20.00 Piha ja parveke. 21.00 Satuhäät. 09.55 Ummikot ulkomailla. 14.40 Maailman nopein mies. 19.20 Päivän sää. 19.00 Kansan mies (7). 03.00–04.00 Gladiaattorit. 20.00 Liftarit. 08.03 Anton Siilinen ratkaisee (S). 22.00 Yle Uutiset. 08.23 Galaxi. 02.00 The Late Show With Stephen Colbert. 21.00 Elokuva: Sotahevonen (12). 10.00 The Late Late Show with James Corden. 10.35 Emmerdale (7). 01.30 Holmes NYC (12). 20.30 Yle Uutiset. Kuinka miehiltä sujuu makkaran tekeminen omin käsin. 19.25 Tulosruutu. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 01.00 Alone – yksin erämaassa. 21.55 Urheiluruutu. 08.31 Hullabalooba (7). 19.30 Pihlajakadun tuhmat tädit (12). 18.55 HS-uutiset ja sää. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.6. 08.20 Angry Birds Toons (S). 20.00 Hauskat kotivideot. 20.00 Kokkisota. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.00 Seitsemän Uutiset. 23.40–00.10 Ali Show: Matti Rönkä. 17.10–17.55 Piikkejä paratiisissa (7). 07.45 Tashi (7). 23.00 Penny Dreadful (16). 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 10.50 Onnenarpa. 07.44 Askarrellaan. 18.00 Yle Uutiset. 16.55 Suomen Huippumalli haussa. 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 06.10 Myyrä ja Panda (S). 10.00 The Late Late Show with James Corden. 02.00 Poliisit (7). 07.15 Pikkuli (S). 13.25–14.54 Isän vanha ja uusi (S). 08.20 Angry Birds Toons (S). 06.00 Myyrä ja Panda (S). 01.00 Kohde (12). 08.28 Angry Birds Stella (S). 07.06 Stella ja Sami (S). 14.15 MasterChef Australia. 06.55 Ylen Aamu-tv. 18.55 HS-uutiset ja sää. 21.00 Vuosia nuoremmaksi. 23.59–00.20 Yle FOLK: Tuntematon Vlogilas: Roope Salminen. 03.30 Poliisit (S). 21.55 Catastrophe (12). 20.30 Moderni perhe (S). 06.10 Myyrä ja Panda (S). 08.20 Angry Birds Toons (S). 16.00 Gladiaattorit. TV l TORSTAI 15.6. 10.00 Yksineläjä Severin. 13.00 Nuoret maajussit. 19.00 Seitsemän Uutiset. 06.25 Huomenta Suomi. 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.00 Merinäköala haussa. 15.45 A-studio. 08.24 Jenni (7). 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). 02.30 Leijonan luola USA. 15.10 Ylen aamutv: Tänään otsikoissa. 18.55 HS-uutiset ja sää. 15.00 The Late Show With Stephen Colbert. Pia Asikaisen (kuvassa) liftausmatka suomalaiseen mielenmaisemaan. 22.40 Bones (12). 19.00 Hauskat kotivideot. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 08.50 Näin Norjassa: Sydämellinen kauppias. 06.55 Ylen Aamu-tv. 07.56 Martta puhuu (S). MTV3 06.00 Aamusää. 16.00 Löytäjät. 12.30 Viidakkoperhe (7). 18.30 Suomi on ruotsalainen. 16.00 Uusi päivä (S). 08.25 Angry Birds Piggy Tales (S). 15.00 The Late Show With Stephen Colbert. 17.00 Yle Uutiset. 23.05 Rysän päällä. 15.30 Piha ja parveke. 14.30 Askel uuteen elämään. 07.21 Hau Hau, Piip ja Veli (S). 01.00 Holmes NYC (12). 22.00 Yle Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 06.25 Disney esittää: Leijonakaarti (S). 16.55 Hauskat kotivideot. 13.45 Ihan kuin ihmiset (S). 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 10.00 Piikkejä paratiisissa (7). 19.00 Kummeli (7). 23.20 Oddasat. 07.45 Tashi (7). 14.30 MasterChef Australia. 21.50 Yle Uutiset. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.6. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 19.30 Dice – koomikon paluu (7). 09.25 Candice sisustaa. 13.35–14.04 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 16.45 Yle Oddasat. Nelonen 05.00 Astral-TV. 15.30 Au pairit Lontoossa. 15.25–16.24 Reggie Yates: Venäjän nuoret. 22.25 Tulosruutu. 15.00 Yle Uutiset. 20.30 Nuoret ja lupaavat (12). 03.00–03.35 Nurse Jackie (12). 00.55 Holmes NYC (12). 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 02.05 112 (7). 22.00 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 19.00 Suomen Huippumalli haussa. 18.20 Päivän kasvo. 19.00 Moderni perhe (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 22.41 Ali Show: Heidi Sohlberg. 07.42 Timppa (S). Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 22.00 Kymmenen Uutiset. 02.05 Olipa kerran elämä. 07.30 Sonic Boom (7). 06.25 Huomenta Suomi. 13.45 Andrew Maynen metkut (S). 09.00 Candice sisustaa. 00.30 Rikospaikka. 20.58 Keno. 14.30 Alone – yksin erämaassa. 17.50 Haluatko miljonääriksi?. 20.55 Urheiluruutu. 22.55 Lilyhammer (12). 19.20 Päivän sää. 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi. 20.30 Yle Uutiset. 10.00 Lemmen viemää (7). 19.00 Hauskat kotivideot. 04.00 Poliisit (7). 18.25 Emmerdale (7). 08.50 Näin Norjassa. 17.00 Pikku Kakkonen. 08.24 Tenavat (7). 20.00 Rakkautta vain (S). 03.25 Poliisit (7). 20.00 Diili. MTV3 06.00 Aamusää. 01.55 Leijonan luola USA. 03.00–05.00 Astral-TV. 09.25 Merinäköala haussa. 07.20 Nelli ja Noora (S). 16.30 Ali Show: Anu Sinisalo. 11.21 Yle Uutiset Häme. 10.00 Piikkejä paratiisissa (7). 22.40 Ali Show: Husu. 07.02 Tie tähtiin (S). 20.00 Simpsonit (12). MTV3 06.00 Aamusää. 08.50 Näin Norjassa. 01.55 112 (7). 13.30 Koiralle koti. 16.45 Onnenarpa. 02.00 Leijonan luola USA. 23.20 Oddasat. 15.00 Yle Uutiset. 14.20 Vaaleanpunainen pantteri. 18.25 Emmerdale (7). 06.25 Disney esittää: Leijonakaarti (S). 07.45 Tashi (7). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.6. 07.27 Herra Heinämäki. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 06.55 Ylen Aamu-tv. 20.00 Puutarhaunelmia. 10.00 Lemmen viemää (7). 18.20 Päivän kasvo. 19.30 Moderni perhe (S). Sarjan yleiskuva. 20.00 Suomen hauskin tavis (S). 03.00 Poliisit (S). Yle TV1 06.25 Puutarhaunelmia. 12 TELEVISIO YLÄ-KAINUU – Tiistaina 13. 09.11 Manuela leipoo. 14.40 MasterChef Australia. 13.15 Vihdoinkin hääyö (7). 17.10–17.52 Piikkejä paratiisissa (7). 22.20 Päivän sää. 08.35 Lego Ninjago (7). 10.40–10.55 Danne ja Bleckan. 23.35–00.05 Tanskan aarteenmetsästäjät. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.55 Ummikot ulkomailla. 21.00 Pop’n’Roll. 20.00 Paimelan autoparoni. TV l PERJANTAI 16.6. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 18.00 Yle Uutiset. 19.30 Au pairit Lontoossa. 10.50 Onnenarpa. Kuvassa Aramis (Santiago Cabrera). 19.20 Päivän sää. 21.35 Kansan liike. 11.56–12.24 Hehku. 22.10 The Late Late Show with James Corden. 18.55 HS-uutiset ja sää. 07.48 Puutarhan tonttu. 22.25 Tulosruutu. 01.05 The Late Show With Stephen Colbert. 22.30 Tulosruutu. Yle TV2 15.06.2017 klo 21.00 Hairy Bikers: Villi Pohjola 1/6. 11.30 Hehku. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 22.05 Urheiluruutu. 14.00 Koiralle koti. 22.30 Oddasat. 04.30–05.00 Astral-TV. 10.35 Emmerdale (7). 10.40 Tuntematon Norja. 00.00 Ota rahat ja juokse. 18.30–20.13 Käsipallon EM-karsinta: FIN – AUT. 18.00 Kummeli (7). 22.25–22.35 Yle Uutiset. 07.30 Sonic Boom (7). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.45 Yle Oddasat. 16.30 Aarteiden metsästäjät Suomi. Nelonen 05.00 Astral-TV. 23.00 Raja jota ei ylitetä (16). 18.20 Päivän kasvo. 08.35 Lego Ninjago (7). 06.55 Ylen Aamutv. 21.50 Naistenosastolla Amerikassa (12). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 14.30 Grand Designs – unelma-asunnot. Sub 09.30 Salatut elämät (7). 17.55 Emmerdale (7). 23.15 Yle Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.30 Viidakkoperhe (7). 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi. 18.00 Ninja Warrior. 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa. 17.00 Yle Uutiset. 19.30 Au pairit Lontoossa. 19.00 Kriminalisti (12). 10.47 Päivän kasvo. 10.00 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 21.57 Urheiluruutu. 06.00 Myyrä ja Panda (S). 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 18.00 Olipa kerran elämä. 20.00 Simpsonit (12). 16.00 Gladiaattorit. 16.50 Onnenarpa. 20.55 Urheiluruutu. 06.25 Disney esittää: Leijonakaarti (S). 22.05 Urheiluruutu. 11.10– 11.23 Alivaltiosihteerin televisioohjelma
07.30 Madagascarin pingviinit (S). 14.15 Suomen historian myytit : Evakot. 23.30 NCIS: New Orleans (12). 15.20 Au pairit Lontoossa. 15.30 Teknavi. 06.00 Tashi (S). 20.00 Heikoin lenkki. 12.30–13.19 Viidakkoperhe (7). 23.35 Elokuva: Punaisen lokakuun metsästys (12). W. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.00 Sara La Fountain Australiassa. 02.50–03.25 Nurse Jackie (12). 20.55 Urheiluruutu. Tiistaina 13. 01.20 Ninja Warrior. 17.00 Yle Uutiset. 19.25 Tulosruutu. 16.00 Maajussille morsian. 10.45–11.23 Luontoretkellä: Vedenalainen safari. 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.00 Huippujengi. 22.25 Tulosruutu. 04.25–05.00 Astral-TV. 07.22 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). kausi. 08.05 Avara luonto: Monsuunin maat. 09.05 Paavo Pesusieni (S). HD. 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 16.20 Ali Show: A. 08.18 Galaxi. 09.00 Elokuva: My Little Pony: Equestria Girls 2 – Rainbow Rocks (7). 18.55 HS-uutiset ja sää. 21.30 Dokumenttiprojekti: Poski poskea vasten. 13.25 Maija löytää sävelen (S). 20.00 Tuubi. 22.25 Tulosruutu. 21.00–21.40 Satisfaction (16). Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 09.26 Karvinen (7). 17.00 Posse. Miten maailman suurin luonnonilmiö monsuuni vaikuttaa monimuotoiseen luontoon ja eri kulttuureihin laajalla alueella aina Australian pohjoisrannikolta Himalajan huipuille. 12.08 Yle Uutiset Lappi. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 21.00 Katastrofin anatomia. 18.00 Yle Uutiset. 18.00 Paimelan autoparoni. 11.15 Hulahula Suomi. 12.00 Simpsonit (7). 10.00 The Late Late Show with James Corden. 11.30 Mutsi (S). 07.45 Tashi (7). 17.55 Haluatko miljonääriksi?. 01.55 Poliisit (S). 09.00 Hauskat kotivideot. 08.52 Oktonautit (S). 00.25 Alone – yksin erämaassa. 03.10–04.10 The Late Show With Stephen Colbert. 20.50 Urheiluruutu. 12.00 VICELAND: States of Undress. 12.00 Erikoiset eläimet. 21.00 Ex-Onnelliset (12). 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). Yle TV2 04.45 Jukolan viesti. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 19.30 Syyttäjä (12). 06.53 Hyrräpäät (S). 17.20 Andrew Maynen metkut (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 01.25 Alone – yksin erämaassa. 23.35 Pelimies. 19.20 Urheiluextra. 21.00 Elokuva: Outolintu-sarja: Kapinallinen (12). 20.30 Yle Uutiset. 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. Kun Kumban savannille iskee kuivuusaalto ja sen seurauksena juomavesi uhkaa loppua, taikauskoiset laumanjäsenet vierittävät kuivuuden Kumban syyksi. 08.50 Näin Norjassa: Lintujen ystävä. 07.15 Kaapo (S). 06.15 Myyrä ja Panda (S). 03.55 Poliisit (S). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. Kolme muusikkoa Buenos Airesista lähtee Suomeen tutkimaan asiaa ja kohtaa matkallaan tanssilavojen taikaa ja rautaisia tangoammattilaisia. 19.00 Kauhukeittiö. 21.00 Elokuva: The Expendables 3 (12). 06.50 Lego Friends (S). 16.00 Gladiaattorit. 09.30 Galaxi. 14.05 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt. 15.55 Pepi egyptiläinen: Viisauden alku (S). 08.09 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 08.43–08.55 Jetron matkaan (S). 09.50 Ummikot ulkomailla. 21.00 A-studio. 18.55 HSuutiset ja sää. 10.30 Piha ja parveke. 22.45–00.05 Guantanamon kasvatti (12). 09.17 Jari ja Kari (S). 20.25–20.53 Uusi päivä (S). 21.55 Urheiluruutu. 07.21 Nimipäiväonnittelu: 18.6. 20.00 Huippujengi. 15.50 Leijonan luola USA. 15.30 Mutsi (7). 19.00 Moderni perhe (S). 08.19 Late Lammas (S). 09.55 Harri & Bip. 06.30 Sonic Boom (7). 03.55 Poliisit (S). 09.05–09.48 Avec Tastula. 15.00 Yle Uutiset. 01.00 Legends (16). 00.05 Bones (12). 22.00–22.45 Mr. 09.00 Galaxi. 00.40 Exiä rannalla UK. 08.05 Rytmireissu. 22.00 Kymmenen Uutiset. 12.05 Doctor Who (12). 15.05 Historia: Kiinan muurin tarina. 11.30 Mutsi (S). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.45 Jukolan viesti. 02.15–03.10 Sleepy Hollow (12). 13.33 Hairy Bikers: Villi Pohjola. 13.45 Venlojen viesti. 08.05–08.53 Rakkaudesta puutarhaan. Yrjänä. 09.05 Paavo Pesusieni (S). 22.10 Päivän sää. 01.25 Holmes NYC (12). 22.20 Päivän sää. 11.30 Salatut elämät (12). 16.45 Yle Oddasat. 19.00 Hauskat kotivideot. 18.00 Salatut elämät (S). 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 17.00 HSuutiset ja sää. 15.00 Vaaleanpunainen pantteri. 07.53 Kasper ja Liisa (S). 14.00 Ninja Warrior. 06.55 Ylen Aamu-tv. 17.00 Yle Uutiset. 15.00 Ninja Warrior. 18.55–18.59 Urheiluruutu. Yle TV1 19.06.2017 klo 21.30 Dokumenttiprojekti: Poski poskea vasten. 09.44 Tero hoitaa (7). 20.58 Keno. 22.15 Viikon sää. 15.10 Lentopallon Maailmanliiga: FIN – SLO. Yle TV1 06.25 Muisti: Helsingin henki. 13.35 Naistenosastolla Amerikassa (12). 07.35 Sonic Boom. 10.35 Heikoin lenkki. 23.20 Oddasat. 14.40 MasterChef Australia. 17.30 Salatut elämät (S). (S). 23.15–00.00 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12). 20.00 Simpsonit (7). 10.30 Jaksa paremmin. 13.01 Aamujumpan aakkoset. 22.30 Rizzoli & Isles (12). 10.35 Emmerdale (7). 20.30 Simpsonit (7). 09.11 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 15.00 Yle Uutiset. 18.15 Veden saartamat. 08.10 Niksi-Nella (S). 08.55 Nuori Robin Hood (S). 10.28 Tipu Touhukas (S). 10.00 Yle Uutiset. 01.55 Bull (12). 13.50 Hyvät ja huonot uutiset. 11.05–12.00 Lääkärit. 03.25–04.25 Gladiaattorit. MTV3 08.05 Littlest Pet Shop (S). 09.01 Vasikantanssi: Muutto (7). 21.15 Rakkautta vain (S). 16.50 Novosti Yle. 23.25 Suomen huutokauppakeisari. 22.35 Pukumiehet (12). 09.39 Eläinhoitolan tarinoita. 09.05 Inhimillinen tekijä. 08.32 Vilkki Ankka (S). 15.00 Yle Uutiset. 17.10–17.55 Piikkejä paratiisissa (7). 07.41 Killi ja Kiki (S). 11.00–11.06 Yle Uutiset. 19.30 Kolme miestä ja tyttö (7). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 08.10 Kung Fu Panda (7). 18.10 Urheiluruutu. 08.35 Lego Ninjago (7). 06.15 Myyrä ja Panda (S). 15.50 Uusi päivä (S). 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.6. 07.37 Maikki ja pelottava Pontso (S). 08.00 Madagascarin pingviinit (7). 17.00 Lauantairavit. 10.50 Onnenarpa. Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 10.05 Emmerdale (7). 16.00 Valehtelevat viettelijät (7). 22.00 Suomen huutokauppakeisari. 12.20 Luonnonpäivä: Hossan kansallispuiston avajaiset. 06.25 Huomenta Suomi. 21.00 Selviytyjät. 12.45 Leijonan luola USA. 09.55 Yle Uutiset. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja poutaa, alueen eteläosassa oleva sadealue väistyy etelään. 14.40 Pilanpäiten. 11.30 Makujen viikonloppu. 13.00 Elokuva: Ice Age 4: Mannerten mullistus (7). 11.05 Isän tyttö (S). 21.50 Yle Uutiset. 10.00 Isän tyttö (S). 00.20 Ota rahat ja juokse. 13.00 Metsällä. 09.44 Neljä ja puoli kaverusta (7). 19.00–19.55 Hulahula Suomi. 21.00 #Subleffa: Sin City: A Dame to Kill For (16). 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 13.15 MotorSport Extra: Rallin SM. 02.15–03.10 Diili. Nelonen 05.00 Astral-TV. 22.00 Kymmenen Uutiset. 02.25 Katastrofin anatomia (7). 13.20 Oddasat. 01.40 Sekoilevat idiootit (16). 01.25 Poliisit (7). Nelonen 05.00 Astral-TV. 03.20–04.20 The Late Show With Stephen Colbert. 20.58 Keno. 18.30 Arena eSports. 11.05 Vaaleanpunainen pantteri. 07.42 Samu ja Salla (S). 19.10 Uutisextra. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 12.50 VICELAND: States of Undress. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 18.00 Laurin talot. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 06.25 Disney esittää: Leijonakaarti (S). 09.30–10.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7). 07.05 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 23.15 Yle Uutiset. Robot (12). 10.35 Ruokki – lentävä pingviini (S). 18.00 Yle Uutiset. 19.30 Supertähdet (S). 12.30 Faija hoitaa. 13.30 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 13.45 Hurjat rakkauskilot (S). 01.00–02.00 Reggie Yates: Venäjän nuoret. 15.05 Pisara. 21.55 Raja jota ei ylitetä (16). TV l MAANANTAI 19.6. 23.40 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 02.25 Alone – yksin erämaassa. 00.25 Arman Pohjantähden alla. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 08.23 Angry Birds Toons (S). 16.50– 17.48 Suomen vahvin : Mies – 105 kg. 01.20 Bosch (12). 14.00 Oma koti kullan kallis. Sub 09.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7). 11.00 Vaaleanpunainen pantteri. 07.35 Lego Friends Special (S). 08.01 Riku ja Rami (S). 08.00 Huomenta Suomi. 22.25 Kotikatsomo: Täällä Pohjantähden alla (12). 17.10 Inhimillinen tekijä. 08.26 Villi tulevaisuus (7). 10.08 Galaxi Play. 20.00 Myytinmurtajat. 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi. 09.14 Aika härdelli! (7). 09.30 Suomi on ruotsalainen. 19.55 Au pairit Los Angelesissa. 23.20–00.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 18.15 Pokka pitää (S). 21.45 Neiti Marple: Hallavan hevosen majatalo (12). 11.15 Andrew Maynen metkut (S). 09.03 Oktonautit (S). 12.15 Yle Oddasat. 07.10 Mitä ihmettä. 22.05 The Late Late Show with James Corden. 07.55 Sonic Boom (7). 08.35 Lego Ninjago (7). 00.25 Incorporated – pimeyden verkko (16). 16.50 Novosti Yle. 01.45–04.45 Jukolan viesti. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.39 Råtta Booris (S). 14.55 Rentoa ruokaa Lontoossa. 16.20 Rakkautta vain (S). 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 19.10 Tulosruutu. 08.12 Pipsa Possu (S). 08.55 Merinäköala haussa. 21.00 #Subleffa: Bruce – taivaanlahja (7). 06.00 Huomenta Suomi: Duunikunto. 17.10 Rakkaudesta puutarhaan. Argentiinassa ihmetellään Aki Kaurismäen väitettä että tango on syntynyt Suomessa. T: BBC. 19.37 Vastavirtaan (12). 21.50 Yle Uutiset. kesäkuuta 2017 – YLÄ-KAINUU 13 TV l LAUANTAI 17.6. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 15.00 Upeat skandikodit. 17.50 Hauskat kotivideot. 10.00 Piikkejä paratiisissa (7). 22.55 Lentopallon Maailmanliiga: EGY – FIN. 12.35 Elokuva: Step Up All In (S). 09.30–10.00 Invizimals (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 07.46 Maukka ja Väykkä (S). 08.00 Madagascarin pingviinit (7). 06.52 Maikki ja pelottava Pontso (S). 18.00 Yle Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 12.00 Faija hoitaa (S). 07.57 Sanni Sateenkaari (S). 19.00 Vain elämää. 07.04 Ota koppi!. 20.00–20.42 Kohteessa: Ilmiömäinen Pariisi. 22.35 Elokuva: Johan Falk 7 – Pelisäännöt (16). W. 06.00 Myyrä ja Panda (S). 23.20 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 18.00 Suomen surkein kuski. 11.35 Haapasalo Goes America (S). 19.25 Tulosruutu. 15.20 Voimistelugaala. 20.58 Keno. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.00 Pisara. 10.30 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 15.00 Faija hoitaa. 08.20 Angry Birds Piggy Tales (S). 09.30 Invizimals (7). 10.05 Puutarhaunelmia. 08.28 Angry Birds Stella (S). TV l SUNNUNTAI 18.6. Nelonen 05.00 Astral-TV. 20.00 Tanskan aarteenmetsästäjät. MTV3 05.35 Aamusää. 23.00 Elokuva: Outolintu-sarja: Kapinallinen (12). 11.40 Yle Uutiset KeskiSuomi. 01.20 Pukumiehet (12). 14.00 Ninja Warrior. 06.00 Tashi (7). 12.30 Simpsonit (7). 15.00 The Late Show With Stephen Colbert. Sub 09.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7). 13.30 Unelmatyö. 21.05 Kotikatsomo: Täällä Pohjantähden alla (12). 14.30 Maailman nopein mies. 21.50 Yle Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.00 Nuori MacGyver (12). 13.45 Kyllä BBC hoitaa (S). 17.05 Elokuva: Autot (S). 17.00 Yle Uutiset. 15.10 Elokuva: Kumba (7). Koko perheen animaatioelokuva kertoo Kumba-seeprasta, joka on vain puoliksi raidallinen. 11.00 Yle Uutiset. 16.00 Illallinen äidille. 07.20 Pikku Kakkonen. 11.00 Mutsi (12). 21.01 Gåsmamman – Naarasleijona (16). 10.00 Elixir Life. 08.28 Ryhmä Hau (S). 04.30–05.00 Astral-TV. 09.30–10.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 00.25 Ensimmäisen asteen murha (12). 13.00 Simpsonit (7). Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten PUOLANKA HYRYNSALMI Kajaani Paltamo Ristijärvi Sotkamo SUOMUSSALMI Meteorologi Ilkka Alanko +13 +13 +14 +15 6 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +15°C 3 +18°C 1 +17°C 3 +12°C 4 Ylivieska +23,5 °C Saariselkä ?1,7 °C Puuskissa navakkaa koillistuulta. Yle Kuvapalvelu Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 13.15 Liftarit. 04.25–05.00 Astral-TV. 23.25 60 Days In 1. 12.45– 13.10 Rentoa ruokaa Lontoossa. 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. Kajaani Suomussalmi Kuhmo +16°C 3 +16°C 3 +8°C 3 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 16 18 17 17 18 17 14 18 15 14 13 17 17 21 19 20 21 19 19 17 18 18 16 19 17 21 20 16 18 18 20 15 17 20 19 19 16 11 12 12 17 13 15 9 12 2 13 8. 10.00 Kohteessa: Ilmiömäinen Pariisi. 11.10 Satuhäät. 16.55 Haapasalo Goes America (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.31 Tenavat (7). Yrjänä. 22.20 Tulosruutu. 12.30 Lippu rakkauteen. 17.20–20.00 Yleisurheilun eliittikisa: Kuortane. 13.00 Fresh Off the Boat (S). 18.10 Urheiluruutu. 11.26 Yle Uutiset Häme. Yle TV2 06.51 Pikku Kakkonen. Kuvassa: Oranki, Sumatra. 23.35– 00.05 Catastrophe (12). 03.25 Poliisit (7). 11.45 Leijonan luola USA. 10.55 Pisara. 10.40 Uusi päivä (S). 14.30 Rentoa ruokaa Lontoossa. 10.48 Päivän kasvo. 11.30 Hehku. 11.00 Mutsi (S). 21.55–21.59 Urheiluruutu. 08.25 Lego Ninjago (7). 13.30 Fresh Off the Boat (S). 16.51–17.47 Pikku Kakkonen. 22.50 Ali Show: A. 14.55 Vaaleanpunainen pantteri. 20.00 Stadi vs Lande. 17.10 Vaaleanpunainen pantteri. 14.30 Piilokamera. 20.30 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 07.16 Anniina Ballerina (S). 08.50 HS Lasten uutiset. 18.45 Kansan liike: Katoaako hyötyliikunta?. 17.00 60 päivää kiven sisässä. 21.00 #Subleffa: The Hurt Locker (16). 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 02.25 Leijonan luola USA. 09.25 Merinäköala haussa. 16.00 Hurjat sääilmiöt. 16.00 Kansan liike: Katoaako hyötyliikunta?. 16.00 Valehtelevat viettelijät (12). 13.30 Simpsonit (7). Yle TV1 17.06.2017 klo 18.45 Avara luonto: Monsuunin maat 1/5. 12.30 Sara La Fountain Australiassa. 06.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 17.00 Myytinmurtajat. 18.50 Yle Uutiset. 19.30 Pihlajakadun tuhmat tädit (12). 18.30 Salatut elämät (7). 02.25 Elokuva: Tulen valtakunta (12). 12.10– 13.05 Dokumenttiprojekti: Hanko vuonna (S). 16.50 Onnenarpa. 10.00 Eläinsairaala (S). 06.15 Myyrä ja Panda (S). 06.25 Myyrä ja Panda (S). 15.00 Hurrikaanin jahtaajat. 10.30 The Late Late Show with James Corden. 11.36 Uusi päivä (S). 14.50 Veikkausliiga LIVE: Futiskierros. 19.30 Täydellinen kesä. 11.00 Salatut elämät (7). 20.45 Urheiluruutu. 08.17 Raa Raa, leikkisä leijona (S). 18.45 Avara luonto: Monsuunin maat. 20.30 Yle Uutiset. MTV3 08.05 Littlest Pet Shop (S). 06.40 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 18.30 Suomi on ruotsalainen. 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12). 12.00 Luontoretkellä: Neljä vuodenaikaa. 03.25 Poliisit (7). 18.20 Päivän kasvo. 08.55 Nuori Robin Hood (S). 20.00 Suomen ihanimmat häät. 11.10 Uusi päivä (S). 02.10 Suomen surkein kuski. 06.52 Nimipäiväonnittelu: 19.6. Päivälämpötila lähellä 15 astetta. 12.00–12.25 Hehku. Nelonen 18.06.2017 klo 15.10 Elokuva: Kumba. 09.00 Yle Uutiset. 18.00 Gladiaattorit. 21.55 Urheiluruutu. Tuoja ja hävittäjä
Käyttöveden jakelu voidaan kytkeä päälle myös ilmoitetusta poiketen. Loput pelit olivat SuPS:n suvereenia hallintaa. Keskiviikkona Sotkamon Jymy II ei jättänyt isännille sanan sijaa, kun se voitti näytöstyyliin 0–2 (0–11, 0–5). Lauantaina Pitämän kentälle saapui Ii:n urheilijat, jotka voittivat 0–2 (7–8, 1–4). Kuva keskiviikon pelistä. – Meistä on kivaa pelata yhdessä. Parasta on pelata joukkueena ja tehdä hienoja maaleja, hyvän yhteishengen omaava joukkue toteaa iloisena. Rastin hyvin kauden aloittanut joukkue ei ollut omalla tasollaan keskiviikon pelissä. Ajax vei tällä kertaa pelin 8-2. Joukkue koostuu 9-11-vuotiaista pelaajista ja he pelaavat 11-vuotiaiden sarjassa. Tulokset viikonlopulta: Team 12-13, Sotkamo: SuPS-ManCity 2-5 (Kaapo 2+0 FP) SuPS-Real 3-2 (Eljas Holmström 2+0, Emma Heikkinen1+0 FP) SuPS-ManCity 0-4 (FP Eljas Holmström) SuPS-Real 3-3 (Emma Heikkinen 2+0, Eljas Holmström 1+0, Lassi Holappa FP) Team 10-11, Sotkamo: SuPS-Real Valk 1-6 ManCity valk-SuPS 0-6 Real Musta-SuPS 3-4 SuPS-ManCity sin 0-5 Tehot: Minttu Heikkinen 3+0 FP, Leon Tolonen 2+1 FP, Luukas Vesterinen 2+0 FP, Onni Väisänen 1+0, Konsta Juntunen 1+0, Akseli Holappa 1+0 FP, Juho Jäntti 1+0 Team 09, Sotkamo: SuPS-ManCity violetti 1-6 SuPS-ManCity valkoinen 1-7 SuPS-Real musta 3-9 Tehot: Onni Väisänen 3+0 FP, Jimi Laitinen 1+0, Vilho Laatikainen 1+0 FP, Kalle Moilanen 0+1 FP Team 07-08, Oulu: SuPS-LaFK 3-4 (FP Esko) SuPS-LiKi 3-7 (FP Atte) SuPS-Tervarit 3-9 (FP Santeri I) Tehot: Atte Turpeinen 2+2 FP, Elias Paavola 3+0, Elmeri Heikkinen 2+1, Santeri Ikonen 1+0 FP Aarne Laatikainen 1+0 Päivän paras pelaaja Niklas Junttila Team 06-07, Suomussalmi: Haka-SuPS 3-2 SuPS-OsPa 8-0 OLS-SuPS 1-4 SuPS-PonPa 3-1 Tehot: Venni Kela 10+2, Rasmus Paavola 4+3, Niiki Juttula 1+1, Lauri Kemppainen 0+2, Kaisa Tolonen 1+0, Martin Sang 1+0, Enni Heikkinen, Kasperi Kinnunen ja Neea Heiskanen 0+1. Vastustajaa ei päästetty maalipaikoille ja hyökkäys toimi. Vesikatkoksen alkamisaika on torstaina 15.6.2017 klo 8:00 ja sen arvioidaan päättyvän klo 15:00. SuPS:in nuorin joukkue Team 1213 pääsi ensimmäistä kertaa pelien makuun Sotkamossa Naperoliigassa. Pyydämme juoksuttamaan vettä kunnes vesi on puhdistunut. Vuoden aikana joukkueelle kertyy noin sata peliä, johon kuuluvat niin jalkapallo kuin futsal. Jymyn ulkokenttä on muurimainen, sillä kolmessa Jymyn pelaamassa pelissä vastustajat ovat tehneet neljä juoksua. Rastin sisäpelissä oli parannusta keskiviikkoon nähden, ja ensimmäisellä jaksolla onnistuivat kolmospolttaja Viljami Juntunen, jokerit Roope Kaipainen ja Juho Jokela, lukkari Samu Moilanen, kakkosvahti Jere Pelkonen, sieppari Ville Seppänen ja ykkösvahti Tommi Tauriainen. Joukkueen vastuuvalmentaja Ville Vainion mukaan uudet pelaajat ovat päässeet hyvin mukaan porukkaan. Pelejä pelattiin neljä, voittoja kertyi kolme. Tänään onnistuttiin koko joukkueena ja pelattin monipuolista hyökkäyspeliä murtautuen sekä keskeltä että laidoista. Joukkueessa hienosti pelasivat myös Santeri Kyllönen, Anniina Moilanen ja Elias Paavola. Team02, Suomussalmi: SuPS-LaFK 6-1 Tehot: Veikko Moilanen 3+0, Maiju Laatikainen 1+1, Kimmo Timonen 1+0, Kaapo Laakkonen 1+0 Miika Heikkinen 0+2, Riku Rautiainen 0+1, Sami Moilanen 0+1 Päivän paras Veikko Moilanen. Ottelu oli kotijoukkueen hallinnassa alusta lähtien. MarjuT LehTo. Team 09 puolestaan pelasi turnauksen pienellä porukalla. Osa pelaajista on mukana ensimmäistä kesää, osa pelaa jo kuudetta kesää yhdessä. Voittoisa turnaus kotikentällä SuPS:n 06/07-joukkue pelasi Ruukinkankaan piirisarjaturnauksessa neljä peliä ja vei voiton kolmessa. Syöttöpelillä SuPS sai murrettua vastustajan linjan ja liukkaat hyökkääjät laittoivat palloa häkkiin. Rastin pelaajat eivät onnistuneet myöskään sisäpelissä. Team 07-08 jatkoi E10-piirisarjan urakkaansa Oulussa ja Team 02:n C15-piirisarja puolestaan jatkui Kempeleessä. Hyvin pelannut Jymyn lukkari Kalle-Tapio Huusko piti lyöjät tiukasti aisoissaan. Veikko palkittiin sponsorimme Kainuun kalatuotteen hienolla kesähatulla! Team 02 Kempele: Ajax-SuPS 8-2 Tehot: Jere Lauronen 2+0 Sami Moilanen 0+1 Elmeri Kemppainen 0+1. – Meillä on paras joukkue ja hyvää joukkuepelaamista. Muutamat pelipaikkamuutokset piristivät kotijoukkueen peliä selvästi. Suomensarjan ottelun ensimmäisen vuoroparin aikana Sotkamon Jymy tykitti yhdeksän juoksua. kesäkuuta kello 14 Pitämän kentällä Rovaniemeä vastaan. Tuukka Tervonen Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi SuPS:n sunnuntaina Ruukinkankaalla järjestämän piirisarjaturnauksen päätteeksi E11-sarjan pelaajat olivat väsyneitä, mutta onnellisia. Teboil Turjanhovin tsemppipelaajana palkittiin Niiki Juttula. Seuraava peli on sunnuntaina 18. Pallo liikkui mallikkaasti ja Maiju Laatikaisen siirtäminen kymppipaikalle rytmitti hyökkäyksiä ja omalle tasolleen palannut kärki Veikko Moilanen ratkaisi maaleillaan ottelun kotijoukkueelle. Katso lisää kuvia digilehdestä! Ei panikointia tappioiden jälkeen Petteri Väisänen onnistui tuomaan juoksun lauantain pelissä. 044 567 3458 sUoMUssalMeN KUNta SEKALAISIA Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi Suomussalmen Pesis-Rastin miesten edustusjoukkue hävisi keskiviikon ja lauantain kotiottelunsa. – Yhtään peliä ei voiteta huonolla valmistautumisella. Turnauksessa SuPS:n 06/07-joukkueella ainoa tappio tuli Kajaanin Hakaa vastaan heikon ensimmäisen puoliajan vuoksi luvuin 3-2. FPkortit: Neea x 2 ja Kasperi. Team 05 jatkoi D12:n voittojen tiellä kaatamalla KemPan. Team 10-11 jatkoi Nappulaliigaurakkaansa hienosti pelaten koko pitkän kuuman päivän. Rastilla oli jakson aikana 21 kolmostilannetta. Team 05, Suomussalmi: SuPS-KemPa 3-0 Tehot: Tomi Savukoski 2+0, Rasmus Paavola 1+1, Juuso Romppainen 0+2, Teboil Turjanhovin tsemppipelaajana palkittiin Luukas Tolonen. 14 URHEILU&LIIKUNTA YLÄ-KAINUU – Tiistaina 13. Team 02 kaatoi LaFKin Ruukinkankaan nurmella maalein 6-1. Puolustus oli tiivis eikä lauantain puskemisesta ollut enää tietoakaan. Suurin osa juoksuista syntyi Rastin ulkopelivirheistä, ei niinkään Jymyn lyöntipelin ylivoimaisuudesta. Hienoa kuitenkin oli se, että pelillisesti SuPS oli Hakaa edellä. Pelit sujuvat hyvin. Paineen vaihteluista johtuen putkistosta voi irrota epäpuhtauksia, joka aiheuttaa veden sameutumista ja epäpuhtauksia vedessä. Rastin kolmen juoksun etumatka kääntyi viimeisellä sisävuorolla Ii:n jaksovoitoksi, ja pettymys näkyi toisen jakson suorittamisessa. Pahoittelemme häiriötä! tekniset palvelut Timo Moilanen, vesihuoltopäällikkö, p. Ei kannata panikoida ja tehdä isoja muutoksia, vaan pelata samanlaista peliä kuin lauantaina ensimmäisellä jaksolla, sanoo Rastin toinen pelinjohtaja Aki Martikainen. Vesikatkos johtuu vesijohtoverkoston korjaustöistä. kesäkuuta 2017 KäyttövesiKatKos taivalalasella Käyttöveden jakelu keskeytyy Karhunkierroksen, Ahmakadun, Ilveskadun ja Hakakadun alueilla. Loukkaantumisten ja päällekkäisten menojen takia Rastin kokoonpanosta on luultavasti poissa kaksi pelaajaa sunnuntain pelistä.Pelaajatilanne tarkentuu loppuviikosta. Päivän paras Maiju Laatikainen. Pelit pelattiin kolmella SuPS-pelaajalla ja yhdellä Hakan pelaajalla. Toisella jaksolla Rasti sai aikaiseksi vain yhden juoksun, mikä ei pysäyttänyt Ii:n voittokulkua. Sarjakärki lähenee ja syyskierrokselle nouseminen ykköstasolle alkaa olla omissa käsissä. Keskiviikon jälkeen ulkopelipaikkoihin tehtiin muutoksia, ja myös ulkopeli toimi ensimmäisellä jaksolla
Ilmoittaudu heti R-L Kianto p. Ylä-Kainuulla on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. 10500 h...-04 Valtra 900+etunostolaite+voimanotto, ml. ma-pe klo 9.00-14.00 Sähköpostit asiakaspalvelu .. 237 tkm. Täyslihasäilyke 5 prk 20 €. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. 040 741 8436, 044 546 5294 NoudetaaN ja ostetaaN kaikenlaista metalliromua, romuautot (romutustodistus) SEKALAISIA sote.kainuu.fi Potilastietojärjestelmän päivitys voi hidastaa Kainuun soten toimintaa Kainuun soten potilastietojärjestelmän päivitys voi hidastaa terveydenhuollon palveluja aikavälillä 13.–14.6.2017. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. 216 tkm ..... Linja-auto lähtee Muikkutien pysäkiltä 8.35 Kurimontietä linja-autoasemalle, josta lähtö 8.45, Palvelutalon pysäkiltä 8.50 ja Kipparilta 9.00. 430 tkm ................-02 Nissan Primera 2.0i Sport Deck ml. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. 010 665 7217 Ilmestymispäivät: ................. ja viikonloppuisin AUTOJA KONEPIHA MOILANEN Myös maa-alueet ja rantatontit. klo 12.00 Pajulan pellolla Näljängän kirkon vieressä. net/?x203966=311981 sivujen kautta. Lähtö linja-autoasemalta klo 11, kirkonkylältä Kalevan edestä klo 11.10. Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi Puhelin: ................................. Muistathan ottaa mukaan istuinaluset ja sadetakit. Linjaautolta kävelyä n. -05 MB Vito 112 CDI, 8-hengen bussi...... 2.650 18.500 5.950 5.650 4.650 4.650 4.650 4.350 4.350 4.350 4.350 3.950 3.950 3.950 3.750 3.650 3.250 1.650 1.450 22.500+alv 20.000+alv 20.800+alv 3.950 TARJOUS! Opel Zafira 2.2i, 7 heng., ml. Hitsaustyöt/katsastushuollot. joka 2. VIRTANEN AJAN SÄVEL Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Päätoimittaja......................... SEKALAISET Hieroja Jari Sissonen Rakovalkeantie 1, 89600 Suomussalmi p. Toimittaja Marjut Lehto p. Kiitämme asiakkaitamme jo etukäteen myönteisestä suhtautumisestanne mahdollisesti aiheutuvaan haittaan. Ilmoittautuminen 20€ kun ilmoittautuu 30.6. Suomussalmen ja Näljängän yhdistysten yhteinen Toukosiunaus pidetään to 15.6. Suomussalmen yhdistys. 050 523 5692 YHDISTYKSET Oman lehtesi uutiset syntyvät lähellä! www.ylakainuu.fi www.ylakainuu.fi tiistaisin ja torstaisin verkossa joka päivä l l. Ilmoita osallistumisesi myös Jyty p. 352 tkm -00 Toyota Corolla 1.6i FX.........................-98 Ford Focus 1.6i farm. Ilmoittautumiset 16.6. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. 010 665 7214 Toimittaja Marjatta Kurvinen p. 233 tkm ........................................-05 Mitsubishi Pajero 2.8 TD ....................-00 Honda Civic 1.6i HB, ml. 0440 114 465. Hossan Luontokeskuksessa mahdollisuus ruokailla 12€ hintaan (mukaan sopiva raha). oma retkituoli. ALV 10%) Tiistai Perjantai, klo 16 Torstai Tiistai, klo 16 AINEISTOAIKATAULU ma-la klo 6.30-11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. Järj. 18.6. Asiakasrekisteri: Ylä-Kainuun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Juntusten Sukuseura ry. 171 tkm ........-04 MB Vito 112 TDI 5-paikk., ml. .........................-00 Traktorit: Valtra A95+etuk., ml. (08) 633 0030 Toimittaja Juhani Mustonen p. 3800 h..........-99 Valmet 565...............-66 (marginaalivero) KESÄRENKAAT EDULLISESTI Myös osamaksulla! MYYNTI, VAIHTO, OSTO Suomussalmen yhdistys. Hyrynsalmen yhd. Ilm. alv 24%. -04 Volvo S40 2.0 Turbo, aut.,ml. Tervetuloa mukaan! Näljängän yhdistys. Kahvi. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Mukaan kannattaa ottaa juomapullo ja mahd. Jyty Ylä-Kainuu jäsenille tarjotaan avustus (20€) Kajaaniin 8.-10.9.2017 Valtakunnallisille Jytyn syyspäiville. 050 343 6307 Eila Säkkinen. -05 MB C200 CDI, ml. Suomussalmi, linja-autoasema 8:00 ja Kajaani; Lohtaja ABC 9:30 ja Lapinlahden kautta Huutokaupoille, ollaan n. 050 438 0972 Konttori avoinna: .................. 278 tkm ........................................-09 Toyota Corolla 1.6i aut., ml. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Verkkopalvelu: ...................... 040 732 0637. 044 288 5744. toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Henk.koht. Suomussalmi, Hyrynsalmi, Puolanka LT 2016: ................................ 1 km. Ilmari Kianto Seura ry. MAKEN REMPAT 045 870 6789/Marko | 0400 102 589/Harri Suomussalmi, marko.juntunen1@luukku.com Tulikiven uuniasennukset Kattotyöt Ulkomaalaukset Uudisja saneerauskohteet Tilauksesta varastot/huussit Soita ja tilaa makSuton kotikäynti! t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t Romu Green Steel Oy p. Yhteiskuljetus torilta klo 10.40. Kyytimaksu 10€. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. 198 tkm -03 MB C200 CDI, ml. 044 530 7633/Helka. 044 332 5332 Telefax: .................................. -02 MB E 320 CDI Avantgarde autom ...... 5883 kpl Kustantaja: ............................ Kainuun piirin kesäjuhla Naapurivaaralla 29.6. 010 665 9014 Myyntipäällikkö Titta Toivanen p. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. 0400 536 937, Ämmänsaari, Ämmänkatu 7, myös ilt. kesäkuuta 2017 – YLÄ-KAINUU 15 sarjakuvat B. 040 751 1749 Myyntijohtaja Kirsi Kela p. 0440 114 465. Vielä paikkoja jäljellä. 5.2.1965 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa: – Matka-/lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti, sis. tuoretta Puruveden Muikkua Ristijärvi 14.00-14.30 Hyrynsalmi 15.00-15.30 Ämmänsaari 16.00-17.00 7 E /kg, 15 E /3 kg www.autojakonepiha.com p. Vienan matkan 14.-17.8. 4900 h.................................-99 Valtra 800-99, ml. Sirkku Rautio p. Etuselkä, kylki 5,50 kg. tiistai, torstai Levikkialue: ........................... TB:n kautta Kirkonkylälle 9.15. Hyrynsalmi tori klo 14.30-16.30. Laakamäen kotiLiha Kari p. 156 tkm. Tervetuloa! Jyty Ylä-Kainuun kesäretkelle lähtijät. Retki suvun alkulähteille Taipalsaarelle 28.-30.7. www.ylakainuu.fi Käyntija postiosoite: ........... Kyyti ilmainen, kahvi perillä omakustanteinen. 010 665 7215 Toimittaja Hanna Laukkanen p. SLP Kustannus Oy Painopaikka: ......................... Ilmoittautumiset Eila Jokelainen-Keräselle p. -99 Landrover Frilander 2.5i, aut, ml. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Syntymäpäivä: ...................... ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi toimitus ............ Tuona aikana sähköinen resepti ei ole käytettävissä ja vastaanottoajat voivat olla myöhässä. keskiviikko LIHA-AUTO VILJAPOSSUA. lähtijät. MYYNTIAUTO ke 14.6. mennessä. 422 tkm ................-02 Mazda 6 1.8i HB ................................ Jyväskylässä majoitus City Hotellissa, tulomatkalla Kuopion Matkuksessa ostokset. klo 12.00-17.00. Lapa 5,90 kg. sähköpostit: ....... Jauheliha 6,90 kg. Hossan Mehtämessuun su 18.6. Tiistaina 13. Katso ohjelma ja ilmoittaudu: https://jytykainuu.jytyliitto. Uuraisille huutokauppakeisarin luo ja Jyväskylään lähtö pe 30.6. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Ylä-Kainuussa. -02 MB C200 CDI farkku ..........................-03 Opel Vectra 2.2i aut., farkku ...............-04 Ford Focus 1.6 TDCI farmari, ml. 010 665 7214 ................................................ Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Ylä-Kainuun asiakaspalveluun. asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.fi ilmoitukset ........ mennessä www.juntuset.net tai p. Yllätys; naiset pukekaa jotain lilaa ylle ja miehet Akin malliin Huomioikaa autossa tuoksuttomuus. Jyty p. 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Jatkuva tilaus 12 kk maksuvälillä .....124,20 € 6 kk maksuvälillä .......68,70 € 4 kk maksuvälillä .......45,80 € 3 kk maksuvälillä .......34,35 € 2 kk maksuvälillä .......22,90 € Määräaikainen 12 kk 182,40 € (hinnat sis. 050 441 4656. Osallistumme Toukosiunaukseen Näljängässä to 15.6. klo 16:30. 208 tkm -03 Nissan Almera 1.5i, ml. PS. Ruokailu ja ohjelma 15€, matkan maksaa yhdisys. To 15.6. mennessä p
Suurpetoihin liittyviin kysymyksiin vastaa tutkimusprofessori Ilpo Kojola, hyönteisistä tietää hyönteistutkija Reima Leinonen, lintutietäjänä toimii luontokuvaaja Pekka Helo, ja kalat puolestaan ovat hallussa eräsuunnittelija Pasi Korhosella. klo 10-17 Kauppapaikka 18 Kauppakatu 18, Kajaani ti 13.6. Lapissa hän kohtasi karhun hirvenmetsästysmatkalla. – Pystyimme puolen tunnin ajan katselemaan karhuja paikaltamme. Peltolalle Hossan luonto on vielä tutkimatonta seutua. Peltolalle tulee luonnossa rentoutunut ja rauhoittunut olo, ja siksi hän liikkuu luonnossa maastopyörällä, juoksee polkuja pitkin, kalastaa ja metsästää. Emo oli tappanut hirven ja söi sitä. Linja-autokyyti lähtee Jalonniemi-talolta perjantaina 16. Paikan päällä saa esittää kysymyksiä, ja sen lisäksi vastataan ihmisten etukäteen lähettämiin kysymyksiin. kesäkuuta kello 16.00. AMOREMIO-SIJAUSPATJAT 80x200 120x200 160x200 4 cm 4 cm 4 cm 7 cm 7 cm 7 cm 48,63,78,64,84,109,ALENNUKSET JOPA -70%! (09) 512 7298 www.jalonom.fi Tule arvioituttamaan korusi ilmaiseksi ja muuta ne rahaksi. Istuinalustat ja sadetakit sateen varalle kannattaa ottaa mukaan. Meno–paluukyyti on aikuisille maksullinen, alle 12-vuotiaat matkustavat ilmaiseksi. ja paluu on heti luonto-illan jälkeen kello 20. Lähetä kysymyksesi etukäteen luontoiltaan, ja tule paikalle nauttimaan keskustelusta. Siksi minulla on kovat odotukset, Peltola sanoo. Jotta illasta tulisi antoisa, järjestäjät toivovat, että kysymyksiä asiantuntijoita varten lähetettäisiin ennakkoon. Luontoon liittyviä kysymyksiä voi lähettää etukäteen sähköpostitse osoitteeseen spiritofhossa@gmail.com. – Olen kuullut Hossasta paljon tarinoita ja paikkaa on kovasti kehuttu. Arvio kannattaa teettää ensitilassa, koska työskentelemme asuinalueellanne juuri nyt ja saatte palvelun maksutta. Peltola toivoo, että yleisö saapuu paikalle Seipiniemeen avoimin mielin. Metsästyskavereiden kanssa mies ihmetteli, miksi hirviä ei näy. 16 YLÄ-KAINUU – Tiistaina 13. klo 10-17 K-supermarket Suomussalmi Risteentie 12 pe 16.6. Siksi minulla on kovat odotukset. Luontoillan juontaa ”Peltsi” Peltola Karhuihinkin liittyviä kysymyksiä voi lähettää luontoiltaan. klo 10-17 Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi Hossan Seipiniemen rinnekatsomossa järjestetään ensi viikon perjantaina luontoilta, jossa on monipuolinen ja asiantunteva raati vastaamassa yleisön esittämiin kysymyksiin. Ohjelma lähetetään Ylen radiokanavalla tänä kesänä. Pian suon laidassa 400 metrin päässä näkyi karhuemo pentuineen. Vesistö-, hydrobiologiaja vesihyönteisaiheisiin kysymyksiin vastaa erikoissuunnittelija Jari Ilmonen ja kasveista sekä luontotyypeistä kertoo suojelubiologi Ilkka Immonen. 13.–22.6. Näistä koruista maksoimme 219€ Edustajamme paikalla : OSTAMME KULTAA JA HOPEAA! K-supermarket Kuhmo Torikatu 24 ke 14.6. kesäkuuta 2017 SUVI VUODESOHVIA, SOHVAPÖYTIÄ, SOHVIA, KESÄKALUSTEITA, RUOKAPÖYTIÄ, TUOLEJA, MATTOJA, PATJOJA, SÄNKYJÄ, HYLLYSTÖJÄ, LEPOTUOLEJA, LIPASTOJA, PEILEJÄ, TV-TASOJA, YM. www.ylakainuu.fi tiistaisin ja torstaisin verkossa joka päivä l l. Teijo MääTTänen/arkisTo A Olen kuullut Hossasta paljon tarinoita ja paikkaa on kovasti kehuttu. Hänestä luontoilta on hyvä tilaisuus ottaa selvää mieltä askarruttavista luonnon ilmiöistä. klo 10-17 to 15.6. YM. Maksamme jalometallisi arvon käteisenä heti. Kun ne tulivat poroaidan kohdalle, emo nosti aitaa, jotta pennut pääsivät ali, ja lopuksi painoi aidan matalaksi päästäkseen yli, Peltola sanoo. kesäkuuta kello 18.00–20.00 Hossan Seipiniemessä. HUOM! PARHAAT VIEDÄÄN ENSIN! LAATUTAVARAA EDULLISESTI! ALE -40% -70% -20% -30% -50% -60% Paljon kotimaisia SOHVIA, LEPOTUOLEJA ja VUODESOHVIA JOUSTINPATJOJA, JOUSTINSÄNKYJÄ ja JENKKISÄNKYJÄ ERÄ! KAIKKI SIJAUTSPATJAT! l Karelia l Höyhensaari l Amoremio Materiaalit: visco, luonnonkumi, kimmovaahto, relax ja vaahtomuovi Koot: 80x200, 90x200, 120x200, 140x200, 160x200, 180x200 -40 % -35-50 % -40-50 % Esim. Kysymyksiä toivotaan erityisesti Hossan kävijöiltä ja Hossaan liittyen, mutta myös muita kysymyksiä otetaan ilolla vastaan. Linjaauto ajaa Kekkostietä Juntusrannan kautta ja myös matkan varrelta matkustajia voidaan poimia kyytiin. Luontoilta perjantaina 16. Testaamme myös leimaamattoman arvometallin ammattitaidolla. Lisäksi raatiin on tulossa vielä yhdestä kahteen asiantuntijaa. Illan juontaa radioja tv-juontaja Mikko ”Peltsi” Peltola