Mustikka tarvitsee kookkaaksi ja hyvänlaatuiseksi kypsyäkseen vuoroin sadetta ja poutaa. Siinä ohessa tulee katseltua marjapaikkoja. Viime vuoden heikko mustikkasato vaikuttaisi olevan muisto vain. > 13
Lions-vaihto tuo kansainvälistä väriä 20 Piispäjärvi valmis iltamiin 14 Tanelin Stoppi monipuolistuu 16. Poimintakypsää mustikka on heinäkuun loppupuoliskolla. Liiallisen sateen vuoksi marjat jäävät savipuoliksi. Haravasarjan palkintosumma on pudonnut huomattavasti, hän sanoo. Myös puolukkasadon osalta tilannetta ennakoidaan hyväksi. Samoin puolukka on kukkinut hyvästi. Toivottavasti liika helle ei kuivaa marjakankaita liiaksi.
vinainen näky. 8
Ensi-iltaan.
Metsä kutsuu marjaan
Mustikan ja puolukan kukinta onnistunut. Avosoiden hillatilanne näyttää tänäkin vuonna vaatimattomalta.
tikan jälkeen elokuun alussa.
Moninkertainen marjastuksen maailmanmestari
Lasse Tasala uskoo Moision tavoin parempaan mustikkasatoon. Taivalkoskella syntynyt Tasala kertoo oppineensa kulkemaan marjametsissä jo lapsena. Hillaa en ole löytänyt vielä. Hillasuolle kannattaa lähteä vilkaisemaan, ensimmäiset ovat jo kypsiä. Uskoisin, etteivät mustikat ihan pieneksi jää. Saa nähdä. Aikoinaan tuli poimittua marjaa myyntiin reilustikin. Nyt on satanutkin sopivasti. Hillaa vaatimattomasti.
Jonna Keränen
Suomussalmi
>Tyhjyyttään ammottaviin pakastimiin on luvassa täytettä ainakin puolukoista ja vadelmista, Arktiset Aromit ry:stä ennustetaan. Mestaruustason marjastaja pitää huolta kunnostaan liikkumalla paljon. Raakileita näyttää olevan runsaasti. Puolukan kukinta on onnistunut, sillä se kukki aikana jolloin ei ollut yöpakkasia ja pölyttäjät pääsivät liikkumaan. Avosoilla ei ole hillaa juuri ollenkaan.
Lasse Tasala
Täyden hillasankon kantaja oli viime kesänä har-
Sen sijaan puustoisilla korpisoilla satoa näyttäisi tulevan. Irkku tietää isäntänsä marjapaikat, sillä se on mukana niitä katselemassa.
Sota-ajan kohteet inventoidaan
>Hyrynsalmen aseman seudulle tulee opastettu reitti. Tasala kulkee usein metsissä nuoren lyhytkarvai-
Hillaa en ole löytänyt vielä. 7
Kyllä täällä mustikan raakileita on hyvin, Lasse Tasala tutkii. Toiminnanjohtaja Simo Moisio uskoo mustikkaa tule-
van tänä vuonna enemmän, sillä myös mustikan kukka säästyi pakkasilta. Helle puolestaan pienentää satoa. Torstai
Suomussalmi, Hyrynsalmi ja Puolanka 14.7.2011 Numero 56 47. Viimeiset nelisen vuotta mies on marjastanut lähinnä kotitarpeiksi. Marjastuksen MM-kisakonkari harkitsee vielä kovasti, osallistuuko tänä vuonna lainkaan puolukan poiminnan MM-kilpailuun. Avosoilla ei ole hillaa juuri ollenkaan. Metsävadelmasta näyttäisi tulevan hyvä sato. Fyysinen kunto ja tekniikka pitää olla kohdillaan, toki myös tuuriakin tarvitaan.
Päärooli odottaa
Hyrynsalmella juhlavuosi. Vadelma kypsyy pian mus-
sen saksanseisojansa Irkun kanssa koirankoulutuksen merkeissä. 5
Matkailijoille kysely
>Suomusalmi
kysyy, mistä vieraat tulevat. vuosikerta 1,50 e
www.ylakainuu.fi
Sää tänään
+15
Puolanka
Suomussalmi
Hyrynsalmi
> Päivyri 14
Hirvilupien määrä tippui reilusti
>Kovalla
verotuksella on leikattu hirvikantaa
(08) 732 322. klo 21.30. Kajaani rautatieas. Arja, Kalle ja lapset perh. JUKKA
Lippu 10
La 16.7. 3.6.1948 k. Lotharin tulishown Reipasta menomusaa
STRIPTEASE-SHOW
DJ. heinäkuuta. 6.00 n. 5.30 n. klo 11 15
Kuhmon
Lippu 5
MESSUT
Pe 15.7. su 17.7. Kaipaa tuttu pihapolku rakkaan jalan astuntaa. Myös paluukuljetukset lentokentältä kutsuliikenteenä. diskoillaan ym.
KESÄMessut avoinna pe 15.7. klo 10 18 la 16.7. 22.45 n. 7.00
15.50 16.20 16.40 17.00 17.20
18.30 19.00 19.20 19.40 20.00
Tilattava edellisenä päivänä klo 18 mennessä. 23.10 n. 23.45 n. klo 21-02 tanssittaa
HAAVEKUVA
Lippu 10
Trio
Tervetuloa!
KIANNON KUOHUT SUOMUSSALMI Jalonkatu 1, (08) 710 770 kiannonkuohut@scandichotels.com www.scandichotels.fi
Taunon
HYRYNSALMEN APTEEKKI
Omaiset
Hyryntie 38, 89400 HYRYNSALMI p. 6.40 n. 00.15 Reitti Kajaani las. Pekka perh. Siunaus toimitettu lähiomaisten läsnä ollessa. KYSY!
Onnen lintu sinisiipi Aijan luokse lennä, onnen laulua laulele 4 ja 0, 14.7. (08) 741 017
poismenon johdosta.
www.hossanlomakeskus.com
p p. Jos aamukone ei lennä, kutsuliikenne päiväkoneeseen.
Tilaukset lentokenttäkuljetukseen: Taksi Kai Heikkinen 0400 306 305 Taksi Sakari Heikkinen 0400 387 933
JUNA-KUTSULIIKENNE
MA SU 1.6. 23.25 n. menossa mukana
MR LOTHAR ja MISS SAFYRA
sis. Kontiomäki Ristijärvi Hyrynsalmi Suomussalmi
Tilattava klo 19.00 mennessä.
Tilaukset junalta kuljetukseen: Taksi Kai Heikkinen 0400 306 305 Huom! Auto lähtee Hyrynsalmelta Kajaaniin n. Suomussalmi kk Hyrynsalmi Ristijärvi Kontiomäki Kajaani las.
Reitti
paluu
PALVELEMME
Arkisin klo 9 - 17 Lauantaisin klo 9 - 14 Tervetuloa! Lämpimät kiitokset kaikille myötäelämisestä ja osanotosta suruumme
19.50 20.05 20.35 20.55 21.15 21.40
LA
La 16.7. 15.6.2011 Kajaani Kaivaten Hilda ja lapset perh. Tyyne ja lapset perh. heinäkuuta - 26. Kyseisinä päivinä Vartius-Lyttä rajanylityspaikka on poikkeuksellisesti avoinna kello 7.00 - 23.00.
TERVETULOA VIIHTEELLE
Pe 15.7. Pentti ja lapset Toinin poppoo
LINJALIIKENNE
Suomussalmi-Kuusamo-Suomussalmi
Reitti LA-SU meno
LA SU
Suomussalmi 9.00 15.50 Juntusranta 10.15 14.55 Hossa 10.45 14.25 Kuusamo 12.55 13.15 Suomussalmi-Kajaani Suomussalmi las. 6.20 n. Tauno ja lapset perh. 050 596 3865
LENTOKENTTÄ-KUTSULIIKENNE MA SU
Reitti Suomussalmi Hyrynsalmi Ristijärvi Kontiomäki Kajaanin lentoas.
aamu-/päivä- iltapäivä- iltakone kone kone
ma-pe
la
su
n. Valot, varjot vuoroin täyttää sen, ken tietää päivänsä viimeisen. Kuhmon torilla
Tervetuloa tutustumaan uudistuneisiin kesämessuihin!
Vapaa pääsy.
Kun viisikymmentä vuotta täytätte, niin nelikymppisiltä näytätte, ja askel on kolmenkymmenen ja mieli kahdenkymmenen! Onnea 15.7. 22.35 n. Siunaus on toimitettu lähiomaisten, sukulaisten ja ystävien läsnä ollessa. johdosta toivottaa äiti ja isä Sari Ismo ja Hanna-Riitta Kirsi, Mauri ja Aamu Katja ja Aleksi Mane, Kaisa ja Sanni sisarukset perheineen
Ravintola avoinna 14.-17.7.: to 18-22 (02) pe 10-03 la 15-03 su 15-20 Pizzoja Paniineja
Hyryntie 11, HYRYNSALMI p. Anna, Toivo ja lapset perh. 11.6.2011 Rakkaudella kaivaten jätämme hänet Taivaan Isän armolliseen huomaan Ville Sirkka, Ritva ja Sinikka Natalia muut sukulaiset ja ystävät Hiljaa huokaa kotikoivut, ikävöivät metsämaat. Eemeli Sulo Marjatta, Martti ja lapset perh. Paljon rakastaen äiti & Juhani Juha perh. 10.8.1938 Suomussalmi k. ALK.
ma-su n. Kiitos osanotosta. 2
Ylä-Kainuu Torstai 14.7.2011
Rakkaamme
Veljemme, enomme ja setämme
Veijo Johannes MÄÄTTÄ
s. Kiitos Kuusanmäen palvelukeskuksen hoitohenkilökunnalle Erkin hyvästä hoidosta.
Vartiuksen aukioloa jatketaan
>Kostamuksessa järjestettävään XXIV Kansainväliseen kamarimusiikkifestivaaliin liittyen Kainuun alueen rajavaltuutettu ja Venäjän federaation Kalevalan rajavaltuutettu ovat sopineet, että VartiusLyttä rajanylityspaikan aukioloaikaa jatketaan 21. muut sukulaiset Ei tunne tietänsä ihminen, elo on kuin hiukkanen, hetkinen. JUKKA DJ. klo 10 17 su 17.7. Lämmin kiitos osanotosta.
Erkki Jaakko SEPPÄNEN
s
mentteja ja henkilökuvia. toreskia runoutta. ohjelmien tekemiseen Rannikko sai paikallis-tv:n Suomussalmi-kanavan kautta. den rujoista ryyppyromantiikkalauluista. set", joilla ei ole mitään syntejä, ja jos onkin, korHuomatkaa: parooni kirjoitetaan tässä asiayhkein antaa synnit anteeksi, tuomitsevat rypemisen maailteydessä aina kahdella oolla. Erityiseksi tilanteen tekee se, jos näyttämöllä on joku tuttu. Palkinnon myönsi sivistyslautakunta kulttuuripalvelujen esityksen pohjalta. Meillä on loistava tiimi jossa jokainen saa toteuttaa omaa osaamistaan vapautuneesti. Suomussalmen kesäteatteri ehtii ensi-iltaan jo tänään torstaina. Arvelen, että siinä on ryysyrantalaista puTaanila esitelmöi Ruotsin kansallisrunoilijanaisen viivan pittoreskismiä vastakohtana muusikon Belmannin (1740-1785) kapakoiporvariston hillitylle charmille. Belmannin rypemisen maailmaa joka hoksasi ujuttaa Kajaanin Runoviikon pidetään tänään pittoreskina. Suomussalmen kesäteatterin suosio on ollut käsittämättömän kova. Kerran kuussa oli lähetys. man. Jokainen on tärkeä siinä omassa roolissaan. Teatterit ovat vahvoja yhteisön rakentajia. Kyseinen ex-paNyt hienommat piirit, rahvaan yläpuolella juha.hankkila@sps.fi rooni on touhunnut myös suopotkupallon hillityllä charmilla hymyilevät "kuninkaallikulta-aikoina Pölhövaaran Vuorisuolla. Pari vuotta sitten hyrynsalmelaiset teatteriaktiivit olivat huolissaan tulevaisuudesta, mutta nyt mukana on ennätysmäärä näyttelijöitä. Askanmäen Onnen maa on saanut yleisöltä paljon positiivista palautetta. Asiaa sulateltuaan Rannikko myöntää olleensa aktiivisesti mukana harrastajatoiminnassa niin teatterin kuin musiikin saralla sekä myös omalla panoksellaan rikastuttanut ja kehittänyt paikallista kulttuurielämää, kuten valintaperusteluissa kerrotaan. Kaunisniemessä jatkuu Eero Schroderuksen kynästä syntyneiden näytelmien kantaesitysten sarja. Tekijät ovat luvanneet, että huumori kukkii vahvana. Onnen maa tuntuu olevan kuin tehty vanhan pihapiirin tunnelmaan. Tästä tunnustuksesta kuuluu iso osa kaikille ihmisille, jotka näitä juttuja tekee. hes yhtä väkevä innovaatio kuin Hyrynsalmen suopotHillityssä charmissa ei ole kauneutta, eikä sielun luokupallo. Innostus tuntuu tarttuneen hyrynsalmelaisesta toiseen. Konsertit ovat olleet mukavia projekteja. Hyrynsalmen uudistuneessa kesäteatterissa saa huomenna perjantaina ensi-iltansa juhlavuoden näytelmä, Tulipään tyttäret. Satoi tai paistoi, toivottavasti yleisö lötytää tänäkin kesänä tiensä teatterikatsomoihin. Tuoreet käsikirjoitukset, osaavat ja osaamisensa rajat tuntevat tekijät, innostava ilmapiiri ja johdonmukainen markkinointi palkitsevat, ja yleisö haluaa palata Kaunisniemen katsomoon vuosi toisen jälkeen. 4
Ylä-Kainuu Torstai 14.7.2011
"
Normaalien tanssien lisäksi voisi järjestää sota-ajan teemaan liittyviä iltamia."
"
Jonna Keränen
Suomussalmi
Samaan aikaan kun peurojen määrä kylällä lähti rajuun laskuun, tuli Vuosankaan tykistö."
"
Suomussalmelta muualle muuttaneilla voi olla tarjottavanaan meille arvokasta tietoa."
Elinkeinoasiamies Hannu Leinonen
Suomussalmella 13.7.
Tanelin Stopin isäntä Taneli Heikkinen
Raatteessa 9.7.
Metsäpeuran pelastus -hankkeen lehdistötiedote 11.7.
Kulttuurielämää rikastuttanut palkittiin
> Ajattelin että hetkinen, miten tämä minuun liittyy, Vesa Rannikko muistelee hetkeä jolloin sai tietää, että Suomussalmen kunnan harrastajakulttuurirahaston tunnustuspalkinto on myönnetty hänelle. Tapahtumajärjestäjänä hän on kerännyt kokemuksia erilaisten musiikkitapahtumien merkeissä. Rannikko kehuu paikkakunnan talkoolaisia, joita on aina ollut runsaasti. Yksi voimanlähde on se, että esitykset rakentuvat aina yhteistyölle. Se on paras tapa rohkaista harrastajia jatkamaan aktiivista toimintaansa, joka rakentaa Ylä-Kainuun huomista.
Monipuoliseksi taitajaksi
kehuttu Rannikko on onnistunut luomaan tapahtumia, jotka vetävät suuria yleisömääriä ja joissa Suomussalmen talkoohenki ja yhteisöllisyys tulevat vahvana esille. Juha Hankkila Kiantajärven rantamille. Pian keskustelu marjasadosta ja -saaliista käy vilkkaimmillaan, mutta aiheiden rinnalla elää myös kysymys "joko olet käynyt kesäteatterissa?" Ja moni käy tai aikoo käydä, jos vanhat merkit pitävät paikkansa, ja mikseivät pitäisi. Palkinto on jaettu vuodesta 1979 lähtien muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vuosittain. VasEnnen kuin menen itse aiheeseen, niin takohtana tälle oli kuningashovin tekopyhä täytyy nostaa pipoa eräälle ex-paroonille, siveellisyys. Suopotkupallon kauneus on pittoreskissa rypemisen autuudessa. Siinä oli kuluneen kuun tapahtumia Suomussalmelta, Rannikko muistelee hymyssä suin.
Suomussalmen kesäteatteri ehtii ensi-iltaan tänään torstaina.
Pääkirjoitus 14.7.2011
Yhteisöllisyyden vahvat rakentajat
Y
lä-Kainuun kesässä on muutama varma puheenaihe. Toteutus onnistuu vain ryhmätyönä, esityksissä syntyy yhteys yleisön ja tekijöiden välille, ja usein myös katsojien kesken. Kun kulttuurirökittäjä Hannu Taanila viilteli omia pu- mua. Taanilaa ja Belmannia tulkiten uskallan väittää, Runoviikko Kajaanin filiaalina Suomussalmella on läettä suopotkupallossa on pittoreskismin aatetta. Se oli olemassa vuoden verran. Tein kulttuuridoku-
Kunnan osoittama kiitos lämmittää Rannikon mieltä suuresti, muttei hän suostu omimaan tunnustusta yksin itselleen. Onnen maan viimeisen esityksen aika on tulevana viikonloppuna. Lempilapsekseen Rannikko mainitsee Suomussalmi Rockin. etäisyys paljastaa minulle suopotkupallon pitLuulen, että olen ratkaisun kynnyksellä. Mutta sellaisia uusia juttuja haluaisin kokea.
Suopotkupallon pittoreskia runoutta
O
soi 250 vuotta taaksepäin, jolloin Euroopan len koko suopotkupallon historian kuninkaalliset Venäjän tsaarinhovia myöten ajan, vuoden 1998 SM-kisoista läholivat sukulaisia keskenään, alkoi ajallinen tien, miettinyt lajin syvintä olemusta. Kosketuksen televisio-
Muoto ja mainoskuvauksen ammattilainen haaveilee vielä yhdestä asiasta. Kun ihmisiä ja tarvittavaa tekniikkaa löytyy, hommat sujuvat Rannikkoa siteeraten naps vaan. Haluaisin pitää muotokuvanäyttelyn. Tämän porukan kanssa on tarkoitus tehdä musiikkia tulevaisuudessakin. Kesäteatteri tarjoaa yleisölleen paljon iloa, mutta paikallisesti teatteri tuottaa ilon rinnalla myös paljon muuta. Niitä varmaan löytyy vielä kirjastosta. Hienoa, että tämä pieni kylä elää ja hengittää.
Antti Väyrynen
Paikallisesti teatteri tuottaa ilon rinnalla myös paljon muuta.
Vesa Rannikko musisoi Thank You For The Music -konsertissa Milka Suomisen, Leif Rörenin ja Laura Matilaisen kanssa. Tosin työkseen kun kuvaa, ei siihen vapaa-ajalla tahdo enää innostus riittää. naisia viivojaan ihmisen sielun ihoon Retikassa, ja kat-. Rannikon muistoihin on piirtynyt mukavia muistoja 1990-luvulla toimineen videopajan pyörittämisestä
Hyrynsalmen- Riistajärven riistanhoitoyhdistyksen alueella luvista käytettiin viime vuoden jahdissa 77 prosenttia, Puolangalla 80 prosenttia ja Suomussalmella 89 prosenttia. Näljängäntien varresta anastetun auton rekisteritunnus on YFA 924. Torstai 14.7.2011 Ylä-Kainuu
5
Nissan katosi, Mazda ilmestyi
>Suomussalmelaisen omakotitalon pihasta katosi viime perjantain ja lauantain välisenä yönä Nissan Primastar -merkkinen pakettiauto. Riistanhoidonneuvoja Marko Paasimaa Suomen riistakeskuksen Kainuun aluetoimistosta kertoo, että tieto myönnetyistä luvista postitettiin viimeisille seurueille maanantaina.
Lupamääriä leikattiin
tuntuvasti myös Hyrynsalmen- Ristijärven riistanhoitoyhdistyksen ja Puolangan riistanhoitoyhdistyksen alueilla. Voisi kuvitella, että tänä vuonna prosentti nousee yli 90. Toinen marketeista menetti huijauksessa 250 euroa, toinen 200 euroa. Leinonen uskoo, että myös Jätkänpuiston kioskirakennukselle voidaan löytää mielekästä käyttöä.
Suomusalmen keskustaseudun kehittämistä koskevia ideoita voi lähettää Hannu Leinoselle myös sähköpostilla osoitteeseen hannu.leinonen@ suomussalmi.fi.. He näkevät paikkakunnan nyt toisin silmin kuin me, jotka asumme täällä vakituisesti. Poliisi on kiinnostunut tiedoista, joilla huijareiden jäljille voidaan päästä.
Janne Pussila
Hirvikannan kova verotus näkyy kun kannan kehityksessä. Yhdistysten alueella aikuisehto ei ole käytössä, mutta yhdistykset ja riistakeskuksen aluetoimisto suosittavat, että kokonaissaaliista noin 50 prosenttia olisi vasoja. Paasimaa sanoo, että metsästäjien kokonaismäärä näyttää olevan kasvussa, mutta paikallisten ja ulkopaikkakuntalaisten seurueiden suhde pysyy samana kuin aiempina vuosina.
Vanha varkaus tuli esiin
>Hyrynsalmelaiselta kesämökiltä on todennäköisesti viime kesänä varastettu bensakäyttöinen aggregaatti. Kunnan työntekijät keräävät ideoita keskustan
kehittämiseksi myös kesän tapahtumissa. heinäkuusta alkaen.
>Suomussalmen keskustaseudun kehittämishanke pyörähtää täyteen vauhtiin syksyn tullen, mutta kehittämisideoita kerätään koko kesän ajan. Huijarit olivat liikkeellä perjantaina alkuillasta. On tärkeää, että he kertoisivat omista, Suomussalmea koskevista ideoistaan. Nissan on edelleen kateissa, ja Suomussalmen poliisi kaipaa tietoja mahdollisista havainnoista.
Naiset huijasivat rahaa kaupan kassalla
>Kaksi ulkomaista naista onnistui huijaamaan rahaa Suomusalmen ja Hyrynsalmen S-marketeista viime perjantaina. Esimerkiksi Suomussalmella lupamäärä on tulevalla jahtikaudella 1 009. Hyrynsalmen-Ristijärven alueella lupaa hakeneiden seurueiden määrä oli 53, Puolangalla 63. Suomussalmen riistanhoitoyhdistyksen alueella hirvijahdissa on käytössä aikuisehto: aikuisille hirville lupia myönnettiin 713, vasoille 592, eli luvallisesti jahdissa voidaan kaataa 1 305 eläintä.
Viime vuonna vastaava luku oli 2 375, eli lupamäärä leikattiin nyt noin 55 prosenttiin viime vuoden kaatomäärästä. Yksi vaivaton tapa jättää ehdotus löytyy kunnan nettisivuilta, joilta avautuu linkki idealomakkeelle. Normaalivuosina luku on Kainuussa 95 prosentin paikkeilla, Paasimaa sanoo. Elinkeinoasiamies Hannu Leinonen toivoo, että kortensa kekoon kantaisivat myös he, jotka tuntevat Suomussalmen kotiseudukseen, mutta jotka työ- tai koulutus-
paikka on vienyt maailmalle. Ideoita otettiin vastaan jo köhäkkätorilla, ja kunta on mukana myös Suomussalmi rockissa ja Viepperhaudassa. Hyrynsalmen- Ristijärven alueelle lupia myönnettiin nyt 371, kun viime syksyn jahdissa kaatui 763 hirveä.
Puolangan alueelle metsästäville seurueille lupia myönnettiin 450, kun viime vuonna alueella kaadettiin yhteensä 1040 hirveä. Paasimaa arvioi, että esimerkiksi Puolangalla kaadettavien hirvien määrä asettuu tänä syksynä noin 600 yksilöön, kun yhdellä luvalla voidaan kaataa joko yksi aikuinen tai kaksi vasaa.
Riistakeskus noudatti
Paasimaan mukaan lupamäärissä riistanhoitoyh-
distysten verotussuunnitelmissaan esittämiä linjauksia. Samana yönä naapuritalon pihaan jätettiin Mazda-merkkinen henkilöauto, joka oli varastettu Utajärveltä. Esimerkiksi Suomusalmella kanta näyttää olevan suurin pitäjän länsi- ja luoteisosissa, heikoin kaakkois- ja eteläosissa.
Hirvilupia haki Suomussalmelle ensi syksyn jahtiin yhteensä 131 metsästysseuruetta. Kirjan voi hankkia Suomussalmen Kirjakaupasta, pääkirjastosta, kirjastoautosta, elokuun alussa kirkonkylän lähikirjastosta, Jalonniemen matkailutoimistosta ja Oilolasta. Yksi hankkeen tavoitteista on saada Suomus-
salmen omaleimainen kulttuuri näkyviin entistä vahvemmin myös kunnan ydinkeskustassa.
Ideoita on kevään ja kesän mittaan kertynyt jo mukavasti. Sain juuri hyvän ehdotuksen, joka koskee Jätkänpuistoa, Leinonen sanoo. Sinne toivottiin isoa, perinteistä keinua, joka näkyisi myös viitos-
tielle. Kunnantalon neuvonnasta kirjan voi ostaa 25. Siitä kertovat esimerkiksi viime syksyn kaatoprosentit. He onnistuivat hämäämään setelinippujensa kanssa kassoja niin, että huijaus onnistui. Laskentojen mukaan hirvikannassa on yhä alu-
eellisia eroja. Lupien määrä tippuu lähes puoleen viime vuoden tasosta.
Lupamääriin reilu leikkaus
Riistakeskukselta yhteensä 1830 hirvilupaa YläKainuun alueelle.
Anna-Leena Rauhala
Ylä-Kainuu
>Hirvilupien määrä putoaa Ylä-Kainuussa tänä vuonna reilusti. Aggregaatti katosi Oravivaaralla, pienen lammen rannalla sijaitsevan kesämökin varastosta.
Suomussalmi kerää ideoita pitkin kesää
Anna-Leena Rauhala
Suomussalmi
Historiakirjasta uusi painos
>Suomussalmen kunnan uusi, uudelleen painettu 800-sivuinen historiateos Surunsalmesta tiennäyttäjäksi on nyt valmis. Täältä lähteneillä ihmisillä voi olla meille tarjottavaan arvokasta tietoa. Viime vuosien suuret lupamärät näyttävät leikanneen hirvikantaa Ylä-Kainuussa. Naiset olivat tulleet kassalle vaihtamaan rahaa
Tapahtumiin ilmoittautumisia ottavat vastaan mirja.suutari@gmail.com tai puh. Näin saamme moninkertaisesti verenkiertoon mm. Jos väriä pidetään liian kauan hiuspohjassa, väri voi jopa syövyttää. Kyselyn tulosten perusteella suunnittelemaani tietopakettiin kaivattiin tietoa kemikaalien haitoista ja vinkkejä siitä, miten niiltä voi suojautua. Kun ne otetaan uudestaan käyttöön, ihon lämpö aiheuttaa sen, että hapettuvat väriaineet alkavat liikkua eli vaikuttavat ja imeytyvät suoraan käyttäjän verenkiertoon. ammoniakista. Heidi Holappa. Valtaosa, liki 60 prosenttia, suomalaisista on itäistä geeniryhmää ja muuttanut maahan idästä. Huolestuttavaa on kuitenkin se, että olemme päivittäin tekemisissä vaarallisten kemikaalien kanssa. Aika pieniä olivat.
Parturi-kampaajan tulee
kuitenkin suojautua kemikaaleilta jokaisen työn yhteydessä. Niillä saadaan ilmasta poistettua haitallisia höyryjä, jota ilmaan tulee mm. Nämä aineosat ovat todettu terveydelle vaarillisiksi liian usein käytettynä. Erilaisilla raidoituksilla ongelma vältetään kokonaan, kun värimassa ei tule iholle. 6
Ylä-Kainuu Torstai 14.7.2011
Kalluppi
Joko on mansikat poimittu?
Vältä värjäyksen riskit
>Halusin selvittää tutkimukseni avulla millainen työtuvallisuustietämys löytyy hiusalan ammattilaisilta. Poimin variksenmarjojakin ja teen niistä hyytelöä ja mehua.
Alle 15-vuotiaille ei suositella ollenkaan hiusten värjäämistä.
Olin yllättynyt siitä, ettei
työturvallisuus kiinnostanut jokaista vastaajaa. Miksi. Yksi suunnitteli muutoksia ilmastointiin, osa aikoo lisätä tietoutta asiakkaille ja työyhteisölle. Pienempi ryhmä äänesti kolmesta mahdollisesta hankkeesta toteutettavaksi yhden, joka oli parturi-kampaajien työturvallisuus
Anneli Mattila
Lomalla olen nyt niin ei ole vielä tullut mansikoita hankittua. Suositeltavaa olisi toki pidempikin aika. Ekologiset luonnonväriaineet kun eivät ole niin tehokkaita peittämään harmaita hiuksia tai tuomaan voimakkaita ja ennen kaikkea tasaisia lopputuloksia hiustenvärjäyksiin. Jos kiinnostuit hiusalan työturvallisuutta käsittelevästä kokoamastani kirjallisesta paketista, saat yhteystietoni Ylä-Kainuulta. Vastaajat halusivat tietää allergioista ja herkistymisistä ja myös värjäysten välien riittävästä ajanjaksosta. Siksi hiusalan ammattilaisen olisi tärkeää suojata itseään niiltä. Annoin ne vävylle ja tyttärelle syötäväksi.
Alle 15-vuotiaille ei suositella ollenkaan hiusten värjäämistä. Mustikoita olen jo käynyt poimimassa. Allergian puhkeamisen jälkeen hiustenvärjääminen ei ole enää mahdollista.
Hellä-Vappu Keränen
Olen ostanut mansikkaa jo monta kiloa. Entä jos hansikkaat pesee hyvin käytön jälkeen, ja käyttää niitä sitten uudelleen . Holapalla oli hankkeessa mukana 15 henkilöä, jotka hän valitsi satunnaisesti ympäri Suomea. Kahden euron kolikko asetetaan renkaan pääuraan ja jos kolikon hopeareunus näkyy, on syytä pohtia renkaiden vaihtoa. Tämä Ylä-Kainuun/SPS:n arkistokuva ei liity suoraan Heidi Holapan tekemään kyselyyn.
Taustaa
>Oheisen jutun kirjoittaja
Heidi Holappa suorittaa hiusalan erikoisammattitutkintoa. 0400 654 826 Marjatta Meriläinen marjatta. Mansikkaa on ollut saatavilla hyvin. Kertakäyttöhansikkaat tulee vaihtaa 15-20 minuutin välein, eikä niitä käytetä uudelleen. He kaikki toimivat parturi-kampaamo -yrittäjiä. Tytär on huolehtinut mansikat minunkin pakastimeen siellä Ruotsissa. Tiedustelin heidän käsitystään omasta työturvallisuudesta ja siitä, kiinnostaako se heitä, tietävätkö he esimerkiksi ilmanlaatua parantavista laitteista, joita parturikampaamoon voi hankkia parantamaan työturvallisuutta. Marjastan paljon, mutta lakkasuolle en ole vielä ehtinyt. Rankat ukkoskuurot ovat tavallisia juuri heinäkuussa, jolloin teillä on paljon kesälomaliikennettä. Vaikka ulkoisesti näyttää, että vaaratilanne on vältetty, näin ei kuitenkaan ole. Kulutuspinnan urien syvyyden voi helposti tarkistaa kahden euron kolikolla. Tein tutkimukseen osallistuneille parturi kampaajille kyselyn työturvallisuusasioista. Kävi ilmi, että jokainen viidestätoista osallistuneesta piti hanketta hyvänä hiusalaa kehittävänä hankkeena. Tarkoitus kyllä on. vaalennusjauheen pölyämästä ilmaan.
Miksi hiustenvärjääminen on sitten riski niin
parturi- kampaajan kuin asiakkaankin terveydelle. hapettuvia väriaineita, jotka ovat värittömiä ja imeytyvät ihon läpi verenkiertoon. Näytössä hän toimii valtakunnallisesti yhteistyökumppaneiden kanssa. Pahimmillaan asiakas voi saada anafylaktisen shokin, joka vaatii pikaista hoitoa. sääntömääräinen kokous pidetään Kajaanissa Pyörteen tilalla lauantaina 23.heinäkuuta. Kyseessä on tutkinnon osa nimeltä hiusalan kehittäminen. Toisaalta tämä asia ei ole yllätys, koska toimimmehan kauneusalalla, jossa hyvä ulkonäkö ja esimerkiksi hiustenvärjäyksen lopputulos on tärkein asia. Kun ukkoskuuro yllättää tai kesäsade piiskaa vettä tien urat täyteen, tilanne muuttuu. Ulkonäkökeskeisyys on vallalla voimakkaasti myös hiusalalla. merilainen@tutka.net, tai puh. Jos nuorelle laitetaan hiuksiin väriä, sen voi tehdä esim. Metsämarjoista en osaa vielä sanoa.
Hiusvärien vaikutusaikojen noudattaminen on hyvin tärkeää. DNA-tutkimuksin on selvitetty Siikajoen Meriläisten isälinjaa. Hansikkaissa on hapettuvia väriaineita, jotka ovat värittömiä ja imeytyneet hanskoihin. Kertakäyttöhansikkaiden käyttäminen on erittäin tärkeää. Siikajoen Meriläiset (Meriläisten sukuseura ry: n jäsenet) kuuluvat ns. merilainen@sotkamo.net tai puh 044 728 3371.
Maija Alatalo
Olen tullut Ruotsista tänne lomalle, eli en ole poiminut itse. Työskentely- eli vetokaappi estää värinsekoituspaikalla mm. Holappa esitteli hanketta ensin 10 henkilölle, jotka hän valitsi lähiympäristöstään Kemin suunnalta, poikkeuksena 1henkilö, joka on Suomussalmelta, Holapan kotipaikkakunnalta. Talvella syömme pakastettuja mansikoita puuron kanssa. Värjäämistä ei tarvitse siis lopettaa, vaan voi miettiä uudenlaisia tapoja näyttää muodikkaalta.
Tyyne Kovalainen
En ole oikein mansikan ystävä, mutta olen ostanut sen verran että olen maistamaan päässyt. Tärkeää on muistaa, että paremmat renkaat on aina asennettava auton taka-akselille, oli sitten kyseessä etu-, taka- tai nelivetoinen auto.
pilla. skandinaaviseen ryhmään (haploryhmä I1), eli Meriläisten esi-isät ovat muuttaneet maahan lännestä. Siikajoen Meriläiset eivät isälinjan puolelta ole mitään sukua Keski-Pohjanmaan Meriläisille ja yhteinen esi-isä Pohjois-Karjalan Meriläisten kanssa on yli 4 000 vuoden takaa. Kaksi vastaajista ajatteli asian niin, että pitäisi olla hätänumerot ja ensiaputarvikkeita, niiden lisäksi on hyvä panostaa ilman parantamiseen kohdepoistoilla ja työskentelykaa-
Kristiina Tuikkala
Hiustenvärjäyksessä kertakäyttöhansikkaiden käyttäminen on erittäin tärkeää, painottaa Heidi Holappa. Ensimmäiset mustikatkin olen jo poiminut. Allergiat värien sisältämille aineosille voivat puhjeta tällaisen tilanteen jälkeen tai aikana. 040 7700 538, heli.suutari@gmail.com tai puh. Väripigmenttien vuoksi altistumme ihon kautta kemikaaleille. Puolet vastaajista tiesi, mitä turvallisuutta parantavia laitteita on saatavilla. Työturvallisuustietopaketista saamani palaute
Varaudu ukkoskuuroihin kunnon renkailla
>Kuivalla kesäkelillä kuljettajan ei juuri tarvitse miettiä renkaitaan. Värimassa sisältää mm. Kysyin tietämystä myös tuotteiden sisällöstä ja niiden vaaroista eli incistä, ja siitä miten he suojautuvat kemikaalien haitoilta päivittäin. Koska heidän ihonsa on niin ohutta, että väri läpäisee sen paljon nopeammin ja syvemmälle kuin aikuisella, ja se on erittäin vaarallista. syöpää aiheuttavia aineita ja meillä on moninkertainen riski sairastua.
Meriläiset koolle Kajaaniin
>Meriläisten sukuseura ry: n 5. 040 522 9341, seppo. Omasta pellosta löytyi kokonaiset kaksi mansikkaa. raidoittamalla, jolloin värimassaa ei laiteta hiuspohjaan asti. Hiusväriaineiden ainesosia tutkitaan koko ajan ja jää nähtäväksi, mitä hiusväriaineen tuubiin sisältö tulee olemaan tulevaisuudessa. Aineosat poistuvat ve-
renkierrosta noin viidessä viikossa. Näistä tuloksista syntyi kirjallinen työturvallisuuspaketti, jonka lähetin kohderyhmäläisille kiitokseksi kyselyyn osallistumisesta. Tuloksissa kävi ilmi, että kertakäyttöhansikkaita käytetään vielä osittain huolimattomasti.
kohderyhmältä oli kannustavaa. Sukukirjan aineiston keräämisen yhteydessä on aineiston rajaamiseksi pyritty selvittämään, kuinka Meriläinen-sukunimiset ovat sukua keskenään. Tästä syystä värjäyskertojen välin tulisi olla vähintään viisi viikkoa. Sukukokoukseen voivat osallistua jäsenten lisäksi jäseniksi haluavat ja muut asiasta kiinnostuneet. Vaikutusaikaa ei koskaan pidä venyttää, jotta väristä tulisi parempi, sitä se ei nimittäin tee, vaan päinvastoin, elimistölle aiheutuu vaaratilanne. Kesärenkaiden märkäpito- ja vesiliirto-ominaisuudet heikkenevät ja etenkin vesiliirron riski kasvaa merkittävästi, kun renkaat ovat kuluneet. Tämä olikin hankkeeni tavoite, eli tiedon lisääminen työturvallisuusasioissa. Suurin osa oli saanut lisätietoutta, muutama hyvää kertausta
Lomakkeella haetaan tietoa myös matkailijoiden ikäjakaumasta, vierailun kestosta ja mahdollisesta majoituspaikasta. HIRSINEN PUUCEE
koottuna alk.
179,690,-
Hyrynsalmi K-Market p. Kun saamme tietoa selyyn liittyvät arvonnat. Kyselyn tu-
siitä, mistä päin Suomea matkailijat tulevat, tiedämme myös sen, mihin päin markkinointia kannattaa suunnata, AnnaLeena Heikkinen sanoo. Kyselyn perusteella kehitetään kunnan matkailupalveluita. Anna-Leena Heikkinen kertoo, että kysely käynnistettiin kesäkuun alussa, ja se päättyy ensi vuoden kesäkuussa. Vastaukset käsitellään nimettöminä. (08) 741 288 Rauta p. Kaikista kyselykohteista ensimmäisiä lomakkeita ei ole matkailutoimistoon vielä edes haettu. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan karhunkatselu- ja kuvauspaketti.
Lomakkeita on jaossa pa-
Kesäherkut K-marketista!
TARJOUKSET VOIMASSA 14.-18.7.2011
VALIO ARKIJUUSTO 750 g
PLUSSA-KORTILLA 1.6. rissakymmenessä paikassa eri puolilla kuntaa, esimerkiksi Jalonniemi talossa kyselylomakkeita on esillä kahdessa pisteessä. pantit 1,20
-50%
PIRKKA RINKELI 500 g
RAUTAOSASTO ROSENLEW SÄILIÖPAKASTIMIA
alk.
PIRKKA KETSUPPI 750 g
pl
VOLTA PÖLYNIMURI
LENKKIKENKIÄ ALE VERRYTTELYHOUSUJA alk.
ma-pe la 16.7. Kun kyselomakkeita on ollut jaossa reilun kuukauden ajan, vastauksia on saatu jo useita satoja. Teimme lomakkeesta tarkoituksella aika kevyen, jotta vastaaminen ei vaadi liikaa aikaa, ja saamme ison otoksen.
Matkailijoita houkuttelee vastaamaan myös kySuomussalmen matkailutoimiston kesätyöntekijät Mari Kyllönen (vasemmalla) ja Elina Moilanen tallentavat kyselyn tuloksia koneelle. Torstai 14.7.2011 Ylä-Kainuu
7
Matkailijakysely selvittää taustat
Suomussalmi kysyy, mistä vieraat tulevat ja missä he vierailevat.
Anna-Leena Rauhala
Suomussalmi
>Suomussalmella kerätään vuoden ajan tietoja siitä, mistä matkailijat tulevat, mikä heidät paikkakunnalle tuo ja mihin kohteisiin he Suomussalmelle tutustuvat. (08) 741 121
KEMPPAINEN KY
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN. Vastanneiden kesken arvotaan vuoden aikana pääsylippuja suomussalmelaisiin käyntikohteisiin ja Ylä-Kainuu-lehden määräaikainen tilaus. su 8-21 8-21 12-18
229,49,-20% 9,90
1 25 1
59
ps
(3,18/kg)
(1,67/kg)
MAATALOUSOSASTO PARTNER RUOHONLEIKKURI alk. pantin 0,40.sis. pantit 3,60
3 pl
HARTWALL JAFFAT 1,5 l
ETUSI
00
3 pl
(0,62/l)
Ilman Plussa-korttia 2,29/pl (1,26/l) sis. loksia kootaan yhteen neljä kertaa vuoden aikana. Kotimaan matkailijoille suunnattu kyselytutkimus käynnistyi kunnanjohtaja Matti Mentilän aloitteesta, ja sen toteuttivat käytännössä Anna-Leena Heikkinen matkailutoimistosta, Erja Palojärvi kylpylä Kiannon Kuohuista ja Raija Heikkinen kulttuuritoimistosta. Aika hyvin tähän on vastattu, sanoo Heikkinen. alk.
PIRKKA III-OLUT
0,33 l/tlk, 24-pack
EUROSOPPER MEETVURSTI 600 g
pkt
EUROSHOPPER HERNEKEITTO 435 g
prk
3 95 3 79 0
pkt
(5,32/kg) (6,58/kg) (1,82/kg)
99
ck 24-pa
ETUSI
-17%
PLUSSAKORTILLA 14.-17.7.
Ilman Plussa-korttia 23,52/24-pack (2,52/l) sis. Lomakkeen voi löytää myös kunnan internetsivuilta osoitteesta suomussalmi.fi hieman paperille painettua kyselylomaketta laajempana versiona. (08) 741 131 Maatalous p. pantit 3,60.
19
4
99
24-pack (2,07/l)
sis. Uskon, että saamme vuoden aikana useita tuhansia vastauksia
Hurjan mielenkiintoista! Nyt kokonaisuus alkaa hahmottua. Saksalaisten arvellaan omaksuneen suomalaisten saunakulttuurin. Kaivon löytyminen avaisi paljon tietoa. Yksittäisliput portilta ja Ukkohallan Infosta: pe 20 EUR; ENNAKKO 16 EUR la 20 EUR; ENNAKKO 16 EUR Oikeudet muutoksiin pidätetään.
PE pelit klo 9-18 LA pelit klo 9-18 FINAALIT klo 16-18 Lauantaina valitaan myös Suoprinssi sekä Suoprinsessa. 8
Ylä-Kainuu Torstai 14.7.2011
Saksalaisalueen kohteille tehdään reitti
Hyrynsalmen rautatieaseman ympäristön sotahistorian paikoille valmistuu opastepolku.
Juha Hankkila
Hyrynsalmi
metsän keskellä oli syvä "viiva". Tiistaina Raimo Immonen, Martti Kyllönen, Sakari Hankkila ja Pertti Piiparinen inventoivat ja etsivät uusia kohteita ja merkitsivät niiden koordinaatit satelliittipaikannuslaitteella kartalle yhdistyksen toimeksiannosta. Ensimmäisen kerran näin senkin, missä vanha ratalinja on kulkenut, Raimo Immonen toteaa. Sen arveltiin olevan peräisin läheiseltä vankileiriltä. Ja kaikki tämä vaiva alle vuoden takia, Piiparinen siunaili sodan ja sen rakennelmien mielettömyyttä Hyrynsalmella.
>Hyrynsalmen rautatieaseman länsipuolen sotahistorialliset paikat merkitään maastoon kesän aikana. Hänen mielestään joitakin korsuja voisi jopa entisöidäkin. laatimasta kartasta, joka sattumalta löydettiin kaatopaikalle menossa olevan rojun seasta. Ison veturitallin rauniot on koko kenttäradan eteläisin paikka. Lähitulevaisuudessa kiinnostuneet pääsevät tutustumaan myös maastossa saksalaisalueen alkuperäisten rakennusten ja muiden kohteiden sijaintipaikkoihin. Lankaa on käytetty kyläläisten lehmien haka-aitana Lietejoen ja Murtovaaran suunnalla, Hankkila muistaa. Täytyy vielä tehdä täydentäviä selvityksiä, mutta pääkohdat ainakin nyt saadaan reittiä varten. Yksi vaikuttava paikka nykyisen mänty-
Karttapohja on koottu alkuperäisestä saksalaisten
Osta liput hyvissä ajoin!
,UUHRRVT``U[P RSV HZ[P! 7PSL[[PÄ QH Piletin lipunmyyntipisteistä ympäri Suomen tai Ukkohallan infosta sekä Hyrynsalmen SEO:lta. Sodan ja Rauhan Rata -yhdistyksen tavoitteena on valmistella syksyyn mennessä jalan kuljettava reitti, jonka varrella voi opastetaulujen avulla tutustua paikkoihin. Siellä oli alhaallakin moninkertainen piikkilanka, ettei alta päässyt ryömimään. Miehet löysivät uusiakin kohteita, joiden merkitystä ei heti voitu arvioida. Luulen, että se on tuotu vankileiriltä. Raunoista löytyi veturin öljynsuodattimen raato. Siihen karttaan oli merkittynä lähes kaikkien rakennusten paikat, Martti Kyllönen sanoo. Kyläläiset tekivät lehmilleen vankileirin piikkilangasta laidunaitoja Lietejoen ja Murtovaaran suunnalle sodan jälkeen. Kivianturasta löytyy vieläkin sorvin kiinnityspultit, rasvamontut ja jykevät betoniseinät työntyvät maahan. Hän rakensi työryhmineen vuosituhannen vaihteessa kyseistä karttaa apuna käyttäen myös aseman seudun pienoismallin, joka on sijoitettu kunnantalon aulaan. Esimerkiksi saunan ja pyykkituvan paikka oli ehdolla, mutta varmuutta ei tällä käynnillä asiasta saatu.
Martti Kyllönen (vas.), Raimo Immonen, Sakari Hankkila ja Pertti Piiparinen tutkivat kenttäradan linjalta löytynyttä rautalankaa. Etsijäporukka päätteli sen veturin öljynvaihtomontuksi.
Maastossa saa olla edelleenkin tarkkana, sillä Hankkila ja Piiparinen olivat miltei sotkeutua ratalinjalla sammaleen alla osittain piileksivään rautalankarykelmään. Saa ihmetellä, kuinka paljon vieläkin löytyy metallikappaleita ja jäänteitä maastosta. Se oli myös koko "savotan" suurin rakennus, 700 neliömetriä. Tervetuloa kunnon suomeininkiin! ^^^RRVOHSSHÄ ^^^ZVWV[RWHSSVÄ
Suopotkupallon MM-kisat. Se ajautui mutkien kautta Hyrynsalmelle 1990-luvun lopulla. Kohteet, jotka nyt tunnistettiin merkittiin ylös, Immonen sanoo
Torstai 14.7.2011 Ylä-Kainuu
9
ON AIKA PAKASTAA!
Valikoimissamme on parhaiden merkkien jääkaapit, pakastimet ja säiliöpakastimet 100500 litraa.
EXPERTILTÄ KYLMÄLAITTEISIIN HUIMAT ALE-EDUT!
TUO VANHA KYLMÄLAITTEESI MEILLE HYVITÄMME VALITUISTA KAMPANJAMALLEISTA 100 !
Katso lisää sivulta kolme ja netistä www.expert.fi/vaihtohyvitys
Nokia 5228
ETUSNOKIAN KOSK IMEN NÄYTTÖPUHEL SÄN OSTAJALLE KE JÄÄTELÖT R-KIOSKILTA! kuponkia
Energialuokka A+
Energialuokka A+
sis. 4 jäätelö
79
15,6
KESKUSMUISTI
- 3,2" kosketusnäyttö - 2 Mpix kamera - FM-radio ja MP3-soitin - microSD-korttipaikka
99
4 Gt
640Gt
LAHJAKORTTI KYLMÄLAITTEEN OSTAJALLE!
Lahjakortin arvo 2550 riippuen tuotteen hinnasta.
KIINTOLEVY
A52JT Kannettava
- 15,6" näyttö - kätevä numeronäppäimistö - Intel® CoreTM i5 -prosessori - 4 Gt (DDR3) keskusmuisti - 640 Gt kiintolevy - AMD Radeon HD6370M (1 Gt) -näytönohjain - Windows® 7 Home Premium -käyttöjärjestelmä
2 vuoden takuu
KS38RN11 Jääviileäkaappi
- käyttötilavuus 355 L - tehokkaan puhaltimen ansiosta tasainen lämpötila koko kaapin alueella - 7 hyllyä, joista 5 turvalasia ja korkeudeltaan säädettävissä
GS34DN11 Kaappipakastin
- tilavuus 248 L - pakastusteho 30 kg/vrk - säilyvyys sähkökatkon aikana 18 h - EasyOpen -venttiili, joka helpottaa oven avaamista
599 499
/tuote
* Palvelunumeroihimme soittaminen maksaa 8,28 snt/puh + 7 snt/min lankaverkosta tai 8,28 snt/puh + 17 snt/min matkapuhelinverkosta.
Tehokas Intel i5 -prosessori
749
www.expert.fi
10 Ylä-Kainuu Torstai 14.7.2011
40
LED
KAUPAN PÄÄLLE
(arvo 199 )
40
LED
4x
BDP5200 Blu-ray-soitin
NETTV
UUTUUS!
UE40D5005 40" LED-TV
- digiviritin antenni- ja kaapelitalouksiin - teräväpiirtoviritin kaapelitalouksiin - FullHD 1 920x1080 - 4 x HDMI -liitäntä - Connect Share Movie -toiminto - 2 vuoden takuu
19
LED
699
UE46D5707 46" LED-TV
249
- FullHD 1920x1080 - teräväpiirtovirittimet antenni- ja kaapelitalouksiin - digivirittimet antenni- ja kaapelitalouksiin - 4 x HDMI, 2 x USB - 100 Hz Clear Motion Rate -tekniikka - Smart HUB -ominaisuuden ansiosta voit nauttia monipuolisista sovelluksista
40PFL6636T 40" LED-TV
- teräväpiirtovirittimet antenni ja kaapelitalouksiin - digivirittimet antenni- ja kaapelitalouksiin - 400 Hz:n Perfect Motion Rate (PMR) takaa huippuluokan liiketarkkuuden - Smart TV voit surffata netissä ja nauttia monipuolisista sovelluksista - USB-Rec -ominaisuudella voit tallentaa ohjelmia ulkoiselle kovalevylle
899
46
LED
999
32
LCD
100
12 V -liitäntä: sopii hyvin mökille, veneeseen tai matkailuajoneuvoon
2x
4x
V-Real Pro
19FLY930 19" LED-TV
- digiviritin antennija kaapelitalouksiin - näytön tarkkuus 1 366 x 768 - MPEG4-viritin - sisäänrakennettu DVD-soitin - toimii myös 12 V akulla
249
HT-D5000 3D Blu-ray-kotiteatteri
3D
500 W
999
40
LCD
MPEG 4
TX-L32CX3 32" LCD-TV
- digiviritin antenni- ja kaapelitalouksiin - HD-viritin kaapeliverkon teräväpiirtolähetyksille - Conax-kortinlukija paikka maksukortinlukijalle - V-Real Pro -tekniikka
1249
399
21,5
LCD
- IPS Alpha -paneeli - 2 x HDMI-liitäntä
499
M2262DP-PC 21,5" Monitori/ TV
HD-viritin antennija kaapelitalouksiin
- 2.1-kanavainen 3D Blu-ray-kotiteatterisarja - 500 W kokonaisteho - Smart TV sisältöpalvelut - muuntaa perinteiset 2D-levyt 3D-muotoon - 2 x HDMI-liitäntä
279
VIA110 Nordic Navigaattori
KDL-40CX523B 40" LCD-TV
349
- digiviritin antenni- ja kaapelitalouksiin - USB-Rec: tallenna ohjelmia suoraan ulkoiselle kovalevylle - WLAN-valmius (WiFi-adapteri lisävaruste) - 2 vuoden takuu
699
Täydellinen kodin viihdekeskus
DLNA
MPEG - digiviritin antennija kaapelitalouksiin 4 - liitännät: HDMI, USB, DVI, VGA, Scart, komponenttivideo, digitaalinen audiolähtö - kortinlukijapaikka maksukortinlukijalle - Full HD 1920x1080 - HD-viritin kaapeliverkon teräväpiirtolähetyksille
179 79
DAV-F310 2.1 DVD-kotiteatterijärjestelmä
- teho 280 W - HDMI- sekä USB-liittimet - S-Master 32-Bit digitaalinen vahvistin - Dolby Prologic 2, Dolby Digital, DTS - helppo kytkeä televisioon
149 49
MC147 Mikrohifisarja
288
- Pohjoismaiden kartat - edistynyt kaistaohjaus näyttää selvästi, mikä kaista tulee valita risteyksissä - puheohjeet sisältävät nyt kadunnimet, jotta voit itse keskittyä ajamiseen - IQ Routes -tekniikka
129 29
HT-S5405/BPSP308 Blu-ray-kotiteatteripaketti
- 5.1-kotiteatterisarja - Dolby® TrueHD, DTS-HD Master AudioTM - vahvistin pohjautuu uuteen TX-SR509 malliin - 4/1 HDMI-liitäntä - kaiutinjärjestelmä aktiivisubwooferilla - USB-liitännässä iPod-tuki
Kesäale myös netissä ww www.expert.fi
495
599
- toistaa CD-, CD-R ja CD-RW-levyjä - dynaaminen bassotehostus - automaattisesti pysähtyvä stereodekki - herätystoiminto ja uniajastin - digitaalinen viritin 20 pikavalinnalla - kaukosäädin
69
85, l. Torstai 14.7.2011 Ylä-Kainuu
11
RZ80FESW Kaappipakastin
- energialuokka A+ - tilavuus 277 L - LED-näyttö ovessa - LED-valaistus pakastimen sisällä - Easy handle -vedin - Multiflow-tekniikka - mitat k. 54,5, s. 81,5-87,5, l. 59,5, s. 66,5 cm
AZB7575 Kuivausrumpu
- B-energialuokka - 6th Sense -sensoriautomatiikka - täyttömäärä 7kg - elektroninen ohjauspaneeli - vesisäiliö ylhäällä, voidaan liittää viemäriin
299
RJPK2433 Jenkkikaappi
LAHJAKORTTI KYLMÄLAITTEEN OSTAJALLE! Lahjakortin arvo 2550
riippuen tuotteen hinnasta.
A-energialuokka
- lasihyllyt - tilavuus: jääkaappi 186 L, pakastin 44 L - mitat k. 64 cm
RTT1010 Pesukone
- A-energialuokka, A-pesutulos - linkous 1 000 k/min - täyttömäärä 5 kg - elektroninen ohjaus
Myymälöissä paljon erikoiseriä yksittäiskappaleita mallikoneita... 50, s. 89,8, l. SuperEco, Woolmark-villaohjelma - antibakteria-toiminto
Täyttömäärä 7 kg
499
599
SE45E235SK Astianpesukone
- auto 3in1 -toiminto - VarioSpeed -toiminnolla pesuajan lyhennys - ajastin 119 h - äänitaso 48 dB - jäljellä olevan pesuajan näyttö - mitat k. 55, s 61,2 cm
499
388
ZE310 Pölynimuri TB24506 Silitysrauta
Electrolux pölypussit
LAHJAKORTTI KYLMÄLAITTEEN OSTAJALLE! Lahjakortin arvo 2550
riippuen tuotteen hinnasta.
249
AA-luokka
A-energialuokka
24 79
49
S4212 Jet Black Pölynimuri
18
3 PKT
27
WBE3412A+WF Jääkaappipakastin
- A-energialuokka - jääkaapin tilavuus 225 L, pakastin 116 L - mitat k. 140,4, l. 187,5, s. 59,5, s. 188, l. 64,3 cm
NoFrost -automaattisulatus
Energialuokka A+
HINTA 799
HINTA 799
LAHJAKORTTI KYLMÄLAITTEEN OSTAJALLE!
Lahjakortin arvo 2550 riippuen tuotteen hinnasta.
RSP215A Säiliöpakastin
699
MAKSAT VAIN
AWO/D7214 Pesukone
349
HYVITYS VANHASTA KAAPISTA 100
LAHJAKORTTI KYLMÄLAITTEEN OSTAJALLE!
Lahjakortin arvo 2550 riippuen tuotteen hinnasta.
699
MAKSAT VAIN
A-energialuokka
HYVITYS VANHASTA KAAPISTA 100
40045VD-WN Keraaminen liesi
- A-energialuokka - tilava uuni 60 L - kaksi kooltaan muunneltavaa keittoaluetta - säilytystilana vetolaatikko - mitat k. 59,5, l. POISTOHINTAAN! erikoiseriä, yksittäiskappaleita, POISTOHIN
379
399
399 14
A-energialuokka
1490
Oral-B Precision Clean Sähköhammasharja
MSM6B100 Sauvasekoitin
90
149
199. 86,8, l. 79,5, s. 57 cm - 2 vuoden takuu
AAA-luokka!
299
A-energialuokka
RKP1231 Kaappipakastin
- A-energialuokka - pikapakastus - käyttötilavuus 91 L - pakastusteho 12 kg/vrk - mitat k. 60,4 cm
399 399
- 6th Sense-teknologia - täyttömäärä 7 kg - linkousnopeus max 1400 k/min - pesuajan näyttö ja ajastin - päivittäispesu 40 °C - monipuoliset ohjelmat mm. 60 cm
- A-energialuokka - pikapakastus - käyttötilavuus 210 L - pakastusteho 14 kg/vrk - mitat k. 60, s. 64,3 cm
RR82FESW Jääkaappi
- energialuokka A+ - tilavuus 351 L - 6 turvalasihyllyä - LED-näyttö ovessa - Multiflow-tekniikka - LED-valaistus jääkaapin sisällä - mitat k. 188, l
020 793 5260, ark. 4 jäätelökup
onkia
Nokia C5-03
- 3,2" kosketusnäyttö - 5 Mpix kamera - FM-radio ja MP3-soitin - nopeat 3G- ja WLAN-yhteydet - 2 Gt microSD-kortti - Facebook aina mukana - värit: musta ja valkoinen
149 49
17,3
LED
197
E1150
- hyvä valmiusaika - helppokäyttöinen - isot näppäimet - värit hopea, pinkki ja punainen
33
15,6
LED
2 vuoden takuu Nopea DDR3 -muisti
Kirkas LED-näyttö Tehokas näytönohjain
500Gt
500Gt
Intel i7 -prosessori
KIINTOLEVY
KIINTOLEVY
KESKUSMUISTI
4 Gt
KESKUSMUISTI
4 Gt
R101D Minikannettava ®
- Intel Atom N455 -prosessori - 1 Gt (DDR3) keskusmuisti - 250 Gt kiintolevy - 10,1" näyttö - Windows® 7 Starter -käyttöjärjestelmä
229
SG3-351SC Keskusyksikkö
- AMD AthlonTMII X2 245 -prosessori - 4 Gt (DDR3) keskusmuisti - 750 Gt kiintolevy - Windows® 7 Home Premium -käyttöjärjestelmä
- Intel i3 380M -prosessori - 4 Gt keskusmuisti (DDR3) - 500 Gt kiintolevy - ATI Radeon HD6370M -näytönohjain - Windows® 7 Home Premium -käyttöjärjestelmä
Aspire 7741G Kannettava ®
649
Pavilion P6769SC Keskusyksikkö
- Intel CoreTM i72630QM -prosessori - 4 Gt keskusmuisti (DDR3) - 500 Gt kiintolevy - nVIDIA® GeForce GT 540M -näytönohjain - Windows® 7 Home Premium -käyttöjärjestelmä - 2 vuoden takuu
N53SV Kannettava ®
799
899
HUIPPUEDULLINEN!
369
895
(norm. Maksiminopeudet (jopa 16 Mbit/s ja normaali vaihteluväli 0,3 4 Mbit/s) käytettävissä ainoastaan 3G-verkon alueilla. Lisäksi veloitetaan nettitikun normaali kuukausihinta (alk. 429,60 /2 4kk). 17,90/kk)
Ensimmäiset 6 kk vain
Langaton nettitikku
699
Tulostaa, skannaa ja kopioi
DeskJet 1050 Monitoimilaite
- nopeus 20 s/min (mv), väri 16 s/min - skannerin tarkkuus 1 200 x 1 200
- Intel Core i5-650 -prosessori - 6 Gt keskusmuisti - 1 000 Gt kiintolevy - nVIDIA® GeForceTM GT 420 -näytönohjain - 8 x USB, HDMI, WLAN - Windows® 7 Home Premium 64 -käyttöjärjestelmä
LBP-6000B Lasertulostin
Huippuedullinen mustavalkolaser
59
MEGAPIKSELIÄ OPTINEN ZOOM LAAJAKULMA
- 18 s/min - kompakti ja energiaa säästävä - tulostustarkkuus 2 400 x 600 dpi
99
VR-320 Digikamera
- 14 Mpix tarkkuus - 12,5x optinen zoom - optinen kuvanvakain - 3" näyttö - HD-videotallennus - metallirunko
/kk
· Nettiin verkon maksiminopeudella · 24 kk sopimuksella (svh. laitteen ominaisuuksista sekä verkon kuormituksesta. 9-17, kesälauantaisin suljettu SUOMUSSALMI Jalonkatu 10 A, p. 12 Ylä-Kainuu Torstai 14.7.2011
ETUSNOKIAN KOSK IMEN NÄYTTÖPUHEL SÄN OSTAJALLE KE JÄÄTELÖT R-KIOSKILTA!
Nokia X3-02
Touch and Type
- alle sentin ohut - 2,4" kosketusnäyttö ja perinteinen näppäimistö - 5 Mpix kamera 4x digitaalisella zoomilla
- musiikkisoitin ja FM-radio - HSPA, WiFi ja Bluetooth 2.1 - Ovi Chat -pikaviestipalvelu
127 27
10,1
LCD
sis. 020 793 5270, ark. Tuotteet vaihtelevat myymälöittäin.
www.expert.fi
SOTKAMO Kainuuntie 27, p. 9-17, kesälauantaisin suljettu
KUHMO Kainuuntie 92, p. asti tai niin kauan kuin tarjoustuotteita riittää. Täysnetti-palvelun normaali kuukausihinta on 17,90 /kk ja tarjoushinta 8,95 /kk. Katso suuntaa-antavat peittoalueet www.sonera.fi/kuuluvuus. Tarjouspaketin etu sopimuksella 53,70 . Tiedonsiirron nopeus riippuu mm. 0 /kk). Tarjous koskee uusia liittymiä ja asiakkaita, jotka päivittävät nykyisen sopimuksena uuteen nettitikkuun ja Täysnetti-palveluun.
39 275
45
FullHD-tarkkuus
MEGAPIKSELIÄ OPTINEN ZOOM LAAJAKULMA
14 12,5 24
LCD
3
Tarjoukset voimassa 19.7. Palvelu sisältää 20 Gt tiedonsiirtoa kotimaassa laskutuskauden aikana, jonka jälkeen nopeus hidastuu 64 kbit/s. 199 ) · Automaattinen asennus · MicroSD-muistikorttipaikka (jopa 8 Gt) · Sisäinen antenni
Etu vain Expertiltä: ensimmäiset 6 kk -50%
128
HDC-SD40 Videokamera
- FullHD-tarkkuus - 16,8 x optinen zoom - 2,1 Mpix valokuvat - 2,7" näyttö
12,5 x zoom-optiikka
14 12,5 24
LCD
3
Expert tarjouspaketti: ajalla 14.24.7.2011 tarjotaan Expert-myymälöissä kuluttaja-asiakkaille Liikkuva Laajakaista Täysnetti-palvelulla 6 ensimmäistä kuukautta -50 % palvelun normaalista kuukausihinnasta. 9-17, la suljettu. 020 793 5280, ark. Sopimuskauden kokonaishinta 375,90 (norm
Millaista otetta toivot ohjaajalta. Miten tutustuit rooliin. Huoneisto, hp. Joku tässä ihmisluonnossa sinne vetää. Hp. Pistän itseni likoon. Vv. Oma tontti 0,3385 ha, kulkuoikeus ja veneenpitopaikka Kokkojärven rantaan. Mielessä käy, miten olla liikkeellä ja millainen on olemus. Vv. 24.000 2 h, k ja s; 63,5 m², KIRKONKYLÄ. Yhtiössä yhteiset saunatilat ja vesikeskuslämmitys kaukolämmöllä. Jos vähänkään tuntee kipinää, niin hyvä. 16.500
Teatteri juhlii Tulipäällä
Hyrynsalmen harrastajateatteri ry viettää 20:tta toimintavuottaan suurella näyttelijäjoukolla Tervatörmän näyttämöllä.
Juha Hankkila
Hyrynsalmi
>Hyrynsalmen Tervatörmän kesäteatteri on kääntynyt kasvojaan myötäpäivään monella tapaa. 2006, siisti, valoisa, aivan keskustassa sijaitseva 2. Taloyhtiö sijaitsee omalla tontilla. Kun ollaan amatööritasolla, itsellä on mielikuvan varassa homma. Kun soittokeikalla viimeinen valssi meni, se oli sanoinkuvaamaton tunne. Kolmanneksi voidaan mainita itse näytelmä, suomussalmelaisen Tapani Kyllösen ohjaama Tulipään tyttäret. Tosi vaikea kysymys. 49.000 Paritalo; noin 240 m², SYVÄYKSENKATU. On hieno saavutus, että Hyrynsalmelta on löytynyt tämmöinen porukka ja saatu näytelmään 17 ihmistä. Ohjaaja on kapteeni siinä laivassa. 65 m²; TURJANTIE. 1962, siisti, osaksi remontoitu, valoisa huoneisto. Tilanne on se, että et ole siellä yksin. ja s; 73,5 m², KIANNONKATU. Hp. Kaikki liittyy kaikkeen. 1994. Toiseksi, näyttelijöitä on huippumäärä, 17 henkilöä. Huoneistot 2 h, k ja kph sekä 4 h, k ja kph. Näyttelijätoverit koen niin, että vastuu on jaettu monen harteille ja se hommaa helpottaa.
Tulipään tyttäret
>Näytelmä on Teuvo Ruohorannan kirjoittama ja Tapani Kyllösen ohjaama komedia, jossa käsitellään perintötilan kohtaloa.
KERROSTALOHUONEISTOJA
Toimistohuoneisto 64,5 m², KAUPPAKATU. Vv. Jos tykkää komediasta, ja haluaa nähdä kuinka amatöörit "mokailee", niin tervetuloa. Huoneisto vapautuu heti! Hp. 1951, laajennettu v. Mikä vetää sinut lavalle. 15.000 6 mh, oh, k, saunat. Hän on pääroolissa Hyrynsalmen kesäteatterin 20-vuotisjuhlanäytelmässä.
-tunnus takaa turvallisen asuntokaupan
RIVITALOHUONEISTOJA OMAKOTITALOJA
2 mh, oh, k, s ja vaateh: n. Huoneisto käsittää myös lasitetun parvekkeen. Konkarien lisäksi on monta uutta esiintyjää, kuten pääosaa esittävä Otso Kaartinen. kerroksen huoneisto, joka on muutettavissa asunnoksi. Tontilla myös ulkorakennus, jossa 2 varastotilaa ja nukkuma-aitta. 1979, peruskuntoinen, pienessä öljylämmitteisessä taloyhtiössä sijaitseva, heti vapautuva rivitalohuoneisto. Puurakenteinen, omalla 3030 m2:n tontilla oleva ns. Vv. >Tiedustelut Nanni Juntuselta, puhelin 050-3522775
Kiinteistökeskus
Keskuskatu 16, 89600 Suomussalmi p. 1967, puurakenteinen, pieni, omalla 1036 m2:n tontilla oleva sähkölämmitteinen, ns. Siisti, vuonna 2009 liiketiloista rakennettu huoneisto. Jännittääkö. Torstai 14.7.2011 Ylä-Kainuu
13
Etsi kesän MANSIKKAPAIKKA
kilpailu on päättynyt
Mansikat löytyivät seuraavien yritysten ilmoituksista: 14.6. Vapautuu sopimuksen mukaan. Nyt joku vetää lavalle takaisin. 1963, puurakenteinen 2 asuntoa käsittävä, vesikeskuslämmityksellä varustettu rakennus. Näin ensikertalainen vastaili kysymyksiin kolme päivää ennen per-
jantain ensi-iltaa. 65 m², RUNTINTIE PIISPAJÄRVI. Ei, mutta pieni hytinä on. Olen Touko Tulipää, Tulipään tilan isäntänä. 1979, heti vapautuva, siisti, kaukolämmitteisessä yhtiössä sijaitseva rivitalohuoneisto irtaimistoineen. kerroksen huoneisto. Hp. >Liput 10 euroa, alle 15vuotiaat 5 euroa, alle kouluikäiset ilmaiseksi.
METSÄ-/RANTATILOJA
Määräala noin 9,9 ha, LAAJA. 1983, siisti, heti vapautuva, valoisa huoneisto. Taloyhtiössä vesikeskuslämmitys kaukolämmöllä. Mutta isännän ja pappi Luukaksen puheenvuoro ja keskustelu on hyvä. 29.800 1 h, k ja s; 36,5 m²; HYRYNSALMI Välikatu. Vv. Ei Tapanin kanssa mitään hankaluuksia ole ollut, ei ainakaan siitä päätellen, että päivää sanotaan. ja 2. Rakennuksen yhteisissä tiloissa on saunatilat, kylmäsäilytystila, 2 auton talli ja varastotilat. Tämän jälkeen on vielä 10 esitystä, joista viimeinen sunnuntaina 7.8.
>Esityksen kesto väliaikoineen noin kaksi tuntia. Parhaimmillaan teatteri on kuin toinen koti, ja on hyvä kaveriporukka. Suomussalmen Nuorisoseurantalo,
Hossan Lomakeskus, Ämmän Erä-Urheilu
Kaikkien oikein vastanneiden kesken arvoimme 4 kpl 5 kg:n laatikkoa HERKULLISIA MANSIKOITA!
Mansikkalaatikot voittivat: Tyyne Saastamoinen, Suomussalmi Meri Ojakangas, Suomussalmi elut Vihtori Kinnunen, Yli-Vuokki Onnitt le! il Leila Heikkinen, Hyrynsalmi voittaj
Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille!
Kilpailun järjestivät:
Korpiniemen MANSIKKA, PT/PT TIMONEN, Martti Kovalaisen MANSIKKA, Eero Heikuran MANSIKKA
Otso Kaartinen on näyttelijänä ensikertalainen Tulipäätyttäret -näytelmässä. krs, kellarikrs, s, pyykkit. Ei hirveästi jännitä, pikemminkin se menee hermostuneisuuden puolelle. En osaa nostaa yksittäistä repliikkiä irralleen
muita ylemmäksi, koska se toimii aina asiayhteydessään. Vapautuu heti! Hp. Se kai osaltaan vaikutti, ja siitä jäi kipinä kytemään. Sähkölämmitys, leivinuuni, puuliesi ja ilmalämpöpumppu. (08) 6331 9920, 0500 280 254, www.etuovi.com
Suomussalmen. 85.000
>Ensi-ilta on perjantaina
15.7. pönttöuunilla oleva rakennus. Näytelmän paras repliikki. Tämä on tuonut paljon uusia kavereita entisten lisäksi. On hyvä, jos hän käyttää luotsia eli näyttelijä saa sanoa mielipiteensä miten mennään. 1946, hirsirakenteinen, 1970-luvulla lautavuorattu, pintaremontoitu, entinen terveystalo/neuvolarakennus. 1967, siisti, heti vapautuva huoneisto, johon kuuluu autotalli, komerovarasto sekä kylmäsäilytystila. En vielä ole päässyt ihan tavoitteeseen, mutta onhan tässä vielä
muutama päivä aikaa, kun perjantaina on ensi-ilta. Ohjaajan käsitys on tärkeä. Hp. Vv. 79.000 1 h, kk ja s; 35,5 m², KALEVANTIE. Se on yksi niistä rooleista, joka ovat paljon esillä, ehkä eniten. Vesi johdetaan omasta kaivosta ja jätevesi johdetaan kunnalliseen verkostoon. 105.000 Tupak. Vv. Tarjouksia otetaan vastaan! Hp. Yksinään niitä lattialla kotona teen ja mietin. Vv. Heti vapaa! Hp. Armotonta lukemista. 38.000 1 mh, oh, kk ja saunatilat; n. Vv. Vesikeskuslämmitys puulla tai öljyllä, lisälämmityksenä leivinuuni ja varaamaton takka. kerroksen huoneisto. 42.000 2 h, k ja kylpyh.; 62,0 m², KESKUSKATU. 1967, yksikerroksinen, heti vapautuva, puurakenteinen omakotitalo omalla 2030 m2:n tontilla. 19.500
>Katsomoon mahtuu noin
200 henkilöä.
>Tapahtumapaikka on Tervatörmäntiellä, opastus Hyryntieltä. 16.500 1 h, kk ja s; 35,5 m², JÄNIKSENPOLKU. Jossain vaiheessa astuu ohjaaja isoon rooliin, ja hän antaa suuntaviivat, että "noin tehdään". Oma tontti 2130 m2. Tontilla on myös aitta ja varastorakennus. Kylpylä Kiannon Kuohut, Kello-Optiikka
Lappalainen, Rautia Suomussalmi
23.6. Vv. ja kellaritilat; 259 m², JUNTUSRANTA. Alkukipinä teatteriin oli puolitoista vuotta sitten, kun olin pienessä roolissa kulkusällisoittajana Iskun kylätalon avajaisten Kortteeri-näytelmässä. Heti vapaa! Hp. Vv. Miksi juuri tätä esitystä kannattaa tulla katsomaan. Hp. K-Market HerkkuKirsikka, K-Supermarket
Suomussalmi, Auto- ja Konepiha Moilanen
16.6. Rantarakennusoikeutta ei ole. Hp. Rakennuksessa on myös kattilahuone ja varastotila. 1983, siisti, osaksi remontoitu, sähkölämmitteinen huoneisto. Välillä tuntuu mukavalta, välillä taas, ettei tästä tule mitään. Olohuoneessa avotakka, rakennettu terassi, tulovesiputket ja runkoputki uusittu v. Huoneisto sijaitsee rakennuksessa, joka on valmistunut vuonna 1978. Yhtiössä on vesikeskuslämmitys. Millainen rooli sinulla on . Se tarttuu komedian keinoin vaikeaan ja arkaankin aiheeseen, kun EU-ajan perintötilan tulevaisuus on katkolla.
Millaisilla mietteillä Kytömäessä asuva Otso Kaartinen lähtee näytäntökauteen. Nyt se on varmasti hyvä. Hp. 40.000 2 h ja kk; 46,0 m², HIRVIKATU. Hintaan sisältyy myös noin 170 ha:n suuruinen erillinen määräala, josta on tehty puustonarvio. Yksi hyvä puoli on, että ollaan vertaistensa joukossa. Tontilla myös varasto, halkovaja ja koirien juoksuaitaus. Asuintilat 1. Rakennus on sähkölämmitteinen, lisälämmityksenä leivinuuni. Esiintymiseen olen saanut tottua, kun olen ollut aiemmin musiikin kanssa tekemisissä. ja suihku-WC-tila; noin 25 m², ITSELLISENKUJA. 2009. mummonmökki. Heh, heh! Miten rohkaiset uusia näyttelijöitä tulemaan tähän mukaan. K-Market Kemppainen, Scandic Kiannon
Kuohut, Kivikylän Kotipalvaamo Oy
21.6. 48.000 3 h, k ja kph; 95,0 m², PAASIKATU. Hp. Hp. Vv. Vv. Rajoittuu Iso Kumpujärven rantaan, metsän arvio tehty, puusto enimmäkseen mäntyvaltaista. Homma menee kiville, jos ohjaajalla ei ole omaa näkemystä tilanteesta. ja var. 13.000 2 mh, tupakeittiö ja saunatilat; 82,0 m², KAUPPAKATU. 1976, peruskuntoinen, nopeasti vapautuva 2. Autolla ajaessakin päässä pyörii, miten se pitäisi mennä. Kunnallinen vesi- ja viemäriliittymä. 1990, siisti 2. Ensiksikin koko ympäristö on muuttunut, sillä teatterin katsomo on käännetty Emäjoelle päin, ja lavasterakennelmat nousevat avarasti luonnon keskeltä. til. Hp. 60.000 2 h, tupak. kello 18.00. Joskus hän on aika tiukka kaveri. 165.000 Autotalli, hp. Vv
Huotari muistuttaa varaamaan hieman käteistä siltä varalta, että alkaa tekemään mieli kahvia ja pullaa.
Ruhtinansalmen kylätalolla tanssitaan taas
Anna-Leena Rauhala
Suomussalmi
>Ruhtinansalmen kylätalon remontti on jo pitkällä, ja viime päivinä talkoolaiset ovat siistineet taloa ahkerasti. Ryhmä on valmistanut sketsi- ja musiikkiesityksiä. Aurinko nousee kello 2.56 ja laskee kello 23.20. Ja sittenkin ne huonot puolet saattavat koskea vain muita ihmisiä. heinäkuuta. Puhun kuitenkin nyt lempiaiheestani eli ajatuksensa voi valita. 14 Ylä-Kainuu Torstai 14.7.2011
"
O
Hyvin kulutettu päivä tuo makean unen.
Päivyri
Tänään on torstai 14. Näinhän meille helposti uskotellaan, että suuri onni ja ihanuus seuraa moisten asioiden vaihtamisesta. Joskus iltamissa se sivistävä osuus saattoi olla hyvinkin pientä, että pääsee pian tanssimaan. Ohjelmien jälkeen alka-
vat puolitoista tuntia kestävät tanssit joita siivittää tanssimusiikkia soittava yhden miehen orkesteri. Kaikki hyvä palaa tavalla tai toisella meille takaisin, mutta myös kaikki paha. Mukana työssä on ollut kymmeniä kyläläisiä.
Kaikilla kiinnostuneilla on tilaisuus tutustua työn tuloksiin ensilauantaina, kun talolla tanssitaan nostalgiatansseja. Talon esittely ja huutokauppa alkavat kylätalolla lauantaina kello 18.30. Niin kuin tahdotte ihmisten tekevän itsellenne niin tehkää niin myös heille. Voipipa olla niin vaan voipipa olla toisinkin. Jos oikein pysähtyy miettimään, missä kaikessa me joudumme valitsemaan, niin tulokset ovat häkellyttäviä. Aivoriihessä ilmoille heitetty ajatus iltamista sai kannatusta iltamien kulta-aikaa eläneiltä ja kokeneilta ihmisiltä. Kaikkien elämässä eteen tulevien valintojen edessä voi turvautua Jaakko Löytyn laulamaan itkettävän riipaisevaan virteen: Edessä reitti tuntematon aukeaa, Herra luvannut on aina kantaa lastaan. Halu kuulua seurakuntaan, halu olla Jeesukseen ja Jumalaan uskova on myös valinta. Ohjelmassa on myös helposti lähestyttävää osallistavaakin tekemistä. Kylä virtaa -kulttuurihankkeen osalta iltamat edustavat myös päättäjäisjuhlaa, sillä Piispajärvi on viides ja viimeinen kylä, joka esittelee kylätaideteoksensa. Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa. Sitten meillä on myös huomattavasti hakalampia valintoja. Jos edelleen hautoo menneisyydessä tapahtuvia vanhoja tapahtumia, niin jotakin palkitsevaa siinä täytyy olla, koska ihmisluonto ei juuri milloinkaan tee mitään, mistä ei saa jonkinlaista palkintoa. Piispajärveläiset ovat panostaneet tähän sivistäväänkin
Sirkku Rautio
Piispajärven kyläläiset suunnittelivat iltamia jo keväällä, vasemmalla Panu Huotari.
Luvassa ei ole mitään luentoja, vaan hyvin viihdyttävää ohjelmaa.
osaan. Ihmiskunta on tähän kehitellyt lukemattomia väistöliikkeitä erilaisia addiktioita soveltaen. Olen kahden maan kansalainen.
Iltamat kutsuu lauantaina
Viikon vinkki
Jonna Keränen
Ylä-Kainuu
On elämän laki, että kaikki se, mitä teet toiselle, teet sen itsellesi.
>Piispajärven kyläyhdistys järjestää perinteiset iltamat Piispajärven kylätalolla tulevana lauantaina. Joihinkin menotietoihin on virheellisesti lipsahtanut väärä päivämäärä. Näin meitä on Raamatussa kehotettu. Paikalle voi tulla vaikka nälkäisenä, sillä kylätalon kahvilassa tarjolla on hernekeittoa, jota saa annoksen viidellä eurolla.
Illan aikana on ehtii hyvin verestää vanhoja tanssimuistoja. Tapahtuma on ilmainen. Ne ovat jokseenkin helppoja ja vaikka tietoa näistä asioista on vaikka kuinka paljon, niin siitä huolimatta valintamme ovat useain hyvin epäloogisia. Tässä tapauksessa voinemme puhua kylätaidetapahtumasta. Uskominen on myös valinta. Uskon, auta epäuskoani, on myös pyyntö ja valinta. Ennen kuin Tane ja Ramos antavat tansseille tahdit, kyläläiset esittelevät entisestä urheilutalosta
kunnostettua kylätaloaan. Luvassa ei ole mitään luentoja, vaan hyvin viihdyttävää ohjelmaa, Huotari kertoo. Kello yhdeksän alkavat nostalgiatanssit jatkuvat pitkälle yöhön. Luvassa ovat perinteiset iltamat sivistävine osineen ja tansseineen. On elämän laki, että kaikki se, mitä teet toiselle, teet sen itsellesi. Me uskottelemme itsellemme, että valinnoillamme ei ole huonoja seuraamuksia ja jos onkin niin ne ovat jossakin hamassa tulevaisuudessa. On jatkuvasti joka päivä käytännön valintoja niin ruuan, juoman kuin liikunnan suhteen. Ja edelleen valitsemalla saman vanhan tutun valitusvirren voi johtua myös siitä, ettei uskalla ajatella jotakin tärkeämpää, jopa pelottavaa asiaa. Tapahtuma alkaa kello 19. Panu Huotari Kylä virtaa -hankkeesta kertoo, että Piispajärvellä kylätaideteoksen aihe ei ollut ihan heti selkeä. Valitsenko katkeruuden vai anteeksiannon, valitsenko vihan vai siunauksen, valitsenko menneessä pyörimisen vai nykyisyyden, valitsenko valittamisen vai kiitoksen. Tarkennukseksi mainittakoon, että iltamat ovat 16.7. Me jostakin syystä valitsemme vanhoja tuttuja iänkaiken haudottuja asioita, joita me sitten vatkaamme mielessämme. Nostalgiatanssien järjestelyistä vastaa Ruhtinansalmen kyläyhdistys tukenaan Ylä-Kainuu-lehti.. Nimipäiviään viettävät: To: Aliisa, Alisa Pe: Rauni, Rauna La: Reino Su: Ossi, Ossian Ma: Riikka Ti: Sari, Saara, Sara, Salla, Salli Katso sää: www.ylakainuu.fi
SÄÄ
Tänään
Perjantai Lauantai
+15
Puolanka
+20
Suomussalmi
+19
Maanantai
Sunnuntai
Hyrynsalmi
Leonardo da Vinci
+16
+20
+22
Sunnuntaina Sana Sinikka Haverinen
Vaihtamalla paranee
tsikko ei suinkaan viittaa mihinkään konkreettiseen, ei taloon, ei autoon, ei aviopuolisoon eikä mihinkään tavan esineeseen
Olin jotain viisitoista silloin. Suoraan sanoen muutamat tanssipaikat ovat menneet pilalle ammattitanssijoiden takia. Torstai 14.7.2011 Ylä-Kainuu
15
Lauantai ja Kajasteen lavalla tanssit
Kajasteen lavalla Nurmeksessa tansseja järjestetään lauantaisin. Vaikka tunnelmaa onkin, kuvailee Sirpa tanssipaikkoja kohtuullisen siisteiksi. Etäisyydet: Kuhmo 77 kilometriä, Lieksa 55 kilometriä, Sotkamo 85 kilometriä, Kajaani 115 kilometriä. Lavakarismaa ei kaikilla esiintyjillä ole.
"
Kajasteen juhannuksen väliyön tanssit olivat houkutelleet paikalle myös nuorta väkeä. Pitäisi olla asianharrastaja, jos ohjelmistoa lähtee hankkimaan, toiminnanohjaaja Minna Kärkkäinen sanoi.
Tanssien järjestämisestä Kajasteen lavalla on vii-
Profiiliasiakas. Sen enempää ei saisi kerralla lavalle sisälle ottaa. Joensuun itäpuolella entisessä Kiihtelysvaaran kunnassa asuvalle Sirpa Nevalaiselle (42) juhannuksen väliyön tanssireissu Nurmekseen osuu kotimatkan
Pertti Granqvist
Juopuneita rypläkkeitä näkee nykyisin vähän. Sirpa Nevalainen kävi juhannuksen väliyönä Kajasteella tansseissa.
Tanssitoiminnan tuotto menee nuorten urheilusta koituviin kustannuksiin. Lipun hinta: 1415 euroa. Nurmeksen Seppojen toiminnanohjaaja Minna Kärkkäinen kertoi markkinatutkimuksen mukaan Kajasteen tyypillisen asiakkaan olevan 4050-vuotiaan, Nurmeksessa asuvan naisen. Suunta on otettu kohti tanssipaikkaa.
Väkeä väliyön iltana saapuu Nurmeksen Kajasteelle kaikista ilmansuunnista kuin vähemmistökansallisuuden edustajia Mikkelin iltaraveihin. Myös keskimääräinen yleisömäärä, 771 henkeä ylitettiin kaksinkertaisesti väliyönä. Juhannuksen väliyönä sade ei tansseihin rientävää väkeä häiritse. Puoli yhdentoista aikaan lipunmyynti keskeytetään muutaman kymmenen minuutin ajaksi. Nuorin meistä on 15, vanhin 17, sanoivat ulkoravintolan edustan penkin vallanneet paikalliset tytöt ja pojat. Kuvan nuoret kertoivat Yölinnun olevan syynä tanssipaikalle saapumiseen.
Kajasteen tanssilava
Perustettu: 1958. Kajasteen Lavalle Sirpa heittää muutaman miinuksen kesäkauden avaamisen jättämisestä juhannukseen. Toki melkoinen joukko tanssiyleisöä pörrää pihaalueella. Juopuneita rypläkkeitä näkee nykyisin vähän. Yleisömäärä: 1 200 (sisätiloissa). Kajasteella väliyönä esiintyneen Yölinnun lisäksi Taikakuu ja Neljän Suora saavat Sirpan lähte-
Hyvällä tanssipaikalla ja tansseissa Sirpan mukaan on aitoa tunnelmaa. Että lavatansseissa käy väkeä.
den vuoden ajan vastannut Nurmeksen Sepot ry. Paitsi tänään on niin paljon yleisöä, ettei tanssimaan oikein mahdu.
pitäjässään Iltaruskon lavalla. Väkeä alueella on useita satoja enemmän kuin 1 200. Väki ei viihdy mökeillä eikä terasseilla. Nettisivu: www.nurmeksensepot/kajasteen lava.fi tykkäsin kuunnella iskelmä- ja tanssimusiikkia.
Tanssin taikaa
Tanssin taikaa -juttusarjassa tutustutaan kahdeksan kainuulaisen ja lähialueen tanssipaikan historiaan ja tämän päivän kuulumisiin. Kaken perässä tänä vuonna Sirpa kertoi käyneensä jo yli kymmenessä eri paikassa. Muuten mukava paikka. Tuuli kuljettaa tummia sadepilviä kallioharjanteelle rakennetun tanssilavan ylitse. Valtimolla äitinsä ja sisarensa luona juhannusta viettänyt Sirpa kertoi ensimmäistä kertaa käyneensä tansseissa syntymäJulkinen liikenne: Ei julkista liikennettä. Pilvet pudottavat muutamia vesipisaroita. Vähemmän kuin pari vuosikymmentä sitten.
mään tansseihin. Viimeksi edellisenä iltana, juhannusaattona Naapurinvaaralla. Pysäköinti: Noin 150 metrin päässä pelto ja varalla kuljetusliikkeen piha-alue. Jos tanssimassa on vain toistensa kanssa jammaavia tanssiseuralaisia, tunnelma puuttuu. Minä
Lähes joka viikonloppu jossain päin Itä-Suomea tansseissa kiertävän Sir-
Tansseilla rahaa nuorten urheiluun
Jos Sirpa Nevalainen
asuisi Nurmeksessa, olisi hän Kajasteen profiiliasiakas. Jono lipunmyynnin edessä venyy kymmenien metrien mittaiseksi. Tai ainakin melkein. En ole itse tanssi-ihmisiä. Vähemmän kuin pari vuosikymmentä sitten. Asunto-autoille ja asuntovaunuille muutama maksuton sähköpaikka. pan valintaan vaikuttavat esiintyjät. Tanssien järjestämistä kannattavaksi kuvailleet Kärkkäinen ja Meriläinen
"
sanoivat ohjelmiston heille tulevan ohjelmatoimistolta valmiina. Että lavatansseissa käy väkeä. Poikettiin katsomaan, miltä näytti lavakauden avajaisissa.
Liikenteenohjaajat sullovat autoja pellolle tiukkoihin riveihin. Ominaispiirre: Siisti tanssipaikka, kesälava. Päinvastoin nyt sataa tanssienjärjestäjän laariin. Idoli numero yksi on Kake Randelin. He kertoivat tulleensa paikalle Yölinnun houkuttelemana.
Aatteen kannalta hyvä asia. Kakella on lavakarismaa. Sellainen erilainen nuori neiti. Väliyönä ainakin silmämääräisesti katsottuna kaikki eivät olleet profiiliasiakkaita. Minna Kärkkäinen ja Nurmeksen Seppojen puheenjohtaja Mikko Meriläinen kertoivat tanssitoiminnan liikevaihdon olevan vuodessa noin 90 000 euroa. Ikävää kun jouduttiin välillä lipunmyyntiä jarruttelemaan, puheenjohtaja Meriläinen sanaili.. Palvelut: Keskiolutoikeudet, grilli. Muut ikäiseni kuuntelivat Dingoa. Välineiden hankkimiseen, matkakuluihin ja jäämaksuihin esimerkiksi. Aiemmin tansseja pyörittivät lavan omistavat Ruokolaisen veljekset. Seuraavina vuorossa ovat Iskun talo Hyrynsalmella sekä Ämmänsaaren työväentalo. Aatteen kannalta hyvä asia. varrelle
Kuolleet: Helli Hilja Keränen 83 v, Antti Johannes Manninen 75 v. peruutukset ja ilm. Ne ovat tulleet tossuissa olevista jaloista.
Kun tossut löydettiin, jalkaterä oli sisällä, Taneli Heikkinen hätkähdyttää kuulijaansa. klo 10 Rukous- ja paastopäivä. Toiminnasta: Su 17.7. Taneli Heikkinen itse paistaa kodassa muurinpohjalettuja. Sieltä löytyy konekivääristä pakkeihin ja punatähtisuikkiin asti sotakamaa. 050 5141 005. töä laulaa tilaisuudessa. Seurakunnan Köhäkkä-torin tuotto nimikkolähettien työlle oli 681,35 e. klo 11.00 valtakunnansalilla yleisöesitelmä teemasta: "Miten sinun tulisi palvella Jumalaa?" ja keskustelua aiheesta: "Kuka on elämässäsi tärkeimmällä sijalla?". Suomussalmi: Su 17.7. 16 Ylä-Kainuu Torstai 14.7.2011
Puukauppa vilkastui kesäkuussa
>Metsäteollisuus osti kesäkuussa 4 miljoonaa kuutiota puuta, ja kysyntää riitti kaikille puutavaralajeille. klo 18 Lähetyskokous; R Juntunen. Su 17.7. Kuitupuun kokonaisostomäärä kesäkuun lopussa oli 5,5 miljoonaa kuutiota ja tukkipuun vastaavasti 3,8 miljoonaa kuutiota. Kolme asuntoautoa kaartaa Tanelin Stopin museomäelle.
Seurakunnat
Suomusalmi
Kastettu: Jooa Kristo Benjamin Kinnunen, Lotta Amanda Savukoski, Antti Elias Lehtoniemi. Rannalla on saunatupa ja venevalkama. kirkkoherranvirastoon 8.8. To 30.6. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa. Teen tähän myös uimarannan. reisessä lohilammikossa. aiheista: "Mitä Jumalan valtakunta tulee tekemään ihmishallituksille?" ja "Mitä nuoret voivat oppia kuningas Hiskiasta ja kuningas Josiasta?". Alkukesän puukaupan vilkastuminen on kirinyt kiinni vuoden kokonaisostomäärää. Tavoitteena on auttaa haavoittuvimmassa asemassa olevia uhreja ja elvyttää ruoantuotantoa paikallisesti. Su 24.7. klo 10 kirkossa sanajumalanpalvelus, saarn. Otso oli melskannut kojun vie-
15-vuotias poika Janne Heikkinen kipparoi kahvit asiakkaille. Jyrki ja Päivi Paananen Uuraisilta. klo 19 evankelistat Tuija Valtanen ja Merja Hautanen puhuvat. Mänty- ja koivukuidun keskimääräinen kantohinta oli 1617 euroa kuutiolta. 15.7. Su 24.7. klo 18 Seurat Tervajärven laavulla Hakokylässä. Su 24.7. Kiitos kaikille vapaaehtoistyöntekijöille ja kaikille muuten osallistujille. Vuokki: Su 17.7. Mäntytukin keskikantohinta oli 57 euroa kuutiolta ja kuusitukin 59 euroa kuutiolta. Metsäteollisuus ry:n mukaan puun hinnat ovat tällä hetkellä korkeimmillaan muutamaan vuoteen sekä korkealla myös suhteutettuna 2000-luvun keskimääräiseen hintatasoon. Kaikki viittaavat pääosin ja ennen kaikkea Raatteen tien historiaan.
Tarinoiden ohessa isäntä pyöräyttää asiakkaille höystöset muurinpohjaletut. To 25.8. Diakoniatoimisto on suljettu heinäkuun ajan, Helena Tolonen lomalla. klo 12 Rantakirkko Pyhäkylän koulun rannassa. klo 10 Messu kirkossa. Karhukopilta matkailija voi jatkaa Kalliolammen rantaan, oikeastaan se järvi, jolla on pituutta 1400 metriä ja
Tanelin Stoppi laajenee ja
leveyttä 800 metriä. Su 17.7. Koivutukista maksettiin keskimäärin 44 euroa kuutiolta. Jo nyt lavalla on monitori kenties karaokea varten. Olen ajanut siihen jo viisi kuormaa hiekkaa, mutta sitten kärrystä katkesi akseli. Olen ajamassa sisään karhun katselu- ja kuvauspaikkaa, hän toteaa. Heidän kaksi 13-vuotiasta sukulaistyt-
Hyrynsalmi
To 14.7. La 16.7. Su 17.7. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa.
Puolanka
Jehovan todistajat. Metsäteollisuus ry:n mukaan ostomäärä kaksinkertaistui toukokuusta ja oli saman verran kuin viime vuoden kesäkuussa. kirkkoherranvirastoon, puh. Lähetysseuran katastrofityötä Etiopiassa voi tukea lahjoittamalla katastrofirahastoon: Sampo Pankki 800014-161130, viestiksi AUTA.
>Raatteen tien kiemuroissa Tanelin Stoppi pysähdyttää ainakin silmät. Ilm. Tanssilava sotamuseon kumpareella tulee käyttöön lähiaikoina. Viime kesänä hän laittoi omalle maalleen yksityisen sotamuseon. Raamatun lukeminen: Psalmit 69-73. Kaikkiin tilaisuuksiin vapaa pääsy.
Helluntaiseurakunta
Suomussalmi: La 16.7. Ämmänsaari: Su 17.7. Edellisenä iltana hän oli kuvannut kännykällään karhun ateriointia. Rauhanyhdistys: Su 24.7. Ke 20.7. klo 18 kesäseurat Kongasjärven kodalla. Kuusikuidusta maksettiin keskimäärin 20 euroa kuutiolta.
Taneli Heikkinen on saanut näyttelyyn uutta esineistöä. Lähistöllä on lato, jossa kesähelteeltäkin voi löytää vainajan vinkkelitossut jalkarätteineen. Pian hän kiiruhtaa 600 metrin päässä sijaitsevalle karhukojulle, jota toimittaa pieni asuntovaunu. rönsyilee moneen suuntaan. Afrikan sarvea koettelee pahin kuiva kausi 60 vuoteen. Rovastikunnallinen näkövammaisten leiripäivä Suomussalmella to 18.8. Mahd. klo 10 konfirmaatiomessu kirkossa, saarnaa Mikko Riipinen, Roinilan 2.leiri. Tien pientareella kypäräpäinen "hiljainen kansa mulkoilee" jättitykin vartioimana. Su 24.7. Nyt esillä on esimerkiksi venäläisiä vinkkeleitä jalkarätteineen.
Tanssia Raatteen muistoissa
Tanelin Stoppi haaroittuu Raatteen tien varrella muuhunkin kuin "kranaattiasioihin".
Juha Hankkila
Raate
Lähetysseuralta apua Etiopiaan
>Suomen Lähetysseura myöntää katastrofirahastostaan 70 000 euroa hätäapua Etiopian kuivuuden uhreille. Ti 19.7. mennessä puh. Ti 19.7. Retki on täynnä, varalle voi ilmoittautua. klo 16 Erkki Mäkinen puhuu ja Jyrki ja Päivi Paananen Uuraisilta laulavat. klo 14 tupaantuliaisseurat Ala-Vuokin Keräsessä Jenni ja Pentti Mäkeläisellä, Pekka Keränen, Teuvo Saharinen. klo 19.00 rukouskokous Puolanka:Telttakokouksia kirkonkylän keskustassa 15.17.7. klo 18 Tuija Valtanen puhuu ja Kajaanin nuoret laulavat. Ruhtinansalmi:Su 17.7. Jeesleiri 7-15 -vuotiaille tytöille ja pojille entisellä Auhon koululla 26.-29.7. Anna Lehmikangas. Näissä räteissä näkyy vielä kantapään painanteet. 050 5141 005. - la 27.8. klo 18 messu kirkossa. Ke 20.7. Klo 14 Seurat Komulankönkäällä. Ilm. ei jumalanpalvelusta. Pe 15.7. saakka. Kirkkoherra Hannes Seppänen lomalla 31.7. Keskellä päivääkin mäeltä kiirii valssia kypäräpääkansan riveihin. klo 17 seurat Koivistossa, Lupposentie 48 (Pentti Räisänen, Heikki Saarela). Risto Marttinen. mennessä p. 200. Su 17.7. To 21.7. Hinta n. Stopin tantereilta löytyy myös karavaanareille camping sähköineen ja vesineen. 050 5269 857. klo 18.30 hengellisen laulun ja yhdessäolon ilta Sepon ja Tertun mökillä. klo 10 kirkossa sanajumalanpalvelus, saarn. klo 18.30 valtakunnansalilla puheita mm. Tämän vuoden toukokuuhun verrattuna kantohinnat nousivat keskimäärin 3 prosenttia. seurakuntaretki: Kuusamo Ruka - Salla - Savukoski - Pelkosenniemi ym. klo 11.00 päiväkokous. Kun palataan takaisin lampijärveltä Tanelin Stopin kumpareelle, siellä odottaa vastavalmistunut tanssilava. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta Hyrynsalmi: Su 17.7. klo 12 Tuttavantupa grillillä, omat grillattavat mukaan. Tarinaa Tanelin Stopin isännällä Taneli Heikkisellä riittää. Tulemme järjestämään täällä iltamia ja tansseja, isäntä sanoo
heinäkuuta järjestettävässä sisulisähuipentumassa. Pituudessa tulokseksi jäi 3,19 ja kuulassa 5,46. Sarjassa P10 Leevi Heikkinen keräsi pisteitä mukavasti yhteensä 535, ja voitti sarjansa tuloksilla 60 m 10,34, pituus 3,48, kuula 4.12. Yleinen:1)Matti Mäenpää MYLLYPUB Fiatti :-D NivUA, 2) Tero Kankaanpää Clen painepesurit Fiat Reisjärvi, 3) Esa Kurikka Raahen Autotarvike Fiat Piehinki, ...9) Lasse Leinonen Nissan Cherry SsUA, 10) Kalle Leinonen Leka team VW SsUA Etuveto/Kardaani 1)Joni Leskinen Metsäkonehuolto Opel Oulainen, 2) Tomas Edberg Volvo 145 Vöyri, 3) Kari Kemppainen Kuutamokeikat Lada SsUA, ...9) Ari Rautiainen Kuutamokeikat Opel SsUA, 10) Risto Kemppainen Kuutamokeikat Opel Ascona SsUA.
KOPIOPALVELUA!
Meiltä saat myös kopiopalvelua.
Mustavalkeat ja värilliset kopiot edullisesti.
P. ja su 11.9.2011 klo 10.00 alk. Ruhtinan rata la 13.8. klo 10.00 alkaen Elokuu la 6.8. (08) 633 000
Vääkiön Yhteistyö ry. Lähtö kisoihin Suomussalmelta Scandicin pihasta molempina päivinä kello 8.30
- noutaa romut ja romuautot, virallinen romutustodistus ja rekisteristäpoisto kaupan päälle - ottaa vastaan kotiromut veloituksetta Masuunitiellä - ostaa metallit (kts. klo 10.00 alkaen la 30.7. Luodikko: 1) Jussi Paavola R, 2) Raimo Heikkinen R, 3) Matti Lankinen R, 4) Veijo Lehto H, 5) Juho Karppinen H, 6) Kari Kyllönen R, 7) Seppo Keränen H, 8) Mikko Juntunen R, 9) Matti Matero H, 10) Jouni Kyllönen R, 11) Pekka Paavola R.
Suomussalmen Urheiluautoilijat vauhdissa Nivalassa
>Jokamiesluokan jr-kilpailut ajettiin Nivalassa kesäkuussa. Tervahauta sytytetään pe 22.7.2011 mikäli sää sallii (iltasella). Hallitus
PITÄMÄN KENTÄLLÄ
Miesten maakuntasarja, itälohko lauantaina 16.7. klo 10.00 alkaen la 26.8. Kahvit ja makkarat firman piikkiin. Metsästäjät kilpailivat kahdessa lajissa, hirvikävelyssä ja luodikkoammunnassa. 2011 (Suoritusmaksu 20 euroa) Heinäkuu la 23.7. Tuloksia: Naiset: 1)Mira Sainila Lähivakuutus Fiat Piehinki, 2) Inka Hillilä Raiten Korjaamo Fiat Oulainen, 3) Satu Pietilä Leka team VW SsUA, 4) Johanna Paakkari Vapari, X-MAN Volvo Pattijoki, 5) Leena Lötjönen K-Supermarket Lada SsUA. Mia onnistui 60 metrillä, jolla syntyi oma ennätys 9,63. Ampumakokeet Käärmekankaan ampumaradalla v. klo 10.00 alkaen Harjoitukset: Harjoitusammunnoista sovittava erikseen, puh. 040 754 5108.
SUOMEN AUTOKIERRÄTYS Oy:n valtuutettu
ROMUAUTOJEN VASTAANOTTAJA
Ylä-Kainuussa
Vastuksen nuoret sisulisäottelussa
>Suomussalmen Vastuksen sisulisäikäiset nuoret kilpailivat piirinmestaruus 3-ottelussa Kajaanissa Vimpelinlaakson Stadionilla. 040 592 4295 2. Tervetuloa kyläläiset ja lomalaiset tervahaudan valmistukseen. Raate keräsi pisteitä 2059, Haukila 1898. Suvin sarja oli 40m 7,58, pituus 3,19 (oma ennätys), kuula 4,16. 3. klo 10.00 alkaen Syyskuu la 3.9. Tulokset: Hirvikävely: 1) Mikko Juntunen Raate (R), 2) Veijo Lehto Haukila (H), 3) Matti Lankinen R, 4) Seppo Keränen H, 5) Pekka Paavola R, 6) Raimo Heikkinen R, 7) Kari Kyllönen R, 8) Jussi Paavola R, 9) Juho Karppinen H, 10) Jouni Kyllönen R, 11) Matti Matero H. klo 15.00 alkaen to 29.9. klo 10.00 alkaen pe 23.9. Hossan rata su 14.8. klo 10.00 alkaen la 10.9. 0400 890 482
Suomussalmen riistanhoitoyhdistys järjestää ampumakokeita seuraavasti:
1. klo 15.00 alkaen la 13.8. Samana päivänä myös tervahaudan ladonta ym. Torstai 14.7.2011 Ylä-Kainuu
17
Raate voitti Haukilan
>Raatteen Erä voitti Haukilan Metsästäjän seurojen välisessä ampumakilpailussa. myös www.autokierratys.fi/fi/vastaanottopaikat)
Tmi TTA-romu
Masuunitie, Suomussalmi P. Aadan sarja: 40 m 7,94, pituus 2,16, kuula 3.67 Sarjassa T11 Mia Tapio oli pisteillä 646 hopealla. Lisätietoja Alpo H. Seuraavan kerran Vastuksen sisuikäiset nuoret käyvät omien ennätystensä kimppuun Kuhmossa 30.31. Mukaan voi vielä ilmoittautua soittamalla Otto Huotarille numeroon 0400 879857. Suomusalmen Urheiluautoilijoista kisassa parhaiten menestyivät naisten luokassa ajanut Satu Pietilä ja etuvetokardaanit-luokassa kilpaillut Kari Kemppainen. klo 16.00
SuRa Vuokatin Veto
Tervetuloa kannustamaan!
Vapaa pääsy
Pelissä mukana
LUKIJAMME!
INVA
TAKSI
Paarivarustus
www.ylakainuu.fi
kommentoi verkossa
Pentti Rautiainen
0400 381 330
Anneli 040 564 2980. klo 10.00 alkaen pe 12.8. Samassa sarjassa kilpaileva Aada Tapio ylsi neljänneksi 301 pisteellä. järjestää
ULKOILUTAPAHTUMAN TERVATUVALLA 19.7.2011. Sarjassa T9 Suvi Kemppainen ylsi toiseksi pisteillä 459. klo 9.00 alk. ja la 10.9.2011 klo 10.00 alk. klo 10.00 alkaen la 17.9
0403 063 064, 040 531 0340
puhelut 010 numeroihin: 8,21 snt/puhelu + max. Tervetuloa! Kaarina Pyykkönen
Suomussalmi: Tulikivi-piste, Rautia Suomussalmi, p. 16,9 snt/min.
Perjantai Suomussalmi 916.30
Lisätietoja: Puh. klo 18.30 talon esittely ja huutokauppa klo 19.30 kahvilassa hernekeitto 5 e klo 2101.30 tanssit
NOSTALGIATANSSIT la 16.7. Yritykset 6,00 e/rivi + alv 23%. Torstain lehteen vedosilmoitukset ma klo 16.00 mennessä, pikkuilmoitukset ti klo 16.00 mennessä. Huomautukset on tehtävä 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien. Ilmoitusten jättö: Tiistain lehteen vedosilmoitukset to klo 16.00 mennessä, pikkuilmoitukset pe klo 16.00 mennessä. Vapaa pääsy. Johtokunta kokoontuu klo 11.00, varsinainen kokous klo 12.00. klo 20.30-02.00
Tanssimusiikista vastaa Eeva Mäkeläinen yhtyeineen Pihalla Pepen karaoke Grillistä sikaa Olutakvaariosta janonsammuttajat! Arpoja palkintona Huutokauppa, jossa myydään yhtä jos toista! kaasugrilli! Tervetuloa syömään sikaa ja Aluelippu 12 e
nauttimaan tutusta tunnelmasta!
Puhoskylän kyläseura
Hyrynsalmen torilla to 14.7. klo 2101.30
Järj.
& Ruhtinansalmen kyläyhdistys
LIPPU 10 E
1.890 b
HARMAJA
Parillinen viikko Maanantai Sukeva 912 Vuolijoki 1314 Otanmäki 14.3015 Keskiviikko Kontiomäki 8.30 Vaala 1012 Paltamo 1316 Kuhmo 1012 Sotkamo 1315
Pariton viikko Keskiviikko Kontiomäki 8.30 Vaala 1012 Paltamo 1316 Perjantai Suomussalmi 916.30 Risteen kauppakeskuksen pihalla
(Supermarket, Makasiini)
+ DVHQQXV b UDKWL +DUPDMD WDNDD O¾PSLP¾Q PÐNNLNHV¾Q YDLNND NRNR YXRGHNVL
Nyt vaihtuu kymmenluku, ethän silloin nuku! Tulethan kanssani kahville Taivalkosken Taivalkaarelle pe 22.7.2011 klo 19.0021.00 (ei kukkia) Ilta jatkuu kesätansseilla Harri & Coronet -orkesterin tahdissa 21.0002.00. Eero 0400 218 787, Juha 044 583 8343 juha.romp@luukku.com
MYYDÄÄN
ALOITAN LAKAN OSTON
Tervetuloa vanhat ja uudet asiakkaat! Terveisin Tiina p. Sihteeri
Ilmoitushinnat
Julkaisupäivät: tiistai ja torstai Levikki 7.980 LT/2010 Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 23%) Tekstissä 1,18 e Tekstin jälkeen 1,06 e Takasivu 1,25 e Kuolinilmoitukset 1,15 e Ilmoitusten suunnittelu ja valmistus 0,05 e/pmm Lukijan Tori: Yksityiset 1-5 riviä 12,00 e, seuraavat rivit 2,00 e/rivi (sis. alv 23%). 18 Ylä-Kainuu Torstai 14.7.2011
2 TÄKKIÄ 2 TYYNYÄ
yht. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon.
Me Kontiot. Käytettävät ohjelmat: InDesign CS3, Adobe Photoshop, Acrobat, InDesign CS2 Vastuu virheistä: Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Aiheena sääntömääräiset asiat. 10 (R2) Vain käteinen
Taksi Anssi Rautiainen
044 212 2640
Monitoimipaarit 2 pyörätuolipaikkaa pyörätuoli karaoke/DVD
Kytömäen Metsästäjät ry
www.ylakainuu.fi
Viivi ja Wagner
Sääntömääräinen KESÄKOKOUS lahtivajalla su 31.7.2011. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. 050-3075439
Makkarakassi 10
MÖYKKÄLÄSSÄ
Sikajuhlat la 16.7. 010 440 9100 Kajaani: Tulikivi-studio, Kauppakatu 38, puh. 044 2058 332 Käy tutustumassa verkkopalveluihimme
INVA
TAKSI
tänään tutulla paikalla Jalonniemessä ST1 päädyssä.
Miia Mäkelä & Siluetti
Tervetuloa!
Tanssit la 16.7.2011 klo 21-02
PISTON PIRTTI
L. klo 12.00 alk.
POLKAMANSIKKAA
1. LUOKAN
soraa/seulottuna, murskeita, multaa, muraa, imeytyskenttäsepeliä - pyöräkuormaaja/kuorma-autotyöt - maa-ainesten seulonta ja murskaus Romppainen p. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. ja pe 15.7. vain 25
torstai Puolanka perjantai Ämmänsaari perjantai Hyrynsalmi Tervetuloa toreille!
Laukkanen
imaan nautt ja n tuloa Terve ttömän yö avasta ö y huuma in tanss taiasta
Keskikesäiset
Ruhtinansalmen kylätalolla Suvivalssin poikineen tarjoaa suosittu TANE & RAMOS
Ohjelmassa mm
Torstai 14.7.2011 Ylä-Kainuu
19
FYSIOTERAPEUTTI
Timo Järvenpää
Vastaanotto: Ämmänsaari, Palvelutalo Hyrynsalmi, Kaarnatie 6
Ajanvaraus p. 0400 200617
Pitopalvelu Merja.Kieppi
p. 040 576 9057
jaanamerja@gmail.com
TAKSI
www.kiantakeittiot.fi
Suomessa toteutuu kesäisin 4 - 5 lionsien järjestämää nuorisovaihtoa eri puolilla maata. Nyt Hanna Juntunen odottaa, että Suomussalmen leiri antaa mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin ja uusiin kulttuureihin. Yhtenä kriteerinä leirivalinnoissa onkin ollut englannin kielen taito.
Lions Clubit voivat hakea
omaa vuoroaan nuorisovaihdon järjestämiseen. Nilkku kertoo, että kansainvälisyys innostaa talkootyöhön. 20 Ylä-Kainuu Torstai 14.7.2011
Lions-vaihto tuo kansainvälistä väriä
Elokuun leirillä on mukana myös viisi suomussalmelaista nuorta.
Lari Heikkinen
Suomussalmi
>Lions Clubin nuorisovaihto tuo tänä kesänä Suomussalmelle noin kolmekymmentä nuorta seitsemästätoista eri maasta. Nuorisovaihto toimii vastavuoroisesti: kun Suomeen tulee vaihdokkeja niin samaan aikaan myös Suomesta lähtee nuoria ulkomaille. Se on jo varmaa, että vieraat saavat tutustua moniin Suomussalmen nähtävyyksiin. Nuorisovaihdon järjestää Lions Club Suomussalmi. Hän oli itse vaihdossa Yhdysvalloissa viime kesänä. Nuoret asuvat paikallisissa perheissä kahdesta viikosta kuukauteen, ja ohjelmaan kuuluu myös kymmenen päivän leiri elokuussa. Koistinen sanoo, että kansainvälisyys kiinnostaa. Suomussalmella leirikoordinaattorina toimivan Heikki Nilkun tehtäviin kuuluu vaihtoon tulevien nuorten sijoittaminen perheisiin, leirin ohjelman suunnittelu sekä vaihdokkien matkustuksen järjesteleminen Suomessa. Nuorisovaihdossa ovat mukana Lions Clubit ympäri maailmaa. Toiselle Suomussalmelta leirille osallistuvalle nuorelle, Aapo Koistiselle, Lions Clubin nuoriso-
Suomussalmelta kymmenen päivän leirille osallis-
Tuotanto:
Pe 5.8.
klo 19.OO
IKUNTAHALLI OMUSSALMI - LI SU
lippu 15 , ENNAKKO 041 443 4949
www.musiikkijuhlat.net. Haluan tukea myös suomussalmelaisten nuorten kansainvälistymistä, Nilkku sanoo.
vaihto on uusi tuttavuus. Leirin kielenä toimii englanti ja eikä tulkkeja ole. Tutuksi tulevat esimerkiksi Raatteen tien kohteet. Siellä hän sai tilaisuuden tutustua yhdysvaltaiseen kulttuuriin, ja kavereiden määrä kasvoi ja kansainvälistyi. Hanna Juntuselle Lions Clubin nuorisovaihto on jo tuttua. Vuosittain Suomesta matkustaa maailmalle 200 - 250 nuorta, ja Suomeen tulee 150 - 200 vaihdokasta.
Heikki Nilkku (edessä selin), Aapo Koistinen ja Hanna Juntunen suunnittelevat elokuun leirin ohjelmaa tuu 5 nuorta vapaaehtoista, jotka auttavat myös leirin suunnittelussa. Vaihdon tavoitteena on antaa nuorille mahdollisuus matkustaa vieraisiin maihin, oppia vieraita kulttuureja sekä tapoja. Koistinenkin odottaa leiriltä tutustumista uusiin ihmisiin ja muihin kulttuureihin. Hän uskoo, että leiri tarjoaa tilaisuuden kartuttaa myös kielitaitoa, joka pääsee testiin jo syksyn ylioppilaskirjoituksissa