>> 5 Silta ei valmistunut Suomussalmen kunta suorittaa tilusvaihdon Metsähallituksen kanssa. PERUSTETTU 1965 | WWW.YLAKAINUU.FI | IRTONUMERO 2,50 € TORSTAI 15. Suomussalmella sijaitseva silta ei saanut korjausta viime kesänä, vaikka se oli kulkukelvoton. HELMIKUUTA 2018 NRO 14 100 vuotta Uutisten tarve on säilynyt, vaikka ajat ovat muuten muuttuneet. >> 10 Lämmittävä lahja hartioille Kudontaryhmä: Lahjoituksena tulleet langat pääsivät hyötykäyttöön >> 7 Metsähallituksella on useampia kohteita, jotka vaatisivat korjausta. Päätöksestä äänestettiin >> 4 Maanvaihdosta keskusteltiin valtuustossa 6 4 1 4 8 8 1 6 4 5 7 1 8 7 Sirkku rautio. >> 8 Puolangalta Kainuulainen Hanna Gullichsen teki ruuanlaitosta työn itselleen
Kyllä, se on valtion ja kunnan tehtävä, mutta poliittinen päätöksenteko muuttuu paljon nopeammassa syklissä kuin valtionhallinnon muut osa-alueet. Jokainen Ylä-Kainuuseen ja Kainuuseen tuleva euro on tarpeen, joten kymmenien miljoonien eurojen laskennalliset menetykset kuulostavat hurjilta. Haluan varmistaa, että politiikassa päättämässä ovat he, jotka eivät sulje ovia nuorten edestä vaan mahdollistavat työllistymisen heille. Koko Kainuussa vastaava luku oli 50 miljoonaa euroa. Kainuulaisen kuitupuun menekille maakuntaan suunniteltu biojalostamo olisi tärkeä. Kyselyssä vastaajat arvioivat, millainen vaikutus perheellä ja omaisilla, valtiolla, kunnalla, työnantajalla, maakunnalla, seurakunnalla ja järjestöillä on yksilön hyvinvointiin. Mitä olet viimeksi tehnyt ilahduttaaksesi ystävää. Jokapäiväinen yksityisautoiluni ja kasvistuotteiden jatkuva ostaminen muokkaavat myös kanssa-asujieni aluetta. Hanna Laukkanen. Metsien merkityksestä matkailulle keskusteltiin Suomussalmen kunnanvaltuuston kokouksessa. Päätän itse, kuinka terve kehoni on, kenen ajatuksia kuuntelen ja mitä ostan kaupasta. Mielestäni listaukseen olisi pitänyt lisätä poliittinen päätöksenteko. Maanvaihtopäätös antaa tilaisuuden selvittää, onko metsään liittyvällä matkailubisneksellä tulevaisuutta Hossan ulkopuolella. Emme usein harrasta liikunta yhdessä. Valtaosa (92 %) suomalaisista ilmoittaa, että yksilön tulisi olla vastuussa itse erittäin tai melko paljon omasta hyvinvoinnistaan, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta. Poliittinen päätös voi estää nuorta pääsemästä koulutukseen ja sitä kautta työelämään. Miten käynee yhtenäiskoulun remontin ja muiden suunniteltujen investointien kanssa. Käyn hieronnassa 3–4 kertaa vuodessa. 2 KESKUSTELE YLÄ-KAINUU – Torstaina 15. Olen puolittain samaa mieltä yksilön omasta vastuusta. Teen kanasekoitusta, perunamuusia, lakkoja ja jälkiruuaksi ostettua valkosuklaakakkua. Kuitenkin olen lapsuudesta asti ymmärtänyt sen, että olen itse vastuussa oman elämäni suunnasta. Pekka Manninen Esa Mikkonen Teuvo Koponen Aimo Heikkinen Kävin hiihtämässä ystäväni kanssa viisi kilometriä Pyykkölän vaaralla. Lisäksi tyhjien asuntojen ja kiinteistöjen myyntitulot eivät paljoa tasetta paranna.” www.ylakainuu.fi Kainuuseen riittäisi kolme kuntaa. Kommentteja liittyen uutiseen Hyrynsalmen kunnan edellytyksistä säilyä itsenäisenä. Ostosteni päättäminen vaikuttaa myös ympäristön tilaan. Siten ainoa vastuu, jonka kantaminen ei ole minulle koskaan vaikeaa, on äänestäminen. Pidän siitä, kun saan istahtaa valmiiseen pöytään syömään, talonmies on lakaissut portaani, kaveri kertoo yhteisen matkamme valmiin suunnitelman ja niin edelleen. Metsästä voi tehdä euroja muutenkin kuin puuta hakkaamalla ja jalostamalla. helmikuuta 2018 ”Arviointiryhmän raportti on varmaan mielenkiintoista luettavaa. En tarvitse muuta lääkitystä sen lisäksi. Olenko itse vastuussa. Pidämme jonkin verran yhteyttä. Metsäkeskuksen laskelmien mukaan Suomussalmen aluetalous menetti toissa vuonna 13,9 miljoonaa euroa toteutumattomien metsänhakkuiden takia. Valtuustossa esitettiin epäilyjä, että Syväjärvellä ei ole mahdollisuutta tienata, koska eurot menevät Hossaan. Kutsun sitten ystäväni syömään. En ole 1980-luvulla syntyneiden sukupolvessa ainoa, joka siitä pitää. Konsernin alijäämään kattaminen on haasteellista, koska asuntojen tarve vähenee koko ajan. Ne vastuunkantamiset vaikuttavat hyvin paljon myös siihen, miten yhteiskunta ympärilläni toimii ja kuinka paljon minun palveluihini budjetoidaan rahaa. Minun sukupolveni ei ole koskaan kantanut vastuuta jälleenrakentamisesta tai maan puolustamisesta sotimalla, joten vastuun kantaminen on meille hieman ajatusta vaativa käsite. Tein hyvän teon itselleni ja kävin hieronnassa. Soitin ystävälleni Kajaaniin. Poliittisilla päätöksillä on valtava vaikutus koulutusmahdollisuuksiin, eläkkeen suuruuteen, vanhempainvapaan pitämiseen ja asumiseen. Sirkku rauTio A Suomalaiset ilmoittavat, että yksilö on vastuussa hyvinvoinnistaan. Matkailulliset mahdollisuudet olivat yksi peruste, joilla kunta päätti hankkia omistukseensa metsää Syväjärven alueelta. On tärkeää, että jokainen haluaa aktiivisesti vaikuttaa terveyteensä valinnoillaan. Kolumni Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi Kirjoittaja on Ylä-Kainuun toimittaja M etsien monikäyttö – biotalouden mahdollisuudet Kainuussa -tapahtumassa kuultiin tiistaina hätkähdyttäviä lukuja. Enemmistö (57 %) katsoo, että yksilön pitää vastata omasta hyvinvoinnistaan erittäin paljon. Tilannetta selittää se, että kuitupuun kysyntä on ollut paikoin heikkoa. Kunnassa hakattiin vuonna 2016 vain puolet siitä, mitä kestäväksi hakkuumääräksi on arvioitu. V astuun välttely on yksi suosituimpia harrastuksiani. Lukuja katsellessa täytyy kuitenkin ottaa huomioon myös muut arvot ja se, että eri tahojen näkemykset sopivasta hakkuumäärästä poikkeavat toisistaan hyvin paljon. Metsien käytöstä kannattaa käydä keskustelua Pääkirjoitus 15.2.2018 Olen menossa tekemään ruokaa
Melperi sotaan. Kari Moilanen Kianta Suomussalmen kunta maksaa muitten kiistoja Tarjoukset voimassa To-Su 15.-18.2.2018 ellei toisin mainita PALVELEMME MA-LA 7-21, SU 11-21 Kauppakatu 2-6, Suomussalmi Puh. Valmakauppa, Lieksan myymälä • Timitrantie 3, 81720 Lieksa p. Kirjoituksia ei palauteta. Varot vaaroihin suuriin sortumasta ja et kiitosta kaikesta olekkaan oottamassa. 2 pkt/talous 2 pkt 3 60 2 pkt. Tällä vaihtosuhteella kunnan maaomaisuus on käsitelty aika pian. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 9014. 2 kalaa/talous 6 99 kg SUOMALAINEN PERUNA harjattu TULPPAANI 7 kpl, Suomi 2 kimppua Yksittäin 3,50 kimppu kg Ämmän Leivän KONSULeNttI pe 16.2. luonnonsuojelijoitten kiistoihin ja menee omaisuudellaan ratkaisijaksi. Seuraavien metsäkiistojen (joita tulee varmasti) tullessa kunta taas maineen ilmoittautuu pelastajaksi. Aarteista tärkein on ystävän tuki, kaikesta sulle kiitoksen nyt huuleni luki. Nyt polttoöljyt markkinapäivän hintaan. 010 381 5211 • Avoinna ma-pe 9-16 ItäMaito netissä: www.itamaito.fi Se peli ntie Ka rja lan tie Ven etie Tim intr ant ie ~60 m Makkaratarjoilu sekä kahvija pullatarjoilu klo 10-14 Tavarantoimittajien edustajat ja tuote-esittelyt klo 10-14 499 00 /tyn. Jo läntinen tuuli tuo häivähdyksen, saanhan olla mä vielä sun kanssasi lähetysten. vapaa-ajan CITYLENKKAREITA Memory Foam -pohjalla TARJOUSHINTAAN ALENNUKSET 20-50% KENKÄNURKASTA MIELIPIDE Ihmettelen suuresti, miksi kunta sekaantuu Metsähallituksen ja joidenkin ns. Odotellaanpa seuraavaa maanvaihtoa. Onhan tässä kuntalaisten kannalta hyviäkin puolia: Jos tulee jonkun kanssa kiistaa, niin huutakaa kuntaa apuun. Olen kulkenut yksin pimeän matkan ja kaivannut ystävää jokaisen hetken. – pe 14.10. klo 9-17 VIHREä RYPäLE 500 g, etelä-afrikka SUOMALAINEN PORKKANA 1 kg ps (0,99/kg) rs (3,58/kg) 3 50 2 pkt (4,38/kg) Danone actimel TEHOJUOMAT 4x100 g 2 pkt (3,60/kg) Danone activia JOgURTIT 4x125 g 99 1 79 5 99 2 kimppua 49 GrILLIStÄ! BROILERINKOIPI kpl 1 00 2 50 2 kpl (6,25/kg) Saarioisen PIzzAT 200 g 2 kpl 1 99 pkt (3,43-3,98/kg) HK SININEN LENKKI 500-580 g raj. Teboil Monitra 200 litraa 6 30 € 20 00 € serto bio color pyykinpesujauhe 8 kg Suomussalmen myymälän tarjoukset 29 00 € Valio Voisilmäpulla 48*60 g/2,88 kg laktoositon, kypsä pakaste talipallo 30 kpl/90 g, 2,7 kg muovisanko Valio liha-kaalikääryle 2,0 kg, n. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Kuhmon Ilmailukerho ry Tanssit kuhmon Kelolla la 24.2. Uutisvinkit: Puhelimitse 010 665 9014, sähköpostitse toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi. klo 20 – 01, Väinämöinen 6 Kun taittuvi selkä nyt talven ja pimeys vaihtuu jo valoon. Ennakkotapauksena tämän asian hyväksyessä kunnanvaltuusto ampui itseään jalkaan. Liperin Myllyn vehnäjauho 2 kg (0,50 €/kg) Kulta mokka -kahvi 500g (5,00€/kg – yksin kappalein ostettaessa 3,33€ pkt 6,66€/kg) Staroil pakkasneste 10 L (2,50€/pari) Tegera 322 6 parin nippu 15 00 /erä (3,6 kg, 2,78 €/kg) (1,99 €/l) Karjalanpiirakka 45 kpl, lakton 10 00 /ltk 1 00 /pss Aurausviittoja Koko 1500 x 25 mm 1 35 /kpl Tähän ruutuun myymälän oma tuote 010-yritysnumeron hinnat: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt.min. 18 kpl laktoositon, pakaste 16 00 € /pari /vuoka (10,00€/kg) Voimassa 28.2.2018 asti 010-yritysnumeron hinnat: lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt/min. Torstaina 15. Vaikka kolhuja sattuu maailman tiellä, Sinä ystävä nostat ja kannat myös siellä. Näen kuusten latvojen taivaalle piirtyvän, on luonto maalannut eteeni taulun. Näen purppuran punaisen iltaruskon, hyvään huommiseen silloin mä uskon. Niin mielikin silloin virkistyy, kun keväinen aurinko näyttäytyy. Olkoon tää päivä naurun ja riemun päivä, sillä onhan nyt meillä Ystävänpäivä! Erkki Pullinen Ystävälle ItäMaito Meijerimyymälä Tervetuloa Valmakaupan syysmarkkinoille xx.10. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. 045 355 1070 K-marKet HerKKUKIrSIKKa VIIKONLOPUN LIHATARJOUKSET: K-Market HerkkuKirsikassa PALVELEMM E ma-la 7-21 su 11-21 9 90 kg Rönkä ULKOPAISTI palana 2 95 pkt (8,43/kg) HK Maakarit SAVUSTETTU ARTESAANINAKKI 350 g 5 99 kg Pouttu SUOLATTU POSSUN ULKOfILEE pala 5 95 rs (7,44/kg) SUOMALAINEN KARJALANPAISTI 800 g Kaikki hyvä on lähellä RINKILäMUNKKI laktoositon RUSTIIKKI 430 g, laktoositon 1 00 kpl 2 69 kpl erÄ! KOKONAINEN KIRJOLOHI Suomi, raj. Liput 12 € . Kirjoita napakasti. Järj. ItäMaito, Suomussalmi, Ratakatu, p. Tarjoukset voimassa ma 10.10. 050 366 5416 tai 050 343 6342 ma-pe 9–17, la 9–13 laadukkaita talvijalkineita kaikenikäisille, olkalaukkuja ym. Sehän näkyy olevan kuin ns. Tegera vinyylikäsine Koot: 7-11 • 100 kpl/ltk 4 50 /ltk 10 00 /4 pkt 19 90 /ast. ym. Kahviosta virvokkeita ja C-anniskeluoikeudet. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Kirjoita viestin alkuun YLÄ ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Tulee miettineeksi, onko kunnanvaltuusto hukkaamassa kunnan omaisuutta. helmikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 3 Mielipiteet: toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi, Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi. 010 381 6927 Avoinna: ma-pe 8.30–11.30 ja 12.00–15.30 ItäMaito netissä: www.itamaito.fi 26 40 € /tuubi (20,35€/kg) 6 00 € helosan perinteinen ihoVoide 300 g /astia (3,30€/kg) etra snow grip thinsulate talVikäsine kylmiin ja märkiin olosuhteisiin koot 9-12 /sanko (0,21€/kpl, 2,33€/kg) /ltk (0,60€/kpl, 10,07€/kg) KEVÄTUUTTA! Suomussalmi p. Kyseinen asia on täysin näitten osapuolten välinen asia, joiden ratkaisu kuuluu täysin näille kahdelle osapuolelle. Kun äänesi kuulen, en olekkaan yksin, nyt jatkamme matkaa, yhdessä käsityksin. Sinä tuet ja kuljetat korpisen matkan ja aurinkokunnailla naurat mun kanssain
– Me pääsemme esimeriksi käymään maakuntavaltuuston kokouksissa, jossa meillä on oma puheoikeus. Yksi tärkeä kivijalka Suomussalmen elinvoiman vahvistamisessa on matkailu – Näyttää, että asia alkaa mennä jo tunteisiin. TausTa Kiistakohde . . Metsää pitää hoitaa. . Mikkosen mukaan osa työnantajista maksaa työntekijälle pelkästään kesätyösetelin mukaisen palkan, kun taas osa maksaa tuntipalkan, josta vähentää kesätyösetelin. Maanvaihdossa meille tuleva alue ei ole suojelualue. Nuori ääni kuuluu maakunnassa Kainuun nuorisovaltuusto piti järjestäytymiskokouksensa helmikuun alussa. – Lehmänkauppaa ollaan tekemässä. Syväjärven hakkuiden perumisesta laadittiin kuntalaisaloite ja kansalaisadressi. Minä kannatan kunnanhallituksen esitystä, Raimo Härkönen (kesk.) sanoi. Hän perusteli mielipidettään myös taloudellisella näkökulmalla. . Olen pohtinut tätä ihan viime hetkiin saakka. Suojeluvaatimusta on perusteltu muun muassa Syväjärven alueen merkityksellä matkailulle. Kunnan imagon kannalta tämä tulee nähdä positiivisena kuntakuvan luomisena. Maanvaihdossa Suomussalmen kunnalle tuleva alue näkyy kuvassa särkkien takana järven toisella puolen.. Jarno Hiltunen jarno.hiltunen@slpmedia.fi Roosa Mikkonen on kokenut Kainuun maakunnallisen nuorisovaltuuston vaikutusmahdollisuudet hyviksi ja nuorison äänen kuuluvan sitä kautta myös päätöksentekoelimiin. Kannatan Keijo Mularia, Jouko Kela (kesk.) totesi. – Perässä tulossa uusia adresseja, onko meillä kohta koko Suomussalmi suojelualueena. Maakuntauudistuksen yhteydessä on tarkoitus ”iskeä siihen väliin”, kun joukkoliikenteeseen liittyviä asioita valmistellaan.Nuorten työllistyminen, oppisopimus ja kesätyösetelit nousivat myös esiin nuorisovaltuustossa. helmikuuta 2018 Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Tilusvaihto Metsähallituksen ja Suomussalmen kunnan välillä kirvoitti kiivaan keskustelun Suomussalmen kunnanvaltuustossa. Vaihdossa annettavista tiloista jää hyöty saamatta. Siellä nuoria kuunnellaan tosi hyvin, hän sanoo. Vastustajat kysyivät, tuleeko tästä ennakkopäätös. – Tämmöistä pikku viilaamista, että joukkoliikenne ei kulkisi tyhjillään ja se sovittuisi nuorten aikataulujenkin kanssa, Mikkonen sanoo. Lisäksi Syväjärven alue on metsätaloudellisesta näkökulmasta huonompi kuin vaihtomaat. Jos koulu esimerkiksi loppuu samalla kellonlyömällä kuin linja-auto lähtee koulun edestä, niin kaikki eivät ehdi kyytiin mukaan. Eri kunnissa kaikki linja-autoaikataulut eivät aina sovi yksiin koulujen alkamisja loppumisajankohtien kanssa. Kohde on kiistanalainen ja välittömästi kun vaihdamme, kiista kohdistuu myös kuntaan. Suomussalmella on tarpeeksi suojelualueita. Muutakin yrittäjyyttä kuin matkailua on, hän muistutti, Aune Juntunen (vas.) korosti, että Syväjärven maanvaihdon sijasta kunnan olisi järkevämpää panostaa olemassa oleviin matkailukohteisiin. Nuorisovaltuusto piti viime viikolla järjestäytymiskokouksensa, jolloin keskusteltiin myös joukkoliikenteestä. . Jonna Seppänen (kesk.) oli eri mieltä. – Että ei olisi niin sanottuja parempia ja huonompia työpaikkoja, vaan se olisi kaikille nuorille tasa-arvoista. Äänessä olivat etenkin maanvaihtoa vastustaneet valtuutetut. – Minusta suunta on väärä, jos kunta suojelee talousmetsät, Mulari sanoi. Kunnanhallituksen puheenjohtajan Pentti Moilasen (kesk.) mielestä tilaisuus maanvaihtoon kannattaa käyttää hyödyksi. Ne Metsähallitus on suojellut. Syväjärveltä puuta voi korjata vain talvella, kun taas vaihdossa annettavat metsätilat sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Päivi Korja-Schepel (kesk.) kysyi, ollaanko nyt tekemässä ennakkopäätöstä. Myös Juha Heikkinen (kesk.) ilmaisi tukensa maanvaihdolle ja muistutti, että alue on osa laajempaa kokonaisuutta yhdessä Säynäjäsuon Syväjärven maanvaihto toteutuu Suomussalmen kunnanvaltuusto teki päätöksen äänin 21–10. Jonna Seppänen muistutti lisäksi, että jos metsänkäsittelyssä olisi Suomussalmella aina menty Metsähallituksen mukaan, kunnassa ei nyt olisi Hossaa eikä Martinselkosta. Syväjärven särkät ovat kuvassa etualalla. Maanvaihdolla kunta halusi rauhoittaa tilanteen. . Maanvaihdon taustalla ovat Metsähallituksen Syväjärven alueelle suunnittelemat hakkuut, jotka herättivät laajaa vastarintaa. Mikkosen mukaan kesätyöseteleihin liittyviä käytäntöjä haluttaisiin yhdenmukaistaa, jotta kaikilla olisi samat lähtökohdat niin palkan määrän kuin työajankin pituuden suhteen. – Matkailun kannalta sillä (Syväjärvellä) ei ole mitään merkitystä, koska kohteita on Suomussalmella niin paljon. Suomussalmi on muutakin kuin Hossa. Adressissa vaadittiin lisäksi Syväjärvensärkän, Ruunasärkän, Särkkäjärven ympäristön sekä Jumalissärkän ja Hoikansärkän suojelua. – Tämä vaihto on nähtävä sijoituksena eikä kulueränä. Viidettä vuotta valtuustossa toimittuaan hän on huomannut, että, jos omassa kunnassa on jokin ongelma, niin yleensä sama ilmenee muissakin Kainuun kunnissa. Hän korosti etenkin alueen matkailullisia mahdollisuuksia. Kuhmon lukion abiturientti Roosa Mikkonen on äskettäin valittu uudelleen nuorisovaltuuston puheenjohtajaksi. . Kunnan ei kannata ruveta erotuomariksi tällaisessa tilanteessa, Keijo Mulari (kesk.) sanoi. Viime vuonna nuorisovaltuusto teki joukkoliikennettä koskeneen kannanoton, mutta näki nyt tarpeelliseksi ottaa siihen lisää kantaa. . – Minä vastustan tätä maanvaihdosta. 4 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Torstaina 15
Keijo Mulari ja Jouko Kela esittivät päätöksestä eriävän mielipiteen. – Ne kohteet laitetaan nopeasti kuntoon, joissa on paljon kävijöitä. Se tehdään ohitustien varteen urheilukeskuksen viereen, josta on hyvät liikenneyhteydet ja missä on tontilla väljyyttä jopa harjoitteluun. Kun palonsuojelurahaston avustuksesta tulee tieto, voidaan urakkasopimukset kilpailuttaa ja ryhtyä rivakasti töihin. Lehdelle kerrottiin, että Metsähallitus voi sulkea reitin kokonaan, lyhentää reittiä tai laittaa reitin kulkemaan eri kautta, jos osuus on vaikeapääsyinen. Puolangalle päästään rakentamaan uutta paloasemaa tänä vuonna. Kunta on jo varannut määrärahan ja paikkakin on varattu. Keskustassa kunnantalon vieressä sijaitsevalla nykyisellä ahtaalla paloaseman tontilla ei näitä ominaisuuksia ole. Korjaustyöt tehdään kevään ja kesän aikana. – Kävimme vaihtoehtoja läpi ja löysimme Metsähallituksen kanssa sopivan rajauksen. Lankkutavaraa ei suojata, koska silta on rakentamisen jälkeenkin säiden armoilla. Pelastuslaitokset ovat jatkossa osa maakuntaorganisaatiota. Maakuntauudistuksen jälkeiselle ajalle 2020-luvulle ajoittuvat Kajaanin ja Kuhmon paloasemien rakentaminen. Metsähallituksen retkeilyreiteistä 20 prosenttia on välittömästi tarkistettavien reittien listalla niiden huonokuntoisuuden takia, kertoi Härkönen viime vuonna. Esimerkiksi 20 vuotta sitten tehty Itärajan retkeilyreitti on vähällä käytöllä, ja siksi sitä huolletaan vähän. Kesän ja syksyn aikana siltaa ei korjattu. – Kirnulammen laavulla nainen oli astunut portaalle ja pitkonen antoi jälkeen. Uusi paloasema palvelee valmistuttuaan sekä pelastuslaitosta että ensihoitoa. Jotta reittien huoltamista varten saadaan valtion tai EU:n rahaa, pitää retkeilyreitin olla matkailullisesti merkittävä, hän sanoi. Kirnulammen ja Kuivajärven tien silta on heikossa kunnossa. Päätös tilusvaidosta syntyi äänestyksen kautta. Kun hallissa pestään autoja, valuu vesi kunnan pääraitille. Tilusvaihto hallinnollisesti kevein vaihtoehto, tekninen johtaja Antti Westersund kertoi esitellessään asiaa. Kainuun pelastuslautakunta kokoontui viime viikolla, linjasi paloasemarakentamista sekä hyväksyi käyttösuunnitelman tälle vuodelle. Uusi paloasema on noin tuhannen neliön suuruinen ja maksaa noin 1,1 miljoonaa euroa. Tilatarpeet käydään läpi eri kuntien tilanteen mukaan. Tilusvaihdossa Suomussalmen kunta saa Syväjärven alueelta noin 118 metsää ja 12 hehtaaria vesialuetta. Tilat ja määräalat sijaitsevat Haukilan suunnassa ja Perangassa. Syynä oli korkealle noussut vesi, minkä takia korjaustarvikkeiden vienti ja korjaustyöt hankaloituivat, kertoo puistojohtaja Sari Alatossava. sirkku rauTio. Vastineeksi se luovuttaa Metsähallitukselle kolmesta tilasta yhteensä 273 hehtaaria maata. Tämän kevään aikana sillan luokse viedään korjaustarvikkeet moottorikelkalla. Ne Metsähallitus on suojellut. Silloin tilojen rakentajana ei välttämättä ole enää kunta tai kaupunki vaan esimerkiksi maakunnallinen tilakeskus. Maanvaihdossa Suomussalmen kunnalle tuleva alue näkyy kuvassa särkkien takana järven toisella puolen. Puolangan paloasema on viimeinen Kainuun paloasemista, joka tehdään ennen maakuntauudistuksen tuloa. Silta korjataan vuoden tauon jälkeen Metsähallitus ei ole ehtinyt korjata kaikkia rakenteita. Muiden kohteiden korjausta voidaan siirtää myöhemmäksi, jos olosuhteet eivät ole hyvät, Alatossava sanoo. Kunnan omistukseen tuleva maa säilyy metsätalouskäytössä. Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen äänin 21–10. arkisTo/MarjaTTa kurvinen Tuhat neliötä ja 1,1 miljoonaa euroa Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Puolangalle ryhdytään rakentamaan uutta paloasemaa tänä vuonna. Nainen kaatui ja löi päänsä, kävijä kertoi viime vuonna. Pelastuslaitoksen kallein eli 100 000 euron investointi on purkukoura nykyiselle vaihtolavayksikölle. Monissa tapauksissa samoihin tiloihin asettuu ensihoito. Koska Suomussalmen luovuttaman alueen arvo on hieman korkeampi, maksaa Metsähallitus kunnalle lisäksi 14 298 euroa välirahaa. Torstaina 15. arkisTo/juhani MusTonen Syväjärven särkät ovat kuvassa etualalla. Metsähallitus on suojellut vapaaehtoisesti Syväjärven särkän osana Suomen juhlavuoden Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjassa. Kainuun pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Anssi Parviainen sanoo, että tulevaisuuden paloasemat ovat monikäyttöisiä tiloja, jotka ovat laajasti muidenkin maakunnan toimijoiden kuin pelastuslaitoksen käytössä. Väkisin ei esimerkiksi ensihoitoa ja pelastuslaitosta laiteta saman katon alle. – Kun rakennetaan uusia tiloja, tilojen käyttöasteen pitäisi olla korkeita, jotta ne olisivat kustannustehokkaita, Parviainen sanoo. Metsähallituksen puistonjohtaja Kerttu Härkönen kommentoi viime kesänä Ylä-Kainuu-lehdelle, että sulan maan aikana pahimmat reitit halutaan huoltaa kuntoon. Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi Viime kesänä Ylä-Kainuun lukijat ottivat yhteyttä toimitukseen kertoen Metsähallituksen ylläpitämän retkeilyreitin sillan olevan huonossa kunnossa. Nykyisen paloasema on 60-luvun rakennus silloisella rakennustekniikalla. Investointisuunnitelmaa muutettiin vielä viime tipassa ja lisättiin sinne rahoitus Suomussalmen nostolavan laajaan huoltoon sekä kolmen varavoimakoneen hankintaan. Eräs retkeilijä oli pudota jokeen. Lisäksi tulee hankittavaksi muun muassa hydrokopteri sekä Kajaaniin pelastusvene. Myös pelastuslaki on uudistumassa, ja sekin tuo uudistuksia toimintaan. Parviainen kertoo, että tulevasta pelastustoimen toimintamallista ryhdytään keskustelemaan ensi viikolla. helmikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 5 soidensuojelualueen kanssa
helmikuuta 2018 Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Suomussalmella hakattiin ainespuuta vuonna 2016 vajaat puolet siitä, mitä kunnan kestäväksi hakkuusuunnitteeksi on arvioitu. Yksi keino on myös metsäbiotalouden julkisuuskuvan ja vetovoimaisuuden parantaminen. Kainuussa on vahvoja sahureita, joten tukkipuu jalostetaan pitkälti maakunnassa. Hän kiertää tänä keväänä Kainuun kunnissa kertomassa metsäbiotalouden mahdollisuuksista, uusiutuvan energian käytöstä ja kuntien mahdollisuuksista puurakentamisen edistämisessä. Koko Kainuussa kestävä hakkuusuunnite oli kyseisenä vuonna 4,8 miljoonaa kuutiota ja toteutuma 1,78 miljoonaa kuutiota. Kuntalaisaloitteita tehtiin viime vuonna lähes 20 ja valtuustoaloitteita viisi. Vuonna 2017 kuntalaisaloitteissa esitettiin muun muassa valaistun koiraladun tekemistä Suomussalmelle, korokehidasteita Siikarannantielle, skeittiramppia, inva-parkkiruutuja ja lumitykin hankkimista. Rahaksi muutettuna yksityismetsien ainespuuhakkuiden toteutumaton hyöty aluetalouteen on Kainuussa noin 50 miljoonaa euroa ja Suomussalmella 13,9 miljoonaa euroa. Puolangalla ja Hyrynsalmellakin jäädään jälkeen, mutta ei niin paljon. Kauha ja sanko on hankittu ja aloite on loppuun käsitelty. – Vuodenvaihteessa piti miettiä, järjestetäänkö ihmisille sähköja vesihuoltoa vai panostetaanko Haverisen hiihtokeskuksen toiseen lämpömittariin. Käynnistyessään tehdas työllistäisi pelkästään tehtaalle 220 henkilöä ja koko raaka-aineketjuun tuhat henkilöä. Vuodenvaihteen sähkökatkokset aiheuttivat virtapiikkejä, jotka ilmeisesti rikkoivat kellon. KaiCell-hankkeen ympäristölupahakemukseen odotetaan ratkaisua ensi vuoden juhannukseen mennessä. Jo nykytilanteessa eläköityminen ja muuttotappio asettaa haasteita, Metsien monikäyttö – biotalouden mahdollisuudet Kainuussa -hankkeen projektipäällikkö Timo Haukipuro sanoi. Kuitenkin jo nyt esimerkiksi motokuskeista on pula. Kainuun biotalouden osaamisen kehittäminen -hankkeessa on laskettu, että vuoteen 2021 mennessä tarvittaisiin pelkästään motoketjuihin 200 henkeä lisää töihin. Tutkintokoulutuksen lisäksi tarvitaan Haukipuron mukaan muunto-, täydennysja täsmäkoulutusta. Jos Paltamoon suunniteltu KaiCell Fibers toteutuu, se käyttäisi raaka-aineenaan nimenomaan kainuulaista kuitupuuta. Lukuja esitteli Kajaanissa tiistaina pidetyssä Metsien monikäyttö – biotalouden mahdollisuudet Kainuussa -tapahtumassa metsäbiotalouskoordinaattori Timo Pisto Metsäkeskuksesta. Asia on hallinnollisesti loppuun käsitelty, mutta käytännön työt jatkuvat, Antti Westersund sanoi. Määrä olisi noin kolme miljoonaa kuutiota vuodessa. Siitä seuraa, että alan työvoiman tarve kasvaa – ja paljon. Puuston kokonaispoistuma on 60 prosenttia kasvusta. Yksi vaihtoehto on siirtyä tutkintopohjaisista koulutuksista nopeasti mukautuvaan, taitoja korostavaan osaamissalkkumalliin, jossa insinööriopintoihin voidaan lisätä esimerkiksi biotaloutta. Valtuuston kokouksessa nousi vielä esille Matti Mularin (kesk.) tekemät kuntalaisaloitteet. Haukipuro toi esille myös opintopolkuajattelun, jossa metsäbiotaloutta aletaan markkinoida nuorille jo peruskoulussa. Tekninen johtaja Antti Westersund kertoi, että kello on paikoillaan ja toiminnassa mutta siinä on häiriöitä. Siitä kahden vuoden päästä tehdas voisi jo olla käynnissä. Kuitupuu viedään raakapuuna pois ja sen kysyntä on paikoin heikko. Sen jälkeen yritys voi käynnistää konkreettisen suunnittelun ja tehdä mahdollisen investointipäätöksen. – Lämpömittari ei ollut vielä Haverisen hiihtokeskuksessa. 6 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Torstaina 15. Kainuussa on jo valmiuksia lisätä Kestäviin hakkuumahdollisuuksiin verrattuna erityisesti Suomussalmella on jäänyt paljon hakkuita tekemättä. YläKainuussa hakkuut laahaavat jäljessä Vuonna 2016 Suomussalmen aluetalous menetti toteutumattomien hakkuiden takia 13,9 miljoonaa. – Mistä saadaan työväkeä ja osaamista. Alalle tarvitaan moniosaajia, jotka ovat kykeneviä tekemään monenlaisia tehtäviä. Mulari teki aloitteen lämpömittarin ja kellon hankkimisesta Haverisen hiihtokeskuksen huoltorakennukseen. Kuntalaiset aktiivisia aloitteiden tekemisessä Suomussalmen kylpylän miesten saunan varusteluun liittyvä kuntalaisaloite on nyt loppuun käsitelty ja saatettu kunnanvaltuuston tietoon. Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Suomussalmen kunnanvaltuusto kävi läpi kunnassa vuonna 2017 tehdyt kuntalaisja valtuustoaloitteet. Kello näytti samaa aikaa eilen ja tänään, Matti Mulari sanoi kokouksessa. On todennäköistä, että ainakin osa Kainuun metsätalouden investoinneista toteutuu. Tiina Somerpuro/Kl. Valtuustossa tehtiin lisäksi tarkennus Matti Mularin kuntalaisaloitteeseen, joka koski löylyvesisankon hankkimista kylpylän miesten saunaan. Tekstiä tarkennettiin vastaamaan Mularin aloitetta, jossa esitettiin, että miesten saunaan hankittaisiin toinen sanko ja löylykauha, jotta nämä varusteet olisivat lauteiden molemmilla puolilla. Työvoiman riittävyys Kainuun kasvavan biometsätalouden käyttöön huolettaa alan toimijoita
2 kpl/talous 1 99 kpl hK sININEN lENKKI 500-580 g (3,43–3,98/kg) 40 RL PAlVElEMME: MA-PE 8-20, lA 8-18, su 12-18 1 79 rs (3,58/kg) PIRKKA suomalainen porkkana 1 kg/ps 99 ps (0,99/kg) 1 89 ps (6,00/kg) ANTEL Mahtisämpylä porkkana, 315 g/3 kpl/ps 2 99 tanko RAuTA KEMPPAINEN suKsIEN HuolToja VoITEluPAlVElu luIsTINTEN TERoITusPAlVElu 13 50 sk 2 PKT 5 75 2 pkt (5,75/kg) 2 kimppua 5 99 2 nippua (2,99/ kimppu) PIRKKA Tulppaanit 7 kpl/kimppu, Suomi Kestäviin hakkuumahdollisuuksiin verrattuna erityisesti Suomussalmella on jäänyt paljon hakkuita tekemättä. 08 741 288 elina.kemppainen@k-market.com Tarjoukset voimassa to-su 15.-18.2.2018, ellei toisin mainita. Samaan asiaan kiinnitti tapahtumassa huomiota kansanedustaja Marisanna Jarva, jonka mukaan on paljon parannettavaa, jotta työvoiman tarjonta ja osaamistaso saadaan sille tasolle, että investoinnit voidaan toteuttaa. Idea syntyi, kun kudontaryhmän jäsen Tuula Seppänen lahjoitti ryhmälle ison kasan lankoja. EnErgiapuu . PIRKKA Vihreä rypäle 500 g, Etelä-Afrikka MAATAlous KEMPPAINEN SERLA WC-PAPERI 40 rl/säkki (0,34/rl) POUTTU Jahti-, lauantai-, Gotlermakkaratangot 700–800 g/tanko, (3,74–4,27/kg) cOSTA RIcA Kahvi 500 g 6 99 kg ERÄ! TUORE KIRJoloHI kokonainen, Suomi, raj. Korkein osuus oli Paltamossa, 100 prosenttia. Kansalaisopiston kudontaryhmä halusi ilahduttaa saaleilla Värikkäät hartiasaalit ovat näppärän kokoisia. . Lahjoituksen tehnyt kudontaryhmä toimii Suomussalmen kirkonkylällä Kalevan palvelutuvilla entisessä talonmiehen asunnossa. Kajaanin ammattikorkeakoululla on kumppanuussopimus Lapin ammattikorkeakoulun kanssa, jolla on metsäalan koultuusta. Kianta-Opiston kudontaryhmän innokkaat harrastajat ovat talven aikana kutoneet kuusi hartiasaalia, jotka he halusivat antaa palvelutupien asukkaille. Kianta-Opiston kudontaryhmiä opettava Sinikka Keränen kertoo, että kutominen on monin tavoin hyödyllinen harrastus. . Saalin voi heittää hartioille tai vaikka polvien päälle lämmikkeeksi. Lisätietoja: www.kello-optiikka.fi/tarjous Lisäksi MONITEHOLINSSEISTÄ jopa Optikon suorittama SILMÄNPOHJAN KUVAUS NYT 30 € Koko valikoimasta! Lisäksi Alennu ksena loppus umma sta Kauppakatu 10, SUOMUSSALMI Kaikki herkut K-Marketista! K-MARKET KEMPPAINEN KY KEMPPAINEN Hyryntie 44, Hyrynsalmi Puh. A Puulla parempiin päiviin -sanonta pitää kutinsa jatkossakin. MarjaTTa Kurvinen alan koulutusta. – Jos tarvitaan satoja henkilöitä töihin jo parin – kolmen vuoden päästä, pitää jotain jo ruveta tekemään, lisäsi Timo Pisto. Mikäli lämpölaitokset käyttäisivät polttoaineenaan pelkästään kainuulaista metsähaketta, olisi sen aluetaloudellinen vaikutus yli 20 miljoonaa euroa ja välittömät työllisyysvaikutukset noin 150 henkilötyövuotta. Kun hankkeet lähtevät toteutumaan, pitää koulutus suunnitella ja siihen tulee sitoutua myös investoijien ja yritysten, arvioi Haukipuro. . . helmikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 7 Ei muita alennuksia samanaikaisesti. . Tarjous ei koske lasilinssejä. – Viime keväänä kudoimme langoista jokainen istellemme matkahuovan. Kainuun ammattiopisto taas on Suomen huippua luonnontuotekoulutuksen alalla. SirKKu rauTio. Timo Pitko metsäbiotalouskoordinaattori, Metsäkeskus Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Kalevan palvelutuville luovutettiin keskiviikkona lämmittävä lahja. Väkeä pitää saada Kainuuseen muualta Suomesta ja ulkomailta asti. Voimassa 2.1.-28.2.2018 ja koskee ainoastaan tarjousaikana tehtyjä uusia tilauksia. Ylä-Kainuun kolmessa kunnassa päästään kaikissa yli 90 prosentin. Lankoja jäi vielä paljon, joten päätimme tehdä palvelutupien asukkaille hartiahuiveja, Senja Tolonen sanoo. – Tärkeää on nyt oikea aikataulutus. Jarvan mielestä viesti lisätyöpaikoista ja koulutuksesta pitää kytkeä tiiviisti yhteen. Kainuun oma pieni nuorisoikäluokka ei riitä. Uusiutuvien polttoaineiden osuus oli selvästi alhaisin Sotkamossa, 22,5 prosenttia ja seuraavaksi alhaisin Ristijärvellä, 48,9 prosenttia. . . Torstaina 15. Se pitää mielen virkeänä ja koordinaatiokyvyn hyvänä. Näiden lisäksi kangaspuissa syntyy toinen toistaan hienompia käsitöitä matoista pyyhekankaaseen, jotka ilahduttavat käyttäjiänsä vuosikymmenien ajan. Kainuun aluelämpölaitoksista ja voimaloissa käytettiin 70-prosenttisesti uusiutuvaa polttoainetta
Joka kunnasta löytyi ominaispiirteitä. – Se syntyi reikäleipälehtenä eli Kajaanin ympärille maalaiskuntiin ja on siitä noussut koko maakunnan lehdeksi. ”Kainuussa, Kainuusta ja Kainuuseen” on Kainuun Sanomien päätoimittajan Markus Pirttijoen mukaan kaikki, mitä satavuotiaan lehden pitää muistaa myös jatkossa. – Edessä on painetuista lehdistä luopuminen, ja tuskinpa 10 vuoden päästä enää ilmestyy lehtiä paperisena. – Lehti on tänäkin päivänä nimenomaisesti maakuntalehti ja maakunnan asialla. Juha NeuvoNeN. Kainuun Sanomien päätoimittajana vuodet 1995–2013 työskennyt Matti Piirainen sanoo niin ikään, että maakuntalehden sidos alueeseensa on tiukka. – Kainuu-nimi liitettiin voimakkaasti nuuska-kairaan eli Torniojokivarteen. Kainuulaisittain joku liiketoiminta menee häneksi eli epäonnistuu. Neljä vuotta alaa sivusta seuranneena Piirainen sanoo, että lehdet ovat muuttumassa sisällöiltään entistä pintapuolisemmaksi – Paikallislehdet ovat säästyneet vielä tältä, mutta suurissa lehdissä mennään lukijoista taistelu on johtanut siihen, että jopa pääuutiset ovat kevyitä kohu-uutisten perässä. Juha Sipilä rohkaisi satavuotiaan lehden tekijöitä sanomalla, että se tarve, jota täyttämään lehti aikoinaan perustettiin, on edelleen olemassa. Nuorempi sukupolvi on vähentänyt ja jopa lopettanut ensin paperisten sanomalehtien lukemisen ja nyttemmin myös perinteisen televisiolaitteen katselun. On joka tapauksessa hyvä lähtökohta, että kainuulaiset ovat ylpeitä omasta maakunnastaan ja taatusti Suomen maakunnista Kainuu on alueena yhtenäisin ja tunnetuin, Pirttijoki sanoi. Tiistaina pidetyssä 100-vuotisjuhlassa puhunut pääministeri Juha Sipilä (kesk.) otti leikkisään sävyyn sanomalehtialan murroksesta osasyyllisen viitan niskaansa sanomalla, että insinöörinä hän on ollut mahdollistamassa mobiiliteknologian kehittymistä ja sitä kautta edistämässä tätä valtavaa muutosta. Se kyllä tuskastuttaa, Kuhmolaisen päätoimittajana vuodet 1981–1987 työskennellyt Piirainen sanoi. Hänen mukaansa lehti sai aluksi voimakasta kritiikkiä valittuaan nimeensä Kainuu-sanan. Hän sanoo, että vaikka alan kurimuksen pahin vaihe raskaine ytkierroksineen alkaakin olla ohitse, kehitys jatkuu silti kiivaana. Toisaalta kysymys on siitäkin, että lukijat ja maakunta uskoo, että lehti tekee työtä heidän parhaakseen, Piirainen sanoo. – Työ oman maakunnan puolesta on ollut aina punaisena lankana, jonka varassa maakuntalehdet ovat taivaltaneet. Ruoan säilytyksessä muljautus kulki maustekaupan, jään rahtaamisen, ja lopulta sen keinotekoisesti tekemisen kautta nykytilanteeseen eli jääkaappeihin. Keskiössä ovat puheenaiheet, persoonat ja palvelut sekä tämän vuoden teemana ylpeys. Juha NeuvoNeN Eero Schroderus viihdytti juhlayleisöä kuvaamalla, mitä on kainuulaisuus. Matti Piirainen arvioi, että Sipilän kuvaama alan murros oli kenties heikoin jakso sanomalehtien historiassa sitten Kainuun Sanomien perustamisen. Uutisten tarve säilyy, vain välineet vaihtuvat Lännen median päätoimittaja Matti Posio (vas.) toi onnittelut SLP Media Oy:n toimitusjohtajalle Tenna Talvi-Pietarilalle sekä Kainuun Sanomien päätoimittajalle Markus Pirttijoelle. – Tiedon tulvassa ihmisillä on entistäkin suurempi tarve saada oikeaa, luotettavaa tietoa tärkeistä asioista sekä perusteltuja mielipiteitä oman maailmankuvan rakennuspuiksi. Hän sanoi, että alaa ravistelleessa muutoksessa lehtialalla on toistunut sama disruptio, muljautus, kuin esimerkiksi ruoan säilytyksessä. 8 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Torstaina 15. Maakuntalehden rooli tulee varmasti jatkossa voimistumaan Kainuun kuntien yhteisenä edunvalvojana, kun Kainuu maakuntana saa enemmän päätösvaltaa, Pirttijoki ennakoi. Sanomalehtialalla muljautus tuli Sipilän mukaan langattoman tiedonvälityksen, internetin kehittymisen ja lopulta sosiaalisen median kautta. Ensin pelistä putosi 1500-luvun maustekauppiaiden ja myöhemmin jään rahtaajien liiketoiminta. Hän ennakoi, että ihmiset alkavat ennen pitkää myös itse muuttamaan käsitystään luotettavasta tiedonvälityksestä. – Tietoa on nyt maailmassa enemmän kuin koskaan, mutta sen luotettavuus ja todenperäisyys on samalla epävarmempaa kuin koskaan. – Lopputulemana on, että yhden sanomalehden uutisten ja mielipiteiden sijasta voimme saada nyt tietoa tuhansista tiedotusvälineistä ympäri maailmaa. Markus Pirttijoki luotasi Kainuun Sanomien tulevaisuutta kertomalla, että lehden sisältöön liittyvää hienosäätöä tehdään niin, että että lehti palvelisi nykyihmisen tarpeita. helmikuuta 2018 Timo Kyllönen timo.kyllonen@slpmedia.fi Sata vuotta tiistaina täyttänyt maakuntalehti Kainuun Sanomat on päätoimittaja Markus Pirttijoen mukaan alueen ihmisille veden ja sähkön tavoin välttämättömyyshyödyke, alueen ulkopuolisille ihmisille markkinointikanava ja samalla kutsu: muuttakaa tai tulkaa käymään. Ennen kaikkea se on lehti paikallisille, ihmiseltä ihmiselle. Eri tekijöiden summana alan pitkä positiivinen kierre vaihtui negatiiviseksi, kun tilausja mainostulot alkoivat kutistumaan. Ei ole väliä, saadaanko tämä tarve tyydytetyksi paperisen lehden vai kännykän ruudun kautta. Se hakee uutisensa ja liikkuvan kuvan sisältönsä verkosta erilaisilla päätelaitteilla. – Luulen, että ihmiset suuttuvat aikanaan klikkijournalismiin, Piirainen ennakoi. – Kainuulaisilla on Suomen ja ehkäpä maailmankin mittakaavassa poikkeuksellisen vahva identiteetti. Kainuun Sanomien syntyaikaa Piirainen kuvaa sanomalla, että lehti perustettiin hetkellä, jolloin, alue oli hahmottumassa sekä maantieteellisessä että taloudellisessa mielessä erilliseksi alueeksi. Varmasti sadan vuoden takaisiin aikoihin olemme yhtenäisempiä, mutta toisaalta meillä on myös riesanamme myytti nälkämaasta. Sanomalehti voi olla tässä muutoksessa turvallinen majakka, jonka avulla ihminen voi suunnistaa. – Muljautuksessa jonkun toimialan ehdot muuttuvat nopeasti ja dramaattisesti niin, että entiseltä liiketoiminnalta putoaa pohja pois. On aivan selvää, että juuri Kainuun Sanomat vakiinnutti maakunnan nimen, muussa tapauksessa saattaisimme asua Kainuun asemasta Ylimaassa, Piirainen sanoo ja viittaa vuosina 1919–1920 Kajaanissa ilmestyneeseen Ylimaa-lehteen, joka ilmestyi nykyisen Kainuun ohella myös pohjoisempana aina Kuusamossa saakka. Hän sanoo, että näin ei tarvitsisi olla, sillä useilla lehdillä on monopoli omalla alueellaan. Yleisesti sanottiin, että nimi oli väärä
Heini ja Elisa antavat vinkkejä ja neuvontaa. Tule tutustumaan ja tuoksuttelemaan hyvinvointia tukeviin tuotteisiin! 2€: sis. Hyvinvointia viherkasveilla, viherja ilmakasvit, Kukkakauppa Silmu, Kauppakatu 13. Klo 9-15 Helpota siivousta, pölyt pois vaivattomasti, Puhtopojat, Kauppakatu 9. Zyto-skannaus, joka kertoo mitkä tuotteet tukevat hyvinvointiasi ja teetarjoilu. mennessä Outi, 040 562 1479. Lisätietoja 050 303 1316. 12. valmistuslisä 0,08 € /pmm sekä alv 24 %. Klo 12-19.30 Vesisankarit Kiannon Kuohut kylpylä, Jalonkatu 1. Muistoksi Vesisankarit-diplomi. Klo 15 Kainuun Korpinaisten Hyvän mielen lumikenkäilyretki Seitenahveniselle. Klo 10-19 Kassillinen iloa ja terveyttä -kampanja Suomussalmen kirjasto, Kiannonkatu 31-33. Kirjastolaiset ovat koonneet lainattavia hyvinvointipaketteja. Täydennä kampanjaasi myös digissä! TORSTAI 15.2. *) Vapaa pääsy tapahtumakalenteri HYVINVOINTIVIIKKO 12.–18.2. RAKENTAMINEN Aineistopäivä: tiistai 6.3.2018 Aineiston koko Teemahinta € 99 x 42 mm 142,00 99 x 65 mm 174,00 99 x 88 mm 204,00 99 x 111 mm 260,00 150 x 42 mm 171,00 150 x 65 mm 235,00 150 x 134 mm 395,00 150 x 157 mm 431,00 254 x 180 mm 694,00 254 x 365 mm 1358,00 MAINOS KAIKISSA KOLMESSA LEHDESSÄ: Hintoihin lisätään mahd. Kianta-Opisto/Kirsi Myllynen. Klo 12-22 Iltanuokkari. Opetus on maksutonta. AsahiHealth-liikuntamenetelmän tarkoitus on ylläpitää terveyttä ja hoitaa jo syntyneitä terveysongelmia. Ota kortti mukaan ja valitse oma kassisi! Myös verenpaineen mittauspiste. Hidas ja virtaava liikesarja on helppo ja rytmitetään hengitykseen. Ilmainen. Lähtö: Seitenahvenisen ulkoilualueen parkkipaikka. Kianta-Opisto/Markku Kemppainen. Tarjolla pientä naposteltavaa. Kahvakuulaharjoittelu kehittää voimaa ja liikkuvuutta. Klo 9-17 Mittaa ilmaiseksi riskisi sairastua silmänpohjan ikärappeumaan Kello-Optiikka Lappalainen, Kauppakatu 10-12. p. lk* Alvari, sali, Ervinkatu 1. Klo 9-15 Helpota siivousta, pölyt pois vaivattomasti, Puhtopojat, Kauppakatu 9. Mukaan mahtuu 20 ihmistä. Klo 19-20.30 Kuntojumppa* Juntusranta, koulu, Juntusrannantie 644. Suomussalmella Lähde Sinäkin Hyvinvoint iviikon tapahtumii n!. Klo 18 luisteluhiihdon tekniikkaopetusta aikuisille Haverisen Hiihtokeskus, Haverisentie 7. Klo 15 Nuorille Hyvää välipalaa -kokkailua Ämmänsaaren nuorisotalo, Kiannonkatu 12. Klo 19-20 Kahvakuula* Alvari, sali, Ervinkatu 1. p. helmikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 9 Eine Kotamaa 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Titta Toivanen 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi Miia Väisänen 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi VaiVatonta tEHoKaSta KattaVaa EDULLiSta Seuraava teema: Kevään juhlat tiistaina 8.5.2018 KAINUU TIISTAI 13.3. Alkuverryttely, lihaskuntoja liikkuvuusharjoituksia ja loppuvenyttelyt. Klo 18Joogaja teeilta Seurahuoneella, Kauppakatu 7. Sydämellisesti tervetuloa mukaan nauttimaan kainuun luonnon lumosta! Järj. Paluumatkaa varten ota otsalamppu mukaan ja mikäli tarvitset sellaisen lainaan, ilmoitathan siitä ennakkoon. Klo 18 Perinteisen hiihdon tekniikkaopetusta aikuisille Haverisen Hiihtokeskus, Haverisentie 7. Tietoa ja testejä liikunnasta, ravitsemuksesta, unesta ja suun terveydestä. Osallistua voit myös metsäsuksilla tai ihan tavallisilla suksillakin.Tied ja ilm. Erilaisia vesillä liikkumisen harjoitteita lapsille ja aikuisille. Klo 16.30-17.30 Asahi* Kiannon Kuohut, ryhmäliikuntatila, Jalonkatu 1. mAANANTAI 19.2. Sit. Lisätietoja p. Jooganopettajaksi opiskelevan Hanna Laukkasen jooga kestää 1,5 tuntia ja se sopii myös aloittelijoille. Klo 10-19 Kassillinen iloa ja terveyttä -kampanja Suomussalmen kirjasto, Kiannonkatu 31-33. Klo 18-19.30 helli lemmikkiäsi ja itseäsi 100% eteerisillä öljyillä. KiantaOpisto/Kirsi Myllynen. Kianta-Opisto/ Kirsi Myllynen. Kirjastolaiset ovat koonneet lainattavia hyvinvointipaketteja. Klo 6.45-7.30 Sisäpyöräily* Kiannon Kuohut, pyöräilytila, Jalonkatu 1. Asahi virkistää ja rentouttaa ja sopii kaikille, myös ylipainoisille, stressistä kärsiville ja niille, jotka eivät harrasta liikuntaa. Torstaina 15. Kianta-Opisto/ Eija Pöllänen. KESKIvIIKKO 21.2. Kianta-Opisto/Kirsi Myllynen. Ota mukaan joogamatto tai jumppapatja. Kaikennäköistä touhua ja yhdessä oloa! Kirjoita kaverille kirje -piste, Hyvä olo -seinä Ämmänsaaren nuorisotalo, Kiannonk. Lisät. Ilmainen. Kainuun sote ja Kainuun sydänyhdistys. Klo 20-21.30 Savvy luonnolliset mineraalimeikit. Kylpylämaksu. 0440 823 417. Klo 16-17 Nuorten palloilukurssi* Siikaranta, sali, Siikarannantie 7. Sen jälkeen osallistujat voivat jäädä Seurahuoneelle nauttimaan teestä ja muista tarjottavista. Klo 18-21.30 InJoy team YL-ilta Ämmän kamari, Tietäväisenkatu 1. osoitteella hanna.laukkanen@slpmedia.fi. Tunteiden, ajatusten ja vuorovaikutuksen harjoittelua tanssin keinoin. Tunteiden, ajatusten ja vuorovaikutuksen harjoittelua tanssin keinoin. Klo 12-20 Kirjoita kaverille kirje -piste, Hyvä olo -seinä Ämmänsaaren nuorisotalo, Kiannonkatu 12. lk* Alvari, sali, Ervinkatu 1. Tarjolla pientä naposteltavaa. Hyvinvointia viherkasveilla, viherja ilmakasvit, Kukkakauppa Silmu, Kauppakatu 13. Joogaan on vapaaehtoinen osallistumismaksu. Klo 9.30-10.30 Ikääntyvien kevennetty jumppa* Alvari, sali, Ervinkatu 1. Tutustutaan eri tanssilajeihin ja tekniikoihin (jazz-tanssi, nykytanssi, baletti). Kuntouintiin on mahdollisuus tapahtumapäivänä klo 12–13 ja klo 17–18. Mahtuu 17 henkilöä/ryhmä. Klo 16.30-17.15 Sisäpyöräily* Kiannon Kuohut, pyöräilytila, Jalonkatu 1. Kianta-Opisto/Elina Falck. 044 577 1011/Pia Inkala. Kylpylämaksu. ilm. Tuotearvontoja. Klo 11-12 Ikäihmisten kuntorata* Alvari, sali, Ervinkatu 1. tarjoiluja varten to 15.2. Maksuton. KiantaOpisto/Hannakaisa Koski. Kianta-Opisto/ Laila Tolonen. Retki sopii kaiken tasoisille liikkujille. Klo 17-18 Sisäpyöräily* Kiannon Kuohut, pyöräilytila, Jalonkatu 1. Paikkoja rajoitusti. Kianta-Opisto/uinninohjaajat. Klo 14-17 Luonnonmukaista kauneutta ja hyvinvointia Ekologinen Kauneushoitola Kastehelmi, Jalonniemitalo, Jalonkaarre 5. Järj. Mahtuu 17 henkilöä/ryhmä. LAuANTAI 17.2. Klo 18-19.30 Lavatanssi alkeet* Ämmänsaaren työväentalo, Voimakatu 5. Ennakkoilm. Lisätietoja: Arto 044 515 7184 ja Jari 0400 310 089. PERJANTAI 16.2. Klo 7.15 Vesivoimistelu, Kiannon Kuohut, Jalonkatu 1. Myös viltti ja villasukat voivat olla mukavat loppumeditaation aikana. menn. Kirjastolaiset ovat koonneet lainattavia hyvinvointipaketteja. Lisät. Ilmoittautuminen 13.2. Voimaa ja liikkuvuutta arjen askareisiin erilaisia välineitä käyttäen. Klo 18 Allas-Lavis, Kiannon Kuohut, Jalonkatu 1. mennessä Anne Pyykkönen 044 777 3098 tai Tarja Moilanen 044 777 3038. Hyvinvointia viherkasveilla, viherja ilmakasvit, Kukkakauppa Silmu, Kauppakatu 13. Klo 17.15-18.15 Varhaisnuorten tanssi 4-6. Pakkasraja -17 C. 12.2. Opetus on maksutonta. Klo 16-17 Lastentanssi 2-3. Kuntoradalla tehtävät liikkeet harjoittavat tasapainoa, koordinaatiota ja lihaskuntoa. Alkuverryttely, lihaskuntoja liikkuvuusharjoituksia ja loppuvenyttelyt. Klo 10-15 Kassillinen iloa ja terveyttä -kampanja Suomussalmen kirjasto, Kiannonkatu 3133. Klo 17 alkaen Janna Björkqvist myy ja esittelee joogasukkia, -tyynyjä ja muita hyvinvointituotteita. jazz-tanssi, nykytanssi, baletti. Harjoitellaan eri tanssitekniikoita mm. Oululainen ekokampaaja Linda Kuvaja kertoo luonnonmukaisista kasviväreistä ja hiusväreistä! Klo 16.30 Iltapäiväjooga Ylä-Kainuun OP:n kokoustiloissa Suomussalmella, Keskuskatu 3. p. Ota kortti mukaan ja valitse oma kassisi! Myös verenpaineen mittauspiste. Klo 18-19.30 Kuntojumppa-kehonhuolto* Karhulanvaaran koulu, sali, Ståhlberginkuja 2. Ilmoittautuminen 13.2. Tavoita tehokkaasti ja edullisesti asiakkaat Kuhmossa, Sotkamossa, Suomussalmella, Hyrynsalmella ja Puolangalla. Pakkasraja -17 C. Ota kortti mukaan ja valitse oma kassisi! Myös verenpaineen mittauspiste. Tee ja sen kanssa nautittavat ruuat ovat omakustanteisia. Tarjoamme nokipannukahvit ja makkarat. Klo 14 Rentoutus, Kiannon Kuohut, liikuntatila, Jalonkatu 1. Suomussalmella HYVINVOINTIVIIKKO 12.–18.2. Lisätietoja: Arto 044 515 7184 ja Jari 0400 310 089. Klo 14-17 Puhdaspesu esittelee Image Wearin työasuja Somasetissä, Keskuskatu 24. Kainuun Korpinaiset ry. mennessä Outi, 040 562 1479. 08 711 062. Kianta-Opisto/uinnin-ohjaajat. 08 711 062. Lumikenkiä rajoittu määrä eli mikäli tarvitset lainaan, ilmoitathan siitä ennakkoon. Paikkoja rajoitusti. KiantaOpisto/ Elina Falck. Klo 10-14 Parisuhdepäivä Suomussalmen neuvola, Välskärinkuja 1. Kianta-Opisto/Hannakaisa Koski. Klo 15–18 Hyvää arkea perheille Kiannon kuohut, Jalonkatu 1. Maksuton. Klo 9-17 Mittaa ilmaiseksi riskisi sairastua silmänpohjan ikärappeumaan Kello-Optiikka Lappalainen, Kauppakatu 10-12. Kirsi Heikkinen esittelee Young Living luomumeikkisarjaa Savvy Minerals. Klo 7.30 Aamujooga Ylä-Kainuun OP:n kokoustiloissa Suomussalmella, Keskuskatu 3
Hän eli parhaan mahdollisen lapsuuden, missä jokainen asia ei ollut helppoa. Uskon kohtaloon ja mielestäni jotain on tulossa elämääni. Suunnan muutos elämässä ei ole huono asia, vaan pitäisi rohkeasti jahdata unelmia. – Aikuisiällä on unelmia, mitä aiemmin ei ollut. Nyt Gullichsen on ruokakirjailija ja bloggaaja, jonka reseptejä sadat tuhannet suomalaiset ovat kokeilleet, ja joista on tullut osa suomalaista modernia ruokaperinnettä. Häntä riipaisee se, että Suomessa heitetään paljon hyvää ja syömäkelpoista ruokaa jätteen sekaan. Puolangalla kasvaessaan hän oppi, että kaikki on mahdollista. Ihmiset ovat tottuneet, että valikoimaa on 16 erilaista leipää ja väkisin osa tuotteista jää yli. Se on äidin mielestä tärkeää siksi, että lapsiin muodostuu elinikäinen yhteys. Hannan suhde ruokaan on vaihdellut vuosikymmenten aikana. – Ruoka syötiin saman pöydän ääressä istuen. Yrittäjänä Hanna kertoo olevansa töissä 24/7. Avokadopastan Gullichsen teki tunnetuksi kuutisen vuotta sitten entisen aviomiehensä, ravintoloitisija Alexander Gullichsenin kanssa. Jossain vaiheessa se saattaa olla tv-ohjelma, Hanna kertoo. Hän oppi Puolangalla asuessaan, että ruuan kanssa ei hätäillä. Ihmisille ei löydy asioita, joita he haluaisivat tehdä. Mitä Sinulle kuuluu. Heikkinen) sanoo. Hanna kannustaa kaikkia etsimään vahvuuksia, koska niitä on jokaisella. laukkanen@slpmedia.fi ”Ruokahävikkiä olisi hyvä pienentää” Mitä Sinulle kuuluu?: Puolanka antoi hyvät yrittämisen eväät ruokablogisti ja -kirjailija Hanna Gullichsenille. 10 ELÄMÄNMENO YLÄ-KAINUU – Torstaina 15. Mukana on tarinaa Hannan matkasta kokiksi ja reseptiikkaa kannattaa. Hän haluaisi vaikuttaa muun muassa lasten ruokailuun ja koulujen laitoskeittiöihin siten, että hävikki olisi mahdollisimman pientä. Viime viikolla hän valmistui kokiksi Perhon oppilaitoksesta. – Kun uskaltaa hypätä epämukavuusalueelle, voi löytää onnea tuottavia asioita. Tällä hetkellä Hanna kirjoittaa pastakirjaa, jossa avaa lukijoille vinkkejä ravintolamaailmasta, jotka kannattaa ottaa mukaan kotikeittiöön. Ruuan ääressä käydään päivän tapahtumia läpi, ja joskus vain nautitaan ruuasta. – Työnteko on minulle kuin huume, joka pitää minut liikkeessä, Hanna kommentoi aiemmassa haastattelussa Me Naiset -lehdelle. Puolisonsa kanssa he paiskivat hommia kovalla tahdilla. Melko paljon kauppiaat heittävät muun muassa leipää pois, silloin kun eräpäivät ovat menneet. Elämän aikana voi olla monta uraa. Martta Heikkinen osasi käyttämänsä keittokirjan reseptit ulkoa ja mummolassa ruoka valmistettiin kauden parhaista antimista, esimerkiksi sienistä, marjoista ja juureksista. Asioita ei oteta liian vakavasti ja mokista voi oppia, Hanna Gullichsen (o.s. Puolangalla asuessa ruuan ääreen kokoonnuttiin ja sen valmistamiseen käytettiin tunteja ja harkintaa. Hanna on työskennellyt 2000-luvun alusta asti ravintoloissa ja kirjoittanut ruokareseptejä yli kymmenen vuoden ajan. Kuten ei elämä yleensäkään. Synnyinkuntansa työttömyystilanne harmittaa naista. Pöydässä oli harvoin kaupasta ostettua lihaa, vaan kaikki liha oli metsästettyä. Ruokahävikkiä Gullichsen haluaisi käsitellä työssään laajemmin. Isovanhempiensa Martta ja Seppo Heikkisen ruokapöydässä Hanna alkoi arvostamaan hyvää suomalaista ruokaa. – Haen tuoreen leivän leipomosta aamun tai aamupäivän aikana. Kirja ilmestyy syksyllä Hannan ja Joonas Laurilan oman kustantamon kautta. Tosin isoäidillä oli tapana laittaa jälkiruokaa tai kahvia muiden istuessa syömään, Gullichsen sanoo. Vinkkaa: hanna. Nyt elämässäni on alkamassa uusi jakso, enkä tiedä mitä se tuo mukanaan. Jokaisesta pitäjästä löytyy leipomo ja sen palvelujen hyödyntäminen luultavasti vähentäisi ruokahävikkiä, nainen sanoo. Kenen elämästä haluaisit lukea jutun. Hän on oppinut kantapään kautta, ettei raha synny itsestään ja suhtautuu siksi intohimoisesti työhönsä. – Sitten tuli kiireisimpiä vuosia, jolloin ei ollut aikaa perehtyä ruokaan. Nyt ruualla on jälleen keskeinen merkitys perheeni elämässä, Gullichsen sanoo. Hannan ja Joonas Laurilan viisihenkinen perhe syö joka kerran tai kahdesti päivässä saman pöydän ääressä aterian. Pieni tyttö näki, miten jänis nyljetään ja oppi mummon lihamyllyn käytön jo alakoulussa. Mitä Sinulle kuuluu?. Myös kauppojen roskiin menevät tuotteet harmittavat. helmikuuta 2018 Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi – Rakastan kainuulaista hurttia huumoria ja näennäispessimismiä. -juttusarjassa kysymme yläkainuulaisilta ihmisiltä kuulumisia
Carbonara 4 annosta 400 g spagettia 3 munankeltuaista 60 g parmesaania raastettuna suolaa, mustapippuria 1 tl oliiviöljyä 150 g sentin paloiksi leikattua pancettaa tai pekonia tuoretta lehtipersiljaa silputtuna 1. Lisää tilkka keitinvettä munaseokseen, jotta se sekoittuu helpommin spagetin joukkoon. Raasta parmesaania ja rouhi mustapippuria päälle.. Lue lisää silmäasema.fi VARAA AIKA OSOITTEESTA SILMÄASEMA.FI TAI SOITA 010 190 200 (mpm/pvm) SUOMUSSALMI Ämmänkatu 2 Taiteiden yö 2018 Jo neljännen kerran on Suomussalmella tavoitteena järjestää ohjelmallinen Taiteiden Yö tulevana syksynä. Paista pekoni paistinpannulla. 040 751 1749 tai joni.kinnunen@suomussalmi.fi p. helmikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 11 MA 19.2. 3. 4. Mukana sisältöä tekemässä voi olla yksittäinen ihminen, perhe, yritys, yhteisö, ystäväporukka – kaikki ovat tervetulleita mukaan! Tulehan mukaan TAITEIDEN YÖN SUUNNITTELUPALAVERIIN MA 19.2. SILMÄLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO Silmäasema Suomussalmi Milloin viimeksi tarkastutit näkösi. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Resepti on helppo ja sopii arkiseen ruuanlaittoon. 044 511 9871. Tuplapäivät osta 2 maksa 1 + Bonus tuplana, jopa 10%. Jaa ruoka lautasille. Hanna GullicHsenin koTialbumi Hannan ja hänen puolisonsa lempiruokia ovat erityisesti pastat. Päätämme palaverissa ainakin tulevan Taiteiden Yön päivämäärän.. 5. Taiteilemisiin! ”Ruokahävikkiä olisi hyvä pienentää” Tunnettu ruokakirjailija ja bloggaaja Hanna Gullichsen oppi Puolangalla asuessaan, että ruuan kanssa ei hätäillä. 2. Sillä aikaa vatkaa keltuaiset kulhossa parmesaanin ja muiden mausteiden kanssa. Suosikiksi on noussut klassikkopasta carbonara, jossa on parin mukaan juuri sopivassa suhteessa hiilareita ja proteiinia. Valuta pasta ja nosta se kulhoon. Tarjous voimassa 28.2.2018 asti. Torstaina 15. Me autamme ideoinnissa, kumppanuuksien etsinnässä, lupa-asioissa (luvat anotaan keskitetysti kunnan puolesta) ym. KLO 18 SUOMUSSALMEN SEURAHUONEELLE Jos olet estynyt paikalle pääsemästä, voit laittaa ideasi/tapahtumasi tiedoksi jo sitä ennen titta.toivanen@slpmedia.fi p. Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan
klo 10 Selkomessu seurakuntakeskuksen kirkkosalissa, Taina-Maija Miettinen, avustajana Pertin ryhmä. klo 10 Messu kirkossa – saarnaa Vesa Juntunen Suomen Gideoneista. Ystävät voivat myös toimia eri aloilla ja silti he löytävät yhteisesti kiinnostavia harrastuksia. klo 10 Ystävänkahvila srk-salissa. Yhteisvastuulippaita –ja listoja on noudettavissa kirkkoherranvirastosta ma-to klo 9-12. Ystävyys ei myöskään katso ikää eikä ulkonäköä. Su 18.2.klo 10 Messu kirkossa, saarna Heli Riipinen. klo 10 Ystävänkahvila srk-salissa. Pe 16.2. Pe 23.2.klo 18 Raamattupiiri. Hyrynsalmi Kuollut: Pirkko Helena Tolonen 63 v. Ei jumalanpalvelusta kirkossa. mennessä. Ma 26.2. Tärkeintä on, että voi luottaa toiseen, että ystävyyden kannalta oikeat tunteet saavat vallan oikealla hetkellä ja toisena hetkenä ne osataan hillitä. Se jos mikä on vaikeaa. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa – rippikoulusunnuntai, mukana vuoden 2018 rippikoululaiset. Sellaisen kokenut voi olla onnellinen ihminen. La 17.2.klo 12-15 Sanan, rukouksen ja musiikin iltapäivä kirkossa. ateria ilmainen. Tutustumme kirkkoon! Askartelemme. klo 9 Aamupuuroporinat Metsätyömieskodilla. Voi todellakin ajatella aivan eri tavalla eri asioista ja silti ystävät osaavat olla hienotunteisia toisiaan kohtaan keskustellessaan. Mutta kuitenkin ihmisen kanssa se voi olla kaikkein antoisinta. Su 18.2.klo 17 Pyhäkoulu päiväkerhotilassa. Tilaisuus on tarkoitettu ensisijaisesti alle 2vuotta sitten läheisensä menettäneille omaisille. Su 18.2. Klo 18 Kansanlähetyksen seurat seurakuntasalissa, mukana Leo Louhivaara. (08) 711 153 kahvila@ammanherkkusuu.fi MEILTÄ SAA MYÖS PITOPALVELUA! TIISTAI Kahden kalan keitto L,G Aurajuustobroileria L,G Nakkistroganoff L,G Sisältää runsaan kainuulaisen leipäpöydän, ruokajuomat, monipuolisen salaattipöydän sekä jälkiruoan Lihapullakeitto L Lohikiusaus L,G Kasvisrisotto L,M,G LOUNAS arkisin klo 10.30-15, viikonloppuisin klo 11-15 KESKIVIIKKO Lihakeitto L,G,M Tonnikalalasagnea L Uunipunajuuret L,G TORSTAI Kana-kookoskeitto L,G Lihakastike L,G Tattiohratto L Avoinna: ma-to 6.30-21, pe 6.30-22, la 7-22, su 8-21 Kalliokatu 2, puh. Väliajalla tarjoilua YV-keräyksen hyväksi. Ke 21.2.klo 9.45 Perhekerho päiväkerhotilassa. klo 18 Surun matka – tilaisuus seurakuntasalissa. Kahvit 17.30 alkaen. helmikuuta 2018 Seurakunnat S ain useita vuosia sitten kortin, jossa oli Timo Törmän runo. klo 10 Messu seurakuntakeskuksen kirkkosalissa, avustajana Liisan ryhmä. Avoinna: ma-pe klo 9-17, la 9-16, su 11-16 MAANANTAI PERJANTAI Lapinukonkeitto L,G Kebabkastike L,G Uunimuikut L,G LAUANTAI Riistamakkarakeitto L Jauhelihakastike L,G Seitä purjopedillä L,G Koskenlaskijan maissipyörykät L,G SUNNUNTAI Juuressosekeitto L,G Possunfilettä L,G Lohimurekepihvit L Arkena keittolounas 7,90, noutopöytä 9,40, lauantaina keittolounas 7,90, noutopöytä 10,20, sunnuntaina 10,90. Su 18.2. Illassa tarkastellaan Surun matka – kirjaa. Mutta miten ihmeellistä ystävyys onkaan! Se voi olla totta hyvin monenlaisten ihmisten kanssa. ja 22.2. Se ei ole vain yhteistä kilvoittelutyötä, vaan Jumalan antama lahja, jopa ansiotta ihmisen osaksi tuleva tunne. Kouluttaja Olli Seppänen: Jumalan johdatuksesta Suomen 100 vuoden taipalella, Entä nyt! evankelista Eliina Heinonen, musiikissa gospelbändi Sade. To 15.2. klo 9.30 Veteraanikerho srk-salissa. To 15.2.klo 18.30 Raamattupiiri. TORSTAI Hernekeitto Aurinkoiset makkarapihvit Aurajuustokalaa TIISTAI Kanakeitto Metsästäjänpihvit Punajuuri-kasvisgratiini Kermainen kalakeitto Maksakastike Makaronilaatikko KESKIVIIKKO PERJANTAI Kylmäsavulohikeitto Haminanpaistia Makkarakastike Juustokeitto Kerm. Su 25.2.klo 13 Pyhäkoulun avoimet ovet srk-keskuksessa. Pe 16.2. To 15.2. Jalonkaarre 3-5, Suomussalmi, p. Tervetuloa kaikenikäiset! Linjaautokuljetus Suomussalmen kirkolle: lähtö klo 12.30 Valkeisen srk-koti, klo 12.40 Ämmänsaaren srk-keskus, paluu klo 14.15 Ämmänsaaren srkkeskus ja klo 14.25 Valkeisen srk-koti. Jos haluat lipaskerääjäksi, materiaalin saat diakoniatoimistosta (Kirkkokuja 1, 89600 Suomussalmi) Kastettu: Lassi Veijo Johannes Pyykkönen Kuolleet: Saimi Reeta Kemppainen 87 v, Pentti Johannes Väisänen 85 v, Antero Moilanen 64 v Suomussalmi: To 15.2.klo 13 Torstaiystävät Kalevan tuvilla, Mikko Riipinen. Vuokki: Su 18.2.klo 13 Messu kirkossa, liturgia ja saarna Heli Riipinen. To 15.2.klo 18 Kansanlähetyksen seurat srk-salissa, mukana Teuvo Saharinen. Retket ja matkat: Retki Lähetysjuhlille Kuopioon 25.-27.5.2018. Nuori seurakunta: Päiväkerhot tiistaisin ja torstaisin klo 9-11. Mukana musiikkivieraana Leo Louhivaara. klo 9.30 valokuvaus Pikkupappilan päiväkerhoryhmissä. Su 18.2. Ystävyyden vaikeus Hartaus Pirkko Hänninen Kirjoittaja on Hyrynsalmen seurakunnan kirkkoherra. To 22.2.klo 11 Päiväkuoron harjoitukset srk-salissa. klo 11-12 Yhteisvastuulounas ja myyjäiset seurakuntasalissa, hernekeittoa ja pannukakkukahvit. Messun jälkeen kirkkokahvit. Ei flirttaile, ei haise hieltä, on tuskin koskaan eri mieltä. Esa Väyrynen kertoo vaihtoehtoisesta ravinnosta, Tervetuloa kaikki aiheesta kiinnostuneet. karjalanpaisti Mantelikala SUNNUNTAI Jauhelihakeitto Porsaan kassler Smetanamuikut LAUANTAI MAANANTAI Nakkikeitto Kanaa kermakastikkeessa Lohikiusaus. Ke 28.2. 050 430 5545 LOUNAS joka päivä klo 10-16 Arkisin: keitto 7,90 E , noutopöytä 9,90 E . Hälle uskoa voi kaikki salat, eikä lenkilläkään väsy jalat. Kirkon jälkeen rippikoulua srk-salissa klo 14 asti. To 22.2.klo 11 Pyhäkylän kahvit koululla, mahdollisuus osallistua yhteisvastuukeräykseen. Klo 13 Kinkerit Kytömäessä Tauno ja Irma Oikarisen kotona, Puolangantie 190. klo 17 Neulepiiri srk-salissa. Ilmoittautuminen viimeistään 30.3.2018 kirkkoherranvirastoon puh. Pitämä: Pe 16.2.klo 18 Raamattupiiri. klo 17.15 Kirkkokuoron harjoitukset srk-salissa. Ke 21.2. (08) 636 285 www.kultainenkukko.fi Pinaattikeitto Lohipasta Nakkistroganoff Pannupihvit MAANANTAI Itäm. To 22.2.klo 11 Kiannan työpiiri Vasossa Tervetuloa! Su 25.2.klo 13 Messu kirkossa, liturgia ja saarna Arto Seppänen. Ämmänsaari: To 15.2.klo 11 Päiväkuoron harjoitukset srk-salissa. Su 25.2.klo 15 Pyhäkoulu kokoushuoneessa. lounas ilmainen. Su 25.2. Ma 19.2.klo 18 Raamattupiiri kokoushuoneessa. Ma 26.2. Lounas arkisin 10.30–15.00. Viikonloppuisin: keitto 8,50 E , noutopöytä 10,90 E . To 22.2.klo 9.45 Perhekerho. klo 18 Kinkerit seurakuntakeskuksessa. Ke 21.2. viikolla 8 Avoinna: ma-pe klo 10-18, la 10-16 Kauppakatu 4-6, Suomussalmi, p. Diakonia: Ke 21.2. klo 18 Lo un as lis ta m yö s w w w .y la ka in uu .fi Herkulliset hetket tarjoaa... Jolla silmät ymmärtävät suuret, ja hyvät myöskin sukujuuret. klo 9.30 Paljakan ystäväkerho. Ei jumalanpalvelusta kirkossa. Tilaisuudet muualla: Ti 20.2.klo 11 Pesiön seurakuntakerho Ritvan ja Maunon luona Pesiönrannantiellä. Valkeinen: To 15.2.klo 9.45 Perhekerho, mukana Heli Riipinen. 08-711 052 Teboil Turjanhovi Kalliokatu 2, Suomussalmi Puh. Myytävänä käsitöitä, makeita ja suolasia leivonnaisia ja hernekeittoa voi myös ostaa omiin astioihin. klo 9 ja 12 sekä ke 21.2. Su 18.2. Ke 21.2. Ti 20.2.klo 16.30 Kehitysvammaisten kerho srksalissa. klo 18 Pieni rukoushetki srk-salissa. klo 10 Raamattupiiri neuvotteluhuoneessa. To 22.2.klo 13 Seurat Palvelutalolla, mukana Matti Mäkelä. klo 16 Lähimmäispalvelijoiden palaveri seurakuntasalissa Puolanka Toiminnasta: To 15.2. Su 25.2. Yhteisvastuun lipaskeräys kauppojen edessä. Muuta: Yhteisvastuu-keräys on alkanut. Ti 20.2. klo 18 Alle kouluikäisten hiihtokilpailut Iskulla, ilmoittautuminen päiväkerhoon ma 19.2. To 22.2. klo 18 Nuortenilta kerhotiloissa. Kaikille suunnattu selostustilaisuus. klo 18 Pieni rukoushetki srk-salissa. Ma 19.2.klo 15 Leivonta ja puuhakerho päiväkerhotilassa, eskaritkuudesluokkalaiset, 3€/kerta. klo 17.15 Kirkkokuoron harjoitukset srk-salissa. Ke 21.2.klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset srk-salissa. Juuri tällaisen saa kaikkein parhaan, kun toiveineen käy koiratarhaan.” Runo sanoo paljon ystävyydestä: Se voi olla vaikeaa ihmisen kanssa, helpompaa se on eläimen kanssa. Suomussalmi Yhteisvastuukeräys on käynnistynyt. klo 14 Virsipiiri srk-salissa. Su 25.2. Musiikki: To 15.2. Välipalana kaakaota ja sämpylää. Hinta, majoitus, aikataulu-selviävät tuonnempana. 12 ELÄMÄNMENO YLÄ-KAINUU – Torstaina 15. Ke 28.2. klo 10 Jumalanpalvelus kirkossa. Siinä sanotaan: ”Vaikka reipas, menevä on nainen, niin yhtä puuttuu – seuralainen. Ystävyys vaatii siis paljon kilvoittelua. Jumalanpalveluksen jälkeen sunnuntaiseurat seurakuntasalissa, Siioninvirret, nyyttikestit. Ti 27.2. Su 25.2.klo 10 Suomen Raamattuopiston kirkkopyhä kirkossa, saarna Pentti Hiltunen, kirkkokahvit ja päivätilaisuus, mukana Pentti Hiltunen ja Jari Niva. Ke 21.2.klo 15 Kirkkomuskari-cafe. klo 16 Yhteisvastuukeräyksen Info lipaskerääjille seurakuntasalissa. Joskin se vaatii paljon kilvoittelua eli ajoittaista tunteiden ohittamista ja tilanteen miettimistä järjen valossa. Joka 11. klo 13 Kesärannan raamattupiiri. Ti 20.2.klo 16 Palaset-lauluryhmän harjoitukset kirkossa. To 22.2.klo 17.30 Kajaanin rovastikunnan seurakuntayhtymän selvityksen yleisötilaisuus srk-salissa. klo 18 Kuoroharjoitukset seurakuntasalissa. 008 617 2321 (ma-pe klo 9-14). Joka 11. Su 18.2.klo 17 Pyhäkoulu. Lapset: Ma 19.2. Alku voi olla hankalaa, mutta ahkera senkin voittaa; itsekkyys voi muuttua rakkaudeksi. klo 12 Hartaus Mäntylässä, klo 13.30 Sopulassa, klo 14 Terveyskeskuksen hoivaosastolla ja klo 14.45 Hopeahyryssä. klo 10 Perhekerho kerhotilassa. klo 18 Raamattupiiri Heikuralla, Honkatie 23. porsaanlihakeitto Tom. Vanhastaan on ajateltu, että ystävyys on aivan oma rakkaudenmuotonsa. Ma 19.2. jauhelihakastike Lohi-riisivuoka Kookos-currybroileria TIISTAI Kalakeitto Kasvis-papupata Makkarapannu Omenainen possupata KESKIVIIKKO Hernekeitto ja pannari Tilli-sitruunalohta Kasvisvuoka Kerma-pippurikalkkunaa TORSTAI Kukkakaalikeitto Uunimuikut Makaronilaatikko Broilerihöystö PERJANTAI Sipulikeitto Kasviskiusaus Paistettua lohta Viipalelihapata LAUANTAI Salaattilounas 6,70, päivän keitto 6,70, päivän keittolounas 8,00, lounaspöytä 10,40. Ruhtinansalmi: Ti 20.2.klo 12 OmaisOiva-kahvila srk-salissa. ”Korkein, Sinä joka tiedät vihan pimeät harhat ja hyvyyden kaikkivoipaisuuden, anna meille rohkeutta uskaltaa rakastaa toisiamme itseämme suuremmalla voimalla.” (Tommy Taberman) A Ystävyys ei myöskään katso ikää eikä ulkonäköä
14. Maija-mummo äiti, Harri ja Hilda Tuija-täti perh. klo 13 Napero-muskari kerhotiloissa. Hän on vastannut Keskustan kunnallisjärjestön toiminnasta sen puheenjohtajana. Päkälän poppoo Pieni rukoushetki srk-salissa. Keijo Mulari on ollut vaikuttamassa kuntien kehittämiseen valtakunnallisesti Kuntaliiton valtuutettuna vuodesta 2013. klo 10 Perhekerho kerhotilassa. Tervetuloa tilaisuuksiin. Kiitos palvelutalon henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. Pe 23.2. La 17.2. Keijo Mulari on yrittäjä ja yhteisöjen kehittämisen asiantuntija. Onnea Eemi Okko Tapani 4 v. klo 1819.30 ”Meidän Jengi” -kerho 8-12 vuotiaille tytöille ja pojille Armi Ruokolaisella, Kenttätie 1. Ma 19.2. klo 12 16 rukousja paastopäivä Rauhan Majatalossa Kajaanissa, Pauli Karppinen puhuu. P. Tervetuloa! PÄIVYRI Tänään torstai 15. Vieno Sirkku rauTio ONNITTELUT EN JUHLI KAIKENLAISTA Ylä-Kainuu on Facebookissa! Jos sinua kiinnostaa lehden tekemisen taustat, kainuulaiset ilmiöt sekä ihmiset uutisten takana, liity mukaan. Lämmin kiitos osanotosta. Hän on omintakeisella panoksellaan on rakentanut elinvoimaa ja yhteistyötä sekä yhteisöjä usealla tasolla sekä valtakunnallisessa että kunnallisissa luottamustoimissa ja paikallisyhdistyksissä, ansioristin saatesanoissa todetaan. klo 11 Esitelmä aiheesta: Kiinnittä huomiota profeetalliseen sanaan. klo 17 hyvän sanoman ilta, ”Kemin Jokke” Jouko ja Sirkku Heikkinen puhuvat. luku. Tervetuloa mukaan! Jehovan todistajat To 15.2. muut sukulaiset ystävät ja tuttavat Virsi 203 Rakkaamme on siunattu haudan lepoon läheisten läsnä ollessa. Kiitos osanotosta. Pe 23.2. 17.2.2018. helmikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 13 Seurakunnat Rakkaamme Saimi Reeta KEMPPAInEn o.s. Su 18.2. klo 12-16 Raamattuja rukouspäivä Rauhan Majatalossa, Pauli Karppinen. Rahalahja Gideon-työlle. Ke 21.2. Tykkää ja tutustu! ELOKUVAT Oikeudet muutoksiin pidätetään. klo 18 Elämän Sana ja Leipä, Juhani Ylivainio ja Kemin Jokke Jouko Heikkinen. Keskustan piirihallituksen jäsenenä Mulari on ollut vuodesta 2010 ja 4H-yhdistyksen hallituksen jäsenenä kahdeksan vuotta. Pahoittelemme. Pe 16.2. klo 18:30 Valtakunnansalilla tarkastelemme Matteus luvut 14-15 ja kysymystä: Miksi meidän täytyy karttaa ulkokultaisuutta. Helluntaiseurakunnat Suomussalmi: To 15.2 klo 18.00 Raamattukoulu, Anne ja Petri Koivisto. Keijo Mulari sai Suomen Leijonan ansioristin Keijo Mulari vastaanotti tunnustuksen Suomussalmen kunnanvaltuuston kokouksen alussa. Ei juhlia, ei vastaanottoa. klo 18 sanan ja rukouksen ilta, aihe Room. www.ylakainuu.fi. klo 17 vuosikokous ja seurat ry:llä (Hannes Virrankari). luku. Vikaa paikallistetaan ja varaosaa etsitään, mutta toistaiseksi leffat ovat siis tauolla. Vapaaseurakunta Hyrynsalmi: Pe 16.02. helmikuuta 2018. klo 13-15 Puuhis kerhotiloissa Rauhanyhdistys: Pe 16.2. Mularin yhteiskunnallinen aktiivisuus on tuottanut tulosta myös paikallisessa yhdistystoiminnassa, muun muassa Lios Suomussalmi -klubissa ja kyläyhdistyksissä. klo 11 Gideonien vierailu, Erkki Mäkinen ja Teuvo Saharinen. t. Ti 20.2 klo 19.00 Sanan ja rukouksen ilta, Heikki Moilanen. Seppänen * 31.12.1930 Puolangalla † 22.1.2018 Suomussalmella Kaivaten lapset lastenlapset perh. Ti 20.2. ”Kemin Jokke ” Jouko ja Sirkku Heikkinen puhuvat. Keijo Mulari on toiminut kunnanvaltuutettuna vuodesta 2001. Se on sekä siviiliettä sotilasritarikunta. Torstaina 15. Tilaisuuksiin vapaa pääsy. Informoimme mahdollisimman pian näytösten jatkumisesta. Suomen Leijonan ritarikunta on nuorin Suomen kolmesta virallisesta ansioritarikunnasta. Tarjoamme Facebookin kautta sinulle mahdollisuuden osallistua lehden tekemiseen. VALMISTUNUT Puolankalaissyntyinen Jaana Piritta Holappa on valmistunut Lapin ammattikorkeakoulusta, ylempi amk, ammattinimike Master of Business Administration. 19.1.2018 Kaivaten sisaret ja veljet perheineen Pois nukkuneen osa on onnekkain. klo 18.30 lauluseurat Ervastilla Pekkalantie 12. Sanonta Kiuruvedeltä Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Suomussalmelaiselle Keijo Mularille on myönnetty Suomen Leijonan ansioristi. klo 18 elämän leipää ja sanaa, ruokakassien jakoa. (Mt 15:7-9) Su 18.2. Mulari on kunnallisten toimiensa lisäksi toiminut merkittävissä yhteiskunnallisissa tehtävissä sekä alueellisesti että valtakunnallisesti. 13. Su 25.2. Aurinko nousee kello 8:04 , laskee kello 16:34 Nimipäiviään viettävät: To: Sipi, Sippo Pe: Kai La: Väinö, Rita, Karita, Väinämö Su: Kaino Ma: Eija Ti: Heli, Heljä, Helinä, Hely Ke: Keijo To: Tuuli, Tuulia, Hilda, Tuulikki Päivän ajatelma: Tyttölapset ja poikalapset on niitä parhaita lapsia. 23.5.1932 k. Maakuntavaltuutettuna hän on toiminut vuosina 2001– 2004. La 17.2. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 040 159 0930 www.teatteriretikka.net Meillä käyvät maksuvälineenä: Elokuvaprojektorimme on rikki. klo 18 sanan ja rukouksen ilta, aihe. Ke 21.2. Mulari on agrologi, maatalousteknikko, maatalousyrittäjä ja kunnanvaltuutettu. Veljemme Pentti Johannes VÄISÄnen s. Hyrynsalmi: To 15.2. klo 18.30 lauluseurat ry:llä. Ansioristi luovutettiin Keijo Mularille Suomussalmen kunnanvaltuuston kokouksen alussa tiistaina. klo 18 Sana ja rukous, Juhani Ylivainio Tervetuloa tilaisuuksiimme! Puolanka: Ke 14.2. Room. Su 18.2 klo 11.00 Yhdistyksen vuosikokous. Hän on ollut tänä aikana ja on edelleen useissa vastuullisissa tehtävissä kunnanhallituksen jäsenenä, varajäsenenä sekä sivistyslautakunnan puheenjohtajana. Su 18.2. sisarten lapset perh. Ma 26.2. klo 13-15 Puuhis kerhotiloissa
Löydät kuvia fasebookista: Trimmaus Kajaani Sisäilmaja homekoiratutkimukset Kainuussa. Hp 1450 €, 044 307 0481. -14, Peugeot Vivacity3, 4-tahti. Tasokas iso (120m²) lomamökki hyvällä paikalla Sallatunturissa. P. Pitkä vuokrasuhde mahdollinen. Pistoke autolle, kellarikomero sekä taloyhtiöllä sauna. lähes uudet), vetok., pa-käytt. Laadukasta sekapilkettä sekä järeää keskuslämmityspuuta toimitettuna. 54 m². 08 624409. hp. Myös unien tulk. Ilmalämpöpumput, kodinkoneet ja kylmälaitteet. Myydään purkuosia, suksimuovia. Lohtaja, Laajank., Lehtikangas. Nahkainen nojatuoli. Uudet kodinkoneet varmasti halvalla! Myös iltaisin. 044 058 6292. P. 050 568 8191. Kats.12/-17. 050 345 9825. Romu Green Steel Oy, 044 546 5294, 040 741 8436. Ostetaan hyväkuntoinen piano. Kajaanista rivitalokaksio n. 0400 281 991, (08) 712 150. 2600 €, klapikone 2900 €. 044 075 7679. Viihtyisä, rauhallinen yksiö 35 m² pitkäaikaiselle vuokralaiselle lähellä Kajaanin Keskussairaalaa. P. P. Kaikki pinnat, kaapistot, kodinkoneet uusittu. 040 570 6803. Edullinen. Ovipinnoituspalvelua, uudista 50-90 -luvun laakapintaiset väli/keittiök.-/vaatekaap. 040 810 7081. n.350 tkm. Ihastuttava englantilainen hääpuku. Me tehdään hyvin ja edullisesti. täysin uudet kesärenkaat. Suomussalmi. 050 413 6487. Nätti kolmio Otanmäestä. Kahdet renkaat (kesär. joka päivä klo 11-17. Citroen C5 1,6 farmari -08. P. Tarjoa! Puh: 040 731 0879 Moottorikelkka, työmalli. helmikuuta 2018 14 20 Koti-Kajaani | Keskiviikko 14.2.2018 Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Myytävänä Ostetaan Vuokralle tarjotaan Jätä ilmoitus Kainuun Pörssiin lehtesi verkkosivujen kautta. Miehusta strassikoristelu, takana laahus. 040 912 5046 /Riikka. Järvisen Lapponia metsäsukset 240-300 cm, alk. P. Mäkeläinen Oy. Etuovi ID g44643 tai p. KALAA Kajaanin markkinoilla perjantaina ja lauantaina 16-17.2.2018 klo 8 alk. 08 741 068 Laatukeskus Heikura Ky www.laatukeskushyrynsalmi.fi Katinkullan uinnit 9e/kpl, lapset 8e. 044 330 7177 KaikenKattava Oy Tarvitsetko apua remontoimisessa. Tavarakirppis, Kalevankatu 1, Kajaani. 044 712 2000 (24 h) Lönnrotinkatu 3, Kajaani, ma-pe 10-16 toimisto@hautauspalveluhelmi.fi www.hautauspalveluhelmi.fi HAUTAUSPALVELU HELMI Kirpputori torstaina 15.2.2017 klo 10.14 Urho Kekkosen katu 3. Lämmönpitävää puhallusvillaa asennettuna yläja alapohjat + seinät. -09, aj. Puhnro. Rakennuslupakuvat, energiatodistukset 0400 798504. Siisti kt-kolmio Kajaanin keskustassa, 67 m 2 , hinta edullinen. 050 374 4655. Näe ja ihastu. Iisa auttaa! Suhde, terveys, työ & yritys asiat. Opel Astra farmari, vm. 100€. hyväkuntoinen, edullisesti. Sinä sopusuhtainen noin 60 v. Vuokra 620e/kk+v+s. Myös vialliset! Puh: 040 763 1584. Ystävänpäivätarjous ahahappokuorinta kahdelle yht. 0500 327 466. Kuolinpesät, muuttotyhjennykset. Sisältäen arkun, uurnan, vaatetuksen, arkkuun huoltamisen ja kuljetuksen Kainuun alueella. www.kainuunovipinnoite.. ovet. Ota uusi suunta elämääsi. P. Halpa! Puh. 044 055 4651/th. 040 911 1648 Matti Penttinen. Halutaan vuokrata Halutaan vuokrata 1.4/1.5 3 tai 4 h+k(s) esim. 3600e. Virheetön, musta + rahi. Varaosa& Huoltopalvelu p. Kaikenlaista Moottorikelkkojen/ mönkijöiden tuulilaseja, hinnat 59 69 e. Rivitalokolmio 80 m² Kajaani Lehtikangas. Remontoitu. Soita 0445400558. 044 013 1493. 0400 586 055. Vuokralle tarjotaan Myydään tai vuokrataan Sotkamon keskustassa toisen kerroksen huoneisto 3 h + k, 73 m2 Vapaa 1.3. P. Hautauspaketit alkaen 590 e . Loistokuntoinen, hyvin huollettu auto. 044 533 8353. 47 tkm, huom! todella vähän ajettu. 0400 654 450. Leasing rahoitus mahdollisuus. Oulu Kaihonharju kt hissitalon 7 krs 2h+k 64 m2 +parveke. Ei seksilinja. vast. P. 0400 284 669. 040 174 7688, 040 580 6294. Luotettava auttaja/ennustaja. ”Koti”. Yliopiston lähellä, hyvät kulkuyht. Soita 0700 16645 (2,53€/min+pvm) Qt pl84 Oulu50 Lumenpudotuksia katoilta Kuhmon alueella. 045 139 6620. 045 673 0727. P. 050 527 9817. nainen Kajaanin lähettyviltä. P. T. Vapautuu viim. Etsimme tarvittaessa töihin kutsuttavaa miestai naishenkilöä. Android ja peruskassakoneet. P. Lisäeristeenä myös vanhan täytteen päälle. P. Kuhmolaisen konttoriin nimim. Vk 8 ja 9 edullisesti. 30 vuoden kokemus kylmä-, kodinkoneja laitoskonehuollosta , myös ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto . P. Soita/viesti p. vauvan kopan. 040 747 2067, www.jarinatk-piste.fi Ossin Kodinkonehuolto . Talvikalastukseen verkot, syötit, pilkit, kairat, siimat, Weke katiskat, muut tarvikkeet. Parvekkeellinen kaksio keskustan lähellä. 4km kaupunkiin. Jos olet Kajaanilainen, mieluummin eläkkeellä oleva ja sinulle on luontaista asiallinen käytös. 240 €. 1.4. P. 040 507 1343, myös ovihelat, kuljetus-/asennusp. Hinta 200 €. aj. Ostetaan Ostetaan volvon vaihdelaatikko Volvo 940 dieselistä sopiva käsivaihteinen m90 vaihdelaatikko. Met.väri, automaatti-ilmastointi, h-kirja, 2xrenk. Tarvitseeko kotisi pientä vai isompaa remonttia. 050 573 8745 sh/injektiohoitaja Mari M-L @tayteainehoidot. 040 582 2700 klo 17.00 jälkeen. P. Ostan halvat h-/p-autot, traktorit, mopot, mönkijät, mottorikelkat, veneet, as-vaunut ym. Yst. Pieni erä polkupyöriä -20%. lisälämm. P. Moottorikelkkapurkaamo Jaakko. P. 040 058 8589. P. Remontoitu, kaunis kaksio, 45 m² Ämmänsaaren keskustassa. Moottorikelkka Lynx 5900, vm -99, ajettu 5500 km, rautaiset parireet nytkällä. 040 524 7556. Hyvät varusteet mm. Laadukasta, kuivaa koivupilkettä 35 tai 50 cm, 38 €/kuutio. P. Lumityöt, kantojyrsinnät, pihapuiden kaato, mökkitalkkaripalvelut. Kaikenlaista Kuusamon muikkua Kajaanin tori ma 19.2. Trimmauspalvelu Kaikkien rotujen trimmaukset ja pesut 044 288 5862. Kt-asunto tai ok-talo max 10 km päässä Kuhmon keskustasta. Toyota Corolla -99, 1.6, Sedan, katsastettu, 2-renkaat. Kangaspuut tarpeettomana, uudenveroiset. Huushollin tyhjennysmyynti kotikirppiksellä Leivolantie 22, Sotkamo pe 16.2.su 25.2. Lisät. 050 379 2746. 0400 930447 Niilo. 0500 374 187. Hinta vain 13500 €. Siisti, tilava, tehokas (150 hv/320nm) ja taloudellinen käyttöauto. OPEL VECTRA -06, Dieselfarmari, autom. P. Ämmänsaaren keskustassa kt-asunto 67m 2 , 2 h + k + s + parveke. myös Kainuun ulkopuolelle. P. 0443277482 myynti@konttorikeskus.com Kattolumityöt kaikilta katoilta. Tmi Konttorikeskus Väisänen p. Soita, niin sovitaan näyttö ja neuvotellaan hinnasta. Thermoksen termospullot, Marttiini ja Victorinox puukot ja veitset. Soita 044 978 4936. 050 324 4025, 050 365 0535. Htai p-auto, as.vaunu/auto, käteisellä. lähtien Lisätiedot Kari Toivonen 050 3578806 Rivitalokolmio Kontiomäestä. P. Kajaanilaista työvoimaa. P. 044 544 4156. Viitasaari. Koivukuitua tai rankaa max 50 km Kajaanista. Sari 0700 84 444, ota talteen. Esteettiset hoidot Suomussalmella 2.3., kotikäynnit: 3D cog face soft-liftig ja pitkäaikaiset täyteaineet kasvoille ja huuliin. Nuask.17 Kni. Lasiaukko välioveen antaa valoa/uutta ilmettä. 045 354 7131 Autojen huollot ja korjaukset, myös katsastus korjaukset. www.kainuunhomekoirapalvelu.fi. Integroidut CasioNets/Verifone ja Qmp-Samport. P. Ti-su 10-24, 1,99 e/min. 0400 168 083. Helppo asunto lapsiperheelle. Brion tummansin./musta tuplarattaat, sis. Soita ja sovi ilmainen arviointi. Vaihdossa käy ok-talo. puh:050 365 4345, Sotkamossa. P. tai sopimuksen mukaan. 0400263483 Omakotitalo 120 m² Sotkamo kk, Tulikivi-takkauuni. Lumenpudotukset katoilta, kolaukset pihoilta. Romut ja romuautot ym. Soita ja kysy tarjous. P. reilut 2 tkm. Maksupäätteet. 046 5453132. 050 356 2702. ” Erähenkinen Herrasmies” vailla seuraa. Ford 4000 traktori, h. 050 345 9841. Läh. Ei hätää, me autamme sinua siinä. 050 589 2116. 1990 2010. Vuosien kokemuksella ja vankalla ammattitaidolla kilpailukykyiseen hintaan. Maksuton romuautojen nouto/ romutustodistus, metalliromujen nouto. Siniharmaa väri. P. 050 512 4785. Yksiö Kauppakadulla Ämmänsaaressa. Tiedustelut, 050 542 2097. www.eristevilla-kahkonen.fi Yleiskone Kenwood, mukana tarvikkeita. Juuri pintaremontoitu 3h+k+kph+parv 74 m². 0400 283 624. Suomussalmella! Soita ja sovi 041 808 3640. Viallinen tai kauan käyttämättä ollut käy myös. Stihl sahat ja raivurit, yli 33 vuotta Stihl myyntiä. 040 870 2477. 044 384 8960. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi. Isot huollot tehty. p. Myös osamaksulla. 040 513 2633 Kuhmo YH DEL LÄ ILMOITUK SEL LA TA VO ITAT KOKO KAIN UU N Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista. Pidetty hyvin ja huollettu! Aj. 13” talvirenkaat. 050 325 6997. 044 561 8675. Jarin Atk-piste Oy tietokoneja puhelinhuolto . Myytävänä Naisen käytössä vain kesäisin ollut mopo-skootteri vm. P. Kajaanissa siistikuntoinen kerrostalokaksio, osin kalustettu. Myynti, ohjelmointi ja huolto. Pese matot harjaamatta ! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera -tuotteet, Anja p. Kuljetus tarvittaessa. P. Edullinen huoltohinta ja ajokilometrit. klo 11.00-12.00, Sotkamon tori klo 13-14, Ämmänsaari klo 16.00. 60 m² v. Puh. Ota yhteyttä p. Mahdollisuus kotitalousvähennykseen. 0400 120350. YLÄ-KAINUU – Torstaina 15. 044 300 8911. P. Huawei tabletti, 10 tuuman, 2 vuoden takuu, uusi. P. Leveys 120 cm. keskustaan
Tarjolla oli Ylä-Kainuun tarjoamia hillomunkkeja. Ke liikunta klo 12.30–13.30. klo 18. Eliisa aikkila k-MarkET k-MarkET Kirjastossa on tarjolla eri aiheista kerätty kirjakasseja. NäyTTelyT SUOMUSSALMI Galleria Kieppi, Kiannonkatu 31. SUOMUSSALMI AA-kokous naisille, Pitämän seurakuntakoti, Jäniksenpolku 10, 3.1.–26.12. Rentoutuksessa Ulla Seppänen ja Anne Säisä tutustuivat Shindo-hierontaan. Ikäihmisten neuvontapiste, Hyrynsalmen kunnanvirasto, Laskutie 1, 19.2. Hanna laukkanEn Kirjastossa on esillä taidenäyttely. Ikäihmisten neuvontapiste, Suomussalmen pääkirjasto, Kiannonkatu 31, 21.2. Lukuneuvonta antaa vinkkejä kaikille lukijoille. klo 18. ma–pe klo 10–19, la klo 10– 15. TapahTumaT HYRYNSALMI Ikäihmisten kahvila, Hyrynsalmen Kylätalo Isku, Asematie 1, 21.2. 7.2.– 28.2. klo 12–13. 010 665 9014. Sanan ja rukouksen ilta, Helluntaisrk, rukoushuone, Ouluntie 16, 21.2. ke klo 17.30–18.30. klo 10–11. Seija Falckin ohjaamalla tunnilla tutustuttiin japanilaiseen Shindo-hierontaan Falckin oman sovelluksen kautta. juopperi@suomussalmi.fi. Lauantaitanssit, Suomussalmen nuorisoseurantalo, Poromiehentie 7, 17.2. Jokaiselle tehdään omien tarpeiden mukainen kirjalistaus, josta on iloa ja hyötyä, sanoo kirjastotoimen johtaja Anette Karjalainen. Nuoret saavat korjata tallilla moottoriajoneuvoja kunnan tarvikkeilla. Neuvontapisteessä iäkäs kuntalainen saa tarvitsemaansa tietoa, neuvontaa ja ohjausta. Trio Tukkijätkät. Hyvän sanoman ilta, Helluntaisrk, rukoushuone, Ouluntie 16, 18.2. Muun muassa jalkapohjissa olevat akupunktiopisteet saivat hierontaa tunnin aikana, minkä jälkeen rentoutus jatkui vilttien alla. Ma lauluhetki Veijo Pyykkösen säestyksellä klo 10–11. Hyvinvointi tavoittaa kaikenikäiset K-Market Herkkukirsikassa oli aamupalaa tarjolla asiakkaille keskiviikkona. Jos jokin itseä kiinnostava aihealue ei ole jo valmiina kirjastossa, henkilökuntaa voi pyytää kokoamaan sen asiakkaalle. Hyvinvointiviikolla on myös erilaista kehon hyvinvointiin liittyvää liikuntaa, keskiviikkona muun muassa rentoutusta. Ti ja pe bingo klo 10.30–11, ruokailu klo 11– 12.30. Lisää tapahtumia osoitteessa www.menoinfo.fi. Lisätietoja saa kysymällä kirjastosta tai sähköpostilla, heidi. Ystävänpäivän kunniaksi ystävä teki ystävälle hieronnan. Nuorison remppatalli avautui Voimakatu 3:een. Perttu Keräsen (vas.) kevari oli remppatallilla ensimmäisenä.. klo 20–24. klo 12–13. Aatu Seppäsen ja Juha-Matti Kinnusen digitaalista taidetta. Suomussalmen kunnan nuorisotyön Remppatalli virranjakaja avautui keskiviikkona osoitteessa Voimakatu 3. Eri järjestäjien ohjelmat on luettavissa Ylä-Kainuu-lehden kalenterista. helmikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 15 Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi Suomussalmen hyvinvointiviikko on käynnissä jatkuen sunnuntaihin saakka. – Meillä on muulloinkin kuin hyvinvointiviikolla käytössä lukuneuvontaa. Keskiviikkona kirjastoon oli kerätty lukijoita varten hyvinvointiin ja terveyteen liittyvää kirjallisuutta eri teemoilla: muun muassa miesten hyvinvointia, hyvää ruokaa ja mielenrauhaa. Neuvontapisteessä iäkäs kuntalainen saa tarvitsemaansa tietoa, neuvontaa ja ohjausta. Menoinfo Suomussalmella kokoonnutaan Porstuankulmaan. Tule tapaamaan tuttavia tai vain muuten piipahtamaan ja rupattelemaan kahvikupposen ääressä. Ryhmässä tehdään aivoja aktivoivia harjoitteita, muistellaan, lauletaan ja virkistytään. Kirjaneuvontaa antaa Heidi Juopperi. Tiedustelut, p. Rentoutuksessa Ulla Seppänen, Aune Moilanen, Anne Säisä ja Veikko Karjalainen tutustuivat Shindo-hierontaan. Muistikerho kaikille muististaan huolehtiville, Ämmänsaaren seurakuntakeskus, Kirkkokuja 1, 21.2. Menagerie digital art exhibition. Porstuankulma avoinna ma, ke, to klo 9–12 ja ti ja pe klo 9–13. Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.ylakainuu.fi. klo 17. PUOLANKA Elämän leipää ja sanaa, Helluntaisrk, rukoushuone, Ouluntie 16, 16.2. Torstaina 15. klo 12–13.30
00.30 Totuuden treffit. helmikuuta 2018 TV-VIIKKO // A13 A12 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 15. 00.25 Zoo (16). 17.25 Salatut elämät (S). 07.10–07.35 K3 (7). 22.30 Korean olympialaiset: Freestyle. 17.55–20.00 YLE FEM. 19.30 Salatut elämät (S). helmikuuta 2018 16 TV-Viikko PSM-sivuvaihto // Torstaina 15. 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 18.30 Puoli seitsemän. 16.50 Novosti Yle. 09.20 Pikakurssi kodinostoon. 09.12 Karvinen (7). 19.30 Putous. 19.30 Salatut elämät (7). 00.15 Poliisit (7). 21.00 Buster Keaton: Teatteri (S). 22.20 Päivän sää. 14.15 Tulossa: MasterChef Suomi. 13.45 Hauskat kotivideot. 00.30–01.25 Karkotetut (16). 22.15 Viikon sää. 20.00 Hurjat sääilmiöt. 14.00 Arena eSports (12). 18.30 Design 3000 ja Kasper Strömman. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 14.20 Suomen huutokauppakeisari. 12.30 Sydämen kutsumus (12). 08.17–08.47 Syrhämä (7). 10.30 Kulutustavaratarkastajat. 09.20 Pikakurssi kodinostoon. 10.05–11.00 The Chefs’ Line. 07.50 Madagascarin pingviinit. 23.00 Syke (12). 10.50 LIVE: Onnenarpa. 00.00–01.30 Dokumenttiprojekti: Kuka Julian Assange. 23.00 Tulossa: Heikoin lenkki. 07.25 Ritariprinsessa Nella (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.20 Pikakurssi kodinostoon. 18.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 09.00–09.20 Soppa365. YLE TV2 05.00 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 07.15 K3 (7). 20.30 Dok: X3M Community. 09.00 Soppa365. 06.25 Ylen Aamu-tv. 09.30 Salatut elämät (7). 19.00 Suurin pudottaja. 21.25 Keno ja Synttärit. 15.30 Ellan matkassa: EteläItalia. 07.45 Angry Birds Toons (S). 12.00–16.47 YLE TEEMA. 10.30 Tanskalainen maajussi. 13.00 Korean olympialaiset: Ampumahiihto. 22.00 Tulossa: Poliisit 10 vuotta (7). 19.05 Urheiluruutu. 17.00 Paimelan autoparoni. 18.00 Suomen hauskin tavis (S). 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.50 Remppa vai muutto. 03.20–04.40 Korean olympialaiset: Freestyle. 20.00 Leijonan luola (S). 15.10 Wedding Town (S). SUB 09.00–10.00 Mike & Molly (S). 19.30 Salatut elämät (S). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). Lande. 10.30 Kulutustavaratarkastajat. 20.50 Urheiluruutu. 01.25 Pahan jäljillä (16). 20.00 Simpsonit 29. 17.55–20.00 YLE FEM. 04.10 Maailman kauheimmat naapurit (12). 16.15 A-studio. 12.30 Arto Nyberg. 22.30 Ulkolinja: Elektroniikkajätteen vaarat. 09.00 Fresh Off the Boat (S). 21.15 SuomiLOVE. 14.00 Amazing Race. 21.00 A-studio. 14.30 Virittäjät. 12.50 Tähtisilmä (S). 14.00–16.00 Ninja Warrior. 16.50 Novosti Yle. 06.25 Huomenta Suomi. 17.10 Flinkkilä & Tastula. 09.30 Salatut elämät (7). 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 17.00 Yle Uutiset. 20.00 Simpsonit (7). 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 23.35 Yle Uutiset. 16.35 Mittatilaustyönä. 06.25 Huomenta Suomi. 10.00–12.00 YLE FEM. 11.00 Faija hoitaa (S). 10.22 Knietzsche – maailman pienin filosofi (7). 21.00 #Subleffa: Mr. 15.10 Ylen aamu-tv. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.05 Kandit. 22.15 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 08.50 Eurooppalainen keksintöpalkinto 2016. 13.31 Peter Nyman. 08.14 Galaxi. 17.00 Leijonan luola USA. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 23.55–00.25 Puoli seitsemän. 21.30 Kino: Chaplinin pojat (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 11.30 Korean olympialaiset: Hiihto. 15.55 Myytinmurtajat. 12.55 Korean olympialaiset: Ampumahiihto. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 02.00 Napakymppi. 09.35 Korean olympialaiset: Hiihto. 16.45 Yle Oddasat. 06.40 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 18.00 BUU-klubben. SUB 09.00–10.00 Mike & Molly (S). 16.00 Xtra Factor. 21.30 Poldark (12). 11.00 Pisara. 12.00 Monikasvoinen Shostakovitsh. 23.05 Yle Uutiset. 06.40 Hisse Hoksausmaassa (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 02.35 Pukumiehet (S). 01.05 Panttilainaamo UK. 17.40 Haluatko miljonääriksi?. 13.15 Arkistokuvia (S). 01.00–03.00 Poliisit (S). 18.45–19.30 Arto Nyberg. 22.30 Korean olympialaiset: Rattikelkkailu. 11.00 Arena eSports (12). 03.00–05.10 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 01.35 Scorpion (12). 17.45 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 12.00–14.00 Simpsonit (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.00 Soppa365. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 15.20 Wedding Town (S). 20.30 Selviytyjät Suomi (7). 20.50 Urheiluruutu. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 11.45 Perjantai. 15.55 Korean olympialaiset: Pikaluistelu. 09.30 Salatut elämät (S). 08.35 Transformers Rescue Bots. 17.10–17.55 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 18.00 Yle Uutiset. 06.40 Angry Birds Piggy Tales. 01.35 Poliisit (7). 16.30 Korean olympialaiset: Rattikelkkailu. 14.35 Ranskalainen kylä (12). SUB 08.00 Top Chef. 18.10 Urheiluruutu. 09.20 Pikakurssi kodinostoon. 13.40 Korean olympialaiset: Rattikelkkailu. 09.50 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 10.00 Yksin lavalla: Mattias Björkas. 09.00 Luontomatkalla Costa Ricassa. 17.30 X Factor Suomi. 23.00 Hard Sun (16). 18.30 På spåret. 16.45 Yle Oddasat. YLE TV1 05.55 MOT: Venäläinen sähköisku. 13.15 Pontevat pommaripojat (7). 22.30 Alamäkiluistelu. 08.30 Korean olympialaiset: Taitoluistelu. 01.15 Panttilainaamo UK. TIISTAI 20.2. 13.00 Soundbreaking. 06.45 Korean olympialaiset: Freestyle. 14.50 Pikakurssi kodinostoon. 19.25 Tulosruutu. 00.20–00.50 Puoli seitsemän. 19.00 SuomiLOVE. 18.30 Simpsonit (7). 16.30 Pitääkö olla huolissaan. 11.45 Korean olympialaiset: Yhdistetty. 10.22 Yksin lavalla: Felicia & Mattias Björkas. 20.30 Yle Uutiset. 18.00 BUU-perjantai. 20.30 Yle Uutiset. 23.20 Simpsonit (7). 23.05 Myytinmurtajat. 09.00 Fresh Off the Boat (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 20.58 Keno ja Synttärit. 23.25 Hiihdon Ski Classics: Jizerska. 22.20 Päivän sää. 11.30 Spotlight. 23.05 Haluatko miljonääriksi?. YLE TV1 05.55 Akuutti: Läheisestä omaishoitajaksi. 21.30 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 22.45 Oddasat. 21.00 Historia: Vietnamin sota. 15.30 Pitääkö olla huolissaan?. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 12.14 Oddasat. 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 20.58 Keno ja Synttärit. 06.50–07.15 K3 (7). 06.15 Korean olympialaiset: Freestyle. 09.01 Näin meillä (7). 02.20–04.00 Korean olympialaiset: Lumilautailu. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.35 Arkistokuvia (S). NELONEN 06.00 Hisse Hoksausmaassa (S). kausi (7). 13.30 Manuela leipoo. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 15.00 Putous. 08.20 Angry Birds Toons (S). 08.00 Korean olympialaiset: Curling. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 13.00 Soundbreaking. 18.10 Top Gear. 20.00–00.40 YLE TEEMA. Yle TV1:llä klo 15.05. 16.00 Velvet – muotitalon tarina . 20.30 Simpsonit (7). 11.00 Korean olympialaiset: Lumilautailu. 22.40 Dok: Sielun kellarista. 11.00 Lippu rakkauteen. 22.30 Korean olympialaiset: Freestyle. 10.00 Norjalaisarkkitehtien koteja. 23.00 Victoria (7). 11.00–12.00 Meidän tarina. 23.30–00.30 Luontomatkalla Costa Ricassa. 13.50 Soundbreaking. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 14.00 Arena eSports (12). 19.25 Tulosruutu. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 09.30 Puoli seitsemän. 20.00 Jere Lehtinen. NEITI MARPLE: KUOLEMAN SININEN KUKKA (12) sunnuntaina 18.2. 07.20–07.45 K3 (S). 21.00 A-studio. 19.39 Sportnytt. 10.05 –11.00The Chefs’ Line. 15.00 Yle Uutiset. 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 20.25–20.55 Naissotilaat. 19.25 Tulosruutu. 09.25 Sohvaset (7). YLE TV2 04.40 Korean olympialaiset: Taitoluistelu. 04.35 NCIS: New Orleans (12). 12.35 RSO Musiikkitalossa. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 20.00 Radalla. NELONEN 06.00 Lazy Town (S). 09.43–09.54 Kammokatu (7). 19.25 Tulosruutu. 18.00 Yle Uutiset. 17.25 Salatut elämät (7). 19.20 Päivän sää. 08.59 Galaxi. 14.30 Suomen surkein kuski. 12.00–12.55 Suojasää (12). 22.15 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. MAANANTAI 19.2. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.22 Galaxi. 18.00 BUU-klubben. 16.30 Suomen surkein kuski. 23.25 Rikospaikka. 06.50 Angry Birds Toons (S). 22.25 Tulosruutu. 11.30 Dok: Susijengin matka kohti EM-kisoja. 00.00 Rimakauhua ja rakkautta (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 06.45 Angry Birds Stella (S). 13.05 Vaaleanpunainen pantteri. 03.15 Ninja Warrior. 10.00 Piha kuntoon. 19.20 Päivän sää. 18.00 Simpsonit (7). 14.45 Lyhytelokuva: Yhteisvoimin maatamme rakentamaan (S). 11.30 Ystävällisesti Lars Lerin. 18.30 Tanskalainen maajussi. 20.00 MOT: Venäläinen sähköisku. 19.55 Tulossa: Heikoin lenkki. 08.24 Harri & Bip. 17.00 Leijonan luola USA. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 08.00 My Little Pony (S). 13.30 Huippujengi. 09.30 Puoli seitsemän. 20.00–00.20 YLE TEEMA. 20.30 Naissotilaat. 18.25 Emmerdale (7). 00.40 Rikospaikka. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 23.00 The Late Late Show with James Corden. 10.00 Sinun, ikuisesti. 08.35 Transformers Rescue Bots (7). 22.00 Elokuva: Pienin painajainen perheessä (12). 21.00 A-teema: Työtä!. 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.55–00.30 YLE FEM. Lande. 22.30 Bull (S). 06.25 Huomenta Suomi. 20.30 Yle Uutiset. 19.25 Tulosruutu. 10.30 Kulutustavaratarkastajat. 16.10 Korean olympialaiset: Rattikelkkailu. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.55 Pikku Kakkonen. 22.25 Tulosruutu. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 14.20 Ylen aamu-tv. 17.45 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 10.30 Jaksa paremmin. 22.05 Elokuva: Poliisiopisto 6 – suuri rikosaalto (12). 23.45 Oddasat. 19.20 Päivän sää. 06.15 Hisse Hoksausmaassa (S). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 13.35–13.59 Luontohetki. 09.30 Salatut elämät (12). 17.00 Yle Uutiset. 00.35 Panttilainaamo UK. 07.25 Ritariprinsessa Nella (S). 10.35 The Chefs’ Line. 12.10 Yle Oddasat. 08.35 Transformers Rescue Bots (7). 10.00–10.47 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 22.25 Tulosruutu. 13.30 Korean olympialaiset: Pikaluistelu. YLE TEEMA & FEM 06.50–08.23 Lastenohjelmia. 09.50 Remppa vai muutto. 14.00 Xtra Factor. 21.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. MTV3 06.00 Aamusää. 16.55 Pikku Kakkonen. 17.25 Strömsö. 18.10 Urheiluruutu. 01.00–01.30 Puoli seitsemän. 16.30 Yökylässä Maria Veitola. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 14.30 Amazing Race. 14.00 Manuela leipoo. 17.25 Älä stressaa!. 01.05 Stadi vs. 16.50 Novosti Yle. 09.00 Elokuva: Paavo Pesusieni kuivalla maalla (7). 21.00 Perjantai. 15.05 Neiti Marple: Kuoleman sininen kukka (12). 06.40 Hisse Hoksausmaassa (S). 06.55 K3 (S). 18.00 Simpsonit (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 10.30–12.50 Salatut elämät. 21.30 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 07.30 Ylen Aamu-tv. 18.30 Hevostila Mistral (7). 19.20 Urheiluextra. 23.20 Tulossa: Poliisit 10 vuotta (7). 06.25 Ylen Aamu-tv. 16.00 Sara La Fountain Australiassa. 20.00 The Voice of Finland. 15.10 Ylen aamu-tv. 00.50–02.40 Penn & Teller: Naruta meitä! NELONEN 06.00 Hisse Hoksausmaassa (S). 21.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 23.45 Tulossa: Poliisit 10 vuotta (7). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 18.00–19.00 Simpsonit (7). 09.00–12.00 YLE FEM. 08.15 My Little Pony (S). 09.50 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 10.50 LIVE: Onnenarpa. Robot (16). 16.05 Velvet muotitalon tarina. 22.00 Elokuva: Näin ystävien kesken (12). 17.00 Remppa vai muutto. 23.00 Ulkolinja: Elektroniikkajätteen vaarat. 17.05 Perheasia (S). 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 20.00–20.50 Sami Yaffa – Sound Tracker. 23.06 Arkistovieraana: Veikko Neuvonen. 18.00–19.00 Simpsonit (7). 09.01 Aappo ja Tööt (S). Neiti Marple (Julia McKenzie, kuvassa) ei niele kummallista kuolinsyytä purematta, mutta uppoaako se poliisiin. 12.00–16.47 YLE TEEMA. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 07.45 Korean olympialaiset: Lumilautailu. 11.00 Närbild. 23.50–00.20 Valitut sanat: Boström Knausgård & Tikkanen. 15.10 Korean olympialaiset: Rattikelkkailu. 07.50 Rusty Rivets (S). 06.50 Angry Birds Piggy Tales. 17.25 Salatut elämät (12). 10.00–10.47 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 09.35 Emmerdale (12). 16.30 Korean olympialaiset: Rattikelkkailu. 19.00 Historia: Kuuban lapset (12). 23.25 Elokuva: Jackass esittää: Paha pappa 0.5 (12). 14.05 Jäitä hattuun (12). 15.35 Arkistojen salat. 08.23 Galaxi. 03.05–04.30 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 11.15 Nigellan helpot herkut. 01.35 Torpedot (12). KESKIVIIKKO 21.2. 13.45 Kaverille ei jätetä (S). 22.45 Uusi ihminen (12). 06.50 Angry Birds Toons (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 21.35–23.40 Jalkapallon Mestarien liiga: Chelsea – Barcelona. 09.30 Paavo Pesusieni (7). 22.00 Silta (16). Golf-kerhon uuden miljonäärijohtajan ynseä vaimo pelkää kahta asiaa, ja niistä toinen koituu hänen kuolemakseen. 08.36–08.48 Tero hoitaa (7). 12.10 Yle Oddasat. 11.55 Historiaa kolmessa minuutissa (S). 19.54 Uusi päivä (S). 08.40–08.47 Late Lammas (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 15.40 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 15.20 Hauskat kotivideot. 11.50 Korean olympialaiset: Jääkiekko USA – CAN. 09.00–09.20 Soppa365. 10.15 Kauneuden hinta. 08.40 Muumilaakson tarinoita (S). 03.25 Empire (12). 22.36 Peter Nyman. 06.40 Hisse Hoksausmaassa (S). 19.00 Ninja Warrior. 18.25 Emmerdale (12). 09.50 Remppa vai muutto. 06.50 Angry Birds Toons (S). 19.10 Sohvaperunat. 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.00–11.59 YLE FEM. NELONEN 06.00 Lazy Town (S). 17.55–20.00 YLE FEM. 00.45 Panttilainaamo UK. 03.25 Rysän päällä. 15.20 Hyvät ja huonot uutiset. 09.05 Kung Fu Panda (7). 17.00 Radalla. 16.00–16.47 Velvet – muotitalon tarina (7). 23.00 Petra rakastaa itseään. 08.50 HS Lasten uutiset. 18.00 BUU-klubben. 13.00 Korean olympialaiset: Ampumahiihto. 23.40–00.01 Uusi Kino: Napoli film (S). 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00–11.00 Lemmen viemää. NELONEN 06.00 Lazy Town (S). 19.30 Napakymppi. 22.00 Kymmenen Uutiset. 23.30 Donna (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 23.40 Oddasat. 18.30 Sinun, ikuisesti. 21.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.15 Littlest Pet Shop (S). 16.30 Korean olympialaiset: Skeleton. 20.00–00.01 YLE TEEMA. 20.30 Yle Uutiset. 22.25 Tulosruutu. 12.00–17.10 YLE TEEMA. 16.30 Pitääkö olla huolissaan?. 12.10 Yle Oddasat. 16.45 Yle Oddasat. 08.00 Korean olympialaiset: Hiihto. 20.30 Simpsonit (7). 20.00 Simpsonit (7). 11.30 Zorro the chronicles (7). 17.00 Yle Uutiset. 14.00 Tiedustelulait eduskuntakeskustelussa. 00.05–01.27 Uusi Kino: Koodinimi Syvyys kaksi (S). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 12.18 Oddasat. 10.45 Näin Norjassa. 22.20 Päivän sää. 20.00 Suomen surkein kuski. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 06.55 Disneyn esikoulu (S). 15.15 Tiededokumentti: Aivot. 20.00 Ranskalainen kylä (12). 07.50 Rusty Rivets (S). 19.00 Syyttäjä (12). 18.54 Viidakkojytä (S). 12.56 Shostakovitshin sinfonia n:o 5. 01.20 Kuolen nauruun (16). 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. YLE TEEMA & FEM 06.50–08.22 Lastenohjelmia. 14.30 Ikimuistoinen: Iskelmäklassikot. 07.00 K3 (7). 13.30 Rantasalmen sulttaani (7). 15.05 Sininen laulu. 22.40 Yle Uutiset. 17.55 Tulossa: MasterChef Suomi. 18.30 Dok: Sininen talo. 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 22.35 Elokuva:Johan Falk 1 – erikoisyksikkö (16). 14.40 Pikakurssi kodinostoon. YLE TV1 04.40 Korean olympialaiset: Taitoluistelu. 06.25 Huomenta Suomi. 08.00 Korean olympialaiset: Hiihto. 09.00 Yle Uutiset. 06.15 Hisse Hoksausmaassa (S). 22.30 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 17.00 Yle Uutiset. 08.15 My Little Pony (S). 23.55 Rikoksista pahin (12). 14.00 X Factor Suomi. 20.00–20.45 Torpedot (12). 09.20 Pikakurssi kodinostoon. 20.00 Pressiklubi. 17.25–20.00 YLE FEM. 10.00 Jumalanpalvelus. 10.30 Kulutustavaratarkastajat. 22.40 Yle Uutiset. 18.00 BUU-klubben: Yakari. 20.20 Downshiftaajat (12). 20.00 Ranskalainen kylä (12). 00.30 Pahan jäljillä (16). 21.00 Kino Klassikko: Lännen villikissa (12). 16.30 Stadi vs. 11.05 Jumalanpalvelus. 13.15 Historia: Naisten nousu. 21.00 #Subleffa: Myrskyn ratsastajat (16). 20.50 Urheiluruutu. 08.30 LEGO City (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 21.00 Rimakauhua ja rakkautta (7). MTV3 06.00 Aamusää. 19.30 X Factor Suomi. 15.00 Yle Uutiset. 07.20–07.45 K3 (7). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 22.30 Korean olympialaiset: Skeleton. 20.00 Skavlan. YLE TV1 05.35 Korean olympialaiset: Taitoluistelu. 10.05 The Chefs’ Line. 18.25 Haluatko miljonääriksi?. 14.55 Ihmemies MacGyver (12). 08.26 Merten syvyyksissä (7). 09.30 Puoli seitsemän. 18.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 14.45 Sami Yaffa – Sound Tracker. 13.45 Kaverille ei jätetä (7). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 01.10 Nuori MacGyver (12). 20.00 Haluatko miljonääriksi?. 00.20 The Late Late Show with James Corden. 00.45 Kaappaus keittiössä. 18.00–21.00 Simpsonit (7). 11.00–12.00 Meidän tarina. 09.16–11.59 YLE FEM. Lande. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 14.30 Virittäjät. 21.00 #Subleffa: Koskemattomat (12). 21.00 #Subleffa: Parental Guidance (7). 14.00 Korean olympialaiset: Pikaluistelu. 19.05 Urheiluruutu. 00.30 Sami Yaffa Sound Tracker. 12.00 Notfilm. 23.10 Oddasat. 15.50 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.55 Onnenarpa. 01.55 Kaappaus keittiössä. 19.49 Arkkitehtuurin helmiä. 08.05 Historia: Maailman sota. 13.50 Mika Kaurismäki, elokuvaohjaaja. 21.00 Kaunis elämä. 22.35 Elokuva: Vihreän timantin metsästys (16). 08.00 Ylen Aamu-tv. 09.25 Otso ja sopulit (7). 06.55 Angry Birds Stella (S). 06.25 Huomenta Suomi. 11.00 Strömsö. 10.00 Zorro the chronicles (7). 17.25–23.37 YLE FEM. 06.55 Angry Birds Stella (S). 01.15 Kuolen nauruun (16). 19.00 Dok: Susijengi koripallohuumaa 2017. 02.20–05.20 Korean olympialaiset: Lumilautailu. 08.15 Littlest Pet Shop (S). 21.00 Suomen hauskin tavis (S). 15.55 Myytinmurtajat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13.30 Sääntö-Suomi. 06.50 Angry Birds Piggy Tales. 09.30 Puoli seitsemän. 18.00 Radalla. 12.00 Korean olympialaiset: Curling. 22.50 Simpsonit (7). NELONEN 06.00 Lazy Town (S). YLE KUVAPALVELU. 23.25 4 Blocks – veriveljet (16). MTV3 08.05 Palomies Sami (S). 07.45 Angry Birds Toons (S). 23.25 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.50 Ystävät, toverit, naapurit. 11.00 Tulossa: Heikoin lenkki. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 23.50 #Subleffa: Sin City: A Dame to Kill For (16). 19.00 Spotlight: Kesämökki vai piilopaikka?. 18.15–18.39 Luontohetki. 19.00 Obs debatt. Lande. 09.15 Kysymyksiä kulttuurista. 23.30 Putous. 09.00 Fresh Off the Boat (S). 17.55–20.00 YLE FEM. 15.00 Yle Uutiset. 16.30 Korean olympialaiset: Curling. 05.45 Korean olympialaiset: Freestyle. 23.21–23.50 Luonto on vielä meidän. 23.50 Tulossa: Poliisit 10 vuotta (7). 17.00 Stadi vs. 10.00–12.00 YLE FEM. 02.55 Ninja Warrior. 20.00 Stadi vs. 16.05–16.50 Velvet – muotitalon tarina (7). 19.00 Poliisit 10 vuotta. 02.50 Rizzoli & Isles (12). 02.50–04.35 Korean olympialaiset: Freestyle. 12.00 Kino: Kagemusha – varjokenraali (12). 02.15 Panttilainaamo UK. 08.35 Transformers Rescue Bots. 21.30 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 19.30 Salatut elämät (S). 10.45 Näin Norjassa. 18.52 Keltapaita (S). 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati. 10.35 The Chefs’ Line. 03.15–05.04 Bosch (12). 17.45 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 22.45 Oddasat. 01.15 Elokuva: Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat (12). 09.35 Lassie (7). (12). 21.23 Buster Keaton: Naapurit (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 13.30 Seniorit somessa. 16.00 Korean olympialaiset: Ohjaskelkkailu. 10.40 Korean olympialaiset: Curling. 14.55 Ihmemies MacGyver (12). 18.00 BUU-klubben. 20.00–20.28 Uusi päivä (S). 09.35 Tenavat (7). 09.10 Soppa365. 10.00 Piilokamera. 19.25 Tulosruutu. 23.25 Rouva varapresidentti (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 13.10 Tulossa: MasterChef Suomi. 02.55–04.40 Korean olympialaiset: Taitoluistelu. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 15.30 Korean olympialaiset: Freestyle. 02.50–05.00 Korean olympialaiset: Freestyle. 15.30 Kauneuden hinta. 21.55 Hiljainen todistaja (16). 13.50–14.40 Soundbreaking. 19.05 Hauskat kotivideot. 11.55 Manuela leipoo. 16.25 Elokuva: Räyhä-Ralf (7). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.10 Simpsonit (7). 18.00 Leijonan luola USA. 08.22 Galaxi. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 05.55 Korean olympialaiset: Freestyle. 20.30 Arkistojen salat. 21.00 Kadonneen jäljillä (S). 18.25 Emmerdale (7). 15.30 Yökylässä Maria Veitola. 06.55 Disneyn esikoulu (7). 17.00 Suomen surkein kuski. 16.55 Pikku Kakkonen. 19.00 Yle Uutiset. 09.05 Kung Fu Panda (7). 01.50–03.50 American Horror Story (16). 19.00–19.20 Yksin lavalla. 06.10 Korean olympialaiset: Freestyle. 19.00 Kauhukeittiö. 08.29 Jack (7). 00.36 The Leftovers (16). 11.05 Remppa vai muutto. 11.05 Remppa vai muutto. 21.30 Doctor Foster (12). 09.35 Emmerdale (12). 19.40–20.24 Epäilyksen polttopiste: Tennison (12). 08.23 Pertti ja Purtti (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 06.40 Hisse Hoksausmaassa (S). 11.00–12.00 Meidän tarina. 12.00–16.50 YLE TEEMA. 23.43 Viimeinen rooli (S). 14.15 Taidetutkimukset. 01.15 Kuolen nauruun (16). 12.05 Remppa vai muutto. 19.00 Holby Cityn sairaala (12). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 16.55 Pikku Kakkonen. 20.00 Valitut sanat: Malmquist & Teir. 14.00–15.22 Kuun metsän Kaisa (7). 11.52 Knietzsche – maailman pienin filosofi (7). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 21.00 A-studio. 17.30 Putous. 22.25 Buster Keaton: Kalpeanaama (S). 18.55 Holby Cityn sairaala (12). 12.00–16.55 YLE TEEMA. 06.25 Madagascarin pingviinit. 11.00 Yle Alueuutiset. 23.25 Salvation (12). 22.35–23.06 Elävä arkisto: Luonto on vielä meidän. YLE TV2 04.00 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 22.15 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 23.00 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini. 23.40 Duudsonit (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 12.14 Oddasat. YLE TEEMA & FEM 06.50–08.14 Lastenohjelmia. 13.45 Hauskat kotivideot. 01.01–01.55 Mr. 18.30 Lippu rakkauteen. 15.30 A-studio. 11.00 Skavlan. 16.00 Myytinmurtajat. 21.00 #Subleffa: Safety not Guaranteed (S). 19.50 Kuvakirjeitä maailmalta. 23.50 The Late Late Show with James Corden. 07.50 Rusty Rivets (S). 23.05 NCIS: New Orleans (12). 07.15 K3 (7). 19.10 Uutisextra. 21.00 Kotikatsomo: Isän kuolema (7). 16.00 Korean olympialaiset: Pikaluistelu. YLE TV2 03.30 Korean olympialaiset: Taitoluistelu 04.00 Korean olympialaiset: Alppihiihto 05.20 Korean olympialaiset: Skeleton 06.00 Korean olympialaiset: Taitoluistelu 07.30 Korean olympialaiset: Hiihto 15.40 Korean olympialiaset: Taitoluistelu 16.10 Korean olympialaiset: Alppihiihto 16.30 Korean olympialaiset: Pikaluistelu 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 10.30 Kaikkea kaupan. 21.30 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 16.55 Novosti Yle. 14.00 Korean olympialaiset: Yhdistetty. 22.03 Buster Keaton: Syntipukki (S). 19.00 Prisma: Ensimmäiset yhdeksän kuukautta. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 12.03 Yle Uutiset Lappi. PERJANTAI 16.2. 21.30 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 23.55 Poliisit (7). helmikuuta 2018 SUNNUNTAI 18.2. 12.30 Korean olympialaiset: Ampumahiihto. 18.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 20.58 Keno ja Synttärit. 20.00–01.20 YLE TEEMA. 16.20 Leijonan luola (S). 14.45 Korean olympialaiset: Mäkihyppy. 09.35 Emmerdale (12). 18.30 Puoli seitsemän. MTV3 06.00 Aamusää. 23.50 Naissotilaat. 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna. 22.00 Matkan pää (12). 18.00 Yle Uutiset. 16.50 Onnenarpa. 17.25 Salatut elämät (7). 09.21 Kadonneita etsimässä. 06.25 Peukaloisen uudet retket. 07.35 Ritariprinsessa Nella (S). 21.00 Aallonmurtaja (16). 10.35 The Chefs’ Line. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 12.30 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 23.55–00.45 Game of Thrones (16). 01.45 Kuudes aisti (12). 14.50–16.10 Elävä arkisto: Luonto on vielä meidän. 19.30 Salatut elämät (12). 09.00 Yle Uutiset. 08.15 My Little Pony (S). 12.40 Avara luonto. 00.05 Poliisit (S). 23.40–00.10 Rouva varapresidentti (S). 11.00 Tulossa: Heikoin lenkki. 20.00 Ranskalainen kylä (12). 11.00 Yle Uutiset. 20.30 Simpsonit (7). 15.00 Yle Uutiset. 00.00 Kotikatsomo: Isän kuolema (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.30 Elokuva: Poliisiopisto: Moskovan keikka (7). 16.00 Myytinmurtajat. 11.30 Korean olympialaiset: Curling. MTV3 06.00 Aamusää. 17.15 In love with Amelia Earhart (S). 19.00 Yle Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 14.30 Jamie Oliverin keittiössä. 08.23 Tenavat (7). 09.50 Remppa vai muutto. 15.15 Pelisilmä. 09.21 Törmäyskurssi (S). 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 10.30 Kulutustavaratarkastajat. 12.14 Yle Oddasat. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 23.50 Yökylässä Maria Veitola. 15.10–15.40 Akuutti. 18.00 BUU-klubben: Pikku Roy. 21.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 09.30 Korean olympialaiset: Jääkiekko. 18.30 Puoli seitsemän. 08.35 LEGO Ninjago (7). 20.00–01.27 YLE TEEMA. 20.58 Keno ja Synttärit. 16.00 Korean olympialaiset: Freestyle. 02.20–04.55 Korean olympialaiset: Skeleton. 22.55 Rikoksista pahin (12). 14.40 Arkistojen salat. 23.45 Prisma: Villieläinten valtaväylät. 00.55 Kohde (16). 18.45–19.35 Avara luonto: Kätketty Intia. 14.30 Grand Designs – unelmaasunnot. 22.20 Tulosruutu. 21.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 08.15 My Little Pony (S). 17.07 Isän eläintarha (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.45 Yle Oddasat. SUB 08.00 Top Chef. 15.00 Shostakovitshin sinfonia n:o 10. 19.00 Holby Cityn sairaala (12). 18.25 The Voice of Finland. 09.00–09.10 Soppa365. 20.58 Keno ja Synttärit. 21.00 Kino: Taivas ja maa (16). 02.15–04.05 Sleepy Hollow (12). 19.20 Päivän sää. 16.20 Tulossa: Heikoin lenkki. 20.00 Elokuva: Uuno Turhapuro menettää muistinsa (7). 17.45 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 02.00 Radalla. 16.14 Ranskalainen kylä (12). 07.20 Ritariprinsessa Nella (S). 14.30 Virittäjät. 00.10 Kuolen nauruun (12). 17.10 Paimelan autoparoni. 18.00 Kadonneen jäljillä (S). 19.00 Poliisit 10 vuotta. 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. YLE TV2 04.35 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 11.10 Korean olympialaiset: Hiihto. 20.00 The Voice of Finland. 21.00 Efter Nio. 19.00 Hyvät ja huonot uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 16.00 Korean olympialaiset: Short track. 12.05 Remppa vai muutto. NELONEN 06.00 Lazy Town (S). 13.20 Morsian yllättää (S). 11.00–12.00 Meidän tarina. 09.40 Korean olympialaiset: Jääkiekko N RUS FIN. 12.00–16.50 YLE TEEMA. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.35 Emmerdale (7). 16.15 MOT: Venäläinen sähköisku. 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. 23.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 10.45 Korean olympialaiset: Curling tai jääkiekko. 14.00 Amazing Race. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 19.20 Päivän sää. 20.30 Yle Uutiset. 21.00 Ellan matkassa: Etelä-Italia. 11.30–14.00 Simpsonit (7). 16.10 Velvet – muotitalon tarina. 12.46 –13.15 Luonto on vielä meidän. 02.30 Scorpion (12). SUB 08.00 Top Chef. 08.00 Angry Birds Toons (S). 23.20 Station to Station. YLE TV2 05.20 Korean olympialaiset: Freestyle. 16.31 Stadi vs. 03.45 Paimelan autoparoni. 09.08 Kesäleiri (7). 22.15 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 22.15 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 12.10 Yle Oddasat. YLE TV2 04.15 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 14.00–17.00 Ninja Warrior. 15.10–16.38 A-teema: Työtä!. 07.50 Rusty Rivets (S). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.35 Pukumiehet (S). YLÄ-KAINUU – Torstaina 15. 11.30 Xtra Factor. LAUANTAI 17.2. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 00.05 Supertähdet (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 09.35 Emmerdale (7). 16.00 Myytinmurtajat. 20.45 Urheiluruutu. 19.00 Ystävällisesti Lars Lerin. 11.00 Yle Alueuutiset. 17.45 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 08.08 Galaxi. 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 17.00 Yle Uutiset. 15.05 Pisara. 02.20 Rysän päällä. 13.15 Suomen hauskin tavis (S). 07.00 K3 (S). 21.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 19.25 Tulossa: Poliisit 10 vuotta (7). 06.10 Korean olympialaiset: Jääkiekko. 08.35 Transformers Rescue Bots (7). 14.35 Shostakovitsh: pianokonsertto n:o 1. 19.00 Holby Cityn sairaala (12). 07.15 Ritariprinsessa Nella (S). TV VIIKKO 15.–21.2. 01.40 60 päivää kiven sisässä. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 09.30 Paavo Pesusieni (7). 17.10–17.54 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 20.45 Urheiluruutu. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 19.10 Tulosruutu. 18.25 Emmerdale (12). 17.00 Yle Uutiset. MTV3 06.00 Aamusää. 18.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 22.20 Päivän sää. 13.45 Hauskat kotivideot. 23.53 Naissotilaat. 17.40 Tämä tästä. 19.00 Ninja Warrior. 09.16 Koskaan ei ole liian myöhäistä. 09.45 Korean olympialaiset: Taitoluistelu. 23.50 Elokuva: The Expendables 2 (16). 10.25 Historiaa kolmessa minuutissa. SUB 08.00 Top Chef. 08.25 LEGO Ninjago (7). 17.00 Sääntö-Suomi. 12.00 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 17.05 Esittelyssä: Burgerimies. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. YLE TEEMA & FEM 06.50–09.01 Lastenohjelmia. 21.00 Elokuva: Star Wars: The Force Awakens (12). YLE TEEMA & FEM 06.50–08.22 Lastenohjelmia. 12.31 Arkistovieraana: Veikko Neuvonen. 09.30 Korean olympialaiset: Jääkiekko. YLE TEEMA & FEM 06.50–08.59 Lastenohjelmia. 09.00 Eläinpotilaiden pelastaja. 23.20 Nuori MacGyver (12). 21.00 Yökylässä Maria Veitola. 23.55 Silta (16). YLE TEEMA & FEM 06.50–08.08 Lastenohjelmia. 15.30 Korean olympialaiset: Short track. 09.00 Fresh Off the Boat (S). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). YLE TV1 05.55 Seniorit somessa. 22.15 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 11.00 Dok: Nuoret poliitikot. 20.30 Yle Uutiset. 00.10 Pitääkö olla huolissaan. 21.00 Burgerimies. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 23.00 Hiljainen todistaja (16). 16.40 Leijonan luola USA. 02.30 Aallonmurtaja (16). 12.30 Olutretki Eurooppaan. 01.20–01.45 Donna (12). 18.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 23.30 Uusi Kino: Pölkyllä pää (7). 15.45–16.44 Viro – Tuulten pieksämä maa. 20.00 Donna (12). 20.00 Kaappaus keittiössä. 11.05 Aurora borealis – hetki revontulia. 17.10–17.55 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 18.30 Simpsonit (7). 08.15 Tipu Touhukas (S). 21.55 Kino Suomi: Neitoperho (16). 18.00 Yle Uutiset. 16.55 Pikku Kakkonen. 22.00 Ina <3 pomo (16) 23.00 Zoo (16) 00.00 #Subleffa: Koskemattomat (12). 13.30 SuomiLOVE. 12.14 Oddasat. 12.12 Oddasat. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 00.55 Putous. 22.00 Elokuva: Nälkäpeli – Vihan liekit (12). 07.35 Korean olympialaiset: Taitoluistelu. 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Tulossa: MasterChef Suomi. 16.55 Leijonan luola USA. 10.00 Liiga: Viikkomakasiini. 19.39 Sportnytt. 08.30 Korean olympialaiset: Taitoluistelu. 20.00–20.50 Sohvaperunat. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 05.05 Korean olympialaiset: Lumilautailu. 22.35 Rikospaikka. 12.00 –12.31 Elävä arkisto: Luonto on vielä meidän. 21.55 Keno ja Synttärit. 20.50 Urheiluruutu. 20.00 Seniorit somessa. 22.49 Buster Keaton, Hollywoodin tuhoama nero. 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.50 Remppa vai muutto. 22.00 Napakymppi. 23.40 Yle Uutiset. 00.55 Tulossa: Poliisit 10 vuotta (7). 19.00–19.46 Durrellin perhe (7). 08.40 Muumilaakson tarinoita. 21.30 Dokumenttiprojekti: Rodeo (12). 17.25 The Voice of Finland. 08.33–08.47 Unna Junná. 08.00 Huomenta Suomi. & Mrs. 15.00 Korean olympialaiset: Curling. 16.55 Onnenarpa. 22.25 Tulosruutu. 08.05 Disney esittää (7). 09.00 Efter Nio. 15.21 Ranskalainen kylä (12). 14.40 Korean olympialaiset: Freestyle. 20.00 Närbild. 21.50 Piilokamera. Lande. 02.20 Viikingit (16). 03.00–06.00 NBA LIVE: All-Star Game 2018. 08.59 Galaxi. 18.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 06.55 Angry Birds Stella (S). 19.30 Hurrikaanin jahtaajat. 15.50 Remppa vai muutto. 18.00 Yle Uutiset. 16.50 Tulossa: MasterChef Suomi. 19.10 Motorheads. 15.00 Yle Uutiset. 22.20 Päivän sää. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 08.09 Neljä ja puoli kaverusta. 18.00 Yle Uutiset. 00.55–01.25 Puoli seitsemän. 16.30 Kaappaus keittiössä. 23.25–00.25 Simpsonit (7). 16.00 RSO Musiikkitalossa. 21.00 Todella kiihottavaa (S). 07.10 K3 (7). 11.00 Yle Alueuutiset. 07.45 Angry Birds Toons (S). MTV3 08.05 Palomies Sami (S). 15.30 Tinan matkassa. 09.05 Ruokki – lentävä pingviini (S). 08.15 My Little Pony (S). 21.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 20.30 Yle Uutiset. 11.00 På spåret. 10.00 Obs debatt. 14.10 Korean olympialaiset: Mäkihyppy. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 07.40 My Little Pony (S). 09.30 Salatut elämät (S). 15.30 Pitääkö olla huolissaan?. 20.00 Sääntö-Suomi. 09.40 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 00.25 Elokuva: Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat (12). 06.50 Angry Birds Piggy Tales. 13.30 Älä jäädy. 15.10 Korean olympialaiset: Pikaluistelu. 09.21–12.00 YLE FEM. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.45 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 10.01 Puutarhaperjantai. 20.00 Uusi päivä (S). 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 20.35 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini. 18.25 Emmerdale (12). 02.05 Middle (S). 12.00 Bloomsburyn ryhmä elämä ja rakkaus (12). 16.30 Mittatilaustyönä. 13.30 Unelmarempat. 00.30–01.10 Downshiftaajat (12). 14.00 Punk’d Suomi. 13.05 Tulossa: Heikoin lenkki. 12.00 Kotiseutu (7). 09.10 Soppa365. 23.30 Catfish – deittihuijarit. 14.00 Korean olympialaiset: Jääkiekko. 10.05 The Chefs’ Line. 09.00 Fresh Off the Boat (S). 09.15–12.00 YLE FEM. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 09.50 Remppa vai muutto. 19.00 Ninja Warrior. 16.55 Onnenarpa. 23.20 Yle Live: EBBA Awards 2018. 07.00 Peukaloisen uudet retket (7). 22.25 Tulosruutu. 21.00 #Subleffa: Yksin kotona 2 – Eksynyt New Yorkissa (7). 12.07 Yle Uutiset Lappi. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 17.20 Tulossa: MasterChef Suomi. 09.55 Yle Uutiset. 09.05 Flinkkilä & Tastula. 17.45 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 19.00 Seitsemän Uutiset. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 20.30 Xtra Factor. 13.15–15.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.15 Tulossa: Heikoin lenkki. 01.00 Kauneuden hinta. 01.35 Kuudes aisti (16). 16.40 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 16.50 Novosti Yle. 06.25 Ylen Aamu-tv. 18.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 19.00 Poliisit 10 vuotta. 14.40 Vaaleanpunainen pantteri. 09.33 Urheiluhullut (S). 00.10–00.40 Jäitä hattuun (12). 20.50 Urheiluruutu. 00.20–00.50 Jalkapallon Mestarien liigan kooste. 12.50 Elokuva: Yksin kotona 2 – Eksynyt New Yorkissa (7). YLE TV1 06.35–08.45 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 22.20 Päivän sää. 18.30 Puoli seitsemän. 21.00 Kauneuden hinta. 16.52 Yle Oddasat. TORSTAI 15.2. SUB 08.00 Top Chef. 21.00 Elokuva: Eisenstein in Guanajuato (16). 10.05 The Chefs’ Line. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.15 Strömsö. 20.00 Akuutti: Rikki urheilemalla. 00.25 Sub.doc: Living Dolls. 00.40–01.10 Puoli seitsemän. 00.20 Nuori MacGyver (12). 21.41 Buster Keaton: Viikko rakennusmiehenä (S). 14.05 Prisma. 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 11.15 Pressiklubi. 10.25 Norjan salaiset huoneet. 16.30 Putous. Smith (16). 11.00–12.00 Kokkisota. 17.00 Yle Uutiset. 19.00 Holby Cityn sairaala (12). 12.30 Kaappaus keittiössä. 06.40 Hisse Hoksausmaassa (S). 18.00 Yle Uutiset. 19.20 Beatles forever: Blackbird. 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 06.25 Korean olympialaiset: Lumilautailu. 18.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 21.30 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 17.25 Salatut elämät (S). 23.56 The Late Late Show with James Corden
19.00 Holby Cityn sairaala (12). 12.03 Yle Uutiset Lappi. 20.58 Keno ja Synttärit. 22.40 Yle Uutiset. 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 12.14 Yle Oddasat. 07.15 K3 (7). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. YLE TEEMA & FEM 06.50–08.23 Lastenohjelmia. 14.40 Vaaleanpunainen pantteri. 16.10 Velvet – muotitalon tarina. Lande. 20.35 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini. 19.25 Tulosruutu. 00.45 Kaappaus keittiössä. 12.00–16.47 YLE TEEMA. 20.45 Urheiluruutu. 06.15 Korean olympialaiset: Freestyle. 15.05 Neiti Marple: Kuoleman sininen kukka (12). 09.20 Pikakurssi kodinostoon. 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati. 22.35 Rikospaikka. 12.55 Korean olympialaiset: Ampumahiihto. 18.30 Simpsonit (7). 09.20 Pikakurssi kodinostoon. 11.05 Aurora borealis – hetki revontulia. 01.00–03.00 Poliisit (S). 19.10 Tulosruutu. 09.16 Koskaan ei ole liian myöhäistä. 07.00 Peukaloisen uudet retket (7). 19.00–19.20 Yksin lavalla. 22.20 Päivän sää. 23.20 Simpsonit (7). 23.45 Tulossa: Poliisit 10 vuotta (7). 11.55 Manuela leipoo. 09.20 Pikakurssi kodinostoon. 23.40 Oddasat. 20.00–20.50 Sami Yaffa – Sound Tracker. 22.35–23.06 Elävä arkisto: Luonto on vielä meidän. 11.00 Yle Alueuutiset. 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 13.15–15.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.15 Tulossa: Heikoin lenkki. 21.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 08.35 Transformers Rescue Bots (7). 13.30 Unelmarempat. 20.00 Akuutti: Rikki urheilemalla. NELONEN 06.00 Lazy Town (S). 10.05 The Chefs’ Line. 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 16.00 Korean olympialaiset: Pikaluistelu. 13.00 Soundbreaking. 20.00–20.45 Torpedot (12). 17.10–17.55 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 07.45 Angry Birds Toons (S). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.05 Kandit. SUB 09.00–10.00 Mike & Molly (S). 18.00 Suomen hauskin tavis (S). 21.30 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 16.20 Tulossa: Heikoin lenkki. YLE TEEMA & FEM 06.50–08.59 Lastenohjelmia. TIISTAI 20.2. 19.20 Beatles forever: Blackbird. 17.45 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. Golf-kerhon uuden miljonäärijohtajan ynseä vaimo pelkää kahta asiaa, ja niistä toinen koituu hänen kuolemakseen. 22.30 Korean olympialaiset: Alppihiihto. YLE TV2 04.40 Korean olympialaiset: Taitoluistelu. 20.00 Suomen surkein kuski. 09.00 Fresh Off the Boat (S). 15.00 Putous. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 00.00–01.30 Dokumenttiprojekti: Kuka Julian Assange. 23.55 Silta (16). 18.00 BUU-perjantai. NELONEN 06.00 Lazy Town (S). 03.00–05.10 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 09.30 Salatut elämät (S). 21.30 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 08.14 Galaxi. 14.40 Arkistojen salat. 21.00 Historia: Vietnamin sota. 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 14.00 Korean olympialaiset: Jääkiekko. 18.10 Urheiluruutu. 22.30 Ulkolinja: Elektroniikkajätteen vaarat. 07.45 Angry Birds Toons (S). 09.00–11.59 YLE FEM. 21.00 Efter Nio. 21.00 Kino Klassikko: Lännen villikissa (12). 19.25 Tulosruutu. 23.00 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini. 19.20 Päivän sää. 06.55 Angry Birds Stella (S). 18.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 20.00 Leijonan luola (S). 00.45 Panttilainaamo UK. 20.00–20.50 Sohvaperunat. 11.00 På spåret. 18.25 Emmerdale (12). 12.00–16.50 YLE TEEMA. Smith (16). 10.30 Tanskalainen maajussi. 17.15 In love with Amelia Earhart (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 09.40 Korean olympialaiset: Jääkiekko N RUS FIN. 15.40 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 23.30 Putous. 09.30 Paavo Pesusieni (7). 08.35 Transformers Rescue Bots (7). 08.23 Pertti ja Purtti (7). 08.00 Angry Birds Toons (S). 17.00 Stadi vs. 16.05–16.50 Velvet – muotitalon tarina (7). NELONEN 06.00 Lazy Town (S). 18.00–19.00 Simpsonit (7). 16.30 Mittatilaustyönä. 13.05 Vaaleanpunainen pantteri. 23.55–00.45 Game of Thrones (16). 22.15 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 16.55 Pikku Kakkonen. 06.40 Angry Birds Piggy Tales. 19.00 Seitsemän Uutiset. 11.00–12.00 Meidän tarina. 20.00 Seniorit somessa. YLE TV1 04.40 Korean olympialaiset: Taitoluistelu. 22.00 Napakymppi. 18.00 Yle Uutiset. 10.00 Yksin lavalla: Mattias Björkas. 15.30 Korean olympialaiset: Freestyle. 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. YLE TV1 05.55 Akuutti: Läheisestä omaishoitajaksi. 06.50 Angry Birds Piggy Tales. 01.10 Nuori MacGyver (12). 13.30 Huippujengi. 13.45 Hauskat kotivideot. 16.30 Putous. 18.45–19.35 Avara luonto: Kätketty Intia. 16.50 Novosti Yle. 18.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 15.30 Pitääkö olla huolissaan?. 10.35 The Chefs’ Line. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 16.55 Pikku Kakkonen. 14.15 Taidetutkimukset. 20.50 Urheiluruutu. 22.36 Peter Nyman. 17.45 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 22.49 Buster Keaton, Hollywoodin tuhoama nero. 19.30 X Factor Suomi. 00.55 Kohde (16). 10.00–12.00 YLE FEM. 15.55 Korean olympialaiset: Pikaluistelu. 06.50 Angry Birds Piggy Tales. 15.15 Tiededokumentti: Aivot. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 21.50 Piilokamera. 15.50 Remppa vai muutto. 21.41 Buster Keaton: Viikko rakennusmiehenä (S). 09.25 Sohvaset (7). 13.30 Manuela leipoo. 12.00–16.55 YLE TEEMA. 17.10–17.55 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 17.40 Haluatko miljonääriksi?. 18.30 Puoli seitsemän. 13.35–13.59 Luontohetki. YLE TV1 06.35–08.45 Korean olympialaiset: Alppihiihto. kausi (7). 08.40–08.47 Late Lammas (S). 15.30 Kauneuden hinta. 14.05 Jäitä hattuun (12). 11.00 Yle Uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 21.55 Keno ja Synttärit. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 15.30 Korean olympialaiset: Short track. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 16.30 Yökylässä Maria Veitola. 01.20 Kuolen nauruun (16). 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.00 Sääntö-Suomi. Neiti Marple (Julia McKenzie, kuvassa) ei niele kummallista kuolinsyytä purematta, mutta uppoaako se poliisiin. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. NELONEN 06.00 Hisse Hoksausmaassa (S). 12.31 Arkistovieraana: Veikko Neuvonen. 11.15 Pressiklubi. 20.00 Elokuva: Uuno Turhapuro menettää muistinsa (7). 09.20 Pikakurssi kodinostoon. 02.55 Ninja Warrior. 19.20 Päivän sää. 13.30 SuomiLOVE. 19.55 Tulossa: Heikoin lenkki. 06.25 Huomenta Suomi. 16.55 Leijonan luola USA. 13.30 Seniorit somessa. YLE KUVAPALVELU. 11.00 Pisara. 08.15 Littlest Pet Shop (S). 20.00 Ranskalainen kylä (12). 01.00 Kauneuden hinta. 22.30 Alamäkiluistelu. 18.00–21.00 Simpsonit (7). 22.35 Elokuva:Johan Falk 1 – erikoisyksikkö (16). 16.05 Velvet muotitalon tarina. 09.55 Yle Uutiset. 13.50 Soundbreaking. 12.00–12.55 Suojasää (12). 15.20 Hyvät ja huonot uutiset. 01.55 Kaappaus keittiössä. 13.30 Sääntö-Suomi. 11.00–12.00 Kokkisota. 03.20–04.40 Korean olympialaiset: Freestyle. 15.00 Yle Uutiset. 17.25–20.00 YLE FEM. 20.30 Naissotilaat. 23.50 The Late Late Show with James Corden. 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.23 Galaxi. 21.00 #Subleffa: Mr. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 23.00 Ulkolinja: Elektroniikkajätteen vaarat. 21.00 A-studio. 21.00 Suomen hauskin tavis (S). 05.05 Korean olympialaiset: Lumilautailu. 14.00 Arena eSports (12). 21.00 Elokuva: Eisenstein in Guanajuato (16). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 23.05 Yle Uutiset. 23.20 Nuori MacGyver (12). 00.05 Supertähdet (S). 08.20 Angry Birds Toons (S). 11.05 Remppa vai muutto. 21.00 A-studio. 17.00 Yle Uutiset. 22.00 Elokuva: Nälkäpeli – Vihan liekit (12). 14.10 Korean olympialaiset: Mäkihyppy. 00.10–00.40 Jäitä hattuun (12). Lande. 18.10 Top Gear. 12.46 –13.15 Luonto on vielä meidän. 19.30 Hurrikaanin jahtaajat. 10.22 Yksin lavalla: Felicia & Mattias Björkas. 20.00 The Voice of Finland. & Mrs. 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.25 Salatut elämät (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.40 Muumilaakson tarinoita. 18.00 BUU-klubben. 18.52 Keltapaita (S). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 23.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.20 Leijonan luola (S). 20.00 Uusi päivä (S). 13.20 Morsian yllättää (S). 13.05 Tulossa: Heikoin lenkki. 15.20 Hauskat kotivideot. NELONEN 06.00 Lazy Town (S). 21.25 Keno ja Synttärit. 13.50 Mika Kaurismäki, elokuvaohjaaja. 09.00 Fresh Off the Boat (S). 23.25 Rikospaikka. 08.17–08.47 Syrhämä (7). 18.00 Kadonneen jäljillä (S). 18.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 17.00 Paimelan autoparoni. SUB 08.00 Top Chef. 01.15 Panttilainaamo UK. 09.21 Kadonneita etsimässä. 12.00 Kino: Kagemusha – varjokenraali (12). 19.00–19.46 Durrellin perhe (7). MTV3 06.00 Aamusää. 06.55 Angry Birds Stella (S). 09.05 Ruokki – lentävä pingviini (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 07.45 Korean olympialaiset: Lumilautailu. 18.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 19.00 Poliisit 10 vuotta. 01.35 Torpedot (12). 18.00–19.00 Simpsonit (7). 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 11.00 Tulossa: Heikoin lenkki. 09.30 Salatut elämät (S). 17.00 Leijonan luola USA. 16.50 Novosti Yle. 12.00–14.00 Simpsonit (7). 14.30 Jamie Oliverin keittiössä. 17.00 Yle Uutiset. 15.10 Korean olympialaiset: Rattikelkkailu. 17.25 Strömsö. 09.25 Otso ja sopulit (7). 07.10–07.35 K3 (7). 21.00 Kaunis elämä. 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.50 Remppa vai muutto. 14.30 Virittäjät. 09.50 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 23.55 Rikoksista pahin (12). 19.00 Holby Cityn sairaala (12). 07.50 Rusty Rivets (S). 10.00 Jumalanpalvelus. 23.40–00.10 Rouva varapresidentti (S). 09.50 Remppa vai muutto. 10.05 The Chefs’ Line. 00.50–02.40 Penn & Teller: Naruta meitä! NELONEN 06.00 Hisse Hoksausmaassa (S). 06.25 Madagascarin pingviinit. 17.00 Yle Uutiset. 22.30 Korean olympialaiset: Freestyle. 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.40 Avara luonto. 12.00 Kotiseutu (7). 10.30 Kaikkea kaupan. 22.25 Tulosruutu. 13.45 Hauskat kotivideot. 17.30 Putous. 07.10 K3 (7). 11.10 Korean olympialaiset: Hiihto. 23.06 Arkistovieraana: Veikko Neuvonen. 10.35 The Chefs’ Line. SUB 08.00 Top Chef. 12.50 Elokuva: Yksin kotona 2 – Eksynyt New Yorkissa (7). 20.50 Urheiluruutu. 23.25 Salvation (12). 22.55 Rikoksista pahin (12). 15.10 Korean olympialaiset: Pikaluistelu. 00.00 Rimakauhua ja rakkautta (7). 08.15 My Little Pony (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.00 Eläinpotilaiden pelastaja. 05.45 Korean olympialaiset: Freestyle. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 21.35–23.40 Jalkapallon Mestarien liiga: Chelsea – Barcelona. YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 20.00 Ranskalainen kylä (12). 16.00 Xtra Factor. 23.00 Petra rakastaa itseään. 15.30 Pitääkö olla huolissaan?. 18.25 Emmerdale (7). 09.05 Flinkkilä & Tastula. 19.05 Urheiluruutu. 02.50–05.00 Korean olympialaiset: Freestyle. 03.05–04.30 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 19.49 Arkkitehtuurin helmiä. 09.00 Luontomatkalla Costa Ricassa. 22.30 Korean olympialaiset: Skeleton. 06.45 Angry Birds Stella (S). 12.18 Oddasat. 01.05 Stadi vs. 22.20 Päivän sää. 17.25–23.37 YLE FEM. 18.25 Haluatko miljonääriksi?. 10.15 Kauneuden hinta. 02.20–04.00 Korean olympialaiset: Lumilautailu. 16.55 Pikku Kakkonen. 11.00–12.00 Meidän tarina. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 02.00 Radalla. 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 10.45 Näin Norjassa. 19.25 Tulosruutu. 12.30 Sydämen kutsumus (12). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 12.00–16.47 YLE TEEMA. 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 09.00 Efter Nio. 10.00 Obs debatt. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 06.25 Ylen Aamu-tv. 18.00 Yle Uutiset. 21.00 Buster Keaton: Teatteri (S). 14.00 Manuela leipoo. 16.00 Korean olympialaiset: Freestyle. 10.00–10.47 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 18.30 Dok: Sininen talo. 20.00–01.20 YLE TEEMA. 11.00 Dok: Nuoret poliitikot. 23.50 Tulossa: Poliisit 10 vuotta (7). 20.00 Kaappaus keittiössä. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 20.50 Urheiluruutu. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 16.30 Korean olympialaiset: Rattikelkkailu. 20.00–00.40 YLE TEEMA. 22.20 Päivän sää. 19.00 Suurin pudottaja. 20.00–00.20 YLE TEEMA. 11.30–14.00 Simpsonit (7). 00.25 Zoo (16). 10.45 Näin Norjassa. 20.30 Yle Uutiset. 02.35 Pukumiehet (S). 23.50–00.20 Valitut sanat: Boström Knausgård & Tikkanen. Lande. 17.45 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.07 Isän eläintarha (7). 09.00 Elokuva: Paavo Pesusieni kuivalla maalla (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.00 Kauhukeittiö. 07.00 K3 (S). Yle TV1:llä klo 15.05. 08.15 My Little Pony (S). 10.30–12.50 Salatut elämät. 11.00 Arena eSports (12). 15.05 Pisara. 06.15 Hisse Hoksausmaassa (S). 09.00–12.00 YLE FEM. 13.45 Hauskat kotivideot. 16.45 Yle Oddasat. 19.00 Poliisit 10 vuotta. 16.50 Tulossa: MasterChef Suomi. 21.00 Kauneuden hinta. 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 10.30 Kulutustavaratarkastajat. 03.45 Paimelan autoparoni. 23.00 Hiljainen todistaja (16). 16.00 RSO Musiikkitalossa. 12.14 Oddasat. 17.55 Tulossa: MasterChef Suomi. 21.00 #Subleffa: Yksin kotona 2 – Eksynyt New Yorkissa (7). 19.54 Uusi päivä (S). 21.00 Ellan matkassa: Etelä-Italia. 20.00 Skavlan. 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 20.58 Keno ja Synttärit. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 00.55–01.25 Puoli seitsemän. 08.30 LEGO City (S). 23.45 Prisma: Villieläinten valtaväylät. 22.30 Bull (S). 22.00 Matkan pää (12). 19.30 Napakymppi. 18.00 BUU-klubben. 19.30 Salatut elämät (12). 23.00 Syke (12). 11.00 Lippu rakkauteen. 14.00–15.22 Kuun metsän Kaisa (7). 19.05 Hauskat kotivideot. 19.00 Spotlight: Kesämökki vai piilopaikka?. 22.50 Simpsonit (7). 08.35 Transformers Rescue Bots (7). 10.30 Kulutustavaratarkastajat. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 10.00–10.47 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 14.45 Lyhytelokuva: Yhteisvoimin maatamme rakentamaan (S). 18.30 På spåret. 06.40 Hisse Hoksausmaassa (S). 19.00 Obs debatt. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 18.45–19.30 Arto Nyberg. 10.00 Zorro the chronicles (7). MTV3 06.00 Aamusää. 19.00 Historia: Kuuban lapset (12). 18.55 Holby Cityn sairaala (12). 07.40 My Little Pony (S). 20.30 Simpsonit (7). 15.10 Ylen aamu-tv. 12.10 Yle Oddasat. 14.00 Tiedustelulait eduskuntakeskustelussa. 17.55–20.00 YLE FEM. 20.00 Radalla. 08.00 Korean olympialaiset: Curling. 16.30 Suomen surkein kuski. 17.25 The Voice of Finland. 21.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 13.30 Korean olympialaiset: Pikaluistelu. 21.00 #Subleffa: Parental Guidance (7). 21.30 Kino: Chaplinin pojat (S). 03.15–05.04 Bosch (12). 08.23 Tenavat (7). 11.30 Korean olympialaiset: Curling. 09.50 Remppa vai muutto. 09.30 Korean olympialaiset: Jääkiekko. SUB 09.00–10.00 Mike & Molly (S). 12.14 Oddasat. KESKIVIIKKO 21.2. 13.45 Kaverille ei jätetä (7). 11.15 Nigellan helpot herkut. 10.40 Korean olympialaiset: Curling. 19.00 Ninja Warrior. 06.40 Hisse Hoksausmaassa (S). 20.30 Yle Uutiset. 12.30 Olutretki Eurooppaan. 07.00 K3 (7). 19.00 Syyttäjä (12). 23.25 Hiihdon Ski Classics: Jizerska. 17.00 Radalla. 12.50 Tähtisilmä (S). 17.10–17.54 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 21.00 A-studio. 14.35 Ranskalainen kylä (12). 06.55 Angry Birds Stella (S). 19.00 Holby Cityn sairaala (12). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 09.35 Emmerdale (12). 21.00 #Subleffa: Koskemattomat (12). 14.50 Pikakurssi kodinostoon. 21.00 Kadonneen jäljillä (S). 10.00 Piilokamera. 00.30–01.25 Karkotetut (16). 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. 04.10 Maailman kauheimmat naapurit (12). 22.45 Oddasat. 16.55 Novosti Yle. 20.45 Urheiluruutu. 18.25 Emmerdale (12). 15.00 Yle Uutiset. helmikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 17 PSM-sivuvaihto // Torstaina 15. 21.00 Burgerimies. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 15.00 Yle Uutiset. 01.00–01.30 Puoli seitsemän. 19.00 Poliisit 10 vuotta. 09.00 Yle Uutiset. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 16.15 MOT: Venäläinen sähköisku. 21.30 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 14.00 Xtra Factor. 22.20 Tulosruutu. 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.40 Leijonan luola USA. 00.20 Nuori MacGyver (12). 14.00 Korean olympialaiset: Pikaluistelu. 20.00–20.28 Uusi päivä (S). 22.45 Uusi ihminen (12). 08.36–08.48 Tero hoitaa (7). 07.15 Ritariprinsessa Nella (S). 12.07 Yle Uutiset Lappi. 11.30 Ystävällisesti Lars Lerin. 19.00 Yle Uutiset. SUB 08.00 Top Chef. YLE TV2 04.15 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 09.12 Karvinen (7). 09.35 Emmerdale (7). 02.30 Aallonmurtaja (16). Lande. 18.00 Leijonan luola USA. 14.55 Ihmemies MacGyver (12). 14.00 Punk’d Suomi. 21.00 A-teema: Työtä!. 12.14 Oddasat. 20.00 Jere Lehtinen. 22.15 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 17.45 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 02.20–04.55 Korean olympialaiset: Skeleton. 15.00 Korean olympialaiset: Curling. 16.00 Korean olympialaiset: Short track. 09.01 Näin meillä (7). 16.00 Velvet – muotitalon tarina . 22.25 Tulosruutu. 06.25 Ylen Aamu-tv. 21.30 Doctor Foster (12). 20.00 Simpsonit 29. 16.45 Yle Oddasat. 09.40 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 02.15–04.05 Sleepy Hollow (12). 12.35 Arkistokuvia (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.40 Yle Uutiset. 06.40 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 23.45 Oddasat. 13.15 Historia: Naisten nousu. 10.25 Norjan salaiset huoneet. 15.30 Yökylässä Maria Veitola. 15.21 Ranskalainen kylä (12). 19.39 Sportnytt. 08.35 Transformers Rescue Bots. 22.25 Tulosruutu. 02.55–04.40 Korean olympialaiset: Taitoluistelu. 23.25–00.25 Simpsonit (7). 18.10 Urheiluruutu. helmikuuta 2018 TV-VIIKKO // A13 A12 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 15. NEITI MARPLE: KUOLEMAN SININEN KUKKA (12) sunnuntaina 18.2. 16.30 Pitääkö olla huolissaan. 11.00 Strömsö. 08.30 Korean olympialaiset: Taitoluistelu. 00.10 Kuolen nauruun (12). 00.30–01.10 Downshiftaajat (12). 18.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 15.30 Ellan matkassa: EteläItalia. 09.21 Törmäyskurssi (S). 18.00 Yle Uutiset. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 16.31 Stadi vs. 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 00.40 Rikospaikka. 23.05 Myytinmurtajat. MTV3 06.00 Aamusää. 09.43–09.54 Kammokatu (7). 23.10 Oddasat. 09.15 Kysymyksiä kulttuurista. 10.00 Norjalaisarkkitehtien koteja. 08.15 Tipu Touhukas (S). 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 15.20 Wedding Town (S). 16.50 Novosti Yle. 06.50 Angry Birds Toons (S). 07.50 Rusty Rivets (S). 08.22 Galaxi. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 00.10 Pitääkö olla huolissaan. 21.30 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 17.00 Yle Uutiset. YLE TV2 03.30 Korean olympialaiset: Taitoluistelu 04.00 Korean olympialaiset: Alppihiihto 05.20 Korean olympialaiset: Skeleton 06.00 Korean olympialaiset: Taitoluistelu 07.30 Korean olympialaiset: Hiihto 15.40 Korean olympialiaset: Taitoluistelu 16.10 Korean olympialaiset: Alppihiihto 16.30 Korean olympialaiset: Pikaluistelu 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 22.50 Ystävät, toverit, naapurit. 10.00 Liiga: Viikkomakasiini. Torstaina 15. 16.55 Pikku Kakkonen. 12.10 Yle Oddasat. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 17.25 Älä stressaa!. 15.30 A-studio. MTV3 06.00 Aamusää. 21.30 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 16.25 Elokuva: Räyhä-Ralf (7). 19.00 Dok: Susijengi koripallohuumaa 2017. 20.30 Yle Uutiset. MAANANTAI 19.2. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 19.40–20.24 Epäilyksen polttopiste: Tennison (12). 20.30 Selviytyjät Suomi (7). 14.35 Shostakovitsh: pianokonsertto n:o 1. 09.00 Fresh Off the Boat (S). 23.00 Victoria (7). 09.30 Puoli seitsemän. 18.25 Emmerdale (7). 20.50 Urheiluruutu. 06.25 Korean olympialaiset: Lumilautailu. 13.50–14.40 Soundbreaking. 21.30 Poldark (12). 06.25 Huomenta Suomi. 00.20 The Late Late Show with James Corden. 12.30 Kaappaus keittiössä. 14.45 Korean olympialaiset: Mäkihyppy. 21.00 #Subleffa: Myrskyn ratsastajat (16). 14.15 Tulossa: MasterChef Suomi. 12.30 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 20.00 Ranskalainen kylä (12). 08.26 Merten syvyyksissä (7). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.00–16.50 YLE TEEMA. 00.30 Sami Yaffa Sound Tracker. 19.10 Motorheads. 18.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 19.25 Tulosruutu. 00.35 Panttilainaamo UK. 14.30 Virittäjät. 22.15 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 21.00 Kotikatsomo: Isän kuolema (7). 02.20 Viikingit (16). 06.25 Huomenta Suomi. 20.50 Urheiluruutu. 16.30 Korean olympialaiset: Skeleton. 11.50 Korean olympialaiset: Jääkiekko USA – CAN. 08.00 My Little Pony (S). 16.00 Myytinmurtajat. 06.25 Huomenta Suomi. 03.25 Rysän päällä. 16.00 Myytinmurtajat. 22.00 Kymmenen Uutiset. 14.00 Korean olympialaiset: Yhdistetty. 00.20–00.50 Puoli seitsemän. 23.50 Elokuva: The Expendables 2 (16). 09.20 Pikakurssi kodinostoon. 19.00 SuomiLOVE. 00.36 The Leftovers (16). 17.30 X Factor Suomi. 21.30 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 16.55 Pikku Kakkonen. 12.30 Arto Nyberg. 09.30 Salatut elämät (7). 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 14.20 Suomen huutokauppakeisari. 22.25 Tulosruutu. 17.25 Salatut elämät (7). 10.05 –11.00The Chefs’ Line. 02.05 Middle (S). YLE TV2 05.00 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 17.45 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 19.00 Ystävällisesti Lars Lerin. 15.45–16.44 Viro – Tuulten pieksämä maa. 22.15 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 09.10 Soppa365. 02.15 Panttilainaamo UK. 17.45 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 09.35 Korean olympialaiset: Hiihto. 08.25 LEGO Ninjago (7). 20.30 Yle Uutiset. 09.08 Kesäleiri (7). 10.05 The Chefs’ Line. 17.25 Salatut elämät (S). PERJANTAI 16.2. 14.30 Ikimuistoinen: Iskelmäklassikot. 15.35 Arkistojen salat. 19.25 Tulossa: Poliisit 10 vuotta (7). 11.30 Zorro the chronicles (7). 08.05 Disney esittää (7). 16.45 Yle Oddasat. 17.25 Salatut elämät (7). 09.50 Remppa vai muutto. 09.30 Salatut elämät (12). 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.59 Galaxi. 23.56 The Late Late Show with James Corden. 14.30 Virittäjät. 22.20 Päivän sää. 09.16–11.59 YLE FEM. YLE TV1 05.55 MOT: Venäläinen sähköisku. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.10 Yle Oddasat. Lande. 23.50 Naissotilaat. 19.30 Salatut elämät (S). 10.00–12.00 YLE FEM. 09.50 Remppa vai muutto. 13.30 Älä jäädy. 09.35 Emmerdale (7). 20.00 The Voice of Finland. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 01.50–03.50 American Horror Story (16). 21.00 #Subleffa: Safety not Guaranteed (S). 21.55 Hiljainen todistaja (16). 09.35 Emmerdale (12). 19.25 Tulosruutu. 22.05 Elokuva: Poliisiopisto 6 – suuri rikosaalto (12). YLE TEEMA & FEM 06.50–08.22 Lastenohjelmia. YLE TV2 05.20 Korean olympialaiset: Freestyle. 08.00 Korean olympialaiset: Hiihto. 16.00–16.47 Velvet – muotitalon tarina (7). 21.00 Yökylässä Maria Veitola. 18.30 Tanskalainen maajussi. 22.15 Viikon sää. 14.40 Pikakurssi kodinostoon. 07.20–07.45 K3 (S). 20.00 Haluatko miljonääriksi?. 16.30 Korean olympialaiset: Rattikelkkailu. 22.30 Korean olympialaiset: Rattikelkkailu. 08.59 Galaxi. 18.54 Viidakkojytä (S). 10.01 Puutarhaperjantai. 08.24 Harri & Bip. 14.55 Ihmemies MacGyver (12). 06.15 Hisse Hoksausmaassa (S). 09.50 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 10.50 LIVE: Onnenarpa. 20.00 Närbild. 08.15 Littlest Pet Shop (S). 18.00 Yle Uutiset. 23.00 Hard Sun (16). 15.05 Sininen laulu. 21.00 Elokuva: Star Wars: The Force Awakens (12). 18.30 Puoli seitsemän. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 12.35 RSO Musiikkitalossa. 18.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 08.30 Korean olympialaiset: Taitoluistelu. YLE TEEMA & FEM 06.50–08.22 Lastenohjelmia. 09.00 Soppa365. 20.58 Keno ja Synttärit. YLE TV1 05.35 Korean olympialaiset: Taitoluistelu. 16.52 Yle Oddasat. 07.35 Ritariprinsessa Nella (S). 23.05 NCIS: New Orleans (12). 23.40 Duudsonit (12). 09.00–09.10 Soppa365. 20.30 Yle Uutiset. 21.55 Kino Suomi: Neitoperho (16). 00.30 Totuuden treffit. 02.50 Rizzoli & Isles (12). 00.55 Tulossa: Poliisit 10 vuotta (7). 01.40 60 päivää kiven sisässä. 20.00–00.01 YLE TEEMA. 21.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 23.55 Poliisit (7). 12.12 Oddasat. 17.25 Salatut elämät (12). 23.53 Naissotilaat. 00.25 Elokuva: Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat (12). 01.35 Scorpion (12). 00.15 Poliisit (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 20.30 Xtra Factor. 18.30 Puoli seitsemän. 21.30 Elokuva: Poliisiopisto: Moskovan keikka (7). helmikuuta 2018 SUNNUNTAI 18.2. 09.30 Salatut elämät (7). YLE TEEMA & FEM 06.50–09.01 Lastenohjelmia. 06.25 Peukaloisen uudet retket. 19.00 Seitsemän Uutiset. 09.00 Fresh Off the Boat (S). 14.00–17.00 Ninja Warrior. 10.30 Jaksa paremmin. 12.00 Notfilm. 09.33 Urheiluhullut (S). 07.35 Korean olympialaiset: Taitoluistelu. 08.15 My Little Pony (S). 09.00 Yle Uutiset. 10.22 Knietzsche – maailman pienin filosofi (7). 14.00 Arena eSports (12). 23.25 Elokuva: Jackass esittää: Paha pappa 0.5 (12). 08.05 Historia: Maailman sota. 14.30 Grand Designs – unelmaasunnot. 10.30 Kulutustavaratarkastajat. TV VIIKKO 15.–21.2. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 19.00 Ninja Warrior. 19.20 Urheiluextra. 08.22 Galaxi. 15.00 Shostakovitshin sinfonia n:o 10. 11.05 Jumalanpalvelus. 16.14 Ranskalainen kylä (12). 09.15–12.00 YLE FEM. 17.45 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 22.30 Korean olympialaiset: Freestyle. 11.30 Korean olympialaiset: Hiihto. 15.10–16.38 A-teema: Työtä!. 21.00 Rimakauhua ja rakkautta (7). 13.00 Korean olympialaiset: Ampumahiihto. 20.00 Valitut sanat: Malmquist & Teir. 15.10 Wedding Town (S). 12.00 –12.31 Elävä arkisto: Luonto on vielä meidän. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 09.00–09.20 Soppa365. 17.55–20.00 YLE FEM. 22.00 Elokuva: Pienin painajainen perheessä (12). TORSTAI 15.2. 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.50 Remppa vai muutto. 07.50 Madagascarin pingviinit. 23.40 Yle Uutiset. 01.35 Poliisit (7). 12.05 Remppa vai muutto. 11.00 Skavlan. 20.00 Hurjat sääilmiöt. 18.30 Lippu rakkauteen. 11.52 Knietzsche – maailman pienin filosofi (7). 18.00 Yle Uutiset. 08.08 Galaxi. 07.45 Angry Birds Toons (S). 11.00–12.00 Meidän tarina. 09.00–09.20 Soppa365. 13.15 Suomen hauskin tavis (S). 20.00 Stadi vs. 19.00 Yle Uutiset. 13.45 Kaverille ei jätetä (S). 19.20 Päivän sää. 21.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 19.50 Kuvakirjeitä maailmalta. 06.25 Huomenta Suomi. 11.45 Perjantai. 07.25 Ritariprinsessa Nella (S). 09.30 Puoli seitsemän. 01.15 Elokuva: Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat (12). 22.40 Dok: Sielun kellarista. 14.05 Prisma. 07.20–07.45 K3 (7). (12). 13.15 Arkistokuvia (S). 20.00 Donna (12). 14.00 Amazing Race. 23.05 Haluatko miljonääriksi?. 11.30 Xtra Factor. YLE TV2 04.35 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 23.10 Simpsonit (7). 09.00 Fresh Off the Boat (S). 01.15 Kuolen nauruun (16). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.00 Bloomsburyn ryhmä elämä ja rakkaus (12). 01.01–01.55 Mr. 07.30 Ylen Aamu-tv. 14.20 Ylen aamu-tv. 14.40 Korean olympialaiset: Freestyle. 18.00 BUU-klubben. 18.00 BUU-klubben: Pikku Roy. 06.50–07.15 K3 (7). 20.20 Downshiftaajat (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 09.10 Soppa365. 16.55 Onnenarpa. 06.40 Hisse Hoksausmaassa (S). 23.25 Rouva varapresidentti (S). 06.50 Angry Birds Piggy Tales. 20.30 Arkistojen salat. 18.30 Simpsonit (7). SUB 08.00 Top Chef. 18.00 Yle Uutiset. 22.15 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 00.30 Pahan jäljillä (16). 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Tulossa: MasterChef Suomi. 22.00 Kymmenen Uutiset. 03.00–06.00 NBA LIVE: All-Star Game 2018. 19.30 Salatut elämät (S). 08.15 My Little Pony (S). YLE TEEMA & FEM 06.50–08.14 Lastenohjelmia. 07.50 Rusty Rivets (S). 11.00 Yle Alueuutiset. 11.00 Faija hoitaa (S). 13.00 Korean olympialaiset: Ampumahiihto. 17.55–20.00 YLE FEM. 20.30 Dok: X3M Community. 17.20 Tulossa: MasterChef Suomi. 10.00 Sinun, ikuisesti. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 14.00 X Factor Suomi. 08.35 LEGO Ninjago (7). 17.05 Perheasia (S). 00.05 Poliisit (S). 00.05–01.27 Uusi Kino: Koodinimi Syvyys kaksi (S). 21.00 Todella kiihottavaa (S). 14.50–16.10 Elävä arkisto: Luonto on vielä meidän. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 19.30 Salatut elämät (7). 06.45 Korean olympialaiset: Freestyle. 23.40–00.01 Uusi Kino: Napoli film (S). 17.40 Tämä tästä. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. MTV3 08.05 Palomies Sami (S). 00.20–00.50 Jalkapallon Mestarien liigan kooste. 08.15 My Little Pony (S). 11.05 Remppa vai muutto. 14.00 Amazing Race. 11.30 Dok: Susijengin matka kohti EM-kisoja. 09.05 Kung Fu Panda (7). 06.10 Korean olympialaiset: Jääkiekko. 22.25 Buster Keaton: Kalpeanaama (S). 23.00 The Late Late Show with James Corden. 06.40 Hisse Hoksausmaassa (S). 20.30 Simpsonit (7). 19.20 Päivän sää. 19.10 Uutisextra. Robot (16). 16.45 Yle Oddasat. 11.00–12.00 Meidän tarina. 23.35 Yle Uutiset. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 22.00 Tulossa: Poliisit 10 vuotta (7). 09.35 Lassie (7). 23.30–00.30 Luontomatkalla Costa Ricassa. 08.00 Ylen Aamu-tv. 09.30 Korean olympialaiset: Jääkiekko. 08.50 HS Lasten uutiset. 09.30 Puoli seitsemän. 16.30 Stadi vs. MTV3 08.05 Palomies Sami (S). 22.00 Ina <3 pomo (16) 23.00 Zoo (16) 00.00 #Subleffa: Koskemattomat (12). 02.00 Napakymppi. 18.00 Simpsonit (7). 15.10 Ylen aamu-tv. 03.15 Ninja Warrior. 00.40–01.10 Puoli seitsemän. 10.35 The Chefs’ Line. 22.03 Buster Keaton: Syntipukki (S). 10.25 Historiaa kolmessa minuutissa. 02.50–04.35 Korean olympialaiset: Freestyle. 19.00 Prisma: Ensimmäiset yhdeksän kuukautta. 21.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 21.00 Aallonmurtaja (16). 22.45 Oddasat. 20.00 Simpsonit (7). 23.20 Yle Live: EBBA Awards 2018. YLE TV2 04.00 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 12.30 Korean olympialaiset: Ampumahiihto. 23.20 Tulossa: Poliisit 10 vuotta (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 21.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. MTV3 06.00 Aamusää. 23.25 4 Blocks – veriveljet (16). 12.00–17.10 YLE TEEMA. 22.00 Silta (16). 19.05 Urheiluruutu. 22.35 Elokuva: Vihreän timantin metsästys (16). 13.00 Soundbreaking. 20.30 Simpsonit (7). 22.35 Pukumiehet (S). 18.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 23.21–23.50 Luonto on vielä meidän. 21.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 13.30 Rantasalmen sulttaani (7). 06.55 Disneyn esikoulu (S). 16.00 Sara La Fountain Australiassa. 16.30 Kaappaus keittiössä. 23.50 #Subleffa: Sin City: A Dame to Kill For (16). 00.00 Kotikatsomo: Isän kuolema (7). 22.20 Päivän sää. 18.25 Emmerdale (12). 04.35 NCIS: New Orleans (12). 21.23 Buster Keaton: Naapurit (S). 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. 21.00 Kino: Taivas ja maa (16). 10.00 Piha kuntoon. 17.00 Remppa vai muutto. NELONEN 06.00 Lazy Town (S). 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 15.15 Pelisilmä. 17.55–20.00 YLE FEM. 17.10 Paimelan autoparoni. 08.29 Jack (7). 16.55 Onnenarpa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.20 Päivän sää. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 14.30 Amazing Race. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.00 Sääntö-Suomi. 08.50 Eurooppalainen keksintöpalkinto 2016. 20.00 MOT: Venäläinen sähköisku. 09.21–12.00 YLE FEM. 18.00 Simpsonit (7). 18.15–18.39 Luontohetki. 10.30 Kulutustavaratarkastajat. 18.30 Puoli seitsemän. 09.01 Aappo ja Tööt (S). 01.25 Pahan jäljillä (16). 12.00 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 08.00 Huomenta Suomi. 01.45 Kuudes aisti (12). 15.10–15.40 Akuutti. 00.55 Putous. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 09.45 Korean olympialaiset: Taitoluistelu. 16.50 Novosti Yle. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 16.10 Korean olympialaiset: Rattikelkkailu. 11.00 Yle Alueuutiset. 22.25 Tulosruutu. 15.30 Tinan matkassa. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 06.40 Hisse Hoksausmaassa (S). 08.33–08.47 Unna Junná. 23.43 Viimeinen rooli (S). 06.55 Disneyn esikoulu (7). 08.35 Transformers Rescue Bots. 19.00 Holby Cityn sairaala (12). 07.20 Ritariprinsessa Nella (S). 11.00 Korean olympialaiset: Lumilautailu. 16.50 Onnenarpa. 20.30 Yle Uutiset. 22.00 Elokuva: Näin ystävien kesken (12). 16.00 Korean olympialaiset: Ohjaskelkkailu. 17.00 Suomen surkein kuski. 12.10 Yle Oddasat. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00–01.27 YLE TEEMA. 13.10 Tulossa: MasterChef Suomi. 02.30 Scorpion (12). 09.30 Paavo Pesusieni (7). 06.10 Korean olympialaiset: Freestyle. 18.00 Korean olympialaiset: Korea tunnissa. 17.00 Yle Uutiset. 19.00 Seitsemän Uutiset. 10.50 LIVE: Onnenarpa. 05.55 Korean olympialaiset: Freestyle. 19.30 Salatut elämät (S). 23.30 Catfish – deittihuijarit. 16.15 A-studio. 07.50 Rusty Rivets (S). 09.00 Soppa365. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 10.30 Kulutustavaratarkastajat. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 16.50 Novosti Yle. 20.30 Yle Uutiset. 23.25 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. YLE TV1 05.55 Seniorit somessa. 15.55 Myytinmurtajat. 17.00 Yle Uutiset. 17.55–00.30 YLE FEM. 16.35 Mittatilaustyönä. 01.05 Panttilainaamo UK. 22.15 Korean olympialaiset: Päivän jääkiekko. 12.05 Remppa vai muutto. 21.30 Dokumenttiprojekti: Rodeo (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 09.05 Kung Fu Panda (7). 18.15 Strömsö. 16.00 Myytinmurtajat. 13.40 Korean olympialaiset: Rattikelkkailu. 16.30 Pitääkö olla huolissaan?. 19.39 Sportnytt. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 15.00 Yle Uutiset. 23.50 Yökylässä Maria Veitola. 23.00 Tulossa: Heikoin lenkki. 23.20 Station to Station. 17.10 Flinkkilä & Tastula. 20.00 Simpsonit (7). 15.00 Yle Uutiset. 14.30 Suomen surkein kuski. 11.45 Korean olympialaiset: Yhdistetty. 23.30 Uusi Kino: Pölkyllä pää (7). 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset. 17.00 Leijonan luola USA. 17.05 Esittelyssä: Burgerimies. 19.25 Tulosruutu. 00.25 Sub.doc: Living Dolls. 13.31 Peter Nyman. 08.40 Muumilaakson tarinoita (S). 06.25 Ylen Aamu-tv. 21.15 SuomiLOVE. 18.00 BUU-klubben. 16.50 Novosti Yle. YLE TEEMA & FEM 06.50–08.08 Lastenohjelmia. 19.20 Päivän sää. 01.35 Kuudes aisti (16). 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 12.00 Monikasvoinen Shostakovitsh. 08.09 Neljä ja puoli kaverusta. 06.50 Angry Birds Toons (S). 23.55–00.25 Puoli seitsemän. 18.30 Sinun, ikuisesti. 11.55 Historiaa kolmessa minuutissa (S). 10.05–11.00 The Chefs’ Line. 22.25 Tulosruutu. 19.10 Sohvaperunat. 14.45 Sami Yaffa – Sound Tracker. 15.55 Myytinmurtajat. 08.00 Korean olympialaiset: Hiihto. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 01.15 Kuolen nauruun (16). 18.30 Hevostila Mistral (7). 13.15 Pontevat pommaripojat (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 10.45 Korean olympialaiset: Curling tai jääkiekko. 14.00–16.00 Ninja Warrior. 11.30 Spotlight. 19.00 Hyvät ja huonot uutiset. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.30 Design 3000 ja Kasper Strömman. 20.00 Pressiklubi. 18.25 The Voice of Finland. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 01.20–01.45 Donna (12). SUB 08.00 Top Chef. 20.58 Keno ja Synttärit. 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S). 20.25–20.55 Naissotilaat. 03.25 Empire (12). 15.50 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.55 Onnenarpa. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 16.40 Korean olympialaiset: Alppihiihto. 19.00 Ninja Warrior. 16.30 Korean olympialaiset: Curling. 21.00 Perjantai. 11.00 Närbild. 06.50 Angry Birds Toons (S). 07.25 Ritariprinsessa Nella (S). 12.56 Shostakovitshin sinfonia n:o 5. 23.30 Donna (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 02.20 Rysän päällä. 19.30 Putous. 09.35 Emmerdale (12). 18.00 Radalla. 06.55 K3 (S). 18.00 BUU-klubben: Yakari. 07.15 K3 (7). LAUANTAI 17.2. 02.20–05.20 Korean olympialaiset: Lumilautailu. 12.00 Korean olympialaiset: Curling. 09.30 Puoli seitsemän. 11.00 Tulossa: Heikoin lenkki. 09.35 Tenavat (7)
Ensimmäisen maalin jälkeen ottelun kulku muuttui, kun SuPS laski pelinopeuttaan ja OYUS pääsi peliin mukaan. Mentiin jatkoajalle. Kuntouintiin on mahdollisuus tapahtumapäivänä kello 12–13 ja kello 17–18. Neuvoja saaneiden tutkittavien vuoteessa viettämä aika piteni lähes tunnilla ja uniaikakin yli 45 minuutilla. Nopeutta ei kuitenkaan peliin saatu takaisin ja OYUSsin taitavat pelaajat neppailivat välillä miten halusivat kentällä. 18 URHEILU&LIIKUNTA YLÄ-KAINUU – Torstaina 15. Vesisankarit-tapahtumat tarjoavat tilaisuuden tutustua eri vesitaitoihin ja kokea liikkumisen riemua yhdessä. Kyseessä oli jo kolmas ottelu putkeen, kun Arttu iski maalin. Mukaan pääsee uintilipun hinnalla. Puolelle tutkituista annettiin hyväksi koettuja neuvoja, miten unta voidaan pidentää. – Vesisankarit-tapahtuma on mahtava tapa edistää kuntalaisten vesitaitoja, sanoo järjestelyistä vastaava Pirjo Neuvonen Suomussalmen liikuntapalveluista. Toiseen erään ei suuria muutoksia tapahtunut ensimmäiseen erään verrattuna. Ottelussa oli positiivisia asioita SuPS voitti rankkareilla ja varmisti playoff-paikkansa paljon: SuPS käänsi vihdoin myös tiukan ottelun voitokseen. Päivän aikana harjoitellaan myös pelastusliiveillä uintia ja niillä pelastautumista. Kolmanneksi, SuPS varmisti nyt playoffpaikkansa. Suomussalmen liikuntapalvelut opettavat vuorostaan vedestä pelastamista kello 15–17. Jatkoaika oli tapahtumarikas ja vauhdikas, eikä OYUSin pelaajista näkynyt väsymys vielä tässäkään vaiheessa ottelua. Vesisankarit Kiannon Kuohut Virkistyskylpylässä Suomussalmella lauantaina 17. Joukkue on hävinnyt kaksi kertaa jatkoajalla ja kerran rankkareilla eikä ole kertaakaan saanut käännettyä ottelua voitoksi. Suomussalmen Rastin uimajaoston johdolla suoritetaan innostavia ja vesitaitavuutta kehittäviä uintija sukellustehtäviä kello 13–15. Jatkoajalla ei kuitenkaan saatu ratkaisua, joten lisäpisteen saaja päätettiin rankkareilla. Ottelua ennen OYUS ilmoitti pelaavaan kokoonpanoonsa kaksi kokonaista kenttää. helmikuuta. Ottelu olikin tasainen ja ratkaisu löytyi vasta voittomaalikisassa, missä SuPS veti pidemmän korren luvuin 3–2 (1-0, 1-2, 0-0, 0-0, 1-0). Ottelu oli molemmille joukkueille tärkeä, nimittäin ottelun voittaja tulisi varmistamaan playoff-paikkansa. Toisen erän ensimmäisestä maalista vastasi OYUS, kun he iskivät maalin siirretyn rangaistuksen aikana. Otteluisäntä Suomussalmen kunta tarjoaa ilmaisen sisäänpääsyn. Vesisankareita ovat tekemässä Koululiikuntaliitto, Sukeltajaliitto, Suomen melontaja soutuliitto, Suomen Meripelastusseura, Suomen Punainen Risti, Suomen Purjehdus ja Veneily, Suomen Uimaliitto sekä Suomen Uimaopetusja Hengenpelastusliitto. Lisätietoja: opinto-ohjaaja Timo Mikkonen, timo.mikkonen@osao.fi, p. Lisäksi rasvan ja muidenkin hiilihydraattien kulutus väheni. Oppia vesillä liikkumiseen tapahtumapäivässä Viikonloppuna Suomussalmelle SuPSin vieraaksi saapui Oulun Yliopiston Urheiluseura OYUS. Vertailuryhmä eli entiseen tapaan. Rastien ammattitaitoisilta ohjaajilta saat vinkkejä vesitaitojen harjoitteluun lapsen kanssa, sanoo Sari Turunen Koululiikuntaliitosta. – Uimaan oppii ainoastaan vedessä. 050 5629 120, www.osao.fi/muhos Nuorten yhteishaku 20.2.–13.3.2018 www.opintopolku.fi J Ä Ä K I EKK OA III divisioona KAHVIO Vapaa pääsy! S SuPSin 50-vuotisjuhlapeli la 17.2. Erätauolla Sissonen painotti pelaajille, ettei tämä ole se SuPS, mikä Suomussalmen jäähallissa yleensä on pelannut. Erätauolle siis tilanteessa 2-2. klo 16 Suomussalmen jäähallilla Suomussalmen Palloseura Raahen Teräskiekko VS. Kaksi pistettä SuPSille, yksi piste matkasi Ouluun. Kun unen pituus lisääntyi, päivän aikana nautitun sokerin määrä väheni peräti 10 grammalla. Tavoiteltava unen pituus on seitsemästä yhdeksään tuntiin yössä. Tapahtumaan ovat tervetulleita sekä aikuiset että lapset. Monikansallinen tutkijaryhmä halusi tutkia, miten unen pidentäminen terveillä hyväkuntoisilla aikuisilla vaikuttaa ruokailutottumuksiin. Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Kylpylä Kiannon Kuohuissa järjestetään lauantaina Vesisankarit-tapahtuma. Jatkoajat sekä rankkarikisat ovat olleet kauden aikana Kelta-Mustille myrkkyä. Muutos huomattiin vaihtopenkilläkin ja joukkueen pelaajat sekä valmentaja Jari Sissonen pyrkivät saamaan vauhtia takaisin. Ottelun alku lupailikin hyvää, kun SuPSin jokainen hyökkäysketju painoi peliä kovasti OYUSsin puolustuspäähän ja vaarallisia tilanteita saatiin luotua koko ajan. Peli oli tasaista ja molempiin päätyihin tuli tilanteita tasaisesti. Rastipisteillä on erilaisia vesillä liikkumisen harjoitteita. helmikuuta kello 12–19.30. Tapahtumissa harjoitellaan monipuolisesti vesillä liikkumisen taitoja. Lihavuuden lisääntyessä kannattaa kiinnittää huomiota dieetin ja liikunnan lisäksi myös unen kestoon ja laatuun. Suomussalmen Samoojat tarjoavat ainutlaatuisen melontaelämyksen altaassa kello 18–19.30. SuPSin maalivahti Mikko Gröhn kuitenkin piti maalinsa tyhjillään koko erän ajan ja olikin syy siihen, miksi SuPS pääsi erätauolle johtoasemassa. Ottelun ensimmäinen maali oli odotetusti SuPSin käsialaa, kun Kelta-Mustien ykkösketju riisti hyökkäysalueella kiekon ja parilla syötöllä pelasivat sekä puolustuksen sekä maalivahdin niin sekaisin, ettei Aleksi Himasella ollut ongelmaa siirtää kiekkoa maalin perukoille. Ensimmäisen erän torjunnat kirjattiin luvuin 11-9, mikä kertoo vain siitä, että OUYS todellakin pääsi peliin mukaan painostaen välillä SuPS:in puolustuspäässä kovasti. Kelta-Mustat eivät tasoitusmaalista kuitenkaan lamaantuneet vaan menivät johtoon hetken kuluttua. Ottelun lopputulos suosi myös OYUSia, koska hekin varmistivat yhdellä pisteellä playoff-paikkansa. Osallistujat saavat lähtiessään muistoksi Vesisankarit-diplomin. OYUS kuitenkin tasoitti matsin ylivoimalla vielä ennen erän loppua. Vuonna 2018 kaikilla on mahdollisuus tulla vesisankariksi, sillä Vesisankarit ovat haastaneet kaikki Suomen uimahallit ja kylpylät järjestämään Vesisankarittapahtuman. Hanketta tukee Reijo Rautauoman säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Toiseksi SuPS:in ”häkkipäät” Arttu Kinnunen, Olli Kinnunen ja Tapani Pyykkönen alkavat saada pelihuumorinsa kohdilleen kevään edetessä. Elämyksellisiä Vesisankarit-tapahtumia on järjestetty koululaisille syksystä 2015 lähtien. Kolmas erä oli tasainen, eikä selvää tahdinmäärääjää löytynyt. E1-juniorien leivonnaismyynti ja onnenpyörä. Mikko Gröhn piti huolen siitä, etteivät OYUSsin pelaajat onnistuneet kolmella yrityksellään ja SuPS:in voittojuhlat saivat täten alkaa. Kaikille avoimessa tapahtumassa harjoitellaan vesillä liikkumisen taitoja hauskoilla ja toiminnallisilla rasteilla ammattitaitoisten ohjaajien opastuksella. Playoffien ensimmäinen kierros pelataan 23.–25. helmikuuta 2018 Innostu ammattiin MUHOKSEN YKSIKKÖ • Autoalan perustutkinto, ajoneuvoasentaja ja pienkonekorjaaja • Ravintolaja catering-alan perustutkinto, kokki • Maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja ja maaseutuyrittäjä • Metsäalan perustutkinto, metsäkoneenkuljettaja Yksikössä on opiskelija-asuntola. Pentti Huovinen (Am J Clin Nutr 2018;107:43-53) Unen pidentäminen laihduttaa. Tällä hetkellä jo lähes 70 uimahallia ja kylpylää on mukana. SuPSin ensimmäisenä laukojana toimi Tommy Heikkinen, joka siirsi kiekon vaivattomasti ja tyylikkäästi OYUSsin maalivahdin selän taakse. SuPSin pistemiehet: Aleksi Himanen 1+0, Arttu Kinnunen 1+0, Eetu Tolonen 0+1, Kalle Heikkinen 0+1, Tommi Pyykkönen 0+1, Matti Mikkonen 0+1, Mikko Gröhn 38/40. Tommi Pyykkönen Teijo MääTTänen Vesisankarit-tapahtumassa harjoitellaan vesipelastustaitoja. Torjunnat erästä kirjattiin 15-15, eli kumpikin joukkue sai luotua tilanteita hyvin, mutta molempien joukkueiden maalivahdit estivät kaikki yritykset. Sissonen olikin asiassa aivan oikeassa, sillä jos Kelta-Mustat olisivat vain pitäneet aktiivista ja nopeaa peliänsä yllä koko ensimmäisen erän ajan, olisi torjunnat kirjattu OYUS:sin veskarille selvin lukemin. Maalintekijänä Arttu Kinnunen, joka on löytänyt pelivireensä kevään peleissä. Seuraavana viikonloppuna SuPS pelaa runkosarjan ottelunsa Suomussalmella, kun vastaan asettuu TeKi Raahesta. SuPSilla pelaajia oli reilu kolme kenttää, joten KeltaMustien pukukopissa päätettiinkin luistella vastustajat kumoon ja näyttää, ettei kotijoukkueella lopu kunto
klo 20-24 PS Nuorisoseuran sääntömääräinen VUOSIKOKOUS talolla pe 23.2.2018 klo 17.00. ammattikoulu) P. Ämmänsaaren tori klo 9.30 – 10.30 Hyrynsalmen tori klo 11.15 – 12.00 P. ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi toimitus ............ klo 14 Wanhassa Kalevassa. S u o m u s s a l men Martat ry. 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Jatkuva täystilaus (paperija digilehti) 12 kk maksuvälillä .....126,00 € 6 kk maksuvälillä .......69,00 € 4 kk maksuvälillä .......46,00 € 3 kk maksuvälillä .......34,50 € 2 kk maksuvälillä .......23,00 € Määräaikainen 12 kk 192,00 € (sis. helmikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 19 sarjakuvat B. asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.fi ilmoitukset ........ Hallitus kokoontuu klo 9.30. Myyntipäällikkö Titta Toivanen p. 0400 188 387 / seurantalo p. Käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat. mennessä opistoon. Käsitellään sääntömääräiset asiat. alv 24 %). Tervetuloa! Myllylahden Kyläyhdistys ry Yleinen VUOSIKOKOUS pe 23.2.2018 klo 19.00 Kylätalolla. 010 665 9014 ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi KR:n Kilta, Suomussalmen os. Kainuun omaishoitajat ja läheiset ry. Tule mukaan kisaan arvioimaan, laulamaan. 050 438 0972 Konttori avoinna: .................. 12 €, R.4 Maksu käteinen. 5711 kpl Kustantaja: ............................ Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. sähköpostit: ....... Seuran hallitus kokoontuu klo 17.00. ALV 10 % paperilehti, 24% digilehti) ma-la klo 6.30-11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. Ylä-Kainuulla on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki www.ylakainuu.fi L. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Eläkeliiton kk:n muistelot taas Kalevan Tuvalla nyt torstaina 22.2. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. 010 665 7215 Toimittaja Hanna Laukkanen p. Toimittaja Marjatta Kurvinen p. ProAgriasta Marjatta Pikkarainen. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Ylä-Kainuussa. 010 665 7217 Ilmestymispäivät: ................. 040 178 8895, Suomussalmi Avoinna: ma-pe 8-17 huollot, varaosat sähköiset testaukset 4-pyöräsuuntaukset rengastyöt ilmastointihuollot tuulilasin korjaus Selkosen Metsästäjät ry TALVIKOKOUS la 24.2.2018 klo 11.00 Seurahuone, Suomussalmi. sihteeri Kuusamon muiKKua 5 € /kg maanantaina 19.2. Tervetuloa! SEKALAISIA Teen työt myös tilauksesta asiakkaan luona – alueena Kainuu ja Oulu! OTA YHTEYTTÄ! Viitostie 155, Suomussalmi onni.makelainen@kunnossapitojametallityo.fi www.kunnossapitojametallityo.fi P. 044 332 5332 Toimitus: ............................... Asiakasrekisteri: Ylä-Kainuun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. 050 463 2736 www.suomussalmennuorisoseura.tutka.net/ SUOMUSSALMEN NUORISOSEURANTALO Poromiehentie 7, Suomussalmi kk la 17.2. Tervetuloa! Johtokunta Lauantaitansseissa aina suosittu trio tUKKiJÄtKÄt Saarikylän Metsästäjät ry:n Vuosikokous la 24.2.2018 klo 15.00 Tussarissa. Käsitellään sääntöjen 9. Hallitus Suomussalmen Perhokalastajat ry VUOSIKOKOUS pe 23.2.2018 klo 18.00 Työpaja Hanslankareilla, Kurimontie 6 A. Sääntömääräiset asiat. Sirkku Rautio p. 040 751 1749 Myyntijohtaja Kirsi Kela p. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Ylä-Kainuun asiakaspalveluun. 010 665 7214 ................................................ Käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat. ma-pe klo 9.00-14.00, puhelinpalvelu klo 8.00-16.00 Sähköpostit asiakaspalvelu .. Suomussalmen Eläkeläiset ry tukee jäsenten osallistumismaksua. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Henk.koht. 010 665 9014 Ilmoitusmyynti: ..................... Muistathan vuosikokouksen su 18.2. VUOSIKOKOUS ke 28.2.2018 klo 18.00 Suomussalmen Rajavartioasemalla, Tykkiniementie 4. Esillä sääntöjen määräämät sekä muut esille tulevat asiat. Matin kunniaksi, reipas mieli – mahtavaa. 0400 199 982 HUOLLOT JA KORJAUKSET – koneet – laitteet – ajoneuvot METALLIRAKENTEET – hitsaukset – koneistukset LOGO Kunnossapito ja Metallityö Mäkeläinen Ky Fontti: Haettenschweiler Värit: Musta / C 0, M 0, Y 0, K 100 / HTML 000000 Sininen / C 76, M 89, Y 0, K 27 / HTML 2c15ba Valkoinen tausta / C 0, M 0, Y 0, K / HTML ffffff Tiedostomuodot: JPG, PDF, PNG KUNNOSSAPITO JA METALLITYÖ MÄKELÄINEN KY päästömittaukset autojen, traktoreiden, raskaskaluston ja metsäkoneiden moottoreiden optimoinnit MB/VW alkuperäisvaraosat peräkärryn vuokraus 1+8 hengen bussin vuokraus Siikarannantie 7 (ent. SEURATOIMINTA Kovajärven Metsästysseura ry VUOSIkOkOUS la 3.3.2018 klo 10.00 majalla. Tervetuloa! Suomussalmen Eläkeläiset ry. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Käyntija postiosoite: ........... Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Suomussalmi, Hyrynsalmi, Puolanka LT 2017: ................................ Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi. Toimittaja Marjut Lehto p. SLP Kustannus Oy Painopaikka: ......................... klo 12–13.30 Ruhtinansalmen seurakuntasali, Pappilantie 1. Tilaukset p. Torstaina 15. klo 13. Suomussalmen OmaisOiva kahvila kokoontuminen ti 20.2. 040 820 7076 SEKALAISET Ilmoituksesi huomataan paikallislehdessä p. Kianta-Opiston hätäensiapukurssi la 10.3., ilmoittautuminen 20.2. §:n asiat. Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 5.2.1965 Päätoimittaja......................... Tervetuloa! Johtokunta. Johtokunta kokoontuu klo 14.00. VIRTANEN AJAN SÄVEL KOKOUKSET Kerälän ympäristön maatalousnaiset ry VUOSIKOKOUS pidetään Ämmän kammarilla lauantaina 24.2.2018 klo 13.00. Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi Puhelin: ................................. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 torstai: aineistot tiistaina klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ..........................
VATAJAN keiTTOja palvikinkkU 300 g nOrm. 10,90/kg 2 89 pkT (9,63/kg) TarjOUS 16.-18.2. ma 26.2. Ruoanlaittoa klo 9.30. helmikuuta ilmestyneen Ylä-Kainuun jutussa ”Veroalennusta vapaaehtoisina toimiville” oli virheitä. Veistelyä ja tarinointia -savityöpiiri Alvarin Uunilinnussa klo 9.30 – 13. Henkilökohtaista ATK-opastusta klo 12 – 14. Oikaisu Ylä-Kainuu myös verkossa www.ylakainuu.fi. ke 28.2. Tiistaistartti klo 9.15. Pakkasta 2...5 astetta. Sijaitsemme Työpalvelukeskus Miilussa (Miilutie 5). Tervetuloa mukaan! Tiedustelut: Kirsi Sahrman-Hauhia, 044 777 3362, kirsi.sahrman-hauhia@suomussalmi.fi www.facebook.com/kujelma.hanke Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten PUOLANKA HYRYNSALMI Kajaani Paltamo Ristijärvi Sotkamo SUOMUSSALMI Meteorologi Kristian Roine ?4 ?3 ?3 ?3 4 Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina ?9°C 2 ?9°C ?10°C ?10°C 1 Bogskär +3,6 °C Kilpisjärvi ?17,6 °C Kohtalaista lounaistuulta. 044 533 8353 ossinkodinkonehuolto@gmail.com, www.ossinkodinkonehuolto.com UUSI MITSUBISHI LN HUIPPUMALLI ILMESTYNYT! Toimivuus -35°C. ti 20.2. Valokuvamme kirjaksi klo 11.30. Ruoanlaittoa klo 9.30. Kajaani Suomussalmi Kuhmo ?2°C 2 ?5°C 2 ?5°C 2 pe la su Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi ?5 ?2 ?6 ?5 ?4 ?6 ?3 ?6 ?9 ?6 ?8 ?3 ?5 ?3 ?5 ?8 ?4 ?7 ?4 ?8 ?9 ?6 ?10 ?3 ?4 ?4 ?6 ?9 ?4 ?7 ?6 ?10 ?11 ?8 ?7 ?5 ?4 ?2 ?7 ?2 ?1 ?4 ?2 ?3 7 3 10 13 TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 15.-18.2. Lähtö klo 9.15. YLÄ-KAINUU – Torstaina 15. Juhlassa oli väkeä noin 280 ja he tulivat Suomussalmen, Puolangan ja Sotkamon lisäksi myös Kajaanista, Kuhmosta, Paltamosta ja Hyrynsalmelta. Tiistaistartti klo 9.15. Lähtö klo 9.15. pe 23.2. Virkeyttä roppiin, lähtö Siikarannan liikuntasalille klo 9.15. Myös huoltopalvelut! Uusi tyylikäs muotoilu, 4 eri väriä! Oman lehtesi uutiset syntyvät lähellä! www.ylakainuu.fi 12. Henkilökohtaista ATKopastusta klo 12 – 14. Valokuvamme kirjaksi klo 11.30. ke 21.2. 0207 705 770 jarkko.jokipera@k-supermarket.fi, palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-18, SU 11-18 –herkkUTOrilTa– 6 90 kg TUORE LYLYJOEN kOkOnainen kirjOlOhi Fileoimm e kalan kaupan päälle! erä –herkkUTOrilTa– 8 90 kg ATRIA gOTlermakkara palana Tai SiivUna nOrm. Omat sähköja kylmälaiteluvat, joten asennus Avaimet käteen -periaatteella. Luontoretki Syötteelle, lähtö klo 9.00. Huom! Kujelma aukeaa klo 11.30. Tavoitat meidät ma klo 11.30 – 15 ja ti – pe klo 9 – 15. to 22.2. helmikuuta 2018 20 Luontoja taidetoimintaa sekä palveluohjausta: ma 19.2. Kainuun Aluejärjestön puheenjohtajan nimi on Antero Kyllönen. Huom! Kujelma aukeaa klo 11.30. ti 27.2. Toiminta on vapaaehtoista ja maksutonta. A+++ energialuokka. Eläkeläiset ry täyttää 60 vuotta vuonna 2019. Muistoja mieliin ja hoitavat sävelet klo 9.30 – 11 Alvarin Laulurastaassa. Käöhän myös kaikille avoimessa Olohuoneessa Ämmän kamarin Peräkammarissa (Tietäväisenkatu 1) ma, ke ja pe klo 9 – 12! Kujelma-hankkeen toiminta on tarkoitettu työttömille Suomussalmen kuntalaisille. Paluu viimeistään klo 17. 3,29/pkT (10,97/kg) Yli kymmenen vuoden kokemuksella OSSIN KODINKONEHUOLTO p. Pilvistä ja poutaa. ELLEI TOISIN MAINITA 5 99 kg 79 kg TUOreeT SilakkafileeT SUOmi/rUOTSi, SäävaraUS NAVEL appelSiini egypTi SUOmi Paras kalakaUppa erä erä 99 pS SipUliT 1 kg/pS, SUOmi (0,99/kg) rUkiinen katkarapuuunilohi KATSO RESEPTI k-supermarket.fi Tavallista parempi ruokakauppa S U O M U S S A L M I Risteentie 12, 89600 Suomussalmi, puh