Vajaa neljä tuntia meidän käsittelyssä niin se kehräsi kuin kissa. Kerran oli tarkoitus
ostaa yksi kuorma-auto joka oli seissyt toistakymmentä vuotta. 5
Kuvassa vasemmalta lukien Peter Kemppainen, Tomi Kemppainen, Henri Kemppainen ja Jere Kemppainen. Aina on puoli kylää jonkun autotallissa rassaamassa. Luovuus, kekseliäisyys ja pieni hulluus ovat valttia syrjäseuduilla. Haasteita on mukava ottaa ja Jarkon mukaan vielä ei ole vastaan tullut sellaista romua, mitä ei olisi käyntiin saatu. Museoajoneuvotarkastajan kertoman mukaan Pappa-Tunturit ovat suurvillitys tällä hetkellä. 12
Kalalla.
Hinku päristelemään
Helpommalla pääsisi, kun ostaisi uutena.
Jonna Keränen
Hyrynsalmi, Kypärävaara
> En minä tiedä onko tässä mitään järkeä, mutta mukava se on jotain puuhastella, sanoo moottorilla varustettujen menopelien "tuunaaja" Jarkko Kemppainen. Miehillä on tarkoitus kunnostaa autoja ja mopoja museorekisteriin laitettavaksi.
Ensimmäisenä museoautokohteena heillä on vuoden 1973 Morris Marina. Se oli sellainen ruosteinen raato, mutta kyllä se siitä virkosi, Jere kertoo.
kuin lähdetään kuljettamaan konetta kilometrien päähän huoltoon. On se tarkkaa hommaa, harrastaja Jere Kemppainen sanoo.
Seitsemässä tunnissa saimme sen käymään ja jo heti ensimmäisenä iltana suoritimme testiajon.
Autojen lisäksi he ovat
Ensimmäinen koeajo on aina elämys.
Jarkko Kemppainen
Kypärävaaralta löytyy
kymmenkunta harrastajaa. Torstai
Suomussalmi, Hyrynsalmi ja Puolanka 16.6.2011 Numero 48 47. Jarrut siinä olivat jumissa, sen kuljetus tänne oli melko työlästä.
ottaneet nyt työn alle kymmenkunta mopoa. Moottoriurheilu ja metallityöt ovat lähellä sydäntä. Sain tämän kypärän 4 vuotiaana ja vielä mahtuu! hän nauraa.
Suomussalmi hurmasi uudet papit
>Uuden kodin syrjäinen sijainti ei pelottanut nuoria. Jos sopivaa varaosaa ei löydy, se valmistetaan itse.
Maaseudulla remontointi
käy kaikilta lähes luonnostaan. > 5
Tanssilavasarja alkaa Jormualta 11 Kesän uimakoulut alkoivat 7 Suomussalmi jatkaisi hallintokokeilua 9. Harmi vaan, että siinä vaiheessa hinta pompsahti niin ettemme raskineet enää ostaa sitä.
Tarkastaja kävi täällä ja antoi Raamatun paksuisen ohjekirjan. Usein ryhdytään korjaustöihin itse ennen
Mikä tämän poikamieslauman saa viettämään vapaa-aikansa autotallissa. Morris oli lojunut yli 20 vuotta. vuosikerta 1,50 e
www.ylakainuu.fi
Sää tänään
+17
Puolanka
Suomussalmi
Hyrynsalmi
> Päivyri 10
Puolangalta rukkaset kokeilulle
>Esitetty
rahoitusmalli ei kelpaa Hyrynsalmellekaan. Ikähaitari on 1845 vuotta ja mukana on myös kouluikäisiä sivusta seuraajia, mutta ikäerot eivät tunnu missään. Oikealla kypärä päässä Jarkko Kemppainen. Seuraavaksi ajoneuvo täytyy purkaa ja putsata. Kyllähän se tietysti piristäisi, kun olisi joku naispuoleinenkin alan harrastaja mukana, jatkaa Jarkko.
Järvikalalle on kysyntää
Tiukka laki rajoittaa. Kylällä käydään lähinnä varaosien ja bensan haussa eikä netissäkään viihdytä. Auto entisöidään täysin. Ensimmäinen entisöity mopedi on vuosimallin 1969 ruotsalainen Monark. 8
Valitukset hylättiin
>Matti Mentilä
valittiin sääntöjen mukaan. Ei täällä tuota hameväkeä oikein ole, eikä kyllä romujen rassuulta jouda emäntää etsimäänkään, tuumii Jere. Varaosien haeskelu on jo aloitettu. Olemme samalla aaltopituudella. Kemppainen on viihtynyt autojen ja mopojen parissa koko ikänsä
Jani Jalkanen & Hänen Orkesterinsa
www.ylakainuu.fi
p. klo 1803
DISCO/KARAOKE
Vapaa pääsy
LOMALLA
Annikki Juntunen
p. 18.5.2011 Ikävöiden äiti Liisa perheineen Aimo perheineen Olavi perheineen Juhani perheineen täti perheineen setä Ei nuoruuteen voi turvata ei terveyteen täällä, vanhemmat usein lapsensa saa nähdä paarein päällä. salaatti, lämmin ruoka, juomat, leivät ja jälkiruoka)
AVAJAISET
Pe 17.6. (08) 741 017
muistamisesta lakkiaispäivänäni.
Petri Peuravaara
Syntymäpäiväonnittelut ikinuorelle setämiehelle!
Martti Timonen
Lippu 8 www.hossanlomakeskus.com
Duo
TÄHTIARTISTI 2011 ALUEFINAALI
Baarissa
KARAOKE+DISCO
Vapaa pääsy
La 18.6. sukulaiset
LEIVONNAISIA, ERÄLEIPIÄ, PITOPALVELUA
TI 21.6. 2
Ylä-Kainuu Torstai 16.6.2011
Kiitos
Rakas poikani
Lämmin
PALVELEMME
Arkisin klo 9 - 17 Lauantaisin klo 9 - 14 Tervetuloa!
Taru Moilanen
Kari Toivo SEPPÄNEN
s. klo 21-03
Salissa
SCANDICISSA
KESÄMENOT
Kiitos
HYRYNSALMEN APTEEKKI
Hyryntie 38, 89400 HYRYNSALMI p. Kioskissa kahvia, pullaa, grillimakkaraa ym.
Pyykkölän koululla su 19.6. 050 596 3865
TERVETULOA!
P. 27.4.1958 k. klo 1803 La 18.6. Kiitos osanotosta.
La 18.6. klo 13.00. Omaiset
Helli Siviä Kinnusen
Onnea 50-vuotiaalle Veikalle! t. Tervetuloa läheltä ja kaukaa
KYLÄPÄIVÄ
Kerälän-Jumaliskylän kyläyhdistys
Aukioloajat: ma-pe 7-20, la suljettu, su 11-16 HYRYNSALMEN KESKUSTASSA S-MARKETTIA VASTAPÄÄTÄ
(HYRYNTIE 56, 89400 HYRYNSALMI)
Hyryntie 11, HYRYNSALMI p. klo 21-02 tanssittaa
Pe 17.6. ALK. klo 21-03
Hyvää tanssimusiikkia
EIJA SINIKKA
KARAOKE+DISCO
Tulossa:
la 25.6. 08-711 052
PIZZAPALVELU
SUOMUSSALMEN
Avoinna: ma-la klo 6.30-22, su 8-22. 050 361 9353 Hyvää kesää! Parturi-kampaamo
17.6.26.6.
Kisaillaan, tavataan tuttuja ja Heinäntekotanssin ensiesitys. 050 433 7390
KESKIVIIKKO
Suomussalmi
Herkullinen noutopöytä joka päivä.
MAANANTAI TORSTAI
Päivän leike
TIISTAI
PERJANTAI
KESKIVIIKKO
LAUANTAI
Leike vaihtelee päivittäin.
Teboil Suomussalmi
Kalliokatu 2, puh. Salme ja Mika Pesonen perh.
Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte
muistoa ja otitte osaa suruumme. KLO 10.30 KAKKUKAHVITARJOILU KAKKUARPAJAISET LOUNAS 10.30-14.30 8,50
(sis. (08) 732 322
& HANNU MATIAS
Baarissa
Lippu 5
LOUNASRAVINTOLA
Tervetuloa!
KIANNON KUOHUT SUOMUSSALMI Jalonkatu 1, (08) 710 770 kiannonkuohut@scandichotels.com www.scandichotels.fi
HYVÄÄ KOTIRUOKAA,
Onnittelut kultahääpäivän johdosta 11.6.2011 Aila ja Pentti Moilaselle.
toivoo Sinikka ja Oiva Koskela perh. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa
saakka.
2 2
00
7 prk (1,42/l)
PIRKKA AMPPARIMEHUJÄÄT
849 g, 10 kpl/pkt
4 79 4
00
2 pkt (2,78/l)
800 g - 1 kg
ETUSI
-25%
pkt (5,77/kg)
Ilman korttia 7,95/kpl (7,95-9,94/kg). Valitusten mukaan valtuusto ja kunnanhallitus myös ylittivät toimivaltansa kunnanjohtajan valintaa koskevia päätöksiä tehdessään. Torstai 16.6.2011 Ylä-Kainuu
3
Hallinto-oikeus hylkäsi kunnanjohtajan valintaa koskeneet valitukset
Sirkku Rautio
Suomussalmi
>Oulun hallinto-oikeus on hylännyt kunnanjohtaja Matti Mentilän valinnasta tehdyt kunnallisvalitukset. voim. Valituksissa puututtiin muun muassa kunnanjohtajalta vaadittavaan koulutustasoon ja työkokemukseen. vähemmän ansioituneen Mentilän valinnalle ei Seppäsen mukaan esitetty objektiivista syytä, ja valtuusto käytti hänet valitessaan harkintavaltaansa väärin. Aloitteessa todettiin myös, että kentän ylläpitokustannukset alenevat. 2 p
kaikki kesäherkut
NYT GRILLAAMAAN
ATRIA ATRILLI GRILLIMAKKARA
700 g
ETUSI
-39%
Ilman korttia 3,29/pkt (6,58/kg). pantin 0,20. Tarjous voimassa 3.7. Tarjous voimassa 1.9. Hallinto-oikeuden päätöksessä todetaan li-
säksi, että Mentilän suorittamaa tradenomin tutkintoa on pidettävä Suomussalmen kunnanjohtajan virkaan soveltuvana tutkintona. pantit 3,60. 045 355 1070 Kauppakatu 2-6, SUOMUSSALMI. Tarjous voimassa 16.-19.6.
1
99
pkt (3,98/kg)
ATRIA HIILLOS GRILLIMAKKARA
400 g
HK VILJAPOSSUN FILEEPIHVIT 360 g,
kermapipp. Sis. klo 19.00 KUHMO, Lukion kenttä, Peuranpolku
Liput 1530,Lippukassa avoinna klo 1213 ja 2 tuntia ennen esitystä. SEPPÄLÄ
Kari Seppälä karij.seppala@luukku.com
OUS ITAL ! KOT HENNYS VÄ
Toim.maksu alk. Valtuusto ei hallinto-oikeuden mukaan ole käyttänyt harkintavaltaansa muuhun tarkoitukseen kuin mihin se lain mukaan on ollut käytettävissä. 2,50 Eshimbekov Etu S-Etukortilla 3,50 myös perheenjäsenille.
0400 839 943, 040 351 3463
Viitostie 169 A, Suomussalmi
PALVELEVASTA K-MARKETISTA
PIRKKA COSTA RICA KAHVI 500 g
kt/tal. Juniorijalkapalloilijat käyttävät paljon kenttää ja kentän käyttöaika jatkuisi, aloitetta perustellaan. saakka
2
50
2 pkt
ETUSI
(3,13/kg)
-14%
Ilman korttia 3,49/kg (9,69/kg). Hallinto-oikeuden mukaan Suomussalmen kunnanhallituksen ja -valtuuston tekemät päätökset eivät ole valituksissa esitetyillä perusteilla lainvastaisia, eikä päätösten kumoamiseen ole aihetta. Seppäsen mielestä hänen valituksensa oli perusteltu. Raj. klo 17.00 ÄMMÄNSAARI, Lukion kenttä, Ruukinkatu 5 Su 19.6. 045 879 0676 ma - to 9 - 17, pe 9 - 18, la 9 - 14
ÄHKÖNEN
KAESAN KONSULENTTI PE KLO 9-16
ma-pe 7-21 la 7-18 su 12-18
HERKKUKIRSIKKA
Kirsi Moilanen, puh. klo 17.00 SOTKAMO, Tenetin koulu, Opintie 2 Ma 20.6. Ennakkomyynti:
PIENTEN IHMISTEN SUURIA ASIOITA...
TMI KARI J. saakka.
3
70 x 140
50
2 pkt
(10,29-14,58/kg)
ERÄ! MEHUJUOMAT JÄÄTELÖTUUTIT
2 dl/prk
GRANDI
PIRKKA
VALIO OLTERMANNI
7 prk
6x120 ml Yksittäin 2,19/pkt (3,04/l). ja BBQ
HK AMERIKAN PEKONIT 120-170 g,
Original ja File
ERÄ!
1
79
pkt
(2,56/kg)
2 pkt
ETUSI
-33%
Ilman korttia yksittäin 1,89/pkt (4,73/kg). Seppästä huomattavasti
Suomussalmen kunnanvaltuusto valitsi Matti Mentilän Suomussalmen kunnanjohtajaksi lokakuussa 2009. Tarjous voimassa 3.7. saakka.
Ilman korttia 23,52/24-pack (2,52/l) sis. pantit 3,60
Tarjous voimassa 16.-19.6.
0
99
kg
14,95 12,95
kpl
kpl
K
Vaate- ja Kodintekstiili
Kauppakeskus, p. Tarj. Seppänen vaati, että valtuuston ja kunnanhallituksen päätökset kumotaan. alk.
19
99
(2,07/l) sis. Säästöä on laskettu tulevan 12 000 euroa vuodessa.
Info-puhelin 0600 30006 (1,75/min+pvm)
La 18.6. Hallinto-oikeuden mukaan valtuuston päätös valita kunnanjohtajan virkaan Matti Mentilä on perusteltu riittävällä tavalla. Tarjous voimassa 16.-24.6.
2
99
rs
(8,31/kg)
2 pkt
ETUSI
-16-20%
Ilman korttia yksittäin 2,09-2,19/pkt (12,88-17,42/kg) Tarjous voimassa 3.7. Seppäsen mukaan Mentilältä puuttuu kokonaan kokemus kunnallishallinnosta ja kunnan johtamisesta. Valitin, koska Mentilän koulutus ja kokemus eivät tue työtä, johon hänet on valittu. Juhani Seppänen haki muutosta kahteen valtuuston ja yhteen kunnanhallituksen päätökseen, jotka liittyivät kunnanjohtajan valintaan. Lisäksi hän vaati hallintooikeutta velvoittamaan Suomussalmen kunnan korvaamaan jokaisen valituksen osalta Seppäselle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. 3.7. pantit 0,40
24-pack
ETUSI
-40-49%
-17%
Ilman korttia 1,55-1,79/pl (1,42-1,67/l). En ole havainnut kuluneen puolentoista vuoden aikana sellaista muutosta, että huoleni Suomussalmen tulevaisuudesta olisi vähentynyt, Seppänen sanoo.
Tekonurmi halutaan Ruukinkankaalle
>Kokoomus teki valtuustoaloitteen tekonurmen
saamiseksi Ruukinkankaan urheilukentälle. Tarjous voimassa 16.24.6.
5
95
kpl (5,95-7,44/kg)
esäkotiin! K
KYLPYPYYHE kpl
Kotimainen Univisio
Finlayson Reilun kaupan puuvillapyyhkeet
KÄSIPYYHE
50 x 70
2 kpl
10,- 10,TYYNY
50 x 60
OLVI KEVYTOLO KIVENNÄISVEDET JA VICHY
0,95 l/pl
PIRKKA III-OLUT
0,33 l/tlk, 24-pack
HEDELMÄ/VIHANNES MINIVESIMELONIT
kokonaisena, Espanja
Kotimainen Univisio
PEITE
150 x 200
2 pl
ETUSI
00
2 pl (0,84/l), sis
Tarvitaan puheenvuoroja, jotka avaavat uusia näköaloja. Mitä laulaisit karaokessa. liiku. Millaiseen mielenosoitukseen osallistuisit. Silloin hallinto keskittyy Ouluun, ja vaakalaudalla on ympäristökeskuksen, ELY-keskuksen ja ehkä myös ammattikorkeakoulun tulevaisuus. Hallintokokeilussa on mukana kahdeksan kuntaa, joilla on erilaiset tarpeet. Mitä arvostat kumppanissa. Mitä ohjelmia katsot televisiosta. En ihaile ketään. Muiden kuntien ei pidä tulkita Hyrynsalmen ja Puolangan päätöksiä hyvästeiksi yhteistyölle. Mitä osaat tehdä erityisen hyvin. En stressaa asioista. Mitä toivoisit syntymäpäivälahjaksi. Rehellisyyttä ja avoimuutta. Sopimukseen pitää kirjata konkreettisemmin, millaiset lähipalvelut kunnissa hallintokokeilun jatkoajalla toimivat. Pakon sanelemina tehdyt kuntaliitokset eivät ole hyvä ratkaisu.
P
Myös pienten kuntien näkökulma pitää huomioida.
Tiia suunnittelee lähtevänsä Ouluun, jos vain saa opiskelupaikan sieltä. Jouhaan. Puolanka antoi sopimusluonnokselle rukkaset jyrkin sanankääntein. Hyrynsalmi ilmoitti hyväksyvänsä hallintokokeilun jatkon, jos toiminta jatkuu nykymuotoisena, nykyisellä rahoitusmallilla ja nykyisen laajuisella lähipalvelurakenteella. Millä nimellä läheisimpäsi sinua kutsuvat. Mikä on inhottavin viikonpäivä. Saavani opiskelupaikan Oulusta, pääseväni matkustamaan ulkomaille ja kalastamaan Pohjois-Suomeen. Päivä, jota et unohda. Kirjelmöidään eduskuntaan ampuma-aselain tiukenMetsästetään salaa, ammutaan rauhoitettuja eläimiä. Kaikenvärisiä. Sanotaan, että näinhän täällä on aina tehty, ja Vedotaan siihen, että pedot tulevat päälle ja suojellaan kaikki on mennyt hyvin. Hölmöin uskomuksesi lapsena. Maanantai. Keskustelua yhteisistä toimintatavoista on jatkettava. Jotain vanhaa suomalaista iskelmää. Tiia, Tiitu. muka itseään. Riskinä on, että Kainuun maakunta-rooli häviää, jos hallintokokeilu loppuu vuoden 2012 jälkeen. Mitkä ovat kaksi turhinta tavaraasi. Kaikille sukulaisille, tutuille ja entisille luokkalaisilleni.
Puolangan kunnanvaltuusto käsittelee hallintokokeilun jatkoa ensi tiistaina.
Pääkirjoitus 16.6.2011
Keskustelua on jatkettava
uolangan kunnanhallituksen päätös hylätä Kainuun hallintokokeilun jatko yllätti, vaikka puolankalaiset ovat tuoneet tyytymättömyytensä ehdotettuun rahoitusmalliin usein esille. Siellä kauksiakin annetaan. Myös pienten kuntien näkökulma pitää huomioida, jotta jokaisen kunnan kannalta hyväksyttävä ratkaisu löytyy. Yksin kunnat eivät kuitenkaan pärjää. sästykseen liittyviä laittomuuksia puitu käSitten ammutaan vielä sellaistakin, mikä ei Juhani Mustonen räjäsalissa. etsästysseurat suosittelevat reipasta Ampuma-aseilla uhkaillaan toisia, tappouhulkoilmaharrastusta nuorille. Shoppailla. Mistä olet ylpeä itsessäsi. Pauke piittaamattomuutta lain ja asetusten säätekuuluu kauas, metsä raikuu. Jäähyväiset ja se jos jollekin tapahtuu jotain pahaa. Nyt on viimeinen hetki rakentaa aitoa poliittista keskustelua. Mitä teet työksesi. 4
Ylä-Kainuu Torstai 16.6.2011
"
Kunnanjohtajat ovat istuneet aiheesta tarpeeksi paljon."
"
Kurkistus
Pinja Hiljanen
Suomussalmi
Nyt hilla on tupella ja aukeaa siitä pikkuhiljaa raakileeksi. Tanssia. Omakotitalossa Suomussalmella. Kyse on loppujen lopuksi melko pienistä asioista. Talojen ja ulkorakennuksien seinät, liijuhani.mustonen@sps.fi Metsästykseen näyttää liittyvän runsaasti kennemerkit ovat suosittuja kohteita. lessa katsellaan tympeästi ja tylysti, jos joku Näin varmasti onkin siellä seurassa, sattuu tulemaan vastaan. tolassa. Pikkukoristeet ja koulupöytä, kun en ikinä käytä sitä. Olen hakenut opiskelupaikkaa Oulusta. Minä toivon... Puolanka ja Hyrynsalmi muistuttavat oikeutetusti, että vaihtoehtoja on enemmän kuin yksi. eläinten tarkkailua varten tehdyillä katselupaikoilla, jos. dutaan silmittömän metsästyskiihkon valtaan Sen verran monta kertaa on erilaisia metja ammutaan lopulta kaikkea, mikä liikkuu. nuksista. Mikä saa sinut liikuttumaan. Syön hyvin ja liikun. Milloin siivosit viimeksi. Jonkun hyvän pihvin ja ranskalaisia. Mitä harrastat. Täydellisiä naisia, Frendejä ja Simpsoneita. Ei mikään. Selvinkin päin oldattamaan sääntöjä. Samalla menevät ran, antautuuko ollenkaan moiseen puukaikki, kun on kerran metsälle lähdetty. Tätä menoa ensimmäiset raakileet ovat odotettavissa juhannuksen tienoilla."
Ranualainen marjamies Taisto Illikainen
Iltalehti.fi:ssä 15.6.
"
Pikkuhiljaa alkaa tuntua kodilta."
Kunnanjohtaja Seppo Rajala
Puolangalla 14.6.
Seurakuntapastori Mikko Riipinen
Suomussalmella 14.6.
Tiia ei stressaa asioista
Nimesi kokonaisuudessaan. Pallo on kunta- ja maakuntapäättäjien käsissä, ja aikaa kaikkia tyydyttävän kompromissin löytämiseen on vielä. Viikko sitten. Kun olin Saksassa nuorten kansainvälisellä tapaamisella. Kyse on esitetyn rahoitusmallin hylkäämisestä, ei yhteistyön tuomitsemisesta. Mitä ruokaa tilaat ravinolet käynyt. Möröt. mutta moni saattaa miettiä useamman kerEi edes tunnisteta eläimiä. En osallistuisi mihinkään. Öykkäröidään humatoimitaan yhdessä ja opitaan noulassa, kehutaan ja uhotaan. Miten huolehdit itsestäsi. Kunnat eivät halua allekirjoittaa paperia, joka ainoastaan kasvattaa niiden kuluja tuntuvasti. lemästä käyttäytymistavasta. Kenelle lähetät terveisiä. Teneriffa. Suosikkilajisi. Lisäksi molemmat kunnat haluavat takeet siitä, että ne saavat rahoilleen vastinetta tiettyjen lähipalveluiden muodossa. Missä ja miten asut. Ei ole mennyt hyvin, ja vaikka suurella enemmistöllä Silti moni ikänsä metsissä liikkunut ei ole eläessään olisi mennyt hyvin, joutuvat kaikki kärsimään joidenkin nähnyt luonnossa karhua muuten kuin varta vasten jatkuvista töppäilyistä. Tiia Maria Manninen. Kaukaisin paikka, jossa
Totista hommaa
M
on sellaisessa käynyt. Merenranta, lämpöä, hyviä shoppailupaikkoja ja ravintoloita. Ketä ihailet ja miksi. Tanssi. Minkä värisiä vaatteita käytät. Mikä pelottaa. Mitä unelmiesi matkakohteesta löytyy. Kannettavaa tietokonetta
Yrittäjä Timo Matero Kainuun Kalatuotteesta kertoo kylmäketjun ylläpito kotitarvekalastajilla on yleensä hankalaa toisin kuin ammattikalastajilla. Jos on saanut saaliin, sen saa myydä, poikkeuksena alamittaiset kalat. -Illalla lasken verkot. Materon mukaan lähikalaa on kuitenkin tarjolla Ylä-Kainuussakin. Kalastajien näkökulmasta taas kenties markkinoita ei ole riittävästi, hän pohtii. Kalan täytyy tulla turvallisesti ruokapöytään.
Mustikkasadosta odotettavissa paikoin runsas
>Mustikan satonäkymät ovat keskinkertaista paremmat, paikoin runsaatkin. Olen ikäni tottunut syömään kalaa.
Lähikala ui lakiverkossa
Lähijärvien kalaa kaivataan enemmän kauppoihin.
Juha Hankkila
Hyrynsalmi
>Vastapyydettyä, lähijärven kalaa ei aina tahdo löytyä kauppojen tiskiltä. Toisen paikan puolesta puhuivat hyvä sijainti pääraitin varressa ja patsaspuiston lähellä.
Kotitarvekalastaja Pauli Anttonen Hyrynsalmelta selvitteli verkkoja kotipihallaan eilen. Sisällä oli pengottu lipastoja sekä kaappeja ja anastettu vintin portailla ollut oranssin värinen Husqvarna-merkkinen moottorisaha.
Leikkipuisto Monitoimitalon viereen
>Puolangalle rakennetaan leikkipuisto vanhan paloaseman ja Monitoimitalon viereiseen puistoon. Rakennukseen oli päästy rikkomalla kivellä sisäänkäynnin lasi-ikkunat. Se on siinä, kuka haluaa "pyöreätä" kalaa ja kuka fileroituna. Metsäntutkimuslaitoksen mukaan mustikka on tänä kesänä saanut kukkia runsaslukuisena ja halloilta rauhassa. Torstai 16.6.2011 Ylä-Kainuu
5
Moottorisaha vietiin mökiltä
>Kesäasuntoon murtauduttiin Puolangan Törmänmäessä 13. Toisaalta suomalainen kalastuslainsäädäntö ei kiellä eikä rajoita kotitarvekalastajien kalan myyntiä. Nyrönen sanoo.. Myös pölytyksen onnistuminen parhaaseen kukinta-aikaan toukokuun viimeisellä viikolla on vielä arvoitus. Kylmäketjua täytyy pitää yllä, sen pitäisi olla
Hyrynsalmen S-Marketin
päällikkö Maarit Kinnunen sanoo myös, että lähi-
Osaltaan tiukka lainsäädäntö vaikuttaa joustavaan kalakauppaan. Aina pitää olla asianmukaiset kuljetussysteemit.
katkeamaton, Matero sanoo. Kesäkuun alun helle kuivatti maaperän ja kurittaa sienirihmastoja.
Hyrynsalmen S-Marketin päällikkö Maarit Kinnunen myöntää, että lähivesien kalalla olisi enemmänkin kysyntää. Puolukka kukkii EteläSuomessa paikoin hyvin, sen sijaan kovat tuulet ja sadekuurot ovat suomuuraimen kukkien riesana avosoilla. Hän sanoo, että kuitenkin kirjolohta ja merilohta kysytään eniten. Alustavien raakilehavaintojen perusteella osa kukista on jäänyt pölyttymättä. Tottakai olisi hyvä, jos lähiveden viljaa olisi jatkuvasti saatavilla. Pilvenä taivaalla on kesäkuun alun hellejakso, joka saattaa laskea satotasoa. Näillä seuduilla ei ole tarpeeksi ammattikalastajia meidän näkökulmasta. Etenkin kotitarvekalastajilla jäisi usein kalaa muillekin jaettavaksi, tai myytäväksi. Kunnanjohtajan mukaan Monitoimitalon viereinen puisto on lapsille turvallisempi ja muutenkin kätevä, sillä Monitoimitalon tilat ovat tarvittaessa leikkipuiston asiakkaiden käytettävissä. Heikkinen esitti Ari Hiltusen (vas.) kannattamana, että leikkipuisto toteutetaan Keskipisteen puiston ja Kuntotien vieressä olevalle tontille. 14. Maanantaina kokoontunut kunnanhallitus joutui äänestämään puiston sijainnista. Tässä on niin paljon pikkunyansseja välissä, hän toteaa.
Ylä-Kainuu alueellakin
on muutamia ammattikalastajia. Tiukka elintarvikelainsäädäntö ei enää salli, että kalastaja tuo saaliinsa ämpärillä kaupan tiskille myytäväksi. Kaikenlaista kalaa kysytään matikasta haukeen, laidasta laitaan. Suoraan kotitarvekalastaja ei voi tuoda nykylakien mukaan saalistaan kauppaan kuten ennen vanhaan. kesäkuuta. Kunnanjohtajan esitys voitti Jorma Heikkisen (kesk.) esityksen äänin 43. Tässä on ymmärrettävä kuluttajasuojan näkökulma. Asiakkaat kyselevät, että kuka kalastelee, että saisi tuoretta kalaa suoraan järvestä. Järjestelmä pyrkii takaamaan hyvän laadun, hän sanoo. Myös alueen liikenneturvallisuus on hyvä. Meille kala tulee tukkuliikkeen kautta, mutta ei se kestä kauan matkalla. kalalla olisi enemmänkin kysyntää. Maarit Kinnusen mielestä pitäisi olla systeemi, että kotitarvekalastaja voisi viedä vaivattomasti ylimääräisen kalan kalaliikkeeseen, josta se tulisi vähittäismyyntiin. Kainuu ELY-keskuksen kalatalouspäällikkö Jukka Nyrösen mukaan jopa Kalakauppiaiden liitosta valtakunnan tasolla on nähty ongelmana, että kotimaista kalaa ei tule tarpeeksi kauppaan. Myyjä Liisa Keränen Hyrynsalmen K-Market Kemppaisesta kertoo, että lähikalalle olisi kysyntää. Ammattikalastajilla on jäähilepaljut mukana järvellä, ja kalat laitetaan suoraan jäihin, mikä takaa kalan säilymisen tuoreena kuluttajalle. Mutta elintarvikelainsäädäntö on tiukka
Jäätelö on myös hyvä kesäherkku, mutta näin kylmällä ilmalla ei haluta jäätelöä.
Valmistuneet
>Suomussalmelaissyntyinen Tiina Johanna Matero on valmistunut fysioterapeutiksi Rovaniemen ammattikorkeakoulusta.. Sadetta tuli rankasti, mutta tuulen myräkkä ei kaatanut Akonvaaran mäntyjä. Hän kuvasi linnun ikkunan läpi.
Ylä-Kainuu julkaisee Viikon kuva -palstalla lukijoidensa ottamia kuvia. Asiakkaita palvelevat toimipisteet jäävät suunnitelman mukaan jokaiseen sopimusalueen kuntaan. Luulen, että tänne on iskenyt yksi vahva salama, joka on sitten haarautunut useaan suuntaan. Isovanhemmat Tuulikki Mylly Luvialta sekä Kaijamummi ja Eero-ukki Järvenpäästä.
Pentti Moilanen
Makkaraa, lihaa ja kalaa. Lähetä omasi sähköpostilla osoitteeseen toimitus.ylakainuu@sps.fi tai postissa osoitteeseen YläKainuu, Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi. Ilmoita viestissä kuvaajan nimi ja kerro lyhyesti kuvasta.
Syntyneet
>Luvialaiset Hanna-Mari ja Hannu Ahto saivat poikavauvan 15.4.2011. Muutaman metrin päässä lenkkipolusta metsänpohjassa kulkee vielä toistakymmentä metriä pitkä, salaman uurtama polku.
Luulen, että tänne on iskenyt yksi vahva salama, joka on sitten haarautunut useaan suuntaan.
Erkki Karhunen
Hirvenlihaa, porsaanlihaa ja grillitassuja.
Maaseutuhallinnon uudistukselle vihreää valoa Hyrynsalmella
>Maaseutuhallinnon järjestäminen yhteistyössä Hyrynsalmen, Suomussalmen, Puolangan, Paltamon ja Ristijärven kesken sopii Hyrynsalmen kunnanhallitukselle. Kesällä maistuu myös jäätelö, erityisesti mehujää.
>Akonvaaran polulle Pitämällä poikennut Alpo Huotari ei ollut uskoa silmiään, kun hän näki kesäkuun ensimmäisen viikonvaihteen ukkosen jäljet. Vuosia metsissä töitä tehnyt Alpo Huotari sanoo, ettei ole koskaan nähnyt vastaavaa. ja hän sai nimekseen Oliver Ukko Aleksanteri. Esityksen mukaan isäntäkuntana toimii Puolanka. Hallitus esittää ratkaisun hyväksymistä kunnanvaltuustolle. Kemppaisen varamieheksi hallitus valitsi kunnanhallituksen puheenjohtaja Tapani Kemppaisen ja Mäkeläisen varajäseneksi kunnanjohtaja Heimo Keräsen. Kunnanhallitus nimesi edustajat työryhmään kokouksessaan tiistaina. Tykkään syödä kesällä mansikoita omasta mansikkamaasta.
On se melkoinen rytäkkä ollut. Hän muistaa ukkosen rytisseen kesäkuun alussa Akonvaaran päällä lähes kolme tuntia. Lapsi kastettiin 11.6. Huotari muistaa ukkosen rytisseen Akonvaaran päällä lähes kolme tuntia.
Kesäkuun ensimmäisen viikonvaihteen ukkonen teki hurjaa jälkeä Akonvaarassa. 6
Ylä-Kainuu Torstai 16.6.2011
Kalluppi
Mitä grillaat kesällä?
Ukkonen teki rujoa jälkeä
Salama silpoi kymmentä puuta ja möyri maata.
Anna-Leena Rauhala
Suomussalmi
Kemppainen ja Mäkeläinen työryhmään
>Hyrynsalmea toisen asteen koulutuksen tulevaisuuspolku-työryhmässä edustavat kunnanvaltuuston puheenjohtaja Esa Kemppainen ja sivistyspalveluiden päällikkö VeliPekka Mäkeläinen. Huotari laski, että noin 30 aarin alueella kymmenessä männynrungossa näkyy salamaniskun jälki. Hoppendorff tunnisti sen lehtokurpaksi. Lenkkipolun leikkasi syvä ura, ja salama oli kyntänyt liki metrin syvää uraa myös metsän pohjaan. Onneksi kukaan ei osunut kohdalle, Huotari miettii. Luulen, että tänne on iskenyt yksi vahva salama, joka on sitten haarautunut useaan suuntaan. Sadetta tuli ukkosmyrskyn yhteydessä rankasti, mutta tuulen myräkkä ei ole kaatanut Akonvaaran mäntyjä. Akonvaaran pururata on jo tuhon jäljiltä korjattu, mutta polun vierellä jäljet näkyvät yhä.
Alpo Huotari laski salaman jäljet kymmenestä rungosta.
Viikon kuva
>Alpo Hoppendorff katsoi tiistaiaamuna ulos ikkunasta ja huomasi, että pihamaan reunassa metsän puolella tepasteli oudon näköinen lintu. Ratkaisuun ohjaa maaseutuhallinnon järjestämistä kunnissa koskeva laki.
Elsa Kemppainen
En oikeastaan mitään. Huotari ehti aikanaan tehdä 16 vuotta töitä metsurina Metsähallituksen hakkuutyömailla, mutta vastaaviin ukkosen jälkiin hän ei ole koskaan törmännyt. Edustajina työryhmään valitaan Ylä-Kainuun kunnista ja Kuhmosta.
Markus Keränen
Pihvejä, makkaraa ja tomaatteja. Jos yhteistoiminta käynnistetään, maaseutuviranomaisina toimivat viranhaltijat siirtyvät Puolangan kunnan palvelukseen, mutta ensisijaiset sijoituspaikat eivät ratkaisun myötä muutu
kello 1012. Vapaita paikkoja on 23-vuotiaiden, koululaisten, tulevien eskareiden ja 45-vuotiaiden ryhmissä. Uimarannat, Kirkkopuiston tenniskentät, Jätkänpuiston frisbeegolfrata ja kyykkäkenttä sekä lentopallokentät ovat vapaasti kaikkien käytettävissä koko kesän ajan. Iida mielestä työ on ollut leppoisaa ja mukavaa. heinäkuuta saakka avoinna lauantaisin kello 10 alkaen. PLUSSA-KORTILLA 1.6. ja
4.7.8.7. Jatkonsalmella järjestettävä leiri on tarkoitettu 1014-vuotiaille. Ilmoittautua voi tällä viikolla numeroon 044 585 9700. Ensi viikon maanantaista torstaihin kestävällä Hossan nuortenleirillä on vielä muutama vapaa paikka. Baletin ja jazztanssin alkeita, venyttelyjä ja tanssillisia leikkejä sisältävä kurssin liikuntahallilla ohjaa Veera Juntunen. Uimakoulua on kesällä viikon ajan kullekin ryhmälle. Kuntosali on 12. Vapaa-aika on kivaa.
Tietysti iso ryhmä vaatii enemmän työtä. Vuorossa oli 7-14 vuotiaiden ryhmä. Altailla porukka jaettiin kahteen ryhmään. Tiistaina kello 13.30 uimahalli täyttyi innokkaista uimakoululaisista. Kun pienimmät olivat uineet lastenaltaassa puolisen tuntia Juha-Matti ilmoitti, että kaikkien uimataito on niin hyvä, että oli aika siirtyä isoon altaaseen. Jätkänpuiston kesäjumppa jatkuu 5. Lisäksi kunnan ylläpitämät liikunta- ja leikkipaikat sekä uimarannat ovat vapaasti kaikkien käytettävissä. Ryhmässä on eri-ikäisiä ja -tasoisia lapsia, ja opetus pitää järjestää kaikille sopivaksi, Petra huomautti. pantit 3,60
PIRKKA VIRIKEKANANMUNAT
M10, 580 g
0
RAUTAOSASTO
MEROX PÖYTÄTUULETIN 15 cm ROSENLEW JENKKIKAAPPI ROSENLEW PESUKONE PT CELLO WINTEX TALOMAALI 9 l
99
rs
(1,71/kg)
PIRKKA VEHNÄJAUHO
2 kg
PIRKKA SOKERI
1 kg
2 ps
1
00
2 ps
(0,25/kg)
0
89
ps
(0,89/kg)
MAATALOUSOSASTO
AMPPELIKUKAT kpl
18,KÄRCHER 99,KUIVAMÄRKÄIMURI TRIMMERI 99,AKKU, MOOTTORI RUOHONLEIKKURI 295,MURRAY MP500 PUUTARHAMULTAA 5 sk 16,90
ma-pe la su 8-21 8-18 12-18
13,50 299,399,62,90
Viime viikon arvonnan 50 :n lahjakortin voitti ANJA PARTANEN
Hyrynsalmi K-Market p. Mukaan voi ottaa oman kuulan ja makuualustan. Petra Lackman kertoi, että tässä ryhmässä on mukana 27 lasta. Maksuton jumppa järjestetään tiistaisin kello 10. pantit 3,60.
19
99
24-pack (2,07/l)
sis. Kun kaikki uimatunnin tehtävät oli suoritettu, oli vuorossa vapaa-aika. Lentopalloa voi pelata Jätkänpuistossa tai Tervakankaan leikkikentällä Säröspinontiellä.
-17%
Ilman Plussa-korttia 23,52/24-pack (2,52/l) sis. Aikuisille tarjolla on muun muassa allasjumppaa ja ohjattua kahvakuulaa. alk.
1
99
pkt (3,98/kg)
3
99
pkt
(6,65/kg)
PIRKKA III-OLUT
0,33 l/tlk, 24-pack
24-pa
ck
ETUSI
>Suomussalmen kunnan liikuntapalvelut järjestää kesän aikana paljon toimintaa lapsille ja nuorille. Tilaa on vielä myös lasten uimakouluissa, jotka järjestetään Kiannon Kuohuissa 27.6.1.7. Olen saanut auttaa uimakoululaisia ja olen ollut myös kopissa altaiden valvojana, Iida kertoi työteh-
TARJOUKSET VOIMASSA 16.-20.6.2011
PLUSSA- PIRKKA KORTILLA 16.-19.6.2011
NYT LEIVOTAAN JUHANNUKSEKSI
COSTA RICA KAHVI 500 g EUROSHOPPER MEETVURSTI 600 g
ETUSI
-40%
Liikunnallista tekemistä riittää koko kesäksi
Sirkku Rautio
Suomussalmi
Ilman Plussa-korttia 3,29/pkt (6,58/kg). Uimaopetusta on hyvä järjestää Kiannon Kuohuissa, sillä tilat ovat riittävät suuremmallekin ryhmälle.
Lapsia opastamassa olivat uimaopettajat Petra Lackman ja Juha-Matti Huotari sekä kahden viikon kesätyöläinen Iida Härkönen. Hänestä on mukavaa, että näin iso ryhmä on saatu kokoon.
Uimassa on kivointa, kun saa leikkiä vedessä.
Heta Manninen
Isossa altaassa harjoiteltiin sukeltamista. Pelikurssi järjestetään samoina päivinä kello 13 15 Ruukinkankaan koulun monitoimiareenalla. Kuljetusuimakouluja ei järjestetä, koska osallistujia ei ollut tarpeeksi. Uimaan pääsyä yläaulassa odottelivat Heta Manninen ja Tiia Keränen. Sen jälkeen kuntosali palvelee tiistaista sunnuntaihin. Tanssikurssi järjestetään liikuntahallilla sekä maanantaina 27.6. Viikon aikana lapset kehittävät uimataitoaan, ja heille jaetaan uimamerkit heidän uimataitonsa mukaan. Jesse Kela ja Mika Moilanen johdattelevat nuoret muun muassa fun-battlen ja sählyn saloihin.
Aamu-uinnille kylpylään pääsee tiistaista sunnuntaihin kello 89.
Avaimen voi ottaa kassalta, ja maksu pitää suorittaa tasarahalla uinninvalvojille. Petra kertoi, että uimakoulussa on osallistujia on tänä vuonna enemmän, kuin edellisinä vuosina. (08) 741 131 Maatalous p. (08) 741 121
KEMPPAINEN KY
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN. tävistään. Heitä opasti Petra. Pienimmät menivät Juha-Matin johdolla lastenaltaaseen opettelemaan selkäuintia, koirauintia ja sukeltamista. heinäkuuta saakka. Leirillä melotaan, patikoidaan, pelataan, uidaan, kalastetaan ja pidetään hauskaa yhdessä. (08) 741 288 Rauta p. Tytöt kertoivat osaavansa uida omasta mielestään hyvin. Isossa altaassa kaikki saivat kokeilla hyppäämistä altaan reunalta. Vähän vanhemmat pääsivät isoon altaaseen. Reunalta hyppiminen on kaikista kivointa, lapset kertoivat. Torstai 16.6.2011 Ylä-Kainuu
7
Uimakoulut ovat alkaneet
Tiistaina tuli paljon innokkaita lapsia harjoittelemaan uimista.
Pinja Hiljanen
Suomussalmi
>Jokakesäiset uimakoulut ovat käynnistyneet. Juhannuksen jälkeen nuoria liikuttavat tanssi- ja pelikurssi. Ohjattu kahvakuularyhmä kokoontuu keskiviikkoisin kello 17 kylpylän takapihalla. Tiian mielestä järvessä uiminen on hauskempaa, kuin uimahallissa.
Me saadaan leikkiä lastenaltaassa ja laskea mäkeä, lapset iloitsivat. Uimassa on kivointa, kun saa leikkiä vedessä, Heta sanoi. että tiistaina 28.6
Kyse on lähipalveluista. Rajalan mukaan Puolanka on maksanut kuntayhtymälle palveluista ihan reilusti. Keränen muistuttaa, että hyrynsalmelaiset ovat maksaneet palveluista enemmän kuin ovat niitä käyttäneet. Puolanka voi siis ottaa perusterveydenhuollon, sosiaalitoimen ja lukion hallintaansa. Eriksson toivoo, että aika käytetään mahdollisimman hyvien ratkaisujen löytämiseen. Puolanka ei voi jatkaa Kainuun hallintokokeilussa kunnille esitetyin ehdoin. Mallissa valtionosuuksien kohdentamisen jälkeiset kuntien maksuosuudet maakuntahallinnolle määritellään euroa asukasta kohti. Peltola sanoo. Lain mukaan jokaisen kunnan pitää olla sairaanhoitopiirin jäsen, joten yhteistyötä ainakin sillä saralla pitää jatkaa joko Kainuun tai PohjoisPohjanmaan kanssa.
Helpompaa on istua vuosi lipputangon nokassa kuin saada samassa ajassa aikaan hallintokokeilun korvaava järjestelmä, Eriksson sanoo. Keskustelu on pyörinyt rahoituksen ympärillä, mutta kunnat eivät ole käyneet minkäänlaista keskustelua palveluista, kunnanhallituksen keskustalainen puheenjohtaja
Jos kunnat ovat viisaita, ne keskustelevat nyt keskenään siitä, miten palvelut konkreettisesti järjestetään.
Harri Peltola
nan takia, Peltola kysyy. Puolangan kunnanhallitus kävi hallintokokeilun jatkosta vuoden 2012 jälkeen kolmetuntisen keskustelun. Kunnanhallituksen valtuustolle tekemän esityksen mukaan jatkovalmistelun pohjana voivat olla myös Kainuun kuntajohtajien ehdottamat luonnokset uudesta perus- ja yhteistoimintasopimuksesta, mutta Hyrynsalmen kunta ei hyväksy perussopimusluonnoksen uutta rahoitusratkaisua esitetyn kaltaisena. Peltola ihmettelee, miksi Kajaani ei voi hyväksyä pienten kuntien vaatimuksia, vaikka se on hallintokokeilun suurin hyötyjä. Kunnilla on vielä aikaa hakea ratkaisua, jos halua ja kykyä löytyy. Hyrynsalmen kunnan kanta on, että esitettyä oikeudenmukaisempi malli
on niin sanottu rahoitusmalli D. Sote-palvelut voidaan antaa erityissairaanhoitopiirin tehtäväksi tai niitä varten voidaan perustaa 12 kuntayhtymää. Tämä asia ei kuulu pätkääkään maakunnan virkamiehille, Seppo Rajala sanoo.
Kunnille esitetty rahoitusjärjestelmän muutos lisäisi Puolangan kunnan vuosittaista maksuosuutta noin 750 000 euroa eli 2,5 veroprosenttia. Maksamme osuutemme ihan mielellämme, jos palvelut ovat sellaisia, mitä puolankalaiset haluavat, Peltola sanoo. Laskelmien mukaan Puolanka käyttää kuntayhtymän palveluihin 800 000 euroa enemmän kuin käyttää niitä.
Seppo Rajalan mielestä kunnanjohtajat ovat keskustelleet aiheesta tarpeeksi monta tuntia. Kunnanjohtaja Heimo Keräsen mukaan Hyrynsalmi on ollut koko valmistelun ajan kriittinen rahoitusmallia kohtaan. Jos hallintokokeilu puretaan, kaikille Kainuun kunnille tulee kiire kehittää tilalle uudet toimivat järjestelyt. 8
Ylä-Kainuu Torstai 16.6.2011
Puolanka haluaa turvata lähipalvelut
Hallintokokeilu ei voi jatkua esitetyin ehdoin.
Sirkku Rautio
Puolanka
>Puolangan kunnanjohtaja Seppo Rajala ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Peltola käyskentelevät Suolijärven vaaramaisemissa tyyninä. Hyrynsalmen kunta esittää, että lopullisen rahoitusmallin arvioimiseen tulee kuntien tarvittaessa käyttää ulkopuolista arvioijaa. Yliniemen mukaan Puolangalla ei ole myöskään mahdollisuuksia noudattaa PARAS-lakia omillaan. Peltolan mukaan puolankalaiset eivät halua sellaista järjestelmää, jossa peruskunnilta on viety vaikuttamisen mahdollisuus. Esitetty rahoitusmalli nostaisi maksutasoa entisestään yli 300 000 eurolla. Poliittisen tason neuvottelut ovat sen sijaan jääneet käymättä. Hyrynsalmi pitää tätä kohtuuttomana.
Sirkku Rautio
Ylä-Kainuu
>Valtiovarainministeriön kehittämispäällikön Teemu Erikssonin mukaan pallo on nyt Kainuun kuntien käsissä. Hän muistuttaa, että hallintokokeilu perustuu vapaaehtoisuuteen ja kuntien välisiin sopimuksiin.
Puolangan puolesta hallintokokeilu voi jatkua, jos Kajaani hyväksyy pienten kuntien rahoitusvaatimuksen ja kuuntelee oikeasti pieniä kuntia niiden palveluja koskevissa päätöksissä. Säilyykö yksi kokonaisuus, vai tuleeko useampia kuntayhtymiä. Meidän aikaraja on siinä, että jatkoaikeista pitää ilmoittaa vuodenvaihteeseen mennessä. Ja saavatko kunnat tarvitsemaansa erityishenkilökuntaa sosiaalija terveyspuolelle sekä kouluihin, Säkkinen miettii.. Jos kunnat ovat viisaita, ne käyvät nyt keskusteluja keskenään siitä, miten palvelut konkreettisesti järjestetään, Peltola sanoo
Esitetty rahoitusmalli kasvattaisi summan 1,5 miljoonaan euroon. Maakunnallisen kokonaisuuden hajoaminen pieniksi palasiksi pakot-
taisi myös pohtimaan hallintorakenteita laajemmin. Hallintokokeilun loppuminen olisi Säkkisen mielestä hirveän surullista kuntien kannalta. Sosiaali- ja terveyspalvelujen ja toisen
asteen koulutuksen kaltaisten isojen järjestelmien purkaminen ja uudelleen rakentaminen on työlästä.
Jos tilanne on vuoden vaihteessa sama kuin nyt, hallintokokeilu loppuu.
Teemu Eriksson
toja. Mutta mitkä ovat kustannukset, jotka siitä aiheutuvat. Maakunta ei voi osallistua neuvotteluihin, koska se ei ole asiassa sopijaosapuoli. Kainuun maakunta kuntayhtymän hallintojohtaja Kalevi Yliniemi totesi tiistain Kainuun Sanomissa, että hän ei näe kuntien välisten keskustelujen jatkamista mahdollisena. Kannattaako niiden kaataa tätä parin miljoo-
Rahoitusmalli ei Jos halua löytyy, Kainuun kunnilla kelpaa Hyrynsalmelle on vielä aikaa hakea ratkaisua
Sirkku Rautio
Hyrynsalmi
>Hyrynsalmen kunta voi olla mukana Kainuun maakunta -kuntayhtymässä myös vuosina 2013 2016, mikäli toiminta jatkuu nykymuotoisena, nykyisellä rahoitusmallilla ja nykyisen laajuisella lähipalvelurakenteella. Päätökseen johti kokonaisuus. Puolangalla pitää esimerkiksi olla vuodeosasto, jolla saa antibioottihoitoa tippana, ettei tarvitse lähteä lääkeannoksen takia Suomussalmelle makaamaan moneksi päiväksi, Peltola sanoo. Jos tilanne on silloin sama kuin nyt, niin hallintokokeilu loppuu, Eriksson sanoo. Suolijärveltä Suomussalmelle ajaa kohtuulisessa ajassa, mutta Puolangan kirkonkylältä luontevampi suunta on Kajaani tai Oulu. Käydyissä keskusteluissa ei ole pystytty rakentamaan mallia, joka turvaisi puolankalaisille peruspalvelut kohtuullisin kustannuksin. Puolangalla tai Hyrynsalmella ei Erikssonin mukaan ole hallintokokeilulle hirveän monia vaihtoeh-
Kuntien pitäisi käynnistää neuvottelut ja katsoa, millä reunaehdoilla voidaan jatkaa, maakuntavaltuuston puheenjohtaja Timo Säkkinen sanoo. Yhteistoiminta pitäisi miettiä uusiksi lyhyessä ajassa. Maakunnan liittoa ja erityissairaanhoitopiiriä lukuunottamatta palvelut voidaan järjestää myös isäntäkuntamallilla.
Harri Peltolan ja Seppo Rajalan mielestä Ämmänsaaren sosiaali- ja terveyspalvelut ovat puolankalaisille liian kaukana. Keskustelussa olivat mukana myös kunnanvaltuutetut. Puolanka, Sotkamo ja Kuhmo kuuluvat kuntiin, jotka voivat tehdä poikkeuksen perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen tehtävien järjestämiselle asetettuun 20 000 asukkaan väestöpohjavaatimukseen pitkien etäisyyksien takia. Rajala arvelee, että jos hallintokokeilua ei jatketa, perustetaan todennäköisesti erikseen maakunnan liitto, erityissairaanhoitopiiri ja todennäköisesti myös toisen asteen koulutuskuntayhtymä. Kunnanhallitus päätti esittää ensi tiistaina kokoontuvalle valtuustolle hallintokokeilun jatkon hylkäämistä. Kunnanhallituksen maanantaina tekemä päätös tuntuu oikealta
Hp. Hallitus katsoo, että taloudellinen tuki on tarpeen nyt, jotta kunnan toiminnallisen ja taloudellisen rakenteen tervehdyttäminen onnistuu tulevina vuosina.
-tunnus takaa turvallisen asuntokaupan
RIVITALOHUONEISTOJA
1 h, kk ja s; 35,5 m², KALEVANTIE. Vasemmiston valtuustoryhmä jätti aloitteen, jonka mukaan Suomussalmen pitäisi etsiä yhdessä maakunnan kanssa keinoja rakennetyöttömyyden alentamiseksi. 165.000 Autotalli, hp. ja s; 73,5 m², KIANNONKATU. Tilasta on tehty metsänarvio. Hp. Rantarakennusoikeutta ei ole selvitetty. Jälkiviisaushan on hyvää viisautta. 2010 sekä pintaremontoitu. 24.000 3 h, k ja kph; 95,0 m², PAASIKATU.Vv. VAPAUTUU HETI!
Kiinteistökeskus
Keskuskatu 16, 89600 Suomussalmi p. ja var. Kunnanjohtaja Matti Mentilä pohjusti asiaa kunnanvaltuuston kokouksessa ja totesi, että kysymykseen tulee määräaikaisuus, sillä pysyvä malli ei ole lainsäädännöllisesti mahdollinen. Sähkölämmitys, leivinuuni, puuliesi ja ilmalämpöpumppu. Rajoittuu Iso Kumpujärven rantaan, metsän arvio tehty, puusto enimmäkseen mäntyvaltaista. 1976, tilava, valoisa, suorasähkölämmitteinen rivitalohuoneisto. Hän piti kuitenkin myönteisenä, että rahaa jää. Vv. Mauno Manninen (vas) huomautti Suomussalmen maatalousyrittäjille, että käyttäisivät suomalaista työvoimaa rakennustyömaillaan: Maatalousyrittäjät vaativat suosimaan kotimaisia maataloustuotteita, mutta käyttävät sitten omissa töissään ulkomaalaisia työntekijöitä.
METSÄ-/RANTATILOJA
Määräala noin 9,9 ha, LAAJA. 65.000 Paritalo; noin 240 m², SYVÄYKSENKATU. ja suihku-WC-tila; noin 25 m², ITSELLISENKUJA. Hp. 1979, heti vapautuva, siisti, kaukolämmitteisessä yhtiössä sijaitseva rivitalohuoneisto irtaimistoineen. Hp. Rakennuksessa on keskuspölynimuri ja koneellinen ilmanvaihto lämmöntalteenottojärjestelmällä. Uusi organisaatiomalli on päätettävä arviointien perusteella ja otettava huomioon tilojen suunnittelussa. Valtuusto antoi myös kunnanhallitukselle oikeuden tehdä ei-olennaisia, teknisluonteisia muutoksia sopimukseen.
Investoinnit on pystytty toteuttamaan eikä ole tarvinnut velkaantua.
Ritva Huttunen
Martti Tolonen (kesk) näki hyvänä, kun on varauduttu tuleviin aikoihin. Ennen tämän toteuttamista on arvioitava nykyistä koko sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiota, johtamista ja toimintaprosesseja. 1962, siisti, osaksi remontoitu, valoisa huoneisto. Huoneistot 2 h, k ja kph sekä 4, k ja kph. 16.500 2 h, k ja s; 59,5 m², KÄENKUJA. Torstai 16.6.2011 Ylä-Kainuu
9
Hyrynsalmi hakee harkinnanvaraista valtionosuutta
>Kattamattomat alijäämät, Kiinteistö Oy Ahmahakan talouden tervehdyttäminen ja yhtenäiseen perusopetukseen siirtymisen tuomat kustannukset ovat Hyrynsalmen kunnanhallituksen mukaan syitä, joiden perusteella kunnan tulisi saada harkinnanvarainen korotus valtionosuuksiin tänä vuonna. Hallintokokeilu antaa Mentilän mukaan sen mahdollisuuden, ettei roikkuvia alijäämiä syntyisi niin kuin muutamissa kunnissa pääsi tapahtumaan. Tila rajoittuu lampeen. Rantarakennusoikeutta ei ole selvitetty. 45.000
KERROSTALOHUONEISTOJA
2 h, k ja kylpyh.; 62,0 m², KESKUSKATU. 105.000 Tupak. 1983, siisti, heti vapautuva, valoisa huoneisto. Huoneistossa on myös takka-leivinuuni. Siisti 3. Vv. Yhtiössä on vesikeskuslämmitys. Jatkon pohjana ovat Kainuun kuntajohtajien luonnokset uudesta perusja yhteistoimintasopimuksesta. 2009 rakennettu terassi, tulovesiputket ja runkoputki uusittu v. Timonen sanoi veroprosentin noston vaikuttavan
suoraan kuntalaisten käytettävissä oleviin varoihin, mistä kärsivät etenkin pienituloiset. Veijo Holappa (vas) halusi, että katuverkoston kuntoon kiinnitettäisiin huomiota ja korjattaisiin niitä järjestelmällisesti, kun rahaa on. Siisti, vuonna 2009 liiketiloista rakennettu huoneisto. 1963, puurakenteinen 2 asuntoa käsittävä, vesikeskuslämmityksellä varustettu rakennus. Vuokra 380 eur/kk, vesimaksu, saunamaksu, autopaikka ja oma sähkönkulutus eivät sisälly vuokraan. 85.000
VUOKRALLE TARJOTAAN
2 h ja k sekä kylpyhuone; 52,0 m², JÄNIKSENPOLKU. Vv. Kahden edellisen hallituksen aikana saatiin hyvät valtionosuudet.
Jospa seuraavan hallituksen aikana päästää velkaa ottamaan, huokaili puolestaan Keijo Mulari (kesk).
Valtuusto antoi lausunnon Kainuun erikoissairaanhoidon tulevaisuudesta. Kunta sanoo viimeisen sanan eikä maakuntavaltuusto, Mentilä huomautti. Keskustaan on matkaa noin 40 kilometriä. Vv. 1 2 vuoden päästä on eri keskustelu. Huoneiston edustalla autokatos. Huoneiston käyttövesiputkisto uusittu ja kylpyhuoneen seinät laatoitettu v. Valtuusto päätyi vähäisin saatepuhein kunnanhallituksen kanssa samalle kannalle eli Suomussalmi osallistuu hallintokokeilun jatkoon vuosien 2013 2016 väliselle ajalle. Heti vapaa! Hp. v. 85.000 Määräala noin 18,5 ha, RAATE. Hp. Hp. 2006, siisti, valoisa, aivan keskustassa sijaitseva 2. 46.000 1 h, kk ja s; 35,5 m², JÄNIKSENPOLKU. Tontilla myös ulkorakennus, jossa 2 varastotilaa ja nukkuma-aitta. 13.000 2 h, k ja kph; 57,0 m², JÄNIKSENPOLKU. Huoneisto vapautuu heti! Hp. Virhe on melkoinen, kun tulos nousee näin suureksi. Rakennuksen yhteisissä tiloissa on saunatilat, kylmäsäilytystila, 2 auton talli ja varastotilat. Olavi Pyykkönen (kesk) arvioi, että pesämunaa on hyvä olla ja ihmetteli, kun rahat polttelevat: Tulevat vuodet eivät tuo rahaa tullessaan. 15.000 6 mh, oh, k, saunat. til. Kuntalaiset ovat sitä mieltä, että meillä on hyvät palvelut. Tontilla myös varasto, halkovaja ja koirien juoksuaitaus. Oma tontti 2130 m2. krs, kellarikrs, s, pyykkit. Hp. Vv. 16.500
OMAKOTITALOJA
3 mh, oh, k, khh, s ja 2 var.tilaa; 103 m²; TAKALO. 66.000 2 h, tupak. kerroksen huoneisto, jossa on parveke. Rantarakennusoikeutta ei ole. Taloyhtiössä vesikeskuslämmitys kaukolämmöllä. Huoneisto sijaitsee rakennuksessa, joka on valmistunut vuonna 1978. Hp. Vv. 19.500 Pinta-ala noin 104 ha, PIRTTIVAARANTIE. ja 2. 48.000
Kunnanvaltuusto kokoontui KAO:n Suomussalmen toimipaikan ruokalassa, entisen ammattikoulun tiloissa.
Suomussalmi haluaa hallintokokeilun jatkuvan
Neljän vuoden jatkoaika, kun pysyvään Kainuun malliin ei mahdollisuuksia.
Juhani Mustonen
Suomussalmi
Viime vuoden tilinpäätös
hyväksyttiin, kun sitä oli ensin pitkään käsitelty. Taloyhtiö sijaitsee omalla tontilla. 1967, puurakenteinen, pieni, omalla 1036 m2:n tontilla oleva sähkölämmitteinen, ns. 33.500 4 h, k ja s; 99,5 m², MUIKKUTIE. Veikko Timonen (vas) moitti kovin sanoin vuoden 2010 talousarvion valmistelua ja sen hyväksymistä: Tarpeettoman kireälle vedettiin talousarvio ja nostettiin veroprosenttia. Vv. Emme voineet tietää viime vuoden budjettia tehdessä, mihin suuntaan ollaan menossa. (08) 6331 9920, 0500 280 254, www.etuovi.com
Suomussalmen. Hp. Talousjohtaja Matti Mulari totesi, että kunnalla on 65 päivän maksuvalmius, vaikka rahaa ei tulisi mistään. Vapautuu heti. Hp. Veikko antoi ymmärtää, että turhaan on rahaa kerätty. 68.000 1 h, k ja s; 36,5 m²; HYRYNSALMI. Huoneisto käsittää myös lasitetun parvekkeen. 3,5 miljoonan ylijäämää osoittava tilinpäätös nuijittiin hyväksytyksi, minkä jälkeen asiasta alkoi keskustelu.
>Suomussalmi haluaa, että Kainuun mallia jatketaan neljällä vuodella eteenpäin. 1946, hirsirakenteinen, 1970-luvulla lautavuorattu, pinta remontoitu, entinen terveystalo/neuvolarakennus. Vv. 1980, siisti, valoisa, remontoitu 2. 38.500 2 mh, tupakeittiö ja saunatilat; 82,0 m², KAUPPAKATU. Vv. Huoneisto, hp. 1983, siisti, osaksi remontoitu, sähkölämmitteinen huoneisto. Uuden teknologian mahdollisuudet on hyödynnettävä toiminnan tehostamisessa. 79.000 2 h, k ja s; 63,5 m², KIRKONKYLÄ. Minusta ei ole oikein, kun 3,5 miljoonaa pannaan ylijäämätilille. Rakennus sijaitsee 2000 m2:n omalla tontilla, rauhallisella alueella, jolla myös halkovaja. Kunnanhallitus päätti 500 000 euron rahoitusavustuksen hakemisesta kokouksessaan tiistaina. kerroksen kerrostalohuoneisto, jossa on myös parveke. 1984, siisti, remontoitu, sähkölämmitteisessä rakennuksessa oleva huoneisto. ja kellaritilat; 259 m², JUNTUSRANTA. Hp. Kunnallinen vesi- ja viemäriliittymä. pönttöuunilla oleva rakennus. Huoneisto vapautuu heti! Hp. Hp. Työttömyyttä ja ennen kaikkea rakennetyöttömyyttä pitäisi ehkäistä tehokkaammin Terttu Huttu-Juntusen (vas) mielestä. 1979, peruskuntoinen, pienessä öljylämmitteisessä taloyhtiössä sijaitseva, heti vapautuva rivitalohuoneisto. Vv. kerroksen huoneisto. Vv. Hp. Hallintokuntien edustajat kävivät sen läpi vuorotellen. Metsänarvio on tehty vuonna 2010 ja määräala rajoittuu Raatejärveen. Vv. Investoinnit on pystytty toteuttamaan eikä ole tarvinnut velkaantua, Ritva Huttunen (kesk) perusteli. Avun turvin kunta pyrkii vahvistamaan positiivista talouskäännettä ja turvaamaan omat kehittämisresurssit. Suomussalmi haluaa, että vaativaa erikoissairaanhoitoa jatketaan Kainuussa ja rakennetaan kokonaan uusi sairaala. Oma tontti 0,3385 ha, kulkuoikeus ja veneenpitopaikka Kokkojärven rantaan. Hp. 1996, siisti, avara, suorasähkölämmitteinen leivinuunilla varustettu omakotitalo. Mihin me tarvitsemme ylijäämää, Timonen kyseli. 2009. Vapautuu nopeasti. Asuintilat 1. Kaukolämmitys, olohuoneessa avotakka, remontoitu mm. Vv. 1967, siisti, heti vapautuva huoneisto, johon kuuluu autotalli, häkkivarasto sekä kylmäsäilytystila
koululla sunnuntaina 19.6. Esitys on nimeltään Heinäntekotanssi ja teoksessa käsitellään maaseutujen autioitumista.
Yleisö voi halutessaan osallistua tanssiin.
Panu Huotari
Kyseessä on tavallaan kaksi tanssia. Joku toinen haara voi olla vaatimattoman näköinen, mutta yllätys, yllätys: sadonkorjaaja saa kokea iloisen yllätyksen runsaan sadon vuoksi. Ilmoittautuminen 13.7. 10 Ylä-Kainuu Torstai 16.6.2011
"
K
Rakastetun poissaolo on aina liian pitkä, vaikka se kestäisi kuinka vähän aikaa.
Päivyri
Tänään on torstai 16. 040 748 2409. Ilm. Samoihin aikoihin pikkukaupungissa on ryöstetty kauppaneuvos Roihan kassakaappi, jonka tekijät ovat liikkeellä tismalleen samannäköisellä autolla kuin Aaltosen kulkupelikin on. Ensimmäisenä valmistunut Suomussalmen kyläyhdistyksen aikaansaama näyttely on edelleen avoinna kirkonkylällä Kalevan tiloissa. Elokuvaohjaaja Aarne Tarkas käytti sanontaa farssielokuvansa nimenä vuonna 1961. Porukassa on mukana paikallisen kantriseuran jäseniä sekä voimistelijoita. Se voi olla vanhuuden aikaa, jolloin rukoukseksi on kiteytynyt päästä ajan vaivojen alta taivaan kotiin. Teatterimatka Taivalkosken Jokijärvelle pe 1.7. 22.6. Se voi olla työteliään työn ja vanhemmuuden aikaa, jolloin saa asettua nuoren rinnalle kuuntelijana ja rohkaisijana myös niissä elämän raskaissa vaiheissa. Jutussa on oksat pois ennen kuin asioiden oikea laita paljastuu. Jos tulee sadepäivä, muutamme ehkä esityksen nopeasti sadetanssiksi, Huotari letkauttaa.
Kyläläiset ovat valmistaneet käsikirjoituksen kokonaan itse. Huotari on toiminut ohjaajana ja tuonut mukaan tarinaa tuke-
Teos esitetään Pyykkölän Ruhtinansalmen yhd. Kerhoissa ja pyhäkouluissa, lasten kirkoissa ja perhemessuissa usko lasten ystävään saa vahvistusta. Aurinko nousee kello 02.07 ja laskee kello 00.02. 0400 235 072 tai Pentille, p. Ensimmäinen osa kestää noin 20 minuuttia. Kiltapäivät Suomussalmella 6.7.8. Aaltoset hyppäävät vahingossa ryöstäjien autoon ja siitähän soppa syntyy. Maanläheistä puhetta jälleen Jeesukselta. Se voi olla hehkeää nuoruuden aikaa rippikouluineen ja tulevaisuuden suunnitelmineen. Hengellinen elämä kuihtuu ja sammuu ilman elävää yhteyttä Jeesukseen. Esityksen jälkeen koululla on mahdollisuus paistaa makkaraa ja viettää muutenkin aikaa kyläläisten kanssa. Teoksessa on yhdistetty kaksi taiteenlajia, tanssiminen ja näytteleminen. Sen oksat haarautuvat alkurungosta hyvin moniaalle metrien päähän. Jeesus pitää hyvin maanviljelysaiheisen puheen vertaamalla itseään viinipuuhun ja Jumalaa maanviljelijäksi. Siksi on tärkeä myös hoitaa sitä työtä, jonka Jeesus on pyhässä kasteessa meissä aloittanut. kello 13 ja tilaisuuteen on vapaa pääsy. Rukous, Raamatun lukeminen, ehtoollinen sekä yhteiset hengelliset kokoontumiset antavat meille elämää risaisen ja rosoisen arjen keskelle. vaa liikettä. Nimipäiviään viettävät: To: Päivi, Päivikki, Päivä Pe: Urho La: Tapio Su: Siiri Ma: Into Ti: Ahti, Ahto Katso sää: www.ylakainuu.fi
SÄÄ
Tänään
Perjantai Lauantai
+17
Puolanka
+12
Suomussalmi
+17
Maanantai
Sunnuntai
Hyrynsalmi
Jean de La Fontaine
+18
+16
+15
Sunnuntain Sana Risto Kormilainen
Heinäntekoa tanssien
Viikon vinkki
Jonna Keränen
Ylä-Kainuu
Siitä on oksat pois!
ansansanonta Oksat pois merkitsee sitä, että silloin on leikki kaukana ja totinen tosi kyseessä. Joku haarautuma voi näyttää versovalta, mutta osoittautuukin satoa tuottamattomaksi. Radat A, B, C ja D.
Täsmälääke uutisnälkään paikallisesti
www.ylakainuu.fi
verkossa. Kuntorastit tänään 16.6. Meidät on liitetty Kristus-viiniköynnökseen pyhässä kasteessa. Pysykää siis Kristuksessa!
>Kylä virtaa -hanke on edennyt siihen pisteeseen, että on aika esitellä JumaliskyläKerälän kyläyhdistyksen taideteos. Hän antaa meille elämää, voimaa ja siunaustaan myös tässä elämän vaiheessa. Oksat pois on myös ensi sunnuntain evankeliumissa. Yleisöllä on lupa liittyä tanssiin, mikäli tanssijalka alkaa vipattaa. Viinipuu ei ole oikeastaan puu sanan varsinaisessa mielessä niin kuin on vaikkapa mänty tai kuusi, vaan se on köynnös. Kaikkiaan viiden kylän erilaisia teoksia yhdistävä teema on "Meidän kylä".
Hengellinen elämä kuihtuu ja sammuu ilman elävää yhteyttä Jeesukseen.
Huotari kertoo, että JumaliskyläKerälän kyläyhdistyksen teoksen idea tuli kyläläisiltä. Opastus Ämmän Erä-Urheilun ikkunassa. Se voi olla lapsuuden aikaa, jolloin huolettomuus leimaa elämää. Jeesus tähdentää hänessä ja hänen rakkaudessaan pysymisen tärkeyttä. Kun oksa jostain syystä repeytyy puusta tai köynnöksestä irti, se kuolee. Se saa olla siellä niin kauan kunnes pois käskevät, hankkeen vetäjä Panu Huotari sanoo. Huotari lupaa esityksen olevan todella hauska ja
Huhtikuussa Heinäntekotanssin harjoitukset olivat jo hyvällä mallilla. kesäkuuta. Hän kehuu ryhmää innokkaaksi ja idearikkaaksi. Teatteriharrastajia ryhmässä ei juurikaan ole, mutta esiintymiskokemusta on karttunut muuta kautta. Menemme katsomaan Pölkkyteatterin Niskavuoren Heta -näytelmää. mennessä Aarnelle, p. Kaiken saa jättää johdattavan ja tieksi tulleen Kristuksen varaan. 040 707 4379 tai 040 525 4707.
SuRa, suunnistusjaosto. Lähtö Ruhtinan kaupalta klo 17. mennessä joko p. Tervetuloa!
KR:n Kilta, Suomussalmen os. Elokuvassa toimittaja Kalle Aaltonen on mennyt juuri naimisiin ja on lähdössä Sirkku-nuorikkonsa kanssa häämatkalle. klo 17.00 alkaen Rästilammin maastossa. uskoo ilon ja tekemisen meiningin välittyvän katsojiinkin. Tietysti nuori pari saa peräänsä niin poliisit kuin rosvotkin, sillä ryöstösaalis on Aaltosten autossa. Yhdessä saa viedä kaikki rukouksessa auttajan, Kristuksen eteen. Toista osaa emme ole erityisemmin harjoitelleet, mutta tanssit ja sen koreografiat liittyvät olennaisesti heinäntekoon
Esiinnyin Jormuan lavalla ensimmäisen kerran kymmeniä vuosia sitten,
vanhan lavan aikaan. Kaikista tärkein asia tässä duunissa on ylei-
Illan repertuaari oli täynnä artistille itselleen rakkaita sävellyksiä, eikä hän pystynyt valitsemaan yhtä suo-
Kokenut esiintyjä on pannut merkille nuorten kasvavan kiinnostuksen lavatansseihin ja tanssimiseen ylipäänsä. Molemmille talkoolaisille Jormuan lavaan liittyy paljon lämpimiä muistoja.
"
Pirtti täynnä, hiki virtaa, ja nostalgiaa piisaa.
Jormuan lava
Vanha lava rakennettiin vuonna 1945, uusi lava vuonna 2004. Kainuusta keikkapaikkana Taipaleelle on jäänyt muutenkin hyvä maku suuhun. Terassi ja ravintola, joissa B-oikeudet. Lipun hinta 15 euroa. Ohjattu pysäköinti ympäröivälle kentälle. Tarmon Arvo Toivainen, kiittelee Jormuan yhteishenkeä. sikkia. Tangoa, valssia, lattareita. Perjantaina Taipaletta odotti lavalle tuhatkunta fania. Vaikka ravintolasiipi uusittiin, ja vanha lava purettiin kokonaan uuden kahdeksankulmaisen, neljänsadan neliön lavan tieltä vuonna 2004, Jormuan tunnelma on kaksikon mielestä säilynyt koskemattomana. Käymme tanssimassa täällä kahdesta viiteen kertaa kesässä. Jormuan lava on mahtava kesäpaikka, Mokko kertoi. Jormuan lavan tanssietappi antaakin poikamiehen kesäillalle viimeisen silauksen. Jos ei jalan alle käy tai sovi, niin se on ihme. Huristelin tänne neljästi viikossa. Jormuan lavan takahuoneessa lavalle pääsyä odotteli rento ja hyväntuulinen iskelmälaulaja, jolle tanssipaikka on viidenkymmenen peräkkäisen kiertuekesän aikana tullut hyvin tutuksi. Vaikka Jormuan lava on erityisesti 4070-vuotiaiden suosiossa, käy lavalla säännöllisesti myös nuorempaa väkeä. Mikäs sen hienompaa kuin viettää kesäiltoja tällaisen tanssilavakulttuurin parissa. Erittäin hyvää ja vastaanottavaa yleisöä. Ensimmäiseksi esittelyssä on Jormuan lava Kajaanissa. Möttönen päristeli mopoiässä vanhalle lavalle aikoinaan monta kertaa viikossa. Nuorten kiinnostus on silmin nähden lisääntynyt. Monesti puolen yön aikoihin yleisöstä hihkutaan "Missä Satumaa?" Uno momento, kyllä se sieltä tulee, taiteilija naurahti.
Ja taas mennään. Ajelen keikan jälkeen Manamansalon kautta mökille ja nautin maisemista, Kummala tuumasi.
Jormuan lavan metsän piirittämä pysäköintikenttä on lähes tulkoon täpötäynnä, vaikka perjantai-illan pääesiintyjä, kestosuosikki Reijo Taipale, ei kapua lavalle vielä tuntikausiin. "Tavallisen kansan tanssipaikka." Oululainen Antti Kummala aisti tanssipaikan nostalgisen tunnelman.
Tuhansia Satumaita
Arttu Koistinen
Reijo Taipaleen on sa-
nottu olevan erottamaton osa Jormuan lavaa ja sen vivahteikasta historiaa. Se kannustaa meitä eteenpäin. Torstai 16.6.2011 Ylä-Kainuu
11
Vuodet vierivät, lähilavan tunnelma säilyy
Lähes 70-vuotias Jormuan tanssilava houkuttelee yhä tanssijoita läheltä ja kaukaa.
Arttu Koistinen
Tanssin taikaa
Tanssin taikaa -juttusarjassa tutustutaan kahdeksan kainuulaisen ja lähialueen tanssipaikan historiaan ja tämän päivän kuulumisiin. Yleisö määrää, miten pitkään tätä keikkailua jatketaan, Taipale painotti. Reijo Taipaleen ja Suvi Teräsniskan kaltaiset artistit houkuttelevat paikalle ensikertalaisia. Tämä on tavallisen ihmisen tanssipaikka, Kaarteenaho totesi.
Talkootyön tulosta. Yleisöennätys 1300 vuodelta 2010. Jormuan lavan toiminnasta ei talkoohenki parane. Hetken päästä Taipale otti puheeksi tuttuakin tutumman kappaleen. Se tekee näinkin lämpimästä illasta entistä lämpimämmän, Taipale jatkoi. Järjestyshäiriöitä Jormuan lavalla esiintyy miesten mukaan harvoin. Ei turhaan tarvitse laulaa, Taipale vakuutti.
vellystä uransa aikana yhteensä noin 16 vuorokautta, hän ei ole saanut Satumaasta tarpeekseen. Seuraavaksi vuorossa ovat Naapurinvaaran huvikeskus viikolla 25 ja Kuhmon Kelo viikolla 26. Pakkasellakaan ei palelisi. Jormuan lavan valttikorttina 71-vuotias muusikko piti esiintyjävalintoja. Tansseja syyskuun loppuun. Täällä on edelleen erinomaiset tilat ja artistit, joita tullaan katsomaan kauempaakin, Määttä kertoi. Oli aika, jolloin nuoria kiinnosti vain kirkkaat valot ja jytä, mutta nyt heitä kiehtovat myös perinteiset tanssit. Helteisessä suvi-illassa kiirii jo valssin pirteä poljento, ja vilkas puheensorina täyttää terassialueen. Tanssilavan toimintaa vetävä Arvo Toivainen onkin tituleerannut hyvää ystäväänsä tanssipaikan "pelastavaksi enkeliksi." Aina kun on täällä käyty, tupa on ollut täynnä. Tanssilavatoimintaa on pyöritetty talkoovoimin vuodesta 1945 asti. Jormuan tanssilavalla mahtuu pyörähtelemään pari jos toinenkin. Olen esittänyt Satumaan noin 7500 kertaa, laulaja laskeskeli. "Reiskan" tahtiin tanssimaan tulleiden naisten ja miesten joukossa on Kauko Kaarteenaho Vaalasta ja Kaija Mokko Oulunsalosta. Monet nuoret menevät tanssikurssille opettelemaan paritansseja. taiteilija tuumi. Naistenhaku kello 2324. Linja-autokyyditys Kajaaniin ja takaisin tanssi-iltoina. Tanssien vetäjä, F.C. Kummala oli tullut Oulusta asti katsomaan suosikkiaan Taipaletta. Palkitsevaa on myös vuorovaikutus yleisön kanssa. sön palaute. Vaikka Taipale on esittänyt Unto Monosen sä-
Rakkainta muistoa Jormuan lavasta artisti ei pysty valitsemaan, mutta hän ilahtuu vuodesta toiseen jatkuvasta yleisön tuesta. Nykyajan kehitys vaatii uudistuksia, joita toteutamme sitten porukalla, Toivainen perusteli. Mielestäni Jormuan lavalla esitetään suomalaista tanssimusiikkia parhaimmillaan. Tämä on rennon hyvä paikka, johon ei liity teeskentelyä tai ulkokultaista hegemoniaa, Taipale kertoi. Ei kappale missään nimessä ole rasite minulle. Silloin soitettiin levytansseja, Möttönen muisteli. WC. Möttönen kommentoi. Eipä ole tarvinnut pahemmin puuttua muuhun kuin siihen, että tanssikansa joskus eksyy pois anniskelualueelta juomien kanssa,
Keväällä 2003 uusitun ravintolasiiven portailla päivystävät pohjanmaalainen järjestysmies Sauli Määttä ja hänen virkaveljensä Veijo Möttönen Kontiomäestä. Pirtti täynnä, hiki virtaa, ja nostalgiaa piisaa, Antti Kummala, 24, kuvaili Jormuan lavan ensivaikutelmaa. He tunnustautuvat innokkaiksi kainuulaisten tanssilavojen kiertäjiksi. Me vaalalaiset pidämme lavaa lähilavanamme. Se on hyvä piirre, Taipale kiitteli.
6 kk Vaaja-talossa. Peltikattojen ja -hallien maalaustöitä ruiskulla. Ilmoittautuminen: Liisa Piirainen, p. dettavissa Hyrynsalmelta. 712 150. Kats. Mökki Salonniemellä, KianOSTETAAN tajärven rannalla. (08) 741 550. H. Torstai 16.6.2011 Ylä-Kainuu
13
Nuorisocup ja kuntorastit Lomakylässä
>Kainuun nuorisocupin toinen osakilpailu käytiin Suomussalmen Lomakylässä 14. P. Savuton opettaja haluaa vuokrata yksiön tai kaksion Sotkamon seudulta 1.8.2011 alkaen. Esla rollaattori. Suomussalmelta. 040 716 6277. 040 564 0109.
PITÄMÄN KENTÄLLÄ
Miesten maakuntasarjaa, itälohko tiistaina 21.6. P. Kuhmossa. 045 630 9387 tai 0400 363 981. p. 0400 948 568.
Pelissä mukana
Ilmoitukset.kuhmolainen@sps.fi
Kainuuntie 103, Kuhmo p. 044 363 2280. ym. -05. 0400 217 494, 50 h. Pieniä eriä halkoja, kustassa. Nou- montti tehty. P. klo 18.00
SuRa KPK
(Kajaani) Vapaa pääsy
Tervetuloa kannustamaan!
Pihakirppis la 18.6. Autoja, autonosia, Uudehkot vähän käytetyt seudulla. Ajettu 230 Ikkunoita 3 kpl, koko: l 1390 tkm. 300 ne. 040 509 3201. Yst.vast. Näiden maidon luontaisten kivennäisaineiden ansiosta nestekin imeytyy maidosta hyvin. Kivityö Kemppainen 0400 219 433. ost. 066555 1.97 /min+pvm. 27.6.-1.7. tila-au- kaksi rantatontti tai kesäto, h. 1100 e. 205 tkm, kats. 040 960 8664. raksi, sirutettu, eläinlääkärin tarkastama. p. P. 040 846 0019/Mikko. yhteyttä 044 253 3270. P. keskustasta v. 040 536 8680. Max. Suomussalmen ATK-huoltokeskus, Keskuskatu 24, S-salmi. Traktori Zetor 5511 vm. kenkiä, vaatteita ym. luottamuksella! 046 564 5184. toimitettuna Pohjois-Kuhmon alueella. Myynti tai vuokraus. 6008/Lieksa. klo 15 17 uimahallin Vaatojärvi -suunnalta. Kytkin- reneen+maajalka+lippu. 600 , myös vaihto. P. alumiinia, sisältä valk. Kaikki metalliromut. Tulokset: D8RR, 2,5 km: 1) Vanni Triipponen KuPe 28.32, 2) Jemina Anttonen SuomRa 33.48, 3) Venla Turunen SuomRa 49.17 H8RR, 2,5 km: 1) Vetja Triipponen KuPe 27.34 D10RR, 2,5 km: 1) Veera Laaksoviita SuomRa 15.56, 3) Ninni Haikola KaSu 18.09, 4) Pinja Turunen SuomRa 18.13, 5) Marika Haverinen KaSu 18.46 H10RR, 2,5 km: 1) Eemeli Kokkonen KaSu 12.13 H12TR, 2,0 km: 1) Arttu Lukkari SoJy 18.21, 2) Pyry Hyppölä SoJy 18.50, 3) Veikka Laaksoviita SuomRa 19.25 D13, 2,0 km: 1) Riikka Haverinen KaSu 19.35, 2) Maaria Haikola KaSu 24.17 H13, 2,0 km: 1) Tommi Härkönen KaSu 14.30 H16, 5,0 km: 1) Sampo Hyppölä SoJy 29.22 Nuorisocupin ohella järjestettiin myös kuntorastit. 040 741 3632, Suomussal- etukuormaaja, 2 kauhaa ja takapaino. Sen sijaan kylmä maito tai piimä voi maistua. p. ajalle 2. mo. P. P. 0400 669 543. ja su 19.6. mossa. Maidon nesteyttävä vaikutus on tullut tutkimuksissa esiin, kun sitä on tutkittu palautumisjuomana rankan kestävyysharjoittelun jälkeen, ravitsemusasiantuntija Patrik Borg kertoo. Puulattioiden hionta ja lakkaus. kesäkuuta. 0400 410 7661, iltaisin. 4h+k+s+parveke, 83 m2, Äm- www.selvannakija.com, Tuoretta koivupilkettä kotiin mänsaaren kesk. P. Käytöstä poistettuja heinäRT-kolmio Hyrynsalmen kes- seipäitä. Kunnollinen nuoripari hal. kats. P. Meiltä ilmalämpöpumput: myynti, asennus ja huolto. 1.7. P. Virheetön, vähän käytetty ja huolle- Halpa, lasikuituinen soutuvetu, sisällä säilytetty. Maidon juominen kestävyysharjoittelun jälkeen korjasi nestetasapainoa paremmin kuin vesi tai urheilujuomat. 040 848 5135. 040 572 0278. 3 /kpl. kontionkatu17.nettisivu.org/, 050 328 0006 /klo 16 jälk. siistin asunnon Sotkamon alueelta. p. 1200 . P. P. Hautakivet, kaiverrukset, kultaukset, puhdist. P. Hinta 4600 . , tuote on Sotkamossa. mökki/okt järven rannalta Sotkamo-Vuokatti -alueelta. 040 581 1606. 0500 307 995. As. Ratamestareina toimivat Mikko Turunen ja Päivi Tolonen. P. alk. Elämän eri Pese matot harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera- VUOKRALLE TARJOTAAN alueet! Masennuksen ylitsepääsy! Työ, raha, rakkaus! tuotteet Anja p. P. 040 742 3472. P. ilman Opel Astra 1.6 vm -95, kats. Viikon majoitus -10%. piha-aidaksi. 050 400 Romuautot, romutustodistuksineen. Puhdasrotuinen, kotikoi- 707 2626. P. P. Ford Fiesta -96. 050 514 2087. P. 0400 441 924. ilt. 040 911 8092. 050 328 4382. Ihmis.suhd.asiat. ti, 10 hv, vm. HALUTAAN VUOKRATA Auto tai mopo on kolhinut P. Maito osoittautui tutkimuksissa hyväksi palautumisjuomaksi. P. P. 0400 283 257 Metsäyhtymä Pieni omakotitalo järven ra-montie 10, Sotkamo klo Kähkönen, Kuhmo. Helteellä ruokahalu voi olla huono. Kuhmo. P. autoani, vaalea Avensis, pe Lapsiperheelle OK-talo Pesiö- 10.6. Väyrysniitti Juuret -suku- 044 271 8350. Ollut käyt. tyttökissalle. 2007 täysin remontoitu 93 m2 huoneisto. Ota yht. Soittele, niin pääsemme pePerhoskoiran tyttöpen- sänrakennuspuuhiin. Maito piti nesteet sisällä parhaiten. Dueler H/T 840 255/70R15C. 044 732 6516. Yksiö tai kaksio SotkamoVuokatti alueelta. 40 parkkipaikalla. Seur. klo 10-14.30 kesäkuvis, kuvataidetta lapsille (7-12 v) Kylätalo Heinis, Petäjävaarantie 11. Samalla kun niiden viileys virkistää, ne tuovat elimistöön nestettä ja ravintoaineita.
SEKALAISTA
Leirintäalue Piispansaunat avoinna 1.6.-31.8. Maitoa juoneilla nestettä poistui elimistöstä vähemmän kuin vettä tai urheilujuomaa juoneilla. vuokr. kirja. Käytetty alle H. 0400 162 090. Hyväkunt., vanhoja heinä- Honda perämoottori, 4-tahseipäitä esim. sekaklapeja Kuhmosta. OK-talojen ja huviloiden remontointi ja rakentaminen. vaan + kantokoukku. 044 534 1816 klo 16.00 jälkeen. 040 879 4439.
Maito ja piimä helpottavat helteessä
>Maito ja piimä ovat hyviä ruoka- ja välipalajuomia kaikenikäisille, kun taas janojuomaksi suositellaan vettä. P. Rekisterissä. (08) 632 530
ilmoitukset.sotkamolehti@sps.fi
Keskuskatu 10, Sotkamo P. 3.11. www.aiseng.com Kylmä- ja kodinkonehuolto T. 581 419. Mitsu Space Wagon tdi vm -86, kahdet renk.,vetok., Oman kodin rakennuspairadio, siisti, 7 heng. Kuhmossa. P. Nissan Almera SLX 1.6, vm. 050 366 5442. P. P. Kirpputori nyt pe/la RauP. Auto Kuhx k 1370 x s 170 mm. P. Oy Antelasta Kuhmon Hp. Käteism. toimitettuna Kuhmoon. tanko nuppeineen ja narui- mennessä, hyvä. Hien mukana elimistöstä poistuu muun muassa natriumia ja kaliumia. OK-talon Suomussalmi. valk. rannalla Sotkamon maa- 12 alk. 04/11. 046 811 1834. tasta. mi. Tulokset: A-rata, 6,0 km: 1) Hannu Kymäläinen 37.47, 2) Aku Pyykkönen 41.21, 3) Ari Kemppainen 42.14, 4) Petri Manninen 43.18, 5) Matti Ylimattila 43.55, 6) Pentti Seppänen 44.04, 7) Lauri Seppänen 45.37, 8) Timo Sirviö 48.22, 9) Janne Kinnunen 48.45, 10) Paula Kemppainen 59.10, 11) Maija-Liisa Sirviö 59.13, 12) Veikko Seppänen 1.19.32, 13) Juhani Hellsten 1.50.35 B-rata, 5,0 km: 1) Sampo Hyppölä SoJy 29.22, 2) Pekka Lukkari SoJy 30.56, 3) Katja Laaksoviita 41.51, 4) Olli Mulari 41.55, 5) Rauno Pyykkönen 45.02, 6) Mirja Humalamäki 45.54, 7) Erkki Manninen 47.04, 8) Eija Kymäläinen 49.01, 9) Reijo Tolonen 50.12, 10) Jani Pyykkönen 51.50, 11) Eero Härkönen 53.36, 1 keskeytti C-rata, 3,4 km: 1) Ritva Juntunen 35.42, 2) Riitta Ylilehto 38.08, 3) Paula Turunen 38.14, 4) Ninni Lehtinen 38.31, 5) Anneli Manninen 49.12, 1 keskeytti
1 5 riviä 12,00 , seur. Tied. 044 291 8519. 010 665 6000
Kauppakatu 10, Suomussalmi P. P. klo 10-16 KaitainsalPyöröhirrestä vuoltu lato, Otetaan tyttökissanpentu mella, Tapiolantie 2, Sotkakuivia halkoja, polttopuu- seuraksi 2-v. 0400 711 688, Lapsiperhe hal. Koivupilkettä kotiin tuotuna, Lisätietoja kohteesta: http:// Hyrynsalmi, Suomussalmi. P. (08) 633 000
ilmoitukset.ylakainuu@sps.fi. Ulkop. P. -96, aj. P. rivit 2,00 Yritysrivit 6 /rivi + alv. Hyvä Al- 03/11, aj. 040 591 6784. P. 040 513 2633. Talo maalta Sotkamo-Kajaani alueelta. P. Tervetuloa! rankaa ja jääkaappi. 500 . 1971 P. Mäkeläinen Oy, p. P. Maidossa on natriumia ja kaliumia korvaamaan niiden menetystä. Omakotitalo, mökki/asunto Kuhmosta tai lähial. Kuivia kevään 2010 km Ämmänsaaren keskus- 0400 817 189. 040 tu. Ota tähän kännykkä numeroon Selvännäkijä Ella, 0700300 5425. P. Vasta katsastettu punainen VW Golf vm -95, vähän Hihnapyörä Valmet 361 sopiajettu, siisti, hp. 212 tkm, 2 renkaat, mera kaksilla renkailla. 040 773 7141.
Vuoluhirsikehikko 2,7x 3 m. 044 Mielellään samanikäiset. 050 323 2180. 050 lohkol., hp. Fiat Uno 60S -89, ajettu Käytetty, lasikuituinen lippu- 230 tkm. Helteellä maidon ja piimän merkitys nesteen tuojana korostuu. Laskutuslisä 5,09
MYYDÄÄN
MYYDÄÄN
HALUTAAN VUOKRATA
Iso yksiö tai kaksio mieluiten Sotkamosta mutta Vuokatistakin käy. huomautuksia 3/11. Ylä-Kainuu. 044 529 moottoripyörä, polkupyöriä, kesärenkaat Bridgestone 0705. Selkoskyläntie 19, Peranka. P. 9.7.2011 Kainuun Rastiviikolle. Hinta 350 /tarjoa. 040 709 3451. KT-kaksio Ämmänsaaresta
Tämä hankkeen päärahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman kautta ja sen kesto on 1.7.2011 -1.11.2012. Käytettävät ohjelmat: InDesign CS3, Adobe Photoshop, Acrobat, InDesign CS2 Vastuu virheistä: Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Lämpökatkos johtuu verkostossa tehtävistä huoltotöistä. kesäkuuta. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon.
Me Kontiot. Kehittämishankkeella luodaan kirkonkylään uutta ilmettä, intoa ja yhteishenkeä. Hakemukset ansioluetteloineen pyydetään lähettämään ma 27.6.2011 klo 15 mennessä sähköpostiosoitteeseen ilmari.schepel@suomussalmi.fi tai Suomussalmen kunta, PL 40, 89601 SUOMUSSALMI (kirjekuorimaininta: "Kirkonkylähanke"). Lämpökatkos vaikuttaa seuraavilla alueilla: Kurimontie 9-39, Joosepintie, Retriikantie, Ikihongantie, Puutie, Halsitie, Saihotie, Miilutie, Siikarannantie, Säröskuja, Säröspinontie ja Tuohustie. Ilmoitusten jättö: Tiistain lehteen vedosilmoitukset to klo 16.00 mennessä, pikkuilmoitukset pe klo 16.00 mennessä. Hankkeen päätavoitteena on saada kirkonkylän ilme, etenkin pääraitin osalta, mahdollisimman hyvään kuntoon, aktivoimalla työhön niin tavalliset asukkaat, koululaiset kuin kiinteistöomistajatkin. Edellytämme hankehallinnointituntemusta, organisointitaitoja sekä kiinnostusta kyseiseen aihepiiriin. (08) 633 000
www.kalakaveri.fi
INVA
TAKSI
Projektipäällikköä, joka vastaa itsenäisesti hankkeen hallinnointiin liittyvistä asioista, organisoi toiminnan/ talkootyön sekä vastaa hankkeen toteuttamisesta. Lisätietoja antaa maaseutusihteeri Ilmari Schepel 044 585 9680. alv 23%). Huomautukset on tehtävä 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien. Mukaan juoksemaan lähti niin nuoria kuin aikuisia. 14 Ylä-Kainuu Torstai 16.6.2011
KALAKAVERI TORILLA
Ämmänsaari huomenna pe 17.6.
Lotot
Ratatonni juostiin maanantaina
>Suomussalmen Rastin järjestämä ratatonni juostiin koleassa säässä maanantaina 13. Suomussalmen kunta, hallintopalvelut
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin.
Paarivarustus
Pentti Rautiainen
0400 381 330
Anneli 040 564 2980
KAUKOLÄMPÖKATKOS
Kaukolämmönjakelu keskeytyy Suomussalmen kunnan lämpölaitoksen lämmöntoimitusalueella ma 20.6.2011 klo 21.00 alkaen ja arvioidaan päättyvän ke 22.6.2011 aamupäivän aikana. 0403 063 064, 040 531 0340
puhelut 010 numeroihin: 8,21 snt/puhelu + max. 044 567 3458, Tekniset palvelut
INVA
TAKSI
Taksi Anssi Rautiainen
044 212 2640
Monitoimipaarit 2 pyörätuolipaikkaa pyörätuoli karaoke/DVD
Viivi ja Wagner
Ilmoitushinnat
Julkaisupäivät: tiistai ja torstai Levikki 7.980 LT/2010 Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 23%) Tekstissä 1,18 e Tekstin jälkeen 1,06 e Takasivu 1,25 e Kuolinilmoitukset 1,15 e Ilmoitusten suunnittelu ja valmistus 0,05 e/pmm Lukijan Tori: Yksityiset 1-5 riviä 12,00 e, seuraavat rivit 2,00 e/rivi (sis. 010 440 9100 Kajaani: Tulikivi-studio, Kauppakatu 38, puh. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Tulokset: Pojat 8 v: 1) Jiri Juntunen 4.05, 2) Joni Pelli 6.59.04 Pojat 10 v: 1) Jani Juntunen 3.44.5 Tytöt 11 v: 1) Nea Pelli 4.36 Miehet 40 v: 1) Ismo Juntunen 3.04.5, 2) Janne Kinnunen 3.40 Miehet 45 v:1) Matti Ylimattila 3.00 Naiset 45 v: 1) Eeva Romppainen 4.08 Miehet 50 v: 1) Aku Pyykkönen 3.38 Miehet 55 v: 1) Jorma Kinnunen 3.36.8 Miehet 65 v: 1) Eero Härkönen 4.04.6
7,95 14,50
soraa/seulottuna, murskeita, multaa, muraa, imeytyskenttäsepeliä - pyöräkuormaaja/kuorma-autotyöt - maa-ainesten seulonta ja murskaus Romppainen p. Eero 0400 218 787, Juha 044 583 8343 juha.romp@luukku.com
Kojamon Kiusaus lohivaaput
1.890 b
MYYDÄÄN
HARMAJA
+ DVHQQXV b UDKWL +DUPDMD WDNDD O¾PSLP¾Q PÐNNLNHV¾Q YDLNND NRNR YXRGHNVL
Ambassadeur 7000i Salmon Special
89
Perhokalastussetit: Vision, Fenwick alk.
Suomussalmi: Tulikivi-piste, Rautia Suomussalmi, p. ym.
Suomussalmen kirkonkylän ilmeen kohottaminen ja asukasviihtyvyyden lisääminen-kehittämishanke Suomussalmen kunnan hallinnoima hanke toteutetaan yhdessä kirkonkylän asukkaiden ja kyläyhdistyksen kanssa, hankkeen päätoimisen vetäjän toimiessa koordinaattorina. HAEMME
Oletko muuttanut?
Muistithan ilmoittaa osoitteenmuutoksestasi myös meille.
11
kpl
P. Seuraavasta ratatonnista ilmoitamme seurapalstalla. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Työsuhde on määräaikainen. 16,9 snt/min.
89
Käsinpauloitetut verkot 35 mm55 mm/1,8 m (5 kpl:een erissä) ym. Yritykset 6,00 e/rivi + alv 23%. Timo Moilanen, LVI-teknikko P. Pahoittelemme häiriötä. Torstain lehteen vedosilmoitukset ma klo 16.00 mennessä, pikkuilmoitukset ti klo 16.00 mennessä. Palkkaus KVTES:n mukainen
Torstai 16.6.2011 Ylä-Kainuu
15
FYSIOTERAPEUTTI
Timo Järvenpää
Vastaanotto: Ämmänsaari, Palvelutalo Hyrynsalmi, Kaarnatie 6
Ajanvaraus p. 0400 200617
Pitopalvelu Merja.Kieppi
p. 040 576 9057
jaanamerja@gmail.com
TAKSI
www.kiantakeittiot.fi
Peltor KYPÄRÄRADIOSARJA Erä PYÖRIÄ
in n uusi kaikkii mukaan! Nyt ortti lahjak
150,-
VAIN
myymme, Sen, minkä uollamme! h sen myös
-15%
RAIVURIT, TRIMMERIT JA SAHAT
343 F RAIVURI 128 C TRIMMERI 440 E KETJUSAHA
VAIN VAIN VAIN
629,199,439,-
Ylä-Kainuun uun uun Kone ja Varaosa Oy
Kiannonkatu 2-4, ÄMMÄNSAARI p. (08) 713 885. 16 Ylä-Kainuu Torstai 16.6.2011
KONE- JA VENEMARKKINAT
NYT PERJANTAINA JA LAUANTAINA
VAIN VAIN VAIN
Stiga Estate Tornado 14 PUUTARHATRAKTORI Stiga Primo Combi ETULEIKKURI Stiga Park Combact 16 HST Stiga Bio Quit OKSASILPPURI Stiga VE32 ILMAAJA/SAMMALEENREPIJÄ
VAIN
VAIN
1.395,1.795,3.690,189,139,VESILLE SUVI, PALTA JA TERHI VENEILLÄ SEKÄ HONDA JA SUZUKI MOOTTOREILLA VENEPAKETIT
Suvi 5050 SR Duo + Suzuki DF 50 ATL ajovalmiina Terhi Sea Fun + Honda BF 10 SHU ajovalmiina Suvi 420 SVK + Honda BF 2,3 ajovalmiina Terhi Saiman + Suzuki DF 4 S ajovalmiina Kala-Kaveri + Honda BF 10 SHU ajovalmiina
Husqvarna LT 131 PUUTARHATRAKTORI Husqvarna Rider 16 Combi ETULEIKKURI
VAIN VAIN
1.390,3.990,VAIN VAIN VAIN VAIN
VAIN
TASOLEIKKURIT
Stiga Multiclip 50 Husqvarna Master 46 Husqvarna Master LB 48 Viking MR 2
VAIN
299,289,339,279,145,199,499,765,199,199,129,-
VAIN
VAIN
VAIN
12.690,4.680,1.580,2.590,4.690,795,890,-
TRIMMERIT, SAHAT JA RAIVURIT
UUTUUS SGT2220A AKKUTRIMMERI Stihl FS 40 TRIMMERI Stihl FS 130 RAIVURI 3 terällä UUTUUS Stihl FS 40 RAIVURI 3 terällä Stihl MS 170 kat KETJUSAHA
VAIN VAIN VAIN VAIN VAIN
Honda ja Suzuki MOOTTORIT 2,3 hv300 hv hinnat alk. Suvi VENEET alk.
MOPOT
TÄÄLTÄ PESEE
Stihl KORKEAPAINEPESURIT alk