>> 9 Taide käsittelee ekologisia kysymyksiä 6 4 1 4 8 8 1 6 2 9 7 1 6 3 3 Sirkku rautio Koulu alkoi sateisessa säässä viime viikon torstaina. >> 16 Taiteiden yö 2016 lähestyy Mustarindassa järjestettiin seminaari, jossa pohdittiin taiteen roolia maapallon ekosysteemin muutoksessa. PERUSTETTU 1965 | WWW.YLAKAINUU.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 16. ELOKUUTA 2016 NRO 65 Hyrynsalmi Koko kunta mukana uudenlaisessa strategiatyössä. Ämmänsaaren ydinkeskustassa ja sen tienoilla nähdään muotianäytös, elävää tulta ja musiikkija tanssiesityksiä. >> 6 Puuterminaali Verkosto kutistuu, Ylä-Kainuuseen ei ole muutoksia tulossa. >> 6 Oppilaat täyttivät koulut Koulun alku: Noin 700 lasta ja nuorta kokoontui Ruukinkankaan liikuntahalliin. Apulaisrehtori Jussi Tolonen toivotti oppilaat tervetulleeksi kouluun.. Aloitusjuhlallisuudet pidetiin Ruukinkankaan koulun liikuntahallissa. >> 10 Tulevaan tapahtumaan on jo saatu runsaasti esiintyjiä ja erilaisia ohjelmanumeroita
Koko Kainuussa asui 109 229 henkilöä. Suurin huolenaihe lienee koulumatkan sujuminen turvallisesti heillä, jotka sen kävellen tai pyörällä taittavat. Mikäli autoilijalla on niin kiire töihin, että ei ehdi vilkaista, onko suojatielle astumassa elämää ja iloa täynnä oleva lapsi, on autoilijan syytä pysähtyä hetkeksi miettimään. Nämä lukemia ei kuuluisi olla. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Viime viikolla kymmenettuhannet ekaluokkalaiset suuntasivat koulunpenkille. Viime vuoden tilastot ovat surullista katsottavaa. Tämän vuoksi turvalliset koulutiet ovat aikuisten erityisesti autoilevien vastuulla. H yrynsalmen Mustarindassa pohdittiin viikonloppuna mielenkiintoisia kysymyksiä otsikolla Syrjässä vai keskiössä. Syrjäseuduilla kuten Kainuussa uudistumiselle on myös tarve. Jännitys oli suorastaan käsinkosketeltavaa. Se oli varmasti suuri hetki vanhemmille, mutta vielä suurempi lapsille. Meillä on nyt mahdollisuus olla globaalin muutoksen edelläkävijöitä. Rafael Paasion hallitus aloitti toimintansa. AikAkone Sirkku rauTio. Sekä Neuvostoliitto että USA lähettivät kuuhun luotaimen. Vuonna 1966 Suomessa järjestettiin eduskuntavaalit, joiden suurin voittaja oli SDP. Myös toimintakulttuurin ja ajatusmaailmamme on muututtava. Ihmiset ovat riippuvaisia globaalista ekosysteemistä, osa sitä, mutta aiheutamme omalla toiminnallamme muutoksia, jotka ovat peruuttamattomia. Suomussalmen väkiluku oli lisääntynyt edellisenä vuonna 59 hengellä. Voisiko töihin lähteä 15 minuuttia aikaisemmin, ettei tulisi niin kova kiire. Luultavasti myös vanhemmat. Joten eiköhän meistäkin jokainen voi nyt tehdä itselleen lupauksen, että hidastetaan suojatien lähellä, katsotaan mielummin kahdesti tai kolmestikin ja pidetään huoli siitä, että jokainen koululainen saa taittaa kouluvuotensa turvallisesti. Jos emme tee mitään, maakunta autioituu. 4 Vuoden viimeisessä lehdessä perehdyttiin Suomussalmen kunnan seuraavan vuoden talousarvioon. Vastaa verkossa! www.ylakainuu.fi E räs elämän virstanpylväistä saavutetaan, kun aloitetaan koulun ensimmäinen luokka. Kiinassa alkoi kulttuurivallankumous. Kouluvuosi käynnistyi 9ja 11-vuotiaiden lasten ja yhden nuoren menehtymisellä suojatieonnettomuuksissa. Teräviksi teroitetut lyijykynät ja pyyhekumi virheiden varalle olivat valmiina käyttöön, reppu oli ensimmäistä kertaa käytössä ja valmiina vastaanottamaan uutuuttaan tuoksuvia koulukirjoja. Olisiko syytä pitää katse tiessä ja hidastaa suojateiden lähellä, eikä esimerkiksi näpytellä älypuhelimella tai säätää auton radiota. Miten voisimme muuttaa toimintaamme niin, että aiheuttaisimme luonnolle mahdollisimman vähän vahinkoa ja säilyttäisimme maapallon elinkelpoisena. 3 Suomussalmen riistanhoitoyhdistys rakensi elokuussa 1966 metsästysampumarataa Käärmekankaalle. 2 KESKUSTELE YLÄ-KAINUU – Tiistaina 16. Suojatiellä loukkaantui 29 alle 15-vuotiasta lasta. elokuuta 2016 Viikon 32 kysymys: Oletko poiminut marjoja tänä kesänä. Uskon, että moni ekaluokkalainen on viime viikolla ollut aivan yhtä jännittynyt. Seminaari alkoi katsauksella maapallon nykytilaan ja tulevaisuuteen. Syrjäiseudut voivat olla kehityksen edelläkävijöitä Pääkirjoitus 16.8.2016 Päätoimittaja Sirkku Rautio % 33 67 1 Vuoden ensimmäinen Suomussalmi-lehti kertoi tuoreimmat väestötilastot. Etusivulla kerrottiin lisäksi, että lossiliikenne oli aloitettu ja kelirikko kiusasi sorateitä. Niiden ulkopuolella ja syrjäisemillä seuduilla on kuitenkin mahdollisuuksia, tilaa ja kykyjä kokeilla esimerkiksi uusia energiantuotannon keinoja korvaamaan fossiiliset polttoaineet. Puolangalla väki oli vähentynyt 193 ja Hyrynsalmella 23 hengellä. Olisko lasten ja nuorten tulevaisuus kuitenkin tärkeämpää, kuin se, että myöhästyt töistä muutaman minuutin. Kyllä: 67 % Ei: 33 % Vastauksia: 144 kpl Viikon 33 kysymys: Oletko käynyt tankkaamassa autoasi Venäjällä. Mustarindassa nostettiin esille esimerkiksi metropolien ja syrjäseutujen roolien muuttuminen. Kunnassa oli kaikkiaan 15 505 asukasta. Kuten seminaarissa todettiin, emme voi nojata ainoastaan teknologisiin ratkaisuihin. Aiemmin hirviammuntoja suoritettiin muun muassa Kuivassalmella ja eri vartioilla. Turvallisuus ennen kaikkea Kolumni Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Kirjoittaja on Ylä-Kainuun toimittaja. Valtuusto hyväksyi budjetin, johon kuului muun muassa Ämmänsaaren Maaherranaukion, Kiannonkadun, Syväyksenkadun ja Kauppakadun päällystäminen öljysoralla. Kirjailija Hannu Salama tuomittiin ehdolliseen vankeuteen jumalanpilkasta. Muistan itse vieläkin sen 20 vuoden takaisen hetken, kun astelin luokkaan, jossa viettäisin ensimmäisen kouluvuoteni. Suurissa metropoleissa muutokset tapahtuvat hitaasti, koska muutettavana on valtava massa infrastruktuuria ja ihmisiä. – Taide ja globaali murros Kainuussa. Liikenneturvasta muistutetaankin, että lapsi ei osaa vielä arvioida liikenteen riskejä samalla tavalla kuin aikuinen. Suomussalmi-lehti lähetti kirjailijamestarille parhaimmat onnentoivotukset. 2 Toukokuussa lehdessä muistettiin kirjailija Ilmari Kiantoa, joka täytti 7.5.1966 92 vuotta. A Olisiko syytä pitää katse tiessä ja hidastaa suojateiden lähellä. Liikenneturvan Sinä teet suojatien -kampanjassa muistutetaan, että jokainen tekee omilla valinnoillaan suojatiestä nimensä veroisen. Kysymys kuuluu, mitkä ovat turvallisen toiminnan rajat
Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Puhelinnumeromme ovat: Ilmoitusja tilausasiat: 010 665 9014 Myyntipäällikkö Titta Toivanen 040 751 1749 Juttuasiat: 050 365 3666. Suomussalmi p. Joten naurakaa hyvät ihmiset ja viralliset virkailijatkin voisivat rentoutua siellä luurin toisessa päässä muutenkin kuin sanomalla sen jo puhki kuluneen lauseen ”kuinka voin auttaa”. Seuraavaksi kokeiltiin rintauintia ja myöhemmin vapaauintia. Paljon mainostetun ja käytetyn magnesiumin ei ole osoitettu tehoavan hoidossa eikä ehkäisevänkään ainakaan ikäihmisten tai odottavien äitien öisiä kramppeja. Maailma on muuttunut niin kylmäksi, kun nämä henkilökohtaiset palvelupisteet vähenevät koko ajan ja kosketus toiseen ihmiseen katoaa. Näihin taitoihin kuuluvat muun muassa tajuttoman kuljetus 50 metriä ja hypyt reunalta. Tällöin vähenee myös ihmisten kasvokkain kohtaaminen, mikä on mielestäni todella surullista. Hymyssä suin, Birgitta Wulf-Luhtanen Kemiönsaari Naurun voi kuulla myös puhelimen välityksellä Laura Heikkinen Lähes jokainen on kokenut tilanteen, jossa vetää suonta. Se voi liittyä myös lääkkeisiin. Jotkut tutkijat ajattelevat ongelman olevan lihaksen hermotuksessa pikemmin kuin itse lihaksessa. Tiistaina 16. Hapenpuute aiheuttaa kivun. Myös lämpö tai hieronta saattaa auttaa. Suolan puute tai nestehukkakin näyttävät altistavan krampeille. Mutta miten hyvän olon sainkaan puhelimen välityksellä virkailijan naurusta! Pitäisikö puhelimen kanssa työskenteleviä virkailijoita opettaa myös nauramaan, heittämään loppukevennys asiakkaalle. Jalkojen pitäminen lämpiminä yöllä tai tukisukkien käyttö päivisin on ainakin yksittäistapauksissa auttanut. Paitsi urheilijoita suonenveto vaivaa erityisen usein vanhempaa väkeä varsinkin öisin. Risteilyn aikana esitellään kunnan historiaa ja palveluja. Kirjoita napakasti. Jollei itse ole tilannetta kokenut, on sen ainakin jalkapallosta innostunut voinut televisiossa nähdä. Kuulin virkailijalta ettei ns. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 9018. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Uimaopettajat tekevät hienoa työtä opettaessaan uinnin saloja erilaisin menetelmin ja asiakaslähtöisesti. Videoilta oli helppo nähdä onnistuneet asiat ja pienet virheet, joihin voi kiinnittää huomiota harjoitellessaan itsenäisesti uintia. MIELIPIDE Kuulin tänään ihmisen nauravan, oikein sydämensä pohjasta. Sukellus oli ensi vaikeaa, mutta nyt siitä taisi tulla Danain lempilaji. Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi. Esimerkiksi kahvin ja alkoholin nauttimista ehdotetaan vähennettäväksi. elokuuta 2016 – YLÄ-KAINUU 3 Lukijan juttu Mielipiteet: toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi, Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi. Kipu syntyy siitä, että lihas supistuu rajusti ja supistus jää päälle, jolloin verenkierto lihaksessa häiriintyy. Uinnintekniikoita myös kuvattiin. Danain mielestä parasta oli sukellus ja viimeisen kerran hengenpelastusharjoitukset, jotka Danain mielestä tuntuivat ihan treeneiltä. Venyttelykin ennen nukkumaan menoa saattaa toimia. Kirjoita viestin alkuun YLÄ ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Otteluiden loppupuolella lähes säännöllisesti jonkun pelaajan pohjekramppia helpotetaan jalkaterää väkisin koukistamalla. klo 9-10 ja Hyrynsalmen torilla klo 11-12 KUTSU SUOMUSSALMELLE MUUTTANEILLE Tervetuloa! Suomussalmen kunta kutsuu v. 044 363 6446 Puolangan torilla ke 17.8. Kuten futisotteluistakin huomataan lihaskramppi alkaa usein pitkäaikaisen rasituksen seurauksena. Laura Heikkinen liikuntasihteeri Uinninopetusta Suomussalmella Danai Koutsovitis paransi uimataitoaan Kiannon Kuohujen uinninopettajien avulla. 2015 ja 2016 kuntaan muuttaneet suomussalmelaiset tervetuloristeilylle Kianta-laivalla to 18.8.2016 kello 18–20, lähtö Jätkänpuiston laiturilta. Kylpylä väestä oli hienoa seurata, miten hauskaa Danailla oli uintitunneilla. Uimataidon opetteluun on todella hyvät mahdollisuudet Kiannon Kuohut virkistyskylpylässä. kello 15 mennessä Heli Kinnuselle, 044 777 3161 tai heli.kinnunen@suomussalmi.fi Menneellä viikolla saimme kylpylään uinninopetukseen kreikkalaisen 12 vuotiaan Danai Koutsovitiksen. Vaiva on harmillinen ja sitä käsitellään usein lääkäripalstoilla, viimeksi Medical News Today –uutissivuilla. Viimeisenä päivänä harjoiteltiin hengenpelastustaitoja. Ilmoittautumiset ti 16.8. Asiakkaan kanssa nauraessa virkailijat voisivat näin hoitaa myös yleistä mielenterveyttä, kätevää, eikö olisikin! Ja edullista. Heikki Arvilommi Suonenveto eiLa kiLpeLäinen Suonenveto eli lihaskramppi alkaa usein pitkäaikaisen rasituksen seurauksena. Krampille altistavia tekijöitä sen sijaan tunnetaan. Oikeastihan ei suoni mitään vedä, vaan lihas kramppaa eli kouristaa. Naurun voi siis kuulla myös puhelimen välityksellä ja se vaikuttaa ihmiseen aina piristävästi! Nauru ei myöskään maksa mitään, on helposti ja nopeasti toteutettavissa tuoden ilon sen saajalle. Vaikka suonenveto voi olla toistuva riesa, on se kuitenkin yleensä vaaraton ja ohimenevä. Ennakkoehkäisyyn on monenlaisia suosituksia, tosin vakuuttavaa näyttöä tehosta ei juuri ole. Kirjoituksia ei palauteta. Joku sanoo saavansa helpotuksen juomalla suolavettä. Ensimmäinen uintikerta meni harjoitellessa hengitystä. Miksi näin tapahtuu, ei ole selvää. Suonenvedon saa useimmiten laukeamaan venyttämällä kouristavaa lihasta. kivijalkamyymälöitä kyseisellä yhtiöllä enää ole, koska asiakkaat loppuivat, joten asiat on asiakkaiden kanssa hoidettava puhelimitse. Ikäihmisillä ja raskaana olevilla naisilla suonenveto iskee usein levossa. Uimataito on erittäin tärkeä jokaiselle. Pohje ja yleensä jalan lihakset kouristavat useimmin, mutta käsienkin tai minkä tahansa lihasten kivuliaat supistukset ovat mahdollisia. 050 366 5416 tai 050 343 6342 ma-pe 9–17, la 9–13 Huopavuorikumisaappaat Kaira, Tuura ja myös muita malleja Tervetuloa palvelukauppaan! Aidot nokialaiset syyssäähän tarjoushintaan! Piha Kids sininen koot 21-26 Vikla pinkki koot 26-35 Finnjago ja Finnwald koot 40-46 Piha Kids lila koot 21-26 Piha eri väreissä koot 36-41 Kontio musta koot 35-47 Kontio musta koot 21-34 Hai eri väreissä koot 36-41 37,50 39,50 79,90 37,50 52,50 52,50 35,54,90 UUTUUSVÄRIT ! Pekka Heikkisen leiPäauto uunituoreiden leipien ja leivonnaisten kanssa P. Olen sen kuullut jo niin moneen kertaan. Laivalla ruokaja kahvitarjoilu. Tosin voimakkaan krampin jälkeen lihas saattaa tuntua pitkään aralta. Kyseessä oli virkailija joka nauroi, virkailijan joka joutuu hoitamaan työnsä pelkästään puhelimen välityksellä
Leikkausja ompelutyöt hoitivat Eija Vanhala sekä Olga Olkhova. Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Uusi tupakkalaki astui voimaan maanantaina 15. Se vaikuttaa muun muassa savukkeiden tuontiin Venäjältä.. elokuuta. Suomussalmen kesäteatteriesitystä kävi katsomassa noin 50 ryhmää muun muassa Oulusta, Sotkamosta Penkkien uusimisella uutta ilmettä teatterille Penkkien uusimistyöt tehtiin työpalvelukeskus Miilussa, ja penkit uusittiin rivi kerrallaan. Väri on tummuusasteeltaan lähellä aikaisempaa sinistä väriä, mutta tilan tuntu muuttui, kun valittiin täysin uusi väri. – Päädyimme viininpunaiseen, koska se tuo tilaan lämpöä ja avaruutta, olematta kuitenkaan liian räikeä. Sen mukaan 90 prosenttia Venäjällä käyvistä matkailijoista tuo mukanaan tupakkatuotteita, ja suuri osa niistä päätyy oletettavasti muuhun kuin omaan käyttöön. Yli 24 tunnin matkoilta tupakkaa saa tuoda. Tupakkaa Venäjältä vain, jos matka kestää 24 tuntia Pekka aho Uusi tupakkalaki astui voimaan maanantaina 15. – Saimme kuitenkin ammatti-ihmisen hoitamaan verhoilun, joten työ saatiin nopeasti tehtyä. Aikarajan nostaminen harkitaan myös alkoholin matkustajatuonnin osalta, kun alkoholilainsäädäntöä uudistetaan. elokuuta. Kajaanissa verhoilijana toiminut Heikkinen hoiti verhoilutyön yksin, ja laskeskelee ampuneensa urakan aikana yhteensä noin 100 000 niittiä. Tullille tulee kuitenkin uusia tehtäviä tupakkatuotteiden maahantuonnin valvonnasta. Uusimistyöt aloitettiin Miilussa helmikuun puolivälissä, ja penkit uusittiin rivi kerrallaan. Viininpunainen, palosuojattu, verhoilukangas hankittiin verhoilualan yritys Henry Borgilta. Useilta yrityksiltä tuli tarjouspyyntöjä, joista työpalvelukeskus Miilu valittiin urakan tekijäksi. – Nyt kaikki penkit on käytetty auki ja puhdistettu, joten nyt on turvallista tulla teatteriin. Niemelä ja Heikkinen toteavat purkamisen olleen haastavin vaihe, josta kuitenkin selvittiin miesvoimalla. Laki kieltää tupakkatuotteiden tuonnin Venäjältä alle 24 tunnin matkoilta. Mervi Seppänen sanoo, että aikaisemmista penkeistä tuli osalta katsojista palautetta, että ne aiheuttavat muun muassa allergisia reaktioita. elokuuta 2016 Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Viime vuonna Teatteri Retikassa tehtiin päätös, että teatterin penkit uusitaan. Lailla pyritään laittoman kaupan vähenemiseen. Näin kaikki 190 penkkiä sai uuden ilmeen. – Penkit on tehty 70-luvulla, ja osa on ollut jopa taivasalla. Tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden maahantuonnin aikarajan noudattamista valvottaan kuitenkin muun valvonnan yhteydessä samalla tavalla kuin alkoholijuomien osalta, joten käytännössä Tullin työmäärä ei juurikaan lisäänny, arvioi hallitus perustellessaan uusien säädösten asettamista. Lisäksi teatterin aulassa olevat tuolit saivat uuden verhoilun, ja rahit odottavat vielä uusia, samanvärisiä, irtopäällisiä. Aikarajan seurauksena Venäjältä tuodun tupakan laiton edelleenmyynti Suomessa todennäköisesti vähenee, mikä odotetaan vähentävän tupakointia etenkin Itäja Kaakkois-Suomessa. Tämä oletettavasti lisäisi ainakin jossain määrin tupakkatuotteiden myyntiä etenkin ItäSuomen vähittäismyyntipaikoissa. Työ rullasi näin oikein hyvin, ja yksi penkkirivi valmistui viikon aikana, Miilun tekstiiliosaston vastaava Jessica Niemelä ja verhoilutyöstä vastannut OlliMatti Heikkinen kertovat. Jessica Niemelä sanoo, että alun perin penkkien oli määrä valmistua tämän vuoden aikana. Lentoliikenteessä maahan tulevia säädökset eivät koske. Säädöksiä tehtäessä on vedottu muun muassa tullilta saatuun tietoon. Mervi Seppänen kertoo, että penkkien uutta väriä pohdittaessa, myös kävijöiltä kysyttiin mielipidettä Facebookin kautta. 4 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Tiistaina 16. Retikan väelle oli tärkeää, että tekijät ovat lähellä. Työ rullasi näin oikein hyvin, ja yksi penkkirivi valmistui viikon aikana. MarjuT LehTo A Puupuolen työntekijät Martti Turunen ja Keijo Keränen purkivat penkit, purkuvaiheessa jokainen niitti otettiin pois. Vuonna 2010 hankimme penkit Kajaanin teatterilta, Eero Schroderus sanoo. Leikkausja ompelutyöt hoitivat Eija Vanhala sekä Olga Olkhova. Alkoholin matkustajatuonnin vastaavaksi aikarajaksi on alkoholilaissa ja asetuksessa säädetty 20 tuntia. Myöskään EU:n ulkopuolella asuva eli siis esimerkiksi venäläinen henkilö ei saa tuoda alle kolme vuorokautta kestävillä matkoillaan Suomeen tupakkatuotteita muuten kuin henkilökohtaiseen käyttöönsä maassaoleskelun ajaksi. – Puupuolen työntekijät Martti Turunen ja Keijo Keränen purkivat penkit, purkuvaiheessa jokainen niitti otettiin pois
Käytännössä ÄijäVirtaa-hanke käynnistyy ensi vuonna. Hankkeen Suomussalmen suunnittelukokous pidetään ensi viikolla. ÄijäVirtaa-toimintaan osallistuminen tuo hyvää mieltä, mielekästä tekemistä arkeen sekä ryhmään kuulumisen tunteen. 2 Ruoka-apua rahoittaa Euroopan unionin vähävaraisimmille suunnattu eurooppalaisen avun rahasto. – Pääsimme suunnilleen viime vuoden tasolle, vaikka erityisesti viimeisen 1-1,5 viikon aikana sade haittasikin jonkin verran, Eero Schroderus sanoo. Kun hengähdystauko kesäteatterin jälkeen on pidetty, aletaan suunnitella pikkujouluesitystä. Elintarvikkeita jaetaan Iskun kylätalolla lauantaina 20. Rahaston tavoitteena on edistää sosiaalista yhteenkuuluvuutta EU:ssa ja vähentää köyhyydessä ja syrjäytymisvaarassa elävien ihmisten määrää. Tarvetta ruoka-avulle on. elokuuta 2016 – YLÄ-KAINUU 5 ja Kuhmosta, sekä lukuisia yksittäisiä katsojia. MarjuT LehTo 3 Kevään 2016 jakelu Hyrynsalmella tavoitti vähän reilu sata ruokakuntaa ja noin 250 henkilöä. Toiminnan erityisenä kohteena ovat yksin asuvat miehet. Suomussalmella kuntoaan voi kohottaa esimerkiksi Humulan kuntolaitteilla.. 1 Ruokajakelun elintarvikkeet on tarkoitettu vähävaraisille henkilöille Suomessa. Teatteri Retikan aulassa olevat tuolit verhoiltiin samalla kankaalla. Ohjelmakauden ensimmäisessä vaiheessa elintarvikkeita jaetaan vuosien 2015 ja 2016 aikana yhteensä noin 2,9 miljoonaa kiloa eri puolilla Suomea. Tiistaina 16. Vähävaraisten avun toimenpideohjelman yhteistyökumppanit valitsee Maaseutuvirasto. Jakelu on kaikille avointa, ruokaa jaetaan niin kauan kuin jaettavaa riittää. Tekeminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja vertaisuuteen. Toiminta suunnitellaan asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaan. Lisäksi pukuvarastossamme on avoimien ovien päivä. Yhteensä jaettavaa saatiin noin 1 200 kiloa. Jaettavia tuotteeita on kymmenen erilaista muun muassa jauhoja leivontaan, säilykkeitä sekä pastaa ja puurohiutaleita. Eläkeliiton projektin kuntayhteistyökumppanit ovat Ilomantsin kunta, Lappeenrannan kaupunki, Sastamalan kaupunki ja Suomussalmen kunta. Suomussalmi mukana ÄijäVirtaaprojektissa A Toiminnan erityisenä kohteena ovat yksin asuvat miehet.” Kiteytys: SPR:n Hyrynsalmen osasto ryhtyy jakamaan ruoka-apua. – Taiteiden yössä olemme mukana jälleen non-stop-elokuvilla, johon on näillä näkymin tulossa tanssikooste. Paikalle ovat tervetulleita kaikki toiminnasta kiinnostuneet. Mukaan on kutsuttu myös paikallisia järjestöjä. Kohderyhmää on Suomussalmella runsaasti, joten tarvetta toiminnalle on. Nyt haussa ovat toimijat paikallisiin vertaisryhmiin, ohjaajat ja järjestöt sekä paikalliset yhteistyökumppanit. – Kunta uudistaa myös kesäteatterin penkkiosaston. Hän kertoo, että katoksesta on kyselty jonkin verran, ja rahoituskuvioita ryhdytäänkin pian selvittelemään katoksen saamiseksi. Tämä toteutetaan pienryhmätoiminnalla, teematilaisuuksilla ja tapahtumilla. Se voi olla esimerkiksi retkiä, tapahtumia ja keskustelua. Jessica Niemelä työpalvelukeskus Miilusta kertoo, että työ valmistui nopeasti, kun ammattilainen vastasi verhoilusta. Olli-Matti Heikkinen hoiti penkkien verhoilun. Sirkku rauTio/arkiSTo Liikunta on yksi hyvinvoinnin peruspilareista. Sen vuoksi SPR:n Hyrynsalmen osasto on anonut jakomahdollisuutta myös vuodelle 2017. ÄijäVirtaa-toiminnalla lisätään ikääntyvien miesten hyvinvointia ja toimintakykyä. elokuuta kello 9–15. Hanke toteutetaan yhteistyössä monien eri järjestöjen ja tahojen kanssa. Mervi Seppänen ja Eero Schroderus ovat tyytyväisiä penkkien uuteen ilmeeseen. Suomussalmen ensimmäinen hanketapaaminen projektihenkilöstön, paikallisten järjestöjen ja muiden toimintaan mahdollisesti osallistuvien kesken pidetään ke 24.8.2016 kello 13 alkaen kunnantalon valtuustosalissa. Ruokaavun jakamisessa noudatetaan tasa-arvon ja syrjimättömyyden periaatteita. EU:n ruoka-apua jaetaan jälleen Hyrynsalmella Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Suomussalmen kunta on mukana Eläkeliiton ÄijäVirtaa-hankkeessa yhtenä neljästä pilottipaikkakunnasta. Myös Korpikatras järjestää lähiruokamarkkinat Retikassa, Mervi Seppänen sanoo. Elokuvateatteri puolestaan pyörittää elokuvia, sitä mukaan, kun niitä tulee. Teatteri Retikan syksyyn kuuluu myös perinteisiä vierailuita, kuten musiikkiesityksiä. Jakelulle on edelleen tarvetta Hyrynsalmen korkean työttömyyden takia
Kahden viikon aikana ei Vuokatin terminaalista puuta vaunuihin lastata, eikä tavaravaunuja tule tai lähde Vuokattiin. Edelläkävijähankkeen pohjalla on kauppatieteiden maisteri Maarika Mauryn väitöskirjahankkeeseen liittyvät tutkimustulokset, jossa on todettu kuntien ja julkisten organisaatioiden strategiatuntemuksen olevan puutteellista. Lisäksi Kainuussa on terminaalit Hyrynsalmella ja Ämmänsaaressa. Ylä-Kainuun puuterminaalit säilyvät Vuokatti on Kainuun suurin rautateiden yhteydessä toimiva puutavaraterminaali. Koko urakka viedään läpi kahdessa viikossa. . . – Kunnan koko henkilöstö osallistuu kuitenkin muutoksen toteuttamiseen seuraavien kysymysten ja seikkojen pohjalta: Mitä Hyrynsalmi haluaa tulevaisuudessa olla työntekijöilleen ja asukkailleen?, Millaisilla työtavoilla se voidaan tehdä ja mitä meiltä kaikilta odotetaan?, sekä oivalluksia arjesta, vuorovaikutuksesta palautteenannosta ja yhteistyöstä. Hyrynsalmen alle 100 000. . Henkilöstölle tahdotaan konkretisoida sitä, mitä strategia tarkoittaa, mihin Hyrynsalmi haluaa mennä ja millaisilla keinoilla sekä millainen toimintatapa auttaa kuntaa pääsemään tavoitteeseensa. Harvennukset eivät koske Kainuuta. PerTTi GranqvisT. – Hyrynsalmen kunnalla, kuten myös kaikilla Suomen kunnilla, on tarve uudistua kuntarakenneuudistuksen, kilpailukykysopimuksen ja valtionosuusjärjestelmän uudistuksen asettamisen tarpeessa. . Muihin konkreettisiin asioihin Hyrynsalmi mukana strategiatyössä Kunnan koko henkilöstö osallistuu muutoksen toteuttamiseen. Se on paljon. Puuta kulkee vuodessa noin 370 000 kuutiota Vuokatin kautta. elokuuta 2016 Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Hyrynsalmi on yksi Suomen kolmesta kunnasta, jotka ovat lähteneet mukaan kokeilemaan uudenlaista strategiamallia, jonka pohjalta lähdetään vahvemmin muuttamaan kulttuuria ja viemään strategiaa läpi. Kontiomäki samaa luokkaa, 350 000 kuution puumäräällä, Kimmo Tiainen kertoi. . Yhteensä terminaalien kautta Kainuussa puuta kulkee vuodessa noin miljoona kuutiota. . – Valtuusto on ottanut ison askeleen siinä, että asioita viedään yhteiseen suuntaan sen sijaan, että vedettäisiin eri köyttä. Työ tehdään hurjalla vauhdilla. Mauryllä on yli 25 vuoden kokemus suomalaisyhtiöiden kanssa tehdystä arvoja strategiatyöstä ja hän on uransa aikana valmentanut menestyksekkäästi sadoissa suomalaisyrityksissä. Kimmo Tiainen, Liikenneviraston valtuuttama maankäytönisännöitsijä Ramboll CM Oy:stä kertoi työtä tehtävän kahden viikon aikana 24 tuntia vuorokaudessa. – Terminaaliverkostoa harvennetaan Suomessa lähivuosien aikana. Tavoitteena on kehittää kuntaa niin, että se pystyy paremmin vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin. Näin siksi, että junaliikenne seisahtuu kahdeksi viikoksi. Jopa 450 000 kuutiota pystytään käsittelemään. Ämmänsaaren, tulevaisuudessa ehkä Pesiökylän terminaalin puumäärä on noin 200 000 kuutiota. 6 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Tiistaina 16. Hyrynsalmi kokeilee uudenlaista strategiamallia. . Vuokatti on puumäärällä mitattuna Kainuun suurin terminaali. Projektipäällikkö Antti Koski liikennevirastosta kertoi hankkeeseen saadun korjausvelkarahaa 1,8 miljoonaa euroa. Kissconsulting Oy on liikkeenjohdon konsultointija valmennusyritys, joka toteuttaa asiakkaiden tarpeisiin räätälöityä konsultointia ja yritysvalmennuksia tähdäten asiakkaan menestykseen. . Aikaisemmista pitkistä kapulakielisistä versioista oli työntekijän vaikea tietää, mitä oikeastaan odotetaan ja strategia jäi paperinmakuiseksi, Nurkkala sanoo. Hänen mukaansa kunnalle on tärkeää olla mukana kokeilemassa uudenlaista strategiamallia, sillä Hyrynsalmella halutaan toteuttaa tuleva muutos. Pölkyt vaihdetaan betonisiin. Suurimmat haasteet olivat painopisteiden paljous ja strategioiden kapulakielisyys. Puhumattakaan yleisestä tarpeesta uudistaa toimintoja palvelukeskeisimmäksi, kuntalaisten tarpeita vastaavaksi ja siten tehokkaammaksi ja taloudellisemmaksi, Hyrynsalmen kunnanjohtaja Ari Nurkkala toteaa. Ari Nurkkalan mukaan tietoa siitä, minkälainen muutos tulee olemaan, ei kunnalla vielä ole. TausTaa . Rovaniemen kapasiteetti on 600 000 kuutiota. Pertti Granqvist pertti.granqvist@slpmedia.fi Vuokatin rautatieaseman puutavaraterminaalin peruskorjaus aloitetaan lokakuun alussa. – Vuokatissa liikutellaan 370 000 kuutiota puuta vuodessa. Maankäytönisännöitsijä Kimmo Tiainen kertoi kaikkien lastausteiden päällysrakenteet uusittavan peruskorjauksen yhteydessä. Suomen suurin rautateiden yhteydessä oleva terminaali on Rovaniemellä. Maarika Maury työskentelee Kissconsulting Oy:n toimitusjohtajana sekä tekee tutkimustaan strategian tunnettuudesta Vaasan Yliopistoon.
– Hyvä unelma on sellainen, että koko yhteisö uskoo siihen ja sitoutuu tekemään töitä sen eteen, Norvanto määrittelee. Tämä tarkoittaa sitä, että ensimmäisessä vaiheessa rajavartiolaitoksen sisäisin siirroin itärajalle varmistetaan 100 rajavartijaa. Kainuun rajavartiostolla on kansainväliset rajanylityspaikat Kuhmon Vartiuksessa ja Kuusamossa, sekä lentoasemat Kajaanissa ja Kuusamossa. – Säästökohteita tutkitaan nyt, ja tämän vuoden lopulla tehdään päätökset. Tämä rekrytointi ei kuitenkaan lisää Kainuun rajavartioston henkilöstön määrää, koska tulevina vuosina tapahtuu myös eläköitymistä. Norvannon mielestä unelmat pitää laittaa riittävän isoiksi, että niiden tavoitteleminen on mielekästä. – Upea puhe! Se oli sellainen, minkä pitää nuori mies, totesi sotkamolainen Juha Pelkonen tuoreeltaan juhlan jälkeen. Norvanto valoi uskoa Kainuun mahdollisuuksiin. – Haluamme kehittää henkilöstöä muutosjohtamisen taidoissa, ja siinä, miten sitouttaa tekemään sovitut asiat sovitulla tavalla. Tiistaina 16. Hänen mukaansa vielä ei ole tarkalleen tiedossa, millä tavalla Kainuun rajavartiosto joutuu säästämään. Yhtä hän kaipaa lisää: kainuulaisten pitää opetella tekemään yhä enemmän töitä yhdessä. Omaa elokuvauraansa kiihtyvällä tahdilla rakentavalle Norvannolle unelmat ovat tärkeitä, mutta epäitsekkäistä syistä. Miika Manninen Kainuun maakuntajuhlassa puhunut tuottaja Miika J. Mutta kehittämistäkin on. Tällaisesta noin 80 miljoonan euron elokuvasta riittäisi hyvinvointia ja työtä koko maakuntaan. Lisäksi henkilöstöä kehitetään muutoksen vahvistamisella arjessa, kokeilevalla ja ideoivalla toimintakulttuurilla, sekä pohtimalla miten ihmiset saadaan motivoitumaan ja sitoutumaan yhteisen tavoitteen taakse ja motivaation sytyttämisellä sekä liekin vaalimisella haluttuun lopputulokseen asti. Koposen mukaan säästöpaineet ovat kuitenkin suuret, sillä koko rajavartiolaitoksen täytyy sopeuttaa toimintaansa vuoden 2020 loppuun mennessä 15 miljoonalla eurolla. Säästöpaineiden keskellä rajavartiolaitoksen pitää samaan aikaan kuitenkin vahvistaa itärajan rajavalvontaa. Toivoa on kuitenkin tälläkin rintamalla. Hän uskoo, että erityisesti nuorten tulevaisuususko on suurempaa kuin vanhempien sukupolvien. Maakuntajuhlan noin 450 hengen osallistujakunta nyökkäili tyytyväisenä juhlapuhetta kuunnellessaan. Valvottavaa rajaosuutta Kainuun rajavartiostolla on yhteensä 406 kilometriä. Norvannon mielestä Kainuussa on kaikki avaimet menestyksen tekemiseen. – Kainuun rajalla tämä tarkoittaa sitä, että siirrämme ensin sisäisesti 4 – 5 rajavartijaa maastotehtäviin, ja sitten saamme Kaakkois-Suomesta vielä viisi rajavartijaa sisäisenä siirtona Kainuuseen. Pelkosen mukaan ”mitä se hyvejää” -asenne ei ole enää tätä päivää. Kainuun rajalla on vilkasta, sillä alueen rajanylitysliikenne on kasvanut tämän alkuvuoden aikana noin kuusi prosenttia viime vuoteen verrattuna. Miika Manninen miika.manninen@slpmedia.fi – Jos unelmasi eivät pelota sinua, ne eivät ole tarpeeksi suuria. Kainuun raja joutuu elämään kitsaasti MarjaTTa kurvinen Rajavartiolaitos varmistaa itärajan turvallisuutta siirtämällä rajavartioita maastotehtäviin.. Koposen mukaan hallitus on linjannut sisäisen turvallisuuden selonteon perusteella, että itärajalle pitää palauttaa takaisin 160 rajavartijan työpanos. Juha Pelkonen uskoo, että esimerkiksi Sotkamo Silver on yritys, joka voi tuoda Kainuuseen paljon hyvää. Liisa Pelkosen mukaan työttömyyden vähentämisen tai kokonaan poistamisen eteen pitää Kainuussa tehdä lujasti töitä. Tavoitteena on kehittää kuntaa niin, että se pystyy paremmin vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin. Sirkku rauTio Hyrynsalmi kokeilee uudenlaista strategiamallia. Näin kertoo Kainuun rajavartioston apulaiskomentaja, everstiluutnantti Heikki Koponen. Miika Manninen miika.manninen@slpmedia.fi Sisäministeriön talousarvioesitys tarkoittaa Kainuun rajavartioston kohdalla sitä, että tulevina vuosina pitää elää kitsaasti. Haastavaksi säästämisen tekee se, että rajavartiolaitoksella on vielä edellinen, noin 28 miljoonan euron sopeutusohjelma, kesken. elokuuta 2016 – YLÄ-KAINUU 7 kuuluvat oma vastuu tavoitteiden saavuttamisessa, esimiesten viestiminen muutoksesta sekä yhteinen strategiatarina ja arvoviestit. Koposen mukaan lähivuosina Kainuun rajavartiosto pääse myös rekrytoimaan ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen muutamia uusia rajavartijoita. Norvanto unelmoi Hollywood-elokuvatuotannon saamisesta Kainuuseen. Toisessa vaiheessa itärajalle varmistetaan 60 rajavartijaa sen mukaan, miten hallitus osoittaa määrärahoja. ”Unelmat pitää laittaa riittävän isoiksi” Miika J. – Työn jälkeen Hyrynsalmen kyky vastata tulevaisuuden tarpeisiin on merkittävästi nykyistä parempi, Nurkkala summaa. Maakunnasta löytyy oikeanlaisia ihmisiä, kainuulaista sisukkuutta ja työn tekemisen kulttuuria. Hän puhuu mielellään hyvistä unelmista, jotka tuovat hyvinvointia koko yhteisölle. Norvanto uskoa ja tavoitteellisuutta kainuulaisten sydämiin Kainuun maakuntajuhlassa sunnuntaina. Näillä sanoilla iskosti sotkamolaislähtöinen elokuvatuottaja Miika J
Ylijohtaja Terttu Savolainen kertoo, että hankesuunnittelu jatkuu ja venäläiset edustajat etsivät varsinaista hankkeen vetäjää. Reitin perusideaksi nousevat tavallisten ihmisten kokemukset viime sodista. Mestaruudesta kamppaillaan kahden vuoden välein. Pääjärven suunnassa matkakohteena olisi esimerkiksi Röhö. Kolme parasta koirakkoa pääsevät Rajavartiolaitoksen mestaruuskilpailuihin, jotka tänä vuonna järjestetään syyskuussa Imatralla. Muun muassa tämä sota-ajan jäänne on kiertomatkailureitin varrella. Kuhmossa torstaina järjestettyyn kilpailuun osallistui yhdeksän rajakoiranohjaajaa koirineen Kuhmosta, Suomussalmelta ja Kuusamosta. Tarinoista sisältöä matkailureitille Viisumivapaus helpottaisi rajat ylittävää sotahistoriaan liittyvää matkailua. Kainuusta delegaatioon osallistuivat muiden muassa Suomussalmen kunnanjohtaja Asta Tolonen ja matkailusihteeri Alpo Rissanen. Paraikaa ollaan kokoamassa muisteluja ja muuta materiaalia siitä, miten tavalliset ihmiset ovat sodan kokeneet Suomessa ja Venäjällä. elokuuta 2016 Jorma Moilanen Sirkku Rautio toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Uusi valtakunnanrajat ylittävä kiertomatkailureitti on syntymässä Kainuun ja Kuusamon korkeudelle molemmin puolin valtakunnanrajaa. Tolonen oli positiivisesti yllättynyt venäläisten panostuksesta kieromatkahankkeeseen. 2. Matkan aikana delegaatio tutustui toisen maailmansodan aikaisiin taistelualueisiin ”Pieni ihminen suuressa sodassa” –yhteistyöhankkeen taustoittamiseksi. Toiseksi tuli vanhempi rajavartija Lari Kemppainen Suomussalmen rajavartioasemalta saksanpaimenkoira uros Hukan kanssa. Nyt retket rajan yli pitää olla sovittuna hyvissä ajoin etukäteen viisumihakemusten takia. Lari Kemppainen ja spu Hukka. Mukana oli Karjalan tasavallan hallinnon edustajia. Tasapisteillä Kemppaisen kanssa kolmanneksi tuli vanhempi rajavartija Juho Moilanen Kortesalmen rajavartioasemalta saksanpaimenkoira uros Veken kanssa. Juho Moilanen ja spu Veke, keskellä voittaja Jarno Nousiainen ja spn Piku ja oik. 8 ELÄMÄNMENO YLÄ-KAINUU – Tiistaina 16. Jatkosodan ajan esittelykohteita puolestaan olisivat muun muassa Taivalkosken kenttärata ja Salpalinjan kohteet Kuusamossa. Suorituksen arvoa nostaa se, että Piku on Nousiaisen ensimmäinen rajakoira ja iältään alle 2,5 vuotias. Vas. Hanketta on viritelty suomalaisvenäläisenä yhteistyönä. 3. Käytännön toimista sen toteuttamiseksi sovittiin viime viikolla Kalevalassa Venäjän Karjalassa, missä vieraili pohjoissuomalainen delegaatio johtajanaan Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen. Tiestö pitäisi saada vielä kuntoon, jotta kulkeminen kohteiden välillä olisi jouhevampaa. Kyse on siitä, miten ne saadaan nostetuksi kansainväliseen tietoisuuteen. Kainuun alueella kiertomatkakohteet ovat etupäässä talvisotaa esitteleviä, esimerkiksi Raatteen Portti ja Kuhmon talvisotamuseo. Ne liittyvät näyttelyiden pystyttämiseen, teiden viitoittamiseen ja niin edelleen, Saavalainen sanoo. Venäjän puolella kiertomatka kulkisi Vuokkiniemen, Uhtuan ja Kiestingin kautta. Kilpailutehtävät sisälsivät muun muassa yli 12 tuntia vanhan maastojäljen selvittämisen, tapahtumapaikkatutkinnan, tottelevaisuuskokeen ja tiealueella jäljittämistä. Lisäksi aiheesta pidettiin seminaari. Timo LaaksoviiTa. Viisumipakon takia moni jättää reissun tekemättä, koska viisumin hankkiminen vie aikaa ja rahaa. Kohteet ovat mielenkiintoisia ja niihin on tehty uusia opasteita sekä rakennettu näyttelyjä. Neuvotteluissa olivat mukana Kalevalan piirin, Kostamuksen kaupungin ja Karjalan tasavallan matkailun infokeskuksen edustajia, PohjoisSuomen aluehallintoviraston, Kuhmon, Suomussalmen, Taivalkosken, Euroregion ry:n ja Tammenlehvän perinneliiton edustajia. – Hankkeeseen on tarkoitus hakea EU:n rahoitusta ENI-ohjelmasta vielä syksyn aikana. Puisia panssariesteitä Haikolankylän lähistöllä Venäjällä. Venäläiset laativat hakemuksen ja suomalaisten tehtävänä on tehdä hanketta kansainvälisesti tunnetuksi, tuottaa informaatiomateriaalia ja markkinoida hanketta niin internetissä kuin somessa. Suomussalmella monia kiinnostavia kohteita. Kilpailujen järjestelyistä vastasi Kainuun rajavartiosto yhteistyössä Kainuun Ammattiopiston Seppälän Koirakeskuksen ja Kuhmon Peurojen kanssa. Suomussalmen kunnanjohtajan Asta Tolosen mielestä viisumikäytäntöjen helpottaminen on välttämätöntä, jos matkailua Kainuun ja Karjalan raja-alueilla halutaan lisätä. Tavoitteena on myös saada informaatio internetiin siten, että tällainen matka olisi mahdollista tehdä siellä virtuaalisesti, Tapio Saavalainen sanoo. – Informaatio pyritään kokoamaan sellaiseen muotoon, että matkaoppaat on helppo kouluttaa. – Tänne tarvitaan viisumivapaus. Matkalla mukana ollut PohjoisSuomena avin neuvotteleva virkamies Tapio Saavalainen kertoo, ettei kiertomatkailuhanke vaadi uusia investointeja Suomen puolella. Paras rajakoira ja -ohjaaja Kuhmosta KR 2016 rajakoirakisan voittokolmikko. – Venäjän puolella on enemmän investointitarpeita. Kyse on teemareitistä, jo olemassa olevien kohteiden teemoittamisesta uudelleen. Kainuun rajavartioston rajakoiramestaruuskilpailun ylivoimaiseen voittoon nousi Kuhmon rajavartioasemalla palveleva vanhempi rajavartija Jarno Nousiainen saksanpaimenkoira narttu Pikulla. – Kohteet ovat jo olemassa. Ainakin jonkinlainen pikaviisumi pitäisi olla saatavilla, että matkailijat pääsevät nopeasti rajan yli vaikka päiväseltään, Tolonen sanoo
Muutos on valtava ja vaikea, sillä fossiiliset polttoaineet ulottuvat lähes jokaislle elämän osa-alueelle. Taitailijat rakensivat camera obscuran lumesta. . Erityisen riippuvaisia fossiilisten polttoaineiden käytöstä ovat maailman metropolit. Syrjässä saatetaankin olla keskiössä, todettiin Mustarindan seminaarissa. – Taide ja globaali murros Kainuussa -seminaari järjestettiin 13. Keittiöremontin lisäksi rakennuksessa järjestellään muitakin toimintoja entistä ehompaan kuntoon kansallispuiston avajaisia varten. Myös taiteen tekemisen lähtökohdat muuttuvat. Ensi talvena he aikovat rakentaa Hyrynsalmelle lumikameroita, joiden linssit ja katseluruudut on tehty jäästä. Luontokeskuksen talvitauko alkaa tavallista aikaisemmin keittiöremontin vuoksi. syyskuuta. Alpo RissAnen Alpo RissAnen Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Luonnonvarat eivät nykyisellä kulutuksella riitä ruokkimaan kasvavaa väestöä ja pitämään fossiilisilla polttoaineilla käyvää yhteiskuntaa käynnissä. Yritysten yhteystiedot löytyvät muun muassa osoitteesta www.hossa.fi. Hän avasi Hyrynsalmen Mustarindassa järjestetyn seminaarin, jonka aiheena olivat rajaseudut ja taiteen globaali murros. Seminaarissa kuultiin puheenvuorot muun muassa Taiken biotaiteiden läänintaiteilija Antti Teneziltä ja Frontiers In Retreat -projektin taiteilijoilta Sylvia Grace Bordalta ja Tue Greenfortilta. Sylvia Grace Borda and skotlantilainen kuvanveistäjä J.Keith Donnelly työskentelivät Mustarindassa viime keväänä. Forntiers in Retreat -projektissa kahdeksan residenssikeskusta eri puolilta Eurooppaa kutsuu mukaan 20 eurooppalaista nykytaiteilijaa. Muiden palvelujen osalta matkalaisia pyydetään kääntymään Hossan yritysten puoleen. Lisätietoja saa myös Suomussalmen matkailutoimistosta. Yksikään kehittyneistä valtiosta ei pysy kestävän kulutuksen rajojen sisällä. Uusi teknologia ei yksin riitä ratkaisemaan kysymystä, miten sovittaa yhteen kasvava kulutus ja kestävä luonnonvarojen käyttö. . – Elämme ekologista muutosvaihetta. Jos muutoksia ei tapahdu, tulevat vaikutukset maapallon ekosysteemiin olemaan rajuja. Retkeilyä koskevissa asioissa palvelee luontoon.fi -sivusto kellon ympäri. Varaukset tehdään netin kautta ja avainten luovutuksesta sovitaan samassa yhteydessä tai soittamalla palvelunumeroon. Seminaarin järjestivät Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipiste ja Mustarindaseura. Mustarinda-seuran toiminnanjohtaja Antti Majavan mukaan Hyrynsalmella ollaan supertärkeiden prosessien keskiössä. Päivän aikana etsittiin taiteen ja tieteen keinoin uudenlaisia ratkaisuja ekologisiin kysymyksiin ja globaaleihin muutoksiin. Eronen sanoo. Sitä, miten ekologisia kysymyksiä voisi käsitellä taiteen kontekstissa, pohditaan Frontiers in Retreat -yhteistyöprojektissa, johon myös Mustarindassa järjestetty seminaari liittyi. . Taiteilijat kiertävät residenssikeskuksissa ja syventyvät paikallisiin käytäntöihin, näkökulmiin ja yhteiskunnallisiin olosuhteisiin. Post-fossiilinen aika nostaa uudella tavalla keskiöön syrjäseudut, sillä järjestelmien muuttaminen on helpompaa harvaan asutuilla alueilla. Eronen on filosofian tohtori ja dosentti Helsingin yliopiston Geotieteiden ja maantieteen laitoksella. Luontokeskus avautuu yleisölle jälleen maaliskuussa 2017. Tavoitteena on muun muassa kehittää sanaostoa, jolla taitelijat puhuvat ekologisista kysymyksistä. syyskuuta. Se olisi ensimmäinen täysin luonnonmateriaaleista tehty kamera. elokuuta 2016 – YLÄ-KAINUU 9 Puisia panssariesteitä Haikolankylän lähistöllä Venäjällä. Remontista johtuen päivittäinen lounastarjoilu päättyy jo sunnuntaina 4. Seminaarissa kuultiin puheenvuoro muun muassa Frontiers In Retreat -projektin taiteilijalta Sylvia Grace Bordalta. Muun muassa tämä sota-ajan jäänne on kiertomatkailureitin varrella. Eronen. . Eronen avasi seminaarin kertomalla maapallon nykytilasta ja muutoksista, joita ihmisen toiminta aiheuttaa globaaliin ekosysteemiin.. Remontin aikana mökkivuokraus toimii normaalisti. – Ekologiset kysymykset ovat poliittisia, sosiaalisia, taloudellisia ja esteettisiä, FiR-hankkeen kuraattori Jenni Nurmenniemi kertoo. Vaihtoehtoisiin energiamutoihin siirtyminen ei vaikuta pelkästään maailman luonnonvarojen käyttöön, vaan muuttaa myös kulttuuria ja valtasuhteita. Tiistaina 16. Ylä-Kainuu toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Hossan luontokeskus sulkeutuu 12. Pyrkimys on pois fossiilisista polttoaineista, sanoo filosofian tohtori Jussi T. Ekologinen murros vaikuttaa taiteeseen Mikä. Hossan kämppiä voi varata netissä osoitteessa www.villipohjola.fi. – Syrjäseutujen ja metropolien roolit voivat vaihtua, Jussi T. . Syrjässä vai keskiössä. – Tarvitaan kulttuurin muutosta, Eronen sanoo. Hossan luontokeskus remonttiin syyskuussa siRkku RAuTio Jussi T. Jussi T. elokuuta Hyrynsalmen Mustarindassa.
Tarkoitus oli pitää koulun aloitusjuhla pihamaalla. Haluan myös muistuttaa liikunnan tärkeydestä. Oppilaat Lotta Räisänen, Heli Heikkinen, Moona Kyllönen ja Petri Pesonen lausuivat juhlaväelle koulurauhan julistuksen. Musiikkiopiston tehtävänä on järjestää musiikin ja tanssin laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta sekä antaa valmiudet alan ammattiopintoihin. Laulujen myötä toivottiin ystävyyttä ja rauhaa sekä kouluun että maailmaan. Se tarkoittaa sitä, että kunnioitetaan erilaisuutta, eikä ketään saa syrjiä, jatkoi Lotta Räisänen. Viihtyisä ja turvallinen koulu syntyy Mannisen mukaan oppilaiden ja kaikkien aikuisten yhteistyöllä. Olemme viettäneet oikein aurinkoisen ja lämpimän, mukavan kesän, mutta näinhän siinä kävi, että koulunaloituspäivänä alkoi satamaan. elokuuta 2016 Maija Räsänen maija.rasanen@slpmedia.fi Ruukinkankaan koulun liikuntahalli täyttyi lehtereitä myöten, kun 550 peruskoululaista ja esiopetuksen aloittavaa lasta ja nuorta, 100 lukiolaista ja noin 40 päiväkodin lasta kokoontui juhlistamaan syyslukukauden alkua. Lisäksi opetusta järjestetään Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Vaalan ja Vuolijoen toimipaikoissa. Me ollaan samaa tuhkaa, samaa kevyttä ilmaa. Tekemällä oppii, hän toteaa. Tavoitteena on lisäksi luoda oppilaille elinikäinen ja antoisa suhde musiikkiin ja tanssiin sekä edellytykset elinikäiselle harrastamiselle sekä tukea lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä luovuuden ja sosiaalisten taitojen kehittymistä Musiikkiopisto toimii myös alansa korkeatasoisena kulttuurilaitoksena ja vahvistaa taidekasvatuksen arvostusta. elokuuta. Joten rauha nyt, tää maailma on vihaan kyllästynyt, Romppainen lauloi. – Meitä on täällä siis lähes 700, rehtori Heli Manninen sanoi. Muistakaa myös aamulla syödä hyvin, niin jaksatte lounaaseen asti, koulukummi, sairaanhoitaja ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja Tuovi Kemppainen muistutti kaikkia puheenvuorollaan. – Ei tarvita myöskään aiempaa harrastuneisuutta tai edes nuotinlukutaitoa. Virheen mahdollisuus ihmisyydelle sisällön suo. – On ihana nähdä teidät kaikki täällä, kesän aikana ehti jo tulla ikäväkin. Musiikkiopiston kuoro kokoontuu tänään Kainuun musiikkiopiston kuoron syyslukukausi alkaa tänään. Julistuksessa korostettiin toisten kunnioittamista ja rohkeaa kiusaamiseen puuttumista. 10 ELÄMÄNMENO YLÄ-KAINUU – Tiistaina 16. MaRjuT LehTo/aRkisTo. Matilainen luo sovitukset usein itse, ajatellen juuri ryhmää tapauskohtaisesti. Toivon, että jokainen liikkuisi joka päivä. Harjoitukset pidetään tiistaisin kello 17.30-19.00 Alvarissa. Mitään tyylilajia tai genreä ei kuitenkaan suljeta pois, mikäli kappale vain laulajille istuu. – Mitä elämä tuo, se tulkoon minun luo. Kuoroon pääsemiseksi ei ole testejä tai valintakoetta. Ensimmäinen kokoontuminen on tänään 16. Juhla alkoi kesämuistoja herättelevällä laululeikillä, jossa seikkailivat kärpänen, itikka ja hämähäkki. – Tämän vuoden koulurauha-teema on ”jokainen on arvokas”. Maija Räsänen Maija Räsänen Maija Räsänen Maija Räsänen Maija Räsänen Maija Räsänen Maija Räsänen Maija Räsänen Maija Räsänen Ylä-Kainuu toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Kainuun musiikkiopiston kuoro aloittelee jälleen syyslukukautta Suomussalmella Laura Matilaisen johdolla. Iloisen leikin koko juhlaväelle ohjasivat luokanopettaja Elina Falck ja viidennen luokan oppilaat yhdessä. – Tärkeää on yhdessä tekeminen ja parhaansa yrittäminen. Musiikkiopiston päätoimipaikka on Kajaanissa. Musiikinopettaja Tatu Romppainen esitti juhlassa kitaralla säestäen kappaleet nimeltään Ystävän laulu ja Vihaan kyllästynyt. Ei, sillä jokainen on yhtä arvokas, Petri Pesonen lausui. Juhlimme sen kunniaksi, että lukiossa ja alaluokilla otetaan käyttöön uusi opetussuunnitelma, Manninen tervehti oppilaita lämpimästi. Kainuun musiikkiopiston Suomussalmen toimipisteen syyslukukausi alkoi maanantaina 15. Kuoron pääpaino on kevyessä, niin kutsutussa rytmimusiikissa. elokuuta. Onko kukaan edes täydellinen. Koulu alkoi rauhan toivotuksilla Ruukinkankaan koulun liikuntahalliin kokoontui 550 peruskoululaista ja esiopetuksen aloittavaa lasta ja nuorta, 100 lukiolaista ja noin 40 päiväkodin lasta. Kainuun musiikkiopistoa ylläpitää Kajaanin kaupunki, jossa sijaitsee musiikkiopiston päätoimipaikka. – Onko joku parempi kuin muut, jos hänellä on kalliimmat vaatteet tai hän on suosittu tai jos hän saa parempia arvosanoja
kaikki kirurgiset taudit, pkl-toimenpiteet, peräpukamat, luomenpoistot, tukija liikuntaelinsairaudet, urheiluvammat, tapaturmat, eläkeasiat, työkyvyn arvioinnit, ajokorttija asetodistukset. Nämä vaikutukset ovat kuitenkin ohimeneviä, eikä chilin ole todettu nostavan verenpainetta pysyvästi. Ultraäänitutkimukset. klo 18.00 Montusta ROSVOPAISTIA niin monelle kuin riittää! Tunnelmaa ja hanurimusiik kia! Tervetuloa! Chilistä apua painonhallintaan Kapsaisinoidit saavat aikaan chilipaprikan polttavan maun. Suomalainen sananlasku KOTISEUTUMUSEOLLA pe 19.8. PÄIVYRI Tänään on tiistai 16. Tämän seurauksena aineenvaihdunta kiihtyy ja energiankulutus suurenee. 08 655 4100 www.hotellikalevala.fi www.facebook.com/HotelliKalevala Ravintola Kanteletar avoinna joka päivä 16-22. Mm. VENETSIALAISET Tunnelmallinen valojuhla syksyn pimeneviin iltoihin Näyttävät tulitanssiesitykset, iltamyöhään jatkuvat karaoketanssit ja räiskyvä ilotulitus tuovat piristystä pimeään syksyyn. Mm. Voit valita rentouttavan majoituspaketin ruokailuineen tai osallistua yksittäisille joogatunneille pitkin viikonloppua. Väinämöinen 9, 88900 Kuhmo puh. 0400 282 652 www.hautauspalvelulehto.fi ASIANTUNTEVAA HAUTAUSALAN PALVELUA SURUN KOHDATESSA HOTELLI KALEVALASSA TAPAHTUU * 10.09. Kapsaisiini vähentää riskiä uudelleenlihomiseen laihduttamisen jälkeen. LÄÄKÄRIT. * 24.09. Lääkäreiden vastaanottopäivät Kysy myös päivystyksestä Uusimme myös reseptit, Kela korvaa osan kuluista! Nyt myös nettiajanvaraus www-sivuiltamme www.kuhmonlaakaripalvelu.fi • Alaraajatutkimukset ja tukipohjalliset fysioterapeutti Markku Vikström to 1.9. Esimerkiksi aamiaisella chiliä nauttineet söivät lounaalla vähemmän kuin verrokit. Mm. Ota pieni irtiotto arjesta ja tule joogaretriittiin. • Röntgenlääkäri Anita Hiltunen ma 22.8. Kapsaisiini aktivoi sympaattisen hermoston toimintaa lisäämällä adrenaliinin ja noradrenaliinin eritystä lisämunuaisten ytimestä. Kauppakatu 5 Lähetteemme ovat voimassa terveys keskuksen laboratoriotutkimuksiin ja myös röntgenkuvauksiin. Tämä vaikutus perustuu kapsaisiinin hyödyllisiin vaikutuksiin rasva-aineenvaihduntaan ja ruokahalun hillintään. MINÄ SAAN OLLA -JOOGAVIIKONLOPPU Sinun vuorosi rauhoittua. Kapsaisiinin on todettu lisäävän aterioinnin jälkeistä lämmöntuottoa jopa 50 prosenttia. Sillä on myös samanlainen vaikutus lämmöntuottoon fyysisen rasituksen aikana ja rasituksen jälkeen. * 21.-23.10. Samalla verenpaine nousee ja pulssi kiihtyy. • Yleislääketieteen erikoislääkäri Airi Mäkinen to 18.8. Vaikka chiliä on käytetty mausteena jo satoja vuosia, sen turvallisuus lääkemäisessä käytössä vaatii vielä lisätutkimuksia. Kapsaisiinin nauttiminen chilikastikkeissa lisäsikin päivittäistä energiankulutusta runsaan sadan kilokalorin verran, kun koehenkilöt saivat syödä sekä kastikkeita että muuta ruokaa vapaasti. Mielenkiintoinen havainto on kapsaisiinien unen laatua parantava vaikutus, mikä osaltaan torjuu painon nousua. Kapsaisiini heikentää näläntunnetta ja pidentää kylläisyydentunnetta. Makeiden paprikoiden miedot kapsaisinoidit vaikuttavat kuitenkin suurelta osin samalla tavalla kuin kapsaisiinikin. Kapsaisiini on tärkein kapsaisinoidi, joka suurelta osin vastaa chilin väkevyydestä. • Kirurgi Esko Ripaoja to 30.8. Polttavan maun vuoksi kapsaisiinia ei voida käyttää riittävän suurina annoksina. Samaan molekyyliryhmään kuuluu myös maultaan mietoja yhdisteitä, joita esiintyy makeissa paprikoissa. elokuuta 2016. On todennäköistä, että niistä tullaan valmistamaan painonhallintaa tukevia ravintolisiä ja ehkä varsinaisia lääkkeitäkin. gynekologiset tutkimukset (ultra), luomenpoistot, todistukset, sydänfilmit, rasitus-EKG, Holtertutkimukset ja asiakkaat vauvasta vaariin. Vatsa, nivelet ja kilpirauhanen. Aurinko nousee kello 4.53 ja laskee kello 21.21 Nimipäiviään viettävät: Ti: Aulis Ke: Verneri To: Leevi Pe: Mauno, Maunu La: Sami, Samuli, Samu, Samuel Su: Veini, Soini Ma: Iivari, Iivo Ti: Signe, Varma Päivän ajatelma Ei auta suru markkinoilla, rahaa siellä pitää olla. Matti Viljanen International Journal of Obesity (2016) 40, 1198–1204 Tutkimusten mukaan chilistä voi olla apua painonhallinnassa. Joidenkin tutkimusten mukaan chili suurentaa mahasyövän ilmaantuvuutta, mutta myös päinvastaisia tuloksia on raportoitu. Sydänterveyden ja sokeriaineenvaihdunnan suhteen chilin vaikutukset näyttävät olevan positiivisia. Kapsaisiinilla on monia aineenvaihduntaan ja energiatasapainoon vaikuttavia ominaisuuksia, joita International Journal of Obesitylehdessä julkaistun katsauksen mukaan voidaan hyödyntää painonhallinnassa. OKTOBERFEST Ihana olutjuhla Suomirockia livenä: Eki&Allstars Weisswurstia, bratwurstia, sauerkrautia, pretzeleitä ja tietenkin samettisia saksalaisia oluita palanpainikkeeksi. Kapsaisiinia on tutkittu laajasti ja siitä on kehitetty esimerkiksi kipulääke. Myös luomuviinitasting klo 18-21. elokuuta 2016 – YLÄ-KAINUU 11 Kauppakatu 13, Suomussalmi P. Tiistaina 16
09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 20.00 Simpsonit (7). 12.30 Tohtori Kiminkinen. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. TV l TORSTAI 18.8. Yle TV2 05.15 Rion olympialaiset: Beach volley. 22.35 Rikoksista pahin (12). 21.55 Rion olympialaiset: Paini. 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 11.05–12.00 Lääkärit. 16.40 Leijonan luola USA. 19.30 Emmerdale (7). 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 19.30 Poliisit (7). 01.05 Poliisit (S). 12.15 Rion olympialaiset: Painonnosto. 16.20 Kulutustavaratarkastajat. yön huippuhetket. 08.00 Astral Tv. 14.45 Matkaoppaat. 08.30 Studio55.fi. 19.30 Mutsi (S). 09.30 Korkki kiinni. 00.55 Radio Aallon Helsinki-päivän kesäkonsertti. 20.00 Perheyrityksen sukupolvenvaihdos. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.30 Salatut elämät (7). 16.20 Puutarhaunelmia. 18.25 Salatut elämät (7). 07.15 Rion olympialaiset: Vesipallo. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 08.55 Uutispäivä. 06.00 Bumba (S). 21.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 04.05– 05.00 Ennustaja-TV. 01.05– 05.00 Miljoonapotti. 15.30 Millerit (S). 09.00 Rion olympialaiset: 12. 13.45 Paul OÆGrady û rakkaudesta koiriin. Vajaa vuosi vaipparallia on takana. 20.00 Antiikkia, antiikkia. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.30 Rizzoli & Isles (12). 17.00 Ihmemies MacGyver (12). 15.15 Ylen aamutv: Tänään otsikoissa. 17.55 Emmerdale (S). 22.00 Suomen huutokauppakeisari. TV l KESKIVIIKKO 17.8. 06.00 Bumba (S). 14.30 Tervetuloa Ruotsiin! (S). 11.05–12.00 Lääkärit. 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 08.35 Lego Legends of Chima (7). 20.30 Yle Uutiset. 08.30 Studio55.fi. 07.15 Rion olympialaiset: Uinti. 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi. 08.15 Rion olympialaiset: Uimahyppy. 21.05 A-studio. 23.30 Virittäjät. 13.15 Rion olympialaiset: Maahockey. MTV3 06.00 Aamusää. 19.00 Seitsemän Uutiset. Ensikertalaiset ja kokeneemmat äidit tietävät jo hyvin millaista on vauvaperheen arki. 20.00 Kulutustavaratarkastajat. 14.00 Diili: All Star. Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 08.55 Uutispäivä. 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). Yle TV1 17.08.2016 klo 19.00 Prisma: Huonosti käyttäytyvät kasvit. Kosto on suloinen. 13.30 Grand Designs – unelmaasunnot. 20.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 21.00 Suomen ihanimmat häät. Ohjelman uusi asiantuntijakasvo Oliver Backman (kuvassa oik) on erikoistunut nuoreen antiikkiin. 11.45 Rion olympialaiset: Maahockey. 23.35–00.05 Myötätai vastoinkäymisessä. yön huippuhetket. 10.05 Mahdoton taloprojekti. 01.30 The Late Show With Stephen Colbert. 10.45 Mittatilaustyönä. 22.40 Myytinmurtajat. 20.00 Simpsonit (7). 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 22.00 Myytinmurtajat. 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S). 07.40 Transformers Rescue Bots (7). 14.30 Hinnalla millä hyvänsä (S). 19.00–19.55 Prisma: Huonosti käyttäytyvät kasvit. 02.05 Suomen Tulli. 22.00 Kymmenen Uutiset. 02.20–05.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu. 01.05 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni. 07.00 Rion olympialaiset: 12. MTV3 06.00 Aamusää. 16.30 Salatut elämät (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.30 Studio55.fi. 21.00 Kauhukeittiö. 01.00 Suomen Tulli. 01.40–05.35 Miljoonapotti. 20.00 Simpsonit (7). 19.00 Samassa veneessä (7). Yle TV2 04.55 Rion olympialaiset: Beach volley. 01.55 Poliisit (7). 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset. Sitten tapahtuu yllättävä kohtaaminen. 08.15 Rion olympialaiset: Nyrkkeily. Sub 06.00 Miljoonapotti. 20.55 Urheiluruutu. 14.00 Kädettömät kokit. 17.00 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 13.45 Rion olympialaiset: Yleisurheilu. Sub 10.00–11.00 Lemmen viemää (S). 21.00 Elokuva: Lara Croft: Tomb Raider (12). 06.05 Bubble Guppies (S). Aiemmin luultua useammat kasvit ovat lihansyöjiä. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 20.30 Yle Uutiset. 10.45 Mittatilaustyönä. 1/2 Lihansyöjäkasvit. 06.30 Studio55. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 08.00 Rion olympialaiset: 12. 08.00 Astral Tv. 13.20 Hätävara (S). 23.35 Backstrom (12). 22.25 MTV Sport Uutiset. Yle TV1 18.08.2016 klo 21.05 Outlander Matkantekijä (16). 16.50 Novosti Yle. 13.30 Grand Designs – unelma-asunnot. 18.35 Rion olympialaiset: Sulkapallo. 20.58 Keno. 20.00 Huvila & Huussi. 20.50 Rion olympialaiset: Rytminen voimistelu, nyrkkeily. 09.35 Emmerdale (S). 09.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu. 15.05 Yle News. yön huippuhetket. 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (7). 22.00 8 myyttiä työstä. 16.30 Mike & Molly (S). 20.30 Simpsonit (7). 17.00 Ihmemies MacGyver (12). 00.00 Vampyyripäiväkirjat (16). 07.00 Rion olympialaiset: 11. 16.30 Löytäjät. 01.40 The Late Show With Stephen Colbert. 11.40 Yle Uutiset KeskiSuomi. Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin (S). 20.58 Keno. 19.30 Salatut elämät. 23.00 Virittäjät. 06.30 Pound Puppies (S). 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 23.05 Elokuva: Hot Chick – kaunotar ja könsikäs (7). 20.00 Suomen Tulli. 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 20.00 Simpsonit (7). 15.25 Rion olympialaiset: Yleisurheilu. 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 00.30 Jalkapallon Mestarien liiga : Karsintakierros. 16.00 Selviytyjät. 00.05 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 20.58 Keno. 12.01 Yle Uutiset PohjoisSuomi. 15.15 Matkaoppaat. 19.00 Vintiöt. 19.00 Kriminalisti (12). 19.20–19.25 Päivän sää. 08.30 Studio55.fi. 09.15 Paul OÆGrady û rakkaudesta koiriin. 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S). Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 17.10–17.55 Midsomerin murhat (12). 08.10 Lego Nexo Knights (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.20–19.25 Päivän sää. 23.05–00.30 Dicte (16). 18.30 Pullopostia lapsuudesta. 15.25 Rion olympialaiset: Yleisurheilu. 01.00 The Late Show With Stephen Colbert. 15.00 Suomen ihanimmat häät. 16.50 Novosti Yle. 18.00 Yle Uutiset. 14.15 Vaaleanpunainen pantteri (7). 10.00–10.50 Midsomerin murhat (12). 19.00 Vintiöt. 16.45 Onnenarpa. 00.30 Poliisit (7). 15.00 Yle Uutiset. 17.10 Midsomerin murhat (12). 15.30 Merta lähemmäs kalaan. 08.10 Lego Nexo Knights (7). 11.05–12.00 Mahdoton taloprojekti. 21.35 Valkoinen kuningatar (16). 17.40 MasterChef Australia. 22.00 Elokuva: Unthinkable (16). 09.35 Emmerdale (7). 09.00 Rion olympialaiset: 11. 11.47 Yle Uutiset ItäSuomi. 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 09.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu. 07.00 Huomenta Suomi. 10.05 Emmerdale (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 11.00 Yle Uutiset. 16.00 Selviytyjät. 02.10–04.55 Rion olympialaiset: Yleisurheilu. 01.55–07.00 Miljoonapotti. 13.25 Punahousut (S). fi. 10.05 Emmerdale (S). 01.35–05.30 Miljoonapotti. 23.15 Rion olympialaiset: Uimahyppy. 11.00 Yle Uutiset. 14.20 Vaaleanpunainen pantteri (7). 01.25 Poliisit (7). 15.50 A-studio. 21.05 Dicte (16). 08.10 Lego Nexo Knights (7). 22.20 Päivän sää. 01.10 Weird Loners (S). 19.30 Poliisit (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 09.20 Paul OÆGrady û rakkaudesta koiriin. Yle TV1 19.08.2016 klo 19.00 Samassa veneessä (7). 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 00.00 Sol Presents: Local Heroes – Ilahu Snow Surfboards. 15.00 Yle Uutiset. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 23.30 Rion olympialaiset: Paini. 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. 17.40 MasterChef Australia. 12.50 Tanskan kauneimmat kodit. 20.30 Yle Uutiset. yön huippuhetket. Yle TV1 06.25 Helil kyläs. 22.35 Yle Uutiset. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 15.00 Jamien lohturuokaa. Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 17.45 MasterChef Australia. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 23.30 Virittäjät. 06.50 Lazy Town (S). 18.00 Myytinmurtajat. 12.25 Tohtori Kiminkinen. 11.26 Yle Uutiset Häme. 13.20 Rion olympialaiset: Ratsastus. 04.00– 05.00 Ennustaja-TV. 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S). 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 00.35 Last Man on Earth (S). 09.30 Korkki kiinni. 08.00 Angry Birds Toons (S). 15.00 Elastinen feat. 20.05 Suomen ihanimmat häät. (U) Yle TV1 06.15 Aamusydämellä. 11.15 Rion olympialaiset: Taitouinti. 22.45 Rion olympialaiset: Paini. 18.00 Rion olympialaiset: Rytminen voimistelu. 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 23.00 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 11.26 Yle Uutiset Häme. 08.00 Rion olympialaiset: 10. 06.50 Makuja. Yle TV2 05.00 Rion olympialaiset: Beach volley. 09.00 Rion olympialaiset: 13. 18.58 HS-sää. 15.55–16.45 Avara luonto: Maapallon vuorokausi. 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 13.25 Puck (7). 22.20 Päivän sää. 21.00 Rion olympialaiset: Jalkapallo. 17.50 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 17.00 Yle Uutiset. 18.00 Myytinmurtajat. 10.00–10.50 Midsomerin murhat (12). 17.00 Yle Uutiset. yön huippuhetket. 20.58 Keno. 03.05 Mustat lesket (12). 18.25 Emmerdale (S). 22.35 Conan – barbaari (16). 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 06.55 Ylen aamu-tv. 08.00 Angry Birds Toons (S). 20.55 Rion olympialaiset: Koripallo. 09.01 Mitä tänään syötäisiin?. 15.30 Pientä mökkiremonttia. 16.50 Novosti Yle. yön huippuhetket. 11.00 Rion olympialaiset: Ratsastus. 18.00 Myytinmurtajat. 21.00 NCIS: New Orleans (12). 02.35–07.35 Miljoonapotti.. 16.00 Salatut elämät (S). 18.00 Rion olympialaiset: Paini. Sub 06.00 Miljoonapotti. 08.00 Angry Birds Toons (S). 06.50 Makuja. 14.35 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 13.30 Diili. 10.20 Neljän tähden illallinen. Yle TV2 04.40 Rion olympialaiset: Beach volley. 22.00 Rion olympialaiset: Beach volley. 12.08– 12.17 Yle Uutiset Lappi. 09.45 Paul OÆGrady û rakkaudesta koiriin. 18.55 HS-uutiset. 00.40 Virittäjät. 14.00 Mahdoton taloprojekti. 02.25–07.30 Miljoonapotti. Yle TV1 16.08.2016 klo 20.00 Antiikkia, antiikkia. 08.55 Uutispäivä. 21.00 Criminal Minds (16). 11.15 Rion olympialaiset: Taekwondo. 16.00 Salatut elämät (7). 06.50 Makuja. 17.00 Ihmemies MacGyver (7). 10.00 Midsomerin murhat (12). MTV3 06.00 Aamusää. 11.50 Rion olympialaiset: Pöytätennis. 23.05 Myytinmurtajat. yön huippuhetket. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 00.50 Rion olympialaiset: Pyöräily. 17.00 Yle Uutiset. Ylämaan joukot kaipaavat kipeästi vahvistusta, silti Charles haluaa marssia Lontooseen. 19.30 Middle (S). 16.50 Novosti Yle. 06.55 Ylen aamu-tv. 06.05 Bubble Guppies (S). 20.05 Pomo piilossa. 20.55 Rion olympialaiset: Nyrkkeily. 03.05 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 16.20 Helil kyläs. 07.00 Huomenta Suomi. 09.50 Paul OÆGrady û rakkaudesta koiriin. 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 14.25 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 15.05 Yle News. 10.50 Onnenarpa. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 08.15 Rion olympialaiset: Vesipallo. Tätä piirrettä on havaittu myös tavallisemmissa kasveissa ja aiemmin tunnetuista lihansyöjistä on paljastunut uusia piirteitä. 17.00 Ihmemies MacGyver (12). 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 23.00 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni. 06.30 Pound Puppies (S). 14.30 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 09.15 Paul OÆGrady û rakkaudesta koiriin. 18.00 Yle Uutiset. 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (7). 18.55 HS-uutiset. 20.05 Pomo piilossa. 10.00 Midsomerin murhat (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.00 Selviytyjät. 09.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu. 21.00 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 12.08–12.17 Yle Uutiset Lappi. 12 TELEVISIO YLÄ-KAINUU – Tiistaina 16. 21.00 112 (7). 20.30 Yle Uutiset. 14.00 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 06.00 Bumba (S). 16.35 Leijonan luola USA. 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S). 00.00 Salatut elämät. 14.15 Rion olympialaiset: Sulkapallo. 07.00 Huomenta Suomi. 16.40 Leijonan luola USA. 06.05 Bubble Guppies (S). 01.00–01.45 Prisma: Alzheimerin salaisuudet. 08.35 Lego Legends of Chima (7). 03.00 Mustat lesket (7). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 16.05 Matkaoppaat. Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 06.50 Makuja. 23.40 Kotikatsomo: Alavilla mailla hallanvaara (7). 07.40 Transformers Rescue Bots (7). 06.30 Studio55. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 11.26 Yle Uutiset Häme. Uudet jaksot. 07.40 Transformers Rescue Bots (7). 19.50 Rion olympialaiset: Telinevoimistelu. 07.40 Transformers Rescue Bots (7). elokuuta 2016 TV l TIISTAI 16.8. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 06.55 Ylen aamu-tv. 13.00 Tanskan kauneimmat kodit. 11.00 Yle Uutiset. 22.35 Diili. 10.50 Onnenarpa. 06.50 Lazy Town (S). 07.00 Rion olympialaiset: 10. 20.00 Hauskat kotivideot. 18.30 Korkki kiinni. 13.00 Rion olympialaiset: Beach volley. 23.30 Virittäjät. 06.30 Studio55. 01.15 Elokuva: Monsterijahti (7). 16.50 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 01.30–05.25 Miljoonapotti. 23.40–00.10 Kotiinpalaajat. 18.15 Rion olympialaiset: Taekwondo. 07.15 Rion olympialaiset: Maahockey. 10.20 Neljän tähden illallinen. yön huippuhetket. 11.00 Yle Uutiset. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 01.00 The Late Show With Stephen Colbert. yön huippuhetket. 16.05 Onnenarpa. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Rion olympialaiset: Lentopallo. 19.00 Poliisit (7). Muusikko Remu Aaltonen tuo nähtäväksi esineen ajalta ennen etnistä korrektiutta. Kausi 2, 11/13. 09.20 Paul OÆGrady û rakkaudesta koiriin. 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.00 Myytinmurtajat. 11.05–12.00 Lääkärit. 12.25 Tohtori Kiminkinen. 06.05 Bubble Guppies (S). 22.40 8 myyttiä työstä. 13.45 Paul OÆGrady û rakkaudesta koiriin. 10.00–11.00 Lemmen viemää (S). 09.30 Korkki kiinni. 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 20.55 Urheiluruutu. 10.05 Mahdoton taloprojekti. 10.50 Onnenarpa. 18.58 HS-sää. 09.05 Kauniit ja rohkeat (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. TV l PERJANTAI 19.8. fi. 00.30 Americans (12). 23.40 Ensimmäisen asteen murha (12). 16.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu, rytminen voimistelu. 18.00 Yle Uutiset. 17.55 Salatut elämät (7). 21.55 Criminal Minds (16). 16.10 Matkaoppaat. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 15.35 Neljän tähden illallinen. 06.55 Ylen aamu-tv. 09.35 Emmerdale (S). 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet. 19.00 Poliisit (S). 03.10–04.40 Rion olympialaiset: Yleisurheilu. Yle TV1 06.25 Perheyrityksen sukupolvenvaihdos. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 15.00 Yle Uutiset. 23.45 Rion olympialaiset: Pyöräily, nyrkkeily. 17.10 Midsomerin murhat (12). 09.00–09.05 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 12.08–12.15 Yle Uutiset Lappi. 21.40 Jalkapallon Mestarien liiga : Karsintaottelu. 23.55 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 19.30 Mutsi (7). 22.20 Päivän sää. 18.00 Salatut elämät (S). 16.00 Selviytyjät. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi. 19.00 Hauskat kotivideot. 19.00 Seitsemän Uutiset. 02.10–05.00 Rion olympialaiset: Yleisurheilu. 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 06.30 Studio55. 20.55 Urheiluruutu. 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. 01.35 Poliisit (12). yön huippuhetket. 00.00 Rion olympialaiset: Paini. 19.00 Vintiöt. 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. MTV3 06.00 Aamusää. 13.45 Eläinpotilaiden pelastaja. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.35 Lego Legends of Chima (7). 08.00 Rion olympialaiset: 11. 10.20 Neljän tähden illallinen. 09.10 Vaaleanpunainen pantteri (S). 23.00 Virittäjät. 08.15 Rion olympialaiset: Käsipallo. 00.05 Salatut elämät. 10.20 Neljän tähden illallinen. 00.25 Rion olympialaiset: 13. 08.35 Lego Legends of Chima (7). 22.35 Yle Uutiset. 19.20 Päivän sää. 11.26 Yle Uutiset Häme. 18.55 HS-uutiset. 15.30 Neljän tähden illallinen. 18.30 Korkki kiinni. 20.05 Häpy endkö. 22.40 Jalkapallon Mestarien liiga : Karsintaottelu. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 22.25 MTV Sport Uutiset. 07.15 Rion olympialaiset: Paini. 00.35 Pahan ajojahti (16). 06.00 Bumba (S). 17.10–17.55 Midsomerin murhat (12). 18.00 Yle Uutiset. 10.35 Piilokamera. 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S). 15.50 A-studio. Yle TV1 06.25 Löytöretkiä luontoon. 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 18.25 Salatut elämät (7). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.20 Päivän sää. 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 14.50 Rion olympialaiset: Melonta. 22.40 Outlander – Matkantekijä (16). 19.00–19.55 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan. 01.10 Virittäjät. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 20.00 Puutarhaunelmia. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 06.50 Lazy Town (S). 09.30 Korkki kiinni. 17.55 Emmerdale (12). 12.20 Tohtori Kiminkinen. 06.30 Pound Puppies (S). 03.25–05.00 Ennustaja-TV. 00.00 Poliisit (7). 17.25 Salatut elämät (7). 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S). 10.35 Piilokamera. 06.50 Lazy Town (S). 19.00 Poliisit (7). 12.55 Tanskan kauneimmat kodit. 14.15 Vaaleanpunainen pantteri (7). 01.25 Rion olympialaiset: Yleisurheilu. 22.30 MTV Sport Uutiset. 13.30 Hinnalla millä hyvänsä (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 14.30 Millerit (7). 00.30 Vampyyripäiväkirjat (16). 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 18.58 HS-sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 16.10 Matkaoppaat. 10.50 Onnenarpa. 20.30 Simpsonit (7). 07.00 Huomenta Suomi. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00 Rion olympialaiset: Yleisurheilu. 19.30 Poliisit (12). 13.00 Rion olympialaiset: Koripallo. 20.30 Simpsonit (7). 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 21.00 Tuubi. 09.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu. 09.00 Rion olympialaiset: 10. 14.25 Vaaleanpunainen pantteri (7). fi. 15.05 Yle News. 06.30 Pound Puppies (S). 18.58 HS-sää. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.10 Vaaleanpunainen pantteri (S). 02.00 Poliisit – kotihälytys (12). 12.55 Tanskan kauneimmat kodit. 22.35 Yle Uutiset. 20.30 Simpsonit (7). 19.20 Päivän sää. 09.35 Emmerdale (S). 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). kilpailupäivä. 15.05 Yle News. fi. 08.10 Lego Nexo Knights (7). 12.15 Palanen: Kunniataulu. 23.00 Teknavi. 07.00 Rion olympialaiset: 13. 19.30 Emmerdale (7). 09.45 Paul OÆGrady û rakkaudesta koiriin. 00.00 Vampyyripäiväkirjat (16). Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 19.00 Vintiöt. 09.50 Paul OÆGrady û rakkaudesta koiriin. 13.45 Paul OÆGrady û rakkaudesta koiriin. Kausi 2, 1/6. 01.55–07.00 Miljoonapotti. 12.08 Yle Uutiset Lappi. yön huippuhetket. 22.00 Rysän päällä. 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi. 18.55 HS-uutiset. 18.25 Emmerdale (12). 22.25 MTV Sport Uutiset. 15.45 Matkaoppaat. 14.30 Hyvästi lemmikki!. 21.05 Outlander – Matkantekijä (16). 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. 17.25 Salatut elämät (S). 08.00 Rion olympialaiset: 13. 15.50 Tosi tarina: Tanssitunti. 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S). 02.25 Mustat lesket (12). 15.00 Piilokamera. 15.00 Yle Uutiset. yön huippuhetket. 23.00 Yle Uutiset. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 08.00 Angry Birds Toons (S). 01.25 Rion olympialaiset: Nyrkkeily. 16.15 Matkaoppaat. 22.55 Criminal Minds (16). 14.20 Rion olympialaiset: Paini. 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 04.05–05.00 Ennustaja-TV. 17.00 Salatut elämät (S). 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.30 The McCarthys (S). 13.30 Kyökin puolella (S). 21.00 Idioluutio (12). 1/12. 19.00 Rion olympialaiset: Jalkapallo. 08.55 Uutispäivä. 15.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu. 15.00 David Hasselhoff Show Ruotsi. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 15.35 Neljän tähden illallinen. 19.30 Salatut elämät. 19.15 Rion olympialaiset: Sulkapallo. 22.00 Myytinmurtajat. 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). Matka on kuitenkin pitkä ja joukkojen välillä on eripuraa. 18.30 Korkki kiinni. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 17.00 Salatut elämät (S)
13.00 MasterChef Australia. 16.30 Virittäjät. 12.05 Yle Uutiset Lappi. 16.00 Virittäjät. 22.35 Johan Falk 14 – Hiljaista diplomatiaa (16). 19.10 MTV Sport Uutiset. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. Syötöt jämähtivät kuralammikoihin, joista vastustaja pääsi rokottamaan yksin läpi -tilanteilla. Tulokset: SuPS09–HauPa P09 Keltainen 1–2. KajHa Pohjoinen (SuPS Team 02) Tehot: Justus Turpeinen 1+0, Tapani Kyllönen 1+0, Jere Lauronen 0+1. 07.23 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 12.05 Puutarhaunelmia. 09.30 Pullopostia lapsuudesta. 07.39 Pasin ja Kielon valtakunta (S). 11.00 Suomen lapsellisin ruokalista. 06.50 Lazy Town (S). 20.30 Yle Uutiset. 16.15 Diili. 21.00 Vihreän timantin metsästys (16). 18.25 Emmerdale (12). 19.00 Rion olympialaiset: Rytminen voimistelu. 07.55 Angry Birds Toons (S). Viikonlopun piirisarjapelit Ruukinkankaalla: KajHa Pohjoinen (SuPS Team 04/05) Tehot: Luukas Tolonen 1+0, Olavi Kyllönen 0+1. 19.00 Crazy Ex-Girlfriend (S). 00.45 Scorpion. 10.00 Midsomerin murhat (12). 18.55 Naapurit-tuloslähetys. 10.50 Onnenarpa. 08.10 Lazy Town (S). 17.05 Prisma: Huonosti käyttäytyvät kasvit. 14.55 Yle News. 13.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 23.45 Supernatural (16). 20.30 Yle Uutiset. 09.00 Jaksa paremmin. yön huippuhetket. 12.00 Rion olympialaiset: Maahockey. Kausi 2, 2/10. 14.01 Posse. 17.50 Suomen huutokauppakeisari. Yle TV1 20.08.2016 klo 18.45 Avara luonto: Thaimaan kaunis luonto. 08.00 Angry Birds Toons (S). 08.55 My Little Pony: Equestria Girls -lyhäri (S). 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa. 08.15 Rion olympialaiset: Uimahyppy. 23.10 Rion olympialaiset: Jalkapallo. 16.00 Salatut elämät. 13.35 Uskon jalkapalloon. 16.00 Lasten aivot. 12.35 Dokumenttiprojekti: Alaska Highway (S). SuPS09–Ajax P09 Valkoinen 2–5. 07.00 Rion olympialaiset: Taekwondo. 01.30 Arrow (16). 18.10 Urheiluruutu. Yle TV2 05.00 Rion olympialaiset: Käsipallo. 11.00 Vaaleanpunainen pantteri (7). 15.30 Salatut elämät. yön huippuhetket. 1/2. 16.50 Novosti Yle. 08.35 Lego Star Wars (7). 20.30 Yle Uutiset. 09.35 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset. 11.05 Pisara. 23.10 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 15.45 Salatut elämät. 10.00 Jumalanpalvelus. – Vastustajien kaikki resurssit ovat aivan eri luokkaa kuin meillä. 13.05 Matkakassi. 12.35 Camilla Plum ja säilöjän niksit. 18.58 HS-sää. 01.25 Elokuva: Jotkut tytöt (S). 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 17.00 MTV Sport: Ravikunkku. 15.00 Yle Uutiset. 22.50 Shetlandsaarten murhat (12). 21.30 Dokumenttiprojekti: Hymyjen maa + epilogi (7). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. kilpailupäivä. 20.45 VICE: The Making of Mirror Heart. 23.10 MM-ralli: Power Stage, Saksa. 12.25 Piilokamera. 18.00 Tuulitunneli. 17.10 Midsomerin murhat (12). 22.20 Päivän sää. Su 14.8 Pojat C14 Ykkönen. 18.55 HS-uutiset. 13.10–14.54 Valkoiset ruusut (7). 10.30 Matkaoppaat. 00.35 Criminal Minds (16). 20.55 Urheiluruutu. 06.00 Bumba (S). 20.00 Helil kyläs. 00.05 Salatut elämät. 08.00 Rion olympialaiset: 15. Onnistunein peli pelattiin FC SCJ punaista vastaan. 11.00 Yle Uutiset. 13.15 Rion olympialaiset: Lentopallo. / Kuvassa ohjaaja Heikki Häkkinen. yön huippuhetket. 10.00 Matkaoppaat. 08.16 Galaxi. Siitä huolimatta saatiin kolme tasaista peliä aikaiseksi, SuPs:in tiedottaja ja rahastonhoitaja Jani Tolonen kertoo. Su 21.8. 21.00 Satuhäät. 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12). 01.30–05.25 Miljoonapotti. 14.15 Leijonan luola USA. 11.10 Jumalanpalvelus. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 19.30 Supertähdet (S). 23.30–00.25 Game of Thrones (16). 20.00 Ruotsin surkein kuski. 11.25 Grillikuume. 11.00 Mutsi (S). 00.35 The Late Show With Stephen Colbert. 23.35 Kohde (16). 11.15 Rion olympialaiset: Pyöräily. yön huippuhetket. 19.10 Uutisextra. 20.00 Simpsonit (7). 09.00 Matkaoppaat. 08.00 Astral Tv. 16.15 Onnenarpa. 10.00–11.00 Lemmen viemää (S). 17.10–17.55 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 08.35 Lego Star Wars (7). fi. 12.00 Grillikuume. 16.00 Virittäjät. Tolonen kertoo, että joukkuehenki onkin yksi tiimin vahvuuksista. 19.00 Seitsemän Uutiset. 09.00 Supernelikko (7). Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.8. Kuvassa ohjaaja Heikki Häkkinen. 08.55 Uutispäivä. 22.25 MTV Sport Uutiset. 14.01 Posse. 20.45 Urheiluruutu. 18.55 HS-uutiset. 08.05 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan. 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.01 Pikku Kakkonen. Pojat D12 Ykkönen. 18.15–18.45 Ulos luontoon. 11.26 Yle Uutiset Häme. La 20.8. 07.10 Lego Ninjago TV Special (7). 19.30 Salatut elämät. 01.55–04.30 Rion olympialaiset: Päättäjäiset. 16.30 Finntriathlon 2016. 11.00 Rion olympialaiset: Vesipallo. 12.40 Tanskan kauneimmat kodit. 07.10 Puuharit (S). 09.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu. 10.35 Piilokamera. 14.00 Diili: All Star. 23.25 Elokuva: Miami Blues (16). 14.30 YK-miehet moottoripyörillä. 13.40 Finntriathlon 2016. 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa. 21.00 Selviytyjät. 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 22.25 MTV Sport Uutiset. Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 08.10 Lazy Town (S). 18.00 Myytinmurtajat. 12.15 Vutti vuugle (S). 06.55 Ylen aamu-tv. 19.00 Hyvät kaupat (S). 08.05–08.55 Avara luonto: Thaimaan kaunis luonto. 18.00 Yle Uutiset. 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S). 04.25–05.00 EnnustajaTV. 20.05 Suomen ihanimmat häät. 22.15 Viikon sää. 13.45 Eläinpotilaiden pelastaja. 10.00 Yle Uutiset. 21.50 Yle Uutiset. Yle TV1 06.25 Camilla Plum ja säilöjän niksit. 23.30 Grimm (16). 13.30 Tyhjätaskut (S). 00.35 Isänmaan puolesta (12). 16.45 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 03.25 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 01.45–06.00 Miljoonapotti. 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. 09.15 Supernelikko (7). 21.00 Amazing Race. 09.35 Emmerdale (12). 00.30 Panttivangit (7). 03.30 Temptation Island Suomi 2 (S). 11.00 Simpsonit (7). MTV3 06.00–07.05 Miljoonapotti. La 20.8. Kun mies kuolee yllättäen kadulle, Isä Brown vierailee laitoksessa, jossa tämä oli potilaana. 15.10 Pisara. 12.10 Tohtori Kiminkinen. 17.00 Ihmemies MacGyver (12). 02.10–05.00 Ennustaja-TV. SuPS09–FC SCJ punainen 4–5. 13.05 Kiehtova maailma: Junamatka Eurooppaan. 20.30 Simpsonit (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.50 Novosti Yle. 19.00–19.50 Historia: Vietnamin sodan loppu. 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12). 15.45 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 09.30 Paul OÆGrady û rakkaudesta koiriin. Yle TV2 05.30 Rion olympialaiset: Paini. 08.30 Lego Legends of Chima (7). 06.45 Pound Puppies (S). 18.00 Kummeli nuts. 18.10 Urheiluruutu. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 06.30 Studio55. 09.55 Yle Uutiset. 15.15 Yle Oddasat. 21.00 Elokuva: Lara Croft Tomb Raider: Elämän lähde (12). SuPSin futisjunnuilla vauhdikas viikonloppu Oulun reissulla SuPS09-joukkueessa pelasivat Leo Huuskonen, Iiro Juntunen, Juho Jäntti, Minttu Heikkinen, Eemeli Heikkinen, Onni Karhapää, Onni Väisänen, Väinö Moilanen ja Saku Moilanen. 17.00 Virittäjät. 17.00 Salatut elämät (7). 17.00 Yle Uutiset. SuPS09–Limingan Pallokarhut Musta 1–11. 14.00 Pojat D12 Ykkönen. 07.34 Ihan satua (S). 09.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 12.00 Middle (S). 01.30–06.30 Astral Tv. 20.45 Urheiluruutu. 11.30 Suomen lapsellisin ruokalista. 13.30 Tähdet kertovat. Syyskauden Piirisarjapelit jatkuvat tulevana viikonloppuna Ruukinkankaalla, kun vieraaksi saapuvat Ajax Kempeleestä, KP-55 Kemijärveltä ja TP-47 Torniosta. 16.20 Hauskat kotivideot. Yle Kuvapalvelu. 22.25 MTV Sport Uutiset. 12.15 Rion olympialaiset: Vesipallo. 06.00 Bubble Guppies (S). 21.40 Rion olympialaiset: Koripallo. 15.30 Teknavi. 18.55 Neiti Marple: Koston jumalattarena (12). 14.45 Leijonan luola USA. 12.00 Pojat D12 Ykkönen. 08.17 Galaxin Pallo. 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (7). 23.40 Criminal Minds (16). 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 20.58 Keno. 01.10 Mustat lesket (S). Tappiolukemat kärsittiin fyysisempiä ja isokokoisempia Oulun joukkueita vastaan. 22.10 Päivän sää. 21.55 Urheiluruutu. 18.00 Yle Uutiset. 15.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 15.05 Hercule Poirot: Aikataulukon arvoitus (12). 21.15 Rion olympialaiset: 16. 08.50 Rion olympialaiset: Päättäjäiset. 10.30 Kesäkuski. 06.30 Pound Puppies (S). 09.00 Rion olympialaiset: 14. 18.00 Yle Uutiset. 08.10 Lego Nexo Knights (7). 19.50 Rion olympialaiset: Nyrkkeily. 22.00 Kymmenen Uutiset. Sub 06.00–08.00 Miljoonapotti. 13.00 Hammaskeiju 2 (7). 14.30 Koiralle koti. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 19.35 Ryhmä Pullman (12). 21.00 Matkustaja 57 (16). Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 11.55 Seniori työssä. 18.00 Catfish – deittihuijarit. 08.15 Rion olympialaiset: Taitouinti. 17.00 Virittäjät. 22.45 Penny Dreadful (12). 07.00 Huomenta Suomi. 08.00 Rion olympialaiset: 14. 13.00 Simpsonit (7). elokuuta 2016 – YLÄ-KAINUU 13 TV l LAUANTAI 20.8. 03.30–05.30 Rion olympialaiset: Yleisurheilu. 20.00 Kauhukeittiö. 06.45 Pound Puppies (S). 09.30 Matkaoppaat. 15.00 Yle Uutiset. SuPS09–OLS Ruotsi 09 AIK 0–17. 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 11.30 Simpsonit (7). 06.20 Rion olympialaiset: Lentopallo. 11.00 MasterChef Australia. Sub 06.00–08.00 Miljoonapotti. 21.00 Armoton (16). 20.00 Hauskat kotivideot. Kuvassa isä Brown (Mark Williams). 15.00 Rion olympialaiset: Yleisurheilu. Yle Kuvapalvelu. 19.00 Elokuva: Gnomeo & Julia (S). 09.15 Rion olympialaiset: Yleisurheilu. Mutta mikä on sairaalan salaisuus. 19.00 Vintiöiden kosto. 09.15 Hauskat kotivideot. 23.25–00.05 Elämäni unelma. 00.40 Poliisit (7). 14.10 Top Gear Top 41. 21.15 Rion olympialaiset: Koripallo. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 10.05 Emmerdale (12). 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S). 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 16.00 Salatut elämät (7). 22.35 112 (7). 16.50 Leijonan luola USA. 16.30 Teknavi. 09.05 Supernelikko (7). 09.00 Yle Uutiset. 06.53 Taikakaruselli (S). 18.45 Avara luonto: Thaimaan kaunis luonto. MTV3 06.00 Aamusää. 09.05–09.45 Aamusydämellä. 09.30 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7). – Joukkueessamme pelasi neljä pelaajaa nuoremmista ikäluokista. 09.05 Tanskan aarteenmetsästäjät. 12.30 Simpsonit (7). 15.00 Pojat C14 Ykkönen. 17.30 Virittäjät. 18.00 Rion olympialaiset: Koripallo. 12.35 Lene, islam ja rakkaus. 19.00 Bear Grylls – Selviytyjien saari. Montreaux (7). 01.35–05.30 Astral Tv. 16.55 Rion olympialaiset: Triathlon. 21.00 Elokuva: Beverly Hills kyttä (12). 01.30 Criminal Minds (16). 17.30 Virittäjät. 06.00 Bubble Guppies (S). 23.40 Rion olympialaiset: Paini, kisakooste. 16.30 Salatut elämät (S). 22.45 Bates Motel (16). 14.00 8 myyttiä työstä. 14.35 MTV.doc: Kuinka eläimet puhuvat?. 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 12.00 Simpsonit (7). – Tässä pelissä syöttöpeli saatiin toimimaan ensimmäistä kertaa turnauksessa kuten sen pitääkin toimia. 08.20 Maija Mehiläinen (S). 08.40 Littlest Pet Shop (S). 15.05 Yle News. 19.30 Mutsi (7). Tämä osoittaa kuinka hienoista junnuista on kysymys. 21.05 Kotikatsomo: Alavilla mailla hallanvaara (7). 15.50 Minun totuuteni: Jan Guillou. 08.55 My Little Pony: Equestria Girls -lyhäri (S). 14.15 Rion olympialaiset: Sulkapallo. 22.00 Kymmenen Uutiset. 13.15 Paul OÆGrady û rakkaudesta koiriin. Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 20.00 Tuubi. 17.00 Yle Uutiset. TV l SUNNUNTAI 21.8. 02.30–07.00 Miljoonapotti. 17.50 MasterChef Australia. 21.00 NCIS: New Orleans (12). 09.05 Kauniit ja rohkeat (7). 12.30 Millerit (S). 02.30 Temptation Island Suomi 2 (S). 00.15 Broadchurch (12). 00.10 Poliisit (7). 18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 13.00 Kolme miestä ja tyttö (S). 06.05 Bubble Guppies (S). 13.00 Rion olympialaiset: Nykyaikainen 5-ottelu. 07.50 Ryhmä Hau (S). 10.45 Seniori työssä. 15.30 Virittäjät. 08.10 Mokon suuri maailma (S). 02.10 Rion olympialaiset: Yleisurheilu. 23.47–00.45 Kulutustavaratarkastajat. 15.05 Yle News. 19.15 Rion olympialaiset: Lentopallo. 20.58 Keno. 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S). 07.04 Viljami (S). 15.00 Olutretki Eurooppaan. 19.20 MTV Sport Uutiset. 21.00 A-studio. 08.00 Angry Birds Toons (S). 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 07.10 Lego Ninjago TV Special (7). 08.05 Mokon suuri maailma (S). 15.00 Yle Uutiset. 08.30 Studio55.fi. 07.30 Lego Friends (S). 13.30 Simpsonit (7). 22.45 Yle Uutiset. 17.55 Emmerdale (12). 22.00 Unelmien kolhimat (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 01.15–05.10 Miljoonapotti. 10.30 MM-ralli LIVE: Studio, Saksa. 07.55 Angry Birds Toons (S). 18.15–18.40 Saman taivaan alla: Viimeinen syksy. 21.55 Vera Stanhope tutkii (12). 10.45 Mittatilaustyönä. 11.15 Tartu Mikkiin. 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi. 09.45 Eläinpotilaiden pelastaja. – Kaveria autettiin ja tsempattiin. 11.05–12.00 Lääkärit. 01.25 Rion olympialaiset: Uimahyppy. KajHa/ Pohjoinen PaTe 1–4 (0–2). 10.05–10.55 Avara luonto: Maapallon vuorokausi. 23.05 Myytinmurtajat. 08.35 Littlest Pet Shop (S). (U) HD. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.55 Loton ja Jokerin tulokset. MTV3 06.00–07.10 Miljoonapotti. Team SuPS 09 pelasi lauantaina Oulun Terwaturnausessa kovassa kilpasarjassa. KajHa/Pohjoinen Ajax/ Sininen 2–7 (0–3). Jani Tolonen. 16.30 Meduusojen maailmassa. 11.30 Mutsi (S). 21.10 Syrjäinen maa (16). 16.00 Selviytyjät. 19.00 Poliisit (7). 20.58 Keno. 00.30 Supernatural (16). 19.20 MTV Sport: CHL Extra. 22.35 Bad Ass (16). 07.40 Transformers Rescue Bots (7). 17.50 Suomen huutokauppakeisari. 18.30 Rion olympialaiset: Päättäjäiset. 13.00 Upeat skandikodit. 21.00 Elokuva: The Expendables (16). 18.58 HS-sää. Lukemista huolimatta pelaajat eivät lannistuneet ja jokainen nappula antoi kaikkensa peleissä. 11.00 Jamie Oliverin helpot herkut. 09.00 Rion olympialaiset: 15. Yle TV1 21.08.2016 klo 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 14.00 Historia: Unohdettu tuberkuloosi. 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi. 22.45 Tartu Mikkiin. 04.30–05.00 Ennustaja-TV. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. Sub 06.00 Miljoonapotti. 15.45 Elokuva: Mean Girls – tylyt tytöt (7). 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 15.15 Radio Aallon Helsinkipäivän kesäkonsertti. 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S). 11.05 Holby Cityn sairaala (12). 07.30 Lego Friends (S). 23.35–01.20 Hercule Poirot: Stylesin tapaus (12). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.00 Angry Birds Toons (S). 09.20 Supernelikko (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. Tiistaina 16. Thaimaassa on yli 50 suojeltua kansallispuistoa, joiden harvinaiseen ja mielenkiintoiseen kasvillisuuteen ja eläimiin tutustumme. 20.00 Amazing Race. 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi. Myös vastustajien valmentajat kävivät kovasti kehumassa SuPSin asennetta ja joukkuehenkeä. La 13.8. 12.10 MasterChef Australia. 15.45 Neljän tähden illallinen. 09.35– 10.00 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7). Jokaiseen maaliin saatiin syöttäjä ja pallo liikkui mallikkaasti. TV l MAANANTAI 22.8. 16.50 Novosti Yle. 18.00 Pomo piilossa. 15.15 Antiikkia, antiikkia. Tehot: Eemeli 4+0, Saku 3+2, Onni V 1+1, Väinö 0+2, Leo 0+1. 19.00 Seitsemän Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 18.30 Pullopostia lapsuudesta. 15.15 Salatut elämät. 12.05 Kioski: Aleks’in Wonderland. 08.55 Vaaleanpunainen pantteri (S). Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 15.43 Downton Abbey (12). 11.00 Yle Uutiset. 17.15 Top Gear Special: The Worst Car in the History of the World. 19.20–19.25 Päivän sää. Harmillisesti tässä vaiheessa kenttä muistutti enemmän suopotkupallokenttää. 10.00 Merta lähemmäs kalaan. 08.25 Vikke Viikinki (S). Parantola. 10.00 Paul OÆGrady û rakkaudesta koiriin. Yle TV1 22.08.2016 klo 21.30 Dokumenttiprojekti: Hymyjen maa + epilogi. 11.10 MasterChef Australia
Rasti jatkoi vahvoja suorituksia pesäpallossa Aki Martikainen toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Suomussalmen Rasti jatkaa voittojen tiellä pesäpallon maakuntasarjassa. Rastin Janne Kemppainen ratkaisi jakson upealla kopparit ylittäneellä takarajalyönnilla ja tuloksena kunnari ja kolme juoksua. Tilastot ottelussa (lyödyt/tuodut): Aki Martikainen 3/0, Petteri Väisänen 0/2, Tommi Tauriainen 1/0, Juho Jokela 0/1, Toni Heikkinen 0/1 Suomussalmen Rastin kauden viimeiset kaksi peliä pelataan kahden viikon kuluttua viikonloppuna, kun la 27.8 SuRa-IiU2 ja 28.8 SuRa-LippoJuniorit. Ottelussa Rastilta parhaana palkittiin viisi juoksua lyönyt jokeri Aki Martikainen ja kakkosella hyvin lukkaroinut ja 1/3 tehot kirjauttanut Eetu Tolonen. ra tk ai su Alle kouluikäisten perinteiset ja odotetut su 11.9.2016 Ruukinkankaan urheilukentällä klo 14-17 IKÄLUOKAT: 2010-2013 LAJIT: juoksu 40 m, pallonheitto, pituushyppy SÄÄNNÖT: kukin saa osallistua kahteen lajiin Ilmoittautumiset pe 9.9. Avausjuosu nähtiin vasta neljännen tasoittavalla. Rasti nousi kolmannessa vuorossa tasoihin Tommi Tauriaisen kotiutettua Petteri Väisäsen. P. Enempää Rasti ei kuitenkaan antanut ja hienot kotiutukset jatkuivat. Toisella jaksolla nähtiin edellisen päivän toisinto. Tasoituksen löi välilyönnillä Juho Jokela Joni Tauriaisen kiitäessä kotiin. Tervetuloa kannustamaan Rasti lohkovoittoon. Muista tehdä osoitteenmuutos myös lehtitilaukseesi. Ottelussa Rastilta palkitiin ulkona ja sisällä mukavasi onnistuneet kakkospolttaja Aki Martikainen (ykköspalkinto) ja ykkösvahti Tommi Tauriainen. Ensimmäisellä jaksolla Rastin lyöntipeli rullasi iloisesti täysiä kierroksia ja juoksuja syntyi hienoilla lyönneillä. Voittojuoksun löi Aki Martikainen läpilyönnillä kolmosluukusta ja Petteri Väisänen kirmasi kakkoselta kotiin saakka. Jakson ratkaisu nähtiin neljännen aloittavalla. Toisella jaksolla Ii karkasi ensimmäisen tasoittavalla 1-0 johtoon. Kaikki jakson juoksut syntyivät yksittäisillä sivalluksilla. Ensimmäisessä pelissä suomussalmelaiset voittivat KeKin luvuin 1-2 (1-9, 4-2, 0-1). Toisessa vuorossa Rastin onnistui tasoittaa peli 2-2 Mikko Lukkarin näpäytyksellä ja Juho Jokelan jatkepuhkaisulla, joka pysähtyi epäonnisesti mainosaitaan. Tilastot ottelussa (lyödyt/tuodut): Aki Martikainen 3/2, Tommi Tauriainen 4/0, Janne Kemppainen 0/4, Mikko Lukkari 2/1, Petteri Väisänen 0/3, Juho Jokela 2/0, Eetu Tolonen 1/1, Mikko Heikkinen 0/1 Voittoputki kasvoi seitsemään peliin, kun Rasti voitti Kempeleen Kirin nelosjoukkueen todella tiukan taistelun jälkeen toisessa kotiutuslyöntikilpailussa luvuin 1-2 (1-2, 3-1, 1-1, 2-3). Supervuoro päättyi tasapeliin 1-1. elokuuta. Voiton ansiosta Rasti nousi takaisin sarjakärkeen. Tilastot ottelussa (lyödyt/tuodut): Janne Kemppainen 1+3/2, Aki Martikainen 5/1, Eetu Tolonen 1/3, Petteri Väisänen 0/4, Juho Jokela 1/1, Joni Tauriainen 1/1, Tommi Tauriainen 0/1, vapaat 1 Rasti pelasi kaksi peliä Kempeleessä 6.–7. Kavennus syntyi kuitenkin liian myöhään. Sunnuntaina vieraskentällä kaatui Iin Urheilujat 2 luvuin 0-2 (07, 3-6). 010 665 9014 asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.fi. Ylä-Kainuu myös verkossa www.ylakainuu.fi Oletko muuttanut. Kun ulkopeli oli totuttuun tapaan rautaa, ei jakson voittajasta ollut minkäänlaista epäselvyyttä. Eetu Tolonen jatkoi välilyöntien sarjaa kotiuttamalla Juhon. Ensimmäisellä jaksolla Kiri avasi juoksutilin takakentän lyönnillä toisessa vuoroparissa. Voittojuoksun löi Mikko Lukkari. Molemmat joukkueet pelasivat ottelussa tiivistä ulkopeliä ja juoksuilla ottelussa ei juhlittu, kuten tuloskin sen osoittaa. Ensimmäisellä jaksolla Rastin ulkopeli oli täyttä rautaa, ja Ii sai aikaan vain yhden takatilanteen. Toisella jaksolla Keki tuli ensimmäisen aloittavalle terävästi ja löi kaksi juoksua hienoilla välilyönneillä. Jokerina esiintynyt Aki Martikainen kotiutti myös välilyönnillä Petteri Väisäsen ja tilanne oli hetkessä 1-3. 14 URHEILU&LIIKUNTA YLÄ-KAINUU – Tiistaina 16. Tämä latisti taas Rastin lyöntipelin. Kolmannessa KeKi onnistui karkaamaan jälleen kahden juoksun johtoon vapaataipaleella ja kolmosluukun puhkaisulla. Kempele hieroi ajolähdön ja Kekin lukkari Eero Karppinen kotiutti kakkospuolen pussarilla ja keskikupperilla 2-0 johdon. mennessä: (08) 711 338 / Sportia Suomussalmi Järjestää: Sportia Suomussalmi, Ylä-Kainuu-lehti, Suomussalmen kunnan liikuntapalvelut, Suomussalmen Palloseuran lentopallojuniorit TENAVAKISAT Tervetuloa koko perheellä! PUFFETTI! Kaikki osallistujat palkitaan ja lajinsa kolmelle parhaalle myös mitalipalkinto. Erikoismaininta todella upeasta ulkopelistä koppari Mikko Heikkiselle ja kakkosvahti Joni Tauriaiselle. Ottelussa Rastilta ykköspalkinnon pokkasi kakkospolttaja Aki Martikainen (3/2) ja kakkospalkinnon jokeri Mikko Lukkari (2/1). Kotiutuslyöntikisassa Kempele löi yhden ja Rasti tasoitti pelin ensimmäisellä viiden lyöjän kierroksella. Tästä hieman aneeminen Rasti ei enää toipunut. elokuuta 2016 sudoku triplet_150_color/pib Su do ku n 11 .8 . Tasoitusjuoksusta ja myös seuraavasta vastasi Tommi Tauriainen. Kolmannen aloittavalla Ii tasoitti ottelun 3-3 hienoilla välilyönneillä. Supervuorossa Tommi Tauriainen kotiutti Janne Kemppaisen kakkospuolen lyönnillään. Kun ulkopeli palasi takaisin normitasolle ja Keki jätettiin nollille, oli voitto selviö. Voittoputki kasvoi 8 pelin mittaiseksi
elokuuta 2016 – YLÄ-KAINUU 15 sarjakuvat B. H65, 5.37 km: 1) Eero Väisänen, SuomRa, 48:25, 2) Pertti Oikarinen, SuomRa, 1:00:42, 3) Jouko Määttä, PuolRy, 1:05:44, 4) Erkki Kari, KajKu, 1:07:28, Pentti Kela, KaSu, Kesk. P. mennessä p. 8,20 €, 6-7 riv. 6426 kpl Kustantaja: ............................ 010 665 7214 ................................................ 22 €, 4-6 riv. Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi Puhelin: ................................. Ilmoitus ja -tilausasiat p. www.ylakainuu.fi Käyntija postiosoite: ........... Ilmoittautumiset 23.8.2016 mennessä 0500 675 599 pajalajukka@gmail.com Ostetaan Kaikenlaista Ylä-Kainuun Pörssi on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka. 050 438 0972 Konttori avoinna: .................. 044 3838 363 Avoinna joka päivä! SEKALAISET SEKALAISET KOKOUKSET Pitkien matkojen am-suunnistukset kisattiin Suomussalmella 13.8.2016. Tervetuloa! SEKALAISIA Hoikan Kalastuskunta järjestää osakkailleen ja kyläläisille RANTAKALAILLAN 27.8.2016 klo 18.00 alkaen Hoikalla, Pajalan rannassa. Tuntee nimen Mustikka. D14, 4.55 km: 1) Venla Kankainen, SoJy, 57:54, 2) Suvi Kemppainen, RasHy, 1:06:47, 3) Mia-Emilia Tikkanen, KaSu, 1:10:46, 4) Liisa Gretschel, KaSu, 1:42:58, Tuuli Tolkkinen, SoJy, Kesk. D21, 8.15 km: 1) Jaana Korhonen, KaSu, 1:44:00, 2) Hanna Näpänkangas, KaSu, 1:46:56. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Kimppakyyti. • www.dallavalle.fi • Puh. alv 24%): Yksityisille 1-3 riv. Ylä-Kainuulla on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi. Ilm. D50, 5.37 km: 1) Eevi Karppinen, KaSu, 1:07:31, 2) Ulla Moilanen, KaSu, 1:07:39, 3) Sirkka-Liisa Niskanen, KaSu, 1:13:42. Löytöpalkkio. 17.8. koulun rannassa. Toimittaja Marjut Lehto p. H60, 5.95 km: 1) Sven Eriksson, GIF, 57:07, 2) Arto Härkönen, KajKu, 58:58, 3) Veikko Repo, KajKu, 1:09:22. H12, 2.70 km: 1) Tuukka Tolkkinen, SoJy, 44:55, 2) Eino Gretschel, KaSu, 57:04. Tervetuloa! Suomussalmen Kehitysvammaisten tuki ry. 5.2.1965 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa: – Matka-/lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti, sis. 12,20 €, 8 riv. Musta, kaulan alla vähän valkeaa. Lähtö torilta klo 9.00. Tiistaina 16. klo 19.00 alk. H80, 3.54 km: 1) Valto Puustinen, IisVi, 58:18, 2) Pentti Saavinen, KuPe, 1:09:17. ALV 10%) Tiistai Perjantai, klo 16 Torstai Tiistai, klo 16 AINEISTOAIKATAULU ma-la klo 6.30-11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. D55, 5.37 km: 1) Eija Juntunen, KuPe, 1:16:51, 2) Paula Malinen, KaSu, 1:19:24. Tervetuloa! Herkkutatti nousussa! Ostamme tuoreena joka päivä päivän hinnoin herkkutatteja (I-, II-, III-lk). Koko perheen risteily Kianta-laivalla su 21.8. 17,50 €. D45, 5.95 km: 1) Virva Horneman, KaSu, 1:00:03, 2) Anu Gretschel, KaSu, 1:27:39. Suomussalmi, Hyrynsalmi, Puolanka LT 2015: ................................ 010 665 7217 Ilmestymispäivät: ................. D16, 5.95 km: 1) Veera Laaksoviita, SuomRa, 58:48, 2) Tia-Maria Tikkanen, KaSu, 1:19:33. omenaa ke 17.8. Hyrynsalmen osasto Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Päätoimittaja......................... 040 549 2807 Suomussalmen Metsäja Kalamiehet ry KESÄJA HIRVIKoKouS to 25.8.2016 klo 17.30 RHY:n radalla. H45, 8.15 km: 1) Janne Kankainen, SoJy, 1:12:02, 2) Jari Heiskanen, SonPa, 1:25:25, 3) Jouko Reponen, KaSu, 2:00:54. Voit voittaa Italian matkan! TATIT TALTEEN! www.dallavalle.fi Puh. Kadonnut 8.8. Fiat 133 tai 850 . Kisa käytiin vuoden takaisen Rastiviikon maastoissa. D35, 6.81 km: 1) Virpi Komulainen, Jyry, 1:23:51, 2) Aino Tolkkinen, SoJy, 1:44:27. 044 332 5332 Telefax: .................................. 40 €. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Ylä-Kainuussa. Lisät. H18, 6.81 km: 1) Veeti Nissinen, PuolRy, 1:04:31, 2) Joni Korhonen, SoJy, 1:20:58. 050 365 3666 Toimittaja Juhani Mustonen p. klo 17-18.30. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Syntymäpäivä: ...................... Talkoot Salovaaran myllyllä jatkuvat la 20.8. maanantaina klo 11.00 mennessä. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Verkkopalvelu: ...................... Tervetuloa! Suomussalmen Eläkeläiset ry. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. 010 665 9014 Myyntipäällikkö Titta Toivanen p. 044 258 1101. Havainnot p. (08) 633 0030 Juttuasiat toimitus p. Pitkien matkojen am-suunnistus viime vuoden rastiviikon maisemissa Puhelinnumeromme ovat: Ilmoitusja tilausasiat: 010 665 9014 Myyntipäällikkö Titta Toivanen 040 751 1749 Juttuasiat: 050 365 3666. H40, 8.15 km: 1) Petteri Haikola, KaSu, 1:20:06. 050 355 9328. sähköpostit: ....... SLP Kustannus Oy Painopaikka: ......................... Ilmoitusten jättö tiistain lehteen viim. 044 3838363 • OSTOPISTE: HYRYNSALMI klo 17-19 Pakastamo Kainuun Tuote Oy Hakokyläntie 26 Puh. Hinnat (sis. tiistai, torstai Levikkialue: ........................... Tulokset: H21, 10.20 km: 1) Timo Varis, KR, 1:14:28, 2) Petteri Kymäläinen, SuomRa, 1:14:38, 3) Ari-Matti Korhonen, KaSu, 1:17:21. H75, 4.55 km: 1) Taisto Kivioja, SuomRa, 1:20:41, 2) Rauno Pyykkönen, SuomRa, 1:24:24. PÖRSSI SEKALAISET Pyhäkyläseura ry. 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Kestotilaus 12 kk maksuvälillä .....117,60 € 6 kk maksuvälillä .......65,40 € 4 kk maksuvälillä .......43,60 € 3 kk maksuvälillä .......32,70 € 2 kk maksuvälillä .......21,80 € Määräaikainen 12 kk 182,40 € (hinnat sis. Harjoitusammunnat klo 18.00. alv 24%. Mukaan lapio, kuokka ja rautakanki. Ratamestarina oli Jari Anttonen. klo 10.00. Yrityksille: 2-3 riv. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Ylä-Kainuun asiakaspalveluun. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. H50, 6.81 km: 1) Hannu Heiskanen, SonPa, 52:11, 2) Arto Huotari, KuPe, 58:07, 3) Hannu Pietilä, KaSu, 58:44, 4) Seppo Kellokumpu, KaSu, 1:03:50, 5) Juha Nurminen, KajKu, 1:10:26, 6) Timo Peltonen, SonPa, 1:12:37, 7) Matti Kankkunen, SonPa, 1:14:36, 8) Jari Karppinen, KaSu, 1:15:31, 9) Vesa Kauppinen, SonPa, 1:26:27. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Liput 8 €. H70, 4.55 km: 1) Reino Seilonen, KaSu, 54:29, 2) Jorma Lappalainen, KaSu, 1:03:10. 010 665 7215 Toimittaja Aino Isojärvi p. Asiakasrekisteri: Ylä-Kainuun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Mustaja punaherukkaa, vadelmaa ja kotim. 040 770 0476. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. H55, 6.81 km: 1) Jouko Malinen, SoJy, 57:14, 2) Ari Mäntynen, KyS, 1:12:30. Arvotaan yllätyspalkinto. Yhteinen rantailta mökkiläisten ja kyläläisten kanssa pe 19.8. 5,90 €, 4-5 riv. Omat eväät mukaan. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. VIRTANEN AJAN SÄVEL To 18.8. Kaikenkuntoiset kelpaa. H16, 5.95 km: 1) Valtteri Kankainen, SoJy, 47:16, 2) Tatu Heiskanen, SonPa, 55:34, 3) Hannu Malinen, KuPe, 1:04:53. Muutkin takavetoautot kiinnostaa. Lähdemme Sotkamon eläkeläisten 50-vuotisjuhlaan 18.8. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Sirkku Rautio p. asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.fi ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Henk.koht. tuoretta Puruveden Muikkua Ristijärvi tori 14.00-14.30 Hyrynsalmi tori 15.00-16.00 Ämmänsaari tori 16.30-17.00 7 E /kg, 15 E /3 kg EU-RUOKAJAKELU Hyrynsalmen kylätalo Iskulla la 20.8.2016 klo 9-15. 044 3838363 Italian matkan arvonta tänäkin vuonna! Saat arpalipun joka kerta tuodessasi herkkutatteja meille. H14, 4.55 km: 1) Antti Pietilä, SoJy, 56:43, 2) Tuomas Turpeinen, RasHy, 1:02:13, 3) Konsta Korhonen, KaSu, 1:06:58. Liput 5 €. 040 574 5170. 040 751 1749 Myyntijohtaja Kirsi Kela p. Mukana oli 60 suunnistajaa. poikakissa Suomussalmen Kirkkotieltä. Hyrynsalmi tori 8.00-11.30, Ämmänsaari tori 12.30-17.00 Tmi Septu p. Kiannan Kyläseura ry. ma-pe klo 9.00-14.00 Sähköpostit: .......................... Hyrynsalmen yhdistys. Juhlapuheen pitää Martti Korhonen. klo 9 alkaen. Kainuun Piirin kirkkopyhä Suomussalmella (kansanlaulukirkko) su 28.8. Lähtö Tammukkatie klo 9.30, linja-autoasema klo 9.35, Kippari 9.40, Suomussalmi kk klo 10
Niitä voi nähdä eri puolilla Ämmänsaaren keskustaa illan aikana. Valmiin ohjelman kanssa voi ilmoittautua minulle vielä torstaihin 18.9. Pilvistä ja sadetta, joka muuttuu illaksi ajoittaiseksi. Päivälämpötila 10...13 astetta. syyskuuta. mennessä osoitteeseen sirkku.rautio@slpmedia.fi. Kajaani Suomussalmi Kuhmo +19°C 2 +20°C 2 +21°C 2 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 15 17 16 15 17 14 17 14 17 15 19 16 18 16 16 19 16 19 17 19 18 17 18 16 17 17 17 20 17 19 19 19 18 17 19 18 14 14 13 13 13 10 16 13 12 7 11 12 Sirkku rauTio/arkiSTokuva. – Osallistujia ehtii vielä mukaan. Satamassa on tänä vuonna myös uutuutena satamaravintola. – Ilman muuta kannattaa tulla avoimin mielin Taiteiden yöhön Puolangalta ja Hyrynsalmeltakin, kannustan siihen. Virastotalon putkassa luetaan Ilmari Kiannon tekstejä, Kiljukoon nyt kaikkein kaula – lastenja nuorten karaoke kajahtaa ilmoille pääkirjastolla klo 19–22. . . Taiteiden yössä yleisöä tanssittavat muiden muassa Ämmänsaaren työväentalon livekaraoke sekä suomussalmelainen konemusiikin monitoimimies Pauli Jylhänkangas. Kianta-laivalla on avoinna ravintoja ja laivalla tapahtuu musiikkiesityksiä, Kinnunen jatkaa. . Jätkänpuistossa on tiedossa hiekkayllätyksiä ja tynnyritulia uimarannalla klo 19–21. . Taiteiden yöhön runsas ohjelmisto TaiTeiden yö 2016 . Kiannon Kuohun kylpylän salaiset kellarit avautuvat klo 18. . Järjestäjien tavoitteena on ohjelmanumeroiden helppo saavutettavuus sekä tapahtumien tuominen pois neljän seinän sisältä. Jokainen voi kotonaan sytyttää mahdollisuuksien mukaan lyhtyjä tai pihatulia turvallisuuden huomioiden. Todellisuudessa konemusiikki on paljon muutakin, hyvin laaja ja monipuolinen musiikinlaji. . Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten PUOLANKA HYRYNSALMI Kajaani Paltamo Ristijärvi Sotkamo SUOMUSSALMI Meteorologi Joanna Rinne +10 +11 +11 +11 7 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +15°C 3 +17°C 4 +18°C 4 +19°C 5 Helsinki?Vantaa +21,1 °C Inari +1,0 °C Kohtalaista, jopa navakkaa pohjoistuulta. Kaikki Taiteiden yö 2016 tapahtumat ovat maksuttomia. . klo 16 saakka, Toivainen sanoo. Ohjelmaa, musiikkia ja ruokaa on tarjolla moneen makuun. Suositut ohjelmanumerot saavat rinnalleen uusia tempauksia. Toista kertaa järjestettävä kaikille avoin tapahtuma keräsi viime vuonna runsaan yleisön Ämmänsaareen. – Ulkomailla klubeilla soitetaan rohkeasti underground-artistien tuotoksia, eikä yleisö yleensä tiedä, kenen musiikista oikeastaan on kyse. – Haluamme luoda tunnelmaa. Ämmänsaari täyttyy musiikista ja valoista 16. elokuuta 2016 Maija Räsänen maija.rasanen@slpmedia.fi Suomussalmen taiteiden yöhön odotetaan jälleen paljon osallistujia. 16 YLÄ-KAINUU – Tiistaina 16. – Viimevuotiseen tapaan olemme saaneet hyvin eri toimijat liikeelle. Tulemme saamaan vähintäänkin yhtä hienon kokonaisuuden kuin viime syksynä. Taiteiden yössä vuonna 2015 nähtiin eläviä näyteikkunoita. . Muotinäytöstä voi ihailla kukkakauppa Silmussa klo 19. Teemana on elävän tulen, valon ja varjojen leikin lisäksi yhdessä tekemisen meininki, joka näkyy ja kuuluu katukuvassa ja kaupoissa. Tapahtuma järjestetään Suomussalmella toista kertaa 2000-luvulla. – Itse yllätyin Naisvoimistelijoiden elävistä patsaista. – Jätkänpuiston grillibileet organisoi Kujelma-hanke. Niitä on jälleen luvassa Somaset, Pajakka, Vaateja Kodintekstiili Kähkönen sekä Sportia -liikkeiden ikkunoissa 16.9., jolloin vietetään Suomussalmen taiteiden yötä. Ohjelmistoon on kuka tahansa voinut ehdottaa tapahtumia. Jylhänkankaan ohjelmistossa on usein deep housea italosävyttein, jonkin verran discomusiikkia sekä pari omaa kappaletta. Taiteiden yöhän voi osallistua myös kotoa käsin. Toivottavasti ihmiset ottavat näin osaa pimenevän ajan syysjuhlaan, mikäs sen hienompaa, Kinnunen toivoo. Syyskuussa on jo hämärää, joten ympäristön kokeminen yhdessä on mielenkiintoista. Tärkeintä on musiikin luoma rytmi, sen tanssittavuus ja siitä nouseva tunnelma. Viime hetken ilmoittautumiset sähköpostiosoitteeseen titta.toivanen@slpmedia.fi tai puhelimitse numeroon 0407511749. Manun pajalla Voimakadulla on luvassa Keski-Euroopan sykettä ja klubitunnelmaa, kun Dj Pauli Jylhänkangas hakee vaikutteita konemusiikin varhaisilta vuosikymmeniltä. – Hiekkaveistoskisaan voi osallistua yksin tai yhdessä, tulille voi tulla myös vaikkapa paistelemaan makkaraa. Kaikki Taiteiden yö 2016 tapahtumat sijoittuvat kävelymatkan päähän Ämmänsaaren keskustasta. – Suomessa turvaudutaan mielestäni liikaa tuttuihin radiohitteihin. Kunta, yritykset ja yrittäjät, Teatteri Retikka, vapaaehtoiset esiintyjät ja koululaiset ovat mukana tänäkin vuonna monipuolisilla ohjelmanumeroillaan. Tapahtumat, toiminta ja taide tulevat yleisöä lähelle, keskustan alueelta ei tarvitse lähteä minnekään kauas, Suomussalmen kunnan kulttuurituottaja Joni Kinnunen kertoo. Turjantulet-esitys nähdään Ilmari Kiannon patsaalla klo 21–21.10, kertoo Titta Toivainen, yksi Taiteiden yö 2016:n järjestäjistä. Kauppakadulta sammutetaan katuvalot ja valaistus tehdään mukavalla tavalla. Yön tempauksista otetuilla valokuvilla voi osallistua Hetki yössä -kuvakisaan lähettämällä valokuvansa 20.9. Tulossa on paljon erilaisia, hienoja juttuja, Kinnunen sanoo ja kiittelee kaikkia tähän asti mukaan lähteneitä.