s. 6 4 1 4 8 8 1 6 2 9 7 PERUSTETTU 1965 | WWW.YLAKAINUU.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 16. Veteraanien huoltotyö jatkuu kuitenkin Kainuussa entiseen tapaan. TAMMIKUUTA 2024 NRO 5 Nuorten vaalit: Valtakunnallinen äänestystapahtuma on ennen kaikkea oppimisja opetustapahtuma nuorille. >>4 Äänestäminen tutuksi Hyrynsalmella Nuorten vaalien vaalivirkailijoina toimivat yhtenäiskoulun yhdeksäsluokkalaiset. Ostamme kunttaa Ostamme kunttaa ja metsänpohjaa ja metsänpohjaa SUOMEN SUOMEN KUNTTAPIHA KUNTTAPIHA p. Ensimmäinen kiinni jäänyt törmäsi postilaatikoihin. Kunnissa toimivat sotaveteraaniyhdistykset lakkaavat vuoden 2024 aikana. Poliisilla oli työntäyteinen aamuyö ja ilta Suomussalmen kirkonkylällä lauantaina. 8 Muutosten aika on edessä Veteraaniyhdistystoiminnassa valmistaudutaan siirtymään perinneaikaan. s.5 • Sukupolvenvaihdokset • Kauppakirjat • Tilojen jakosopimukset • Metsäyhtymien yhtymäsopimukset • Kaupanvahvistukset • Testamentit • Edunvalvontavaltakirjat • Perunkirjoitukset Puh. Kainuussa Suomussalmen ja Kuhmon syrjäkylät joutuivat partisaani-iskujen kohteiksi. 1938), Sanni (s.1942) ja Eeva (s.1933) Hyryn muistomerkillä vuonna 2004. Eniten näkemyseroja ehdokkailla on syrjäseutujen asemasta ja tuloeroista. 0400 287 221 p. s. s. 6 Vaalikone avaa ehdokkaiden näkemyksiä Presidenttiehdokkaiden mielipide-erot näkyvät Ylä-Kainuun vaalikoneessa. Oikealla kuva Pirttivaaran muistomerkistä. 08 711 062 Kauppakatu 10, Suomussalmi Ti 23.1., Pe 16.2. Partisaanien teot muistoissa Suomussalmen Veihtivaarassa syntyneet sisarukset Helvi (s. Tapahtumista vaiettiin vuosikymmeniksi sotien jälkeen. 10 Kolme humalassa ajanutta kiinni lauantaina Raimo Halonen (vasemmalla) ja Alpo Rissanen ovat aktiivisesti mukana veteraanitoiminnassa. 050 302 6892 sukupolvenvaihdosneuvonta@gmail.com www.sukupolvenvaihdosneuvonta.com Metsätilan sukupolvenvaihdosja veroneuvonta Ajanvaraus SILMÄLÄÄKÄRILLE p. 0400 287 221 MARJUT LEHTO ALPO KOMULAINEN JUHANI MUSTONEN JUHANI ESKOLA. ja Ma 19.2
tammikuuta 2024 6 Päätoimittaja: Sirkku Rautio 050 4380 972 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hillagroup.fi S uomen Vapaa-ajankalastajien ja Marttaliiton yhteisenä tavoitteena on kannustaa suomalaisia kalastusharrastuksen pariin ja käsittelemään sekä käyttämään kotimaista kalaa monipuolisesti. Jalonniemen rakentaminen eteni. Pääkirjoitus 15.1. Kuinka monta humalaista kuljettajaa liikenteessä todellisuudessa on. kauppalehti.fi Y hteiskunta ja me ihmiset tarvitsemme presidentin peräänkuuluttamaa muutosta. Sitähän olisi halunnut nostella kaloja koko ajan. Siihen on opeteltava muut keinot. Harrastuksessa on toki myös sosiaalinen puoli. Kaiken kruunaa tietenkin se, kun kala innostuu syömään ja saa hankittua itselleen ruokaa pöytään. 20 vuotta sitten AIKAKONE. H yrynsalmen Metsästäjät juhlistivat 50-vuotista taivaltaan. Liikenne ei kuitenkaan sovi turhautumien, ahdistuksen, ilon tai muiden tunteiden purkamiseen. Kirjojen alennusmyynti sai ihmiset liikkeelle. Se on ihan liikaa. keski-uusimaa.fi Muut mediat K aikissa Ylä-Kainuun kunnissa oli pystytty järjestämään lapsille hoitopaikkoja kysyntää vastaavasti. Kirjakaupan työntekijät olivat tyytyväisiä kirja-alen synnyttämään kysyntään. Lapsille riitti hyvin hoitopaikkoja Ylä-Kainuussa. S uomussalmella jäi viikonloppuna kiinni ainakin kolme rattijuoppoa. Todennäköisesti pelottavan paljon. Sellaisilla kerroilla aika kävi pienelle pilkkijälle pitkäksi. J alonniemen rakentamisen viides vaihe saavutti harjakorkeutensa. Suomessa siihen on myös loistavat puitteet. Paikan hakeminen on nuorelle iso asia ja vähintä mitä työnantajalta voi edellyttää, on ainakin hakemukseen vastaaminen. Itse olen tykästynyt eniten pilkkimiseen, johon sain tutustua jo lapsena isäni opastuksella. Liikenne ei ole oikea paikka rohkeuden, rämäpäisyyden tai ajotaitojen näyttämiseen. Holtiton ajotyyli herättää huolta ja pelkoa. Moni jalankulkija kertoo joutuneensa vaaratilanteeseen kohdatessaan laidasta toiseen seilaavan hurjastelijan rauhallisella kotitiellään. Myös luontokirjat olivat suosiossa. Liikennesäännöistä ja toisista tien käyttäjistä piittaamatonta käyttäytymistä ei voi perustella millään järkevällä selityksellä. Olo ei ole turvallinen edes kevyen liikenteen väylällä tai suojatiellä. Jos kaloja ei tulekaan, on ainakin saanut nauttia ulkoilmasta. Kalastus onkin vallan mainio harrastus niin kesällä kuin talvella. Kirjakauppojen kysytyimpiä olivat olleet käsityökirjat sekä muut harrastuskirjat. Tekoja ei pidä myöskään katsoa läpi sormien, vaan niihin on puututtava aina, kun sellaisen kohtaa. Kuitenkin lapsuuden jokatalvisista pilkkireissuista on jäänyt niin mukavat muistot, että aikuisiälläkin on pakko päästä pilkille aina kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Seuran toimintaan kuului muun muassa hyvien metsästystapojen edistäminen. Uusiin tiloihin oli tulossa pitseria sekä pitsojen tuotantotilat. Päivähoitoa oli tarjolla myös kahdessa päiväkodissa, kolmessa ryhmiksessä ja Pienten Lasten Päivässä. Hyrynsalmen Metsästäjien toiminta oli lähtenyt hyvin liikkeelle, ja jäsenmäärä oli 26 heti ensimmäisen vuoden lopussa. Kevättalven auringon lämmittäessä kasvoja unohtuvat kaikki turhat ajatukset. Kalastus on siitä mukavaa, että se sopii kaikenikäisille. Toisinaan koko pilkkireissu meni vain istuskellessa, eväitä syödessä ja odotellessa nappaako kala kiinni. Lähiruokaa avannosta Kolumni Marjut Lehto marjut.lehto@hillagroup.fi Kirjoittaja on toimittaja. Menossa oli myös kuudennen vaiheen suunnittelu. Kalojen narraaminen on kivaa ajanvietettä ja samalla pääsee nauttimaan kauniista talvisesta luonnosta. ess.fi A senteilla on kuitenkin väliä: ne työnantajat, jotka suhtautuivat positiivisesti ikääntyviin työntekijöihin, ovat myös halukkaampia palkkaaman heitä tai työllistämään jo eläkkeelle siirtyneitä työntekijöitä, koska työvoiman osaamisesta on jo kokemusta. Suomussalmella oli kunnan palveluksessa noin 26 perhepäivähoitajaa. Kolumni 14.1. Itselleni pilkkimisessä yhdistyvät hyöty ja huvi. 2 KESKUSTELE YLÄ-KAINUU – Tiistaina 16. Toisinaan hulluilla teoilla puretaan tunteita, joita ei muuten kyetä sanoittamaan tai näyttämään. K irjojen alennusmyynti oli alkanut vauhdikkaasti Ylä-Kainuun alueella. Suuntasimme usein järvelle pilkille ja kaloja narratessa vierähti useampi tunti. Mikäpä sen mukavampaa kuin napata pilkkireissulle kaveri mukaan ja viettää yhdessä laatuaikaa sekä vaihtaa kuulumisia. Hyrynsalmen Metsästäjät juhli pyöreitä vuosia. Harva se aamu on nähtävissä renkaanjälkiä, jotka kulkevat penkasta penkkaan. Lähellä sijaitsevasta järvestä itse saatu kala onkin lähiruokaa parhaimmillaan. ” Jos kaloja ei tulekaan, on ainakin saanut nauttia ulkoilmasta. Pääkirjoitus 15.1. Poliisiin voi ja kannattaa olla yhteydessä. Liikenne ei ole koskaan näyttämisen paikka Pääkirjoitus 16.1.2024 T yönantajilla on iso vastuu siitä, millaisia nuoren ensikokemukset työelämästä ovat alkaen hakemuksien vastaanottamisesta. Uusi vuosi on uusi mahdollisuus, eikä muutosta tarvitse aloittaa vain vuoden vaihteessa. Aina on hyvä ajankohta tehdä uudenvuodenlupaus. Tapauksen uutisoinnin yhteydessä sosiaalisessa mediassa heräsi vilkas keskustelu liikennekäyttäytymisestä. Toisinaan kala söi oikein urakalla ja ahvenia sai nostella ylös yksi toisensa jälkeen. Enpä taida tietää mitään yhtä herkullista kuin tuore, voissa paistettu ahven. Muutokset tehtiin rakennuksen sisällä Namellin makeistehtaan kapasiteetin nostamiseksi
Loistava valikoima sohvia & sänkyjä kotiin MYYNTINÄYTTELY SUOMUSSALMI, K-SUPERMARKET-TALO TÄNÄÄN TI 16.1. MARJUT LEHTO Verkosta tuoreimmat uutiset kätevästi: ylakainuu.fi Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua ylakainuu.fi. Varaa aika silmälääkärin vastaanotolle: . Suomen eduskunta päätti Natoon liittymisestä maaliskuussa 2023. Kirjoita napakasti. Ko. Kirjoittaja on käynyt Suomussalmen lukiota 1970-luvulla. Vasemmistolaisuuden ja taistolaisuuden leviäminen oli tehokasta. Palvelemme myös Kajaanissa, Sotkamossa ja Kuhmossa PEKKA TIURA Fysiatrian erikoislääkäri 24.1. Oli latu-urat ajettu taas niin reunaan, että oikean käden sauva upposi hankeen. Venäjä ja Neuvostoliitto ovat olleet ja todennäköisesti pysyvät diktatuurivaltioina. Kirjoituksia koskevat tiedustelut sähköpostitse toimitus@ylakainuu.fi. Suomussalmen lukio juhlistaa tänä vuonna 60-vuotista taivaltaan. Nyt maamme johtavat poliitikot ja asiantuntijat sanovat, että suomalaisten ei tarvitse pelätä sotaa, mutta pahimpaan pitää varautua ja olla valppaana. Niin, vaikka missä, mutta ennen sanottiin niin, ettei ruoalla saa leikkiä! Muistelee ite Ilmari. Lisätietoja: www.kello-optiikka.fi/tarjous Huomaathan, että silmälasit, suojalasit voimakkuudella sekä piilolinssit sekä piilolinssien hoitonesteet ovat CE-merkitty lääkinnällinen laite. klo 11-18 | KE-TO klo 10 18 | PE klo 10 16 ollirehn2024.fi M ak saja : Ke sku sta n Ka inu un piir i 3 Vaalipäivä sunnuntai 28.1.2024 Ennakkoäänestys 17.–23.1.2024 OLLI REHN 2024 Olli Rehn Vakaa kuin kallio MIELIPIDE Lauri Hokkasen vuonna 2021 julkaisema teos: ”Kenen joukoissa seisoin, taistolaiset ja valtioterrorin perintö” on 550 sivua käsittävä kirjoittansa itsetilitys siitä, mitä tarkoitti sotien jälkeinen vasemmistolaisuus, taistolaisuus ja suomettuminen. Nykyisellä paikallaan opinahjo on sijainnut vuodesta 1967 lähtien. Kirjoituksia ei palauteta. MARJO PANTTI Naistentautien erikoislääkäri 18.1. Miksi sitten itsekin hurahdin lukioaikaiseen taistolaisuuteen. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 050 4380 972. Koskee tarjousaikana tehtyjä uusia silmälasitilauksia. Hyökkäys Ukrainaan on osoittanut, että emme voi luottaa itänaapuriimme, jonka yhteiskuntajärjestys perustuu vallanhimoiseen haluun laajentua ja etenkin aiemmin hallussa olleiden alueiden takaisin valtaamiseen. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. 1-tehot varastorajoin, monitehot valmistusrajoin. Kirjoita viestin alkuun YLÄ ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Voimassa 2.-31.1.2024. Ei muita alennuksia samanaikaisesti. Teiniliitto oli käsikassara, jonka avulla aatteet levisivät. Kävin lukiota Suomussalmella vuosin 1973–1976. Kävin Tapanina hiihtämässä Kelalta Siikarantaan ja jonkun matkaa Haveriseen päin. Dramaattisia tilanteitakin sattui, kun yritettiin juntata vastapuolta ”kokousteknisin” keinoin. Erilainen Joulu TEKSTARIT Kerro mielipiteesi! Lähetä tekstiviesti numeroon 050 438 0972. Kirjan alku noin 200 ensimmäistä sivua ovat osin tieteellistä ja yksityiskohtaista selostusta Venäjän ja Neuvostoliiton puolueista, diktaattoreista sekä yhteiskuntajärjestyksestä. “ Välitunneilla poliittiset erimielisyydet saattoivat kärjistyä. HEIDI RÄTY Naistentautien erikoislääkäri 29.1. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. SUOMUSSALMI, Jalonkatu 1 AJANVARAUS 010 312010* pihlajalinna.fi Lääkäripalvelut lähelläsi *Puhelun hinta lankasekä matkaliittymästä 8,4 snt/min. Tuliko aatteekseni ” Marxin Pääoma”, vaikka en jaksanut lukea Marxin vaikeaselkoista ”raamattua”, Neuvostoliiton ja sen kommunismin ihannointia. Kun lukioaika oli ohi, aatteen palo hiipui. Korvasiko aate uskontoa ihmisen luontaista tarvetta tukeutua ”korkeampaan” voimaan. Kirjaa lukiessa heräsivät omakohtaiset lukioaikaiset muistot Suomussalmella. Ladut oli ajettu ilmeisesti edellisenä päivänä. Seitsemän kansanedustajaa äänesti liittymistä vastaan. Ei koske lasilinssejä. koneen käyttäjä pitäisi laittaa vaihtoon. Kerran rehtori Matti Tuura hälytettiin paikalle rauhoittamaan tilannetta, kun kaksi ”johtavaa lukiolaispoliitikkoa” oli ajautumassa käsirysyyn lukion käytävällä. Tiistaina 16. Kommunistien toinen, Aarne Saarisen -linja ei saanut sijaa eikä vaikuttanut lukion kouluneuvostoissa eikä kouluneuvostovaaleissa. Välitunneilla poliittiset erimielisyydet saattoivat kärjistyä. Pentti Seppänen Etelä-Suomi Kenen joukoissa seisoin. tammikuuta 2024 – YLÄ-KAINUU 3 Mielipiteet: toimitus@ylakainuu.fi, Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi. Kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuussa 1939, sota tuli yllättäen. Se ei ole pelottelua vaan viisautta. ja Pe 16.2. SUOMUSSALMI, KAUPPAKATU 10-12 Avoinna ma-pe 10-18, la 9.30-14 08-6660230, WWW.PAJAKKA.FI Taidetta. Miten on mahdollista, että Venäjän kaltaisen maan naapurina voimme vastustaa Suomen itsenäisyyden puolustamista Naton puolustusjärjestelmää ja siihen liittymistä. En halunnut Suomesta Marxin, Engelsin ja Leninin nimiin vannovaa yhteiskuntaa. Nimim. Äärikommunismia edustava taistolaisuus sai nimensä Taisto Sinisalosta. Lisäale 15.-21.1. Uutisvinkit: Sähköpostitse toimitus@ylakainuu.fi. Kiitos Simo Viinikalle runoista Ylä-Kainuu lehdessä to.21.12. Ti 23.1. Lukiossa oli selvä puoluejako: oli kommunistit, kokoomuslaiset ja keskustalaiset. Tilanteeseen ei ollut varauduttu
Nuorten vaalit on nuorille hyvä kokemus, joka opettaa miten äänestetään, miten äänestystilanteessa toimitaan ja miten voi vaikuttaa. – Ainakin presidentinvaalissa ja eduskuntavaaleissa aion äänestää. Täysi-ikäisenä hän aikoo käyttää äänioikeuttaan vaaleissa. Vuonna 2023 vastaava osuus jäi noin 30 prosenttiin. LisäkNuorilla oma äänestystapahtuma Äänensä Nuorten vaaleissa antanut yhdeksäsluokkalainen Tomi Turpeinen aikoo täysi-ikäisenä käyttää äänioikeuttaan ainakin presidentinvaalissa sekä eduskuntavaaleissa. – Koko 2022 vuoden aikana kauppoja tehtiin yhteensä Lapissa 342, Kainuussa 200 ja Pohjois-Pohjanmaalla 435. . Hyvä presidentti on sellainen, joka osaa puhua kansan puolesta. ” Viime vuosina paljon metsätiloja ostaneet meträsrahastot vähensivät viime vuonna ostoaan merkittävästi.. Kaikille äänestäneille oli tarjolla myös vaalimehut ja -keksit. Kyseessä on ennen kaikkea oppimisja opetustapahtuma nuorille. Vuonna 2022 rahastot olivat euromäärällisesti suurin ostaja Pohjois-Suomen alueella noin 60 prosentin osuudella. 4 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Tiistaina 16. Vaaleissa äänestetään samoja ehdokkaita kuin varsinaisissakin vaaleissa. Samaan aikaan järjestetty Politiikkaviikko tarjosi tukea ja materiaaleja vaalien ja puolueiden käsittelyyn sekä sisäisen kansalaispätevyyden vahvistamiseen. tammikuuta 2024 Marjut Lehto Hyrynsalmen yhtenäiskoulussa järjestettiin torstaina Nuorten vaalit. Nuorten vaalien viestintäryhmään kuuluvat yhdeksäsluokkalaiset Pyry Sirkkala ja Siiri Leinonen kertovat, että Hyrynsalmella ei ole pitkään aikaan osallistuttu Nuorten vaaleihin. Pohjois-Suomen Metsämarkkinat Oy on metsänhoitoyhdistysten ja yhteismetsien omistama yhtiö, joka toimii metsäkiinteistövälityksen parissa ja yksityismetsien puukaupassa Pohjois-Suomessa. Metsä koetaan arvonsa säilyttävänä sijoituskohteena korkean inflaation aikana, Kyllönen sanoo. Nuoret tutustuvat vaaleihin, puolueisiin ja ehdokkaisiin sekä saavat konkreettisen kokemuksen äänestämisestä. Pienemmille oppilaille se olisi voinut olla monimutkaisempaa. Nuorten vaalit ovat valtakunnallinen äänestystapahtuma peruskouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, työpajoilla, harrastusryhmissä ja nuorisotoiminnassa. Nuorten vaalit järjestetään aina valtakunnallisten vaalien yhteydessä. Metsätiloja ostettiin vähemmän viime vuonna ” Vuonna 2022 rahastot olivat euromäärällisesti suurin ostaja Pohjois-Suomen alueella noin 60 prosentin osuudella. Yhdeksäsluokkalaiset myös huolehtivat Hyrynsalmen yhtenäiskoulun sosiaalisen median päivityksistä viikon aikana. Keskikuutiohinnat olivat viime vuonna Kainuussa 33 euroa/kuutiometri, Lapissa 26 euroa/kuutiometri, ja Pohjois-Pohjanmaalla 35 euroa/kuutiometri. Lisäksi nuoret saavat tietoa vaaleista, Sirkkala ja Leinonen toteavat. Luvut perustuvat Metsätilat.fi ketjun kautta tehtyihin kauppoihin Pohjois-Suomessa. Vaaleissa koulun 4.-9.-luokkalaiset pääsivät äänestämään presidenttiä. – Viime vuosina paljon metsätiloja ostaneet metsärahastot vähensivät viime vuonna ostoaan merkittävästi. Se on noin kymmenen prosenttiyksikköä edellisvuotta alhaisempi. TAUSTAA Nuorten vaalit . – Nuorten vaaleissa pääsi harjoittelemaan tulevaisuutta varten. Pohjois-Suomen metsäteollisuuden mittavat investoinnit viime vuosina viittaavat siihen, että puun kysyntä ja metsien arvo säilynee hyvällä tasolla. – Meidän aikanamme tämä on ensimmäinen kerta. – Hän olisi mielestäni pätevin henkilö presidentin rooliin. Nuorten vaaleissa yhtenäiskoulun yhdeksäsluokkalaiset toimivat vaalivirkailijoina. Nuorten vaaleissa ehdokkaan valitseminen oli Turpeiselle helppoa. Metsätilat.fi -ketjun kautta tehdyissä kaupoissa metsämaan hinta Kainuussa oli 2023 vuonna 3 100 euroa/metsämaahehtaari. Lisäksi mukana oli kunnan edustaja, joka toimi vaalitarkkailijana. Kyllösen mukaan hinnan laskuun vaikuttanee se, että vuonna 2022 tehtiin monta suurta ja arvokasta kauppaa, jotka nostivat keskiarvoja viime vuoteen verrattuna. – Mielestämme 4.-9.-luokkalaiset olivat sopivan ikäisiä osallistumaan vaaleihin. Lähde: Allianssi MARJUT LEHTO Hanna Turunen Maanmittauslaitoksen tilaston mukaan yli kymmenen hehtaarin metsätilakauppoja on tehty vuonna 2023 joulukuun alkuun mennessä Kainuussa 143, Lapissa 226 ja Pohjois-Pohjanmaalla 337, tiedottaa Pohjois-Suomen Metsämarkkinat Oy:n kiinteistövälittäjä Seppo Kyllönen. – Lisäksi koulullamme on oma lehti, johon oppilaat tekevät jutun Nuorten vaaleista. . – Teimme taustatutkimusta sekä selvitimme muun muassa ehdokkaiden numeroita ja rakensimme itse äänestyskopin. Kyllösen mukaan vaikuttaa siltä, että kauppojen määrä on vähentynyt. Metsätilamarkkinoilla suurin muutos on tapahtunut ostajakunnassa, Kyllönen kommentoi. Pohjois-Pohjanmaalla hehtaarihinta oli vuonna 2023 edellisvuoden tasoa eli noin 3 000 euroa/metsämaahehtaari. Metsätilojen kysynnän odotetaan edelleen kasvavan yksityisten metsänomistajien keskuudessa, arvelee Kyllönen. . Vaalit toteutetaan suomeksi ja ruotsiksi. – Vallitseva korkotaso saattaa pitää institutionaaliset sijoittajat vielä pois markkinoilta. He iloitsevat siitä, että koulun oppilaat suhtautuivat myönteisesti Nuorten vaaleihin ja äänten antamiseen. Äänensä antanut yhdeksäsluokkalainen Tomi Turpeinen luonnehti nuorten omaa vaalipäivää mukavaksi vaihteluksi normaaliin arkeen. Vaalien järjestäminen on vaatinut nuorilta paljon työtä. Yksityisten osuus oli vuonna 2022 euromäärällisesti noin 30 prosenttia, kun 2023 vuonna osuus oli 50 prosenttia
Esitys kunnanhallitukselle on, että lautakunnan vastaus hyväksytään. Poliisi epäilee autossa matkustajana ollutta noin 50-vuotiasta paikkakuntalaista miestä kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle. Mies puhalsi poliisin alkometriin 3,28 promillea, ja poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon. Kaikille äänestäneille luokille järjestettiin myös presidentinvaaliin liittyviä tunteja, joiden aikana muun muassa esiteltiin ehdokkaat. Suomussalmelainen nuori mies ajoi päihtyneenä henkilöautolla ja törmäsi postilaatikkorivistöön, jonka jälkeen auto suistui tieltä ulos. MARJUT LEHTO ” Vuonna 2022 rahastot olivat euromäärällisesti suurin ostaja Pohjois-Suomen alueella noin 60 prosentin osuudella. Vuoden 2024 Nuorten vaalit järjestettiin yksikierroksisina. Päihtynyt mies ajoi kaverinsa omistamalla autolla. tammikuuta. Keräämme tätä varten ehdotuksia oppilailta, Siiri Leinonen taustoittaa. Vedenpinta nousee nopeasti toukokuun alkupuolelta lähtien jo ennen jäiden lähtemistä Teknisen lautakunnan mukaan esimerkiksi 21.4.2023 vedenkorkeus oli 195,99 metriä merenpinnasta, 14.5.2023 196,89 metriä ja 8.6.2023 198,95 metriä. Miehen puhaltaessa alkometriin paikalle ajoi oululainen keski-ikäinen mies hinaamaan tieltä suistuneen nuoren miehen autoa. Kokoomuksen valtuustoryhmä esitti, että Kiantajärveen rakennettaisiin veneenlaskupaikka, joka mahdollistaisi veneen laskemisen ja nostamisen aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä. Uuden veneenlaskupaikan toteuttaminen palvelisi hyvin rajattua käyttäjäryhmää, joten sen toteuttaminen rakentamiskustannukset huomioiden ei ole perusteltua. Häntä poliisi epäilee törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tiistaina 16. Hyrynsalmen yhtenäiskoulussa viikko näkyi pääasiassa äänestyksen muodossa. tammikuuta 2024 – YLÄ-KAINUU 5 si oppilailla oli mahdollista kirjata taululle kysymyksiä, joita he haluaisivat kysyä ministeriltä. Valtakunnalliset tulokset julkistetaan alustavasti tiistaina 16. Mies törmäili autolla juovuksissa Suomussalmella Postilaatikkorivistö tuhoutui, kun törkeästä rattijuopumuksesta epäilty kuljettaja törmäsi siihen autollaan Suomussalmen kirkonkylällä. Poliisi määräsi molemmat ajokieltoon. SIRKKU RAUTIO. Meidän pitää valmistella yksi kysymys, jonka pääsemme kysymään ministeriltä. Samaan aikaan Nuorten vaalien kanssa on vietetty ensimmäistä kertaa myös Politiikkaviikkoa. Aloitteen mukaan Kiantajärven nykyiset suojaisat satamat jäätyvät aikaisin ja ovat keväällä pitkään jäässä, minkä takia niiden käyttöaika on lyhyt. – Lisäksi Hyrynsalmen kunnanjohtaja ja hallintojohtaja vierailivat koulullamme, ja heille oli mahdollista esittää kysymyksiä politiikkaan liittyen. SIRKKU RAUTIO ” Paikka palvelisi hyvin rajattua käyttäjäryhmää. – Huhtikuussa järjestetään Nuorten parlamentti, johon myös meidän koulultamme on lähtemässä oppilaita. Syyspuolella veneenlaskuluiskasta olisi enemmän hyötyä kuin keväällä. Vastaus aloitteeseen: Ei uutta veneenlaskupaikkaa Kiantajärveen Kiantajärvi vapautuu jääpeitteestä kokonaan yleensä toukokuussa. Yhdeksäsluokkalainen Tomi Turpeinen kertoo, että oli helppoa valita sopiva ehdokas, jota äänestää Nuorten vaaleissa. Aikaisin keväällä Kiantajärvessä on vedenpinta hyvin alhaalla. Poliisin mukaan myös auttamaan tullut mies oli päihtynyt. Hyrynsalmen yhtenäiskoulun yhdeksäsluokkalaiset Siiri Leinonen ja Pyry Sirkkala kuuluivat Nuorten vaalien viestintäryhmään. tammikuuta. Miika Manninen Oulun poliisi törmäsi erikoiseen tilanteeseen Suomussalmen kirkonkylällä varhain lauantaina aamuyöllä. Sirkku Rautio Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite uuden veneenlaskupaikan rakentamisesta Suomussalmen Kiantajärven rantaan ei toteudu. Aloitteessa ehdotettiin veneenlaskupaikan sijoituspaikaksi Suomussalmen sillan Hulkonniemen puoleista vanhaa lossipenkkaa, sillä sieltä veneily olisi mahdollista huhtikuulta joulukuulle. Jäiden lähdettyä nykyiset veneenlaskupaikat ovat käytettävissä keskimäärin toukokuun puolenvälin tienoilta saakka”, tekninen lautakunta perustelee. Myöhään lauantai-iltana iltana poliisi sai Suomussalmen kirkonkylällä kiinni paikkakuntalaisen noin 30-vuotiaan miehen, jonka poliisi epäilee syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Auttamaan saapunut mies puolestaan puhalsi rattijuopumusta osoittavan lukeman eli 0,74 promillea. Autolla törmäillyt mies puhalsi alkometriin 1,68 promillen lukemat. Tekninen lautakunta toteaa vastauksessaan, että Kiantajärvi on voimakkaasti säännöstelty vesistö, jossa vedenkorkeudenvaihteluväli on neljä metriä. Teknisen lautakunnan vastaus on Suomussalmen kunnanhallituksen käsittelyssä tiistaina 16. ”Mikäli tavoiteltaisiin, että Hulkonniemen kohdalla voisi veneen laskea vesille huhtikuun puolella, tulisi veneluiska rakentaa hyvin pitkälle keskimääräisestä rantaviivasta nähden
Halonen pyytää ilmoittautumaan, jos joku ei haluakaan siirtyä perinneyhdistyksen jäseneksi. Monien veteraanien voimat ovat heikentyneet ja heidän määrä laskee vuosittain. ” Vaikka toimintamme päättyi viime vuoden lopussa, niin työ jatkuu edelleen. Täällä on upeita yrityksiä ja todella aktiivisia muitakin matkailutoimijoita. Veteraanien, puolisoiden ja leskien osalta jäsenmaksua ei peritä. Esityksen mukaan matkailuasiantuntijan tehtävä julistetaan haettavaksi 19.1.2024 mennessä ja hakuaika jatkuu 6.2.2024 saakka. Elinvoimapalveluissa käytettävän tehtävänimikkeistön yhtenäistämiseksi on katsottu tarpeelliseksi päivittää tehtävänimike matkailuasiantuntijaksi. Nykyisen viran irtisanoutuminen astuu voimaan 1.2.2024. 6 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Tiistaina 16. Tänä vuonna Kainuun Sotaveteraanipiiri ry muuntautuu Sotien 1939–1945 Kainuun perinneyhdistykseksi. Mustonen siirtyy toisen työnantajan palvelukseen. Alpo Rissanen (vasemmalla) ja Raimo Halonen toimivat aktiivisesti veteraanityössä. Aktiivisesti sotaveteraanitoimintaan osallistuva Alpo Rissanen kertoo kaikkien olevan tervetulleita mukaan perinneyhdistykseen. Suomussalmen kunnanhallitukselle esitetään, että matkailuasiantuntijan tehtävä täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Lisäksi kaikki entiset jäsenet liitetään perinneyhdistyksen jäseneksi automaattisesti. – Vaikka toimintamme päättyi viime vuoden lopussa, niin työ jatkuu edelleen. Tehtävän kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto ja tehtävään sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa. Suomussalmen Sotaveteraanit ry:n viimeinen puheenjohtaja Raimo Halonen muistuttaa kuitenkin, että työ veteraanien hyväksi jatkuu edelleen. Siinä on myös ohjeet, jos nykyinen jäsen haluakaan mukaan uuteen yhdistykseen. – Tällainen on tilanne Suomessa sekä Suomussalmella. Suomussalmen matkailukoordinaattori Tiia Mustonen siirtyy toisiin tehtäviin Suomussalmen matkailukoordinaattori Tiia Mustonen jättää tehtävän tammikuun jälkeen.. Tuona aikana sillä oli seitsemän eri puheenjohtajaa. Juhani Eskola Kunnan nykyinen matkailukoordinaattori Tiia Mustonen jättää tehtävänsä. Mustosen tilalle aiotaan palkata uusi työntekijä. Suomussalmen kunnanhallitus päättää paikan hakuun laittamisesta kokouksessaan tiistaina 16. Suomussalmen Sotaveteraanit ehti toimia 53 vuoden ajan. Samassa yhteydessä tehtävänimike vaihtuu matkailukoordinaattorista matkailuasiantuntijaksi. – Tulemme toimittamaan jäsenille tiedotteen, jossa kerrotaan perinneyhdistyksen toiminnasta. Siksikin perinneyhdistykseen liittyminen on tässä kohtaa paras vaihtoehto. Mustonen on työskennellyt Suomussalmen matkailukoordinaattorina vajaat kolme vuotta. Liittyminen perinneyhdistyksen jäseneksi ei vaikuta millään tavoin heikentävästi veteraanien etuisuuksiin. tammikuuta 2024 Juhani Eskola Veteraaniyhdistykset ovat muutoksen edestä. Vaikka toimintaan on vaikeuksia löytää tekijöitä, veteraanien, heidän puolisoiden tai leskien etujen valvonta ei saa heiketä. Puheenjohtajat Sotaveteraanitoiminnassa luvassa muutoksia Tänä vuonna Kainuun Sotaveteraanipiiri ry muuntautuu Sotien 1939–1945 Kainuun perinneyhdistykseksi. Esimerkiksi erilaisia tilaisuuksia järjestetään jatkossakin valtakunnallisina muistopäivinä. Jatkossa toiminta veteraanien hyväksi on hyvin samankaltaista kuin aikaisemminkin. tammikuuta. Myös kunnissa toimivat sotaveteraaniyhdistykset lakkaavat muutoksen myötä. Kainuun jokaiseen kuntaan on perustettu toimikunta, joka on edesauttamassa muutosta. – On ollut todella antoisaa ja mielenkiintoista saada työskennellä Suomussalmen matkailun parissa. He saavat myös 4-6 kertaa vuodessa ilmestyvän Kenttäpostia-lehden maksutta itselleen
. Tammenlehvän Perinneliitto ottaa vastuun veteraanityöstä sen siirtyessä edunvalvonnasta enemmän perinteiden vaalimiseksi. – Esimerkiksi Kaustisella on ollut puolenkymmentä kolaria joulunpyhien jälkeen. Tiistaina 16. Kainuulainen poro on siis eksynyt Keski-Pohjanmaalle. Peltoniemi ei muista Kaustisen seudulla tapahtuneen vastaavaa aiemmin. – Metsäpeurat on poron kanssa lisääntymiskykyisiä, samoin niiden jälkeläiset, Peltoniemi kertoo. – Nyt ongelmana on se, että meidän metsäpeurat ovat alkaneet laiduntaa Oulujärven pohjoispuolella poronhoitoalueen lähellä. Yli sata joka tapauksessa. 1980-1981 Antti Suopelto . Poro on metsäpeuralaumassa, joka on puolestaan tullut Kaustiselle Pohjois-Pohjanmaan Vaalasta. 1970-1973 Pauli Moilanen . . Mutta onko se sata vai kolme sataa, sitä on vaikea sanoa. Peltoniemen mukaan Kaustisella ja lähialueilla liikkuu tällä hetkellä runsaasti metsäpeuralaumoja. Kun paikka on sama, siitä voidaan päätellä, että poro on sen lauman mukana, kertoo kaustislainen SRVA-yhdyshenkilö Toni Peltoniemi Perhonjokilaakson riistanhoitoyhdistyksestä. Kaustiselle on eksynyt metsäpeurojen joukkoon poro. Sen perustajajäseniä olivat Sotainvalidien Veljesliitto, Suomen sotaveteraaniliitto, Rintamaveteraaniliitto ja Rintamanaisten Liitto. . Kesäisin Suomenselän metsäpeurat levittäytyvät huomattavasti laajemmalle alueelle, mutta talvisin ne kerääntyvät laumoihin. – Porolla on gps-panta, samoin yhdellä metsäpeuralla. Tarkan määrän arvioiminen on kuitenkin vaikeaa. tammikuuta 2024 – YLÄ-KAINUU 7 Löydä it sel le si sopiva presidenttiehdokas Ota selvää presidenttiehdokkaiden ajatuksista ja arvoista – tee Ylä-Kainuun vaalikone! ylakainuu.fi/vaalikone Sotaveteraanitoiminnassa luvassa muutoksia YHDISTYS Tammenlehvän perinneliitto . 1981-1993 Teodor Rinne . Siinä on tulevaisuudessa mietinnän paikka, mitä tehdään, etteivät lajit sekoitu. Arkistokuvassa metsäpeuroja laskentakopterista kuvattuna. JUHANI ESKOLA HISTORIAA Suomussalmen Sotaveteraanit ry:n puheenjohtajat . – Kaustisella se on ihan varmasti kolmenumeroinen luku. Valtakunnalliset veteraanijärjestöt Sotainvalidien Veljesliitto, Suomen Sotaveteraaniliitto ja Rintamaveteraaniliitto on tarkoitus ajaa alas vuoteen 2025 mennessä. – Valitettavasti porolle koittaa nyt exodus. Mitä porolle nyt tehdään. Eläinten sekoittuminen vaarantaa metsäpeuralajin puhtautta. Tiainen . 1994-1995 Eino Keränen . Tammenlehvän Perinneliitto ry on suomalainen yhdistys, joka vaalii toisessa maailmansodassa palvelleiden suomalaisten sekä Suomen asevoimissa palvelleiden ulkomaalaisten sotaveteraanien perinteitä. 1974 Paavo Määränen . PETRI TIMONEN, LUONNONVARAKESKUS. Perhonjokilaakson alue kuuluu Suomenselän metsäpeura-alueeseen. 1996-2004 Heikki P. 20052023 Raimo Halonen Näljänkäläinen poro eksyi Kaustisille Maija Ahonen Kaustisella liikkuu tällä hetkellä naarasporo, joka on lähtöisin Suomussalmen Näljängältä. Mistä tämä kaikki tiedetään. . 1975-1979 Pauli Moilanen . Myös pelti on rytissyt viime aikoina metsäpeurojen takia. Metsähallituksella on päävastuu metsäpeuran lajipuhtauden säilyttämisessä, joten sieltä tulee asiantuntija lähipäivinä poistamaan poron ja samalla katsomaan, onko laumassa muitakin poroja ja tarvittaessa poistaa ne. Yhdistys on perustettu vuonna 2003. Itä-Kainuussa metsäpeuraja poroalueiden välille on rakennettu aita
”Sieltähän se isän vasikka tulla köttyyttää!” Näin oli kolmannella vuodellaan oleva, tuleva vaimoni Sanni Pöllänen todennut katsoessaan akkunasta, miten hänen kotinsa Veihtivaaran karja saapui Suomussalmen Kerälänkylän Sakaravaaraan. Ennen lähtöä ulos sama nainen oli sanonut: ”Jos suomalaiset sotiPartisaani-iskut säilyivät kainuulaisten kivuliaissa muistoissa Alpo Komulainen kirjoittaa jatkosodan kauheista tapahtumista, joista vaiettiin vuosikymmeniksi sotien jälkeen. 8 ELÄMÄNMENO YLÄ-KAINUU – Tiistaina 16. Monet tuhotöistä hengissä selvinneet ovat eläneet jopa vuosikymmeniä nuo kauhun hetket joka yö uudelleen ja heränneet huutoonsa tuskanhikeä vuodattaen. Kun mustatukkainen naispartisaani oli lappanut pöydällä olevia leipiä säkkiinsä, Iida oli sanonut: ”Älkää viekö kaikkia. Muut pääsivät pakenemaan. ”Napapiirin partisaanit”, joita johti tunnetuin partisaanijohtaja Aleksandr Smirnov, raportoi tuhonneensa Magallon varuskunnan sotilaineen, autoineen ja moottoriveneineen. Sannin Veikko-veli (s.1924) vei tiedon iskusta Saarivaaraan sotilaille ja johdatti heidät Kurkivaaraan, jossa talo oli poltettu ja elävä vauva jätetty sääskien armoille kivirauniolle. Veihtivaaran kylän väki oli hakenut turvaa toisistaan kokoontuen kesien 1943 ja 1944 monina öinä johonkin riiheen tai saunaan, yhden pitäessä vahtia katolla. Nuo autioituneet asuinpaikat ovat tänä päivänäkin kaukana teistä. Erkkilän mukaan Suomen kaikki rajakylät jätettiin jatkosodan alettua evakuoimatta. Talon isäntäpari sai surmansa ja talon Helli-tytär miehineen haavoittuivat. Vasta 1990-luvulla, kun näistä partisaanien tuhotöistä voitiin vapaasti puhua ja kirjoittaa julkisesti, vielä elossa olevien traumaattiset kärsimykset alkoivat helpottaa. Mukana oli ollut rajantakaisia karjalaisia ja Neuvostoliittoon aiemmin loikanneita suomalaisia, jotka tunsivat alueen. Aseistetut, sotaan kelpaamattomat miehet jäivät puolustamaan muutamien sotilaiden kanssa kotikyläänsä neuvostopartisaanien hyökkäyksiltä. Tämän toi julkisuuteen Veikko Erkkilä kirjassaan Vaiettu sota vuonna 1998. Sannin Heikki-setä kaatui Pitkärannassa, mutta muu Veihtivaaran väki palasi heti rauhan tultua Ala-Vuokin Hautalaan, josta pitäen miehet alkoivat nostaa rajakylää uuteen elämään. Sittemmin hän on täydentänyt tutkimuksiaan kirjoissa Viimeinen aamu (2011) ja Kello 04 Moskovan aikaan (2021). Muualla on tapettu”. Täten jo vuonna 1941 alkaneet partisaanihyökkäykset eivät saaneet vapaata toimintatilaa. Kainuussa Suomussalmen ja Kuhmon syrjäkylät joutuivat partisaani-iskujen kohteiksi. tammikuuta 2024 Yli-Luiron muistomerkillä vuonna 2011 Leena ja Ari Korhonen, keskellä Arhi Juvonen. Iida-täti pelastui lapsineen. Partisaanit tappoivat vuosina 1941–1944 Petsamosta Pohjois-Karjalaan ulottuvalla raja-alueella 154 siviiliä, joista yli kolmasosan (57) Suomussalmen rajakylissä ja Kuhmossa: Kuumun Kurkivaarassa, Viiksimossa ja Iivantiiran Hirvivaarassa. Sannin Iida-täti, joka oli jäänyt jo leskeksi Suomussalmen Yli-Vuokin Hyrynvaaran Pihlajassa, oli ollut leipomassa, kun ”Punainen partisaani” hyökkäsi sateisena päivänä 26.6.1943 kolmitaloiseen kylään kymmenien partisaanien voimalla. ” Partisaanien hirveyksistä oli vaiettu valtiovallan toimesta vuosikymmeniä.. Haavoittuneita oli kaikkiaan 54 ja kadonneita 19. Vaimoni lähisukulaisia joutui partisaanihyökkäysten kohteeksi kaksi kertaa. Vaimoni kotikylä Veihtivaara osallistui jatkosotaan tavalla, joka on selvinnyt minulle kunnolla vasta Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991. Sannin Miina-tädin koti, Harju ja Pesiökylän Laajan koulu olivat jo neljäs evakkopaikka, jonne rajan tuntumassa oleva Veihtivaaran kylän väki joutui pakenemaan sisäministerin määräyksestä jatkosodan elokuussa vuonna 1944. Jättäkää edes lapsille!” Partisaaninainen oli vastannut: ”Olkaa tyytyväisiä, kun tällä pääsette. Kun näin pienen potan kuusen juurella, säälin, vihan ja kollektiivisen valheen nostattamat tunteet ravistelivat mieltäni niin, että käteni puristuivat nyrkkiin ja suustani purkautui hallitsematon ykinä. Näin jälkikäteen tuntuu siltä, että nämä erämaissa olevat muutamien talojen kylät ja yksittäisten talojen ihmiset saivat kokea surua ja menetyksiä sekä pelkoa ihan liian kanssa. Kylien asukkaat toimivat myös tehokkaina tiedustelijoina. He olivat heinäntekoreissullaan tulleet nukkumaan Kurkivaaran aittaan ja pääsivät pakoon. Minulle tämä asia sisäistyi vasta, kun Lapin hillareissullamme 31.7.2008 päätin pistäytyä Luirojoen varren Yli-Luiron talon raunioilla. Kylän karja oli tapettu sotaväen toimesta joulukuussa 1939, ja talvisodan lopulla suomalaiset sotilaat polttivat kylän rakennukset täysineen. Ne olivat syntyneet partisaanihyökkäyksessä 19.8.1943. Näistä partisaanien hirveyksistä oli vaiettu valtiovallan toimesta vuosikymmeniä. Eno Antti Kinnunen joutui tyttärensä Riikan ja poikiensa Einarin ja Veikon kanssa 9.7.1942 Kuumun Kurkivaarassa yöllisen hyökkäyksen kohteeksi. Talvisota oli evakuoitu Muhoksella ja jatkosodan loppu Vihannissa. Sillä haluttiin osoittaa voimaa ja rohkeutta käydä ”revanssisotaa”. Apulainen Edita Härmä ja äiti ammuttiin, kaksi pientä lasta paloivat elävältä ja 300 metrin päässä olevan toisen veljen Uulalan portaalle ammuttiin talon vanhaemäntä Briitta Magga. Kuitenkin paikalla oli ollut vain kaksi miestä, yhdeksän naista ja lapset Magga-sukuisten saamelaisveljesten taloissa. Sanni syntyi 28.1.1942 valmistuneen uuden hirsipirtin asukkaaksi helmikuun alussa
Olisiko myös vuosisatainen rajan yli tapahtunut kanssakäyminen ollut ohjaamassa partisaaneja. ALPO KOMULAINEN. Heidän on täytynyt olla varsin lähellä, mutta piilossa. Kaikkiaan näissä hyökkäyksissä kuoli 33 siviiliä ja monet haavoittuivat. Hyryn vainajat oli vasta saatu haudattua, ja hyökkäys kohdistui nyt naapurikyliin, Viiankiin ja Malahviaan. Apellani on ollut ihan ystävyyssuhteita rajantakaisiin. Mahtoivatko nuo korsut olla ”Punaisten partisaanien” tukikohta, varastotai lepopaikka vai molempia. Lankoni Veikko Pöllänen arveli syyksi sen, että Veihtivaara oli jäljet säilyttävien ja raskaskulkuisten soiden ympäröimä. Kolme sotilasta, jotka olivat turvana Viiangissa, oli tuhottu iskun aluksi. ” Kylien asukkaat toimivat myös tehokkaina tiedustelijoina. Lankoni Veikko ja Tauno ovat olleet tuossa uitossa. Monet perheet pakenivat Vienasta Veihtivaaran kautta bolsevikkien noustua valtaan 1922. Tiistaina 16. Nuo piilokorsut ovat noin kahdeksan kilometrin päässä Hyrynvaarasta, ja ne oli sijoitettu varsin ovelasti. Vävyni Mika Juvonen löysi vuonna 2018 Pienen Murhijärven eteläpuolelta kaksi vierekkäistä piilokorsun pohjaa, joista löytyi ruostuneita säilykepurkkien kuoria. Alpo Komulainen Veihtivaaran Kallen ja Hildan vävy Yli-Luiron muistomerkillä vuonna 2011 Leena ja Ari Korhonen, keskellä Arhi Juvonen. Kerran Veikko näytti Ison Murhijärven länsirannalta maatunutta kuoppaa, jonka hän arveli olleen sota-aikana vihollisen käytössä. tammikuuta 2024 – YLÄ-KAINUU 9 laat tulevat kysymään, kävivätkö ryssät täällä, niin sanokaa, että kävivät ja aikoivat tulla viikon päästä uudelleen!” Niin ne tulivatkin, 4. heinäkuuta 1943. Olihan Malahvian kyläryhmän tuhonneisiin ”Punaisiin partisaaneihin” kuulunut Vienan puolen karjalaisia, joista Erkkilä mainitsee esimerkiksi Latvajärven kolhoosin entisen johtajan Vaseli Perttusen ja Jaakko Rugojevin, joka kävi kerran Sotkamon lukiolla kertomassa kirjailijan elämästään. Alueella oli kyllä savotoitu 1945–1946, ja puut uitettu Murhikosken kautta. Toinen asia, mikä on askarruttanut paitsi minua niin myös veihtivaaralaisia, on se, että miksi Veihtivaaran ja Loukonkylän taloihin sekä Kuivaja Hietajärven karjalaistaloihin ei tehty tuhoiskuja. Myös Kuivaja Hietajärveläisillä oli sukulaisia Vienan puolella, koska esi-isät ja monet vaimot olivat sieltä peräisin. Esimerkiksi ennen rajan sulkeutumista appelan lähin kauppa oli ollut Vienan Akonlahdessa. Olen pohtinut sitä, missä asti partisaanit mahtoivat tuon viikon aikana vetää henkeä ja täydentää materiaalipuolta. Veikon mukaan partisaanien tukikohta olisi ollut rajan takana noin 20 kilometriä Hyrystä eteläkaakkoon olevan Pertunlammen tuntumassa
Esimerkkinä erilaisten palvelujen syntyminen eri tuloryhmille ja eriytyneet asuinalueet, totesi Haavisto. Ylä-Kainuun vaalikone auttaa selvittämään, kuka olisi itselle parhaiten sopiva ehdokas presidentinvaalissa. Neutraalin kannan ottivat Rehn, Stubb ja Aaltola. –?On tärkeää, että tässä maailman tilanteessa, jossa monenkeskistä yhteistyötä, kansainvälisiä sopimuksia, normeja ja periaatteita haastetaan yhä enemmän, Suomi itse noudattaa kansainvälisiä velvoitteitaan, Andersson teroittaa. Neutraalin kannan asiaan ottivat Stubb, valitsijayhdistyksen Olli Rehn (kesk.) ja valitsijayhdistyksen Pekka Haavisto (vihr.). – Ihminen on erehtyväinen ja virheitä tehdään myös liikenteessä. –?Kaikkien on voitava asua haluamallaan seudulla tai kaupungissa tulotasostaan riippumatta. –?Sota Ukrainassa on osoittanut, että miinat ovat puolustajalle tehokas ja halpa asejärjestelmä. Tämä hälventää tunnekuohun nopeasti. Jyrkintä kantaa edustaa Jussi Halla-aho (ps.), jonka mielestä on hyväksyttävä, että julkisia palveluja on vähemmän syrjäseuduilla. Neutraalia kantaa kysymykseen edustivat valitsijayhdistyksen ehdokas Mika Aaltola (sit.) ja Harry Harkimo (liik). Urpilainen puhui yhdenvertaisuuden puolesta. Juhani Eskola Liikenneturvan kyselyn mukaan lähes joka kolmas suomalaisista purkaa ainakin joskus kiukkua saman tien tilanteen toiselle osapuolelle, jos liikennetilanne suututtaa. Kriittisten julkisten palvelujen saatavuus on turvattava kaikille suomalaisille, Urpilainen vastasi. Muut ehdokkaat olivat eri mieltä asiasta. Ilahduttava liikennetilanne kannustaa myönteisempään matkan jatkumiseen. –?On itsestään selvää, että harvaan asutuilla alueilla ei ole mahdollista ylläpitää samaa palvelutasoa kuin kaupungeissa, Halla-aho vastasi. Aiheesta kysyttiin ehdokkailta vaalikoneessamme. Kun liikenteessä joutuu tilanteeseen, joka ärsyttää, voi itse valita miten toimia. Liikenteessä ärsyttävät yllättävät tilanteet. 10 ELÄMÄNMENO YLÄ-KAINUU – Tiistaina 16. –?Ihmisten välisiä tuloeroja on syytä kaventaa oikeudenmukaisella tulonjaolla ja riittävällä toimeentulolla. Halla-ahon mielestä aktiivisuus tulee myös palkita. Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 17. Niemi kannustaa kokeilemaan positiivista viestintää liikenteessä. –?On tärkeää seurata myös tuloerojen kehitystä, koska liian korkeiden tuloerojen yhteiskunnassa kokemus yhteisyydestä voi rikkoutua. Väittämä kuuluu: On hyväksyttävä, että julkisia palveluja on vähemmän syrjäseuduilla. Tällä hetkellä erityisen nopeasti kasvavat esimerkiksi vihreän siirtymän investoinnit. Tällainen vastakkainasettelu voi johtaa turhautumiseen, aggressiiviseen käyttäytymiseen ja jopa liikenneonnettomuuksiin. Eri mieltä asiasta olivat Harkimo, Essayah ja Halla-aho. Halla-aho, Aaltola ja Essayah ovat kuitenkin samaa mieltä. Emme voi luoda yhteiskuntaa, jossa varakkuus määrittelee asuinalueen ja jossa pienituloiset, joilla ei ole varaa asua kasvukeskuksissa, joutuvat tekemään hyvin pitkiä työmatkoja, Andersson vastasi. Liikenneturvan kyselytutkimuksen vastasi yhteensä 1000 henkilöä. Suomalaisten taloudellista asemaa koskevassa kysymyksessä syntyi enemmän mielipide-eroja. tammikuuta. Eriarvoisuuden vähentämiseksi jokaisella ihmisellä pitää olla yhdenvertaiset mahdollisuudet onnistua. –?Talouskasvun ja ympäristön asettelu vastakkain edustaa vanhanaikaista ajattelua. tammikuuta 2024 Päivi Savela Hannu Mustonen Presidenttiehdokkaiden välillä löytyy eroja suhtautumisessa syrjäseutujen julkisiin palveluihin. –?Ongelma ei ole se, että jotkut menestyvät, vaan se, että liian monella asiat ovat liian huonosti. Jopa kolme neljästä suomalaisesta jää miettimään suuttumisen aiheuttanutta asiaa tapahtuneen jälkeenkin. Kolmasosa purkaa kiukkuaan liikenteessä ” Kiitos saattaa kantaa pitkälle ja edistää positiivista vuorovaikutusta liikenteessä.. Sillä ei ole enää pohjaa todellisuudessa. Täysin eri mieltä olivat Urpilainen ja Andersson. Eri tienkäyttäjäryhmien välillä esiintyy kasvavaa kiistaa etenkin liikennesääntöjen tulkinnasta, väistämisvelvollisuuksista ja tilan jakamisesta. Jos asiaa jää märehtimään, tunnekuohukin jää päälle. Haavisto sanoi pitävänsä kysymystä epäonnistuneena. Kun keskittyy omaan kulkemiseen eikä juutu toisen tekemään virheeseen, poistuu huomio ärsytyksen aiheesta. Hänen mielestään kohtuullisten tuloerojen yhteiskunnat ovat kaikkein vakaimpia yhteiskuntia. Metsäkysymyksessä mielipiteet jakaantuivat kolmeen leiriin. Haaviston, Urpilaisen ja Anderssonin mielestä on tärkeämpää huolehtia metsien luonnon monimuotoisuudesta ja hiilinieluista kuin taloudellisesta tuottavuudesta. 15 prosenttia jatkaa kiukun purkamista myös muihin liikkujiin matkan jatkuessa. Liikenneturvan suunnittelija Tomi Niemi huomauttaa, että kiukun purkaminen liikenteessä aiheuttaa vaaratilanteita ja lisää onnettomuusriskiä. Haavisto totesi, että markkinataloudessa tuloeroja syntyy ja niiden tasaamiseen käytetään muun muassa verotusta. Jutta Urpilaisen (sd.) mielestä julkisia palveluita on kehitettävä kokonaisuutena. Itärajan varustelussa Halla-aho, Aaltola, Essayah ja Harkimo ovat täysin samaa mieltä väittämästä, että Suomen tulee palauttaa maamiinat takaisin käyttöön itärajalla. Välillä kävellään, välillä pyöräillään ja välillä ajetaan autolla tai käytetään linja-autoa tai taksia. Kukaan ei ole täysin samaa mieltä väittämästä, että Suomen lakia tulee muuttaa niin, että se selkeästi sallisi ydinaseiden tuomisen Suomen alueelle. Maamiinojen korvauksen mainitsevat myös Haavisto ja Andersson, jotka ovat väittämästä täysin eri mieltä. Presidenttiehdokkaiden välillä on isoja eroja näkemyksissä syrjäseutujen asemasta ja tuloeroista Presidenttiehdokkaiden mielipide-erot näkyvät Ylä-Kainuun vaalikoneessa. –?Julkisia palveluja pitää olla saatavilla Suomen kaikilla alueilla, mutta on selvää, että palveluverkko on tiheämpi ja palvelutarjonta monipuolisempi siellä, missä asukkaita on enemmän. Niistä luopuminen oli vastuuton ja sinisilmäinen päätös, Halla-aho sanoo ja summaa muiden samanmielisten perusteita. Positiivinen vuorovaikutus synnyttää omalta osaltaan turvallista liikennekulttuuria. Kun liikenteessä ajautuu tilanteeseen, joka ilahduttaa, kasvattaa se positiivisuuden kierrettä: neljä viidestä suomalaisesta huomioi toiset liikkujat tavallista myönteisemmin, kun matka jatkuu ilahduttavan liikennetilanteen jälkeen. – Ihmiset ärsyyntyvät, jos toinen osapuoli ei toimi odotetulla tavalla, esimerkiksi sääntöjen tai kokemukseen perustuen. – Kiitoksen sanominen ääneen tai kättä heilauttamalla saattaa kantaa pitkälle ja edistää positiivista vuorovaikutusta liikenteessä. Silloin tilanne tulee itselle yllätyksenä ja se aiheuttaa tunnekuohun. Ehdokkaista Halla-aho, Sari Essayah (kd.), Aaltola ja Alexander Stubb (kok.) olivat sitä mieltä, ettei haittaa, että jotkut ryhmät ovat yhteiskunnassa paremmassa taloudellisessa asemassa kuin toiset. –?Ei ole näköpiirissä, että kenelläkään olisi tarvetta tai halua tuoda Suomeen ydinaseita, mutta voi myös olla ongelmallista, jos lainsäädäntö tekee tämän mahdottomaksi kaikissa tilanteissa, Halla-aho muotoilee. Ehdokkaiden mielestä opiskelemalla ja työtä tekemällä ansaitaan parempi taloudellinen asema. Eri mieltä ovat Stubb, Rehn ja Urpilainen, joiden mukaan Puolustusvoimat on kyennyt korvaamaan maamiinat muilla suorituskyvyillä. Jos ahkeruutta ja toimeliaisuutta ei palkittaisi, vaan kaikki olisivat samassa taloudellisessa asemassa, se luonnollisesti johtaisi hyvin passiiviseen yhteiskuntaan, Halla-aho vastasi. Sosiaalisessa mediassa nousee usein esiin, että ”pyöräilijät eivät tunne liikennesääntöjä” tai ”autoilijat eivät osaa väistää pyöräilijöitä”. Omista oikeuksista luopuminen vahingon välttämiseksi on silloin tarpeellista ja verenpaineen nostattaminen turhaa. Todellisuudessa jokainen liikenteessä liikkuja on ihminen, jonka kulkumuodot vaihtelevat tarpeen mukaan. Li Anderssonin (vas.) mielestä peruspalveluiden pitää olla saatavilla kaikkialla
Perusteina painottuvat liittolaisuus, yhteinen linjanveto ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. – Tapahtuman osallisille ja työyhteisölle tarjotaan henkisen ensiavun tukea. tammikuuta. Siihen saakka riitti Suomen aikaisempi linja, mutta turvallisuustilanne ja kansan kanta muuttuivat, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Essayah korostaa, että Naton 5. Lämmin kiitos osanotosta. –?Suomen ei tule ennalta rajata pois mitään kollektiivisen puolustuksen osa-aluetta. Suomeen ei kuitenkaan tule sijoittaa ydinaseita pysyvästi, Harkimo rajaa. Puukotuksessa loukkaantunut sairaanhoitaja sai lieviä vammoja. Potilas puukotti työntekijää Kainuun keskussairaalassa Auto suistui ojaan Suomussalmella perjantaina noin kello 13. AJOKORTTITODISTUKSET: tavallinen 90 €, laajennettu 100 €. Paikallisena toimijana pystymme tarjoamaan kilpailukykyiset hinnat, jolloin lakisääteiset vaatimukset hoituvat kustannustehokkaasti ja saat silti työntekijöillesi laadukkaan palvelun. Äitimme ja mummumme Eila Matilda HEIKKINEN o.s. TYÖTERVEYSHUOLLON ERIKOISLÄÄKÄRI Sinikka Marin keskiviikkoisin, varaukset puhelimitse. Kainuun hyvinvointialue ei jatkotiedota tapahtumasta asian siirryttyä poliisitutkintaan. 17.11.2023 Suomussalmi Ei yllättäen, äkkiä kuitenkin hiljeni sydän rakkahin. Haavisto, Urpilainen, Essayah ja Harkimo ovat väittämästä eri mieltä ja Andersson täysin eri mieltä eli he eivät olisi jättäneen jäsenyyshakemusta ennen vuotta 2022. 23.7.1930 Suomussalmi k. artiklan ennaltaehkäisevä vaikutus perustuu myös ydinpelotteeseen. Kolme on Nato-jäsenyyden varhaisemman hakemisen ”jos minä olisin saanut päättää”?-väittämästä täysin samaa mieltä ja yksi (Rehn) samaa mieltä. tammikuuta 2024 – YLÄ-KAINUU 11 Rakkaamme Anna Liisa KERÄNEN s. RADIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Anita Hiltunen ke 7.2. tammikuuta. Rehn ja Urpilainen ovat väittämästä eri mieltä, Haavisto ja Andersson täysin eri mieltä. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Varaa aika netissä medika.fi SOITA 08 710 799 (Palvelunumeromme on maksuton) Ma To klo 8 16, Pe 8 14 Varaa aika puhelimitse VASTAANOTTOAJAT | Suomussalmi | Kauppakatu 5 PAIKALLINEN LÄÄKÄRIPALVELU Yksityisten lääkäripalveluiden lisäksi tarjoamme asiakkaillemme sekä lakisääteistä, että kokonaisvaltaista työterveyshuoltoa. Emme Kainuun hyvinvointialueella hyväksy auttamistyössä palvelevien ammattilaisten vahingoittamista tai uhkailua missään muodossa, kommentoi tiedotteessa Kainuun hyvinvointialueen johtaja Jukka Lindberg. Paikalla olleet henkilöt puuttuivat tilanteeseen, ja tilanne saatiin hallintaan. Keränen s. Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 17. Suomeen ei kuitenkaan olla tuomassa ydinaseita, eikä niiden hankkimiselle Suomen alueelle ole mitään varsinaista tarvetta, Stubb muotoilee. ja to 25.1. Nukkuos rauhassa kauneinta unta muistosi koskaan unhoitu ei. Yksikään ehdokas ei yhdy väittämään, että Suomen tulee rakentaa kahdenvälisiä suhteita Venäjään irrallaan EU:n yhteisestä linjasta. Lämmin kiitos osanotosta. Armi Kuusijärvi –?Ydinaseita ei tuoda Suomeen kuin äärimmäisen hädän keskellä, Aaltola vakuuttaa. –?Ydinaseiden sijoittaminen Suomeen tai lähialueille ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista myöskään liittokunnan kannalta, Rehn katsoo, eikä Haavistokaan näe sijoitustarvetta Suomeen. Stubb ja Harkimo suhtautuvat asiaan neutraalisti. Sinulle.. 27.6.1939 Hyrynsalmi k. Ota yhteyttä, niin tehdään juuri sinun yrityksesi tarpeisiin sopiva työterveyssopimus! MRI-KUVAUKSET; Magneettirekka Vuokatissa to 25.1. –?Ydinaseet tulee sallia alueellamme sotaharjoituksissa ilmassa ja merellä. Vastaanottokäynnin yhteydessä perimme kantamaksun 2,60 €, toimistomaksun 25 € sekä laajennetun ajokorttitarkastuksen yhteydessä muistitestin 12,40€. Vahvaa yksimielisyyttä löytyy siitä, että Suomen tulee olla valmis kaikissa tilanteissa lähettämään Viroon sotilaita ja aseita, jos Viro joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Tapahtumat siirtyvät poliisin tutkittavaksi. Ultraäänitutkimukset, myös ilman lähetettä. Tiistaina 16. Kainuun keskussairaalassa tapahtui lauantaina vakava vaaratilanne, Kainuun hyvinvointialue tiedottaa. Myös ilman lähetettä! LABORATORIO AVOINNA vastaanottopäivinä Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä! YLEISLÄÄKÄRI Petteri Kauhanen to 18.1., ma 22.1. Kaivaten Helena ja Martti Markku Pertti Jorma Noora ja Jirka siskot ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Tutustu tarkemmin ehdokkaiden näkemyksiin ja niiden perusteluihin vaalikoneessamme osoitteessa www.ylakainuu.fi/vaalikone#/ Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 17. Jos Stubb, Halla-aho, Aaltola tai Rehn olisi saanut päättää, Suomi olisi hakenut Natoon jo ennen vuotta 2022. Jäi vain tuska ja kaipuu sanaton mut tiedämme, sun hyvä olla on. – Väkivalta tai erilaiset uhkatilanteet sosiaalija terveydenhuollossa ovat huolestuttavan laaja ilmiö. Halla-aho, Urpilainen ja Essayah ovat eri mieltä, kaikki muut täysin eri mieltä. Potilas puukotti hoitotilanteessa työskennellyttä hoitajaa. Henkilöauto saatiin kuitenkin nopeasti takaisin Viitostielle ja kuljettaja jatkoi matkaa pienestä peltivahingosta huolimatta. 15.12.2023 Helsinki Lämmöllä muistaen Pirjo ja Arja perheineen lapset ja lapsen lapset Hiljeni askel elontiellä uuvuit kun sairaus voimasi vei. Perusteena korostuu sitoutuminen Natoon ja sen yhteiseen puolustukseen. Auto suistui ojaan Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. Tulemme myös tarkastamaan sairaalatyön turvallisuusrakenteita sekä tekemään tarvittavia muutoksia työturvallisuuden vahvistamiseksi. Presidenttiehdokkaiden välillä on isoja eroja näkemyksissä syrjäseutujen asemasta ja tuloeroista MARJUT LEHTO Ylä-Kainuun vaalikone auttaa selvittämään, kuka olisi itselle parhaiten sopiva ehdokas presidentinvaalissa. En juhli merkkipäivääni. –?Suomeen ei tule missään tilanteissa sijoittaa ydinaseita eikä Suomen maa-alueita, ilmatilaa tai merialueita saa käyttää ydinaseiden kuljetukseen tai läpikulkuun, Andersson alleviivaa. Stubb, Rehn, Aaltola ja Harkimo ovat täysin samaa mieltä ja muutkin ehdokkaat samaa mieltä. LT, YLEISLÄÄKÄRI, PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRIKSI ERIKOISTUVA Juha Käkelä ma 26.2. Ojaanajo sattui noin 20 kilometriä Ämmänsaaresta pohjoiseen
0400 682 637 Päivystämme 24h koko Kainuun alueella! Meiltä myös uudet tuulilasit ja kiveniskemien korjaukset! Parturi-Kampaamot Juntunen & Kymäläinen Keskuskatu 3, Suomussalmi p. 0404 190 901 www.kuutamokeikat.fi Kiannonkatu 6, Suomussalmi, p. 040 673 1054 päivystys 24 h Hinauspalvelu Heikkinen Parasta paikallista palvelua! SUOMUSSALMEN KIINTEISTÖKESKUS LKV Kauppakatu 11, Suomussalmi 0500 280 254 l juhani.seppanen@suokk.fi l asuntojen ja kiinteistöjen välitys l kauppakirjojen laatiminen l kiinteistöarvioinnit l kaupan vahvistukset www.etuovi.com Kiinteistövälitys Kauppakeskus kianta, 2.krs Kauppakatu 14, Suomussalmi (huonekaluliikkeen yläkerta) Kauneushoitola Inka Syväyksenkatu 1, 89600 Suomussalmi • puh. 044 972 3442 Juha p. YLÄ-KAINUU – Tiistaina 16. 0500 388 631 asianajotoimisto@juhaniseppanen.fi, www.juhaniseppanen.fi § yritys-, sopimusja veroasiat § avioehtosopimukset, avioerot ja ositukset § asunto-, kiinteistö-, osakeja muut kauppakirjat Hyrynsalmella, Hyryntie 33 p. 9.00-17.00 9.00-12.00 ma-pe la (08) 711 062 Kauppakatu 10, Suomussalmi Muista myös verkkokauppamme: www.kello-optiikka.fi APPALAINEN Kell ptiikka O O 040 751 1749 Kokemusta & kalustoa! • Puh. 010 387 9800, toimisto@kjh.fi, www.kjh.fi Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 €/puhelu + 0,059 €/min (alv 24 %). 0404 190901 www.kauneushoitolainka.fi • Facebook Kauneushoitola Inka p. 0400 393 230, www.eskonpekka.fi ASIANAJOTOIMISTO JUHANI SEPPÄNEN § riita-, rikos-, hakemusja hallintoasiat § testamentit, perunkirjoitukset ja perinnönjaot § kaupanvahvistukset ja siviilivihkimiset Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi, p. Matkapuhelimesta 0,0821 €/puhelu + 0,169 €/min (alv 24 %) Täyden palvelun paikallinen jätehuolto KeskiKainuun uljetus K KeskiKainuun Kuljetus KeskiKainuun Kul etus Keski-Kainuun Kuljetus Keski-Kainuun Kul etus Monialaista palvelua Näköpalvelut NÄKÖTARKASTUS Varaa aika optikolle tai silmälääkärille. 08 712 830 ParturiKampaamo AJANVARAUKSET: PUH 050 349 7548 booksalon.fi/aimatar EKOPARTURIKAMPAAMO ÄIMÄTÄR P. 044 323 4567 LVI-ASENNUS LVI-ASENNUS KERÄNEN KERÄNEN 044 521 4015 044 521 4015 Kaikki putkityöt! Myös iltaisin! Matikkatie 4, Suomussalmi Matikkatie 4, Suomussalmi Kainuun Jätehuolto Oy, Patrosentie 1, 87250 KAJAANI puh. (08) 710 751 kainuun@kuutamokeikat.fi PAIKALLISTA PALVELUA •Rakennustyöt •Siivous-, kodinhoito-, hoivapalvelut •Pihatyöt ja mökkitalkkari •Muutot •Vuokratyö •Polttopuut Kainuun KuutamoKeikat Keskuskatu 24-26, Suomussalmi www.sskhoy.fi Toimisto 044 753 1099 Kiinteistöhuolto 0400 384 924 päivystys Isännöinti 044 330 8001 050 553 2630 Konetyöt 050 553 2641 Hydrauliikka/hitsaus 044 330 8002 Kurimontie 21-23 www.sskhoy. Toimisto 044 753 1099 Kiinteistöhuolto päivystys 0400 384 924 Kiinteistökeskus LKV myynti 0500 280 254 Monipuoliset fysioterapiapalvelut ammattitaidolla Keskuskatu 24-26, 89600 Suomussalmi Varaa aika 040 175 7830 tai ajanvaraus.coronaria.fi Fysioterapia, lymfaterapia ja hieronta Olemme Kelan palveluntuottaja. 050 539 3379 Fysioterapia Lymfaterapia (LYKO) Tukisukat Akupunktio Fasciakäsittelyt Neurologinen fysioterapia F YSIO R IITTA fysio-, lymfaterapeutti RIITTA SEPPÄNEN p. tammikuuta 2024 12 Asianajajat ja lakiasiaintoimistot Fysikaaliset hoidot Kauneushoitolat Hammasteknikot Hinauspalvelut ASIANAJOTOIMISTO ESKONPEKKA OY Merja Eskonpekka asianajaja varatuomari siviilivihkijä kaupanvahvistaja Kauppakatu 20, 89600 Suomussalmi P. 050-420 7777 AJANVARAUKSELLA Kiinteistöhuolto Kuljetuspalvelut LVI-palvelut Ylä-Kainuun Vesi ja Lämpö Kurimontie 5, Suomussalmi, 020 747 9780 IV-kanavien puhdistus Maa-, ilmaja aurinkolämpölaitteet Öljypoltinasennus ja -huolto ® LVI-alan kokonaispalvelua kimmo.makelainen@putkirenki.fi www.putkirenki.fi P. 044 513 6441 Lorem ipsum R O KULI H A M M A S O Y Erikoishammasteknikko JOUKO KARPPINEN Syväyksenkatu 1 A 3 Suomussalmi puh. 044 280 1024 fysioterapia hieronnat lymfahieronta (LYKO) tukisukat, pienapuvälineet l l l l Kauppakatu 5, Suomussalmi Kauppakatu 5, Suomussalmi Lääkärikeskus Medikatin tiloissa TEITÄ PALVELEVAT • Fysioterapia • Akupunktio • Voice Massage • Hieronnat • Nivelja nikamakäsittelyt Riina p
Kampanjaa voi seurata muun muassa järjestöjen sosiaalisessa mediassa, mutta sekä Martat että SVK kutsuvat kaikki mukaan toimintaan: marttayhdistyksiä ja kalaseuroja löytyy ympäri Suomen ja mukaan voi myös tulla vaikka kurssi kerrallaan. Hyvästä arjesta parempi maailma. Olli: 044 742 8010 HUOPA, PELTIJA TIILIKATOT • paikalliselta • ammattitaidolla • takuutyönä Työsuorituksia Parasta paikallista palvelua! Varaa oma mainospaikkasi! P. Martoille omavaraisuus on aina ollut osa neuvonnan ydintä: kotitarveviljely, marjastus, sienestys, säilöntä ja itse tekeminen ovat arvokkaita kansalaistaitoja, joiden sanomaa järjestö on vienyt eteenpäin jo 125 vuotta. 0400 281 991, 08 712 150 p. Toisaalta samalla yhteiskunnassa on myös huolehdittava kalaan kannustavista lupajärjestelmistä ja vesille pääsyn helppoudesta sekä tietenkin kalakannoista ja -vesistä, kertoo Suomen Vapaa-ajankalastajien toiminnanjohtaja Olli Saari. . . Arvoja ovat yhteisöllisyys, vastuullisuus, elämyksellisyys ja asiantuntemus. Suomen Vapaa-ajankalastajat edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Ylivoimaisesti suosituin kala suomalaisten ostoskoreissa on kasvatettu norjalainen lohi. Kalastusmuodoista esitellään yleiskalastusoikeuksiin kuuluvia ongintaa, pilkintää ja silakanlitkausta sekä viehekalastusta, johon iästä riippuen tarvitaan kalastonhoitomaksu. Kalastaminen puolestaan on edullinen ja jokaiselle sopiva ympärivuotinen harrastus, joka itsessään voi tukea kokonaisvaltaista hyvinvointia. Suomen Vapaaajankalastajat ja Martat kannustavat kaikkia kalastamaan Kalastaminen on edullinen ja jokaiselle sopiva ympärivuotinen harrastus. Varautuminen kalastamalla on uusvanha kansalaistaito, jolla voidaan edistää omaa hyvinvointia, kestävää kalastusta ja vastuullisia ympäristötekoja, toteaa Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä. Järjestöjen monimuotoisen yhteistyön keskiössä on vuoden mittainen Kalasta ympäri vuoden -kampanja, jossa esitellään erilaisia kalastuksen muotoja ja tehdään tutuksi kalastusta ympärivuotisena harrastuksena. Haasteena kuitenkin on muun muassa kotimaisen kalan paikoitellen heikko saatavuus, korkea hinta sekä puutteelliset kalankäsittelytaidot. Martat toimivat sen puolesta, että kaikilla ihmisillä, kaikenlaisissa kodeissa, olisi hyvä olla. Arvoja ovat yhdessä tekemisen ilo, kestävät valinnat ja avoimuus. ” Kotimainen kala on lähiruokaa, terveellistä ja nopeasti kypsyvää.. Järjestöjä yhdistää tahto saada omaan käyttöön kalastaminen osaksi suomalaisten kansalaistaitojen työkalupakkia ja sitä kautta kestävästi pyydettyä kotimaista kalaa jokaiseen pöytään. 0400 281 991, 08 712 150 Rakennuspalvelut OK OK SUOMUSSALMEN RAKENTAJAT Kiannonkatu 3, Suomussalmi ok.rakentajat@gmail.com NYT MYÖS KEITTIÖSUUNNITTELU SEKÄ KALUSTEET MITTATYÖNÄ Kaikki kodin remontit Remontit ja rakentaminen: PASI 044 048 2891 Laskutus ja suunnittelu: MAARIT 040 912 3186 Lasituspalvelu: TEPU 0400 217 720 Kolarikorjaamot kolarikorjaukset tuulilasin vaihdot kiveniskemäkorjaukset automaalaukset vahinkotarkastukset (suoralaskutus vakuutusyhtiöön) P. Tiistaina 16. tammikuuta 2024 – YLÄ-KAINUU 13 Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. Yhteisenä tavoitteena on kannustaa suomalaiset kalastusharrastuksen pariin sekä käsittelemään ja käyttämään monipuolisesti kotimaista kalaa. 040 542 7576 Lahnatie 3, Suomussalmi Vesikattopalvelu Kajaani Oy Heinisuontie 10 C, 87250 Kajaani, www.vesikattopalvelu.fi Matti: 044 742 8004 PELTITUOTTEET, SADEVESIJÄRJESTELMÄT JA KATTOTURVATUOTTEET tarvikkeena sekä asennettuna Kainuussa. – Kalastustaitojen vaalimisen ohella on viisautta päivittää sekä perkuuosaamista että asenteita, jotta tutut kotimaiset kalat, kuten silakka, hauki ja särkikalat, tulevat nykyistä useammin hyödynnetyksi ruokana. JÄRJESTÖT Marttaliitto ry . Suomen Vapaaajankalastajat . 040 751 1749 Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 myynti.suomussalmi@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com keittiökalusteet ja -remontit kalusteiden ovenvaihdot liukuovet, komerot wcja kylpyhuonekalusteet mittaus, suunnittelu, asennus l l l l l KIANTA KEITTIÖT Juhani Eskola Suomen Vapaa-ajankalastajat ja Marttaliitto tiivistävät yhteistyötä vuonna 2024. Suomen Vapaa-ajankalastajat tukee ja neuvoo kalastusharrastajia sekä työskentelee kestävien kalakantojen ja puhtaampien vesien puolesta. Käsittelyvinkeissä käydään läpi yleisimmät ruokakalat ja samalla saadaan neuvoja niin perinteisten kalaruokien valmistamiseen kuin uudempienkin ideoiden toteutukseen. Pro Kalan teettämän kuluttajatutkimuksen (2019) mukaan neljä viidestä suomalaisesta haluaisi syödä kalaa enemmän. Kotimaisesta luonnonkalasta peräti 75 prosenttia on kuitenkin itse pyydettyä, mikä tarkoittaa kahta kiloa henkilöä kohden. Kalan syömisellä on lukuisia positiivisia terveysvaikutuksia ja sen käytön suositusmäärät tulevat todennäköisesti nousemaan kuluvan vuoden lopulla julkaistavissa suomalaisissa ravitsemussuosituksissa. Kalastus on myös mitä mainioin tapa nauttia suomalaisesta luonnosta ja hyötyä samalla kaikista sen tarjoamista hyvinvointivaikutuksista. Luonnonvarakeskuksen tilastojen (2023) mukaan suomalaiset kuluttivat kotimaista kalaa lähes neljä ja puoli kiloa ja tuontikalaa noin kahdeksan ja puoli kiloa asukasta kohti vuonna 2022. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! Yli 30 vuoden kokemuksella! Yli 30 vuoden kokemuksella! KYLMÄ-, KYLMÄ-, KODINKONEJA KODINKONEJA LAITOSKONELAITOSKONEHUOLTOA HUOLTOA ILMALÄMPÖPUMPPUJEN ILMALÄMPÖPUMPPUJEN myynti, asennus ja huolto myynti, asennus ja huolto Kylmäja Kylmäja kodinkonehuolto kodinkonehuolto Manninen Oy Manninen Oy Kauppakatu 3, Suomussalmi Kauppakatu 3, Suomussalmi p. – Kotimainen kala on lähiruokaa, terveellistä ja nopeasti kypsyvää. Kampanjassa jaetaan myös vinkkejä saaliin käsittelyyn ja ruoanvalmistukseen. Pro Kalan teettämän kuluttajatutkimuksen (2019) mukaan neljä viidestä suomalaisesta haluaisi syödä kalaa enemmän. . Marttaliitto on kotitalousneuvontaa antava kansalaisjärjestö
Tsekkaa lisätiedot ja paikkakunnat QR-koodista ja jätä meille hakemuksesi Juhani Eskola SuPSin juniorijoukkueet ylsivät hienoihin suorituksiin lauantaina futsalin Tammicupissa Vuokatissa. SuPS pelaa seuraavan kerran vajaan kahden viikon päästä, kun joukkue matkustaa Ouluun Haukiputaan Ahmojen vieraaksi. • Kesätoimittajia • Asiakaspalvelijoita • Palkanlaskijaa • Taiton ja mainosvalmistuksen työntekijöitä hillagroup.fi/tyopaikat Hilla Group on rohkeasti uuteen suuntaava media-alan konserni, jonka toiminta-ajatuksena on henkisen ja aineellisen kasvun edistäminen viestinnän keinoin. Kolmannessa erässä suomussalmelaisista maalin tehtailivat vielä Jussi Makkonen ja Tommi Pyykkönen. SuPS mukana usealla joukkueella Vuokatin Tammicupissa OUTI VÄYRYNEN Juhani Eskola SuPSin edustuskiekkoilijoiden Oulun vierailu ei tuonut täytettä pistepussiin, vaan Laser HT Akatemia otti kotivoiton lukemin 10-5 (5-0, 3-3, 2-2). SuPS15 pelasi omat ottelunsa tasan 2-2 sekä FC Wimmaa että VTS valkoista vastaan. – Oli pirun hyvä vastustaja. SuPS osallistui kahdella joukkueella 2013-2014 syntyneiden turnaukseen. Alkuvaikeuksien jälkeen SuPS pystyi iskemään toisessa erässä kolme maalia. tammikuuta 2024 OLISITKO SINÄ UUSI KESÄTYÖNTEKIJÄMME. – Meillä on vielä paljon isoja pelejä edessä. SuPSin ryhtiliike antoi uskoa tulevaan. SuPS mustaSuPS keltainen 3-2, SuPS keltainenKajHa musta 1-1, SuPS keltainen-KajHa keltainen 5-0, SuPS keltainenVTS punainen 3-5 ja SuPS keltainenSuPS musta 2-3. SuPS osallistui kahdella joukkueella 2013-2014 syntyneiden turnaukseen. Moilanen antoi tunnustusta sarjakärjessä ilman tappioita porskuttavalle vastustajalle. SuPS13-14 joukkueiden tulokset: SuPS musta-VTS violetti 4-2, SuPS musta-KajHa musta 7-1, SuPS mustaVTS violetti 2-1. Ottelun ratkaisu nähtiin jo avauserässä, kun kotijoukkue rankaisi vieraita viidesti. LEHTI TALVI KESÄ KESÄ Kiinnostuitko. Suomussalmelaisten valmentaja Esa Moilanen myönsi, että SuPS ei ollut valmiina otteluun. Viimeistelyssä onnistuivat Janne Pyykkönen, Lauri Heinonen ja Arttu Kinnunen. – Ottelun kaksi viimeistä erää jättivät sellaisen luottamuksen, että hyvällä pelillä pystymme haastamaan kaikki joukkueet. Heillä on sarjan paras porukka, jossa on taitavia ja hyvin liikkuvia yksilöitä. Kaksi seuraavaa erää olimme kuitenkin hyvin mukana pelissä. SuPS16 puolestaan voitti kaikki pelinsä ja oman turnauksensa. Edellisellä kierroksella meidän kanssa samoista sijoituksista taistelevat joukkueet pelasivat aika paljon ristiin. Tulokset: SuPS16-KajHa musta 5-2, SuPS16-KajHa valkoinen 4-0 ja SuPS16-VTS musta 2-0. – Emme päässeet alussa pelirytmiin mukaan, joten ensimmäinen erä menikin sitten opetellessa. 14 URHEILU&LIIKUNTA YLÄ-KAINUU – Tiistaina 16. SuPS taistelee tiukasti keskikastissa ja tämän hetkisellä sijoituksella joukkuetta kutsuisivat kevään pudotuspelit. Pelasimme kuitenkin ottelusta 40 minuuttia hyvin. SuPS musta voitti turnauksensa. Hilla Group työllistää noin 500 henkilöä pääasiassa Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin alueella ja sen liikevaihto on noin 45 M€. Etsimme kesätyöntekijöitä erilaisiin tehtäviin useille paikkakunnille Lappiin, Kainuuseen sekä Keskija Pohjois-Pohjanmaalle. Ahmat keikkuu sarjan kärkipäässä toisella sijalla
etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Käyntija postiosoite: ........... Soitto/viesti 044-2563054 Juha Savela Hilla Group hakee alkuvuoden aikana uusia yksilölajien urheilijoita Hilla Kyvyt -ryhmään. Haussa on Suomen huippua tavoitteleva 16–24-vuotias yksilöurheilija. 0407511749 titta.toivanen@hillagroup.fi Kauttani näkyvyydet printtimedioihimme, ulkomainostauluihimme ja verkkosivuillemme! hillagroup.fi Julkaisemme viidessä mediassamme oppilaitosten markkinoinnin tueksi ajankohtaisen Laajan eräveikot ry:n vuosikokous käärmekankaalla la 27.1.2024 klo 15.00 alkaen. Ryhmään kuuluvista urheilijoista Nathalie Blomqvist voitti joulukuussa maastojuoksun EM-pronssia 23-vuotiaiden sarjassa. Johtokunta kokoontuu klo 14.00. asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Sähköpostit: mainokset ........ toimitus@ylakainuu.fi Henk.koht. Vuonna 2022 tuli toinen kierros Hilla Groupin aikana, jolloin myös ryhmän nimeksi tuli Hilla Kyvyt. Kuntokorttien palautus ja palkintojen arvonta palauttaneiden kesken. Esillä sääntömääräiset asiat, sääntömuutokset, uusien jäsenten valinta. ANNIKA TIITTO Hilla Groupin nuorten yksilöurheilijoiden tukiryhmään haku aukeaa tammikuussa. Sihteeri Lumen pudotus, sekä tarvittaessa kulkuväylien puhdistus. www.ylakainuu.fi Seuratoiminta Halutaan vuokrata Yksiö tai pieni kaksio Ämmänsaari-kirkonkylä -alueelta: moitteeton sisäilma, auton lämmityspaikka ja ulkovarasto. Julkaisemme valitut urheilijat yhtiömme medioissa, joissa myös seuraamme valittujen urheilijoiden taivalta. alv 24 %) 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma-la klo 7.00-11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia . Botnia Print Oy Ab, Kajaani ISSN: ...................................... Sirkku Rautio p. Eli nyt ovat kyseessä vuodet 2024–25. Hakuaika on tammikuun loppuun saakka. Syksylle metsälle osallistuvilla edustus. Tee ilmoitukset kätevästi netin kautta asiakaspalvelu. Tervetuloa! KYSY TARJOUS JUURI TEILLE RÄÄTÄLÖIDYSTÄ, MONIKANAVAISESTA MARKKINOINTIRATKAISUSTA MYYJÄLTÄSI: OPISKELU -mainosliitteen 8.2.2023 Titta Toivanen p. ma-pe klo 8-16 Myyntiryhmän päällikkö Titta Toivanen p. tammikuuta 2024 – YLÄ-KAINUU 15 SARJAKUVA B. Urheilijan tulee asua tai olla kotoisin Hilla Groupin toiminta-alueelta. Päätökset tuettavista urheilijoista tehdään helmikuun lopulla. Ensimmäinen kierros toteutettiin vuonna 2021 KPK Yhtiöiden nimissä ja tuolloin ryhmän nimenä oli KPK Kyvyt. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Inka Partanen Päätoimittaja......................... 050 438 0972 Asiakaspalvelu: ..................... Tervetuloa! Kaikenlaista Eläkeliiton Suomussalmen yhdistyksen tammikuun kerho pe 19.1.2024 klo 11.00 Ämmänsaaren seurakuntakeskuksessa. Hilla Group Oyj Painopaikka: ......................... Vieraana kunnanjohtaja Erno Heikkinen. aineistot@hillagroup.fi toimitus............ –?Toivomme tietysti, että hakijoita tulee runsaasti koko toiminta-alueeltamme. Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi Mediamyynti: ........................ Selvää on, että urheilija sitoutuu noudattamaan urheilun eettisiä periaatteita ja Suomen Antidopingtoimikunnan sääntöjä, Kallioinen jatkaa. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. Ilt. Kahvitarjoilu alkaen klo 10.00. Haku Hilla Kyvyt-ryhmään on auki tammikuussa. Avointen ovien teehetki kunnantalon kahviossa ma 22.1. 040 751 1749 Myyntijohtaja Kirsi Kela mainostajalle.hillagroup.fi Toimitus: ............................... ” Toivomme, että hakijoita tulee runsaasti koko toimintaalueeltamme. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. tammikuuta. klo 17.00. 010 665 7215 Toimittaja Juhani Eskola p. Hakuaika päättyy siis 31. Arpajaiset. Maistamme eri teelaatuja ja tarjolla pientä purtavaa. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. 010 665 7217 Julkaisupäivät: ...................... Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. keskiviikkoisin klo 9-11 ja 12-15, 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset: ................ 040 835 2388/Kari Hyrynsalmen Martat ry. hillagroup.fi/ lukijailmoitukset. Turvallisesti ja kattoa rikkomatta. Tiistaina 16. 0356-4894 (painettu) ISSN: ...................................... Toimittaja Marjut Lehto p. Hakulomake löytyy verkosta osoitteesta: www.hillagroup.fi/kyvyt Oletko sinä uusi Hilla Kyvyt -urheilija. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. sähköpostit: ....... VIRTANEN Sitoutumaton – Uutismedian liiton jäsenlehti 5.2.1965 Sisältöjohtaja ....................... Viime vuoden (2023) valintakierroksen jälkeen ryhmään kuuluvat tällä hetkellä yleisurheilija Nathalie Blomqvist, kilpa-aerobiccaaja Inka Kilpeläinen, painija Marjaana Gardniya, freestylehiihtäjä Severi Silvander, maastohiihtäjä Eelis Valikainen, yleisurheilija Jenna Kokkonen, hiihtosuunnistaja Miika Muotka, maastohiihtäjä Emil Liekari, yleisurheilija Saana Peura ja yleisurheilija Julia Kivinen. Sopimukset ovat yleensä kaksivuotisia ja sisältävät mahdollisesti optiovuoden. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 torstai: aineistot tiistaina klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... Suomussalmi, Hyrynsalmi, Puolanka Kustantaja: ............................ Haluamme olla tukemassa alueen nuorten urheilijoita, jotka tavoittelevat menestystä kotimaisilla ja kansainvälisillä kentillä, Hilla Groupin viestintäpäällikkö Minna Kallioinen sanoo. 2243-2035 (verkkojulkaisu) Tietosuojalauseke: hillagroup.fi/tietosuoja Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. 2024. –?Odotamme urheilijalta vastavuoroisuutta ja yhdessä sovittavien tavoitteiden mukaista toimintaa
Lisäksi Kajaanin kaupungin International Info ja Next Level -hanke tukevat kansainvälisiä osaajia työn löytämisessä. 16 YLÄ-KAINUU – Tiistaina 16. Tapahtuma huipentuu 8. Valtakunnallisesti markkinoitavan tapahtuman on tarkoitus nostaa tietoisuuteen yhä laajemmin tietoa Kainuun uramahdollisuuksista sekä edesauttaa työnantajien ja osaajien vaivatonta ja aitoa kohtaamista. Tapahtumassa voi tutustua yli 50 kainuulaiseen työnantajaan. Tapahtumapäivän ohjelmaa voi seurata kolmelta lavalta suomeksi ja englanniksi. Ensimmäistä kertaa mukana on esillä myös mahdollisuuksia yrittäjyydestä kiinnostuneille, sillä Kajaanin Hius-Tupa ja Asu-Repo etsivät jatkajaa ja esittelevät mahdollisuuksia työllistää itsensä yrityskaupan kautta. Päälavan ohjelmassa on mukana muun muassa kainuulaisia pelialan ja kulttuurialan toimijoita, kaikki Kainuun kunnat, Koulutusavain Oy sekä Kainuuta tunnetuksi musiikkivideoillaan tehnyt kantelekuningatar Ida Elina. Kuukauden pituisessa tapahtumassa osallistujat voivat lähettää yksityisviestejä ja sopia tapaamisia heitä kiinnostavien työnantajien kanssa. Töihin Kainuuseen tapahtuman järjestää Kainuun TE-toimisto yhteistyössä Kainuun kuntien, Kainuun hyvinvointialueen, Kainuun ely-keskuksen, Kainuun liiton, Kajaanin ammattikorkeakoulun ja Kainuun ammattiopiston kanssa. tammikuuta 2024 Sää Tänään Huomenna Selkeää Puolipilvistä Pilvistïä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua Tiistaina Keskiviikkona Torstaina -27 -21 -20 -19 -16 -18 -16 -21 -19 -15 -18 -16 -13 -18 -16 -18 -14 -14 -13 -25 -25 -16 -17 -15 7 6 6 11 7 4 14 1 Helsinki Ti -13 Joensuu -15 Jyväskylä -19 Kajaani -18 Kemi -17 Lahti -17 Oulu -16 Pori -15 Rovaniemi -18 Tampere -17 Turku -15 Vaasa -15 Ke -8 -14 -22 -15 -17 -19 -16 -13 -16 -17 -7 -20 To -6 -14 -11 -16 -13 -9 -13 -6 -15 -9 -5 -10 PUOLANKA SUOMUSSALMI HYRYNSALMI Kajaani Paltamo Ristijärvi Sotkamo PUOLANKA SUOMUSSALMI HYRYNSALMI Kajaani Paltamo Ristijärvi Sotkamo PUOLANKA SUOMUSSALMI HYRYNSALMI Kajaani Paltamo Ristijärvi Sotkamo -22 -17 -20 -17 -19 -21 -13 -22 -20 -20 -17 -14 -17 -18 -18 2 2 3 Ennuste laadittu 15.1. Osallistujat voivat myös esittää kysymyksiä työnantajille liveohjelman chatissa. 12.02 Marjatta Kurvinen Virtuaalinen rekrytointitapahtuma Töihin Kainuuseen järjestetään kolmatta kertaa 8.1.–8.2.2024. Kainuun työmahdollisuudet esillä kuukauden ajan virtuaalitapahtumassa Töihin Kainuuseen -tapahtuma järjestetään nyt kolmatta kertaa. Työnantajalavalla ja englanninkielisellä lavalla voi tutustua lyhyissä puheenvuoroissa kainuulaisiin työnantajiin ja heidän tarjoamiinsa uramahdollisuuksiin. Tapahtuma-alusta ehdottaa automaattisesti toisilleen sopivia työnhakijoita ja työpaikkoja. Virtuaalisessa rekrytointitapahtumassa on nyt mukana yli 50 kainuulaista työnantajaa. Kuvassa TE-liven tuottaja-toimittaja Anu Korhonen juontamassa futuristi Perttu Pölösen puheenvuoron, joka oli yksi aiemmin järjestetyn tapahtuman suosituimmista ohjelmanumeroista.. Työnantajien esittelypisteillä voi löytää tietoa eri alojen työ-, koulutusja harjoittelumahdollisuuksista. Päälavalla voi tutustua tarinoihin elämästä ja työmahdollisuuksista Kainuussa. Ohjelma on julkaistu tapahtuman kotisivuille. helmikuuta kolmelta lavalta striimattavaan liveohjelmaan. Näytteilleasettajille tapahtuma tarjoaa myös mahdollisuuden luoda verkostoja muiden toimijoiden kanssa ja olla mukana rakentamassa me-henkeä Kainuuseen. Lisäksi Lentiiran Lomakylä tarjoaa kesätyöpaikkojen ohella mahdollisuutta kokeilla matalalla kynnyksellä yrittäjän arkea ja löytää unelmiensa työpaikka yrittäjänä. Virtuaalinen tapahtuma-alusta mahdollistaa osallistumisen niin paikallisille kuin muualla asuville. Osa työnantajista on ollut mukana jokaisessa Töihin Kainuuseen -tapahtumassa, jossa voi tehdä rekrytointia ja työpaikkoja näkyväksi koko Suomeen. Mukana on toistakymmentä toimialaa, ja uusina aloina mukana ovat muun muassa peliala, apteekkiala ja optinen ala. Tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa myös englannin kielellä niin, että se tuo tietoa kainuulaisista työnantajista ja työpaikoista myös kansainvälisille osaajille. Englanninkielisellä lavalla kuullaan myös Ella Rolandin oma kokemus Kainuusta sekä kuullaan, miten Kajaanin kaupungin International Info ja Edukai Oy:n Next Level -hanke auttavat kansainvälisiä osaajia löytämään oman polkunsa Kainuuseen. Mukana ovat myös Kainuun TE-toimiston asiantuntijat ja kaikki Kainuun kunnat vastaamassa osallistujien kysymyksiin ja tukemassa oman polun löytämistä Kainuusta. Töihin Kainuuseen järjestetään ensimmäistä kertaa Tavatan tapahtuma-alustalla, jossa työnhakijoiden ja työnantajien kohtaaminen on helpompaa kuin ennen
Hätätilanteessa leikkausja tehohoito, esimerkiksi mahdollisuus pallolaajennukseen tai liuotushoitoon, omassa keskussairaalassa on elintärkeää. Lähipalveluiden säilyminen askarruttaa etenkin vanhuksia ja pikkulapsiperheitä. Terveysteknologian hyödyntäminen hoitotyössä sekä alueellisten palveluiden uudelleen järjestely ovat näin ollen välttämätöntä.. Terveydenhuoltolain päivystysasetuksen mukaan synnytyssairaalassa on oltava ympärivuorokautinen naistentautien ja synnytysten, lastentautien, anestesian ja kirurgian päivystystoiminta sekä synnytyksiä vähintään 1000 vuodessa. Sen edellytyksenä on kuitenkin oma keskussairaala ja sen tarjoama ympärivuorokautinen erikoissairaanhoidon osaaminen. varapuheenjohtaja. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon vastakkainasettelu ja keskinäisen kilpailu ei ole mielekästä. Jos siis Kainuu säilyy itsenäisenä hyvinvointialueena, myös synnytysyksikkö Kainuussa säilyy. Hoidon järjestäminen määräajassa on myös lailla säänneltyä. STM:n asettamat asiantuntijaryhmät ovat valmistelleet valtakunnalliset suositukset, joiden perusteella sairauksia hoidetaan ja näin hoitoon pääsyn kriteerit yhdenmukaistuvat koko maassa. Lähipalvelut eivät käytännössä kuitenkaan tänä päivänä eikä Kainuun keskussairaala on Kainuun hyvinvointialueen sydän, tarjoten kainuulaisille laajan ympärivuorokautisen päivystyksen palvelut. Kainuussa toimiva perusterveydenhuolto tulee olemaan keskeisessä roolissa asukkaiden hyvinvoinnin edistämisessä. Laajan päivystyksen sairaala on itsenäisen Kainuun hyvinvointialueen sydän Lähipalvelut Kainuun hyvinvointialueella Kainuulaisten lähes päivittäin tarvitsemat palvelut ovat lähipalveluja. varsinkaan tulevaisuudessa tarkoita pelkästään oman paikkakunnan terveyskeskusta, vaan se on enemmänkin tarvittavan palvelun saatavuutta ja saavutettavuutta. Ei pidä myöskään aliarvioida ikäihmisten kykyä ottaa uusia palveluita käyttöön, sillä kainuulaiset ovat osoittaneet esimerkillistä kykyä ottaa sähköiset palvelut luonnolliseksi osaksi terveysja sosiaalipalveluissa asiointia ikäryhmästä riippumatta. Etäpalveluna pidettyä digipalvelua voidaan jo nykyisin pitää lähipalveluna sen helpon ja nopeamman saavutettavuuden takia. Hyvinvointi vaatii sydäntä – vihreän aluevaltuustoryhmän uutiset Kaisa-Mari Paulomäki Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuuston varajäsen ja tulevaisuuslautakunnan jäsen Talven 2022 hyvinvointialuevaaleissa yhdeksi merkittävimmistä teemoista yli maakuntaja puoluerajojen nousivat lähipalvelut ja niiden saavutettavuus. Hyvinvointialueiden taloustilanteen takia aihe on noussut keskusteluun kuitenkin odotettua päinvastaisella tavalla. Mikä olisi lähempänä, kuin omalla kotisohvalla toteutettu videovastaanotto. Tässä keskittämiskeskustelussa Kainuun on tehtävä vahvaa, rohkeaa ja suunnitelmallista edunvalvontaa, Anne Kemppainen Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuuston 1. Koska hyvinvointialueet kautta Suomen ovat tällä hetkellä resurssikriisissä, tulee meidän löytää uudistavia ratkaisuja, joiden avulla voimme turvata asukkaidemme hoidon saatavuuden kaikkialla Suomessa. Tuottavuuslaskelmat selittyvät osittain tilastoharhalla, jonka korjaamiseen hyvinvointialueellamme on tartuttu aktiivisesti. Synnytysten laadukas, turvallinen ja lämminhenkisen perhekeskeinen hoito on toki itsessään arvokasta, mutta se vaikuttaa välillisesti muidenkin kainuulaisten päivystykselliseen hoitoon. Talven 2022 hyvinvointialueivaaleissa yhdeksi merkittävimmistä teemoista yli maakuntaja puoluerajojen nousivat lähipalvelut ja niiden saavutettavuus. Synnytysyksikkö on päivystysasetuksen mukaisten toimintaedellytysten ansiosta koko sairaalan päivystystoiminnan ydin. Haaveet perustason ennaltaehkäiseviin palveluihin panostamisesta meinaavat jälleen jäädä akuutin rahakriisin alle, vaikka vanha viisaus olisi ennaltaehkäisevässä työssä niin terveyden, sosiaalisten ongelmien kuin onnettomuuksien välttämisenkin osalta. Rohkeaa edunvavontaa Kainuussa Laajan päivystyksen säilyttäminen pitkien etäisyyksien Kainuussa on perusteltua ja välttämätöntä, mutta sitä kyseenalaistavat THL:n tuottavuuslaskelmat ja resurssipula, erityisesti osaajapula. Kainuussa turvallisuuteen liittyvät toiminnan kriteerit täyttyvät, mutta synnytysten määrä jää alle tuhannen, siksi synnytysyksikkö toimii määräaikaisella poikkeusluvalla. Saman voi tulkita myös toisinpäin: jos Kainuussa on toimiva synnytysyksikkö, se vahvistaa mahdollisuuksiamme pysyä itsenäisenä hyvinvointialueena. Keskusteluissa on lupailtu synnytysten säilymistä kaikilla hyvinvointialueilla. Kansalaisillamme on koko ajan paremmat digivalmiudet, joita tulee enenevissä määrin hyödyntää. Tavoitteena on, että ihmiset hoidetaan tasapuolisesti asuinpaikasta riippumatta ja hoidolla saavutetaan vaikuttavia tuloksia. Akuutit ja erityisosaamista vaativat palvelut ovat puolestaan keskitettyjä maakunnallisia tai sen ulkopuolelta hankittavia palveluja. Kainuu tarvitsee molempia ja niiden tiivistä ja joustavaa yhteistoimintaa hyvinvointialueemme tulevaisuuden turvaamiseksi. Valtakunnallisesti käydään parhaillaan sairaalaverkkokeskustelua, jossa sairaaloiden asemaa ja työnjakoa arvioidaan ankarasti. Kuitenkin tulevaisuudessa osaajapulaan vedoten ainakin kiireetöntä erikoissairaanhoidon erityisosaamista keskitetään sekä valtakunnallisesti että Pohjois-Suomen yhteistyöalueella. jotta sairaalassamme säilyvät toimintaedellytykset päivystystoiminnalle
Kainuulaisilla nuorilla on moni asia hyvin, mutta usea heistä kärsii myös valitettavan paljon yksinäisyydestä tai mielenterveysongelmista. Konkreettiset toimenpiteet on suunniteltava yhdessä nuorten kanssa, jotta ne aidosti vastaavat heidän tarpeisiinsa. Nuorten osallistaminen auttaa myös palveluita vastaamaan heidän tarpeisiinsa ja säästää hyvinvointialueen resursseja pitkällä aikavälillä. Huonoilla ja hätiköidyillä päätöksillä leikkaamme nuorten elinvuosista pois yhden kerrallaan, ja lisäämme jäljelle jääviin vuosiin tarpeetonta kärsimystä. Erityisesti Kainuussa on taisteltava tätä kehitystä vastaan. Nämä voivat olla terveitä, hyvän elämän ja työkyvyn täyttämiä vuosia. Jokaisella kainuulaisella on valta ja velvollisuus rakentaa tulevaisuutta, jossa jokainen nuori kokee olevansa kuultu ja arvostettu. Kainuulaiset nuoret ovat kirjava joukko, jolla on monimuotoisia tarpeita ja toiveita. Nuorten osallistuminen päätöksentekoon on syrjäytymistä ennaltaehkäisevää työtä. tulevaisuuteensa. Juuri näistä syistä nuoria ei voi ohittaa päätöksenteossa. Meillä nuorten syrjäytymisriski on suurempi kuin maassa keskimäärin, ja nuorten määrä hupenee ripeästi. • Kannustavan henkilöstöpolitiikan tekeminen. Kun nuorten tulevaisuudelle valetaan perustuksia, on muuraustyössä paikkansa myös hyvinvointialueilla. Koko Kainuun elinvoima kasvaa, kun nuoret kokevat kuuluvansa kotiseudulleen ja saavat vaikuttaa omaan Kuunnellaan tulevaisuuden ääntä • Laajan päivystystoiminnan (mukaan lukien synnytykset) säilyttäminen Kainuun keskussairaalassa. • Toimivien sosiaali-, terveysja pelastuspalveluiden varmistaminen. Kainuussa on hyvä, useiden tahojen kanssa yhteistyötä tekevä alueellinen nuorisovaltuusto, jolla on suora aloiteoikeus aluevaltuustossa. Laki hyvinvointialueista määrittelee nuorisovaltuuston roolin ja oikeudet, mutta niiden toteuttamiseksi tarvitaan myös konkreettista toimintaa. Sari Alakurtti Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsen ja vihreiden aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja PÄÄKIRJOITUS KAINUUN HYVINVOINTIALUEEN VIHREÄN ALUEVALTUUSTORYHMÄN TAVOITTEET :. Nuorten hyvinvointi on osa hyvinvoivaa Kainuuta. Lasten ja nuorten ääntä voidaan kuitenkin yhä vahvistaa erilaisten vaikuttavuusarviointien, ohjelmien ja osallisuutta tarkastelevien mittarien avulla. Nuoret mukaan toimintaan Nuorten hyvinvointia kasvatetaan kuuntelemalla ja tempaisemalla heidät mukaan toimintaan. • Kainuun elinvoiman vahvistaminen toimivilla palveluilla ja hyvällä henkilöstöpolitiikalla Nuorille tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia ja vuosikymmenien verran elettävää elämää
Kun rytmi on kunnossa, voi siirtyä keskittymään ruoan sisältöön. – Mielestäni olennainen tekijä henkilöstön hyvinvoinnin edistämisessä on kannustava palkkausjärjestelmä, joka tunnistaa ja palkitsee osaamista, innovatiivisuutta, sitoutumista, työn tuloksellisuutta. Liikunta mahdollistaa stressinpoistoa tehokkaasti: 100 euroa liikuntaan on 550 euroa pois terveysmenoista, Alakärppä huomauttaa. Vaativan sairauden hoito on kalleinta, kun taas ennaltaehkäisy on aina edullisempi vaihtoehto. – Vaatimustaso saattaa olla liian suuri, tai ihmiset eivät osaa siihen suhtautua. resurssien puitteissa pystymme. Me emme saa riittävästi esimerkiksi makroravinteita. Suomessa on huolestuttavat lihavuustilastot: on selkeää, että ravitsemukseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. – Toisaalta on tehty myös hyviä asioita: nuorille tarjotaan aamupalaa. Harrastuksista saamme energiaa ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Työikäisten hyvinvointi on rahanarvoinen asia Työikäisille Mikko Alakärppä suosittelee erityisesti ruokarytmeistä huolehtimista. – Koulun kasvisruoassa saattaa olla todella vähäinen energiapitoisuus. – Sotepe-työ on parhaimmillaan todella palkitsevaa ja monipuolista. Stressihormoni tuhoaa kaiken, se on myrkkyä ihmiselle. – Prosessoitu ruoka on oma lukunsa. – Nukkuminen, syöminen ja stressinhallinta. Työikäisten terveyttä uhkaa paitsi liikkumattomuus ja huonot ruokailutottumukset, myös stressi. – Työnantajan pitäisi kannustaa liikkumaan. Hän on tehnyt liikunnallista valmennustoimintaa työkseen jo pitkään ja valmentanut keski-ikäisiä kuntoon. Mikko Alakärppä on työssään opettajana tekemisissä nuorten ja heidän vanhempiensa kanssa ja näkee miten kodeissa voidaan ja jaksetaan. Me kaikki teemme työkentällä parhaamme ja sen mitä Kolme muutosta vie kohti hyvinvointia Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuuston varajäsen Mikko Alakärppä elää niin kuin saarnaa. Tämä on ymmärretty vihdoin, kun osaajista on kova pula, Kemppainen pohtii. Erityisesti työikäisten tulisi pyrkiä pois stressaamisesta. Oman työnsä kautta Alakärppä on oppinut mitä on kokonaisvaltainen työhyvinvointi ja opintojen sekä testaamisen kautta ymmärtää mikä työikäisiä uuvuttaa. – Stressi on iso hyvinvointia uhkaava tekijä. Vahvasti prosessoidut liharuoat kannattaa jättää ensimmäisenä pois ruokavaliostaan. – Jos jotakin kehittäisin hyvinvointialueellamme, niin panostaisin erityisesti ennaltaehkäisyyn. Anne Kemppainen on kajaanilainen kätilö ja seksuaalineuvoja sekä aluevaltuuston jäsen. Kolikon toisella puolella opettajat väsyvät ja tilanne on Alakärpän mukaan huolestuttava. Näitä asioita kehittämällä ja muuttamalla oma jaksaminen ja kunto kohentuu, Alakärppä ynnää. Kokonaisuuteen pitäisi osata järjestelmällisesti puuttua ja auttaa jaksamaan. Hyvinvoiva ja työssään viihtyvä henkilöstö on sitoutunutta ja panostaa omaan osaamiseen sekä tulokselliseen työhön. – Työ on nykyään aika kuormittavaa, pitkät lomat eivät palauta ihmisiä työkykyiseksi. Ja toisaalta huolehtia siitä, että saa riittävästi proteiinia. Kun työnsä saa tehdä hyvin, se auttaa jaksamaan ja motivoi, Kemppainen toteaa. Tuloksellisuudella Anne Kemppainen ei tarkoita pelkkiä suoritteita ja tuottavuutta, vaan aitoa vaikuttavuutta ja hyviä asiakaskokemuksia. On hälyttävää, että ihmiset ovat väsyneitä jo tullessaan lomalta töihin. Ihmisiltä puuttuu tietoa ja toisaalla teollisuus tyrkyttää meille ruokaa, joka ei ole terveellistä. Johanna Kuusenoja Toimitus HYVINVOINTIA MYÖS HENKILÖSTÖLLE. Työssään sote-alalla Kemppainen on päässyt seuraamaan henkilöstön hyvinvointia. Työn vaativuutta kannustavan palkkausjärjestelmän lisäksi yleisesti kokemus arvostuksesta on tärkeää. Alakärppä näkee haasteita erityisesti nuorten ravitsemuksessa. Johanna Kuusenoja Toimitus HYVINVOINTI Henkilöstö on tärkein voimavara – Hyvinvoiva henkilöstöhän on sosiaaliterveysja pelastusalan tärkein voimavara. Pahimmillaan se on kiirettä ja eettistä stressiä sen seurauksena, että ei ehdi tekemään työtään niin hyvin kuin haluaisi ja mihin tietäisi parhaimmillaan pystyvänsä. Kasvisruoasta saattaa saada vain 3 % päivittäisestä ravinnontarpeesta, kun lounaan pitäisi kolkutella 50 % luokkaa. Kemppainen korostaa, että tiedolla johtaminen ja henkilöstön johtamiseen sekä ihmisten johtamiseen panostaminen on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää. Työn vastapainoksi suosittelen etsimään mielekkäitä harrastuksia vapaa-aikaan. Hyvä ravinto auttaa voimaan hyvin Mikko Alakärpällä on selkeät ajatukset työkyvyn ylläpitämiseksi. Kaikessa on kuitenkin aina raha vastassa ja sen asettamat rajoitteet näkyvät välittömästi nuorten hyvinvoinnissa ja ravitsemuksessa
Traumainformoitu työote on riskien hallintaa: sen avulla luodaan mahdollisimman turvallinen tila ja kaiken lähtökohta on luottamus Traumainformoitu työote on monikerroksellinen asia Johanna Kuusenoja Toimitus katkaista ylisukupolvisia traumoja ja purkaa stigmoja esimerkiksi päihdevanhempien kohtaamisen ympäriltä. Synnytys voidaan kokea traumatisoivana tapahtumana, jos elämässä on aiempia traumatisoivia tapahtumia. –Traumainformoidussa työotteessa ei voida tietää etukäteen onko traumataakkaa, siksi jokaista potilasta kohdellaan traumasensitiivisesti. Rahoituslain mukaan nämä pitäisi kuroa umpeen parissa vuodessa eli tehdä vastaava määrä ylijäämää tulevina vuosina. Meillä on mahdollisuus Kati Sarvela on hammaslääkäri, terapeutti, kouluttaja ja Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuuston varajäsen. – Traumainformoidulla työotteella voidaan luoda hyvinvoinnin kulttuuria ja esimerkiksi synnytyspelkoja ennaltaehkäisevää toimintaa. Eli palveluiden keskittämiseen, palvelutason heikentämiseen ja kaikesta ylimääräisestä karsimiseen (esimerkiksi ennaltaehkäisystä). Katin tämän hetken koulutusten kärkenä on traumainformoitu terveydenhoitojärjestelmä ja siihen liittyvä monialainen yhteistyö muiden ihmistyöntekijöiden kanssa. Kainuun hyvinvointialueen alijäämäennuste vuodelle 2023 oli -22 miljoonaa euroa ja on -27 miljoonaa euroa vuodelle 2024. Tähän kehittämistyöhön on äärimmäisen olennaista pystyä panostamaan, vaikka tilanne on hyvin hankala. Traumainformoitu työote huomioi synnyttäjän aiemmat elämänkokemukset, koska ne vaikuttavat siihen miten synnyttäjä synnytyksen kokee, kertoo Sarvela. Silja Keränen Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsen että tilanne on vastaava tai jopa pahempi käytännössä kaikilla muillakin hyvinvointialueilla. Kuitenkin olisi mitä olennaisinta kehittää toimintaa, tehdä asioita uudella tavalla, hyödyntää digitalisaatiota sekä panostaa ennaltaehkäisyyn välttääksemme kalliit korjaavat toimet. Moni henkilöstöstä uupuu työtaakkansa alla ja systeemisen ihmiskuvan kautta voimme tuottaa hyviä, myötätuntoisia palveluja asiakkaille ja parantaa työhyvinvointia. Päätoimittaja: Sari Alakurtti Taitto: Markkinointitoimisto Kraak Painopaikka: Hilla Group Oy, Kajaani 2024. Kuitenkin koko valtakunnan mittakaavaakin ajatellen riittämätön rahoitus palveluiden järjestämiseen yhdistettynä nopeaan talouden tasapainottamisvaatimukseen, voi johtaa ’huonoihin päätöksiin’. Tilanne on äärimmäisen hankala, koska samaan aikaan kustannukset nousevat eikä palvelutarve ainakaan pienene. – Traumainformoitu työote synnytyksissä on monikerroksellinen asia. Omalla tavallaan lohdullista on se, Hyvinvointi vaatii sydäntä – vihreän aluevaltuustoryhmän uutiset Yhteystiedot: sari.alakurtti@gmail.com silja.keranen@iki.fi Julkaisija Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuustoryhmä Talous haastaa meitä On päivänselvää, että meidän pitää elää eurojenkin suhteen kestävästi, ei velaksi. – Myös ammattilaisten hyvinvointi on tärkeää. Tämä hyvinvointipalveluiden rahoitusvaje johtaa harmillisen helposti palveluiden keskittämiseen, palvelutason heikentämiseen ja kaikesta ylimääräisestä karsimiseen (esimerkiksi ennaltaehkäisystä). Kati Sarvela kokee, että traumainformoidun työotteen avulla voidaan paitsi yhdenvertaistaa ja tasa-arvottaa synnytystä, myös kaikkia muita palveluja kaikille. Ja tämä ei ole vain ammattilaisten asia, vaan kaikkien asia. Ja sama työote toimii monella muullakin alueella: lapsen mielenterveys ja fyysinen terveys kulkevat käsi kädessä lapsuuden turvallisten kohtaamisten kanssa. Jos synnyttäjä on joutunut elämään turvattomassa tilanteessa, niin se Syvällinen ajattelutavan muutos Sarvelan mukaan traumainformoitu työote on syvällinen ajattelutavan muutos. saattaa heijastua myös synnytykseen