>> 17 Nostalgian havinaa Veteraani: Olavi Nenosen häkäpönttöauto kulkee pilkkeillä. Tapahtuma sai Suomussalmella ihmisiä liikkeelle. kesäkuuta saakka esillä kolmen kajaanilaistaiteilijan, Tuula Hiltusen, Vilma Hiltusen ja Maaria Leinosen, teoksia. >> 8 Luontoaiheita ja fantasiaa 6 4 1 4 8 8 1 6 2 9 7 1 9 2 5. PERUSTETTU 1965 | WWW.YLAKAINUU.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 18. >> 6 Jalkapallo SuPs09 pelasi sunnuntaina Ruukinkankaalla kolme peliä. Perjantaina autoilijoiden matka jatkui Hossaan, ja viimeinen etappi oli Kuusamossa. KESÄKUUTA 2019 NRO 48 Koulun muistelu Old School Memorial -tapahtumassa esiintyi Kadonnut Manner. Rauhaa ja virtaa metsästä Pohjoismaisen luonnonkukkien päivän retkellä tutustuttiin Kempasvaaran niityn ja metsän luonnonkukkiin ja -kasveihin Riitta Nykäsen opastuksella. >> 4 Ylä-Kainuulaiset puuhengityksen ohjaajat näyttävät, kuinka puista saadaan hyvää energiaa. S.12 Kaikille avoimet kuntorastit liikuttivat viime viikolla kymmeniä ihmisiä Ylä-Kainuussa. >> 10 Pääkirjoitus: Arviolta kahdeksan kymmenestä hukkuneesta olisi pelastunut, jos yllä olisivat olleet pelastusliivit. >> 18 Kuntorastit suosittuja Hungerland Games tarjoaa uudenlaisen vaihtoehdon kokeilla omia rajojaan ja toimia yhdessä muiden kanssa. >> 2 Veteraanikuorma-autot kokoontuivat Jätkänpuistoon viime torstaina. Veteraanikuorma-autoseura kokoontuu ajojen merkeissä kolme kertaa vuodessa. >> 14 Joukkuehenki ja mielikuvitus testissä Galleria Kiepissä on 26
Käytännön teot uusien asukkaiden sulauttamisesta yhteisöön ovat puheita ja mielikuvien luomista tehokkaampia. Vesiliikenteessä hukkuu joka kesä keskimäärin 50 ihmistä. Huomionarvoista on, että lähes puolella ei ole sairauspoissaoloja ollenkaan, toisilla työntekijöillä on sitten niidenkin edestä.” www.ylakainuu.fi Matkailu tarvitsee eniten yrittäjiä, mutta myös kunnanjohtajat voivat edistää sitä työllään ja suhteilla mm. Pieni joukko ihmisiä nimittäin toteuttaa haaveensa maalla asumisesta. Joukkoon sulauttaminen on myös mitä parhainta mainosta, ja pienempään kuntaan muuttavan positiiviset kokemukset varmasti kiirivät kauemmaskin. Esimerkiksi Puolangan puolella sijaitsevan kotikyläni soratiellä on kesällä eloa aivan eri tavalla kuin talvella. K esäaikaan Ylä-Kainuun alueen väkiluku nousee reippaasti, sillä useimmat kaupungissa asuvat hakeutuvat maaseutumaisiin maisemiin lomailemaan. Pelastusliivit pitäisi oikeastaan hankkia jo ennen kuin laskee veneen vesille, jotta ne ovat varmasti käden ulottuvilla siiten, kun vesille mennään. Jokainen uusi yrittäjä, paluumuuttaja ja muuten vain muuttava vie sanaa uudesta asuinpaikastaan eteenpäin. Aktiivisen toiminnan järjestäminen varsinkin loma-aikaan, ja muulloinkin, toimii hyvänä houkuttimena uusien asukkaiden rekrytoinnissa – olipa kyse uistelukilpailusta tai musiikkifestivaalista. Maaseutua ja kauniita maisemia kun on muuallakin. Väinö Moilanen Jaro Polo Arttu Juntunen Vilho Laatikainen Jalkapallon pelaaminen, joskus pelaan myös muulloinkin kuin treeneissä. Tyypillisesti vesiliikenteen hukkumisonnettomuudet tapahtuvat melko lähellä rantaa, tutuilla vesillä, jossa ollaan liikkeellä pienellä moottoritai soutuveneellä. Vesille ei kuitenkaan pitäisi lähteä hetken mielijohteesta ja valmistautumatta. Tilastollisessa kuntaryhmityksessä Suomussalmi on taajaan asuttu kunta, ja esimerkiksi Hyrynsalmi ja Puolanka ovat juuri maaseutumaisia kuntia. Vene kaatuu ja kyydissä olleet joutuvat veden varaan. H elteiset kesäpäivät ovat kuin luotuja vesillä liikkumiseen. 6 Päätoimittaja: Sirkku Rautio 050 4380 972 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi. A Maaseutua ja kauniita maisemia on muuallakin kuin Kainuussa. Suomen uimaopetusja hengenpelastusliitto muistuttaa, että tutkimusten mukaan jopa kahdeksan kymmenestä vesiliikenteessä hukkuneesta olisi pelastunut, jos heillä olisi ollut asianmukaiset pelastusliivit oikeaoppisesti puettuna ja tilanteen nähneet olisivat osanneet auttaa. 2 KESKUSTELE YLÄ-KAINUU – Tiistaina 18. Tervetuloa Kainuuseen Kolumni Laura Hiltunen laura.hiltunen@slpmedia.fi Kirjoittaja on toimittaja. Uutinen ilahduttaa, mutta siitä huolimatta Kainuu ja etenkin siihen kuuluvat pienet kunnat kärsivät edelleen muuttotappiosta. Moni lomailijoista tuumaakin loman loppupuolella, kuinka ihanaa olisi vielä jäädä tänne lomailemaan. Pelastautumista ei voi jättää uimataidon varaan, sillä yllättävässä tilanteessa, vaatteet päällä ja kengät jalassa veteen joutuessa on aivan erilaiset olosuhteet kuin uimaaltaassa tai uimapuku päällä suoritetussa uinnissa. Gallup: Mikä on parasta tekemistä kesälomalla. Jalkapallon pelaaminen, uinti ja jäätelön syöminen. Heidän sanallaan on merkitystä sellaisille, jotka kenties suunnittelevat muuttoa. Uiminen ja jalkapallon pelaaminen. kesäkuuta 2019 ”Verrattuna yksityispuoleen, näyttää että kunta puolella työntekijät ovat sairaampia, sairauspoissaolon syyt täytyy selvittää. Helsingin Sanomissa 15.6.2019 julkaistussa artikkelissa kerrotaan, että maaseutumaiset kunnat ovat saaneet muuttovoittoa kahdesta ikäryhmästä: 30–39ja 50–64-vuotiaista. Veneily, vesijettiajelu, suppailu ja melominen ovat mukavia harrastuksia, jotka tuovat lisäksi viilennystä paahteeseen. Suurin osa palaa takaisin kaupungin vilskeeseen, mutta osa tekee toisin. Olen käynyt jo muutamia kertoja uimassa. Metsähallituksen. Näen, että varsinkin pienillä kylillä kyläyhdistysten rooli on merkittävä elinvoiman luoja ja houkutin. Maaseutumainen kunta tarkoittaa, että alle 60 prosenttia väestöstä asuu taajamissa ja suurimman taajaman väkiluku on alle 15 000 asukasta. Jos asuinpaikka miellyttää jo siellä olevia, saattaisi tässäkin päteä sanonta: mitä yksi edellä, sitä muut perässä. Kaupungin vilinä ja kiireinen arki eivät houkuttele lähtemään takaisin oravanpyörään. Maaseudun rentouttava vaikutus ja kauniit maisemat eivät yksistään ole auttaneet saamaan tänne lisää asukkaita. Jos on varaa hankkia vene, rahaa riittää kyllä myös pelastusliivien hankkimiseen. Pelastusliivit ovat osa vesillä liikkumista Pääkirjoitus 18.6.2019 Kavereiden kanssa oleminen pihalla, voi pelata jalkapalloa ja olla trampalla
voimassa ti-to 18.-20.6. 045 355 1070 kirsi.moilanen@k-market.com HErKKUKIrSIKKA pAlvElEMME JuhANNusvIIKollA ma to 7 21 pe 7 18 la 11 18 su 11 21 Tarjoukset voimassa ti-su 18.6.-23.6.2019 ellei toisin mainita. 045 879 0676 Saunatuotteet Juhannussaunaan! Palvelemme Juhannusaattona 9-12 Juhannuspäivänä suljettu Hyvää Juhannusta! Laudeliinat Saunatuoksut Osmia pesuaineet Rento saunakiulut ja -kauhat... Kauppakatu 2-6, suomussalmi puh. voimassa ke-pe 19.-21.6. voimassa ti-to 18.-20.6. voimassa ke-su 19.-23.6. kesäkuuta 2019 – YLÄ-KAINUU 3 KARINIEMEN Kananpojan paistileike 600-700 g maustamaton, marinoitu 4 99 rs (7,13-8,32/kg) hätälä Tuore kirjolohifilee suomi/ruotsi PALVELUTISKILTä KE-To Graaviviettelys Lämminsavulohisalaatti Jokirapuherkku Kylmäsavulohisalaatti Kultaisen kukon sieni-, perunaja punajuurisalaatti marinoidut sienet Palvelutiskimme avoinna juhannusviikolla: ti-to 8-17, pe 8-13, la-su suljettu KG ARctIc MIlK Leipäjuustot 440-500 g 4 99 KPL (9,98-11,34/kg) SääVArAUS sAARIoINEN Tassut 4 kpl/300 g 4 00 2 PKT (13,33/kg) äMMäN lEIpä Hillomunkki laktoositon 35 KPL oululAINEN Pullava pitkot 400-420 g 2 79 KPL (6,64-6,98/kg) AtRIA Wilhelm grillimakkarat a-lk, 350-400 g 1 99 PKT (4,98-5,69 kg) sNEllMAN Porsaan fileepihvi suolattu tai marinoitu 940 g suNNuNtAI ohukaisja vohvelijauhe 300 g sAvuhovI Pitkään kypsynyt saunapalvi ja korppukinkku 200 g 5 00 2 PKT (12,50/kg) pIRKKA Nektariinit 500 g, Espanja/Italia 1 49 rs (2,98/kg) 1 99 rs (5,69/kg) pIRKKA Grillisieni 400 g 1 99 rs (4,98/kg) pIRKKA Varhaisperuna pesty, 1 kg, suomi 99 Ps (0,99/kg) pIRKKA Grillimaissipalat 400 g 99 PKT (2,48/kg) Tomaatti suomi 1 59 KG AtRIA Grillisalaatit 350 g 3 50 2 rs (5,00/kg) vAlIo hyvä suoMAlAINEN Arki ruokakerma 10% 2 dl, UHT 4 PrK (2,50/l) hK Amerikan pekoni original, 170 g 4 00 2 PKT (11,76/kg) 2 PKT AtRIA Hiillos grillimakkarat kaikki maut 400 g 3 00 2 PKT (3,75/kg) voimassa ke-pe 19.-21.6. eväät hyvään juhannukseen! herkkuKirsikasta rs (9,30/kg) 2 79 2 Ps (5,83/kg) 3 50 2 00 VALLILA – Elinvoimaa luonnosta Kerää ostoksistasi leimoja ja osta Vallilan upeat pussilakanasetit, tyynyliinat ja rantakallioaluslakanat Keräilyetusi Plussa-kortilla 2 PKT 2 rS 4 PrK sAvuhovI Priima liekitetty kinkku ja kalkkuna 150 g 2 PKT voimassa ti-su 18.-20.6. -20 % 2 PKT 2 PKT 2 PS rs (7,43/kg) 6 99 VALIoN KoNSULENTTI ti klo 10-17 Esittelyssä Valion uudet maustetut kermajuustoviipaleet ja Koskenlaskija ruoka savupekoni. Koivuvihdat Tarjoukset voimassa 18.-21.6. Erä kesäja juhlamekkoja -30 % Miehille erä kesäpaitoja -30 %. Tiistaina 18. 12 95 pIRKKA Makea grillitomaatti 350 g, Hollanti -50% Keräily on voimassa 4.3.-23.6.2019 P
Rahoitettavat hankkeet ovat lasten eräverkkokauppa – kankaita ja vaatteita lapsille, Herkku ja Vahti, Kuhmon Monitoimipojat sekä Ristijärvi kartalle. Hallitus päätti myöntää rahoitusta esityksen mukaisesti kolmelle kuhmolaissekä yhdelle ristijärveläisnuorten hankkeelle. Värikkäät veteraanikuorma-autot toivat Jätkänpuistoon eloa. Näyttelyissä on ollut tapana palkita auton kanssa parhaiten sopiva asu. Jäsenillämme on yhteensä yli 1000 autoa – osalla jäsenistä ei yhtään, toisilla taas useampia, Helin kertoo. Nyt jo 32-vuotias seura on perustettu edistämään vanhojen kuormaautojen entisöintiä ja säilyttämistä. Seura järjestää autonäyttelyn jossakin päin Suomea, ja he käyvät katsomassa paikallisia nähtävyyksiä ja yrityksiä. Kaasua täytyy imeä häkäpöntöstä niin kauan että se on puhdasta ja palaa kunnolla. Autot lepäilivät parkissa ennen seuraavaa etappia Hossaa, jonne autoilijat jatkoivat matkaansa perjantaina. Vanhimman näyttelyauton omistaa Olavi Nenonen. Varapuheenjohtajana jatkaa Alpo Heikkinen. Nenosen auto on häkäpönttövarusteinen 8-sylinterinen Ford 51-152. –Ruotsissakaan ei ole toimivaa valtakunnallista seuraa, vaan siellä on useita paikallisia seuroja. Leader-hankkeiden käsittelyssä oli jo niukkuutta jaossa, noin 120 000 euroa jäljellä yleishyödyllisille hankkeille. Hankekäsittelyistä ensimmäisenä olivat nuorten pienet rojekti-tuet. Vanhin esittelyn autoista oli Olavi Nenosen Ford vuodelta 1935. Fordia ei tarvitse ajaa bensa-asemalle, sillä Pieksämäen ja Suomussalmen väliselle matkalle polttoainetta kului vain käynnistysryypyn verran. Syksyn keikan nimi on Loska-keikka, ja maaliskuussa he ajavat Kevätpäivän tasauksen. 4 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Tiistaina 18. – Osia kyllä saa, mutta niitä saa etsiä kauan. Esillä oli noin 100 toinen toistaan värikkäämpää kulkupeliä. Rojektihankkeiden hyväksytyt kokonaiskustannukset ovat yhteensä 3 349,00 euroa. – Halusin rakentaa tämä kuvaamaan sen ajan seka-autoa. – Seurallamme on noin 900 henkilöjäsentä ja 100 sponsoria. Jotta Ford kulkee, se tarvitsee pilkkeitä ja vain käynnistysryypyn verran bensiiniä. Puhetta kokouksessa johti vuosikokouksen valitsema uusi puheenjohtaja Kalle Hoppula, joka on aiempina vuosina ”täysin palvellut leader-hallituslainen”. Vanhoihin kuorma-autoihin ei löydy varaosia ihan jokaisesta liikkeestä. Hallitus teki vuoden alussa linjauksen, että vuoden rahoituskehyksestä Suomussalmen riistanhoitoyhdistykselle Leader-rahoitusta Elävä Kainuu Leader ry:n uusi hallitus piti järjestäytymiskokouksen Kuhmossa.. Ford on alun perin ollut palokunnan käytössä, minkä ansiosta se on säilynyt hyvin. Nenonen kertoo, että sen lavalla on ennen vanhaan kuljetettu ihmisiä ja eläimiä, oikeastaan kaikkea mahdollista. Nenosen asu on ajan hengen mukainen. Kesän ajon lisäksi veteraanikuorma-autoilijat järjestävät kokoontumisajon syksyisin ja keväisin. Muutamissa mäissä piti vaihtaa kakkoselle – silloin ajoin reipasta kävelyvauhtia. – Tässä on neljä vaihdetta. Häkäpönttöauton käynnistäminen on harvinainen taito, sillä pelkVeteraanikuorma-autot toivat väriä Jätkänpuistoon. Jos laitteita ei ole huollettu, ja paikat ovat niin pahasti tukossa, ettei tule kaasuimua, käynnistys kestää kauan. Internetistä on apua osien etsinnässä, mutta eri asia on, milloin oikea tulee vastaan. Kyseessä oli valtakunnallisen Veteraanikuormaautoseuran järjestämä kokoontumisajo. Tarkoituksena on myös tallentaa vanhan ajan työtapoja ja ajoneuvojen historiaa, kertoo seuran puheenjohtaja Juha Helin. Uusin on 1980-luvun puolivälin mallia, vanhin vuodelta 1935. – Eilen aamulla käynnistäminen kesti reilun 10 minuuttia. Mies on kuullut huhua, että häkäpönttöauton käynnistäminen kestää 15 minuutista kahteen päivään. Helin kertoo, että heidän seuransa on pohjoismaiden suurin veteraanikuormaautoseura. Tukea rojekteille jaettiin yhteensä 2 421,50 euroa. Sinisukka on saanut Leader-tukea maalämpöja aurinkokeräinjärjestelmään sekä muihin kestävän kehityksen mukaisiin investointeihin. kesäkuuta Kuhmossa, Lentuan rannalla sijaitsevassa Sinisukassa, joka on sekä kylätalo että taitelijaresidenssi. Häkäpönttöauton käynnistäminen vaatii taitoa Laura HiLTunen Ylä-Kainuu toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Elävä Kainuu Leader ry:n uuden hallituksen järjestäytymiskokous pidettiin 12. kesäkuuta 2019 Laura Hiltunen laura.hiltunen@slpmedia.fi Viime torstaina Suomussalmen Jätkänpuistoon kokoontui liuta eri-ikäisiä veteraanikuorma-autoja. Juminkeon Markku Nieminen esitteli kohdetta hallitukselle. Hallitus aloitti kokouksensa valitsemalla keskuudestaan varapuheenjohtajan. Yhdestä autosta katkesi susirajan kokoontumisajoissa kampiakseli, ja auto oli vuoden ajan remontissa – osa yhtä kauan löytymättä, Nenonen kertoo. Kokoontumisajoissa on aina samantapainen kaava. Paloautoelämän jälkeen auto entisöitiin nykyiseen asuunsa, ja siihen asennettiin häkäpönttölaitteet. Rojekti-ryhmän puheenjohtaja Taneli Korvuo esitteli videoyhteydellä hakemukset ja päätösesitykset. Viimeinen pysähtymispaikka oli Kuusamo. Näyttelyn vanhimman auton omistaja Olavi Nenonen kertoo, että matka Pieksämäeltä Suomussalmelle kesti yhdeksän tuntia. Kesäkeikan reitti kulkee tänä vuonna Suomussalmelta Hossaan ja sieltä Kuusamoon. Häkäpönttöauton käynnistäminen ei ole kiireisen puuhaa, sillä Nenosella on mennyt pahimmillaan kaksi tuntia auton herättelyyn. – Laitoin vain pilkettä pönttöön ja ajoin tänne, Nenonen sanoo. Kyseisen auton malli on Ford 51-152 vuodelta 1935. Näyttelyssä on Helinin mukaan tänä vuonna hyvin eri-ikäisiä ajoneuvoja
Kunnanhallitus valitsee haastateltavat 18. Lisäksi luvassa on liikenneja viestintävaliokunnan varajäsenyys. 4)Lomaa ei tule mainostaa julkisissa sosiaalisen median päivityksissä. Suomussalmen hallintojohtajaksi kymmenen uutta hakijaa Laura HiLTunen Laura HiLTunen Laura HiLTunen 50 prosenttia korvamerkitään yritystuille. Arvoesineitä ei tule jättää ikkunoiden eteen. Toisten lisäkehysten hakeminen ohjeistetaan Leader-ryhmille piakkoin, ja niiden haku tulee tapahtua syyskuun alkuun mennessä. – Varaosia saa etsiä kauan. – En ole laskenut, paljonko autoja on yhteensä. Oikaisu www.ylakainuu.fi. Tiistaina suuren valiokunnan puheenjohtajistoon noussee eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki, jonka on määrä tehdä tilaa Kyllöselle syksyllä. kesäkuuta ja valitsee hallintojohtajan 5. Isolla toiminta-alueella ovat kotimatkoilla pitkät toleranssit. Tukihakemuksia tuli määräajassa yhdeksän, joissa tukea haettiin noin 380 000 euron edestä. Sen sijaan osakkaan vastuulle jäävät huoneiston sisäpuolella irtaimistolle aiheutetut vahingot. Häkäpönttöauton käynnistäminen vaatii taitoa Suomussalmen hallintojohtajan virkaan tuli torstaina päättyneellä jatketulla hakuajalla kymmenen uutta hakemusta. Autojen korjaaminen ja entisöinti ovat aikaa vievää puuhaa. Merja Kyllönen saa valiokuntapaikat syksyllä Hyrynsalmen kunnanvaltuuston kokouksesta kertoneeseen jutussa (Ylä-Kainuu 13.6.2019) oli nimivirhe. Autot lepäilivät parkissa ennen seuraavaa etappia Hossaa, jonne autoilijat jatkoivat matkaansa perjantaina. Veteraanikuorma-autot toivat väriä Jätkänpuistoon. – Ajamme yhdessä ja korjaamme autoja kuten muutkin harrastelijat, hän kertoo. Suomussalmelainen Merja Kyllönen (vas.) on saamassa suuren valiokunnan toisen varapuheenjohtajuuden ja valtiovarainvaliokunnan varajäsenyyden, mutta vasta syyskuussa. Rahoitusta puollettiin Ristijärven kunnan maastopyöräilyja vesiurheilukeskus reitistöineen -hankkeelle, Käärmekankaan ampumaradan huoltorakennuksen uusimiseen Suomussalmen riistanhoitoyhdistykselle sekä Kajaanin ammattioppilaitokselle uudelle tapahtumalle, elokuvafestivaalille ”Kainuu 4S Film Festival”, joka järjestetään SotkamoKuhmo-akselilla vuonna 2020. Vanhassa autossa riittää tekemistä. Kunnanhallitus haastatteli toukokuussa heistä viisi. 2)Mahdollinen murtohälytin tulee kytkeä päälle ja ilmoittaa hälyttimen olemassaolosta näkyvin tarroin tai kyltein. Jos avain katoaa, ota yhteys taloyhtiöön. Hallintojohtajan virka tuli avoimeksi, kun Eija Väätäinen irtisanoutui virastaan elokuun alusta lukien. – Iso raskas diisseli tai häkäpönttö kun hörähtää käyntiin, niin kuule, kyllä siinä henki salpautuu, Helin kuvailee. Tarkastuslautakuntaan valittiin jäseneksi Leila Pesola eikä Pesonen. 3)Älä jätä vara-avainta ilmeisiin piiloihin, kuten kukkaruukun tai ovimaton alle. Se ottaa huomioon myös ensimmäisellä kierroksen 13 hakijaa. elokuuta. Rivitalotai omakotitaloasukkaana kannattaa huolehtia siitä, että joku käy loman aikana hoitamassa pihaa. Veteraanikuorma-autoharrastus on aikaa vievää, mutta palkitsevaa. Viimeinen pysähtymispaikka oli Kuusamo. Hallitus pisteytti hakemukset valintakriteeristön mukaisesti, ja hakemukset käsiteltiin pisteytyksen määrittämässä järjestyksessä. Asennuta tasareunaiseen oveen rakoraudat, jotka estävät oven vääntämisen auki. Helinin mukaan veteraanikuorma-autoharrastus on samantapaista kuin henkilöautojenkin parissa puuhastelu, tallien vain täytyy olla isompia. Käytä oven takalukitusta sekä varmuuslukkoa. kesäkuuta 2019 – YLÄ-KAINUU 5 kä startista pyöräyttäminen ei sytyttämiseen riitä. Maaja metsätalousministeriön jo vuonna 2017 lupaamat, Leader-ryhmien hakemat lisärahoituskehykset tulevat lopultakin jakoon vuoden 2019 syksyyn mennessä. Näin suojaat kotisi murtovarkailta Kajaanilainen kansanedustaja Raimo Piirainen (sd.) on ehdolla maaja metsätalousvaliokunnan sekä valtiovarainvaliokunnan jäseneksi. 1)Huolehdi, ettei postilaatikkosi pursua lomasi aikana ja pyri jättämään koti asutun näköiseksi. Poissaolosta on hyvä kertoa naapurille. Hänellä on ollut kuljetusyritys jo 62 vuotta. Osmo Toivanen esitti itseään kunnanhallitukseen omalla listallaan. Lisäksi täsmennys kohtaan, joka käsitteli kunnahallituksen jäsenten vaalia: Hyrynsalmen vasemmistolla oli yksi esityslista, jossa kunnanhallituksen jäseneksi esitettiin Juha Kortelaista puolueosaston kevätkokouksen päätöksen mukaisesti. Tiistaina 18. Ilta jo ennätti lähes puoliyöhön, ennen kuin puheenjohtaja pystyi nuijimaan kokouksen päättyneeksi, ja aurinkokin ehti nousta ennen kuin hallitus ehti nukkumaan. Lisäksi puollettiin perustamistukea suomussalmelaiselle t:mi Pölsylle porotilan ohjelmapalveluiden markkinointiin. Neljä hakemusta ei ylittänyt tarvittavaa 50 prosentin rajaa maksimipistemäärästä. Nenosella on sekä työettä museoautoja. Uudet hakijat ovat SH, terveystieteiden yo Niko Borén Oulusta, upseeri Pekka Huovinen Kajaanista, oikeustradenomi, hallintotieteiden yo Anna-Erika Juutinen Sotkamosta, tradenomi Yamk Anssi Karjalainen Kajaanista, HTM Tarja Kyllönen Kemistä, FM Isabella Leinonen Oulusta, FM Arto Mankinen Helsingistä, KTM Anitta Mäkikyrö Rovaniemeltä, YTM Matti Pulkkinen Oulusta ja FM Minna Saastamoinen Suomussalmelta. – Jos auton viereen tulee 100 miestä, ei löydy yhtäkään, joka saa tämän käyntiin, sanoo Juha Helin ja viittaa Nenosen Fordiin päin. Kyllönen aloittaa kansanedustajan pestinsä syksyllä eduskunnan kesätauon jälkeen, sillä hän hoitaa EU-parlamenttikauden ensin loppuun. 5) Jos kotiin kuitenkin murtaudutaan, taloyhtiö vastaa rikotuista ovista ja ikkunoista. Murtovarkaat ovat hyvin selvillä mahdollisista piilopaikoista
– Siinä oli eksotiikkaa, kun he olivat entuudestaan tuntemattomia. Kaikkiin harrastuksiin piti osallistua, Pertti Moilanen muistelee. Näinä vuosikymmeninä on muovisia säkkejä saatu talteen yli 35 miljoonaa kiloa ja työllistetty tuhansia nuoria koko Suomessa. 6 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Tiistaina 18. Vanhan keskikoulun muistolle järjestettyyn tilaisuuteen osallistuneet Eila ja Pertti Moilanen totesivat, että oli mukava muistella, mistä on itse aloittanut. Keräykseen voi jättää Yaran 25 kg, 40 kg, 650 kg ja 700 kg lannoitesäkit ja lannoitelavojen suojahuput. Tuohon aikaan musiikkiharrastus sekä erilaiset kerhot olivat voimissaan. – Muistan vielä katuvalot ja lämpimän syksyn. Lisäksi keräykseen kelpaavat Hankkijan, LantmännenAgron, Raisioagron ja Tilasiemenen siemenviljasuursäkit. Viljelijöille säkkien jättäminen keräykseen on maksutonta. Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Viljelijät voivat jälleen viedä lannoiteja siemensäkkejä keräykseen. He toteavat, että monet silloisen keskikoulun oppilaista ovat levittäytyneet ympäri maailmaa koulun jälkeen. kesäkuuta 2019 Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Perjantaina pidetyssä Old School Memorial -muistotilaisuudessa esiintyi Janne Seppäsen ja Iida Falckin kansanmusiikkiduo Duo Pokara sekä suomussalmelaislähtöinen artisti Kadonnut Manner. Koti-ikävä kuitenkin oli, sillä kerran kuukaudessa meillä oli vain yksi lomapäivä. Itse olin kahdessa eri syrjäluokassa. – Vaikka keväällä odotettiin innolla koulun loppumista, loppukesästä odotettiin jo koulun alkamista. Säkkejä otetaan vastaan Suomussalmen lajitteluasemalla puutarhajätteen keräyspisteellä 15. – Me asuimme myös 40 vuotta Joensuussa, kunnes vuonna 2012 palasimme takaisin Suomussalmelle. elokuuta saakka. – Oppilaita oli paljon ja luokkia oli ympäri kylää. Suomussalmen 4H-yhdistys työllistää muutamia nuoria hoitamaan säkkien keräyspisteitä. – On vaikuttavaa, kun koko lapsuuden ja nuoruuden on viettänyt täällä, koulu oli kuin toinen koti, Pertti Moilanen sanoo. MarjuT LehTo Tilaisuudessa esiintyi Janne Seppäsen ja Iida Falckin kansanmusiikkiduo Duo Pokara. Lannoiteja siemensäkkien keräys käynnissä Lannoitesäkkien muovi päätyy säkkikeräyksen kautta kierrätykseen. He kertovat hyväksyneensä koulun purkamisen. Säkkikeräys järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1975. Hän muistelee, että tuolloin opettajat olivat usein muualta tulleita. anTero KoMuLainen. Ajasta jäi mukavia muistoja. Ajasta jäi mukavia muistoja. Muiden toimijoiden säkkejä ei keräyspisteissä voida vastaanottaa, koska he eivät osallistu keräyksen kustannuksiin. Mukavia muistoja kansakouluajasta Pertti ja Eila Moilanen osallistuivat Old School Memorial -tilaisuuteen. Koti-ikävä kuitenkin oli. – Koulu oli jo aikansa elänyt ja tehtävänsä tehnyt. Eila Moilanen Suomussalmen kirkonkylän vanhalle keskikoululle järjestettiin muistotilaisuus. Sitten Ruukinkankaalle valmistui uusi koulu, johon menin, Eila Moilanen sanoo. Kerätty määrä ylittää reilusti valtioneuvoston pakkauspäätöksessä olevan 16 prosentin tavoitteen. Viljelijöiden myönteinen suhtautuminen ympäristöä säästävään keräykseen takaa sen, että useampi kuin joka toinen lannoiteja siemensäkki palautuu muoviteollisuuden raaka-aineeksi. Keräyksen päärahoittaja on Yara Suomi Oy. Yara järjestää säkkien kuljetuksen keräyspisteistä hyötykäyttöön. A Muistan vielä katuvalot ja lämpimän syksyn. Pertti Moilanen oli koulussa vuoteen 1966 saakka. Hän saapui 60 kilometrin päästä asumaan koulun asuntolaan. – Oli soitto-, voimisteluja käsityökerhoa, jotka kokoontuivat koululla. – Aloitin keskikouluni tässä syksyllä 1962 ja olin siellä puoli vuotta. Säkkikeräyksen suojelija on maaja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana HusuKallio. Rahoitukseen osallistuvat myös Hankkija, Lantmännenagro, Raisioagro ja Tilasiemen Oy. Keräyksen järjestää Suomussalmen 4H-yhdistys yhteistyössä Suomen 4H-liiton, Yara Suomen ja Finlands svenska 4H:n kanssa. Keräys toteutetaan Suomussalmella siten, että viljelijät tuovat tyhjät säkit Suomussalmen 4H-yhdistyksen keräyspisteeseen. Moilaset muistelevat opettajien olleen innostavia. Pesun, murskauksen ja sulatuksen jälkeen säkit käytetään uusiomuoviin
pantit (1,76-1,86/l) Tarjous voimassa ke-pe. 08 711 206, ma-pe 9–17, la 9-13 laatumerkit ja edulliset hinnat! K A U P P A K E S K U S Kauneusja hyvinvointiKesKus F resco MERKISTÄ JA MALLISTA RIIPPUMATTA Tarjous vomassa 30.6.2019 saakka. Yksittäin 3,95 kpl (16,80-18,30/kg) Yksittäin ja ilman PlussaKorttia 2,69 pl (10,76-13,45/l) HIILLOS Grillimakkarat ja pihvit 320-400 g ...ja perunan kaveriksi tietenkin silliä Juhannussaunaan: 100:lle ensimmäiselle makkaran ostajalle PIKKU YllÄTYS! Siivoukseen supersuositut suomalaiset HETI-SARJAN ETIKKAISET PUHDISTUSAINEET! Meiltä myös GRIllAUSvÄlINEET! ERÄ tuoretta kainuulaista kirjolohta! 4 99 kpl (12,48/kg) PIRKKA COSTA RICA Kahvit 500 g PIRKKA Grillihiili 2,5 kg PIRKKA BIO Sytytysneste 1 l 2 pkt (5,50/kg) pkt (1,72/kg) pl KALA KALLEN Savulohikukko, broilerikukko, broilerikuutiot, savulohirouhe ja viljapossu 182-235 g 99 10 00 pkt (2,48/kg) 3 kpl (14,18-18,30/kg) 5 50 4 29 3 95 AvOINNA juhannusviikolla: ti-to pe la 8-17 8-12 suljettu ThermaCEll hyttyskarkottimet + karkoitetyynyt Hiilisekä kaasugrillejä Kestopuut sekä muut rakennustarvikkeet l l l RAUTA KEMPPAINEN P. Kangasmalli vaihtuu KAIKKI LOPUT UNICON SÄNGYT JA PATJAT SUPEREDULLISESTI! KODINKONEET NYT MYöS SOTKAMOSSA! KOIRAPANNAT JA SOVELLUKSET Uutuus! VUODEN 5 KAIKKIIN ISOIHIN KODINKONEISIIN ANNAMME TAKUUN! PUHELIMET, TARVIKKEET JA LIITTYMÄT! A20 199 €. Tiistaina 18. 08 741 121 4 50 2 pl (9,00-11,25/l) xZ Shampoot ja hoitoaineet 200-250 ml 3 00 2 pkt (3,75-4,69/kg) 7 99 kg PIRKKA varhaisperuna 1 kg/ps, pesty, säävaraus 99 ps 99 pkt (2,49/kg) 1 49 rs LEIVON Korppusäkki 2 kg Ilman Plussa-korttia 4,39-4,59 6-pack, sis. 08 741 131 COCA COLA JA FANTA virvoitusjuomat 0,33 l/tlk, 6-pack, sis. kesäkuuta 2019 – YLÄ-KAINUU 7 K-MARKET KEMPPAINEN KY Tarjoukset voimassa ti-su 18.-23.6.2019, ellei toisin mainita. KEMPPAINEN Hyryntie 44, Hyrynsalmi Puh. 08 741 288 elina.kemppainen@k-market.com PAlvElEMME: MA-PE 8-20, lA 8-18, SU 12-18 Juhannusjuhliin herkut omasta lähikaupastasi! TISKISTÄ KE JA TO GRIllIIN: 4 99 kpl (9,98/kg) 8 49 sk (4,25/kg) MAATAlOUS KEMPPAINEN P. pantit 0,90 Rajoitus 2 erää/talous -31-34% 2 99 6-pack (1,06/l) Avoinna juhannusviikolla: ti-to 8-20 pe juhannusaatto 8-15 la 10-18 su 12-18 HAAPALAN Juustoleipä 500 g 2 PKT PIRKKA Grillimaissipalat 400 g, Espanja PIRKKA Nektariini 1 kg, Espanja/Italia 2 PKT HK VILJAPORSAAN Grillipekoni & grillauskastike 400 g mEILLÄ SAHATTU JA mAUSTETTU TUORE Porsaan kylki 2 PL 3 KPL 6 PACK HK POPRILLI Grillimakkara 400 g Kesäkukat Kukkamullat Kukkalannoitteet Huussikuivikkeet l l l l -16% Muista myös SINAPIT! Suomussalmi: Kauppakatu 14, p
kesäkuuta 2019 Rekisteröidy Rekisteröidy Sähköposti VAHVISTUS Ohjeet Olethan jo rekisteröinyt tunnuksesi. Jos et käytä verkkopalveluitamme, ei digitunnuksia tarvita. – Osa on akvarellimaalauksia ehostettuna värikynillä ja osa on tehty tusseilla tai lyijykynällä. Veden pinta, heijastukset ja lävitse kuultava pohja; veden elävyyttä on kiinnostavaa yrittää vangita maalaukseen. Saat vahvistusviestin sähköpostiisi. Klikkaa sähköpostiviestin linkkiä ja aktivoi uudet tunnuksesi. Hiltusta kiinnostavat aiheet vaihtelevat fantasiamaisista eläinhahmoista ja pehmeistä, maanläheisistä sävyistä nykyaikaisempiin neonväreihin ja synkkiin olentoihin. Valitsemalla aiheen maalaukseen annan kohteelle huomion. Karhuemo edustaa minulle äidillisyyttä. Huomion kohde voi olla siis esimerkiksi karhu. Teoksista löytyy perinteisten maisemien lisäksi muun muassa fantasiahahmoja. Hyvä lehden tilaaja! Lue digilehteä, verkon maksullisia juttuja ja hoida omia tilausasioita näppärästi netissä digitunnuksen avulla. Taiteen tekemisessä kiehtoo myös se, että kynän avulla pystyy siirtämään mielestä palasia muiden nähtäväksi paperille. Lisäksi hän on maalannut myös eläinaiheita, kuten susia ja karhuja. 8 ELÄMÄNMENO YLÄ-KAINUU – Tiistaina 18. Ihmiset tuhoavat kiihtyvällä vauhdilla muiden lajien elinympäristöjä. Hänen teoksissaan on herkkiä eläinja kasviaiheisia maalauksia. Tuula Hiltunen on kiinnostunut kuvataiteesta kouluikäisenä. Olen opiskellut Kajaanin ja Riihimäen kansalaisopistossa akvarellimaalausta, Posiolla keramiikantekoa ja Turun yliopiston avoimessa korkeakoulussa taidehistoriaa. – Sen jälkeen siitä on tullut tärkeä osa arkea. Halusin itsekin kokeilla maalaamista. Valon vaihtelu eri vuodenaikoina, kasvillisuuden värisävyt, pilvet ja tuulen vaikutus luonnossa. Syötä lomakkeeseen tietosi, asiakasnumero sekä haluamasi salasana. Kanssasi kaikkialla Mene osoitteeseen: www.kainuunsanomat.?/asiakaspalvelu. Näyttely on myyntinäyttely ja se on avoinna kirjaston aukioloaikoina 26.6. Galleria Kieppiin hän on tuonut uusimpia töitään, joiden tekniikkana on akryyliväri kankaalla. – Äitini on Kajaanin kuvataiteilijat ry:n jäsen ja on osallistunut näyttelytoimintaan. Näyttelyssä hänellä on esillä luontoja fantasia-aiheisia piirustuksia ihmisistä ja eläimistä. Myös näyttelyissä käyminen inspiroi. – Vanhat puut, niiden oksat ja ryhmyiset rungot ovat kiehtovia. Tähän näyttelyyn nousi esille myös tulielementti. Lisäohjeet kirjautumiseen ja tunnusten aktivoimiseen löydät osoitteesta www.kainuunsanomat.?/asiakaspalvelu Paperilehden tilauksesi jatkuu normaalisti, vaikka et rekisteröisikään digitunnuksia. Taiteen tekemisessä Tuula Hiltusta kiehtoo käsillä tekeminen, itsensä haastaminen ja materiaalien käyttäytyminen. Lisäksi näyttelyssä on kaksi akvarellityötä vuodelta 2000 sekä Karhumadonna-nimeä kantava työ, joka on maalattu akryyliväreillä vuonna 2005. – Opittavaa ja kehitettävää riittää. Minua inspiroivat muun muassa rock-musiikki, unet ja populaarikulttuuri. Sivuilta löydät ohjeet sekä linkin rekisteröitymistä varten. Vilma Hiltunen on ollut kiinnostunut taiteesta koko elämänsä ajan, sillä hänen äitinsä ja sukulaisensa ovat myös kuvataiteilijoita. Taiteilijoista Tuula Hiltunen ja Maaria Leinonen kuuluvat Kajaanin kuvataiteilijoihin. Piirtämisharrastuksen hän aloitti 10-vuotiaana. Omien näkymättömien maailmojen konkretisoiminen koukuttaa siinä vaiheessa, kun taitotaso vihdoin vastaa visiota omissa silmissä. Luonto tarjoaa jatkuvasti vaihtelevia tunnelmia ja olosuhteita, joita olen pyrkinyt kuvaamaan. Parhaimmillaan kuvataide herättelee katsojaa miettimään asioita uudelta kantilta. Luontoaiheita esillä näyttelyssä Tuula Hiltuselle luonto on loputon inspiraation lähde. Inspiroivaa on myös tavata muita taiteen harrastajia ja keskustella heidän kanssaan. – Pitkän talven jälkeen maalasin valoisia ja kesäisiä tauluja. Usein saa vinkkejä erilaisista tekniikoista, innostus on tarttuvaa. – Maalaus syntyi muistoksi ammutulle karhunpennulle, josta uutisoitiin aikoinaan. Hiltuselle maisema ja luonnonilmiöt ovat loputon inspiraation lähde. Kaikkiin lehtitilauksiin sisältyy myös digilehti sekä verkkopalveluiden käyttöoikeus. saakka. Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Galleria Kiepissä on esillä kolmen kajaanilaistaiteilijan, Tuula Hiltusen, Vilma Hiltusen ja Maaria Leinosen, teoksia. – Eläimet edustavat arvokkuutta. – Tuntematon ja lievästi häiritsevä kiehtovat minua, monesti aiheet liittyvät muihin projekteihini. MarjuT LehTo. Olen osallistunut yhdistyksen yhteisnäyttelyihin 2000-luvulla ja ollut mukana kahdessa yksityisnäyttelyssä. Kajaanin kuvataiteilijoiden jäsen olen ollut vuodesta 2004
10–18, su 10–21 PALVELEMME JUHANNUKSENA MEILTÄ KAIKKI ONNISTUNEISIIN JUHLIIN! Laajasta juustovalikoimastamme löydät herkulliset lisät niin grilliin, salaattiin, kuin naposteltavaksikin! Meiltä myös tarvikkeet grillaukseen, auringolta suojautumiseen, sekä hyönteisten karkoitukseen. pe 21.6. pantit 2,40 98 89 3 69 Kotimaista Broileriboxi n. SAAKKA S-market Suomussalmi ma–to 8–21, pe 21.6. 1,9 kg 6 95 Snellman Maatiaispossun ribs n. KESÄN MIELIRUOAT. 600 g Suomalainen Suomalainen Suomalainen kg kg kg kg kg 98 Varhaisperuna Multa, Suomi Hinta voimassa ti-su 18.-23.6.2019 Suomalainen HK Poprilli Grillimakkara 400 g (2,45/kg) Rainbow Minivesimeloni 1-lk, Espanja HINNAT VOIMASSA SUOMUSSALMEN S-MARKETISSA 23.6. 10–18. 8–16, la 22.6. Tiistaina 18. 1 49 12 90 Kotimaista Coleslaw salaatti 350 g (4,26/kg) Rainbow Lohifilee Norja 3 49 1 49 Ämmän Leipä Aurinkopitko 500 g (6,98/kg) HK Kabanossi Grillimakkarat 360–400 g (3,73–4,14/kg) 6 95 8 95 HK Fileepihvi Marinoitu 2 98 Coca-Cola tai Coca-Cola Zero 6 x 0,33 l 1,98 l, (1,05/l) Sis. kesäkuuta 2019 – YLÄ-KAINUU 9 KESÄN MIELIRUOAT. 8–16 la 22.6. pantit 0,90 Hartwall Novelle tai Citronelle 24 x 0,33 l 7,92 l, (0,83/l) Sis
Seppänen, Karjalainen ja Kemppainen valitsevat jokainen oman, itseään eniten miellyttävän ja puoleensavetävimmän puun. Kolmikko riemuitsee yhdessä. Pian kolmikko menee rinkiin. Jokainen toimenpide tehdään kolme kertaa. – Tein havujuoman edellisenä iltana. Paahde-LIFE-hankkeen ennallistamispoltoilla vuosina 2015– 2020 pyritään jäljittelemään luontaisia metsäpaloja, joilla luodaan alueille lisää monipuolista lahopuustoa sekä monipuolisempaa elävää puustoa. Hiljenny päivittäin kuuntelemaan omaa sisintäsi, Sirkkaliisa Seppänen neuvoo. Ämmänsaaresta Haveriseen vievän kuntoradan varrella virtaa joki, jonka vierellä komeilee jylhä Sonnikallio. – Puuhengityksessä käytetään nimenomaan puita sen vuoksi, että ne ovat yhteydessä toisiinsa, kommunikoivat juurillaan ja ovat juurien kautta yhteydessä sähkömagneettiseen kenttään, Sirkkaliisa Seppänen valaisee. Sitten kolmikko lähtee kävelemään takaperin. Poltoilla matkitaan luontaisia paloja, jotka ovat tärkeitä pohjoisten metsien monimuotoisuudelle. – Meidän täytyy luottaa siihen, että osaamme kävellä takaperin. Sydänmaanaron ja Mäntypuron alueilla poltettiin metsää maanantaina 17. Avasimme juuri kehomme varsinaista puuhengitystä varten. kesäkuuta 2019 Laura Hiltunen laura.hiltunen@slpmedia.fi Aurinkoisena kesäkuun aamupäivänä Sirkkaliisa Seppänen, Eeva-Liisa Kemppainen ja Merja Karjalainen suuntaavat metsään. Suomussalmella poltettiin metsää maanantaina MeTsähalliTus Energiaa puista Puuhengitys on yksi osa Mirja Nylanderin kehittämää metsäkellintää. Katse kohti taivaansinisiä pilviä! Tässä on Metsäkellijän elämänimukortit.. Lisäksi poltosta nouseva savu näkyi mahdollisesti kauaskin. Virtaavan joen vierusta ja kallion rauhoittava pysyvyys houkuttelevat puuhengityksen pariin. Seppänen ja Kemppainen valitsevat kuusen, Karjalainen männyn. Sirkkaliisa Seppänen kaivaa repustaan pullon, jossa on vettä, kuusen ja männyn oksia sekä mustikan varpu. Poltto tehtiin maanantaina kello 11 alkaen. Hän hengittää syvään ja rauhallisesti. Lahopuista ja metsäpaloista riippuvaisten lajien elinolosuhteet paranevat Suomussalmen koillisosassa. 30 vuoden aikana Metsähallitus on tehnyt yli 200 ennallistamispolttoa 100 suojelualueella. Käsiä hierotaan yhteen aikomisen merkiksi. Eeva-Liisa Kemppainen valitsee kortin ja katsoo sen taakse. Monet eliöt tarvitsevat paloympäristöä ja lahopuuta selviytyäkseen, mutta niille sopivat elinympäristöt ovat vähentyneet muun muassa tehokkaan palotorjunnan myötä. Olemme normaalisti kanta-astujia, mutta nyt meidän täytyy astua varpailla. Aikomusenergian lataaminen aloitetaan hieromalla käsiä yhteen. Puuhengityksessä hyödynnetään vanhaa suomalaista perimätietoa, ja se on tuotesuojattu luonnonlääketieteelliseksi terveydenhoitomenetelmäksi. Kysyin puilta, saanko ottaa heiltä oksan – ja sain luvan. Seppänen levittää nurin päin olevan korttipakan viuhkaksi ja kehottaa kaikkia ottamaan yhden kortin. Kolmikkoa yhdistää se, että he kaikki harjoittavat puuhengittämistä. Tunnelmaan virittäytyminen ja oikean asenteen omaaminen ovat tärkeitä asioita puuhengityksen onnistumisen kannalta. – Taivaan kaaresta auringon kautta energia tulee puun latvaan ja sitä kautta sydämeen, Merja Karjalainen kuvailee. Metsäpalossa osa puustosta kuolee heti, osa muutaman vuoden kuluessa ja osa jatkaa kasvuaan vain hieman heikentyneinä. Kävellessämme hiljennymme ja oikeasti keskitymme kävelemiseen, Sirkkaliisa Seppänen sanoo ja katsoo taivaalle. Voit miettiä, mitä luottamus sinulle merkitsee ja mihin luotat, sekä mitkä asiat aiheuttavat sinussa epävarmuutta. – Hyvää päivää metsän haltijat, hyvää päivää metsä, hyvää päivää metsäpuu, he huudahtavat. Seppäsen mukaan esimerkiksi kuusi antaa juurevuutta, mänty auttaa masennukseen ja koivu antaa kauneutta ja kauneudentajua. – Aikomusenergiaa voi käyttää kaikkeen, mihin on ryhtymässä. Poltettavat alueet olivat vanhahkoa metsää. Hän sai vaaleansinisen. Kolmikko hakeutuu sinne tarkoituksella, sillä he ammentavat hyvinvointiaan metsästä. Poltto on osa EU:n osittain rahoittamaa Metsähallituksen Luontopalvelujen vetämää PaahdeLIFE-hanketta. Havujuoma on täynnä hyvää energiaa, ja terveyttä edistävät eteeriset öljyt ovat liuenneet veteen, sanoo Sirkkaliisa Seppänen. Väri kertoo, mikä elinvoimakeskus tarvitsee tänään huomiota ja hoitoa. Metsähallituksen mukaan polttoaluetta jälkivartioidaan riittävän pitkään. Ennen sen aloittamista kolmikko tervehtii ympäröivää metsää. kesäkuuta. Puuhengityksen tarkoituksena on puita vasten hengittämällä ja mielikuvaharjoitteita tekemällä saada puista energiaa. Virtaavan veden läheisyys sopii hyvin puuhengitykseen. Poltetut alueet sijaitsevat Juntusrannan eteläpuolella noin 20–25 kilometriä Juntusrannantien eli tien numero 843 länsipuolella. Tuli on olennainen osa pohjoisen metsien luontaista kehityskulkua. Voimme ajatella, että virta hoitaa meitä, Seppänen sanoo. Kaikki valitsevat juomalle mukin, jonka väri kuvastaa parhaiten omaa itseään. Aivojen toimintaa on tärkeää aktivoida vastaanottavaisemmaksi, jotta puuhengitys onnistuu mahdollisimman hyvin. Metsähallitus teki Euroopan ensimmäisen pystymetsän ennallistamispolton kesäkuussa 1989 PohjoisKarjalan Patvinsuolla. Kyseessä ovat Metsäkellijän elämänimukortit, joista kaikki ovat erivärisiä. – Sen värin keskeinen sanoma on luottamus. He ovat nyt paikassa, jossa aikovat suorittaa varsinaisen puuhengityksen. Seppänen kertoo, että seuraavaksi he lataavat itseensä aikomusenergiaa. 10 ELÄMÄNMENO YLÄ-KAINUU – Tiistaina 18. Lopuksi he pyörivät ympyrää ja kiljahtelevat riemusta. Karjalainen sanoo, että puunhalailun ja puuhengityksen erona on, että halailussa puulta otetaan energiaa, mutta puuhengityksessä puu antaa hengityksen kautta energiaansa ihmiseen. Uhanalaisille paloympäristöistä riippuvaisille eliöille tehdään uutta elinympäristöä noin kymmenen hehtaarin alueelle. Jokainen heistä asettuu selin puuta vasten. Polttojen toteutus vaatii kovaa ammattiosaamista. Metsähallitus luo eliöille elinympäristöä polttamalla metsää. Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Metsähallitus parantaa Suomussalmella paloista ja lahopuista riippuvaisten lajien olosuhteita jäljittelemällä luontaista metsäpaloa. – Valitsimme tämän paikan puuhengitykselle, sillä ihmisissä on virtaavuutta, kuten myös joessa. Poltosta saattoi aiheutua savuhaittaa Juntusrannantielle kyseisten polttokohteiden läheisyydessä. Puuhengityksen ohjaajia on Suomessa vähän. Seppäsen mukaan takaperin kävely auttaa aivoja toiseen olotilaan – sekin on osa puuhengitykseen valmistautumista. Havujuomassa on mäntyä, kuusta ja mustikan varpu. Lapaluiden alueen ja pään on tärkeää olla puussa kiinni, sillä niiden kautta puu luovuttaa energiaansa puuhengittäjään. Samalla luodaan elinympäristöjä muun muassa paloista ja lahopuusta riippuvaiselle hyönteisja sienilajistolle
Sirkkaliisa Seppänen ja Merja Karjalainen kävivät koulutuksen tänä keväänä Paltamon Mieslahdessa. Sirkkaliisa Seppänen rentoutuu männyn juurella. ’Moschito Shocker’) RUUKKUKUKKIA 3 kpl AMPPELIMANSIKAT 2 kpl tai HARSOKUKAT 2 kpl ISOJA AMPPELIPETUNIOITA 2 kpl mm. 10-14 HAUKIPERÄN PUUTARHA Juntusrannantie 30, Suomussalmi, p. Tiistaina 18. Eeva-Liisa Kemppainen taas valmistui ohjaajaksi jo pari vuotta sitten, ja silloin koulutus järjestettiin Pudasjärvellä. Valmakauppa, Lieksan myymälä • Timitrantie 3, 81720 Lieksa p. Eeva-Liisa Kemppainen näkee myös puuhengityksen mahdollisuutena kansainvälisille markkinoille. Takaperin käveleminen stimuloi aivoja. kesäkuuta 2019 – YLÄ-KAINUU 11 Kauppakatu 10-12, Suomussalmi p. MA–PE klo 9–11 ja 12–14 Ihana juhannus! Ja ihanat KUKAT! Juhannuksen aukioloajat: pe 21.6. SULJETTU su 23.6. Seppänen, Kemppainen ja Karjalainen ovat käyneet puuhengitysohjaajan koulutuksen. Metsäkellintä on laaja kokonaisuus, josta puuhengitys on vain yksi osa. Merja Karjalaisella on pitopalveluyritys, jonka yhteyteen hän on suunnitellut eräruokailuun liittyviä palveluita. Kemppainen on käynyt puuhengitysohjaajan koulutuksen melkein ensimmäisten koulutettavien joukossa. Tarjoukset voimassa ma 10.10. Keuhkoparantolatkin ovat olleet mäntymetsien läheisyydessä, hän sanoo. Sirkkaliisa Seppäsellä on luontaishoitoja tarjoava yritys, mutta hän sanoo jättävänsä hoitotyöt nuoremmille. kesäkuuta 2019. vanhan ajan ja erikoispelargonioita (mm. Tegera vinyylikäsine Koot: 7-11 • 100 kpl/ltk 4 50 /ltk 10 00 /4 pkt 19 90 /ast. Ringissä ladataan aikomusenergiaa. Hän testaa puuhengitystä jo neljän naisen ryhmän kanssa omalla mökillään. Aurinko nousee kello 2.10, laskee kello 0.00 Nimipäiviään viettävät: Ti: Tapio Ke: Siiri To: Into Pe: Kesäpäivänseisaus, Ahti, Ahto La: Juhannuspäivä, Suomen lipun päivä Paula, Pauliina, Liina Su: Aatu, Aatto, Aadolf Ma: Juha, Janne, Jani, Jukka, Juho, Jussi, Johannes, Juhani, Juhana Päivän ajatelma: Kun etsii toisen parasta, löytää omansa. 010 381 6927 Avoinna: ma-pe 8.30–11.30 ja 12.00–15.30 ItäMaito netissä: www.itamaito.fi Maksuvälineinä käy VAIN maksukortit! /pkt (2,30€/kg) /ast (3,30€/kg) 16 00 € /vuoka (5,71/kg) /vuoka (8,15/kg) 19 90 € /astia (3,98/l) 26 40 € tegera 321 KeSÄKÄSine koot 7-11 Serto bio color Kotimainen pyyKinpeSuaine 8 kg 1 90 € /pari pingViini JÄÄtelÖt 5 l, hyla mansikka, vanilja, suklaa Valio liha-KaalilaatiKKo 2,8 kg, kypsä laktoositon pakaste 22 00 € Valio KoSKenlaSKiJaJauhelihalaSagne 2,7 kg, kypsä laktoositon pakaste kaupan päälle siivoustuote! /astia (3,30/kg) Laura HiLTunen Metsäkellinnän ja puuhengityksen on kehittänyt metsätieteilijä Mirja Nylander. Kolmikko näkee puuhengityksessä potentiaalia yritysmarkkinoille. 9-13 la 22.6. PÄIVYRI Tänään on tiistai 18. 010 381 5211 • Avoinna ma-pe 9-16 ItäMaito netissä: www.itamaito.fi Se peli ntie Ka rja lan tie Ven etie Tim intr ant ie ~60 m Makkaratarjoilu sekä kahvija pullatarjoilu klo 10-14 Tavarantoimittajien edustajat ja tuote-esittelyt klo 10-14 499 00 /tyn. – pe 14.10. Merja Karjalainen valitsi puukseen männyn. – Puuhengitys sopisi hyvin nuotiokokkailuretkien yhteydessä harjoitettavaksi toiminnaksi, hän pohtii. – Vaikka en hoitotyössä enää tule toimimaan, haluan tulevaisuudessa vetää hyvinvointiryhmiä. ItäMaito, Suomussalmi, Ratakatu, p. Liperin Myllyn vehnäjauho 2 kg (0,50 €/kg) Kulta mokka -kahvi 500g (5,00€/kg – yksin kappalein ostettaessa 3,33€ pkt 6,66€/kg) Staroil pakkasneste 10 L (2,50€/pari) Tegera 322 6 parin nippu 15 00 /erä (3,6 kg, 2,78 €/kg) (1,99 €/l) Karjalanpiirakka 45 kpl, lakton 10 00 /ltk 1 00 /pss Aurausviittoja Koko 1500 x 25 mm 1 35 /kpl Tähän ruutuun myymälän oma tuote 010-yritysnumeron hinnat: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt.min. Oman lehtesi uutiset syntyvät lähellä! www.ylakainuu.fi. Merja Karjalainen nauttii metsäretkestä täysin rinnoin. Hän kertoo, että kiinnostui puuhengityksestä sen hengitystekniikoiden vuoksi. l l l Puutarhan BONUKSILLA alennusta! 10 € 10 € 10 € Kuhmoon Ämmänsaari 4 km Kuusamoon Ka ja an iin Su om us sa lm i kk 4 km Haukiperän Puutarha ItäMaito Meijerimyymälä Tervetuloa Valmakaupan syysmarkkinoille xx.10. syrikkää, eukalyptusta, mustaseljaa, tuoksupelargoniaa ym. – Suomessa vain noin 30 puuhengitysohjaajan koulutuksen käynyttä, Sirkkaliisa Seppänen muistelee. Metsäkellintä on hyvinvoinnin ja terveyden ylläpitämistä metsän avulla. 040 134 1577 JUHANNUSTARJOUKSIA Vielä löytyy jänniä lajeja harrastajalle, mm. 010 665 9014, ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi Konttorimme on avoinna 3.6.–30.8. – Puuhengitykseen liittyvät metsässä suoritettavat hengitysharjoitukset ja luonnossa oleminen ovat astmaatikolle hyväksi. Teboil Monitra 200 litraa Suomussalmen myymälän tarjoukset Voimassa 30.6.2019 asti 010-yritysnumeron hinnat: lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt/min. Platon Eeva-Liisa Kemppainen nappasi vaaleansinisen kortin. Nyt polttoöljyt markkinapäivän hintaan
– Sitä kasvaa sekä niityillä että soilla. Puna-ailakin kukat ovat kaksikotisia eli heteet ja emit sijaitsevat eri yksilöissä. Luonnonkukkien päivän retkellä Kempasvaaran niityllä oli yli 30 osallistujaa. Yhteensä eri noidanlukkoja on puolenkymmentä, joista ketonoidanlukko on yleisin. Riitta Nykänen otti esiin myös suolaheinän, joka on paljon hyötykäytetty kasvi. Nuorta horsmaa voi kuitenkin hyödyntää ruoanlaitossa. Kaikille tuttu voikukka on hyvin monikäyttöinen kasvi, josta voi hyödyntää niin juuren, lehdet, nuput kuin kukatkin. Myrskytuhoja vastaan paras varautumiskeino on kattavan metsävakuutuksen hankkiminen. Sahatavaran keskimääräisen vientihinnan Luke ennakoi laskevan neljä prosenttia viime vuoden suhdannehuipusta. Ketonoidanlukko leviää itiöinä, joten se voi tulla yllättäen. Heikko sahatavaran markkinatilanne on heijastunut tukin kysyntään. Helteiden kääntöpuolena erilaisten metsätuhojen uhka, niin hyönteiskuin myrskytuhojen riski on merkittävästi kasvanut. Nykänen opastaa, että tämän saniaiskasvin säilymiseksi Kempasvaaran niityltä tulee niittää pois horsmat, koiranputket ja mesiangervot. Sellun hinta säilyy laskusta huolimatta kuitenkin edelleen korkeana. – Juuresta saatavaa maitoa on käytetty ihonhoitoon. Kempasvaara on merkittävä maisema-alue ja sen niittyjä hoidetaan niitoin ja raivauksin. Tervakukan tunnistaa sen tahmeasta varresta. kesäkuuta 2019 Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Suomen luonnonsuojeluliiton, Metsähallituksen luontopalveluiden ja Joukokylän kyläyhdistyksen järjestämä luonnonkukkaretki keräsi paikan päälle yli 30 osallistujaa. Voikukan nuppuja on mahdollista käyttää lisäkevihanneksina, kun ne keittää suolavedessä. Oppaana toimi erikoissuunnittelija Riitta Nykänen Metsähallituksen luontopalveluista. Kempasvaaran niityltä löytyy paljon puna-ailakkia. Kotimaan puumarkkinakehitys on kesäkuun alkupuolella jatkunut muuttumattomana. – Saattaa olla, että kasvia ei näy vuosikausiin, mutta yhtäkkiä se tulee esiin. Lisäksi juurta on käytetty kahvin korvikkeena. – Kyseessä on kohokkikasvi, jolla on pehmeä ja karvainen varsi. Metsänhoitoyhdistysten arvion mukaan tällä hetkellä parhaiten kysyntää on kesäkorjuuseen soveltuville harvennusleimikoille. Viime viikot ovat olleet poikkeuksellisen lämpimiä koko maassa. Sahatavaran heikkenevät vientihinnat heijastuvat havutukkien kantohintoihin, joiden Luke ennustaa alenevan 6-7 prosenttia viime vuodesta. – Mitä liuskaisempi lehti, sen miedompi se on. Suolaheinä sopii hyvin esimerkiksi salaattiin mausteeksi. Puun tuonti on edelleen kasvanut, samoin kuin raakapuun vienti, jolla on onnistuttu paikkaamaan kotimaan supistunutta kysyntää. Puuvarastojen purkamisten ja raakapuun kasvavan tuonnin myötä Luke arvioi teollisuuspuun hakkuiden vähenevän tänä vuonna viisi prosenttia, 65 miljoonaan kuutiometriin. – Kun horsma taittuu rapsahtaen, ennen lehtien puhkeamista, sitä voi käyttää parsan tapaan. Kasville haitalliset koiranputki ja horsma leviävät hyvin. Koiranputki on kaksivuotinen, ensimmäisenä vuonna se tekee lehdet ja toisena kukkavanan. Hakkuut tulee suorittaa ajallaan, sillä yli-ikäisten tai riukuuntuneiden metsien vastustuskyky tuhoja vastaan on aina heikompi. Ketonoidanlukko on Kempasvaaran harvinaisuus Ylä-Kainuu toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Toukokuun loppuun mennessä puukauppaa käytiin Kainuussa 861 000 kuution verran, viime vuonna vastaava määrä oli 985 000. Horsma kannattaa nyhtää pois ennen kuin se ehtii siementää. Kuorellinen havupuutavara on kuljetettava pois hakkuupaikoilta ja tienvarsien välivarastoista metsätuholain määräaikoihin mennessä. Varttuneita kuusikoita kannattaakin tarkkailla erityisellä huolella. Luonnonvarakeskus Luken tuoreen suhdannepäivityksen mukaan maailmantalouden kasvun hidastuminen ja epävarmuuden lisääntyminen vaimentavat metsäteollisuustuotteiden kysyntää. 12 ELÄMÄNMENO YLÄ-KAINUU – Tiistaina 18. Kasvista voi tehdä myös teetä. Orkideoihin kuuluva maariankämmekkä on myös tuttu näky Kempasvaaralla. Lisäksi mäntypistiäistuhoista on jo tullut havaintoja. – Se sisältää samaa oksaalihappoa kuin ketunleipä. Pohjoismaisen luonnonkukkien päivän retki Ylä-Kainuussa suuntautui tänä vuonna Kempasvaaran maisemiin Joukokylään. ArkisTo. Se muistuttaa paljon mäkitervakkoa eli niin sanottua tervakukkaa. Suoalueella maariankämmekkä kasvaa isommaksi. Pohjois-Suomen puukauppa tasaantui toukokuussa Kotimaan puumarkkinakehitys on kesäkuun alkupuolella jatkunut muuttumattomana. Hyönteistuhojen osalta paras varautumiskeino on oikea-aikainen metsänhoito. – Kukista on esimerkiksi tehty siNiityn merkittävin harvinaisuus on silmälläpidettävä ketonoidanlukko. – Tämän niityn merkittävin harvinaisuus on ketonoidanlukko, joka on silmälläpidettävä laji. Lehdet puolestaan sopivat hyvin salaattiin. Kevät ja alkukesä ovat otollista aikaa taimikoiden varhaishoidon ja nuoren metsän hoitotöiden tekemiseen. Toinen hyvä teeaines on vadelma, jolla on nestettä poistava ja kuumetta alentava vaikutus
– Kyseessä on hyvä paikka, jos oravanmarjat ovat kaksilehtisiä, Nykänen sanoo. Kädet rakkaat vuoksemme uurastaneet lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet. Marja lapset perheineen lastenlapset puolisoineen sukulaiset ja ystävät Suomussalmelaislähtöinen Niina Manninen on väitellyt Helsingin yliopistossa kasvatustieteiden tohtoriksi. Erikoisosaamisalueenafaskiamanipulaatiot . Nykänen vinkkaa, että apua tautiin saa laittamalla joko tuoreita tai kuivattuja siankärsämön kukkia vadin pohjalle, täyttämällä vadin vedellä ja höyryhengittämällä. Yksin autossa ollut kuljettaja menetti teon seurauksena ajokorttinsa. Hyrynsalmelta lähtöisin oleva Jani Raipala on valmistunut Oulun ammattikorkeakoulusta insinööriksi (AMK). 15.9.1941 Suomussalmi (Ala-Vuokki) k. Rakkaamme Reino Kari HEIKKInEn s. Ikävä on läsnä. Lasse Lautamies ke 14.8. •Naistentautienjasynnytysopinerik.lääkäri Hanna Lintu to 25.7. 3.6.2019 Nokia Jäi muistot kauniit meille. Mm.gynekologiset tutkimukset(ultra),ajokorttitodistukset. Kun vaaraasutuksen asumispaikkoja on etsitty, on etsitty myös tätä kasvia. – Se on hyvä rohdoskasvi, jota on käytetty muun muassa kuumeeseen. Tapaukseen ei liittynyt alkoholia. 28.8.1934 Suomussalmi k. Muistotilaisuus Villa Silvassa. Me täällä alhaalla hiljaa aivan, sun tähteäs kirkasta seurataan. 10.4.1953 Suomussalmella k. Rakkaamme Toivo ”Topi” Antero Keränen s. – Kasvin löytyminen kertoo ravinteikkaasta maaperästä. klo 21 – 02 Tervetuloa! Liput 10 € JuhannusHossantie 278 a tanssit Lääkäreiden vastaanottopäivät Kysy myös päivystyksestä •Fysiatrianerikoislääkäri Pekka Tiura to 27.6. – Kun siankärsämö alkaa kukkia, se kukkii vielä jopa lokakuussa. Kalevi & salama la 22.6. Erittäin hyvä käyttökasvi on siankärsämö, jota voi nuorena ja pehmeänä käyttää keiton mausteena. Fysiatrianerikoislääkäritutkiituki-jaliikun-taelinsairauksia,kutenselän,niskan janiveltenoireitajakiputiloja.Fysiatriarvioijadiagnosoimyöshermostollisiinja muihinsairauksiinliittyvää toimintakyvynalentumista,sekä senhoitoajakuntoutustarvet-ta. •Kirurgi Esko Ripaoja to 27.6. Rakkaamme Hilda Elsa Katariina JUNTUNEN o.s. MarjuT LehTo maa sekä hunajan kaltaista kasvihunajaa. Kaikkikirurgisettaudit,pkl-toimenpiteet,luomenpoistot,tuki-ja liikuntaelinsairaudet,urheiluvammat,tapaturmat,eläkeasiat,työkyvynarvioinnit,ajokortti-jaasetodistukset. ja ma 22.7. Nyt myös nettiajanvaraus www-sivuiltamme www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Kauppakatu 5 Uusimme myös reseptit, Kela korvaa osan kuluista! Lähetteemme ovat voimassa terveyskeskuksen laboratoriotutkimuksiin ja myös röntgenkuvauksiin. SILMÄLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO varaa aika silmälääkärille INSTRUMENTARIUM SUOMUSSALMI Ajankulma, Kauppakatu 1, Puh. LÄÄKÄRIT LÄÄKÄRIT. Asiassa tutkitaan törkeää rattijuopumusta, liikenneturvallisuuden vaarantamista sekä kulkuneuvon luovuttamista juopuneelle. Liikenneryhmän moottoriJuopunut kuljettaja ajoi ojaan Puolangalla pyöräpoliisi mittasi autolle keskinopeudeksi 91 km/h, nopeusrajoituksen ollessa sillä tieosuudella 40 km/h. Topi lasketaan haudan lepoon Nokian hautausmaalla la 29.6.2019 klo 13.00. Juntunen s. •Työterveyshuollonjayleislääketieteenerikoislääkäri Airi Mäkinen ke 3.7.Mm.gynekologisettutkimukset(ultra), luomenpoistot,todistukset, sydänfilmit,rasitus-EKG, Holter-tutkimuksetjaasiakkaat vauvastavaariin. vElJEt JA SISAR Haudattu hiljaisuudessa läheisten länsä ollessa 8.6.2019 Suomussalmelle. kesäkuuta 2019 – YLÄ-KAINUU 13 Niityn merkittävin harvinaisuus on silmälläpidettävä ketonoidanlukko. 0440 710 096 Silmätautien erikoislääkärit Mikko Järvinen ma 24.6., ma 8.7. 2001 syntynyt nuorimies kaahasi reilua ylinopeutta Kajaanin Niskantiellä sunnuntaina vähän ennen iltakuutta. Vaaralta löytyi myös kevätpiippoa, joka on ollut aikanaan merkittävässä roolissa asutuksen kannalta. Vp 20.6.2019 mennessä Taina 040-751 5071. Valmistunut Vuonna 1952 syntynyt puolankalaismies ajoi henkilöautolla juovuksissa ojaan Auhonkadulla Puolangalla sunnuntaina iltayhdeksän aikaan. Mies puhalsi 1,46 promillea poliisin alkoholimittariin. Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman, levon hyvän ja rauhaisan. Sanomattomasti ikävöiden. Tiistaina 18. Kemppainen ent. Laboratoriokokeeet vastaanottopäivinä ajanvarauksella. Lämmin kiitos osanotosta. Myös oravanmarjan lehtien määrää on seurattu tarkasti. EIJA Tuulet leudot puhaltaa, on taivas kutsunut kulkijaa. Meiltä laboratoriokokeet myös ilman lähetettä. 20.3.2019 Helsingissä Kaivaten Eija veljet perheineen sisar perheineen Kiitos rakas puolisoni päivistä ihanista, iloista ja murheista, jotka yhdessä jaoimme. 17.5.2019 Suomussalmi Rakkaudella kaivaten puoliso lapset perheineen lastenlapset perheineen lastenlastenlapset siskot ja veljet perheineen sukulaiset ja ystävät Kun loistat tähtenä iltataivaan, niin näethän meidät päällä maan. Siunattu läheisten läsnä ollessa 8.6.2019
Joukkueemme vahvuutena on iloisuus ja toistemme auttaminen. – Tehtävärasteilla oli muun muassa tukin ja juuttisäkin kantamista, kiipeilyä, kontin ylitystä sekä uintia. Osallistujien turvallisuudesta seikkailun aikana huolehdittiin niin, että kaikilla pisteillä oli henkilö, joka ohjeisti tehtävärastin suorittamisessa. Kilpailussa testattiin tiimihenkeä ja mielikuvitusta. – Näillä mennään, mitä on. – Kaikki tehtävät on myös testattu etukäteen erilaisilla variaatioilla. kesäkuuta 2019 Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Ukkohallassa käytiin tänään Hungerland Games eli Näläkämaan estejuoksukisat. Lähes kaikilla rasteilla oli valittavissa myös helpompi versio ja halutessaan tehtävän sai jättää suorittamatta. Seikkailun aluksi heillä ei ollut vielä tietoa estejuoksukisan tarkemmasta sisällöstä, mutta kaikki olivat iloisella mielellä mukana. Pohtiessaan joukkueessaan olevien erityisosaamisia, joista olisi kilpailussa mahdollisesti hyötyä, esille nousivat joukkueen kovakuntoiset jäsenet. Suomussalmelta tapahtumaan osallistuivat KEMET Electronics Oy:llä työskentelevät Linda Eskills, Riitta Juntunen, Johanna Säisä, Teemu Hiltunen ja Harri Juntunen. Naiset kilpailivat yksilösarjassa. MarjuT LehTo. 14 ELÄMÄNMENO YLÄ-KAINUU – Tiistaina 18. Naiset ovat valmistautuneet koitokseen aloittamalla säännöllisen juoksuharrastuksen helmikuussa kilpailuun ilmoittauduttuaan. Sotkamolainen Sanna Stranius ja Kontiomäeltä kotoisin oleva Enni Kananen olivat niin ikään hyvillä mielin mukana tapahtumassa. – Tahtotilanamme on, että tästä tulee jokavuotinen tapahtuma, jossa ihmiset liikkuvat mukavassa hengessä. Nyt näemme, miten rastit toimivat ja radan rakentamista on mahdollista miettiä uudelleen tulevia vuosia varten. Paikan päällä oli ensiapuporukka ja rata oli merkitty. Uudenlaista ajanviettoa ryhmille Hungerland Games -estejuoksukisaan osallistuneet olivat mukana iloisella mielellä. Ensimmäisenä matkaan pääsivät yksilökilpailijat. Järjestäjien toiveena on, että tapahtuma saisi jatkoa myös tulevaisuudessa. Tapahtumassa osallistujat pääsivät haastamaan itseään. – On todella hyvä, että tällaista järjestetään näin lähellä. Radan pituus oli noin 12 kilometriä ja tapahtuman aikana osallistujat kiipesivät kahdesti vaaran päälle. Kilpailun aikana osallistujan kuitenkin täytyi itse arvioida, pystyykö suorittamaan tehtävän. Heidän mielestään on mukavaa, että kyseessä ei ole pelkkä juoksu, vaan mukana on myös esteitä. Sotkamolainen Sanna Stranius ja Kontiomäeltä tullut Enni Kananen aloittivat valmistautumisen seikkailuun helmikuussa. – Toivomme kuitenkin, että mukana olevat haastaisivat itseään, eivätkä valitsisi helpointa vaihtoehtoa pisteen suorittamiseksi. MarjuT LehTo Suomussalmelta mukana oli muun muassa KEMET Electonics Oy:n työntekijöistä koottu joukkue. – Ukkohallassa tällaista ei ole vielä ollut. Kananen oli houkutellut Straniuksen mukaan jo helmikuussa. Alue tarjoaa monipuoliset puitteet tapahtuman järjestämiselle, täällä on niin vesistöä kuin vaarojakin, tapahtuman järjestelyistä vastaavat Kalle Kyhälä ja Jori Haapalainen kertovat. – Tämä tarjoaa uudenlaista tykypäivän tai kaveriporukan ajanviettoa. – Jos tapahtuma järjestetään tulevaisuudessa, osallistumme kyllä. Tapahtumaan oli ilmoittautunut yhteensä 120 henkeä, joista neljä kilpaili yksilökilpailussa ja loput joukkueina. Vastaavanlaisia tapahtumia on järjestetty ympäri Suomen jo useana vuonna. – On vaikeaa arvioida, kun ei vielä tiedä, mitä kaikkea on luvassa, mutta selviämme tästä kuitenkin. – Luotan siihen, että voimaa riittää, jos tarvitsee nostella jotakin, Enni Kananen pohtii. A Alue tarjoaa monipuoliset puitteet tapahtuman järjestämiselle, täällä on niin vesistöä kuin vaarojakin. Näläkämaan estejuoksukisoista on tarkoitus tehdä perinteinen kesätapahtuma Ukkohallassa
PUUKIUAS HARVIA M2 PUUKIUAS KOTA KURU 20 (239,-) (359,-) 299 -. Vääntö 25 Nm (kova), pikaistukka 10 mm. 469 -. Kapasiteetti suorassa 220 x 70 mm. Talomyyjä Antti-Pekka Halonen 0400 717 107 Juhannukseen! Ny rillataaN. kesäkuuta 2019 – YLÄ-KAINUU 15 HYTTYSSAVU OFF 10 KPL HIILIGRILLI WEBER BAR-B-KETTLE 47 CM HYTTYSKARKOTIN THERMACELL MINI HALO KAASUGRILLI FXA SILVER 319 KAASUGRILLI CELLO CARBON 319 KAASUGRILLI WEBER SPIRIT II S-210 GBS HYTTYSKARKOTIN THERMACELL MR-300W 3 50 28 95 28 95 AKKUPORAKONE FXA 18V-L XCLICK 2,0AH 2-nopeuksinen (0–350 / 0–1400 rpm). Yhdessä. 49 95 AKKUPENSASLEIKKURI FXA 18V XCLICK RUNKO Terän pituus 550 mm oksakapasiteetti 15 mm paino 2,5 kg 139 -. Tehdään hyvää. (08) 633 170 Avoinna: ma–pe 7–19, la 9–15, kesäsu 11-15 Tehdään hyvää. Led-valo, vyölenkki. KAJAANI Kehräämöntie 24, 87400 Kajaani, p. 399 -. 199 -. Yhdessä. Tiistaina 18. 49 95 AKKUPUUKKOSAHA FXA 18V XCLICK RUNKO Iskun pituus 25,4 mm avaimeton terän vaihto ilman akkua ja laturia AKKUJIIRISAHA FXA 18V XCLICK RUNKO Terä 185 x 1,6 x 16 mm, 40 T. 1 x 2,0 Ah:n Li-ion-akku ja laturi. Latausaika 180 min. JuhaNNussauNa kuNtooN! rakeNNa itsellesi sopiva setti! porakoNeeN akku sopii kaikkiiN koNeisiiN! (4,95) RETKI-MÖKKISUIHKU OPAL 22 95 (26,95) (34,95) (34,95) 119 -. 39 95 2 ltK. Suositellaan käytettäväksi 4,0 Ah FXA XCLICK akkua. Tarjoukset voimassa 21.6.2019 asti niin kauan kun varatut erät riittää. Ilman akkua ja laturia. (449,-) (499,-) KIUASKIVI OLIVIINIDIABAASI ALLE 10 CM 20 KG (norm. 219 -. 7,90€/ltk) 10 -
050 361 8997 p. KRS KAUPPAKATU 14, SUOMUSSALMI KAUNEUSJA HYVINVOINTIKESKUS F resco Kauneushoitola Inka Syväyksenkatu 1, 89600 Suomussalmi • puh. 044 972 3443 Kauppakatu 5, 89600 Suomussalmi Lääkärikeskus Medikatin tiloissa l fysioterapia l hieronnat l KELAn kuntoutukset l nivelja nikamakäsittelyt HINAUSPALVELU MANNELIN puh. 040 542 7576 Lahnatie 3, Suomussalmi KAUPPAKESKUS KIANTA, 2. 044 972 3442 Juha p. Päivystys 24 h • Halli autojen säilytystä varten • Myös ulkomaan hinaukset • Suora laskutuslupa Parturikampaaja Kosmetologi Maskeeraaja Hieroja Ekologinen kauneushoitola & parturi-kampaamo Kastehelmi Jalonkaarre 1 (Jalonniemitalo), Suomussalmi p. 050 539 3379 Mira Oikarinen Fysioterapia Fysikaaliset hoidot Fysikaaliset hoidot F YSIO R IITTA fysio-, lymfaterapeutti RIITTA SEPPÄNEN p. 0400 393 230, www.eskonpekka.fi Hierontapalvelut Hieroja Iida Kemppainen Hyrynsalmella, Harjutie 7 050 521 1075 l Klassinen ja urheiluhieronta l Kotikäynnit sovitusti Lahjakortit Lahnatie 3, Suomussalmi p. 0404 190 901 p. kesäkuuta 2019 16 Hinauspalvelut NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Asianajajat ja lakiasiaintoimistot Lääkäripalvelut Kauppakatu 5 LVI-ASENNUS KERÄNEN 044 521 4015 Kaikki putkityöt! Myös iltaisin! Matikkatie 4, Suomussalmi kimmo.makelainen@luukku.com www.putkirenki.fi P. 044 280 1024 fysioterapia hieronnat lymfahieronta (LYKO) tukisukat, pienapuvälineet l l l l Kauppakatu 5, Suomussalmi Erikoishammasteknikot 08-710 380 kunnoks.fi TULE MEILLE Riina p. Kolarikorjaamot LVI-palvelut Jätekuljetuspalvelut Kiinteistöhuolto Keskuskatu 16, Suomussalmi avoinna: ma-pe 8 – 16 Toimisto Kiinteistöhuolto päivystys Isännöinti Konetyöt/työnjohtaja Hydrauliikka/hitsaus Risteentie 3 044 753 1099 0400 384 924 044 330 8001 050 553 2630 050 553 2641 044 330 8002 www.sskhoy. Toimisto 044 753 1099 Kiinteistöhuolto päivystys 0400 384 924 Kiinteistökeskus LKV myynti 0500 280 254 www.sskhoy. Toimisto 044 753 1099 Kiinteistöhuolto päivystys 0400 384 924 Kiinteistökeskus LKV myynti 0500 280 254 kiinteistöhuolto isännöinti pyöräkuormaajatyöt trukkipiikki/ nostopuomityöt lumityöt minikaivurityöt kuorma-autotyöt vaihtolavalaittein hydrauliikkatyöt hitsaus/alumiinihitsaus ASIANAJOTOIMISTO JUHANI SEPPÄNEN § riita-, rikos-, hakemusja hallintoasiat § testamentit, perunkirjoitukset ja perinnönjaot § kaupanvahvistukset ja siviilivihkimiset Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi, p. (08) 710 100, 0400 387 371 www.suomussalmenktk.fi Toimitamme hiekkaa, soraa, mursketta, seosja ruokamultaa. 0400-682 637 Kokemusta ja kalustoa. 040 673 1054 kaikki vakuutusyhtiöt myös Venäjä vuokra-auto Hinauspalvelu Heikkinen ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Ulla Pakarinen 08 713 773 Syväyksenkatu 1 A Suomussalmi Meillä tehdään EkoTekoja! : Lahnatie 2, Suomussalmi | 040 848 5872 | päivystys 0500 295 007 www.jpskuljetus.fi, www.jatekuljetus.com Autoromujen vastaanotto ja kierrätys KAIKENLAISEN METALLIROMUN JA ROMUAUTOJEN KERÄYS/OSTO SER-ROMUN VASTAANOTTO AKKUJEN JA PARISTOJEN VASTAANOTTO kolarikorjaukset tuulilasin vaihdot kiveniskemäkorjaukset automaalaukset vahinkotarkastukset (suoralaskutus vakuutusyhtiöön) P. 0500 388 631 asianajotoimisto@juhaniseppanen.fi, www.juhaniseppanen.fi § yritys-, sopimusja veroasiat § avioehtosopimukset, avioerot ja ositukset § asunto-, kiinteistö-, osakeja muut kauppakirjat Kauneushoitolat Kiinteistönvälityspalvelut SUOMUSSALMEN KIINTEISTÖKESKUS LKV Kauppakatu 11, Suomussalmi 0500 280 254 l juhani.seppanen@suokk.fi l asuntojen ja kiinteistöjen välitys l kauppakirjojen laatiminen l kiinteistöarvioinnit l kaupan vahvistukset www.etuovi.com ASIANAJOTOIMISTO ESKONPEKKA OY Merja Eskonpekka asianajaja varatuomari siviilivihkijä kaupanvahvistaja Kauppakatu 20, 89600 Suomussalmi P. 0404 190901 www.kauneushoitolainka.fi • Facebook Kauneushoitola Inka p. balilainen hieronta ja tiibetiläinen hunajahoito Rakennekynnet Sokeroinnit Jalkahoidot Pigmentoinnit Kasvohoidot Ultraäänihoidot Koneellinen mikroneulaus YUMI kestotaivutukset Kestovärjäykset Miraque magneettiripset Koulutettu hieroja, urheiluhieroja Refleksologiopiskelija Kyröntie 4 A 2, 89600 Suomussalmi Varaa aika 040 764 6219 vello.fi/mervinhoitopiste Mervin Hoitopiste Tilaa tutut taksit, kaikkialla Kainuussa. KELA-kyydit numerosta 0800 931 53 0600 398 100. 050 358 9308 Hermoratahieronta Magnetix Wellness magneettikorut Turvehoidot Klassinen hieronta Hemmotteluhieronnat mm. YLÄ-KAINUU – Tiistaina 18. 044 521 3294 Ekokosmetologi, maskeeraaja, hieroja Elisa Juntunen Parturi-kampaaja Heini Kemppainen www.ekologinenkauneushoitola.fi Parasta paikallista palvelua! metsatkuntoon.fi • 044 974 6349 • info@metsatkuntoon.fi Kaikki metsäpalvelut • Sukupolvenvaihdokset Metsäkiinteistövälitys LKV • P ihapuunkaadot ja kantojyrsinnät Metsäpalvelut Kuljetuspalvelut Maansiirtokuljetukset, myös kokonaisurakat Maanrakennuskoneet Nosturiautot Vaihtolavakuljetukset Puutavarakuljetukset POLTTOÖLJYN VÄLITYSKAUPPA SUOMUSSALMEN KTK OY p. 044 323 4567 Ylä-Kainuun Vesi ja Lämpö 020 747 9780 LVI-alan kokonaispalvelua ® IV-kanavien puhdistus Nunnauuni Maa-, ilmaja aurinkolämpölaitteet Öljypoltinasennus ja -huolto Hyrynsalmella, Hyryntie 33 Puolangalla, Mäntykoti p
MarjuT LehTo. Pelaajien mielestä parasta jalkapallossa on ihan kaikki, mutta erityisesti maalinteko. 044 279 0443 myynti@kiantakeittiot.fi www.kiantakeittiot.fi Kauppakatu 14, Suomussalmi OK SUOMUSSALMEN RAKENTAJAT Kiannonkatu 3, Suomussalmi ok.rakentajat@gmail.com Remontoimme kotisi toiveittesi mukaan. (08) 712 204, 0440 823 417 puhdaspesu.fi, pesula@puhdaspesu.fi mukavasti puhdasta jo 20 vuotta! Parturi-Kampaamot Juntunen & Kymäläinen Keskuskatu 3, Suomussalmi p. Rakennuspalvelut Rakennuspalvelut keittiökalusteet ja -remontit ovenvaihdot liukuovet, komerot wc-kalusteet kodinkoneet mittaus, suunnittelu, asennus Puh. Valmentajan ja joukkueen toiveena tälle kesälle on tehdä hienoja maaleja ja, että peli kehittyy. kesäkuuta 2019 – YLÄ-KAINUU 17 Tämä voisi olla sinun ilmoituspaikkasi! Näköpalvelut NÄKÖTARKASTUS Varaa aika optikolle tai silmälääkärille. – Sen jälkeen on taukoa peleistä ja heinäkuussa pidämme myös kahden viikon loman niin, että omia treenejä ei ole ollenkaan. Tiistaina 18. Kesäkuun viimeisenä lauantaina joukkue suuntaa Kajaanin piirisarjaan KaPan vieraaksi ja heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Nappulaliigaa pelataan Paltamossa. Loppukesän suurin tapahtuma Suomussalmella puolestaan on 24. 9.00-17.00 9.00-14.00 ma-pe la (08) 711 062 Kauppakatu 10, Suomussalmi Muista myös verkkokauppamme: www.kello-optiikka.fi APPALAINEN Kell ptiikka O O Monialaista palvelua www.kuutamokeikat.fi Kiannonkatu 6, Suomussalmi P. ym. 044 742 8010 Olli Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Ruukinkankaalla järjestettiin viikonloppuna jalkapallon superviikonloppu. elokuuta järjestettävä Nappulaliigaturnaus. On siis ollut iloja ja pettymyksiä, niitä molempia tarvitaan. Elokuu puolestaan on pelien suhteen tiivistä aikaa. Sunnuntaina SuPS09-joukkueella oli vastassa KaPa09 sininen, Fc Raahe09 pun. 08 712 830 ParturiKampaamo Vesikattopalvelu Kemppainen Oy Lankkukuja 6, 87400 Kajaani, www.vesikattopalvelu.fi HUOPA, PELTIJA TIILIKATOT. – Kaikkein tärkeintä kuitenkin on, että pelaaminen on kivaa, Laatikainen toteaa. – Joukkue on pelannut Ylivieskassa turnauksen, johon kuului kymmenen peliä, piirisarjaa Kemijärvellä sekä Nappulaliigaa Sotkamossa, joukkueen vastuuvalmentaja Janne Laatikainen kertoo. Luvassa on esimerkiksi Oulussa järjestettävä Terwaturnaus. Toiveena pelin kehittyminen kesän aikana SuPS09-joukkue pelasi jalkapallon superviikonloppuna kolme peliä. (08) 710 751, 050 362 0152 Soitto vain ja sovitaan! Palvelua paikkakunnalta jo vuodesta 1996 PAIKALLISEN PALVELUN ”TAVARATALO” YHDEN LUUKUN PERIAATTEELLA! Kuutamo-Shopista lahjat ja paikalliset tuotteet! Remontointia ja pihatöitä! Siivousta ja muuttoja! Majoitusta Kuutamo B&B! l l l ym. Joukkueessa ollaan tyytyväisiä jo pelattuihin peleihin. Siinä oppi hyvin, kun pääsi pelaamaan lyhyessä ajassa monta peliä. – Olemme voittaneet, hävinneet ja on tullut tasapelejä. Superviikonlopun jälkeen joukkueella oli kasassa yhteensä 19 pelattua peliä tälle keväälle ja alkukesälle. SuPS09-joukkue pelasi sunnuntaina kolme peliä Ruukinkankaalla. Mukana oli myös hyrynsalmelaisia pelaajia. – Ylivieskassa järjestetty turnaus oli hyvä ennen varsinaista kautta. Syyskuussa SuPS09-joukkueella on tiedossa Nappulaliigan päätösturnaus Kajaanissa sekä viimeisenä turnauksena piirisarjaa Raahessa. Peleissä paikalla heistä oli noin puolet. Joukkuueessa pelaa 27 vuosina 2008-2010 syntynyttä junioria. – Mukana on paljon pikkujunnuja ja joukkueita. Remontit ja rakentaminen: PASI 044 048 2891 Laskutus ja suunnittelu: MAARIT 040 912 3186 Lasituspalvelu: TEPU 0400 217 720 Liikkeemme on avoinna ma-ti 9-17, to-pe 9-17, heinäkuussa suljettu KYLPYHUONEET SAUNAT KEITTIÖT PUTKITYÖT LASITUSPALVELUT VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAHINKOSANEERAUKSET KORJAUSJA RAKENNUSPALVELUT SISUSTUSTARVIKKEET 25 vuoden kokemuksella! 25 Pesulapalvelut Palvelemme: Ma – pe 7.30 – 16.30 Kurimontie 17, Suomussalmi p. Paikalliselta – ammattitaidolla – takuutyönä. ja KajHa09. – Kaikkiaan pelejä tulee yhteensä 40-50 tälle kesälle
Onkiväline mato-onki. D16 4,1km: 1) Kiira Kiiskinen SoJy 33.20. D8 1,2km: 1) Emilia Turpeinen RasHy 13.22, 2) Annika Tiihonen KaSu 13.48, 3) Anni Pasanen SuRa 14.02, 4) Saana Kiiskinen KaSu 15.46, 5) Ella Heikkinen SoJy 16.20, 6) Venla Pasanen SuRa 17.35, 7) Hilda Tolonen RasHy 22.34, 8) Senni Kettunen KaSu 27.11. 18 URHEILU&LIIKUNTA YLÄ-KAINUU – Tiistaina 18. D10 1,2km: 1) Sanja Jokelainen KaSu 11.07, 2) Pihla Kohonen SoJy 12.00, 3) Sara Kettunen KaSu 12.13. Aki Martikainen 0/1 . palkinnolla lautasen ääressä ja mailan varressa loistavan ottelun pelannut Samu Moilanen 4/0 KL5/5 ja 2. SuunniStukSen nuoriSocupin tulokSet PesisRasti kohtasi keskiviikkona 12. . Samu Moilanen 4/0 . Ottelussa palkittiin 1. Molemmilla 100-prosenttiset onnistumiset lyöntipelissä. kesäkuuta 2019 Kauppakatu 10-12, Suomussalmi p. . Ämmänsaari, Jätkänpuisto klo 17-19 Järjestää: sekä Vuokin Kyläyhdistys ry, Kainuun Korpinaiset ry S U O M U S S A L M I Sarjat koko perheelle, kivat palkinnot ja vapaa pääsy. . Viljami Juntunen 1+2/2 . Janne Kemppainen 1/0 . . Monin paikoin sadekuuroja, myös ukkosta. Hauskaa ja turvallista Juhannusta kaikille lukijoillemme! Koko perheen ROKKIONGINTAKISAT la 29.6. Joukkueen ”Pistooli” jaettiin Viljamille komeasta ensimmäisen jakson ratkaisukunnarista. Tommi Tauriainen 1/0 . Eetu Tolonen 1+1/3 . . Heti perään Joni Tauriainen kotiutti Viljamin ja Rasti siirtyi neljän juoksun johtoon. . kesäkuuta suunnistuksen nuorisocupin. Lopulta Rasti voitti toisenkin jakson numeroin 5-2, eli ottelu päättyi Rastille jaksoin 2-0. Rasti järjesteli kakkostilanteen ja tilannetta asteli purkamaan Viljami Juntunen. A 6,2km: 1) Jussi-Pekka Heikkinen SoJy 37.31, 2) Vesa Kiiskinen SoJy 44.44, 3) Ari Kemppainen RasHy 46.43, 4) Matti Päivärinta KiimU 49.15, 5) Arto Klemetti RasHy 51.36, 6) Kaija Korhonen SoJy 1.08.44, 7) Mira Oikarinen RasHy 1.23.18, Raija Hakkarainen SoJy, ei aikaa. Päivälämpötila 19...23 astetta. Mikko Heikkinen Pesisrasti vei voiton kotiottelussaan ottelun tilaStot . H8 1,2km: 1) Kasperi Tolonen RasHy 15.02, 2) Aaro Jokelainen KaSu 17.20, 3) Aaro Heikkinen SoJy 18.39, 4) Visa-Kalle Korhonen KaSu 22.52, 5) Onni Tolonen RasHy 25.26, 6) Artturi Hakkarainen SoJy 26.59, 7) Joonas Kiiskinen KaSu 28.06. Petri Paasila 0/1 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten PUOLANKA HYRYNSALMI Kajaani Paltamo Ristijärvi Sotkamo SUOMUSSALMI Meteorologi Juha Föhr +19 +21 +22 +21 4 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +19°C 4 +21°C 2 +23°C 3 +19°C 7 Vantaa +25,7 °C Ylivieska +2,6 °C Kohtalaista länsituulta. Vaihtelevaa pilvisyyttä. Tätä johtoa eivät vieraat enää saaneet kurottua kiinni, joten jakso Rastille 7-3. Kotijoukkue aloitti ottelun terävästi tehden ensimmäiseen vuoropariin kolme juoksua. 010 665 9014, ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi Ylä-Kainuun konttori on suljettu juhannusaattona pe 21.6. . Osallistujat paikalle 30 minuuttia ennen kisan alkua. Kajaani Suomussalmi Kuhmo +17°C 2 +18°C 3 +18°C 3 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 20 22 21 18 22 18 24 17 18 22 23 21 24 25 25 20 26 17 25 16 22 25 23 24 19 22 23 17 20 19 25 16 22 23 24 21 26 24 25 25 24 19 19 17 8 7 10 10 www.ylakainuu.fi. Puffetti Ämmänsaaren tapahtumassa. . Räpyläpelissä nähtiin pitkin ottelua mallikkaita suorituksia laajalla rintamalla. Ville T. Petteri Väisänen 0/2 . kesäkuuta kotiottelussa vahvasti kauden aloittaneen Muhoksen Pallosalamat. Mikko Heikkinen 0/1 . Seppänen 0/2 . Upeat palkinnot molemmissa kisoissa! Naisten ja miesten sarja VUODEN KAHVIT Lasten sarja VUODEN JÄÄTELÖT Tervetuloa kaikki kylänmiehet, naiset ja lapset! Rasti-Hyry järjesti Hyrynsalmen Tervatörmässä keskiviikkona 12. . H10 1,2km: 1) Kyrö Kiiskinen SoJy 09.14, 2) Lauri Sorsa SoJy 10.34, 3) Eemeli Hakkarainen SoJy 12.00, 4) Sulo Hoikka SoJy 14.39. H14 4,1km: 1) Osku Hoikka SoJy 40.55, 2) Anselmi Lahenius SoJy 44.00, Altti Heikkinen SoJy, ei aikaa. D12 1,9km: 1) Karla Kiiskinen SoJy 14.33, 2) Senni Rautiainen SoJy 18.06, 3) Hilla Heikkinen SoJy 18.41, 4) Lilja Kiiskinen SoJy 23.57. Vieraat tulivat jakson edetessä vastustamattomasti tasoihin ja ensimmäisen jakson ratkaisu jäi viimeiseen vuoropariin. H12 1,9km: 1) Karri Korhonen KaSu 12.28, 2) Viljami Hakkarainen SoJy 18.59, 3) Kristian Tolonen RasHy 20.05, Tomi Turpeinen RasHy, ei aikaa. palkinnolla ensimmäisen jakson takuumies Viljami Juntunen 1+2/2 KL6/6. . Samun johdolla ulkopeli oli vahvaa läpi ottelun ja vastustaja pidettiin todella tiukilla. Toisen jakson alkuun Rastin räpylä piti vieraat nollilla Samun ja Eetun tehtaillessa kahteen vuoropariin kotijoukkueen viiden juoksun karkumatkalle. Viljami löi pallon komeasti kakkospuolelta kauas maisemaan kolmen juoksun arvoisesti. . H16 4,9km: 1) Konsta Korhonen KaSu 34.15, 2) Tuomas Turpeinen RasHy 41.28, 3) Eino Gretschel KaSu 51.10, 4) Otso Heikkinen SoJy 54.22. Maanantaina palvelemme klo 9-11 ja 12-14. Vahvan ulkopelin lisäksi myös sisäpeli pyöri ajoittain mallikkaasti ja tilanteita luotiin hyvällä itseluottamuksella. Joni Tauriainen 1/0 . C 3,6km: 1) Jarkko Kettunen KaSu 28.25, 2) Päivi ja Sanna Kemppainen RasHy 46.06, Mikko Keränen ja Eemeli Kemppainen RasHy, ei aikaa. Ala-Vuokki, Keräsentien penkka klo 10-12 to 4.7
Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Ratamestareina toimivat Eija Aarnio ja Katja Laaksoviita. 044 332 5332 Toimitus: ............................... D-rata, 1,0 km: 1) Akseli Holappa 09.49, 2) Eetu Anttonen 12.02, 3) Emma ja Anni Juntunen 14.01, 4) Anni Pasanen 14.19, 5) Lotta Savukoski 14.21, 6) Venla Pasanen 14.35, 7) Emma Heikkinen 15.29, 8) Lassi Holappa 16.51, 9) Valtteri Sirviö 20.02, 10) Heini Helttunen 22.16, 11) Susanna, Pekka ja Saila Moilanen 26.23, 12) Saimi ja Jari Saavinen 26.50, 13) Kiia Juntunen 28.55, 14) Pihla Kemppainen 35.28, 15) Fanni Rantaeskola ja Virpi Wegelius-Rantaeskola 48.49. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. Juhannus 19 jatkoajalla perjantaina 21.6. 5587 kpl Kustantaja: ............................ Myyntipäällikkö Titta Toivanen p. toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Henk.koht. Suomussalmi, Hyrynsalmi, Puolanka LT 2018: ................................ Viikon toiset kuntorastit järjestettiin 13. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. B-rata, 3,2 km: 1) Mikko Keränen 42.17, 2) Erkki Manninen 43.05, 3) Heli Minkkinen 44.08, 4) Veli Asikainen 45.15, 5) Markku Härkönen 45.27, 6) Jari Lankolainen ja Eero Härkönen 53.02, 7) Iina Kemppainen 54.02, 8) Päivi Tolonen 54.04, 9) Anna Marjala ja Elen Sillaste 1.12.29, 10) Kerttu Harkoma 1.14.39, 11) Reijo Hakonen 1.19.30, 12) Matti Moilanen 1.19.41, 13) Esa Matero 1.22.34, 14) Tarja Raappana 1.22.53, 15) Anneli Manninen 1.31.19, 3 ilman ajanottoa, 2 keskeytti, 1 hylätty. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. 040 741 8436, 044 546 5294 NoudetaaN ja ostetaaN kaikenlaista metalliromua, romuautot (romutustodistus) aId ostI KaINuuLaINeN HYRYNSALMEN KUNTA KUULUTUS Hyrynsalmen valtuusto on kokouksessaan 10.6.2019 § 10 hyväksynyt Illevaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan. VIRTANEN AJAN SÄVEL SUOMEN PARAS TANSSIPAIKKA www.napis.fi 60 VUOTTA 1959-2019 Ohjelmisto, linja-autojen aikataulut, esiintyjien esittelyt, kuvat ja videot tansseista www.napis.fi Tiedustelut 040 761 8165. Tiistaina 18. 010 665 9014 Ilmoitusmyynti: ..................... A-rata, 4,9 km: 1) Janne Kinnunen 51.24, 2) Aki Lehtinen 52.19, 3) Pekka Kemppainen 55.44, 4) Lauri Seppänen 1.05.04, 5) Timo Laaksoviita 1.05.05, 6) Katja Laaksoviita 1.12.05, 7) Simo Kinnunen 1.14.43, 8) Jaana Kauppinen 1.20.14, 9) Jussi Kauppinen 1.20.43, 10) Juha Marjala 1.45.41, 11) Jarkko Juntunen 1.51.42, 12) Ville Juntunen 1.58.23, 1 hylätty, 1 ilman ajanottoa. 010 665 7215 Toimittaja Lasse Hinkula p. Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi Asiakaspalvelu: ..................... Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.fi ilmoitukset ........ 010 665 7217 Ilmestymispäivät: ................. sähköpostit: ....... 040 751 1749 Myyntijohtaja Kirsi Kela p. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Käyntija postiosoite: ........... Sirkku Rautio p. 050 438 0972 Konttori avoinna: .................. ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi toimitus ............ C-rata, 1,4 km: 1) Sulevi Moilanen 23.12, 2) Rauno Pyykkönen 23.18, 3) Raija Moilanen ja Reijo Tolonen 25.07, 4) Jatta ja Vuokko Väyrynen 31.46, 5) Toini Seppänen ja Vuokko Latvajärvi 33.21, 6) Vilja Tolonen 34.37, 7) Arvi Noponen 35.19, 8) Milla Mäkinen 36.14, 9) Eemeli Juntunen 36.18, 10) Esa Anttonen 43.07, 1 keskeytti. B-rata, 3,9 km: 1) Markku Härkönen 43.22, 2) Sven Eriksson GIF 55.13, 3) Erkki Manninen 55.40, 4) Juha Laakkonen PudU 1.03.23, 5) Eija Kymäläinen 1.07.50, 6) Ritva Juntunen 1.07.55, 7) Veli Asikainen 1.11.26, 8) Lauri Uusitalo 1.20.33, 9) Matti Moilanen 1.48.44, 2 hylätty, 1 ilman ajanottoa. 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Jatkuva täystilaus (paperija digilehti) 12 kk maksuvälillä .....132,00 € 6 kk maksuvälillä .......72,00 € 4 kk maksuvälillä .......48,00 € 3 kk maksuvälillä .......36,00 € 2 kk maksuvälillä .......24,00 € Määräaikainen 12 kk 198,00 € (sis. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. ma-pe klo 9-11 ja 12-14, puhelinpalvelu klo 8-16 Sähköpostit asiakaspalvelu .. D-rata, 2,2 km: 1) Rauno Pyykkönen 30.46, 2) Sanna Lavola ja Niilo Jokela 32.23, 3) Vilja ja Elina Tolonen, Aada Kela 37.37, 4) Arvi Noponen 44.33, 5) Terttu Seppänen ja Fiia Heiskanen 47.37, 3 ilman ajanottoa. kesäkuuta Hulkonniemellä. SLP Kustannus Oy Painopaikka: ......................... C-rata, 2,8 km: 1) Oona Kemppainen 34.26, 2) Esa ja Lotta Moilanen 47.20, 3) Esa Matero 53.26, 4) Anneli Manninen 54.36, 5) Anja Kemppainen 54.46, 6) Vuokko ja Mika Väyrynen 55.29, 7) Raija Moilanen ja Reijo Tolonen 57.50, 8) Kerttu Harkoma 1.01.33, 9) Heidi Heikkinen 1.04.27, 1o) Milla Mäkinen 1.09.37, 11) Elen Sillaste 1.09.42, 2 ilman ajanottoa. 040 566 8190. Osallistujia oli 66, mukana oli myös suunnistuskoululaisia. kesäkuuta 2019 – YLÄ-KAINUU 19 sarjakuvat B. Hyrynsalmen kunta, kunnanhallitus ILLEVAARAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA HYVÄKSYTTY Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 5.2.1965 Päätoimittaja......................... Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Ylä-Kainuussa. Asiakasrekisteri: Ylä-Kainuun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Kuntorasteilla viime viikolla yhteensä 120 osallistujaa SEKALAISET www.ylakainuu.fi SEKALAISET Muista tehdä osoitteenmuutos myös meille! Oletko muuttanut. Teatteriretki Taivalkoskelle Pölkkyteatteriin 7.7. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Ylä-Kainuun asiakaspalveluun. Menomatkalla tutustutaan Jalavan kauppaan. SEURATOIMINTA Suomussalmen kuntorastit järjestettiin tiistaina 11. kesäkuuta Akonvaarassa. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 torstai: aineistot tiistaina klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... Sitovat ilmoittautumiset 30.6. Mukana oli 54 osallistujaa ja ratamestareina toimivat Pirjo Neuvonen ja Keijo Kanniainen. 010 665 7214 ................................................ mennessä Senjalle p. alv 24 %). Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki www.ylakainuu.fi SEKALAISET Toreilla to 20.6. asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.fi p. A-rata, 4,2 km: 1) Jari Anttonen 35.21, 2) Iiro Kemppainen 41.08, 3) Veikka Laaksoviita 47.40, 4) Juha Marjala 52.14, 5) Eija Kymäläinen 1.09.44, 6) Ritva Juntunen 1.09.56, 7) Aaro Korhonen 1.29.13, 8) Taina Heiskanen 1.44.17, 1 ilman ajanottoa. Ylä-Kainuulla on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. tuoretta Muikkua Puolanka 13.45-14.15 Hyrynsalmi 15.00-15.30 Puruvesi: 7 E /kg , 15 E /3 kg Pyhäjärvi iso: 8 E /kg , 15 E /2 kg, 20 E /3 kg Suomussalmen Eläkeläiset ry. Lähtö klo 10 Suomussalmen linja-autoasemalta. 010 665 9014, www.ylakainuu.fi. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Yhdistys avustaa kustannuksissa. klo 20.00-02.00 Kake Randelin & Company tanssiorkesteri Neitoset Hanna Hirvonen orkestereineen * Liput vain 16 € * Elävää musiikkia tauotta * Naisten valtaa * * Karaoke * Mahtavat maisemat * B-oikeudet * Juhannuskokko sytytetään klo 24.00 * Lipunmyynti alkaa klo 19.30 * Romu Green Steel Oy p. Toimittaja Marjut Lehto p. ALV 10 % paperilehti, 24% digilehti) ma-la klo 7.00-11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. Näytelmänä Kalle Päätalon Luponmakaajat. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Hankealue sijoittuu noin 9 km kaakkoon Hyrynsalmen keskustasta, Seitenjärven ja Pölhöjärven itäpuolelle ja rajautuu eteläpuolelta Ristijärven kunnan rajaan. Toimittaja Marjatta Kurvinen p. Osayleiskaavassa on 7 kpl tuulivoimaloita, joiden yhteenlaskettu teho on enintään 30 MW
pORsaan gRilliRiBsit iRtOMakeiset RajOitus 2 kg/talOus HAAPALAN leipäjuustOt 500 g (9,98/kg) palVeleMMe MYös juhannuksena Katso kauppakohtaiset aukioloajat k-supermarket.fi Ilman korttia 2,19 pkt (5,48-6,84/kg) Ilman korttia 4,19 rs (4,66/l) Ilman korttia 10,95 15-pack (1,76/l), sis. pantit 2,25 RajOitus 2 eRää/talOus OLVI ViChY 12 x 0,33 l (1,21/l),sis. pantit 1,20 ATRIA HIILLOS gRilliMakkaRat ja pihVit 320-400 g (3,75-4,69/kg) 3 50 ATRIA WILHELM gRilliMakkaRat ja MakkaRapihVit 320-400 g (4,38-5,47/kg) RajOitus: 2 eRää/talOus 10.AINO keRMajäätelöt 900 Ml (3,70/l) ei laktOOsittOMa eikä kauRajäätelöt Yksittäin 0,99 rs (3,96/kg) 13 95 kg HäTäLä tuORe RuODOtOn lOhifilee VakuuMi, C-leikattu, nORja RajOitus: 2 fileetä/talOus eRä 8 95 19 95 7 95 kg kg kg 5 99 kg 4 99 kpl K-RUOKAMESTARIN jättipihVi pORsaan kassleRista TAKUUMUREAT nauDan entReCOtepihVit TARJOUS VOIMASSA MA-PE 17.-21.6. YLÄ-KAINUU – Tiistaina 18. pantit 2,25 Ilman korttia 1,95 pkt (4,88-6,09/kg) 2 pkt 3 rs 2 rs -20% Plussa-kortilla -23% Plussa-kortilla -20% Plussa-kortilla ATRIA PERHETILAN kanan Ohuet fileeleikkeet 480-600 g (8,32-10,40/kg) Ilman korttia 7,25 rs (12,08-15,10/kg) -31% Plussa-kortilla 29 95 kg AtriA suOMalainen takuuMuRea nauDan sisäfilee n. teRVetulOa! 3.2 pkt 12 pack 15 pack VaRhaispeRuna 1 kg, pestY (0,89/kg) 89 AKONLAHDEN jääsalaatti 100 g/pussi (9,90/kg) 99 sipulinippu suOMi 89 MiniluuMutOMaatti 250 g (2,00/kg) espanja/MaROkkO. TARJOUS VOIMASSA TI-LA 18.-22.6. asti ELLEI TOISIN MAINITA Parasta juhannukseen 7 95 5 99 cOcA-cOLA JA cOcA-cOLA ZERO ViRVOitusjuOMat 15 x 0,33 l (1,15/l) sis. kesäkuuta 2019 20 TARJOUKSET VOIMASSA su 23.6. 0207 705 770 jarkko.jokipera@k-supermarket.fi, palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-18, SU 11-18 4 99 Rs 1.ps ps nippu kala-lappi Maistattaa ja MYY heRkkuja keskiViikOna klO 10-17. 2 kg, kOkOnaisena s u o m u s s a l m i Tavallista parempi ruokakauppa risteentie 12, 89600 Suomussalmi, puh