Jäteastioiden
sulatukset
. Vaihtolavojen/konttien vuokraus
. >> 20
Karoliina Koski, Essi Heikkinen, Eetu Kemppainen ja Aleksi Heikkinen leipoivat teoksia Elsa Oikarisen kanssa.
Teos oli helppo leipoa
Moisiovaara: Koululaiset oppivat perinneleivonnaisista. Nosturiautopalvelut
Hoidamme arkistojesi tuhoamisen
myynti
. MAALISKUUTA 2015
Yrittäjä
Somasetin Seija
Pyykkönen saa
voimaa muista
naisyrittäjistä. >> 6
Suomussalmen Palloseuran jääkiekkokasvatti
Miika Miettinen keltaisessa kypärässään kävi
kokeilemassa vauhtiaan Edmontonissa Kanadassa. Sivu 20
TÄYDEN PALVELUN JÄTEHUOLTOA!
?
. 6 414880 106457
15012
WWW.YLAKAINUU.FI
MTK
Hintakehitys
aiheuttaa huolta
maatalousväelle
yleisesti. >>14
NRO 22
PERUSTETTU 1965
IRTONUMERO 2 e
HANNA LAUKKANEN
Remonttirahat
puhuttivat
Suomussalmen kunnanvaltuusto myönsi lisätalousarvion kolmeen
investointiin. Suursäkit
Oy
Lahnatie 2,
Suomussalmi. Vaikka hän ei päässyt finaaleihin, oli sijoitus sen verran hyvä, että ensi kaudella ei kisoihin tarvitse erikseen karsia. >> 8
SuPS pelasi
mallikkaasti
SuPSin salibandylla oli
hyvä kausi. Jäteastioiden tyhjennykset
. Painehuuhtelulaitteisto
. Viemärinaukaisut/pesut/
. >>7
TORSTAI 19. Joukkue
sijoittui sarjassa
kolmanneksi. Vaihtolavakuljetukset
. Yritysten energiajätteen vastaanotto ja murskaus
. Likakaivojen tyhjennykset
RASTIVIIKKO
6.?10.7.
ma 11.5.
Tulossa EKOPÄIVÄ
toimisto 040 848 5872
päivystys 0500 295 007
www.jpskuljetus.fi
suomussalmen@jatekuljetus.com
22 tn
nosturilla+henkilökori
Jos olisi
resursseja, katuja pitäisi hiekoittaa enemmän.
HANNA LAUKKANEN
Vappu
Kinnunen
Kalle
Sääskilahti
Tyyne
Räsänen
Veikko
Kyllönen. Hän halusi yhtäläiset oikeudet kaikille suomalaisille sukupuoleen tai
syntyperään katsomatta. Jo ensimmäisen viikon jälkeen huomasin, että vireystilani hipoi huippuaan vielä pitkän päivän
päätteeksikin. He luovat kotiseudulleen
työtä ja elinvoimaa. Yrittäjänaisilla on merkittävä vaikutus Suomussalmella, Hyrynsalmella ja Puolangalla.
Yrittäjyyden merkitys on korostunut entisestään viime vuosina, kun rakennemuutos
on vienyt Kainuusta isoja toimijoita ja työpaikkoja. Minna Canth on ensimmäinen suomalainen nainen,
joka on saanut oman liputuspäi-
vän.
Minna Canth oli tienraivaaja useilla alueilla. Ei ole yleisesti moittimista.
Kadut ovat kohtalaisessa kunnossa. Puolitoista viikkoa taistelua rakkaimpia vihollisiani vastaan.
Pahin on kuitenkin edessä. Kuten eräs letkautuskin sanoo: ?Luopuisin suklaasta, mutta en ole luovuttaja?.
Liput liehuvat tänään tasaarvon kunniaksi
S
uomen liput liehuvat tänään Minna Canthin ja tasa-arvon päivän
kunniaksi. Talvella kaduilla on likaista. Rohkeutta ja kovaa työtä vaaditaan
kaikilta sukupuoleen katsomatta.
Muut mediat
1
Ympäristöväki näkee,
että koskiensuojelulain
avaaminen yhdeltä kulmaltaan romuttaisi sen kokonaan. maaliskuuta 2015
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 19.3.2015
Marjut Lehto
Päätoimittaja Sirkku Rautio
marjut.lehto@almamedia.?
Kirjoittaja on Ylä-Kainuun toimittaja.
Elämää ilman
sokeria
O
stin taannoin Irti sokerista -nimisen kirjan. Hän oli muun muassa ensimmäinen suomenkielinen lehtinainen ja menestyvä liikenainen aikana, jolloin naisen paikka oli kotona. Teos sai minut - toivottoman sokeriholistin - ymmärtämään, että vaikka
karkit, leivonnaiset, limpparit ja jopa
valtaosa hedelmistä tuovat hyvän olon
tunteen hetkeksi, ne ovat pitkällä tähtäimellä ihmisen pahimpia vihollisia.
Suosikkihedelmäni on aina ollut banaani. Uskon, että kuka tahansa muukin sokerihiiri onnistuisi siinä. Sokerin pois jättäminen on
aloitettu vähitellen, ensi viikolla kuitenkin koittaa hetki,
jolloin on aika kohdata demonit ja luopua kaikesta sokerista
koko viikon ajaksi.
Kirja on kuitenkin täynnä reseptejä, joilla saa loihdittua
makoisia ruokia niin pieneen kuin isoonkin nälkään ja taatusti ilman sokeria.
Uskon, että on mahdollista irtautua sokerista näiden
kahdeksan viikon aikana. Canthilla oli rohkeutta puuttua yhteiskunnan epäkohtiin ja tarmoa tehdä töitä niiden poistamiseksi. Kansa saattaa ihmetellä hintaa, mutta asiantuntijoiden mielestä hinta oli
Keskon näkökulmasta hyvä.
Kesko pääsi eroon raskaasti
tappiollisesta Anttilasta.
Pääkirjoitus
Lapin Kansa
Gallup: Ovatko kevyenliikenteenväylät hyvässä kunnossa?
Eivät ole kovin hyvässä kunnossa. Puolitoista viikkoa ilman banaaneja ja suklaata. Ainakin Canthin elämäntyö on ollut vaikuttamassa siihen, että Suomesta on kehittynyt tasa-arvon ja koulutuksen edelläkävijä.
Nykypäivän Minna Cantheja ovat esimerkiksi naisyrittäjät. Se, kuten monesta muustakin paheesta irti pääseminen, vaatii ainoastaan uskoa itseensä.
Irti sokerista -puhdistuskuuri saattaa kuulostaa lähinnä
itsensä kiduttamiselta, mutta minulle se on lähinnä haaste,
jonka aion selättää. Kuurin päätyttyä aion ensimmäisenä ostaa suklaalevyn, sillä en
voisi kuvitella elämää ilman suklaata. Näinköhän Suomesta
löytyy uskottava poliitikko,
joka vakavissaan lähtisi
esittämään esimerkiksi
Kuusamon koskien rakentamista.
2
Päähallituspuolueet
kokoomus ja Sdp eivät ole
pääministeri Alexander Stubbin (kok) hallituksen aikana
olleet samaa mieltä oikein
mistään. YLÄ-KAINUU Torstaina 19. Järkytyin lukiessani, että hedelmistä juuri banaanit sisältävät runsaasti
hedelmäsokeria, joka onkin pahasta.
Lukiessani kirjasta listan sairauksista, joille runsas sokerin syöminen voi altistaa, päätin haastaa itseni. Se tunne sai minut jatkamaan kohti tavoitteen saavuttamista.
Olen varma, että tulen tämän puhdistuskuurin jälkeen
käyttämään sokeria huomattavasti aikaisempaa vähemmän, mutta en kuitenkaan aio luopua sokerista täysin. Tasa-arvon edistämisessä keskeistä olivat tasavertaiset koulunkäyntimahdollisuudet.
Tässä lehdessä Canthista kirjoittavat Suomussalmen lukion oppilaat väittävät, että
useimmissa nykyajan suomalaisnaisissa elää
pieni Minna Canth. On siis luonnollista,
että ne eivät ole samaa mieltä
siitäkään, miksi eduskunnan
loppukaudesta tuli sellainen
farssi kuin tuli.
Petri Karjalainen
Pääkirjoitus
Koillissanomat
Helsingin Sanomat
3
Maanantaina kerrottiin,
että saksalainen pääomasijoittaja 4K Invest on
ostanut Keskolta 23 Anttilatavarataloa sekä liudan muita
ketjuun kuuluvia liikkeitä.
Hintakaan ei ollut paha, miljoona euroa. Teoksesta
löytyy kahdeksan viikon puhdistuskuuri, jonka suoritettuaan sokerinhimon pitäisi hävitä ja olon muuttua virkeäksi.
A
Taistelua rakkaimpia vihollisiani
vastaan.?
Puolitoista viikkoa takana. Katuja pitäisi siistiä enemmän.
Yleisesti ovat hyvässä kunnossa, mutta nyt
ovat huonossa kunnossa sääolosuhteiden takia.
Perusteellisesti ovat hyvässä kunnossa, vaikka
hiekkaa onkin kaduilla
Torstaina 19. maaliskuuta 2015 YLÄ-KAINUU
3
Kerro
mielipiteesi!
Elmon MUUTTO-
- - ( ($ $# )#()) $ ( ! ( # ,+((- * !(
'(, * !$ )* ( ! '))( # )& )(( $
! (( # * )' ( $ (,+##, $
"))( (( * ' ")$($$#
Mikä ärsyttää?
Risuja ja ruusu
)* (
#
(
)$($$
"
!
%
ja?
Mikä pännii?
Lähetä tekstari
Kirjoita alkuun YLÄ ASIA, sitten
välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi.
Lähetä viesti numeroon 17192
)
(08) 711 338
Avoinna: ma . 22.3.2015, ELLEI TOISIN MAINITA
ZZZ N PDUNHW FRP
19.-21.3.2015
rajoitus 2 kalaa/talous
4
HELPPOA JA EDULLISTA KOTIRUOKAA
Snellman
KUNNON
KARJALANPAISTI
500 g
Ilman korttia 6,59 rs (13,18/kg).
Atria
3
99
KUORETON NAKKI
0
ISO PAKKAUS!
Erä!
Ilman korttia 3,19 pkt (3,54/kg).
LEIPÄOSASTOLTA TO-PE
Ruokaa läheltä!
Ämmän Leipä
1
HILLOMUNKKI
laktoositon
99
pkt
(1,10/kg)
7$5-2867$.88
. 17, la 9 . 2 pkt/talous
kg
4
200/150 g, vedessä tai öljyssä
99
95
TONNIKALAPALAT
TUORE KOKONAINEN KOKONAINEN
BROILERI
KIRJOLOHI Suomi/Ruotsi
5
KEVÄTRETKELLE EVÄÄKSI
GRILLISTÄ TO-LA
ERÄ!
Kirsi Moilanen, puh. 3/866$7$5-28.6,66$
$,1$ 9b+,17bb1
0
35
kpl
3
APPELSIINIT
kpl
(9,98/kg)
Auran
1
00
2 kpl
(0,50/kpl)
1
2
275 g/tuubi
1
49
29
kg
LEIKKOKUKAT
49
pl
(4,98/l)
5
ma-pe
la
su
7-21
7-18
12-18
HERKKUKIRSIKKA
3
kpl
00
/,6b.6, . pe 9 . Tervetuloa!
paljon pieneen hintaan!
HINNAT VOIMASSA TO-SU 19. 045 355 1070
Kauppakatu 2-6, SUOMUSSALMI
3 kpl
(1,67/kpl).
! ### !
Aylakainuu.fi
TYTIN TUKIRYHMÄ
Tytti
TA SA RA HA LL A ED UL LI SE ST I
I www.tytti.info
Tuppurainen
KAINUUSSA LA 21.3.
-50%
sukset / hiihtositeet /
sh
monot / sauvat /
talvikengät
naisille, miehille
ja lapsille / lasten
talvivaatteet / kesätalvi- ja verkkokalastus / jääurheiluvarusteet / jk-mailat jne.
)(') ' ' ($ $# ( ()&
,+",,# % # %,,!!,
Meidän
sää
kiihtyy...
NY T LÄ HT EE LO PU T
% %% ! !
$ %
!! ! % !"
% $ !
!
$& " !" ! " ! !
!! % !
!" !
luistimia / vaatteita / kenkiä / monoja / jalkapallokenkiä / piikkareita / TULE TEKEMÄÄN LÖYTÖJÄ!
Kevät uutta saapuu
päivittäin!
10-11 Suomussalmi
K-market Herkkukirsikka
VE RK KO KA UP PA
pal vel ee 24/ 7
ww w. 14. er au rh ei lu .fi
12-13 Hyrynsalmi
Ukkohalla
14.30-15.30 Paltamo
Neste, Sairaalatie 1
P o h jo is e
n
tu le va is u
us
ÄMMÄN ERÄ-URHEILU OY
p. 3/866$ 3,67(,//b
(786, -23$
tuubi
(5,42/kg)
?Silkkiset?
HERKÄN IHON
NESTESAIPPUA
500 ml
2 pkt
(3,75-4,69/kg)
mieto ja väkevä
KODIN ONNI KOOSTUU PIENISTÄ ARJEN ASIOISTA!
JUOMALASI
2pl
Israel
2
pkt
Yksittäin tai ilman korttia 2,79 pkt (6,98-8,72/kg).
Jaffa Sunrise
VERIGREIPIT
00
320-400 g
Israel
4
k
HIILLOS GRILLIMAKKARAT JA
GRILLIPIHVIT
SINAPPI
Jaffa Shamout
99
Ämmän Leipä
Atria
3 prk
(8,33/kg)
HEDELMÄ/VIHANNES
500 g
kpl
00
Yksittäin tai ilman Plussa-korttia 1,69 prk (11,27/kg).
JUUSTOLEIPÄ
69
3
prk
kpl
Arctic Milk
WALJUSRIESKA
rs
(7,98/kg)
900 g, raj.
aarteitas. Kaikki metsä virkistysalueilla ei tarvitse olla käsiteltyä. Kaikkein vaarallisin lienee kuitenkin EU:n
neuvottelema terveydenhoitoalan TiSa-sopimus. Valtion on
otettava ongelma vakavasti ja
näytettävä siten esimerkkiä
muille maanomistajille.
Toimintaohjelmaan on lisäksi tavoitteeksi erikseen
kirjattava Pohjois-Kainuun
liito-oravan esiintymiselle
keskeisten alueiden siirtäminen pysyvästi metsätalouden
ulkopuolelle. Postilaatikolleni pääsin juuri ja juuri ja soitto 112, että nyt tiellä on tulossa turvallisuusriski ja edelleen soitto tieviranomaiselle,
joka tuotti vasta noin kahden
tunnin kuluttua avun.
Ja kun tultiin 9.3. Myös ns. 4 KESKUSTELE
Monimuotoisuus huomioitava
JUHANI MUSTONEN
MIELIPIDE Ylä-Kainuun
Luonto ry esittää, että luonnon monimuotoisuus, virkistys ja arvokkaiden luontoalueiden suojelu on kirjattava
selkeiksi tavoitteiksi Metsähallituksen luonnonvarasuunnitelman toimintaohjelmaan.
Nykykäytännön jatkaminen on tuhoisaa erityisesti
Kainuun metsäluonnon monimuotoisuudelle.
Luonnonvarasuunnitelman toimintaohjelmaluonnos on erittäin puutteellinen
metsätalouden osalta. Hakkuilta toistaiseksi säästyneet
vanhat metsät on varattava
luonnon monimuotoisuuden
turvaamiseen ja se on selke-
Kainuhun kansa ah
arpasi lyö! Missä on
ryhtisi, kunniatyö?
MIELIPIDE Tämä lausepari kuuluu Ilmari
Calamniuksen(myöh. Ne ovat
maisemiensa ja monimuotoisuusarvojensa vuoksi liian
arvokkaita hakattavaksi.
Metsähallituksen on tunnistettava muutoinkin yleisesti
mikä on arvokasta metsä- ja
vesiluonnossa ja otettava se
huomioon. Lisäksi nämä kohteet tukevat
ja ovat osa ekologisia yhteyksiä suojelualueiden välillä.
Pinta-alallisesti nämä alueet
ovat valtion kokonaismetsäalaan suhteutettuna vähäisiä
ja niiden suojelu ei vaikeuta
puuhuoltoa, koska puuta
kasvaa nykyään metsissä
enemmän kuin voidaan hakata. kautta, jotka
päättävät kansallisten oi-
ästi kirjattava tavoitteeksi toimintaohjelmaan. Tämä
tarkoittaa, että suurkonserneille avataan mahdollisuus
puuttua kansal-lisiin ja ylikansallisiin lakeihin.
Tämä tapahtuu ?välimiesoikeuksien. Silloin
on varmaa, että Suomen
SOTE-uudistuksella ei ole
mitään arvoa kun ulkomaiset
terveysalan yksityiset suuryritykset saapuvat Suomen
markkinoille.
Kuulkaa korpeimme kuiskintaa, jylhien järvien loiskintaa!
Meidänpä mainetta mainivat nuot koskien ärjyt ja surkeat suot!
Meidänpä vapautta vaarat
on nää! Meidän on laulua lahtien pää!
Meille myös kevätkin keijunsa toi: rastas ja metso täälläkin soi.
Meidänpä karhuja kaikuvi
maa, suksemme suihkivat tanhutten taa,
Meidän on kaikki, jos meidän on työ: Nälkälän rahvas,
äl. Vastaan tuli heti vanhoja tuttuja ja otimme keskusteluun, missä vanhanajan tiekarhut ovatkaan
ruostumassa. tuskahan
työn, tuiskujen helmaan ja yrmyihin yön.
Kosta sun kolhusi, koeteltu
mies! Irroita itse sun kohtalos?
ies!
Näytä nyrkkiä maailmalle,
keksi keinosi orjuuttajalle!
Nosta rintaasi uskonto uus?!
Taannuta taika ja vanhoillisuus!
Maamies: muista miss. Näiden kohteiden suojelu tuo vastaavasti merkittävää lisäarvoa metsäluonnolle
keusasteiden ja lakien yli.
TTIP-sopimus tulee syrjäyttämään suuren osan meidän
kansallisesta lainsäädännöstä ja rajoittaa tulevaisuuden
lainsäädäntöä, koska suurkonsernien etu on otettava
huomioon. uhanlaista kääväkäs-
lajistoa, linnustoa ja vanhaa
suojelun arvoista metsää. Eikö valtiolla todellakaan ole Metsähallituksen hallinnoimien metsien
osalta visiota tai halua tehdä
mitään tämän ongelman rat-
Luonnon säilyminen monimuotoisena on kirjoittajan mielestä tärkeää.
kaisemiseksi. vapaakauppasopimuksilla (TTIP ja
CETA) Yhdysvaltain ja Kanadan kanssa rajoitetaan EU:n
omaa lainsäädäntövaltaa
päättää suurista hankinnoista.
Kun katsomme TTIP-sopimuksen historiaa, joka alkaa
90-luvulta on yksi asia selvä:
Sopimuksen takana ovat
suurkonsernit.
Nämä konsernit haluavat
tehdä omat sääntönsä, vaikka näin se on jo nytkin.
Minä uskon, ettei sopimuksessa ole kyse itse kaupasta, vaan enemmänkin
konsernien eduista. Pesiöjärven saaret on perustettava suojelualueeksi. Metsien käsittelyn on muututtava virkistysalueilla. Kun pääsin ajamaan noin 1,5 kilometrin
matkan minua oli vastassa
sellainen yllätys ettei paremmasta enää väliä.
Ei tällä kertaa ollut tie
poikki menossa niin kuin aikaisemmin lauantaina päivänä Pitkänsaaren kohdalla oli
käydä, kun oli sellainen vinkka työntänyt uutta lunta taivaan täydeltä. Sen
enempää kuin ulkomaankauppa- ja ulkopolitiikkaakaan.
Nämä asiat ovat tulleet sen
jälkeen kun liityimme Euroopan Unioniin ja sen rahaliittoon. Tavoitteeksi tulee kirjata, että
virkistysalueiden luonnontilaisia osia ei jatkossa enää
hoideta, vaan jätetään ne kehittymään luonnonmukaisesti.
Maakuntakaavan virkistysalueet ja erityisesti saaret
tulee jättää hakkaamatta. aamuun
niin silloin se vasta koko karmeus paljastuikin minulle.
Kiannanniementie ei ollut
enää turvalliseen autoiluun
sopiva, jonka jälkeen päätin
pyöräyttää ohjauspyörästä
takaisin mökille ja hakea sieltä kamerat ja kuvata todistus-
aineistoksi tien huonosta
kunnosta pidosta.
Milloinkaan ei minulla ole
mennyt puoltatoista tuntia
50 kilometrin matkalla mutta
09.03.2015 meni. Suurelle yleisölle eivät ole tutut sen alkuperäiset sanat vuodelta 1911.
Tämä Kiannon marssi tuli
väkisinkin mieleeni suunnitellessani vaalikampanjaani
tulevissa kenties tärkeimmissä toisen maailmansodan jälkeisissä eduskuntavaaleissa.
Nyt paineita meidän itsenäisyydellemme asetetaan
maamme rajojen ulkopuolelta.
Emme enää voi harjoittaa
itsenäistä raha-, talous- eikä
lainsäädäntöpolitiikkaa. Luonnon monimuotoisuus ei lisäänny hakkaamalla ainutlaatuisia kohteita. onnesi on, riihesi rikkaus riippumaton!
Kainuhun kansa, ah arpasi
lyö! Missä on ryhtisi, kunniatyö?
Meidän on uudesta luotava
maa! Raukat vain menköhöt
merten taa!
Vilho Juntunen
insinööri
eduskuntavaaliehdokas(SKP)
Kajaani
ja hyödyttää uhanalaisten
luonnon eliöiden lisäksi paikallisten asukkaiden harrastustoimintaa mm. Metsätalous toistuvasti korostaa, että tutkimusten mukaan hoidettu metsä
viehättää valtaosaa ihmisiä.
Se on vain osa totuutta, toisenkinlaisia tutkimustuloksia on olemassa ja osa ihmisistä arvostaa luonnonmetsää virkistysmetsänä hoidettua metsää enemmän. myö!
Ankara, ankara täällä on
työ pitkä on talvi ja valju on yö
Miehiset miehet ja naiset,
hei: meillä ei vaikerrus kuulu,
ei!
Taival lie hankala - olkoon
vaan! Luonto lie kitsas - siis
kilpaillaan!
Kolkassa synkeän syntymämaan pirttimme piilköhöt
paikoillaan.
Wainojen virmat - oi vaietkaat! Rapparit, ryöstäjät - kaijotkaat!
Miekkaa ei tarvis, tarmoa
vaan puolesta hengen ja heimon ja maan!
Hammasta purren ja parkumus pois! Wierasko voimamme korvata vois?
Tänne ne sortuis. Vanhojen
luonnonmetsien hakkaamisen on todettu olevan suurin
yksittäinen syy, miksi metsälajit uhanalaistuvat. Näillä kohteilla
on liito-oravan lisäksi myös
muita monimuotoisuusarvoja mm. Tarkoituksena oli jälleen
hoitaa näitä maallisia asijoita, joita meille on keksittynä
yhteiskuntamme toimesta.
Elähän huoli. Jos Metsähallitukselta
puuttua asiantuntemusta, sitä on kyllä saatavissa muualta ennen kaikkea suunnitteluun.
Toimintaohjelmaan tulee
lisäksi kirjata tavoitteeksi
Hossan ja Vaarakainuun kansallispuistojen perustaminen. Kianto) kirjoittamaan Nälkämaanmarssiin. Niin hyvä kuin
tiekarhu onkin niin niiden
käyttö on uskottuna uudelle
tekniikalle simatille, joka on
kuorma-auton alle rakennettu tienjyrsin, tasoittaja ja alaterä.
Kävin rikostentutkija Pekka Piiponkin luona, mutta
hänkään halunnut auttaa,
koska ei ollut tapahtunut rikosta ja poliisilla ei saa pelotella urakoitsijoita.
Jos tämä kokemukseni
tien käyttäjänä jatkuu edelleen Kiannalla, panemme
tielle puomin, jossa lukee tietä ei voi ajaa turvallisesti.
Eero Antero Seppänen
kirjailija, rantaneuvos. Toimintaohjelmassa ei ole esitetty eikä edes sanallakaan
mainittu, mitä Metsähallitus
aikoo tehdä luonnon monimuotoisuuden kadon pysäyttämiseksi valtion mailla.
Ohjelmassa on kuitenkin käsitelty mm. Luonnon monimuotoisuuden hapertumista ei pysäytetä vanhojen monimuotoisten metsien hakkaamisen jatkamisella. Niiden hakkuut on nyt
viimeinkin lopetettava. vesiensuojelu- ja
maisemakysymyksiä.
Euroopan ympäristökeskuksen Euroopan ympäristön tilaa käsittelevässä raportissa, joka julkaistiin maaliskuun alussa, on todettu, että
Suomi ei ole onnistunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden hapertumista.
Joka kymmenes eläin- tai
kasvilaji on Suomessa uhanalainen, niistä joka kolmas
on metsälaji. Näillä alueiden luonnontilaisten metsien hakkuut tulee lopettaa.
Ylä-Kainuun Luonto ry
Jorma Seppänen
Kolmannen luokan
kansalaisia Kiannalla
MIELIPIDE Jo on aikoihin
elettynä, kun täältä jumalan
selän takana Suomussalmen
Kiannalta lähin liikenteeseen
9.3. Kaikki nykyiset eduskunnassa vaikuttavat puolueet laulavat yhtenä kuorona
konsensusta joka on johtanut
Suomen kansan nykyiseen
ahdinkoon josta ei näy olevan ulospääsyä.
Uutena piirteenä itsenäisyytemme lopulliseksi nujer-
tamiseksi ovat tulleet puolustuspoliittiset paineet myös
NATO:n ja USA:n suunnalta.
Salaisesti neuvoteltu ns.
isäntämaasopimus NATO:n
kanssa on pikkusormen antaminen pirulle.
Se johtaa koko käden viemiseen eli täysjäsenyy-teen
NATO:ssa. metsästystä.
Toimintaohjelmasta puuttuu kokonaan maininta virkistyskäytöstä metsien käsittelyn osalta
Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Kirjoita napakasti. Kirjoituksia koskevat
tiedustelut 010 665 9018. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Näin laitoksiin riittäisi
lähi- ja sairaanhoitajia.
Omaishoitajaksi ja perhehoitajaksi kelpaa kouluttamaton henkilö mutta kun
vanhus tarvitsee kotihoidon
apua niin hänet mieluummin
jätetään ilman hoitoa kuin lähetetään hoitoapulainen lä-
hihoitajan sijaan.
Nyt kun on pulaa rahasta
ja pätevistä työntekijöistä
terveyskeskuksissa ja sairaaloissa niin työntekijät pitää
laittaa niihin tehtäviin joissa
heidän kuuluu olla ja johon
he ovat koulutettuja.
Vähemmän koulutetuillakin olisi mahdollisuus päästä
töihin.
Taina Matero
vanhustenhoitaja
sosiaaliohjaaja, sairaanhoitaja
kansanedustajaehdokas (vas.)
Suomussalmi
LOPPUUNMYYNTI JATKUU!
-50%
NYT KAIKKI
Myymme myös
myymäläkalusteet,
toimistotarvikkeita
yms.
M
ETSÄTÄHTI
.8..$ -$ +$87$863$/9(/8
.LDQQRQNDWX 6XRPXVVDOPL
S . Kirjoita viestin alkuun
YLÄ ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.ylakainuu@almamedia.?.
Vanhustenhoitoon sopiva henkilöstö
MIELIPIDE Maanantain
aamutelevisiossa kerrottiin
että vanhustenhoidossa on
pulaa koulutetusta henkilökunnasta ja että joudutaan
kehittämään tilalle teknologiaa ja tehostamaan toimintoja. ?
Mikäli yksikössä toimii
muuta asiakkaiden välittömään hoitotyöhön osallistuvaa henkilöstöä, kuten hoitoja laitosapulaisia, joilla ei ole
sosiaali- ja/tai terveydenhuollon ammatillista peruskoulutusta, heidät sisällytetään henkilöstömitoitukseen
sillä osuudella kuin heidän
työnsä käsittää asiakkaiden
perustarpeisiin vastaamista,
kuten auttamista peseytymisessä, ruokailussa ja wckäynneillä?.
Kotihoidossa ja asumispalveluissa tehtävä hoitotyö
työ on pääasiassa em. maaliskuuta 2015 YLÄ-KAINUU
5
Mielipiteet: toimitus.ylakainuu@almamedia.?, Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi. Kirjoittajan
nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Kirjoituksia ei palauteta. näin: . Toimintojen tehostamisella ilmeisesti tarkoitetaan
henkilöstön vähentämistä.
Hoitajista ei ole niinkään
pulaa mutta heidät on sijoitettu väärin.
Vanhustenhoidossa työskentelee nyt vain sairaanhoitajia ja lähihoitajia mutta ei
hoiva-avustajia jotka varta
vasten on koulutettu vanhusten hoitoon asumispalveluihin ja kotihoitoon.
Vanhuspalvelulaissa sanotaan että sosiaalihuollon
kuuluu järjestää vanhusten
koti- ja kodinomaiset asumispalvelut. Torstaina 19. auttamistyötä mutta tällä hetkellä
vanhustenhoitoon koulutettuja hoiva- hoito- ja lähiavustajia ei saa laskea henkilöstöön kuuluvaksi työntekijäksi ainakaan yksityisessä vanhustenhoidossa.
Näyttää siltä että on unohdettu että asumisyksiköt eivät ole laitoksia vaan vanhus-
ten koteja joissa hoitajat auttavat heitä asukkaan toimintakyvyn ja tarpeen mukaan.
Kotisairaanhoitaja käy ottamassa laboratorionäytteet
ym, Kotihoitoon ja asumispalveluihin pitää palkata hoiva-avustajia jotka on täsmäkoulutettu vanhustenhoitoon.
Työvuorossa voisi olla terveydentilan muutoksista vastaamassa lähihoitaja ja avustavissa tehtävissä hoitoapulaisia. Terveydenhuolto järjestää kotisairaanhoitoja laitospalvelut.
Ammattikorkeakoulut ja
opistot ovat kouluttaneet sosiaaliohjaajia ja sosionomeja
esimiestehtäviin sosiaalihuoltoon asumispalveluihin
ja kotihoitoon.
Tällä hetkellä sekä asumisyksiköissä että kotihoidossa on esimiehinä pääasiassa sairaanhoitajia.
Sairaanhoitajien ja lähi-
hoitajien ammattitaitoa pitäisi hyödyntää pääasiassa
laitoksissa, terveyskeskuksissa ja sairaaloissa joihin heidät
on koulutettu koska heistä on
siellä pulaa.
Sosiaali-ja terveysministeriön laatimassa Ikäihmisten
laatusuosituksissa sanotaan
mm
(08) 741 121
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN. 2 LASIT 114?
3 LASIT 79. (08) 741 288
Rauta
p. Vanu 120g/m²
Saappaissa turkisvuori,
vedenpitävä
koot: 39-47
LÄMMIN SETTI
EDULLISESTI!
KAJAANIN TORILLA
ÄMMÄNSAAREN
TORILLA
LAUANTAINA
pe 20.3.KLO
klo 10
10-17
7.3.2015
. ZZZ PHWVD WDKWL À
EDULLISET
SILMÄLASIT
1-TEHOT MONITEHOT
1 LASIT 39. 14
ps
(0,72/kg)
ES MEETVURSTI
(5$6
8.6(
KEVYT
7
PUU
CAP ERÄ RUNKOINEN
SUKSI E
RITTÄIN
NOTKEA
LLA KÄ
RJELLÄ
PITUUD
ET 160-3
00 CM
60/70?
(149?)
160-200 cm 60?
210-250 cm 60?
270-300 cm 70?
600 g
kpl
(8,32/kg)
ma-pe
la
su
8-21
8-18
12-18
NAKKI
900 g
0
99
1
89
0
pkt
(1,10/kg)
Raj. 1 LASIT 69?
2 LASIT 59. (08) 741 131
Maatalous p. 2 pkt/talous
ATRIA GOTLER
siivuna, 300 g
rs
(10,62/kg)
SOKERI
1 kg
ps
(10,62/kg)
MUURIKELLO
3
Tanska
99
kpl
KEMPPAINEN KY
Hyrynsalmi
K-Market p. 3 LASIT 159?
LASIT SAMALLA RESEPTILLÄ!
Kansanedustajaehdokkaat
tavattavissa
perjantaina 20.3.
Optikon näöntutkimus sisältyy hintaan.
KellO Optiikka
APPALAINEN
klo 10?11.30
Suomussalmella
Kauppakadulla
Suomussalmi 050 413 4325, (08) 711 062
www.kello-optiikka.?
Käy tutustumassa verkkopalveluihimme
Pirkko Mattila
kansanedustaja
Kari Tykkyläinen
kuvanveistäjä
www.ylakainuu.?
EDULLISESTI K-MARKETISTA!
TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 19.?22.3., ELLEI TOISIN ILMOITETA.
KYLMÄNEN SUOLATTU
PORSAAN FILEE
ERÄ! ATRIA KUORETON
99
99
67803<
UUTUUS!
120?
LIUKULUMIKENGÄT
Leveys 14cm
Pituus 120cm
0253+2 9,3
HYVÄ SUOMALAINEN
ERÄ! ARKIJUUSTO 1,2 kg
PITUUS 64CM
80?
(159?)
0253+2 75,0
65?
(139?)
kpl
PITUUS 78CM
60?
(5,52/kg)
VAIN!
30?
(100?)
$5&7,& 6,7((7
YHT.
65?
6$89$7
6
Kotimaiset
isosompaiset
eräsauvat
alk.
20?
7
90
6
29
0
99
4
kg
(5$68.6(7
Pituus 200cm
Leveys 10cm
II
L A AT
MYLLYN PARAS
MAKARONI 400 g
U
3,/..,+$$/$5,7
7$/9,6$$33$$7
Lämpimät pilkkihaalarit
Finlayson kankaalla.
Vedenpitävät paikat
polvissa ja takamuksessa
Te saatte yhdessä päät-
MARJUT LEHTO
Korkosuojaus
kannattaa nyt
Marjut Lehto
marjut.lehto@almamedia.?
Suomussalmen Nordean
konttorinjohtaja Raija Kauttio sekä alueen varajohtaja
Jouni Iivari korostavat, että
vaikka asunnon ostaminen ei
tuntuisikaan tällä hetkellä
ajankohtaiselta, asiaa kannattaa kuitenkin harkita pidemmällä tähtäimellä.
. YLÄ-KAINUU Torstaina 19. Viehän leivonta paljon aikaa, mutta on tämä ihanaa,
Moisiovaaran opettaja sanoo
leivontapäivän alettua koululla.
Teosten tuoksu leijuu keittiöstä ja punaposkiset lapset
hymyilevät maistellessaan
voisia karjalanpiirakoita.
. Onhan tämä heti pois
muiden aineiden opetuksesta. maaliskuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
Leveä
hymy
leipojien
kasvoilla
Perinteet: Nyt Moisiovaaran kyläkoulun lapset
osaavat leipoa teoksia ja
karjalapiirakoita
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@almamedia.?
. Kyläkoulun uunissa
paistuivat pullien lisäksi
teokset ja karjalanpiirakat, ja
lapset saivat iltapäivällä syödä tekemiään perinneherkkuja.
. Näillä näkymin heinäkuun 2016 alussa on tulossa
voimaan lakimuutos, jonka
myötä pankit eivät voi myöntää asuntolainaa, ellei haki-
korkeammiksi. Korkosuojausten tekeminen on nyt ajankohtainen,
sillä korkotaso on matalalla.
Mikäli jää odottelemaan
Euribor-korkojen nousua
suojauksien tekemisessä,
suojaustasot ehtivät nousta
Suomussalmen Nordean konttorinjohtaja Raija Kauttion ja alueen varajohtaja Jouni Iivarin mukaan korkosuojaus kannattaa.
Nordean tulos parani edellisvuodesta 20 prosentilla.
. En ole leipuri, mutta joskus kotona voisin näitä teh-
dä, sanoo Moisiovaaran koululainen Joonas Heikkinen
rypyttäessään karjalanpiirakkaa.
Vieressä leipova Saana
Heikkinen leipoo usein.
. Minulla oli lomaa, niin
ehdotin koululle, että leivotaanko koululaisten kanssa.
Naapurini Elsa Oikarinen
halusi tulla opettamaan teosten tekoa ja luokanopettaja
Anu Rautiainen opasti piirakoissa, Heikkinen sanoo.
Heikkinen sanoo, että vanhemmat voisivat ehdottaa
koululle erilaista yhteistyötä
ja Mikkosen mukaan kyläkoulun on helppo vastaanottaa vanhempien ideoita.
Luokanopettaja Anu Rautiainen (vas.) opetti Moisiovaaran koululaisille tiistaina karjalanpiirakoiden leivontaa. Viimeksi leivoin kakkua.
Idea perinneleivontapäivästä lähti moisiovaaralaiselta
Marja-Liisa Heikkiseltä, joka
toivoi, että lapset oppivat leivontataitoja koulussa.
. Korkosuojauksen saa tällä hetkellä vanhaan ja uuteen
asuntolainaan ilman erillistä
maksua.
jalla ole rahaa säästössä.
Ensiasunnon ostajilta vaaditaan lakimuutoksen jälkeen viiden ja muilta kymmenen prosentin omarahoitusosuutta asunnon kauppahinnasta. Uudessa opetussuunnitelmassa tähdätään siihen,
että lapset oppivat yhdessä
tekemisen kautta, Moisiovaaran koulun luokanopettaja Kati Mikkonen sanoo.
Mikkonen pyöritteli voipullia yhdessä oppilaidensa
kanssa tiistaina Moisiovaarassa. Leipomassa olivat Riku Kos
HANNA LAUKKANEN
A
Vanhemmat
voisivat ehdottaa koululle
erilaista
yhteistyötä.?
Koululaiset leipoivat pieniä karjalanpiirakoita.
Leivontapäivään koulu sai
sponsoreita Hyrynsalmelta ja
Kajaanista. Euroopassa
on jo havaittavissa orastavia
merkkejä taloustilanteen parantumisesta, Kauttio ja Iivari toteavat.
He kertovat, että esimerkiksi 100 000 euron asuntolainassa neljän prosentin viitekorkojen nousu tarkoittaa 4
000 euroa lisää korkokuluja
vuodessa, eli 333 euroa kuukautta kohden.
. Saana Heikkinen kysyy.
. Kauttio huomauttaa, että tätä ei voida korvata
takaajilla tai lisävakuudella.
. Testaan kotona uusia reseptejä. Tuloksen paraneminen
on asiakkaidemme ansiota,
he ovat käyttäneet palveluitamme ja olleet niihin tyyty-
väisiä.
Heidän mukaansa suomussalmelaisille myönnettiin viime vuonna asuntolainaa tasaiseen tahtiin ja kuntalaiset käyttivät pankin palveluita samalla tavalla, kuin
muuallakin Suomessa.
. Minusta on tärkeämpää,
että vanhempina lapset
muistavat leiponeensa koulussa karjalanpiirakoita kuin
istuneensa matematiikan
tunnilla, Rautiainen sanoo.
. Kassapalvelut
palvelevat perjantaisin.. Säännöllinen säästäminen kannattaa, nykypäivänä
varautuminen ja vaurastuminen on tärkeää.
Nordeassa korostuvat
asiantuntijuus ja neuvonta.
Jokaiselle asiakkaalle varataan aika ja räätälöidään juuri
hänelle sopivat säästö- tai sijoitussuunnitelmat.
Suomussalmen Nordea on avoinna
maanantaista perjantaihin
09:30-16:15. Rahan lisäksi leivontapäivään tarvitaan aikaa.
. Minne nämä valmiit piirakat laitetaan
Valuta pohjien päälle
täytettä ja paista 275?300 asteessa puoli tuntia.
Juttu oli lukijan toive. Yhdysvalloissa talouselämä pyörii jo voimakkaasti,
ja Kiina sekä Intia nousevat
myös, hän sanoi.
Pankit lainoittavat asiakkaita, investointeja rahoitetaan, mutta ei yli-investointeja. Niitä harkitaan kriittisesti. Nyt
menee kaksi eri jäsenmaksua, kuka maksaa molemmat.
Ylä-Kainuun mhy:n jäsenille meni vahingossa jäsenmaksulomakkeet väärällä viitenumerolla eikä maksua
voitu suorittaa. Torstaina 19. Aluksi teosten tekeminen oli vaikeaa, Eetu Kemppainen sanoo pyöritellessään pohjaa tottuneesti.
Elsa Oikarisen teosten ohje:
Ruiskuori:
2 dl vettä
2 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
vähän voita
Maitotäyte:
1 litra maitoa
5 dl kauraleseitä
3,5 dl ohrajauhoja
2 dl kevytkermaa
vähän voita
Leivo ruiskuoresta 12 senttiä halkaisijaltaan olevia pohjia, joiden reunat ovat koholla. Maidon hinta on
laskenut reilusti ja on siitä siihen, kannattaako tuotanto
enää isolla tai pienemmälläkään yrittäjällä.
Kauppojen halpuutuskampanja on menossa. Pohjakosketus on nyt
otettu, mutta ei ole tietoa,
kuinka kauan tätä kestää, Tolonen sanoi.
Kriisituet ovat olleet haussa EU:lta, ja ne maksetaan
toukokuun loppuun mennessä.
Tolonen kehotti tulemaan
tukikoulutuspäivään huomenna perjantaina nuorisotalolle.
Samaa sanoi myös MTKSuomussalmen kevätkokouksessa vieraillut vs. maaliskuuta 2015 YLÄ-KAINUU
7
HANNA LAUKKANEN
JUHANI MUSTONEN
MTK-Pohjois-Suomen vs. Ehdotukseen sisältyy esitys 215
suo- ja metsäkohteen suojelemiseksi. Järjestöjen mukaan hyväksyttävä
hakkuutaso Kainuun valtionmailla olisi korkeintaan 900
000 kuutiometriä puuta vuodessa.
. Pistele pohjiin reikiä haarukalla. Luonnonvarasuunnitelma ei voi myöskään olla ristiriidassa esimerkiksi lintujen
suotuisan suojelun tason
kanssa, sanoo Vesa Hyyryläinen Kainuun Lintutieteellisestä yhdistyksestä.
Luontojärjestöt vaativat Kainuussa sijaitsevien valtionmaiden
hakkuumäärien pienentämistä ja luonto- ja virkistysarvojen
huomioimista.
Valtion maat ovat kaikkien
suomalaisten yhteistä omaisuutta ja niitä hoitavalla ja
käyttävällä Metsähallituksella on taloudellisen tuottotavoitteen lisäksi muitakin lakisääteisiä velvoitteita, kuten
biologisen monimuotoisuuden suojelu ja luonnon virkistyskäytön edistäminen.
Ne ovat luontojärjestöjen
mukaan unohtuneet suunnitelmasta käytännössä täysin.
Luontojärjestöjen ehdotus
ottaa hakkuiden lisäksi kantaa valtion maiden myyntiin,
maanjalostukseen sekä metsien ja soiden suojeluun. Sen
vaikutusta pelätään, mutta
kotimarkkinoista on pidettävä kynsin hampain kiinni.
. Uudet maksulaput ovat menossa. Kohteista osa on jo
mukana Metsähallituksen
omassa alue-ekologisessa
verkostossa.
Oman vaihtoehtonsa luonnonvarasuunnitelmaan tekivät Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri, Kainuun lintutieteellinen yhdistys, Luonto-Liitto, LuontoLiiton Pohjois-Suomen piiri
ja Greenpeace.. kenttäpäällikkö Anita Mäkipelto
MTK-Pohjois-Suomesta.
Tukihakemus on sähköi-
nen ja monimutkainen, joten
asiantuntija-apu on paikallaan, jotta kaikki tuet saadaan
käyttöön.
Ongelmana on myös vuoden alussa tapahtunut metsänhoitoyhdistysten ja
MTK:n yhdistyminen. Epätietoisuutta on, mitä pitää
maksaa vai jättääkö maksamatta.
Anita Mäkipelto kertoi
myös, että 27. Luonnonvarasuunnitel-
man on luotava edellytykset
myös Kainuun matkailulle,
joka pohjaa pääosin luontoon
ja sen herättämiin mielikuviin. kenttäpäällikkö Anita Mäkipelto selvitti ajankohtaisia asioita MTK-Suomussalmen kevätkokouksessa.
Huonoon suuntaan
MTK:
Venäjäpakotteet
huolena
ski, Juhani Heikkinen ja Rita Koski.
tää, se on ihan up to you,
Rautiainen sanoo.
Lapset oppivat päivän aikana tekemään yhteistyötä,
olemaan omatoimisia ja kotitaloustaitoja.
. Lähetä meille
juttutoive osoitteeseen hanna.
laukkanen@almamedia.?.
Juhani Mustonen
juhani.mustonen@almamedia.?
Poikkeukselliseksi luonnehti
MTK-Suomussalmen puheenjohtaja Mikko Tolonen
maatalouden tilannetta tällä
hetkellä.
Hyvin käyntiin lähtenyt
viime vuosi muuttui huonoksi loppua kohden erityisesti
Venäjän vastapakotteiden
johdosta. huhtikuuta järjestetään ainakin Oulussa ja
Kajaanissa pyttipannutem-
paus, jossa MTK:n toimintaa
tuodaan esille.
Suomussalmen Osuuspankin toimitusjohtaja Timo
Polo totesi talouskatsauksessaan, että orastavaa kasvua
on jo olemassa, mutta tänä
vuonna ei vielä lähdetä nousuun.
. Nyt ehdotetaan vain
luonnonvarojen tehokäyttöä.
Esitetty vuosittainen hakkuusuunnite on niin korkea,
että sen toteutuessa luontoja virkistysarvot joutuvat
väistymään, toteaa Keijo Savola Suomen luonnonsuojeluliitosta.
Luontojärjestöt julkistivat
Metsähallituksen ehdotuksen rinnalle oman ehdotuksensa metsien, soiden ja vesien kestävästä käytöstä Kainuun valtionmailla. Järjestöjen mukaan luonnonvarasuunnittelussa tulisi tarkastella useita erilaisia vaihtoehtoja valtionmaiden käytölle.
. lyhennyksiä on tarvittaessa lykätty.
NINA SUSI
Luontojärjestöt:
Hakkuita vähemmän
Sirkku Rautio
sirkku.rautio@almamedia.?
Suomalaiset luontojärjestöt
vaativat hakkuumäärien pienentämistä ja luonto- ja virkistysarvojen huomioimista
Kainuun valtionmailla. Omaa panostusta pitäisi löytyä.
Timo Polo sanoi, että vaikeuksiakin on asiakkailla ollut, ja pankki on auttanut
Minulla on ainakin sellainen liritetty olo, Alanko sanoi.
Puheenvuoronsa päätteeksi Alanko esitti, että 650
000 euron remonttimäärärahan sijaan varataan 4 miljoonaa euroa ja rakennetaan
Suomussalmen kirkonkylälle
uusi koulu. Kirkonkylän erityisopetus oli
esimerkiksi tarkoitus siirtää
REMONTTI
. Ruokasalissa
saatetaan tehdä pieniä muutoksia.
. Palkintoa olivat
luovuttamassa myös Raija Hekkala ja Asta Tolonen.
Pentti Moilanen kiittää
kaikkia hyvästä yhteistyöstä.
. Öljylämmityksen tilalle tulee joko puu- tai maalämmitys.
Lämmitysjärjestelmän remonttiin on varattu oma erillinen noin 400 000 euron määräraha.
Ruukinkankaan koululle,
mutta siellä ei ole tarpeeksi
tilaa, joten Karhulanvaaralle
täytyy muokata tilat erityisopetukselle.
Lisämäärärahasta 315 000
euroa on varattu vesikatteen
uusimiseen ja tieyhteyden
parantamiseen.
. YLÄ-KAINUU Torstaina 19. Esitys ei saanut
kannatusta ja Alanko veti sen
myöhemmin pois.
Yrjö Puurunen (ps) muistutti, että valtuusto on itse
linjannut, että kunnan olemassa olevat kiinteistöt kartoitetaan ensiksi.
. Suomussalmen
kunnanvaltuusto kokoontuu
seuraavan kerran vasta kesäkuussa.
Tavoitteena on, että kirkonkylän koulu muuttaa Karhulanvaaralle tämän vuoden
lopussa. Nyt
peruskorjauksen arvioidaan
maksavan noin 1,1 miljoonaa
euroa.
Jukka-Pekka Alanko
(kok) yritti herättää keskuste-
lua siitä, millaisten tietojen
pohjalta valtuusto päätöksiä
tekee
. Arvonimi
on tunnustus Pentti Moilasen tekemästä työstä Suomussalmen ja Kainuun maakunnan hyväksi.
Pentti Moilanen on toiminut kunnallisissa ja maakunnallisissa luottamustehtävissä 37 vuoden ajan. Maakunnallisissa luottamustehtävissä
Moilanen on ollut parikymmentä vuotta.
. Tuolloin kunnassa oli
yli 13 000 asukasta ja vuoden
aikana syntyi 193 lasta.
Kunnanvaltuuston jäsen
hän on ollut yhtäjaksoisesti
vuodesta 1981. Karhulanvaaran remontti
pyritään saaman valmiiksi
vuoden loppuun mennessä.
. Tehtävät tarvitaan lähtö-
valmiutta, uhrautuvaa mieltä
ja yhteistyötaitoja, kunnanhallituksen puheenjohtaja
Raija Hekkala sanoi palkitsemistilaisuudessa.
Veikko Timonen (vasemmalla) on ollut Pentti Moilasen yheistyökumppani yhteisten asioiden
hoidossa jo 1970-luvun lopulta lähtien. Muutolla on kiire,
koska huono sisäilma haittaa
koulunkäyntiä kirkonkylällä.
. Nyt menossa
on yhdeksäs valtuustokausi.
Viimeiset seitsemän vuotta
hän on toiminut Suomussalmen kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Entiseen hallintosiipeen
muokataan tilat erityisopetukselle.
. Pahoin pelkään, että onko tämä raha alkuunkaan riittävä sitten, kun suunnitelmat
A
Karhulanvaarasta on mahdollista saada
toimiva ja
uudenaikainen
koulu.?
Sirpa Mikkonen
Sivistysjohtaja
ovat valmiit, Alpo Paasovaara (kesk) sanoi.
Westersundin mukaan lisämäärärahaesitys tehtiin jo
nyt, jotta hanke etenisi aikataulussa. Olemassa oleviin luokkatiloihin täytyy asentaa esimerkiksi käsienpesualtaita. Myös
vessoja tulee lisää.
. Puoliso Taina Moilanen on tärkeä tuki. Haluan kiittää
myös Taina-puolisoa siitä,
että tämä työ on ollut mahdollista, Moilanen sanoo.
Politiikassa Moilasen on
pitänyt mukana halu vaikuttaa asioihin.
Välillä työtä on ollut paljon
ja paineet kovat.
. maaliskuuta 2015
8 PUHEENAIHEET
Remontin
kustannukset
puitavana
Valtuusto: Karhulanvaaralla tehtäviin
muutostöihin myönnettiin 650 000
euron lisämääräraha
Sirkku Rautio
sirkku.rautio@almamedia.?
Karhulanvaaran koulun remonttiin tarvittava lisämääräraha kirvoitti välillä kiivanakin käyneen keskustelun Suomussalmen kunnanvaltuustossa. Mieluiten mekin etenemme niin, että ensin teh-
SIRKKU RAUTIO
Pentti Moilasesta
kunnallisneuvos
Sirkku Rautio
sirkku.rautio@almamedia.?
Suomussalmen kunnanvaltuuston puheenjohtajalle
Pentti Moilaselle luovutettiin tiistaina kunnallisneuvoksen arvonimi. Hän aloitti
luottamustehtävät Suomus-
salmen nuorisolautakunnan
puheenjohtajana vuonna
1977. Jokainen dinaari pitää
laskea tarkkaan tässä kunnassa, että mihin ne käytetään, Esko Heikkinen (kesk)
sanoi.
Karhulanvaaran remontin
suunnittelutyön aika on selvinnyt, että koulun käyttöön
tarvitaan enemmän tiloja
kuin alun perin arveltiin. Yhteistyö on toiminut eri
poliittisten ryhmien kanssa.
Olemme hoitaneet asioita yksissä tuumin. Se pitää ottaa
huomioon, Puurunen sanoi.
. Auditorio ja liikuntasali säilyvät nykyisellään. Valtuutetut olivat huolissaan siitä, tulevatko remontin kustannukset
paisumaan vielä 650 000 euron lisämäärärahan myöntämisen jälkeen.
Puheenvuoroissa pohdittiin myös sitä, olisiko valtuuston koulupäätös ollut
toisenlainen, jos tuore kustannusarvio olisi ollut käytettävissä viime syksynä.
. Kattoremontin osalta ei
ole akuuttia hätää, mutta se
kannattaa tehdä sisäremontin yhteydessä ettei tule ikäviä yllätyksiä, kunnan tekninen johtaja Antti Westersund kertoi.
Remonttisuunnitelma on
vielä osittain työn alla muun
muassa lv- ja sähkötöiden
osalta.
. Tärkeintä on, että asiat
hoidetaan hyvin, Moilanen
sanoo.. Kun tätä ajattelee päätöksenteon kannalta, niin
päätös olisi voinut olla erilainen, jos summat olisivat olleet tiedossa, Juha Heikkinen (kesk) sanoi.
Kun Suomussalmen kirkonkylän koulun siirtämisestä Karhulanvaaralle päätettiin loppuvuodesta 2014, arvioitiin Karhulanvaaran koulun muutostöiden kustannuksiksi 450 000 euroa. Olemme maksaneet vuosittain valtavia summia Karhulanvaaran lämmityskustannuksia. Miksi tieyhteyden parantamista ja kattoremonttia
ei ennakoitu talousarvioita
Kokoomuksen kunnanvaltuutettu Jukka-Pekka Alanko esitti uuden koulun rakentamista kirkonkylälle m
tehdessä, Aune Juntunen
(vas) kysyi.
Jos hanke toteutuu, rata
Suomussalmelle asti korjattaisiin ja Suomussalmelle rakennettaisiin puuterminaali
. Rahoitus on kunnossa,
Tolonen sanoi.
Suomussalmen tulevaisuudesta keskustellaan Ylä-Kainuun järjestämässä Miten
tehdään onnenmaa. huhtikuuta kello
17.30 Teatteri Retikassa. klo 13 HUUTOKAUPPA!
Meklarina SUOMEN HUUTOKAUPPAKEISARI
Aki Palsanmäki! Tule huutamaan.
Lisätietoa huutokaupasta www.kuhmonputkityo.fi
-tuotteet
?
?
?
?
%
%
ään. Tärkeä osa tulevaisuutta ovat liikenneyhteydet.
Suomussalmen kunnan
hallinnoimasta RaakaPuuRaide -hankkeesta(RPR) jätetään hakemus Kainuun liitolle kevään aikana. 14.
Tuote-esittelyitä, tarjouksia
mm. Nyt kuljetuksia on kuusi
kertaa viikossa.
Kainuulaiselle puulle olisi
tarvetta. -illassa
8. Koillinen raideliikenne-työryhmä aloitti työskentelyn
vuonna 2011
. Puuta voisi
viedä täältä, Leinonen sanoo.
Henkilöliikenteeseen
hankkeella ei ole vaikutusta.
Ylä-Kainuun Miten tehdään
onnenmaa. Lämpöässä. Äänekoskelle, Varkauteen ja Kuopioon suunniteltujen uusien puuta tarvitsevien laitosten vuotuinen
puun tarve on yli 10 miljoonaa kuutiota.
Lisäksi puuta tarvitaan
Helsingissä.
. huhtikuuta. Lopulliset
mittaustulokset ja loppuraportti valmistuvat lähiaikoina.
Suomussalmen kunnanvaltuusto hyväksyi lisätalousarvioesityksen lopulta yksimielisesti.
Karhulanvaaran koulun
muutostöihin myönnettiin
650 000 euron lisämääräraha.
Lisäksi myönnettiin 900
000 euroa Kiantama Oy:n
toimitilan laajentamiseen ja
?
Poresuuttimet 2 kpl / ?
Putkiteippi snt
Suihkuletku 1,5 m
JP5 T-VESIAUTOMAATTI
24 l säiliöllä
40 000 euroa valokuituyhteyden rakentamiseen virastotalon ja Ruukinkankaan koulujen välille. Kunnanjohtaja Asta Tolonen kertoi, että viime
vuonna investointeihin varattiin 6 miljoonaa euroa,
mutta niistä käytettiin vain
2,5 miljoonaa.
. maaliskuuta 2015 YLÄ-KAINUU
9
SIRKKU RAUTIO
Rata toisi työtä
Suomussalmelle
Tulevaisuus: Kunta laittaisi ratahankkeeseen rahaa vajaat 10 000 euroa
HANNA LAUKKANEN
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@almamedia.?
mutta veti esityksensä pois.
dään suunnitelmat valmiiksi
ja sitten varataan määrärahat, mutta nyt aikataulu oli
tällainen, Westersund sanoi.
Sivistysjohtaja Sirpa Mikkosen mukaan Karhulanvaarasta on nyt tehtävillä muutoksilla mahdollista saada
toimiva ja uudenaikainen
koulu, jonka tilat ovat joustavasti käytettävissä.
Lauri Moilanen (kesk) kysyi Karhulanvaaralla marraskuussa sattuneen öljyvahingon hoidosta.
Antti Westersundin mukaan saastuneet maa-ainek-
set on vaihdettu ja rakenteet
purettu ja korjattu. Yleisöllä vapaa
pääsy.
714D
PESUKONE
1400 r/min,
7 kg
?
Tarjoukset voimassa viikon 13 ajan
tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
Juhlimme syntymäpäiviä
KAKKUKAHVIEN kera
perjantaina 27.3 klo 9 . Valtuutetuilla ei
ollut huomautettavaa muista
lisätalousarvion kohdista.
Kunnan ei tarvitse ottaa
lainaa lisätalousarviota varten. Helsingin kaupunki luopuu kivihiilestä ja tarvitsee
pellettivarastoja. Varoja hankkeeseen tulisi Suomussalmen lisäksi muilta kunnilta, Suo-
Puutavara odottaa kuljetustaan Suomussalmella. Tervetuloa!. Suomussalmen kunnan hallinnoima hanke rataliikenteen
parantamiseksi
. Lisäksi kassatilanne on
hyvä. Ratahallintokeskus rakentaisi radan eli kunta ei
maksa siitä. Tulevaisuudessa puu saattaa liikkua useammin ja nopeammin radalla.
RPR
. Torstaina 19. Nyt hankkeesta lähetetään
hakemus Kainuun Liitolle ja
päätös tulee kesään mennessä
mussalmen kunnan elinkeinoasiamies Hannu Leinonen
kertoo.
Jos rata uudistettaisiin,
Suomussalmen kautta voitaisiin kuljettaa 2?3 kertaa
enemmän puuta kuin nyky-
9827,66<177b5,7$5-28.6,$
WC-pytyt tarjoushintaan:
Seven D 37213
?
Trevi Basic 34092
?
Pesuallashana 1012
Keittiöhana 1035
Suihkusekoittaja 7462
Apollo suihkusetti
Muut Orastuotteet
?
Raj. Illassa
mukana muun muassa ohjaaja
Markku Pölönen,
europarlamentaarikko Merja
Kyllönen ja Kemetin toimitusjohtaja
Janne Kinnunen. Ratahallintokeskuksella
on erikoisosaamista ja -laitteet, mutta muussa maarakentamiseen liittyvässä työssä käytetään paikallisia urakoitsijoita, Hannu Leinonen
sanoo.
Jos Suomussalmelle rakennetaan lisäksi raakapuuterminaali, se tuo lisää työtä.
Terminaali rakennettaisiin
radan varteen paikkaan, jossa on paljon tilaa ja mahdollisuus rakentaa sivuraiteita.
. 1 kpl/asiakas
Keskiviikkona 25.3. Hankkeen tarkoituksena olisi saada Suomussalmelle kunnolliset edellytykset kuljettaa
puuta junilla.
Radan mahdollinen kunnostus voisi tuoda töitä paikallisille urakoitsijoille.
. -ilta 8. Terminaalin oheen tulisi
myös liiketoimintaa, esimerkiksi siinä voitaisiin tehdä
haketta, Leinonen sanoo.
Jos hanke toteutuu, kunta
joutuisi maksamaan 10 000
euroa ja sen lisäksi muuttamaan kaavaa raakapuuterminaali varten.
YLÄ-KAINUU Torstaina 19. Jaksan paremmin, kun
olen liikkunut, enkä vain löhöillyt. Liikkukaa yhdessä kavereiden kanssa! Esimerkiksi
talvisin jääkiekon peluu ulkojäillä voi olla yllättävän mukavaa.
Teksti ja kuva: Veera Pöllänen
ja Jemina Holappa
Merkittävä: Nykyään
Canhtin olisi helpompi
saada äänensä kuuluviin
Minna Canth oli aikansa
merkittävimpiä suomalaisnaisia 1800-luvulla. Minna Canth on ensimmäinen oman liputuspäivän
saanut suomalaisnainen.
. maaliskuuta. Ajatusmaailmaltaan Canth
oli vapaamielinen nuorsuomalainen. Hän tuskin
kuitenkaan unohtaisi kirjallisuutta mutta laajentaisi toimintaansa muun muassa sosiaaliseen mediaan, ehkä
muille taiteen aloille ja toimisi yhteistyössä muiden kans-
sa, perustaisi ryhmittymiä
sekä järjestöjä ja pyrkisi mahdollisimman pitkälle mukaan
päätöksentekoon ja politiikkaan. Innostiko se äänestämään?
Se oli ihan kiva uusi kokemus, voisin mennä
uudelleenkin jos tällainen järjestetään. Minna Canth (19.3.1844
Tampere . Canth edisti naisten asemaa uusien koulutusmahdollisuuksien avulla ja oli suomenkielisen koulutuksen uranuurtajia.
Tasa-arvokysymyksiin
hän varmasti paneutuisi
myös muiden maiden osalta.
Voisi kuvitella, että hän auttaisi ulkomailla paikallisia
naisia kulkemaan omissa jalanjäljissään, koska hän itse
on saanut asiat Suomessa paremmalle tolalle toiminnallaan. Askel ei enää
ole suuri, joten toivottavasti
Minna Canth saa tärkeälle
työlleen vielä monia rohkeita
jatkajanaisia.
Veera Pöllänen
Jemina Holappa
Kirjoittajat ovat Suomussalmen
lukion oppilaita.
Gallup: Mitä mieltä olit Vaalipaneelista. Äänestämään se ei kuitenkaan
innostanut.
Teksti ja kuvat: Essi Moilanen ja Minna Lauronen
Suomussalmen lukio
Riina Heikkinen
Wanda Taistra
Joni Nyman
Perttu Oikarinen. Meillä on kuitenkin siinä mielessä paremmat mahdollisuudet kuin Canthilla aikoinaan, että vaikuttamisen
ovet ovat avautuneet meille
kaikille. Hän siis hyödyntäisi
niitä käytettävissä olevia keinoja, joita on itse ollut edistämässä omana aikanaan mahdollistaen naisille yhtäläiset
vaikuttamismahdollisuudet
kuin miehille.
Uskallamme väittää, että
useimmissa nykyajan suomalaisnaisissa elää pieni
Minna Canth, mutta vaatii
paljon uskallusta nousta yhteiskunnan epäkohtia vas-
taan. Hänestä tuli tärkeä eurooppalaisten aatteiden välittäjä. Hän
edisti ahkerasti naisten ja lasten tasa-arvoisen aseman toteutumista Suomessa puuttumalla rohkeasti miesvaltaisen yhteiskunnan epäkohtiin
kirjoittamillaan näytelmillä,
novelleilla ja romaaneilla.
Canth halusi parantaa
naisten asemaa yhteiskunnassa ja taata lapsille samanlaisen opetuskasvatuksen tasa-arvoisuuden perustana.
Hän arvosteli myös sen ajan
miesten alkoholikäyttäytymistä ja kaksinaismoraalia
sekä miehille sallittuja esiaviollisia suhteita, jotka heikensivät entisestään huonommassa yhteiskunnallisessa
asemassa olevien naisten tilannetta.
Nykypäivän Minna Canth
jatkaisi varmasti toimintaansa tasa-arvon edistäjänä kiinnittämällä huomiota myös
muihin kuin naisia koskeviin
asioihin, kuten tasa-arvoiseen avioliittoon, nuorten
yhteiskunnalliseen asemaan
ja vanhustenhoitoon - niihin
ongelmiin, jotka yhteiskunnassamme synnyttävät eriarvoisuutta esimerkiksi eri ikäluokkien välille.
KUKA?
. En
harrasta mainitsemiani lajeja
?tosissaan?, joten niihin liittyviä tulevaisuuden suunnitelmia ei ole erikoisemmin.
Miten kannustaisit muita
nuoria liikkumaan?
Kokeilkaa uusia liikuntamuotoja esimerkiksi koulun valinnaisliikuntatunneilla on
mahdollisuus kokeilla eri lajeja. Menisin uudelleen jos järjestettäisiin.
Se oli erittäin viihdyttävä ja kiinnostava, menisin uudelleen. Hän varmasti kiinnittäisi huomiota
etenkin tyttölasten kouluttamiseen kehitysmaissa, jotta
tasa-arvo sielläkin saataisiin
toteutumaan.
Nykyisin Canthin olisi helpompi saada ääntään kuuluviin. maaliskuuta 2015
10 PUHEENAIHEET
Nykypäivän
Minna
Canth
KURKISTUS
Monika Seppänen harrastaa
muun muassa hiihtoa ja tennistä.
?Liikkukaa
yhdessä?
Haastattelimme liikuntaa
harrastavaa suomussalmelaista lukiolaista Monika
Seppästä.
Mitä liikuntaa harrastat?
Talvella hiihdän sekä juoksen, ja kesäisin juoksun lisäksi pelaan tennistä. Tämä ei
kuitenkaan innostanut minua äänestämään.
Oli ihan kiva ja mukavaa vaihtelua normaaliin
kouluarkeen, ei innostanut äänestämään.
Vaalipaneeli oli mielestäni mielenkiintoinen ja
se innosti minua äänestämään. Lisäksi tänä keväänä olen kokeillut kahvakuulaa.
Miksi liikut?
Harrastan liikuntaa, koska
siitä tulee hyvä ja virkeä olo.
Tietenkin haluan myös pysyä
terveenä ja hyvässä kunnossa. Minna Canthin ja tasa-arvon
päivää vietetään 19. On vain kysymys siitä, kuka uskaltaa astua sisään
noista ovista. Hän voisi perustaa yhteisöjä tueksi naisille, joilla
riittäisi potentiaalia yrittää
muuttaa epätasa-arvoisia yh-
Minna Canth oli aikansa merkittävimpiä suomalaisnaisia 1800-luvulla. Viestimisväyliä on monia, joten Canth niitä varmasti hyödyntäisi. 12.5.1897 Kuopio)
oli suomalainen kirjailija.
Canth on tunnetuimpia suomalaisia 1880- ja 1890-luvun
realisteja, ja hän kirjoitti novelleja, romaaneja ja näytelmiä.
. Liikunnasta saa iloisen mielen varsinkin silloin,
kun on liikkunut yhdessä
jonkun toisen kanssa.
Tulevaisuuden näkymät
liikunnan/ harrastamisen
suhteen?
Toivottavasti harrastan tulevaisuudessa ainakin yhtä
paljon liikuntaa kuin nyt. Tämä Eemil Halosen tekemä Canthin patsas on Kuopiossa.
teiskuntamalleja
maaliskuuta 2015 YLÄ-KAINUU
11
Ilmoituk
set verk
ossa!
Maakun
ta.fi
Kainuulainen
0
99
0
79
8
99
2
49
2
98
/kg
Rainbow
Verigreippi
1-lk, USA
Suomalainen
Atria
Viljaporsaan ohut leike naturel
750 g (11,72/kg)
Suomalainen
Valio
Oltermanni viipale
ale
300 g (9,97/kg)
Valio
Hyvä
suomalainen arkirae
rkirae
500 g (4,98/kg))
Omistajan käyntikortti
Konapin Kanala
Kananmunat
M 10 kpl
580 g (1,71/kg)
2
39
1
45
1
15
1
59
Snellman
Voileipäkinkku
300 g (8,63/kg)
Atria
Hiillos grillimakkara
400 g (3,47/kg)
Vaasan
Kauratyynyt 6 kpl/pss
360 g (4,03/kg)
Valio
Hyvä suomalainen
arkijogurtti
1 kg
0
99
3
49
1
76
23
35
Arla
Maustetut jogurtit
200 g (1,75/kg)
Suomalainen
Kotimaista
Broilerin ohutleike
430-500 g (9,28-7,98/kg)
Kainuulainen
Ämmän Leipä
Waljusrieska
290 g (5,14/kg)
Koff III 24-pack
7,92 l (2,55/l)
sis. Torstaina 19. pantit 3,60
Hinta voimassa 30.9.2014 alkaen
Palvelemme arkisin 8?21, lauantaisin 8?18, sunnuntaisin 12?18
Vuokatti la 8?20, Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu la 8?21 ja su 12?21
YLÄ-KAINUU Torstaina 19. Ammatillista koulutusta tulee kehittää paikallisen elinkeinoelämän tarpeista lähtien. Sosiaalija terveysalan yrittäjien,
rattaita pienennettävä, sillä
Suomi ei nouse kieltojen tai
pakkojen voimin.
Vapaus, vastuu, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys,
kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen rakentavat myös tulevaisuuden Suomea.
Suomi, kuten mikään
muukaan Euroopan maa, ei
pärjää yksin. Se
toteutetaan vahvistamalla
yrittäjyyttä, edistämällä yritysten osaamista, kasvua ja
vientiä ja joustavoittamalla
työmarkkinoita.
Suomalainen arkijärki
luottaa paremmin kansalaisiin, ohjaa sujuvampaan yritystoimintaan ja rakentaa
Suomea arvojen pohjalta
Hallintoa sekä sääntelyä
on karsittava ja byrokratian
tukselle tulee rakentaa entistä vahvempi rooli Kainuun kehittämisessä.
Hyvinvointipalvelut ja
kuntarakenne Kainuun Kokoomus painottaa, että hyvinvointipalvelut eli sosiaalija terveyspalvelut sekä sivistyspalvelut ovat jokaisen perusoikeus. kapteeni
Suomalainen työ, arkijärki
ja puolustus. Opskellut Yhdysvalloissa high schoolissa
kaupallista englantia ja suorittanut terveydenhuollon
johtamiskoulutuksen.
Olen syntynyt Kuhmossa ja
olin välillä 18 vuotta maailmalla NYC, UK, Helsinki.
Kuusi vuotta sitten palasin
kotiin Kainuuseen. Tulevaisuuden
haaste on kuitenkin säilyttää niukkenevin verovaroin
kansalaisten oikeudet tasapuolisiin ja laadukkaisiin
hyvinvointipalveluihin.
Tämä johtuu väestömme
ikääntymisestä ja palveluidentarpeiden kasvusta, sekä kestävyysvajeesta.
Kainuun mallin pohjalle on hyvä kehittää
sote-palveluiden, perusterveydenhuollon ja
erikoissairaanhoidon
integraatiota sekä kansalaisten toivomaa valinnanvapautta ja monituottajamallia. Yliopistolliselle muuntokoulu-
Kokoomusehdokkaat
Eero Suutari, Kajaani
58-vuotias kansanedustaja,
yrittäjä, insinööri, vaimo ja
neljä aikuista lasta sekä kaksi
lapsenlasta, res. Yritysten, yliopistokeskuksen,
ammattikorkeakoulun, Cemiksen ja Renforsin Rannan
konesalien osaamisen pohjalta on meillä hyvät mahdollisuudet perustaa ja kasvattaa
yrityksiä koneautomaatio-,
tietoliikenne-, peliteollisuus-, 3d-simulaatio-, teollisen internetin sekä cleantech-toimialoilla.
Luonnonvarojen hyödyntämisen keskiössä on kaivosala, metsänkorjuu, cleantech,
biotalous ja uusiutuva sekä
kotimainen energia. Jatkossa
tarvitsemme myös puolustusliiton turvatakuita ja sodanaikaista huoltovarmuutta.
Outi Penttinen, Sotkamo
39-vuotias äiti, vaimo, yrittäjä ja optikko. Olen
ollut työelämässä yli 20 vuotta palkansaajana ja yrittäjänä. Näillä kolmella
kotimaisella vahvuudella aion olla rakentamassa Suomea sellaiseksi maaksi, millaiseksi meille sen jättäneet
halusivat sen olevan.
Kokoomuksen suomalaisen työohjelman tavoitteena
on 200 000 uutta työpaikkaa
vuoteen 2020 mennessä. Me
olemme uuttera kansa, joka
tarpeen tullen luo maansa
vahvuuksiensa pohjalle aina
uudestaan. Työ on
avainasemassa ja siksi yritysten toimintamahdollisuuksia
on parannettava jatkuvasti.
Kannustavuuden ilmapiiri
luo parhaimmat mahdollisuudet kasvuyrittäjyydelle.
Kainuuseen syntyy lisää
yrittäjyyttä ja työtä alueen
vahvuuksien, luonnon ja
luonnonvarojen pohjalta,
joilla on suuri merkitys alue-
taloudelle. Työn tekemisen
täytyy olla työkykyisille ihmisille aina kannattavin ja kannustavin vaihtoehto työttömyyteen verrattuna.
Tuloverotusta on kevennettävä kaikissa tuloluokissa.
Lisätään työelämään joustavuutta ja mahdollistetaan
työehtojen paikallinen sopiminen.
Myöhennetään yritysten
voiton verotusta ja tuetaan siten yritysten kasvua, kehittä-. Tämän lisäksi meidän on säilytettävä korkea puolustustahtomme koko maan puolustamiseksi sekä asevelvollisuuteen pohjautuva puolustusjärjestelmämme. Sitä
vahvistaa Pohjoismaiden kalustohankinta- harjoitus- ja
koulutusyhteistyö Nordefcon
puitteissa.
Nato on rauhankumppanimme ja kriisinhallintayh-
teistyökumppanimme. Sitä varten
turvallisuusyhteisömme on
EU, sen laajan turvallisuuskäsitteen näkökulmasta. Perheeseeni kuuluvat aviomie-
heni hammaslääkäri/yrittäjä
Tuomas Parkkinen ja 2,5
vuotias tytär Jade Isla Unelma. Kainuun
luontoon, liikuntaan ja muuhun aktiviteettitoimintaan
liittyvä matkailuyrittäjyyden
kysyntä kasvaa ja kaipaa monipuolistumista.
Kainuulaisen osaamisen,
tutkimuksen ja kehittämisen
kannalta on yhteistyö yliopistojen kanssa elintärkeä. Myös palveluyrittäjyyden kasvulle on paljon
mahdollisuuksia. Me asumme maalla Sotkamossa ja yritykseni on Kajaanissa. Myös vanhempani ja siskoni perheineen asuvat Sotkamossa.
Eduskuntatyön tavoitteet
ovat työn tekeminen, työn
tarjoaminen ja yrittäjyys kannattavaksi. maaliskuuta 2015
12 EDUSKUNTAVAALIT 2015
Kainuun
vahvuuksia
tuettava
Eduskuntavaalit 2015: Kokoomus haluaa pitää huolta Kainuun
elinvoimaisuudesta ja
tulevaisuudenuskosta
Kainuu on uniikki maakunta.
Sillä on omat erityispiirteensä, kuten kulttuuriperintö,
elinkeinoelämä ja yhteydet
maailmalle, joilla se erottuu
naapurimaakunnistaan.
Se elää teknologisesta osaamisestaan, matkailusta sekä
luonnonvaroista, joita kainuulaiset jalostavat maailmalle, luoden työtä ja toimeentuloa.
Siitä syntyy elinvoima, joka rakentuu rehellisesti kainuulaisiin vahvuuksiin. Markkinointimerkonomi. Kaikki tarvitsevat kumppaneita, yhteistyötä
sekä liittoutumia. Näitä vahvuuksia
on tuettava ja sitä työtä kannustettava.
Työ, yrittäjyys ja osaaminen Kainuun Kokoomukselle on tärkeintä pitää huolta
koko Kainuun elinvoimaisuudesta ja asukkaiden tulevaisuudenuskosta. Optikkoyrittäjyyden lisäksi olen toiminut jo yli 16
vuotta vammaisen rouvan
avustajana aina tarvittaessa.
Opiskelut olen suorittanut
pääasiassa työn ohessa
Varatuomari, oikeustieteen kandidaatti
ja hallintotieteiden kandidaatti (maisteri kesällä 2015)
sekä opettajan pedagoginen
pätevyys. Tehdään uudesta
koulutussopimuksesta nuorille houkutteleva väylä ammattiin ja työelämään.
2
Käännämme osaamisen
uuteen nousuun.
Tarjotaan lapsille tasa-arvoiset oppimisvalmiudet. Siirretään
hyvinvointipalveluiden painopistettä ennaltaehkäisyyn
ja hyvinvoinnin edistämiseen.
Hannu Juntunen, Kajaani
55-vuotias opettaja ammattikorkeakoulussa. Se on näkemyksemme tulevaisuudesta, jossa Suomi on paras maa syntyä, elää ja yrittää.
Kokoomus esittää viisi
keskeistä tavoitetta Suomen
suunnan kääntämiseksi:
1
Asetamme työn etusijalle.
Työn tekemisen pitää
olla nykyistä kannattavampaa. Edistetään kokeiluja ja pilottihankkeita.
5
Teemme Suomesta puhtaiden ja kestävien ratkaisujen edelläkävijän.
Tehdään verotuksesta vihreämpi. joko yksin tai yhdessä
Ruotsin kanssa.
Laitetaan EU keskittymään työpaikkojen luomiseen. Lisätään kansainvälistä osaamista, kielten opiskelua ja kannustetaan liikku-
maan.
Lisätään opettajien valtuuksia puuttua koulukiusaamiseen myös koulumatkoilla. Kainuun paikallislehdet julkaisevat ennen eduskuntavaaleja juttusarjan, jossa esitellään kainuulaiset ehdokkaat ja
puolueet.
. Kun eduskunnassa
päätetään koko Suomea koskevista asioista, niin tulee pitää huolta, että lainsäädännön vaikutukset osataan arvioida myös Kainuun kannalta. Torstaina 19. Pitkien
etäisyyksien maakuntana me
tarvitsemme maantieverkoston, joka on nykyistä paremmin huollettu ja ylläpidetty.
Valtateiden VT5 ja VT22
kunnostukset tulee sisällyttää seuraavan hallituksen liikennepoliittiseen selontekoon ja tällä kertaa myös rahoituksesta on pidettävä
kiinni. Tehdään työ-
3
ajoista joustavampia. Tämä on Kokoomuksen
vaihtoehto. Hoidetaan potilaat kerralla kuntoon. lähipalvelujen saatavuuden varmistaminen
Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden uudistaminen oli edellisen vaalikauden
tärkein hanke, joka kariutui
täydellisen osaamattomuuden tuloksena. Lisätään pohjoismaista puolustusyhteistyötä.
Selvitetään Nato-jäsenyyden mahdolliset vaikutukset
. Jokaisella on oikeus
tasa-arvoisiin ja laadultaan
maailmanluokan hyvinvointipalveluihin. Samalla
unohtui se keskeisin asia eli
ihmisten palvelujen saatavuuden turvaaminen jatkossakin. Siksi työttömälle on
jäätävä työllä ansaitusta eurosta aina vähintään puolet
käteen. Rakenteet on uudistettava niin, että perusterveydenhuollon palvelut ovat saatavilla läheltä sekä lapsiper-
heillä että ikääntyvällä väestöllä.
Elinvoimainen Kainuu ?
Hyvinvoiva ihminen
Kainuussakin tarvitaan
yhä enemmän toimeliaisuutta monella saralla, jotta säilymme elinvoimaisena maakuntana. Laajennetaan työaikapankkeja, jotta työtä voidaan tehdä silloin,
kun sitä on. Tavarajunaliikenteen
sähköistys välillä Iisalmi-Ylivieska tulee myös rakentaa
aikaisemman selonteon mukaisesti. Elinvoima koostuu useista
eri asioista, joten useilla päätöksillä on vaikutusta siihen.
Elinvoimaisuus mahdollistaa
myös meidän kunkin hyvinvoinnin, olipa kysymys liikunnan tai kulttuurin tuomasta henkisestä ja fyysisestä hyvästä olosta.
4. Kainuun lentoyhteyksien ja maa-, raide-,
sekä laajakaistaverkoston tulee meilläkin vastata nykyajan vaatimuksia. YK:n vammaisten oikeuksia koskeva
yleissopimus on rati?oitava.
Omaishoitajien saama
Kokoomuksella on
vaihtoehto: korjausliike
Suomen saavat liikkeelle suomalaiset itse, yksilöinä ja yhteisönä.
Me uskomme liikkeeseen,
uudistuvaan hyvinvointivaltioon ja sosiaaliseen markkinatalouteen.
Uskomme myös siihen, että nyt on keskityttävä oleelliseen. Suositaan kotimaisia, uusiutuvia energianlähteitä. Vähennetään työllisyyttä haittaavaa EU-sääntelyä.
Vapautetaan kansainvälistä kauppaa siten, että Suomeen syntyy uusia työpaikkoja ja hinnat laskevat.
ylläpitäminen tulee myös
mahdollistaa.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen . Tuetaan cleantechratkaisujen syntymistä. Tiivistetään viranomaisten yhteistyötä, jotta ketään ei pompotella luukulta toiselle. Nostetaan arvonlisäveron liukuvaa alarajahuojennusta 50.000 euroon.
Byrokratiaa järkevöitettävä yrittäjyyteen kannustavaksi. Tuetaan
terveyttä ja toimintakykyä
kotiin vietävillä palveluilla ja
erilaisin asumismuodoin.
tön verotusta. Välttämättömiä ovat
myös toimivat, jokapäiväiset
ja oikea-aikaiset lentoyhteydet.
Kainuu uniikkina maakuntana tarvitsee jatkossakin
oman Ely-keskuksen, jolla on
riittävä paikallistuntemus ja
kyky luoda alueelle tulevaisuutta, elinvoimaa ja kasvua
sekä huolehtia palveluiden
saavutettavuudesta.
mistä, työllistämistä ja investointeja. Naimisissa, lapsia
4 ja yksi lapsenlapsi.
Eduskuntatyön tavoitteet:
Koulutuksen, kasvatuksen
ja osaamisen arvostuksen palauttaminen
Menneellä vaalikaudella
koulutuspolitiikka on ollut
tempoilevaa, joka on johta-
nut suureen epätietoisuuteen
suomalaisen koulutuksen tulevaisuudesta varhaiskasvatuksesta aina korkea-asteelle.
Koulutus, kasvatus ja osaaminen ovat Suomen selviytymisen kannalta keskeisimmät asiat, joten niihin tulee
investoida määrätietoisesti.
Koulutuksesta huolehtiminen tulee tapahtua ammattitaitoisten opettajien toimesta, ja heidän ammattitaitonsa
Kehitämme hyvinvointia
vaikeinakin aikoina.
Jokaisella on oltava
oikeus valita, missä käy lääkärissä. Tehdään varhaiskasvatuksesta toiminnallisempaa.
Lisätään valinnaisuutta peruskoulussa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa.
Uudistetaan oppimisympäristöt digisukupolven ehdoilla.
korvaus on yhtenäistettävä
koko Suomessa. Yrittäjän ja palkansaajan sosiaaliturvan perusteettomat erot on poistettava.
Lasten ja nuorten hyvinvointiin kannattaa satsata,
nyt tehdyt panostukset tuottavat tulosta tuevaisuudessa.
Tuetaan vanhemmuutta ja
lasten hyvinvointia lisäämällä henkilökuntaa neuvoloihin
ja muihin perhepalveluihin.
Oppimiseen tar vitaan
enemmän toiminnallisuutta,
innostavuutta ja valinnanvapautta. Panostetaan ikäihmisiin. Tämä kehittää
parhaiten myös palveluprosesseja, palveluiden laatua ja
saavutettavuutta.
Kainuun liikenneyhteydet
Kainuun Kokoomus pitää
alueen elinvoiman kannalta
erityisen tärkeänä toimivia ja
hyvin ylläpidettyjä liikenneyhteyksiä. Tuloverotusta kevennetään kaikilta. Tiiviistetään yhteistyötä kodin, koulun, yritysten, lasten/nuorten itsensä; kaikkien tahojen välillä.
Jokaiselle ikäihmiselle tulee suoda mahdollisimman
pitkä ja arvokas elämä omassa kodissa lisäämällä kotiin
vietäviä palveluja. Väestö ikääntyy, jolloin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarve vain
kasvaa ja vie yhä enemmän
varoja. Kevennetään työnteon verotusta ja korotetaan
ympäristölle haitallisen kuluttamisen verotusta.
Kevennetään auton hankinnan ja kiristetään sen käy-
Vahvistamme Suomen
turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa.
Huolehditaan uskottavasta puolustuskyvystä. On mentävä työn kautta. maaliskuuta 2015 YLÄ-KAINUU
13
VAALISARJA
. Sarjan aloittaa kokoomus.
Julkaisujärjestys on arvottu.
. Haastan yrittäjät mukaan ehkäisemään nuorten
syrjäytymistä tarjoamalla
nuorille harjoittelupaikkoja
ja oppisopimusmahdollisuutta.
Vastuu lapsista ja nuorista
on yhteinen. Materiaalin on tuottanut
puolueen piirijärjestö.
palvelusetelin ja osaavan kilpailutuksen tukemana selviää Kainuun Sote -kuntayhtymä paremmin tulevasta palvelutarpeiden kasvusta.
Kainuun Kokoomuksella
on pitkäjänteinen tavoite
huolehtia Kainuun kuntien
elinvoimasta ja mahdollisimman kattavista palveluista.
Me kannatamme mahdollisuuksien tasa-arvoa julkisen
sektorin ja yksityisten yritysten kesken
Seuraava osittainen auringonpimennys nähdään
koko Suomessa elokuussa
2018.
Auringonpimennystä ei. Muutti toisiin tiloihin vuonna
2005, josta lähtien hänen
kanssaan on työskennellyt yksi työntekijä.
. maaliskuuta 2015
14 ELÄMÄNMENO
Voimaa
muista
Yrittäjänaisista
MARJUT LEHTO
Lauri Mular on toiminut pitkään OP Suomussalmen hallinnossa.
Lauri Mulari
palkittiin
OP Suomussalmen pitkäaikaiselle hallituksen puheenjohtajalle maanviljelijä Lauri
Mularille on myönnetty OP
Ryhmän kultainen kunniamerkki.
Mulari on toiminut OP
Suomussalmen hallinnossa
vuodesta 1982 alkaen ja hallituksen puheenjohtajana vuodesta 1989 alkaen. Internetistä on toki helppoa ostaa,
mutta onko se tuote sopiva,
onkin eri asia. Halusin luovemman
työn, ja perustin Somasetin.
Olin suorittanut aikaisemmin
opinnot käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa ja tutustunut tekstiilialaan sitä
kautta.
Pyykkönen aloitti yrittäjänä vuonna 1996 ja toimi yksin
yhdeksän vuoden ajan.
. Näön heikkenemisen huomaa vasta muutaman tunnin kuluttua Auringon tarkkailusta.
Ursa suosittelee silmien
suojaamista CE-hyväksytyillä
ja EU:n henkilösuojadirektiivin mukaisilla pimennyslaseilla. Mulari on
toiminut aktiivisesti myös
Kainuun OP-liitossa sekä
muissa osuuskuntaliikkeen
lähellä olevissa hallintoelimissä.
Kultainen kunniamerkki
annetaan tunnustuksena erityisen ansiokkaasta työstä
osuuspankin hyväksi. maaliskuuta lähes
täydellinen auringonpimennys.
Se alkaa noin kello 11 ja
päättyy noin kello 13.30. Pääsiäiskortteja on Suomessa lähetetty 1870-luvulta saakka,
aluksi suljetussa kirjeessä.
Pääsiäiskorttiperinne eli voimakkaana 1960-luvulle saakka ja alkoi elpyä jälleen
1990-luvulla.
Yritys: Somaset täyttää
ensi vuonna 20 vuotta
Marjut Lehto
marjut.lehto@almamedia.?
. Sitä ennen hän työskenteli
laboranttina Oulussa.
. Meillä on voimia antava
porukka. Toivon kipinä
löytyy.
Yhdistys juhlistaa tänä
vuonna 10-vuotista taivaltaan, ja naiset ovat jo suunnitelleet juhlavuoden ohjelmaa.
Yrittäjyys on Seija Pyykköselle yksi pitkäkestoinen osa
elämää.
. Jos asiakas ei osaa valita
kaupassa mielestä tuotetta,
niin en usko, että hän osaisi
valita verkossakaan. Aloittaminen oli helppoa, mutta lopettaminen on
vaikeaa. Toimii tällä hetkellä myös
Ylä-Kainuun Yrittäjänaisten
puheenjohtajana.
ympäristö toimia yrittäjänä,
ja Yrittäjänaisten kesken
kannustamme toisiamme,
että jaksamme tehdä työtä.
Yrittäjänaisten puheenjohtajana toimiva Pyykkönen pitää pestiään mielenkiintoisena, vaikka tehtävää riittää.
. On opiskellut käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa.
. Parasta on naisten positiivisuus näin haasteellisenakin aikana. Ansiomerkin on myöntänyt OPPohjola osk:n hallintoneuvoston puheenjohtajisto OPPohjola osk:n johtokunnan
esityksestä.
Pääsiäiskortit kohta
postiin
Pääsiäiskorttien viimeinen
postituspäivä on tänä vuonna tiistaina 31.3. Vahinkoa
ei huomaa heti. Hänestä on tärkeää, että kukaan
Somasetin yrittäjä Seija Pyykkönen halusi liki 20 vuotta sitten luovemman työn ja päätti perustaa oman yrityksen.
ei jää huomiotta.
. Laborantin työ oli todella
tarkkaa. Tiedämme yrittäjyyden haasteet, emmekä tee
työtä yksin, Yrittäjänaisilla
on merkittävä vaikutus Suomussalmella ja Hyrynsalmella.
Haasteeksi hän mainitsee
noin 80-henkisen yrittäjäporukan kasassa pitämisen. Seija Pyykkönen aloitti perusti Somaset-yrityksen aprillipäivänä vuonna 1996.
. toukokuuta
2012. Työntekijän
palkkaaminen toi muutoksen arkeeni, sillä oli siirryttävä yksin yrittävästä työnantajaksi.
Pyykkönen on huolissaan
nykypäivän taloudellisesta tilanteesta, mutta pohtii sen
olevan samankaltainen koko
Suomessa.
. Infrapunasäteily aiheuttaa verkkokalvolle vaurioita jo muutamassa sekunnissa. Vuonna 2005 muutin
toisiin tiloihin, ja yrityksessäni on työskennellyt minun lisäkseni yhdestä puoleentoista työntekijää. Toimi yhdeksän vuotta yksityisenä yrittäjänä.
. Sitä ennen toimin Oulussa laboranttina, ja vaikka pidin työstä, kaipasin jotakin
muuta, Somasetin yrittäjä
Seija Pyykkönen kertoo.
Suomussalmelta syntyisin
oleva Pyykkönen palasi kotikonnuilleen ja lähti toteuttamaan itseään ja unelmaansa.
. Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan mukaan Kilpisjärvellä
Auringon kiekosta pimenee
jopa 94 prosenttia ja Kaakkois-Suomessakin 84 prosenttia.
Auringonpimennys tapahtuu Kuun kulkiessa radallaan
Auringon ja Maan välistä.
Täydellinen pimennys tapahtuu jossain päin maapalloa
noin 18 kuukauden välein.
Pimennys alkaa, kun Kuu
alkaa siirtyä Auringon kiekon
eteen taivaalla ja päättyy, kun
se on kokonaan siirtynyt pois
Auringon edestä.
Suomessa nähtiin edellisen kerran osittainen auringonpimennys 21. Se alkaa noin kello
11 ja kestää pari tuntia.
pidä missään nimessä seurata paljain silmin.
Säteily on haitaksi suojaamattomille silmille. Vuonna 2005 alkanut Marimekko-kuvio toi
työhöni paljon uutta ja mielenkiintoista, mutta samalla
myös haasteita.
Verkkokauppaa Pyykkö-
nen ei usko avaavansa milloinkaan.
. YLÄ-KAINUU Torstaina 19. Minulle on tärkeää, että ihminen saapuu
kauppaan palveltavaksi.
Suomessa nähdään tänään perjantaina lähes täydellinen auringonpimennys. Suomussalmi on hyvä
YRITTÄJÄ
. Ensi vuonna tulee 20 vuotta, kun aloin toimia yrittäjänä. Myös hitsarinlasi numero 14 suodattaa riittävän
hyvin infrapunasäteilyä.
Ursa muistuttaa, ettei valotettuja ?lmejä, noettuja laseja tai tavallisia aurinkolaseja tule käyttää pimennyksen
tarkkailuun.
Auringonpimennys
huomenna
Mikko Lindroos
mikko.lindroos@almamedia.?
Suomessa nähdään perjantaina 20
Aasialai-
set kumppanit ovat todella
tärkeitä, sillä niiden avulla
pelien tekijät varmistavat, että heidän peleistään ei liiku
piraattiversioita Aasiassa,
etenkään Kiinassa.
Ennen kuin State of Matter
-peliä viedään Aasiaan, se aiotaan julkaista kokeilumielessä pienillä markkinoilla,
esimerkiksi Suomessa ja Kanadassa.
. vain Suomussalmen Siwassa:
EUROLLA KAKSI!
Atria Grillinakki
1
?
2 pkt
280 g (1,79/kg) yksittäin
1,39-1,59 (4,96-5,68/kg)
max. Hän on tuottajana projektissa, joka kehittää State of Matter -mobiilipeliä.
. Olemme saaneet hyvää palautetta julkaisijoilta jo nyt, vaikka peli ei
ole vielä valmis.
Peliä kehittävällä ryhmällä
on kontakteja jo Japaniin, joka on osa kasvavaa ja tärkeää
Aasian markkinaa. Videopelit ovat kiinnostaneet minua aina. maaliskuuta 2015 YLÄ-KAINUU
15
Tärkeitä kontakteja jo Japaniin
SIRKKU RAUTIO
Peli: Super Mario inspiroi
tuottaja Ville Helttusta
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@almamedia.?
. Peli-ala kehittyy koko
ajan ja on mielenkiintoista
seurata sitä eturivistä.
www.stateofmattergame.com
KOKO TALO TÄYNNÄ
TARJOUKSIA!
SUOMUSSALMEN SIWA
MAUKAS!
Valio juustoviipaleet
Uutta! Lotto, Keno ja
muut Veikkauksen pelit
& arvat!
Nämä mehevät tarjoukset ovat voimassa 18.-24.3. Olemme huomanneet,
että mobiilipelimarkkinoilla
on tarvetta laadukkaalle tasohyppelypelille. Peli on julki muutamien
viikkojen ajan käyttäjille ja
tänä aikana kerätyn tiedon
perustella peliä vielä parannetaan ja muutetaan. Game Labissa kukaan ei
ole ?lapsenvahtina?, vaan
saamme tehdä hommia
omaan tahtiin. Se myös motivoi tekemään enemmän ja
opiskelu on kuin työskentelyä oikeassa peliyrityksessä.
Osa ryhmästämme työsken-
telee 8?10 tuntia päivässä.
Helttusen työtehtäviin kuuluu huolehtia projektin
etenemisestä, huolehtia
markkinoinnista ja tarjota tiimille parhaat mahdolliset
työkalut projektia varten.
Työpäivät venähtävät joskus
jopa yli kymmentuntisiksi.
. Pari vuotta
olen keräillyt pelejä ja esimerkiksi kaikki vanhat Super
Mariot ovat kova sana, suomussalmelta kotoisin oleva
Ville Helttunen kertoo.
Helttunen opiskelee Oulun ammattikorkeakoulussa
mediatuottamista ja erikoistuu pelialaan Oulu Game Labissa. Hän johtaa kahdeksanhenkistä kansainvälistä joukkoa, joka julkaisee State of
Matter -mobiilipelin ensi kesänä.
. Torstaina 19. Sen jälkeen se voidaan julkaista laajoille markkinoille, Helttunen sanoo.
State of Matter on tasohyppelypeli, jossa pelaajalla on
mahdollisuus muuttaa olomuotoaan veden, jään ja höyryn välillä. 4pkt/talous
EDULLINEN!
Banaani Costa Rica
0
99
kg
ERÄ!
Snellman porsaan
suikale maustamaton
1
3
69
pkt
VÄLIPALAKSI!
Fazer Vuoksen piirakat
1
?
5 kpl
270-300 g (12,30-13,67/kg)
37 g (5,40/kg) yksittäin 0,39/kpl
(10,54/kg)
RAIKAS!
Kirsikkatomaatti
punainen
HELPOSTI!
HK Kiusaukset
Hollanti
0
99
rs
3
?
2 kpl
250 g (3,96/kg)
300 g (5,00/kg) yksittäin 1,99
(6,33/kg)
VIRKISTÄVÄ!
Eldorado
appelsiinitäysmehu
SUOSIKKI!
Vaasan Ruispalat
99
kpl
400 g (4,98/kg)
rajoitettu erä
0
89
tlk
1l
SIWA SUOMUSSALMI
Rahtimiehentie 1
Avoinna: MA-PE 8-21, LA 8-21, SU 12-21
6 kpl/330 g
0
79
ps. Ryhmän ulkopuolelta tulevaa ideaa on helpompaa
lähteä kehittämään kuin
omaa ideaa.
Helttunen sanoo, että
opinnot Oulussa ovat olleet
paljon parempia kuin mitä
hän kuvitteli.
TUORE, RAIKAS
JA MAISTUVA!
. Olomuotojen ominaisuuksien mukaan pelaaja
voi ratkaista arvoituksia, tappaa vihollisia ja edetä pelissä.
Idea peliin tuli Oulu Game
Labin opiskelijalta.
Ville Helttunen opiskelee pelialaa Oulussa
Marianp.
22.3. La 28.3. Su 29.3.
klo 10 perhekirkko kirkossa,
kirkkokahvit kirkossa. maaliskuuta 2015
16 ELÄMÄNMENO
Hartaus
Hannes Seppänen
Kirjoittaja on Puolangan kirkkoherra.
Itseään
isomman asialla
E
nsi sunnuntaina on Marian ilmestyspäivä.
Marianpäivänä muistamme sitä, kuinka
enkeli Gabriel ilmestyi Neitsyt Marialle.
Enkeli ilmoitti hänelle, että hän on saava
lapsen, Vapahtajan, Jeesuksen.
Kiitosvirressään Maria ylistää Jumalaa
siitä, että Jumala katsoo alhaisen, vähäpätöisen ja nöyrän puoleen. klo 15 ?Mitkä ihmeen
herättäjäjuhlat?- tilaisuus
Sotkamossa Salmelan koululla.
Päiväkerho: Ke 25.3. klo 13
Kehitysvammaisten viikkomessu seurakuntakeskuksen
kirkkosalissa. Puuhailtapäivään voi tulla
klo 12?15 välillä oman aikataulun mukaan. klo 19 Hiljaisuuden lauluja ja sanoja seurakuntakeskuksen kirkkosalissa, Maria
Niinivaara ja Eliezer-kuoro.
Ti 31.3. Jumalalla on suunnitelma ja paikka meille varattuna. klo 14 Ehtoollishartaus Tyynelässä ja HopeaHyryssä. Tule kerääjäksi ja
varaa oma 1,5 h aikasi puh
0440 615 222/Maarit Seppänen. klo 16 mennessä päiväkerhoon, 044-781 9375.
Musiikki: Eliezer-kuoron
harjoitukset su 29.3. Pientä tarjoilua. klo 13 Messu
kirkossa, liturgi ja saarna
Mikko Riipinen.Kirkkokahvit.
Tilaisuudet muualla: To
19.3.klo 10 Perhekerhojen yhteinen aamupäivä Roinilan
leirikeskuksessa. klo 18.
Kirkkokuoron harjoitukset
torstaisin klo 19.
Hyrynsalmi
Kastettu: Aleksi Matias
Tolonen
Kuollut: Jaakko Antero
Hirvelä 84 v.
Su 22.3. To 19.3.klo 18 Kasperi
Kovalaisen muistoseurat kirkossa, alussa kahvitarjoilu.
Pe 20.3.klo 18 Iltatilaisuus
kirkossa. Mukaan tulo ei
vaadi aikaisempaa kuorokokemusta. 14 Yhteisvastuun hyväksi. klo 18 Raamattuja rukouspiiri seurakuntasalissa. klo 10 Moisiovaaran palvelupäivä koululla. Pe
28.3. Ti 24.3.klo 17 Iltaper-
hekerho päiväkerhotilassa.
Ke 25.3.klo 18 Kirkkokuoron
harjoitukset sr-salissa. To 26.3. Joka 11. Kainuun Opistolla Mieslahdessa,
lisätietoja 044 2990 826. La 21.3.klo 12 . Tiedustelut Risto
Vähäsarja puh. Klo 13 Ehtoollishartaus Mäntylässä, klo 14
Terveyskeskuksessa ja klo 15
Puolanka
Toiminnasta: To 19.3. Kodinesineitä yms.
huutokaupattavaksi sopivaa
otetaan vastaan perjantaina!
Myynnissä rahkapullia, voisarvia, munkkeja, käsitöitä,
kahvi + munkki 2?. Ma 23.3. Ke 25.3. Tätä onnellisuutta etsiessämme voimme olla melko itsekkäitä. Nämä
sitten jalostavat meitä ja tekevät meidät kelvollisiksi Juma-
A
Jumalalla on
paikka meille
varattuna. klo 10 kirkossa messu.
Klo 18 Pieni rukoushetki srksalissa. Su
29.3. To
26.3.klo 18.30 Raamattupiiri.
Su 29.3.klo 17 Pyhäkoulu.
Pitämä: To 19.3.klo 12
Henkireikä-kerho. klo 17. klo 12 seurakuntasalissa huutokauppa ja myyjäiset Yhteisvastuukeräyksen
hyväksi. Klo 12 Lähetyssoppi
askartelee pääsiäismyyjäisiin
yhteisvastuun hyväksi. Jumala valitsi hänet, ei siksi, että hän olisi ollut jotenkin erinomainen. Klo 12 messu, lounas,
yhteistä ohjelmaa ja kahvit.
Lähtö klo 10 kirkon luota
(Hoikanvaaran kautta), paluu n. ehtoollinen, Heli Riipinen. ?
lan yhteyteen. Sen etsimisessä Herramme äiti, Neitsyt Maria on meille nöyränä esikuvana, tien näyttäjänä.
SEURAKUNNAT
Suomussalmi
Kastettu: Milka Josefiia
Kemppainen
Suomussalmi: To 19.3.klo
13 Torstaiystävät Kalevantuvilla . Lähetyssunnuntai, klo 10 Messu kirkossa,
vieraana nimikkolähetit, lähetyslounas seurakuntasalissa. YLÄ-KAINUU Torstaina 19. Ti 24.3.klo 18 Raamattu- ja keskustelupiiri srk-salissa. lohta
TIISTAI
Jauhelihakeitto
Kasvispihvit
Kookos-currybroileria
Lohi-riisivuoka
KESKIVIIKKO
Kalakeitto
Liha-juurespata
Kasvispapupata
Pyttipannu
TORSTAI
Hernekeitto
Uunikalaa kasvispedillä
Kerma-pippuri kalkkunaa
Kaalikääryleet
PERJANTAI
Mustapekka-kasviskeitto
Possun kasler
Tilli-smetana silakat
Makaronilaatikko
LAUANTAI
Metsäsienikeitto
Paistettua lohta
Viipalelihapata
Jauheliha-perunasosevuoka
Lounas arkisin 10.30?15.00.
Salaattilounas 6,50, päivän keitto 6,50,
päivän keittolounas 7,80, lounaspöytä 10,20
Kauppakatu 4-6, Suomussalmi, p. Hän oli aivan tavallinen. Ti 24.3.klo 10
Pirtin kerho. Ke 25.3. Su
22.3. klo 10 - 12 perhekerho
srk-keskuksessa. klo
10 kirkossa jumalanpalvelus.
Klo 18 Pieni rukoushetki. ?Lähetä leipäsi
vetten yli?. lounas ilmainen.
Katso päivän lounas
facebook.com/penangrilli
Lounaan hinta
7,50?
penangrilli@gmail.com
040 553 5469
Tervetuloa Penan Grillille!
Jalonkaarre 3-5, Suomussalmi, p./fax 711153
MEILTÄ SAA MYÖS PITOPALVELUA!
Risteentie 12, Suomussalmi
Supermarketin pihassa
$YRLQQD PD SH NOR OD VX
$YRLQQD PD SH NOR OD
/RXQDVOLVWD P\|V ZZZ \ODNDLQXX ¿
+HUNXOOLVHW KHWNHW WDUMRDD YLLNROOD . alle
kouluikäisten hiihtokilpailut
Iskulla, ilmoittautumiset
24.3. Su 29.3. Jumalanpalveluksen jälkeen ruokailu
ja seurat klo 12.30. klo 18.30
kirkkokuoron harjoitus srksalissa. Su 22.3. To
26.3.klo 11 Päiväkuoron harjoitukset srk-salissa. Maria oli aivan tavallinen nuori
nainen. Meidän ei tarvitse olla suuria, erinomaisia eikä parhaita, mutta
suurten asioiden palveluksessa olisi hyvä olla.
Elämän tarkoitus ja täyttymys löytyy palvelemisesta:
toisten palvelemisesta, rakkaudesta. Pe
27.3.klo 18 Raamattupiiri.
Ruhtinansalmi: To
19.3.klo 11 Päiväkahvit Pyhäkylän koululla. Tuoreita leivonnaisia
myytävänä, vohvelikahvit 2?,
myyjäiset ja arpajaiset. Haaveenamme on löytää sellainen paikka, jossa
saamme toteuttaa itseämme, meidän on hyvä olla. Su 22.3.klo 15 Pyhäkoulu kokoushuoneessa, mukana Heli Riipinen. klo 12. Ma
30.3. La 21.3.klo 18 Sanan ja
rukouksen ilta kirkossa. harjoitukset Sotkamon kirkon alasalissa su
22.3. To 2.4. Heli-papin pääsiäismuna-hartaudet klo 13 ja
14. Ma
23.3.klo 10 Lähetyssoppi srksalissa. Klo 19 Ahtisaarna
seurakuntakeskuksen kirkkosalissa. Tuohikulma, Ylihukkasentie
16).
Su
22.3.Rovastikunnallinen syöpäpotilaiden yhteyspäivä Kajaanissa. Klo
17 neulepiiri srk-salissa. klo 12
alkaen Usko Heikuran 95 v.
juhla seurakuntasalissa,
mahdolliset muistamiset
oman seurakunnan diakoniatyölle, OP:n tilille: FI 03
5760 1710 0014 44. Hän sai suuren tehtävän.
Helposti ajattelemme, että jotta pääsisimme Jumalan
suosioon, meidän on ensin tultava paremmiksi ihmisiksi:
Meidän on kehityttävä ja harrastettava pyhiä asioita. Su 22.3.klo
18 Seurat Vaarannivan Polvelassa. Pe 20.3.klo
18 Rauhanyhdistyksen seurat
Osmo ja Hilkka Seppäsellä
(os. Ma
23.3.klo 15 Leivonta- ja puuhakerho srk-keskuksessa eskarit-ja 6-luokkalaisille, 3?/
kerta, ei ennakkoilmoittautumista. Ei jumalanpalvelusta kirkossa. Ennakkoon ilmoittautuneille, lähtö Ämmänsaaren kirkon pihasta klo
10.30. -tilaisuus 29.3.2015
klo 15.00 Sotkamossa, Salmelan koululla. Tule
mukaan ja tuo ideoitasi. Pe
27.3.Lähetyssoppi avoinna
klo 11 . Ti 24.3.klo 13.30
Päiväkahvit Selkoskylän koululla. Hil-
LOUNAS joka päivä klo 11-16
MAANANTAI
Pinaattikeitto
Broilerin koivet
Makkarakastike
Parmesan kuorr. klo 9.30 ystäväkerho Paljakkatalossa. Ma 23.3. Päivillä mukana
pastori Matti Malinen Vaalasta ja piirijohtaja Matti Manninen Kajaanista, sekä seurakunnan edustajia ja vastuunkantajia. To
26.3.klo 9.45 Perhekerho. Pe
27.3.klo 9.45 Perhekerho,
mukana Heli Riipinen. Pe
20.3.klo 9.45 Perhekerho. Meidän
on saavutettava onnellinen elämä itsellemme. Jeesuksen tähden Isän rakkaus kohdistuu syntiseen, epäilevään ja elämässään monella tavalla epäonnistuvaan.
Ihmisen suuria kysymyksiä on löytää oma paikka elämässä. Yht.hlö Leila Juntunen
puh 0440 615 229. klo 10
Ystävän Kahvila srk-salissa.
Klo 18 ?Hän on sinun luonasi?
- Sanan ja rukouksen ilta srksalissa, mukana Pentti Hiltunen ja Jari Niva Suomen Raamattuopistosta, kirja- ja äänitepöytä. klo 9.15 ja klo 10 Koululaisten pääsiäiskirkko seurakuntakeskuksen kirkkosalissa. Nyt myös päivän leike.
Arkisin: keitto 7,50 ?, noutopöytä 9,30 ?.
Viikonloppuisin: keitto 7,90 ?, noutopöytä 10,30 ?.
Teboil Turjanhovi
Kalliokatu 2, Suomussalmi
Kalliokatu
puh.
08-711 052
Puh.
0102,231
9100
$YRLQQD PD OD NOR VX
LOUNAS klo 11-15
MAANANTAI
Makkarakeitto
Jauhelihalasagne
TIISTAI
PERJANTAI
Lohikeitto
Pekoninakit
LAUANTAI
Lihapullakeitto
Mantelikala
Broiler-juustokeitto
Pyttipannu
KESKIVIIKKO
SUNNUNTAI
Muikkukeitto
Kermainen
maksakastike
Porkkana-bataattisosekeitto
Karjalanpaisti
TORSTAI
Sisältää runsaan
kainuulaisen leipäpöydän, ruokajuomat,
monipuolisen salaattipöydän sekä jälkiruuan
Metsäsienikeitto
Naudanlihahöystö
Teemme pitopalveluja.
Kysy lisää!
Arkena keittolounas 7,80, noutopöytä 8,80,
sunnuntaina 10,90. Lahjoituksia vastaanotetaan. Su 29.3.
klo 15 ?Mitkä ihmeen herättäjäjuhlat. Su 29.3. Su
29.3.klo 18 Iltamusiikki kirkossa, Flauto Ensemble ex
Tempore- yhtye esiintyy.
Esiintyjinä Leena Manner,
Elisa Ojala, Laura Tykkyläinen ja Maarit Seppänen. Lapsikuoroosuuden 1. Osallistumismaksu 3e /
perhe. ateria ilmainen. To 19.3.-su 22.3.
Kansanlähetyksen talvipäivät. Su
22.3.klo 10 Messu, saarnaa
Matti Manninen, kastepuun
lehtien kiinnitys, klo 11.15
kirkkokahvit srk-salissa, klo
11.45 Lähetys- ja päätöstilaisuus kirkossa. klo
17 kirkkoneuvoston kokous.
Pe 20.3. lohikeitto
Makkarapihvi
Riistapyörykät
Juustogratinoitu
Broilerinfilee ja sinipestosei
homejuustokastike
KESKIVIIKKO
SUNNUNTAI
Makkarakeitto
Kasvissosekeitto
Kaalilaatikko
Kassler-tomaattiBroileria
juureshöystö
TORSTAI
Kalaa kookos-currykast.
Hernekeitto
sis. 050 439 0941
Sopulassa. Ke 1.4. Su 29.3.klo
17 Pyhäkoulu päiväkerhotilassa.
Ämmänsaari: To 19.3.klo
11 Päiväkuoron harjoitukset
srk-salissa. runsaan salaattiPorsaanpotkaa
pöydän, ravitsevan
Tomaatti-mozzaleipäpöydän, ruokarellakalaa
juomat sekä jälkiruoan
Joka 11. 15
Pääsiäisen puuhailtapäivä
srk-keskuksessa.Pääsiäiseen
liittyvää puuhaa lapsille ja
perheille. ?Olen kahden maan kansalainen?, körttigospel kohtaa Siionin virret.
Vieraana Jaakko Löytty.
Muuta: YV-lipaskeräyspäivä marketeissa pe 10.4.
klo 9-16.30. 12
perhekerho srk-keskuksessa.
La 21.3. Iltahartaus Tatu Ryyti.
Valkeinen: Ke 25.3.klo 15
Kirkkomuskari-café 0-3v.
lapsille vanhempineen. Rovastikunnallinen
syöpäyhteyspäivä Kajaanissa
Linnantauksen kirkossa su
22.3. (08) 636 285
www.kultainenkukko.?
$YRLQQD PD SH NOR OD
MAANANTAI
PERJANTAI
Juust. Ke 25.3.klo
9.45 Perhekerho päiväkerhotilassa, mukana Heli Riipinen. Su 29.3.klo 10 Messu
kirkossa, saarnaa Mikko Riipinen. Marian esikuva julistaa kuitenkin aivan toista: Jumalan armo kasvattaa ja nostaa meitä. Olemme
elämämme keskipiste.
Maria vastasi nöyrästi enkelille: ?Minä olen Herran palvelijatar, tapahtukoon minulle sanasi mukaan.?
Ihmisen suurin kysymys on löytää jokin häntä itseään
suurempi asia, jonka palvelukseen hän antaa itsensä. Veisataan Siioninvirsiä.
Mukana Matti Mäkelä. Omassa elämässämme
saamme täyttää uskollisesti paikkamme Jumalan meille
antamassa maailmassa. Klo 19 Messu kirkossa.
Pitkäperjantaina klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa.
Opistolaispäivä 22.3. Klo 19 Ahtisaarna seurakuntakeskuksen kirkkosalissa. Herättäjäjuhlien kantaattiin ?On juhla taivasalla?
tarvitaan apua naapuriseurakuntien lapsista. Messun jälkeen n klo
11.15 kirkkokahvit ja Kirkonkylän työpiirin pääsiäismyyjäiset srk-salissa. Ti 24.3. Opistolaispäivä Kainuun Opistolla Mieslahdessa.
Jumalanpalvelus klo 10, saarnaa Esa Oikarinen. klo 9.15 ja klo
10.15 Lasten pääsiäiskirkko
seurakuntakeskuksen kirkkosalissa. klo 7 alkaen leivontatalkoot srk-salilla, klo 10 . Ulla pitää hartauden
ja kertoo tietoa kevät- ja kesäretkistä. kinkkukeitto Jauhelihakeitto
Jauhelihaperuna- Lindströminpihvi
sosevuoka
ja kermakastike
Pekoni-broileripasta Hunajalohi
TIISTAI
LAUANTAI
Lapinukonkeitto
Kerm
klo 14.00 Late Lammas
1 h 25 min, K7, 8 ?
klo 16.00 Big Game
6LXQDXV WRLPLWHWWX OlKHLVWHQ OlVQl ROOHVVD
.LLWRV RVDQRWRVWD VXUXXPPH
1 h 30 min, K12, 10 ?
klo 18.00 Night at the museum:
Haudan salaisuus
1 h 39 min, K7, 10 ?
KAIKENLAISTA
klo 20.00 Fifty Shades of Grey
2 h 5 min, K16, 10 ?
Su 22.3. Pe 26.4. klo 10 vanhusten viikkomessu kirkossa ja ruokailu
srk-salissa. . klo 13?14.30
Hossa, Poropuisto
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
www.ullaparviainen.?
PERUSSUOMALAINEN
VAALIJUHLA la 21.3.
Maksaja: Samaan suuntaan ry
32+-2,6(1 ,+0,6(1 $6,$//$
Suomussalmen tori klo 9.00 - 12.00
Hyrynsalmen tori klo 14.00 - 16.00
Maksaja: Perussuomalaisten Kainuun Piiri
jaisella viikolla ma - ke ahtisaarnat kirkossa klo 19. Kainuun
Opistolla 21.-22.3. Puhe Rauno Juntunen, laulaa Leiviskät. Kahvitarjoilu. klo
18 Elämän Sana ja Leipä. Herättäjäjuhlien kantaattiin ?On
juhla taivasalla?, esitetään pe
3.7. Ti 24.3. 040 159 0930
PÄIVYRI
R V +LOWXQHQ
Kauttamme on saatavilla koulutettuja henkilöitä,
jotka toimivat vapaaehtoisina Ystäväpalvelussa.
Ota yhteyttä Ystäväpalvelun ohjaajiin:
Vapaaseurakunta
Hyrynsalmi: Ma 23.03.
klo 17.30-19.00 Varkkis-kerho 8-12 -vuotiaille tytöille ja
pojille Ke 25.03. körttigospel
kohtaa Siionin virret, vierailijana Jaakko Löytty . 050 5141 005.
Naisten päivät ?Anna nähdä OlenNainen. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta. Ti 31.3. klo 17
seurat (Tapani Karhumaa,
Pekka Koistinen).
Helluntaiseurakunnat
Suomussalmi: Su 22.3.
klo 16. Su 22.3.
klo 11:00 valtakunnansalilla
yleisöesitelmä aiheesta: ?Panetko luottamuksesi Jehovaan??. Lähtö
kirkon luota klo 9, paluu n.
klo 15. Su 22.3.
klo 16 Suomussalmella seurakuntien yhteinen elämä voittaa tilaisuus. Ilm. Lähtö rukoushuoneelta
klo 14.50. (huom.aika) Elämä
voittaa kokous; Lauluryhmä
Leiviskät, useita puheenvuoroja uskosta Jeesukseen. Pe 27.3. klo
18.30 Sanan ja rukouksen ilta. klo 18 Keskusteluilta. Tarkemmin: Risto Vähäsarja p. 040 526
9857. Ma 30.3. klo 18-20 Puhelinpäivystys ?Puhu sinua kuunnellaan.?, puh. Vanhemman väen retki Vaalaan 9.4. klo 11 alkaen rukous- ja
paastopäivä Hyrynsalmella.
Lähtö klo 10. klo 12 Elämän Sanaa,
pastori Päivö T Juntumaa.
Jehovan todistajat
To 19.3. klo 11 Hartaushetki ja
keittotarjoilua, Jalonkatu 8.
Ti 24.3. La
21.3. 234 ASIAKASPAIKKAA
Jalonkatu 1, Suomussalmi,
p. BILEBAARI . Ke 25.3. maaliskuuta 2015 YLÄ-KAINUU
17
KAIKENLAISTA
15 Lähetyskirpputori, Jalonkatu 8.
Hyrynsalmi: To 19.3. Torstaina 19. klo 16.30.
Mukana Keskustan kainuulaiset kansanedustajaehdokkaat. mennessä khranvirastoon p. Tervetuloa
tilaisuuksiin!
V 6XRPXVVDOPL
N 6XRPXVVDOPL
Pirjo Moilanen, 040 755 3807, Eläkeliitto Suomussalmen yhd.
Eeva Huusko, 0400 296 099, SPR Suomussalmen os.
2Q lLGLQ QHXYRW ORSSXQHHW
KlQ KLOMDD QXNNXL SRLV
1lLQ HPPH ROLV¶ WDKWRQHHW
RQ PHLOWl SDOMRQ SRLV
SUOMI KUNTOON -vaalitapahtuma
5DNNDXGHOOD PXLVWDHQ
0DUNNX MD 7DUMD SHUKHLQHHQ
3DVL MD 0DUL SHUKHLQHHQ
7LPR
VLVNR MD YHOMHW SHUKHLQHHQ
VXNXODLVHW MD \VWlYlW
Pyhäkylän koululla su 22.3. klo 18 Seurakunnan virallinen kevätkokous, sääntömääräiset asiat Su
29.03. Ma, Ti ja Pe klo 10-
5DNNDDPPH
Tarjotaan palvihernekeittoa, puheita, tentataan
Kainuun kansanedustaja ehdokkaita.
INHIMILLISTÄ REVIIRIÄ PUOLUSTAEN
(,/$ $$9$.$5( 3V
0HWV¦WLOD\ULWW¦M¦ <R NDXSSDWHNQLNNR
.$16$1('867$-$(+'2.$6
ZZZ DDYDNDUH HGXVNXQWDDQ ?
Eila Aavakare
Pentti Kettunen
kansanedustajaehdokas kansanedustajaehdokas
Ari Korhonen
kansanedustajaehdokas
0DNVDMD
<ULWW¦Y¦Q .DLQXXQ SDUKDDNVL U\
Tervetuloa!
KANSAN KESKELLÄ ?
KANSAN KIELELLÄ
KAIKENLAISTA
RAVINTOLAT
7($77(5, 5(7,.$66$
3H
+XOOXQKDXVND WDULQD SDULVWD VXKWHHVWD
0$77,
1<.b1(1
7lQllQ RQ WRUVWDL PDDOLVNXXWD
1LPLSlLYLllQ YLHWWlYlW
7R 0LQQD &DQWKLQ SlLYl WDVD DUYRQ SlLYl
-XXVR -RVH¿LQD -RRVH -RRVHSSL -RRVHI
3H $NL .LP .LPL -RDNLP -RRD -DDNNLPD
/D .HYlWSlLYlQWDVDXV 3HQWWL
6X 0DULDQ LOPHVW\PLVSlLYl 9LKWRUL
0D $NVHOL
7L .DDSR *DEULHO .DDSUR .DDSSR
.H $LMD $DYD
7R 0DQX 0DQQH ,PPR ,PPDQXHO
3lLYlQ PLHWHODXVH
.RKWD NDKGHQN\PPHQHQ YXRGHQ NRNHPXNVHOOD Mll
PLQXOOH YDLQ VH NlVLW\V HWWl NlUSlVHW V\QW\YlW KlPl
KlNNLHQ V\|WlYLNVL MD LKPLVHW KXROWHQ
9ROWDLUH
Lasse
Mikkola
opettaja
Ville
Vähämäki
kansanedustaja
LAUANTAINA 21.3.
Suomussalmi: Ämmänsaari tori klo 9-12
Hyrynsalmi: tori klo 14-16
Suomalaisten
puolesta.
Maksaja: Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri ry
$XULQNR QRXVHH NHOOR MD ODVNHH NHOOR
3H NOR
6X NOR
7L NOR
7R NOR
6X NOR
7R NOR
3H NOR
6X NOR
7L NOR
7R NOR
6X NOR
7R NOR
3H NOR
6X NOR
/LSXW ½
2KMDXV 8OOD 6FKURGHUXV
.lVLNLUMRLWXV *LOOHV '\UHN
(QQDNNRYDUDXNVHW S
ZZZ WHDWWHULUHWLNND QHW
%lQG
Lippu 20 ?
Lipunmyynti alkaa klo 18.00.
/D
.$5$2.(
Vapaa pääsy
PUB JALONRAITTI
?
KARVAHATTU . Tervetuloa!
0H NDQVVDVL ULHPXLWD VDLPPH MD
NDWVHOOD PDDLOPDD
0RQWD LKPHWWl Ql\WLW Vl PHLOOH
MRWND Q\W PHLWl ORKGXWWDD VDD
ELOKUVAT
0XPPXD NDLYDWHQ
(PPL 0DLMX MD .DOOH
La 21.3. klo 11?12
Juntusranta, Ruhtinan kauppa
Ma 23.3. Pe
20.3. Ke
1.4. Todistuspuheenvuoro. KULMAKUPPILA . Hinta 10 ?.
Ilm. iltapäivällä rippikoululaiset suorittavat YV-keräystä kirkonkylässä. klo 9.30 lasten
musiikkihartaus kirkossa.
Kerhoja ei ole hiljaisella viikolla.
Rauhanyhdistys: To 19.3.
klo 13.30 seurat Mäntykodissa, klo 18 Moilasella Siimeksentie 13 (Eero Koivisto, Otto
Kanniainen). klo 18.30 Big Game
Ulla Parviainen
1 h 30 min, K12, 10 ?
tavattavissa
Meillä käyvät maksuvälineenä
P. klo 18.00 Luokkakokous
1 h 28 min, K16, 10 ?
Kansanedustajaehdokas
Ke 26.3. alkaa klo 10 jumalanpalveluksella (Esa Oikarinen),
ruokailu ja klo 12.30 seurat.
Erityisesti -54-55 ja -64 -65
opiskelleet tervetuloa juhlaan! Su 29.3. Opistolaispäivä
22.3. 5 ?. klo 18:30 valtakunnansalilla puheita mm.
aiheesta: ?Messiaanisia ennustuksia jotka täyttyivät
Jeesuksessa?. Käynti Säräisniemen
kirkossa, ruokailu Ruununhelmessä, osallistuminen
Vaalan kerhoon. klo 18 Hyvän sanoman ilta Vaalassa
valtuustosalissa. Raamatun lukeminen: 1.Sam. klo 16
Elämä voittaa -tilaisuus Suomussalmen srk:ssa. Kiirastorstaina klo 19 messu. 050
4390941.
Lapset, nuoret: Kerhot
normaalisti. 1.4. Musiikkivastuussa Makarios ryhmä.
Lähtö rukoushuoneelta klo
16.50. Ohjelmia
khranvirastosta ja opiston
nettisivuilta. puh. Ma
23.3. klo 18 Elämän
leipää ja sanaa. klo 18
Sana ja rukous.
Puolanka: Ke 18.3. 0400-354978. Merja Hautanen
puhuu ja laulaa. klo 11 Ylä-Kainuun paasto ja rukous päivä. 044 555 4966
su-ti 15-21, ke 15-21(24),
to 15-21, pe-la 15-03. La
21.3. Kaikkiin tilaisuuksiin
vapaa pääsy.
+LOGD $QQLNNL
02,/$1(1
Tarvitsetko sinä, omaisesi, tuttavasi,
naapurisi tai asiakkaasi YSTÄVÄÄ?
www.teatteriretikka.net
Ma 23.3. klo 15 Sotkamossa, Salmelan koululla
sarjassa ?Mitkä ihmeen Herättäjäjuhlat. Puhujana
Marko Selkomaa. Tietoa ja rukousta Marko
Selkomaan Kainuun vierailusta. Ruokakassien jakoa. Su 22.3. klo 20, kootaan lasten
kuoro, johon kutsutaan myös
naapuriseurakuntien lapsia
laulamaan ?Lapsen rukous?,
yksiääninen laulu. 5-9. Pe 20.3