Viime kesänä järjestetyssä residenssissä pohdittiin muun muassa, minkälainen rooli metsällä tänä päivänä on. SIIRI HÄNNINEN Repun tonkiminen vaatii epäilyn metsästysrikoksesta 1 Sivu 3 Terttu Härkönen tekee arvokasta ja esimerkillistä työtä ikäihmisten liikuttajana 1 Sivu 13 Lääkäriksi 1996 valmistunut Soili Kasanen suoritti elämäntapalääketieteen kansainvälisen tutkinnon 2021. Vuoden seuratoimija Suomussalmelainen Jari Sissonen on palkittu Kainuun Vuoden seuratoimijana. Hän toimii Eloisan hyvinvointialueen perusterveydenhuollon elintapalääkärinä. He uskovat, että paikkakunta ihmisillään sekä ympäristöllään tarjoaa vierailijoille erityislaatuisen kokemuksen. 1 Sivu 14 JUHANI ESKOLA. Elintapalääkäri Soili Kasasen mukaan terveydelle optimaalinen hedelmien ja vihannesten määrä on kymmenen nyrkillistä päivässä. Hän kertoi aiheesta Ruhtinansalmella. Elintapalääkäri neuvoo syömään kymmenen nyrkillistä kasviksia Huonosta ravitsemuksesta kertovat muun muassa liian vähäinen kasvisten syönti ja köykäinen kuidun saanti. Sissonen on yksi menestyksekkäästi aloittaneen Ämmän Voiman perustajista. 1 Sivu 10 SOILI KASANEN Jari Sissonen on nyt palkittu seuratoimija. ja Ti 28.1. 1 Sivu 8 Soiva metsä täyttyy monenlaisesta taiteesta heinäkuussa Soiva metsä -festivaalin työryhmään kuuluvat Siiri Hänninen ja Maija Kovalainen luonnehtivat Suomussalmen tarjoavan kiinnostavan kohtaamispaikan eri taustoista ja asemista tuleville ihmisille kokoontua yhteen metsän ja taiteen äärelle. 08 711 062 Kauppakatu 10, Suomussalmi Ma 27.1. Soita ensin 0400 455 622 ÄMMÄN AUTO Ajanvaraus SILMÄLÄÄKÄRILLE p. 6 4 1 4 8 8 1 6 2 9 7 Nro 5 | Hinta 3,50 € | ylakainuu.fi | Perustettu 1965 Tiistai 21.1.2025 • Sukupolvenvaihdokset • Kauppakirjat • Tilojen jakosopimukset • Metsäyhtymien yhtymäsopimukset • Kaupanvahvistukset • Testamentit • Edunvalvontavaltakirjat • Perunkirjoitukset Puh. 050 302 6892 sukupolvenvaihdosneuvonta@gmail.com www.sukupolvenvaihdosneuvonta.com Metsätilan sukupolvenvaihdosja veroneuvonta HINAUSPALVELUT YLÄ-KAINUUSSA 24/7 Myös korjaukset ja siirrot
Sirkku Rautio Toukokuussa yhdistyvät kainuulaispankit OP Kainuu, OP Paltamo ja OP Ylä-Kainuu toteuttavat nuorten kesätyökampanjan yhteistyössä. – Ainoastaan ruokapalvelusta ja lähiliikenteen puutteesta. – Hyvinvointialueen toimintasuunnitelmassa tälle vuodelle tavoitellaan ikääntyneille hyvä yksilöllinen arki ja elämä, huomioiden Kainuun väestörakenteen nopea muutos seuraavien vuosien aikana. Kesäduuni OP:n piikkiinkampanjassa yhdistys työllistää nuoren kahdeksi viikoksi, ja pankit lahjoittavat nuoren palkan yhdistykselle. Kunnan päättäjien ja virkamiesten kesken vanhusja vammaisneuvostolla on riittävä yhteistyö. helmikuuta saakka. – Vanhusja vammaisneuvosto pyrkii myös omalla toiminnallaan tukemaan ikäihmisten hyvinvointia ja toimintakykyä, että selviäisivät mahdollisimman pitkään omatoimisina ja kotikuntoisina. Hyrynsalmen kunnan vammaisja vanhusneuvoston puheenjohtaja Tuula Kivijärvi on mietteliäs, miten ikäihmisten hoitopalvelut alueella tulevaisuudessa hoidetaan. OP Kainuu, OP Paltamo ja OP Ylä-Kainuu tarjoavat tukea yhteensä 57 500 euroa, joka riittää 115 nuoren työllistämiseen. Ruokapalveluun olemme ottaneet kantaa sen, minkä olemme pystyneet. – Kyllähän se huolestuttaa, miten hyvinvointialueen säästötoimenpiteet vaikuttavat täällä syrjäseudulla ihmisen elämään ja arkeen ja miten jo olemassa olevat palvelut saadaan säilytettyä tiukassa taloustilanteessa. – Tilastoissa tilanne Suomussalmen näyttää kohtuullisen hyvälle. Nuoret voivat hakea Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan yhdistysten tarjoamaa kesätyötä maaliskuussa. VANHUSJA VAMMAISNEUVOSTO sekä kunta ovat olleet kasvotusten hyvinvointialueen vanhuspalvelupäällikön kanssa katsomassa tilastoja vanhuspalveluihin liittyen. Rahan käyttö ja talouden hallinnan taidot ovat tärkeitä kansalaistaitoja, sillä omasta taloudesta huolehtiminen kasvattaa koko ajan merkitystään. Kuulemme ja kuuntelemme toisiamme vuosittaisessa aamukahvitilaisuudessa. Yhdistys hoitaa käytännön palkanmaksun ja vastaa työnantajavelvoitteista. Oma raha on edellytys sille, että oma talous alkaa kiinnostaa. Yhdistys voi palkata nuoren työskentelemään esimerkiksi apuna urheiluseuran tai kyläyhdistyksen kesätapahtumassa, kunnossapitohommissa tai vaikkapa somereportterina tai kesäleirin apulaisohjaajana. Muun muassa ensihoidon säästötavoitteet ja ikäihmisten hoitoon ohjaamisen priorisointi puhuttavat. Holapan mukaan vanhusja vammaisneuvosto on paljolti lausuntoautomaatti hyvinvointialueen ja kunnankin suunnitelmiin ja strategioihin, jotka suuntaavat tulevaisuuteen. Osuuspankin tuki yhden nuoren työllistämiseksi on 500 euroa. – Miten kotitalousvähennyksen muutos tulee vaikuttamaan tukipalvelujen ostoon. Yhdistyksiä otetaan mukaan koko uuden pankin toimialueelta eli Hyrynsalmelta, Kajaanista, Paltamosta, Puolangalta, Ristijärveltä, Sotkamosta, Suomussalmelta ja Vaalasta. Taloustaidot luovat pohjaa pitkälle aikuisuuteen, OP Kainuun toimitusjohtaja Teuvo Perätalo kertoo tiedotteessa. LAHJOITUKSET JAKAUTUVAT uuden OP Kainuun toimialueelle seuraavasti: Hyrynsalmelle, Kajaaniin, Ristijärvielle, Sotkamoon ja Vaalaan 75 kesätyöpaikkaa, Paltamoon kymmenen kesätyöpaikkaa ja Puolangalle sekä Suomussalmelle 30 kesätyöpaikkaa. Nyt muutosprosessi taitaa olla menossa. Itse ansaittu kesätyöpalkka konkretisoi nuorelle rahaa. Se jää nähtäväksi. Toimitusjohtaja Maarit Korpinen kertoo, että pankkien yhdistymisen myötä myös Paltamossa on yhteisiä resursseja enemmän käytettävissä kampanjan läpivientiin. Yhdistykset voivat hakea tukea 14. tammikuuta 2025 2 // PUHEENAIHEET Hyvinvointialueen säästöt aiheuttavat huolta Kainuun hyvinvointialue tekee tänä vuonna säästöjä, jotka kohdistuvat myös ikäihmisiin. OP Paltamo ei ole ollut aiemmin mukana Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa. HOLAPPA on tutustunut hyvinvointialueen suunnitelmiin tarkasti. Yhtälö on hankala, kun ikääntyneiden määrä kasvaa ja rahat vähenevät. Akuuttiosaston tarpeellisuutta puolustimme, mutta sillä ei tainnut olla mitään vaikutusta. Ainoastaan akuutti vuodeosasto oli suunnitelmissa muuttaa arviointija kuntoutusosastoksi. – Se tietysti palvelee kotihoidossa olevia vanhuksia, joilla vielä muisIkäihmisten tulevaisuus mietittää leikkausten alla. – Muistutan, että vammaisja vanhusneuvostolle voi ja kannattaa tehdä esityksiä ja aloitteita vanhuksia ja vammaisia koskevissa kysymyksissä esimerkiksi palautelaatikoihin ja kunnan nettisivuille sekä suoraan vammaisja vanhusneuvoston jäsenille. KIVIJÄRVI kertoo, että viimeisen puolen vuoden ajalla Kainuun hyvinvointialueen ympärivuorokautisen palveluasumisen keskimääräinen odotusaika oli 51 vuorokautta ja kotihoidon ja palvelutarpeen arviointi keskimäärin 1-7 vuorokautta. Pankit etsivät nyt yleishyödyllisiä yhdistyksiä, jotka voivat tarjota kesätyötä 15–17-vuotiaille nuorille. OP YLÄ-KAINUUN toimitusjohtajan Eija Sipolan mukaan pankit pyrkivät helpottamaan lahjoituksella yhdistysten taloudellista tilannetta aikana, jolloin voimakas kustannusten nousu uhkaa taloutta ja monet yhteiskunnan tuet seuroille vähenevät. – Lueskelin hyvinvointialueen järjestämissuunitelmaa ja sen mukaan vuodelle 2025 ei tehdä isoja rakenteellisia muutoksia, vaan kolmen miljoonan säästöt tulevat hallinnon tiivistämisestä ja esihenkilötyön painopisteitä muuttamalla, digipalveluja lisäämällä sekä kotihoidossa olevan asiakkaan hoitoon käytetyn ajan tarpeellisuutta arvioiden. Eri tahojen yhteistyössä on tärkeää kiinnittää huomiota omaehtoiseen, ikääntymisen suunnitteluun, jonka tulee alkaa jo työikäisenä. SUOMUSSALMEN vanhusja vammaisneuvoston puheenjohtaja Marja-Liisa Holappa tapaa järjestökentässä ikäihmisiä, jotka asuvat vielä kotona saaden joitakin tukipalveluja kuten siivousta sekä pihanhoitotöitä. Puheenjohtaja on saanut kentältä käytännön tietoa, että näköpuhelimia lisätään koko ajan. Tämän vuoden toimintasuunnitelmassa vanhusja vammaisneuvostolla on saada lähiliikenteen tarpeellisuudesta selvitys aikaan yhdessä kunnan teknisen vastuualueen kanssa. Ylä-Kainuu // Tiistaina 21. – Me OP:lla haluamme olla mukana tarjoamassa nuorille onnistuneita kokemuksia työelämästä. – Samaa tekee seurakunnan olohuonetoiminta. Tämä on saanut yläkainuulaiset miettimään, miten ikäihmisten hoito saadaan turvattua. Aloitteiden avulla on saatu parannettua palveluja sekä virkistystoimintaa ja -kohteita. Ehkä asiaan puuttumisella on ollut vaikutusta ruoan laatuun. Onnistuvatko säästöt. Vanhuspalveluita käyttäviltä kuntalaisilta vanhusja vammaisneuvosto on saanut hyvin vähän palautetta. Kivijärvi on perehtynyt hyvinvointialueen suunnitelmiin. Juhani Eskola Kainuun hyvinvointialueen säästöt aiheuttavat huolta Hyrynsalmella ja Suomussalmella. Pankit tukevat nuorten kesätyötä yhdistyksissä Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanja mahdollistaa kesätyön 115 nuorelle.. Osuuspankit valitsevat yhdessä helmikuun lopulla tuen saavat yhdistykset ja ovat yhteydessä kaikkiin tukea hakeneisiin. Järjestökenttä pyrkii tukemaan toimintakykyä ja ennaltaehkäisemään palvelujen piiriin joutumista
Lisäksi palkinnon saavat Visit Tampere, Visit Jyväskylä Region, Tahlo Ventures Ylöjärveltä, Go Arctic Oulusta, Hotel Klaus K Helsingistä ja Aurora Holidays Utsjoelta. Kotihoidossa joko omaishoidon tai kotihoidon turvin asuvat pääsevät kerran viikossa tapaamaan oman ikäluokan ihmisiä. – Olen kuullut, että Suomussalmella päivätoiminta toimii. – Osalle yksinäisyydestä voi kuitenkin muodostua mielialaan vaikuttava jopa masennusta lisäävä vaiva. Metsällä ja kalalla voi edelleen kulkea rauhassa, vaikka lakimuutokset toivat muutoksia valtuuksiin. LAKI tuo uuden keinon erätarkastajalle, jos on syytä epäillä rötöksiä. We Speak Gay Trailblazer Awards palkinnot jaettiin Matkamessuilla sateenkarimatkailun Queerland-osastolla viime torstaina. HOLAPPA on havainnut, että järjestämissuunnitelmassa painotetaan päivätoiminnan tarpeellisuutta. Seurujärven mukaan metsällä ja kalassa voi kulkea edelleenkin rauhassa. Se voi jäädä huomaamatta näköpuhelulla tai lyhyellä kotikäynnillä. – Wild Taigalle on suuri kunnia saada tunnustusta syrjimättömyydestä. Niskoittelua on esimerkiksi se, että jättää noudattamatta erätarkastajan toimivaltansa rajoissa antaman käskyn tai kiellon tai henkilötietojen antamisesta kieltäytyminen. JUSSI P OHJAVIRTA Erätarkastaja tutkii repun vain syystä Kun metsästysaseeseen tarttuu, oikeat luvat on syytä olla kunnossa. Oli hyvä kuulla, että tätä toimintaa ei olla lopettamassa. Esimerkiksi kanalinnunpyyntiin lähdetään pohjoiseen jänisluvalla, kun suosituimpien riekkomaiden luvat on myyty loppuun. – Tärkein kriteeri palkittavien sateenkaarimatkailun pioneerien valinnassa on ollut ennakkoluuloton, rohkea ja näkyvä ympärivuotinen kohdennettu sateenkaariviestintä, mikä on olennaista sateenkaari-asiakkaiden houkuttelussa, sanoo Medina Helsinki Communications Oyn perustaja Hannu Medina. Vuosia erätarkastajana toiminut Mika Seurujärvi kertoo saaneensa palautetta tiedotteesta, joka uutisoitiin: ”Erätarkastaja saa jatkossa tutkia metsästäjän repun.” Lakimuutoksesta kerrottiin myös Ylä-Kainuussa vuoden 2024 lopussa. SUOMESSA jo 23 kohdetta ja yli 130 yritystä ja tapahtumaa on sitoutunut edistämään sateenkaariviestintää ja sateenkaarimatkailua osana We Speak Gay yhteisöä. Palvelutarpeen kriteereissä otetaan toivottavasti myös huomioon vanhuksen elinympäristö, eikä vain toimintakyky ja muisti. Kyseessä on yli 200 miljardin euron markkinapotentiaali, jonka koko ja merkitys on vahvassa kasvussa, Medina Helsinki Communicationsin tiedotteessa todetaan. – Ei tarvi Lapin ihmisten säikähtää, että repuille tultaisiin. On huomioitava, onko hänellä sukulaistai ystäväverkostoa paikkakunnalla. HÄNEN MUKAANSA Suomi on yksi maailman sateenkaariystävällisimmistä maista, mutta Suomessa ollaan takamatkalla tämän markkinan hyödyntämisessä erityisesti viestinnällisesti. – Ympärivuorokautisen hoitopaikan saamiseen on tiukat kriteerit, joilla arvioidaan hoitokotipaikan tarvetta. TÄHÄN SAAKKA luvattomalla asialla ollut metsästäjä on Seurujärven mukaan vain voinut hymyillä valvojalle, vaikka epäilys rikoksesta olisi ollutkin. HOLAPPA toivoo, että Kainuussa eivät keskivaikeasti muistisairaat asu yksin ja kotihoidon varassa. Yksinäisyys on vakavasti otettava tunne. Erävalvonnan yhteydessä tulee säännöllisesti esille tapauksia, joissa kanalintujahdissa ollaan jänistai sorsastusluvalla, jotka eivät oikeuta kanalintujen metsästykseen. Lakimuutos tuo lisää toimivaltaa myös kalastuksenvalvontaan, esimerkiksi jos onkija on tammukanpyynnissä rauhoitusaikana. Tilaisuus tekee varkaan. Tämä palvelu lisää kuitenkin vanhusten yksinäisyyttä. SATEENKAARIMATKAILUSSA otetaan huomioon seksuaalija sukupuolivähemmistöjen tarpeet ja toiveet globaalisti. Ikäihmisten tulevaisuus mietittää leikkausten alla. Normaalisti voi kulkea. Nyt myös niskoittelu erätarkastajaa vastaan tulee erikseen rangaistavaksi. Mika Seurujärvi toimii Metsähallituksen erätarkastajana Kolarissa, Muoniossa, Pellossa Enontekiöllä ja Kittilässä. Yksinäisyys voi aiheuttaa pahimmillaan vanhukselle itsetuhoisia ajatuksia. Päivätoiminnassa on ohjaaja, jonka avulla virkistetään muistia, lauletaan, nauretaan ja nautitaan erilaisesta arkipäivästä. tammikuuta 2025 PUHEENAIHEET // 3 ti jollain lailla pelaa, mutta asuvat yksin. Ylä-Kainuu // Tiistaina 21. Käykö hänellä muita vieraita kuin piipahtava kotihoitaja, joka laittaa iltakäynnillä ulko-oven lukkoon ja sydän syrjällään kokee huolta siitä, miten vanhus selviää yksin yön yli. Lapissa asialla on merkitystä, kun valtion maita on paljon, etelässä vain siellä täällä. Uraauurtavaa työtä tällä saralla kansainvälisesti ovat tehneet meidän yrityksistä muun muassa Hotelli Kalevala ja Äksyt Ämmät, kiittelee Wild Taigan taustalla olevan Idän Taiga ry:n puheenjohtaja Sari Rusanen, toteaa tiedotteessa. – Se on ollut kuin sulkuviiva maantiellä — silloin halutaan ohittaa, vaikka ei saisi. Tyypillinen tapaus on Seurujärven mukaan niin sanottu feikkilupa. We Speak Gay yhteisön perustanut Medina Helsinki Communications Oy jakaa seitsemälle matkailutoimijalle We Speak Gay Trailblazer Awards palkinnot työstä sateenkaari-inklusiivisuuden ja sateenkaarimatkailun edistämiseksi Suomessa. Inklusiivinen matkailu tarkoittaa sitä, että kaikki saavat samanlaisen matkailuelämyksen riippumatta uskonnosta, iästä, seksuaalisesta suuntautumisesta, kulttuurista tai erityistarpeista. Holappa myöntää, että kaikki vanhukset eivät silti kärsi yksinäisyydestä. Asia ei erätarkastajan mukaan ole niin yksinkertainen, sillä repun tonkiminen vaatii epäilyn metsästysrikoksesta. JUSSI P OHJAVIRTA Mari Heikura Sateenkaarimatkailun merkitys kasvaa maailmanlaajuisesti ja myös Suomi nostaa profiiliaan. Wild Taigan työ yhdenvertaisuuden hyväksi palkittiin Suomessa palkittiin ensimmäistä kertaa sateenkaarimatkailun pioneereja, joita on myös Kainuussa.. Tämä on ensimmäinen kerta Suomessa, kun matkailutoimijoita palkitaan sateenkaariviestinnästä ja sateenkaariystävällisyydestä, Medina jatkaa. Myös Kainuussa on paljon valtion maita. Palkinnon saajat on valittu eri puolilta Suomea ja yksi niistä on Kuhmossa ja Suomussalmella toimiva Wild Taiga. – Haluamme nyt palkita yrityksiä ja matkakohteita, jotka ovat toimineet rohkeina esimerkkeinä ja tienraivaajina muille sekä paikallisesti että kansallisesti. Miika Sirkiä Metsähallitus tiedotti vuodenvaihteessa uudesta lakimuutoksesta, joka tuo viranomaisille uusia keinoja puuttua maastossa havaittuihin epäkohtiin. Vähäinenkin kasvotusten tapahtuva hoitokontakti vähenee
On Tiktokissa myös asiaa, ja välillä opin jotain uutta. Kainuun urheilugaalassa ansaittua huomiota saivat itse urheilijat kuin myös taustahenkilötkin. Selaan sovelluksia puhelimesta, ja avaan Tiktokin uudestaan. Urheilun taustavoimat puolestaan haluavat olla toiminnassa mukana, vaikka itse eivät varsinaisia urheilusuorituksia teekään. Kuitenkin elokuvan, sarjan tai Youtube-videon pyöriessä televisiosta havahdun jälleen siihen, että Tiktok on kädessäni ja katson fanien tekemiä musiikkivideoita Squid Gamen hahmoista, vastakainasettelua lietsovaa rage bait -selitystä tai hulvatonta, mutta järjetöntä brainrottia. Messuilla olivat mukana myös työvoimatoimisto, Kela ja Suomussalmen kirjakauppa. Tauotan työtäni lyhyillä videoilla, ja selaan puhelinta salitreenin settien välissä. Joskus yritän kovasti keskittyä katsomaan vain yhtä ruutua kerrallaan. Siltikin jokainen urheilun saralla toimiva on kiitoksensa ansainnut, vaikka gaalaan ei tullut tullutkaan kutsua. Nykyään jokainen väitteeni tuntuu perustuvan kuitenkin siihen, että ’’näin netistä’’, eli Tiktokista. Kainuun urheilugaalassa muistettiin myös monia yläkainuulaisia urheiluihmisiä. Kolumni Roosa Pirinen Mädätän jälleen kerran aivojani Tiktokin parissa. Ei tarvitse käyttää energiaa ajatteluun tai ajatella oikeita, vaikeita asioita. Gaalassa palkittiin urheilijoita ja urheilutoimijoita lukuisissa eri kategorioissa. Faktojen tarkistaminen unohtuu, ja vaikka pidän itseäni aika medialukutaitoisena henkilönä, välillä tulee uskottua kaikenlaista soopaa. Valtaosa alueemme urheiluihmisistä toimivat ilman minkäänlaisia korvauksia menetystä ajasta, joka entisestään nostaa arvostusta heidän toimintaansa kohtaan. Se on kuitenkin omalla tavallaan turvapaikka, ehkä omalta mieleltä. Selaan pari videota eteenpäin ja suljen Tiktokin. Opisto esitteli myös metalli-, sähkö-, ja puualan koulutusohjelmia. Suomussalmi-opisto ja Suomussalmen lukio esittelivät koulutusvaihtoehtojaan päivällä yhdeksännen luokan oppilaille ja illalla vanhemmille sekä muulle yleisölle. Kerta kaikkiaan tuntuu siltä, että en itse hallitse omaa kehoani, vaan refleksinomaisesti sovellus avautuu, ja videot selautuvat seuraavaan. Ylä-Kainuu // Tiistaina 21. Palkittujen lista osoittaa hyvin sen, että Kainuussa ahkeroidaan urheilun parissa ympäri vuoden eri lajien parissa. Auli Jäntti Suomussalmi-opistolta kertoi messujen olevan mukavaa vaihtelua arkeen. Koulutustarjontaa esillä 2002 Ämmänsaaren nuorisotalolla järjestettiin toisen asteen messut. Uuden vuoden lupaus ja paras terveysteko tälle vuodelle voisikin olla dopamiinin etsiminen toisaalta. Nyt varmaan olisi se oikea hetki pysähtyä, ottaa valta takaisin, ja poistaa koko sovellus. Hän oli esittelemässä autoalan koulutusohjelmaa. Juhlallisessa gaalassa muistettiin lukuisia ihmisiä, jotka ovat tehneet paljon hyvää kainuulaiselle urheilukentälle. SOITA 0800 95505 SÄHKÖPOSTI • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • lukijailmoitukset@hillagroup.fi PUHELIN 0207504469 VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi Asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 9–15 Onko nyt hyvä hetki. Urheilulla on merkittävä osuus yhteiskunnassa, joka tuo ihmisille hyvinvointia ja herättää tunteita. Urheiluihmiset ottavat mielellään palkintoja, mutta kukaan heistä ei tee urheilun eteen sen takia arvokasta työtä, että heidät palkittaisiin gaaloissa. Urheiluihmisten motiivit on tehdä pyyteetöntä työtä ovat muualla kuin palkintotilaisuuksissa. tammikuuta 2025 4 // Ylä-Kainuun asiakaspalvelupiste Kauppakatu 10-12, Suomussalmi Avoinna ke klo 9–11 ja 12–15 Jäikö lehti tulematta. Esillä olivat oppiaineet, lukion projektit, myös jatkokoulutuksesta oli mahdollista saada tietoa. Autopuolen esittelypaikassa oli näytteillä pistemoottori, josta voi esimerkiksi nähdä mitä vikaa moottorissa on. Lisäksi minulla on pelko siitä, että putoan trendien aallonharjalta. Kirjoittaja on Hilla Groupin toimittaja. Lukion puolelta löytyi kattava tietopaketti lukio-opinnoista. Huomionosoituksia saivat niin kilpaurheilun kuin harrastusten parissa ahkeroivat toimijat. On hienoa, että kunnissa jaksetaan tehdä pyyteetöntä työtä urheilun ja liikkumisen eteen. Ämmänsaaren nuorisotalolla esiteltiin paikkakunnan koulutustarjontaa. Urheilijat voivat ajatella omia tavoitteen suorituspaikoilla. Pääkirjoitus " Urheilulla on merkittävä osuus yhteiskunnassa, joka tuo ihmisille hyvinvointia ja herättää tunteita. Vastaan tulee video, jossa nuori aikuinen kuvaa itseään tuijottamassa kameraan tonnin seteli -ilmeellä noin viidentoista sekunnin ajan. Olen yrittänyt vähentää sovelluksen käyttöä vaihtamalla pikakuvakkeen paikkaa puhelimessa eri kohtiin, jotta sormet eivät muistijäljen mukaan hakeutuisi sen syövereihin. Tapahtumaan osallistunut Henri Heikkinen piti messuja hyvänä juttuna. Ilman näitä urheilun saralla ahkeroivia toimijoita näitä asioita emme kohtaisi. Kyseinen sovellus on ällistyttävän addiktoiva. Sosiaalija terveysalan opiskelijat puolestaan leikittivät lapsia. Hän oli käynyt tutustumassa autopuoleen, hotellija ravintola-alan pisteeseen sekä tuutoreiden ja oppilaskunnan toimintaan. On hienoa, että urheiluihmiset saavat tunnustusta tekemästään työstä. Huomaan Tiktokin olevan auki jokaisessa vähän ’’tylsässä’’ tilanteessa. ARKISTO Aikakone Tärkeitä muistamisia urheiluihmisille Kainuun urheilugaalassa palkittiin perjantaina viime vuonna ansioituneita urheilijoita ja toimijoita. Lisäksi esillä olivat tutor-toiminta ja oppilaskunta. Urheilun kenttä on laaja ja palkintoja saivat useiden eri urheilulajien parissa toimivat ihmiset. Mitä monipuolisempi urheilukattaus alueella on, sitä useamman ihmisen se tavoittaa. Entä jos jään paitsi hauskan uuden meemin puolitoistapäiväisen elinkaaren todistamisesta. Aivot oppivat kuitenkin nopeasti, mistä tämä dopamiinintäyteinen videokaruselli löytyy. " Minulla on pelko siitä, että putoan trendien aallonharjalta. Tapahtumassa esiteltiin paikkakunnan peruskoulun jälkeistä koulutustarjontaa. Hotellija ravintola-alan pisteessä taas sai maistiaisina mansikkajäädykettä. Videon päälle on lyöty teksti, joka kääntyy kömpelösti suomeksi jotakuinkin näin: ’’Kun suljet Tiktokin vain avataksesi Tiktokin heti uudestaan.’’ Hymähdän videolle. Ilman näitä urheilun saralla ahkeroivia toimijoita näitä asioita emme kohtaisi.
ja 11.2. 1-tehot varastorajoin, monitehot valmistusrajoin. Ylä-Kainuu // Tiistaina 21. Poliisi tavoitti päihtyneen autoilijan Suomussalmella Verkosta tuoreimmat uutiset kätevästi ylakainuu.fi/era-kainuu VASEMMISTON VAALISTARTTI Ämmänsaaren työväentalolla su 26.1 klo 14.00. RADIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Anita Hiltunen ke 5.2. Ruumiilleni on nuoren työparin ensimmäinen yhteinen teos Kajaanin kaupunginteatteriin. Miten katsoa lempeästi itseä ja toista. Ei muita alennuksia samanaikaisesti. TERVETULOA !. Ei koske lasilinssejä. Voimassa 2.1.-28.2.2025. helmikuuta kello 18.00. Nainen määrättiin ajokieltoon ja hänen asia tullaan käsittelemään aikanaan käräjäoikeudessa. Ma 27.1. ja Ti 28.1. Näyttämöllä nähdään muun muassa Milla Kuikka. Tule kuuntelemaan ja kertomaan asioista, jotka sinua askarruttavat. ja ke 26.2. Auton kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 2,1 promillen lukeman ja häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä törkeästä rattijuopumuksesta. Startissa mukana tuore kansanedustaja JESSI JOKELAINEN, joka nousi eduskuntaan Merjan tilalle hänen siirryttyään europarlamenttiin. LT, YLEISLÄÄKÄRI Juha Käkelä ti 15.4. mennessä: hillagroup.fi/uutistenviikkokainuu Retikassa nähdään pehmeä puheenvuoro huolenpidon voimasta Kajaanin kaupunginteatterin Ruumiilleni-esitys nähdään helmikuun alkupuolella Suomussalmella Teatteri Retikassa. Tien pinta oli ollut tapahtuma-aikaan kauttaaltaan jäässä. AJOKORTTITODISTUKSET: tavallinen 140 €, laajennettu 180 € (sis. Samalla reseptillä. Kelakorvaus lääkärinpalkkiosta 30 € vähennetään vastaanotolla suoraan maksun yhteydessä. *Tarjoamme edullisemmat. Kajaanin kaupunginteatterin Ruumiilleni-esitys Teatteri Retikassa torstaina 6. Auton renkaat olivat ottaneet kiinni lumipenkkaan ja sen seurauksena kulkuneuvo oli suistunut kulkusuunnassa tien oikealle puolen ojaan. Ohjaaja Joel Härkönen ja näytelmäkirjailija Ella Kähärä ovat työskennelleet yhdessä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opinnoistaan asti. Kuinka voisimme hyväksyä itsemme ja toisemme sellaisina kuin olemme. Esitys luo katsojilleen paikan ja hetken, jossa on rauhallista olla. * UUTISTEN VIIKKO 27.–31.1.2025 KUN SELAAT, TUNNISTA LUOTETTAVAT LÄHTEET Tilaa tunnukset 23.1. Samalla voit ilmoittautua ehdokkaaksi, listoilla on vielä tilaa. GYNEKOLOGI Päivi Ovaskainen ke 29.1. Luvassa on pehmeä ja lempeä puheenvuoro huolenpidon, välittämisen ja hoivan puolesta. Myös ilman lähetettä! Varaa aika silmälääkärin vastaanotolle: . tammikuuta 2025 // 5 LABORATORIO VOINNA ARKISIN Laboratoriokokeet myös ilman lähetettä! YLEISLÄÄKÄRI Petteri Kauhanen Tiistaisin 21.1., 28.1., 4.2. Ultraäänitutkimukset, myös ilman lähetettä. MINNA HY VÖNEN ESITYS Ruumiilleni 1 Käsikirjoitus: Ella Kähärä 1 Ohjaus: Joel Härkönen 1 Skenografia: Annukka Mäntynen 1 Valosuunnittelu: Henri Pyy 1 Äänisuunnittelu: Sinikka Isoniemi 1 Videosuunnittelu: työryhmä 1 Kampaukset ja maskeeraus: Heidi Kaartinen 1 Tarpeisto: Soile Savela 1 Trailerit: Topi Lindh 1 Näyttämöllä: Milla Kuikka, Satu Turunen, Vera Veiskola, Jose Viitala Ulkopaikkakuntalainen yli 60-vuotias nainen suistui tieltä ulos Suomussalmen Jumaliskylässä henkilöautolla viime lauantaina iltapäivällä. Lisätietoja: www.kello-optiikka.fi/tarjous Huomaathan, että silmälasit, suojalasit voimakkuudella sekä piilolinssit sekä piilolinssien hoitonesteet ovat CE-merkitty lääkinnällinen laite. Koskee tarjousaikana tehtyjä uusia silmälasitilauksia. Paikalla kuntaja aluevaaliehdokkaita. Liput Suomussalmen verkkokaupasta tai ovelta tuntia ennen esityksen alkua Ruumiilleni-esitys on Joel Härkösen ja Ella Kähärän ensimmäinen yhteinen teos Kajaanin kaupunginteatteriin. Toimistomaksun, kantamaksun ja laajennetussa tarkastuksessa muistitestin) Vastaanottokäynnin yhteydessä perimme kantamaksun 3,50 € ja toimistomaksun 30 €. Varaa aika netissä medika.fi Kauttamme kaikki työterveyshuollon palvelut SOITA 08 710 799 (Palvelunumeromme on maksuton) Ma To klo 8 16, Pe 8 14 Varaa aika puhelimitse VASTAANOTTOAJAT | Suomussalmi | Kauppakatu 5 PAIKALLINEN LÄÄKÄRIPALVELU MRI-KUVAUKSET; MAGNEETTIREKKA VUOKATISSA ke 12.2. Tarjolla kahvia, suolasta ja makeaa purtavaa ym
Kysyy Alpo Heikkinen > TUNNE! NO, tympäisee ja harmaata vain on. Aune, Oona, Netta, (Auni) ORT: Maksim, Max, Aune, Auni, Iines, Netta, Oona Keskiviikko 22.1. Oma paikallislehtesi: ylakainuu.fi Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. Lauantai 25.1. Voitaisiinhan sitä toisaalta alkaa ponnekkaasti vaatia valtion osallistumista kokonaisvaltaisemmin kunnan kuluihin, jotta saataisiin vaikuttavammanin sitä ”arjen helppoutta” tänne periferiaankin. . Torstai 23.1. Esko Juntunen Suomussalmi " Jos suojelu tuottaa talousmetsää enemmän, suojeltakoon, mutta mikäli ei, niin ei kun muuta keinoa käyttöön. . tammikuuta 2025 6 // Sää Tänään Huomenna Selkeää Puolipilvistä Pilvistïä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua Tiistaina Keskiviikkona Torstaina -24 -15 -26 -19 -19 -17 -19 -9 -7 -13 -6 -4 -15 -17 -13 -12 -13 -10 -10 -6 -3 -5 +0 +1 10 10 13 13 6 3 7 8 Helsinki Ti -2 Joensuu -15 Jyväskylä -9 Kajaani -16 Kemi -15 Lahti -7 Oulu -13 Pori -5 Rovaniemi -19 Tampere -6 Turku -2 Vaasa -6 Ke 3 -7 -3 -10 -10 1 -9 1 -11 1 2 -4 To -0 -7 -6 -10 -14 -3 -11 -3 -15 -4 -0 -4 PUOLANKA SUOMUSSALMI HYRYNSALMI Kajaani Paltamo Ristijärvi Sotkamo PUOLANKA SUOMUSSALMI HYRYNSALMI Kajaani Paltamo Ristijärvi Sotkamo PUOLANKA SUOMUSSALMI HYRYNSALMI Kajaani Paltamo Ristijärvi Sotkamo -16 -20 -15 -19 -17 -10 -11 -11 -11 -10 -10 -10 -13 -11 -9 1 3 2 Ennuste laadittu 20.1. Torstai 23.1. Sunnuntai 26.1. . 12.03 Sää . Metsät kuntoon, verot valtion maksettavaksi Viime aikoina on tämänkin lehden palstoilla poristu Suomussalmen kunnan metsäomaisuudesta ja sen käytöstä. Keräyssäiliöt pursuu yli. No toki siellä voi helposti huutaa sielunsa kyllyydestä ulos olemassaolon, arjen vaikeuksien aiheuttamaa tuskaansa naapurin juurikaan häiriintymättä. Mielipide. 12:5 Päivän sana Tekstarit > KIERRÄTYSPAPERIN KERÄÄJÄ konkurssissa. PERUSPALVELUT kaikilla tasoilla heikentyvät/karkaavat etäämmäs ikääntyviä kuntalaisia. Maanantai 27.1. -Jes. . Arjen helppous ei nähdäkseni niinkään löydy suojelluista metsistä. ELISA TURPEINEN Tutkiva totuudenetsijä ja herkullinen tarinaniskijä. . Arjen helppous lähtee rakentumaan perusjutuista: saatavilla olevista terveyspalveluista, eri ikäisten hoito-/koulutusmahdollisuuksista, työikäisten työllistymisestä jne. Mihin kuntalaiset saa nyt toimittaa kierrätyspaperin. Sieltä välittyvät numeeriset luvut osoittavat karulla tavalla, ettei Suomussalmen tilanne ole kaksinen nyt, eikä tulevaisuudessa, mitä tulee talouden ylläpitämiseen ja ennen kaikkea talousarviosta löytyvään sanapariin eli ”arjen helppouteen”. Perjantai 24.1. Jos suojelu tuottaa talousmetsää enemmän, suojeltakoon, mutta mikäli ei, niin ei kun muuta keinoa käyttöön. Huoltosuhde hajoaa vähin erin käsiin. . Sinulle. Vikkelimmät vaativat jo käsiteltyä talousmetsääkin suojeltavaksi, kokonaan kirveen koskemattomaksi. MUTTA SUOMUSSALMEN kuntataloutta ei suojelualueilla, ei uusilla eikä vanhoilla, kovin kaksisesti pönkitetä, ellei sitten suojelu vastoin nykyistä todellisuutta tuo maksimaalisesti lisää tuloa yhteiseen kassaan ja sitä kautta helpota vielä veroa maksavien kuntalaisten maksurasitetta ja turvaa osaltaan arjen helppoutta. Visa ORT: Anastasi, Timi, Timo Enni, Eine, Eini, (Enna) ORT: Gennadi, Klemens Senja ORT: Enni, Senja, Senni Paavo, Pauli, Paul, (Paulus, Paavali) ORT: Gregori, Grigori, Reijo, Reko, Joonatan ORT: Hannes, Hannu, Hans, Iivo, Jani, Janne, Johannes, Viljo ORT: Hannes, Hannu, Hans, Iivo, Jani, Janne, Johannes, Aurinko Suomussalmi Tiistai 21.1. . Kunnan virkamiehet nukkuu vielä joulu-unta. . Keskiviikko 22.1. Asia, joka vaikuttaa suoraan kaikkien kuntalaisten ”arjen helppouteen”. . Maanantai 27.1. Peruste näkemykselleni löytyy Suomussalmen vuoden 2025 talousarviosta ja taloussuunnitelmasta vuosille 2026-2027 ja siitä todellisuudesta, mikä esimerkiksi Suomussalmella vielä toistaiseksi toimivilla niin sanotuilla isoilla yrityksllä on. Tunne, joka yrittää ulos, vaikka vyön soljesta, puhumattomuudesta tai jostakin! Sitten pamahtaa; oikein jyrisee ja paljastuu, niinkö, siitäkö sen tämän tunteen sanoiksi saa! Toverillisesti jouko huhta > KERRO MIELIPITEESI! Lähetä viesti numeroon 050 438 0972. Motit markoiksi, niin sanoakseni. . . 09:23 15:07 09:20 09:17 09:14 09:11 09:08 09:05 15:10 15:14 15:17 15:21 15:24 15:28 Laulakaa ylistystä Herralle, valtaisat ovat hänen tekonsa! Levitköön tieto niistä yli maanpiirin. Ylä-Kainuu // Tiistaina 21. . Kirjoittajan mielestä arjen helppous Suomussalmella on muutakin kuin sotahistoriaa ja kuvassa näkyvää Hossan kansallispuistoa. Nimipäivät Tiistai 21.1. Vanha kunnon karvalakkilähetystö, kunnanjohtajasta ynnä todellisuuuden tiedostavista, valveutuneista kuntapäättäjistä koostuva delegaatio kunnan kyydillä valtiovarainministeriöön vaatimaan valtion syvällistä osallistumista ilman ehtoja suomussalmelaisten arjen helppouteen. Mennessä kävelisivät vielä Säynäjäsuon lenkin, jotta luonto tulisi tuoreesti nähdyksi, eli minkä puolesta ollaan liikkeellä. Ja mikäli nälkä oikein suolia vääntää, voi otolliseen aikaan huutaessa jotain suuhunpantavaa suolien pönkäksi löytää. Perjantai 24.1. . Joskus miellyttävää, kuitenkin alati katkeraa tai yllättävää. Lauantai 25.1. Jokaisen kunnan tilasta ja tulevaisuudesta kiinnostuneen kuntalaisen pitäisi asiakseen tutustua ainakin tuohon edellä mainuttuun valtuuston 2.12.2024 hyväksymään talousarvioesitykseen. Minä taas vaadin veronmaksajana kaikkien kunnan omistuksessa olevien metsien tarkastelua kunnan talouden ylläpidon suunnalta. Ei hyvä heilu. Sunnuntai 26.1. ”Pyhiä puita” ei pidä viranhaltijoiden eikä muidenkaan mielissä olla. Arjen helppous minun ajatuksissani on muutakin kuin Suomussalmen sotahistoriaa, helppoa Emäjoen ylitystä usean sillan kautta, Hossan kansallispuistoa tai sekalaisen, vähin vaivoin hoidetun taajamametsän näkymä olohuoneen ikkunasta ja kauempana
Joko minä liikun, ja jos yksi kerta jää välistä, niin en liiku enää ollenkaan. Arkiliikunta koostuu jokapäiväisistä valinnoista ja teoista. Vähän tai ei ollenkaan liikkuvan henkilön kannattaa aloittaa liikunnan hiljattaisesta lisäämisestä. Koistinen kehottaa merkitsemään omalle liikuntahetkelle ajan kalenteriin. Koistinen kuvailee roolinsa valmennuksessa olevan kuin työkalujen antaminen asiakkaalle, tai kartan piirtäminen, jonka avulla asiakas kulkee eteenpäin. Kenelläkän ei ole arjessa ylimääräistä aikaa, jos ei tee aikaa. Tavoitteiden asettaminen on tärkeä osa muutoksessa onnistumista, mutta monella motivaatio lopahtaa ajan kuluessa, ja vanhoihin rutiineihin on helppoa palata. Meillä on koko loppuelämä aikaa. tammikuuta 2025 // 7 Roosa Pirinen Vuoden alussa moni tekee elämäntapamuutoksen, aloittaa uuden liikuntaharrastuksen ja pistää ruokavalion uuteen uskoon. 1 Muutos ei ole pikajuoksu, vaan pikemminkin maraton. Muutos sytytti kipinän myös toisten auttamiseen valmentamisen kautta. Personal trainer Hanna Koistinen teki itse elintapamuutoksen noin 12 vuotta sitten. Ylä-Kainuu // Tiistaina 21. Hän painottaa tähtäämään säännöllisyyteen niin levossa ja palautumisessa, ravitsemuksessa kuin liikunnassakin. Onko se vaikka, että jaksaa paremmin töissä tai terveys paranee. Arkiaktiivisuus on itseasiassa jopa merkittävämpi asia verrattuna vaikka liikuntaharrastukseen, mitä tehdään kerran pari viikossa, sanoo Koistinen. TAVOITTEET ON HYVÄ suhteuttaa realistisesti omaan lähtötasoonsa. " Pieniä muutoksia pitää toistaa niin kauan, että siitä tulee rutiini.. Valmennuksissaan Koistinen keskittyy nimenomaan elintapamuutoksiin, ja haluaa tuoda hyvinvointia tavallisille ihmisille arkeen ja töissä jaksamiseen. Uuden äärellä on tärkeää tarkastella omia tavoitteitaan. Motivaation syntymiseksi täytyisi tehdä itselle selväksi, mitä sillä päätöksellä haetaan. 1 Epäonnistumisia ja kompastumisia ei pidä pelätä, sillä sinulla on koko elämä aikaa hioa uutta rutiinia toimivaksi. 1 Halun ja motivaation täytyy lähteä itsestä, ulkoiset motivaattorit eivät vie pitkälle. Osan työmatkoista tai kauppareissuista voi alkaa kulkemaan auton sijasta kävellen tai pyörällä, ja hissin sijasta voi valita portaat. 1 Pienin askelin eteenpäin, yks asia kerrallaan, kunnes siitä tulee rutiini. – Kannattaa välttää sitä joko tai -ajattelua. Liikuntaharrastusta ei tarvitse aloittaa yksin, vaan apua voi saada valmentajalta, ryhmäliikuntaohjaajalta tai vaikka omalta kokeneemmalta ystävältä. – Joillekin voi toimia tavoitteena, että käy vaikka kerran viikossa jollakin tunnilla. Tähän vuodenaikaan lumityöt ovat mitä mainiointa arkiliikuntaa. 1 Trendit tai ulkoa päin tuleva motivaatio harvemmin toimivat pitkällä tähtäimellä. Ulkoiset motivaattorit ja trendit eivät vie pitkälle, vaan motivaation tulisi lähteä omasta sisäisestä halusta. Eikä mieti, että ’’mä menen, jos kerkeän’’, koska sellaista aikaa ei meillä koskaan ole. ROOSA PIRINEN KOOTUSTI Personal trainerin ja ryhmäliikuntaohjaajan vinkit muutosta suunnittelevalle 1 Selvennä itsellesi MIKSI teet muutoksen, ja pidä siitä kiinni. Liikkumishetken voi vaikka kalenteroida. 1 Uusille harrastuksille ja arkiliikuntaankin täytyy varata aikaa. Kaikki muu tulee sivutuotteena. Liikunnan terveyshyöty on kiistaton ja säännöllisellä liikkumisella voidaan tehokkaasti hoitaa ja ehkäistä tukija liikuntaelinsairauksia. – Jokainen, joka on minun kanssa treenannut tai palveluitani käyttänyt, on kuullut sanan säännöllisyys. 1 Pyydä aloittaessa apua valmentajalta, jumppaohjaajalta tai kokeneemmalta kaverilta. – Siinä on vivahde-ero, että ruvetaanko muuttamaan elämäntapaa vai elintapoja. Motivaation löytämiseksi on kysyttävä miksi Kaksi ammattilaista kertoo, miten motivaatiota liikkumiseen tai liikuntaharrastukseen saisi ylläpidettyä ja miten päästä alkuun uudessa. Pieniä muutoksia pitää toistaa niin kauan, että siitä tulee rutiini, ennen kuin seuraavaa askelta lähdetään suunnittelemaan. Zumbaa ja kuntojumppaa ohjaava Katja Heikkinen sekä elintapavalmennukseen erikoistunut Personal trainer Hanna Koistinen Kuhmosta antavat vinkkejä uuden liikuntaharrastuksen tai arkirutiinin aloittamiseen. Kuntosaleilla ja ryhmäliikuntatunneillakin saa usein käydä kokeilemassa ensimmäisen kerran veloituksetta. Heikkisen mukaan kysymys miksi on hyvä määrittää, ja myös muistuttaa aika ajoin uudelleen mieleen matkan aikana. – Jos käytännössä hyppää aina vaan kotiovesta autoon, ja ajaa kaupan pihaan, niin kannattaa aloittaa ihan siitä arkiliikunnasta. 1 Löydä itseä kiinnostava ja itselle sopiva harrastus. LIIKUNTAHARRASTUKSIA ON monenlaisia, ja jokaisen täytyy löytää itselle sopiva laji. Matkan aikana tapahtuvat kompastumiset kuuluvat asiaan, eikä niitä kannata pelätä. – Sinne tulee sitten paremmin lähdettyä, kun sille on varannut sen ajan
Lisäksi festivaali on osana Taiteen edistämiskeskuksen ja Suomen arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfon pohjoiseen Suomeen keväällä 2025 sijoittuvaa tapahtumakokonaisuutta. Ylä-Kainuu // Tiistaina 21. – Soivassa metsässä arkisuus kohtaa omaleimaisen, moniaistillisen, lumoavan ja korkealaatuisen taide-elämyksen. 1 Kovalainen on monipuolisesti taiteen ja aktivismin kentällä toimiva leikkisä käsityöläinen, käytännöllinen ja sosiaalisesti luova ongelmanratkaisija, antropologian maisteriopiskelija, yhteisötoimija ja kaupunkiviljelijä. 1 Hänninen on valmistunut arkkitehdiksi Aalto-yliopistosta kesällä 2023. TAMMIKUUN LOPUSSA luvassa on Vaara-Kainuun taidekansallispuiston valmisteluhankkeen kanssa yhteistyössä järjestettävä kirjoitusresidenssi Suomussalmen Puraksessa. Lisäksi työryhmälle on tärkeää panostaa tapahtumassa ekologisuuteen muun muassa materiaalivalinnoilla, liikkumisella ja toimivalla jätteenhuollolla. – Residenssissä pohdittiin kollektiivisesti kysymyksiä muun muassa siitä, minkälainen rooli metsällä tänä päivänä on. Merkittävänä asiana naiset mainitsevat myös talkoolaisja vapaaehtoistoiminnan organisoinnin. – Lisäksi metsässä on mahdollista yöpyä Kaunisniemen kärjessä sijaitsevalla vanhalla leirintäalueella, joka herätetään festivaalin ajaksi eloon. JÄRJESTÄJÄT KUVAILEVAT Soivaa metsää merkittäväksi ja kekseliääksi luontotaidekokonaisuudeksi. Suomussalmi on monen metsäammattilaisen kotikunta ja lisäksi kulttuuriltaan ja ihmisiltään rikas sekä moninainen alue. Luvassa on myös vakavaa asiaa sekä ennen kaikkea mahdollisuus yhteentulemiselle ja keskustelulle. He ovat toimineet yhdessä sekä erikseen moninaisissa aktivismija yhteisöprojekteissa. Hän työskentelee taiteen, tapahtumatuotannon, arkkitehtuurikasvatuksen ja aktivismin rajapinnoilla ja etsii uusia tapoja toimia arkkitehtina ympäristökriisien aikakaudella. – Suomussalmi tarjoaa mielestämme kiinnostavan ja hedelmällisen kohtaamispaikan eri paikoista, taustoista sekä asemista tuleville ja toimiville ihmisille kokoontua yhteen metsän ja taiteen äärelle. 1 Projektin edetessä mukaan on lähtenyt joukko taiteilijoita. – Koemme, että kainuulaisuudessa on paljon sellaista, mitä maailma ja tämä aika tarvitsee. Pohdimme myös miten työskennellä aktiivisesti kohti hidasta, mutta tarpeellista arvoja identiteettipohjan muutosta niin metsäkysymysten kuin laajemmin ympäristökysymysten ympärillä. Mäntykangasmetsä kestää lyhytaikaisesti suurempaakin kulutusta melko hyvin, joten tapahtuman voi järjestää vahingoittamatta metsäluontoa. – Tulemme pitämään huolta, että metsään ei jää roskia tai muita erikseen sopimattomia jäänteitä festivaalista. KOVALAISEN JA HÄNNISEN mukaan Soiva metsä alueena soveltuu festivaalin järjestämiseen valmiiksi olemassa olevan osittain esteettömän sekä pelastustiet mahdollistavan polkurakenteensa vuoksi. Soiva metsä -festivaali järjestetään Suomussalmella 3.-6. – Tarkkaa huomiota tulee vaatimaan muun muassa tapahtuman turvallisuussuunnitelman tekeminen metsässä, jossa ympäristö on perinteistä tapahtumatilaa arvaamattomampi. Suomussalmelle saapuu taiteilijoita kotimaan lisäksi Ukrainasta ja Berliinistä saakka. Tapahtuman tärkeimpiin tavoitteisiin kuuluu myös Suomussalmen ja koko Kainuun sekä kainuulaisuuden tutuksi tekeminen suuremmalle yleisölle. " Soivassa metsässä arkisuus kohtaa omaleimaisen, moniaistillisen, lumoavan ja korkealaatuisen taideelämyksen. Otamme haasteen kuitenkin innolla vastaan, ja onkin ollut antoisaa pohtia metsän turvallisuuskysymyksiä yhdessä Suomussalmen osaavan teknisten palveluiden väen kanssa. Myös Teatteri Retikka ja Pakko Sanoa! -festivaali ovat toimineet tiiviissä yhteistyössä ja apuna paikalliseen kulttuuritoimintaan tutustumisessa. SOIVA METSÄ -FESTIVAALI on suunnattu kaikenikäisille kävijöille, joita järjestäjät toivovat saapuvan lähialueen lisäksi muualtakin Suomesta. heinäkuuta. NAISET SANOVAT , että tapahtuman järjestämisessä on erityisen tärkeää huomioida alueen luontoja ympäristökysymykset. Vuoden alusta tuotannollisissa tehtävissä aloittaa Laura Jurmu, viestinnässä Poa Pohjola, teknisenä tuottajana Vertti Korkki ja aktivismivaikuttamisen koordinaattorina Riina Nykänen. SOIVA METSÄ -FESTIVAALI Tapahtuman työryhmä 1 Työryhmän on tähän asti pitkälti muodostaneet Siiri Hänninen ja Maija Kovalainen. tammikuuta 2025 8 // Marjut Lehto Suomussalmen Soivan metsän alueella järjestetään heinäkuun alussa monitaidefestivaali. Tapahtuman järjestäjät etsivät polkupyöriä ja lähellä Soivaa metsää sijaitsevia majoitustiloja. " Suomussalmi tarjoaa mielestämme kiinnostavan ja hedelmällisen kohtaamispaikan eri paikoista, taustoista sekä asemista tuleville ja toimiville ihmisille kokoontua yhteen metsän ja taiteen äärelle. Festivaalin työryhmään kuuluvat Siiri Hänninen ja Maija Kovalainen kertovat tapahtuman sisältävän moninaista taidetta aina musiikista, teatterista ja performanssitaiteesta installaatioihin, työpajoihin ja animaatiotaiteeseen. Viikonlopun aikana järjestetään myös tanssit, yhteislaulutilaisuus sekä metsäaiheeseen pureutuva, osallistava paneelikeskustelu. He luonnehtivat metsässä kohoavien harjujen sekä suppakuoppien muodostavan erityislaatuisen taideareenan samalla kun maisema toimii paikallisille tärkeänä ulkoilualueena. Residenssissä perehdyttiin myös paikallisiin metsäkiistoihin Vaara-kollektiivin Elsa Lankisen vierailun kautta sekä käsiteltiin yleisesti metsien ja metsäkeskustelun tilaa Suomessa. Tapahtuman järjestäjät toivovatkin festivaalilla tekevänsä tilaa keskustelulle metsästä sekä metsien paikallisesta ja kansallisesta tilanteesta. Ohjelmassa on muun muassa musiikkia. FESTIVAALIA RAHOITTAA Suomen Kulttuurirahaston Kainuun rahasto sekä Koneen säätiön Metsän puolella -hanke. Soiva metsä toimii näyttämönä heinäkuun alussa järjestettävälle monitaidefestivaalille. Heihin voi olla yhteydessä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen soivametsafestivaali@gmail.com. VIIME KESÄNÄ festivaalin puitteissa järjestettiin residenssi, joka kokosi Soivaan metsään 13 taiteilijaa kuudeksi päiväksi. He kokevat, että pieneksi paikkakunnaksi kulttuurisesti monimuotoisena ja rikkaana alueena Suomussalmi ihmisillään ja ympäristöllään tarjoaa vierailijoille erityislaatuisen kokemuksen. – Jatkamme kesällä aloitettuja keskusteluita sekä syvennymme esimerkiksi siihen, miten taiteen toimintamallit voisivat olla osana aktiivista kansalaisyhteiskuntaa. – Festivaaliohjelmassa nähdään muun muassa Suomussalmelta kotoisin olevan viulisti Iida Falckin ja sirkustaiteilija Lassi Tauriaisen teos Vienan vesillä, jonka temaattisena aineksena on Suomussalmellakin elinvoimaisena ollut vienankarjalainen kulttuuri, työryhmän jäsenet vinkkaavat. Kainuussa käytännönläheisyys ja selviytymisvietti sekä metsään liittyvä syvä viisaus ja kunnioitus kohtaavat voimakkaan hyötykäyttöja talousmetsäajattelun. – Festivaali tarjoaa korkealaatuista, moninaista ja taianomaista taidetta Suomussalmella metsäympäristössä. Mukaan on valittu kuusi kirjoittajaa. HÄNNINEN JA KOVALAINEN iloitsevat antoisasta työskentelystä Suomussalmella ja suomussalmelaisten kanssa. – Tavoitteenamme on koota yhteen esimerkiksi metsän parissa ja metsäteollisuudessa työskenteleviä, metsien tilasta huolestuneita, taiteen ystäviä ja metsissä käyskentelijöitä. MAIJA KOVALAINEN. – Näiden selvittämisessä suurena apuna ovat olleet Metsähallituksen asiantuntijat, joiden kanssa vierailimme Soivassa metsässä syksyllä 2024. Soiva metsä -festivaali tarjoaa taianomaista taidetta ja vakavaa asiaa Kaikenikäisille kävijöille suunnatun festivaalin järjestäjien tavoitteena on koota yhteen esimerkiksi metsän parissa ja metsäteollisuudessa työskenteleviä, metsien tilasta huolestuneita, taiteen ystäviä ja metsissä käyskentelijöitä. Tälle todellisuudelle ja sen vaarallisuudelle ei tunnu olevan realistista ymmärrystä julkisessa keskustelussa. Residenssien lisäksi projekti toteuttaa pienimuotoista yhteistyötä Ruukinkankaan koulun ja Kianta-opiston kanssa. 1 Festivaaliyhteisön ja taiteilijoiden muonituksesta vastaa Fanny Sillman ja talkootoiminnan suunnittelusta ja koordinoimisesta Janika Sistonen. – Suomessa luonnonvaraisia metsiä on jäljellä alle 2,9 prosenttia metsäpinta-alasta, ja lähes 80 prosenttia suomalaisista metsätyypeistä on arvioitu uhanalaisiksi. Minkälainen areena taiteelle tai keskustelulle se voisi olla ja mitä metsä ystävänä tai yhteistyökumppanina tarkoittaa. – Alue jo lähtökohtaisesti saa pohtimaan taiteen ja kulttuurin sekä luontoympäristöjen yhteyksiä, jota myös tapahtuma kokonaisuutena käsittelee
tammikuuta 2025 // 9 Soivassa metsässä järjestettiin viime kesänä residenssi, joka kokosi paikan päälle 13 taiteilijaa kuudeksi päiväksi. Ylä-Kainuu // Tiistaina 21. SIIRI HÄNNINEN
Vieraana oli elintapalääkäri Soili Kasanen. Teijo Moilanen Kirjoittaja on Eläkeliiton Ruhtinansalmen yhdistyksen puheenjohtaja Eläkeliiton Ruhtinansalmen yhdistyksen kevätkauden ensimmäisessä tapaamisessa oli paikalla 25 henkilöä. Elintavat vaikuttavat elinten toimintaan. Kasvikset ovat paras antioksidanttien lähde. Huono ravitsemus on ohittanut tupakoinnin ennenaikaisten kuolemien aiheuttajana. ESIMERKIKSI: Kasviproteiinit kuormittavat vähemmän maksaa ja munuaisia kuin eläinproteiini ja lisäksi kaikessa kasviperäisessä ruuassa on hyviä suolistobakteereja ruokkivia kuituja. Ravinnon lisäksi puhetta oli myös muista elämäntapalääketieteen pilareista: Stressin säätelystä, unesta, liikunnasta, sosiaalisesta kanssakäymisestä ja myrkyllisten aineiden välttämisestä. Mikä on hyväksi glykokalyksille, on hyväksi terveydelle. Eläkeliiton Ruhtinansalmen yhdistyksen kevätkausi avattiin kerholla Ruhtinansalmen Kylätalolla tiistaina 14. Kolesterolistakin kuultiin – sen nousu ei olekaan iästä kiinni. Lopuksi kahviteltiin kokaru-pikkuleipien kera. Ruokaa kehuttiin maukkaaksi. ELÄMÄNTAPOJEN muokkaus hyvään suuntaan kannattaa aina: Jos sairastuminen onkin jo edennyt pidemmälle, silloinkin voidaan saada helpotusta elämään. RAVINNON ohella muutkin terveyttä tukevat elämäntapalääketieteen peruspilarit on hyvä pitää mielessä. TEIJO MOILANEN Näkökulma " Jokainen ateriakin vaikuttaa geenien ilmentymiseen joko hapetusstressiä ja tulehdusta tuottaen tai niitä rauhoittaen.. Tauolla syötiin kaikille sopivaa gluteenitonta vegaanista makaronilaatikkoa ja vihersalaattia. tammikuuta. Huono ravitsemus, jota kuvaavat muun muassa liian vähäinen kasvisten syönti ja köykäinen kuidun saanti, on ohittanut tupakoinnin ennenaikaisten kuolemien aiheuttajana. Saimme vieraaksi elintapalääkäri Soili Kasasen. SOILI KASANEN Oppia terveellisistä elintavoista Eläkeliiton Ruhtinansalmen yhdistys aloitti vuoden terveysaiheisella kokoontumisella. Selvisipä sekin, että broilerimauste on 100 prosenttisesti kasviperäinen, siis vegaaninen. ”Elämäntapalääkkeen” teho on annosvasteinen. Lääkärin ammattia rikastuttaa ainainen opiskelu. Kasviksia kannattaa syödä. Siis aivan samoilla keinoilla, joilla myös suoliston ja muiden limakalvojen mikrobiomin laatu paranee ja tunteiden säätelyynkin osallistuva endokannabinoidijärjestelmä tasapainottuu. Joskus käy niin, että aiempia käsityksiään on korjattava. Terveydelle optimaalinen hevin määrä on 10 nyrkillistä päivässä. Kun sitten anestesiologi ja elintapalääkäri Michael Klaperin Moving Medicine Forward-kurssilla kuulin solusuojahuntuna toimivasta glykokalyksista, tiedon palaset alkoivat loksahdella kohdalleen. Jokainen ateriakin vaikuttaa geenien ilmentymiseen joko hapetusstressiä ja tulehdusta tuottaen tai niitä rauhoittaen. Ylä-Kainuu // Tiistaina 21. Kirjoittaja kertoo, että kasvikset ovat paras antioksidanttien lähde. Helpommin sanottu kuin tehty. Lääkkeitä ja toimenpiteitä käytetään, jos ja kun on tarvis. Lääkärinä Kasanen ei kehota lihavaa asiakasta laihduttamaan, vaan oikealla ruokavaliolla laihtuminen tapahtuu itsestään. Hän kertoi elämäntapalääketieteen ideasta, eli oireiden ja sairauksien syiden selvittämisestä ja niihin puuttumisesta. Tällä on moninaiset vaikutukset ihmisen henkiseen ja ruumiilliseen hyvinvointiin. Myös palkokasvit, täysjyvävilja, siemenet ja pähkinät pienentävät lukuisten sairauksien riskiä. Paikalle oli saapunut 25 asiasta kiinnostunutta kuulijaa. Hevi pitää sisällään marjat, hedelmät, lehtevät kasvikset ja muut vihannekset sekä sienet ja juurekset perunaa lukuun ottamatta. Runsas kasvisten käyttö korjaa aineenvaihduntaa ja laskee kehon tulehdustilaa. Onneksi elimistömme toimii loogisesti: Ärsykkeestä seuraa reaktio. Silloin nikotiini pääsee helpommin aivoihin riippuvuutta aiheuttamaan. Aika ei käynyt pitkäksi Soilin reippaan ja mukaansa tempaavan parituntisen esitelmän aikana. Elimistö reagoi siihen, mitä hengitämme ja mitä syömme. Uuden oppiminen on jännittävää. Vaikka tiedämme, että vain murto-osa nikotiiniriippuvaisista luopuu tavastaan yksittäisestä kehotuksesta, se ei estä meitä terveydenhuollon ammattilaisia kannustamasta heitä lopettamaan, kerta toisensa jälkeen. Kokonaisvaltainen hoito sisällyttää kaiken, mikä näyttöön pohjautuen on potilaan parhaaksi ja kohtuullisin resurssein toteutettavissa. tammikuuta 2025 10 // " Tutkimustietoa tulvii ähkyyn asti ja ylikin. Kätevää! TÄHÄN PERUSTUU elämäntapalääketieteen voima kroonisten oireiden ja aineenvaihduntahäiriöiden hoidossa. Kasanen korosti, ettei tupakkariippuvuus ole ihmisen oma vika – tuskin kukaan nuorena suunnittelee päätyvänsä nikotiinikoukkuun lopuksi ikäänsä. AUTONOMINEN hermosto, hapetusstressi, elämäntavat, mikrobiomi, geenien ilmentyminen, krooniset sairaudet ja niin sanotut toiminnalliset vaivat – kaikki liittyy kaikkeen. Tutkimustietoa tulvii ähkyyn asti ja ylikin. Itä-Suomen avoimen yliopiston ravitsemusfysiologian kurssilla opin enemmän kuin lääkiksessä aikoinaan yrityksellä hallita massiivinen Harperin biokemian kirja ulkoa. Solusuojahuntu vahvistuu liikunnalla, palauttavalla levolla, päihteettömillä stressin säätelytaidoilla, antoisalla sosiaalisella kanssakäymisellä ja hapetusstressiä kompensoivalla ruokavaliolla. Soili Kasanen LL, Dip IBL, Hyrynsalmi Huonoa ravitsemusta kuvaavat muun muassa liian vähäinen kasvisten syönti ja köykäinen kuidun saanti. Negatiivinen noidankehä voi pyörähtää positiiviseksi spiraaliksi joskus pienestäkin muutoksesta hyvään suuntaan. Yleisö yllättyi kuullessaan, että tupakkaan lisätään ammoniakkia. Mitä on elämäntapalääketiede ja miten se toimii
Vastauksia hyödynnetään Kainuun hyvinvointialueen sekä kuntien hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman laadinnassa. Kysely tarjoaa kainuulaisille mahdollisuuden tuoda esiin omia näkemyksiään ja osallistua alueensa kehittämiseen hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta. TEIJO MOILANEN SOILI KASANEN Noora Limnell Kainuun hyvinvointialue ja alueen kunnat toteuttavat yhteistyössä kyselyn, jonka avulla kerätään tietoa kainuulaisten terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. tammikuuta 2025 // 11 Kuolleet Meille niin rakas Ritva Annikki HEIKKINEN o.s. Sieltä he katsovat kotoista mäkeä, kissoja, koiria, tuttua väkeä. Alpro Soya Light) 2 dl kauratai soijakermaa 1 rkl maissitärkkelystä (sitoo kastikkeen) 1 tl kurkumaa 1,5 tl suolatonta broilerimaustetta (Meira) 0.5 tl mustapippuria. Makaronilaatikon voi tehdä vegaanisena, gluteenittomana ja laktoosittomana. Samalla selvitetään asukkaiden ajatuksia, toiveita ja tarpeita tulevaa hyvinvointisuunnitelmaa varten. Lisää taatelit ja sekoita hyvin. 12.12.2024 Suomussalmi Kiittäen ja kaivaten Jari ja Eila Pirjo ja Pertti Marjo, Eetu, Mila ja Liam Päivi ja Jyrki Veera ja Jaakko Valtteri Jouni ja Satu Sari, Ville, Verna ja Nia sukulaiset ja ystävät Siellä he kulkevat tähtien rivissä kirkasta vanaa, isä ja äiti peräkanaa. Suolaa lisätään tarvittaessa vasta pöydässä valmiiden annosten päälle. VIHERSALAATTI Jäävuorisalaattia ja makeaa friseesalaattia revittyinä, kurkkua, rucolaa ja pinaatinlehtiä, ananaspaloja mehuineen KOKARU -KAURAKEKSIT (G, L, V, 12 kpl) 2-2,5 dl kaurahiutaleita 1 dl cashewpähkinöitä 1 dl = 8-10 kpl kivettömiä taateleita 1/2 tl vaniljauutetta 2 rkl vettä 0.5 dl raakasuklaarouhetta 0.5 dl rusinoita Valmistus: Mittaa tehosekoittimeen kaurahiutaleet ja pähkinät. Tarjoile: Anna laatikon vetäytyä hetki ennen tarjoilua. 18.3.1944 Suomussalmi k. Pilko ja kuullota kasvikset: Kuori ja raasta porkkana. Viita) Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa 11.1.2025. Tarjoa suolaja pippurisirottimet pöytiin. Suomussalmella paperisia lomakkeita on kirjastossa ja kylpylällä. helmikuuta 2025 saakka. Jaa se 12 osaan. Ylä-Kainuu // Tiistaina 21. KYSELY ON avoinna 20. Munatonmaito: Sekoita kulhossa kauratai soijamaito, kauratai soijakerma, ravintohiivahiutaleet, maissitärkkelys ja mausteet. Muotoile palaset kostutetuin käsin noin 1cm paksuisiksi kekseiksi. Lisää joukkoon pakasteherneet ja sekoita kevyesti. tammikuuta ja vastausaikaa on 9. Rakkaudella muistaen Mirja Lapset perheineen Siunaus toimitettu 4.1.2025 läheisten läsnä ollessa. Kyselyyn pääsee Kainuun hyvinvointialueen verkkopalvelusta löytyvästä linkistä tai vaihtoehtoisesti voi vastata paperilomakkeella. Lisää sitten porkkana, kesäkurpitsa ja paprika, ja paista hetki, kunnes kasvikset ovat hieman pehmenneet. VALMISTUS: Keitä makaronit vedessä vajaakypsiksi (”al dente”), valuta ja siirrä sivuun. KoKaRu-kekseissä on muun muassa kaurahiutaleita ja pähkinöitä. Hyrynsalmella ja Puolangalla paperilomakkeita löytyy kirjastoista. Sen näki Korkein ja käteen tarttui, vei kotiin matkasta väsyneen. Tarjoile hieman jäähtyneenä. Kuullota sipuli ja valkosipuli ensin pehmeiksi vesitilkassa (tai pienessä määrässä rypsiöljyä). 17.12.2024 Tuusula Kun vanhuus saapui ja voimat uupui ja kaipuu kaikesta hälveni. Raappana s. Hyvinvointiin liittyvä kysely kainuulaisille avattu Surun koskettaessa ylakainuu.fi/ lukijailmoitukset/ Tee kuolinilmoitus tai surukiitos rauhassa itsepalvelukanavassamme:. Tarjoa raikkaan vihersalaatin kera. (L. Yhdistä ainekset: Kaada kevyesti voideltuun uunivuokaan keitetyt makaronit sekä paistetut kasvikset. Muotoile taikinasta tanko. Kaada kastike uunivuoan päälle niin, että se peittää kasvikset ja makaronit tasaisesti. Lisää myös huuhdotut ja valutetut pavut. Uunia ei välttämättä tarvita: Voit muotoilla taikinasta 12 palloa, jotka maistuvat parhaalta levättyään jääkaapissa muutaman tunnin tai yön yli. Sekoita jauhoksi. Vielä herkullisempia kekseistä tulee paistamalla: Paista 175-asteisessa uunissa toiseksi ylimmäisellä tasolla 5-7 minuuttia. Vispaa seos tasaiseksi. Vastaamalla voi auttaa kehittämään Kainuun hyvinvointialuetta ja kotikuntaansa hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta. Rakkaamme Kalle SEPPÄNEN s. Lämmin kiitos myötäelämisestä surussamme ja kaikille äitimme hoitoon osallistuneille. Lisää rusinat ja suklaarouhe taikinan sekaan käsin. Lisää vaniljauute ja vesi. Kuntien ja hyvinvointialueiden keskeisiin tehtäviin kuuluu asukkaiden hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen. Kaada taikina leivinpaperin päälle. Paista uunissa: Paista 200-asteisessa uunissa noin 30–40 minuuttia, kunnes laatikko on hyytynyt ja pinta on saanut hieman väriä. Sekoita tasaiseksi massaksi. Maku vain paranee seuraavana päivänä. Lämmin kiitos osanotosta Makaronilaatikon voi valmistaa ilman lihaa MAKARONILAATIKKO (G, L, V) AINEKSET (4–5 annosta): 4 dl täysjyvämakaronia 1 prk/tölkki kidneypapuja 1 iso porkkana 1 kesäkurpitsa 1 sipuli 2-5 valkosipulinkynttä 1 punainen paprika 2 dl pakasteherneitä 3-6 rkl ravintohiivahiutaleita (antaa juuston makua) 4 dl kauratai soijamaitoa (esim. Kyselyyn vastaaminen tapahtuu anonyymisti ja kaikki vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. 18.2.1935 Suomussalmi k. 1 rkl öljyä uunivuoan voiteluun. Kuutioi sipuli, valkosipuli, kesäkurpitsa ja paprika
Ylä-Kainuu // Tiistaina 21. 050 539 3379 Fysioterapia Kelan vaativa lääkinnällinen terapia Allasterapia Akupunktio Fasciakäsittelyt Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. (08) 710 751 kainuun@kuutamokeikat.fi PAIKALLISTA PALVELUA •Rakennustyöt •Siivous-, kodinhoito-, hoivapalvelut •Pihatyöt ja mökkitalkkari •Muutot •Vuokratyö •Polttopuut Kainuun KuutamoKeikat SUOMUSSALMEN KIINTEISTÖKESKUS OY Kauppakatu 11, Suomussalmi 0500 280 254 l juhani.seppanen@suokk.fi l asuntojen ja kiinteistöjen välitys l kauppakirjojen laatiminen l kiinteistöarvioinnit l kaupan vahvistukset www.etuovi.com OK OK SUOMUSSALMEN RAKENTAJAT Kiannonkatu 3, Suomussalmi ok.rakentajat@gmail.com NYT MYÖS KEITTIÖSUUNNITTELU SEKÄ KALUSTEET MITTATYÖNÄ Kaikki kodin remontit Remontit ja rakentaminen: PASI 044 048 2891 Laskutus ja suunnittelu: MAARIT 040 912 3186 Lasituspalvelu: TEPU 0400 217 720 Avoinna ma-pe 8-16 Keskuskatu 24-26, Suomussalmi www.sskhoy.fi Toimisto 044 753 1099 Kiinteistöhuolto 0400 384 924 päivystys Konetyöt 050 553 2641 Hydrauliikka/hitsaus 044 330 8002 Kurimontie 21-23 www.sskhoy. Toimisto 044 753 1099 Kiinteistöhuolto päivystys 0400 384 924 Kiinteistökeskus LKV myynti 0500 280 254 kimmo.makelainen@putkirenki.fi www.putkirenki.fi P. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! Kainuun Jätehuolto Oy, Patrosentie 1, 87250 KAJAANI puh. 010 387 9800, toimisto@kjh.fi, www.kjh.fi Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 €/puhelu + 0,059 €/min (alv 24 %). 0400 281 991, 08 712 150 p. 040 643 0714, 0400 166 998 www.suomussalmenktk.fi Maansiirtokuljetukset, myös kokonaisurakat Maanrakennuskoneet l l l l Nosturiautot Vaihtolavakuljetukset Toimitamme hiekkaa, soraa, mursketta ja multaa. 0400 281 991, 08 712 150 Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 myynti.suomussalmi@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com • keittiökalusteet ja -remontit • kalusteiden ovenvaihdot • liukuovet, komerot • wcja kylpyhuonekalusteet • mittaus, suunnittelu, asennus KIANTA KEITTIÖT Ylä-Kainuun Vesi ja Lämpö Kurimontie 5, Suomussalmi, 020 747 9780 IV-kanavien puhdistus Maa-, ilmaja aurinkolämpölaitteet Öljypoltinasennus ja -huolto ® LVI-alan kokonaispalvelua AJANVARAUKSET: PUH 050 349 7548 booksalon.fi/aimatar EKOPARTURIKAMPAAMO ÄIMÄTÄR LVI-ASENNUS LVI-ASENNUS KERÄNEN KERÄNEN 044 521 4015 044 521 4015 Kaikki putkityöt! Myös iltaisin! Matikkatie 4, Suomussalmi Matikkatie 4, Suomussalmi Tutkiva totuudenetsijä ja herkullinen tarinaniskijä. 044 972 3442 Juha p. 0400 393 230, www.eskonpekka.fi kolarikorjaukset tuulilasin vaihdot kiveniskemäkorjaukset automaalaukset vahinkotarkastukset (suoralaskutus vakuutusyhtiöön) P. tammikuuta 2025 12 // PALVELUHAKEMISTO ASIANAJOTOIMISTO ESKONPEKKA OY Merja Eskonpekka asianajaja varatuomari kaupanvahvistaja Kauppakatu 20, 89600 Suomussalmi P. 040 673 1054 NOPEIN APU PAIKALLISELTA 24 24 h h Yli 30 vuoden kokemuksella! Yli 30 vuoden kokemuksella! KYLMÄ-, KYLMÄ-, KODINKONEJA KODINKONEJA LAITOSKONELAITOSKONEHUOLTOA HUOLTOA ILMALÄMPÖPUMPPUJEN ILMALÄMPÖPUMPPUJEN myynti, asennus ja huolto myynti, asennus ja huolto Kylmäja Kylmäja kodinkonehuolto kodinkonehuolto Manninen Oy Manninen Oy K Kauppakatu 3, Suomussalmi auppakatu 3, Suomussalmi p. 040 542 7576 Lahnatie 3, Suomussalmi www.kuutamokeikat.fi Kiannonkatu 6, Suomussalmi, p. Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. Matkapuhelimesta 0,0821 €/puhelu + 0,169 €/min (alv 24 %) Täyden palvelun paikallinen jätehuolto KeskiKainuun uljetus K KeskiKainuun Kuljetus KeskiKainuun Kul etus Keski-Kainuun Kuljetus Keski-Kainuun Kul etus Kauppakatu 5, Suomussalmi Lääkärikeskus Medikatin tiloissa TEITÄ PALVELEVAT • Fysioterapia • Akupunktio • Voice Massage • Hieronnat • Nivelja nikamakäsittelyt Riina p. ASIANAJOTOIMISTO JUHANI SEPPÄNEN § riita-, rikos-, hakemusja hallintoasiat § testamentit, perunkirjoitukset ja perinnönjaot § kaupanvahvistukset ja siviilivihkimiset Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi, p. 0400 682 637 Päivystämme 24h koko Kainuun alueella! Meiltä myös uudet tuulilasit ja kiveniskemien korjaukset! (entinen Heikkinen) HINAUSPALVELU SUOMUSSALMI Puh. 044 280 1024 fysioterapia hieronnat lymfahieronta, -terapia (LYKO) TUKISUKAT l l l l Kauppakatu 5, Suomussalmi Hyrynsalmella, Hyryntie 33 p. 0500 388 631 asianajotoimisto@juhaniseppanen.fi, www.juhaniseppanen.fi § yritys-, sopimusja veroasiat § avioehtosopimukset, avioerot ja ositukset § asunto-, kiinteistö-, osakeja muut kauppakirjat NÄKÖTARKASTUS Varaa aika optikolle tai silmälääkärille. 9.00-17.00 9.00-12.00 ma-pe la (08) 711 062 Kauppakatu 10, Suomussalmi Muista myös verkkokauppamme: www.kello-optiikka.fi Monipuoliset fysioterapiapalvelut ammattitaidolla Keskuskatu 24–26, 89600 Suomussalmi Varaa aika 040 175 7830 tai ajanvaraus.coronaria.fi Fysioterapia | lymfaterapia | hieronta Olemme Kelan palveluntuottaja F YSIO R IITTA fysio-, lymfaterapeutti RIITTA SEPPÄNEN p. Sinulle.. 044 513 6441 Kokemusta & kalustoa! • Puh. 044 323 4567 LUMITYÖT PIHATYÖT PIENREMONTIT PIENRAKENTAMINEN MÖKKITALKKARITYÖT Rauno 045 236 5216, kodinpientyo@outlook.com www.kodinpientyokeranen.com Muista kotitalousvähennys! Remontit 25v kokemuksella POLTTOÖLJYN, VOITELUAINEIDEN JA RUMPUPUTKIEN MYYNTI SUOMUSSALMEN KTK OY p
Sotkamon vuoden liikuntateko on Katinkulta Golf ry. Toiminnanjohtajan tehtäviä: mm. Kuljettaja voitti vuonna 2024 neljännen SM-mitalinsa. Hän tekee Kianta-Opiston opettajan työn lisäksi vapaaehtoistyötä ja on aina valmiina tuuraamaan muidenkin tunteja. Ylä-Kainuu // Tiistaina 21. Seura on toiminut esimerkillisesti liikuntaja urheilukulttuurin edistäjänä. RISTIJÄRVEN PALKITUT ovat Pirjo Saarinen ja Leila Karppinen. Vappurastit on tapahtuma, joka kerää vuosittain satoja kaupunkilaisia liikunnallisen vapun viettoon. Kiinnostuitko. Työaika keskimäärin 15 h/vko. Suomussalmen kunnan vuoden liikuntatekona palkittiin Terttu Härkönen, joka tekee arvokasta ja esimerkillistä työtä suomussalmelaisten ikäihmisten liikunnan edistämiseksi. • Kesätoimittajia • Taiton ja mainosvalmistuksen työntekijöitä • Asiakaspalvelijoita • Mediasihteeri-toiminnon työntekijöitä hillagroup.fi/tyopaikat Hilla Group on media-alan houkuttelevin tiennäyttäjä, joka luottaa ihmisiin ja on ihmisten luottamuksen arvoinen. Hän liikuttaa viikoittain kymmeniä suomussalmelaisia ikäihmisiä toimien monelle arjen tsempparina ja hyvän mielen tuojana. Ukkohallan hiihtokeskus on tarjonnut vuodesta toiseen kuntalaisille edulliset kausikortit osamaksuvaihtoehdolla, mikä on parantanut kaikkien mahdollisuutta talviliikkumiseen. Etsimme kesätyöntekijöitä erilaisiin tehtäviin useille paikkakunnille Lappiin, Kainuuseen sekä Keskija Pohjois-Pohjanmaalle. Omalla esimerkillään hän myös näyttää, miten säännöllisellä liikunnalla pidetään kunto hyvänä ja mieli pirteänä. KAJAANIN VUODEN liikuntateko on Kajaanin suunnistajien Vappurastit. Hyrynsalmen kunnan liikuntatekona palkittiin Teemu Muhonen yhdessä Ukkohalla Ski Resortin ja Janne Kerässen kanssa. tammikuuta 2025 // 13 Palvelukseen halutaan OLISITKO SINÄ UUSI KESÄTYÖNTEKIJÄMME. Vuonna 2018 hän saavutti jäärata-ajon SM-pronssia, vuonna 2022 rallisprintin SM-pronssia juniorisarjassa, vuonna 2023 jokamiesluokan SM-liiga-pronssia Puolangan moottorikerhon Urheiluautoilijoiden joukkueessa sekä viimeisimpänä vuoden 2024 rallisprintin SM-hopea juniorisarjassa. Terttu Härkönen, Teemu Muhonen, Janne Keränen ja Juho Väisänen palkittiin kuntien vuoden liikuntatekoina YläKainuussa. Koulujen ulkoilupäivät sujuvat keskuksessa mutkattomasti, ja kaikki saavat kokeilla talvilajeja hyvin hoidetuissa rinteissä. PUOLANGAN kunnan vuoden liikuntatekona palkittiin Juho Väisänen. Paltamon Urheilijat on 100-vuotias urheiluseura, joka on aikakaudellaan innostanut useita tuhansia lapsia ja nuoria sekä aikuisia erilaisten liikuntamuotojen pariin. Lisätietoa: Piirin puheenjohtaja Terttu Karjalainen, puh. Härkönen on ohjannut usean vuosikymmenen ajan erilaisia jumppatunteja, senioritanssia ja lavista, ja hän saa paljon kehuja ohjaamistaidoistaan. Hakemukset palkkatoivomuksineen 7.2.2025 mennessä sähköpostilla terttuikarjalainen@gmail.com. HYRYNSALMEN kunnan liikuntatekona palkittiin Ukkohalla Ski Resort, Teemu Muhonen ja Janne Keränen. Paltamon liikuntatekopalkinnon sai Paltamon Urheilijat ry. Koeaika 6 kk. Vauhtia rakastava Väisänen on harrastanut autourheilua 15-vuotiaasta saakka autoilla, jotka ovat joko kokonaan tai osittain itse rakennettuja. Ikäihmisiä aktivoivalla toimijalla on yli 400 jäsentä keski-iältään 76 vuotta. Kuhmossa palkittiin Eläkeliiton Kuhmon yhdistys ry:n Ketterät-toiminta. Arkistokuva Terttu Härkönen on ohjannut usean vuosikymmenen ajan erilaisia jumppatunteja, senioritanssia ja lavista, ja hän saa paljon kehuja ohjaamistaidoistaan. He ovat ansiokkaasti ja sisukkaasti pyörittäneet jo vuosia Saukkovaaran laskettelukeskusta talkoovoimin ja luoneet näin lähellä sijaitsevan harrastusmahdollisuuden sekä monelle paikalliselle lapsiperheelle että matkailijoille. JUHANI ESKOLA. piirin toiminnan kehittäminen, toimistotehtävät, rahastonhoitajan tehtävät, tiedottaminen. 040 5617 893 tai www.elakeliitto.fi/kainuu ELÄKELIITON KAINUUN PIIRI RY Ikäihmisten liikuttaja, elämysten lomakohde ja autourheilija Sirkku Rautio Kainuun Urheilugaalassa palkittiin kuntien vuoden liikuntateot. Hyrynsalmen kunnan vuoden liikuntatekona palkittiin elämysten lomakohde. Työllistämme noin 340 henkilöä pääasiassa Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin alueella. Lisäksi hän toimii Puolangan moottorikerhon Urheiluautoilijoiden puheenjohtajana. Tsekkaa paikkakunnat ja jätä hakemuksesi verkkosivuilta tai QR-koodin linkistä KESÄ KESÄ TALVI TULE TOIMINNANJOHTAJAKSI ELÄKELIITON KAINUUN PIIRIIN! Haemme Eläkeliiton arvoihin ja tavoitteisiin sitoutuvaa toiminnanjohtajaa toistaiseksi voimassa olevaan osa-aikaiseen työsuhteeseen. Lisäksi tämä pienelle kunnalle merkityksellinen liikuntapaikka on tarjonnut maksutonta lasketteluopetusta koululaisille
Hän on pitänyt yhteisharjoitusten ilmapiiristä. Seuran jäsenmäärä on jo nyt yli 40. KHT oli vaikeuksissa lauantaina heti ensimmäisessä erässä, jossa Hermes meni jo kahdeksan maalin johtoon. " Olemme onnistuneet pitämään rentouden toiminnassa. Me emme halua hoppuilla, vaan etenemme sopivalla vauhdilla, jolloin asiat pysyvät hallinnassamme. Veeti Juntunen torjui 25 kertaa. Veeti Juntunen KHT:n maalissa torjui 45 kertaa. Sissonen kilpaili painonnostossa ensin Suomussalmen Vastuksessa ja sen jälkeen pääosin Kajaanin Kuohussa. KHT:n pisteet: Eemeli Heikkinen 2+0, Herkko Koski 0+1, Perttu Seppänen 0+1, Juho Jäntti 0+1. ÄMMÄN Voima tuo paikkakunnalle myös tapahtumia, sillä lauantaina 5. SISSONEN on vaikuttanut aiemmin muissakin suomussalmelaisseuroissa. – Se on myös yksi varainhankintakeino kerätä jäseniä, mutta mikään pakko tuota tavoitelukemaa ei ole saavuttaa. Hermes oli vahva etenkin ylivoimapelissä ja pystyi tekemään kuusi ylivoimamaalia. JUHANI ESKOLA KAINUUN VUODEN SEURATOIMIJA Perustelut 1 Vuoden seuratoimija on kantava voima keväällä 2024 perustetussa suomussalmelaisessa voimanostoseura Ämmän Voima ry:ssä. Hermes riepotteli KHT:n poikia Kokkolassa Hermes Österbotten oli ylivoimainen kaksi kertaa KHT SuPS/Hokkia vastaan U15-junioreiden loppusarjassa Kokkolassa. Vaikka peli tasaantui seuraavissa erissä, ei voittajasta ollut epäselvyyttä. Ottelun tehokkain oli Hermeksen Carl-Uno Furu pistein 5+2. Meillä ei ole pakkoa menestyä tai onnistua. Lauantain loppunumerot olivat 16-2 (8-0, 1-1, 7-1) ja sunnuntaina 10-1 (2-1, 3-0, 5-0). Antero Juntunen voitti syksyllä maailmanmestaruuden 70-vuotiaiden 83 kilon sarjan varustekisan maailmanmestariksi Etelä-Afrikassa käydyissä kisoissa. Hermes pystyi kuitenkin pitämään pintansa nytkin, ja peliote siirtyi kotijoukkueelle. päivä huhtikuuta Suomussalmen liikuntahallilla järjestetään penkkipunnerruskilpailut. Hänet vaihdettiin kolmannessa erässä 11 takaiskumaalin jälkeen Toivo Ohtoseen, joka joutui päästämään vielä viisi maalia ja torjui neljä kertaa. SUNNUNTAIN ottelu alkoi paremmin kuin edellisenä päivänä. Saamme siihen yhden kilpailijan. Veeti Liuskan lisäksi ei ollut muita pistemiehiä. – Olemme onnistuneet pitämään rentouden toiminnassa. Seurassa on reilut 40 jäsentä. Vuoden seuratoimija on kantava voima keväällä 2024 perustetussa suomussalmelaisessa Ämmän Voima ry:ssä. Ylä-Kainuu // Tiistaina 21. Suomussalmen Vastus, Suomussalmen Palloseura ja Suomussalmen Voimailijat ovat kokeneelle urheilumiehelle tuttuja seuroja. Olemme menneet eteenpäin hyvällä fiiliksellä, ja toivottavasti tämä jatkuukin samanlaisena. 1 Seurassa on tällä hetkellä viisi aktiivista kilpanostajaa, jotka ovat osallistuneet kauden aikana innokkaasti kilpailuihin. tammikuuta 2025 14 // URHEILU Voimanoston edistäjä Jari Sissonen on Vuoden seuratoimija Juhani Eskola Suomussalmelainen Jari Sissonen on Vuoden seuratoimija Kainuussa. Seuran nostajien menestys puolestaan ei tullut yllätyksenä, sillä usealla heistä oli taustalla jo aiempaakin menestystä muiden seurojen edustajina. TULEVAISUUDESSA Ämmän Voima pyrkii kehittämään toimintaansa portaittain. 1 Sissosen ansiosta seuran toiminta on lähtenyt käyntiin hienosti. JARMO KARHU. Jari Sissonen palkittiin Kainuun Urheilugaalassa. Rangaistukset: KHT 4x2 minuuttia, Hermes 5x2+10 minuuttia. Meillä ei ole pakkoa menestyä tai onnistua. Kilpailevista seuran jäsenistä yhtä lukuun ottamatta kaikki asuvat Suomussalmella. Sissonen oli Kainuun Liikunnan valinnasta yllättynyt. Kuva sunnuntain pelistä. – Vaikka menestystä on tullut heti alkuun nopeasti, emme kiirehdi. Ottelun tehokkain oli jälleen Carl-Uno Furu pistein 2+3. Etenemme askel askeleelta talous edellä. ÄMMÄN Voiman riveissä kilpailee masters-sarjoissa viisi voimanostajaa. Sissosen mukaan jäsenmäärä pyritään nostamaan tänä vuonna sataan. – Tarkoitus on saada mukaan 14 nostajaa molempiin miesten ja naisten sarjoihin. Veeti Liuska teki ensimmäisen maalin, ja KHT sai johtaa peliä lähes kymmenen minuuttia. – Ei näitä hommia ole tullut tehtyä sillä mielellä, että saisi jonkun tunnustuksen. – Nyt otamme mukaan vielä leuanvedon. Menestystä on tullut myös maan rajojen ulkopuolella. Sissonen perusti yhdessä neljän muun toimijan kanssa viime keväänä voimailuseura Ämmän Voiman, joka on saavuttanut paljon menestystä lyhyen ajan sisään. Voimailun lisäksi seuratoimija on vaikuttanut myös yleisurheilun ja jääkiekon parissa. Alle vuoden toiminut seura on kahminut jo lukuisia SM-mitaleita. Sissonen osallistuu aktiivisesti voimailijoiden harjoituksiin ja jakaa neuvojaan, vaikka hän ei kaikkien kilpailijoiden valmentaja olekaan. Juhani Mustonen Hermes Österbotten oli ylivoimainen kaksi kertaa KHT SuPS/Hokkia vastaan U15-junioreiden loppusarjassa Kokkolassa. KHT:llä oli kahdeksan 2-minuuttista, kun Hermes selvisi neljällä rangaistuksella. Silloin kilpailurytmi pysyy hyvänä, eikä kisa veny liian pitkäksi katsojan kannalta. Tulevaisuudessa olisi hyvä saada kilpailijoita myös avoimiin sarjoihin
Ylä-Kainuu // Tiistaina 21. Aiheena mm. SuPS punainen ja SuPS keltainen pelasivat molemmat samassa sarjassa eri alkulohkoissa. Tarjoa rohkeasti! P. SuPS punainenVTS valkoinen 2-1, SuPS punainenFc Nurmes 0-3. Mukana asiantuntijoita Ylä-Kainuun Osuuspankista. Pronssiottelu: SuPS punainenKajHa keltainen 1-2. Op tarjoaa kahvit klo 11.00-12.00. tammikuuta 2025 // 15 ASIAKASPALVELU • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 ma–pe klo 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS 0800 95505 ma–la klo 7–11 (maksuton) LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi MAINOKSET • myynti@hillagroup.fi • mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE hillagroup.fi/tietosuoja TOIMITUS toimitus@ylakainuu.fi Päätoimittaja Sirkku Rautio 010 665 7219 Toimittaja Juhani Eskola 010 665 7217 Toimittaja Marjut Lehto 010 665 7215 Myyntipäällikkö Tiina Inget-Luikku 040 522 4396 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi ylakainuu.fi KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Toimitusjohtaja Mikko Luoma Painopaikka Kalevamedia, Oulu Lataa Ylä-Kainuun sovellus älylaitteesi sovelluskaupasta Yhdistysja seuratoiminta ILMOITUKSET SÄHKÖPOSTITSE lukijailmoitukset@hillagroup.fi VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi B.Virtanen Sudoku 5 7 2 8 3 9 1 8 9 9 4 9 2 5 1 7 1 3 4 9 8 3 5 6 4 9 7 2 7 6 Ostetaan OSTETAAN omakotitalo Suomussalmen pohjoisosasta, viitostien itäpuolelta. SuPS keltainenFc Wimma valkoinen 2-1, SuPS keltainenKajHa keltainen 1-0. Ottelu sijasta 5: SuPS mustaFc Wimma oranssi 3-0. SuPS keltainen voitti kaikki pelinsä ja voitti turnauksen. Arpajaiset! Tervetuloa myös uudet jäsenet! Ostetaan 80 90 luvun Toyota corolla / carina / mersu ajoon tai varaosiksi. SuPS musta pelasi sarjassaan viidenneksi. Puh 044-2790703 asiakaspalvelu.hillagroup.fi/ lukijailmoitukset/ Rivit asiakaspalvelu hillagroup.fi Hallinnoi tilauksiasi verkossa VOIT MUUN MUASSA Hoida tilausasiasi helposti ja nopeasti juuri silloin kun sinulle sopii – Tehdä osoitteenmuutoksen Katsoa ajankohtaiset tilaajaedut Tehdä jakelunkeskeytyksen SuPS osallistui kolmella joukkueella Tammiturnaukseen SuPS team 13-14 osallistui kolmella joukkueella 12 joukkueen Tammiturnaukseen Vuokatissa. Pyydämme palauttamaan vuoden 2024 kuntokortit, jotka osallistuvat arvontaan. Voittaja joukuessa pelasivat : Eetu Moilanen (C), Aku Moilanen, Jimi Kuopusjärvi, Martti Jaara, Kalle Försti, Miko Polo ja Jere Mikkonen. SuPSilla oli vahva edustus Vuokatissa. Tulokset: SuPS mustaVTS punainen 1-4, SuPS mustaFc Wimma musta 2-6. pankkihuijaukset ja niiden tunnistaminen. Oma rauha ja metsämääräala plussaa. SuPS punainen pelasi tiensä pronssipeliin, jossa se taipui hyvästä pelistä huolimatta ollen lopulta neljäs. 0456399754 Eläkeliiton Suomussalmen yhdistyksen kerho pe 24.1.2025 klo 12.00 Ämmänsaaren seurakuntasalissa. Finaali: SuPS keltainenFc Nurmes 3-0. SUP S Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua ylakainuu.fi
Puolangan pessimistit ovat toimineet aiempina messuvuosina Arctic Lakelandin yhteisosastolla. Tommi Rajalan mukaan Puolangan pessimistit eivät halua pessimistisyydellään esittää Paljakkaa negatiivisessa valossa. – Jotkut ovat luulleet, että Kainuu tarkoittaa vain Kajaania. Kiersimme samana vuonna matkailuautollamme eri kansallispuistoja, ja Hossan kansallispuisto oli yksi kohteistamme, Jaana Kaunisto kertoo. Toinen luuli, että tämä on Paltamon piste. Matkamessujen kävijät kertoivat, että Kainuu kiinnostaa, mutta ei ole vielä kovin tuttu. – Esimerkiksi Etelä-Suomesta matkaavalle ihmiselle Kainuu on lähempänä kuin Lappi. Muutamalle ihmiselle olemme saaneet kertoa pessimismin ilosanomaa, kuvailee Puolangan pessimistien taiteellinen johtaja Tommi Rajala kärjistäen pessimistiseen tyyliin. Myös sellaisia kävijöitä on vieraillut, joilla on juuret Kainuussa tai sitten vaikka kesämökki siellä. Teemu Kyllösen mukaan joidenkin messukävijöiden Kainuu-tietämys on melko vähäistä. Kaunistot kertovat matkustavansa kesäisin matkailuautolla. KAINUUN LIITON johdon assistentti Salli Mikkosen mukaan ihmiset ovat kiinnostuneita Kainuun yhteisosastosta, ja sen ympärillä käy kova kuhina. Olemme kiertäneet useita kansallispuistoja, ja siinä oppii arvostamaan, ettei ole koko ajan tunne, että muut ihmiset pyörivät ympärillä. Se ei kuitenkaan täysin toiminut Puolangan pessimisteille, koska he olivat mukana Paljakan pisteellä. Hyvä valttikortti on, että Kajaaniin pääsee lentokoneella, ja siitä on sitten lyhyempi matka muihin lähikohteisiin. Vaikka maakunta on vieras, Muuronen ei pidä mahdottomana ajatuksena, että matkustaisi vielä joskus Kainuuseen ja tutustuisi maakunnan matkailutarjontaan paremmin. MILJA HUOTARI MILJA HUOTARI Kattojen ammattilainen w w w 050 340 5100 w www.katto-kaasinen.. KAUNISTOT ARVOSTAVAT Kainuussa sitä, että muita turisteja on vähemmän kuin esimerkiksi Lapissa. Pessimistit vuokrasivat pienimmän mahdollisen tilan, jonka Messukeskus suostui vuokraamaan ja sisustivat sen 1970-luvun mummola -tyyliin. Arctic Lakeland on Kainuun matkailubrändi. Kainuussa saa kulkea itsekseen metsässä ja jokien varsilla, Jaana Kaunisto kertoo. Hän on kiinnostunut matkailusta kotimaassa ja Euroopassa ja on tänä vuonna ensimmäistä kertaa Matkamessuilla. Puolangan pessimisteillä on tänä vuonna ensimmäistä kertaa oma piste Matkamessuilla. Arctic Lakeland Kainuun messuosastoon kuuluivat Visit Kajaani-Oulujärvi, Vuokatti, Paljakka, Ukkohalla, Wild Taiga Kuhmo-Suomussalmi, Visit Kuhmo sekä Visit Suomussalmi-Hossa. Joskus myös Ruka voi sekoittua Kainuuseen. Kaarinasta kotoisin olevat Jaana Kaunisto ja Petri Kaunisto pitävät Kainuun etuna sen pienempiä turistimääriä verrattuna Lappiin. KAINUUN MATKAILUTARJONTAAN oli tutustumassa keravalainen Sari Lampinen. tammikuuta 2025 16 // Hossa ja Vuokatti tunnettiin parhaiten Kainuun kohteista Milja Huotari, Maija Räsänen Kainuu esittäytyi viikonlopun aikana Helsingin Matkamessuilla Arctic Lakeland Kainuu -yhteisosastolla. Puolangan pessimistien taiteellinen johtaja Tommi Rajala kertoo, että heidän pisteensä tapetti (näkyy taustalla) on samaa tapettia kuin Puolangan Pessimismitalon tapetti. Kainuu on heille tuttu matkailukohde, ja ovat käyneet Vuokatissa ja Hossassa. – Tässä käy ihmisiä, jotka ovat matkailleet Kainuussa tai sitten ovat ajaneet Kainuun ohi jonnekin muualle mennessään. Visuaalisessa ilmeessä on jäljennetty 1970-luvun mummolaa. Kainuu on Muuroselle melko vieras paikka, ja hän kertoo, ettei ole juuri liikkunut seuduilla. Hän nautti Kainuussa ollessaan erityisesti metsässä samoilusta ja ulkoilusta, ja mainitsee Kainuun olevan turistille loistavaa aluetta. Eniten ihmiset tuntevat Vuokattia ja Hossaa, Mikkonen kertoo. Puolangan pessimistien piste sai kävijöiltä kehuja. Kaarinasta kotoisin olevat Jaana Kaunisto ja Petri Kaunisto vierailivat Kainuun osastolla. – Pienemmät turistimäärät ovat etu Kainuulle. Projektipäällikkö Teemu Kyllösen mukaan Kainuu on pieni alue, joten kansainvälisellä tasolla on helpompaa markkinoida yhdessä kaikkia Kainuun matkailualueita. Kainuu on myös vehreämpi kohde kuin Lappi, koska siellä on enemmän puustoa, Lampinen kertoo. Viikko siellä oli aivan ihana. Rajalan mukaan pessimistien realismia korostava piste on saanut kävijöiltä kehuja, että se jää aidosti mieleen ja sen muistaa vielä illalla kotonakin. Ylä-Kainuu // Tiistaina 21. – Hossassa ollessamme teimme kansallispuistoretken. Lisäksi Puolangan pessimisteillä oli tapahtumassa oma piste. VISIT SUOMUSSALMI JA HOSSA -pisteen lehtisiä selaili hämeenlinnalainen Kaisa Muuronen. Lampinen kertoo käyneensä matkailemassa Kajaanissa, Vuokatissa ja Hossassa. Vuokatti ja Hossa ovat monelle tuttuja, mutta vastaan on tullut myös tapauksia, joissa jotkut Vuokatissa matkailleet eivät muistaneet olleensa Kainuussa. KAINUUN LIITON koordinoima Arctic Lakeland Kainuu -yhteisosasto kattoi koko Kainuun matkailutarjonnan. PESSIMISTEILLE löytyi paikka ”siivouskomerosta”. – Tässä on ainakin kaksi ihmistä käynyt, jotka ovat olleet kiinnostuneita meistä