>>4
TORSTAI 22. >>6
NRO 67
PERUSTETTU 1965
IRTONUMERO 2 e
HANNA KAUPPINEN
Sorsajahti
käynnistyi
NITA LOHI
Viljelytilaa
vuokrapalstalta
Puolangan kunnan vuokraamilla palstaviljelmillä
kasvaa muun muassa kesäkurpitsaa. JUHANI MUSTONEN
WWW.YLAKAINUU.FI
Pelastunut
Peto ei saanut
vasikkaa
yrityksestä
huolimatta. >> 11
ANNIINA KEISKANDER
Hyrynsalmen yhtenäiskoulun remontti on valmis ja vanha tila on saanut uuden elämän koulun käynnistyttyä. >> 8
Kolumni: Ämmänsaaren nuoret tapasivat toisiaan baareissa 1970-luvulla. >> 2. Uuden paikan
avajaiset ovat syyskuun
alussa. ELOKUUTA 2013
HANNA KAUPPINEN
Koulukaupat
Suomussalmen
kunnanhallitus
päätti kiinteistökaupoista. >> 8
Perhekerho
uudistuu
Tänä syksynä iltaperhekerhon toiminta rakentuu
vaihtuvan teeman ympärille. Katso kuvista, millaisia värikkäitä yksityiskohtia koulusta löytyy nykyään.
Kuvasarjaan ja remontin taustoihin voi tutustua sivuilla 10-11.
Nordea kiinni
muuton ajan
Metsästys: Sorsan- ja karhunpyynti alkoi tiistaina >> 14?15
Ako-koira etsi sorsia metsästyskauden aloituspäivänä Saarilammelta.
Pankin Suomussalmen
palvelupiste muuttaa
Sampolaan
Kun melkein kaikilla on autot, kokoonnutaan huoltamoille.
Muut mediat
P
akkoruotsin vastustajat
ovat häärineet muun
muassa kesäfestareilla. elokuuta 2013
2 KESKUSTELE
Kolumni
Kesäkuva 22.8.2013
Juhani Mustonen
Verkko kuusen latvassa.
juhani.mustonen@almamedia.fi
Kirjoittaja on Ylä-Kainuun tuottava toimittaja.
JUHANI MUSTONEN
Baarissa
tavattiin
K
un ennen lähdettiin baariin, sillä ei tarkoitettu anniskeluravintolaan menemistä. Siellä istui nuoria ja vanhoja. Baari-määrite kattoi siihen aikaan
kaikki kahvilat, ruokapaikat ja tietysti
keskioluen myyntipaikat. Kun ihmisellä ei
ole nälkä, miksi hän syö . Ämmänsaaresta löytyi äkkiä laskien ainakin
kahdeksan baaria, jos huoltoasemien baarit jätetään pois.
Baarit olivat suosittuja käymäpaikkoja. Porkkanaa, sipulia, persiljaa, tilliä...
Viime vuonna meillä oli myös tomaattia,
kurkkua ja paprikaa. Siellä oli sodat käyneitä miehiä, moni
elämässä jo laitapuolellekin kallistunutta. Päättäväisellä otteella hän vei rettelöitsijät rivakasti ulos eikä samana
päivänä kannattanut tulla takaisin. Venäläinen Lukoil ehti
jo rakentaa Kemijärvelle
kerrostalon kokoiset öljyvarastot, jotka nyt on purettu.
Jotain tuli silloin väliin,
mutta nyt uskon radan toteutuvan. Sadosta on tulossa
kohtalainen.
Markku Pajuluoma
Suomussalmi
En. Nuoret kävivät
siellä mielellään, koska baarissa saattoi tavata samanikäisiä. Festarivieraathan
ovat usein siinä kunnossa,
etteivät kykene puhumaan
edes suomea.
Matti Simula
Suomen Kuvalehti
S
allan rata oli todella
lähellä toteutua jo 80-luvulla. Urheilukentällä käydessä saattoi pistäytyä baarissakin.
Nämä nuoret baarissa kävijät eivät kantaneet suuria rahasummia baariin, mutta silloin tällöin saatettiin juoda
munkkikahvit ja levyautomaattiinkin liikeni joskus 50 penniä.
Monet baarit olivat vilkkaita päiväsaikaan, kun pitäjältä
Ämmänsaaressa asioineet odottelivat linja-auton lähtöä.
Sellainen oli linja-autoaseman baari, jota pitäjänsä mukaan
Tahvanaisen baariksikin sanottiin.
Linja-autoaseman baari oli usein päivällä melkein täynnä. Rata päästää meidät
pois pussinperästä ja avaa
yhteyden itään.
Kari Väyrynen
S
yöminen ja syömättömyys ovat aikamme
sairauksia. Osa miesväestä joi runsaita määriä keskiolutta. Oli takuuvarmaa, että aina sieltä muutamia löytyi keskellä viikkoakin.
A
Nuoret
eivät häiriöitä
aiheuttaneet.
Nuorisotiloja ei ollut muuta kuin urheilukenttä. Löytyy perunaa, porkkanaa ja salaattia, marjoista mansikkaa.
Jyrki Könönen
Kuopio
Kyllä. ja
päinvastoin: kun ihminen
näyttää selvästi tarvitsevan
ruokaa, miksi hän oksentaa
sen pois tai jättää syömättä.
Syy on yleensä jossakin
muussa kuin kokissa.
Sari Ohinmaa
Raahen Seutu
Koillissanomat
Gallup: Kasvatatko itse vihanneksia?
Kyllä, meillä kasvaa vihanneksia kesähuvilalla. Nykyisin ei samanlaista enää ole. Satonäkymät ovat erittäin hyvät.
Pentti Kyllönen
Suomussalmi. Riitoja ja mekastustakin ilmeni.
Kun häiriöitä alkoi olla, astui keittiön puolelta esiin itse
kauppias, yleensä ystävällinen ja lupsakka mies. Koko toimenpide ei
vaatinut montaa sekuntia.
Nuoret eivät häiriöitä aiheuttaneet, vaikka heitäkin baarissa istui.
Sellaista oli baarielämä ennen vanhaan. YLÄ-KAINUU Torstaina 22. Minulla on vain yksiö kerrostalossa,
siellä ei voi kasvattaa vihanneksia.
Kaarina Kela
Suomussalmi
Kyllä. Kasvatan perunoita, porkkanaa, nauriita, tilliä ja myös mansikkaa. Ei ole baarejakaan entisessä merkityksessään enää olemassa. Erikseen olivat sitten hotelli ja Osulan Kievari sekä
lomakylä, joista sai halutessaan myös
väkevämpää juotavaa, jos ikä ja rahat riittivät.
Baareja oli Suomussalmella niin kuin kaikkialla muuallakin runsaasti. Ne
lienevät olleet kelpo paikkoja
haalia allekirjoituksia aloitteeseen
voim. elokuuta 2013 YLÄ-KAINUU
Mielipiteet: toimitus.ylakainuu@almamedia.fi, Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi. voim. on enemmän kuin kengät
Patentoitu pohjarakenne
- parantaa ryhtiä
- vähentää nivelten kuormittumista
- erinomainen iskunvaimennus
uss
Hyvä
UIMAPUKUVALIKOIMA
Uutta muo!tia
syksyyn
TAIKAHOUSUT
Trendikäs
ja lämmin
SÄÄRYSTIN
Syksyn uusi välariatjau!
lämmin uutuus
Naisille ja miehille!
MOLLTAN
NAHKATAKIT
alk.
229,- LVI-suunnittelu
- Erilliset energiatodistukset
Pyhäkyläntie 5a 89780 KAIKKONEN
Puh. (AMK)
E-mail: tatu.pesala@kle.fi
ma-pe 9-17
la 9-13
ma-pe 10-17
la 10-14
p. voim. pantit 1,20
Ilman korttia yksittäin 1,29 pl, sis. 25.8. Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.ylakainuu@almamedia.fi.
Syksyaysnk?elin!
varmoin MBT-jalkineilla
Olisi se voinut
olla puusiltakin?
MIELIPIDE Hieno asia, et-
tä loppuvuodessa pääse Jalonuoman yli kävelemään uutta siltaa pitkin.
Mutta minun puurakentajan sydämeni särkyi kun luin,
että kävelysilta tulee olemaan
tehty teräksestä ja vain kansi
on puusta.
Mikä on se hieno ekologinen raaka-aine, joka kasvaa
Kainuussa. Hinta voim. suuret kellot . voim. Torstaina 22. Kirjoita viestin alkuun
YLÄ ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Se pääsi vasta 49
vuotta sitten eläkkeelle. korit
79 Terve-
3 pl
(0,40/l)
sis. Kirjoituksia ei palauteta. voim. Eikö se ollut puu,
se aine, mistä joskus täällä
osattiin tehdä lähes kaikki!
Eikö se ollut puun käyttö, jota
piti Suomen politikoiden
mukaan kasvattaa?
Minulla nousevat useasti
niskakarvat pystyyn, kun
huomaan, kuinka huonosti
täällä nykyään osataan hyödyntää koti-ovien edessä kasvavaa, mahtavaa rakennusmateriaalia. 1,1 kg
29
COSTA RICA KAHVI
GRILLIKYLKI
00
kg
Tarj. pantit 3,60. Ja vain vertailun vuoksi:
Sveitsissä on paljon vähemmän puuta kuin Suomessa,
metsät peittävät vain neljäsosa pinta-alasta.
Milloin Suomessa päästään siihen, mitä keskieurooppalaiset turistit itse asiassa odottavat, kun käyvät
täällä. to-pe 22.-23.8.
pkt
(4,59/kg)
tuloa!
K
Vaate- ja
Kodintekstiili
ÄHKÖNEN
Kauppakeskus, p. 045 355 1070
Kauppakatu 2-6, SUOMUSSALMI. (08) 711 311
Keskuskatu 24-26, Suomussalmi
metsästyskauden AVAjaisiin!
avajaisiin!
METSÄSTYSKAUDEN
HINNAT VOIMASSA TO-SU 22.-25.8.2013, ELLEI TOISIN MAINITA
www.k-market.com
GRILLISTÄ
Atria
NAUDAN
SISÄFILE n. Kirjoituksia koskevat
tiedustelut 010 665 9018. Siihen asti isot linja-autotkin
kulkivat vanhuksen kautta!
Nyt se palvelee edelleen ratsastajia ja kävelijöitä. 045 317 8393
p. Puurakentaminen
muuten työllistää paikallisesti tosi hyviin. pantit 0,40 (0,59/l).
1
POISTOREKISTÄ
to-la 22.-24.8.
TUOTETTA YHDEN
TUOTTEEN HINNALLA!
Tarj. He kuvittelevat, niin
kuin minä joskus, että Suomi
on puunkäytön ja puurakentamisen osaamisen mallioppilas. Kirjoita napakasti. taulut
. saakka.
ps
(0,45-0,89/kg)
0
99
kg
III-OLUT
4,5%, 0,33 l/tlk
21
84
24-pack
(2,30/l) sis.
pantit 3,60
Ilman korttia 26,40 24-pack (2,88/l),
sis. 25.8. to-la 22.-23.8.
HIILLOSMAKKARAT
3 pk t
kg
Atria
TUORETTA JA RAIKASTA ?
JOKA PÄIVÄ
-38%
kpl
Tarj. 18.6.13 alk.
TARJOUSTAKUU
K-PLUSSA-
TARJOUKSISSA
AINA
VÄHINTÄÄN
24 -pack
- 10 %
0
95
3
1,5 l/pl
35
rs
(9,52-9,90/kg)
VICHY JA
KIVENNÄISVEDET
3 pkt
(3,33/kg)
6790
HILLOMUNKKI
Ilman korttia 5,73 rs (11,02-11,46/kg).
-20 %
Kuvan
NEULETUNIKA
Ämmän Leivän
hunajamarinoitu, naturel
pkt
(4,23/kg)
-31-40%
89
4
5
00
a
Syysuuttivittäin
tulee päTervetuloa tutustumaan!
Raj. 045 879 0676
ma - pe 9 - 17, la 9 - 14
LISÄKSI
K-PLUSSA-PISTEILLÄ
ETUSI JOPA
- 5%
ma-pe
la
su
7-21
7-18
12-18
HERKKUKIRSIKKA
Kirsi Moilanen, puh. to-pe 22.-23.8.
-32 %
3 pl!
00
Vanha tuttu
Lapin Pakarin
NÄTTI JUSSI LEIPÄ
390 g
2
Sisustus- ja lahjatavaraosastolta
UUTTA ILMETTÄ KOTIIN!
. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Toivoisin päättäjiltä ensi keralla enemmän
tunnesidettä omaan alueeseen ja sen raaka-aineeseen.
Tietysti on oma vikani,
kun en ole huomannut kyseistä projektia aikaisemmin.
Olen ollut varmaan veistämässä yläkainuulaista hirttä!
Kiinnostuneille kuvia puusilloista löytyy sivultamme
www.alppisalvos.fi.
Meiri Rohner
pienyrittäjä Hyrynsalmen
Uutuudet!
MBT . lyhdyt
. 040 184 3524, Tatu Pesälä, Ins. 1 erä/talous.
Ilman korttia yksittäin 2,69 pkt (5,38/kg).
Tarj. Kirjoittajan
nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Mikä pettymys.
Milloin asialle aletaan tehdä jotain. saakka.
500 g, myös tumma paahto
12
90
-13 %
BROILERIN FILEEPIHVI 3 kpl/500-520 g,
400 g
KESÄPORKKANA
1 kg/ps, Suomi
KESÄPERUNA
2 kg/ps, Suomi
0
Ilman korttia 1,29-1,49 ps (0,65-1,49/kg).
MINIVESIMELONI
kokonainen, Espanja
1
69
Tarj. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Monet
kunnat Sveitsissä ovat sitoutuneet siihen, että julkisissa
rakennuksissa pitää olla
mahdollisimman paljon puuta. Niin ?
sen jänneväli on muuten 45
3
töihin ja vapaa-aikaan
metriä! Taisi se olla pikkuisen
enemmän kuin mitä tarvitaan Jalonuoman yli.
Sveitsissä ja Keski-Euroopassa ylipäätänsä rakennetaan myös uusia puusiltoja.
Niitä on isoja, liikenteeseen
sopivia, mutta varsinkin tällaisia kävelysiltoja. Missä on ylpeys
Suomen parhaimmista petäjistä ja lujimmista kuusista?
Minun kotipaikkani naapurikylällä on katettu puusilta, joka täyttää ensi vuonna
235 vuotta
Yleisö ja viranomaiset voivat vaikuttaa ja antaa palautetta koko prosessin ajan.
Peto
yritti
viedä
vasikan
Hyökkäys: Vasikkaa
suojelleet aikuiset eläimet
karkottivat tunkeilijan.Vasikan vammat
Vaihekaavasta parantuneet nopeasti.
arviointisuunnitelma
Juhani Mustonen
Kainuun maakuntahallitus
hyväksyi Kainuun kaupan
vaihemaakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Nämä nautaeläimet ovat
tunnettuja siitä, että ne pitävät erityisen hyvää huolta vasikoistaan.
Tilalla on 22 aikuista nautaa ja suunnilleen saman verran vasikoita. Venäjän valtuuskuntaa johtaa
vastaavasti duuman puheenjohtaja Sergei Naryshkin.
Suomesta juhlaan osallistuu valtiovallan, kuntien, yritysten ja kansalaisjärjestöjen
edustajia, kainuulaisia Kostamus-rakentajia ja maakunnan kulttuuritoimijoita.
Suomessa juhlaa on suunnitellut työryhmä, jossa ovat
olleet mukana UKK-Seura,
Suomi-Venäjä-Seuran Pohjois-Suomen piiri ja Kainuun
liitto. Siitä saatiin 18 lausuntoa.
Ilmeisesti karhu vieraili Tähyksen tilalla laiduntaneen
lihakarjan parissa Suomussalmella kolmisen viikkoa
viikkoa sitten.
Isäntä Terho Härkönen
kertoo, että noin kolme viikkoa sitten iltahämärissä eläimet käyttäytyivät levottomasti laitumellaan talon välittömässä läheisyydessä.
. elokuuta ja ne ovat esillä 27. Alaleuka lerpotti alaspäin ja oli turvoksissa. syyskuuta toteutetaan suomalais-venäläisen yhteistyön historiaa
ja nykypäivää peilaavana mo-
sa syntyneen vasikan kimppuun ja yrittänyt raahata sitä
mukanaan.
Tämä ei kuitenkaan onnistunut, ja on mahdollista, että
karjalauman aikuiset yksilöt
ovat karkottaneet tunkeilijan
pois.
Tähyksessä on Aberdeen
angus -rotua olevaa lihakarjaa. Havaintoja
on tehty myös aikaisempina
vuosina.
Tiellä nähty oli ilmeisesti
Juhlassa on läsnä korkean
tason poliittinen ja taloudellinen edustus Suomesta ja Venäjältä.
Suomalaista valtuuskuntaa johtaa eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma. Rakentajista osa oli
Ylä-Kainuun alueelta Suomussalmelta, Hyrynsalmelta
ja Puolangalta.
Kostamus-hankeen arvioidaan tuoneen Kainuuseen
tuloa noin 300 miljoonan euron verran.
Kainuulaisillekin tärkeä rajakaupunki Kostamus viettää
pian 30-vuotisjuhliaan. Aikuinen sonni
painaa jo lähes 1 000 kiloa ja
lehmäkin useita satoja kiloja.
Saattaa olla, että karhu on
säikähtänyt päättäväisesti
vasikkaa puolustanutta laumaa.
Vasikka on tervehtynyt alkujaan pahan näköisistä
vammoista hyvin ja kulkee
muun lauman mukana laitu-
Pedon tekemät jäljet ovat parantuneet hyvin vasikan turvasta. Vasikka oli myös ravassa kaulaa
myöten.
Härkönen päättelee tästä,
että joku peto, karhu tai susi . Lisäksi ohjelma on tarkoitus sovittaa tiiviisti yhteen
niin ikään valmisteilla olevan
Kainuun maakuntasuunnitelman 2035 kanssa.
Valmisteluun liittyvät
asiakirjat asetetaan nähtäville 28. elokuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Maakuntaohjelmaa
laaditaan
Kainuun maakuntahallitus
on käynnistänyt Kainuun
maakuntaohjelman 20142017 valmistelun. Myös syönti onnistuu.
Näkyvin merkki, joka muistuttaa ikävästä tapahtumasta
on normaalia suurempi kuolan erittäminen.
Härkönen sanoo harkinneensa vasikan lopettamista,
sillä päivystävä eläinlääkäri
oli antanut tällaiset ohjeet.
Kun eläin kuitenkin alkoi toipua nopeasti, se on saanut
jäädä eloon.
Isäntä oli katsellut laidunmaalta mahdollisia pedon
jälkiä, mutta ei ollut niitä havainnut, mutta samana päi-
nipuolisena tapahtumana.
Kainuulle Kostamus-rakentaminen oli merkittävä työllisyysprojekti.
Vuosien 1974?1983 välisenä aikana keskimäärin 1 500
kainuulaista rakentajaa työskenteli vuosittain Kostamuksessa. Runsaanpuoleinen kuolan eritys muistutt
A
Kuului kova
metakka, ja sitä
kesti noin puoli
tuntia.
Terho Härkönen
maanviljelijä
mella. Lisäksi
UKK-Seura on pyytänyt tukea Kostamus-rakentamisessa mukana olleilta suomalaisilta yrityksiltä.
Muistomerkin paljastusjuhla lauantaina 14. Maakuntavaltuusto
päätti vaihekaavan laatimisesta maaliskuussa.
Maakuntakaavaan tarvitaan muutos, koska 16.4.2015
alkaen vähittäiskaupan suuryksikön määritelmää sovelletaan myös paljon tilaa vaativan erikoistavaran kauppaan.
Maakuntakaavaan pitää
sisällyttää kaupan sijainnin
lisäksi suuryksikön koon alaraja ja enimmäismitoitus.
Kaavaprosessissa arvioidaan kaupan sijainnin ja mitoitusten vaikutusta seutuun
ja sovitetaan ne yhteen muun
maankäytön kanssa.
Suunnitelman luonnos oli
nähtävillä huhti-toukokuussa. 14.
syyskuuta paljastetaan UKKKosygin-muistomerkki.
vänä löytyi Tähyksen viljelystieltä karhun jälkiä.
Hän ei usko, että vasikka
olisi vahingoittanut itseään
mitenkään muuten.
Karhu ei ole mitenkään harvinainen näky Tähyksen
suunnalla. Uusi maakuntaohjelma valmistuu kesällä 2014.
Maakuntaohjelma on
maakunnan yhteiset lähivuosien kehittämistavoitteet sisältävä asiakirja. Juhla on kaikille avoin.. todennäköisimmin karhu, oli hyökännyt toukokuus-
juhani.mustonen@almamedia.fi
Kostamus juhlii
syyskuussa
Martti Huusko
martti.huusko@almamedia.fi
Kostamuksen kaupungin perustamisesta on kulunut 30
vuotta. Kuului kova metakka, ja
sitä kesti noin puoli tuntia,
Härkönen selvittää.
Aamulla Härkönen havaitsi, että yhdellä vasikalla oli
verta vuotava haava turvassaan. Kainuulle tärkeä rajakaupunki järjestää merkkivuoden kunniaksi useita tilaisuuksia.
Näkyvä, kansainvälisen tason tapahtuma on 14. Uuteen ohjelmaan vaikuttavat muun
muassa hallintokokeilun
päättyminen ja muuttunut
EU:n rakennerahastosäädäntö. Muistomerkki sijoitetaan
Kostamuksen kulttuuritalon
lähellä sijaitsevaan puistoon.
Muistomerkin rahoitus
hoidetaan Venäjällä. syyskuuta saakka. syyskuuta, jolloin Kostamuksessa
paljastetaan UKK-Kosygin
muistomerkki.
Moskovalaisen taiteilijan,
professori Aleksander Kovaltzukin suunnittelema
muistomerkki on pronssivalusta valmistettu näköispatsas. Terho Härkönen
teki karhuhavainnon ajaessaan traktorilla Puraksen tietä Haukilan koululta päin aiemmin kesällä. YLÄ-KAINUU Torstaina 22
Päivisin Ruukinkankaan urheilukenttä on koululaisten käytössä, mutta sekaan mahtuvat myös muut liikkujat.
Hyrynsalmella välinevarasto on lukittu ilkivallan estämiseksi. Suomen kansalliseläin.
Urheilukentälle MMkisojen innostamana
Oman kylän urheilukenttä ei ehkä ole yhtä iso ja näyttävä
aa tapahtuneesta.
JUHANI MUSTONEN
niin sanottu erauskarhu, jonka emä oli karkottanut.
On todennäköistä, että
karhu on oleskellut tilan lähellä pitempäänkin, sillä karja on huutanut poikkeuksellisen paljon edellä kuvatun tapahtuman jälkeen muutamina iltoina.
. Torstaina 22. Iltatoiminnasta voi sopia kunnan liikuntatoimen
kanssa.
Toimituksen kokemusten mukaan juoksukin tuntuu
houkuttelevammalta, kun alla on oikea juoksurata ja yksi
porukasta toimii ajanottajana. Nopeutta voi mitata esimerkiksi kännykän sekuntikellolla.
Trampoliinittoman perheen lapset pitävät varmasti korkeushyppypaikan isosta patjasta. Astetta hauskemmaksi
hyppelytuokio muuttuu, kun äiti tai isä palauttaa mieleen
kouluaikaiset opit ja näyttää pienille liikkujille mallia. Haluamme, että edustajisto on mahdollisimman hyvä pienoiskuva pankin asiakaskunnasta, silloin jäsendemokratia toteutuu oikealla
tavalla, Timo Polo sanoo.
Edustajistovaalit pidetään
4.?17. Annamme sitten lisää neuvoja, opastaa
Suomussalmen Osuuspankin
toimitusjohtaja Timo Polo.
Ehdokasasettelu päättyy
9. Välineiden lainaamisesta kiinnostuneita kehotetaan ottamaan yhteyttä kunnan vapaa-aikatoimeen. Kiinnostus ja
oman elämän asiantuntemus
riittävät.
. Mutta onhan täällä pitkät välimatkat lähimpiin taloihin, hän toteaa.
Hän ei silti pelkää petoja,
vaan aikoo käydä lintumetsällä entiseen malliin.
Aberdeen angus -lauman
aikuiset eläimet saattavat
puolustaa vasikoita hyvinkin
raivokkaasti.
OP:n edustajiston
vaalit lähestyvät
Sirkku Rautio
sirkku.rautio@almamedia.fi
Suomussalmen Osuuspankin
edustajiston vaalien ehdokasasettelu on alkanut.
Ehdokkaaksi voi asettua
jokainen omistajajäsen, joka
on liittynyt Suomussalmen
Osuuspankin omistajajäseneksi viimeistään 28.6.2013
ja on vaalien alkaessa täyttänyt 18 vuotta. Muuten kenttä on kuntalaisten vapaassa käytössä.
Puolangalla urheilukentän varastot ovat auki päiväsaikaan. Varsinaisessa edustajiston kokouksessa muun muassa päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja toimitusjohtajalle edelliseltä tilikaudelta. Euroopan suurin maapetoeläin.
. Jos tuotantoeläimiä ei
olisi, eivät karhut mahtaisi
pyöriä niin paljon täällä, Härkönen arvelee.
Hän lisää, että pienessä
jännityksessä saa olla, mitä
seuraavaksi sattuu.
Härkönen ei pidä hyvänä
sitä, että karhut alkavat tulla
talojen lähelle.
. Ehdokkaaksi
haluava ei saa olla osuuspankin palveluksessa eikä sen
hallituksen tai hallintoneuvoston jäsen.
SIRKKU RAUTIO
. marraskuta. Lenkkareissa ja verkkareissa
onnistuvat sekä hypyt, juoksulajit että heitot.
Välineitä esimerkiksi keihäänheittoon ja kuulantyöntöön voi lainata kentän välinevarastosta. Edustajiston kokouksessa valitaan myös tilintarkastaja ja hallintoneuvoston jäsenet.
Edustajisto valitaan Suomussalmen Osuuspankissa
nyt toisen kerran.
Timo Polon mukaan Suomussalmella on tavoitteena
edustajiston jäsenmäärään
nähden kolminkertainen
määrä ehdokkaita.
. Helpoiten ehdokkaaksi
pääsee, kun ottaa yhteyttä
pankin konttoriin tai täyttää
op.fi/vaalit-sivuilla lomakkeen, jolla kertoo haluavansa
ehdokkaaksi. elokuuta 2013 YLÄ-KAINUU
5
JUHANI MUSTONEN
TOIMITUS SUOSITTELEE
FAKTA
SIRKKU RAUTIO
. Arvioiden mukaan Suomessa on yli 1 500 karhua.
. Suoritukset eivät ehkä ole teknisesti tyylipuhtaita, mutta tärkeintä on välittää jälkikasvulle liikunnan ilo.
Urheilukentät ovat kuntalaisten vapaasti käytettävissä.
Liikkumaan voi yleensä mennä ilman varattua vuoroa,
kunhan katsoo, ettei häiritse kentällä samaan aikaan harjoittelevia ryhmiä ja muita harrastajia.
Penkkiurheilijoillekin on syksyllä ohjelmaa paikallisilla
urheilukentillä. Tarvitut välineet
pitää varata etukäteen kunnan liikuntatoimesta, ja liikuntapaikkojen hoitaja järjestää ne paikalle. syyskuuta.
Hyvä edustajisto kuvastaa
monipuolisesti omistajajäsenkuntaa, joten myös ehdokkaiksi toivotaan monenlaisia ihmisiä.
kuin yleisurheilun MM-kisojen näyttämönä toiminut Moskovan olympiastadion, mutta se ei estä kokemasta liikunnan riemua yleisurheilulajeissa.
Urheilutuokio esimerkiksi oman perheen kesken ei vaadi erikoisia esivalmisteluja. Vaaleissa
voivat äänestää pankin omistajajäsenet. Edustajistoon valitaan 18 jäsentä neljän vuoden toimikaudeksi.
Edustajiston vaalit järjestetään samanaikaisesti yhteensä 62 eri osuuspankissa.. Uroskarhu voi painaa jopa
300 kiloa.
. Ehdokkaaksi toivotaan
ihan tavallisia omistajajäseniä, jotka tuovat mukanaan
oman asiantuntemuksensa ja
ovat kiinnostuneita yhteisistä asioista finanssialan näkökulmasta, Polo sanoo.
Edustajisto on osuuspankin ylin päättävä elin. Suomussalmella
välinevarasto on auki arkisin aamusta kello 15?16 saakka.
Välineitä voi lainata myös ilta-aikaan. Esiintyy koko Suomessa lukuunottamatta Ahvenanmaata.
. Edustajistoon valitaan 18 jäsentä.
Edustajiston jäseniltä ei
vaadita erityistä pankkiasioiden osaamista. asteen oppilaiden koululaiskisat 12.
syyskuuta.
Suomussalmen Osuuspankin edustajisto valitaan nyt toisen
kerran. Aiheuttaa vahinkoja etenkin
porotaloudelle.
. Karhu (Ursus Arctos).
. Esimerkiksi Suomussalmella järjestetään
peruskoululaisten ja 2
Tarkoitus
on tehdä luokkahuoneista
pienempiä, majoituskäyttöön soveltuvia huoneita. Kiinteistön pinta-ala on 1,9155 hehtaaria.
Veikka Juntunen aikoo
Pesiön lakkautettu kyläkoulu myytiin Risto Kinnuselle 72 000 eurolla.
FAKTA
HANNA KAUPPINEN
. Tavoitteena on tehdä hyväksyttyä
majoitustilaa 500 ihmiselle.
. Sakaran koulu päätettiin
myydä Veikka Juntunen Oy:lle
31 000 eurolla.
kaupanteon jälkeen aloittaa
koululla remontin. Tiistaina pidetyssä kokouksessa kunnanhallitus päätti
myydä Pesiön koulurakennuksen Risto Kinnuselle 72 000
eurolla.
. Ostin sian
säkissä, kommentoi Kela
kiinteistökauppoja.
Ensi töikseen Kela aikoo
laittaa lämmityksen viime
vuoden kylmillään olleeseen
paloasemaan ja miettiä käyttöä puretun suojatyökeskusrakennuksen jäljelle jääneelle
puuosastolle, joka on valmistunut vuonna 1996.
Myynnissä oli myös Saarijärven lakkautettu koulu,
mutta siitä ei tullut yhtään
tarjousta.
Suomussalmen vasemmistoliiton valtuustoryhmä haluaa
lopettaa energiajuomien
myynnin alle 16-vuotiaille.
Vasemmisto esittää, että
Suomussalmen kunta ryhtyy
yhteistyöhön paikallisten
kauppiaiden kanssa energiajuomien myynnin lopettamiseksi. 1950-luvulla Suomussalmella rakennettiin kaikkiaan 28 koulua, 22 oppilasasuntolaa sekä koulujen talousrakennuksia yhteensä
651 miljoonan markan arvosta
vuoden 1961 rahassa.
2
Sakaran kansakoulu valmistui vuonna 1950. kesäkuuta ilmestyneessä YläKainuu-lehdessä, 28. Piharakennukseen tulee marjanostopaikka ja jos lupa irtoaa, niin hän rakennuttaa tontille vielä mökkejäkin. Ei minulla ole oikeastaan
mitään suunnitelmia, en ole
edes käynyt katsomassa rakennusta sisältä. heinäkuuta mennessä kunta sai
yhteensä kahdeksan ostotarjousta.
Pesiön koulu -nimisen tilan
ja sillä sijaitsevien rakennusten uusi haltija on Risto Kinnunen. Määräaikaan 25. Kaupat syntyivät 72
000 eurolla. elokuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
Suomussalmen
kunta myy
kiinteistöjä
HANNA KAUPPINEN
Kaupat: Kolmelle kohteelle löytyi uusi omistaja
Hanna Kauppinen
hanna.kauppinen@almamedia.fi
Suomussalmen kunnanhallitus päätti tiistain kokouksessaan myydä Pesiön ja Sakaran lakkautetut koulut sekä
Kirkonkylän entisen paloaseman piharakennuksineen
korkeimman tarjouksen tehneille ostajaehdokkaille.
Kiinteistöjen myynti-ilmoitukset oli julkaistu 27. Peruskouluun tultaessa
oppilasmäärä laski nopeasti pariinkymmeneen, missä se säilyi
90-luvulle asti.
3
Pesiön kansakoulu muutti
vuonna 1949 vuokratiloista
omaan taloon, joka valmistui
asuntoloineen Kopioniemeen.
Asuntola suljettiin vuonna 1963,
kun koulukyytejä lisättiin. Pisteiden väärinkäytökset ovat selkeästi vähentyneet.
Telkkarit, autonrenkaat,
sohvat ja rakennusjätteet
päätyvät jätemökin edustalle
entistä harvemmin, osoittavat Ekokympin kameravalvonnan tulokset. Kauppahinta oli 8050 euroa. Kunnan peruskoulut ja
nuorisotilat tulisi samalla nimetä energiajuomattomiksi
alueiksi.
Suomussalmen kunnanhallitus päätti tiistaina lähettää asian elinkeinoasiamiehen valmisteltavaksi.
Vasemmisto vetoaa siihen,
ettei energiajuomia suositella
lapsille, raskaana oleville tai
kofeiiniherkille.
Lisäksi valtuustoryhmä
huomauttaa, että energiajuomilla saattaa olla terveydelle
ja nuorten elämänhallinnalle
haitallisia vaikutuksia.
Nyt myytävät kyläkoulut rakennettiin 1940?50-lukujen vaihteessa
Kiteytys: Monet syrjäseutujen
asukkaat kävivät
viime vuosisadalla kyläkoulua.
Nyt useimmat
koulut on lakkautettu ja kiinteistöt vaihtavat
omistajaa.
1
Sotien jälkeen alkoi Suomessa
kansakoulusavotta, jolla pyrittiin syrjäseutujen koulutuksellisen tasa-arvon toteuttamiseen. Määräaikaan mennessä
kiinteistöstä saatiin kolme
ostotarjousta.
Kiinteistö sijaitsee kirkonkylän asemakaava-alueella ja
kauppaan sisältyi vuokraoikeus tilan 2240 neliömetrin
määräalaan.
. Uusi talo
ratkaisi tilaongelmat, joita oli
ollut aiemmin Kerälän koulupiirissä. Ensin palkataan rakennussuunnittelija ja sitten hyväksytetään rakennustarkastajalla, että tiloista tulee virallisesti majoituskäyttöön sopivat, kertoo Juntunen.
Aluekeräyspisteet
siistiytyneet
Kirkonkylän vanha paloasema myydään Raimo Kelalle 8050 eurolla.
jaitsevan piharakennuksen
uusi omistaja on Raimo Kela. Tilan pinta-ala
on 1,8 hehtaaria.
Määräaikaan mennessä tilasta saatiin yhteensä kolme
ostotarjousta.
Sakaran koulu -niminen
kiinteistö myytiin Veikka
Juntunen Oy:lle 31 000 euron
kauppahinnalla.
Tarjous oli ainoa, mitä
kiinteistöstä tehtiin. Suurimmillaan oppilasmäärä käväisi lukuvuonna 1954?55,
jolloin koululaisia oli 72 ja opettajia kaksi. kesäkuuta ilmestyneessä Kalevassa sekä kunnan nettisivuilla. Samalla päivitetään aluekeräyspisteiden ilmoitustaulujen tiedotteet.
Aluekeräyspisteitä on Ekokympin toiminta-alueella 134
kappaletta.
Energiajuomat pois
lapsilta
. Vielä vuonna 1995
oppilaita oli 51 ja opettajia kolme.. Kirkonkylän entinen paloasema päätettiin myydä Raimo Kelalle 8050 eurolla.
Kirkonkylän entisen paloaseman ja sen pihapiirissä si-
Maaseudun jätemökit eli
Ekokympin aluekeräyspisteet ja niiden ympäristöt ovat
tänä kesänä olleet aiempaa
siistimmät. Myös pisteiden käyttäjiltä saadut asiakaspalautteet ovat olleet
enimmäkseen myönteisiä.
Jätemökit siistiytyvät entisestään, kun Ekokympin uuden ilmeen mukaiset ovikyltit asennetaan paikoilleen tänä syksynä. Suomussalmen kunta pisti
keväällä myyntiin Pesiön, Sakaran ja Saarijärven lakkautetut koulukiinteistöt sekä kirkonkylän vanhan paloaseman.
. Oppilasmäärä saavutti huippunsa
vuonna 1964, jolloin koulussa oli
92 oppilasta. YLÄ-KAINUU Torstaina 22
Toivomme mukaan uusia jäseniä, etenkin myös alakoulun vanhempien puolelta, yhdistyksen puheenjohtaja Matti Moilanen sanoo.
Moilanen on itse ollut mukana toiminnassa kaksi talvea, ja hänestä tuli puheenjohtaja Anne Karhapään antaessa tehtävän eteenpäin
viime syksynä.
. Tämä on mielekästä
yhteistä tekemistä, joka saa
irrottautumaan kotoa.
Kehyksiä sovittaneiden
HJAKORTTEJA
3 kpl 50 ?:n OSTOLA
seihin.
silmäla
. Merkille
pantavaa on, että Kajaanissa
oli työttömänä 16,6 prosenttia työvoimasta.
Puolangan työttömyysaste
oli 15,1 prosenttia ja Suomussalmen 15,7 prosenttia. Torstaina 22. Koko valtakunnan tasolla kasvu oli 17
prosenttia.
ELY-keskuksen mukaan
nuorisotyöttömyyden kasvu
johtuu työllisyystilanteen
selvästä heikentymisestä ja
uuden työvoiman kysynnän
vähenemisestä. Avoin järjestäytymiskokous
pidetään Ruukinkankaan koulun opettajanhuoneessa tiistaina 27. suomussalmi@rautia.?
Löydät
meidät myös
Facebookista. elokuuta Ruukinkankaan koulun opettajanhuoneessa kello
18.
. Kokoontumisia meillä
on noin neljästä viiteen luku-
Kainuun energia-alan yritykset näkevät kasvun mahdollisuuksia erityisesti metsäenergian hyödyntämisessä.
Kasvun tueksi tarvitaan kuitenkin osaamisen vahvistamista. Lisätietoja antaa Matti Moilanen numerosta 045 330
6353.
Työttömyys kasvoi
heinäkuussa
juhani.mustonen@almamedia.fi
Työttömyys kasvoi Kainuussa ja koko maassa heinäkuun
aikana. elokuuta 2013 YLÄ-KAINUU
7
Aktiivisia
vanhempia
Energia-ala
voi kasvaa
Kainuussa
Vanhempainyhdistys: Ruukinkankaan koulun kotiväkijoukkoihin
ANNIINA KEISKANDER
Anniina Keiskander
anniina.keiskander@almamedia.fi
Kirpputoreja, pelastusharjoitus, joulumyyjäiset, suunnittelukokouksia....ja entäs tänä
tulevana vuonna. 010 440 9100
Avoinna:
ma-to 7.00 - 17.00
pe
7.00 - 18.00
la
8.30 - 13.00
www.rautia.. Kainuun oli työttömiä työvoimasta 15,8 prosenttia.
Vielä heikompi työllisyystilanne oli Pohjois-Karjalassa
(16.9 prosenttia) ja Lapissa
(16,6 prosenttia).
Kainuussa oli heinäkuun
lopussa heikoin työllisyystilanne edelleen Kuhmossa,
jossa työttömyysaste nousi
18,4 prosenttiin. 2499,-)
(norm. Hyrynsalmella oltiin 17,1 prosentissa.
Kainuun kuntien paras tilanne oli Paltamossa, jossa
työttömyysaste nousi yli 10
prosentin (10,7 prosenttia).
Nuorisotyöttömyys kasvoi
edellisestä vuodesta 32 prosenttia Kainuussa. Yli 400 henkilöä
on ollut yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä.
Työvoimakoulutuksessa
oli heinäkuun lopussa 287
henkilöä ja omaehtoisessa
opiskelussa 374 henkeä.
KellO Optiikka
APPALAINEN
Suomussalmi 050 413 4325
(08) 711 062 (8,21 snt/puh. Energia-alan yrityksille tehdyn kartoituksen perusteella alalle kaivataan esimerkiksi lämpöyrittäjyyden koulutusta. klo 11.00?17.00
Silmälasimuodin asiantuntija,
edustaja MATTI HAARALA Rajaset Oy:ltä
esittelee syksyn kehysuutuudet.
Persoo
kehyknalliset
set!
Vanhempainyhdistys järjesti viime vuonna muun muassa kirpputorin Ruukinkankaan koululla. Lähes viidennes
eli 1 084 henkilöä on ollut yli
vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä.
Määrä on kasvanut 25 prosenttia vuoden takaisesta tilanteesta. Kuvassa silloinen rehtori Vesa-Tapio Palokangas ja yhdistyksen silloinen puheenjohtaja
Anne Karhapää.
kautena, riippuen siitä, onko
jokin tempaus tai tapahtuma
tulossa lähiaikoina, Moilanen
kuvaa toimintaa.
Yhdistys on tapahtumien
ideoimisen ja järjestämisen
lisäksi vieraillut muun muassa koulun aamunavauksissa.
. Myös oman koululaisen arjesta saa paremman kuvan, kun eivät lapset,
etenkään enää teini-iässä
kerro kotona niin tarkkaan
koulussa tapahtuvista asioista, Moilanen sanoo.
Yhdistyksen toiminnassa
myös eri asteiden vanhemmat pääsevät tapaamaan toisiaan.
. www.k-maatalous.. Yrityksissä on monesti tarvetta hallita polttoaineen tuotantoketju raaka-aineen hankinnasta aina ener-
SILMÄLASIKEHYSTEN
ESITTELYPÄIVÄ
KE 28.8. Usein jää hyvä mieli, kun
jokin juttu on saatu onnistumaan. 3,35)
(norm. 1390,-)
TAKKAUUNI
-kortilla
KEVYTPEITE
2 x 3 m (norm. Yhdistyksessä mukana
olo antaa ihan eri tavalla tietoa koulun asioista, verrattuna kotipostin kautta tulevaan
tietoon. . 99,90)
79,-
319,-kortilla
Uunisepät Aina valmis
Balladi Forte KIUAS AF6
(norm. + 5,9/16,9 snt/min. On ollut mukava tutustua vanhempiin, joihin muutoin ei olisi koskaan tutustunut, kun lapset ovat eri-ikäi-
siä.
Moilanen kertoo, että yhdistys on mukava harrastus
tiedonsaannin lisäksi.
. 1690,-)
800,Palveleva erikoisliike
999,-
1,50kpl
Tarj. )
www.kello-optiikka.?
Rautiassa on nyt
ALENKORJUU!
. elokuuta kello 18.
,
Tervetuloa
tutustumaan
ja sovittamaan!
FAKTA
. Järjestäytymiskokous on tiistaina 27. Työmarkkinoille pyrkivät nuoret eivät
työllisty.
Työttömyys on pitkittynyt
Kainuussa. Yrityksillä on
myös työvoiman tarvetta.
Kainuun ELY-keskus ja TEtoimisto kartoittivat kevään
2013 aikana energia-alan yritysten työvoima-, koulutusja muita kehittämistarpeita
sekä alan kehitysnäkymiä 12
yritystä haastattelemalla.
-kortilla
Lagerholm
VARASTO
NAULAINSETTI
(norm. . Koulu tulee tutummaksi myös työympäristönä.
Muutoin olisi vähän sokkona
ja usein väärässä luulossa.
Yhdistyksen kautta on mahdollisuus vaikuttaa, me
saamme aika hyvin sananvaltaa ja mielipiteitämme kuunnellaan mielellään, Moilanen
sanoo.
Yhdistyksen yhteistyö
koulun kanssa on tiivistä, sillä kokouksissa on mukana
myös rehtori ja kaksi opettajaa, toinen oppilaskunnan
edustajaopettaja.
. niin kauan kuin tavaraa riittää tai 31.8.2013 saakka.
Risteentie 1, 89600 SUOMUSSALMI
p. voim. Yhdistys palaveeraa noin
4-5 kertaa lukukaudessa. Uusia jäseniä etsitään.
kesken arvomme
Paljon tuotteita alennetuin hinnoin!
GRILLIT JA
KAASUJÄÄKAAPIT, -HELLAT TARVIKKEET
JA -LIEDET
PAINEPESURIT
-30% -30% -30%%
-kortilla
Juhani Mustonen
gialaitosten tuotanto-osaamiseen asti. Ruukinkankaan vanhempainyhdistys on jäsenmaksuton yhdistys.
. Toiminnan kautta on
vahvistunut tunne, että lapsella on turvallinen oppimisympäristö. Ruukinkankaan koulun vanhempainyhdistys aloittaa käynnistyvän syksyn myötä jälleen toimintansa ja etsii myös
ihan uusia jäseniä matkaan
ideoimaan. 459,-)
1999,-kortilla
-kortilla
MÄRKÄ-/
KUIVAIMURI
(norm
Visioon kuuluu myös jalostusasteen kannattavuuden parantaminen.
Oili Taipaleen vuokrapalstalla kasvaa monenlaisia kukkia. Taipaleella on lupa ottaa naapuripalstalta
muutamia nauriita, ja mullasta irtoaa komeita yksilöitä.
Palstaviljelijät ovat myös
suunnitelleet yhteistä illanviettoa syksylle.
Idea palstan vuokraamises-
ta lähti lehti-ilmoituksesta.
Taipale halusi kasvattaa kukkia maljakkoon ja kokeilla,
miten bataatin kävisi.
. Lautakunnan
puheenjohtajana toimikaudella 2013?2016 toimii Tuovi
Kemppainen (kesk) ja varapuheenjohtaja on Aune Juntunen (vas). Tämä oli tällainen kokeilu. Kunta
on luvannut paikalle vesijärjestelmän, jota ei ole vielä
saatu. Tarjolla on myös
päivittäisasioiden neuvontaa.
Sijoitusasiantuntija Kirsi
Manninen kertoo, että uudessa palvelupisteessä ei ole
perinteistä ePistettä. On vielä hyvät mahdollisuudet saada auringonkukkia, jotka voi panna myyntiin, hän suunnittelee.
Nyt kun Taipaleella on kokemusta palstaviljelystä, kokeilu jatkunee ensi kesänä.
. Mukaan tulisi myös joitakin uusia kukkalajeja. Taipalekin on istuttanut bataattia ja ohraa. syyskuuta kello 10?15. Moni konttorikäyntiä aikaisemmin vaatinut asia onnistuu nykyään verkossa sähköisen allekirjoituksen ansiosta.
. Palvelupisteen
muuton ajan asiakkaita palvellaan puhelimitse numerossa 0200 2580.
Pankin neuvontapalvelut
jatkuvat uudessa toimipaikassa entisessä laajuudessaan. Hän istutti näköavustajansa kanssa palstalle numero 3 kukkamaan.
Mullasta pukkaa muun muassa auringonkukkaa, kos-
Danske Bank muuttaa
Suomussalmella
Sirkku Rautio
sirkku.rautio@almamedia.fi
Danske Bankin Suomussalmen palvelupiste muuttaa
uusiin tiloihin. Alkukesä oli niin kuivaa,
että pääsimme kylvämään
vasta kesäkuun puolessavälissä. Yhteistyötä tarvitaan esimerkiksi tuotteiden suunnittelussa
ja markkinoinnissa. Kunnan vuosittainen maksuosuus on 2 149 euroa.
Oulujärvi Leader ry:n hallinnoima Kalaleader-ohjelma
aiotaan ulottaa koko Elävä
Kainuu Leader ry:n alueelle.
Kalaleader-ohjelma pyrkii
lisäämään yhteistyötä muun
muassa kalastajien, kasvattajien ja jalostajien välillä. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto
myöntää molemmille eron ja
ja valitsee heidän tilalleen
uudet henkilöt jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Suomussalmen sivistyslautakunnassa on 11 jäsentä
ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen. YLÄ-KAINUU Torstaina 22. elokuuta. Se ei näytä menestyvän näillä leveysasteilla.
SIRKKU RAUTIO
Pankinjohtaja Jari Kananen ja sijoitusneuvoja Kirsi Manninen
järjestelivät muuttoa tiistaina.
. Kun vielä tautikin alkoi vaivata, kukkamaata ei
ehtinyt hoitaa suunnitelmien
mukaan. Tarjolla on kahvit ja mahdollisuus tutustua pankin toimintaan.
Avoimien ovien päivään
osallistuu myös pankinjohtaja Jari Kananen.. Eräs viljelijä toi esille, ettei omakotitaloissakaan
ole välttämättä tilaa viljelmille.
Taipaleen mielestä palstaviljely sopisi loistavasti työttömille.
. Verkkopankkitunnuksilla voi hoitaa oikeastaan kaikki muut asiat paitsi nostaa rahaa, Kirsi Manninen kertoo.
Kassapalveluita ei ole
Danske Bankin Suomussalmen palvelupisteessä jatkossakaan.
Käteisen rahan nostoon on
kuitenkin tullut uusia mahdollisuuksia kesän aikana.
Danske Bankin kortilla voi
nostaa käteistä K-Market
Herkkukirsikan, K-Supermarket Suomussalmen ja
Ruhtinansalmen K-Extran
kassoilta ostosten teon yhteydessä.
Uuden palvelupisteen avajaisia vietetään maanantaina
2. Laittaisin täsmälleen samanlaisen kukkamaan. Tänä kesänä pals-
toja jäi tyhjilleen.
. Meiltä voi varata ajan
verkkopalvelujen henkilökohtaiseen opetukseen,
Manninen sanoo.
Asiakkaita pyydetään aina
varaamaan aika henkilökohtaisiin tapaamisiin etukäteen.
Ajanvarauspuhelun yhteydessä Danske Bankin työntekijä varmistaa, voiko asiakas
hoitaa asian halutessaan puhelimessa tai verkkopankissa. Taipale pohtii, että
palstalle voisi tulla päiväksi
kitkemään.
. Samoin palstavuokrauksesta pitäisi tiedottaa
enemmän. Jukka Heikkinen (kesk)
on ilmoittanut eroavansa sivistyslautakunnan jäsenyydestä, ja Pirjo Kela (kesk)
pyytää eroa sivistyslautakunnan varajäsenyydestä. Naapurit peittivät fiksusti taimensa muovilla ja
hallaharsolla, jotka keräsivät
maasta kosteutta kasveille,
Taipale kertoo.
Kesälle kasautui kuitenkin
odotettua enemmän tekemistä. Kukkamaa on kylvetty
eteläeurooppalaiseen tyyliin.
Sirottelimme palstalle yli kolme kiloa hiekkaan sekoitettuja siemeniä, Taipale kertoo.
Vuokrapalstat on tarkoitettu pääasiassa hyötyviljelyä
varten. Uusi palvelupiste Ämmänsaaren Sampola-talon Luhtikäytävällä avataan maanantaina 2. Asiakkaat voivat hoitaa
paikallisesti säästämiseen, sijoittamiseen ja lainoihin liittyvät asiat. Tärkeintä oli, että sai laittaa kukkia kasvamaan.
Moni kukka olisi silti vielä
tulollaan, jos syksyllä riittää
lämpöä. Lautakunnan
toimialaan kuuluu muun
muassa varhaiskasvatus.
Oma vuokramaa mansikka
Viljely:
Vuokrapalstoilla on
elämää
Nita Lohi
nita.lohi@almamedia.fi
Puolangan kunta vuokraa ensimmäistä kesää viljelypalstoja halukkaille kuntalaisille.
Tarjolla on kahdeksan vuokrapalstaa lähellä kirkonkylää.
Palstoista yhden vuokrasi
Oili Taipale. Tärkeitä
ovat myös kalatalousalan yhteydet kauppoihin, ravintoloihin ja matkailualaan. Palstalla oli myös papuja, mutta
niistä tuli palkokasvien sijasta linnunruokaa.
Muilla palstoilla kasvaa
muun muassa kesäkurpitsaa
ja naurista. Mukaan sai ottaa myös naapuripalstan mullasta nousseita muhkeita nauriita.
Uusi jäsen
lautakuntaan
Suomussalmen sivistyslautakunnan kokoonpano muuttuu. Asiakkaat ohjataan käyttämään
verkko-, tabletti- ja mobiilipankkipalveluja.
moskukkaa ja ruiskaunokkia.
. Lisäksi tarvittaisiin kunnon kompostipaikka, johon
kaikki voisivat pistää pienet
kitkemisensä, Taipale sanoo.
Ihmetystä on herännyt
myös siitä, etteivät omakotitalossa asuvat voi vuokrata
palstaa. Kannustaisin myös kerrostaloissa asuvia ihmisiä
laittamaan tänne perunaa,
porkkanaa ja muuta hyödyllistä.
Bataattia Taipale ei kuitenkaan suosittele. Maa on hyvää ja kasvit kasvavat erinomaisesti, Taipale kertoo.
Parannustoiveitakin ensi
kesäksi on mielessä. elokuuta 2013
8 PUHEENAIHEET
NITA LOHI
Rahaa
Kalaleaderohjelmaan
Suomussalmi aikoo osallistua Kalaleader-ohjelmaan
ohjelmakaudella 2014?2020.
Kunnanhallitus päätti sitoutua ohjelman kuntarahaosuuden maksamiseen yhteensä 15 044 eurolla. Taipaletta ei silti
harmita.
. syyskuuta.
Danske Bankin toiminta
vanhoissa tiloissa Keskuskatu 16:ssa päättyi perjantaina
16
elokuuta 2013 YLÄ-KAINUU
7
79
Suomalainen
2
39
Rainbow
Broilerin
marinoitu
koipireisi
1 kg
X-tra
Porsaan pihvifilee
kermamarinoitu, 1 kg
alkuperämaa Tanska
Voimassa to-su
Voimassa to-su
Voimassa S-Etukortilla 22.?25.8.
Suomalainen
0
99
Porkkanapussi
1-lk
1 kg
0
Suomalainen
Etusi 24 %
1
99
69
/kg
Kesäkurpitsa
Vihreä
irto, 1-lk
Atria
Punainen lenkki
500 g (3,38/kg)
Ilman S-Etukorttia 2,25 (4,50/kg)
Suomalainen
4
15
Atria
Naudan parempi
jauheliha 10 %
400 g (10,38/kg)
12
90
/kg
Eko-Kalan
Kirjolohifilee
1
35
Vaasan
Viipaleet
500-535 g
(2,70-2,52/kg)
2
29
Rainbow
Kahvi
500 g (4,58/kg)
4
19
7
Ingman
Creamy jäätelö
850 ml (4,93/l)
Etusi 30 %
05
Serla Toilet
WC-paperi
keltainen
24 rl (0,29/rl)
1
99
Porokylän leipomo
Ruisleipä siivutettu
500 g (3,98/kg)
Ilman S-Etukorttia 2,85 (5,70/kg)
1
Etusi 33 %
99
X-tra
Kinkku- tai
salamipizza
2 kpl/pkt
560 g (3,55kg)
Ilman S-Etukorttia 2,99 (5,34/kg)
ABC-Lohtajan S-market
palvelee
joka päivä 6?24 h.
Palvelemme arkisin 8?21, lauantaisin 8?18, sunnuntaisin 12?18
Vuokatti la 8?20, Kajaanin Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu la 8?21, su 12?21.. Torstaina 22
Hämärä muistikuva
on siitä, miltä täällä ennen
näytti, tähän on jo tottunut.
S
uvi Kemppainen, 4 lk:
Liikkasalin uusi matto
on pehmeä, eikä satu
jos siinä kaatuu. Pohjaratkaisu on
sama kuin ennen, ja uusi on
saatu hyvin toimimaan siinä.
J
oel Penttinen, 9lk: Aika värikästähän täällä
on, itse en niin väreistä
välitä, mutta ihan hyvä kokonaisuus. Nykyisessä remontissa ei
puututtu vanhaan pohjaratkaisuun, mutta käytettiin tila entistä
tehokkaammin.
Remontin yhteydessä päivitettiin
myös tietokoneverkko sekä aväänen-ja kuvantoistotekniikka
yhtenäiseksi kaikissa koulun
luokissa. Linux-järjestelmään
pohjaava uusi tietoverkko säästää energiaa sekä ylläpitokuluja.
Tietokoneissa on päätteet, joille
oppilaat voivat henkilökohtaisesti kirjautua. Koulussa
on opetusta nyt saman katon
alla esikoulusta yläluokkiin.
Miltä koulu näyttää ala-ja yläkoululaisen näkövinkkelistä?
R
ina Heikkinen, 9 lk:
Uudet tilat ovat kivat
ja siistit, asialliset.
Väreistä tulee mukavia yksityiskohtia. Valaisin on retrohenki-
nen, pelkistetty, samanlainen
kuin aulassa. Uusia tietokoneita ei tarvittu näin hankkia,
vain muutamia näyttöjä vaihtaa.
Valaisimissa on
lamput, joiden
valon väri on hyvin lähellä luonnonvaloa keinovalon sijaan.
Tutkimukset
ovat osoittaneet,
että tällainen valo auttaa keskittymään ja vähentää oppilaiden levottomuutta.
Valoja voi tarpeen mukaan himmentää ja kirkastaa. Tuolit mutkaisessa muodossaan näyttävät käytännöllisiltä hauskuuden lisäksi.
Poissa on vaikutelma värittömästä laitoksesta, tilalla modernin ja retron hyväntuulinen yhdistelmä.
. Sen lisäksi
korjattiin vesikatto, rehtori
Veli-Pekka Mäkeläinen kertoo.
Matka jatkuu oppilaskunnan kotoisaan tilaan, jonka
lasiovessa toistuvat pihan jättiläisen askelia muistuttava
muotokieli koivunlehtien
vihreinä erikokoisina renkaina. Lapset ovat rauhoittuneet todella hyvin kuuntelemaan satuja täällä, rehtori
kertoo.
Ruokalan seinissä on lilalla murretun pinkin sävy, ja
kotitalousluokassa on myös
kauniit violetin ja fuksian värimaailma.
Remontti tuli yhteensä
maksamaan 3,8 miljoonaa
euroa.
. Sisälle astuessa vastassa ovat sitruunaan
taittuvat vihreät tuolit, joiden
raikasta vaikutelmaa tukee
naulakkojen takaisen seinän
toinen, viileämpi vihreän sävy. Ohjelmat ja tiedostot
haetaan yhteiseltä serveriltä, joten fyysistä kiintolevyä jokaiselle
päätteelle ei tarvita. Lattialla on
oransseja ja violetteja istuinraheja. Muita peruskorjauksia
rakennukseen on tehty aika
ajoin. YLÄ-KAINUU Torstaina 22. Leikkialueen asvalttiin on maalattu veikeät
jättiläisen askeleet, joita pitkin voi hyppiä. Uskon, että oli hyvä panostaa kouluun ja sen kautta
oppilaisiin, rehtori sanoo.
ANNIINA KEISKANDER
MIELIPITEET
Hyrynsalmen
koululaiset
kertoivat, mitä
pitävät koulun
uudistuksista
Hyrynsalmen yhtenäiskoulussa käy koulua remontin jälkeen 160 oppilasta. elokuuta 2013
10 ELÄMÄNMENO
ANNIINA KEISKANDER
MUUTOKSET
Ulkoasun lisäksi
käytännöllisyys
oli remontin
keskiössä
Vesikaton korjaus oli ensisijainen remontin
kohde. Kaikki sisäpinnat, puolet
kalusteista sekä valaistus
menivät uusiksi. Vuonna
1964 rakennetun rakennuksen
terve kunto säilyy näin pitkään,
ja on kaiken lähtökohta. Lamput
ovat myös energiaa säästäviä.
Oppilaskunnan huone on kodikas tila.
Jäljellä uuden seassa on myös vanhaa.
Remontin jäljet näkyvät jo pihan kasvojenkohotuksessa.
Yhtenäiskoulun oppilaat viihtyvät koulussaan.
Mediateekki-luokassa tuolit löytyvät oransseina.
Aulan ilme on iloinen ja vastaanottava.
Kotitalousluokka sai myös raikkaat värit.
Raikasta ja käytännöllistä
Yhtenäiskoulu: Remontti toi värikkäitä yksityiskohtia arkeen
Anniina Keiskander
anniina.keiskander@almamedia.fi
Hyr ynsalmen yhtenäiskoulun pihalla jo huomaa, että entinen Nivan koulu on
saanut näkyvän kasvojenkohotuksen. Pinkki väri
ruokasalin seinällä on hieno,
ja tykkään myös vihreästä.
Kuvisluokka ja musiikkiluokat ovat myös hienot.
T
iina Väisänen, 4lk:
Tykkään kaikista väreistä, kaikki toimii
täällä hyvin.
T
uomas Turpeinen,
4lk: Älytaulu on todella kätevä, ja kaikki
näyttää muuten ihan hyvältä.
Piha ja laitteet jäävät mieleen, pihalla pääsee pelaamaan myös jalkapalloa pitkällä välitunnilla.. Lattialla on suomalaisia fatboy-säkkituoleja,
violetteina ja oransseina.
. Yläkerran medialuokassa tutut tuolit tulevat vastaan, tällä kertaa pirteän
oransseina
Torstaina 22. Seurakunnan keräämässä palautteessa toivottiin, että tehtäisiin jotain uutta ja
erilaista. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla suunnitellaan
Arkkitehti: ?Yhtenäiskoulun
sisustuksen henki 60-luvulta?
Yhtenäiskoulun remontin
suunnittelun takana on oululainen arkkitehtitoimisto
Linja-arkkitehdit oy. Keittiötä
yhdessä syksyn teemoja. Koska perhekerhoon voi
tulla, kun perheelle sopii, kävijämäärä vaihtelee paljon.
Joskus kerhoon saapuu jopa
kymmenen äitiä ja joskus
vain yksi, Riipinen sanoo.
Teemallinen iltaperhekerho pidetään joka toinen tiistai klo 17-18.30 Ämmänsaaren seurakuntakeskuksen
päiväkerhotilassa.
Vuonna 1989 syntyneen hyrynsalmelaismiehen kuljettaman puutavararekan perävaunu kaatui ojaan Heikkisenjoentiellä Paltamossa varhain keskiviikkoaamuna.
Kuljettaja kertoi poliisille,
että rekan täydessä puulastissa ollut perävaunu oli yhtäkkiä alkanut heittelehtiä ja
kaatunut ojaan.
Tapahtumasta ei aiheutunut vaaraa ulkopuolisille.
Myös henkilövahingoilta vältyttiin.
ANNIINA KEISKANDER
pienennettiin, jolloin entisen
keittiön paikalle saatiin uusi
kotitalousluokka. Pienten lasten äideillä ei
ole juuri aikaa hemmotella itseään. Perheet voisivat myös
tehdä yhteisen retken.
Toisin kuin lasten päiväkerhot, perhekerhot ovat
avoimia. Osa kalusteista
onkin liikuteltavia mahdollistaen niiden käytön pöytätasoina ja tilaa jakavina elementteinä.
Aiemmin oppilaiden luistimet ja urheiluvälineet olivat
lattialla luokkien perällä. Toiveita voi jättää myös verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella, Riipinen kertoo.
. Tavanomainen perhekerhotoiminta jatkuu ensi viikolla hieman uusissa merkeissä.
ta tällaiseen toimintaan, Riipinen sanoo.
Teemallinen perhekerho
pidetään illalla, jotta paikalle
pääsevät myös ne, joille aamupäivä ei sovi. Jotkut myös
haluavat tulla kerhoon mieluummin ilta-aikaan.
Ohjelma rakennetaan kerholaisten toiveiden perusteella.
. Julkisivuissa alkujaan käytetty värisävy on punainen, ja sisälle valittiin kolme muuta tunnusväriä aikakauden sävyistä, käyttäjien
hyväksynnällä. Tilat on
suunniteltu tiiviissä yhteistyössä koulun käyttäjien
kanssa.
Arkkitehtuuriltaan rakennusta on pyritty hengeltään
palauttamaan alkuperäiseen
Pienet
radat
tärkeitä
suuntaansa. Nyt siis kokeillaan vaihtelua, Riipinen sanoo.
Seurakunnan perhekerhot
tapaavat edetä samalla tutulla kaavalla. Tarjoamme nyt
perhekerhossa mahdollisuut-
Rekan
perävaunu
nurin
Lastenohjaaja Raili Kyllönen leikittää lapsia kesäperhekerhossa. Jopa leipomisen kaltaiset askareet voivat olla
hankalia. Ruokalan päällä
oleva tila on suunniteltu monikäyttöiseksi mediateekkitilaksi
Vitra Panton Chair- designtuolit sopivat Yhtenäiskoulun
kokonaisuuteen.
Koulun rakennusaikakaudella, 1960-luvulla arkkitehtuurissa ja sisustuksissa käytetyt värit olivat raikkaita ja
reippaita. Suunnittelun lähtökohtana oli löytää tilat toiminnoille ja selkiyttää tontin liikennettä luoden pihasta turvallisempi ympäristö. Liila, keltainen ja vihreä korostavat rakennuksen eri osia ja ohjaavat käyttäjiä rakennuksen si-
sällä.
Luokkatilojen kalusteissa
on pyritty huomioimaan monikäyttöisyys. Tänä syksynä iltaperhekerhossa on joka kerta vaihtuva teema, jonka ympärille
toiminta muodostuu. Lisäksi
syödään ruokaisa välipala,
jonka hinta on 2 euroa perheeltä, Riipinen kertoo.
Paikalla on myös aina kaksi lastenohjaajaa valvomassa
lapsia.
Kerhokokeilun tarkoituksena on myös järjestää yhteistä
tekemistä aikuisille.
. Arkkitehti Juha-Pekka Niinimaa
paljastaa veikeän retron
muotokielen ja iloisten värien taustalla olevan koulurakennuksen alkuperäinen rakennusvuosi:
?Nivan koulu muutettiin
alakoulusta Hyrynsalmen
yhtenäiskouluksi, johon tuli
opetustilat luokka-asteille
0-9 erityisopetustiloineen.
Alunperin 60-luvulta oleva
koulurakennus, jota on laa-
jennettu 80-luvulla, muodosti tiukat raamit peruskorjaukselle. Tästä lähti ajatus luokkien perälle sijoitettavista laatikoista,
joiden päällä voi myös istuskella.
Oppilaskunnan tilasta pyriittiin saamaan mahdollisimman hauska ja epäkoulutilamainen. Paikalle voi siis tulla
ennalta ilmoittautumatta.
. Toisessa kerroksessa sijaitsee lisäksi yhdistetty kuvaamataito-tekstiilikäsityöluokka. Ensimmäisessä kerroksessa on luonnontiedeluokka ja myös iltakäytössä
toimiva musiikkiluokka.
Hallinnon ja opettajien tilat sijaitsevat aulan yhteydessä 1.kerroksessa. Aamuperhekerhot pidetään
joka viikko lukuun ottamatta
Ruhtinansalmen perhekerhoa,
joka kokoontuu joka toinen
viikko.
. Näitä, usein metsästäjien, urheiluampujien ja reserviläisten
yhteiskäytössä olevia ampumaratoja ylläpidetään talkoovoimin ja minimibudjetein.
Mikäli pienetkin ampumaradat joutuvat raskaan ympäristölupamenettelyn piiriin,
sulkeutuvat monet radat tulevien vuosien aikana.
Seurakunta: Iltaperhekerho uudistuu
Nita Lohi
nita.lohi@almamedia.fi
Suomussalmen seurakunnan
lapsi- ja perhetyö kokeilee
taas uutta perhekerhotoiminnassa.
Jo kesällä lasten ja vanhempien yhteinen perhekerho pidettiin pari kertaa myös
kesäkuussa. Saimme kommenttia, että piristäisi, jos harrastukset ja kerhot eivät pysyisi
vuodesta toiseen samanlaisina. Iltaperhekerho pidetään joka
toinen tiistai Suomussalmen
kirkon päiväkerhotiloissa.
. Uudenlaista lähestymistapaa on päätetty kokeilla
iltaperhekerhossa.
PERHEKERHO
. Portaan alle sijoitettua tilaa rajaavat kuvioilla
laminoidut lasiseinät ja pehmeä matto nousee lattiasta
tilan kattoon.?. 60-luvun henkeä on pyritty tuomaan esiin
kalustuksessa ja värityksessä.
Luokat 0-4 on sijoitettu
toiseen kerrokseen ja luokat
5-9 ensimmäiseen kerrokseen. Olemme miettineet, että
teemoiksi voisivat sopia esimerkiksi sisustus, leipominen, lastenvaatteiden vaihtoilta sekä kasvo- ja jalkahoidot. Teemallinen iltaperhekerho
kokoontuu ensimmäisen kerran tiistaina 27. elokuuta klo
17-18.30.
. Nyt tiistaina 27.
elokuuta alkaa uusi, teemallinen iltaperhekerho.
Pastori Heli Riipinen kertoo, että kokeilun taustalla on
perheiltä saatu palaute.
. elokuuta 2013 YLÄ-KAINUU
11
NITA LOHI
Perhekerhosta
tulee
teemailta
Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nyberg on huolissaan pienten, vapaaehtoisvoimin ylläpidettävien ampumaratojen tulevaisuudesta.
Reserviläisten paljon käyttämien ratojen kohtalon ratkaisee uusi ampumaratalaki,
joka on tulossa eduskuntakäsittelyyn syksyllä.
Nybergin mielestä pieniä,
paikallisia ampumaratoja pitää voida jatkossa perustaa ja
ylläpitää ilman raskasta lupamenettelyä.
On myös tärkeää, että näillä radoilla voidaan harjoitella
viikoittain.
Reserviläisliitto on esittänyt pienen ampumaradan
laukauskatoksi 50 000 laukausta per vuosi.
Suomessa on yli 600 ampumarataa, joista valtaosa on
pieniä, paikallisia ratoja. Suomussalmella pidetään
perhekerhoja myös Valkeisen
ja Pitämän seurakuntatiloissa
sekä Ruhtinansalmen kirkolla.
. Osan
tiloista on myös tarkoitus toimia iltaisin muiden kuntalaisten käytössä. Kerho aloitetaan
hartaushetkellä, jonka jälkeen on välipala ja aikuisille
kahvia tai teetä.
Sitten on aikaa yhdessä
touhuamiselle tai juttelulle.
Lopuksi kerho päätetään laululeikillä.
Muut perhekerhot jatkavat
myös tänä syksynä tuttuun
malliin. Oppilaskunnan tila on sijoitettu keskeisesti pääportaan alle jäävään tilaan
Ilmoittautumiset to
5.9.mennessä Ullalle p. klo 13
Kahvit Selkoskylän koululla.
Ke 28.8. klo 13 Torstaiystävät
Kalevantuvilla. 08 710 770
Kauppakatu 7, Suomussalmi, p. klo 17 perinteinen mölkkykisa, klo 17.30
kahvit, klo 18 seurat (seuroihin kutsutaan myös sellaisia,
jotka eivät ole olleet mukana
päivän ohjelmassa). To 5.9. elokuuta 2013
12 ELÄMÄNMENO
SEURAKUNNAT
Hartaus
Tatu Ryyti
Kirjoittaja on Suomussalmen seurakunnan
kappalainen.
Suomussalmi
Kastetut: Paula Annika Manninen, Anna Zhavoronkova.
Kuolleet: Onni Eemeli Keränen 85 v., Olavi Juntunen
87 v., Pirkko Kaarina Nyman
65 v., Seppo Kalevi Heikkinen
66 v., Laina Hilkka Pyykkönen 81 v.
Lähimmäinen
R
ippikoulussa on havainnollistettu Jeesuksen vertauksia ja opetuksia niitä esittämällä. Ensi pyhän evankeliumina on mielenkiintoinen kertomus laupiaasta samarialaisesta
(Luuk.10:25-37).
Vertauksen kehyskertomus on Jeesuksen keskustelu lainopettajan kanssa. Tietoa
syksyn retkistä ja tapahtumista. 11.15 Perhekerho päiväkerhotilassa.
To 29.8. (08) 617
23920).
Puolanka
Kastettu: Eetu Matti Eemeli Väisänen.
La 24.8. Hän pysähtyy auttamaan, sitoo haavat ja vie majataloon. tarjoilua varten 9.9.
mennessä Silja Seppänen
0440-615 224 tai Leila Juntunen 040-8224 858.
Valkeisen seurakuntakoti: To 29.8. Klo 10
Jumalanpalvelus kirkossa.
Klo 13 Aili Kemppaisen 85 v.
syntymäpäiväseurat Kivelässä, Tervalantie 22. Ke 28.8.
klo 10 Hartaus Porstuankulmassa. La 14.9.
Bussiretki rovastikunnalliseen Lähetysstarttiin Kuhmoon, Paloniemeen. (08) 636 285
www.kultainenkukko.?
Avoinna: ma-pe klo 10-18, la 10-16
pöytä
Noutolauantaina
myös nuntaina.
n
ja su
loa!
Tervetu
sis. mennessä
kotiseurakunnan kirkkoherranvirastoon (p. Su 1.9. klo 13
alkaen Sotkamon kirkossa.
Siirtyminen klo 15 Rytilahden majalle, jossa ohjelma
päättyy klo 18 alkaviin seuroihin.
Nuoret: K-15 Pause kokoontuu seurakuntasalissa
klo 19 lauantaisin 24.8. klo 10 Lähe-
tyssoppi srk-salissa. Paluu illalla klo 20.
Tarkempi reitti ilmoitetaan
myöhemmin. Tatu Ryyti. Lähtö
klo 8 Ämmänsaaren kirkon
pihasta. Vapaaehtoistoimijoiden
kirkkopyhä.Kirkkokahvit srksalissa. klo 9.45 . To 29.8.klo
11 Päiväkuoron harjoitukset
srk salissa. klo 16 ulkoilua,
veisuuhetkiä, n. Ma 2.9. Su 1.9. 13
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Kanarisotto
Lihaseljanka
Italianpata
Lohikeitto
Lasagne
Joka päivä myös kevyt salaattiateria 4,50 ?
Keittolounas alk. Su 22.9. Mukana kerhossa on kaksi lastenohjaajaa, jotka ohjelman niin
vaatiessa huolehtivat lapsista. Ohjelma: klo 13
kokoontuminen kirkkoon, alkuhartaus, musisointia ja Siionin virsiä, klo 14 virsivaellus
hautausmaalle, klo 15 siirtyminen Rytilahden majalle )n.
3 km), jossa keittoruokailu (
15 ?, sis myös klo 17.30 seurakahvit), n. Joka 10. Jos kuluja tulee enemmän, hän lupaa palatessaan
maksaa.
Luther selittää tätä vertausta ja näkee laupiaassa samarialaisessa kuvan Kristuksen rakkaudesta. klo 11-13 Perhekerho
srk salissa. Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat Taivalkoskella. Ti 27.8.klo 13
Seurat Palvelutalolla. Lapsille
omaa ohjelma. Su 25.8. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla suunnittelemme
yhdessä syyskautta. Ma 2.9. Klo 16-17
Kirkkomuskari 4-6 vuotiaille
Mäntylässä. Pastori Kerttu Immosen lähtösaarna ja lähtöjuhla.
Messu kirkossa. Hän kysyi Jeesukselta: ?Opettaja, mitä
minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elä-
A
sinä samoin?.
Jeesuksen kehotus
kuuluu meille kaikille: ?Mene ja tee
män??. Nuoret ovat lähteneet innolla toteuttamaan annettua tehtävää ja eläytyneet tilanteeseen. Ei jumalanpalvelusta kirkossa. / perhe. Su 1.9. Iltamessu. klo
18 Messu kirkossa, saarna
Mikko Riipinen. klo
11 Moisiovaaran palvelupäivä
koululla. Ti 3.9. Mukana Matti Mäkelä. Ma 2.9. Kiitos armostasi ja rakkaudestasi?.
Suomussalmi: Su 25.8. Klo
12-15 3-5 vuotiaitten ryhmä
Mäntylässa. Auta, ettei meillä koskaan olisi niin kiire, että kulkisimme apua tarvitsevan
ihmisen ohi. viikolla 35. klo
18 Raamattu- ja rukouspiiri
seurakuntasalissa. klo 10 kirkossa
messu, saarnaa Ismo Karvinen (Suomen Raamattuopisto). klo 12 Messu kirkossa, saarna Tatu Ryyti. klo 10
Kahvit Näljängän kirkossa.
Tilaisuudet muualla: Perinteinen Herättäjä-Yhdistyksen syystoimikauden avaus Sotkamossa la 24.8. Keskiviikkona
klo 10-12 Naperokerho Mäntylässä, Naperomuskari 1 kerta/kk Mäntylässä. Klo 18 Suomen Raamattuopiston seurat
srk-salissa. Ilmoittautumiset
tapahtumaan 6.9. Aiheena: Evankeliumi
ja Idän uskonnot, mukana
KM Pekka Hiltunen Helsingistä (Idän buddhalaisuus ja
buddhalaisuuden vaikutus
länsimaissa) ja Salliset Kuhmosta (shintolaisuus). ?Pertun päivänä. klo 1215 Omaishoitajien rovastikunnallinen kirkkopyhä Ämmänsaaren seurakuntakeskuksessa. Perinteinen Herättäjä-yhdistyksen ohjelmallinen syyskauden avaus la
24.8. Klo 1516.30 Puuhakerho 4-6 luokkalaisille Mäntylässä. Su
8.9. alkaen. Kyytiä tarvitsevat voivat tulla taksilla seurakunnan laskuun, omavastuu
1-50 km/5?, 50-100 km/10?,
yli 100 km/15?. Messun jälkeen
pastorin tulokahvit seurakuntasalissa. Torstaina klo 1314.30 Puuhakerho 1-3 luokkalaisille Mäntylässä. Aina siellä, missä pysähdytään auttamaan kärsivää lähimmäistä, on kuin
Kristus tulisi auttamaan. lounas ilmainen.
MEILTÄ SAA MYÖS PITOPALVELUA!
Lounas klo 11 . Ti 27.8. Japanilainen lounas. Hinta aikuiset
20 ?, 5-17v 10 ?, alle 4v ilmaiseksi. Ei
jumalanpalvelusta kirkossa.
Ke 28.8. Tämä muuan lainopettaja tunsi kirjoitukset ja rakkauden kaksoiskäskyn: ?Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko
sydämestäsi ja sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistä niin kuin itseäsi?.
Jeesus vastaa hänelle: ?Tee näin, niin saat elää?. YLÄ-KAINUU Torstaina 22. klo 10 Herättäjän päivä,
saarnaa Kainuun herättäjän
pappi Tuomo Ruuttunen.
Messun jälkeen kirkkokahvit
ja SV-seurat srk-salissa.
Ämmänsaari: Su 25.8. 08-711 052
Avoinna: ma-la klo 6.30-22, su 8-22
Katkarapukeitto
Kaalilaatikko
Kesäkeitto
Maksakastike,
perunat
Makkarakeitto
Kanaviillokki, riisi
Lohiseljanka
Kinkkukiusaus
KESKIVIIKKO
SUNNUNTAI
Kalkkunakeitto
Jauhelihalasagne
Aurajuustokeitto
Lihajuurespata
TORSTAI
Sisältää runsaan
kainuulaisen leipäpöydän, ruokajuomat,
monipuolisen salaattipöydän sekä jälkiruuan
Hernekeitto
Kalamurekepihvit
LOUNAS
9,50?
ma-pe
klo 11-14
Maanantai
Tomaattimuikut
Metsästäjänpihvit
Torstai
Mozzarellakalaa
Kaalikääryleet
Tiistai
Itämainen
uunikala
Riistakiusaus
Perjantai
Tonnikalakatkarapupasta
Burgundin
broileria
Keskiviikko
Aurajuustolohi
Jauhelihakastike
HOTELLI
Arkena keittolounas 7,50, lounas 8,50-9,00,
sunnuntaina 10,50. klo 11 Kahvit Pyhäkylän koululla.
Näljänkä: To 29.8. Tarkempia tietoja ja ohjelman saa virastosta. klo 10 kirkossa sanajumalanpalvelus.
Klo 18 Pieni rukoushetki srksalissa. Ti 3.9.
klo 10 suunnitellaan Ystävän
Kahvilan syystoimintaa srksalissa: kutsumme kaikkia
LOUNAS
joka päivä klo 11-17
MAANANTAI
Makkarakeitto
Lohi-perunavuoka
Jauhelihakääryleet
Punajuuripihvit
TIISTAI
Lapinukon porokeitto
Paistettua haukea
Nakkikastike
Kalkkunaa
KESKIVIIKKO
Kermainen lohikeitto
Tomaatti-ananasbroileria
Kasvispihvit
Uunimakkara
LOUNAS klo 11-15
TORSTAI
Hernekeitto
Aurajuustobroileri
Kalarulla
MAANANTAI
PERJANTAI
TORSTAI
MAANANTAI
Metsäsienikeitto
Punaviinihärkää
Haukimurekepihvit
TIISTAI
Seikeitto
Pekoninakit
Smetanasilakat
PERJANTAI
Makkarakeitto
Pannupihvit
Punasipulisei
TIISTAI
LAUANTAI
PERJANTAI
LAUANTAI
KESKIVIIKKO
Kukkakaalisosekeitto
Kebabkiusaus
Lohibearnaise
Hernekeitto ja pannari
Hampurinpihvit
Paistetut muikut
Kasvispaistos
Kasviskeitto
LIhapyörykät
Sitruunakampelaa
KInkku-kasvispasta
Kultaisen Kukon lohikeitto
Lohta
Häränlihapata
Kasvisgratiini
Lounas arkisin 10.30?15.00
keittolounas 7,50, lounas 9,80
PITOPALVELUA
Kauppakatu 4-6, Suomussalmi, p. Su 1.9. Perjantaina klo 8.15-11 3-6 vuotiaitten ryhmä Moisiovaarassa.
Diakonia: Su 22.9. La
24.8. klo 9.45-11.15 Perhekerho. Jp:n jälkeen kuoroharjoitus musiikkityön huoneessa,
srk-salissa kirkkokahvit ja
päivätilaisuus. Ajankohtaista tietoa ryhmän Facebook sivuilta.
Päiväkerho: Päiväkerhot
aloittavat toimintansa 26.8.
alkaen Mäntylässä, Laskutie
2 C 10. Ruokaisa välipala 2 . Lisäksi askartelua sekä sauna ja uinti. klo 10 Messu kirkossa, saarna pastori Leena
Laurinkari. ateria ilmainen. klo 10
Pirtin kerho. hintaan.
Kahvilastamme lounasaikaan myös muut
suolaiset ja makeat herkut.
Meille käyvät myös lounassetelit.
Jalonkaarre 3-5, Suomussalmi, p./fax 711153
Jalonkatu 1, Suomussalmi, p. Ke 28.8.
klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset srk salissa. Ks
myös www.suomussalmenseurakunta.fi/Tapahtumat.
Hyrynsalmi
Avioliittoon vihitty: Jukka
Tapani Kemppainen ja Sanna
Elina Moilanen.
Kuolleet: Veikko Ilmari Lapintaival 87 v., Hilkka Inkeri
Kinnunen 79 v.
Su 25.8. Ti 27.8. klo
17 -18.30 Uudistunut, teemallinen iltaperhekerho. Tule mukaan suunnittelemaan ja kerro oma toiveesi! Syksyn ohjelma tehdään
kerholaisten toiveiden perusteella. 5,90 ?
Keittolounas+salaatti 7 ?
Leivät, kotijuomat sekä kahvi sis. Messu kirkossa, ruokailu ja ohjelmaa srk-salissa.
Ilm. Samarialainen antaa
myös majatalon isännälle kaksi denaaria ja käskee pitää
huolta. Lainopettaja halusi kuitenkin vielä tarkentaa asiaa ja kysyi: ?Kuka sitten on minun lähimmäiseni??.
Jeesus ei vastaa suoraan, vaan opettaa vertauksella laupiaasta samarialaisesta. perinteinen HerättäjäYhdistyksen syystoimintakauden avaus Sotkamossa
alkaen klo 13 kirkossa, päivän
tapahtumat päättyvät Rytilahden majalla klo 18 seuroihin, joihin kutsutaan myös
sellaisia, jotka eivät olleet
mukana päivän muussa ohjelmassa. Toiveita saa kertoa
myös Internetsivulla www.
suomussalmenseurakunta.fi
ja Facebook-profiilissa ?Suomussalmen seurakunnan
lapsi- ja perhetyö?. Nyt myös päivän leike.
(keittolounas 6,90, noutopöytä ma-pe 8,90, la-su 9,70)
Teboil Turjanhovi
Kalliokatu 2, puh. Jeesuksen kehotus kuuluu meille
kaikille: ?Mene ja tee sinä samoin?.
Päivän rukouksessa pyydämme: ?Opeta meitäkin osoittamaan toisillemme käytännön rakkautta. Lisätietoja Ullalta. klo 12 Valkeisen seurakuntakerho.
Pitämän seurakuntakoti:
Pe 30.8. Ti 27.8. klo 12-15 Rovastikunnallinen Omaishoitajien kirkkopyhä Ämmänsaaren seurakuntakeskuksessa. 0440
615 228. Ti 27.8. Haavoitetun ohitse kulkevat pappi
ja leeviläinen.
Lähimmäisenrakkautta sen sijaan osoittaa halveksittuun
samarialaisten heimoon kuuluva. klo 18
Raamattu- ja rukouspiiri seurakuntasalissa. ?Pertun päivänä?. 17
kahvikoju lähetystyön hyväksi markkinapaikalla. Ke 4.9. 044 284 8306
Avoinna: ma-pe klo 9-17, la 9-16, su 11-16
Keittiö avoinna: ma-la klo 18-22, su 17-21.00
Avoinna: ma-to klo 10-21, pe-la 10-02, su 12-20
Lounaslista myös www.ylakainuu.?
Herkulliset hetket tarjoaa... klo 9.45 Perhekerho.
Ruhtinansalmi: Su 25.8.
klo 10. runsaan salaattipöydän, ravitsevan leipäpöydän, ruoka-juomat sekä jälkiruoan
Joka 11. Teemoja
kerhon ohjelmassa voisivat
olla esimerkiksi sisustus, kasvo- ja jalkahoidot, lastenvaatteiden vaihtoilta, leipominen. Eläkeliiton
Ruhtinansalmen osaston
kirkkopyhä. Maanantaina klo 9-11
avoinkerho Mäntylässä. alkaen
klo 6 munkkienleivontatalkoot srk-salilla, klo 9 . Tekstien sanoma on
tullut tilanteeseen uudella tavalla ja jäänyt mieleen.
Luukkaan evankeliumissa on paljon Jeesuksen tunnettuja vertauksia
esitys (2D) 1 h 43 min, K7, 8 ?
viim. Sateettomalla
säällä kaikille avoin jumppa. Su 25.8. Kuvataidetta kunnan
kokoelmista. Ilm. klo 18-20
Ämmänsaaren srk-sali.
PÄIVÄKUORO to 29.8. elokuuta 2013 YLÄ-KAINUU
13
Rakkaamme
kamarinpäivystäjinä toimimisesta kiinnostuneita palaveriin! Klo 13 omaishoitajien
tapaaminen srk-salissa. Iskun kylätalo, Asematie 1, 29.8. Klo 18
kirkkoneuvoston kokous. To klo 14?19, pe,
ma klo 11?16, ti klo 14?19, ke klo
11?16.
Aurinko nousee kello 5.12 ja laskee kello 21.00.
Kotiseutumuseo avoinna 3.6.25.8. elokuuta 2013.
Nimipäiviään viettävät:
To: Iivari, Iivo
Pe: Signe, Varma
La: Perttu
Su: Loviisa
Ma: Ilmi, Ilma, Ilmatar
Ti: Rauli
Ke: Tauno
To: Iina, Iines, Inari
Pe: Eemil, Eemeli
Päivän mietelause:
Ei ole mitään, mikä lievittäisi ja juovuttaisi niin kuin
raha; kun sitä on paljon, maailma tuntuu paremmalta
paikalta kuin onkaan.
Anton Tsehov
Lauantaina
24.8.2013
alk. klo 13 MONSTERIT - YLIOPISTO
klo 15
Ke 28.8. Ti bingo 10.30-11, ruokailu 11-12.30. ja
2 ?.
Kino Retikka pe 23.8. 11 : 3-vuotiaat. klo 11-12.30
Ämmänsaaren srk-sali.
Tervetuloa!
Lisätietoja kuoroistamme löydät seurakuntamme
nettisivuilta www.suomussalmenseurakunta.fi
RAVINTOLAT
Menoinfo
TAPAHTUMAT
Hyrynsalmi
Halvatun papat Vonkalla. Työhön saatiin
seurantalojen korjausavustusta.
Pizza
pe-la klo 18-22
su klo 17-20.30
HOTELLI
KIANNON KUOHUT
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
NYT LAALAMMAAN!
seurakuntamme kuorot aloittavat syyskautensa
seuraavasti:
KIRKKOKUORO ke 28.8. Klo 17.00 Kekkonen
tulee! Kesto 1h 25 min, K12, 10
?.
Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.ylakainuu.fi.
Tänään on torstai 22. Pe bingo 10.30-11, ruokailu 11-12.30.
Puolanka
Laula kanssain -yhteislaulua
ke klo 13. Torstaisin klo 9.30 . Keskustelua aiheesta: ?Jehova on uskollinen
ja anteeksiantavainen?.
Korjausavustuksista päättää Suomen Kotiseutuliiton
hallitus Seurantaloasiain
neuvottelukunnan lausunnon perusteella helmi-maaliskuussa 2014. Rovastikunnallinen
omaishoitajien kirkkopyhä
22.9. 12:4-12)?. Halvatun papparaiset Savon maalta saapuu hauskuttamaan Hyrynsalmelle.
Hyryn Sporttiklubin yhteisjuoksulenkki. syyskuuta alkaen
www.kotiseutuliitto.fi/seurantaloavustukset/sahkoinenhaku.
Ylä-Kainuussa seurantalojen korjausavustusta ovat
saaneet muun muassa Hyrynsalmen Kirkonkylän kyläyhdistys ry Iskun talon korjaamiseen ja Suomussalmen
Vasemmisto ry Ämmänsaaren työväentalon kunnostukseen.
+ pieni limu
10 ?
viim. Hakemukset
on toimitettava Kotiseutuliittoon viimeistään 30. mennessä khranvirastoon, p. syyskuuta. Järj.
Perhekeskeinen Ylä-Kainuu
NÄYTTELYT/ELOKUVAT
Hyrynsalmi
Hyrynsalmen kirjasto. Klo 20.00 Elysium. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta.
17.30-18.30 ja 19 Kajaanin Vapaakirkossa, Linnankatu 9.
?Jumalan valtakunta nyt, vieläkö Jeesus parantaa?. Su 1.9. klo 18
Kekkonen tulee! Kesto 1 h 25
min, K12, 10 ?. 11 avoin kerho
kunnan päivähoitoväelle, klo
12 . klo
13 raamattupiiri Kesärannassa. Raamatun
lukeminen: Roomalaisille
9-12. ei tilaisuuksia. Ti 27.8. 14 : 4- ja 5-vuotiaat. Perhekeskeinen
Ylä-Kainuu -hanke.
Porstuankulma auki ma
9-13.30. klo 11.00 valtakunnansalilla kuulemme
yleisöesitelmän aiheesta:
?Ylösnousemus - voitto kuolemasta?. Liikuntahalli, Urheilukatu 4, ma klo
17.30?19. 050
5141 005.
Tuija Valtanen (kolehti
ICEJ:lle). Klo 14 ystäväpalvelutoiminnassa mukanaolevien
palaveri srk-salissa. Katseet.
Saija Mannisen hiili- ja lyijykynätöiden näyttely. Kouluttajana rehtori Simo Lintinen ja opettaja Helena Lintinen Suomen teologisesta
opistosta.
Rauhanyhdistys: Pe 23.8.
klo 18.30 lauluseurat Virrankarilla, Korpikatu 12. To?pe klo 11?16, ma?ke klo
12?19.
Suomussalmi
Pääkirjasto. klo 10 kirkossa messu.
Klo 18 Pieni rukoushetki srksalissa.
Päiväkerhot alkavat 2.9.
seurakuntakeskuksessa: Tiistaisin klo 12 . Monitoimitalo, Ouluntie 16.
Suomussalmi
Humulan hikoilut. klo 18.30 valtakunnansalilla puheita mm.
aiheista: ?Raamatullisia syitä
olla pelkäämättä ihmisiä
(Luuk. klo 22.00
Halavatun
Papat Trio
!
Taattua meininkiä
Villi
Liput 10 ?
keskellä kauneinta Kainuuta
www.villivonkka.?. ti-su klo 10-18. klo 12 päiväkokous,
puhe Kalevi Heikkinen, Merja Hautanen laulaa. klo 10
Avataan Lähimmäisentupa,
Jalonkatu 8. Hallituksen kokous klo 13.30.
Helluntaiseurakunta
Vapaaseurakunta
Suomussalmi: To 22.8. Neuvottelukunnassa ovat edustettuna
seurantaloja omistavien yhdistysten keskusjärjestöt sekä opetus- ja kulttuuriministeriö, ympäristöministeriö,
Museovirasto ja Kuntaliitto.
Suomen Kotiseutuliitto on
etenkin paikallista kulttuuriperintöä ja kotiseututoimintaa vaaliva keskusjärjestö,
jonka jäseninä on 642 kotiseutu- ja kaupunginosayhdistystä, lukuisia alueellisia
kotiseutujärjestöjä, kaikki
maakuntien liitot, 112 Suomen kuntaa sekä lukuisia
valtakunnallisia järjestöjä.
Seurantalojen korjausavustusten hakulomake ja
hakuohjeet ovat osoitteessa
www.kotiseutuliitto.fi/seurantaloavustukset.
Avustusta voi hakea myös
sähköisesti verkkopalvelun
* 10.6.1947 Hyrynsalmi
26.7.2013 Kaks
Kiittäen ja kaivaten
Marjatta
Mika
Markku, Niina ja Rasmus
Minna, Mika, Kasperi, Emma ja Iina
sisarukset perheineen
sukulaiset ja ystävät
Jehovantodistajat
SIRKKU RAUTIO
Seurantalojen
korjaukseen apua
Suomen Kotiseutuliitto on
julistanut haettavaksi vuoden 2014 seurantalojen korjausavustukset. Järj. klo 12 Merja Hautasen ja Kari Kolehmaisen CD:n julkistaminen
(huom. Galleria Kiepin kesänäyttely. klo 16-17,
To 22.8. klo
19 Armon ja rukouksen ilta;
Hyrynsalmi: Su 25.08. Ke 4.9. klo 18.30 lauluseurat
Ry:llä.
Puolanka: Su 25.8. Pe
6.9. To?pe, ma?ke klo
10?19.
PÄIVYRI
Kirkonkylän kirjasto. Keskiviikkoisin klo
9.30 . klo
18.30 Vanhimmiston palaveri. To 29.8.
klo 19 sanan ja rukouksen ilta. esitys (3D) 1 h 43 min, K7, 10 ?
klo 17 KEKKONEN TULEE!
Hyrynsalmen Kirkonkylän Kyläyhdistykselle myönnettiin joulukuussa 2010 Hyvän korjauksen tunnustuspalkinto Iskun talon säilyttämisestä ja perusparannustyöstä. Taidenäyttely. Pauli Raivio Trio.
Perheiden ryhmäliikunta. Korjausavustuksella säilytetään
ja parannetaan seurantalojen
kulttuurihistoriallista arvoa,
kuntoa ja toimivuutta.
Avustusten myöntämisen
edellytyksenä on, että eduskunta osoittaa tarvittavat
määrärahat valtion ensi vuoden talousarviossa.
Vuonna 2013 korjausavustusta myönnettiin 197 yhdistykselle yhteensä 1,7 miljoonaa euroa.
Seppo Kalevi
HEIKKINEN
Ei yllättäen, mutta äkkiä kuitenkin,
hiljeni sydän kultainen.
Muisto kaunis voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.
Siunaus toimitettu 17.8.2013. klo 10 . aika). Lähtö klo 10.30 kirkon
pihalta. Ma 26.8. Perhekerho perjantaisin klo 10 ?
12. Klo
18 Kansanlähetyksen tilaisuus srk-salissa. Liput 3 . klo 13.00 (2D) ja klo
15.00 (3D) Monsterit-yliopisto,
kesto 1 h 43 min, K7, (2D) 8 ?,
(3D) 10 ?. Kesto 1 h 49 min, K16, 10 ?.
Su 25.8. saakka torstaisin klo
17.30.
-hanke, mukana Suomussalmen
Osuuspankki ja Osuuskauppa
Maakunta.
Lauantaitanssit la klo 20.30.
Nuorisoseurantalo, Poromiehentie 4. Pe
6.9. Torstaina 22. Lämmin kiitos osanotosta
suuressa surussamme.
KIITOS
EN JUHLI
Lämmin
KIITOS
taloyhtiölle ja kaikille
kävijöille 85-v.päivänäni.
Nestori Lauronen, Pitämä
En juhli
Anna Matero
Jumaliskylä
KAIKENLAISTA
Pe 23.8. Camping Vonkka, Hallantie 6, la 24.8.
klo 22. Su 25.8. La 31.8. klo 18 KEKKONEN TULEE!
klo 20 ELYSIUM
www.teatteriretikka.net
kautta 1. Leikkipuisto
Humula, ke klo 17. Su
8.9. Helmi Haatajan taidetta. Ma 26.8. klo 12
lähetyskokous, Sirpa ja Oiva
Moilanen puhuvat. klo 12 . pe 6.9. 14 : 4- ja 5-vuotiaat. 12 perhekerho
(äidit ja/tai isät ja lapset) srkkeskuksen kerhotiloissa. Ke ja to auki
9-13.30. Seurantalojen korjausavustus on valtionavustus,
jonka jakamisen opetus- ja
kulttuuriministeriö on antanut Suomen Kotiseutuliiton
tehtäväksi.
Korjausavustusta voi hakea yhteisö, joka omistaa vapaaseen kansalaistoimintaan
tarkoitetun seurantalon. 15 Ämmänsaaressa. klo 18 KEKKONEN TULEE!
ELOKUVAT
LEFFATARJOUS:
1 h 25 min, K12, 10 ?
klo 20 ELYSIUM 1 h 49 min, K16, 10 ?
Su 25.8. Su 1.9.
klo 14 entisten puolankalaisten tapaaminen, ruokailu, klo
17 seurat (Kalle Sarajärvi)
Välillä tuntuu, että onko tässä
mitään järkeä, että melkein
hinnalla millä hyvänsä töistä
järjestää vapaata tätä varten,
Heikkinen nauraa.
Mukana on 8-vuotias suomenpystykorva Ako. Nyt täällä käyn vain
minä muutaman kerran vuodessa.
Esko Heikkinen on kulkenut Saarilammen ympäristössä pikkupojasta asti.
Sorsatkin ovat vähentyneet. Metsästäjä voi itse
edesauttaa tuottoa elinympäristöjä parantamalla, kertoo
Metsästäjäliiton järjestötiedottaja Kai Tikkunen.
Metsästäjät ovat perustaneet ja kunnostaneet vuosikymmenten aikana noin kak-
Esko Heikkinen ja Ako odottavat, että kello tulee 12 ja sorsanmetsästys alkaa.
HANNA KAUPPINEN
hauska. Sen juoksuttaminen on
luonnossa liikkumisen ohella
Heikkiselle metsällä käynnin
pääasia.
Akosta on myös hyötyä
sorsien löytämisessä. Heikkinen epäilee, että
lammen päässä ollut suopelto ehkä tarjosi linnuille ravintoa, sillä sen viljelyn loppumisen jälkeen sorsia on ollut
vähemmän. Koiran ilo on tarttuvaa ja metsämaisemassa arjen murheet unohtuvat.
Kun Heikkinen aloitti metsästyksen, oli vuosi -77 ja
15-vuotias nuorimies oli juuri
saanut metsästyskortin.
. Jos tässä jotain vielä löytyisikin, niin eihän sitä raskisi ampua, tuumaa Heikkinen
loppumatkasta.
Kävelyretki on kuitenkin
Muista hyvät
metsästystavat
Sorsastuskauden alussa on
hyvä palauttaa mieleen lajintunnistus ja hyvät metsästäjätavat, muistuttavat BirdLife
Suomi ja Suomen Metsästäjäliitto.
Ammuttava lintu on aina
tunnistettava varmasti ennen
laukausta. Joskus Heikkinen on etsinyt osuman saanutta lintua jopa tunnin. Saaliin määrä ja lajivalinnat tulee suhteuttaa poikastuottoon ja lintukannan kokoon. Eläviä
se ajaa metsästäjää kohti ja
kaislikkoon pudotetut se tuo
isännälleen. Suomen Metsästäjäliitto
on metsästäjien etujärjestö,
jonka jäseninä on noin 160
000 metsästäjää ja 2 600
metsästysseuraa.. Tihkusade olisi tässä
tapauksessa toivottavampi.
Koira pysähtyy ja haukahtaa matalasti. Vähentyneiden lajien metsästämistä pitäisi järjestöjen mielestä välttää, vaikka metsästys ei olisikaan pääsyy lajin
vähenemiseen.
. elokuuta 2013
14 ELÄMÄNMENO
Sorsajahti
lähti
käyntiin
Metsästys: Esko Heikkinen painottaa eettistä
metsästystä ja toivoo, ettei lyijyhauleja käytettäisi
Hanna Kauppinen
hanna.kauppinen@almamedia.fi
tärkeää saada haavikot pois
luonnosta.
Tiistaina alkanut sorsanmetsästys lähti Esko Heikkisellä
käyntiin perinteiseen tapaan
Saarilammella kello 12.
. Vai kenties mättäiden
väliin piiloutunut minkki?
Lähempänä huomaamme,
ettei Ako ehkä jahtaa myyrää
kummempaa.
Myöhemmin näemme
rauhoitetun kuikkaparin. YLÄ-KAINUU Torstaina 22. Metsästyskuolleisuuteen
on paljon helpompi ja nopeampi vaikuttaa kuin muihin
vähenemisen taustalla oleviin tekijöihin, perustelee
BirdLifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi.
Uhanalaisiksi on luokiteltu tukkasotka, jouhisorsa,
punasotka ja heinätavi.
Uhanalaisuusarvioinnin julkaisivat vuonna 2010 ympä-
ristöministeriö ja Suomen
ympäristökeskus.
Hanhista Pohjois-Suomessa pesivä metsähanhikanta on pienentynyt, ja metsähanhen metsästystä on tänä vuonna rajoitettu. Se on
haukahdellut ja pyörinyt ympyrää Saarivaaraan tulosta
asti. Meri- ja
kanadanhanhikannat taas
ovat kasvaneet ja kestävät
hyvin metsästystä.
Molemmat järjestöt toivovat lintukantojen seurannan
ja saalistilastoinnin parantamista.
BirdLife Suomi on valtakunnallinen lintujen suojeluja harrastusjärjestö, jolla on
lähes 15 000 jäsentä ja tukijaa. Löytyiköhän
lintu. Silloin tällä lammella oli
kymmenkunta telkkäpoikuetta ja saattoi olla joku sorsapoikuekin. Ja täällä oli koko
kylän porukka käytännössä
metsällä. Heikkinen
kertoo, että kirkas ja lämmin
loppukesän päivä ei ole järin
ihanteellinen sorsastussää.
Linnut ovat piiloissa ja paikoillaan, ehkä syömässä
mustikoita kauempana rannasta. Kaikkia ei toki
Akokaan löydä. Olisikohan yksi tai kaksi
päivää, että en ole käynyt. Myös villiminkit
verottavat sorsakantaa ja onpa Heikkinen nähnyt hauenkin vahingoittavan sorsanpoikasta lammella.
Heikentynyt sorsakanta
vaikuttaa myös Heikkisen
metsästysintoon. On
Kello 12 lähdemme kiertämään lampea. Kaksi vuotta sitten hän palasi tältä lammelta vaaralle jo ensimmäi-
PEKKA AHO/ARKISTO
si tuhatta lintukosteikkoa.
Työtä jatketaan edelleen.
Sorsastuksen alussa kannattaa palauttaa mieliin lajituntemus
ja hyvät metsästystavat..
Useat vesilintulajit ovat viime vuosina vähentyneet. Lisäksi lammella ui yksinäinen
joutsen, mutta muuten on
hiljaista.
. Ampumamatka
on pidettävä riittävän lyhyenä, mikä haulikolla metsästettäessä tarkoittaa alle 30
metrin matkaa.
Noutavan koiran käyttö
metsästäjän apuna on ehdottoman suositeltavaa.
Järjestöt suosittelevat, että
vesilintujen metsästys kohdistettaisiin etupäässä kannankehitykseltään vakaisiin
ja runsaslukuisiin lajeihin,
kuten sinisorsaan ja telkkään.
Näiden velvollisuuksien rikkominen, esimerkiksi luonnon roskaaminen, on yleistynyt nopeasti.
Myös suomalaisten asenteissa luonnon puhtautta ja
arvostusta kohtaan on tapahtunut nopeasti muutos huonompaan suuntaan. Äärimmäisenä vasemmalla Raimo Halonen odottaa
luovutusta.
ja yläluokilla biologiaan ja kotitalouteen. Minä
päätin, että en ammu enää,
tässä on meille ihan tarpeeksi. Tämä johtuu paitsi kaupungistumisesta myös koulutuksen
ja tiedon puutteesta.
Monilta on unohtunut
myös se, että jokamiehenoikeudet sisältävät myös velvollisuuksia. Noin 3000?4000
ulkomaista luonnossa liikkujaa on kuitenkin pieni ryhmä
verrattuna yli viiteen miljoonaan suomalaiseen.
Arktiset Aromit muistuttaakin kirjeessään opetusministerille, että Suomen luonto ei säily puhtaana pelkästään ulkomailta tulevia marjojen ja muiden luonnontuotteiden poimijoita ohjeistaen.
Paljon tärkeämpää on on
ohjeistaa maamme oma väestö säilyttämään ympäristömme puhtaus. Niitä jäikin vielä. Maamme luonto ja sen
puhtaus sekä jokamiehenoikeudet ovat vahvuuksia, joista meidän kannattaa pitää
kiinni, jotta voisimme tänne
houkutella entistä enemmän
matkailijoita ja yrityksiä, toiminnanjohtaja Simo Moisio
Arktisista Aromeista sanoo.
MERVI VAINIKKALA-RANTA. Tästä
kertoo esimerkiksi puistojen
ja tienvarsien levähdyspaik-
kojen epäsiisteys.
Arktiset Aromit ry:n toimesta on tehty ulkomaisille
marjanpoimijoille ohjeita jokamiehenoikeuksista ja -velvollisuuksista luonnossa liikuttaessa. Tätä ei Heikkinen ymmärrä.
. elokuuta 2013 YLÄ-KAINUU
15
HANNA KAUPPINEN
SIRKKU RAUTIO/ARKISTO
Marjoja saa poimia luonnosta ilman maanomistajan lupaa.
Jokamiehenoikeuksia
pitäisi opettaa
sen kilometrin kävelyn jälkeen, kun saaliina oli jo neljä
sorsaa.
. Torstaina 22. Kaikki perheessä saavat
maistella sorsan lihaa ja se
riittää.
Rajavartiostossa työnsä
puolesta erävalvontaan erikoistunut Heikkinen on harmissaan kiellettyjen lyijyhaulien käytöstä vesilinnustuksessa. Jos miettii jotain laukausmääriä, niin ei niitä täälläkään kovin montaa tule. Jokamiehenoikeudet ja -velvollisuudet
tulee oppia ja niiden merkitys sisäistää jo lapsena.
A
Jokamiehenoikeus on vahvuus, josta meidän kannattaa
pitää kiinni.
Simo Moisio
. elokuuta Immolassa.
Veteraanit saivat seurata,
kuinka seitsemäs erikoisrajajääkärikurssi, 47 varusmiestä, vannoi sotilasvalansa.
Juhlallisuuksiin liittyi
myös palkitsemisia. Rajavartioristi myönnettiin seuraaville henkilöille: kenraaliluut-
nantti Matti Autio, everstiluutnantti evp Ma rk ku
Karppinen, ylivartija Kari
Laakso, kapteeni evp Hannu
Paananen, majuri evp Ilkka
Karonen, ylirajavartija evp
Kari Herttua, rehtori Arto
Juntunen, pääjohtaja Kari
Jordan, asemapäällikkö Aarre Turunen, ylirajavartija evp
Raimo Halonen (Suomussalmi) ja autoilija Einari J
Heikkinen (Hyrynsalmi).
Rajavartioristit luovutti rajavartiolaitoksen päällikkö,
kenraaliluutnantti Jaakko
Kaukanen yhdessä Raja- ja
Merivartiojoukkojen Perin-
neyhdistyksen puheenjohtaja Martti Kukkosen kanssa.
Rajavartioristi myönnetään erityisistä ansioista rajavartiolaitoksen perinne- ja
kiltatyön hyväksi.
Rajavartiolaitoksen päällikkö,
kenraaliluutnantti Jaakko
Kaukanen luovutti Rajavartioristit. Puolisukeltajat syövät
pohjasta ja saavat hauleja elimistöönsä. Linnuista on mitattu melkoisia lyijypitoisuuksia.
Ihmiset valittavat lyijyttömien ja muutenkin parempien patruunoiden hinnasta.
Ne maksavat pari euroa kappale. Jokamiehenoikeuksia voisi käsitellä myös
esimerkiksi liikuntatunneilla
ja terveystiedossa.
Arktisten Aromien mukaan tietoisuus jokamiehenoikeuksien sisällöstä on
Suomessa heikentynyt. Jos
on varaa hankkia aseet ja luvat, niin sitten leikitään näiden hommien kanssa.
Esitys:
Luonnossa
liikkumisen
pelisäännöt
pitäisi oppia
jo lapsena
Sirkku Rautio
sirkku.rautio@almamedia.fi
Arktiset Aromit ry esittää
opetusministeri Krista Kiurulle (sd) jokamiehenoikeuksien ja -velvollisuuksien opetuksen sisällyttämistä perusopetuksen opetussuunnitelmaan.
Esityksen mukaan aihe
voidaan alaluokilla sisällyttää
ympäristö- ja luonnontietoon
Rajavartiolaitos palkitsi
ansioristein
Martti Huusko
martti.huusko@almamedia.fi
Kaakkois-Suomen rajavartioston järjestämässä sodan
ajan rajajoukkojen veteraanitapaamisessa oli mukana
vanhoja rajamiehiä koolla
perjantaina 16
elokuuta 2013
16
Konemyynti
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
§
Asianajajat
Lakiasiainpalvelut
Julkinen kaupanvahvistaja
Koulutettu sovittelija
Siviilivihkijä
* Norcar ja Multione pienkuormaajat
* Snorkel ja Dingli henkilönostimet
* Instant alumiinitelineet
* Hinowa minikoneet
Ari Matero, p. 3D nelipyöräsuuntaus ja traktoreiden renkaat ja rengastyöt
. 044 323 4567
Lääkäripalvelut
Kaikki putkityöt!
Myös iltaisin!
0404 190 901
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Ulla Pakarinen 08 713 773
kimmo.makelainen@luukku.com
www.putkirenki.?
LVI-ASENNUS
KERÄNEN
SKY-dipl.kosmetologi Inka Pyykkönen
Syväyksenkatu 1, Suomussalmi
Erikoishammasteknikot
Suomussalmen
Vesi ja Lämpö Oy
Verkkokauppa!
Kolarityöt
Maalaukset
Tuulilasin
vaihdot
Ruoste-estokäsittelyt
SIJAISAUTOPALVELU
Automaalaamo
S. Pyydä tarjous! Muista
nys!
kotitalousvähen
Puh. 044 280 1024
Kauppakatu 5, Suomussalmi
L fysioterapia
L pintalämpö, hieronnat
L lymfahieronta (LYKO)
L tukisukat, pienapuvälineet
Fysioterapia
Hierontapalvelut
Mira Oikarinen
HIERONTAPALVELU
Hyrynsalmella, Hyryntie 33
Puolangalla, Mäntykoti
p. Ilmastoinnin huolto
ÄMMÄN HUOLTO-OSA KY
Kurimontie 1, p. (08) 633 1990
p. Henkilöautojen,
. (08) 713 752, www.eskonpekka.?
Autokorjaamot/-maalaamot
FYSIOTERAPEUTTI
Timo Järvenpää
Vastaanotto:
Ämmänsaari, Palvelutalo
Hyrynsalmi, Kaarnatie 6
Ajanvaraus
p. 0400 389 907
Lahnatie 3, Suomussalmi
p. 040 673 1054
koko kehon vyöhyketerapia
hermoratahieronta
koliikkihoidot/vauvahieronta
Reiki-energiahoidot
intialainen päähieronta
turvehoidot
regressioterapia
Shindo-rentoutusohjaus
infrapunasauna
Kauneushoitolat
Kolarikorjaamo
p. 0400 200 617
FYSIORIITTA
fysio-, lymfaterapeutti
RIITTA SEPPÄNEN
p. 08 713 821, 0500 388 631
ASIANAJOTOIMISTO
ESKONPEKKA OY
Merja Eskonpekka
asianajaja - varatuomari - siviilivihkijä
kaupanvahvistaja
Kauppakatu 20, 89600 Suomussalmi
P. (08) 710 096, 0440 710 096
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. (08) 710 100, 0400 387 371
www.suomussalmenktk.?
Toimitamme hiekkaa, soraa, mursketta, seos- ja ruokamultaa.
LENTOKENTTÄKULJETUS
Suomussalmen
Taksilinjat
- tilausajot
Ma-Pe iltakoneelle
SUOMUSSALMI, ÄMMÄNSAARI,
HYRYNSALMI, RISTIJÄRVI
Suomussalmen Taksilinjat
p. + 5,9/16,9 snt/min.)
SILMÄLÄÄKÄRI
OPTIKKO
Varaa paikkasi
palveluhakemistosta!
Hinnat
alk. 0400 157 588
Hinauspalvelut
Matikkatie 4, Suomussalmi
Kiinteistöhuolto ja isännöinti
kiinteistöhuolto
kiinteistövälitys
isännöinti
044 521 4015
kosteusmittaukset
lämpökuvaukset
lumityöt
Näköpalvelut
Suomussalmen NÄKÖTARKASTUS
Kiinteistöhuolto
Kiinteistökeskus
p. YLÄ-KAINUU Torstaina 22. 050 539 3379
SUOMUSSALMEN KTK OY
p. 75?/kk
Kauppakatu 1, 89600 Suomussalmi
facebook.com/
yhdyskulma
p. 0400 463 144
ari@artve.?, www.artve.?
Kuljetuspalvelut
Maansiirtokuljetukset,
Nosturiautot
myös kokonaisurakat
Vaihtolavakuljetukset
Maanrakennuskoneet
Puutavarakuljetukset
Muuttokuljetukset
POLTTOÖLJYN VÄLITYSKAUPPA
Fysikaaliset hoidot
ASIANAJOTOIMISTO JUHANI SEPPÄNEN
§
§
§
§
* Venieri maanrakennuskoneet
* Weber maantiivistäjät
Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi
asianajotoimisto@juhaniseppanen.?
www.juhaniseppanen.?
Puh. Heikkinen
p. 040 356 0414
7
0400 890 084
Myös paari- ja pyörätuolikuljetukset.
LVI-palvelut
Lasse Heikkinen
®
Hyryntie 38, Hyrynsalmi
ÖLJYNVAIHDOT
. (08) 6331 9920,
päivystys 0400 384 924
0500 280 254
Toimisto: Keskuskatu 16
Varaa aika optikolle tai silmälääkärille.
KellO Optiikka
ma-to 9.00-17.00
APPALAINEN
pe
9.00-18.00 Kauppakatu 10, Suomussalmi
la
9.00-13.00
www.kello-optiikka.?
050 413 4325
(08) 711 062
(8,21 snt/puh. 010 665 9018 tai ilmoitukset.ylakainuu@almamedia.?. Autojen huollot ja
kuorma-autojen
varaosat
. 0400 686 511
www.kauneushoitolainka.?
Syväyksenkatu 1 A, Suomussalmi
Fysikaaliset hoidot
Kaikki putkialan asennukset, korjaukset ja saneeraukset
koko Ylä-Kainuun alueella. 050 570 5262
- sopimukset kaikille
vakuutusyhtiöille
Kauneushoitola
Inka
Tuohustie 4, Ämmänsaari
p. 010 525 1920
Lahnatie 3, Suomussalmi
LVI-alan kokonaispalvelua
Hinauspalvelu
Heikkinen
Hoitopalvelut
020 747 9780, ilt
040 729 0255.
P. 050 367 8149.
MUSTA- JA PUNAHERUKKAA,
myös
perille
toimitettuna.
Kiannan Taimisto p. P.
050 534 4358.
Alakerran kalustettu KERROSTALOKAKSIO 45 m2 + lasitettu
parveke ja autopaikka Kuhmossa. 045 672 1443.
Kaikenlaista
SUOMUSSALMEN ATK-HUOLTOKESKUS,
Keskuskatu
24,
Suomussalmi. P. P. 0400 493 087 Manninen.
YKSIÖ tai NELIÖ 88 m2. P. 040 643 3743
Suomussalmi
joonask@rspk.?
www.rspk.?
NYT VAIHTOPÄIVÄT!
HUIPPULAATUA!!
Ajoleikkureita,
HELKAMA & MERIDA pyöriä.
STIHL sahat
&
raivurit.
SUOMI veneitä NYT sopivasti
sekä tietysti nopeat huollot.
WWW.LAATUKESKUSHYRYNSALMI.FI P. (08) 741 068.
OK-TALO omalla tontilla 2 km
Ämmänsaaresta. 044 218
7002.
Kuhmo keskusta 58 m2.
Hyvä KAKSIO
PIENKERROSTALOSSA
2h+k+s. Käy
myös vaihto kesämökkitonttiin.
Kuhmo. 040
549 4201.
METSÄSTYSKIVÄÄRI
Tikka
222/55 M, kiikari 3 x 9, hiihtoperä ja hihnat. krs/hissi.
Pese matot harjaamatta! SWIPEN
PESUAINEET ja ALOE VERA-TUOTTEET Anja p. P. 044 521 2785
petri.kinnunen@pohjolanturvatekniikka.?
www.pohjolanturvatekniikka.fi
VARTIOINTI
PALOVAROITINJÄRJESTELMÄT
KAMERAVALVONNAT
RIKOSILMOITINJÄRJESTELMÄT
(sis. P. 0500
177 131.
Ota uusi suunta elämääsi. 044 358
0041.
Tarvitsemme talveksi uuden
vuokrakodin! Onko se sinulla?
Kaipaamme lokakuun alusta
VUOKATISTA vuokralle kaksion/
kolmion. Minna 040 748 6988.
Vuokralle tarjotaan
RT-KAKSIO 61 m2, Hyrynsalmella. Hintapyyntö 6 000 ?. Syysviljojen puinnit on
saatu lähes päätökseen EteläSuomessa, mutta muualla
puinnit jatkuvat.
Elokuussa sateita on saatu
tavanomaista enemmän Etelä-Suomessa sekä maan itäosissa. palo- ja kosteusilmaisimet)
Myös
KIINTEISTÖNHOITOTYÖT
FORD ESCORT 1.6 Variant vm.
2000 (hyvä), aj. Vapaa 1.10.
P. Pensasmustikan satokausi jatkuu
vielä tämän ja ensi viikon
ajan, kertoo ProAgria Keskusten antamien tietojen
pohjalta laadittu tuore kasvutilannekatsaus.
Elokuun sateet ovat helpottaneet vihannesviljelijöiden kastelukiireitä ja nopeuttaneet vihannesten kasvua.
Satoa valmistuu kuitenkin
edelleen tavanomaista vähemmän ajankohtaan nähden.
Varsinkin eri kaalien ja salaattien kasvu on ollut hidasta. Ti-su 10-24,
1,99?/min. LUOTETTAVA AUTTAJA/ENNUSTAJA.
Myös unien tulk. vm.
91, 300 tkm. Myös mansikka- ja
vadelmakausi on hiipumassa, sillä satoa valmistuu enää
vain pieniä määriä sadonajoitusten mukaisesti. 044 279 0443 | myynti@kiantakeittiot.fi | www.kiantakeittiot.fi
Kurimontie 19, Suomussalmi p. Sateiden jatkuminen on vaarassa pehmittää pellot ja pilata
sadon laadun.
Suurin osa toisesta säilörehusadosta on korjattu koko
maassa.
Tilojen väliset erot säilörehusadoissa ovat suuret johtuen sateiden epätasaisesta jakautumisesta.
Matot, patjat, peitot, liinavaatteet, työasut ym.
SUOMUSSALMEN PUHDASPESU
Kurimontie 17, 89600 Suomussalmi
p. metsästäjälle pitovaikeuksien takia. 0400 579 014.
Myydään
Myydään
Vuokralle tarjotaan
Oulujärven MUIKKUA ja MUUTA
KALAA Sotkamon työväentalon
pihalla la 24.8. Hp. Paikoitellen sademäärät ovat olleet lähes kaksin-
kertaiset keskimääräiseen
verrattuna. Auto on Suomussalmen Ruhtinansalmella. 040 513 2633.
KOIVUKLAPIA kuivaa 33, 50 cm.
Metsäyhtymä Kähkönen, p. 040 820 9054.
Myydään tai vuokrataan uudehko OMAKOTITALO 14 km Kuhmon keskustasta. P. Käyttöönotto 1992.
Talvietuteltta, vesipatterilämmitys. 1350
?. 0207 940 660
Myynti 0207 940 663
www.kuhmonikkuna.com
Ylä-Kainuu torstaisin,
Sotkamo-lehti ja Kuhmolainen perjantaisin.
Myyjaosta.com on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka, jossa voit ostaa, myydä, antaa,
vuokrata ja huutokaupata tuotteita. 010 665 6000
Kauppakatu 10, Suomussalmi, p. Nimim.
?Naamankajärven kesämökkiläinen?.
PIANONVIRITTÄJÄ Kari Kimanen
Kuhmossa vkolla 36. P. 044 279 0443. klo 9-10.
OK-TALO 74 m2 Sotkamo kk.
Läh. (08) 712 204
()*
Pitopalvelut
Ilmoitus julkaistaan
kolmessa lehdessä
yhden ilmoituksen
hinnalla.
Rakennuspalvelut
KUHMON IKKUNA OY
Sammontakojankatu 8
Puh./fax. Avoinna ma-pe 10-17
OK SISUSTUS
Kiannonkatu 3, Suomussalmi
20
20 vuoden
kokemuksella!
KYLPYHUONEET
SAUNAT
KEITTIÖT
VAHINKOSANEERAUKSET
KORJAUS- JA
RAKENNUSPALVELUT
SISUSTUSTARVIKKEET
LASITUSPALVELUT
PUTKITYÖT
Remontoimme kotisi
toiveittesi mukaan.
ma-pe 7.30-17, la 9-13, (08) 777 088, 0400 217 720
Turvapalvelut
Risteentie 3,
ussalmi
89600 Suomussalmi
p. P. 040 536 2317.
1.9. p. P. 045 657 6516.
NISSAN SUNNY 1.6 farm. Torstaina 22. elokuuta 2013 YLÄ-KAINUU
17
Parturi-kampaamot
ParturiKampaamo
Juntunen & Kymäläinen
Keskuskatu 3, Suomussalmi
(08) 712 830
Parturi-kampaamo
Ämmän-Tukka
Keskuskatu 18, Suomussalmi
www.ämmäntukka.com
ma-pe
9-17
la 10-14
045 268 9699
Pesulapalvelut
PUHDASTA LAATUA!!
Herukoiden satokausi päättynyt
Herukoiden satokausi on
päättynyt. Lähes uusia KUNTOILUVÄLINEITÄ. 050
512 4601.
www.myyjaosta.com/1614061
PUNTO 55S vm. 13.500 ?. H. 34.000 ?.
Kysy lisää 0400 808 856.
- kei?ökalusteet ja -remon?t
- ovenvaihdot
- liukuovet, komerot
- wc-kalusteet
- kodinkoneet
- mi?aus, suunni?elu, asennus
Suomussalmella RT-PÄÄTYKAKSIO 2 h+k+s, 53 m2. Kysele meklarilta Jorma
Kotivuori p. Hyrynsalmi.
Annetaan vanha LEIKKIMÖKKI
pois siirrettäväksi. 010 665 9017
Keskuskatu 10, Sotkamo, p. klo 11. 92 tkm,
huoltok., kats. P. Vapaa 1.9.2013. 0400 296
243.
Erittäin hyväkuntoinen 4D LAGUNA Hatchback 1.6, vuosimalli
2004, ajettu 93 000 km. PALJEOVI vaalea koivu
170x21. Hp.
1600 ?. P.
045 136 6944.
Halutaan vuokrata
Työssä käyvä sairaanhoitaja haluaa vuokrata RT tai KT 2h+k+s
Ämmänsaaresta. Kats. Hp.
20 ?, hyväkuntoinen. 10/13. 6:lle.
P. 16.8.13, kunto hyvä.
Ei kosteusvaurioita. Myyjaosta.com -verkkopalvelussa ilmoitat ilmaiseksi.
Lehdessä julkaistavalta Myyjaosta.com palstalta saat lisätehoa kaupantekoon, edullisesti.
7FSLLPPO MFIUFFO r -FIUJFO WFSLLPQBMWFMVTTB +ÅUÅ JMNPJUVT
-FIUFFO r 4ÅILÕQPTUJMMB r 4PJUUBNBMMB LPOUUPSJJO
TEPAN
REMONTTI
JA RAKENNUS
- VIIMEISTÄÄN KESKIVIIKKONA KLO 11.00 -
Kaikki kodin remontit.
Myydään
Rakennuspalvelut
Rakennus- ja
suunnittelupalvelu
Kinnunen
Myös Paintballvarustevuokraus.
rakennuspiirustukset ja
suunnittelu valvontatyöt
0400 188 542
P. P. P. 040 715 5039.
YKSIÖ 34 m2 Sotkamon keskusta, 3. 227 tkm. 010 665 9018
ilmoitukset.kuhmolainen@almamedia.fi
ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.fi
ilmoitukset.ylakainuu@almamedia.?. 040 503 7510.
MAZDA 626 2.0 TD, vm. 0400 572 160.
Pirteä PYSTYKORVA 6 v. Kats. Avoinna ma-pe 10-17
Koulukatu 14, Kuhmo p. 0400 282 276.
HIACE pitkä vm. 044 262
2139 Puolanka.
Hiertääkö kesämökin kuistilta
viedyt miesten LENKKARIT. Ei tupakoitsijoille, ei lemmikkieläimiä. P. 040
581 9916, Kuhmo.
MATKAILUVAUNU Solifer Articina 450. Museo ja aitat
tyhjiksi. Sari 0700 84 444,
ota talteen. P. Lisäksi kaalikoit ovat paikoitellen vioittaneet pahasti
keräkaalikasvustoja.
Kesän sääolot ovat suosineet lämpöä vaativan avomaan kurkun ja kesäkurpitsan kasvua.
Sateet ovat hidastaneet
puintien edistymistä, ja kevätviljojen puinnit ovat siirtymässä elokuun loppupuolelle. 050 327
7765.
Suomussalmella kuivaa KOIVUHALKOA, 33 ja 50 cm. P. Ei seksilinja.
MATKAILUAUTO rek. 0400
219 433. p. P. P. mm. Hp.
300 ?. -06, aj.
166.000 km, h. 0800 393 950.
HAUTAKIVET, KAIVERRUKSET,
KULTAUKSET, PUHDISTUS YM.
Kivityö Kemppainen p. 040 580 6294 tai 08
666 1095.
Siisti KAKSIO, 1. Palauta samaan paikkaan. 0400 302 009.
SEKA- JA KOIVUHALKOA 10 km
Sotkamosta. 7/13. 0400 611 102.
KUUMAVESIVARAAJA 270 l,
KIERTOVESIPUMPPU ja KYLMÄHUONE. krs, lähellä Sotkamon keskustaa. Tarvittaessa kotiinkuljetus 4 hm3 kippikärryllä. Vapaa 1.9.
alkaen. 0400 283 502. -97. 0400 280 548.
KARHUKOIRAN NARTTUPENTU,
ikä 10 vkoa. 040 589 8965.
Jatkettava RUOKAPÖYTÄ mäntyä 120x85+jatke 50 ja 4
tuolia. P. Katso Etuovi.
com kohdenumero 6997704.
P. SISÄOVI massiivipuu
10x21+karmit, uudet, h. 044 577 6853.
TIETOKONEHUOLTO JA -MYYNTI
IT-Ylä-Kainuu Ky/Kainuu.com,
Keskuskatu 24, Suomussalmi.
P. 100 ?.
P. Maan länsi- ja
pohjoisosissa elokuun sademäärät ovat keskimääräiset.
Edellytykset normaaliin
viljasatoon ovat vielä olemassa, mikäli sää pysyy poutaisena puintikauden lopulla. 046 685
1135.
Puh. krs, ei hissiä. Tied. Aj. Tilava parveke.
2. Kuhmo.
Vanhan tavaran HUUTOKAUPPA
Nurmes-Saramo-Kourukoski la
24.8. Katastus voimassa 26.5.2014
saakka. 050
549 0666.
Kainuuntie 103, Kuhmo, p. P. 040 962 2348
Suomussalmi.
Hakemistossa
ilmoituksesi
huomataan!
PAKASTEARKKU UPO 350. (08) 741 550.
Ostetaan
OMAKOTITALO Hyrynsalmelta. Kuhmo.
P. Vuokratakuu 1 kk.
P. 2001.
P. alkaen hyvä ja siisti 3H-K,
63 m2 Jämäksessä Kuhmossa.
Vuokra 465 ?/kk+sähkö ja vesimaksu. 040 595 3984
(!dmf} giibhUi_gYh
5ihc^Yb hfU_hcfY]XYb fUg_Ug!
_U`ighcb ^U aYhg}_cbY]XYb
Bmh amg
5ihc[`ma
Uihcb\c]hc!
hichhYYh
acchhcfY]XYb
cdh]ac]bb]h
DckYfYX Vm X][]hib]b[
www.digituning.com
J]fU``]bYb KYVUghc
UgYbbig ^U ammbh]
D]nnUh]`Ui_gYh
di\" $, +%%?$,'
BYghY C]` GicaiggU`a]
<ic`hc # jUfUcgUh. Elsa Pyykkönen oli 12.. 044 737 6666 / Aleksi
Siikarannantie 1, Suomussalmi
puh. Aika oli
1.43.34. Tehtävään valitun on esitettävä
hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen vaalin vahvistamista.
Palkkaus määräytyy kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen mukaan. jUfUcgUh
. ma-pe 8-18
puh. fYb_UUh ^U fYb[Ug\chY``]
. Tehtävään valitun on ennen työn vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Lisätietoja tehtävästä antaa ruokapalvelupäällikkö
Merja Heikkinen puh. 044 571 0254.
Lisätietoja tehtävästä antaa tekninen johtaja Antti
Westersund puh. YLÄ-KAINUU Torstaina 22. >>
nian soratieltä
NRO 61
UTA 2013
I
INUU.F
WWW.YLAKA
N
Bändileiri
Kymmeniä nuota
ria muusikoi
Puolangalla tällä
viikolla. Suomussalmen linjaautoasema klo 8.50, Suomussalmen kk, Kaleva klo
9.00. Hakemukseen on liitettävä ansioluettelo.
Hakemukset sähköisesti Kuntarekry.fi ?sivujen kautta
tai sähköpostilla osoitteeseen tekniset@suomussalmi.fi. 044 726 6660 / Kalle
puh. KRV 2004 kilpailukeskuksessa. Hakemukseen on liitettävä ansioluettelo.
Mikäli mahdollisuutta hakemuksen täyttämiseen
sähköisesti ei ole, tulee hakemus lähettää liitteineen
osoitteeseen Suomussalmen kunta, tekninen lautakunta, PL 40, 89601 Suomussalmi. Kokoontuminen klo
9 Suomussalmen Jalonniemen infopisteeseen, josta
kimppakyydein Hossaan.
Luontokeskuksen
esittely ja käynti Värikalliolla.
Tiedustelut ja ilmoittautuminen 040 735 4743 (Eeva
Kontiola) viimeistään 31.8.
Senioriopettajat puolisoineen tervetuloa!
Hyrynsalmen Martat. Hakuaika päättyy
6.9.2013 klo 15.00.
Suomussalmi 22.8.2013
Tekninen lautakunta
Suomussalmi 22.8.2013
Tekninen lautakunta
HANNA KAUPPINE
HANNA KAUPPINE
N
Menetys
Historiallisesti
merkittäviä puitaon hakattu Beta 4
. 044 706 6660 / Kimmo
G}\_hmh. Omis Sami Alaja
en
ppain
Kem
infotilailoukusa pitivät >> 5
suuden tiistaina.
ea
a pelataan kolm
Ruukinkankaall
Viikonloppuna
Jalkapallo:
Saat lehtesi painettuna
ja digitaalisena
yhteensä vain 6,33 ?/kk.
liigaa. P-9 -sarjassa Tomi Savukoski ja Eemeli Juntunen painelivat
hurjaa kyytiä 1000 metrillä
aikoihin 3.56,8/3.58,9.
10-vuotias Jiri Juntunen
osallistui P-14 sarjan 800
metrille,tuloksena
2.46,5 . Kuntorastit Käärmekankaalla to 22.8. N45-sarjassa tuli kolmas sija Anita Manniselle
ajalla 1.49.41. Tervetuloa kaikki jäsenet ja kyläläiset!
Suomussalmen
yhdistys. Hakuaika päättyy
6.9.2013 klo 15.00.
Mikäli mahdollisuutta hakemuksen täyttämiseen
sähköisesti ei ole, tulee hakemus lähettää liitteineen
osoitteeseen Suomussalmen kunta, tekninen lautakunta, PL 40, 89601 Suomussalmi. Sarja oli
N40.
SEKALAISTA
Täyden palvelun Neste Suomussalmi
. Aikaa meni 21,1 kilometrillä 2.09.09.
Tanja Juntunen oli kahdeksas ajalla 1.57.44. Yhdistyksen
järjestämä Kainuun senioriopettajien yhteinen retki Hossaan keskiviikkona
4.9.13. alkaen klo 10 Poppakeskuksella, Ahjolantie
1. >>6
PERUSTETTU
1965
IRTONUMER
O2e
ANNIINA KEISKAND
ER
ELOKU
TORSTAI 1.
Jukka
Putkirengistä,
Mäkeläinen
anit Kimmo
Yhteistyökumpp Juntusen jo ennestään.
Eino
Heikkisen ja
n
Karppinen Ylävesie
ista sekä Pekka
monitoimipalvelu
tä (oik.) tuntevat
nus Keräses
Keränen LVI-Asen
Tero
talotekniikan
Ylä-Kainuun
eteenpäin
Yhteistyössä
een
etaan paikallis
yrityksessä luot
essa LVI-alan
Avajaiset: Uud
ANNIINA KEISKAND
NITA LOHI
Taiteelliset
niittotalkoot
n niittäjäisisTiaisen torpa vuonna
sä nähtiin tänäPihan elämyös taidetta. uusi Kainuun piirin
(P-10) sisulisäennätys. elokuuta 2013
18 URHEILU&LIIKUNTA
Rastin
nuoret
vauhdissa
Suomussalmen Rastin nuoret olivat mukana Kainuun
sisulisähuipentumassa Kuhmossa viikonloppuna.
Rastilaisten tapaan, kovimmat tulokset syntyivät pitemmillä matkoilla. 044 567 3458.
Hakemukset sähköisesti Kuntarekry.fi -sivujen kautta
tai sähköpostilla osoitteeseen tekniset@suomussalmi.fi. >> 15
Opiskelijalle
-50%
6 kk
vain 38 ?
Tilaa nyt
lu.ylakainuu@
asiakaspalve
almamedia.?. Ruokapalvelun perustutkinto,
hygieniapassi sekä ajokortti katsotaan eduksi. n silmään
jistä talkooväe ssa kultamua
n
muu
osui
8
kuoriainen. Jätevedenpuhdistamon hoitajan koulutus, käytännön kokemus jätevedenpuhdistamon
hoitamisesta sekä hyvä ATK-osaaminen katsotaan
eduksi.
Valittavalta henkilöltä edellytetään laitoshuoltajan
ammattitutkintoa sekä käytännön kokemusta alaan
liittyvistä työtehtävistä. 044 028 4001 ja LVI-teknikko Timo
Moilanen puh. g}\_]gYh hYghUi_gYh
. Työ sisältää viikonlopputyötä.
Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Tervetuloa!
Suomussalmen veteraanit.
Linja-autokuljetus Kainuun
Kirkkopäiville Kajaaniin ke
28.8. Radat A, B ja C.
Opastus Kirkonkylän kirkon risteyksestä.
SPR. Ilmoittautumiset Heli
Kinnuselle 26.8. (08) 711 504
aU!dY +"'$!&$ `U -!&$ gi %$!&$
PALVELUKSEEN HALUTAAN
PALVELUKSEEN HALUTAAN
SEKALAISTA
SuRa, suunnistusjaosto. Työaika on
38,25 h/viikko. Tervetuloa!
Ahjolan seutu ry:n talkoot
la 31.8. Entinen ennätys vuodelta 1993 oli
myös
rastilaisen
nimissä,Tarmo Säkkisen
2.49,6.
12-vuotias Jani Juntunen
juoksi myös P-14 sarjan 800
metrin kelpo aikaan 2.29,7.
P-11 sarjan 1000 metrillä
Kaapo Laakkonen juoksi
voittoon hyvällä ajalla 3.44,8.
Oma ennätys parani kuudella
sekunnilla.
T-10 sarjan 1000 metrillä
Vanessa Juntunen otti voiton
ajalla 3.50,4.
7-vuotias Emma Juntunen
juoksi T-10 sarjan 60 metrillä
ajan 12.8. Työsuhteessa noudatetaan neljän
kuukauden koeaikaa. Terveyspistetoiminnan suunnittelupalaveri ti 27.8.
klo 14 Ämmän kamarilla.
Kaikki toimintaan halukkaat terveyden- ja sairaahoitajat. mennessä
p. \ic``ch
. dYgiUihcaUUhh]
. klo 17.00
alk. Rohkea veto Emmalta kisailla kolme vuotta
vanhempien tyttöjen seurassa.
Rastin
juoksijat eri
kisoissa
Suomussalmen Rastin juoksijoita osallistui maratontapahtumiin Helsingissä ja
Kempeleessä.
Helsinki City Marathonilla
juoksivat täyden maratonin
naisten yleisessä sarjassa An-
na-Elina Heikkinen, joka
juoksi ajan 3.20.08 ja Mari
Helttunen ajalla 4.54.03Helttunen Mari YL N
4.54.03
45-vuotiaissa Leena Kela
juoksi ajan 4.30,5 ja 55-vuotiaiden sarjassa Marja Hakala
ajan 4.49,17.
Kempeleen maratontapahtumissa Jani Juntunen
juoksi 16-vuotiaiden sarjassa
10 kilometriä aikaan 40.07 ja
sijoittui neljänneksi.
Puolimaratonilla Ismo
Juntunen voitti 40-vuotiaiden sarjan ajalla 1.21.49, ja Jari Kinnunen oli kuudes ajalla
1.31.01.
Eeva Romppainen sijoittui
toiseksi sarjassa N50. Työaika on
38,25 h/viikko. Halkojen siirtoa ja pinoamista, irtaimiston luettelointia, makkaranpaistoa ja
kirpputori. Omat eväät mukaan.
Tervetuloa!
Ylä-Kainuun
Senioriopettajat ry. d}}gha]hhUi_gYh
. Ulkoilupäivä ti 27.8.
Soivassa Metsässä. Askartelu/käsityöilta op:lla to 29.8.
alkaen klo 17. 044 777 3161.
Pääaineena
elämä.
SUOMUSSALMEN KUNTA
SUOMUSSALMEN KUNTA
Suomussalmen kunnan tekniset palvelut hakee
Suomussalmen kunnan tekniset palvelut hakee
JÄTEVEDENPUHDISTAMON HOITAJAA
SIIVOOJAA
vakituiseen työsuhteeseen.
vakituiseen työsuhteeseen
Valittavalta henkilöltä edellytetään tehtävään soveltuva teknisen alan perustutkinto tai aiempi alan ammatillinen tutkinto. >>
ER
4
osaamiseen >>
Työpaikkoja
telemyynnissä
nissa
Vuosi sitten Kajaa
s Sales Proaloittanut yrity Suomusduction Oy tulee
tajat Tomi
salmelle. puh. Kokoontuminen kesäteatterin
kahvilan luona klo 10.30.
Kimppakyydit lähtevät kirjaston parkkipaikalta klo
10
R. 28,50?
2 kk maksuvälillä....... etunimi.sukunimi@almamedia.?
Verkkopalvelu: ...................... Suomussalmi, Hyrynsalmi, Puolanka
LT 2012 ................................. KAINULAINEN p. Esillä sääntömääräiset ja seuran koollekutsumisasiat. klo 20.30-00.30
Lauantaitansseissa musiikkia moneen makuun soittaa
Pauli Raivio Trio
Tervetuloa tanssimaan!
Tilaukset p. www.ylakainuu.?
Osoite: ................................... 5.2.1965
TILAUSHINNAT
Kesto?laus
12 kk maksuvälillä.....105?
6 kk maksuvälillä....... kaikki merkit
Suomussalmi
2-5 m/s
Hyrynsalmi
+17
Perjantai
+17
Lauantai
+16
Sunnuntai
Maanantai
erähattu (maastokuvio/punainen)
kaupan päälle! (raj. asiakaspalvelu.ylakainuu@almamedia.?
ilmoitukset.ylakainuu@almamedia.?
toimitus.ylakainuu@almamedia.?
Henk.koht. Mar. Tilaaja voi kieltää tietojensa
käytön em. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn
vuoksi voi julkaista ilmoitusta, leh. elokuuta 2013 YLÄ-KAINUU
19
MYYDÄÄN
Tänään
HUVIT
Ompelukone- ja saumurimarkkinat
Merkeistä löytyy uusina tai käytettynä ESITTELY- ja
Bernina, Husqvarna, Pfaff, Eva,
MESSUKONEITA
Singer, Brother ym.
LE
+17
HUOLTO . Huusko 044 332 5330
Kon?ori avoinna: .................. erä)
SARJAKUVAT
+13
SUPERMUKULA
la 24.8. ALV 10%)
VARHAISJAKELUHÄIRIÖT
0200 71 400
010 Yritysnumeroon soi?aminen maksaa:
. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähete?yyn aineistoon.. sähköpos?t ........ Suomalainen Leh?paino Oy, Kajaani
Syntymäpäivä: ...................... Hirvimetsälle aikovien edustus
välttämätön.
Johtokunta
AJAN SÄVEL
Sitoutumaton . ei vastaa ilmoi?ajalle aiheutuneesta vahingosta. Mikäli leh. 0500 681 316, (08) 627 351
+16
Puolanka
A
SUOMUSSALMEN
NUORISOSEURANTALO
Aylakainuu.fi
Kerro
mielipiteesi!
Mikä ärsyttää?
Risuja ja ruusu
ja?
Mikä pännii?
Lähetä tekstari
Kirjoita alkuun YLÄ ASIA, sitten
välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi.
Lähetä viesti numeroon 17192
B. Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi
Puhelin: ................................. 19?
Määräaikainen 12 kk 129?
AINEISTOAIKATAULU
Tiistai
Perjantai, klo 16
Torstai
Tiistai, klo 16
(hinnat sis. 55,50?
4 kk maksuvälillä....... Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta. Ilmoitukset 010 665 9018
........................................................Myyntipäällikkö Titta Toivanen 040 751 1749
Markkinointipäällikkö Kirsi Kela 044 332 5332
Tilaukset 010 665 9014
Aluetuottaja Jukka Keränen 050 599 3511
Juhani Mustonen 010 665 7214
........................................................Anniina Keiskander 010 665 7215
Ilmestymispäivät................... 10 . 050 463 2736
www.suomussalmennuorisoseura.tutka.net/
L. Henkilötietolain
edellyttämä rekisteriseloste on nähtävilläYlä-Kainuussa. (alv 24%).
Asiakasrekisteri: Ylä-Kainuun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen
ylläpitoon ja hoitoon.Ylä-Kainuulla ja muilla Alma Media Oyj -konserniin kuuluvilla lehdillä on
oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä
mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Ylä-Kainuun asiakaspalveluun. ma-pe klo 9.00-16.00
Telefax: .................................. 37,50?
3 kk maksuvälillä....... toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta
kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen:Ylä-Kainuu,Kauppakatu 10-12,89600 Suomussalmi.
Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen
julkaisemisessa sa?uneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen
hinta. ?istai, torstai
Levikkialue: ........................... 0400 188 387 / seurantalo p. 1
(otamme myyntiin myös
huonekaluja)
LÖYTÖPIRTTI / Ylä-Kainuun Lemmikkitarvike
Keskuskatu 32, Suomussalmi
P. VIRTANEN
KOKOUKSIA
Ahjolan Metsästysseura ry:n
KESÄ- ja HIRVIKOKOUS lahtivajalla su 1.9.2013
klo 11.00. 0400 294 911
luumuja, rinkeleitä,
karamellejä, pikkuleipiä,
kala- ja lihasäilykkeitä.
Herkkukassi 10 e.
Hyrynsalmen tori
maanantaina 26.8.
Meidän
teemat
+14
-50%
Poromiehentie 7, Suomussalmi kk
Meiltä myös
LAADUKKAAT
HEVOS- ym.
KOIRAN
ELÄINTARVIKKEET
TÄYS(ratsastuskypärät edullisesti)
RAVINNOT (myös illa)
ort
pankkik
EDULLISET
Jahtikauden alkuun
KIRPPARIPAIKAT
koiranruokasäkin ostajalle
KOTIMAISIA OMENOITA,
+13
jopa
Esittelyauto
Ämmänsaaren torilla pe 23.8.
Konemyynti E. Matkapuhelimesta 8,35 sen?ä/puhelu + 17,18 sen?ä/minuu. (alv 24%)
. (08) 633 0030
Sähköpos?t: .......................... Leh. Lankapuhelimesta 8,35 sen?ä/puhelu + 6,00 sen?ä/minuu. ei ylivoimaisen esteen (esim. 7452 kpl
Kustantaja: ............................ Alma Media Kustannus Oy
Painopaikka: ......................... Torstaina 22. Sanomaleh?en Liiton jäsenleh?
Päätoimi?aja........................
soitettaessa kiinteän puhelinverkon liittymästä,
8,28 snt/puh.+17,00 snt/min. asics gel
kayano ja gel nimbus
,99
Salomon
Speedcross
Supersuosittu maastolenkkari
uskomattoman halvalla!
Useita värejä, hajakokoja!
Asics
tekninen T-PAITA
naisille ja miehille
(ovh. elokuuta 2013
20
Myymälämme uudistuu ja laajenee syksyn aikana!
Nyt alkaa raju remonttimyynti!
Asics juoksutekstiiliä
aikuisille ja lapsille
Karhu ja Asics
juoksukenkiä
Esim. soitettaessa matkapuhelimesta.)
ville.heikkinen@k-supermarket.?
4
Ilman korttia tai yksittäin 0,59 prk (2,95 l)
KIMPPU. YLÄ-KAINUU Torstaina 22. 39,90)
EI PUHELINVARAUKSIA!
20,-
,79
25,-
(ovh. Alennus
ei koske K-Plussa-tarjouksia, pullopantteja,
äidinmaidonkorvikkeita, tupakka-, alkoholi-,
nikotiinikorvaus- eikä Postin ja Veikkauksen
tuotteita. 179,-/209,-)
,10
(ovh. (08) 617 8636, ma-pe 10-18, la 10-15
Myymälässä paistettu, taatusti tuoretta!
249
229
199
099
200
89 560
-26 %
Pehmopalat
430-450 g
(5,53-5,79 kg)
Säästä ruokamenoissa
KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO PIHASSA PE 23.8.
KLO 9.00-16.30
ETUKUPONKI
alennus yhdestä
kertaostoksesta!
SUOMUSSALMI
Kertaostokseen voi kuulua useita eri tuotteita,
jotka maksetaan samanaikaisesti. 0207 705 770
(8,28 snt/puh.+7,00 snt/min. 120,-)
(ovh. P. 49,90)
(ovh. 59,90)
Intersport Piipponen, Vuokatti
www.intersport.fi
Vuokatinhovintie 2, 88610 Vuokatti
. Etuun ei voi yhdistää muita
alennuksia.
Voimassa
23.-28.8.2013.
400 g (5,73 kg)
Annettu kuponki voimassa
23.-28.8.2013.
-5
%
TU
KÄYTÄ E ESI!
S
K
Y
YÖD 022312
9H919000
-23 %
Ylikypsä saunapalvikinkkupala
JOKAISELLE
JO
OK
KA
AISSELLLE Kivikylän
änn myyntiautossa
myy
yynt
ntiautossa
t
asioivalle
asi
sioi
oiva
vallllle asiakkaalle
asiaakkkkaa
as
aalllllle
lle ANNETAAN
ANNE
AN
N TA
AAN
AN
-5%:n ET
TUK
U UPPON
ONKI Suomussal
allmen
men K
me
K-Supe
Suupe
perrm
mar
arkkeettii
ttiin!
tt
n!
ETUKUPONKI
Suomussalmen
K-Supermarkettiin!
Tällä kupongilla ja K-Plussa-kortillasi
PS
Ilman korttia 3,39 ps (7,53-7,88 kg)
PKT
Ilman korttia 2,99 pkt (7,48 kg)
-20 %
Jäätelötuutit
6x69-70 g
(4,74-4,81 kg)
PKT
Ilman korttia 2,51 pkt (5,98-6,06 kg)
Punajuuri
1 kg (0,99 kg)
Suomi
Costa Rica kahvi
495 500 0
Broilerin fileepihvi
500 g (3,33 kg)
myös tumma paahto
rajoitus: 1 erä/talous
3 kpl/500-520 g (9,52-9,90 kg)
maustamaton ja hunajamarinoitu
-38 %
RS
Ilman korttia 5,73 rs (11,02-11,46 kg)
-13 %
PS
Kesäperuna 2 kg (0,45 kg), Suomi
3
Ilman korttia tai yksittäin 2,69 pkt (5,38 kg)
PKT
-15 %
Vähälaktoosinen
ruokakerma ja
kevytkerma
Kesäporkkana 1 kg (0,89 kg), Suomi
2 dl (2,50 l), ei laktoositon
PS
-31-40 %
PRK
UUTUUTENA
Reilun kaupan
KAUPASSAMME
MAUKKAITA
ruusut
SAVUHOVIN
TUOTTEITA!
10 kpl/kimppu
Kenia
Ilman korttia 1,29-1,49 kg (0,65-1,49 kg)
Risteentie 12, Suomussalmi, p
044 777 3212
tarja.kela@suomussalmi.?
PÄÄTOIMISET TUNTIOPETTAJAT
Keramiikan opettaja
Ulla Harju p. Taiteen perusopetusryhmissä ja lasten keramiikkaryhmissä tarvikkeet sisältyvät opintomaksuun.
Kausikortti oikeuttaa opiskelemaan lukukauden aikana kaikissa muissa opintoryhmissä paitsi erikseen merkityillä kursseilla. Jokainen työtön työnhakija,
maahanmuuttaja ja vuonna 1943 tai aiemmin syntynyt on oikeutettu
kahdeksantoista euron (18 ?) alennukseen kurssimaksuista. Maksettuja
kurssimaksuja ei opiskelun keskeytyessä palauteta takaisin. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista
peritään puolet kurssimaksusta, kuitenkin enintään 18 euroa.
Opintomaksut laskutetaan lukukausittain kurssin alettua. Ryhmien opetusajat
on merkitty kunkin ryhmän kohdalle.
Tiedottaminen
Vierailevista luennoitsijoista, uusista opintoryhmistä sekä muusta opiston toiminnasta ilmoitetaan Ylä-Kainuu -lehdessä ja opiston internetsivuilla osoitteessa www.suomussalmi.?/kianta-opisto. 040 563 0266
Kudonnan opettaja
Raija Malinen p. Voit ilmoittautua heti sekä syksyn että kevään opetukseen viimeinen ilmoittautumispäivä ja kokoontumisajat
on merkitty kunkin kurssin kohdalle.
Musiikinopettaja
Reijo Peuravaara, p. Se sisältää
myös tarvikemaksut, jollei kurssin tiedoissa ole toisin ilmoitettu.
Kausikortin hinta on syyslukukaudella 56 ?, kevätlukukaudella 70 ?.
Kausikortin saa opiston toimistosta tai ryhmän opettajalta.
Tukea työttömien, maahanmuuttajien ja 70+ ikäisten opiskeluun
Opisto on saanut valtionavustusta em. OPINTO-OHJELMA
2013-2014
HENKILÖKUNTA
ILMOITTAUDU KIANTA-OPISTON
KURSSEILLE!
Rehtori
Leena Manner, p. Jokainen opiskelija vastaa
itse siitä, että tieto työnantajalta laskutettavista maksuista tulee ajoissa
opistolle. Alennuksen voi käyttää joko syys- tai kevätkaudella yhden kurssin maksuun
tai kausikortin osamaksuna. 044 777 3356
Puutyön opettaja
Raimo Tolonen p. 044 777 3074
reijo.peuravaara@suomussalmi.?
Opintosihteeri
Riitta Honkanen, p. Todistuksen toimitusaika on yksi viikko.
Materiaalit
Oppimateriaalin sekä opiskelu- ja käsityötarvikkeet opiskelija maksaa
ja hankkii itse.
Vakuutukset
Suomussalmen kunnan asukkaat on vakuutettu tapaturmien varalta
kunnan järjestämissä toiminnoissa. Maahanmuuttajat ja
seniorit todistavat henkilöllisyytensä.
Työnantajat tukevat usein työntekijöidensä opiskelua ja hyvinvointia
osallistumalla kustannuksiin. Kianta-Opiston tanssi- ja liikuntaryhmissä
maksuvälineinä käyvät RJ-kuntoseteli Oy:n Tyky-Kuntosetelit sekä
Smartum Oy:n liikunta- ja kulttuurisetelit. Mikäli kurssin opintomaksu on pienempi,
erotusta ei palauteta eikä sitä voi käyttää toisen kurssin maksuihin.
Kurssin opettaja kirjaa kohdallesi alennuksen, kun ensimmäisellä
kurssikerralla esität todistuksen työttömyydestä. ryhmien opiskelun tukemiseen
lukuvuoden 2013?2014 kursseilla. 0400 286 228
Käsityön opettaja
Kirsi Vanhanen p. Oikea laskutusosoite on hyvä antaa jo ilmoittautuessa.
HYVÄ TIETÄÄ
Keskeyttäminen
Jos keskeytät kurssin, ilmoita siitä toimistoon tai opettajalle, jotta
emme tiedota turhaan kurssiasioista.
Todistukset
Kurssitodistuksen saat pyytäessäsi toimistosta. 044 777 3148
Peruuntumisesta ilmoitamme ?
alkamisesta emme
Jos kurssi ei osanottajien vähyyden takia toteudu, ilmoitamme kurssin peruuntumisesta. kerros
Postiosoite: PL 40, 89601 Suomussalmi
Puhelin:
044-777 3157
Fax:
(08) 6155 5531
Sähköposti:
kianta-opisto@
suomussalmi.?
Internet:
www.suomussalmi.?/
kianta-opisto
Kuva: Eija Laakson kuvakudos Reidar Särestöniemen
innoittamana, Kianta-Opiston kevätnäyttely 2013
Toimisto on avoinna
arkisin klo 8.00-11.30 ja 12.15-16.00.
OPINTOMAKSUT JA PERUUTUSEHDOT
Opintomaksu peritään ennakkoilmoittautumisten perusteella.
Jos jäät tulematta kurssille, mutta et peru osallistumistasi, perimme
koko kurssimaksun lukuun ottamatta tarvikemaksuja.
Esteen sattuessa tee perumisilmoitus toimistoon viimeistään viikkoa
ennen kurssin alkamista. Muutoksista
yksittäisillä kursseilla tiedotetaan tekstiviestein.. sl, 6 . 044 7773157,
044 7753148 tai 044 7773212 tai paikan päällä
Suomussalmen kunnantalolla (Kauppakatu 20, II
krs.). Osallistujia
tarvitaan vähintään seitsemän; joissakin jatkoryhmissä tai sivukylien kursseilla kuusi. Alkaneet kurssit
pidetään lukukauden loppuun.
Omat opetustilat sijaitsevat
Alvarin kiinteistössä osoitteessa Ervinkatu 1.
Lisäksi opetusta annetaan kymmenissä muissa
tiloissa eri puolilla Suomussalmea.
Opetuspaikka näkyy kunkin kurssin kohdalla.
YHTEYSTIEDOT
Opiston toimisto sijaitsee kunnantalossa os.
Kauppakatu 20, B-porras, 2. 044 775 3148
leena.manner@suomussalmi.?
Kaikille kursseille pitää ilmoittautua ennakkoon.
Siten varmistat paikkasi kurssilla ja samalla
varmistetaan kurssin toteutuminen. Kurssin
alkamisesta emme ilmoita. Lisätietoja kursseista ja muuta opintoneuvontaa saat toimistosta.
Palvelusihteeri
Tarja Kela, p. Toimisto on avoinna arkisin klo 8.00 - 11.30
ja 12.15 - 16.00.
Ilmoittautuminen internetissä toimii verkkokaupan
tavoin, joskin maksu laskutetaan jälkikäteen. 044 777 3357
Liikunnan opettaja
Hannakaisa Koski p. Kun
tutustut ensin ohjeisiin, netti-ilmoittautuminen on
helppoa. Tentinvalvonnasta peritään opiskelijalta maksu: toimistotyöaikana kertamaksu 20 ?, erikseen järjestetty
tenttitilaisuus 20 ?/ tunti.
Alle 16-vuotiaat
Alle 16-vuotiaiden ottamisesta käsityö- ja teknisen työn ryhmiin
päättää opettaja.
Kevätlukukausi
Kevätlukukauden ohjelman toteutuminen varmistuu vasta joulukuussa
ensi vuoden talousarvion hyväksymisen jälkeen.
Palaute
Palautetta opiston toiminnasta voit antaa puhelimitse tai sähköpostitse, kurssiehdotuksen voit tehdä myös opiston internet-sivulla.
Lomat
Opistolla on syysloma vko 43 ja talviloma vko 10. 044 777 3157
riitta.honkanen@suomussalmi.?
Ilmoittautua voit internetin kautta osoitteessa
www.opistopalvelut.?/kiantaopisto/index.asp tai
opiston toimistoon puhelimitse p. Maksu on
merkitty kunkin kurssin tietoihin.
Opintomaksujen perusteena ovat kurssin tuntimäärä sekä kurssin
luonteen mukaan perittävät monistemaksut (3 ?), tarvikemaksut (5 ?)
ja lasi- ja keramiikkapiirien polttomaksut (5 . kl), jotka on lisätty
opintomaksuun.
Oppimateriaalin sekä opiskelu- ja käsityötarvikkeet opiskelija maksaa
ja hankkii itse opettajan opastaessa tarvittaessa. Vakuutus ei ole voimassa matkoilla näihin toimintoihin.
Tenttien valvonta
Opisto voi järjestää muissa oppilaitoksissa opiskeleville tenttitilaisuuksien valvonnan Suomussalmella
Ilm. Se sisältää luentoja, keskustelua, itsearviointia ja ryhmätöitä. Kurssimaksu sl 13 ?, kl 18 ?.
Ilm. Kausikortti ei käy. Tervetuloa.
ELÄKÖÖN DEMOKRATIA!
Teatteri Retikka, to 18.00-20.00, 17.10.2013. Entä ne muut, joista suurin
osa on miehiä. ja 22.4.2014. Kokoontumispäivät: 19.9.,
3.10., 17.10., 31.10., 14.11. Ilm. Yksinkertaiset ja rauhalliset
venytykset sopivat kaiken ikäisille ja -kuntoisille ja niillä
voidaan ennaltaehkäistä jännitysten syntymistä. Vain
yrittämällä voi oppia, onnistua ja saada lisää itseluottamusta. Ilm. mennessä. Kolmea ryhmää lukuun
ottamatta kaikilla kursseilla on tilaa, ja perustimme kaksi
uutta sisäpyöräilyryhmää.
Kannattaa myös muistaa, että kurssit ovat paikasta riippumatta avoimia kaikille. Myös
kritiikki ja kysymykset ovat tervetulleita, toki mieluiten
suoraan ja omalla nimellä, jotta voin niihin vastata.
Oppimisen iloa ja virkistäviä yhteisiä hetkiä kaikille!
Leena Manner
rehtori
YLEISÖTAPAHTUMAT
4102300 SUOLUONTO TUTUKSI
Säynäjäsuo, su 9.30-15.30, Riitta Nykänen, 15.9.2013.
Kurssimaksu 13 ?. mennessä.
Retki Säynäjäsuolle: opitaan tuntemaan suon luontoa,
ekologiaa, eläin- ja kasvilajeja. 9.9. Kurssimaksu sl 21 ?, kl 24 ?. Materiaaleja voit ostaa kurssipaikalta tai tuoda mukanasi. Tutkintomaksu 20 ?. Kevätkaudella
kerrataan ja syvennetään syksyllä opittua.
VIRIKETOIMINTA
IKÄAUTOILIJAN KUNTOKURSSI
Virikepiirien opettajana toimii Paavo Minkkinen. mennessä. ja 28.11.2013. ja 1.12.
SHINDO
8302140 SHINDO
Alvari, sali, to 18.00-19.30, Sirkkaliisa Seppänen,
19.9.-28.11.2013 ja 16.1.-29.4.2014. Enintään 20 opiskelijaa. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?.
METSÄSTÄJÄTUTKINTO
4102111 METSÄSTÄJÄTUTKINTOON VALMENTAVA
KOULUTUS
Alvari, Kuukkeli, ma-pe 18.00-21.00, eri luennoitsijoita,
5.5.-9.5.2014. mennessä. Kausikortti ei käy. Näätälän
kyläyhteisön historian ja perinteen keruu ja kirjaksi toimittaminen. Lähtö P-paikalta Jumaliskylän tien varresta
klo 9.30. Aihealueet: turvallisuuden
merkitys ja erityispiirteet matkailussa, lait ja säännöt,
omatoiminen riskienhallinta, eri toimialojen riskit, toiminta
hätätilanteessa, kurssikoe. Mikään ei estä keskustan asukasta lähtemästä kurssille sivukylälle . Tule rakentamaan oma
jouluseimesi eri materiaaleja yhdistellen. Kurssimaksu 18 ?. Myös yleisölle annetaan suunvuoro. Siis lähes joka kuudes kuntalainen
on löytänyt tiensä opistoon. Ilm. Metsästyslaki ja -asetus, lajintuntemus, metsästystavat, aseet ja niiden käyttö metsästyksessä. ja 24.4.2014.
1301103 NÄÄTÄLÄN KYLÄKIRJA
Näätälä Näätäpirtti, ti 18.00-20.30 (joka toinen viikko),
Mervi Tervo, 17.9.-26.11.2013 ja 14.1.-22.4.2014. mennessä. Pahoittelen tätä ja
korjaamme asian ensi vuonna. Kokoontumispäivät: 19.9., 3.10., 17.10.,
31.10., 14.11. Liikenneturvallisuusviikon luennolla kuullaan
ja keskustellaan ikääntymisen riskeistä liikenteessä niin
autoilijan, pyöräilijän kuin jalankulkijan näkökulmasta.
Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Alustajina ja puheenjohtajina vuorottelevat Aili
Maijanen, Eeva Schroderus, Simo Viinikkala ja Lassi With.
MATKAILU
8198200 MATKAILUN TURVALLISUUSPASSI -koulutus
Alvari, Kuukkeli, la 10.00-17.00, Helena Aro, 19.10.2013.
Kurssimaksu 40 ?. Koskaan ei ole liian myöhäistä. mennessä.
5101100 IKÄAUTOILIJAN KUNTOKURSSI
Alvari, Kuukkeli, ti 9.00-11.30 ja 12.30-16.00 ja ke 9.0011.30 ja 12.30-16.00, Juhani Kemppainen, 24.9.25.9.2013. Monistemaksu 4 ?. Kurssimaksuun sisältyy opetus, oppikirja ja matkailualan turvallisuuspassi -kortti.
MEHILÄISHOITO
7198100 MEHILÄISHOIDON PERUSKURSSI
Alvari, Kuukkeli, kurssin opettajana Osmo Latvakangas.
Kevätlukukaudella, viikonloppukurssina la ja su, myöhemmin ilmoitettavana aikana. Kertamaksullisina
säilyvät yhdistetyt sisäpyöräily- ja kahvakuularyhmät ja
circuit -kiertoharjoittelu Kiannon Kuohuissa. Kurssimaksu (sl+kl) 210 ?.
Kausikortti ei käy. Ilmastohistoria ja asutus, 10.10. tai päinvastoin.
Jos mieleesi tulee hyvä kurssi-idea vasta nyt, ota toki
yhteyttä opistoon. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu Roosa nauha keräykseen rintasyöpätutkimuksen tukemiseen. Perusviittomat puheen tueksi
arkipäivän tilanteissa. Keskusteluun
kutsutaan valtuustoryhmien, nuorten, ikäihmisten ja äitien
edustajat. Kurssimaksu sl 25
?, kl 30 ?. klo 18.
TUKIVIITTOMAT
1201200 TUKIVIITTOMAKURSSI
Alvari, Satakieli, ke 17.30-19.00, Asta Heikkinen, 18.9.27.11.2013 ja 15.1.-23.4.2014. Euroopan
paikallisdemokratian viikolla vietämme 17.10. mennessä. Ilm. 9.9. Kurssimaksu 13 ?. (ei sisälly
kurssimaksuun eikä kausikorttiin).
6198152 VIRIKEPIIRI
Kirkonkylä, Kalevan Palvelutuvat, ke 11.30-13.00, Paavo
Minkkinen, 18.9.-27.11.2013 ja 15.1.-23.4.2014. Yhteistyössä Pohjois-Suomen
Syöpäyhdistyksen Suomussalmen osaston kanssa.
6198154 VIRIKEPIIRI
Palvelukoti Loue, to 9.30-11.00 (joka toinen viikko),
Paavo Minkkinen, 19.9.-28.11.2013 ja 16.1.-24.4.2014.
Kurssimaksu sl 18 ?, kl 18 ?. Vetäjinä
toimivat tutut liikunnanohjaajat.
Opistoon kerrottuja toiveita olemme tässäkin ohjelmassa yrittäneet toteuttaa ja monelta osin onnistuneet.
Esimerkiksi ryhmien kokoontumisaikoja suunnitellessa
joudumme sovittamaan yhteen eri opiskelijaryhmien
tarpeita, opettajien mahdollisuuksia ja tilojen käyttöä.
Lopputulos on väistämättä kompromissi. Ajotunnin hinta 10 . mennessä. Enintään 30 opiskelijaa.
Ilm. Ensimmäinen kokoontuminen ti 17.9. 9.9. Ilm. Harjoitellaan viittomien käyttöä
keskusteluissa, tarinoissa ja lauluissa. Koulutus antaa perustiedot matkailun turvallisuusasioista. 3.9. Kausikortti ei käy. Virikepiirissä tarinoidaan, lauletaan ja pidetään pieniä visailuja jumppatuokioita. Yhteistyössä riistanhoitoyhdistyksen kanssa.
ROOSA NAUHA -TAPAHTUMA
RUNOMATINEA
Alvari, Sali, su 15.00-16.30, 27.10.2013.
Runoja ja lauluja elämän varjoista ja valosta esittävät Teija
Anneli, Kari J. Kannattaa myös
muistaa, että jokainen on ollut joskus aloittelija. Ensimmäinen kirja: Olli Jalonen: Karatolla.
KESKUSTELU
3298120 ALVARIN AAMUKAHVIT
Alvari, opettajainhuone, pe 9.00-10.00, 20.9.-29.11.2013
ja 10.1.-25.4.2014. Kyläkirjan materiaalin keruu, järjestäminen ja toimittaminen
julkaisukuntoon. Perehdytään myös mehiläisten merkitykseen pölyttäjinä. 3.10. Ilm. Ryhmiin
ilmoittaudutaan ennakkoon opistoon ja opintomaksu laskutetaan koko lukukaudelta. Kasvit ja eläimet, 24.10. 16.9. Kurssi sopii koko perheelle! Alle
12-vuotiaat aikuisen kanssa maksutta. 9.10. Aamupäivien kuuden tunnin
teoriaosuuden lisäksi mahdollisuus varata ajotunti opettajan kanssa omalla autolla. Ilm.
25.4.2014 mennessä. Ensimmäinen kokoontuminen ti 3.9. Ja opiston ryhmissä on lupa epäonnistua
joutumatta pilkan kohteeksi.
Suomussalmen liikuntapalveluiden vielä viime lukuvuonna järjestämät liikuntaryhmät löytyvät nyt vesijumppia
lukuun ottamatta Kianta-Opiston ohjelmasta. mennessä. Kurssilla tutustutaan mehiläishoidon perusteisiin siten, että kurssilaiset
voivat halutessaan hankkia oman mehiläisyhdyskunnan ja
aloittaa tarhauksen. Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston
Studia Generalia -luentosarja suorina verkkovideolähetyksinä. Teoriaopetus Alvarissa, käytännön
harjoittelu Eero Kemppaisen mehiläistarhalla Moisiovaarassa (Pöleiköntie 10).
HISTORIA
1301101 PIISPAJÄRVEN KYLÄKIRJA
Piispajärven koulu, to 18.00-20.30 (joka toinen viikko),
Teija Luukkonen, 19.9.-28.11.2013 ja 16.1.-24.4.2014.
Kurssimaksu sl 21 ?, kl 24 ?. Kausikortti ei käy. Syitä osallistumattomuuteen voi lähinnä
arvailla: vapaa-aika kuluu perheen ja muunlaisten
harrastusten parissa, sairaudet vaivaavat, kulkemaan ei
pääse tai ei yksinkertaisesti kiinnosta.
Joskus lähteminen jännittää: Onko siellä ketään tuttuja?
Mitä ne ajattelevat, kun en osaa vielä mitään. Hartikainen ja Niilo Kiviniemi. Kausikortti ei käy. 9.9. Alvarin aamukahveilla keskustellaan ajankohtaisista
aiheista. Asiantuntijan alustus herättää keskustelemaan, mistä paikallisdemokratiassa on kysymys ja
miten se toteutuu meillä Suomussalmella. Ilm. Tervetuloa!
Kianta-Opisto opinto-ohjelma 2013-2014
AVOIN YLIOPISTO-OPETUS
2101100 ERITYISPEDAGOGIIKKAA OPETTAJILLE,
OTTEO-opinnot
Alvari, Kuukkeli, ma 18.00-19.30, ti 17.00-18.30, Ville
Vainio, 3.9.2013-5.12.2013. mennessä. Säänmukainen vaatetus,
omat eväät. Mallit ja
ennustaminen, 17.10. Kurssimaksu 30 ?. Voit valmistaa
keramiikkafiguureja savesta, huovuttaa villaa neulalla tai
rakentaa tallin puusta. Maa,
ilma, ihminen, 31.10. Kurssimaksu sl 21 ?, kl
24 ?. 2
TERVETULOA KIANTA-OPISTOON
Viime lukuvuonna Kianta-Opiston toimintaan osallistui
opiskelijoina 1419 suomussalmelaista ja 33 muiden
kuntien asukasta. Enintään 12
opiskelijaa. ja 24.4.2014.
JOULUASKARTELU
1104243 JOULUSEIMEN RAKENNUS
Alvari, Uunilintu, pe 17.00-20.30, Uunilintu / Työpaja
Hanslankarit, la ja su 9.00-16.00, Ulla Harju ja Liisa Lauronen, 15.11.-1.12.2013. Ryhmässä tehdään myös hoitoja ja erilaisia rentoutusharjoituksia.. mennessä. Alle 12-vuotiaat vain huoltajan kanssa maksutta.
(Säävaraus: kaatosateella ei lähdetä).Kimppakyydin tarvitsijat tai tarjoajat ilmoittautukaa toimistoon!
IKÄÄNTYVÄNÄ LIIKENTEESSÄ
Alvari, Sali, ke 18.00-19.30, Juhani Kemppainen,
11.9.2013. 9.9. Uhat, epäilyt, ratkaisut, 7.11.
Kansainväliset sopimukset. Lisätietoa: www.avoin.
helsinki.fi/studiageneralia/syksy_2013.htm.
Luentosarja on kaikille avoin ja maksuton. Tutustutaan kuukausittain johonkin
mielenkiintoiseen kirjaan ja käsitellään sitä vaihtelevin
menetelmin. Kausikortti ei käy.
Kokoontumispäivät 15.11., 16.11., 17.11., 30.11. Kahvi 1 ?/kerta. ja 16.1., 30.1.,
13.2., 27.2., 13.3., 27.3., 10.4. Silloin
voi auttaa, jos saa kaverin mukaansa. Tavoitteena
on lisätä autoilijan itsetuntemusta, auttaa ymmärtämään
ikääntymisen vaikutuksia ajokykyyn ja ajamiseen sekä
antaa tietoa ikäautoilijan tyypillisistä vaaratilanteista ja
siitä, miten niitä voi välttää. klo 17.00-18.30.
KIRJALLISUUS
1302101 KIRJALLISUUS TUTUKSI
Alvari, teorialuokka, ti 18.00-20.30, Helena Verälä.
Kokoontumispäivät: 24.9., 29.10., 26.11.2013 ja 28.1.,
25.2., 25.3. 9.9. Kurssimaksu 60 ?. Ikäautoilijan kuntokurssi toteutetaan
Liikenneturvan kurssisisältöjen mukaisesti. 9.9. Shindo
on japanilainen itsehoitomuoto kehon ja mielen tasapainotukseen. Opintojaksot: Erityispedagogiikan peruskurssi (6 op), Oppimisen haasteet
(6 op), Syrjäytyminen (5 op). Ilm. Toivon, että
jokainen malttaa syventyä ohjelmaan sen verran, että
löytää itselleen mieluisan ja sopivan kurssin tai harrastuksen.
Netti-ilmoittautumisen alkaminen jo heinäkuun alussa jäi meiltä huonosti tiedotetuksi. ja 28.11.2013 ja 16.1., 30.1., 13.2., 27.2.,
13.3., 27.3., 10.4. 31.3.2014 mennessä. Ymmärränkö minä opettajaa ja opettaja minua. Ilmoittautumiset välittömästi! Helsingin
yliopiston avointa yliopisto-opetusta. 31.10. Ilm. Shindo venytykset kohdistuvat kehon energiaratoihin ja rentouttavat tyypillisiä jännitysalueita kuten
alaselkää, niskaa ja hartioita. Tervetuloa
Retikkaan! Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.
4102150 MUUTTUVA ILMASTO -luentosarja
Alvari, Kuukkeli, to 17.00-19.00, eri luennoitsijoita,
3.10.-7.11.2013. kansallista
Demokratiapäivää
Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. Kuvataiteen perusteet 3: Minä ja Mona Lisa. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. ja 28.11.2013 ja 16.1., 30.1., 13.2., 27.2., 20.3., 3.4. Paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.
1103130 LASTEN KUVATAIDE
Alvari, Keltasirkku, ti 16.00-17.30, Leena Sissonen, 17.9.-26.11.2013 ja 14.1.-22.4.2014.
Kurssimaksu sl 40 ?, kl 43 ?. Tuttuja ja tuntemattomampia lauluja harmonikan säestyksellä. 9.9. Grafiikkaa voi yhdistää esimerkiksi vesiväreihin
ja akryyliväreihin. Ilm. 9.9. mennessä. Ilm. Kurssimaksu
30 ?. Opetuspäivät: 20.-21.9., 11.-12.10., 8.-9.11. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. 9.9. mennessä.
1101200 PIANO/HARMONIKKA
Juntusranta Ruhtinan koulu, ma 13.15-15.45, Svetlana Heikkinen, 16.9.-25.11.2013 ja
13.1.-28.4.2014.
1101115 YHTEISLAULU
Kehitysvammapalvelut Hakala, ke 12.00-13.30, Svetlana Heikkinen,18.9.-27.11.2013 ja
15.1.-23.4.2014. Kurssimaksu sl 18 . Kurssimaksu sl 13 ?, kl 18.?. Suomussalmella
järjestettävien konserttien ennakkoesittelyä.
LAULURYHMÄT
Yhdessä laulaminen virkistää kehoa ja mieltä. 3-6 -luokkalaisille. mennessä. mennessä.
1101202 PIANO
Alvari, Laulurastas, ti 16.00-18.30, ke 16.00-17.30, Reijo Peuravaara, 17.9.27.11.2013 ja 14.1.-23.4.2014.
1101117 YHTEISLAULU
Kiannan koulu, to 15.00-16.30 (joka toinen viikko), Svetlana Heikkinen, 19.9.-21.11.2013
ja 16.1.-29.4.2014. ja
29.4.2014.
1101204 PIANO
Vaaranniva Nivan koulu, ke 9.30-11.00, Reijo Peuravaara, 18.9.-27.11.2013 ja 15.1.23.4.2014.
1101119 YHTEISLAULU
Piispajärven koulu, to 17.00-18.30, Svetlana Heikkinen, 19.9.-28.11.2013 ja 16.1.29.4.2014. Ilm. Ilm. Ei esiintymispakkoa.
1101111 YHTEISLAULU
Pyhäkylä koulu, ma 18.00-19.30, Veijo Pyykkönen, 16.9.-25.11.2013 ja 13.1.-28.4.2014.
Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. Piirtämistä perustekniikoilla: hiili, lyijykynä ja pastellivärit. Linokaiverrusta ja
sekatekniikoita. 9.9. Ilm. 9.9. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. Opetuspäivät: 26.9., 10.10., 31.10., 14.11. mennessä. Enintään 10 opiskelijaa. ja 30 min 21 ?.
Juntusrannan ryhmässä opetusta annetaan oppilaan valinnan mukaan joko pianon tai
harmonikan soitossa.
1101113 YHTEISLAULU
Juntusranta Ruhtinan koulu, ma 18.30-20.00, Svetlana Heikkinen,16.9.-25.11.2013 ja
13.1.-28.4.2014. Myös vastaalkajille.
1103112 MAALAUS JA PIIRUSTUS - aikuiset ja nuoret
Alvari, Keltasirkku, to 17.30-21.00, Leena Sissonen, 19.9.-28.11.2013 ja 16.1.29.4.2014. 23.9. Mieskuoromusiikkia kevyestä klassiseen.
1101107 KATAJAISET -lauluryhmä
Alvari, teorialuokka, 2 krs, ke 12.30-14.00, Leena Manner, 18.9.-27.11.2013 ja 15.1.23.4.2014. Kurssimaksu sl 21 ?, kl 24 ?. Maisema-, asetelma- ja henkilökuvia vapaavalintaisesti. Lukukausimaksu tunnin pituuden mukaan: 20 min 18 . klo
10-17.
1101152 YKSINLAULU
Alvari, pianoluokka, pe 14.00-21.00, la 09.00-16.00, Eija-Riitta Airo-Karttunen, 20.9.30.11.2013. 9.9. 9.9. mennessä. kl 21 ?. Ilmoittautumisajan jälkeen tehdyistä
peruutuksista perimme 18 . Kausikortti ei käy. Kausikortti ei käy. Ilm. Kausikortti ei käy.
Enintään 6 opiskelijaa. Ryhmien ohjelmisto on monipuolista
kansanlauluista iskelmiin ja virsistä viihteeseen. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. Enintään 15 opiskelijaa. 9.9. Ilm. Tutustutaan eri aikakausien laulu- ja soitinmusiikkiin ja laajamuotoisiin orkesteriteoksiin. Kitaransoiton opetusta
pienryhmissä tai yksilöopetuksena. Enintään 8 opiskelijaa. 9.9. mennessä. Kausikortti ei kata tarvikemaksua (22 ?). Kevyttä lauluohjelmistoa yksin ja yhdessä laulaen. joka toinen viikko.
Äänenmuodostuksen perusteiden harjoittelua.
1103123 GRAFIIKKAKURSSI
Alvari, Keltasirkku, la ja su 10.00-17.00, Urho Kähkönen, 19.10.-1.12.2013. 0-3 -luokkalaisille. klo 10.00-13.30, 23.-24.11. Sisältö sama kuin edellä.
Pianokursseilla opiskellaan pianonsoiton perustekniikkaa, nuotinlukua ja sointuja.
Valmistetaan pienimuotoisia kappaleita esitettäväksi. 19.3.2014 mennessä. 040 184 3423.
1103122 MAISEMA- JA ASETELMAMAALAUS
Alvari, Keltasirkku, la ja su 10.00-17.00, Urho Kähkönen, 29.3.-6.4.2014. mennessä. Osallistujien toiveet otetaan huomioon
ja halutessaan ryhmät voivat myös esiintyä erilaisissa tilaisuuksissa.
1101105 JALON LAULAJAT
Alvari, Laulurastas, ma 17.00-19.30, Reijo Peuravaara, 16.9.-25.11.2013 ja 13.1.28.4.2014. Kurssimaksu sl 25 ?, kl 30 ?. Kurssimaksu sl 40 ?, kl 43 ?. Yksilö- tai pienryhmäopetusta alkeista
lähtien.
1101190 KITARA
Suomussalmen lukio, musiikkiluokka, ma 18.00-22.15, Tatu Romppainen, 16.9.25.11.2013 ja 13.1.-28.4.2014. Oman ilmaisun ja sisällön kehittäminen
myös uusin materiaalein ja tekniikoin. Kurssimaksu sl 21 ?, kl 25 ?. Ilm. klo 10-17 ja 30.11.-1.12. mennessä. ja 21.11.2013 ja 16.1., 30.1., 13.2., 27.2., 20.3., 3.4. mennessä. 15.10. Opetuspäivät: la 19.10. Yksilöopetusta 45 min. Ryhmä laulaa kansan- ja
viihdelauluja ja valmistaa musiikkiohjelmaa eläkeläisten tilaisuuksiin. Ilm. Ilm. Soittimen perustaidot hallitseville.
1101186 HARMONIKKA
Alvari, Muskariluokka, to 17.00-19.30, Veijo Pyykkönen, 19.9.-28.11.2013 ja 16.1.29.4.2014. mennessä. Ohjelmisto perinteistä viihde- ja tanssimusiikkia sekä
kansanmusiikkia. Sisältö sama kuin edellä.
1103121 KUVATAIDEKURSSI
Kuivajärvi Domnan pirtti, pe, la ja su 10.00-19.30, Jaakko Heikkinen, 11.10.-13.10.2013.
Kurssimaksu 100 ?. 9.9. Kuvataiteen perusteet 1: Tavoitteena on oppia käyttämään värejä ja keskeisiä välineitä sekä huomaamaan värien ja kuvien merkitys
ympäristössämme. Ilm. 9.9. Maahanmuuttajille ja suomalaisille venäjänkielen harrastajille.
KUVATAITEET
1103110 MAALAUS JA PIIRUSTUS
Alvari, Keltasirkku, ma 9.00-12.30, Leena Sissonen, 16.9.-25.11.2013 ja 13.1.28.4.2014. Teemana ensimmäisenä viikonloppuna maisema (valokuva
omasta maisemasta mukaan!), toisena asetelma. Majoitusvaraukset: Domnan Pirtti p. Ensimmäisellä tapaamisella lokakuussa tehdään yhteinen materiaalitilaus. Ilm. Kausikortti ei kata tarvikemaksua (22
?). Syyslukukaudella 8 oppituntia. mennessä. peruutusmaksun, 4.10. Ilm. ja 5.-6.4.2014.
1101150 LAULUTEKNIIKKA
Alvari, Laulurastas, ma 19.30-20.15, ti 18.30-19.15, to 18.30-19.15, Reijo Peuravaara,
16.9.-28.11.2013 ja 13.1.-29.4.2014. Ensimmäisenä viikonloppuna
kohopainotekniikoita (puupiirros ja lino), toisena syväpainotekniikoita (kuivaneula, monotypia). Kurssimaksu sl 24 ?, kl 28 ?. mennessä.
1101123 YHTEISLAULU
Betania, to 13.30-15.00 (joka toinen viikko), Veijo Pyykkönen, 26.9.-28.11.2013 ja 16.1.24.4.2014. mennessä. Opetus yksityistunteina. Ilm. Kurssimaksu sl 80 ?, kl
80 ?. 16.9. Ilm. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. mennessä.
1101180 BÄNDIKOULU
Suomussalmen lukio, musiikkiluokka, to 18.00-22.15, Tatu Romppainen, 19.9.28.11.2013 ja 16.1.-29.4.2014. Tutustutaan kevyen musiikin eri lajeihin.
Soittimina kitara, basso, rummut, koskettimet. Akryyli- ja akvarellivärien käyttöä, liikkeen vangitseminen kuvaksi,
kolmiulotteisen muototajun kehittäminen - veistos savesta.. Opetus kahdessa ryhmässä. Ilm. mennessä.
Piirrä ja maalaa maisemia ja mielenmaisemia käyttäen erilaisia tekniikoita (hiili, lyijykynä,
tussi, akvarelli, akryyli, öljyväri). väriliituja, peitevärejä ja paperimassaa käyttäen.
Myös yhteinen ryhmätyö.
SOITINRYHMÄT
Entiset ja uudet opiskelijat ilmoittautuvat internetin kautta tai puhelimitse 9.9.2013
mennessä. Kurssimaksu
30 ?. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. Harjoitellaan äänenkäyttöä,
mikrofonin käyttöä, nuotinlukua, laulujen tulkintaa ja esiintymistä.
1101147 VENÄLÄINEN LAULURYHMÄ
Alvari, teorialuokka, 2 krs, ke 17.30-19.00, Svetlana Heikkinen, 18.9.-27.11.2013 ja
15.1.-23.4.2014. Ilm. 9.9. tai myöhemmin tehdyistä peruutuksista puolet kurssimaksusta. Myös aloittelijoille.
1101188 KITARA/RUMMUT, alkeisryhmä
Suomussalmen lukio, rumpuluokka, ke 15.00-17.30, Aki Saarisalo, 18.9.-27.11.2013 ja
15.1.-23.4.2014. ja 28.11.2013 ja 23.1., 6.2., 20.2., 13.3., 27.3.,
10.4. Pieniä töitä esim. Ilm. Ryhmästä muodostetaan
3-4 bändiä, jotka opiskelevat yhteissoittoa. ja
29.-30.11.2013.
1103125 LASTEN KUVATAIDE
Suomussalmen lukio, kuvataideluokka, ti 15.00-16.30, Saila Sallinen, 17.9.-26.11.2013
ja 14.1.-22.4.2014. mennessä. Opetuspäivät: 29.-30.3. Kurssimaksu sl 13 ?, kl 18 ?.Ilm. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. Kausikortti ei käy. Ryhmässä harjoitellaan venäjän- ja suomenkielistä lauluohjelmistoa päämääränä esiintyä ja tehdä tunnetuksi venäläistä kulttuuria. Ilm. Kurssilla tutustutaan taidegrafiikan alkeisiin käytännössä ja teoriassa. Uudet osallistujat
tervetulleita. Domnan Pirtti ympäristöineen inspiroi työskentelyyn.
Kurssimaksu sisältää opetuksen sekä viisi ateriaa. ja 24.4.2014.
1101137 VIIHDELAULU JA HARMONIKKA
Näljänkä Leinolan koulu, ke 18.00-20.30, Veijo Pyykkönen, 18.9.-27.11.2013 ja 15.1.23.4.2014. Opetuspäivät: 19.9., 3.10., 17.10., 7.11. ja 24.4.2014.
1101121 YHTEISLAULU
Myllylahti Kylätalo, to 19.00-20.30 (joka toinen viikko), Svetlana Heikkinen, 26.9.28.11.2013 ja 23.1.-24.4.2014. mennessä. Sopii myös bändien kosketinsoittajille. Tutustutaan musiikin eri lajeihin, merkintätapoihin ja
sointuihin. Maalataan
akryyli- tai öljyväreillä. mennessä. Kurssimaksu sl 21 ?, kl 24 ?. Maalausta akryyli- ja vesiväreillä. Laulun äänenmuodostusta ja lauluohjelmiston harjoittelua klassisesta kevyempään. 9.9. 9.9. Ilm. Ilm. Yksi
oppitunti varattu harmonikansoiton opetukseen.
1101145 KEVYEN MUSIIKIN LAULAJAT
Siikaranta Kerhotalo, ke 17.00-20.30, Jarmo Haverinen, 18.9.-27.11.2013 ja 15.1.23.4.2014. 9.9. Kurssimaksu sl 50 ?, kl 70 ?. Opetuspäivät: 26.9.,
10.10., 31.10., 14.11. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. mennessä. Harjoitellaan kappaleita esitettäväksi.
1101192 KITARA
Suomussalmen lukio, musiikkiluokka, ti 18.00-22.15, Tatu Romppainen, 17.9.26.11.2013 ja 14.1.-22.4.2014. Kurssimaksu sl 25 ?, kl 30 ?. Kurssimaksu sl 13 ?, kl 18 ?. mennessä. 3
Kianta-Opisto opinto-ohjelma 2013-2014
MUSIIKKI
1101101 MUSIIKIN KUUNTELU
Alvari, teorialuokka, 2 krs, to 17.00-18.30, Reijo Peuravaara, 19.9.2013-28.11.2013 ja
16.1.-29.4.2014. Kausikortti ei käy. Enintään 12 opiskelijaa. Kevään kokoontumisajat ilmoitetaan myöhemmin. Syövyttäviä happoja ei käytetä. Harjoitellaan lauluja myös esitettäväksi. 9.9. 9.9. Tavoitteena on
oppia ilmaisussa tarvittavia taitoja ja hakemaan vaikutteita taidehistoriasta, näyttelyistä
ja eri taiteenaloilta. Harmonikansoittoa sekä ryhmässä että yksilölliset tarpeet huomioon ottaen. 9.9
Kurssimaksu sl 30 ?, kl 36 ?. Opetus etenee tavoitteellisesti tasolta toiselle.
Sen tehtävänä on luoda perustaa emotionaaliselle, esteettiselle ja eettiselle kasvulle
sekä antaa edellytyksiä elinikäiseen taiteiden harrastamiseen. mennessä. mennessä.
1104105 LASTEN KERAMIIKKA
Alvari, Uunilintu, to 14.00-16.30, Ulla Harju, 19.9.-28.11.2013 ja 16.1.-24.4.2014.
Kurssimaksu sl 46 ?, kl 59 ?. Kurssimaksu sl 21 ?, kl 24 ?. Ilm. 9.9. Ilm. mennessä. 9.9. Kurssilla valmistetaan eri tekniikoin pieniä tekstiilitöitä ja askarteluja esim.
ompelua käsin ja koneella, virkkausta, helppoa neulontaa, kankaanpainantaa. Kurssimaksu 36 ?. Esineet voi lasittaa rakulasitteilla tai käyttää
erilaisia savustusmenetelmiä kuten obvaraa, ?naku-rakua. Kurssimaksu sl
30 ?, kl 35 ?.
1104167 TEKSTIILITYÖ
Alvari, Kehrääjä, to 12.30-16.00, 19.9.-28.11.2013 ja 16.1.-29.4.2014. neulomista, dominoneuletta, virkkausta, salomoninsolmun virkkausta sekä koukkuamista. Kianta-Opiston taiteen
perusopetuksen opetussuunnitelma on luettavissa opiston kotisivuilta ja saatavilla
toimistosta.
Alkavana lukuvuonna ovat tarjolla seuraavat TEATTERITAITEEN JA KUVATAITEEN
perusopetusryhmät: Teatteritaiteen perusteet 3 ja 4 ja Lasten kuvataide 1 ja 3. Ilm. Ilm. Ryhmien tiedot ovat oppiaineiden muiden ryhmien yhteydessä.
NÄYTTÄMÖTAITEET
1102150 RUNOJA ESITTÄMÄÄN
Alvari, Muskariluokka, ti 18.00-20.30 (joka toinen viikko), Mervi Seppänen, 17.9.19.11.2013 ja 14.1.-15.4.2014. 9.9. ja 19.11.2013 ja 14.1.,
28.1., 11.2., 25.2., 18.3., 1.4. mennessä.
1104128 KERAMIIKKAA KAIKENIKÄISILLE
Alvari, Uunilintu, to 17.30-21.00, Ulla Harju, 19.9.-28.11.2013 ja 16.1.-29.4.2014. 31.8. Kurssimaksu
sisältää opetuksen ja viisi ateriaa. Enintään 15 opiskelijaa. Kausikortti ei
kata tarvikemaksua.
1102197 TEATTERITAITEEN PERUSTEET 4
Kirkonkylän koulu, ma 15.00-16.30, Mervi Seppänen, 9.9.-9.12.2013 ja 13.1.19.5.2014. Valmistetaan itse sulatusmuotteja. 14.1.2014 mennessä. mennessä.
1104124 KERAMIIKKAA NUORILLE JA AIKUISILLE
Kirkonkylän koulu, keramiikkaluokka, ti 17.30-21.00, Ulla Harju, 17.9.-26.11.2013 ja
14.1.-22.4.2014. Ilm. Kurssilla poltetaan etukäteen
valmistetut esineet, jotka on raakapoltettu. Enintään 15 opiskelijaa. Ilm. Ryhmä sopii sekä vasta-alkajille että
pidempään harrastaneille. Kurssimaksu sl 40 ?, kl 43 ?.Ilm. Kausikortti ei kata tarvikemaksua.
KERAMIIKKA
Lasten keramiikkaryhmissä tutustutaan saven käsittelyyn ja eri tekniikoihin. Tutustutaan laminointiin,
lasin koristeluun maalaamalla ja friteillä. mennessä.
1104163 TEKSTIILITYÖ
Näljänkä Leinolan koulu, ti 11.30-15.00, 17.9.-26.11.2013 ja 14.1.-22.4.2014. Perehdytään lasinsulatuksen eri menetelmiin. Ryhmät sopivat myös vasta-alkajille. mennessä.
Aikuisten keramiikkaryhmissä perehdytään keramiikan menetelmien monipuoliseen
oppimiseen ja soveltamiseen omaan työskentelyyn. 9.9. Kurssimaksu 30 ?. Aluksi valmistamme laattoja, kuvasta tulee yksivärinen, graafinen jälki. Ilmoittautumiset 9.9. Perehdytään keramiikan perustekniikoihin sekä koristeluun ja lasittamiseen. Opistolla
uudet saumurit!
1104185 TEKSTIILIASKARTELU
Alvari, Kehrääjä, to 10.00-11.30, 19.9.-28.11.2013 ja 16.1.-29.4.2014. 23.9. Ilmoittautumisajan jälkeen tehdyistä peruutuksista
perimme 18 . Kurssimaksu sl 30 ?, kl 36 ?. Kurssimaksu sl 30 ?, kl 36 ?. Ilm. Ilm. 9.9. Ilm. Polttomaksu sisältyy kurssimaksuun.
LASITYÖ
1104282 LASIN TAIKAA
Alvari, Keltasirkku, ke 17.30-21.00, Ulla Harju, 18.9.-27.11.2013 ja 15.1.-23.4.2014.
Kurssimaksu sl 35 ?, kl 41 ?. Kurssimaksu sl
30 ?, kl 35 ?.
1104173 VAATTEITA LAPSILLE JA ÄIDEILLE
Alvari, Kehrääjä, ma 17.00-19.30, 16.9.-25.11.2013. Ilmoittautumiset 9.9. peruutusmaksun, 27.9. Ilm. mennessä.
Karjalainen käspaikka koristellaan perinteisesti käyttäen nurjatonta etupistokirjontaa.
Kurssilla voit vasta-alkajana valmistaa pienen harjoitustyön ja saada tuntumaa tekniikasta. 19.9. Ilm. TARINASTA TEATTERIKSI: ilmaisuharjoituksia ja improja, näytelmän lukemista ja dramaturgian perusasioita. 4-6 -luokkalaisille.
ESITYKSEN MAAILMA: ilmaisuharjoitukset ja improvisaatiot pukuja ja rekvisiittaa käyttäen, esityksen visualisointi ja valmistaminen, teatteriesityksen seuraaminen. Matalan polton takia
esineet sopivat vain koristekäyttöön.
Kianta-Opisto opinto-ohjelma 2013-2014
POSLIININMAALAUS
1104145 POSLIININMAALAUS
Alvari, Uunilintu, ti 17.30-20.45, Riitta Kinnunen, 17.9.-26.11.2013 ja 14.1.-22.4.2014.
Kurssimaksu sl 30 ?, kl 36 ?. ja polttomaksu sl
5 . Kankaankudonnan
ja lankatöiden kursseilla voi opiskella myös mm. Yksilöllistä ohjausta kunkin tavoitteiden mukaan. mennessä.
1104126 KERAMIIKKAA AAMUVIRKUILLE
Alvari, Uunilintu, ke 9.00-12.30, Ulla Harju, 18.9.-27.11.2013 ja 15.1.-23.4.2014. Sopii myös kudontaa aloitteleville. Kuntoutuskodin asiakkaille.
ETUPISTOKIRJONTA
1104179 ETUPISTOKIRJONTA
Alvari, Kehrääjä, pe 16.00-18.30, Pirkko Meriläinen, 20.9.-29.11.2013 ja 17.1.30.4.2014. Opiskelijoiden toiveet otetaan huomioon. Harjoitellaan tulkitsemaan ja esittämään omia tai muiden kirjoittamia runoja. 040 184 3423.
KANKAANKUDONTA
Kankaankudontakursseilla opettajana toimii Raija Malinen. Perehdytään saven käsittelyyn ja käsinrakentamisen alkeisiin sekä koristeluun ja lasittamiseen. Aiemmin harrastaneet voivat suunnitella ja toteuttaa uusia malleja. Kurssimaksu
20 ?. Kurssilla valmistetaan yksinkertaisia kaavoja käyttäen vaatteita lapsille tai itselle materiaalina trikoot ja
muut helposti ommeltavat kankaat. Kurssi sopii
sekä vasta-alkajille että jo pidempään harrastaneille.
1104181 KÄSPAIKKAKURSSI
Kuivajärvi Domnan pirtti, pe, la ja su 10.00-17.00, Pirkko Meriläinen, 4.10.-6.10.2013.
Kurssimaksu 100 ?. mennessä. Kurssimaksu sl 30 ?, kl 36 ?. Kurssimaksu 26 ?. Ilm. Perustekniikoiden opiskelua, omia ja yhteisiä aiheita. mennessä.
1104107 LASTEN KERAMIIKKA
Alvari, Uunilintu, pe 14.00-16.30, Ulla Harju, 20.9.-29.11.2013 ja 17.1.-2.5.2014.
Kurssimaksu sl 46 ?, kl 59 ?. Kurssilla
käytetään bullseyen sulatuslasia sekä ikkunalasia. mennessä.
1104191 KANKAANKUDONTA
Näljänkä Leinolan koulu, ma 11.30-14.00, 16.9.-25.11.2013 ja 13.1.-28.4.2014.
Kurssimaksu sl 26 ?, kl 30 ?.. Sopii hyvin myös vasta-alkajille.
1104132 KOPIOGRAFIIKKAA SAVELLE
Alvari, Uunilintu, pe 17.30-21.00, la 9.00-16.00, Ulla Harju, 24.1.-25.1.2014. lisätty kurssimaksuun.
1104285 LASI- JA KERAMIIKKAPIIRI
Pyhäkylä koulu, ma 9.30-13.00, Ulla Harju, 13.1.-28.4.2014. ja kl 6 . Majoitusvaraukset: Domnan Pirtti p. tai myöhemmin tehdyistä peruutuksista puolet
kurssimaksusta. mennessä. mennessä. Kurssin työt poltetaan ja lasitetaan
myöhemmin.
1104138 RAKUA JA MUITA SAVUSTUSMENETELMIÄ
Alvari, Uunilintu, pe 17.00-21.30, la 9.00-19.00, Ulla Harju, 2.5.-3.5.2014. 9.9. Kurssimaksu sl 26 ?, kl 30 ?. 9.9. Valmistetaan
tekstit esityskuntoon. Ilm. Kurssimaksu 20 ?. Näillä
menetelmillä saadaan täysin erilaisia värejä kuin sähköuunissa. 22.4.2014 mennessä. Kausikortti ei käy. Valmistetaan erilaisia koriste- ja
käyttöesineitä ja pieniä veistoksia. Ilm. Kausikortti ei käy. Kurssilla perehdytään
tulostetun kuvan siirtämiseen savelle, joko laatalle tai esineen pintaan. Kurssimaksu sl
22 ?, kl 26 ?. Tehdään värillisistä laseista ikkunakoristeita joko omia suunnitelmia tai valmiita malleja käyttämällä.
TEKSTIILITYÖ
Tekstiilityökursseilla opettajana toimii Kirsi Vanhanen. mennessä. Ilm. Opetuspäivät: 17.9., 1.10., 15.10., 5.11. Valmistetaan pieniä veistoksia, laattoja ja käyttö- ja koriste-esineitä monipuolisesti koristellen.
Pidemmälle ehtineet voivat toteuttaa omia ideoitaan ohjatusti. Opiskelijat tekevät omia ja yhteisiä loimia sekä
hankkivat omat kudontamateriaalinsa. 4
TAITEEN PERUSOPETUS
Kianta-Opistossa taiteen perusopetusta annetaan lapsille ja nuorille yleisen oppimäärän opetussuunnitelman mukaan. Tarvikemaksu 5 . Ilm.
3.1.2014 mennessä. Nurjaton etupistokirjonta on perinteinen kirjontatekniikka, jota käytetään muun muassa karjalaisen käspaikan koristelussa. Kurssimaksu sl 30 ?, kl 35 ?.
1104165 TEKSTIILITYÖ/OMPELU
Alvari, Kehrääjä, ti 16.30-20.00, 17.9.-26.11.2013 ja 14.1.-22.4.2014. Kurssimaksu sl 43 ?, kl 55 ?. mennessä. Oman tarinan tuottaminen teatterin kielellä, teatteriesityksen seuraaminen ja juonen ja henkilöiden analysointi. Polttomaksu 5 ?/syyslukukausi ja
6 ?/kevätlukukausi lisätty kurssimaksuun.
1104120 KERAMIIKKAA SYVENTÄVÄSTI
Alvari, Uunilintu, ma 17.30-21.00, Ulla Harju, 16.9.-25.11.2013 ja 13.1.-28.4.2014. Valmistetaan erilaisia ikkunakoristeita, koruja ja vateja. ja 15.4.2014.
1102195 TEATTERITAITEEN PERUSTEET 3
Nuorisotalo, ke 16.30-18.00, Seija Rannikko, 11.9.-11.12.2013 ja Teatteri Retikka,
15.1.-14.5.2014. 9.9. Kurssitöiden
valmistuminen edellyttää kutomista myös kurssiaikojen ulkopuolella. Lasitöissä valmistetaan erilaisia tasosulatustöitä ja vateja sulattamalla.
1104286 TIFFANY - LASITYÖT
Näljänkä Leinolan koulu, la ja su 10.00-17.00, Leena Sissonen, 5.10.-13.10.2013. Lasten keramiikkaryhmien savimaksu 25 ?/syyslukukausi ja 34 ?/kevätlukukausi (sisältää polttomaksun) on
lisätty kurssimaksuun. Kurssimaksu sl 40 ?, kl 43 ?. Kursseilla suunnitellaan ja
kudotaan opiskelijoiden omien taitojen ja toiveiden mukaisia käyttö- ja koristetekstiilejä.
Kerrataan kudonnan perusasioita, opetellaan laskemaan materiaalien menekkiä sekä
rakentamaan kangas alusta loppuun. Kausikortti ei kata savimaksua.
1104103 LASTEN KERAMIIKKA
Kirkonkylän koulu, keramiikkaluokka, ti 16.00-17.30, Ulla Harju, 17.9.-26.11.2013 ja
14.1.-22.4.2014. 9.9. 9.9. 4-6 -luokkalaisille. tai hevosenjouhia. Kursseilla valmistetaan vaatteita, asusteita ja muita tekstiilejä eri tekniikoin opiskelijoiden toiveet huomioiden, myös
vanhaa uudistaen, korjaten ja muodistaen. 31.8. Lasitöitä tiffanytekniikalla; lasin
leikkaus, hionta ja palojen yhdistäminen tinaamalla. Enintään 12 opiskelijaa
Enintään 15 opiskelijaa. mennessä. mennessä.
1104302 PUUTYÖ
Kirkonkylän koulu, ma 17.00-20.30, 16.9.-25.11.2013 ja 13.1.-28.4.2014. Kurssimaksu
40 ?. Tule antamaan tarpeettomalle tavaralle uusi elämä sisustusesineenä. Kurssimaksu
20 ?. Tarkemmat keruuohjeet saa
opettajalta p. Perjantaina opetuspaikkana Kuukkeli -luokka.
1104246 NEULAKINNASKURSSI
Piispajärvi koulu, pe 17.00-20.30, la ja su 10.00-18.00, Liisa Lauronen, 14.2.-16.2.2014.
Kurssimaksu 22 ?. Kausikortti ei käy. Enintään 16 opiskelijaa. Ilm. Materiaaleja voi tuoda mukana tai ostaa opettajalta. Ilm. Enintään 12 opiskelijaa. Sisältö sama kuin
edellä. Kurssilla
valmistetaan ryijyjä ompelemalla valmiille pohjalle. Ilm. Ilm. 30.4.2014 mennessä. 25.10. mennessä.
1104220 HELMITYÖ
Alvari, Keltasirkku, ma 17.00-20.30, 16.9.-25.11.2013 ja 13.1.-28.4.2014. Ilmoittautumiset 9.9. Materiaalin hankinta opettajan kautta. mennessä. Kurssimaksu
sl 30 ?, kl 35 ?.
1104306 PUUTYÖ
Näljänkä Leinolan koulu, ti 17.00-20.30, 17.9.-26.11.2013 ja 14.1.-22.4.2014. ja 16.11.2013.
METALLITYÖ
1104401 KÄYTTÖ- JA KORISTE-ESINEITÄ METALLISTA
Manun Paja, ti 17.00-20.30, Mauno Keränen, 17.9.-26.11.2013 ja 14.1.-22.4.2014.
Kurssimaksu 30 ?. 9.9. Kurssimaksu sl
26 ?, kl 30 ?.
LANKATYÖT
1104213 LANKATÖITÄ ERI TEKNIIKOIN
Alvari, Kehrääjä, ma 17.00-19.30, Kirsi Vanhanen, 13.1.-28.4.2014. Ilm. Anna
ideoiden lentää. Käytettävissä kaksi
neulekonetta.
1104215 RYIJYKURSSI
Alvari, Kehrääjä, ke 18.00-20.30, Raija Malinen, 18.9.-27.11.2013 ja 15.1.-23.4.2014.
Kurssimaksu sl 26 ?, kl 30 ?. 16.4.2014 mennessä. Ilm. Kurssilla tutustutaan kinnasneulatekniikkaan ja valmistetaan perinteiset neulakintaat. Kursseilla tutustutaan helmitöiden
materiaaleihin ja välineisiin, töiden suunnitteluun ja eri tekniikoihin. Sopii
sekä vasta-alkajille että aiemmin harrastaneille. Kurssimaksu 13 ?.
Ilm. Enintään 12 opiskelijaa. Tarvikkeet
sisältyvät kurssimaksuun.
1104356 PUNAMULTAPÄIVÄ
Työpaja Hanslankarit, la 10.00-15.00, Mari Heikkinen, 10.5.2014. Kurssilla
annetaan opetusta yksilöllisiin verhoilu- tai entisöintitöihin tarpeen mukaan. Ilm. ja
5.4.2014.
1104322 PUUASKARTELU
Kiannan koulu, pe 10.45-12.15, Raimo Tolonen, 20.9.-29.11.2013 ja 17.1.-30.4.2014.
Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. Opiskelija voi tehdä ryijyn oman
suunnitelman tai valmiin mallin mukaan. Enintään 12 opiskelijaa. Valmistetaan
pellavaöljy-, munatempera- ja liimamaalia sekä tehdään maalausharjoituksia. Tutustutaan kierrätysdesigniin ilmiönä ja käytännössä. Kurssilla harjoitellaan siveltimen ja telan käyttö, maalaamisen perustekniikka ja erilaisia kuviointi- ja
koristelutekniikoita. Ilm. Kokoontumispäivät: 26.-27.10., 9.-10.11. Ilm. Enintään 10 opiskelijaa. Kurssimaksu 13 ?. Lankaa ja neuloja ostettavissa
kurssipaikalta.
1104246 NEULAKINNASKURSSI
Alvari, Kehrääjä, pe 17.00-20.30, la ja su 10.00-18.00, Liisa Lauronen, 7.2.-9.2.2014.
Kurssimaksu 22 ?. Ilm. Opi tekemään puukko, takomaan ja hitsaamaan tuuliviiri, kynttelikkö tai muu metalliesine. Opiskelija valitsee ryijyn koon omien tarpeiden
ja toiveiden mukaan.
1104245 NEULAKINNASKURSSI
Pyykkölä koulu, pe 17.00-20.30, la ja su 10.00-18.00, Liisa Lauronen, 18.10.20.10.2013. Kurssimaksu
sl 30 ?, kl 35 ?.
1104222 HELMITYÖ
Juntusranta Ruhtinan koulu, ke 17.00-20.30, 18.9.-27.11.2013 ja 15.1.-23.4.2014.
Kurssimaksu sl 30 ?, kl 35 ?.
1104226 HELMITYÖ
Näljänkä Leinolan koulu, to 17.00-20.30, 19.9.-28.11.2013 ja 16.1.-29.4.2014.
Kurssimaksu sl 30 ?, kl 35 ?.
HAVUKRANSSI- JA PALLOKURSSIT
Havukranssi- ja pallokursseilla opettajana toimii Seija Heikkinen. 8.10. mennessä. Kurssimaksu
sl 30 ?, kl 35 ?.
1104318 PUUSUKSIEN TEKO
Työpaja Hanslankarit, la 9.00-16.00, Alpo Pyykkönen ja Raimo Tolonen 15.3.20145.4.2014. Kurssilla
opitaan valmistamaan eräsuksia puusta sälemenetelmällä. Enintään 16 opiskelijaa. Kausikortti ei käy. Kurssimaksu 40 ?. Punamulta on
perinteinen, hengittävä, edullinen ja helposti maalattava. 16.10. Kurssilla valmistetaan asusteita,
vaatteita ja muita tekstiilejä lankatekniikoin opiskelijoiden valintojen mukaan: käsin- ja
koneneulonta, virkkaus, haarukkapitsi, frivolité -pitsi ynnä muita. Enintään 12 opiskelijaa. Kausikortti ei käy. Tutustutaan
ympäristöystävällisten perinnemaalien käyttöön teoriassa ja käytännössä. mennessä. Kausikortti ei käy. Kurssimaksu 30 ?.
1104310 PUUTYÖ
Työpaja Hanslankarit, ke 17.00-20.30, 18.9.-27.11.2013 ja 15.1.-23.4.2014. Sopii myös aloittelijoille. Opetuspäivät: 15.3., 22.3., 29.3. mennessä.
1104236 HAVUKRANSSI- JA -PALLOKURSSI
Kiannan koulu, la 9.00-17.00, 9.11.2013. Ilm. 25.10. Puutyökursseilla
tarvikemaksu 5 ?/lukukausi lisätty kurssimaksuun. 3.1.2014 mennessä. Kurssimaksu 13 ?.
Ilm. Kurssimaksu sl 30 ?, kl 35 ?.
1104308 PUUTYÖ
Pyhäkylä koulu, ke 9.30-13.00, 18.9.-27.11.2013. 0400 251 251.
1104235 HAVUKRANSSI- JA -PALLOKURSSI
Ämmänsaari, Nuorisotalo, ke ja to 16.30-21.00, 6.11.-7.11.2013. Maalaamalla
on helppo uudistaa kodin pintoja ja luoda näyttävyyttä sisustukseen. Oppilaat hankkivat tarvikkeet itse. Kurssimaksu
sl 26 ?, kl 30 ?.
1104203 KANKAANKUDONTA JA LANKATÖITÄ
Pyykkölä koulu, to 16.30-19.00, 19.9.-28.11.2013 ja 16.1.-29.4.2014. Opi punamullan keitto käytännössä ja harjoittele maalaamista.. Kurssimaksu 30 ?. 4.2.2014 mennessä. Kursseilla valmistetaan puuesineitä
ja -kalusteita omien suunnitelmien mukaan sekä entisöidään ja korjataan vanhoja huonekaluja. 4.11. Myös aloittelijat
tervetulleita! Opiskelija voi hankkia tarvikkeita opettajan kautta.
SISUSTUS
1104350 KIERRÄTYSDESIGN - Sisustusesineitä kierrätysmateriaaleista
Työpaja Hanslankarit, pe 18.00-19.30, la ja su 10.00-15.00, Mari Heikkinen, 4.10.20136.10.2013. 28.2.2014 mennessä. mennessä.
PUUTYÖ
Puutyökursseilla opettajana toimii Raimo Tolonen. Enintään 16 opiskelijaa. Enintään 12 opiskelijaa. Kurssimaksu sl 30 ?, kl 35 ?.
1104312 PUUTYÖ
Raate koulu, to 16.00-19.30, 19.9.-28.11.2013 ja 16.1.-29.4.2014. Kurssimaksu sl 26 ?,
kl 30 ?.
1104199 KANKAANKUDONTA JA LANKATÖITÄ
Kirkonkylän koulu, kudontaluokka, to 9.00-12.30, 19.9.-28.11.2013 ja 16.1.-29.4.2014.
Kurssimaksu sl 30 ?, kl 35 ?.
1104201 KANKAANKUDONTA JA LANKATÖITÄ
Jumaliskylä, rivitalo, to 13.30-16.00, 19.9.-28.11.2013 ja 16.1.-29.4.2014. Kurssimaksu 20 ?.
Kausikortti ei käy. Kokeillaan myös helmien ja metallilankatöiden yhdistämistä. Kurssimaksu sl 30 ?,
kl 35 ?.
1104197 KANKAANKUDONTA JA LANKATÖITÄ
Pesiö koulu, ke 10.00-12.30, 18.9.-27.11.2013 ja 15.1.-23.4.2014. Kurssimaksu 35 ?. Materiaaleja ostettavissa
opettajalta. Kurssimaksu
sl 30 ?, kl 35 ?.
1104304 PUUTYÖ
Selkoskylä koulu, ti 12.30-16.00, 17.9.-26.11.2013 ja 14.1.-22.4.2014. Materiaaleja voi vaihtaa tai myydä. 5.2.2014 mennessä. mennessä. Kurssimaksu
30 ?. Jokainen valmistaa oman
suksiparin. 28.1.2014 mennessä. Kurssimaksu sl 30 ?,
kl 35 ?.
1104314 PUUTYÖ
Myllylahti Kylätalo, pe 13.00-16.30, 20.9.-29.11.2013 ja 17.1.-30.4.2014. Sisältö sama kuin
edellä.
HELMITYÖ
Helmityökursseilla opettajana toimii Eija Lauronen. Materiaaleja ostettavissa myös opettajalta, maksu käytön mukaan.
1104354 SISUSTUSMAALAUS
Työpaja Hanslankarit, la-su 10.00-15.00, Mari Heikkinen, 15.2.-16.2.2014. Enintään 12 opiskelijaa. Pienimuotoista puuaskartelua ja huonekalujen korjauksia.
Tarvikkeet eivät sisälly kurssimaksuun.
ENTISÖINTI JA VERHOILU
1104340 HUONEKALUJEN VERHOILU JA ENTISÖINTI
Työpaja Hanslankarit, la ja su 9.00-16.00, Taina Karppinen, 26.10.-16.11.2013. Kursseilla voi valmistaa luonnonmateriaaleista jouluisia ovikransseja, palloja, sydämiä tai muita koristeita. 24.9. Ilm. Tarvikkeet sisältyvät kurssimaksuun.
1104355 PERINNEMAALIT SISUSTUKSESSA
Työpaja Hanslankarit, la 10.00-15.00, Mari Heikkinen, 26.4.2014. 9.9. Valmistetaan koruja
ja koriste-esineitä. Kurssimaksu 22 ?. Tutustutaan
välineisiin ja materiaaleihin ja opitaan niiden oikea käyttö. Ilmoittautumiset 9.9. mennessä.
1104237 HAVUKRANSSI- JA -PALLOKURSSI
Kirkonkylän koulu, keramiikkaluokka, la 9.00-17.00, 16.11.2013. Ilm. 5
Kianta-Opisto opinto-ohjelma 2013-2014
1104193 KANKAANKUDONTA
Kunnantalo alakerta, kutomo, ma 15.00-19.00, 16.9.-25.11.2013 ja 13.1.-28.4.2014.
Kurssimaksu sl 30 ?, kl 35 ?.
1104195 KANKAANKUDONTA
Oilola, ke 14.00-17.30, 18.9.-27.11.2013 ja 15.1.-23.4.2014
Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. 14.4.2014 mennessä.
Kurssilla perehdytään bändiäänentoiston suunnitteluun, valo-, ääni- ja lavatekniikan rakentamiseen, laitteiston käyttämiseen ja miksauksen perusteisiin. Kurssi hyväksytään
TraFi:n pakollisen jatkokoulutuksen osioksi. Kausikortti ei käy. Opiskelijavalinta tehty.
ENGLANTI
1203101 ENGLANNIN ALKEET
Alvari, Satakieli, ma 19.00-20.30, Marketta Räihälä, 16.9.-25.11.2013 ja 13.1.28.4.2014. Lähtötaso perus- tai
keskikoulun englanti. Kurssimaksu 22 ?. mennessä. Oppikirja: English for you, too! 3.
1203109 ENGLANTIA RAUHALLISESTI
Ruukinkankaan koulu, luokka C2, to 16.30-18.00, Marketta Räihälä, 19.9.-28.11.2013 ja
16.1.-29.4.2014. mennessä.
3401133 ATK:N PERUSKURSSI, Tietokoneen käyttötaito
Vaaranniva Nivan koulu, ti 17.30-20.00, 14.1.-22.4.2014. Ilm. Kurssilla harjoitellaan toimimista sosiaalisessa mediassa
tietokoneen ja internetin kautta. 31.8. Ilm. Opetus lähetetään videon välityksellä Puolangan ja Hyrynsalmen kansalaisopistoihin.
1206110 VENÄJÄ, jatko 2
Ruukinkankaan koulu, luokka C2, ke 17.15-18.45, Leena Heikkinen, 18.9.-27.11.2013 ja
15.1.-23.4.2014. Ilm. Ilm. 9.9. SPR:n ohjelman mukaan. 3.1.2014 mennessä. mennessä. Enintään 15 opiskelijaa. Ilm.
30.9. Alkeiskurssi. Ilm.
17.1.2014 mennessä. Kurssilla perehdytään tekstinkäsittelyn perusteisiin ja asiakirjojen tekoon Word -ohjelmalla. ja
19.-20.10.2013.
3401120 DIGIKUVAUS JA KUVANKÄSITTELY
Alvari, Hiirihaukka, ke 17.30-20.00, Teemu Matero, 15.1.-23.4.2014. Kurssimaksu
24 ?. Enintään 15 opiskelijaa. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. Kausikortti ei käy. Ilm. mennessä. mennessä. Oppikirja: Mo?no 1. Ilm. Enintään 15 opiskelijaa. 6
KIELET
SUOMI
1201011 SUOMEA ULKOMAALAISILLE
Alvari, Satakieli, ti 17.00-18.30, Riitta Peussa, 17.9.-26.11.2013 ja 14.1.2014-22.4.2014.
Kurssimaksu sl 21 ?, kl 24 ?. SPR:n ohjelman mukaisesti. Ei lainkaan englantia opiskelleille tai alusta alkaville kertaajille.
1203105 ENGLANTI, jatkoryhmä
Alvari, Satakieli, ma 17.30-19.00, Marketta Räihälä, 16.9.-25.11.2013 ja 13.1.-28.4.2014.
Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. Opetus lähetetään
videon välityksellä Paltamon ja Puolangan kansalaisopistoihin.
ITALIA
1208100 ITALIAN ALKEET
Alvari, Satakieli, to 18.30-20.00, Marketta Räihälä, 19.9.-28.11.2013 ja 16.1.-29.4.2014.
Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. Suomen kieltä ja kielioppia ulkomaalaisille. mennessä. 9.9. Kurssilla
perehdytään äänireportaasin tai henkilöhaastattelun tekoon. Kurssimaksu
sl 24 ?, kl 28 ?. mennessä. Lähiopetus Suomussalmelta välitetään videolla Puolangan kansalaisopistoon.
RANSKA
1205100 RANSKAN ALKEISKURSSI
Suomussalmen lukio, ke 18.00-19.30, Sini-Sirkka Brunou, 18.9.-11.12.2013 ja 8.1.9.4.2014. Kurssimaksu 44 ?. Ilm. 9.9. Oppikirja: English for you,
too! Starter. Enintään 10 opiskelijaa. Enintään 8 opiskelijaa. 9.9. Opetuspäivät: 17.9., 20.9., 24.9. Ilm. Ilm. mennessä. Enintään 15 opiskelijaa. Enintään 10 opiskelijaa. Oppikirja: iFantastico! 1 kappaleesta 9. mennessä. Haku Te-toimiston
kautta 19.8. mennessä.
3401132 ATK:N PERUSKURSSI, Tietokoneen käyttötaito
Juntusranta Ruhtinan koulu, ti 17.00-20.30, 1.10.-26.11.2013. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. Kurssimaksu 24 ?. 9.9. Enintään 20 opiskelijaa. mennessä.
MEDIATAIDOT
3501100 ÄÄNIREPORTAASI, HENKILÖHAASTATTELU
Alvari, Hiirihaukka, pe 17.30-21.00, la ja su 9.00-16.00, Teemu Matero, 15.11.17.11.2013. mennessä. 5.11. Kursseilla opettaa Teemu Matero.
3401130 ATK:N PERUSKURSSI, Tietokoneen käyttötaito
Alvari, Hiirihaukka, ma 17.30-20.00, 16.9.-25.11.2013 ja 13.1.-28.4.2014. Kurssimaksu 40 ?. Enintään 15 opiskelijaa. Sisältö sama kuin edellä.
Kianta-Opisto opinto-ohjelma 2013-2014
TIETOTEKNIIKKA
3401101 Netti Ohoi! Sosiaalista mediaa senioreille.
Alvari, Hiirihaukka, ti ja pe 12.00-15.30, Teemu Matero, 17.9.-27.9.2013. EA 1:n sisältöjen kertaus ja päivitys osallistujien tarpeet huomioon ottaen.. Ilm. 14.1.2014 mennessä. Sisältö sama kuin edellä.
6101111 ENSIAPU 2
Alvari, Kuukkeli, la-su 8.00-15.00, Kainuun ensiapuopetus ja tarvike / Janne Suutari,
25.1.-26.1.2014. Oppikirja: Einverstanden 2. mennessä. Tutustutaan bändisoittimien mikittämiseen,
akustiikan merkitykseen, nauhoituskalustoon, miksereihin ja nauhoitusohjelmaan. Ilm. 20.9. Enintään 15 opiskelijaa. Kurssimaksu sisältää EA-kortin.
6101121 ENSIAVUN KERTAUSKURSSI
Alvari, Kuukkeli, ma 16.30-20.00, Kainuun ensiapuopetus ja tarvike / Janne Suutari
7.10.2013. Ilm. Enintään 12
opiskelijaa. Kurssimaksu ilman TraFi:n todistusta 40 ?, sisältäen todistuksen 60 ?.
Kausikortti ei käy. 9.9. Kurssimaksu
24 ?. Kurssi toteutetaan videoopetuksena Paltamon kansalaisopistosta.
VENÄJÄ
1206106 VENÄJÄ, jatko 1
Ruukinkankaan koulu, luokka C2, ke 19.00-20.30, Leena Heikkinen, 18.9.-27.11.2013 ja
15.1.-23.4.2014. Noin vuoden opiskelleille ja alkeiden kertaajille. ja 27.9.2013.
3401110 ESITYSGRAFIIKKA, Power Point
Alvari, Hiirihaukka, ke 17.30-20.00, Teemu Matero, 18.9.-27.11.2013. 10.9. Opetuspäivät: 28.-29.9. Kurssimaksu 24 ?. 9.9. Kurssimaksu sisältää EA-kortin..
6101102 ENSIAPU 1
Alvari, Kuukkeli, la ja su 8.00-15.00, Kainuun ensiapuopetus ja tarvike / Janne Suutari, 22.3.-23.3.2014. Kausikortti ei käy. 9.9. Ilm. Enintään 20 opiskelijaa. Kausikortti ei käy. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. Ilm.
11.3.2014 mennessä. Ilm. Kausikortti ei käy. mennessä. Enintään 12 opiskelijaa. Enintään 15
opiskelijaa. Oppikirja ilmoitetaan
myöhemmin.
ENSIAPU
6101140 KULJETTAJIEN ENSIAPUKURSSI TraFi
Alvari, Kuukkeli, ti 8.00-17.00, Kainuun ensiapuopetus ja -tarvike / Janne Suutari,
17.9.2013. Sen voi suorittaa myös SPR:n hyväksymänä
hätäensiapukoulutuksena.
6101141 KULJETTAJIEN ENSIAPUKURSSI TraFi
Alvari, Kuukkeli, la 8.00-17.00, Kainuun ensiapuopetus ja -tarvike / Janne Suutari,
28.9.2013. Kurssilla perehdytään digikuvauksen
saloihin ja tietokoneella tapahtuvaan kuvankäsittelyyn. Kurssilla opetellaan äänieditointiohjelman, nauhoitusvälineistön esim. Ilm. Ilm. Kurssimaksu ilman TraFi:n todistusta 40 ?, sisältäen todistuksen 60 ?. Opetus tarjotaan videovälitteisenä naapuriopistoihin.
SAKSA
1204104 SAKSA, jatkoryhmä
Ruukinkankaan koulu, luokka C2, ti 17.30-19.00, Kaiju Kinnunen, 17.9.-26.11.2013 ja
14.1.-22.4.2014. Enintään 12 opiskelijaa. Pari vuotta opiskelleille. Kurssin taso määräytyy opiskelijoiden tarpeiden mukaan.
1201126 MAAHANMUUTTAJAKOULUTUS, moduuli 2b
Alvari, Satakieli, ma-pe 8.00-14.15, Riitta Peussa 2.9.-16.12.2013. mennessä. Kurssimaksu 44 ?. Ilm. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. Opiskelijoiden lähtötaso
ja toiveet otetaan huomioon. mennessä. 9.9. Tavoitteena on luoda miksattu ja masteroitu lyhyt äänite CD-levylle tai julkaista se internetissä mp3-muodossa.
3501120 TAPAHTUMAN ÄÄNENTOISTO
Paikka ilmoitetaan myöhemmin, pe 17.30-21.00, la ja su 10.00-17.00, Teemu Matero,
25.4.-3.5.2014. Kurssilla perehdytään demotasoisen äänitteen tekemiseen. mennessä. Oppikirja: English for you, too! 5. Tavoitteena on saada valmiiksi dramaturgisesti ja teknillisesti toimiva äänireportaasi tai henkilökuva.
3501110 DEMOPAJA
Alvari, Hiirihaukka, pe 17.30-21.00, la ja su 9.00-16.00, Teemu Matero, 24.1.-26.1.2014.
Kurssimaksu 22 ?. mikrofonien ja nauhureiden käyttöä. 9.9. Tavoitteena on oppia sommittelemaan kuvia ja käyttämään digikameraa syvällisemmin, tutustua kuvankäsittelyohjelman
mahdollisuuksiin sekä saattaa omat digikuvat painokuntoon.
ATK:n peruskursseilla perehdytään käytännönläheisesti tietokoneen käyttöön, muun
muassa sähköpostiin, internetin käyttömahdollisuuksiin ja sähköisiin palveluihin, tietoturvaan, sosiaaliseen mediaan ja verkkokauppojen käyttöön. 18.9. Kurssimaksu 28 ?. 9.9. Kurssi järjestetään yhteistyössä Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen Netti Ohoi! -projektin kanssa ja se on osallistujille maksuton. Opiskelijat suunnittelevat ja kasaavat äänentoiston ja valaisun opiston bändien Megarock-konserttiin hoitaen
bändien miksaukset ja valoajot.
ENSIAPU
6101101 ENSIAPU 1
Alvari, Kuukkeli, la ja su 8.00-15.00, Kainuun ensiapuopetus ja tarvike / Janne Suutari,
12.10.-13.10.2013. Kurssimaksu sl 21 ?, kl 21 ?. 9.9. mennessä. Enintään 15 opiskelijaa. Kurssimaksu 22 ?. mennessä. Kurssimaksu 28 ?.
Enintään 15 opiskelijaa. Ilm. Pari vuotta opiskelleille tai vanhojen tietojen verestäjille. mennessä. Ilm. Haastattelut käsikirjoitetaan
ja suunnitellaan etukäteen. Ilm. mennessä. 9.9. Kurssimaksu
sl 24 ?, kl 28 ?. 9.9. 3.1.2014 mennessä.
3401134 ATK:N PERUSKURSSI, Tietokoneen käyttötaito senioreille
Alvari, Hiirihaukka, to 15.30-18.00, 19.9.-28.11.2013 ja 16.1.-29.4.2014. Ilm. Oppikirja: Kafe Piter 2.
ESPANJA
1207105 ESPANJA, jatko 1
Ruukinkankaan koulu, luokka C2, to 18.30-20.00, Leena Manner, 19.9.-28.11.2013 ja
16.1.-29.4.2014. mennessä. Kurssilla perehdytään esitysgrafiikan
perusteisiin ja tehdään Power Point esityksiä.
3401115 TEKSTINKÄSITTELYN PERUSTEET, Word
Piispajärven koulu, la ja su 9.00-14.30, Teemu Matero, 28.9.-20.10.2013. 25.9. Ilm. Ilm. Ilm
Ilm. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 18 ?. Sisään pääsee saapumisjärjestyksessä.
VENYTTELY
8301173 VENYTTELYT
Kiannon Kuohut, ryhmäliikuntatila, pe 18.30-19.15, Seija Falck / Tiina Kaltio, 13.9.13.12.2013 ja 17.1.-9.5.2014. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. mennessä.
1105104 NYKYTANSSI 1
Alvari, sali, ma 15.30-16.30, Anna Sergeeva, 9.9.-9.12.2013 ja 13.1.-5.5.2014. mennessä.
10-14 -vuotiaille.
1105107 NYKYTANSSI 2
Alvari, sali, ma 16.45-17.45, Anna Sergeeva, 9.9.-9.12.2013 ja 13.1.-5.5.2014. Tutustutaan
mahdollisesti myös erilaisiin tanssivälineisiin.
1105131 LAVATANSSIT, alkeet
Ämmänsaaren työväentalo, ti 17.45-19.15, Marketta Juntunen, 17.9.-26.11.2013 ja
14.1.-25.3.2014. Tunnit sisältävät alkuverryttelyn, lihaskunto- ja
liikkuvuusharjoituksia ja loppuvenyttelyt. Kurssimaksu sl 21 ?, kl 21 ?. 2.9. 2.9. painot,
kepit, pallot tai kuminauhat tehostavat liikkeitä.
Jumpparyhmiin ilmoittautuminen 31.8. Ryhmässä suunnitellaan
yhdessä, miten milloinkin liikutaan ja opetellaan nauttimaan säännöllisestä liikunnasta.
Kunto nousee ja painokin saattaa pudota.
KUNTONYRKKEILY
8301160 KUNTONYRKKEILY, naiset ja miehet
Liikuntahalli, yläaula, ma 19.00-20.15, Hannakaisa Koski, 9.9.-9.12.2013 ja 13.1.5.5.2014. Enintään 15 opiskelijaa. Myös kylällä asuvat tervetulleita mukaan.
8301137 TUOLIJUMPPA IKÄIHMISILLE
Kirkonkylä, Kalevan Palvelutuvat, ti 13.30-14.15, Seija Huotari, 10.9.-10.12.2013 ja
14.1.-6.5.2014. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 18 ?. Kurssimaksu sl 21 ?, kl 21 ?.
8301105 KUNTOJUMPPA
Kirkonkylän koulu, sali, ke 18.45-20.15, Hannakaisa Koski, 11.9.-11.12.2013 ja 15.1.7.5.2014. 3.1.2014 mennessä. mennessä. Kausikortti ei käy. Ilm. 7
Kianta-Opisto opinto-ohjelma 2013-2014
TANSSI
1105100 ALKEISBALETTI
Alvari, sali, ma 14.45-15.30, Anna Sergeeva, 9.9.-9.12.2013 ja 13.1.-5.5.2014. Hidas ja virtaava liikesarja on helppo ja rytmitetään hengitykseen. Karate on tehokas liikuntamuoto kunnon parantamiseen.
Kurssilla saa myös oppia itsepuolustukseen karaten tekniikoita ja harjoittelumetodeja
käyttäen.
8301168 KARATE, jatkokurssi
Taivalalasen koulu, sali, ke 19.00-20.30, Petri Kinnunen, 15.1.-7.5.2014. Enintään 20 opiskelijaa. Peruskurssin suorittaneille. Enintään 20 opiskelijaa. Kurssimaksu sl 21 ?, kl 21 ?. Kurssimaksu sl 21 ?, kl 21 ?.
8301109 KUNTOJUMPPA
Kiannan koulu, ke 18.00-19.30, Seija Heikkinen, 11.9.-13.11.2013 ja 15.1.-16.4.2014.
Sijaisena Hilkka Kyllönen, 20.11.-11.12.2013. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 18 ?. Uusia haasteita itämaisen tanssin perusteet jo hallitseville! Harjoitellaan vaativampia askelsarjoja ja tekniikkaa sekä vartalo- ja
käsiliikkeiden yhdistämistä askeleisiin tanssikoreografioita opettelemalla. Itämainen tanssi on pehmeää, maanläheistä
ja selkäystävällistä ja sen perustekniikkaan kuuluu oleellisesti keskivartalon käyttö. Ilm. Jatkokurssin tavoitteena on suorittaa keltaisen vyön koe keväällä.
CIRCUIT
8301169 CIRCUIT
Kiannon Kuohut, ryhmäliikuntatila, ma 19.00-19.45, Seija Falck / Tiina Kaltio,
9.9.-9.12.2013 ja 13.1.-5.5.2014. mennessä. AsahiHealth -liikuntamenetelmän tarkoitus
on ylläpitää terveyttä ja hoitaa jo syntyneitä terveysongelmia. mennessä.
8301101 KUNTOJUMPPA - KEHONHUOLTO
Kainuun ammattiopisto, sali, ma 17.00-18.30, Hannakaisa Koski, 9.9.-9.12.2013 ja
13.1.-5.5.2014. 9.9. 2.9. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 18 ?. Enintään 20 opiskelijaa. mennessä. Enintään 20 opiskelijaa. Tällä
tunnilla opetellaan ja harjoitellaan keskivartalon hallintaa ja lihasten käyttöä, itämaisen
tanssin askeleita ja näiden yhdistämistä.
1105125 ITÄMAINEN TANSSI, tanssillinen ryhmä
Alvari, sali, pe 19.00-20.30, Marjo Nygård, 20.9.-29.11.2013 ja 17.1.-11.4.2014 Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. Kuntonyrkkeilyn perustekniikoita sisältävä tunti. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 18 ?. mennessä. Asahi virkistää ja rentouttaa ja sopii kaikille,
myös ylipainoisille, stressistä kärsiville ja niille, jotka eivät harrasta liikuntaa.
ALOITTELEVIEN KUNTORYHMÄ
8301155 KUNTOA ETSIMÄSSÄ
Taivalalasen koulu, sali, ma 16.30-17.30, Seija Huotari, 9.9.-9.12.2013 ja 13.1.-5.5.2014.
Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. Enintään 20 opiskelijaa. Circuit- eli kiertoharjoittelussa siirrytään ripeästi liikkeestä toiseen ja treenataan eri lihasryhmiä. Kausikortti ei käy. mennessä.
6-10 -vuotiaille.
1105102 BALETTI, nuoret ja aikuiset
Alvari, sali, ma 18.00-19.00, Anna Sergeeva, 9.9.-9.12.2013 ja 13.1.-5.5.2014. Kurssimaksu sl 21 ?, kl 21 ?. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 18 ?. Ilm. Toiveita opetettavista tansseista voi esittää opistoon etukäteen puhelimitse
tai sähköpostilla kianta-opisto@suomussalmi.fi.
1105135 LAVATANSSIT, jatko
Ämmänsaaren työväentalo, ti 19.30-21.00, Marketta Juntunen, 17.9.-26.11.2013 ja
14.1.-25.3.2014. 2.9. Ilm. Normaalia kevyempää perusjumppaa, joka
sisältää monipuolisesti tasapainoa, lihaskuntoa ja koordinaatiota kehittäviä harjoitteita.
Lopuksi venyttelyä. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 18 ?. Musiikki rytmittää ja välineet, esim. Perinteisiä ja kädenalitansseja. Ilm. Enintään 20 opiskelijaa.
MIESTEN TEHOJUMPPA
8301165 MIESTEN HIKITREENI
Kiannon Kuohut, kuntosali, ke 19.00-19.45, Seija Falck / Tiina Kaltio, 11.9.-11.12.2013
ja 15.1.-7.5.2014. Toiveita opeteltavista tansseista voi esittää opistoon etukäteen puhelimitse tai sähköpostilla kianta-opisto@suomussalmi.fi.
LIIKUNTA
Jumpparyhmät sopivat kaiken ikäisille. Enintään 25
opiskelijaa. Ilm. Kurssimaksu sl 21?, kl 21 ?.
8301120 PERHEJUMPPA
Myllylahti Kylätalo, ke 19.00-20.30, Laila Tolonen, 11.9.-11.12.2013 ja 15.1.-7.5.2014.
Kurssimaksu sl 21 ?, kl 21 ?.
TUOLIJUMPPA
8301135 TUOLIJUMPPA IKÄIHMISILLE
Ämmänsaaren palvelutalo, to 13.00-13.45, Seija Huotari, 12.9.-12.12.2013 ja 16.1.8.5.2014. Kurssimaksu sl 21 ?, kl 21 ?. Liikunnan avulla apua kotona selviytymiseen.
Mukana musiikkia ja erilaisia välineitä. Kurssimaksu sl 39 ?, kl 45 ?. Kurssimaksu
21?. Tunti sisältää myös rauhallisen kehonhuolto-osion.
8301103 KUNTOJUMPPA
Piispajärven koulu, ma 18.00-19.30, Seija Heikkinen, 9.9.-11.11.2013 ja 13.1.14.4.2014. 9.9. 31.8. Kurssimaksu sl 21 ?, kl 21 ?.
8301107 KUNTOJUMPPA
Juntusranta Ruhtinan koulu, to 19.00-20.30, Laila Tolonen, 12.9.-12.12.2013 ja 16.1.8.5.2014. Säännöllistä liikuntaa aloitteleville. Perinteisiä ja kädenalitansseja taitoja syventäen. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 18 ?. mennessä.
Yli 15-vuotiaille.
1105115 SENIORITANSSI
Alvari, sali, to 16.00-17.30, Terttu Härkönen, 12.9.-12.12.2013 ja 16.1.-8.5.2014. Myös vasta-alkajat ja miehet, tervetuloa!
1105121 ITÄMAINEN TANSSI, perustekniikka
Alvari, sali, pe 17.30-19.00, Marjo Nygård, 20.9.-29.11.2013 ja 17.1.-11.4.2014. Kertamaksu 4 ?/kerta. Kurssimaksu
21 ?. Enintään 15 opiskelijaa Nopea ja tehokas kiertoharjoittelu osin kuntosalilaitteita käyttäen.
KARATE
8301167 KARATE, peruskurssi
Taivalalasen koulu, sali, ke 19.00-20.30, Petri Kinnunen, 11.9.-11.12.2013. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 18 ?.
IKÄIHMISTEN JUMPAT
8301125 IKÄÄNTYVIEN KEVENNETTY VOIMISTELU
Kainuun ammattiopisto, sali, ti 9.30-10.30, Seija Huotari, 10.9.-10.12.2013 ja 14.1.6.5.2014. Sisältää alkulämmittelyn, tekniikkaharjoittelua, circuit- tai
lihaskunto-osion ja venyttelyt.
8301162 KUNTONYRKKEILY, naiset
Liikuntahalli, yläaula, ke 17.00-18.15, Hannakaisa Koski, 11.9.-11.12.2013 ja 15.1.7.5.2014. Välineinä kuminauhat, kepit ja painot.
8301127 IKÄÄNTYVIEN KEVENNETTY VOIMISTELU
Kirkonkylän koulu, sali, ke 10.00-11.00, Seija Huotari, 11.9.-11.12.2013 ja 15.1.7.5.2014. Ilm. 3.9. Sijaisena Hilkka Kyllönen, 18.11.-9.12.2013. 3.9. Enintään 25 opiskelijaa.
Ohjattu venyttelytunti viikon treenien päätteeksi.. Enintään 15 opiskelijaa. mennessä. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?.
8301131 IKÄÄNTYVIEN KEVENNETTY VOIMISTELU
Alvari, sali, pe 11.00-12.00, Hannakaisa Koski, 13.9.-13.12.2013 ja 17.1.-9.5.2014.
Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?.
ASAHI
8301150 ASAHI
Ruukinkankaan koulu, sali, to 17.00-18.00, Hannakaisa Koski, 12.9.-12.12.2013 ja
16.1.-8.5.2014. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?.
8301129 IKÄÄNTYVIEN KEVENNETTY VOIMISTELU
Taivalalasen koulu, sali, to 14.30-15.30, Seija Huotari, 12.9.-12.12.2013 ja 16.1.8.5.2014. Ilm. Ilm. Senioritanssi on kevyttä ja virkistävää
liikuntaa, jota on helppo oppia. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 18 ?
Kahvakuulailua. Enintään 10 opiskelijaa. Kahvakuulailua. mennessä.
8301184 SISÄPYÖRÄILY
Kiannon Kuohut, pyöräilytila, ma 16.30-17.30, Marco Sang, 9.9.-9.12.2013 ja 13.1.5.5.2014.
8301180 SISÄPYÖRÄILY
Kiannon Kuohut, pyöräilytila, ti 17.15-18.15, Hannakaisa Koski, 10.9.-10.12.2013 ja
14.1.-6.5.2014. Omat kuulat mukaan!
LENTOPALLO
8301210 LENTOPALLOKURSSI
Liikuntahalli, lohkot B ja C, ke 16.30-18.00, Markku Kemppainen, 4.9.-11.12.2013 ja
8.1.-30.4.2014. Käydään läpi liikkeiden suoritustekniikkaa ja laitteiden säätöjä. Kokoontumispäivät: 27.9.,
11.10. Kurssimaksu sl 21 ?, kl 21 ?. 9.9. Kausikortti ei käy. Ilm. Yhteistä treeniä ja lopussa
venyttelyt. Enintään 25 opiskelijaa. Kertamaksu 4 . Kahvakuulailua.
Kurssi täynnä.
8301204 NUORTEN KAHVAKUULA
Kiannon Kuohut, liikuntatila, to 15.30-16.15, Seija Falck / Tiina Kaltio, 12.9.-12.12.2013
ja 16.1.-8.5.2014. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 18 ?. Enintään 15 opiskelijaa. Kurssimaksu 39 ?. Yhteistä treeniä ja lopussa
venyttelyt. Kurssimaksu 39 ?. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. 044 578 3156
SISÄPYÖRÄILY
Sisäpyöräily on ohjattua virtuaalista pyörälenkkeilyä vauhdikkaan musiikin tahdissa.
Kurssimaksu sl 45 ?, kl 50 ?, ei kausikortilla. Lopuksi venyttelyt.
MUUT LIIKUNTARYHMÄT
8301230 TASAPAINORYHMÄ
Kiannon Kuohut, liikuntatila, pe 10.00-11.30 (joka toinen viikko), Seija Huotari ja Jouni
Pyykkönen, 20.9.2013-13.12.2013 ja 3.1.-28.3.2014. Kausikortti ei käy. Käydään läpi liikkeiden suoritustekniikkaa ja laitteiden säätöjä. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 18 ?. Enintään 15 opiskelijaa. Alkulämmittelyt, venyttelyt, lajiharjoittelu ja
pelaaminen. Ryhmään mahtuu enintään 15 pyöräilijää.
Ennakkoilmoittautumiset 31.8. Kurssimaksu 48 ?. ja 25.10.2013. Enintään 25 opiskelijaa. Enintään 15 opiskelijaa. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 18 ?. 13-20 -vuotiaille. Ilm. Enintään 40 opiskelijaa. Joogan perustana ovat
keskittyneesti tehtävät harjoitukset, tietoinen rentoutuminen, luonnollinen hengitys ja
sisäinen hiljaisuuden kokeminen. Enintään 12 opiskelijaa. Perehdytään kuntosaliharjoittelun
perusteisiin. Kausikortti ei kelpaa. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 18 ?. Ryhmiin ei ole ennakkoilmoittautumista. Kurssi soveltuu lukion soveltavaksi liikunnan kurssiksi.
Kianta-Opisto opinto-ohjelma 2013-2014
KUNTOSALIKURSSIT
8301228 OHJAUSTA KUNTOSALIN KÄYTTÖÖN
Kiannon Kuohut, kuntosali, pe 10.00-11.15, Seija Huotari. Tutustutaan erilaisiin liikuntamuotoihin, pelataan, jumpataan ja harjoitellaan
tasapainoa.
8301302 KUNTOUTUSKODIN LIIKUNTARYHMÄ
Taivalalasen koulu, sali, ke 13.15-14.15, Seija Huotari, 11.9.-11.12.2013 ja 15.1.7.5.2014. Kurssimaksu sl 39 ?, kl 48 ?. Kurssi kestää kevätkauden.
8301226 ELÄKELÄISTEN OMATOIMINEN KUNTOSALI
Kiannon Kuohut, kuntosali, ke 11.00-12.30, Seija Huotari, 11.9.-11.12.2013 ja 15.1.7.5.2014. Kokoontumispäivät: 22.9., 13.10., 3.11. Hieman kevyempi
kahvakuulatunti herättelee kehon uuteen päivään.
8301200 KAHVAKUULA
Kainuun ammattiopisto, sali, ti 18.45-19.45, Hannakaisa Koski, 10.9.-10.12.2013 ja
14.1.-6.5.2014. Ohjattu kuntosali ikäihmisille,
jotka eivät ole juurikaan harjoitelleet kuntosalilaitteilla. Ohjattu kuntosali ikäihmisille,
jotka eivät ole juurikaan harjoitelleet kuntosalilaitteilla. Enintään 15 opiskelijaa. Kurssi täynnä.
8301186 SISÄPYÖRÄILY
Kiannon Kuohut, pyöräilytila, pe 17.15-18.15, Hannakaisa Koski, 13.9.-13.12.2013 ja
17.1.-9.5.2014.
SISÄPYÖRÄILY - KAHVAKUULA
Yhdistetyt sisäpyöräily- ja kahvakuulatreenit ohjaavat Seija Falck ja Tiina Kaltio vuoroviikoin. Kahvakuulailua.
8301208 PIHAKUULA
Kiannon Kuohut, piha, to 17.00-17.45, Seija Huotari, 12.9.-12.12.2013 ja 16.1.-8.5.2014.
Kurssimaksu sl 18 ?, kl 18 ?. 75-vuotiaat ja yli: Tasapainon ja jalkojen lihasvoiman parantaminen.
Kainuun sote-kuntayhtymän hyvinvointia edistävään ryhmään osallistuneille. Kuntosalilaitteisiin ja liikkeisiin
opastaminen ja oikeiden suoritustekniikoiden ohjaaminen. Enintään 12 opiskelijaa.
Aiemmin salilla käyneille, uutta uusilla laitteilla. Kurssi kestää syyskauden.
8301223 KUNTOSALISTARTTI IKÄÄNTYVILLE
Kiannon Kuohut, kuntosali, ma 9.00-10.30, Hannakaisa Koski, 13.1.-5.5.2014. Ohjausta kuntosalin uusien laitteiden käyttöön. Ryhmässä suunnitellaan yhdessä, mitä milloinkin
tehdään. 044 777 3222
Erityisliikunnan ohjaaja Seija Huotari p. Ryhmässä suunnitellaan yhdessä, mitä milloinkin
tehdään. Lopuksi
venyttelyt. Kausikortti ei käy. Kausikortti ei käy. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. mennessä. 8
KIANNON KUOHUT
Kylpylä Kiannon Kuohujen ryhmäliikuntatiloissa tai kuntosalissa pidettäviin ryhmiin
ilmoittautuneet saavat ensimmäisellä kerralla kylpylän kassalta kulkukortin, joka toimii
ryhmän kokoontumisaikoina. Enintään 12 opiskelijaa. Omat kuulat mukaan!
8301202 KAHVAKUULA
Kiannon Kuohut, liikuntatila, ke 16.30-17.15, Seija Falck / Tiina Kaltio, 11.9.-11.12.2013
ja 15.1.-7.5.2014. Kurssi kestää kevätkauden.
8301222 KUNTOSALISTARTTI IKÄÄNTYVILLE
Kiannon Kuohut, kuntosali, ma 9.00-10.30, Hannakaisa Koski, 9.9.-9.12.2013. Kokoontumispäivät:
22.9., 13.10., 3.11. maksetaan kylpylän kassalle. 044 578 3156.
8301300 HAKALAN LIIKUNTARYHMÄ
Taivalalasen koulu, sali, to 10.00-11.00, Seija Huotari, 12.9.-12.12.2013 ja 16.1.8.5.2014. Kaikille avoimet
ohjauskerrat, kertamaksu 4 ?/kerta maksetaan kylpylän kassalle. Kausikortti ei käy. Kurssimaksu sl 21 ?, kl 21 ?. viikko), Sari Marita Ikäheimo, 22.9.-24.11.2013.
Kurssimaksu 18 ?. Kertamaksullisiin
ryhmiin tullaan aina kylpylän kassan kautta. Kurssimaksu 48 ?. Lopuksi
venyttelyt. Kahvakuulailua.
Lopuksi venyttelyt. mennessä. Sisään pääsee 15 ensimmäistä saapumisjärjestyksessä.
8301190 SISÄPYÖRÄILY - KAHVAKUULA
Kiannon Kuohut, pyöräilytila/liikuntatila, ti 10.00-11.00, 10.9.-10.12.2013 ja 14.1.6.5.2014.
8301192 SISÄPYÖRÄILY - KAHVAKUULA
Kiannon Kuohut, pyöräilytila/liikuntatila, to 10.00-11.00, 12.9.-12.12.2013 ja 16.1.8.5.2014.
8301194 SISÄPYÖRÄILY - KAHVAKUULA
Kiannon Kuohut, pyöräilytila/liikuntatila, ti 18.30-19.30, 10.9.-10.12.2013 ja 14.1.6.5.2014.
KAHVAKUULA
8301206 IKÄIHMISTEN KAHVAKUULA
Kiannon Kuohut, liikuntatila, ma 9.30-10.30, Seija Huotari, 9.9.-9.12.2013 ja 13.1.5.5.2014. Vesiliikuntaryhmistä saa tietoa kylpylästä.
Yhteystiedot:
Kiannon Kuohut, lippukassa ja kahvio p. viikko), Sari Marita Ikäheimo, 22.9.-24.11.2013.
Kurssimaksu 18 ?. Ilmoittautumiset: Seija Huotari p. 044 777 3185
Uinninohjaajat p. 9.9. ja 24.11.2013.
LENTOPALLO
8301212 ELÄKELÄISTEN KUNTOLENTOPALLO
Kainuun ammattiopisto, sali, ke 16.00-17.30, Linda Vasamaa, 11.9.-11.12.2013 ja
15.1.-7.5.2014. Tunnin lopussa venytellään. Kurssi kestää syyskauden.
8301221 KUNTOSALI STARTTIKURSSI
Kiannon Kuohut, kuntosali, ti 16.00-17.00, Hannakaisa Koski, 14.1.-6.5.2014. Ryhmässä suunnitellaan yhdessä, mitä milloinkin
tehdään. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 18 ?. Kortti on pidettävä mukana joka kerta. Kausikortti ei käy. Kuntosalilaitteisiin ja liikkeisiin
opastaminen ja oikeiden suoritustekniikoiden ohjaaminen. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. Kausikortti ei käy. Tutustutaan erilaisiin liikuntamuotoihin, pelataan, jumpataan ja harjoitetaan
tasapainoa.
8301304 KEHITYSVAMMAISTEN LIIKUNTAKIMARA
Taivalalasen koulu, sali, ke 15.30-16.30, Seija Huotari, 11.9.-11.12.2013 ja 15.1.7.5.2014. Lopuksi
venyttelyt.
8301198 AAMUKUULA
Kiannon Kuohut, liikuntatila, ti 7.15-7.45, Seija Huotari, 10.9.-10.12.2013 ja 14.1.6.5.2014. Enintään 15 opiskelijaa. Tutustutaan erilaisiin liikuntamuotoihin, pelataan, jumpataan ja harjoitetaan
tasapainoa.
JOOGA
8302121 JOOGA 1, alkeisryhmä
Alvari, sali, su 15.00-16.30 (joka 3. Ei
ennakkoilmoittautumista.
8301220 KUNTOSALI STARTTIKURSSI
Kiannon Kuohut, kuntosali, ti 16.00-17.00, Hannakaisa Koski, 10.9.-10.12.2013. Enintään 10 opiskelijaa. Perehdytään kuntosaliharjoittelun
perusteisiin. Enintään 15 opiskelijaa.
Omatoimisen kuntosalivuoron jälkeen puolen tunnin ohjattu venyttely (klo 12.00-12.30).
8301224 ELÄKELÄISTEN KUNTOSALI
Kiannon Kuohut, kuntosali, ti 11.15-12.30, Seija Huotari, 10.9.-10.12.2013 ja 14.1.6.5.2014. Leppoisaa lentopallon peluuta mukavassa
vertaisryhmässä.. Kurssimaksu sl 18 ?, kl 21 ?. Kurssi täynnä.
8301182 SISÄPYÖRÄILY
Kiannon Kuohut, pyöräilytila, to 18.30-19.30, Hannakaisa Koski, 12.9.-12.12.2013 ja
16.1.-8.5.2014. Kurssimaksu sl 39 ?, kl 48 ?. ja 24.11.2013.
8302125 JOOGA 2, jatkoryhmä
Alvari, sali, su 17.00-18.30 (joka 3